MESOAMINEN PUNKROCKIN PALUUSTA OLI TEEMU BERGMANILLE YLLÄTYS PÄÄ KII MIETTII SYKSYLLÄ TULEVAISUUTTAAN.
HELSINKI
N:o 137 | 15. vuosikerta
SIVU 11
Torstai 1. elokuuta 2013 www.metro.fi | facebook.com/metrolehti | Twitter: metro_fi
Sää: +18°
Holtiton kaljakellunta pelottaa viranomaisia
Taas tuhansia. Keravanjoki täyttyy taas ensi lauantaina kumiveneistä, kun tuhannet kaljakellujat suuntaavat vesille. Onnettomuusuhka. Pelastusviranomaiset pitävät vain ajan kysymyksenä, milloin ilman järjestäjää oleva tapahtuma vaatii ensimmäisen uhrinsa. Hervoton sotku. Kaljakellunta aiheuttaa myös isot kustannukset, sillä siivouskulut nousevat yli 20 000 euron. SIVU 04 Lukijan kuva
LUKIJAN KUVA
100 euroa
Jokereista tulee räväkän oransseja Itäkeskuksen ja Westendin väliä kulkevan Jokeri-linja 550:n bussit muuttuvat räväkän oransseiksi syyskauden alkaessa 12. elokuuta. SIVU 06
Suurremontti loppusuoralla Helsingin messukeskuksen elokuussa valmistuva 10 miljoonan euron remontti tuo keskukseen muun muassa lisää ravintolapaikkoja. SIVU 02
Cannesissa jälleen ryöstö
KOHUKOULU NURIN
Kumpulassa oleva rakennus puretaan viikossa SIVU 06
Vesivahingoista kärsineen Kumpulan koulun purku alkoi tällä viikolla. Käpylän peruskoulun Limingantien sivutoimipisteessä oli huhtikuussa 33 oppilasta, kun koulu suljettiin.
Ranskan Cannesissa tehtiin taas iso arvoryöstö, kun kaksi aseistettua miestä hyökkäsi kelloliikkeeseen. SIVU 07
Kimiä viedään nyt Ferrarille Ferrari on liittynyt Kimi Räikkösen ensi kaudeksi riveihinsä haluavien F1-tallien joukkoon. SIVU 09
1
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 1. elokuu 2013
DSIGN VERTTI KIVI & CO.
Hotellin lastenaltaassa
Uloste ehkä syynä vatsatautitapauksiin Turkkilaishotellin vatsatautitapausten syyksi epäillään lastenaltaassa ollutta ulostetta, kertoo Ruotsin uutistoimisto TT. Finnmatkat vahvistaa STT:lle, että ulosteen uskotaan aiheuttaneen sairastumiset. – Lopullinen syy sairastumisille ei ole vielä paljastunut, mutta tämä on vahvin epäilymme, toteaa tiedottaja Salla Salo. Mahdollisia korvauksia esimerkiksi sairaalakäynneistä voi Salon mukaan kysellä vakuutusyhtiöistä. Lähes 40 lasta sairastui sunnuntaina ripuliin ja oksennustautiin Alanyan lomakohteessa sijaitsevassa Pascha Bay -hotellissa. Suurin osa sairastuneista lapsista oli ruotsalaisia. Joukossa oli myös yksi suomalaislapsi. STT-TT
UUTISET
Havainnekuva näyttää, millainen Messukeskuksen Galleria on remontin valmistuttua.
Messukeskuksen ilme kohenee miljoonilla Määrä laski neljällä
Kaatolupa 132 karhulle Maa- ja metsätalousministeriö on lisännyt karhunkaatolupia erityisesti Keski-Suomeen sekä Etelä- ja Keskipohjanmaalle. Keski-Suomessa saa kaataa 16 karhua, mikä on 9 enemmän kuin viime vuonna. Etelä- ja Keskipohjanmaalla lupien määrää nousi kahdesta seitsemään. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksen mukaan tällä metsästyskaudella saa kaataa 132 karhua. Kokonaismäärä on neljä vähemmän kuin viime vuonna. Yksittäisistä kaatoluvista päättävät alueelliset riistakeskukset. Karhun metsästysaika alkaa 20. elokuuta ja päättyy lokakuun lopussa. STT
02
10 miljoonan remontti. Messukeskus avautuu kävijöille kesän jälkeen täysin uudistettuna.
Vuonna 1975 rakennetussa Helsingin Messukeskuksessa on valmistumassa suurremontti, joka maksaa noin kymmenen miljoonaa euroa. – Kyseessä on Messukeskuksen tähän asti suurin sisäsaneeraustyö, kertoo Suomen Messujen viestintäpäällikkö Tarja Gordienko. Remontti alkoi huhtikuussa, ja sitä on tehty näyttelyaikojen ulkopuolella, pääosin kesäkuukausina. Uusitut tilat ovat valmiit, kun syksyn ensimmäiset messut, kodinsisustus- ja lahjatavaraalan Forma-messut aukeavat 23. elokuuta. Remontissa Messukeskuksen Galleria, eli messuhallien välinen käytävä, jossa on kioskeja ja ruokapaikkoja, uusitaan kokonaan.
Uudistuksesta vastaa suunnittelutoimisto dSign Vertti Kivi & Co., joka on suunnitellut muun muassa Viking Grace -laivan sisustuksen. – Galleriasta tehdään viihtyisämpi. Tilaan, joka oli aikaisemmin avoin, tulee pieniä ravintolamiljöitä, Gordienko kertoo. Myös ravintoloiden tarjonta menee uusiksi. Ravintoloiden ja kahviloiden määrä nousee 17:stä kahteenkymmeneen. Asiakaspaikkoja on 4 000, parisataa aiempaa enemmän. – Valikoima on aiempaa
monipuolisempi ja erityyppisesti profiloitu. Meillä on todella erilaisia kävijöitä: välillä on talo täynnä rekkamiehiä, välillä muodista kiinnostuneita naisia, Gordienko kertoo. Ravintolapisteitä on viinin maistelusta olueen ja makkaraan, salaateista kotiruoka-annoksiin, erikoiskahveista leivonnaisiin. Yksi uutuuksista on ruokaravintola, jonka menu muuntuu kulloinkin Messukeskuksessa käynnissä olevan tapahtuman mukana. Muita uudistuksia ovat
Messujen historia •
PASILAAN. Messukeskus valmistui Pasilaan vuonna 1975. Hallit vihki Venemessujen avajaisissa käyttöön tasavallan presidentti Urho Kekkonen.
•
KISAHALLI. Aiempi messuhalli valmistui Mannerheimintielle vuonna 1935. Nykyisin rakennus tunnetaan Töölön Kisahallina.
•
ENSIMMÄISET MESSUT. Helsingin ensimmäiset messut pidettiin Johanneksen kentällä vuonna 1920. Messuilla oli kävijöitä yli 120 000, kun koko kaupungissa oli vain 150 000 asukasta. Avajaisissa orkesterin tahtipuikkoa heilutti Jean Sibelius. Lähde: Suomen Messut
Pieniä miljöitä
”Galleriasta tehdään viihtyisämpi. Tilaan, joka oli aikaisemmin avoin, tulee pieniä ravintolamiljöitä.” Viestintäpäällikkö Tarja Gordienko
pysäköintitalon puoleisen pohjoisen sisäänkäynnin laajentaminen ja sisääntuloaulan kassapisteiden uusiminen. Kongressisiiven puolella uudistetaan aulatilat ja pääkokoussali. Näkövammaiset hyötyvät Messukeskuksen opasteiden uudistuksesta. Myös esteettömyys paranee, kun Galleriaan tulee lisää liukuportaita sekä uusi hissi. Lisäksi Suomen Messut saa uuden yritysilmeen. Edellisen kerran messujen visuaalinen ilme uusittiin vuosituhannen vaihteessa.
TUULA TOIVIO
tuula.toivio@hs.fi
Yötön yö ohi
Aurinko laskee taas koko maassa
Aurinko laskee jälleen pohjoisimmassa Lapissa. Ilmatieteen laitoksen mukaan yöttömät yöt päättyivät virallisesti maanantaina Utsjoen Nuorgamissa. Nuorgamissa keskiyön aurinko paistoi 16. toukokuuta lähtien. Ilmatieteen laitoksen mukaan tähtitieteellinen kesä alkoi juhannuksen tienoilla 21. kesäkuuta. Se päättyy syyspäivän tasaukseen 21. syyskuuta. Tuolloin päivä ja yö ovat yhtä pitkät. STT Menehtyivät sairaalassa
Kaksi kuoli hirvikolarissa
Kaksi hirvikolarissa loukkaantunutta on menehtynyt vammoihinsa sairaalassa. Kolari sattui viime lauantaina puolen yön aikaan Porin Ahlaisissa. Kuljettajan takana istunut noormarkkulainen 39-vuotias mies ja autoa kuljettanut nainen menehtyivät Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Autossa oli lisäksi kaksi muuta matkustajaa, mutta he selvisivät lievillä vammoilla. STT
Päivän kysymys Pitäisikö kaljakellunta kieltää?
Tänään 15:00 21:00
Huomenna 2. elokuuta 3:00 9:00 15:00
LUKIJAN KUVA 21:00
Olisiko Jokerit pitänyt pudottaa SM-liigasta?
euroa
+19 +17 +21 +21
+18 +19 +15 +17 +22 +22 4:58
21:53
60% KYLLÄ
+28
+23
+32
+17
3
+23 8
+18
+15 +17 6
5
+30 +26 +34
+33
Pukki sotalaivaa vastassa
+22
+20
+16
+26
+33
+35
+21
+22
+24 +28
+31
+20
2
+21
2
+25
+22
+16
Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa omakaupunki.fi.
+22
+19
+20
40% EI
20
+23
+12
Edellinen kysymys
5
+27 +17 +27 +30 +32 +32 +41 +33 +37 +26
+34 +30 +24 +25 +12 +23 +24 +30 +23 +27
Japanin puolustusvoimien koulutuslaivueen lippulaiva JDS Kashima rantautui keskiviikkoaamuna Helsingin Katajanokalle. Laivaa oli rannalla vastaanottamassa tuttu punanuttu, joulupukki. Alus saapui Suomeen tiistaina. Yleisö pääsee tutustumaan JDS Kashimaan perjantaina kello 12–15. Japanin laivasto vierailee ensimmäistä kertaa Suomessa. Samaan aikaan Suomeen saapui myös Japanin puolustusministeri Itsunori Onodera. METRO
SANO EI PAKKOJÄSENYYKSILLE! Tänään ja huomenna 10 kerran ostajalle 10 lisäkäyntiä
- 30%
Eniten vaihtoehtoja
www.motivus.fi Adlon Center Ruoholahti Stockmannilla
Runeberginkatu 44 Simonkatu 9 Itämerenkatu 21 Aleksanterinkatu 52 b, 7. krs
puh. 4153 3540 puh. 4153 3500 puh. 4153 3530 puh. 4153 3560
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 1. elokuu 2013
www.metro.fi
04
LUKIJAN KUVA
50
Kesän tunnit jatkuvat koko elokuun!
euroa
Tule tutustumaan huikeaan tarjontaan! Tällä kupongilla sinulle 1 ilmainen tunti 5.-15.8. Syyskausi alkaa 2.9. Ennakkoale 8.8. asti!
www.etnofitness.com
Sörnäinen, Helsinki 045-6363452
TULE TEKEMÄÄN LÖYTÖJÄ! VALIKoImAssA NäyTTELyKAppALEITA jA poIsTomALLEjA. TERVETULoA! LöydäT mEIdäT myös FAcEbooKIsTA.
AITTA Vellamonkatu 30, 00550 Helsinki ma—pe 11—19 la 10—15 ARTEK.FI facebook: @Artek Aitta
TV:stä tuttu Liikasen Eki:
Krampit, suonenvedot, lihasten kipeytyminen ja jäykkyys haittasivat ennen työtäni ja vapaa-aikaani. Huonosti nukuttujen öiden jälkeen en meinannut päästä aamuisin ylös sängystä. Iltaa kohti ongelmat tuntuivat vielä pahenevan entisestään. Erityisesti jalat, selkä ja niska-hartiaseutu olivat koetuksella. Kokeilin lähes kaikkea, mutta mikään ei tuntunut auttavan.
Sitraattimagnesiumia sen olla pitää Kuulin, että Diasporal Magnesium on erilainen kuin tavalliset magnesiumvalmisteet, koska siinä magnesium on sitraattimuodossa. Väittivät, että se imeytyy Ekillä on taas lihakset paremmin ja vaikuttaa pidempään kuin kunnossa ja hymy herkässä. tavalliset valmisteet. Pakko se on uskoa, kun on itse todennut.
Suonenvetoja? Levottomat jalat?
Kaljakelluntaan taas tuhansia osallistujia Kallista sotkua. Tapahtuman siivouskustannukset nousevat yli 20 000 euron. Laskun maksavat Vantaa ja Helsinki.
Ilmoitus
Lihasvaivani katosivat – Diasporal-magnesium auttoi
KramPpeja?
Vuodesta 1997 lähtien järjestetty kaljakellunta on kerännyt kauniilla säällä jopa 10 000 osallistujaa. Kuva on viime vuodelta.
Lasillinen joka ilta Nyt pysyn taas liikkeessä aamusta iltaan. Lasillinen Diasporal Magnesiumia, ja keikkakesäkin menee entiseen malliin. Ostan Diasporalit apteekista, luontaistuotekaupasta, urheilukaupasta, tavaratalosta tai päivittäistavarakaupasta.
