20140404_fi_helsinki

Page 1

HJK JA HONKA LÄHTEVÄT KAUTEEN TÄYSIN ERILAISISTA ASETELMISTA JALKAPALLON VEIKKAUSLIIGA KÄYNNISTYY SUNNUNTAINA

HELSINKI N:o 66 | 16. vuosikerta

Perjantai 4. huhtikuuta 2014 www.metro.fi | facebook.com/metrolehti | Twitter: metro_fi

METRO WKD

Sää: +5°

Moni koditon nukkuu edelleen roskiksissa Vaaratilanne. Roskiksessa nukkunut asunnoton mies vältti vain sattumalta jäteauton puristimen Helsingissä viime viikolla. Vähentynyt viime vuosina. Vailla vakinaista asuntoa ry:n mukaan roskiksissa nukkuminen on vähentynyt Helsingissä viime vuosina, sillä kaupunki on panostanut asumispalveluihin. Osa ei halua asuntoloihin. Suomessa on kuitenkin edelleen ihmisiä, jotka nukkuvat jäteastioissa. Osa heistä ei halua palvelukeskuksiin. SIVU 04 Lukijan kuva

LUKIJAN KUVA

100 euroa

Kuorma-autoja ketjukolarissa Kehä I:llä sattui torstaina ketjukolari, jossa oli osallisina kaksi kuorma-autoa ja muutama henkilöauto. SIVU 04

Ratikkaturma tutkitaan Ruoholahdessa karkuteille päässeen raitiovaunun tapaus aiotaan tutkia perusteellisesti. SIVU 08

Lontoo kärsii saasteista

KUKKALOISTO SAAPUI

Narsissit tuovat väriä Helsingin keskustaan SIVU 02

Kevätkukat ovat ilmestyneet Helsingin keskustaan. Pikkunarsissit tuovat väriä esimerkiksi Rautatientorille.

Ilman saastepitoisuus nousi Lontoossa korkeimmalle mahdolliselle tasolle. Hiukkaspitoisuudet olivat torstain mittauksissa asteikolla 1–10 tasoa 10. SIVU 10

Ville Peltonen luotsaa IFK:n junioreita HIFK palkkasi entisen kapteeninsa Ville Peltosen juniorien valmennuspäälliköksi. SIVU 20


+

TÄNÄÄN

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 4. huhtikuu 2014

Lukijan kuva

Kolumni

LUKIJAN KUVA

20 euroa

VITSAUKSIA TUNTURISSA

Helsingin kukkaistutukset tulivat

Ensimmäiset kevätkukat ilmeistyivät Helsingin keskustaan maanantaina. Pikkunarsissit tuovat väriä esimerkiksi Rautatientorille, Kolmen sepän patsaalle sekä kaupungintalon parvekkeelle. Se, milloin kukat ilmestyvät katukuvaan, vaihtelee vuosittain, kertoo puutarhuri Krista Luoto. Joka vuosi tavoitteena on, että kukat saadaan istutettua ennen pääsiäistä. Rautatientorin 20 kukkalaatikkoon on istutettu 720 pikkunarsissia. Niiden on määrä sinnitellä vapun yli. Se jälkeen tiedossa on esimerkiksi tulppaaneja ja orvokkeja. Ennen sitä kukkia ei kannata vaihtaa, sillä kukat ja istutuksetkin hieman kärsivät vapun villistä juhlinnasta. METRO

: fi ää o. is tr el e Lu w.m ww

Kolme kommenttia Metro.fistä

Maailmanpyörää rakennetaan jo ”Kivaa, vihdoinkin tällaista kivaa meille. Minä menen takuuvarmasti muutaman kerran. Saa upeita kuvia stadista. :) Hyvä vetonaula stadilaisille, landepaukuille ja turisteile. Kunhan viranomaiset pitävät huolen, että kerjäläiset ja muut hiipparit pysyvät poissa alueelta.”

Ota kuva, lähetä viesti

Kännykuvat numeroon 17181

Nimipäivät tänään

”Hyvä väriläiskä stadin ytimeen. Mutta valitettavasti mielensä pahoittaville niuhottajille taas yksi haukkumisen ja motkottamisen kohde lisää. Heitähän piisaa.”

LUKIJAN KUVA

JEE JEE

Helsingin Katajanokalle rakennetaan maailmanpyörää, jonka pitäisi valmistua kesään mennessä.

KIVAA

”Ainoa pyörä joka on käytössä vuoden ympäri.” OSAA MYÖS KÄYTTÄYTYÄ

Tänään Huomenna 5. huhtikuuta 15:00 21:00 3:00 9:00 15:00 21:00

+5

+1

-2

+2

6:37

+8

0

+7

+3

+2

+8

20:10

+2

+7

+4

+11

Valoisa aika

+14

-1

-2

+14

+16

-1 -1

6

+9 12

+2

+1

+4 +4 4

+22 +18

+17

+7

+1 3

+7

+8

+11

+17

+14

+5

5

13

Maanantaina Metrossa:

+23

+21

+2

3

Kolumnit löytyvät myös metro.fi:stä.

+21

+2

Aurinko nousee kello 6.37

+10

Lomailin viime viikon Lapissa. En nähnyt ainuttakaan vapaana jolkuttelevaa poroa, mutta kylpytynnyreitä, moottorikelkkoja ja eläkeläisiä kohtasin taajaan. Juuri tällaisia kohtaamisia kannattaa karttaa, jos on etsimässä rauhaa tunturista. Aloitetaan eläkeläisistä. Yleisesti ottaen arvostan varttuneempia ikäpolvia, mutta joku kummallinen pieni perkele näyttäisi porautuvan monen seniorikansalaisen motoriseen aivokuoreen, kun nämä lähtevät lomareissulle. Tunturieläkeläiset liikkuvat pareittain tai laumoina, ja heillä on käsittämätön kyky luoda tungosta. Kaiken keskiössä on liikkumisnopeus, jonka säätelyä tilanteeseen sopivaksi monet eläkeläiset eivät hallitse. Liian nopeaa liikkumista höystettynä röyhkeällä tunkemisella esiintyy muun muassa gondolihissin lastauspaikalla ja bussin oviaukolla. Kaupan kassalla taas heitetään kilpikonnavaihde silmään, vaikka takana kiemurtelisi pitkä jono. Kiireetön jutustelu tuntemattomalle on toki ihailtavan epäsuomalaista, mutta ei sitä Keravalta tullutta kausityöntekijää kiinnosta, miten kylänraitin linjaus on muuttunut sitten 1970-luvun. Mökin kupeessa nököttävä kylpytynnyri eli palju on teoriassa ihana rentoutumispaikka, mutta käytännössä se on synonyymi työleirille. Paljun saaminen käyttövalmiiksi vaatii tolkuttomasti vaivannäköä. Jos otat hoitaaksesi paljun lämmittämisen, ei päivään juuri muita aktiviteetteja mahdukaan. Koko projekti kannattaa lopettaa alkuunsa, Tuntien urakka jos tarjolla ei ole valmiik”Kylpytynnyri on teori- si hakattuja assa ihana rentoutumis- halkoja. Paljun kamiipaikka, mutta käytännössä se on synonyymi nassa joutuu näet polttatyöleirille.” maan pienen metsän verran puita ennen kuin veden saa edes haaleaksi. Lämmitysurakan päätteeksi saatat olla niin leipiintynyt koko kylpytynnyriin, että houkuttelevimmat lämmittävät nesteet löytyvätkin rinnepubista. Yllättävää kyllä, paljua ei ole valittu vuoden turhakkeeksi. Eikä ole moottorikelkkaakaan, vaikka monissa käsissä se on pelkästään sitä. Paikallisten asukkaiden työ- ja kulkuvälineenä moottorikelkka on hyvä ja ehdottoman hyväksyttävä peli, mutta meidän turistien kannattaisi liikkua luonnossa ilman moottorikulkuneuvoja. Tunturimaisemiin ei tarvita pärinää ja pakokaasunkatkua.

+15 +22 +24 +23 +33 +30 +26 +19 +24 +22

+19 +21 +19 +27 +23 +2 +6 +27 +11 +16

Räikkönen yrittää päästä kärkivauhtiin Kimi Räikkösen F1-kausi Ferrarilla on alkanut vaisusti. Hän saa uusia osia autoonsa tämän viikonlopun Bahrainin gp-kisaan.

EDGAR SU/REUTERS

Ukko

Aurinko laskee kello 20.10

JUHO JOKINEN TOIMITTAJA juho.jokinen@hs.fi

TÄNÄÄN

Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@hs.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO

02


keskiviikosta sunnuntaihin

Haloo! Haloo! Haloo!

Katso lisää tarjoustuotteita netistä! www.halonen.net

CAT miesten kengät

69,(109,90)

Create /Eighty8 miesten paitoja ½ -hiha, paljon

2.– 6.5.2014

Haloo! Haloo! Haloo! Lasten Princess -trikoopaidat*

10,-

kuoseja ja värejä

15,-

(16,90)

(29,90)

Softline naisten ballerinat

, 29,(39,90) 9,90)

Pomar naisten kävelykengät

5, 65,0) (95,00)

Create miesten takkeja

50,70,-

Create miesten nahkatakkeja

70,-

Trendy Line -tunika

Sport-osastolta:

Merrel Roadd Glove 2 -barefootrefootehille* jalkineet miehille*

75,-(139,-)

29,(59,90)

Jensen naisten pusero

35,(49,90)

POHJ. ESPA 37 ITIS SELLO LAHTI Karisma HYVINKÄÄ Willa

ma-pe 10 -20, la 10 -18 ma-pe 9 -21, la 9 -18, su 12 -18 ma-pe 10 -21, la 9 -18, su 12 -18 ma-pe 10 -20, la 9 -18, su 12 -18 ma-pe 10 -20, la 10-18, su 12 -18

*saatavilla lasten ja sportin tuotteet *saatavilla lasten ja sportin tuotteet


1

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 4. huhtikuu 2014

LUKIJAN KUVA

50 euroa

04

Kiristetään lisää

Asuntolainan korkovähennys pienenee Hallitus leikkaa asuntolainojen korkovähennysoikeutta viisi prosenttiyksikköä vuosittain. Ensi vuonna vähennysoikeuden pienennys nostaa valtion tuloja 27 miljoonaa euroa. Tiedot ilmenevät valtioneuvoston torstaina julkistamasta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2015–2018, jossa hallitus tarkentaa kehysriihipäätöksiään. Ensi vuoden osalta hallitus päätti jo aiemmin, että korkovähennysoikeus laskee tämänvuotisesta 75 prosentista 70 prosenttiin. Nyt tätä kiristetään vielä lisää niin, että ensi vuonna asuntolainan koroista 65 prosenttia on vähennyskelpoista. METRO

UUTISET

Osakeanti

Jäteauton kuljettajat törmäävät silloin tällöin roskalaatikoissa nukkuviin ihmisiin. Kuva ei liity juttuun.

Täsmällistä

Lähijunat hyvin aikataulussa VR:n mukaan pääkaupunkiseudun lähijunien täsmällisyys oli maaliskuussa 95 prosenttia. Junavuoroista alle prosentti oli yli 10 minuuttia myöhässä tai kokonaan peruttu. VR laskee, että lähijuna on myöhästynyt, jos se on yli kolme minuuttia myöhässä lähtö- tai määräasemalta. Alle kolmen minuutin myöhästymisiä VR ei laske. Radoilla kulkee vuorokaudessa noin 900 VR:n lähijunaa, joista valtaosa on Helsingin seudun lähiliikenteessä. METRO

Kehä III:lla Lentoaseman eteläpuolisilta logistiikka-alueilta lähtee ja sinne tulee arkisin tuhansia kuorma-autoja. Lähes 90 prosenttia Kehä III:n kuormaautoliikenteestä Tuupakan, Viinikkalan ja lentoaseman kohdalla on logistiikka-alueen liikennettä. Alueen koko liikenteestä kuorma-autojen osuus on runsaat 10 prosenttia. METRO

Logistiikka-alueen kohdalla Kehä III:lla ajaa arkisin 80 500 autoa

Kuorma-autoja näistä on 8 600

Roskiksessa ollut kipattiin jäteautoon Hengenvaara. Asunnoton vältti vain sattumalta jäteauton puristimen Helsingissä viime viikolla.

Asunnoton mies oli nukkumassa paperinkeräyslaatikossa, kun keräysauto kippasi normaaliin tapaan laatikon sisällön säiliöönsä. Kuljettaja kuitenkin huomasi viime hetkellä kuormassa olevan miehen ja pysäytti auton jätepuristimen. Tapaus sattui Helsingissä viime viikolla. – Jos puristimeen joutuu, silloin on kyllä hengenhätä, Lassila&Tikanojan yksikönpäällikkö Pasi Jortimo vakuuttaa.

Hän muistelee, että paperinkeräyslaatikossa nukkunut asunnoton kuoli vuosia sitten jouduttuaan jäteauton sisuksiin. – Hänet huomattiin vasta, kun autoa tyhjennettiin. Hänen mukaansa aina keräysauton kuljettajat eivät tarkista laatikoiden sisältöä tai pimeässä aina edes näe. – Mutta ei ole oletusarvo, että paperinkeräyslaatikossa on joku nukkumassa. Jortimon terveiset ovat yksiselitteiset: roskalaatikoita ei saa eikä pitäisi joutua käyttämään nukkumiseen. Esimerkiksi Helsingissä keräysastioita tyhjentävät Lassila&Tikanojan työntekijät löytävät laatikoista asunnottoman nukkumasta pari kertaa vuodessa. Tälle keväälle tapauksia mahtuu jo kaksi.

Raakamaito. Seitsemän epäillään sairastuneen Seitsemän ihmisen epäillään sairastuneen suolistotulehdukseen raakamaidon juomisen jälkeen. Sairastuneet henkilöt asuvat Porvoon seudulla. Tartunnan aiheuttajaksi epäillään Uljaan tilamaidon pakkaamaa raakamaitoa. Sairastuneet ovat nauttineet raakamaitoa kuumentamatta sitä ensin. Porvoon terveysviranomaisten mukaan seitsemän henkilöä on saanut maidosta yersinia pseudotuberculosis -bakteerin. Kolmella heistä on myös havaittu kampylobakteeritartunta. – On hyvin todennäköistä, että maito on tartuntojen aiheuttaja, sanoo Porvoon infektiotaudeista vastaava ylilääkäri Hanna Telkki-Nykänen. Yersinia-tartunnan yleisimmät oireet ovat kuume, ri-

puli ja umpilisäkkeen tulehdusta muistuttava vatsakipu. Nykänen kehottaa kaikkia vatsaoireita ja raakamaitoa juoneita henkilöitä hakeutumaan terveyskeskuksiin näytteidenottoa varten. Hän kertoo, että suurin osa tartunnoista menee ohi suhteellisen kevyesti. Uljaan tilamaito on vetänyt myynnistä kauppoihin toimittamansa raakamaidon. Maitoa on ollut myynnissä Itä-Uudellamaalla sekä pääkaupunkiseudulla. METRO Pitää lämmittää •

72 ASTEESEEN. Maito pitää ennen nauttimista lämmittää 72 asteeseen. Maidon pitää olla tuon asteista vähintään 15 sekunnin ajan.

Ikävä tapaus

”Tämä kertoo siitä, että Suomessa on edelleen ihmisiä, jotka nukkuvat jäteastiossa, ja että se on meidän olosuhteissamme karua. Jussi Lehtonen, Vailla vakinaista asuntoa ry

– Usein laatikossa nukkunut herää, pelästyy ja lähtee karkuun, Jortimo kertoo. Lehtilaatikot ovat olleet paikkoja, joista asunnottomat ovat jo kauan hakeneet yösijaa, sanoo Vailla vakinaista asuntoa ry:n matalan kynnyksen palveluiden johtaja Jussi Lehtonen. Lehdet lämmittävät, kun niistä saa patjan ja peiton.

Lehtosen arvion mukaan roskiksissa nukkuminen on kuitenkin vähentynyt Helsingissä viime vuosina, sillä kaupunki on panostanut asumispalveluihin. –Tällainen ikävä tapaus kertoo kuitenkin siitä, että Suomessa on edelleen ihmisiä, jotka nukkuvat jäteastioissa, ja että se on meidän olosuhteissamme karua, Lehtonen sanoo. Hänen mukaansa roskiksissa nukkuvat ihmiset ovat pitkän tien kulkijoita, jotka eivät välttämättä edes halua Hietaniemen palvelukeskuksen kaltaisiin paikkoihin. Koska paperinkeräyslaatikoissa nukkuminen oli aikaisemmin yleisempää, jäteautojen kuljettajien tapana oli nostaa kantta ja tarkistaa, ettei siellä ole ketään. METRO

LUKIJAN KUVA

20

Verkkokaupan omistaja tienasi lähes 10 miljoonaa Kodintekniikan vähittäiskauppaa harjoittavan Verkkokauppa.comin osakeanti onnistui erinomaisesti. Vähintään hyvin osakeanti onnistui myös yrityksen perustajan ja toimitusjohtajan Samuli Seppälän kannalta. Seppälä myi annin yhteydessä omia osakkeitaan. Hänen tienestinsä nousivat noin yhdeksään miljoonaan euroon. Seppälällä on myynnin ja annin jälkeen yhtiön osakkeista edelleen 49,9 prosenttia. Hän perusti yrityksen 16-vuotiaana vuonna 1992. METRO Puoliautomaattista

Metrolinjalla testataan öisin

Helsingin metrolinjalla testataan jälleen automaattimetroa öisin. Metrojuna liikkuu kokeiluissa jo puoliautomaattisesti. Puoliautomaattinen ajo tarkoittaa Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL) mukaan sitä, että kuljettaja on paikalla ja antaa nappia painamalla junalle lähtöluvan. Juna liikkuu ja pysähtyy asemalle oikeaan paikkaan tämän jälkeen automaattisesti. Siemens testaa ajon aikana automaattiajoa ohjaavan ohjelmiston toimintaa. METRO

euroa

Lähes 350 konkurssia

Maaliskuu oli musta kuukausi

Kolarista suma Kehä I:lle

Kehä I:llä Pukinmäen liittymän kohdalla Helsingissä sattui ketjukolari torstaina hieman kahden jälkeen iltapäivällä. Kukaan ei Helsingin pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin mukaan loukkaantunut rytäkässä, mutta useita ajoneuvoja kolhiintui. Kolarissa oli osallisina kaksi kuorma-autoa ja muutama henkilöauto. Liikenne ruuhkautui Kehä I:n lännen suuntaan vievillä kaistoilla, kun onnettomuuspaikkaa raivattiin. METRO

Maaliskuussa konkurssiin haettiin peräti 346 yritystä, mikä on enemmän kuin moneen vuoteen, kertoo Suomen Asiakastieto. Määrä on vuosien 2008–2014 ajanjakson ennätys. – Näin paljon konkursseja ei aloitettu yhden kuukauden aikana edes vuonna 2009, jolloin koko vuonna konkurssiin haettiin lähes 3 600 yritystä, Asiakastieto kertoo. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä konkurssiin on haettu jo yli 900 yritystä. METRO


29,90

SOC juoksusetti

Norm. 19,90/kpl

Takki + housut/trikoot

39,90 Norm. 69,80/74,80

Valitse lyhyt- ja pitkähihaisista. Miesten ja naisten malleista.

8

SOC RUN M/W LS TOP/SS TEE. Hengittävä ja kosteutta siirtävä juoksupaita, jossa on lisäturvaa antavia heijastinyksityiskohtia. Miesten ja naisten koot. Useita värejä.

Juoksemisessa ei ole mitään väliä sillä, kuinka usein, nopeasti tai pitkälle juoksee. Kaikki lähtee määrätietoisuudesta – ja hyvistä juoksukengistä. Määrätietoisuus löytyy itsestäsi. Kengät, varusteet ja inspiraation saat meiltä. Sivustolla stadium.fi voit muun muassa tutustua erilaisiin profiileihin ja juoksutreeneihin. Tervetuloa!

functional features

17,90

SOC W RUN WIND JKT/THS. Hengittävä materiaali ja trikoiden hankaamattomat saumat tekevät juoksulenkistä entistä mukavamman. Takki on lisäksi tuulta- ja vettähylkivä, joten se soveltuu kaikkiin sääolosuhteisiin. Useita havaittavuutta lisääviä heijastinyksityiskohtia.

Norm. 34,90

SOC W RUN WIND JKT/THS/WOVEN PNT. Juoksusettiin kuuluu takki ja housut tai trikoot. Naisten koot. Valitse housut tai trikoot. Löytyy myös miesten malli.

99,90

69,90

Norm. 139

Norm. 119

ASICS GEL THRONE W/M. Juoksukenkä neutraaleille juoksuaskelille. Kannassa ja päkiässä GEL-iskunvaimennus ja välipohjassa SpEVA. Miesten ja naisten koot.

ADIDAS RESPONSE 5 M/W. Juoksukenkä pronatoiville juoksuaskelille. Hengittävä päällinen ja hyvä vakaus ja iskunvaimennus. Miesten ja naisten koot.

69,90

109

ADIDAS REVENERGY BOOST W/M. Juoksukenkä pronatoiville juoksuaskelille. Päällisessä verkkomateriaaliosia ja välipohjassa vaimentava Boost. Naisten ja miesten koot.

Norm. 129

NIKE ANODYNE 2 M/W. Juoksukenkä pronatoiville juoksuaskelille. Hengittävä päällinen ja välipohjassa vakauttava alusta. Miesten ja naisten koot.

30 PÄIVÄN KÄYTTÖTAKUU!

Koekäytä juoksukenkiä, jotka olemme auttaneet sinua löytämään. Mikäli et ole tyytyväinen saat 30 päivän sisällä vaihtaa ne toisiin. Lue tarkat ehdot sivustolla stadium.fi.

ADIDAS ESS TEE LOGO M. Juoksupaita pehmeää, kevyttä ja hengittävää CLIMALITE Soft -materiaalia. Miesten koot. Löytyy myös musta.

9,90 Norm. 17,90

SOC U COMPRESSION SOCK. Polvipituiset tekniset sukat kompressiomateriaalia. Kompressiosukat muodostavat huomattavan paineen säärissä, nilkoissa ja jalkaterissä. Aikuisten koot 35–46

139

Norm. 169

ASICS GEL CONVECTOR M/W. Juoksukenkä pronatoiville juoksuaskelille. GEL-iskunvaimennus kannassa ja päkiässä. Miesten ja naisten koot.

Jäsentarjous

79,90

Pronatoiville juoksuaskelille Sisäpuolella oleva DuoMax antaa lisätukea pronatoivaan askellukseen Kannassa GEL-iskunvaimennus ja välipohjassa SpEVA Hengittävä päällinen verkkoa

Norm. 149

69,90 Norm. 109

SOC M/W GAIT96 CTRL. Vakaa juoksukenkä juoksuaskelille, joissa on ylipronaatiota. Miesten ja naisten koot.

ASICS GEL INNOVATE W/M. Juoksukenkä pronatoiville juoksuaskelille. Naisten ja miesten koot.

© STADIUM COMMUNICATIONS 2013. Tuotteita rajoitetusti. Valikoima voi vaihdella myymälöittäin. Emme vastaa mahdollisista painovirheistä.

Ota 2 maksa


www.metro.fi

KOKOOMUKSEN EUROVAALISTARTTI L A U A N TA I N A 5 . 4 . K L O 1 4 .0 0 RADISSON BLU PL AZA M I K O N K AT U 2 3 , H E L S I N K I

Huomattavassa osassa taloyhtiöistä on toistuvia erimielisyyksiä tai riitoja osakkaiden kesken, kertoo oikeusministeriö. Oikeusministeriön laajan verkkokyselyn mukaan peräti puolet asunto-osakeyhtiöiden osakkaista ja neljännes hallituksen jäsenistä pitää tarpeellisena viranomaisen ylläpitämää sovittelu- tai riidanratkaisuelintä. Kyselyssä kolmannes osakkaista kertoi, että heidän taloyhtiöissään on toistuvia erimielisyyksiä ja riitoja osakkaiden kesken. Hallituksen jäsenistä reilu viidennes kertoi riidoista taloyhtiöissään.

TILAISUUDEN avaa Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Jyrki Katainen. PAIKAN päällä voit tutustua näyttelymuotoiseen ehdokasgalleriaamme ja haastaa ehdokkaamme keskusteluun kasvotusten.

E U R O VA A L I T.K O K O O M U S .F I Verkkosivut avautuvat 5.4. klo 14.00.

Työmäärä kasvanut Maksaja: Kansallinen Kokoomus rp.

Willkommen, Bienvenue,Welcome!

Monessa taloyhtiössä riidellään toistuvasti Kysely paljastaa. Viranomaisen ylläpitämää sovittelu- tai riidanratkaisuelintä pidetään tarpeellisena.

TULE mukaan Kokoomuksen eurovaalistarttiin. Eurovaalistartissa esittelemme ehdokkaitamme ja julkistamme eurovaalikampanjamme.

TILAISUUS on kaikille avoin. Tervetuloa, olitpa sitten puolesta, vastaan tai jotain siltä väliltä!

Ole huoletta.

ME AUTAMME. Joskus asiat eivät vain suju suunnitelmien mukaan. Vaikka et itse aiheuttaisi vahinkoa, sen voi tehdä joku muu. Tai pelkkä sattuma. Silloin on hyvä olla asiakkaana vakuutusyhtiössä, jolta saa huippuluokan korvauspalvelua. Ja joka ymmärtää, että vaikka sinä olisitkin huolellinen, huonolle tuurille ei kukaan mahda mitään.

if.fi 010 19 19 19

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 4. huhtikuu 2014

AIKAA KULUU ENEMMÄN. Hallituksen jäsenistä 58 prosenttia ja isännöitsijöistä 87 prosenttia ilmoitti työmäärän kasvaneen.

REMONTIT JA VAHINGOT. Työmäärää kasvattivat remontit ja tapahtuneet vahingot.

06

TATU LERTOLA

Kyselyn mukaan osakkaat eivät saaneet tarpeeksi tietoa esimerkiksi tulevista remonteista.

