RISTO RÄPPÄÄJÄN UUSI ESITTÄJÄ LÖYTYI LEMPÄÄLÄSTÄ
SAMUEL SHIPWAY NÄHTY AIKAISEMMIN MUUN MUASSA KIDSING-OHJELMASSA
HELSINKI
N:o 106 | 15. vuosikerta
Tiistai 4. kesäkuuta 2013 www.metro.fi | facebook.com/metrolehti | Twitter: metro_fi
SIVU 12
Sää: +25°
Uhkarohkeille uimahyppääjille sakot
Metrosillalta mereen. Kolme parikymppistä miestä hyppi eilen metroradan sillalta veteen lähellä Puotilan uimarantaa. Sakot odottavat. Vesileikit loppuivat lyhyeen, kun poliisi saapui paikalle. Nuorukaisia odottaa sakkorangaistus. Vaarallista touhua. Helsingin poliisi muistuttaa, että kysymyksessä on erittäin vaarallinen harrastus. Metroradalla liikkuminen on kiellettyä ja myös hengenvaarallista. SIVU 04 ENSIO KEMPE
Lukijan kuva
LUKIJAN KUVA
100 euroa
Lämmin sää jatkuu edelleen Helteinen sää ei ole vielä näkynyt terveyskeskusten päivystysten ruuhkina, vaikka lämpötila kohosi maanantaina koko maassa 28 asteen tuntumaan. SIVU 04
Chicago vei Raannan HIFK:sta
Vaasankadusta tuli kävelykatu
MELUSTA VALITUKSIA SIVU 04
Helsingin Vaasankatu muuttui lauantaina neljäksi kuukaudeksi kävelykaduksi. Poliisin mukaan järjestyshäiriöiden määrä ei lisääntynyt viikonloppuna Vaasankadulla. Melu sen sijaan häiritsi joitakin asukkaita. Avajaisissa lauantai-iltana kadulla oli yhteispiknik ja yllätyskeikka.
Jääkiekkomaalivahti Antti Raanta siirtyy NHL:n Chicago Blackhawksiin. Päättyneellä kaudella Ässissä pelanneen Raannan siirto HIFK:n maalille ei siis toteudu. SIVU 11
Hultsfredistä Helsinkiin Suvilahdessa perjantaina esiintyvä ruotsalainen huippu-dj Avicii Metron erikoishaastattelussa. SIVU 12
+
TÄNÄÄN
lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 4. kesäkuu 2013
Lukijan kuva
JORMA HASSINEN
LUKIJAN KUVA
20 euroa
Kolumni
JUHO TYPPÖ
TOIMITTAJA juho.typpo@hs.fi
TÄNÄÄN
TYÖ EI TUO STATUSTA
Citylokit pesivät liikenteen keskellä
Lokit pesivät Helsingissä rohkeasti liikenteen keskellä. Ala-Malmilla Latokartanontien ja Vilppulantien risteyksessä lokin pesä on vain noin sadan metrin päässä Malmin rautatie- ja linja-autoasemasta. Lähempänä Helsingin keskustaa liikenteen keskellä pesivä lokki on nähty muun muassa Teollisuuskadulla Vallilassa. METRO
Ravintola-ala tyrmää terassien hinnankorotukset PATRICK WIKBLAD
LUKIJAN KUVA
”Aiheutetaan vain lisäkustannuksia nytkin todella hyvin kannattavalle ja menestyvälle ravintola-alalle, se auttanee ihmisiä lisää töi... eikun työkkäriin.”
Ota kuva, lähetä viesti
Kännykuvat numeroon 17181
”Joo, hiiva ja sokeri alkoholiveron piiriin ja heti! Se ongelmakäyttäjä meinaan keksii keinot ja dokaa vaikka maksaisi mitä. Siinä ei normikuluttajan rankaiseminen merkkaa mitään, kun RappioReiska vetää sitä putkeaan jo kolmatta vuosikymmentä.”
Helsingin yleisten töiden lautakunta käsittelee tänään tiistaina vuosien 2014–2021 terassilupia.
*;*
”Hinnat ylös vaan. Saamme samalla siivottua osan alkoholiongelmaisista katukuvasta.”
Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@hs.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO
: fi ää o. is tr el e Lu w.m
ww
Kolme kommenttia Metro.fistä
IDIOOTTIKIELTO
TERASSIKIELTO
Tänään Huomenna 5. kesäkuuta 15:00 21:00 3:00 9:00 15:00 21:00
+18
+9
Päivän kysymys Tarvitaanko Suomessa lisää liputuspäiviä?
+25 +22 +17 +24 +26 +24 4:03
+16 +15
22:33
Edellinen kysymys
+22 +28 +25
Huppupäiset nuoret riehuivat, heittelivät kiviä ja polttivat autoja Tukholman Husbyssa pari viikkoa sitten. Mellakoiden syiksi on ehdoteltu esimerkiksi maahanmuuttajien suurta osuutta Husbyn asujaimistosta, köyhyyttä, työttömyyttä ja nuorten syrjäytymistä. Huomio kannattaisi kiinnittää kolmeen viimeksi mainittuun asiaan. Työttömyys aiheuttaa köyhyyttä ja turhautumista ja edesauttaa syrjäytymistä. Kasvava nuorisotyöttömyys on yhä paheneva ongelma Euroopassa. Helsingin Sanomien taannoisen uutisen mukaan Euroopan unionissa on 5,6 miljoonaa alle 25-vuotiasta työtöntä. Suomessakin nuorten työvoimasta joka viides on vailla työtä. Suurin osa työttömyydestä johtuu tietysti siitä, että töitä ei ole tai tarjotuilla töillä ei elä. Nuorisotyöttömyydessä voi kuitenkin olla muitakin puolia. Edesmenneen Basso-lehden numerossa 02/2012 haastateltiin sosiaalityöntekijä Jari-Pekka Hietsiltaa, joka tunnetaan parhaiten radio-ohjelma Kultabassokerhon juontajana. Varsinaisessa ammatissaan Hietsilta auttaa päihde- ja Vaikea tilanne vankilakierteisiin ajautu”Mutta mitäpä niitä neita ihmisiä. asenteita muuttamaan, ”Ei kukaan jos perusduunejakaan ei noista tyyyksinkertaisesti ole tar- peistä, joiden kanssa mä jolla.” teen töitä, pidä itseään syrjäytyneenä. (...) Joku Kannelmäen peltsikauppias saattaa hyvinkin olla siellä iso kiho, saa naisia ja sillä on statusta. Jos häntä haluaisi kuntouttaa, niin se status pitää ymmärtää. Me ei voida sanoa, että mee tonne työpajalle punnitsemaan ruuveja”, Hietsilta toteaa haastattelussa. Hänen mielestään yhteiskunnan pitäisi muun muassa tarjota ”kaikille persaukisille nuorille harrastuksia, jottei heillä olisi aikaa pyöriä kaduilla muiden persaukisten nuorten kanssa”. Uskon, että Hietsilta on oikeassa. Itse lisäisin, että tavallisen työn arvostusta pitäisi myös saada nostettun. Miten, onkin sitten toinen juttu. Mutta mitäpä niitä asenteita muuttamaan, jos perusduunejakaan ei ole tarjolla. Tai jos on, niin sitten pätkätöinä nollasopimuksilla. Nuorten syrjäytyminen on monimutkainen ongelmavyyhti, jonka selvittäminen on niin ikään monimutkaista ja saattaa tulla yhteiskunnalle kalliiksikin – mutta vielä kalliimmaksi tulee se, jos syrjäytymisen annetaan jatkua. Kolumnit löytyvät myös metro.fi:stä.
+19
Kannattaako hellettä varoa?
73% KYLLÄ
+17
+15
+10
+21 +24 +27
10
+27
+26 8
2
+28
+25
+24
3
•
+28
+26
+24 7
+22
27% EI
8
+16 +21
+25
+24
Lukijakolumniohjeet
+21
+19
+23
+21
8
+18
•
+17
+25
9
+19
+17
+12
Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa metro.fi.
02
• +23 +19 +26 +30 +33 +36 +42 +28 +33 +16
+22 +24 +19 +22 +23 +20 +22 +26 +24 +21
• • •
Teejuttu.fi. Mene osoitteeseen www.teejuttu.fi, rekisteröidy palveluun (tai kirjaudu sisään) ja klikkaa kohtaa ”kirjoita kolumni”. Pituus 1 900–2 100 merkkiä. Kolumnin pituuden pitää olla 1 900–2 100 merkkiä. Teejuttu.fi:n kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit. Kuva ja nimi mukaan. Muista liittää kuvasi mukaan ja oma nimesi: vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista. Sähköpostilla. Voit lähettää kolumnin myös sähköpostitse: metro.lukijat@hs.fi. Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä. Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.
Tämä ei ole kalavale, nyt alkoi lahja-ale esta elim Puh ita eri use ihtova väri oja eht
Nokia LUMIA 920 + Fatboy-lataustyyny Langaton Fatboy lataustyyny DT-901 (norm. 89 €)
Nyt yhteishintaan
499 €
(norm. yht. 588 €)
tai 13,80 €/kk. 36 kk luottohinta 496,80 €
esta elim Puh ita eri use ihtova väri oja eht
esta elim Puh ita eri use ihtova väri oja eht
Vaihda samalla huolettomaan Saunalahti-liittymään, numerosi säilyy.
Liittymissä ei ole määräaikaisuutta
Nokia LUMIA 720
Nokia 301
Kevyt ja tyylikäs
Laadukas peruspuhelin
299 €
69 €
tai 8,30 €/kk. 36 kk luottohinta 298,80 €
tai 1,90 €/kk. 36 kk luottohinta 68,4 68,40 , 0€ 20 € hyvitys vanhasta toimivasta puhelimesta, maksat vain 49 €
Elisa Shopit – siinä on ideaa. Saunalahden liittymät myös puhelimitse
ma–pe klo 8–20, la klo 9–16.30
Tarkista lähin Elisa Shopit. www.elisa.fi
Laitteissa 36 kk luottokauppasopimus, todellinen vuosikorko 0 %. Liittymän avausmaksu 3,90 €. Liittymätarjous voimassa 6 kk, jonka jälkeen voimassa norm.hinta 24,84 €/kk. Puheaika/ viestietu on käytettävissä kaikkiin norm.hintaisiin puheluihin sekä teksti- ja multimediaviesteihin kotimaassa. Ylittävät puhelut/sms 0,09 €/min/kpl. Käyttämätöntä puheaikaa ei korvata eikä se siirry seuraavalle laskutuskaudelle. Asiakkaat saavat Saunalahden ja kumppaneiden tarjouksia (sms/mms/sähköposti). Tiedonsiirtonopeus vaihtelee riippuen päätelaitteen ominaisuuksista, sijainnista ja verkon kuormituksesta. Vaihteluväli 3G-verkossa on 0,4 Mbit/s–2 Mbit/s. Tarkista verkon peittoalue: elisa.fi /kuuluvuus. Tarjous voimassa 10.6.2013 asti.
1
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 4. kesäkuu 2013
04
Hengenvaara Puotilassa
LUKIJAN KUVA
50 euroa
UUTISET
Miehet loikkivat metrosillalta veteen
Kolme parikymppistä miestä harrasti uhkarohkeaa leikkiä Helsingissä maanantaina. Poliisin mukaan miehet hyppivät metroradan sillalta veteen lähellä Puotilan uimarantaa. Vesileikit loppuivat kuitenkin lyhyeen, sillä nuorukaiset jäivät teostaan kiinni. Uimahyppääjiä odottaa sakkorangaistus. Poliisi muistuttaa, että metroradalla liikkuminen on kiellettyä ja myös hengenvaarallista. Lisäksi metrosillan alla kulkee veneitä, joihin iskeytyminen on hypätessä mahdollista. Vastaavaan tekoon syyllistyneitä tullaan poliisin mukaan jatkossakin sakottamaan. METRO Teekkarikylässä LUKIJAN KUVA
20
Vaasankadun kävelykadulla sunnuntaina järjestetty kirpputori sai liikkeelle paljon väkeä.
Esitys
Lapsille halutaan liputusta Lasten oikeuksien päivästä 20. marraskuuta halutaan virallinen liputuspäivä. Esityksen takana on lapsiasianeuvottelukunta. Sisäministeri Päivi Räsäselle tehdyssä aloitteessa muistutetaan, että lapsille ei ole omaa liputuspäivää. Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula korostaa, että liputus korostaisi lapsen ihmisoikeuksien merkitystä. Liputuspäivää kannattavat myös Plan Suomen lastenhallitus ja Vantaan lasten vaikuttajaryhmä. STT
Juhlinta hillitympää Nuoret juhlivat koulujen päättymisviikonloppua edellisvuotta maltillisemmin Helsingissä. Lastensuojeluilmoituksia tehtiin 260. Alaikäisiltä löytynyttä alkoholia poliisi hävitti 365 litraa, mikä on lähes puolet vähemmän kuin viime vuonna. Lisäksi kaksi teineille alkoholia välittänyttä aikuista jäi kiinni ja sai sakot. METRO
Alkoholin hallussapidosta 446 sakkoa nuorille viime vuoden koulunpäättäjäisissä.
Alkoholin hallussapidosta 247 sakkoa nuorille viime viikonloppuna.
Kävelykadusta hyvää palautetta Avausviikonloppu. Vaasankadun muuttuminen kävelykaduksi on kirvoittanut pääosin positiivista palautetta Alppiharjun asukkailta.
Vaasankatu Helsingin Alppiharjussa muuttui lauantaina neljäksi kuukaudeksi kävelykaduksi. Avajaisissa lauantaiiltana kadulla oli yhteispiknik sekä yllätyskeikka. Sunnuntaina Vaasankadun täytti iso kirpputori. – Vaasankadun asukkaat antoivat voittopuolisesti positiivista palautetta. Kävelykadusta tuleva melu häiritsi kuitenkin eräitä asukkaita. Melu koetaan eri tavalla, ja tällainen palaute on otettava vakavasti, Prototype Helsinki -verkoston koordinaattori Petra Jyrkäs summasi maanantaina avajaisviikonloppua.
