20131119_fi_helsinki

Page 1

VIISIKYMPPISEN LENNY KRAVITZIN ELÄMÄ VASTA ALKAA NÄYTTELIJÄ NÄHDÄÄN NÄLKÄPELI-ELOKUVASSA N

HELSINKI

N:o 215 | 15. vuosikerta

Tiistai 19. marraskuuta 2013 www.metro.fi | facebook.com/metrolehti | Twitter: metro_fi

E Ä N SM-LIIGA toNA tErÄvÄpIIrpuuN ALuStA Lop a dna.fi/smliig

SIVU 11

Sää: +6°

Nettiruokakauppa reippaassa kasvussa

Hyvä syksy. Nettiruokakaupan suosio on alan yrittäjien mukaan lisääntynyt voimakkaasti tämän syksyn aikana. Asiakasmäärät vielä pieniä. Vaikka kasvu on vauhdikasta, asiakasmäärät ovat silti vielä pieniä verrattuna perinteiseen ruokakauppaan. Iäkkäät kiinnostavat. Ruuan ostaminen netistä kiinnostaa eniten kiireisiä ihmisiä ja lapsiperheitä. Vanhukset ja liikuntarajoitteiset ovat nopeimmin kasvava asiakasryhmä. SIVU 04 Lukijan kuva

LUKIJAN KUVA

100 euroa

Vesitornin purkaminen lykkääntyy Lauttasaaren vesitorni saa olla paikallaan vielä vajaan vuoden ajan, sillä purkutöiden aloittaminen on siirtynyt ensi syksyyn. SIVU 05

Remontti alkaa vihdoin Useasti siirtynyt Töölön kirjaston peruskorjaus on tarkoitus aloittaa ensi toukokuussa. SIVU 06

HINNAT NOUSEVAT

Korkeasaari lupaa myös uutta nähtävää SIVU 04

Korkeasaari aikoo vuoden alusta laskea lasten ilmaislipun ikärajaa kuudesta vuodesta neljään vuoteen. Kesäsesongin korotetut hinnat olisivat voimassa läpi vuoden. Vastapainoksi eläintarha lupaa paljon uusia eläinlajeja. Kuva on otettu Korkeasaaripäivänä lokakuussa.

Ruudulle kova rangaistus SM-liigan kurinpitoryhmä määräsi Jokereiden Jarkko Ruudun kuuden ottelun pelikieltoon. SIVU 10

Trendikäs kultaa kasvot Synkästä vuodenajasta selviää helpommin, kun elämäänsä hankkii kasvojen kullan kimallusta. SIVU 09


+

TÄNÄÄN

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 19. marraskuu 2013

Lukijan kuva

Kolumni

LUKIJAN KUVA

20 euroa

NÄPIT IRTI ELOKUVISTA

Haastava jäädytys onnistui Kontulassa

Tekojääradalle pääsee luistelemaan tiistaista lähtien Helsingin Kontulassa. Luistelukausi käynnistyy aamukymmeneltä. Leuto ja sateinen marraskuu teki kentän jäädyttämisestä haastavaa, kerrottiin Helsingin kaupungin liikuntavirastosta. Jää on kuitenkin nyt saatu luistelukuntoon. Luistelukauden alku lähestyy myös muilla liikuntaviraston ylläpitämillä tekojääradoilla. Kunkin kentän avautumispäivämäärä tullaan ilmoittamaan liikuntaviraston verkkosivuilla. METRO

: fi ää o. is tr el e Lu w.m ww

Kolme kommenttia Metro.fistä

Myrsky teki tuhojaan myös pääkaupunkiseudulla LUKIJAN KUVA

”Auts, vanhempi auto menee tuosta helposti lunastukseen. Eikös tässä tapauksessa kaatuneen puun omistaja ole korvausvelvollinen? Olen tässä pitänyt siivouspäivää ja kohta pitäisi viedä roskat. Oikein hirvittää mennä maisemaarkkitehtonisin puin reunustetulle autopaikalle, toivottavasti autoni on hengissä siellä.”

Ota kuva, lähetä viesti

Kännykuvat numeroon 17181 Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@hs.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO

Teetkö ruokaostoksesi netissä?

”Eipä täällä stadissa mitään kovaa myrskyä ollut. Jokunen puu kaatui, ja pressuja repsotti, kuten normaalissa syyssäässä käy.” ITÄ MEIDÄN

Puu kaatui autojen päälle sunnuntaina Meilahdessa.

”Kyllä se menee auton omistajien vakuutuksesta! Ei tätä tarvitse kummemmin käydä selvittämään.” KORVAUKSET

KOHTELIAAT VIIMEISET SANAT

Tänään Huomenna 20. marraskuuta 14:00 20:00 2:00 8:00 14:00 20:00

+6

+6

+6

+6

8:27

Edellinen kysymys

+5

0

+3

+6

+3

+2

15:41

+4

+6

+1

+4

Kärsitkö Eino-myrskyn aiheuttamista tuhoista?

94% EI

+5

-16

-7

+5

+1 +4

5

6% KYLLÄ

+4 4

+2

+5 +5 9

12

+11 +17

+1

7

+11 +21 +8 +21 +31 +24 +18 +19 +23 +25

Ylen nettisivuilla julkaistiin viime keväänä kolumni, jossa kansanedustaja Olli Immonen (ps.) kertoi ajatuksiaan Suomen kulttuuripolitiikasta. Immosen mielestä valtion pitäisi tukea ainoastaan sellaista taidetta, jolla vahvistetaan suomalaista identiteettiä. ”Valtion taiteilija-apurahojen myöntäminen niin kutsutuille postmodernisteille on syytä lopettaa”, Immonen kirjoitti. Toimittaja Kalle Kinnunen haastatteli Immosta myöhemmin Kuvien takaa -elokuvablogiinsa. Immosen mielestä hänen periaatteensa pitäisi ylettyä myös Suomen elokuvasäätiön tukiin: ”postmodernilta” haiskahtavien elokuvien rahoitus pitäisi hankkia kokonaan yksityiseltä sektorilta. Siitäkin huolimatta, että ilman elokuvasäätiön tukea elokuvanteko on Suomessa käytännössä mahdotonta. Immosen ajatuksia oli paitsi huvittavaa, myös kylmäävää lukea. Mitä jos vaikkapa elokuvasäätiön tuista olisi oikeasti päättämässä joku hänenlaisensa? Helsingin Sanomissa taas julkaistiin vajaa viikko sitten uutinen, minkä mukaan muutama ruotsalainen elokuvateatteri on ottanut käyttöön Bechdelin testin. Sarjakuvapiirtäjä Alison Bechdelin kehittämä testi selvittää, onOuto mittari ko elokuvassa ”Bechdelin testihän on naisia, onko heillä nimet naurettavaa tuubaa.” ja puhuvatko he keskenään jostakin muusta kuin miehistä. Testin läpäisseet elokuvat merkitään kyseisissä teattereissa A-tunnuksella. Ruotsin elokuvainstituutti SFI kannustaa testin käyttöön, ja myös Suomen elokuvasäätiön johtaja Irina Krohn pitää sitä hyvänä työkaluna rakenteellisten ongelmien tutkimiseen. Tätäkin juttua oli paitsi huvittavaa, myös kylmäävää lukea. Bechdelin testihän on naurettavaa tuubaa, eikä edes kerro elokuvan sisällöstä yhtään mitään, mutta mitä jos sitä käytettäisiin oikeasti jonkinlaisena mittapuuna elokuvasäätiön tukia jaettaessa? No, Helsingin Sanomissa Krohn ainakin korostaa, ettei testi saa sitoa elokuvantekijöitä mihinkään malliin. Toivottavasti huoleni on siis turha. Pointti on kuitenkin tämä: Suomen kokoisessa maassa taide tarvitsee julkista tukea, mutta tukien myöntämiseen eivät saa vaikuttaa mitkään aatteet tai ismit. Eli konservatiivi-Immoset katsokoot rauhassa vain kansallisylpeyttä korostavia elokuvia ja feministi-Immoset Bechdelin testin läpäisseitä elokuvia – kunhan eivät yritä pakottaa mieltymyksiään muille. Metro.fi

+17

+14

+1

+4

+6

+15

+12 0

+9 +10

+12

-4

4

-2

6

+8

-18

-9

Vastaa tekstarilla (0,50 e) metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai osoitteessa metro.fi.

JUHO TYPPÖ

TOIMITTAJA juho.typpo@hs.fi

TÄNÄÄN

Päivän kysymys

02

+18 +22 +18 +28 +26 +5 +10 +26 +4 +17

KOLUMNIT MYÖS NETISSÄ Lue ja kommentoi!


liity nyt URHEil Un SÄHKÖiSEEn SiSÄ piiRiin! KoKEilE KUUKaUS i 1€ (Norm. 9,90

: t a a s

UrheilUsaNomieN viikkolehdeN sisäpiiriN erikoisjUtUt verkossa pelivihjeet-palvelUN NäköislehdeN jo keskiviikkoNa

€/30 pv)

kokeile: WWW.UrheilUsaNomat.Fi

lehti- ja jUttUarkistoN erikoislehdet 4-6 kertaa vUodessa

UrheilUsaNomat oN sUomeN sUUriN ja laadUkkaiN UrheilUN erikoislehti.


1

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 19. marraskuu 2013

04

PEKKA JOUTLAHTI

Viisi osallista

Sturenkadulla ketjukolari

Yksi henkilö loukkaantui kolarissa, joka sattui Helsingin Vallilassa Sturenkadulla maanantaiaamuna noin kello 6.45. Kolari oli pelastuslaitokselta saatujen tietojen mukaan peräänajokolari, jossa oli osallisena viiden ajoneuvon kuljettajat. Sairaalaan hoidettavaksi kuljetettu ihminen matkusti letkaan viimeisenä törmänneessä autossa. METRO

UUTISET

Hurja ylinopeus

Poliisi jahtasi kaaharia

Alepan Kauppakassi-palvelun myynti on lähes kolminkertaistunut viime vuodesta.

Netissä lomake

Esikouluun haku alkaa Helsinkiläislasten haku esikouluun on 7.–29. 1. 2014. Haku tapahtuu netin kautta sähköisellä lomakkeella, joka löytyy varhaiskasvatusviraston sivuilta ensi viikosta alkaen. Jos sähköinen hakeminen ei ole mahdollista, hakemuksen voi jättää mihin tahansa päivähoidon toimipisteeseen. Hakemuksia saa päiväkodeista ja niitä voi printata verkosta. Esikoulupaikka osoitetaan lapselle omalta asuinalueelta. Syksyllä 2014 Helsingissä on arviolta 5 500 esikouluikäistä. METRO

Tempaus Kampissa Kauppakeskus Kampissa kävellään maailman lyhin maraton tämän viikon keskiviikkona. Lähtö 365 askeleen matkalle on kello 12. Maraton järjestetään Maailman keuhkoahtaumapäivän kunniaksi ja maksuttomalle matkalle voivat lähteä kaikki, jotka haluavat osoittaa tukensa keuhkoahtaumatautia sairastaville. Keuhkoahtaumatautia sairastaa Suomessa noin 200 000 ihmistä. METRO

Nettiruokakauppa lyömässä nyt läpi Verkkokauppa. Alan yrittäjien mukaan nettiruokakaupan suosio on lisääntynyt voimakkaasti tämän syksyn aikana.

Aika on vihdoin kypsä elintarvikkeiden myymiselle verkkokaupassa Suomessa, uskoo Kauppahalli24.fi:n toimitusjohtaja Hanna-Kaisa Risku. Kauppahalli24.fi on lähes kaksinkertaistanut viikkomyyntinsä syksyn aikana. – Tarjontaa on tullut enemmän, sana kulkee sosiaalisessa mediassa ja ihmiset ovat tottuneet tekemään muita ostoksia verkossa, Risku perustelee suosion syitä. Myös Ruoka.net kertoo pääkaupunkiseudun tilausten kaksinkertaistuneen syksyn aikana. Asiakasmäärät ovat silti vielä pieniä verrattuna perinteiseen ruokakauppaan. Kauppahalli24.fi:llä ja Ruoka.netillä on molemmilla joitakin tuhansia asiakkaita. Alepan Kauppakassi-palvelun myynti on lähes kolmin-

kertaistunut viime vuodesta, kertoo HOK-Elannon verkkokaupasta vastaava kehityspäällikkö Jukka Ranua. Alepan verkkomyynti pääkaupunkiseudulla vastaa Ranuan mukaan yhden ison Alepamyymälän myyntiä. Perinteisiä kauppaketjuja on syytetty verkkokaupan keVerkkoruokakauppoja •

KAUPPAHALLI 24.FI. Toimittaa tuotteet ylihuomiseksi 8,25 euron maksulla.

RUOKA.NET. Toimittaa tilatut tuotteet yhdessä päivässä tai samana päivänä, jos tilaus on tehty ennen puoltapäivää. Ei

peri kuljetuksesta toimitusmaksua. •

ALEPA. Toimittaa tuotteet seuraavaksi päiväksi 6,90 eurolla S-etukortin haltijoille tai samana päivänä 5 euron lisämaksulla.

huomauttaa. Ruoka.net uskoo verkkokaupan voimakkaaseen kasvuun. Se laajeni tänä syksynä valtakunnalliseksi ja poisti toimitusmaksun yli 49 euron ostoksilta. Ruoka.netin kauppias Jyri Stenberg vakuuttaa, ettei toimitusmaksua ei ole ujutettu hintoihin. – Päinvastoin olemme laskeneet hintoja uusien hankintasopimusten ansiosta. Joka tuotteessa emme pääse markettien hintatasolle, mutta hintamme ovat normaalin Kkaupan tai Siwan tasoa, Stenberg sanoo.

TUULA TOIVIO

tuula.toivio@hs.fi

Hyödyllistä ikääntyneille

Tällä hetkellä ruuan ostaminen verkkokaupasta kiinnostaa eniten kiireisiä ihmisiä ja lapsiperheitä. Vanhukset ja liikuntarajoitteiset ovat nopeimmin kasvava asiakasryhmä, kertoo Kauppahalli24.fi:n toimitusjohtaja Hanna-Kaisa Risku.

