20140422_fi_helsinki

Page 1

MAD MEN -SARJAN TÄHTI JON HAMM EI PALJASTA JATKOSUUNNITELMIAAN SARJAN VIIMEINEN KAUSI PYÖRII PARHAILLAAN

HELSINKI N:o 76 | 16. vuosikerta

SIVU 13

Tiistai 22. huhtikuuta 2014 www.metro.fi | facebook.com/metrolehti | Twitter: metro_fi

Sää: +18° VESA MOILANEN/LEHTIKUVA

Jämijärven lentoturma

PATRICK WIKBLAD

Lukijan kuva

Raju palo Vuosaaressa Porslahden venekerhon rakennus paloi pahoin sunnuntain vastaisena yönä Vuosaaressa. Telakointialueella olleet kerholaisten veneet säästyivät kuitenkin isommilta vaurioilta. SIVU 06

Muusikon äidin auto varkaille Varas iski kuoroharjoitusten aikana Kauniaisissa ja vei muun muassa yhden muusikon äidin auton. SIVU 07 JOEL KANGAS

Lukijan kuva

Pojat saivat ison taimenen Kolme poikaa saalisti Hietalahden rannasta virvelillä arviolta yli viisikiloisen taimenen. Vonkale nousi rannalle yhteisvoimin. SIVU 07

KOLME EHTI ULOS OHJAAJAN OVESTA

Kahdeksan kuoli. Jämijärven sunnuntaisen lento-onnettomuuden kahdeksasta uhrista seitsemän oli Pirkanmaalta ja yksi Helsingistä. Siipi katkesi. Sivullisilta saatujen videokuvien perusteella lentokoneen siipi todennäköisesti katkesi ilmassa. Nopea syöksy. Kolmas pelastautunut ehti ohjaajan ovesta ulos viime hetkellä. SIVU 04

Venäjältä iso murtajatilaus Helsingin Hietalahdessa sijaitseva Arctech Helsinki Shipyard on saanut 100 miljoonan euron murtajatilauksen Venäjältä. SIVU 04

Muodinluoja uskoo someen Brooklyn Circus -vaatemerkin perustaja Ouigi Theodore käyttää työssään paljon sosiaalista mediaa. 38-vuotias suunnittelija viittaa ilmiöön ”maailmankylänä”. SIVU 11


+

TÄNÄÄN

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 22. huhtikuu 2014

Lukijan kuva

Kolumni

LUKIJAN KUVA

20 euroa

TAIVAALLINEN PÄIVITYS

Pääsiäispupu päristeli Helsingin edustalla

Kaivopuiston rannassa päivää paistattelevat joutuivat pääsiäissunnuntaina hieraisemaan silmiään, kun merelle ilmestyi erikoinen kruisailija. – Pääsiäispupu ajeli vesiskootterilla ympyrää. Sen selässä oli joku lappu, mutta en nähnyt mitä siinä luki, Cafe Ursulassa istuskellut Juuso Lehtonen kertoi huvittuneena. Tempaus kuulostaa polttaritehtävältä, mutta Lehtosen mukaan sesonkieläin oli liikenteessä yksin. – Jonkin aikaa pupu päristeli ympäriinsä ja kävi myös Cafe Caruselin puolella. Aika huomionhakuisesti se tuossa pyöri, Lehtonen luonnehtii. Pääsiäismunia pupu ei valitettavasti jakanut, mutta se vilkutteli yleisölleen iloisesti. METRO

: .fi ää o is tr e l me Lu w.

ww

Kolme kommenttia Metro.fistä

11 pyöräilijän harminpaikkaa Helsingissä ”Joka paikkaan ei pyörätie mahdu. Mieluummin ajan Merikannontietä kuin Mechelininkatua. Hämeentien korvaa Kallion kadut tai Sörnäisten rantatie. Helppoa, mutta osaan olla sopeutuva. Huonoista järjestelyistä pitää valittaa ja vaatia korjausta. Lisäksi tuo teksti oli autoilijoita yleisesti syyllistävä. Urpoja löytyy, mutta yhtälailla minua ärsyttävät pyöräilijät, jotka painavat pää punaisena huomioimatta muita.”

Ota kuva, lähetä viesti

Kännykuvat numeroon 17181

Nimipäivät tänään

LUKIJAN KUVA

”Reunakivet eivät ole yksiselitteisesti paha, vaan niillä on myös helppo eristää fyysisesti eri kulkumuodot toisistaan. Toki loivennukset risteyksissä ja vastaavissa paikoissa pitäisi muistaa aina tehdä.”

20 euroa

Pyörätien toteutus on onneton Elielinaukiolla Postitalon edustalla.

”Missähän päin tämä jengi ajaa, kun listasta puuttuu Siltasaarenkatu, jonka jalkakäytävällä maiharitakkiset ajaa päivittäin.”

SHOON

STADISSA TSYGELLÄ VUODESTA 1972

FILLARISTI

Tänään Huomenna 23. huhtikuuta 15:00 21:00 3:00 9:00 15:00 21:00

+18 +14

+6

+6

5:43

+12

+5

+7

+6

+16 +17

20:55

Alina

+14 +12 +19

+13

Valoisa aika

+14

+2

+2

Aurinko nousee kello 5.43

+5

+17

+11

5

+10 6

+11

+14 +18 6

3

+20 +26 +24

+22 +5

+9

+8

+19

+17

+18

+6

+21 +17

+17

+3

2

+7

5

+20

+4

+5

Aurinko laskee kello 20.55

HENRI SALOMAA TOIMITTAJA metro.lukijat@hs.fi

TÄNÄÄN

Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@hs.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO

02

6

+15 +25 +25 +29 +38 +34 +37 +23 +31 +18

+20 +21 +19 +28 +28 +12 +16 +29 +13 +21

Tiedätkö, mitä Facebook-käyttäytymisesi kertoo sinusta? Luin taannoin tutkimuksesta, jossa analysointiin tuntemattomien Facebook-tykkäyksiä. Niiden perusteella pystyttiin yllättävän tarkasti päättelemään henkilöiden iät, sukupuolet ja luonteenpiirteet. Olen myös kuullut hurjemmasta tutkimuksesta, jossa Facebook-päivitysten perusteella kyettiin ennustamaan sellaisiakin tulevia elämänmuutoksia, kuten työpaikan vaihto ja avioero. Tutkijoiden käyttämä tietokoneanalyysi tunnistaakin elämäntilanteesi hieman samoin, kuin pystyt itse jälkikäteen näkemään elämänmuutokset vanhoista päiväkirjoistasi. Facebook-profiilisi onkin käytännössä ystävillesi julkinen päiväkirja, jonka rivien välit paljastavat elämästäsi asioita, joita et välttämättä vielä itsekään tiedä. Kokemukseni mukaan ihmisillä on taipumus antaa Facebookissa elämästään hieman todellisuutta loisteliaampi kuva. Tähän eivät kärsimys ja ahdistuksen ajanjaksot mahdu. Päivitysten kollektiivisen julkikuvan taakse jää esimerkiksi se tosiasia, että kevät on masennukseen taipuvaisille ihmisille vaiPositiivisempi kuva kea ajanjakso. Tosin tarkkasil”Ihmisillä on taipumus mäiset varmasti tunnistavat ahantaa Facebookissa distusta läheiselämästään hieman tensä Facebooktodellisuutta loistelipäivityksissä, aampi kuva.” vaikka meno näyttäisikin päällepäin riemukkaalta. Facebook-tyylinen julkikuvan manipulointi ei ole uusi ilmiö. Tästä kertoo esimerkiksi Helsingin Sanomissa pitkäperjantaina julkaistu tiedeartikkeli Jeesuksen pääsiäisestä. Jutussa haastatellun dosentin mukaan Jeesuksen viime hetkistä kertovaan Raamatun kertomukseen on lisätty ajan saatossa hieman pääsiäisväriä. Tarkkasilmäinen näkee Raamatun rivien väleistä, ettei kevät ollut helppoa aikaa edes Jeesukselle. Tämän kolmekymppisen, vakiintumattoman ja kaikkivoivan isän odotusten musertaman miehen elämässä voisi nähdä jopa nykypäivän kasparhauermaista elämänahdistusta. Mikäli Jeesuksella olisi ollut Facebook, olisi hänen pääsiäisensä näyttänyt ehkä tältä: ”Possen kanssa vkl Jerusalemissa, jengillä heti käsittämätön haippi päällä. Kirppiksellä vähä lähti käsistä ja vaksit tuli urputtaa. Perus. Sit illal hyvää safkaa ja maljaa härkien kans. Jatkot puistossa. Loppuillast filmi poikki ja nopee välikuolema. HUH. Nyt himas ja ihan taivaallinen fiilis. Kiitos kaikille mukana olleille, teitte pääsiäisestäni ikimuistoisen <3” Metro.fi

KOLUMNIT MYÖS NETISSÄ Lue ja kommentoi!


Arnolds Bakery & Coffee Shop, E-taso

Kaakaopuu, E-taso

Maxine, 6. krs.

EIKÖ ARKI MAISTU? TAKE AWAY! Johto Café, 5. krs.

Robert’s Coffee, Sähkötalon 1. krs.

E

Beanie, E-taso

Spice Ice, E-taso

1 2 3 4 5 6

Huomaatko ryömiväsi joka ilta kotiluolaasi tuskissasi ajatuksesta, että taas pitäisi keksiä murkinaa, joka tarvittavien ravintoaineiden lisäksi saisi maistuakin joltakin? Ei hätää, Kampin kymmenet kahvilat ja ravintolat tarjoilevat myös take away -annoksia, mikä tekee arjestasi sekä maistuvaa että huomattavasti helpompaa.

Ben&Jerry’s, E-taso

LOUNASLISTAT JA RUOKAPAIKAT KESKUSTASSA: KAMPPI.FI

Empire Plaza, 1. krs.

Picnic, E-taso ja 2. krs.

Scanburger/HK Makkarabaari, E-taso

Ichibansushi, E-taso

Kakku & Leipä Keisari, E-taso

Memphis, E-taso.


1

UUTISET

Kataisen seuraajaksi

Vapaavuori lähti kisaan Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori, 49, ilmoittautuu kokoomuksen puheenjohtajakisaan. Käytännössä hän tavoittelee myös Suomen pääministerin tehtäviä. Vapaavuori ilmoittaa internetsivuillaan julkaistulla videolla lähtevänsä kesäkuun puoluekokouksessa tavoittelemaan puheenjohtaja Jyrki Kataiselta vapautuvaa paikkaa. Katainen ilmoitti huhtikuun alussa, että hän ei jatka puheenjohtajana. METRO

Onni asuu Vantaalla Tuoreen tutkimuksen mukaan vantaalaiset ovat pääkaupunkiseudun onnellisimpia ihmisiä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kysyi, kuinka usein ihminen on ollut onnellinen neljän viime viikon aikana. 49,8 prosenttia vantaalaisista vastasi, että suurimman osan aikaa. Helsinkiläisistä näin tuntee 45,8 ja espoolaisista 47,9 prosenttia. METRO

49,8 prosenttia vantaalaisista on onnellisia suurimman osan ajasta.

45,8 prosenttia helsinkiläisistä tuntee samoin.

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 22. huhtikuu 2014

Ohjattavuus katosi pystysyöksyssä REIJO HIETANEN

Jämijärvellä. Laskuvarjohyppääjiä kuljettaneen pienkoneen maahansyöksyn syy on vielä epäselvä.

Jämijärvellä sunnuntaina sattuneessa lento-onnettomuudessa kuoli kahdeksan laskuvarjohyppääjää, kaksi naista ja kuusi miestä. Onnettomuudesta selvisi hengissä, lievin vammoin, kolme laskuvarjoilla pelastautunutta henkilöä. He pelastautuivat ohjaajan ovesta viime hetkellä, niin että viimeisen pelastuneen varavarjo aukesi välittömästi. Lentokone tuhoutui maahantörmäyksessä täysin. Pelastuneiden mukaan lentokone joutui ongelmiin yllättäen, kun koneen liikettä ylös- ja alaspäin säätelevään pituusohjaukseen tuli ongelmia. Lentokoneen nokka painui äkillisesti alas ja kone kääntyi nopeasti pystysyöksyyn. Samalla koneen ohjattavuus katosi. Lentokoneen siipi on sivullisilta saatujen videokuvien perusteella todennäköisesti katkennut ilmassa. Se ei kuitenkaan irronnut koneesta. Onnettomuustutkijat puhuttivat maanantaina silminnäkijöitä ja omaisia ja kävivät läpi kuvamateriaalia. Myös hylyn tutkinta aloitettiin. Kypäräkameroiden kuvamateriaalia ei tallentunut

Puuhun kiinni jäänyt laskuvarjo koneen hylyn läheisyydessä.

onnettomuuslennolta. – Meillä on silminnäkijöiden saamaa kuvamateriaalia sekä kypäräkameran kuvaa koneen aikaisemmalta lennolta. Varsinaiselta onnettomuuslennolta materiaalia ei ole, johtava lento-onnetto-

muustutkija Ismo Aaltonen Onnettomuustutkintakeskuksesta kertoi. Turmakone oli koottu itse rakennussarjasta. Onnettomuus kirvoitti keskustelun harrasteilmailun turvallisuudesta.

Suomen Ilmailuliiton mielestä suomalaisten harrastajien turvallisuuskulttuuri on korkealla tasolla. Lajipäällikkö Jari Lehti ei näe yleisessä asenteessa ongelmaa, josta pitäisi olla huolissaan. – En voi tietenkään sanoa, etteikö olisi parantamisen varaa, mutta suhteellisen korkealla tasolla alan turvallisuus tällä hetkellä on. Liikenteen turvallisuusviraston Trafin ilmailujohtaja Pekka Henttu taas toivoi maanantaina, että ilmailuyhteisö on viimein Jämijärven onnettomuuden myötä herännyt. – Alan piirissä on varmasti asenneongelmaa. Kun Onnettomuustutkintakeskus selvitti viime vuosina sattuneita onnettomuuksia yhdessä Suomen Ilmailuliiton ja Suomen Moottorilentäjäliiton kanssa, löydettiin asioita, joissa taustalla oli asenteeseen liittyviä kysymyksiä. Lehti muistuttaa, että mitkään merkit eivät kuitenkaan Jämijärven onnettomuudessa viittaa siihen, että kyse olisi asenteeseen liittyvästä ongelmasta. METRO Jämijärven lentoturma •

KAHDEKSAN UHRIA. Poliisin mukaan onnettomuudessa kuolivat Pirkanmaalta kotoisin olevat 23- ja 25-vuotiaat naiset, helsinkiläinen 43-vuotias mies sekä viisi pirkanmaalaista 26–35-vuotiasta miestä.

Viime vuosien onnettomuuksia Pienkoneet ovat joutuneet kymmeniin onnettomuuksiin viime vuosina. Tässä niistä tuhoisimmat. MAALISKUU 2014: Kaksi loukkaantui pienlentokoneen maahansyöksyssä Vihdissä. Toinen loukkaantuneista kuoli myöhemmin vammoihinsa. SYYSKUU 2013: 60-vuotias mies kuoli pienkoneen pudottua pellolle Haapavedellä PohjoisPohjanmaalla.

HEINÄKUU 2013: Isä, äiti ja 13-vuotias poika kuolivat, kun vesitasolentokone putosi pian nousun jälkeen veteen Kuopion Vehmersalmella heinäkuussa. Perheen 11-vuotias poika selvisi onnettomuudesta. TOUKOKUU 2013: Yksi kuoli, kun ultrakevyt lentokone epäonnistui laskeutumisessaan Orivedellä. Kone törmäsi veteen ja kiepahti turmassa ylösalaisin. TOUKOKUU 2013: Kaksi ihmistä

kuoli pienkoneen syöksyttyä maahan Sysmässä Leppäkorventien lähistölle. MARRASKUU 2012: Lentäjä kuoli pienkoneen pudottua maahan Joensuun lähellä. Kone oli matkalla Joensuusta Lappeenrantaan.

TOUKOKUU 2012: 22-vuotias mieslentäjä kuoli Loimaalla Varsinais-Suomessa, kun hänen ohjaamansa pienkone iskeytyi maahan Alastaron moottoriradalla. Lentäjä oli porilaisen Suomen ilmailuopiston oppilas ja yksin harjoituslennolla.

SYYSKUU 2012: Kaksi kuoli pienlentokoneen pudottua maahan Utsjoella Ylä-Lapissa. Koneen hylky löytyi noin 11 kilometriä Utsjoentiestä itään, läheltä Inarin kunnan rajaa.

HUHTIKUU 2012: Pienlentokone syöksyi maahan ja syttyi palamaan Pohjois-Karjalan Rääkkylässä keskiviikkona. Turmassa kuoli kaksi kiteeläistä miestä. Uhrit olivat noin 70-vuotiaita.