Kumiveneet täyttävät Keravanjoen lauantaina. Kaljakelluntaan oli keskiviikkoiltaan mennessä ilmoittautunut Facebookissa noin 2 200 ihmistä. Todellinen osallistujamäärä voi olla moninkertainen. Lähtö on Tikkurilassa Heurekan kohdalla, ja kelluntareitti päättyy tänä vuonna Kirkonkylän padolle. Tapahtumalla ei ole virallista järjestäjää eikä lupia, eikä kukaan vastaa sen siisteydestä tai turvallisuudesta. Kellujien jälkeensä jättämä roskamäärä on aiheuttanut
närää. Asukkaita on häirinnyt myös piha-alueiden käyttäminen vessoina. – Sotku on hervoton, jos edellisvuosiin on uskominen, sanoo viherkunnossapitopäällikkö Pirjo Kosonen Vantaan kaupungilta. – Vantaa ja Helsinki ovat varautuneet jonkin verran siivoamaan. Kahdeksan roskalavan ja pitkälle ensi viikkoon jatkuvan siivouksen yhteiskustannukset nousevat yli 20 000 euron. Aiempina vuosina siivoukseen ovat osallistuneet myös vapaaehtoiset. – Heitä on ollut melko vähän, Kosonen toteaa. Nytkin Facebookissa kooTuhoisa yhdistelmä
”Vesillä olo ja alkoholi eivät sovi yhteen.” Apulaispelastusjohtaja Jorma Alho
taan siivousryhmää, ja paikalle toivotaan aiempaa enemmän vapaaehtoisia. Tähän asti kelluntatapahtuma on sujunut ilman suuria onnettomuuksia. Loukkaantumisia on toki sattunut. – Läheltä piti -tilanteita on ollut useita, kun hypitään sillalta alas. On vain ajan kysymys, koska joku hukkuu virtaavaan veteen, joka on sameaa, sanoo apulaispelastusjohtaja Jorma Alho Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta. Alho toivoo, että ihmiset eivät osallistuisi tapahtumaan, ennen kuin sille saadaan virallinen järjestäjä, joka vastaa turvallisuudesta. – Jos on pakko osallistua, tulisi tiedostaa, että osallistuminen tapahtuu omalla vastuulla, Alho sanoo. Pelastuslaitos on siistinyt Keravanjokea suurimmista romuista kesän aikana. – Sateiden ja virtaavan ve-
Kaljakellunta sai seuraajia •
PIENEMPIÄ TAPAHTUMIA. Pääkaupunkiseudun kaljakellunta on saanut imitoijia eri puolilla Suomea. Jyväskylässä kelluttiin heinäkuun puolivälissä Palokanjokea pitkin. Kaljakellunta on lauantaina myös Valkealassa.
den johdosta ei ole kuitenkaan mitään takeita siitä, mitä joessa on, Alho kertoo. Kaljakellunta järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1997. Osallistujamäärä on vaihdellut sään mukaan. – Kahden edellisen vuoden osallistujamäärien perusteella kellujia on kauniin sään sattuessa 5 000–10 000, Pirjo Kosonen sanoo.
TUULA TOIVIO
tuula.toivio@hs.fi
Meijeristä löytyi huumeviljelmä
Etelä-Pohjanmaan poliisi löysi tiistaina Jalasjärveltä laajan kannabisviljelmän. Vanhasta meijeristä takavarikoitiin 74 kookasta kannabiskasvia. Lisäksi löytyi jonkin verran valmista marihuanaa.
Rikosylikomisario Urpo Lintala pitää löytöä poikkeuksellisen mittavana. – Viljelmiä on viime vuosina löytynyt tasaiseen tahtiin, mutta näin suurta ei aiemmin ole tullut vastaan.
Tapauksen johdosta on pidätetty kaksi miestä. Meijeristä poliisi tavoitti 24-vuotiaan espoolaismiehen. Toinen, 43-vuotias helsinkiläismies tavoitettiin myöhemmin Helsingistä.
Poliisin tämän hetkisten tietojen mukaan espoolaismiehellä on jonkinlainen omistussuhde meijeriin, mutta sen laatu on vielä epäselvä. Juttua tutkitaan törkeänä huumausainerikoksena. STT
Kananpojan paistijauheliha 400 g 4,98/kg Suomi
Pizzat 200 g 4,95/kg
0
99
4 kpl 480 g, 10,31/kg Suomi
Seasam Food kiinalaisia rapuja pakaste 16-22 kpl 1 kg
0
19
280-330 g 4,25-3,61/kg
0
1l
Hinnat ovat voimassa kaikissa Alepoissa 27.8. asti, ellei toisin mainita. Alepa Minin valikoimissa ei välttämättä ole kaikkia tuotteita saatavilla.
Remontissa ovat: ( Alepa Sitratori 29.7.>, Alepa Caloniuksenkatu 31.7.> ja Alepa Puistola 5.8.> )
BONUS JOPA 5 %
ma-la 7-22 su 10-22
Asematunneli
a s ti
a 5.8 .
Suomi Kesäperunapussi pesty 2 kg 0,50/kg
im
a
a ss
ma
0
99
5. 8 . a s ti
Suomi Kruunutilli 250 g 5,56/kg
1
39
Vitalinea jogurttijuomat
0
99
89 330 g 2,70/kg
2
79
Alepat muut
as
m sa
Novelle kivennäisvesi
Appelsiinitäysmehu
ma-la 7-23, su 10-23
7
99
im
Ruispalat 6 kpl
Paahtoleivät
1
4
95
Vo
1
99
Porsaan fileepihvi grillimarinadissa
Vo
alepa.fi
Elokuun eväät Alepasta!
55
1,5 l 1,43/l sis. 2,15 + pantti 0,40
toimituskulut
690
Alk.
ruokakauppasi netissä
alepa.fi/kauppakassi
Alepa nyt myös Facebookissa
facebook.com/alepaan
ma-su 6-24
24 h
ABC Ilola
Eliel, Herttoniemi, Hämeentie, Lentoasema, Mannerheimintie 102, Tuomarinkylä, ABC Hyvinkää, ABC Nihtisilta ja Alepa Mini Mechelininkatu
ABC Vuosaaren Satama
390 ml 2,54/l
MAKSA S-ETUKORTILLA, SAAT MAKSUTAPAETUA 0,5 %
naapuri, jonka tunnet nimestä. HOK-ELANTO.FI
www.metro.fi
20 euroa
Jokeri-linjalle. Oranssit bussit tulevat liikenteeseen 12. elokuuta.
Kumpulan koulun purkaminen aloitettiin tiistaina.
Purku. Kumpulan koulu mahtuu jätelavoille
Jätteet lajitellaan •
KAIVINKONE PURKAA. Koulun purkaa yksi lajittelukouralla varustettu kaivinkone, joka erottelee erikseen metallin, isot puut ja sekajätteen. Kaksiluokkainen parakkikoulu mahtuu noin 15 jätelavalle. Lavat kuljetetaan lajittelukeskukseen Espoon Juvanmalmille.
06
Uudet bussit tuovat väriä seutulinjalle
LUKIJAN KUVA
Kumpulan koulua eli Käpylän peruskoulun sivutoimipistettä puretaan parhaillaan. Koulun purkutyöt pääsivät keskiviikkona täyteen vauhtiin. Työt alkoivat jo tiistaina, mutta silloin työmiehet purkivat lähinnä sisätiloja. Valmista tulee ensi viikon aikana, lupaa työnjohtaja Jari Sulin Delete Kierrätys- ja Purkupalvelut Oy:stä. Huonokuntoinen koulurakennus suljettiin viime ke-
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 1. elokuu 2013
väänä. Kun koulutalo suljettiin, alaluokkalaisten lasten vanhemmat vastustivat päätöstä voimakkaasti. Sen vuoksi koulun 33:sta ykkös- ja kakkosluokkalaisesta 25 meni jopa lakkoon. Rakennus on kärsinyt vesivahingoista vuosia ja Helsingin ympäristökeskus piti sitä terveydelle haitallisena. Koululaisten vanhempien mukaan yksikään lapsi ei kuitenkaan kärsinyt oireista, vaikka koululaisten joukossa oli astmaatikkoja ja homeelle herkistyneitä. Lakkauttamisen jälkeen Kumpulan koulun lapset siirtyivät Käpylän peruskoulun pääkoululle. Vanhemmat vastustivat lakkautusta muun muassa siksi, että pienten koululaisten koulumatka piteni. Vanhemmat pitävät uutta koulumatkaa vaarallisena, koska lasten täytyy ylittää vilkas Koskelantie. METRO
LUKIJAN KUVA
50 euroa
Helsingin ja Espoon välinen seutuliikenne saa pian uutta väriä. Räväkän oranssit bussit rullaavat Westendinasemalta Itäkeskukseen kulkevalle Jokeri-linja 550:lle maanantaina 12. elokuuta. Helsingin Bussiliikenne Oy (Helb) voitti kilpailutuksen vilkkaan poikittaisliikennelinjan ajamisesta viime kesänä. Linjan liikennöitsijänä viime vuodet ollut Nobina siirtyy sivuun, kun Helbin uudet bussit pääsevät liikenteeseen. Helbin työvuorosuunnittelija Jari Liukkunen kertoo, että 37 bussia odottaa Avorahastus •
•
KOKEILU. Helsingin Bussiliikenne on ilmoittanut, että Jokeri-linjalla tullaan kokeilemaan avorahastusta. LISÄÄ MAHDOLLISUUKSIA. Tällöin bussiin voi nousta muistakin ovista kuin etuovesta.
Valko-oranssit bussit seisovat rivissä Ruskeasuon varikolla.
tositoimia Ruskeasuon varikolla Helsingissä. Scanian toimittamiin kulkupeleihin tehdään vielä viimeisiä hienosäätöjä ennen kuin matkustajat pääsevät kyytiin. – Koeajot ovat käynnissä, joten busseja näkyy kyllä jo tyhjänä liikenteessä, Liukku-
nen kertoo. Kaikista uusista Jokeri-telibusseista löytyy ilmastointi, ja lastenvaunupaikkoja niihin on mahdutettu kolme. Helb myös mainostaa ”bussien hymyilevän sympaattisesti”, mikä viittaa
keulan muotoiluun. HSL-alueen syysliikenne alkaa samana päivänä kuin oranssien bussien liikennöinti.
JUHO JOKINEN
juho.jokinen@hs.fi
Huijareita. Seurue vei autoilijalta 400 euroa Usean ihmisen seurue onnistui huijaamaan 400 euroa Lahdenväylää ajaneelta autoilijalta Helsingissä. Seurue, johon kuului kaksi miestä, nainen ja yksi lapsi, pysäytti autoilijan Kehä I:n kohdalla tiistaina kello 14.10. Pysäyttäjät kertoivat englanniksi olevansa matkalla Ouluun sairaalassa olevan isänsä luo, mutta heillä ei ole rahaa eikä bensiiniä. He tarjosivat pysäytetylle autoilijalle
KAMPANJA JATKUU!
vastineeksi tai pantiksi kultaisiksi väittämiään sormuksia. Pysäytetyn ja pysäyttäjien välille syntyi sopimus ja pysäyttäjä antoi seurueelle 400 euroa. Pian hän kuitenkin huomasi, että rahaa vastaan saadut sormukset ja rannerengas olivat vähäarvoisia. Seurue oli liikkeellä mustalla BMW:llä. Sen rekisteritunnuksen maatunnuksena oli Ranskan F-kirjain. Poliisi tutkii asiaa petoksena. METRO Kajakki nurin Kilpisjärvellä
Syysuutuudet! Percale- ja satiinipussilakanasettejä
SilmälaSit + kokonaisvaltainen näöntutkimus yhteensä
29€
Kokonaisvaltainen näöntutkimus kaikista Specsavers Optikko -liikkeistä. HELSINKI FORUM: Kauppakeskus Forum, Mannerheimintie 20, puh. 09 348 9222. Avoinna ma-pe 9-21, la 9-18, su 12-18 HELSINKI ITÄKESKUS: Kauppakeskus Itäkeskus, Pasaasi 1. krs, Itäkatu 1-5, puh. 020 745 1530. Avoinna ma-pe 9-20, la 9-18, su 12-18 Katso muut Specsavers liikkeet: www.specsavers.fi
29.95
(norm.44.95)
Keskilämminkuitupeite
49.95
(norm. 69.95)
020 -alkuisiin puhelinnumeroihin lankaliittymästä soitettaessa hinta 8,21 snt/puhelu + 5,9 snt/min. Matkapuhelinliittymästä soitettaessa 8,21 snt/puhelu + 16,9 snt/min.
Ostaessasi optikon kokonaisvaltaisen näöntutkimuksen (arvo 29€) saat kaupan päälle yksitehosilmälasit vakiolinssein (1.5.) hintaluokasta 29€. Kokonaisvaltainen näöntutkimus sisältää myös silmänpohjakuvauksen. Tarjous on voimassa toistaiseksi. Silmänpohjakuvaus suoritetaan ensimmäisen käynnin yhteydessä ja myöhemmin tarvittaessa. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. ©2013 Specsavers Optical Group. Kaikki oikeudet pidätetään.
Tarjoukset ovat voimassa 21.8.2013 saakka niin kauan kuin tavaraa riittää. Valikoima vaihtelee myymälöittäin. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin tai kuponkeihin. Löydä lähin myymäläsi osoitteesta www.hemtex.fi. Olemme myös Facebookissa.
Kaksi ihmistä pelastettiin vesitasolla Kaksi ihmistä pelastettiin vesitasolla Kilpisjärveltä Enontekiöltä keskiviikkoiltapäivänä. Lapin pelastuslaitoksen mukaan mies ja nainet olivat liikkeellä kajakeilla, kun mies joutui kovassa aallokossa veden varaan. Naisen kajakki ei kaatunut, joten hän sai hälytettyä apua. Samanaikaisesti ilmassa oli alueella toimivan yrityksen vesitaso, joten paikallinen vapaapalokunta pyysi pilotilta apua etsintään. Päivystävä palomestari Esa Tapojärvi kertoo, että vesitason avulla henkilöt löydettiin nopeasti ja heidät poimittiin sillä kyytiin. Miehellä oli päällään kelluntaliivit, ja nainen auttoi miestä pysymään pinnalla. Tapojärven mukaan molemmat olivat todella uupuneita onnettomuuden jälkeen. STT
UUTISET
Jäämeren kuningas rikastuttaa ravustajia
Egypti
Mursi-protestit hajotetaan
Egyptin hallitus antoi keskiviikkona poliisille käskyn hajottaa syrjäytettyä presidenttiä Mohamed Mursia tukevat protestit. Viranomaiset kertoivat myös, että Muslimiveljeskunnan johtaja Mohammed Badie ja kaksi muuta veljeskunnan jäsentä joutuvat oikeuteen syytettynä väkivaltaan yllyttämisestä. Muslimiveljeskunta kertoi jatkavansa protesteja ilmoituksesta huolimatta. STT-AFP-REUTERS Yhdysvallat
Korvauksia putkaan unohdetulle
Yhdysvalloissa kalifornialaiselle opiskelijalle on maksettu yli kolmen miljoonan euron korvaukset siitä, että hänet unohdettiin putkaan useaksi päiväksi. Huumepoliisi jätti 24-vuotiaan Daniel Chongin käsiraudoissa pidätysselliin yli neljäksi päiväksi, eikä hänelle annettu vettä tai ruokaa. Chong kertoi juoneensa omaa virtsaansa pysyäkseen hengissä. Chong pidätettiin viime vuoden huhtikuussa, kun poliisi teki huumeratsian yksityistaloon San Diegossa. STT-AFP
1
1. PETER PARKS/AFP 2. CLAUS GERTSEN/AFP 3. VALERY HACHE/AFP 4. DIMITAR DILKOFF/AFP 5. MICHAELA REHLE/REUTERS
TROND H. TROSDAHL/STR
Pohjarohmu. Kuningasrapu uhkaa syödä merenpohjan tyhjäksi.