LUKIJAN KUVA

20

Täysmittaisen maratonin pituus on 42 kilometriä ja 195 metriä.

euroa

Energiajäte roihahti

Maailman lyhin maraton on 365 askelen mittainen.

hityksen hidastamisesta. – En allekirjoita väitettä. Kehitämme toimintaa laatu edellä. Ruokatilauksessa kulkee yleensä 20–30 tuotetta kerralla. Varmistamista on esimerkiksi kylmäketjun kannalta paljon enemmän kuin vaikkapa elektroniikkatuotteen kuljetuksessa, Ranua

Vantaalla syttyi tulipalo aikaisin maanantaina Suomen Hyötykeskuksen toimitiloissa osoitteessa Linjatie 6. Pelastuslaitos hälytettiin kohteeseen noin kello 7.20. Tulipalo syttyi pelastuslaitoksen antamien tietojen mukaan tuhannen neliön kokoisessa pressuhallissa, jossa on energiajätettä. Linjatien laitos aloitti toimintansa vuonna 2004. METRO

Tulevaisuuden vanhukset ovat tottuneita netinkäyttäjiä. Ja vaikka kauppaan vielä pääsisi, painavia kasseja ei ehkä jaksa enää kantaa. Ruoka.net odottaa kasvua ennen kaikkea syrjäseuduilta, mistä kyläkauppoja on lopetettu, mutta myös vanhus-

tenhoidon näkökulma mietityttää. – Verkkoruokakaupan ansiosta kodinhoitaja voi olla vanhuksen luona sen ajan, joka muuten kuluisi kaupassa käyntiin, kauppias Jyri Stenberg muistuttaa. TUULA TOIVIO

Kallistuu. Korkeasaari korottaa lipun hintoja Korkeasaari aikoo korottaa pääsymaksujaan. Vuoden alusta lasten ilmaislipun ikärajaa ollaan laskemassa nykyisestä kuudesta vuodesta neljään vuoteen. Nykyiset kesäsesongin korotetut hinnat olisivat voimassa läpi vuoden. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että talvikaudella, eli syyskuusta huhtikuun loppuun, aikuisten pääsylippu kallistuisi 10 eurosta 12 euroon ja lasten lippu viidestä eurosta kuuteen euroon. Korotusten myötä eläintarhan tulojen arvioidaan kasvavan puolella miljoonalla eurolla, jos kävijämäärät pysyvät entisellään. Eläintarhan johtokunta

LUKIJAN KUVA

20 euroa

Tunturipöllöön tutustuminen maksaisi korotuksen jälkeen euron tai kaksi enemmän.

päättää torstaina pääsylippujen hinnankorotuksista ja ilmaislipun ikärajamuutoksesta. METRO

Helsingin poliisi tavoitti sunnuntai-iltana hieman ennen puoltayötä reipasta ylinopeutta ajaneen kuljettajan. Poliisit lähtivät kaaharin perään, kun hän liittyi Kehä I:ltä Hämeenlinnanväylälle. Henkilöauton nopeudeksi mitattiin 154 kilometriä tunnissa, vaikka alueella on 80 kilometrin tuntinopeusrajoitus. METRO Vanhukset uhreina

Lompakkovorot jäivät kiinni

Itä-Uudenmaan poliisi on ottanut kiinni kolme ihmistä epäiltynä useista lompakkovarkauksista. Rikokset ovat tapahtuneet Etelä- ja Länsi-Suomessa ruokakaupoissa. Kahta naisen ja yhden miehen epäillään varastaneen noin 20 lompakkoa 15 eri paikkakunnalla reilun viikon aikana. Uhreiksi ovat joutuneet vanhukset tai liikuntarajoitteiset henkilöt. Epäillyt otettiin kiinni Vaasassa 17. lokakuuta. METRO Pankkitunnusta udeltu

Poliisi varoittaa huijausviestistä

Keskusrikospoliisi varoittaa ihmisiä huijausviesteistä, joiden tarkoituksena on kalastella pääsy käyttäjän verkkopankkiin. Viestit näyttävät lähetetyn poliisi.fi-sähköpostista, mutta osoite on väärennetty. Krp muistuttaa, että verkkopankkitunnukset, salasanat ja avainlukulistat ovat henkilökohtaisia. Poliisi ei koskaan kysy edellä mainittuja tietoja. Mikäli epäilet verkkopankkitunnustesi joutuneen vääriin käsiin, neuvoo poliisi ottamaan yhteyttä omaan pankkiisi. METRO Asunto säästyi

Autotallissa syttyi tulipalo

Paritalon autotallissa syttyi tulipalo maanantain vastaisena yönä Helsingin Pakilassa Alkutiellä. Pelastuslaitos hälytettiin sammutustöihin noin kello 2.50. Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa. Asukas, jolle autotalli kuuluu, ei ollut kotona, eikä tallissa ollut autoa. Tulipalo ei levinnyt asuinrakennukseen. METRO


UUTISET

Yli 10 000 haki mökille paikkaa

KAI SINERVO/HELSINGIN SANOMAT

Suosittu Lammassaari. Uusien kesämajapaikkojen hakijoiden määrä yllätti Helsingissä. Helsingin Lammassaaren kesämajapaikkojen arvontaan tuli huima määrä hakemuksia. Jaossa olleita 19:n majan paikkaa haki yhteensä 10 041 helsinkiläistä. Ilmoittautuminen arvontaan päättyi 1. marraskuuta. Rakennusvirastossa ei osattu odottaa kesämajapaikkojen kiinnostavan näin palLammassaari •

SIJAINTI. Lammassaari sijaitsee keskellä Vanhankaupunginlahden lintuvesiNatura 2000 -aluetta.

JALAN. Saareen pääsee Pornaistenniemestä 800 metrin pituisia pitkospuita pitkin.

VENEELLÄ. Vesitse saareen pääsee ainoastaan pienveneellä, sillä lahti on saarien ympärillä matala.

jon, mutta kymppitonnin rajan rikkominen otetaan vastaan positiivisena yllätyksenä. – Todella suosittuja nuo paikat ovat olleet, mutta yksittäistä syytä on vaikea sanoa, tarkastaja Minna ÅströmJokinen kommentoi. Hakemusten tarkastus on vielä menossa ennen koneellista arvontaa. Onnekkaille voittajille ilmoitetaan tuloksesta joulukuun alkuun mennessä.

Sunnuntaina riehuneen Eino-myrskyn tuhoja korjattiin koko maanantaipäivän ajan. Sähköverkkoyhtiö Elenian alueella Pohjanmaalla, Hämeessä, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa oli maanantai-iltana alle 7 000. Savon Voiman alueella sähköttömiä oli 8 300 ja Suur-Savon Sähkön alueella 13 000. Savon Voiman markkinointipäällikön Ari Holopaisen mukaan sähköjen palauttamiseen kaikille asiakkaille tulee menemään päiviä. Elenian viestintäjohtaja Heini Kuusela-Opas kuvaa tilanteen

elävän koko ajan. – Kun myrsky oli noin laajamittainen ja maa on sula, siellä on nyt paljon vahingoittunutta puustoa, joka ei suurtakaan tuulen töytäisyä tarvitse, kun siellä saattaa syntyä sähkökatkoja uudestaan, Kuusela-Opas kertoo. Katkenneista sähköistä saattaa tulla vikailmoituksia sähköyhtiöille myös vasta ensi viikonloppuna, kun ihmiset menevät mökeilleen tarkastamaan myrskyvauriot. – Tauotta tehdään töitä, kunnes kaikilla on sähköt, Kuusela-Opas lupaa. METRO

Kesämajapaikan arvonnassa saanut helsinkiläinen rakentaa omalla kustannuksellaan kesämajan, jonka kokonaispinta-ala on 16 neliömetriä. Kesämajoihin ei tule vesijohtoa, viemäriä eikä sähköä. Lammassaaressa on tällä hetkellä 106 kesämajaa.

YLIOPISTON APTEEKIN UNIIKKI-KORTILLA PARHAAT EDUT!

JAN VILÉN

jan.vilen@hs.fi

• Suomen kattavin apteekkien kanta-asiakasjärjestelmä • Uusimme reseptit apteekissa maksutta (ei koske lääkärinpalkkiota)

kevaa, valmista tietä ei voida käyttää, koska se on kapea ja rekkaralli tukkisi muun liikenteen, Hartikainen sanoo. Purkujäte kuskattaneen Jätkäsaareen muun muassa teiden pohjamateriaaliksi. METRO.

LUKIJAN KUVA

20

Vanha torni •

euroa

Lauttasaaren vesitorni saa olla paikallaan vielä vajaan vuoden ajan. Purkutyöt on määrä aloittaa vuoden 2014 elokuussa.

50-LUVULTA. Lauttasaaren vesitorni valmistui vuonna 1958. MAAMERKKI. Vesitornin tilavuus on 4 500 kuutiometriä. Torni on 34 metriä korkea.

Finnairin ateriapalvelut pääsivät sovintoon

Osapuolet ovat hyväksyneet valtakunnansovittelijan sovintoesityksen Finnairin ateriapalveluiden työehtokiistaan. Ateriapalveluista vastaava catering-yhtiö LSG ja Ilmailualan unioni IAU ilmoittivat asiasta maanantaina kello 14 jälkeen. Valtakunnansovittelija Esa Lonka totesi, että ”uhatut tukitoimet peruuntuvat”. Työntekijäpuoli vakuutti tyytyväisyyttään syntyneeseen sopuun, mutta työnantaja ilmaisi olevansa syvästi pettynyt. Finnair kertoi Twitterissä, että lennot lennetään normaalisti aikataulujen mukaisesti. – On hyvä, että matkustajien huolet nyt väistyvät ja voimme palata normaaliin

Eino-myrsky. Koteja on yhä ilman sähköä

Pikkujoulumatkalla on hauska piipahtaa. Tallinnassa aikaa reilut 5 h Matka-aika 2,5 h

Lammassaaren maisemiin nousee 19 uutta majaa, kunhan paikan saajat on saatu arvottua.

Vesitorni puretaan vasta ensi syksynä Lauttasaaren vesitornin purkaminen on siirtynyt ensi syksyyn. Purku on määrä aloittaa elokuussa, ja se kestää joulukuuhun asti. – Syksy on purkuun parasta aikaa, koska silloin sataa joka viikko ja purkupölystä on vähemmän haittaa, sanoo Kari Hartikainen Helsingin kiinteistövirastosta. Elo–lokakuussa tornista puretaan sisärakenteita, minkä jälkeen puretaan ulospäin näkyviä runko-osia. Purkujätteen kuljetusta varten rakennetaan väliaikainen työmaatie Taivaanvuohentieltä kohti Kotkavuorta. Klaarantien puolelta kul-

05

• Tarkistamme lääkkeiden yhteensopivuuden ostojen keskittyessä meille • Keskittämisalennus jopa 8 % heti oston yhteydessä • Edulliset Uniikki-tarjoukset • Verenpaine-, kolesteroli-, verensokeri- ja D-vitamiinimittauksia Uniikki-hintaan • Terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää tietoa Apteekin hyllyltä -lehdestä • Terveysvinkkejä sähköisestä uutiskirjeestä

Liittyminen on maksutonta.

Tule ja liity heti ti Uniikki-asiakkaaksi kaaksi niin saat ahjan! liittymislahjan!

PÄIVÄRISTEILY TALLINNAAN

19

Alk.

€ hlö

Tarjoushinta koskee vain uusia varauksia. Alk. hinta voimassa valituilla arkilähdöillä 29.11.2013 asti.

ESIINTYJÄT 21.11. Timo Rautiainen & Jussi Lampi Maarit & Sami Hurmerinta Samae Koskinen 22.11. Veeti Kallio Duo Katri Ylander Sani 28.11. Sami Sarjula Duo

HOTELLIMATKAT Gotthard Residents alk. Radisson Blu Hotel Tallinn alk.

49 59

€ hlö € hlö

Hinta sis. laivamatkat kansipaikoin, majoituksen 1 vrk/2 hh/ hlö , hotelliaamiaisen. Alk. hinnat voimassa su-lähdöillä 22.12.2013 asti.

LUKIJAN KUVA

20 euroa

Finnairin ateriapalveluiden työehtoriitaan löytyi sopu, joten suunniteltu lakko peruuntui.

lentorytmiin, Finnairin operatiivinen johtaja Ville Iho kommentoi tiedotteessa. – Esitämme asiakkaillemme pahoittelut menneiden päivien häiriöstä ja siitä epätietoisuudesta ja harmista, jota heille on lakko- ja tukilak-

kouhista aiheutunut. Ateriapalveluiden työehtokiista koski vain 400:aa työntekijää. Kuljetusalan ammattiliittojen laajat tukilakot uhkasivat kuitenkin pysäyttää tiistaina lentoliikenteen ja Suomen satamat. METRO

HELSINKI, avoinna joka päivä: Mannerheimintie 5/Kaivopiha • Mannerheimintie 96 • Ala-Malmin tori 5, katutaso • Viikintori 3 Avoinna ma-la: Diakonissalaitos, Alppikatu 2

Bonusta matkoista ja laivaostoksista.

LAHTI, Aleksanterinkatu 13, avoinna joka päivä 7-23

MATKAMYYNTI puh. 06000 4300 (1,75 €/puhelu+pvm/mpm) Lähtöselvityksessä lunastetuista lipuista veloitamme 5 €/varaus. www.eckeroline.fi

Lyhyin tie apteekkiin on ya.fi


www.metro.fi

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 19. marraskuu 2013

AINO HAANRINNE

LUKIJAN KUVA

20 euroa

Raitiovaunu puski henkilöautoa edellään jonkin matkaa.

Kolari. Auto ja ratikka törmäsivät toisiinsa Henkilöauton ja raitiovaunun kolari ruuhkautti liikennettä Mannerheimintiellä Helsingissä. Onnettomuus sattui maanantaina hieman ennen iltakuutta Kansallismuseon kohdalla. Henkilöautossa oli kolme ihmistä, joista kukaan ei Helsingin pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin mukaan loukkaantunut. Liikenne ruuhkautui Mannerheimintiellä kolaripaikan raivauksen vuoksi. Kumpaan-

kin suuntaan oli kuitenkin koko ajan auki yksi ajokaista. Liikenne alkoi normalisoitua kello 18.30:n aikaan. Helsingin poliisilaitokselta kerrottujen tietojen mukaan raitiovaunu oli osunut henkilöauton kylkeen. Auto tuli ratikan eteen Cygnaeuksenkadulta ja kulkeutui jonkin matkaa raitiovaunun työntämänä. Useat raitiolinjat joutuivat kiertoreiteille. Poikkeusjärjestely saatiin purettua nopeasti. METRO

Westend. Tornihotellista kantelu EU-komissiolle Espoon Westendiin rakennettava tornihotelli on johtanut kanteluun Euroopan komissiolle. Kantelun mukaan asemakaavaa ja rakennuslupaa myönnettäessä olisi rikottu luontodirektiiviä, koska viranomaisilla olisi ollut puutteelliset selvitykset lepakkojen esiintymisestä hotelliton-

tilla ja sen läheisyydessä. Kantelija on Heini Wathén, joka tunnetaan liikemies Mohamed al-Fayedin vaimona. Hän omistaa talon muutaman sadan metrin päässä hotellin tontista. Jos kantelu johtaa jatkotoimiin, komissio selvittää, onko jäsenvaltio rikkonut EU:n oikeutta. METRO

Remontti uudistaa Töölön kirjaston JUHA METSO

Paljon parannuksia. Useampaan otteeseen lykkääntynyt kunnostus alkaa keväällä.

Töölön kirjasto peruskorjauksen aikataulu alkaa olla selvillä. Useampaan kertaan siirtynyt remontti alkaa tämänhetkisen tiedon mukaan toukokuun lopulla ja kestää loppuvuoteen 2015. Aikataulu tarkentuu vielä lähiaikoina. Kirjasto suljetaan yleisöltä kuukausi ennen varsinaisen remontin alkamista. Remontin on ollut tarkoitus alkaa vuosina 2009 ja 2012. – Toivottavasti aikataulu pitää, ja kunnostus saadaan keväällä käyntiin, Töölön kirjaston johtaja Anne Ala-Honkola sanoo. Kuusi miljoonaa euroa maksava mittava remontti käynnistyy talotekniikan kunnostuksella. Vuonna 1970 käyttöön otetun talon putket, sähköt ja ilmastointi ovat uudistuksen tarpeessa. – Meillä on noin 400 000 kävijää vuodessa, joten kyllä siinä talo joutuu melko kovalle koetukselle. Talotekniikan lisäksi kirjastoon tulee monia toiminnallisia uudistuksia. Ensim-

Haemme osallistujia kliiniseen lääketutkimukseen nimeltään ARGO, jossa selvitetään, voiko tutkimuslääkkeen käyttö hyväksytyn masennuslääkkeen lisänä lievittää masennusta sairastavien henkilöiden oireita. Tutkimuslääkettä verrataan lumelääkkeeseen.

jan.vilen@hs.fi

Kirjastot kiinni Suurin osa pääkaupunkiseudun kirjastoista on kiinni torstaihin asti, koska HelMetkirjastojen yhteinen kirjastojärjestelmä päivitetään.

Tutkimukseen voivat sopia henkilöt, jotka: • ovat iältään 18–75 -vuotiaita • sairastavat masennusta • eivät ole saaneet riittävää apua vähintään yhdellä masennuslääkkeellä nykyisen masennusjaksonsa aikana.

mäiseen kerrokseen tulee pienten lasten alue, ja neljänteen kerrokseen nuorille suunnattu mediakirjasto. Ensimmäisen kerroksen aulatila jää oleskelualueeksi, johon tulee myös pikapalveluvyöhyke. Mika Waltari -sali uudistuu siten, että se on jaettavissa jat-

TI N Y M...Y ko jatkuu ko ajan! marraskuun Hää- ja juhlapukuja

-10% -70% Pursimiehenkatu 2, 00150 Helsinki

Aukioloajat: www.pukuvuokraamo.fi

Nauti elämästä kaikilla aisteilla! Uusi kuulokojesukupolvi on syntynyt. Uusi entistä nopeampi ja tehokkaampi prosessori, uusia ominaisuuksia ja luonnollinen ääni. Kuule taas pinnistelemättä ja väsymättä.

Tutkimuslääke ja toimenpiteet ovat Teille maksuttomia. Lisätietoja saatte ottamalla meihin yhteyttä alla olevien tietojen avulla.

EI LAINAUKSIA. Päivityksen aikana ei voi lainata, palauttaa, uusia tai tehdä varauksia. Myös e-kirjasto ovat suljettuina päivityksen ajan.

ESPOO. Espoossa kirjastot ovat avoinna, mutta lainaustoiminnot eivät sielläkään ole käytössä. Järjestelmä on käytössä torstaina kello 9.

