KRISTA SIEGFRIDS PÄÄSEE VALMENTAMAAN LAULAJALUPAUKSIA ELASTINEN JA MIRA LUOTI LAULUKISAN MUUT VALMENTAJAT
HELSINKI
SIVU 14
Torstai 7.maaliskuuta 2013 | n:o 47 | sää +1° ANNIKA VARVIO
Lukijan kuva
LUKIJAN KUVA
100 euroa
Vuosien urakka on pian valmis Vuonna 2006 aloitettu Helsingin Makkaratalon laaja uudistushanke valmistuu toukokuussa. SIVU 04
Lähijunat selvinneet hyvin lumessa Pääkaupunkiseudun lähiliikenteen junavuoroista alle prosentti oli helmikuussa yli kymmenen minuuttia myöhässä tai peruttu. SIVU 08
Espanja vetää väkeä Stadionille
AVAJAISIA JUHLITTIIN
Auroransilta maksoi neljä miljoonaa euroa SIVU 04
Helsingin Nordenskiöldinkadun ylittävä Auroransilta avattiin keskiviikkona virallisesti käyttöön. Silta on ollut käyttäjien testattavana jo muutamia kuukausia.
Olympiastadionilla syyskuussa pelattavaan Suomen ja Espanjan väliseen jalkapallon MM-karsintaotteluun on myyty jo yli 16 000 lippua. SIVU 13
Kasvisravinto auttoi elämänmuutokseen Hyvinvointiaktivisti Kris Carr sanoo, että oikeanlaisella ravinnolla voi välttyä monilta sairauksilta. SIVU 11
+
TÄNÄÄN
lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 7. maaliskuu 2013
Lukijan kuva
Kolumni
LUKIJAN KUVA
20 euroa
HURMETTA KAUKALOON!
Kolari sillalla sotki liikennettä
Raitiovaunu ja Helsingin kaupungin rakentamispalvelu Staran ajoneuvo kolaroivat Crusellin sillalla Ruoholahdessa keskiviikkoaamuna. HKL:n raitioliikenteen ohjauskeskus sai ilmoituksen törmäyksestä kello 9.52, ja raitiolinja 8 kääntyi onnettomuuspaikan raivauksen ajan takaisin jo Salmisaaressa. Raitiovaunujen kulku Jätkäsaareen oli poikki vajaan tunnin ajan. Tilannetta oli selvittämässä HKL:n oman raivausyksikön lisäksi myös poliisi. METRO Kolme kommenttia Metro.fistä
Merenjää paikoitellen petollisen heikkoa JUKKA YLÄVUO
LUKIJAN KUVA
”Jos tuota ei ymmärrä ilman uutisointia, niin kantapään kautta opittuna oppii aika tehokkaasti. Lapset asia erikseen.”
Ota kuva, lähetä viesti
Vaihtelevat säät ovat muuttaneet Helsingin lähijäät petollisiksi.
”Pakkasten ansiosta jäät ovat vahvat ja kantavat kävelijän kunnialla.”
Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@hs.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO
...
UHMAAJA
Tänään Huomenna 8. maaliskuuta 14:00 20:00 2:00 8:00 14:00 20:00
-1
-4
-12
-12
7:02
Edellinen kysymys
-2
-3 0
18:01
On epäreilua tuomita jääkiekko liian väkivaltaiseksi muutaman ikävästi päättyneen pelitilanteen perusteella. Superlonpehmikkeet tai joustokaukalot veisivät nimittäin jujun koko kiekosta. Miehisen lajin suola kun on siinä, että loukkaantumisen pelko ja vaaran tuntu leijuvat jään yllä kuin damokleen miekka. Ei kai ketään oikeasti kiinnosta pelin taktiset kuviot tai kerran kymmenessä vuodessa onnistuvat ilmaveivit. Katsokaa nyt vaikka jalkapalloa. Ihan akkamainen laji, sillä siitä puuttuu oikea fyysinen uhka. Sitä maskuliinisuuden vajausta kompensoidakseen futaajat kaiketi filmaavatkin jokaista mustelmaansa kuin kuolemaa tekisivät. Parasta, mitä kiekkoväki voisi tehdä, olisi tunnustaa pelin gladiaattoRaudan makua rimainen sielu. Mailan varret te”Jos turvallista ja räviksi, kyynärhampaatonta luispäihin viiden telupeliä halutaan, sentin rautapiikit niin jääpallo on jo ja jää hurmeesta punaiseksi kuin keksitty.” Köyliönjärvellä 855 vuotta sitten konsanaan. Ei jääkiekkoa voi kuohia nyt, kun toivo kaikkien muiden talvilajien osalta on täysin mennyttä. Jos turvallista ja hampaatonta luistelupeliä halutaan, niin jääpallo on jo keksitty. Eikä se ole pelkästään kiekko, jonka olisi aika palata taaksepäin ja olla urheilua siinä sanan varsinaisessa merkityksessä. Vaativaa ja hienhajuista hommaa, uhkarohkeaa urheutta, joka oikeasti vaatii kanttia. Formuloihin tulee ihan eri meininki, kun vähän autetaan. Lisätään niihin neppisautoihin vähintäänkin nappi, jolla kuljettaja saa öljyn suihkuamaan pakoputkesta kilpakumppanien kiusaksi. Romurallia kolmensadan kilometrin tuntinopeudessa. Pelkästä ajatuksestakin nousee raudan maku suuhun. Vaarattomampiinkin lajeihin saadaan uutta virtaa, kun sallitaan reilusti dopingit sun muut. Ei tarvitsisi enää salailla tai selitellä. Siinä sitä olisi meininkiä, kun steroidihärkiä muistuttavat minotauriit kilvoittelisivat areenoiden herruudesta vähän joka lajissa. Ja ampumahiihto, siitähän vasta jännää tulee, kun... Tai no, ehkei nyt sittenkään. Kolumnit löytyvät myös metro.fi:stä.
-3
+1
+2
+7 +9
-11
60% EI
-9
-3
-5 10
-3 -1
9
11
-8
-3
-7 5
-5
+13
10
•
+14
+15
-6
7
-9
+11 +16
+11
-8
Lukijakolumniohjeet
+6
•
+14
-9
+7 +11
-9 7
6
+10
+12
-8
Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa metro.fi.
-6
0
-11
Pitäisikö pääkaupunkiseudun kunnat liittää pakolla yhteen?
40% KYLLÄ
”Minä ainakin tulen menemään meren jäälle kävelemään ja harrastamaan pilkkimistä. Mikä sen mukavampi harrastus voisi olla kuin pilkkiminen aurinkoisena viikonloppuna? Jos tippuu jäiseen meren, niin kohtalolle ei voi mitään. En silti kehottaisi muita menemään heikoille jäille vaikka itse leikin kohtaloni kanssa.”
ZOMO
Kännykuvat numeroon 17181
Onko Auroransilta tarpeellinen?
JUKKA HIIRO
TOIMITTAJA jukka.hiiro@hs.fi
TÄNÄÄN
Päivän kysymys
02
•
+10 +25 +19 +26 +33 +25 +23 +18 +22 +25
+22 +24 +21 +29 +27 +3 +4 +20 +9 +14
• • •
Teejuttu.fi. Mene osoitteeseen www.teejuttu.fi, rekisteröidy palveluun (tai kirjaudu sisään) ja klikkaa kohtaa ”kirjoita kolumni”. Pituus 1 900–2 100 merkkiä. Kolumnin pituuden pitää olla 1 900–2 100 merkkiä. Teejuttu.fi:n kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit. Kuva ja nimi mukaan. Muista liittää kuvasi mukaan ja oma nimesi: vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista. Sähköpostilla. Voit lähettää kolumnin myös sähköpostitse: metro.lukijat@hs.fi. Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä. Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.
NAISTENPÄIVÄN KUNNIAKSI TO+PE: Loppukauden (31.5. asti)
kuntosali, ohjatut tunnit tai superkortit
kahden kuukauden hinnalla 10 KERRAN KORTIN OSTAJALLE TOISET 10 KERTAA -25% Eniten vaihtoehtoja
www.motivus.fi Vain naisille Vain naisille Vain naisille
Adlon Center Ruoholahti Stockmannilla
Runeberginkatu 44 Simonkatu 9 Itämerenkatu 21 Aleksanterinkatu 52 b, 7. krs
p. 4153 3540 p. 4153 3500 p. 4153 3530 p. 4153 3560
1
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 7. maaliskuu 2013
Liikenne katkaistiin
LUKIJAN KUVA
LUKIJAN KUVA
50
20
euroa
euroa
Pelastuslaitos sammutti autopaloa Vantaalla.
UUTISET
Henkilöauto paloi keskellä risteystä
Makkaratalon Keskuskadun puoleinen julkisivu paljastui jo rakennustelineiden takaa. Samalle seinustalle tulee yksi kauppakeskus Citycenterin pääsisäänkäynneistä.
Kanta kasvussa
Valkohäntiä aiempaa enemmän Valkohäntäpeurojen (kuvassa) määrä näyttää olevan kasvussa Uudellamaalla. Viime viikonlopun maalaskennassa kannaksi arvioitiin 7 100 peuraa. Suomen riistakeskuksen mukaan se on viidennes enemmän kuin viime vuonna. Hirvikannaksi arvioidaan noin 3 400 yksilöä, eli kanta on suunnilleen viimevuotisella tasolla. Metsäkauriita arvioidaan olevan vajaat 3 500 ja kuusipeuroja 300. Laskentatuloksia käytetään metsästysmäärien suunnittelussa. STT
Rahapelit suosiossa Suomalainen latoi rahapeliautomaatteihin keskimäärin 124 euroa viime vuonna, Raha-automaattiyhdistys kertoo. Summa on kaksi euroa suurempi kuin toissa vuonna. Automaattipelien suosio kasvoi viime vuonna muun muassa pääkaupunkiseudulla ja sen lähikunnissa, Keravaa, Pornaista ja Kauniaista lukuun ottamatta. Ray:n mukaan Vantaalla pelataan enemmän kuin Helsingissä ja Espoossa. Koko maassa eniten pelattiin venäläisturistien suosimalla Virolahdella Kymenlaaksossa.
Vuosien remontti valmis toukokuussa Vuodesta 2006. Makkaratalon suurremontti moderniksi kauppakeskukseksi luo uuden kulkuväylän myös Asematunneliin.
Makkaratalon laaja uudistushanke Helsingin keskustassa on loppusuoralla. Rakennuksesta kuoriutuu pian uudistunut kauppakeskus Citycenter. Rakennustelineet hävisivät Makkaratalon Keskuskadun puoleiselta seinältä ja takaa paljastui lasisten näyteikkunoiden rivi. Makkaratalon omistavan Spondan kaupallinen johtaja Olli Lehtoaro kertoo uudistusten olevan loppusuoralla. – Keskuskadun puolelta poistettiin remontissa ajorampit, jotka aikoinaan me-
nivät huoltopihalle ja autopaikoitukseen. Kevään aikana siihen valmistuu uusi julkisivu kahden liikekerroksen osalta ja uusia liiketiloja. Julkisivu on siirtynyt noin kymmenen metriä ulospäin, ja Keskuskadun puolelle tulee sijoittumaan yksi kauppakeskuksen pääsisäänkäynneistä, Lehtoaro kuvailee. Makkaratalon remontti on toteutettu monessa vaiheessa. Toukokuussa kaiken pitäisi kuitenkin olla valmista. – Sen jälkeen tehdään toki normaalia kiinteistön kunnossapitoa ja ehkä vielä jokin yksittäinen liiketilakin, mutUusia tiloja Keskuskadulle
”Julkisivu on siirtynyt noin kymmenen metriä ulospäin.” Kaupallinen johtaja Olli Lehtoaro, Sponda TUIJA SALMI
LUKIJAN KUVA
20 euroa
METRO-STT
Virolahdella pelattiin keskimäärin noin 325 eurolla.
Auroransilta sai avajaisensa
Vantaalla vastaava luku oli 141 euroa.
04
Helsingin Auroransilta otettiin virallisesti käyttöön keskiviikkona. Viideltä iltapäivällä pidetyissä avajaisissa nähtiin nauhan leikkaus sekä kuultiin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin puhe ja harmonikkamusiikkia. Tarjolla oli mehua ja pipareita. Paikalla oli viitisenkymmentä ihmistä, Metron lukija Annika Varsio arvioi. Nordenskiöldinkadun ylittävän 160-metrisen kevyenliikenteen sillan rakennustyöt kestivät runsaan vuoden. Hintaa sille kertyi noin neljä miljoonaa euroa. Silta avattiin liikenteelle viime marraskuussa. METRO
ta ei mittavia rakennustöitä, jotka vaatisivat esimerkiksi rakennustelineitä ja aitoja. Kaikki kulkureitit ja liikkeet ovat silloin jo auki. Kulkuyhteyttä Keskuskadun yli Ateneuminkujalle ja WTC-rakennukseen ei tosin saada raivattua kaikista esteistä, sillä Helsingin kaupunki on puuhaamassa paikalle kävelykatua, jonka rakennustyöt alkavat kevään aikana. Uudistetun Citycenterin valmistuminen tuo mukanaan myös uuden kulkuyhteyden Asematunnelitason alapuoliselta Kompassitasolta suoraan Citycenterin keskusaulaan. Ennen huoltopihana toiminut K2-taso muuttuu liiketilaksi. – Paikalle tulee Anttilan tavaratalo, jonne avataan suora kulkutunneli metroportaiden yläpäästä Kompassitasolta, Lehtoaro kertoo. Myös Saarisen pihalle eli
Citykäytävän jatkoon on tulossa lisää liikkeitä: myymälöitä, kahviloita ja ravintoloita. – Kun kaikki on kunnossa, Citycenterissä on noin sata myymälää. Uutta tai uudistettua tilaa valmistuu noin 7 000 neliötä, Lehtoaro kertoo.
HANNA ETHOLÉN
hanna.etholen@hs.fi
Laaja remontti •
•
VUODESTA 2006. Helsingin keskustassa Makkaratalossa käynnistyi vuonna 2006 laaja uudistushanke. LISÄTILAA. Uudistushankkeen tarkoituksena on ollut kohentaa rakennuksen ulkonäköä ja rakentaa sinne lisää liiketilaa. Uusissa tiloissa toimii kauppakeskus Citycenter.
