APU ALKOHOLISMIIN LÖYTYY LAPUALTA
06-433 0600
HELSINKI
N:o 140 | 15. vuosikerta
LAURA PALOHEIMO KAIPAA EDELLEEN ONNELLISIA LOPPUJA UUSI KIRJA OMG AMMENTAA OMASTA ELÄMÄSTÄ STÄ
Tiistai 6. elokuuta 2013 www.metro.fi | facebook.com/metrolehti | Twitter: metro_fi
SIVU 11
Sää: +25°
Katuväkivallan uhrin työtä aiotaan jatkaa Kaupunki anoo perintöä. Helsingin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan anoa viime vuonna kuolleen helsinkiläismiehen testamenttaamatonta perintöä valtionkonttorista. Loukkaantui vakavasti. Mies loukkaantui vakavasti katuväkivallan uhrina, ja hän oli tehnyt elämänsä aikana paljon työtä väkivallan estämiseksi. Kaupunki aikoo jatkaa. Kaupunki haluaisi käyttää miehen jäämistön katuväkivallan vastaiseen työhön. SIVU 04 FRED TANNEAU/AFP
AVP-ILMAKUVAUS
Lukijan kuva
LUKIJAN KUVA
150 euroa
Täysi bussi roihahti Helsingissä Bussin moottoritilassa syttyi tulipalo kesken ajon maanantaiaamuna Tuusulanväylällä. Kyydissä oli lähes 40 matkustajaa, mutta kukaan ei loukkaantunut. SIVU 04
Teekkarit säntillisiä Espoon Otaniemessä asuvat ovat Suomen tunnollisimpia vuokranmaksajia, kertoo Suomen Asiakastiedon selvitys. SIVU 07
Ksylitoli pois päiväkodeista
YOUNG TÄYTTI PUISTON 15 000 rokkasi Kaisaniemen illassa SIVU 02
Rockin ystävät kansoittivat maanantaina Kaisaniemen puiston. Noin 15 000 katsojaa houkutelleen konsertti-illan pääesiintyjänä oli Neil Young & Crazy Horse. Amerikkalaisyhtye ei antanut Helsingissä kuvauslupaa Lehtikuvalle, mutta heinäkuun lopulla Vieilles Charrues -festivaaleilla Ranskassa tähden esiintymisen sai ikuistaa (pieni kuva).
Helsingin kaupungin päiväkodeissa ei saa enää jakaa ksylitolipastilleja alle esikouluikäisille. SIVU 07
Tyylikkäät karvanaamat Parran kasvattaminen on muodikasta, ja parta kuuluukin nykyään monien muidenkin tyyliin kuin vain taiteilijoiden ja hipsterien. SIVU 09
+
TÄNÄÄN
lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 6. elokuu 2013
Lukijan kuva
Kolumni
JUHO JOKINEN
LUKIJAN KUVA
20
TOIMITTAJA juho.jokinen@hs.fi
euroa
TÄNÄÄN
MULTIURHEILUA
Rocktapahtumaan jonotettiin Kaisaniemessä
Helsinki Classic -festivaali veti maanantaina pitkät jonot Kaisaniemen puistoon jo alkuillasta. Tapahtuman pääesiintyjänä oli Neil Young & Crazy Horse. Illan avasi kello 16.30 Latebirds All Stars, jonka solisteina nähtiin Anssi Kela, Jonna Tervomaa, Tuomo Prättälä ja Tokela. Ennen Neil Youngia lavalla esiintyi vielä J. Karjalainen. Lämpimässä kesäillassa järjestetyn tapahtuman yleisömäärä oli Live Nationin arvion mukaan noin 15 000. METRO
: fi ää o. is tr el e Lu w.m
ww
Kolme kommenttia Metro.fistä
Kallio Block Party ylsi kävijäennätykseen ”Kallio-liike blombergeineen unohtaa taas kerran mainita, että paikalliset taloyhtiöt maksavat loppusiivoukset arjen alkessa katuosuuksiltaan, porttikongeistaan ja piha-alueiltaan. Kusen, ulosteiden ja oksennusten määrää on vaikea kertoa. Mutta siivous ei todellakaan ole ilmaista alueen asukkaille.”
Ota kuva, lähetä viesti
Kännykuvat numeroon 17181 Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@hs.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO
Päivän kysymys Ostatko mieluummin netistä kuin kaupasta?
LUKIJAN KUVA
Kolmannella linjalla pidetty korttelijuhla keräsi arviolta 20 000 kävijää.
”Nyt vapaaehtoisten jäljiltä oli siistimpää kuin tavallisena sunnuntaiaamuna. Juhliva väki käyttäytyi paremmin kuin jokaviikkoiset örveltäjät kapakoiden valomerkin jälkeen.”
KYPRIINTYNYT ASUKAS
”Muualla Euroopassa korttelikekkerit ovat jokavuotista arkea. Käsittämätöntä lähinnä on, kuinka vähän vastaavaa kulttuuritoimintaa ikuisesti nihkeässä Suomessa on. Nämä kemut ovat vielä aika lasten kengissä kunnon block partyihin nähden, missä koko yhteisö pistää kortensa kekoon eikä vain pieni ylityöllistetty ja sitkeä vapaaehtoisporukka.” ELÄMÄÄ JA RAKKAUTTA
KESKI-IKÄISET KALLIOLAISET
Tänään Huomenna 7. elokuuta 15:00 21:00 3:00 9:00 15:00
21:00
+24
+11
+25 +20 +17 +21 +25 +20 5:10
Edellinen kysymys
+18 +24
21:40
+24 +23 +23
Liikuntaharrastuksille ei tahdo aina löytyä riittävästi aikaa työkiireiden ja muiden arkivelvollisuuksien keskeltä. Hektisen elämän pyörteissä kannattaakin siis ehdottomasti pyrkiä harrastamaan useita lajeja samalla kertaa. Kaikeksi onneksi elämme yhdistelmälajien kulta-aikaa. Suurimpia menestystarinoita lienee golfia ja frisbeen viskomista yhdistelevä frisbeegolf, jota voi pelata jo noin kolmella sadalla radalla eri puolilla Suomea. Harrastajiakin arvioidaan olevan kymmeniätuhansia. Tuoreempi villitys on suppailu eli pystymelonta. Ainakin Helsingin merenlahdissa on yleistynyt tämä vesiurheilu, jossa hyödynnetään surffilautaa muistuttavaa kapistusta sekä melaa. Kaksi lajia yhdistyy jälleen kätevästi, eikä aikaa tuhlaannu erillisiin surffaus- ja melontareissuihin. Mikäli frisbeepeleistä tai ulapalla seisomisesta ei tunnu irtoavan tarpeeksi haastetta, voi sopiva harrastus löytyä esimerkiksi Alankomaista. Etenkin Friisinmaan provinssissa on nimittäin voimissaan perinteikäs ja ennen kaikkea erikoinen fierljeppen-laji, joka muistuttaa jonkinlaista pituushypyn ja seiväshypyn symbioosia. Seipään pystynee korvaamaan metsästä haetulla riu’ulla, joten laji sopii mainiosti mökkireissuilla kokeiltavaksi. Hieman hankalampaa on päästä testaamaan ampumahiihtoa, jonka teoreettiset perusteet moni suomalainen kuitenkin Mielikuvitusta varmasti hallitsee – kiitos ”Kiireinen urheilulajin riittävän tv-nähullu voi toki kehitellä kyvyyden ja yhdistelmälajeja omin valmentajapäinkin.” kommentaattori Jarmo Punkkisen hypnoottisen äänen. Tarkkuusammunta syleilee toista urheilumuotoa myös ampumajuoksussa, joka on yksi nykyaikaisen viisiottelun lajeista. Siinä sulautuvat yhteen pistooliammunta ja maastojuoksu, joten tarjolla olisi oiva harrastus vaikkapa aloittelevalle ampumahiihtäjälle, joka epäonnekseen tajuaa olevansa täysin toivoton tapaus hiihtäjänä. Kiireinen urheiluhullu voi toki kehitellä yhdistelmälajeja omin päinkin. Kokeilemisen arvoisia multiaktiviteetteja voisivat olla esimerkiksi capoeira-moukarinheitto sekä kolmiloikka-uimahyppyvapaasukellus. Kolumnit löytyvät myös metro.fi:stä.
+18
Sopiiko kalastus kaupunkiin?
86% KYLLÄ
+21
+21
+21
+24
6
14% EI
+26 5
+25
+24 +25 6
3
+31
4
•
+33
+35 +26
+22
+24
+36 +33
+31
+24
+23
Lukijakolumniohjeet
+28
+34
+31
+22
6
+30
•
+24
+21
8
+31
+22
+22
Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa metro.fi.
02
•
+29 +22 +29 +31 +32 +30 +42 +34 +36 +13
+39 +27 +24 +27 +19 +22 +25 +30 +25 +26
• • •
Teejuttu.fi. Mene osoitteeseen www.teejuttu.fi, rekisteröidy palveluun (tai kirjaudu sisään) ja klikkaa kohtaa ”kirjoita kolumni”. Pituus 1 900–2 100 merkkiä. Kolumnin pituuden pitää olla 1 900–2 100 merkkiä. Teejuttu.fi:n kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit. Kuva ja nimi mukaan. Muista liittää kuvasi mukaan ja oma nimesi: vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista. Sähköpostilla. Voit lähettää kolumnin myös sähköpostitse: metro.lukijat@hs.fi. Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä. Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.
SUVILAHTI, HELSINKI
FESTIVAL
FLOW 2013 7.–11.8.
PUBLIC ENEMY PU
THE KNIFE
AVAJAISKONSERTTI NSERTTI HUOMENNA! MENNA!
+ PALJON MUITA
KRAFTWERK
ALICIA KEYS
NICK
3D SEEDS CAVE &
THE BAD
S H O W
CODY
CHESNUTT
GRI B E A C H CAT P O W E R MES HOUSE LAMAR HAIM KENDRICK
CREATIVE VIDEOTECHNOLOGY
1
UUTISET
Tuoteväärennökset EU:ssa
Tulliin jäi 40 miljoonaa tuotetta Euroopan unionin alueella pysäytettiin viime vuonna väärennösepäilyn takia lähes 40 miljoonaa tuotetta. Arvoltaan tämä vastaa noin miljardia euroa, tiedottaa Euroopan komissio. Suurin osa eli kolmannes tuotteista oli savukkeita. Useimmat väärennetyistä tavaroista olivat peräisin Kiinasta. Tiedot käyvät ilmi Euroopan komission julkaisemasta vuosikertomuksesta. STT
Palokuolemat vähentyivät Tulipaloissa on kuollut tänä vuonna yli neljännes vähemmän ihmisiä kuin viime vuonna vastaavana aikana. Suomen pelastusalan keskusjärjestön mukaan heinäkuun loppuun mennessä tulipaloissa on kuollut 34 ihmistä. Yli 65-vuotiaita kuoli lähes saman verran kuin 25–64-vuotiaita. Kerrostalopaloissa kuoli yhtä monta ihmistä kuin rivi- ja omakotitaloissa sekä vapaaajanasunnoissa. STT
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 6. elokuu 2013
Hakatun perintö väkivaltaa vastaan
SANNA JOMPERO
Katuväkivalta. Helsinki haluaa käyttää helsinkiläismiehen jäämistön katuväkivallan vastaiseen työhön.
Helsingin kaupunginhallitus päätti maanantaisessa kokouksessaan anoa viime vuonna kuolleen helsinkiläismiehen testamenttaamatonta perintöä valtionkonttorista. Itä-Helsingissä asunut mies loukkaantui vakavasti katuväkivallan uhrina ja kärsi vammoista viimeiset elinvuotensa. Tämän vuoksi jäämistö pitäisi vainajan ystävän mukaan käyttää katuväkivaltaa ehkäisevään työhön Itä-Helsingissä. Ystävä lähestyi keväällä Aseman Lapset ry:tä, joka vei asian nuorisoasiankeskukseen. – Vainaja ja tämä läheinen olivat keskustelleet useasti katuväkivallasta, jonka estämiseksi vainaja oli tehnyt elämänsä aikana paljon työtä. Hän vastusti väkivaltaa ja pyrki siihen, ettei kukaan joutuisi kärsimään niin kuin hän oli kärsinyt. Tästä näkökulmasta vainajan läheinen esittää, että vainaja olisi todennäköisesti toivonut omaisuuttaan käytettävän tällaiseen työhön, kertoo toimistopäällikkö Martti Poteri nuorisoasiainkeskuksesta. Kuolinpesä koostuu lähinnä Itä-Helsingissä sijaitsevasta asunnosta, jonka tarkka arvo ei ole tiedossa. Kyse lie-
Metso vähentää 750 Suomessa
Konepajayhtiö Metso aloittaa kaikkia henkilöstöryhmiä koskevat ytneuvottelut. Vähennysten taustalla on paperikoneiden kysynnän lasku. Metso valmistaa paperi- ja massateollisuudelle muun muassa koneita ja tuotantolinjoja sekä erilaisia ohjausjärjestelmiä. Metsolla on tuotantoa Raisiossa, Järvenpäässä, Porissa, Valkeakoskella ja Jyväskylässä. Neuvottelut koskevat lisäksi pienempiä toimipaikkoja. METRO
Kaksi miestä kuoli ulosajossa
Perintörahalla palkattavat nuorisotyöntekijät jalkautuisivat esimerkiksi kauppakeskus Itikseen. Vainajan pyrkimys
”Hän vastusti väkivaltaa ja pyrki siihen, ettei kukaan joutuisi kärsimään niin kuin hän oli kärsinyt.” Toimistopäällikkö Martti Poteri
nee silti sadoista tuhansista euroista. Perintörahoilla kaupunki suunnittelee palkkaavansa kaksi kokopäiväistä nuorisotyöntekijää kahdeksi vuodeksi. – Vainajan maallinen omaisuus oli kiinni asunnos-
sevästä käyttäytymisestä. Aikainen puuttuminen ehkäisee myöhempiä rikoksia kuten väkivallantekoja. – Jos esimerkiksi kauppakeskuksen vartijat huomaavat, että Kalle ja Matti aiheuttavat häiriötä jo 20. kerran ja poistavat heidät keskuksen tiloista, siinä on kyse vain kissa ja hiiri -leikistä, joka ei pidemmän päälle toimi. Tässä kohtaa me voimme ottaa SAMUEL TYPPÖ
LUKIJAN KUVA
20 euroa
Tänä vuonna tulipaloissa kuolleista miehiä oli 75,9 %.
Perävaunu tien tukkeena
Tänä vuonna tulipaloissa kuolleista naisia oli 24,1 %.
Yt-neuvottelut
Leppävirta
sa, enkä tiedä onko sitä vielä edes realisoitu. Tässä on tietenkin myös pesänhoitokuluja, jotka vähennetään perinnön arvosta. Mikäli valtio myöntää perinnön Helsingille, kaupungin nuorisoasiankeskus suunnittelee varojen käytön yhdessä Aseman Lapsien kanssa. Hankkeesta on jo olemassa projektisuunnitelman luonnos. Palkattavat nuorisotyöntekijät jalkautuisivat vainajan ystävän toivomuksesta nuorten suosimille alueille pääasiassa itäisessä Helsingissä. Hanke toteutuisi vuosina 2014–2015.
Nuorisotyöllä pyritään ehkäisemään väkivaltaa Helsingin nuorisoasiainkeskus ja Aseman Lapset ry haluaisivat kohdistaa katuväkivaltaa kokeneen itähelsinkiläismiehen kuolinpesän varat uuden katusovittelutoimintamallin laajentamiseen Itä-Helsingin alueelle. Kyse on norjalaisesta matalan puuttumiskynnyksen nuorisotyöstä, jossa jatkuvaa huolta aiheuttavien nuorten kanssa keskustellaan häirit-
04
Rekasta irronnut perävaunu tukki liikennettä Kehä III:lla Vantaalla maanantai-iltapäivällä. Onnettomuuspaikan raivaustyöt ruuhkauttivat liikennettä ja Koivuhaan liittymä oli osittain suljettu. Vetoautosta irronnut perävaunu rymähti osittain liikenteenjakajan päälle. Sen nostamiseen tarvittiin nosturi. Onnettomuudessa ei sattunut henkilövahinkoja. METRO
nuoret haltuumme, kertoo Aseman Lapsien toiminnanjohtaja Johanna Seppälä. Valtaosa häiriöistä on Seppälän mukaan niin pieniä, ettei niihin välttämättä muuten puututtaisi. Taustalta kuitenkin löytyy rikoksiakin, kuten pahoinpitelyjä ja näpistyksiä. Aseman Lapset on toteuttanut mallia Kampin alueella vuodesta 2011. OSSI MANSIKKA
Valtionkonttori luovuttaa kunnille perintöjä sosiaalisin ja kulttuurisin perustein. Siltä varalta, ettei Helsingin esittämä käyttötarkoitus ole riittävä peruste, kaupunki hakee perintöön kuuluvaa asuinhuoneistoa toissijaisesti ulkomailta saapuvien vastaanottoasunnoksi.
OSSI MANSIKKA
ossi.mansikka@hs.fi
Helsinki perii miljoonia •
SÄÄNNÖLLISTÄ. Helsinki anoo valtionperintöjä säännöllisesti. Niistä lähes kaikki menevät sosiaali- ja terveystoimen käyttöön.
•
MILJOONIA. Helsingin kaupungille on viime vuosina tuloutettu noin 1–3 miljoonaa euroa valtionperintöjä vuosittain.
•
KÄYTTÖTARVE. Helsinki voi anoa valtionperintöjä vanhusten, vammaisten, lastensuojelun ja päihdehuollon palveluihin. Asuntoja voi anoa ulkomailta tai laitoksista saapuvien vastaanottoasunnoksi. Muut käyttökohteet vaativat kaupunginhallituksen erillisen päätöksen.
Moottoritiellä. Täysi bussi syttyi palamaan Linja-auton moottoritilassa syttyi tulipalo kesken ajon maanantaiaamuna Helsingissä. Bussi oli ajamassa Tuusulanväylää pitkin palon syttyessä. Pelastuslaitos hälytettiin paikalle Oulunkylän liittymään kello 6.20. – Kyydissä oli noin 35–40 matkustajaa, eli bussi oli täynnä, kertoo asemamestari Raimo Pajunen Käpylän paloasemalta. Tulipalosta ei aiheutunut henkilövahinkoja. – Kuljettaja sai kaikki matkustajat ulos ja takana tulevan bussin kyytiin. Palokunnan tehtäväksi jäi sammuttaa moottoritilassa ollut tulipalo, Pajunen sanoo. Bussifirman hinausauto
NIKLAS RONKAINEN
LUKIJAN KUVA
20 euroa
Kaksi keski-ikäistä miestä kuoli ulosajossa Viitostiellä Leppävirralla PohjoisSavossa maanantaina aamulla. Auto oli tullut pohjoisen suunnasta ja ajautunut vasemmalle ojaan törmäten paksuun koivuun. Miehet kuolivat heti. Vanhahko onnettomuusauto jouduttiin paloittelemaan uhrien irtisaamiseksi. Tiellä oli onnettomuuspaikalla pitkä suora osuus. Ennen suistumispaikkaa ei löydetty jarrutuksen tai heittelehtimisen jälkiä. STT Lennonjohdon työkiista
Lakonuhan sovittelu jatkuu
Lennonjohtajien työkiistan sovittelu jatkuu tiistaina iltapäivällä valtakunnansovittelijan toimistolla. Työkiistaa soviteltiin maanantaina valtakunnansovittelijan sijaisen Leo Suomaan johdolla kaksi ja puoli tuntia tuloksetta. Työnantajapuolen mukaan keskeneräisiä kysymyksiä on vielä runsaasti. Lennonjohtajien mahdollinen työtaistelu alkaisi aikaisintaan ensi viikon tiistaina aamukahdeksalta. STT Helsingin keskustassa
Sokos-tavaratalo haluaa laajentua
Sokos-tavaratalo hamuaa siivua Helsingin keskustasta maan alta laajentaakseen toimintaansa. Helsingin kiinteistölautakunta käsittelee asiaa torstaina. S-ryhmän hallinnoima Kiinteistö Oy Valtakulma haluaa rakentaa lisää liiketilaa Sokoksen korttelin ja Asematunnelin väliselle alueelle. Nykyisen S-marketin tilat ovat ahtaat ja jalankulkuväylät sokkeloiset. METRO Keuhkotuberkuloosi
Yliopistossa pelko epidemiasta
Bussi roihusi Oulunkylän liittymässä.
tuli hakemaan vahingoittuneen linja-auton pois. Muulle liikenteelle palosta ei aiheutunut haittaa. Tulipalon syttymissyyksi arvellaan oikosulkua. HANNA ETHOLÉN
Lappeenrannan teknillisen yliopiston opiskelijalla on todettu tartuttava keuhkotuberkuloosi. Tuberkuloosille vuoden alun ja juhannuksen välillä altistuneet yliopiston opiskelijat ja työntekijät on kartoitettu ja kutsuttu tarvittaviin tutkimuksiin. Heitä on noin 40. STT
YKSI HINTA K AIKKIEN PUOLESTA – TAKUULL A Haluamme, että olet silmälaseihisi täysin tyytyväinen. Siksi kaikilla tuotteillamme on 30 päivän 100% Rahat takaisin –tyytyväisyystakuu. Tarjoushinta 75 € yksitehot tai 125 € monitehot sisältää peruslinssit vakiovoimakkuuksin. Ostaessasi silmälasit alk. 75 €, saat kaupan päälle optikon näöntarkastuksen ja toiset silmälasit peruslinssein itsellesi laajasta 75 €:n kehyshintaryhmästä. Lisäksi saat 75 € arvoisen silmälasilahjakortin haluamallesi henkilölle. Muut lisäominaisuudet erillisen hinnaston mukaisesti. Lahjakortin voi hyödyntää henkilö, jolla ei ole silmälasiostoja Nissen-myymälöistä ajalla 3.6.-25.8.2013. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin.
ESPOO Kauppakeskus Lippulaiva, puh. 020 110 6200. Kauppakeskus Sello, puh. 020 110 6530. Tapiola, Tapiontori, puh. 020 110 6280. HELSINKI Hakaniemi, Siltasaarenkatu 16, puh. 020 110 6270, Columbus, Vuotie 45, puh. 020 110 6080, Kauppakeskus Malmin Nova, Malminkaari 13-19, puh. 020 110 6180, Kauppakeskus Itis, Pasaasi, puh. 020 110 6220, Keskusta, Aleksanterinkatu 50, puh. 020 110 6250, HYVINKÄÄ Kauppakeskus Willa, Hämeenkatu 9, puh. 020 110 6435, silmälääkärin ajanvaraus puh. 020 110 6432. JÄRVENPÄÄ Sibeliuksenkatu 23, puh. 020 110 6230. KERAVA Kauppakaari 4, puh. 020 110 6240. LAHTI Kauppakeskus Trio, 1. krs (Vesku-aukio), puh. 020 110 6360, Kauppakeskus Karisma, Kauppiaankatu 2, puh. 020 110 6190. Kauppakeskus Kärkkäinen, Pasaasi 2, puh. 020 110 6150. RIIHIMÄKI Keskuskatu 7, puh. 020 110 6590. VANTAA Kauppakeskus Jumbo, puh. 020 110 6570, Kauppakeskus Martintori, Kivivuorentie 4, puh. 020 110 6810, Myyrmäki, Kauppakeskus Myyrmanni 2. krs, puh. 020 110 6260, Tikkurila, Tikkuraitti 18, puh. 020 110 6290. Puhelun hinta matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min ja kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min. www.nissen.fi
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 6. elokuu 2013
www.metro.fi
LUKIJAN KUVA
20 euroa
Lapinlahden rantakallioilta löytyi kymmenen pientä kannabiskasvia.
Rannassa. Kannabisviljelmä Lapinlahdessa Metron lukija löysi sunnuntaiiltana Helsingin Lapinlahden rantakallioilta pienen kannabisviljelmän. – Kallioilla oli noin kymmenen pientä kannabiskasvia, lukija kertoo. Lukija ei ole aikaisemmin havainnut Lapinlahden kallioilla kannabisviljelmää. Hän ei aio tehdä ilmoitusta poliisille sunnuntai-illan löydöstä.