Töölön kirjasto suljetaan ensi keväänä remontin alkaessa.

TYHJENNYS-

Suomen Pukuvuokraamo

rä kaksinkertaistuu. Neljänteen kerrokseen saadaan kokonaan uusi inva-wc. – WC-tiloista tulee kaikkein eniten valituksia. Ne ovat oikeasti hävettävän huonossa kunnossa, eikä niitä saada siivoamalla siistin näköisiksi. Talo on arkkitehti Aarne Ervin suunnittelema. Remontti pyritään viemään läpi alkuperäistä henkeä kunnioittaen.

JAN VILÉN

ksille! Teemme tilaa uutuu

Kärsittekö masennuksesta?

06

kossa enimmillään kolmeen pienempään tilaan. Salia saa käyttää ei kaupallisiin tarkoituksiin pientä korvausta vastaan. Yksi erityisen odotettu uudistus on huonokuntoisten yleisövessojen täydellinen uusiminen. Samalla niiden mää-

Evakko edessä Töölön kirjaston remontti ajaa myös työntekijät muualle noin puolentoista vuoden ajaksi. Töölön kirjaston johtaja Anne Ala-Honkola kertoo, että töitä riittää kaikille. – Lähialueen kirjastot ovat vähän hirvitelleet tulevaa yleisöryntäystä, minkä meidän asiakkaat aiheuttavat, joten

Näy paremmin, myy enemmän.

Ajoneuvoteippaukset • Toimitilateippaukset Kyltit ja opasteet • Teollisuuden merkinnät Mainostarrat • Varoitustarrat • Tarratekstit Banderollit • Roll Upit Messustandit

Kuortaneenkatu 7, Hki

kyllä siellä hommia riittää. Yli 40 vuotta vanhassa talossa on paljon asbestia, joten aineistoa ei voida jättää purkutöiden ajaksi kirjastoon. – Kirjasto joudutaan tyhjentämään kokonaan. Aineisto pakataan ja viedään Pohjois-Haagan kirjaston kellariin. JAN VILÉN 6 000 euroa

Docpointille palkinto

Uudenmaan taidetoimikunta on myöntänyt Docpoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaalille vuoden 2013 taidepalkinnon. Palkintosumma on 6 000 euroa ja se tuli merkittävästä taiteellisesta toiminnasta. Seuraava Docpoint järjestetään 28.1.–2.2.2014. METRO

Yhteystiedot:

PERUSKURSSIT ALKAVAT KAIKENKUNTOISILLE!

Helsingissä tutkijalääkärinä toimii psykiatrian erikoislääkäri Anna Savela ( anna.savela@pp.inet.fi ). Jos olette kiinostunut osallistumaan tutkimukseen, voitte ottaa yhteyttä ti 19.11 klo 17-19, ke 20.11 klo 17-19, to 21.11 klo 17-19 soittamalla numeroon 050 5737926 tai kirjoittamalla yllä olevaan sähköpostiin.

• SAVATE • SAVATE FORME kuntosavate • KUNTONYRKKEILY • SAVATE DÉFENSE • NYRKKEILYKOULU Varaa marraskuussa

ILMAINEN

kuulontarkastus

tytöille ja naisille

Kuulokojeet ja -tarvikkeet, tinnitusnoiserit, kuulontutkimukset Yksityisesti - jonottamatta Ma-pe 8-16 tai sop.mukaan Soidintie 8 -HELSINKI (Malmi) (09) 345 5300 - www.kuulohansa.fi

TILAA MAKSUTON ESITE!

• NYRKKEILYKOULU miehille

• BRASILIALAINEN JUJUTSU • SAVATE JUNIOR 10-14v • PERHE-SAVATE • NYRKKEILYKOULU ILMAINEN KURSSI tytöille 7-13v & 14-17v UUTTA!

• NYRKKEILYKOULU ILMAINEN KURSSI pojille 7-13v & 14-17v UUTTA!

Edulliset hinnat. Runsaasti harjoitusvaihtoehtoja. Myös aamutunteja. Voit harjoitella vaikka 7 krt/viikko! Sörnäisten metroaseman vieressä. Lisätiedot ja ilmoittautumiset:

www.savate.com p. 010 4394 880 Iloisesti iskukuntoon!


UUTISET

Saarelan vankeus- 1 aika pidentymässä

Ulkomaat kuvina

Filippiinit

SPR aloitti avustustyön

Suomen Punaisen Ristin (SPR) logistiikkatyöntekijät ovat aloittaneet työnsä taifuunin runtelemilla Filippiineillä. Viiden suomalaisen tehtävänä on auttaa avustustarvikkeita pääsemään perille. Suomalaiset ovat osallistuneet logistiikkakeskuksen pystyttämiseen Cebun kaupungin lentokentällä, joka on avustustyön keskeinen solmukohta Filippiineillä. Cebun saari sijaitsee Filippiinien itäosassa. METRO Venäjä

Pudonnut kone syöksyi maahan pystysuoraan Kazanissa Venäjällä tapahtuneen lento-onnettomuuden kone syöksyi maahan miltei pystysuoraan ja räjähti. Syöksy näkyy televisiokanava RT:n julkaisemalla turvakameran nauhalla. 50 ihmistä kuoli, kun Boeing 737 -matkustajakone syöksyi sunnuntai-iltana maahan Kazanin lentokentällä Venäjän Tatarstanissa. Koneen mustat laatikot on löydetty keskeltä syöksyneen koneen aiheuttamaa kuoppaa. Ne toimitettiin Moskovaan tutkittaviksi. METRO

1. GLEB GARANICH 2. SUZANNE PLUNKETT 3. KACPER PEMPEL 4. KAI PFAFFENBACH 5. CHINA DAILY

REUTERS

Oikeudenkäynti. Päätös pidennyksestä tulee todennäköisesti tänään tiistaina.

Pietarissa tuomioistuin on vapauttanut takuita vastaan yhden vangitusta Greenpeacen aktivisteista. Vapautettu on Venäjän kansalainen Jekaterina Zaspa, kertoo uutistoimisto Reuters. Zaspa toimi Greenpeacen Arctic Sunrise -aluksen lääkärinä. Hänet vapautettiin noin 45 000 euron takuusummaa vastaan. Greenpeacen mukaan takuurahojen siirto kestää muutamia päiviä. Aiemmin oikeus jatkoi australialaisen Greenpeace-aktivistin tutkintavankeutta helmikuun 24. päivään saakka. Pietarissa alkoivat maanantaina aamulla oikeudenkäynnit, joissa käsitellään Greenpeacen aktivistien tutkintavankeuden pidentämistä. Ensimmäisenä venäläinen oikeusistuin pidensi australialaisen Greenpeace-aktivistin tutkintavankeutta helmikuun 24. päivään saakka. Syyttäjät haluavat jatkaa aktivistien tutkintavankeutta kolmella kuukaudella. He perustelevat uutistoimisto Reutersin mukaan vankeuden jatkamista sillä, että aktivistit voisivat paeta maasta, jos heidät vapautetaan takuita vastaan. Aktivisteja syytetään merirosvoudesta ja hu-

07

2 Sini Saarela pidätettiin 19. syyskuuta. Pettymys

”Onhan tämä aikamoinen takapakki.” Juha Aromaa vankeusajan pidennyksestä

liganismista. Suomalaisen Sini Saarelan vankeuden pidentämistä koskeva henkilökohtainen käsittelyaika Primorskin piirioikeudessa on tiistaina aamulla puoli yhdeksältä Suomen aikaa. Oikeudenkäyntiä voi seurata suorana verkossa ruptly. tv:n nettisivuilta.

On kuitenkin mahdollista, että oikeudenkäynti alkaa myöhemmin, sillä ensimmäiset käsittelyt maanantaina olivat noin kaksi tuntia myöhässä. – Tuomarin päätöksen pitäisi tulla saman päivän aikana, kertoo Greenpeacen viestintäpäällikkö Juha Aromaa. Aromaan mukaan aikataulut saattavat muuttua viime tipassa. Käsittelyaika riippuu paljolti siitä, tarvitaanko käsittelyssä tulkkia. – Onhan tämä aikamoinen takapakki, Aromaa sanoo pidennyksestä.

Pietarissa on vankilassa 28 Greenpeace-aktivistia ja kaksi kuvaajaa, jotka osoittivat mieltään arktista öljynporausta vastaan Petšoranmerellä. Tiistaina pidätyksestä tulee kuluneeksi kaksi kuukautta. Tutkintavankeuden oli alun perin määrä loppua jo sunnuntaina. Tutkintavankeus voi Venäjän lain mukaan kestää korkeintaan puoli vuotta. Syyttäjät pyrkivät nyt jatkamaan Greenpeacen aktivistien tutkintavankeutta niin, että sen kesto olisi viisi kuukautta. TIINA RAJAMÄKI

3

4

1 Pariisissa kaksi ampumavälikohtausta

Ukraina. Kallis kaasu ajoi puulämmitykseen

Pariisissa sattui maanantaina kaksi ampumavälikohtausta lyhyen ajan sisällä. Poliisi etsi ampujaksi epäiltyä vankkarakenteista, sänkitukkaista, noin 40-vuotiasta miestä. Société Générale -pankin tiedottaja kertoi iltapäivällä, että pankin pääkonttorin edustalla oli ammuttu laukauksia. Kukaan ei loukkaantunut tuoreessa ammuskelussa, kertoi uutistoimisto Reuters. Aiemmin maanantaina Ranskaa järkytti asemiehen tunkeutuminen Libérationlehden toimitukseen. Toimituksen valvontakamerakuvien perusteella epäillään, että ampuja on sama mies, joka uhkasi ihmisiä viime viikolla aseella BMF TV -kanavan työntekijöitä. Suurten viestinten toimitukset Pariisissa asetettiin poliisivartiointiin sen jälkeen,

JACKY NAEGELEN/REUTER

Kaupungin työntekijät pilkkoivat maanantaina puita ukrainalaisessa Zolochivin kaupungissa, 450 kilometriä Kiovasta länteen. Kaupungin johto päätti vaihtaa kalliin kaasulämmityksen puulämmitykseen. Venäläinen kaasuyhtiö Gazprom ei toiveista huolimatta laskenut kaasun hintaa. Ukraina yrittää saada 1,3 miljardin dollarin kaasuvelkojaan maksettua Venäjälle. REUTERS

2

Iso-Britannia. Uusi Mini esiteltiin medialle

Autovalmistaja BMW esitteli maanantaina uuden Minin tehtaallaan Oxfordissa. Kolmannen sukupolven versio ikonisesta Ministä kuluttaa aiempaa vähemmän polttoainetta. REUTERS

Poliisi teki tutkimuksia Société Générale -pankin edustalla ampumavälikohtauksen jälkeen.

kun Libération -lehden työntekijä haavoittui ammuskelussa noin kello 10.15 paikallista aikaa. 27-vuotias nainen haavoittui selkään, kun lehden toimitukseen tullut mies avasi tu-

len haulikolla, kertoo Libération omilla verkkosivuillaan. Haavoittunut työntekijä oli 27-vuotias valokuvaajan assistentti. Libérationin mukaan nainen haavoittui vakavasti. HEIKKI AITTOKOSKI

Tuhoa tornadoista USA:ssa

Nopeasti liikkuva myrskyrintama laukaisi sunnuntaina Yhdysvaltojen keskilännessä useita tornadoja, jotka tappoivat ainakin kuusi ihmistä Illinoisin osavaltiossa ja tuhosivat laajoja alueita. Tornadot hävittivät maan tasalle lukuisia koteja ja tuhosivat kokonaisia asuinalu-

5

eita. Useiden ihmisten pelättiin jääneen loukkuun kellareihinsa. Chicagon kaksi suurinta lentokenttää suljettiin hetkeksi. Kymmenettuhannet ihmiset olivat ilman sähköä useissa eri osavaltioissa. Tornadot riepottelivat Illinoisin lisäksi Indianaa, Kentuckya ja

pientä osaa Ohiosta. Myrsky liikkui vaarallisen nopeasti, ja sen pelättiin etenevän Pennsylvaniaan ja New Yorkiin. Kovimmin tuhoista kärsi 15 000 tuhannen asukkaan Washingtonin kaupunki Illinoisissa 233 kilometriä Chicagosta lounaaseen. METRO–REUTERS

3

Puola. YK:n pääsihteeri vieraili keskitysleirillä

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon vieraili maanantaina Auschwitz-Birkenaun keskitysleirillä Puolassa. Perjantaina Varsovassa päättyvä YK:n ilmastokokous etsii keinoja siihen, kuinka rajoittaa ilmaston lämpeneminen kahteen celciusasteeseen. REUTERS

4

Saksa. Piispan Intianmatka tuli kalliiksi

Saksan oikeuslaitos käsitteli tuhlaajapiispana tunnetun Franz-Peter Tebartz-van Elstin kohtaloa maanantaina. Oikeudessa käsiteltiin syytettä, jonka mukaan piispa lensi bisnesluokassa Intiaan tapaamaan köyhiä ja valehteli asiasta oikeudessa. Oikeus määräsi piispan maksamaan 20 000 euroa. REUTERS

5

Kiina. Lumisade sulki kouluja ja teitä

Ihmiset kävelivät lumen peittämien autojen ohi yliopiston kampuksella Harbinissa. Heilongjiangin maakunnassa. Uutistoimisto Xinhuan mukaan kolme päivää jatkunut voimakas lumisade on sulkenut kouluja ja teitä Koillis-Kiinassa. REUTERS


www.metro.fi

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 19. marraskuu 2013

08

Nallea ei jätetä – rakkaus kestää

Aisling Hurley sai vaaleanpunaisen nallen puolivuotiaana 24 vuotta sitten.

Yksisilmäinen nalle tuli Getty Ryanin elämään yli 55 vuotta sitten.

Luke Foley sai tämän pikkunallen syntyessään 16 vuotta sitten.

Lua Spencerin sairaanhoitajatäti sitoi Flopsie-nallen jalan, josta täytteet pursusivat ulos.

Dublin, Irlanti

Vanhat lelut eivät unohdu

Ne ovat käytössä kuluneita, osin hajonneet ja koinsyömiä, mutta monien vuosien jälkeenkin nämä pehmoeläimet ovat aarteita, jotka elävät muistoissamme ikuisesti. Nostalgisen katsauksen elinikäisten kavereittemme elämään tarjoaa irlantilaisen valokuvaajan Mark Nixonin kirja Much Loved, joka esittelee 65 hellyttävää nallea. MWN

Tekijä kertoo

Nalleihin liittyy monta tarinaa MARK NIXON

Valokuvaaja, 53, Dublin, Irlanti

Miten tämä projekti käynnistyi? – Sain idean katsellessani poikaani Calumia. Vaikutuin siitä, miten kiintynyt hän oli Peter Rabbit -leluunsa – siihen tapaan,

jolla hän peukaloaan imiessään upotti nenänsä leluun. Muistin itselläni olleen lapsena samanlaisia tunteita Pandaani kohtaan. Niinpä sitten järjestin studiooni Teddy Day -tapahtuman, jonka aikana kuvasin aikuisten ja lasten mukanaan tuomia nalleleluja. Nallejen kuvaaminen antoi sinulle varmastikin mahdollisuuden kurkistaa ihmisten lapsuuteen ja muistoihin. – Ihmiset todellakin

avautuivat kertoakseen nalleihin liittyvistä muistoistaan. Yksi tavallinen tarina koski tapausta, jossa ihmiset olivat lähes menettäneet rakkaan lelunsa. Jotkut jutut olivat todella hilpeitä. Paikallisradiotoimittajan vaimo vitsaili nallen olevan hänen avioliitonsa kolmas osapuoli. Eräs 60-vuotias nainen puolestaan kertoi, että kun aika jättää, pehmolelu haudataan hänen kanssaan. – Joissakin tarinoissa oli surullisempi sävy. Bono lä-

hetti minulle nallen, joka oli kuulunut hänen moottoripyöräonnettomuudessa 1980-luvulla kuolleelle ystävälleen Greg Carrollille. Hautajaisissa eräs Carrollin ystävä ojensi Bonolle muistoksi Gregin yksikorvaisen nallen. U2:n The Joshua Tree -albumin kappale One Tree Hill on omistettu Gregille. – Valokuvasin myös nallen, joka oli kuulunut viisivuotiaana kuolleelle downlapselle. Silmäni kostuivat joka kerran, kun luin po-

jan elämästä. Miksiköhän ihmiset säilyttävät nallejaan niin monien vuosien ajan? – Näihin hellyttäviin leluihin liittyy jotain todella perustavanlaatuista. Se on monelle lapselle äidin jälkeen ensimmäinen kiintymyksen tunteen herättävä kohde. Nalleissa on se tuttu tuoksu, muoto ja pehmeys, joka muistuttaa meitä lapsuuden lohduttavista ajoista. ANTHONY JOHNSTON/METRO WORLD NEWS


TRENDIT

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 19. marraskuu 2013

09

Kullan kimallusta kasvoille Syksyn muotinäytöksissä on nähty kimaltavia, metallisia silmiä, kulmakarvoja ja huulia. Arkikäytössä sipaisu helmiäistä poskipäillä riittää tuomaan kasvoille valoa.

