20141114_fi_helsinki

Page 1

HILARY SWANKIN MIELESTÄ ELOKUVIEN TEKO ON KUIN LOTTOAMISTA

NYT NÄYTTELIJÄ KOKEILEE ONNEAAN LÄNNENELOKUVASSA

HELSINKI

N:o 211 | 16. vuosikerta

Perjantai 14. marraskuuta 2014 www.metro.fi | facebook.com/metrolehti | Twitter: metro_fi

METRO WKD

Sää: +5°

KOLME TUNTIA VILKULLA

SIVU 08

LUKIJAN KUVA

100 euroa

Liikennevalot laitettiin niin sanotusti vilkulle Mannerheimintien ja Kaivokadun risteyksessä Helsingin ydinkeskustassa torstaina aamuyhdeksältä. Kaapelitöistä johtuneen urakan piti kestää tunnin, mutta valo-ohjaus palautettiin risteykseen vasta puolilta päivin. Poliisit yrittivät hoitaa liikenteenohjausta valo-ohjauksen säntillisyydellä yhdessä Helsingin vilkkaimmista risteyksistä.

Suomenojalla taas tutkinta Espoo on tehnyt poliisille tutkintapyynnön Suomenojan venesataman polttoainehävikistä. Bensiiniä hävisi viime kesänä noin 1 200 litraa. SIVU 06

Lukijan kuva

Pisararata käsittelyyn

Hiv-mies sylki poliisia

IFK:lle voitto, Huuhkajien Blues hävisi pakko voittaa

Pisararadan vaatiman asemakaavan käsittely alkaa ensi viikolla. Radan asemia suunnitellaan Töölöön, keskustaan ja Hakaniemeen. SIVU 04

Hiv-positiivinen mies sylki poliisia kasvoihin Helsingissä. Poliisi oli hälytetty paikalle asunnosta kuuluneen metelin takia. SIVU 04

Joonas Raskin kauden ensimmäiset kaksi maalia siivittivät HIFK:n 5–3-voittoon TPS:stä. Blues puolestaan hävisi Kärpille 4–1. SIVU 16

Suomen Roman Eremenko sanoo suoraan, että perjantain jalkapallon EM-karsintaottelu Unkaria vastaan on voitettava. SIVU 16


+

TÄNÄÄN

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 14. marraskuu 2014

Lukijan kuva

Kolumni

LUKIJAN KUVA

20 euroa

DIGI JYRÄÄ MUSIIKISSA

Jonotuksen huumaa nyt Helsingin keskustassa

Suomen epävirallisen kansallislajin, jonottamisen, harrastajia on jälleen bongattu pääkaupunkiseudulla. Tällä kertaa avajaistarjoukset vetivät väkeä kodinelektroniikkaliikkeeseen Helsingin keskustaan. Torstaina kello 7 kauppakeskus Forumissa avautuneen uuden Gigantin luokse saapui innokkaimpia jonottajia jo aamuyöstä, ja moni jonotti sisäänpääsyä liikkeeseen vielä illalla. Viime viikon huomiota herättänein jono löytyi Kluuvista, jonne avattiin urheiluliike. METRO

: fi ää o. is tr el e Lu w.m

ww

Kolme kommenttia Metro.fistä

Helsingin Energian pääkonttori halutaan siirtää TUIJA SALMI

”Just tällaisia demareiden aivottomia tokaisuja, poliittisten irtopisteiden keruuta. Miksi siirtää ja maksaa toimivan konttorin siirtämisestä 10 km päähän. Ihan turhaa rahan ja työn tuhlausta. Ja se syy todellinen syy: Heinäluoma itse asuu Myllypurossa. Vaalit tulossa. Ja todellisiin ongelmiin demarit ei uskalla puuttua.”

Ota kuva, lähetä viesti

Kännykuvat numeroon 17181

Nimipäivät tänään

”Eduskuntatalo ja ministeriöt sijaitsee aivan liian kalliilla paikalla Helsingin keskustassa. Pitäisi siirtää Kainuuseen siellä on halpoja tontteja ja työllistäisihän ministeriöt ja kansanedustajat vapaa-ajan touhuissaan kainuulaisia.”

LUKIJAN KUVA

20 euroa

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd) esitti Helsingin Energian pääkonttorin siirtämistä Myllypuroon.

”Tosiaan, loistoidea! Myllypuroon, Vuosaareen, minne vaan, jonne on hyvät liikenneyhteydet. Ei tosiaan ole järkeä, että se on nyt noin keskeisellä paikalla.”

TAPSA

OLEN POHTINUT ASIAA JO PITKÄÄN

HYVÄ EERO!

Tänään Huomenna 15. marraskuuta 14:00 20:00 2:00 8:00 14:00 20:00

+5

+5

+4

+4

8:15

+4

-12

+8

+1

+4

+4

15:52

Iiris

+3

+7

+2

+8

Valoisa aika

+12

-11

-15

Aurinko nousee kello 8.15

-7

+10

-7

+3

-1

5

+2 +3 8

5

9

-2

+14 +16

-2

4

+12 +32 +11 +23 +32 +25 +25 +23 +27 +19

Tunnettujen levykauppojen kato on jatkunut jo pitkään. Viimeisimpänä Tamperelainen Epe’s laittoi lapun luukulle verkkokaupastaan noin kuukausi sitten – kivijalkakauppa oli sulkeutunut jo aiemmin. Legendaarisen Epe Heleniuksen omistaman Epe’sin loppu ei ollut kovin suuri yllätys eikä mikään poikkeus säännöstä. Se oli jatkoa Stupido Shopin, Free Record Shop -ketjun ja monen muun levykaupan lopettamisketjussa. Musiikin hankkimisen siirtyminen fyysisistä levyistä iTunesin ja Spotifyn kaltaisiin palveluihin on vähentänyt tarvetta piipahtaa ostoksille levykauppoihin. Kun vielä markkinoille on tulossa Youtuben uusi musiikkipalvelu, voi odottaa lisää levykauppojen sulkemisia. Sinänsä äänitteiden myynti ei ole viime vuosina laskenut, mutta kasvu tapahtuu digitaalisella puolella – tuttua muillakin aloilla. Eli suomeksi: musiikin kuuntelu ei ole suinkaan vähentynyt – sen voi havaita vaikkapa tarkkailemalla vastaantulijoita, joista aika monella on kuulokenapit korvillaan. Jääräpäisesti voi puolustaa vanhoja perinteitä, mutta käytännössä kuluttaja valitsee itselleen kätevimmän tavan kuunnella musiikkia. Musiikin myynti Jos pientä yllätystä ha”Vinyyleistä ei ole kee Epe’sin isoksi bisnekseksi.” tapauksessa, se löytyy siitä, että nyt nimenomaan verkkokauppa loppui. Mutta sekin yllätys on vain pieni, sillä Epe’sin rahkeet eivät ole riittäneet kovin laajaan markkinointiin. Sivun ilmoitus suhteellisen pienilevikkisessä Soundi-lehdessä ei tavoittanut kovin laajaa ostavaa yleisöä. Etenkin Stupido Shopin konkurssin yhteydessä hämmästeltiin, miten juuri se kauppa sulki ovensa, vaikka vinyylilevyt tekevät uutta nousua. Mutta kun vinyyleistä ei ole isoksi bisnekseksi. Sen totesivat Stupidon omistajatkin. Vinyylilevyjen paluusta on kohkattu jo muutaman vuoden ajan, mutta oikeasti myyntimäärät ovat pieniä, esimerkiksi Suomessa reilusti alle 100 000 kappaletta vuodessa. Epe’sin tarina on sinänsä merkittävä kaari suomalaisessa musiikkibisneksessä: pienestä levykaupasta sikisi menestyvä levy-yhtiö (Poko Rekords) ja (ei niin menestyvä) levykauppaketju (Mega Epe’s). Vähän samaan tapaan isossa maailmassa rakentui Richard Bransomin Virgin-imperiumi. No, Epe ei lentoyhtiötä perustanut – ainakaan vielä. Metro.fi

+19

+16

+2

-2

+4

+20

+14 -1

+7 +13

+18

-6

8

2

+9

-5

-2

Aurinko laskee kello 15.52

ISMO UUSITUPA TOIMITUSSIHTEERI ismo.uusitupa@hs.fi

TÄNÄÄN

Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@hs.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO

02

+23 +25 +20 +25 +30 +1 +7 +26 +6 +21

KOLUMNIT MYÖS NETISSÄ Lue ja kommentoi!



1

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 14. marraskuu 2014

04

TUIJA SALMI

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Juonut ”pari olutta”

Rattijuoppo oli ajaa ihmisten päälle Vantaalla Keski-ikäinen mies oli ajaa ihmisten päälle Vantaan Hakunilassa hieman ennen kahta torstain vastaisena yönä. Sivulliset ilmoittivat epäillystä rattijuoposta hätäkeskukseen. Poliisit löysivät auton vierestä miehen, joka puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumusrajan ylittävän lukeman. Mies kertoi partiolle juoneensa ”pari olutta” ennen ajoa. METRO

UUTISET

Myös uusi lupaus

Vantaa keskittää perheneuvoloita

Helsingin ratapiha koetaan ahtaaksi ja häiriöherkäksi. Pisaradan odotetaan tuovan helpotusta esimerkiksi junien täsmällisyyteen.

Evira taipui

Lörtsyn nimi pysyy Elintarviketurvallisuusvirasto Evira joutui torstaina kohun jälkeen myöntämään, että savolaista piirakkaa lörtsyä saa sanoa lörtsyksi. – Tähän asti Evira ei ole pitänyt lörtsyä kaikkialla Suomessa tunnettuna nimenä. Nimestä käydyn julkisen keskustelun myötä on nyt selvää, että nimi on vakiintunut, Evira ilmoitti torstaina julkaistussa tiedotteessaan. Aiheesta virisi vilkas keskustelu alkuviikosta, kun julkisuuteen levisi tieto, että Eviran mielestä lörtsyä ei voisi myydä pelkällä lörtsy-nimellä. Kuluttajan pitäisi Eviran mukaan saada tietää jo tuotteen nimestä, sisältääkö lörtsy lihaa vai omenahilloa. METRO

Pisararadan kaava tulee käsittelyyn Eduskuntaan. Radan rakentamisesta ei ole vielä tehty päätöstä.

Lähijunien liikennöintiä varten suunnitellun Pisararadan vaatiman asemakaavan käsittely alkaa Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnassa ensi viikolla. Kaavalla varataan tila radan maanalaisille ja maan päällä oleville rakenteille, kuten ratatunneleille, asemille ja niiden sisäänkäynneille sekä pelastus- ja huoltotunneleille ja ilmanvaihtokuiluille. Radan rahoitus •

Diabetes yleistyy Diabetes yleistyy nopeasti ja kymmenen vuoden päästä arviolta jopa joka viides suomalainen on sairastunut diabetekseen. Riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen voidaan merkittävästi vähentää ja sairastuminen välttää muuttamalla elintapoja ajoissa ja pureutumalla diabeteksen varhaiseen tunnistamiseen. Työterveyshuollolla on merkittävä rooli diabeteksen ennaltaehkäisyssä ja hoidon seurannassa. METRO

Vuonna 2014 500 000 sairastaa diabetesta

Vuonna 2025 miljoona sairastaa diabetesta

PÄÄOSA VALTIOLTA. Alustavien suunnitelmien mukaan radan rahoituksesta 60 prosenttia tulisi valtion kirstusta ja 20 prosenttia Helsingin seudun kunnilta. Lisäksi hanke voi saada EU-tukea loppusumman rahoitukseen.

Radan kaavassa määritetään myös Vauhtitien ja Alppipuiston ympäristöön tulevien tunnelien suuaukkojen paikat sekä Vauhtitielle rakennettavan ratasillan sijainti. Pisararadan asemien suunnitellaan sijaitsevan Töölössä, keskustassa ja Hakaniemessä. Keskustan asema sijoittuisi Mannerheimintien ja Narinkkatorin väliselle osuudelle ja sisäänkäynnit asemalle sijaitsisivat Lasipalatsinaukiolla, Kampin keskuksen ja Simonkentän hotellin välissä, Asematunnelissa, Forumin kauppakeskuksessa, Stockmannin

tavaratalossa ja Rautatientorin metroaseman länsipäässä. Töölön asema sijoittuisi Töölöntorin ja Mannerheimintien välille. Sisäänkäyntejä asemalle tulisi torin ympäristöön sekä Mannerheimintien ja Runeberginkadun risteyksen tuntumaan. Hakaniemen asema puolestaan rakennettaisiin metroaseman viereen, jotta vaihtoyhteys lähijunista metroon olisi sujuva. Osa aseman sisäänkäynneistä olisi metron kanssa yhteisiä, mutta sisäänkäyntejä tulisi myös Hakaniemen tavaratalon katutasoon.

Maanalaisen radan ja asemien rakennustöissä tarvitaan myös työtunneleita. Niiden kautta kuljetetaan muun muassa louhittu kiviaines pois työmaalta. Töölön työtunneliin ajettaisiin Vauhtitieltä, Hakaniemen suunnan töissä hyödynnettäisiin Diakoniapuistossa olevaa väestönsuojan tunnelia ja keskustan asemaa varten rakennettaisiin työtunneli Siltavuorenrantaan. Pisararadan rakentamisesta ei ole vielä tehty päätöstä. Rakentamispäätöksen tekee eduskunta. METRO

Liikenne- ja viestintäministeriö ja Liikennevirasto ovat selvittäneet Pisararadan rahoitusmalleja. Tutkittavana on ollut kolme vaihtoehtoa: perinteinen budjettirahoitus, rahoitusyhtiömalli sekä hankeyhtiömalli. Selvityksen mukaan budjettirahoitus on nykyarvoltaan selvästi halvin.

Hankeyhtiömalli, jossa yksityinen yritys vastaisi radasta, on selvästi kallein. Radan alustava kustannusarvio on noin 965 miljoonaa euroa vuoden 2020 hintatasossa. Selvityksen tehnyt työryhmä ehdottaa myös, että hankkeen kustannusten jaosta jatketaan keskusteluja osal-

listujien kesken. Pisararadan odotetaan tuovan helpotusta Helsingin ahtaan ratapihan toiminnallisuuteen. Myös junaliikenteen täsmällisyyden on arvioitu paranevan. Rata on kahdeksan kilometrin pituinen. Kuusi kilometriä radasta kulkee tunnelissa. METRO

Rahoitus selvityksessä

Hälytys. Hiv-positiivinen sylki poliisia kasvoihin Hiv-positiivinen mies sylki poliisia kasvoihin Helsingin Vuosaaressa keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Poliisi oli hälytetty paikalle yksityisasunnosta kuuluneen metelin takia. Hieman puolenyön jälkeen tilannetta selvittämään menneelle poliisipartiota ei ensin päästetty asuntoon. Hetken kuluttua oven avasi vuonna 1993 syntynyt, aggressiivisesti käyttäytynyt mies. Poliisit joutuivat laittamaan miehelle käsiraudat ja myöhemmin poliisiautossa myös jalkaraudat. Mies onnistui sylkäisemään konstaapelia kasvoihin kiinnioton yhteydessä. Riehuva mies kuljetet-

tiin ambulanssilla sairaalaan. Myös konstaapeli kävi sairaalassa tutkituttamassa mahdollista tartuntaa, koska sylkäisijä osoittautui hiv-positiiviseksi. Muut asunnossa olleet kertoivat poliisille, että kiinniotettu mies oli käyttänyt gammahydroksibutyraattia eli katukielellä gammaa tai lakkaa. Se on luokiteltu erittäin vaaralliseksi huumausaineeksi. METRO Poliisi tutkii •

KUNNIANLOUKKAUKSENA. Sylkemisen osalta tapausta tutkitaan alustavasti kunnianloukkauksena.

LUKIJAN KUVA

20 euroa

Joulun tulo näkyy jo

Sää on edelleen kovin lämmin ja luvalla sanoen marraskuinen, mutta joulun lähestyminen näkyy jo katukuvassa. Jouluvaloja ja erilaisia koristeita on ripusteltu pitkin kaupunkia, mutta varsinainen joulun lähtölaukaus – Aleksin joulukadun avaus – on luvassa vasta reilun viikon päästä sunnuntaina. Hietalahden kauppahalli avaa joulusesongin jo huomenna lauantaina. METRO

Vantaan perheneuvolalla on ensi viikosta alkaen kaksi toimipistettä nykyisen kolmen sijaan. Keskittäminen ei kuitenkaan tarkoita leikkaamista, sillä henkilökunnan määrä ei muutu. Lisäksi perheneuvolalla on uusi lupaus: työntekijät voivat tavata perhettä myös koulussa, päiväkodissa, neuvolassa tai kotona, mutta vain jos perhe itse niin haluaa. Perheneuvoloiden jonot ovat Vantaalla pahimmillaan olleet jopa vuosien mittaisia. Nyt uutiset ovat hyviä, kertoo perheneuvolatoiminnan päällikkö Mirja Varis. METRO Vesijohtotöitä Vallilassa

Raitiovaunuja kiertoreiteille

Päijänteentiellä Vallilassa tehtävät vesijohtotyöt pakottavat useat raitiolinjat kiertoreiteille. Rakennusurakka alkaa ensi maanantaina ja kestää koko viikon. Linjat 6 ja 6T ajavat töiden ajan kiertoreittiä Hakaniemi–Karhupuisto–Läntinen Brahenkatu–Sturenkatu. Tämän jälkeen raitiovaunut pääsevät takaisin omalle reitilleen. Raitiolinja 8 ajaa reittiä Helsinginkatu–Läntinen Brahenkatu–Sturenkatu–oma reitti. Poikkeus tuo muutoksia myös linjojen aikatauluihin Arabian suunnasta. Linjojen 6, 6T ja 8 liikenne korvataan Kallion urheilutalon ja Paavalin kirkon välillä bussilla 8X. METRO Viikonloppuna

Rantaradan liikenne poikki

Rantaradan junaliikenne on kokonaan poikki Espoon Kauklahden ja Kirkkonummen välillä viikonvaihteessa. Rantaradalla tehdään sunnuntaina korjaustöitä, joiden vuoksi lauantain kello 23 ja maanantain kello 5 välillä L-, S- ja U-junat korvataan bussilla 911X. Sunnuntaina L-, S- ja U-junat ajavat välillä Helsinki– Kauklahti normaalin aikataulun mukaan. Y-juna kulkee vain Kirkkonummen ja Karjaan välillä. Junia Kauklahden ja Kirkkonummen välillä korvaava bussi on vastassa junasta saapuvia Hansatiellä Kauklahden aseman pysäkillä E5133. METRO


IHAN NAAPURISTA LÖYTYY APU NÄLKÄÄN!

Kotimaista Broilerin fileesuikale

29 3 Suomalainen

300–350 g (10,97–9,40/kg)

Snellman

Suomi Champ

Sika-nauta jauheliha 23%

2

Herkkusienirasia

Suomalainen

1

69

400 g (6,73/kg)

Valio

ti-ma 11.-17.11.

29 /rs 200 g (6,45/kg)

Makula

Arkijogurtti

0

Hinta voimassa

Maalaiskanasandwich

3

99

1 kg

90

210 g (18,57/kg)

Suomi Kotimaista

Salaattimix ruukussa

0

Hinta voimassa ti-ma 11.-17.11.

79 /ruukku

Valio

Gefilus-mehut

2

29

Hinnat voimassa 18.11. asti, ellei toisin mainita. Alepa Minin valikoimissa ei välttämättä ole kaikkia tuotteita saatavilla.

Pelaa Beat It -peliä ja voita lahjakortti Alepaan! alepa.fi/beatit

Katso pitkät aukioloajat: alepa.fi BONUS JOPA 5 %

MAKSA S-ETUKORTILLA, SAAT MAKSUTAPAETUA 0,5 %

1l


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 14. marraskuu 2014

www.metro.fi

Lupa. Hutiloiva lakimies pääsi oikeusavustajaksi Helsingin hovioikeus on myöntänyt hutiloivalle oikeustieteen kandidaatille luvan toimia oikeudenkäyntiavustajana. Lupia myöntävä lautakunta oli aiemmin hylännyt miehen lupahakemuksen, sillä tuomioistuimet olivat kiinnittäneet huomiota hänen puutteelliseen ammattitaitoonsa. Kesäkuussa lautakunta hylkäsi oikeustieteen kandidaatin hakemuksen, koska mies oli toistuvasti hutiloinut asiakkaidensa asioiden hoidossa. Lautakunta katsoi, että mies oli ilmeisen sopimaton toimimaan oikeudenkäyntiavustajana. Erään käräjäoikeuden lau-

sunnon mukaan mies hoiti asioita huolimattomasti. Haastehakemukset olivat puutteellisia ja valmistautuminen istuntoihin heikkoa. Mies ei esimerkiksi ollut ilmoittanut kaikkia todisteita ajoissa, ja joistakin todistajista oli kerrottu vain etunimi. METRO Uusi käytäntö •

LUPA LAUTAKUNNALTA. Tämän vuoden alusta lähtien oikeudenkäynnissä saa toimia avustajana vain asianajaja tai luvan saanut lakimies. Lakimiehille luvan myöntää erillinen lautakunta.

LUKIJAN KUVA

20 euroa

U-käännös yllätti Kehällä

Rekka teki uhkarohkean ratkaisun Kehä III:lla Tuupakan kohdalla Vantaalla torstaina illalla hieman kello 17.30:n jälkeen. Muu liikenne joutui hämmästyksekseen hiljentämään vauhtiaan reilusti, kun Caravellentien rampissa Kehä III:lle pyrki vastakarvaan raskas ajoneuvo. Rekka oli ilmeisesti eksynyt ja päättänyt palata Kehä III:lle, mutta reittivalinta vain meni hieman pieleen. Kehä III:lla rekka ryhtyi tekemään u-käännöstä. METRO

06

Suomenoja-jutussa uusi tutkintapyyntö Sisäinen tarkastus. Venesataman tankista on hävinnyt tänä vuonna yli tuhat litraa polttoainetta.

Espoon kaupunki on tehnyt poliisille tutkintapyynnön Suomenojan venesataman polttoainehävikistä. Kyse on Suomen suurimmassa huvivenesatamassa olevasta kaupungin työntekijöiden tankkauspisteestä. Helsingin Sanomat kertoi syyskuussa, että useat kaupungin työntekijät ovat havainneet polttoainetta tankattavan muuhun kuin työkäyttöön. Nyt kaupungin sisäinen tarkastus on selvittänyt, että polttoainetankissa oli vajausta. Bensiiniä on tarkastuksen mukaan hävinnyt pelkästään tämän vuoden kesäkuun puolivälistä elokuun loppuun noin 1 200 litraa. Tarkastuksessa havaitun hävikin arvo on tarkastuksen mukaan noin 1 800 euroa. Polttoainetta on saatettu ottaa omaan käyttöön jopa vuosien ajan. Kaupungin oman tarkastuksen mukaan hävikkiä on ollut ainoastaan viime ke-

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Suomenojan polttoainesäiliöt ovat lukitussa tilassa, jonka lukitusjärjestelmä kaupungin mukaan uusitaan.

sänä, ei ajalla vuoden 2013 alusta kesäkuun 2014 puoliväliin tai ajalla tämän vuoden elokuun lopusta alkaen. Hävikin selvittämistä olisi hankaloittanut se, että polttoaineen kulutusta on tähän syksyyn asti seurattu lähinnä ruutuvihkoihin merkityin tiedoin. Poliisille esitutkintapyyn-

nön jättänyt liikuntapalvelut ilmoittaa jo varmistaneensa, ettei hävikkiä enää tapahtuisi. Keino on ollut tarkentaa polttoaineen käytön kirjaamista ja seurantaa. Polttoainesäiliöt ovat lukitussa tilassa, jonka lukitusjärjestelmä kaupungin mukaan uusitaan. Tankeille tulee myös kameravalvontaa,

ja polttoainesäiliöillä asiointia rajoitetaan. METRO Selvittely jatkuu •

KAUPUNGINHALLITUKSESSA. Espoon kaupunginhallitus jatkaa Suomenoja-vyyhdin selvittelyä maanantaina 24. marraskuuta.

JUMBO TUO JOULUN

JOULUN AVAUS LA

JOULUPUKKI JA TONTTU OVAT TAVATTAVISSA JOULUPUKIN MÖKILLÄ KLO – JA –

KLO –

KESKUSAUKIOLLA TAPAHTUU

Löydät tarjouksemme nyt uudesta Etukar a-mobiilisovelluksesta! Voit asentaa mobiilisovelluksen App Storesta, Google Play -kaupasta tai www.etukar a.fi

• JÄÄRATA JA TONTTUJEN LUISTELUKOULU • KYNTTILÄPAJA PERHEEN PIENIMMILLE • MUKANA MYÖS PETTERI PUNAKUONO- JA JUPU-MASKOTIT

LAHJAIDEOITA KOKO PERHEELLE •

ILMAISTA PARKKIPAIKKAA • VANTAANPORTINKATU

www.jumbo.fi

VANTAA • ARK

LA –

SU


PEHMEITÄ TALVIUNIA Mukavuusalueella pysyminen on ihan sallittua – varsinkin nyt, kun ulkona on pimeää ja koleaa. Lämpimät peitot, muhkeat tyynyt ja kauniit lakanat kutsuvat nautiskelemaan oman sängyn syliin ja ilahduttavat myös jouluvieraita. Meillä teet pehmeimmät ja persoonallisimmat löydöt petiin ja pukinkonttiin.

SÖTBLOMSTER-pussilakanasetti 14,99

BEKKESTUA-jenkkisänky 1499,- 1419,160×200 cm. Hesseng luonnonvärinen. Joustinpatjan ja patjakehikon takuu 25 vuotta.

150×200/50×60 cm. Puuvillaa.

150×200/50×60 cm. Puuvillaa.

VINRANKA-pussilakanasetti 39,95

STENKLÖVER-pussilakanasetti 14,99

150×200/50×60 cm. Puuvillaa.

KUSTRUTA-pussilakanasetti IKEA FAMILY -jäsenille

19,99

25

Norm. 24,95. 150×200/50×60 cm. Tarjous voimassa 16.11.2014 asti.

vuoden TAKUU

Täytteenä olevat luonnonmateriaalit tuntuvat mukavilta ja pitävät lämpötilan tasaisena. Hinta sisältää 5-vyöhykejoustinpatjan, luonnonlateksisijauspatjan, patjakehikon, päädyn ja jalat.

Myös nettikaupasta

LINBLOMMA-pussilakanasetti 49,95 150×200/50×60 cm. Pellavaa.

EMMIE RUTA -pussilakanasetti 24,95 19,99 150×200/50×60 cm. Puuvillaa.

IKEA PS 2014 -pussilakanasetti 24,95 150×200/50×60 cm. Lyosellia/puuvillaa.

