HELMIKUUSSA KAAPISTA TULLUT ELLEN PAGE ON HELPOTTUNUT NAINEN
ENSI-ILTAELOKUVASSA HÄNET NÄHDÄÄN JÄLLEEN MUTANTTINA UTANTTINA
HELSINKI N:o 98 | 16. vuosikerta
Perjantai 23. toukokuuta 2014 www.metro.fi | facebook.com/metrolehti | Twitter: metro_fi
METRO WKD
Sää: ä: +24° 4° VASILY FEDOSENKO/REUTERS
Jääkiekon MM-kisat
LUKIJAN KUVA
Leijonat yllätti Kanadan Suomi pelaa MM-kisojen välierissä. Leijonat kukisti puolivälieräottelussa Kanadan maalein 3–2. Voittomaalin teki Iiro Pakarinen. SIVU 14
Cafe Regatan kiinteistö myynnissä Helsingin kaupunki aikoo myydä toistakymmentä kiinteistöään. Yksi tutuimmista kohteista on Taivallahdessa sijaitseva Cafe Regatta. SIVU 06
Hämeentiestä hittialoite
BETONIREKKA KAATUI
Kehä II suljettiin neljäksi tunniksi SIVU 04
Puoliperävaunullisen betonirekan kaatuminen torstaiaamuna Kehä II:lla Turunväylän liittymässä Espoossa katkaisi liikenteen onnettomuuspaikalla useamman tunnin ajaksi.
“Pitää uskaltaa tehdä oikein, vaikka se on joskus kulkemista vastavirtaan.” Parempi Eurooppa ry maksaa ilmoituksen
Sähköinen kuntalaisaloite Hämeentien muuttamisesta joukkoliikennekaduksi on kerännyt jo yli 3 000 allekirjoitusta. SIVU 04
Armeija otti vallan Thaimaassa Thaimaan asevoimat julistivat koko maan kattavan ulkonaliikkumiskiellon viime yöksi. SIVU 10
+
TÄNÄÄN
lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 23. toukokuu 2014
Uusi K-supermarket
TOMMI KUMÉN
02
Kolumni
LAURA HALMINEN TOIMITTAJA laura.halminen@hs.fi
TÄNÄÄN
KRIISIN LINNUILLE Jossain uusi nukkujasolu herää, katsoo kelloa Haistaa omenankukat ja lataa lippaan
Postitalon uusi ruokakauppa avautui
Puheet on pidetty ja avajaisnauha leikattu. Porilaisten marssi lähtee soimaan, kun ensimmäiset asiakkaat astelevat sisään Postitalon K-supermarketiin Elielinaukion kupeessa Helsingin ydinkeskustassa torstaina. Asiakkaita aamukymmeneltä alkaneisiin avajaisiin on saapunut satakunta. Töölönlahden puolelta keskustaan saapuvien kannalta kauppa on vielä Postitalon edustan työmaan ja sen puisten suojusten takana piilossa. Työmaasuojukset poistuvat 15. kesäkuuta. Konalan K-supermarketista Postitaloon siirtynyt kauppias Aki Luomanen otti mukaansa take away -tiskin suositut aasialaiskokit Mr. Haun johdolla. Mr. Hau (kuvassa oik.) aikoo Konalasta tutun sushin lisäksi tarjoilla uutuutena Postitalon asiakkaille suomalaiseen makuun sopivia vietnamilaisherkkuja. Avajaisiin saapunut Raili Silius (vas.) oli Mr. Haun vakioasiakas jo Konalan K-supermarketissa. TOMMI KUMÉN
: .fi ää o is tr e l me Lu w.
ww
Kolme kommenttia Metro.fistä
Seurankipeä villisian porsas hoitoon MARI LEHMONEN/KORKEASAARI
”Ihq! Söpö kuin sika pienenä -sanonta on niin totta.”
”Noita oon nähnyt Saaremaalla isoja laumoja. Kuressaaresta Kihelkonnaan päin menin fillarilla ja säikähdin kunnolla, kun lauma noita lähti puiden alta hiekkatien vierestä metsään pakoon. Keskellä hiljaisuutta yht’äkkiä hirveä ryminä.”
RAITAPAITAPOSSU
Eksynyt villisika on nyt Korkeasaaressa. Ota kuva, lähetä viesti
”Pienellä töpselinenällä kävi tuuri, toivottavasti saa jäädä Korkeasaareen tyttösikojen kanssa.”
Kännykuvat numeroon 17181 Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@hs.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO
Nimipäivät tänään
Minä näin pääskysen, kuulin lokin siivissä ja nokissa terävissä pyrstösulissa kaikissa sama tuttu kauhu minun pesäni minun ilmatilani Meidän tilamme
”Vain vesi on vielä vapaa” Seireenit kutsuvat kaukaiselle rannikolle teräksen upottavaan tuoksuun missä sukellusvene törmää merenneitoon Yksi avaa kaasuhanan toinen järjestää tavarat se listaa nimiä järjestää asiat ne tähtilippuasiat
TREK
Vain vesi on vielä vapaa se laulaa kirkkaasta hiekkapohjasta kumman vaimeasti enää sekin kun samea pelko utelee lupaa
NÖF
Tänään olemme turvassa niin kauan kuin vain on hiljaista Kohina kaukana lyhytaalloilla
Tänään Huomenna 24. toukokuuta 15:00 21:00 3:00 9:00 15:00 21:00
Kolumnit löytyvät myös metro.fi:stä.
+24 +20 +16 +19 +24 +20 4:23
Linnuista suurin kuuntelee siivissä harmaata ja hopeaa nokka terävänä, pyrstö kiiltää ja se odottaa liitopommit kainaloissaan.
+22
+10
+21 +23
22:10
Lyydia ja Lyyli
+26 +27 +26
+12
Valoisa aika
7
+28
+26
+28 +23 +23 +28
+23 +25
JULIAN FINNEY/GETTY IMAGES
+26
+25 4
6
+26
Maanantaina Metrossa:
+27
+20 +16
+26
+27
+26
+26 7
+15
+24
+26
+24 +26
9
+28
+19
+18
11
+16
+8
+7
Aurinko nousee kello 4.23
Aurinko laskee kello 22.10
On aika kysyä kenen kuoreen piiloutua valitsetko luotiliiviin punaista mustilla pilkuilla keltainen tai valkoinen tähti siniselle pohjalle vai ehkä koloradonkuoriaisen raidoissa
3
+18 +25 +34 +30 +34 +39 +41 +26 +30 +22
+24 +21 +17 +27 +18 +16 +20 +31 +20 +22
Formuloissa klassikkokisa
F1-luokassa ajetaan tänä viikonloppuna Monacon katuradalla. Kuka pääsee sunnuntaina pokkaamaan palkinnon ruhtinasperheeltä?
Elielinaukio 2 G, 00100 Helsinki, puh. 0291707777 email: aki.luomanen@k-supermarket.ďŹ Palvelemme: ma-la 7-22, su 10-22
1
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 23. toukokuu 2014
LUKIJAN KUVA
LUKIJAN KUVA
20
50
euroa
euroa
UUTISET Täynnä jätteitä ollut kontti putosi Vuotielle.
LUKIJAN KUVA
04
Uhri sairaalahoitoon
Pyöräilijä töytäisi miestä
Helsingin poliisi tutkii onnettomuutta, joka tapahtui keskiviikkona kello 13.35 Hämeentiellä. Poliisin mukaan Hämeentie 60:n kohdalla toistaiseksi tuntematon naispyöräilijä töytäisi jalkaisin liikkuneen miehen kumoon ja poistui paikalta. Todistajan mukaan alamäkeä ajanut pyöräilijä törmäsi jalankulkijaan, kun tämä odotti suojatien liikennevalojen vaihtumista vihreäksi. Mies kaatui törmäyksen voimasta kyljelleen ja hänet jouduttiin toimittamaan sairaalahoitoon. METRO Vandaaleja Kumpulassa
Kyläjuhlien julisteita revitty
Kuorma-auto jäi kontistaan kiinni Puotilassa
Kaatuneen betoniauton lastin tyhjennys ja noston valmistelu kestivät useita tunteja Kehä II:lla.
Kuorma-autot pulassa siltojen kohdalla Mustikkasato jää kehnoksi
Kolme turmaa. Betoniauto kaatui liittymässä Espoossa, ja Helsingissä kaksi konttiautoa yritti alittaa sillan liian korkealla lastilla.
Mustikoiden varvut ovat vaurioituneet monin paikoin vähälumisen talven vuoksi. Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) mukaan mustikkasadosta tulee korkeintaan keskinkertainen, koska varpuja on kuivunut ja paleltunut paljon. Eniten vaurioita on Itä-Suomessa, mutta myös jonkin verran Etelä- ja Keski-Suomessa. Kasvustoista on tuhoutunut paikoin jopa puolet. METRO
Kuorma-auton kontti osui siltaan ja putosi Vuotielle Helsingissä torstaina aamupäivällä. Kontti oli Helsingin pelastuslaitoksen mukaan täynnä jätteitä. Kuorma-auto oli matkalla Vuosaaren suuntaan, kun kontti rysähti kaistoille. Kaikeksi onneksi kukaan ei ajanut heti jäteauton perässä, joten konttiin kolaroinnilta ja
Syynä vähälumisuus
Tieliikennekuolemat Tammi–huhtikuussa tapahtui 1 356 henkilövahinkoon johtanutta tieliikenneonnettomuutta, joissa kuoli 56 ihmistä. Kuolleita oli 8 vähemmän kuin vuoden 2013 vastaavana aikana. Surmansa saaneista oli liikkeellä henkilöautolla 32, pakettiautolla 3 ja mopolla 2. Jalankulkijoita kuoli 9 ja polkupyöräilijöitä 7. Lisäksi kuoli 3 muuta tienkäyttäjää. METRO
Alkuvuosi 2013 64 kuollutta
Satamassa. Maahantulon järjestäjä jäi kiinni Helsingin Länsisatamassa jäi 10. toukokuuta kiinni mies, jota epäillään laittoman maahantulon järjestämisestä. – Mies jäi kiinni normaalissa rajatarkastuksessa, joka tehtiin, koska hän oli matkustamassa Pietariin, kertoo Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksikön tutkinnanjohtaja, luutnantti Jyri Siitari. Rajavartiolaitos kertoi torstaina saaneensa päätökseen tapauksen esitutkinnan. Rajavartiolaitoksen mukaan epäilty on kotoisin Italiasta. Esitutkinnan mukaan epäilty yritti järjestää Venäjällä oleskelevaa Kiinniotto •
Alkuvuosi 2013 56 kuollutta
henkilövahingoilta vältyttiin. – Voisi sanoa, että tässä oli onni onnettomuudessa. Kuulosti pahalta, kun saimme tiedon tästä, kertoo päivystävä palomestari Ville Estlander Helsingin pelastuslaitokselta. Viranomaiset hälytettiin hätiin kello 11.07. Poliisi tutkii, miksi jätekontti pääsi osumaan siltaan. Helsingissä sattui toinenkin siltaturma torstaina. Kuorma-auto jäi kontistaan kiinni puolen päivän aikaan Puotilassa Kukkaniityntiellä. Hinausautoa tarvittiin paikalle, jotta kuormuri saatiin irti kiipelistä. Espoossa puolestaan betoniauto kaatui puoli kymmenen aikaan torstaiaamuna Kehä II:lla kohdassa, jossa
MENOSSA PIETARIIN. Rikoksesta epäilty otettiin kiinni hänen yrittäessään matkustaa Pietariin mukanaan naiselle valmistettuja väärennettyjä asiakirjoja.
naista Suomeen laittomasti. Rajavartiolaitos epäilee, että löydettyjä asiakirjoja oli tarkoitus käyttää naisen laittoman maahantulon yhteydessä seuraavalla viikolla. Esitutkinnassa ei ole Siitarin mukaan pystytty selvittämään, missä maassa väärennetyt asiakirjat oli valmistettu. – Esimerkiksi Italiassa markkinat näille ovat valtavat. Valmistuspaikka jäi valitettavasti mysteeriksi, Siitari sanoo. Myöskään sitä, onko samalla miehellä kontollaan useampia vastaavia tekoja, ei ole pystytty näyttämään toteen. – Todisteet rikoksesta ovat nyt vain tämän yhden tapauksen osalta olemassa. Mies on ollut itse haluton selvittämään tilannetta. Rikoksesta epäilty mies on ollut vangittuna todennäköisin syin epäiltynä. Tapaus siirtyy Helsingin syyttäjänvirastoon syyteharkintaan. METRO
Kontti putosi tielle
”Voisi sanoa, että tässä oli onni onnettomuudessa.” Ville Estlander, päivystävä palomestari
Turunväylältä ja Nihtisillan suunnasta tulevat rampit liittyvät Kehä II:n etelään kulkeviin kaistoihin sillalla. Sillan ali kulkee Stensintie. Rampissa on tiukka s-mutka ja lyhyt kiihdytyskaista Kehä II:lle. Liikenne Turunväylältä Kehä II:ta etelän suuntaan oli poikki koko aamupäivän. Myöskään pohjoiseen, kohti Karamalmia ei Kehä II:ta pitkin päässyt etelästä päin ajamaan. Sen sijaan liittymä Tu-
runväylälle kohti Helsinkiä oli käytössä. Onnettomuudessa loukkaantui lievästi betoniauton kuljettaja. Muilta henkilövahingoilta vältyttiin. Tielle valui sekä betonia että polttoöljyä. Betoniauton lastin tyhjennys ja noston valmistelu kestivät useita tunteja. Rikosylikonstaapeli Kari Bloigu Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo, että raivaustyöt saatiin päätökseen kello 13.30. Kaistojen sulkemisesta aiheutui ruuhkia Turuntieltä kohti Kehä II:n Nihtisillan ramppia. Lisäksi onnettomuus esti liikenteen Kehä II:lla Kauniaisten ja Viherlaakson suuntaan. METRO AHTI KANNISTO
LUKIJAN KUVA
20
Lauantaina vietettävät Kumpulan kyläjuhlat ja Kumpula-juoksu ovat saaneet pari intohimoista vastustajaa. Ainakin kahden ihmisen on havaittu järjestelmällisesti repivän tapahtumien ilmoitusjulisteita Kumpulassa, Toukolassa ja Käpylässä. Kumpula-Toukola kylätilayhdistyksen puheenjohtaja Sari Väntänen kertoo, että järjestävät talkoolaiset ovat levittäneet tapahtumasta kertovia julisteita noin 300–400 kappaletta kolmeen eri kaupunginosaan. – Julisteita kiinnitelleet ovat seuranneet, että niitä häviää systemaattisesti. METRO Helsingin keskustassa
Työntekijä yllätti murtomiehen
Vaihto-oppilasjärjestö AFS:n työntekijä säikähti pahan kerran torstaiaamuna yllätettyään murtovarkaan järjestön toimistosta Helsingin ydinkeskustassa. Varhain töihin tullut työntekijä huomasi, että toimiston ovi oli murrettu. Työntekijä huhuili ovelta toimistoon, jolloin ovesta rynnisti ulos kiroileva keski-ikäinen isokokoinen mies. Nainen soitti hätänumeroon. Murtovaras ehti viedä mukanaan kannettavia tietokoneita, videotykin ja matkapuhelimia. Miestä ei saatu tuoreeltaan kiinni. METRO
euroa
VVO haluaisi purkaa
Vuokrataloista kiista Kauniaisissa
Hämeentie-aloite suosittu
Lauantaina avattu sähköinen kuntalaisaloite Hämeentien muuttamisesta joukkoliikennekaduksi on kerännyt jo yli 3 000 allekirjoitusta. Se on jo nyt eniten nimiä kerännyt aloite oikeusministeriön sähköisen verkkopalvelun lyhyen toiminnan aikana. Verkkopalvelu avautui viime lokakuussa. Jos Helsingissä kertyy 10 000 allekirjoitusta, kaupunginvaltuuston on kuntalain mukaan kerrottava kuudessa kuukaudessa, mihin toiminpiteisiin se aikoo Hämeentien suhteen ryhtyä. METRO
Kauniaisten vuokra-asukkaat jännittävät kotiensa puolesta. Vuokra-asuntoyhtiö VVO haluaisi purkaa Asematie 10–14:ssa sijaitsevat kolme asuinkerrostaloa ja rakentaa tilalle uusia taloja. VVO:n ehdotuksen mukaan Asematielle tulisi noin puolet enemmän vuokra-asuntoja nykyiseen verrattuna. Kaupunginhallituksen enemmistön mielestä nykyisiä rakennuksia ei pitäisi purkaa, koska se muuttaisi kaupunkikuvaa merkittävästi. Päätös asiasta jää kaupunginvaltuustolle, joka kokoontuu 9. kesäkuuta. METRO
www.metro.fi
t y ypit
Punainen kahvila. Listalla on myös Taivallahden rannassa sijaitseva Cafe Regatta.
HYVIIN Delicate Fruity
& Puolikuiva, raikkaan hapokas ja marjaisa kalifornialainen. Juuri oikea tyyppi mausteisen ruoan seuraan tai ihan omana itsenään. 3 litran hanapakkaus
28,20 € (9,40 €/l)
NAUTI KOHTUUDELLA
UUTISET
06
Helsinki myymässä useita kiinteistöjä
Parhaat hetkiin
lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 23. toukokuu 2014
Chill Out Viinit
Helsingin kaupunki aikoo myydä toistakymmentä kiinteistöään. Joukossa on myös rakennushistoriallisesti arvokkaita kohteita. Myyntilistalla on muun muassa 1700-luvulta peräisin oleva Lauttasaaren kartano, taiteilija Miina Äkkijyrkän asuintilana tunnettu Skatan tila Vuosaaressa, Meilahden 113-vuotias Villa Furunäs ja 1810-luvulta peräisin oleva vanha piiritullikamarin talo Helsingin keskustassa aivan Presidentinlinnan ja Ritarihuoneen kulmalla Mariankatu 3:ssa. Kaupunkilaisille yksi tutuimmista kohteista on Cafe Regatta, pieni punainen kahvila Taivallahden rannassa. Sitä kaupunki kaupittelee nykyiselle kahvilan pitäjälle. – Aloitimme neuvottelut jo vuosi sitten, noin 120-vuotiaassa hirsimökissä kahvilaa pyörittävä Raine Korpela kertoo. Regatan kiinteistökauppaan eivät kuulu mökin edustan terassitilat. Korpela haluaakin tehdä niistä kaupungin kanssa pitkäaikaisen vuokrasopimuksen kaupanteon yhteydessä.
LUKIJAN KUVA
50 euroa
Cafe Regatan pitäjä on neuvotellut kahvilan ostosta kaupungin kanssa viime vuodesta asti. Toiminta jatkuu
”Minulla on alun perin 15 vuoden vuokrasopimus, josta kuusi vuotta on vielä jäljellä.” Cafe Regatan kahvilaisäntä Raine Korpela
Kaupunki aikoo myydä myös muun muassa Hyvölän kesäkodin Vihdissä, kesäsiirtolan Ristiinassa sekä leirikeskuksen Salossa. Myyntiaikeita kaupunki perustelee kiinteistöviraston tiedotteessa sillä, että sen on vähennettävä ylläpitämiensä
tilojen määrää. Myyntiin tulevia kiinteistöjä kaupunki ei katso tarvitsevansa omaan käyttöön. Kaupungilla on ollut joidenkin kiinteistöjensä kanssa myyntiongelmia. Esimerkiksi nyt listalla oleva Mariankatu 3:n vanhaa piiritullikamaria kaupattin jo vuonna 2012. Ostohaluja ovat hillinneet talon käyttörajoitukset. – Taloa ei saa muuttaa asunnoksi, eikä sitä saa käyttää raakaan bisneksentekoon, kertoi kehittämisinsinööri Erik Nieminen kiinteistöviraston tilakeskuksesta vuonna 2012. METRO
Enemmän kasvisruokaa kesään! Inspiroidu Facebookissa ja voita kesäisiä palkintoja. Aurinko on taas täällä! Se tuo mukanaan reilusti aikaa olla ulkona ja nauttia upeasta kasvisruoasta hyvien ystävien seurassa. Mitä saisi olla, helppoja wrappeja puistossa vai piknik rannalla? Miksi oikeastaan pitäisi valita? Hälsans Kökin avulla voit nauttia siitä kaikesta tänä kesänä!
Facebook.com/HalsanskokSuomi
Pakastealtaasta
© STADIUM COMMUNICATIONS 2014. Tuotteita rajoitetusti. Valikoima voi vaihdella myymälöittäin. Emme vastaa mahdollisista painovirheistä.
Bikiniosa alkaen:
, 0 69
Beachwear 2014
Trooppisia värejä, merellisiä klassikoita ja kauniita kuvioita. Nyt esittelemme kesän kuumimman valikoiman. Tutustu koko valikoimaan ja kaikkiin varusteisiin osoitteessa stadium.fi
lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 23. toukokuu 2014
www.metro.fi
GRAND OPENING 24.5. Uusi JC avaa ovensa kauppakeskus Itiksessä!
UUTISET
08
Pullonkaulaan pieniä muutoksia
TUIJA SALMI
Valmis tiistaina. Kaistaa ei voi asfaltoida joka aamuyö. Hieman lisää tilaa Hakaniemen torin kylkeen.
LUKIJAN KUVA
50 euroa
Hakaniemen ja Kaisaniemen raitiokiskotyömaalla järjestettiin torstaiaamuna katselmus, jonka päämääränä oli löytää mahdollisuuksia muuttaa liikennejärjestelyjä ruuhkien helpottamiseksi. Suuria muutoksia ei ole luvassa. Vastaava työnjohtaja Rami Äikäs urakan toteuttavasta Lemminkäinen Infra Oy:stä ei päässyt osallistumaan rakennusviraston aamuiseen katselmukseen, koska hän oli ollut yötä myöten työmaalla. Äikäs arvioi kuitenkin puhelimitse Metrolle, ettei työmaajärjestelyjä pysty juurikaan paremmaksi muuttamaan. – Ainoastaan liikennevalojen rytmiä voisi muuttaa Kaisaniemenkadulla. Joitain va-
Pahoja liikennesumppuja on kehkeytynyt kiskotyömaan takia etenkin aamuisin tiistaista lähtien.
loja voisi mahdollisesti laittaa vilkulle, jotta niistä pääsisi ajamaan suoraan läpi. Vaihdettavia kiskoja kulkee ajokaistalla, josta on poistettu asfaltti. – On täysin mahdoton ajatus, että asfaltoisimme kaistan aina aamuyöstä päiväksi käyttöön, Äikäs toteaa. Rakennusvirasto päätti eilen siirtää suljetun katuosuuden alkamista hieman lähemmäs varsinaista työmaata, jotta ajoneuvot saavat lisätilaa Hakaniemen torin kohdille. Tämä ei ole kuitenkaan mikään perustavanlaatuinen lääke ongelmaan. – Pääsääntöisesti mennään samoilla liikennejärjestelyil-
Kärsivällisyyttä •
KAUPUNKI PAHOITTELI. Torstaina lähetetyssä tiedotteessa Helsingin kaupunki pahoitteli käynnissä olevasta kiskoremontista aiheutuvaa haittaa.
Viisi arkiaamua
”Tässä puhutaan kyllä loppujen lopuksi aika pienestä haitasta.” Rami Äikäs, vastaava työnjohtaja
lä, alueidenvalvontapäällikkö Petri Ojala Helsingin kaupungin rakennusvirastosta sanoi. Lemminkäinen Infra Oy on luvannut, että ensi viikon tiistaiaamuun mennessä liikenne soljuu jälleen normaaliin malliin Hakaniemessä.
JUHO JOKINEN
juho.jokinen@hs.fi
smoy
Laila Snellman Aurinkolasit: RayBan
Tarjoukset voimassa 24.-25.5.2014.