Asunto-osakeyhtiölain kehittämistarpeita selvittänyt verkkokysely keräsi ennätysmäärän vastauksia. Viime vuoden lopussa toteutettuihin, eri vastaajaryhmille kohdennettuihin kyselyihin vastasi yli 6 300 taloyhtiön osakasta, hallituksen jäsentä, isännöitsijää ja kiinteistönvälittäjää. Heistä yli 4 000 haluaa osallistua myös touko–kesäkuussa hankkeen seuraavaan vaiheeseen, jossa kartoitetaan

tarkempia toimintavaihtoehtoja. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kansalaisten mielipiteitä kysyttiin näin laajasti jonkin lain uudistustarpeen arvioimiseksi. Kyselyillä selvitettiin tarvetta parantaa lainsäädännöllisin tai hallinnollisin toimin asunto-osakeyhtiöiden osakkaiden asemaa sekä yhtiöiden toimintaa ja viestintää. Oikeusministeriö toteutti kyselyt yhdessä Suomen Kiinteistöliiton, Isännöintiliiton

ja Kiinteistönvälitysalan keskusliiton kanssa. Kyselyn mukaan suurin osa vastaajista on tyytyväisiä yhtiökokousviestintään. Toisaalta erityisesti osakkaat ovat tyytymättömiä tilikauden aikaiseen viestintään. Osakkaat eivät saaneet tarpeeksi tietoa esimerkiksi tulevista remonteista ja uudistuksista, yllättävistä vahingoista, huoneiston käytöstä ja kuluista, isännöitsijän vaihdoksesta ja yhtiön taloustilanteesta. METRO


to–su 3.–6.4.2014 hintahurrikaani.fi

KAIKKI ORIGINALS-MALLIT

-30 %

FROOSH SMOOTHIE

0,25 l (4,00¤/l). 3 plo/talous. Rajoitettu erä.

1 ¤ / plo (norm. 2,15)

REESE’S PEANUT BUTTER CUPS

3 kpl / pkt.

ERÄ ALUSVAATTEITA

alkaen 1 ¤

SANGRIAKANNU

14 ¤

2,50 ¤ / pkt

(norm. 2,95)

PAINATUS VALKOISEEN MUKIIN

-50 %

SEBASTIAN RE-SHAPER 400 ML HIUSLAKKA

(norm. 20,00, hinta sis. mukin)

Tarjous voimassa 3.4.–5.4.

20 ¤

(norm. 29,90)

NORMAALIHINTAISTEN FARKKUJEN OSTAJALLE

T-paita kaupan päälle!

NAISTEN LEVI’S JA TIGER OF SWEDEN YLÄOSIA

10 ¤ / kpl

Voimassa 4.-6.4. Rajoitettu erä.

14 ellei tois assa 4.4.20 im vo t se k u Tarjo

A I S K U O J R A T I K K O H S N I A T N A J R E P

in mainita


Metsäpirtin multa

www.metro.fi

Pysyy Tapiolassa

Teatteritaloa ei rakenneta vuosiin

25

3.-6.4.2014 OmaPiha messuilla %:n alennus listahinnoista. Tarjous voimassa ainoastaan messujen ajan ja koskee vain messuilla paikan päällä tehtyjä tilauksia. Enintään 108 m3, toimitukset huhtikuun aikana. Tarjous ei koske puhelin- tai noutomyyntiä eikä erikoiskuljetuksia.

Espoon kaupunginteatteri jatkaa nykyisissä tiloissaan Revontulihallissa aina vuoden 2020 loppuun asti. Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto käsittelee ensi maanantaina Revontulihallin vuokrausajan jatkamista ja uuden kulttuurirakennuksen asemakaavan valmistelua. Ehdotuksessa kaupunginteatteri toimii jatkossakin keskeisellä paikalla Tapiolan keskustassa. Uusia tiloja on aseteltu Vesiputoustalon edustalle. METRO

www.metsapirtinmulta.fi Mullan valmistaja ja myyjä: Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä | PL 100 00066 HSY | Opastinsilta 6 A | 00520 Helsinki | puh. 09 156 11 (vaihde)

Avataan kesällä

Korkeasaareen taidegalleria Paavo Arhinmäki

Antero Eerola

Kari Uotila

Korkeasaaren vanhoihin Karhulinnoihin perustetaan taidegalleria. Taidetta on määrä olla näytillä kesä–elokuussa vaihtuvin näyttelyin. Näyttelyehdotuksia on tullut yli 80, joista osa ulkomailta, kertoo Kristiina Ljokkoi, toinen projektin kuraattoreista. Ljokkoi ei paljasta taiteilijoiden tai teosten nimiä, sillä osallistujien vahvistaminen on vielä käynnissä. – Taidetta on laidasta laitaan. Perinteisen veistos-, installaatio-, ja maalaustaiteen lisäksi luvassa on performanssitaidetta ja musiikkiesityksiä, Ljokkoi sanoo. METRO

Sirpa Puhakka

Helsingin Vasemmisto Hakaniemen torilla 6.4. klo 10–14

Tervetuloa keskustelemaan politiikasta. Tavattavissa ovat mm. kansanedustaja Paavo Arhinmäki klo 12–13, EU-ehdokkaat Antero Eerola 12–13 ja Kari Uotila 11–13 sekä kaupunginhallituksen jäsen Sirpa Puhakka 11–13. Tue Helsingin Vasemmistoliiton EU-vaalityötä tilille FI 25 1521 300000 1463 / viite 71013 Keräyslupa 2020/2012/3998.

KAMPISSA UUSISSA TILOISSA!

Kaapelitehtaan edustalla törmäillyt raitiovaunu hinattiin yöllä varikolle tutkimuksia varten.

Ratikkaturma aiotaan tutkia perusteellisesti Vakava tilanne. Tutkintaryhmä selvittää erikoisen onnettomuuden syytä.

Pysähdyksissä ollut raitiovaunu karkasi ja törmäsi liikenteen sulkupylväisiin keskiviikkoiltana Helsingin Ruoholahdessa. Liikennepäällikkö Eija Tuomonen Helsingin kaupungin liikennelaitokselta kertoi, että törmäilyssä vaurioitunut raitiovaunu hinattiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä varikolle. – Vaunu odottaa Vallilan

Huoltosopimus

”Vaunu on Bombardierin (raitiovaunun valmistanut yhtiö) huoltosopimuksen piirissä.” Eija Tuomonen, liikennepäällikkö

varikolla tarkempia tutkimuksia. Olemme asettaneet tutkintaryhmän, joka selvittää onnettomuuden syytä, Tuomonen totesi eilen. – Kyse on sen verran vakavasta tilanteesta, että HKL tulee selvittää perusteellisesti se, mikä onnettomuuden on aiheuttanut. Raitiovaunussa

on lukuisia järjestelmiä, jotka varmistavat sen, että vaunu ei liiku itsekseen. Meidän pitää selvittää, miksi näin kuitenkin tapahtui, sanoo HKL:n turvallisuuspäällikkö Jyri Kaisla. Tutkintaryhmä kokoontui ensimmäisen kerran torstaina. Myös poliisi osallistuu ryhmän toimintaan. Jätkäsaaren suunnasta tullut raitiovaunu oli tyhjillään törmäilyn aikana. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa. Eija Tuomosen mukaan vielä ei ole tiedossa, kuinka suuria korjauksia raitiovaunuun täytyy tehdä. Mahdollista on sekin, ettei siitä saada enää ajokuntoista. METRO

9(15 )

29 (36 )

Löydät meidät nyt bussilaitureita vastapäätä!

Käsivarsikotelo

Ei kun kapula käsivarteen ja puntille pullistelemaan ja pururadalle puuskuttamaan!

Philips SHQ3200

39 (54 )

69 (89 )

9(19 )

55 (85 )

Jabra Sport Corded

Bluetooth-älyvaaka

RC-minihelikopteri

Nikko SlammR

95

95

Kestävät ja loistavasti soivat treenikuulokkeet kauko-ohjaimella ja handsfree-mikrofonilla.

08 VILLE SEURI

050 336 5703 050 337 9442

Mullan myynti:

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 4. huhtikuu 2014

95

95

Seuraa madonlukujesi ja indeksiesi kehitystä iOS-laitteesi analyysien avustamana.

95 95

95 95

Ärhäkkä kopteri kaksoisroottorilla, kaksikanavaisella ohjauksella ja upealla maastovärityksellä.

Kaikki yli 4000 tuotetta myös verkosta - teknikmagasinet.fi Suomen myymälämme:

ESPOO Iso Omena Sello • HELSINKI Itis Kamppi • LEMPÄÄLÄ Ideapark • TURKU Hansa • VANTAA Jumbo

Seuraa edesottamuksiamme osoitteessa facebook.com/teknikmagasinetFinland Tarjoukset voimassa kaikissa myymälöissämme 24.4. asti loppuunmyyntivarauksella.

95

95

Hikeä ja pesua pelkäämättömät treenikuulokkeet huippuluokan istuvuudella ja äänentoistolla.

95

95

Täysin sekoboltsi, radio-ohjattava ylösalaisinauto, joka ei kaihda hurjimpiakaan esteitä!


hsl.fi/tilaakortti


www.metro.fi

Turkki

kevään

OUTLET avattu

INA A T N U SUNN 4. 6. NTI Y Y M Ä YSTÄV 2-17 KLO 1 HINNAT ALK. 49,YRJÖNKATU 25 ma–pe 10–18 la 10–15 www.kenkafriikki.fi

UUSI URA

KESKIVIIKKOISIN

Twitter-kielto lainvastainen

Turkin hallitus on kumoamassa kaksi viikkoa voimassa olleen Twitterkiellon. Twitter päätettiin avata uudelleen sen jälkeen, kun maan perustuslakituomioistuin linjasi keskiviikkona pitävänsä Twitter-kieltoa kansalaisten oikeuksien vastaisena. Oikeuden mukaan viestipalvelun käytön rajoittaminen rikkoo sekä sananvapautta että yksilönoikeuksia. Perustuslakituomioistuin käski viestintäviranomaisia purkamaan kiellon. METRO-AFP Yhdysvallat

Ammuskelija oli käynyt psykiatrilla

Forth Hoodin varuskunnassa Yhdysvaltojen Texasissa ammuskellut mies oli käynyt psykiatrilla maaliskuussa, mutta hänellä ei havaittu olevan väkivaltaisia tai itsetuhoisia piirteitä, armeija tiedotti torstaina. Neljä ihmistä kuoli ja 16 loukkaantui keskiviikon ammuskelussa. Yksi kuolleista oli ampuja, joka tapahtumaketjun lopuksi ampui itsensä. Tapaus herätti katkeria muistoja yhdysvaltalaisissa, sillä vain viisi vuotta sitten samassa varuskunnassa kuoli 13 ihmistä ammuskelussa. METRO

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 4. huhtikuu 2014

10

Saastepitoisuus korkeimmalla tasolla

LUKE MACGREGOR/REUTERS

Utuista. Ilma oli normaalia raskaampaa hengittää Lontoossa.

Ilman saastepitoisuus nousi torstaina Lontoossa korkeimmalle mahdolliselle tasolle. Hiukkaspitoisuudet olivat Suur-Lontoossa ja Kaakkois-Englannissa torstain mittauksissa asteikolla 1–10 tasoa 10. Sää oli Lontoossa utuinen ja ilma normaalia raskaampaa hengittää. Ympäristöministeriö kehotti vanhuksia sekä keuhkoja sydänsairauksista kärsiviä välttämään rasitusta erityisesti ulkona. – Saasteet kyllä huolettavat, mutta mitään en ole tuntenut. Valokuvat vain eivät ota onnistuakseen, kun näkyvyys on huonompi, sanoi Lontoossa asuva ranskalainen Steffie Triquet torstaina iltapäivällä kellotorni Big Benin juurella. Britannian viranomaisilla ei ole aikeita rajoittaa autoilua, kuten Pariisissa kolmisen viikkoa sitten tehtiin. Britannian saasteet ovat yhdistelmä paikallisia ja Manner-Euroopasta kulkeutuneita päästöjä sekä Saharan autiomaasta lentänyttä pölyä. Terveysviranomaisten

Neljävuotias Daniel Buttery leikki Greenwich Parkissa torstaina. Yskimistä

”Olen yskinyt siitä lähtien, kun tulin eilen Lontooseen.” Dubailainen Nadia Al-Khaja

mukaan valtaosa ihmisistä ei huomaa ilmanlaadun huonontumista, eikä terveiden ihmisten ole asiantuntijoiden

mukaan syytä välttää ulkoilua. Jotkut terveetkin ihmiset ovat silti saaneet oireita. – Olen yskinyt siitä lähtien, kun tulin eilen Lontooseen, sanoi dubailainen Nadia Al-Khaja Turistimassat velloivat Thamesjoen varrella torstaina tavalliseen tapaan. Hiukkaset haittasivat kuitenkin näkyvyyttä esimerkiksi suositussa turistikohteessa Lon-

don Eyen maailmanpyörässä. – Canary Wharfin pilvenpiirtäjistä ei näkynyt mitään. Myös näkymä Thamesista länteen päin oli sumussa, romanialainen Alexandra Vocaru sanoi maailmanpyörältä tullessaan. Paikallisia alakoululaisia oli luokkaretkillä runsaasti. Jotkut lontoolaiskoulut ovat kuitenkin kieltäneet lapsilta jopa välituntiulkoilun. METRO

3.–6.4.2014

Messukeskus Helsinki

Kevät on sisustuksessa valon ja inspiraation aikaa! Hae messuilta raikkaat ideat, näe sisustuksen uusimmat trendit, tutustu monipuolisiin valikoimiin sisustamisen pientavaroita ja tee ihania ostoksia.

Avoinna: to–pe klo 10-18, la klo 9-18 ja su klo 10-17. Pääsyliput: 16/10 €. Osta liput jo etukäteen verkkokaupasta: shop.messukeskus.com

www.kevatmessut.fi OIKEITA KOHTAAMISIA. AITOJA ELÄMYKSIÄ. KOSKETUS TULEVAISUUTEEN.

NELJÄT MESSUT YHDELLÄ LIPULLA!

LUE NIIN YMMÄRRÄT. ”Poliittisen johtajan tärkein ominaisuus on kestää henkistä epämukavuutta. Kosmisen kylmän hetkenä, vastuun ja odotusten ruhjomana, puoluejohtaja on yksin. Menestyksen myötä myös vastustus lisääntyy.” Timo Soini Saatavilla myös äänikirjana. Kertojina Jarmo Heikkinen ja Timo Soini.


KEVÄTMUOTI KAARESSA

LAUANTAINA 5.4.

Upea pea kevään juhlamuoti on vallannut Kaaren. Kauppakeskus auppakeskus on tulvillaan trendejä ja muodin mahtavia tarjouksia niin naisille, miehille kuin lapsillekin!

SPRING & PARTY

-

FASHION MUOTINÄYTÖKSET MU TINÄYTÖKSET

KLO 11.30

KLO 13.30

KLO 15.00

Kaaren aaren catwalkilla nähdään upeat Fashion Model Agencyn gencyn ammattimallit sekä Top Model 2014 -finalistit. Kaikki näytöksissä käytetyt huikeat asukokonaisuudet löydät Kaaren liikkeistä!

BP 00420 HELSINKI Kantelettarentie 1, • i i.f ar ka us sk ke kauppa

twitter.com/kaari_fi instagram.com/kaari_fi facebook.com/kauppakeskuskaari

TIMANTTISET

KULTA-AIKA www.kulta-aika.fi

youtube.com/kauppakeskuskaari


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 4. huhtikuu 2014

www.metro.fi

Kysely C-hepatiittia sairastaville Onko sinulla tai läheiselläsi C-hepatiitti?

Tutkimuksen toteuttaa Otantatutkimus Oy yhteistyössä lääkeyritys AbbVie Oy:n kanssa.

MA SULJETTU TI –TO 11–17 PE 11–18 LA 10–14

FIABV140127c/03.2014

Selvitämme kyselytutkimuksen avulla C-hepatiitin vaikutuksia tartunnan saaneiden elämään. Vastaamalla kyselyyn voit jakaa kokemuksiasi ja mielipiteitäsi asiasta. Voit vastata kyselyyn osoitteessa www.otanta.com/hepatiitti

VARASTOMYYNTI

SAHAAJANKATU 35 PUH. 7555 181

Koneen etsintä pian yhä hankalampaa

SALE Kaikki takit

-20%

Tarjous koskee normaalihintaisia takkeja. Voimassa 4.-5.4.

RIL’S CONCEPT STORE Pohjoisesplanadi 25 Helsinki, 09 -174 500 Avoinna ma-pe 10-19, la 10-17

REUTERS

Paikannin sammumassa. Koneen mustan laatikon paikantimen arvioidaan vaikenevan maanantaina 7. huhtikuuta.

Aika alkaa loppua lähes kuukausi sitten kadonneen malesialaisen matkustajakoneen löytämiseksi. Ennennäkemättömistä etsinnöistä huolimatta koneen hylystä ei ole löytynyt pienintäkään todistetta etsintäalueella eteläisellä Intian valtamerellä. Koneen mukana katosi 239 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Kuala Lumpurista Pekingiin matkalla olleesta koneesta tehtiin viimeinen havainto 8. maaliskuuta aamuyöllä kello 03.11 Suomen aikaa, jonka jälkeen kone on todennäköisesti pudonnut mereen.

season

12

Etsintä jatkuu

”Tämä on yksi aikakautemme suurimmista mysteereistä.” Tony Abbott, Australian pääministeri

Ensi tiistaina viimeisestä malesialaiskoneesta tehdystä havainnosta on kulunut jo kuukausi.

Veden kanssa kosketuksiin joutuessaan lentokoneen niin sanotussa mustassa laatikossa oleva paikannin aktivoituu ja alkaa lähettää paikannussignaalia veden alla. Paikantimen akku kestää kuitenkin vain 30 päivää, mikä tulee täyteen ensi maanantaina koneen katoamishetkestä. Paikannin lähettää sig-

naalia muutaman kilometrin matkan vedessä. Paikoin oletetulla putoamispaikalla meriveden syvyys on kuitenkin jopa yli kuusi kilometriä. Ellei signaalia paikanneta ennen kuin paikantimesta loppuu akku, joudutaan hylkyä etsimään erittäin vaivalloisesti vedenalaisilla pienillä robottisukellusveneillä.

Etsintöihin saattaa kulua valtavasti aikaa, sillä jo nyt rajattu etsintäalue on viitisen kertaa Suomen kokoinen. Malesian pääministeri Najib Razak kuitenkin vakuutti torstaina, ettei ”maailman hankalinta etsintää” lopeteta ennen kuin hylky on löytynyt. – Haluamme saada vastauksia koneen katoamiseen ja lohduttaa kadonneiden omaisia. Sitä ennen emme lepää, Razak sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan. Myös Australian pääministeri Tony Abbott vakuutti kadonneen koneen arvoituksen vielä ratkeavan jonain päivänä. METRO

Confetti Tammisto

MOUNTAIN BIKE SHOP

-14 5.4. LA avajaiset klo 10

AVAJAISET 5.4. TERVETULOA!

ON NYT SPECIALIZED ELITE-SHOP

Leivonta- ja kakkutarvikkeet Valmiit kakkukuvat Ilmapallot ja pinjatat Teema- ja värikattaus Lapsille ilmapalloja Huikeita avajaistarjouksia Hattaraa & kakkua

Confetti-myymälät: Espoo, Tuusula, Vantaa (Tammisto) www.confetti.fi

• Uudistettu liike • Laaja Specialized -valikoima • Body Geometry Fit -ajoasennon mittauspalvelu MOUNTAIN BIKE SHOP • Läntinen Brahenkatu 8, 00510 Helsinki Puh. 09 710 630, Ark. 10-18, La 10-15 • www.mountainbikeshop.fi

TRENDIT

PELIAIKAA LAUANTAIHIN KLO 22 ASTI. Pelaa lähimmässä myyntipisteessä tai osoitteessa veikkaus.fi

TIISTAISIN


Soit a 24 h

Muuttamassa? Helpompi tapa saada sähköt uuteen kotiisi. Soita 0200 80 000 (pvm/mpm) – Fortum Muuttopuhelin 24h.


www.metro.fi

Pakotteet. Venäjällä puuhataan luottokorttia Yhdysvaltain ja EU:n talouspakotteiden kohteeksi joutunut Venäjä ryhtyy valmistelemaan kansallista luottokorttia, joka toimisi vain Venäjän federaation alueella. Presidentti Vladimir Putin on antanut keskuspankille kuukauden aikaa valmistella kansallista luottokorttia. Talouslehti Kommersantin mukaan valmistelu tehdään valtiollisen vähittäispankin Sberbankin johtajan German Grefin luonnostelmien mukaan.

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 4. huhtikuu 2014

Grefin mallissa korttiyhtiöksi valitaan neljä vuotta sitten perustettu Universalnaja Elektronnaja Karta UEK. Yhtiön osake-enemmistö on Sberbankilla, vähemmistöosakkaina on kolme muuta pankkia. Aikataulun mukaan uuden, venäläisen luottokortin pitäisi toimia koko maassa kolmen kuukauden kuluttua. Määräys on vastaveto pakotelistalle, jolle lisättiin Krimin miehityksen vuoksi myös Rossija-pankki. METRO

14

Kim Jong-il yritettiin murhata kahdesti REUTERS

Loikkarin paljastus. Tiedustelupalvelusta loikannut kertoo PohjoisKorean salajuonista.

Pohjois-Korean entinen johtaja Kim Jong-il yritettiin surmata ainakin kahdesti, kertoo länteen loikannut entinen Pohjois-Korean tiedustelupalvelun työntekijä brittiläisessä Telegraph-lehdessä. Hän kuvaa harvinaisessa haastattelussa Pohjois-Korean suljetun hallinnon sisäisiä juonitteluja ja yrityksiä murhata entinen ”Rakas Johtaja” Kim Jong-il, joka johti PohjoisKoreaa vuodesta 1994 kuole-

Pelon ilmapiiri

”Armeijan kantahenkilökuntaa ja ylintä johtoa varjostettiin, ja heistä raportoitiin ylimmälle johdolle viikoittain.” Herra K, tiedustelupalvelun ex-työntekijä

Kim Jong-il yritettiin murhata muun muassa ajamalla tonnien painoisella rekalla päin autosaattuetta.

maansa asti vuoteen 2011. Tiedustelupalvelun työntekijä loikkasi Pohjois-Koreasta vuonna 2005. Hän asuu nykyi-

sin Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa ja esiintyy haastattelussa nimellä Herra K. Ensimmäisessä hänen kuvaamassaan murhayrityksessä mies yritti ampua Kim Jong-ilin, mutta hänet saatiin kiinni ennen tulitusta. Toisessa salamurhaaja ajoi 20-tonnin painoisen rekan

täyttä vauhtia päin Kim Jongilin autosaattuetta. Kim Jongil ei kuitenkaan matkustanut yhdessäkään autoista. Herra K kertoi myös kahdesta vallankumousyrityksestä, joiden takana oli joukko Neuvostoliitossa koulutettuja kansanarmeijan upseereja. He olivat valmistuneet Moskovassa sijainneessa Neuvostoliiton sotakorkeakoulusta Frunzesta ja toimivat myös Kremlin vakoojina. Upseerit suunnittelivat sijoittavansa pommin Venäjän Chongjinin kaupungissa sijaitsevaan konsulaattiin, jotta saisivat näin provosoitua Venäjän hyökkäämään maahan. Hanke paljastui kuitenkin etukäteen. METRO

KODIN TÄYDELTÄ VIIHDETTÄ DNA WELHOLTA DNA Welholta saat valtavan määrän huippuluokan viihdettä. Parhaiten nautit siitä hankkimalla DNA Welho Überkaista- liittymän. Se on Nopeuslupauksella varustettu laajakaistaliittymä, joka takaa netin sujuvan käytön ja verrattoman katselukokemuksen. Katso leffoja, kuuntele musiikkia, surffaa tai pelaa verkkopelejä, kaikki on nyt mahdollista.

A DN ELHO W

JUURI AKAISTAN SAAT LAAJ PEUDELLA , SILLÄ NO SAT JOSTA MAK

Muumi ja punainen pyrstötähti

Lego Star Wars

a uutarh Idan p

Happy Fe et 2

Leijona kiekko Onnenpäivä

Hauskat eläinperhe et

Maija Mehiläin en

Salainen valtakunta

Lego Star Wars

Chuggington

DNA Welho Viihde supernopealla laajakaistalla

29 90 € /KK/24 KK K

(norm. 39,90 €/kk) 24 kk sopimus yht. 717,600 €

• 100 Mbit/s laajakaistayhteys WLAN-yhteydellä • Videovuokraamo, johon tarjoamme tutustumiseen 5 kokeiluvuokrausta SF Anytimen elokuvista (arvo 30 €). • MatkaTV–palvelu; TV, joka kulkee aina mukanasi • Laadukas HD-digiboksi • TV-kortti

Kaupan päälle! MTV Total -kanavapaketin ensimmäiset 2 kk veloituksetta (norm. 24,95 €/kk).*

Osta:

tilaa osoitteessa dna.fi/kodinviihde tai soita 0800 550044

DNA Welho Viihde ja Überkaista 100 –paketti 24 kk ajan Wbox HD2s -digiboksilla yhteishintaan 29,90 €/kk (norm. 39,90 €/kk). Sisältää TV-kortin 0 € (norm. 3,50 €/kk), avausmaksu 0 € (norm. 30 €). Vuokrapäätelaite (kaapelimodeemi) tarvittaessa 0 €/kk. Digiboksi erämaksulla, laitteen omistusoikeus siirtyy heti. Toimitusmaksu etämyynnissä 7 €. Edut edellyttävät 24 kk määräaikaista sopimusta, määräajan jälkeen DNA Welho Viihde jatkuu toistaiseksi voimassa olevana hinnaston mukaisella hinnalla. Mikäli sopimus tai sopimukset päätetään kesken sopimuskauden, DNA:lla on oikeus veloittaa asiakkaalta määräaikaisen kauden jäljellä olevat kuukausimaksut. Tarjous ei koske suljettuja ja samaan talouteen uudelleen avattuja liittymiä. Vähimmäishinta sopimusaikana 717,60 € (29,90 €*24 kk). Kuukausimaksun lisäksi laskutetaan palvelusta ostetut tilausvideot ja muut lisämaksulliset palvelut. Tarjous on voimassa DNA Welho laajakaistan saatavuusalueella kaapelitalouksiin 30.4.2014 saakka. DNA Welho Viihteen tilaaminen edellyttää markkinointiluvan antamista. Tilaukseen sovelletaan DNA:n yleisiä toimitusehtoja, sekä TV ja Viihde- sekä MatkaTV -palvelun erityisehtoja. Lisätiedot www.dna.fi. * DNA Welho Viihteen ostajalle MTV Total –kanavapaketti 2 kk kaupan päälle (norm. 24,95 €/kk). Etukauden jälkeen palvelu jatkuu normaalihinnalla toistaiseksi voimassaolevana tilauksena.


24

95

OVH 44,95

49

129,-

Y.A.S LIFE-MEKKO.

Y.A.S CANES-NAHKATAKKI.

95

OVH 79,95

OVH 239,95

Y.A.S CUBE-TOPPI.

200:LLE ENSIMMÄISELLE

YLLÄTYSLAHJA!

GRAND OPENING tänään 4.4. klo 10 Aleksanterinkatu 15, Helsinki

19

95

Tervetuloa Suomen ensimmäisen OBJECT STOREn avajaisiin, muotia miehille ja naisille. Luvassa mahtavia avajaistarjouksia!