Tilaus. Helsingistä murtaja Venäjälle

Helsingissä Hietalahdessa sijaitseva Arctech Helsinki Shipyard -telakka on valittu rakentamaan jäätä murtava huoltoalus Venäjän suurimmalle varustamolle Sovcomflotille, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Yhtiön mukaan alus rakennetaan toimimaan Sahalinin ympäristössä Ohotanmeren alueen öljy- ja kaasukentällä, missä sitä käytetään Sakhalin Energy Investmentin tarpeisiin. Tilauksen arvo on noin 100 miljoonaa euroa. – Tämä laivatilaus täydentää erinomaisesti jäätä murtavien huoltoalusten sarjaa, jota Arctech on viime vuosina rakentanut. Tilauksen myötä Arctech vahvistaa asemaansa arktisen laivanrakennuksen johdossa, sanoo Arctech Hel-

LUKIJAN KUVA

sinki Shipyardin toimitusjohtaja Esko Mustamäki. Yhtiön mukaan aluksen rakentaminen käynnistyy välittömästi ja se toimitetaan asiakkaalle kesäkuussa 2016. Alus pystyy liikkumaan itsenäisesti 1,5 metrin paksuisessa jäässä. Sen päätehtävänä on huolehtia tuotantolautan huolto- ja kuljetustehtävistä mantereen ja porauslautan välillä. METRO Satametrinen •

KOKO JA TEHO. Uusi jäätä murtava huoltoalus on 100 metriä pitkä ja 21 metriä leveä. Kuuden päädieselgeneraattorin yhteisteho on noin 20 000 kW ja potkuriteho on 13 000 kW.

Meloja pelasti naisen

Melomassa ollut nainen kaatoi kajakkinsa ja pelasti veden varaan joutuneen vanhemman naishenkilön sunnuntaina puolen päivän jälkeen Munkkiniemen sillan kohdalla. Uhri oli kylmettynyt ja hänet toimitettiin hoitoon. Päivystävä palomestari Petri Korhonen kehuu melojan työtä. – Ensiluokkaista toimintaa, Korhonen toteaa. Jos meloja ei olisi puuttunut tilanteeseen, uhri olisi Korhosen mukaan todennäköisesti menehtynyt. METRO

04

Kevään lämpöennätys

20 astetta meni jo rikki

Suomessa saatiin viettää pääsiäistä poikkeuksellisen lämpimässä säässä. Maanantaina lämpimintä oli Kemiönsaaressa, jossa mitattiin 20,4 astetta, ja Helsinki-Vantaallakin lämpöä oli 17,6 astetta. Helsingin Sanomien meteorologi Ilona Lángin mukaan lempeä lämpö jatkuu tiistaina maan eteläosissa. – Taas voi mennä 20 asteen raja rikki, Láng ennustaa. Pohjoisesta alkaa kuitenkin virrata kylmää ilmaa. Keskiviikko on viikon kylmin päivä, ja silloin etelässäkin on enää kymmenkunta astetta lämpöä. Maan etelä- ja keskiosissa aurinko paistaa kuitenkin koko viikon. Loppuviikosta lämpötila kohoaa jälleen lähelle 15 astetta. METRO Kulki koiran kanssa

Mies rökitti uhrinsa pahasti Korsossa

Usean ihmisen porukassa liikkunut mies pahoinpiteli uhriaan pahasti Korson Ankkalammella pääsiäissunnuntaina. Iltakuuden ja puoli seitsemän välillä tapahtuneessa rökityksessä uhri loukkaantui niin pahasti, että hänet oli toimitettava ambulanssilla sairaalaan. Poliisi epäilee noin 20–30-vuotiasta, vaaleaa ja lyhyttukkaista miestä törkeästä pahoinpitelystä. Rökittäjä liikkui porukassa, jolla oli mukanaan isohko valkean- ja ruskeankirjava koira. Sillä on pystykorvat. Itä-Uudenmaan poliisi pyytää yleisöltä havaintoja tapahtumista puhelinnumeroon 029 543 6442. METRO Janakkala

Loukkaantunut ja vainaja löytyivät

Poliisi löysi sunnuntaina noin kello 17 Hausjärventieltä Janakkalasta yhden henkilön vakavasti loukkaantuneena ja toisen vammoihinsa menehtyneenä. Poliisi ei ole tiedottanut asiasta enempää. Tapahtumiin liittyvä tutkinta on alkuvaiheessa. METRO Luontoselvitys

Espoossa etsitään lepakoiden piiloja

Espoossa kaupunkisuunnittelukeskus tekee tänä keväänä ja kesänä luontoselvitystä Söderskogin, Kolmperän, Korsbackan, Träskändan, Puustellinmäen ja Otaniemen alueilla. Selvityksessä tutkitaan alueen luonto- ja kasvillisuustyypit, linnusto sekä lepakoiden esiintyminen alueella. Kolmperässä ja Korsbackassa etsitään myös lepakoiden päiväpiiloja, joissa eläimet synnyttävät ja kasvattavat kesällä poikasiaan. Liito-oravia puolestaan kartoitetaan Niittykummussa ja Karhusuon koulun läheisyydessä. METRO


Saunalahti on osa Elisaa.

Vaihda Saunalahteen! Säästät ja surffaat huippunopeudella ilman rajaa. ajaa.

Saunalahti MEGAREILU 3G Ensimmäiset 12 kk

19

90

€/kk

• 5000 min i puhetta/kk h /kk • 5000 tekstiviestiä/kk

Normaalihinta

29

70

€/kk k

• JJopa 21 Mbit/s netti ilman käyttökattoa

Saunalahti toimii Elisan nopeassa ja kattavassa verkossa*

DNA

SONERA

vertaaverkkoja.fi

Koskee nykyisiä ja uusia asiakkaita.

Saunalahti MegaReilu 3G: Ei määräaikaisuutta. Tarjous 28.4.2014 asti. Hinta 12 kk jälkeen 29,70 €/kk. Liittymien avausmaksu 3,90 €. Puheaika/viestietu norm.hintaisiin puheluihin, teksti- ja multimediaviesteihin kotimaassa. Ylittävät puhelut/sms 0,09 €/min/kpl. Käyttämätöntä puheaikaa ei korvata eikä se siirry seuraavalle laskutuskaudelle. Asiakkaat saavat Saunalahden ja kumppaneiden tarjouksia (sms/mms/sähköposti). Tiedonsiirtonopeus vaihtelee riippuen päätelaitteen ominaisuuksista, sijainnista ja verkon kuormituksesta. Vaihteluväli 3G-verkossa on 0,4 Mbit/s–10 Mbit/s. Tarkista verkon peittoalue: elisa.fi/kuuluvuus. *Lähde: ECE Oy, 12/2013.

Osta verkosta saunalahti.fi

Soita ja tilaa 0800 93 93 93

Hae myymälästä elisa.fi/myymalat

Tutustu Elisan mobiilisovelluksiin


www.metro.fi

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 22. huhtikuu 2014

06

Venekerhon rakennus paloi Vuosaaressa

PATRICK WIKBLAD

Syy ei tiedossa. Palon epäillään alkaneen rakennuksen toisesta päädystä, jossa oli pääsiäisen alla avattu kioski.

Helsingin Vuosaaressa sijaitsevalla Porslahden venekerholla oli sunnuntain vastaisena yönä raju tulipalo. Noin sataneliöinen puurakenteinen rakennus paloi lähes maan tasalle. – Toisessa päädyssä oleva varastotila ja siellä olevat tavarat säästyivät, venekerhon kommodori Jyrki Harmoinen kertoi. Palon syttymissyystä ei ole tietoa, mutta Harmoisen mukaan näyttäisi siltä, että palo alkoi rakennuksen toisesta päädystä, jossa toimii kioski. – Se avattiin pääsiäisen alla Veneet säästyivät

”Parissa veneessä ja autossa oli maalivaurioita ja muoviosia sulanut. Onneksi telakointialueella olevat veneet säästyivät.” Venekerhon kommodori Jyrki Harmoinen

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Noin sataneliöinen puurakenteinen rakennus paloi lähes maan tasalle.

ja rakennuksessa oli ihmisiä lauantainakin päivällä, Harmoinen kertoo. Kuumuus vaurioitti lievästi myös lähellä olleita autoja ja veneitä. – Parissa veneessä ja autossa oli maalivaurioita ja muoviosia sulanut. Onneksi telakointialueella olevat veneet säästyivät, Harmoinen kertoo. Suurin osa 320 kerholai-

sen veneistä on vielä maissa ja lasketaan vesille viikon kuluttua. Hälytys palosta tuli puoli yhden jälkeen aamuyöllä. Poliisi tutkii palon syttymissyytä. Harmoinen uskoo, että seuran vakuutukset korvaavat vahingot. Vuonna 2005 valmistunut rakennus oli vakuutettu täydestä arvostaan.

Kerhotilan kioskia piti yrittäjänä yksi kerhon jäsenistä. – Mitään kovin merkittävää liiketoimintaa se ei ollut. Työtä tämä tietysti teettää, kun pitää järjestää purkaminen ja uuden talon rakentaminen. Onneksi venekerhon toiminta keskittyy kuitenkin muualle kuin kerhorakennukseen, Jyrki Harmoinen sanoo. METRO

Katso muu ohjelma apriljazz.fi

Leffa goes Live! klo 20–02 & AJazz Clubs at WeeGee Nonstop-bussi klo 19.30–23 (Ahertajantie 5, Tapiola)

KE 23/4

välillä Kulttuuriaukio-WeeGee

TO 24/4

Kubrick: The Killing (Peli on menetetty)

Buñuel: Belle de Jour (Päiväperho)

K-18

K-18 Levynjulkaisukeikka!

WeJazz

Boom Shakalaka, DJ Svengali

PE 25/4 -päivä Solonen & Kosola Kultabassokerho Liput ovelta 6–15€

LA 26/4 RBMA: What difference does it make - A film about making music Rime Söndag Jazz, DJ A. Myllykoski Visuals VJ:t National RGB & Sellekhanks

Tule jututtamaan SDP:n EU-vaaliehdokkaita! Tervetuloa vaihtamaan ajatuksia ehdokkaidemme kanssa ja virittäytymään vaalitunnelmaan tänään tiistaina 22.4. klo 13.00 Kolmen Sepän patsaalla Helsingin keskustassa. Tilaisuuden avaa puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen. Ennen tilaisuutta klo 12.45 alkaen esiintyy Tommi Läntinen. Kahvitarjoilua. Tervetuloa! ÄÄNESTÄ 25.5. INHIMILLISEMMÄN EUROOPAN PUOLESTA.

apriljazz.fi weegee.fi

TUTUSTU SDP:n EHDOKKAISIIN EUROPARLAMENTTIVAALEISSA: EUROVAALIT.SDP.FI


UUTISET

Pojat pyydystivät ison vonkaleen virvelillä Painoarvio. Kalan saaneet pojat arvelivat Hietalahden rannasta pyydystämänsä taimenen painoksi 5–7 kiloa.

Kolmea 13-vuotiasta kalamiestä onnisti Hietalahden rannassa pääsiäismaanantaina. Samuel Mitrovskis, Joel Kangas ja Krister Kuusisto kampesivat yhteisvoimin virvelin ja haavin avulla merestä taimenen, jonka he arvelivat painavat 5–7 kiloa. Joel Kangas kertoo saaneensa aiemmin samasta paikasta parikiloisia kaloja. Yllätys oli melkoinen, kun vieheseen oli nyt iskenyt kiinni selvästi suurempi vonkale. Helsingin perhokalastajat ry:n varapuheenjohtaja Jaakko Pulkkinen sanoo, ettei isojen taimenten saaminen virvelillä ydinkeskustan tuntumasta kuulosta täysin poikkeukselliselta. – Itsekin olen saanut isoja taimenia virvelillä Lauttasaaresta. 5–7 kiloa kuulostaa kyllä paljolta, Pulkkinen sanoo. Luonnonvaraiset meritaimenet ovat Helsingissä erittäin uhanalaisia. – Meritaimenia on kuiten-

JOEL KANGAS

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Koulun alueella

Roskiksia tuleen Munkkivuoressa

Useita roskalaatikoita sytytettiin sunnuntaina tahallaan palamaan Helsingin Munkkivuoressa. Pelastusviranomaiset arvioivat, että joku kuljeskeli iltakahdeksan ja -yhdeksän välillä Munkkivuoren koulun ja sen naapurissa olevan päiväkodin pihalla ja sytytti tahallaan palonalkuja. Helsingin poliisi tutkii palon syytä. METRO

24.-26.4.2014 Tehtaanmyymälä Nokiantie 2-4 C to-pe 9-18, la 10-16

Samuel Mitrovskis esittelee yhdessä Joel Kankaan ja Krister Kuusiston kanssa pyydystämäänsä taimenta.

kin istutettu paljon Helsingin lähivesiin. Istutetun taimenen tunnistaa siitä, että siltä on poikasena leikattu rasvaevä pois, Pulkkinen kertoo. Mikäli virveliin tarttuisi luonnonvarainen meritaimen, Pulkkinen kehottaisi päästämään sen takaisin luontoon.

Poikien saaman taimenen alkuperä jäi mysteeriksi. – Se on jo fileerattu, muutama tunti kalaonnen jälkeen uudelleen tavoitettu Joel Kangas toteaa.

TUULA TOIVIO

tuula.toivio@sanoma.fi

yhden muusikon äidin, ja se oli muusikon käytössä, kertoo rikoskomisario Matti Puputti Länsi-Uudenmaan poliisista. Omaisuutensa menettäneitä muusikoita on Puputin mukaan neljä. Kadonneissa lompakoissa oli rahaa arviolta muutamia kymmeniä euroja sekä lisäksi luottokortteja. Länsi-Uudenmaan poliisi toivoo havaintoja varkaasta tai valkoisesta Citroën C3 -merkkisestä autosta, jonka rekisterinumero on BRJ–683, numeroon 029 543 8330. METRO

Infochat

Adviser: How can I help you? Customer: What is Infochat? Adviser: It is a livechat service on city services and immigration issues Customer: Where can I find Infochat? Adviser: You can use Infochat at

www.espoo.fi/infochat www.hel.fi/infochat www.vantaa.fi/infochat Write your message here...

ESPOO - HELSINKI - KAUNIAINEN - VANTAA

erikoiseriä, protoja, II-laatua, normaalihintaiset tuotteet -20 % * Pohjoisesplanadi 27 to-pe 10-19, la 10-17 erikoiseriä, normaalihintaiset tuotteet - 20 %*

Ammattilaistyönä

Ripsienpidennys 105 €, norm. 135€ (Kampanjat voimassa 28.05.2014 asti)

MYÖS NETTIAJANVARAUS Kauneuskeidas

Heidi K.

Kauneuskeidas Heidi K.

Itämerenkatu 8, 00180 Helsinki (Ruoholahti) p.045-1331631 www.kauneuskeidasheidik.fi

HEHKEÄNÄ KOHTI KESÄÄ PAASTO ILMAN PAASTOA MethodDraine Detox (luomu) on markkinoiden tehokkain ja luotetuin elimistön puhdistuskuuri. Se poistaa välittömästi turvotuksen, aktivoi aineenvaihduntasi ja siivoaa kehosi kuona-aineista. Säännölliset puhdistuskuurit ovat parasta painonhallintaa ja anti-agea. Niistä saa paaston hyvät vaikutukset ilman nälkäkuuria. Luontaistuotekaupoista, apteekeista ja tavarataloista.

Huom! Saattaa pudottaa painoa merkittävästikin.

äivän myös 7 p ! pikakuuri

Huhtikuun Uniikki-tarjouksia

www.aarikka.com

Ahdistuneisuustutkimus Oletteko useimpina päivinä viimeisen puolen vuoden aikana ollut huolestunut ja ahdistunut erilaisista asioista ilman todellista, selvää syytä?