Prototype Helsinki on toiminut koordinaattorina paikallisten asukkaiden ja Helsingin kaupungin välillä, kun kävelykatua suunniteltiin. – On pohdittava ja kuunneltava asukkaita, voiko Vaasankadulla olla joka viikonloppu kova härdelli. Kadusta ei voi tulla loputonta tapahtumatilaa, Jyrkäs toteaa. Jatkossa Vaasankadulla on tarkoitus järjestää muun muassa leikkiviikonloppu lapsille sekä väliaikainen taidenäyttely. Ravintoloiden terassipaikkojen määrä lisääntyy myös, koska useampi yrittäjä suunnittelee terassinsa laajentamista. Juottolat Tulevaisuus
”Jatkossa on pohdittava ja kuunneltava asukkaita, voiko Vaasankadulla olla joka viikonloppu kova härdelli.” Petra Jyrkäs
Nuoren naisen joukkoraiskaus toi yhdelle tekijöistä neljän vuoden vankeustuomion Helsingin hovioikeudessa. Naisen mukaan tekoon osallistui kolme miestä. Yhden epäillyn henkilöllisyys ei ole tiedossa, ja yksi on yhä etsintäkuulutettu. Nainen pakotettiin yhdyntään ainakin kahden miehen kanssa Kaisaniemen puistossa syyskuussa 2010. Hovioikeuden mukaan tekotapaan liittyi erityisen julmia ja nöyryyttäviä piirteitä. Tuomittu Gabriel Nicolae Mogosan määrättiin maksamaan uhrille 16 000 euroa kärsimys- ja kipukorvauksia. STT
Citymaasturi oli ilmiliekeissä.
Raju tulipalo parkkipaikalla
Muutakin ehostusta on suunnitteilla. – Olemme saaneet paljon ideoita Vaasankadun koristeluun. Kadulle voisi olla esimerkiksi kukkaistutuksia ja penkkejä. Olemme neuvotelleet, voisiko kaupunki avustaa rahallisesti tarvikkeiden hankinnassa.
LASSE KIVINEN
lasse.kivinen@hs.fi
Valvontaa muun toiminnan ohessa
Useampi Vaasankadun taloyhtiö oli huolissaan ennen viime viikonloppua, lisääkö kävelykadun avaaminen järjestyshäiriöitä. Avajaisviikonloppuna huolet eivät toteutuneet. – Poliisin tietoon ei ole tullut, että Vaasankadulla olisi tapahtunut mitään erityistä viime viikonloppuna. Kou-
Kaupunkimaasturi roihahti yllättäen tuleen pysäköintipaikalla Espoon Otaniemessä maanantaina muutamaa minuuttia ennen iltakymmentä. Teekkarikylässä pysäköitynä ollut auto syttyi ilman näkyvää syytä, arveli pysäköintipaikan reunalla sijaitsevasta asunnostaan tapahtumia seurannut mies. Pelastuslaitos sai autopalon nopeasti sammutettua. Tuli ehti tuhota auton keulastaan lähes kokonaan. METRO Raju törmäys
lujen päättäjäisviikonloppu saattoi toki vaikuttaa asiaan. Vaikea sanoa, minkälainen tilanne on jatkossa, Helsingin poliisin komisario Tom Emmes totesi maanantaina. Emmes sanoo, että poliisi valvoo Vaasankadun järjestystä ja ajokiellon noudattamista muun toiminnan ohessa. LASSE KIVINEN ENSIO KEMPE
Kaisaniemen puistossa
Joukkoraiskaus toi vankeutta
eivät kuitenkaan hallitse kävelykatua, koska terassin voi laajentaa ainoastaan jalkakäytäväalueelle. Vaasankadun kävelykatu osoitetaan ainoastaan liikennemerkein, kadun päissä ei ole betoniporsaita. Niinpä avajaisviikonloppuna kadulla ajoi Jyrkäksen havaintojen mukaan melko paljon autoja. Kävelykatuaktiivit ovatkin pohtineet, pitäisikö kadun päähän rakentaa portti.
euroa
LUKIJAN KUVA
50 euroa
Helteestä ei vielä ruuhkaa poliklinikoille
Lämpötila kohosi eri puolilla Suomea maanantain aikana 28 asteen tuntumaan, ja esimerkiksi Tuorinniemen uimarannalla Helsingin Herttoniemessä oli runsaasti auringonpalvojia. Vaikka poikkeuksellisen helteinen sää on jatkunut jo muutaman päivän, ei se kuitenkaan ole vielä aiheuttanut ruuhkaa terveyskeskuksiin. Esimerkiksi Helsingissä Marian sairaalan päivystyspoliklinikalla eivät helteen vaikutukset vielä eilen näkyneet. Ilmatieteen laitoksen mukaan lämpöennätyksiä ei maanantaina rikottu missään päin maata. Laitos antoi kuitenkin hellevaroituksen. METRO–STT
Kaksi kuoli kolarissa Porvoossa Kaksi ihmistä kuoli ja kaksi loukkaantui Mäntsäläntiellä Porvoossa sattuneessa kolarissa. Henkilöauto, pakettiauto ja kuorma-auto kolaroivat maanantaina iltapäivällä. Henkilöauton kuljettaja ja matkustaja kuolivat turmapaikalla. Kuorma-auton ja pakettiauton kuljettajat loukkaantuivat. Poliisi ei maanantaina antanut tarkempia tietoja onnettomuuden uhreista tai syistä. STT Tutkimuskeskus
Samsung tulee Otaniemeen
Korealainen elektroniikkavalmistaja Samsung avaa tutkimuskeskuksen Espoon Otaniemeen, Aalto-yliopiston yhteyteen. Avajaisia vietetään ensi viikon torstaina. Kyseessä on Samsungin ensimmäinen tutkimuskeskus Pohjoismaissa. Samsung on noussut viime vuosina maailman suurimmaksi puhelinvalmistajaksi. Yhtiön elektroniikkapuoli valmistaa puhelinten lisäksi myös muun muassa televisioita ja tietokoneita. STT
Laminaattitaso vain
1€
*
Väri tekee ihmeitä. Esimerkiksi keittiössäsi.
Uutuus! Kvik keittiöiden Verner Panton designsarja. Ovet alkaen 74€ www.kvik.fi/vernerpanton Kvik Espoo: Lommilan Liikekeskus, Espoontie 25, 02740 Espoo Kvik Itäkeskus: Kastelholmantie 2, 00900 Helsinki Kvik Vantaa, Tammisto: T1, Valimotie 29, 01510 Vantaa Kvik Varisto: Riihitontuntie 4, 01720 Vantaa * Tarjous on voimassa 16. kesäkuuta 2013 asti ostettaessa koko keittiön, mikä ei sisällä kodinkoneita. Koskee kaikkia Kvik-kuvastossa olevia laminaattityötasoja, paksuus alkaen 20mm. Tarjousta ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Lisätietoa myymälässä.
130 vuotta luotettavaa rahanlainausta
www.metro.fi
Maksutta Sörnäisissä
Pyöräilijöille tarjolla aamupalaa
Polkupyörällä liikkeellä oleville on tarjolla maailman ympäristöpäivänä keskiviikkona sämpylöitä kahvin ja teen kera Sörnäisten rantatien varrella Helsingissä. Maksuttoman, kello 7–9 tarjoiltavan aamupalan lisäksi Suvilahden sisäänajon kohdalla voi saada ajopeliin pikahuollon. Tapahtuman järjestävät Helsingin Polkupyöräilijät, Oranssi, Luonto-Liitto, Reilu kauppa ry ja Tour de Helsinki. METRO
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 4. kesäkuu 2013
Valtakunnansovittelija
Helsinki-Vantaa
Huumeissa karkuun
Longan jatko on Lomaruuhkaa yhä todennäköisempi lentokentällä
Työmarkkinoiden keskusjärjestöt eivät ole edenneet yhteisen ehdokkaan löytämisessä seuraavaksi valtakunnansovittelijaksi. Tilanne vahvistaa nykyisen sovittelijan Esa Longan mahdollisuutta jatkokaudelle. Työministeri Lauri Ihalaisen (sd.) on määrä esitellä nimitys ensi viikon torstaina valtioneuvostolle. Jos tehtävään nimitetään Lonka, hänen kautensa jää eläköitymisen takia lyhyemmäksi kuin viran määräaika neljä vuotta. STT
Koulujen lomakauden alku näkyi pitkinä jonoina Helsinki–Vantaan lentoasemalla vielä eilen maanantainakin. Finavia kertoo, että yksi vuoden vilkkaimmista matkustusviikonlopuista sujui ruuhkista huolimatta ilman ongelmia tai lentojen viivästymisiä. Finavian mukaan suomalaiset ovat oppineet tekemään lähtöselvityksiä internetissä ja perehtyneet turvatarkastusohjeisiin etukäteen, mikä on helpottanut vielä isompia ruuhkia. STT
Takaa-ajettu mies lymysi takapenkillä
PS. KUVA OIS KIVA.
Poliisia karkuun autoillut mies jäi lopulta kiinni erikoisessa tilanteessa sunnuntaina puolen päivän aikaan Helsingin Meilahdessa. 25-vuotiaan miehen pakomatka käynnistyi Haartmaninkadulta, jonne se hieman myöhemmin myös päättyi. Siellä kuljettaja yritti ilmeisesti harhauttaa poliisia hyppäämällä takapenkille. Mies oli huumausaineiden vaikutuksen alainen, eikä hänellä ole ajokorttia. METRO
06
Raju riita Kalliossa
Naiselta revittiin hiuksia baarissa
Kahden toisilleen tutun naisen ravintolailta päättyi sitkeään riitaan ja väkivaltaan Helsingin Kalliossa sunnuntaina aamuyöllä. Ravintolassa 36-vuotias nainen löi 28-vuotiasta naista kasvoihin ja repi tämän tukkaa niin, että päänahasta irtosi hiuksia. 36-vuotias uhkasi myös tappaa nuoremman naisen. Tilanne rauhoittui välillä, mutta pahoinpitely ja hiusten repiminen jatkui myöhemmin ravintolan ulkopuolella. METRO
LUKIJAN KUVA
LUKIJAN KUVA
20
50
euroa
euroa
Patterit puskivat lämpöä Helsingin Hakaniemen ja Vantaan Porttipuiston välillä kulkevassa bussissa maanantaina.
Lämmitystä. Bussissa ”uunimainen” tunnelma Linja-automatkustajilla nousi hiki pintaan, kun Veolian seutulinja 74:n patterit hohkasivat täysillä kuumaa ilmaa maanantaina hellesäästä huolimatta. Kyydissä ollut Metron lukija kuvaa olosuhteita sisällä autossa ”uunimaisiksi”. Veolia Transport Finland Oy:n johtaja Juha Nykänen arvelee, että kyseessä oli tekninen ongelma. – Joskus auton elektroniikka pettää, ja lämpötilaa säätelevä anturi rikkoutuu. Tällöin kuljettaja voi vain täyttää vikalapun ja antaa sen esimiehelleen, hän kertoo.
– Tekniikaltaan viallinen auto pyritään poistamaan ajosta mahdollisimman nopeasti, mutta emme me kuitenkaan halua jättää matkustajia tien pientareelle. Parempi heidät on viedä perille. Nykäsen mukaan kuljettajan mahdollisuudet vaikuttaa linja-auton sisälämpötilan säätöön ovat varsin rajalliset. – Nykytekniikka on sellainen, että kuljettajalla on eräänlainen ”toivomusnappula” sisälämpötilasta, mutta elektroniikka tekee lopullisen päätöksen kuljettajan puolesta. ANNE VILJAMAA
PS. KUVA OIS KIVA. Kun tapahtuu, ota kuva.
Lähetä se numeroon
17181
Viestin hinta: 0,60 e.
Yrjönkadulla. Puukiuas lämpenee syksyllä Yrjönkadun uimahalliin saadaan syyskuussa upouusi puukiuas. Kiuas korvaa tilapäisessä käytössä olleen sähkökiukaan, joka taas otettiin viime helmikuussa vanhan puukiukaan tilalle. Pelastuslaitos kielsi tällöin sattuneen hormipalon takia hormin ja näin ollen myös puukiukaan käytön ennen hormin korjausta. – Hormin purkutyöt ovat niin mittavia, ettei niitä voitu tehdä uimahallin ollessa yleisökäytössä, osastopäällikkö Petteri Huurre Helsingin kaupungin liikuntavirastosta kertoo. Kiuas vaihdetaankin nyt uimahallin kesätauon aikana. Samalla tehdään muitakin korjaustöitä. Ympäristökeskus vaati vii-
Palaute
”Ei sähkökiukaasta suoranaisesti kehujakaan ole tullut.” Petteri Huurre, osastopäällikkö
me syksynä puukiukaan uusimista, kun se oli saanut valituksia uimahallin lähiympäristöön leviävästä savun hajusta. – Uudessa kiukaassa palamistulos on tehokkaampi kuin vanhassa, joten ongelma kyllä pienenee, Huurre kertoo. Kevään ajan käytössä ollut sähkökiuas ei Huurteen mukaan vaikuttanut perinteikkään uimahallin kokonaiskävijämääriin. JENNI UTRIAINEN
Rautatiekadut ja Baanan yhdistävä portaikko on ollut rakennusvaiheessa jo noin vuoden ajan.
Baanan unohdetut portaat valmistuvat Pitkä urakka. Helsingin rakennusvirastostakaan ei osata kertoa, miksi rakennusprojekti venyi vuoden mittaiseksi.