OVH 39,95

19

95

OVH 39,95

JUNAROSE ANTIQUE-MEKKO. KOOT 42-54.

VILA PRISTINE-MEKKO.

miesten Farkkuja

29,95 OVH 79,95 - 99,95

29

95

OVH 49,95 SELECTED HOMME MORTON “EASY IRON”-PAITA.

SELECTED HOMME ONE FABIOS / TWO RICO / THREE RICO -FARKUT. Useita eri malleja.

9

95

OVH 17,95

SELECTED HOMME PIMA T-PAITA. Useita eri värejä.


www.metro.fi

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 4. huhtikuu 2014

16

Luontoon jätettyä, lentokoneesta katsottua

ALEX S. MACLEAN

B-52-pommikoneiden muodostama ”hautausmaa” Tucsonissa Arizonassa. ALEX MACLEAN/BEETLES + HUXLEY

Ilmakuvaus

Ihmisen kädenjälki ilmasta nähtynä

Ihmisen kädenjälki luonnossa korkealta katsottuna on teemana valokuvaaja Alex MacLeanin näyttelyssä. Kuvat on otettu lentokoneesta käsin. Ne herättävät ajatuksia ihmisen vaikutuksesta luontoon. Näyttely oli esillä Lontoon Beetles + Huxley -galleriassa maaliskuussa. MWN

Valokuvaaja kertoo

”Yritän tehdä kuvista kauniita, mutta haluan myös saada ihmiset ajattelemaan niiden taustalla olevia asioita kuten globalisaatiota tai ilmastonmuutosta.” Alex MacLean, 67, Bostonissa Yhdysvalloissa asuva valokuvaaja.

Ylhäältä katsoen

Numeroina

1 524

Kuviot kertovat kulttuurista

MacLean on koulutukseltaan arkkitehti. Hän tarkastelee ihmisen muodostamia järjestelmällisiä ja samalla taiteellisia kuvioita yläilmoista. ”Ihmisen tekemien esineiden muodostelmat kertovat paljon kulttuurista ja maan asukkaista. Yläilmoista vaikuttaa siltä kuin katselisi täydellistä mallia organisoitumisen perusperiaatteista.” MWN

Tämä värikäs kuva konteista Portsmouthissa, Virginiassa on myös synkkä. ”Se on täydellinen vertauskuva globalisaatioon liittyvistä huolistani.”

metriä (5 000 jalkaa) on korkeus, josta MacLean ottaa huikeat valokuvansa. MacLean, joka lentää yksin Cessna 182 -hiilikuitukoneella, kärsi aiemmin lentopelosta. ”Pelkäsin aluksi lentämistä. Lensin voittaakseni fobiani”, MacLean sanoo. ”Ensimmäinen lentoni oli lähes uhkarohkea, purjelentokoneella Black Forestin yli Coloradossa. Käytin kameraa etäännyttääkseni itseni siitä vaihtoehdosta, että kone putoaisi.”

Euroopan parlamentin jäsen, varatuomari

ANNELI JÄÄTTEENMÄKI

tavattavissa sunnuntaina 6.4.2014 klo 11.00 Hakaniemen Maalaismarkkinoilla Keskustan teltalla Hakaniemen tori, Helsinki LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! www.annelijaatteenmaki.net Liity tykkääjäksi Facebookissa! @jaatteenmaki


. 4 . 6 . 3 ä s e Keosseukekskuksessa Helsingissä!

www.kevatmessut.fi

Kärsittekö masennuksesta? Haemme osallistujia kliiniseen lääketutkimukseen nimeltään ARGO, jossa selvitetään, voiko tutkimuslääkkeen käyttö hyväksytyn masennuslääkkeen lisänä lievittää masennusta sairastavien henkilöiden oireita. Tutkimuslääkettä verrataan lumelääkkeeseen.

M

Tutkimukseen voivat sopia henkilöt, jotka: • ovat iältään 18–75-vuotiaita • sairastavat masennusta • eivät ole saaneet riittävää apua vähintään yhdellä masennuslääkkeellä nykyisen masennusjaksonsa aikana. Tutkimuslääke ja toimenpiteet ovat Teille maksuttomia. Lisätietoja saatte ottamalla meihin yhteyttä alla olevien tietojen avulla.

Yhteystiedot:

Tutkijalääkäri, psykiatrian dosentti Martti Heikkinen ARTES Psykiatrinen Palvelukeskus Oy Mikonkatu 8, Helsinki s-posti: martti.heikkinen@welho.com puh: 0505933451 ma-pe klo 17-20.

Hypistele kasveja, astele paljain jaloin aistipolulla, ihastele kukkaloistoa ja maistele kesäkeittiön herkkuja. Nauti saunan lämmöstä, pulahda uima-altaaseen tai rentoudu paljussa! Hae parhaat vinkit ja ideat. Seuraa työnäytöksiä ja hyödynnä maksuttomia neuvontapalveluja sekä tee hyviä ostoksia.

NELJÄ T MESS UT YHDEL L LIPUL Ä LA!

Nähdään messuilla!

Avoinna: to–pe klo 10-18, la klo 9-18 ja su klo 10-17. Pääsyliput: 16/10 €. Vältä jonot, ostamalla lippusi verkkokaupasta: shop.messukeskus.com OIKEITA KOHTAAMISIA. AITOJA ELÄMYKSIÄ. KOSKETUS TULEVAISUUTEEN.

ä ä v i ä p 3 ä l vie

YKKÖSEN SISUSTUS-

ksia u o j r a t u p p i hu

SÄÄSTÖT

27.3.-6.4.

etu K-Plussa-kortilla Ilmoituksen kaikki tarjoukset K-Plussa-kortilla ja Myös kodin1.com

myös osoitteessa kodin1.com

Valkoiset teemaastiat ja kastehelmituotteet

Esim. Kynttilälyhty 64 mm tai kulho 23 cl Kirkas tai harmaa 8,75 (12,50)

Esim. Muki 3 dl 8,05 (11,50)

-30% norm.hinnoista

Anno-puuvillapussilakanasetit

150x210 cm/55x65 cm. Esim. Anno Anemone

20,(2990 )

Tarjous ei koske Anno Viiru- tai Lankku-settejä, eikä tuplaleveitä settejä.

Samsung VCC8240V3K -imuri Teho 2200 W, imuteho 410 W. HEPA 13 -poistoilmasuodatus.

99,(229,-)

Tarjoukset voimassa 4.-6.4.2014 Kodin1-sisustustavarataloissa ja kodin1.com-verkkokaupassa, niin kauan kuin tavaraa riittää.

kodin1.com

AUKI 24/7 Seuraa meitä: facebook.com/kodinykkonen, pinterest.com/kodin1 ja @Kodin_1

SUOMEN SUURIN SISUSTUSTAVARATALO

Kaikki hackmanin

keitto- ja paistoastiat

-25%

norm. hinnoista

Esim. Kovanaama NOH -paistinpannu 24 cm 52,46 (69,95) Kovanaama-paistokasari 28 cm / 3,6 l 74,95 (99,95)

Espoo, Merituuli, Isonniitynkuja 2. Helsinki, Kaisaniemi, Kaisaniemenkatu 5. Helsinki, Ruoholahti, Itämerenkatu 21. Vantaa, Porttipuisto, Salpakuja 2. Vantaa, Varisto, Martinkyläntie 48. Avoinna ark. 10-21, la 10-18, su 12-18. Kodin1.com-verkkokauppa auki 24/7.


+ KOTI

Kevätmessut

Messuilla pääsee saunaan Messukeskuksessa tänä viikonloppuna järjestettävillä Kevätmessuilla pääsee nauttimaan puusaunan löylyistä. Messujen vesiallasalueella voi saunasta myös pulahtaa uimaan. Paikalla on myös puutarhaetsivä, joka auttaa ratkomaan pihalle liittyvissä pulmissa. Samalla lipulla on tarjolla neljä tapahtumaa: Oma Koti, OmaMökki, OmaPiha ja Sisusta! METRO

KOTI

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 4. huhtikuu 2014

18

Nyt siemen orastamaan HANNE SALONEN

Versoja purkkiin. Keittiössä viljellään vitamiineja ja lehtivihreää, versoja ja vehnänoraita. Kotikeittiössä on nyt hyvä aika aloittaa versojen viljely: ulos menoa saa vielä odottaa, mutta mieli tekee saada kasvamaan jotain vihreää ja jotain syötävää. Puutarhuri Stina Pyrrö neuvoo valitsemaan versoviljelyyn ravintokasveja, joiden siemenet itävät pikaisesti. – Herkullisia versoja tuottavat esimerkiksi auringonkukka, parsakaali, punajuuri, retiisi, sinappi ja valkosipuli. Hernekin on erinomainen, joskin muita hieman hitaampi. Viljely sujuu näpsäkästi. Pane laakean astian pohjalle muutamia senttejä luonnonmukaisesti lannoitettua multaa. Kastele se, ja kylvä luomusiemenet tiheästi siten, että ne eivät ole kiinni toisissaan. Pienet siemenet kylvetään mullan pinnalle, suuret peitellään ohuesti. Suuret siemenet itävät nopeimmin, kun niitä liotetaan yön yli.Kun viljelmä on valmis, pane päälle kansi tai muovi, jossa on ilmareikiä. Vie aluksi pimeään ja siirrä valoon, kun siemenet itävät. Suihkuttele kylvöstä vedellä.Napostele tuoreita versoja sellaisinaan, ripottele leivän päälle ja salaatteihin. Tässä muutamia vinkkejä:

vat toisenkin sadon. Herneen maku on pehmein nuorissa versoissa, vanhetessaan niistä tulee puisevia.

3

Vihanneskrassit taimettuvat jo noin viikossa. Krassien siemenet itävät märän talouspaperin päällä tai sentin kerroksessa multaa. Sato korjataan, kun taimenalut ovat noin kolmen sentin mittaisia. Siemenen maku on mausteinen. Myös pippuriset sinapinsiemenet taimettuvat kostealla talouspaperilla.

4

Valkosipulien kynnet versovat mullassa nopeasti. Istuta ne tiheästi siten, että kärjet jäävät näkyville mullan pinnalle.

5

Juureksista retiisit, punajuuret ja lehtipunajuuret tuottavat värikästä ja mehukasta lehtisatoa ikkunaviljelmillä.

Krassi viheriöi talouspaperin päällä jo viikossa. HANNE SALONEN

Hyvää lisuketta

Nauti versot sellaisenaan, leivän päällä tai salaateissa.

6

Parsakaalin rapeat, kaalinmakuiset versot ovat superterveellisiä. Kylvöstä sadonkorjuuseen kuluu muutama viikko.

1

Auringonkukan versoissa on voimaa ja runsaasti Evitamiinia, seleeniä ja magnesiumia. Kylvä kuorelliset, liotetut siemenet ohueen kerrokseen kosteaa multaa. Ne itävät pimeässä muutamassa päivissä. Versot ovat valmiita 5–10 sentin mittaisina. Maku on mieto ja rapea.

7

Auringonkukka versoo muutamassa päivässä.

2

Herneet ovat suosittuja. Siemeniä liotetaan ennen kylvöä. Ensimmäinen sa-

Herneenversot kannattaa syödä nuorina ja mehevinä.

to syödään, kun versot ovat 10–15-senttisiä. Leikatut varret jatkavat kasvua ja tuotta-

Vehnä ja muut viljakasvit orastavat joutuisasti. Oraista puristetaan juomaa joko käsi- tai sähkökäyttöisellä mehumyllyllä, Vahvaa juomaa kannattaa maistella aluksi vain ruokalusikallisia. Lasilliset ovat sallittuja, kun keho tottuu lehtivihreän voimaan. METRO

Tervetuloa Midnight Run Helsinkiin! Miten ilmoittaudun? Ilmoittautuminen tapahtuu osoitteessa www.midnightrun.fi missä ilmoitat samalla mm. osallistumispaidan koon sekä halua­ masi lähtöryhmä. 1. marraskuuta – 31. toukokuuta 1. kesäkuuta – 31. heinäkuuta

38 EUR 43 EUR

BJ O R N E K U L L D E S I G N . S E • F O T O : M A X E D I N

Mikäli tapahtuma myydään loppuun, saattaa ilmoittautuminen päättyä ennen yllä mainittuja päivämääriä.

Midnight Run -tapahtumassa juokset Helsingin keskustan iltavalaistuilla kaduilla musiikin ja kannustavien ihmisten keskellä. Koe ainutlaatuinen tunnelma kaupungin muuttuessa juoksujuhlan näyttämöksi. Luvassa on taatusti vuoden hauskimmat 10 km! Ei ole väliä oletko vasta juoksuharjoittelun aloittanut ensikertalainen, tai nopeaan aikaan tähtäävä huippujuoksija. Midnight Run sopii kaikille!

Mitä osallistumismaksu sisältää?

Osallistumismaksu sisältää osallistumis­ paidan, ajanottosirun, juoksijapalvelut, juotavaa, jälkihuollon yms. Lisätietoa osoitteessa www.midnightrun.fi Helsingissä järjestäjänä toimii Dicken rf.

1933

www.midnightrun.fi

Osallistumismaksut


Ryhdy keharikaveriksi saat suuren sydämen Kaverit rokkaa

Pöllöt tarjouspäivät

sunnuntaihin asti 25.-28.4. - torstaista 6.4. sunnuntaihin PALJON LOISTAVIA ETUJA JA TARJOUKSIA. OSALLISTU OITA ARVONTAAN & Vrilli ja allog – palkintona 10:lle psti makkaraa. reilu

Heavy meininki

PE–LA 4.–5.4. Pöllötarjous

syksyllä Uusia kavereita koulutetaan taas tarvitsevat Lähde mukaan. Kehitysvammaiset nuoret ja aikuiset luotettavaa kaveria leffaan, teatteriin, ulkoilemaan, taidenäyttelyihin tai vaikka oluelle. Riittää kun olet täysi-ikäinen ja sinulla on avoin mieli ja hyvä sydän.

PE–LA 4.–5.4. Pöllötarjous

Silmälasien ostajalle

Super suositut

KEHYKSET

Dermalogica –tuotteet

KOKO VALIKOIMASTAMME

(kuvat viitteellisiä)

-70%

Katso tarkemmat aikataulut ja tiedot www.keharikaveri.fi

YSTÄVÄ M Y Y N TI JATKU U...

-30%

PE–SU 4.–6.4. Pöllötarjous

PE–SU 4.–6.4. Pöllötarjous

M YÖ S V E R KO S S A : M A R I M E K KO. F I / V E R K KO K AU P PA

Kärcher

Iittla

Ikkunapesuri esuri WV50 Starter kit

Valkoiset Teema-astiat Etu K-Plussa-kortilla

-30%

6990

Työsuoritus 40-60 m2/lataus, työleveys 280 mm, likavesisäiliön vetoisuus 100 ml

normaalihinnoista

P A L L O M A R I - P A I TA 40 €

Loistavia tarjouksia kaikissa kauppakeskuksen liikkeissä! VA I N TÄ NÄ Ä N P E R JA N TA I NA : K A I K K I Y S TÄVÄ M Y Y N N I S S Ä OL E VAT KÄSIPYYHKEET SISUSTUSTYYNYNPÄ Ä L L I S E T 16 –24 €

12 € / 2 K P L

T E R V E T U L O A – Y S TÄVÄ M Y Y N T I S U N N U N TA I H I N 6 . 4 . A S T I

H E L S I N K I K i r v e s m i e h e n k a t u 7, H e r t to n i e m i , p e 10 –20 , l a 10 –18 , s u 1 2–16 V A N TA A S ä h kö t i e 2– 6 , Ta m m i s to, p e 10 –20, l a 10 –18 , s u 12–18 VA L I KO I M AT VA I H T E L E VAT M Y Y M Ä L Ö I T TÄ I N .

LAUANTAINA 5.4. klo 11-18 Hupipuisto SnadiStadissa Liikenneturvan edustajat ovat paikalla arvioimassa, onko kypäräsi valmis aloittamaan pyöräilykauden!

LAUANTAINA 5.4. klo 12–17 ilmaista kolesterolimittausta

kohderyhmälle naiset 45+ Motivus–kuntokeskuksessa, 4. krs!

Tule kauppakeskuksen aulaan klo 12-18 tapaamaan sydänterveyden asiantuntijoita s sekä opettelemaan ponteva s itsepuolustustaito - pulssin tunnustelu!

TERVETULOA MUKAAN! TE

Itämerenkatu 21, Ruoholahti • Yleiset tilat AVOINNA Ark. 7-21 , la 8-18 , su www.KauppakeskusRuoholahti.fi • PARKKI joka päivä 6-22

12-18


2

URHEILU

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 4. huhtikuu 2014

TERHI LIIMU

Formula 1

Bottas sai selkeät ohjeet ohittamisesta Valtteri Bottas istahti torstaina iltapäivällä Bahrainissa taas samanmoisen mediajoukon keskelle, mistä hän poistuikin sunnuntai-iltana Malesiassa kisan jälkeen. Kysymys kuului, ovatko Williamsin kuljettajat Bottas ja Felipe Massa saaneet puhutuksi selviksi Malesian tunteita kuohuttaneet ohitustilanteet. – Olemme tiiminä istuneet alas ja jutelleet siitä. Olemme puhuneet asiat halki, ja meillä on selvä kuva, miten tulevaisuudessa menetellään, Bottas vakuutti. METRO

URHEILU

Formula 1

Antti Törmänen oli torstaina ensimmäistä kertaa kameroiden edessä HIFK:n päävalmentajana.

Törmänen aloittaa etävalmentajana Jääkiekko

Valmentaja huolissaan Granlundista Minnesota Wildin päävalmentaja Mike Yeo on huolissaan Mikael Granlundin terveydestä. Granlund, 22, loukkasi päänsä maanantain ottelussa Los Angles Kingsiä vastaan epäonnistuneen taklauksen seurauksena. Virallisesti hänen on ilmoitettu kärsivän ylävartalovammasta, mutta todennäköisesti kyse on aivotärähdyksestä. Tilanne huolestuttaa Minnesotan valmennusjohtoa, sillä Granlund on kärsinyt lyhyen uransa aikana jo useita aivotärähdyksiä. METRO

20

HIFK-ikoni. Pelaajauransa päättäneestä Ville Peltosesta tulee HIFK:n junioripäällikkö.

Helsingin IFK tiedotti uusista valmentajakuvioistaan torstaina. Päävalmentajaksi tulee jo aiemmin uutisoidun mukaisesti Antti Törmänen. HIFK:n ikoni, pelaajauransa tähän kauteen päättänyt Ville Peltonen puolestaan jatkaa seuran palveluksessa juniorien valmennuspäällikkönä. Peltonen, 41, saa apua toiselta kokeneelta pelimieheltä. Viime keväänä uransa lopettanut puolustaja Toni Lydman, 36, aloittaa junioreiden erityisvalmentajana vastuualueenaan puolustajien yksilöllinen valmentaminen. Peltonen valmentaa luonnollisesti hyökkääjiä. Peltonen paljasti, että valmentajakuviota on valmisteltu siitä lähtien, kun hän palasi Suomeen ja HIFK:n paitaan kaudeksi 2010–2011.

– IFK tarvitsee hyvän suunnitelman ja paljon työtä nuorisopuolella. Haluamme ottaa Tonin kanssa mallia siitä, miten maalivahteja on valmennettu, Peltonen viittasi Suomen maineeseen huippumaalivahtien tuottajana. HIFK:n liigamiehistö aloittaa uuden harjoituskauden etävalmentajan johdolla. Näin Törmänen luonnehti itseään, koska hän asuu heinäkuun alkuun asti perheineen Sveitsissä. – Joudun asumaan valitettavasti vielä Sveitsissä ja olemaan vähän etähommissa. En ole koko ajan kesätreeneissä, mutta yritän olla mukana

Kova paikka

”Ei näihin tule, jos ei halua tulla koviin paikkoihin. Tämä on sellainen.” Antti Törmänen HIFK-pestistä

niin paljon kuin mahdollista. Syksyllä alkavat yhteiset jääharjoitukset, sitten mennään täysillä, kolmevuotisen sopimuksen tehnyt Törmänen sanoi torstaina. Törmänen valmensi vuosi sitten SC Bernin Sveitsin mestaruuteen, mutta uusi kausi lähti nihkeästi käyntiin, ja

marraskuun lopulla hän sai potkut. Törmäsen vanhempi poika on Bernissä koulussa heinäkuun alkuun asti, ja tohtoriksi väitellyt vaimo työskentelee kasvatustieteen dosenttina Bernin yliopistossa kesäkuun loppuun. – Sitä pitää kunnioittaa ja olla mukana. Heinäkuun alussa tullaan Suomeen, Törmänen sanoi. Kun Törmäseltä kysyttiin, millaista jääkiekkoa HIFK pelaa ensi kaudella hänen johdollaan, vastaukset olivat hieman vältteleviä. Hän vetosi siihen, että joukkueen rakentaminen on kesken. METRO

Lämsä luotsaa Pelicansia

Pelicans vahvisti torstaina, että lahtelaisseuran uusi päävalmentaja on Tomi Lämsä. Lämsä ja seura tekivät sopimuksen, joka on mallia 2+2 vuotta. Lämsä sai potkut Jokereista kesken käynnissä olevan jääkiekkoliigakauden. Lämsä on tuttu mies Pe-

licansin organisaatiolle, sillä hän on valmentanut aiemmin seuran A-nuoria kaudella 2010–2011. Lämsä on tyytyväinen paluustaan Lahteen. – Tämä on minulle kunnia asia. Olen lahtelainen, Kiekkoreippaan juniorikoulun kasvatti, ja tavoitteeni on ol-

lut jo pitkään toimia jossain vaiheessa Pelicansin valmentajana. Nyt se toteutui, ja olen siitä erittäin ylpeä, Lämsä sanoi Pelicansin verkkosivuilla. Lämsän aisapariksi tulee aiemmin muun muassa Bluesia ja Tapparaa valmentanut Mikko Saarinen. METRO

Manageri: Schumille ei kotisairaalaa Michael Schumacherin manageri Sabine Kehm kiistää väitteen, jonka mukaan Corinna Schumacher rakennuttaisi kotiinsa sairaalaa miestään varten. Michael Schumacher, 45, loukkaantui joulukuun lopulla lasketteluonnettomuudessa, ja on ollut siitä asti tajuttomana Grenoblen yliopistosairaalassa. METRO Jalkapallo

Brittilehti kutsui Bayern-pelaajaa ”likaiseksi siaksi” Bayern München on suuttunut brittilehdille The Sunille ja Daily Mirrorille. Seura ei myönnä kohulehtien toimittajille akkreditointia ensi viikolla pelattavaan Manchester United -otteluun. Bayernin Bastian Schweinsteiger sai tiistain ottelussa suihkukomennuksen taklattuaan ManUn Wayne Rooneya. ”Senkin likainen sika [You dirty Schwein]”, otsikoi Daily Mirror. The Sun kutsui Schweinsteigeria yksinkertaisesti siaksi (You Schwein]. METRO

Maksa Visalla ja seuraa Boltin jälkiä FIFA:n jalkapallon MM-kisoihin Seuraa jalkapallon nopeimman fanin jälkiä Brasiliaan Joka kerta kun maksat Visa-kortillasi ja rekisteröit oston, voit voittaa liput FIFA:n jalkapallon MM-kisoihin. Voit myös voittaa 100 euron arvoisen Visa Prepaid -kortin lähes joka päivä.

Osallistu osoitteessa visa.fi/golden-space

Nopeasti. Vaivattomasti.


Perus suomalaisia Kun Shugrilta, Amalilta ja Anisalta kysyy, mistä he ovat kotoisin, he vastaavat: Kätilöopistolta! SIVut 30–37

KU U KAUS I L I I T E

4€

JUSSI HALLA-AHON TAVALLINEN HA ASTAT TELU.

TEKOÄLYN TULEVAISUUS.

SHEFKI KUqI ON KULT TIpEL A AJA .

MICHAEL JACKSON ELÄ Ä HELSINGISSÄ .

SIVu 30

SIVu 50

SIVu 58

SIVu 68

S+

KUUKAUSIL

in E va IIT

H

H U H T I KU U 20 14 • N :o 5 0 5 • H s . f I /KU U K aU s I l I I T e

Valokuvaaja Heidi Piiroinen (toinen oik.) on kuvannut kolmen vuoden ajan kolmen tytön elämää. Pasilalaiset Amal (vas.), Shugri ja Anisa käyvät lukiota ja suunnittelevat elämäänsä aikuisena. Kaikki kolme ovat syntyneet Suomessa. Huhtikuun Kuukausiliite ilmestyy Helsingin Sanomien välissä huomenna, molemmat lehdet yhteensä vain 4 euroa.


www.metro.fi

TEKSTIVIESTIT •Nyt alkaa näyttämään pahasti siltä, että autoilu on vain rikkaiden touhua, kun heillä varaa ajaa samoin kuin lasten tekeminen ja kasvatus. Näin päättäjät varmistavat rikkaiden sukujen jatkumon, kun taas köyhimmät kuolevat sukupuuttoon. ELÄKÖÖN PORVARIT

•Kyllä nainen sopusuhtaisella meikillä, normipainolla ja ilman tekoräsyjä on kaunis. TUULETTAJA •Vai ottaa Israel muka uusia alueita, kun Länsiranta on 29.11.1947 YK:n hyväksymän juutalaisvaltion virallinen alue. Arabit hylkäsivät YK:n heille suunnitteleman valtion, johon olisi kuulunut suuria osia länsirantaa. Jordania annettiin 1922 palestiinan arabeille. Israelin kansa halutaan tuhota, ja median uutisoinnissa outo yksinpuolisuus paistaa läpi. Sairaalan yläikkunoista kadulle heitetyistä juutalaislapsista tai Sederotiin ammutuista 600 raketista ei tiedetä. NIMETÖN •Apulais”oikeus”kansleri Mikko Puumalainen, eroa virastasi. Et nauti enää suomalaisten luottamusta suvivirsisekoilusi jälkeen. ELÄKÖÖN SUVIVIRSI JA ISÄNMAA!