Himas-kohu. Kataisen toimintaa tutkitaan Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) piina filosofi Pekka Himasen tulevaisuustutkimuksen ympärillä jatkuu. Eduskunnan perustuslakivaliokunta alkaa nyt tutkia, onko pääministerin toiminta ollut lainmukaista. Katainen otti asian rauhallisesti. – Kaikki informaatio annetaan, kuten tähänkin saakka, kaikille niille, jotka ovat informaatiota halunneet saada, Katainen sanoi. Kymmenen kansanedustajaa jätti tutkintapyynnön valiokunnalle keskiviikkona. He pyytävät valiokuntaa tutkimaan, onko Katainen rikkonut virkavelvollisuuttaan edistäessään Himasen omistamalta yhtiöltä tilatun tulevaisuusselvityksen rahoitusta. 700 000 euron selvitys tilattiin ilman kilpailutusta. Yksi pyynnön jättäjistä on perussuomalaisten Ville Vähämäki. Hänen mukaansa asiassa on jättimäinen jää-
Rauhallista suhtautumista
”Kaikki informaatio annetaan, kuten tähänkin saakka, kaikille niille, jotka ovat informaatiota halunneet saada.” Jyrki Katainen, pääministeri
viysongelma. – Haluamme, että katsotaan, onko tässä toimittu oikein. Asia otetaan esille perustuslakivaliokunnassa tänään torstaina. Valiokunta voi pyytää, että asiassa aloitetaan esitutkinta. Pääministerin toimien laillisuutta tutkittiin viimeksi viime vaalikaudella. Silloin kysymyksessä oli ex-pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ja asiana RAY-avustusten jakaminen. Valiokunta löysi moitteen sijaa, mutta aihetta syytteen nostamiseen ei ollut. STT
Henkilöauto syttyi tuleen kesken ajon Vantaan Vaaralassa keskiviikkoaamuna. Muu liikenne joutui turvautumaan sammutustöiden ajan vaihtoehtoisiin reitteihin. Liekit pääsivät valloilleen Rajatien ja Lahdentien yhtymäkohdan tuntumassa noin kello 8. Poliisin mukaan kukaan ei loukkaantunut tilanteessa. Tuntemattomasta syystä syttynyt palo levitti ympäristöönsä hetken aikaa sakeaa savua. METRO Syynä lumi
Kymmenet autot kolaroivat Oulussa
Sankka lumipyry aiheutti keskiviikkona liikennekaaoksen Pohjois-Suomessa. Oulun kohdalla Nelostien kolareissa oli mukana ainakin 30 ajoneuvoa. Kolareita sattui usean kilometrin matkalla. Oulun seudulla sattui iltakuuteen mennessä noin 26 kolaria. Lisäksi Kajaanissa sattui kahden henkilöauton törmäys, jossa loukkaantui kolme ihmistä. Torstaina lumikuuroja voi Ilmatieteen laitoksen mukaan sataa Itä-Suomessa, Kainuussa ja Koillismaalla. Suuria määriä lunta ei enää pitäisi sataa. STT Asuntomurtojen sarja
Poliisi varoittaa ammattivarkaista
Poliisi varoittaa ammattimaisista murtovarkaista, jotka saattavat liikkua missä tahansa Etelä-Suomen alueella. Aiemmin maaliskuussa saman rosvojoukon epäillään murtautuneen lähes kahteenkymmeneen omakotitaloon Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueilla. Taloista vietiin elektroniikkaa ja koruja. Tekijöiksi epäillään liettualaisia ammattirikollisia. Tekijät ovat liikkuneet ainakin tummansinisellä Volkswagen Touran -merkkisellä tila-autolla. METRO Taloa tuuletettiin
Kellarissa paloivat lastenvaunut
Lastenvaunut sytytettiin palamaan kerrostalon kellarissa Helsingin MeriRastilassa keskiviikkoiltana. Pelastuslaitos hälytettiin Ramsinniementielle hieman ennen iltakahdeksaa. Kun palomiehet pääsivät paikalle, varsinainen palo oli jo sammunut. Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi tilojen tuulettaminen. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa. METRO
nyt -25-70% kaikki Peitot Ja tyy
SÄÄSTÄ
64%
PLUS
MUKAVUUS JA LAATU
Pallokuitutäytteinen tyyny Kestävä päällinen polyesteri/puuvillaa. Täytteenä 500 g silikonoituja Airella-pallokuituja. Pesu 60°C. 50x60 cm 10,99
4,-
35,-
tiMo konttorituoli ttorituoli Kaasujousi. Tukevat istuin- ja selkäosa yhdessä keinonahkan kanssa takaavat hyvän istumamukavuuden 119,9,-
SÄÄSTÄ
71%
arvo jok a mme pä 7 300, .-10.3.2 ivä kaikk- LAHJAK013 O ie asiak n ostane RTIN k ai ide kesk demme n en.
8 O L K 3 1 0 2 . 3 . 7 A S S A N R E T 0 N 2 A 8 L T O E L S K I A N Ä Ä N AVAJ Ä T T I V H A K A L L SÄÄSTÄ PU 65%
Musta 109,- 40,-
a onloppun Avajaisviik S ILMAISEKSI LJETU KOTIINKU € OSTOKSILLE km YLI 250 ituksia 10 im o t e e k . Kos yymälästä säteellä m yymälästä m Lisätietoa
35,-
Maui liPasto 3 korilla. L36 x K76 x S37 cm 99,-
tarjoukset voimassa Jysk lanternassa, Varikkotie 2, 7.-10.3.2013 tai niin kauan kuin tuotteita riittää
KOLMEN TANSSITEOKSEN ILTA NIJINSKY–ELO–INGER
LIPUT ALK.
12€
ESITYKSET 28.3.–11.5.2013
KEVÄTUHRI HUHTIKUUSSA KUTSUVIERAILULLE MOSKOVAN BOLŠOI-TEATTERIIN.
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 7. maaliskuu 2013
LUKIJAN KUVA
20 euroa
Rädyn epäillään kiusanneen vuosia RONI REKOMAA/LEHTIKUVA
Käräjille. Syytteeseen myös kaksi muuta AKT:n johtajaa – kaikki kiistävät.
Metrotaulu opastaa bussiin
Metron lukija ihmetteli, miksi Kampin metroaseman suuaukolla oleva opastetaulu näyttää seuraavat Espooseen lähtevät bussit eikä seuraavia metrovuoroja. HSL:n mukaan teksti ei ole virheellinen. Taulussa näytetään yöllä seuraavat Espoon itäosiin menevät bussivuorot, kun metro ei kulje. – Olemme halunneet, että opastetaulussa on tekstiä myös öisin, HSL:n järjestelmäasiantuntija Jorma Koivurinta toteaa. METRO
06
AKT:n erotettu nokkamies Timo Räty joutuu Helsingin käräjäoikeuteen. Häntä epäillään AKT:n viestintäpäällikön Hilkka Ahteen vuosia jatkuneesta työpaikkakiusaamisesta. Syytteistä kerrottiin eilen. Räty kiistää syyllistyneensä rikokseen. Syyttäjä Tuire Tamminiemi luonnehtii juttua vakavaksi. – Tekoaika on pitkä, ja vaikka asia on tuotu esille työyhteisössä, se on jatkunut, Tamminiemi sanoo. Rätyä vastaan on nostettu aiemmin syyte epäillystä työ-
SYÖTTEKÖ RUOKAA,
HEIKKI SAUKKOMAA/LEHTIKUVA
Henkistä pahoinpitelyä
Timo Räty.
paikkakiusaamisesta. Siinä hänen epäillään kiusanneen AKT:n toimistotyöntekijää. – Se oli lyhytaikaisempi, mutta samantapaisesta toiminnasta siinäkin oli kysymys, Tamminiemi kertoo. Hänen mukaansa Ahteen kiusaamisepäilyihin yritettiin puuttua. Asiaan eivät kuitenkaan tarttuneet ne, joilla olisi ollut valtaa vaikuttaa. Siksi syytteen saavat liiton hallituksen varapuheenjohtaja Veijo Ruonala ja liiton valtuuston entinen puheenjohtaja Heikki Harakka.
•
EPÄILTY. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton entistä puheenjohtajaa Timo Rätyä epäillään työturvallisuusrikoksesta sekä pahoinpitelystä tai vaihtoehtoisesti vammantuottamuksesta. Teot ajoittuivat vuosiin 2006–2012.
•
VAHINKOA. Kiusaamisen epäillään vahingoittaneen AKT:n viestintäpäällikön Hilkka Ahteen terveyttä.
•
ERO. AKT:n valtuusto erotti Rädyn kesäkuussa.
•
KESKIVIIKKONA. Kolmen entisen luottamushenkilön osalta tehtiin syyttämättäjättämispäätökset.
Heitä syytetään työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta. Epäilty tekoaika on 2010–2012. Ruonala ja Harakka saivat syytteet aiemmin myös AKT:n toimistotyöntekijän jutussa. Siinäkin epäillään, etteivät he puuttuneet, vaikka saivat tietää kiusaamisepäilyistä. Viestintäpäällikkö Ahteen mielestä on murheellista, että kiusaamisprosessia joudutaan puimaan oikeudessa. Hän ei halua lausua syytteistä sen enempää.
KÄYTTEKÖ KAUPASSA?
HKScan ja Sonera irtisanovat kymmeniä
RUOKATILI en n i l ä v n i a Kans
la h u j n ä v päi n e t s i a N klo 12–21 pe 8.3.
Naistenpäivän kunniaksi ilahdutamme naisia tanssi- ja hemmottelutyöpajoin. Ruokabasaarissa makuja maailmalta. Iltaohjelmassa musiikkia ja tanssia ympäri maailman. Vapaa pääsy! klo 12–17 Tanssi- ja hemmottelutyöpajat klo 13–17.30 Ruokabasaari, liput 8€ klo 18.30–21 Musiikki- ja tanssiesityksiä
S-PANKKI.FI
– Muuten minun olisi oltava kommentoimassa ihan koko ajan. Rädyn asianajajan Heikki Lampelan mukaan Räty on yllättynyt ja järkyttynyt rikossyytteistä. – Hän oli äärimmäisen yllättynyt, että tuli syyte. Hän on todella ahdistunut ja mieli maassa asian takia, Lampela kertoi keskiviikkona. Lampela ennakoi oikeudenkäynnistä hyvin tunnepitoista. – Kyseessä on poikkeuksellinen oikeudenkäynti. STT Yt-neuvotteluja
AVATKAA YHTEINEN Ruokatilin avulla perheen ruokamenot ovat hallinnassa eikä tarvitse miettiä kenen vuoro on maksaa. Yhteisen ruokatilin voitte avata S-Pankissa, eikä se maksa S-Etukortin käyttäjille mitään. Löydätte S-Pankin Prismoista, useimmista Sokoksista ja valikoiduista S-marketeista. Lisäinfoa myös osoitteesta s-pankki.fi.
Hilkka Ahde.
Mikonkatu 17 C, Helsinki www.caisa.fi
Elintarvikeyhtiö HKScanin yt-neuvottelut ovat päättyneet. Yhtiö vähentää 123 työpaikkaa. Vähennyksistä 49 on irtisanomisia, ja loput toteutetaan muun muassa eläkejärjestelyin. Muun muassa lihajalosteita ja valmisruokia valmistava HKScan tavoittelee vähennyksillä viiden miljoonan euron säästöjä. Teleyhtiö Sonera vähentää puolestaan noin 125 työpaikkaa asiakaspalveluyksiköistään. Niistä runsaat 80 kertyy vapaaehtoisten lähtöpakettien kautta. Lisäksi Sonera siirtää kaksi palveluyksikköään henkilöstövuokrausyritys Baronalle. Niissä on 80 työntekijää. STT Hoitoa muualle
Naistenklinikka kohta remonttiin
Naistenklinikalla Helsingissä alkaa toukokuussa mittava peruskorjaus- ja rakennushanke. Remontin vuoksi klinikan potilashoitoa siirretään muihin sairaaloihin, mistä voi aiheutua ruuhkaa. Rakennusprojekti käsittää Husin mukaan synnytysja leikkausosastojen sekä päivystyspoliklinikan peruskorjauksen. Magneettikuvauksen yksikölle ja vastasyntyneiden tehoosastolle rakennetaan uudet tilat. Valmista pitäisi olla vuonna 2015. METRO
UUTISET
Uudistettu Alepa Asematunneli Kaivokatu 8 on avattu!
Broilerin ohutleike
430-500 g 11,51-9,90/kg Suomi
Kermajuusto
1 kg
5
99
marinoitu tai maustamaton 400 g, 7,48/kg Suomi
Lihapyörykät
360 g 2,75/kg
Kurko Greippi tai Kurko Turbo Karpalo Lonkero, tlk, 6-pack
9
3 . a s ti
pakattu
0
99
0
500 g 2,70/kg
a 11.
Suomi
m
as
m sa
0
200 g 1,45/kg
99
kokonaisena
1
69
9
96
1,98 l 4,45/l sis. pantin 0,90 Voimassa 14.11.2012 alkaen
1,98 l 4,58 /l sis. pantin 0,90 voimassa 3.10.2012 alkaen
/kg
Vital mehut
1
49
Fizz, Siideri Original Dry 6-pack, tlk
72
/kpl
3 . a s ti a 11.
Brasilia Cantaloupemeloni
29
35
m sa
Salaatti mix Ruukussa
Maustetut jogurtit
Maalaisviipaleet
1
2
99
as
Lue lisää: alepa.fi
Vo i
4
95
Rypsiporsaan lihasuikaleet
m
Tervetuloa!
Vo i
alepa.fi
talvellakin saa herkutella!
1l
toimituskulut
690
ruokakauppasi netissä
alepa.fi/kauppakassi
Hinnat ovat voimassa kaikissa Alepoissa 30.3. asti, ellei toisin mainita. Alepa Minin valikoimissa ei välttämättä ole kaikkia tuotteita saatavilla. Oheinen merkki kassoilla kertoo lakisääteisestä ikärajoituksen tarkastusvelvollisuudesta ostettaessa alkoholi- tai tupakkatuotteita.
ma-la 7-23 su 10-23 Alepat muut
(Hyvinkää 27.2. >remontissa)
ma-la 7-22 su 10-22
Asematunneli
BONUS JOPA 5 %
ma-pe 7-21 la 7-18 su 12-18 Forum
Alepa nyt myös Facebookissa
facebook.com/alepaan
ma-su 6-24
24 h
ABC Ilola
Eliel, (Herttoniemi 5.3.> remontissa), (Hämeentie 26.2.> remontissa), Lentoasema, Mannerheimintie 102, Tuomarinkylä, ABC Hyvinkää, ABC Nihtisilta ja Alepa Mini Mechelininkatu
ABC Vuosaaren Satama
MAKSA S-ETUKORTILLA, SAAT MAKSUTAPAETUA 0,5 %
naapuri, jonka tunnet nimestä. HOK-ELANTO.FI
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 7. maaliskuu 2013
ma 11.3. klo 18-19.30
R U O K A LO H D U T T A J A N A J A K Y LLÄ I S Y Y D E N T U N N E Lea Polso
-
psykologi j a kouluttaj a
Tekniskan salit, Suuri Sali, Eerikinkatu 2, 6. krs., 001 00 Helsinki 1 0 € /5 € työttömät, opiskelijat, eläkeläiset, NOVAT-naiset Lisätiedot: 045-1 38 51 1 0, info@naistenkartano.com, www.naistenkartano.com
Yhteispeli piti lähijunat aikataulussa HEIKKI SAUKKOMAA/LEHTIKUVA
Kulku täsmällistä. Helmikuu oli junamatkustajille vaivaton.
