SUOMALAINEN LOULOU D’VIL PALKITTIIN MAAILMAN PARHAANA BURLESKI ON TAITEILIJALLE ELÄMÄNTAPA
HELSINKI
N:o 122 | 15. vuosikerta
SIVU 08
Torstai 27. kesäkuuta 2013 www.metro.fi | facebook.com/metrolehti | Twitter: metro_fi
Sää: +23°
Ruokajono houkutteli satoja lisää
LUKIJAN KUVA
100 euroa
1 600 jonossa. Myllypuron Liikuntamyllyn ruoanjakelussa oli keskiviikkona kävijöitä noin 1 200, joka on nelisensataa enemmän kuin normaalisti. Hurstin jakelu lomalla. Yksi syy Myllypuron kävijäryntäykseen on se, että Helsinginkadulla toimiva Hurstin ruokajakelu on kesälomalla. Avulle kysyntää. Tarve ruoka-avulle on kova, ja projektivastaava Sinikka Backman kertoo saavansa päivittäin kymmeniä soittoja asiasta. SIVU 02 Lukijan kuva
Niskurointi tutkitaan
Vaihdevian vuoksi väärille raiteille eksyneen K-junan selkkaus päätyi poliisin tutkittavaksi, koska matkustajia poistui kyydistä vaikka konduktööri oli kieltänyt.
Hautausmaa kärsii rockfestivaalista Hietaniemen uimarannan Rock The Beach -tapahtuma aiheuttaa hämmennystä viereisellä hautausmaalla, jonka tilaisuuksia on peruttu. SIVU 04
30 astetta meni rikki
KOMEA SUIHKU Vesiputki hajosi Hietalahdessa SIVU 02
Päävesiputken rikkoutuminen nostatti korkean vesipatsaan Hietalahden torin vieressä Helsingissä eilen hieman ennen iltakuutta.
Helsinki-Vantaan lentoasemalla mitattiin eilen iltapäivällä lämpölukemiksi 30,4 astetta, joka on kesän ennätys pääkaupunkiseudulla. SIVU 02
Tenniksessä synkkä päivä
Wimbledonin tennisturnausta kohtasi eilen loukkaantumisaalto, sillä peräti seitsemän ottelua päättyi ennen aikojaan. SIVU 07
SIVU 04
Kaksi asuntoa tuhoutui tulipalossa Helsingin Mellunkylässä syttyi keskiviikkoiltana raju asuntopalo, jossa kaksi asuntoa tuhoutui asuinkelvottomaksi. Helsingin kaupunki on järjestänyt tilapäismajoituksen asukkaille. SIVU 04
Oprah Winfrey on vaikutusvaltaisin
Yhdysvaltalainen Forbes-lehti valitsi tv-persoona Oprah Winfreyn maailman vaikutusvaltaisimmaksi julkkikseksi. SIVU 08
1
UUTISET
Pääkaupunkiseudulla
Asuntovelkaa yhä enemmän Pääkaupunkiseudulla asuvilla ihmisillä on eniten asuntovelkaa Suomessa. Tilastokeskuksen mukaan ruuhka-Suomen asukeilla oli viime vuonna asuntovelkaa keskimäärin lähes 122 000 euroa, kun koko Suomen keskiarvo on 92 000 euroa. Kaikista asuntokunnista joka kolmannella on asuntolainaa. Useimmin velkaa ottavat 35–44-vuotiaat, mutta eniten velkaa on 25–34-vuotiailla. Asuntovelat ovat kasvaneet muita velkoja nopeammin. Eniten velkamäärä on noussut pääkaupunkiseudulla. STT
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 27. kesäkuu 2013
Ruokajono kasvaa kesällä rajusti Jonot pitenevät. Myllypurossa on jälleen edessä kiireiset ajat, kun Hurstin ruokajakelu on kesälomalla.
Helsingissä Myllypuron Liikuntamyllyssä jaetaan ruokaa tarvitseville joka maanantai, keskiviikko ja perjantai. Kesä on perinteisesti kasvattanut jonottajien määrää, ja keskiviikkoaamuna paikalla olleet vapaaehtoistyöntekijät olivat pelkästään ihmismäärää katsomalla uumoilleet tämän vuoden ennätystä. Yksi syy Myllypuron kävijäryntäykseen on se, että Helsinginkadulla keskiviikkoisin ja perjantaisin toimiva Hurstin ruokajakelu on kesälomalla. – Kyllä se näkyy joka kesä aika rajusti, samoin joulun aikaan, kommentoi Myllypuron ruoanjakelun vapaaehtoisena projektivastaavana toimiva Sinikka Backman loman vaikutusta. Keskiviikon ruokajakelu Myllypurossa saatiin päätökseen kello 10.50. Kävijöitä oli Backmanin mukaan ollut 1 200. – Se on nelisensataa enemmän kuin normaalisti. Kaksituhatta on ollut tähän mennessä isoin luku. Se oli viime kesänä lomien aikaan, Backman muistelee ja kertoo, että kävijämäärillä on tapana nousta entisestään heinäkuun loppupuolella. Tarve ruoka-avulle on kova, ja Backman kertoo saavansa tällä hetkellä päivittäin kymmeniä puhelinsoittoja asiasta. Yleensä apua on riittänyt kaikille, mutta jos saatavan ruoan määrä on pieni, pelkästään ruokajaon varassa elä-
LUKIJAN KUVA
50 euroa
Kesken lenkin
Nuuksiossa kaapattiin nainen
Väkivaltaisesti käyttäytynyt mies pakotti keskiviikkona Espoon Nuuksiossa lenkkeilemässä olleen naisen autoonsa. Espoon poliisin mukaan nainen kuljetettiin Porvoon moottoritielle. Hänen onnistui kuitenkin paeta Landbon liittymässä. Poliisi etsii tapahtumaan liittyen vanhahkoa, muodoltaan kulmikasta ja mahdollisesti harmaata sedan-mallista henkilöautoa. Sieppauksesta epäilty on noin 30-vuotias, 180 senttimetrin pituinen ja hoikka. Poliisi pyytää Landbon liittymän lähellä kello 12 keskiviikkona pysäköitynä olleen punaisen Ford Transit -pakettiauton kuljettajaa ottamaan yhteyttä poliisiin. Tietoja tapauksesta voi soittaa poliisin väkivaltarikosyksikön numeroon 071 87 38 330. METRO Mies kuoli
Vaimoa epäillään puukotuksesta
Myllypuron ruokajakelussa riitti keskiviikkona jonottajia. Tarve ruoka-avulle kasvaa lomien aikaan.
vät ihmiset joutuvat tulemaan paikalle joka kerta. – Me joudutaan laskemaan koko jaon ajan, että ruokaa riittää ihan sinne viimeisillekin. Myllypurossa ruoanjakelu aloitetaan aamukahdeksalta. Paikalle on tultava jonottamaan viimeistään kello 9.30. Vanhasta lappusysteemistä, jossa ruokaa jaettiin sattumanvaraisessa järjestyksessä lapussa olevan numeron perusteella, on luovuttu. Back-
1 200 kävijää
”Se on nelisensataa enemmän kuin normaalisti.” Sinikka Backman, vapaaehtoinen projektivastaava
manin mukaan uudessa systeemissä on monta etua. – Jakelu on nopeutunut. Lappusysteemin aikaan se alkoi kymmeneltä ja saattoi kestää yhteen asti, Backman selit-
tää ja kertoo joidenkin tulleen paikalle jo muutamaa tuntia ennen varsinaista aloitusta. Jonotusaikojen lyheneminen on myös vähentänyt sairauskohtausten määrää. Ambulansseja jouduttiin ennen soittamaan paikalle usein. – Nykyisin kerran vuodessa tulee yksi tilanne, aikaisemmin se oli päivittäistä.
HANNA ETHOLÉN
hanna.etholen@hs.fi
Kesän lämpöennätys meni rikki Helle lunasti lupauksensa ja pisti kesän lämpöennätykset keskiviikkona uusiksi myös pääkaupunkiseudulla. Helsinki-Vantaalla mitattiin yli 30 asteen plussalukemat. Iltapäivällä Ilmatieteen laitoksen mittausaseman mittarit näyt-
02
tivät lämpölukemiksi 30,4. Keskiviikkoiltana Helsingissä jo hieman satoikin. Ilmatieteen laitoksen mukaan ukkoskuurot olivat illalla Baltiassa. Todennäköisesti torstaina saadaan ukkoskuuroja, voimakasta salamointia ja ko-
via vesisateita myös pääkaupunkiseudulla. Tämän kesän salamaennätys rikottaneen torstaina Suomeen iskevissä ukkoskuuroissa, ennustaa Helsingin Sanomien meteorologi Matti Eerikäinen. Hän arvioi, että vuo-
rokaudessa iskee yli 5 000 salamaa. – Voi olla, että viileähkö meri hieman hillitsee kuurottelua, Eerikäinen sanoo. Eerikäisen mukaan sadekuurot voivat aiheuttaa myös tulvia. METRO
Vantaan Pähkinärinteessä sattui tiistain ja keskiviikon välisenä yönä puukotus, jonka uhri kuoli. Puukotus tapahtui yksityisasunnossa. Surmansa sai vuonna 1955 syntynyt vantaalainen mies. ItäUudenmaan poliisi tutkii tapahtunutta tappona. Teosta epäiltynä on otettu kiinni vuonna 1960 syntynyt nainen. Hän on kuolleen miehen vaimo. METRO Humalassa
Mies kolaroi ruohonleikkurilla
58-vuotias mies kolaroi päältäajettavalla ruohonleikkurilla Helsingin Maunulassa keskiviikkoaamuna. Poliisipartio havaitsi Koivikkotiellä ruohonleikkurin törmäävän hiljaisella vauhdilla kadun varteen pysäköidyn pakettiauton perään. Kuljettaja puhalsi yli törkeän rattijuopumuksen ylittävän rajan. Hän oli ehtinyt ajaa tietä pitkin noin 50 metriä ennen törmäystä. Mies oli myös aiemmin määrätty ajokieltoon. METRO
Päivän kysymys Onko neljä viikkoa riittävä kesäloma?
Tänään 15:00 21:00
LUKIJAN KUVA
Huomenna 28. kesäkuuta 3:00 9:00 15:00 21:00
Onko Hietsu hyvä paikka rockfestivaalille?
