20130311_fi_helsinki

Page 1

POSTELJOONA LEVITTÄÄ ILON SANOMAA NYT OMASSA TV-OHJELMASSA JOONA KORTESMÄEN TALK SHOW’SSA RENTO MEININKI

HELSINKI

SIVU 11

Maanantai 11.maaliskuuta 2013 | n:o 49 | sää –2°

Uudet ökyasunnot kävivät kaupaksi

Töölönlahdelle. Suurin osa Helsingin Töölönlahdelle rakennetuista luksusasunnoista on jo myyty. Kovat neliöhinnat. Esimerkiksi vapaana olevan yksiön velattomaksi neliöhinnaksi tulee yli 13 000 euroa. Toimistotaloja nousee. Töölönlahden toimistotaloista Alma Median ja Ahlströmin käyttöön tullut rakennus valmistui muuttokuntoon viime joulukuussa, ja kaksi muuta toimistotaloa valmistuu ensi vuonna. SIVUT 04–05 Lukijan kuva

LUKIJAN KUVA

100 euroa

Taksi ja raitiovaunu kolaroivat Taksi ja 3B-raitiovaunu kolaroivat yöllä Helsingissä. Kukaan ei loukkaantunut turmassa. SIVU 04

Metrojunia pysäytettiin Kahden pojan epäillään pysäyttäneen metrojunan hätäkahvasta vetämällä peräti kahdeksan kertaa. SIVU 05

Suomen Sisua vastustettiin

PAKKASET JATKUVAT

Sää muuttuu pilvisemmäksi SIVU 05

Aurinkoinen sää houkutteli sunnuntaina ulkoilijoita kahviloiden terasseille Helsingissä. Sää muuttuu alkuviikosta pääkaupunkiseudulla pilvisemmäksi. Öisin pakkasta on yli kymmenen astetta.

Mielenosoittajat protestoivat kansallismielistä Suomen Sisu -järjestöä vastaan Helsingissä sunnuntaina. SIVU 06

Prinsessa Lilian kuoli Prinsessa Lilian kuoli sunnuntaina, ilmoitti Ruotsin hovi. 97-vuotiaana kuollut Lilian sairasti pitkään Alzheimerin tautia. SIVU 07


+

TÄNÄÄN

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 11. maaliskuu 2013

Lukijan kuva

Lukijan kolumni

VILLIINA HELLSTEN

LUKIJAN KUVA

20 euroa

metro.lukijat@sanoma.fi Palkkio 100 euroa

TÄNÄÄN

NE TÄRKEÄT PAPERIT

Pitkä jono Robinin keikalle

Sunnuntai-iltapäivänä kello kolmen aikaan Helsingin The Circuksen lavalle noussut Robin keräsi huomiota herättävät jonot keikkapaikan ovelle ja sen viereiselle aukiolle. Ovet tapahtumaan aukenivat kello 13.30, mutta innokkaimmat olivat saapuneet paikalle jo ennen tätä. Kymmenien metrien mittaiseksi kasvaneessa jonossa näkyi varsinkin paljon nuoria tyttöjä äiteineen. The Circus oli osannut ennakoida pitkät jonot ja pyysi nettisivuillaan yleisöä olemaan paikalla ajoissa. Keikka oli loppuunmyyty. METRO Kolme kommenttia Metro.fistä

Kulttuurisauna on lähes valmis

JUKKA YLÄVUO

LUKIJAN KUVA

”Valkoinen laatikko taas. Onneksi pieni. Eikö suomalaiset arkkitehdit osaa mitään muuta kuin sitä, mitä ovat tehneet jo yli puoli vuosisataa?”

Ota kuva, lähetä viesti

Kännykuvat numeroon 17181

OLLI

Oletko osallistunut mielenosoitukseen?

”Heh, media voisi ruveta pitämään uutisena sitä, että jokin asia valmistuu ajallaan. Ei nimittäin kovin usein näytä sellaista tapahtuvan.” LÖYLYJÄ ODOTELLESSA

Kulttuurisauna tulee Helsingin Hakaniemenrantaan.

”Ei kannata arvostella ”rumuutta” ennen kuin saunan ulkopinta ja ulkomuoto ovat valmiit.”

Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@hs.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO

Päivän kysymys

TEPI

Tänään Huomenna 12. maaliskuuta 14:00 20:00 2:00 8:00 14:00 20:00

-2

-8

-12

-15

6:50

Edellinen kysymys

-9

-7

+1

-4

-11

-1

18:11

-5

-4

-7

Olin pitänyt itseäni avarakatseisena. Allekirjoitin muun muassa itsestäänselvyytenä, että kaikkia ihmisiä on kohdeltava tasavertaisesti. Mutta kysymys ”paperittomien” ulkomaalaisten oikeudesta päästä maksuttomaan terveydenhuoltoon mietitytti. Ei Suomen talous satunnaisen paperittoman terveydenhoitoon kaatuisi. Ne kustannukset ovat pisaroita meressä. Kuulosti se kuitenkin jotenkin laittomalta, paperittomuus. Sitten ystävän ulkomaalainen vaimo tuli raskaaksi Suomessa ja sairastui. Ystävälläni on yritys, hän työllistää pari henkilöä, maksaa veronsa Suomeen. Kelpo kansalaismateriaalia. Vaimo Maahanmuuttajat oli tullut Suomeen ”Paperiton ei aina laillisella viisumiltarkoita laitonta.” la, odotti virallista prosessia etenevää oleskelulupapäätöstä. Ei mitään rikollista siinäkään. Mutta neuvola- ja terveyspalvelujen ovet eivät sairaalle, odottavalle äidille auenneet. Vaimolla kun ei vielä ollut asuinkuntapäätöstä. Kukaan ei oikein tiennyt, miten ja missä toimia, minkä lain valossa. Neuvolasta kehotettiin soittamaan poliisiin, poliisista Kelaan, Kelasta maistraattiin, maistraatista Maahanmuuttovirastoon. Rantapallolla olisi ollut nastaa. Sairastuneella, ensi kertaa raskaana olevalla äidillä ei. Raskauden perusteella voisi hakea nopeutettua oleskelulupakäsittelyä, maistraatista neuvottiin. Eivät ne hakemukset mihinkään johda, Migristä (maahanmuuttovirasto) todettiin. Kelalta voisi anoa erityispäätöstä, neuvolasta opastettiin. Se veisi kuukausia, päätöskin olisi ehkä kielteinen. Etenkin kun virkailijan ensireaktio oli, että tuskinpa onnistuu. Läheisten kokemus opetti. Paperiton ei aina tarkoita laitonta. Ystävilläni kaikki oli laillisesti hoidettua, lupapäätöksen käsittelyaika vain rikollisen pitkä. Tilanne avarsi myös ymmärtämään muiden sairaiden paperittomien epätoivoa, vaikka kaikkien maassaolomotiiveihin ei voisikaan samaistua. Ystävän vaimo joutui palaamaan kotimaahan. Perhe on hajalla, yhdistymistä saa odotella ehkä vuosia. Ihmisoikeussopimusten mukaan maassa olevien lasten ja raskaana olevien naisten pitää saada terveydenhoitoa samoin ehdoin kuin maan kansalaisten. Ihmisoikeudet vain näyttävän olevan Suomessa, no, pelkkää paperia. Kolumnit löytyvät myös metro.fi:stä.

+1

Kävisitkö Angry Birds -huvipuistossa?

-9

81% EI

-1

-12

-4

-7

-6 4

-8

-3

19% KYLLÄ

-3 5

-10

+12 +21

10

+14 +19

+15

-5

-7 -5

4

-8

4

Lukijakolumniohjeet

-1

+11

+15 +11

-8

-10 3

-11

2

-2

+4

-10

Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa metro.fi.

02

1

+7 +24 +11 +23 +33 +27 +25 +23 +29 +34

+18 +20 +18 +31 +25 +9 +10 +24 +7 +22

• • •

Teejuttu.fi. Mene osoitteeseen www.teejuttu.fi, rekisteröidy palveluun (tai kirjaudu sisään) ja klikkaa kohtaa ”kirjoita kolumni”. Pituus 1 900–2 100 merkkiä. Kolumnin pituuden pitää olla 1 900–2 100 merkkiä. Teejuttu.fi:n kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit. Kuva ja nimi mukaan. Muista liittää kuvasi mukaan ja oma nimesi: vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista. Sähköpostilla. Voit lähettää kolumnin myös sähköpostitse: metro.lukijat@hs.fi. Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä. Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.


Elinvoimaa elämääsi - Ruohonjuuresta!

Luomullisesti.

Fiksuja valintoja hyvinvointisi tueksi - helposti ja herkullisesti Ruohonjuuresta.

Kiloille kyytiä, ähkylle äkkilähtö! Pukka-sarjan huippusuosittu Detox-tee tukee painonhallintaa, vähentää turpeaa oloa ja saa kuona-aineet livakasti liikkeelle! Testaa ja totea teho!

Pukka:

Detox-yrttitee, luomu

on ainutlaatuinen sekoitus puhdistavia ja vitalisoivia yrttejä, jotka tukevat myös ruuansulatusta. Teesekoituksen sisältämä lakritsinjuuri auttaa taistelussa makeanhimoa vastaan.

Luomu

Tällä kupongilla 11.-12.3.2013 Pukka:

Detox -tee, 20 pss

4,50

säästösi 16 %

(5,35)

Buustaa itsesi energiseksi!

Luomu

Luonnollinen voimantuoja, joka virkistää ja vahvistaa sekä kehoa että mieltä. Huikea koostumus pitää sisällään parhaita superfoodeja, jotka on kylmäkuivattu, jotta ravintoaineet ovat säilyneet optimaalisesti.

Antioksidanttirikas vitaliteettijauhe auttaa kehoa palautumaan rasituksista ja antaa kropallesi voimia kehittää vastustuskykynsä kukoistukseen. Päivittäin käytettynä tämä superfood-jauhe nostaa kehon energiatasoa ja antaa voimaa arjen haasteisiin.

Tällä kupongilla 11.-12.3.2013 Pukka:

Vitalise-voimajauhe, 135 g

25,-

säästösi 25 %

(33,10) 185,19/kg (245,19)

Laadukas ja terhakka terveysöljy Kylmäpuristettu, korkealuokkainen neitsytoliiviöljy on terveellinen ja herkullinen valinta niin paistamiseen kuin vaikka salaatinkin kyytipojaksi. Maista ja ihastu ikihyviksi! Luomu tunisialainen, luomu

Clearspring-luomuöljyt tehdään korkealuokkaisista luomuaineksista. Öljyt valmistetaan kylmäpuristamalla ilman kemikaaleja ja käsitellään hellävaraisesti ravintoaineiden sekä maun parhaan säilyvyyden takaamiseksi. Maistat eron!

Dr. Martin´s: Kookosvesi, luomu Kroppaakin puhdistava kookosvesi vitalisoi kehoa ja pitää yllä ja palauttaa ihanteellisella tavalla nestetasapainoa. Erityisen suositeltavaa kookosveden nauttiminen on urheilusuoritusten jälkeen! Kalsium- ja magnesiumrikas kookosvesi on huikean herkullinen makunautinto. Testaa ja ihastu!

Luomu Tällä kupongilla 11.-12.3.2013 Dr. Martin´s:

Kookosvesi, naturel, 500 ml

3,50

säästösi 17 %

(4,19) 7,- (8,38)

Yogi-tee saa makuhermosi heläjämään! Yogi: Sweet Chili-tee, luomu Asiakkaamme suosittelee Yogi:n Sweet Chili-teetä: “Tee-elämyksenä aivan omaa luokkaansa. Kokemuksesta tiedän, että tämä tee helpottaa makeanhimoa ja auttaa siten liikakiloja kertymästä. Sweet Chili -tee saa myös aistit avautumaan ja mielen keveäksi! Parasta teetä, mitä maa päällään kantaa, suosittelen!” Testaa ja ihastu!

Luomu Tällä kupongilla 11.-12.3.2013 Yogi Tea:

Sweet Chili-tee, 17 pss

3,50

säästösi 23 %

(4,50)

VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri

VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri

Clearspring: Oliiviöljy

Viehättävän virkistävä, mineraali- ja vitamiinirikas kookosvesi on äärimmäisen terveellistä kulauteltavaa!

VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri

VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri

Pukka: Vitalise-jauhe

Kookosvesi - luonnon oma urheilujuoma

Tällä kupongilla 11.-12.3.2013 Clearspring: Oliiviöljy, tunisialainen, 500 ml

6,95

säästösi 17%

(8,35)

Pähkinöistä puhtia päivääsi! Luomucashew-pähkinät ovat täynnä sinkkiä, magnesiumia ja foolihappoa. Ne auttavat pitämään hampaat, ikenet ja luuston vahvoina ja terveinä.

Makrobios: Cashew-pähkinät, luomu Lempeän makuisista, kermaisen herkullisista cashew-pähkinöistä saat helposti ja terveellisesti puhtia päivääsi! Proteiinirikas naposteltava on fiksu välipala, joka maistuu mainiosti myös lapsille.

Luomu Tällä kupongilla 11.-12.3.2013 Makrobios:

Cashew-pähkinät, 150 g

3,95

säästösi 19 %

(4,82)

26,33/kg (31,13)

VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri

VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri

Anna vaahtokarkin valloittaa!

Astiat puhtaiksi luontoa likaamatta!

Polkupyörän muotoiset luomuvaahtokarkit ovat sallittu nautinto ja karkkipäivän isoin ilo! PS: Maistuvat mainiolta myös aikuisten kielillä.

Tiskivuorikiipeilijän ylin ystävä, iho- ja ympäristöystävällinen Ecover-astianpesuaine puhdistaa astiat tehokkaasti ja turvallisesti.