84 €
Galleria Esplanad, Kauppakeskus Forum & Kamppi, H elsinki. Kauppakeskus S ello, Espoo. w w w.nilsonshoes.com
Nainen ja Työ – naistenpäivän ilta Roihuvuoren ostarilla pe 8.3. klo 17–18
Pääkaupunkiseudun lähiliikenteen junavuoroista vain 0,9 prosenttia oli päättyneen helmikuun aikana yli kymmenen minuuttia myöhässä tai peruttu. Sekä junista vastaava VR että rataverkosta huolehtiva Liikennevirasto pitävät myönteisen kehityksen suurimpana syynä onnistumista kokonaisuuden hallinnassa. Hyvänä apuna on ollut edellisvuotta helpompi talvi. – Viime talven jälkeen VR on pohtinut Liikenneviraston kanssa parannuksia, joihin kaikki toimijat ovat nyt omalta osaltaan ryhtyneet, VR:n lähiliikennejohtaja Antti Korhonen kiteyttää. Parannukset ovat koskeneet sekä tiedonkulkua että käytännön toimintaa. – Operaatiokeskus on apuna erityisesti poikkeustilanteissa. Olemme pystyneet katkaisemaan myöhästymisketjuja, Korhonen kertoo. Kaluston kunnossapidon tason parantamiseksi VR on käynnistänyt erityisprojektin. Yhteistoiminnan tehostuminen saa kiitosta myös Liikenneviraston väylänpitoOnnistumisia
”Olemme pystyneet katkaisemaan myöhästymisketjuja.” Lähiliikennejohtaja Antti Korhonen, VR
Mukana ovat mm. valtuutetut Eija Loukoila, Sami ”Frank” Muttilainen, Sirpa Puhakka ja Pekka Saarnio sekä varavaltuutettu Anu Suoranta ja tasa-arvotmk:n jäsen Riikka Korpinurmi. Tarjolla kahvia, teetä, mehua ja sisaruspullaa! Järj. Itäväylän Vasemmisto, Vasemmistonaisten toimintaryhmä ja valtuustoryhmä.
08
Helsingin Ilmalan ratapihalla on jo pari vuotta ollut junakaluston jäänesto- ja sulatuslaitteisto.
osaston johtajalta Jukka Karjalaiselta. – Liikenneviraston osalta keskeistä on ollut pari talvea sitten tehty laatuvaatimusten kiristäminen pääkaupunkialueella ja urakoitsijoiden toiminnan valvonnan parantaminen. Käytännössä tämä on näkynyt esimerkiksi vaihteita lumesta puhdistavien ”luutamiesten” määrän kasvamisena. Nyt heitä riittää entistä paremmin myös varavuoroihin. Työvälineinä ovat perinteiset luudat. Niiden lisäksi Liikennevirasto on asentanut raiteiden viereen lisää tuiskulumisuojia. Myös vaihteiden sähköisiä lämmittäjiä
on saatu lisää. Kaikesta huolimatta Karjalainen toppuuttelee yltiöoptimisteja. – Jos sattuu pahin mahdollinen keli eli lunta, pakkasta
ja tuulta samaan aikaan, niin ongelmia voi yhä tulla.
ANNE VILJAMAA
anne.viljamaa@hs.fi
Täsmällisyysmittari •
•
LÄHILIIKENNE. Pääkaupunkiseudun lähiliikenteen mittarina on junien täsmällisyys lähtö- ja määräasemalla kolmen minuutin tarkkuudella. Se oli helmikuussa 95,6 prosenttia eli noin 9 prosenttiyksikköä parempi kuin vuosi sitten. KAUKOJUNAT. Kaukojunista 86,8 prosenttia saapui hel-
mikuussa määräasemalleen viiden minuutin tarkkuudella. Luku on yli 13 prosenttiyksikköä viime vuotta parempi. •
MYÖHÄSTYMISTEN SYYT. Kaukojunia myöhästyttivät muun muassa hiihtolomaruuhkat ja kalustoviat. Lähiliikenne myöhästeli kalustovikojen vuoksi.
Metron fiksaukset nyt myös kaupungille
Metron lukijat voivat nyt ilmoittaa Helsingin alueelta löytämiään korjausehdotuksia Metron Pitäiskö fiksata -palvelussa. Korjausehdotukset kulkevat Metron kautta Helsingin kaupungin rakennusvirastolle. Metron ja rakennusviras-
ton välillä testataan automaattista järjestelmää, jonka avulla Metron Pitäiskö fiksata -palveluun hyväksytyt palautteet kulkevat myös Helsingin kaupungin palautejärjestelmään. Kokeilu kestää tämän vuoden ajan. Fiksausten edistyminen
ja valmistuminen sekä kaupungin työntekijöiden antamat vastaukset päivittyvät automaattisesti Metron nettisivuille. Lukijat voivat myös kommentoida fiksauksia. Palveluun voi ilmoittaa vaikka tien kuopista tai vääntyneestä liikennemerkistä.
Parhaista fiksauspalautteista kirjoitetaan juttuja Metro.fiosoitteeseen. Palvelu löytyy osoitteesta metro.fi/fiksaus. Fiksausehdotuksia voi myös lähettää kuvaviesteinä numeroon 17181. Kirjoita viestin yhteyteen kohteen sijainti ja kuvaus. METRO
UUTISET
Venezuela jatkaa Chavezin linjalla Hautajaiset huomenna. Venezuelan pitkäaikainen johtaja Hugo Chavez kuoli syöpään tiistaina.
Venezuelan presidentin Hugo Chavezin kuoleman myötä kansainvälisestä politiikasta poistui karismaattinen johtaja, mutta hänen vasemmistolainen politiikkansa saa todennäköisesti jatkajan. STT:n haastattelemat tutkijat arvioivat, että varapresidentti Nicolas Maduro on vahvoilla seuraavaksi presidentiksi. Hänen valintaansa puoltaa erityisesti se, että Chavez nimitti itse Maduron seuraajakseen. Latinalaista Amerikkaa tutkiva Rickard Lalander Tukholman yliopistosta lisää, että myös aika on Maduron puolella. – Hallituksen intresseissä on pitää vaalit aika pian. Ne ovat 30 päivän kuluessa, joten uskon Maduron voittavan. Professori Jussi Pakkasvirta Helsingin yliopistosta sanoo, että oppositiojohtaja Henrique Caprilesin vaalivaltti voi olla viime syksyn presidentinvaalien tuoma suosio. Vaaliviranomaisten mukaan toiseksi tullut Capriles sai vajaan 45 prosentin äänisaaliin. – Maduro pyrkisi presidenttinä jatkamaan Chavezin tiellä, Caprilesin olisi helpompi tehdä transitio (siirtymäkausi Chavezin ajasta) kuin jonkun muun. Valittiinpa presidentiksi kumpi tahansa, Pakkasvir-
Ulkomaat kuvina
1
Yhdysvallat
Washingtonissa talvimyrsky
Lumimyrsky sekoitti keskiviikkona elämää Yhdysvaltain pääkaupungissa Washingtonissa ja sen lähiympäristössä. Washingtoniin ennustettiin yli 20 senttimetrin lumipeitettä, ja jopa puolimetrisiä nietoksia kaupungin länsi- ja pohjoispuolelle. STT Egypti
Poliittinen sekasorto syvenee
Egyptin poliittinen sekasorto syveni keskiviikkona, kun ensi kuuksi aiotut parlamenttivaalit näyttivät lykkääntyvän. Egyptin hallinto-oikeus kumosi keskiviikkona presidentti Mohamed Mursin määräyksen vaalien järjestämisestä. STT-AFP
ROBYN BECK/AFP LINDSEY PARNABY/AFP MARTIN BUREAU/AFP ROSLAN RAHMAN/AFP
JUAN BARRETO/AFP
2 3
Tyttö suuteli Hugo Chavezia esittävää julistetta Venezuelan pääkaupungissa Caracasissa.
ta uskoo maan Yhdysvaltainsuhteiden parantuvan Chavezin aikakauteen verrattuna. Naapurimaihin suhteet tuskin muuttuvat. – Latinalaisessa Amerikassa on monin tavoin hyvä trendi menossa. Se on porskuttanut ja maksanut velkojaan, Pakkasvirta sanoo. Hugo Chavez kuoli myöhään tiistai-iltana Suomen aikaa pääkaupunki Caracasissa. 58-vuotiaana menehtynyt Chavez sairasti pitkään syöpää ja oli useita kertoja Kuubassa syöpähoidossa. Vuodesta 1998 lähtien Venezuelaa johtanut Chavez vaikutti kuuluvan johonkin toiseen aikakauteen: hän oli elämää suurempi persoona,
Yksi aikakausi päättyi
”Ennen Chavezia Venezuela oli tuntematon maa.” Latinalaista Amerikkaa tutkiva Rickard Lalander
joka julisti sosialistista vallankumousta, kansallisti suuryrityksiä ja soimasi värikkäästi sekä paikallista eliittiä että suurvaltoja. – Ennen Chavezia Venezuela oli tuntematon maa. Hän vei Venezuelan kansainväliselle kartalle. Chavez oli myyttinen hahmo jo eläessään, Lalander arvioi. Keskiviikkona tuhannet
ihmiset surivat kuollutta presidenttiä Venezuelan kaduilla. Maan lippuun kiedottu Chavezin arkku kuljetettiin sotilasakatemiaan, missä se on esillä perjantain valtiollisiin hautajaisiin asti. Jos Nicolas Maduro valitaan Venezuelan presidentiksi, hän on Lalanderin mukaan täysin toisenlainen kuin Chavez. – Hän on entinen bussikuski ja ammattiyhdistysliikkeen johtaja, josta tuli poliitikko ja ministeri. Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen Helsingin yliopistosta ei usko, että Madurosta olisi maailmalla sujuvasti kantaa ottaneen johtajan saappaisiin. STT
Rauhanturvaajia kaapattiin Golanilla
Syyrian kapinalliset ovat ottaneet haltuunsa noin 20 rauhanturvaajaa lähellä Golanin kukkuloita Syyrian ja Israelin välisellä rajalla. YK vahvisti keskiviikkoiltana rauhanturvaajien sieppauksen. Puolustusvoimien mukaan joukossa ei ole suomalaisia.
09
Siepatut rauhanturvaajat kuuluvat YK:n Undof-joukkoihin, jotka valvovat Syyrian ja Israelin miehittämien Golanin kukkuloiden välistä aselepolinjaa. YK lähetti ryhmän selvittämään tilannetta. Syyrialaisten aktivistien mukaan rauhanturvaajat
ovat filippiiniläisiä, mutta YK ei ole ilmoittanut heidän kansallisuuttaan. Kapinallisten mukaan rauhanturvaajia ei päästetä vapaaksi ennen kuin presidentti Bashar al-Assadille uskolliset joukot vetäytyvät Jamlan kylästä Syyriassa.
USA. Taskuveitset sallitaan lennoilla
Matkustajat saavat pian ottaa mukaansa matkustamoon pieniä taskuveitsiä Yhdysvaltain-lennoilla. Lentoturvallisuusvirasto TSA lieventää sääntöjään huhtikuun loppupuolella. Viraston mukaan uudet säännöt vastaavat paremmin kansainvälisiä säännöksiä. Sallittujen tavaroiden joukossa ovat myös muun muassa jääkiekkomailat, biljardikepit ja suksisauvat. Matkustamohenkilökunta on kuitenkin jo nostanut äläkän. – Nämä esitykset aiheuttavat lisääntyvää hengenvaaraa lentoemännille ja matkustajille, joiden turvallisuuden eteen teemme niin kovasti töitä, moitittiin lentoemäntiä edustavan järjestön tiedotteessa. Vastaisuudessa sallittuja ovat taittoveitset, joiden terän pituus on korkeintaan
Amatöörivideoilla kapinalliset uhkaavat kohdella rauhanturvaajia vankeina, jos Syyrian hallituksen joukot eivät vetäydy alueelta. He myös väittävät rauhanturvaajien auttaneen hallituksen joukkoja pääsemään Jamlaan. STT-
4
1
EU. Oman selaimen suosiminen toi Microsoftille jättisakot
2
Britannia. Katelle ja Williamille tulossa ehkä tytär
3
Ranska. Kate Moss esitteli Louis Vuittonin muotia
4
Singapore. Borneolaisorangin poikanen odottaa nimeä
Microsoft sai keskiviikkona 561 miljoonan euron sakot EU:lta. Joissain Windows-käyttöjärjestelmän versioissa on ollut oletuksena Microsoftin oman selaimen käyttö netin selaamiseen. 15 miljoonalle Windows-käyttäjälle ei kerrottu, että he voisivat valita Internet Explorerin sijaan selaimeksi esimerkiksi Firefoxin tai Chromen. STT-AFP-REUTERS
Brittilehdet kertoivat prinssi Williamin puolison Katen lipsautuksesta tiistaina Koillis-Englannin Grimsbyssä. Yleisön joukosta oli ojennettu herttuattarelle pehmonalle, jolloin vieressä seisonut Sandra Cook kuuli Katen vastaavan: – Kiitos, vien tämän t... Kun rouva Cook kysyi, aikoiko herttuatar sanoa ”tyttärelleni”, tuleva äiti kiisti kaiken. STT-AFP
Brittimalli Kate Moss esitteli Louis Vuittonin muotia Pariisissa. Näytöksessä esiteltiin ensi syksyn ja ensi vuoden talven muotia. METRO-AFP
Borneolaisoranki poseerasi poikasensa kanssa Singaporen eläintarhassa. Orankipoikanen syntyi 21. tammikuuta, ja se ei ole vielä saanut nimeä. METRO-AFP
REUTERS-AFP
SPENCER PLATT/AFP
-20
Hyvää Naistenpäivää Suomen Kultakellosta!