ETU –30 %

LYSI Omega-3 Vahva Apteekkarin 120 kapselia

1590

(22,80)

Etsimme osallistujia kansainväliseen kliiniseen lääketutkimukseen, jossa tutkitaan lääkkeen tehoa ahdistuneisuuden hoidossa vertaamalla sitä toiseen lääkkeeseen. Jos teillä on ollut ahdistuneisuuden ja huolestumisen lisäksi vähintään kolme seuraavista oireista, saatatte sopia tutkimukseen: - jännittyneisyys - rauhattomuus tai levottomuus - ärtyneisyyttä - keskittymisvaikeudet - väsymys - unihäiriöt - lihasjännitys, vatsaärsytys, sydämen tykytys, hikoilu Voitte osallistua tutkimukseen, jos: - olette 18 - 65 vuotias - olette ruumiillisesti terve - ette ole raskaana ettekä imetä - ette sairasta muuta mielenterveyden häiriötä kuin ahdistuneisuutta - ette käytä säännöllisesti psyykenlääkkeitä tai liikaa alkoholia

0,13/kpl

SEBAMED Liquid Face & Body Wash 400 ml pumppupullo

650

(9,70)

16,25/l

1000 ml täyttöpakkaus

1220

(17,70)

12,20/l

ETU –30 %

Tutkimus sisältää 8 tutkimuskäyntiä 14 viikon aikana, jatkoosaan osallistuville 14 käyntiä 56 viikon aikana. Tutkimus ja siihen kuuluvat vastaanottokäynnit ja lääkkeet ovat maksuttomia. Suomessa tutkimuksesta vastaavana lääkärinä toimii dosentti Antti Ahokas Lääkärikeskus Mehiläinen Helsinki. Tutkijoina toimivat Helsingin alueella psykiatrian erikoislääkärit Antti Ahokas (antti.ahokas(at)kolumbus.fi) ja Roope Raassina Lääkärikeskus Mehiläinen Töölö

European Union European Social Fund

Sokerointi sääret ja kainalot 46 €, norm. 61€ Jalkahoito 45 €, norm. 60€ Aha - hedelmähappohoito 65 €, norm. 83€

* (ei koske hopeakoruja)

TERVETULOA!

Yksityistä päihdevieroitusta viiveettä luoksesi. 020-7351400. info@paihdelaakarit.fi Arkisin klo 8.30-19 www.paihdelaakarit.fi

Kauniina kevääseen!

Oppilastyönä

FANIPÄIVÄT

Kirkossa. Varas iski harjoitusten aikana Kirkkomuusikoita odotti kiirastorstai-iltana ikävä yllätys Kauniaisten kirkon takahuoneessa. Kuoroharjoitusten aikana varas oli hiipinyt sivuhuoneeseen ja vienyt muusikoiden omaisuutta. Ilmeisesti yksin toimineen varkaan mukaan lähti lompakoita ja puhelimia. Harmillisinta oli, että varas vei myös Citroën-merkkisen henkilöauton avaimet. Pihalta varas löysi avaimiin sopivan valkoisen auton ja ajoi tiehensä. – Auto oli tarkalleen ottaen

07

Jos olette kiinnostunut osallistumaan tutkimukseen, voitte ottaa yhteyttä soittamalla ti 22.4., ke 23.4. tai to 24.4. klo 15-18 numeroon 0800 199299 tai kirjoittamalla yllä olevaan sähköpostiosoitteeseen.

HELSINKI Mannerheimintie 5/Kaivopiha, avoinna joka päivä 7-24 Mannerheimintie 96, avoinna joka päivä 24 h Ala-Malmin tori 5, avoinna joka päivä 7-22 Alppikatu 2, avoinna ma-pe 9-18 ja la 9-14 Viikintori 3, avoinna ma-pe 8-21, la 8-18 ja su 12-18 LAHTI Aleksanterinkatu 13, avoinna 7-23

www.ya.fi


www.metro.fi

Li Andersson

Antero Eerola

Heikki Patomäki

EU vapaaksi veroparatiiseista – miten, miksi, milloin? Ti 22.4. klo 18 Ravintola Toverissa, Castreninkatu 3 Veroparatiisien aiheuttamista ongelmista ja niiden ratkaisemisesta keskustelemassa Vasemmistoliiton EU-ehdokkaat Li Andersson, Antero Eerola ja Heikki Patomäki. Vetäjä on ekonomisti Erkki Laukkanen (SAK).

Tue Helsingin Vasemmistoliiton EU-vaalityötä tilille FI 25 1521 300000 1463 / viite 71013 Lupa 2020/2012/3998.

EU-vaaliehdokkaita:

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 22. huhtikuu 2014

08

Yhteenotto vaati uhreja Ukrainassa

GLEB GARANICH/REUTERS

Syyttelyä. Konfliktin osapuolet syyttivät eri tahoja ja toisiaan.

Itä-Ukrainassa lähellä Slovjanskia sijaitsevalla tiesululla käydyssä yhteenotossa kuoli ainakin kaksi ihmistä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Uutistoimisto Reutersin tiesululla haastattelemien Venäjän-mielisten asemiesten mukaan hyökkääjät olivat äärioikeistolaisia ukrainalaisnationalisteja. Asemiehet kertoivat ampuneensa kaksi hyökkääjistä. Ukrainalaisnationalistit kiistivät osallisuutensa. He Kiistivät osuutensa

ARTO OJALA

SIRPA THAI PIETIKÄINEN QUACH

MARJATTA HENNA RASI VIRKKUNEN

LISA SOUNIO

UUDENMAAN KOKOOMUKSEN EU-BUSSIKIERROS ke 23.4:

Bussikierroksella mukana mm. eurovaaliehdokkaita ja uusmaalaisia kansanedustajia. Vierailijoiden määrissä pientä vaihtelua.

klo 9.15 MYYRMÄKI. Paalutori, Iskoskuja 3 klo 13.50 ESPOONLAHTI. Cafe Riva, Lippulaiva Espoonlahdenkatu 4 klo 14.50 LEPPÄVAARA. Sellon Robert’s Coffee Leppävaarankatu 3-9 klo 15.50 KAUNIAINEN. kauppakeskus Grani Kauniaistentie 7 Mukana myös kansanedustajia:

Tervetuloa juttelemaan! Kahvitarjoilu

SANNA LAUSLAHTI

OUTI RAIJA MÄKELÄ VAHASALO

Ilmoituksen maksaa Uudenmaan Kokoomus ry

”Tämä on herjaava provokaatio Venäjän puolelta: herjaava, koska se tapahtui kristittyjen pyhänä pääsiäisyönä.” Oikeistolaisen Oikea sektori -puolueen edustaja Artem Skoropadski uutistoimisto Reutersille

Syyria

Presidentivaalit kesäkuussa

Syyria on ilmoittanut järjestävänsä presidentinvaalit 3. kesäkuuta. Syyrian nykyisen presidentin Bashar al-Assadin odotetaan voittavan vaalit ylivoimaisesti. Vaalit järjestetään kolme vuotta jatkuneen sisällissodan keskellä. Syyrian hallinto ei tarkentanut, miten vaalit onnistuvat sotaolosuhteissa. METRO–AFP

Paikalliset pojat pyöräilivät Venäjän-mielisten asemiesten vieressä Slovjanskissa Itä-Ukrainassa sunnuntaina.

syyttivät hyökkäyksestä Venäjän erikoisjoukkoja. Venäjän ulkoministeriö ilmoitti olevansa suuttunut välikohtauksesta. Ministeriön mukaan isku kertoo ”Kiovan hallinnon haluttomuudesta riisua ekstremistisiä asemie-

hiä aseista”. Itä-Ukrainan hallintorakennuksia vallanneet Venäjän-mieliset separatistit eivät ole hyväksyneet Genevessä viime viikolla solmittua sopimusta, jonka mukaan Ukrainassa toimivat aseelliset ryh-

mät riisutaan aseista. Yhdysvallat on ilmoittanut seuraavansa tarkasti, käyttääkö Venäjä vaikutusvaltaansa, jotta Venäjän-mieliset joukot luopuisivat aseistaan ja valtaamistaan hallintorakennuksista Itä-Ukrainassa. METRO

Kardinaalin ökyasunto kuohuttaa Italiassa

Italiassa on noussut kohu kardinaalin loistoasunnosta, joka on räikeässä ristiriidassa paavi Franciscuksen vaatimuksista ”köyhästä kirkosta”, uutistoimisto AFP kertoo. Kardinaali Tarcisio Bertone on muuttamassa uuteen 600 neliömetrin kokoiseen asuntoon, johon kuuluu sadan neliön kattoterassi. Ita-

lialaisen sanomalehti La Repubblican mukaan asunto on tehty yhdistämällä vuonna 2005 kuolleen paavi Johannes Paavali II:n entinen, noin 400 neliömetrin kokoinen asunto toiseen, noin 200 neliömetrin kokoisen asuntoon. Aivan Bertonen asunnon vieressä on St. Marthan matkustajakoti, jossa majaansa

pitää vaatimattomissa oloissa paavi Franciscus. Paavi Franciscus hyväksyi viime kuussa saksalaisen Limburgin piispan eronpyynnön. Franz-Peter Terbartz-van Els teetti virka-asuntoonsa alun perin 5,5 miljoonan euron remontin, mutta remonttilasku kohosi lopulta peräti 31 miljoonaan euroon. METRO


Syksyn liput nyt myynnissä! Yli 20 000 lippua myynyt supersuosittu Stars Show palaa Linnanmäen Peacock teatteriin – varaa paikkasi jo tänään! Esitykset 4.9.-20.9.2014. Katso tarkemmat tiedot STARSSHOW.FII Stars Show myös Suomen kiertueella: 3.-15.10.2014

Lipu

t alk

.

50

38


www.metro.fi

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 22. huhtikuu 2014

Valokuvaus – se on varsin valaisevaa

10

CRAIG ECCLES/SOLENT NEWS & PHOTO

CRAIG ECCLES/SOLENT NEWS & PHOTO

Länsi-Australia

Ukkosmyrskyt ihastuttavat

Jännitystä etsivä myrskyjen metsästäjä sai vangittua täydellisesti sen hetken, kun jättimäiset salamat valaisivat pimeän taivaan uskomattomien myrskyjen sarjassa. Valokuvaaja Craig Eccles Länsi-Australian Perthista matkusti 500 kilometriä, kun alueelle ennustettiin voimakasta myrskyä. Hänen tavoitteena oli taltioida tuo majesteettinen hurjuus kamerallaan. MWN

Kuvaajan kulma

”Olen nähnyt salamoita, jotka ovat olleet mailien mittaisia ja ulottuneet koko taivaan kannen halki. Minulle kyse ei ole vain salamoista. Joskus on hienointa olla pilkkopimeässä, kun yhtäkkiä onkin valoisaa kuin päivällä.” Craig Eccles, australialainen valokuvaaja

Myrskyn silmässä

Salamatietoa

Salama ei seuraa toista

Eccles on kuvannut ukkosmyrskyjä 22 vuotta. Tuona aikana hän ei ole nähnyt kahta samanlaista ukkosta. – Jokainen myrsky on oma spektaakkelinsa, eikä koskaan voi tietää, mihin salama iskee. On upeaa, kun hetki tempaisee mukaansa ja sen saa taltioitua muidenkin iloksi. Eccles käyttää salamoita kuvatessaan kolmihaaraista kamerajalkaa ja 20 sekunnin valotusaikaa. MWN

MISTÄ JOHTUU. Staattinen sähkövaraus syntyy ja kasvaa pilvien sisällä, kun rakeet törmäilevät toisiinsa. Varaus purkautuu salamointina, joka saattaa iskeä maahan saakka.

TIHEYS MAAILMALLA. Salama iskee noin 50 kertaa sekunnissa. Yhdessä päivässä se tekee 4,3 miljoonaa salamaa.

Ukkosmyrskyjen kuvaaminen myrsky myrskyltä. Eccles tarkkailee säätutkia tietääkseen, minne ukkonen iskee seuraavaksi.

Sinä voit pelastaa elämän. Tervetuloa verenluovutukseen! • • • • •

Hyvinkää, ti 22.4. klo 14–19, seurakuntakeskus, Hämeenkatu 16 Tikkurila, ke 23.4. klo 16–19, Tiedekeskus Heureka, Kuninkaalantie 7 Korso, pe 25.4. klo 14–18, seurakuntakeskus, Merikotkantie 4 Kerava, ke 30.4. klo 11–16, kirjasto / Pentinkulma, Paasikivenkatu 12 Järvenpää, pe 2.5. klo 13–18, Järvenpää-talo, Hallintokatu 4

Espoon veripalvelutoimisto, Kauppakeskus Iso Omena, Piispansilta 9, Länsiväylätoimisto, (1-tason R-Kioskilta hissillä 2. kerrokseen), ma, ke 12–19, ti, to, pe 11–18 Helsinki, Sanomatalon veripalvelutoimisto, Töölönlahdenkatu 2, 2. krs ma, ke, pe 11–19, ti, to 8–19 (plasmanluovutus ajanvarauksella ma, ke, pe 11–17, ti, to 8–17) Helsinki, Kivihaan veripalvelutoimisto, Kivihaantie 7 ma–to 11–18, pe 9–16 (plasmanluovutus ajanvarauksella ma–to 9–17, pe 9–16) veripalvelutoimistot avoinna ke 30.4. klo 11–17, suljettu to 1.5.

• • •

OJENNA KÄTESI. Yksi luovutus auttaa jopa kolmea potilasta ja voi pelastaa jonkun hengen.

• Ota virallinen henkilötodistus mukaasi • Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801 • Testaa etukäteen: sovinkoluovuttajaksi.fi • Verenluovutustilaisuuksien kalenteri ja ajanvarausmahdollisuus veripalvelu.fi


TRENDIT

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 22. huhtikuu 2014

+

11

OUIGI THEODORE Brooklyn Circus-vaatemerkin perustaja kertoo, mitä hipsteri alun perin tarkoitti.

TYYLIKULTTUURISHOKKI Brooklyn Circus -vaatemerkin perustaja Ouigi Theodore on mies, jolla on missio. Se, mikä alkoi yrityksenä saada amerikkalaiset pukeutumaan johonkin muuhun kuin farkkuihin ja tennareihin, on nyt levinnyt maailman muotipääkaupunkeihin. Se johtuu sekä tämän huolitellusti pukeutuvan parrakkaan miehen karismasta että sosiaalisen median vaikutuksesta. 38-vuotias muotisuunnittelija viittaa ilmiöön ”maailmankylänä”. BKc-merkki ammentaa ominaispiirteensä perinteisistä käsitöistä ja historiallisesta pukeutumisesta sekä Yhdysvaltojen historiasta eri kansallisuuksien sulatusuunina. Muotisuunnittelija kertoo 100-vuotissuunnitelmastaan ja selittää, mikä on hipsteriyden todellinen merkitys.

Hipsterin määritelmä

”Valkoisia miehiä, jotka yrittivät olla kuin coolit mustat jazz-muusikot.” Ouigi Theodore

omaksuu jotakin, minkä ajattelit olevan hyvin paikallista. Auttaako sosiaalinen media sinua sanan levittämisessä? – Ehdottomasti. Sosiaalinen media on viestintää. Ihmiset pitävät sitä joskus viihteenä, mutta todellisuudessa viestinnälliset puolet tulevat ennen viihdettä. Samalla, kun ihmiset seuraavat, mitä tapahtuu ja kirjoittavat postauksiin ”lol”, paljon tietoa leviää verkostossa. Löydätkö ideoita vaatesuunnitteluun sosiaalisesta mediasta? – Kyllä. Sen avulla voi matkustaa ympäri maailmaa joka päivä. Näen reaaliaikaisesti, mitä Lontoossa tai Japanissa tapahtuu.

Sinut tunnetaan huoliteltuna pukeutujana. Miten kauan sinulla kestää pukeutua aamuisin? – Siihen ei mene niin kauan kuin luulet (nauraa). Outoa kyllä, voisin käyttää samaa asua viikkoja. Vaihdan vain villatakkia tai hattua. Parta on ollut hipstereiden keskuudessa suosittu jonkin aikaa. Sinulla on ollut omasi vuosikaudet. Miten määrittelet termin hipsteri? – Sain äskettäin selville, että termiä hipsteri on käytetty kuvaamaan valkoisia miehiä, jotka yrittivät olla kuin coolit mustat jazz-muusikot. Tuo on uutta minulle. Tyylikulttuureista puheen ollen, miksi haluat muuttaa amerikkalaisten pukeutumistyyliä? – Amerikkalainen pukeutumiskulttuuri on perinteisesti äärettömän rentoa ja huoletonta. Se tarkoittaa verkkareita ja lenkkareita jokapäiväisessä käytössä. Minä, joka tulen Haitilta ja Karibial-

Samastutko Japanin työtahtiin, vai onko kyse enemmän brändin pitkä-ikäisyydestä? – Ehdottomasti. Haluan, että kun astun vintage-kauppaan 40 tai 50 vuoden päästä, törmään tuotteeseemme siellä. Ostamme paljon vintagea, inspiroidumme siitä ja käytämme sitä suunnittelussamme. Siksi meidän täytyy luoda jotakin, mikä on tulevaisuudessa vintagea. RICHARD PECKETT

Sinulla on 100-vuotissuunnitelma. Miten pitkällä amerikkalaisen pukeutumiskulttuurin muuttamisessa olet? – Se muuttuu maailmanlaajuisesti vähin erin. Internetin ansiosta kyse ei ole vain Yhdysvalloista. On uskomatonta, että koko maailma

Tule kuulemaan ja tenttaamaan Vasemmistoliiton edustajia

Pasilan kirjaston auditoriossa keskiviikkona 23.4 klo 18–20

Kellosilta 9, Itä-Pasila

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja EU:n talous- ja kauppapolitiikka

Kansanedustaja

KESKIVIIKKOISIN Tuhti paketti rekry- ja koulutusilmoittelua

Miksi japanilaiset niin usein keksivät uudet trendit? – Japanilaisilla on siihen erityinen kyky. Japanilainen yhteiskunta on niin kilpailuhenkinen, että heidän täytyy lähteä etsimään aina seuraavaa juttua. Japanilaiset rakastavat kulttuuria ja kaikkea, missä on sielukkuutta tai mikä aiheuttaa värinää.