TYYLIPÄIVÄ MAANANTAINA 26.5. KLO 13–18 Stylisti Hanna Loutesalmi
kehykset+linssit. Ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin. PALJON MERKKIKEHYKSIÄ 10 €. Ostaessasi
Merkkiaurinkolasien ostajalle 1 kk piilarit KAUPAN PÄÄLLE. Tarjoukset voimassa toukokuun loppuun.
Laadukkaat silmälasit ja aurinkolasit tekevät sinusta SINUT. 010-alkuiset puhelut kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min.
Soita ja varaa aika näöntutkimukseen tai tule käymään! SYNSAM ITÄKESKUS, Kauppakeskus Itis, 2 krs., puh. 010 237 2190
© Inter IKEA Systems B.V. 2014
SOLVINDENvalaisin 14,99/kpl
IKEA 365+-kolmikerrosvati 9,99
Norm. 14,99. Tarjous voimassa 1.–31.5.2014.
Ø50 cm. Toimii aurinkokennolla, mukana ladattava akku.
KESÄ ON KATETTU Kesä on täynnä mansikoita, uusia perunoita ja monia muita suussasulavia ihanuuksia. Tule nyt IKEA-tavarataloon ja varmista, että kauan kaivatut kesän antimet pääsevät näyttävästi pöytään.
VÄNLIG-kannu 2,99
1 l. Konepesunkestävää lasia.
Kaikki valkoiset IKEA 365+ -posliiniastiat IKEA FAMILY -jäsenille
-20%
Tarjous on voimassa 2.–31.5.2014 niin kauan kuin tavaraa riittää. Tule mukaan osoitteessa IKEA.fi/FAMILY
KORKEN-pullo 1,99/kpl 1 l. Kierrätyslasia.
GOTTIStarjoilukulho 6,99 Ø18 cm. Suupuhallettua lasia.
OLEBY-samppanjajäähdytin 19,99
Ø35 cm. Ruostumatonta terästä.
AKTAD-kakkuvati 14,99
FÖRS TÅ
ELIG 33×33 -pape cm. P rilaut aketis asliin sa 30 a 1,9 kpl. 9/
Ø33 cm. Lasia.
Ota 4 maksa3
pkt
TERJEtaittotuoli 14,99/kpl
Tarjous on voimassa 12.–31.5.2014. Väri: pyökki.
ROMANTISK-tarjotin 9,99 52×39 cm. Terästä.
MARIUS-jakkara 3,50/kpl Istuinkorkeus 45 cm. Eri värejä.
KEITTIÖVIIKOT 22.5.–24.6.2014
IKEA.fi/keittiöviikot
Jokaisesta 1000,keittiöostoksesta
100,-
Ravintolassa SAVULOHI JA SALAATTI
lahjakortti!
ESPOO │ KUOPIO │ RAISIO │ TAMPERE │ VANTAA │ NETTIKAUPPA IKEA.fi Tavaratalot auki arkisin 10–21, lauantaisin 9–18 ja sunnuntaisin 12–18, nettikauppa auki 24 h
4,95
Myös nettikaupasta
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 23. toukokuu 2014
www.metro.fi
10
Vallankaappaus
DAMIR SAGOLJ/REUTERS
Tv pimeni. Thaimaan armeija julisti ulkonaliikkumiskiellon.
VANAMO kaulakoru 80 cm, hopeaa, helmi 3490-00104
SUOJASSA kaulakoru, 45 cm, hopeaa 3190-13791
119,-
119,-
Kamp. jälkeen 159,-
Armeija kaappasi vallan Thaimaassa torstaina. Vallankaappauksen jälkeen asevoimat julistivat koko maan kattavan ulkonaliikkumiskiellon torstain ja perjantain väliseksi yöksi. Lisäksi yli viiden ihmisen kokoontumiset kiellettiin Thaimaan kaikki kotimaiset televisiokanavat pimenivät iltapäivällä kymmentä vaille viisi paikallista aikaa, ja Thaimaan asevoimien komentaja Prayuth Chan-ochan ilmoitti televisiossa palauttavansa järjestyksen maahan ja toteuttavansa uudistuksia. Armeijan tarkoituksena on saada sekä oppositiota että hallitusta kannattavat mielenosoitusleirit hajaantumaan. Oppositiossa ollut Demokraattinen puolue polkaisi pystyyn valtavat mielenosoitukset viime vuonna, kun entisen pääministeri Yingluck Shinawatran armahduslaki olisi mahdollistanut hänen isoveljensä Thaksin Shinawatran paluun valtaan. Molemmat erotettiin pääministerin tehtävästä väärinkäytöksien ja perustuslain
Sotilaat valvoivat järjestystä Bangkokissa torstaina. Perustuslaki kumottiin •
OHJELMAT ARMEIJALTA. Televisio- ja radiokanavat saavat ainoastaan lähettää asevoimien tarjoamaa sisältöä. Myös perustuslaki kumottiin väliaikaisesti.
rikkomisen takia. Heidän kannattajiaan kutsutaan punaisiksi. Eliitin Demokraatti-
sen puolueen oppositioliikettä kutsutaan keltaisiksi. Kun punapaidat kieltäytyivät torstaina lähtemästä leireistään, sotilaat ampuivat varoituslaukauksia. Vallankaappaus näytti ensi tietojen perusteella olleen väkivallaton. Punapaidat olivat jo aiemmin ilmoittaneet vastustavansa mahdollista armeijan vallankaappausta. – Taisteletteko vai ettekö
Sotilaita kuoli Itä-Ukrainassa
Ainakin 14 Ukrainan armeijan sotilasta kuoli Venäjänmielisten kapinallisten hyökkäyksissä Itä-Ukrainassa torstaina, vain kolme päivää ennen suunniteltuja presidentinvaaleja. Ukrainan armeija on yrittänyt huhtikuusta saakka nu-
jertaa kaupunkeja Itä-Ukrainassa vallanneet kapinalliset. Torstain tappiot olivat pahimpia koko kuusi viikkoa kestäneen kampanjan aikana. Tuhoisin isku tehtiin tarkastuspisteelle lähellä Volnovakhan kaupunkia. Kapinalliset ampuivat yön aikana kra-
naatinheittimillä armeijan tarkastuspistettä. Tulituksessa kuoli ainakin 13 sotilasta ja 17 haavoittui, uutistoimisto AFP kertoi. Toisessa iskussa lähellä Rubižnen kaupunkia kuoli yksi sotilas, kertoi uutistoimisto Reuters. METRO
Rose St. Andrews
159,0160-13630
St. Andrews -kampanjakellon ostajalle kangasranne
Rose Canterbury
149,-
KAUPAN PÄÄLLE!
Museoita riivaa huijausbuumi
Kiinassa on avattu museoita ennätystahtiin ja esille on tullut räikeitä huijauksia. Liaoningin provinssissa sijaitseva Luchengmuseon 8 000 esineen näyttelystä kolmasosa osoittautui väärennöksiksi. Museo joutui pistämään lapun luukulle. Henanin provinssissa sijaitsevasta museosta löytyi maljakko, jonka kerrottiin kuuluneen Qingin keisarikuntaan. Maljakkoa koristi kuitenkin nykyaikainen naurava mustekala. METRO-AFP
Kauppajätti vetää karkit kassoilta
1690
Britannian suurin vähittäiskauppaketju Tesco vetää makeiset ja suklaat kassojensa lähettyviltä kaikissa kaupoissaan, kertoo The Guardian. Tesco päätyi ratkaisuun, koska 65 prosenttia sen kyselyyn vastanneista asiakkaista halusi makeiset pois kassojen lähettyviltä. METRO
Kamp. jälkeen 23,90
2020-00016
Kiina
Britannia
0260-13428
Kotimainen kultainen rintalyyra
taistele? Me emme lähde mihinkään. Älkää hätääntykö, koska me osasimme odottaa tätä, sanoi punapaitojen johtaja Jatuporn Prompan. Asevoimien komentaja Prayuth ilmoitti pidättäneensä sekä opposition että väliaikaisen hallituksen edustajat, joiden oli määrä neuvotella puoli vuotta kestäneen poliittisen umpikujan ratkaisemisesta. METRO
Mikonkatu 6, p. 09-2315 0005, ark 10-19, la 10-16, www.suomenkultakello.fi
Kultakello
Citykäytävä, p. 09-662 760, ark 10-19, la 10-17 Itis/Pikku-Bulevardi, p. 09-323 9758, ark 9-21, la 12-18, su 12-18
Inspiroidu kesästä. Kesäyliopistossa. Mielekästä tekemistä kesään: yli 600 kurssia mistä valita. Löydä omasi. Ilmoittaudu nyt.
Kesäyliopisto on avoin sinulle, minulle, meille kaikille.
www.kesayliopistohki.fi
Kesä on täällä! Lunasta paikkasi Kuunari Lindenin hellepäivän purjehdukselle la 24.5. klo 11-14. Hinta € 39 / hlö sisältäen laivan lohisopan. Viilentävistä virvokkeista huolehtii aluksen A-oikeuksin varustettu baari. Liput ja lisätiedot: www.sailhelsinki.fi.
Fernando Vega
150 esitystä, vapaa pääsy!
Celso Piña (MEX) ricardo traBuLSi
Brett ruBin
Sunnuntaina 25.5. klo 16.30
Hugh Masekela (RSA)
XaVier torreS-Bacchetta
Sunnuntaina 25.5. klo 14.30
Los de Abajo (MEX) Lauantaina 24.5. klo 18.30
Amparo Sánchez (ESP) Jukka Lintinen
anton SuckSdorFF
Lauantaina 24.5. klo 16.30
Lauri Tähkä Lauantaina 24.5. klo 11.00
Maailma kylässä -festivaali Kuperseikkailu Sunnuntaina 25.5. klo 11.00
24.–25.5.2014
kaisaniemen puisto & rautatientori Koko ohjelma: maailmakylassa.fi
Partnerit:
tapahtumaa tukevat: helsingin kulttuurikeskus sekä opetus- ja kulttuuriministeriö
www.metro.fi
Kurnutusta sateenvarjon alla Borneo, Indonesia
UUTISET
lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 23. toukokuu 2014
12
MUHAMMAD RIDHA/SOLENT NEWS & PHO
Kuvaushetki
Söpö sammakko pitelee sateenvarjoa
Puolen tunnin kuvaussessio
Kuvan pieni sammakko näyttää, että sammakkoeläimetkään eivät halua aina kastua vaan käyttävät sopivia lehtiä sateenvarjoina. Vihersammakko haki suojaa sadekuuron aikana trooppisen kasvin alta kotiviidakossaan. Valokuvaaja Muhammad Ridha, 27, ikuisti tilanteen ollessaan kävelyllä lähellä kotiaan Borneolla Indonesiassa. MWN
Ridha pysytteli paikoillaan puoli tuntia saadakseen kuvansa ihmismäisesti käyttäytyvästä sammakosta 50-millisellä linssillä. – En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa, joten päätin odottaa täydellistä hetkeä. Sattuman oikusta satuin olemaan paikalla, kun sammakko piti lehden varresta kiinni samaan tapaan kuin ihminen pitelee sateenvarjoa, kuvaaja kertoo. MWN
Kuvaajan näkemys
”Kun sammakko huomasi, että katselen sitä, se vain pysyi hiljaa mutta jatkoi huvittavaa käyttäytymistään.” Muhammad Ridha, Singkawangissa Borneolla asuva valokuvaaja. – Sammakko vaikutti olevan innoissaan lehden alla olemisesta ja siitä, että oli löytänyt sadesuojan, Ridha lisäsi.
Borneon sammakot •
LAJIT. 178 lajia, joista 130 (73,3 prosenttia) elää vain Borneolla.
•
AINOA KEUHKOTON. Borneolla elävä laji Barbourula kalimantenisis on maailman ainoa keuhkoton sammakko. Laji hengittää pelkästään ihollaan (sillä on litteä ruumis ja kookas pää).
Viimeistä Viedään, name it PoP UP shoP aVoinna enää 2 PäiVää! TerveTuloa Tekemään mahTavia löyTöjä!
KESÄLLÄ NÄHDÄÄN. kaikki tuot teet
Nykyaikainen laserilla suoritettava taittovoimaleikkaus on turvallinen, nopea ja kivuton. Uuden ReLEx SMILE-tekniikan avulla laserleikkaus tehdään ilman sarveiskalvolle muodostettavaa läppää. Kattavassa esitutkimuksessa selvitämme monista vaihtoehdoistamme parhaimman leikkausmenetelmän juuri sinun silmillesi. Eirassa on tehty silmäkirurgiaa jo 13 vuotta, ja silmäkirurgi Harri Koskelalla on yli 30 000 leikkauksen kokemus.
-50%
Optikon tekemä silmälaser- tai linssileikkauksen hoitoarvio ja esitutkimus (arvo 97,80 €) veloituksetta 25.6.2014 asti. Varaa aika esitutkimukseen puh. 09 1620 570 tai netissä www.eiransairaala.fi, jossa voit myös pyytää lääkärin maksuttoman arvion leikkauksesta ja tutustua Eiran Terveystilin osamaksuvaihtoehtoihin.
name iT PoP uP ShoP kauppakeskus kamppi 5.krs / urho kekkosenkatu 1 / helsinki (johto Cafen vieressä) / avoinna: ma-Pe 10-19, la 10-17, Su 12-16
m.eiransairaala.fi
Laivurinkatu 29, 00150 Helsinki. Ajanvaraus 09 1620 570
Ympäri vuoden Saksaan, Ruotsiin ja Ahvenanmaalle
Levänneenä lomalle
YSTÄVÄMYYNTI VIIMEINEN VIIKKO!
KESÄN AUTOPAKETIT
Helsingistä Saksaan 2–4 hlöä, hytti & auto
esim.
653 €
Silkkihuivit alk.
10 €
Tarjouskoodi AUTO
Silkkishaalit alk.
Syltin saari, Saksa
30 €
Katso tarkat hinnat ja ehdot finnlines.com/tarjoukset
Lisätietoja: finnlines.com tai 010 343 4500 (8,35 snt/puh. + 6,00 snt/min lankaverkosta tai 17,17 snt/min matkapuhelinverkosta)
Vyöt alk.
10 €
UUSIA TUOTTEITA SAAPUNUT MYYNTIIN! Miesten puuvillakauluspaidat
20 €
KAUPPAKESKUS KAMPPI
KAUPPAKESKUS KAARI
1. krs, Hairstoren vieressä, Tennispalatsin aukion puoleinen sisäänkäynti
Kauppakeskuksen katutaso, keskusaukio
ma-pe 9-21, la 9-18, su 12-18
ma-pe 9-21, la 9-18, su 12-18
Ystävämyynti 5.5.-28.5. Tarjoukset voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää.
2
URHEILU
Jalkapallo
Pukille uusi luotsi Suomen jalkapallomaajoukkueen hyökkääjän Teemu Pukin valmentaja Celticissä vaihtuu. Skottiseuran päävalmentajana vuodesta 2010 toiminut Neil Lennon ilmoitti torstaina eroavansa seuran palveluksesta. Celtic voitti Lennonin alaisuudessa Skotlannin mestaruuden kolmesti ja cupin kahdesti. Lennon, 42, on ilmaissut kiinnostuksensa päästä valmentamaan Englannin Valioliigaan. – Mitään ei ole vielä tiedossa, mutta nyt oli sopiva aika siirtyä eteenpäin, Lennonin agentti Martin Reilly sanoi AFP:n mukaan. Lennon hankki Teemu Pukin joukkueeseen vuonna 2013. METRO
URHEILU
lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 23. toukokuu 2014
Leijonat taisteli mitalipeleihin Kanada nurin. Jori Lehterä syötti suomalaisten kaikki kolme maalia.
Suomi pelaa jääkiekon MMkisojen välierissä. Leijonat eteni mitalipeleihin kukistamalla puolivälieräottelussa torstaina Kanadan maalein 3–2 (1–0. 0–2, 2–0). Lauantain välierässä Leijonat kohtaa Tšekin, joka kukisti USA:n. Näin molemmat Pohjois-Amerikan joukkueet jäivät ulos mitalipeleistä. Leijonat nousi päätöserässä tappioasemasta voittoon. Leijonien maalit kolmannessa erässä tekivät Juuso Hietanen ja Iiro Pakarinen. Hietanen laukoi Leijonien tasoituksen ajassa 40.28. Leijonilla oli maalissa onneakin, sillä Hietasen siniviivalta laukoma kiekko livahti helposti Kanadan maalivahdin Ben Scrivensin varusteista verkkoon. Voittomaalin teki Pakarinen, kun peliä oli jäljellä kolme minuuttia. Jori Lehterä ryösti siniviivalla kiekon kanadalaispelaajalta, syötti sen Pakariselle, joka räväytti kiekon Ben Scrivensin haarovälistä maaliin. – Onnistuimme tekemään maalin kolmannen erän alkuun. Sen jälkeen oli aika yhtenäinen Leijona, päävalmentaja Erkka Westerlund kehui joukkuettaan MTV Sportin haastattelussa.
Jalkapallo
Brittimedia: Moyes joutui käsirysyyn
VASILY FEDOSENKO / REUTERS
Sunnuntaibrunssille Sirpalesaareen meren äärelle
Poliisi epäilee Manchester Unitedin entistä manageria David Moyesia pahoinpitelystä, uutisoi brittimedia. Väitetyn pahoinpitelyn kerrotaan tapahtuneen keskiviikkoiltana viinibaarissa Clitheroen pikkukaupungissa Lancashiressa. Käsirysyn toinen osapuoli oli 23-vuotias. Poliisin antamien tietojen mukaan 51-vuotias mies oli käynyt käsiksi 23-vuotiaaseen mieheen. Brittimedian mukaan 51-vuotias mies oli David Moyes. Kumpikaan ei tarvinnut sairaalahoitoa. METRO Jääkiekko
Mestis menettää kaksi joukkuetta
Juuso Hietanen, Olli Palola ja Pekka Jormakka tuulettivat Suomen avausmaalia. Pelaajat sopivat
” He alkoivat sopia itse, miten pitää pelata.” Erkka Westerlund
– Erätauolla pelaajat alkoivat itse huolehtimaan pelistä. He alkoivat sopia itse, miten pitää pelata. Se on aina hyvä merkki, Westerlund totesi.
Leijonien hahmo oli aiemmin parjattu Lehterä. Hän sai syöttöpisteen jokaiseen maaliin. Pekka Rinne torjui 36 laukausta, kun Ben Scrivensille merkittiin 23 torjuntaa. Suomi meni ottelussa johtoon Olli Palolan ylivoimaosumalla ajassa 6.14. Leijonat pelasi ensimmäisen erän mainiosti, mutta hukkasi hyvän otteensa toisessa erässä. Ka-
nada iski tasoituksen ajassa 25.41. Kanada tiivisti otettaan toisen erän lopulla. Johtomaalin se pääsi tekemään Leijonien omasta virheestä. Petri Kontiola menetti kiekon keskialueella, ja Mark Schiefele laukoi ylivoimahyökkäyksen päätteeksi tulisen rannelaukauksen Suomen maaliin. METRO
USA hölmöili voiton Tšekille Tšekki kukisti omassa puolivälieräottelussaan USA:n maalein 4–3 (1–1, 3–0, 0–2). Ottelu ratkesi toisessa erän Yhdysvaltain jäähyilyyn ja Tšekin tekemään kolmeen ylivoimamaaliin. USA keräsi
14
ottelussa kaikkiaan 41 jäähyminuuttia. Kapteeni Justin Abdelkaderin sai Vladimir Sobotkan taklauksesta kyynärpäällä 5+20 minuutin jäähyn. Tšekki teki viisiminuuttisen aikana kaksi maalia, joista ensimmäisen iski Tomas Hertl vain kymmenen sekunnin pelin jälkeen. USA sai aikaiseksi ottelun loppuhetkillä huiman kirin. Tyler Johnson teki kaksi maalia 13 sekunnissa, kun joukkue pelasi ilman maalivahtia.
Tasoitusmaali jäi kuitenkin uupumaan. – Pelasimme lopun niin hyvin kuin pystyimme, Johnson kommentoi loppukiriä Kansainvälisen jääkiekkoliitton IIHF:n verkkosivuilla. Hän myönsi, että USA putosi jäähyjen takia. – Ottelun käännekohta oli, kun heidän kapteeninsa otti jäähyn, ja pystyimme tekemään kaksi maalia 2–0 ja 3–0-maalit, Tšekin valmentaja Vladimir Ruzicka totesi. METRO
Toinen välieräpari •
VENÄJÄ. Ennakkosuosikki Venäjä ei antanut Ranskan yllättää, vaan eteni välieriin selkeällä 3–0-voitolla. Maaleista vastasivat Artjom Anisimov, Jevgeni Malkin ja Aleksandr Kutuzov.
•
RUOTSI. Välierässä Venäjä kohtaa Ruotsin, joka voitti torstain myöhäiottelussa Valko-Venäjän 3–2.
Jääkiekon Mestis supistuu kymmenen joukkueen sarjaksi, kun sekä keravalainen HCK että Joensuun Jokipojat ovat jäämässä pois. Jääkiekkoliiton lisenssikomitean mukaan Jokipojat jäi rannalle talousvaikeuksien takia. Jokipoikien ainoa mahdollisuus päästä ensi kauden Mestikseen on valittaa päätöksestä urheilun oikeusturvalautakunnalle 30 vuorokauden kuluessa. HCK ei hakenut lisenssiä ensi kaudeksi. METRO Formula 1
Räikkösen päivä jäi torsoksi
Kimi Räikkösen tuntuma Monacon katurataan Ferrarilla jäi torstaina aamujakson varaan. Räikkönen oli aamulla kuudenneksi nopein, mutta vaihdelaatikon reistailu pilasi hänen koko iltapäivän harjoituksensa. – Ikävä juttu, että huono keli vaikutti ensimmäisen päivän harjoituksiin ja puolitti mahdollisuudet ajaa suunnittelemamme testiohjelma loppuun, Räikkönen totesi. Fernando Alonso piiskasi Ferrarin iltapäivän kärkiaikaan. – Täällä Monacossa tärkeintä harjoituksissa on ajaa niin paljon kuin mahdollista, koska tämä on ihan erikoisrata ja se vaatii hyvää tunnetta autosta. METRO
Eteläesplanadi 24, 00130 Helsinki • Tel 6124 2910 • www.erottaja19.fi • ARK 11-19, LA 11-17
Sunnuntaibrunssit 11.30–15 Lounas 2.6. alkaen ma–pe 11.30–14 Sirpalesaari, 00150 Helsinki p. 09 7425 5566 Yhteysvene Merisatamanrannasta 20 min. välein. Brunssilla non-stop. ma–la 16.30–23, su 11.30–22 2.6.–>ma–la 11.30–23, su 11.30–22 www.asrestaurants.com
KAIKKI -40%...-50% BOSS • HUGO • OSCAR JACOBSON • RALPH LAUREN DAY BIRGER ET MIKKELSEN • CORNELIANI • SNOOT J.LINDEBERG • LACOSTE • MICHAEL KORS
Elinvoimaa elämääsi - Ruohonjuuresta!
Luomullisesti.
Ruohonjuuri palvelee sinua nyt myös City-käytävässä !
Urheilijan ja kuntoilijan salainen ase. Sport Herbs avittaa kehon omien energiavarastojen hyödyntämistä entistä paremmin ja siten mahdollistaa energisyyden silloinkin, kun kun muut jo hyytyvät. Tällä kupongilla 20.-25.5.2014
Tässäpä hyödyksesi 10 annospussin pakkaus suorituskykyä buustaavia superyrttejä, terveydeksesi Helppo käyttää: Sekoita pussillinen jauhetta 2-5 desilitraan kylmää vettä. Testaa ja totea teho!