Poliisin mukaan Helsingissä ei juuri törmää niin sanottuihin sissiviljelmiin eli maastoon kätkettyihin kannabisviljelmiin. Kannabiksen kotikasvatuksen määrä on puolestaan pysynyt suurin piirtein ennallaan viime vuosina. Helsingin poliisin mukaan kotikasvattamoita löytyy noin 150 vuodessa. LASSE KIVINEN ENSIO KEMPE
LUKIJAN KUVA
20 euroa
Paloautot tukkivat Aleksin
Paloautot tukkivat Aleksanterinkadun maanantaina iltapäivälllä, kun ravintola Santa Fén sisäpihalla syttyi tulipalo. Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle noin kello 14.30. Tuli oli päässyt irti ravintola Santa Fén sisäpihan keittiön rakenteissa. Pelastuslaitos sammutti palon ripeästi, eikä palo päässyt leviämään. Vain osa terassin asiakkaista joutui siirtymään kauemmaksi sammutustöiden vuoksi. Ravintola toimi muuten normaalisti sammutustöiden aikana. Poliisi tutkii palon syttymissyytä. METRO
Tekemisen talo Taide
elokuva kirjailija kuvallinen viestintä ja graafinen suunnittelu laulusolisti näyttelijäntyö I ja II
Viestintä
crossmediatoimittaja lehtitoimittaja radiotoimittaja urheilutoimittaja
Kehitysyhteistyö ja kehitysmaatutkimus Valintakoe 7 - 9.8. Tarkemmat tiedot netistä!
Kansanopisto Helsingissä meren rannalla
Vantaa kuuntelee nuorten aloitteita Hyvä henki. Koululaisten kuuleminen saa Vantaan nuorisovaltuustolta kiitosta.
Havukosken koululaiset tekivät huhtikuussa Vantaan kaupungille aloitteen koulujen välisistä olympialaisista. Opetuspäällikkö Tapio Lahtero innostui ajatuksesta ja lupasi siitä päätöksen kuluvan syksyn aikana. Aloite oli yksi 60:stä, joihin Vantaan virkamiesjohto vastasi toissa tiistaina. Havukoskelaisille annetun vastauksen tapaan useista muistakin välittyy virkamiehen hyvä tahto, mutta varsinaisia lupauksia on vähän. – Monet ehdotukset esimerkiksi koulunpihojen parantamisesta vaativat suunnittelua ja rahaa, eivätkä siksi kaikki etene yhtäaikaa, sanoo Vantaan nuorisopalveluiden johtaja Eija Ahola. Myös laki ja byrokratia kuoppaavat aloitteita. Hämeenkylän koulussa keittoruoat eivät pyynnöstä huolimatta vähene, koska kouluruoan suunnittelua ohjaa valtion ravitsemussuunnittelu. Keväisen Vaikuttaja-päivän teema ”teemme yhdessä” poiki toiminnallisia aloitteita kuten flashmob-siivouksen ja yhdessä tehdyt jälkiruoat. Jälkimmäinen tosin kaatui työturvallisuutta sekä valvontaa koskevaan lainsäädäntöön. Nuoret toivovat etenkin yhteisöllisyyttä, johon Ahola kertoo kaupungin kiinnittäPerusteellisia vastauksia
”Olemme joka vuosi olleet tyytyväisiä aloitevastauksiin.” Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Ali Salloum
06
ANNIKA LOHI
Jokirannan koulun oppilaat tekivät ankeaksi kokemansa koulupihan vuoksi aloitteen sisätaukotilasta, joka kaupungin mukaan ”saattaisi olla mahdollinen”. Oppilaat luonnehtivat pihaa ankeaksi jo vuonna 2011. Samassa pöydässä •
VAIKUTTAJA-PÄIVÄ. Vantaan kaupungin järjestämä tilaisuus, jossa koululaiset, opettajat, virkamiehet ja kaupungin johto pohtivat keinoja koulumaailman
vän erityistä huomiota. – Oppilaskuntatoimintaan on satsattu paljon, ja myös Kiva koulu ja Liikkuva koulu -hankkeemme rakentavat sitä. Vantaan nuorisovaltuuston puheenjohtajan Ali Salloumin mukaan aloitteet ovat keskenään niin erilaisia, että niiden toteutumisten määrää on hankala arvioida. – Monessa aloitteessa halutaan vain yhteistyötä oppilaskuntien ja koulun henki-
VAATEPUTIIKKI KAIKENKOKOISILLE NAISILLE S, M, L, XL, XXL, XXXL... Avoinna ma - pe klo 10 - 18 la klo 10 - 15 Hämeentie 6, Hakaniemi, Hki www.fantastico-xl.fi
FANTASTICO XL
parantamiseksi. Koululaiset tekevät peruskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten oppilaskuntien johdolla aloitteita, joihin virkamiehet sitoutuvat vastaamaan.
löstön välille. Jotkut aloitteet taas vaativat hyvinkin konkreettisia toimia. Edellisvuonna erään koulun eteen pyydettiin suojatietä, ja se toteutuikin. Olemme joka vuosi olleet tyytyväisiä perusteellisiin aloitevastauksiin, Salloum sanoo. Joitakin aloitteita pohditaan suurempien kehityshankkeiden yhteydessä. Länsimäen koulun oppilaiden pyytämä liikenneympyrä löytyy vuoden 2015 talousohjelmasta.
•
JO PERINNE. Edellisen kerran Vaikuttaja-päivä järjestettiin 10. huhtikuuta 2013. Tilaisuus on järjestetty vuodesta 2008 lähtien.
Salloum uskoo, että kaupunki ottaa nuorten aloitteet tosissaan. Aiempina vuosina aloitteita toteutettiin vähemmän, mutta nyt kaupunki on ryhdistäytynyt. – Tähän suhtaudutaan vakavasti kaupungin poliittisessa ja virkamiesjohdossa. Meillä menee uskottavuus, jos nuorten toivomat asiat eivät edisty, Ahola sanoo.
OSSI MANSIKKA
ossi.mansikka@hs.fi
UUTISET
Teekkarit parhaita vuokranmaksajia
Asiakastieto tutki. Otaniemestä löytyvät Suomen tunnollisimmat vuokranmaksajat.
Asiakastiedon tutkimuksen mukaan Otaniemessä vuokransa on jättänyt maksamatta vain 0,4 prosenttia alueen 2 800 vuokralaisesta. Luku on pienin Suomen postinumeroalueilla, joissa asuu yli 1 000 vuokralaista. – Voisi kuvitella, että luku Otaniemessä olisi suurempi. Suurimmalla todennäköisyydellä vuokransa jättää maksamatta juuri kotoa muuttanut 20–24-vuotias, Suomen Asiakastiedon liiketoimintajohtaja Heikki Koivula toteaa. Jakomäen ja Kontulan postinumeroalueet ovat Koivulan mukaan pääkaupunkiseudulla alueita, joissa on paljon
LUKIJAN KUVA
20 euroa
Jäynien tekemisen lisäksi teekkarit ovat kunnostautuneet tunnollisina vuokranmaksajina.
vuokransa maksamatta jättäneitä. – Jakomäessä asuu vuokralla noin 3 300 ihmistä, joista vuokransa on jättänyt maksamatta 4,2 prosenttia. Jakomäessä on kokonaisuudes-
saan 20 prosentilla maksuhäiriöitä. Toisin sanoen maksuvaikeuksissa olevat maksavat kuitenkin usein vuokransa. Kontulan postinumeroalueella on noin 12 000 vuokralaista, joista vuokransa on
Päiväkodit. Ksylitoli pois alle esikouluikäisiltä Helsingin kaupungin päiväkodeissa ei saa enää jakaa ksylitolipastilleja ruokailujen jälkeen alle esikouluikäisille. Vielä viime syksynä pastilleita jaettiin niissä päiväkodeissa, joissa vanhemmat tätä olivat toivoneet. Pastillit hankittiin vanhempien kustannuksella. Varhaiskasvatusviraston mukaan kaupunki halusi yhtenäisen linjan työtään helpottamaan. – Osassa päiväkodeista vanhemmat olivat eri mieltä siitä, saako pastilleja jakaa. Aikaa meni paljon siihen, et-
Nuorilla ongelmia
•
ALLE 30-VUOTIAAT. Maksuhäiriöitä on yleisesti eniten 25–29-vuotiailla. Vuokran maksussa suurimpia ongelmia on tätä hieman nuoremmilla, eli 20–24-vuotiailla. Alle 30-vuotiaiden osuus maksamattomista vuokrista on lähes 40 prosenttia.
jättänyt maksamatta 3,6 prosenttia. Suomessa maksuhäiriön aiheuttaneita maksamattomia vuokria on noin 51 000 henkilöllä hieman vajaan 150 miljoonan euron arvosta. Vuodesta 2010 summa on kasvanut yli 20 miljoonalla eurolla.
LASSE KIVINEN
lasse.kivinen@hs.fi
tä oli erilaisia purkkeja, joista yhdestä piti antaa jotain Maijalle ja toisesta Matille, kertoo varhaiskasvatuksen asiantuntija Sirkka-Liisa Ihalainen. On mahdollista, että ksylitolipastillit palaavat vielä päiväkoteihin. – Jos kansallisesti suositellaan, että lapsille tulisi tarjoilla ksylitolituotteita, asia mietitään uudelleen. Tämä ei ole myöskään suuri kustannuskysymys, Ihalainen sanoo. Päiväkotien uuden käytännön nosti esiin toimittaja Noora Shingler Kemikaalicocktail-blogissaan. METRO
Espoossa. Palonalku ajoi päiväkotilapset pihalle Espoolaisen päiväkoti Hösmärin lapset jouduttiin evakuoimaan hetkeksi ulos maanantaiaamuna ennen yhdeksää, kun päiväkodin valaisin kärähti, ja tilaan tuli runsaasti savua. Päiväkodissa oli palon syttyessä noin 60 lasta.
Pelastuslaitos teki valaisimesta virrattoman ja tuuletti tilat. – Päiväkodissa oli harjoiteltu poistumista, eikä paniikkia syntynyt tositilanteessa, päivystävä palomestari Mika Mäkelä kiittelee. LASSE KIVINEN
Kauppojen määrä romahti Kauppojen määrä on romahtanut alkuvuonna, kertoo Kaupan liitto suhdannekatsauksessaan. Liiton mukaan kaupan alalta hävisi yrityksiä lähes kuusi prosenttia tammi-huhtikuussa. Varsinkin erikoiskauppoja on ka-
donnut. Pääekonomisti Jaana Kurjenojan mukaan taustalla on yksityisen kulutuksen hiipuminen. Lisäksi ulkomainen verkkokauppa on syönyt etenkin pienten erikoiskauppojen elinmahdollisuuksia.
Kaupan liiton ennusteen mukaan koko kaupan liikevaihdon volyymi pienenee tänä vuonna noin neljä prosenttia. Suurin pudotus on autokaupassa. Ensi vuonna kaupan ennustetaan kääntyvän hitaaseen kasvuun. STT
AVA A
A E P O N R ÜBE K AISTA L A AJA
Hae lainaa
Etsimme sinulle parhaat tarjoukset!
www.etua.fi/laina
DNA Welho Nopeuslupaus takaa, että laajakaistasi toimii juuri sillä nopeudella, josta maksat.
DNA Liikkuva laajakaista 4G 24 kk ajan (arvo 19,90 €/kk) – ota netistä kaikki irti missä vain!
Hae omasi: Tilaa numerosta 0800 550044 tai dna.fi/tarjous
Asuntolaina Kulutusluotto
07
DNA Welho Überkaista 100 - kiinteä laajakaistaliittymä 35,90 €/kk ja kaupan päälle DNA Veppi 4G 0 €/kk (norm. 19,90 €/kk) 24 kk sopimuksella. Avausmaksu 0 € (norm. 37,92 €) ja WLAN–päätelaitteen vuokra (norm. 9 €/kk) veloituksetta koko laajakaistatilauksen määräajan. Tarvittaessa WLAN-mokkula 6 €/kk/24 kk. Tilaus jatkuu 24 kk jälkeen toistaiseksi voimassaolevana hinnaston mukaisella hinnalla. Kokonaishinta min. 861,60 €. DNA Veppi 4G enimmäisnopeus 100 Mbit/s on saavutettavissa rajoitetusti 4G-verkossa (norm. vaihteluväli 5-80 Mbit/s). Nopeus voi vaihdella riippuen mm. käyttäjien määrästä, yhteyden laadusta ja päätelaitteesta. 4G/3G-verkon ulkopuolella EDGE- ja GPRS-nopeudet. Käyttö ulkomailla erillisen hinnaston mukaisesti. Tarjous ei koske suljettuja ja samaan talouteen uudelleen avattuja liittymiä. Tilaukseen sovelletaan DNA:n yleisiä toimitus- ja erityisehtoja. Tarjous on voimassa DNA Welho Laajakaistan saatavuusalueella 31.8.2013 asti. Lisätiedot www.dna.fi
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 6. elokuu 2013
www.metro.fi
08
HO/AFP
Venäjä
Diplomaatti Derjabin kuollut
Professori Mark Post esittelee laboratoriohampurilaista.
Suolatonta. Laboratorio kehitti ensi kertaa jauhelihapihvin Maailman ensimmäinen laboratoriossa kasvanut pihvi syötiin maanantaina Lontoossa. Hollantilaisen Maastrichtin yliopiston laboratoriossa elävän luomulehmän soluista kasvatettu naudanliha paistettiin jauhelihapihviksi ja tarjoiltiin tiedotustilaisuudessa kahdelle koemaistajalle. – Odotin pihvin koostumuksen olevan pehmeämpi. Tiesin, ettei siinä ole rasvaa, joten en osannut arvioida, kuinka mehukas se on, toinen maistajista, itävaltalainen tutkija Hanni Rützler kuvaili pihviä ensimmäisen haukkauk-
Keinolihaa •
10–20 VUOTTA. Pihvin tehneet tutkijat yrittävät kehittää vaihtoehtoja luonnonvaroja kuluttavalle karjataloudelle. He uskovat, että keinoliha voisi olla marketeissa 10–20 vuoden kuluessa.
sen jälkeen. – Se on lähellä lihaa, muttei yhtä mehukasta. Koostumus on täydellinen, mutta laittaisin lisää suolaa ja pippuria. STT-AFP
Armahdus. Pedofiili pidätettiin uudelleen Espanjan poliisi pidätti maanantaina espanjalaismiehen, jonka Marokon kuningas armahti viime viikolla. Mies oli tuomittu toissa vuonna 30 vuoden vankeuteen 11 lapsen raiskauksesta. Marokon sisäministeriön mukaan mies pidätettiin Murciassa Etelä-Espanjassa, kun Marokko oli antanut hänestä kansainvälisen pidätysmääräyksen. Mies viedään Madridiin, jossa oikeus käsittelee hänen tapauksensa.
Kuningas armahti 60-vuotiaan miehen viime viikolla, mutta kumosi päätöksen sunnuntaina. Tuhannet marokkolaiset vastustivat armahdusta viikonloppuna järjestetyssä mielenosoituksessa. Marokon kuningas sanoi, ettei armahduspäätöstä tehdessään ollut tietoinen espanjalaismiehen rikosten vakavuudesta. Kuningas erotti vankilan johtajan ja lupasi, että miehen vapautuksen tapaus selvitetään. STT-AFP-REUTERS
5.8. -14.8.2013
Kaikista jo aleNNetuista HiNNoista
- 10 %
Venäläinen diplomaatti Juri Derjabin on kuollut. Hän kuoli Moskovassa 1. elokuuta. Vuonna 1932 syntynyt Derjabin oli keskeinen neuvostoliittolainen diplomaatti Suomessa 1960-luvun lopulta lähtien. Hän työskenteli Helsingissä viimeisen kerran 1992–96 Venäjän suurlähettiläänä. Derjabin kirjoitti kirjoja salanimellä Juri Komissarov. Kirjoissaan Derjabin käsitteli Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista asemaa. Niiden seurauksena hän sai pilkkanimen ”Suomensyöjä”. METRO
Nanso Helsinki: Mikonkatu 2 www.nansoshop.com
”Jihad Janen” tuomio lykkääntyi
Ruotsalaistaiteilija Lars Vilksin surmaa suunnitelleen amerikkalaisnaisen tuomionlukua on lykätty lokakuuhun. Colleen LaRose, lempinimeltään Jihad Jane, on myöntänyt olleensa mukana salaliitossa ruotsalaistaiteilija Lars Vilksin surmaamiseksi. Aiempien tietojen mukaan tuomion piti tulla jo maanantaina. LaRosea, 50, uhkaa elinkautinen vankeusrangaistus ja miljoonan dollarin sakot. Vilks tuli tunnetuksi profeetta Muhammadia kuvaavista pilapiirroksistaan. STT-TT
Yhdysvallat
Länsimaiden lähetystöjä kiinni
Turkki
Ex-kenraalille elinkautinen
Monet länsimaat Yhdysvaltain johdolla päättivät maanantaina pitää Lähi-idässä sijaitsevia edustustojaan pitempään kiinni. Muun muassa Britannia ja Ranska ilmoittivat jatkavansa Jemenissä olevien suurlähetystöjensä sulkua loppuviikkoon asti. Myös Norja aikoo sulkea suurlähetystönsä SaudiArabiassa. Lähetystö hoitaa asioita myös Jemenissä. Suomi tarkkailee tilannetta, mutta päätöksiä edustustojen sulkemisesta ei ole vielä tehty, kerrottiin ulkoministeriöstä maanantaina.
Eläkkeellä oleva Turkin asevoimien komentaja Ilker Basbug tuomittiin maanantaina elinkautiseen vankeuteen vallankaappauksen suunnittelusta. Tuomion sai myös useita entisiä upseereita.Tuomioita luettiin liki 300:lle äärinationalistisen Ergenekon-ryhmän jäseniksi epäillyille. Ryhmän väitetään suunnitelleen aseellista vallankaappausta sen jälkeen, kun pääministeri Recep Tayyip Erdoganin Oikeus ja kehitys -puolue nousi valtaan vuonna 2002.
STT-AFP-REUTERS-NTB
STT-AFP-REUTERS
Uskonto ei yksin selitä aborttilakeja
PETER MUHLY/AFP
Suuret erot. Irlannin laki lieveni, mutta se on yhä yksi EU:n tiukimmista.
EU:ssa aborttilain ankaruutta ei voi päätellä maan valtauskonnosta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Mika Gissler sanoo, että yhteys esimerkiksi katolilaisuuteen on selvä, mutta aina raskaudenkeskeytyksiin liittyvä lainsäädäntö ei noudata oletettua logiikkaa. Viikko sitten aborttilakiaan höllentänyt katolinen Irlanti piti lakinsa yhä yhtenä EU:n alueen ankarimmista. Irlannin uusien pykälien mukaan raskaus voidaan keskeyttää, jos sen jatkaminen aiheuttaa naisen hengelle huomattavaa vaaraa. Abortti voidaan tehdä myös, jos kaksi psykiatria ja synnytyslääkäri arvioivat, että raskaana oleva nainen on vaarassa tehdä itsemurhan. Tämän hetken tiukimmat aborttilait ovat katolilaisenemmistöisissä Irlannissa, Puolassa ja Maltassa, kertoo Gissler. Hän kuului vuosina 2008–2011 työryhmään, joka teki EU:lle raportin unionin seksuaali- ja lisääntymisterveysasioiden tilasta. Katolisen Espanjan aborttilait ovat lähes yhtä sallivat kuin Ruotsissa, Gissler muis”Naisen oikeus”
”Ruotsissa katsotaan, että abortti on aina naisen oikeus eikä sitä kyseenalaisteta.” Tutkimusprofessori Mika Gissler
syksyn uutuuksia saapunut myymälöihin, tervetuloa tutustumaan!
Yhdysvallat
Oikeutta aborttiin puolustavan Pro-choice-liikkeen kannattajat osoittivat mieltä parlamenttitalon edustalla Dublinissa heinäkuun alussa.
tuttaa. Espanjassa, kuten myös Portugalissa nainen saa alkuraskaudesta keskeytyksen pyynnöstä. Ruotsin aborttilakia Gissler pitää EU:n vapaamielisimpänä. Espanjan ja Portugalin lainsäädännöt ovat Gisslerin mielestä itse asiassa löy-
hemmät kuin Suomessa, jossa aborttiin tarvitaan laissa mainittu peruste. Valtaosassa Suomen aborteista on sosiaalinen syy. Abortteja vastustava Pro Life Campaign on nimittänyt Irlannin uutta lakia petokseksi hyvää lääketieteel-
listä tapaa ylläpitäviä vastaan. – Ensimmäistä kertaa historiassamme on laillista hyökätä tahallisesti viattoman ihmisolennon kimppuun, sanoi liikkeen lakiasiantuntija Caroline Simons IrishTimesissa. STT
Vapaamielisenkään aborttilain henki ja käytäntö eivät aina tutkimusprofessori Mika Gisslerin mukaan kohtaa. – Portugalissa keskeytystä ei välttämättä saa, kun alueella ei ole niitä tekeviä lääkäreitä tai klinikoita. Lääkärit vetoavat omaantuntoonsa, Gissler
kertoo. Italiassa tilanne on samankaltainen. Gisslerin mukaan lakien tiukentamisen on todettu lisäävän abortin takia tehtäviä matkoja. Britannian terveysministeriön mukaan 4 000 naista matkusti viime vuonna Irlannista
Englantiin tai Walesiin teettämään aborttia. Se tarkoittaa 11:tä naista päivittäin. Gisslerin mukaan Irlannin aborttimatkaajien todellinen määrä voi olla jopa 7 000, kun otetaan huomioon, etteivät kaikki halua antaa sairaalalle omaa Irlannin-osoitettaan. STT
Aborttimatkalle muualle
Uhkaava tunnelipalo Norjassa
Norjassa yli 70 ihmistä joutui maanantaina sairaalaan maantietunnelissa syttyneen tulipalon vuoksi. Suurin osa loukkaantuneista kärsi savumyrkytyksen oireista, kertoivat paikallisviranomaiset.
Palo syttyi iltapäivällä Gudvangan tunnelissa Sognin ja Fjordanen läänissä eteläisessä Norjassa. Norjan yleisradion NRK:n mukaan palo syttyi itäeurooppalaisessa kuorma-autossa. Kuljettajan mukaan au-
ton moottorista kuului ennen palon syttymistä räjähdys. – Oli puhdasta onnea, ettei kukaan kuollut, sanoi palopäällikkö Arild Gilje. Palo saatiin sammumaan tunnissa, mutta tunneli oli
illalla edelleen suljettu. Poliisin arvion mukaan tunneli saadaan auki liikenteelle vasta useiden päivien kuluttua. Tunneli on Norjan toiseksi pisin, ja sillä on mittaa yli 11 kilometriä. STT-NTB-RITZAU
TRENDIT
lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 6. elokuu 2013
09
Parta se on joka miehen tekee
+ TRENDIT
Äkkiseltään parran voisi luulla kuuluvan lähinnä hipsterimiesten tunnusmerkkeihin, mutta lähempi tarkastelu paljastaa taustalta löytyvän paljon muutakin. Metro esittelee viisi suosittua partatyyliä.
Valokuvaaja Jonathan Daniel Pryce on koonnut kirjaansa 100 beards, 100 days (100 partaa, 100 päivää) valokuvia eri partatyylejä edustavista miehistä. – Ennen kuin aloitin kirjan teon, en todellakaan ymmärtänyt, kuinka vahvasta ilmiöstä oikein on kyse. Kirjaa kootessani kävin läpi alakulttuuria, josta en aiemmin tiennyt yhtään mitään. Parran kasvattaminen on taas muodikasta, ja sille voi povata myös menestyksekästä tulevaisuutta. Seuraavassa joitakin urbaanin tyylin mikrotrendejä.
1
1 Muodikas tyyliniekka
2 4
3 5
Niinpä niin, ”muotiparta” on tietenkin täydellisesti hoidettu, leikattu ja aina edustavan näköinen. Tällaisia partoja näkee muiden muassa miesmuotiin perehtyneillä toimittajilla ja stylisteillä.
2 Hipsteri Erityisesti New Yorkin Brooklynissä ja Lontoon Shoreditchissä suosittu, lähinnä ironisuuteen pyrkivä tyyli, joka on liian cool ollakseen trendi. Huomiota kannattaa kiinnittää parran lisäksi myös tyylin mukaisiin kulmikkaisiin silmälaseihin, kaulakoruun ja lippikseen.
3 Taiteilija Kuukausien luomistuskan aikana ylipitkäksi kasvanut parta yhdistettynä hihattomaan t-paitaan, huopahattuun ja kaverin tekemiin ta-
tuointeihin on osa taiteilijan habitusta. Tämän tyylin edustajia löytää hengailemasta ”luovissa paikoissa” kuten entisissä varastorakennuksissa ja vallatuissa taloissa.
4 City-mies A Tämän miehen parta on yhtä siististi leikattu kuin hänen räätälillä teetetty pukunsakin. Tyylissä ei ole ripaustakaan villiä menoa. Kasvojen muodikas karvoitus erottaa tämän tyylin edustajan hänen sileäleukaisista kollegoistaan.