•Metro-lehden tekstiviestipalstalla 27.3. Nimimerkki Nokikana keksii koiransa kakan korjaamatta jättämiseksi sen, että toiset rikkovat tyhjiä pulloja jamuutoin roskaavat luontoa, niin hänkin antaa koiransa kakan jäädä luontoon. ”Nokikana”, hyppäätkö kaivoonkin jos jotkut muut hyppäävät?! L.T. •Haloo suomalaiset! Miten voi olla mahdollista, että enimmäkseen pienituloisten maassa Kokoomus jyrää. Onko Brändi niin ihana, että kuvitellaan, että ollaan itsekin hyvin toimeen tulevia? Opettakaa pienokaisille koulussa politiikkaa, ettei vaalitulokset perustu tietämättömyyteen ja huuhailuun. NIMETÖN •Kerran nyt alettiin kunnolla säästää, niin ulkolaisilta opintoturisteilta perittävä lukukausimaksut ja muut kulut. Ei enää oikoratoja muualta tuleville palvelupaletteihin ja hyvinvointiin, minkä rakensi sodat elänyt sukupolvi. NIMETÖN •Yks ääni: Olen täysin samaa mieltä. Venäjänkieliset uutiset vaikka 7-kanavalle. Lähetysaikakin aivan väärä. Säästyisi jokapäiväinen kanavan vaihtoriesa. NIMETÖN

LUKIJAT

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 4. huhtikuu 2014

•Jari Sillanpää Tähdet, tähdet ohjelmassa on paras ja sunnuntain 30.3. ohjelmassa se hänen lakkinsa tupsulla oli yliveto! SÖÖTTI ON

•Virossa, köyhässä maassa ihmiset tekevät montaa eri työtä, illalla tarjoilija ja päivällä taxi. Siksi laivayhtiön värikkäät taxit puhalletettu ennen ajovuoroa. Sääliks käy. NIMETÖN •Kielipolitiikasta ja koko maan pakkoruotsituksesta on alettava myös säästämään! Yhteiskunta ja veronmaksajat maksavat ja tuhlaavat vuosittain satoja miljoonia yhden pienen vähemmistökielen vuoksi kaikenmaailman lippusten ja lappusten käännöksistä ym. MS •Meille vähätuloisille ja eläkeläisille korotus on jotain 0,5 ja Eduskunnan väelle 8,5 ! Onko oikein, kysyn vaan? IHO •Ei risti kaulassa tee Urpilaisesta yhtään uskottavampaa. Puheissaan samaa litaniaa saa kuulla joka päivä! NIMETÖN •Voi, voi... EI mene montakaan sekuntia, kun Huomenta Suomen nuori naistoimittaja NR alkaa käsillä huitomisen ja osoittelun. Meneehän se puhe perille pelkällä puhumisellakin! Turha ehdottaa: ”Vaihda kanavaa tai ei ole pakko katsoa!” ”LATEA” ON IKÄVÄ

•Kun kuuntelen politikkojen tyhjänpäiväisiä ”selityksiä” telkussa, vaihdan kanavaa lastenohjelmiin. Ovat rehellisempiä. Emme kaipaa tyhjänpuhujia! VANHUS •Hitsi kun jengi jaksaa jauhaa Suvivirestä. Jos joku haluaa sitä hoilata, siitä vaan. Itse en aio liittyä hoilotusklubiin. NIMETÖN •Miksi kilpailutetaan kotimaisia vihanneksia kansalla, jos kuitenkin käytetään geenimuunneltua maissia esim. kasvismaissiseoksissa? BON APETIT? •Ainoastaan laadukas Snellmannin liha on julistautunut gmvapaaksi. Kokkikartano käyttää Snellmannin lihan raaka-aineita. Sille myös terveyspisteet 10+. TIETOA KANSALLE

•Onko totta, että kansanedustajat nostivat omia palkkojaan samaan aikaan 8,5 prosenttia, kun lapsilisiä leikataan? MITÄÄ SANOO SOINI TÄHÄN?

•Penteleen kapiaiset. Solmussa että. 000 •Pitäkää vain autoilijat autonne

Tapanilan juna-aseman liityntäparkissa. Kerjäläisten yöpyminen taattu sekä asuttujen autojen tyhjäkäynti. NIMETÖN •ITTP eli investointisuojasopimus vapaakauppasuunnitelmassa USA:n kanssa antaisi tänne tuleville yrityksille käytännössä vapaat kädet toimia. Lakimme eivät rajoita, koska voivat vedota omiinsa kilpailusyistä. Jossain Lyönissa tai Sofiassa villi oikeus päättäisi miljoonien eurojen ja 10 vuoden oikeudenkäynnissä, saiko pohjavetemme pilata tai työaikalakia rikkoa! Ei käy, ministerit vaihtoon! NIMETÖN

•Hienoa Vihreät! Myymälävarkaat pääsevät kuin koirat veräjästä teidän takia! Tämä tulee meille kaikille todella kalliiksi! ÄÄNI PACKALENILLE

•Kyllä oli todellinen rimanalitus Aku Louhimiehen Vuosaari TV1 su 30.3. Törkeää kielenkäyttöä lähes itsekunkin suusta ja hävyttömiä naintikohtauksia. Uteliaisuuttani katsoin, kun luulin, että Louhimies olisi hyvä ohjaaja. Kuinka väärässä olinkaan. Täysin turhaa väkivaltaa myös. Antavatko 16-vuotiaiden vanhemmat lastensa katsoa mokomaa saastaa? Vaihda Louhimies alaa. ÄLLÖTTÄVÄÄ •Nythän voi narsisteilla käydä onnenpotku. Eliitti kumppanin etsijä voi löytää kumppanikseen myöskin narsistin! Siinä sitten kilpailevat omahyväisyydestään OVAT SITTEN KUIN VAKKA JA KANSI

•No hätä Vicky. Suomalaiset eivät ole vielä tottunut siihen, että mummot myös tanssivat ja takapuoli heiluu. Hyvää jatkoa sulle. KUUBALAINEN •Kenen tarkoitusperiä Venäjällä uhkailu ajaa. Onko tarkoitus huijata Suomi Natoon, kuten tyhmät suomalaiset huijattiin EU:hun suurimmaksi nettomaksajaksi henkeä kohti. AJATELKAA VÄLILLÄ OMILLA AIVOILLA KUTEN MINÄ

•Kyllä täytyy ihmisillä kieroutunut ajatusmaailma, jos jostakin kauniista Suvivirrestä tehdään ongelma. Sen sijaan mitään kantelun aihetta ei näytä olevan siinä, että suunnilleen jokaiselta tv-kanavalta tulee sellaista törkypuhetta ja suorastaan pornoa, jolta ei voi yksikään tv:n katsoja välttyä, ellei joka sekunti ole kaukosäädin kädessä. Minkälaisen maailmankuvan ja arvomaailman meidän lapsemme saavat heti vaippaikäisestä lähtien? Siinä ”valistusmyllyssäkö” tämä Suvi-

virsikö on sitten sieltä vaarallisemmasta päästä. ARVOT JÄRJESTYKSEEN VALITTAJAT

•VVO, törkeetä ,yöllä pakkasta, patterit kylmät, häpeä. TERVEISIÄ MARJANIEMESTÄ

•On se upeaa tuo nykymuodin stailaus, aluspaita+”melkein monot”! Eipä olekaan ihme, että malli esitellessään kiemurtelee tyytyväisenä. SIIHEN VIELÄ KORVAT PEITTÄVÄ KAULALIINA

•Vapaat naiset... Kiinnostaisiko vapaat bussikuskit enemmän, jos tiedätte kuskin palkan? Se on parempi kuin insinöörin ja monen akateemisen ja varmempi työ. Lisäksi kuskin eläke tänään on 2500 euroa kuussa. EI VAPAA BUSSIKUSKI

•Tältäkö se tuntuu? Iso ikävä. Ja minä luulin, että se menisi ohi. Ei se vaan tunnu menevän. Toivottavasti sulla on kaikki hyvin ja elämä helppoo. ;-) •Tiedätkö, miten bussi kulkee aikataulussa? Siten, että linja ajetaan ottamatta matkustajia kyytiin tai sitten niin, että ajetaan 40 rajoituksella 80 ja kaikki punaiset valot läpi. Muuten ei pysy aikataulussa. YKS BUSSIKUSKI KOKEMUKSELLA

•Arhinmäki ei pyytänyt anteeksi vaan oli amerikkalaisesti pahoillaan=sorry. Vasemmistoliiton puheenjohtaja ei tiedä, että se on suomeksi anteeksi. NIMETÖN

•Kiva. Jokainen, siis pappikin voi kirkossakin saarnata ilman papin kamppeita, siis vaikkapa turpaanissa, farkuissa, sadorissa, bikineissä, koska muotiliike tuomittiin syrjinnästä huivijutussa. Papit tavallisiin kuteisiin. KIRKKO IRTI VALTIOSTA

•Mitä tapahtuu Ukrainassa seuraavaksi? Se riippuu paljolti Venäjän seuraavista siirroista. Jos kriisi rajautuu Krimille, kaikki jatkuu kuin ennenkin. Mielestäni länsi on luopunut jo Krimistä. Länsi ei tiedä, mitä se tekisi Ukrainan suhteen. Näyttää siltä, että maassa jatkuu jonkinlainen hallittu epävakaisuuden tila. EU:llakin on ulkopoliittinen edustaja, mutta ei ulkopolitiikkaa. Ei hyvältä näytä! VINSKI •Kiitokset turvamies-vartijalle Hakaniemessä sunnuntaina noin klo 11.00. Hyvät arvokkaan työn tekijät. Suuri kiitos! NIMETÖN

•Asuntopulaan vedoten tuhotaan Laajasaloa törkeästi, kohta on vuorossa Rastila, Malmin lentokenttä jne. Terapiaalueet vaan vähenee, ja pöljien ihmisten määrä senkun lisääntyy. Asuntopula ei häviä mihinkään, kun väestö kasvaa jatkuvasti, mutta sen varjolla saadaan viimeisetkin luontoalueet tuhottua! PARASIITTI •Herätkää päättäjät! Nyt on tosi kyseessä sillä Putinilla on hirveä nälkä, se syö tälläisen pienen Suomen alta aikayksikon. Konkurssikypsä maa on mainio alkupala. Tätäkö haluatte? Isänmaamme veljet pyörivät haudoissaan, tämäkö oli veremme hinta. Ei vaan menemme Natoon, sillä olemme suomalaisia, emme halua olla venäläisiä. PAKOLAINEN KOHTI AMERIIKKAA

•Kävin äskettäin pitkästä aikaa Ikeassa sukulaiseni kanssa. Ihmettelin: en nähnyt yhtäkään virka-asuista vartijaa, mutta sen sijaan joitakin perässäkävelijöitä, asiakkaita tms. Parasta siellä oli suolapala kahviossa, kun vähän hiukoi. PIENET OSTOKSET

•Mitäs monikulttuurista se on, jos Suvivirsi kielletään. Suomalaiset luopuisi taas omasta kulttuuritavastaan ja nämä muut saa elää tapojensa mukaan. Luulisi riittävän, kun saavat kaiken muun mahdollisen. Minulle asia Suvivirrestä on pöyristyttävän uskomaton. LILLUKANVARSI

•Kiitos Iskelmä-radio tuosta Antti Railion levyn soittamisesta! Kuuntelisin sen vaikka kerran tunnissa, vähintään (koska haluan pysyä vain radioaalloilla ja olen teidän taajuudella lähes 24/7). Upean miehen huikeaan ääneen (+sanat ja sävellys) rakastuu väkisin, koska se lävistää sydämen! IHMISYSTÄVÄLLINEN

•Elielinaukion nuorukaiset ja miehet tulkaa rohkeasti tarjoamaan palveluksianne meille miehille. Poikamiehille olette aina tervetulleita, kun olo ilman kaveria on yksinoloa. ANTINOOS

•Suuret kiitokset Sauli Niinistölle, kun kutsuitte vierailulle kehitysvammaisen Mikon. Se oli kaunis, lämmin teko, esimerkillinen. Siunausta molemmille! MARI

•No eikö se autojen tyhjäkäynti kerrostalon rapun edessä haise yhtään sun nokkaas? Kyllä se mun mielestä haisee ihan ylimpiin kerroksiin asti. KAS KAS

•Tulisi suuri säästö jos Helsingin kaupungin virastoissa henkilöt, jotka on palkattu toistamaan ”tämä asia ei kuulu minulle”, sais lähteä. Olen sitä

22

kuunnellut kolmekymmentä vuotta. NIMETÖN •Mitä noista leikkauksista, jo Jeesus sanoi aikoinaan: köyhät teillä on aina keskuudessanne. JING •Uutinen autismin lisääntymisestä. Asiaa tutkitaan paljon maailmalla ja Ylekin lähetti viime kesänä ohjelman, joka kertoi vahvaa näyttöä saadun, että haitallinen bakteerikanta suolistossa olisi syynä autismiin ruokavaliomuutosten ja antibioottien käytön myötä ja se on lisääntynyt paljon eri kulttuureista toiseen muuton yleistyessä: puhdistamattoman ruokavalion maasta teollista ruokaa suosivaan maahan muutettaessa. HUMANE •Kyllä suomalaiset taas näytti maailmalle, että mitä tarkoittaa sanonta kaveria ei jätetä. Uskomattoman komea teko kavereita kohtaan hakea heidät kotiin. Ja vielä sen jälkeen, kun englantilaiset erikoismiehet ei siihen pystynyt. Onneks olkoon kundit, ja kiitos! YKS P.A.D.I:N KUNDI

•Köyhien kiusaksi tahtoisin laatia pienen pilkkarunon. Mielen köyhyyttä keskuudessamme turhankin paljon kun on. Sinä joka nimeltä mainiten haukut tällä palstalla toista, siihen ei riitä sulla paukut eikä älykään loista, että kun kirjoitat lukijalle, oman nimesi laittaisit jutun alle. Niin helppo on selkään puukottaa. Siitä köyhä mieli kiksejä saa. MYRTSI •Tuliko demareille ja vihreille ”hätä käteen” kun hyväksyivät vähäosaisten leikkaukset? Viisas vasemmisto pysyi linjassaan. Kiitos heille. SDP ja Vihreät, turha enää rypistellä, kun plöröt jo housuissa. Äänet vasemmistoliitolle. NIMETÖN •Presidentti Sauli Niinisto oli ihana, kun TV1 näytti, miten luontevasti hän esiintyi ja otti vastaan Mikon Toisenlaiset Frendit ohjelmasta! IHO •Vanhukset ja sairaat kuolee vaihtamattomiin vaippoihinsa ja nuoret ja lapselliset nauraa ivallisesti. TÄHÄN ON TULTU, EROTTISET VARIKSET

•Perässä roikkuminen on hirveän lapsellista, Anniina. Laita minkävärinen takki tahansa, tiedän että bussini perässä tai rinnalla pyöräilijä olet sinä. NIMETÖN

Tekstarit jatkuvat sivulla 24


a Sanoma Company

/helsinginsanomat

@hsfi

@helsinginsanomat

Paljonko Helsingin asuntojen hinnoissa on tinkimisvaraa?

Asuntolainan kuukausierä voi kasvaa yllättävästi

Hesari on verkossa vielä enemmän.

Hesari tarjoaa hyötyä ja tietoa joka päivä, kaikissa kanavissa. Uudistuneet mobiili- ja tablettisovellukset tuovat Hesarin koko ainutlaatuisen sisällön taskuusi. Lue päivän lehti missä liikutkin, seuraa uutisia reaaliajassa, inspiroidu ajankohtaisista teemoista ja eläydy urheilun huippuhetkiin. Ymmärrä Suomen ja maailman tapahtumista ja ilmiöistä enemmän datajournalismin avulla. Verkossa lehden jutut täydentyvät uutisvideoilla, videoanalyyseilla, interaktiivisilla kartoilla ja kuvakoosteilla. Tilaa verkon koko sisältö nyt tarjoushintaan ja voita tonnilla älylaitteita: HS.fi/sovellukset

HS Verkko Plus jatkuva tilaus, hinta 14,90 €/kk. Tarjous on voimassa 6.4.2014 asti ja koskee kotimaan talouksia, joihin ei vielä tule Helsingin Sanomia.

VERKON KOKO SISÄLTÖ

1. kuukausi

1€

(jatkuva tilaus 14,90 €/kk)


www.metro.fi

TEKSTIVIESTIT •Kaksi lasta OK: Olet oikeassa. Suomessa tarvitaan naisia työelämään. Lastenteko ei saa olla ainoa elämäntehtävä! Vanhemilla on oltava täysi vastuu lastensa elättämisestä – ilman lapsilisiäkin. Lapsilisiä rahoitetaan pienten palkkojen ja eläkkeiden verotusta kiristämällä. Se ei ole oikein. M.I. •Nykyään pitäisi hoitaa pankkiasiat ja paljon muutakin itse. Täällä on tapana työntää kaikki toisten niskoille. Onko Suomessa nyt miljoonia syrjäytyneitä? HÄVETKÄÄ SUOMALAISET

•IL 29.3. Ikuinen rakkaus -artikkeli. Ko. pariskunnat poislukien voimme olla naimisissa sen väärämmekin kanssa. Ihana, karismaattinen John Paul Jackson sanoi jossakin Hengen Lahjat -ohjelmassaan, että Jumalalla on meille kaikille vain se yksi ainoa oikea. Rakkaat kiitokset Martti ja Mirja Ojares TV7:stä ja kaikki tukijat kaikista ihanista ohjelmista, joiden välityksellä jaatte meille Jumalan rakkautta ja viisautta. Muita (perus)kanavia ei tule enää juuri katsottuakaan. KIITOLLISENA HUMANE •Miksi Suomen talous kuralla? Kun tulot laskettiin alle köyhyysrajan työllistämisellä ja monet jatkuvasti työmarkkinatuella, eikä mahdollisuutta ansiosi-

LUKIJAT

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 4. huhtikuu 2014

donnaiselle. Ei verojakaan kerry tarpeeksi, kun ei ostovoimaa. Suosittu rikkaita verovähennyksillä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja velkaannuttaa! S.H •Vanha hokema kuuluu, että mitä useampi kokki, niin sitä huonompi soppa. Joidenkin mukaan tuo pätee myös polittiseen päätöksentekoon. Suomessa on kuulemma liikaa päättäjiä: liikaa kansanedustajia ja ministereitä. Toisin on Pohjois-Koreassa. Diktaattori Kim Jong-un päättää yksin kaikesta, ja kansa on yhtä mieltä hänen kanssaan. Ehkä eivät uskalla olla eri mieltä, sillä ”rakastettu johtaja” lukee ajatuksia ja laatii niiden mukaan ihmislistoja. Kun nimen yli vedetään viiva, niin se ei tiedä hyvää. AH •Sarjassa Ruotsalaiset miljonäärinaiset muistuttavat ulkonäöltään pornotähtiä ja voi kiesus niiden keskenään käymänsä jutut. Siskojansa löytyy meidänkin julkuista ilman miljoonia. ANTAA KUKKIEN KUKKIA

•Sveitsin malli: EU: hun liittymisestä oli kansanäänestys. Oletko ollut jossain muualla silloin tai muuten välinpitämätön asiasta. Herätys! ÄÄNESTÄNYT •Lapsilisät poistettava kokonaan, ovat jäänne menneiltä ajoilta. Menevät hyvin monilta suoraan pankkitileille makaamaan. Hurskastelijat olkoot hiljaa. MAKSAJA

•TV1 (29.3.) keskustelu Suvivirren kohtalosta. Petri Karisma on ilmiselvästi noussut rasistisesti ihmisryhmää (kirkkoa/kirkkoon kuuluvia) vastaan. Euroopan historia/kulttuuri on sidoksissa kristilliseen uskontoon. Jos P. Karisman toive toteutuisi, kaikki perinteet ja kirkon/uskonnon yhteiskunnalleantamat hyvät asiat loppuisivat. Vika ei ole itse uskonnossa, vaan ihmisistä, jotka eivät halua noudattaa uskonnon ohjetta kanssa ihmisten auttavaa huomioon ottamista. Karisma unohti: hänellä ei ole oikeutta päättää (hiostaa ihmisiä) toisten puolesta – ainoastaan omasta puolestaan. NIMETÖN •Hei rakkaat Matti ja Teppo. Kiitin teitä aiemminkin tällä palstalla, sillä te jaatte edelleen ja olette jakaneet jo kymmenien vuosien ajan niin paljon rakkautta ja voimia meille suomalaisille, että nyt me puolestamme rakastamme teidät terveiksi! Rakkautta ja voimia teille ihanat miehet. Olemme kiitollisia teistä. HUMANE •Täysin väärin, että esim Syyriasta otetaan joitakin satoja ihmisiä tänne. Ajatelkaa, miltä niistä tuntuu, jotka ei pääse pois? Ihan varmasti huonoimmissa oloissa olevat jää. Ei ole mitään hyötyä tuon lajin auttamisesta. Miksi siellä Brysselissä istutte, kun ette tuotakaan asiaa saa hoidettua? S2 •Ei oikein avaudu toi Pirkan mainos. ÄLLÖÄ

MILTÄ NÄYTTÄÄ SUOMEN JA EUROOPAN TULEVAISUUS?

•Nukkukaa vaan: Minäkin olen ollut hoitaja, ja kävin suihkussa iltaisin. Aamulla nopeasti kainalot, kasvot ja menoksi. Lapsesi ja asukkaat tyytyväisiä. Ongelmiin löytyy ratkaisut. Järjestyssäntöjä noudattava. NIMETÖN •Hallituksen leikkauslistalla ei vieläkään mainintaa eläkekatosta! Miksi? NIMETÖN •Näin unta kuin mummu: Synnytin 20 lasta ja vielä iltatähden. RAKKAUDEN HEDELMÄT, HIP HURAA

•Kiitos Neloselle Tervetuloa kotiin -ohjelmasta, jossa Malmin sisarukset remontoivat kodin sairaalle Tarja-äidilleen. Mallia meille kaikille! ÄIDIT NUO VÄKEVÄT...

•Nimetön: Minulle ainakin harvinaisen epäselvää, kuka rakastaa minnuu. ELÄMÄ VELKAA, SUURI RAKKAUSVAJE

•Vakaumustani syvästi loukkaa, että 99% television ohjelmista on maallisia. P-Koreassa Jumala-sanaa ei saa mainita, eikä saanut Neuvostoliitossakaan.

rikilpailun rahottajat julki. Tätä pelleilyä ylläpitoineen ei veronmaksajilla maksateta. TULEVA AFRIKKA

•Ei meitä kaikkia saa laskea ateisteiksi, jotka emme kuulu luterilaisen tai ortodoksikirkkoon. On monia muitakin rekisteröityjä uskonnollisia yhdistyksiä. NIMETÖN •Hatunnosto ja kumarrus sukeltajille, jotka uhmasivat vaaraa ja nostivat kavereitaan pintaan. OIKEAA YSTÄVYYTTÄ •Taas hivutetaan lähemmäksi eliittihumpuukki Guggenheimia, mutta lapsilisiin oli silti varaa kajota. ETTÄ TÄMMÖNEN SUOMI

Ristikon ratkaisu

•Nuoret, herätkää. Ei ole hyvä asia olla rahaliitossa eli eurossa, kun me nettomaksajamaat kustannamme muiden maiden elämän. Myös teidän tulevilla korkeilla veroilla. KÄYTTÄKÄÄ PÄÄTÄNNE

•Guggenheimin arkkitehtuu-

OMALLA HAMMASLÄÄKÄRILLÄSI MMASLÄ ÄÄKÄR RIL ON NYT KEVÄTTÄ RINNASSA.

HAMPAIDEN BEYOND -TEHOVALKAISU

195 TM

AJANVARAUS A

010 2733 8140

VIIKONLOPPUISIN 8-21

Eteläesplanadi 22 A

35

eur

HAMMASTARKASTUS

eur

OMA HAMMASLÄÄKÄRISI KEVÄTTARJOUKSET VOIM. 31.5.2014 SAAKKA.

I T T TÄ N Ä Ä N O P N Ö T Ä M E K Ä E NN E NN

56

•Hävyttömyyden huippu, jos suvivirttä ei voisi laulaa. Menkööt muualle ne, joita tämä loukkaa. Miksi kaikki pitää muuttaa jonkun pienen ryhmän mukaan. Ovatko suomalaiset hölmöjä? Ovat. NIMETÖN

ELOHIM

ma-pe 8-20

N.

HIN KYLLÄSTYNYT AGNOSTIKKO

Sudokun ratkaisu

ARKIPÄIVYSTYS

UUTTA EUROOPPAAN. ASIANTUNTIJA SUOMESTA. MIAPETRA.FI IHAN

•Narsistiset uskovaiset haluaisivat pakottaa kaikki osallistumaan riitteihinsä. Onneksi oikeuskansleri otti kantaa. SATUI-

LELUJAA

Paikalla Miapetran lisäksi Lasse Lehtinen sekä Maria Guzenina-Richardson.

Ilmoituksen maksoi Miapetran tukiyhdistys.

•Miksi vihasaarnaaja päästettiin Suomeen? Muut sivistyneet maat ei ainakaan menetelleet näin. TYRMISTYNYT

•Miten edesvastuuton maa meillä oikein on, kun kukaan ei välitä, meneekö täällä läpi naisvihaa lietsovat saarnaajat tai vedätysmerkki Guggelit. HAL-

Tapaa EU-asiantuntija ja suuren valiokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri Kolmen sepän patsaalla perjantaina 4.4. klo 15-17.30

Miapetra on myös Hakaniemen markkinoilla sunnuntaina 6.4. Rakel Hiltusen ja Pentti Arajärven kanssa.

24

A O R U E A A N O O J L MI

00 € 0 0 0 0 3 A S ERIS K O J I A T N JA PERJA

Peliaikaa pe klo 20 asti Veikkauksen myyntipisteissä ja veikkaus.fi


LUKIJAT

•Kunnioitettu apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen! Lienette varmasti jo itsekin oivaltanut Suvivirsi-näkemyksenne perusteluiden johdonmukaisesti ymmärrettyinä tarkoittavan, että kouluissamme juhlapäivinä käytettävästä Suomen lipusta tulee jättää risti pois. USKOOKO MIKKO NIHILISMIIN?

•Suomi on ainoa maa, joka itkee pakotteista, joita on annettu Venäjälle Ukrainan takia. Eikö olisi aika panna rajavalvonta vähintään samaksi, kuin oli Neuvostoliiton aikaan? YKS ÄÄNI •22.25 menin petiin. Vanhainkodin valtaapitävä kingi, turvamies alkoi heti valvkameran näytöltä vanhuksen kyykyttelyn eli napauttelunyläkerroksesta.

lä koulujen päättymiseen. Joka ei halua kuunnella, sopii kävellä pihalle. Ollaan suomalaisia ja siitä ylpeitä. MUMMO 75V. •Herätys suomalaiset. Kauppa ja muukin taloudellinen toiminta Venäjän kanssa on Suomen etu, tuo verotuloja Suomen valtiolle ja leivän monenkymmenen tuhannen suomalaisen kotiin! Kauppa USA:n kanssa vähäistä, ei etua , voitot veroparatiiseihin ja valtio ei saa verotuloja! NIMETÖN •Humane: Kiitos viestistäsi. Myös minun oloni ja oireiluni on aina parantunut alle viikossa, kun olen lähtenyt Helsingistä kesämökille. ENTINEN SARJA-

RORAHOILLA

•Suomalaiset juopot jättävät Viroon niin paljon rahaa rahdatessaan autokuormittain alkoholia tänne, että voisivat myös siellä sitten hoitaa nämä juopot, jotka ennemmin tai myöhemmin sairastuvat kallista ja pitkäaikaista hoitoa vaativiin sairauksiin. Älkääkä te juopposurkimukset kuormittako sitten meidän terveydenhoitojärjestelmää, vaan menkää sinne, mistä viinannekin olette ostaneet.