TOM VAN SCHELVEN

ta, tunnen tarvetta balanssiin. Kun tulimme Amerikkaan, olimme itsetietoisia ja esiintymishaluisia. Tuon rentouden ja räätälöityjen vaatteiden tasapainon amerikkalaiseen vapaa-ajanpukeutumisen.

Millaisen EU:n ja Euroopan me haluamme?

UUSI URA

TRENDIT

EU:n työllisyyspolitiikka ja ay-oikeudet

Kansanedustaja Sosiaalinen Eurooppa

Järj. Pasilan-Vallilan Vasemmisto

Katutyyli NIMI: Amber Venz AMMATTI: Bloggaaja ja RewardStyle.comin perustaja KUVATTU: Lontoossa Mitä sinulla on ylläsi: – Minulla on Valentinon kengät, Waynen takki, Zaran toppi ja hame, Chanelin laukku ja Celinen aurinkolasit.

HUHTIKUUN TARJOUKSET Tarjoukset voimassa 30.4.2014 asti.

Multivita Magnesiumsitraatti 150 mg Raikas greipin makuinen purutabletti sisältää magnesiumia hyvin imeytyvässä sitraattimuodossa. 90 purutabl.

Multivita Ascorbin 500 mg

Helposti nieltävä, pieni tabletti lisääntyneeseen C-vitamiinin tarpeeseen. 200 tabl.

Glukosamiini Strong 800 mg

Vahva ja täysin kasvipohjainen glukosamiinivalmiste. 120 tabl.

1160 1150 1990 (norm. noin 15,62)

(norm. noin 17,60)

(norm. noin 23,90)

UUTU

US

Osta Orionin keräilytuotteita, saat Fiskarsin tuotesetin! Kysy lisää apteekista. Erottajan apteekki Stockmannin päivittäistavarakerros, Mannerheimintie 1 00100 Helsinki

Sörnäisten apteekki Hämeentie 58 00500 Helsinki

Apteekki Medena Kauppakeskus Itis Bulevardi, P-kerros 00930 Helsinki

Vuosaaren apteekki Kauppakeskus Columbus Vuotie 45 00980 Helsinki


2

URHEILU

Tennis

Nieminen putosi 8 sijaa Jarkko Nieminen putosi kahdeksan sijaa maanantaina julkaistulla tenniksen rankinglistalla. Niemisen uusi sijoitus on 54:s. Listan kärjessä jatkaa Espanjan Rafael Nadal. METRO

Jalkapallo

Burnley nousi Burnley kukisti pääsiäismaanantaina Wiganin 2–0, ja varmisti samalla nousun Englannin valioliigaan. Edelliskerran joukkue pelasi Englannin pääsarjassa kaudella 2009–2010. Toinen pääsarjaan nousija on Leicester, joka sinetöi oman nousunsa jo muutama viikko sitten. METRO

URHEILU

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 22. huhtikuu 2014

Tappara lähellä liigamestaruutta Tappara otti kolmannen kiinnityksen jääkiekon liigamestaruuteen 3–2-jatkoaikavoitolla Kärpistä. Tapparan voitonjuhlien alkamista jouduttiin odottelemaan tovin, sillä tuomarit hyväksyivät Tomas Plihalin ajassa 75.23 tekemän ratkaisun vasta videotarkastuksen jälkeen. – Se oli väsyttävää. Seisoa raskain jaloin ja vain odottaa, Plihal sanoi voitto-osumansa jälkeen. Samalla Plihal rokotti entistä seuraansa, sillä viime kaudella hän pelasi Kärpissä. – Se on vain peliä, mutta olihan se mukava tehdä heitä vastaan maali, Plihal sanoi. Tappara oli voittaa ottelun jo varsinaisella peliajalla, mutta Kärppien Joonas Donskoi tasoitti 49 sekuntia ennen päätössummeria lukemiksi 2–2 oululaisten pelatessa ilman maalivahtia. Aikaisempien finaalien vauhdikkuus oli maanantaina Tampereella tipo tiessään, kun joukkueet kohtasivat loppuunmyydyssä Hakametsän hallissa. Kärpät oli varovainen, Tappara passiivinen, molemmat hieman hermostuneita

Koripallo

Honka putosi Katajan kyydistä

VESA KOIVUNEN/HELSINGIN SANOMAT

Jatkoerässä. Tomas Plihal iski tamperelaisilla jatkoerässä kolmannen voiton finaalisarjassa.

Maajoukkuekonkari Teemu Rannikko johti Joensuun Katajan peliä, kun pohjoiskarjalaisjoukkue antoi kotihallissaan kyytiä Espoon Hongalle Korisliigan ensimmäisellä puolivälieräkierroksella. Kataja kukisti Hongan 82–72, ja Rannikko keräsi tililleen 23 pistettä ja neljä levypalloa. Lisäksi hän antoi kymmenen syöttöä. Hongan paras pistemies oli Jaraun Burrows, joka heitti 28 pistettä. Kataja sijoittui liigan runkosarjassa kolmanneksi ja Honka kuudenneksi. METRO Yleisurheilu

Jeptoo juoksi reittiennätyksen

Tapparan Juha Metsola on ollut finaalisarjan paras maalivahti. Hän torjui neljännessä loppuottelussa Mikko Alikosken lähentelyt ja 27 laukausta. Kolme mestaruuspalloa •

OULUSSA KESKIVIIKKONA. Tapparalla on nyt kolme mahdollisuutta ratkaista mestaruus. Ensi kerran finaalisarja on katkolla keskiviikkona 23.4. Oulussa. Sen jälkeen pelataan tarvittaessa perjantaina 25.4. Tampereella ja lauantaina 26.4. Oulussa.

ja sitä kautta puuduttavan kiekkoillan ainekset alkoivat olla koossa. – Pelasimme erittäin hy-

Varma havainto

”Näin heti, että kiekko on maalissa, kun kiersin maalin.” Tomas Plihal

vin suuremman osan pelistä. Syke oli korkealla koko ajan. Pelaajat ratkaisevat nämä ottelut, eivät valmentajat, sanoi Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi. Finaalisarja on ollut myös maalivahtien taistelua. Tapparan maalilla Juha Metsola

pelasi toisena pääsiäispäivänä huippuottelun. Hän on pelannut Tapparan maalissa finaaleissa paljon tarkemmin ja luotettavammin kuin välierissä Lukkoa vastaan. Maanantaina Metsola sai jopa syöttöpisteen 2–1-johto-osumaan. Kärppien maalilla finaalien aikana Tomi Karhusen ohi jälleen ykkösmaalivahdiksi noussut Jussi Rynnäs ei tiennyt jatkoerän ratkaisumaalissa hetkeen lainkaan, missä kiekko on. Muuten myös hän pelasi hienon ottelun. METRO

HJK ja Honka tappio alla paikallispeliin

HJK ja Honka lähtevät tappiot niskassa kauden ensimmäiseen Veikkausliigan pääkaupunkiseudun paikallisotteluun Töölön Sonera-stadionilla tänään. HJK hävisi lauantaina 1–3 vierasottelun FC Lahdelle, ja FC Honka hävisi MyPalle kotonaan lukemin 1–2. Kumpikin joukkue käsitteli tappionsa omalla tyylillään. Hongan päävalmentaja Shefki

12

Joku väärässä paikassa

”Joko minä olen väärässä paikassa tai sitten pelaajat ovat.” Hongan valmentaja Shefki Kuqi

Kuqi purki turhautumistaan joukkueeseensa heti ottelun jälkeen raivokkaalla palautteella. Kuqi oli pettynyt pelaa-

o t t u u M n e s k i It

jiensa asenteeseen. HJK käsitteli Lahti-tappiota eilen ennen joukkueharjoituksia paneutumalla ottelun virheisiin ja joukkueen pelaamiseen. – Katsoimme vähän enemmän hyökkäys- ja puolustuspeliämme, HJK:n päävalmentaja Sixten Boström sanoi. HJK:n loukkaantumishuolet ovat helpottamassa. Rasmus Schüller, Nikolai Al-

ho ja Sebastian Sorsa ovat kaikki käytettävissä avauskokoonpanoon tänään. Teemu Tainion tilanne selviää pelin alla. FC Honka koki ison kolauksen, kun Jussi Vasara loukkaantui MyPa-pelissä, eikä ole pelikunnossa HJK:ta vastaan. Hongan uusi keskikenttäpelaaja, walesilainen Joshua Pritchard, 21, pelaa HJK:ta vastaan. METRO

Kenian Rita Jeptoo teki naisten uuden reittiennätyksen 2.18.57 maanantaina juostulla Bostonin maratonilla. Miesten puolella voittoon kiri Yhdysvaltojen Mebrahtom Keflezighi ajalla 2.08.37. Maratoniin osallistui tänä vuonna lähes 36 000 juoksijaa. Vuosi sitten kaksi pommia maratonin maalialueen tuntumassa surmasi kolme ihmistä, ja kymmeniä loukkaantui. METRO Tulospörssi JALKAPALLO Veikkausliiga MYPA 3 2 1 0 7–5 7 FC Inter 2 2 0 0 4–1 6 IFK Mariehamn 2 2 0 0 3–0 6 VPS 3 2 0 1 3–1 6 HJK 3 2 0 1 5–4 6 FC Lahti 2 1 1 0 4–2 4 FF Jaro 3 1 0 2 4–4 3 FC Honka 3 1 0 2 5–6 3 SJK 2 0 1 1 2–3 1 RoPS 3 0 1 2 1–5 1 TPS 2 0 0 2 0–2 0 KuPS 2 0 0 2 2–7 0 Seuraavat ottelut: 22.4. HJK–Honka. 23.4. FF Jaro–FC Lahti, SJK–KuPS, TPS– IFK Mariehamn, MYPA–VPS, RoPSFC Inter. KORIPALLO Korisliigan puolivälierät Pyrintö–Lahti...............83–59 (35–30) Bisons–Kouvot.............81–78 (45–45) Kataja–Honka..............82–72 (40–45) KTP–Kauhajoki ............93–68 (44–31) Toiset puolivälierät 24.4.

Nyt myymälä tyhjäksi ulosheittohinnoin! Tule heti, parhaat menee ensin!

Intersport Itis

Kauppakeskus Itis, p. 0207 920 740 Palvelemme ark. 9-21, la 9-18 ja su 12-18. 0207-alkuisiin numeroihin soitetut puhelut maksavat lankaliittymistä 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min. ja matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min. (sis. alv. 24%).


VIIHDE

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 22. huhtikuu 2014

Virtuaalitähti TORU HANAI/REUTERS

Hatsune Miku.

Hatsune Miku lämmittelee Lady Gagaa Hologrammina esiintyvä japanilainen virtuaalipoptähti Hatsune Miku esiintyy lämmittelijänä Lady Gagan Pohjois-Amerikan kiertueella toukokuussa. Lady Gaga paljasti asian twitterissä. Hatsune Mikun hahmo esiintyy oikean bändin kanssa kiertueella, joka alkaa Atlantasta 6. toukokuuta. Hatsune Miku on viime vuosina noussut suosituksi poptähdeksi Japanissa. Tietokonenörttien luoman tähden sanotaan olevan 158 senttiä pitkä ja painavan 42 kiloa. The Artpop Ball -kiertue siirtyy elokuussa Japaniin, EteläKoreaan, Australiaan ja Eurooppaan, mutta vielä ei ole tiedossa, jatkaako Miku mukana. METRO-AFP Uusi levy kesällä

Accept tulee syyskuussa.

Accept kiertää Suomessa

Metalliyhtye Accept keikkailee Suomessa syyskuun lopulla. Saksalaisbändi soittaa Blind Rage -albumin julkaisukiertueella Seinäjoella, Torniossa, Tampereella ja Helsingissä, jossa bändi esiintyy The Circuksessa sunnuntaina 28. syyskuuta. Blind Rage julkaistaan maailmanlaajuisesti ensi heinäkuussa. 1970-luvulla perustetun Acceptin levyjä on myyty yhteensä noin 17 miljoonaa. METRO

3

13

Lopun alku koitti viimein Mad Menille

ALBERTO E. RODRIGUEZ/GETTY IMAGES

Viimeinen kausi. Mad Men -sarjan seitsemännen ja viimeisen kauden käynnistyessä jututimme sarjan luojaa Matt Weineria sekä näyttelijä Jon Hammia.

VIIHDE

Mad Men -aikakauden loppu lähestyy, mutta sarjan luoja Matt Weiner ei edelleenkään paljasta ennalta mitään. Se pilaisi sarjan. Finaalikauden ensimmäisen puoliskon alettua hän on aiempaakin varovaisempi sanoissaan. Kuinka sarjan tapahtumat on onnistuttu pitämään niin hurjan tiukasti salassa? – Kriitikotkin ymmärtävät, ettei yleisö halua tietää tapahtumia ennalta, joten paljastukset ampuisivat itseään jalkaan. Vaikeinta on ollut saada näyttelijät pitämään suunsa kiinni. Innoissaan he haluaisivat kertoa kaikille, että ovat mukana sarjassa. Heille täytyy vain sanoa, että odota kunnes sarja on ulkona, niin kerrotaan yhdessä. Uhkailen heitä myös, joskaan en väkivallalla. Ainut vipuvarteni on uhata vaihtaa näyttelijä toiseen. Sarjan arvo mainostajille on juuri juonen yllätyksellisyys. Toista vastaavaa ei tällä hetkellä ole. Oletko pohtinut, mitä sarjan hahmoille tapahtuu viimeisen jakson jälkeen? – En. Minä mietin vain, mihin jätän heidät niin, että ihmiset ajattelisivat heitä myöhemminkin. Se on se päätepiste. Se on se syväjää. Onko sinulla jo suunnitelmia jatkosta? – Ei. Luulen tietäväni, mitä ajattelen, kun sarja loppuu. En ole pitänyt lomaa aikoihin. Kausien välissä tein elokuvaa, joka saa ensi-iltansa kesällä. Sen ensi-illan jälkeen tulee vielä Mad Menin viimeiset jaksot. Tulevaisuuden töistä en osaa sanoa ennen kuin

Matt Weiner (vas.) ja Jon Hamm eivät vielä tiedä jatkosuunnitelmistaan.

olen saanut nämä työt päätökseen. Jos kysytään jatkanko televisiossa, niin onhan tämä mahtavaa elämää. En odota tällaista menestystä toistamiseen, mutta rakastaisin sitä kyllä. Miten sarja on muuttanut elämääsi? – Sitä ei voi mitata. Luovia haasteita on piisannut enemmän kuin voisin villeimmissä unelmissa toivoa. Olen saanut ohjata, olen oppinut tuottamaan, olen oppinut liike-elämää. Olen oppinut valtavasti Yhdysvalloista ja itsestäni. Kaikki on toisin. Voin paljastaa, että olen kir-

Mad Men

Mitä muistoksi?

”Pidän tämän sormuksen, mikä on ollut sormessani jokaisessa jaksossa.”

Elisabeth Moss, Peggy Olsonin näyttelijä

joittanut paljon kokemastani mukaan sarjaan. Sarja tapahtuu tietysti menneisyydessä, mutta erottava savuverho on ohut. En kuitenkaan ole Don Draper, Weiner nauraa. NED EHRBAR, METRO WORLD NEWS

Mad Menin viimeistä tuotantokautta esitetään Nelosella maanantai-iltaisin.

PALKITTU. Viidellätoista Emmyllä ja neljällä Kultaisella maapallolla palkittu tyylikäs sarja kuvaa 60-70-lukujen murrosta newyorkilaisessa mainostoimistossa ja supermainosmies Don Draperin (Jon Hamm) elämässä. SUOSITTU. Sarjan loppuratkaisu häämöttää, kun sarjan viimeinen 7. tuotantokausi pyörähti käyntiin. Kuinka lopulta käy Don Draperille ja mainostoimistolle?

Top 5 Myydyimmät pelit viikolla 15.