Norjalaiskalastaja Edgar Olsenin alus keinuu Varanginvuonossa Finnmarkissa. Mustat pilvet lähestyvät vuonon toiselta laidalta reilun kymmenen metrin mittaista alusta. Tottuneelle kalamiehelle oikukkaan sään kanssa eläminen on osa ammattia. Talvella töihin lähdetään vaikka pakkanen paukkuisi parissakymmenessä asteessa. Olsen valvoo silmä kovana vinssiä, joka hinaa hitaasti rapumertaa aluksen kannelle. Pian kansi kuhisee elämää. Vinssi nosti kannelle parikymmentä rapua, joiden jalat huitovat joka suuntaan. – Turisteille tämä on riittävästi, mutta kyllä minä kaupallisella kalastuskaudella haluaisin enemmän, Olsen virnistää. Kuningasrapua istutettiin pohjoiseen Venäjän puolelle 1960-luvulla. Sieltä se on levinnyt Pohjois-Norjaan, Finnmarkiin saakka. Norjan vesistöjentutkimuslaitos Niva on tutkinut kuningasrapujen vaikutusta ekologiaan. Tutkimuksen mukaan ravut tuhoavat merenpohjan eliöitä, mikä saattaa johtaa muutoksiin merenpohjan ekologiassa. Kuningasravulle kelpaavat ruuaksi kaikki pohjan eliöt, jotka eivät pysty uimaan pakoon tai pelastautumaan kaivautumalla hiekkaan. Ai-
Ulkomaat kuvina
07
2 3
Kuningasrapuja maailmalle myyvän Norway King Crab -yrityksen laatujohtaja Gentjan Kryeziu kertoo, että rapujen koko vaihtelee 1,6 kilosta 8 kiloon.
kuisella kuningasravulla ei ole luonnollisia vihollisia Norjan vesillä. Niinpä rapu on voinut esteettä levitä pitkin rannikkoa. – Rapuja on saatu kiinni jo Tromssan alueella. Se viittaa siihen, että ravut etenevät hitaasti etelään päin, Nivan tutkija Eivind Oug sanoo. Kuningasravun pyynnille on asetettu kiintiöt. – Lupia jaetaan nelisensataa. Jokainen luvan saanut voi pyytää reilut 2 000 kiloa kuningasrapuja, Olsen kertoo. Olsen yrittää aina saada oman kiintiönsä täyteen jo ravustuskauden alussa. Yhdellä pyyntikerralla
Koko pienentynyt
”Nyt on harvinaista löytää seitsemän tai kahdeksan kilon painoinen rapu.” Kalastaja Edgar Olsen
aluksen kannelle voi nousta tuhatkin kiloa rapuja. Kun kiintiö pamahtaa täyteen, on hyvä keskittyä pääelinkeinoon, turskan pyytämiseen. Olsenin mukaan ravut ovat viime vuosien aikana pienentyneet paljon. – Nyt on harvinaista löytää seitsemän tai kahdeksan ki-
lon painoinen rapu. Kuusi kiloa on jo melko suuri verrattuna keskiarvoon. Samaa sanoo eläviä kuningasrapuja maailmalle myyvän Norway King Crab -yrityksen laatujohtaja Gentjan Kryeziu. Tutkija Ougin mukaan rapujen koon pieneneminen saattaa olla seurausta siitä, että niiltä on loppumassa merenpohjassa ruoka. Edgar Olsenin laivan kannella mönkivä rapu on vain kaksikiloinen. Olsen ryhtyi pyytämään kuningasrapuja vuonna 2005. Silloin ei ollut harvinaista napata kymmenkiloinen saksiniekka, hän muistelee. STT
NSA seuraa lähes kaikkea netin käyttöä Yhdysvaltain turvallisuusvirasto NSA:n tietokoneohjelma mahdollistaa lähes kaiken nettikäytön seuraamisen, kirjoittaa brittilehti Guardian. XKeyscore -nimisen ohjelman avulla voidaan hakea laajoista tietokannoista muun muassa sähköposteja ja keskusteluhistoriaa. Sitä kuvaillaan parhaimmaksi työkaluksi muun muassa nettihakujen ja selailuhistorian seuraamiseen. Guardianin tiedot perustuvat maanpaossa olevan Ed-
ward Snowdenin vuotamiin huippusalaisiin tiedostoihin. Yhdysvallat on julkaissut salaisia asiakirjoja, jotka paljastavat tietoja sen NSA:n käyttämästä puhelinten urkintaohjelmasta. Ohjelma tuli julkisuuteen tietovuotaja Edward Snowdenin paljastusten myötä. Useat asiakirjojen tiedoista on julkistettu aiemmin. Niissä paljastetaan esimerkiksi, että NSA keräsi puheluiden metadataa, kuten signaalitietoja,
muttei esimerkiksi niiden sisältöä. Asiakirjoissa myös kuvataan, miten puhelutietoja pitäisi säilyttää. Tietovuotaja Edward Snowdenin isä kertoo olevansa valmis matkustamaan Venäjälle poikansa tueksi. Lon Snowden kertoi venäläisen Russian 24 -televisiokanavan haastattelussa, että Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI pyysi häntä muutama viikko sitten lentämään Moskovaan tapaamaan poikaansa. STT-TT-REUTERS
Zimbabwelaiset äänestivät
Kun keskiviikkona Zimbabwessa äänestettiin presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella, torimyyjä Obert Murindalle oli selvää, mitä hän vaaleilta haluaa. – Töitä ja rauhaa, sanoi Murinda, joka päivystää kännykänosien ja dvd-levyjen täyttämässä kojussaan. Yli kuuden miljoonan äänioikeutetun zimbabwelaisen odotettiin saapuvan uurnille keskiviikkona. Presidentin lisäksi maassa äänestettiin uudesta parlamentista. Vaaleissa ovat vastakkain yli 30 vuotta maata hallin-
ALEXANDER JOE/AFP
Robert Mugabe äänesti Hararessa
nut presidentti Robert Mugabe ja pääministeri Morgan Tsvangirai. Molemmat
ovat luvanneet luoda lisää työpaikkoja ja parantaa miljoonien köyhyydessä elävien asemaa. Mugabe sanoi vaaleja edeltävässä televisiohaastattelussa hyväksyvänsä tappionsa, jos häviää vaalit. Tuloksien on arvioitu valmistuvan ensi viikon alkupuolella. Mugaben vastustajat ja kansainväliset järjestöt pelkäävät, että vaalituloksia vääristellään. Äänioikeutettujen listalta on löytynyt jo miljoona kuollutta tai ulkomaille muuttanutta sekä 100 000 yli 100-vuotiasta äänestäjää. STT-AFP
4
5
1
Kiina. Ennätyshelle korventanut yli viikon Shanghaita
2
Ruotsi. Viimeisetkin murhasyytteet Quickia vastaan nurin
3
Ranska. Cannesissa jälleen iso ryöstö – nyt kelloliikkeeseen
4
Bulgaria. Uima-asuiset mielenosoittajat Sofiassa
5
Saksa. Siemensin talousjohtaja Kaeserista tuli toimitusjohtaja
Nuori mies vilvoitteli itseään ilmastoidussa huonekaluliikkeessä Shanghaissa. Kaupunki kärvistelee ennennäkemättömissä helteissä. Keskiviikkona lämpötila nousi miljoonakaupungissa jälleen liki 40 asteeseen. Yli viikon jatkunut helleaalto on kuumin yli 140 vuoteen, ja lämpötilojen odotetaan vain nousevan. Terveysviranomaisten mukaan keskiviikkoon mennessä ainakin kymmenen ihmistä oli kuollut kuumuuteen. STT-AFP
Ruotsissa luovuttiin keskiviikkona viimeisistäkin murhasyytteistä sarjamurhaajana pidettyä Thomas Quickia vastaan. Syyttäjän mukaan todisteet eivät riitä tapauksen uusintakäsittelyyn oikeudessa. STT-TT
Ranskan Cannesissa tehtiin jälleen keskiviikkona iso arvoryöstö. Kaksi aseistettua miestä hyökkäsi Croisette Avenuella sijaitsevaan kelloliikkeeseen. Liikkeestä saadun ryöstösaaliin arvoa ei kerrottu vielä julkisuuteen. Cannesissa tehtiin viimeksi sunnuntaina suuri ryöstö, kun aseistettu mies anasti 103 miljoonan euron arvosta jalokiviä Carlton Hotellin näyttelystä. STT-AFP
Hallituksen vastaisen mielenosoituksen keskiviikkona Sofiassa järjestäneet olivat pukeutuneet uima-asuihin. Mielenosoitus järjestettiin parlamenttitalon edustalla. METRO-AFP
Saksalaisen teollisuusjätti Siemensin uudeksi toimitusjohtajaksi on odotetusti nimitetty yhtiön talousjohtaja Joe Kaeser (kuvassa). Siemensin johtokunta päätti asiasta kokouksessaan keskiviikkona. Yhtiö tiedotti, että sen nykyinen toimitusjohtaja Peter Löscher eroaisi yhtiön palveluksesta saman päivän aikana. STT-AFP-REUTERS
www.metro.fi
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 1. elokuu 2013
08
Maailman pienin palapeli JOCHEN HENEKA/KIT
Karlsruhe, Saksa
Muottitekniikka
Millimetrien palapeli
Esineitä edullisemmin
Tämä ei ehkä näytä maailman vaikeimmalta palapeliltä, mutta sen kokoamiseen tarvitaan ainakin hyvä suurennuslasi ja vakaat kädet. Kolmeosaisen palapelin ovat tehneet Karlsruhen teknisen instituutin tutkijat. Maailman pienimmän palapelin palat ovat alle millimetrin kokoisia. MWN
Kun substraattikerrosta ei ole pakko käyttää, kyseiset 3D-muotit tulevat edullisemmiksi. – LIGA2.X alentaa kustannuksia ja antaa vapauksia muottipesään sovittamisessa, sanoo teknisen instituutin tutkija Jochen Heneka. MWN
Mikroihmeitä Muottitekniikka
•
TULOSTETTU PIKKUAUTO. Wienin teknillisessä yliopistossa tulostettiin maaliskuussa 2012 3D-tekniikalla vain 240 sekunnissa pikkuauto, joka oli kooltaan tuhannesosa hiuksen ohuudesta.
•
MIKROSKOOPPISET ”KUKAT”. Harvardin yliopiston tiedemiehet loivat nestemäisellä kemikaalilla kukkia muistuttavia kiteitä, jotka olivat pienempiä kuin setelin ohuus.
Muotit hiekanjyvän kokoisia
Palapeli on tehty käyttäen ruiskumuottiprosessia, jota voidaan hyödyntää muun muassa kellojen ja moottorinosien valmistuksessa. LIGA2.X-tekniikka mahdollistaa jopa puolen millimetrin – siis hiekanjyvän – kokoisten esineiden irrottamisen muotista ilman vaativaa irrotusta substraattikerroksesta. MWN
Inspiroidu elokuusta Loppukesällä vielä runsaasti kursseja
Avointa yliopistollista opetusta: Gerontologia 25 op, Hoitotiede 37 op, Laskentatoimi 25 op, Mediatiede 25 op, Oikeustaloustiede ja lainsäädäntötutkimus 25 op, Teatteri ja kasvatus 25 op, Tulevaisuudentutkimus 25 op, Työ- ja organisaatiopsykologia 35 op, yksittäisiä kursseja esim. Kelttiläinen kulttuuri ja myytit 5 op, Lääkkeet ja urheilu 3 op, Valtio ja sota uuden ajan alun Euroopassa 2 op Avointa amk-opetusta: Budjetointi ja tilinpäätösanalyysi 3 op, Business Communication 3 op Paljon kielikursseja: englanti, espanja, hollanti, italia, kiina, ranska, saksa, venäjä, viro
Lisätiedot: www.kesayliopistohki.fi
Kesäyliopisto on avoin sinulle, minulle, meille kaikille.
VUODEN PUHUTUIN NÄYTTELY!
N KU U LU M A A IL M A IH M IS E N N ÄY T T E LY IA S TA A N AT O M
Upeaksi uudistunut myymälämme on avattu 31.7.2013.
16.2.-22.9.2013
TERVETULOA! SPECSAVERS HELSINKI FORUM: Kauppakeskus Forum, Mannerheimintie 20, puh. 09 348 9222. Avoinna ma-pe 9-21, la 9-18, su 12-18 www.specsavers.fi Rahat takaisin -takuu on voimassa 3kk ostohetkestä ja koskee silmälaseja. ©2013 Specsavers Optical Group-konserni. Kaikki oikeudet pidätetään.
YHTEISTYÖSSÄ:
WWW.HEUREKA.FI
URHEILU
lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 1. elokuu 2013
Anni Alitalo jäi MM-välieriin
Anni Alitalo ui keskiviikkoiltana 50 metrin selkäuinnin Suomen ennätyksen 28,61 Barcelonan MM-kilpailujen välierissä. Alitalo paransi aamun alkuerissä uimaansa SEaikaa yhdellä sekunnin sadasosalla. Suomen ennätys ei riittänyt finaaliin, sillä Alitalo jäi välierien viimeiseksi. STT Beach volley
Nyströmit hävisivät toisen ottelunsa
Suomalaisparit ovat tiukoilla beach volleyn EMkisoissa Itävallan Klagenfurtissa. Sekä Emilia ja Erika Nyström että Taru Lahti ja Kirsi Hyttinen tarvitsevat torstaina voitot selvitäkseen jatkoon alkulohkoistaan. Nyströmin kaksoset hävisivät keskiviikkona toisenkin pelinsä EM-kisoissa, kun saksalaiset Karla Borger ja Elena Kiesling olivat parempia luvuin 23–21, 21–15. Myös Lahti ja Hyttinen kärsivät toisen tappion. Saksalaispari Katrin Holtwick/Ilke Semmler kukisti suomalaiset 21–15, 21–13. STT Tulospörssi Jalkapalloliiga: VPS–FC Lahti 0–3 (0–2) JJK–Jaro 0–0 (0–0)
2
Latvala hyökkää avauserikoiskokeilla
MIKKO STIG/LEHTIKUVA
23 erikoiskoetta. Jyväskylän MM-ralli alkaa tänään.