5 City-mies B Näin näyttävän kasvokarvoituksen kasvattanut mies työskentelee mitä ilmeisimmin median palveluksessa – Rasputinin parralla ei oikein missään muualla pärjää. Hoitamattoman näköisen ulkonäön ylläpito vie runsaasti aikaa. Vaikka tämän tyylin edustaja ei sitä koskaan myöntäisikään, karvapeitteen käsittelyyn kuluu aikamoinen määrä hyvälaatuisia hoitotuotteita. RICHARD PECKETT/METRO WORLD NEWS
Katumuotia
”Pomoni on tyyli-ikoni” Nimi: Justin Keller Ammatti: A.P.C-vaateketjun tukkumyyntijohtaja Bongattu: New Yorkissa Mitä päällä: – Paul Smithin paita, A.P.C:n farkut, Nike Flyknit -lenkkarit ja Oliver Peoplesin aurinkolasit. Viimeisin verkko-ostos: – Lenkkarit, koska siten pääsen käsiksi Britannian tai Aasian mallistoihin, ennen kuin ne tulevat Yhdysvaltoihin. Jos saisit vaihtaa vaatekaappeja kenen kanssa tahansa, se olisi... – Entinen pomoni (Paul Smithin tukkumyyntijohtaja) on ehdottomasti tyyli-ikonini, hänen vaatteensa ovat uskomattomia. MWN
2
URHEILU Golf
Tiger juhli poikansa kanssa Tiger Woodsille uran 79:s voitto tuntui kuin erityisen juhlavalta, sillä ensi kertaa hänen poikansa Charlie näki isän voiton paikan päällä. Woods voitti varhain maanantaina Suomen aikaa perinteisen Akronin kutsuturnauksen jo kahdeksannen kerran ja vielä ylivoimaisesti seitsemän lyönnin erolla. Charlie ja isä poistuivat kentältä käsi kädessä. – Siksi tämä on erikoislaatuinen juttu meille kummallekin, Woods sanoi. Woods, 37, on pelannut tänä vuonna loistogolfia. Hän on osallistunut 11 turnaukseen ja voittanut viisi. STTAFP-REUTERS
URHEILU
lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 6. elokuu 2013
Cristiano Ronaldo sai pyytämänsä
JASPER JUINEN/GETTY IMAGES
Lehtitieto. Portugalilaistähti teki Real Madridin kanssa viisivuotisen jatkosopimuksen ja jättipalkkaa vastaan.
Jalkapalloilija Cristiano Ronaldo on tehnyt pitkän jatkosopimuksen espanjalaisseura Real Madridin kanssa, kertoo espanjalaislehti Marca. Uusi sopimus pitää Ronaldon Realissa vuoteen 2018 asti. Ronaldon nykyinen sopimus ulottuu vuoteen 2015. Uusi sopimus takaa Marcan mukaan Ronaldolle 17 miljoonaa euroa vuodessa seuraavien viiden kauden aikana. Hän saa myös jatkossa suuremman osuuden omista mainossopimuksistaan. Portugalilainen Ronaldo, 28, on pelannut Realissa vuodesta 2009 asti. Viime kaudella Ronaldon ja suurseuran välit vaikuttivat viilentyneen ja hänet yhdistettiin siirtohuhuissa vanhaan seuraansa Manchester Unitediin ja PSG:hen. Marcan mukaan Real julkistaa Ronaldon jatkosopimuksen ennen 17. elokuuta alkavaa uutta liigakautta. STT
10
Jalkapallo
Vilppiepäilyt tutkintaan Espanjassa Yhdeksää Espanjan jalkapallon pääsarjan ja alempien sarjatasojen viime kauden ottelua tutkitaan vilppiepäilyjen vuoksi, kertoo lehti El País -lehti. Korruption vastainen syyttäjänvirasto tutkii otteluiden tapahtumia. Yksi epäillyistä ottelumanipulaatioista liittyy huhtikuun 13. päivä pelattuun Levanten ja Deportivon pääsarjaotteluun, jonka Deportivo voitti vieraskentällä 4–0. Ottelu nousi valokeilaan jo aikaisemmin, kun Levanten kapteeni Jose Javier Barkero syytti joitakin joukkuekavereitaan yrityksen puutteesta. STT Sulkapallo
Lång ja Heino putosivat jo avauskierroksella
Cristiano Ronaldo tuulettaa jatkossakin valkopaidassa.
Rooney jälleen ihmeissään
Jalkapalloseura Manchester United pitää kiinni hyökkääjä Wayne Rooneysta (kuvassa). Lontoolaisseura Chelsean korotettu tarjous Rooneysta ei kelvannut ManU:lle. Chelsean ensimmäisen Rooney-tarjouksen ManU torjui heinäkuussa, toisen sunnuntaina.
Rooneyn kerrotaan olevan ”suutuksissa ja hämillään” tilanteestaan. Rooney huolestui, kun uusi ManU-valmentaja David Moyes kuvaili häntä Robin van Persi-
en varamieheksi. Rooneyn siirtohuhut alkoivat jo viime kauden lopussa. Edellinen päävalmentaja Alex Ferguson kertoi tuolloin Rooneyn pyytäneen seurasiirtoa. Rooneylla, 27, on kaksi vuotta jäljellä sopimuksestaan Manchester Unitedin kanssa. STT-REUTERS
MM-kisat. Bolt ei murehdi haastajakatoa Kaksi vuotta sitten yleisurheilun MM-kisoissa Daegussa Usain Bolt koki sadalla metrillä kovia. Hänet hylättiin loppukilpailussa vilppilähdön takia. Moskovassa Bolt aikoo korjata erheen ja napata MEmatkallaan jälleen kultaa. Bolt ei anna minkään vaikuttaa tavoitteen toteutumiseen. Hän ei uhraa ajatuksiaan kisoista eri syistä poisjääville kilpakumppaneille, vaan on valmis voittamaan. Daegun erhe ei häntä askarruta. – Olen valmis ottamaan tittelin takaisin. Olen määrätietoisempi kuin viimeksi, joten hoidan homman, Bolt sanoi. Boltin haastajista Tyson Gay ja Asafa Powell ovat poissa dopingin takia, Yohan Blake takareisivamman takia. Boltin motivaatioon poisjäännit eivät vaikuta.
HARRY ENGELS/GETTY IMAGES
Usain Bolt.
Bolt on voittanut kuusi olympialaista kultamitalia ja tukun maailmanmestaruuksia. – Motivaatiota riittää yhä, Bolt sanoi. STT-REUTERS Ykköshaastaja •
GATLIN. Usain Boltin ykköshaastaja Moskovassa on amerikkalainen Justin Gatlin, joka on ollut kilpailukiellossa dopingin takia.
Suomalaispelaajat putosivat maanantaina jatkosta sulkapalloilun MM-kilpailujen avauskierroksella Kiinan Guangzhoussa. Tanskalainen Viktor Axelsen rökitti Ville Långin alta puolen tunnin 21–4, 21–15. – Oli jotenkin tosi raskas olo ja jalka ei liikkunut. Tuli kyllä täydellisenä yllätyksenä. Nyt vaan toi taka-alalle ja uudella pelillä syksyyn, Lång kommentoi Sulkapalloliiton nettisivuilla. Eetu Heino kärsi tappion ukrainalaiselle Dmitro Zavadskille 15–21, 13–21. STT Tulospörssi JALKAPALLO Veikkausliiga TPS–FC Lahti ....................... 1–2 (0–1) JJK–MyPa............................ 0–3 (0–1) Honka 22 13 4 5 28–18 43 HJK 21 12 5 4 39–15 41 VPS 22 9 6 7 23–23 33 Jaro 22 8 8 6 32–25 32 MyPa 21 9 2 10 27–26 29 IFK Mariehamn 22 8 5 9 31–37 29 KuPS 22 7 6 9 23–23 27 TPS 20 7 6 7 22–23 27 RoPS 22 7 6 9 18–19 27 FC Lahti 22 8 3 11 20–29 27 Inter 22 5 9 8 17–25 24 JJK 22 4 6 12 17–34 18 Seuraavat ottelut: 10.8. JJK–Jaro, 11.8. VPS–FC Lahti, RoPS–IFK Mariehamn, KuPS–MyPa, Honka–TPS, Inter–HJK, 18.8. MyPa–Inter, TPS–VPS, HJK–Honka, 21.8. Jaro–KuPS, FC Lahti–RoPS, IFK Mariehamn–JJK.
Oletko valmis lopettamaan tupakoinnin? Etsimme kansainväliseen kliiniseen lääketutkimukseen tupakoinnin lopettamiseen motivoituneita henkilöitä, jotka ovat sairastaneet tai sairastavat tällä hetkellä psykiatrista sairautta (masennus, ahdistuneisuushäiriöt, skitsofrenia). Tutkittavat saavat varenikliiniä, bupropionia, nikotiinilaastarin tai lumelääkettä (vaikutuksetonta ainetta, joka näyttää samalta kuin tutkittava lääke). 12 hoitoviikon jälkeen on lisäksi 12 viikon seurantajakso, jolloin ei ole hoitoa. Osana tutkimusta annetaan myös tupakoinnin lopetusneuvontaa. Voitte soveltua tutkimukseen, mikäli: • olette 18–75-vuotias • poltatte tällä hetkellä vähintään kymmenen savuketta vuorokaudessa • olette motivoitunut lopettamaan tupakoinnin Tutkimukseen osallistuminen on maksutonta ja kohtuulliset tutkimukseen liittyvät matkakustannukset korvataan. Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista ja sen voi keskeyttää milloin tahansa. Jos haluatte keskustella luottamuksellisesti, soittakaa tutkimuskeskuksemme alla olevaan numeroon tai ottakaa yhteyttä sähköpostitse janica.juvonen@gmail.com. Tutkimushoitaja Janica Juvonen p. 045 3177 860 torstaisin klo: 17–19.
VIIHDE
lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 6. elokuu 2013
26. festivaali ANNE-CHRISTINE POUJOULAT/AFP
Abdellatif Kechiche sai onnittelusuukot Lea Seydoux’lta (vas.) ja Adele Exarchopoulosilta Cannesin palkinnon jälkeen.
Cannes-voittaja avaa Rakkautta & Anarkiaa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin avajaiselokuvana nähdään Abdellatif Kechichen ohjaama Adelen elämä – osat 1 & 2. Kahden nuoren naisen rakkautta kuvaava elokuva voitti tänä vuonna Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon Kultaisen palmun. Gaalaelokuvana Rakkautta & Anarkiassa nähdään hongkongilaisen Wong Kar-wain uutuus Grandmaster. Kotimaisessa gaalassa nähdään Dome Karukosken uutuuselokuva Leijonasydän. 26. Rakkautta & Anarkiaa -festivaali järjestetään 19.–29. syyskuuta. STT Valokuvataiteen museossa
Kaapelitehtaalla surrealismia ja silmänlumetta Suomen valokuvataiteen museossa Helsingin Kaapelitehtaalla avautuu 1900-luvun alun valokuvakortteja esittelevä näyttely. Surrealismia ja silmänlumetta -näyttely avataan ensi viikon lauantaina. Näyttelyssä on esillä viitisensataa postikorttia, joissa näkyy muun muassa surrealistisia fantasioita ja roolileikkejä. Kortit inspiroivat aikanaan useita tunnettuja taiteilijoita, kuten Pablo Picassoa ja Man Rayta. STT Pitkä tuomio uhkaa MONICA SCHIPPER/GETTY IMAGES
Curtis Jackson alias 50 Cent.
50 Cent joutuu oikeuteen perheväkivallasta
Rap-artisti 50 Cent joutuu oikeuteen syytettynä entisen naisystävänsä pahoinpitelystä, kertoo Billboard. 50 Centin eli Curtis Jacksonin oli määrä astua oikeuden kuultavaksi maanantaina. Jos Jackson todetaan syylliseksi, häntä uhkaa jopa viiden vuoden vankilatuomio ja kymmenientuhansien korvausmaksut. Entisen naisystävän mukaan Jackson alkoi kesäkuisen riidan päätteeksi tuhota naisen omaisuutta, jolloin nainen lukkiutui makuuhuoneeseen. Hänen mukaansa Jackson potkaisi oven sisään ja potkaisi myös naista. STT
11
Hyvän mielen tulkki VESA MOILANEN/LEHTIKUVA
Halu viihdyttää. Laura Paloheimo kirjoittaa chick litiä ja kannustaa elämänmuutoksiin.
Laura Paloheimo on puhdasverinen chick lit -kirjailija. Hän ei tahdo kuvata kovaa ja kurjaa maailmaa vaan viihdyttää armottomasti. Paloheimo onkin kirjoittanut kaksi naislukijoille suunnattua teosta, joiden kannet ovat vaaleanpunaisia. Kirjailijan esikoisromaanissa Klaukkalassa (Otava, 2012) työskenneltiin media-alalla ja verrattiin ihmisiä merkkilaukkuihin. Tällä viikolla ilmestyvä OMG (Otava, 2013) puolestaan pureutuu hääpalveluyrittäjä Anna Kepposen arkeen ja toilailuihin nettideittailun maailmassa. Paloheimo haluaa kirjoittaa ihmisten tunteista, käyttäytymisestä ja elämänmuutoksista. Hän analysoi pitkään romaanihenkilöidensä toimintamalleja. OMG:n päähenkilön Annan hahmoon hän on ammentanut sekä itsestään että tuntemistaan naisista. – Anna havahtuu siihen, että niin kauan kuin hän keskittyy pitämään muita pystyssä, mikään omassa elämässä ei mene eteenpäin. Kuvaan muutosta, onnen tavoittelua ja riippuvuuksia. Tunteita paetaan, koska ne ovat niin pelottavia. Kirjailijan mukaan kaikkien on jossain vaiheessa pakEi synkkyyttä
”Olen tällainen Anni Polva, joka kaipaa onnellisia loppuja.” Laura Paloheimo
ole kuitenkaan muuttamassa chick litin perusrakenteita pysyvästi. – Eroottiset jutut kiinnostavat, ja seksipitoisia kirjoja tulee varmasti lisääkin, mutta chick litin päähenkilön pitäisi kuitenkin keskittyä omien juttujen etsintään. Chick lit ei ole rälläystä ja seksikokeiluja, vaan täyttymystä pihdataan, ja sitä tulee aika vähän. Hääteemalla sen sijaan on chick litissä pitkä perinne, ja sitä jatkaa myös OMG. – Häät, naimisiin meno ja muuttumattomana pysyvä rakkauden tila on se naiivi unelma, jota kaikki haluavat. Jokainen tietää, ettei arki ole sellaista, mutta silti häissä on jotain puoleensavetävää. Viime viikolla juuri harmittelin kaverilleni sitä, että kaikki ovat jo menneet naimisiin – haluaisin mennä häihin! STT
VIIHDE
Laura Paloheimo: OMG. Otava, 2013. Ilmestyy virallisesti torstaina.
Tanssijasta kirjailijaksi Laura Paloheimo syntyi vuonna 1971 ja varttui Nurmijärven Klaukkalassa.
Nuorempana Laura Paloheimo halusi kirjoittaa synkistä asioista. – Nuorena kuolemaa romantisoi, mutta vanhemmiten ymmärtää, että elämä on oikeasti aika lyhyt – se ei ole leikin asia. Tunnen nyt itseni, ja olen aina ollut innostunut kaikista hyvän mielen jutuista.
ko tehdä inventaario omaan elämäänsä. – Muuten ei voi koskaan olla onnellinen. Nämä asiat alkavat yleensä pohdituttaa suunnilleen kolmikymppisenä. Viime vuosina romantti-
sen viihdekirjallisuuden lukijoita on houkuteltu suoraviivaisen seksin pariin, ja muun muassa E L Jamesin Fifty Shades of Grey -kirjatrilogiasta on tullut kansainvälinen hitti. Paloheimon mielestä erotiikkaromaanit eivät
•
ASUU. Nykyisin Helsingin Munkkiniemessä.
•
TANSSI. Työskenteli useita vuosia showtanssijana mm. Aira Samulinin Rytmikkäättanssiryhmässä ja Marco Bjurströmin Step Upissa.
•
OPINNOT. Opiskellut kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa ja Oriveden opiston Vapaassa kirjoittajakoulussa
•
HAAVE. Unelmoi tv-sarjan käsikirjoittamisesta.
•
PERHE. Naimisissa, yksi lapsi.
Renoir kertoo kuuluisan isän ja pojan tarinan
Perjantaina Suomen ensi-iltansa saavan Renoir-elokuvan tekeminen ei ollut helppo tehtävä. Kuinka luoda elokuva kahdesta Ranskan rakastetuimmasta taiteilijasta, isästä ja pojasta, joiden välit olivat sähköiset? Pierre-Auguste Renoiria pidetään impressionismin mestarina. Hänen elokuvaalalle suunnanneesta Jeanpojastaan tuli pian isän kuoleman jälkeen Ranskan arvostetuin ohjaaja. – Elokuva oli alkuaikoinaan vain viihdettä, massojen huvitusta, sanoo Renoirin ohjannut Gilles Bourdos. – Oli siis erikoista, että aikansa suurimman kuvataiteilijan pojasta tuli elokuvaohjaaja. Pierre-Auguste piti kaikkea elokuvaa humpuukina. Tapahtumat sijoittuvat vuoden 1915 Etelä-Ranskaan. Ytimessä on kolmiodraama: 74-vuotias sairaalloinen isä ja sodasta haavoittuneena palaava 20-vuotias poika ottavat yhteen naisen vuoksi. Mestaria elokuvassa näyttelee Michel Bouquet ja
3
ALBERTO PIZZOLI/AFP
Ei palvontaa
”Kun ottaa etäisyyttä, voi kertoa inhimillisistä heikkouksistakin rehellisemmin.” Gilles Bourdos
Jeania Vincent Rottiers. Lumoavasta mallista, Andréesta (Christa Theret), tuli Jeanin vaimo vain kuukausi Pierre-Augusten kuoleman jälkeen. Alastonmalli on siis elokuvan tärkein henkilö. Hän ei ole vain objekti: ilman hänen omia ratkaisujaan muutoksia ei tapahtuisi. – Elokuva kertoo isän ja pojan suhteesta, mutta näkökulma on vieraan ihmisen, joka sattuu heidän välilleen. Tämä näkökulma tuo minulle taiteellista vapautta, kun aihepiiri on näin tunnettu, Bourdos sanoo. – Jean Renoir sanoi muistelmissaan, että päätyi elokuvantekoon vain, koska vaimo halusi näyttelijäksi. Ei hänkään aluksi pohtinut elokuvan mahdollisuuksia taiteenlajina. STT
Toinen lapsi
Megan Fox raskaana Näyttelijä Megan Fox on raskaana. Alle vuosi sitten esikoispoikansa Noahin synnyttäneen Transformerselokuvien tähden edustaja vahvisti tiedon New York Postille. Fox meni naimisiin Brian Austin Greenin kanssa viime syyskuussa, ja pari saa nyt toisen yhteisen lapsensa. Fox on kuvannut uutta Teenage Mutant Ninja Turtles -elokuvaa kesän aikana ja pysynyt hiljaa raskaudestaan pitääkseen keskittymisen elokuvan teossa. METRO
Elokuvat top 5 Katsotuimmat elokuvat viikolla 31:
Gilles Bourdos on itse 1950-luvulla syntynyt pitkän linjan elokuvantekijä. Mitä Renoirit hänelle merkitsevät? – Renoirin parhaat elokuvat ovat mestarillisia, mutta hän ohjasi myös heikkoja teoksia.
1 2 3 4 5
Monsterit – yliopisto 21 984 Pacific Rim – hyökkäys maahan 10 571 Suuri puhallus 6 924 Itse ilkimys 2 6 145 Wolverine 6 125
www.metro.fi
Ite poljen Itä Hki–Leppävaara -linjaa töihin. Käyttäkää pyöriänne! TIELLÄ METROSSA
TEKSTIVIESTIT •Anteeksi, että saan kulkea bussilla ilmaiseksi rattaiden kanssa. Anteeksi, että ystäväni piti autoaan 15 minuuttia yli sallitun ajan pihamme vieraspaikalla. Ja pahoittelen myös, että yläkerran pikkukoirat haukkuvat päivisin ja minun iso koirani saa syyt niskoilleen. SYYTETTY
•Suuri kiitos Venäjän presidentille ja maan johdolle Edward Snowdenille myönnetystä turvapaikasta. Tuo inhimillinen päätös nostaa arvostuksen ja kunnioituksen suurvaltojen ykköseksi. Toivomme, että Edward Snowden saa elää hyvää ja rauhallista elämää myös tuon turvapaikkavuoden jälkeen. Rikollista on seurata salaa ihmisten tietoliikenteen sisältöä. Kiitos Snowdenille, ettei hänen omatuntonsa enää kestänyt salata tuollaista vääryyttä. Hän ei vakoillut vaan paljasti vakoilun. HUMANE
•On totta, että katsottava tarkkaan, keneltä koiranpennun ostaa, mutta entäs nämä pennunostajat, joilla ei ole mitään velvollisuuksia kasvattajaa kohtaan? Vai onko niitä velvollisuuksia olemassakaan? OVELA •Ihana Elisa pitäisi julkasta dvd:nä. Miksi kukaan julkaisupuolella ei pidä meidän draamasta tykkäävien puolta, aina vaan rytinää ja rällästystä. HISTORIAFRIIKKI
•Opus: Eikö poliisi ole ihminen? NIMETÖN •Mitä halvattua teette pyörillä, kun kuskaatte metrossa niitä?
LUKIJAT
lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 6. elokuu 2013
•Vantaalla vanhat bussit tosi usein ihan törkeen kuumia! Törkeetä rahastusta saunassa istumisesta! NIMETÖN •Ihmisen arvo on siinä miten hän kohtelee muita. Narsisti ei koskaan ole minkään arvoinen, vaikka yrittäisi saada sääliä muilta. Hän itkee vain omaa ”epäoikeudenmukaista” kohtaloaan ei siksi, että on aiheuttanut tuskaa muille. Narsistit eivät muutu, he ovat kehityskelvottomia. He eivät ansaitse kenenkään ystävyyttä. NIMETÖN •Minullakin on oma parveke, jonka olen laittanut oikein kauniiksi. On matot, kukat ja kaikki. Nauttisin ja viihtyisinkin oikein mielelläni, ellei kaltaisesi itsekäs pössyttelijä pilaisi sitä. Ottaisin aurinkoa, lukisin söisin ja seurustelisinkin. Tämä on minun kesähuoneeni, josta myös mielelläni nauttisin. Mutta sinun tuotteesi kyllä haisee todella pahalle, vaikkei kuulukaan. Olet suorastaan itsekkyyden huippu. KUKKIEN TUOKSUTKIN HAJUJESI ALLE HÄVIÄÄ
•Uskomatonta! Ystäväni yrittää valehtelevien ja asioita pimittävien kieroilevien sukulaisten aiheuttaman riidan vuoksi irtisanoutua perinnöstä. Häntä ei päästetä irti. Valehtelu ja solvaus pitkin kyliä jatkuu ja jopa epäillään järkeä, kun joku haluaa eroon kiistasta. Kaikkien muiden kanssa puhutaan, mutta ystäväni eristetty mykkäkoulua esittämällä. NIMETÖN •1.8. Vuosaaren uimahallissa n. klo 14.30-16 uidessani ilokseni huomasin kun 2 miespuolista
työntekijää/valvojaa tarkkailivat aktiivisesti tilanteita allasosastolla ja tarvittaessa asiallisesti puuttuivat tapahtumiin, kuten huolehtivat lasten turvallisuudesta ennakoivasti. Esimerkillistä toimintaa! YX UIMARITAR
päättää, mikä hänelle on henkisesti arvokasta. Näin sen näen. VINSKI
•Ovela: lapsi kokee tilanteen hyvin kiusalliseksi. Vastenmielinen mainos ainakin tältä osin.