1

Lego The Hobbit (3DS PC PS3 PS4 PSV X360 X1)

2

3

FIFA 14 (3DS PC PS2 PS3 PS4 PSV WII X360 X1

Jon Hammin jatko auki

4

Mad Men on muuttanut näyttelijä Jon Hammin elämän täysin. Hän itse tietää sen paremmin kuin kukaan. Kun sarjan loppu lähestyy, Hamm pohti hetken hahmoa, joka nosti hänet tähdeksi. Jos hän saisi mahdollisuuden puhua roolihahmonsa kanssa, he

5

luultavasti puhuisivat elämästä ja perheestä. – Jakaisimme kokemuksiamme ja kehottaisin häntä ryhdistäytymään, Hamm sanoo. Jatkostaan Hamm ei osaa vielä sanoa. – Ehkä nautin lasin vis-

kiä ja katselen ikkunasta ja joku räppää kuvan minusta, Hamm nauraa. – Rehellisesti sanottuna en tiedä. Matka on ollut pitkä ja ero tulee olemaan vaikea. Kaikki hyvä päättyy kuitenkin aikanaan, eikä tämä ole poikkeus. MWN

Titanfall (PC X1 X360)

Lego Marvel Super Heroes (3DS PC PS3 PS4 PSV WIIU X360 X1) Diablo 3: Reaper of Souls (PC)

Virallinen pelilista on Figman julkaisema ja Gfk:n kokoama myyntitilasto suosituimmista peleistä.

ERIKOISTARJOUS 3.5.2014 asti! Hammastarkastuksen yhteydessä mahdolliset paikkaukset -10 % sekä ilmainen ajanvaraus, norm. 19,60 €.

Kampanjakoodi: ML_AVHML514 Muista lisätä koodi varausta tehdessäsi.

Tutustu ja varaa aikasi: www.megaklinikka.fi. facebook.com/megaklinikka

Kätevästi myös kännykällä!

Megaklinikan hammastarkastus alkaen vain 47,41 € (KELA-kortilla alk. 27,41 €) Tarjousta ei voida yhdistää muihin sopimuksiin esim. työterveyshammashuolto. KELA-korvauksen tarkastuksesta saa, jos sinulla ei ole tämän kalenterivuoden aikana tehtyä tarkastusta.

Puuttuuko hammas?

Megaklinikalta saat nyt myös laadukkaat hammasimplantit. Tutustu: www.megaklinikka.fi/hammasimplantti

Hampaat vinossa?

Inman Aligner on nopea ja helppo ratkaisu etuhampaiden oikaisuun. Tutustu: www.megaklinikka.fi/inman


www.metro.fi

TEKSTIVIESTIT •Mielipide, kiitos TV1, kun saimme nähdä oikean virpomistilanteen ja oikeana päivänä eli palmusunnuntaina. Siunaava virpoloru ei kuulu noidan suuhun. EELI •Näyttelijäntien K- Marketissa la 12.4 klo 21.30 nuoripari kahden pienen lapsen, toinen noin vuoden ja toinen n. parinvuoden ikäinen, kanssa menossa kauppaan ostoksille, kun mielestäni siihen aikaan lasten pitäisi nukkua omassa sängyssään rauhallista unta. Ilman myöhäistä kauppa- tai muutakaan reissua. Toivottavasti kaljajano ei ollut syy kaupassakäyntiin! OHIKULKIJA •Kuinkahan kivaa Venäjällä oisi, jos siellä olisi johdossa joku normaali, maailman rikkain valtio luonnonvaroiltaan. Laittais hyödyntämään vaikka Villen esittelemiä suomensukuisia. NIMETÖN

•”Näin uskon”, hän ei ole yksi ”olio” muiden joukossa. Hän on haave olemisestaan, pystytkö todistamaan muuta? Vai tarviiko edes mielipiteitä julkisesti todistella. NIMETÖN

LUKIJAT

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 22. huhtikuu 2014

englanninkielisen uutisoinnin varassa? NIMETÖN •Missä olivat vartijat su-illalla vähän kahdeksan jälkeen, kun Ylä-Malmin kauppakeskuksen aulaan oli kokoontunut iso joukko ylä- ja ala-astelaisia polttelemaan röökiä, kuuntelemaan musaa ym? Koululaisten pitäisi olla tuohon aikaan kotona lukemassa läksyjä ja syömässä iltapalaa. Eikö vanhempia yhtään kiinnosta, missä pennut melskaavat su-iltana? MISSÄ VARTIJAT?

•Mitä tuo Ahtisaaren pojan vaimo yrittää viestittää omituisilla runon tapaisilla Hesarissa? Hakeeko Liisa Sounio-Ahtisaari vain huomiota itselleen? En ymmärrä! IEI •Kyllä mä osaan tervehtiä bussikuskia, vaikka mulla on musiikit korvissa. Ei tarvi kun nyökätä ja katsoa silmiin, voin sanoa moi myöskin. Tuntuu vaan siltä että harva bussikuski kiinnostaa tervehtiikö asiakas vai ei. 65 ja 66 bussit Lauttasaareen ajaa ihan kivat, kohteliaat kuskit! NIMETÖN

•Metka juttu Keran steissin aikarauta Kirkkonummelle päin mentäessä seistä nakuttaa klo 12.00 jo kolmatta viikkoa. Toinen puoli aikaraudasta kävelee ihan ajallaan. NIMETÖN

•Ma 14.4. klo 7.49 Keravalta lähteneessä H-junassa olevista miehistä taisi 100% olla raskaana. Kivaa kevättä ja kiitos sinulle rouva, joka päästit pahoinvoivan pallomahan istumaan!

•Nyt kun Suomen hyvinvointia puretaan, miksi verot on silti Euroopan korkeimmat ja kaikki maksut lisääntyy koko ajan? EI-

TULEVA ÄIPPÄ

HÄN TÄSSÄ MAASSA ENÄÄ PÄRJÄÄ

•Suomi on aina ylpeillyt Neuvostoliitto-/Venäjäasiantuntijana. Mutta miksi nyt joudumme olemaan lähinnä epämääräisen

•Miksi Suomi ottaa velkaa maksaakseen EU:n jäsenmaksuja lähes 800 miljoonaa vuodessa ja siihen päälle ilmaislainat etelä-

VIELÄ EHDIT

Eurooppaan? VERONMAKSAJA •Onneksi edes keskusta vastustaa eurobondeja eli yhteistä velkaa ja liittovaltiokehitystä. Timo Soini ei sitä tee. SUOMEN LOPPU

•Yle liiks. Rotathan jättävät uppovan laivan.hah. JING •Voisiko joku taho, esim. Yliopiston Apteekki, selvittää onko Kanadasta saatavissa sieraimiin laitettavia suodattimia suojaamaan katupölyltä yms? Ko. keksintö esiteltiin joskus Leijonan luola Kanadassa -ohjelmassa. Sellaiset suojaisivat mm. keuhko- ja sydänsairaita ja kaikkia muitakin Helsingin hiili- jakatupölyltä sekä autojen päästöiltä. Kynnys varsinaisten (ja vielä valkoisten) hengityssuojainten käytölle lienee korkea vaikeasta sairaudestakin huolimatta. Mutta huomaamattomat sieraimiin laitettavat suodattimet olisivat myyntimenestys ja varmasti kohtuuhintaiset. HUMANE

•Vasemmistoliitto siis hyväksyi lapsilisien leikkaukset, kun he äänestivät leikkausten puolesta välikysymysäänestyksessä. PUHUTAAN MUUTA JA TEHDÄÄN TOISTA

•Koska loppuu TV:sta nämä jenkkileffojen jatkuva pakkosyöttö? Maailmassa on paljon parempiakin leffoja. JO RIITTÄÄ •Kiitos TV7 paastopäivästä 15.5., johon me kaikki voimme osallistua. Olin paastonnut (ensin 5:2dieettiä, sitten vesipaasto+suolahiukkaset 1 ja toisena 2 pv) etukäteen päättäen terveyssyistä. 2.4. tunsin, että minun tulee paastota. Heti aamulla suihkussa ymmärsin

! äättyy p a j n a Kamp

Raamatun paaston merkityksen ja repesin itkuun kun koin, että tältäköhän runnellusta Jeesuksesta tuntui (vaikka se oli vain pieni tunteenhäivähdys). Ja sitä itkua ja oivalluksia riitti koko päivän. - Paasto on vain pieni uhraus ja muistutus siitä mitä sydäntemme Rakkain joutui kokemaan. HUMANE •Mukavampaa ahaa-elämystä ei ookaan kuin aavistaa kaukorakkaansa läheisyyden. TERKKUJA VAARILLE

•Kun läntinen media papukaijan tavoin toistelee venäläisten poliitikkojen lausuntoja Ukrainan tilanteesta, niin se vain yllytttää heitä yhä hurjempiin otteisiin. Eurooppa on jo hävinnyt tiedotussodan, mutta kestää kauan ennen kuin tappio ymmärretään. OBSERVER •60–70-luvulla ruotsiin meni suomalaisia 450000 tekemään töitä, jotka eivät kelvanneet enää ruotsalaisille. Meilläkin on nyt samanlainen sukupolvi kuin Ruotsissa. SYRJÄYTYNEET •Terveiset hallitukselle Virosta. Hain taas viina ja olutlastin, jolla pärjään kuukauden. Taas haen kun loppuu, kunnes järkeistätte Suomen alkoholiverotuksen. ATTENTIAICATTI •MTV 1 Arto Nyberg hyvä ohjelma, mutta miksi haastateltavat jää osa ”sivuun”, kun uusi haastateltava tulee? KATSOJAT •Ihmetystä herätti TV2:n selostus naisten salibandyottelusta. ( 13. 4). Siinä pelasivat Classica Tampereelta ja SP-PRO Pasila/ Helsinki. Selostaja kertoi koko ajan ClassicTampere, ei sanonut SB- PRO:n paikkakuntaa. Vasta lopussa sanoi, että seuraava ottelu on SP-PRO:n kotiottelu Pasilassa. Voisi sanoa satunnaiselle katsojalle selkokielellä vastapuolen ottelijoiden kotipaikan. Tasapuolisuutta selostukseen. PUTTEPOSSU

•Jotain on pahasti pielessä tässä kaikessa. MONET OVAT HUOMANNEET SAMAN

•Ehkä ryöstön kohteeksi joutunut nuori nainen pyörtyi. Parane. Yhteiskuntien on huolehdittava kaikista kansalaisistaan. Eihän tästä globalisaatiosta muuten mitään tule. NIMETÖN •Kun katsoo uutisia ja lukee lehtiä, ei voi tulla kuin siihen tulokseen, että maailma on hulluja täynnä. Mihin on järki kadonnut. HULLU MAAILMA

Aloittamalla 23.4. mennessä maksat vain

1€ päivässä toukokuun loppuun.

Älä aikaile vaan panosta hyvinvointiisi heti! Nähdään salilla!

Tarjous koskee vain uusia 12 ja 24 kuukauden sopimuksia. Sopimuskausi alkaa 1.6. Käsittelykulu 0-20 €.

•Kas kun lasten ilopilaajat eivät ole vielä vaatineet virpomiskieltoa? Kun siinä perinteessä on vivahdus ortodoksisuutta ja länsisuomalaista taikuutta? NIMETÖN •Suomi on tähän mennessä maksanut Viroon 80 miljoonaa euroa lapsilisiä. Kuka näitä päätöksiä oikeen tekee, ja tämäkin tieto pyrittiin salaamaan. NIMET ESIIN

•Akuutti: Hienoa upeat Vappu Taipale ja Ulla Tapaninen! Ikääntyneet ihmiset ovat suloisia ja arvokkaita timantteja elämänkokemuksensa ja viisautensa vuoksi. Surullista vain, ettei se aina saa loistaa heidän kasvoiltaan tai käytöksestään yhteiskunnassa vallitsevien arvojen vuoksi. Ohitseni kulki kerran ikääntynyt nainen. Hänen kasvonsa olivat poikkeuksellisen runsaasti ja syvästi uurteiset (silti kärsimystä ei näkynyt) ja sellaisenaan kauniit – harmi, että en silloin rohjennut ottaa kiinni ja puhua hänelle. Olisin halunnut myös ikuistaa ne kasvot tauluksi. HUMANE •Miksi minun pitäisi palkata

työntekijöitä yritykseeni? Harjoittelijat ja työttömät tekevät kaiken ilmaiseksi. HÖLMISTYNYT KAPITALISTI

•Tämä Nato-vouhotus on menny liian pitkälle. Käy vielä pahimmassa tapauksessa niin kuin 90-luvun pakolaispoliitiikassa. Kansalle pakkosyötettiin pelkästään positiivisia asioita. Ei mennä enää retkuun. KALSARIAJATTELIJA

•Eihän täällä ole minkäänlaista talousaktiviteettia, kun täällä ei ole ketään ja pääomatkin katosivat ulkomaille. Eli rajat auki äkkiä ja toivotaan, että edes joku tulisi. Ja ellei se muuten käy, niin irti EU:sta. OPUS •Ilmeisesti radion- ja tv- toimittajien on sössötettävä nykymuodin mukainen Helsinki-S. Siltä kuulostaa! SÖSSÖTYSTÄ •Raamattu käskee kunnioittamaan ja olemaan alamainen maallisille esivalloille. Jopa rukoilemaan, että kristityt saisivat viettää rauhaisaa elämää. Mutta kun lukee näitä ’kristittyjen’ viestejä, näissä näkyy hyvin vähän kunnioitusta esivaltaa ja sen edustajia kohtaan. Ainoastaan jos esivalta käskee rikkomaan Jumalan selviä lakeja esim. tappamaan, silloin tosi kristityn tulee totella enemmän Jumalaa kuin ihmisiä. Ihmiset tietysti luottaa ihmisiin, me luotamme Jumalan Valtakuntaan. NIMETÖN

•Ma, ti, ke telkkarisi aukaise. Iltaisin ’Uusi päivä’ koittaa. Se kaikki toiset sarjat sujuvasti voittaa. Mafiaa ei tarvita jännitystä tuomaan, kun ihmissuhdekuviot sitä pystyy luomaan. Ja vaikka meno joskus onkin herttaisesti naivii, niin musiikissa tanssissa on kauneutta, draivii. Koko Tiimi, teette työtä aivan mahtavaa. Jokaiselle teistä tahdon kukat ojentaa. Maailma on teille avoin. Nyt Aaro Hellaakosken tavoin: ”rentukoita kulleroita kevään kultavasaroita”. MYRTSI •Sdp:n ryhmänjohtaja Jouni Backmanin mukaan pienituloisen perheenisän tupakkaveroa ei saa korottaa, jotta isä voi edelleen tupakoida. Näin hän turmelee lastensa keuhkot. He saattavat saada keuhkofibrosin, jossa keuhkorakkulat tuhoutuvat yksi toisensa jälkeen, tulee hengitysvaikeuksia, ”tulipalo” keuhkoihin, lopulta tukehtumiskuolema. Tupakkaveroa korotettava. niin toivottavasti tupakointi loppuu, ja keuhkosairaudet vähenevät. Näin rahaa jää muuhun tarpeelliseen. KEUHKOFIBROSI •Suojelupoliisin mukaan Suomesta on lähtenyt 30-40 henkilöä taistelemaan ääri-islamistien puolelle Syyrian sisällissotaan. Eri maiden turvallisuuspalveluissa arvioidaan, että näistä palaavista jihadistisotilaista tulee kotimaissaan vielä vakava ja pitkäkestoinen terrorismiongelma. Maailmaa halaavat päättäjät eivät välitä kantasuomalaisten turvallisuudesta, vaan tärkeintä heille on monikulttuurisuus. Em. uskon sodissa mukana olleita ei missään olosuhteissa pidä päästää takaisin Suomeen. TERRORISTEJA SUOMEEN PÄÄSTÄVÄT VASTUUSEEN

•Kunpa kenenkään ei tarvitsisi enää nähdä samaa kuin itse näin noin 30 vuotta sitten: näin rakkaan ja erittäin pirteän ja liikkeissäänkin suorastaan ”ravakan” mummoni makaamassa vanhainkodin vuoteella mykkänä ja kyljelleen koukistuneena kuin pieni kuihtunut linnunpoikanen – eikä varsinkaan joutua kokemaan sitä itse. HUMANE

14

•Koko ajan on valitettu Kataisesta ja Wahlroosista. Kehotettu ostamaan menolippu. Nyt kun molemmat ovat lähdössä, ei sekään ole hyvä. Nyt ovat maanpettureita. Katainen ja Wahlroos, onnea ja menestystä edelleenkin. Olette kumpikin tehneet paljon Suomen hyväksi ja teette varmasti niin vastakin. S2 •Fonektan 2014 luettelosta puuttuu Helsingin kaupungin palveluhakemisto, vaikka Espoon ja Vantaan vastaava löytyy. Missä vika? TÄRKEÄT SIVUT MONELLE

•Mä olen niin kurkkua myöden täynnä näitä julkkisten realityeli itsensä mainos- ja kehumisohjelmia. Joo, joo ja tosi tavallista elämää. Dorgat kyttää silmäkovana, kun harvat ja valitut porskuttaa. Jaksaa taas seistä leipäjonossa, kun kansakunnan turhake on saanut silikonitissit. NIMETÖN