Jari-Matti Latvala löytää pikakelauksella viisi asiaa, joissa onnistuminen pitää hänet voittotaistelussa torstaina alkavassa Jyväskylän MM-rallissa. – Ykkösasia on luottamus autoon. Tässä suhteessa ralli alkoi jo testeistä. Kakkosasia on rento ajo. Kolmas on kyky ajaa nauttien. Sen lisäksi pitää kyetä venymään ja onnistua tiimin kanssa työskentelyssä, Latvala sanoo. Latvala juhli voittoa Jyväskylässä kolme vuotta sitten. Viime ja toissa vuonna hän sai tyytyä toiseen ja kolmanteen sijaan. – Kahtena edellisvuonna testit jäivät vähän kesken. En saanut autoa kuntoon, mutta sain fiiliksen kohdelleen jo testeissä, Latvala muistelee. Kun auto on kunnossa, seuraava askel parempaan viime vuoteen nähden on terävämpi ote ajoon heti ensimmäisillä erikoiskokeilla. – Torstaina pitää olla jo aamusta kärkitaistelussa mukana. Jos silloin jää, sieltä on vaikea tulla takaisin. Se on nähty, Latvala sanoo. Jyväskylän MM-rallia aje-
URHEILU
Lehtiväite
Ferrari haluaa Räikkösen
Mikko Hirvonen oli keskiviikon aika-ajoerikoiskokeen nopein. Ennakkoanalyysi
”Jos nyt ei kerkiä Volkkareille, sitten ei potku riitä moottorissa.” Mikko Hirvonen
taan torstaista lauantaihin. Torstaina ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta, yhteensä erikoiskokeita rallissa on 23. Latvala veikkaa, että ratkaisun paikat ovat reitin uudet tai uusitut erikoiskokeet
– Eniten haastetta on perjantaina Jukojärven ja Lankamaan sekä torstaina Toritun erikoiskokeissa. Jukojärvi ja Lankamaa ovat vanhoja pätkiä, jotka kaikki osaavat ulkoa toisinpäin, mutta nyt kun niiden ajosuunta on muutettu, ne saattavat nousta ratkaisevaan rooliin, Latvala veikkaa. Citroenin ykköshaastaja on Mikko Hirvonen. Kilpailua edeltävissä testeissä Hirvonen sai autonsa ajettavuuden kuntoon, ja aikoo hyökätä kotikilpailussaan maksimiriskillä.
u o y g n i h t every valioliiga alkaa!
Urheilusanomien upeassa Brittifutiksen kausioppaassa: • henkilökuvat • reportaasit • tilastot • joukkueanalyysit • kausiohjelmat
– Jos nyt ei kerkiä Volkkareille, sitten ei potku riitä moottorissa, Hirvonen sanoo. METRO-STT
Ferrari liittyi Kimi Räikkösen mahdollisiin ensi kauden työnantajiin formula ykkösissä. Saksalaislehti Bild kertoi keskiviikkona, että Ferrari teki Räikköselle tarjouksen viime viikonloppuna ajetun Unkarin gp:n yhteydessä. Bildin mukaan Ferrari tarjoaa sopimusta, joka olisi Räikköselle tuottoisampi kuin Red Bullille siirtyminen. STT
MM-rallin lähtönumeroita •
HIRVONEN TAKAA-AJAJANA. Keskiviikon aika-ajon voittanut pääsi ensimmäisenä valitsemaan lähtönumeronsa. Mikko Hirvonen lähtee numerolla 14, Sebastien Ogier numerolla 13 ja JariMatti Latvala numerolla 10.
a a l i t need! /
urheiluSanomat
Tilaa nyt syvällinen ja taustoittava urheilun viikkolehti ja tilaukseesi kuuluvat upeat kausioppaat: BrittifutiS elokuussa, Sm-liiga syyskuussa ja nhl lokakuussa. Saat myös käyttöoikeuden ainutlaatuiseen Pelivihjeet-Palveluun.
ARHINMÄKI VA
tilaa heti!
• osoitteessa www.urheilusanomat.fi/britti • soittamalla numeroon (03) 252 4324 (ark. 9–16) • tai sähköpostitse tilaajapalvelu@urheilusanomat.fi
and everything you need!
+valitSe
17 nroa 29,90 €
lahjaSi Arvo à 29,90 €
ATII TULOKSIA KO
JONKOSKELT A
Numer o 24·20 13
VALME KAPIN NTAJIEN A: KAUTT PIDENN A VEIKK ETTÄVÄ AUSLI IGASSA HUUHKA HULIVIL JIEN PERPAR I KASVOI IM HETEMAJ JOHTAJA KSI MINIST ERI Ö JYRÄH URHEILTI: PALKATUPOMOJEN KURIIN! HIRMUV TUUKKA IREINEN TORJUU RASK MESTARBOSTONILLE UUDEN
Myydää n numero irtona yhdessä aina Sanomi Iltaen kanssa
Uinti
09
6
KARI JALONEN EI HYLKÄÄ MEIDÄN PELIÄ
PELÉN HENKI
002220–
1324
41488
NEYMAR ON RIU TUVAN BRASSI FUTIKSEN AIN OA TOIVO 90
+2
Irtonum Ilta-San ero: omien hinta + 2,90€
Myynnis sä 14.6.–19 .6.
1302 4
0 0222 0
7
Norm. 49,30 €, jatkuu kestotilauksena*
K3205
Brittifutiksen kausiopas ilmestyy 8.8., + 3 kauSioPaSta huom! ja se postitetaan tilaajalle jälkitoimituksena. + valitSemaSi kirja (arvo à 29,90 €)
Etu voimassa 16.8.2013 saakka.
6 20 K3
* kestotilaussäännöt: www.urheilusanomat.fi/tilausehdot
Suomen Suurin urheilun erikoiSlehti.
Liikenteessä
Yhteystiedot
HSL Asiakaspalvelu
HSL Helsingin seudun liikenne PL 100, 00077 HSL
puh. 09 4766 4000 ma–pe 7–19, la–su 9–17
HSL Liikenteessä Toimitus: liikenteessa@hsl.fi
HSL-alueen joukkoliikenteen reitit, aikataulut ja hinnat. Matkakorttineuvonta, kadonneet matkakortit ja Jouko-kutsulinjavaraukset. HSL-alue kattaa Helsingin, Espoon, Kauniaisen, Vantaan, Keravan, Kirkkonummen ja Sipoon.
www.hsl.fi
HSL Helsingin seudun liikenne • HRT Helsingforsregionens trafik
1.8.2013 TULEVAKSI syksyksi HSL julkaisee HelEspoon–Kauniaisten–Kirkkosingin, nummen sekä Vantaan–Keravan aikataulukirjat, mutta niiden jakelusta joka kotiin on luovuttu. Kotijakelun lopettaminen säästää ympäristöä: monilla kirja on mennyt suoraan paperinkeräykseen. Yhä useampi matkustaja etsii aikataulutiedon verkko- ja mobiilipalveluista. Esimerkiksi Reittiopas neuvoo parhaat yhteydet haluttujen paikkojen välillä, toivottuna ajankohtana.
Kirjoja saa useista pisteistä
Syksyn aikataulukirjat jälleen saatavilla Joukkoliikenteen syysaikataulut tulevat voimaan maanantaina 12. elokuuta. Aikataulukirjan voi nyt noutaa vaikkapa kirjastosta. Kirjoja ei enää jaeta postitse koteihin.
Aikataulukirjoja voi noutaa HSL:n palvelupisteistä, Espoon ja Vantaan yhteispalvelupisteistä, VR:n asemilta, kirjastoista sekä R-kioskeilta Vantaalla ja Espoossa. HSL pystyttää tilapäiset jakelupisteet 5.–6.8. Rautatieaseman Kompassitasolle, Kampin bussiterminaalille ja Tikkurilan asemalle. Aikataulukirjoja jaetaan kaikissa kolmessa pisteessä molempina päivinä klo 7–18. Lisäksi yksittäisten linjojen paperisia irtoaikatauluja on saatavilla liikennevälineistä sekä palvelupisteistä. Aikataulut löytyvät helposti myös HSL:n verkkosivuilta tulostettavina pdf-tiedostoina.
Muutoksia bussiliikenteeseen 12. elokuuta Muutoksia Helsingin linjoilla
Muutoksia Vantaan linjoilla
Bussilinja 04N lakkautetaan. Samalla linjan 20N liikennöintiaika pitenee klo 4.30 asti perjantai- ja lauantaiöisin. Myös linja 52A lakkautetaan. Uusi linja 552 alkaa kulkea reittiä Malmi–Maunula–Munkkiniemi– Otaniemi. Linjan 52/V päätepysäkki Arabiassa siirtyy Arabiankatu 14:n edustalle. Samalla kiertosuunta päätepysäkille muuttuu: bussi kulkee Hämeentieltä Muotoilijankadulle ja siitä Arabiankadulle. Linja 54 ei enää aja Malmin kautta vaan jatkaa suoraan Kehä I:tä pitkin. Bussilinjan 55 kaikki vuorot ajavat Kumpulanmäen kautta, eikä erillisiä K-vuoroja enää ole.
Linjan 35 kaikki vuorot ajavat Kaivokselaan asti. B-vuoroja Myyrmäen asemalle ei enää ajeta. Seutulinjan 39 reitti lyhenee: uusi päätepysäkki on Myyrmäessä Raappavuorentien kääntöpaikalla.
Muutoksia Espoon linjoilla Bussilinjan 5 reitti siirtyy kulkemaan Suurpellon ja Kehä II:n uuden eritasoliittymän kautta. Linjat 35 ja 43 lakkautetaan. Uusi linja 533 kulkee reittiä Vanhakartano–Kauniainen–Mankkaa– Olari–Matinkylä. Uusi linja 543 ajaa reittiä Leppävaara–Nihtisilta–Suurpelto–Olari–Kivenlahti. Linjan 51 kaikki vuorot ajetaan jatkossa Karakallion kautta, ja K-reittitunnus jää pois käytöstä.
Helsingin seudun liikenne
Muutoksia seutulinjoilla Linjan 109 N-reitti alkaa kulkea Suurpellon läpi Kehä II:n uuden eritasoliittymän kautta. Linjan 132 uusi NT-reitti kulkee Lauttasaaren, Westendin, Haukilahden ja Matinkylän kautta Friisilänaukiolle. Reittiä liikennöidään myöhään illalla ja viikonloppuisin myös aamuyöllä. Linja 270 alkaa ajaa linjan 270A reittiä Kuurinniittyyn asti. Linjalle 315 tulee uusi yöreitti 315N, joka liikennöi Vanhankartanon päätepysäkiltä Punametsän kautta Niipperin koululle. Bussi 324N alkaa kulkea Niipperin alueella linjan 324 perusreittiä. Linja 512/A/K lakkautetaan. Uusi linja 554/K alkaa ajaa Itäkeskuksesta Malmin ja Maunulan kautta Leppävaaraan. Linjan 530 päätepysäkki Espoon keskuksessa siirtyy junaradan pohjoispuolelle Espoon asemalle, ja linjan 86 päätepysäkki siirtyy Espoontorille.
Bussien kulkuun muutoksia 12.8. Syysliikenteen alkaessa bussilinjojen reitteihin, vuoroväleihin ja linjatunnuksiin tulee muutoksia (lisätietoja löytyy alla olevasta sinisestä infolaatikosta). Esimerkiksi Itäkeskuksen, Malmin, Maunulan, Leppävaaran ja Otaniemen väliset yhteydet järjestetään uudelleen: uudet linjat 544/K ja 552 aloittavat liikenteessä 12.8. Muutoksia on tulossa myös muutamille muille seutulinjoille sekä sisäisille linjoille Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla.
Yhtenäisyyttä numerointiin HSL yhtenäistää bussien linjanumerot lähivuosina vaiheittain: tavoitteena on, että kukin numero olisi käytössä vain yhdellä linjalla koko HSL-alueella. Nykyisin esimerkiksi sisäisten bussilinjojen numerot menevät osin päällekkäin ja samoja numeroita on käytössä useammassa kunnassa. Tänä syksynä Espoon sisäiseen liikenteeseen tulee kolminumeroisia linjoja: uusi linja 533 kulkee Vanhankartanon ja Matinkylän väliä ja 543 Leppävaarasta Kivenlahteen.
Runkolinja 550 pukeutuu oranssiin 12.8. Linjan 550 uudet oranssit bussit aloittavat liikenteessä 12.8. Oranssi väri viestii metromaisen tiheästä liikenteestä ja tasaisista vuoroväleistä. Lisäksi värillä on hyvä erottuvuus liikenteessä. Linjan 550 busseihin voi nousta 12.8. alkaen myös keskiovista, jos lippu on voimassa tai maksaa matkan matkakortin arvolla. Bussien keskiosaan on asennettu matkakortinlukija. Voimassa olevaa kausilippua ei myöskään tarvitse 12.8. alkaen näyttää kortinlukijalle linjalla 550. Kertalippuja saa edelleen kuljettajalta.
Kolmosen kirjaimet historiaan 12.8. Syysliikenteen alkaessa kolmosratikan kirjaintunnukset jäävät historiaan: linjasta 3T tulee linja 2 ja linjasta 3B linja 3. Muutoksella halutaan helpottaa reittien hahmottamista. Linjojen reitit eivät muutu.
Ilmoitus
VIIHDE
lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 1. elokuu 2013
Kallio Block Party
Katujuhlat jälleen lauantaina
Kallio Block Party -korttelijuhla valloittaa Kolmannen linjan 3. elokuuta. Tapahtumassa on tarjolla musiikkia neljällä ulkolavalla, Kallion kirkossa ja alueen baareissa. Esiintymässä ovat muun muassa Eva & Manu, St. Rasta, Stockers sekä Laineen Kasperi & Palava kaupunki. Lisäksi ohjelmassa on katutanssijamit, rullaluistindisko ja katutaidetta. Tapahtuma järjestetään kolmatta kertaa. METRO Suurimpia hittejä RONI REKOMAA/LEHTIKUVA
Metallican laulaja-kitaristi James Hetfield.
Metallicalta leffa ja soundtrack
Yhdysvaltalaisbändi Metallica julkaisee 20. syyskuuta soundtrackin 3Delokuvaansa Through The Never. Vaikka bändin liveshow on keskiössä, Nimród Antalin ohjaama elokuva ei ole pelkästään konserttitaltiointi. Keikkaosuudet tallennettiin viime vuonna Kanadan Edmontonissa ja Vancouverissa, ja levylle on päätynyt bändi tunnetuimpia biisejä koko uran varrelta. Itse elokuva saa ensi-iltansa Pohjois-Amerikassa syyskuun lopussa. METRO Kelkkapuistossa
KontuFestari kansainvälistyy
Vuosikymmenen aikana yhdeksi Itä-Helsingin suurimmista kulttuuritapahtumista kasvanut KontuFestari järjestetään 24. elokuuta Kontulan Kelkkapuistossa. Maksuton tapahtuma on tänä vuonna aiempaa kansainvälisempi, sillä lavalle nousevat muun muassa virolainen folkyhtye Svjata Vatra, Artur Dutkiewiczin jazztrio Puolasta ja katutaideryhmä La Compagnie DeFakto Ranskasta. Kotimaisia nimiä ovat esimerkiksi Tuomari Nurmio, Pelle Miljoona United ja Notkea Rotta. METRO BMX-pyöriä ja tanssia
URB esittelee urbaania taidetta
Urbaanin taiteen festivaali URB 13 järjestetään 2.–11. elokuuta Helsingissä. Festivaalin ohjelmistoon kuuluu esimerkiksi suomalaisaustralialainen yhteistuotanto Sloap, joka yhdistää skeittausta ja BMX-pyöräilyä tanssilliseen ilmaisuun. Sloapiin liittyy Martta Tuomaalan ohjaama elokuva I Am A Spider, joka kertoo Suomen ja Australian skeittareista. Kuvataidetta tapahtumassa edustavat yhdysvaltalaisen taiteilijan Brad Downeyn näyttely ja Kiasman urbaanin katutaiteen seinä. STT
11
Teemu Bergman miettii syksyllä tulevaisuutta
VESA / LEHTIKUVA VESAMOILANEN MOILANEN/LEHTIKUVA
Hauskaa ja rankkaa. Pää kiin menestys on kuljettanut punkyhtyettä isoille festivaaleille ja ulkomaille.