GÄSPA-pussilakanasetti 29,95/kpl 150×200/50×60 cm. Puuvillaa.

BANDBLAD-tyyny, memory foamia 9,99/kpl

LUDDElampaantalja 39,95 19,99

50×60 cm. Mukautuu pään ja niskan muotoihin.

© Inter IKEA Systems B.V. 2014

Pituus 95 cm. Valkoinen.

Ravintolassa RIISTAKÄRISTYS, PERUNASOSE IKEA FAMILY -jäsenhintaan

6,-

Norm. hinta 6,95

Lämmin RÖDTOPPA-peitto 34,95/kpl

150×200 cm. Hieman normaalia paksumpi peitto.

ALVINE STRÅ -pussilakanasetti 29,95/kpl 150×200/50×60 cm. Puuvillaa.

ESPOO │ KUOPIO │ RAISIO │ TAMPERE │ VANTAA │ NETTIKAUPPA IKEA.fi Tavaratalot auki arkisin 10–21, lauantaisin 9–18 ja sunnuntaisin 12–18, nettikauppa auki 24 h


www.metro.fi

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 14. marraskuu 2014

UUTISET

08 MICHAL HURKALA

Parhaat

LUKIJAN KUVA

50 euroa

alelähdöt Poliisi ohjasi liikennettä Helsingin ydinkeskustassa torstaina.

Osta talven matkasi viimeistään 26.11.2014!

Helsinki–Lappeenranta

19€

Helsinki–Seinäjoki

19€

Helsinki–Imatra

19€

Helsinki–Joensuu

29€

Helsinki–Vaasa

29€

Helsinki–Kokkola

29€

Myyntiaika 7.–26.11.2014. Matkustusaika 27.11.–17.12.2014.

Katso kaikki tarjoukset vr.fi Myynnissä verkkokaupassa, VR Mobiilissa, lippuautomaateissa, asemilla, VR Asiakaspalvelussa, R-kioskeilla ja matkatoimistoissa. Tarjoushinnat ovat voimassa vain valituilla lähdöillä ja paikkoja on rajoitetusti. Tarjous sisältää yhdensuuntaisen matkan Eko-luokan istumapaikalla. Tarjous on hyödynnettävissä molempiin suuntiin. Ei muutos- eikä peruutusoikeutta. Lisätiedot vr.fi

Yhteisellä matkalla

Keskeinen risteys pimeni päivällä Kaapelityöt venyivät. Aina liikennettä Liikennevalot laitettiin vilkulle Mannerheimin- ”Eikä sellaista aikaa olekaan, että se tien ja Kaivokadun risteys olisi autio.” risteyksessä. Juha Kettunen, pääkaupunkiseudun liikenteenhallintakeskus

Liikennevalot pimenivät Mannerheimintien ja Kaivokadun risteyksessä torstaina aamuyhdeksältä. Liikenneviraston tieliikennekeskus tiedotti aamulla, että liikennevalot eivät toimi. Komisario, operatiivisen toiminnan yleisjohtaja Sanna Springare Helsingin poliisilaitokselta kertoi, että valot laitettiin niin sanotusti vilkulle ihan tarkoituksella. – Siellä tehdään kaapelitöitä, Springare sanoi. Poliisia oli informoitu tun-

nin kestävästä urakasta etukäteen. Kaksi partiota ohjasi liikennettä risteyksessä. Kaapelitöiden piti valmistua ja liikennevalojen alkaa jälleen toimia kello 10. Korjaustyöt olivat kuitenkin kesken vielä hieman ennen 11:tä. – Siellä on kaapelivika, mutta ei tässä pitäisi enää hirveän kauan kestää. Ei näiden kestoa voi minuutilleen ennakolta tietää, kommentoi päivystäjä Juha Kettunen pääkaupunkiseudun liiken-

teenhallintakeskuksesta. Vika saatiin korjattua puolilta päivin. Paikka on Helsingin keskeisimpiä risteyksiä, joten valojen pimentäminen miltei aamuruuhkan aikana tuntuu rohkealta ratkaisulta. Liikennettä kun olisi vähemmän esimerkiksi yöllä. Kettunen epäili korjausajankohdan olevan kustannussyistä aamupäivä. Poliisit yrittivät hoitaa liikenteenohjausta valo-ohjauksen säntillisyydellä. – Toki tämä on huono aika, mutta vähimpään haittaan pyrimme, jotta liikenne kulkisi mahdollisimman sujuvasti, Springare kertoi.

JUHO JOKINEN

juho.jokinen@hs.fi


Luonnonkosmetiikkaa Ruohonjuuresta

kauneudeksesi & hyvinvointisi tueksi!

Ripset pidemmiksi ja tuuheammiksi! Tällä kupongilla 14.-17.11.2014

Risiiniöljy, 50 ml Lab. Haute Segala

3,50 rm. 1

€)

11,(no

220,-

70,- €

€/ l (2

)

Säästösi 19 %

Huikaisevan suosion saavuttaneella, kylmäpuristetulla risiiniöljyllä saat pitkät ja tuuheat ripset luonnollisesti - ihan ilman turhia kemikaaleja. Tee näin: Levitä vanupuikolla risiiniöljyä ripsille iltaisin ja anna öljyhoidon vaikuttaa yön yli. Helppoa - ja tehokasta!

www.ruohonjuuri.fi

Kamppi: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki Keskusta: City-käytävä, 00100 Helsinki

Häädä hilse helposti! Kataja-hilseshampoo 250 ml Logona

) ,95 €

. 12 (norm

10,22,85

8,54 €/l (2

€)

Säästösi 23 %

Kamppi: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki Keskusta: City-käytävä, 00100 Helsinki

Ihmedeodorantti pelastaa päiväsi! 100 g Sante

12,9 orm.

9 €)

10,(n

100,-

€/ kg

€ 0 €)

(129,9

Säästösi 23 %

Kristallideodorantti on turvallinen, alumiiniton ja alkoholiton deodorantti, joka sopii lisäaineettomana luonnontuotteena mainiosti myös hyvin herkkäihoisille. Kristallideodorantti on huippuriittoisa valinta - sen käyttöikä on jopa vuosia! Testaa ja totea teho!

www.ruohonjuuri.fi

Kamppi: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki Keskusta: City-käytävä, 00100 Helsinki

Hammaspeikon kauhistus! Suolahammastahna 75 ml Weleda

Weledan Suolahammastahna kiihdyttää syljeneritystä & ehkäisee karieksen, hammaskiven ja plakin muodostumista.

) ,35 €

.8

(norm

6,50

€ 5,- €)

/ l (11

87,- €

Säästösi 25 %

Asiakkaamme suosittelee tätä hammastahnaa: “Weledan Suolahammastahna suorastaan räjäyttää liat pois! Järisyttävän tehokas tahna!” - Kari, Vantaa

www.ruohonjuuri.fi

Hakaniemi: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Itäkeskus: Itiksen kauppakeskus, 00930 Helsinki

Kamppi: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki Keskusta: City-käytävä, 00100 Helsinki

5 €)

. 12,9

9,99 (norm

(259,-

0 €/l

199,8

€)

Säästösi 24 %

Asiakkaamme suosittelee: ”Tämä on paras dödö, mihin ikinä olen törmännyt. Kun sitä sipaisee aamulla kainaloihinsa, edes zumba-tunnilla ei hiki haise! Madaran dödössä on mieto ja miellyttävä tuoksu eikä se saa kainaloita kutisemaan. Tämä luonnonkosmetiikkadeodorantti on teholtaan ylivertainen, eikä eläinkokeitakaan ole käytetty. Ihmiskokeen itselleni Madara-dödöllä tehneenä voin sanoa, että TÄMÄ DÖDÖ TODELLA TOIMII!!!!” - Sanna

www.ruohonjuuri.fi Hakaniemi: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Itäkeskus: Itiksen kauppakeskus, 00930 Helsinki

Kamppi: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki Keskusta: City-käytävä, 00100 Helsinki

Minä suojelen Sinua talvelta. Tällä kupongilla 14.-17.11.2014

Pihlaja DD-voide 60 ml Madara

5 €)

. 15,9

13,(norm

217,-

€/l

€) (266,-

Säästösi 19 %

Madara Pihlaja Daily Defence -voide täyttää kaikki ihon päivittäisen suojaamisen tarpeet. DD-voide on mestari monikäyttöisyydessään - se toimii tehokkaana ja hellävaraisen kasvo-, vartalo-, käsi- ja monitoimivoiteena. DD-VOIDE: TALVI-IHON PARAS KAVERI Koko keholle soveltuva DD-voide mm. kosteuttaa kuivaa ja karheaa ihoa, suojaa kylmältä ja tuuliselta säältä, parantaa rohtuneet huulet ja halkeilevat kantapäät.

www.ruohonjuuri.fi Hakaniemi: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Itäkeskus: Itiksen kauppakeskus, 00930 Helsinki

Kamppi: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki Keskusta: City-käytävä, 00100 Helsinki

Hiustenhoitoaineiden aatelia. Tällä kupongilla 14.-17.11.2014

Brilliant Care-hiustenhoitoaine Sante, 200 ml

5 €)

. 12,9

9,95 (norm

Kristallideodorantin teho perustuu sen antibakteerisuuteen - siksi se sopii myös sheivauksen ja parranajon jälkeen käytettäväksi ihon desinfitointiin. Tämä dödö ei häiritse ihohuokosten normaalia toimintaa!

Hakaniemi: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Itäkeskus: Itiksen kauppakeskus, 00930 Helsinki

Tällä kupongilla 14.-17.11.2014

Madara

Logonan Kataja-hilsehshampoo on erinomainen valinta koko perheen käyttöön. Sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, ei eläinkokeita. Testaa ja totea teho!

www.ruohonjuuri.fi

Kristallideodorantti, stick

Yrttideodorantti, 50 ml

Logonan Katajashampoo on hiusten ja päänahan erikoishoitoon tarkoitettu, huipputehokas hilseshampoo, joka hoitaa hellävaraisesti päänahan ihoa ja helpottaa kutinaa. Tämä shampoo on asiakkaidemme suursuosikki - testaa ja totea teho!

Hakaniemi: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Itäkeskus: Itiksen kauppakeskus, 00930 Helsinki

Tällä kupongilla 14.-17.11.2014

Tällä kupongilla 14.-17.11.2014

Tehohoitava, ravitsevia rasvahappoja ja vitamiineja sisältävä risiiniöljy saa melkeinpä ihmeitä aikaan ripsilläsi - testaa ja innostu!

Hakaniemi: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Itäkeskus: Itiksen kauppakeskus, 00930 Helsinki

Tällä kupongilla 14.-17.11.2014

Hellä ja tehokas elämänkumppani.

49,75

€)

2,75

€/l (6

Säästösi 21 %

Hiukset sutjakasti selvittävä Brilliant Carehiustenhoitoaine on kosteuttava, ravitseva ja kiiltoa antava elämys, joka antaa hiuksille suojaa ja toimivaa tehohoitoa.

Asiakkaamme suosittelee: “Aivan loistava tuote! Tekee niinkuin lupaakin! Paras hoitoaine ikinä ja vielä luonnonkosmetiikkaa.” - Heli, Vantaa

www.ruohonjuuri.fi Hakaniemi: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Itäkeskus: Itiksen kauppakeskus, 00930 Helsinki

Kamppi: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki Keskusta: City-käytävä, 00100 Helsinki

Terveyden ja kauneuden lähde Tällä kupongilla 14.-17.11.2014

Kookosöljy, 340 ml Tropicai

5 €)

. 13,1

10,(norm

29,41

8 €)

8,6 €/l (3

u!

Luom

Säästösi 24 %

Kylmäpuristettu neitsytkookosöljy on asiakkaidemme suursuosikki - ja varsinainen terveyspommi! Huipputerveellinen kookosöljy pitää kropan vireänä ja soveltuu käytettäväksi kaikkeen ruoanlaittoon, leivontaan tai vaikkapa leivälle levitteeksi. Kookosöljyä voit käyttää myös ulkoisesti. Se on kuivan ja atooppisenkin ihon paras kaveri. Luomulaatua, kokeile ja ihastu!

www.ruohonjuuri.fi Hakaniemi: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Itäkeskus: Itiksen kauppakeskus, 00930 Helsinki

Kamppi: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki Keskusta: City-käytävä, 00100 Helsinki


UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 14. marraskuu 2014

www.metro.fi

REUTERS

Abu Bakr al-Baghdad uskottiin kuolleen tai haavoittuneen Yhdysvaltojen ilmaiskussa viime perjantaina.

Äänitallenne. Isisin johtaja ilmeisesti elossa Terroristijärjestö Isisin johtajan Abu Bakr al-Baghdadin väitetään puhuvan torstaina julkaistulla äänitallenteella, joka muun muassa kehottaa iskuihin Saudi-Arabiaa vastaan. Al-Baghdadin uskottiin haavoittuneen tai jopa kuolleen Yhdysvaltojen tekemässä ilmaiskussa viime viikon

perjantaina Mosulin lähistöllä Irakissa. Siitä ei ole kuitenkaan saatu todisteita. Verkkosivuilla levitetyn puheen tallentamispäivää ei mainittu, mutta siinä viitattiin Yhdysvaltojen viime perjantaina tekemään ilmoitukseen lähettää lisää joukkoja Irakiin. METRO

Viro. Venäläiset lähellä ilmatilaloukkausta Kaksi hollantilaista F-16-hävittäjää kävi tunnistamassa venäläisen Iljušin-kuljetuskoneen myöhään keskiviikkona, kun sen epäiltiin olevan matkalla kohti Viron ja Liettuan ilmatilaa. Iljušin poistui paikalta Kaliningradin suuntaan, Hollannin puolustusministeriö kertoi torstaina.

Sotilasliitto Nato kertoi viime kuussa, että se on tehnyt tänä vuonna jo yli sata tunnistuslentoa venäläiskoneista. Luku on noin kolme kertaa enemmän kuin koko viime vuonna yhteensä. Nato on raportoinut viime aikoina siitä, että Venäjän sotilaallinen aktiivisuus on kasvanut Itämerellä. METRO

Philae huterasti komeetan pinnalla ESA

Kesti seitsemän tuntia. Laskeutuja saattaa työntää itsensä avaruuteen. Euroopan avaruusjärjestön Esan laskeutuja Philae on kiinnittynyt komeetta 67P:n pinnalle heikosti vain kahdella jalalla. Jaloissa olevista kolmesta ruuvista siis kaksi on uponnut komeetan pintaan, Ilmatieteen laitos kertoo. Lisäksi Philae on ilmeisesti jyrkässä rinteessä valokuvien perusteella. Tarkkaa sijaintia ei tiedetä, koska laskeutuja hyppäsi toiseen paikkaan ensimmäisen kosketuksen jälkeen. Laitteet kuitenkin toimivat. Lennonjohto harkitsee, voiko laskeutujan näytteenottoporaa käyttää, koska se voisi työntää Philaen irti. Myöskin pinnan kovuutta mittaavan anturin käyttöä pitää harkita ainakin ennen kuin muita mittalaitteita on käytetty. Laskeutujan tilanne on ”hieman riskialtis”, arvioi Ilmatieteen laitoksen tutkija Tiera Laitinen. Painovoima on komeetalla vähäinen. Sata kiloa maapallolla painava Philae painaa komeetalla vain muutamia grammoja. – Philaen oma liikehdin-

Koe upeat Samsung-laitteet ja hanki ne edullisemmin. Nämä ja paljon muita vaihtoehtoja reilulla edulla. Tule valitsemaan laite ja liittymä DNA Reilu -sopimuksella, niin saat laitteesta alennusta. SAMSUNG GALAXY TAB S 10.5

499 € 24 kk DNA Reilu -sopimukksella. Ilman DNA-liittymää 549 € €.

REILU-SOPIMUKSELLA KAUPAN PÄÄLLE SAMSUNG MULTIROOM M3 (ARVO 199 €) S

ETUSI 249 €

10

Kaiutin toistaa suorana ja katkotta musiikkia mm. Deezeristä, kun liität sen Ka samaan langattomaan verkkoon älylaitteesi kanssa. Deezer-suoratoisto vaatii Samsung Multiroom -sovelluksen käyttöä (saatavilla Android- ja iOS-laitteille). Koko: 250 x 113,5 x 145 mm

SAMSUNG GALAXY TREND PLUS

69 €

24 kk DNA Reilu -sopimuksella. Ilman DNA-liittymää 99 €.

Philae otti kuvan keskiviikkona komeetasta noin kolme kilometriä ennen laskeutumistaan. Tyytyväinen lennonjohto

”Philae puhuu meille komeetan pinnalta.” Lennonjohto iloitsi keskiviikkoiltana

tä tai komeetasta purkautuva kaasusuihku voisivat saada sen siirtymään tai pahimmassa tapauksessa työntää avaruuteen, Laitinen arvioi.

Euroopan unionin sisäinen sosiaaliturvaturisti. Mistä hän tulee ja millainen hän on? Saksan maahanmuuttoministeriön viime viikolla julkaisema raportti valaisee asiaa ainakin paljon keskustelua herättäneiden romanialaisten ja bulgarialaisten osalta. Siitä käy ilmi, että EU:n sisällä vain pelkkien sosiaalietuuksien perässä muuttaminen on harvinaista. Kuitenkin rehellisesti ja lain perusteella sosiaalietuuksia saavien bulgarialaisten ja romanialaisten määrä Saksassa kasvaa kovaa vauhtia. Eli he ovat EU-maahanmuuttajia, jotka ovat olleet töissä mutta jääneet työttömiksi. Euroopan unionin tuomioistuin päätti Luxemburgissa tiistaina, että Saksan ei tarvinnut maksaa sosiaalitukea Saksaan tulleelle romanialaisnaiselle, koska tämä kieltäytyi ottamasta työvoimatoimiston tarjoamaa työtä vastaan. Maahanmuuttoministeri-

Varakkuus kasaantuu Powered by

Esimerkkilaskelma: Samsung Galaxy Tab S 10.5 4G 499 € määräaikaisella DNA Reilu 24 kk -sopimuksella (norm. 549 €) + DNA Rajaton 3G 19,80 €/kk/12 kk ajan (norm. 29,50 €/kk). Avausmaksu 0 € (norm. 3,90 €). Määräaikainen DNA Reilu 24 kk sopimus, sopimuskauden kokonaishinta sisältäen päätelaitteen 1090,60 €. Kampanjaetu poistuu, mikäli asiakas vaihtaa liittymätyyppiään edun voimassa ollessa. Tilaukseen sovelletaan DNA:n yleisiä sopimus- ja erityisehtoja sekä DNA Reilu -sopimusehtoja. Liittymän kuukausimaksu sisältää kotimaan normaalihintaiset puhelut, teksti- ja multimediaviestit sekä tiedonsiirron. Videopuhelut kotimaassa 0,20 €/min. Enimmäisnopeus 21 Mbit/s on saavutettavissa rajoitetusti 3G-verkossa (norm. vaihteluväli 0,4–15 Mbit/s). Käyttö ulkomailla erillisen hinnaston mukaisesti. Asiakkaat saavat ajankohtaista tietoa DNA:n ja sen yhteistyökumppaneiden tuotteista, asiakaseduista ja tarjouksista (SMS/MMS/sähköposti). Samsung Multiroom M3 -tarjous koskee Reilu-sopimuksella hankittuja Samsung Galaxy S5 ja Tab S 10.5 -laitteita. Kaiuttimia tarjolla rajoitetusti. Tarjous voimassa 4.12.2014 asti.

Esan projekti •

TUTKIMUSLAITE. Euroopan avaruusjärjestön Esan Philae-tutkimuslaiteen tutkimuskohteena on komeetta 67P.

TAVOITE. Tutkimuksen tavoitteena on saada lisätietoa siitä, miten Aurinkokunta on syntynyt.

Saksaan tulee vähän sosiaaliturvaturisteja

Yhdysvallat

ETUSI 30 €

Philae laskeutui komeetalle keskiviikona kello 17.34. Alustavien tietojen mukaan Philae ponnahti pinnalla kaksi kertaa. Se lennähti ehkä satoja metrejä, mutta palasi takaisin pintaan, vaikka komeetan painovoima on hyvin heikko. Keskiviikkona Esan Twitter-viesti varmisti, että Philae laskeutui todella kolme ker-

taa. Ensimmäisen kosketuksen jälkeen kului vajaat kaksi tuntia, kun laite laskeutui uudelleen. Kolmas kosketus komeetan pintaan seurasi seitsemän minuuttia edellisen jälkeen. BBC:n mukaan Philae oli torstaina puolen päivän aikaan vakaa. Philae saikin jo lähetettyä Maahan Rosettan kautta kuvia. Ensimmäinen kuva on kahden kuvan yhdistelmä. Kuvassa näkyy kallioseinää aivan luotaimen vieressä. Kuvan alareunassa näkyy osa Philae-laskeutujan jalasta, yksi kolmesta. Philaen piti iskeytyä kahdella harppuunalla kiinni komeettaan ja sitten porautua vielä jaloillaan kiinni. Harppuunat eivät ilmeisesti toimineet, joten Philae on kiinni komeetassa nähtävästi jalkojensa varassa. METRO

Yhdysvaltalaisten rikkain promille on yhtä varakas kuin vähiten varakkaat 90 prosenttia yhteensä, arvioi tutkimus. Rikkain promille omistaa noin 22 prosenttia maan koko nettovarallisuudesta eli liki yhtä paljon kuin kansan suuri enemmistö. Vähiten vauras 90 prosenttia omistaa runsaat 20 prosenttia varallisuudesta. METRO

PASCAL ROSSIGNOL/REUTERS

Romanialainen romaniperhe odotti lähtöä lentokentälle Pohjois-Ranskan Croix’ssa viime vuoden lokakuussa. Perhe osallistui ohjelmaan, jossa romaneja palautetaan vapaaehtoisesti takaisin kotimaihinsa.

ön tutkijat selvittivät, miten paljon Romaniasta ja Bulgariasta Saksaan tulee maahanmuuttajia ja mitä he tekevät. Saksan bulgarialaisista 12,9 prosenttia ja romanialaisista 3 prosenttia sai vuoden 2014 huhtikuussa aikana työttömille tarkoitettua Hartz IV

-perustoimeentulotukea. Kaikista Saksassa asuvista ulkomaalaisista keskimäärin noin 9 prosenttia elää alimman sosiaalituen varassa. Samaan aikaan kasvoi kuitenkin myös työssä olevien bulgarialaisten ja romanialaisten määrä Saksassa. METRO

Etyj. Kanerva arvostelee Ukrainan rajavalvontaa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin tekemä rajavalvonta ja raportointi Ukrainan ja Venäjän välisiltä raja-asemilta on liian rajoitettua ja riittämätöntä, sanoo Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok). – Tehtävää on rajoitettu niin, että raportoijat näkevät vain sen, mitä kulkee hyvin pienellä kaistaleella virallis-

ten rajanylityspaikkojen läpi. Jos emme saa tehdä valvontaa kunnolla, onko sitä syytä tehdä lainkaan? Kanerva puhui torstaina Wienissä Etyjin pysyvän neuvoston kokouksessa. Kanervan mukaan Etyjin kenttäoperaatiot Ukrainassa ovat yksi tärkeimpiä järjestön toimia, ja niille on siksi taattava vahva valtuutus ja resurssit. METRO


l a l N e i N T i T ®

Järjestäjä:

JOULU-UNI -konsertti

Itäkeskuksen kierrätyskauppa täyttää vuoden! Tule mukaan juhlimaan la 15.11. klo 10–16! Suosittu Rojupöhö-nukketeatteriesitys ilahduttaa klo 11 ja 12. Synttärijuhlissa paljon muutakin ympäristöaiheista ohjelmaa, unohtamatta kompostilieroja! Tarjoamme sadalle ensimmäiselle kakkukahvit!

Liput alkaen 23,50 €

Alle 1-v. sylissä ilmaiseksi Lisätiedot: www.titinalle.fi

Itäkeskuksen kauppa Kauppakartanonkatu 12 00930 Helsinki www.kierratyskeskus.fi

Helsinki, Kulttuuritalo 14.12.2014, klo 15 • Liput: Lippupalvelu Lippupalvelu: puh. 0600 10 800 (1,98 €/min+pvm) • www.lippupalvelu.fi

JOS ET METSÄÄN HALUA MENNÄ NYT. MUKAVAN KOKOISESSA RUOHIKSESSA, LÄNSIVÄYLÄN OIKEASSA PÄÄSSÄ ON KAUPUNGIN PARAS RUOKAKAUPPA,

OIKEA RAUTAKAUPPA, SISÄLEIKKIPUISTO, ALKO, APTEEKKI SEKÄ MONTA MUUTA ERIKOISLIIKETTÄ JA RAVINTOLAA. PERILLE PÄÄSET KÄTEVÄSTI JULKISILLA JA AUTOILIJOITA ILAHDUTTAA TUNNIN ILMAINEN PYSÄKÖINTI K-PLUSSA-KORTILLA. TERVETULOA! Itämerenkatu21,00180HELSINKI•www.kauppakeskusruoholahti.fi


www.metro.fi

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 14. marraskuu 2014

12

Omituinen maalaus

Kammottava muotokuva

Mallit tulevat ulos hätkähdyttävästi

Jos Edvard Munchin maalaus Huuto ei pelota sinua, nämä kantaaottavat muotokuvat ihmisestä pullistumassa kehyksen takaa voivat tuntua mestariteokselta. Taiteilija Luca Pierron sarjassa Valokuvauksellisia muotokuvia öljyvärimaalauksien takana käytetään kimmoisaa kangasta, mikä vääristää mallit pirullisiksi hahmoiksi.

Kysymykset

”Kuin valveunesta” LUCA PIERRO

Milanosta kotoisin oleva taitelija-valokuvaaja.

Mistä sait inspiraation luoda tällaisia muotokuvia? Halusin luoda uudelleen kauhistuttavan ja suurrealistisen

ilmapiirin, joka on kiihottanut mielikuvitustani. Sellaista ilmapiiriä on esimerkiksi itävaltalaisen Alfred Kubinin ja sveitsiläisen Arnold Böcklinin teoksissa. Heidän työnsä ovat kammottavia, mutta myös kauniita. Miten oma työsi syntyi?

Ensinnäkin, halusin välttää kuvankäsittelyohjelmien käyttöä. Omassa tekniikassani käytin kimmoisaa kangasta, joka oli

venytetty perinteisen kehyksen sisään ja pyysin malleja työntämään itseään ulos kehyksen takana. Löydettyäni oikean valaistuksen, tulos oli yllättävä. Minkälaisen reaktion odotat saavasi yleisöltä?

Toivon, että teos välittää minua inspiroineita tuntemuksia: hämmästystä ja lumoutumista. Tunteita, joita koet, kun heräät omituisen unen jälkeen. DANIEL CASILLAS/MWN

Kankaan vääristymä ja sopiva valaistus tekevät mallin kasvoista kammottavat ja suurrealistiset.