ONKO SELVÄ

•Upeaa, suomalaiset sukeltajat, jotka auttoivat sukeltajaystäviensä tuomisessa lähemmäs pintaa, tekivät todellisen sankariteon! He riskeerasivat oman henkensä vaikeissa olosuhteissa. Ei heitä saa mitenkään rankaista siitä vaan palkita, sillä hehän auttoivat myös viranomaisia! Todellisia sankareita he ovat. MUMMO •Pakanana kehoitan kaikkia Suvivirren säilyttämistä vaativia kokoontumaan koulujen pihoille päättäjäispäivänä sitä laulamaan. Tuun itekkin, jos kerkiän. ALISA

AIVASTAJA

LOUS KERRALLA KUNTOON

•Pitäkööt kukin omat kulttuurelliset/ uskonnolliset tapansa/ erityispiirteensä ja antakoot myös meidän pitää omat rakkaat traditiomme, esim. Suvivirtemme, kuten mekin heille annamme myös heidän omissa kotimaissaan. Kellään tänne Suomeen tulevalla/muualta tulleella ei ole oikeutta puuttua/ kieltää/ruveta muuttamaan traditioitamme omien henk.koht. mieltymystensä mukaan. Maassa maan tavalla, myös meidän maassamme. SUVIVIRSI EI LOUK-

•Ihmetelen, miksi vihreät yhä vaikenee Helsingin jokakeväisistä katupölyn vaaroista sekä vaikeuttavat ihmisten asumista pienhiukkasvapailla alueilla. YSKÄ

Tiesuunnitelma nähtävänä Kantatien 45 (Tuusulanväylä) parantaminen rakentamalla Yhdyskunnantien vaihtopysäkit, tiesuunnitelma, Helsinki. Tiesuunnitelma, joka koskee Kantatien 45 (Tuusulanväylä) parantamista rakentamalla Yhdyskunnantien vaihtopysäkit pidetään nähtävänä maantielain 27 §:n edellyttämässä tarkoituksessa virka-aikana 4.4.2014 – 5.5.2014 Helsingin kaupungin kirjaamossa osoitteessa Pohjoisesplanadi 11 – 13. Muistutukset tiesuunnitelmaa vastaan on toimitettava Helsingin kaupungin kirjaamoon, (PL 10, Pohjoisesplanadi 11 – 13, 00099 Helsingin kaupunki) ennen suunnitelman nähtävänäoloajan päättymistä. Muistutukset osoitetaan Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.

•Suomi, tekoja? Tulisko budjettivaje kuntoon, jos säätiöt verolle laitetaan? Yhteisövero 20% myös niille vuodessa! VALTIONTA-

NIMETÖN

Otamme vastaan myös tilaustöitä

Helsingissä 4.4.2014

TAIDETERAPIAKOULUTUSTA

Jokelan vankila, Tikuntekijäntie 1, Jokela

MYYMÄLÄ AUKI SU 6.4. klo 10–14

Leikkimökkejä, puuvarastoja, roskakatoksia, pihakeinuja, tuulimyllyjä, puuwceko, takkatarvikkeita, savustuslaatikoita, pashamuotteja, juustokehiä, puujakkaroita, puutarjottimia, nukkekoteja ja sienijakkaroita, ym. Maksu käteisellä. Tied. p. 029 568 3200 virka-aikana/Salonen

MUUT TAPAHTUMAT

www.inartes.fi

MATKAILULÄÄKÄRI TIKKURILASSA www.matkailuterveys.com

PÄÄSTÄ IRTI PÄÄSIÄISENÄ

l a l e N i T TiT-äältä tulee Trioli!

YSTÄVÄMYYNTI

Järjestäjä: rjestäjä

sertti -kevätkon

Pe 4.4 klo 10-18 La 5.4 klo 10-16 Su 6.4 klo 12-16

Nauti pääsiäisen tunnelmasta Hotelli Siikarannassa Nuuksion kansallispuiston upeissa maisemissa, Helsinkiin vain puoli tuntia!

neen)

€ (toimituskului Liput 19,50 lissä ilmaiseksi.

at sy Alle 1-vuotia inalle.fi t: www.tit Katso lisätiedo

PÄÄSIÄISLOMA LOMAHOTELLI SIIKARANNASSA alk

Kaupunginkanslia

®

KAA KETÄÄN

•Eikö ole muuta pohtimista kuin Suvivirsi, joka kuuluu meil-

•Miksi vapaa-ajauelijat kumartavat huiveja ja turbaaneja? Nehän nimenomaan eivät ole yksityisasioita, nehän näkyy Kuuhun asti! VAPAUS AJATELLA VE-

www.hel.fi

TEKSTIVIESTIT

25

50€ hlö/vrk/2hh

Suunnuntai 4.5 .5.2014, klo 15 • Kerava, Kerava-sali

VARAA LOMA 09 867971

Lipput: Lippupiste • lippu.fi • puh. 0600 900 900 (1,98 €/min + pvm)

Tiiiistai 6.5.2014, 14 klo 118 • Vantaa, Martinus-sali

LOMAHOTELLI SIIKARANTA

Lipput: Lippupalvelu • www.lippupalvelu.fi • puh. 0600 10 800 (1,96 €/min + pvm)

NARUPORTINTIE 68, 02860 ESPOO. PUHELIN 09 867971 myynti@siikaranta.fi www. hotellisiikaranta.fi

Toorstai 8.5.2014, klo 18 • Espoo, Sellosali

Lipput: Lippupiste • lippu.fi • puh. 0600 900 900 (1,98 €/min + pvm)

Veneentekijäntie 2, 00210 Helsinki

Sisäänkäynti Purjeentekijänkujan puolelta.

Avoimetovet Roihuvuoren moskeijassa la 5.4. klo 15.00. Tulisuontie 1 HKI Tervetuloa!

SAMIN KIRPPIS

www.helsinginjaahalli.fi

JÄÄHALLIN KIRPPIS

lauantai ja sunnuntai klo 9 13.30 lauantai ja sunnuntai klo 9–13.30 La 24€ / Su 27€ sisältää pöydän.

Rekkejä vuokrattavissa. Pöytävaraukset: Soita ja varaa paikkasi ark. klo 10 12. www.helsinginjaahalli.fi Puh. 09 4777 1179. Tervetuloa.

Satunäytelmä pe 4.4. klo 18 (ensi-ilta), su 6.4. klo 15 ja to 10.4. klo 18 alk. 8 €

HULLU KEVÄTTARJOUS

tule itse myymään ma-su 10 e / paikka Varaa paikkasi heti! varausp. 045-1139932 Laajaniityntie 2, 01620 Vantaa Martinkeskus ark. 10-18, la, su 10-15

www.saminkirppis.fi

Liput 09 310 12000 ja Lippupalvelu Ala-Malmin tori 1 malmitalo.fi


Kosmetiikkaneuvojaksi Porvoon ammattiopistossa järjestetään 2014–2016 yo-pohjainen kosmetiikkaneuvojan koulutusohjelma Kosmetiikkaneuvoja ohjaa ja neuvoo asiakkaita ihon ja kauneuden hoidossa sekä myy kauneudenhoitoalan tuotteita ja palveluita. Hänen työhönsä voi sisältyä ohjaus-, neuvontaja esittelytehtäviä, asiakaskontaktien luomista ja ylläpitämistä sekä myyntityötä. Kosmetiikkaneuvoja työskentelee alan asiakas-, myynti-, markkinointi- ja tuote-esittelijän tehtävissä sekä kouluttajana maahantuontiyrityksissä tai tavarataloissa. Kauneudenhoitoalan perustutkinto: kauneudenhoidon ja tuoteneuvonnan koulutusohjelma; kosmetiikkaneuvoja Koulutuksen laajuus: 120 ov (40 ov tunnustetaan ja tunnistetaan (hyväksi luetaan) aiemmin suoritetuista 2. asteen opinnoista. Kohderyhmä: Ylioppilas- tai 2. asteen ammatillisen perustutkinnon aiemmin suorittaneille henkilöille. Opiskelupaikat: 18 opiskelijan ryhmä Aika: 18.8.2014 – 30.5.2016 Paikka: Porvoon ammattiopisto, Aleksanterinkatu 20 Hakuaika: 5.4. – 20.4.2014 Vapaamuotoinen hakemus todistusliitteineen tulee lähettää osoitteseen: Porvoon ammattiopisto, opintotoimisto, Aleksanterinkatu 20, 06100 Porvoo Soveltuvuuskokeet: 6.-7.5.2014 klo 9.00 – 16.00 välisenä aikana Opiskelijavalinnasta ilmoitetaan hakijoille 20.5.2014

Arganiaöljy tekee ihmeitä ihollesi! Kallisarvoista arganiaöljyä sanotaan öljyistä täydellisimmäksi sen huikean E-vitamiini- ja runsaan antioksidanttipitoisuuden sekä ihon vanhenemista hidastavien vaikutustensa johdosta. Kokeile ja koe arganian taika ihollasi! Ihoa korjaavaa ja uudistavaa arganiaöljyä on myös käytetty menestyksekkäästi mm. palaneen ihon sekä aknen ja vesirokon arpien hoidossa. Arganiaöljy sopii myös kipeiden nivelteen hierontaan. Testaa ja ihastu! VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki ITÄKESKUS: Itiksen kauppakeskus, 00930 Helsinki Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri

Lovea:

Tällä kupongilla 4.-8.4.2014

Arganiaöljy, 50 ml

15,-

säästösi 21%

(norm. 18,95)

300,-/l (379,-)

MYYJIÄ

koko- ja osa-aika. Myös kesätöitä! 8€ tunti + provisio ja bonukset.

www.nikolex.fi

KAIPAATKO MUUTOSTA?

Ma klo 18.00 Ylistyksen ja rukouksen ilta Ke klo 18.30 Mahdollisuus muutokseen-ilta Pe klo 19.30 Nuorten ilta Su klo 11.00 Jumalanpalvelus Tervetuloa! www.siion.net Elimäenkatu 9 A 2krs. (väliaikaisesti)

Onko alkoholi ongelmasi?

AA-AUTTAVA PUHELIN

6.4.2014 (su) klo 10-14 Vantaalla

Puistokulmassa, Talkootie 4 Opettajina Pirjo ja Tommi Koivula. Ensimmäinen fuskun tekniikkapäivä! Tule ilmoittautumatta, yksin tai parin kanssa! Hinta/hlö: 10 /h, 30 /4h, alle 18v -50% Lisätietoa: www.boogietour.com

joka päivä 9-21 (09) 750 200 Myös läheisille! www.aa.fi, al-anon.fi HAAGASSA

30 v. DIGILAB

Isonnevant. 26, 00320 Hki. Ark. 10–17, lauantaisin sop. muk. www.kuvateemu.fi p.09-5873 693 PASSIkuvA alk.15 € PASSIKUVAT, HÄÄ, LAPSI, YO, TUOTE

KRISTOSOFINEN LUENTO Su 6.4. klo 13

Pekka Okko: TAJUNTA JA AINE. Kirjamyynti alk. klo 12

Vironkatu 12 B 23 järj. Valo ry


HUPIKLUBI Helmiä sioille Stephan Pastis

27

10 kysymystä

en voi. minun

hei, on mentävä poikka, kaverini luo haluakko preparoimaan sammakkoa pelata biologian SOHLN tuntia varten... kua? siihen menee

luultavasti koko iltapäivä.

mitä se ´SUHSD rointi” sitte o?

leikkelemme sen. ja se on aika tarkkaa puuhaa, joten en voi kamalasti nopeuttaa prosessia.

tiedemiehet työskentelevät hieman hitaammin kuin tuollaisella.

niillä ei taira olla pleikkua.

703

1. Kuka oli muinaisten suomalaisten ylijumala? 2. Ketä Suomen presidenteistä kutsuttiin UkkoPekaksi? 3. Minkä Lähi-idän valtion viimeinen kuningas oli Faisal II? 4. Minä vuonna NATO on perustettu? 5. Kuka ihmisoikeusaktivisti murhattiin 4.4.1968 Memphisissä, Tennesseessä? 6. Minkä keinotekoisen elimen Denton A. Cooley asensi ensimmäisenä ihmiselle 4.4.1969? 7. Kenen edesmenneen kitaristin tunnetuimpia kappaleita oli Still Got the Blues? 8. Minkä sodankäyntivälineiden kieltävä sopimus on Suomenkin ratifioima Ottawan sopimus? 9. Mikä kissaeläin on Korkeasaaressa asusteleva Tamur? 10. Minkä urheilulajin EM-kilpailut alkavat ensi viikolla Portugalin Palmelassa?

Sudoku

B. Virtanen Ilkka Heilä

Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 x 3 -palassa on numerot 1–9. Sudokun ratkaisu sivulla 24.

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen ★✩✩✩✩

JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi

Mobiiliohjeet

Ristikko

Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja HS Mesta -lehdessä.

Palkkio. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä muutaman viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma Media Finland Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma Media Finland Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja metro.fi-palveluun ladattuja kuvia.

Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset.

Ratkaisu sivulla 24

Lukijakolumniohjeet •

Metro.fi. Mene osoitteeseen www.metro.fi ja paina ylhäältä ”lähetä”.

Pituus 1900–2100 merkkiä. Kolumnin kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit.

Kuva ja nimi mukaan. Vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista.

Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä.

Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.

Vastaukset kysymyksiin Julkaisija: Sanoma Media Finland Oy, Postiosoite: Töölönlahdenkatu 2, PL 30, 00089 Sanoma, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@hs.fi, Vastaava päätoimittaja: Kaius Niemi, Toimitussihteerit: Ari Hämäläinen (vastaava) ja Pekka Joutlahti, Mediamyynnin asiakaspalvelu: yrityspalvelu@sanoma.fi, Jakelupalautteet: metro.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala Oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.

1. Ukko, 2. Pehr Evind Svinhufvudia, 3. Irakin, 4. 1949, 5. Martin Luther King, Jr., 6. Keinosydämen, 7. Gary Mooren, 8. Henkilömiinojen, 9. Amurintiikeri, 10. Suunnistuksen.


TV

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 4. huhtikuu 2014

www.metro.fi

28

Perjantai

TV1

TV2

21.30: Strada

MTV3

21.00: Tartu Mikkiin

11.00 Yle Uutiset. 11.05 Puoli seitsemän. 11.35 A-studio: Talk. 12.30 Sydämen asialla (7). 13.20 Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä (S). 14.50 Uutisvuosi. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Yle Oddasat. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 16.00 Kiehtova maailma: Puistojen Britannia. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Kyläsairaala (12).

18.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.25 Yle Uutiset sää. 18.30 Puoli seitsemän. Vieraana pitkän teatteriuran tehnyt näyttelijä Maija-Liisa Peuhu. Ps lähtee kummitusjahtiin Kansallisteatteriin, jossa niitä väitetään olevan runsaasti. 19.00 Kahden kerroksen väkeä (12). 2/3. Leppäkerttu. Lady Agnesin ja lady Maudin suhde on hyinen, ja Sir Hallam kohtaa vastuksia työn parissa. 20.00 Pressiklubi. Mikä oli viikon kiinnostavin uutinen? Miksi siitä tuli uutinen? 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 A-studio. 21.30 Strada. Röyhkeät paparazzit ovat vaikuttaneet taiteeseen. Gregoire Rousseau rakentaa elektroniikkaa taideteoksiin. Kulttuuriblogien tähtikirjoittajat pistävät itsensä likoon. 22.00 Inhimillinen tekijä. Vapautuminen perhesalaisuudesta antaa elämälle uuden alun. 22.50 Yle Uutiset. 22.55-23.55 Newsroom (12). 3/9. Valkoista fosforia. Will tapaa juorutoimittaja Nina Howardin, joka on saanut vihiä Willin hyllytyksestä syyskuun terrori-iskujen vuosipäivänä. Vaalikiertuetta seuraava Jim kypsyy poliitikkojen käytökseen.

20.05: Suuret setelit

11.35 Elämäni eläimet. 12.05 Hupipätkät (S). 12.15 Solsidan – Onnea onkimassa (12). 12.40 Solsidan – Onnea onkimassa (12). 13.05 Strömsö. 13.45 Kätilöt. 14.15 Tartu Mikkiin: Jatkot. 15.05-15.35 Erätulilla. 15.40 Hupipätkät (S). 15.50-16.20 Tätä on rakkaus. 16.25 Onks noloo?. 16.29 Galaxi. 16.30 Hemmot (S). 16.32 Jenni (7). 17.00 Pikku Kakkonen.

11.10 Emmerdale (S). 11.40 Lääkärit. 12.30-12.35 Pilanpäiten. 14.05 Viikonvaihteen alueellinen sääennuste. 14.10 Farm Kings. 15.10 Mitä tänään syötäisiin? 15.15 Pilanpäiten. 15.25 Enbuske & Linnanahde Crew. 16.15 Maajussille morsian. 17.15 Uutiset. 17.20 Päivän sää. 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?

18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 Painin EM. 19.00 Yle Uutiset alueeltasi. 19.10 Yle Uutiset. 19.16 Urheiluruutu. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 19.30 Tuhkimotarinoita. Ujo ja epävarma Emma valmistuu datanomiksi, ja stylisti Outi Broux haastaa hänet nousemaan valmistujaisissa lavalle. Miten Emman käy? 20.20 Kuvakirjeitä maailmalta. Rion urheilujuhlat. Vuonna 2014 Rio de Janeirossa järjestetään jalkapallon MM-kisat ja kaksi vuotta myöhemmin kesäolympialaiset. 20.30 Painin EM. 21.00 Tartu Mikkiin. Voimalliset miesäänet Ari Koivunen & Tommi Fäldt sekä Jarkko Ahola & Olavi Tikka ottavat kolme erää musavisaa. 21.50 Yle Uutiset. 22.00 Urheiluruutu. 22.05 Tartu Mikkiin: Jatkot. 22.55 Muodostelmaluistelun MM. Lyhytohjelma. Italia. 00.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). Veruke. Stabler joutuu huumehörhön pahoinpitelemäksi, kun poliisille toimitetaan samaan aikaan lapsipornoon viittaavia valokuvia. 00.40 Pasila 2.5 – The Spin-Off (7). 6/40. Pärästä kuuluu 01.10-02.00 Misfits (16). 6/8. Porukka joutuu viihdyttämään nuorten terminaalipotilaiden joukkoa.

18.00 Emmerdale (S). Kauheus ja terveys, osa 2/2. Syövästä valehdeltuaan Zak ei pukahda lisätietoja vaan sen sijaan ärähtelee kaikille, jotka edes uskaltautuvat juttusille. 18.30 Emmerdale (S). Pienen tytön suuri vaikutus. Liikuttuneelle Chasille nousee pala kurkkuun, kun hän kuuntelee sairaalassa Sarahin suunnitelmia ja unelmia, joiden pääosissa seikkailevat Debbie ja Cameron. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (7). Paulalle ei maistu miniän loota. 20.05 Suuret setelit. Suurissa seteleissä kilpailijapari rikastuu alussa 100 000 eurolla, mutta viedäkseen rahaa kotiin on heidän selviydyttävä ensin 8 kysymyksestä. 21.00 Tuubi.Tuubin kapteeneina ovat Janne Kataja ja Sami Hedberg. Puheenjohtajana on tuttuun tyyliin Vappu Pimiä. Illan vieraina Olli Herman, Kirsi Ylijoki, Susanna Laine ja Elina Viitanen. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 MTV Sport Uutiset. 22.35 Dallas (12). Häät Southforkin tapaan. John Rossin ja Pamelan hääpäivä koittaa viimeinkin. 23.30 Viimeinen erä (16). Kerrasta poikki. Patrickin isän suojatille tarjoutuu mahdollisuus titteliotteluun. 00.30 Eurojackpot ja Jokeri. 00.35-05.05 Eurojahti.

Malin. 02.30 Vår samiska kamp. 03.00-04.00 Stjärnor hos Babben.

Yle Fem 15.00-16.00 Mitt i naturen vår. 16.20 Aistit avoinna Italiaan. 16.50 Fanny (7). 16.55 Limbo 2 (7). 17.12 Nina Patalo (7). 17.20 Obs debatt. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU: Mietipä sitä!. 18.30 Kollektivet. 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Dok: Mahdoton ajatus. 20.30 Ruotsin salaiset huoneet. 20.45 Oddasat. 21.00 Stjärnor hos Babben. 22.00 Seriestart: Inför Eurovision Song Contest 2014. 23.00 Sportnytt. 23.15 20 minuter. 23.45 Kultur i farozonen. 00.15 Aktuellt. 00.55 Kulturnyheterna. 01.00 Sydnytt. 01.10 Nyhetssammanfattning. 01.15 Kulturnyheterna. 01.30 När livet vänder. 02.00 Låtarna som förändrade musiken. 02.10 Programtablå. 02.15 Fredagkväll med

NYT! O`boy Dark kaakaojauhe

2

475 g

Nelonen

99

Liv 11.30 Eden. 12.00 Kodikkaasti vuokralla. 12.30 Arvostele mun illallinen Australiassa. 13.00 Kaisa ja puoli valtakuntaa. 14.00 Inno. 14.30 Koti Suomessa. 15.00 Näin teet ranskalaista ruokaa. 15.30 Olet mitä syöt. 16.00 Sinkkulaiva USA (7). 17.00 Häähullut (7). 18.00 Manhattanin äitiyskonsultti (S). 19.00 Supernanny (7). 20.00 Ruotsin miljonääriäidit. 20.57 Keno. 21.00 Pelasta perheemme, Supermarjo!. 22.00 Kumman kaa (S). 23.00 Sinkkuelämää (7). 00.55 Off the Map (12). 01.45 Scandal (12). 02.35 Supernanny (7). 03.25-04.20 Liv D: Entistä överimmät häät (S).

Sub

Teema

19.00: Hauskat kotivideot

21.00: Wild Child

21.00: Gainsbourg – Tarina legendasta

12.20 LIVE: Tiedä ja Voita. 13.20 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. 14.20 Yhteinen taloprojekti. 14.50 Neljät häät Amerikassa. 15.50 Supernanny (7). 16.55 Deittikamera. 17.25 Tervetuloa kotiin.

13.55 Myytinmurtajat. 14.55 Malliduunarit. 15.55 Jamie Oliverin helpot herkut. 16.25 Eastenders (S). 17.00 Lemmen viemää (7).

17.00-18.05 Elävä arkisto: Aprillia!. 17.00 Ahaa!Studio. 17.25 Ahaa!Studio. 17.55 Aprilliä – aprilliä.

18.00 Asunto 23 (7). Vanhemman vastuu. 18.30 Tunteet pelissä (12). Pimeyden paluu. 19.20 Pilanpäiten. 19.30 Kolme miestä ja tyttö (7). Huijari isäksi. 20.00 Simpsonit (7). Italiaa aloittelijoille. Marge joutuu väärään seuraan. 20.30 Miehen puolikkaat (12). Joulumieltä. Walden antaa Jennylle elämänohjeita, eikä auttamisenhalu rajoitu pelkkiin ohjeisiin. 21.00 ELOKUVA Wild Child (12). (2008) Isä lähettää kapinoivan ja huonosti käyttäytyvän teinityttönsä englantilaiseen sisäoppilaitokseen. Kalifornian lämmöstä Englannin sateeseen saapuva Poppy inhoaa kaikkea, mitä uusi haaste tuo tullessaan - eikä ilkeä opiskelijakaveri Harriet helpota sopeutumista. Poppy tekee ensin kaikkensa tullakseen erotetuksi koulusta, mutta muuttaa lopulta mielensä. Ohjaaja: Nick Moore. Pääosissa: Emma Roberts, Natasha Richardson, Georgia King, Kimberley Nixon. Yhdysvallat 22.55 Formula 1: vapaat harjoitukset. Selostajana Timo Pulkkinen, asiantuntijana Toni Vilander. 23.25 C.S.I. (16). Verinen perintöriita. 00.20 Sleepy Hollow (12). Sota uhkaa. 01.15 Eurojackpot ja Jokeri. 01.20 Grimm (12). Tunteet kuumina. 02.10 Lain nimessä (12). Mojoa ja ritarillisuutta. 02.40-05.58 Eurojahti.

18.05 Shakespeare Italiassa. 2/2. Shakespearen aikaan Italia oli Euroopan tieteen ja kaupan keskus. 19.00-19.54 Historia: Bill Clinton. Osa 4/4. Talous kasvaa ja Amerikan maine maailmalla on huipussaan. Mutta presidentin seksisuhde Monica Lewinskyn kanssa päätyy uutisiin, ja Clintonilla on edessään elämänsä vaikein koettelemus. 20.00 Suomensukuiset 30 päivässä. 4/10: Udmurtia. Ville Haapasalo vierailee Udmurtian pääkaupungissa, Izhevskissä, jossa hän tutustuu mm. kalashnikoveihin. 20.45 Historiaa huonomuistisille. Osa 2: Lalli. 21.00 ELOKUVA Kino: Gainsbourg – Tarina legendasta (12). (Gainsbourg, vie héroïque, Ranska 2010) Elokuva legendaarisesta lauluntekijästä Serge Gainsbourgista, tämän värikkäästä elämästä ja naisista BB:stä Birkiniin. O: Joann Sfar. N: Éric Elmosnino, Lucy Gordon, Laetitia Casta. 23.10 ELOKUVA Don’t Stop Believin’: Everyman’s Journey. Tosielämän rocksatu, uskomatonta mutta totta! Dokumenttielokuva siitä, miten filippiiniläinen coverbändin laulaja Arnel Pineda päätyi YouTube-videolta amerikkalaisen Journeyn laulusolistiksi. O: Ramona S. Diaz, 2012. 00.55-01.45 Crematorio (16). Uusi sarja 1/8. Välimeren rauha. Arkkitehtigrynderi Bertomeu tekee häikäilemätöntä bisnestä. Jättimäinen rakennusprojekti etenee lahjonnan ja rikollisen rahan turvin. 01.50-04.00 Teematieto.