Pää kii -yhtyeen menestys sai kotimaisen median riehaantumaan punkrockin paluusta. Pää kii -ryhmän pomo Teemu Bergmanille vouhkaaminen punkrockin paluusta oli yllätys. – Jos meidän yhtye nyt tekikin hyvän ja menestyneen albumin, niin eihän se mitään punkin paluuta merkitse. Punkrockia on tehty koko ajan. – Kun katselee punkdokumentteja, niissä hypätään suoraan Sid Viciousin vuoden 1979 kuolemasta Nirvanan Nevermind-albumin ilmestymiseen 1990-luvun alussa. Mutta sehän kertoo vain siitä, että toimittajilta puuttuu asiantuntemusta, Bergman sanoo. Pää kiin menestys on näkynyt festivaaleillakin. Yhtye on nähty hiljattain muun muassa sellaisissa suurtapahtumissa kuin Provinssirockissa, Ruisrockissa ja jopa Roskildessa. Menestys on kuitenkin vaatinut veronsa. – Isoilla festivaaleilla esiintyminen on hauskempaa kuin vaikkapa ojan kaivaminen. Mutta se on myös pannut bändin psyykkisesti lujille. Meillä on viimeinen sovittu keikka elokuun viimeinen päivä. Sen jälkeen täytyy miettiä bändin tulevaisuutta, että mitä tässä oikein pitäisi tehdä. Teemu Bergmanin, 35, uran yhtyelistasta löytyvät muun muassa Vaasankatu SS ja Nazi Death Camp. Tämä viittaisi Kolmas valtakunta -harrastukseen. – Olen aina ollut kiinnostunut Hitlerin Saksasta. Tätä voisi verrata siihen, että jos puhutaan luontokirjoista, luen mieluummin myrkkykäärmeistä kuin jostakin helPunkrokkarin asenne
”Suomessa on hyvä olla, täällä saa huutaa. Ainakin vielä toistaiseksi.” Teemu Bergman
VIIHDE
Teemu Bergman muistuttaa, että joissakin maissa järjestelmän vastaisten laulujen laulamisella on ollut ikävät seuraukset.
vetin oravasta. Parhaillaan luen William L. Shirerin kirjaa Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho. Aatteen kannattaja en kuitenkaan missään tapauksessa ole, Bergman painottaa. Vaasankatu SS:n nimen esikuvaksi voisi kuvitella yhtyeen, jossa The Clashin Mick Jones soitti ennen liittymistään The Clashiin: London SS. – Siitä kai se lähti, mutta onhan näitä muitakin bändien nimiä, joiden lopussa on tämä SS. Erään italialaisen yhtyeen nimi oli peräti Hitler SS. Kolmannessa valtakunnassa ei vielä punkrock soi-
Teemu Bergman •
IKÄ. 35 vuotta.
•
KOTOISIN. Kouvolasta.
•
URA. Esiintynyt muun muassa bändeissä Vaasankatu SS ja Nazi Death Camp.
nut, mutta muissa diktatuureissa sitä on esitetty ikävin seurauksin. – Neuvostoliitossa ja DDR:ssä järjestelmän vastaisten laulujen laulamisesta heitettiin mielisairaalaan tai vankilaan. Eräs Neuvostoliiton punkliikkeen hahmoista
oli nuori nainen nimeltään Yanka. Hänet löydettiin joesta ja hänen ilmoitettiin hukkuneen. On kuitenkin väitetty, että hänellä oli kallo halki eikä keuhkoissa ollut vettä. Neuvostoliitto meni ja Venäjä teki comebackin, mutta ongelmansa sielläkin. Huomiota on herättänyt ainakin Pussy Riot -ryhmän jäsenten viruminen selleissä. – Pussy Riotilla on helpompaa, kun ne ovat nuoria naisia ja tukea tulee Madonnalta asti. Venäjällä on kuitenkin myös sellaisia mielipiteidensä takia vaikeuksiin joutuneita, joista me emme täällä tiedä mitään. STT
Aknepop-paidan seikkailut Pää kii -yhtyeen pomolla Teemu Bergmanilla on t-paita, jossa komeilee Eppu Normaalin Aknepop-albumin kansi. Paita on ollut onnenkalu vailla vertaa. Kerran Bergman pelasi laivalla bingoa Aknepop-paita päällään. Tulos oli uskomaton: 5 000 euron voittopotti. Aknepop-paidalle ihmeiden ajat eivät kuitenkaan vielä olleet ohi. Bergman oli keikkamatkalla. – Pidettiin matkalla tau-
koa ja olin siinä juuri ottamassa sienikeittoa, kun vieressä yhtäkkiä seisoo Eppu Normaalin kitaristi Juha Torvinen. – Torvinen sanoi, että ”etkös sinä ole Pää kii -yhtyeessä, soitamme tänään samassa tapahtumassa”. Tämän jälkeen Bergman oli esitellyt Torviselle Aknepop-paitansa. – Torvinen ihmetteli, että ”mistä helvetistä sinä tuollaisen olet saanut?”
Bergman kertoo Torvinenepisodin jälkeen olleensa valmis luopumaan Aknepop-paidastaan. Niin jäi Bergmanilla Aknepop-paidan aikakausi historiaan. Aknepopin julkaisuvuosi oli 1978. Tämän ajan kotimaisesta punkista Bergmanilla ovat jääneet historiaan myös Pelle Miljoona ja Ratsia. – Ei niitä 35-vuotias oikein jaksa enää kuunnella. Sen sijaan Kollaa kestää on minulle tärkeä yhtye edelleen. STT
Jatko-osan näyttelijät julki
Elokuvateattereissa yli 100 000 katsojaa keränneen kotimaisen Ella ja kaverit -elokuvan jatko-osan kuvaukset on aloitettu ja tieto elokuvaa tähdittävistä näyttelijöistä julkistettu. Ella ja kaverit 2 – Paterock -elokuvassa nähdään ykkösosasta tutut lapset. Elokuvan opettajana jatkaa Eero Milonoff ja koulun rehtorina vuoden 2012 Putous-voittaja Armi Toivanen. Timo Parvelan kirjoittamaan kirjaan perustuvan elokuvan muissa keskeisissä rooleissa ovat muun muassa Jarkko Niemi, Malla Malmivaara, Pirkka-Pekka Petelius, Iina Kuustonen ja Jouko Aho-
3
Ella ja kaverit 2 – Paterock -elokuvan opettajana nähdään Eero Milonoff ja opettajan vaimona Iina Kuustonen.
la, joka tunnetaan HBO:n Vikings-sarjasta. Ella ja kaverit 2 -elokuvan kuvaukset käynnistyivät pääkaupunkiseudulla ja jatkuvat elokuussa Turussa. Ensiilta on 27. joulukuuta. – Jatko-osassa on paljon huumoria, ja uusi elokuva tulee varmasti viihdyttämään lapsia ja aikuisia, kertoo elokuvan tuottaja Juha Wuolijoki. Ella ja kaverit 2 – Paterockin ohjaa Marko Mäkilaakso, joka tunnetaan War of the Dead -elokuvasta sekä lukuisista mainoksista ja musiikkivideoista. Mäkilaakso on myös palkittu Vuoden musiikkivideo -Emmalla. METRO
Trilogian päätös
Mikko Alatalolta kantrilevy
Mikko Alatalo julkaisee 13. syyskuuta kantritrilogiansa kolmannen albumin. Kantri III -tuplalevy sisältään kaksikymmentä uutta, suurimmaksi osaksi Alatalon itsensä säveltämää ja sanoittamaa kappaletta sekä joukon aiemmin ilmestyneiden Kantri-levyjen suosikkeja. Uusien biisien joukossa on esimerkiksi Kari Tapiolle omistettu Itkukännit-niminen biisi. Vaikka Alatalo on levyttänyt uransa aikana yli 50 albumia, hän pitää Kantri-trilogiaa yhtenä päätyönään. METRO
Assembly-konsertti
Konsolimusiikin klassikoita Helsingin areenan loppuviikosta valtaavan Assembly Summer -tietokonefestivaalin aikana järjestetään tällä kertaa myös kaksi konserttia. Torstaina nähdään Super Sound of Video Games -teos, jossa kamarimusiikkiyhtye Quinsonitus ja Turun Oopperakuoro esittävät konsoli- ja tietokonepelimusiikin klassikoita. Perjantaina musisoivat nörttirapkokoonpano Kepes Mode ja elektronista musiikkia esittävä Kebu. STT
www.metro.fi
TEKSTIVIESTIT •Jätskiä: olisi hyvää asiakassuhteen hoitoa varoittaa lokeista Kauppatorilla. Ilmeisesti ”maalaisjärki” (kokemus?) ei käske varoa lokkeja, kun niin monen jätskin ne vie. Hyvä yritys välittää asiakkaistaan ja heidän tarpeistaan. TM •Bussipysäkin taakse olevalle villiruohikolle oli heitetty kookas tyhjä maalipurkki, ei ehtinyt kauan rumentaa maisemaa, kun jo onneksi huomasin sen, ilmeisesti oletettiin, että paikka on tarkoitettu kierrätykseen. Ei ole, vaan kaikissa kunnissa on paikat kierrätystavaroille. On toki inhimillistä, että joskus voi asioissa erehtyäkin. MUSTA KOIRA •Tänä aikana ei kannata olla kiltti ja rehellinen. Sellaiset ihmiset leimataan hölmöiksi ja tyhmiksi. Sen sijaan epärehelliset ja kovat pärjää kyynärpäätaktiikalla (jonkin aikaa) kunnes käry käy. Se onkin sitten pahempi juttu. SIIPEENSÅ SAANUT MUTTA VOITTAJA
• Outo ilmiö Vantaalla: kaikki muijat saman jäbän perässä juoksentelee. NIMETÖN
laista päivää ei tulekaan, kaikenlaisia absurdeja ajatuksia sitä ihmisille syötetäänkin. OVELA •Missä suomalaisten huono käytös näkyy liikenteessä? Vilkun käytössä! Ei riitä, että laittaa sen, kun aloittaa kääntymisen! Vaan jo ennenkuin siirtyy kääntymiskaistalle! OSAAN AJATELLA
•Urheilijoita 11 MM-kisoihin. Kuinka monta vapaamatkustajaa kehtaa lähteä mukaan? Urheilupomot, kansandustajat, kaupunkien virkamiehet, maksakaa itse! NIMETÖN •Kiitos Yle Matin ja Tepon 40-vjuhlakonsertin uusinnasta. Ja kiitos teille ihanat Matti ja Teppo kauniista ja koskettavista sekä iloisista lauluistanne! Jatkattehan vielä pitkään, kiitos. ENSIMMÄINEN, ONNI ON...
•Sääli, et oma poika ei tajua, miten ihana äiti hänellä on. ÄMMÄT PILANNEET
•Puheet siitä, että energiajuomat vahvistavat, tulevat kyseenalaisiksi, kun näkee, miten moni juoja ei sen jälkeen jaksa kantaa tyhjää tölkkiä pois paikalta. NIMETÖN
•Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: Levät saastuttavat vesiämme. Pääsisimme niistä, jos jalostaisimme niistä ihmisravintoa. Nälkäkin vähenisi maailmasta. EEROO
•Millä ihmeen ilveellä lapsi on saatu niin nöyryytetyn näköiseksi siinä mainoksessa, jossa hänet on laitettu kuuntelemaan raskaana olevan isoa mahaa?
•Minkä vuoksi Espanjan valtion sallitaan tukea (velat anteeksi) jalkapalloseuroja, mutta Suomen valtio ei saa tukea esim. telakkateollisuutta. Näin suomalainen veronmaksaja maksaa osaltaan ylisuuria palkkioita Espanjan suurseuroille! Eikä suomalainen jalkapalloilu pärjää taloudellisin resurssein! NIMETÖN
•Meillä on paljon pienipalkaista työtä, jota kukaan ei halua tehdä. Sossusta ja Kelasta saa saman ansion ja helpommin. Tämä on hyvinvointivaltio. NIMETÖN
•Maailmassa on niin paljon uskonsotia. Uskovaiset tappelevat. Kyse on vallan tavoittelusta. Pienet lapset kärsivät uskonsodista. PELASTAKAA LAPSET •Niskakipu siellä, hartiasärky täällä. Ei ihmisen niskaa ole luotu mutkalle. Monta tuntia päivässä leuka rinnassa ovat nämä älypuhelinten orjat. ÄLYPUHELIN TYHMÄLLÄ?