•Nimetön: Avun antamiseen ei tarvita erikoisia tietoja tai taitoja, vain välittämistä ja vilpitöntä läsnäoloa. Rakkaus ei ole aina mahdollista, myötätunto sitä vastoin on. VINSKI
NIMETÖN
•Olen käsittänyt täysin väärin kävelykatu-sanan merkityksen. Nyt olen sen oppinut. Kaikki, mikä muualla on kielletty mm. ulkomyynti-, terveys- ja järjestyksenpitoasetusten ja lakien perusteella, on Vaasankadulla sallittu ja yömeteli suorastaan suotavaa. Onkohan valvonta pettänyt? Toivotaan rankkasateita ja ukkosmyrskyjä, että saisi nukkua. UNETON ALPPIHARJUSSA •Nimetön, kauniilla parvekkeellaan tupakoitsija: eihän se tupakointisi muille kuulukaan. Vaan haisee ja vahingoittaa muiden terveyttä. Tuossa taas näkee miten itsekästä väkeä olette. Minä, minä, minä... vaikka muut joutuvat haistelemaan savutteluasi. Yhtä terveellistä olisi polttaa parvekkeella vaikka muovia. NIMETÖN
•Sataa. Tekis mieli mennä tuhatta. Mataa. Pääsispä jonnekin edes sataa. HARMAA •Suurin osa suomalaisista asuu muualla kuin Helsingissä. 600000 täällä ja 4.8 miljoonaa muualla. Lopetetaan siis isottelu. NIMELLINEN •Koska meidän taitavat insinöörit kehittävät laitteen jolla voidaan kivuttomasti tehdä rintasyöpätutkimus? Nyt sattuu ihan p:sti. Voidaanko hyödyntää samaa laitetta, jolla tutkitaan kivessyövän mahdollisuus? NIMETÖN
Puhelinmyyntiä
Todelliset Laatupyörät nyt Edullisesti! Laadukkaat Tuotteet ja Hinnat ...klikkaa!
www.asennetta.fi P. 045 1268167
•Mitähän hyötyä kansalle on ollut Mikko Alatalon eduskuntatyöstä? Olisi ollut parempi pysyä vain omalla musiikkiladullaan. Eduskunnan voisi puolittaa ja kansa voisi viisaammin äänestää. Viihde on viihdettä. Ei Alatalosta tai showmies Jani Toivolastakaan sinänsä ole kansalle hyötyä eduskunnassa. RITIRATIRALLAA
•Tupakkaveron tuotolla ei kateta läheskään kaikkia tupakoinnin haittojen aiheuttamia kustannuksia. Me muut maksamme. VALITTAJA, JOKA OSAA LUKEA TILASTOJA
YLÄLUOMIEN LEIKKAUS LASERILLA KESÄHINNALLA VAIN
•Jokaisen on itse löydettävä elämälleen tarkoitus. Kukaan muu ei voi hänen puolestaan
•Uusi Nokia: ydinvoima turvallista Suomessa muttei Japanissa? NIISKU
•Kaikki röökistä määkyjät voisivat tarkastaa myös vaikkapa oman painoindeksinsä ja vyötärön ympäryksensä. Ylipaino on myös epäterveellistä ja -esteettistä. NIMETÖN •Pää pilvissä päättäjillä: Joo, sairaalallahan Helsinki nostetaan maailmankartalle ja turistien lempikohteeksi! Hah! PRO GUGGENHEIM
•Tämän kesän outoa naisten pukeutumista ei voi olla ihmettelemättä. Kun joku keksii jonkun järjettömyyden, porukka menee mukaan. On jos jonnimoisia naruviritelmiä toinen toisensa päällä jopa 3–4 kerrosta ylävartalolla. Kaiken kruunaa pitkä epäsiisti rätti, jota on kiedottu kaulan ympäri useita kertoja jopa korviin asti kohoten. Vaihtoehto olisi rengaspurkaamolta hakea auton/traktorin rengas. Pestynä se olisi siistimpi vaihtoehto. SILMÄNRUOKAAKO? •Vr piti junalastillisen matkustajia vaunuissa, joissa sähköt ja valot poikki, 40 astetta lämmintä! Ihmiset kastelivat lapsiaan wc:ssä. Yli 30 minuuttia ennen kuin lupa aukaista ovet. Miksei tästä uutisoida, vain veturipalosta?! 4.8. R-JUNA, SUORAAN HELVETISTÄ
•Onneksi teeveestä saa äänen pois, kun ovat naistoimittajat asialla. Ei sitä kaakatusta kestä kovakaan mies. HUH •SKR: On niin monenlaista rakkautta, rakkaus ei vahingoita toista. Tosi rakkaus punnitaan vasta, kun elämä on koetuksella. NIMETÖN •Sinä Nimetön parvekkeen ”omistaja”: Se parveke jolla tupakoit, ei ole sinun. Sinulla on vain hallintaoikeus siihen, omistat vain osakekirjat. Ja voisitko huolehtia, ettei tupakansavu tule minun asuntooni! WM •Sivustaseuraaja! Syy miksi poliisiit niin virkaintoisesti jahtaavat hampunkasvattajia johtuu lähes hysteerisestä pelosta verotulojen menetyksestä. Toisin kuin alkoholi, joka suoraan ja
Suoritamme kaikki puu-, lasi- ja kehystystyöt. Ovet, ikkunat, kalusteet ym. mittatilaustyönä. Lisäksi murto- ja lahovauriokorjaukset ym. ym.
HELSINGIN LASI JA PUU OY POHJAPALKKA 8€/h PROVISIO + NUKSET BO + LIKSA =
Puhelinmyyjä!
Työt tehdään Itä-Pasilassa arkisin 9-15. Koulutamme tehtävään. Stop Huumeille ry, puh. 044 720 7300.
www.stophuumeille.fi
seurannaisvaikutuksina Suomessa tappaa vuodessa vähintään 6000 ihmistä, hamppu ei ole tappanut tilastojen mukaan vielä ketään koskaan. OBSERVER
•Ä-Kirjain voinut jo kauan huonosti suomenkielessä mm. murteissa ja nyttemmin nettikieles. Parjaisimmeko ilman? MODERNI
•Toivottavasti ymmärrätte alkokielto-kiihkoilijat, sekä poliitikot ja tavikset, että jos viinakielto tulee, niin tämä Suomi olisi yksi lähi-itä. MIETTIKÄÄPÄ SITÄ
•Ei kamaa: viina+pelit keräävät takaisin annetut avustukset ja näin ollen osaltaan pönkittävät tämän kurjalan taloutta. Kassikalja on kansantalouden pelastus. NIMETÖN
•Keksikääpä nyt vihdoin elämäänne jotain sisältöä, muutakin kuin muiden asioista vouhkaamista. Hankkikaa vaikka joku harrastus, niin ei tarvitse toisten elämää vatvoa. NIMETÖN •Katso kuva meikittömästä naisesta... KUKAAN julkisuudessa oleva nainen ei ole milloinkaan meikitön! On tikattu, hiottu, värjätty ym. AS •Kummallista, kun raskaana olevat eivät käytä äitiysliivejä? Totta kai vatsanpeitteet venyvät ilman tukea Noooh, onhan kirurgit!! JÄRKEÄ ODOTUKSEENKIN •Menkää hyvät ihmiset suuriin hoiva-alanlaitoksiin sekä työhön että hoitoon. Turvallisempaa! Pienet yksityisfirmat monesti ala-arvoisia ja pomoihmiset huijaavat kaikkia kaikessa. KOKENUT SIVUSTASEURAAJA
•Tuomioja ottaa kantaa Italian ”maineeseen”. -Meillä paljastuu ”herrojen kupruja”. Jättäisin kannanotot vähemmällä, omissa ”nurkkapielissämmekin on siivoamista”!! SE MALKA ENSIN OMASTA SILMÄSTÄ
•Moraaliarvoja ilman jumalaa ei ole. Oikea ja väärä sitä vastoin on. Näin saneli pappi taivaskanavalla. Muistin mukaan, kirkko on sijoittanut rahojaan Eurooppalaisiin asetehtaisiin. Onko tämä moraalisesti oikein vai väärin? VINSKI •Mikä ero on ihmisellä ja eläimellä? Mm. se että eläin ei suunnittele elämää, vaan elää tässä ja nyt. Ihmiselle on annettu enemmän aivoja ajatella ja suunnitella. Miksi esim. lasta odottavat äidit/naiset eivät ajattele lasta ja hänen parastaan, kun tupakoivat odotusaikana ja muutoinkin. Onko se rakkautta? Neuvolat, voisitteko ottaa puheeksi tms? Tehdyt rikkeet voi saada anteeksi ja paremmat mahdollisuudet elämän alkuun! (ONNEA)
•Kansanradiosta kuultua- jaettavaksi tälle palstalle: Matkailu Suomessa lisäisi työllisyyttä ja vapauttaisi terveydenhuoltoa ulkomailta tulevien tautien hoidoista muihin tärkeisiin hoitotehtäviin, ja rahat jäis tänne. TOTTAON!
990€
Pohjolank. 43, 00610 Helsinki Avoinna arkisin 8.00–16.00 Puh (09) 791 590 • Fax (09) 777 4620 www.helsinginlasijapuu.fi
Kärsitkö huonoista hampaista ja hammashoitopelosta?
Luotettavaa hammashoitoa potilaan ehdoilla. Hammaslääkäri Tuula Kohonen, hammashoitaja Kaarina Pursiainen. Palvelemme Hakunilassa, Itäkeskuksessa ja Pihlajamäessä. P. 040 707 2245
Selvänäkijä Päivi Alanen puh. 045-1296806 tai 0700-81888 (2,37e/min+pvm) Katso: www.reikihoitola.net
12
•J. Vartiainen HS 4.8. ”Ei palkansaajalle mitään lahjaa voi tarjota”. Entäs ne johtajapalkansaajat bonus- lisä- ja muine etuineen? EIVÄT OLE ANSAINEET
TUUMAILIJA TAATANA!
•Onko todellakin nykyään niin, että huumeenkäyttäjien suojelu/oikeudet ja asuttaminen on kaikkein tärkeintä ja heidän asuinympäristöönsä heittämiensä neulojensa vaaratilanteet ja niiden aiheuttamien haittojen ennalta ehkäisy vähempiarvoista yhteiskunnassamme kuin lasten terveys? Jos kerran näitä huumeriippuvaisia/diilereitäkin majoitetaan lapsiperheiden ja meidän muidenkin tavallisten ihmisten naapurustoon, on heiltä ehdottomasti vaadittava ja jatkuvasti myös vahdittava, ettei heistä saa koitua vaaraa muille asukkaille, etenkään lapsille. Kerrankin kiinni jäätyään k.o. rikkeestä, niin asunnosta pois. NIMETÖN •Keissi Jorma Ollilla ja muut ökyrikkaat, kun jo paljon omistaa ahnehditaan lakia rikkoen sumeilematta lisää. Miltä planeetalta tälläiset oliot tulee? NIMETÖN
•Ihana kesä ollut. On mökkeilty uitu, saunottu ja marjastettu. Koettu tangomarkkinoiden ihana fiilis Seinäjoella .Musiikkiviikoilla kuunneltu mahtavaa Dallapee-orkesteria. Saatu halailla ja jututtaa tangokuningastamme Syvälahden lavalla. Upea ääni ja mies samassa paketissa. Menestystä hänelle ja kaikkea hyvää koko perheelle. Kiitos vielä kaikille esiintyjille. ENTINEN NUORI
•Suomalaiset eivät osaa enää ilmaista itseään suomeksi, vaan kesken puheen tai kirjoituksen laitetaan teennäisesti englanninkielinen fraasi... myös toimittajat. PUOLIKIELISYYTTÄ VASTAAN •Pahinta ei ole pahuus, vaan se ettei itseään hyvinä pitävät ihmiset puutu pahuuteen ja kuvittelevat olevansa muita parempia. Tänä narsistiaikana jokainen sijoittaa itsensä hyvien puolelle, ja kaikki pahuus on aina vain muiden syytä. HERNESAAREN PELLEAITA
•Isossa-Britanniassa parhaillaan BBC kuvaa Doctor Whon joulujaksoa ja ITV Downton Abbeyn erikoisjoulujaksoa kiitokseksi katsojille kuluneesta vuodesta. Yle kuittaa taas kerran jouluohjelmistonsa puhkiuusituilla ja moninkertaisesti tv-maksetuilla ikivanhoilla rainoilla. Toivottavasti BBC ostaa Ylen ja aloittaa suomenkieliset kanavansa! INHOTTU YLE
TÄSSÄ TILASSA
•Selvennykseksi: Jos nainen katsoo miestä pitkään silmiin, se ei tarkoita: ”haluan sinut”, vaan hän katsoo joko ihaillen, myötätunnosta, tai saadakseen selville, mikä mies on miehiään... ainakin yleensä näin. SYMPATIAA!
•Kuka määrää julkisesta sanasta? Valtion propaganda- eli tiedotustoimisto vai päätoimittajat? Miksi meillä ei sallita avointa keskustelua nuorten seksistä tai naisen erioikeuksista? NIMETÖN •Kaurismäki puhui ”Pentagonin psykopaateista”. Osuvaa. USA:n sodat ovat järjettömiä ja vastoin kansainvälisiä lakeja. USA alkaa muistuttaa roistovaltiota. EU HYVÄ
Ristikon ratkaisu
Klassista hierontaa!
Kansainväliset Suurmarkkinat to-su 8.-11.8.
Virkistävä jalkahieronta
jalkakylvyllä 60 min. 60 €. Ajanvaraukset 045-1324561 Hämeentie 72 E, Helsinki. www.marianhoitavahieronta.fi
International Market in Helsinki 10-20 Narinkkatorilla avoinna to-lasu 10-18
Ensi‐ilta Söderkullan ulkonäyttämöllä to 25.7. klo 18.00! Muut näytökset su 28.7. klo 14 ja 18; ti 30.7., ke 31.7. ja to 1.8. klo 19. Pääsyliput 17,‐/15,‐/14,‐. Myynti: NetTicket, 045 ‐ 132 5664, posti@sipoonteatteri.fi This production has been licensed by arragement with The Agency (London) Ltd, 24 Pottery Lane, London W11 4LZ e‐mail: info@theagency.co.uk.
Mukana yli 60 kansainvälistä kauppiasta ympäri maailmaa ja kotimaasta eri maakuntien erikoistuotteita!
Hammaslääkäri ja Hammasteknikko
Tervetuloa mukaan aitoon kansainväliseen markkinatunnelmaan! www.markkina.net
TULE MEILLE RATSASTAMAAN.
Terveyskeskuksen hinnalla, myös kaikki proteesit -35 %
Tiedustelut puh. 09-728 5128
Silta ja kruunu ajanvaraus myös la ja su.
www.tuomarinkylanratsastuskoulu.fi
Päivi Kumpulainen HL p. 09-736979
Paintball synttärit nuorille!
Hämeentie 26 www.megadent.fi
Järjestämme paintballsynttäreitä 10-16-vuotiaille nuorille.
Suomen Hammaslääkäriliiton jäsen
JORMA LUKKARINIEMI Hammaslääketieteen lisensiaatti Hammasteknikko Kliininen opettaja (Yliopistohammasklinikka)
suu- ja hammaskirurgia ● implanttiprotetiikka ● keinojuurikokoproteesit ● yhdistelmäproteesit ● BioOss keinoluusiirteet ● 3M-mini-implantit ●
stä hmä y r en eng ksi. h aus. 0 e i/var i 1 mais l ponk y u k il in. 1 illa ong i pelaa sä muihin etuih p u ä k yks ttävis p. 010 38 77 880 diste Täll Ei yh Synttäripaketti alk. 35€/hlö
Lue lisää ja lunasta etusi: www.paintballsissos.fi/metro3
paintballsissos.fi
Helsingin kaupunki Rakennusvirasto
Hammaslääkärikeskus Dentarium Oy Mikonkatu 8 A, 7. krs. HKI
(09) 6221533, gsm 050 552 7295 jorma.lukkariniemi@fimnet.fi
Apua
amio a n n y t Moriar
Sherlock Holmes
AIKUISLUKIO
Tervetuloa avoimeen aikuislukioon Meillä ei ikä rajoita opiskelua. Opiskelijavalintaan ei vaikuta todistuksen keskiarvo. Tutkinto-opiskelu on maksutonta. Opiskelijoiden käytössä kirjasto ja iltakahvio. Meillä voit: • suorittaa peruskoulun ja lukion kursseja sekä kirjoittaa ylioppilaaksi • jatkaa kesken jääneitä opintoja • kirjoittaa ammatillisen tutkinnon perusteella ylioppilaaksi • opiskella yksittäisiä aineita, mm. kieliä, matemaattisia ja yleissivistäviä aineita Voit yhdistellä eri opiskelumuotoja: lähi-, etä- ja verkkokurssit Syksyn kurssit alkavat 2.9.2013 TULE VARAAMAAN OPISKELUPAIKKASI! Ilmoittaudu kursseille koulun kansliassa arkisin klo 13 –19. Avoimien ovien ilta to 29.8. klo 17.30 alkaen.
TÖÖLÖN YHTEISKOULUN AIKUISLUKIO Urheilukatu 10–12, 00250 Helsinki | puh. 09-4342 0236, 09-4342 0250 aikuislukio@tyk.fi | www.tyk.fi
Tukea
Unelmo i
Helsinkiläinen nuori!
Valinto ja
Varmista opiskelupaikka tai muut tulevaisuuden suunnitelmasi syksyksi. Tulevaisuustiskiltä saat apua ja tukea valintojen tekemiseen. Narinkkatori, Tulevaisuustiski | 050 402 5525 | Simonkatu 3 C, 00100 Helsinki, Kampin Narinkk Tu katori, vanha linja-autoasema 2. Krs | www.hel.fi/tulevaisuustiski | Löydät meidät myös Fa va Facebookista! acebookista!!
an Opiskelema Kannustusta
K yli
1
ja Vaihtoehto
iden o r e Num otus kor
www.metro.fi
HUPIKLUBI
lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 6. elokuu 2013
Helmiä sioille Stephan Pastis
14
10 kysymystä 1. Mikä oli kirjailija Mika Waltarin toinen etunimi? 2. Kuinka monella laivalla engelsmanni seilasi Suomen rannoilla Oolannin sota -laulussa? 3. Millä Japanin saarella Hiroshiman kaupunki sijaitsee? 4. Mistä sanoista tulee tietoliikennelyhenne WWW? 5. Minkä musiikkigenren pioneeri oli Ramonesyhtye? 6. Kuka näytteli nimiosan elokuvassa Hilja, maitotyttö? 7. Kenen espanjalaisen barokkitaiteilijan tunnetuimpia maalauksia on Hovinaiset eli Las Meninas? 8. Minkä puolueen edustaja on Suomen sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko? 9. Minkä kaksipyöräisten kulkupelien kokoontumisajo järjestettiin Helsingissä viime sunnuntaina? 10. Millä uintimatkalla Matti Mattsson voitti MMpronssia Barcelonassa 2013?
Sudoku
Tuplat Glenn McCoy
pidä kiirettä peto!
sori. tutkin sukupuutani.
ai, siksikö tuota kutsut nykyään?
1929 ★✩✩✩✩
JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi
Ei voittajaa. Metro-lehti oli kesätauolla viime viikolla.
Kamala luonto Jarkko Vehniäinen
Mobiiliohjeet •
Ristikko
Ratkaisu sivulla 12
•
•
•
Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja HS Mesta -lehdessä. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä muutaman viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma News Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma News Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja teejuttu.fi-palveluun ladattuja kuvia. Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.metro.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e. Sudoku. Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 × 3 -palassa on numerot 1–9. Kun olet ratkonut sudokun, laske sinisellä 100-tunnuksella merkityn viidentoista ruudun numerot yhteen. Tuo summa on sudokun ratkaisukoodi. Vastaukset tekstiviestillä SATASUDOKU ratkaisukoodi oma nimesi numeroon 17181 (palvelun hinta 0,95 euroa, toimii Soneran, Elisan, Kolumbuksen, Tele Finlandin, Saunalahden ja DNA:n liittymillä) tai postikortilla: Satasudoku, PL 106, 00701 Hki. Vastausten on oltava perillä huomisen aikana. Oikein vastanneiden kesken arvotaan 25 euroa puhtaana käteen.
Vastaukset kysymyksiin 1. Toimi, 2. Kolmella sadalla, 3. Honshulla, 4. World Wide Web, 5. Punkmusiikin, 6. Anneli Sauli, 7. Diego Velázquezin, 8. Kokoomuksen, 9. Jopo-polkupyörien, 10. 200 metrin rintauinnissa.
Julkaisija: Sanoma News Oy , Postiosoite: PL 75, 00089 Sanoma, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@hs.fi, Vt. päätoimittaja: Riikka Venäläinen, Esimies: Ismo Uusitupa, Varaesimies: Ari Hämäläinen, Uutistuottajat: (09) 122 4362 Pekka Joutlahti ja Ville Soininen Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.
TV TV1
TV2
19.15: 70-luku pikakelauksella 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Kohtaamisia Jeesuksen kanssa (S). 11.35 Juuret Suomessa. 12.05 Yleisurheilun MM: Helsinki 2005. 13.00 Viimeinen vieras (7). 14.30 A-studio. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.50 Estradilla: Hamina Tattoo. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).
18.00 Yle Uutiset. 18.13 Yle Uutiset alueeltasi. 18.16 Yle Uutiset sää. 18.20 Päivän kasvo. 18.30 Loistohotellin lumo. 1/2. Perinteikäs Savoy-hotelli Lontoossa tunnetaan kuninkaallisten ja kuuluisuuksien yösijana. 19.15 70-luku pikakelauksella. Ylen teemakesä huipentuu Rastilan leirintäalueella. Arkistojen lomassa Aira Samulin opettaa Latelan pojille discotanssia ja Kesän lapsi Katri Helena heittää salakeikan. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 Maailma vailla loppua (16). 5/8. Sotilaat. Caris on nyt nunna ja haluaisi rakentaa luostarille testamentatuilla varoilla sairaalan, mutta yllättäen hänen tiensä viekin Euroopan sotakentille. 21.50 10 kirjaa rikoksesta. 8/10 Oikeusmurha. Albert Camus´n päähenkilöstä tuli sattumalta tappaja, jonka verenhimoinen väkijoukko teloittaa. Miksi vain toinen murha on rikos, pohtii bloggari Emilia Kukkala. 22.20 Leif GW Persson ja kesämurha. 4/6. Vuonna 1986 löydettiin kurdipariskunta murhattuna Eskilstunan läheltä. Teosta epäiltiin Irakin turvallisuuspalvelun agentteja. 22.50 Yle Uutiset. 22.55-23.45 Prisma: Turkanajärven luulöydöt.
MTV3
22.05: Barabbas
19.30: Riemuloma Kanarialla
11.00 Summeri (7). 12.00 Kesärakkaus (7). 12.20 Pat & Stan (S). 12.30 Uusi päivä (S). 12.55 Uusi päivä (S). 13.30 Rebecca ja Fiona. 13.45 McLeodin tyttäret (7). 14.30-14.40 Maailmanmenoa: Farkkutohtorit. 14.45 Gilmoren tytöt (7). 15.30 Summeri (7). 16.30 Soramonttuprinsessat. 17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 McLeodin tyttäret (7). Todellisuuden kouraisu. Auton akselin katkeaminen tuo Tessille tilaisuuden vierailla Ryanien tilalla, ja hän saakin siellä paljon uutta mietittävää. 18.48 Naurupalat (S). 19.00 Yle Uutiset alueeltasi. 19.07 Yle Uutiset. 19.20 Urheiluruutu. 19.30 Soramonttuprinsessat. Maken painajaiskisat. Someron kisoissa mikään ei mene putkeen. Isätytär-suhteet ovat erityisen kovalla koetuksella, kun sekä kuskit että autot pettävät kaikkien odotukset paahtavan auringon alla. 2/10. 20.00 Uusi päivä (S). Osa 115: ”Kolmas pyörä on liikaa.” Tomi jää kiinni valheestaan. Aleksi saa yllättävän tiedon Laurista. 20.30 Uusi päivä (S). Osa 116: ”Jos helvetti on, ja sinne pitää mennä, meiltä menköön akka.” Lissu oivaltaa totuuden Laurista. Sakari ei aio luovuttaa. 21.00 Ajankohtainen kakkonen. 21.50 Yle Uutiset. 22.00 Urheiluruutu. 22.05-00.17 ELOKUVA Barabbas (12). (Italia 1961) Nobel-kirjailija Pär Lagerkvistin romaaniin perustuva spektaakkeli Pontius Pilatuksen vapauttaman varkaan vaiheista orjakaivoksissa ja gladiaattorina. O: Richard Fleischer. N: Anthony Quinn, Jack Palance.
Yle Fem 11.00 Matiné: Försummad av sin fru. 12.30 Kärleken till havet. 13.00 Leva med folkrace. 14.00 Vem vet mest?. 14.30-15.00 Novellfilm: Annalyn. 16.15 Eläinkaverit. 16.45 Taivastiellä. 17.15 Kahdeksan vuodenaikaa. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 Astonin lahjat (S). 18.09 Isän luona, äidin luona (S). 18.15 Minipala: Hiekkamadot (S). 18.16 Yakari (S). 18.30 Maailman pelastajat. 18.44 Kahtia sahattu kani. 18.56 Toki Doki (S). 19.00 Suomi on ruotsalainen. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.45 Dok: Reynir Peturin voimannäyttö. 20.35 Samassa veneessä (7). 21.00 Allsång på Skansen. 22.00 Syyttömänä tuomittu (12). 22.44-22.48 Näin tehtiin Helteinen helmikuu. 23.15 En askungesaga. 00.00 Aktuellt. 00.23
Nelonen
11.15 Remonttimestari. 11.50 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 12.25 50 parasta ravintolaa. 12.30-12.35 Pilanpäiten. 14.05 Alueellinen sääennuste. 14.10 Erilaisia suhteita (7). 14.40 Moderni perhe (S). 15.10 Selviytyjät Suomi. 16.05 Riemuloma Kanarialla. 16.35 Salatut elämät (7).