KULTA- JA TIMANTTIKORUT
Amerikkalaisten on ollut vaikea tottua jo yli kymmenen vuotta voimassa olleisiin turvatoimiin.
kuusi senttimetriä. TSA puoltaa päätöstään myös sillä, että lievemmät säännökset antavat tarkastajille paremmat mahdollisuudet keskittyä todellisiin turvauhkiin, kuten räjähteisiin. STT
Tarjous voimassa 7.-9.3. 2013
%
Mikonkatu 6, p. 09-2315 0005, ark 10-19, la 10-17 www.suomenkultakello.fi
Kultakello
Citykäytävä, Aleksanterinkatu 21, p. 09-662 760, ark 10-19, la 10-17
Nyt meni sisustus ja vanhat k채sitykset uusiksi.
T채n채채n klo 21
Sisustusarkkitehti Marko Paananen livtv.fi
Uusi kotimainen sisustusohjelma
HYVÄ OLO
lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 7. maaliskuu 2013
11
+ HYVÄ OLO
Kris Carr on omistanut elämänsä terveyden edistämiselle.
Terveyttä kasvisravinnolla
Ruokavalio. Syövän selättänyt yhdysvaltalainen kirjailija ja hyvinvointiaktivisti Kris Carr vakuuttaa, että oikeanlaisella ravinnolla voi välttää sekä liika-lihavuuden että monia sairauksia. Vielä parikymppisenä Kris Carr tupakoi ja söi pikaruokaa. Kotona kokkailu ei häntä kiinnostanut. Entä sitten? Hänhän oli samanlainen kuin monet muutkin samanikäiset urbaanit nuoret, joiden elämään kuuluu kiire, väsymys ja alituinen näläntunne. Mutta kun Carrilla vuonna 2003 havaittiin harvinainen ja parantumaton maksasyöpä, hän tiesi, että ruokailutavat olivat osasyy sairastumiseen. – Syöminen oli ollut mi-
nulle yhtä kaaosta. Söin vain hampurilaisia, pähkinävoita ja hilloja. Himoitsin kaloreita ja elin hiilihydraateista ja transrasvoista. Sittemmin vegaaniksi ryhtynyt Carr painottaa nyt, että elämään voi tehdä suurenkin käännöksen ruokavaliota muuttamalla. Hänen oma humoristinen mottonsa on: ”Make juice, not war!” Miksi vegaaniksi ryhtyminen kannattaa? – Pitkälle jalostetut eläintuotteet aiheuttavat kehoon tulehdustiloja, heikentävät immuunisysteemiä ja sekoittavat hormonitoimintaa. Maitotuotteet voivat olla hankalia ruuansulatukselle, jossa ne aiheuttavat limaneritystä. Lisäksi ne lihan tavoin sisältävät kasvuhormoneja. Lihassa on myös tyydyttyneitä rasvahappoja, jotka nostavat huonon kolesterolin määrää. Pihvin paistaminen tuntuu kuitenkin niin paljon helpommalta kuin parsakaalin
Aamulla kurkkujuomaa
”Aamulla nautin kurkkumehua, joka on elämäneliksiirini. Kurkusta saa runsaasti mietoa, virkistävää ja mineraaleja sisältävää juomaa.” Kris Carr
höyryttäminen. – Ihmiset valittavat, että heillä ei ole aikaa ruuantekoon. Minulla taas ei ole aikaa sairastua – sehän vasta energiaa ja aikaa kuluttaakin ja lisäksi alentaa keskittymiskykyä. Hyvään ruokavalioon ei ole oikotietä. Se parantaa elämänlaatuamme, joten on hullua ajatella, että se on jotenkin kurja asia. Etkö pelkää lihan ja maitotuotteiden puolustajien reaktioita liputtaessasi vaihtoehtoisen ruokavalion puolesta? – En vaadi ihmisiltä lihas-
ta tai meijerituotteista luopumista – vain sitä, että he söisivät niitä nykyistä vähemmän. Haluan ihmisten innostuvan kasvisruuasta,
ei heidän välttämättä tarvitse kääntyä vegaaniksi. ROMINA MCGUINNESS/METRO WORLD NEWS
Lisää aiheesta Kris Carrin kotisivuilta: www.kriscarr.com
Aina saatavilla
Ruokavalion Top 5
1
Perusaineet koossa
VIHANNEKSET. Täytä puolet ruokalautasestasi vihanneksilla.
2
MAITOTUOTTEET JA SOKERI. Poista ruokavaliostasi maitotuotteet ja tarkkaile kuluttamasi sokerin määrää-
3
ELÄMÄNTAPAMUUTOS. Kyse ei ole vain ruuasta vaan ajattelutavastasi. Heikko itsetunto voi olla tärkein tekijä vanhoista tavoista kiinni pitämiselle.
4
PELKÄT KALORIT EIVÄT RATKAISE. Kyse ei ole myöskään vain kalorien laskemisesta. Kalorien määrää kannattaa tarkkailla vain, jos syöt pitkälle jalostettua ruokaa.
5
LUOVU NÄLÄNTUNTEESTA. Tyhjät kalorit pitävät yllä ikuista näläntunnetta. Nälänhimo vähenee ravintopitoista ruokaa syömällä.
Kotikeittiössä on hyvä pitää aina saatavilla tiettyjä ruuantekoaineksia. Kris Carrin listaan kuuluvat mausteista valkosipuli, suola, pippuri, kurkuma, kumina ja chili. Juuston sijasta hän käyttää oluthiivahiutaleita. Hyvä vaihtoehto tavalliselle soijakastikkeelle on tamari. Lisäksi Carrin keittiöstä löytyy aina oliivi- ja pellavansiemenöljyä, kvinoaa, ruskeaa riisiä, hirssiä ja linssejä. Cashewpähkinät sopivat hyvin jälkiruokiin. METRO
Maksimoi hyvä OLO.™ Lue ohjeet, valitse lehtesi ja osallistu: valio.fi/olo
Kampanja käynnissä huhtikuun loppuun asti. Edun arvo 48€.
METRO NAISET 8.3.
NAISTEN ASIALLA Metro juhlistaa tulevaa naistenpäivää Naiset-teemalehdellä. Tärkeitä ja ajankohtaisia asioita käsitellään jutuissa, jotka on tehty yhteistyössä YK:n ja Metron kansainvälisen uutistoimituksen kanssa. Nappaa Metro mukaasi 8.3.
Tietyt asiat onnistuvat vain maailman suurimmalta globaalilta uutislehdeltä.
URHEILU
lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 7. maaliskuu 2013
13
Espanja täyttää Stadionin JUSSI NUKARI/LEHTIKUVA
Maailmanmestarit. Ennakkomyynti Suomen jalkapallomaajoukkueen MMkarsintaotteluun käy jo nyt kiivaana.
Suomen jalkapallomaajoukkueen MM-karsinta on sujunut alavireisesti, mutta se ei näy tulevien ottelujen lipunmyynnissä. Valko-Venäjää ja Espanjaa vastaan pelattaviin otteluihin on ollut myynnissä yksittäisiä lippuja maanantaista lähtien, ja kauppa käy. Varsinkin hallitseva maailmanmestari ja Euroopan mestari Espanja kiinnostaa. Palloliiton mukaan tällä viikolla menee rikki jo 20 000 varatun lipun raja. Tapahtumapäällikkö Kalle Marttisen mukaan ennakkomyynti on ollut poikkeuksellista siihen nähden, että otteluun on aikaa vielä liki puoli vuotta. Espanjan tähdet saapuvat Olympiastadionille 6. syyskuuta. – Ei tämä ihan arkipäivää ole. Puhelimet ovat käyneet kuumina, ja 16 000 lippua on nyt myyty. Viimeksi samanlaista huumaa näin hyvissä ajoin ennen ottelua oli vuoden 2008 Saksa-matsissa, mutta ei sekään ihan tällaista ollut, Marttinen vertaa. – Ainakin isompien ryhmien kannattaa toimia nopeasti, sillä esimerkiksi D-katso-
2
URHEILU
MIKKO VILJANEN
mikko.viljanen@hs.fi
MM-karsinta Suomen pelatut ja tulevat ottelut jalkapallon MMkarsinnassa.
Huuhkaja-fanit täyttivät Stadionin Ranska-ottelussa viime syyskuussa. Ottelu keräsi runsaat 35 000 katsojaa. 20 000 rikki
”Ei tämä ihan arkipäivää ole. Puhelimet ovat käyneet kuumina.” Kalle Marttinen
moon on saatavilla enää hajapaikkoja, Marttinen neuvoo. Suomen seuraava MM-karsintaottelu on vieraskentällä Espanjaa vastaan 22. maaliskuuta. Palloliiton turvallisuuspäällikkö Juha Karjalainen arvioi, että Pohjois-Espan-
Unitedin Fergusonia uhkaa kurinpalautus Manchester Unitedin valmentajaa Alex Fergusonia uhkaavat Euroopan jalkapalloliiton Uefan kuripitotoimet. Ferguson ei tullut tiistaisen, Real Madridia vastaan käydyn Mestareiden liigan ottelun jälkeen lainkaan tiedostustilaisuuteen, eivätkä joukkueen pelaajat suostuneet puhumaan toimittajille haastatteluille varatulla alueella. Fergusonin sijasta tiedotustilaisuuteen tuli apuvalmentaja Mike Phelan. Phelanin mukaan Ferguson oli ”liian järkyttynyt” tullakseen paikalle. United hävisi ottelun 1–2. Ottelun kulminaatiopisteeksi muodostui Nanin ulosajo toi-
Karjalaisen mukaan vankimman tuen vieraskentällä A-maajoukkue on saanut vuoden 2001 MM-karsintaottelussa Englantia vastaan. Silloin 1 700 suomalaista oli Liverpoolissa todistamassa 1–2-tappiota. 0–5-tappioon päättyneessä vuoden 2011 EM-karsintaottelussa Ruotsia vastaan oli Råsundalla niin ikään 1 700 Suomen kannattajaa. – Eniten suomalaisia on ollut vieraskatsomossa ehkä kuitenkin alle 21-vuotiaiden EM-lopputurnauksessa vuonna 2009, kun pelattiin Halmstadissa, jonka lähettyvillä asuu paljon suomalaisia, Karjalainen kertoo.
ANDREW YATES/AFP
jassa sijaitsevassa Gijonissa pelattavaan otteluun saapuu noin 600 Suomen kannattajaa. – Määrä olisi varmaan kaksin- tai kolminkertainen, jos ottelu ei olisi niin hankalassa paikassa, Karjalainen sanoo.
•
Suomi–Ranska ............... 0–1
•
Suomi–Georgia.............. 1–1
•
22.3. Espanja–Suomi
•
7.6. Suomi–Valko-Venäjä
•
11.6. Valko-Venäjä–Suomi
•
6.9. Suomi–Espanja
•
10.9. Georgia–Suomi
•
15.10. Ranska–Suomi
9.–14.6., 30.6.–5.7., 21.–26.7. ja 26.–31.8.2013
Laatokan ja Äänisen risteily
Pietari – Neva – Syväri – Ääninen – Kizhi – Petroskoi – Valamo – Pietari Matka Pietariin taittuu bussilla läpi kauniin ja kesäisen Karjalan kannaksen. Pietarissa noustaan laivaan ja unohtumaton suviristeily Nevaa pitkin Laatokalle ja Ääniselle alkaa.
Valamo Laatokka
Alex Ferguson kävi kuumana Nanin ulosajon jälkeen.
sella puoliajalla sen jälkeen kun hän oli palloa tavoitellessaan osunut nappulakengällään Realin Alvaro ArbeloVILLE SIRÉN/LEHTIKUVA
aa rintaan. Ulosajon jälkeen 0–1-tappiolla ollut Real teki kaksi maalia kolmen minuutin sisällä. STT-REUTERS Jalkapallo
Valdesille neljän ottelun pelikielto
Petäjä-Sirén jäi mitalitta
Kolmas sija mitalilähdössä keskiviikkona nosti Tuuli Petäjä-Sirénin lopputuloksissa neljänneksi RS:X-purjelautaluokan MM-kilpailuissa Brasiliassa. Israelilainen Lee Korzits oli jo edellispäivänä varmistanut kolmannen perättäisen maailmanmestaruutensa. Britti Bryony Shaw lautaili hopeaa ja Israelin Maayan Davidovich pronssia vain muutaman pisteen erolla Petäjä-Siréniin. STT
Barcelonan maalivahti Victor Valdes on saanut neljän ottelun pelikiellon. Valdesin huili juontaa juurensa viime viikonlopun otteluun Real Madridia vastaan Espanjan liigassa. Valdes menetti ottelun lopussa hermonsa ja syöksyi loppuvihellyksen jälkeen solvaamaan tuomaria. Valdes sai avautumisestaan ensin keltaisen ja sen jälkeen punaisen kortin. Otteluraportin mukaan hän muun muassa kehotti tuomaria toistuvasti ”häpeämään tekojaan”. Panna koskee vain liigapelejä. STT-REUTERS
Neva
Petroskoi
Kizhi Ääninen
Syväri Mandrogi
VENÄJÄ
Pietari
• Risteilyisäntä Jyrki Härkönen, Seppo Soittila tai Timo Malmi • Asiantuntijaluentoja Aktian pääekonomisti Timo Tyrväinen, kenraali Gustav Hägglund, ev Sampo Ahto, evl Juha Myyryläinen, Jyrki Härkönen Gustav Hägglund arkkipiispa Jukka Paarma tai lehtori Risto Aikonen • Tunnelmaa ja mukavaa menoa luovat: Taljanka Anja Tyrväinen, Timo Tyrväinen ja Ari Salin tai oopperalaulajat Pirjo Turunen ja Valtteri Yrjölä sekä pianisti Risto Hiltunen tai Euroviisuista Jukka Paarma Juha Myyryläinen tunnetut Kuunkuiskaajat
Lomalinjan risteilyilta ma 18.3. klo 17.30
Balderin sali, Aleksanterinkatu 12, Helsinki Musiikkia ja mukavaa tunnelmaa luovat Pirkko Mannola ja Pekka Pentikäinen. Tarjoilua, arvonta. Esittelyssä Lomalinjan monipuolinen risteilytarjonta: Royal Caribbean Cruise Line, Hurtigruten, Venäjän jokiristeilyt. Sitovat ilmoittautumiset 8.3. mennessä: ryhma @ lomalinja.fi tai puh. 010 289 8102 Matkoja voi varata
Jalkapallo
Messi puhuu Metrolle Huomisen perjantain Metrossa on Lionel Messin erikoishaastattelu. Messi kertoo haastattelussa muun muassa keiden Valioliigassa pelaavien hän toivoisi siirtyvän Barcelonaan. METRO
Risteilyhinta / hlö
C3 .................768 e C2 ................ 988 e B2 (2. kansi). 1138 e B2 (3. kansi). 1268 e B1 (3. kansi). 1378 e A2................ 1398 e A1................ 1498 e Lux .............. 1658 e Myymme nais- ja miespaikkoja hytteihin C2 ja B2 (2. kansi) Hintaan sisältyy • bussikuljetukset tilausajobussilla Suomi – Pietari – Suomi • risteily valitussa hyttiluokassa • täysihoito laivalla alkaen illallisella ja päättyen aamiaiseen • ohjelmassa mainitut tutustumiskäynnit Valamossa, Kizhillä ja Petroskoissa suomea puhuvan oppaan johdolla sekä Kantele-konsertti Petroskoissa • asiantuntijaluentoja ja viihdeohjelmaa laivalla • risteilyisännän ja Lomalinjan edustajan palvelut laivalla • viisumi Suomen kansalaisille Lisämaksusta • retki Aleksanteri Syväriläisen luostariin 39 €/hlö Bussireitit (sitoumuksetta) 1. Tampere – Helsinki – Porvoo – Kotka – Karhula – Hamina – Vaalimaa – Pietari 2. Pori – Rauma – Turku – Salo – Helsinki – Karhula – Hamina – Vaalimaa – Pietari 3. Helsinki – Porvoo – Loviisa – Kotka – Vaalimaa – Pietari 4. Kokkola – Vaasa – Seinäjoki – Tampere – Lahti – Kouvola – Lappeenranta – Imatra – Enso – Pietari 5. Jyväskylä – Joutsa – Heinola – Lahti – Helsinki – Porvoo – Loviisa – Kotka – Vaalimaa – Pietari 6. Oulu – Iisalmi – Kuopio – Varkaus – Mikkeli – Lappeenranta – Nuijamaa – Pietari
Tilaa uusi esite 2013!