+23 +22 +19 +19 +24 +21 3:55
+16 +22
22:49
53% EI +16
+17 +18
+29
+25
+22
+22 +21
4
+25 6
+23
+22 +25 4
1
6
+24
+21 +30 +24
+28
+24
8
+19 +19
+25
+22
8
+24
8
+17
+17
+17
Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa omakaupunki.fi.
euroa
+22 +25
+15 +18
47% KYLLÄ
20
+16
+6
Edellinen kysymys
+34
+26 +23
+20 +15 +31 +32 +32 +32 +42 +32 +33 +18
+29 +29 +22 +26 +9 +22 +28 +32 +23 +31
Vesipatsas Hietalahdessa
Päävesiputken rikkoutuminen nostatti korkean vesipatsaan Helsingin Hietalahdessa keskiviikkona hieman ennen iltakuutta. Pelastuslaitoksen mukaan halkaisijaltaan 400 millimetrin suuruinen runkovesiputki vaurioitui huollon yhteydessä. Korkeimmillaan putkirikosta aiheutunut vesipatsas nousi 10 metrin korkeuteen. Vaurio saatiin reilussa tunnissa korjattua. Vuoto oli ohitse jo kello 19:n jälkeen. METRO
On helppoa olla hyvä kesäkokki
Valio maustetuilla ruokakermoilla teet tavallistakin maukkaammat kesän ruoat helposti. Kokeile täyteläisiä makuja grilliherkuille, keittoihin ja kastikkeisiin. Kesän suursuosikki on monikäyttöinen Valio kolmen juuston ruokakerma, jonka saat myös riittoisassa puolen litran pakkauksessa.
Kesäkalapaistos pannulla
4 annosta 200 g pala (100 g) 400 g ripaus ripaus 1 prk (2,5 dl) 2 rkl 1/2 dl
pisara- tai miniluumutomaatteja purjoa nahattomia ahven- tai kuhafileitä suolaa musta- tai valkopippuria Valio maustettua ruokakermaa Kolme juustoa kapriksia tuoretta tilliä hienonnettuna
PAISTAMISEEN 2 rkl Valio voita
Lisää herkullisia reseptejä:
valio.fi/ maustettukerma
Esikäsittele ensin kasvikset: puolita tomaatit ja leikkaa puhdistettu purjo ohuiksi renkaiksi. Kuumenna rasva pannulla. Lisää pannulle kalafileet. Paista ensin toinen puoli, käännä ja lisää ripaus suolaa ja pippuria. Lisää pannulle tomaatit ja purjo. Kaada päälle ruokakerma. Kuumenna. Anna kiehua hiljalleen n. 5 min. Älä sekoita, jotta kalat pysyvät ehjinä. Lisää pinnalle valutetut kaprikset ja tilli. Tarjoa uusien perunoiden kanssa.
www.metro.fi
lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 27. kesäkuu 2013
UUTISET
PB13
04
LUKIJAN KUVA
50 euroa
PÄÄKONSERTTI, LIPUT 65,- *
29.6. VANHIS
GEORGE THOROGOOD & THE DESTROYERS ROBERT RANDOLPH AND THE FAMILY BAND CURTIS SALGADO Q Q.STONE PÄÄKONSERTTIIN 29.6. VIE
BLUESJUNA HELSINKI 10.52 RAIDE 4
Bluesjunalla on uusi reitti: Helsinki-Järvenpää-Memphis. The Sun Connection Trio astuu raiteille ja kellot väännetään vuoteen 1956.
Queens of the Stone Agen jäsenet huilailivat ennen keskiviikon keikkaansa Hietaniemen uimarannalla.
Rock raikasi hautajaisissa Hietaniemi. Hautausmaalla järjestettäviä tilaisuuksia on peruttu Rock The Beach -festivaalin takia. Hietaniemen rannalla eilen käynnistynyt Rock The Beach -tapahtuma on aiheuttanut hämmennystä Hietaniemen hautausmaalla. Keskiviikkoiltapäivänä uurnalehtoon oli sovittu uurnan lasku, mutta toimitus myöhästyi ainakin vartilla, sillä omaisia ei ollut paikalla vielä kello 15.45. – Omaisia juuri odotellaan, mutta en tiedä, johtuuko viivästyminen siitä, että vartijat ovat festivaalin takia liian tiukkoja uurnalehdon suljetulla portilla, eivätkä päästä omaisia sisään, vai kenties siitä, että liikennejärjestelyt ovat alueella myös vähän muuttu-
neet, hymähtää kappelityönjohtaja Kalervo Mattila Hietaniemen hautausmaalta. Mattilan puheen taustalla raikaa musiikki. Uurnan laskua tahdittaa ainakin kotimainen punkyhtye Pää kii. Hautausmaalla järjestettäviä tilaisuuksia on jouduttu festivaalin takia myös perumaan. Mattila kertoo sulkeneensa iltapäivät kokonaan pois hautausmaan kalenterista, mutta tilaisuuksia järjestetään aamupäivisin. – Kun festivaalin aikataulut selvisivät, ilmoitimme tilaisuuksia jo varanneille asiasta. Ainakin yksi tilaisuus peruuntui ja siirrettiin, sillä siihen oli tulossa mukaan pappi, jonka puhetta omaiset tietenkin haluavat kuulla, toteaa Mattila. Mattilan mukaan musiikkitapahtumasta on haittaa myös hautausmaan kävijöille. Portteja on suljettu, joten iltapäivisin omaisten haudoille ei pääse. Hautausmaalle on
KATSO KOKO ULJAS OHJELMA PUISTOBLUES.FI 26.-30.6.2013 JÄRVENPÄÄ
IN THE MOOD SINCE 1978
* Liput pääkonserttiin 65 euroa myy Järvenpäässä Bluestoimisto,
Helsingissä levykauppa Fennica Records (vain käteinen). Menolipusta ja Lippupalvelusta lipun hinta 68,50 euroa sisältää lippukaupan toimituskulut. Porttilippu 70 euroa. Katso puistoblues.fi
” Tämä on urbaani hautausmaa. Kuka tahansa voi tulla kävelemään tänne.” Kappelityönjohtaja Kalervo Mattila
lisäksi jouduttu palkkaamaan neljä ylimääräistä vartijaa kolmen festivaalipäivän ajaksi. Viime vuonna rantaa kansoitti Rihannan konsertti. – Silloin hautausmaalta jouduttiin poistamaan konserttikävijöitä, mutta varsinaisia vahinkoja ei syntynyt, Mattila kertoo. – Tämä on urbaani hautausmaa. Kuka tahansa voi tulla kävelemään tänne. Portit ovat kiinni öisin. Satunnainen vartiointi riittää normaaliaikaan.
MARJU JÄRVINEN
marju.jarvinen@hs.fi
Alkoi parvekkeelta LUKIJAN KUVA
20 euroa
LUKIJAN KUVA
Rufus Thomas, Howlin’ Wolf, Johnny Burnette, E. Presley ja muut Memphisissä 50-luvulla viihtyneet jolpit saavat hikistä kyytiä ja matkustajien viihtyvyys on taattu. Soitto alkaa reilusti ennen lähtöä! Tule ajoissa j laiturille 4!
Liikenne ei haittaa
Tuli riehui rivitalon ullakolla Mellunkylässä. Matkustajat loikkivat vaarallisesti rata-alueen poikki Malmilla.
Junassa. Poliisi tutkii matkustajaselkkausta Maanantaina vaihdevian vuoksi väärille raiteille eksyneen K-junan matkustajaselkkaus päätyi poliisin tutkittavaksi. Helsingistä Keravalle matkannut juna pysähtyi Malmin aseman kohdalle, jolloin matkustajat silminnäkijän mukaan avasivat oven ja poistuivat kyydistä vastoin konduktöörin kieltoa. Laiturialueelta pois vievä portti oli lukittu, jolloin osa matkustajista palasi junaan ja osa poistui alueelta raiteita pitkin. Samaan aikaan kaksi nopeasti kulkevaa junaa ohitti aseman. Junahenkilökunta
kutsui paikalle poliisin. Helsingin poliisilaitos selvittää nyt, päästettiinkö matkustajia ulos junasta vai ei. Poliisi oli keskiviikkona vaitelias tutkinnan lähtökohdista. Oli esimerkiksi epäselvää, kuka rikokseen olisi voinut syyllistyä. – Poliisi tutkii nyt, onko rikosta tapahtunut. Selvitämme, miksi juna päätyi väärille raiteille ja miksi matkustajat päästettiin junasta, kertoo komisario Sari Pyörökivi Helsingin poliisilaitokselta. VR ei kommentoinut tapausta keskeneräisen poliisitutkinnan takia. OSSI MANSIKKA
Palo tuhosi kaksi asuntoa Helsingin Mellunkylässä syttyi keskiviikkona hieman ennen iltakahdeksaa raju asuntopalo. Palo sai alkunsa rivitalon parvekkeelta. Pelastuslaitos sammutti parvekepalon, mutta tuli ehti levitä ullakolle. – Asukas ei ollut kotona, joten voimme vain arvailla, oliko syynä tupakointi vai vika sähkölaitteessa, sanoo päivystävä palomestari Jari Korkiamäki Helsingin pelastuslaitokselta. Tuli levisi neljän asunnon rivitalon ullakolle. Kaksi asuntoa tuhoutui. Helsingin kaupunki on järjestänyt tilapäismajoituksen asukkaille. Yhteenkään huoneistoon ei oltu otettu kotivakuutusta. METRO
Uudistettuina on avattu Alepat
Munkkiniemen Puistotie ja Katajanokka. Tervetuloa!
Porsaan ulkofileepihvit
maustamaton tai maustettu 360 g, 10,53/kg Saksa
Pizzat 200 g 4,95/kg
0
99
360 g 2,75/kg
1
BONUS JOPA 5 %
Asematunneli
a
ma
0
99
65-66 g 10,62-10,45/kg
Suomi Luumutomaattirasia 500 g 2,58/kg
1
29
69 300 g 12,30/kg
toimituskulut
690
Alk.
ruokakauppasi netissä
alepa.fi/kauppakassi
Alepa nyt myös Facebookissa
facebook.com/alepaan
ma-su 6-24
24 h
ABC Ilola
Eliel, Herttoniemi, Hämeentie, Lentoasema, Mannerheimintie 102, Tuomarinkylä, ABC Hyvinkää, ABC Nihtisilta ja Alepa Mini Mechelininkatu
ABC Vuosaaren Satama
/kg
1.7. asti
3
500 g 2,70/kg
0
500 g 4,58/kg
Hinnat ovat voimassa kaikissa Alepoissa 30.6. asti, ellei toisin mainita. Alepa Minin valikoimissa ei välttämättä ole kaikkia tuotteita saatavilla.