Four Sigma Foods:
Sport Herbs, 10 x 3 g
7,50
säästösi 25 %
(9,99) 250,-/kg (333,-)
VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. KESKUSTA: City-käytävä, 00100 Helsinki HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki ITÄKESKUS: Itiksen kauppakeskus, 00930 Helsinki
Tällä kupongilla 20.-25.5.2014
Four Sigma Foods:
Instant Chaga, 20 pussia
19,-
säästösi 23 %
(24,45)
317,- /kg (407,50)
VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. KESKUSTA: City-käytävä, 00100 Helsinki HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki ITÄKESKUS: Itiksen kauppakeskus, 00930 Helsinki
Tällä kupongilla 20.-25.5.2014
Four Sigma Foods:
Instant Cordyceps, 20 pussia
19,-
säästösi 23 %
(24,45) 317,- /kg (407,50)
Ihanan ihosi parhaaksi, maksasi toiminnan tueksi.
VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. KESKUSTA: City-käytävä, 00100 Helsinki HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki ITÄKESKUS: Itiksen kauppakeskus, 00930 Helsinki
Tällä kupongilla 20.-25.5.2014
Four Sigma Foods:
Mind Herbs, 10 x 3 g
Helppo käyttää: Sekoita pussillinen jauhetta 2-5 desilitraan kylmää vettä. Testaa ja totea teho!
7,50
säästösi 25 %
(9,99) 250,-/kg (333,-)
Henkisen ja fyysisen kunnon kohottaja. Asiakkaamme suosittelee: ”Todella toimiva tehojuoma, joka korvaa kahvikupillisen mennen tullen. Reishin avulla pidän itseni vireessä kovankin kiireen keskellä. Plussaa helppokäyttöisyydestä: kumotaan vaan annospussillinen kuumaan veteen ja juodaan! Tämä kulkee kätevästi töissäkin mukana." - Juho
Tällä kupongilla 20.-25.5.2014
Four Sigma Foods:
Instant Reishi, 20 pussia
17,-
säästösi 19 %
(20,95) 217,-,-/kg (349,17)
Tällä kupongilla 20.-25.5.2014
Four Sigma Foods:
Instant Shiitake, 20 pussia
17,-
Liikakilot lipettiin! Hyvänmakuinen voimajuoma antaa kiloillekin kyytiä!
Four Sigma Foodsin näppäriin annospusseihin pakatulla maitakkeella on helppoa ja herkullista tukea terveellistä painonhallintaa. Verensokeria tasapainottava juoma hillitsee makeanhimoa ja vähenttä turvotusta.
Tällä kupongilla 20.-25.5.2014
Four Sigma Foods:
Instant Maitake, 20 pussia
17,-
säästösi 19 %
(20,95) 217,-,-/kg (349,17)
VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. KESKUSTA: City-käytävä, 00100 Helsinki HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki ITÄKESKUS: Itiksen kauppakeskus, 00930 Helsinki
VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. KESKUSTA: City-käytävä, 00100 Helsinki HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki ITÄKESKUS: Itiksen kauppakeskus, 00930 Helsinki
Instant Shiitake on kokonaisvaltainen kauneus”ruoka”, joka on pakattu käteviin annospusseihin. Lisää kuumaa vettä ja sekoita; ihosikin ihanaksi saava, maksan toimintaa tukeva juomanautinto ja hetkessä valmis! Kiinassa shiitakkeen uskotaan myös buustaavan Qi:tä, elämän voimaa.
Tässä terhakoittajaksesi 10 annospussin pakkaus kognitiivisia kykyjä buustaavia superyrttejä.
VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. KESKUSTA: City-käytävä, 00100 Helsinki HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki ITÄKESKUS: Itiksen kauppakeskus, 00930 Helsinki
Kun tarvitset lisätarmoa taipaleellesi! Instant Cordycepsistä saat virtaa ja vipinää päivääsi ja suosittelemmekin sitä erityisesti urheilijoille (suorituksen maksimointiin sekä palautumiseen). Sekoita annospussillinen kuumaan veteen ja totea terhakoittava teho!
Mind Herbs tuo helpostusta stressaajalle ja hermostujalle. Suosittelemmekin sitä nautittavaksi esimerkiksi ennen tenttiä, haastattelua tai tärkeää kokousta. Mind Herbs -yrttisekoitus tasoittaa kuohuja ja auttaa skarppaamaan.
VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. KESKUSTA: City-käytävä, 00100 Helsinki HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki ITÄKESKUS: Itiksen kauppakeskus, 00930 Helsinki
Vastustuskykyä luonnon antimista! Näppäräkäyttöisiin annospusseihin pakattu pakurijauhe pitää lentsun loitolla tehokkaasti ja luonnon omin voimin. Helppo käyttää: sekoita jauhepussillinen mukilliseen kuumaa vettä ja nauti!
Kohti tyyneyttä ja mielenrauhaa.
säästösi 19 %
(20,95) 217,-,-/kg (349,17)
Toimistotyöläisenkin aivobuusteri auttaa skarppaamaan! Asiakkaamme suosittelee: ”Loistava juoma-aines, jonka terävöittävät vaikutukset tosiaan pystyy tuntemaan. Suosittelen muillekin toimistotyöläisille, jotka kaipaavat toisinaan lisää skarppiutta työskentelyynsä!” VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. KESKUSTA: City-käytävä, 00100 Helsinki HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki ITÄKESKUS: Itiksen kauppakeskus, 00930 Helsinki
Tällä kupongilla 20.-25.5.2014
Four Sigma Foods:
Instant Lion´s Mane, 20 pss
19,-
säästösi 23 %
(24,45) 317,- /kg (407,50)
+ KOTI
Suomen pakolaisapu
Naapureille kannattaa puhua Suomen Pakolaisapu on palkinnut ensimmäisen kerran Vuoden naapuruusteon. Palkinnon saa tamperelaisen VVO:n taloyhtiön asukastoimikunnan puheenjohtaja Veli-Pekka Korhonen. Hänen kerrotaan toivottavan yhtiöön muuttavat asukkaat aina tervetulleeksi, ja kertovan että on näiden käytettävissä, mikäli tulee kysyttävää yhteisistä pelisäännöistä tai tilojen käytöstä. Jos yhteistä kieltä ei ole, hän etsii tulkikseen samaa kieltä puhuvan alueella jo asuvan ihmisen. Korhosta itseään motivoi halu kohdata ihmisiä. METRO
KOTI
lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 23. toukokuu 2014
16
Pienikin piha kukoistaa
TOUKO HUJANEN/HELSINGIN SANOMAT
Kaikki irti. Viidensadan lajin helsinkiläispiha loistaa, vaikka tilaa ja valoa on niukasti.
Mitä saa pieneen, varjoisaan pihaan? Paljon, kun valitsee oikeat kasvit ja antaa luovuuden kukkia. Helsinkiläisen omakotitalon pikkupihalla kukoistaa värikäslehtisten kasvien viidakko. Laura Renkonen-Sinisalon omakotitontin 520 neliöstä lohkaisevat osansa talo, autopaikka ja iso terassi. Kasveille jäävät siivut tontin länsi- ja eteläsivulta. Talon emäntä on ottanut vähästä tilasta kaiken irti. Eri lajikkeita on yli 500, muun muassa 15 eri lajiketta keijunkukkia, 25 lajiketta kuunliljoja ja kolmisenkymmentä lajiketta kärhöjä. Useimmat kukkivat kasvit tarvitsevat valoa, mutta Laura on hakenut varjoisan pihan istutuksiin ilmettä värikkäillä ja erikoisen muotoisilla lehdillä. Voimakkaan punakuvioiset keijunkukat, kimikit ja nauhukset saavat pihan näyttämään siltä, kuin se kukkisi. Kontrastia antavat eri vihreät limestä hyvin tummaan. Ja vaikka kukkien kukinta on nopeasti ohi, mutta kirjavat ja värikkäät lehdet pysyvät kauniina koko kesän. Harvinaisuuksiakin pihasta löytyy. Niitä ovat muun muassa kupasisara, peruukkipensas, hakoneheinä, samettisumakki Tiger Eyes ja elefanttiheinän lajikkeet Siberspinne ja Zebrinus, jonka valkovihreäraidalliset lehdet muistuttavat antiloopin sarvia. – Piha on nyt täynnä. Jos jotakin tulee lisää, pitää muuta siirtää alta pois, Laura Renkonen-Sinisalo harmittelee. Kasvit hän on hankkinut puutarhamyymälöistä ja tilannut tai tuonut ulkomailta. Jotta kasveja mahtuu paljon, hän suunnitteli istutukTäynnä
”Piha on nyt täynnä. Jos jotakin tulee lisää, pitää muuta siirtää alta pois.” Laura Renkonen-Sinisalo
Laura Renkonen-Sinisalon pienessä puutarhassa päärooli on annettu puolivarjon kasveille sekä niiden värikkäille lehdille ja lehtien erilaisille muodoille.
Leikkiä lehtien väreillä: kaksi värinokkosta ja lime koristebataatti.
set kerroksittain. Takana kohoavat omena- ja kirsikkapuut, isot pensaat sekä kärhöt, jotka nousevat aidan päälle. Edessä ovat matalat ja pienimmät kasvit. Piha on rakentunut yhdeksässä kesässä. Tässä vaiheessa se vaatii enää vähän töitä. – Rikkaruohoille ei ole tilaa. Penkeistä haihtuu vettä
vain vähän, sillä paljasta multaa ei ole missään. Hellekausinakin riittää kastelu kerran viikossa. Talonomistaja kiittelee pihansa helppoutta. – Työläintä on kärhöjen sitominen ja kasvien vahtiminen. Muuten ne lähtevät omille teilleen ja isot jyräävät pienemmät. METRO
Punainen, näyttävä tiikerililja tuo penkkeihin kukkien loistoa.
suvivirsi.fi
STADIN SUVIVIRSI
YHTEISLAULUTAPAHTUMA
TI 27.5. KLO 17 & 19 NARINKKATORILLA, TERVETULOA!
NaisteN MatkassA Teoksia Ateneumin kokoelmista SINEBRYCHOFFIN TAIDEMUSEO
Bulevardi 40 . www.sinebrychoffintaidemuseo.fi . Opastus lauantaisin klo 14.00 27.3.–10.8.2014 . Pääsy 10 – 8 €, alle 18-v. ilm. . ti, pe 10–18, ke, to 10–20, la, su 10–17, ma suljettu
Tervetuloa Narinkkatorille ottamaan kevät vastaan laulaen. Musiikista vastaavat UMO Jazz Orchestra, Vuokko Hovatta ja Martti Saarinen. Kolehti kerätään Kirkon Ulkomaanavun koulutuskampanjan hyväksi. Suvivirsi kajahtaa myös su 25.5. Helsingin kirkoissa. PYSY AJAN TASALLA JA TYKKÄÄ SUVIVIRRESTÄ FACEBOOKISSA!
LUKIJAT TEKSTIVIESTIT •Suomi osa Ruotsia. Aivan niin. Ehkä olisi vielä parempi sanoa, että siitä itäisestä osasta Ruotsia joka oli nimeltään Östland tuli Suomi, hävittyään sen Venäjälle, joka teki siitä Venäjän Suurherttuakunnan sadaksi vuodeksi. Ruotsi ei siis ole ollut mikään miehittäjä. On tainnut jäädä historian läksyt lukematta, vai eikö Suomen historiaa todellakaan opeteta. Suomen leijona, eli vaakuna on erään ruotsalaisen aatelissuvun vaakuna. Sen voi käydä tarkistamassa Tukholmassa Riddarholmilla. Allekirjoittaneella on myös ollut vain hyötyä ja iloa, että tuli opittua myös ruotsinkieli. ALFAMUMMO •Koirille metroon oma ’karjavaunu’. Nyt makaavat ihmisten jaloissa. Vahinkoja sattuu häntä jää kengän alle. Vesikauhu on hengenvaarallinen. HAU
•Pk. Metro. Kyllähän se on täysin totta, mitä Parasiitti meille ihmisille kertoo. Olemme ihmislajin rodunedustajana saaneet aikaan juuri sitä, mitä Parasiitti meille ihmisjärjellä älykkäästi sanoin kuvaavasti todistaa. Kehityksen suuntaa pitäisi ehdottomasti muuttaa, jotta maailma pelastuisi. Kaikki kunnia Parasiitin puheille ja ajatuksille. Hän on täysin oikeassa. NIMETÖN •Nykyään Vaasanaukiolta kuuluu öisin myös vironkielistä örvellystä. KULTTUURIVAIHTOA •Piirretyt ihmiset, ihot lävistetyt kuvioksi maalauksin. Miksi? Muoti kirjailla keho tauluiksi. Kokki maalattu huomioksi enemmän kuin keitoksensa? Inhoa nähdä? EI KIITOS •Nyt pitää evätä maahantulo Jon Hellevigiltä eikä ottaa sitä joka tv-ohjelmiin! NIMETÖN •Turha pelätä, ei venäläiset tänne tuu, ovat saaneet jo Petsamon maaperän mineraalit ja
Mielipidekirjoitus
Miksi yhtiöittää Palmia? Helsingin kaupungilla on toimiva ja tuottava liikelaitos Palmia, joka tuottaa hyvinvointipalveluja kuntalaisille. Palmiassa työskentelee noin 3000 ammattilaista huolehtimassa ruokapalveluista, siisteydestä, kiinteistönhuollosta, turvallisuudesta ja hyvinvoinnista eri puolilla Helsinkiä. Palmian ammattilaiset ovat läsnä helsinkiläisten arjessa muun muassa kouluissa, päiväkodeissa, sairaaloissa ja metroasemilla. Olisiko sinustakin reilua, että hyvinvointipalveluja tuottavat työntekijät voisivat hyvin myös itse? Hyvinvointia parantaa esimerkiksi se, että työnantajana kunta osoittaa teoillaan arvostavansa ammattilaisten osaamista sekä kehittää kunnan omana työnä järjestettyjä palveluita paremmiksi ja hautaa perusteettomat yhtiöittämishaaveet. Helsingin kaupunki on teettänyt konsulttityön, jonka mukaan Palmiaa ollaan Kannaksen alueen Pietarin suojavyöhykkeeksi. PELKO POIS •Vanhempien on neuvottava lapsiaan, että opettajaa on toteltava ja kunnioitettava. Ei yhteiskuntaa voi syyttää, jos nuori syrjäytyy. Vanhempien alkoholinkäytössä se syy on. Ne tarvitsee ensin hoitoa. 400 lasta on julkaisun mukaan vammautunut, juuri tuosta syystä. Sehän jo kertoo kaiken. S2 •Laihtujalle, tarkistuta kilpirauhasesi & verensokerisi. Ylipaino on nivelrikkosi syy. Valvojalle, älä juo kahvia 12 jälkeen äläkä lue mitään mistään parina ilta-
pilkkomassa kahtia. Osa ruokahuollosta ja puhelinpalvelut jäisivät omaksi liikelaitokseksi. Siivous-, kiinteistö- ja turvapalveluja on esitetty yhtiöitettäväksi. Nämä ovat aloja joilla on jo nyt työvoimapulaa, niin kaupungilla kuin yrityksilläkin. Kaupungin suunnitelmissa on, että työehtoja heikennetään niiltä osin kuin työntekijät siirtyvät liikelaitoksesta yhtiöön. On esitetty siirtymistä työnantajan kannalta edullisempaan työehtosopimukseen. Olisitko sinä valmis pudottamaan omaa palkkaasi noin kahdenkymmenen prosentin verran? Kuinka jo nyt pienipalkkaiset työntekijät pystyvät elättämään perheensä ja itsensä kotikaupungissaan, jos omalla palkalla ei elä. Onko kaupunki synnyttämässä uutta palkkaköyhälistöä? Helsingin yhteisjärjestö JHL ry:n jäsenet ovat vahvasti sitä mieltä, että kaupungin tulisi luopua perusteettomista yhtiöittämishankkeista. Tärkeämpää olisi keskittyä siihen, että kehitettäisiin toimivia ja tehokkaita palveluja liikelaitoksena kaikille helsinkiläisille. MERJA RUOTSALAINEN
na. OHI •Pettyneet ja muutkin köyhät eläkeläiset. Sehän on selvä ettei hyväksemme kukaan tee yhtään mitään, eikä tarvitsekaan. Miksi pitäisi? Itse on asiamme hoidettu sille mallille missä nyt ollaan ja oma kohtalo on kaikilla omissa käsissään. Äänestän silti, koska en halua idiootteja EU:iin. EUROOPPALAINEN, ONNEKSI •Ruotsissa Husbyn kaltaiset mellakat ovat tulleet jäädäkseen, sanoo 19.5. TV1-uutisissa haastateltu maahanmuuttajanuori. Jos Ruotsin kaltaisella vauraalla maalla ei onnistuta
17
maahanmuuttajien yhteiskuntaan integroimisessa ja työllistämisessä, miten se voisi onnistua velkarahalla operoivassa Suomessa? Suomi tarvitsee lisää Halla-Ahon kaltaisia kantasuomalaisten puolta pitämään. JÄRJETÖNTÄ JA JÄRKYTTÄVÄÄ
•Kuinka on mahdollista? Jos sotilas loukkaa vähän kättään niin se passitetaan kotiin. Sitte taas jatkaa varusmiespalvelustaan kun seuraava saapumiserä on saavuttanut ajankohdan mihin palvelusaika keskeytyi. KYLLÄ SÄÄSTÄMINEN ON MENNY HUIPPUUNSA SOTAVÄESSÄKIN
•Suomalainen: Virolaiset päättäjät olivat suomalaisia fiksumpia ja veivät keneltäkään kyselemättä Viron Natoon. VIROLAISET VIISAAMPIA
•Tv1 MOT ohjelma ”saalistajat verkossa.” Ihmettelen ohjelman tarkoitusperää, jokin alaikäisten seksihörhöjen paljastusko? Hormoonit ovat jylläneet jo tuhansia vuosia, Suomessa prostituution voisi laillistaa. Olen ajellut joskus Kallion suunnalla esim. sunnuntaiaamuna klo 05.00, xx kadulla on thai hierontaliikkeitä ovet avoinna, MOT tsekatkaa seuraavaksi thaihieromalaitokset, kun olette tälle tielle lähteneet. MITÄ, MISSÄ, MILLOIN •Tekohumanistit: En ole työtön, en elä Kelan päivärahoilla. Elin sotakorvausten maailmassa, paikatuissa vaatteissa, ruokakuponkien varassa. Ei edes kyselty, olenko valmis laskemaan elintasoani. On myöhäistä katua, että olen tehnyt tämän sinun ja kaltaistesi hyväksi. Itsenäisyyttä ei vaihdeta vientikauppaan. Tänään Ukraina, huomennako Suomi? TOINEN JEHU •Siperian vankileirit opettivat Baltian kansoille mitä on elää itänaapurin saappaan alla. Niinpä oli luonnollista, että kun Neuvosto-diktatuuri romahti, niin maat hakivat turvaa Natosta. Viisas valinta, ken tuomita voi? AH
Tekstarit jatkuvat sivulla 18.
www.metro.fi
TEKSTIVIESTIT
SILVIA MODIG
•Usko jo: Olen täysin samaa mieltä siinä, että Nato on Suomelle ainoa oikea vaihtoehto.
EU-VAALINUMERO 140
Ă„Ă„NET NATOLLE
WWW.SILVIAMODIG.FI IHMISOIKEUDET–DEMOKRATIA–NYT!
BjĂśrn MĂĽnsson Vahva vastavoima pimeyden voimille En stark motkraft mot mĂśrkrets makter Avoimen, suvaitsevaisen Euroopan puolesta FĂśr ett Ăśppet och tolerant Europa
www.bjornmansson.fi Ilmoituksen maksoi BjĂśrn MĂĽnssonin tukiyhdistys.
Hanna Sarkkinen
•Mtv-sportti, heittäkää se Lehterä veke sieltä kiukuttelemasta, ei ole mikään asiantuntija! OLLI •PyÜräilijät, en kestä teitä, missään ei saa olla rauhassa, ei metsäteillä, ei bussipysäkeillä. Läheltä piti tilanteita lähes päivittäin. Painukaa maaseudulle ajelulle häiritsemästä. NIMETÖN •Peruslevyt: minullekin ne peruslevyt maistuivat - kurinalaisena luonteena tosin aina vähän kerrallaan enkä käsitä miten joku pystyy vetämään levyn kerrallaan (nopea ja suuri verensokeriarvojen nousu ei ole hyväksi) tai syÜmään sipsipussin samantien (150 g ok)! kauan aikaa sitten mutta yhtä nopeasti kuin sokerirasituskokeen kohonnut tulos (sukurasitteena diabetes) säikäytti alkoi terveellisempi suklaa maistua kumman hyvältä (nyt en enää pystyisi syÜmään mitään äklÜn makeaa)! Lisäksi terveellisen karppauksen ja jokapäiväisen liikunnan avulla olen toistaiseksi välttynyt diabetekselta. Hyviä
Juha-Petteri Pasma
Li Andersson
myÜs: paastopäivät ja/tai 5:2 dieetti! - Mieluummin itsekuri ja vapaus kuin jatkuvaseurantainen ja lääkittävä vakavasti otettava diabetes liitännäissairauksineen. -Valinta toki on jokaisen oma -mutta kustannukset yhteiset! HUMANE
ta. Kohta Suomi on seuraavana syĂśntilistalla. NIMETĂ–N
ruikuttamista. Pysykää sisällä jos noin vaivaa. ELÄKELÄINEN
•Nää uusavuttomat tulee bussiin lastenvaunujensa kanssa, jättää vaunut ja istuttaa ipanansa penkille ja itsensä! SekÜ oli ilmaisten matkojen tarkoitus?!
•EI Putinilla tunnu paljoa valtaa olevan. Ei saa armeijaansa vetäymään Ukrainan rajalta vaikka kuinka käskee (pyytelee)? LISSU
NIMETĂ–N
•Lukekaapa kirja Suomi Ruotsin itämaa tiedätte miten suomalaisia kohdeltiin. Tuleepa useasti itku silmään. Meni kauan ennenkuin pystyin lukemaan sen loppuun. Miksi sitä ei käsitellä perusk. tai lukiossa edes? JING
•Räksyttäjä Tiilikainen, puheenvuoresi takia ei ääniä enää Keskustalle. Näen jo painajaisia, jos olisit kaltaisesi Soinin kanssa hallituksessa. Kataiselle iso kiitos, kun on jaksanut vuosikaudet tämmÜisen narisijakansan kanssa ja käytÜksestä 10! ÄÄ-
•Olen kolme kertaa sairastunut syÜpään, 2 kertaa samaan yhden kerran erilaiseen. Uiminen ja vesijuoksu tekisi hyvää kunnolle ja nivelille. En kuitenkaan saa eläkeläisalennuksen lisäksi alennuskorttia kun syÜpäni koodit eivät ole listassa. Pahoittelevat vain. Nytkin käyn läpi sytostaattihoitoja, en jaksa lenkkeillä. Olen 73 v leskimummo. Pienellä eläkkeellä ja sotaorpo.