24 h verkkokaupasta www.lomalinja.fi & 010 289 8100 & 010 289 8101 ryhmät & 010 289 8102 (Helsinki) lomalinja@lomalinja.fi
Musiik ki Kirjalli Maalau suus skurssi t Viini ja ruoka
Ylelline n risteily Ton Hu
rtigrut
avalla
kaunein en - Maailma merima n tka erel
Vienanm
tä
Volga - Moskovaan Don
Monipu olinen Kiina Elämyksi ä Vie
tnamissa Etelä-A frikan aartee Kuuba n sydän t
Puhelut 8,35 snt/puh +17,17 snt/min. Palvelumaksu 15 €. 1.4.2013 alkaen 17 €.
3 VIIHDE
Keikka lähestyy
Bieberiltä viesti Ensimmäiselle Suomen-keikalleen tuleva Justin Bieber kertoo Youtuben videotervehdyksessä faneilleen olevansa kiitollinen heidän tuestaan ja odottaa näkevänsä heidät pian. Videoon on sisällytetty vihjaus siitä, että fanien kannattaa olla Helsingin keskustassa puolenpäivän aikaan keikkapäivänä 26. huhtikuuta. METRO
VIIHDE
lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 7. maaliskuu 2013
14
Ruotsalaisella sisulla valloittamaan maailmaa URBAN BRÅDHE
Indierock. Ruotsalaisen Shout Out Loudsin suosio kasvaa maailmalla. Edessä on laaja kiertue.
Ensimmäisen albuminsa jälkeen Shout Out Louds on niittänyt kansainvälistä suosiota. Yhtyeeltä on juuri ilmestynyt uusi omatuotantolevy Optica. Keväällä ja kesällä bändi kiertää Eurooppaa ja suuntaa sen jälkeen Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Ennen tuoreinta levyään Shout Out Louds ehti vuodesta 2003 lähtien julkaista kolme albumia. Lisäksi se on kiertänyt esiintymislavoja muun muassa Kings of Leonin ja The Strokesin kanssa. Tv-esiintymisiä on ollut David Lettermanissa ja The Tonight Show´ssa. Yhtye on ollut suosittu erityisesti Saksassa ja YhdysVoimaa työhön
”Saimme energiaa siitä, että saimme tuottaa levyn itse.” Adam Olenius
Shout Out Louds
Shout Out Louds aloitti helmikuun lopussa kiertueen, joka ulottuu Yhdysvaltoihin ja Kanadaan asti.
valloissa. – Yhdysvaltoihin ensi kertaa tullessamme meillä oli hieman folk-vivahteisempi soundi kuin nyt. Ehkä maanläheinen tyylimme kiinnosti. Uskon ehkä naiivisti, että kun tekee hyviä juttuja, niiden määrä vain kasvaa, Bebban Stenborg toteaa.
– Ruotsi tuntuu Yhdysvalloissa valtavan eksoottiselta, Carl von Arbin lisää. Uutta Optica-albumiaan yhtye kuvailee entistä värikkäämmäksi ja iloisemmaksi levyksi – siitäkin huolimatta, että se pistettiin purkkiin pimeässä maanalaisessa studiossa.
– Ympäristö ei tosiaankaan ollut kovin innostava. Saimme kuitenkin energiaa siitä, että saimme tuottaa levyn itse ja meillä oli kaikki mahdollisuudet ulottuvillamme, Adam Olenius sanoo. – Kun istuu karussa huoneessa, mielikuvituksen on
•
JÄSENET. Bebban Stenborg, 34 (kosketinsoittimet, laulu), Adam Olenius, 34 (laulu ja kitara), Ted Malmros, 32 (basso), Carl von Arbin, 34 (kitara ja laulu) ja Eric Edman, 33 (rummut).
•
TAUSTAA. Perustettiin Tukholmassa 2001. Vuonna 2003 ilmestyi ensimmäinen albumi Howl howl gaff gaff, vuonna 2007 Our ill wills ja 2010 Work.
•
AJANKOHTAISTA. Uusi albumi Optica julkaistiin 27 helmikuuta. Yhtyeen kevään ja kesän kiertue ei ulotu Suomeen.
helpompi lentää kuin jossain paljon virikkeitä tarjoavassa ympäristössä, Bebban Stenborg analysoi. Shout Out Loudsin nyt käynnistynyt kiertue on ensimmäinen lähes puolentoista vuoden tauon jälkeen. – Ennen kiertuetta tunnen itseni aina kovin hermostuneeksi. Se on oikeastaan hyvä luonteenpiirre, joka pitää tarpeeksi nöyränä, Bebban Stenborg pohtii. CAROLINE WETTERBORG/METRO RUOTSI
Iris Olsson yrittää ohjata totutun ohi
Tule MeTron osasTolle 5c68 Kuva&Kamera -messuille 8.–10.3. näet viime syksyn Metro Photo Challenge -voittajakuvat Kyseessä on maailman suurin ammattilaisille ja harrastajakuvaajille suunnattu valokuvauskilpailu. Kisaan lähetettiin yli 220 000 kuvaa, joista lähes 6000 suomesta. saat julisteen omasta kuvastasi Tuo ottamasi huippuotos muistitikulla metron osastolle, saat 40 x 60 cm julisteen mukaasi. Julisteen tarjoavat metro ja Canon.
Lyhytfilmien keskeinen vahvuus on siinä, että elokuvaalan kokeilu ja uudistuminen tapahtuu niiden piirissä, arvioi elokuvaohjaaja Iris Olsson. – Lyhytelokuvassa ei ole niin kovia taloudellisia vaatimuksia katsojamäärälle. Siksi ohjaajalla on mahdollisuus olla rohkeampi, nuori ohjaaja linjaa. Olsson on tällä viikolla alansa aitiopaikalla: hän istuu Tampereen elokuvajuhlien tuomaristossa. Viime vuonna Olsson (s. 1981) pokkasi Tampereen filkkareilla pääpalkinnon yli 30-minuuttisten elokuvien sarjassa. Tunnustuksen toi Ruandassa kuvattu tarina Sydämeni taakka (Burden of My Heart). – Sen elokuvan tavoitteena oli yrittää kuvata, miltä Ruandan kansanmurhan läNukketeatteria
Hurraa! tuo teatterin lapsille
Teatterifestivaali Hurraa! tarjoaa teatteria pääkaupunkiseudun lapsille jo kuudetta kertaa. Tänä vuonna tapahtuma keskittyy nukketeatteriin, mutta mukana on muutakin. Hurraa! on suunnattu 2-vuotiaille ja sitä vanhemmille lapsille. Näytöksiä on yli 50 Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kulttuuritaloissa. Yhdeksänpäiväinen festivaali alkaa ensi viikon perjantaina. STT
JARNO MELA/LEHTIKUVA
Iris Olsson haluaa pitää silmät auki ja nähdä enemmän.
pikäyneistä tuntuu. Ylipäänsä tunnen jostain syystä vetoa Afrikkaan. Töissään Olsson etsii ennen muuta uusia näkökulmia. – Yritän kävellä kadulla silmät auki. Jos onnistuu katsomaan ohi ja yli siitä, mitä Viisuedustaja
Krista Siegfrieds valmentaa junioreita
Suomen euroviisuedustaja Krista Siegfrids on yksi kolmesta syksyllä alkavan tvohjelman The Voice Kidsin laulajien valmentajista. Nelosen The Voice Kidsin laulajalupaukset ovat 8–14-vuotiaita. Ohjelmaan haki 1 500 laulajaa, joista koelauluihin asti pääsi 280. Krista Siegfridsin lisäksi valmentajina toimivat hip hop -artisti Elastinen ja PMMP:n Mira Luoti. Ohjelman juontajat ilmoitetaan myöhemmin. STT
on totuttu näkemään, on oikeilla jäljillä. Iris Olsson on elokuvaohjaaja jo toisessa polvessa. Hänen isänsä Claes Olsson on ohjannut muun muassa filmit Akvaariorakkaus ja Ihanat naiset rannalla. – Kun perheessä oli elokuvantekijä, tuntui mahdolliselta tavoitella itsekin tätä ammattia. Mutta tyyliini tai filmieni sisältöön isän elokuvat eivät ole vaikuttaneet. Tampereen elokuvajuhlat järjestetään 6.–10. maaliskuuta. STT Oikea pituus
”Hyvä ohjaaja kyllä tietää, minkä mittainen hänen elokuvastaan pitää tulla.” Iris Olsson
Matrix-saaga
Wachowskit oikeuteen
Matrix-elokuvien ohjaajat Andy ja Lana Wachowski on haastettu oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksista kymmenen vuotta jatko-osien Matrix Reloaded ja Matrix Revolutions ensi-iltojen jälkeen, kertoo E! News. Kirjailija Thomas Althouse väittää, että elokuvat perustuvat hänen vuonna 1993 elokuvayhtiö Warner Brosille toimittamaansa käsikirjoitukseen. METRO
AletAAnko hirmuhAllitsijAA tAAs pAlvoA venäjällä?
Kaikki kuvasta!
Valo- ja videokuvaus Kuvankäsittely Tulostus
Sandarmohissa Venäjän Karjalassa teloitettiin noin 5000 Stalinin uhria.
Kuvatuotteet Valokuvanäyttelyt Tietotekniikka Luennot
NAPPAA KEVÄÄN PARHAAT TARJOUKSET!
HELSINGIN MESSUKESKUS 8.-10.3.2013 Messuilla mukana parhaat merkit ja kevään uutuudet. Tule, tutustu, opi ja tee hankintoja. Madventures valokuvanäyttely Poikkeuksellinen kokonaisuus sisältää rankkoja, koskettavia ja kauniitakin kuvia. Madventuresin Tuomas ja Riku ovat näyttelyssä kertomassa kuvistaan lauantaina klo 12–16. Top Shotin osastolla huipputarjoukset uutuustuotteista. Ensi kertaa messuilla myös Top Shot -OUTLET – lavakaupalla tuotteita tasahinnoin, alk. 1¤ /kpl! Metro Photo Challengen osastolla näet vuoden parhaat kilpailukuvat!
Yhden maailmanhistorian tunnetuimman diktaattorin kuolemasta on kulunut 60 vuotta. Vaikka Josif Stalinin valtakaudella kuoli miljoonia viattomia ihmisiä, on Venäjällä taas nähtävissä merkkejä Stalinin ihannoinnista. Ilta-Sanomien uusi historialehti kertoo Stalinin ja hänen uhriensa tarinat. Jotta emme unohtaisi.
Mediayhteistyössä
Katso kevään parhaat tarjoukset
www.kuvamessut.com
Avoinna ammattilaisille: Pe 8.3. klo 9–12. Yleisölle: Pe 8.3. klo 12–19, La 9.3. klo 10–18, Su 10.3. klo 10–17. Sisäänpääsy: 16/10 ¤.