20% ale

KärsitteKö traumaperäisestä stressihäiriöstä (ptsD)?

norm. hinnasta

15.–23.12. kupongilla

Oletteko kokenut, nähnyt tai joutunut vastakkain erityisen traumaattisen ja henkisesti kuormittavan tilanteen kanssa, johon on liittynyt kuolema tai vakava loukkaantuminen tai niiden uhka? Traumaattisia tapahtumia ovat esimerkiksi vakava onnettomuus, pahoinpitely tai raiskaus, aseellinen hyökkäys, panttivangiksi joutuminen, kidnappaus, ryöstö, tulipalo, vainajan löytäminen, äkillinen kuolema, sotatilanne ja luonnononnettomuus. Etsimme potilaita kansainväliseen traumaperäisen stressihäiriön lääketutkimukseen. Tutkimuksessa selvitetään, lievittääkö tutkimuslääke traumaperäisen stressihäiriön oireita, kun lääkettä annetaan kaupallisesti saatavilla olevan, hyväksytyn lääkityksen lisäksi. Oletteko kärsinyt traumaattisen tapahtuman jälkeen seuraavista psyykkisistä oireista - muistot traumaa aiheuttaneesta tapahtumasta tunkeutuvat tahtomattanne toistuvasti mieleenne? - oletteko välttänyt ajattelemasta tapahtumaa tai välttänyt asioita, jotka voisivat muistuttaa tapahtumasta? - oletteko kokenut tapahtumasta muistuttavia asioita epämiellyttävinä? - oletteko nähnyt tapahtumaan liittyviä unia? - oletteko kärsinyt nukahtamis- tai unessa pysymisvaikeuksista? - oletteko kokenut tunnemaailmanne turtumista? - oletteko huomannut itsellänne yleistä ylivireystilaa, säpsähtelyä, uni- tai keskittymisvaikeuksia? - oletteko kokenut etääntymistä tai vieraantumista muista? Edellä mainitussa luettelossa mainitut psyykkiset oireet saattavat olla seurausta traumaperäisestä stressihäiriöstä. Jos olette kärsinyt näistä oireista vähintään kolmen kuukauden ajan, olette iältänne 18–65 -vuotias ja olette kiinnostunut osallistumaan tähän tutkimukseen voitte ottaa yhteyttä soittamalla 040-8380232 (vastaaja auki 24/7) tai sähköpostitse: marina.joffe@hotmail.com.

MANZANA

Ison Omenan kauppakeskuksessa


nelonen.fi/jukebox

Perjantain kovimmat bileet!

Jukebox TÄNÄÄN KLO 20

Tutut kotimaiset artistit, maailman parhaat biisit.


+ KOTI

Asuntolainat

Vain korot maksetaan Ruotsissa Ruotsissa kotitalouksien mittava velkaantuminen halutaan laittaa kuriin asuntolainojen lyhennyspakolla. 2000-luvun aikana yleistä on ollut, että vain osa laina-asiakkaista on lyhentänyt lainojaan, ja lyhennysajat ovat olleet hyvin pitkiä, esimerkiksi vuonna 2012 keskimäärin 140 vuotta. Finanssivalvonta ehdotti tiistaina, että uusia asuntolainoja pitäisi vastaisuudessa lyhentää vuosittain siten, että lainan koko painuu vähitellen 50 prosenttiin suhteessa asunnon arvoon. METRO

KOTI

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 14. marraskuu 2014

14

Koteihin ostetaan nyt lisälämpöä tuovia laitteita Myös kerrostaloihin. Pienistä lisälämmittimistä on tullut suosittuja myös kerrostaloissa.

Rautakaupoissa on pienten ja edullisten sähköpattereiden sesonki. Myyjien mukaan näitä pikkupattereita menee lisälämmittimiksi paljon etenkin kerrostaloasuntoihin. – Jotkut kaipaavat lisälämmitystä, koska haluavat vain lämpimämmän kodin tai he taistelevat vetoa vastaan, selittää lämmittimien suosiota myymäläpäällikkö Toni Hartonen Kampin Clas Ohlsonilta. Oulunkylän K-raudassa lisälämmittimiä myydään osastopäällikkö Aki Raneman mukaan eniten kerrostaloasuntoihin ja toimistotiloihin. Suosituimpia lisälämmittimiä ovat pyörälliset, öljytäytteiset patterit sekä lattialla seisovat tai seinään kiinnitettävät konvektori- eli läpivirtauslämmittimet. Puhaltimia ei yleensä käytetä kuin tilapäisesti. Yleensä kaupoissa myytävät lisälämmittimet ovat teholtaan noin 1 000–2 000 wattia. Raneman arvion mukaan yksi lisälämmityslaite riittää yleensä yhteen huoneeseen. Onko oikein, että asukkaat joutuvat lämmittämään itse liian kylmää kotiaan, energia-asiantuntija Markku Mannila Helsingin Energiasta?

– Kotona tarvittavan lämmön pitäisi tulla ensisijaisesti asunnon omasta lämmitysjärjestelmästä, oli kotona sitten vesikiertoinen lattialämmitys tai vesikiertoiset patterit. – Se on myös edullisinta ja lämmityksen aiheuttama hiilijalanjälki on näin mahdollisimman pieni. Jos asunto tuntuu liian kylmältä, kannattaa ensimmäiseksi ottaa yhteyttä taloyhtiön huoltomieheen.

Erilaisia lisälämmittimiä saa jopa parilla kymmenellä eurolla. Ahkera käyttö voi kuitenkin kerryttää kunnon laskun.

Lämmitysjärjestelmän toimivuus kuuluu taloyhtiön vastuulle. Onko lisälämpö kallista?

– Lisälämmitys kuluttaa talvikaudella arviolta yhteensä noin 400–2 000 kilowattituntia energiaa. Se merkitsee talven aikana noin 50–250 euron lisälaskua. Mistä tiedän, miten paljon lisälämmitys maksaa?

– Lämmityslaitteen tehon perusteella ei voi suoraan laskea laitteen energiankulutusta, sillä siihen vaikuttavat asunnon peruslämmön lisäksi lämmityslaitteen termostaatin säädöt sekä asunnon lämpöhäviö. – Tarkemmin energianku-

Pehr Hilleström

Ei ykkösvaihtoehto

”Kotona tarvittavan lämmön pitäisi tulla ensisijaisesti asunnon omasta lämmitysjärjestelmästä.” Energia-asiantuntija Markku Mannila

lutuksen kasvamista voi seurata oman sähköyhtiön raportointipalvelun kautta. Siihen pääsee sähköyhtiön verkkosivuilta. Millainen lämmitin on hyvä?

– Tärkeää on, että lisälämmityslaitteessa on hyvin toimiva termostaatti. Silloin laite ei lämmitä huoneilmaa liikaa, eikä lämmityksestä synny turhia kuluja. Jaloillaan

seisovat lämmittimet sopivat tarkoitukseen usein parhaiten. – Jos lämmittimessä on peltinen kuori, siitä voi kuulua naksumista, kun se lämpenee. Puhaltimella varustettu pikkupatteri lämmittää tilan nopeasti. Öljytäytteiset lisälämmittimet ovat yleensä melko hiljaisia ja lämmittävät tasaisesti. Mihin lisälämmitin kannattaa sijoittaa?

– Mahdollisimman kauas varsinaisista lämpöpattereista. Pääpatterin termostaatti vähentää lämmitystä entisestään, jos lisälämmitin on sen lähellä. Entistä suurempi osa asunnon lämmityksestä tulee lisälämmittimen kautta.

Millaisiin kerrostaloasuntoihin hankitaan lisälämpöä eniten? – Erityisesti kerrostalojen ylimpien kerroksien nurkkahuoneissa voi olla viileää. Siihen vaikuttaa suuri lämpöä luovuttava pinta-ala ja se, että tila on kauimpana lämmönjakohuoneesta. – Ympärillä olevien rakenteiden lämpösäteily vaikuttaa myös siihen, miten ihmiset kokevat lämpötilan. Jos ympärillä on paljon kylmiä pintoja, tila voi tuntua asukkaasta kylmemmältä vaikka sisälämpötila olisi sama kuin muissa huoneissa. – Eri ihmiset myös kokevat saman lämmön eri lailla. Etenkin vanhukset palelevat usein nuoria herkemmin. METRO

Tervetuloa seuraavaan Helsingin seurakuntien nimikkomessuun:

Bongaa messu Meilahden kirkkossa 16.11.klo 11 Hilkka Niemistö (l) Lauri Anttila (s) Nina Pakkanen ja Pete Vuorio (k), Meilahden kamarikuoro ja Gospel Helsinki Pehr Hilleström – Välähdyksiä 1700-luvun elämästä 4.9.–11.1.2015 Veistoksellisen kaunis 4.9.–3.5.2015 19.11. klo18 FT Johanna Ilmakunnas | Naisten töistä 1700-luvulla 26.11. klo18 Professori Kirsi Vainio-Korhonen Naiset kirjoittajina ja lukijoina Pehr Hilleströmin taiteessa

SINEBRYCHOFFIN TAIDEMUSEO

Vapaaehtoistoiminnan juhlapyhä. Löydät meidät myös Facebookista ja Foursquaresta


975 0,75l

899 1l

Leikitäänkö joulua?

Lasten lauantai

Kaikki lelut, lastentarvikkeet, paljon lasten tuotteita

15.11. klo 10–18

–30 %

• Huipputarjouksia • Arvonnassa palkintoina 2 sähköautoa ja 4 Lego-pakettia • Tuote-esittelyjä • Kasvomaalausta • Ilmaislahjoja Tervetuloa Hobby Hallin myymälään viettämään huippuhauskaa lasten lauantaita koko perheen voimin!

Myymälä Valimotie 11 01510 Vantaa

Avoinna ma–pe 10–20, la 10–18, su 12–18


2

URHEILU

Jalkapallo

Fani ahdisteli Keanea Entinen Manchester Unitedin keskikenttäpelaaja Roy Keane joutui kutsumaan poliisin paikalle, kun liian innokas fani aiheutti välikohtauksen Irlannin jalkapallomaajoukkueen hotellilla keskiviikkona. Englantilaismedian mukaan Irlannin maajoukkueen apuvalmentajana toimiva Keane oli osallisena tappelussa kannattajan kanssa, joka halusi nimikirjoituksen Keanen kirjoittamaan kirjaan. Välikohtaus sattui Dublinin pohjoisosassa sijaitsevan Portmarnock Hotellin baarin edustalla. Nimettömänä pysyvien lähteiden mukaan Keane olisi lyönyt nimikirjoitusta pyytänyttä kannattajaa. METRO

Jalkapallo

Pelé joutui sairaalaan Brasilialainen jalkapallosuuruus Pelé on joutunut sairaalaan. Uutistoimistojen mukaan Pelé, 74, vietiin sairaalaan äkillisten vatsavaivojen takia. Pelé joutui jättämään väliin kirjanjulkistustilaisuuden Santosissa keskiviikkona. Ystävän mukaan Pelélle on tehty testejä. Vaivojen syytä ei kuitenkaan ole kerrottu, eikä ajankohtaa koska hän pääsee kotiin. METRO

URHEILU

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 14. marraskuu 2014

Huuhkajien pakko voittaa Unkarissa

VESA KOIVUNEN

EM-karsinta. Roman Eremenkon mukaan Suomi on harjoitellut erikoistilanteita.

Suomen jalkapallomaajoukkueen keskikenttäpelaaja Roman Eremenko sanoo suoraan, että perjantain EM-karsintaottelu Unkaria vastaan on pakkovoitto. – On se sitä aika lailla, jos kisoihin halutaan, Eremenko sanoi Huuhkajien lehdistötilaisuudessa joukkueen hotellilla. – Se on pakkovoitto sekä meille että heille. Suomella ja Unkarilla on molemmilla koossa neljä pistettä – molempien ainoa voitto on tullut Färsaaria vastaan. Unkarin suurin sokkitulos on ollut kotitappio avauspelissä Pohjois-Irlannille. Suomi puolestaan jäi viime kuun tuplamaaottelussa Kreikkaa ja Romaniaa vastaan vain yhteen pisteeseen. Edellisessä ottelussa Romaniaa vastaan Suomi piti palloa, mutta puolustuspään virheet ja Alexander Ringin ulosajo pilasivat haaveet paremmasta tuloksesta. – Sääli, että hävittiin se peli. Ei luotu paljon paikkoja, mutta ei Romaniallakaan niitä kauheasti ollut, Eremenko totesi. Suomen ongelmiin ovat lukeutuneet myös erikoistilanteet. Niistä ei ole syntynyt oikein mitään. – Kyllä me ollaan niitä treenattu. Ne pitäisi käyttää paremmin hyväksi, Eremenko sanoi. Kun Ring on pelikiellossa ja loukkaantunut, Eremenko on todennäköinen vaihtoehto erikoistilanteiden antajaksi. – Annoin erikoistilanteet Färsaarilla, mutta en kovin hyvin, Eremenko kertasi Hän pitää Suomen vahvojen pääpelaajien puutetta vain tekosyynä. – Ei olla edes annettu mahdollisuutta niille, jotka menevät boksiin. Toisaalta Suomi ei ole ylipäätään luonut kovin paljon maalipaikkoja. Niiden rakentamisessa Eremenkolla on

Jalkapallo

Pikkuhuuhkajat hävisi Unkarille

Suomen alle 20-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue kärsi vieraissa 1–0 (0–0) -tappion Unkarille torstaina. Unkarin maali syntyi, kun ottelua oli pelattu 52 minuuttia. Päävalmentaja Tommi Kautonen oli pettynyt tappioon. – Yksi nukahdus maksoi meille tappion. Pelissä oli kuitenkin paljon hyvää, hallitsimme selvästi toista puoliaikaa Kautonen totesi Palloliiton nettisivuilla. METRO Tennis

Kontinen putosi Helsingissä

Micke Kontinen putosi tenniksen IPP Open-turnauksessa Helsingissä torstaina hävittyään Viron Jürgen Zoppille erin 1–6, 6–2, 6–7 (4–7). Nelinpelissä Jarkko Nieminen ja Henri Kontinen etenivät välieriin voitettuaan valkovenäläisparin Egor Gerasimov–Jaraslav Shyla erin 7–5, 7–6 (7–5). METRO Talous

Jääkiekkoliitossa yt-neuvottelut

Suomen jääkiekkoliitto tiedotti torstaina aloittavansa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen löytää SJL:n yhteistoimintaneuvotteluille yksinkertaisen syyn. – Varmaan suurin syy on vuonna 2008 alkanut lama. METRO Jääkiekko

Timosen jatko selviää talvella

Roman Eremenko pelaa perjantaina uransa 64. A-maaottelun. Unkarin pelitapa tunnetaan

”Aika hyvin tiedetään, mitä tulee vastaan.” Roman Eremenko

suuri vastuu – etenkin, jos hän pelaa niin kutsutulla joulukuusen yläoksalla. – Pelaan siellä, missä val-

mentaja päättää minun pelaavaan ja teen parhaani, mutta ehkä tykkään pelata enemmän ylhäällä. Siellä on enemmän vapauksia. Positiivisiakin asioita Suomen ja Unkarin kohtaamisen edellä on. Maaliskuussa Suomi pelasi Unkarin vieraana ystävyysottelussa ja voitti 2–1. – Aika hyvin tiedetään,

mitä tulee vastaan. Kyllähän meillä on hyvät mahdollisuudet perjantaina, Eremenko näki. Lisäksi Eremenko on päässyt syksyn aikana pelaamaan kovia pelejä TsSKA Moskovan paidassa Mestarien liigassa. Sieltä tuoreimpana saaliina on vierasvoitto Manchester Citystä. METRO

Liiga. Blues jäi jo alussa Liiga. Raskin kenttä Kärppien jalkoihin ratkaisi voiton HIFK:lle Espoon Blues hävisi liigassa torstaina kotonaan Oulun Kärpille maalein 1–4 (0–2, 0–0, 1–2). Oulun Kärpät vietti edellisen yön pääkaupunkiseudun hotellissa ennen vierasotteluansa Espoon Bluesia vastaan. Alla oli kova Mestarien liigan ottelu Vienna Capitalsia vastaan. Oululaisten latautuminen onnistui huomattavan hyvin, Bluesin sitä vastoin huomattavan heikosti. Liigan liki kahden viikon ottelutauko ei ollut tehnyt hyvää espoolaisille. Blues oli häviöllä 0–2 alle vartissa. Bluesin riveissä mainiota peliä esitti laitahyökkääjä Ville Korhonen. Hän laukoi neljännessä peräkkäisessä otte-

16

lussa maalin. Kauden saldo näyttää vain viittä maalia. – Jäimme ihan telineisiin. Itsellä oli hirveä halu pelata, mutta lataus meni vähän yli, 27-vuotias Korhonen kertoi. Hän tuli Espooseen täksi kaudeksi Tampereen Ilveksestä, jossa pelasi jo juniorina ja yhdeksän kautta liigaa. Hänen kauden maalisaldonsa ovat yleensä olleet kymmenen tienoilla, mutta nyt on sihti kenties tarkentunut. – En ole muuttanut mitään, ihan samaa ruokaakin olen syönyt, Korhonen naurahti viimeaikaisesta menestyksestään. Kärpille menee nyt hyvin. Joukkue on voittanut kahdeksan ottelua peräkkäin. METRO

HIFK joutui liigassa torstaina outoon tilanteeseen. Vieraaksi saapunut TPS oli maaottelutauolla vaihtanut valmennuksensa ja pelityylinsä. Helsinkiläiset pysyivät ensimmäisessä erässä pystyssä maalivahti Ville Husson torjunnoilla. Lopulta kotijoukkue tukeutui leveämpään pelaajamateriaaliinsa ja punnersi 5–3-voiton (1–1, 2–2, 2–0). Husson lisäksi IFK:n hahmoja olivat kaksi maalia ampunut hyökkääjä Joonas Rask ja uransa ensimmäisen liigaosuman tehnyt puolustaja Julius Nyqvist. – En ole maalinsylkijä, vaan enemmänkin syöttelen ja rakennan. Maaleja on kuitenkin aina kiva tehdä, sanoi

Rask. joka on kauden mittaan ollut kahdesti sivussa loukkaantumisen vuoksi. Rask pelasi HIFK:n tehoketjussa. Hänen saldonsa oli 2+1, Cory Elkinsin 1+2 ja Tomas Zaborskyn 0+2. TPS:n uusi valmentaja Miika Elomo näki pelissä paljon hyvää. Vieraat sekoittivat pelin alussa aktiivisuudellaan täysin IFK:n pelirakentelun. – Ensimmäinen erä oli meiltä kauden huonointa jääkiekkoa, sanoi kauden ensimmäisen liigaottelunsa pelannut IFK:n kapteeni Toni Söderholm. TPS on liigan huonoin vierasjoukkue. Se ei ole voittanut ainoatakaan matkapeliä. METRO

Philadelphian puolustaja Kimmo Timonen, 39, odottaa helmikuuta kuin kuuta nousevaa: silloin ratkaistaan peliuran päätepiste. – Jos lääkärit näyttävät vihreää, niin pelaan vielä loppukaudesta. Jos tulee punaista, niin ura on sitten paketissa ja viimeiset pelit pelattiin viime kaudella. Timoselta löydettiin veritulppa oikeasta jalasta ja molemmista keuhkoista elokuun alussa. METRO Tulospörssi JÄÄKIEKKO Liiga Blues–Kärpät ....... 1–4 (0–2, 0–0, 1–2) HIFK–TPS ............. 5–3 (1–1, 2–2, 2–0) KalPa–Ässät......vl 2–1 (0–0, 0–0, 1–1, 1–0) Pelicans–Tappara 4–2 (1–0, 1–2, 2–0) Lukko 19 9 2 6 2 60–49 37 Kärpät 22 9 4 2 7 56–52 37 Tappara 21 10 2 2 7 43–39 36 KalPa 20 8 5 2 5 46–36 36 HPK 19 7 4 5 3 58–53 34 HIFK 19 8 4 1 6 63–50 33 JYP 20 10 0 2 8 62–49 32 Ilves 18 8 2 1 7 47–41 29 SaiPa 19 6 3 3 7 51–53 27 Ässät 21 6 2 5 8 51–56 27 Pelicans 22 6 3 3 10 50–59 27 TPS 19 8 0 2 9 48–61 26 Blues 19 4 4 0 11 41–54 20 Sport 18 4 0 1 13 38–62 13 Seuraavat ottelut: 14.11 Ilves–Sport, JYP–KalPa, Lukko–HPK.


HUONEKALUJEN YSTÄVÄMYYNTI

Kysy PSORISTASI

lauantaina & sunnuntaina 15.-16.11.2014 MYYNNISSÄ DESIGN-HUONEKALUJA, VALAISIMIA,TOIMISTOKALUSTEITA, KANKAITA, TYYNYJÄ JA SERMEJÄ 30-80% ALENNUKSIN.

ma 8–12 ti–ke 14–18 Kysy myös kursseistamme! www.psoriasisliitto.fi

HAY DIESEL

FATBOY

Neljä n savate liaa EM-fin ! a lu otte

ENEA

Huip nyrkk pueilijö USA:s itä ta!

MUUTO

ARPER ALIAS SECTO DESIGN FOSCARINI LAPALMA PLANK PEDRALI

MAGIS HAY SECTO design INNO FATBOY ARPER enea ALIAS DIESEL FOSCARINI ENEA MUUTO LAPALMA PLANK PEDRALI MAGIS HAY INNO FATBOY ARPER FOSCARINI FOS ENEA

FIN

ALIAS DIESEl MUUTO

LAPALMA PLANK PEDRALI MAGIS HAY

FRA

KALLION URHEILUTALO su 16.11.2014 klo 16

Lisäksi viikonlopun aikana paikan päältä ja verkkokaupasta ostetut normaalihintaiset tilaustuotteet -15% alennuksella.

Savate - yksi maailman kovimmista kehälajeista! Neljä Savaten EM-finaaliottelua (FRA-RUS)! USA:n huippunyrkkeilijät kohtaavat suomenmestarit!

8 OTTELUN KAMPPAILU-URHEILUN SPEKTAAKKELI! Aukioloajat: la klo: 9-16, su klo:10-16 Hämeentie 157, 00560 Helsinki

Lisätiedot: www.savate.com

HS Teema syventyy yksi aihe kerrallaan ihmiseen, aikaan, yhteiskuntaan ja kulttuuriin. HS Teemaa toimittavat ja siihen kirjoittavat Kuukausiliitteen nimekkäät toimittajat.

108sivuinen kirjallisuuden erikoisnumero

Uusin HS Teema esittelee vuoden kiinnostavimmat kirjailijat ja kehutuimmat teokset.

7€

50

Etuhinta HS-tilaajalle 6€

HS.fi/teema

Voit ostaa HS Teeman 23.10. alkaen HS-tilaajan etuhintaan 6 € myös Sanomatalon Kulmasta, Elielinaukio 1, ma–to 10–18, pe 9–16. Lisäksi HS Teema on myynnissä hyvin varustetuissa lehtipisteissä normaalihintaan 7,50 €.

Kirjailijahaastatteluissa Pohjolan kohutuin kirjailija Karl Ove Knausgård kertoo kirjoittaneensa myös päiväkirjoja, joita ei ole valmis julkaisemaan – ainakaan vielä. Omaelämäkerrallisuuden konkari Märta Tikkanen katuu kahta lausettaan. Kehuttu esikoiskirjailija Tommi Kinnunen potee huijarisyndroomaa. Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen entinen toimittaja ja esimies Pekka Tarkka kirjoittaa 1950-luvun kirjallisesta kuhinasta ja kriitikosta, joka haukkui Tuntemattoman sotilaan. Lehti juhlistaa 50-vuotiasta Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkintoa ja esittelee löydön suomalaisen näytelmäkirjallisuuden historiasta.

Tilaa irtonumero verkosta osoitteesta HS.fi/teema


Perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmä

Jussi Halla-aho

Harri Lindell

Pertti Villo

Timo Elo

Tom Packalén

Seppo Kanerva

Olli Sademies

Mari Rantanen

Mika Raatikainen

Helena Kantola

Pekka Tiusanen

Nina Huru

René Hursti

Nuutti Hyttinen

Maria Landén

Antti Valpas

Meri Vennamo

Tarjoaa pataruokaa Kolmen sepän aukiolla

Ravintolapäivänä 15.11. klo 11 - 14

Tervetuloa teltalle! perushelsinki.fi

Valtuustoryhmäläisiä tavattavissa myös Hakaniemen maalaismarkkinoilla 7.12 ja 14.12.

Kausi-influenssarokotukset Helsingin terveysasemilla ja neuvoloissa Terveysasemilla rokotetaan kausi-influenssaa vastaan ilman ajanvarausta

Hyvä suomalainen Arki maitojuoma 1,5 l

®

Hyvä suomalainen Arki® ruokakerma 2 dl

valio.fi

Influenssarokotusajan voi terveysasemalle varata myös sähköisesti koko influenssarokotuskauden ajan marraskuusta 2014 helmikuuhun 2015 asti osoitteessa asiointi.hel.fi. Neuvoloissa rokotetaan kausi-influenssaa vastaan määräaikaistarkastusten yhteydessä. Avoimissa neuvoloissa rokotetaan neuvolan asiakkaita ilman ajanvarausta • ma 17.11. – pe 28.11. klo 8.30 – 10.30. Avoin vastaanotto on maanantaina Oulunkylän ja Viiskulman neuvolassa, tiiistaina Kontulan, Lauttasaaren, Malminkartanon ja Pihlajamäen neuvolassa, keskiviikkona Herttoniemen, Kallion, Laakson, Maunulan, Paloheinän, Suutarilan, Puistolan ja Jakomäen neuvolassa, torstaina Kivikon, Myllypuron, Vallilan, Pitäjänmäen ja Vuosaaren neuvolassa ja perjantaina Haagan, Laajasalon, Malmin, Munkkiniemen ja Töölön neuvolassa. Maksuton influenssarokotus tarjotaan • raskaana oleville • 6 – 35 kuukauden ikäisille lapsille • sairautensa vuoksi riskiryhmiin kuuluville • 65 vuotta täyttäneille • potilas- ja hoivatyötä tekevälle terveys- ja sosiaalialan henkilöstölle ja alan opiskelijoille • varusmiespalvelukseen astuville miehille ja vapaaehtoiseen asepalvelukseen astuville naisille • vakavalle influenssalle alttiiden henkilöiden lähipiirille. Riskiryhmiin kuuluvat iästä riippumatta sydän- ja verisuonitauteja, keuhkosairauksia, diabetesta, maksa- ja munuaistauteja sairastavat sekä potilaat, joiden vastustuskyky on sairauden tai sen hoidon vuoksi heikentynyt. Helsinkiläiset, jotka eivät kuulu yllä mainittuihin ryhmiin saavat halutessaan maksullisen rokotuksen lääkärin reseptillä. Lisätietoa Helsingin rokotuksista saatte omalta terveysasemalta ja neuvolasta, sosiaali- ja terveysviraston verkkosivuilta, www.hel.fi/sote, ja terveyspalvelujen neuvonnasta, puh. 09 10023 (24 h).

www.hel.fi/sote

Hyvä suomalainen Arki® sarja laajenee

• ma 17.11. – pe 21.11. klo 9.30 – 11.30 ja 13.30 – 15.30 • ke 10.12. ja ke 17.12. klo 9.30 – 11.30 ja 13.30 – 15.30.