Remontissa on: ( Alepa Runeberginkatu 21.6.> )
im
a ss
a s ti
Oltermanni viipaleet
69
29
ma-la 7-22 su 10-22
a 1.7.
Jäätelötuutit
Kahvi
Alepat muut
as
m sa
Espanja Minivesimeloni kokonainen
35
250 g 11,16/kg
ma-la 7-23, su 10-23
im
Maalaisviipaleet
79
2
0
99
Lihapyörykät
Kalkkunaleike
2
3
19
300-350 g 10,63-9,11/kg Suomi
Vo
3
79
Broilerin fileesuikale
Lue lisää: alepa.fi
Vo
alepa.fi
kesäherkut Alepasta!
MAKSA S-ETUKORTILLA, SAAT MAKSUTAPAETUA 0,5 %
naapuri, jonka tunnet nimestä. HOK-ELANTO.FI
www.metro.fi
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 27. kesäkuu 2013
06 JAMES LAWLER DUGGAN/REUTERS
Kiina
Espanja
Amerikkalaispomo vankina jo viikon
Kiinalaiset tehdastyöläiset ovat pitäneet amerikkalaista pomoaan panttivankina jo liki viikon. Tapahtumaketju sai alkunsa viime viikon perjantaina, kun lääkintätarvikkeita valmistavan Specialty Medical Supplies -yrityksen johtaja Chip Starnes erotti 30 työntekijää Pekingin lähellä sijaitsevasta tehtaasta. Potkut saaneille annettiin eropaketti, joka oli parhaimmillaan vuoden palkan suuruinen. Tilanne kuumeni, kun loput sata työntekijää rupesivat vaatimaan samanlaista pakettia itselleen. Starnes oli keskiviikkona toiveikas, että tilanne saadaan ratkaistua lähipäivinä. Hän kertoi saaneensa vettä, ruokaa ja pystyneensä peseytymään. STT-AFP Kiina REUTERS
Onnellisesti maassa.
Kolme taikonauttia palasi maahan
Kiinan avaruushistorian toistaiseksi pisin lento päättyi keskiviikkona onnellisesti, kun kolmea taikonauttia kuljettanut avaruusalus Shenzhou 10 palasi Maahan. Yli kaksi viikkoa kestäneen lennon aikana Shenzhou 10 -alus telakoitui menestyksekkäästi Tiangong 1 -avaruuslaboratorion kanssa. Taikonauttien tehtävänä oli testata laboratorion toimintoja ja tehdä muita avaruuslentoihin liittyviä kokeita. STT-AFP-REUTERS
Kolme kuollut ampumisessa Aurinkorannikolla Espanjan poliisi löysi kolme ihmistä ammuttuna Aurinkorannikolta keskiviikkona. Tapaus sattui Mijasin kylässä lähellä Fuengirolan kaupunkia, josta poliisi löysi yhden miehen ja kaksi naista ammuttuna talon sisältä. Viranomaiset uskovat uhrien olevan kotoisin Britanniasta. Nimettömän lähteen mukaan uhrien uskotaan olleen perhe. Isän uskotaan ampuneen vaimonsa ja tyttärensä ja tehneen sen jälkeen itsemurhan. Espanjan poliisi painotti tutkimuksien olevan vasta alussa. STT-AFP Ruotsi
Kauppaketju aikoo myydä viinejä
Ruotsissa toimiva kauppaketju City Gross tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden tilata viinejä. City Gross aloittaa palvelun yhteistyössä tanskalaisen Winefinder-yrityksen kanssa. Viinit kuljetetaan kotiin netissä ostettujen ruokien mukana, tai asiakas voi noutaa ne myymälästä. Toimitusten on määrä alkaa heinäkuussa. Asiantuntijat eivät ole toiminnan laillisuudesta yksimielisiä. STT-TT
Homoliittojen puolustajat odottivat korkeimman oikeuden päätöstä Washingtonissa keskiviikkona.
Homopareille hyviä ja huonoja uutisia Lait. Yhdysvalloissa myönteinen päätös, Venäjällä kielteinen.
Vatikaani
Paavi tutkii pankin toiminnan
Paavi Franciscus on nimittänyt valtuuskunnan selvittämään skandaaleissa ryvettyneen Vatikaanin pankin toimintaa. Valtuuskuntaan kuuluu neljän kirkollisen edustajan lisäksi Harvardin yliopiston professori. STT-REUTERS
Yhdysvaltain korkein oikeus kumosi keskiviikkona liittovaltion lain, joka määrittelee avioliiton naisen ja miehen väliseksi. Presidentti Barack Obama kiitteli ratkaisua. – Kun kaikkia amerikkalaisia kohdellaan tasavertaisina riippumatta siitä, ketä he ovat tai keitä he rakastavat, olemme kaikki entistä vapaampia, Obama sanoi. Oikeuden mukaan laki
oli perustuslain vastainen. Päätös koski lainkohtaa, joka epäsi aviopareille kuuluvat edut samaa sukupuolta olevilta pareilta. Päätöksen mukaan heteroille ja homoille kuuluvat samat oikeudet. Korkein oikeus ei ottanut käsittelyyn Kalifornian homoliitot kieltävää kansanäänestystulosta. Myös tämän arvioidaan vahvistavan miesUSA:n tilanne •
HYVÄKSYTTY. Yhdysvalloissa homoliitot on hyväksytty 12 osavaltiossa.
ja naisparien asemaa. Venäjän parlamentin ylähuone puolestaan on hyväksynyt kiistellyn lain, joka kieltää niin kutsutun homoseksuaalisen propagandan levittämisen alaikäisille. Lännessä paljon kritiikkiä saanut laki etenee seuraavaksi presidentti Vladimir Putinin allekirjoitettavaksi. Lain vastustajat pelkäävät, että laki oikeuttaa homofobian ja mahdollistaa homoseksuaalien mielivaltaisen syytteeseen asettamisen. Lakia rikkoneet henkilöt tai organisaatiot voidaan tuomita sakkoihin. Organisaatiot voidaan määrätä myös väliai-
REUTERS
Tasavertaisuutta
”Kun kaikkia amerikkalaisia kohdellaan tasavertaisina, olemme kaikki entistä vapaampia.” Barack Obama
kaisesti suljettaviksi. Parlamentti hyväksyi myös lain, joka kieltää ulkomaalaisia homopareja adoptoimasta lapsia Venäjältä. Kielto koskee myös yksin adoptoivia, jos heidän kotimaassaan on sallittu homoliitot. STT-REUTERS-AFP Britannia
Punaisilta astioilta syö vähemmän
Japanin harjoittamaa valaanpyyntiä käsitellään tuomioistuimessa.
Valaanpyynti. Australia vei Japanin oikeuteen Kansainvälinen tuomioistuin ICJ ryhtyi keskiviikkona käsittelemään Australian valitusta Japanin valaanpyynnistä Antarktiksella. Australia haluaa lopettaa Japanin tieteellisen valaanpyynnin, jota se pitää kaupallisena pyyntinä. – Japani yrittää jatkaa kaupallista valaanpyyntiään tieteen varjolla. Se ei yksinkerKritiikki •
EI EROA. Kritisoijien mukaan valaita päätyy tieteellisten pyynnin takia syötäväksi ihmisten lautasille ja siinä käytetyt menetelmät ovat samat kuin kaupallisessa pyynnissä.
taisesti ole tiedettä, sanoi yksi Australiaa edustavista asianajajista Bill Campbell. Kaupallinen valaanpyynti kiellettiin jo 1980-luvulla. Kuitenkin esimerkiksi Norja ja Islanti ovat jättäneet noudattamatta sopimusta, ja myös Japani on jatkanut pyyntiä vedoten tieteellisiin tarkoituksiin. Japanin mukaan pyynnin avulla on saatu tärkeää tietoa valaskantojen määrästä ja niiden toipumisesta entisaikojen ylipyynnistä. – Australian väite on epäpätevä. Japani tekee tieteellistä tutkimusta kansainvälisen oikeuden mukaisesti, sanoi apulaisulkoministeri Koji Tsuruoka. STT-AFP-REUTERS
Punainen lautanen voi auttaa syömään vähemmän, kertoo tuore tutkimus. Oxfordin yliopiston tutkijat selvittivät astioiden ja ruokailuvälineiden vaikutusta siihen, miltä ruoka maistuu. Tutkijat havaitsivat, että koehenkilöt söivät punaisilta astioilta vähemmän kuin muunvärisiltä astioilta. Värillä on muutenkin väliä: musta lusikka sai jogurtin maistumaan vähemmän makealta kuin valkoinen lusikka. Suolaisimmalta jogurtti maistui sinisestä lusikasta. STT-AFP Venäjä
Snowden odotti yhä lentokentällä
Ecuador kertoi keskiviikkona, että päätös tietovuotaja Edward Snowdenin turvapaikasta voi viedä viikkoja. Nettiurkinnan paljastanut Snowden pakeni ensin Hongkongiin ja sieltä Moskovaan, missä hän on Venäjän mukaan oleskellut lentokentällä sunnuntaista asti. STT-AFP
URHEILU
lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 27. kesäkuu 2013
Jalkapallo DENIS DOYLE/GETTY IMAGES
Zidane ja Ancelotti.