•En sinänsä tunnusta mitään uskontoa. Mutta koko maailma tuntuu piehtaroivan synnissä ja moraali sekä hyväntahtoisuus on jopa paheeksi ja tyhmyydeksi julistettu. Maailmanlopun tunnelmissa ihmiskunta hukkuu p*kaan. Ja he palvovat rahaa, joka on loppupelissä arvotonta paperia. NIMETÖN •Meillä on ollut onni saada olla koiran omistajia (joka olikin paras sosiaalistajani ja siksi otan mielelläni kontaktia vieraisiin ihmisiin ja tarvittaessa kysyn voinko auttaa). Puolisoni selatessa vertailun vuoksi millaisia ruokia (Musti ja Mirri -esite) koirille on nykyään tarjolla mieleeni tuli, että kuinkahan moni vähävarainen ’hyvinvointi’ Suomea rakentanut kansaneläkkeen tmv. pienten tulojen varassa tai asunnottomina elävät joutuvat ruoan hinnan jatkuvasti noustessa hengenpitimikseen turvautumaan noihin eläinten ruokiin ja/tai näkemään nälkää? Kaikki vanhat ihmiset kun eivät varmaan jaksa hakeutua leipäjonoihin tai kestä sossuun menoa. Eikä heillä kaikilla ole mahdollisuutta saada ääntään kuuluviin. HUMANE

•Mikä on tämä kansanedustaja, joka on ollut ajamassa Suomen taloutta suohon ja nyt on sitten maksettu EU tukiaisilla paikka Brysseliin. Siinä ei ole enää edes täysin turha ihminen vaan jopa erittäin haitallinen pyrkyri Suomen päätöksenteolle. NIMETÖN •Onko se Brysseli jokin piilopaikka, johon kaikki oman maansa halvalla myyneet ja tuhonneet katoaa? EI IHAN VAKUUTA •Eduskunta puoliksi, ammattipolitiikot ja suorat kansanäänestykset. MUUTA EI TARVITA •Stubb on vastuussa Venäjän listaamisesta Suomenkin vältettäviin maihin. Sinne menee nyt nekin työpaikat, mutta anti mennä? Vai mitä kokoomusleiri? MIKÄ MOKA •Kyllä olisi kirveellä töitä! Samat kansanedustajat jotka ovat nostamassa eläkeikää, nauttivat 4000 euron sopeutumiseläkettä! NIMETÖN •Kysyisin aikuisilta. Eikö Luoja luonut täydellistä luontoa viljoineen geeneineen. Miksi aloitte manipuloida Luojan käden jälkeä? EN LUOTA TEIHIN •Matikkaa: kun markkinoille lasketaan geenimuuntotuotteet, oudon samanaikaisesti jenkeissä keksitään kaikkiin syöpiin tehokas täsmälääke. JÄRJEN KÄYTTÖ SALLITTU

Tekstarit jatkuvat sivulla 16


Tervetuloa Midnight Run Helsinkiin! Miten ilmoittaudun? Ilmoittautuminen tapahtuu osoitteessa www.midnightrun.fi missä ilmoitat samalla mm. osallistumispaidan koon sekä halua­ masi lähtöryhmä.

BJ O R N E K U L L D E S I G N . S E • F O T O : M A X E D I N

1. marraskuuta – 31. toukokuuta 1. kesäkuuta – 31. heinäkuuta

38 EUR 43 EUR

Mikäli tapahtuma myydään loppuun, saattaa ilmoittautuminen päättyä ennen yllä mainittuja päivämääriä.

Midnight Run -tapahtumassa tapah juokset Helsingin keskustan iltavalaistuilla kaduilla musiikin ja kannustavien ihmisten keskellä. Koe ainutlaatuinen tunnelma kaupungin muuttuessa juoksujuhlan näyttämöksi. Luvassa on taatusti vuoden hauskimmat 10 km! Ei ole väliä oletko vasta juoksuharjoittelun aloittanut ensikertalainen, tai nopeaan aikaan tähtäävä huippujuoksija. Midnight Run sopii kaikille!

Mitä osallistumismaksu sisältää?

Osallistumismaksu sisältää osallistumis­ paidan, ajanottosirun, juoksijapalvelut, juotavaa, jälkihuollon yms. Lisätietoa osoitteessa www.midnightrun.fi Helsingissä järjestäjänä toimii Dicken rf.

HS Teema syventyy yksi aihe kerrallaan ihmiseen, aikaan, yhteiskuntaan ja kulttuuriin. HS Teemaa toimittavat ja siihen kirjoittavat Kuukausiliitteen nimekkäät toimittajat, kuten Unto Hämäläinen, Ilkka Malmberg, Anu Nousiainen, Saska Saarikoski, Jouni K. Kemppainen ja Teppo Sillantaus.

108sivuinen erikoisnumero ilmestyy

3.4.

Etuhinta HS-tilaajalle

6€ norm.7,50€

HS.fi/teema

Voit ostaa HS Teeman 3.4. alkaen HS-tilaajan etuhintaan myös Sanomatalon Kulmasta, Elielinaukio 1, ma–to 10–18, pe 9–16. Lisäksi HS Teema on myynnissä hyvin varustetuissa lehtipisteissä normaalihintaan 7,50€.

Helsingin Sanomien Teema-lehti keskittyy huhtikuussa ruokaan ja ravintoloihin. Parhaat kirjoittajat, raaka-aineet ja reseptit kohtaavat 108-sivuisessa erikoisnumerossa. Lue ja nauti! Missä kannattaa syödä? Teemassa on yli 50 helsinkiläisen ravintolan arvio ja kokkien esittelyjä. Mitä uutta voisi maistaa? Toimittaja Teemu Luukka kartoittaa pääkaupungin etnisen ruokatarjonnan. Seija Sartti käy läpi elämänsä juhlat ja Anna Paljakka erittelee, mitä Michelin-tähdet kertovat. Tarkastelussa myös suomalaisen ruoka- ja ravintolakulttuurin historia ja tulevaisuus.

Osta nyt Teema HS-tilaajan etuhintaan 6 € (norm. 7,50 €) osoitteessa HS.fi/teema

1933

www.midnightrun.fi

Osallistumismaksut

a Voitiput le l l VIP-ht Runi in nig Mid Forummissa iu Stadla 26.4!


www.metro.fi

TEKSTIVIESTIT •Ihmettelen, miksi Suomi lähti tälle tuhon tielle hyväksymällä geenimanipuloidut tuotteet? MIKSI?

•Snellman käy edellä aikaansa julistautumalla muuntoruoasta eroon. Jos se kotimaiselle yritykselle on myyntimenestys, hienoa, kuluttajalle se on valinta eli ostopäätös. KUNINGATARKULUTTAJA

•Montako rosvoa tarvitaan pyörittämään as.oy:tä? Tervetuloa tutustumaan Koskelaan! Avaimet kaikille ”lukkosepältä”. NIMETÖN •Voisko tietävä kertoa, miten lasiDöcoo valittiin tänne villi-ihmisten bussisuojia tekemään (ettei ois ol Gugvisioijat asial) ja joutuuko matkustelija sirpaleiden jälleenrakentelusta lipunhinnois vai veroissaan maksamaan? TIKATTU •Ylen urheiluruutujen toimitus on aivan hunningolla. Kertovat tulokset ennen kuin näyttävät tapahtumat. Amatöörimäistä. EVÄ •Venäjä hyökkäisi ja Nato eli USA tulis apuun. Tätä jauhetaan. Äänestetään kuulkaa ihan ite kristilliset ja persut valtaan, niin saadaan amerikkalaiset ja nyky-venäläiset perhearvot meillekin. Vaviskaa Paavalin ja Vanhan testamentin pöllöistä ohjeista poikkeavat. Muillekin aivoilla varustetuilla voi tulla ikävät ajat. NIMETÖN

LUKIJAT

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 22. huhtikuu 2014

•Elämme outoja aikoja. Huumepoliisi diilaa, poliitikot riipii suomalaisilta sosiaaliturvaa, kun ensin ovat jakaneet rahat ulkomaalaisille ja kaiken huipuksi pyrkivät EU-parmalenttiin. Nyt olisi korkea aika antaa kenkää kaikille mädille virkamiehille. NIMETÖN •Vai pitäisi vielä lasten huolehtia vanhemmistaan, jotka ovat jättäneet huolehtimatta omasta jälkikasvustaan. OH YEAH •Nyt olisi jo kiire ruveta haastattelemaan vanhempia laulajia, näyttelijöitä, ohjaajia ymta. Taas meni laulaja, josta ei kuullut mitään moniin vuosiin. Tyystin on unohdettu 50–60-luvun ihmiset ja musiikki. NIMETÖN •Lehdissä lukee, että 15-17-vuotiaat ovat miehiä, vajaa 60-vuotiaat ovat vanhuksia. Silloinhan nämä 30-vuotiaat toimittajat ovat keski-ikäisiä. Eikö näin? S2 •On laskettu vuonna 2010, että maahanmuuton vuosittaiset menot ovat yli miljardi euroa. Suomen velkaantumisen alusta 1991 alkaen kehitysapuun on mennyt korkoineen 17 mildardia euroa. Humanitäärinen maahanmuutto ja kehitysapu selittävät kolmasosan Suomen nykyisestä valtion velasta. LAPSIPERHEET MAKSAVAT MAAILMANPARANNUKSEN

•Sosialismiako lapsilisät, ilmainen koulutus ja kunnollinen ei yksityinen terveyden- ja sairaanhoito kaikille on? No miksi himskatissa kokoomusta äänestätte? Kuubassakin on parempi sairaanhoito kuin Suomessa tai Ruotsissakaan. Kuubassa ei

lompsaa katsota, kun sairastaa. Haluatteko tosissaan amerikkalaisensysteemin, kokoomuksen äänestäjät? Paljon olette jo saaneet. ONKO KIVA? •Suositaan jatkossa kaikkia ihmisiä/taustayhteisöjään ja yrityksiä, jotka osoittavat lähimmäisenrakkautta ja lahjoittavat ehkä veronmaksajienkin tukemanasaamaansa kohtuuttoman paljoa rahaa köyhiä rehellisesti auttaville tahoille tai perustavat säätiöitä esim. auttamaan sairaita. Sekä osoittavat ja kunnioittavat isänmaanrakkautta (kaveria ei jätetä -periaatteella) pitämällä työpaikat Suomessa ja työllistämällä ensin oman maamme kansalaiset. Sekä lopettamalla irtisanomiset pienentämällä johdon etuja. Sekä ottamalla sydämelleen nuortemme auttamisen ja työllistämisen. HUMANE •Urpilainen kailottaa niin, että varmaan itsekin uskoo puheensa. Hyväpalkkaisten duuni on pähkäillä, miten kansaa jälleen kerran lypsetään. Jos joku ehdottaa, että rikkailta voisi ottaa enmmän ehdotus ohitetaan nopeasti eikä kukaan hyvätuloinen jatka aihetta. Kansanedustajien määrä pitää puolittaa samoin ministeriä vähentää. Turhan paljon isopalkkaista väkeä. USKOTTAVUUS LOPPUNUT AJAT SITTEN

•Kyllästyttää niin vietävästi Katri-Helenan naamataulu. En osta enkä lue hänestä kirjoitettuja juttuja ei vaan välty näkemästä hänen tekopirteää olemustaan, jos vähänkin pysähtyy katsomaan lööppejä tai lehtien kansia. AINA SUU KORVISSA •Suomalaiset ymmärtävät täysin pääministeri Kataisen ratkaisun jättää tehtävänsä. Työ politiikan huipulla on kuluttavaa, univelkaista, eikä palkassakaan ole kehumista. Väistyvän pääministerin mukaan hallituksen suurten päätösten jälkeen Suomen tulevaisuutta voi katsella turvallisin mielin. Sitä paitsi, Suomella on edelleen paras AAA-luottoluokitus! Kaiken kaikkiaan odotettu ja fantastinen ratkaisu Kataiselta. VINSKI •Mitä ’vellihousuja’ nämä yhteiskuntapolitiikkaamme luotsaavat oikein ovat, miettisi varmasti edesmennyt rakas ja kovat sotamme kunniakkaasti isänmaataan puolustanut pappani. Olen syvästi pahoillani kaikkien teidän/heidän urheiden miesten ja vaimojensa ja lastensa sekä lottien ym. kärsimyksen puolesta, joka tahattomasti pilaa vieläkin monen elämän. Sodan aiheuttamat haavat ilmenevät edelleen sairauksina (köyhyys!) ja mm. alkoholismina. -Sotamme Venäjän kanssa on sodittu eikä hienoa yhteistyötämme pilata enää yhdellään Natoon-liittymislausunnolla. Eikä vähävaraisten ihmisten verovaroja käytetä enää senttiäkään järjettömään varustautumiseen. HUMANE

THE SKY IS CRYING TOUR 2014

Finlandia-talo Lauantai 26. Huhtikuuta Liput 37,50 sisältäen toimituskulut. Lippupalvelu 0600 10 800 (1.98€/min+pvm) www.lippupalvelu.fi www.erjalyytinen.com

•Varokaa hulluja kanssamatkustavia. Lauantaina Rautatieaseman metroportaissa ylöspäin matkusti vanha rouva-vieressä liukuportaassa mies, joka näytti tälle rouvalle keskisormea ja kun pääsivät ylätasanteelle, ukko karjaisi: hullu ämmä hautaanko oot menossa. Rouva fiksunnäköinen – lieneekö ukkoa ärsyttänyt rouvan punainen takki. VIERESTÄ SEURANNUT JA KAUHISTUNUT

•Matkustaja! Jos bussikuski huomaa, että suhtaudut kuljettajaan pelokkaasti, voi kuljettaja olettaa, että olet tehnyt ilkivaltaa, tai kuljet väärällä lipulla. NIMETÖN

•Tuli tässä mieleen että pitäisi-

16

sursseistamme. Työtä ei ole kantaväestöllekään ja valtio rahoittaa sosiaalimenoja ottamalla velkaa 18 miljoonaa euroa joka päivä. Rasismia kasvattaa se, että Suomeen tuodaan ulkomailta ihmisiä kilpailemaan samoista resursseista kantaväestön kanssa. Rasismia sanan oikeassa merkityksessä esiintyy joissakin pienissä ryhmissä, kuten uusnatsit. TERMIT OIKEIN

LUKIJAN KUVA

20 euroa

•Sanotaan, ettei kukaan ole korvaamaton, kyllä Pressiklubi ilman Rubenia on kuin hodari ilman pihviä. Sama koskee IsoKallea Jälkiviisaista. KIITOS HEILLE

Inha rekkaloukku iski taas

Pääkaupunkiseudun muutamat matalat sillat saivat jälleen uuden varomattoman uhrin. Raskas ajoneuvo jumittui kävelysillan alle Vantaan Martinlaaksossa kiirastorstain aamuna. Vantaan pahimpana rekkaleikkurina pidetään Ylästöntien siltaa. Siihen raskaat ajoneuvot ovat törmänneet useita kertoja. METRO köhän tuo Via Crucis-pääsiäisvaelluskin kieltää, ettei joku ota siitä hernettä nenäänsä (viitaten Suvivirsi-keskusteluun). HAHHAHHAA...