Ekorrens: Vaahtokarkit, luomu

Ecover: Astianpesuaine

Tässäpä pussillinen vallattomia vaahtokarkkeja herkullisilla hedelmillä ja marjoilla maustettuna! Sujauta siis sinäkin suuhusi luomunautinto! Nämä gluteenittoman vaahtokarkit saavat makunsa vadelmasta, mustaherukasta, omenasta ja persikasta. Maista ja rakastu! VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri

Luomu Tällä kupongilla 11.-12.3.2013 Ekorrens: Vaahtokarkit, Like my Bike, 65 g

2,95

säästösi 15 %

(3,45)

45,-/kg (53,-)

Huippuriittoisaan tiivistemuotoon pakattu Ecover-astianpesuaine hajoaa luontoon 100 %:sti, joten tämä aine sopii oivallisesti myös mökkitiskien pesemiseen. Käsintiskaukseen tarkoitettu pesuaine on valmistettu ympäristöä kunnioittaen, ei eläinkokeita. VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri

Tällä kupongilla 11.-12.3.2013 Ecover:

Astianpesuaine, 500 ml

2,95

säästösi 22 %

(3,75)

5,90/ l (7,50)


1

UUTISET

Turvavyöt

Poliisilla tehovalvontaa Poliisi aloitti tänään valvontaviikon, jonka aikana ajonopeuksia ja turvavöiden käyttöä tarkkaillaan tehostetusti. Tehovalvonta on osa Euroopan laajuista liikennevalvontaoperaatiota. Euroopan liikennepoliisijärjestö Tispolin mukaan jopa 6 000 ihmishenkeä vuodessa säästyisi Euroopassa tapahtuvissa liikenneonnettomuuksissa, mikäli ajoneuvojen kuljettajat ja matkustajat käyttäisivät turvavöitä. Tehovalvonta päättyy sunnuntaina. METRO

Talot kallistuivat Omakotitalot kallistuivat loka–joulukuussa pääkaupunkiseudulla lähes 12 prosenttia vuotta aiemmasta. Muualla maassa hinnat pysyivät lähes ennallaan, kertoo Tilastokeskus. Omakotitalojen hinnat ovat parin viime vuoden aikana heitelleet ylös ja alas ilman selvää suuntaa. Korkeimmillaan hinnat kävivät toissa vuonna. STT

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 11. maaliskuu 2013

Töölönlahden toimis valmistuvat ripeästi SANTOSH RAJBHANDARI

Työpaikkoja ja koteja. Toimistokeskittymä muodostaa muurin ratapihan ja Töölönlahden väliin. Asunnoista ensimmäisiin on muutettu toissa viikolla.

Töölönlahden entinen joutomaakaistale alkaa pikkuhiljaa näyttää siltä toimistotalojen keskittymältä, jollaiseksi se on suunniteltu. Alma Median ja Ahlströmin käyttöön tullut talo valmistui muuttokuntoon jo viime vuoden puolella, joulukuussa. – Meillä on alueella kolme kohdetta rakenteilla, joista tuo ensimmäinen talo on nyt valmis. Toinen talo, joka sijaitsee lähimpänä Helsingin päärautatieasemaa, on harjakorkeudessa. Se valmistuu ensi vuoden puolella. Käyttäjät pääsevät muuttamaan taloon alkuvuodesta 2014, kertoo toimistotalojen rakennuttajana toimivan eläkevakuutusyhtiö Eteran kiinteistöjohtaja Timo Sotavalta. – Viimeisin taloista, eli pohjoisin näistä kaikista, on siinä vaiheessa, että sen kellaritasoa rakennetaan juuri parhaillaan. Talo valmistuu kesällä 2014. Rautatieaseman kyljessä olevaan taloon tulee tilintarkastus-, vero- ja neuvontapal-

LUKIJAN KUVA

20 euroa

Lähimpänä Helsingin rautatieasemaa sijaitseva toimistotalo valmistuu vuoden kuluttua.

veluita tarjoavan KPMG:n toimisto, pohjoisin on konsulttija tilintarkastusyhtiö Ernst & Youngin käyttöön. Kaikkiin kolmeen toimistotaloon tulee myös kivijalkamyymälöiden tai -toimijoiden tiloja. Alman ja Ahlströmin talossa toimii tällä hetkellä Fazerin sopimusravintola. Eniten katutason liiketilaa, kaikkiaan 1 700 neliötä, tulee KPMG:n taloon, mutta rakennuksen keskeneräisyyden vuoksi vuokralaisista ei ole vielä tarkempaa tietoa. Toimistokeskittymän lisäksi alueelle tulee asuinrakentamista. Ensimmäinen kohde on jo valmis, ja kytketty näyttävällä kattoelementillä Alman ja Ahlströ-

min taloon. – Asemakaavoittaja, eli Helsingin kaupunki, halusi tällaisia porttiaiheita alueelle. Naapuriin rakenteilla olevassa UPM:n pääkonttorissa on myös tällainen ratkaisu. Tarkoitus on, että rakennettava Alvar Aallon katu kulkee toimistojen ja asuintalojen välistä, kattorakenteen alta, kertoo Sotavalta. Ratkaisu ei ole Helsingissä poikkeuksellinen: myös Katajanokalla on muutama vuosi sitten rakennettu kompleksi, joka yhdistää asumisen ja toimistorakentamisen.

MARJU JÄRVINEN

marju.jarvinen@hs.fi

Arvoasunnot jo lähes myyty

Lemminkäinen on rakentanut Töölönlahdelle kuusikerroksisen asuintalon, jonka neliöhinnat ovat korkeat. Asuntomyyntipäällikkö Mirja Hautamäki Lemminkäiseltä kertoo, että ensimmäiset asukkaat pääsivät muuttamaan taloon toissa viikolla. Suurin osa kohteen 22 asunnosta on jo myyty. – Siellä on vielä tarjolla kaksi pienempää yksiötä, yksi ylimmän kerroksen 126-ne-

liöinen huoneisto sekä kaksio neljännessä kerroksessa, Hautamäki kertoo. Hintataso on korkea: esimerkiksi vapaana olevan yksiön velattomaksi neliöhinnaksi tulee yli 13 000 euroa, neljän huoneen kodeissa neliöhinta kohoaa yli 14 500 euroon. Taloyhtiön kivijalkaan on rakennettu myös kaksi liiketilaa, joihin kumpaankin on löytynyt toimijat. Toisessa

on ravintola, toiseen on juuri muuttamassa parturi-kampaamo. Lemminkäinen rakentaa toisenkin asuinkerrostalon Töölönlahdelle. Rakenteilla olevassa talossa on 15 huoneistoa. Hintataso on juuri valmistunutta hieman korkeampi. – Se johtuu yleisestä rakennuskustannusten noususta, Hautamäki perustelee. MARJU JÄRVINEN

Syy tuntematon

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Keskihinta pkseudulla neliöltä: vajaat 3 200 euroa.

Taksi murjoutui kolarissa

Keskihinta muualla maassa: noin 1 400 euroa.

04

Taksi ja linjan 3B raitiovaunu kolaroivat Helsingissä Tehtaankadun ja Kapteeninkadun risteyksessä sunnuntain vastaisena yönä. Helsingin poliisin yleisjohtajan mukaan taksi kääntyi Kapteeninkadulta vasemmalle Tehtaankadulle ja törmäsi raitiovaunuun. Kukaan ei loukkaantunut kolarissa, ja silminnäkijän mukaan raitiovaunun sisällä seisoneetkin ehtivät tarttua kiinni rakenteista jarrutuksen alkaessa. Taksi vaurioitui vasemmasta etukulmastaan. METRO

Koulun katto rysähti alas Jyväskylässä Jyväskyläläisen koulun sisäkatto romahti viikonloppuna. Vaajakummun yhtenäiskoulun sisäkatto romahti noin 15 neliömetrin alueelta. Romahduksen huomasi koululla sunnuntaina käynyt opettaja. Koululla ei ollut onnettomuuden sattuessa ketään. Keskisuomalaisen haastatteleman teknisen isännöitsijän Ari Hämäläisen mukaan seuraukset olisivat voineet olla tuhoisat, jos koulussa olisi ollut ihmisiä. Romahduksen syystä ei toistaiseksi ole tietoa. Oppitunnit järjestetään maanantaina Vaajakosken koulun ja liikuntahallin tiloissa. Vaajakummun koulua käy yli 460 oppilasta. Koulu otettiin käyttöön uusittuna vuonna 2004. STT

Ryöstäjä karkuteillä

Mies ryöstettiin puukolla uhaten

Mieheltä ryöstettiin rahat puukolla uhaten Vantaalla Hiekkaharjun aseman lähellä lauantaina kello 20.30. Ryöstöstä epäilty mies on parikymppinen ja noin 180 senttimetriä pitkä. Yllään hänellä oli siniset farkut ja harmaa hupullinen takki. METRO Katot lommoille

Pojat pommittivat autoja pulloilla

Poliisi epäilee kahden alaikäisen pojan vaurioittaneen henkilöautoja pulloilla Kauppiaankadulla Helsingissä lauantai-iltapäivänä. Lasiset, neljännen kerroksen ikkunasta alas heitetyt pullot aiheuttivat painaumia kahden auton kattoon. METRO


UUTISET

tot

Eksoottisia eläimiä kohdellaan kaltoin Laiminlyöntejä. Helsinkiläinen eläinkauppa ei hoidattanut lintua, jonka jalka oli kuoliossa. Matelijoita asusti muovilaatikossa ilman lämpöä.

Eksoottisista eläimistä tehtyjen eläinsuojeluilmoitusten määrä on kasvanut Helsingissä selkeästi. Ilmoituksen tekee yleensä ihminen, joka on mennyt ostamaan eksoottista eläintä ja havaitsee puutteita sen pito-olosuhteissa. – On ollut liian pieniä häkkejä, puuttuvia pesäkoppeja ja piiloutumispaikkoja. Matelijoita on ollut muovilaatikoissa ilman lämpömattoa tai lämpölamppua ja kaneilta on puuttunut heinää. Eläimet ovat olleet ahtaasti tai likaisissa olosuhteissa, valvontaeläinlääkäri Mirjami Mattila Helsingin ympäristökeskuksesta luettelee esimerkkejä. Eksoottisia eläimiä myydään vilkkaasti netissä, ja ne asuvat usein yksityiskodeissa. Mikäli eläimiä ei tarvitse ottaa omistajaltaan pois, hän saa neuvoja ja määräyksiä tilanteen korjaamiseksi. Määräajan jälkeen eläinten olot tar-

Ilmoitukset kasvussa

TUHANSIA ELÄIMIÄ. Helsingissä on noin 35 000 koiraa ja 25 000 kissaa.

SATOJA TARKASTUKSIA. Ympäristökeskuksen valvontaeläinlääkärit tekivät viime vuoden aikana 387 eläinsuojelutarkastusta.

TARVITTAESSA TUTKIN-

Ensimmäiset asukkaat ovat jo päässeet muuttamaan Töölönlahden uusiin kerrostaloihin.

YHTEYDENOTTOJA. Viime vuonna ympäristökeskukseen tuli noin 800 eläinsuojeluaiheista yhteydenottoa. PATRICK WIKBLAD

LUKIJAN KUVA

20 euroa

Tämä tyttökani löydettiin pahvilaatikkoon hylättynä kerrostalon rappukäytävästä Myllypurossa. Myöhemmin se sai uuden kodin.

kastetaan uudelleen. – Yleensä asiat ovat silloin kunnossa, mutta on myös uusijoita, joista tulee meille myöhemmin uusi ilmoitus, Mattila kertoo. Helsingissä tehtiin viime vuoden aikana 387 eläinsuojelutarkastusta. Niistä 87 prosenttia perustui yksityisiltä ihmisiltä tulleisiin ilmoituksiin. Tarkastetuista eläimistä 26 prosenttia oli koiria, 28

Matalapainetta. Sää pilvistyy ja lauhtuu Viikko alkaa pilvisessä ja viikonloppua lauhemmassa säässä. Kirpeät yöpakkaset ovat kuitenkin saamassa jatkoa pääkaupunkiseudullakin. Ilmatieteen laitoksen mukaan maanantaina sää pilvistyy pohjoisesta alkaen. Alkuviikon aikana Suomeen leviää lännestä myös toinen pieni matalapaine. Pilvisyys ja hajanaiset lumisateet pitävät pakkaslukemat alkuviikosta kurissa. Etelä- ja Keski-Suomessa pakkanen on viiden asteen tienoilla. Öisin lämpötila painuu enimmillään noin –15 asteeseen.

TAPYYNTÖ. Valvontaeläinlääkärit tekevät törkeään huolimattomuuteen tai piittaamattomuuteen viittaavista tapauksista tutkintapyynnön poliisille.

Pakkaslukemat tulevat olemaan Helsingissä ja muuallakin pääkaupunkiseudulla öisin yli kymmenessä asteessa. Päivisin sää lauhtuu pikkupakkaseksi. METRO-STT Kylmä viikonloppu •

ELOHOPEA ALHAALLA. Pakkanen painui viikonloppuna eri puolilla Suomea 30 asteeseen.

KYLMINTÄ. Alin lämpötila, –31,8 astetta, mitattiin Vaalassa Kainuussa.

prosenttia kissoja ja 46 prosenttia eksoottisia eläimiä. – Eksoottisten eläinten määrä on kasvanut merkittävästi. Yhdessä asunnossa voi olla sata jyrsijää tai matelijaa, tietysti esimerkiksi hiiriä mahtuu pieneenkin tilaan paljon. Myös ilmoitukset eläinten pahoinpitelyistä ovat lisääntyneet. Yleensä pahoinpitely kohdistuu koiraan. Ilmoitta-

Kahdeksan pysäytystä

Pojat jarruttivat metron kulkua

ja on esimerkiksi nähnyt, että koiraa on potkittu pihalla. Osa ilmoituksista tehdään suoraan poliisille. – Näitä tapauksia on vaikea selvittää, jos omistaja kiistää pahoinpitelyn eikä eläimeen ole jäänyt vammoja. Tavallisimmin eläinsuojelutarkastusten määräykset ja kiellot liittyvät eläimen puutteelliseen perushoitoon. Ohjeistettujen joukossa on myös yksi eläinkauppa. – Se on yksittäistapaus, jossa eläinkaupasta löytyi eläimiä, jotka eivät olleet saaneet lääkärin hoitoa. Toinen niistä oli lintu, jonka jalkarengas oli painanut niin, että jalka oli mennyt kuolioon. Toinen oli rotta, joka kärsi silmä- ja hengitystietulehduksista. Mattilan tekemissä eläinsuojelutarkastuksissa havaitut räikeimmät laiminlyönnit liittyvät eläinten hylkäämiseen. – Kerrostalo oli tyhjennetty asukkaista putkiremontin vuoksi. Yhden asunnon huoneeseen oli jätetty ilman hoitoa viisi kissaa ja koira, jotka urakoitsija löysi. Osa eläimistä oli niin huonossa kunnossa, että ne jouduttiin lopettamaan.