www.kuvamessut.com Samaan aikaan samalla messulipulla: Kunto, Fillari, Golf, Retki, Metsästys, Kalastus, Ball Sports, ja Helsinki Horse Fair (vain la–su)
LUKIJAT
lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 7. maaliskuu 2013
TEKSTIVIESTIT •21 tapaa pilata avioliitto, ois vaan yksikin liitto olemassa. ONNEKSI KOMEDIAA SENSITIIVISELLE HAASTAVALLE
•Hei sinä, joka varastit laukkuni lauantaina 2.3.2013 N-junasta helsingissä, voisitko palauttaa mustan nahkalaukun ystävällisesti löytötavaratoimistoon. Minulla ei ole vakuutuksia ja olen köyhä opiskelija, joten myötätunto olisi kohdallaan. Olisin myös kiitollinen, että lääkkeeni ja ajokorttini palautuisivat mukana. KÖYHÄ ASTMAATIKKO PUNATAKKINEN TYTTÖ
•Työnantajat! Tarjolla Diplomioleskelijan tutkinnon suorittanut ajantapon rautainen ammattilainen, esim. vuodesohvien koekäyttäjäksi. VAIN 5000 E/KK! •Jouduin, tosiaan jouduin, pari vuotta sitten Taideteollisessa opettaessani kuuntelemaan P. Himasen haltioituneita höpinöitä. Suurin osa kuulijoista hipsi vaivihkaa tiehensä. KALLISTA JA LATTEAA, NAURUA RIITTI
•Siis mikä ihme on linjalla 69? Liikennöitsijä hei tee jotakin! Melkein joka päivä bussi myöhässä aika paljon, jopa 10 min ja väliin 2 tulee peräkkäin. Ongelma eniten Malmin päässä. Ymmärtäisin jotenkin asian jos olisi ruuhka, mutta kun usein mitä kuljen, niin aamupäivällä ja päivällä. Miksette edes hieman lisää vuoroja? Ihmiset kuten minä myöhästyvät usein jatkoyhteyksistä! NIMETÖN •Muslimina minulla ei ole mitään epäselvää siinä, onko abortti laillinen vai ei. Abortin saa tehdä 4 kuukauden ja 10 päivän kuluessa raskauden alusta. Sen jälkeen se on kiellettyä, koska sikiöllä on jo sielu. Sen jälkeen abortti on lapsen tappamista. Niin yksinkertaista meille... FAW •Himasen tutkimuksen 700000 euroa kankkulankaivoon. Stefan Wallin pani vielä paremmaksi 2,5 miljoonaa huippuurheiluinnovaatiotutkimusrahat myös kankkulankaivoon. NIMETÖN
•Kyllä se niin juuri on, kuten eräs ministeri äskettäin sanoi. että jotkut piirit ei tosissaan haluakaan että asuntokysymys pantaisiin paremmalle mallille. No kun sellaiset tahot, jotka it-
se saavat vuokratuloja saavat asioista päättää. Pitäisi luoda järjestelmä, jossa jäävättäisiin ne päättäjät, joille korkeista vuokrista on henkilökohtaista etua. Mikä kansantuotteen tappio, jos ei voida keskittyä työssäkäyntiin ja moni joutuu katsomaan edullisemmaksi asuntotuen nostamisen. NIMETÖN •Sinä inhottava nuori nainen, joka kävelit Herttoniemen Lidlin edustalla sunnuntaina! Suoraan edessäsi vanha mies kaatui käsissään kauppakassit ja kävelykepit, et auttanut, tylysti kävelit ohi. Häpeä! Itse jos en olisi liikkuvassa autossa istunut, olisin varmasti miestä auttanut, toivottavasti ei käynyt pahasti. MIKÄ IHMISIÄ VAIVAA
•Katainen on vietävä oikeuteen, kun käyttää ilman lupaa meidän kansalaisten rahoja. 700000 eurolla me suomalaiset olisimme saaneet vaikka mitä. Seuraavissa vaaleissa kyllä muistamme kokoomusta.TUOMIO ANNETTAVA
•Johtuuko se alaikäisestä kohderyhmästä, että nykylaulajattaret esittävät lapsen äänellä vikisten, kimittäen, kähisten. Kuka laulaisi taidolla? VEETI VIKINÄ
•Oikeusministeriö odottaa yliopistolta selvitystä pitäisikö seksikauppa kieltää kokonaan. Tottakai pitää. Miten myyntiä saa olla, muttei tuotteen ostoa? SE ON HUONO-OSAISTEN HYVÄKSIKÄYTTÖÄ
•Yliopisto on parempiosaisten ja lähinnä miesten pulju. Sieltä ei seksikaupalle tyrmäystä saada. Jostain sosterista saataisiinkin, onhan se ihmisiä hoitava ala. REISKA •Kyllä on Suomessa taitavia lääkäreitä, meedioita suoras-
Testaa tapasi – voita uudet treenivarusteet!
•Hyvät muut Veronmaksajat: kuten tiedämme jo edellisiltä hallintokausilta, mikään ei muutu. Korkeapalkkaiset ministerimme ja kansanedustajat eivät tule leikkaamaan kk-palkkojaan edes 20%. Korkeapalkkainen kaupunginjohtaja pysyy lestissään vaikkei saisikaan mitään aikaiseksi. Joten EU maista tulevat kerjäläisten ja varkaiden määrät kasvavat täällä joka vuosi ja tämäkin on varmaan Persujen vika. STADIN KUNDI
•Juorumummot pois uima- ja vesijuoksuradoilta. NIMETÖN •Päivähoito-oikeuden rajaaminen lisää syrjäytymistä. Työttömien lapsilta evätään samanikäisten seura. Älkää rankaisko lapsia vanhemmistaan. NIMETÖN •Joka paikassa on äijiä iskemässä. YÖKÖ ÖNÖ
•Pienen tytön elämä yhtä suurta kärsimystä. Miten tämä voi olla mahdollista?! Täysin ihmisyyden ulkopuolella ne teot.
voivat ’isännät’ eli rahastajat istuvat lämpimissä autoissaan ja antavat omien kansalaistensa hoitaa kerjäämisen. ONGELMAN-
NIMETÖN
RATKAISU SINNE MINNE KUULUU, EI
kulttuurin kulttuurin/uskonnon etuoikeuteen, lähtömaansa vaikeisiin oloihin vedoten. Ja tietysti vastaanottajien pohjattomaan hyvyyteen vedoten.
SUOMELLE
SIIS OMAN NUORISON TULEVAISUUS
•Kyyninen ihminen tietää kaiken hinnan, mutta ei minkään arvoa. OSKAR WILDE •Aapo lukijalta: Alkaako energian häviämättömyyden periaate siitä, että universumi syntyi tyhjästä? Onko alkulima energiatonta? Miten se sai energian? NIMETÖN •Siipirikko: Kiitos paljon Sinullekin kaikista niin lämpimistä viesteistäsi. En minäkään halua kadottaa Sinua, en vain pysty siihen. Sieluni sanoo, että Sinä kuulut elämääni. EI TÄLLÄ KERTAA •Täyttä pelleilyä nuo kansalaisaloitteet. Turkistarhauksen kieltävä aloite ei mene läpi, niin on päätetty jo etukäteen. Kansalaisaloite on kusetusta, kuten eduskuntavaalitkin. NIMETÖN
•Yleistäen. Keskuspuiston lumisilla poluilla nuoret miehet väistävät, vanhemmat miehet ja naiset joskus. Nuoret naiset ja nuoriso kävelee päin. KOHTA SULAA
•Reilupeli: toisten virheet ei tee omia virheitäsi oikeutetuksi. JOKAISEN TULISI TEHDÄ OIKEIN
taan: pystyvät potilasta näkemättäkin tekemään (kielteisiä) korvauspäätöksiä (vakuutusyhtiöille esimerkiksi). Siinäpä oiva vientituotekin, suomalainen lääkäri-meedio. NIMETÖN •Koska narsisti ei aidosti kykene kuin yksisuuntaiseen ”vuorovaikutukseen”, hän ei voi koskaan olla kiinnostava eikä haluttava, vaikka itse niin harhaisesti luulee. Maailma olisi parempi paikka ilman noita naisvihaajia, joilla ei voi olla kenellekään mitään annettavaa. NIMETÖN
16
•Meitä ihmisiä on niin kuvottoman paljon, vanhemmat, jos ette muuta järkeä saa jälkeläistenne päähän, koittakaa saada niistä edes kasvissyöjiä, ja mahdollisimman vähän lisääntyviä. Kyllä tän puupäälajin pelleily pitäisi jo riittää tällä planeetalla! PARASIITTI •Pisara-rata ja Kehärata maksaa kumpikin 700 miljoonaa. Valtio maksaa kustannuksista 83% ottamalla lisää velkaa. Jäämeren rata sentään toisi vientituloja. NIMETÖN •Niiden kadullaistujien hyvin-
•Ei ne kadullaistujat ole suomalaisia. Menkööt istumaan oman maansa kaduille, Suomessa on köyhiä autettavaksi omastakin takaa. JOKU TOLKKU! •Vain joka kolmannesta koirasta maksetaan vero! Nyt kaupunki veroja perimään! Aina on rahasta pula, miksi ette käytä tätä tilaisuutta. Ei se ole mikään jäänne menneisyydestä. Verotetaanhan kaikkea muutakin, ja koiria on ihan liikaa kaupunkialueella. Rahat kaupungin tarpeisiin! DOG •Hei vanhanaikainen perheenisä: mitä se sinulle kuuluu, kuka kenenkin kanssa naimisiin menee? Huolehdi sinä vain omasta perheestäsi ja yritä kasvattaa lapsistasi avarakatseisempia. TOIVOTTAVASTI AHDASMIELISYYS EI PERIYDY
•Menneen muistelua: Tulin autoni kanssa Tukholmasta syksyllä 2007 Turkuun. puhalsin 0,8 promillea heti laivan ulkopuolella odottavalle poliisille. Seuraus tietenkin ajokielto, mutta sakkorangaistus oli yli 1000 euroa. Olin pitkään ollut työtön ja vain juuri silloin, viikon työssä. Nyt kuljen velkaneuvonnassa velkojen takia, jota en koskaan pysty maksamaan. Onko viranomaisilla joku erityisoikeus murhata näin? 50 metrin ajo laivalta, ei aiempaa tuomiota. NIMETÖN
•Kevät saapuu kohta puoleen, mutta niin saapuvat myös romanian kerjäläiset. Mutta ei tunnu kivalta auttaa ihmisiä, jotka toisella kädellä kerjäävät ja toisella kädellä varastavat.
UNOHTAEN
•Ihmisten on aina tiedetty antavan luvan ’tunteeseen’ perustuvan tyhmyyden tekemiselle. Se siitä ekologis- rationaalis-tieteellisestä humanismista. KIILTÄÄKÖ JO?
•Älä kulje elämän läpi, kasva elämän kautta. ERIC BUTTERWORTH- MIETE
•Tiura: Et vastannut suoraan kysymykseen voivatko turkiseläimet hyvin mielestänne. Parhaimmillaan vastasitte, että hyvä että asiasta keskustellaan. On se vähän tylsää, jos kohta mettässä ei oo ku hyttysiä. Salametsästyskunnat boikottiin kunnes nimismiehet alkaa hoitamaan töitänsä. AHNEELLA ON P.... NEN LOPPU
•Naurettavaa tuo hevosenlihahysteria. Tuotteita vedetään markkinoilta, kun DNA-testeissä on löytynyt vähäisiä jäämiä hevosenlihasta. Ikään kuin se olisi joku hirveä myrkky. OMG •Suomalaisia naisia haukutaan usein, kun eivät pukeudu hameeseen ja korkokenkiin, miesten mieliksikö pitäisi? Kyllä niitä on tullut pidettyä nuorena ihan tarpeeksi. Ei jalat enää kestä, vaikka haluaisikin. PROFIILI •Elinkeino ei saa perustua eläinrääkkäykseen ja lain rikkomiseen. NIMETÖN Ristikon ratkaisu
VARKAUKSIA TEHNEILLE PORTTIKIELTO SUOMEEN
•Jättikiitos mieshenkilölle, joka poimi pudonneen puhelimeni ja juoksi minut kiinni, kun minä juoksin Kauklahden junaan Rautatieasemalla tiistaina varttia yli neljä. En kerinnyt edes kunnolla kiittää! NIMETÖN •Koko Euroopalta puuttuu nyt itsesuojeluvaisto. On huomattava, että sotaa ei käydä ainoastaan sota-aseilla. Valloituskeinoja ovat myös muita väestöryhmiä runsaampi syntyvyys/lisääntyminen. Muiden kansojen sekaan soluttautuminen, oman
SATO VuokraKoti
Viihtyisää kaupunkiasumista Talissa Kutomotie 12a, 00380 HelsinKi Ilmeeltään moderneissa, hyvin suunnitelluissa asunnoissa on nykyaikaiset materiaalit ja varusteet mm. astianpesukoneet. Asuinhuoneissa on laminaattilattiat ja kylpyhuoneet on kaakeloitu. Asunnoissa on pihaterassit tai tilavat, lasitetut parvekkeet, jotka aukeavat pihan puolelle. Talossa on yhteinen saunaosasto ja autohallissa on 48 autopaikkaa, joihin pääsee suoraan porrashuoneista.
HuoneistoesimerKit
Esittely
to 7.3. klo 15-15.30
1h+kk, 35,5 - 36 m2 alk. 900 €/kk 2h+kk+s, 46-46,5 m2 alk. 1 105€/kk 2h+k+s, 50,5-59 m2 alk. 1 230 €/kk
Vuokriin sisältyy vesimaksu. Vuokravakuus 250 €, kun vuokrasopimus tehdään vähintään vuodeksi, vakuutta ei peritä. sato Vuokraus ja myynti
Vuokraa koti Kutomotie 12:sta nyt, saat 300 euron lahjakortin Giganttiin! Vapaat asunnot: sato.fi/kutomotie12
Puh. 0201 34 4301, Mikonkatu 7, 00100 Helsinki
Puhelujen hinnat: kiinteästä verkosta 8,28 snt/puh+7 snt/min, matkapuhelimesta 8,28 snt/puh+17 snt/min. Ulkomaan puhelut hinnaston mukaisesti.
www.olkkari.fi
sato.fi
LUKIJAT TEKSTIVIESTIT •Naapurin mies: Anu Saagim on hölmö hölöttäjä voisi pitää suunsa kiinni, ennenkuin oppii puhumaan sivistyneesti maatamme kunnioittamaan. Haukkui maatamme rumaksi, kun Ristomatti toi hänet ensikertaa Suomeen. PYSYIS KOTONAAN •Jartsa: Olen kanssasi samaa mieltä, J.Karjalainen ei todellakaan ole historiaa! Liput hankittu Tavastialle. Jatka J.Karjalainen samaan malliin. SATU •Noin 5000 lasta saa ulkomailla lapsilisää Suomesta. Siis Suomen sossu on ulkomaittenkin sossu. Löysäillään liikaa rahojen jakamisessa. Päättäjät on ulapalla, ja joillakin ei vaan oo kaikki ryynit pussissa. JALAT MAASSA •Vauvat vaihtuivat, vaikka ranneke sisälsi kirjatut tiedot, joista äitikin olisi epäilyksen herätessä asian voinut tarkistaa hoitotoimenpiteiden yhteydessä. ÄIDINVAISTO
neuvola-aikaa sairaalle lapselle, eikä työttömänä ole varaa yksityiselle. Köyhien lapset kärsii. Salajuoni, jolla saadaan köyhät kuihtumaan pois? On se hienoa asua rikkaassa ja hyvinvoivassa(?) maassa kuin Suomi. NOT! •Espoolaiset naiset näytti malliesimerkkiä, miten koulussa tulee käyttäytyä. Järjästämällä joukkotappelun. Mitä isommat edellä... NIMETÖN •Haloo H-P, Nordlundin taklaus oli aivan puhdas, ei voi mitään, jos kaveri on päätä lyhkäsempi. Summasen käytös oli suorastaan raukkamaista, olisi pitänyt saada vielä kovempi rangaistus. LÄTKÄÄ SEURANNUT
•Appiukko on minkkitarhuri. Myönsi eläinten kärsivän, mutta perusteli sitä sillä, kun siitä saa hyvin rahaa. Työllistää minimipalkalla ulkolaisen rengin. Asuu itse valtavalla tilalla kartanossa. Lapsenlapset ei saa käydä tarhalla, kun joutuisivat näkemään tosi sairaita juttuja. Omaa ajokoiraansa ei laittaisi häkkiin. Mikäköhän logiikka siinä on?