18.00 Pilanpäiten. 18.05 Suurin pudottaja. Kumpi kapteeni kulkee vaa’alta voittoon? Viime hetken treenissä ohjaajat koettelevat pudottajien rajoja, ja tulinen motivaatio silmissään Cara ajaa Justinin ylittämään itsensä. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.15 Tulosruutu. 19.25 Päivän sää. 19.30 Riemuloma Kanarialla. Jakso 21. Missä on jatkot. Hellaripoikien tie vie halki taivaan laskuvarjojen varassa ja sitten erikoiselle tanssikurssille. 20.00 Kotia kohti. Jakso 7. Perheasunnon etsintä. Nelihenkinen lapsiperhe Espoosta tarvitsee lisätilaa. 21.00 Koko totuus (7). Valheiden verkko. Jimmy apulaisineen puolustaa naista, jota syytetään tulevan ex-miehensä murhasta. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 Tulosruutu. 22.35 C.S.I. New York (16). Oikeutettu murha. Macin tiimi tutkii poliisipäällikön siskon murhaa. Mac epäilee vahvasti itse päällikköä, jonka perhetausta selviää varsin synkkiä asioita. 23.35 C.S.I. New York (16). Ikkunaostoksilla. Tavaratalon jouluikkunan avajaisissa kulisseista paljastuu johtajan ruumis. Todisteet näyttävät viittavaan apulaisjohtajaan, joka jostain syystä ei suostu puhumaan sanaakaan. 00.30-01.00 Täydelliset parit (S). Täydellinen lista.
Regionala nyheter. 00.30 Sportnytt. 00.45 Biet Maja. 01.00 Sommarlägret. 01.15 Fåret Shaun. 01.20 Djungelboken. 01.35 Pyjamasklubben. 02.00 Mänsklighetens historia. 02.45-03.00 En tavlas hemlighet.
Liv 11.00 Sisustuskaksoset. 11.30 Luksusmammat. 12.00 Ilme nuoremmaksi – Britannia. 13.00 Juhlat puutarhassa. 13.30 Tyyli-transformaatio. 14.00 Ankara isäntäperhe. 15.00 Olet mitä syöt. 15.30 Ilme nuoremmaksi – USA. 16.00 Luokkakokous Havaijilla (7). 17.00 Häähullut (7). 18.00 Hurja remontti. 19.00 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. 19.30 Neljän tähden talkoot. 20.00 Hurja painonpudotus. 21.00 ELOKUVA Kohtalon sanelemaa (S).
Sub
Teema
17.30: 90120
22.00: Sons of Anarchy
11.30 Koiralle koti. 12.30 Shake It Up (S). 13.30 Elixir. 14.00 Juhlasuunnittelijat. 14.30 Häähullut. 15.30 Melissa ja Joey (S). 16.00 Tyyliä vai ei. 17.00 Matkaoppaat. 17.30 90210 (S).
14.00 Masterchef USA. 14.55 Masterchef USA. 15.55 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 16.25 Eastenders (S). 17.00 Lemmen viemää (7).
18.30 Nelosen uutiset. 18.50 Nelosen sää. 19.00 Poliisit. Jyväskylä. Tero ja Riikka pusertavat näpistelijästä totuuden irti. 19.30 Poliisit. Turku. Murtovarkaita jäljitetään useamman partion voimin. 20.00 Neljät häät. Tänään päästään Saijan ja Janiksen ylellisiin kreikkalaishäihin Thessalonikissa. Jarmo puolestaan kuvailee hänen ja Tertun suhdetta vuosisadan rakkaustarinaksi. Heidän häitään vietetään Nurmeksessa. Tamperelainen Maria on vain 18v ja hän haluaa viettää yön sulhasensa Tuomon kanssa vasta vihkimisen jälkeen. Sonja ja Joonaksen häissä Riihimäellä on tarjolla karaokea ja ”pubitunnelmaa”. 20.57 Keno. 21.00 NCIS Rikostutkijat (12). Etsivä löytää. Uudet 10. kauden jaksot. Sureva leski saapuu pyytämään apua NCIS-agenteilta miehensä kuoltua Afganistanissa. 22.00 ELOKUVA Beck: Japanilainen maalaus (16). (Beck: Den japanska shungamålningen/Ruotsi 2007). Trilleri kuljettaa komisario Beckin tutkimusryhmineen syvälle taidemaailman pimeälle puolelle. N: Peter Haber, Mikael Persbrandt, Marie Göranzon, Stina Rautelin, Dieter Pfaff. O: Kjell Sundvall. 00.00 Nelosen uutiset. 00.10 Nelosen sää. 00.15 Weeds (12). Paluu juurille. 00.50 Poliisit. Jyväskylä. 01.20 Poliisit. Turku. 01.50-02.50 NCIS Rikostutkijat (12). Etsivä löytää.
22.55 Neljän tähden talkoot. 23.25 Tyylitransformaatio. 23.55 Ilme nuoremmaksi – Britannia. 00.50-01.50 Design Star.
Jim 11.55 Huipputatuoija haussa. 12.45 Mahdoton illallinen. 13.35 Henkka & Niki vs. Amerikka. 14.35 Apua avajaisiin. 15.30 Panttilainaamo. 16.20 Leijonan luola. 17.10 Huipputatuoija haussa. 18.05 Panttilainaamo. 18.30 Panttilainaamo. 19.00 Leijonan luola. 20.00 Maailman oudoimmat ravintolat. 20.30 Suomen Tulli. 21.00 Rekkakuskit jäällä. 22.00 Hyvät ja huonot uutiset. 22.55 Trigger Happy TV (7). 23.25 Jopet-show. 23.55 New Yorkin tatuointitarinat. 00.50-01.50 JIM D Rikos: Rikostarinoita maailmalta (12).
21.55: Uri Geller – ihmeidentekijä
18.00 Iholla. Jakso 34. Ei mitään joulumieltä. Sanni ja Roma suuntaavat joulunviettoon molempien perheiden luokse, mutta joulumieli on aluksi hieman kateissa. 18.30 Pelastajat (7). Kallion keskuspelastusaseman kakkosvuorolaisilla on ohjelmassa köysirataharjoitus. 19.00 Myytinmurtajat. Sitä tikulla silmään. Tarkastelun kohteena ovat mm. räjähtävä bensatankki. 20.00 Rillit huurussa (S). Samuotaksuma. Asunnossa lymyävän sirkan siritys ajaa Sheldonin ja Howardin hurjaan väittelyyn siitä, minkälainen sirkka on kyseessä. 20.30 Simpsonit (12). Kauhujen talo, osa 20. Springfiedlissä liikkuu kannibalismia harrastava zombi, Homer muuttaa ulkomuotoaan maistettuaan Moen verellä terästämää olutta ja Lisa yltyy veritekoihin. 21.00 Kurjat kuppilat USA. Italialaisen ravintolan irvikuva. Gordon Ramsay saa eteensä huonosti mikrotetun lasagnen, jonka päällä on pinkkiä kastiketta. 22.00 Sons of Anarchy (16). Hermot pinnassa. Clayn suunnitelma selustansa suojaamiseksi menee mönkään, kun Jax päättääkin lähteä Taran ja lasten kanssa Oregonissa järjestettävään konferenssiin. 23.00 American Horror Story (16). Pelokas pikku tyttö. Vivien on joutunut suljetulle osastolle pakkohoitoon. 23.50 Bones (12). Mätänevät muskelit. Hiekkarannalta New Jerseyssä löytyy nuoren miehen ruumis. 00.50 Simpsonit (7). Lisa, kuvainraastaja. 01.20-02.05 Teräspallit UK.
TV5 12.30 Kalajoen hiekat. 13.00 Kalajoen hiekat. 13.25 Kaikenlaista kaupan. 13.50 Ruokamatkalla. 14.20 Hulppeat hääkakut. 15.15 Matlock. 16.10 Kolmas kivi auringosta. 16.35 Kolmas kivi auringosta. 17.05 Pulmuset. 17.35 Pulmuset. 18.05 70’s show. 18.35 70’s show. 19.05 Las Vegas. 20.00 C.S.I. 21.00 ELOKUVA Houkutus. 23.00 Kysy seksistä. 00.00 ELOKUVA Anaconda 3. 01.40 Dokasin ja mokasin. 02.10 C.S.I. 03.00-03.54 5D: Lyhytkasvuiset menestyjät.
Fox 11.05 Hei me leivotaan. 11.30 Mr & Miss ShowHau. 11.55 Ally McBeal (S). 12.40
15
17.00 Juhannusjuna 2012.
18.00 Viinakeisarin salaisuus (7). 4/10. Alessandra tuntee entistä enemmän vetoa Rubeniin, mutta mitä he saavat selville Alfredin elämänvaiheista? 19.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). Pizzaunelmia. Natalina tavoittelee pizzanleivontakilpailun palkintorahoja, joista moni on valmis taistelemaan kovin ottein. (U) 20.05 Arkistojen salat: Kennedy Berliinissä. Länsi-Saksassa odotettiin kiihkeästi presidentti Kennedyn vierailua kaksi vuotta Berliinin muurin rakentamisen jälkeen vuonna 1963. Kennedy yllätti suuren yleisön ja lausui kameroiden edessä sanat ”Ich bin ein Berliner”. 20.30 Se siitä! Teoriat testissä. Jem ryhtyy törmäysnukeksi selvittääkseen painovoiman vaikutusta kehoonsa. Dallas sukeltaa atomimaailman salaisuuksiin ja tohtori Yan haitankkiin. Lopultakin selviää, miksi pitkiä snorkkeleita ei ole olemassa. 21.00 Historia: Brittiperhe 1900-luvulla. 4/5. Perheet elävät nyt svengaavaa 60-lukua ja uutena tulokkaana on nyt mukana Karibialta saapunut Hawkesien perhe. 21.55-23.15 Elävä arkisto: Rajatietoa I. 21.55 Uri Geller – ihmeidentekijä. (1974) Pasilan studiossa tehdään ihmeitä israelilaisen Uri Gellerin kanssa, joka on kuuluisa erilaisten metalliesineiden taivuttamisesta ajatuksen voimalla. 23.15-00.15 Taidetutkimukset. 4/4. Eteläafrikkalaisessa huutokaupassa nousee esiin epäilyttävän halpa Rembrandtin maalaus. Taulun historiasta paljastuu natsien tekemä taidevarkaus.
Grillimaisteri Hans Välimäki. 12.45 Hullut tiedemiehet. 13.10 Supertehtaat: Jack Daniel’s. 14.05 Jättimäiset rakennusurakat: Dubain ostoskeskus. 14.55 Hetki ennen tuhoa: Painajainen Bhopalissa. 15.45 Lentoturmatutkinta. 16.40 Wipeout Kesä. 17.32 STT Uutiset. 17.35 Grillimaisteri Hans Välimäki. 17.40 Totta vai tarua: Apinamies. 18.05 Huutokaupan metsästäjät: Texas. 18.30 Varastojen metsästäjät. 19.00 Seiska News. 19.05 Ensisilmäyksellä (S). 19.30 Ensisilmäyksellä (12). 20.00 Varastojen metsästäjät. 20.30 Huutokaupan metsästäjät: Texas. 21.00 Ilman johtolankaa (12). 21.55 ELOKUVA Villi tusina 2 (S). 23.35 Family Guy (12). 00.00 American Dad. 00.25 ELOKUVA Confidence (16). 02.10 Nolot vartalot: Lihavat. 03.00 Samun salainen keittiö (TXT). 03.5004.15 Navigare.
Luotettavaa ompelukonekauppaa jo kolmannessa sukupolvessa 2010
2012OMPELUOMPELU-& & SAUMAUSKONEIDEN SAUMAUSKONEIDEN LOPPUUNMYYNTI LOPPUUNMYYNTI
TarjoukseT vain Ti 6.8, ke 7.8, To 8.8, pe 9.8 ja la 10.8 Bernina l Bernella l pFaFF l janoMe l sinGer l HusQvarna l roYal l juki l eva
NYT -50% ILMAINEN mallit PIKAHUOLTO Myymme kaikki vuoden 2010 2012 mallit -60% Uudet Kaikki merkit nyt uudet käytettyjä Uusi Bern. Tehtaan näyttökoneita, Kaikki merkit uutena tai saumurit perushuolto janome Täysautomaatti HusqKAIKILLE. koneita käytettynä! alk. alk. -mallit! jousto- 160 uusi aut. (Ei la) 49 195 135 automaatti 16-70 esim. 25 250 kaikki merkit uutena tai käytettynä. nyt hävitämme kaikki kiinalaiset; eva, Bernette, pfaff, singer, Huskystar, lervia ym. MuuTaMalla kYMpillÄ!
Tarvitsemme käytettyjä koneita! Hyvitämme vanhoista JOPA koneista riittävästi!
Rajoitettu erä!
∙ Ma-Pe klo10 10-18 Laklo klo10 10-14 Ma - Pe klo - 18 ∙La - 15 l
l
MALMI: Kirkonkyläntie 11
& 345 5085
*Peitetikki tilkkutyöammattilaisille
135
Maahantuojan loppueriä (malli vaihtuu) l Matkavauriokoneita (pieniä maalivikoja) l peruutuskauppoja realisoidaan l
Tervetuloa!
-70%
MP-TIKKI
VA NT AA N PE TIK OS SA SU OM I-S OF FA N EN TIS ISS Ä TIL OIS SA !
Kotimaan sohvat & sängyt K
N E L A
Vihd
Valmistamme sohvat ja sängyt 20 vuoden ammattitaidolla.
SSA PETIKO
120
Aitoa a! a nahk
SU 11.8. klo 7 1 0 1 lo 10.8. k
S I PO
% 0 -5 ään t n i väh
Aitoa a! a nahk 2-istuttava 249,-
ode! arivu p a v tuke kko asta v h laati o S S aate v e ALENNU d o + vu
lous 1kpl/ta
120x200cm
160x200cm
88
97
Petauspatja myydään erikseen.
mallit
-60%
KIRSI -VUODEKULMADIVAANI (795,-)
12-17
FINLANDIA-RUNKOSÄNKY
KOTIMAINEN FINLANDIA CLASSIC-NAHKAKALUSTO Väri: kelt.Saatavana myös muilla väreillä.
299
8
Tiilipojanlenkki 6 Vantaa, Petikko
I K K I KA
299
Varastoerä/värit.
ki
S Y N N E J H Y T PU
A 10-19 L 9.8. klo E P 10-19 8.8. klo O T 9 0-1 E 7.8. klo 1 K 9 1 0 1 TI 6.8. klo
3-istuttava
l
nle
E1
e
LO P
inti
Osta suoraan valmistajalta!
nk
AN FF -SO SSÄ I II OM ISI A! ÄI SU ENT ISS EH LO I K T
Tii
ja ipo
S ALENNU
va tuke asta Sohv rivuode! pa
-58%
Alk. laadukkaalla ja helppohoitoisella Alicante-kankaalla.
va ALENNUS tuke asta de! v h o S uo pariv BELLE- 3-ist. VUODESOHVA
-50%
2-ist. VUODESOHVA
249
(599,-)
Alk. laadukkaalla ja helppohoitoisella Alicante-kankaalla.
377
(779,-)
ALENNU
S
-75%
VUOKATTI-JENKKISÄNKY 160x200cm
Väri: sin. Petauspatja myydään erikseen.
199
(798,-)
! n u u oleil
a a S e k ALENNU FINLANDIA CITYh Mu DIVAANISOHVA -60%
249
Tehdään käsityönä Suomessa.
(677,-)
ja! käno a sel e k r Ko
Leve
S ALENNU
KOTIMAINEN EROS LUX 3-istuttava 495,- (990,-) 1-istuttava 299,- (598,-) Upealla antiikkiverhoilulla. Saatavana useilla nahkaväreillä ja sisustuskankailla.
-50%
495
(990,-)
S ALENNU
-70%
Alk. paksulla Parissisustuskankaalla.
ys h
Alk. laadukkaalla ja helppohoitoisella Alicante-kankaalla.
eat ulpp
290c
m
KOTIMAAN
MAGNUM-JÄTTIKULMASOHVA
477
(1849,-)
Nahkaa!
S ALENNU
-50%
VUOKATTI SUPER LITE-JENKKISÄNKY 160x200cm Bondet-nahkaa. Saatavana myös muita kokoja.
995
(1990,-) Petauspatja myydään erikseen.
Tiilipojanlenkki 6, 01720 Vantaa Palvelemme: ma-pe 10–19, la 10–17, su 12-17 puh: 020 7698 270 Kotimaan sohvat & sängyt www.suomensankytukku.fi
SIVU 08:
BRETAGNESSA Be ttie ajaa pois va n h a s t a e l ä m ä s t ä ä n .
BELGIASSA SIVU 06:
iäkkään naisen muistikuvat menneistä ra ka s t e t u i s t a h e rä ä vä t h e n k i i n .
Sisiliassa SIVU 09:
mafiatappaja jättää ampumatta yhden luodin. SIVU 04:
ISLANNIN LÄHIVESILLÄ ka l a s t a j a t ko ht a a va t ve d e n a l a i s e n u h a n .
HAMPURISSA SIVU 09:
t e i n i - i kä i s e n To re n u skoa ko etellaan.
Leedsissä SIVU 09:
Ha rvey ke rtoo poliisille ka i ke n .
BRYSSELISSÄ SIVU 11:
pyö rä i l l ä ä n .
INTERNATIONAL FILM FESTIVAL
16.–25.8.2013
|
KINO TAPIOLA
|
ESPOON KULTTUURIKESKUS
ILMAINEN BUSSIKULJETUS KAMPISTA TAPIOLAAN
|
ESPOOCINE.FI
|
|
BIO REX SELLO
FACEBOOK.COM/ESPOOCINE
02
E S P O O C I N É E U R O O P PA L A I S E N E LO K U VA N J U H L AT 16.–25.8.2013
MAKEAA M A H A N TÄY D E LTÄ :
LIBERACE & DIVINE
E
spoo Cinén tämänvuotinen avajaiselokuva on myös festivaalin Pink-sarjan kruununjalokivi. Steven Soderberghin ohjaama My Life with Liberace (Behind the Candelabra) kuuluu taatusti alkavan elokuvasyksyn kuumimpiin puheenaiheisiin, eikä vähiten Michael Douglasin huikean osasuorituksen ansiosta. Douglas heittäytyy Władziu Valentino Liberacen räiskyvään rooliin nautiskelevalla antaumuksella, joka hakee vertaistaan. Viihdepianistin elämänvaiheita raotetaan hänen nuoren rakastajansa, Scott Thorsonin (Matt Damon), näkökulmasta. Las Vegas -tähden värikylläisestä muotokuvasta rakentuu yhtä aikaa sekä vetoavan sympaattinen, bisnesvaistoisen määrätietoinen että läpeensä kajahtanut. Tiedossa on seksiä, kauneusleikkauksia, huumeita, lurexia ja mahtipontista show-meininkiä useammankin tosielämän spektaakkelin edestä. Jeffrey Schwarzin kiitetty dokumentti I Am Divine on täydellinen aisapari Liberace-bion räävittömälle runsaudensarvelle. Divinen, alias Harris Glenn Milsteadin, elämästä ei ole aikaisemmin tehty yhtä perusteellisesti selkoa, minkä on tunnustanut myös Divinen “keksijä”, ohjaaja John Waters. I Am Divine on rakkaudella tehty tribuutti koulukiusatulle baltimorelaispojalle, jonka kuvia kumartelemattomasta drag-persoonasta kasvoi kulttielokuvan kiistämätön kuningatar. Millainen mies hurjan meikin taakse kätkeytyi, siitä kertovat Watersin ohella mm. työtoverit Ricki Lake, Mink Stole ja Tab Hunter. Puheenvuoron saa toki myös Divine itse lukuisten arkistohaastattelujen kautta.
STEVEN SODERBERGH
MY LIFE WITH LIBERACE (BEHIND THE CANDELABRA), PERJANTAINA 16.8. KLO 19.00 KINO TAPIOLA. FESTIVAALIN AJAVAISELOKUVA.
JEFFREY SCHWARZ
I AM DIVINE KESKIVIIKKONA 21.8. KLO 19.00 BIO REX SELLO (LEPPÄVAARA) JA PERJANTAINA 23.8. KLO 21.30 TAPIOLASALI
• OUTI HEISKANEN
AVAJAISELOKUVAN JÄLKEEN JUHLITAAN AVAJAISKLUBILLA ELOKUVAN TUNNELMISSA TIETYSTI CASINO HELSINGISSÄ, JOSSA OHJELMASTA VASTAAVAT SUOMALAISEN BURLESKIN CRÈME DE LA CRÈME ITTY BITTY TEASE CABARET JA DJ FIONA TIMANTTI. VAPAA SISÄÄNPÄÄSY, IKÄRAJA 18, HENKILÖLLISYYS TODISTETTAVA.
TÄMÄ ON 24. ESPOO CINÉN TIEDOTUSLEHTI. • TOIMITUS: MICKAEL SUOMINEN, ANTTI KANGASSALO, JOJO UIMONEN, JUSSI KAISJOKI, MIA VAINIKAINEN, AINO-MARJA MIETTINEN, ANTTI NÄYHÄ, MARIA LEHTONEN • KIRJOITTAJAT: OUTI HEISKANEN, JUSSI KAISJOKI, ALINA KANGASLUOMA, TIMO KUISMIN, PASI NYYSSÖNEN, ANTTI NÄYHÄ, AINO-MARJA MIETTINEN, ANNIKA VAINIO • ULKOASU: FARM / ANTTI KANGASSALO • PAINO: SANOMALA OY • WWW.ESPOOCINE.FI
E S P O O C I N É E U R O O P PA L A I S E N E LO K U VA N J U H L AT 16.–25.8.2013
03
Mieletön elokuu 1960-luvun Helsingissä
T
šekkoslovakian tarkoin vartioidun ryhmän mukana Helsinkiin tulee muusikko Jan joka jäljittää suomalaisen nuoruudenrakastettunsa Elsan (Kati Outinen).Tämä on nykyään suosittu töölöläismodisti. Elsan nuori apulainen (Elena Leeve) puolestaan tapaa tšekkidelegaation nuoren intomielisen aatteen miehen Adamin. Mieletön elokuu on viimeksi menestyksekkään Varasto-komedian ja Viru-dokumentin ohjanneen Taru Mäkelän pitkään tekeillä ollut uutuus, jossa on mukana myös tšekkiläisiä tekijöitä. Elokuvassa maailmat kohtaavat monella tasolla. Nuoret rakastuvat, rautaesiripun taakse jääneet tapaavat jälleen ja Suomen viranomaiset joutuvat ensi kertaa varustautumaan nuorisomellakoihin ja kansainvälisen huomion kohteeksi. Vakavista aiheista huolimatta elokuva on koomisen vireen sävyttämä draama.
Taru Mäkelä, joka itse on 1960-luvun helsinkiläislapsi. Elokuva on suomalais-tšekkiläinen yhteistuotanto, mikä näkyy myös valkokankaalla. – Tšekit toivat mukanaan tuoreen näkökulman Helsinkiin. He esimerkiksi löysivät ja innostuivat punatiilirakennuksista. Lisäksi molemmista maista tulevat näyttelijät toimivat kukin omilla tavoillaan. Se toi sykettä elokuvan tekemiseen. Aihe elokuvaan tuli käsikirjoittaja Raija Talviolta sanoo Mäkelä. – Hän opiskeli 1980-luvulla Prahassa ja idea Mielettömään elokuuhun syntyi jo siellä. Käsikirjoittajan panos elokuvassa on olennainen muutenkin, muun muassa Elsan rooli on kirjoitettu suoraan Kati Outiselle. Myös uudessa tšekkielokuvassa on menneisyyttä käsitelty kepeän draaman ja huumorin keinoin. Mäkelän mukaan kyse ei ole sattumasta. – Tšekeillä on sama pienen kansan ongelma kuin suomalaisilla: kun isoille ei mitään voi turvaudutaan viistoon huumoriin. Tällainen Mieletön elokuukin on, kepeä ja salaviisas.
Kansainvälinen Helsinki-elokuva Mieletön elokuu on rakkaudentunnustus Helsingille, sanoo ohjaaja
• PASI NYYSSÖNEN
Heinäkuu 1962. Hiljaiseen pohjoiseen pääkaupunkiin tulee vipinää, kun kesän keskellä järjestetään suuri poliittinen nuorisofestivaali johon osallistujia tulee ympäri sosialistista maailmaa. Tilanne on poliittisesti arka, onhan kylmän sota kuumimmillaan.