MARKE HARKAS

marke.harkas@hs.fi

Kahden pojan epäillään vetäneen Helsingin metron hätäkahvasta viime viikon torstain ja lauantain välisenä aikana yhteensä kahdeksan kertaa. Vartijat saivat kiinni 9- ja 10-vuotiaat pojat sen jälkeen, kun nämä olivat pysäyttäneet metrojunan Itäkeskuksen kohdalla lauantaina. Kaksikko oli yrittänyt paeta paikalta juosten. – Rupeamme tässä arjen koittaessa selvittelemään, tuleeko pojille laskua teoista. Tämä riippuu siitä, aiheutuiko metroliikenteelle haittaa. HKL määrittelee sen, toteaa rikosylikonstaapeli Petri Jehkonen. Poikien ilkivalta Itäkeskuksen, Siilitien, Kalasataman ja Ruoholahden asemilla tallentui metron valvontakameroille. METRO Puhelin pelasti

Poika puukotti isäänsä rintaan

Teini-ikäinen poika löi isäänsä teräaseella rintaan perjantaina iltapäivällä Hämeenlinnassa Lammilla. 15-vuotias poika löi riidan aikana isäänsä leipäveitsellä. Isän pelasti vammoilta rintataskussa ollut matkapuhelin, johon isku osui. Pojan tekoa tutkitaan tapon yrityksenä. STT

Espoon klinikalla uudet tilat – avoimet ovet to 14.3. klo 11 – 15

AVAJAISTARJOUKSENA viikolla 11 varatut laserleikkaukset -10% (Espoon ja Vantaan klinikat) Nyt myös esitutkimus maksutta (arvo 194 €)

” Reissuni ovat niin haastavia, että rillit ovat vain tiellä. Medilaserin ansiosta mun ei enää tarvitse varoa niitä.”

Miten Helsingin ja pääkaupunkiseudun asuntopulaa voidaan helpottaa? Miten asumiskustannukset saadaan kohtuullisemmiksi?

Arman Alizad

Tule keskustelemaan ja hakemaan ratkaisuja

ma 11.3. klo 17.30 eduskunnan kansalaisinfoon Keskustan vaihtoehdosta kertoo eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen. Mukana ovat myös Keskustan kaupunginvaltuutetut Laura Kolbe, Timo Laaninen ja Terhi Peltokorpi sekä Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Väätäinen. Kahvitarjoilu. Tervetuloa!

05

Järjestää:

Näe elämä uusin silmin laser-, kaihi- tai linssileikkauksella. Varaa aika klinikaltamme! www.medilaser.fi Vantaa, puh. (09) 838 7580 • Espoo, puh. (09) 231 50480


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 11. maaliskuu 2013

Käyttökieltoon. Kirpputorin kattolevy putosi Kirpputorin katosta putosi kipsilevy sunnuntaina iltapäivällä Helsingin Pitäjänmäessä. Kipsilevyä irtosi päivystävän palomestarin Tommi Sivulan mukaan noin neliömetrin levyinen pala. Kirpputorilla oli tapahtumahetkellä ihmisiä, mutta kukaan ei loukkaantunut. – Kirpputorin pitäjät ohjasivat kaikki ihmiset ulos rakennuksesta heti levyn pudottua, eli vaaratilanteita ei syntynyt. Kirpputori sijaitsee suurikokoisessa tasakattoisessa hallissa. Kipsilevyn irtoamiskohtaa tutkittaessa pelastus-

Rakennus tyhjäksi

06

LUKIJAN KUVA

20 euroa

”Kirpputorin pitäjät ohjasivat kaikki ihmiset ulos rakennuksesta heti levyn pudottua.” Tommi Sivula, päivystävä palomestari

laitos huomasi, että hallin kattorakenteissa on vääntymiä. Rakennusvalvontaviranomainen määräsi koko hallin toistaiseksi käyttökieltoon. 30 vuotta vanhan hallin kattorakenteiden vaurioituminen johtuu ilmeisesti rakennuksen katolle kertyneestä lumesta ja jäästä. JUHO TYPPÖ

LUKIJAN KUVA

Yksi sairaalaan kolarista

Henkilöauton kuljettaja loukkaantui lievästi peräänajossa Helsinginkadulla Helsingissä sunnuntaina hieman aamukymmenen jälkeen. Suojatien edessä sattuneessa törmäyksessa loukkaantunut kuljettaja tarvitsi sairaalahoitoa. Hän oli autossaan yksin kolarin sattuessa. Peräänajanut auto vaurioitui kolarissa pahoin, ja viranomaiset joutuivat rajoittamaan liikennettä Helsinginkadulla onnettomuuspaikan raivauksen ajan. METRO

LUKIJAN KUVA

20 euroa

Useat poliisipartiot seurasivat tilannetta kokouspaikalla Kruununhaassa.

Mielenosoittajat aloittivat marssinsa Rautatientorilta.

Suomen Sisun kokous herätti vastustusta Yllätys poliisille. Luvaton mielenosoitus kansallismielistä Suomen Sisua vastaan keräsi koolle noin 70 osallistujaa Helsingissä sunnuntaina.

Mielenosoittajat protestoivat Suomen Sisua vastaan Helsingissä sunnuntaina.

Kokouksen anti •

27-vuotias Immonen on kotoisin Oulusta. Hän kuvailee itseään ”kansallisliberaaliksi”.

UUSI PUHEENJOHTAJA. Kansallismielinen Suomen Sisu -järjestö valitsi sunnuntain kevätkokouksessaan uudeksi puheenjohtajakseen perussuomalaisten kansanedustajan Olli Immosen.

KANSALLISLIBERAALI.

Noin 70 mielenosoittajaa marssi puolenpäivän aikoi-

ALKUVUODESTA. Aiemmin tänä vuonna kansanedustaja James Hirvisaari (ps.) erosi Suomen Sisusta.

hin Rautatientorilta Kruununhakaan, missä kansallis-

mielisen Suomen Sisun kevätkokous järjestettiin. Poliisin mukaan marssijat olivat vasemmistotaustaisia. Mielenosoitus päättyi kello yhden jälkeen. Tilaisuus sujui komisario Lasse Jortikan mukaan rauhallisesti. Mielenosoituksesta ei oltu tehty poliisille ilmoitusta. – Järjestäjän yksilöiminen on erittäin vaikeaa. Siksi jatkotoimiin ryhtymistä harkitaan vielä, Jortikka kertoi. METRO-STT

Täydellisen kuulas iho ja tuuheat ripset Tervetuloa tutustumaan uuteen Volum’Express Rocket -maskaraan ja hyödyntämään upeat esittelyedut Sokos Helsinkiin maanantaista lauantaihin ja Hakaniemeen keskiviikosta perjantaihin. Maybelline New York-meikkitaiteilija Tintti Pukema antaa vinkkejä keväiseen meikkiin Sokos Helsingissä pe klo 13–19 ja la klo 12–16.

Esittelyetu

Esittelyetu

Fit Me Meikkivoide

Fit Me Puuteri

12,20

11,50

(13,50)

(12,90)

Esittelyetusi Miracle Skin Perfector All-In-One BB-voide 50 ml Light tai medium.

10,90

Uutuus!

Ostaessasi kaksi Garnier-tuotetta saat Cocoon-vartaloemulsion 400 ml tai ostaessasi kaksi Maybellinetuotetta saat kulmienhoitosetin. (Arvo 9,90) Rajoitetut erät.

(13,50) 218,–/l

Volum’Express Rocket -maskara

16,20

HAKANIEMI • HELSINKI ma–pe 9–21 • la 9–18 • su 12–18 sokos.fi BONUS JOPA 5 %

MAKSA S-ETUKORTILLA, SAAT MAKSUTAPAETUA 0,5 %

HOK-ELANTO.FI


UUTISET

07

ERHAN GUNER/AFP

Ruotsi

Kenia

Prinsessa Lilian kuollut

Ruotsalainen prinsessa Lilian kuoli sunnuntaina, ilmoitti Ruotsin hovi. Lilian oli kuollessaan 97-vuotias. Prinsessa Lilian oli naimisissa edesmenneen prinssi Bertilin kanssa. Vuonna 1997 kuollut Bertil oli kuningas Kaarle XVI Kustaan setä. Walesilaissyntyinen prinsessa Lilian sairasti pitkään Alzheimerin tautia. STT-TT

Obaman velipuoli hävisi vaalit

Prinsessa Lilian.

Barack Obaman kenialainen velipuoli on epäonnistunut yrityksessään ryhtyä poliitikoksi sukulaisensa tavoin. Obaman kenialainen velipuoli Malik Obama oli ehdolla kuvernöörin virkaan Kenian maanantaisissa vaaleissa. Hänen onnistui kuitenkin kerätä vain vajaat 2 800 ääntä, mikä oli 140 000 ääntä vähemmän kuin vaalien voittajalla. STT-AFP

Nigeria

Seitsemän siepattua ilmeisesti tapettu

Italia, Kreikka ja Britannia vahvistivat, että ääri-islamistien Nigeriassa sieppaamat panttivangit on ilmeisesti tapettu. Ansaru-ryhmittymä kertoi tappaneensa seitsemän ulkomaalaista panttivankia, koska Britannia ja Libanon olivat yrittäneet pelastaa heidät. Siepattujen joukossa oli Italian, Kreikan, Britannian ja Libanonin kansalaisia. STT-AFP-REUTERS

Työt takkuavat Fukushimassa Tsunami. Ydinkatastrofissa saastuneen maan puhdistus ja jälleenrakennus vievät vuosikymmeniä.

Kaksi vuotta sitten Japania ja koko maailmaa järkytti maanjäristyksen aiheuttama tsunami, joka tappoi lähes 19 000 ihmistä ja aiheutti Tshernobylin jälkeen pahimman ydinkatastrofin. Yhä vieläkin tuhon jälkeinen jälleenrakennus laahaa perässä ja yli 315 000 ihmistä asuu väliaikaisissa asumuksissa. Tsunami moukaroi Fukushiman ydinvoimalaa, jossa yhteensä kolmen reaktorin ytimet sulivat, ja ilmaan pääsi radioaktiivista säteilyä. Tuhon vuoksi kymmeniätuhansia ihmisiä jouduttiin siirtämään suoja-alueille kauas voimalasta. Tsunamissa myös tuhoutui tai vaurioitui yli miljoona asuntoa. Katastrofin jälkeisinä kuukausina toiveet jälleenrakennuksesta ja saastuneiden alueiden puhdistamisesta olivat korkealla. Toiveikkuus kuitenkin haihtui pian, kun muutokset jumittuivat poliittiseen koneistoon. Voimalan lähistöllä olevien asuinalueiden siivoaminen on edelleen satunnaista. Saastunutta maata ja roskia on kyllä koottu kasoiksi ympäri Fukushiman aluetta, mutta kasat ovat yhä paikoillaan puistoissa ja parkkipaikoilla. Niiden lopullista säilytyspaikkaa ei vielä tiedä kukaan. Toipuminen on ollut erityisen hidasta itse Fukushimassa, jossa asukkailla on suuria mielenterveydellisiä ongelmia tuhon jälkeen. – Olen erityisen huolissani siitä, että tuhoalueiden jälleenrakentamisessa ja niiden tukemisessa on selvä epäsuhta, sanoo Fukushiman alueen

Seitsemän lasta kuoli tulipalossa

Kahdeksan saman perheen jäsentä sai surmansa tulipalossa Saksassa sunnuntaina. Kuolonuhreista seitsemän oli lapsia. Tulipalo syttyi varhain aamulla asuintaloksi muutetussa entisessä nahkatehtaassa Backnangin kylässä lähellä Stuttgartia. Sammutustöihin osallistui satoja palomiehiä. Tulipalon syttymissyy ei ollut tiedossa. STT-AFP

ISSEI KATO/AFP

Itäisessä Saksassa on pieni Rietschenin kylä, joka tunnetaan susien kylänä. Siellä ihmisten ja susien rauhanomainen rinnakkaiselo on edennyt niin pitkälle, ettei kenenkään tulisi edes mieleen puhua Grimmin satujen isosta pahasta sudesta. – Ihmiset Rietschenissä ovat eläneet susien kanssa kauemmin kuin missään muualla Saksassa. Niiden läsnäolosta täällä on tullut normaalia, kertoo biologi Vanessa Ludwig. Noin 3 700 asukkaan Rietschen kuuluu Lausitzin alueeseen, jossa on laajoja mäntymetsiköitä ja järviä. Lisäksi luonnossa elää hirviä ja villisikoja. Siellä on myös hiilikaivoksia ja armeijan suuri harjoitusalue. Metelistä huolimatta alueella elää 13 Saksassa tätä nykyä rekisteröidyistä 19 susilaumasta. Susien laumat

”Susi on tuonut meille enemmän kuin se on meiltä vienyt.”

Fukushiman ydinturmasta tulee tänään maanantaina kuluneeksi kaksi vuotta.

jälleenrakentamisesta vastaava johtaja Hiroshi Suzuki. – Kun vierailin tuhoalueilla, havaitsin, ettei ihmisten henkisiä tarpeita ollut otettu tarpeeksi huomioon. Monet nuoret ovat lähteneet tuhoalueilta etsimään parempaa elämää. Näin on käynyt erityisesti Fukushimassa, missä talous kanger-

telee muuta Japania enemmän. Monet perheet ovat hajonneet miesten jäätyä vanhoille asuinseuduille. Levottomuutta ja epävarmuutta lisää, ettei kukaan pysty sanomaan milloin – vai eikö ehkä koskaan – perheet pääsevät muuttamaan takaisin kotiseuduilleen.

Saastuneiden alueiden siivoamiseen ja maksettaviin korvauksiin arvioidaan kuluvan vähintään 300 miljardia euroa. Reaktorien käytöstäpoisto maksaa vähintään 76 miljardia. STT-AFP-REUTERS Fukushima •

POLTTOAINE. 40 vuotta vanhan Fukushiman ydinvoimalan sulkeminen on jo itsessään ainutlaatuinen haaste. Myöhemmin tänä vuonna voimalan vaurioituneista varastoaltaista ryhdytään poistamaan käytettyä polttoainetta.

REAKTORIT. Vuonna 2021 vuorossa ovat reaktorien sulaneet ytimet. Koko projektin läpiviemiseen kulunee 30–40 vuotta.

AIKATAULUSSA. Viranomaisten mukaan hanke on aikataulussaan, mutta asiantuntijoiden mukaan tavoite saattaa olla liian kunnianhimoinen.