NESTĂ„JĂ„
•Mihin katosivat kaikki punaiset tulppaanit Ystävyyden puiston lähellä olevasta kukkapenkistä vuorokauden aikana Itäkeskuksessa? HEI HALOO •Alati muuttuva maailma ei ole jähmettynyt mihinkään entiseen malliin. Showbisneskään ei ole jähmettynyt savikiekkojen aikakauteen. Euroviisutkin ovat muuttuneet kellohelmaisten titityy-laulajien ajoista musiikilliseksi, teatterimaiseksikin, viihdeohjelmaksi. Kaikki viihde on myÜs liiketoimintaa, viisutkin ovat miljoonabisnes. Me hurrasimme, kun Lordi-ryhmä pukeutui teatraalisesti muovihirviÜiksi. Miksi ei viihdetaiteilija saisi esiintyä parrakkaana naisena? Putous, Pulttiboys, Spede yms. omissa ohjelmissamme esiintyjät saavat näyttää miltä hyvänsä. Oopperassa ja teatterissa voi myÜs nähdä �kummallisia� esiintyjä -hahmoja. ELÄKÖÖN VIIHDETAIDE
VĂ„Ă„RĂ„ KOODI
•Kaikista tärkein on Jeesuksen sana kaikelle elävälle: �rakasta koko luomakuntaa siten, miten rakastat itseäsikin kaikessa elävässä�. AAMEN •Yleensä syÜn Hesessä, mutta seuralaiseni toivomuksesta menimme McDonald’siin. Verenpaine nousi ja päätä alkoi särkeä, ateria maistui vain suolalle, kamalaa. K •Kun media ei näytä uskaltavan ottaa selville ja kertoa suomalaisille, että millä perusteella tänne on päästetty lyhyellä aikaa yli 60000 venäläistä, niin oikeuskanslerin on viipymättä puututtava asiaan. Ei ole mitään laillista perustetta antaa venäläisille oleskelulupia, koska Venäjällä kaikki hyvin, kun se syÜ nytkin Ukrainaa pala palal-
18
•Mikä naapureita riivaa kun pitää kitistä ihmisistä, jotka istuskelevat pihallaan kauniina päivänä tai omalla parvekkeellaan luullen että se on kyttäämistä. Voi voi raukkoja kun on kÜyhää
•Kiitokset auttajille. Huhtikuun alkupuolella Helsingissä käydessäni kompastuin liukuportaiden alapäässä mennessäni metroon rautatieasemalla. Auttamaan riensi heti kolme tummahkoa naista, joilla oli mustat huivit. He auttoivat minut ylÜs, keräilivät silmälasien kappaleet, puhdistelivat takkiani, kysyivät,sattuiko pahasti ja toivottivat turvallista matkan jatkoa. Toivottavasti he lukevat tämän. Kiitän heitä lämpimästi. MIES KUUSAMOSTA
•Venäjä apinoi periaatetta: mikä on asia josta voi veloittaa kaikkia? SÄHKÖ •Äänestäjät ottakaa selvää , aikooko ehdokkaanne lopettaa holtiton rahan jakaminen muualle Eurooppaan esim. nämä lapsilisät sun muut tuet Viroon. Eihän näin toimita muuallakaan Euroopassa. KALSARIAJAUELIA •Ai onko Venäjä Krimillä Üljyn perässä? En usko, paikka on puolustusstrateginen. Mutta jos väite pitää paikkansa, niin näinhän ne jenkitkin teki Irakissa. NIMETÖN
•Ensin Suomi ostaa kaasua ym. Venäjältä ja niillä rahoilla aloitetaan painostus Venäjä-mieliseksi. Odotamme esim. Norjalta Üljy ym. tarjouksia. NIMETÖN •Suomi on aina ollut puolueeton, rauhaa rakastava rauhanvälittäjä. Sellaisia olemme parhaimmillamme. Sitä arvostetaan laajalti. Jatketaan niin. EI NATOA
Vasemmisto liikkeellä Helsingissä VaalimÜkillä Lasipalatsin nurkalla 24.5.
Soppatykki klo 12.00. Tavattavissa pj Paavo Arhinmäki 11.30 –12.30 sekä EU-ehdokkaat Jussi Saramo 11.30 –12.15 ja Pia Lohikoski 15.30 –16.15. VaalimÜkki on auki pe-la 10 –18 ja su 12–15.
146
136 Äänestä 25.5.
v a s e m m i s t o n u o re t .f i / e u ro v a a l i t
MISSĂ„ EU
Tallinnanaukiolla teltta 24.5. klo 10–16
142
134
SIELLĂ„ VASEMM!STO
Tavattavissa pj Paavo Arhinmäki klo 10–11 ja EU-ehdokas Jussi Saramo 10–11.
134
139
143
145
Li Andersson
Heikki Patomäki
Pia Lohikoski
Jussi Saramo
Hakaniemessä Sokoksen vieressä teltta 24.5. klo10–15 Maailma kylässä -tapahtumassa la 24.5. Demon teltalla (Rautatientori) EU-ehdokas Li Andersson 11.30 –12 ja Paavo Arhinmäki 12.45–13.10. Demon paneelissa Mekong-lavalla klo 14–15 EU-ehdokas Heikki Patomäki. Vas-teltalla Kaisaniemen puistossa Paavo Arhinmäki 13.15–14 sekä EU-ehdokkaat Pia Lohikoski 15.30 –17.30 ja Heikki Patomäki 15.15–16.30. su 25.5. Demon teltalla klo 15.30 –16 EU-ehdokas Jussi Saramo.
(XURRSDQ SDUODPHQWLQ MlVHQ YDUDWXRPDUL
WDYDWWDYLVVD ODXDQWDLQD NOR (VSRR 7DSLRODQ 0DDODLVPDUNNLQDW
232
TIMO HARAKKA
233
LIISA JAAKONSAARI
237
KIMMO KILJUNEN
239
MIAPETRA KUMPULA-NATRI
246
NASIMA RAZMYAR
248
KAARIN TAPALE
Lauantaina 24.5. Eu-vaaliehdokkaat tavattavissa Tallinnanaukiolla: Timo Harakka (klo 12.00) ja Kimmo Kiljunen (klo 12.30) Lasipalatsin vaalimÜkillä: Liisa Jaakonsaari (klo 14.00), Nasima Razmyar (klo 15.00), Kaarin Taipale (klo 16.00) ja Miapetra Kumpula-Natri (klo 16.30). Puheenjohtaja Antti Rinne ja puhemies Eero Heinäluoma tavattavissa Tallinnanaukiolla klo 11.30 ja Antti Rinne myÜs Lasipalatsin vaalimÜkillä klo 15.00.
NOR +HOVLQNL 0XQNNLYXRUHQ RVWDUL NOR +HOVLQNL 6LPRQSXLVWLNNR
/DVLSDODWVLQ )RUXPLQ SllW\ NOR +HOVLQNL 0DDLOPD N\OlVVl IHVWLYDDOLHQ 'HPRNUDWLDWHOWWD 5DXWDWLHQWRUL
,OPRLWXNVHQ PDNVDMD 6XRPHQ 6LOWD (XURRSSDDQ U\
maksaja: Espoon Vasemmistonuoret
Toivo Haimi
•Maanantaina oli huono itsetunto pojalla joka rikkoi bussipysäkin lasin hertsikanrannassa. Skeittilauta meni rikki ja purit olosi lasiin. Siksi menee huonosti, kun pitää kostaa jollekin. Teitä on luokka, kerätkää rahat ja maksakaa lasi. Vastuunkantajat osaavat. LAIVALAHTI
LUKIJAT
lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 23. toukokuu 2014
DQQHOLMDDWWHHQPDNL QHW 7XOH W\NNllMlNVL
VXQQXQWDLQD NOR 1DLVWHQ .\PSSL
OlKW| 2O\PSLDVWDGLRQLQ HGHVWl
#MDDWWHHQPDNL
LUKIJAT •Jättäkää ulkonäkö jo rauhaan, vaaleita vainottu. EIKÖ SE JO RIITÄ, ASENNEVAMMAISET
•Kuka tai ketä nämä möllit ovat, jotka tilaavat näiltä ulkomaalaisilta remppahommia? Varmaa samaa porukkaa jotka jakaavat kännyköitä ja lompakoita varkaille ympäri kaupunkia. VM 48 •Pienistä asunnoista on pulaa, samoin töistä, mistä saisi riittävästi toimeentuloon. Toivottavasti joudut kokemaan saman, kun et näytä tietävän mitään! NIMETÖN
•Vienti vetäisi, jos myisi pilkkahintaan, mutta sitten ei tulisi toimeen välttämättä. Myös budjettialijäämä ja velka kasvaisi! S.H •Nyt Katainen puoltaa Turun telakan ostoa. Aiemmin menetettiin 2 risteilijätilausta Ranskaan, arvo 12miljardia ja Saksaan myös. MIKSI KATAISEN TUULIVIIRI PYÖRII?
•On se ihmeellistä toiset pienentävät rintansa ja nuoret hoikat ihmiset suurentavat?! Kai ne tekorinnat on sit kevyemmät kantaa kuin oikeaa rasvakudosta olevat, jotka painaa olkapäät vaoille ja niskat kipeiksi?! MENE JA TIEDÄ
•Joka ikinen ilta televisiosta murhia tappeluja kidutusta raiskauksia silmitöntä väkivaltaa. MIKSI?
•Millaiset lapset sellainen perhe. Kukaan terve ihminen ei potki ketään päähän tai vahingoita. Vain tosi sairas toimii niin. Välittömästi hoitoon. Miksi laki sallii pahoinpitelyt! NIMETÖN
•Eikö eurovaalien tv-ohjelmassa Suomen kommunistien puolueen puheenjohtaja osaa pukeutua, kun oli urheilupusakassa. ARVOKKUUS PUUTTUI. •Outo maailma. Päättäjät miettii oikorataa Turkuun tunnissa pääkaupunkiseudulta ja Espoon lastensuojelu auttaa hädässä olevaa lapsiperhettä ohjeella, että onhan teillä isovanhemmat joiden kuuluu rahallisesti auttaa. Hyvä kun he edes omilla eläkkeillään pärjäävät. VOIMATON •Kaikki kallista. Tulot ovat markkoina ja menot euroina. Revi siitä sit elämä. Politiikoilla pitäis olla ruohonjuuripääsykoe esim. puoli vuotta siivoojina. Bussikuskeina, ravintolatyöntekijöinä jne. Sossussa katsotaan kuin halpaa makkaraa. Ovat kuin kukkoja tunkioilla. Palveluammattilaiset itseään täynnä. NAVIGARE NECESSE.VIVERE NON NECESSE EST. TÄHNÄ
•Morjensta nimim. ”pese”. Kirjoituksesi paljastaa, että annoit äänesi EU-liittovaltion kehitystä ajavalle puolueelle. Liittovaltio tarkoittaa sitä, että emme tulevaisuudessa voi päättää asioistamme, ja verorahojemme käyttö, sosiaalikulumme ja eläkkeet päätetään Brysselissä. Kaikki muut EU-ryhmät ajavat liittovaltiokehitystä, lukuunottamatta muutamaa pientä ryhmää joihin Suomesta vain persut kuuluvat. Tarkista faktat. HYVÄUSKOISIA HÖYNÄYTETÄÄN
•Isä Mitro, kutsuit sitten kokoomuslössin meidän kannattajiesi kanssa Brysseliin. Nehän
nauroi. Tiedättehän kaikki, että jokainen ehdokas voi kutsua 20 tavista tutustumaan B:n juoppokulttuuriin. MASA •Kansa pitää EU:n liittymistä valtiopetoksellisena tekona ja rikoksena kansaa kohtaan. Kansan suuri ja selkeä enemmistö tuomitsee rikoksen. Siksi se ei likaa itseään äänestämällä EU:n vaaleissa. Kyllä Suomi ja kotimaa. Ei EU ja vieraan vallan valta. Boikotoi. EU on maanpetos rikos. PIIKKI •Minkä takia äänestää noita pölvästejä maukkaimpien lihapatojen ääreen? Palkkioksiko? Maan köyhdyttämisestä? Kyllä on kansakin tyhmää! JOSA •Idänkauppa yskii, työttömyys rehottaa, leipäjonot on pidemmät kuin koskaan , eriarvoisuus lisääntyy. Silti joku äänestää porvareita. TYÖTÖN •Miksi tunnen nykyään vastustamatonta halua ryhtyä OPpankin asiakkaaksi? Onko se tämä kesäsää? POIS NORDEASTA
jan määrärahoja. Vaikkei uhkaa näkyisi nyt, sellainen voi tulla äkkiä kuten 1939. ERIK •Tupakkatehtaiden pitäisi keksiä hajuton tupakka, niin saisivat röökata kokopäivän keuhkonsa pilalle. Nyt tasa-arvo ei toteudu parvekekäytön suhteen. Yölläkin ravataan käryttämässä. LASITUKSET KIINNI •Mimmi: Ei kukaan kävele päkiä edellä, paitsi ehkä soralla. Ihmisen kuuluu nimenomaan kävellä kantapää edellä, silloin oikeat lihakset työskentelevät. Väärä kävely johtaa selkävikoihin ja koko kehon vääristymiseen ajan mittaan. Korkokengillä kävely on poikkeus, mutta ne eivät olekaan hyviä arkikenkiä. Töminää pitävät usein aggressiiviset ihmiset joiden liikkeet yleensäkin ovat riuhtovia ja liuoteltuja. Joskus kiire voi olla syynä. Itse varon pitämästä ääntä iltaisin, koska lapset nukkuvat naapureissa. Minua ei kuitenkaan häiritse äänet, en tiedä miksi. HYVIN NUKKUVA
•Ei ole porvariston epäisänmaallisuutta pahempaa, kuin heidän kyltymätön ahneus ja valtion tuhoamistoiminta. Nyt vielä Kemiran ja Rautaruukin lisäksi ollaan myymässä Suomen valtion tuottavin kansallinen omaisuus Altian (Alkon) tuhoaminen myymällä. Vangittava nämä jo olisi pysyvästi. PIIKKI
•Korkeimmalta taholta tulevien viestien teeseillä on jopa vaarallista ratsastaa! - Mitkään kaikkoset eivät pysty kartelleissa mitään vaikuttamaan saati pystyä poistamaan byrokratiaa eikä varsinkaan poistamaan rahaa ja voimavaroja taivaan tuuliin polttavaa järjetöntä direktiiviviidakkoa (alkuosa kuin kirosana!) - ei todellakaan! HUMANE
•Humane: jos Suomi aikoo pysyä Naton ulkopuolella, sen on pidettävä itsenäisestä puolustuskyvystä = korotettava armei-
•Hei sinä raiteiden ritari, joka jäät junan ovien väliin odottamaan että kaikki junaan juoksevat ”ystäväsi” ehtivät junaan,
134
•Ei ihmisiä voi todella oikein syyttää toisten huonosta kohtelusta; mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Muistakaa rakastaa, välittää ja huolehtia lähimmäisistänne, sillä he ja me tarvitsemme kaiken huolenpidon, jonka voimme antaa, voiko ylimpään todella enää luottaa. Ikävä sanoa, mutta ei voi. KOKE-
•Ei auta Natokaan, jos ei osata lopettaa ärsyttämästä Venäjää. Pelkään vaan ,että on jo liikaa mokailtu. Kuka auttaa jos Jumala sanaakaan ei saa mainita? UNTO •Suomeen rantautunut pikaruokaketju toimii törkeästi työntekijöitään kohtaan! Kiitoksena potkut ja hyvää kesää! NIMIMERKKI EX-PIHVINKÄÄNTÄJÄ
•Venäjä häiriköi Suomen ilmatilaa koneillaan. Muistutuksena, että on reilu ja kiva naapuri! RÖYHKEÄÄ
•Ruotsin kieltä helpompi oppia puhumaan, ääntämään, kirjoittamaan kuin venäjää. Carl Haglund näyttää kaikin puolin olevan ei näyttelijäpoliitikko. Miks jo kaksi ilmatilaloukkausta Suomessa Venäjältä. Sodassa ollut isäni sanoi. Venäläisiin ei voi luottaa. Vaikka elämme vuotta 2014. Nyt kaikki tuki presidentillemme. Älkää surko pieniä suruja. Voi tulla suurempia suruja. NIMETÖN
DEWESKU
•Ymmärrän nyt kun porukka odottaa että kassa toivottaa ’hyvää (jotakin) viikonloppua esim.’ Kun bussikuskitkin jo säikähtää katsetta. Heitä jatkuvasti
Kansanedustaja Kari Uotila Euroopan Parlamenttiin
Työtä, tasa-arvoa ja turvallisuutta
L♥ VE Eurooppa STOP #talouskuri #työttömyys #co2 #rasismi #keinottelijat
ÄÄNESTÄ 25.5. LI MEPIKSI
Tekstarit jatkuvat sivulla 20.
•Silleen niinku, niinku silleen tietsä, niinku. Ei mitää hajuu, niinku silleen, nevöhöörd! SPE-
www.kariuotila.fi
MUS OPETTI HÄNEN HALUSTAAN, ETTÄ NÄIN USKOVALLE TAPAHTUU
syytetään. Ei vastaa ’päivää’ jne. Itse olen ujo korttia leimatessani. ASKEL ETEENPÄIN
MYÖHÄSSÄ KULKEVISTA JUNISTA JA KÄYTTÄYTYÄ KUIN ÄÄLIÖ?
Mainoksen maksaja: Li Anderssonin tukiryhmä
•Dopingin käytöstä on voimassa olevat rangaistukset. Mutta meillä sen päälle lätkäistään vielä median langettama elinkautinen tai jopa kuolemantuomio. LEX
•Hei Veronmaksaja, sinulle ja muille asiasta kiinnostuneille. Yksi maahanmuuttaja maksaa vuodessa 57 000 euroa. Asia on tutkittua tietoa. Minulla on lehtileike tallella. LIISA
joita menee 10min. välein! Se on kuule sillä lailla että jo valmiiksi junassa olevat eivät arvosta tekoasi p****n vertaa! Eikä myöskään konnari ja kuljettaja. Minä konnarina muistan seuraavalla kerralla, etten varmasti hyvää hyvyyttäni odota sinuakaan muitten matkustajien kustannuksella! MIKSI VALITTAA
Ilmoituksen maksoi Kari Uotilan tukiryhmä
19
www.metro.fi
LUKIJAT
lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 23. toukokuu 2014
TEKSTIVIESTIT
www.helsinginjaahalli.fi
•Nim.merkki: pääkaupunki elättää koko muuta Suomea! Ei ihan auennut toi sun viesti minulle. Miten voi seutulippu maksaa 9 euroa viiden minuutin sisään? Ensteks: seutulippu on 5 euroa/matka ja on voimassa 80 min. Eli aika vaikee tosta on 9 euroa vääntää viiteen minuuttiin? Ja ihan tiedoksi sinulle ”viisas” Vr ei päätä HSL:n hintoja! URPOJA RIITTÄÄ
JÄÄHALLIN KIRPPIS
lauantai ja sunnuntai klo 9 13.30 lauantai ja sunnuntai klo 9–13.30 La 24€ / Su 27€ sisältää pöydän. Rekkejä vuokrattavissa. Pöytävaraukset: Soita ja varaa paikkasi ark. klo 10 12. www.helsinginjaahalli.fi Puh. 09 4777 1179. Tervetuloa.
•Mummu: eikö noille kissojen omistajille löydy kuria. Niitä vasta vilisee jokaikisessä paikassa, tappavat ihan hirveästi lintuja oravanpoikasia ja emolintuja. Poikaset jäävät pönttöihin kuolemaan. Tulee halvaksi omistajille kun ei tarvi muuta ruokaa ostaa. Ei aina tarvi olla koirien kimpussa. KATIT KIINNI •Rillillii: viestisi päättyi ”vaikka nainen oli jo silmälasi-ikäinen”!? Voihan 2-vuotiaallakin olla jo lasit, ei se ikää katso. MMM
•Mummeli: olette oikeassa. Itse asiassa unohdin laittaa mukaan nimimerkin! Joskus se ei mahdu, kun 160 merkkiä jo täynnä, eikä voi enää tiivistää. USK POLT
KANSALAISTORIN KIRPPUTORI ALKAA 23.5. Varaa paikkasi www.kansalaistorinkirppis.fi P. 0500 424501 tai paikan päällä.
•Meikussa asuva hieno nuorimies. Olen käynyt lenkeillä vähän myöhemmin. Olisin vain lainannut kuunneltavaksi sen levyn, josta puhuin. VOIMAANNU-
TURVAA METSÄN ELÄIMET
TAAN JA ILOITAAN REIPPAILUSTA
www.hobi.se.com
•Ei kotikatua enää televisioon liian vanha sarja. NIMETÖN •Tuleeko stund up -koomikosta pääministeri? LEFA •Puolueet äänestävät puheenjohtajansa, perussuomalaisten Timo Soini ilmoitti jatkavansa puheenjohtajana, eikö se ole diktatuuria. NIMETÖN •Hampurin malliinko aseman nimiin lisäys, (mielipide HS 18.5) tyyliin: ”Kaisaniemi (Helsingin Yliopisto)” Olisiko todella tarpeen mainita, höh yliopistosta. Oikeat Akateemiset ajelee autoilla. Tuo rehtori, jonka mielestä olisi mukavaa, jos nimi muutettaisiin, kulkekoon vielä metrolla? Vaihtopäätöksestä
Lauttasaaren Koivusaaren osayleiskaavaehdotus uudelleen nähtävillä Koivusaaren osayleiskaavaehdotus (nro 12180) koskee 31. kaupunginosan (Lauttasaari) Lauttasaaren länsipuolista aluetta Länsi-Helsingissä. Koivusaari rajautuu lännessä Espoon kuntarajaan ja idässä Lauttasaaren Katajaharjun alueeseen. Pohjoisessa ja etelässä aluetta ympäröi merialue. Suunnittelualueeseen kuuluvat Koivusaaren maa-alue, ympäröivää merialuetta, Länsiväylä ja maapenkereet Koivusaaren itä- ja länsipuolella. Lisäksi alueeseen kuuluvat Länsiväylän reunustat tien ja korttelialueiden välissä Katajaharjun sillalle asti.
tullaan tekemään valitus Helsingin hallinto-oikeuteen. NIMETÖN •Omaa rauhaa suurempaa onnea vaikea kuvitellakaan! Lisäksi kaunis kevät ja loma tulossa. Iloitse paitsi luonnon kauneudesta myös siitä mitä olet saanut, siitä mitä osaat. Silloin kun elämää eletään ns. täysillä, eteen tulee myös paljon pahaa, loukkauksia ja murheita. Sinulla voi hyvin ”olla elämä” kotona ja metsäpolulla. VANHA, FIKSU JA KÄRSIMÄTÖN
•Nyt on vapaalla maailmalla viimeiset hetket estää Ukrainan hajoaminen edesmenneen Jugoslavian tavoin kaikkine hirvittävine seurauksineen sodat, pommitukset, saarrot jne. Venäjän on saatava maksut kaasusta eli länsimaat ovat valinnan edessä; joko Ukraina taloudellisesti jaloilleen tai Balkanin sotien toisinto mutta vielä tuhoisampina. ENTINEN RAUHANTURVAAJA
•Ikuisia remonttejako? Mihin hävitetään hyvät poltetut savitiilet putkiremonttien yhteydessä? Kun tilalle laitetaan kalkki-hiekkatiilet, jotka tuskin kestää kymmentä vuotta kauemmin. L.T. •Mikä Hämeentie? Eikö Metrolehdessä tiedetä, että Kallion kirkolta alkaa Siltasaarenkatu ja Pitkältä sillalta jatkuu Unioninkatuna. L.T. •Mistä löytäisi radiokanavan, joka soittaa vain pelkkää iskelmää? Eikö ne tyhjää täynnä jutut riitä kerran päivässä. Nyt joudun repimään kuulokkeet korvilta kun en todellakaan kestä kuunnella puuta heinää ja levyt menee oh. Ja, hei haloo noi levyt ajaa sen asian - rentoutuksen. Tiedän, että muilla kanavilla on asiaa eli elämää rikastuttavia juttuja mutta haluan kuunnella iskelmiä. Ja muuten, kyllä liksa juoksee helposti höpö höpö jutuilla ja varsinkin siitä puhe mistä puute -jutuilla. Uskomatonta. Niinkö paljon Iskelmä arvostaa kuulijoitaan. Kadun, että aukaisin suuni Metrossa! - Vain Terveyden avaimet parasta! HUMANE •Aamulähetys 3-kanavalla. kyllä juontaja Nina Rahkolan puheesta ei aina selvää saa. MUUTETAAN 1-KANAVALLE
Osayleiskaavaehdotus, joka on laadittu maankäyttö- ja rakennuslain mukaisena oikeusvaikutteisena yleiskaavana, on uudelleen nähtävillä 23.5.–23.6.2014.