•Myykää YLE pois, sais kait vähän rahaa köyhälle Suomelle? Olli! NIMETÖN •Uskoon ja Raamattuun liittyviä kommentteja on ollut tällä palstalla. Aikanaan (noin 20 vuotta sitten) tunsin henkilön, joka leventeli saatananpalvojataustallaan ja samalla väitti olevansa uskossa, vaikka käytöstavat jotain muuta (uhkailu, kiristys). Hän ei tuolloin päässyt irti yhteyksistään. Tiedän myös henkilöitä, jotka väittävät olevansa uskossa, mutta ovat patologisia valehtelijoita. On myös niitä, jotka lajittelevat oman mielensä mukaan muita uskovaisiksi/uskonnottomiksi. Uskon taakse verhoutuu paljon pahuutta. On toki niitä, jotka tekevät käytännön hyviä tekoja tekemättä suurta numeroa uskostaan. Hyviä käytännön tekoja voi tehdä ilman, että kailottaa kättelyssä vakaumuksensa ”Raamatulla päähän” -tyyliin. Hyvän teon, esim. avun antamisen jälkeen avun saaja voi kysyä auttajalta teon motiivin. Oiskohan joillakin kristityiksi itseään kutsuvilla mietintämyssylle sijaa? NIMETÖN •Seuraavaksi maa- ja metsätalousministeriksi ravitsemusterapeutti. NIMETÖN •Pitääkö minun ymmärtää, että yhteiskuntajärjestelmän jokin järjestelmä ajattelee etuani, sel-
LUKIJAT
lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 1. elokuu 2013
OVELA
•HeSan merkittävästi vaikeutettua roskahuoltoani lupaan mahdollisuuksieni mukaan suosia broad sheet -kokoisten mainoslehtisten tuottajia. PUSKAROSSI
•Jotkut teistä ei tajua, että nainen voi pukeutua naisellisesti olematta huora. Matkustus poistaisi luulot pikkusieluilta. TYHJÄT TYNYRIT KOLISEE
•Sitä sanotaan suuressa maailmassa ”katuteatteriksi”, kun kyyläryhmä esittää julkisella paikalla kytättävälle henkilölle ominaisia liikkeitä. OPUS •Minä menen minne mua huvittaa, vaateostoksille tai kirpputorille. En siedä pikkulapsia enkä ryhdy perhepäivähoitajaksi. TAAS MENTIIN •Tyyny kulta, ota vastaan salaiset kyyneleeni, lämmin syleily ja hellät suudelmat. Aina lähellä. NIMETÖN •Päivi Räsänen kunnioittaa elämää!? Ei, abortitta 1 000 naista ja lasta/vuosi kuolis. Tekopyhä elämän kunnioitus oli GW Bushilla: kuolemantuomiot OK, abortti ei. NIMETÖN •Yks miäs merillä ollut, uskis ja niin rakkauveton huumori. MUNAMANKELIN YSTÄVÄT RY
•Heurekan Planetaariossa Se on solu-esityksessä ääni niin voimakas, että ilman korvatulppia ei esitystä voi seurata. Vastuulliset järjestäjät: säätäkää äänivolyymiä hiljaisemmalle, muuten tulee kuulovammoja. EI ENÄÄ PLANETAARIOON
•Suomi on rikas maa, koska omistaa valtavat uraanikaivokset. Usa ei ole rakentanut yhtä ydinvoimalaa jo 35 vuotta – uraani on loppumassa. Sen arvo vaan kasvaa. Radioaktiiviset jätteet voisi ostaa vielä halvalla. Tulevaisuudessa niistä saa – jos osaa käyttää – halpaa ja turvallista energiaa. UUSI NOKIA
•Rakas, majuri, minä en jaksa enää. NS. HIENOSTOROUVA, KALLIOSTA
•Pelkään maagisesti ja muutenkin, minun armastus, että tuhoudumme. PETO SISÄLTÄ? •Kimi! Jatka Lotarilla. Teissä on karismaa, eikä tartte vastentahdon jauhaa bashukkaa. Olet nähnyt mahtitallit, ja skeidat tulee niskaan, kun autot syyttä brakaa alle! SIKAHOVIN MZ-KERHO •Sanna Mansikkamäki. IltaSanomissa ruokaohjeita. Näin ruokit perheesi alle viidelläkympillä viikossa. Meidän perhe ei ainakaan pärjää ilman välipaloja ainoastaan yhdellä aterialla/ päivä. Minnekä jäävät jatkuvasti lauantain ja sunnuntain ruokaohjeet. Meidän viikossa on 7 päivää. JÄRKI MUKANA •Tuunattu vanha vihreä Opel ja kaksi nuorta poikaa sunnuntaiyönä Laivalahden venesataman parkkiksella. Mäkki-ruokaa söitte ja heititte kaksi pussia roskia kadulle, autossa on reikä pakoputkessa ja ajattelussa säädön paikka! SURULLINEN KIPPARI •Pyöräilijät! Mikä laki tuli voimaan 1.6.1997? Se, että yhdistetyllä pyörätiellä ja jalkakäytävällä jalankulkija (ei siis pyöräilijä) saa valita reunan, mitä kulkee! Pyöräilijä ajoneuvollaan väistää väylän keskelle. Jos en väistä teitä, niin teillä ei ole päälleajooikeutta, vaikka niin tapahtuu usein. Moni pyöräilijä on löytänyt itsensä ties mistä! Itse ”itkette” täällä, että autoilijat ei väistä teitä. Kannattaisi teidän itsekin opetella/noudattaa liikennesääntöjä! JALANKULKIJA/PYÖRÄILIJÄ •Suomen parhaaksi; ehdottamallasi ”ylimmällä neuvonantajalla” on vastuullinen asenne asioiden hoitamiseen, ja sen vuoksi hän on hankkinut itselleen tarvittavaa tietoa. Mutta sitähän Suomessa ei hyväksytä, koska pelätään, että ”iso pomo antaa keppiä”. OSAVALTIO •Nimetön/suomalaisten huonosta markkinointitaidosta! Esititpä todella perustavaa laatua olevan kysymyksen liittyen talousasioiden hoitoon. Vientimarkkinointi vaatii kovaa koulutusta, asiantuntemusta sekä monipuolista tietoa kohdemaan olosuhteista, elämäntavoista, kulttuurista. Se vaatii ihmistuntemusta ja kielitaitoa, jopa monen kielen taitoa. Sitä ei toteuteta harvan ihmisen voimin, vaan pitää olla tukena tiimi. Tätä kokonaisuutta on mielestäni Suomessa vaikeutettu viimeisen 20 vuoden aikana antamalla ymmärtää, että kaupallis-taloudellisella koulutuksella ei ole vastakaikua taloudellisesti. SIVUPERSOONA
•Eikö tämä, jos mikä ole rotusyrjintää, että hedelmöityshoidossa saadaan valita, että lapsesta varmasti tulee valkoihoinen? Värillähän ei pitänyt olla väliä? Eihän? VAIETTU KÄYTÄNTÖ •Helteellä olisi voitava pitää ikkunoita auki, mutta parveketupakoitsijoiden ja häirikkömotoristien takia se ei käy päinsä. SISÄLLÄ 31 ASTETTA
•Kesä-Suomen luontoa ei kyl voita mikään. NIMETÖN
•Hmoilanen: Olet oikeassa! Poliisi ei korvaansa lotkauta polkupyöräilijöiden jalkakäytävällä ajamiselle. TOINEN MOILANEN •Jing: Ainakaan Helsingin polkupyöräilijät eivät tarvitse lisää pyöräteitä. He ajavat joka tapauksessa jalankulkijan kaistalla/jalkakäytävällä. PYÖRÄTIE VIERESSÄ
•Ainakin puolet pareista on aivan täysin ulkonäön tähen yhes. Sit valehellaan ja uskotellaan toisilleen sisästä kauneutta. Pettäjäluonne on sisästä. NIMETÖN
•SH: Metsään ei voi mennä ruohonkorren liikahtamatta, eikä veteen astua saamatta sitä väreilemään. VINSKI •70v: Ministeri Huovisen puheet keskioluen viemisestä Alkoon ovat vain halpahintaista, hiljaisen kesäajan ääntenkalastelua. ETKÖ JO YMMÄRRÄ •Huvittavan tyhmiä noi jatkuvasti yöllä suihkussa kävijät. Olevinaan ei voi mennä hikisenä nukkumaan. Sitä paitsi, ei hiki haise yhtään, vaan hikinen paita! NIMETÖN •Humaania: Minäkin haluan, että poliisi tutkii kansanedustaja (vas.) Anna Kontulan paperittomien ulkomaalaisten piilottelun kotiinsa. KONTULAN ASIA ON POLIISIASIA
•Miks kaikissa perhe- ja sisustustyyppisissä ’onnellisuusohjelmissa’ pihatrampoliinilla pomppii vaarallisilla 2–3 henkilön yhdistelmillä? YKSIN TAI/ VAI KAKSIN?
•Se tie on nyt nähty: Olen samaa mieltä. Tämän lapsihallituksen tilalle pitäisi saada kokemusta ja päättäväisyyttä. LAPSIHALLITUS ULOS
•Suuri kiitos minua auttaneille henkilöille lauantaina Itiksen kirjastossa, kun sain huimauskohtauksen. Selvisin kotiin ja vointi jo parempi. SUSA •Sen sijaan että se muurahaispesä tuhottiin huvilatuunauksen yhteydessä, koko porukan olisi pitänyt lopuksi kokoontua istuimineen sen muurahaiskeon ympärillle, tarkastella ja ihmetellä niiden elämää ja pohtia samalla vaikka sitä, miksi muurahaiskekoja ylipäätään on olemassa? OVELA •Yhdysvalloissa Allstate vakuuttaa sateenkaarikansaa uusimmassa kampanjassaan. Milloin vakuutusyrityksemme aloittavat samanlaisen lgbtmainonnan? VAKUUTTAMATTOMAT •Saudi-Arabiassa on uskontopoliisi, jonka tehtävänä on kytätä ihmisten yksityiselämää. Suomeenkin olisi saatava ikioma uskontopoliisi, jonka lakikirjana olisi Raamattu. Sisäministeri Päivi Räsänen voisi viedä asiaa eteenpäin, sillä onhan hän poliisi ja uskontoministeri. NIMETÖN •Sitä olis mahdollisuus laatuaikaa kaukana paineista uikkaamisineenkin jo maanantaista alkaen lähteä viettelemään, jos vain tohdit toiveita toteuttamaan. ETUPENKKI VAPAANA VARTOILEE
•Jättäkää nyt viimeinkin häistänne pois ne iänikuiset typerät morsiamenryöstöt, ei ketään enää naurata, sitäpaitsi olen usein nähnyt, miten pienet lapset pelästyvät moista meuhkaavaa ”rosvoporukkaa”.
•Kirjoittelemattomana on huomattavasti tasapainoisempi toiveissaan, että sitä näyttöä välittämisestä sais vielä Luojamme suomina kohtuullisen toimintakykyisinä elinpäivinämme. SEL-
JO RIITTÄÄ
VENNYKSISTÄ KIITOLLINEN
•Hölmöläiset Vihdintiellä sunnuntaina: hälytysajoneuvoja pitää väistää, antaa tilaa! NIMETÖN
•Harvinainen nautinto; aurinkoinen aamiainen parvekkeella. Kunnes naapuritkin herää;
yläkerrasta peittojen ravistelut, alakerrasta röökinsavut. Mutta huonomminkin voisi olla; voisin olla yhtä tyhmä kun naapurit. SÄDE •T.M. Epäilit minua kovasti. Kyllä minä pärjään. Omieni kanssa kyllä. SKR •Jaa, että terapia ohi. Sinä saatkin lähteä sotkemasta. KASVAA ALASPÄIN IHMISEKSI
•Eikö ihan todella voi poistaa Siwan mainosta, onko typerämpää nähty? ENTINEN ASIAKAS •Eipähän ole kampaajat kuitteja ojennelleet vuosien aikana! SINNE NE RAHAT VAIN VILAHTIVAT
•Mustanaamioon Hans Lindahlin kuvittama erikoistarina, jossa komea Kit Walker pelastaa ranskalaisen muotitalon kidnapatun huippumallin ja rakkaan opiskelukaverinsa David Gandyn. Mustanaamio osallistuu jopa mallina Pariisin muotiviikolle pelastaen muotitalon skandaalilta. Aina muodikas Mustanaamio julkaistava kuukausittain! CHRISTOPHER WALKER •Toivottavasti lapsilisät loppuu tulevan laman aikana! Täysin väärin, et yksinäiset työssäkäyvät maksaa toisten laskuja. NIMETÖN
•Toivottavasti Debenhams ostaa eurooppalaisittain keskinkertaisen Stockmannin ja laskee Herkun hintoja. Hintojen nosto ja tuotteiden poisto vain paisuttaa asiakaskatoa. ENTISET KANTA-ASIAKKAAT
•Stefan Wallin pahoittelee ÅUkolumnissa rivien väleissä Lars Ahlbladin kanssa aikaansaamaansa sellaista muutosta Salorassa, että siitä tuli megaNokia. Kolumnissa on paljon asioiden voittamisia. Olisi kuitenkin tarvittu äänestäjien puolueelle voittamisia kuntavaaleissa. NIMETÖN
•132-bussilinja helteisellä säällä: bussissa lämmitys päällä! Jos ei ole saanut opastusta laitteiden käyttöön, voisiko kattoluukut avata! NIMETÖN •Kunpa voisi siirtyä aikakoneella 50 vuoden päähän tulevaisuuteen, jolloin parveketupakoitsijat ovat jo kuolleet sukupuuttoon! ETTE HAISTA KUKKASIA •K. Häkämies joutui aikoinaan eroamaan naisen pahoinpitelyn takia, niin miksei tietty pikku-ukko joudu eroamaan kaataessaan koko katajaisen kansan? CAPICE • Voi kyllä sinulla on kovaa EVVK: taas viikonlopun IS:ssä on juttua Katrista. IHAILIJA • Jee! Einstein! Tätä oon oottanu vastineex bussipurjaaneille. Mun ylivilkas ei suostunu ees puolivuotiaana tuijottaa vaunujen kuomua siis, vuoden ikäisenä penkillä istuvan äiskän sykkyyn. MUUTOIN 20 MIN ITKUA
• Politiikka on ainoa peli, jossa ei ole sääntöjä. VINSKI • Minkä takia Suomi on Euroopan toiseksi valvotuin maa kansalaisiaan kohtaan? Eihän meitä ole kuin viitisen miljoonaa kansalaista koko Suomessa. Ja suurin osa asuu stadissa. Kuka tällaistä poliisin harjoittamaa täyskontrollia tarvitsee, saati sitten haluaa? Minä ainakaan en! NIMETÖN • Moro TV-väki! Laittakaa Susanna L. ja Kirsi S. juontamaan yhdessä jotain koti- tai suhdeohjelmaa (tahi mitä vaan), jotta voin/voimme lykätä näkö-
12
lodjumme partsilta menee... EI KUITS NAABURIN FEISSIIN
• Jossain ajattelin että säkin voisit. Mä voisin ! Vai, sä et voi ja mä voin, tai me ei kumpikaan voida. VOINKO MÄ? • Kaikki on niin maanperusteellisen vaikeaa ja haikeaakin. TYÖLÄS POTILAS JA HIENOSTOROUVA
• Aidot uskovaiset tottelevat Jumalaa enemmän kuin ihmisiä, siksi lähetystyötä tekevät. S.H • ”Jenkeissä” saa kuka vaan kioskista minkälaisia aseita haluaa. Sitten kun myöntää surman, selviää 1 200 vuoden tuomiolla. Maassa maan tavalla? E. L. • Vaikka en uskoisikaan horoskooppeja, on niitä silti hauska lukea, joten kysynkin, että kukahan laatii nuo TV3:sen textarisivu 626:n horoskooppitextit. Useasti kun vaan puuttuu joidenkin horoskooppumerkkien textit kokonaan tai sitten joku on tuplasti. Kuten nytkin puuttunut koko 23.-27.7. viikon ajan. Mm. vaaka ja skorpioni ollut jopa tuplasti. PYYDÄN PAREMPAA TARKKUUTTA ASIAAN
•Vanhin ja nuorin sisareni olivat iloisia tupakoitsijoita, kuolivat keuhkosyöpään vuoden välein. Veljeni sairastui keuhkoahtaumatautiin. Se siitä tupakoinnin ihanuudesta. JUSKA • Majuri, sulla taitaa olla parikin XXL:ää täällä yhtä aikaa pyörityksessä, on nimittäin siihen malliin ristiriitaisia tekstareita ja vastauksia. Tai sitten, Pellervon tutkimusseura, Esko Aho, Harri Silakka Holkeri ja mm. Lasse Kirjailija Lehtinen. Nyt äkkiä muitakin näkemyksiä ja mielipiteitä kehiin elvytyksestä, työllistämisestä ja lamasta! JÖRN DONNERKIN TULOSSA TAKAISIN
•On Suomen kesä. Minulla on oma parveke, jonka olen laittanut oikein kauniiksi. On matot, kukat ja kaikki. Nautin tästä kesästä parvekkeellani, jossa viihdyn. Otan aurinkoa, luen, syön ja seurustelen siististi. Tämä on minun kesähuoneeni, jossa myös tupakoin silloin kun mieleni sitä tekee. Omalla parvekkeellani. Laillisesti ja järjestyssääntöjen mukaan. Tee sinä, mitä ikinä haluat omallas, mutta älä ikinä puutu asioihini, jotka eivät sinulle lainkaan kuulu. NIMETÖN •USA haluaa Suomen NATOon rahoituksen takia. ONKO MEILLÄ SIIHEN VARAA?