Jätelautta kelluu kohti Yhdysvaltoja

Pohjois-Japania tuhonnut tsunami synnytti muun tuhon lisäksi maailman suurimman yksittäisen jätevuoren. Noin viisi miljoonaa tonnia murskaantuneita rakennuksia, autoja, kotitaloustavaroita ja muuta jätettä huuhtoutui aallon mukana mereen. Noin 3,5 miljoonaa tonnia upposi heti, mutta 1,5 miljoonaa tonnia muovia, puutavaraa, kalastusverkkoja, laivojen kontteja, teollisuusjätettä ja lukemattomia muita esinei-

tä jäi kellumaan kauemmas merelle. Ne tuottavat haittaa laivaliikenteelle ja meren eläimistölle vielä jopa vuosikymmeniä. Viime vuoden alussa ensimmäiset kevyet jätteet alkoivat huuhtoutua rantaan Yhdysvalloissa. Myöhemmin rannoilta löydettiin muun muassa Harley-Davidsonmoottoripyörä kuljetussäiliössään, laiva ja kaksi valtavaa betonilaituria. STT-AFP

luissa maiden kesken kuten YK vaati 1965. Britannia katsoo, että saarelaiset saavat päättää tulevaisuudestaan. Karuilla saarilla on noin 2 500 asukasta, joista äänioikeutettuja runsaat 1 600. Suurin osa asukkaista asuu pääkaupungissa Stanleyssä, mutta kaksipäiväisellä äänestyksellä ja liikkuvilla äänestys-

partioilla haluttiin varmistaa, että joka ikinen halukas saa äänensä kuuluville. – Kansan enemmistö haluaa asioiden pysyvän entisellään. Me emme halua, että meistä tulee Argentiinan siirtokunta, sanoi saarten itsehallinnon edustaja Barry Elsby. Argentiina on yrittänyt monin eri tavoin saada enti-

Meksiko

Turismipomo ammuttiin heti

Meksikossa Jaliscon osavaltion turismiministeri ammuttiin vain viikko virassa aloittamisen jälkeen. Aseistetut miehet pysäyttivät Jose de Jesus Gallegosin auton ja ampuivat hänet. Surma tapahtui tasokkaalla asuinalueella Guadalajaran kaupungissa. Alustavien tutkimuksien mukaan surma liittyi Gallegosin liiketoimiin. STT-REUTERS

13 laumaa. Saksalaiskylässä ei pelätä susia

Turismia

Falklandinsaarilla äänestetään

Falklandinsaarten asukkaat aloittivat sunnuntaina äänestyksen brittihallinnon jatkumisesta Etelä-Atlantin syrjäisellä saariryhmällä. Argentiina pitää saariryhmää omanaan ja kiistää kaksipäiväisen kansanäänestyksen laillisuuden. Argentiina vaatii, että saarikiista ratkaistaan neuvotte-

Saksa

sen siirtokuntansa takaisin. Huhtikuussa 1982 silloinen sotilasdiktaattori Leopoldo Galtieri lähetti argentiinalaissotilaat valtaamaan saaret takaisin. Pääministeri Margaret Thatcherin Britannia vastasi voimalla. Sodasta tuli lyhyt mutta verinen: 650 argentiinalaista ja 255 brittiä kuoli. STT-AFP-REUTERS

Pormestari Ralf Brehmer

S. KOERNER/LUPOVISION.DE/AFP

Susista on tullut turistinähtävyys.

koostuvat yleensä naaras- ja koirassudesta sekä parin jälkeläisistä. Asukkaiden pelkoja on hälvennetty jakamalla kyläläisille tietoa susien elämästä ja käyttäytymisestä. Ihmisten sijaan lampaita ja vuohia on joutunut susien suuhun. Siitä huolimatta paikallinen maanviljelijä, joka menetti yhtenä vuonna susille 33 eläintä, on jakanut tietojaan ja kokemuksiaan turvallisuusasioista muille. Rietschenin kylä on hyötynyt susista matkailumielessä. Turisteja saapuu jäljittämään eläimiä jalkaisin tai pyöräillen. STT-AFP

Saako lapsesi migreenipäänsärkyä? Etsimme nuoria potilaita osallistumaan kliiniseen tutkimukseen, jossa tutkitaan migreenipäänsäryn tutkimushoitoa. Testattava hoito on nenäruiske, joka sisältää migreenipäänsäryn alkaessa otettavaa tutkimuslääkettä. Tutkimus kestää noin 14 viikkoa ja sisältää 4 käyntiä tutkimuskeskukseen. Lapsesi voi soveltua tutkimukseen, jos hän: • on 12–17 -vuotias • hänellä esiintyy päänsärkyä kaksi kertaa kuussa tai useammin • on kärsinyt migreenistä vähintään 1 vuoden ajan • ei sairasta vakavaa sairautta • ei ole osallistunut mihinkään kliiniseen tutkimukseen edeltävien 30 päivän kuluessa Tämän tutkimuksen rahoittaja on kansainvälinen lääkeyhtiö. Osallistujien kaikki tutkimuksessa tarvittavat lääkkeet ja tutkimuskäynnit ovat teille ilmaisia. Tähän tutkimukseen osallistuminen on täysin vapaaehtoista. Sinulla ja lapsellasi on oikeus vetäytyä tutkimuksesta koska tahansa. Suomen kansainvälinen koordinaattori on tri Markku Nissilä Suomen Terveystalosta Turussa. Tutkijalääkärinä Lääkärikeskus Aavassa toimii neurologi Mikko Kallela. Yksityskohtaisempia tietoja tutkimuksesta antavat tutkimushoitajat Carita Jussila ja Anne Nyrhinen numerosta 050 5910702 arkisin klo 9-15 tai sähköpostilla carita.jussila@aava.fi tai anne.nyrhinen@aava.fi. Tutkijalääkärinä Terveystalo Kampissa toimii neurologi Petra Keski-Säntti. Yksityiskohtaisempia tietoja tutkimuksesta antaa tutkimushoitaja Minna Kymäläinen numerosta 044 0512210 arkisin klo 13-15. Muina aikoina jätä tekstiviesti. Voit ottaa yhteyttä myös sähköpostilla petra.keski-santti@ terveystalo.com. Tämän tutkimuksen ovat hyväksyneet Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin eettinen toimikunta.


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 11. maaliskuu 2013

Jääkarhun juurihoito

Nukutus tarpeen

Raskas lasti

Hoitaja kertoo

Kulmahammas pantiin kuntoon

Boris-jääkarhu nukutettiin helmikuun lopulla hammaslääkärintarkastuksen ajaksi Yhdysvalloissa. Jääkarhun kulmahammas sai juurihoitoa. Boriksen koti on Tacomassa sijaitseva eläintarha. Washingtonin osavaltiossa sijaitsevassa eläintarhassa asuu kaksi muuta jääkarhua. MWN

”Me kaikki rakastamme Borista. Vietämme enemmän aikaa eläinten kuin omien perheidemme kanssa.” Eläintenhoitaja Cindy Roberts

Veteraanit ja maanpuolustusjärjestöt

TERVETULOA

Hampaat

Boriksen hammashoito alkoi eläinlääkärin ampumalla nukutuspiikillä. Sen jälkeen jääkarhu sai rauhoittavia lääkkeitä, ja kaksitoista eläintarhan työntekijää kantoi karhun paareilla hoidettavaksi. Borista hoidettiin pehmustetulla pöydällä. Hoidon ajan karhua viilennettiin tuulettimella. MWN

Samankaltaiset kuin ihmisellä

– Jääkarhun hampaiden hoito on hyvin samankaltaista kuin ihmisenkin hampaiden. Meillä ei vain ole tarpeeksi suuria työkaluja karhun hampaiden hoitoon, kertoi Borikselle juurihoidon tehnyt Edmund Kwan. Boriksen kulmahammas on Kwanin mukaan lähes yhdeksän senttiä pitkä. MWN

Peliongelmiin on ratkaisuja.

Ohjelma: Oi kallis Suomenmaa: Kaartin Soittokunta Puhe: prikaatikenraali Pertti Laatikainen Seppeleenlasku marsalkka Mannerheimin patsaalle Suomalaisen ratsuväen marssi 30-vuotisessa sodassa: Kaartin Soittokunta Seppelepartioiden lähettäminen: sotilaspastori Suvi Kouri Musiikkiesityksiä: Kaartin Soittokunta Tilaisuus päättyy: sotilaspastori Suvi Kouri

Maksuton tieto- ja tukipiste pelaajille ja läheisille. Keskustele sinulle sopivista ratkaisuista työntekijöiden ja/tai muiden samaa kokeneiden kanssa. Tiltti | Kaisaniemenkatu 2b, 3.krs | 00100 Helsinki

www.tiltti.fi

www.hel.fi

Helsingin varuskunta

DEAN J. KOEPFLER/TACOMA NEWS TRIBUNE

avoimet ovet koko kevään ma-ke 15-18

Talvisodan päättymisen 73-vuotismuistotilaisuus keskiviikkona 13.3.2013 klo 9.00 Mannerheiminaukiolla

Veteraani- ja maanpuolustusjärjestöjen lippujen toivotaan osallistuvan tilaisuuteen. Yleisö on tervetullut seuraamaan tilaisuutta.

Kaksitoista kantoi karhua

08

METRO AUTOT

PERJANTAISIN

Boris

Kesti tunteja

PITUUS. 2,75 metriä.

PAINO. Noin 418 kiloa.

SYNTYMÄAIKA. 15.12.1985 Rostockin eläintarhassa entisessä Itä-Saksassa.

PELASTETTIIN. Boris saapui nykyiseen kotiinsa marraskuussa 2002, kun jääkarhu pelastettiin Puerto Ricon saarella vierailleesta meksikolaisesta sirkuksesta.

4,5

tuntia kesti Boris-jääkarhun lääkärissä käynti. Hampaiden lisäksi jääkarhun kynnet ja silmä saivat nukutuksen aikana hoitoa. Kipulääkkeitä saanut Boris oli tassuillaan ja käveli ympäriinsä kaksi tuntia käsittelyn jälkeen.

PERUSKURSSIT ALKAVAT KAIKENKUNTOISILLE! ∙ SAVATE ∙ SAVATE FORME (kuntosavate)

∙ KUNTONYRKKEILY ∙ SAVATE DÉFENSE ∙ NYRKKEILYKOULU

TYTÖILLE JA NAISILLE

∙ NYRKKEILYKOULU MIEHILLE ∙ BRASILIALAINEN JUJUTSU ∙ SAVATE JUNIOR 10-14 v. ∙ NYRKKEILY- JA

SAVATEKERHO 7-9-v. ∙ PERHE-SAVATE ∙ UUTTA! KUNTOKURSSI KAIKILLE Edulliset hinnat. Runsaasti harjoitusvaihtoehtoja. Voit harjoitella vaikka 5 krt/viikko! Sörnäinen 1 m metrosta

www.savate.com Iloisesti iskukuntoon!

PDA

tietokonehuolto Korjaus alkaa heti!

050-5019 007


URHEILU

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 11. maaliskuu 2013

Yleisurheilu

Ystävät huolissaan Pistoriuksesta Naisystävänsä murhasta syytetyn urheilijan Oscar Pistoriuksen (kuvassa) ystävät ovat huolissaan tämän henkisestä tilasta. Ystävien mielestä Pistorius on ”itsemurhan partaalla”. Pistoriuksen ystävä Mike Azzie kuvailee Pistoriuksen mielenliikkeitä BBC:n maanantaina esitettävässä dokumentissa ”Oscar Pistorius: mitä todella tapahtui?” Paralympialaisten kuusinkertainen kultamitalisti Pistorius ampui naisystävänsä Reeva Steenkampin asuntonsa vessaan ystävänpäivänä. Hän sanoo luulleensa tätä murtovarkaaksi. STT-AFP Alppihiihto

Paloniemi päätti kautensa pisteille

Santeri Paloniemi päätti kautensa alppihiihdon maailmancupissa uransa toiseksi parhaaseen sijoitukseen Kranjska Goran pujottelussa sunnuntaina. Avauskierrokselta niukasti jatkoon mahtunut Paloniemi, 19, sijoittui lopulta 21:nneksi ja ylsi neljännen kerran cup-pisteille. Maailmancup-pujottelun voitti kroatialaiskonkari Ivica Kostelic. Toiseksi sijoittunut itävaltalainen Marcel Hirscher varmisti pujottelucupin voiton. STT Tulospörssi JALKAPALLO Englannin valioliiga Liverpool–Tottenham ......... 3–2 (1–1) Newcastle–Stoke ................ 2–1 (0–0) Manchester U 28 23 2 3 68–31 71 Manchester C 28 17 8 3 51–24 59 Tottenham 29 16 6 7 51–36 54 Chelsea 28 15 7 6 56–30 52 Arsenal 28 13 8 7 53–32 47 Liverpool 29 12 9 8 56–36 45 Everton 28 11 12 5 44–35 45 West Bromwich 29 13 4 12 40–38 43 Swansea 29 10 10 9 40–36 40 Fulham 28 8 9 11 39–44 33 Stoke 29 7 12 10 27–35 33 West Ham 28 9 6 13 32–41 33 Newcastle 29 9 6 14 40–50 33 Norwich 29 7 12 10 27–45 33 Sunderland 29 7 9 13 32–41 30 Southampton 29 6 10 13 39–51 28 Aston Villa 29 6 9 14 28–54 27 Wigan 28 6 6 16 33–55 24 Reading 29 5 8 16 35–56 23 QPR 29 4 11 14 24–45 23 JÄÄKIEKKO SM-liiga Pelicans–TPS........ 5–3 (1–1, 2–1, 2–1) Jokerit 59 28 10 6 15 166–133 110 Tappara 59 28 7 7 17 174–142 105 JYP 59 28 5 8 18 161–141 102 Ässät 59 27 7 5 20 158–129 100 KalPa 59 23 9 7 20 168–143 94 HPK 59 20 11 12 16 154–142 94 HIFK 59 26 3 7 23 149–157 91 Kärpät 59 23 8 6 22 171–150 91 Lukko 59 24 3 8 24 151–166 86 SaiPa 59 22 7 6 24 158–173 86 Pelicans 59 22 7 3 27 160–176 83 Blues 59 21 6 5 27 149–160 80 TPS 59 12 8 11 28 143–179 63 Ilves 59 12 6 6 35 118–189 54 Viimeiset ottelut: 12.3. TPS–Ässät, Blues–KalPa, Jokerit–HPK, Tappara– Pelicans, HIFK–Ilves, Kärpät–JYP, Lukko–SaiPa.