+ TRENDIT

ROMINA MCGUINNES/METRO WORLD NEWS

Kulta kimalsi mallien kasvoilla syksyn muotinäytöksissä, joissa esiteltiin ensi kevään ja kesän mallistoja. Metallinhohtoiset ja säihkyvät meikit lähentelivät fantasiaa. Arkeen muotinäytösten meikit eivät tietenkään sovi, mutta toimistomeikkiin tyylistä voi poimia yksityiskohtia. – Kullanhohtoinen meikki imartelee monia ja sopii lähes kaiken sävyisille ihoille. Melkein kaikki voivat huoletta käyttää esimerkiksi suklai-

sen pronssin sävyjä. Ne näyttävät iholla auringonvalolta, meikkitaiteilija Florrie White sanoo. White on työskennellyt sellaisten naistähtien kuin Blake Lively ja Rosie Huntington-Whiteley meikkaajana.

Korosta kasvojasi – Kullanhohtoinen korostus kasvojen korkeimmilla kohdilla tuo lämmintä valonhehkua. Käytä helmiäis-

tä esimerkiksi silmäluomien sisänurkassa, jolloin meikki suurentaa silmiä ja häivyttää väsymyksen merkkejä. Helmiäistä voi tupsutella varovasti myös poskipään yläosaan. Pieni määrä kimalletta aivan nenän juuressa luo kasvoille hehkua. Kiilto amorinkaarella tuo täyteläisyyttä ylähuuleen.

Lämpöä silmiin

sumusilmien tekoa pronssin sävyisillä luomiväreillä. Käytä suklaanruskeaa rajauskynää alaluomella. Korosta alaripsiä runsaalla ripsivärillä. Lisää kullanväristä luomiväriä koko yläluomelle. Häivytä luomivärin rajat huolellisesti kohti kulmakarvoja, jotta luomelle syntyy lämmintä hehkua. Viimeistele silmämeikki lisäämällä hieman tummemman sävyistä luomiväriä luomivakoon.

1 4

– Pistä hulinaksi ja kokeile

Charlotte Tilbury Rajauskynä, sävy Sophia 20 euroa www.net.a.porter.com

2

Glitteriä rajauskynässä 12 euroa www.stila.co.uk

Pariisin muotiviikoilla Christian Diorin näytöksessä bongattu kullanhohtoinen meikki on trendikäs, mutta varsin epäsopiva arkikäyttöön.

3

Katutyyliä Lontoosta

Äiti pukeutuu järkevästi Shiseido

Valoa heijastava luomiväripaletti, sävy Into The Woods 24 euroa www.shiseido.com

Huulipuna, sävy Champagne 16 euroa www.besamecosmetics. com

Luomiväri, sävy Iskandar 25 euroa www.narscosmetics.com

– Kehystä kasvosi vain kevyesti nypityillä kulmakarvoilla. Täytä varovasti kulmakynällä paljaat kohdat. Sivele huuliin vaalean beigen sävyistä huulipunaa. – Lisää ripsiväri huolellisesti harjaten niin, että ripset korostavat silmiäsi. Varo puuteri- ja voidejäämiä ripsissä. Lisää halutessasi runsaasti helmiäistä sisältävää korostusta aivan poskipäiden yläosaan.

Stila

Besame Cosmetic

NARS

Viimeistele

5

Barry M

Kynsilakka, sävy Gold Majesty 3 euroa www.barrym.com

6

NIMI: Anjelica Lorenz AMMATTI: Bloggaaja ASUINPAIKKA: Lontoo Miten olet pukeutunut? – Minulla on Acnen takki, Balenciagan kengät, Phillip Limin laukku ja Topshopin puku. Mitkä seikat vaikuttavat tyyliisi? – Tultuani äidiksi tyylini alkoi kehittyä vähän omituisesta käytännöllisempään suuntaan. Tyylini on skandinaavinen, mutta siinä on silti särmää. Mikä on paras tyylivinkkisi? – Pukeudu sellaisiin vaatteisiin, jotka sopivat sinulle. MWN

Varaa aika asiantuntijalta sovitukseen P. 09-6126290


2

URHEILU

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 19. marraskuu 2013

10

HUGO CORREIA/REUTERS

McLaren

Häkkinen antoi äänen animaatiolle Mika Häkkinen esiintyi omalla äänellään McLarenin animaatiossa. McLaren juhlistaa 50-vuotista historiaansa tekemällä Tooned-animaation. YouTubeen ladatuissa animaatiopätkissä käydään läpi tallin historiaa pilke silmäkulmassa. Marraskuun alussa vuorossa oli jakso, jossa esiteltiin Mika Häkkisen sankaritekoja. Häkkinen kävi itse näyttelemässä äänet hahmolleen. Myös Alain Prost antoi oman äänensä hahmolleen. Edesmenneen Ayrton Sennan äänenä esiintyi hänen siskonpoikansa Bruno Senna. Asiasta uutisoi Suomessa MTV Sport. METRO

URHEILU

Pyöräily

Päävalmentaja Erik Hamren uskoo Zlatanin kestävän paineet ratkaisevassa jatkokarsintaottelussa.

MM-paikka vaatii voiton Ruotsilta Jääkiekko

KalPa houkuttelee Satania SM-liigajoukkue KalPa on tehnyt sopimustarjouksen Miroslav Satanille. Asiasta uutisoi maanantain Savon Sanomat. – Kaikki asiat ovat Satanin hyväksyntää vaille valmiina. Mikäli hän vastaa myöntävästi, menemme ostamaan saman tien lentoliput, KalPan toimitusjohtaja Toni Saksman kertoi. 39-vuotias Satan pelasi viime kaudella KHLjoukkue HC Slovan Bratislavassa. Tällä kaudella hän ei ole pelannut missään seurassa. METRO

Uinti

Mattsson ei mukana EM-kisoissa Matti Mattsson joutuu jättämään joulukuiset lyhyen radan EM-uinnit väliin. Hän joutuu leikkaushoitoon vanhan käsivamman vuoksi. Elokuussa polkupyöräillessä tullut pieni murtuma Mattssonin kädessä ei ole toipunut odotetulla tavalla, ja se hoidetaan leikkausoperaatiolla niin pian kuin mahdollista. Toimenpide pitää Mattssonin poissa altaasta arviolta pari viikkoa ja täysipainotteisesta harjoittelusta kuutisen viikkoa. Lyhyen radan EM-uinnit järjestetään Tanskan Herningissä 12.–15. joulukuuta. METRO

Jalkapallokarsinta. Ruotsin on hyökättävä joukkueen kohdatessa Portugalin.

Ruotsin päävalmentaja Erik Hamrenin mukaan hän ja joukkueen kapteeni Zlatan Ibrahimovic kestävät hyvin paineet tiistain jalkapallon MM-jatkokarsinnan toisessa ottelussa Portugalia vastaan. Ruotsi hävisi Portugalille Lissabonissa MM-jatkokarsinnan ensimmäisen osaottelun viime perjantaina maalein 1-0 ja lähtee altavastaajana jatkokarsinnan toiseen otteluun. Otteluparin voittaja selviää Brasilian ensi kesän MMkisoihin. Päävalmentaja Hamren tietää, että hänen sopimuksensa päättyy, jos Ruotsi ei selviä MM-kisoihin. – Tilanne ei ole minulle uusi. Olen muutaman kerran seuravalmentajana ollut tilanteessa, että jos olisimJääkiekko

Liigassa kaksi ulko-ottelua

Jääkiekon SM-liigassa pelataan tällä kaudella ensimmäisen kerran kaksi ulkoilmaottelua, kun Tappara ja Ilves pelaavat yhden liigaottelun Ratinan Stadionilla. Otttelu pelataan lauantaina 14. joulukuuta kello 18.30. Edellisen kerran Tappara ja Ilves kohtasivat ulkoilmaottelussa Tampereen Koulukadun tekojäällä joulukuussa 1964. Hakametsän jäähallissa joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran SM-sarjassa tammikuussa 1965. Jokerit ja Helsingin IFK pelaavat tällä kaudella oman ulkoilmaottelunsa Stadionilla 1. maaliskuuta. METRO

me hävinneet, olisin menettänyt työni. En mieti asetelmaan lainkaan ennen ottelua, Hamren vakuutti toimittajille maanantaina. Hamrenin mielestä myös Zlatan pystyy käsittelemään paineet kohdatessaan Portugalin supertähden Cristiano Ronaldon. – Zlatan on pelannut tärkeitä otteluja jo pitkään. Lisäksi olen huomauttanut kaikille, että ottelu ei ole Ronaldo vastaan Zlatan, vaan Ruotsi vastaan Portugali. Päävalmentaja sanoo, että Ruotsin on tiistain ottelussa hyökättävä enemmän kuin ensimmäisessä osaottelussa perjantaina. – On selvä, että tarvitsemme maalin. Portugalilla on etu, koska jatkopaikkaan riittää usempi eri tulos. – Portugalilla on maailmanluokan pelaajia. Emme voi aloittaa ottelua panostamalla rajusti hyökkäykseen, koska tuolloin Portugali saattaa tehdä vastaiskuista maalin.

Varovainen aloitus

”Emme voi aloittaa ottelua panostamalla rajusti hyökkäykseen, koska tuolloin Portugali saattaa tehdä vastaiskuista maalin.” Erik Hamren

Ruotsin joukkue on myös harjoitellut rangaistuspotkuja, jos otteluparin voittaja ratkeaa vasta pilkuilla. – Pelaajien, jotka ovat laukoneet paljon rangaistupotkuja, ei tarvitse harjoitella. Mutta vähemmän rankkareita ampuneet harjoittelivat niitä maanantaina. Jos rangaistuspotkun laukausemisesta on pitkä aika, sitä on syytä harjoitella ennen ottelua. Keskikenttäpelaaja Pontus Wernbloom kertoi kuitenkin, että rangaistuspotkujen riittävä harjoitteleminen on mahdotonta. – Rankkareita on helppo

ampua harjoituksissa. 60 000 katsojan edessä, kun vaihtoehtona on joko häviö tai voitto, se on paljon vaikeampaa. Wernbloom naurahti kysymykselle, voisiko hän olla viidennen rangaistupotkun ampuja, joka toisi Ruotsille kisalipun MM-kisoihin. – Kun kysyt asiaa nyt (maanantaina), sanon ei. Ottelussa tilanne on täysin erilainen, aika näyttää. METRO-REUTERS Jatkokarsinta Jalkapallon MM-jatkokarsinnan otteluparien toiset osaottelut tänään: •

KROATIA-ISLANTI. Ensimmäinen osaottelu 0-0.

ROMANIA-KREIKKA. Ensimmäinen osaottelu 1-3.

RUOTSI-PORTUGALI. Ensimmäinen osaottelu 0-1.

RANSKA-UKRAINA. Ensimmäinen osaottelu 0-2.

Jarkko Ruudulle kuuden ottelun pelikielto Jääkiekon SM-liigan kurinpitoryhmä on määrännyt Jokereiden hyökkääjän Jarkko Ruudun kuuden ottelun pelikieltoon. Rangaistus tuli viime torstain liigakierroksen tapahtumasta, kun Ruutu taklasi SaiPan Roope Hämäläistä. Ottelun tuomaristo määräsi pelissä Ruudulle kahden minuutin rangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta ja lisäksi siitä seuraavan automaattisen kymmenen minuutin käytösrangaistuksen. Kurinpitoryhmä katsoi tilanteesta kuvatun videon. Kurinpitäjien mukaan Ruutu kohdistaa taklauksensa selvästi Hämäläisen päähän. Li-

JUHA SORRI

Jarkko Ruutu taklasi SaiPan Roope Hämäläistä viime torstain liigaottelussa.

säksi tilanteessa Hämäläinen on kiekoton pelaaja, jota ei sääntöjen mukaan saa taklata.

– Kiekottoman pelaajan taklaaminen on törkeä ja jääkiekkoon kuulumaton teko ja osoittaa taklauksen suorittajassa vastustajan kunnioittamisen puutetta, kurinpitoryhmä toteaa päätöksessään. Ruudun taklauksen se katsoo ansaitsevan neljän ottelun pelikiellon. Koska Ruudulle on aikaisemminkin langetettu kiekottoman pelaajan taklaamisesta pelikieltoa, kurinpitäjä korotti rangaistusta vielä kahdella ottelulla. Ruutu on jo ollut poissa yhdestä ottelusta, joten hän seuraa sivusta Jokereiden viisi seuraavaa liigapeliä. METRO

Giro saattaa alkaa Ruotsista

Giro d’Italian ensimmäiset etapit saatetaan jatkossa ajaa Ruotsissa. Eurosportin verkkosivujen mukaan asiasta on käyty keskusteluja. Ruotsin etapit toteutuisivat aikaisintaan vuonna 2017. Aikaisemmin Giroa on ajettu pohjoismaissa Tanskassa. METRO Jääkiekko MARTIN ROSE/GETTY IMAGES

Jukka Jalonen.

Pietarin SKA:lle yllätystappio

Pietarin SKA kärsi maanantaina KHL:n ainoassa ottelussa yllätystappion kotonaan Lokomotille maalein 1-2. Jukka Jalosen luotsaama SKA siirtyi johtoon, kun ottelua oli pelattu vain neljä minuuttia. Maalintekijänä oli Dimitri Kalin. Lokomotivin Ilja Gorokhov tasoitti ottelun 13 minuutin pelin jälkeen. Voittomaalin teki Sergei Plotnikov neljä minuuttia ennen päätösvihellystä. Tappiosta huolimatta SKA jatkaa KHL:n kärkipaikalla. METRO Autourheilu

Flavio Briatore haukkui Kovalaisen

Entinen F1-tallipäällikkö ja manageri Flavio Briatore haukkui Austinin gp:n jälkeen ex-asiakkaansa Heikki Kovalaisen suorituksen. ”Lotus tehnyt tosi kehnon valinnan kov... viimeisenä kilpailukykyisellä autolla. Vals paljon parempi”, kuuluu italiankielinen twiitti suomennettuna. Valsilla Briatore tarkoittaa Lotuksen italialaista testikuskia Davide Valsecchia. Italialainen Briatore toimi 90-luvulla Benettonin formulatallissa ja 2001–2009 Renaultin tallipäällikkönä. Hän oli myös Heikki Kovalaisen manageri. METRO


VIIHDE

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 19. marraskuu 2013

Italialaispalkinto

Oppipoika (Lärjungen) kuvattiin Ahvenanmaalla.