Kevyen liikenteen väylä Baanalle johtavat portaat ovat jämähtäneet rakennusvaiheeseen Helsingin Kampissa. ”Unohdetut” rappuset sijaitsevat Runeberginkadun
ja Mechelininkadun välisellä alueella. Paikallisen asukkaan mukaan portaat ovat olleet keskeneräiset siitä asti, kun Baana avattiin – eli noin vuoden verran. – Alkuvaiheessa portaita kyllä rakennettiin kovaa vauhtia, mutta sitten homma jostain syystä hiipui, Eteläisellä Rautatiekadulla asuva Metron lukija kertoo. – Ihmettelen miksi ne on jätetty kesken noin pitkäksi aikaa, kun Baanaa hoidetaan muuten niin hyvin. Portaiden tuntumaan on saatu istutuk-
setkin valmiiksi. Helsingin kaupungin rakennusvirastosta kerrotaan, että portaiden rakentaminen Baana •
PITUUS. Entiseen junaradan kuiluun rakennettu kevyen liikenteen väylä Baana ulottuu Ruoholahdesta Töölönlahdelle. Väylän pituus on noin 1,3 kilometriä.
•
VUOSI SITTEN. Baana avattiin 12. kesäkuuta 2012.
käynnistyy uudelleen pian. – Urakoitsija aloittaa työt näinä päivinä ja portaat saadaan valmiiksi kesän aikana, sanoo projektinjohtaja Kaija Laine rakennusvirastosta. Laine ei äkkiseltään osaa kertoa tarkkaa syytä, miksi portaiden valmistuminen on venynyt. – Tämä on ollut kaupungin tiedossa koko ajan, mutta joskus asiat eivät vain etene niin nopeasti kuin toivoisi. Pitkä talvikin saattoi vaikuttaa työn viivästymiseen, Laine pohtii. JUHO TYPPÖ
Kaikki pysäköinninvalvojat saivat kämmentietokoneet Helsingin kaupungin pysäköinnintarkastajat ovat jo muutaman viikon ajan jakaneet sakkolappuja pääosin kämmentietokoneiden avulla. Alun perin laitteiden oli määrä tulla vakituiseen käyttöön jo alkuvuodesta. Mobiilia parkkivahtia käyttävät tällä hetkellä kaikki kaupungin palveluksessa olevat 74 pysäköinninvalvojaa. Laitteella tuotetaan ja tulostetaan autoilijalle paikan päällä jätettävä pysäköintivirhelomake.
– Nyt pysäköintivirhemaksusta tulee entistä tarkempi. Aiemmin se täytettiin kynällä. Välillä se on ollut aika hankalaa, kun jäljentäviä lomakkeita oli niin monta, Rakennusviraston osastopäällikkö Pekka Henttonen sanoo. Olennaista Henttosen mukaan on, että laitteen avulla kyetään paikantamaan virhepysäköinnin fyysinen sijainti. Tarvittaessa virheellinen pysäköinti myös kuvataan. Tiedot siirtyvät kämmen-
PS. KUVA OIS KIVA.
tietokoneista välittömästi myös kaupungin ylläpitämään taustajärjestelmään.
Myös autoilija voi tarkistaa pysäköintivirhemaksunsa oikeellisuuden kaupungin asiointiportaalista. Johtava pysäköinnintarkastaja Otto Kuitunen sanoo, että kokemukset ovat olleet pääosin myönteisiä. Muutamia ongelmia vielä esiintyy. – Välillä paikannusjärjestelmä ei löydä oikeata paikkaa, jos ollaan jollakin katvealueella. Nekin ongelmat varmaan korjautuvat, Kuitunen sanoo. JUHA SALONEN
UUTISET
07
Osta Oma Karjala!
Alle 25 euron ostokset voi maksaa hipaisemalla 1
2
Tunnistat lähimaksuun kelpaavan kortin ja maksupäätteen radioaaltotunnuksesta.
Kun kassa pyytää maksua, vie korttisi parin sentin päähän maksupäätteestä. Tunnuslukua ei yleensä tarvitse syöttää.
3
4
Pääte ilmoittaa maksun onnistumisesta valo- ja äänimerkillä.
Saat kuitin normaalisti. STT, teksti: Tommi Tolkki, grafiikka: Heikki Väliaho, kuva: Kimmo Mäntylä / Lehtikuva, lähteet: OP-Pohjola ja Nordea
Hipaisumaksu tekee tuloaan Puolitiessä. Uuden maksutavan yleistyminen vaatii vielä laitehankintoja ja ohjelmistojen päivittämistä. Pankit ovat ryhtyneet lähettämään asiakkailleen kortteja, joilla voi maksaa pienet ostokset hipaisemalla maksupäätettä. Alle 25 euron ostoissa ei yleensä pyydetä tunnuslukua. Nordea ja osuuspankit lisäävät lähimaksuominaisuuden debit-kortteihin, kun ne uusitaan. Danske Bank sen sijaan odottelee vielä.
Epävarmaa
”Totta kai siinä on vaarana, että petytään, kun se ei toimikaan.” Juha Andelin, Keskon kehityspäällikkö
Suomessa on kuitenkin vasta vain kourallinen paikkoja, joissa pystyy maksamaan hipaisemalla. Monessa kaupassa on maksupääte valmiina, mutta ohjelmisto pitää vielä päivittää. – Totta kai siinä on vaarana, että petytään, kun se ei toimikaan, sanoo kehityspäällikkö Juha Andelin Keskosta. OP-Pohjola uskoo maksu-
tavan läpimurtoon ensi vuonna. Kesko ja S-ryhmä eivät osaa vielä kertoa, milloin pienet ruokaostokset voi maksaa hipaisemalla. R-kioskit odottavat hyötyvänsä uudesta tekniikasta, koska asiakkaat tekevät tyypillisesti pieniä ostoksia. Maksaminen käy nopeammin, kun korttia ei tarvitse työntää sirukortinlukijaan. Yökerhot ovat olleet otollisia paikkoja taskuvarkaille. Jos ravintola-asiakas käyttää lähimaksamista, tunnusluku ei voi paljastua. Korttivaras pystyy tekemään joitain pieniä ostoksia ilman koodia, mutta niiden lukumäärää ja summaa on rajoitettu. STT
Terijoki, Käkisalmi, Sortavala, Viipuri, Laatokan rannat ja Kannaksen kauneus. Lue muistojen Karjalan tarinat Ilta-Sanomien erikoislehdestä. Mukana myös matkailuvinkit ja tietysti aidon karjalanpiirakan resepti. Hanki nopeasti omasi – Viipuri-lehti vietiin käsistä!
osta omaksi lähimmästä lehtipisteestä!
MYYDÄÄN YHDESSÄ ILTA-SANOMIEN KANSSA: IS:N HINTA + 3,90 €
Kuva: Etelä-Karjalan museo.
www.metro.fi
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 4. kesäkuu 2013
SCANPIX SWEDEN/REUTERS
Kolari. Koulubussi vakavassa turmassa Ruotsissa kymmeniä ihmisiä loukkaantui maanantaiaamuna vakavassa liikenneonnettomuudessa, jossa oli mukana kaksi bussia ja säiliöauto. Onnettomuus sattui E20-tiellä Örebron ulkopuolella. Toinen busseista kuljetti Tukholmaan matkalla olleita yhdeksäsluokkalaisia, toinen aasialaisturisteja. Kaikki noin 60 onnettomuudessa mukana ollutta kuljetettiin Örebron yliopistolliseen sairaalaan, joka ase-
tettiin onnettomuuden johdosta katastrofivalmiuteen. Sairaalan mukaan loukkaantuneita oli yhteensä 33, joista noin kymmenen vammat ovat vakavia, mutta eivät hengenvaarallisia. Poliisin mukaan hieman ennen onnettomuutta kaksi henkilöautoa kolaroi muutaman sadan metrin päässä onnettomuuspaikasta. Koululaisia kuljettanut bussi hidasti vauhtiaan kolarin takia, ja takaa tullut bussi törmäsi sen perään. STT-TT
Manning. Wikileaksoikeudenkäynti alkoi
Yhdysvalloissa alkoi maanantaina oikeudenkäynti Wikileaks-vuodoista syytettyä sotilasta vastaan. Syytetty Bradley Manning, 25, on ollut vangittuna yli kolme vuotta. Hän on tunnustanut vuotaneensa yli 700 000 diplomaattiasiakirjaa ja mui-
HIUSTEN LEIKKAUS alk14€ VÄRI +LEIKKAUS alk 50€ Great Cut Academy Kalevankatu 30 Puh. (09) 694 71 42
KESTOPIGMENTOINTITARJOUS Kulmat 199€ Silmänrajaus 150€
✃
(ylä-eyelinerit) Hinta sis kaksi käsittelykertaa. Hinta voimassa kesäkuun loppuun. Tarjoukset tätä kuponkia vastaan.
Kauneus Phuket Oy
Porthaninkatu 11, Hki 00530 Puh 09 7261339, www.kauneusphuketoy.palvelee.fi
ta tietoja paljastussivusto Wikileaksille. Hän kuitenkin kiistää vakavimman syytteen vihollisen auttamisesta. Oikeutta käydään tiukkojen turvatoimien varjossa Fort Meadin sotilastukikohdassa lähellä pääkaupunkia Washingtonia. STT-AFP-REUTERS Turkki
Yhteenotot jatkuivat Istanbulissa Turkissa puhkesi maanantai-iltana uusia yhteenottoja poliisin ja mielenosoittajien välillä. Istanbulissa poliisi ampui kyynelkaasua hajottaakseen mielenosoittajajoukon. Protestien pääpisteeseen Taksimin aukiolle kokoontui jälleen tuhansia mielenosoittajia. Mielenosoitukset aukiolla ovat jatkuneet viime viikosta lähtien. Protestoijat vaativat pääministeri Recep Tayyip Erdoganin eroa. STT
PARI KILOA YLIMÄÄRÄISTÄ?
ILMOITUS
Turvotuksen merkit näkyvät etenkin vyötäröllä, kasvoilla ja nilkois sa. Epäterveellinen ja suolainen ruoka kerää nopeasti nestettä solujen väliin ihonalaiseen kudokseen. Ylipainoisilla saattaa olla ylimääräistä nestettä elimistössä useita kymmeniä litroja.
EROON TURVOTUKSESTA Nestemin on markkinoiden vahvin yrttipohjainen nes teenpoistaja. Kuurin alussa turvotus laskee nopeasti ja yli määräisen nesteen tuottamat paineet häviävät elimistöstä. Samalla epäpuhtaudet pois tuvat tehokkaasti ja pääset helposti bikinikuntoon. Apteekeista, luontaistuote kaupoista ja tavarataloista. Lue lisää: www.harmonia.fi
Teho a
Kasvojen muotoilu äärimmäisyyksiin
NIR ELIAS/REUTERS
Riskejä. Julkkikset toimivat leukaleikkausten mainostykkeinä EteläKoreassa.
Kaksi bussia törmäsi toisiinsa Örebron lähellä.
a he t
i!
08
Länsimaisia kauneusihanteita tavoittelevat eteläkorealaisnaiset ovat siirtymässä plastiikkakirurgiassa jo uusiin äärimmäisyyksiin. Enää pelkkä nenän tai silmien leikkaaminen ei riitä – nyt monet hakeutuvat muotoilemaan ylä- ja alaleukojaan uusiksi. Intoa ruokkivat mainokset, joissa tunnetut eteläkorealaiset naiset ylistävät leukaleikkausten mahtavuutta. Leikkauksen kosmeettisista hyödyistä kirkuvat mainokset lehdissä, netissä, metroissa ja katujen varsilla. Ylä- ja alaleukaa korjaavat leikkaukset kehitettiin alun perin vaikeiden epämuodostumien ja muun muassa ylätai alapurennan korjaamiseen. Leikkaukset vaativat kuukausien toipumisen ja ne saattavat johtaa esimerkiksi pysyvään kasvojen tunnottomuuteen ja jopa kasvohalvauksiin. Kapeita kasvoja ja sydämenmallista leukaa pidetään suurien silmien ja korkean nenänvarren kanssa merkkinä naisellisesta kauneudesta suurimmassa osassa Itä-Aasiaa. Miesvaltaisessa kulttuurissa naiskauneudella on suuri vaikutus muun muassa työelämässä etenemiseen. – Etelä-Korea on hyvin miesvaltainen yhteiskunta, jossa naiset tarvitsevat älyä ja kauneutta, ja jopa useammin kauneutta kuin älyä, saadakseen työpaikan, päästäkseen naimisiin ja pärjätäkseen elä-
Eteläkorealaiset naiset hakeutuvat leikkauksiin muotoilemaan ylä- ja alaleukojaan uusiksi. Leikkauksen jälkeen
”Suuni liikkuu koko ajan vasemmalle, ja leuka on täysin tunnoton. En tunne edes, kun sylki valuu suustani ulos.” Eteläkorelainen nainen nimettömänä
mässä, sanoo Korean yliopiston sosiologian professori Lim In-sook. Vaikka julkkikset kehuvat leikkauksen muuttaneen heidän elämänsä, kaikki eivät suinkaan ole tyytyväisiä. – Suuni liikkuu koko ajan vasemmalle, ja leuka on täysin tunnoton. En tunne edes, kun sylki valuu suustani ulos, kertoo netissä nimettömänä pysyttelevä nainen. Viime vuonna 23-vuotias
ylä- ja alaleukaleikkauksen läpikäynyt opiskelija tappoi itsensä. Itsemurhaviestissään hän kertoi, kuinka ei kyennyt enää pureskelemaan ruokaansa tai lopettamaan kyynelehtimistä kyynelkanavan vaurioitumisen vuoksi. Vakavista riskeistä huolimatta leukaleikkauksia tyrAistivaurioita •
•
PLASTIIKKAKIRURGIAA. Esteettisiä leikkauksia tekevien plastiikkakirurgien kansainvälisen liiton mukaan Etelä-Korea on yksi niistä maista, joissa tehdään eniten plastiikkakirurgisia leikkauksia henkeä kohden. TILASTOT. Virallisia tilastoja ylä- ja alaleukaleikkausten määrästä ei ole, mutta erään
Praha pidätteli henkeä tulvien noustessa
© DAVID W CERNY / REUTERS
Tshekin pääkaupungin Prahan tulvavallien uskottiin maanantaina kestävän Vltavajoen vedenpinnan nousun. Viranomaiset varoittelivat, että nousu jatkuu todennäköisesti vielä tiistainakin. Prahan metrojärjestelmä ja useita kouluja suljettiin varotoimena. Liikenne puuroutui, kun ihmiset joutuivat kiertämään tulvavesiä. Myös Prahan eläintarhan tiikerit siirrettiin uhkaavan tulvan alta turvaan. Keski-Eurooppaa vaivaavissa rankkasateissa ja tulvissa oli maanantai-iltaan mennessä saanut surmansa jo ainakin kahdeksan ihmistä.Tulvat koettelivat myös Saksaa, Itävaltaa, Slovakiaa, Unkaria ja Puolaa. Sähköt olivat poikki kymmenissätuhansissa kotitalouksissa tulva-alueilla. Tulvat ovat pahimmat sitten vuoden 2002, jolloin kymmeniä ihmisiä sai surmansa. Myös Prahassa toimivan Finpro-vientikeskuksen päällikkö Matti Lilja arvioi, että vuoden 2002 tulvatuhot kummittelevat edelleen pääkau-
kytetään mainoksissa. – Kaikki paitsi sinä ovat jo tehneet sen, yllyttää mainos bussissa. – Kaksoisleukaleikkauksiin erikoistunut klinikka, jonka valitsevat vain kaikkein valikoivimmat leidit, kehuu toinen Soulin metroaseman seinällä. STT-AFP
tutkimuksen mukaan niitä tehtäisiin vuosittain noin 5 000. Luvussa ovat mukana niin kosmeettiset kuin lääketieteellisestikin määrätyt leikkaukset. •
TUTKIMUS. Tutkimuksen mukaan yli puolet kärsi leikkauksen jälkeen aistivaurioista, esimerkiksi kasvojen tunnottomuudesta.