XP ➡ WIN 7
Käyttöjärjestelmävaihdot ym. tietokonehuollot. Nopeasti ja edullisesti.
Asemakaavaehdotuksia nähtävillä
Håt Data Huolto Oy
Seuraavien alueiden asemakaavaehdotukset ovat nähtävillä 23.5.–23.6.2014:
Vaasankatu 15 0103878860
•Olin aina epäillyt mikroaaltouuneissa lämmitetyn ruuan terveellisyyttä. Tukea epäilykselleni sain, kun luin, että sveitsiläinen tutkija Hans Hertel suosittelee niiden käytöstä pidättäytymistä. Koska luonnossa omat säteilykentät ovat miljoona kertaa heikommat kuin tekni-
sesti tuotetut kentät. Ylimääräinen keinotekoinen säteily johtaa sairaalloisiin tiloihin. Esim. maito denaturoituu ja voi tulla myrkyllisemmäksi ja hyytyä sellaiseen muotoon, että elimistön on sitä vaikea sulattaa. Mikroruokien epäillään muodostavan elimistössä runsaammin syöpäsoluja ja karsinogeenisiä vapaita radikaaleja. Seurauksena on mm. hermoston ratojen rikkoutumista. Aivojen toiminta häiriintyy. Siihen liittyy muistin ja keskittymiskyvyn heikkenemistä, ajatuksen harhailua, emotionaalisia vaikeuksia ja unihäiriöitä. PENA •Halla-aho /Jungner maahanmuuttokeskustelu, Halla-aho fiksu, asiallinen, Jungner pöh. Jos jotakuta äänestän kohde on Halla-aho! NIMETÖN •Viikin kirkkoa vastapäätä on 3 rakennusta ja useita kaikenkokoisia koiria. Koirien omistajat kävelee suoraan kirkon eteen. Koirat tekee tarpeensa. Jätökset jää siihen. Näky on törkeä. MUMMU
•21.5 Tv3 klo 20.05,Eu-vaalikeskustelu, ”näen vain” Väyrysen jalasmökkijupakan, Donnerin narinan ja tylsyyden tunteen kun hän oli USA-attasea (tms.), Heidi Hautalan verokeplottelut, Jungnerin naisseikkailut, Stubb/ hampaat ja ympäripyöreä kommentointi, Kyllönen, ns. eroaminen lue, erosi ennen erottamista, Olli R, ottakoon Romanian kerjäläiset kesämökilleen, + kaikki keskusteluun osallistujat haluavat Eu-parlamenttiin vain pakoon Suomessa olevia ongelmia. EU-PARLAMENTTI LUE = KANK-
20
noivansa viidakontähtösiä kun niillä on niin hienot rinnat. No huh, huh. Mihin ollaan menossa, kun pikkulikat haluaa samanlaiset heti, kun äiti antaa luvan. Kyllä on naiskauneus kaukana. Inhon näköisistä ylisuurista tisseistä ja poskilla roikkuvista silmäripsistä. Äiti vois kertoo, että niillä tähtösillä on aivojen sijasta silikonia. MIES TÄLTÄ BLANEETALTA
•Lakkoilu on vanhanaikainen vaikutusmenetelmä. Lakkoilun vaikutus hankaloittaa ihmisten eloa, eli duunari duunaria vastaan. Boikotti esim. Facebookin kautta on nykyaikaa. En avaa asiaa enempää, tuntuu samalta kuin lakkoilu, mutta funtsi niin hiffaat. EK:N KOKKILALLE TERKKUJA •Serbian tulee hakea hätäapua Venäjältä. Riittäähän sieltä asehulluja kiusaamaan Ukrainan kansaa! NIMETÖN •Taas alkaa tuo valitus bussien ilmastoinnista. Ymmärtäkää jo, että se on automaattinen, ei kuskin käsissä. NIMETÖN •Miksi eräällä julkkisidoliksi valmennetulla on kuitenkin vasemmistolainen käsi kesälläkin housuntaskussa? SYYHYÄ VAI HUONO VERENKIERTO VAI KASVATUS?
•Euroedustajaksi tai puoluejohtajaksi en kannata kaikkitietävää pyrkyriä enkä huonotapaista rikollista, vaikka kuinka skoolaustaitoista Hyvää Veljeä. Enkä taistelevaa homoa tai saarnaavaa ateistia. Ihan normaali tavis riittää. STADIN KUNDI
KULAN KAIVO, EN ÄÄNESTÄ
Sudokun ratkaisu
•Lotta ja Pia vähän siistimpää kielenkäyttöä niin ohjelmanne olisi ollut mielenkiintoista katsottavaa Soffasurfaajina! Maat oli tosi kiinnostavia ihmisineen, mutta liikaa tyhmää esiintymistä ja kiroiluakin! Se pilasi muun kiinnostuksen ja viihtyvyyden! Rohkeita tyttöjä! PETRAN KÄVIJÄ!
•Onko ihmisen luominen joku jumalan koe miten ihminen kehittyy? Huonolta näyttää. Ihminen tuhoaa itse itsensä. NEUTRI
Ristikon ratkaisu
•Tv:n kokkiohjelmat, kuka saamari katsoo jonkun pähkinän paahtamista ja yks kikattaja juontaja on kertonut haluavansa tehdä Martha Stewart -tyyppistä ohjelmaa. Ei, aito on aito, älä tule meidän rasitteeksi, naamaasi näkyy jo liikaa, kuka sinun lisäksesi haluaa nähdä sinua? SALAATIN PILKKOMINEN RIITTÄÄ TV:SSÄ
•Kaksi noin 15-vuotiasta tyttöä jutteli bussipysäkillä ihan-
Meilahti, tontit 15526/5, 7 ja 8 sekä katu- ja puistoalue, Taka-Töölö, katualue (piirustus nro 12257 osat 1 ja 2, Meilahden sairaala-alue). Aluetta rajaavat mm. Paciuksenkatu, Tukholmankatu, Haartmaninkatu ja Stenbäckinkatu.
Vuosaari, kortteli 54152 sekä katu-, satama-, rata-, virkistys-, vesi-, luonnonsuojelu- ja suojaviheralueet (piirustus nro 12248, Vuosaaren voimalaitosalue): Käärmeniementie 8 ympäristöineen. Alue sijaitsee nykyisen Vuosaaren voimalaitosten ja sataman alueella sekä niiden ympäristössä. Aluetta rajaavat mm. Satamakaari, Käärmeniementie, Seilorinkatu ja Rahtarinkatu.
Osayleiskaavaehdotuksen ja asemakaavaehdotusten nähtävilläolo Osayleiskaavaehdotus ja asemakaavaehdotukset ovat nähtävillä kaupungintalon ala-aulassa (Pohjoisesplanadi 11–13) arkisin klo 8.15–16.00 ja muina Virka-infon aukioloaikoina (www.virka.fi) sekä kaupunkisuunnitteluviraston ala-aulassa (Kansakoulukatu 3, 1. kerros) arkisin klo 8.15–16.00. Niihin voi tutustua myös internet-osoitteessa http://www.hel.fi/hki/Ksv/fi/Etusivu Nähtävänä nyt -osiossa. Mahdolliset muistutukset osoitetaan kirjallisina kaupunkisuunnittelulautakunnalle, ja ne on toimitettava Helsingin kaupungin kirjaamoon (Pohjoisesplanadi 11–13) ennen nähtävilläoloajan päättymistä. Sähköpostiosoite on helsinki.kirjaamo@hel.fi ja osoite on Helsingin kaupungin kirjaamo, kaupunkisuunnittelulautakunta, PL 10, 00099 Helsingin kaupunki.
Helsingissä 23.5.2014
Kaupunginkanslia
www.hel.fi
Pitäjänmäki, Pitäjänmäen yritysalue, tontit 46016/6, 11 ja 14 (piirustus nro 12271): Hiomotie 2–6 ja 10.
Voimapallona
luokses pompin! Bounce-puhtipallerot saavat voimasi valloilleen ja antavat Sinulle terveellistä ja herkullista energiaa päivän haasteisiin. - proteiinirikas valinta, gluteeniton nautinto
Anna pähkinäisen palleron tuoda puhtia päivääsi, herkullisesti!
VERKKOKAUPPA: www.ruohonjuuri.fi KAMPPI: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki. KESKUSTA: City-käytävä (Saarisen piha), Helsinki HAKANIEMI: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki ITÄKESKUS: Itiksen kauppakeskus, 00930 Helsinki
Tällä kupongilla 23.-27.5.2014
Bounce Balls: Puhtipallero, kookos-macadamia
2,50
säästösi 30 % 40 g (3,55) 60,-/ kg (88,75)
www.rubb.org
VUOKRAAMME paintball-varusteet Viikonloppupaketti 27€/pkt
ästä m h y Haalarit nr nge si. e 5€/kpl . h k raus ki/va li 10lmaise y upon k a 1 . ai gill tuihin ponksi pela vissä muihin e u k p. 010 38 77 880 ä ttä y diste Täll Ei yh
SATURDAY 24 MAY 2014@KÖNIG M:
Special guest: Dj EL-BRAVO (swe)
IN
MA
O RO
Big Band Reunion 2014
Salsa, Reggaeton, Electro Latino, etc. (fin) Electro Latino
Park Concert
Espan Lava from 12-5pm, free entry
U EN RV
Sointi Jazz Orchestra Ogeli Big Band Kuullos Orchestra HOS Big Band SUMU Big Band
DJ LA CANELA (fin)
BA
Cuban timba, Bachata, Kizomba, etc.
ENTRY 10,00 € (WITH FLYER 9,00 €) AGE LIMIT 20YEARS, 22-04 Mikonkatu 4, 2nd floor Open 10 pm to 04 am
30 v. DIGILAB
Isonnevant. 26, 00320 Hki. Ark. 10–17, lauantaisin sop. muk. www.kuvateemu.fi p.09-5873 693 PASSIkuvA alk.15 € PASSIKUVAT, HÄÄ, LAPSI, YO, TUOTE
Kirpputori, grillattua makkaraa ja mehua ilmaiseksi, sekä musiikkia ja mukavaa yhdessäoloa. Järj. Hurstin toimintakeskus TERVETULOA!
with Aili Ikonen and Marika Tuhkala
Reunion Big Band
Ma klo 18.00 Ylistyksen ja rukouksen ilta Ke klo 18.30 Mahdollisuus muutokseen-ilta Pe klo 19.30 Nuorten ilta Su klo 11.00 Jumalanpalvelus Tervetuloa! www.siion.net
ETSII ASIAKKAILLEEN ERI KOKOISIA MYYTÄVIÄ JA VUOKRATTAVIA HUONEISTOJA. p. 040-577 3516 Leankatu 4, LH 2, 00240 Hki
Tmi Kekoon P. 050 426 7372 www.kekoon.fi
AA-AUTTAVA PUHELIN
Jyväskylä Big Band
KAIPAATKO MUUTOSTA?
BELLAHAUS LKV
Koulutettu ammattijärjestäjä avuksesi tilojen ja tavaroiden hallintaan.
joka päivä 9-21 (09) 750 200 Myös läheisille! www.aa.fi, al-anon.fi
Musiikkitalo/BlackBox 7pm
In collaboration with Salsa Borealis timbero.fi and Helsinki Salsa Academy With DJ Matias Löyttyniemi Tickets at www.lippupalvelu.fi 19/14€
TILAT KUNTOON!
Onko alkoholi ongelmasi?
Salsa Dance Night
PIDETÄÄN KAVERISTA HUOLTA TAPAHTUMA MELLUNMÄESSÄ, KORVATUNTURINTIE 4 LA 24.05 KLO 12.00-14.00
with Evelio Galan and Laritza Silverio Rojas
facebook.com/musicclubcasalatina
HAAGASSA
paintballsissos.fi
Helsinki May 24th
+ DJ IPPE E:
Lue lisää ja lunasta etusi: www.paintballsissos.fi/metro1
www.bellahaus.eu info@bellahaus.fi
NOSTOALAN KOULUTUSTA VANTAALLA ValmiukSia NoSToalalle Koulutuksen kesto 9 pv Koulutusaika 9. - 19.6.2014. Koulutuksen aikana opiskelijat tutustuvat nostoalan työmaihin, eri työtehtäviin ja siellä käytettäviin työkoneisiin (kurottaja, kuormaus-, ajoneuvo-, ja henkilönostimet).
Elimäenkatu 9 A 2krs. (väliaikaisesti)
Koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle hyvät perustiedot nostoalan eri työtehtävistä ja koulutusvaihtoehdoista sekä työpaikkatarjonnasta.
AVAA URAPUTKI. OPISKELE TYÖN OHESSA OPPISOPIMUKSELLA!
VARASTONHOITAJAKSI
MERKONOMIKSI Liiketalouden perustutkinto, merkonomi, on työelämän arvostama, kaupan alasta ja liike-elämästä kiinnostuneen tutkinto. Halutessasi voit suorittaa ison osan tietopuolisista opinnoista joustavasti verkko-opiskeluna.
Logistiikan perustutkinto on alalla arvostettu. Suorittamalla tutkinnon pätevöidyt ammattilaiseksi ja varmistat osaamisesi alalla tulevaisuudessa.
Mercur Ravintola
Ravintola Mercurissa Töölön sydämessä
klo 11 11.30-15.30
Lämmin brunssipöytä
Tutustu brunssin sisältöön
Kalaa ja lämmintä keittoa eittoa
Brunssin jälkeen hohtokeilaamaan
www.bowlcircus.com
www.inartes.fi
ADIEU, ARPPEANUM! Su 25.5.2014 klo 11–17
Sunnuntain Brunssi
www www.ravintolamercur.fi
TAIDETERAPIAKOULUTUSTA
Yliopistomuseo muuttaa. Arppeanumrakennus avoinna yleisölle viimeistä viikkoa!
est 1963
Monipuolinen salaattivalikoima koima
TTS Nuolikuja 6, Vantaa | Sarkatie 1, Vantaa
www.tts.fi
Asiakaspalvelu, puh. 010 80 80 90
hlö
lisätietoja Nostoalan koulutusvastaava Atte Järvelä, puh. 050 3879 531
Hakemukset ja tiedustelut
amiedu.fi
18,50 €
Haku osoitteessa www.te-palvelut.fi, hakunumero 654649. Haku päätyy 1.6.2014
Jatkuva haku!
Jatkuva haku!
vain
Koulutus on tarkoitettu henkilöille, joilla on B- luokan ajooikeus. Henkilöt jotka jatkavat nostoalan tietyissä opinnoissa, sisältyy niihin ajoluvan korotusmahdollisuus B:stä C:hen.
Runsas ja herkullinen jälkiruokapöytä
Ravintola Mercur & BowlCircus Ruusula Ruusulankatu 3-5, 00260 Helsinki, puh. 010 841 8865
Elävää musiikkia, arkkitehtuuria, tietoiskuja Yleisöluentoja: Paavo Castrén, Laura Kolbe Museokaupan loppuunmyynti ja ilmaisia museohistoriikkeja LUOMUS Mineraalikabinetissa Kahvilaherkkuja, ohjelmaa lapsille
Vapaa pääsy!! www.museo.helsinki.fi nki.fi
HELSINGIN YLIOPISTOMUSEO
Snellmaninkatu 3, Helsinki Avoinna 1.6. saakka ti–pe 11–17, la–su 11–16
Metro-lehti Facebookissa
Liity jo tänään!
-3@05. )<33: (,96)(;0* +<6 *A :*(5+05(=0(5 (09:/6> :, 1<9.0: 2(09@: 9<: ;/, @(263,=: ;,(4 <2 +(50,3 9@-( :, -694(;065 ;,(4 ;/, =0*;69: ), 9=3 =(9;063,5;63(0=<, 4((=6040,5 034(03< -0 034(=604(; -0 /(>2,9 /<990*(5, :<<90 4((5f@;;,3@ +* @/+0:;@: :<64,5 034(03<670:;6 ;0=630 :(9063( @3,0:k3,55f;@: ;<<30;<55,30 4<<;( 1,550 =(9;0(05,5 (02<05,5 3( :< (32 Á 7f0=f (32 Á
/(366 /,3:0520
3(7:0 (33, ] 3( :< (32 Á 7f0=f (32 Á
1=.
(55( ()9,<
7,9/,3077< 3( :< (32 Á 7f0=f (32 Á
-053(5+(09:/6> -0
+<<+:650; =07 7(::0 3( :< (32 Á 7f0=f (32 Á
HUPIKLUBI Helmiä sioille Stephan Pastis
oletko ikinä huomannut miten paljon nukkaa kuivausrumpusi kerää ?
23
10 kysymystä
toki. miten niin?
koska se tarkoittaa sitä, että kuivausrumpusi varastaa vaatteesi pala palalta.
joten?
joten me varastamme ne takaisin.
nukka, suurinta huutoa.
lasku, kiitos.
1. Minkä maalainen freestylehiihdon olympiavoittaja on Lydia Lassila? 2. Kuka on Viron kansallisrunoilija? 3. Minkä naisille epätyypillisen rikollisuuden harjoittajia olivat Anne Bonny ja Mary Read? 4. Minkä maan korkein sotilasansiomitali on Medal of Honor? 5. Mitkä ovat Saksan lipun kolme väriä? 6. Kuka näytteli Alexista Dynastia-saippuasarjassa? 7. Millä metallilla teräs päällystetään, kun se galvanoidaan? 8. Mikä Venäjältä ja Virosta Suomeen levinnyt riistaeläin on Sus scrofa? 9. Minkä soittimen taitaja on André Rieu? 10. Mitkä joukkueet kohtaavat tänä vuonna jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa?
736 Sudoku Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 x 3 -palassa on numerot 1–9. Sudokun ratkaisu sivulla 20.
B. Virtanen Ilkka Heilä
★★✩✩✩
Kamala luonto Jarkko Vehniäinen
JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi
Mobiiliohjeet
Ristikko
•
Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja HS Mesta -lehdessä.
•
Palkkio. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä muutaman viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma Media Finland Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma Media Finland Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja metro.fi-palveluun ladattuja kuvia.
•
Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset.
Ratkaisu sivulla 20
Lukijakolumniohjeet •
Metro.fi. Mene osoitteeseen www.metro.fi ja paina ylhäältä ”lähetä”.
•
Pituus 1900–2100 merkkiä. Kolumnin kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit.
•
Kuva ja nimi mukaan. Vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista.
•
Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä.
•
Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.
Vastaukset kysymyksiin
Julkaisija: Sanoma Media Finland Oy, Postiosoite: Töölönlahdenkatu 2, PL 30, 00089 Sanoma, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@hs.fi, Vastaava päätoimittaja: Kaius Niemi, Toimitussihteerit: Ari Hämäläinen (vastaava) ja Pekka Joutlahti, Mediamyynnin asiakaspalvelu: yrityspalvelu@sanoma.fi, Jakelupalautteet: metro.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala Oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.
1. Australialainen, 2. Lydia Koidula, 3. Merirosvouden, 4. Yhdysvaltojen, 5. Musta, punainen ja kullanvärinen (keltainen), 6. Joan Collins, 7. Sinkillä, 8. Villisika, 9. Viulun, 10. Real Madrid ja Atlético Madrid.
www.metro.fi
TV
lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 23. toukokuu 2014
24
Perjantai TV1
TV2
20.00: Pressiklubi
MTV3
23.50: Boardwalk Empire
11.00 Yle Uutiset. 11.05 Antiikkia, antiikkia. 11.30 Sydämen asialla (7). 12.25 Eurovaalit: Suuri puheenjohtajatentti. 13.45 ELOKUVA Rion yö (S). 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Yle Oddasat. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.50 Kartanopuutarhojen aatelia. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.08 Kyläsairaala (12).
18.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.25 Yle Uutiset sää. 18.30 Antiikkia, antiikkia. Antiikkia Raahesta. Asiantuntijat arvioivat mm. kapteenintaulun ja Arabian pesuastiaston. (U) 19.00 Kahden kerroksen väkeä (12). Sateenkaaren tuolle puolen. Sota on totta ja kaikki nuoret miehet kutsuttu aseisiin. 20.00 Pressiklubi. Pressiklubin suuri eurovaaliekstra. Onko EU suomalaisille vain raha-automaatti? Studiossa Ruben Stillerin johdolla toimittajat Annamari Sipilä, Matti Posio ja Markku Kuisma. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 Pressiklubi: Bryssel. Pressiklubi EU:n ytimessä. EU-maiden toimittajat analysoivat politiikan suuria teemoja; talouskriisiä, maahanmuuttoa ja populismin nousua. 21.30 Strada. Some sairastuttaa. Dokumenttiteatteri: journalismin vai teatterin säännöillä? Lapsetkin koodaamaan. 22.00 Ravisuora. 22.50 Yle Uutiset. 22.55 Sylillinen piikkilankaa (16). 1/3 (U) 23.40-00.05 Naisten kokemaa. Annie Lennoxin juontama dokumenttisarja naisiin ja tyttöihin kohdistuvasta väkivallasta. (U)
19.30: Mamma Mia!
11.05 Luontoretkellä: Luonnon antimia. 11.35 Elämäni eläimet. 12.05 Tanskalaiset linnanrouvat. 13.05 Strömsö. 13.45 Kätilöt. 14.15 Kauneuskupla. 15.15 Erätulilla. 15.45 McLeodin tyttäret (7). 16.29 Galaxi. 16.30 Hemmot (S). 16.32 Jenni (7). 17.00 Pikku Kakkonen.
18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 McLeodin tyttäret (7). Villihevosia. Steviellä ja Rileyllä on erilaisia näkemyksiä hevosten kouluttamisesta, mutta yhteisen sävelen olisi löydyttävä pian. 18.50 Kerrostaloelämää (7). 19.00 Yle Uutiset alueeltasi. 19.10 Yle Uutiset. 19.16 Urheiluruutu. 19.20 Yle Uutiset Suora linja. 19.30 Tuhkimotarinoita. Millaisen puvun stylisti Outi Broux on valinnut kymmenvuotishääpäivää juhlivalle Heidille! (U) 20.20 Kerrostaloelämää (7). 20.30 Kimppakolmoset (12). Mitch päättää viimeinkin kasvaa aikuiseksi ja hankkia kunnon ammatin. 21.00 Tartu Mikkiin. Pelle Miljoonan ja Tumppi Varosen vastassa Aija Puurtinen ja Maria Hänninen. (U) 21.50 Yle Uutiset. 22.00 Urheiluruutu. 22.05 Muistin vanki (12). Alin entinen työpari on ammuttu ja häntä myös epäillään rikollisesta toiminnasta. 22.45 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). Täydellinen tuho. Nuori nainen, jonka oli tarkoitus mennä naimisiin, löydetään ammuttuna. 23.25 Jinsy-saari (7). 3/3. Partapojat. (U) 23.50 Boardwalk Empire (16). Uudenvuoden aatto. 00.45-01.40 Boardwalk Empire (16). Spagettia ja kahvia.