LUKIJAT TEKSTIVIESTIT •Olen melko varma, että ne koululaiset, joille ei tahdo kelvata kouluruoka, eivät ole kotonakaan tottuneet syömään tavallista kotiruokaa. Luultavasti syövät erilaista ns. roskaruokaa, jossa ei ole mitään ravintoarvoa. Eivät ainakaan mitään gourmet-ruokaa sielläkään, päätellen heidän ruokailuvälineiden surkeasta käytöstä. Eikä se perunoidenkaan kuoriminen tahdo oikein millään luonnistua vielä ylä-aste ikäisilläkään (tvuutiset tiistaina). KUNPA OLISI PITZAA JA HAMPURILAISIA JOKA PÄIVÄ

•Olen joskus tervehtinyt matkustajia, mutta huomasin, että monet matkustajat ovat epäystävällisiä petoja. En enää tervehdi niitä. IHMETTELEVÄ KULJETTAJA

•Kun -70 luvun rkp:n ja kepun lehmänkauppa pakkoruotsista menee eduskunnassa äänestykseen niin olkaapa tarkkana. Pakkoruotsia kannattavat on helppo löytää netistä ja mediasta. YKSI 70%:STA PAKKOA VASTUSTAVA VAARI

•Vinski: eihän se nyt niin mene, että kansa tekee mitä papit määrää. Eivät ainakaan noudata 10:tä käskyä. Eivät muitakaan oppeja kuten NL osoitti. Kansalla on omat mielipiteensä ja usein ne kyllä myötäilevät vallanpitäjien mallia: ei tehdä niinkuin pitäisi, vaan kuten halutaan. Sodat syttyvät lähes aina jonkun despootin tahdosta tai ainakin pienen ryhmittymän. Aivan sama mikä aate vallitsee. Oma osansa on myös kansalla; millainen kansa, sellainen hallitsija, pätee pitkälti. Oman tahtonsa alle alistajia löytyy joka paikasta ja ammatista, heitä kutsutaan nykyisin narsisteiksi. NÄIN -2014

•HS 10.11 Olen täysin samaa mieltä Jaakko Kaaralan kanssa, ettei meidän tarvitse kysyä lupaa liittyäksemme Natoon. Mitä nahjuksia meillä on päättäjinä, kun yhäkin pelätään, mitä Venäjä sanoo. Mielistellään ja pokkuroidaan. S2 •Nimetön: Ehkä olisit ilmiantanut minut noitana: yksi perusteluhan oli jos ei pitänyt jonkun mielipiteestä tai naamasta. Väitteeni perustuvat tieteellisiin tutkimustuloksiin. Ehkä sinun pitäisi laittaa ajatuksesi uusiksi joko tieteen tai itsesi suhteen. RIKKIÄ VERISUONISSA

•Vinski: Kirjoitatko montakin uskovaisherjaa päivässä kun aina joku täytyy julkaista? Tai toimituksen samanmielisetkö karsivat sinulle tulevat vastaukset? KLASU •Mitä hyvää hallitus ja eduskunta tekevät? Kurjistavat vain ihmisten elämää veronkiristyksin ja uusia lakeja (kustannuksia lisääviä ja elämää hankaloittavia) tehtaillen. Ja tulevat kalliiksi veronmaksajille. Mitä hyvää EU tekee? Emme tarvitse tuplahallintoa. Ilman EU:ta verovaramme riittäisivät oman maamme hyvinvoinnin takaamiseen. HUMANE •Eduskunnasta puolet pois. Samoin sopeutumiseläkkeet lopetettava. KANSALAISET •Älä suotta Vinski sääli meitä Jumalan hulluja, sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset (1Kor 1:25). R-L •Tervetuloa demarit meidän eläkeläisten kanssa ongelle vaalien jälkeen. HK •Cristalin ja Kian tanssi oli pa-

ras tanssi ikinä ohjelman historiassa, huikean viiltävä. Kiitos siitä. NIMETÖN •Ammattikuskit: Nämä Audi ja Bemari-kuskit, jotka puikkelehtivat kaistalta toiselle, leikkivät olevansa formula kuskeja. Pikku kimejä. NIMETÖN •Miettikääpä miten ruma (ja sairas) koulu- ja työpaikkakiusaaja on sisäisesti. Kuka haluaa sellaisen esim. aviopuolisokseen? HUMANE •Kiitos rohkea pyörätuolimies että pelastit naisen ahdistelijan käsistä. Tuohon ei olisi mikään bodari pystynyt. Olet sankari. JUSSI IJÄS

•Boikotoikaa veronkiertäjiä: Huhtamäen tuotteita, SRV:n asuntoja ja Suomen lähikauppaa. Loppujenkin luuserifirmojen nimet julki. HUMANE •Luokkakavereiden kanssa päätettiin, että silmälaseja ei enää Instrusta osteta. Mainokset on suunnattu Saudeihin hunnutettuine naisineen. HEI HALOO •Tammiston Cittarissa pieni, gluteeniton tattarilimppu maksaa 9,80, siis 60 mk. Ja mihin tämä uskomaton hinta perustuu? On onni, et osaan leipoa. Kenellä on varaa maksaa peruselintarvikkeesta näin karmea hinta? Kaikki keliaakikkojen käyttämät tuotteet ovat sikakalliita. Vastausta tuskin saamme. ANSKU •Menin hujauksessa pimeällä pysäkkini ohi ja bussi jatkoi kehä 3.lle minulle väärään suuntaan. Pyysin kuskia pysäyttämään jonnekin, että voin kävellä pimeässä ja sateessa takaisin. Hän ajoi sopivalle pysäkille, neuvoi tien ylityssillan ja vielä katsoi aikataulusta sopivan bussin kohti Vihdintietä. Upea asiakaspalvelu, kiitos maanantai-illan Kalajärven kuljettaja. Pääsin hyvin kotiin. NIMETÖN •Onko Ylellä nyt niin paljon rahaa kun kannattaa pitää kaksi toimittajaa yhtä aikaa juontamassa esim. Tiistaiaamuna. Voi olla kun maksutapa muuttuu ei tiedä mihin tuhlata. On ainakin pyöritetty samoja suomifilmejä jo monta vuotta, joten kaivakaa sitten vaikka Niskavuori-filmit vuorostaan. Niitä katselee mielellään. TARKKAILIJA •Tuulettaja, varmaan itsekin rynnisit bussiin, ym:n, jos jäisit kyydistä siksi, ettei ulostulijat tajua antaa sisään tulla oven toista laitaa. Vai kuinka? NIMETÖN •Presidentti Barack Obama, kiitos hallintokaudellanne esiin tuodusta afroamerikkalaisesta kulttuurista Yhdysvalloissa. Vihdoinkin filmiteollisuus tuottaa elokuvia Yhdysvaltain mustien kulttuurista ja historiasta. Uusin draama Selma (2014) on järkyttävä kuvaus mustien kokemasta sorrosta Yhdysvalloissa. Toivomme lisää mustien tuottamia elokuvia omasta afroamerikkalaisesta kulttuurista. EUROOPPALAISET •Nimim. Jehu 1234 kyseli, mikä auttaa paniikkihäiriöön. Brutaali totuus on, että bentsodiatsepiinit ovat parhaita suhteessa sivuvaikutuksiin. Valviran ja Fimean mielestä tätä ei saisi sanoa, koska ovat lääketehtaiden mielialalääkekäsikassaroita ja jauhavat (lääkärien suulla) bentsojen tottumisvaarasta ym. On sikamaista vähätellä paniikkihäiriötä, joka voi pahimmillaan johtaa itsemurhaan. ANNOSTUS TARKKAAN TOKI •Hero tv-kanava, jonka omistaa Helsingin Sanomat syyllistyi ohjelmassaan ”Dead Diva” heti ulkonäköön/muotoon syyllistävään rasismiin, nimit-

tämällä: ”...runsasmuotoisessa kehossa...” ennakko halventavaan käyttöön. Hävetkää. Suomen perustuslain mukaan: ”... kaikki ovat saman arvoisia...”. Näin ko. lain henki myös edellyttää kaikilta osin ”...lain edessä...”. Tajutkaa myös sen tavoite. PIIKKI

huutamiseen innoitetun yleisön välisenä happeninginä. Melutkaa tosiaankin muualla kuin tv:ssä. Ei tykätä, ei. Eikä katsota. PIRKKOANNI •Häirikkönaapurille vois tehdä ”samat häiriöt, kun he lopettavat esim. pianonpimputuksen jne. Naapurusto voisi kimpassa aloittaa saman. SAISI HÄIRIKÖT

•Humanoidi mummo: Minäkin ihmettelen, miksi kun Naton hävittäjät lentelevät jatkuvasti pitkin Venäjää emme huomaa mitään, ja huudamme heti kun Venäjä vastaa samalla. Voi olla, ettette tykkää Putinista ,muttei se tarkoittaa, että teillä on oikeus haukkua naapurimaan presidenttiä. Sitä paitsi EU:ssa riittää omia sotahulluja. ALEKS

TUNTEA OMAA LÄÄKETTÄÄN LUISSA JA YTIMISSÄ

•Emmerdale perjantain kakkosjakson takaisin saamiseksi laittakaa netin kautta tai soittakaa maikkarille. MTV3 KUUNNELKAA KATSOJIANNE

•Hjallis jo vanha mies, mutta puheet ”ihan per....tä ja paskapuheet” ovat tv:ssä liikemiehen suusta alinta luokkaa. YÖKÖTTÄÄ.

•Koko muu maailma ihmettelee, mitä Venäjä luulee saavuttavansa ja ketä huijaavansa, kun se lähettää sotilaita ja kalustoa ilman tunnuksia Ukrainaan. Se on niin lapsellisen typerää touhua, että vertaistaan saa hakea ja tuskin löytää. KET-

•SYKE väittää, että syystulvat olisivat yleistyneet. Väite perustuu joko huonoon muistiin tai kasvihuoneuskovaisten tahtoon nähdä normaalissa vaihtelussa muutoksia väitteensä todistamiseksi: puppua. USA:n Clintonin aikaisen varapresidentin Goren aloittama kasvihuone-

me EU:lle että haluamme kuulua enemmän Venäjään kuin EU:hun ja hyväksymme sen toimet Ukrainassa. Olemme suuressa vaarassa kun luotamme Venäjään. Meitä ei auta kukaan jos joudumme pulaan. NIMETÖN •Kiskis: opettele laki ennen kuin kirjoitat tänne. Pyöräilijöillä ym. ajoneuvoilla on oikeanpuoleinen liikenne. Jalkakäytävät on jalankulkijoille kokonaan. Pyöräilijällä eikä muilla ajoneuvoilla ole päälle ajooikeutta. Olet sitä mieltä, että sinun lakien mukaan jalankulkijoiden tulee kulkea oikealla. Miltä näyttäisi Aleksilla, jos kuljettaisiin niin. Jonot olisi todella pitkät! JALANKULKIJA •Mielenkiintoista, että Kaisa Liski saa mainostaa omaa yritystään televisio-ohjelmassa. ENTÄ MUUT KIINTEISTÖNVÄLITYSFIRMAT?

•Ymmärtäisit, et vain voi tulla toisen yksityiselle alueelle opeKÄ OVATKAAN TSUHNIA? roimaan ja ohjelmoimaan kuin olisin jo antanut luvan. Valitsen •Voi herttileidi , mitä potaskaa mitä tahdon käsitellä elämästäMOT ma iltana. Vihervasuritoini, mielelläni. Ei ole kuin tarjotmittajat moralisoimassa aivan timella fiilistelyyn, jakamiseen laillista verosuunnittelua Huhtoisen ehdoilla ja oikeudella tamäen ja SRV:n toimesta käsitellä. Eihän toinen voi Luxemburgin kautta. tietää. Tämä vain tuli Tyhmä veroja ramieleen menneistä kastaa, viisas kesistä. ’Hyvyyden pääsee vähemvoiman ihmeelpe–la 14.–15.11 . mällä. Laura liseen suojaan Rätykin sen olemme kaikoivalsi. ki hiljaa kätMKT ketyt’. Sinäkin päätät •SH: omista Kirjoiasioista tit, etparhaasi mukaan. tä ehkä viiEsteelsaatlisyys kin on viepitävät lä yksi tatuhuomioinneiloitavuus. laan ja Voiko koslävistykkaan tulla sillään kokonaan protesymmärretyktia nykyissi, kannattaako HELSINKI Hakaniemi Sörnäinen Maunula Puotinharju tä suuntausta sitä edes odotvastaan. Millaista taa. Ja jos painaisi Malmi Lönkka ESPOO Espoon keskus Niittykumpu suuntausta? Onpa villaisella vois helpotSoukka Leppävaara VANTAA Myyrmäki niillä viisailla naurettataa sekin. NIMETÖN www.lahetystorit.fi va ja tyhmä tapa protestoida. NIMETÖN •Vinski: Kaivosta katselevalle sammakolle kaivon suu on •Kyllä ovat nykyisin siivottomia huijausyritys ei kestä edelleenkoko taivas. Aivan sama on jos naisten hiukset. Aivan ”kampaa kään tieteen tosiasioita. Lät”näkee”, kun kieltäytyy edes otnäkemättömät”. Hiusroikut kaskäjengi on liiankin tunnettu tamasta selvää asiasta jota pilkvoilla. Onko halu tulla huomataulukoiden nurinkääntämiseskaa. REPE tuksi epäsiisteyden avulla? Vai tä paljastettuina. Tietämätön onko se tuokin ”ajan henki”? ”uskoo”, ja tietävä paljastaa hui•Stalin on Venäjällä tehtyjen OLISI MUKAVA NÄHDÄ SE TOINENKIN jarit. PIIKKI mielipidemittausten mukaan SILMÄ maan historian arvostetuim•Mitä kummaa ministeri Laura pia johtajia, koska hän vei NL:n Rädyn pään sisällä on? Ei aina•Viikonvaihteen ”jymyuutinen” voittoon suuressa isänmaallikaan järkeä. Nyt hän kirjoitti kannessa ja kahden sisäsivun sessa sodassa ja teki maastaan ihmettelevänsä kun suomalaiverran lisää. Jestas, eiks tästä sodan jälkeen supervallan atoset yksinasuvat ihmiset asuvat mummosta ole kuultu jo 50 v. miaseineen. NIMETÖN pienessä yksiössä. Kun lapset Riittäis jo. SEIJA ovat lentäneet pesästä ja puoli•Suomalaiset ovat kuten muutso nukkunut pois. Mitä ihmettä •Jehu 1234: sano ystävällesi kin itäeurooppalaiset, rumia, leski tekee 4–5h+keittiöllä. Ei että mene lääkäriin. Tällä palstyhmiä, lihavia, rahvaanomaieläkkeellä makseta remonttitalla huolehditaan koiranjätöksia, vulgaareja, jäteruokaa ahym asumiseen liittyviä kuluja. sistä, naapurikateudesta ym. mivia juoppoja. Suomesta ItäItse olen yksin jäätyäni muuttajonnin joutavista böndeläisten Eurooppaan alkavaa voisi kutnut pienempään juuri siksi että jutuista. TARKKAILIJA sua suur-Venäjäksi. NIMETÖN pärjään eläkkeellä ja jää muuhunkin kuin asumiseen ja elä•Nimimerkki Täysin Käsittämä•Vastenmielisin BB tänä vuonmiseen. Rädyn tarkoitus näyttöntä, olen kanssasi samaa mielna. Niin järkyttäviä ihmisiä. tää olevan että asumistuella tä, sopeutuseläkkeet kansanMiten voidaan käyttäytyä noin ym. tuetaan leveästi asuvia ykedustajilta pois. Ei tavallinenjulmasti ja itsekkäästi. Miten sineläjiä. Ei kaikilla ole 5 000e kaan ihminen saa, joten työkkäihmeessä Jenna ja Jonathan voi eläkkeitä. RÄTY JA KOKOOMUS riin vaan edustajat ja lakimuutos olla vielä koko talossa. Jos olija sassiin. Hyi helvetti hävetkää. sivat minun lapsiani en kehtaisi •Samaa mieltä Kiskisin kanssa: Toisilla ei ole ruokaan rahaa ja mennä töihin. MARITITA Suomessa on oikeanpuoleinen kansanedustajat saa noin vaan, liikenne. Lehmätkin kävelevät ei ole oikein sopeutuseläke pois •Kiskis kävelet oikeaa laitaa. oikeaa puolta laitumelta tullesja edustajat työkkäriin. PÖYRISMutta et näe tuleeko takaa polsaan. Ihmisille tuntuu olevan TYNYT kupyörä, auto, talvella jopa luvaikeaa, ainakin joillekin. Kanmiaura. Hengenvaarallista. TOSI nattaisi asia opetella ihan vaan •Sato ja Kalasatama. Hieno uusi •Nimetön: onhan vanhuksille itsesuojelun vuoksi. NIMETÖN talo, joka täynnä bilettäviä ja väpalvelukeskuksia ainakin Hellinpitämättömiä asukkaita. Missingissä. EEVASTIINA •Olemme nähneet miten röyhsä isännöitsijä tai Saton eduskeästi Venäjä Ukrainassa toitaja. Kertaakaan ei nähty. Talo •Posse, Vinoshow ja muut huumii. Sallimalla Rosatomin tulon ei lapsiperheille, vanhuksille tai to-ohjelmat kannattaisi tosiaan Suomeen heikennämme turniille, jotka haluavat nukkua. pitää ihan vaan keskenään kivallisuuttamme ja viestitämMuuttaneiden tilalle lisää mukavaa pitävien esiintyjien, sekä

LLÄ K KÄ Y M

kaikki

0 -5

%

19

mas aikuisia. TAHTOO KODIN JOKA EI OLE NUORISON VALTAAMA

•Että 5% lla on oma kanava, jonka muut 95% maksaa veroissa on epäoikeudenmukaista. OCH BARA PÅ SVENSKA

•Vain elämää: Duetto-jaksossakaan mahtaville huippumuusikoille ei artisteilta kiitosta herunut. KIITOS •Suomen köyhtyvälle kansalle. Lähdetään jo vihdoinkin barrikadeille. Vai eikö ole syitä? JORE •Kirkolla on paljon muutakin toimintaa, jonka valtakunnan johtava luokka on laiminlyönyt. Esim. ”kotikyläni” seurakunta on auttanut paikallista työttömien yhdistystä monin eri tavoin. SILMINNÄKIJÄ

•Olen Kyläsaarenkadun Starttipajassa. Siellä arvokasta ammattitodistusta työnjohtaja sanoo paperinpalaksi. Sanoo, että Atktaitoja ei tarvi paljoa työelämässä. Antaa kiusaajien riehua ja käydä päälle. Olin liian hyväkuntoinen ja iloinen porukkaan.Viisi kertaa olen käynyt ja 5 kertaa saanut pahan mielen. MASENTAMISESTA

•Erään kyselyn tulos: mediaan luottaa 27% , tiedotusvälineisiin 54% ihmisistä - vaikka ne ovat yksi ja sama asia. VINSKI •Yksi asia tuli ainakin selväksi. Instrumentariumin rillejä en tule käyttämään. En pukeudu säkkiin. IHAN TOLKUTONTA

•Kausilippuni maksaa n. 95 euroa/kk, vai pitäisi kuskia vielä tervehtiä? Kuskien pitäisi kiittää matkustajia, meidän ansiosta heillä on töitä. THX, BUT NO THX •Moni ihminen on stressaantunut ja haluaa riidellä kaikki asiat. Hän haluaa tehdä verenmaku suussa ja kantapään kautta. Asiat voi hoitaa myös tanssien ja nauraen. NIMETÖN •Porvarihallitus puoltaa kotimaisten isojen firmojen verokiertoa. Lukkarin rakkaus. Suomessa pienituloiset maksaa suhteessa eniten veroja. NIMETÖN •Kiskis: Ikuinen viisastelu jalankulkijain oikeanpuolisesta liikenteestä leimaa syyttä häiriköiksi lähes puolet väestöstä. Pikkulapsilla ja monin tavoin vammaisilla ja häiriöisillä, kuin vanhuksillakaan ei ole mahdollista niin tarkkailla liikkumistaan, mutta ihmisarvo ja oikeus liikkua muiden lailla. Pärjäävien kohdalla väisteleminen opettaa vain toisten huomiointia, josta ärsyyntyvä terve saa olla kiitollinen, kun ei voikaan vajota epäsosiaalisuuteen. ED •Rakkauden ymmärtäjä: pientä onneani älä enää tuhoa. DIPLOMATIAN KIELELLÄ/ MERCI!

•Neuvostoliiton talous ei kestänyt asevarustelua alhaisella öljyn hinnalla, vaan edessä oli maan konkurssi ja N:liiton hajoaminen. KÄYKÖ VENÄJÄLLE SAMOIN?

•Tunnen lestadiolaiset melko tarkkaan, koska osa lähisukulaisistani tunnustaa tätä ällöttävää uskontoa. Tunsin aikoinaan nuoren, kauniin, hartaan lestadiolaistytön. Vuosia myöhemmin törmäsin tyttöön, hän oli muuttunut eli maallistunut. Hän kertoi joutuneensa lestadiolaismaallikkosaarnaajan raiskaamaksi. Kotona hän oli kertonut tapahtuneesta ja saanut selkäsaunan. Häneltä kysyttiin: Onko piru mennyt sinuun, kun valehtelet jumalanmiehestä. Tyttö teki johtopäätöksen hylkäsi kodin ja uskonnon. KÖRTTILÄINEN Tekstarit jatkuvat sivulla 20


www.metro.fi

TEKSTIVIESTIT •Mahtaako pakkoruotsi piankin vaihtua pakkovenäjäksi? NIMETÖN

•Nimimerkki Amen, voit mihin tahansa srk:aan ilmaista halusi olla kolehdinkantajana & -laskijana. Jäsenkorttia ei kysytä. Siteni ongelmasi selviää. Jumala kanssasi. NIMETÖN •Jos Malmin lentokenttä muutetaan asuntoalueeksi niin halukkaita muuttajia sinne ovat järjestyssäännöistä viis veisaavat. Hulabaloota kellon ympäri. Terroristitaivas alueen nimeksi. NIMETÖN

•Olen ateisti, onko se jotenkin pois taivasosuudestasi? Taivaan saisi tuntea jo nyt täällä, suurempana ilona, mitä enemmän ihmisiä tuntisi Jeesuksen vapahtajanaan. S.H •Hyvää ja kosteaa syksyä nuorelle, fiksulle, urheilulliselle, vaalealle veturimiehelle, jolla on ihanat tummat silmänympärykset. JUNANTUOMA NEITO •Sdp:n olisi jo aika ottaa vastuu veljessodan verisestä historiasta. Rehellisesti tunnustaa, että he aloittivat aseellisen kapinan laillisesti valittua esivaltaa vastaan ja aiheuttivat tuhansien työläisten kuoleman. Miten nyt sdp reagoisi, jos tulisi vaalitappio? Todennäköisesti SAK.n avulla näyttäisivät mahtiaan. NIMETÖN

•YLE karsii. Yhä useammin tulee kuvaruudussa näkymään: Pahoittelemme.... LEO •Espoossa on kerrostalo missä pitäisi elää kuin kirkossa, kävellä sukkasillaan, pukeutua tuulipukuun ja ei saa käydä miesvieraita. NAAPURI JOKA PELKÄÄ JA LIETSOO PELKOA

•Eduskunnan istunto 12.11. Taas kerran pääministeri, ministerit ja osa kansanedustajista paljasti tiedottomuutensa kurjaliston tilasta vaatimalla köyhiä kustantamaan ruotsinkielisten erioikeudet. Olen 30 vuotta maksanut veroina ruotsinkielisille vain siksi, että ruotsinkielinen hienostonainen saa varmasti ruotsinkielistä palve-

LUKIJAT

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 14. marraskuu 2014

lua hanhenmaksaa ostaessaan. Eduskunnalle ja hienostonaisen tiedoksi: En osta lihaa, kun rahan on riitettävä seuraavaan palkkaan. Pesen pyykin käsin, koska pesukoneeni hajosi helmikuussa. Puen ohuen pusakan, kun ei ole talvitakkia. En omista lehtitilausta, radiota ja televisiota, koska raha kuluu perustarpeisiin. Odotankin ruotsinkielisen hienostonaisen kustantavan minulle pyykkikoneen, lihaa, talvitakin ja edes sanomalehtitilauksen vastineeksi 30 vuoden veroilleni ruotsinkielisille. Olemmehan Suomen demokraattisessa tasavallassa? KURJALISTOLAINEN •Alkuräjähdys on mahdollinen, koska Raamatussa sanotaan näkymättömien olevan ikuisia ja Jumalalle kaikki on mahdollista, joten hän saa näkyviksi mitä haluaa vaikka räjähtävän näköisesti. USKOVA •Siinä vasta jälkeä syntyy kun kaksi narsistia muuttaa saman katon alle. Ovat toistensa peilejä, mutta eivät näe omaa kuvaansa. JO VAIN •Mitä sitä Aarniota vainotaan ihan turhaan. Hän teki uroteon. PILVENPOLTTAJIEN UNELMA

•Kaikki hyvin. Satu jatkui ja sai onnellisen lopun. Enhän voi enempää vaatiakaan. EHKÄ VÄHÄN TAISTELUVÄSYMYSTÄ

•Putinin avustaja uhkasi julkisesti Viroa ja Latviaa. Minkälainen on tuo maaorjista polveutuva Venäjän kansa, joka valitsee Stalinin, Molotovin ja Putinin kaltaisia sairaita johtajia ja antaa heidän riistää itseltään kansalaisoikeudet. Viro ja Latvia ovat turvassa Natossa. Entä Suomi? SUOMI NATOON •Totuus esiin, olet oikeassa. Raamattu oli aikansa ja monien vuosien ajan bestseller jota käännettiin monille kielille ja taidetaan kääntää vieläkin mutta tuskin alkuperäisestä kielestä. Tämähän tapahtuu tämänkin päivän bestsellereihin. Kalevalaa tuskin vietiin pohjoisesta ympäri maapalloa mutta onneksi suomalaiset ovat ottaneet sen omakseen. TARKKAILIJA •Ihan kiusantekoa on, että esim. kolmen ala-asteella olevan lapsen yksinhuoltajankin