AHNEUDELLA EI OLE LOPPUA
•Ilomiemet ja muutkin, ei enään uraputkessa olevat päättäjät, nyt ajamaan pienituloisille edes pientä palkankorotusta. Ovathan aina innokkaasti nostamamassa mm. kansanedustajien palkkoja. Kun ei enää tarvitse taistella uudelleenvalinnastaan! EIKKA •Koskahan noita valeastmahiihtäjiä aletaan käräyttää. Saavat doupata luvallisesti. Mitaleita tulee liukuhihnalta. Täyttä huijausta tuollainen tekotautisuus. NIMETÖN
•Enbuske, Snellman, Bettina, Nyberg, Harkimo, Pääskyjoku, Kortesmäki jne.. Pienen Suomen vähät julkut kiertävät ohjelmasta toiseen löpisemässä turhia hetken. HUH! •En ole kuullutkaan sellaisesta kerrostalosta, jossa olisi yksi osakkeenomistaja ja muut vuokralaisia! Taitaa olla jotain uutta? Meidän talossa on onneksi vielä suurin osa omistusasuntoja! Joten älä provosoi
suotta! Minä en ole vaivannut kertaakaan isännöitsijää vaikka olisi ollut joskus syytäkin! IHO
mutta ymmärrän sitä, että Ylen pitää palvella myös muita katsojaryhmiä kuin meitä. R-L
•Kaikki työtävieroksuvat pitäisi lähettää kuukaudeksi ”työharjoitteluun” jonnekin Filippiinien isoille kaatopaikoille, josta paikallisetkin joutuvat elantonsa hankkimaan. Tämän kokemuksen jälkeen voisi jokin ”paskaduunikin” täällä tuntua melkeinpä lottovoitolta. HYVÄ IDEA
•Kunnia ja ylistys EU:lle ja päättäjille, että meillä on syrjintäja syrjäyttämis- eli oleskeluyhteiskunta. Diplomi-Oleskelijan tutkinnon suorittanut kiittää.
•TV1:n Jälkipörssi: toimittajan jaettava puheenvuorot jotta kaikki saavat sanoa mielipiteensä. NIMETÖN •Eipä ne isot lihatalot halua näyttää teurastusta aikuisillekaan. Pelkkää peittelyä, eläinten rääkkäystä ja kaksinaismoralismia koko touhu! NIMETÖN
NIMETÖN
•Lastensuojeluviranomaiset ovat kuin uskonlahkolaiset, mitään ei kerrota ulkopuolisille, jottei tarvitsi selittää tekemisiään! PYYKINPESUNAIKA ALKAKOON NYT!
•Irti rahaliitosta: Latvia ja Puola ovat olleet EU:ssa v. 2004 lähti-
17
en. Älä puhu asioista joista et tiedä. NIMELLINEN •Kun ajattelen uskoa, ajattelen suota. Se antaa periksi. VINSKI •Heka-Malmi! Olipa maanantaiaamuna vesikatkos, ilmoitus oli ala-aulassa! En kulje jokapäivä rapussa jne... Maanantaiaamu kello 8 alkaen. Voisiko laittaa postiluukusta asiasta? EI OLE EKA KERTA!
•Lopettakaa äitien syyllistäminen. Pitäisikö lapset viedä suoraan synnytyksestä päiväkotiin? Mikään ei ole äitiä parempaa hoitoa 3 vuotiaaksi asti. EUROEUROEURO
•Poliiseja vähentämällä rikollisuus vähenee. Nyt kun liikennevalvontaa on vähennetty, niin rattijuopomusluvut ovat kääntyneet laskuun. HEH! •Mistä maksetaan: Minäkin katson Sydämen asialla- sarjaa,
•Terveysasemien takaisinsoittosysteemi huono: vaikeata saada
Pääkaupunkiseudun Hengitys ry:n sääntömääräinen kevätkokous to 21.3. klo 18.
Yritysmyyjä 1300€+provikka opiskelijat 8€/h+provikka. www.nikolex.fi
Työtori2013 Torstaina 7.3.2013 klo 13-15 Alppikatu 2 A, Auditorio
Laakson sairaalan auditoriossa (rakennus 4 P). Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokoukseen voi osallistua etukäteen postitse tai sähköpostilla. Osallistujan tunnistamiseksi on ilmoitettava jäsennumero. Lisätietoja kokoukseseen liittyvistä asioista saa toiminnanjohtajalta. Tervetuloa!
Sosiaali- ja terveysalan yritysten harjoittelu- ja työmahdollisuuksia sekä tietoiskuja tuleville alan ammattilaisille. Myös oppisopimuksesta kiinnostuneille. Tervetuloa! www. hdo.fi
LOPPUIKO TULOSTIMESTA
VÄRI!
Oletko sinä tulevaisuuden tekijä?
Tuo tulostimesi kasetit meille täytettäväksi! Täytättämällä säästö 40–
70 %!
ma-pe 9-17 la 10-15 Kauppakartanonkatu 26, 00930 Hki P. 044 355 5590, 040 411 1715 mustekolmio.hki@gmail.com
www.mustekolmio.fi
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
Miksi maksaisit liikaa?
Riekkoa, hir v eä, jänistä
Ole mukana vaikuttamassa, luomassa positiivista muutosta ja korostamassa itsemääräämisoikeutta ja vapautta. Opiskele itsellesi Metropolia Ammattikorkeakoulussa eettisesti kestävä geronomin ammatti, jossa arvot ovat kohdillaan. Vanhustyön koulutusohjelma Geronomi (AMK), 210 op
09-7553 906
Mindfulnessista
apua stressiin. MBSR-kurssi Järvenpäässä alkaa 12.4.
avartuva.com
Meiltä löytyy myös viihtyisiä kokouskabinetteja aamiaisesta iltaan
Pohjoisesplanadi 21 09-624 327 www.marcante.fi
Hammaslääkärikeskus p. 726 2266
Kaunis hymy valloittaa.
500 m Herttoniemen metroasemalta Linnanrakentajantie 5 B, katutaso
Vanhustyö aktiivisen vanhuuden mahdollistajana on tämän päivän ja tulevaisuuden megatrendi. Alalla on tarjolla kohtaamisia ja uusia tarinoita joka päivälle.
Yhteishaku 4.3.–3.4.2013 metropolia.fi/haku
www.hel.fi
Kokouksen tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä 22.3.2013 klo 11–13 Helsingin kaupungin kirjaamossa, Kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11–13.
Erikoishammasteknikko Marja Sillanpää · proteesit · pohjaukset · korjaukset
Ravintola
Helsingin kaupunginvaltuusto kokoontuu keskiviikkona 13.3.2013 klo 18 Vanhalla Raatihuoneella, Aleksanterinkatu 20. Käynti yleisölehterille Sofiankatu 3:n puolelta. Kokousta voi seurata kaupungin verkkosivuilla osoitteessa www.helsinkikanava.fi sekä kaapelitelevision DINAkanavalla.
LÄHEMPÄNÄ TYÖELÄMÄÄ
Hämeentie 60, avoinna ma-pe 8-20, la 9-15 www.eurohammas.fi
Saat ystävällistä ja asiantuntevaa hammaslääkäripalvelua. Hammaslääkärimme Mikko Larjomaa.
ErikoishintammE: ............. Hinta Omavast. Kelapal. Hammaskiven ja värjäytymien poisto, fluoraus, puhdistus....... 59 € 32,00 27,00 Hampaanvärinen paikkaus ...... 59 € 39,00 20,00 Kivuton hampaan poisto .......... 49 € 29,00 20,00 Hammasvalkaisu yksilöllisellä menetelmällä alk. ......150 € Ei kelan suoraveloitusta. Muut palvelut: Keinojuurihammas • Kirurgia • Hammaskoru Avoinna ma-pe 8-20, la 9-15. Bussit, ratikat, metro vieressä. Katutasossa, helppo pyörätuolille.
t a k U U t Y Ö
p. 146 1460
hammastEknikko
24 h
ErikoishammastEknikon hinnat Proteesit kuin omat hampaat. Parhailla materiaaleilla ja ammattitaidolla.
norm. Proteesi valmis 12 tunnissa tÄssÄ kUUssa:
YLÄ- tai ALALEUAN KOKOPROTEESI 290 € ylä- tai alaleuan kokoproteesin pohjaus 89 € ylä- tai alaleuan osaproteesi (muovi) alk. 430 € ylä- tai alaleuan osaproteesipohjaus 149 € Korjaukset odottaessa alk. 59€ Proteesien ilmainen tarkistus.
Meiltä myös koti- tai vanhainkotikäynnit
Kulttuuri, liiketalous, sosiaali- ja terveysala, tekniikka ja liikenne
Tilaa hakijan uutiskirje sähköpostiisi, lähetä ilmainen tekstiviesti “Mhaku sähköpostiosoite” numeroon 18200.
Pakurikääpä on vuoden 2013 rohdoskasvi. Testaa sinäkin kotimaisen pakurin teho Puhdistamon riittoisalla uutteella! Tehokas ja helppo käyttää: 15 tippaa vesilasilliseen kahdesti päivässä.
Vastustuskykyä Suomen luonnosta!
Pakurikääpä on luonnon oma antioksidantti, joka sisältää runsaasti kivennäis- ja hivenaineita, kuten kaliumia, magnesiumia ja sinkkiä. Pakuri buustaa vastustuskykysi kukoistukseen! VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri
Tällä kupongilla 7.-9.3.2013
Puhdistamo:
Pakurikääpäuute, 50 ml
25,-
säästösi 20 %
(norm. 30,95) 500,-/l (619.-)
HUPIKLUBI
lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 7. maaliskuu 2013
Helmiä sioille Stephan Pastis
18
10 kysymystä 1. Kenen iskelmälaulajan ensimmäinen albumi oli v. 1980 julkaistu Kerrasta poikki? 2. Minkä kaupungin kanssa Tel Aviv muodostaa kaksoiskaupungin? 3. Minä vuonna naispappeus tuli mahdolliseksi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa? 4. Minkä järven itärannalla sijaitsee vuoden 2002 talviolympiakaupunki Salt Lake City? 5. Mikä on Harry Potter -kirjasarjan seitsemäs eli viimeinen teos? 6. Kuka on Sinfonia Lahden ylikapellimestari? 7. Kenen taidemaalarin kuuluisimpia töitä on Akka ja kissa? 8. Minkä maan presidentti oli vastikään edesmennyt Hugo Chavez? 9. Kuinka paksua teräsjään tulee vähintään olla koko reitin pituudelta moottorikelkkareitillä? 10. Minkä värinen on biljardipelin lyöntipallo eli kivi?
Sudoku
Tuplat Glenn McCoy
1835 ★✩✩✩✩
JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi
Viime torstain ratkaisukoodi oli 76. 25 euroa voitti Matti Hyppönen.
Kamala luonto Jarkko Vehniäinen
Mobiiliohjeet •
Ristikko
Ratkaisu sivulla 16
•
•
•
Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja HS Mesta -lehdessä. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä muutaman viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma News Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma News Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja teejuttu.fi-palveluun ladattuja kuvia. Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.metro.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 × 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.
Vastaukset kysymyksiin 1. Tarja Ylitalon, 2. Jaffan, 3. 1988, 4. Ison Suolajärven, 5. Harry Potter ja kuoleman varjelukset, 6. Okko Kamu, 7. Akseli Gallen-Kallelan, 8. Venezuelan, 9. Vähintään 15 cm, 10. Valkoinen.
Julkaisija: Sanoma News Oy , Postiosoite: PL 75, 00089 Sanoma, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@hs.fi, Päätoimittaja: Mikael Pentikäinen, Esimies: Ismo Uusitupa, Varaesimies: Ari Hämäläinen, Uutistuottajat: (09) 122 4362 Pekka Joutlahti ja Ville Soininen Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.
TV TV1
TV2
22.00: Ulkolinja: Koston kova hinta
MTV3
23.00: Hehku
11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle News. 11.10 Puoli seitsemän. 11.40 Astudio. 12.35 Vielä virtaa (S). 13.05 Suomisen Olli rakastuu (S). 14.30 MOT: Hoidon ylituomarit. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).
18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 Freestylen MM. Hypyt. Oslo, Norja. 19.00 Yle Uutiset alueeltasi. Alueellisia uutisia. 19.10 Yle Uutiset. 19.16 Urheiluruutu. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 19.30 Hehku. Miehen meikkipussi. Tarvitsetko life coachin? Rääkkitreenit kasvattavat suosiotaan. 20.00 Silminnäkijä: Yrittäjäksi pakosta. Moni ryhtyy yrittäjäksi vasten tahtoaan välttääkseen työttömyyden. Useat elävät köyhyysrajan alapuolella. 20.30-20.55 Pasila (12). Osa 8: Repomiehen suometus. 21.00 Kerran viikossa. 5/12. Mustasukkaisuutta. 21.25 Poliisi-tv. Leikkiase pelottaa ryöstössä siinä kuin oikeakin, mutta sillä saa lievemmän tuomion. Korvaushoitolääkkeiden katukauppa rehottaa Kuopiossa. 21.50 Yle Uutiset. 22.00 Urheiluruutu. 22.05 Game of Thrones (16). 15/20. Harrenhallin aave. Baratheonien riita saa yllättävän lopun, ja Catelynin on paettava leiristä. 23.00 Hehku. Miehen meikkipussi. Tarvitsetko life coachin? Rääkkitreenit kasvattavat suosiotaan. 23.30-01.30 Emma-gaala 2013. Viime vuoden paras musiikki ja menestyneimmät artistit palkitaan suorassa lähetyksessä Espooareenasta.
Yle Fem 11.00 Uppdrag granskning. 12.00 Programtablå. 12.05 När livet vänder. 12.35 Vem vet mest?. 13.05 Skidskytte: Världscupen Sochi. 14.50-16.20 Minnenas television: Birgit Nilsson. 16.55 Muotokuvassa : Erik Kruskopf. 17.22 Kulissien takana. 17.25 Tanskalainen maajussi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Vaahteramäen Eemeli. 18.30 Hiukkasmysteeri (7). 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.55 Obs debatt. 20.30 Veljesten keittiössä. 21.00 Seportaasi: Ikuisesti Jehovan todistaja. 21.30 Spotlight : Heiltä huijattiin unelmat. 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. 22.00 Dok: Nuorena naisena Intiassa. 23.00 Debatt. 23.45 Lögnen. 00.15 Aktuellt. 00.55 Kulturnyheter. 01.00 Sydnytt.