09

Niskaselle uran paras cup-sijoitus

HEIKKI SAUKKOMAA/LEHTIKUVA

Salpausselkä. Kotiyleisön edessä tullut viides tila oli parasta suomalaisantia Lahdessa. Kerttu Niskanen ponkaisi MM-hiihdoissa pykälän ylöspäin urallaan, ja maailmancupissa hän laittoi sunnuntaina tilastonsa uusiksi. 24-vuotias Niskanen hiihti Salpausselällä viidenneksi. Mielimatkalta perinteisen hiihtotavan kympiltä irronnut sijoitus on Niskasen uran paras. Tour de Ski -kiertueen etapeilla hän on ollut kahdesti seitsemäs. Lahden kirpeässä pakkaskelissä hiihdetyt naisten kymppi ja miesten 15 kilometriä pönkittivät suomalaishiihdon koko kauden kuvaa. Naisissa onnistujia on vahvana rintamana, mutta miehissä cupin pisteille pääsee huomattavasti harvempi. Sami Jauhojärven 14:s sija oli tosin hänen paras kisansa kuukausiin. – Nyt oli rentoa menoa, sellaista kuin hiihdon pitää ollakin, mutta vieläkään sieltä ei irtoa sitä, mitä harjoitteluun nähden pitäisi irrota, Jauhojärvi kuvasi. Sunnuntain voittajan Petter Northugin jäsenissä ei näkynyt MM-kisaväsymystä, vaikka hän urakoi MM-laduilla kaikki kuusi kisaa. Northug hurjasteli yli puolen minuutin erolla voittoon. Salpausselällä oli Niskasen vuoro toimia johtotähte-

URHEILU

Kerttu Niskanen oli paras suomalainen Salpausselällä sunnuntaina. Voimia jäi

”Tuli mieleen, enkö saanut kaikkeani annettua ladulle.” Kerttu Niskanen

nä, kun kaikkiaan kuusi suomalaisnaista hiihti maailmancupin pisteille eli 30 parhaan joukkoon. Niskasen edelle hiihtivät vain maailmancupin kokonaisvoittoaan varmistellut Justyna Kowalczyk ja kolme norjalaista: Marit Björgen, lauantaista poiketen oikealla ladulla pysynyt Heidi Weng ja

Therese Johaug. Niskanen oli sijoitukseensa tyytyväinen, vaikka harmittelikin maalissa voimia jääneen varastoon. – Kun laskettelin viimeistä kertaa stadionille ja kyykötin alamäessä, tajusin, että minulla on vielä voimia. Tuli mieleen, enkö saanut kaikkeani annettua ladulle, mutta tein sen minkä pystyin, Niskanen kertasi. Krista Lähteenmäki oli yllättynyt, että heikoilla tuntemuksilla irtosi kuudes sija kuuden sekunnin päässä Niskasesta. Oli lähellä, ettei hän olisi startannut ollenkaan. – Koko viikko on ollut yhtä

tuskaa. Tekniikka on ollut hukassa, eikä hermotus toimi. Vaikea sanoa, mistä johtuu, ettei kroppa ole lähtenyt palautumaan MM-kisoista, Lähteenmäki kertoi. Suomalaisittain poikkeuksellisesti Anne Kyllönen toivoi Lahteen yhteislähtöä, mutta sai suksiinsa kelpo vauhdin myös väliaikalähtökisassa. Tammikuussa Tour de Skillä Kyllönen hiihti lyhyessä kolmen kilometrin kisassa neljänneksi, mutta muuten Salpausselän 12:s sija oli kajaanilaisen paras kilpailussa, jossa hiihtäjät joutuvat porukkahiihdon sijasta itse säätelemään vauhtiaan. STT

Schlierenzauerin juhlat siirtyivät

Gregor Schlierenzauerilla oli mahdollisuus varmistaa maailmancupin kokonaiskilpailun voitto sunnuntaina, mutta hänelle sattui huonompi päivä. Schlierenzauer jäi Salpausselän suurmäen kilpailussa 15. sijalle. Silti vain ihme voi estää itävaltalaisen mestaruuden.

2

Kun Schlierenzauerin lähimmältä haastajalta Anders Bardalilta kysyttiin, tuleeko ykkössijasta vielä taistelu, vastaus oli selvä. – Ei, norjalainen sanoi epäröimättä ja naurahti perään. – En ole varma, mutta se taitaa olla olla melkein ohi, hän totesi ja alkoi tutkia edesRUSSELL CHEYNE/REUTERS

ManU ja Chelsea uusintaan

Manchester Unitedin ja Chelsean taistelu jalkapallon Englannin cupin välieräpaikasta ei ratkennut vielä sunnuntaina. Joukkueet päätyivät Old Traffordilla 2–2-tasapeliin, mikä merkitsee uusintaottelua. ManU näytti alussa menevän menojaan rymisteltyään Javier Hernandezin ja Wayne Rooneyn maaleilla 2–0-johtoon vain 11 minuutissa. Eden Hazard kuitenkin kavensi 59. minuutilla, ja Ramires tasoitti 10 minuuttia myöhemmin. Kuvassa pallosta taistelevat Chelsean Cezar Azpilicueta (vas.) ja Manchester Unitedin Shinji Kagawa. Uusinnan voittaja kohtaa välierissä Manchester Cityn. METRO-STT-AFP

sään ollutta tuloslistaa. Bardalin sunnuntain kakkossija Lahdessa kavensi eroa, mutta Schlierenzauerin etumatka on 474 pistettä, kun viisi kilpailua on jäljellä. Voiton vei Saksan Richard Freitag, joka kertoi tehneensä kilpailussa viikonlopun kaksi parasta hyppyään.

Myös lauantain joukkuemäessä Saksa ja Norja valtasivat kärkisijat. Salpausselän suurmäessa ei nähty toisella kierroksella suomalaishyppääjiä. Lauri Asikainen hyppäsi avauskierroksella 110 metriä ja jäi 44. sijalle. Olli Muotka (105,5 metriä) oli 48:s. STT

MM-ralli. Hirvonen ajoi virheittä toiseksi Toinen sija Meksikon MMrallissa nosti Citroenin Mikko Hirvosen MM-sarjassa kolmanneksi. Kauden ensimmäinen palkintosija tuli virheettömän ajon ja Mads Östbergin laturirikon siivittämänä. Rallin ylivoimaiseen voittoon ajaneen Volkswagenin Sebastien Ogierin vauhtiin Hirvonen ei ehtinyt. MM-sarjassa kaksikon ero kolmen kilpailun jälkeen on 44 pistettä. – Olen ihan tyytyväinen, että päästiin viimein palkintosijalle ja pystyin tuon kakkossijan pitämään. Ajo sujui hyvin, vaikka Ogierin kanssa ei kyllä pystytty samaa vauhtia ajamaan, Hirvonen sanoi. Ogierille voitto oli MMuran yhdeksäs ja kuluvan kauden toinen. – On pakko parantaa jokaisella osa-alueella, niin autoa kuin ajamista, Hirvonen tuumi Ogierin vauhdista.

JARNO MELA/LEHTIKUVA

Mikko Hirvonen.

Kolmanneksi Meksikossa ajoi belgialainen Thierry Neuville, joka jäi Hirvoselle 54,9 sekuntia. VW:n Jari-Matti Latvala keskeytti perjantaina, kun tukivarsi napsahti poikki. Seuraavaksi ajetaan Portugalin ralli 11.–14. huhtikuuta. STT

Jalkapallo

Gascoigne uskoi kuolevansa Englannin jalkapallomaajoukkueen entinen tähtipelaaja Paul Gascoigne luuli tovi sitten alkoholistiparantolassa Yhdysvalloissa, että on kuoleman oma. Gascoigne kertoi, ettei uskonut mahdollisuuksiinsa selviytyä hengissä, kun hän vajosi kolmeksi vuorokaudeksi koomaan. Gascoigne, 45, oli kuullut lääkärien sanovan, etteivät nämä uskoneet miehen mahdollisuuksiin selviytyä. – Ajattelin, että tämä on menoa. Tämä vaikutti minuun niin, etten anna saman tapahtua ikinä. Olin kuollut, Gascoigne kertoi englantilaisen Sunlehden haastattelussa. STTREUTERS

Jalkapallo

Messille taas uusi ennätys Lionel Messi potkii palloa ennätyksestä ennätykseen. Lauantai-iltana Messi teki ennätyksellisen maalin, kun Barcelona voitti Deportivo La Corunan Espanjan jalkapalloliigassa. Messi on pistänyt pallon maalin 17 perättäisessä liigapelissä. Barcelonan mukaan Messi ohitti perättäisissä liigamaaleissa puolalaishyökkääjä Teodor Pewterekin, jolle kertyi 22 täysosumaa 16 perättäisessä ottelussa Ruch Chorzowille 1930-luvun lopussa. Messille on kertynyt 17 ottelussa 27 maalia. Messi tuli Deportivo-pelissä vaihdosta kentälle, kun ottelua oli jäljellä puolisen tuntia. STT-REUTERS


veIKKaajan

upea F1-KauSIOpaS

On ILMeStynyt! tti e k a p u k u l a v a t Hae kat omaksi l채himm채st채 Lehtipisteest채!


VIIHDE

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 11. maaliskuu 2013

11 ANTTI AIMO-KOIVISTO/LEHTIKUVA

Still Burning

Francine kiertää Suomea.

Francinelta jo 11. studiolevy

Pitkän linjan rock’n’rollyhtye Francine julkaisi perjantaina uuden studioalbumin Still Burning. Kyseessä on yhtyeen yhdestoista studioalbumi. Vuonna 1987 perustetun bändin edellisestä levystä on yli neljä vuotta. Yhtyeen perustajajäsenen Pete Salomaan mukaan uusi levy sisältää paljon ”Amerikkaa” eli rootsia monelta kantilta. Samaan aikaan albumin julkistamisen kanssa Francine aloitti 25 paikkakuntaa kattavan Suomen-kiertueen. Salomaan (basso) lisäksi Francinen muodostavat Antti Kukkola (laulu ja kitara) ja Mauro Gargano (rummut). METRO Luontokuville tunnustusta JOHANNES TERVO

Benjam Pöntinen.

Finnfoto-palkinto Benjam Pöntiselle

Valokuvaaja Benjam Pöntiselle myönnettiin perjantaina Suomen valokuvajärjestöjen keskusliiton Finnfoto-palkinto. Vuosittain jaettavan palkinnon arvo on 3 000 euroa. Erityisesi lepakoista, liito-oravista ja linnuista kiinnostunut kuvaaja on aiemmin saavuttanut BBC:n luontokuvakilpailun sarjavoitot vuosina 1991 ja 2011. Pöntinen on osallistunut myös kahden luontoelokuvan tekemiseen. Benjam Pöntinen on 16. Finnfoto-palkinnon saaja. Aikaisemmin palkinnon ovat saaneet muun muassa Matti J. Kaleva, Kai Nordberg, Hannu Hautala, Boris Fagerström ja Kari Kuukka. STT

3 VIIHDE

Joona Kortesmäki on ottanut elämäntehtäväkseen myönteisten ajatusten levittämisen. Se onnistuu vaikka torvea soitellen.

Posteljoona ei sulata suomalaissynkkyyttä Oma talk show. Muusikko-juontaja Joona Kortesmäki ei ruoki pessimismiä varsinkaan talvella.

Huoneen ilmaa halkoo valtava vaskisoitin. Niin suurta vieraat eivät ole ennen nähneet. Siitä lähtee muhkea ääni. – Tämä on elinikäisessä lainassa Jätkäjätkien Erno Haukkalalta, selittää hopeanväristä soitinta, sousafonia sylissään pitelevä Joona Kortesmäki, alias Posteljoona. Ollaan Slipoveri-Tuotannon ytimessä, kuten Kortesmäki asian ilmaisee. Tarkemmin sanottuna tila on vanhan puutalon yläkerta, jossa Posteljoona tekee musiikkiaan. Slipoveri-Tuotanto taas on Kortesmäen levy-yhtiö, joka on nimetty miehen ensibändin mukaan. Se julkaisee Posteljoonan levyt. Huoneen perällä on työ-

pöytä, jonka vieressä seisoo syntikka. Syvän sinisellä seinällä roikkuu Sari-vaimon kuva. Täällä Kortesmäen kodissa syntyy Posteljoonan reggae. Mies on ottanut elämäntehtäväkseen ilon jakamisen. Sitä saa lisää, mihin keskittyy, Kortesmäki uskoo. – Jos keskittyy murehtimiseen, saa murheita. Jos keskittyy siihen, mitä diggaa, saa tehdä sitä lisää. Samalla mentaliteetilla hän tekee myös reggaeta. Vilkkaalle velikullalle sopii sydämen sykkeeseen pohjaava rauhallinen biitti. Hän aikoo taistella uupumatta Yöyhtyettä ja muita vastaavia voimia vastaan. Ainakin Kortesmäkeen filosofia pätee. Hän ei tee hommia, jotka eivät kiinnosta. Ansioluettelossa on pitkä lista töitä, joihin miehellä on sisäsyntyinen into. Kortesmäki ohjasi ja käsikirjoitti piilokameratyyppistä tv-ohjelmaa Teräspallit. Ohjaajan ja käsikirjoittajan työssä kuulem-

Iloa elämään

”Pessimistinen musa uppoaa Suomessa, muttei sitä kannata ruokkia varsinkaan tähän aikaan vuodesta.” ma oppii eniten, koska silloin joutuu pahimpaan pulaan. – Sehän tässä on tavoite, koska silloin aina pikkuisen aivolihakset kasvavat. Nyt Kortesmäki on entis-

tä pahemmassa pulassa, sillä viikko sitten maanantaina TV2:lla alkoi oma talk show Suorana: Kortesmäki. Juontaja tietää, että suorassa lähetyksessä sattuu kommelluksia. Ennen sarjan alkamista kuvatussa pilotissa häneltä irtosi vasemman jalan kengänpohja. – Se on juuri hauskin hetki, kun tajuaa, että kengänpohja on irronnut ja kompuroi siellä. Kyllä ne pitää ottaa mahdollisuutena kaikki. MINNA KARKKOLA/STT

Puoliso muusana

Monissa lauluissaan Joona Kortesmäki on inspiroitunut puolisostaan Sarista. Tuoreella levyllä Uuteen multaan on kaikkiaan kolme Sarille tehtyä kappaletta, Ikävä, Maailman kaunein ja Naimisiin. Radiossakin paljon soinut Naimisiin tiesi parille avioliittoa. Mies nimittäin kosi laulaen kappaleella, joka syntyi

salaa Sarilta. Kaksikko oli lähdössä Filippiineille, ja Kortesmäellä oli kosinta mielessä. Tilanteen piti olla mahdollisimman erityinen. Niinpä mies päätti tehdä kosiokappaleen ja esittää sen turkoosin meren äärellä. Sari vastasi kyllä, ja nyt aviopari odottaa esikoistaan, jonka on määrä syntyä maaliskuussa. STT

Pelit top 5 Suomen suosituimmat pelit viikolla 9:

1 2 3 4 5

NHL 13 (PS3 XBOX360) Crysis 3 (PC PS3 XBOX360) Call of Duty: Black Ops II (PC PS3 WIIU XBOX360) Far Cry 3 (PC PS3 XBOX360) Fifa 13 (3DS PC PS3 PSP PSV WII XBOX360)

Suomen virallinen pelilista on peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry:n julkaisema ja GfK:n kokoama myyntitilasto.