•Kansalaiset. Vieläkö äänestätte riistäjä-/pellepuolueita seuraavissa eduskuntavaaleissa? NIMETÖN

•Rukoushuoneen ikkunassa teksti, oletko valmis, kun Jeesus tulee. Näköjään tulee kohta naisensa kanssa, kun ikkunalaudalla on käsilaukku ja naisten kenkiä. Vai oisko jääneet pukumiehiltä, kun pitävät kirpputoria tiloissa? NIMETÖN •T. K. K. Kruununprinsessa Victoria, toivomme, etta aloitatte Suomen tasavallan kanssa neuvottelut Ruotsi-Suomen kuningaskunnasta. Suomen valtionbudjetin leikkaukset vuosille 2015– 2016 kohdistuvat yli kahteen miljoonaan lapseen, vanhukseen ja koyhaan. Leikkaukset tulevat tuhoamaan yhteiskuntarauhan Suomessa. Huoli ja pelko tulevaisuudestamme on valtava. Olemme seuranneet tekojanne kansanne ja kuningaskuntanne hyvaksi ja toivomme Teista hallitsijaamme. RUOTSI-SUOMEN ALAMAISET

•Mitä me suomalaiset voisimme tehdä, ettei meidän verorahojamme niin höveliäästi jaettaisi ympäri maailmaa. Me olemme kansanedustajat/ministerit valinneet hoitamaan meidän asioitamme. Elämme suurissa veloissa ja etuisuuksiamme leikataan jatkuvasti, mutta siitä huolimatta rahojamme kylvetään anteliaasti joka suuntaan sinne sun tänne. Me suomalaiset maksamme kansanedustajiemme ja ministereiden palkat ja kaikki muutkin etuudet, joten voimme myös odottaa, että ensisijaisesti hoitaisivat meidän asiat kuntoon niin hyvin kuin mahdollista. PIENITULOINEN

•Teille jotka joku aika sitten kirjoititte narsistien käytöksestä läheisiään kohtaan. Haluan rohkaista jokaista ”esinettä” jättämään taakseen alistettu elämä. Eletään vain kerran ja saadut haavat umpeutuvat. ENTINEN NARSISTIN UHRI

•Muistakaa katsojat, että Farmi-show on viimeisen päälle käsikirjoitettu, roolit jaettu ja hyvin näytelty. Ja katsojat käy kuumana chatissa kuten toivottiin. NIMETÖN •Työpaikkaosoitus erääseenkin päiväkotiin apulaiseksi: hakijalla kasvatusalan koulutusta (avustaja, ohjaaja sekä yli 20v kokemus ja vähän enemmänkin: pikkunaisen haastattelu: tilanne tämä on (3 naista) meidän tiimi, mitkä ovat teidän

vahvuudet? Ei tullut töitä, edes tuella! Tuli puhelu tuntemattomasta numerosta ”olette ihana ihminen, mutta haimme erityyppistä: hyvää syksyä ja talven odotusta! Hakija s. 1949! Tätä samaa myös kaikille ”ihanille” päiväkodin lapsille! NIMETÖN •Energiasta olemme liian ”Venäjä-riippuvaisia”. Myös Jäämeren kuljetukset tulevat kulkemaan Venäjän kautta, jos emme ala rakentaan rataa Jäämerelle. PAULUS •Saattaa olla ensi talvena holodna, jos maakaasuhanat sulkeutuu. Turvetta pitäisi ottaa talteen reilusti ja poistaa siltä vero edes tilapäisesti. LEO •On surkuhupaisaa lukea täältä kommentteja siitä, kuinka Katainen jättää uppoavan laivan ja asiat ovat levällään! Kirjoittajat ovat varmaankin niitä samoja, jotka vielä vähän aikaa sitten olivat toivottamassa hänelle tervemenoa. Joillekin vain mikään ei kelpaa, teit niin tai näin. TAKINKÄÄNTÄJIÄ?

•Kuka katsoi elokuvan ”Aavikon kukka”? Olisi kannattanut. Siinä kerrottiin somalialaisesta naisesta, joka 3-vuotiaana joutui ns.”silvotuksi”. Maailmassa on 130 milj.naista, joille on tehty tämä arvatenkin äärettömän kivulias sukuelinten silpominen. Kuinka kukaan äiti suostuu tällaiseen oman tyttärensä kiduttamiseen,vaikka sitä ei Koraanikaan vaadi? Vieläkin sitä harjoitetaan,vaikka onkin nykyään kielletty useissa maissa. TK

•Täällä on toivottu, että kansanedustuslaitos ja puolueet lakkautettaisiin. Tuo tarkoittaisi yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden kumoamista. Tilalle valittaisiin pieni porukka virkamiehiä, jotka sanoisivat missä kaappi seisoo. Valinnan suorittaisi ns. viisas mies, sillä kansa on kautta aikojen epäonnistunut niin puolison kuin edustajiensa valinnoissa. Kunnat ja kuntavaalit voidaan myös lopettaa. Kunnan asiat hoituvat parhaiten, kun kylän pankkiiri, apteekkari ja opettaja sopivat niistä keskenään. AH •Pelkään vaan, että mitali joka kuuluisi rohkeille sukeltajille annetaankin Irja Askolalle. Tässä maassa, kun nykyisin ihan kaikki on mahdollista. INKA •Nimimerkki Neutri kummasteli kolestrolilääkkeen Kela-korvausoikeutta ja tietämättömyydestä johtuen yhdisti lääkkeen tarpeen vain mässäileviin ihmisiin, mutta todellisuudessa lääke on erittäin tarpeellinen vakavasti sairaille, kuten verisuonirappeumasta johtuvaan muistisairauden hoitoon, joten pitäisi ottaa ensin selvää ja harkita, mitä kirjoittaa. Terveyttä ja hyvää elämää Neutrille ja kaikille tämän tekstarin lukijoille. NIMETÖN

•Et ole kiitollisuuden velassa elämälle. Pikemminkin on niin, että elämä on kiitollisuuden velassa sinulle. Sinä olet se syy, jonka vuoksi se on. VINSKI •Jokaisella työpaikalla on omat työasutapansa. Niin myös eduskunnassa lainsäätäjillä. Turha siitä on aina inistä. TYÖASU KAIKILLE Sudokun ratkaisu

•Eihän Katainen helpolla ole päässyt. Mutta toisaalta media on kohdellut häntä ”silkkihansikkailla”. Eikä ole YLE:kään kasannut lautakasoja hänen tielleen. NIMETÖN •On ennustettu ateismin häviävän maapallolta, koska yliluonnolliset ilmiöt tulevat lisääntymään. NIMETÖN •Katajainen kansa, koivun keväturpu? PAAVO, PELASTA •Suomesta näyttävät hävinneen poliittisen ja oikeudellisen harkinnan selvät rajat. Yleinen mielipide ei riitä tuomion perusteluksi. Kansan oikeustajua loukkaa se, että ylimmät laillisuuden valvojat ottavat käsitel täväkseen poliitikoille kuuluvia asioita. JJM •Elop laittoi Nokian myyntikuntoon ja nyt kun Katainen kumppaneineen on saanut Suomen myyntikuntoon, niin on aika lähteä muihin hommiin ja jättää kaikki p-t jälkeensä veronmaksajien huoleksi. NIMETÖN •Maahanmuuttokriittisyys ei ole rasismia, vaan huolta re-

Ristikon ratkaisu


KESÄTYÖPAIKAT JAOSSA!

OSTAMME KULTAA, hopeaa, platinaa ja palladiumia kaikissa muodoissa. Eteläranta 14, (09) 654 446 ma-to klo 9-18, pe klo 9-16

MYYNTITYÖTÄ Soita klo 11-18 tai laita sähköpostia

KATSO HINNAT: www.rasmussen.fi

rekry@klrkustannus.fi 041 472 6316

JORMA LUKKARINIEMI Hammaslääketieteen lisensiaatti Hammasteknikko suu- ja hammaskirurgia • implanttiprotetiikka • keinojuurikokoproteesit • yhdistelmäproteesit • BioOss keinoluusiirteet • 3M-mini-implantit •

Hammaslääkärikeskus Dentarium Oy Mikonkatu 8 A, 7. krs., H:ki Puh. (09) 622 1533 GSM 050 552 7295 jorma.lukkariniemi@fimnet.fi

AUTOT TORSTAISIN

41% UUSI URA

-sivuja seuraavista 16-29-vuotiaista pitää Metro-lehteä tärkeänä tietolähteenä, kun he haluavat tietoa avoinna olevista työpaikoista.

Suoritamme kaikki puu-, lasi- ja kehystystyöt. Ovet, ikkunat, kalusteet ym. mittatilaustyönä. Lisäksi murto- ja lahovauriokorjaukset ym. ym.

HELSINGIN LASI JA PUU OY

(RAM Panel 08/2012 N=320)

Metro-lehti Facebookissa

Liity jo tänään!

Hevosen turvelantaa kompostoitu 10 m3 /180 €.

Puh: 050 5511 022

MAMMUTTEJA & METEORIITTEJA — kansallisaarteet jättävät kabinetin — Löydä mineraalit, meteoriitit ja mammutit – tarjolla historiaa, tietoa ja tarinoita. Luvassa lisäksi kivikierroksia Senaatintorilla, askartelua, musiikkia ja kahvittelua. Päivän ohjelma: www.luomus.fi

Pohjolank. 43, 00610 Helsinki Avoinna arkisin 8.00–16.00 Puh (09) 791 590 • Fax (09) 777 4620 www.helsinginlasijapuu.fi

Elämäsi suola

Vielä ehdit tutustua kiehtoviin kansalliskokoelmiin niiden ainutlaatuisessa ympäristössä. Mineraalikabinetin läksiäiset to — la 24.— 26.4.

Mineraalirikas, erittäin aromaattinen kristallisuola tunnetaan myös nimellä vuorisuola ja Himalajan ruususuola.

Kristallisuola on terveellisempi, maistuvampi ja Tällä kupongilla 22.-25.4.2014 kauniimpi valinta - kerrassaan mainio vaihtoehto Organic Health: pöytäsuolaksi. Tämä suola on klassikko terveellisiä Kristallisuola, 500 g elämäntapoja arvostavien asiakkaidemme joukossa. säästösi 22 % Iske kiinni ja ihastu ikihyviksi!

Vapaa pääsy!

• vinkkimme makeaa elämää kaipaaville: osta suolan kaveriksi intiaanisokeri - se on terveellisempää makeaa!

Snellmanninkatu 3, Arppeanum, Helsinki. Avoinna läksiäispäivinä to, pe 11—19 ja la 11—18 (muutoin ti—pe 11—17, la—su 11—16 toukokuun loppuun saakka)

VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki ITÄKESKUS: Itiksen kauppakeskus, 00930 Helsinki Luomullisesti. www.facebook.com/ruohonjuuri

LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO

Asutko kesällä saunassa? Ilmalämpöpumput viilennykseen. OPTICOOL Puh:0400-785113 www.opticool.fi

WWW.LUOMUS.FI

3,25

(norm. 4,15) 6,50/kg (8,30)

*talvituotteita

LIPUT 20/10 EUROA: Kulttuurikeskus 09 3101 2000 Lippupalvelu 060010 800 ja 060010 020 SAVOY-TEATTERI Kasarmikatu 46-48 Tiistai 29.4. klo19.00

Lavalla kavalkadi raskaan rockin hittibiisejä. Konserttituotot Itämeren suojeluun. www.metropolia.fi/tapahtumat


www.metro.fi

HUPIKLUBI

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 22. huhtikuu 2014

Helmiä sioille Stephan Pastis

18

10 kysymystä

tänään luontodokumentissamme tutkimme afrikan petojen ja niiden saaliiden maailmaa joten....

....liittykää seuraamme.

eivät he tarkoittaneet sitä kirjaimellisesti, isä.

ohhoh. onpa afrikas pimiä.

713

1. Minkä niminen on näyttelijä Armi Toivasen rumpuja soittava kaksossisko? 2. Mitä kolmea Etelä-Amerikan valtiota kutsutaan ABC-valtioiksi? 3. Kuka oli ensimmäinen kuningas Henrik VIII:n kuudesta vaimosta? 4. Missä kaupungissa sijaitsi Führerbunker, jossa Adolf Hitler päätti päivänsä? 5. Mikä on suurin nykyisin elävä lintulaji? 6. Kenen iskelmälaulajan tunnetuimpia levytyksiä on v. 2001 julkaistu Kun katsoit minuun? 7. Kuka näytteli miespääosan elokuvassa Yksi lensi yli käenpesän? 8. Minkä niminen oli James Hargreavesin v. 1770 patentoima kutomista nopeuttava kehruukone? 9. Mikä oli Valtion rautateiden käytössä ollut Ukko-Pekka? 10. Minkä Formula 1 -tallin tallipäällikkö on Marco Mattiacci?

Sudoku

B. Virtanen Ilkka Heilä

Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 x 3 -palassa on numerot 1–9. Sudokun ratkaisu sivulla 16.

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen ★✩✩✩✩

JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi

Mobiiliohjeet

Ristikko

Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja HS Mesta -lehdessä.

Palkkio. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä muutaman viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma Media Finland Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma Media Finland Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja metro.fi-palveluun ladattuja kuvia.

Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset.

Ratkaisu sivulla 16

Lukijakolumniohjeet •

Metro.fi. Mene osoitteeseen www.metro.fi ja paina ylhäältä ”lähetä”.

Pituus 1900–2100 merkkiä. Kolumnin kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit.

Kuva ja nimi mukaan. Vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista.

Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä.

Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.

Vastaukset kysymyksiin

Julkaisija: Sanoma Media Finland Oy, Postiosoite: Töölönlahdenkatu 2, PL 30, 00089 Sanoma, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@hs.fi, Vastaava päätoimittaja: Kaius Niemi, Toimitussihteerit: Ari Hämäläinen (vastaava) ja Pekka Joutlahti, Mediamyynnin asiakaspalvelu: yrityspalvelu@sanoma.fi, Jakelupalautteet: metro.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala Oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.

1. Alina Toivanen, 2. Argentiinaa, Brasiliaa ja Chileä, 3. Katariina Aragonialainen, 4. Berliinissä, 5. Strutsi, 6. Anna Erikssonin, 7. Jack Nicholson, 8. Kehruu-Jenny (Spinning Jenny), 9. Hr1-pikajunaveturi, 10. Ferrarin.


TV TV1

19.00: Ranskan puutarhahelmet 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Jumalanpalvelus. 12.05 Rakkaudesta puutarhaan. 12.30 Sydämen asialla (7). 13.25 Näkemiin Helena (S). 14.45 Löytöretkiä maailmaan. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Yle Oddasat. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.50 Niksulasta Galaxiin. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Kyläsairaala (12).

18.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.25 Yle Uutiset sää. 18.30 Puoli seitsemän. Hyväntuulinen asiaohjelma. Juontajina Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen. 19.00 Ranskan puutarhahelmet. 1/3. Historialliset puutarhat. 20.00 Prisma Studio. Miksi sokeri koukuttaa? Kakkua, pullaa ja karkkia - vain viattomia herkkuja? 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 Mr Selfridge (12). 12/20. Ammattiliitto osoittaa mieltä kadulla. Sodan mahdollisuus aiheuttaa huolta huomisesta. 21.45 Viimeistä päivää (12). 7/8. Loppu. Cathyn sairausvakuutus ei kata enää hoitoa saattokodissa, joten hänen täytyy palata takaisin kotiin. 22.15 Kriminalisti (12). Rikos ja rangaistus. Ylikomisario Schumannin puheille tulee hädissään oleva kirkkoherra Johannsen. Matkoilta palannut hengenmies potee osittaista muistinmenetystä, onko hän voinut syyllistyä jopa murhaan? 23.15 Yle Uutiset. 23.20-00.10 Prisma: Hyönteisten ruumiinavaus. Ilman hyönteisiä ekosysteemimme romahtaisi ja ravinnonsaantimme viljasatojen tuhoutuessa tyrehtyisi.

TV2

MTV3

20.00: Uusi päivä

Nelonen

20.30: Keidas

11.05 Tuntematon Norja. 11.35 XL-sukupolvi. 12.05 Hupipätkät (S). 12.15 Solsidan – Onnea onkimassa (12). 12.40 Solsidan – Onnea onkimassa (12). 13.05 Luontoretkellä: Hanhiaurat. 13.35 Näin Norjassa. 13.45 Suorana: Kortesmäki. 14.15 Satuhäät. 15.05 Latela. 15.35-16.20 McLeodin tyttäret (7). 16.25 Onks noloo. 16.30 Kokit: Galaxi: Kokit. 16.31 Pok ja Mok (7). 16.38 Viidakkojytä (S). 16.44 Martine (7). 17.00 Pikku Kakkonen.

18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02-18.45 McLeodin tyttäret (7). Unelmia ja uhkakuvia. Daven ura on vaarassa, kun Catriona uhkaa häntä oikeusjutulla. 18.50 Kerrostaloelämää (7). Ydinperheitä, uusioperheitä, villejä teinejä, huonosti käyttäytyviä lapsia, kovaäänisiä opiskelijoita ja juoruilevia eläkeläisiä. 19.00 Yle Uutiset alueeltasi. 19.10 Yle Uutiset. 19.16 Urheiluruutu. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 19.30 Latela. Työssä päästään vauhtiin, mutta madallus ja johtosarjan asennus tuottavat ongelmia. 20.00 Uusi päivä (S). Vaaralliset tunteet. 20.30 Suorana: Kortesmäki. Vieraina pop-rock-yhtye My First Band ja juontaja Heikki Paasonen. 21.00 Ajankohtainen kakkonen. 21.35 Jalkapallon mestarien liiga. Välierän ensimmäinen osaottelu Atletico Madrid - Chelsea. Selostus Niki Juusela. 23.50-00.20 Latela. Työssä päästään vauhtiin, mutta madallus ja johtosarjan asennus tuottavat ongelmia. 00.10-00.50 Jalkapallon mestarien liiga. Kooste välierien ensimmäisistä osaotteluista.

Sub

19.30: Neljän tähden illallinen

11.10 Emmerdale (S). 11.40-12.35 Lääkärit. 14.05 Alueellinen sääennuste. 14.10 Grand Designs – unelma-asunnot. 15.10 Mitä tänään syötäisiin?. 15.15 Moderni perhe (S). 15.45 Moderni perhe (S). 16.15 Kaappaus keittiössä. 17.15 Uutiset. 17.20 Päivän sää. 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?