Yle Fem 14.00 Vem vet mest? 14.30 Fashion. 15.00 Alltid på mors dag – Elitloppet. 15.30-16.00 I väntan på Larry. 16.18 Yesminen eksoottiset herkut. 16.50 Fanny (7). 16.55 Limbo 2 (7). 17.10 Nina Patalo (7). 17.17 Lonkeroiset (S). 17.20 Obs debatt. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU: Mietipä sitä! 18.30 Kollektivet. 19.00 Aamusta iltaan. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Dok: Independenciaaa! 20.30 Ruotsin salaiset huoneet. 20.45 Oddasat. 21.00-22.18 ELOKUVA Eräänä sateisena iltana (S). 23.00 Sportnytt. 23.15 Hälsingegårdarna – kampen om världsarvet. 00.15 Aktuellt. 00.55 Kulturnyheterna. 01.00 Östnytt. 01.10 Nyhetssammanfattning. 01.15 Kulturnyheterna. 01.30 En bok, en författare. 01.50 Programtablå. 02.00 AF1.
Nelonen
11.10 Emmerdale (S). 11.40-12.35 Lääkärit. 14.05 Viikonvaihteen alueellinen sääennuste. 14.10 Farm Kings. 15.10 Mitä tänään syötäisiin? 15.15 Mike & Molly (S). 15.45 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat. 16.15 Pientä mökkiremonttia. 17.15 Uutiset. 17.20 Päivän sää. 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S). Älä anna rakkauden lipua ohi, osa 2/2. Sekavat tunteet riepottelevat Marlonia, joka ei tiedä, miten suhtautua Laurelin rakkaudentunnustukseen. 18.30 Emmerdale (S). Uusi suhde vai Uusi-Seelanti? Rakastuneet Marlon ja Laurel hiippailevat muiden katseilta piilossa. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 ELOKUVA Mamma Mia! (S). (Mamma Mia!, Yhdysvallat 2007) Kreikkalaisella saarella asustava Sophie on menossa naimisiin ja luonnonvoimaa muistuttava yksinhuoltajaäiti Donna puuhaa häitä. Mutta kuka onkaan Sophien oikea isä? O: Phyllida Lloyd. N: Meryl Streep, Stellan Skarsgård, Pierce Brosnan, Colin Firth, Christine Baranski, Julie Walters, Amanda Seyfried, Dominic Cooper. 21.50 Pilanpäiten. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 MTV Sport Uutiset. 22.40 Kuukauden parhaat sekunnit. 22.45 Diili: All Star. Tähdistökentällinen. Avausjakson rahankeruutehtävässä ottavat toisistaan mittaa entinen Playboy-malli Brande Roderick ja countrytähti Trace Adkins. 00.35 Eurojackpot ja Jokeri. 00.40-01.40 Viimeinen erä (16). Veitsenterällä.
02.25 Larva. 02.30 De glömda gruvorna. 02.40 Finnkirka. 02.45 Flator. 03.00 Treårig simmare. 03.05 Programtablå. 03.10-04.00 Minnenas television: Lars Orup till minne.
Fox 11.00 24Kitchen: Valentinen villit herkut. 11.30 Futurama. 11.55 Hain saalistajat. 12.55 Hain saalistajat. 14.00 Lentoturmatutkinta. 15.02 STT Uutiset. 15.05 Aivopelit. 16.05 24Kitchen: Turkkilainen herkkukokki. 16.30 24Kitchen: Kalle – Chef on the Beach. 17.00 24Kitchen: Kalasta ja kokkaa. 17.30 24Kitchen: Sara Chafak suolasta sahramiin. 18.00 Maailmanlopun odottajat. 18.55 Seiska News. 19.00 Britannian alamaailma. 19.55 Varastojen metsästäjät. 20.25 Huutokaupan metsästäjät. 20.55
Sub
Teema
21.00: Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla
21.00: Poliisiopisto 5 – Tehtävä Miami Beach
13.20 Kirsi ja himoshoppaajat. 14.20 Yllätyskokki Niki. 14.50 Neljät häät Amerikassa. 15.55 Supernanny (7). 16.55 Deittikamera. 17.25 Himohamstraajat (7).
13.55 Myytinmurtajat. 14.55 Kurjat kuppilat USA. 15.55 Jamie Oliverin helpot herkut. 16.25 Eastenders (S). 17.00 Lemmen viemää (7).
18.25 Frasier (S). Kysymättä paras. Kun Niles kysyy mielipidettä avioliittonsa suhteen, Frasier päättää pohtia asiaa tarkasti ennen vastauksen antamista. 18.55 HS-uutiset. 18.58 HS-sää. 19.00 Huvila & Huussi. Hienoissa koskimaisemissa sijaitsevan jylhän mökin omistajilla on hieman erikoisia toiveita. (U) 20.00 Hauskat kotivideot. 20.57 Keno. 21.00 ELOKUVA Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla (12). (Pirates of the Caribbean: At World’s End/USA 2007). Kapteeni Jack Sparrow’n on vapautettava Lentävän hollantilaisen kapteenin Davy Jonesin kynsistä. N: Johnny Depp, Keira Knightley, Orlando Bloom, Geoffrey Rush, Chow YunFat, Bill Nighy. O: Gore Verbinski. 00.25 Poliisit – kotihälytys (7). Paremmat piirit. (U) 01.25 ELOKUVA Syytettynä murhasta (16). (Deceiver/USA 1997). Trilleri, jossa varakasta nuorukaista epäillään prostituoidun murhasta. Yhdellä jos toisella on salaisuus kätkettävänään. Pääosissa: Chris Penn, Tim Roth, Michael Rooker, Renee Zellweger, Rosanna Arquette. O: Jonas Pate. 03.25 Frasier (S). Kysymättä paras. (U) 03.55-04.25 Deittikamera. Pelinainen.
Seiska News. 21.00 Ilman johtolankaa. 21.55 ELOKUVA Confidence. 23.45 Ufojen jäljillä Euroopassa. 00.40 Futurama. 01.05 Family Guy. 01.30 American Dad. 01.55 Tabu. 02.45 Nolot vartalot. 03.40 24Kitchen: Sara Chafak suolasta sahramiin. 04.10-05.59 Sky News.
Liv 11.00 Heikin lähiruokaa. 11.30 Eden. 12.00 Kodikkaasti vuokralla. 12.30 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. 13.00 Sisustus uusiksi miehen tapaan – USA. 14.00 Tyyliä vai ei. 15.00 Näin teet ranskalaista ruokaa. 15.30 Olet mitä syöt. 16.00 Kaksi julkkista ja yhdet häät. 17.00 Suomen kaunein mökki. 18.00 Manhattanin äitiyskonsultti (S). 19.00 Supernanny (7). 20.00 Kaisa ja puoli valtakuntaa. 21.00 Kaisa ja puoli
18.00 Tunteet pelissä (12). Kauhun hetket. Haley on romahduksen partaalla, kun poliisi ilmoittaa löytäneensä vainajan, jonka arvellaan olevan Nathan. 19.00 Naapurit-arvonta. 19.05 Kolme miestä ja tyttö (7). Elviksen elkein. Kämppikset tutustuvat Nickin omalaatuiseen perheeseen, kun he tukevat ystäväänsä tämän isän kuoltua. 19.30 Kolme miestä ja tyttö (S). Ekat treffit tai jotain. Jatkuvan flirtin hämmentämät Jess ja Nick kokeilevat kepillä jäätä ja uskaltautuvat ekoille treffeille. 20.00 Simpsonit (7). Ulalla uutisista. Kun uutisankkuri Kent Brockman saa potkut työstään, hän ja Lisa ryhtyvät toimiin toimitusta vastaan. 20.30 Miehen puolikkaat (7). Vaihe yksi suoritettu. Charlie tapailee naista, johon kaikki ihastuvat anoppia ja Jakea myöden. 21.00 ELOKUVA Poliisiopisto 5 – Tehtävä Miami Beach (12). (Police Academy 5: Assignment: Miami Beach) Tunarit päätyvät Miamin kuumille rannoille esittämään onnettomia rikollistennappaamiskykyjään. O: Alan Myerson. PN: Bubba Smith, David Graf, Leslie Easterbrook, G.W. Bailey, Marion Ramsey. 22.50 C.S.I. (16). Kosto. Kolmoismurhan ainoa silminnäkijä on kuusivuotias tyttö. 23.45 112. Kuopion pelastuslaitos saa hälytyksen huoneistopalosta. 00.40 Eurojackpot ja Jokeri. 00.45 Grimm (12). Viimeiset lajiaan. 01.40-02.10 Lain nimessä (12). Ohari, puhallus, piikitys.
valtakuntaa. 22.00 Sinkkuelämää (12). 23.40 Sinkkulaiva. 00.40 Scandal (12). 01.40 Gigolot (12). 02.10-03.10 Supernanny (7).
21.00: Intohimorikoksia 16.50-18.00 ELävä arkisto: Brita Koivunen. 16.50 Jojo. 17.20 Sävelet soivat. 17.30 Salon Musique eli vekkulia kosmetiikkaa. 17.50 Iskelmäkuvia.
18.00 Parfyymien maailma. Tuoksut maailmalla. Hajuvesibisnes on kasvussa Lähi-Idässä, Brasiliassa ja Kiinassa. Tuoksumieltymykset kuitenkin vaihtelevat suuresti maanosittain, mikä on haaste kosmetiikkayrityksille. 19.00 Gorkin toisenlainen vallankumous. Maksim Gorki eli Italiassa Caprilla maanpaossa seitsemän vuotta ennen vallankumousta. Hänen luonaan vieraili mm. Vladimir Iljits Lenin. Dokumentti näiden kahden suurmiehen merkityksestä Venäjän vallankumoukselle. (U) 20.05 Kulttuuridokumentti: Aino von Boehm. Taiteilija ja tuomarinrouva. Aino von Boehmin kadotetut taideteokset löytyivät vuonna 2000 hänen poikansa Tuomaksen ateljeen vintiltä. Samalla löytyi kuvataiteilija, jonka teoksista paljastuu monen tyylilajin taituri.(U) 21.00 ELOKUVA Kino: Intohimorikoksia (12). (Crime d’amour, Ranska 2010) Hitchcockmainen jännäri armottoman liikenaisen ujommasta alaisesta, joka saa lopulta nöyryytyksistä ja tappioista tarpeekseen. O: Alain Corneau. N: Ludivine Sagnier, Kristin Scott Thomas. 22.45 Rockin klassikkolevyt: Peter Gabriel. Vuonna 1986 ilmes-tyneestä So-albumista puhuvat Peter Gabrielin itsensä lisäksi Daniel Lanois, Tony Levin ja Laurie Anderson. 23.45-00.35 Crematorio (16). Ei anneta periksi. Silmukka kiristyy Bertomeun ympärillä. Kuinka käy patriarkalle, kun omat koirat purevat ja Traian vaatii saataviaan?
03.55-04.30 Jopet-show (S).
TV5
Jim 11.00 Krokotiilimies. 11.30 Muuttajat. 12.30 Huima konttihuutokauppa. 13.30 Maistuvimmat liikeideat. 14.30 Britannian paras leipomo. 15.30 Leijonan luola Kanada. 16.30 Maailman oudoimmat ravintolat. 17.30 Gordon Ramsay ja paras ravintola. 18.30 Suomen Tulli. 19.30 Kuuluisat kuppilat. 20.00 MasterChef USA. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 22.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 23.00 Panttilainaamo. 00.00 Panttilainaamon autospesialistit (S). 00.30 Myrskyn silmässä (12). 01.30 South Park (12). 03.25 Appivanhemmilla kylässä (16).
11.30 Ammattina sankari. 12.05 Täydelliset hääpuvut. 12.40 Lasten eläinmaailma: Hellyttävät pikkupennut. 13.40 Kellarin kunkku (S). 14.10 Kellarin kunkku (S). 14.40 Ihmemies MacGyver (12). 15.45 Kolmas kivi auringosta (S). 16.15 Kolmas kivi auringosta (S). 16.50 Pulmuset (S). 17.20 Kaikki rakastavat Raymondia (S). 17.50 Kellarin kunkku (S). 18.20 Kellarin kunkku (S). 18.50 5D: Esineitä rakastavat ihmiset (S). 20.00 ELOKUVA Easy A (7). 21.55 ELOKUVA Devil (16). 23.30 ELOKUVA Hanna (16). 01.40 Ritari Ässä (12). 02.40-04.21 ELOKUVA Tomcats (16).
NOX TARJOUS RUNKOSÄNKYPAKETTI
160cm x 200cm. Kaksoisjousitus, 16 cm korkea pocketpussijousitus. Sisältää jalat, sijauspatja myydään erikseen.
n e n u n ä Hy v t a n i k k r a 3 sä n k ym ! T Ä V I Ä P T E S I .5. E 5 2 M U I S I a j V LA 24.5.
LISÄPÄIVÄÄ
PE 23.5.,
Kaikki kotimaiset Lennolin tuotteet varastosta
www.unikeidas.fi
-30%
Avoinna: ma-pe 10-19, la 10-16, su 12-16 Riihitontuntie 4, 01720 Vantaa (Varisto). Puh. 050 312 9381
498 €
TARJOUS ERÄ KOTIMAISIA SÄNGYNKEHIKOITA Aitoa koivua
-50%
AVAA OMA UNIKEIDAS-TILISI – WWW.UNIKEIDAS.FI
TV
25
Lauantai TV1
TV2
MTV3
Nelonen
Sub
Teema 10.00 Alamäkeen (S). 11.25 Moskovan valot ja varjot. 11.55 Tiededokumentti: Kivikautiset juuremme. 12.40 Yle Live: The Sound of Change. 14.45 Historia: Kuvien todistus. 15.35 Suwi (7). 16.55 Maailman valo (S). 17.30 ELOKUVA Donna Leon: Kuolema väärissä vaatteissa (12).
18.45: Avara luonto: Kaksi valkoista leijonaa 08.00 Yle Uutiset. 08.05 Avara luonto: Vedenalainen Okavango. 09.00 Yle Uutiset. 09.05 Ylen aamu-tv. 10.00 Yle Uutiset. 10.05 Ykkösaamu. 10.45 Löytöretkiä maailmaan. 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Pisara. 11.10 Tanskalaisten antiikkiaarteita. 12.10 Pressiklubi. 12.40 Sydämen asialla (7). 13.35 Eurovaalit: Suuri puheenjohtajatentti. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Vielä virtaa (S). 15.40 Tarinateltta. 15.55 Prisma: Oudoimmat luonnonilmiöt. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.10 Ravihevonen. 17.50 Arkistokuvia: Helmeilevä hymy (S).
18.00 Yle Uutiset. 18.10 Urheiluruutu. 18.15 Jaakko ja maailmanvalloittajat. Taiteilija Riitta Nagahara opiskeli Indonesiassa, mutta rakastui japanilaiseen ja muutti Tokioon. 18.45 Avara luonto: Kaksi valkoista leijonaa. 1/2 Uhattuina. 19.38 Ryhmä Pullman (12). Liikkuva maali. Psykologi tutkii Pullmanin ryhmän menestyksen salaisuutta. (U) 20.30 Yle Uutiset. 20.50 Urheiluruutu. 21.15 Karjalan kunnailla (7). Salaperäinen nainen, sopimuksia salassa ja rakkauskirje. (U) 22.05 Ylikomisario Morse (12). Kuolema oikeaan aikaan. Tutkiessaan terminaalipotilaan itsemurhaa Morse löytää yhteyksiä tämän perheeseen. 23.50-00.50 Mielen lukot (16). Tom tietää olevansa ison jutun jäljillä, sillä joku on valmis tappamaan säilyttääkseen salaisuuden. (U)
21.00: Jalkapallon mestarien liiga loppuottelu 07.45 Pikku Kakkonen. 07.46 Nimipäiväonnittelu: 24.5. 07.47 Runokuva (S). 07.50 Touhukkaat: Siivo-Into vauhdissa (S). 08.14 Hommat hoituu. 08.22 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). 08.37 Viidakkokirja (7). 08.48 Viidakkokirja (7). 09.00 Galaxi. 10.00 Nuoret mestarit: Taisto. 10.30 Tartu Mikkiin. 11.20-12.05 Ääliö ulkomailla. 12.10 Sohvasurffaajat: Libanon 2 Pakolaisleiri. 12.37 Sohvasurffaajat: Jordania 1/2 Eksyksissä. 13.04 Sohvasurffaajat: Jordania 2 Luolassa. 13.35 Moottori mylvii ja kumi käryää. 14.05 Nuoret lääkärit. 14.55-15.55 Rokkia, sampoota ja traktoreita. 16.00 Rock & Swing SM. 17.00 Kohti Fifan jalkapallon MMkisoja 2014. 17.30 MotorSport.
18.00 Telinevoimistelun EM. Miesten joukkuefinaalit. Sofia, Bulgaria. 19.00 Yle Uutiset. 19.05 Urheiluruutu. 19.20 Yle Uutiset sää. 19.30 ELOKUVA Kummelistories (7). Kummelihuumoria: Speedy ja Saku vedossa. Kettu, Rusakko ja Ilves sotivat, juppipuppelit kalastavat, Mauno Ahonen vierailee. O: Matti Grönberg. (U). 21.00-00.05 Jalkapallon mestarien liiga. Loppuottelu Real Madrid–Atletico Madrid. Lissabon, Portugali.
12.45: Ice Age 2: Jäätikkö sulaa
21.00: 007 – Kuolema saa odottaa
21.00: 12 apinaa
08.10 Chuggington (S). 08.25 Professori Balthazar (S). 08.35 Paavo Pesusieni (S). 09.00 Pokémon (7). 09.25 Superpahisten liiga (S). 09.5510.15 Pilanpäiten. 10.45 Salatut elämät (7). 12.45 ELOKUVA Ice Age 2: Jäätikkö sulaa (7). 14.35 Jääkiekon MM-kisat. 15.30 Jääkiekon MMkisat. 16.05 Jääkiekon MM-kisat. 17.05 Top Gear USA.
07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 08.00 Chuckin ja ystävien seikkailut (S). 08.30 Guinness World Records – Ihmeelliset ennätysvideot. 09.00 Elixir. 09.30 Start! 10.00 Huvila & Huussi. 11.00 Neljän tähden illallinen. 13.05 Koiralle koti. 14.15 Eläintarhassa tapahtuu. 14.45 Merieläinten pelastajat. 15.15 Vaaleanpunainen pantteri (S). 15.25 Shake It Up (S). 15.55 Amerikan hauskimmat kotivideot. 16.55 Neljän tähden talkoot.
11.00 Ben ja Kate (7). 11.30 Amerikan ykkösperhe (S). 12.00 Perhe 2.0 (7). 12.30 Middle (S). 13.00 Middle (S). 13.30 Middle (S). 14.00 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat. 14.30 Ajoneuvos. 15.00 Bestikset (S). 15.30 Top Chef: Mestarit. 16.25 Pilanpäiten. 16.55 Kuukauden parhaat sekunnit. 17.00 Beverly Hillsin panttilainaamo. 17.30 Beverly Hillsin panttilainaamo.
18.05 Pilanpäiten. 18.20 MTV Sport: F1 Extra. 18.35 Jääkiekon MM-kisat. Välierä 2. Suora lähetys. 19.20 Seitsemän Uutiset. 19.30 Jääkiekon MM-kisat. Välierä 2. Suora lähetys. 20.05 Jääkiekon MM-kisat. Välierä 2. Suora lähetys. 21.05 MTV Sport Uutiset. 21.25 Pulttibois (S). 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.10 Päivän sää. 22.15 Lotto ja Jokeri. 22.25 MTV Sport Uutiset. 22.40 ELOKUVA Rauhantekijä (16). (The Peacemaker, Yhdysvallat 1997) Kovan luokan toimintajännäri USA:n hallituksen erikoisryhmästä tutkimassa ydinräjähdyksen aiheuttaneen terroristijoukkion hankkeita itäisessä Euroopassa. O: Mimi Leder. N: George Clooney, Nicole Kidman, Armin Müller-Stahl, Marcel Iures, Alexander Baluev, Rene Medvesek, Gary Werntz, Randall Batinkoff, Jim Haynie, Michael Boatman, Joan Copeland. 01.00-02.05 Isänmaan puolesta (16). Akilleen kantapää.
18.55 HS-uutiset. 18.58 HS-sää. 19.00 Hauskat kotivideot. 20.00 Mitä tuli tehtyä. Tänään hypnotisoidaan Maija joka näkee naiset miehinä ja miehet naisina. 20.57 Keno. 21.00 ELOKUVA 007 – Kuolema saa odottaa (16). (Die Another Day/Britannia-USA 2002). Seikkailu saa alkunsa takaa-ajosta Pohjois- ja Etelä-Korean rajamaastossa. Tehtävä epäonnistuu surkeasti, ja salainen agentti vangitaan. Vapauduttuaan hän lähtee jäljittämään pettäjiään ja saa tähtäimeensä epäilyttävän miljonäärin. N: Pierce Brosnan, Halle Berry, Toby Stephens, Michael Madsen. O: Lee Tamahori. 23.40 Myllyrinne Company (S). Rakkaus. 00.15 ELOKUVA Piraija 3D (18). (Piranha 3D/USA 2010). Kauhukomedia. N: Elisabeth Shue, Steven R. McQueen, Jerry O’Connell, Jessica Szohr. O: Alexandre Aja. 02.05-03.10 Dexter (16). Askeleen edellä. (U)
18.00 Pitch – kuningasidea. Hyvällä asialla. Hyväntekeväisyysjärjestö kerää varoja ykköstyypin diabeteksen tutkimukseen ja tiedottamiseen mainoskampanjan avulla. 19.00 Naapurit-arvonta. 19.05 Formula 1: aika-ajot. Monacon aika-ajot. Kooste. 20.00 Duudsonit tuli taloon (7). Pullamössöstä päälliköksi. (U) 21.00 ELOKUVA 12 apinaa (16). (Twelve Monkeys, Yhdysvallat 1995) Mielikuvituksellinen aikamatkailuelokuva rangaistusvangista, joka lähetetään vuoteen 1990 ottamaan selvää, mistä sai alkunsa virus, joka tappoi 5 miljardia ihmistä. O: Terry Gilliam. N: Bruce Willis, Madeleine Stowe, Brad Pitt, Christopher Plummer, Frank Gorshin, Jon Seda, Ernest Abuba, Bill Raymond, Simon Jones, Bob Adrian, Carol Florence, H. Michael Walls. 23.30 C.S.I. (16). Peloton. Kylpylän mutakylvystä löytyy miehen ruumis. 00.30 Hävyttömät (16). Kansalaisvääryyksiä. (U) 01.35 Eureka (12). Pahat kaksoset. 02.30-03.00 Lain nimessä (12). Ihmissuhdekiemuroita.
19.05 Juhlat Tanglewoodissa. Dokumentti amerikkalaisen musiikkifestivaalin 75-vuotisjuhlista. 21.00-00.10 Teemalauantai: Päiväperhoja ja työläisiä. 21.00 ELOKUVA Päiväperho (16). (Belle de Jour, Ranska 1967) Totta ja fantasiaa kiehtovasti yhdistävä tarina kirurgin vaimon iltapäivistä bordellissa. O: Luis Buñuel. N: Catherine Deneuve, Jean Sorel, Michel Piccoli. 22.35 Maailman vanhin ammatti (12). Dokumenttielokuva. 00.10-01.05 Uusi Kino: Missä on missä? (7). Neljän samanaikaisen kuvan elokuva pohjautuu Algerian sisällissodan tositapahtumaan. N: Kati Outinen, Tommi Korpela.