•Ois voinut tutkimusrahat antaa kansalle, joka on aikojen alusta tiennyt täydenkuun vaikutuksen unen laatuun ja pituuteen! NIMETÖN Ristikon ratkaisu
LUKIJAT TEKSTIVIESTIT • Oma värssy K:lla koottuna. Kissa kivellä. Katti karkuhun kiirehtää, korkealle kivelle kiipeää. Koverilla kynsillään kovasti kaapaisee, käpälästä kipeästi kirpaisee. Kamalasti kissa karjaisee, kaulaan Kalle kaverinsa kapsahtaa! Kallen Kari kaverin koirakin kaivoon katoaa, Kari kertonut kauhuissaan, kiperää kertomusta kerrassaan Kirsikimulille kahvia kaataissaan. Kuitenkin kohta kaikki kunnossa: koko kopla kivasti kasassa. Hauskaa kesän jatkoa Metron lukijoille toivottaen. ERÄS LUKIJA • Mihin ovat kadonneet julkisuudesta viime laman tekijät ja esim. Nalle, Uffe Sundqvist, Sarasvuo, Rakel Liekki, Mauno Koivisto, Yrjö-Olavi Aav, Heinäluoma. Ja miten voi entinen YLE:n pääjohtaja, ent. SDP:n puoluesihteeri ja kansanedustaja Jungner olla noin tietämätön arjen totuuksista. Ihmettelen suuresti! Miten ihmeessä hän on tähän asti kyennyt hoitamaan asioitaan? NIMETÖN
• Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja Simola, jatka vaan samaan malliin! Viisaita juttuja Sinulla, tykkään kovasti. Pieni määrä eli 1–2 annosta alkoholia päivittäin nautittuna ehkäisee mm. sydän- ja verisuonitauteja. Mutta on toki täysin perheiden sisäinen asia, mikä on heidän nuorelleen sopiva ikä. Meillä se oli n. 9–10 v. Välimeren maissa, joissa näihin tauteihin kuolleisuus on tutkitusti rajusti Suomea matalampi, aloitusikä lienee siinä 4–5 vuotta. ENEMPI ON PAHAKSI • Lämmin kesäinen ajatus sinulle. Toivon kaikkea hyvää teille. Vaikka vastoinkäymisiltä ei ole vältytty. Täällä on pidetty huolta toisistamme. RAKKAUTTA ILMASSA
• Minä olen normaali, työssäkäyvä ihminen. En ryyppää enkä rällästä. Elän ja olen kotonani normaali-ihmisen tavoin.
13
Noudatan järjestyssääntöjä. Rakas Kimmo 25.7. ja muut uteliaat: milloin viiniä nuorelle päivällisellä -dilemma. Vastaus: pieni määrä alkoholia on tutkitusti nimenomaan terveellistä! Tupakoin parvekkeella, koska se on järjestyssäännön mukaan laillista ja sallittua, jopa suositeltua. En polta enkä anna vieraittenikaan polttaa sisällä. TUPAKOINTI ON MINUN VALINTANI
• Tässä maailmassa ei mikään ole niin varmaa kuin epävarma, mutta hellä ja lämmin -viestin me molemmat, sinä ja minä, tiedämme, kuka on viestin vastaanottajaja, kuka lähettäjä. Tämä on ainoa viestini 17.7. jälkeen. VAIN VIRTUAALIIHMINEN
• Sinulle silminnäkijä: olen kyllä nähnyt siinä useammankin kuljettajanvaihdon, mutta selitähän, kuinka siinä liikennettä vaarannetaan? AJELIJA
Luomutofu on
kasvissyö jän gri lliherkku! Tofuherkku tiellä pitää!
Proteiinirikkaat luomutofut ovat ravinteikkaita makuelämyksiä, jotka kasvattavat lihaksia - eivät vatsaa!
Kannettavien emolevyjen, Pelikonsolien, MacBookin- ja Älypuhelimien korjauspalveluja puh: 044-500-4062 www.huolto.verkkotalo.fi
Suomessa valmistetut tofut sopivat ihan sellaisenaan erinomaisesti grillattavaksi tai pannulla paistettavaksi. Maista - ja ihastu!
Tällä kupongilla 1.-5.8.2013 Soya, Jalotofu:
Savustettu tai marinoitu tofu
2,99
VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri
niemela-laskentatoimisto.fi Kirjanpito, tilinpäätös ja vuokrareskontra kauttamme. Puh: 050 4443035
Liity fiksuun seuraan Haaveena valkolakki tai uusi harrastus? Eiran aikuislukiossa on varaa valita. Tervetuloa opiskelemaan!
Tietotekniikkaa tai latinaa
Meillä voit suorittaa lukion, peruskoulun tai englanninkielisen AICE-tutkinnon, korottaa vanhoja arvosanojasi tai opiskella kursseja oman mielenkiintosi mukaan aineopiskelijana. Kurssitarjontamme on laajaa verkossakin.
Eiran aikuislukiossa voi opiskella mm. kieliä, psykologiaa, luonnontieteitä, historiaa ja tietotekniikkaa.
Ilmoittautuminen kursseille 14.8.-22.8. Ensimmäinen opetusjakso alkaa 26.8.
Eirassa opiskelet omalla tavallasi •
opiskelijamme ovat 18-80-vuotiaita
•
runsas syventävien kurssien valikoima
•
lähiopetusta klo 8.30–20.10
•
lisää joustoa opintoihin verkkokursseilla
•
lukio-opintoja myös englanniksi
•
myös maahanmuuttajille suunnattuja opintoja
Kielten valikoimamme on erittäin laaja. A-kielet: englanti, ranska, ruotsi, saksa, venäjä. B-kielet: espanja, italia, latina, portugali, ranska, ruotsi, saksa, venäjä, japani.
Ilmoittaudu! Tule varaamaan opiskelupaikkasi vaikka heti. Uudeksi opiskelijaksi ilmoittaudutaan koulun toimistossa. Tutkintotavoitteinen opiskelu on maksutonta (10 euron materiaalimaksu). Aineopiskelumaksu on 100 euroa, jota vastaan voi opiskella lukuvuoden aikana niin montaa kurssia kuin haluaa. Ota mukaasi henkilöllisyystodistus ja viimeisin koulutodistuksesi. Lisätietoa: eira.fi/ (09) 4542 270
Eiran aikuislukio • Laivurinkatu 3 • 00150 Helsinki
www.eira.fi
ietoa Lisät illamme! vu kotisi
säästösi 21 % 300 g (3,75) 9,97 /kg (12,50)
www.metro.fi
HUPIKLUBI
lukijan kuvat numeroon 17181 torstai 1. elokuu 2013
Helmiä sioille Stephan Pastis
14
10 kysymystä 1. Kenen taiteen mesenaatin mukaan Alvar Aallon suunnittelema Villa Mairea on nimetty? 2. Mitkä ovat Sveitsin neljä kansallista kieltä? 3. Minkä alkuaineen kemiallinen merkki on O? 4. Minkä voimalla raitiovaunut liikkuivat Helsingissä vuosina 1890–1900? 5. Missä kaupungissa ETYKin päätösasiakirja allekirjoitettiin v. 1975? 6. Millä nimellä hip hop -artisti Carlton Douglas Ridenhour tunnetaan paremmin? 7. Minkä yhtyeen hitti oli Vielä on kesää jäljellä? 8. Mikä valas on Moby Dick -romaanin Moby Dick? 9. Mistä italialaiskaupungista Medicin hallitsijasuku oli lähtöisin? 10. Mikä maa on voittanut eniten jalkapallon naisten Euroopan mestaruuksia?
Sudoku Tuplat Glenn McCoy
hmm.....
osaatteko suositella jotakin ?
joo. suosittelen, että annatte enemmän tippiä kuin viime viikolla.
1926
★★✩✩✩
Kamala luonto Jarkko Vehniäinen
Mobiiliohjeet •
Ristikko
JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi
Viime torstai ratkaisukoodi oli 70. 25 euroa voitti Ahti Taskinen.
Ratkaisu sivulla 12
•
•
•
Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja HS Mesta -lehdessä. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä muutaman viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma News Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma News Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja teejuttu.fi-palveluun ladattuja kuvia. Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.metro.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 × 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.
Vastaukset kysymyksiin 1. Maire Gullichsenin, 2. Saksa, ranska, italia ja retoromaani, 3. Hapen, 4. Hevosten vetäminä, 5. Helsingissä, 6. Chuck D, 7. Mamban, 8. Kaskelotti, 9. Firenzestä, 10. Saksa.
Julkaisija: Sanoma News Oy , Postiosoite: PL 75, 00089 Sanoma, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@hs.fi, Vt. päätoimittaja: Riikka Venäläinen, Esimies: Ismo Uusitupa, Varaesimies: Ari Hämäläinen, Uutistuottajat: (09) 122 4362 Pekka Joutlahti ja Ville Soininen Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.
TV TV1
20.00: Pieni keittiö Pariisissa 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Löytöretkiä luontoon. 11.35 Väylä (S). 12.05 Yleisurheilun MM: Göteborg 1995. 13.00 Kolmiapila (7). 14.20 Arjen huimapäät: Kalastaja. 14.30 A-studio. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 16.00 Avara luonto: Elämän mahti. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).
18.00 Yle Uutiset. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 18.16 Yle Uutiset sää. 18.20 Päivän kasvo. 18.30 Tekijänä: Samu-Jussi Koski. Samu-Jussi Koski suunnittelee vaatteita ajatteleville naisille. 19.00 Benidorm (12). 6/7. Madgen uusi sulho herättää närää omaisissa, mutta hänkö siitä piittaisi, vaikka aihetta ehkä olisikin. 19.50 Toinen minä: Anja Snellman. 12/12. Kuuntelemista ja eläytymistä. Kirjailija Anja Snellman ryhtyy ammatinvalintapsykologiksi. 20.00 Pieni keittiö Pariisissa. 1/6. Rachel Khoo emännöi pienessä yksiössään suosittua kahden asiakkaan ravintolaa ja tuntee ranskalaisen keittiön salat. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.05 Iskelmä-Suomi: Mä joka päivä töitä teen. 8/10. Iskelmää on aina tehty ylpeän ammattilaisen etiikalla. 22.05 Ulkolinja: Vaaralliset väärennökset. Väärentäminen ei rajoitu enää vain merkkituotteisiin, ja bisnes kasvaa koko ajan. Mm lääkkeiden, lentokoneiden ja autojen väärennetyt varaosat ovat aiheuttaneet vaarallisia tilanteita. 23.00 Yle Uutiset. 23.05-00.05 Silta (16). 4/10. Kodittoman miehen eloonjäänti on kilpajuoksua kellon kanssa.
TV2
MTV3
22.05: Vuohia tuijottavat miehet 11.00 Summeri (7). 12.00-12.25 Kesärakkaus (7). 12.30 Uusi päivä (S). 12.57 Uusi päivä (S). 13.30 Elämäni eläimet: Bondi Beachin lääkäri. 13.55 Tartu Mikkiin. 14.45 Gilmoren tytöt (7). 15.30 Summeri (7). 16.30 Parittomat. 17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 McLeodin tyttäret (7). Jättäkää tytöt rauhaan! Claire osallistuu rodeoon isänsä hevosella osoittaakseen kaikille, että myös naiset kykenevät hoitamaan karjatilaa. 18.45-18.55 Naurupalat (S). 19.00 Yle Uutiset alueeltasi. 19.07 Yle Uutiset. 19.20 Urheiluruutu. 19.30 Parittomat. Osa 8/9: Onnen kaava. Emma, Kati, Mesku ja Riitta tapaavat toisensa neljän kuukauden jälkeen. 20.00 Uusi päivä (S). ”Parempi rakastaa ja menettää, kuin olla koskaan rakastamatta.” Uneton löytää avun odottamattomalta taholta. 20.30 Uusi päivä (S). ”Yksikään ihminen ei ole saari.” 20.58 Riskirajoilla: Ajan unohtama maa. 3/3. Osa retkikunnasta laskeutuu sammuneen tulivuoren kraatteriin. Löytyykö Papua-UudestaGuineasta tieteelle täysin uusia eläinlajeja? 21.50 Yle Uutiset. 22.00 Urheiluruutu. 22.05 ELOKUVA Vuohia tuijottavat miehet (12). Komediassa reportteri alkaa tutkia USA:n armeijan erittäin salaista psyykkistä yksikköä. O: Grant Heslov. N: George Clooney, Ewan McGregor, Jeff Bridges, Kevin Spacey ja vuohi. 23.35 Uinnin MM. Päivän uintifinaalit. 00.05 Taivaan tulet (12). Isieni talo. 00.55-01.43 Naurun tasapaino. Osa 7/9.
Yle Fem 11.00 SVT: Simning: VM. 13.45 SVT: Programtablå. 13.55 SVT: K-märkta ord. 14.00-15.00 Uppdrag granskning sommar. 16.25 Majakan arvoitus (7). 16.55 Vaikuttaja: Minä, Elisabeth Rehn. 17.21 Norjaa ristiin rastiin. 17.25 Puutarhasissit. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Marikki (S). 18.26 Mustikin aamu (S). 18.30 Hiukkasmysteeri (7). 19.00 Paloautolla Oslosta Mongoliaan. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.45 Näin Norjassa. 20.00 Norjan maatalouden tulevaisuus. 20.30 Camilla Plumin mainiot mausteet. 21.00 Alzheimer-valssi. 22.00 Köyhyys – miksi?: Afrikkaa ryöstämässä. 22.50-22.59 Köyhyys – miksi? 23.25 Blågula drömmar. 23.55 Seriestart: K-märkt form. 00.00 Aktuellt. 00.23 Sydnytt. 00.30 Sportnytt.
Nelonen
21.00: Mentalist 12.30-12.35 50 parasta ravintolaa. 14.05 Alueellinen sääennuste. 14.10 Erilaisia suhteita (7). 14.40 30 Rock (S). 15.10 Pomo piilossa. 16.05 Riemuloma Kanarialla. 16.35 Salatut elämät (7). 17.05 Salatut elämät (7). 17.30 Salatut elämät (7).