Yhdysvallat
Terroristijohtajista miljoonapalkkio
Yhdysvallat lupaa miljoonapalkkioita tiedoista, jotka johtavat afrikkalaisten terroristijohtajien kiinnisaamiseen. Suurin palkkio, yli viisi miljoonaa euroa, tarjotaan ääriislamilaisen Boko Haram -ryhmän johtajasta Abubakar Shekausta. Nigerialainen Shekau kutsui viime viikolla Afganistanin, Pakistanin ja Irakin islamisteja yhteiseen taisteluun islamilaisen Nigerian puolesta. STT-AFP Venäjä
Prahan keskusta peittyi tulvavesiin.
punkilaisten mielissä. – Ehkäisevät toimet aloitettiin onneksi ajoissa, eikä vasta silloin, kun vesi valuu niskaan, Lilja kertoi. Tulvapatoja rakennettiin Tehdas kiinni •
VOLKSWAGEN. Tonavan tulvinta sulki muun muassa Volkswagenin tehtaan Saksassa, kun työntekijät eivät päässeet työpaikalleen.
kiireellä. – Talkoisiin on kutsuttu avuksi niin armeijan kuin vapaapalokunnankin miehiä kantamaan tulvapadon elementtejä paikalleen, kaikki on järjestetty huolella, hän sanoi. Vesiliikenne Tonavalla ja Reinillä Saksassa jouduttiin keskeyttämään tulvavesien vuoksi. Pahiten tulvista kärsi Passaun kaupunki Baijerissa. Tuhansia ihmisiä on jouduttu evakuoimaan myös Itävallassa. STT-AFP-REUTERS
Kissa kärähti kännykät selässä
Venäläisen vankilan vartijat ovat estäneet poikkeuksellisen salakuljetusyrityksen. Vartijoiden haaviin jäi vankilan alueella kissa, jonka selkään oli teipattu kännyköitä. Tapaus sattui Komin tasavallassa Pohjois-Venäjällä. Kissa oli kiivennyt vankileirin aidan yli, ja sen kyydissä oli kaksi kännykkää, akkuja ja latureita. STT-AFP
UUTISET
09
Sehän on Mona Lisa – nappiin meni
NOW CONTEMPORARY GALLERY/SOLENT
Skene musiikkiteatterikoulu iikkiteatterikoulu ylpeänä esittää hauskan ja hurmaavan maavan huippumusikaalin
töstä, Vain 7 näysi nyt! osta lippu
tuotanto StepUp Oy
Aleksanterin teatterissa kesäkuussa ke 2013
to 6.6. 19.00 ensi-ilta * pe 7.6. 19.00 * la 8.6. 8.6 14.00 & 19.00 ma 10.6. 19.00 * ti 11.6. 19.00 * ke 12.6. 12. 19.00
Liput: 36 e/31 e | Aleksanterin teatterin lipunmyynti: 09 676 980 | www.lippupalvelu.fi
OT OTITKO UUT UTIS ISKUVAN? Lähe hetä se nume meroon
17181
Kuvaviestin hinta 0,60 €.
Kiinnittyvää taidetta
Ompelee hienosti! Taidetta napeista Itsessään nappi on melkoisen epäkiinnostava, mutta kun Augusto Esquivel yhdistää monta, tuloksena on mielikuvituksellinen mestariteos, kuten hänen versionsa Leonardo da Vincin Mona Lisasta. 30-vuotias installaatiotaiteilija käyttää kymmeniätuhansia yksitellen maalattuja nappeja luodessaan uniikkeja teoksiaan. MWN
Taiteilijan näkökulma
”Tykkään ideasta, että jokin näyttää kiinteältä ja painavalta mutta onkin tosiasiassa kevyt ja vaihteleva kosketettaessa.” Augusto Esquivel, 30, Miamissa asuva taiteilija
Taiteen tekeminen
Kiinnostuksenkohteet
Kärsivällisyys ja tarkkuus ovat teoksen avaimet
Rakkaus nappeihin innostaa taiteilijaa
Esquivelin taiteentekemisen prosessi alkaa akryylilaatikon valmistuksella. Laatikossa on tuhansia reikiä, joista napit roikkuvat. Sen jälkeen hän maalaa huolellisesti jokaisen napin ja odottaa niiden kuivumista ennen kuin ripustaa ne pikkutarkasti paikoilleen. Taidekäsittein tätä kutsutaan jonkinlaiseksi ”kolmiulotteiseksi pointillismiksi”. MWN
Argentiinalaissyntyinen taiteilija tuntee syvää kunnioitusta vaatimatonta nappia kohtaan. – Jostain tuntemattomasta syystä olen aina rakastanut nappeja. Löydän jatkuvasti niin paljon historiaa niiden takaa, ja se on todella kiehtovaa, sanoo Esquivel. – Löysin hiljattain nappimessut, jossa ihmiset kaikkialta maailmasta vaihtavat ja ostavat todella erikoisia ja kalliita nappeja. MWN
+ TRENDIT
R-Zone
Google Glass vai vanhat pelilasit? Jokainen teknisen kehityksen aallonharjalla ratsastava datanörtti haluaisi Google Glass -lasit, mutta harva tietää, miltä ne näyttävät. Mashable-sivusto vei 90-luvulla esitellyn pelisovellukseen liitettävät R-Zone-lasit kaduille ja esitteli ne Google Glassina. Testaajalla oli päällään Googlen paita ja nimikyltti. Uskoivatko ihmiset kyseessä olevan palkitun innovaation? Käytöksestä päätellen kyllä. Pitivätkö ihmiset testaajaa coolina tyyppinä? Ehdottomasti eivät. http://www.youtube. com/watch?feature=player_ embedded&v=yVZBbShOAsA METRO
TRENDIT
lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 4. kesäkuu 2013
10
Kuvapalvelut syrjäyttämässä Facebookin nuorten elämässä JUSTIN SULLIVAN/GETTY IMAGES
Tutkimus. Tumblrin kaltaiset pienet palvelut korvaamassa Facebookia ja Twitteriä.
Isot nettiyhtiöt haalivat omistukseensa pieniä ja kasvavia sosiaalisen median palveluita. Syynä ovat nuoret. – Käyttäjäryhmistä nuoret ottavat ensin uusia alustoja käyttöön, sanoo Tampereen yliopiston tutkija Auli Harju. Hakukoneyhtiö Yahoo kertoi maanantaina ostavansa Tumblrin, jossa voi julkaista kuvia, videoita ja blogitekstiä. – Se, missä nuoret ovat tällä hetkellä, on varmaan se kultajyvä, mitä Yahoo tavoittelee, arvioi sosiaalista mediaa tutkinut Harto Pönkä. Hän uskoo, että Tumblrin kaltaiset pienet palvelut ovat hiljalleen korvaamassa Facebookia ja Twitteriä. Vastaavia kauppoja on tehty ennenkin. Viime vuonna Facebook osti Instagramkuvapalvelun miljardilla eurolla. Vuonna 2006 hakukoneyhtiö Google maksoi yli miljardin videopalvelu Youtubesta. Harju, kertoo että sosiaalisessa mediassa kuvien jakaminen on kasvanut viime vuosina. Kuvapalvelut, kuten Tumblr, Pinterest ja Instagram kiinnostavat Pöngän mukaan juuri nuoria. Miljoonia käyttäjiä viime kuukausina on kerännyt myös kuvaviestipalvelu Snapchat. Sovelluksen avulla kaverille voi lähettää kuvan, joka muutaman sekunnin kuluttua tuhoutuu. Samaan aikaan kiinnostus Facebookia kohtaan hiipuu. Muun muassa BusinessWeek uutisoi viime kuussa Piper Jaffray -yhtiön kyselystä, jonka mukaan Facebook on tärkein sosiaalinen media enää reilulle kolmannekselle 5 000 haastatellusta nuoresta. Uutistoimisto AP kertoi tiistaina vastaavasta tutkimuksesta. Sen mukaan nuorten mielestä Facebookissa on liikaa aikuisia. – Nuorilla on yhä Facebook-profiilinsa, mutta siellä vietetään vähemmän aikaa. Nuoret siirtyvät Twitteriin, Instagramiin ja Tumblriin, sanoi Amanda Lenhart Pew Research Centeristä AP:lle. Pöngän maaliskuussa Ylelle tekemän tutkimuksen mukaan Suomessa Facebookin käyttö on lisääntynyt suhteellisesti eniten 40–64-vuotiaiden keskuudessa. Nuoria se voi häiritä. – Se ei enää ole nuorten areena kuten ennen. Nuoret hakevat pienemmän piirin palveluita, kun ei haluta olla samassa omien vanhempien ja isovanhempien kanssa, Pönkä pohtii. Kun nuoret etsivät naaIhmiset ongelmana
”Facebookin ainoa ongelma on, että siellä on liikaa ihmisiä.” Harto Pönkä
Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg (oik.) esitteli uutta Home-ohjelmaa yhtiön tiloissa Kaliforniassa huhtikuussa. Ei kuole vielä
”Kyllä tässä Facebookin kulta-aikaa vielä jokunen vuosi eletään.” Auli Harju
makirjan tilalle jotain uutta, osa aikuisista hakeutuu ikäisilleen suunnatun sosiaalisen median pariin.
– Pelkästään vanhemmille käyttäjille suunnatut some-palvelut ovat yhä enemmän tulossa. Uusia kehitellään parhaillaan lisää, Pönkä uskoo. Aikuisten aktivoituminen näkyy jo bisnesväelle ja koulutetuille suunnatussa verkostoitumispalvelu LinkedInissä, jonka käyttäjämäärä Pöngän mukaan kasvaa maailmalla.
– Palvelu on onnistunut lisäämään sosiaalisia elementtejä, kun työkavereita voi kehua tietyistä taidoista. Pöngän mukaan yksi sosiaalisen median trendeistä on Twitterin hiipuminen. Compete-yhtiön tilastojen mukaan sen käyttö on laskenut Yhdysvalloissa kovaa vauhtia kevään aikana. Kuitenkin Suomessa niin Facebookin kuin Twitterin-
kin suosion lasku näkyy vasta parin vuoden viiveellä. Uutta Facebookia ei vielä ole havaittavissa. – Facebookin ainoa ongelma on, että siellä on liikaa ihmisiä, Pönkä sanoo. Samaa mieltä on tutkija Auli Harju. – Kyllä tässä Facebookin kulta-aikaa vielä jokunen vuosi eletään. PAULIINA PIETILÄ/STT
”Facebook on menossa vanhemmille ihmisille” Viisi vuotta sitten Facebookiin liittynyt Jaakko Turunen, 17, on kyllästynyt palveluun. – Opetin isäni käyttämään Facebookia. Se on hauskaa, kun isä on saattanut löytää jonkun vanhan kaverin sieltä, Turunen kertoo. Itse hän päivittää statustaan enää harvoin. – Profiilikuvaa vaihdan joskus. En halua, että muut ihmiset tietävät asioistani. Myös 16-vuotias Marika Vuoristo käyttää Facebookia nykyään vähemmän kuin ennen. Hän kertoo päivittävänsä tilaansa vain, jos on lähdössä matkalle tai muuta erikoisempaa tapahtuu. – Kyllä se näkyy, että Facebook on menossa vanhemmille ihmisille, ja nuoret ovat enemmän Instagramissa. Vuoristo käyttääkin Instagramia sosiaalisen median palveluista eniten. Kuvat kiinnostavat häntä enemmän kuin uutiset tai muiden kuulumiset. Turunenkin käytti Instagramia hetken, mutta nyt se on poistettu kännykästä. – Sinne tulee koko ajan samanlaisia kuvia. Lisäksi aloin miettiä, miten paljon aikaa se vie, kun on Facebookin li-
VESA MOILANEN/LEHTIKUVA
Jaakko Turunen käyttää Facebookia ja Marika Vuoristo Instagramia.
säksi toinenkin palvelu, jota pitää koko ajan katsoa. – Pitäisi varmaan poistaa ne viikoksi, ja katsoa, mitä kaikkea hyödyllistä ehtii tehdä, Vuoristo sanoo. Myös 15-vuotiaiden Vera Nyblinin ja Tilly Thuresonin Facebookin käyttö on vähentynyt. Tytöt käyttävät myös Instagramia ja Gifboomia,
Aikasyöppö
”Pitäisi varmaan poistaa ne viikoksi, ja katsoa, mitä kaikkea hyödyllistä ehtii tehdä.” Marika Vuoristo pohtii Facebookia ja Instagramia
jolla voi tehdä lyhyitä videoita. – Facebook on enemmän asioiden sopimispaikka, Nyblin kuvailee. Vanhempien ryhtyminen FB-kaveriksi ei kuitenkaan ole karkottanut tyttöjä. – Ollaan sovittu, että saan estää ne, Thureson sanoo nauraen. PAULIINA PIETILÄ/STT
URHEILU
lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 4. kesäkuu 2013
11 MATTHEW STOCKMAN/GETTY IMAGES
Taitoluistelu KIMMO RÄISÄNEN/HELSINGIN SANOMAT
URHEILU
Kiira Korpi.