Yle Fem 09.00 Pappas pengar. 09.20 Sagor från zoo. 09.30 Gruffalon. 10.00 Rapport. 10.05 Året med norska kungafamiljen. 11.05 Kampen om kronan. 11.15 Seriestart: Uppfinnarens revansch. 12.00 Rapport. 12.05 Pygméernas ängel. 12.15-12.45 Vem vet mest? 13.00 Luontomatkalla Ugandassa. 14.00 Kohti täydellistä elämää. 14.30 EUvaalikeskustelu. 16.00 Minun totuuteni: Robert Aschberg. 16.55 Johtaja korkeuksissa. 17.25 Kollektivet. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUUklubben: Bärtil. 18.30 Rakkausagentit. 18.53 Gazoon (S). 18.57 Lonkeroiset (S). 19.00 Matkakumppanit. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.40 Sportnytt. 19.50 Matador (7). 20.40 Määränpäänä Santiago de Compostela. 21.00 Lägg ut. 21.30 Christer Sjögren sjunger Frank Sinatra. 22.30 Vägen till priset. 23.30 Veckans föreställning: Pavel Haas-kvartetten spelar Dvorák. 00.30 Här är ditt liv. 02.00 Erky Perky. 02.20 Gissa hur mycket jag tycker om dig. 02.30 Livet i utkanten. 03.00-03.30 Lägg ut.
Sunnuntai TV1
TV2
MTV3
Nelonen
Sub
Teema 09.30 Luostarien kutsu. 10.00 Arabialainen kättely. 10.30 Kirjaohjelma. 11.00 Parfyymien maailma. 12.00 Tyhmiä kysymyksiä musiikista. 12.30 Juhlat Tanglewoodissa. 14.25 Buddenbrookit (12). 15.55 Mielen salattu voima. 16.55 Saari (12).
19.30: Eurovaalien tulosilta 08.00 Yle Uutiset. 08.05 Avara luonto: Kaksi valkoista leijonaa. 09.00 Yle Uutiset. 09.05 Aamusydämellä. 09.45 Palanen: Laatokan ympäri – Käkisalmi. 09.55 Yle Uutiset. 10.00 Kartanopuutarhojen aatelia. 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna. 11.15 Rakkaudesta puutarhaan. 11.40 Iloa puutarhasta. 12.10 Pressiklubi: Pressiklubi: Bryssel. 12.40 Sydämen asialla (7). 13.30 Jaakko ja maailmanvalloittajat. 14.00 Puutarhaunelmia. 14.30 Strada. 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Vielä virtaa (S). 15.40 Tarinateltta. 15.55 Historia: Suursodan tunnelinkaivajat. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.10 Karjalan kunnailla (7).
18.00 Yle Uutiset. 18.10 Urheiluruutu. 18.15 Ravisuora: Elitloppet. Erikoislähetys Ruotsin Elitloppetista. 19.00 Ulos luontoon: Kevätseuranta. Nisäkkäät 5/5. Monien maamme nisäkkäiden seuraaminen on vaikeaa, koska ne pysyvät mieluiten meiltä piilossa. Kevätseuranta jäljittää niin pienten kuin suurienkin nisäkkäiden liikkeitä keväisessä metsässä. 19.30 Eurovaalien tulosilta. Juontaja Piia Pasasella studiossa Sami Borg,Teija Tiilikainen ja Pekka Ervasti. 20.30 Yle Uutiset. 20.45 Eurovaalien tulosilta. Ylen vaaliennuste klo 21.15. Suomen ja muun EU:n vaalitulokset 23.20-00.00 Ykkösaamu. Vieraana on puolustusvoimien komentaja, kenraali Ari Puheloinen.
21.00: Hatfields & McCoys
14.35: Katti
21.00: Toscanan auringon alla
21.00: Changeling – vaihdokas
07.45 Unna Junná. 08.00 Pikku Kakkonen. 08.01 Nimipäiväonnittelu: 25.5. 08.03 Kimmo Kuu (S). 08.23 Sasu (S). 08.35 Maukka ja Väykkä (S). 08.46 Petteri Kaniini (S). 09.00 Galaxi. 10.00 HulaHula. 10.55 Värikästä hääloistoa. 11.25 Satuhäät. 12.15 Cherry Healey: Raha. 13.15 Ystäväni Henry (12). 14.45 Juoksukoulu – kohti unelmaa. 15.00 Kohti Fifan jalkapallon MM-kisoja 2014. 15.30 Jalkapallon mestarien liiga. 16.00 Tenniksen Ranskan avoin.
08.10 Chuggington (S). 08.25 Professori Balthazar (S). 08.35 Gumballin mieletön maailma (S). 09.00 Pokémon (7). 09.25 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7). 09.50 Tom ja Jerry (S). 10.15 Angry Birds Toons (S). 10.20 Loton ja Jokerin tulokset. 10.25 Grand Designs – unelma-asunnot. 11.25 Saaristoruokaa. 11.55 Keidas. 12.25 Kaappaus keittiössä. 13.25 Sydänjää (S). 14.25 Pilanpäiten. 14.35 ELOKUVA Katti (S). 16.20 Jääkiekon MM-kisat. 17.15 Jääkiekon MM-kisat. 17.50 Jääkiekon MM-kisat.
07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 08.00 Chuckin ja ystävien seikkailut (S). 08.30 Jaksa paremmin. 09.00 Suomen kaunein mökki. 10.00 Nelonen Pro: Moor Gääs. 10.30 Elixir Sport. 11.00 Eden. 11.30 Supernanny (S). 12.25 Mitä tuli tehtyä. 13.25 Extreme Run. 13.55 Merieläinten pelastajat. 14.25 Koiralle koti. 15.30 Amerikan hauskimmat kotivideot. 17.00 Himohamstraajat (7). 17.55 Tricked (S).
11.00 Simpsonit (7). 13.30 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat. 14.00 Farm Kings. 15.00 Pitch – kuningasidea. 16.00 Kuinka saada naisia, menestystä ja rahaa? 17.00 Uskomaton Mr. Goodwin.
18.00 Telinevoimistelun EM. Miesten telinekohtaiset finaalit. 19.00 Yle Uutiset. 19.05 Matkapassi: Englannin rakentajat. 1/2. 20.00 Bonneville Speedway. 1/2. Vauhti vie mennessään, joskus jopa hautaan. 21.00 Hatfields & McCoys (16). 4/5. Sukujen jäsenten määrä alkaa huveta, kun väkivaltaisuudet yltyvät. 21.50 Yle Uutiset. 21.55 Urheiluruutu. 22.05 Fresh Meat (16). Kuuma kyökkipiika. Oregonin ja opettajan välillä kipinöi, mikä voi merkitä vain yhtä asiaa. 22.44 Fresh Meat (16). Tärppääkö? Kingsley tunnustaa Josielle olevansa vielä neitsyt, ja tyttö päättää auttaa häntä pääsemään siitä eroon. 23.25 Becky ja Steve (12). Syntymäpäivä. Stevellä on synttärit, joita kaikki muut paitsi hän itse haluavat juhlia. 23.55 Boardwalk Empire (16). 3/12. Onnea matkaan! 00.48-01.45 Boardwalk Empire (16). 4/12. Nuori yrittäjä.
18.55 Naapurit-arvonta. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.10 MTV Sport Uutiset. 19.20 MTV Sport: F1 Extra. 19.30 Tulosilta. Vieraina mm. Eero Heinäluoma ja Matti Vanhanen. 20.50 Jääkiekon MM-kisat. Loppuottelu. Suora lähetys. 22.20 Kymmenen Uutiset. 22.30 Jääkiekon MM-kisat. Loppuottelu. Suora lähetys. 23.30 Viikon sää. 23.35 MTV Sport Uutiset. 23.50 MTV Sport: F1 Extra. 00.00-01.00 Labyrintti (12). Vallanvaihdos. Ruotsalainen draamasarja, jossa viiden ihmisen kohtalot risteävät ennalta-arvaamattomalla tavalla kipeän mysteerin jälkimainingeissa. Fredrik on entinen huippujääkiekkoilija, joka sairaan Henry-isänsä pyynnöstä ottaa hoitaakseen tämän Blue-yökerhon. Henryn aiheuttama auto-onnettomuus painaa Fredrikin mieltä ja pakottaa isän ja pojan piilottelemaan yhteistä salaisuutta.
18.55 HS-uutiset. 18.58 HS-sää. 19.00 Hauskat kotivideot. 19.30 Vain elämää. Maarit Hurmerinnan päivänä paljastuvat Maaritin kaksi puolta: temperamenttinen vesipeto ja rauhaa etsivä äitihahmo. 20.57 Keno. 21.00 ELOKUVA Toscanan auringon alla (12). (Under the Tuscan Sun/Italia, USA 2003). Romanttinen draamakomedia avioeroa läpikäyvästä kirjailijasta, joka matkustaa lomalle Italian Toscanan kuvankauniisiin maisemiin. N: Diane Lane, Sandra Oh, Lindsay Duncan, Raoul Bova, Vincent Riotta, Mario Monicelli. O: Audrey Wells. 23.20 Nelonen Pro: Moor Gääs. 23.50 Mustat lesket (12). Osa 11/12: Naismafian kuski. Johanna alkaa epäillä, ettei Kirsiin voi enää luottaa. (U) 00.50 Tudors (16). Aaveita. 01.55 Holmes NYC (12). Usko koetuksella. (U) 02.55-03.55 Blue Bloods (12). Ammatinvalinta. (U)
18.00 Viidakon tähtöset. (U). 18.55 Naapurit-arvonta. 19.00 Formula 1: Monacon osakilpailu. Kooste. 20.00 Myytinmurtajat. Lentokoneita, junia ja autoja. Adam ja Jamie käyvät läpi 12 suosikkihetkeään kulkuneuvojen parissa. 21.00 ELOKUVA Changeling – vaihdokas (16). (Changeling, Yhdysvallat 2008) Tositapahtumiin perustuva epookki puhelinvaihteessa työskentelevästä Christine Collinsista, joka huolehtii 9-vuotiaasta Walter-pojastaan aviomiehen häivyttyä kuvioista. Eräänä ylitöiden jälkeisenä iltapäivänä poika katoaa. O: Clint Eastwood. N: Angelina Jolie, John Malkovich, Jeffrey Donovan, Colm Feore, Jason Butler Harner, Gattlin Griffith, Michael Kelly, Eddie Alderson, Devon Conti. 23.40 Grimm (12). Muusan suudelma. Inspiroivan ja hullaannuttavan Khloen entinen poikaystävä ei ole valmis luopumaan rakastetustaan taistelutta ja päästää tämän uuden taitelijamiehen päiviltä. 00.40 Revolution (16). Pimeä Torni. (U) 01.40 Supernatural (16). Kirouksen voima. 02.35-03.05 Lain nimessä (12). Laukauksia ja uhkauksia.
18.00 ELOKUVA Kino Klassikko: Musta joutsen (12). (The Black Swan/USA 1942) Seikkailuelokuva merirosvoista ja kuvernöörin tyttärestä Karibian merillä. O: Henry King. N: Tyrone Power, Maureen O’Hara, Anthony Quinn. 19.30 Neiti Tärkeä ja uraputki. Hirtehishumoristinen animaatio naisen elämästä, kamppailusta sisäisten demonien kanssa, vanhempien odotusten murskaamisesta ja uran romahduksesta. 20.00 Magnum – tarina valokuvan takana. 7/10. Steve McCurry: New Yorkin terrori-iskut 11.9.2001. 20.30 Maailman valo (S). Jari Haanperän videomontaasissa kaupunkien valot muodostavat verkon. 21.00 Sting: Viimeinen laiva. 22.25-23.15 Yle Live: YleXPop2013. (U)
Yle Fem 08.15 Unna Junná. 08.30 BUU-klubben: Muumilaakson tarinoita. 09.00 Det stora uppdraget. 09.15 Animated Science – Molekyler. 09.20 Vara vänner. 09.30 Svaleskär. 10.00 Rapport. 10.05 Strömsö. 10.45 Programtablå. 10.55 Mitt i naturen – tittarfilm. 11.00 Kronprinsessan Victorias fond. 11.05-11.50 Gudstjänst. 15.02 Stafettkarnevalen genom tiderna. 15.07 Dok: Independenciaaa!. 15.35 X3M-tv. 16.05 Jälkivääntö. 16.45 Lasso. 17.15 Strömsö. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Muumilaakson tarinoita. 18.30 Luontomatkalla Ugandassa. 19.24 Sportmagasinet replay. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.40 Sportnytt. 19.50 EU-vaalivalvojaiset. 22.00 Yle Nyheter TV-nytt. 22.05 EUvaalivalvojaiset. 22.15-23.50 ELOKUVA Fantomas iskee jälleen (16). 01.00 Babel. 02.00 Min fantastiske far. 02.10 Olivia. 02.20 Lisa. 02.25 Lillefinger. 02.30 Kortväxt och fullvuxen. 03.0004.00 När jag var död.
Miten EU voi vaikuttaa oikeudenmukaisemman maailman puolesta? Asiantuntijat vastaavat. Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry palvelee EU:n kehitysyhteistyöstä ja -politiikasta kiinnostuneita kansalaisjärjestöjä. Kehys tarjoaa tietoa ja koulutusta sekä vaikuttaa EU:n päätöksentekoon globaalisti oikeudenmukaisemman maailman puolesta. www.kehys.fi
EU:n toiminta ja päätökset eivät vaikuta ainoastaan unionin jäsenmaihin ja niiden kansalaisiin vaan maailmanlaajuisesti. Useimmat tämän päivän haasteista ovat globaaleja. Reilumpi Eurooppa merkitsee reilumpaa maailmaa. Mepeillä on valtaa! SINÄ voit vaikuttaa äänestämällä eurovaaliehdokasta, jota kiinnostaa maailman meno. Tee vaalikone osoitteessa: globaaliomatunto.eu/vaalikone
”E
urooppalaisille yrityksille pitää saada yhteiset veronkiertoa ja verovälttelyä koskevat säännöt. Tämän voi tehdä vain EU.”
MITEN EU VOI VAIKUTTAA REILUMMAN MAAILMAN PUOLESTA? ASIANTUNTIJAT VASTAAVAT.
”K
oska lähes kaikki EU:n politiikanalat tavalla tai toisella vaikuttavat globaalisti, voi jokainen parlamentin jäsen toimia köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämisen puolesta.”
Rilli Lappalainen, Kehys ry
Eva Nilsson, Kepa
MAAILMAN RIKKAIMMAT 85 henkilöä omistaa yhtä paljon kuin puolet maailman väestöstä. Reilua? Vaikka tulojen mukaan mitattu köyhyys on maailmassa vähentynyt, ihmisten välinen eriarvoisuus kasvaa, ennen kaikkea maiden ja maanosien sisällä – myös Euroopassa. Rahaa maailmassa riittää, se vain jakaantuu epätasa-arvoisesti. Kansainvälinen veronkierto ja veroparatiisit imevät rahaa köyhiltä mailta ja ihmisiltä peräti yhdeksänkertaisesti kehitysapuun verrattuna.
TÄNÄ PÄIVÄNÄ 870 miljoonaa ihmistä maailmassa kärsii nälästä. Oikeus ruokaa on ihmisoikeus, joka sitoo kaikkia maailman maita. Ilmastonmuutos aiheuttaa äärimmäisiä sääilmiöitä kuten tulvia, myrskyjä ja kuivuutta, jotka vaikuttavat ruuantuotantoon. Suurin syy ilmastonmuutokseen on rikkaiden teollisuusmaiden kasvihuonepäästöt, mutta seurauksista kärsivät eniten köyhien maiden ihmiset. EU voi ilmastopolitiikallaan vahvistaa globaalia ruokaturvaa ja hillitä ilmastonmuutoksen etenemistä.
”V
uonna 2015 kaikkien maailman maiden pitäisi päästä sopuun uudesta ilmastosopimuksesta. On tärkeää, että EU ymmärtää vastuunsa ilmastonmuutoksen torjunnassa ja lähtee neuvotteluihin ajamaan kunnianhimoisia päästövähennystavoitteita.”
Hanna Hakko, Maan ystävät
”EU
on rauhoittanut ennen kovin sotaisan mantereen ja ollut siinä mielessä menestyksekäs rauhanprojekti. Toisaalta EU on maailman suurimpia aseviejiä, eikä tälle sodanlietsonnalle ole nähtävissä loppua. Unionin menestys rauhanrakentajana on siis ristiriitaista.”
Lotta Jäättelä, Plan Suomi
”G
Eekku Aromaa, Sadankomitea
EUROOPAN UNIONIA on kutsuttu rauhanprojektiksi. EU:lle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 2012 menestyksekkäästä työstä rauhan, demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta. EU on sitoutunut edistämään ihmisoikeuksia kaikkialla maailmassa. Rauha on säilynyt Euroopassa, mutta EU:n naapurustossa kuohuu – niin etelässä kuin idässä. Säilyvätkö rauhan ja demokratian arvot EU:n ydinarvoina?
lobaalin nuorisotyöttömyyden ratkaisuun tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä. EU on maailman suurin kehitysyhteistyön rahoittaja ja vaikutusvaltainen poliittinen toimija, joten sillä on kaikki mahdollisuudet tilanteen helpottamiseen. Tämä vaatii kuitenkin EU:lta johdonmukaista päätöksentekoa kaikilla politiikanaloilla.”
NUORISOTYÖTTÖMYYS on yksi esimerkki yhteisestä globaalista haasteesta. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n mukaan pahin tilanne on Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa, mutta myös muutamissa Euroopan maissa nuorisotyöttömyys on jopa 50 prosentin luokkaa. Erityisesti hauraissa yhteiskunnissa toimeentulon ja tulevaisuuden näkymien puute voivat toimia joskus syynä ääriliikkeiden toimintaan lähtemiselle. ILO on varoittanut, että mikäli globaaliin nuorisotyöttömyyteen ei puututa tehokkaammin, voi käsiimme jäädä ”hukattu sukupolvi”.
IHMISOIKEUDET JA IHMISARVOINEN KOHTELU kuuluvat kaikille – kansalaisuudesta riippumatta. Eurooppa ei voi sulkea silmiään eikä rajojaan maailman hätääkärsiviltä. EU:n alueelle on pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden lähes mahdoton päästä. Pakolaiset joutuvat turvautumaan ihmissalakuljettajiin ja vaarantamaan oman ja perheensä hengen matkalla Eurooppaan. Köyhät maat kantavat suurimman vastuun maailman pakolaisista, Eurooppa huolehtii vain 3,6 prosentista. EU säätää pakolaispolitiikan direktiivit, jotka ohjaavat kaikkia jäsenvaltioita. Myös jäsenmaiden rajavalvontapolitiikka vaikuttaa suoraan pakolaisiin.
”EU
:n tulee pikaisesti ratkaista, miten turvapaikkaa pääsee turvallisesti hakemaan, ja näyttää globaalisti esimerkkiä siinä, että pakolaisten ihmisoikeuksia kunnioitetaan.”
Kylväjän kehitysyhteistyö edistää ihmisarvoista elämää ja avaa ihmisille mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä. Teemme työtä yhdessä paikallisten järjestöjen, kyläyhteisöjen ja alueellisten vaikuttajien kanssa. Tutustu kehitysyhteistyöhömme ja tilaa uutiskirje osoitteessa: http://flom.co
Tervetuloa myös tapaamaan meitä Maailma Kylässä -festareilla. Osoitteemme siellä on G474
Kaisa Väkiparta, Suomen Pakolaisapu
1. Kehitysmaiden on arvioitu menettävän vuosittain laittoman pääomapaon seurauksena… a) 600 miljoonaa € b) 2 miljardia € c) 588 miljardia € 2. Kuinka suuri prosentti maailman köyhistä on naisia ja tyttöjä? a) 30 % b) 50 % c) 70 %
5. Mikä on Maailmanpankin mukaan pääasiallisin syy, miksi joku liittyy kapinallisryhmään? a) Uskonto b) Työttömyys c) Korruptio
Pax Europaea -
Näkökulmia Eurooppaan
EU-VAALIPANEELI:
ONKO EU:LLA GLOBAALIA OMAATUNTOA? Lauantaina 24.5. klo 14 Maailma kylässä -festivaalilla, Rautatientori, Mekong-lava
OSALLISTUJAT: Silja Borgarsdottir Sandelin, RKP Simon Elo, PS Sari Essayah, KD Heidi Hautala, Vihr.
Miapetra Kumpula-Natri, SDP Heikki Patomäki, Vas. Sirpa Pietikäinen, Kok. Olli Rehn, Kesk.
KirjoiƩajina muun muassa Tarja Halonen, Erkki Tuomioja, Tarja Cronberg, Annika LapinƟe, ja Sirpa PieƟkäinen. Osta pamfleƫ Sadankomitean verkkokaupasta, 10€.
www.sadankomitea.fi
TIETOVISAN VASTAUKSET:
6. Maailman noin 200 valtiosta niin sanotuiksi hauraiksi valtioiksi luokitellaan? a) 25 b) 50 c) 100
1. c) 588 miljardia euroa, 2. c) 70 prosenttia, 3. c) Puolet, 4. c) Vähentynyt 28 prosenttia, 5. b) Työttömyys, 6. b) 50
3. EU ja sen jäsenmaat antavat maailman kehitysavusta yli… a) Viidenneksen b) Kolmanneksen c) Puolet
4. Mitä lapsikuolleisuudelle on tapahtunut vuosina 1990–2008? a) Lisääntynyt 5 % b) Pysynyt ennallaan c) Vähentynyt 28 %
WEEKEND
lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 23. toukokuu 2014
Peliarvio. Jalkapalloilun juhlaa brasilialaisittain Playstation 3, Xbox 360. Testattu: Xbox 360
•••• FIFA on yksi Electronic Artsin joka vuosi päivittyviä urheilupelejä. FIFA 2014 ilmestyi jo viime syksynä ja sarjan fanit ovat pelanneet sen jo puhki. FIFA 2015 ilmestyy syksyllä eli jo neljän kuukauden päästä. Sitä ennen pelataan kuitenkin jalkapallon MM-kisat ja siihen väliin ilmestyy virallinen kisapeli 2014 FIFA World Cup Brazil. Heti kärkeen täytyy sanoa, että jos jotakin niin peli onnistuu erinomaisesti MM-kisojen tunnelman luomisessa. Jo pelkästään valikoihin on panostettu todella paljon. Väripaletti on Brasiliaan sopiva ja taustalla pulisevat juontajat luovat illuusion kisastudiosta. Tunnelman nostattami-
Levyarviot
Kauko Röyhkä Etelän peto
••••
Charles Xavier (James McAvoy) ja Erik Lehnsherr eli Magneto (Michael Fassbender) mittelevät voimiaan shakkilaudan äärellä ja vähän muutenkin.
Mutantit tekevät historiaa Elokuva-arvio. Uusi Ryhmä-x seikkailu tarjoaa mutantteja kahdelta aikakaudelta.
X-Men: Days Of Future Past toiminta
•••
MM-kisojen erikoisversio osuu suoraan hermoon ja tuo tunnelman suoraan kotisohvalle.
Viimeisin Marvelin X-ryhmän seikkailu paljastaa pieniä salaisuuksia mutanttisankariensa menneisyydestä. Eikä siinä kaikki, katsojille selviää myös kuka murhasi presidentti John F. Kennedyn. Sitten joku vielä väittää, että supersankarileffat ovat tyhjänpäiväisiä.