METRO TRENDIT TIISTAISIN


LUKIJAT

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 11. maaliskuu 2013

TEKSTIVIESTIT •Maailman historia on muutettava sillä lailla: poistetaan kaikki väkivaltaiset tapaukset eli ensimmäinen ja toinen maailmansota jne. opetusmateriaaleista. Kyllä meillä on sen verran hyvä mielikuvitus, että keksitään väkivallan tilalle kansaa kehittävät tarinat, eikä hyväksytään ulkomaiden uutisia! VALLANKUMOUS

•Säästöä mainontaan Olenkohan poikkeus säännöistä, kun koen loukkaavana tämän nykypäivän joka askeleella pursuavan mainonnan? Milloinkaan aikaisemmin ihmiset eivät ole olleet niin moninaisten viestimien ulottuvilla, kuin nykyisin. Ja esim. Ruokaa ovat kaikki ihmiset tarvinneet ja menisivät sitä jopa mielenkiinnolla ostamaan ilman mainoksia. Mutta tämän pvn moninkertaisella mainonnalla ja markkinoinnilla on saa päinvastainen vaikutus itse tuotetta kohtaan, kuin on haluttu. Ja kuinkas on tuotehintojen laita? SIVUPERSOONA •Sekoomus-puoluehan on aina ollut varsinainen kokoomus Salolaisen kaltaisia visionäärejä. Holkeri oli varma, että Suomi ei voi koskaan olla EU:n täysjäsen. Työvoimaministeri Ilkka Kanerva kertoili, että vaikka työttömyys onkin ehkä lisääntynyt, se on kuitenkin trendinomaisesti vähentymässä. Muut kyseisen valtiomiehen aikaansaannokset voi lukaista Seiskasta. KISKIS •Sarasvuo on ujuttanut itsensä Ylelle joutavia puhumaan, kun niillä on rahoitus kunnossa. Koskahan Harkimo menee ottamaan osansa? KUN MIKÄÄN EI RIITÄ!

•Vanhanaik. perheenisä: Miten sukupuolineutraalit avioliitot sinun elämää muka haittaisivat? Nainen saa rakastaa naista ja mies miestä. Järkyttävää suvaitsemattomuutta. NIMETÖN

Miksi Suomessa pitää olla ihmisiä? IHMINEN=MAAPALLON TUHO •Hi, niin minäkin rakastan sinua Petri! TÄÄLTÄ MAAILMAN TOISELTA PUOLELTA

•Kohta Chavez maatuu saves. ESKOPEE

•Voi sisko ja veli mennä naimisiin. Etunimiä ne ovat. Hei vaan pullukka. NIMETÖN •Keskiviikkona 6. maaliskuuta K-juna kello neljä: Kaksi narkkia teki kaupat wc:ssä, toinen poistui Pasilassa ja toinen jäi WC:hen. Kai niitä järkkäreitä täytyy saada näihin duuniruuhkajuniinkin jo vahtimaan! Eikö nyt mitään muuta paikkaa ole tätä hoitaa kuin juna? HALOO •Suomessa vallitsee aina neljän vuoden diktatuuri, vähän ennen vaaleja pinnalle ponnahtaa näennäisdemokratiakansalaisia hämäämään. Kansa on todella tyhmää ja hyväuskoista. Diktaattoreina Katainen ja Urpilainen. KUVOTTAVAA

•Venäjän päämies Putin perustaa Suomeen toimiston valvomaan, ettei Lahjottujen Lapio Rovaniemelle perusteta Arktista infokeskusta Hyvä Veli -periaatteella. LOPPU MOOTTORIKELKKALAHJUKSILLE

•Sossu peri takasin tt-tukea ans.sid.p-rahastani. Ok, mutta minua kuultiin asiasta. Sanoin, että maksaisin jälkikäteen sossulle. Tulos: sossu peri 2 kk:n tuet kokonaan, minulle jäi viimeksi 118 euroa kuukaudeksi. Mistähän sitä saisi rahaa, että saisi pakolliset laskut+ruuat maksettua? NIMETÖN •Ihmiselle on väsätty niin laaja pää, että sinne voi hävitä. VINSKI

•Emma-gaalan palkintojenjakotilaisuudessa Jou-

•Voi voi Harkimo, kannattais pysyä pois juontajan paikalta tv:ssä. OLLI ;-)

takananne lähinnä sittenkin sovinistit, jotka eivät naisia arvosta. LUONTEVA SELITYS

•Mitä eroa on valelääkärillä ja vakuutuslääkärillä? Valelääkäri on nähnyt potilaan. VAINAJA

•Uskomatonta, että kaupunki järjestää ilmaisia terveyspalveluja kerjäläisille ja paperittomille, jotka ovat laittomasti maassa. Tässä aliarvioidaan poliisin työtä. Lopettakaa hyysäys.

•Menikö Himasen opit ns. yli hilseen kouluavustaja Jyrkillä koulumatikka 6 osaamisella?

•Onkohan Himasella kristallipallo? POPPAMIES

NIMETÖN

•HS:ssa oli taas juttu siitä, miten aivan saman koulutuksen saaneet mies ja nainen ovat täysin eriarvoisia työelämässä palkan suhteen, eli kunhan vaan on mies, niin palkka, plus muut edut ovat huomattavasti paremmat. Kaikkien naisten pitäisi protestoida vallitsevaa vääryyttä kohtaan, eli oli työnne mikä tahansa tässä yhteiskunnassa, niin pitäkää huolta, että naiset saa-

valikoima i s u U

•Ahaa, paperittomien ulkomaalaisnaisten seksikauppa on jotenkin huonompaa, kun tämä pitäisi eräiden feministejen mielestä sallia. LAKIA ODOTELLESSA

•On ihanaa, että seksikaupankäynti vihdoinkin kielletään. TASAVERTAISEKSI MIEHEN KANSSA

•Odotan innolla seksikaupan jäädyttämistä lailla. Ehkä sitten saan kävellä kaupungillakin rauhassa, ettei hintoja huudella perääni. JANNICA •Paperittomia ulkomaalaisia puolustaville feministeille, seksikaupan täyskiellolla saadaan vähitellen aikaiseksi asennemuutos, ettei nainen ylipäätään ole ostettava tavara. PAPERITON TAI EI

•Monista huomaa, ettei ole kouluja käyty. Silti maisterintutkintokaan ei auta, jos on musta sydän, siis pahantahtoinen huono ihminen.

•Kyttääminen täyttää sairauden tunnusmerkit, joten kansakoulupohjaltakin on selvää mitä äänestystilanteessa kuuluu tehdä. OPUS

•Joka nuorella naisella paksu kaulahuivi kaulassa. Ei Suomessa ole hiekkamyrskyjä. Mikä seuraavaksi? Ehdottasin turbaania päähän. PESOONATON PUKEUTUMINEN

•Nimetön. Jumalat, saatanat ja demonit ovat romukopasta kaivettuja satuhahmoja samoin kuin keijut, tontut ja menninkäiset ym. KESKITY SEURAAMAAN TIEDETTÄ

•Pukinmäenkaaren pellot kerrostaloille! NIMETÖN

•Jysäri on pihalla, kuin lumiukko mielipiteineen. NIMETÖN

•Saimaannorppa tärkeä ihmetteli, miksi Suomessa pitää olla susia? Ole huoletta, eivät ne syö norppia. Sudella ja norpalla yksi ja sama ongelma, ihminen.

•Olisi kyllä todella mukavaa nähdä joskus edes viikon aikataulussaan ajava lähijuna Kyrölä-Helsinki- Kyrölä -välillä. NIMETÖN

HÄVETKÖÖN KEN YMMÄRTÄÄ

www.uff.fi/nettikauppa

•Jälkiviisaat ja Kalle Isokallio sanoit taas tosi hauskasti, että Suomi on puuteripyllyjen maa ! Olen monessa asiassa samaa mieltä! Hallituksella ainakin 150 päätöstä tekemättä, 800 miljoonaa hukattu huonoihin ideoihin ja johonkin Humuprojektiin?! Mitäs puuteritms. pyllyjä on nuo tällä hetkellä tuomioitaan odottavat sankarit! IHO

Luento ke 13.3. klo 18

Dosentti Mikko Lahtinen Machiavellista Michelangeloon – renessanssin henki Opastus lauantaisin klo 14.00

Sikstuksen kappeli

Michelangelo SINEBRYCHOFFIN TAIDEMUSEO

15 . 2 . – 1 9 . 5 . 2 0 1 3 . Bule vardi 40 . w w w. sine bry c hof f in ta id e m u se o . f i Pääsy 10 – 8 e, alle 18-v. ilm. . ti, pe 10–18, ke, to 10–20, la, su 11–17, ma suljettu

•Olen joutunut viime aikoina paljon käyttämään takseja. Joka ainoa kuski on ollut hyvä ja asiallinen.Yksi toive: älkää hyvät kuskit käyttäkö voimakkaita partavesiä. Pienessä tilassa ja sairaana hyväkin tuoksu on kamala kestää. KIITOS

HELSINKI JYVÄSKYLÄ LAHTI TURKU TAMPERE

ni Hynynen ehdotti ministeri Kiurulle seksiä: ”... mennään yhteiseen hotellihuoneseen panemaan...” Ennen kuulumaton törkeys! Sillä hän loukkasi ministeriä, naisia, yleisöä. Häpäisi kulttuurimme. Miten tällainen ihminen pääsee yleisön eteen esintymään? Kyllä rokkarinkin pitää osata käyttäytyä sivistyneesti. PORTTIKIELTO

•Hei sinä työtön! Nythän sinulla on hyvää aikaa viedä lapsesi muiden lasten seuraan. Kotipiha, leikkipuisto, kerhot, uimahalli, urheilukentät ym. Vähän viitseliäisyyttä. Tähän ei useimmiten tarvita edes rahaa. Joten ajattele viimeistä lausettasi itse. ENTINEN KOLMEN POJAN KOTIÄITI

•Törkeäksi ja kansalaisia loukkaavaksi filosofi Himaselta tilatun ”tulevaisuuden selvityksen” tekee se, että samaan aikaan, kun lama-Suomessa korotetaan veroja ja leikataan varoja mm. terveydenhuollosta ja koulutuksesta Jyrki Katainen heittää huolettomasti kaverilleen 700 000 euroa julkisia varoja, jotka jokainen tietää menevän kankkulan kaivoon. NIMETÖN

12

KYYDISTÄ

vat teiltä parempaa palvelua, hoitoa, ym. Miehet saisivat näin konkreettisesti kokea, miltä meistä naisista ainaiset vähättelyt tuntuu. HOITSU •Mitä olen jutellut muutaman muun lapsiperheen kanssa, ne ovat jo jättäneet tai ainakin jättämässä Kallion. EX-KALLIOLAINEN •Nes, jos vuokranantaja vuokraa liiketilansa bordellille, vuokrantaja on parittaja. EI LIENE EPÄSELVYYTTÄ

•Bensan hinta ylittää jo 1,7 euroa litralta, mutta luovuttaneet suomalaiset eivät jaksa enää vaikuttaa. Ei koskaan enää porvarihallitusta. SOINIKIN KÄÄNSI TAKKIA

•Mikäli porvarihallitus ajaa veronkorotukset ja supistukset, hallitus on kaadettava epäpätevänä. Se hukkaa joka vuosi Eurooppaan satoja miljoonia meidän verorahoja, mutta panee mummot samoissa vaipoissa odottamaan edes jotakuta vaihtamaan. SUOMI EI HYÖDY

•Mira(?) eduskuntaan ja Soinivaara eläkkeelle. A-talk torstaina. NUORI 61V •Junalla kulkijat ovat varmasti kuulleet Korson as. alikulussa reippaan EU-kansalaisen haitarin soiton. Ehkäpä tipauttaneet kolikon kiitokseksi päivän piristyksestä. To 7.3. n. klo 12.30 soittajan edessä seisoi pitkä, roteva ja tumma mies käsi käskevästi ojossa ja odotti, että soittaja tyhjensi taskunsa ja poimi vielä kiposta viimeiset kolikot. Tulipa kurja olo. EIHÄN MEILLÄ SUOMESSA •Naisten ja lasten turvallisuutta ja tasa-arvoa on parannettu monien uskontojen moraalinormeilla. Jos avioliiton sisältöä laajennetaan paljon, voi sen moraalinen merkitys vesittyä. Siitä kärsivät eniten lapset ja naiset. Siksi ns. tasa-arvouudistukset pitää toteuttaa harkiten. Moraalia ei saa unohtaa. EU ja euro ovat kouluesimerkkejä siitä, mihin kansalaismoraalin rappeutuminen johtaa. MORAALIN PUOLESTA

•Nimetön: kun ajat (laivalta ulos ) älä ota , kun otat , älä aja ! TURHA SYYTTÄÄ VIRANOMAISIA

EU:STA

SAKOTUKSESTA

•Emme tarvitse mitään kolmen päivän koulutuspakkoa vaan lisää liksaa että pärjätään.