Korvelle paikka kahteen gp-kilpailuun Loukkaantumisesta toipuvalle Kiira Korvelle satelee hyviä uutisia. Hänelle myönnettiin toukokuun lopussa 20 000 euron urheilija-apuraha, ja maanantaina hän sai kutsun kahteen ensi syksyn gp-kilpailuun. Korpi sai Kansainväliseltä luisteluliitolta kaksi gp-paikkaa eli maksimimäärän. Korpi on kutsuttu lokakuun lopulla järjestettävään Kanadan GP-kilpailuun ja marraskuun puolimaissa järjestettävään Ranskan kilpailuun. Viime vuonna Korpi selviytyi gp-sarjan loppukilpailuun ja sijoittui siinä neljänneksi. Kevättalvi ei sujunut yhtä hyvin, sillä hän joutui jäämään pois MM-kisoista loukkaantumisen takia. STT Pyöräily
Etappivoittaja Santambrogio kärähti eposta Italialaispyöräilijä Mauro Santambrogio on antanut positiivisen dopingnäytteen. Santambrogion viime kuun Italian ympäriajossa antamasta näytteestä löytyi kiellettyä epo-hormonia. Santambrogio, 28, sijoittui Girolla yhdeksänneksi ja voitti kilpailun 14. etapin. Santambrogio antoi positiivisen näytteen kilpailun avausetapin jälkeen 4. toukokuuta. Kansainvälinen pyöräilyliitto UCI antoi hänelle väliaikaisen kilpailukiellon, joka on voimassa, kunnes Italian pyöräilyliitto tekee asiassa päätöksen. STT-AFP Jalkapallo
FC Lahden valitus nurin, piste meni Suomen palloliiton vastalauselautakunta on hylännyt FC Lahden valituksen ja tuominnut joukkueen hävinneeksi 21. huhtikuuta pelatussa jalkapalloliigan ottelussa RoPSia vastaan. Ottelun päättyessä tulostaululla Rovaniemellä olivat lukemat 1–1, mutta FC Lahti oli vaihtanut ottelun 90. minuutilla kentälle Jussi Länsitalon, jolla oli edelliseltä pelikaudelta siirtynyt yhden ottelun pelikielto kärsimättä. Palloliitto muutti ottelun tulokseksi RoPSin 3–0-voiton, sillä FC Lahti oli peluuttanut edustuskelvotonta pelaajaa. STT
2
Rafael Nadal vietti Pariisissa 27-vuotispäiviään.
Djokovic kohtaa seuraavaksi Haasin Ranskan avoimet. Myös turnausvoittoa Pariisissa puolustava Nadal eteni vakuuttavasti jatkoon.
Tenniksen maailmanlistan ykköspelaaja Novak Djokovic hankki maanantaina 16. perättäisen Grand Slam -turnausten puolivälieräpaikkansa. Hän kohtaa seuraavaksi Tommy Haasin, joka on Ranskan avointen historian kolmanneksi vanhin puolivälieriin yltänyt pelaaja. Serbialainen Djokovic otti jatkopaikan lyömällä Saksan Philipp Kohschreiberin 4–6,
6–3, 6–4, 6–4. Saksalainen Haas päätti Venäjän Mihail Juzhnin pelit 6–1, 6–1, 6–3. Ensimmäistä Ranskan avointen voittoaan tavoitteleva Djokovic ei odota, että hän saisi 35-vuotiaasta Haasista helpon voiton. – Hän pelaa hyvin, ja kunnioitan häntä kovasti, Djokovic kehui vastustajaansa. Djokovicin asenne lienee muutenkin kohdallaan, sillä hän tavoittelee Pariisista uraltaan ainoana puuttuvaa Grand Slam -turnauksen voittoa. Viime vuonna hän hävisi finaalin turnauksen seitsenkertaiselle voittajalle Rafael Nadalille. Haasia vanhempana Ranskan avointen puolivälierissä
ovat pelanneet Pancho Gonzales 1968 ja Istvan Gulyas 1971. Haasia vanhempi pelaaja on pelannut Grand Slam -turnauksen puolivälierissä viimeksi 2005. Urotekoon kykeni Andre Agassi Yhdysvaltain avoimissa. – Ai olen vanhin sitten vuoden 1971. Jaa, en uskonut etukäteen itsekään tällaiseen menestykseen, Haas ihmetteli. Haas teki samalla saksaHurja tilasto •
YKSI TAPPIO. Rafael Nadalin uran saldo Ranskan avoimissa on 55 voittoa ja yksi tappio.
Mourinho odotetusti Chelsean luotsiksi
Portugalilainen Jose Mourinho palaa jalkapalloseura Chelsean päävalmentajaksi. Chelsea ilmoitti maanantaina Mourinhon tehneen lontoolaisseuran kanssa nelivuotisen sopimuksen. Uutinen ei tullut yllätyksenä, sillä Mourinho oli useaan otteeseen vihjannut paluustaan Chelseaan. Portugalilainen lähti seurasta vuonna 2007 ajauduttuaan erimielisyyksiin venäläisomistaja Roman Abramovitshin kanssa. Rajattomasta itseluottamuksestaan ja värikkäistä lausunnoistaan tunnettu Mourinho saapuu Chelseaan Tuttu seura
”Tunnen, että täällä ihmiset rakastavat minua ja juuri sitä elämässä on etsittävä.” Jose Mourinho
MARTIN ROSE/GETTY IMAGES
Jose Mourinho teki Chelsean kanssa nelivuotisen sopimuksen.
Real Madridista, jota hän valmensi kolme edellistä kautta. Chelsean toimitusjohtajan Ron Gourlayn mukaan Mourinho oli ja on yhä seurassa erittäin suosittu. Valtaosa faneista onkin toivonut vuodesta 2007 hänen paluutaan. Mourinho valmensi Chelseaa vuosina 2004–2007. Seura juhli portugalilaisuuden
alaisuudessa liigamestaruutta vuosina 2005 ja 2006. Mestaruudet olivat Chelsean ensimmäiset sitten vuoden 1955. Mourinho oli Chelseassa suosittu mutta myös kiistanalainen hahmo, joka herätti keskustelua heti tultuaan seuraan, kun hän julisti olevansa ”special one”, erityinen. STTREUTERS
laista tennishistoriaa. Saksalainen pelaaja on selvinnyt Pariisissa yhtä pitkälle viimeksi 17 vuotta sitten. Juzhnin oli vaikea sulattaa rökäletappio veteraanipelaajalle. Hän hankkiutui YouTubeen kesken pelin raivokohtauksellaan: venäläispelaaja takoi mailaansa tuoliin yhdeksän kertaa niin, että säleet sinkoilivat. Rafael Nadal jatkaa etenemistään kaavion toisella puolella. Maanantaina hän juhli 27-vuotispäiviään kukistamalla Japanin Kei Nishikorin 6–4, 6–1, 6–3. Hänen tavoitteenaan on saavuttaa ensimmäisenä pelaajana saman Grand Slam -turnauksen kahdeksas mestaruus. STT-AFP-REUTERS Formula 1
Bottas toivoo suoranopeutta Montrealiin Formula-tulokas Valtteri Bottas ajaa loppuviikosta ensimmäiset kierroksensa Montrealissa. Bottas kuitenkin tietää radan haasteet jopa ilman aiempaa kokemusta. – Rata muistuttaa hieman Monacoa, koska kaiteet ovat lähellä ratareunusta. Haasteena on löytää nopeasti auton rajat ja käyttää rataa mahdollisimman leveästi mutta ilman turhia riskejä, Bottas kertoo Williams-tallin tiedotteessa. – Kyse on oikeasta kompromissista. Hitaiden mutkien ulostulot ovat erityisen tärkeät, koska hyvällä suoranopeudella on täällä erittäin suuri merkitys. STT
Jääkiekko
Raanta siirtyy Chicagoon Maalivahti Antti Raanta siirtyy NHL:n Chicago Blackhawksiin. Chicago ilmoitti verkkosivuillaan suomalaisvahdin tehneen seuran kanssa yksivuotisen sopimuksen. Päättyneellä kaudella Ässissä pelanneen Raannan siirto HIFK:n maalille ei siis toteudu. Raanta, 24, torjui Ässien maalilla ilmiömäisesti läpi kauden ja johdatti porilaisseuran Suomen mestaruuteen. Hänet myös valittiin SM-liigan runkosarjan ja pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi. Raannan torjuntaprosentti oli runkosarjassa 94,3 ja pudotuspeleissä 95,5. Rauman Lukon kasvatti toimi SM-liigakauden jälkeen Suomen ykkösmaalivahtina MM-kisoissa, joissa Leijonat sijoittui neljänneksi. STT
Golf Viikonvaihteessa Tukholmassa golfin Euroopan kiertueen kisan voittanut Mikko Ilonen harppasi tuoreella maailmanlistalla sijalta 112 sijalle 69. Listan kärki:
1 2 3 4 5
Tiger Woods, USA Rory McIlroy, Pohjois-Irlanti
Adam Scott, Australia Matt Kuchar, USA Justin Rose, Englanti
3
VIIHDE
lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 4. kesäkuu 2013
SUSANNE KINDT
Tavern Man
Aki Kaurismäen uusi elokuva Sodankylässä Sodankylän elokuvajuhlilla saa Suomen ensi-iltansa Aki Kaurismäen uusi ohjaustyö Tavern Man. Tavern Man on osa neljän ohjaajan episodielokuvaa Historic Centre. Elokuvan muut ohjaajat ovat portugalilaiset Manoel de Oliveira ja Pedro Costa sekä espanjalainen Victor Erice. Tavern manin pääosassa nähdään Ilkka Koivula. Sodankylässä esitetään Kaurismäeltä myös hänen vuonna 1988 filmaamansa, mutta vasta viime vuonna valmistunut 18-minuuttinen musiikkifilmi Juice Leskinen & Grand Slam: Bluesia Pieksämäen asemalla. Sodankylän elokuvajuhlat järjestetään 12.– 16. kesäkuuta. STT
VIIHDE
Avicii nähdään Suvilahdessa perjantaina.
Dj Avicii tekee hyvää
Helsinkiin. Avicii nousi nopeassa tahdissa House-musiikin maailmantähdeksi.