MYYDÄÄN tai VUOKRATAAN

STREET FOOD TRUCK – RUOKAREKKA

Lisätietoja: Mika Suikkanen 0400 403 045

olisi otettava työpaikka vastaan, kunhan päivittäiseen työmatkaan ei mene enempää kuin kolme tuntia. Sitten taas päiviteltäisiin, että kun vanhemmat ei anna tarpeeksi aikaa lapsilleen. Miten tämä yhtälö voisi toimia näin, ei mitenkään. Lapset eivät todellakaan istu kiltisti siellä kotona odottelemassa koulun jälkeen äidin kotiintuloa, vaan keksivät muiden, vastaavassa tilassa olevien kavereidensa kanssa ties mitä, ja helposti voi käydä, kuten vanha sanontakin sanoo, että joukossa tyhmyys tiivistyy. PYKÄLIENLAATIJAT VASTUUSEEN

•Olikos ”valiokunta” kutsunut, kun ke, 12 päivänä Eduskunnan keskustelussa oli tosi paljon tyhjiä istuimia? Muista edustajan istuinpaikkavaalithan onneksi tulossa. EHKÄ TOISIN JOS KYSEESSÄ OLISI PALKKOJENNE KOROTUS

•Kiitokset viehättävän Christina Chongin haastattelusta (Metro 12.11). Kiva lukea nuoresta näyttelijättärestä, jonka nimi ei ole (vielä) kaikkien huulilla. Näyttää siltä, että sain vihdoinkin syyn hankkia Xbox Onen, sillä Halo: Nightfall -sarja tulee ainakin osittain Master Chief Collection -pelin mukana. SHUNICHIRO

•Tämä Suomi on ollut siitä lähtien kun kasinotalous ja juppikulttuuri ajoivat maan syöksykierteeseen. Työttömiä tuli sen seurauksena hetkessä devalvaatio/valuuttakeinottelun ja rikollistalouden maihinnousussa kerralla työttömiksi tuli hieman yli 750 000. Vastuussa siitä on nykyiset ”sopeuttajat”, jotka epätoivoisesti nyt koettavat pestä itsensä kansan silmissä puhtaiksi. Häpeä Kokoomus. PIIKKI

•Vesistöjen saastuminen on totuttu laittamaan maatalouden piikkiin. Eikä ole uskallettu puhua lääkejäämien, eikä ehkäisypillereiden haitoista kaloille. NIMETÖN

•Hs.12.11 Anja-Maija Riekkisellä on huoli kun eu- ja eta-maan ulkopuoliselle ulkomaalaisille kaavaillaan lukukausimaksua mikä on oikein. Hän on huolissaan kun tänne ei tule kansanvälistä porukkaa opiskelemaan ja töihin. Suomessa on liikaakin kansanvälistä ja suomalaista

porukkaa työttömänä. Tuleehan tänne silti eu- ja eta-maista opiskelijoita, jotka saavat opiskella ilmaiseksi vaikka heidän vanhempansa ei ole koskaan maksanut veroa. Suomeen. VERONMAKSAJAT

•Kylläpä oli mainio otos HS:ssa Japanin pääministerin ja Kiinan presidentin kättelystä. Japanin pm näytti kyllästyneeltä ja Kiinan päämies katse maahan luotuna ei vähemmän voisi kiinnostaa ilme kasvoillaan. Joku on sanonut että diplomatia on taito valehdella. Huonosti valehtelevat nämä kaksi. KYMPIN OTOS

•Opus: Oi ei! Ei mitään luterilaisuutta ole kukaan tuonut. Ortodoksisuus väheni ruotsin valloituksen myötä, mutta katolisten paavienkin mukaan jo 830 olimme kristitty maa. Luterilaisuus antoi luvan lukea omalla kielellä raamattua, muille raamatusta tietäminen oli papiston tehtävä. KATI •On se Iho nyt otettu hampaisiin jolla on nasevat textarit. Ja itse maksaa jokaisen jutun mikä ei edes näy Metro-lehdessä! Turhia textareita on tarpeeksi. KOETTAKAA KESTÄÄ ILMAN KADEHTIMATTA

•Tavaratalot myyvät pieniä naisten vaatteita. Katukuvaa katsoessa, siellä tallaa paljon isorintaisia, ”leveäperäisiä” ja paksureitisiä naisia. Tavaratalojen luetteloja selatessa koot >46/XL. rehevät repikääpä siitä. Olisihan se mukavaa joskus vaatettautua ns. norm. tavaratalossa. Antakaa vaan pienien kokojen vaatteiden roikkua rekeissään - ennen mahd. konkurssia. LIHAVAKIN ON HYVÄ ASIAKAS

•Kyllästynyt moukkiin. Aivan. Meillä yläkerta ravaa klo 04–05 ympäri kämppää. Setä remontoi klo 21 Isännöitsijä ei tee mitään asialle. MÄÄ •Eu oli täysin mätä jo syntyessään. Sen perustajamaa luxemburg sallii sinne firmoja lähes nollaverotuksella. Eli eu hyväksyy hyvinvointivaltioiden tuhoamisen. KIITOS EU •Istuvat kansanedustajat. Mitä lisäarvoa olet toimillasi saanut Suomi oy.lle. Saneerauksessa olevassa yrityksessä olisiko toi-

mintasi. RIITTA •Nimetön joulusta: Joulu oli Euroopan rikkaiden lahjonta- ja sikailujuhla. Vatikaani ei halunnut Jeesuksen juhlaa samaan, mutta osui viisaiden laskut kohdalle. ED •Syy siihen, että en äänestänyt seurakuntavaaleissa, oli se, että en voinut pelkän valokuvan ja nimen perusteella äänestää umpimähkää ketään heistä. Mistä heistä jokaisesta olisi saanut jotakin tarkempaa tietoa? Netistäkö? Kenties, niin kuin yleensä, lähes kaikki. Mutta kun kaikilla ei sitä vaan syystä tai toisesta ole. TIKKURILAINEN •Jäin eläkkeelle muutama vuosi sitten. Mieheni sairastui muistisairauteen. Olen omaishoitaja. Saan pientä korvausta koska mieheni ei ole vielä niin huonossa kunnossa. Itse olen vielä siinä kunnossa että pystyn hoitamaan tarvittavat asiat. Vaikka työni ei tässä vaiheessa ole fyysistä niin henkisesti on raskasta. Ihmisen persoona muuttuu totaalisesti. Koen että olen oikeutettu saamaani korvaukseen. Minusta kaikille omaishoitajille pitäisi maksaa korvaus. Monet hoitajat käyvät vielä töissä tai ovat jo itsekin ikääntyneitä tai on sairauksia. Toivon kaikille omaishoitajille voimia tässä raskaassa työssä. YKSI OMAISHOITAJA •Kävisin kirkossa useammin, mutta ei ole varaa ostaa ohjelmalehtisiä, joita ovella kaupitellaan. Tulee nolo ja kiusaantunut olo, sama tunne kun ”haavikeräys” osuu kohdalleni.” Olen siis kotona yksin. ”84V. KÖYHÄ MUMMO”

•Democratos. Kansanko hyväksymänä poliitikot ovat miljardeja velkaa ottaneet? Kansa köyhtyy ja ahdistus kasvaa.Töitä ei saa. Korkeintaan 9 eurolla per päivä. Ahneus on yleistä ja kansan pitäisi alistua. Ei piru vie vetele. Barrikadeille köyhdytetty kansa. JS •Viisaudenkirjassa: parempi vähän (lapsia) vanhurskaudessa, kuin jumalattomien paljous. Monen sisaren keskellä riittämiin oli riitaa, kun paljosta jäi vaille. ÄITI SAIRASTI •Olin iloinen luettuani J. Metson kolumnin. Aikoinani vastustin lasten ruumiillista kurittamista kovastikin, ja olen iloinen kun miehet tulevat mukaan väkivallan vastustamiseen. Liian aikaisin esitetyt vaatimukset ovat myös väkivaltaa lasta kohtaan, nöyryytyksistä puhumattakaan. Pientä lasta ei kasvateta tunnin keskustelulla, se on vuosien työ, jossa on palattava yhä uudestaan samoihin asioihin, kärsivällisyyttä vaativa työ, mutta rakkaus lapseen antaa pontta. Pahimmillaan ankara kasvatus vain opettaa teeskentelemään tai tekee lapsesta ”koviksen”. Parhaimmillaan, oman kokemukseni mukaan, se on yhdessä kasvamista, itsensä kasvattamista myös. Pienin askelin, päivä kerrallaan. SILLANRAKENTAJA

•Ehkäisykielto väärin, jos puolison tahdon vastainen, joten parasta ottaa selvää kuinka monta lasta haluaa ennen avioliiton solmimista. USKOVA •Miksei Suomessa ole mahdollista saada heroiinia opioidikorvaushoitoon? Niinkuin Sveitsissä. Muutenkin Suomi kulkee tosi jälkijunassa kipulääkityksen suhteen. Mitä tällä voitetaan, että ihmiset kärsivät? Ei voi kuin ihmetellä mikä on homman idea? NIMETÖN •Sekin vaihtoehto on: Haartmanin tk-päivystys on suuri vitsi.

20

Tuttavani makasi siellä 12 t kovissa vatsakivuissa eikä lääkäri käynyt 12 tuntiin. Lähti omalla vastuulla kotiin, seuraavana aamuna terveysasemalle ja sieltä suoraan leikkaukseen. Että sellainen päivystys. EEVASTIINA •Klinikoita rakkauden kerjäläisille. Näin ehkäistään raiskauksia, itsemurhia ja väkivaltaisuuksia. Henkisen paineen purkamiseen ei aina riitä itsetyydytys. NIMETÖN •Jos työmatkaan saa mennä 3 tuntia, tulee joillekin lapsille pitkiä päiviä päiväkodissa tai olla koulun jälkeen itsekseen. NIMETÖN

•Ei ministeri lottoa poistanut YLEltä vaan YLEn oma sääntö. Sama kai se on miltä kanavalta se tulee, vai meinaatko että siellä arvotaan paremmat numerot. Ei lähetystä pakko ole katsoa. NIMETÖN •Miksi Nenäpäiväohjelmassa taas käytettiin pornotähti Liekkiä, vaikka se on perheohjelma. ASIALLISEMPIAKIN ON TULOSSA

•Democratos. Ministerien avustajakaarteissa tälläkin hetkellä eduskunnassa työskentelee asianajajia. Ilman heitä mm. lainsäädäntötyö ei onnistu. Virkamieshallitusta valittaessa normaali valtion viranhakuprosessi tulee halvemmaksi. Virkamieshallitus ja kansanäänestykset tärkeissä asioissa on nykyistä systeemiä huomattavasti edullisempi ja demokraattisempi veronmaksajille. HUMANE •Jättäkää Malmin kenttä rauhaa ,älyttömältä rakentamiselta, herrat vain rikastuu. Ei minullakaan konetta ole. Mutta Malmin kenttä on suojeltava, ja toimintaa tehostettava. NJET •Lastenohjelmat takaisin radioon. Oletteko huomanneet, että lastenohjelmat on lakkautettu? Omat lapseni nauttisivat suuresti vaikka lyhyestäkin ohjelmasta aamupuuhien ja tarhaan kuljetuksen aikaan. Miten kasvatetaan uusia radionkuuntelijoita, jos lastenohjelmia ei ole? Asiasta päättänyt henkilö oli kuulemma kommentoinut päätöstään: ”Mä en kuuntele lastenohjelmia, kun mulla ei ole lapsia.” Protestoikaa vanhemmat ja isovanhemmat. RADIONKUUNTELIJAÄITI •Nimim. Kyllästynyt moukkiin. Samaa mieltä. Meilläkin paiskotaan ovia niin että ikkunat helisee- Ja kun siinä laukataan kymmenen kertaa päivässä, koirien kanssa ja ilman, niin raivostuttaa. KUNNIOITA NAAPUREITASI •Amen: Mikä ihmisessä on parasta? – pelottomuus tuntemattoman edessä. VINSKI •Jos on säästettävä on syytä aloittaa kehitysavusta, kulttuurista ja tukiaisista. Valtion milleniun sekä muut palkinnot tulisi poistaa. Ja kas. Budjetti on reilusti tasapainossa. Yksityistetään ne valtiota turhaan rasittavat rönsyt niin saataisiin talous kuntoon. Päätöksentekoon tarvitaan vain satapaikkainen eduskunta ilman avustajia. NIMETÖN

•Taas koittaa kristittyjen ylimainostettu joulu. Onneksi yritykset eivat ole kiinnostuneita mainostamaan nasareenien kunnioitusta desposynia kohtaan. Saamme olla aivan rauhassa. Emme ole kaupallisen propagandan uhreja kuten kristityt. NASAREENIT

•Katselen jäätä ja lunta jimiltä, jäätä ja lunta ulkona. Kivasti viilentää mielen ja raikastaa tunnekuohuissa valkoisuudessaan. KOTI JA LÄMPÖ


LUKIJAT •Eduskunta, kiitos tehokkaasta toiminnastanne työstäkieltäytyjien kohdalla. Lehtisaaressa kerrostalossamme työreserviin kuuluvat akankauhtana ja ukonkutale kykenevät kiusaamaan ja valvottamaan naapureita ja nukkumaan päivät, muttei töihin. Toivottavasti luuserit pakotetaan paskaviemärin puhdistukseen ja kivilouhimolle. Loppuu lokoisa lorviminen verovaroillamme! LUUSEREIDEN LOIKOILUN MAKSAJAT

•Paniikkihäiriöön auttaa huutaminen tällä palstalla. On niitä monilla kun tää maailma on niin vaativa kun kävellään laumana jalkakäytävällä vastavirtaan ja säyseimmät väistelee ja voi pahoin pakon edessä. NIMETÖN

kerjäläisillenne lämminta suojaa ja ilmaista parkkipaikkaa kaupan edustalta kerjuun ajaksi. Ette huolehdi etnisestä vähemmistöstänne, vaan sysäätte ongelmanne muille valtioille. Vaadimme eroanne Euroopan unionista. SUOMALAISET

köä, usko on pääkopassasi. NJET

•Koska aletaan vapauttamaan Jari Aarnion ”ns” tuomion aiheuttaneiden vangitsemien ihmisten tuomioiden purkua, jonka tämä huumepoliisi, joka on muun muassa lavastanut ihmisiä rikoksiin. Olisi korkea aika ottaa uudelleen tutkintaan näitä juttuja. Sillä vankiloissa luultavasti lojuu syyttömiä ihmisiä Jari Aarnion toiminnan takia.

•Hyvin oli laskenut Jani Toivola eduskuntavuotensa. Nyt saa komeat 4 000 euroa sopeutumiseläkettä. Ei tarvii ikinä töitä tehdä jos ei huvita. Että sillä lailla. IEI

OLISI OIKEUS JA KOHTUUS ETTÄ NÄITÄ TUOMIOITA LAITETTAISIIN PURKUUN

•Mistä tullut jatkuvassa käytössä kehumismielessä sana mieletön. Eikö mieletön ole mieltä vailla; jonkun sortin dorka? Toinen kauhistus (esim.TV 3 aamu) on toimittajien jatkuva sormella osoittelu haastateltavan kasvoihin ja päälle pälpätys. MYÖ-

•Joo ei kuppiloissa vikaa ole, sosiaalisten kontaktien ylläpitäjiä monille yksinäisille. Kontulassa ärsyttää nää narkit, jotka ei välitä mistään mitään ja kävelevät päälle ja mölyävät. Saako muuten metroasemalla polttaa? Nämä ainakin saavat tehdä mitä lystäävät. KONTULAN

TÄHÄPEÄ

KOTIPESÄ

•Suomeen Saksan malli. Jos ei työtä hae ja sitä tee, kaikki avustukset pois. KOSKA MEILLÄ?

•LT: Sähköistä uskoa, oletko huomannut atomivoimahanketta. Ei lisäämässä Uskoa vaan ’herrojen” tuottamaa sähköä. Siis näkyvää. Ei usko tuota säh-

•Hei nyt joku järki käteen. Suomi yrittää estää murhamiehen kuolemantuomion Somaliassa. Eiköhän tuollainen tyyppi ansaitse kohtalonsa. MITÄ NÖSSÖI-

Ristikon ratkaisu

•Romanttista räpellystä, monta kivaa yllätystä. Uusi päivä -sarja on ehdoton. Miten voikin joku olla joskus aivan täysi nolla ja

•Piikki 13.11: Itse olet stubid tai Putinin Venäjän median agentti. Tiedät varsin hyvin, että lännen pakotteet johtuvat siitä, että Venäjä vei itsenäiseltä Ukrainalta Krimin ja miehittää Itä-Ukrainaa. MITÄ KYLVÄÄ, SITÄ NIITTÄÄ •Ukrainan kriisin rauhoittamiseksi pakotteet tulisi laittaa molemmin puolin miljardööreihin, jotka tämän mahdollistaa. Nyt syytön kansa kärsii Suomessa ja Venäjällä täysin väärin asetetuista pakotteista ja vasta pakotteista. EI OLE ÄLLIÄ EU.SSA

KOULUTTAUDU VARASTOALAN AMMATTILAISEKSI!

VARASTOALAN AMMATTITUTKINTO

1.12.2014 - 29.1.2016, hakeutuminen 16.11. mennessä. Koulutus jakautuu lähiopetukseen ja työssäoppimisjaksoihin yrityksessä.

Voit suorittaa koulutukset myös oppisopimuksena. Oppisopimus edellyttää työpaikkaa. Oppisopimuskoulutuksen kesto 1 - 2 vuotta riippuen hakijan aikaisemmasta koulutuksesta ja työkokemuksesta. Hakeutuminen: Koulutukseen hakeudutaan sähköisesti suoraan oppilaitokseen osoitteessa www.tts.fi. Lisätietoja koulutuksesta: Sami Niskala, sami.niskala@tts.fi Lisätietoja hakeutumisesta: Kirsi Lampèn-Koivula, kirsi.lampen-koivula@tts.fi

TTS Työtehoseura

www.tts.fi | (09) 2904 1200

Asemakaavaehdotuksia nähtävillä Seuraavien alueiden asemakaavaehdotukset ovat nähtävillä 14.11.–15.12.2014:

Nuolikuja 6, Vantaa

Länsisatama, Jätkäsaari, tontit 20017/12 ja 14, kortteli 20026, osa tontista 20027/1 sekä katualueet ja satama-alue (piirustus nro 12272, Terassitalokortteli): Alue sijaitsee Länsisatamankadun ja Välimerenkadun risteysalueen pohjoispuolella. Lauttasaari, tontti 31074/3 (piirustus nro 12278): Lauttasaarenmäki 4. Munkkiniemi, Vanha Munkkiniemi, tontti 30008/22 (piirustus nro 12255): Kartanontie 22, alue sijaitsee Kartanontien ja Kadetintien kulmauksessa. Pukinmäki, kortteli 37076, urheilu- ja virkistyspalvelu- sekä katualueet (piirustus nro 12273): Pukinmäenkaari 16–18, alue sijaitsee Pukinmäen liikuntapuiston pohjoispuolella.

Rakennuskieltoalueet Kaupunginhallitus on 10.11.2014 päättänyt pidentää seuraavien alueiden rakennuskieltoaikaa maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n perusteella kahdella vuodella: Kallio, eräät puisto-, rautatie- ja katualueet (piirustus nro 12307, Linnunlaulu, päivätty 7.10.2014) 15.1.2017 saakka. Lauttasaari, tontti 31099/3 (piirustus nro 12306, päivätty 7.10.2014) 18.11.2016 saakka. Helsingissä 14.11.2014

Kaupunginkanslia

Hae kevätlukukauden opintoihin

www.hel.fi

Asemakaavaehdotukset ovat nähtävillä kaupungintalon ala-aulassa (Pohjoisesplanadi 11–13) arkisin klo 8.15–16.00 ja muina Virkainfon aukioloaikoina (www.virka.fi) sekä kaupunkisuunnitteluviraston ala-aulassa (Kansakoulukatu 3, 1. kerros) arkisin klo 8.15–16.00. Niihin voi tutustua myös internet-osoitteessa www.hel.fi/suunnitelmat. Mahdolliset muistutukset osoitetaan kirjallisina kaupunkisuunnittelulautakunnalle, ja ne on toimitettava Helsingin kaupungin kirjaamoon (Pohjoisesplanadi 11–13) ennen nähtävilläoloajan päättymistä. Sähköpostiosoite on helsinki.kirjaamo@hel.fi ja osoite on Helsingin kaupungin kirjaamo, kaupunkisuunnittelulautakunta, PL 10, 00099 Helsingin kaupunki.

Ä

ENTISÖINTI

staan Otamme vastöitä myös tilau

Jokelan vankila, Tikuntekijäntie 1, Jokela

MYYMÄLÄ AUKI SU 16.11. klo 10–14

Roskakatoksia, puuvarastoja, tuulimyllyjä, takkatarvikkeita, savustuslaatikoita, nukkekoteja, narujakkaroita, puutarjottimia, säilytyslaatikoita, puujakkaroita, tuuliviirejä, lintulautoja. Maksu käteisellä. Tied. p. 029 568 3200 virka-aikana/Salonen

MUUT TAPAHTUMAT

MENESTYVÄ PK-YRITYS! -seminaarisarja Porvoossa Tapahtumapaikka: Pomo-talo, Aleksanterinkatu 20

1.12.2014 - 21.9.2015, hakeutuminen 16.11. mennessä.

Sudokun ratkaisu

METÖN

NAINEN MATTO?

LOGISTIIKAN PERUSTUTKINTO, varastonhoitaja

•Bulgaria ja Romania, Helsingin keskustan ruokakauppojen tehtävänä ei ole antaa romani-

•Punaiset maitotölkit joudun toistaiseksi ostamaan ABC ltä, koska en voi sietää s-kaupan korkillisia tölkkejä. Kuka älykääpiö ne on keksinyt? Ja hyväksynyt? Arlan maitotölkki on aivan hyvä avata yhdellä kädellä kun ei ole sitä typerää korkkia. NI-

•Antakaa Somalian vastata itse omista murhamiehistään. Ei kuulu hyssyttelyt tänne toisen ihmisen surmanneesta. MISSÄ PU-

Nyt haussa seuraavat koulutukset:

LYÄ TAAS

•Turhake: Moraalisella arvostelmalla on kristillisen kanssa yhteistä se, että se uskoo olemattomiin realiteetteihin. Varmuus itsestä on kaiken alku ja selkäranka. VINSKI

sitten taasen, totta vie, melkein Mensaan johtaa tie. Hurmaavia kuvioita, taitavia tanssijoita, keskustelu kepeää, myös epäkohtiin iskevää. Uusi päivä tosiaan saa uutta päivää oottamaan. MYRTSI

21

Esiintyminen ja draama, kielet ja kulttuuri, kauppatieteet, humanistiset ja yhteiskunnalliset aineet opintomatkat ja pääsykoevalmennus akatemia.org

Kauniainen

Aloita yliopistosi meillä

Menestyvä pk-yritys! -seminaareissa ja tapahtumien jälkeen pidettävissä valmennuksissa pääset pureutumaan oman yrityksesi kehittämiseen alan huippuasiantuntijoiden kanssa sekä saat vinkkejä toiminnan tehostamiseen. YRITYSTOIMINNAN JA JOHTAMISEN KEHITTÄMINEN PK-YRITYKSESSÄ 23.9.2014, klo 12.00 - 16.00 Henkka Hyppönen kertoo pk-yritystoiminnan kehittämisestä. Jari Vahtolan aiheena on johtamiskäytännöt ja hallitus-/advisor-työskentely. TUOTTEISTA PALVELUSI, TUPLAA KATTEESI PK-YRITYKSESSÄ 21.10.2014, klo 12.00 - 16.00 Jari Parantainen: Pelko on ostamisen suurin este. Sinäkin kylvät vaaran merkkejä ympärillesi niin, että karkoitat lupaavia asiakasehdokkaita. Tule hakemaan lääkkeet, joiden avulla katkaiset kurjuuden kierteesi. PK-YRITYKSEN NOTKEUDEN HYÖDYNTÄMINEN MYYNTITYÖSSÄ 18.11.2014, klo 12.00 - 16.00 Petri Parvisen aiheena Tärkeimmät muutokset myyntityössä 2010 - 2020 sekä innovaatioiden myymisen vaikeus ja mahdollisuus. Yrjö Koskisen puheenvuoro koskee markkinointia ja myyntiä. PK-YRITYKSEN VIESTINTÄ JA VERKOSTOISSA TOIMIMINEN 2.12.2014, klo 12.00 - 16.00 Katja Joutsijoki puhuu yrityksen viestinnästä ja Tuija Toivola verkostoitumisesta.

TULE M UUDE UKAAN NLAIS VALM EEN ENNU K SEEN varm yrityk istamaan sesi m enest ys! Kaikk i semi na ovat m aksut arit tomia .

LUE LISÄÄ WWW.EDUPOLI.FI/ menestyva-pkyrittaja

40 v.


Terveellisempää makeaa. Tällä kupongilla 14.-18.11.2014

Intiaanilakritsi, 200 g Anjan luontoherkku

. 4,10

(norm

€)

3,25

0 €) (20,5 €/kg u. 16,25 herkk n e ain Kotim

Säästösi 21 %

• spelttikuituja sisältävä herkkulaku hellii paitsi makuhermojasi myös vatsaasi. Maista ja ihastu! • kotimainen makeinen, herkkujen aatelia! Suursuosikki. Intiaani- eli täysruokosokerilla makeutettu lakritsi tuo terveellisempää helpotusta makeannälkään. Testaa heti!

www.ruohonjuuri.fi

Hakaniemi: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Itäkeskus: Itiksen kauppakeskus, 00930 Helsinki

Parisuhde,Masennus,Yksinäisyys, ym.kriisitilanteet kokeneet auttajat helpottavat oloasi.

0700-700200 2,42m+pvm

Kamppi: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki Keskusta: City-käytävä, 00100 Helsinki

Syksyn parasta viihdettä!

Presidentin Teatterisalin syksyssä loistavat mm. Jaakko Saariluoma Saariluoma, Jope Ruonansuu ja Noora Karma. Karma

HELSINGIN JÄÄHALLIN KIRPPUTORI SUNNUNTAINA 16.11.2014 KLO 9.00-13.30

Jaakko Saariluoma Show

Pöytävaraukset:

www.helsinginjaahalli.fi

La 22.11. Klo 20.00 To 27.11. Klo 20.00 La 29.11. Klo 21.15 Perjantaina

24.10. Klo 20.00

Liput 29 euroa

+ toimituskulut 2,50 €

www.lippupalvelu.fi Ma klo 18.00 ylistyksen ja rukouksen ilta Ke klo 18.30 Mahdollisuus muutokseen-ilta Pe klo 19.00 Nuorten ilta Su klo 11.00 Jumalanpalvelus Tervetuloa! www.siion.net

HELSINKI

Nordenskiöldinkatu 3

Kauneushuone Nina Carita

Säihkettä ja virkistystä kasvoille esim. pikkujouluihin marraskuun hoitosuositus:

Kaikki näytökset ja aikataulut: www.presidentinteatterisali.fi

rentouttava kasvohoito 45€ 1h (norm. 65€)

KauneuShuone nina Carita www.studiohohto.fi/kosmetologi Resiinakuja 3, 00520 Hki 045-8932445

Vastuullista HYY-liiketoimintaa

KAIPAATKO MUUTOSTA?