Zidane Realin apuvalmentajaksi
Carlo Ancelotti on yksi Euroopan meritoituneimmista jalkapallovalmentajista, mutta uudessa valmennusryhmässään Real Madridissa hän ei ole kovin nimi. Yksi Ancelottin apuvalmentajista on Zinedine Zidane. Zidane, 41, pelasi upean pelaajauransa merkittävimmät vuodet Madridissa. Ennen Real-vuosiaan hän pelasi Ancelottin alaisuudessa Juventuksessa. Realin urheilupuolen johtoryhmässä Zidane on vaikuttanut loppuvuodesta 2010 lähtien. STT-AFP Jääkiekko
Kolumnisti: Raskille tulossa kunnon palkankorotus Amerikkalainen Comcast SportsNet -verkkosivu kertoo maalivahti Tuukka Raskin neuvottelevan Bostonin Bruinsin kanssa rahakkaasta jatkosopimuksesta. Kolumnisti Joe Haggerty kertoo omiin lähteisiinsä viitaten, että sopimusneuvotteluissa on lähtökohtana kuuden vuoden ja 39 miljoonan dollarin jatkosopimus. Rask pelasi kuluvan kauden vuoden mittaisella 3,5 miljoonan dollarin sopimuksella. STT Oikaisu
Romario arvosteli kisajärjestelyjä
Toisin kuin 13. kesäkuuta sivulla 16 siteerataan, Confederations Cupin järjestelyjä arvosteli parlamentaarikko ja entinen jalkapallotähti Romario de Souza Faria eikä Brasilian presidentti Dilma Roussef. METRO
07
Wimbledonissa outo loukkaantumisaalto EDDIE KEOGH/REUTERS
Päivän yllätys. Seitsenkertainen mestari Roger Federer putosi.
Wimbledonin legendaaristen tenniskenttien kunto herätti laajalti ihmetystä ja huolta keskiviikkona, kun loukkaantumisaalto päätti useita otteluita ennenaikaisesti. Naisten maailmanlistan kakkonen Viktoria Azarenka vetäytyi toisen kierroksen ottelustaan Italian Flavia Pennettaa vastaan jo ennen avauspalloa. Saman tekivät Jaroslava Shvedova, Marin Cilic ja Rafael Nadalin avauskierroksella kaatanut Steve Darcis. – Luovutus tällaisen voiton jälkeen. Vaikein tekemäni asia, belgialainen harmitteli Twitterissä. Kesken ottelun luovutustappioihin taipuivat John Isner, Radel Stepanek ja Jo-Wilfried Tsonga. Caroline Wozniacki sitkeili nilkkavaivaisena 2–6, 2–6 -tappioon päättyneessä ottelussa Petra Cetkovskaa vastaan. – Erittäin musta päivä. On vaikea keksiä selitystä tälle, totesi miesten kaksinpelin kymmenenneksi sijoitettu Cilic, joka Azarenkan ja Isnerin tavoin kärsi polvivaivoista.
Maailmanlistan kakkonen Viktoria Azarenka luovutti jalkavamman takia.
– En tiedä, onko kyse säästä tai kentästä. Olisi loistavaa, jos järjestäjät tai joku kentistä vastaava tutkisi asiaa, jottei tällaista tapahtuisi, Azarenka sanoi. Wimbledonissa pelataan ensimmäistä turnausta pitkäaikaisen kenttämestari Eddie Seawardin eläköitymisen jälkeen, mutta turnauksen edustajan mukaan kenttiä on käsitelty kuten ennenkin. – Pinnat ovat aina rehevämpiä turnauksen alussa kuin lopussa. Emme ole
Maailmanliiga. Suomi hakee lohkovoittoa
Mahdollisuudet Maailmanliigan lohkovoittoon ovat vielä Suomen lentopallomaajoukkueen omissa käsissä, kun joukkue kohtaa lohkokakkosen Kanadan Tampereella viikonloppuna. Päävalmentaja Tuomas Sammelvuosta on hienoa, että lohkovoitto on vielä auki. Suomen pelissä hän on ollut tyytyväinen erityisesti helpon pallon varmaan voittamiseen. – Omassa pelissämme olemme erityisesti harjoitelleet nyt ison pallon hyökkäystä sekä torjunnan hyväksikäyttöä ja varmistusta. STT
Lohko C Maailmanliigan C-lohkon kärjessä on Hollanti kolmellatoista pisteellä. •
KANADA. Lohkokakkonen Kanada on pisteen Hollannin perässä.
•
SUOMI. Suomi on yhdeksällä pisteellä lohkon kolmantena.
•
NELJÄ PELIÄ. Lohkon kaikilla joukkueilla on neljä ottelua jäljellä.
muuttaneet mitään valmisteluissa tai kastelussa. Loukkaantumisaallon taustalla ei näy selvää kaavaa. Yleisin syy on ollut polvivamma, mutta mainittuina ovat myös olkapää, takareisi ja väsymys. Pari loukkaantumista on ollut seurausta rajusta kaatumisesta. Päivän jättiyllätys oli kolmossijoitetun Roger Federerin tappio Ukrainan Sergei Stahovskylle (ATP-116) luvuin 7–6, 6–7, 7–5, 7–6 . Miesten nelinpelissä Jarkko Niemisen taival päättyi ensimmäiselle kierrokselle. Nieminen hävisi parinsa Dmitri Tursunovin kanssa Intian Rohan Bopannalle ja Ranskan Edouard Roger-Vasselinille eräluvuin 6–7 (5–7), 2–6, 6–7 (6–8). STT-AFP-REUTERS
Federerin tossut
CLIVE BRUNSKILL/GETTY IMAGES
Turnauksen voittoa puolustanut Sveitsin Roger Federer ei saanut keskiviikkona käyttää tennistossujaan, joissa on oranssia väriä. •
VALKOISTA. Konservatiivisuudestaan tunnetut järjestäjät ilmoittivat seitsenkertaiselle mestarille, että turnauksessa pelaajien on pukeuduttava kokovalkoiseen.
•
POHJA. Federer käytti oranssipohjaisia tossujaan avausottelussaan Victor Hanescua vastaan.
2
URHEILU
Jalkapallo
Belgian veskari Liverpooliin Englannin valioliigassa pelaava Liverpool on hankkinut uuden maalivahdin. Poolin tolppien välin siirtyy Belgian maajoukkueveskari Simon Mignolet, 25, joka on tähän saakka edustanut Sunderlandia. Liverpool maksoi Mignoletista 10,5 miljoonaa puntaa. STT-TT
ALE -70% JOPA
Nyt!
HOPEINEN KORUSETTI
1499
Nyt!
( 29,99)
KELLO JA RANNEKORU
2499
HOPEA
( 49,99)
16.2.-22.9.2013
Nyt! KAIKKI MONTINI-KORUT 3,-
E N S IM M K E R TA Ä IS TÄ A SUOME SSA!
(6,99)
MAAILMANKUULU NÄYTTELY – NYT HEUREKASSA (4,99) (12,99) VOIMASSA 20.8.2013 ASTI NIIN KAUAN KUIN TUOTTEITA RIITTÄÄ. ITIS, HELSINKI - TRIO, LAHTI - WILLA, HYVINKÄÄ – VETURI, KUUSANKOSKI KULTATALO, TURKU - KOSKIKESKUS, TAMPERE - FORUM, JYVÄSKYLÄ MATKUS, KUOPIO - REVONTULI, ROVANIEMI.
YHTEISTYÖSSÄ:
WWW.HEUREKA.FI
WWW.FACEBOOK.COM/UROPENNSUOMI
3 VIIHDE
Tonto
Rooli vei intiaanien pariin Johnny Depp uppotui Comanche-intiaanien maailmaan valmistautuessaan elokuvarooliin, uutisoi The Sun -lehti verkkosivuillaan. Depp näyttelee Tonto-intiaania yksinäisestä ratsastajasta ja tämän apurista kertovassa elokuvassa The Lone Ranger, jonka ensi-ilta on Suomessa 3. heinäkuuta. METRO
VIIHDE
lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 27. kesäkuu 2013
Burleski on elämäntapa ”Tämä on työtä, mutta myös elämäntapa.” LouLou D’vil
Helsingissä asuva LouLou D’vil voitti burleskin arvostetuimman kilpailun.
muutaman kuukauden rupeaman vuodessa, mutta muuten leivän pöytään tuo burleski. Taiteilija suunnittelee kaikki esityksensä alusta loppuun asti itse, apua hän tarvitsee vain vaativimmissa ompelutöissä ja musiikin editoinnissa. – Inspiraatio voi tulla mistä vain: musiikista, elokuvis-
ALE -70% JOPA
Nyt!
KAIKKI MONTINI-KORUT
(12,99)
(7,99)
Nyt! 9
99
Nyt!
3,-
ta, kirjoista tai luonnosta. Yhdysvalloissa 1800-luvulla syntyneen burleskin voi määritellä monella tapaa. LouLou D’vilin mukaan tyylejä on yhtä paljon kuin esiintyjiäkin. Alkuperäiseen burleskiin kuului paljon parodiaa ja tuhmia lauluja – nyt burleskiesitys on tyypillisimmillään visuaalises-
ti näyttävä show, jossa naistaiteilija vähentää vaatteitaan musiikin tahtiin. Strippauksesta ei silti ole kyse, ja valtaosa yleisöstä koostuu kaikkialla maailmassa naisista. LouLou D’vilin tyylilaji on 1950-luvun Yhdysvalloissa syntynyt Bump’n’Grind. – Bump’n’Grind on raakaa seksuaalisuutta ja hyvin naisellista, kuitenkaan ylittämättä sitä hiuksenhienoa rajaa ja menemättä liian pornoksi. Taiteilija ei tahdo erottaa LouLoua omasta persoonastaan, muttei silti halua esiintyä julkisuudessa oikealla nimellään. – LouLou ei ole roolihahmo, mutta ehkä paranneltu versio itsestäni. Lavalla pystyn heittäytymään ja antamaan itsestäni ihan kaiken. Voittonsa jälkeen LouLou D’vil ei saa enää osallistua Miss Exotic World -kisaan. Seuraavaksi tavoitteekseen hän on asettanut oman, ”hemmetin ison” show’n Yhdysvaltoihin. Osa burleskilegendoista vähentää vaatteita lavalla vielä yli 60-vuotiaina. LouLou D’vil haaveilee yhtä pitkästä urasta. – Ne naiset ovat aivan mielettömiä. En ole koskaan tavannut yhtä energisiä ja iloisia ihmisiä. STT
Miss Exotic World 2013 •
TAUSTA. Nousi ensimmäistä kertaa burleskilavalle vuonna 2008.
•
TUKI. Lähipiiri tukee taiteilijaa, ja poikaystävä työskentelee sideshowesiintyjänä.