•Kyllä ne vartijat tekee muutakin kun juo kahvia ja vetää röökiä. Rastilassa toinen vartija töni nuorta miestä samalla kun toinen vartija potki häntä toiselta puolen jalkaan. TYÖN

LIITOT PALVELEMAAN JÄSENIÄÄN

Palkkaneuvotteluissa vain matalapalkka-aloille korotukset, perheet ajetaan muuten ahdinkoon. LEIPÄJONOSTA PÄIVÄÄ •Feministit, mitä te olette saaneet aikaan tähän mennessä? Ajatte mafian seksityöläisten avointa seksikauppaa. Ovatko

ILOA

•Ryysyläismaa P-Korea uhkaa Yhdysvaltoja ydinaseiskulla, heh. Mitenhän tuossa kävisi? P-Korean eliitti elää ylellisyydessä samaan aikaan, kun kansa näkee nälkää. NIMETÖN

•Hyvä euroeuroeuro. Olen niin samaa mieltä kanssasi, että äitiä parempaa hoitoa lapselle 3 vuoteen asti ei ole. Mutta tuleeko muiden maksaa siitä? On montakin muuta asiaa, mitkä ovat paremmin toisella tavalla, miten ovat nyt. Mutta kaikki maksaa. Hoida toki lapsesi vaikka 30v asti – mutta omalla rahallasi, älä yhteiskunnan. Joten syyllistäminen saa puolestani jatkua. NIMETÖN •EVÄ/THL:stä. Täysin oikea määritelmä SPL! Mutta kyseistä katastrofia ei ole aiheuttanut pelkästän THL(JHL), vaan 80-luvulta alkaen Lääkintöhallitus ja korruptoituneet lääkärit, lähinnä ylilääkärit ja ”ruskeakieliset” hoitajat, joilla on ollut taito toiminnallaan estää oikean tiedon julkitulo. Kyseessähän on tämän korruptioporukan leipä, eli mitä enemmän sairaita, sitä leveämpi leipä! Koko perusterveydenhuollon alasajo on sujunut suuren yhtäpitävän porukan voimin. KAUHULLA SIVUSTA SEURANNUT

•Maassamme rikoksia tekevät ulkomaalaiset lähetettävä oman kotimaansa vankiloihin kärsimään rangaistuksensa! Mitä me ollaan heitä vankiloissamme hyysäämään! TAITAA HYMYT HYYTYÄ ESIM. VENÄJÄN VANKILOISSA

•FAW: Surullista lukea näin omasta mielestään varmaa tekstiä. Ihmislähtöiset ohjeet ovat pöyristyttäviä. NIMETÖN •”Helposti se valahtaa kurkusta alas, mutta perästä päin se puree kuin käärme, iskee myrkkyhampaansa kuin kyy.” Tämäkin Raamatun varoitus on yhä voimassa. NIMETÖN •Uhmaaja, kuulut siihen muutamien tyhmien joukkoon, joka ei omaa napaa kauemmaksi näe! Kunpa voisimmekin jättää sinut jäiseen veteen räpiköimään, oman onnesi nojaan. Hätähuutoosi kuitenkin vastaamme ja upeat palo- ja pelastusmiehemme hakevat sinut kuiville ja tekevät kaikkensa, että henki säilyisi. Häpeä! RAILO •Kun ajoissa lähtee, harvoin myöhästyy, (kenessä vika). TIMPPA G

• Sinä ”Järjetön uhmaaja”. Kohtalolla ei ole mitään tekemistä, kun menet ehdoin tahdoin heikoille jäille. Ohikulkijat hätääntyvät ja pahimmassa tapauksessa pelastuslaitos roudaa paikalle koko kalustonsa vain siksi, että olet vastuuton! Jonkun oikeasti apua tarvitsevan lähimmäisen hoito voi viivästyä! MERI Ristikon ratkaisu


Lahjaidea ystävällesi ja itsellesi!

Terve suu Kauniit hampaat

Nyt suun ja hampaiden perustutkimus ja tarkastus 33€ (josta Kela korvaa 19,80€)

Tervetuloa tutustumaan uuteen kotiisi torstaina 14.3.

LÄHEMPÄNÄ TYÖELÄMÄÄ

Tarjous voimassa maaliskuun tammikuun loppuun saakka. Palveluksessasi Kokeneet hammaslääkärit Suukirurgipalvelut Suuhygienistipalvelut OPTG röntgen

Olemme avanneet Kalasataman uudelle asuinalueelle Helsinkiin laadukkaan talon palveluineen. Talon 22 esteetöntä vuokra-asuntoa on tarkoitettu henkilöille,

Hyvät liikenneyhteydet. Hyvät liikenneyhteydet, kysy myös ilta-aikoja!

jotka tarvitsevat apua ja turvaa asumiseensa. Asukkaiden käytössä on mm. turvaranneke, avainten säi-

Perehdytpä markkinointiin, laskentaan ja rahoitukseen tai työyhteisön kehittämiseen, monipuoliset kansainväliset työtehtävät odottavat sinua. Tutustu tradenomiopintoihin ja hae nyt!

lytyspalvelu sekä ennaltaehkäisevän terveydenhuollon palvelut. Monipuoliset lisäpalvelut mahdollistavat asumisen omassa kodissa avun tarpeen lisääntymisestä huolimatta. Tervetuloa tutustumaan torstaina 14.3. klo 15-

Lisätietoja palvelukokonaisuuksista ja asunnoista saat puhelimitse numerosta 044 765 0664 tai sähköpostilla osoitteesta kalasatama@invalidiliitto.fi

Invalidiliiton Asumispalvelut Oy Kulttuuri, liiketalous, sosiaali- ja terveysala, tekniikka ja liikenne

Tilaa hakijan uutiskirje sähköpostiisi, lähetä ilmainen tekstiviesti “Mhaku sähköpostiosoite” numeroon 18200.

www.validia.fi/kalasatama

RAKENNUS- JA KORJAUSPALVELUT

VÄRI!

Tuo tulostimesi kasetit meille täytettäväksi! 70 %! Täytättämällä säästö 40–

ma-pe 9-17 la 10-15 Kauppakartanonkatu 26, 00930 Hki P. 044 355 5590, 040 411 1715 mustekolmio.hki@gmail.com

www.mustekolmio.fi

★ ★★★★★★★★★★★★★★★★★ ★ ★ Tule töihin, palkkasi on ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ ★ Soita heti 045 6321500 ★ ★ ★ www.ekmotek.fi ★ ★ ★★★★★★★★★★★★★★★★★

Rakennus- ja remonttityöt Tmi Teemu Yli-Rantala Puh.0503373537 Teemu.ylirantala@gmail.com

10 € / h + bonus

Miksi maksaisit liikaa?

Apua saat maksuttomasta vertaisryhmästä. Pelirajat'on-ryhmä aloittaa 14.3. klo 17-19 Helsingin Elokolossa (Toinen linja 31). Ilmoittaudu ohjaajalle ma-ke klo 17-19. Puh. 044 943 2338.

pelirajaton.fi

PERMANENTTI

46€ VÄRI ........ alk. 42€ ................... alk.

HIUSTEN LEIKKAUS

Messukoneet

erikoistarjouksin Tule ja tutustu.

Vaihdossa tulleet koneet 100 € / kpl

18€

Laadukkaasti oppilastyönä, iltakoulussamme ma-to klo 17.30 ➨

Konehuolto kaikille merkeille.

Annankatu 29 A 2. krs Varaukset p. 694 9829

Kasarmikatu 38, puh 09-631 153 www.kaartinneule.com

HAIR CLUB ESA KOKKO

Hammaslääkärikeskus p. 726 2266

Kaunis hymy valloittaa.

Pelaatko liikaa?

Yritysmyyjä 1300€+provikka opiskelijat 8€/h+provikka. www.nikolex.fi

BERNINA bernette

17 osoitteeseen Capellan puistotie 7 A, Helsinki!

Yhteishaku 4.3.–3.4.2013 metropolia.fi/haku

LOPPUIKO TULOSTIMESTA

Itäkeskus Turunlinnantie 12 B (katutaso) 00930 Hki Puh. 09 343 2100

Opiskele liiketaloutta – Valmistu tradenomiksi

Hämeentie 60, avoinna ma-pe 8-20, la 9-15 www.eurohammas.fi

t ErikoishintammE: ............. Hinta Omavast. Kelapal. a Hammaskiven ja värjäytymien poisto, fluoraus, puhdistus....... 59 € 32,00 27,00 k Hampaanvärinen paikkaus ...... 59 € 39,00 20,00 Kivuton hampaan poisto .......... 49 € 29,00 20,00 U Hammasvalkaisu yksilöllisellä menetelmällä alk. ......150 € U Ei kelan suoraveloitusta. Muut palvelut: t Keinojuurihammas • Kirurgia • Hammaskoru Y Avoinna ma-pe 8-20, la 9-15. Bussit, ratikat, metro vieressä. Ö Katutasossa, helppo pyörätuolille.

on asiakkaidemme suursuosikki - ja varsinainen terveyspommi! Huipputerveellinen kookosöljy pitää kropan vireänä ja soveltuu käytettäväksi kaikkeen ruuanlaittoon, leivontaan tai vaikkapa leivälle levitteeksi.

p. 146 1460

24 h

ErikoishammastEknikon hinnat

Saat ystävällistä ja asiantuntevaa hammaslääkäripalvelua. Hammaslääkärimme Mikko Larjomaa.

Kylmäpuristettu neitsytkookosöljy

hammastEknikko

Proteesit kuin omat hampaat. Parhailla materiaaleilla ja ammattitaidolla.

norm. Proteesi valmis 12 tunnissa tÄssÄ kUUssa:

YLÄ- tai ALALEUAN KOKOPROTEESI 290 € ylä- tai alaleuan kokoproteesin pohjaus 89 € ylä- tai alaleuan osaproteesi (muovi) alk. 430 € ylä- tai alaleuan osaproteesipohjaus 149 € Korjaukset odottaessa alk. 59€ Proteesien ilmainen tarkistus.

Meiltä myös koti- tai vanhainkotikäynnit

Kylmäpuristettu

LUOMUKOOKOSÖLJY

- terveyden ja kauneuden lähde!

Kookosöljyä voit käyttää myös ulkoisesti. Se on kuivan ja atooppisenkin ihon paras kaveri. Kokeile ja ihastu!

VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri

Tällä kupongilla 11.-13.3.2013

Virilo:

Kookosöljy, 1 litra

23,-

säästösi 20 %

(norm. 28,75)


HUPIKLUBI

lukijan kuvat numeroon 17181 maanantai 11. maaliskuu 2013

Helmiä sioille Stephan Pastis

14

10 kysymystä 1. Kuka on Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja? 2. Minkä tunnetun kauhukirjallisuushahmon luoja oli Mary Shelley? 3. Minkä elokuvajuhlien tärkein palkinto on Kultainen palmu? 4. Kuinka montaa eri väriä on Liettuan lipussa? 5. Missä Euroopan kaupungissa sijaitsee Kansainvälisen rikostuomioistuimen päämaja? 6. Minkä pop punk -yhtyeen johtohahmot ovat veljekset Benji ja Joel Madden? 7. Kuka keksi penisilliinin? 8. Minkä maan kansallisruoka on paella? 9. Kuinka monta arkkia paperiarkkimitoissa on yksi riisi? 10. Minkä lajin kilpailu on vuosittain järjestettävä Kentucky Derby?

Sudoku Tuplat Glenn McCoy

★★✩✩✩

1837

Mobiiliohjeet

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen •

Ristikko

JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi

Viime maanantain ratkaisukoodi oli 68. 25 euroa voitti M. Venäläinen.

Ratkaisu sivulla 12

Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja HS Mesta -lehdessä. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä muutaman viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma News Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma News Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja teejuttu.fi-palveluun ladattuja kuvia. Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.metro.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 × 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.

Vastaukset kysymyksiin 1. Kalervo Kummola, 2. Frankensteinin, 3. Cannesin elokuvajuhlien, 4. Kolmea, 5. Haagissa, 6. Good Charlotten, 7. Alexander Fleming, 8. Espanjan, 9. 500, 10. Laukkaurheilun.

Julkaisija: Sanoma News Oy , Postiosoite: PL 75, 00089 Sanoma, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@hs.fi, Päätoimittaja: Mikael Pentikäinen, Esimies: Ismo Uusitupa, Varaesimies: Ari Hämäläinen, Uutistuottajat: (09) 122 4362 Pekka Joutlahti ja Ville Soininen Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.


TV TV1

21.30: Dokumenttiprojekti: Sinivalkoinen valhe 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle News. 11.10 Puoli seitsemän. 11.40-12.25 Arto Nyberg. 12.30 Vielä virtaa (S). 13.00 Taas tapaamme Suomisen perheen (S). 14.35-14.50 Arkistokuvia: Matkailijan keitaita (S). 14.55 Pisara. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.55 Antiikkia, antiikkia. 16.25 Kuningaskuluttaja. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).

18.00 Yle Uutiset. 18.18 Yle Uutiset alueeltasi. 18.21 Yle Uutiset sää. 18.25 Uutisvuoto. Vieraiksi saapuvat laulajat Anne Mattila ja Janne Tulkki. Kapteeni Jari Tervoa tuuraa toimittaja Arto Nyberg ja kapteeni Stan Saanilaa tuuraa näyttelijä Tapio Liinoja. 18.55 Mäkihypyn maailmancup. Karsintakilpailu HS127. Selostus Hannu-Pekka Hänninen. Kuopio. Lähetys siirtyy Yle Fem-kanavalle klo 20.00. 20.00 MOT: Suomi polvilleen 15 minuutissa. Suomessa on väitelty siitä, kuinka monta viikkoa puolustus kestää vihollista vastaan. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 A-studio. 21.30 Dokumenttiprojekti: Sinivalkoinen valhe. Trilleri suuresta suomalaisesta valheesta, hiihdon dopingista. Eikä ohjaaja Arto Halonen päästä pälkähästä Italian ja Norjankaan hiihtäjiä. 23.25 Yle Uutiset. 23.30 Kotikatsomo: Missä kuljimme kerran (16). 4/6. Helsinki on täynnä salakapakoita, charlestonia ja tulevaisuudenuskoa. Eccu on yhä kiinni eilisessä, mutta Lucie nauttii elämästä täysin siemauksin. 00.25 YleLeaks. 00.40-00.55 Oddasat.

TV2

MTV3

21.00: Satuhäät

Nelonen

23.35: Tulilinjalla

20.00: Huippumalli haussa

11.00 Piha kuntoon. 11.30 Piha kuntoon. 12.00 Luontomatkalla Australiassa. 12.30 Aistit avoinna Italiaan. 13.00 Yötyössä. 13.30 Satunnaiset sankarit. 14.00 Veljesten keittiössä. 14.30 Uusi päivä (S). 15.00 Uusi päivä (S). 15.30 Uusi päivä (S). 16.00 Erätulilla. 16.29 Galaxi. 16.30 Villit futarit (7). 16.54 Ötökät (S). 17.00 Pikku Kakkonen.