Katso joulumenu hyyravintola.fi/ viola

Lauantaina: Keitto 7

Keitto + focaccia

Onko alkoholi ongelmasi?

AA-AUTTAVA PUHELIN

joka päivä 9-21 (09) 750 200 Myös läheisille! www.aa.fi, al-anon.fi HAAGASSA

30 v. DIGILAB

Isonnevant. 26, 00320 Hki. Ark. 10–17, lauantaisin sop. muk. www.kuvateemu.fi p.09-5873 693 PASSIkuvA alk.15 € PASSIKUVAT, HÄÄ, LAPSI, YO, TUOTE

KRISTOSOFINEN LUENTO

Violan joululounaspöytä on katettu 10. - 19.12. Varaa pöytä nyt, ettei mene herkut sivun suun. Tervetuloa.

SU 16.11. klo 13 JUHA VAINIO

KRISTOSOFINEN ELÄMÄNYMMÄRRYS VIRONKATU 12 B 23 Kirjallisuutta myytävänä Järj. Valo ry

Hietaniemenkatu 14 Kaisaniemenranta 2 00100 Helsinki 00100 Helsinki domus@hyy.fi viola@hyy.fi www.hyyravintolat.fi

10 € Nälkäisen fiksumpi lauantailounas. Vuorikatu 7, Kaisaniemi ma-pe 9-20, la 10-16 +358 50 523 5966


HUPIKLUBI Helmiä sioille Stephan Pastis

katsohan, kalle kultakala.... sain pari onnenkeksiä kiinalaisesta ravintolasta. minun ennustuksessani lukee: “saat mainetta ja mammonaa”.

23

10 kysymystä

toivottavasti se käy toteen. avaa yksi minullekin.

“tulet uimaan ympyrää ikuisesti”.

nämä ovat harvoin oikeassa.

851

1. Kuka oli muinaisten kreikkalaisten sateenkaaren jumalatar? 2. Kenen suomalaisen kirjailijan tunnetuimpia nuortenkirjoja on Iris rukka? 3. Minkä nimisen luotaimen laskeutuja on Philae? 4. Minkä museon kuuluisimpia näyttelyesineitä on Rosettan kivi? 5. Mistä alueesta Marokko ja kapinaliike Polisario ovat kiistelleet vuosikymmeniä? 6. Kuka oli vihreiden presidenttiehdokas Suomen presidentinvaaleissa vuosina 2000 ja 2006? 7. Minkä maalainen euroviisuvoittaja on Marija Šerifović? 8. Minä vuonna Walesin prinssi Charles on syntynyt? 9. Mikä lemmikkieläin voi olla rodultaan cornish rex? 10. Kuka suomalaiskiekkoilija teki vastikään NHL:ssä kypärätempun?

Sudoku

B. Virtanen Ilkka Heilä

Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 x 3 -palassa on numerot 1–9. Sudokun ratkaisu sivulla 21.

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen ★✩✩✩✩

JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi

Mobiiliohjeet

Ristikko

Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja HS Mesta -lehdessä.

Palkkio. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä muutaman viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma Media Finland Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma Media Finland Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja metro.fi-palveluun ladattuja kuvia.

Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset.

Ratkaisu sivulla 21

Lukijakolumniohjeet •

Metro.fi. Mene osoitteeseen www.metro.fi ja paina ylhäältä ”lähetä”.

Pituus 1900–2100 merkkiä. Kolumnin kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit.

Kuva ja nimi mukaan. Vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista.

Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä.

Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.

Vastaukset kysymyksiin Julkaisija: Sanoma Media Finland Oy, Postiosoite: Töölönlahdenkatu 2, PL 30, 00089 Sanoma, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@hs.fi, Vastaava päätoimittaja: Kaius Niemi, Toimitussihteerit: Ari Hämäläinen (vastaava) ja Pekka Joutlahti, Mediamyynnin asiakaspalvelu: yrityspalvelu@sanoma.fi, Jakelupalautteet: metro.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala Oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.

1. Iris, 2. Anni Swanin, 3. Rosettan, 4. British Museumin, 5. Länsi-Saharasta, 6. Heidi Hautala, 7. Serbialainen, 8. 1948, 9. Kissa, 10. Jori Lehterä.


TV

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 14. marraskuu 2014

www.metro.fi

24

Perjantai TV1

TV2

22.00: Inhimillinen tekijä

MTV3

01.15: Pasila 2.5 – The Spin-Off

11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle Paikallisia uutisia. 12.25 Oddasat. 12.40 Sydämen asialla (7). 13.30 Silmät hämärässä (12). 14.45 Arkistokuvia: Matkailijan keitaita (S). 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Yle Oddasat. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.55 A-studio: Talk. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.10 Murdochin murhamysteerit (12).

18.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.25 Yle Uutiset sää. 18.30 Puoli seitsemän. Vieraana juontaja Marja Hintikka. Selviääkö toimittaja Risto Kuusisto pelkohaasteestaan, 50m korkeasta seinästä valjaiden varassa. 19.00 Hakekaa kätilö! (12). 3/9. Jenny iloitsee ylennyksestään, mutta joutuu pian kohtaamaan uransa haastavimman tapauksen. 20.00 Pressiklubi. Mikä oli viikon kiinnostavin uutinen? 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 A-studio. 21.30 Strada. Onko homoseksuaalisuus taiteessa trendi? Mitä ulkomaiset toimittajat raportoivat suomalaisesta arkkitehtuurista? 22.00 Inhimillinen tekijä. Muslimiksi kääntynyt kantasuomalainen Pia Jardi sekä päihteet kristinuskoon vaihtanut Pontus J. Back kertovat hengellisestä heräämisestään. 22.50 Yle Uutiset. 22.55 The Hour (12). 7/12. On kulunut vuosi siitä kun Freddie sai potkut. Hector viihtyy Sohon yöelämässä ja Bel taistelee katsojaluvuista. 23.50-00.20 Kaikkea kaupan. 9/12. Kuinka kotiteatteri käy kaupaksi?

Nelonen

22.40: Paycheck

21.00: Polttarittaret

11.20 Kohti täydellistä elämää. 11.50 Luontoretkellä: Katselkaamme kastematoa. 12.20 Muuttohaukantie. 12.50 Muuttohaukantie. 13.20 Erätulilla. 13.50 Tartu Mikkiin. 14.40 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 15.10 Jinsy-saari (7). 15.3516.21 Doctor Who (12). 16.30 Bofori (7). 17.00 Pikku Kakkonen.

11.10-12.05 Lääkärit. 13.35 Lily Cole taiteen parissa. 14.35 Mike & Molly (S). 15.05 Viikonvaihteen alueellinen sääennuste. 15.10 Mitä tänään syötäisiin?. 15.15 Enbuske & Linnanahde Crew. 16.15 Koko Suomi leipoo. 17.15 Uutiset. 17.20 Päivän sää. 17.25 Kauniit ja rohkeat (7). 17.55 Mitä tänään syötäisiin?

18.00 Yle Uutiset minuutissa. 18.02 Taitoluistelua: Grand Prixsarja. Naisten ja parien lyhytohjelmat. Selostus Jere Nurminen. Moskova, Venäjä. 19.00 Yle Uutiset alueeltasi. 19.10 Yle Uutiset. 19.20 Urheiluruutu. 19.24 Yle Uutiset sää. 19.30 Satuhäät – suomalaisia rakkaustarinoita. Pirjo Palmurinne ja Andrei Matvejeff vihittiin Järvenpään ortodoksisessa kirkossa. 20.20 Taitoluistelua: Grand Prix-sarja. Miesten lyhytohjelma, jäätanssin lyhyttanssi. Selostus Jere Nurminen. Moskova, Venäjä. 21.00 Jalkapallon Euroopan karsinnat: HUN – FIN. Unkari - Suomi. 00.00 Jalkapallon Euroopan karsinnat. Kooste. 00.30 Haven (12). Kameleontti. Audreyn ystävät järjestävät hänelle yllätyssynttärit paikallisessa hotellissa. 01.15 Pasila 2.5 – The Spin-Off (7). 9/40. Luonnonsuojelukriittiset. Metsäpalo nostaa populistisen luonnonsuojelukriittisen puolueen otsikoihin. 01.40-02.20 Charlien enkelit (12). 3/8. Nuori naisjournalisti katoaa mystisesti Karibian risteilyltä, ja enkeleitä pyydetään apuun. Katen on päätettävä, haluaako hän auttaa tätä naista, joka aikanaan paljasti Katen harrastaman rikollisen toiminnan. HD

18.00 Emmerdale (S). Kipinöitä korjaamolla, osa 2/2. Charityllä on epäilyksensä Debbien suunnitelman suhteen. 18.30 Vapun valtakunta. Saimi Hoyer. Sieniherkkuja Saimin kanssa. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät (S). Kalle kompastuu sairaalan johtoon 20.05 Posse. Aku Hirviniemi, Jaakko Saariluoma, Jarppi Leppälä, Jukka Hildén, Jarno Laasala ja HP Parviainen vievät tutut kasvot epämukavuusaluelleen. 21.30 Hjallis. Hjalliksen vieraana pääministeri Alexander Stubb 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 MTV Sport Uutiset. 22.40 ELOKUVA Paycheck (16). Toimintajännärissä huippuinsinööri suostuu houkuttelevaan tarjoukseen: hän saa valtavan palkkion, jos hän kehittelee miljardöörin omistamalle firmalle salaisen keksinnön, mutta samalla häneltä huijataan paitsi pätkä elämää myös luvattu palkkiosumma - ja kohta hän saa kannoilleen niin FBI:n kuin tappajatkin. Ohjaaja: John Woo, USA 2003. Pääosissa: Ben Affleck, Aaron Eckhart, Uma Thurman, Paul Giamatti, Colm Feore, Joe Morton, MIchael C. Hall, Peter Friedmann. 01.00 Eurojackpot ja Jokeri. 01.05 Uhka (16). Tulikoe. 02.05-06.04 Voittostudio.

ett jobb. 01.45 Gomorron Sverige sammandrag. 02.15-02.30 Fredagkväll med Malin.

Yle Fem 13.00 Den dagen förändrades Finland. 13.30 Karl Johan. 14.00 Vem vet mest? 14.3015.00 Jddra med dn hjrna. 15.50 Fanny (7). 15.54 Limbo 3 (S). 16.09 Lonkeroiset (S). 16.11 Nina Patalo (7). 16.20 Kysymyksiä luonnosta. 16.50 Ruokapuheita. 17.20 Obs debatt. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU: Mietipä sitä!. 18.30 Arkistosta revittyä: Tietokone. 19.00 Kollektivet. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Dok: Yksin kivun kanssa. 20.30 X3M-tv. 20.45 Oddasat. 21.00 Doobidoo. 22.00 Skavlan. 23.00 Hem till byn. 00.00 Aktuellt. 00.18 Kulturnyheterna. 00.23 Väder. 00.25 Östnytt. 00.30 Sportnytt. 00.45 Dokument inifrån: Bränn en bil – få

Liv 11.00 Liv D Henkilökuva: Jude Law (7). 12.00 Elixir. 12.30 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. 13.00 Kiinalaisen keittiön herkut. 13.30 Koirakuiskaaja. 14.30 Häät sulhasen tapaan. 15.35 Hurja remontti. 16.30 Emilyn sisustussalaisuudet. 17.00 Kaisa ja puoli valtakuntaa. 18.00 Manhattanin äitiyskonsultti (S). 19.00 Neljät häät Amerikassa. 20.00 Valheen vangit (S). 21.00 Kumman kaa (S). 22.05 Pariskunnan superdieetti. 23.05 Ruotsin miljonääriäidit. 00.05 Neljät häät Amerikassa. 01.05 Asiaa seksistä (7). 02.05 Liv D: Ahmatin kiirastuli (7). 03.05-05.00 Ennustaja-TV.

Sub

12.20 LIVE: Tiedä ja Voita. 13.50 Unelmien talo. 14.20 MasterChef Suomi. 15.20 Matkaoppaat. 15.50 Himohamstraajat (7). 16.50 Deittikamera. 17.20 Frasier (S). 17.50 Hotellit haltuun.

18.55 HS-uutiset. 18.58 HS-sää. 19.00 Hauskat kotivideot. 20.00 Jukebox. Jakso 1/6. 20.57 Keno. 21.00 ELOKUVA Polttarittaret (12). (USA 2012). Vauhtikomedia käynnistyy Beckyn pyytäessä morsiusneidoikseen kolmea kaveriaan, jotka piikittelivät häntä lukiossa. Regan ottaa kaason tehtävän vastaan pitkin hampain, sillä hän toivoi salaa olevansa kaveriporukan ensimmäinen morsian. Pääosissa: Kirsten Dunst, Isla Fisher, Lizzy Caplan, James Marsden, Kyle Bornheimer, Rebel Wilson, Adam Scott. Ohjaus: Leslye Headland. 22.50 ELOKUVA Dance Flick – kaikkien tanssileffojen äiti (12). (USA 2009). Komedia ottaa kohteekseen tanssielokuvat. Kaunis ja viaton Meg joutuu unohtamaan balettihaaveensa, kun hänen on vaihdettava koulua. Hän tutustuu kovanaamaiseen hiphop-tanssijaan Thomasiin, joka yrittää saada kaunottaren kokeilemaan taitojaan katutanssissa. Pääosissa: Shoshana Bush, Damon Wayans Jr., Essence Atkins, Affion Crockett, David Alan Grier, Shawn Wayans. Ohjaus: Damien Dante Wayans. 00.35 Frasier (S). Jakso 19/24. Murhamysteeri. 01.05 Castle (12). Jakso 22/24. Kovaa peliä Los Angelesissa. 02.05 Rekkakuskit jäällä (7). Jakso 7/16. Kolhuinen keikka. 03.05-05.00 Ennustaja-TV.

Jim

Teema

18.00: Anthony Bourdain – kohti tuntematonta

21.00: Kino: Adaptation – Minun versioni

14.00 Top Chef. 14.55 Myytinmurtajat. 16.00 Walker, Teksasista (12). 17.00 Lemmen viemää.

16.00-18.01 Elävä arkisto: Piirpauke. 16.00 Arkistovieraana: Sakari Kukko. 16.15 Piirpauke. 16.56 Soi vienosti murheeni soitto. 17.30 Jamono – elämä.

18.00 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. New Mexico. Tony kiertää New Mexicon värikästä osavaltiota, jonka keittiöperinteissä näkyy espanjalainen, välimerellinen, meksikolainen ja alkuperäisamerikkalainen vaikutus. 19.00 Naapurit-arvonta. 19.05 Big Brother Extra. Big Brother -voittaja Sauli Koskisen juontamassa suorassa lähetyksessä talon viimeisimmät tapahtumat sekä mielenkiintoisia studiovieraita. 19.30 Miehen puolikkaat (S). Paholaisen liukaste. Charlie alkaa harkita muutosta railakkaaseen elämäntapaansa, kun kyläilemään saapunut ystävä kuolla kupsahtaa. 20.00 Rillit huurussa (S). Avaruusolentohypoteesi. Rajin ja Howardin välille syntyy kiihkeä väittely siitä, kumpi heistä voisi olla supersankari ja kumpi joutuisi tyytymään supersankarin apurin osaan. 20.30 Simpsonit (7). Sukellusveneseikkailu. Rehtori Skinner on järjestänyt koulun kilteimmille ja hyväkäytöksisimmille muksuille luokkaretken ydinsukellusveneelle. 21.00 Big Brother Finaali. Big Brother. Maanantaista lauantaihin nähtävässä koostelähetyksessä kaikki Big Brotherin edellisen vuorokauden mielenkiintoisimmat tapahtumat. 23.30 Arrow (12). Taikuri. 00.30 Eurojackpot ja Jokeri. 00.35 Catfish. Rehellisyyttä etsimässä. 01.35 Simpsonit (7). Pikku lukiolainen. 02.05-06.00 Voittostudio.

TV5

11.20 Krokotiilimies. 12.20 Pomo piilossa. 13.15 LA Ink. 14.10 Leijonan luola UK. 15.10 MasterChef Australia. 16.10 New Yorkin tatuointitarinat. 17.05 LA Ink. 18.05 MasterChef Australia. 19.00 Leijonan luola UK. 20.00 Poliisit (7). 20.30 Poliisit (7). 21.00 Poliisit (7). 21.30 Poliisit (7). 22.00 Panttilainaamo UK. 23.00 Leijonan luola UK. 00.00 JIM D Rikos: Jengielämää (16). 01.00 Gene Simmonsin sukukalleudet (S). 01.30 Australian rajalla. 02.00 Rantavahdit (12). 02.30 LA Ink. 03.25 Trigger Happy TV (7). 03.55-05.00 Ennustaja-TV.

18.00 Tekijänä: Kristiina Tolvanen. Aamulehden 34-vuotias uutispäällikkö on palkittu journalisti ja uutisnainen henkeen ja vereen. Tolvanen on selvinnyt raskaista lapsettomuushoidoista - mutta miten hän aikoo selvitä printtimedian murroksesta? 18.30 10 kirjaa lapsuudesta. Sarja käynnistyy Edgar Rice Burroughsin Tarzan, apinain kuningas -seikkailuklassikon myötä. Toimittaja Anna Laineen kanssa Tarzania muistelevat teatteripersoonat par excellence, Birgitta Ulfsson ja Kari Väänänen. (U) 19.00 Intia liikkeessä. Tietotekniikka on luonut Intiaan uutta kulttuuria ja uusia keskittymiä. Olisiko Intian tulevaisuus ollut toinen, jos maa ei olisi 1960-luvulla keskeyttänyt edistyneitä tietokonehankkeitaan? 2008. 20.00 Iskelmä-Suomi: Show must go on. 7/10. Iskelmän tarinaan kuuluvat artistit, jotka ovat lähteneet haastamaan iskelmätähteyden rajoja. 21.00 ELOKUVA Kino: Adaptation – Minun versioni (16). (USA 2002) Särmikäs komedia elokuvakäsikirjoittajasta, jonka työ ei edisty, ja tämän lahjattomasta mutta menestyvästä kaksoisveljestä. O: Spike Jonze. N: Nicolas Cage, Meryl Streep, Chris Cooper. 22.50-23.50 Foo Fighters – Sonic Highways. Osa 4/8: Austin. Dave Grohl perehtyy tällä kertaa teksasilaiseen musiikkimaailmaan. 23.55-04.00 Teematieto.

Fox

12.25 Tallinna. 12.55 Tahdon morsiuspuvun!. 13.20 Kadonneet (7). 14.15 Ihmemies MacGyver (12). 15.10 Matlock (7). 16.10 Suhdekoukerot (S). 16.40 Kaikki rakastavat Raymondia (S). 17.10 Pulmuset (S). 17.40 Pulmuset (S). 18.10 Kellarin kunkku (S). 18.40 Kellarin kunkku (7). 19.15 ELOKUVA Youth in Revolt (12). 21.00 ELOKUVA Gladiaattori (16). 00.00 5D: Pornoaddiktio pilaa elämäni (16). 01.00 ELOKUVA Ollaanko jo perillä? (7). 02.50 Pakkolunastajat (7). 03.15 Pakkolunastajat (7). 03.40-04.07 Suhdekoukerot (7).

11.25 Tilt. 11.50 How I Met Your Mother. 12.20 How I Met Your Mother. 12.45 Alaskan poliisit. 13.40 Alaskan poliisit. 14.35 Alaskan poliisit. 15.30 How I Met Your Mother. 15.55 How I Met Your Mother. 16.20 American Dad. 16.45 Family Guy. 17.10 Karita, raakaa ja makeaa. 17.15 Tuohta tuhosta. 17.45 Cosmos: kaikki elämästä. 18.35 Rojua, rojua. 19.30 Huutokaupan metsästäjät. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. 20.30 Huutokaupan metsästäjät. 21.00 Bones. 21.55 ELOKUVA Kohtalon soturit. 23.40 Ilman johtolankaa. 00.30 Ilman johtolankaa. 01.15 Ilman johtolankaa. 02.05 Dubain lentokenttä. 02.55 Dubain lentokenttä. 03.50-05.59 Sky News.

-KALUSTEESSA KOMEROPÄIVÄT LA 10-17 JA SU 12-16 NYT VIELÄ JOULUKSI KOTIIN,

MITTAA TILA JA TILAA KOMERO

maksu vasta vaikka ensi vuonna!!!

KOTIMAISET MIRROR LINE komerot, liukuovet, tilanjako-ovet NYT ERIKOISHINNOIN!

Tehtaan edustaja paikalla. Suunnittelu ja tarjous odottaessa.

PULLAKAHVIT KOKO VIIKONLOPUN!!!

VAIN LA JA SU, KOMERON OSTAJILLE KAUPANPÄÄLLE ILMAINEN: - SUUNNITTELU!!! - KOTIINKULJETUS!!! (PÄÄKAUPUNKISEUTU) - KASAUS!!!

kaluste

Palveleva kalustetalo jo vuodesta 1976

Avoinna: ark. 10-20, la 10-17 su 12-16 TR-Kaluste Porttipuisto, Porttisuontie 7, 01200 Vantaa p. 09 823 3585 tr-kaluste@tr-kaluste.fi


TV

25

Lauantai TV1

TV2

MTV3

Nelonen

Sub

Teema 04.00 Teematieto. 10.00 Tie Roomaan: Kaksi pientä elefanttia. 10.45 Löytöretki. 11.30 Onkalo – säteilevä hauta. 12.50-13.20 Tatu V – kotirouva Marsista. 13.25 Ikkunoita avaruuteen. 13.50 Tiededokumentti: Mittapuuna ihminen. 14.45 Yle Live: Suede. 16.00 Kosketuksessa: Johanna Kurkela. 17.00 Hakekaa kätilö! (12).

18.45: Avara luonto: Saako leopardi täplänsä? 08.00 Yle Uutiset. 08.05 Kiehtova maailma: Koti aavikolla. 09.00 Yle Uutiset. 09.05 Ylen aamu-tv. 10.00 Yle Uutiset. 10.05 Ykkösaamu. 10.45 YleLeaks. 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle Paikallisia uutisia. 12.25 Oddasat. 12.40 Sydämen asialla (7). 13.25 Dokumenttiprojekti: Kun muuri murtui (12). 15.05 Yle Uutiset. 15.10 Yle News. 15.15 Pisara. 15.20 Vielä virtaa (S). 15.50-16.45 Prisma: Neandertalilaisten arvoitus. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.10 Ravisuora.

18.00 Yle Uutiset. 18.10 Urheiluruutu. 18.15 Kuka kutsui Kokanderin. Näyttelijä Jenni Kokander ottaa selvää mihin perustuu hyvä parisuhde lapsiperheen arjessa. 18.45 Avara luonto: Saako leopardi täplänsä? Botswanassa, Okavangojoen suistossa syntynyt Dikeledi on leopardi, jolla jo pennusta pitäen on ollut hankaluuksia oppia lajikumppaneidensa tavoille. 19.35 Ryhmä Pullman (12). 8/10. Yksi pääsi pakenemaan. 20.30 Yle Uutiset. 20.50 Urheiluruutu. 21.15 YleLeaks. YleLeaks saa tästä viikosta alkaen ajankohtaissatiiri Noin viikon uutisiin siirtyneen Jukka Lindströmin tilalle asiantuntijaksi André Wickströmin. 21.30 Uutisvuoto. Vieraiksi saapuvat näyttelijä Ilkka Villi ja Yön Olli Lindholm. 22.00 Komisario Lewis (12). Uusi 8.kausi 1/3. Syvät haavat. 23.30-23.58 Valaistunut (16). 6/10. Sandy.

22.05: Next

22.40: Wallander: Riian verikoira

21.00: Marmaduke

21.00: Sherlock Holmes

07.45 PIKKU KAKKONEN. 07.46 Nimipäiväonnittelu: 15.11. 07.47 Pikku Kakkosen posti. 07.55 Ryhmä Hau (S). 08.19 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). 08.36 Babar ja Badun seikkailut (S). 09.00 Galaxi. 10.00 Nuoret mestarit: Merentutkijamestari. 10.30 Urheiluviikonloppu. 10.45 Alppihiihdon MC: Naisten pujottelu. 12.00 Taistelulentäjät. 12.30 Taistelulentäjät. 13.00 Taistelulentäjät. 13.30 Urheiluviikonloppu. 13.45 Alppihiihdon MC: Naisten pujottelu. 14.55 Urheiluviikonloppu. 15.00 Palloilua: Lentopalloa. 16.50 Urheiluviikonloppu. 16.55 Taitoluistelua: Grand Prix-sarja.

06.00-07.05 Voittostudio. 08.05 Littlest Pet Shop (S). 08.35 Paavo Pesusieni (S). 09.00 Gumballin mieletön maailma (S). 09.30 ScoobyDoo! Mystery Incorporated (7). 09.55 Hjallis. 10.25-11.00 Teknavi. 11.30 Salatut elämät (7). 12.00 Salatut elämät (7). 12.30 Salatut elämät (7). 13.00 Salatut elämät (7). 13.30 Salatut elämät (S). 14.00 Jari Sillanpää: Sinä ansaitset kultaa. 14.05 Ice Age 3: Dinosaurusten aika (7). 16.00 Kiiltokuvia (7). 17.00 Brändärit (7). 17.30 Posse.

05.00-06.00 Ennustaja-TV. 07.30 Red Caps (S). 08.00 Red Caps (S). 08.30 Merieläinten pelastajat. 09.00 Elixir. 09.30 Elixir Sport. 10.00 Manhattanin koirat. 11.00 Neljät häät. 12.00 Matkaoppaat. 13.30 Matkaoppaat. 14.00 Wipeout. 15.00 Hulttio ja herrasmies (7). 15.30 90210 (7). 16.30 Vino Show. 17.55 Olipa kerran (12).

06.00-08.00 Voittostudio. 11.00 Lähiöunelmia (S). 11.30 Lähiöunelmia (S). 12.00 Miehen puolikkaat (7). 12.30 Miehen puolikkaat (7). 13.00 Miehen puolikkaat (7). 13.30 Miehen puolikkaat (7). 14.00 Pomo piilossa. 15.00 Top Chef. 16.00 Dieetit vaihtoon!. 17.00 Pilanpäiten. 17.10 X Factor UK.