•
VOITTO. Palkittiin parhaana tulokkaana Miss Exotic World -kilpailussa jo
vuonna 2011. •
LOULOU. Syntynyt vuonna 1980 ja asuu Helsingissä.
•
NIMI. Työskentelee ajoittain myös graafisena suunnittelijana, ja haluaa pitää oikean nimensä salassa.
•
HAAVEENA. Oma iso show Yhdysvaltoihin.
Kuluttaja-lehti
( 379,99)
SEPPO SOLMELA/ILTA-SANOMAT
Burleski
Burleskimaailman näyttävin kruunu laskettiin vajaa kuukausi sitten suomalaiseen päähän. Tuolloin helsinkiläinen burleskitaiteilija LouLou D’vil (s. 1980) voitti Miss Exotic World 2013 -tittelin Las Vegasissa. Voiko LouLou D’viliä nyt siis tituleerata burleskin maailmanmestariksi? – Kyllä burleskin maailmassa varmasti voi. Kyseessä on maailman isoin, arvostetuin ja pisimpään olemassa ollut burleskikilpailu. Voitto on ollut isoin unelmani ikinä, taiteilija kertoo. LouLou D’vil palkittiin jo toissa vuonna samoissa kilpailuissa parhaan tulokkaan tittelillä. Viime vuonna menestystä ei sen sijaan tullut. – Tänä vuonna olin fiksumpi kuin viime vuonna – en siis suunnitellut kilpailuun kokonaan uutta numeroa. Hain kilpailuun Sex on Legs -numerolla, jota olen esittänyt jo kaksi vuotta ja joka on kaikkein suosituin esitykseni – se toimi. LouLou D’vil on burleskin ammattilainen, joka on jo muutaman vuoden ajan esiintynyt enemmän ulkomailla kuin Suomessa. Hän tekee graafisen suunnittelijan töitä
Nyt! 19999
Palkkasotilaaksi
VINTAGE REBEL’S STUDIO
Voitto kotiin. Suomalainen LouLou D’vil on tuore Miss Exotic World eli burleskin maailmanmestari.
ECO-DRIVE SUPER TITAN CHRONO
08
(16,99)
(7,99)
18K KULTAUS MADE IN FRANCE
Suomen ainoa vain kuluttaja-asioista kirjoittava puolueeton aikakauslehti ja kuluttajatiedon edelläkävijä.
Nyt
4,50 € 5,40 €
Peter Franzén.
Tähtien kanssa samaan elokuvaan
Näyttelijä Peter Franzén on kiinnitetty sivurooliin The Gunman -elokuvassa, jonka nimiroolissa näyttelee Sean Penn. Muita tähtiä ovat Javier Bardem ja Idris Elba. Franzénin mukaan elokuva on toimintadraama. Penn on elokuvassa yksityisarmeijan sotilas, jonka omat pettävät. Franzén näyttelee vastaavanlaista sotilasta, joka pestataan nitistämään päähenkilö. Franzén on jo osallistunut elokuvan harjoituksiin ja kuvaukset alkavat hänen osaltaan ensi viikolla. Kuvauspäiviä Franzénilla on kaikkiaan 17, mikä viittaa isohkoon rooliin. Kuvauspaikkoina toimivat Barcelona ja Lontoo. METRO Forbes-lehden valinta
Oprah Winfrey vaikutusvaltaisin
Yhdysvaltalainen Forbeslehti on valinnut tv-persoona Oprah Winfreyn maailman vaikutusvaltaisimmaksi julkkikseksi vuosittaisessa listauksessaan. Kakkoseksi lehti sijoitti poptähti Lady Gagan, kolmanneksi elokuvavaikuttaja Steven Spielbergin ja neljänneksi laulaja Beyoncen. Forbes on julkaissut julkkislistansa vuodesta 1999 asti. Winfrey on ollut mukana listalla jokaisena vuonna. Winfrey sai listan kärkipaikan viidettä kertaa. Viime vuonna ykkösenä oli laulaja Jennifer Lopez, joka putosi nyt sijalle 12. STT-REUTERS Helteen syy
Museo suljettiin Vantaalla
Vantaan taidemuseon näyttely on suljettu ennenaikaisesti. Sulkemisen syy löytyy säästä, sillä museon ilmastointilaitteiden teho ei riittänyt takaamaan teosten turvallisuutta. Taidemuseon pienen näyttelysalin osuus purettiin kesäkuussa samasta syystä. METRO
( 19,99)
1999 ( 39,99)
subi® -leivän ostajalle
Cookie kaupan päälle
1499 ( 29,99)
VOIMASSA 20.8.2013 ASTI NIIN KAUAN KUIN TUOTTEITA RIITTÄÄ. ITIS, HELSINKI - TRIO, LAHTI - WILLA, HYVINKÄÄ – VETURI, KUUSANKOSKI KULTATALO, TURKU - KOSKIKESKUS, TAMPERE - FORUM, JYVÄSKYLÄ MATKUS, KUOPIO - REVONTULI, ROVANIEMI.
in 13 va .20 .6 26
REGAL BANGLE
subway® Kontulankaari Kontulankaari 1 A 00940 Helsinki avoinna: ma-to 8-22, pe 8-23, la 10-23, su 10-22
WWW.FACEBOOK.COM/UROPENNSUOMI
Hyvin varustetuista lehtipisteistä.
Tarjous on voimassa rajoitetun ajan. Etua ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Yksi tarjous/asiakas. ©2013 Doctor’s Associates Inc. SUBWAY® is a registered trademark of Doctor’s Associates Inc.
LUKIJAT TEKSTIVIESTIT •Heka. Ei huoltomieskään saa mennä asuntoon ilmottamatta, eikä jaella avaimia toisten asuntoihin kelle tahansa. NIMETÖN •Hei Ovela. Et voisi pahemmin olla väärässä. Verenpaine mitataan siitä kädestä jossa on korkeampi verenpaine, jos kyseessä seuranta. Jos vain kertatarkistus, niin sitten voi olla vasen tai oikea. Itseltäni aina mitattu oikeasta. KOULUSSA OPPINUT •Olen ihmetellyt seuraavaa! Espoossa jotkut sosiaalityöntekijät/-ohjaajat kulkevat surutta nimilappunsa reilusti kaulassa roikkumassa kotikäynneillä niin, että asiakkaan ympäristössä kaikki saavat tietää kotikäynnistä. Tämä julkisella paikalla nimiläpyskän esilläolo jo vaitiolovelvollisuuden rikkomista kotikäynnin yhteydessä. Myös kodinhoitajista osa tekee samoin. Ok, että läpyskä mukana, mutta sen voi pitää ja täytyy olla käsilaukussa helpossa paikassa, josta se otetaan tarvittaessa esille neljän seinän sisällä ja laitetaan heti piiloon. Ei sitä tarvitse pihalla esitellä koko kylälle olevansa liikenteessä. Varoitin ystävää asiasta, kun sossumammat ottaneet hänet silmätikuksi, koska hän elää köyhyysrajan alapuolella reippaasti ja on sen vuoksi vaikeassa tilanteessa taloudellisesti. NIMETÖN •Niin hyville kuin pahoille rikkaille kuin köyhille menestyjille kuin syrjäytyneille koittaa joskus loppu älkäämme siis surko köyhä menettää vähiten. VÄHÄJÄRKINEN NERO
•Kiitos nimetön, vien asian eteenpäin. N57 •Pitikin kysyä, onko V ollut aikaisemmin venee$sä. NIMETÖN •Asuntoihin ei saa mennä ilman lupaa. Vain jos on äkillinen vesivahinko, tulipalo jne. mutta pitää jättää ilmoitus asukkaalle. Jos epäillään rikosta, vain poliisi saa mennä asuntoon. Huoltomies avaa vain oven. Ei tule asuntoon. NIMETÖN •Arvoisat perussuomalaiset, voisitteko ennen lomia selvittää liikaa perittyjen työeläkkeiden kohtalon, ansiotyössä käyvän sopeutumiseläke? NIMETÖN •Eiköhän olisi ollut tärkeämpää ensin opettaa korjaamaan homeongelmat pois, kuin lobata energiatodistus. Vastuuta energiatodistuksen antajille... Onko? NIMETÖN
•Kuka nyt perhettään enää Thaimaahan tai ylipäätään Kaakkois-Aasiaan vie, jos viiden tunnin lennon päässä on asiallisempiakin perhekohteita? No, riittäähän Kaukoitään miesturistejakin kylliksi. TURKISSA NAINENKIN ON ASIAKAS
•Snowdenille uusi henkilöllisyys ja sijoittaminen pääkaupunkiin Hesaan esim. yliopistopiireihin. KAVERIHAN ON SANKARI •Kelan asumistukien määrä on siis kasvanut, tuliko yllätyksenä? Olisiko asuntojen ja vuokrien kalleus syynä? Valtio on saatava kontrolloimaan asumisen hintoja. JUPPIS •Finavian matkustajatilaston mukaan Thaimaan suosio lomakohteena on romahtanut peräti 33 prosenttia ja Turkin noussut vastaavasti peräti 40 %. Matkailija tietääkin hyvin, kumpi näistä on perhekohde ja kumpi vain miehille suunnattu ostonaisten maa. PERHEEN KANSSA ANTALYAAN
•Mikäli Snowden on jo Suomessa, henkilöllisyys on vaihdettava. EI SAA KÄÄNNYTTÄÄ •Sikakalliit kämpät vahvistaa tilastoa, jonka mukaan mm. yksinhuoltajien asuntolainat on kaksinkertaistuneet ja elämisen jatkeeksi otetut pikavipit ovat myös tuplaantuneet. KARUA KIELTÄ
•Ajatella, miten immeisestä voi tulla täysin epäkurantti, tuhovoimien toiveita vai? Täysrehellisyys voi tappaa. NIMETÖN •Jos olenkin kastroitu naishomo? LISÄÄ TOTUUKSIA, PLEASE •Nim. kohta 50v! Taidat olla yksinäinen ja kyylä. Lasi seinässä, menepä ajamaan esim. ratikkaa ja hikoilet 8 tuntia topatulla penkillä. Muuta, jos häiritsee. Tai mene ruumiiliseen työhön, niin ei täällä tarvi valittaa. Minä käyn suihkussa koska vain.
nee nukkumaan hikisenä esim. työpäivän jälkeen, alkavat patjat haista. Kannatan siis kotisuihkua, jos se töistä puuttuu. ROSA MARIA
•Juhannuksena musta kissa Huopalahden aseman lähettyvillä pusikossa kyttäili pieniä lintuja, jotka etsivät poikasilleen ruokaa. Kissa kiinni. Lakikin sanoo niin. Edesvastuutonta. HAAGALAINEN
•Espoon bussista 147 rehellinen mies löysi sormuksen penkiltä. Hän vei sen naiskuljettajalle, joten omistaja voi kysellä sormuksensa perään. Kampista lähtö oli 21.01. SIVUSTA SEURANNUT
•Tyylikäs mies: Joka maassa on tyylikkäitä ja tyylittömiä sekä naisia että miehiä. Et voi tuolla lailla yleistää! Suomalainen tyylikäs, kaunis sekä huoliteltu nainen. NIMETÖN •Kohta 50: Menisitkö itse hikisenä työvuoron jälkeen sänkyysi nukkumaan? NYKYAJAN NUORI 51 V. •Tällä palstalla on näkynyt kommentteja Ylen kanavien heikosta tasosta. Miksi ette, rakkaat lähimmäiset, vaihtaisi laatukanavalle-Tv7:lle (kanavapaikka 65 kaapeliverkossa.) KANNATTAA VAIHTAA!!