TARU MÄKELÄ
MIELETÖN ELOKUU LAUANTAINA 24.8. KLO 18.15 LOUHISALI
OHJAAJALTA FESTIVAALILLA MYÖS: TARU MÄKELÄ & JOHANNA ONNISMAA
VIRU – TARINOITA HOTELLISTA KESKIVIIKKONA 21.8. KLO 15.00 KINO TAPIOLA
04
HYISEN MEREN ARMOILLA 2000
-luvun alussa Reykjavik 101 -nimisestä esikoisleffastaan tunnetuksi tullut islantilainen Baltasar Kormákur on varsinainen monitaituri. Hän ohjaa ja käsikirjoittaa elokuvia sekä näyttelee, tuottaa ja työstää näytelmiä. Kormákur on ehtinyt kokeilla myös uraa Hollywoodissa. USA:ssa valmistuneiden toimintaleffojen Hengenvaarassa ja Salakuljettaja jälkeen Kormàkur palasi takaisin kotimaahansa ja ohjasi nyt Espoo Cinen päätöselokuvana esitettävän Syvyys (Djúpið). Tositapahtumiin perustuva elokuva on ankaran realistinen kuvaus hyytävän kylmänä talvipäivänä sattuneesta kalastusalusonnettomuudesta. Kyseessä on uskomaton selviytymistarina, josta ei voi, eikä pidä paljastaa etukäteen oikeastaan mitään. Pääosassa näyttelevä amerikkalaissyntyinen, mutta Islannissa lähes koko elämänsä asunut Ólafur Darri Ólafsson tekee järisyttävän hienon roolin vaiteliaana ja hiljaisena miehenä, joka joutuu kokemaan jotain, mitä on lähes mahdotonta ymmärtää. • TIMO KUISMIN
BALTASAR KORMÁKUR
SYVYYS (DJÚPIÐ) SUNNUNTAINA 25.8. KLO 20.00 TAPIOLASALI. FESTIVAALIN PÄÄTÖSELOKUVA.
05
E S P O O C I N É E U R O O P PA L A I S E N E LO K U VA N J U H L AT 16.–25.8.2013
Ä I D I N R A K K AU T TA VA I N
Espoo Cinén yleisöä hellitään jälleen kotimaisen elokuvan ennakkoensiilloilla. Yksi syksyn odotetuimmista on Jan Forsströmin Silmäterä.
JAN FORSSTRÖM
SILMÄTERÄ (THE PRINCESS OF EGYPT), LAUANTAINA 24. ELOKUUTA, KLO 19.00 KINO TAPIOLA. OHJAAJA JA TYÖRYHMÄÄ ON PAIKALLA ESITTELEMÄSSÄ ELOKUVAN.
K
äsikirjoittajana tunnetun Forsströmin (Muukalainen, Skavabölen pojat, Hyvä poika) esikoispitkä on elokuvatajun taidonnäyte. Hienovireinen elokuva kertoo koskettavan todentuntuisen tarinan nuoresta äidistä, jonka pakahduttava äidinrakkaus ja lapsensa menettämisen pelko ajaa vainoharhaiseksi ja lopulta epätoivoisiin tekoihin. Elokuvan pääosissa, äitinä ja tyttärenä, loistavat Emmi Parviainen sekä hämmästyttävä lapsinäyttelijälöytö Luna Leinonen Botero. Millä mielin odotat esikoisesi ensi-iltaa, Jan Forsström? – Jännittää tietysti, mutta oikeastaan yllättävän vähän. Leffassa on niin paljon mistä voi olla aidosti ylpeä, esimerkiksi näyttelijäsuoritusten puolella. Tuntuu hauskalta päästä näyttämään ihmisille kuinka hyviä vaikka Emmi ja Luna pääosissaan ovat.
Missä onnistuneen roolituksen salaisuus? – Tärkeintä oli löytää uskottava ja rakastettava äiti-tytärpari. Emmissä olin nähnyt teatterinlavalla sellaista lämpöä ja energiaa, mikä tuntui osuvalta paikoin synkälle tarinalle. Luna löytyi koekuvausten kautta, ihmeellinen pieni ihminen, poikkeuksellinen luontainen lahjakkuus ja lisäksi ikäisekseen niin kypsä, että uskalsi tehdä rankkojakin juttuja. Kaikki näyttelijät tukevat hienosti tarinan rosoa ja uskottavuutta. Mistä aihe sai alkunsa? – Idea syntyi lehtijutuista, joita luin reilusti yli kymmenen vuotta sitten. Jutut järkyttivät, mutta jollain kauheallakin tavalla tajusin, mistä oli kysymys. Tai pystyin näkemään ainakin yhden mahdollisen skenaarion. Pää alkoi tuottaa tätä tarinaa, ja perusjuttu oli aika valmis kun aloin pari vuotta sitten kunnolla kirjoittaa.
Missä vaiheessa tuli mieleen, että myös ohjaat tämän elokuvan? – Nyt oli sopiva ajankohta kokeilla pitkän elokuvan ohjausta, ja oli itsestään selvyys että tämä juttu on se oikea. Lisäksi tarina sai valitettavasti ja täysin yllättäen uutta ajankohtaisuutta näistä viime vuosina lisääntyneistä, muun muassa rasistisista ja kansallismielisistä, kannanotoista. Olet myös käsikirjoittanut ja leikannut Silmäteräsi. Kuinka tärkeänä pidät vahvaa tekijyyttä, sitä että kaikki mahdolliset langat ovat omissa käsissä? – Se on teoskohtaista. Tämän jutun kanssa oli hyvä tehdä näin, mutta kyllä esimerkiksi leikkausvaiheessa toiset silmät ja hyvät ateljeekriitikot ovat todella tärkeitä. Se hyvä tässä on, ettei voi paljon syyttää kuin itseään. Helpompi sössiä vain omansa. • JUSSI KAISJOKI
06
E S P O O C I N É E U R O O P PA L A I S E N E LO K U VA N J U H L AT 16.–25.8.2013
En tiedä tiesikö Aki Kaurismäki mitä teki, mutta melkoisen maailmanlaajuisen kohupommin hän laukaisi kertoessaan tangon olevan supisuomalainen keksintö.
Tangomaaottelu Suomi vastaan Argentiina
K
aurismäen mukaan tango rantautui maailman toiselle puolelle Argentiinaan suomalaisten merimiesten matkassa. Saksalainen dokumenttiohjaaja Viviane Blumenschein päätti ottaa selvää Kaurismäen väitteistä ja matkasi ensin Argentiinaan, nappasi sieltä mukaansa tangomuusikoita ja tuli heidän kanssaan Suomeen. Kesäisessä Suomessa he kohtaavat mm. Reijo Taipaleen, Eino Grönin sekä suomalaisen tangon erikoisasiantuntijat M.A.
Nummisen ja Pedro Hietasen. Riemastuttavan matkan aikana tutustutaan tanssilavoihin ja löydetään eroja kahden maan tangokulttuureista. Tulinen argentiinalainen tango on kuin esileikkiä ja askeleet kuin soidinmenoja. Suomalainen tango taas on hieman toisenlaista, eikä tanssilavoilla avointa eroottista kihelmöintiä juuri huomaa. Meillä tangon pääosassa on kaiho ja kaukokaipuu, niin kuin tangoista kauneimmassa, Unto Monosen sanoittamassa Satumaassa.
VIVIANE BLUMENSCHEIN
POSKI POSKEA VASTEN (MITTSOMMERNACHTSTANGO) TIISTAINA 20.8. KLO 19.15 LOUHISALI. OHJAAJA VIVIANE BLUMENSCHEIN SEKÄ ELOKUVAN LEIKKAAJA OLIVER WEISS TULEVAT NÄYTÖKSEEN ESITTELEMÄÄN ELOKUVANSA SEKÄ KESKUSTELEMAAN YLEISÖN KANSSA NÄYTÖKSEN JÄLKEEN.
NÄYTÖKSEN JÄLKEEN ILTA JATKUU TANGON PARISSA ORGINAL SOKOS
• TIMO KUISMIN
HOTEL TAPIOLA GARDENISSA POSKI POSKEA VASTEN -TANGOILLASSA.
Kiss & Cry Minne elämän varrella kohdatut ihmiset katoavat? Iäkkään naisen muistikuvat menneisyyden rakastetuista heräävät henkiin taianomaisessa pienoismaailmassa. Lempeä, melankolinen tarina syntyy reaaliaikaisesti yleisön silmien edessä tanssin ja live-elokuvan keinoin. Päärooleissa ovat ilmaisuvoimaiset tanssivat sormet.
K
oreografi Michèle Anne De Mey ja elokuvaohjaaja Jaco Van Dormael ovat antaneet mielikuvituksensa lentää vapaana. “Nanoesityksen” valkokankaalle heijastettu pienoismaailma onnistuu kuvaamaan ihmiselämän tunnerekisterin kaikki sävyt. Lisäksi lavalta voi seurata elävän elokuvan tekemistä reaaliaikaisesti sen eri vaiheineen. Huolitellut, minikokoiset lavasteympäristöt ovat säpsähdyttävän ilmeikkäitä. Herkkä ja runollinen Kiss & Cry on rakkauden ja kaipuun ylistyslaulu. Se on upean monitahoinen mestariteos ja osoitus yhteistyön voimasta. Tässä teoksessa mikään ei ole liian pikkuruista ollakseen suuren ihmetyksen aihe.
MICHELE ANNE DE MEY & JACO VAN DORMAEL
JÄLKEEN TAITEILIJATAPAAMINEN,
KISS & CRY
JOSSA ESIINTYJÄT KERTOVAT
LAUANTAINA 17.8. ESITYKSEN
PERJANTAINA 16.8.,
TEOKSEN SYNNYSTÄ JA
LAUANTAINA 17.8. JA
VASTAAVAT YLEISÖN KYSYMYKSIIN.
SUNNUNTAINA 18.8. KLO 19.00
TAITEILIJATAPAAMINEN ON
TAPIOLASALI.
ENGLANNINKIELINEN. ESITYSKIELI RANSKA, TEKSTITYS SUOMEKSI
ALKUPERÄINEN IDEA: MICHELE
SUOSITELLAAN YLI 12-VUOTIAILLE
ANNE DE MEY, JACO VAN DORMAEL TYÖRYHMÄ: MICHÈLE ANNE DE MEY,
ESPOO CINÉ JÄRJESTÄÄ ESITYKSEN
GREGORY GROSJEAN, THOMAS
YHTEISTYÖSSÄ HELSINGIN
GUNZIG, JULIEN LAMBERT, SYLVIE
JUHLAVIIKKOJEN KANSSA. ESITYSTÄ
OLIVÉ, NICOLAS OLIVIER, JACO VAN
ON TUKENUT WALLONIE-BRUXELLES
DORMAEL, CHARLEROI DANSES
INTERNATIONAL.
kotimaisten dokumenttien
parhaimmistoa! Joutilaat –elokuvan ohjaajan Virpi Suutarin rohkea dokumenttielokuva varjoon jäämisestä ja ulkopuolisuuden periytymisestä.
Taru Mäkelän dokumentti suomalaisille rakkaasta Viru-hotellista. Tupla-DVD sisältää myös virolaisten näkökulmasta kuvatun dokumentin Viru – vapauden lähetystö.
OHJAAJIEN PALKITTUJEN KOTIMAISTEN DOKUMENTTI
KOKOELMABOKSIT Mukana myös DVD:nä ennen julkaisemattomia lyhytelokuvia
3 dvd:n boksi
sisältää elokuvat: Lotat, Saalis, Daavid – tarinoita kunniasta ja häpeästä, Klassikko
dvd:t kaupoissa 15.8.2013
3 dvd:n boksi
sisältää elokuvat: Joutilaat, Pitkin tietä pieni lapsi, Valkoinen taivas, Saippuakauppiaan sunnuntai, Synti, Sota ja Kevät
08
E S P O O C I N É E U R O O P PA L A I S E N E LO K U VA N J U H L AT 16.–25.8.2013
Poimintoja 2013 N ÄY T Ö S T I E D O T S . 1 4 - 1 5
= T E K I J Ö I TÄ V I E R A A N A F ES T I VA A L I L L A.
ANNE FONTAINE
Perfect Mothers
Première
Doris Lessingin teokseen perustavan lumoavan, rakkauden ja sovinnaisuuden rajoja koettelevan draaman upeina äiteinä Naomi Watts ja Robin Wright. JAN FORSSTRÖM
Silmäterä Vainoharhaksi äityvä pelko ja äärimmäinen äidinrakkaus johtavat epätoivoisiin tekoihin loisteliaassa esikoiselokuvassa. TARU MÄKELÄ
Mieletön elokuu Mieletön elokuu on komedia ja satiiri kylmästä sodasta ja mahdottomasta rakkaudesta rautaesiripun varjossa. VIVIANE BLUMENSCHEIN AVAJAISELOKUVA STEVEN SODERBERGH
My Life with Liberace Kimallusta ja kynttelikköjä, draamaa ja rakkautta; kuuluisan pianisti Liberacen elämän koko komeudessaan.
Poski poskea vasten
PASCAL BONITZER
STEPHANE CAZES
Looking for Hortense
Ombline
Perheidyllin särkyminen on harvoin yhtä hauskaa seurattavaa kuin tässä lukuisia yllättäviä juonenkäänteitä sisältävässä erinomaisesti näytellyssä romanttisessa komediassa.
Ombline on todenmakuinen kuvaus vankilaelämästä ja äidinrakkaudesta – miten nuori nainen voi kasvattaa lapsensa ollessaan itse vangittuna?
SARA JOHNSEN
Youth
All That Matters Is Past
20-vuotias Juliette on rakastunut. Samaan aikaan hän joutuu kohtaamaan isänsä vakavan sairauden.
JUSTINE MALLE
Luonnonmystiikkaan verhoutunut allegorinen draama naisesta, kahdesta veljeksestä sekä vääjäämättä tuhoon vievästä hullusta rakkaudesta. KIM GWANG HUN, ANJA DAELEMANS & NICHOLAS BONNER
Comrade Kim Goes Flying Pohjoiskorealainen romanttinen komedia hiilikaivoksen tytöstä, joka unelmoi trapetsitaiteilijan ammatista. MICHAEL WINTERBOTTOM
HINER SALEEM
My Sweet Pepper Land Kurdialueelle sijoittuva hilpeä My Sweet Pepper Land yhdistelee hulvattomalla tavalla lännenelokuvaa, romanttista draamaa ja poliittista sanomaa.
Kolme argentiinalaista tangomuusikkoa matkustaa Suomeen tutkimaan Aki Kaurismäen väitettä, jonka mukaan tangon todellinen synnyinmaa on Suomi.
GIUSEPPE BONITO
NANA EKVTIMISHVILI
In Bloom
Italialainen perhe taistelee saadakseen autistisen tyttärensä huostaanoton puretuksi.
Millainen on kahden tytön kasvutarina 90-luvun alun Georgiassa, jossa historialla ja perinteillä on oma, vahva roolinsa?
YARIV HOROWITZ
Rock the Casbah Gazassa partioivat israelilaissotilaat kohtaavat palestiinalaisten arjen kansannousun jälkeen vuonna 1989.
BALTASAR KORMÁKUR
Laivaonnettomuus Islannin hyisellä rannikolla; yhden miehen selviytymisestä tulee todellinen ihme.
Herkän ja pelokkaan uusseelantilaispojan elämä mullistuu, kun naapuriin muuttaa uusi perhe. MICHIEL TEN HORN
Perhe
Syvyys
DANIEL JOSEPH BORGMAN
The Weight of Elephants
The Deflowering of Eva van End
Vastakkain
PÄÄTÖSELOKUVA
Riipaisevan koskettava kasvutarina näyttää, kuinka perheen epäonnen ja epäonnistumisen synkimmissäkin syövereissä pilkahtelee elämänilo ja toivo.
Pulce Is Not Here
Everyday Michael Winterbottomin uutuus kuvaa tarmokkaan äidin luotsaaman perheen arkea isän jouduttua vankilaan.
KATELL QUILLEVERE
Suzanne
Keskiluokkainen perheidylli räsähtää rikki, kun saksalainen vaihtooppilas saapuu sekoittamaan hollantilaisperheen arkea mustaakin mustemmassa komediassa.
EMMANUELLE BERCOT
On My Way Catherine Deneuve on vanha nainen hunningolla rakastettavassa ranskalaisdraamassa.
Menneisyys
WOODY ALLEN
Blue Jasmine Woody Allenin sisaruusdraamassa ylellisyyteen tottunut seurapiirirouva joutuu muuttamaan tavissisarensa luokse.
MICHAËL YOUN
Vive la France
Rakkaus
Ranskan oma ”Borat” on hykerryttävän hauska komedia ja takuulla festivaalin poliittisesti epäkorrektein elokuva – eläköön Ranska! MARCO BELLOCCHIO
Dormant Beauty Kolmesta tarinasta muodostuvassa ajankohtaisessa draamassa eutanasiatapaus repii Italian hallitusta ja aiheuttaa kiivaita poliittisia ja uskonnollisia mielenosoituksia.
KATARZYNA ROSŁANIEC
Baby Blues Muotifriikin teiniäidin syöksykierre bilettämisen ja huumeiden siivittämänä. PABLO BERGER
Blancanieves Multipalkittu Blancanieves on härkätaisteluareenoille sijoittuva mustavalkoinen mykkäversio Lumikista – edes kääpiöitä ei ole unohdettu. SHALIMAR PREUSS
RAOUL PECK
Fatal Assistance Miljoona-avustuksista huolimatta Haitin maanjäristyksen jälkihoito ei mennyt niin kuin länsimaat sen suunnittelivat. Miksi? Mitä tapahtui? FELIX VAN GROENINGEN ULRIKA BENGTS
Oppipoika Nuori Karl toivoo pääsevänsä majakanvartijan oppipojaksi, hänen saapumisensa saarelle ravistelee eristyksissä elävän perheen elämää.
The Broken Circle Breakdown
Keep Smiling
Bluegrass-muusikko ja tatuoija rakastuvat palavasti, nuoren parin suhde joutuu kuitenkin koetukselle oman lapsen vakavan sairauden myötä.
Mitäpä köyhä äiti ei tekisi taatakseen lapsilleen paremman tulevaisuuden? Eikö hän osallistuisi jopa äitien kauneuskilpailuun? Pureva poliittinen satiiri Georgiasta.
My Blue-Eyed Girl Kesäpäivät ja kimmeltävä meri luovat puitteet ranskalaisdraamalle, jossa perhelomaa viettävä 17-vuotias Maden kirjoittaa kirjeitä salaiselle ihastukselleen vankilaan.
ARNAUD DES PALLIERES
Michael Kohlhaas Mads Mikkelsen on Michael Kohlhaas, mies, joka päättää kostaa kokemansa vääryydet ja tarttuu miekkaan.
RUSUDAN CHKONIA CĂLIN PETER NETZER
MIA ENGBERG
Child’s Pose
Belleville Baby
Berlinalen pääpalkinnon saanut elokuva ruotii julmasti äitipoika-suhdetta sekä Romanian korruptoitunutta arkea.
Ruotsalaisnainen saa yllättäen puhelun kymmenen vuotta aiemmin kadonneelta entiseltä poikaystävältä.
09
E S P O O C I N É E U R O O P PA L A I S E N E LO K U VA N J U H L AT 16.–25.8.2013 MARION VERNOUX
Bright Days Ahead
M
ES D’ARGE ELI
NT
Kuusikymppinen Caroline heittäytyy suhteeseen kolmikymppisen opettajansa kanssa tässä ranskalaisessa draamakomediassa. SOPHIE BLONDY
The Morning Star DAVID LYNCH
Eraserhead MARGARETHE VON TROTTA
Hannah Arendt ”Voiko pahuus olla arkipäiväistä ja tavallista?” pohtii filosofi Hannah Arendt seuratessaan Jerusalemissa natsijohtaja Adolf Eichmannin oikeudenkäyntiä. FRANZISKA SCHLOTTERER
Closed Season Intiimi ja tiivistunnelmainen ihmissuhdedraama syrjäisellä maatilalla natsi-Saksassa JAN TROELL
The Last Sentence Ruotsalaistoimittaja aiheuttaa poliittisen skandaalin kritisoimalla natsi-Saksaa, samanaikaisesti myös hänen yksityiselämänsä ajautuu kaaokseen. KEN LOACH
Spirit of ’45 Ken Loachin dokumentti toisen maailmansodan jälkeisen englantilaisten työläisten noususta, kukoistuksesta ja karvaasta tuhosta. GEORG MAAS
Two Lives Mitä tapahtuu, kun paljastuu, että koko elämä avioliittoa myöten perustuu visusti vaietulle valheelle?
David Lynchin synkeän surumielinen esikoinen on surrealistinen matka painajaisten alkulähteille. Live-säestys: Cercueil (FRA) EMIR BAIGAZIN
Harmony Lessons 13-vuotias kazakkipoika joutuu koulua hallitsevien pikkumafiosojen silmätikuksi tässä Berlinalessa palkitussa visuaalisesti mestarillisessa tarinassa. KATRIN GEBBE
Nothing Bad Can Happen Teini-ikäisen Toren vahvaa uskoa koetellaan, kun hänen löytämänsä uusi koti ei tuokaan mukanaan turvaa, vaan perhehelvetin. ULRICH SEIDL
Paradise: Faith Hurskaan katolilaisen, kaiken rakkautensa Jeesukselle omistavan Anna Marian usko joutuu koetukselle islaminuskoisen aviomiehen palatessa kotiin.
ROBERTO ANDÒ
Puoluejohtaja Enrico on kadottanut teränsä ja katoaa keskellä kriisiä italialaisuutuudessa, jossa yhdistyy draama ja hersyvä poliittinen satiiri.
GUIDO VAN DRIEL
The Resurrection of a Bastard Kun ex-gangsteri joutuu kostoiskun kohteeksi, hän päättää etsiä uuden suunnan elämälleen. FABIO GRASSADONIA & ANTONIO PIAZZA
Salvo Visuaalisesti vaikuttava Salvo on tyylikäs kuvaus mafian palkkatappajasta, joka päättää jättää yhden laukauksen väliin. ROWAN ATHALE
Wasteland Poliisikuulustelussa Harvey paljastaa rikoksensa taustat; kertomus uskollisuudesta, mustasukkaisuudesta, ystävyydestä, kostosta ja onnen etsinnästä.
Bike Shorts 13 pyöräilyaiheista lyhytelokuvaa, mukana dokumentteja, animaatioita, musiikkivideoita etc. Bike Shorts -kokoelma tuo kankaalle fillarimanian koko kuvan! DANIEL HOESL
Soldier Jane Virkistävää rouva-anarkiaa täydellisen tyylikkäässä, mustalla huumorilla sävytetyssä paketissa. MARION HÄNSEL
Tenderness Mitkä ovat ne tunteet ja kysymykset, jotka nousevat pintaan, kun eronnut pariskunta ajaa yhdessä satojen kilometrien matkan?
Pink
Keski-ikäinen Camille palaa elämään uusiksi nuoruutensa tärkeimmät hetket Cannesissa palkitussa romanttisessa aikamatkustuskomediassa. SID BENNETT
The Dinosaur Project Kongon viidakkoon matkustanut tutkimusryhmä on kadonnut jäljettömiin, mutta he ovat jättäneet jälkeensä todisteet salaisesta maailmasta.
Matka
Paradise: Love Keski-ikäinen Teresa matkustaa Keniaan etsimään rakkautta, mutta perillä hän joutuukin kohtaamaan hyväksikäytön ja eriarvoisuuden maailman.
PETER BEBJAK
Evil
TOMASZ WASILEWSKI
Floating Skyscrapers Puolan ensimmäinen HLBT-elokuva on odottamaton ja yllättävä kahden nuoren miehen välinen rakkaustarina. HISHAM ZAMAN
Haaste
Neil Jordan tekee komean paluun vampyyrigenreen tarinalla, jossa kahden kauniin naisen vuosisatoja kestänyt pakomatka alkaa lähennellä loppuaan.
Camille Rewinds
Paradise: Hope Teini-ikäinen Melanie joutuu viettämään kesälomansa laihdutusleirillä, missä hän kokee täysin mahdottoman ensirakkauden.
NEIL JORDAN
Byzantium
NOEMIE LVOVSKY
ULRICH SEIDL
ULRICH SEIDL
Viva la libertà
Fantasia
Iggy Pop esittää Denis Lavantin omaatuntoa unenomaisessa, sirkusmaailmaan sijoittuvassa aikuisten sadussa.
Petos
Before Snowfall Kurdipoika lähtee Irakista matkalle halki Euroopan tappaakseen pakkoavioliittoa pakenevan isosiskonsa. JEM COHEN
Museum Hours Museum Hours on hämmästyttävä elokuva kuvista ja katsomisesta, samalla se on kertomus ystävyydestä ja kaikista elämän merkitykselliseksi tekevistä asioista.
JEFFREY SCHWARZ
I Am Divine Miten kiusatusta baltimorelaispojasta tuli kulttikuningatar ja ohjaaja John Watersin peloton muusa? SEBASTIEN LIFSHITZ
Bambi Dokumentti algerialaispojasta, joka muuttaa Pariisiin, alkaa drag queeniksi, vaihtaa sukupuoltaan ja rakastuu naiseen.
ANDRZEJ JAKIMOWSKI
NEGAR AZARBAYJANI
Imagine
Facing Mirrors
Näkövammaisten kouluun tulee uusi opettaja, joka ei suostu pitämään lapsia avuttomina uhreina, vaan haastaa heidät rikkomaan rajojaan. EVA SØRHAUG
GIUSEPPE TORNATORE
90 Minutes
The Best Offer
Matterhorn
90 Minutes vie katsojansa seuraamaan kolmea erilaista tarinaa, jotka lopulta päätyvät lehtien sisäsivuille pieniksi surullisiksi uutisiksi.