18.25 Frasier (S). Valheita ja vierailijoita. 18.55 HS-uutiset. 18.58 HS-sää. 19.00 Hauskat kotivideot. 20.00 The Voice of Finland. Livelähetys Turun Logomosta! 21.55 Keno. 22.00 ELOKUVA Mitäs me spartalaiset (12). (USA 2008). Menestyselokuvia parodioivien vauhtikomedioiden mestarikaksikko Jason Friedberg ja Aaron Seltzer sukeltaa nyt huimien historiallisten seikkailujen maailmaan tarinalla, jossa spartalaisten kuningas Leonidas asettuu persialaisarmeijaa vastaan 13 urhonsa kanssa. Osansa seikkailussa on myös kyttyräselkäisellä Paris Hiltonilla. Pääosissa: Sean Maguire, Carmen Electra, Kevin Sorbo, Ken Davitian, Dierdrich Bader, Jareb Dauplaise. Ohjaus: Jason Friedberg, Aaron Seltzer. 23.45 ELOKUVA LXD – Tanssin supersankarit (12). (USA 2010). Vauhdikas seikkailu LXD-tanssijaryhmästä, joka suojelee uskomattomilla taidoillaan ja supervoimillaan maailmaa pahan voimilta. Pääosissa: Chadd Smith, Luis Rosado, Vivian Bang, Travis Wong, Roger Aaron Brown. Ohjaus: Jon M. Chu. 01.30 Frasier (S). Valheita ja vierailijoita. 02.00 4D: Metrinmittainen tyttö (S). 4D: Metrinmittainen tyttö. 03.00 Deittikamera. Ilveilyä diskovaloissa. 03.30-05.00 Älypää-TV.

Jim

03.35 24Kitchen: Kalle – Chef on the Beach. 04.10-05.59 Sky News.

Fox

11.15 LIVE: Tiedä ja Voita. 11.45 Krokotiilimies. 12.15 Kenraali Pancho & Pojat Pohjoiskalotilla. 13.15 Huippusalaiset reseptit. 14.05 Kuuluisat kuppilat. 14.30 Lihamestarit. 15.00 Britannian paras leipomo. 15.55 Leijonan luola USA. 16.50 The Voice of USA. 17.40 Kuppilat kuntoon Ruotsi. 18.35 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 19.30 Kuuluisat kuppilat. 20.00 Suomen paras leipomo. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 22.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 23.00 Panttilainaamo. 23.55 Splash! USA. 00.50 Keräilijöiden aarreaitta. 01.20 Täysillä tutkaan (S). 01.45 Joukkopilat (S). 02.15 South Park (12). 03.10 Rekonstruktio (S). 03.40-05.00 Älypää-TV.

Marabou Domino sekä Peanut maitosuklaalevy 180-185 g

3 e l vyä

11.15 24Kitchen: Valentinen villit herkut. 11.45 Eläinkunnan hurjimmat. 12.35 Alaskan poliisit. 14.20 Lentoturmatutkinta. 15.10 STT Uutiset. 15.13 Wipeout. 16.05 24Kitchen: Paras pöytä, paras kaupunki. 16.35 24Kitchen: Turkkilainen herkkukokki. 17.00 24Kitchen: Teemu Laurell. 17.30 24Kitchen: Kalle – Chef on the Beach. 17.55 Maailmanlopun odottajat. 18.45 Seiska News. 18.50 Autiotalojen aarteet. 19.50 Varastojen metsästäjät. 20.20 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 20.55 Seiska News. 21.00 Ilman johtolankaa. 21.55 ELOKUVA Sky Captain. 23.50 The Walking Dead. 00.40 Amerikka pilvessä. 01.30 Alaskan poliisit. 02.20 Wipeout. 03.10 24Kitchen: Teemu Laurell.

3 pkt

5

00 9,00-9,26 ¤/kg

(norm. 2,49 ¤/pkt)

TV5 11.10 Ammattina sankari. 11.40 Tahdon morsiuspuvun! 12.10 Lasten eläinmaailma: Kaikki koirista. 13.05 Paritellen (7). 13.45 Ponille kyytiä (7). 14.20 Matlock (7). 15.20 Kolmas kivi auringosta (S). 16.25 Pulmuset (7). 17.00 Kaikki rakastavat Raymondia (S). 17.30 Kellarin kunkku (S). 18.40 ELOKUVA EDtv (7). 21.00 Alastomat selviytyjät (7). 22.00 ELOKUVA Cape Fear (16). 00.40 ELOKUVA Pineapple Express – ohutta yläpilveä (16). 02.45 Ritari Ässä (12). 03.40 Just for Laughs. 04.30 Hengenvaarallinen saalis. 05.20-06.09 Ihmemies MacGyver (12).

Marabou Crunchy Corn maitosuklaalevy 100 g

2

00 6,67 ¤/kg

(norm.1,19 ¤/pkt)

3 levyä

(6,29 ¤/kg)

(norm. 3,99 ¤l)

KAUPPAKESKUS SELLO, ESPOO | RAUTATIEASEMA KOMPASSITASO | PASILAN ASEMA | KAUPPAKESKUS COLUMBUS, VUOSAARI

Tarjoukset voimassa 4.4.-10.4.2014 tai niin kauan kuin tavaraa riittää.

3 pkt

www.karkkitori.fi


TV

29

Lauantai

TV1

TV2

MTV3

Nelonen

Sub

Teema 04.00 Teematieto. 10.00 Viskiä, viskiä! (7). 11.20 Arkistojen salat: Hindenburgin räjähdys. 11.50 Lamastalgia. 12.40 Moskovan valot ja varjot. 13.05 Ikkunoita avaruuteen. 13.30 Tiededokumentti: Pulmana aikuiset lapset. 14.15 Yle Live: M1-studiossa Samae Koskinen. 15.15 Historia: Juutalaisten tarina. 16.15 Suomensukuiset 30 päivässä. 17.00 Pilvikadun talo (12).

21.30: Uutisvuoto 08.00 Yle Uutiset. 08.05-08.55 Kiehtova maailma: Puistojen Britannia. 09.00 Yle Uutiset. 09.05 Ylen aamu-tv. 10.00 Yle Uutiset. 10.05 Ykkösaamu. 10.45 YleLeaks. 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Pisara. 11.10 Villi Pohjola. 12.05 Pressiklubi. 12.35 Sydämen asialla (7). 13.25 Dokumenttiprojekti: Yksisiipinen enkeli. 14.20 Oscarshall – historiaa ja nykyaikaa. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Vielä virtaa (S). 15.40 Tarinateltta. 15.55 Prisma: Taistelu hiekasta. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.10 Ravisuoran 16 hevosta.

18.00 Yle Uutiset. 18.10 Urheiluruutu. 18.15 Toisenlaiset frendit. 6/8. Rakkautta ilmassa. 18.45 Avara luonto: Vedenalainen Okavango. 19.40 Midsomerin murhat (12). Avaussiirto 2/2. 20.30 Yle Uutiset. 20.50 Urheiluruutu. 21.15 YleLeaks. Tällä viikolla YleLeaksissa kerrotaan, pitäisikö Suomen liittyä Natoon. 21.30 Uutisvuoto. Vieraiksi saapuvat oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ja lintubongari PirkkaPekka Petelius. 22.00 Ylikomisario Morse (12). Hulluuden partaalle. 23.45-02.00 ELOKUVA Jack Kevorkian – Tohtori Kuolema (12). Tosipohjainen draama lääkäristä, joka uskoi vakaasti potilaan oikeuteen kuolla arvokkaasti. N: Al Pacino.

23.10: The Debt – Velka

22.45: Camilla Läckberg: Rannikkovartija

07.44 PIKKU KAKKONEN. 07.45 Nimipäiväonnittelu: 5.4. 07.47 Harri ja dinot (S). 08.10 Pikku Kakkosen posti. 08.18 Lasten musiikkiestradi. 08.21 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). 08.37 Viidakkokirja (7). 08.48 Viidakkokirja (7). 09.00 Galaxi. 10.00 Galaxin mestari: Koiramestari. 10.30 Urheiluviikonloppu. 10.45 Hiihdon Suomen cup. 14.00 Muodostelmaluistelun MM. 15.05 Urheiluviikonloppu. 15.15 MotorSport: Extra. 15.53 Urheiluviikonloppu. 16.00 Palloilua: Käsipalloa.

06.00-07.10 Eurojahti. 08.10 Tuomas Veturi (S). 08.25 Professori Balthazar (S). 08.35 Paavo Pesusieni (S). 09.00 Pokémon (7). 09.25 Kung Fu Panda (7). 09.50 Pilanpäiten. 09.5511.00 Cosmos – salattu luonto. 11.30 Enbuske & Linnanahde Crew. 12.15 Salatut elämät (12). 12.45 Salatut elämät (7). 13.15 Salatut elämät (7). 13.45 Pilanpäiten. 13.50 Fievel matkalla villiin länteen (S). 15.25 Pete Parkkonen: Mun. 15.30 Top Gear USA. 16.30 Suuret setelit. 17.30 Tuubi.

18.02 Painin EM. 19.00 Yle Uutiset. 19.05 Urheiluruutu. 19.20 Yle Uutiset sää. 19.30 Toisen kanssa (12). 2/6. 20.20 Koistiset lennossa (S). Lyhytelokuva. N: Ville Myllyrinne, Elina Knihtilä, Janne Reinikainen. O: Sami Keski-Vähälä, Ville Myllyrinne. 20.30 Painin EM. 21.00 Kova laki: Rikollinen mieli (16). Veljensä vartija. 21.40 Kerrostaloelämää (7). 21.50 Yle Uutiset. 21.55 Urheiluruutu. 22.05 Muodostelmaluistelun MM. Vapaaohjelma. Italia. 23.10 ELOKUVA The Debt – Velka (16). (Britannia 2010) Trillerissä kolme Mossadin agenttia etsii natsirikollista Itä-Berliinissä. 30 vuotta myöhemmin tapauksen salaisuudet piinaavat yhä kansansankareita. O: John Madden. N: Helen Mirren, Jessica Chastain. 01.00 Campus (12). 3/6. 01.50-02.35 Misfits (16). 7/8.

18.30 MTV Sport Kisastudio. Urheilun makasiiniohjelma. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.10 MTV Sport Uutiset. 19.30 Pulttibois (S). 20.00 Mentalisti Noora Karma. 20.55 Pilanpäiten. 21.00 Selviytyjät. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.10 Päivän sää. 22.15 Lotto ja Jokeri. 22.25 MTV Sport Uutiset. 22.35 MTV Sport: F1 Extra. 22.45 ELOKUVA Camilla Läckberg: Rannikkovartija (12). Myrskyn jälkeen merestä löytyy kaksi kuollutta sukeltajaa, ja paikkakunnalla miehensä kanssa lomaileva Erica Falck kiinnostuu tapauksesta. Salaten todellisen henkilöllisyytensä Erica ryhtyy tutkimuksiin, koska uskoo ettei tapaus suinkaan ollut onnettomuus. Ohjaus: Rickard Petrelius, Ruotsi 2013. Pääosissa: Claudia Galli, Frida Beckman, Lukas Brodén, Simon Brodén, Jens Hultén. Ruotsi 00.35 Isänmaan puolesta (16). 01.40-06.05 Eurojahti.

00.10: Oxfordin murhat

21.00: Die Hard 2

05.00-05.10 Älypää-TV. 07.40 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 08.05 Pound Puppies (S). 08.30 Elixir. 09.00 Elixir Sport. 09.30 Start!. 10.00 Supernanny (7). 11.05 Neljän tähden illallinen. 13.10 Manhattanin koirat. 14.10 Eläintarhassa tapahtuu. 14.40 Eläinten ABC. 15.40 Vaaleanpunainen pantteri (S). 15.55 Shake It Up (7). 16.25 Amerikan hauskimmat kotivideot. 16.55 Farmi (S).

06.00-08.00 Eurojahti. 11.00 Work It (7). 11.30 Amerikan ykkösperhe (7). 12.00 Whitney (S). 12.30 Perhe 2.0 (S). 13.00 Kerran lapsi, aina lapsi (7). 13.30 Middle (S). 14.00 Middle (S). 14.30 Ajoneuvos. 15.00 Pilanpäiten. 15.30 Ylläs – huipulla tuulee. 16.20 Pilanpäiten. 16.30 Beverly Hillsin panttilainaamo. 17.00 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat. 17.30 Beverly Hillsin panttilainaamo.

18.25 Farmi (S). Kovan myrskyn jälkeen on hetki tyyntä. 18.55 HS-uutiset. 18.58 HS-sää. 19.00 Hauskat kotivideot. 20.00 Mitä tuli tehtyä. 20.57 Keno. 21.00 ELOKUVA Octopussy – mustekala (16). (Britannia-USA 1983). Pääosissa: Roger Moore, Maud Adams, Louis Jordan, Kristina Wayborn, Kabir Bedi, Steven Berkoff. Ohjaus: John Glen. 23.35 Tulossa: Neljän tähden talkoot. 23.40 Myllyrinne Company (12). 00.10 ELOKUVA Oxfordin murhat (12). (Espanja-Britannia-Ranska 2008). Elijah Wood on trillerin pääosassa amerikkalaisopiskelija Martin, joka saapuu Oxfordin huippuyliopistoon toiveenaan saada maineikas professori Seldom lopputyönsä valvojaksi. Pääosissa: Elijah Wood, John Hurt, Leonor Watling, Julie Cox, Jim Carter, Anna Massey, Alex Cox. Ohjaus: Alex de la Iglesia. 02.20 Dexter (16). Olipa kerran. 03.25-05.00 Älypää-TV.

18.00 Suomen surkein kuski. On jälleen aika kruunata Suomen surkein kuski! 19.00 Top Gear. Brittein parhaat. Osoittaakseen Ison-Britannian olevan yhä merkittävä tekijä autoilun saralla Top Gear -kolmikko esittelee valtion osuutta autoteollisuuden ja kilpa-autoilun maailmassa. 20.00 Duudsonit tuli taloon (12). Jakso 2. Duudsonit koulukodissa. Tällä kaudella Duudsonit auttavat myös yhteisöissä perheiden lisäksi. 21.00 ELOKUVA Die Hard 2 (16). Amerikkalainen toimintaelokuva action-orientoituneesta poliisista, joka antaa kaikkensa pelastaakseen vilkkaasti liikennöidyn lentokentän terroristien tuholta. Ohjaaja: Renny Harlin, USA 1990. Pääosissa: Bruce Willis, Bonnie Bedelia, William Atherton, Dennis Franz, William Sadler, Fred Dalton Thompson. 23.20 Formula 1: aika-ajot. Formula 1: Bahrainin aika-ajot. Kooste. 00.20 C.S.I. (16). Tähdet taivaalta. 01.20 Eureka (12). Vaihtokaupat. 02.10 Lain nimessä (12). Kimurantteja pidätyksiä. 02.35-05.58 Eurojahti.

18.00 RSO Musiikkitalossa. 18.25 Rienzi, viimeinen tribuuni. 21.00-00.30 Teemalauantai: Naisia kameran takana. 21.00 ELOKUVA Vivian Maierin salaisuus. Jännittävä dokumenttielokuva 1900-luvun parhaaksi katuvalokuvaajaksi väitetystä salaperäisestä naisesta. (USA 2013) 22.20 ELOKUVA Ikuistetut hetket (12). (Ruotsi 2008) 1900-luvun alussa työläisnainen voittaa arpajaisissa kameran, joka mullistaa hänen elämänsä. Perustuu tositapahtumiin. O: Jan Troell. N: Maria Heiskanen, Mikael Persbrandt. 00.30 Uusi Kino: Kuuden päivän juoksu (S). 00.45 Uusi Kino: Eestaas (S). 01.40-04.00 Teematieto.

Yle Fem 09.00 Seriestart: Supersnällasilversara och Stålhenrik. 09.20 Leif Uppfinner AB. 09.30 Amigo Grande. 10.00 Rapport. 10.05 Debatt. 10.50 Programtablå. 10.55 Kulturnyheterna. 11.10 Babel. 12.10 Programtablå. 12.15-12.45 Vem vet mest?. 14.16 Simon. 14.45 Simon. 15.15 Euroopasta olisi puhuttava. 15.45 Spotlight: Arvokas kuolema. 16.15 Bettina. 16.55 Vuosi Pohjoiskalotilla. 17.25 Kollektivet. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Bärtil. 18.30 Haaste. 19.00 Merta päin!. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.40 Sportnytt. 19.50 Matador (7). 20.40 Määränpäänä Santiago de Compostela. 21.00 Filmklubben: Katinkas kalas. 22.40 Robins. 23.10 Det som ingen vet. 00.45 Minnenas television. 01.30 En bok, en författare. 01.50 Låtarna som förändrade musiken. 02.00 Lilla Sportspegeln. 02.20 Det stora uppdraget. 02.35 Strömsö. 03.15-03.45 Robins.

Sunnuntai

TV1

TV2

MTV3

Nelonen

Sub

Teema 04.00 Teematieto. 10.00 Kulttuurimatkalla Sisiliassa. 11.00 Tyhmiä kysymyksiä musiikista. 11.30 Kirjaohjelma: Uudet naiskirjailijat. 12.00 8 mm katse: Vaitonainen mies. 12.15-13.35 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). 13.40 Tiededokumentti: Eläimet ennustajina. 14.35-17.00 Lentävä hollantilainen. 17.05-17.55 Saari (12).

21.05: Kotikatsomo: Blackout 08.00 Yle Uutiset. 08.05 Avara luonto: Vedenalainen Okavango. 09.00 Yle Uutiset. 09.05 Aamusydämellä. 09.45 Arjen huimapäät: Viemärisukeltaja. 09.55 Yle Uutiset. 10.00 Viimeinen rannikkokalastaja. 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna. 11.15 Rakkaudesta puutarhaan. 11.40 Sääprofeetta. 12.10 Strada. 12.40 Sydämen asialla (7). 13.30 Akuutti. 14.00 Toisenlaiset frendit. 14.30 A-studio. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Vielä virtaa (S). 15.40 Tarinateltta. 15.55-16.45 Historia: Himalajan luolakansa. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.10 Inhimillinen tekijä.

18.00 Yle Uutiset. 18.10 Urheiluruutu. 18.15 Aarteenetsijät. Sarpanevan design-ovenkahvat osuvat Mikan käteen sattumalta. 18.45 Kettu (12). Veristä satoa. 19.45 Arto Nyberg. Olennainen välittyy. 20.30 Yle Uutiset. 20.45 Urheiluruutu. 21.05 Kotikatsomo: Blackout (12). Mitä on tapahtunut, kun huippukirurgi Valinto herää koomasta? 22.50 Rikospaikalla (12). Täydellinen maailma. Autolautalta löytyy pienen tytön ruumis. Kukaan ei häntä kaipaa, eikä kuolemalla ole silminnäkijöitä. Uhrin ruumiissa on jälkiä vanhasta pahoinpitelystä. Mitä tytölle on tapahtunut? (U) 00.20 YleLeaks. Tällä viikolla YleLeaksissa kerrotaan, pitäisikö Suomen liittyä Natoon. 00.35-01.15 Ykkösaamu.

21.43: Hetkiä Kalliossa: Tuure Kilpeläinen 07.45 Unna Junná. 08.00 PIKKU KAKKONEN. 08.01 Nimipäiväonnittelu: 6.4. 08.02 Kimmo Kuu (S). 08.22 Sasu (S). 08.35 Musarullaa!. 09.00 Galaxi. 10.00 Urheiluviikonloppu. 10.03 Mestarien liigan makasiini. 10.27 Urheiluviikonloppu. 10.45 Hiihdon Suomen cup. 13.40 Uusi päivä (S). 14.07 Uusi päivä (S). 14.35 Uusi päivä (S). 15.05 Urheiluviikonloppu. 15.15 Palloilua: Salibandyä. 17.15 Sulkapallon Finnish Open.

18.15 Painin EM. 19.00 Yle Uutiset. 19.05 Matkapassi: Myanmar. Myanmar eli entinen Burma on nopeasti noussut matkailijoiden suosioon. 20.00 Siskonpeti (7). 12/12. Loppu. Lopetetaan tylsä parisuhde, paletaan loppuun ja pohditaan mihin kaikki loppuu. 20.30 Painin EM. 21.00 Copper (16). 7/10. Hudsonjoen koulu. 21.43 Hetkiä Kalliossa: Tuure Kilpeläinen. Anssi Kelan kanssa kalliolaisessa yksiössä musisoi Tuure Kilpeläinen. 21.50 Yle Uutiset. 21.55 Urheiluruutu. 22.05 Mad Dogs (16). 3/4. Mallorcan poliisi roikkuu jälleen portilla, ja miehet haistavat palaneen käryä. 22.50 Campus (12). 4/6. 23.40 Siskonpeti (7). 12/12. Loppu. 00.05 Kimmo (12). Osa 12/16: Kilpakosijat. 00.30-01.15 Misfits (16). 8/8. Yhdyskuntapalvelu vetelee viimeisiään.

21.00: Kosto

23.55: Mustat lesket

21.00: Yön ritari

06.00-07.10 Eurojahti. 08.10 Tuomas Veturi (S). 08.25 Professori Balthazar (S). 08.35 Gumballin mieletön maailma (S). 09.00 Pokémon (7). 09.25 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7). 09.50 Tom ja Jerry (S). 10.15 Angry Birds Toons (S). 10.20 Grand Designs – unelma-asunnot. 11.20 Maajussille morsian. 12.20 Salatut elämät (7). 12.50 Salatut elämät (7). 13.20 Sydänjää (7). 14.20 Jamie Oliverin helpot herkut. 14.50 Express – Ernie Davisin tarina (7). 17.20 MTV Sport: F1 Extra. 17.30 Teknavi.

05.00-05.10 Älypää-TV. 07.40 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 08.05 Pound Puppies (S). 08.30 Jaksa paremmin. 09.00 Tervetuloa kotiin. 09.55 Tulossa: Neljän tähden talkoot. 10.00 SM-liigan viikkomakasiini. 10.30 Elixir. 11.00 Elixir Sport. 11.30 Eden. 12.00 Mitä tuli tehtyä. 12.55 Eläinten ABC. 13.25 Eläintarhassa tapahtuu. 13.55 Manhattanin koirat. 14.55 Huippumalli haussa. 15.55 Maaginen Criss Angel (7). 16.50 Tulossa: Neljän tähden talkoot. 16.55 The Voice of Finland.

06.00-08.00 Eurojahti. 11.00 Simpsonit (7). 11.30 Simpsonit (7). 12.00 Simpsonit (7). 12.30 Simpsonit (7). 13.00 Simpsonit (7). 13.30 Farm Kings. 14.30 Jamie Oliver: mestarikokki. 15.30 Salattu sisar (7). 16.25 Pilanpäiten. 16.30 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat. 17.00 Valehtelevat viettelijät (7). 17.55 Pilanpäiten.

18.00 Pilanpäiten. 18.05 Mentalisti Noora Karma. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.10 MTV Sport Uutiset. 19.30 Tähdet, tähdet. Viisi jäljellä olevaa tähteä ottavat astetta rankemman asenteen, sillä illan räjähtävänä musiikkiteemana on heavyrock. 21.00 Kosto (12). Hallinta. Kuultuaan Jackin tietävän Emilyn todellisen identiteetin Aiden lavastaa mustasukkaisuudessaan kilpailijansa syylliseksi Conradin murhayritykseen ja kehottaa tätä pakenemaan vielä, kun voi. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.15 Viikon sää. 22.20 MTV Sport Uutiset. 22.35 MTV Sport: F1 Extra. Toimittajana Oskari Saari, asiantuntijana Toni Vilander. 22.45 Americans (16). Samalla mitalla. FBI suunnittelee kostoiskua. Osa 9/13. 23.50 Southland (16). Vapaalla. 00.45-04.40 Eurojahti.

18.50 Tulossa: Neljän tähden talkoot. 18.55 HS-uutiset. 18.58 HS-sää. 19.00 MasterChef Suomi. 20.00 Farmi (S). 20.57 Keno. 21.00 ELOKUVA Prince of Persia: The Sands of Time (12). (USA 2010). Jake Gyllenhaal on huikean seikkailun pääosassa Persian prinssi Dassan, jonka on yhdistettävä voimansa prinsessa Taminan kanssa maailman pelastamiseksi. Pääosissa: Jake Gyllenhaal, Gemma Arterton, Ben Kingsley, Alfred Molina, Toby Kebbell. Ohjaus: Mike Newell. 23.20 Tulossa: Neljän tähden talkoot. 23.25 SM-liigan viikkomakasiini. 23.55 Mustat lesket (12). Osa 4/12. 00.55 Hyvät ja huonot uutiset. 01.55 Holmes NYC (12). 02.55 Blue Bloods (12). 03.50 Dr. Phil (7). 04.45-05.00 Älypää-TV.

18.05 Kauhukodit. 19.00 Muodin huipulle. Tehtävä 13: Esittele minikokoelmasi! 20.00 Myytinmurtajat. Ruuhkan anatomiaa. 21.00 ELOKUVA Yön ritari (12). Batman-trilogian toisessa osassa lepakkomiehestä on tullut kaupungin sankari, joka pitää Gothamin alamaailman roistot kurissa. Yksi ei kuitenkaan hyväksy synkän sankarin tiukkaa otetta: anarkiaa janoava Jokeri on kaupungin uusi, keinoja kaihtamaton rikollinen, jolla ei ole menetettävää. Naamioroolinsa väsyttämä Bruce Wayne puolestaan asettaa toivonsa Gothamin yleiseen syyttäjään. Ohjaaja: Christopher Nolan, USA 2008. Pääosissa: Christian Bale, Heath Ledger, Aaron Eckhart, Maggie Gyllenhaal, Gary Oldman, Morgan Freeman. 23.55 Formula 1: Bahrainin osakilpailu. Toimittajana Oskari Saari, asiantuntijana Toni Vilander. 00.55 Revolution (16). Miten saada vanki laulamaan? 01.50 Supernatural (16). Jerseyn paholainen. 02.45 Lain nimessä (12). Piilossa. 03.15 Eurojahti. 04.00-06.00 SubChat.

18.00 ELOKUVA Kino Klassikko: Faaraoiden maa (7). (USA 1955) Muinaiseen Egyptiin sijoittuvassa spektaakkelissa faarao haluaa itselleen ja aarteilleen haudan, jota ei voi ryöstää. O: Howard Hawks. N: Jack Hawkins, Joan Collins. 19.40 Magnum – tarina valokuvan takana. 1/10. Thomas Hopker: Muhammad Ali. 20.05 Tekijänä: Juha Mustonen. 20.30 Arkkitehtiveljekset Suursaaresta. 21.00 Big Star: Nothing Can Hurt Me. Dokumenttielokuva yhtyeestä, josta piti tulla 1970-luvulla maailmankuulu, mutta joka jäi kulttibändiksi, muusikkojen, kriitikkojen ja asianharrastajien kiihkeän fanituksen kohteeksi. 2012. 22.55 Yle Live: M1-studiossa Heikki Salo & Tulipalo. 23.55-04.00 Teematieto.