•Lumikolle tiedoksi tältä aktivistilta, että miltä tuntuisi asua verkkohäkissä ja ihosta tehtäisiin vaikka kukkaroita? ROSA MARIA
•Haluan lehtien ym. ruokaohjeisiin puolukkapuuron ja ruispuolukkapuuron ohjeita, varsinkin lapsiperheille. Olivat ennen normitavaraa kodeissa. Maukasta ja ravitsevaa. Nyt ei äidit osaa tehdä. Voi voi. KOKKIKOULU KAIKILLE
•Psykologiystäväni väitti aikoinaan, ettei kuolemanviettiä ole seksuaalivietti sentään. NII AI SIT-
•Nimetön: Kirjoitit, että Korson Mikkolassa joillakin penskoilla on tapana leikata variksilta sulkia. Ilmoita nyt näistä vanhemmille ja eläinsuojeluun tuntomerkkeineen. Vanhemmat! Onko niitä sulkia näkynyt teidän pilteillä ja miten ojennatte jälkikasvuanne? VOI HYVÄNEN AIKA
TE? YKSNÄÄNE
EI PALJON JÄRKI LEIKKAA
•Päähäni on koodattu: kyllä yksin pärjää. Ja katin kontit. PALA-
•Ei se aiheuta mitään meteliä, jos suihkussa käy töiden jälkeen. Itse en halua mennä hikisenä ja likasena nukkumaan. Pakko painaa vuorotyötä, että saa vuokransa maksettua. Huomaan että on helppo elämä joillakin, kun on aikaa ihmetellä, miten ihmiset käy suihkussa. Voi elämä... VROTYÖLÄINEN
PUHT. NUKKUMAAN
NEN ONNEA MINULLEKIN!
•Hyvä ML. Ratikoissa ym. kulkuneuvoissa huomautan asioista, Jos muut matkustajat eivät huomaa antaa vaunu/invapaikkaa tarvitsevalle, sanon asiasta. ROSA MARIA
•Kohta 50:lle tiedoksi: Jos me-
•No niin... Alapään hiivoista
•Työrauhaa, häiritseminen ei aina ole tahallista. Itse liehun ja tunsin pistoksen. Kerro hänelle, että tarviit työrauhaa. Itken sitten kaikessa rauhassa. LIEHUJA
Tofuherkku tiellä pitää!
puhelinmyyntiä soita heti !! 044 7744 344 koulurauhaalehti.fi
•Tyylikäs mies: kysyit miksi suomalainen nainen ei huolehdi ulkonäöstään. Ihme ja kumma, kun muunmaalaiset miehet vierailullaan kehuvat suomalaisen naisen kauneutta. Kaupungille pukeudutaan käytännöllisesti. Bileisiin sitten satsataan parasta. En nyt sanoisi, että suomalainen nainen ulkonäössä ja tyylikkyydessä muille EU:n suurkaupungin sisarille häviää. PIDÄ VAIN TYYLIKÄS TYYLISI
•Kenenkään asuntoon ei saa mennä etukäteen ilmoittamatta, ei isännöitsijä eikä huoltomies! Kirjallinen ilmoitusvelvollisuus on huolto/tarkistus yms. käynneille aina kaksi viikkoa. Suuret remontit/muutostyöt tiedotettava puoli vuotta aiemmin. Hätätapauksessakin (vesivahinko jne.) on ovikelloa ensin soitettettava. Valitettavasti kotirauhaa rikotaan kuitenkin usein! TMP •Se on kuulemma tasa-arvoa, että Wahlrooskin saa maataloustukea 200000 euroa? Mies, jolle se on sama kun mulle yks euro taskunpohjalla. Ei ihme että maailma on kriisissä. Onkohan raja lähellä taas? SAIRASTA
•Miksi kerrostalot on rakennettu niin surkeasti ja hatarasti, että pelkkä suihkussakäynti häiritsee useita naapureita? GRYNDERIT VASTUUSEEN!
•Vuorotyö: jos oman kertomas mukaan teet aamu, ilta ja yötyötä. vp on! Et katso tällöin kelloa, kun käyt suihkussa. Käy pois, mutta ei sinne asumaan tartte jäädä vettä lotraamaan! Nykyään kerrostalot ei pahemmin ääntä eristä, joten miten olis 10 min. pikasuihku! Kaikkien on otettava toistensa kotirauha huomioon. SYNTYPERÄINEN STADILAINEN JA KERROSTALOASUJA
•Metsät täyttyy mustikoista. Joka vuosi jää iso osa poimimatta. Oiskohan nyt aika palkata romanit (Bulgaria/Romania) kaduilta poimimaan mustikoita? NIMETÖN •Hei kulta! Matkalla olen ja startattuna, sudis ok. RAKAS MATTISI
•Kaikki meni! Koko omaisuuteni syntymätodistusta myöten, kun realisoivat tietämättäni vuokrarästien takia. Kenellä on
kasvissyö jän gri lliherkku!
Hammaslääkäripäivystys 24/7 Mikonkatu 8 A, puh. 050 5527295
+ provisio
VAIKKA NAINEN
Luomutofu on
ILMAN PILLEREITÄ
10 €/tunti
on siirrytty kakka-asioihin. Pidetäänkö naisia tosiaankin niin tyhminä, etteivät osaa hoitaa edm. asioita?! Miehetkö aivan ongelmattomia?? KYLLÄ HOITUU,
Proteiinirikkaat luomutofut ovat ravinteikkaita makuelämyksiä, jotka kasvattavat lihaksia - eivät vatsaa!
Suomessa valmistetut tofut sopivat ihan sellaisenaan erinomaisesti grillattavaksi tai pannulla paistettavaksi. Maista - ja ihastu! VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri
Tällä kupongilla 27.-30.6.2013 Soya, Jalotofu:
Savustettu tai marinoitu tofu
2,99
säästösi 21 % 300 g (3,75) 9,97 /kg (12,50)
mun kalsarit? PELIKAANI •Muuan aamuisin ilmestyvän iltapäivälehden etusivulla: Hellettä koko Suomeen +30 astetta celsiusta. Takasivun 9 päivän kesäsääennusteessa ei ollut yhtään yli 29 asteen ennustetta. Ilmankos lehden hinta oli vain 1 e. LEHVÄ •Lukekaa hyvät ostajat ”ruis”leipäpakkauksista tuoteselostus!! Ruishan voi olla 100%:ta, mutta on sitten sitä ”muuta”... Eikö sitä osata leipoa wanhanajan ruisleipää – niin kuin ennen?! BISNESTÄKÖ TÄMÄKIN •Mikä taho veisi juopoilta koiran pois? Sydän vuotaa verta, kun saksanpaimenmix juoppojen jaloissa Kontulan ostarilla. KOIRALLE KOTI
•Pistää miettimään, vaaditaanko siivoojilta käytöstapoja työaikana? Näin tilanteen, jossa junasiivooja käveli ulkotilassa pullonkerääjän ohi ja nimitteli pummiksi. Huom! Kerääjä oli ulkona, ei junassa. Hän ei siis häirinnyt siivoojan työtä. Jos olisikin ollut sisällä, nimittely asiatonta. Asiat hoidetaan toisin, riippumatta siitä, mitä päässä liikkuu. Kaikkea ei sanota ääneen. NIMETÖN
09
ten yrittävät delegoida itselleen kuuluvat työt muille. OVELA •Nimetön: Henna Virkkunen pois pallilta, jota ei pysty hoitamaan. On typerän itsevarma ja koppava. DUNGA •Kohta 50, päivitä tietosi kerrostalon järjestyssäännöistä. Kyllä esim. vuorotyöstä tuleva voi ja saa käväistä suihkussa kellonajasta riippumatta, et kai itsekään mene likaisena puhtaisiin lakanoihin? Vai onko minulla oikeus vaatia täyshiljaisuutta taloon klo 9–17, koska nukun yövuoron jälkeen? Hiukan suvaitsevaisuutta! REBECCA, MYÖS KOHTA 50V
•Kohta50: Itse olen taloyhtiön jäsen. Meidän järjestyssäännöissä ei ole mitään suihkussakäyntikieltopykälää! Lukee häiritsevä toiminta kielletty klo 23–07 välisenä aikana. Suihkussa käydään, kun tarve on! Muuta maalle. KLO2 SUIHKUSSA KÄYVÄ Ristikon ratkaisu
•Marika Piristit maanantai aamuni. Katson jos nähdään :) TAPIO
•Pyytäkää suoraan Nallelta ja hänen Kokoomus-kavereilta rahat lastensairaalaan sen sijaan, että tuhlaatte rahaa mainoksiin, joilla yritätte saada rahaa köyhiltä joukkoliikenteen käyttäjiltä. NES •Lihavat naiset peitäkää käsivartenne älkää pukeutuko toppeihin. KAMALAA TYYLITONTÄ •Laiskat töitänsä luettelee, sit-
APUMIES, AMMATTIMIES, TORNINOSTURINKULJETTAJA Meillä on töitä heti! Täytä hakemus www.aaltovoima.fi tai soita Juuso: 0400-790 134 / Katja 0400-728 748
Kiinnostaako paintball-mittelö? Järjestämme ohjatut ryhmäpelit Sissos Arenalla ja Paintball Bunkkerissa. Esim.
stä hmä y r en eng ksi. h aus. 0 i/var i 1 maise l ponk y u k il in. 1 illa ong i pelaa sä muihin etuih p u ä k yks ttävis p. 010 38 77 880 diste Täll Ei yh Total-paketti 49€/hlö
Lue lisää ja lunasta etusi: www.paintballsissos.fi/metro2
paintballsissos.fi
NIGHTWISH KING DIAMOND TESTAMENT BOLT THROWER KREATOR ³ AMORPHIS + paljon muuta ENNAKKOLIPUT:
www.tiketti.fi alkaen 62,50€ www.lippu.fi alkaen 63,50€
28.-30.6.2013 SUVILAHTI, HELSINKI WWW.TUSKA-FESTIVAL.FI
www.metro.fi
HUPIKLUBI
lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 27. kesäkuu 2013
Helmiä sioille Stephan Pastis
10
10 kysymystä
varmistti vaa ettei se vienyt pöythoppeit.