Kuuluisan taidemeklarin rutinoitunut elämä järkkyy, kun hän saa asiakkaakseen nuoren salaperäisen naisen.
Keski-ikäisen miehen toivottaman tylsä maailma järkkyy perin pohjin, kun eräänä päivänä hänen elämäänsä saapuu Theo.
Iranilaisen naisen ja transmiehen kohtaaminen johtaa odottamattomaan ystävyyteen, joka vie heidät keskelle jännittävää ja vaarallista tapahtumasarjaa.
DIEDERIK EBBINGE MAŁGORZATA SZUMOWSKA
In the Name Of Yhteisöönsä ja työhönsä sitoutunut pappi kamppailee herääviä intohimon tunteita vastaan.
Paranormaaleja ilmiöitä tutkiva kuvausryhmä törmää uransa pelottavimpaan tapaukseen Slovakian ensimmäisessä levitykseen päässeessä kauhuelokuvassa. JUANRA FERNÁNDEZ
For Elise Lapsenvahdin paikkaa hakevasta opiskelijasta tulee uusi lisäys ihmisnukkegalleriaan tässä kieroutuneessa espanjalaisessa kauhudraamassa. DAVID PASTOR & ÀLEX PASTOR
The Last Days Barcelonaan sijoittuvassa postapokalyptisessa scifissä epidemian lailla leviävä kuolemanpelko estää ihmisiä menemästä ulkoilmaan. ALEKSANDER NORDAAS
Thale Norjalaisesta kansantarusta tulee pelottavalla tavalla totta, kun kaksi kaveria törmää tosielämän huldraan – pitkällä hännällä varustettuun metsien viettelijättäreen. PAT HOLDEN
When the Lights Went Out Tosipohjaiseksi väitetyssä 1970-luvun Yorkshireen sijoittuvassa kauhudraamassa perusbrittiperhe joutuu vihamielisen poltergeist-voiman terrorisoimaksi.
10
E S P O O C I N É E U R O O P PA L A I S E N E LO K U VA N J U H L AT 16.–25.8.2013
Kinokonsertti painajaisten reunalta David Lynchin esikoiselokuva, vuonna 1977 valmistunut Eraserhead on eräs kaikkien aikojen rakastetuimmista kulttiklassikoista.
N DAVID LYNCH
ERASERHEAD LIVE MUSIC: CERCUEIL
KESKIVIIKKONA 21.8. KLO 18.00 LOUHISALI
iukasti dialogia sisältävä surrealistinen elokuva muistetaan muun muassa painostavasta äänimaailmastaan. Etupäässä teollisesta kolinasta ja raastavasta huminasta koostuva alkuperäinen soundtrack olikin osaltaan synnyttämässä dark ambientiksi sittemmin nimettyä industrial-musiikin alalajia. Nyt Lynchin omalakinen painajaisuni saa uuden elämän, kun ranskalainen Cercueil-yhtye loihtii Espoo Cinéssä elokuvaan kokonaan uuden live-äänirai-
Rakkautta ennen aamua WeeGee-talolla
T
änä vuonna ulkoilman esityksen näyttämönä toimii WeeGee –talo, jonka edustalla heijastetaan Richard Linklaterin indie-klassikko Rakkautta ennen aamua. Romantiikannälkäisille elokuva on ehdoton must-see. Parikymppiset Celine (Julie Delpy) ja Jesse (Ethan Hawke) kohtaavat junassa Wienissä. Seuraa intensiivinen vuorokausi, jonka aikana ranskatar ja amerikkalainen ihastuvat toisiinsa lähtemättömästi. Aamulla matkan on jatkuttava eri suuntiin. Jessen ja Celinen tarina sai jatkoa yhdeksän vuotta myöhemmin elokuvassa Rakkautta ennen auringonlaskua sekä jälleen nyt, kun Rakkautta ennen keskiyötä täydentää heidän tarinansa 18 vuotta ensikohtaamisen jälkeen. Nyt Espoo Cinéssä on mahdollista nähdä, kuinka kaikki alkoi vuonna 1995!
Ulkoilmanäytös järjestetään teemaan sopivasti treffielokuvana. Haastamme sinut kutsumaan mukaan pitkäaikaisen ihastuksesi, kumppanisi, perheenjäsenesi tai ystäväsi, jonka kanssa haluat jakaa ihastuttavan elokuvaillan. Tai tule paikalle avoimin mielin ja katso, saako Celinen ja Jessen tarina sinut uskomaan rakkauteen ennen aamunkoittoa. Nappaa siis viltti ja eväskori mukaan, hipaus romantiikkaa, hyppää Ciné-bussin kyytiin ja tule nauttimaan unohtumattomasta rakkaustarinasta kesäillan hämärään! • ALINA KANGASLUOMA
RICHARD LINKLATER
RAKKAUTTA ENNEN AAMUA (BEFORE SUNRISE) TORSTAINA 22.8. KLO 22.00 WEEGEE-TALO, TAPIOLA. ILMAINEN ULKOILMANÄYTÖS. NÄYTÖS JÄRJESTETÄÄN YHTEISTYÖSSÄ ESPOON MODERNIN TAITEEN MUSEO EMMAN KANSSA.
dan. Jo yhtyeen ruumisarkkua tarkoittava nimi vihjaa, ettei kovin hilpeissä tunnelmissa edelleenkään liikuta. Nico Devos’n ja Pénélope Michelin duo yhdistelee elektronisia ja akustisia soittimia hämmästyttävällä taidolla ja herkkyydellä. Tuloksena on maailmanlopun ambientin ja heleiden melodioiden välillä sujuvasti ajelehtiva hypnoottisen kaunis äänikudos, joka tekee Henry Spencerin houreisesta odysseiasta entistäkin unenomaisemman kokemuksen. Tätä ei kannata jättää väliin! • ANTTI NÄYHÄ
Espoo Cinén ulkoilmanäytös on jo festivaalin perinteeksi muodostunut tapahtuma elokuun iltahämärässä.
11
ESPOON KULTTUURIKESKUKSESSA KUULET TÄMÄNKIN KONSERTIN
TAPIOLA SHAKE
LA 14.9. KLO 19.00 Tapiolasali Remu Aaltonen, Sami Saari, Susanna Heikki, Jiri Nikkinen, Pamela Kilpeläinen, Sam Ranier (Italia), The Charades, The Steelers. 60-70 -lukujen hittejä ja helmiä. Liput alk. 24,50 € Lippupalvelu
JONNA TERVOMAA
TI 24.9. KLO 19.00 Louhisali Liput alk. 19,50/14,50 € Lippupiste
LENNI-KALLE TAIPALE JA ESPOO BIG BAND TO 17.10. KLO 19.00 Tapiolasali Säveltäjä ja kapellimestari Marzi Nyman Liput alk. 27,50/17,50 € Lippupiste
HELSINKI KLEZMER FESTIVAL:
FREILACH MIT KNEIDLACH & VIERAITA THE OTHER EUROPEANS -YHTYEESTÄ KE 30.10. KLO 19.00 Louhisali Liput alk. 22,50/17,50 € Lippupiste
NINNI POIJÄRVI & MIKA KUOKKANEN: VAGABOND MOON
HALOO HELSINKI!
KE 4.12. KLO 19.00 Louhisali Liput alk. 22,50/17.50 € Lippupiste
JENNI VARTIAINEN
TO 5.12. KLO 19.00 Tapiolasali Liput Lippupalvelu
JOULUN TÄHDET ESPOOSSA
TO 31.10. KLO 19.00 Louhisali Featuring Olli Haavisto, Special guest Tokela Liput alk. 17,50/11,50 € Lippupiste
TI 17.12. KLO 19.00 Tapiolasali Paula Koivuniemi, Antti Railio, Espoo Big Band, Marzi Nyman, Tapiolan kuoro ym. Liput alk. 32,50 € Lippupiste
RAAPPANA & SOUND EXPLOSION BAND
CLUB FOR FIVE
PE 29.11. KLO 19.30 Louhisali Liput alk. 22,50/17,50 € Lippupiste
Espoo Ciné ja f illari
LA 21.12. KLO 19.00 Tapiolasali Liput alk. 39,50 € Lippupiste
Tänä vuonna pyörästä on Espoo Cinéssä moneksi! Polkupyörä: tavallisesti
kaksipyöräinen kevyt kulkuväline, joka saadaan liikkeelle polkemalla.
Lippujen hinnat sisältävät alimman palvelupalkkion.
Espoon Kulttuurikeskus, Kulttuuriaukio 2, Tapiola, Espoo www.espoo.fi/kulttuurikeskus
Polkupyörä: inspiraa-
tionlähde. Festivaalilla esitettävä Bike Shorts on kokoelma fillarilyhäreitä, joista kaikista huokuu innostus elämään kaksipyöräisen selässä. Luvassa on toimintaa, animaatioita ja dokumentteja.
Polkupyörä: kolmipyö-
räinen. Espoo Cinén liikkuva info-piste palvelee festivaalikansaa kymmenen päivän ajan Tapiolan ympäristössä, esityspaikkojen välittömässä läheisyydessä. Ciné-fillarin voi myös nähdä rullaamassa Helsingin keskustassa Tovi-viikon aikana (5.–11.8.). Mukana kulkee katalogin selailukappaleita, ohjelmakarttoja sekä tietenkin viimeisimmät festivaaliuutiset.
Polkupyörä: vihje mat-
kasta, joka tässä tapauksessa suuntaa Espoo Ciné -festivaalille. Yhdessä Helsingin Polkupyöräilijöiden kanssa järjestämme ohjattuja pyöräretkiä, joiden määränpäänä ovat festivaalin esityspaikat.
Polkupyörä: liikkuva kir-
jasto, joka ilahduttaa laajalla elokuva-aiheisella valikoimallaan festivaalin aikana.
12
E S P O O C I N É E U R O O P PA L A I S E N E LO K U VA N J U H L AT 16.–25.8.2013
LY H Y T E L O K U V A -
OHJELMAA KOKO PERHEELLE
P
erheiden iloksi Espoo Ciné esittää Perhelauantaina (la 24.8.) elokuvan äitiään etsivän Siksak-Nonon (K7) seikkailusta sekä hieman vanhemmille suunnatun Little Lion (K12), jossa Senegalista kotoisin oleva Mitri tavoittelee esteistä huolimatta ammattilaisjalkapalloilijan uraa. Molemmissa elokuvissa on suomenkielinen tekstitys. Espoon Kulttuurikeskukseen voi Helsingistä hurauttaa Helsingin Polkupyöräilijöiden pyöräretkiporukassa ja nauttia Café Mezzossa leffabrunssin, jolta löytyy myös nuoremmille suuhun sopivaa. Tapiolan kirjastolla vierailevassa Välkkykirjastoautossa näytetään perheen pienimmille sopivia animaatioita ja kirjastopyöräkin on liikenteessä!
Erityisen upeat erikoisnäytökset
T YÖ PAJA
TULE TAPAAMAAN TEKIJÖITÄ
K
uka, missä, miten, miksi? Mikä olisikaan mielenkiintoisempaa kuin elokuvanäytöksen jälkeen kuulla sen tekijöiltä itseltään mitä ajatuksia ja tarinoita teoksen takaa löytyy. Espoo Cinén tekijävieraat ovat paikalla omien elokuviensa näytöksissä sekä keskustelutilaisuuksissa vastaamassa katsojien kysymyksiin sekä puhumassa elokuvista ja niiden tekemiseen liittyvistä aiheista. Näytökset, joissa on tekijävieraita paikalla, on merkitty ohjelmakarttaan -symbolilla.
F
estivaalin ensimmäisen viikonlopun pituisessa Kino Euphoria Espoo Ciné -lyhtyelokuvatyöpajassa (15.–18.8.) elokuvan tekemisestä kiinnostuneille tarjotaan matalan kynnyksen mahdollisuus yhdessä työskentelyyn. Mukaan mahtuu missä tahansa elokuvantekijän roolissa ja ilmoittautua voi 8.8. mennessä osoitteessa www.euphoriaborealis.net. Valmistuneet elokuvat saavat ensi-iltansa sunnuntaina 18.8. Kino Tapiolassa.
E
Espoossa tanssitaan tangoa, pyöräillään, mennään pikniktreffeille ja kuunnellaan bluegrassia. Lisätietoa tapahtumien aikatauluista: www.espoocine.fi
TAVATAAN TOVISSA JA CINE-
LEFFAKIRPPIS, -VISA JA -BRUNSSI SUNNUNTAIN RATOKSI
B
runssit ja kirppikset kuuluvat sunnuntaiohjelmaan myös Espoo Cinéssä – leffateemaisina tietenkin! Sunnuntai elokuvien parissa (su 18.8.) -päivänä Espoon Kulttuurikeskuksessa voi myydä tai ostaa elokuvia leffakirpputorilla, osallistua jo perinteiseen leffavisaan tai vaikka nautiskella brunssin ennen elokuviin menoa.
M
e Espoo Cinéssä pidämme pyöräilystä! Ja tiedämme ettemme ole ainoita. Tänä vuonna festivaaleilla voi napata esitteet käsiinsä pyörillä liikkuvasta festivaali-infostamme, polkea pyöräretkueen mukana näytöksiin ja nauttia vauhdin huumasta myös valkokankaalla Bike Shorts -näytöksessä. Lue juttu pyöräilyohjelmastamme sivulta 11.
Klubit elokuvien tunnelmissa
tavataan elokuvantekijöitä, syödään leffabrunssia, lokuvakokemus on aina ainutlaatuinen, mutta erityisen ainutlaatuiseksi sen voi tehdä yllättävällä esityspaikan valinnalla tai yhdistämällä teokseen livenä syntyviä kerroksia. Kiss & Cry -live-elokuvanäytöksessä (16.–18.8.) valkokankaan eteen rakennetuissa miniatyyrilavasteissa kutoutuu taianomainen tarina, joka heijastetaan samanaikaisesti valkokankaalle. Ainutlaatuisen näytöksen pääosassa ovat ilmaisuvoimaiset tanssivat sormet, jotka herättävät henkiin iäkkään naisen muistot menneestä rakkaudesta. Lue juttu sivulta 06. David Lynchin kulttiklassikon Eraserhead -kinokonsertissa (21.8.), surrealistisella matkalla painajaisten syvimpiin syövereihin seuraa yleisölle pitää livesäestyksellään ranskalainen Cercueil-yhtye. Lue juttu sivulta 10. Elokuun hämärtyvässä illassa esitetään perinteisesti piknik-hengessä kaksi ilmaista ulkoilmanäytöstä: Helsingissä Kansalaistorilla Woody Allenin Vicky Cristina Barcelona (la 17.8.) ja WeeGee-talolla indieklassikko Rakkautta ennen aamua (to 22.8.). Molemmissa elokuvissa toisilleen tuntemattomien ihmisten kohtaamiset eurooppalaisten suurkaupunkien kesäisillä kaduilla synnyttävät monenlaisia rakkauksia. Tapiolan näytökseen voit myös kaapata treffikaverin mukaan. Lue juttu sivulta 10.
PYÖRÄILLEN LEFFAAN JA FILLARI-ILTAAN
E
spoo Cinén kolme tämänvuotista klubia tarjoavat mahdollisuuden jatkaa iltaa elokuvan tunnelmissa. Avajaiselokuvan My Life with Liberacen jälkeen festivaalin Avajaisklubilla (pe 16.8.) Casino Helsingin tyylikkäässä Fennia Salissa Suomi-burleskin ”crème de la crème” Itty Bitty Tease Cabaret’n upeat leidit ja DJ Fiona Timantti johdattavat juhlijat elokuvassakin nähtävään Casino Show -tunnelmaan. Tangodokumentin Poski poskea vasten jälkeen Tapiola Gardenissa järjestettävässä Tangoillassa (ti 20.8.) voi ensin ihailla argentiinalaisen tangon tanssiesitystä ja sitten tapailla itse tangon askelia opetushetken avuin. Lue juttu Poski poskea vasten -elokuvasta sivulta 06. Bluegrass-klubilla (la 24.8.) ravitsemusliike Vintissä kivenheiton päässä kulttuurikeskuksesta kuullaan The Broken Circle Breakdown elokuvasta innoittuneina miltä kuulostaa suomalainen bluegrassmusiikki.
LOUNGESSA
T
ervetuloa tutustumaan festivaalin ohjelmistoon, katsomaan trailereita ja lyhytelokuvia, tapaamaan muita elokuvan ystäviä ja nauttimaan kupponen kuumaa, me tarjoamme! Espoo Ciné muuttaa ennen festivaalia viikoksi Helsinkiin. Lasipalatsin sisäpihalla, Forumin puoleisessa siivessä sijaitsevassa Tovi-tilassa pitää viikon ajan (5.–11.8) majaa festivaalin info sekä lipunmyynti. Myynnissä myös tyylikkäitä Ciné-kangaskasseja. Festivaalin aikana kohtauspaikkana toimii Espoon kulttuurikeskuksessa Ciné-lounge.
KIRJASTOISSA TAPAHTUU
L
eppävaaran päässä festivaalia tapahtuu myös Bio Rex Sellon naapurissa Sellon kirjastossa. Kirjaston aulatilassa nähdään mm. festivaalin trailereita, animaatioita ja tekijäkeskusteluita. Myös kirjastoauto Välkky on mukana perheen pienimmille sopivien animaatioiden näytöspaikkana. Hyllyistä voi napata mukaan elokuva- ja Espoo Ciné -teemaisia lainattavia. Tapiolassa kirjastopyörä polkaistaan mukaan kahtena festivaalipäivänä.
13
E S P O O C I N É E U R O O P PA L A I S E N E LO K U VA N J U H L AT 16.–25.8.2013
Esityspaikat
TA P I O L A
L E P PÄVA A R A
ie nt pi
k ä is ie
O
t ie
6
106, 110, 194, 514 & 10, 15, 18
Män
Poh
5
ja n t ie
Ka u
ppa
m ie
h
5
t
ta y v ii
1
4
8
in k i
nt
ie
->
Turuntie
2
Ratsukatu
194, 195, 501, 505, 510 & 2, 4, 11-14, 18, 19
S to
106, 110, 194, 514 & 10, 15, 18
H e ls
aa
106, 194, 195, 505, 550 & 2, 4, 15
7
ie ent
m
2
ent
ja n
n t ie
rta
a ll io
Ahe
a
1
ckm
t ie
3
3
3
3 3
3
SELLO 4
3 Perkk
ann
Mer
le n it u u
Lintuvaarantie
n in
p in k
5
nh
KEHÄ I
Men
Ka u
3
Va
It ä t
nk u u le
le n t
ie
ie
ad
i
tie
KEHÄ I
ja n t
ontu
Ta pi ol an
Poh
Rev
Leppävaarankatu
u ja
lan
Lä nsi väy lä
Alb
erg
an
esp
Hels inki ->
1
LOUHISALI & TAPIOLASALI:
1
BIO REX SELLO 4 & 5 (Ratsukatu 3)
ESPOON KULTTUURIKESKUS (Kulttuuriaukio 2)
2
Lähijuna-asema
2
KINO TAPIOLA (Mäntyviita 2)
3
Pyöräparkit
3
WeeGee-talo – Ulkoilmaesitys
4
4
Ciné-bussin pysäkki
5
Pyöräparkit
6
Kaupinkallion paikoitustalo
7
Original Sokos Hotel Tapiola Garden
8
Sellon kirjasto (Leppävaarankatu 9) HSL:n seutulinjojen pysäkit
Ravitsemusliike Vintti (Heikintorin kauppakeskus 2. krs) HSL:n seutulinjojen pysäkit
ILMAINEN CINÉ-BUSSI Ciné-bussi Kamppi-Tapiola-Kamppi lähtee Kampista Radisson Blu Royal Hotellin edestä.
KAMPPI–TAPIOLA GARDEN PUOLELTA
16.8. 17.8. 18.8. 19.8. 20.8. 21.8. 22.8. 23.8. 24.8. 25.8.
PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU
ENSIMMÄINEN
VIIMEINEN
17.30 (+16.15) 12.30 13.30 (+12.00) 17.30 (+16.00) 16.30 17.30 17.30 (+16.00) 16.30 11.30 11.30
20.30 20.30 (+22.30) 20.30 20.30 20.30 20.30 20.30 20.30 21.30 21.30
TAPIOLA GARDEN–KAMPPI
PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU
tänä syksynä espoon kulttuurikeskus on tanssin näyttämö. louhisalissa nähdään upea ohjelmisto moneen makuun.
Glims & Gloms: Aikojen lopun kvartetto Pe 20.9.2013 klo 10 ja 19, La 21.9.2013 klo 19, Su 22.9.2013 klo 15 Pe 18.10.2013 klo 19, La 19.10.2013 klo 19 Su 20.10.2013 klo 15, Ma 21.10.2013 klo 10 Liput Lippupisteestä toimituskuluineen alkaen 11,50 €
ENSIMMÄINEN
VIIMEINEN
19.00 15.00 15.00 18.00 17.00 20.00 17.00 19.00 14.00 14.00
23.00 01.00 22.00 (+23.15 & 01.15) 22.00 (+23.15) 23.00 23.00 (+23.30) 23.00 (+WEEGEE 24.00) 22.00 (+23.15) 24.00 (+00.30) 22.00
Suomen Kansallisbaletti: Kansallisbaletin tähtihetkiä Pe 15.11.2013 klo 19:00 Liput 19/15/10 €, Lippupiste ja Oopperan lipunmyynti www.ooppera.fi
www.glimsgloms.com liikkeellä marraskuussa -festivaali Jérôme Bel: Disabled Theater
TASATUNNEIN
16.8. 17.8. 18.8. 19.8. 20.8. 21.8. 22.8. 23.8. 24.8. 25.8.
Espoon Tanssisyksy
La 2.11.2013 klo 19, Su 3.11.2013 klo 15 Liput Lippupalvelusta toimituskuluineen alkaen 26,50/16,50 € www.liikkeellamarraskuussa.fi
Glims & Gloms: Viktor, hänen kukkonsa Max ja soittorasian arvoitus Pe 27.12.2013 klo 18:30, La 28.12.2013 klo 15, Su 29.12.2013 klo 15 Ikäsuositus: +5 vuotta Liput Lippupisteestä toimituskuluineen alkaen 11,50 € www.glimsgloms.com
Espoon kulttuurikeskus, Louhisali, Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo
14
E S P O O C I N É E U R O O P PA L A I S E N E LO K U VA N J U H L AT 16.–25.8.2013
PE/FRI
L A / SAT
16.8.
S U/ S U N
17.8.
18.8.
K I N O TA P I O L A
AVAJAISKLUBI WITH LIBERACE
MA/MON
TA P I O L A S A L I
LO U H I S A L I
K I N O TA P I O L A
19.8. TA P I O L A S A L I
LO U H I S A L I
K I N O TA P I O L A
TA P I O L A S A L I
LO U H I S A L I
16.8. • 21.30-01.30 • Casino Helsinki
OPENING CLUB WITH LIBERACE Vapaa pääsy / Free entry • K18 Henkilöllisyys todistettava
13.00 Georg Maas
13.15 Mia Engberg
13
13.00 Roberto Andò
Two Lives
Belleville Baby
1/2
14.45 Małgorzata Szumowska
ENG TXT 93 MIN S
15.00 Daniel Joseph Borgman
In the Name Of 1/2
LO U H I S A L I
15
14.30 Giuseppe Tornatore
15.00 Pascal Bonitzer
15
The Best Offer
Looking for Hortense
The Weight of Elephants
ENG TXT 102 MIN K16
TA P I O L A S A L I
NO TXT 105 MIN K7
1/2
1/2
1/3
K I N O TA P I O L A
13
Imagine
Viva la Libertà
ENG TXT 99 MIN K12
ENG TXT 76 MIN S
12.30 Andrzej Jakimowski
NO TXT 128 MIN K12
1/3
ENG TXT 100 MIN K7
1/2
ENG TXT 84 MIN K12
1/3
17.00 Giuseppe Bonito
16.45 Michael 17 Winterbottom
16.45 Călin Peter Netzer
NO TXT 90 MIN K16
ENG TXT 112 MIN K12
Everyday
Pulce Is Not Here
1/2
ENG TXT 97 MIN K12
17
17
17.00 Katell Quillévéré
Child’s Pose
17.00 Daniel Hoesl
1/2
ENG TXT 80 MIN K12
ENG TXT 90 MIN K12
1/2
1/2
17.00 Fabio Grassadonia & Antonio Piazza
Suzanne
Soldier Jane
17.00 Stéphane Cazes
Ombline
Dormant Beauty
ENG TXT 115 MIN K12
1/2
ENG TXT 100 MIN K12
Salvo
1/2
16.30 Marco Bellocchio
16.45 Margarethe von 17 Trotta
Hannah Arendt
ENG TXT 113 MIN K7
1/2
1/2
ENG TXT 108 MIN K16
2/2
FIN + SWE TXT
118 MIN K12
1/1
Michèle Anne De Mey & Jaco Van Dormael
Spirit of ’45 1/2
ENG TXT 108 MIN K16
19.15 Ken Loach
Salvo
NO TXT 94 MIN S
1/2
Kiss & Cry
21
+
FIN TXT 105 MIN K12
1/2
ULKOILMANÄYTÖS OUTDOOR SCREENING
Ka n s a l a i s tori, He l s i n k i
Vicky Cristina Barcelona FIN + SWE TXT 98 MIN K12
1/1 VAPAA PÄÄSY FREE ENTRY
TI/TUE
TA P I O L A S A L I
LO U H I S A L I
8.45
Lasten animaatiot
FIN TXT 83 MIN K7
1/2
FIN TXT 105 MIN K12
2/3
1/3
Rölli ja kultainen avain
Eskil & Trinidad 1/3
The Deflowering of Eva van End
ENG TXT 100 MIN S
1/3
FIN + ENG TXT
M
NT
ES D’ARGE ELI
17.00 Noémie Lvovsky
Camille Rewinds
11
16.45 Marion Hänsel
Tenderness
ENG TXT 81 MIN K7
1/2
12.15 Virpi Suutari
1/2
2/3
ENG TXT 74 MIN K16
NO TXT 128 MIN K12
Hilton!