Uutuuden ohjasi kahdesta ensimmäisestä X-Menistä vastannut Bryan Singer – ja hyvä niin. Singer tuntuu ymmärtäneen, että vannoutuneimmatkin fanit kaipaavat välillä tulletusta vanhaan tuttuun asetelmaan, sillä pelkällä mutanttiryhmän jäsenten rajallisten erityistaitojen esittelyllä ei pitkälle pötkitä. Tarvitaan joku muu kiinnostava tyyppi vetelemään naruja, kuten skotti James McAvoy. Kun mikään muu ei enää voi pelastaa maailmaa, supermutanttien on matkustettava ajassa vuoteen 1973 muuttamaan historian kulkua. Ryhmän pomomies Charles Xavierin hurjien nuoruudensuunnitelmien toteutuminen pitää estää. McAvoy esittää fanaattista Xavieria nuorena ja varastaa – tai pelastaa – koko show´n. Toki muitakin (myös-
kin menneisyyteen sijoittuneen X-Men: First Class -elokuvan) tuttuja tavataan: Logan eli Wolverine (Hugh Jackman) vilauttelee sapelikynsiään ja Ravenin (Jennifer Lawrence) vartalonmyötäiset trikoot kestävät karatepotkuja repeytymättä. Ketään ei kuitenkaan nosteta sankariksi ylitse muiden, mitä voidaan pitää esimerkkinä demokraattisesta sankariryhmästä. Sankareista hengaamassa 1970-luvun siviiliasuissa soulin säestyksellä olisi saanut irti huumoriakin. Nyt ainoaksi koomiseksi kuriositeetiksi jää Richard Nixonin näköinen mies (Mark Camacho), joka tiukan paikan tullen lymyilee esikuntansa takana piilossa.
TERO TOIVANEN
metrowkd@hs.fi
Röyhkän uusi albumi sai alkusysäyksensä Erotica Night -show’hun sävelletyistä biiseistä. Avausraita, levyn nimibiisi, on vahva, suorastaan päälle hyökkäävä rytmirykäys, joka heittämällä nousee Röyhkä-klassikkojen joukkoon. Muutamat muutkin bluespohjaiset biisit möyryävät hienosti ja mukana on myös tyylikäs popveto, Jokainen on palanut joskus, jolle soisi esimerkiksi radiosoittoa – toive lienee kuitenkin turha? ISMO UUSITUPA
Mike Oldfield Man on the Rocks
•• On vaikea kuvailla kuinka kauaksi Mike Oldfield on ajautunut Tubular Bells -levyn upeista maisemista (1973). Man on the Rocks on ehkä soinnillisesti virheetön pop-rocklevy, mutta myös hajuton ja sellaisena yhdentekevä. Kun kappaleet tuovat mieleen lähinnä suihkussa lauleskelevan Tom Pettyn, voi levyn kuvitella lähinnä rekkamiehen soittimeen. Sielläkin se on unettavuudessaan vaarallinen. JUKKA HIIRO
Vapaa pääsy! Ane Hebeisen
2014 FIFA World Cup Brazil
nen jatkuu kautta koko pelin. Katsomossa eri maiden kannustajat ilkamoivat estoitta, kun oma joukkue pistää pallon maalin. Kaikki on yhtä jalkapallon juhlaa ja peli onkin loistava lisä kenen tahansa kotisohvalle rakennettuun kisastudioon. Teknisesti peli on käytännössä sama kuin FIFA 2014. Faneille pienetkin muutokset ovat merkittäviä: peli on ehkä hieman nopeatempoisempaa ja rangaistuksia tulee himpun helpommin. Mikäli edellinen FIFA mitä tuli pelattua oli Etelä-Afrikan MM-kisaversio neljän vuoden takaa, niin edistystä on toki tapahtunut. Mikäli FIFA 2014 jäi välistä, on World Cup Brazil hankkimisen arvoinen. Mikäli edellinen perusversio on jo pelattu puhki ja seuraava on syksyllä hankintalistalla, voi tämän hyöty jäädä vähäiseksi. Pelin ajankohtaisuuden viimeinen käyttöpäivä tulee näet vastaan melkoisen nopeasti. KIM SOARES
4
Da Cruz
(BRA/SUI)
Maailma kylässä -festivaaliklubi Sunnuntaina 25.5. klo 21–03 Virgin Oil Co. Mannerheimintie 5, Helsinki
Da Cruz (BRA/SUI) Capitan Tifus (ARG) DJ Lucho (COL) maailmakylassa.fi
Partnerit:
Tapahtumaa tukevat: Helsingin kulttuurikeskus sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö
K18
WEEKEND
lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 23. toukokuu 2014
MENOT
Lähetä menotiedot osoitteeseen wkd.menot@hs.fi
PERJANTAI 23. TOUKOKUUTA
ANNI KOPONEN
EUROVAALIT 2014
TULE MUKAAN VIRALLISIIN VAALIVALVOJAISIIN SU25.5.2014 KLO19.30–22.30
Suomalaiset päättävät sunnuntaina, ketkä 13 ehdokasta ovat uudet edustajamme Euroopan parlamentissa. Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien Viralliset vaalivalvojaiset välittää vaali-illan tärkeimmät käänteet, kiinnostavimmat tapahtumat ja vaalien tulokset suorassa lähetyksessä.
KEIKKA. KOLMAS NAINEN. Tulisuudelma (Hotel Vantaa, Hertaksentie 2, Vantaa) Kello 23. Liput 20 e. Laulaja Pauli Hanhiniemen Vain elämää -televisiosarjavierailun myötä uudessa nosteessa oleva Kolmas Nainen juhlistaa perjantaina ilmestyvää ME – Parhaat levytykset 1985– 2014 -kokoelmaa keikalla Vantaan Tulisuudelmassa. KEIKAT GOGOL BORDELLO, PIETARIN SPEKTAAKKELI. The Circus (Salomonkatu 1–3) klo 20. Liput 45 e. TUOMO. Kulttuuritehdas Korjaamo, Vaunusali (Töölönkatu 51 B) klo 21. Liput 14 e. MARIO OCHOA, MIGUEL BASTIDA (LIVE). Fredan Tivoli (Fredrikinkatu 51) klo 22–4. Liput 13 e. PEETAH MORGAN (LIVE). Dj:t Kush, Ni-
netyfive, Partycrasher, Feema Bro, Masta Lion ja Touray. Venue (Pohjoinen Rautatiekatu 21) klo 22–4. Liput 15 e. RECKLESS LOVE. Virgin Oil Co. (Kaivopiha, Mannerheimintie 5) klo 22. Liput 12 e. SANDHJA, JAAKKO EINO KALEVI, THE MAN. Sandhjan levynjulkistuskeikka. Tavastia (Urho Kekkosen katu 4–6) klo 20. Liput 15 e. TUOMARI NURMIO. Ravintola Malmintori (Viljatie 4 E) klo 21. Liput 12 e.
6
ADAMANTRA, KENZINER. Levunjulkaisukeikat. On the Rocks (Mikonkatu 15) klo 21. Liput 5 e. ATOMIROTTA. LeBonk Music Machine (Yrjönkatu 24) klo 22. Liput 8 e. BARBEQUE JAZZ BAND VIERAANAAN ERJA UITTO. Storyville (Museokatu 8) klo 22. Liput 10 e. BOSTON PROMENADE. Musiikkiteatteri Kapsäkki (Hämeentie 68) klo 20. Liput 8 ja 15 e. GOD DISEASE, CUT WIDE OPEN, CREINIUM. Ravintola Sture21 (Sturenkatu 21) klo 20. Liput 3 e. INDICA. Pressa (Antinkatu 2) klo 24. Liput 10 e. JUKKA PERKO AVARA GOES AUSTRALIA. Jarmon saarella -klubi. Allotria (Hämeentie 68) klo 21. Liput 15 e. KERAVA JAZZ 22.–25.5. Kerava-sali (Keskikatu 3 A, Kerava) klo 19 André Sumelius Trio, Ben Bay plays Cannonball. Liput 15 ja 20 e. Robin’s Pub (Torikatu 2, Kerava) klo 21.30 Lowland JamBand. Vapaa pääsy. www.keravajazz.fi LUCY WAS DRIVING. Levynjulkaisukeikka. Kulttuuritehdas Korjaamo, vintti (Töölönkatu 51 B) klo 20. Liput 5 e. MÄKKI, MAJURI, SOLONEN, HEIKKI KUULA, SUPER JANNE (LIVE). Nosturi (Telakkakatu 8) klo 20–2. Liput 15 e. OG IKONEN, GETTOMASA. Tuplalevyjulkaisukeikka. K2 Disco (Iso Roobertinkatu 10) klo 22. Liput 7 e. R. STEVIE MOORE, J. TOLVI. Kuudes linja (Kaikukatu 4, sisäpiha) klo 19. Liput 15 e. RANNY & THE HIGHLANDERS, TRIO TETRIS. Lavaklubi (Läntinen Teatterikuja 1) klo 20. Liput 5 e. RAOUL BJÖRKENHEIMIN JAZZENSEMBLE. Musiikkitalo, Black Box (Mannerheimintie 13) klo 19. Vapaa pääsy. SARAH KIVI & NON-ORCHESTRA, AVES, WHITE BALANCE. Dj Skeniksween Disko. Kuudes linja (Kaikukatu 4, sisäpiha) klo 22. Liput 8 e. SIX MINUTES AFTER, THE TEL, B AND THE BAND. Bar Loose (Annankatu 21) klo 21. Liput 6 e. SVEN BOOM, LORDS OF ARABIA. Semifinal (Urho Kekkosen katu 6, sisäpiha) klo 21.30. Liput 7,50 e.
FUTURO 13.5. - 7.9.14
Seuraamme illan tapahtumia maisteri Simo Frangénin johdolla Sanomatalon vaalistudiossa, Musiikkitalolla ja kaikkien suurimpien puolueiden vaalivalvojaisissa. Studiossa kommentaattoreina HS:n ja IS:n politiikan asiantuntijat: Unto Hämäläinen, toimittaja, HS Marko Junkkari, politiikan ja talouden toimituksen esimies, HS Mika Koskinen, politiikan toimituksen esimies,IS Annamari Sipilä, pääkirjoitustoimittaja, HS KUVITUS: TIMO MÄNTTÄRI
LIVE
Seuraa lähetystä osoitteessa istv.fi ja HS.fi
SU25.5.2014 KLO19.30 TV
TI, TO, PE 11–18, KE 11–20, LA, SU 11–17 AHERTAJANTIE 5, TAPIOLA LIPUT 12/10€, ALLE 18-V. JA YLI 70 V. 0€ WWW.WEEGEE.FI KAMPISTA BUSSIT 106 JA 110
WEEKEND KLUBIT TUFF BLOOD. DJ SELECTA ANDOR, MC FEEMA, BUBBLIN STARS -TANSSIRYHMÄ. Soul B (Fabianinkatu 37 B) klo 21– 2.30. Liput 2 e. WILDLIFE WEEKEND. Livenä Puppa J. Dj:t Tytti, VRT ja Lamp. Mbar (Mannerheimintie 22–24) klo 20.30–4. Vapaa pääsy. VERHEYEN-TUURI-KOUVO TRIO. Friday Jazz -klubi. Papa Albert (Albertinkatu 30) klo 20. Vapaa pääsy. MERVI RINNE, LAULU, MARKUS NIITTYNEN, PIANO, PEKKA SARMANTO, BASSO, TOMI PARKKONEN, RUMMUT. Ristorante Fratello (Kauppamiehentie 1, Espoo) klo 17. Vapaa pääsy.
7
IRIS RAUTIO JA SWING & TONIC. Idän Tähti (Asiakkaankatu 3) klo 19. Vapaa pääsy. PHIL HARMONIC, WIMMA TRIO. Shamrock (Peltolantie 2, Vantaa) klo 22. Liput 9 e. Alakertaan vapaa pääsy. THE BUBBLE. Rymy-Eetu (Erottajankatu 15–17) klo 22. Liput 9,50 e. FLASHBACK FUTURE DISCO HELSINKI. Dj:t Malakai ja Nixxu. Pacifico (Helsinginkatu 15) klo 20–4. Liput 2 e. TOO MUCH BOOGIE. Käpygrilli (Osmontie 5) klo 22. Vapaa pääsy. UUSI PERJANTAI -DJ:T. LeBonk Music Machine (Yrjönkatu 24) klo 23–4. Liput 6 e.
LAUANTAI 24. TOUKOKUUTA
Myllypuro
Martinlaakso 24.5.
23.5.
TULOSSA
KATSO KAIKKI TAPAHTUMAT TAVASTIAKLUBI.FI
Aki Louhela
Steve Webb
31.5.
30.5.
Heikki Hela
Jassi Lovecat ja Ben Granfelt Duo
7.6.
Ilja Jalkanen
6.6.
14.6.
Mudville 56
Moog in Trio
ANNI KOPONEN
LA 19.7. ENN. ALK. 27 € KE 16.7. ENN. ALK. 32,50 €
ANGEL HAZE (USA)
THE JON SPENCER BLUES EXPLOSION (USA)
PE 23.5. ENN. ALK. 14,50 €
SANDHJA
- LEVYNJULKAISUKEIKKA
THE MAN
LA 24.5. ENN. ALK. 18 €
n, My llypuron Naapuriravintola Jyväne olajyvanen.fi ostoskeskus ww w.ravint
TURMION KÄTILÖT THE CLOUDYCATORS LA 24.5. KLO 23:30-04 OVI ALK. 6 €
TAVASTIAN LAUANTAIDISKO KE 28.5. ENN. ALK. 18 €
MOKOMAN ”TÄMÄN
KE 11.6. ENN. ALK. 11,50 €
n, Naapuriravintola Jyväne i. Ma r tinl aak son os tar.fi ww w.ravin tolajyvanen
facebook.com/Jyvanen
Mar tinlaakso
SAMULI LAIHO & YSTÄVÄT
MAAILMAN RUHTINAAN HOVI” -ALBUMIN 10-VUOTISJUHLAKEIKKA
MADRED
TO 29.5. ENN. ALK. 37,50 €
VALTAKUNNAN VIRALLINEN YÖKERHO
CANNED HEAT (USA) KEIKKA. KUMPULAN KYLÄJUHLAT. Kyläjuhlat käynnistyvät aamulla kello 9. Vapaa pääsy. Musiikkia esittävät mm. Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani (kuvassa), Pariisin Kevät, Reino Nordin, Jukka Kuoppamäki, Wigwam Revisited, Aili Ikonen, Yona, Laineen Kasperi, Freeman ja Hanna Pakarinen. Ohjelmassa on lisäksi koko perheen Kumpula-juoksulla kello 9. Limingantien kirpputori aukeaa klo 10. Tarjolla on myös teatteria, katukulttuuria ja lapsille musiikkia, askartelua sekä työpajoja. KEIKAT KERAVA JAZZ 22.–25.5. Kerava-sali (Keskikatu 3 A, Kerava) klo 16 Eero Hämeenniemi Nada 20-vuotisjuhlakonsertti, Jason Adasiewicz Sun Rooms. Liput 30 e. Klo 20 Calamari Union, Rempis/Abrams/Ra. Liput 30 e. www.keravajazz.fi RESTLESS, THE STARGAZERS, BOPPIN PETE 3. Virgin Oil Co. (Kaivopiha, Mannerheimintie 5) klo 21. Liput 33 e. TUOMARI NURMIO. Ravintola Revanssi (Asema-aukio 2, Kerava) klo 23. Liput 15 e. TURMION KÄTILÖT, THE CLOUDYCATORS. Tavastia (Urho Kekkosen katu 4–6) klo 20. Liput 18 e. BLOCK OF FLATS, CLUB DELAY. On the Rocks (Mikonkatu 15) klo 21. Liput 7 e. STUD, DELIVERANCE. HEAVY METAL MANIAXE III -KLUBI. Darkside (Perhonkatu 6) klo 21. Liput 6 e. DIDIER ALLYNE (LIVE). Dj:t Lil Tony ja Ender. Kaiku (Kaikukatu 4) klo 22–4. Liput 10 e. T.L.B, TOM EKLUND & ASEET. Ravintola Sture21 (Sturenkatu 21) klo 21. Liput 5 e. IL MONDO DI KARRI WITH CARLO CONTI QUARTET. Kaisla (Vilhonkatu 4) klo 20. Vapaa pääsy. 29) klo 19.30. Vapaa pääsy. JONE ULLAKKO YHTYEINEEN. RymyEetu (Erottajankatu 15–17) klo 22. Liput 9,50 e. BARBE-Q-BARBIES, BATON ROGUE MORGUE, ZIGGY WILD. Bar Bäkkäri (Pohjoinen rautatiekatu 21) klo 22. Liput 8 e. MARJO LEINONEN HUFF’N’PUFF. Jangva (Uudenmaankatu 4–6, sisäpiha) klo 19. Vapaa pääsy. PEKKA HELIN HIPSTERS. Storyville (Museokatu 8) klo 22. Liput 10 e. PEPA PÄIVINEN & GOOD ROMANS. Allotria (Hämeentie 68) klo 21. Liput 10 e. PIHKA JA MYRSKY, VERHOT. Semifinal (Urho Kekkosen katu 6, sisäpiha) klo 21.30. Liput 8,50 e. STEVE ’N’ SEAGULLS. Tulisuudelma (Hotel Vantaa, Hertaksentie 2, Vantaa) klo 22. Liput 12 e. T.L.B JA TOM EKLUND & ASEET. Ravintola
Sture21 (Sturenkatu 21) klo 20. Liput 5 e. KUUSUMUNPROFEETTA, TEKSTI-TV 666. Dj Vilu. Kuudes linja (Kaikukatu 4, sisäpiha) klo 22. Liput 13 e.
KLUBIT LA FERIA OPENING PARTY. Dj:t Metodi Hristov, Concha, Tony Profondo, Matt Stellar, Miia Magia ja Beibidii. Uggla (Annankatu 10) klo 22–4. Liput 10 e. LAUANTAIDISKO. Dj:t Erkko ja Johannes Kostaja. Tavastia (Urho Kekkosen katu 4–6) klo 23.30–4. Liput 6 e. MIND THE CRAP, DAGGERPLAY, NYRKKITAPPELU. Dj:t Tiskijukka-Jukka, Happy Satan ja 100 Kaljaa sekä Tj Finland -dj:t. Bar Loose (Annankatu 21) klo 21. Liput 8 e. WILDLIFE WEEKEND. Livenä Uusi Fantasia. Dj:t Vilhelm ja Ropeman sekä Laid Off -dj:t. Mbar (Mannerheimintie 22–24) klo 16–22. Vapaa pääsy. WILDLIFE WEEKEND. Cosmic Touch. Dj:t Bright Shades, Mirage Man ja Elias Crepin. Mbar (Mannerheimintie 22–24) klo 22–4. Vapaa pääsy. ABSENCE. Sigurdur Rögnvaldssonin sooloteos sähkökitaralle. Kirjasto 10 (Elielinaukio 2 G) klo 14. Vapaa pääsy. COMPANY ROCK, RESSU JA JUSSI. Pressa (Antinkatu 2) klo 24. EBELI MEETS PMO! PIRKANMAAN MUSIIKKIOPISTON POP/JAZZLINJAN BÄNDEJÄ JA EBELI BIG BAND. Espoon kulttuurikeskus, amfi (Kaupinkalliontie 10, Espoo) klo 13. Vapaa pääsy. DOGHOUSE BAND. Kulmilla tuulee -klubi. The Clashin musiikkia. Dj:t Ville Samuel ja Jarno Piiroinen. Dogtori (Sompiontie 1) klo 21. Vapaa pääsy. PLAYA, PEOPLES. Playa yläkerrassa ja Peoples alakerrassa. Shamrock (Peltolantie 2, Vantaa) klo 23. Liput 9 e. Alakertaan vapaa pääsy. TROPICAL SATURDAY. Dj:t Chappa & Lion Head. Tanssikoulut Studio Tambor ja Bubblin Moves esiintyvät. K2 Disco (Iso Roobertinkatu 10) klo 22–4. Liput 7 e. UFFE KROKFORS, EERO OJANEN, MANUEL DUNKEL JA REISKA LAINE. Sture Jazz Bar (Sturenkatu
SUNNUNTAI 25. TOUKOKUUTA KLUBIT DA CRUZ, CAPITAN TIFUS (LIVE). Dj Lucho. Virgin Oil Co. (Kaivopiha, Mannerheimintie 5) klo 21–3. Vapaa pääsy. AFRO SUNDAY. Livenä Mama Africa. Dj:t Emil, Goodblood, Hermanni ja X-Ray. Mbar (Mannerheimintie 22–24) klo 18–2.
Vapaa pääsy. KEIKAT KADI QUARTET. Malmitalo (Ala-Malmin tori 1) klo 17. Liput 6 e. MIKKO HERRANEN AKUSTISESTI. Sling In Bar (Aikatalo, Mikonkatu 8, sisäpiha, 2. kerros) klo 21. Vapaa pääsy.
pe 23.5.
PE 30.5. KLO 17 ENN. ALK. 15,50 €, IKÄRAJATON
JUSTIMUS
- LEVYNJULKAISUKEIKKA PE 30.5. KLO 23 ENN. ALK. 13,50 €
CHEBALEBA & KUBE - LEVYNJULKAISUKEIKAT
AITO MÄKKI & GASELLIT
GRACIAS & THE GLOBE BAND
TÄNÄÄN 23.5. 9€/12€
HEIKKI KOSKELO
& Taivaankaari LAUANTAINA 24.5. 12€
La 24.5. (K-18) 33 € ROCKABILLY HEAVYWEIGHT TOURNAMENT VOL 4. RESTLESS (UK) THE STARGAZERS(UK) BOPPIN PETE 3 Su 25.5. (K-18) Vapaa pääsy! Maailma kylässä -festivaaliklubi DA CRUZ (BRA/SUI) CAPITAN TIFUS (ARG) DJ LUCHO (COL) Ke 28.5. (K-18) 10/12 € ASTE TUOMAS KAUHANEN Pe 30.5. (K-18) 6/8 € JEIJJO & NUPI, 6MÄKI, MIKIDI & GAIAF La 31.5. (K-20) 8,5/10 € SOULCLAP Lineup: WASIMA & PRIMROSE (SWEDEN ) DJ TASTE (SPINFM ) DJ MISTERHUSTLA DANCERS + Special guests facebook.com/ virginoilco Liput ennakkoon Virgin Oil Co.:sta ja Tiketistä. Lippujen hinnat ovat alkaen hintoja. Oikeudet muutoksiin pidätetään.
virginoil.fi
YSÄRIHITIT
+COMPANYROCKALKUKARSINTA
URHO KEKKOSEN KATU 4-6, HELSINKI PE 20–03 LA 20–04, SU–TO 20–01 K-18
RECKLESS LOVE (K-18) 12 €
la 24.5.
ENNAKKOLIPUT:
+ YLLÄTYSVIERAITA
TÄNÄÄN PE 23.5.
INDICA
PE 13.6. ENN. ALK. 13,50 €
JUSSI & THE BOYS ”50 Vuotta”
WANHANKELLARI.FI
Original Sokos Hotel Presidentin majoittujille ilmainen sisäänpääsy. Vielä ehdit varaamaan majoituksesi meiltä: www.sokoshotels.fi
Pe-La 22-04 | Antinkatu 2 I 00100 Helsinki www.pressa.fi Pressa
fet- n Buf arkisi nas lou
50
9
.00 - 14 1.00 lo 1 k s a loun
Ilo isosta buffet-pöydästä! Vaihtuvia pizzamakuja, chicken wingsejä, sipulirenkaita, lihapullia, pikkunakkeja, lasagnea, salaattia, keittoa ja limsaa.
Aikatalo Mikonkatu 8, Kauppakeskus Itis, VANTAA Myyrmanni,Flamingo ja Tikkuri, ESPOO Sello
TUOMARI NURMIO TÄNÄÄN PE 23.5 klo 21-03 Ravintola Malmintori Viljatie 4, Malmi, Hki, p. 09 3515549
HUOMENNA LA 24.5 klo 21-04 Ravintola Revanssi
Asemanaukio 2, Kerava, p. 050 379 9338
LA 31.5 AIKAKONE
TRENDIT TIISTAISIN