18.00 Emmerdale (S). Ken toiselle kuoppaa kaivaa, osa 2/2. Totuus Ashleyn työpaikasta kantautuu ällistyneen Laurelin korviin. 18.30 Emmerdale (S). Suostutteluja. Kiireetön Val keksii milloin mitäkin puuhattavaa lykätäkseen käyntiä poliisiasemalla. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (S). Ismo on pyöreän pöydän viimeinen ritari. 20.05 Saaristoruokaa. Saaristolaisleipä. Saaristolaisleipää Rosalasta. Harri Syrjänen suuntaa veneen keulan kohti Hankoa. 20.30 Keidas. Jakso 2. Metsäinen keidas Tommi Korpelan isän pihalle. Tommi haluaa yllättää isänsä ja tämän vaimon puutarhauudistuksella. 21.00 Kohde (12). Neiti Sam Shaw, tappaja. Kone antaa kaksi nimeä: Samantha ”Sam” Shaw ja Michael Cole. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 MTV Sport Uutiset. 22.35 Pukumiehet (S). Kiristyksen ketju. Paniikki valtaa Miken, jonka Jessica kutsuu yllättäen päivälliselle, ja Harvey rauhoittelee poikaa. 23.35 666 Park Avenue (16). Elysionin kentät. 00.30 Louie (12). Isän tyttöystävä, osa 2/2. 01.00-06.30 Eurojahti.

19

21.00: Duudsonit tuli taloon

12.20 LIVE: Tiedä ja Voita. 13.20 Suuri painonpudotus. 14.20 Pikakurssi kodinostoon. 14.50 Neljät häät Amerikassa. 15.55 Supernanny (7). 16.55 Deittikamera. 17.25 Mitä tuli tehtyä.

18.25 Frasier (S). Perhe on paras. Frasier muistelee muuttoa Seattleen ja radio-ohjelmansa kivikkoista alkua. 18.55 HS-uutiset. 18.58 HS-sää. 19.00 Neljän tähden talkoot. Mentalisti Noora Karman talkoissa laulaja Martti Saarinen pääsee avuksi paljuprojektiin. 19.30 Neljän tähden illallinen. Kokkausvuorossa stand up -koomikko Lotta Backlund. Lotta järjestää perinteiset rapujuhlat äitinsä asunnossa. 20.00 Huvila & Huussi. Vappu Pimiän kesämökin puolitiehen jäänyttä pihaa remontoidaan sarjan uuden kauden ensimmäisessä jaksossa. 20.57 Keno. 21.00 Holmes NYC (12). Pommiisku. 22.00 Myllyrinne Company (7). 4: Työ ja menestys. 22.30 Criminal Minds: Epäilyksen alla (12). Naamion takana. Kansallispuistosta Quanticon lähellä löytyy uhreja, joissa on yksi yhteinen piirre: kaikilta on yritetty irrottaa kasvojen ihoa. 23.25 Californication (16). Ihmettä odotellessa. 00.05 Frasier (S). Perhe on paras. 00.35 Holmes NYC (12). Pommiisku. 01.35 Deittikamera. Puskurit peliin. 02.05 Start! 02.35-05.00 Älypää-TV.

13.55 Myytinmurtajat. 14.55 Face. 15.50 Jamie Oliverin helpot herkut. 16.25 Eastenders (S). 17.00 Lemmen viemää (7).

18.00 Asunto 23 (7). Kiitospäivän ihme. Kiitospäivä koittaa, ja Chloe huijaa Junen perheensä luo, joten kämppiksen täytyy tavata entinen rakastajansa kiusallisissa merkeissä tämän vaimon seuratessa sivusta. 18.30 Pitch – kuningasidea. Subway. Kaksi mainostoimistoa kilpailee Subway-ravintoloiden mainoskampanjasta. 19.30 Mutsi (12). Filosofeja ja letkeitä letkuja. Christyä alkaa vokotella seksikäs ja älykäs palomies, joka kuitenkin käyttää alkoholia ja huumeita. 20.00 Simpsonit (7). Tytöt tahtoo laskea. 20.30 Rillit huurussa (S). Pilaantuneen kalan paradigma. Vaikka treffit menivätkin hyvin, Pennyä mietityttää, voiko hänen ja Leonardin suhde onnistua. 21.00 Duudsonit tuli taloon (12). Jakso 5. Syrjityt pakolaiset. Myanmari-yhteisö Punkalaitumella kärsii paikallisten syrjinnästä. 22.00 112. Kuopio. 23.00 Mutsi (12). Filosofeja ja letkeitä letkuja. Christyä alkaa vokotella seksikäs ja älykäs palomies, joka kuitenkin käyttää alkoholia ja huumeita. Mitä tehdä? 23.30 Nikita (16). Paluu Jaostoon. Alex ja Sean seuraavat Jaoston agenttia, joka on Alexin vanha tuttu. 00.20 Bones (16). Lipeästä löytyy totuus. 01.15 Lain nimessä (12). Kaatuilua, lyömistä, heittelyä. 01.50 Eurojahti. 04.00-06.01 SubChat.

MA

PE

Europa – erilainen joka päivä.

ALK .

45 € HYTTI

Nauti neljästä tunnista Tallinnassa miten haluat: käy kaupunkikierroksella tai ihaile siluettia vain hytin ikkunasta – alkuviikosta matkustetaan rauhassa nautiskellen, loppuviikosta biletetään pikkutunneille saakka. Varaa itsesi näköinen 22 h -risteily Helsingistä Tallinnaan: tallink.fi/europa

Teema 04.00 Teematieto. 17.00 Kirjaohjelma: Rikollisuus. 17.35 Tekijänä: Aki Roukala. 18.00 Sairaan kaunis elämä (12). 5/13. 18.50 Historiaa huonomuistisille. Osa 1. 19.0019.52 Saari (12). 19/26. 20.00 Niki ja Jean, taiteen alkemiaa. 21.00 Historia: Saksan propagandakomppaniat. 22.30-23.50 TVarkisto: Euroviisut 1979. 22.30 Arkistovieraana: Marjatta Leppänen. 22.45 Euroviisut ja interviisut Suomen karsinta 1979. 23.50 Sodan vangit (16). 00.55-04.00 Teematieto.

Yle Fem 07.00 Min Morgon. 08.30-11.00 SVT: Gomorron Sverige. 13.15 SVT: Fråga doktorn. 14.00 SVT: Vem vet mest?. 14.30 SVT: Historiska trädgårdar. 15.00-16.00 SVT: Haga slott – ett kungligt hem. 16.25 Taivaallista menoa. 16.55 Haaste. 17.25 Tanskalainen maajussi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Kevään silmut. 18.30 Maantieteilijän testamentti. 18.49 Minun kotieläimeni. 18.54 Ruohonjuuritasolla (7). 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00

Spotlight: Lobbareiden paratiisi. 20.30 Islantilaista tutkimusta. 21.00 Urheilevat norjalaiset. 21.30 Konkarikeskiviikko. 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. 22.00 Lilyhammer (12). 22.45-23.00 Oddasat. 23.15 SVT: Expedition Tara Oceans. 00.15 SVT: Aktuellt. 00.55 SVT: Kulturnyheterna. 01.00 SVT: ABC. 01.10 SVT: Nyhetssammanfattning. 01.15 SVT: Kulturnyheterna. 01.30 SVT: En bok, en författare. 01.50 SVT: Låtarna som förändrade musiken. 02.00 SVT: Buskul. 02.15 SVT: Lilla Aktuellt. 02.20 SVT: Erky Perky. 02.30-03.00 SVT: Människor för ändring.

Liv 05.00-06.30 Älypää-TV. 09.00 Hulluna häämekkoihin. 09.30 Sarahin sisustusvinkit. 10.00 Tyyliä vai ei. 11.00 Leila leipoo. 11.30 Sikke – Ruokaa rakkaudella. 12.00 Tuhluriprinsessat. 12.30 Arvostele mun illallinen Australiassa. 13.00 Eden. 13.30 Kodikkaasti vuokralla. 14.00 Tyyliä vai ei. 15.00 Sisustusarkkitehti Marko Paananen. 16.00 Isännän ja koiran käytöskoulu Amerikassa. 17.00 Hurja remontti. 18.00 Kaisa ja puoli valtakuntaa. 19.00 Supernanny (7). 20.00 Suo-

men Huippumalli haussa. 21.00 ELOKUVA Blind Date – Sokkotreffit (12). 22.40 Jenni Vartiainen – Suru on kunniavieras. 22.45 Gigolot (12). 23.15 Tosielämän L-koodi (12). 00.20 Supernanny (7). 01.10 Seurapiirisäpinää Teksasissa (S). 02.05 Asiaa seksistä (S). 03.00 Kuumempi kuin tyttäreni. 03.35-05.00 Älypää-TV.

Jim 05.00-08.45 Älypää-TV. 11.15 LIVE: Tiedä ja Voita. 11.45 Krokotiilimies. 12.15 Huima konttihuutokauppa. 12.40 Huima konttihuutokauppa. 13.05 Tomin keittiö. 13.30 Tomin keittiö. 14.00 Pomo piilossa. 14.55 Britannian paras leipomo. 15.50 Leijonan luola USA. 16.45 The Voice of USA. 17.40 Kuppilat kuntoon Ruotsi. 18.35 Britannian paras leipomo. 19.30 The Voice of USA. 20.30 Poliisit (7). 21.00 MasterChef USA. 22.00 Panttilainaamo. 22.25 Australian rajalla. 22.55 Poliisit (7). 23.25 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 23.55 South Park (12). 00.20 JIM D: Metsien miehet (7). 01.15 Leijonan luola USA. 02.10 The Voice of USA. 03.05 Jopet-show (S). 03.35-05.00 Älypää-TV.

Fox 06.00 Sky News. 06.23 FOX Kids: Sketsiä!. 06.34 FOX Kids: Sketsiä!. 06.46 FOX Kids: Lola & Virginia. 06.59 FOX Kids: Sannin taikamatka. 07.11 FOX Kids: Sannin taikamatka. 07.23 FOX Kids: Gormiti. 07.47 FOX Kids: My Little Pony. 08.08 FOX Kids: Pound Puppies. 08.31 FOX Kids: Transformers. 08.52 FOX Kids: Prätkähiiret. 09.15 Wipeout. 10.00 24Kitchen: Teemu Laurell. 10.30 24Kitchen: Turkkilainen herkkukokki. 10.55 24Kitchen: Kalle – Chef on the Beach. 11.25 24Kitchen: Nopeaa ja herkullista. 11.55 Tilt. 12.20 Miehen paikka. 12.45 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 13.35 Hetki ennen tuhoa. 14.25 Lentoturmatutkinta. 15.15 STT Uutiset. 15.18 Miehen paikka. 15.40 Miehen paikka. 16.05 24Kitchen: Portugalin makuja. 16.35 24Kitchen: Mummojen parhaat reseptit. 17.00 24Kitchen: Teemu Laurell. 17.30 24Kitchen: Kalle – Chef on the Beach. 18.00 Family Guy. 18.25 Family Guy. 18.50 Seiska News. 18.55 Rojua, rojua. 19.55 Varastojen metsästäjät. 20.25 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 20.55 Seiska News. 21.00 Ilman johtolankaa. 21.55 Criminal Minds. 22.50 Amerikan

transut. 23.40 Kiven sisällä. 00.30 Alaskan lentopelastajat. 01.20 Alaskan lentopelastajat. 02.10 Wipeout. 02.55 24Kitchen: Teemu Laurell. 03.25 24Kitchen: Kalle – Chef on the Beach. 03.55-05.59 Sky News.

TV5 06.00 Paritellen (S). 06.35 Lasten eläinmaailma: Krokotiilinmetsästäjä. 07.30 Matlock (7). 08.25 TV Shop Tvins. 11.25 Lasten eläinmaailma: Krokotiilinmetsästäjä. 12.30 Ihmemies MacGyver (12). 13.30 Paritellen (7). 14.10 Musta Kyy (S). 14.55 Matlock (7). 15.55 Kolmas kivi auringosta (S). 16.25 Kolmas kivi auringosta (S). 16.55 Pulmuset (S). 17.30 Kaikki rakastavat Raymondia (S). 18.00 Kellarin kunkku (S). 18.30 Kellarin kunkku (S). 19.00 Tavallista elämää. 19.30 Miesten juttuja (7). 20.00 Alastomat selviytyjät. 21.00 Blacklist (16). 22.00 Richterin asteikko. 23.00 Spartacus: Kirottujen sota (18). 00.00 ELOKUVA Hancock (12). 01.55 Kysy seksistä (7). 02.50 Glamourelämää Essexissä (S). 03.25 Glamourelämää Essexissä (S). 03.55-04.47 Ihmemies MacGyver (7).


Kotimaan sohvat & sängyt

MYÖS SUU

RVALIKOIM

RAJUIN

Valmistamme sohvat ja sängyt 20 vuoden ammattitaidolla. Osta suoraan valmistajalta!

A SOHVIA

HINNOI

N!

! M O U H

V iel

dit h e ä

!

N O T S A R A % V 0 Y 8 K – -V5IIM0EISET 8 PÄIVÄÄ! SÄN U J A R S A Ä T IL O IS S

T Y G N Ä S I K NYT KAIK

!

Y N N E ! J Ä Ä H V I Ä

TYVIIMEISET 8 P

KI KAIK PATJAT

VIIM 8 PÄIVEÄISET Ä!

!

I K K I A K NKOSÄNGYT

HUOM

% 0 8 – 0 -5

PATJA JOUSTIN (129,-)

!

0x200cm Koko: 8 tauspatja Pe . n . Väri: si erikseen myydään

PATJA JOUSTIN0x200cm 6 1 : o Kok ,-)

79

kseen. dään eri atja myy sp u ta e .P Väri: sin

PALLADIUM

-50–80%

% 0 8 – -50

0%

pring

valmistetaan käsityönä suomessa!

-50–80%

HUOM

HUOM

!

!

-50–80%

US 6

(258

-50–80%

VIIM 8 PÄIVEÄISET Ä!

S I O P I K K I KA

RU

KOOT: 0cm, 0 m, 90x2 80x200c , 140x200cm, m c 0 0 120x2 x200cm cm, 180 160x200

HUOM

HUOM

!

12-17 27.4. klo U S 7 -1 0 . klo 1 ! V VIIM 9 LA 26.4 -1 0 1 8 PÄIVÄÄ EISE lo IIME T k . E .4 S I 25 E E M P 8 PÄIVÄ T II IS V -19 0 1 8 lo k 9 . P .4 0-1 ÄIVÄ ET O 24 Ä! T . klo 1 .4 9 29 -1 I 0 T 1 Ä! 10-19 23.4. klo -50–80% -19 KE A 28.4. klo 0 1 M lo k . .4 Ä! TI 22 T 8 PÄIVÄ E S I E M -50–80% I I V

NN ALE

9 4 % 0 8 -50–

JOUSTIN

!

P

E N T IS IS S

HUOM

V A N TA A N

F FA N S U O M I- S O E T IKO S S A

VIIM 8 PÄIVEÄISET Ä!

VIIM 8 PÄIVEÄISET Ä! -50–80%

-50–80%

-50–80%

-50–80%

-50–80%

-50–80%

-50–80%

PE

-50–80%

VIIM -50–80% EISE 8 PÄIVÄ T Ä!

HUOM

!

HUOM

VIIM 8 PÄIVEÄISET Ä!

-50–80%

-50–80%

HUOM

VIIM 8 PÄIVEÄISET Ä!

-50–80%

88

-50–80%

% 0 8 – 0 -5

MOO

I K K I KA GYT N Ä S I K K N

KY ORISÄN98,-) MOOTT (4

% 0 8 – 0 -5

299

Koko: 160x200cm

100

Väri: sin. Petauspatja myydään erikseen. Saatavana muita kokoja.

een. ään eriks atja myyd sp u ta e P Väri: sin.

E T IKO S S A VA N TA A N P F FA N S U O M I- S O IS S A ! T IL O E N T IS IS S Ä

oisKaksitus! jous

ALENNUS 70%

LUX-RUNKOSÄNKYPAKETTI Koko: 120x200cm

I K K I KA YT G N Ä S I R TTO

!

!

ALENNUS 79%

-50–80%

-50–80%

JE

!

% 0 8 – 0 5 -

VIIM 8 PÄIVEÄISET Ä!

(498,-)

LUX-JENKKISÄNKY Koko: 160x200cm

199

(598,-)

HUOM

VIIM 8 PÄIVEÄISET Ä!

I K K I KA JAT TAUSPAT

-50–80%

Ma

! HUOM

-50–80%

toerät llit ja varas

HUOM

!

-50–80%

-50–80%

-50–80%

VIIM

8 PÄIVEÄISET Ä!

Väri: sin. Petauspatja myydään erikseen.

Tiilipojanlenkki 6, 01720 Vantaa ma-pe 10–19, la 10–17, su 12-17 puh: 020 7698 271 www.suomensankytukku.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.