Leffat top 5
1
Kauhea kankkunen 3 (kuvassa Bradley Cooper) 20 613
2 3 4 5
Fast & Furious 6 12 093
Hänen jalkojensa alla on tanssilattiana koko maailma. Kiihdytettyään alle kolmessa vuodessa nollasta sataan ruotsalainen dj Avicii on nyt rauhoittanut bailaustaan, löytänyt kodin Hollywood Hillsistä ja antanut isoja summia rahaa hyväntekeväisyyteen. Perjantaina hän nousee lavalle Suvilahdessa. Metro tapasi Aviciin, alias Tim Berglingin marmoripalatsissaan. House-musiikin maailmantähti istuu auringonpaisteessa uima-altaalla Sunset Boulevardin varrella. – Tuolla asuu Leonardo DiCaprio, ja viereinen talo on Keanu Reevesin, mies esittelee. Dj pyyhkii vielä neljältä iltapäivällä unihiekkaa silmisKesäkampanja EZRA SHAW/GETTY IMAGES
Salainen valtakunta 5 413 The Great Gatsby -Kultahattu 5 347 Iron Man 3 1 932
Avausviikko
Isac Elliot listakärkeen Vasta 12-vuotias espoolaispoika Isac Elliot nousi Suomen virallisen listan kärkeen heti avausviikollaan. Debyyttialbumi Wake Up World pudotti Daft Punkin Random Access Memories -levyn kakkoseksi ja Jonne Aaronin Onnen Vuodet kolmoseksi. METRO
12
H&M ”paranteli” Beyoncen kuvia
Laulajatähti Beyoncen tuntuu olevan mahdotonta paeta vartalostaan käytävää keskustelua. Hänen maailmankiertueensa on kerännyt kiitosta sekä kriitikoilta että yleisöltä, mutta silti suurin puheenaihe on vaateketju H&M:n yritys parannella Beyoncen mainoskuvia kesäkampanjassa. – Kun Beyonce kuuli, että hänen kuviaan oli ”paranneltu”, hän raivostui aivan täysin. Hänen edustajansa kielsivät muokattujen kuvien käytön, joten H&M joutui käyttämään alkuperäisiä, The Sun -lehden lähde kertoo. METRO
tään. Yksi harvoista vapaista öistä on kulunut Game of Thrones -tv-sarjaa katsoen. – Minulla ei ole enää minkäänlaista vuorokausirytmiä, toteaa Bergling. Aviciin elämä on kulunut lentokoneessa eri mantereiden välillä. Viimeksi matka kulki Manilan, Malmön ja Tukholman kautta Los Angelesiin. Helsingin jälkeen vuorossa ovat Las Vegas, Hongkong ja Soul. Nyt hän on hillinnyt tahtia. Tim Bergling •
IKÄ. 23
•
PERHE. Vanhemmat, kaksi veljeä, sisko, kääpiöpystykorva Bear
•
ASUU. Los Angelesissa ja Tukholmassa
•
AJANKOHTAISTA. Esiintyy Suvilahdessa perjantaina 7. kesäkuuta
Madonnan kanssa
”Tein hänelle remixin, ja hän esitteli minut Ultrafestivaalilla. Se oli hieno kokemus.” Avicii yhteistyöstä Madonnan kanssa
– Reissaaminen alkoi olla liian rasittavaa kropalleni ja terveydelleni ylipäätään. Aiemmin teimme 300–320 keikkaa vuodessa, nyt enää 150. Avicii on asettunut Los Angelesiin. – On hieno juttu, että tämä on alkanut tuntua kodilta. Perheeni ja monet kaverini ovat käyneet kylässä. Nykyisin Avicii on yhtä paljon yrityksen nimi kuin artisti. Sen taustalla toimii Tim Berglingin lisäksi manageri Arash ”Ash” Ponori. Kaksikko käynnisti vuonna 2011 House for Hunger -projektin, joka antoi Feeding America -järjestölle yli 800 000 euron arvoisen lahjoituksen. – Kun lähdin asumaan
omilleni, en ollut koskaan kotona, vaan olimme koko ajan tien päällä. Söin nuudeleita, enkä tuhlannut rahaa mihinkään. Kaikki tapahtui niin nopeasti, etten ensin edes huomannut sitä. Mutta kun sitten sijoittaa suuria summia, tuntuu tosi hyvältä, että rahat menevät hyväntekeväisyyteen. Seuraavana listalla on avun kohdentaminen Afrikkaan. House of Hunger lahjoitti miljoona euroa nälkää näkevien lasten olojen parantamiseen. – Tiedän, että tämä saattaa kuulostaa kliseiseltä, mutta hyväntekeväisyys antaa todella paljon tekijöille itselleen. Loppuunmyydyt areenakonsertit ovat vaihtuneet klubikeikkoihin. Se tarkoittaa vähemmän tosifaneja ja enemmän pintaliitäjiä. Paris Hilton on vakiovieras keikoilla. – Hän tuntuu seuraavan meitä, haha. Hän on oikeasti todella mukava. KATARINA MATSSON/METRO RUOTSI
Risto Räppääjän housuihin hyppää Samuel Shipway Risto Räppääjä ja Liukas Lennart -elokuvan kuvaukset alkavat heinäkuussa. Risto Räppääjänä nähdään 11-vuotias Samuel Shipway. Nellin roolin esittää 10-vuotias Sanni Paatso. Shipway on kotoisin Lempäälästä. Hänet on nähty muun muassa Yle TV2:n Sohvasetsarjassa, sekä MTV3:n KidSing-ohjelmassa. Helsinkiläinen Paatso on näytellyt aiemmin Veikko Aaltosen oh-
•
NAKKILA. Risto Räppääjä ja liukas Lennart -elokuvan kuvaukset alkavat Villilän studioilla Nakkilassa 24. heinäkuuta. NAANTALI. Elokuvan keskeinen ulkokuvauspaikka on Naantalin kesäinen vanhakaupunki.
STUART C. WILSON
Angelina Jolie.
Jolie palasi parrasvaloihin
Molemmat rintansa hiljattain suuren syöpäriskin takia poistattanut Hollywood-näyttelijä Angelina Jolie palasi julkisuuteen Lontoossa myöhään sunnuntai-iltana. Jolie asteli punaiselle matolle puolisonsa Brad Pittin rinnalla, sillä Lontoossa juhlittiin Pittin uuden World War Z -elokuvan ensi-iltaa. Jolie kertoi toimittajille olevansa erittäin kiitollinen kaikesta saamastaan tuesta. Sekä Jolien äiti että täti ovat kuolleet syöpään, ja näyttelijän mukaan rintojen poisto tiputti hänen oman sairastumisriskinsä 87 prosentista viiteen. Jolielle asennettiin leikkauksen jälkeen rintoihin implantit. STT-REUTERS Muistoja
Daft Punk jatkaa brittilistan kärjessä
Kuvaukset •
Rintakohu
Samuel Shipway nähdään uuden Risto Räppääjän nimiroolissa.
jaamassa tv-sarjassa ”Naisia kaupungilla.” Elokuvan aikuisrooleissa ovat muun muassa Minttu Mustakallio, Vesa Vierikko ja Riitta Havukainen. Risto Räppääjä ja Liukas Lennart -elokuvan ovat käsikirjoittaneet Sinikka ja Tii-
na Nopola yhdessä Timo Koivusalon kanssa. Koivusalo myös ohjaa elokuvan. Tarina perustuu osittain Sinikka ja Tiina Nopolan kirjaan Risto Räppääjä saa isän. Risto Räppääjä ja Liukas Lennart saa ensi-iltansa 7. helmikuuta. STT
Ranskalaiskaksikko Daft Punk jatkaa brittien albumilistan kärjessä levyllään Random Access Memories. Listakakkosena on veteraani Rod Stewart albumillaan Time. Listan kolmostilaa pitää hallussaan Laura Marlingin Once I Was An Eagle. Kuuden myydyimmän albumin joukossa ovat myös Passengerin All The Little Lights, Rudimental albumillaan Home ja Bastillen Bad Blood. STT
LUKIJAT TEKSTIVIESTIT •T: Ok jos availet jo uusia ovia! Mitä minä siihen, molemmat turhauduimme totaalisesti. Toivon kuitenkin, että jättäisit meillekin oven edes raolleen! Elämä on yllätyksiä täynnä ja niin kauan kuin on elämää, on toivoa. H •Hakiksen kundi: Siitä, että venäjää olisi järkevämpi opiskella kuin ruotsia voidaan olla montaa mieltä. Ainakin pääkaupunkiseudulla tarvitaan ruotsia enemmän kuin venäjää ja hyvä näin. XYZ •Kyllästytti katsella poliitikkojen valtataistelua jälleen kerran. Mahtavatko koskaan kuunnella ketään-eivät ainakaan kuuntele toimittajien kysymyksiä. Samaa yleistä soopaa, jota on kuultu ja luettu niin, että osaa jo ulkoa. Urpilainen ja Katainen näyttävät omistavan sen Euroopan, jota pelastelevat. Aika näyttää kuka omistaa mitäkin-Juha Sipilä näyttää omistavan ainakin tervettä järkeä, koska osaa keskustella ja käyttäytyä, eikä Niinistökään pahemmasta päästä ollut. Meille opetettiin jo ennen kouluikää, ettei puhuta ennenkuin toinen on lopettanut. Lapsista valitetaan-katsokaa näitä! KAUHEAA KÄYTÖSTÄ
•Riittä jo onnenmaan soittaminen TVssä ja radiossa. On parempia sävelmiä ja esiintyjiä. Eikä noita uusia joikujia, joilla ei ole ääntä, eivätkä erotu toisistaan. NIMETÖN •Nolo nolo juttu Marimekolta! Tätä ei voi selitellä tietämättömyydellä. Jokainen voi kopioida itselleen mitä haluaa,mutta kun arvaa mitkä summat marimekossakin liikkuu. Toivottavasti oikean taiteilijan omaiset saavat muhkean korvauksen. KUK •Nim.kiehtovia ajatuksia. Annikki K.kuoli ja lähti pyrstötähdellä. NÄHTY •Tulijoita kyllä riittää: käsinlatojista ja valokopisteista oli ankara pula Hgissä 50 v. sitten. Lue jutuista myös otsikot. PIXL
•Miksi aina lintujen pesintäaikana A. kaadetaan puita, samassa menee pesiä. B. leikataan pihojen nurmikot, kun poikaset ovat maassa. Nurmea olisi voinut leikata jo pari viikkoa, kun rehottanut kauan pitkänä. Miksi nyt, kun lentotaidottomat poikaset ovat maassa? C. purkaa rakennuksia. Monet linnut ja lepakot pesivät rakennuksissa. Eikö yhtään enää ajatella aivoilla? NOKIKANA •Urpilainen puhuu luottamuksta tulevaisuuteen. Mitä se on, voiko sitä syödä!? NÄLKÄ •Finnairilla taitaa mennä metsään useitakin asioita. Suomalainen design myös hävetköön! TYÖTÖN
•Malmin lentokenttämelu on toukokuussa ollut ihan karmeata. Eikö nuo miehet voi olla miehiä ilman pärinääkin. En enää puolla kenttää. Menköön menojaan. Lyhyt kesä. mutta rauhaa ihmisille. NIMETÖN •Mitä tarkoittaa: hohkaavat lämpöä ? HOHTAVAT LÄMPÖÄ •Löysää nutturaa ja Hankkikaa oikeita ongelmia: Voi teitä raasut kun ette tajua miten typeriltä näytätte kun värkkäätte naamaanne junassa tms. julkisessa kulkuneuvossa. KAUNIS JOKA MEIKKAA KOTONA
• Todellakin nyt pitäis tehdä jotain sen hyväksi, että, kun koulut syksyllä taas alkavat, niin työ- ja opiskelurauha palautettaisiin koululuokkiin. No miten? Siten, että kännykät kiinni ja kaappiin. Opettajille ja oppilaille rauhaa! On jo muutoinkin liikaa sähköistä kuormitusta ympäristössä. Uudelle opetusministerille töitä. Ä/M/I-M
• Yleisesti kerrassaan verraton ajatus että luontoa omistamattomilla olisi aivan ikioma ja yhtenäinen maa-alue jolla toimia halunsa ja mielensä mukaan! Roposen saavat jos siihen tulevat pyytämään. Ei saa kiusata pieniä. Toisen omaisuuden suojelu on minullakin se johtoajatus. ÄHÄKUTTI
•Monissa ohjelmien ja mainosten niin sanotuissa tunnusmusiikissa on paikoin kuultavissa tuttuja sävelkulkuja muista kappaleista, niin että mitenköhän mahtaa olla näiden tekijänoikeuksien laita. OVELA •Euroviisu-Krista! Toivon elämääsi hyviä päiviä, siitäkin huolimatta että epäonnistuit kisassa. SOINTU •Nimetön. Suomessa kesämökkejä noin 500 000 joista venäläiset omistavat n. 6000 kiinteistöä, loma- tai viikko-osaketta. Vielä on pitkä matka siihen, että maamme on myyty venäläisille. Mökkien jälkeen jää vielä muut kiinteistöt ja maa-alueita myytäväksi Suomen 338 432 neliökilometrin pinta-alasta pilvin pimein. Ei taida rahat riittää siihen hommaan. TARKKAILIJA •Menee aika sakeeks’ Pankkiin, vak.yhtiöön tai virastoihin ei pääse puhelimitse sillä ”kaikki neuvojamme pla, pla, plaa” Mutta perskules, harva se päivä soittaa joku moottoriturpa kaupaten just meille sopivaa tuotetta, sukista lehtiin.. Kääk! Palkatkaa nämä keulivat soittelijat sinne virastoihin töihin! Parempi liksa heillä- parempi mieli meillä. NIMETÖN •Jos munkeissa on liian vähän hilloa, voi ostaa pienen purkin hilloa ja jonkun hyvän vaalean, esim. kauraleivän ja tehdä niistä hilloleivän. SNIIDUSTI HILLOA •Toive Ylelle: Pääministerin Joulutodistus! VEITERÄ •Veronmaksajat eivät halua kovalla työnteolla kokoonsaamiaan veroeurojaan sijoitettavan Natoon liittymisen nielemiin valtaviin kustannuksiin. Se tietää vain palkkapussin edelleenkaventumista! Rikkaat Nato-maat tuhlatkoon kansalaistensa verovaroja mielinmäärin. Suomalaisten verovarat eivät enää riitä tämän EU-sirkuksenkaan ylläpitoon vaan on otettava lisävelkaa. EU:ssa (kerta-)päteminen riittäköön pienelle Suomelle, turhaa lähteä isottelemaan enää Natossa köyhien veromaksajien kustannuksella kun verovarat
vähenevät koko ajan työttömyyden lisääntyessä. HUMANE •Miten demarit aikovat taata suomalaisten turvallisuuden alkaessaan hyysätä kerjäläisiä? NIMETÖN
•Ei ihme että Suomessa on alkoholiongelma. Joka nurkassa kapakka. NIMETÖN •On käsittämätöntä että Eesti rakensi toimivan potilastietojärjestelmän muutamassa vuodessa se maksoi 11000000 euroa. Suomi on käyttänyt oman järjestelmän rakentamiseen vuosikymmenen ja 2000000000, ja se ei ole vieläkään valmis. Nyt on konsultit vetäneet raakasti rahaa välistä. VIISAAT EESTILÄISET AUTTAKAA MEITÄ TYHMIÄ SUOMALAISIA
•Jos olisimme eläimiä, meitä suojeltaisiin lailla. Olemme Vaasankadun asukkaita, me olemmekin niuhottajia ja neuvotaan käyttämään korvatulppia. OIKEUTTA MYÖS IHMISILLE
•Työtä on; nokkosia keräämään arvokasta ravintoa monenlaiseen käyttöön! NIMETÖN •Naisten ja toimittajien kiusaaminen on tosi tyhmää! Hävetkää netti- ja kännytörpöt!