NO TXT 75 MIN K12
13
Keep Smiling
ENG TXT 91 MIN K12
1/3
Bambi
ENG TXT 60 MIN S
1/3
9.30 Ville Suhonen & Kim Saarniluoto
Metsän tarina NO TXT 76 MIN S
1/1
Miss FarkkuSuomi
M
Youth
Facing Mirrors
1/2
1/2
ENG TXT 75 MIN K12
ENG TXT 102 MIN K16
Alien Repair Guy
LO U H I S A L I
09
+
NO TXT 32 MIN S
Tiedot kaikista tapahtumistamme: For information on all our events: www.espoocine.fi
3/4
10.00 Vincent Bal
”SiksakNono”
FIN TXT 91 MIN K7
2/3
Sarjat Categories
FILLARI-ILTA BIKE NIGHT
9.45
Lasten animaatiot
PREMIERE
NO TXT 32 MIN S
4/4
11 10.30 Michiel ten Horn
R A K K AU S LOV E
The Deflowering of Eva van End FIN + ENG TXT 98
VAS TA K K A I N CO N F L I C T
MIN K12
12.15 Samuel Collardey
Little Lion
FIN TXT 101 MIN K12
1/2
2/3
12.30 Susanna Helke
American Vagabond
13
PERHE FA M I LY
FIN TXT 89 MIN K12
1/1
NO TXT 93 MIN K12
1/1
15 15.15 Daniel Joseph Borgman
The Weight of Elephants
BIO REX S E L LO 4
Viru – tarinoita hotellista
BIO REX S E L LO 5
FIN + SWE TXT
17.00 Kim Gwang Hun, Anja Daelemans & Nicholas Bonner
17.00 Ken Loach
Spirit of ’45
17.00 Diederik Ebbinge
2/2
ENG TXT
NO TXT 94 MIN S
17
19.15 Viviane Blumenschein
Poski poskea vasten FIN TXT 82 MIN S
1/1
ENG TXT 102 MIN K16
2/2
19.00 Hisham Zaman
21.15 Eva Sørhaug
90 Minutes
ENG TXT 90 MIN K16
2/3
19
Paradise: Love
ENG TXT 120 MIN K16
1/2
21.00 Franziska Schlotterer
Closed Season ENG TXT
104 MIN K16
1/2
When the Lights Went Out
NO TXT 86 MIN K16
20.00 Interfilm Berlin
21
Bike Shorts
ENG TXT 80 MIN K16
1/1
21.45 Eva Sørhaug
90 Minutes
ENG TXT 90 MIN K16
3/3
Paradise: Faith ELOKUVAKONSERTTI / FILM CONCERT
18.15 Pablo Berger
18.00 David Lynch
ENG TXT 105 MIN K12
Live music: Cercueil
Blancanieves 1/2
1/1 ES D’ARGE ELI
20.15 Neil Jordan
Byzantium
NO TXT 118 MIN K16
1/2
Alberto Evangelio
Alexis 10 MIN
ENG TXT 113 MIN K12
1/2
BIO REX S E L LO 5
17.00 Raoul Peck
20.00 Sophie Blondy
1/2
17
P E TO S B E T R AYA L
ENG TXT 100 MIN S
2/3
M AT K A JOURNEY 19.00 Jeffrey Schwarz
I Am Divine
NO TXT 86 MIN K16
1/2
19.00 Felix van Groeningen
19
PINK
The Broken Circle Breakdown
ENG TXT 111 MIN K12
The Morning Star
ENG TXT 98 MIN K16
H A AS T E DA R E
Fatal Assistance
Eraserhead NO TXT 89 MIN K16
11 MIN
FIN TXT
105 MIN K12
16.45 Ulrich Seidl
ENG TXT 60 MIN S
Strangers
3/3
21.00 Ulrich Seidl
Bambi
ES D’ARGE ELI
1/2 Philippe Geus
Before Snowfall
BIO REX S E L LO 4
16.00 Sébastien Lifshitz
2/3
18.00 Pat Holden
1/3
In the Name Of
1/1
Matterhorn 83 MIN K12
19.00 Małgorzata Szumowska
80 MIN S
M E N N E I SY YS PAS T
15
15.00 Taru Mäkelä & Johanna Onnismaa
2/3
15 min
21.30 Sébastien Lifshitz
TA P I O L A S A L I
Lasten animaatiot
13.00 Matti Kinnunen
1/1
Out There 21.15 Rusudan Chkonia
Alexander Somma & Øystein Moe
21.30 Justine Malle
1/2
21.00 Shalimar Preuss
My Blue-Eyed Girl ENG TXT 80 MIN K12
1/3
21.00 Guido van Driel
The Resurrection of a Bastard
ENG TXT 89 MIN K16
2/2
21
ES D’ARGE ELI
NT
Randal Plunkett
ENG TXT 110 MIN K16
NT
For Elise
The Best Offer
1/2
21.15 Negar Azarbayjani
13 MIN
120 MIN K16
M
M
NT
19.00 Giuseppe Tornatore
12 MIN
1/1 VAPAA PÄÄSY FREE ENTRY
1/3
2/3
ENG TXT 81 MIN S
19.30 Juanra Fernández
23
Short films
Nothing Bad Can Happen
FIN TXT 98 MIN K7
1/1
1/3 ES D’ARGE ELI
23
Eskil & Trinidad
NO TXT 87 MIN S
Comrade Kim Goes Flying
1/2
1/3
KINO EUPHORIA ESPOO CINÉ 23.15
NT
ENG TXT 115 MIN S
23.00 Katrin Gebbe
11.00 Stephan Apelgren
ENG TXT 84 MIN K12
98 MIN K12
1/3
10.30 Taavi Vartia
14.45 Raoul Peck
Fatal Assistance
Mystery 21.00 Aleksander Nordaas ENG TXT 75 MIN K16
ENG TXT 90 MIN K16
8.45
Tiedot kaikista tapahtumistamme: For information on all our events: www.espoocine.fi
NO TXT 32 MIN S
2/4
FIN TXT 98 MIN K7
15.00 Michiel ten Horn
Lasten animaatiot
”SiksakNono”
12.00 Stephan Apelgren
NO TXT 81 MIN K12
ES D’ARGE ELI
Thale
90 Minutes
1/2
The Dinosaur Project Chema García Ibarra
21.30 Eva Sørhaug
ENG TXT 115 MIN K12
K I N O TA P I O L A
POSKI POSKEA VASTEN -TANGOILTA / TANGO EVENING @ TAPIOLA GARDEN
9.45
11.15 Hisham Zaman
Before Snowfall
09
NO TXT 32 MIN S
FIN TXT 91 MIN K7
Harmony Lessons
19
1/2
21
21.8.
+
1/4
10.15 Vincent Bal
ENG TXT 112 MIN K12
2/2
1/3
3/3
21.00 Emir Baigazin
1/2
M
”Levoton Bram”
Child’s Pose
KE/WED
20.8. 9.30 Anna van der Heide
1/1
ES D’ARGE ELI
19.00 Sid Bennett
ENG TXT 126 MIN K7
ENG TXT 89 MIN K16
21.45 Woody Allen
FIN TXT 93 MIN K12
18.45 Călin Peter Netzer
FIN TXT 90 MIN K12
The Resurrection of a Bastard
ENG TXT 100 MIN K12
Oppipoika
The Last Sentence
Kiss & Cry
21.15 Guido van Driel
My Sweet Pepper Land
1/2
K I N O TA P I O L A
1/2
21
21.30 Hiner Saleem
19.15 Jan Troell
Michèle Anne De Mey & Jaco Van Dormael
ENG TXT 105 MIN K16
1/3
2/3
21.00 Hisham Zaman
1/3
ENG TXT 95 MIN K12
Baby Blues
ENG TXT 122 MIN K16
FIN TXT 90 MIN K12
Before Snowfall
Rock the Casbah
Michael Kohlhaas
LIVE-ELOKUVA LIVE CINEMA 19.00
19.00 Ulrika Bengts
NT
21.15 Yariv Horowitz
Michèle Anne De Mey & Jaco Van Dormael
19
19.00 Katarzyna Rosłaniec
Kiss & Cry
FIN TXT 90 MIN K12
1/3
LIVE-ELOKUVA LIVE CINEMA 19.00
19
M
My Life with Liberace
LIVE-ELOKUVA LIVE CINEMA 19.00
18.45 Arnaud des Pallières
M
Steven Soderbergh
19.00 Fabio Grassadonia & Antonio Piazza
NT
19.00
19
FA N TAS I A FA N TAS T I C
PÄ I VÄ L L Ä DAY T I M E
21
15
E S P O O C I N É E U R O O P PA L A I S E N E LO K U VA N J U H L AT 16.–25.8.2013
TO/ T H U
PE/FRI
22.8. TA P I O L A S A L I
9.30 Stephan Apelgren
Eskil & Trinidad
FIN TXT 98 MIN K7
3/3
LO U H I S A L I
10.00 Anna van der Heide
”Levoton Bram”
FIN TXT 83 MIN K7
11.30 Taneli Mustonen
K I N O TA P I O L A
11
2/2
+
Ella ja kaverit
16.30 Georg Maas
Two Lives
ENG TXT 99 MIN K12
2/2
16.45 Marion Vernoux
Bright Days Ahead
ENG TXT 94 MIN K16
ENG TXT 80 MIN K12
1/2
2/2
7,50 €
ULKOILMANÄYTÖS OUTDOOR SCREENING
We e G e e - t a l o
22.00 Richard Linklater
5,00 €
FIN+SWE TXT 102 MIN S
Edullisemmalla 5 euron hinnalla Päivällä-sarjan näytöksiä lapsille, nuorille ja senioreille.
Michael Kohlhaas
ENG TXT 122 MIN K16
17.00 Yariv Horowitz
Rock the Casbah
ENG TXT 95 MIN K12
M
The Last Days ENG TXT 102 MIN K12
1/2
José Manuel Meneses
1/2
17.00 Katarzyna Rosłaniec
17
Baby Blues
ENG TXT 105 MIN K16
2/2
2/3
17.00 Kim Gwang Hun, Anja Daelemans & Nicholas Bonner
Comrade Kim Goes Flying
ES D’ARGE ELI
18.45 David Pastor & Àlex Pastor
Verkkokauppa www.espoocine.fi
ENG TXT 80 MIN K12
19.00 Tomasz Wasilewski
19.00 Ulrich Seidl
Paradise: Hope
ENG TXT 91 MIN K12
19
Floating Skyscrapers
ENG TXT 93 MIN K16
1/2
1/2
Defeated
17.00 Marion Hänsel
Tenderness
ENG TXT 81 MIN K7
Imagine
2/2
2/2
ENG TXT 81 MIN S
2/3
19.00 Michael Winterbottom
19.00 Woody Allen
NO TXT 90 MIN K16
98 MIN S
2/2
1/1
Everyday
Blue Jasmine FIN + SWE TXT
M
Luc Bourgois
Pilate 53
ENG TXT 105 MIN K16
1/2
13 MIN
21.30 Mia Engberg
Belleville Baby
Thale 2/2
ENG TXT 102 MIN K12
ENG TXT 75 MIN K16
21.15 Rowan Athale
In Bloom 1/2
ENG TXT 76 MIN S
18.30 Jan Troell
The Last Sentence
ENG TXT 126 MIN K7
19.30 Sébastien Lifshitz
Wasteland
NO TXT 106 MIN K16
1/2
2/3
21.30 Jeffrey Schwarz
I Am Divine
NO TXT 86 MIN K16
ES D’ARGE ELI
19.30 Juanra Fernández
2/3
ENG TXT 74 MIN K16
3/3
2/2 ES D’ARGE ELI
21.15 Michaël Youn
21.00 Neil Jordan
ENG TXT 97 MIN K12
ENG TXT 83 MIN K12
2/2
Vive la France Matterhorn 1/2
Ennakkomyynti Espoon kulttuurikeskuksessa arkisin 1.–15.8.2013 klo 12–18 sekä Tovi-tilassa Lasipalatsilla 5.-11.8. joka päivä klo 12-18. Voit myös noutaa verkkokaupasta ostamasi liput ennakkomyyntipisteistä.
Festivaalin aikana
For Elise
ENG TXT 60 MIN S
21.00 Diederik Ebbinge
Osta lippusi Espoo Cinén verkkokaupasta. Liput voit tulostaa itse tai noutaa Espoo Cinén lipunmyyntipisteistä.
1.–15.8. ennakkomyynti
2/2
M
M
ENG TXT 80 MIN K16
1/2
All That Matters Is Past
Harmony Lessons
ENG TXT 115 MIN K12
Bambi
21
21.00 Nana Ekvtimishvili & Simon Groß
21.00 Aleksander Nordaas
ENG TXT 84 MIN K12
3/3
17.15 Emir Baigazin
NT
Evil
21.15 Sara Johnsen
NT
NT
21.15 Peter Bebjak
ES D’ARGE ELI
The Weight of Elephants
NO TXT 105 MIN K7
8 MIN
ES D’ARGE ELI
17.15 Andrzej Jakimowski
16.45 Daniel Joseph Borgman
NT
2/3
15.15 Shalimar Preuss
NT
18.30 Arnaud des Pallières
BIO REX S E L LO 5
My Blue-Eyed Girl
2/2
ENG TXT 107 MIN S
Liput Tickets Normaalinäytökset / Regular screenings
BIO REX S E L LO 4
ENG TXT 91 MIN K12
2/3
Museum Hours
BIO REX S E L LO 5
Daytime screenings for children, youth and seniors.
Keep Smiling
19.00 Jem Cohen
BIO REX S E L LO 4
LO U H I S A L I
1/1 VAPAA PÄÄSY / FREE ENTRY
15
15.00 Rusudan Chkonia
Soldier Jane
TA P I O L A S A L I
Rakkautta ennen aamua
NO TXT 81 MIN S
1/1
17.00 Daniel Hoesl
= T E K I J Ö I TÄ PA I K A L L A N ÄY TÖ KS E S SÄ
M
K I N O TA P I O L A
23.8.
Byzantium
NO TXT 118 MIN K16
2/3
2/2
Voit ostaa ja noutaa lippuja kaikilta esityspaikoilta kaikkiin festivaalinäytöksiin. Maksaa voit käteisellä sekä pankki- ja luottokorteilla. Lipunmyyntipisteet aukeavat puoli tuntia ennen päivän ensimmäisen näytöksen alkua ja ovat avoinna päivän viimeisen näytöksen alkuun saakka. Tiedustelut (09) 8165 7215.
Online shop www.espoocine.fi
L A / SAT
PERHELAUANTAI / FAMILY SATURDAY
12.15 Vincent Bal
Paradise: Love
ENG TXT 120 MIN K16
2/2
”SiksakNono”
FIN TXT 91 MIN K7
3/3
2/2
ENG TXT 113 MIN K12
2/2
16.00 Pascal Bonitzer
Looking for Hortense
ENG TXT 100 MIN K7
2/2
ENG TXT 91 MIN K12
On My Way
ENG TXT 113 MIN K12
1/1
Floating Skyscrapers
18.15 Taru Mäkelä
Mieletön elokuu
FIN + SWE TXT
1/1
3/3
Michael Kohlhaas
19.00 Marco Bellocchio
Dormant Beauty
The Broken Circle Breakdown
Closed Season
ENG TXT 111 MIN K12
ENG TXT 104 MIN K16
2/2
2/2
Nothing Bad Can Happen
ENG TXT 110 MIN K16
2/3
21.15 Peter Bebjak
Evil
22.30 David Pastor & Àlex Pastor
The Last Days ENG TXT 102 MIN K12
2/2
16.00 Margarethe von Trotta
17 18.15 Giuseppe Bonito
Pulce Is Not Here
ENG TXT 97 MIN K12
FIN + ENG TXT
15.30 Giuseppe Tornatore
ENG TXT 100 MIN K12
2/2
16.00 Pablo Berger
3/3
ENG TXT 105 MIN K12
NO TXT 128 MIN K12
Blancanieves 2/2
18.00 Anne Fontaine
Perfect Mothers
23
ENG TXT
75 MIN K12
15
2/2
16.00 Marion Vernoux
Bright Days Ahead
ENG TXT 94 MIN K16
ES D’ARGE ELI
16.00 Noémie Lvovsky
Camille Rewinds ENG TXT
17
115 MIN S
2/2
ES D’ARGE ELI
18.00 Sid Bennett
The Dinosaur Project NO TXT 81 MIN K12
18.15 Stéphane Cazes
Ombline ENG TXT
19
100 MIN K12
2/2 ES D’ARGE ELI
20.15 Pat Holden
FIN + SWE TXT
93 MIN K12
Sarjakortit Festival package
Youth
2/2
2/2
Syvyys
21
2/2
ENG TXT 83 MIN K12
3/3
When the Lights Went Out
NO TXT 86 MIN K16
20.00 Rowan Athale
Wasteland
NO TXT 106 MIN K16
2/2
20.00 Katrin Gebbe
Nothing Bad Can Happen ENG TXT
21
110 MIN K16
2/2
1/1
2/2
Matterhorn
FIN + SWE TXT
20.15 Katell Quillévéré
2/2
ENG TXT 105 MIN K16
18.15 Diederik Ebbinge
111 MIN K12
20.00 Baltasar Kormákur
14.30 Justine Malle
ENG TXT 102 MIN K16
2/2
1/1
ENG TXT 90 MIN K12
Facing Mirrors
98 MIN K12
The Best Offer
2/2
Suzanne
14.00 Negar Azarbayjani
Tickets for all screenings can be purchased and collected at all festival venues. Accepted payment methods are cash, credit and debit cards. Box offices open daily 30 minutes prior to the day’s first screening and close as the last screening begins. Inquiries: (09) 8165 7215.
3/3
19
ENG TXT 80 MIN K16
ES D’ARGE ELI
NT
22.15 Katrin Gebbe
ES D’ARGE ELI
ENG TXT 100 MIN S
3/3
ENG TXT 122 MIN K16
All That Matters Is Past
The Deflowering of Eva van End
ENG TXT 113 MIN K7
20.15 Sara Johnsen
20.30 Franziska Schlotterer
14.00 Michiel ten Horn
3/3
2/2
3/3
My Sweet Pepper Land
3/3
ENG TXT 126 MIN K7
14.00 Raoul Peck
Hannah Arendt
18.15 Hiner Saleem
2/2
M
ENG TXT 98 MIN K16
2/2
ENG TXT 81 MIN S
3/3
Keep Smiling
NT
The Morning Star
Comrade Kim Goes Flying
ENG TXT 115 MIN K12
20.15 Felix van Groeningen
21.00 Sophie Blondy
14.00 Kim Gwang Hun, Anja Daelemans & Nicholas Bonner 15
16.00 Arnaud des Pallières
17.00 Rusudan Chkonia
The Last Sentence
Fatal Assistance
ENG TXT 91 MIN K12
1/1
ENG TXT 90 MIN K12
Viva la libertà
16.15 Tomasz Wasilewski
103 MIN K7
Silmäterä
15.00 Roberto Andò
ENG TXT 80 MIN K12
NT
19.00 Jan Forsström
3/3
ENG TXT 93 MIN S
2/2
18.00 Emmanuelle Bercot
ENG TXT 76 MIN S
2/2
ENG TXT 93 MIN K16
Paradise: Hope 2/2
2/2
Belleville Baby
13.00 Jan Troell
13
NT
17.00 Ulrich Seidl
ENG TXT 102 MIN K12
Advance tickets can be bought at the Espoo Cultural Centre 1–15 August 12–6pm and at Tovi-space in Lasipalatsi in Helsinki city center 5-11 August every day 12-6 pm. Tickets purchased from the online shop can also be collected at the box office.
During the festival
My Blue-Eyed Girl
ENG TXT 97 MIN K12
13.30 Mia Engberg
In Bloom
Advance tickets 1-15.8.
BIO REX S E L LO 5
12.15 Shalimar Preuss
Vive la France
13
ENG TXT 107 MIN S
14.15 Nana Ekvtimishvili & Simon Groß
BIO REX S E L LO 4
LO U H I S A L I
NT
Paradise: Faith
Tiedot kaikista tapahtumistamme: www.espoocine.fi For information on all our events: www.espoocine.fi
12.00 Michaël Youn
BIO REX S E L LO 5
2/2
Little Lion 14.45 Ulrich Seidl
BIO REX S E L LO 4
Museum Hours
TA P I O L A S A L I
THE BROKEN CIRCLE BREAKDOWN -BLUEGRASSKLUBI / BLUEGRASS CLUB @ VINTTI
2/2
12.00 Jem Cohen
14.00 Samuel Collardey
FIN TXT 101 MIN K12
K I N O TA P I O L A
Tiedot kaikista tapahtumistamme: For information on all our events: www.espoocine.fi
M
12.30 Ulrich Seidl
+
M
LO U H I S A L I
M
TA P I O L A S A L I
25.8.
M
24.8. K I N O TA P I O L A
Festival tickets can be purchased on our website. You can print your tickets at home or collect them from any Espoo Ciné box office.
S U/ S U N
3/3
Kaikki sarjakortit ovat myynnissä verkkokaupassa sekä festivaalin lipunmyyntipisteissä. 10+ paketti on lisäksi myynnissä seuraavissa paikoissa 1.8. alkaen: Kolmen sepän kirjakauppa, Kaapelin kirjakauppa, Kiasman kauppa, Korjaamon kauppa, Kurvin kirja Hämeentie 48, Tiedekulma Porthania, Bio Rex Sello. All festival packages are available at the online shop and festival’s box office. 10+ packages are sold also in the following places from August 1 onwards: Kolmen sepän kirjakauppa, Kaapelin kirjakauppa, Kiasman kauppa, Korjaamon kauppa, Kurvin kirja Hämeentie 48, Tiedekulma Porthania, Bio Rex Sello.
25+ 10+ 6+ 25 lippua + ohjelmakirja 25 tickets + catalogue
135 €
10 lippua + ohjelmakirja 10 tickets + catalogue
65 €
6 lippua + ohjelmakirja 6 tickets + catalogue
42 €
TURANDOT (LIVE) • TOSCA • LA BOHEME PÄHKINÄNSÄRKIJÄ • EUGENE ONEGIN DON GIOVANNI (LIVE) • LIISAN SEIKKAILUT IHMEMAASSA • RIGOLETTO DONNA DEL LAGO
Elokuva klassikkoteatterissa?
Vai klassikko elokuvateatterissa?
Kino Tapiolassa koko vuosi on yhtä elokuvajuhlaa! • Opiskelijaliput: 8 € Normaaliliput: 9€ 5 lipun sarjakortti: 40€
Tarjolla jo kolmas kausi Lontoon Royal Opera Housen ooppera- ja balettiesityksiä! • Liput alkaen 26 € 5 esityksen sarjakortti: 120 € 9 esityksen sarjakortti: 200 € (Liput sisältävät väliaikatarjoilun)
www.kinotapiola.fi Laatuelokuvia jo vuodesta 1955 • Vain vartti Helsingistä • Tilaa uutiskirje, niin tiedät kaikesta kaiken: www.kinotapiola.fi
FARM
Steven Soderbergh: MY LIFE WITH LIBERACE • Woody Allen: BLUE JASMINE • Marja Pyykkö: KEKKONEN TULEE! • Peter Franzén: TUMMAN VEDEN PÄÄLLÄ • Peter von Bagh: MUISTEJA • Wong Kar-Wai: THE GRANDMASTER • Oliver Hirschbiegel: DIANA • Lukas Moodysson: WE ARE THE BEST Abdellatif Kechiche: BLUE IS THE WARMEST COLOR Peter Jackson: HOBITTI – SMAUGIN AUTIOITTAMA MAA