Oppipoika voitti 10 000 euroa

Ohjaaja Ulrika Bengtsin elokuva Oppipoika on voittanut Rooman elokuvafestivaalin nuorille ja nuorille aikuisille suunnatun sarjan pääpalkinnon. Alice nella citta -kilpasarjan palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa. Tuomariston mukaan ohjaaja käsittelee erityisen herkästi monimutkaista perhedynamiikkaa ja henkilöhahmojen sisäistä maailmaa. Elokuva sijoittuu kesään 1939 ja kertoo majakkamestarin oppipojaksi haluavasta 13-vuotiaasta pojasta. Oppipoika on valittu myös Suomen viralliseksi edustajaksi kilpailemaan Golden Globe- ja Oscar-palkinnoista vieraskielisten elokuvien sarjassa. Suomessa elokuva sai ensi-iltansa syyskuussa. METRO Suomeen pitkästä aikaa

Robbie Williams swing-kiertueelle

Brittiläinen poptähti Robbie Williams saapuu 11 vuoden tauon jälkeen esiintymään Suomeen. Tuoreen Swings Both Ways -albumin ympärille kiertyvä show nähdään Helsingin Hartwall-areenalla ensi vuonna 18. toukokuuta. Tuleva Euroopan-kiertue on jatkoa viime viikolla Lontoon Palladiumissa pidetylle yksittäiskonsertille, jossa Williams esitteli kappaleita juuri julkaistulta uutuusalbumiltaan. METRO Myi triplaplatinaa

Vain elämää kiinnostaa levynä

Perjantaina julkaistu Vain elämää 2 -kokoelmalevy on myynyt triplaplatinaa. Levyä on myyty yli 78 000 kappaletta. Kokoelma on iTunes-albumilistan ykkössijalla. Se on myös Spotifyn kuunnelluin albumi. Levyllä esiintyvät Anna Abreu, Jukka Poika, Juha Tapio, Maarit, Pauli Hanhiniemi, Ilkka Alanko ja Laura Närhi. METRO

Euroopan-kiertue

Backstreet Boys tulee Suomeen

Yhdysvaltalaisyhtye Backstreet Boys saapuu keikalle Suomeen. 1990-luvulla suurta suosiota niittänyt poikabändi nähdään Hartwall-areenalla 7. maaliskuuta. Konsertti on osa Bändin In A World Like This -kiertuetta. Mukana ovat kaikki Backstreet Boysin alkuperäisjäsenet: Nick Carter, Howie Dorough, Brian Littrell, A. J. McLean ja Kevin Richardson. METRO

11

Lenny Kravitz: ”Kaipaan keikoille”

Näytteleminen on tervetullutta vaihtelua. Nälkäpeli – Vihan liekit -elokuvan Lenny Kravitz täyttää ensi vuonna 50 vuotta. Se saa hänet arvioimaan elämäänsä.

da 15-vuotiaana. Muutin pois lapsuudenkodistani, otin lävistyksiä ja isoja tatuointeja. Konservatiivinen äitini kauhisteli niitä ja sitä, että valitsin musiikin akateemisen koulutuksen sijaan. Omat kokemukset ovat opettaneet häntä suhtautumaan avoimesti 24-vuotiaa-

Lenny Kravitz on tottunut siihen, että hänet pysäytetään kadulla. Vanhemmat tuntevat hänet muusikkona, nuoremmat Nälkäpeli-elokuvien stailistina, Cinnana. Nyt hän on Los Angelesissa markkinoimassa Suzanne Collinsin kirjasarjaan perustuvan elokuvan toista osaa, Vihan liekit. – Fiilis kuvauksissa oli yhtä rento kuin se oli ykkösosan aikana. Vaikka pääosan esittäjästä Jennifer Lawrencesta on tullut tähti, hänen jalkansa ovat pysyneet maan pinnalla, Kravitz kertoo. Aiemmin tänä vuonna hänet nähtiin historiallisessa draamaelokuvassa The Butler. Hän kirjoitti siihen kappaleen You And I Ain’t Nothin’ No More. Sanoitus syntyi yhdessä iltapäivässä, innoitus löytyi hänen omasta, hankalasta isäsuhteestaan. – Isäni oli herkkä mies, mutta armeija kovetti hänet. Vaikka hän oli fiksu, hän ei osannut näyttää tunteitaan eikä kommunikoida hyvin. Välimme lähenivät ennen hänen kuolemaansa. Silloin ymmärsin, että hän oli oman aikakautensa kasvatti. Nuorena ymmärrys ei riittänyt. – Olin suhteellisen kiltti lapsi, mutta aloin kapinoi-

Ikä tuo hyvää

”Tähän asti olen ollut opiskelija, mutta nyt olen löytämässä itsestäni syvällisemmän puolen.” seen Zoë-tyttäreensä, joka on seurannut isänsä jalanjälkiä näyttelijäksi ja muusikoksi. Hänen äitinsä on Lennyn entinen vaimo, näyttelijä Lisa Bonet. – En aina ymmärrä Zoëta, mutta yritän ennemmin keskustella hänen kanssaan kuin kertoa, miten asiat pitää tehdä. Loppupeleissä minun on luotettava häneen ja annettava hänen elää omaa elämäänsä. Olen ylpeä siitä, että hän on oma itsensä, eikä yritä matkia ketään muuta.

Kravitz ensi vuonna 50 vuotta. Se on saanut hänet peilaamaan omaa elämäänsä. – Minusta tuntuu, että elämäni on vasta alussa. Tähän asti olen ollut opiskelija, mutta nyt olen löytämässä itsestäni syvällisemmän puolen. En kadu tekemisiäni. Tietenkin aina on asioita, joita olisin voinut tehdä toisin, mutta olen oppinut virheistäni. Näyttelemistä hän pitää tervetulleena vaihteluna. – Kaipaan silti jo keikoille. Hengitän musiikkia. Musiikin tekeminen on minulle luonnollinen olotila eikä minun tarvitse miettiä sitä sen enempää. Kappaleiden avulla ilmaisen itseäni vapaasti, joskus jopa paremmin kuin siviilissä. Ensi vuonna ilmestyy uusi, vielä nimeämätön, levy. – Se on pelkistettyä rock ’n’ rollia, kitaraa, bassoa ja rumpuja sekä saksofonia ja torvisoittimia. Sen sanoessaan rauhallinen ja muuten suhteellisen totinen Kravitz hymyilee leveästi.

VIIHDE

KIRPI UIMONEN metro@hs.fi

Nälkäpeli ensi-illassa ke 20.11.

Lenny Kravitz

Lenny Kravitz pitää nuorekkuutensa salaisuutena avoimuutta ja halua oppia uusia asioita. – Hyvistä geeneistä ei ole myöskään haittaa, hän heittää.

KULTTUURIPERHEESTÄ. Kravitzin äiti oli tv-näyttelijä, isä jazz-tuottaja.

ESIKUVAT. On kertonut esikuvikseen Jimi Hendrixin ja John Lennonin.

AHKERA. Julkaissut tähän mennessä kymmenen albumia.

TÄÄLLÄKIN. Esiintynyt Suomessa kesäkuussa 2008.

LISÄÄ ROOLEJA. Näytellyt myös palkitussa Preciouselokuvassa vuodelta 2009.

Kulttuuria kuluttaa pelkän eliitin sijaan sekalainen väki

Suomen Kulttuurirahaston tutkimuksen perusteella kulttuuri kiinnostaa kaikenlaisia suomalaisia. Selvän enemmistön mielestä taidetta on myös tuettava verovaroista. TNS Gallup Oy:n toteuttamassa tutkimuksessa kysyttiin syys–lokakuussa yli kahdeksaltatuhannelta 15–74-vuotiaalta viime aikojen käyntejä kulttuuri- ja taidekohteissa. Kuusi prosenttia kansasta lukeutuu tutkimuksen mukaan kulttuurin aktiivisiin suurkuluttajiin. Kolmasosa on aktiivisia mutta valikoivia: hekin harrastavat paljon, mutta valittavat esimerkiksi pitkiä etäisyyksiä tapahtumiin. Melkein puolet eli 44 prosenttia kuluttaa kulttuuria passiivisen yksipuolisesti. Syy tähän on yleensä se, ettei muilta harrastuksilta liikene aikaa. Lisäksi ryhmää leimaa maaseudulla asuminen ja työväenluokkaan samastumi-

3

SAKARI VIIKA/SUOMEN KANSALLISOOPPERA

10 prosenttia kansasta

”Esimerkiksi oopperaa seuraa yli puoli miljoonaa suomalaista.” Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava

Kansallisoopperassa käy yllättävän moni. Keväällä ohjelmassa oli Kevätuhri.

nen. Passiivisia eli liki kokonaan kulttuurikohteita kaihtavia on kyselyn mukaan vä-

estöstä viidennes. Kulttuurirahaston yliasiamiehen Antti Arjavan mu-

kaan tulos osoittaa selvästi, ettei kulttuuri ole Suomessa eliitin harrastus. – Kulttuuria kuluttavat kaikki väestöryhmät katsomatta sukupuoleen, ikään tai tulotasoon. Asuinpaikka vaikuttaa jonkin verran, eli pääkaupunkiseudulla mahdollisuuksia harrastaa on enemmän. Tutkimuksessa oli kyse nimenomaan kodin ulkopuolella tapahtuvasta kulttuurin harrastamisesta. Jos olisi kysytty myös musiikin kuuntelusta, television katselusta tai lukemisesta, aktiivisia suurkuluttajia olisi löytynyt enemmän. METRO

Top 5 Katsotuimmat elokuvat 15.–17.11.

1 2 3 4 5

Gravity 197 441 Leijonasydän 99 510 Escape Plan (kuvassa) 88 739 Thor: The Dark World 81 263 The Counselor 53 994

1,25 miljoonaa

Tähtien tansseja katsottiin Sunnuntaista Tanssii tähtien kanssa -kisan finaalia seurasi MTV:n mukaan 1,25 miljoonaa katselijaa. MTV3kanavalla nähty kilpailu oli järjestyksessään kahdeksas. Voiton veivät Raakel Lignell ja Jani Rasimus. Toisiksi pyörähtelivät Manuela Bosco ja Matti Puro. Ensi sunnuntaina 24.11. kello 19.30 nähdään vielä Unicef Tanssii Tähtien Kanssa -lähetys. METRO


www.metro.fi

TEKSTIVIESTIT •YLE voitti uutiskilvan MTV:n kanssa! Maikkari sortui täyttämään kuvaruudun katsojaa tukahduttavalla sekametelillä. Ainakin aikuiset valitsevat YLEN. NIMETÖN

•Ärsytti, ärsytti ja yritti polkea maahan. KOTISIMPUTTAJA •Tikkurilan vesitorni. Remontti vai korjaus? NIMETÖN •Seli seli Merja Ailus mene nyt hyvä ihminen itseesi! AHNEUS •Myymättömät asunnot ovat jonossa myös siks,et kiinteistövälittäjät ylihinnoittelevat ne saadakseen asuntojen hinnat keinotekoisesti ylös oman edun tavoitteluksi ja omistajien tietämättömyyttä hyväksi käyttäen. Jokaisella on oikeus vaikuttaa asuntonsa hinta-arvioon, vaikka olisi välittäjällä. JÄRKEÄ PÄÄHÄN •Jeesus sama tänäänkin ja auttaa vilpittömästi anovaa. Auttoi tuhansia 5 leivällä ja 2 kalalla. Miksi pyytää apua alle köyhyysrajalla elävältä monille? S.H •Auerin tapausta on puitu jo ihan liikaa. Joten, ei enää jaksa lukea moisesta. Olipa totuus mikä tahansa ihan sama. LEHDISTÖ VAIHTAKAA JO, LEVYÄ

•On ihmeellistä menoa ja meininkiä tänä päivänä niin nuorten kuin myös keski-ikäisten keskuudessa pitää vallankahvasta kiinni kaikella lailla. Vääryyksiä tehdään yhtenään niin yhteiskuntaa kuin yksilöitä kohtaan. Vanhuksia aliarvioidaan pelkästään iän eikä vanhuksen kykyjen mukaan. Ajetaan niinsanotusti ahtaalle erinäisin keinoin saaden vanhukset ikäänkuin epäilemään itseään ja kykyjään sillä seurauksella, että vanhukselta menee ns spasmat sekasin ja moni vanhus tekeekin jotakin aivan typerää, koska kokee ettei hän vanha enää ymmärrä mitään. On ikään kuin nurkkaan ajettu pienenkin virheensä takia ja näin tulee masennus, josta monesti seuraa itsetuho. Vanhuksia menehtyy liian paljon oman käden kautta. Jotain pitäis tehdä, että vanhus saisi vanheta rauhassa. TUTKITTUA TIETOA

•Ei sitä Läkkitoria muuteta pariisiksi pensailla tuleepahan lisää ”pisuaareja” ja paljonko maksaa nää ”laatoitukset”. En usko, et nämä alkuperäislaattaajat sieltä mihinkään häviää. Onneks päästiin muuttamaan kirkonmäeltä stadiin. NIMETÖN •Eikö Arhinmäki tiedä, että hyvinhoidettu sika on hyvää lihaa. Tv:ssä näytetyt rassukat, kauhea kohtalo sioilla. Ihmettelen että tila saa toimia. Ois näyttäneet omistajat. NIMETÖN •Ihmettelen koululaisten bussimatkojen lyhyyttä, ei jakseta kävellä muutamaa pysäkinväliä?! IHO •Miksi suomalaiset muuttaa pois alueilta joissa asuu liikaa maahanmuuttajia? Hyvä kysymys! NIMETÖN •Miten voi joku nainen olla niin elämäänsä kyllästynyt, että ei halua vastata bussinkuljettajan tervehdykseen? NIMETÖN •Ai jaa, ei muka saa salaa kuvata sikatilaa. Lässytystä asian vierestä. Ei sika voi lähteä pois. Ihan sama, onko joulu vai juhannus tulossa, eläimiä surku. Sikaparat. Muttei liikuta minun äänestämääni ihmistä. Räsänen unohtanut olevansa uskovainen. Jeesus sanoi: Minkä teet-

LUKIJAT

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 19. marraskuu 2013

te pienimmille teette minulle. PIPSA

•Oli vika teko ottaa takas tanssi pari, jonka kansa tahtoi ulos ja sai. Voittaja olis silloin Manuela ja Matti. Nyt kaikki pudonneet vaan uudestaan parketille ja paras voittoon. KISU •Paateron mielestä poliisi on samanlainen kansalainen kuin kuka muu tahansa. Mitenkä on oikeudessa tavis vastaan poliisin puhe. K.K. •Järkyttävää kuvausta Bulgariasta! Eikö siellä mikään toimi! Polkupyöriä ei saa korjattua kunnolla, hotellit ja ruoka mitä on! Matkaoppaat sarjassa! Eipä houkuttele! IHO •Entisestään tiukentuvat seksilait, valvonta ja yksityiselämän kaventaminen lisäävät seksuaalipakolaisuutta ulkomaille ja niin ikään seksiturismia. TARKOITUSKIN

•Kyse on vain seksistä. Nautinnosta. Valinnoista. Ostokiellon kannattajat pitävät nautinnon tuottamista toiselle maksusta moraalittomana. MIKÄÄN EI OLE ILMAISTA

•Miehet! Ootte tyhmiä, kun hyväksytte ostokieltolain. Samalla rajoitatte oman ruumiinne käyttöoikeutta maksulliseen seksiin. Vain myyjällä on useita vaihtoehtoja. NIMETÖN •Jos Tanssii tähtien kanssa vielä ensi vuonna jatkuu, niin ottakaa tuomaristoon joku, joka on ollut tai on tanssija. Naurettavaa, että amatöörit on tietävinään enemmän kuin aidot tanssijat. NIMETÖN •Telkkariin oikeita kilpatanssijoita, laulajia,luistelijoita ja teatteria. Kiitos ei enää näitä typeriä toisen luokan osaajia. KYLLÄSTYNYT TUULA-MARJATTA

•Raiskatun Talvivaaran voisi täyttää Tuulimyllyillä ja Aurinkokennoilla. Tulisi edes energiaa talteen. Luontoa tuskin korjaa mikään. TUULA-MARJATTA •Tulosvastuu ministereille! Kaikilta vanhuksilta, joita varastetiin kultakoruja ja muuta omaisuuta? Maksetaan takaisin puoluetukimiljoonista! JUSSI •Joku kirjoitti, että kun tieto loppuu niin usko alkaa. Minulle kävi päinvastoin. Rippikouluaikaan pappi sai höynäytettyä uskomaan etsikkoaikaan. Uskoin, että minua kohtasi tuo armon aika. Myöhempinä vuosina kiinnostuin kovasti eri tieteiden tutkimustuloksista. Varsinkin 20 viime vuoden aikana tiede on mennyt aimo harppauksen eteenpäin. Esim maan syntyhistoria on saanut aivan toisenlaisen tutkimustuloksen kun mulle aikoinaan epätotuutta syötettiin. Samoin ihmisen ja kaiken elollisen kehitys. Kuinka aurinkokuntamme on muodostunut ja oma maaplaneettamme kuineen ym. Nyt yli 70v voin todeta, että kun usko loppuu niin tieto alkaa. JÄRKI PÄÄSSÄ •Oi, voi taas on se aika, kun laukkaan kaupan läpi, poimin tasan tarkkaa tarvitsemani, ja syöksyn kassalle. Vielä on yli kuukausi jouluun, joka putiikki on täynnä joulukrääsää ällöä. kauppiaat, voisko moinen sälä tulla putiikeihin myöhemmin? NIMETÖN