520
1. Mikä on vuoden 2013 Sarjakuva-Finlandia-tunnustuspalkinnon saanut teos? 2. Mikä toimii mato-ongella ongittaessa tärpinilmaisimena? 3. Mikä on Etelä-Amerikan korkein vuori? 4. Mistä kaupungista mortadella-makkara on lähtöisin? 5. Kuinka pitkä Englannin ja Ranskan välillä sijaitseva Eurotunneli on? 6. Missä urheilulajissa Viktor Barna voitti viisi maailmanmestaruutta? 7. Kenen elokuvaohjaajan ateljeekoti Käpykolo oli? 8. Mikä yhtye levytti ensimmäisenä Paul Simonin kappaleen Mrs. Robinson? 9. Mitä kansainvälistä juhlapäivää Brysselissä vietettiin viime lauantaina? 10. Mikä toimii NHL-vahti Antti Niemen ensi kautta varten maalauttaman maskin teemana?
Sudoku
Tuplat Glenn McCoy
★★✩✩✩
JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi
Viime torstain ratkaisukoodi oli 72. 25 euroa voitti Antti Rautio.
Kamala luonto Jarkko Vehniäinen Mobiiliohjeet •
Ristikko
Ratkaisu sivulla 09
•
•
•
Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja HS Mesta -lehdessä. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä muutaman viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma News Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma News Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja teejuttu.fi-palveluun ladattuja kuvia. Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.metro.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 × 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.
Vastaukset kysymyksiin 1. Pikku Närhi -sarjakuva-albumi, 2. Koho, 3. Aconcagua, 4. Bolognasta, 5. 50 km, 6. Pöytätenniksessä, 7. Mikko Niskasen, 8. Simon & Garfunkel, 9. Kansainvälistä smurffipäivää, 10. Talvisota.
Julkaisija: Sanoma News Oy , Postiosoite: PL 75, 00089 Sanoma, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@hs.fi, Vt. päätoimittaja: Riikka Venäläinen, Esimies: Ismo Uusitupa, Varaesimies: Ari Hämäläinen, Uutistuottajat: (09) 122 4362 Pekka Joutlahti ja Ville Soininen Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.
TV TV1
21.05: Iskelmä-Suomi: Kaupungin valot
TV2
MTV3
20.00: Uusi päivä
11.00 Yle Uutiset. 11.05 Löytöretkiä luontoon. 11.35 Nykyajan ihmeet. 11.45 Lähdin Turkkiin. 12.30 Ruskean kastikkeen maa. 13.00 Saariston tyttö (S). 14.20 Arjen huimapäät: Luotsi. 14.30 A-studio. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 16.00 Avara luonto: Suuri kiertokulku. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).
11.00 Summeri (7). 11.30 Summeri (7). 12.00-12.24 Elefanttiprinsessa (7). 12.30 Uusi päivä (S). 13.00 Uusi päivä (S). 13.30 Elämäni eläimet: Bondi Beachin lääkäri. 13.55 Tartu Mikkiin. 14.45-15.24 Gilmoren tytöt (7). 15.30 Summeri (7). 16.00 #lovemilla: Vessanseinä. 16.01 Summeri (7). 16.30 Sohvasurffaajat: Kreikka- Ateenan kadut. 17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 18.16 Yle Uutiset sää. 18.20 Päivän kasvo. 18.30 Ruma Suomi. 7/8. Uudet tehtaat ovat rumia. Tammerkosken ympärille rakentui kaunis kansallismaisema. 19.00 Benidorm (12). Uusi 5.kausi alkaa 1/7. Solanassa odotellaan kuumeisesti uutta johtajaa, sillä Mateo ja Les ovat hukkua valitustulvaan. 19.50 Toinen minä: Anna Kortelainen. 7!2. Taidehistorioitsija Anna Kortelainen tuntee itsensä Neiti Etsiväksi. 20.00-20.22 Rakkaudesta puutarhaan. 8/12. Kuin tropiikissa ikään. Etelän eksotiikkaa puutarhaan luodaan oikeilla kasvivalinnoilla. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.05 Iskelmä-Suomi: Kaupungin valot. 4/10. Maaseutuhenkisen kaihon rinnalla iskelmä-Suomessa soi myös kaupungin syke. 22.05 Ulkolinja: Teollisuus hylkää Kiinan. Kiinan teollisuustyöläiset vaativat lisää palkkaa ja parannuksia työoloihin. 22.50 Yle Uutiset. 22.55-23.55 Seinää vasten (16). 4/6. Liamin tarina. Avioelämäänsä kyllästynyt taksikuski tapaa keikalla kiinnostavan naisen, jolle antaa käyntikorttinsa.
18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 Doctor Who (12). River Songin rakkaus. 18.50 Naurupalat (S). 19.00 Yle Uutiset alueeltasi. 19.07 Yle Uutiset. 19.20 Urheiluruutu. 19.30 Sohvasurffaajat: Libanon 1/2 Beirutin yö. Jalla jalla! Sohvasurffaajat suuntaavat Lähi-itään ja aloittavat matkan arabiosuuden Libanonin sykkivästä pääkaupungista Beirutista. 20.00 Uusi päivä (S). Osa 68: ”Ystävät voi valita, mutta sukua ei.” 20.30 Uusi päivä (S). Osa 69: ”Naisen arvaus on tarkempi kuin miehen varmuus.” Nannan ja Emmin ystävyys kokee kolauksen. 21.00 Solsidan – Onnea onkimassa (12). 7/10. Alex koskettaa vahingossa naispuolista potilastaan hammaslääkärin tuolissa. 21.20-21.43 Solsidan – Onnea onkimassa (12). 8/10. Fredde ja Mickan riitelevät paljon, ja lujittaakseen suhdettaan he lähtevät viettämään romanttista linnaviikonloppua. 21.50 Yle Uutiset. Mukana urheilu. 21.55-23.58 Jalkapallon Confederations Cup : Välierä 2. Fortaleza, Brasilia. 00.00 Doctor Who (12). Tohtorin joululahja. 01.00 Taivaan tulet (12). Osa 9/36: Mie,sie ja lampaanpie. 01.50-02.20 Taistelulentäjät.
Yle Fem 11.00 Gävledala. 11.07 Tvärsnytt. 11.14 Östnytt. 11.21 Västerbottensnytt. 11.30 Kulturnyheterna. 11.40 Novellfilm: Vatten. 12.10 Why poverty?. 13.10 Sidenvägen på 30 dagar. 13.55 Vem vet mest?. 14.25 Trädgårdsonsdag. 14.55 Soffsurfarna. 15.2516.10 Den andra sporten. 16.35 Majakan arvoitus (7). 17.05 Tätä on vanhemmuus. 17.25 Puutarhakeskiviikko. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Se pikkuinen Lotta (S). 18.30 Hiukkasmysteeri (7). 19.00 Tiettömän taipaleen takana. 19.30 Yle Nyheter TVnytt. 19.45 Näin Norjassa. 20.00 Elävä kulttuurimaisema. 20.30 Niklaksen keittiössä. 21.00 Osoite New York: West Village. 21.30 Elisabeth kohtaa: Boris Tadic. 22.00-23.30 Dok: Ingmar Bergmanin maailma. 00.15 Ak-
Nelonen
18.00: Suurin pudottaja
Sub
11
Teema
17.00: Matkaoppaat
18.30: Pelastajat
17.00: 70-luvun sekahaku
12.30-12.35 50 parasta ravintolaa. 14.05 Alueellinen sääennuste. 14.10 Middle (S). 14.40 30 Rock (7). 15.10 Pomo piilossa. 16.05 Riemuloma Kanarialla. 16.35 Salatut elämät (7). 17.05 Salatut elämät (7). 17.30 Salatut elämät (7).
11.10 LIVE: Tiedä ja Voita. 12.00 Onnea matkaan, Charlie! (7). 12.30 Onnea matkaan, Charlie! (7). 13.00 Waverly Placen velhot (7). 13.30 Eden. 14.00 Eden. 14.30 Juhlasuunnittelijat. 15.00 Himosiivoojat. 16.00 Tyyliä vai ei. 17.00 Matkaoppaat. 17.30 Dr. Phil.
11.00 Ostos-tv. 14.00 Tanssistudio. 14.55 Tanssien tähtiin. 15.55 Jamie Oliverin kotona. 16.25 Eastenders (S). 17.00 Lemmen viemää (7).
17.00 70-luvun sekahaku. 17.45-17.53 Kansallismaisemat: Snappertuna – Fagervik.