Yle Fem 08.15 Unna Junná. 08.30 BUUklubben: Muumilaakson tarinoita. 09.00 Olivia. 09.10 Världens bästa fritids. 09.30 Svaleskär. 10.00 Rapport. 10.05 Minnenas television. 10.50 Örter – naturens eget apotek. 11.05-11.50 Gudstjänst. 15.05 Dok: Mahdoton ajatus. 15.35 X3M-tv. 16.05 Jälkivääntö. 16.45 Lasso. 17.15 Strömsö. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Muumilaakson tarinoita. 18.30 Simon. 18.58 Simon. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.40 Sportnytt. 19.50 Ruotsin kuningaskunnan historia. 20.00 Dok: Verraton Mikael Andersson. 21.00-22.37 Elokuva: R – Kova kakku (16). 23.55 Babel. 00.55 Farmor Ruth och hennes döttrar. 01.55 Prata EU. 02.25 Bulten. 02.30 Bulldogg. 03.0004.00 Mästarnas mästare.


lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 4. huhtikuu 2014

WEEKEND

4

KEVORK DJANSEZIAN/GETTY IMAGES

Download from

Windows Store

HESARIN UUDET

SOVELLUKSET

OVATTÄÄLLÄ

Trent Reznorin johtaman Nine Inch Nailin on määrä esiintyä Hartwall-areenassa 8. toukokuuta.

Tähtien keikat uhattuna Pakotteet. Hartwallareenan konserttien valmisteluja jatketaan normaalisti.

Live Nation Finlandin toimitusjohtaja Nina Castrénin mukaan yhtiö jatkaa maailmantähtien konserttien valmisteluja normaalisti mahdollisesta peruutusuhasta huolimatta. Castrén sanoo, että konserttien kohtaloa selvitetään parhaillaan yhdysvaltalaislakimiesten kanssa. – Tässä on niin paljon vielä epäselviä asioita, että tällä hetkellä emme etsi korvaavia paikkoja konserteille vaan katsomme ensin, mikä Hartwall-areenan tilanne

Uudistuneet sovellukset tuovat Hesarin koko ainutlaatuisen sisällön llö taskuusi: k i päivän äi ä lehden, l hd jatkuvasti j k päivittyvät uutiset, videot, verkkografiikat ja kuvakoosteet. Uusi sovellus on saatavilla nyt kaikkiin yleisimpiin päätelaitteisiin. Laitteen ruutukokoon mukautuva sovellus takaa miellyttävän lukukokemuksen kaikenkokoisilla älypuhelimilla ja tableteilla. Tilaa verkon koko sisältö tarjoushintaan ja voita tonnilla älylaitteita.

Saat kaiken tämän: Verkon koko SiSäLTö kaikiLLa pääTeLaiTTeiLLa:

päivän lehti, tuoreet uutiset, data­ journalismi­sisällöt ja HSTV:n videot

VERKON KOKO SISÄLTÖ

1. kuukausi

1€

Uudistuneet mobiili­ ja tabletti­ sovellukset Hesari, kuukausiliite ja nyt näköis­ lehtinä tietokoneella ja ipadilla Hesarin arkisto

NÄIN TILAAT HELPOSTI

Tilaa nopeasti:

HS.fi/sovellukset

(jatkuva tilaus 14,90 €/kk)

Soita ja tilaa

010 800 820

Hinta kotimaan lankaverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 6 snt/min ja matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puh + 17,18 snt/min.

Sanomatalon Kulma Avoinna ma–to 10–18, pe 9–16. Elielinaukio 1, 00100 Helsinki

HS.fi/sovellukset Yhteistyössä

HS Verkko Plus jatkuva tilaus, hinta 14,90 €/kk. Tarjous on voimassa 6.4.2014 asti ja koskee kotimaan talouksia, joihin ei vielä tule Helsingin Sanomia.

todella on. Yhtiön lakimiehet laativat parhaillaan raporttia tilanteesta. He ovat pyytäneet Yhdysvaltain viranomaisilta tarkempaa selvitystä pakotteista. Helsingin Sanomat kertoi aiemmin, että yhdysvaltalaisten maailmantähtien Miley Cyruksen ja Justin Timberlaken konsertit Helsingin Hartwall-areenassa voivat olla vaakalaudalla Yhdysvaltain päättämien Venäjä-pakotteiden takia. Pakoteuhka koskee kaikkia Hartwall-areenalla esiintyviä yhdysvaltalaisia artisteja ja yhtiöitä. Näin listaan voi lisätä ainakin Nine Inch Nailin ja Aerosmithin. Selvitämme parhaillaan, ketkä ja mitkä yhtiöt ovat todella amerikkalaisia. Se ei ole

kaikissa tapauksissa aivan selvä asia, Castrén sanoo. Asiasta kertoi ensimmäisenä talouslehti Financial Times. Lehden haastattelema lontoolaisjuristi Anthony Woolich arvioi, että konserttien järjestäjä Live Nation ei voi maksaa enää rahasuorituksia Hartwall-areenalle. – Yhteistyön lainmukaisuus riippunee siitä, onko kaikki taloudelliset sitoumukset hoidettu ennen kuin Yhdysvallat määräsi talouspakotteet, FT kirjoittaa. Hartwall-areenan omistavat miljardöörit Gennadi Timtšenko sekä Arkadi ja Boris Rotenberg ovat Yhdysvaltain pakotelistalla. He ovat Yhdysvaltain mukaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin lähipiiriä. METRO

chicos.fi Chico’s inspiroitui Henkka & Niki vs. Amerikka –tv-sarjasta ja loi sen innoittamana oman tyylinsä mukaisen menun. Katso menu chicos.fi


PERJANTAI 4.HUHTIKUUTA 2014

E-TYPE JA MUUT YSÄRITÄHDET SUVILAHTEEN SAIVAT OMAN FESTARIN

SIVU 2

PALEFACE

Suomiräpin tärkeimmät tekijät muokkasivat Palefacen johdolla J. Karjalaisen biiseistä omaperäisen hip hop -levyn

SUOMIRÄPIN AY-MIES AKI LEHTI

metrowkd@hs.fi

Karri ”Paleface” Miettinen onnistui melkein mahdottomassa projektissa. Hänen pestinsä J. Karjalaisen Et ole yksin -levyn biiseistä muokatun Nyt kolisee -räp-albumin vastaavana tuottajana ei ollut maailman helpoin homma. Mukana oli 24 räppäriä ja 8 tuottajaa, joita Paleface hellästi käskytti. Karjalaisen kappaleista muokatut raidat eivät ole cover-versioita, vaan ihan uusia, toimivia räp-biisejä. Joissain versioissa on mukana paljon tavaraa alkuperäisistä lauluista, toisissa taas vain raita tai pari originaalista kappaleesta. – Tää on läpileikkaus siitä missä suomiräp on tällä hetkellä. Siellä on radioystävällistä kamaa ja underground-matskua. Levyllä kohtaavat eri maailmat, musatyylit, kulttuurit, taiteilijoiden alter egot ja sukupolvet, Paleface selittää. Räppärit skarppasivat heti kun kuulivat kenen materiaalia oltiin muokkaamassa, myös ne jotka eivät olleet Karjalaista juurikaan kuunnelleet. Paleface sai paketin pysymään kasassa ja jengin olemaan kertomatta kenellekään ulkopuolisille projektista sen tekovaiheessa. Kööri täytyi pitää kurissa, ja kaikkien piti pysyä aikatauluissa. – Ei noita nuorempia kavereita kukaan levy-yhtiön tyyppi olisi saanut paimennettua. Mua ne taitaa katsoa vähän ylöspäin ja uskoivat kun komensin, Paleface nauraa. – Mukana oli iso määrä hienoja ihmisiä, jotka kaikki tajusivat yllätysmomentin tärkeyden, eivätkä höpisseet asiasta. Kunnioitus Karjalaista kohtaan vaikutti siihenkin. Palefacen suurin toive on, että levy toimisi lähtöpisteenä, uuden alkuna. Hän haluaisi levy-yhtiöiden ja artistien oivaltavan, että antamalla biisiensä alkuperäiset studioraidat vapaasti käytettäväksi syntyy jotain uutta ja hienoa. Kaikkia musatyylejä on samplattu hip hop -biiseissä sen alkuajoista asti, usein ilman lupaa. Projekteja, joissa kokonaisen levyn pohjalta tehdään toinen ihan uusi teos, ei maailmalta monta löydy. – Yksittäisiä biisejä on kyllä muokattu vaikka kuinka paljon. Jos alkuperäisten levyjen moniraidat olisivat vapaasti muiden musiikintekijöiden saatavilla, niin vastapalloon tulisi varmasti mielenkiintoista kamaa. – Jos näin käy, niin me tehtiin tää Suomessa ekana, Paleface nauraa. Nyt kolisee -levyn ensimmäinen single on Solosen & Kosolan versio Meripihkahuoneesta, joka edustaa levyn kaupallisempaa puolta. Biisin video on katsottu Youtubessa jo Pioneerityötä

”Jos näin käy, niin me tehtiin tää Suomessa ekana.” Paleface

J. Karjalainen kertoo räppilevystä: •

VAPAATA RIISTAA. Siinä on kyse vapaudesta. Räppärit tekivät musalleni mitä tahtoivat, ei sitä mitä minä halusin. En minä räppiä osaisikaan tehdä. Et ole yksin -levyn rytmiraidoissa oli paljon samaa kuin hip hopissa. Se tuli sanottua ääneen Palefacelle, joka sai idean muuttaa albumin suomiräpiksi. Hän oli loistava pääpäsmäri, ammattiyhdistysmies joka tuntee koko laajan räp-skenen.

KIELI TÄRKEÄÄ. Kovinta ja tärkeintä jutussa on suomen kieli, mä voin vanhempana puhua runonlaulannasta. Se räpissä elää, karjalainen runonlauluperinne. Sanat merkitsevät jotain ja ovat loitsuamista joka liikuttaa ihmisiä.

MAINE KASVAA. Mageeta oli se, että esimerkiksi nuoret maahanmuuttajaräppärit tiesivät mut ja mun musan. Nuoret ja vanhat, tummat ja vaaleat, eri genrejä edustavat suvaitsevaisuuden sanansaattajat yhdessä tekemässä jotain uutta.

HYVÄ JUTTU. Tästä levystä ei ole mulle mitään haittaa, päinvastoin. Projekti oli hemmetin hauska juttu. Jotkut mun faneista voivat vetää herneen nenään, ja se on ihan ok. Kaikkia ei voi miellyttää.

reippaasti yli 140 000 kertaa. Se on saanut paljon kehuja letkeästä meiningistään mutta myös negatiivisia kommentteja. Palefacen mukaan musiikin tärkein tehtävä on herättää tunteita. – HIM markkinoi joskus itseään niin, että bändin jätkät haukkuivat itseään netissä salanimillä ja saivat aikaan keskustelua ja sitä kautta näkyvyyttä. Tää ei tarkoita sitä, että olisin käynyt haukkumassa Solosta & Kosolaa tekaistuilla nimillä, Albumin tunnelma liikkuu ääripäästä toiseen. Välillä hymyilyttää ja tekee mieli hyppiä ja seuraavana hetkenä silmäkulma kostuu. – Levyllä on paljon tunteisiin vetoavia kappaleita, kuten Karjalaisella itselläänkin. Ylimaallista riemua ja superpositiivisia biisejä, ja niiden vastapainoksi melankolisilla leveleillä liikkuvia juttuja. J. Karjalainen on kertonut kappaleidensa tulevan Laulumiehen maailmasta, paikasta jossa ei ole aikaa. Se on maailma rinnakkaistodellisuudessa jossa mikään ei muutu, vaan kaikki pysyy samana. Onko Laulumiehen maailman tasapaino nyt järkkynyt, kun räppärit on päästetty sinne mellastamaan? – Ehkä suomiräppärit paluumatkalla Pipefest-festareilta ovat pysähtyneet Keltaisen talon pihaan ja järjestäneet spontaanit räppisessiot. Tai todennäköisesti nämä biisit ovat tulleet Laulumiehen maailman rinnakkaistodellisuuden sisällä sijaitsevasta vaihtoehtoisesta maailmankaikkeudesta.


WEEKEND

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 4. huhtikuu 2014

Teeemapäivä

Nainen pukeudu tänään punaiseen

Tänään perjantaina vietetään kuudetta kertaa kansallista Pukeudu punaiseen -päivää, jolla kannustetaan kaikkia pukeutumaan punaiseen naisten sydän- ja hengitysterveyden puolesta. Esimerkiksi Suomessa kuolee vuosittain ennenaikaisesti 11 000 naista sydän- ja verisuonitauteihin. Iloisia Macarenan tanssijoita kutsutaan tänään kello 16 Kauppakeskus Kamppiin teemaan liittyvään flashmobiin. METRO Musiikkiohjelma

Anssi Kela palaa yksiöön Kalliossa

Hetkiä Kalliossa -sarjan uudet jaksot ovat valmiit. Ylen ohjelmassa Anssi Kela musisoi mielenkiintoisen vieraan kanssa kaupunkiyksiössä. Ensimmäisen tuotantokauden tapaan jaksoissa vierailee suomalaismuusikoita. Tällä kertaa sohvalle istahtavat Tuure Kilpeläinen, Aino Venna, Jonna Tervomaa ja PK Keränen. Jaksot kuvattiin taas kalliolaisessa yksiössä, koska tunnelma siellä oli intiimimpi. Avausjaksossa TV2:ssa sunnuntaina kello 21.43 vieraana on Tuure Kilpeläinen. METRO Levyarviot

George Michael Sumphonica

••• Brittiläinen popin veteraani ei ole julkaissut uutta musiikkia vuosikausiin – eikä julkaise nytkään. Uutuus on sinfoniaorkesterin säestyksellä tehty livelevy, jolla Michael tulkitsee pääasiassa muiden artistien kappaleita ja muutamia omia klassikoitaan. Toteutus on sujuvaa ja tasokasta mutta samalla yllätyksetöntä viihdepoppia aikuiseen makuun. PEKKA JOUTLAHTI

NoNoNo We Are Only What We Feel

••• Tukholmalaistrion debyytti tarjoaa indiehenkistä elektropoppia. Bändillä on melodian tajua, soitossa mukavaa kepeyttä ja biiseissä yllättävänkin paljon vaihtelua. Muutamasta biisistä herää kysymys, mitä toista kappaletta ne muistuttavat – jotain tuttua niissä on. Kaiken kaikkiaan kyseessä on kiinnostava tuttavuus, jonka keikkakunnon voi tarkistaa muun muassa Provinssirockissa. ISMO UUSITUPA

2

Mestaruus ei enää riitä MARJA VÄÄNÄNEN

Tähtisikermä. Suomessa pelaaminen tuottaa HJK:lle nollatuloksen. Plussaa seura tekisi menestymällä eurokentillä ja pelaajakaupoilla. Helsingin Jalkapalloklubin toimitusjohtaja Aki Riihilahti istuu rauhallisena Töölön jalkapallostadionin lounasravintolan pöydässä. Pääasiassa Englannin ammattilaiskentillä pelaajauransa tehnyt nykyinen seurajohtaja luottaa Suomen suurimman seuran tulevaisuuteen. – Haluan, että HJK jatkaa toiset 107 vuotta kuin juna. Viisi edellistä Suomen mestaruutta voittanut HJK on ylivoimaisesti suurin mestarisuosikki. Yleisön minimiodotus on Suomen mestaruus. – Se kuulostaa hyvältä, sillä odotukset ansaitaan. Aloitin pelaamaan kuusivuotiaana HJK:ssa vuonna 1982, enkä sinä aikana ole ikinä nähnyt kautta, ettei HJK olisi pelannut mestaruudesta. Mestaruuksiin tottuneelle helsinkiläisyleisölle ei kuitenkaan enää riitä, että syksyllä nostellaan kotimaista voittopokaalia. Klubin odotetaan pärjäävän myös kansainvälisillä kentillä. – Se on tavoitteena. Toivottavasti se on jo tänä vuonna, mutta kausi ei onnistu tai epäonnistu yksittäisten europelien ansiosta. Tärkeintä on päivittäinen pitkäjänteinen tekeminen. Pelaajiston säilyessä terveenä menestys on mahdollista, sillä HJK:n nimilista vilisee maajoukkueen entisiä, nykyisiä ja tulevia pelaajia. – Saimme pidettyä ne pelaajat, jotka halusimme. Lisäksi olemme vahvistuneet pelaajilla, jotka ovat pelanneet Suomen maajoukkueessa ja todistaneet itsensä kansainvälisellä tasolla. Euroopan cup-kilpailussa menestyminen tuo katsomoihin paljon yleisöä, joka ottelulipun lisäksi ostaa tapahtumasta ruokaa, juomaa ja fanituotteita. Oleellisin taloudellinen rooli on kuitenkin Uefan maksamalla osallistumis- ja palkintorahalla. Europelien kariutuessa Klubin talous ei ole uhattuna. – Meidän liiketoimintamallissa Suomessa pelaaminen tuottaa nollatuloksen.

Uefan palkintorahat

HJK löysi viime viikolla pitkän etsinnän jälkeen uuden ykkösmaalivahdin. Seura teki 28-vuotiaan tanskalaisen Michael Törnesin kanssa kauden loppuun asti kestävän sopimuksen. Maalitykit lähtevät

”Jos joku pelaaja tekee tässä sarjassa 20 maalia, niin totuus on, ettemme pysty pitämään pelaajaa meillä.” Aki Riihilahti

Sitten jos pärjätään Euroopassa tai myydään pelaajia, se on kaikki plussaa viivan päälle. Loppuunmyytyjen stadioneiden ja Uefan palkintorahojen

lisäksi HJK tekee tiliä myymillään pelaajilla. Edelliskausien menestyksen jälkeen Klubista maailmalle ovat lähteneet esimerkiksi Teemu Pukki ja Alexander Ring. – Suomi on kasvattajamaa. Jos pelaaja haluaa täällä parhaan mahdollisen näyteikkunan lähteä maailmalle, niin kyllä se haluaa meille pelaamaan. Meillä on monen vuoden näyttö siitä, että meiltä pelaajat pääsevät eteenpäin. Toimitusjohtaja Riihilahti sanoo, ettei nuorten tähtien

Vankkaa ammattilaisosaamista kentän ulkopuolella. Shefki Kuqi (vas.) valmentaa Honkaa ja Aki Riihilahti on HJK:n toimitusjohtaja.

lähtö joukkueesta Eurooppaan harmita. – Silloin me ollaan onnistuttu. Jos pelaaja on kehittynyt tarpeeksi ja siivet kantavat, meidän täytyy antaa sen mennä. Nuoren tai vähän vanhemmankin pelaajan puhjetessa kukkaan, on lähtö Veikkausliigasta isommille kentille aina todennäköistä. Toimitusjohtajan mukaan suurin osa siirroista tapahtuu nykyään ilman taloudellista korvausta.

HJK:n ja Hongan legofiguurit ottivat mittaa kauden avausinfossa.

Kuqi Hongan tukipilarina

Viime kaudella hopealle ponnistanut espoolainen FC Honka taistelee urheilullisesta menestyksestään huolimatta olemassaolonsa puolesta. Seuraa painaneet talousvaikeudet eivät ota laantuakseen, Honka on nyt tehnyt tappiota kuudella kaudella peräkkäin. Kassatilannettaan helpottaakseen Honka on alkuvuoden aikana kaupannut runkopelaajiaan muihin maisemiin,

muun muassa puolustaja Gideon Baah’n paikalliskilpailija HJK:n riveihin. Uudeksi valmentajaksi helmikuussa palkattu Suomen entinen maajoukkuehyökkääjä Shefki Kuqi tuo persoonallaan Hongan organisaatioon jämäkkyyttä ja uskottavuutta. Viime vuonna skottilaisessa Hibernianissa pelannut Kuqi kykenisi edelleen varmasti pelaamaan myös Veik-

kausliigassa. Uteluihin siitä, nähdäänkö valmentaja tositoimissa pelikentillä, Kuqi vastasi pilke silmäkulmassa. –En tiedä, olenko vielä sunnuntaina pelikunnossa. Kuqi myös vakuutti uskovansa Hongan pelilliseen pärjäämiseen tällä kaudella. –Tulen laittamaan rahaa meidän voittomme puolesta. Kerroin näytti olevan kohdallaan. METRO

MESTARIEN LIIGAN KARSINTA. Pelkästä Mestarien liigan karsintoihin osallistumisesta Suomen mestari saa noin 200 000 euroa. Ensimmäisen karsintakierroksen korvaus on 150 000 euroa, toisen kierroksen 175 000 ja kolmannen 200 000. Lohkovaiheessa pelaamisesta saisi jo kahdeksan ja puoli miljoonaa euroa.

VIIME VUOSI PETTYMYS. Viime vuonna Klubin europelit loppuivat tyrmistyttävään tapaan jo alkuvaiheessa virolaista Nõmme Kaljua vastaan. Se oli paitsi urheilullinen, myös taloudellinen pettymys.

– Kun Skandinaviasta nykypäivänä lähtee pelaaja eteenpäin, niin on positiivista, että ylipäätään puhutaan jostain siirtosummista. Pelaajan lähteminen Suomesta maailmalle vaatii onnistumista. Se, että siitä saisi vielä rahaakin, vaatii jo tähtimerkkien olemista kohdillaan. Riihilahden toppuutteluista huolimatta rahakin yhä liikkuu, kun pelaaja on kyllin hyvä. – Jos jotain meidän pelaajaa kovasti halutaan, eivät meidän pyytämät siirtosummat yleensä ole niin kovia, että siirto siihen kariutuisi. Silloin kun summa menee satoihin tuhansiin, puhutaan erityisyksilöstä. Siirtokuvio toimii myös toiseen suuntaan. Uransa myöhemmässä vaiheessa olevat pelaajat tulevat maailmalta usein takaisin HJK:n palvelukseen. – Nytkin siellä on Forssell, Heikkinen, Väyrynen ja niin edelleen. Kyllä se tarkoittaa, että olemme olleet heille aina hyvä seura. Riihilahti ei halua spekuloida nimillä, jotka joukkueesta seuraavaksi ovat lähdössä Euroopan kentille. – Tekisi vääryyttä nostaa sieltä joku tietty nimi, meillä on joukkue täynnä pelaajia, jotka pystyvät pelaamaan eri Euroopan sarjoissa. Jos me pelataan hyvä kausi ja hyvät europelit, voi olla että 4–5 pelaaja lähtee eteenpäin. Jos pelataan huonosti, voi olla, ettei kukaan lähde. JUKKA VUORIO Veikkausliigan avausottelu HJK– Jaro sunnuntaina 6.4. klo 16 Sonera Stadiumilla Töölössä. MyPa–Honka 6.4. kello 16.

Ysäritekno valtaa Suvilahden ensi kesänä Loppukesästä Helsingissä on mahdollisuus hypätä hetkeksi neonväreihin ja muihin ysäritunnelmiin, kun 1990-luvun teiniteknoidolit valtaavat Suvilahden elokuun lopussa. 29.-30. elokuuta järjestettävässä We Love the 90’s Helsinki Suvilahden valtaavat esimerkiksi It’s My Life hitistään tunnettu Dr. Alban, Angels Cryingia laulanut E-type sekä Coco Jamboota ketkuttanut Mr. President. Juhlakansaa tanssittavat lisäksi esimerkiksi Pandora ja Rednex. Lavalle nousevat myös tuhmista sanoituksistaan tunnettu E-rotic sekä komeilla viik-

Myös E-type saapuu elokuussa Helsinkiin.

sillä varustettu Günther. Kotimaista jytää tarjoavat Waldo’s People, Catcat, Hausmylly sekä Aikakone. Idea ysärifestivaaleihin syntyi, kun vuosi sitten helmikuussa Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettiin loppuunmyyty We Love The 90’s -tapahtuma. – Kaapelitehtaan yhden illan tapahtuma osoitti, että ysärille on hurjasti kysyntää ja että ysäri on tullut voimalla ja rytinällä takaisin, promoottori Kalle Keskinen kertoo. Hieman vanhempaa musiikkia elokuun festareilla edustaa 1980-luvun Modern

Talkingista tuttu Thomas Anders. 90-luvulla nuoruuttaan elänyt Keskinen odottaa itse etenkin Modern Talkingia, Bad Boys Blueta ja E-typeä. Onko nykyisten kolmekymppisten teinivuosien hittikimara taattu, vai tulevatko artistit esittelemään uutta tuotantoaan? – Eivätköhän artistit niitä hittejään esitä. Niitähän yleisö tulee kuuntelemaan ja fiilistelemään. Keskinen vinkkaa, että artistikattaus saattaa täydentyä vielä. Lipunmyynti alkaa perjantaina 11. huhtikuuta. METRO

Julkaisija: Sanoma Media Finland Oy. Postiosoite: PL 75, 00089 Sanoma. Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde). Sähköposti: metrowkd@hs.fi, metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi. Vastaava päätoimittaja: Kaius Niemi. Toimitussihteerit: Ari Hämäläinen, Pekka Joutlahti. Ulkoasu: Heli Koskela, Kimmo Koskinen, Jouni Pajunen. Markkinointipäällikkö: Petra Ahvenharju. Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi. Paino: Sanomala Oy. Metro wkd on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton lehti.