•Tuntuu, ettei kukaan voinut auttaa lapsia. Isä on kunnollinen ja hänellä ollut toimiva suhde lapsiin. PIRUN POLSKA •Nm. ”Jos siis suomalaista saa”kyllä suomalainen suomalaiselle jotta rumuus ja tyhmyys kul-

kee käsikädessä. Virolainen Anu Saagim edustaa kauneutta ja älykkyyttä. TASOKAS MIES •Vinski, eiköhän tupakoijat ja tissuttelijat tule liian kalliiksi, jos menot suuremmat kuin kertymä 2,1 milj.? S.H •Nykyajan salatuin rikos toimii näin: aivoissa liikkuu heikkoja sähkövirtoja jotka luovat ympärilleen magneettikentän. Esim. sähköjohdot aiheuttavat voimakkaampia kenttiä. Entä jos saadaan aikaan resonanssi jonkin aivoissa esiintyvän taajuuden kanssa. Tuloksena ns. hallusinaatio tai pahimmillaan loppu. Ymmärtämiseen riittää lukiofysiikka. OPUS •Nimettömän ehdotus kehitysavun antamisesta koulutuksena on tosi hyvä. Näin suomalainen saisi työtä, ja apu kohdistuisi haluttuun kohteeseen. Apu ei katoaisi matkalla hämärällä tavalla. KANNATETAAN •Nykyään yli 40 prosenttia lapsista syntyy yksinhuoltajille?! Ennen se oli häpeä saada äpärä, nykyään ei mikään ole mitään, eletään kuin pellossa, ottamatta vastuuta edes omasta elämästään! Ajatellaan vaan, että kyllä yhteiskunta maksaa ja antaa kaiken, asunnon ym! Onneksi on vielä fiksuja nuoriakin olemassa jotka eivät jää yhteiskunnan eläteiksi! NIMETÖN •Hei mäntti! Ei se huoneiston ovi ole mikään ladon navetan tallin ovi että tarvii paiskii ja mäiskii menee ihan laittamalla kiinni! Yli 50 v. kokemusta käytöstä! SULKIJA •Hyvä Kalle Isokallio: joku järki oltava! Suuret huijaa suuresti, pienet jallittavat ”pienesti”. Suhteellisuus: aina johonkin sattuu, aina joltakin pois. Pikkuyksityishoitoalayritys puijaa kaikkia; työntekijöiltä rahat pois ja asiakkaille valehdellaan! Hienoa, niin sitä pitää! KATEELLISENA KAUHISTELIJA

•Ovela. Minulla on koiria myös, perustarpeista, oletko pannut merkille, se syö lääkeheinää vain, kun massu on pipi. Kaikki ei marjoja syö, eroja on. Nimi on. NIMETÖN •On se kummaa kun käsketään netissä katsomaan kuinka pitää kulkea Helsingissä! Näkee että täällä on noita junantuomia tumpeloita jotka ei osaa kaupungissakulkea ilman opastusta! IHO •Voi hyvää päivää bussikuski, tiedätkö kauan Helsingissä kestää esim. poliisin tulo oikeaan tarpeeseenkin? Ja sinä ihmettelet, kun ei reagoida portaiden edessä seisovaan autoon, joka voi siitä kadota vaikka minuutin päästä! Ehkä siellä pohjoisessa on asia eri jos hätäkeskuksella on keikkaa keskimäärin kerran kuussa... 1TAKSIKUSKI •Alkaa ottaan päähän tämä Ahteen ja Rädyn touhu. On kuin joku telkkarisarja. Samaten Auerin tapaus hymyilee vain vienosti. Ja kansa maksaa huvit. NIMI ON

•Olen tavallinen, keski-ikäinen nainen. Teen kerran/pari vuodessa kaukojunamatkan kotiseudulleni. Ja iso tuliaiskassi on todella painava, mutta olen tottunut raahaamaan kantamuksiani metri kerrallaan. Olen häkeltynyt ja onnellinen, että joka kerta on joku ulkomaalaistaustainen mies auttanut minua. Haluan kiittää teitä lämpimästi. Vanhempanne voivat olla ylpeitä teistä. KIITOS! •Antaa syömmen pohjasta anteeksi, ei auta pintaraapaisu. SA-

MANTASOISTA VIESTINTÄÄ VAIN

•Pyyhkiä vain pölyt jaloistaan. In reality. In real contact to a living personality. Enjoying. Jesset kaikuu hyvin. Smärtan bra. NIMETÖN

•Oulun polliisi on ihan pöljä, kun naureskelee avuttomille, antaa huonon kuvan poliisin suhtautumisesta liikenteessä huonosti pärjääviin. Poliisin virkatehtävä on auttaa lakia ymmärtämättömiä. MINÄKIN LIIKENTEESSÄ

•Tuntuu että ainoat maat, jotka puolustaa kristittyjä vähemmistöjä islamilaisissa maissa, ovat Kiina ja Venäjä. Länsimaat vaan puhuu ja puhuu tasa-arvosta. NIMETÖN

•Jouluksi kotiin, kun erosin kirkosta. Rakkauksiani ja vapautuksiani ei enää mikään sido. RADIKAALIKSI PALAUTETTU JA RAKASTETTU

•Vinkistä rauhoittuneena täällä kokeillaan, josko pelto kasvaisi paremmin hedelmää jopa tuottaen, kun sitä ei koko ajan tongi. Tsemppaillen! KANSSAKIPUILIJASI

•Ihmettelen suuresti, milloin tämä maa herää siihen tosiasiaan, että kaikki asiat siirretään nettiin, kysymättä esim. ikäihmisiltä, joita kuitenkin on yli miljoona maassamme. Ei todentotta voida edellyttää, että vanhusten pitää, pienillä eläkkeillään, ostaa mokomakin tietokone ja näin ainoastaan voida hoitaa asiansa. Tämä maa on menossa tähän digiaikaan täysin väärillä raiteilla. Ahneus, operaattoreiden sairas tyrkytys näitä laitteita kohtaan, ärsyttää suuresti. Ikäänkuin ihminen ei saa eikä osaa päättää asioistaan itsenäisesti. Nyt pitäisi jonkun järkevän eläkeläisen tarttua ja nopeasti tähän järkyttävään epäkohtaan, ennenkuin ollaan täysin hukassa. Onhan tämä sairasta, että yleisissä kulkuneuvoissa on jokaisella puhelin korvassa-ärsyttävää! Odotan vaan, milloin säteilysairauksia alkaa tulla huolestuttavasti. Valitettavasti, tällä vauhdilla, se on maassamme kansan sairaus. NIMETÖN

•Erosin kirkosta, rakkauven tähden ja älyn. Oi, Jeesus. NIMETÖN

•Miks meillä on systeemit tehty sellaiseksi, että suomalaista ei kannata palkata, sitten ihmetellään ku ei oo töitä? YX TYHMÄ •Tv:n Taivaan tulet on yhtä huutoa ja kiroilua, kuka jaksaa katsoa?! NIMETÖN •Eri alojen lakkoilu on entisaikojen työntekijä/työnantaja puolen voimakeino ratkaista ongelmia. Kärsijöinä ovat kuluttajat. Tuloksena on kuluttajien eli ongelmiin osattomien viha ja suuttumus lakkoiluun ja sen osapuoliin. Finnair on kaikin puolin ”sairas” yhtiö. Onneksi me valistuneet kuluttajat osaamme tehdä valintoja millä lennämme. Ps. Katso netti, ellet tiedä mitä nimimerkki tarkoittaa. JUUSO WALDENIN AJAT OVAT OHI •Ihmisen pitää uskoa itseen tai jumalaan. Minä uskon itseeni. JING •Milloin aletaan maksaa sinkkulisää? Vai eivätkö yksinelelijät tarvitse mitään? Ei muuta kuin tuulta, tuiskua, yksinäisyyttä, apeutta, muiden riemun katselua, räpiköimistä sekä omaaloitteisia selviytymiskeinoja. LIISA IHME-IHANNE MAASSA

•Suomalaiset! Tiedättekö, että Suomi myydään ulkolaisille. Itä-

Suomi tontteina Venäjälle, Pohjois-Suomi Norjalle, Länsi-Suomi +saaret Ruotsille. Seuratkaapa vain uutisia ja kyselytunteja. Haluatteko tätä? JEHU 1234 •Olisiko jo aika saada Helsingin keskusta ja Päärautatieaseman ympäristö vapaaksi juopoista, kerjäläisistä, tupakoijista ja muista hörhöistä? Tekevätkö Helsingin kaupunki, VR ja HSL mitään ihmisten turvallisuuden eteen? NIMETÖN •Oikeuslaitokset, poliisit ja poliitikot. Onko ainoa keino saada rikolliset kuriin? Että kansa ottaa oikeudet omiin käsiin? Tehkää työnne, älkääkä lässyttäkö. JEHU 1234

•Yhtä varmasti, kun tiedän lähdöstäsi, arvaan sinun myös saapuvan takaisin luokseni. Paluulipun tarkan päivämäärän jätät kuitenkin avoimeksi. Tulet takaisin, kun olet valmis uuteen alkuun. Sitten kun pääskysestä ei ole päivääkään. Odotan sinua. Jo nyt on niin ikävä. Kovin ikävä sinua - kesä! VINSKI •Hienoa, kun negatiivisuus siirtyi hieman tuonnemmaksi.... kärsimysten äiti. NIMETÖN •HS. Yoshiko Arai olemme kanssasi täysin samaa mieltä lentokentän nimen muuttamiseksi Jean Sibelius lentokentäksi. Ehdotuksesi on todella varteen otettava. NIMETÖN •Tulen surulliseksi siitä, miten paha olo minua mollaavilla on. NAAPURI

•Taas nähtiin uutisista, miten eläintensuojelu toimii. Suurin huoli näkyykin olevan, etteivät nämä eläintensuojelijat pääsisi kuvaamaan, miten eläimet rypevät lannassa. Mistä tämä ilmiö oikein kertoo? Eläimen pitäminen omaisuutena on johtanut eläimen oikeuksien vähenemiseen. Eräs tutkija sanookin, että elämme ihmisen ja eläimen välisen suhteen synkintä aikaa. Dementiako vaivaa? NIMETÖN

•Oletteko huomanneet, miten laiskoja kääntäjät ovat kääntämään tv-sarjoille nimiä. Nykyisin kaikki on ”täydelliset” naiset joka paikassa, jopa talotkin on täydellisiä. Ja sitten kaikki on ”anatomiaa”... Henkistä laiskuutta parhaimmillaan. Ja Suomen tosi-töllössä kiertävät samat henkilöt, joiden uskottavuus on mennyt aikaa sitten. NIMETÖN

•Meidän D-vitamiinitiimi on paras ja pikkujouluristeily tulee olemaan mahtava. Tsemppiä!!! LAURA

•Veikkauksella on lunastamattomia veikkausvoittoja miljoonia. Voisitteko lahjoittaa ne lastenklinikan rakentamiseen? Me lottoajat olisimme silloin mukana rakentamassa. SYDÄMEN TOIVE •Kyllä enemmistö seksinostajista hakee ainoastaan ja vain nautintoa ja läheisyyttä, joita toinen ihminen tuottaa. Vaikkakin rahasta. Väkivalta = vapaudenriistoa. NIMETÖN •HSY kertoi lähettävänsä kalenterin v. 2014. Eipä ole näkynyt. Ei mainoskieltoa. HALOO POSTI •Voi kun älykkäät ihmiset olisivat enemmän äänessä. Siitä olisi iso apu näköalojen avartamisessa. Olemme pieni kansa metsässä pohjoisessa. Kirjaimellisesti. Mitä meidän tulisi tehdä nykyisessä tilanteessa? Emme voi muuttua suureksi ja mahtavaksi millään. Olemme myös kummallista väkeä. Siis muiden mielestä. Sillekään emme mahda mitään. Filosofit ja

12

yhteiskunnallisia asioita tuntevat, olette nyt tärkeitä tekijöitä. Asettakaa itsenne alttiiksi, kuten prof. Tapio Raunio ja lääkäri Kiminkinen on jo tehneet. PLEASE

•Olisi mielenkiintoista tietää, millaisilla testeillä ihmisiä valitaan tv-toimittajiksi. Riittääkö, ettei kompastu kynnykseen? Mielenkiintoisia ovat valinnat. NIMETÖN

•Psyyke on outo juttu niille, jotka haluavat laihtua. Toivovat, kateelliset kehujat, että pulleroidun taa. NIMETÖN •Hetken jo luulin, että teknisen vian takia ma 18.11. jäisi Huomenta Suomi kerrankin pois eikä eksyisi vahingossakaan seuraamaan, kuinka reklaamien lomassa murkinan laitto ja syöttö Lauri Karhuvaaralle sujuu. ESKOPEE •Taas säästetään lapsista, koska laitetaan turhat golfkentät, kapakat, tms. aikuisten joutavat kiinni? Viinoja,viinejä ei kukaan tarvi, olkoon olut. JEHU 1234 •Ihanaa, ihanaa, ihanaa Raakel ja Jani Onnea ja Kiitos upeista esityksistänne. NIMETÖN •Miksi Itiksen uimahallissa joka ilta klo 20.45 voimakkaalla painepesurilla pestään lattioita. Asiakkaat syleksii lattialle ja lattiat on täynnä jalka-kynsisientä. Pesuri nostaa ne sumuna ihmisten keuhkoihin! NIMETÖN •Makeishyllyt pitäisi peittää samoin kuin tupakat. Myyjä vois katsoa puntarista painon, jos ylipainoa olisi yli 10 kiloa. Makeisia ei myytäis. Säästöä aihetuviin sairaskuluihin! JING •Kukahan nyt Suomen pelastaa, kun Mannerheim on kuollut? W.S •Kiitos minulle köyhälle! Äänestin kuitenkin, koska olitte parhaat. Sekä kiitos Syrjäselle, että jätit suosiolla. Varvas olis huonolla tuurilla amputoitu. Kiitos ihanasta ohjelmasta sekä upeista tuomareista! HELENA •Pitihän Pääskysaari päästä sanomaan raskaudesta. Toivon, että se ei vetoa äänestäjiin. KATSOJA

•Lihavat ei ole vapaata riistaa, sanoi tyttö viisaasti Inhimillisessä tekijässä. Oikein! Mutta miksi? Siksi että nuoret on paksuja. Suvaitsisitte myös kurttuisia hoikkia akkoja ja ukkoja. Ne ei mieti ulkonäköään koko ajan. NIMETÖN

•Ne, jotka syömällä läskiintyy, ällöää minua, kun mua lihotti lääkkeet lähinnä. KATKERONYLPIÄ •Heijastimet pitäisi olla helpommin saatavilla, esim Keva voisi lahjoittaa kansalaisille. Ihmetellään, kun ei niitä käytetä, jakakaa niitä niin käytetään. Poliisilaitoskin voisi jakaa. Meneehän se raha turhempaankin. Kela mukaan myös kampanjaan. NIMETÖN

•Viime aikoina useammasta tv-ohjelmasta, etenkin Ylen kanavien, on puuttunut tekstitys. Mitäpä jos pahoittelun sijasta tekniikka korjaisi asian? SE LUPAMAKSU... •Miksi englantilaisissa uutisissa ei ole suomalaista textitystä, kun venäläisissä on? Ei kaikki täällä osaa englantia, ja venäjää kuulee joka päivä kaupoissa, kulkuneuvoissa,missä milloinkin kyllästymiseen asti! IHO •Jonkun vaimo: Ovat usein nättejä ja tietoisia siitä. LL: Yllätyskö. JOSKUS LANGENNUT


LUKIJAT •Onko kokoomus ja persut ja koko oikeisto huijannut meitä niin totaalisesti, että suurimpia ongelmia on tupakanhaju, jonkun typerän ahneen avoauto, joku onneton, joka onnistuu tulemaan toimeentulotuella, jolla kai pitääkin joten kuten elää? Huomio aina vaan mitättömämpiin asioihin, että ideologiat unohtuisi. Hyvä, nallejengi! NIMETÖN

•Eikö Olli Renh tiedä, että perussuomalaiset ei ole hallituksessa? Hävytöntä heitellä tollasia syytöksiä. Kattois itteään peiliin. NIMETÖN •Kp:lle vastanneelle nimettömälle. Mielestäsi levitän valheiRistikon ratkaisu

ta, kun totesin suomenruotsalaisten asuvan kahdella kapealla rannikkokaitaleella. Tieto löytyy esim. Kuntaliiton ja Tilastokeskuksen sivuilta ja oli myös Folktingetin koteihin lähettämässä kartassa Pirkka-lehden välissä. Sinun mukaan suomenruotsalaiset ovat Savosta lähtöisin! Mistä johtui, että kaikki muuttivat rannikolle? Savossa eikä muuallakaan sisämaassa ole yhtäkään ruotsin- eikä kaksikielistä kuntaa, ks. em. nettisivut. Lue historiankirjoja, huomaat että saamelaiset ovat maamme ensimmäiset asukkaat, jotka aikojen kuluessa ja olosuhteiden muuttuessa aina vain pohjoisemmaksi muuttivat. KP

kopirteät löpinät eikä ne vaihtuvat julkkikset siellä painelemassa nappia. MITÄ VIKAA SIINÄ VANHASSA OLI?