11.10 Emmerdale (7). 11.40-12.35 Lääkärit. 14.05 Alueellinen sääennuste. 14.10 Jamie Oliverin kotona. 14.45 Jamie Oliverin helpot herkut. 15.15 Mitä tänään syötäisiin?. 15.20 Middle (S). 15.50 45 minuuttia. 16.50 Uutiset. 16.55 Suomen ja maailman sää. 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 17.25 Kauniit ja rohkeat (7). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (7). Kissatappelu. Epäröityään hetken omahyväinen Chas ei juuri häpeile tekoaan, ja kun Eve uskaltautuu Villapakkaan, huipentuvat kuukausien jännitteet. 18.30 Emmerdale (S). Rikosaalto. Chas muuttaa tavaransa Katielle ja Gennielle, ja tuoreet kämppikset lähtevät juhlistamaan tulevaa yhteiseloaan. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (S). 20.05 Selviytyjät Suomi. Jakso 5. Toivo syttyy kun kaikki pettää. 21.00 Pahan jäljillä (16). Murhan taide. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 Hjalliksen kanssa. Tänään Hjalliksen nojatuoliin istahtaa mäkihyppääjä, laulaja Matti Nykänen. 23.05 ELOKUVA: Sotaleikit: Kuoleman koodi (12). 1980-luvun elokuvaan perustuvassa kiehtovassa toimintajännärissä Yhdysvaltain puolustusvoimat hämääntyy valvontajärjestelmän paikallistaman amerikkalaisen teinihakkerin Willin taidoista ja uskoo tämän olevan maan turvallisuutta uhkaava vaarallinen terroristi. Ohjaaja: Stuart Gillard, USA 2008. Pääosissa: Chuck Shamata, Matt Lanter, Amanda Walsh, Maxim Roy, Colm Feore. 01.00-05.30 MTV3 Deitti.
01.10 Nyhetssammanfattning. 01.15 Hockeykväll. 01.45 Junk. 02.15 Lilla Aktuellt. 02.30 Vem vet mest? 03.00-04.00 Antikrundan.
Liv 11.00 Pikakurssi kodinostoon. 11.30 Pikakurssi kodinostoon. 12.00 Kakkutehdas. 13.00 Supernannyn uudet opit. 14.00 Pienten perhe. 14.30 Tuhluriprinsessat. 15.00 Siipan suku on pahin. 15.30 Ilme nuoremmaksi – USA. 16.00 Himosiivoojat. 16.55 Liv & Learn: Tanjan koiranhoitovinkit. 17.00 Käenpesä (12). 18.00 Supernannyn uudet opit. 19.00 Hulluna second handiin. 19.30 Sikke – Ruokaa rakkaudella. 20.00 Liv & Learn: Arjan keittiössä. 20.05 Hurja remontti. 21.00 Sisustusarkkitehti Marko Paananen. 22.00
Sub
15.00: Saran ja Meri-Tuulin metropolit
21.00: Pahan jäljillä
11.10-11.40 Piha kuntoon. 12.05 Menestyksen hinta. 12.35 Sportmagasinet. 13.05 Ampumahiihdon mc: Naisten 15 km. 15.00 Iloa puutarhasta. 15.30 Suorana: Kortesmäki. 16.00 Kukkaron herraksi. 16.30 Galaxi. 16.31 Raimo (7). 16.41-16.53 Pikku Nikke (S): Pikku Nikke. 17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.25 Yle Uutiset sää. 18.30 Puoli seitsemän. Vieraana Dingon Neumann, lisäksi pohditaan miten vaikeaa on kuvata kotimaisia suurpetoja. 19.00 Ampumahiihdon mc: Miesten 20 km. Selostus Pertti Tapola. Sotshi, Venäjä. Refereras på svenska av Magnus Eklöv. 20.00 Kuningaskuluttaja. S- ja Plussa-kortteja on Suomessa miljoonia. Kuningaskuluttaja selvitti, mitä kaupat asiakkaistaan tietävät. Ekopaastolla kevennetään ja vähennetään myös ilmaston taakkaa. Testissä raastimet. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.05 A-studio: Talk. 22.00 Ulkolinja: Koston kova hinta. Yhdysvallat, rinnallaan läntinen maailma, julisti sodan Afganistania vastaan 11 vuotta sitten. Lupauksista huolimatta tilanne Afganistanissa ei ole parantunut. Päinvastoin sota on vaatinut tuhansia uhreja. 23.30 Yle Uutiset. 23.35 Monk (12). Monk ja ufo. Natalien auto hajoaa keskellä erämaata ja Monkin koettaessa soittaa apua hän näkee. lentävän lautasen. Pian ovat ufofanit Monkin kimpussa, mutta kuinka äskettäinen seudulta kadonnut nainen liittyy kuvioon? (U) 00.15-00.30 Oddasat.
Nelonen
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita. 12.50 Ihmisen paras ystävä. 13.20 Leenan tyylitiimi. 13.50 Yhteinen taloprojekti. 14.20 Ullan unelmakakku. 14.50 Inspector Cartoons. 15.00 Saran ja Meri-Tuulin metropolit. 16.00 Äidin stailauspäivä. 17.00 Melissa ja Joey (S). 17.30 Hyvät ja huonot uutiset.
18.30 Nelosen uutiset. 18.50 Nelosen sää. 19.00 Matkaoppaat. Kun Marjo kiertää hotelleja myrskyn jälkeisessä Soussessa, on Anne-Mari suljettuna toimistolle. 19.30 Neljän tähden illallinen. Viikon viimeisen illallisen emännöi näyttelijä-nukketeatteritaiteilija Satu Paavola. Satu kokkailee fiilis-pohjalta itämaisia mausteita säästelemättä. 20.00 MasterChef Suomi. Kilpailijat pääsevät näyttämään kykynsä taitotehtävässä, jonka ratkaisu on kiinni muutamasta grammasta. 20.57 Keno. 21.00 Criminal Minds – FBItutkijat (16). Puhdistava tuli. Uudet kahdeksannen kauden jaksot! Joku polttaa kodittomia Santa Monicassa ja jättää hiiltyneet ruumiit sillalle löydettäviksi. 22.00 Falling Skies (12). Kahdeksan tuntia. Weaver aikoo hyökätä joukkoineen avaruusolioiden rakennelman kimppuun. 23.00 Nelosen uutiset. 23.10 Nelosen sää. 23.15 SM-liigan huippuhetket. 23.20 Frasier. Matkalla. Frasier tekee pahan virheen Rozin suhteen ja lähtee tämän perään Wisconsiniin. 23.50 Pirunkaupat. Veljensä vartija. 00.50 Lost (12). Välähdyksiä. 01.45 Perhe on pahin. Archien suudelma. 02.20-05.00 Älypää-TV.
Sinkkulaiva. 22.30 Häät sulhasen tapaan Suomi. 23.00 Kauneusleikkaukseen vai ei? 23.30 Sinkkulaiva. 00.00 Asiaa seksistä (S). 00.55 Olet mitä syöt. 01.25 Hulluna leivontaan. 01.55 Hurja remontti.
12.00 MasterChef Australia. 12.30 Leijonan luola Kanada. 13.25 Start!. 13.55 Mahdoton illallinen. 14.45 Talent USA. 15.35 Los Angelesin tatuointitarinat. 16.30 Leijonan luola Kanada. 17.25 Talent USA. 19.00 Los Angelesin tatuointitarinat. 20.00 Koti Suomessa. 20.30 Poliisit. 21.00 JIM D: Lento 447 – onnettomuus Atlantin yllä (7). 22.00 Panttilainaamo. 22.30 Jim Akatemia: Täydellisen tuopin metsästys. 22.35 Suomen
22.00: Kino Suomi: Anna
11.00 Ostos-tv. 14.00 Piilokamera. 14.25 Bill Engvall Show. 14.55 Pomo piilossa. 15.55 Lavalla Jamie Oliver. 16.25 Eastenders (S). 17.00 Lemmen viemää (7).
18.00 Dieetit vaihtoon!. Kokkaustaito kunniaan. Brittiläisessä realitysarjassa lääkäri Christian Jessen ottaa joka jaksossa ohjaukseensa kaksi ihmistä, joista toinen on ylilihava ja toinen sairaalloisen laiha. 19.00 Miehen puolikkaat (S). Vanhassa vara parempi. Charlien entinen kihlattu palaa kuvioihin, mikä herättää niin mustasukkaisuutta kuin toiveajattelua. 19.30 Isän tyttö (S). Sarjamurhaajan vanhemmat kylässä. Jimmy päättää juhlia kiitospäivää kuten kuuluu ja kutsuu Hopen isovanhemmat Dalen ja Marginen kylään. 20.00 Simpsonit (7). Kiitettävä. 20.30 Simpsonit (7). Munuainen. 21.00 Duudsonit tuli taloon (S). Jakso 6. Internetin vangit. Afrikkalaisen isän ja suomalaisen äidin suurperheessä kaikki ovat internetriippuvaisia. 22.00 Nikita (16). Salat julki. Owen paljastaa Jaoston mustien laatikoiden sisältämää salaista tietoa medialle. 23.00 House (12). 97 sekuntia. Avustajakoiraa käyttävä pyörätuolipotilas menettää äkisti tajuntansa. 23.55 Heroes (12). Tavoitteita. Claire ja Matt yrittävät palata normaaliin elämään, Hiro ja Ando vuokraavat kykyjään ja Tracy Strauss palaa kostamaan. 00.50 Simpsonit (7). Lisan sunnuntait. 01.20 Num3rot (12). Suojelijat. FBI jäljittää sarjamurhaajaa, joka valitsee uhreikseen prostituoitujen palveluita ostavia miehiä. 02.10-05.58 SubChat.
TV5
Jim
Teema
19.30: Isän tyttö
Tulli. 23.05 South Park (12). 23.30 Alaston piilokamera (16). 00.00 Likaisen työn sankarit. 00.30 JIM D: Metsien miehet. 01.25 Australian rajalla.
13.25 Todelliset kuokkavieraat. 14.10 Matlock. 15.05 Beauty and The Geek. 16.00 Amerikan hauskimmat kotivideot. 17.00 Kaikki rakastavat Raymondia. 17.30 Kolmas kivi auringosta. 18.00 70’s show. 19.00 Las Vegas. 20.00 NCIS Rikostutkijat. 21.00 ELOKUVA: American Pie Presents: The Book of Love. 23.00 5D: Prinsessa Ruusunen. 00.00 NCIS Rikostutkijat. 01.00 Harry Enfield Show. 01.35 Jersey Shore. 02.30 Kysy seksistä. 03.20-04.10 5D: Ilman vaatteita.
19
17.00 Iskelmä-Suomi: Yes Sir, alkaa polttaa.
18.00 Historia: Titanicin rakentajat. Sähkölaitteet. Sähköä käytettiin Titanicilla kekseliäästi matkustajien mukavuuden lisäämiseksi. 3/5 18.45 Rakennustaiteen aarteita. Wellsin katedraali. Arkkitehtonisia lyhytdokumentteja Euroopan merkittävistä keskiaikaisista rakennuksista. 19.00 Candlefordin postineiti (12). Kesä on tänä vuonna erityisen kuuma. Hotelliin majoittuu muuan hieno rouva. Millä asialla hän mahtaa olla? 19.50 Sininen sana. Kirjailija Hannu Salama: ”Erityinen runoilija: Eeva-Liisa Manner”. Ohjaus Peter von Bagh. 20.00 Prisma Studio. Testasimme riittääkö vain 4 minuuttia liikuntaa viikossa. 20.30-20.54 Ikkunoita avaruuteen. 10/12. Tähtientarkkailijan paratiisi. Atacaman autiomaa Chilessä on maailman kuivimpia alueita. 21.00 Tiededokumentti: Sanojen planeetta. Sana leviää. Stephen Fry perehtyy tänään kirjoitettuun kieleen, joka on yksi ihmiskunnan suurimpia keksintöjä. 4/5. 22.00 ELOKUVA: Kino Suomi: Anna (12). (1970) Eronnut, työlleen omistautuva Anna viettää kesää saaristossa ja kaupungissa eikä pääse tyhjyyden tunteesta. O: Jörn Donner. N: Harriet Andersson, Pertti Melasniemi, Marja Packalén, Tapio Rautavaara. 23.20 Stadilaista tangoa etsimässä (S). Dokumenttielokuva seuraa Tuomari Nurmiota ”kutsumustehtävässään pelastaa suomalainen tango”. Mukana Kongontien orkesteri. O: Tahvo Hirvonen, 2009. 01.05-04.00 Teematieto.
Fox 12.10 Viivin mallijahti. 12.35 Ally McBeal (S). 13.20 Hullut tiedemiehet. 13.45 Jurassic CSI. 14.40 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 15.35 Alaskan poliisit. 16.30 Supertehtaat: Ford F-150. 17.27 STT Uutiset. 17.30 Hetki ennen tuhoa: Tornadopurkaus. 18.00 Totta vai tarua: Muinaiset astronautit. 18.30 Huutokaupan metsästäjät. 19.00 Alaskan poliisi. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. 21.00 Criminal Minds (16). 21.55 ELOKUVA: Match Point (12). 00.05 Amerikan romanit. 01.00 Family Guy. 01.25 Totta vai tarua: Ihmeparantumiset. 01.50 Totta vai tarua: Isojalka. 02.15 Hullut tiedemiehet. 03.0503.30 Ari ja Kirsi: Kotirempat.
Luotettavaa ompelukonekauppaa jo kolmannessa sukupolvessa 2012 2010
OMPELU- & SAUMAUSKONEIDEN LOPPUUNMYYNTI
Vain TO 7.3., PE 8.3. ja La 9.3. BERnina l BERnELLa l PFaFF l JanOME l SinGER l HUSQVaRna l ROYaL l JUKi l EVa Kaikki merkit uutena tai käytettynä. nyt hävitämme kaikki kiinalaiset; Eva, Bernette, Pfaff, Singer, Huskystar, Lervia ym. MUUTaMaLLa KYMPiLLÄ!
mallit Myymme kaikki vuoden 2010 2012 mallit Uusi Bern. Täysautomaatti Rajoitettu erä!
135
Tehtaan näyttökoneita, Husqjoustoautomaatti
160
Kaikki merkit uutena tai käytettynä! Uusi aut. esim.
Uudet Kaikki merkit Tarvitsemme käytettyjä Saumurit Perushuolto koneita! Hyvitämme vanhoista JOPA alk. alk.
49 195
25
∙ Ma-Pe klo10 10-18 Laklo klo10 10-14 Ma - Pe klo - 18 ∙La - 15 l
koneista riittävästi!
l
MALMI: Kirkonkyläntie 11
& 345 5085
250
nyt uudet Janome -mallit!
*Peitetikki tilkkutyöammattilaisille
135
Maahantuojan loppueriä (malli vaihtuu) l Matkavauriokoneita (pieniä maalivikoja) l Peruutuskauppoja realisoidaan l
Käytettyjä koneita
16-70
Tervetuloa!
-50%
-60%
-70%
MP-TIKKI