WEEKEND

Olipa kerran Japanissa Elokuva-arvio. Miyazakin hieno jäähyväisohjaus on omistettu lentämiselle.

animaatio

••••• Animaation suurmestari Hayao Miyazaki ilmoitti äskettäin vetäytyvänsä eläkkeelle ja jättävänsä työt perustamansa Studio Chiblin animaattoreiden osaaviin käsiin. No, vaikka päätös ei pitäisikään, tähän Miyazakin viimeiseksi julistamaansa ohjaustyöhön voi suhtautua kuin testamenttiin. Ainakin 1920- ja 30-luvuille sijoittuva epookki on omistettu lentämiselle, ohjaajan omalle intohimolle. Sankari Jiro Horikoshi varttuu lentävistä koneista hullaantuneesta lapsesta samoja koneita suunnittelevaksi nuoreksi insinööriksi. Likinäköisyytensä vuoksi Jirosta ei tule lentäjää, mutta hän oppii antamaan siivet unelmilleen. Elokuvan nimi on lainaus Paul Valéryn runosta: ”Tuuli nousee, on uskallettava elää”. Jiron etsikkoaika sivuaa

Noah toiminta

•• Kun muuta ei keksi, voi aina ammentaa Raamatusta, maailman vanhimmasta elokuvakäsikirjoituksesta. Kelpo ohjaaja Darren Aronofsky (Unelmien sielunmessu, The Wrestler – Painija, Black Swan) epäonnistuu nyt pahan kerran pyrkiessään paikkaamaan alkuperäisteoksen epäloogisia aukkoja. Kuten sitä,

historiallisia käänteitä Japanin historiassa. Hän tapaa rakastettunsa Nahokon ensi kertaa keskellä Kanton kaupungin suurta maanjäristystä (jossa kuoli yhtä paljon ihmisiä kuin Hiroshimassa). Hänet passitetaan hakemaan oppia Saksasta, sillä sodan uhka saa vielä takapajuisen Japanin satsaamaan moderniin teknologiaan. Kaikki tämä ja lisäksi traa-

miten ihmiskunta sai uuden alun jos Nooa otti arkkiinsa vain omia perheenjäseniään. Lisäksi Aronofsky esittelee oman villin versionsa luomiskertomuksen ja evoluution yhdistelmästä. Nyt ei puhuta jumalasta, vaan luojasta, jonka valitsema Nooa-setä (Russell Crowe) voittaa kaksintaistelut ja väistää vääräuskoisten sinkoamat räjähteet (!). Välillä Nooa ehtii pohtimaan moraalikysymyksiä: toteuttaako sadistisen luojansa julma tahto vai luottaako omaansa? Huh huh.

ginen, mutta elämää suurempi rakkaustarina mahtuu 126 minuuttiin. Unelmoiva Jiro vertautuu Sergio Leonen Once Upon A Time In America – suuri gangsterisota -elokuvan Noodlesiin, yksilöön, jota ajanjakson muutokset riepottavat. Musiikki, dramatiikka ja painotukset muistuttavat muutenkin Leonen eeppisestä mestariteoksesta – ja se on aika paljon sanottu animaa-

Muutoksii draama

••• Tälle projektille on pakko nostaa hattua jo lähtökohtiensa vuoksi. Käsikirjoittaja-ohjaaja Sami Laitinen perusti Respect04-nimisen elokuvatyöpajan 12–15-vuotiaille jenginuorille Herttoniemessä. Talkoilla syntyi elokuva, jonka aihe oli kaikille selvä. Tiitus Rantala ja Sami Hussein esittävät Anttia ja Muhis-

Peliarvio. Hauska, härski, loistava South Park: The Stick of Truth

Laitevaatimus: Playstation 3, PC, Xbox 360. Ikäraja: 18

••••• The Stick of Truthin idea on loistava: pelaajan hahmo on kaupunkiin muuttanut uusi lapsi, joka osallistuu tv-sarjasta tuttujen Cartmanin, Stanin ja muiden järjestämään liveroolipeliin. Pelkästään pelialueena toimivan South Parkin kaupungin eri paikkojen tutkiminen on kiinnostavaa. South Park: TSOT on myös osuva satiiri erilaisten roolipelien kliseistä. Omalla pelihahmolla voi olla kerrallaan mukana yksi kaveri. Larpissa ovat vastakkain Cartmanin ihmiset ja Kylen haltiat. Vihollisia löytyy kuitenkin joka lähtöön, leikkikentän merirosvoja esittävistä eskarilaisista huumelabraa pyörittäviin

The Lunchbox draama

•••• Aluksi kiitos maahantuojalle siitä, että saamme nähdäksemme tämän aidosti intialaisen pienen helmen. Tähän asti tuntemattoman Ritesh Batran esikoisohjaus muistuttaa kirjaimellisesti, että väärä juna voi viedä oikeaan paikkaan. Kaikki liittyy lunchboxiin, eväslaatikkoon. Mumbaissa on jo vuosia toiminut jakelusysteemi, jossa kotirouvien tekemät lounaat toimitetaan heidän aviomiehilleen täsmällisesti ympäri kaupunkia. Ilan (Nimrat Kaur) valmistama ateria sattuu silti päätymään väärän toimiston miehelle Saajanille (Irrfan Khan). Saajan kiittää Ilaa herkullisesta ateriasta lappusella ja siitä alkaa kahden välinen kirjeen-

Tuuli nousee

The Stick of Truth on loistava peli, joka kaikkien South Parkin ja/tai roolipelien ystävien kannattaa kokea.

narkkareihin ja alieneihin. Taistelut ovat tiukan vuoropohjaisia ja muutenkin tyyliltään tuttuja erilaisista japanilaisista roolipeleistä. Hahmoilla voi olla erilaisia aseita ja loitsuja sekä myös erilaisia erikoiskykyjä. Varas pystyy esimerkiksi puukottamaan vihollisia selkään ja pappi tehostamaan iskujaan salamoinnilla. TSOT:n hahmoluokat ovat

keskenään hyvin samanlaisia. Esimerkiksi maagi pystyy heiluttelemaan miekkaa siinä missä taistelijakin. Peli ei yritäkään olla täysiverinen oikea roolipeli, vaan tyytyy huomattavasti yksinkertaistetumpaan lähestymistapaan. Toisaalta tämä ei varmasti haittaa niitä, joille pelissä tärkeintä on itse South Park. Ja onhan niitä ?oikeita? roolipelejä ihan tarpeeksi muutenkin.

tiosta. Tästä voisi luulla, että Miyazaki teki testamenttinsa aikuiskatsojille ja aikuisiahan Naapurini Totoron tai Porco Rosson yli 20 vuotta sitten nähneet jo ovatkin. Vaan ei: vaikka historian käänteet voivat pelottaa, tarinan sankarin Jiron puhtoiset ihanteet sopivat kaikenikäisille katsojille. Niistä ihanteista ei kukaan muu kehtaisi kertoa näin kauniisti. Yritetty on.

ta, jotka joutuvat keskelle jengien välienselvittelyjä. Lopulta lapset jatkavat eteenpäin aikuisten jäädessä kadulle leikkimään skinileikkejään. Laitinen osaa elokuvailmaisun, mutta toistaa kuvissaan liikaa samoja, masentavia Herttoniemen maisemia. Nuorissa amatöörinäyttelijöissä on rosoista karismaa, vaikka suuret tunteet tulkataankin hokemalla vittu-sanaa. Kiintoisan kokemuksen lisäksi elokuvan nimi kirvoitti kriitikon runosuonen:Mä oon puu, muut oksii.

Tuttujen paikkojen ja hahmojen lisäksi myös pelin esineet ovat tv-sarjasta tuttuja. Juoni on sekin kieliposkessa irvailua roolipelien kliseille. Pelimaailma itsessään avautuu paremmin sarjan faneille. Pissakakka-huumori avautuu nuoremmillekin, mutta monet vitsit vaativat aikuisen tietopohjaa, kuten pusikossa piileskelevä ja itseään täynnä oleva Al Gore. South Park on tunnettu roisista huumoristaan ja julkaisija Ubisoft sensuroikin peliä oma-aloitteisesti. Euroversiosta poistettiin muun muassa aborttikohtaus sekä avaruusolentojen anaalitutkimukset. Saksassa kyytiä saivat myös natsi-siköt ja muut hitler-viittaukset. Sensuroinnista huolimatta pelin ikäraja on 18 vuotta. The Stick of Truth on erittäin onnistunut peliversio South Parkin maailmasta. Olo on kuin pelaisi yhtä pitkää jaksoa tv-sarjasta.KIM SOARES

3

vaihto, joka muistuttaa online-etäsuhdetta. Alkupuoli kertoo nykyisen ja vanhan maailman törmäyksestä. ”Ennen junissa sai vielä istumapaikan”, sanoo varhaiseläkettään odottava Saajan. Siirtymä eväistä ihmissuhteeseen on pitkä, mutta maistuu todelta. Sekä vindaloolta, palak paneerilta ja biryanilta, nam. Pienestä kasvaa suuri elokuva, joka on kuin oppikirja keskittymisestä olennaiseen.

Kirjavaras draama

••• Taas tarkastellaan toista maailmansotaa, tällä kertaa saksalaisen Liesel-tytön (Sophie Nélisse) vinkkelistä. Hän asuu veljensä kanssa sijaisperheessä, jonka ottovanhemmat, pedantti Rosa (Emily Watson) ja lempeä Hans (Geoffrey Rush) kitkuttelevat miten kuten maailman palaessa ympärillä. Liesel oppii lukemaan ja selviytyy pakenemalla rakastamiensa kirjojen maailmaan. Tuhansista sota-ajan kas-

vutarinoista tämä erottuu kertojansa ansiosta: sehän on se Rollareiden biisistä tuttu ”hope you guessed my name”, itse piru (äänenä Roger Allam). Sympaattinen satuilu keskellä kauheuksia olisi kaivannut kyllä saksia, sillä kaksi tuntia ja 12 minuuttia kestoa on vähän liikaa.

Download from

Windows Store

APUAHESARIN UUSIENSOVELLUSTEN ASENTAMISEEN ASENTAJA paikalla

KauppakeskusKaari•la5.4.•klo12–16 HS Asentajat auttavat Hesarin uusien sovellusten asentamisessa älypuhelimiin ja tabletteihin. Asentajakiertue jatkuu huhti- ja toukokuussa – seuraa ilmoittelua. Tervetuloa!


lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 4. huhtikuu 2014

WEEKEND

4

KEVORK DJANSEZIAN/GETTY IMAGES

Download from

Windows Store

HESARIN UUDET

SOVELLUKSET

OVATTÄÄLLÄ

Trent Reznorin johtaman Nine Inch Nailin on määrä esiintyä Hartwall-areenassa 8. toukokuuta.

Tähtien keikat uhattuna Pakotteet. Hartwallareenan konserttien valmisteluja jatketaan normaalisti.

Live Nation Finlandin toimitusjohtaja Nina Castrénin mukaan yhtiö jatkaa maailmantähtien konserttien valmisteluja normaalisti mahdollisesta peruutusuhasta huolimatta. Castrén sanoo, että konserttien kohtaloa selvitetään parhaillaan yhdysvaltalaislakimiesten kanssa. – Tässä on niin paljon vielä epäselviä asioita, että tällä hetkellä emme etsi korvaavia paikkoja konserteille vaan katsomme ensin, mikä Hartwall-areenan tilanne

Uudistuneet sovellukset tuovat Hesarin koko ainutlaatuisen sisällön llö taskuusi: k i päivän äi ä lehden, l hd jatkuvasti j k päivittyvät uutiset, videot, verkkografiikat ja kuvakoosteet. Uusi sovellus on saatavilla nyt kaikkiin yleisimpiin päätelaitteisiin. Laitteen ruutukokoon mukautuva sovellus takaa miellyttävän lukukokemuksen kaikenkokoisilla älypuhelimilla ja tableteilla. Tilaa verkon koko sisältö tarjoushintaan ja voita tonnilla älylaitteita.

Saat kaiken tämän: Verkon koko SiSäLTö kaikiLLa pääTeLaiTTeiLLa:

päivän lehti, tuoreet uutiset, data­ journalismi­sisällöt ja HSTV:n videot

VERKON KOKO SISÄLTÖ

1. kuukausi

1€

Uudistuneet mobiili­ ja tabletti­ sovellukset Hesari, kuukausiliite ja nyt näköis­ lehtinä tietokoneella ja ipadilla Hesarin arkisto

NÄIN TILAAT HELPOSTI

Tilaa nopeasti:

HS.fi/sovellukset

(jatkuva tilaus 14,90 €/kk)

Soita ja tilaa

010 800 820

Hinta kotimaan lankaverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 6 snt/min ja matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puh + 17,18 snt/min.

Sanomatalon Kulma Avoinna ma–to 10–18, pe 9–16. Elielinaukio 1, 00100 Helsinki

HS.fi/sovellukset Yhteistyössä

HS Verkko Plus jatkuva tilaus, hinta 14,90 €/kk. Tarjous on voimassa 6.4.2014 asti ja koskee kotimaan talouksia, joihin ei vielä tule Helsingin Sanomia.

todella on. Yhtiön lakimiehet laativat parhaillaan raporttia tilanteesta. He ovat pyytäneet Yhdysvaltain viranomaisilta tarkempaa selvitystä pakotteista. Helsingin Sanomat kertoi aiemmin, että yhdysvaltalaisten maailmantähtien Miley Cyruksen ja Justin Timberlaken konsertit Helsingin Hartwall-areenassa voivat olla vaakalaudalla Yhdysvaltain päättämien Venäjä-pakotteiden takia. Pakoteuhka koskee kaikkia Hartwall-areenalla esiintyviä yhdysvaltalaisia artisteja ja yhtiöitä. Näin listaan voi lisätä ainakin Nine Inch Nailin ja Aerosmithin. Selvitämme parhaillaan, ketkä ja mitkä yhtiöt ovat todella amerikkalaisia. Se ei ole

kaikissa tapauksissa aivan selvä asia, Castrén sanoo. Asiasta kertoi ensimmäisenä talouslehti Financial Times. Lehden haastattelema lontoolaisjuristi Anthony Woolich arvioi, että konserttien järjestäjä Live Nation ei voi maksaa enää rahasuorituksia Hartwall-areenalle. – Yhteistyön lainmukaisuus riippunee siitä, onko kaikki taloudelliset sitoumukset hoidettu ennen kuin Yhdysvallat määräsi talouspakotteet, FT kirjoittaa. Hartwall-areenan omistavat miljardöörit Gennadi Timtšenko sekä Arkadi ja Boris Rotenberg ovat Yhdysvaltain pakotelistalla. He ovat Yhdysvaltain mukaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin lähipiiriä. METRO

chicos.fi Chico’s inspiroitui Henkka & Niki vs. Amerikka –tv-sarjasta ja loi sen innoittamana oman tyylinsä mukaisen menun. Katso menu chicos.fi


WEEKEND

5 JIMI TENOR

MENOT Lähetä menotiedot osoitteeseen wkd.menot@hs.fi

PERJANTAI 4. HUHTIKUUTA JANE HAHN

KLUBI. IHME-klubi. Vanha ylioppilastalo (Mannerheimintie 3) klo 22–2. Vapaa pääsy. Klubin ohjelman ovat tänä vuonna suunnitelleet Jimi Tenor ja Nicole Willis. Erityisvieraiksi lauantaina saapuvat amerikkalainen DJ Maurice Fulton ja japanilainen elektropunk-laulaja MU. Tyylilajeja yhdistelevä ilta huipentuu synkeänmelodiseen post-rockiin, josta vastaa uusi helsinkiläisbändi Haunted by Hallucinations.

FESTIVAALI. Funky Elephant 3.–6. 4. The Circus (Salomonkatu 1–3) klo 20. Liput 29,50 e. Monivuotinen funk- ja rytmimusiikkitapahtuma järjestetään nyt The Circusissa Narinkkatorilla. Lavalla perjantaina Ebo Taylor (kuvassa), Congo Natty, Elphantastic, Sarah Kivi & Non Orchestra, Cola & Jimmu, Pitkäsen Matti & Heidän Alhaisuutensa. KEIKAT EGOTRIPPI. Tulisuudelma (Hotel Vantaa, Hertaksentie 2, Vantaa) klo 22. Liput 18 e. KAIJA KOO. Tavastia (Urho Kekkosen katu 4–6) klo 20 (lm). Liput 23 e. SLEEPY SLEEPERS. Virgin Oil Co. (Kaivopiha, Mannerheimintie 5) klo 22. Liput 25 e. TRIP TO GOA. Livenä OTT ja E-Mantra. Dj:t Lergoi Volacheck, Aegonox, Dreaml4nd, Kirsu, Terva, Tom Wanks ja Huuhaa. Venue ja Playground (Pohjoinen Rautatienkatu 21) klo 21–3.30. Liput 22 e. EMERGENZA FESTIVAL -semifinaali. Bändikilpailun semifinaali. Nosturi (Telakkakatu 8) klo 18. Liput 12 e. GOOF OMENS, ANNA & MIKI. Bar Loose (Annankatu 21) klo 21. Liput 6 e. HEIKKI SANDRÉN JAZZ TRIO. Friday Jazz Club. Papa Albert (Albertinkatu 30) klo 20. Vapaa pääsy. JONNA TERVOMAA. Ravintola Revanssi (Asema-aukio 2, Kerava) klo 24. Liput 10 e. KLAMYDIA. Pressa (Antinkatu 2) klo 24. Liput 12 e. LOVEX. LeBonk Music Machine (Yrjönkatu 24) klo 22. Liput 10 e. MICKE BJÖRKLÖF & BLUE STRIP. Kanneltalo (Klaneettitie 5) klo 19. Liput 12 ja 15 e. MRCÖ BOOKINGS NOCTE IV. Esiintymässä Oranssi Pazuzu, Domovoyd ja Cause For Effect. Lepakkomies (Helsinginkatu 1) klo 21. Liput 7 e. RISTO, BAXTER STOCKMAN JA TOMMI KERÄNEN. Ravintola Sture21 (Sturenkatu 21) klo 20. Liput 8 e. SHEAR. Levynjulkaisukeikka. On the Rocks (Mikonkatu 15) klo 22. Liput 5 e. STRONG ADDICTION, BLACK BLOOD. Semifinal (Urho Kekkosen katu 6, sisäpiha) klo 22.30. Liput 7,50 e. TUBE FAMILY NIGHT. Esiintymässä Youtubesta tuttuja esiintyjiä. Gloria (Pieni Roobertinkatu 12–14) klo 18. Liput 8,50 e. 90’S CLUB. Livenä Good Vibrations. Dj Jack the Ripper. Shamrock (Peltolantie 2, Vantaa) klo 22–3.30. Liput 9 e. AFRO FRIDAY. Livenä Thonje. Dj:t Emil, Goodblood, Hermanni ja X-Ray. Tiger (Kampin kauppakeskus, Urho Kekkosen katu 1 A) klo 23–4. Liput 10 e. DIMI DALLAS & SAMULI REINIKAINEN. Kannel-Krouvi (Sitratori, Sitrakuja 4) klo

22. Vapaa pääsy. VARMAT PÄIVÄT. Sir Oliver (Haapaniemenkatu 14) klo 22–24. Vapaa pääsy. IRIS RAUTIO JA SWING & TONIC. Idän Tähti (Asiakkaankatu 3) klo 19. Vapaa pääsy. SECOND LINE JAZZBAND. Storyville (Museokatu 8) klo 22. Liput 12 e. KLUBIT TYKOPAATTI, DJ KRIDLOKK (live). Kuudes linja (Kaikukatu 4, sisäpiha) klo 22–4. Liput 9 e. BIFF! BANG! POW! Dj:t Särmä ja Jr Soul. Bar Loose (Annankatu 21) klo 23–4. Liput 5 e. FIESTA LATINA. Dj:t Lucho ja Francis. K2 Disco (Iso Roobertinkatu 10) klo 22–4. Liput 5 e. HIGH HOPES. Dj:t Tboy, Nada, Leo Luxxxus ja Freddy M. Mbar (Mannerheimintie 22–24) klo 22–4. Vapaa pääsy. NIVEXXX. Dj Matti Nives. Mbar (Mannerheimintie 22–24) klo 18–22. Vapaa pääsy. FRIFREDAG- KLUBI. Esiintymässä Lydiayhtye sekä helsinkiläinen kirjailija Maria Matinmikko, joka lukee tekstejään. Dj Homemade. Täysi-ikäisille. Nuorten toimintakeskus Happi (Sörnäisten rantatie 31) klo 20–2. Vapaa pääsy. UUSI PERJANTAI -DJ:T. LeBonk Music Machine (Yrjönkatu 24) klo 23–4. Liput 6 e.

LAUANTAI 5. 4. KEIKAT Kaija Koo. Tavastia (Urho Kekkosen katu 4–6) klo 20 (lm). Liput 23 e. FUNKY ELEPHANT 3.–6. 4. The Circus (Salomonkatu 1–3) klo 20 Omar Souleyman, Da Lata, Tuomo, Yona & Liikkuvat Pilvet, Maria Gasolina, Jaakko Laitinen & Väärä Raha, Kalle Salonen. Dj:t Borzin, Slava ja Kluvka. Liput 35 e. REPLAY. Dj:t Rony Rex, Laz Perkins, The Ninth Floor, The Second Level, Chox ja Moda. LeBonk Music Machine (Yrjönkatu 24) klo 22–4. Liput 10 e. AARNE TENKANEN. Treffipub (Hiihtomäentie 14) klo 21. Vapaa pääsy. ANCIENT BEAR CULT & LOISA. Ravintola Sture21 (Sturenkatu 21) klo 20. Liput 10 e. BENNY LOVER. Tulisuudelma (Hotel

Vantaa, Hertaksentie 2, Vantaa) klo 22. Liput 12 e. GUGI KOKLJUSCHKIN. Levynjulkaisukeikka. Tavastia (Urho Kekkosen katu 4–6) klo 15. Liput 23 e. CHRIS HOLMES, BATON ROGUE MORGUE, PAUL STANLEY’S BOOZING SOCIETY. Gloria (Pieni Roobertinkatu 12–14) klo 20. Liput 10,50 e. D’ CLUBS. Rymy-Eetu (Erottajankatu 15– 17) klo 22. Liput 9,50 e. JÄTKÄJÄTKÄT. Virgin Oil Co. (Kaivopiha, Mannerheimintie 5) klo 22–4. Liput 14 e. EKMAN JAZZ CLUB. Erja Uitto & Antti Puska trio. Sture Jazz Bar (Sturenkatu 29) klo 19.30. Vapaa pääsy. EMERGENZA FESTIVAL -semifinaali. Bändikilpailun semifinaali. Nosturi (Telakkakatu 8) klo 18. Liput 12 e. HEAVY TIGER, RIKOSLAKI. Bar Loose (Annankatu 21) klo 21. Liput 12 e. HEIKKI KUULA. Night Club Maxim (Hakopolku 2, Vantaa) klo 22–4. Liput 5 e. JONNA TERVOMAA. Pressa (Antinkatu 2) klo 24. Liput 12 e. JUKKA POIKA. Bar ’52 (Heikkiläntie 2) klo 22–4. Liput 10 e. LOOSER. Dj:t Noora Kobain ja Natasha Nevermind. Bar Loose (Annankatu 21) klo 23–4. Liput 5 e. ESA KAARTAMO. Livenä & levynä -brunssi. Midhill City (Kaivokatu 8) klo 13. Vapaa pääsy. NATURAL RHYTM. Livenä Puppa J. Dj:T Intergalaktik sound, Brother Louie ja Sinilähteen Shamaani. Soul B (Fabianinkatu 37 B) klo 18–3. Liput 5 e. PELLEKAIJA PUM JA VARAVENTTIILI-ORKESTERI. Kanneltalo (Klaneettitie 5) klo 15. Liput 5 e. RISTO, DEATH HAWKS. Kulttuuritehdas Korjaamo, Vaunusali (Töölönkatu 51 B) klo 21. Liput 14 e. ROCKABILLY NIGHT. Esiintymässä Big Jay V. Iltatähti (Pohjolankatu 2) klo 21. Vapaa pääsy. SECOND LINE JAZZBAND. Storyville (Museokatu 8) klo 22. Liput 12 e. SUNNY GROUP SEVEN, ROCKIN TROUBLE. Shamrock (Peltolantie 2, Van-

taa) klo 23. Liput 9 e. VESTERINEN YHTYEINEEN. Semifinal (Urho Kekkosen katu 6, sisäpiha) klo 21.30. Liput 11 e. DURTY NELLY’S BOYS. Puksun Pub (Pukinmäenaukio 4) klo 21. Vapaa pääsy. GREENDALE. One Pint (Santakatu 2 B) klo 20. Vapaa pääsy. TOMMY ERIKSSON & THE HEARTWALL BAND. Kapteenin Kajuutta (Laajasalon ostoskeskus, Koulutanhua 6) klo 23. Vapaa pääsy. TUONI, WHORION. On the Rocks (Mikonkatu 15) klo 22. Liput 5 e.

KLUBIT HEDONISM. Dj:t Ais-T, O. D. Overdose ja God Wind. Goce Bar (Yrjönkatu 18) klo 20–2. Vapaa pääsy. DANCEHALL SATURDAZE. Dj Selecta Andor. K2 Disco (Iso Roobertinkatu 10) klo 22–4. Liput 7 e. SOUND OF MAGIC. Dj:t Miia Magia ja Jesse Oliver. Mbar (Mannerheimintie 22–24) klo 19–22. Vapaa pääsy. TAVASTIAN LAUANTAIDISKO. Dj:t Harvest, Marko Makelove, Wagner ja Laney. Tavastia (Urho Kekkosen katu 4–6) klo 23.30–4. Liput 6 e. WE ARE YOUR FRIENDS. Dj:t Asaf Peled, Sebastian Holm ja Toussaint. Mbar (Mannerheimintie 22–24) klo 22–4. Vapaa pääsy.

Vapaa pääsy.

KLUBIT LIVENÄ & LEVYNÄ -BRUNSSI. Dj Esa

Kaartamo. Midhill City (Kaivokatu 8) klo 13–15. Vapaa pääsy. ETHAN MILLER/GETTY IMAGES

KEIKKA. Metal All Stars. Hartwall-areena (Areenankuja 1) klo 19.30. Liput 60–100 e. Sunnuntain suurkonsertissa esiintyvät mm. laulajast Joe Lynn Turner (Rainbow, Deep Purple), Vince Neil (Mötley Crüe, kuva), Joey Belladonna (Anthrax), Udo Dirkschneider (Accept, U.D.O.) ja Max Cavalera (Sepultura, Soulfy) sekä kitaristit Zakk Wylde (Black Label Society ja Ozzy Osborne) ja Jon Donais (Anthrax).

SUNNUNTAI 6. 4. KEIKAT AILI IKONEN & TRIBUTE TO ELLA. Ella Fitzgeraldin lauluja. Savoy-teatteri (Kasarmikatu 46–48) klo 18. Liput 24 ja 28 e. FUNKY ELEPHANT 3.–6. 4. Mbar (Mannerheimintie 22–24) klo 18–24 Yhdentekevää & Aito Pystynen Big Band (live). Dj Magic Sam. Vj Future Shorts Finland. Lisäksi musiikkidokumentteja. Vapaa pääsy. JAZZJAMIT. Antti Utriainen, Pekka Sarmanto, Hepe Vesamäki ja Mervi Rinne. Grillari (Soukantie 16, Espoo) klo 17–20.

Huovisen VALTAKUNNAN VIRALLINEN YÖKERHO

pe 4.4.

KLAMYDIA la 5.4.

JONNATERVOMAA Original Sokos Hotel Presidentin majoittujille ilmainen sisäänpääsy. Vielä ehdit varaamaan majoituksesi meiltä: www.sokoshotels.fi

Pe-La 22-04 | Antinkatu 2 I 00100 Helsinki www.pressa.fi Pressa

erikoiset

Näyttelijä Ilkka Heiskanen marssittaa lavalle riehakkaana kavalkadina hykerryttäviä hahmoja Veikko Huovisen kirjoista. Ohjaus: Sakari Kirjavainen. la 12.4. klo 14, alk. 5 € Kanneltalo, Klaneettitie 5, kanneltalo.fi ke 16.4. klo 14 ja 19, alk. 13/9/5 € Stoa, Turunlinnantie 1, stoa.fi ti 29.4. klo 15 ja 19, alk. 10/5 € Malmitalo, Ala-Malmin tori 1, malmitalo.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.