•Voiko tyhmempää juttua olla kuin Facebook, annat siis vapaaehtoisesti toisten vakoilla itseäsi, hei haloo TEEMU •Suomalaisilla ollu koskaan itsetunto kohdallaan. Sama suo ja kuokka kaikilla. BANAANILIKÖÖRIKIN LIKAA OLI

•Albaniakaan ei suostunut tuhoamaan Syyrian kemiallisia aseita, niin Italian mafian kontolleko se nyt jää? Sehän osaa super myrkkyjä kipata ihmisten maille. NIMETÖN

•Perustakaa nyt jo ihmeessä pikimmiten oma ympärivuorokautinen tv-kanava näille ällö halpatuotanto kokkausohjelmille! ÄRSYTETTY • Kyllä sappi kiehahti kun taas tuli ilmi johtajien edut! Tällä kertaa kevan johtajan käsittämättömät auto ja mitä muuta onkaan etuja, josta ei kansa tiedä mitään. Eikä mikään tavallinen lada! Itse sain hylkäävän päätöksen osatyökyveläkkeestä, vaikka paikat on kipeät 35 vuotta työtä tehneenä. Ja todella raskasta hoitotyötä! Joten Merja osaatko edes hävetä pröystäilyjäsi? NIMETÖN •Veikkaus, palatkaa vähän äkkiä siihen vanhaan lottoarvontasysteemiin. Tämä uusi on todella ärsyttävää sirkusta. Meitä ei pätkääkään kiinnosta ne te-

•Kevan päällikkö vain sanoo, että sais jotain kivaa itsellellensä 250000 eurolla, käsittämätöntä. PÖLLÖ •Oi Hjallis ja Leena olisitte kyllä upea pari. Onko mahdotonta yrittää loppuelämä yhdessä kaksi todella järkevää ja kaksi yhteistä lasta. OLIS SUURI ILO •Kiitokseni Hjallis Harkimo! Olette ohjelmassanne ihana ja lämmin vieraillenne. LAATUOHJELMIAKIN ON

Kampin toimistoon yritysmyyjiä 1300€ + provisio opiskelijat 8€ + provisio www.nikolex.fi

HELSINGIN LASI JA PUU OY

salon5thfloor.fi Kalevankatu 3 B 12

Pohjolank. 43, 00610 Helsinki Avoinna arkisin 8.00–16.00 Puh (09) 791 590 • Fax (09) 777 4620 www.helsinginlasijapuu.fi

VIIKKOTARJOUS

DIESEL / PERÄMOOTTORIT

Pääkaupunkiseudun Hengitys ry:n sääntömääräinen syyskokous to 28.11. klo 18.

Yhdistyksen toimitiloissa, Lapinrinne 2 (G), 00180 Helsinki. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokoukseen voi osallistua etukäteen postitse tai sähköpostilla. Osallistujan tunnistamiseksi on ilmoitettava jäsennumero. Tervetuloa!

TILAUSAJOT HELSINGISSÄ

UUDEN SUKUPOLVEN PIKKUJOULUT? LAHJAKORTIN TARVETTA? Tule kaunistumaan meille mar10-15.00 välisenä aikana hinnastosta -20% etu, ei koske sarjahoitoja. KAUNEUSHOITOLA raskuussa Timanttihionta + peel off mask 49€ (kasvot, kaula, decolte)

Caloniuksenkatu 2, p. 09-499086 ma–pe 9.30–17.30, la 10–14 Käpyläntie 8, p. 09-792090 ma–pe 9–18, la 9–15

Napakka anti age kasvojen, kaulan ja decolte hieronta 30 min x 5 krt 125€ Ripsienpidennys+manikyyri+geelilakkaus led systeemilla (hellävarainen) 100€ Ripsienpidennys+kulmat 70€ Light face lift (timanttihionta + perint.puhdistus, valo led pdt, kulmat ja ripset värjäys, muotoilu) 105€ ❘ Kaupan päälle koko kehoa puhdistava detox hoito (norm. 65 €) hyvä nuorille ja aikuisille, akne, maksaläikkien ja arpihoitoon! Ihmisille, jotka arvostavat tuloksia. Lisää etuja: spaelite.fi ❘ Voim. 30.11.13 asti. Puh. 040 828 1202, (10-21.00) Insinöörinkatu 2, Herttoniemi

Arganiaöljy tekee ihmeitä ihollesi! Kallisarvoista arganiaöljyä sanotaan öljyistä täydellisimmäksi sen huikean E-vitamiini- ja runsaan antioksidanttipitoisuuden sekä ihon vanhenemista hidastavien vaikutustensa johdosta. Kokeile ja koe arganian taika ihollasi! Ihoa korjaavaa ja uudistavaa arganiaöljyä on myös käytetty menestyksekkäästi mm. palaneen ihon sekä aknen ja vesirokon arpien hoidossa. Arganiaöljy sopii myös kipeiden nivelteen hierontaan. Testaa ja ihastu! VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri

Tällä kupongilla 19.-23.11.2013

Lovea:

Arganiaöljy, 50 ml

15,-

säästösi 21%

(norm. 18,95)

•Katson nyt keskustelua, jossa puhutaan kateudesta, joka pi-

SELKÄOIREISTEN TAPAAMISILTA

Ke 20.11. klo 17-19 Fysioterapeutti kertomassa selkäoireisen liikunnasta. Paikka: Kampin palvelukeskus, ”Systeri”-kerhotila.

TYÖIKÄISEN SELKÄONGELMAT -luento

Ke 27.11. klo 17 Laurea amk:n auditoriossa Leppävaarassa. Luennoimassa ortopedi Peter Pippingsköld. Luento on maksuton ja kaikille avoin. Lisätietoa: www.selkayhdistykset.fi p. 044 3600 201

Selkä Työssä - projekti 2011–2014

SU 24.11. GARDENIAN

JOULUMARKKINAT

laadukkailla INGVES linja-autoilla.

Luontaistuotekeskus

TOLLINEN

tää paikansa eli hyvä Himanen. Esimerkiksi, jos rapakon toisella puolella tulet miljonääriksi naapurit järjestävät pihajuhlat ja iloitsevat vilpittomästi menestykstestäsi PESE

huollot / varaosat venesäilytys myynti@vmax.fi

“Lentäen Eurooppaan, Uutuus! bussilla kotiin”

Carmolis yrttitipat 80 ml

•Eipä tee mieli edes lukea koko tosi kalliiksi tullutta Suomen kansalaisten arvostelua ja suorastaan ylimielistä Himasen tuotosta. Kysynkin nyt, että mitä ihmeen häpeän ja kateuden kulttuuria kansamme muka kokisi. Meillä ei taidakaan olla mitään muuta hävettävää kuin juuri tuo ns. tulevaisuusraporttinsa. Itse olen hyvinkin ylpeä kansamme itsenäisyyden saavutuksen aikaan saaneista sotaveteraaneista ja muistakin hyvinvointiimme vaikuttavista aikaansaannoksistaan. Suomalaiset ovat lisäksi rehellisiä ja

tunnollisia paljon hyvää tulosta aikaansaavia. YLPEÄ JA TOSI KII-

KLO 11-14

Vapaa pääsy. Tervetuloa!

ORKIDEAILTA

KE 20.11. klo 17-19 GARDENIASSA

“Orkideat, sateenkaaren värejä ja petkutuksen lumoa” - Janne Ahon kuvia ja kertomuksia orkideoista

Trooppisessa puutarhassa järjestettävän tilaisuuden sisäänpääsymaksu on 6 €. WWW.GARDENIA-HELSINKI.FI Gardenia, p. (09) 3478 400 Koetilantie 1, Viikki, Helsinki

OSTAMME KULTAA,

Yrttien voimaa

890

•Kun on Dallape ja Aikamiehet vielä hengissä eikö Iltatuulenviesti kannattaisi purkittaa vielä kerran? NIMETÖN

0207280303 / HKI

Suoritamme kaikki puu-, lasi- ja kehystystyöt. Ovet, ikkunat, kalusteet ym. mittatilaustyönä. Lisäksi murto- ja lahovauriokorjaukset ym. ym.

Yksilöllistä hiuspalvelua arkeen ja juhlaan. Varaa aika 050 409 7606.

•Kevan päällikkö saa remonttiin 250000 euroa, kun työtön saa 519 euroa kuukaudessa elämiseen. Joillakin täydellinen ahneus. AHNEET

13

300,-/l (379,-)

HUOM! Uusi Euroopan kiertomatkat esitteemme ilmestyy tammikuussa! Tilaa omasi, tutustu verkossa tai soita numeroon 0207434520 0 www.ingves.fi • www.viinimatkat.fi

hopeaa, platinaa ja palladiumia kaikissa muodoissa. Eteläranta 14, (09) 654 446 ma-to klo 9-18, pe klo 9-16 KATSO HINNAT: www.rasmussen.fi


www.metro.fi

HUPIKLUBI

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 19. marraskuu 2013

Helmiä sioille Stephan Pastis

kyllä, sir.... kuulin, minulle tuli että mene- erimielisyyksiä aseman tit johdon radiokanssa. työsi.

14

10 kysymystä

no, pikku vartioankka... jos on jotain jota olen oppinut elämäs tä, niin se on se, että omat taistelunsa tulee valita.

joo.

sitten valitsen ne kaikki.

en usko, että se toimii noin.

nyt kun olen valinnut ne, niin voinko mennä taistelemaan ne?

todellako?

613

Tuplat Glenn McCoy

1. Mikä on Uunon vaimon etunimi Uuno Turhapuro -elokuvissa? 2. Kuka sävelsi pianoteoksen Für Elise? 3. Mistä parivaljakko Bonnie Parker ja Clyde Barrow tuli aikanaan tunnetuksi? 4. Mikä on pinta-alaltaan Australian suurin osavaltio? 5. Mikä on vuosina 1925–1961 Stalingradina tunnetun kaupungin nykyinen nimi? 6. Missä sijaitsee Oceanus Procellarum eli Myrskyjen valtameri? 7. Minkä nimisen kokoonpanon takavuosien hitti oli Mäntsälä mielessäin? 8. Kenen nobelistin tunnetuimpia teoksia on Kultainen muistikirja? 9. Minkä eläimen naaraspuolinen edustaja on vaadin? 10. Minkä erikoisen palkinnon pujottelun Levin maailmancupin voittajat saivat tänä vuonna rahapalkinnon lisäksi?

Sudoku Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 x 3 -palassa on numerot 1–9. Sudokun ratkaisusta ei jaeta enää palkkiota.

2004 Kamala luonto Jarkko Vehniäinen ★✩✩✩✩

JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi

Mobiiliohjeet •

Ristikko

Ratkaisu sivulla 13

Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja HS Mesta -lehdessä. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä muutaman viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma News Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma News Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja teejuttu.fi-palveluun ladattuja kuvia. Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset. Päivän kysymys. Lähetä tekstiviesti metropk kyllä tai metropk ei numeroon 17181 tai käy vastaamassa osoitteessa www.metro.fi. Tekstarivastaukseen voit liittää myös kommentin. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymillä. Tekstiviestin hinta on 0,50 e.

Lukijakolumniohjeet • •

• • •

Teejuttu.fi. Mene osoitteeseen www.teejuttu.fi, rekisteröidy palveluun (tai kirjaudu sisään) ja klikkaa kohtaa ”kirjoita kolumni”. Pituus 1900–2100 merkkiä. Teejuttu.fi:n kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit. Kuva ja nimi mukaan. Vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista. Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä. Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.

Vastaukset kysymyksiin

Julkaisija: Sanoma News Oy , Postiosoite: PL 75, 00089 Sanoma, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@hs.fi, Vastaava päätoimittaja: Kaius Niemi, Esimies: Ismo Uusitupa, Varaesimies: Ari Hämäläinen, Uutistuottajat: (09) 122 4362 Pekka Joutlahti ja Ville Soininen, Asiakaspalvelu (09)122 4356, Sähköposti, myynti: metro.myynti@sanoma.fi, ilmoitusaineistot: metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi, Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.

1. Elisabeth, 2. Ludwig van Beethoven, 3. Olivat rikolliskaksikko, 4. Länsi-Australia, 5. Volgograd, 6. Kuussa, 7. Kake Singersin, 8. Doris Lessingin, 9. Poron, 10. Oman nimikkoporon.


TV TV1

TV2

19.00: Kiehtova maailma: Pariisin salaisuudet

MTV3

19.30: Blogistania: Kasper Diem

11.00 Yle Uutiset. 11.05 Jumalanpalvelus. 12.03 Sisäänkäyntejä. 12.25 Askel uuteen elämään. 12.55 Linnaisten vihreä kamari (7). 14.30 A-studio. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.50 Muisti: Ruotsin Lahja. 16.20 Veden saartamat. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Sydämen asialla (7).

11.05 McLeodin tyttäret (7). 11.48 Minun New Yorkini. 12.00 Veljesten keittiössä. 12.30 Kamrat på svenska. 13.00 Vietnamin monet maut. 13.30 Mun heimo. 14.00 Apua, meille syntyy vauva. 14.30 Suorana: Kortesmäki. 15.00 Hupipätkät (S). 15.10 Elämää suurempi kysymys. 16.00 Teiniäidit. 16.30 Galaxi. 16.32 Tero hoitaa (7). 16.42 Martine (7). 17.00 Pikku Kakkonen.

18.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.25 Yle Uutiset sää. 18.30 Puoli seitsemän. Vieraana huippu-uimarin uran luostarielämään vaihtanut Matti Rajakylä. 19.00 Kiehtova maailma: Pariisin salaisuudet. 3/3. Notre-Damen katedraali on suosittu nähtävyys ja usein tupaten täynnä. Seurakuntalaiset ovat tottuneet valokuvaaviin turisteihin, mutta urkuri harjoittelee, kun ketään ei ole paikalla. 20.00 Prisma Studio. Mitä kehossasi tapahtuu juuri nyt? Korvaavatko mittarit ja älypuhelimet pian lääkärikäynnit? 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 Downton Abbey (12). 5/9. Alfred tavoittelee unelmaansa, mikä jakaa palvelusväkeä. Bates aikoo selvittää mitä Anna häneltä salaa. 21.50 Silta (16). 9/10. Lauran kuvauksen mukaan hahmoteltu piirros apunaan poliisi on pääsemässä käsiksi terroritekojen isään. 22.50 Yle Uutiset. 22.55 ELOKUVA Neiti Marple: Viimeinen juttu (12). Intiassa kasvanut nainen palaa Englantiin, ja alkaa nähdä näkyjä. Jane Marple tutustuu naiseen ja tajuaa, että kyse on takautumista. N: Geraldine McEwan. (U) 00.30-01.20 Prisma: Miten näyttää nuoremmalta?

18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 McLeodin tyttäret (7). Askel kerrallaan. Claire ja Alex nauttivat huolettomista päivistä Melbournessa. 18.48 Hupipätkät (S). 19.00 Yle Uutiset alueeltasi. 19.10 Yle Uutiset. 19.16 Urheiluruutu. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 19.30 Blogistania: Kasper Diem. Kasper Strömman antaa Kasper Diem-blogissaan hyviä neuvoja ja elämänohjeita. Huumorinystävien suosimalla bloggaajalla on haave: kirjoittaa self help -opas. 20.00 Uusi päivä (S). Osa 329: ”Leikki on luvaton.” Asko heiluu kahden tulen välissä. Sunerilla äänestetään täpärästi. 20.30 Suorana: Kortesmäki. Vieraina Petri Nygård ja seikkailujuoksija Jukka Viljanen. 21.00 Ajankohtainen kakkonen. 21.50 Yle Uutiset. 22.00 Urheiluruutu. 22.05 ELOKUVA Kepeät mullat, herra Ripley (12). (Ripley Under Ground/Britannia 2005) Musta jännityskomedia huijarista, joka lyö rahoiksi tehtailemalla jo kuolleen taiteilijan maalauksia. O: Roger Spottiswoode. N: Barry Pepper. 23.45-00.33 Love Connection. 5/12. Tunteet pelissä. Suomenkierros jatkuu, ja alkukohteliaisuus väistyy todellisten luonteiden tieltä.