18.00 Suurin pudottaja. Vähemmän treeniä, montako kiloa? Kilpailu uutuuttaan kiiltelevästä Fordista päättyy liikuttavaan eleeseen, mutta pudottajien ei anneta unohtaa, mikä odottaa viikon lopussa. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.15 Tulosruutu. 19.25 Päivän sää. 19.30 Harjakaisen & Piisisen talkoot. 2. Kylpyhuone. Jorma Piisinen avaa tämän viikon jaksossa kylpyhuoneen homeisen lattian. 20.00 Suomen surkein kuski. Parkkihallin syövereissä. Onnistuvatko kuskit parkkeeraamaan auton kolaroimatta, pimeässä parkkihallissa? 21.00 Mentalist (12). Punainen lakkaus. Rikas, vanha nainen löydetään kodistaan tuhkaksi palaneena. Jane huomaa huoneesta merkkejä siitä, ettei kyseessä ollut tapaturma vaan tarkkaan harkittu murha. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 Ketonen & Myllyrinne. Osa 7. Virnuilua, kohtuuttomuutta, räiskimistä ja pikkuhousuja. 23.05 ELOKUVA Red Rock West (16). Jännityselokuva työttömästä nuoresta miehestä, joka hätäpäissään aikoo ryhtyä palkkamurhaajaksi ja ajelehtii tällöin kylmäveristen tappajien verkkoon. O: John Dahl. P: Nicolas Cage, Dennis Hopper, Lara Flynn Boyle. 00.55-01.55 V (12). Nukkuva jättiläinen.
18.30 Nelosen uutiset. 18.50 Nelosen sää. 19.00 Amerikan hauskimmat kotivideot. 19.30 Neljän tähden illallinen. Viikon viimeiselle illalliselle vieraat kotiinsa kutsuu Ristomatti Ratia. 20.00 Huvila & Huussi. Perinteikäs sukumökki remontoidaan täysin kolmelle sukupolvelle sopivaksi. 20.57 Keno. 21.00 Criminal Minds – FBI-tutkijat (16). Haavekuvia. Washingtonilaiseen sanomalehteen tuodaan kuva 1950-luvun tyyliin meikatusta naisesta. Seuraavana päivänä kuvan nainen löytyy surmattuna. 22.00 ELOKUVA Toimintatorstai: Road House – Kuuma kapakka (16). Patrick Swayze on vauhdikkaan toimintaelokuvan pääosassa yökerhojen ovimieslegenda Dalton, ammattikuntansa huippu, joka saa yllättävän toimeksiannon Missourin sydänmaiden pikkukaupungista. P: Patrick Swayze, Kelly Lynch, Sam Elliott. O: Rodwy Herrington. 00.20 Nelosen uutiset. 00.30 Nelosen sää. 00.35 Konttori (7). Arviointikäynti. 01.05 Breaking Bad (12). Kipupisteitä. SARJA JÄÄ TAUOLLE. 02.10 Californication (12). Posliinia peliin. 02.45 Californication (12). Juristeja, aseita ja rahaa. 03.20 Lost (16). Lopun alku. 04.15-04.50 Perhe on pahin. Iolatäti talossa.
tuellt. 00.38 Sydnytt. 00.45 Kulturnyheterna. 00.55 Antikmagasinet. 01.25 Cirkuskiosken. 01.50 Sommarlägret. 02.05 Pyjamasklubben. 02.30-03.00 Naturvetarens strövtåg: Fullt av myror.
Liv 11.00 Leila leipoo. 11.30 Lauran matkakuvia: Tukholma. 12.00 Ilme nuoremmaksi – Britannia. 12.30 Hulluna häämekkoihin Atlantassa. 13.00 Tuhluriprinsessat. 13.30 Amerikan venäläisnaiset. 14.00 Häähullut. 15.00 Luksusmammat. 15.30 Ilme nuoremmaksi – USA. 16.00 Sisustus uusiksi miehen tapaan – USA. 17.00 Häähullut. 17.55 Arvostele mun illallinen tunnissa. 19.00 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. 19.30 Neljän tähden talkoot. 20.00 Kaisa ja
puoli valtakuntaa. 21.00 Tanssin superäidit. 22.00 Laihduttamalla unelmahäät. 23.00 Neljän tähden talkoot. 23.30 Gigolot (12). 00.05 Miljonääriäidit Maria & Nina. 00.35 Liv D Sarja: Syöpöt. 01.35 Arvostele mun illallinen tunnissa. 02.40-05.00 Älypää-TV.
Jim 11.35 Maistuvimmat liikeideat. 12.30 Homma haltuun. 13.25 Pomo piilossa. 14.20 Ruotsin karmein koti. 15.15 Panttilainaamo. 16.10 Leijonan luola USA. 17.05 Maistuvimmat liikeideat. 18.00 Panttilainaamo. 19.00 Leijonan luola USA. 20.00 Vaihtokauppiaiden kuninkaat. 20.30 Poliisit (7). 21.00 JIM D: Muinaiset avaruusoliot (12). 22.00 Jim Grillisää. 22.05 Hyvät ja huonot uutiset. 23.05 Taksi. 23.35 Jim Grillisää. 23.40 Villit
18.00 Iholla. Jakso 12. Mieskaveri. Marketta on viimeistä päivää kesätyössään ja on aika muuttaa omaan kotiin. 18.30 Pelastajat (7). Kahden tytön reippaan toiminnan ansiosta veteen pudonnut mies saadaan pelastettua ajoissa. 19.00 Myytinmurtajat. Suuhygienia koetuksella. Jamie ja Adam testaavat, keräävätkö hammasharjat ulostebakteereja. Lisäksi he selvittävät, voiko soutuveneen perässä vesihiihtää. 20.00 Rillit huurussa (S). Porsaankyljysmäärittämättömyys. Sheldonin kaksoissisko Missy saapuu vierailulle. Missyn kauneudesta huumaantuneet Raj, Leonard ja Howard ryhtyvät neitokaisen kilpakosijoiksi. 20.30 Simpsonit (7). Valkokankaan viisikko. Lisa päättää tehdä perheestään dokumenttielokuvan, jonka myötä Simpsoneista tulee kyseenalaisia julkkiksia. 21.00 Muodin huipulle. (Tehtävä 2: Luo lemmikkikaupan tuotteista vaate!. Tehtävänä on eläimistyä niin että pystyy tekemään lemmikkikaupan tuotteista vaatteen. 22.00 C.S.I. Miami (16). Jos katse voisi tappaa. Veneen potkureihin muhjoutunut miesmalli löytyy vedestä ja CSI ryhtyy selvittämään salamyhkäistä murhajuonta. 23.00 C.S.I. Miami (16). Poliitikon murha. 23.55 Heroes (12). Huijauksen jalo taito. 00.55 Simpsonit (7). Kolmas lapsi. 01.25-02.20 Sokka irti Vegasissa! Tilttaavia tarjoilijoita.
nettivideot (12). 00.15 South Park (7). 00.45 Los Angelesin tatuointitarinat. 01.45 JIM D: Metsien miehet (7). 02.45 Ruotsalaiset pelastajat (7). 03.45-05.00 Älypää-TV.
Fox 11.05 Sonjan Puutarha. 11.30 Tanssi peppu pieneksi Extra. 11.55 Ally McBeal (S). 12.40 Grillimaisteri Hans Välimäki. 12.45 Supertehtaat: Guinness. 13.40 Rajasota. 14.30 Maailmanlopun odottajat. 15.20 Hetki ennen tuhoa: Tulipalo Lontoon metrossa. 16.10 Lentoturmatutkinta: Tappava palkinto. 17.05 Varastojen metsästäjät. 17.32 STT Uutiset. 17.35 Grillimaisteri Hans Välimäki. 17.40 Huutokaupan metsästäjät. 18.05 Wipeout Kesä. 19.00 Seiska News. 19.05 Ensisilmäyksellä (12). 20.00 Varastojen metsästäjät.
18.00 Pyhimys (12). Palkkatappaja. Pariisilaisen yökerhon omistajaa huijataan uskomaan, että joku on lähettänyt Pyhimyksen tappamaan hänet. Samainen mies tulee heidän tavatessaan palkanneeksi Simon Templarin surmaamaan Pyhimyksen. 18.50 Avaruuskansiot. Maapallo soveltuu täydellisesti elämälle. Maan lisäksi vain Europalla, Jupiterin kuulla, saattaisi olla elämää, bakteerien kaltaisia eliöitä jäisen kuoren alla olevassa meressä. 19.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). Verisiteitä. Natalinan veli ilmestyy kaupunkiin, sairaalan eteen hylätään loukkaantunut nainen ja kultasepältä on kadonnut kultaa. Liittyvätkö asiat toisiinsa? Karabinieerit joutuvat viihdyttämään toimittajaa. 20.00 Juhannusjuna 2012. Osa 9/10. Ii - Kemi. Ainutlaatuisen 13 tuntia kestäneen suoran lähetyksen tunnelmia Kemin rautatieaseman hilpeästä kansanjuhlasta aamukuuden jälkeen ja paljon muuta juhannushumua Ellan ja Iiron seurassa. 21.00 Tiededokumentti: Impotenssi. Erektiohäiriöt lisääntyvät maailmalla, onko impotenssista tulossa jo uusi pandemia? Elintasosairauksien lisäksi myös miesten arkipäivän elämässä kokemat suorituspaineet ja stressi heikentävät tutkitusti potenssia. 21.50 Avatarini ja minä (7). Second Life -virtuaalimaailma avaa uuden elämän tanskalaiselle dokumenttiohjaajalle. Samalla tosielämä alkaa hajota liitoksistaan. Lopulta dokumentista tulee fiktiota, ja portit laajempaan todellisuuteen aukeavat. 23.24-04.00 Teematieto.
20.30 Huutokaupan metsästäjät. 21.00 Ilman johtolankaa (16). 21.55 ELOKUVA Confetti (S). 23.40 Family Guy. 00.05 American Dad. 00.30 ELOKUVA Boys Don’t Cry. 02.35 Nolot vartalot. 03.25 Tanssi peppu pieneksi Extra. 03.50-04.15 Ari ja Kirsi: Kotirempat.
TV5 11.00 Best Direct. 12.25 SOS Länsirannikko. 13.20 SOS Länsirannikko. 14.10 Hale ja Pace – hauskat pojat. 14.40 Tarzan. 15.05 Matlock. 16.00 Kolmas kivi auringosta. 17.00 Pulmuset. 18.00 Tallinna. 19.00 Las Vegas. 20.00 C.S.I. 21.00 ELOKUVA Zorron naamio. 23.35 5D: En halua vanhentua. 00.30 Täältä tulee Honey Boo Boo. 01.00 ELOKUVA Gridiron Gang. 03.15 Glamourelämää Essexissä. 03.45 Jersey Shore. 04.35-05.43 5D: Elämäni lautana.