18.55 HS-uutiset. 18.58 HS-sää. 19.00 The Voice Kids. Jakso 19/19. 20.57 Keno. 21.00 ELOKUVA Marmaduke (7). (USA 2010). Koko perheen hulvattoman komedian keskipisteessä on rakastettava tanskandoggi Marmaduke, joka muuttaa yhdessä perheensä kanssa Kansasista Kalifornian upeisiin maisemiin. Pääosissa: Lee Pace, Judy Greed, William H. Macy. Ohjaus: Tom Dey. 22.50 Under the Dome (12). Jakso 10/13. Pudotus. 23.45 ELOKUVA Kaikki rakastavat Mandy Lanea (18). (USA 2006). Upea Amber Heard nähdään intensiivisen kauhutrillerin pääosassa suloisena Mandy Lanena, joka saa koko koulun poikien päät pyörälle. Pääosissa: Amber Heard, Anson Mount, Michael Welch, Melissa Price, Whitney Able, Edwin Hodge. Ohjaus: Jonathan Levine. 01.35 Salaliittoteoriat Jesse Venturan johdolla (S). Jakso 4/8. Wall Street. 02.30 Jopet-show (S). Jakso 2/6. 03.05 Jopet-show (S). Jakso 3/6. 03.40 Jopet-show (S). Jakso 4/6. 04.10-05.00 Ennustaja-TV.

19.00 Naapurit-arvonta. 19.05 Catching Hell. Vedonlyönti. Sukeltaja joutuu kahden hain saartamaksi. 20.00 Top Gear. Uudet autot, uudet kujeet. Clarkson, Hammond ja May palaavat jälleen uusien kujeiden kera. 21.00 ELOKUVA Sherlock Holmes (12). Toimintaseikkailussa Robert Downey Jr. hyppää maailmankuulun salapoliisin rooliin, ja Jude Law on hänen luotettava kollegansa Watson. Holmes saa vastaansa pimeissä aatoksissaan pelottavan lordi Blackmoren. Yläluokkainen sarjamurhaaja uhkaa viedä mustan magiansa avulla satoja henkiä, Holmesin järjen sekä siinä sivussa tuhota Watsonin ja hänen kihlattunsa suhteen. Ohjaaja: Guy Ritchie, Britannia 2009. Pääosissa: Robert Downey Jr., Jude Law, Eddie Marsan, Hans Matheson, James Fox, Kelly Reilly, Mark Strong, Rachel McAdams. 23.05 Interstellar. 23.20 C.S.I. New York (16). Yllätyspaketti. 00.20 Grimm (12). Carnival Metamorphosia. 01.20 Simpsonit (7). Tosi-tv. 01.50-05.20 Voittostudio.

18.20 Urheiluviikonloppu. 18.25 MotorSport. 18.53 Urheiluviikonloppu. 19.00 Yle Uutiset. 19.05 Urheiluruutu. 19.10 SuomiLOVE. 1/11. Mukana mm. Juha Tapio, Kasmir, Samuli Edelmann, Kaija Koo, Jarkko Martikainen sekä Brädi. 20.10 Syke (12). 3/20. Elämännälkä. 21.00 Taitoluistelua: Grand Prix-sarja. Jäätanssin vapaatanssi. Selostus Jere Nurminen. Moskova. 21.50 Yle Uutiset. 21.55 Urheiluruutu. 22.05 ELOKUVA Next (16). (USA 2007) Philip K. Dickin tarinaan perustuva jännäri ennustamisen lahjan saaneesta miehestä, jonka kyky tuo terroristeja jahtaavat agentit hänen peräänsä. O: Lee Tamahori. N: Nicolas Cage, Julianne Moore, Jessica Biel. 23.40-00.40 Luther (16). 10/14.

19.00 Seitsemän Uutiset. 19.10 MTV Sport Uutiset. 19.30 Putous. 21.00 Amazing Race. Kanoottikilpa järvellä. Malawissa matka jatkuu Lilongwesta Salimaan ja tietenkin täyteen ahdetussa aamubussissa. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.10 Päivän sää. 22.15 Lotto ja Jokeri. 22.25 MTV Sport Uutiset. 22.40 ELOKUVA Wallander: Riian verikoirat (12). Henning Mankellin romaanihahmoihin perustuvassa rikosdraamassa poliisietsivä Kurt Wallander (Kenneth Branagh) päätyy Riikaan tutkimaan murhia, jotka kytkeytyvät huumeita salakuljettavan rikollisliigan toimintaan. Ohjaaja: Esther Campbell, Britannia 2012. Pääosissa: Kenneth Branagh, Sören Malling, Sarah Smart, Richard McCabe, Jeany Spark. Iso-Britannia 00.30 Southland (16). Osanotto. 01.30 Kuuma laki (12). Kaikin keinoin. 02.30-05.59 Voittostudio.

18.00-19.55 Syntynyt Riiassa -konsertti. 20.00-20.55 Pablo Picasson perintö. Suuri taiteilija jätti suuren perinnön, myös taloudellisesti. 21.00 Luolasto (7). Villi kertomus maasta, joka aikoo haudata ydinjätteensä ja sitten unohtaa koko asian. 22.45 Uusi Kino: Eikö olekin mukavaa? (S). Lyhytelokuva isän ja pojan matkasta isän lapsuuden maisemiin. Moni asia on muuttunut. O: Natalia Mateo. T: Some Like It Short, Espanja. 22.55 Uusi Kino: Helsinki – Teheran (S). Unien, muistojen ja arkisten hetkien virtana etenevä elokuvatutkielma siirtolaisuuden kokemuksesta. O: Azar Saiyar. T: TaiK, Porin taiteen ja median osasto 2009. Osittain mv. 23.20 The Rolling Stones: Some Girls Live. 00.45-04.00 Teematieto.

Yle Fem 09.00 Fixa showen. 09.15 Murklor och purklor. 09.20 Minimello 2014. 09.35 Piñata. 10.00 Rapport. 10.05 Strömsö. 10.45 Fråga doktorn. 11.30 Debatt. 12.15 Vem vet mest?. 12.4513.20 Hockeykväll. 14.25 Dok: Yksin kivun kanssa. 14.55 Tähtäimessä triatlon: Lajit haltuun. 15.25 Kylmää ja märkää. 15.55 Efter Nio. 16.55 The Pohjoismaat: Sukupuoliroolit. 17.25 Kollektivet. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Kasper ja Petra. 18.30 Haaste. 19.00 Sukujuuria etsimässä. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.40 Sportnytt. 19.50 Tämä tästä. 20.05 Nikolaj ja Julie (7). 20.48 Ajankuvia Tukholmasta. 21.00 Nuottien matkassa. 22.00 Intresseklubben. 22.30 The Real Group. 23.30 Att bo granne med havet. 00.10-02.40 Här är ditt liv.

Sunnuntai TV1

TV2

MTV3

Nelonen

Sub

Teema 04.00 Teematieto. 10.00 Intia liikkeessä. 11.00-12.55 Syntynyt Riiassa -konsertti. 13.15 Tehtävä lähiössä. 13.45 Kuninkaittemme jäljillä. 14.45-15.40 Historia: Hitler – pahan lähettiläs. 15.45 Gran Hotel (12). 16.30 Gran Hotel (12). 17.10 Gran Hotel (12).

21.05: Kotikatsomo: Tellus 08.00 Yle Uutiset. 08.05-08.55 Avara luonto: Saako leopardi täplänsä?. 09.00 Yle Uutiset. 09.05-09.45 Aamusydämellä. 09.55 Yle Uutiset. 10.00-10.49 Kyseenalaiset asiantuntijat. 11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna. 11.15 Pressiklubi. 11.45 A-studio. 12.15 Kaikkea kaupan. 12.45 Sydämen asialla (7). 13.35 Akuutti. 14.05 Kiehtova maailma: Koti aavikolla. 15.00 Yle Uutiset. 15.05-15.10 Yle News. 15.15 Vielä virtaa (S). 15.45-16.40 Historia: Brittikartanoiden salaisuudet. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.10 Inhimillinen tekijä.

18.00 Yle Uutiset. 18.10 Urheiluruutu. 18.15 Putkiremontti. Loppu hyvin, kaikki hyvin - vai onko? Satopihlajan asukkaat nostavat maljan urakalle. 18.45 Kahden keikka (12). Goethen kirjeet. Goethen ihailija surmataan asuntoonsa. 19.45 Arto Nyberg. 20.30 Yle Uutiset. 20.45 Urheiluruutu. 21.05 Kotikatsomo: Tellus. Sarja alkaa, 1/6. Nuorten ekoaktivistien Tellus-solu tekee ensimmäisen virheen ja surmaa sivullisen. 21.55 Quirke (16). 2/3. Hopeajoutsen. Syy Quirken synkkämielisyyteen paljastuu vähän kerrallaan. 23.25 YleLeaks. YleLeaks saa tästä viikosta alkaen ajankohtaissatiiri Noin viikon uutisiin siirtyneen Jukka Lindströmin tilalle asiantuntijaksi André Wickströmin. 23.40-00.20 Ykkösaamu.

21.00: Borgiat, maan ja taivaan valtiaat

11.30: Koko Suomi leipoo

21.00: Passengers

07.45 Unna Junná. 08.00 PIKKU KAKKONEN. 08.01 Nimipäiväonnittelu: 16.11. 08.03 Niksi-Nella (S): Valokuvausta. 08.09 Viiru ja Pesonen (S). 08.23 Pusse (S). 08.35 Jari ja Kari (S). 08.45 Petteri Kaniini (S). 09.00 Galaxi. 10.00 Imettäjät. 10.25 Kalassa!. 10.40 Urheiluviikonloppu. 10.45 Alppihiihdon MC: Miesten pujottelu. 12.00 Urheiluviikonloppu. 12.05 Voimistelua: Voimistelugaala. 13.45 Urheiluviikonloppu. 13.50 Alppihiihdon MC: Miesten pujottelu. 15.00 Urheiluviikonloppu. 15.10 Palloilua: Futsalia. 16.45 Urheiluviikonloppu. 16.50 Mestarien liigan makasiini. 17.14 Urheiluviikonloppu. 17.30 Taitoluistelua: Grand Prix-sarja.

06.00-07.00 Voittostudio. 08.00 Littlest Pet Shop (S). 08.30 Hello Kitty – onnistu kanssani! (S). 08.45 Hunajapupuset (S). 09.00 Chaplin (S). 09.10 Pokémon (7). 09.35 Gumballin mieletön maailma (S). 10.00 Scooby-Doo! Mystery Incorporated (7). 10.25 Loton ja Jokerin tulokset. 10.30 Suomen kaunein koti. 11.30 Koko Suomi leipoo. 12.25 Vapun valtakunta. 12.55 Löytäjät. 13.25 Menestyksen takana. 14.30 Hassut hurjat hirviöt (7). 16.25 Putous. 17.55 Peter Hispaniassa.

05.00-06.00 Ennustaja-TV. 07.30 Red Caps (S). 08.00 Red Caps (S). 08.30 Jaksa paremmin. 09.00 Hurja remontti. 10.00 SM-liigan viikkomakasiini. 10.30 Nelonen Pro: Moor Gääs. 11.00 Elixir. 11.30 Elixir Sport. 12.00 Ravintola X. 13.00 Merieläinten pelastajat. 13.30 Eläintarhassa tapahtuu. 14.00 Villiä menoa eläintarhassa (7). 14.40 Vaaleanpunainen pantteri (S). 14.55 Hotellit haltuun. 15.55 Himohamstraajat (S). 16.55 Totuuden anatomia (12). 17.55 Jukebox.

18.55 Naapurit-arvonta. 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.10 Tanssii Tähtien Kanssa. Timanttinen semifinaalikolmikko käy kiivaaseen kamppailuun finaalipaikoista. 21.00 Syyllisyys (12). Osa 1/3. Vuosia aiemmin kadonnut poika, Callum, löydetään kuolleena. Hänen isänsä ja äitipuolensa joutuvat käymään läpi traagiset tapahtumat jälleen uudelleen. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.15 Viikon sää. 22.20 MTV Sport Uutiset. 22.35 Posse. 00.00 Gates (12). Väärä hälytys. Yllättävä murtoaalto tuottaa päänvaivaa Gatesin pienelle poliisilaitokselle. 01.00 Gates (12). Lukasin lauma törmää salametsästäjään ikävin seurauksin. Vuotuiset isä-tytärtanssiaiset saavat Thomasin lykkäämään totuuden kertomista Andielle ja Nickin hiukan lähentymään Dylan Radcliffin kanssa. 02.00-05.29 Voittostudio.

18.55 HS-uutiset. 18.58 HS-sää. 19.00 Guinness World Records û Ihmeelliset ennätysvideot. Jakso 8/23. 19.30 Vino Show. Jakso 8/10. 20.57 Keno. 21.00 ELOKUVA Passengers (12). (USA-Kanada 2008). Anne Hathaway on trillerin pääosassa terapeutti Claire Summers, joka saa hoidettavakseen joukon pahasta lento-onnettomuudesta selvinneitä matkustajia. Pääosissa: Anne Hathaway, Patrick Wilson, David Morse, Andre Braugher, Clea DuVall, Dianne Wiest. Ohjaus: Rodrigo Garcia. 22.55 SM-liigan viikkomakasiini. 23.25 Nelonen Pro: Moor Gääs. 23.55 Haapasalo Goes America (S). Jakso 7/8. 00.55 NCIS Rikostutkijat (12). Jakso 23/24. Amiraalin tytär. 01.55 Pelkokerroin 2.0 (12). Jakso 10. Iilimatoja ja kaljupäitä, osa 2/2. 02.50 Amerikan kovimmat keräilijät. Jakso 4/20. Arkun salaisuus. 03.50-05.00 Ennustaja-TV.

18.50 Urheiluviikonloppu. 19.00 Yle Uutiset. 19.05 Urheiluruutu. 19.10-19.55 Doctor Who (12). 10/12. Synkmetsä. 20.00 Nopeiden autojen imussa. 3/3. Pyhiinvaellus autojen perässä huipentuu Suomeen, jossa Idris Elba tutustuu ralliin Ari Vatasen ohjauksessa. 20.45 Löytöretkiä maailmaan. Nazcan aarteet. 21.00 Borgiat, maan ja taivaan valtiaat (16). 3/10. Sisarrakkautta. 21.50 Yle Uutiset. 21.55 Urheiluruutu. 22.05 SuomiLOVE. 1/11. Mukana mm. Juha Tapio, Kasmir, Samuli Edelmann, Kaija Koo, Jarkko Martikainen sekä Brädi. Juontajina Marja Hintikka ja Ilkka Villi. HD 23.05 Kimmo (7). 2/13. Kihlajaiset. Kimmo ja Birgitta kihlautuvat. 23.30-23.55 Noin viikon uutiset.

21.00: Sherlock Holmes: A Game of Shadows 06.00-08.00 Voittostudio. 11.00 Simpsonit (7). 11.30 Simpsonit (7). 12.00 Simpsonit (7). 12.30 Simpsonit (7). 13.00 Simpsonit (7). 13.30 Merlin (7). 14.30 Ladies of London. 15.00 Ladies of London. 16.00 Catfish. 17.00 Valehtelevat viettelijät (7).

18.00-18.55 X Factor UK. Yhdeksän saa jatkaa. 19.00 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. Israel ja Palestiina. Tony vierailee Jerusalemissa, Länsirannalla ja Gazassa. 20.00 Myytinmurtajat. Räjähdyksiä. Adam ja Jamie ottavat selvää, kannattaako voittaakseen television suositussa visailuohjelmassa luottaa vaistoonsa ja pitäytyä alkuperäisessä valinnassaan vai vaihtaa sitä. 21.00 ELOKUVA Sherlock Holmes: A Game of Shadows (12). Sherlock Holmes kohtaa älyllisen vertaisensa, kun pyrkii tekemään rikollisen neron, professori James Moriartyn, aikeet tyhjiksi. Avukseen hän saa jälleen uskollisen toverinsa, tohtori Watsonin. Tehtävä johtaa kaksikon Euroopan suurmahtien halki, ja matkaa tehdään niin junalla, laivalla kuin hevosillakin. Ohjaus: Guy Richie, USA 2011. Pääosissa: Robert Downey Jr., Jude Law, Jared Harris. 23.35 C.S.I. New York (16). Lähellä kuolemaa. 00.35 Vampyyrien sukua (16). Arkkutytöt. 01.35 Simpsonit (7). Isän poliisitoimi. 02.05-05.35 Voittostudio.

18.00 Taskuvaras (7). (Ranska 1959) Robert Bressonin mestarillinen tutkielma miehestä, jolle taskuvarkaudet ovat aluksi harrastus ja lopulta selvitymiskeino sekä taidemuoto. 19.15 Von Trappin perheen tarina. 20.05-20.52 Kaupunki uusiksi: Taistelu asukkaista. Osa 4/6. 21.00 Foo Fighters – Sonic Highways. Osa 5/8: Los Angeles. 22.00 Yle Live: M1-studiossa Jarkko Martikainen. 23.00 Elokuvan tarina (16). Osa 10: 1969 - 1979. 00.05-04.00 Teematieto.

Yle Fem 08.15 Unna Junná. 08.30 BUUklubben: Muumilaakson tarinoita. 09.00 Ella Bella bingo. 09.10 Vem?. 09.15 Farfar i fickan. 09.30 Mäta med skägg – musikvideo. 09.35 Kött på benen. 10.00 Rapport. 10.05 Minnenas television: Estrad. 10.50 Antikmagasinet. 11.20 Gudstjänst. 12.05 Kyrkornas hemligheter. 12.15-12.45 Mer än rullator. 13.47 Taivaallista menoa: Missiona meditaatio. 14.17 Jumalanpalvelus: Lauletaan ilosta. 15.05 Jälkivääntö. 15.45 Nuottien matkassa. 16.45 Perhesirkus. 17.15 Strömsö. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUUklubben: Muumilaakson tarinoita. 18.30 Tähtäimessä triatlon: Uinti. 19.00 Kylmää ja märkää. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.40 Sportnytt. 19.50 Ihmiskunnan uhkakuvat. 20.00 Dok: Taiteella rahoiksi. 21.0022.27 Maria Lang: Ei enää murhia (12). 23.00 Sportnytt. 23.10 Ginas värld. 23.40 Genialt eller galet. 00.00 Din plats i historien. 00.05 Motor: VM-rally. 01.00 Babel. 02.00 Djur med Julia. 02.15 Söndag med Sofia. 02.30-03.00 Studio natur.


PERJANTAI 14.MARRASKUUTA 2014

PALEFACE KRITISOI MUSIIKIN KAUPALLISUUTTA KÄRJISTÄMINEN KUULUU RÄPPÄRIN TYYLIIN

SIVU 02

EUGENE GOLOGURSKY/GETTY IMAGES

HILARY SWANK

Naisen suorapuheisuus on pahe dramaattisessa lännenelokuvassa The Homesman. Sen pääosan esittäjä Hilary Swank ei ole joutunut pelkäämään puheitaan.

MIESTÄ ETSIMÄSSÄ AMANDA EDWARDS/GETTY IMAGES

KIRPI UIMONEN

metrowkd@hs.fi

Amerikkalaisnäyttelijä Hilary Swankin, 40, mielestä elokuvan tekeminen on kuin lottoamista, sillä on mahdotonta tietää etukäteen, miten yleisö reagoi tarinaan. Swank voi panostaa rooliinsa ja elokuvan markkinointiin, mutta kokonaisuus on muiden hallinnassa. Hän on voittanut kahdesti elokuvamaailman jättipotin, Oscar-palkinnon. Nyt hän kokeilee onneaan Tommy Lee Jonesin, 68, ohjaamassa, käsikirjoittamassa ja tähdittämässä The Homesman -lännenelokuvassa. Swank esittää 1800-luvun puolivälin keskilännessä keski-ikäistä vanhaa piikaa, joka haluaisi naimisiin. – Kumppanin etsiminen, yksinäisyys ja masennus ovat ajattomia aiheita, siniseen mekkoon pukeutunut Swank kertoo Beverly Hillsissä. Hänen hahmonsa Mary Bee Cuddy on suorasanainen nainen, jota miehet kunnioittavat, mutta eivät halua sitoutua häneen. Tasa-arvo ei ole itsestään selvyys nykyaikanakaan. Sanavalmiita naisia pidetään usein hankalina määräilijöinä. – Minua on onnistanut, sillä elämäni miehet ovat suhtautuneet minuun tasa-arvoisesti ja kannustaneet minua ilmaisemaan mielipiteeni. He eivät ole yrittäneet alistaa minua. Swank pystyy samaistumaan roolinsa ankeaan lähtökohtaan. Nebraskassa syntynyt tyttö muutti vanhempiensa ja isoveljensä kanssa asuntovaunualueella Bellinghamiin, Washingtoniin. Hänen vanhempansa erosivat, kun hän oli 15-vuotias. – Tunsin itseni nuorena ulkopuoliseksi. Kävelin usein lähistöllä olleen järven rannalle ja unelmoin näyttelemisestä. Samana vuonna Swankin Judy-äiti sai potkut sihteerin työstä, koska työnantajan mielestä äiti käytti liikaa työaikaa lapsensa koe-esiintyHilary Swank

Äiti on uskonut aina Hilary Swankiin. – Se on antanut minulle itsevarmuutta.

KAKSI OSCARIA. On saanut Oscarin elokuvista Boys Don´t Cry ja Million Dollar Baby.

HYVÄNTEKIJÄ. On perustanut Hilaroo-säätiön, joka yhdistää kodittomia eläimiä lastenkodeissa asuvien lasten kanssa.

ERONNUT. Oli kahdeksan vuotta naimisissa näyttelijä Chad Lowen kanssa. Seurusteli sitten agentti John Campisi kanssa. Pitää nykyään yhtä kiinteistönvälittäjän Laurent Fleuryn kanssa.

Kengät ovat Hilary Swankin heikkous. Ihannemies

”Ihailen miestä, joka uskaltaa näyttää tunteensa; sekä vahvuutensa että heikkoutensa.” misiin. Hän päätti tehdä radikaalin liikkeen. – Tulin koulusta kotiin ja äiti kertoi, että muutamme Los Angelesiin. Hän tiesi, että vain Hollywoodissa haaveistani voisi tulla totta. Ajoimme sinne omaisuus autossamme ja 75 dollaria kukkarossa. Meillä ei ollut tietoa majapaikasta, ja asuimme jonkin aikaa autossamme. Äiti soitti puhelinkioskista agentteja läpi, kunnes vihdoin tuottaja Suzy Sachs halusi nähdä minut. Swankia onnisti paremmin kuin hänen roolihahmoaan. Hänen läpimurtonsa oli Karate Kid saa seuraajan -elokuva vuonna 1994. Sitä seurasi 16-osan pesti Beverly Hills, 90210 -sarjassa, josta hän sai lopulta potkut. Kaksi vuotta myöhemmin hän oli kuitenkin uransa huipulla, kun hän voitti Oscar-palkinnon poikatyttöroolistaan Boys Don’t Cry -draamasta. Toisen Oscar-palkinnon hän sai Million Dollar Baby -nyrkkeilydraamasta vuonna 2005. – En ollut edes uskaltanut unelmoida Oscar-palkinnosta, joten ensimmäinen voitto räjäytti tajuntani. Minusta ei kuitenkaan tullut näyttelijä sen takia, että haluan palkintoja vaan sen takia, että haluan kertoa koskettavia tarinoita ja näytellä. Isäänsä hoikka nainen kiittää hyvästä aineenvaihdunnasta. – Pidän urheilusta. Saan siitä energiaa ja se on minulle paras tapa pitää mieleni tasapainossa ja stressi kurissa. Käyn kävelyillä koirieni kanssa, surffaan, pyöräilen, harrastan pilatesta ja itämaisia taistelulajeja.


PERJANTAI 14.MARRASKUUTA 2014

PALEFACE KRITISOI MUSIIKIN KAUPALLISUUTTA KÄRJISTÄMINEN KUULUU RÄPPÄRIN TYYLIIN

SIVU 02

EUGENE GOLOGURSKY/GETTY IMAGES

HILARY SWANK

Naisen suorapuheisuus on pahe dramaattisessa lännenelokuvassa The Homesman. Sen pääosan esittäjä Hilary Swank ei ole joutunut pelkäämään puheitaan.

MIESTÄ ETSIMÄSSÄ AMANDA EDWARDS/GETTY IMAGES

KIRPI UIMONEN

metrowkd@hs.fi

Amerikkalaisnäyttelijä Hilary Swankin, 40, mielestä elokuvan tekeminen on kuin lottoamista, sillä on mahdotonta tietää etukäteen, miten yleisö reagoi tarinaan. Swank voi panostaa rooliinsa ja elokuvan markkinointiin, mutta kokonaisuus on muiden hallinnassa. Hän on voittanut kahdesti elokuvamaailman jättipotin, Oscar-palkinnon. Nyt hän kokeilee onneaan Tommy Lee Jonesin, 68, ohjaamassa, käsikirjoittamassa ja tähdittämässä The Homesman -lännenelokuvassa. Swank esittää 1800-luvun puolivälin keskilännessä keski-ikäistä vanhaa piikaa, joka haluaisi naimisiin. – Kumppanin etsiminen, yksinäisyys ja masennus ovat ajattomia aiheita, siniseen mekkoon pukeutunut Swank kertoo Beverly Hillsissä. Hänen hahmonsa Mary Bee Cuddy on suorasanainen nainen, jota miehet kunnioittavat, mutta eivät halua sitoutua häneen. Tasa-arvo ei ole itsestään selvyys nykyaikanakaan. Sanavalmiita naisia pidetään usein hankalina määräilijöinä. – Minua on onnistanut, sillä elämäni miehet ovat suhtautuneet minuun tasa-arvoisesti ja kannustaneet minua ilmaisemaan mielipiteeni. He eivät ole yrittäneet alistaa minua. Swank pystyy samaistumaan roolinsa ankeaan lähtökohtaan. Nebraskassa syntynyt tyttö muutti vanhempiensa ja isoveljensä kanssa asuntovaunualueella Bellinghamiin, Washingtoniin. Hänen vanhempansa erosivat, kun hän oli 15-vuotias. – Tunsin itseni nuorena ulkopuoliseksi. Kävelin usein lähistöllä olleen järven rannalle ja unelmoin näyttelemisestä. Samana vuonna Swankin Judy-äiti sai potkut sihteerin työstä, koska työnantajan mielestä äiti käytti liikaa työaikaa lapsensa koe-esiintyHilary Swank

Äiti on uskonut aina Hilary Swankiin. – Se on antanut minulle itsevarmuutta.

KAKSI OSCARIA. On saanut Oscarin elokuvista Boys Don´t Cry ja Million Dollar Baby.