21.00: Kosketus 11.05 Emmerdale (S). 11.35-12.40 Grand Designs – unelma-asunnot. 14.10 Alueellinen sääennuste. 14.15 Ben ja Kate (7). 14.45 Amerikan ykkösperhe (7). 15.10 Mitä tänään syötäisiin? 15.16 Selviytyjät. 16.15 Hjallis. 17.15 Uutiset. 17.20 Suomen ja maailman sää. 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?

18.00 Emmerdale (S). Anna armoa, Declan. Aneleva Adam suorastaan matelee Declanin edessä pyydellen tätä armahtamaan Johnin rahahuolineen, mutta heltyykö katkera liikemies? 18.30 Emmerdale (S). Sopimuksesta toiseen. Vihainen Alex on katkera potkuista, ja Declan saa syyt muiden ahdingosta niskoilleen. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (S). Osa 2537. Kalle palaa tuttuun pesään. 20.05 Koko Suomi leipoo. Jakso 9. Kesän suosikit. Neljä jäljellä olevaa kotileipuria mittelöi finaalipaikoista. Tuomareiden makunystyröitä olisi tarkoitus miellyttää kesäsuosikeilla eli quiche-piiraalla ja raparperimansikkakakulla. 21.00 Kosketus (12). Täydellinen myrsky. Martin ja Calvin laativat suunnitelman, jolla Calvinin tiedostot saadaan takaisin Aster Corpsilta. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 MTV Sport Uutiset. 22.35 C.S.I. Miami (12). Pelivelkoja. Liikemies yritetään tappaa kahdesti saman päivän aikana, toisen kerran Horation suojeluksessa. 23.35 Kallista kipua (12). Minä eka. Hank auttaa lastenhoitajaa, jota vaivaavat vakavat pyörtymiskohtaukset. 00.35-01.05 Mike & Molly (S). Mollyn menneisyys.

landsnytt. 02.00 Hjärnkontoret. 02.30 Mat så in i Norden. 03.00-04.00 Det stora matslaget.

Yle Fem 13.15 Fråga doktorn. 14.00 Vem vet mest? 14.30 Ät Vietnam. 15.00-16.00 Sommarpratarna. 16.25 Haaste. 16.55 Taivaallista menoa: Petran muistolle. 17.25 Närbild. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Tatonka. 18.30 Seikkailu Ghanassa. 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Dok: Kalastajan rakkaustarina. 21.00 Sportmagasinet. 21.30 Solsidan – Onnea onkimassa (7). 21.53 Kulissien takana. 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. 22.00 Kansijuttu (12). 22.45 Oddasat. 23.00 Sportnytt. 23.15 Korrespondenterna. 23.45 Mitt liv som rom. 00.15 Aktuellt. 00.55 Kulturnyheter. 01.00 Mittnytt. 01.10 Nyhetssammanfattning. 01.15 Kulturnyheterna. 01.30 Västerbottensnytt. 01.40 Sydnytt. 01.50 Värm-

Nelonen

Liv 11.00 Supernannyn paluu (7). 11.30 Lauran matkakuvia: Tukholma. 12.00 Arvostele mun illallinen tunnissa. 13.00 Design Star. 14.00 Trinny & Susannah Belgiassa. 15.05 Isännän ja koiran käytöskoulu Amerikassa. 16.00 Supernannyn paluu (7). 16.30 Yhteinen taloprojekti. 17.00 Hurja remontti. 18.00 Olet mitä syöt. 18.30 Arvostele mun illallinen Australiassa. 19.00 MasterChef Suomi. 20.00 Supernanny (S). 21.00 ELOKUVA Sydän karrella (12). 23.10 Tosielämän L-koodi (7). 00.15 Ankara isäntäperhe (12). 01.25 LA Ink. 02.20 Supernanny (7). 03.15-04.15 Design Star.

Sub

Teema

22.20: Arkistovieraana: Volvo Markkanen

19.30: Matkaoppaat

20.30: Simpsonit

12.50 Budjettiviikonloppu Euroopassa. 13.20 Tuhluriprinsessat. 13.55 Kodikkaasti vuokralla. 14.25 Kyproksen herkkukeittiö. 15.00 Vaaleanpunainen pantteri (S). 15.15 Tyyliä vai ei. 16.15 Huippumalli haussa. 17.15 Neljän tähden illallinen. 17.45 Ruotsin miljonääriäidit.

13.50 Myytinmurtajat. 14.55 Farm Kings. 15.55 Perhe 2.0 (S). 16.25 Eastenders (S). 17.00 Lemmen viemää (7).

18.45 Nelosen uutiset. 18.55 Nelosen sää. 19.00 Neljän tähden illallinen. Illallisen kokkaa koomikko Ali Jahangiri. Hänen ruokavieraikseen saapuvat Martina Aitolehti, Sabina Särkkä ja Koop Arponen. 19.30 Matkaoppaat. Janette on joutunut töihin ilman Jenniferiä, mutta liput illan vaahtobileisiin on silti myytävä. 20.00 Huvila & Huussi. Eva pääsee toteuttamaan pitkästä aikaa hyötypuutarhaa. Rikkaruohoja rehottavasta puutarhasta syntyy englantilainen muotopuutarha. 20.57 Keno. 21.00 Holmes NYC (12). Perivihollinen, osa 2/2. Moriarty ottaa yhteyttä Holmesiin ja yllättäen pyytää tätä tutkimaan kauan sitten tapahtunutta murhaa. 22.00 NCIS Rikostutkijat (12). Mies käveli baariin. NCIS tutkii upseerin murhaa samalla, kun psykiatri tekee ryhmästä toimintakykyarviota. 23.00 Criminal Minds – FBI-tutkijat (16). Ei kodin vertaa. Tornadon jälkien siivousurakassa löytyy kaksi teinipojan ruumista. 23.55 NCIS Los Angeles (12). Varasuunnitelma. Deeksin lapsuudenystävä todistaa asekauppiasta vastaan ja joutuu tämän tappolistalle. 00.55 Start! 01.25 Holmes NYC (12). Perivihollinen, osa 2/2. 02.25 Perhe on pahin. Uhkea uhka. 02.55-03.25 Perhe on pahin. Glorian arvoitus.

Jim

17.00 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina.

18.00 Dieetit vaihtoon! Kahvisieppo ja työnarkomaani. Mark on lihonut keskityttyään omaan yritykseensä. Dale taas lipittää kahvia ja viiniä litrakaupalla. 19.00 Paratiisi. Markuksen ja Susannan golfkurssi ei suju aivan oppikirjan mukaan. 19.30 Miehen puolikkaat (S). Tunteiden hirmumyrsky. Kun Mia kutsuu Charlien katsomaan tanssiesitystään, Charlie huomaa, että hänellä on edelleen tunteita ex-tyttöystäväänsä kohtaan. 20.00 Rillit huurussa (S). Viikonloppupyörre. Amy haluaisi viedä Sheldonin viikonloppumatkalle sukujuhliin, mutta Sheldon haluaisi viettää viikonloppunsa pelaten kavereidensa kanssa. 20.30 Simpsonit (7). Rakkaus on kimuranttia. Bartin vanha rakkaus Mary Spuckler on palannut kaupunkiin, ja lempi roihahtaa jälleen. 21.00 Kurjat kuppilat USA. Itsepäisen isän Olde Hitching Post. Kreikkalainen Tom on ostanut ravintolan tyttärelleen Andrealle tulevaisuuden turvaksi. Mutta Tom ei anna Andrean ottaa ohjia. 22.00 Lainvalvojat. Väkivaltarikosyksikön Ahlgren on mukana suuressa operaatiossa, joka on lähtenyt liikkeelle puukotusilmoituksesta. 22.30 Lain nimessä (12). Kaatuilua, lyömistä, heittelyä. 23.00 Nikita (16). Pandora. Nikita yrittää estää Percyn iskun. 00.00 Bones (12). Murhaava myytti. 01.00 Simpsonit (12). Kauhujen talo, osa 10. 01.30-02.25 Southland (16). Upoksissa.

TV5

11.00 Start! 11.30 Jopet-show (S). 12.00 Remontit rahaksi. 12.55 New Yorkin tatuointitarinat. 13.45 Tomin keittiö. 14.15 Tomin keittiö. 14.45 MasterChef Australia. 16.05 Leijonan luola Kanada. 17.00 Pomo piilossa. 17.55 MasterChef Australia. 19.00 Kuppilat kuntoon Ruotsi. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 21.00 Suomen Tulli. 22.00 Rekkakuskit jäällä. 23.00 Täysillä tutkaan (S). 23.30 Huima konttihuutokauppa (S). 23.55 JIM D Rikos: Salattu kaupunki (12). 00.50 Jopet-show (S). 01.20 Australian rajalla (S). 01.50 Rajakaupunki Laredo (12). 02.15 Pomo piilossa. 03.05-03.30 Brothers (S).

12.00 70’s show (7). 12.30 Pomo keittiössä. 13.00 Rakastan kissoja. 14.00 Tallinna. 14.30 Hale ja Pace – hauskat pojat (7). 15.00 Matlock (7). 16.00 Kolmas kivi auringosta (S). 16.30 Kolmas kivi auringosta (7). 17.00 Kellarin kunkku (S). 17.30 Kellarin kunkku (S). 18.00 70’s show (7). 18.30 70’s show (7). 19.00 NCIS Rikostutkijat (12). 20.00 Maatilan prinsessa. 20.30 Tatuointistudio HelsINK. 21.00 ELOKUVA Rakastunut bestman (7). 23.00 Playboy esittää: 69 seksiseikkailua (16). 23.35 ELOKUVA Hysteria (12). 01.35 Seksin oppitunnit (16). 02.05 Star Trek: The Next Generation (12). 03.05-04.00 Ihmemies MacGyver (12).

15

18.00 Veitsen terällä: Jalkapöytäleikkaus. (U) 18.30 Se siitä! Teoriat testissä. Dallas Campbell jäljittää 30 000 kumiankan matkaa. 19.00 Ranskalainen kylä (12). 10/12. Marraskuun yhdestoista. Vastarintaliikkeen suuri päivä on koittanut, enää odotetaan ratkaisevaa merkkiä. 20.00 Taiteen maantiede: Saksa. 3/3. Hitlerin varjossa. Millaisessa ilmapiirissä Bauhaus-koulukunta syntyi? 21.00 Historia: Viikingit. 1/3. Viikingit muistetaan luostareita ryöstelleinä verenhimoisina merirosvoina, mutta keitä he olivat? 21.55 Elävä arkisto: Nuorisorikollisuus. 21.55 Rikollisia nuoria 1. (1966) Ohjelma etsii syitä nuorisorikollisuuden, kapinoinnin ja sopeutumattomuuden räjähdysmäiseen kasvuun 1960-luvun puolivälissä. 22.20 Arkistovieraana: Volvo Markkanen. (2013) Entinen pankkiryöstäjä kertoo omista kokemuksistaan ja syistä, jotka saattavat johdattaa nuoria rikolliselle tielle. 22.35 Rikollisia nuoria 2. (1966) Mainosten ihmiskuvat luovat pohjaa perversiteetille ja vääristyneille käsityksille, jotka voivat johtaa nuorison rikollisille teille. 23.00 Paha ei ole kenkään ihminen. (1966) Ohjelma kertoo Pernasaaren koulukodista, Leppäniemen rangaistuslaitoksen suljetusta osastosta ja rangaistustaan kärsivistä pojista. 23.35-00.31 Treme (12). 3/11. Janetten taloon murtaudutaan ja hänen täytyy lähteä käymään New Orleansissa.

Fox 11.25 Tilt. 11.50 Futurama. 12.15 Aarteen tonkijat. 12.40 Totta vai tarua?. 13.05 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 14.00 Hetki ennen tuhoa. 14.57 STT Uutiset. 15.00 Lentoturmatutkinta. 16.00 24Kitchen: Portugalin makuja. 16.30 24Kitchen: Itä haukkaa länttä. 17.00 24Kitchen: Kapinakokki Santeri Hämäläinen. 17.30 24Kitchen: Sara La Fountain. 18.00 How I Met Your Mother. 18.30 Family Guy. 19.00 Seiska News. 19.03 Varastojen metsästäjät. 19.30 Suomen vartijat. 20.00 Matkalaukkujen metsästäjät. 20.30 Huutokaupan Metsästäjät. 21.00 Criminal Minds. 21.55 ELOKUVA You Kill Me. 23.40 Tabu. 00.35 Kuuma 80-luku. 01.3002.25 80-luvun parhaat.

Leikkaa irti

-5

Tällä arvokupongilla viiden euron alennus lapsen tai aikuisen Vesipuiston sisäänpääsystä

1 henkilö/kuponki. Tarjous voimassa 28.11.2013 asti. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin.

Sukella seikkailuun – flamingospa.fi Flamingo Spa / Tasetie 8, Vantaa / sales@flamingospa.fi / p. 020 7785 201

Metro 11/2013

JOKA PÄ

IVÄ

+32°C


MI- SOF FAN VAN TAA N PET IKO SSA SUO ENT ISI SSÄ TIL OIS SA!

Kotimaan sohvat & sängyt Valmistamme sohvat ja sängyt 20 vuoden ammattitaidolla. Osta suoraan valmistajalta!

I T N Y Y M N U PU 013 Vuoden 2

LOP 10-19 KE

TI 19.11. klo

KAIK

KI KO

OT!

20.11.

TO klo 10-19

-50%

ALENNUS 79 %

% 0 8 5- 0-

SAAGARUNKOSÄNKYPAKETTI Koko: 160x200cm

P

Valmistetaan käsityönä Suomessa.

249

lo 12-17 24.11. k U S lo 10-17 23.11. k A L 9 lo 10-1 22.11. k E P 9 1 lo 10 21.11. k

I K K I A K OIS

KOTIMAISET VAHVAT OBELIX-VUODESOHVAT

Alicante-kankaalla.

KOTIMAINEN CITY CLASSIC 3-istuttava 249,- (798,-) 1-istuttava 149,Helppohoitoisella Alicante-kankaalla

aston r a v a j n mallisto

(798,-)

ALENNUS 6 8 %

100

E YS

HUL

PPE

AT

KOTIMAAN PRIMUS-JÄTTIKULMASOHVA Alk. Lyon-sisustuskankaalla.

477

(1549,-)

290

HUOM!

179

Valmistamme sängyt 20 vuoden ammattitaidolla.

cm

Upeilla kotimaisilla Annalan kankailla. Maailman parhaat sängyt Saatavana myös nahkaverhoilulla.

-50%

ALENNUS 6 9 % -50%

-50%

PALLADIUM

pring

(598,-)

ALENNUS 70% Väri: sin. Petauspatja myydään erikseen.

EN 2013 KI VUOD NYT KAIK VAIHDETAAN! IT MALL

I K K I A K MALLIT

-50%

-50% -50%

ea Kor k oja! n ä k sel

Valmistetaan käsityönä Suomessa.

Väri: sin. Petauspatja myydään erikseen. Saatavana muita kokoja.

KAKSOIS S JOUSITU

SAAGA-JENKKISÄNKY Koko: 160x200cm

LEV

(498,-)

Valmistetaan käsityönä Suomessa.

LEVON KOTIMAINEN EROS LUX 3-istuttava 495,- (990,-) 1-istuttava 299,- (598,-) Upealla antiikkiverhoilulla.

495

(990,-)

lla Upeatuss sisu aalla! kank

ALENNUS 50%

Saatavana useilla nahkaväreillä ja sisustuskankailla.

Valmistetaan käsityönä Suomessa. Koko: 80x200cm 299,- (998,-) Koko: 160x200cm 599,- (1996,-) Helppohoitoisella Alicante-kankaalla. Petauspatjat ja alalistat myydään erikseen.

KOTIMAINEN ELISABETH 3-istuttava 499,- (1198,-) 1-istuttava 299,- (598,-) Helppohoitoisella Alicante-kankaalla.

499

(1198,-)

ALENNUS 58%

25 VUODEN RUNKOTAKUU

pring

JÄRJETÖN HINTA!

ALENNUS 70 % LEVON SILVER SPRING

299

Tiilipojanlenkki 6, 01720 Vantaa ma-pe 10–19, la 10–17, su 12-17 / puh: 020 7698 270 www.suomensankytukku.fi

(998,-)

A PE TI KO SS VA NTAA N OF FA N SU OM I-S SA TI LO IS ! EN TI SI SS Ä


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.