•Miksi Sofia Rotarun hieno laulu Bylono Broshlo on tehty suomeksi ja pilattu, siis ihan hirveä? TEEMU •Naapuri huudattaa radioo parvekkeella, se siitä rauhallisesta aamukahvihetkestä. JUNTTEJA •Mainettaan, tosin ilman omaa syytään, juuri kolhinut Marimekko oli päässyt sopivasti Maritorin siivellä maireaksi puffiksi toimittaja Anne Karuvuoren juttuun henkilöstöravintoloista 2.6. Hesarissa. ESKOPEE •Kummallista, kun ennen ei kukaan valittanut tupakoinnista millään tavalla. Nyt se on melkein kuolemansynti. VOIHAN NENÄ •Hyvä kissa! Oon tasan samaa mieltä!! Antakaa ihmisten röökata ja ostaa/myydä seksiä jos ne tahtoo ym. KOLLI
Suoritamme kaikki puu-, lasi- ja kehystystyöt. Ovet, ikkunat, kalusteet ym. mittatilaustyönä. Lisäksi murto- ja lahovauriokorjaukset ym. ym.
HELSINGIN LASI JA PUU OY
jalkakäytäviä ja vain jalankulkijoille, ei teille. Päälleajo-oikeutta ei ole vaikka sitä tapahtuu päivittäin. Eräänä aamuna 18 pyöräilijää ajoi jalkakäytävillä, yksikään ei ajoradalla, samaan aikaan kun kävelin oman turvallisuuden vuoksi ajoradalla. Itse en koskaan aja jalkakäytävillä. SÄÄNNÖT OSAAVA
•Mistä huomaa, onko koiranpentu kehitysvammainen? Ihmislapsen aivot ainakin vaurioituu helposti hapenpuutteen takia, mutta elottomina syntyneitä koiranpentuja elvytetään vaikka kuinka ja kauan ja jos lopulta alkavat hengittää, niin kaikki on hyvin, vai onkohan sittenkään? TV:N ELÄINOHJELMIA KATSONUT
•Vaasankatu takaisin normaaliksi liikenneväyläksi. Juottoloista terassit pois ja kaikkiin tupakkahuone pakollisiksi. JONKINLAIS-
•Onko avioliitolla paljonkaan tekemistä rakkauden kanssa. Se on mielestäni sitova sopimus suvun jatkamisesta. En kyllä kannata saman sukupuolen välistä avioliittoa, vaikka olen itse ns. lesbo. Kyse taitaa olla huomionhakuisuudesta ja tarve hyväksyttää muilla oma ihmisarvonsa.
TA RAUHAA ASUKKAILLE
MISSÄ MENNÄÄN
•Pyöräilijät! Asematiellä Tikkurilassa on selvästi merkitty, missä saa ajaa pyörällä. Muut ovat
•Melusaaste naapuriparvekkeelta häiritsee, mitä tehdä kun viesti ei mene perille? NIMETÖN
NIMETÖN
•Onko edes kävelykadulla sallittu tälläinen meno, meteli, majoittuminen, kirppikset ym. Vaasankadulla myös asuntoja joka talossa. KOKO KESÄN RIESAKO? •Heti euromaat rahastettuaan lähti Kreikka tilaamaan sotakalustoa ja nyt sitten myymään rantojaan ja moottoritienpätkiään jenkkisijoittajille. Miksei Urpilainen tällaisia kohteita reaalivakuudeksi naukunut Solidiumin ja aluksi Kyllösen valvontaan? ESKOPEE
Miksi maksaisit liikaa?
POHJAPALKKA 8€/h PROVISIO + NUKSET BO + LIKSA =
Puhelinmyyjä!
Työt tehdään Itä-Pasilassa arkisin 9-15. Koulutamme tehtävään. Stop Huumeille ry, puh. 044 720 7300.
www.stophuumeille.fi
Hammaslääkärikeskus p. 726 2266
Kaunis hymy valloittaa.
Hämeentie 60, avoinna ma-pe 8-20, la 9-15 www.eurohammas.fi
t ErikoishintammE: ............. Hinta Omavast. Kelapal. a Hammaskiven ja värjäytymien poisto, fluoraus, puhdistus....... 59 € 32,00 27,00 k Hampaanvärinen paikkaus ...... 59 € 39,00 20,00 Kivuton hampaan poisto .......... 49 € 29,00 20,00 U Hammasvalkaisu yksilöllisellä menetelmällä alk. ......150 € U Ei kelan suoraveloitusta. Muut palvelut: t Keinojuurihammas • Kirurgia • Hammaskoru Y Avoinna ma-pe 8-20, la 9-15. Bussit, ratikat, metro vieressä. Ö Katutasossa, helppo pyörätuolille.
p. 146 1460
hammastEknikko
24 h
ErikoishammastEknikon hinnat
Saat ystävällistä ja asiantuntevaa hammaslääkäripalvelua. Hammaslääkärimme Mikko Larjomaa.
Ristikon ratkaisu
13
Proteesit kuin omat hampaat. Parhailla materiaaleilla ja ammattitaidolla.
norm. Proteesi valmis 12 tunnissa tÄssÄ kUUssa:
YLÄ- tai ALALEUAN KOKOPROTEESI 290 € ylä- tai alaleuan kokoproteesin pohjaus 89 € ylä- tai alaleuan osaproteesi (muovi) alk. 430 € ylä- tai alaleuan osaproteesipohjaus 149 € Korjaukset odottaessa alk. 59€ Proteesien ilmainen tarkistus.
Meiltä myös koti- tai vanhainkotikäynnit
Pohjolank. 43, 00610 Helsinki Avoinna arkisin 8.00–16.00 Puh (09) 791 590 • Fax (09) 777 4620 www.helsinginlasijapuu.fi
Kylmäpuristettu neitsytkookosöljy
on asiakkaidemme suursuosikki - ja varsinainen terveyspommi! Huipputerveellinen kookosöljy pitää kropan vireänä ja soveltuu käytettäväksi kaikkeen ruuanlaittoon, leivontaan tai vaikkapa leivälle levitteeksi.
Asutko kesällä saunassa? Ilmalämpöpumput viilennykseen. OPTICOOL Puh:0400-785113 www.opticool.fi
Ajanvaraukset numerosta: 09 4319 0044 Kannettavien emolevyjen, Pelikonsolien, MacBookin- ja Älypuhelimien korjauspalveluja puh: 044-500-4062 www.huolto.verkkotalo.fi
CITYKLINIKKA,
Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki
www.cityklinikka.fi
Kylmäpuristettu
LUOMUKOOKOSÖLJY
- terveyden ja kauneuden lähde!
Kookosöljyä voit käyttää myös ulkoisesti. Se on kuivan ja atooppisenkin ihon paras kaveri. Kokeile ja ihastu! VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri
Tällä kupongilla 4.-7.6.2013
Tropicai:
Kookosöljy, 340 ml
10,-
säästösi 24 %
(norm. 13,15) 29,14/l (38,68)
www.metro.fi
HUPIKLUBI
lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 4. kesäkuu 2013
Helmiä sioille Stephan Pastis
14
10 kysymystä 1. Kuka suomalainen säveltäjä ja kapellimestari surmattiin Viipurissa v. 1918? 2. Kuka ohjasi elokuvan Kulkurin valssi? 3. Mistä maasta roquefort-juusto on alun perin lähtöisin? 4. Mikä on Turun VPK:n jälkeen Suomen toiseksi vanhin vapaapalokunta? 5. Mikä vuosittain jaettava palkinto myönnettiin ensimmäisen kerran Columbian yliopistossa 4.6.1917? 6. Kuinka M100 ja M200 liittyvät Helsingin metroon? 7. Kuka on näyttelijätär Angelina Jolien näyttelijäisä? 8. Missä kaupungissa järjestetään tänä vuonna Puolustusvoimain lippujuhlan päivän paraati? 9. Minkä ikäinen kuningatar Elisabet oli, kun hänet vuonna 1953 kruunattiin? 10. Kenen ralliautoilijan kartanlukija on Miikka Anttila?
Sudoku
Tuplat Glenn McCoy
★✩✩✩✩
JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi
Viime tiistain ratkaisukoodi oli 69. 25 euroa voitti Tarja Tuomenharju.
Kamala luonto Jarkko Vehniäinen Mobiiliohjeet •
Ristikko
Ratkaisu sivulla 13
•
•
•
Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja HS Mesta -lehdessä. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä muutaman viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma News Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma News Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja teejuttu.fi-palveluun ladattuja kuvia. Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.metro.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 × 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.
Vastaukset kysymyksiin 1. Toivo Kuula, 2. Toivo Särkkä, 3. Ranskasta, 4. Porin VPK, 5. Pulitzer, 6. Ovat junatyyppejä, 7. Jon Voight, 8. Raaseporissa, 9. 27-vuotias, 10. Jari-Matti Latvalan.
Julkaisija: Sanoma News Oy , Postiosoite: PL 75, 00089 Sanoma, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@hs.fi, Vt. päätoimittaja: Riikka Venäläinen, Esimies: Ismo Uusitupa, Varaesimies: Ari Hämäläinen, Uutistuottajat: (09) 122 4362 Pekka Joutlahti ja Ville Soininen Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.
TV TV1
18.30: Lippujuhlapäivän paraati 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Jumalanpalvelus: Koululaisten suvivirsikirkko. 11.50 Palanen: Joukko-opin tie. 12.00 Romusta helmeksi. 12.30 Vanha suola janottaa (S). 13.00 Lippujuhlapäivän paraati. 13.50 Nykyajan ihmeet. 14.00 Bettyn onnellisuusprojekti. 14.30 A-studio. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.50-16.45 Ympäristösoturit. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).
18.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.25 Yle Uutiset sää. 18.30 Lippujuhlapäivän paraati. Kooste Puolustusvoimain lippujuhlapäivän paraatista Raaseporissa. Paraatin vastaanottajana kontraamiraali Veli-Jukka Pennala. 19.15 Muotikymmenys, Muotikysymys. Katsaus kevään 1971 käyttövaatteisiin. 19.25 Kuntoruutu. (1973) Ohjelmassa neuvotaan kuinka perheenäiti voi keittiössä kotitöiden lomassa tehdä joitakin voimisteluliikkeitä. (U) 19.40 Kesäkeittiö: Korvasieni. (1971) Kuinka säilötään korvasieniä tai tehdään korvasienimunakas? 20.00 Lomamatka 70-luvulle: Hiostaako, muru? Vanhat autot, hiostavat vaatteet ja telttayöt. Ensimmäisenä etappina Kotka. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 Pelin henki (S). Tosipohjainen draama vuoden 2008 presidentinvaaleista. John McCain kampanjoi Barack Obamaa vastaan varapresidenttiehdokkaanaan Sarah Palin. 22.55 Yle Uutiset. 23.00 Prisma: Hyönteisravinnostako pelastus? Stefan Gates tutkii, miten hyönteisiä jo nyt maailmalla ruuaksi käytetään. 00.00-00.15 Oddasat.
TV2
MTV3
20.00: Uusi päivä 11.00 Summeri (7). 12.00-12.25 Elefanttiprinsessa (7). 12.30 Uusi päivä (S). 12.55 Uusi päivä (S). 13.25 Rebecca ja Fiona. 13.45 Cherry Healey: Raha. 14.45 Gilmoren tytöt (7). 15.30 Summeri (7). 16.30 Taistelulentäjät. 17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 Suunnistuksen Nordic Orienteering Tour. Sprinttikilpailut. Selostus Jussi Eskola. 19.00 Yle Uutiset alueeltasi. Alueellisia uutisia. 19.10 Yle Uutiset. 19.16 Urheiluruutu. 19.20 Naurupalat (S). Kanadalainen sketsisarja, 2012 19.30 Taistelulentäjät. Jaksossa nähdään miten Toni ja Mikko selviävät ensimmäisestä yksinlennostaan Hornetilla. Kauhavalla puolestaan harjoitellaan mm.Tynnyritaistelua. Lisäksi esittelyssä Hornet- ja Hawksimulaattorit. 20.00 Uusi päivä (S). Osa 36: ”Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo”. Haavistojen juhlaillallinen. Aleksin ja Laurin suhdesolmu. Nuoret yrittävät häätää valvojan. 20.30 Uusi päivä (S). Osa 37: ”Joka paljon lupaa, se vähän antaa”. Aino huomaa Vilman kasvaneen. Asko ottaa muuttokuorman hoitaakseen. Elina laittaa työn Aleksin edelle. 21.00 Ajankohtainen kakkonen. Keskustelua, kommentteja ja kritiikkiä viikon aiheista. 21.50 Yle Uutiset. Mukana urheilu. 22.00 Urheiluruutu. 22.05-00.10 ELOKUVA Ei sanaakaan (16). (Ne le dis à personne/ Ranska 2006) Harlan Cobenin romaaniin perustuva trilleri miehestä, jota on epäilty vaimonsa murhasta ja joka joutuu vuosien jälkeen uudelleen murhaepäiltynä pakenemaan poliiseja. O: Guillaume Canet.
Yle Fem 11.00 SVT: Västerbottensnytt. 11.10 SVT: Sydnytt. 11.20 SVT: Värmlandsnytt. 11.30 SVT: Matiné: En förtjusande fröken. 13.10 SVT: Programtablå. 13.15 SVT: Thaifjord. 14.00 SVT: Vem vet mest?. 14.30 SVT: Tänk om Bonnie Tyler har päls. 15.00 SVT: Djursjukhuset. 15.30-16.00 SVT: Hundra procent bonde. 16.25 Perheeni on bändini. 16.55 Taivaallista menoa: Marina Motaleff-Kelly. 17.25 Närbild. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Yakari. 18.30 Ponipulmia. 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Dok: Eläinten hautausmaalla. 21.00 Sportmagasinet. 21.30 Jeppispojan matka (S). 21.52 Kulissien takana. 21.57 Yle Nyheter TVnytt. 22.00-22.45 Syyttömänä tuomittu (12).