11.10 Emmerdale (S). 11.40-12.35 HANKI: Hiihtolajien huippuhetket. 14.05 50 parasta ravintolaa. 14.10 Alueellinen sääennuste. 14.15 Itämeri. 15.15 Mitä tänään syötäisiin?. 15.20 Isän tyttö (S). 15.50 Selviytyjät Suomi. 16.50 Uutiset. 16.55 Suomen ja maailman sää. 17.00 Kauniit ja rohkeat (S). 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?

18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 William & Mary (7). Monilahjakkuus William heittää keikkaa bändinsä kanssa, jonka laimea suosio ei levy-yhtiöiden ovia kolkuttele. 19.00 Yle Uutiset alueeltasi. 19.10 Yle Uutiset. 19.16 Urheiluruutu. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 19.30 Kukkaron herraksi. 61-vuotias asfalttikoneen kuljettaja sai kuulla, että hänen paikalleen olikin palkattu joku muu. Miten Aimo selviää työttömänä jo pidempään jatkuneesta velkakierteestään? 20.00 Uusi päivä (S). ”Tuuliviiri rauhaton”. Askon pesässä on käki. 20.30 Suorana: Kortesmäki. Vieraina A. W. Yrjänä ja Matti J. Koivu. 21.00 Satuhäät. Miia ja Tero tanssivat iloisia syyshäitä Sysmässä tapahtumarikkaan vuoden jälkeen. 21.50 Yle Uutiset. 22.00 Urheiluruutu. 22.05 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä. ”Silläpä se onki tuommonen vähän isompi stoppi.” Jääkiekkoilija Janne Käyhkö vammautui vakavasti Karvialla vuonna 2003 sattuneessa ulosajossa. 22.35 Misfits (16). Maailmankirjat ovat sekaisin: Rudy on niin lemmensairas, ettei häntä kiihota edes lauma raskaana olevia naisia. 23.25 Kukkaron herraksi. 23.55-00.47 Game of Thrones (16). 15/20. Harrenhallin aave.

18.00 Emmerdale (S). Haamu menneisyydestä. Eric kohtaa haamun menneisyydestään, kun Elizabethin kostonhimoinen poika Michael palaa kylään eikä aio päästää Ericiä pälkähästä. 18.30 Emmerdale (7). Uusivuosi Villapakassa. Eric ei aio alistua Michaelin kiristykseen ja tekee lopun pojan uhkauksista, mutta luottamuksensa menettänyt Val ei enää tiedä, mitä ajatella miehen menneisyydestä. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (S). 20.05 Diili. Jakso 5. Tikusta asiaa. Kasa pölkkyjä saa kilpailijoiden aivot käymään kierroksilla. 21.00 House (12). Suunnittelematon vanhemmuus. Housen tiimi saa hoidettavakseen vastasyntyneen vauvan, jolla on hengitysvaikeuksia. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 Helppo elämä (12). Osa 10: Hyviä töitä. Tapio totuttelee uuteen rooliin työtätekevänä veronmaksajana. Jarin on vaikea hyväksyä elämänsä nykyistä tilaa. Jaana haluaa muutosta suhteeseensa, ja saa mitä haluaa. 23.35 Tulilinjalla (16). Luottovihollinen. Ilsan journalistiystävä siepataan Etelä-Amerikassa, ja Chance on ainoa, joka voi auttaa. 00.30-05.30 MTV3 Chat.

Yle Fem 11.00 Melodifestivalen 2013: Dagen efter. 11.45 Babel. 12.45 Agenda. 13.30 Sportspegeln. 14.00 Vem vet mest?. 14.30 Så ska det låta. 15.30-16.00 Sverige!. 16.20 Schrödingerin kissa: Tiedettä tutkaillen. 16.50 Pixel. 17.20 Tuntematon Norja. 17.50 30 vastausta. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU-klubben. 18.30 Tehtävä Sognevuonolla. 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Mäkihypyn maailmancup. 20.15 Kotikulmilla (7). 21.00 Bettina. 21.38 Kulissien takana. 21.40 Danne ja Bleckan. 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. 22.00 Vallan linnake (12). 23.00 Sportnytt. 23.15 Extremsport: Uppdrag Sognefjorden. 23.45 Lögnen. 00.15 Aktuellt. 00.55 Kulturnyheter.

01.00 ABC. 01.10 Nyhetssammanfattning. 01.15 Kulturnyheterna. 01.30 Pysselskogen. 01.45 Folkoteket. 02.00 Lilla Sportspegeln. 02.30-03.00 Vem vet mest?

Liv 11.00 Isännän ja koiran käytöskoulu Amerikassa. 11.55 Liv & Learn: Tanjan koiranhoitovinkit. 12.00 Ilme nuoremmaksi – Australia. 13.00 Tahdon oman vaatemalliston. 14.00 Pienten perhe. 14.30 Koirakuiskaaja. 15.30 Ilme nuoremmaksi – USA. 16.00 Koirakouluttaja Tanja Karpela. 16.30 Hulluna leivontaan. 17.00 Käenpesä (12). 18.00 Supernannyn uudet opit. 19.00 Huippumalli haussa. 20.00 Hurja remontti. 21.00 Täydelliset naiset (12). 22.00 Sinkkulaiva. 22.30 Häät

Sub

12.10 LIVE: Tiedä ja Voita. 12.50 Ihmisen paras ystävä. 13.20 Leenan tyylitiimi. 13.50 Yhteinen taloprojekti. 14.20 Niki viinitilojen keittiöissä. 14.50 Inspector Cartoons. 15.00 Salattu teinielämä (7). 16.00 Häähullut. 17.00 Eläinten ABC. 17.30 Leijonan luola.

18.30 Nelosen uutiset. 18.50 Nelosen sää. 19.00 Matkaoppaat. Matkaoppaat-sarjan 4. kausi vie meidät taas Turkin aurinkoiseen Alanyaan. 19.30 Neljän tähden illallinen. Viikon ensimmäistä illallista isännöi musiikin monitoimimies Visa Luttinen. 20.00 Huippumalli haussa. Muodonmuutoskepponen. Vierailevana tuomarina stylisti Patricia Fields. 20.57 Keno. 21.00 ELOKUVA: 007 ja kultainen ase (16). (Britannia 1974). Roger Moore saa toisessa pääosittamassaan Bond-seikkailussa vastaansa pelätyn palkkamurhaaja Scaramangan, joka kunnioittaa sankariagenttia syvästi. Britannian tiedustelupalvelu lomauttaa Bondin, kun hänen päätellään olevan Scaramangan seuraava kohde. Agentti päättää silti jäljittää päänahkaansa havittelevan vihollisen. Pääosissa: Roger Moore, Christopher Lee, Britt Ekland, Maud Adams, Herve Villechaize, Bernard Lee. Ohjaus: Guy Hamilton. 23.30 Nelosen uutiset. 23.40 Nelosen sää. 23.45 Frasier. Sovinnonhierontaa. 00.15 Olipa kerran (12). Omena punainen kuin veri. 01.15 Totuuden miekka. Jakautunut. 02.10 Perhe on pahin. Peli-illan totuuksia. 02.45-05.00 Älypää-TV.

sulhasen tapaan Suomi. 23.00 Amerikan venäläisnaiset. 23.30 Sinkkulaiva. 00.00 Häät sulhasen tapaan. 01.05 Hurja remontti.

Jim 12.20 MasterChef Australia. 12.50 Start!. 13.20 Kodin rakennusurakka. 14.15 Maistuvimmat liikeideat. 15.10 Anthony Bourdain maailmalla. 16.00 Henkka & Niki vs. Amerikka. 16.30 Jyrki Sukulan makujen maa. 17.00 Kuuluisat kuppilat. 17.30 Kuuluisat kuppilat. 18.00 Gordon Ramsay – pannu kuumana. 19.00 Los Angelesin tatuointitarinat. 20.00 Suomen Tulli. 20.30 Poliisit. 21.00 Rekonstruktio (S). 21.30 NCIS Los Angeles (12). 22.30 Jim Akatemia: Täydellisen tuopin metsästys. 22.35 Panttilainaamo. 23.00

Teema

21.00: Tropic Thunder

22.55: Uusi Kino: Korsoteoria

11.00 Ostos-tv. 14.00 Pieniä ihmeitä. 14.55 Teho-osasto. 15.55 Lavalla Jamie Oliver. 16.25 Eastenders (S). 17.00 Lemmen viemää (7).

18.00 Myytinmurtajat. Jouluerikoinen. Tässä erikoisjaksossa mukana joulun ihme Myytinmurtajien tyyliin, sekä joulumyyttejä. 19.00 Miehen puolikkaat (S). Reviirisota. Charlie ja Alan joutuvat koville, kun tyttöystävät valloittavat talon ja laativat omia sääntöjään. 19.30 Asunto 23 (7). Lammas lampaiden joukossa. People-lehteä palvova June odottaa seksikkäimmän miehen julkaisevaa numeroa kuin kuuta nousevaa, mutta ei usko naapurinpojan näköistä Jamesia valittavan. 20.00 Simpsonit (7). Sottajengi. 20.30 Rillit huurussa (S). Liekehtivän sylkykupin hankinta. 21.00 ELOKUVA: Tropic Thunder (12). Mitä tapahtuu, kun Hollywoodin taaloja tahkoavat hienohelmat lähtevät tekemään vakavaa sotadraamaa Vietnamin viidakoihin? Koomikko Ben Stillerin komedia on hervottoman hilpeä kuvaus viiden näyttelijän yllättävästä tulikasteesta kaakkoisaasialaisten huumelordien kynsissä. Ohjaaja: Ben Stiller, USA 2008. Pääosissa: Ben Stiller, Robert Downey Jr., Jack Black, Jay Baruchel, Tom Cruise, Steve Coogan, Matthew McConaughey. Yhdysvallat 23.05 C.S.I. (12). Tappajan jäljet, 2/2. Ikääntynyt rokkari löydetään kotoaan murhapaikan pienoismalli vierellään. 00.00 Vampyyripäiväkirjat (16). Tunne vihollisesi. 00.55 Simpsonit (7). Superäiti lomalla. 01.25 Num3rot (12). Tähtien loistossa. 02.15-05.58 SubChat.

Joukkopilat (7). 23.30 South Park (12). 00.00 Alaston piilokamera (16). 00.25 Likaisen työn sankarit. 00.55 JIM D Henkilökuva: Robert De Niro. 01.50 Australian rajalla.

TV5 11.25 best direct. 12.25 Elämä uusiksi. 13.15 Junior MasterChef Australia. 14.10 Matlock. 15.05 Beauty and The Geek. 16.00 Amerikan hauskimmat kotivideot. 17.00 Kaikki rakastavat Raymondia. 17.30 Kolmas kivi auringosta. 18.00 70’s show. 18.30 70’s show. 19.00 Las Vegas. 20.00 NCIS Rikostutkijat. 21.00 ELOKUVA: Unelmasulhanen. 23.10 5D: Naisesta mieheksi. 00.30 ELOKUVA: Kultakuumeessa. 02.40 Tarkka-ampujat. 03.30-03.56 72 tuntia: rikos.

17.00 Historia: Länsimaiden illankoitto. 17.45 Rakennustaiteen aarteita.

18.00 Meidän katumme. Ranskalainen ohjaaja on seurannut kolme vuotta puolalaisen työläisperheen elämää. 18.50 Kalevala nyt. Stiina Saaristo. 10 suomalaista kuvataiteilijaa katsoi Kalevalaa uusin silmin. Tvsarja tulkitsee nämä uudet visiot televisiolle. 19.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (12). Osa 213. Sagrillasin aika (Sagrillas exterior noche). Koko perhe haluaa auttaa Inestä saamaan elämänsä raiteilleen. 20.15 Musiikin muisti : Virsiä ja balladeja. Lauluja menneiltä ajoilta. Laulutyylien kirjoa 1500 - 1600 -luvuilta. Ohjaus Mirja Metsola. 20.30 Tanskalaisarkkitehtien koteja. 2/8. Hyvä koti on kaunis ja täyttää arkipäivän toiminnalliset vaatimukset. 21.00 Iskelmä-Suomi: Sininen ja valkoinen. Juha Vainio, Jukka Kuoppamäki ja parivaljakko Irwin Goodman-Vexi Salmi tulivat suomalaisen iskelmän maailmaan keskellä 1960-luvun murrosta. 22.00 Sodan vangit (16). Ääni menneisyydestä. Irisin valhe valkenee Urille. 22.55 Uusi Kino: Korsoteoria (12). Antti Heikki Pesosen palkintoja kahminut lyhytelokuva. N: Armi Toivanen, Santeri Mäntylä, Max Ovaska, Asko Sahlman, Juha Kukkonen, Sanna-Kaisa Palo. 23.25 Uusi Kino: Sirocco (12). Miten käy, kun yksinäinen nainen löytää vauvan roskiksesta eikä kerro kenellekään vaan päättää pitää vauvan? N: Eeva Putro. O: Mikko Kuparinen. T: Pohjola-filmi/2012. 23.40-04.00 Teematieto.

Fox 12.10 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 12.35 Ally McBeal (S). 13.20 Hullut tiedemiehet. 13.45 Luonnon salaiset kansiot. 14.40 Jättimäiset rakennusurakat: Maailman suurin kasino. 15.35 Alaskan poliisit. 16.30 Supertehtaat: Superkopterit. 17.27 STT Uutiset. 17.30 Hetki ennen tuhoa: Chicagon lentorurma. 18.00 Totta vai tarua: Viiltäjä-Jack. 18.30 Huutokaupan metsästäjät. 19.00 Alaskan poliisit. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. 20.30 Huutokaupan metsästäjät. 21.00 Ilman johtolankaa (16). 21.55 ELOKUVA: Bad Girls – naiset satulassa (16). 23.55 Huumebisnes Oy (16). 00.50 Family Guy. 01.15 ELOKUVA: Match Point (12). 03.25-03.50 Jahtikuningatar Marjaana (TXT).

VAIKUTA

LEHDEN SISÄLTÖÖN

LIITY METRON LUKIJAPANEELIIN! Vastaamalla kyselyihin voit vaikuttaa Metron kehittämiseen lukijan näkökulmasta. Internet-pohjaisessa paneelissa vastaaminen on helppoa ja vaivatonta. Vastaat vain silloin, kun haluat ja sinulla on aikaa. Paneelissa voit myös kerätä pisteitä, jotka oikeuttavat palkintoihin! Lue lisää osoitteessa: metro.fi/paneeli

15



Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.