18.00 Pilanpäiten. 18.05 Suurin pudottaja. Koti täyttyy kiusauksista. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.15 Tulosruutu. 19.25 Päivän sää. 19.30 Harjakaisen & Piisisen talkoot. 7. Keittiö. 20.00 Hansin matkassa. Jakso 3 Bryssel - Mitro Repo. Eurooppa ei enää ole entisensä sen jälkeen, kun Hans Välimäki matkustaa Brysseliin. 20.50 Hell’s Kitchen Suomi: Esittelyssä Sauli Kemppainen. 20.55 MTV3 TOTAL Kesä 2013. 21.00 Mentalist (12). Punainen houkutus. Nuori nainen löytyy ammuttuna. Jane ei pääse rikospaikalle, joten hän pyytää Risgbya kuvailemaan hänelle paikkoja puhelimitse. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 MM-ralli: Neste Oil Rally. 22.50 ELOKUVA Botched (16). Ritchie matkustaa pomonsa käskystä Venäjälle varastamaan kallisarvoista ristiä. Määränpäässä hän juuttuu kahden venäläisen apurinsa ja muutaman ulkopuolisen kanssa hissiin - kun hissin ovet lopulta aukeavat, joukko huomaa päätyneensä kummalliseen todellisuuteen. O: Kit Ryan. P: Alan Smyth, Bronagh Gallagher, Edward Baker-Duly. 00.35 V (12). Tavoitteet toteutuvat. Chad on tähän asti saanut uutisoida yksinoikeudella Annan viestejä. 01.30-02.00 MM-ralli: Neste Oil Rally.
00.45 Biet Maja. 01.00 Sommarlägret. 01.15 Lulu Zipadoo. 01.25 Gåtfulla grodan. 01.30 Djungelboken. 01.40 Pyjamasklubben. 02.05 Sjömannen och juristen. 02.35 Välkommen till vårt kollektiv. 02.55-03.00 Blomsterspråk.
Liv 11.00 Leila leipoo. 11.30 Koirakouluttaja Tanja Karpela. 12.00 Ilme nuoremmaksi – Britannia. 13.00 Juhlat puutarhassa. 13.30 Tyyli-transformaatio. 14.00 Ankara isäntäperhe. 15.00 Luksusmammat. 15.30 Ilme nuoremmaksi – USA. 16.00 Trinny & Susannah Hollannissa. 17.00 Laihduttamalla unelmahäät. 18.00 Hurja remontti. 19.00 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. 19.30 Neljän tähden talkoot. 20.00 Hurja painonpudotus. 21.00 Tanssin superäidit.
Sub
15
Teema
12.00: Koiralle koti
21.00: Muodin huipulle
22.45: Kunnian mies
11.10 LIVE: Tiedä ja Voita. 12.00 Koiralle koti. 13.00 Shake It Up (S). 13.30 Elixir. 14.00 Juhlasuunnittelijat. 14.30 Häähullut (S). 15.30 Melissa ja Joey (S). 16.00 Tyyliä vai ei. 17.00 Matkaoppaat. 17.30 Dr. Phil (S).
11.00 Ostos-tv. 14.00 Tanssistudio. 14.55 Tanssien tähtiin. 15.50 Pilanpäiten. 16.00 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 16.30 Eastenders (S). 17.05 Lemmen viemää (7).
17.00 70-luvun sekahaku. 17.45 Kansallismaisemat: Punkaharju.
18.30 Nelosen uutiset. 18.50 Nelosen sää. 19.00 Poliisit. Turku. Kaupungin yössä kyttäillään ja riehutaan. 19.30 Poliisit. Helsinki. Riehakas rattijuoppo työllistää Maxia ja Jarkkoa pitkälle yöhön. 20.00 Huvila & Huussi. Rantatontilla siirretään mökkejä halki ilman, jotta tontti saadaan järkevästi jaettua eri toiminnoille. 20.57 Keno. 21.00 Criminal Minds – FBItutkijat (16). Lauren. Prentiss alkaa käydä yhden naisen sotaa Ian Doylea vastaan. Tiimin muut jäsenet yrittävät löytää Prentissin ja Doylen pysäyttääkseen heidät molemmat. 22.00 ELOKUVA Toimintatorstai: Street Fighter: Naarassoturi (16). Vauhdikas toimintaseikkailu Chun-Listä, joka menettää isänsä rikollisorganisaation kynsiin jo pikkutyttönä. Teini-ikään vartuttuaan hän pääsee isänsä kaapanneen rikollispomon jäljille, jotka johtavat eksoottiseen Bangkokiin. P: Kristen Kreuk, Neal McDonough, Chris Klein, Robin Shou, Michael Clarke Duncan, Josie Ho. O: Andrzej Bartkowiak. 00.00 Nelosen uutiset. 00.10 Nelosen sää. 00.15 Poliisit. Turku. 00.45 Poliisit. Helsinki. 01.15-02.15 Lost (12). Neljännellä kaudella yhteys ulkomaailmaan näyttäisi aukeavan ja pelastumisen hetki lähestyvän, mutta seikkailu salaperäisellä saarella ei suinkaan ole vielä ohi.
22.00 Maailman övereimmät juhlat (S). 22.55 Neljän tähden talkoot. 23.25 Lemmi, kosi, vältä. 00.00 Ilme nuoremmaksi – Britannia. 00.55-01.55 Design Star.
Jim 12.10 Huipputatuoija haussa. 13.00 Elixir. 13.30 Elixir. 14.00 Pomo piilossa. 14.50 Apua avajaisiin. 15.45-16.35 Panttilainaamo. 16.35 Leijonan luola. 17.25 Huipputatuoija haussa. 18.15-19.05 Panttilainaamo. 19.05 Leijonan luola. 20.00 Kuuluisat kuppilat. 20.30 Suomen Tulli. 21.00 JIM D: Muinaiset avaruusoliot (7). 22.00 Hyvät ja huonot uutiset. 22.55 Taksi. 23.25 Villit nettivideot (12). 23.55 Jopetshow. 00.25 New Yorkin tatuointitarinat. 01.20-02.15 JIM D: Metsien miehet (7).
18.00 Iholla. Jakso 32. Matkakuume. Ystävä saa hieman säpinää Johannan iltoihin. 18.30 Pelastajat (7). Lääkkeitä ottanutta, metsään kadonnutta tyttöä etsitään koirapartion avulla. 19.00 Myytinmurtajat. Ihmiskuula. Tässä yhden myytin jaksossa Myytimurtajat testaavat, voiko laiton siirtolainen ylittää rajan jättiritsalla. 20.00 Rillit huurussa (S). Salaisten materiaalien turbulenssi. Howard on kauhuissaan huomattuaan merkittävän virheen NASA:lle kehittelemänsä avaruusvessan toiminnassa. 20.30 Simpsonit (7). Valkokankaiden valloittaja. Hittisarja palaa ruutuun uusin jaksoin! Homer saa maistaa elokuvatekoa, kun hänet pestataan päärooliin sarjakuvaan perustuvaan uutuusfilmiin. 21.00 Muodin huipulle. Tehtävä 7: Luokaa kankaat, kokoelma ja catwalk! Jäljellä olevat 10 kilpailijaa jaetaan kahdeksi tiimiksi. 22.00 C.S.I. New York (16). Harhalaukauksia. Pyörätuolissa oleva Danny saa yllättävän puhelun naiselta, jolla on tietoja ampumavälikohtauksesta baarissa. 22.55 C.S.I. New York (16). Haudankaivajan tappolista. Liikematkalla oleva mies tapetaan GPS:n avulla. 23.45 Chuck (12). Vaikeuksiin ajautunut vankikuljetus ohjataan väliaikaisesti Buy Moren tukikohtaan, ja Chuck ja Sarah joutuvat vastakkain vanhojen tuttujen kanssa. 00.35 Simpsonit (7). Kurjat naapurit. 01.00-01.50 Sokka irti Vegasissa! Riitoja ja jyrähdyksiä.
TV5 11.35 Best direct. 12.35-13.30 Tarzan. 13.30 Eläintarha. 14.00 Ruokamatkalla. 14.25 Hulppeat hääkakut. 15.20 Matlock. 16.15-17.15 Kolmas kivi auringosta. 17.15-18.15 Pulmuset. 18.15-19.10 70’s show. 19.10 Las Vegas. 20.00 C.S.I. 21.00 ELOKUVA American Pie Presents: The Book of Love. 22.55 5D: Ei ole helppoa olla susipoika. 23.55 Täältä tulee Honey Boo Boo. 00.25 ELOKUVA Luunkerääjä. 02.30 Glamourelämää Essexissä. 03.00 Jersey Shore. 03.45 C.S.I. 04.35-05.29 5D: Transvestiittien vaimot.
Fox 11.05 Sonjan Puutarha. 11.30 Tanssi peppu pieneksi Extra. 11.55 Ally McBeal (S). 12.40
18.00 Viinakeisarin salaisuus (7). 1/10. Belgialainen de Keyserin suku omistaa maineikkaan genevertislaamon, mutta nyt on iäkkään perheenpään aika käymässä loppuun. 18.50 Filmikellari. 19.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). Tuhkimo ja tangoprinssi. Tangokisassa tehdään intohimorikos, joka tuo mieleen sadun Tuhkimosta. 20.00 Arkistojen salat: Le Mansin onnettomuus. Kesäkuun 11. päivänä 1955 yli 200 000 ihmistä kerääntyi katsomaan autourheilun kuuluisinta kilpa-autotapahtumaa, le Mansin 24 tunnin ajoa. Yksi kilpa-autoista sinkoutui katsomoon ja räjähti. 20.30 Se siitä! Teoriat testissä. Jem tutkii vahvimman luonnonmateriaalin, hämähäkinseitin kestävyyttä. Liz lähtee taistelulentäjien oppiin ymmärtääkseen enemmän moniosaamisesta. 21.00 Tiededokumentti: Naurutaudin arvoitus. Australialainen tiedemies Michael Alpers lähtee Papua-Uuden-Guinean viidakkoihin selvittämään salaperäisen naurutaudin syitä. Noituuden ja heimosotien maailmassa elävien ihmisten perinteisiin kuului myös ihmissyönti. 21.55 Rakkaudella, Solange (S). Dokumenttielokuva rakkaudesta ja elämästä. Kaksi naista nimeltään Solange kokevat rakkauden eri vaiheet Chilessä vuonna 2007. O: Tine Katinka Jensen. 22.45 ELOKUVA Kunnian mies (7). Elokuva Thomas Moresta, joka vastusti kuningas Henrik VIII:n avioliittojen sarjaa. O: Fred Zinnemann. N: Paul Scofield, Wendy Hiller, Robert Shaw, Orson Welles 00.40-04.00 Teematieto.
Grillimaisteri Hans Välimäki. 12.45 Hullut tiedemiehet. 13.10 Supertehtaat: Lego. 14.05 Jättimäiset rakennusurakat: Megahelikopteri. 14.55 Hetki ennen tuhoa: Paddingtonin junaonnettomuus. 15.45 Lentoturmatutkinta: Schipholin onnettomuus 2009. 16.40 Wipeout Kesä. 17.32 STT Uutiset. 17.35 Grillimaisteri Hans Välimäki. 17.40 Totta vai tarua: Hurjat unissakävelijät. 18.05 Huutokaupan metsästäjät: Texas. 18.30 Varastojen metsästäjät. 19.00 Seiska News. 19.05 Ensisilmäyksellä (7). 19.30 Ensisilmäyksellä (7). 20.00 Varastojen metsästäjät. 20.30 Huutokaupan metsästäjät: Texas. 21.00 Ilman johtolankaa (12). 21.55 Elokuva: Ammattitappajat (16). 00.10 Family Guy (12). 00.35 American Dad. 01.00 ELOKUVA Pelastakaa Sarah Cain (7). 02.50 Nolot vartalot. 03.40-04.05 Tanssi peppu pieneksi Extra.
VA NT AA N PE TIK OS SA SU OM I-S OF FA N EN TIS ISS Ä TIL OIS SA !
Kotimaan sohvat & sängyt K
N E L A
Vihd
Valmistamme sohvat ja sängyt 20 vuoden ammattitaidolla.
SSA PETIKO
MA klo 12-17
120
Aitoa a! a nahk
10-19 6.8. klo I T 9 1 10 5.8. klo
4.8.
S I PO
% 0 -5 ään t n i väh
Aitoa a! a nahk 2-istuttava 249,-
ode! arivu p a v tuke kko asta v h laati o S S aate v e ALENNU d o + vu
lous 1kpl/ta
FINLANDIA-RUNKOSÄNKY 120x200cm
160x200cm
88
KOTIMAINEN FINLANDIA CLASSIC-NAHKAKALUSTO Väri: kelt.Saatavana myös muilla väreillä.
97
Petauspatja myydään erikseen.
mallit
-60%
KIRSI -VUODEKULMADIVAANI
299
8
Tiilipojanlenkki 6 Vantaa, Petikko
I K K I KA
299
Varastoerä/värit.
ki
S Y N N E J H Y T PU
0-17 SU . klo 1 .8 3 A 10-19 L 2.8. klo E P 10-19 TO 1.8. klo
3-istuttava
l
nle
E1
e
LO P
inti
Osta suoraan valmistajalta!
nk
AN FF -SO SSÄ I II OM ISI A! ÄI SU ENT ISS EH LO I K T
Tii
ja ipo
(795,-)
va tuke asta Sohv rivuode! pa S ALENNU
-58%
Alk. laadukkaalla ja helppohoitoisella Alicante-kankaalla.
va ALENNUS tuke asta Sohv rivuode! pa BELLE- 3-ist. VUODESOHVA
-50%
2-ist. VUODESOHVA
249
(599,-)
Alk. laadukkaalla ja helppohoitoisella Alicante-kankaalla.
377
ALENNU
S
-75%
VUOKATTI-JENKKISÄNKY 160x200cm
(779,-) Väri: sin.
Petauspatja myydään erikseen.
199
(798,-)
! n u u oleil
a a S e k ALENNU FINLANDIA CITYh Mu DIVAANISOHVA -60%
249
Tehdään käsityönä Suomessa.
(677,-)
ja! käno a sel e k r Ko
Leve
S ALENNU
KOTIMAINEN EROS LUX 3-istuttava 495,- (990,-) 1-istuttava 299,- (598,-) Upealla antiikkiverhoilulla. Saatavana useilla nahkaväreillä ja sisustuskankailla.
-50%
495
(990,-)
ALENNU
S
-70%
Alk. paksulla Parissisustuskankaalla.
ys h
Alk. laadukkaalla ja helppohoitoisella Alicante-kankaalla.
eat ulpp
290c
m
KOTIMAAN
MAGNUM-JÄTTIKULMASOHVA
477
(1849,-)
Nahkaa!
S ALENNU
-50%
VUOKATTI SUPER LITE-JENKKISÄNKY 160x200cm Bondet-nahkaa. Saatavana myös muita kokoja.
995
(1990,-) Petauspatja myydään erikseen.
Tiilipojanlenkki 6, 01720 Vantaa Palvelemme: ma-pe 10–19, la 10–17, su 12-17 puh: 020 7698 270 Kotimaan sohvat & sängyt www.suomensankytukku.fi