Nelonen
19.30: Salatut elämät 11.05 Remonttimestari. 11.40-12.40 Jamie Oliverin etniset herkut. 14.10 Alueellinen sääennuste. 14.15 Pilanpäiten. 14.20 30 Rock (S). 14.50 Selviytyjät Suomi. 15.50 Mitä tänään syötäisiin? 15.55 Pomo piilossa. 16.55 Linnan tähdet. 17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Suurin pudottaja. Maaliviivalle ja sen yli. Kierros läpi Yhdysvaltojen kaupunkien jatkuu, ja paikalle saapuu melkoinen joukko elämänmuutosta halajavia kannattajia. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (S). Osa 2479. Iso pamppu saa Joonatanin veteläksi. 20.05 Pientä pintaremonttia. Jakso 18. Remontin aika. Tuulian asunnon pohjaratkaisu on varsin toimiva, mutta remontoinnilla huoneistosta saataisiin vieläkin houkuttelevampi. 21.00 Kaappaus keittiössä. Jakso 7. Hyvää vai pahaa? Kari matkustaa Vaajakoskelle perheeseen, jossa isä harrastaa kokkaamista, mutta äidin makunystyrät eivät erota hyvää ruokaa huonosta. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 C.S.I. New York (16).Formula. Tiimi tutkii legendaarisen formulakuskin kuolemaa tämän auton räjähdettyä kaksi päivää ennen Grand Prix -kilpailua. 23.35 Kallista kipua (12). Anna musiikin viedä. Divya ja Raj pohtivat tulevaisuuttaan, kunnes kohtalo osoittaa heille oikean suunnan sairastuneen tanssinopettajan välityksellä. 00.30-01.00 Täydelliset parit (S). Täydellinen kymppi. Uudessa sarjassa seikkailee kolmekymppinen kaverikuusikko: Amy ja Vance, Julia ja Dave, Leigh ja Rex.
23.00 Sportnytt. 23.15 En bok, en författare: Ett sötare blod. 23.45 Naturvetarens strövtåg: Bland fladdermöss i kalkgruvan. 00.15 Aktuellt. 00.55 Kulturnyheter. 01.00 Mittnytt.
Liv 11.00 Sisustuskaksoset. 11.30 Emilyn sisustussalaisuudet. 12.00 Luksusmammat. 12.30 Huippukokki lähtee maalle. 13.00 Liv D Sarja: Syöpöt. 13.55 Hulluna häämekkoihin. 14.25 Häät sulhasen tapaan. 15.35 Ilme nuoremmaksi – Britannia. 16.05 Ruotsin miljonääriäidit New Yorkissa. 17.05 Käenpesä (12). 18.00 Tyyliä vai ei. 19.00 Sarahin sisustusvinkit. 19.30 Kakkutehdas. 20.00 Kaisa ja puoli valtakuntaa. 21.00 ELOKUVA Kevytkenkäinen (S). 23.05 Lemmi, kosi, vältä. 23.45 Tyyliä vai
Sub
15
Teema
20.00: Kuninkaalliset häät
20.00: Rillit huurussa
22.25: Turvaton turisti
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita. 12.50 Juhlasuunnittelijat. 13.20 Juhlat puutarhassa. 13.55 Lapsiperheen taloprojekti. 14.25 Ullan unelmakakku. 15.00 Outo, uusi elämä (7). 16.00 Häähullut. 17.00 Frasier. 17.30 Huippumalli haussa.
11.00 Ostos-tv. 14.00 Top Chef. 15.00 Teho-osasto (7). 15.55 Jamie Oliverin kotona. 16.30 Eastenders (7). 17.05 Lemmen viemää (7).
17.00 Vivienne Westwood – tee se itse!
18.30 Nelosen uutiset. 18.50 Nelosen sää. 19.00 Neljän tähden talkoot. Muusikko Milana Misic emännöi talkoita saaressa. 19.30 Neljän tähden illallinen. Toimittaja-juontaja Eva Kela valmistaa illallisen entisen työpaikkansa keittiössä. 20.00 Kuninkaalliset häät. 20.57 Keno. 21.00 NCIS Rikostutkijat (12). Pahan kolmoisakseli. SARJA PALAA RUUTUUN. NCIS-tutkija Gibbsin päivä alkaa huonosti, kun joku yrittää tappaa FBI:n Tobias Fornellin. 22.00 ELOKUVA Beck: Erakko (16). Trilleri käynnistyy, kun kuollut aasialaisnainen löytyy merestä Tukholman edustalta. Komisario Beckin ryhmä saa tutkittavakseen myös eläkkeellä olleen saaristolaismiehen murhan. Tapaukset vaikuttavat liittyvän toisiinsa. P: Peter Haber, Mikael Persbrandt, Malin Birgersonl. O: Kjell Sundvall. 00.00 Nelosen uutiset. 00.10 Nelosen sää. 00.15 Weeds (12). Mäiskis. SARJA PALAA RUUTUUN. Kuudes tuotantokausi alkaa. 00.50 Frasier. Hyvää yötä, Seattle, osa 2. SARJA PÄÄTTYY. 01.20 Start! 01.50 Maailman vaarallisimmat tiet. Ruumiskasa. 02.50 NCIS Rikostutkijat (12). Pahan kolmoisakseli. 03.50 Pulkkinen. Pässinlihaa. 04.20-04.55 Perhe on pahin. Seksin ilot.
ei. 00.45 Ankara isäntäperhe. 01.45-02.35 Koirakuiskaaja.
Jim 11.10 Leijonan luola Kanada. 12.05 Maistuvimmat liikeideat. 13.05 Gordon Ramsay ja paras ravintola. 14.05 Ruotsin karmein koti. 15.05 Suomen huutokauppakeisari. 16.00 Leijonan luola USA. 17.00 Leijonan luola Kanada. 18.00 Suomen huutokauppakeisari. 19.00 Leijonan luola USA. 20.00 Maailman oudoimmat ravintolat. 20.30 Poliisit (7). 21.00 Rekkakuskit jäällä (7). 22.00 Taksi (S). 22.30 Koomikot koolla. 23.05 South Park (12). 23.35 Los Angelesin tatuointitarinat. 00.30 JIM D: Salaliittoteoriat Jesse Venturan johdolla. 01.30-02.30 Ruotsalaiset pelastajat.
18.05 Jamie Oliverin ruokavallankumous. Vallankumous vauhtiin! Emmy-palkitussa realitysarjassa tähtikokki Jamie Oliver yrittää muuttaa amerikkalaisten epäterveellisiä ruokatottumuksia. 19.00 Ensisilmäyksellä (7). Vaikeita valintoja. Kuusikko pui edelleen riitaansa Arcadian-rakennuksesta. 19.30 Ensisilmäyksellä (7). Haasteiden kesä. Tulevaisuus hirvittää Tediä, ja hän on turvautua tuttuun menneisyyteen. 20.00 Rillit huurussa (S). Polttarikonvergenssi. On tullut aika juhlistaa Howardin viime hetkiä vapaana miehenä. 20.30 Simpsonit (7). Rakkaudesta lentämiseen. Homer pelastaa Mr. Burnsin hukkumiselta ja saa palkinnoksi matkan Chicagoon täyden palvelun yksityiskoneella. 21.00 Kauhukodit. Unelmataloja. UUSI SARJA ALKAA! Brittipariskunta rakennuttaa eläkevuosiaan varten talon luonnonkauniiseen paikkaan. 22.00 Sons of Anarchy (16). Vapaus koittaa. Sonsin vankilaan joutuneet jäsenet vapautuvat neljätoista kuukautta myöhemmin ja palaavat kotiin. 23.15 Grimm (16). Mustanpuhuva nainen. Sarja jää tauolle! Ensimmäisen tuotantokauden päätösjaksossa Nickin kolme kolikkoa nousevat jälleen tapetille, kun hänen vanhempiensa todennäköinen murhaaja Akira ilmestyy kuvioihin haaliakseen nuo vallan välineet käsiinsä. 00.15 Alcatraz (16). Johnny McKee. 01.10 Simpsonit (7). Burnsin perillinen. 01.40-02.35 Teräspallit UK (12).
TV5 11.10 Best direct. 12.10 Mahdoton seikkailu. 13.00 Tähtitaikurit. 14.05 Hale ja Pace – hauskat pojat. 14.35 Tarzan. 15.05 Matlock. 16.00 Pulmuset. 16.30 Pulmuset. 17.00 Kolmas kivi auringosta. 17.30 Kellarin kunkku. 18.00 Poliisikokelaat. 18.30 70’s show. 19.00 Las Vegas. 20.00 Poliisikokelaat. 20.30 Tatuointistudio HelsINK. 21.00 ELOKUVA Panic Room. 23.15 Kysy seksistä. 00.05 ELOKUVA Järki ja tunteet. 02.35-03.30 Unelmabaari Phuketissa.
Fox 11.05 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 11.30 Mandelan perijättäret. 11.55 Ally McBeal (S).
18.00 Pyhimys (12). Tutkimusaseman salaisuus. 18.50 Avaruuskansiot. Merkurius on yhdeksästä planeetasta se, joka kiertää sisimmällä radalla ja lähimpänä Aurinkoa. 19.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). Kahvin tuoksu. Paikallisen kahvitehtaan toiminnasta paljastuu hämäriä piirteitä. 19.50 Tyylin alkulähteillä. Pääasioita. Sarjassa tutustutaan arkistomateriaalin kautta mistä alkuperistä ja kulttuureista nykyinen kansainvälinen muoti ja tyyli on synnytetty. 20.00 Intiaanikansat. Dokumenttisarja Pohjois- ja Keski-Amerikan intiaanikansoista ja niiden menneisyydestä. 2/8: Meksiko. 20.50 Historiaa huonomuistisille. Osa 2: Lalli. 21.00 Historia: Elämää miehitysajan Ranskassa. Kesäkuussa 1940 Saksan joukot marssivat Pariisiin, ja Ranska miehitettiin. 22.25-23.33 Elävä arkisto: 1970-luvun lomamatkailua. 22.25 Turvaton turisti. Mitä tehdä jos matkalla yhtäkkiä onkin passi hukassa, rahat varastettu ja vatsaa kouristaa? 22.55 Tietoisku: Kotimaan matkailu. 22.56 Luxusturistit. Ohjelma Suomessa kesäisin vierailevista varakkaista turisteista, jotka tulevat tänne loistoristeilijöillä. 23.10 Onnellisten saaret, Seychellit. Ohjelma kuvaa Intian valtameressä sijaitsevaa trooppista Seychellien saariryhmää matkakohteena paikallisten ihmisten elämän ja arjen kautta. 23.33-04.00 Teematieto.
12.40 Supertehtaat: Jaguar. 13.30 Rajasota. 14.25 Totta vai tarua: Yli-inhimillisiä kykyjä. 14.50 Maailmanlopun odottajat. 15.45 Hetki ennen tuhoa: Amsterdamin lentoturma. 16.40 Varastojen metsästäjät. 17.05 Huutokaupan metsästäjät. 17.32 STT Uutiset. 17.35 Grillimaisteri Hans Välimäki. 17.40 Hei me leivotaan. 18.05 Wipeout Kesä. 19.00 Seiska News. 19.05 Ensisilmäyksellä (7). 19.30 Ensisilmäyksellä (12). 20.00 Varastojen metsästäjät. 20.30 Huutokaupan metsästäjät. 21.00 Ilman johtolankaa (12). 21.55 ELOKUVA The Marine (16). 23.35 Leffamaailma: Star Trek Into Darkness. 23.45 Family Guy. 00.10 American Dad (12). 00.35 ELOKUVA Epätavallista elämää (16). 02.30 Nolot vartalot. 03.25 Navigare. 03.50-04.15 Hei me leivotaan (TXT). 04.30-06.00 Sky News.
METRO AUTOT
PERJANTAISIN
Vihd
Kotimaan sohvat & sängyt K
inti
ja
120
E1
LOISSA! I T Ä S S I S I OFFAN ENT -S I M O U S IKOSSA T E P N A A T VAN
kk
i
AN FF O S I- SSÄ OM TISI SA! U S EN IS LO TI Ä
po iili
e
Valmistamme sohvat ja sängyt 20 vuoden ammattitaidolla. Osta suoraan valmistajalta!
T
n nle
8
KE
H
III
NYVAT RASTO-
% 0 -5 N TEHTAA EJA L L A M A ERIÄ J
Sohvasta uode tukeva pariv ikolla at la vuodevaate MINNA -vuodekulmadivaani
299
(795,-)
Varastoerä/värit.
! Aitoa nahkaa
3+2-istuttava
NYT YHTEENSÄ
499
! Aitoa nahkaa
10-19 5.6. klo E K 9 TI 4.6. klo 10-1 10-19 7.6. klo E P -19 TO 6.6. klo 10 17 LA 8.6. klo 10-
Kotimainen
FINLANDIA CLASSIC -NAHKAKALUSTO Väri: kelt. Saatavana myös muilla väreillä.
LEV
EYS
HUL
PPE
Tuotteet merkitty erikseen myymälässä.
FINLANDIArunkosänkypaketti 160x200cm
97
(498,-)
lous 1kpl/ta
Petauspatja myydään erikseen.
VUOKATTI -moottorisänky 90x200cm
349
(899,-)
Väri: sininen. Petauspatja myydään erikseen.
AT 2 90cm
KOTIMAAN JUMBO-JÄTTIKULMASOHVA Ä
477
(1849,-)
VUOKATTI-JENKKISÄNKY 160x200cm
Alk. paksulla Paris-sisustuskankaalla.
Valmistetaan käsityönä Suomessa.
ea s Kor k
elkä
noja
!
Kotimainen
Upealla antiikkiverhoilulla. Saatavana useilla nahkaväreillä ja sisustuskankailla.
Väri: sin. Petauspatja myydään erikseen.
MODENA LUX 3-istuttava + 2 nojatuolia
PAKETTIHINTAAN! NYT YHTEENSÄ!
199
(798,-)
VANTAAN PETIKOSSA SUOMI-SOFFAN ENTISISSÄ TILOISSA!
995
(1990,-)
Kotimaan sohvat & sängyt www.suomensankytukku.fi
Tiilipojanlenkki 6, 01720 Vantaa Palvelemme: ma-pe 10–19, la 10–17, su 12-17 puh: 020 7698 270