HYVÄNTEKIJÄ. On perustanut Hilaroo-säätiön, joka yhdistää kodittomia eläimiä lastenkodeissa asuvien lasten kanssa.

ERONNUT. Oli kahdeksan vuotta naimisissa näyttelijä Chad Lowen kanssa. Seurusteli sitten agentti John Campisi kanssa. Pitää nykyään yhtä kiinteistönvälittäjän Laurent Fleuryn kanssa.

Kengät ovat Hilary Swankin heikkous. Ihannemies

”Ihailen miestä, joka uskaltaa näyttää tunteensa; sekä vahvuutensa että heikkoutensa.” misiin. Hän päätti tehdä radikaalin liikkeen. – Tulin koulusta kotiin ja äiti kertoi, että muutamme Los Angelesiin. Hän tiesi, että vain Hollywoodissa haaveistani voisi tulla totta. Ajoimme sinne omaisuus autossamme ja 75 dollaria kukkarossa. Meillä ei ollut tietoa majapaikasta, ja asuimme jonkin aikaa autossamme. Äiti soitti puhelinkioskista agentteja läpi, kunnes vihdoin tuottaja Suzy Sachs halusi nähdä minut. Swankia onnisti paremmin kuin hänen roolihahmoaan. Hänen läpimurtonsa oli Karate Kid saa seuraajan -elokuva vuonna 1994. Sitä seurasi 16-osan pesti Beverly Hills, 90210 -sarjassa, josta hän sai lopulta potkut. Kaksi vuotta myöhemmin hän oli kuitenkin uransa huipulla, kun hän voitti Oscar-palkinnon poikatyttöroolistaan Boys Don’t Cry -draamasta. Toisen Oscar-palkinnon hän sai Million Dollar Baby -nyrkkeilydraamasta vuonna 2005. – En ollut edes uskaltanut unelmoida Oscar-palkinnosta, joten ensimmäinen voitto räjäytti tajuntani. Minusta ei kuitenkaan tullut näyttelijä sen takia, että haluan palkintoja vaan sen takia, että haluan kertoa koskettavia tarinoita ja näytellä. Isäänsä hoikka nainen kiittää hyvästä aineenvaihdunnasta. – Pidän urheilusta. Saan siitä energiaa ja se on minulle paras tapa pitää mieleni tasapainossa ja stressi kurissa. Käyn kävelyillä koirieni kanssa, surffaan, pyöräilen, harrastan pilatesta ja itämaisia taistelulajeja.


WEEKEND

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 14. marraskuu 2014

Paleface kaipaa politiikkaa popkulttuuriin

Kaupallinen kanava. Paleface kritisoi kaupallisuutta ja rahan valtaa tekemällä myös itse kaupallista musiikkia. Karri ”Paleface” Miettisellä on taas painavaa asiaa uudella Luova tuho -albumillaan. Räppärin vuonna 2010 ilmestynyt ensimmäinen suomenkielinen levy Helsinki – ShangriLa myi platinaa ja sen seuraaja Maan tapa oli melkein yhtä suuri menestys kultalevymyynnillään vuonna 2012. Vallitsevia valtarakenteita kritisoivalla ja pienen ihmisen puolella olevalla hip hopilla ei välttämättä rikastu, mutta sillä tulee toimeen. Paleface voisi halutessaan päästää itsensä helpolla ja turvata toimeentulonsa tekemällä biisejä aiemman hittikaavan mukaan. Kaupallisuutta kritisoiva musiikki voi itse olla kaupallista ja samalla taiteellisesti kunnianhimoista. – Musa pitää aina viedä uuteen paikkaan, se haastaa mut tekijänä ja pitää virkeenä. Oisin mä voinut tehdä saman biisin kymmenen kertaa ja olla nykyistä suurempi stara, Paleface toteaa hymyillen. – Ja totta helvetissä mun musa on kaupallista, se on vain kanava saada viesti perille, hän jatkaa. Perinteisesti hip hopiin kuuluu toisten tekemien kappaleiden sämplääminen. Se, että levyn kanteen on merkitty biisit joista pätkiä on napattu ei ole itsestäänselvyys. Paleface ilmoittaa Luovan tuhon kansipapereissa kiltisti keneltä on lainannut. Onko räppäri joutunut aiemmin ongelmiin? – Jos käytän Tapio Rautavaaran biisiä suoraan, niin tietysti luvat on kunnossa ja kysytty perikunnalta. Alku-

peräiselle taiteilijalle kuuluu palkkio ja kunnia. Nuorempana olen ehkä saattanut tehdä toisin. Palefacea jeesasi levynteossa kolmihenkinen tuotantoporukka Aki Haarala, Heikki Laine ja Abdissa Assefa. Kaksi ensimmäistä kuuluvat myös levyllä soittavaan Räjähtävä Nyrkki -yhtyeeseen, Assefa taas on tuttu mies muun muassa Giant Robotista. Vierailijoita on mukana inarinsaameksi räppäävästä Ailu Vallesta Jonna Tervomaahan ja suomenromanien laulujen tulkitsijana tutuksi tulleeseen Anette Åkerlundiin. Palefacella taitaa olla kännykässään kaikkien muusikoiden nimet, joille voi aina pirauttaa ja pyytää vierailemaan studiossa. – Ei se ihan niin helppoa ole, vaan säätämistä aikataulujen ja muiden kanssa. – Mä oon ollut kuvioissa jo 15 vuotta ja tutustunut hienoihin muusikoihin. Ihan hulppeeta, levyllä on esimerkiksi Valtteri Pöyhösen jousi-, ja torvisovituksia ja Timo Lassy ja Jukka Eskola soittavat sillä.

2

BENJAMIN SUOMELA/HELSINGIN SANOMAT

Välillä pitää nipistää itseään, että onks tää ees totta. Palefacea on kritisoitu siitä, että kommentoidessaan esimerkiksi populistisen politikkojen tekoja ja mielipiteitä, käyttää hän itse täsmälleen samoja keinoja tuodessaan asiansa julki. Hän näkee tyylinsä ennemminkin kärjistämisenä kuin populistisena. Pop-kulttuuri kaipaa räppärin mielestä lisää politiikkaa. – Mun on vain tarkoitus herättää ajatuksia. Se on taiteen oleellinen tehtävä, saada aikaan keskustelua. Sitähän me jumalauta tarvitaan, koska niin moni ei halua osallistua yhteiseen päätöksentekoon mitenkään. Muusikot ovat mielipidevaikuttajia ja musta olisi kiinnostavaa kuulla mitä mieltä vaikkapa Vain elämää -artistit on tärkeistä asioista.

AKI LEHTI

metrowkd@hs.fi

Paleface & Räjähtävä Nyrkki vierainaan Jonna Tervomaa, Ailu Valle, Anette Åkerlund ja MC Pyhä Lehmä Tavastialla tänään perjantaina.

Suuri kansitaiteen rakastaja

Palefacen viikko sitten ilmestyneen kolmannen suomankielisen albumin Luovan tuho -levyn kannessa olevan maalauksen on tehnyt satoja vuosia vanhalla tekniikalla nykytaidetta maalaava Emmi Mustonen. Suurena kansitaiteen rakastajana räppäri tahtoi, että ulkoasuun panostetaan kunnolla. Kuvassa Paleface näyttää

huppu päässään yhtä aikaa vihaiselta, pelokkaalta ja riutuneelta. Tällä hetkellä alkuperäinen teos on levyyhtiön toimiston seinällä. – Ei oo mielenterveydelle hyväksi, jos himassa on liikaa itseään esittäviä teoksia. Mustonen tekee kuvataiteessa samaa ku mä musassa – jotain uutta perinteitä kunnioittaen. AKI LEHTI

Paleface ei halua tehdä biisejä hittikaavan mukaan.

Idols-pelleily raivostutti Olli Lindholmia Laulaja Olli Lindholm on innoissaan bändin 20. levyn noustua albumilistan ykkössijalle. Yö on myynyt 33-vuotisen uransa aikana melkoisen määrän levyjä, mutta kärkipaikka ei ole veteraanibändille mikään itsestäänselvyys. – Ei edes 30-vuotisjuhlien kunniaksi julkaistu Kiitos ja kunnia -kokoelma mennyt kärkeen, ohi kiilasi Juha Tapio. Meillä on ykkössijoja vuosien varrelta, mutta tämä Hyvässä ja pahassa -levyn menestys tuntuu jotenkin spesiaalilta, Lindholm miettii. Pitkän uransa aikana Yö on ehtinyt nähdä ja kokea suunnilleen kaiken, mitä Suomen kokoisella maalla on rok-

kibändille tarjota. Nyt he ovat konserttisalikiertueella, jolla soitetaan debyyttilevy Varietee kokonaisuudessaan läpi. Spesiaalikeikat ovat mukavaa vaihtelua, mutta syyt miksi hommaa jaksaa tehdä vuodesta toiseen ovat simppeleitä. – Hyvien laulujen metsästykseen ei kyllästy ikinä, eikä siihen kun näkee niiden vaikutuksen kuulijoihin. Laulaja on mukana valmentajana ensi vuoden alkupuolella nähtävässä Voice of Finlandissa. Edellisen kerran tv:n laulukilpailussa esiintyessään hän sai aimo annoksen kuraa niskaansa. Vuoden 2011 Idolsissa laulaja antoi palaa täysillä, eikä

PETE AARRE-AHTIO

Pois mukavuusalueelta

”Kun mää katon keikkakalenteria, niin tiedän kuukausia ennen mitä tiettynä päivänä tapahtuu. Nyt mulla ei oo hajuakaan, mitä on tiedossa kun ohjelmaa kuvataan seuraavan kerran.” Olli Lindholm.

säästellyt sanojaan antaessaan palautetta laulajakokelaille. Miten paljon Lindholmin käytös oli suoraan käsi-

Olli Lindholm Voice of Finlandin valmentajan roolista

kirjoittajan kynästä lähtöisin? – Idolsista puuttui silloin ärsyttäjä. Mun ja Jone Nikulan välille yritettiin rakentaa

skismaa, mutta sitä ei syntynyt. Me tehtiin 14 tuntisia päiviä, kymmenen kameraa päällä. Leikkaaja saa tehtyä siitä määrästä materiaalia ihan sellaisen ohjelman kuin haluaa. Sehän oli Idolsille parasta mainosta, kun mulla oli tappouhka päällä. Eka keikka sen jälkeen vähän jännitti. Lindholm korostaa sitä, että Voice of Finlandissa hän on valmentaja, Idolsissa hän oli tuomari. Lähtökohta on aivan erilainen, Voice of Finlandiin ei tulla pelleilemään. Idolsissa homman läskiksi lyöminen sai Lindholmin raivostumaan. – Mua vitutti niiden ihmisten puolesta, jotka oli treenannu viikkoja. Jengi tuli sin-

ne vitsillä kumisaappaat jalassa, ja mulla palo täysin käämit, korville ois pitänyt saatana antaa! Voice of Finlandissa kaikki on onneksi tosissaan. Kaikki muuttuu arjeksi, kun sitä tekee tarpeeksi pitkään. Suurin syy Lindholmille lähteä mukaan tv-ohjelmaan oli itsensä haastaminen, heittäytyminen vieraaseen maailmaan. Tulevaa tuotantokautta on jo alettu kuvata. Huomenna 15. marraskuuta Lindholm esiintyy Uutisvuodossa, joka kuvataan tänään. Siihen ei hänen mukaansa pysty valmistautumaan mitenkään. AKI LEHTI Yö Helsingin Kulttuuritalolla tänään perjantaina.

Julkaisija: Sanoma Media Finland Oy. Postiosoite: PL 75, 00089 Sanoma. Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde). Sähköposti: metrowkd@hs.fi, metro.ilmoitusaineisto@fc.sanoma.fi. Vastaava päätoimittaja: Kaius Niemi. Toimitussihteerit: Ari Hämäläinen ja Pekka Joutlahti. Ulkoasu: Kimmo Koskinen ja Jouni Pajunen. Markkinointipäällikkö: Petra Ahvenharju. Jakelupalautteet: kaupunkilehdet.jakelu@sanoma.fi. Paino: Sanomala Oy. Metro wkd on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton lehti.


WEEKEND

3

Elämän tanssi: Surrealismia, mystiikkaa ja erikoista huumoria Ihailijakaarti. Elämän tanssin ohjaajan Alejandro Jodorowskyn ihailijoita ovat olleet esimerkiksi David Lynch, John Lennon ja Marilyn Manson.

Elämän tanssi on vuoden erikoisimpia ensi-iltoja. Se on surrealistinen kasvukertomus ja komedia elämästä Chilessä 1930-luvulla. Ohjaaja on 85-vuotias Alejandro Jodorowsky, joka tunnetaan kulttielokuvistaan ja sarjakuvistaan. Päähenkilö on juutalaisena ulkopuoliseksi olonsa tunteva poika Tocopillan chileläiskylässä. Maailma näyttäytyy tälle Alejandron omakuvalle koomisena ja maagisena. Tocopillassa nähdään uskonnollisia höyrypäitä, miimikkoja ja vallankumouksellisia. – Elokuvat ja muistot ovat samankaltaisia: leikkaat mielessäsi parhaat tai pahimmat palat itse asiasta, ja asetat ne mielesi mukaiseen kehykseen, sanoo Brontis Jodorowsky. – Muistot ovat siis oikeastaan fiktiota.

Helsingissä Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla vieraillut näyttelijä on Alejandron poika. Hän esittää omaa isoisäänsä, äreää kommunistia. – Mutta hahmo ei ole isoisäni, Brontis Jodorowsky painottaa. – Vertauskuvat ja runot ovat todempia kuin se, mitä kutsutaan realismiksi. Tällaisella tasolla liikkuvaa elokuvaa on helppo luonnehtia Federico Fellinin teosten kaltaiseksi. Elämän tanssissa suurin yllätys saattaa olla se, että se ylipäänsä on saatu valmiiksi ja tulee Suomessa levitykseen. Jodorowskyn uralla riittää kesken jääneitä projekteja, viimeksi David Lynchin ja Marilyn Mansonin kanssa valmisteltu King Shot. – Nykyään haaste on levityksessä. Vaikka hyvä elokuva tehtäisiin, se saadaan teattereihin vain pariksi viikoksi, Jodorowsky sanoo. Elämän tanssi sai jo Cannesin elokuvajuhlilla riemukkaan vastaanoton. Siitä on tullut pieni menestys. – Se ei erityisesti yllättänyt isääni. Miksi? Koska hänellä ei ollut minkäänlaisia odotuksia. Hän vain halusi tehdä elokuvan. Brontis Jodorowskysta olisi voinut tulla supertähti. Ale-

Kova pala isälle

”Olin silloin 14-vuotias. Ei minulla ollut mitään kiinni Dyynissä. Isälleni sen kaatuminen oli kova pala.” Brontis Jodorowsky

Brontis Jodorowskysta olisi voinut tulla supertähti, jos jättibudjetilla valmisteltu Dyyni-elokuva olisi toteutunut.

jandron suurin toteutumaton projekti oli elokuva Frank Herbertin Dyyni-kirjoista. Tehtyään suuret kulttihittinsä El Topon ja Holy Mountainin 1970-luvun alussa hän sai faneikseen esimerkiksi John Lennonin. Dyyniä valmisteltiin jät-

tibudjetilla, ja rooleihin oli kiinnitetty muiden muassa Orson Welles, Alain Delon, Mick Jagger ja Salvador Dali. Brontisin piti esittää pääosa. Kuvausten piti alkaa 1976, mutta hanke romahti kun budjetista oli käytetty valmisteluihin jo miljoonia.

– Mitä siitä jäi käteen? Roolia varten treenasin karatea ja judoa parin vuoden ajan joka päivä. Olen joskus torjunut mukilointiyrityksen niillä taidoilla, näyttelijä sanoo naurahtaen. Hankkeesta kertova dokumentti Jodorowsky’s Dune on

nähty Suomessa jo Night Visions-festivaaleilla ja saattaa saada keväällä Oscar-ehdokkuuden. Jodorowskyjen taide elää uutta elämäänsä, jopa tekemätön teos. – Elokuvan tarkoitus on avata ja kyseenalaistaa maailmaa, Brontis Jodorowsky miettii. – Tärkeintä on tehdä elokuva rehellisesti. Ehkä joku pitää ja toinen ei, mutta kukaan ei pitkästy Elämän tanssin parissa. Jokainen näkee, että se on tehty vilpittömästi. Elämän tanssille on tekeillä jatko-osa, joka seuraa Alejandron seikkailuja nuorena miehenä. – Kuvaamme ensi kesänä. Isäni ei ole vanha, hän on 85-vuotias iältään, muttei lainkaan vanha, Brontis Jodorowsky sanoo virnuillen. KALLE KINNUNEN

Lue Elämän tanssin arvio sivulta 04.

MINNENYT.FI

–PÄIVITTÄINSATOJA

MENOVINKKEJÄ PÄÄKAUPUNKISEUDULLE Lataa ilmainen sovellus Applen tai Android-laitteiden sovelluskaupasta.


WEEKEND

lukijan kuvat numeroon 17181 perjantai 14. marraskuu 2014

HOPPER STONE

4

Yksin yhdessä preerialla

DAWN JONES

Elokuva-arvio. Tommy Lee Jonesin elokuva sai ensiesityksensä Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa 2014.

The Homesman

Nuija ja tosinuija kaks komedia

•• Miksi vähä-älyisten kaverusten Harryn (Jeff Daniels) ja Lloydin (Jim Carrey) piti palata takaisin tasan 20 vuotta myöhemmin? Ehkäpä ensimmäiselle versiolle vuonna 1994 nauraneiden jälkipolvi ei ole vielä kuullut kaikista sen alapäävitseistä, kuten maapähkinävoista jalkovälissä tai kissasta, jonka nimi on

Persreikä. Kyllä ymmärrämme, että tarkoitus oli lyödä jonkinlainen katsojan aliarvioimisen ennätys: siis mitä nuijempaa, sitä hauskempaa. Miksi tästä sitten tulee huijattu olo? Parasta itseironiaa edustaa takavuosien hunajapupu Kathleen Turner, joka ei häpeile kypsiä muotojaan. Ei, vaikka vyötärölle nuorena tatuoitu hymiö on vuosien varrella vääntynyt painolastin myötä surullisesti alaspäin.

Peli-arvio. Tuulahdus lapsuudesta Ultimate NES Remix Laitealusta: 3DS

•• Pelialan keski-ikäiset, 70-luvulla syntyneet ja klassikkopelien parissa kasvaneet, muodostavat niin suuren joukon, että heille kannattaa tehdä nostalgiapelejä. NES Remixpelejä on ilmestynyt jo kaksi, molemmat Wii:lle. Ultimate on ensimmäinen 3DS-versio. Lyödään se suurin pettymys pöytään heti kärkeen: Ultimate NES Remixissä ei pääse pelaamaan niitä lapsuuden rakkaita pelejä. Sen sijaan pääsee pelaamaan niistä kehitettyjä erilaisia minipelejä. Mukaan ovat mahtuneet totta kai useat eri Super Mariot, Zeldat ja Donkey Kongit, mutta myös vähemmän legendaariset pelit kuten Kid Icarus, Balloon Fight sekä Excitebike. Yhteensä eri pelejä on kuusitoista. Kokoelman ideana on läpäistä erilaisia minipelejä, joita on aina kymmenkunta per peli. Samalla avataan lisää pelattavaa, kuten Speed Mario Bros. joka on kokonainen alkuperäinen peli, mutta nopeutettuna. Alkuperäisiä pelejä kaiholla muistelevaa eivät pikkupelit lämmitä. Minä olisin halunnut pelata Donkey Kongia jota pelasin kuusivuotiaana, en kymmentä pikkupeliä. Perfektionisteja houkutellaan tähdillä eli nopealla suorituksella saa Tapahtuma

Kallio Kipinöi alkaa yhteisvoimistelulla

Kallio Kipinöi -monitaidefestivaali alkaa 14. marraskuuta klo 10.30 perhejumpalla Leikkipuisto Linjan pihalla. Kymmenen päivää kestävillä kaupunkifestivaaleilla on noin 130 tapahtumaa ja kulttuuriviikko järjestetään nyt 18. kerran. Kallion Kulttuuriverkosto toteuttaa festivaalin yhdessä kalliolaisten itsenäisten toimijoiden ja tuottajien kanssa. Tapahtuma levittäytyy ympäri Kalliota ja sen lähialueille. METRO

toiminta

••• Miestä on aina kiinnostanut naisena olemisen mysteeri, niin Tommy Lee Jonesiakin. Ohjaajanpallille istahtanut monessa mukana ollut näyttelijä sijoitti tutkimusmatkansa Amerikan uudisraivaajien villiin länteen, mutta riisui aikakaudesta viimeisetkin siihen liitetyt romantiikan rippeet. Jones esittää itse vanhaa laitapuolen kulkuria George Briggsiä, joka saa tehtäväkseen saattaa kolme epäonnista vaimoa kauas isompaan kaupunkiin saamaan hoitoa mielisairauksiinsa. Matkalle läpi vaarallisen preerian lähtee hoitajaksi mukaan vanhapiika ja pientilallinen Mary Bee Cuddy (Hilary Swank). Mitään varsinaista rakkaustarinaa ei kehitellä, sillä viimeistään nuotion hämärässä pikaisesti suoritetun lemmensession aikana Briggs te-

kee selväksi, ettei aio vakiintua. Mary Bee taas kelpuuttaisi kenet vaan kaksilahkeisen tilalleen isännäksi. He ovat luvatun maan löytäneet kaksi yksinäistä sutta, joilla on yhteiset määränpäät vain hetken. Briggs on neljän matkaa taittavan naisen peili, jonka kautta naisen asemaa preerialla katsellaan. Peilissä näkyvät erikoisen vankkurimatkan jä-

senet: aviottomina eläviä naisia hyljeksittiin ja kelvottomien aviomiesten kanssa tuli hulluksi. Tässä naisvaltaisessa matkaseurueessa Jones saa esitellä omien näyttelijäntaitojensa repertuaaria täysin pitelemättömästi. Joku oli voinut välillä pidellä, sillä murahtelevan perusäijä Briggsin soolonumerot meinaavat lipsua komiikaksi, vaikka siitä ei saisi

olla kyse. Sankariäijän muodonmuutosta vastuuntuntoiseksi yksilöksi ei perustella muuten kuin sillä, että asialliset hommat hoidetaan, mutta muuten ollaan kuin Ellun kanat. Se muutos menee pian ohi, niin kuin äijille on tapana.

TERO TOIVANEN

metrowkd@hs.fi

Ultimate NES Remixin pelit ovat vanhoihin klassikoihin pohjautuvia minipelejä.

maksimin kolme tähteä. Se on kuitenkin laiha lohtu sille joka odotti pääsevänsä pelaamaan Donkey Kongia oikeasti. Suolaa haavoihin hierovat lyhyet alkuperäiset osiot kolmesta Mario-pelistä. Nuoremmille pelaajille, niille joiden sukupolvi ei pelannut alkuperäisiä pelejä 70ja 80-luvuilla, Ultimate NES Remix on kokoelma rumalta näyttäviä pikkupelejä ilman minkäänlaista tarttumapintaa siihen nostalgiaan mitä ne vanhemmissa pelaajissa herättävät. En ole aiempia NES Remixejä pelannut ja siitä syystä en tiennyt mitä odottaa. Se mitä odotin, oli kokoelma kokonaisia vanhoja klassikoita. Nyt kaikkia eri pelejä tulee kokeiltua muutaman kerran ihan jo siitä syystä, että haluaa nähdä miltä ne näyttävät, mutta sen jälkeen niiden pariin ei tule palattua. KIM SOARES BB-päätös perjantaina

Kuka kuittaa 100 000 euroa?

Kymmenes Big Brotherkausi huipentuu kaksi ja puolituntiseen finaalilähetykseen 14. marraskuuta. Samalla selviää kuka kahdeksikosta Andte, Anna, Jenna, Jonathan, Joonas, Jussi K., Pertti, Tuija voittaa 100 000 euron palkinnon. Perjantaina mukana studiossa on myös koko joukko kauden asukkaita. Lähetyksen juontavat Mari Sainio ja Sauli Koskinen. METRO Big Brother -finaali Subille perjantaina kello 21.00.

Elämän tanssi draama

••• Vihaisten sotainvalidien, ilkeiden klovnien, kasvottomien kerjäläisten ja operettiäänellä laulavan äitimuorin surrealistisen sekamelskan keskeltä löytyy käsitettävissä oleva tarina. 23 vuoden tauon jälkeen ohjaajaksi palanneen chileläisen Alejandro Jodorowskyn friikkisirkusta muistuttava kavalkadi kertoo lopulta siitä, mistä oppi-isä Federico Fellininkin elokuvat: ihmisen vilpittömyydestä, joka voi kaataa pahimmatkin

esteet. Ohjaajan omaelämänkerrallinen alter-ego Jaime (Brontis Jodorowsy) pitää pientä kyläkauppaa, kasvattaa poikaansa kovalla kurilla ja uskoo lujasti Stalinin oppeihin. Hän on lähempänä kuin koskaan tavoittelemaansa salamurhaa päästyään vihaamansa diktaattori Carlos Ibánesin lempihevosen hoitajaksi. Sitä ennen on jo eletty hengästyttävä määrä Jodorowskyn elämää. Jokainen voi muotoilla siitä oman kokonaisuutensa omassa päässään, jälkeenpäin.

My Little Pony – Equestria Girls – Rainbow Rocks animaatio

•• Tv-sarjaa huonosti seurannut kriitikko-setä ei ymmärrä, mikä yhteys on pirteiden pikku ponien maailmalla ja sillä toisella, missä monimutkaisesti nimetyt teinitytöt (kuten Twilight Sparkle ja Rainbow Dash) käyvät bändikisaa Canteriot High:n lukiossa. Varhaisteini-ikäisiä häiritsee varmasti, että vaikka Pinokkion näköiset tytöt pu-

keutuvat katunaisten asuihin, on heidän elämästään karsittu pois kaikki tunteet poikia kohtaan – seksuaalisuudesta puhumattakaan. Pienempiä lapsia taas eivät pimujen touhut kiinnosta, he odottavat vain Prinsessa Twilightin ja poniystävien saapumista paikalle. No, kaikki voivat keskittyä musiikkiin. Idols-tyylisessä bändikisassa kohtaavat kaksi tyttöbändiä The Rainbooms ja The Dazzlings. Mahtipontisempi popkappale voittaa.

Katuruokakausi jatkuu Kaapelitehtaalla

Kesäkaudella Kasarmitorilla Street Food Carnival -tapahtumia tehtailleet ruokarekkayrittäjät yhdistävät voimansa Kaapelitehtaalla järjestettävällä kahden päivän katuruokakarnevaalilla 15.– 16. marraskuuta. Paikalle odotetaan vähintään 10 000 vierasta kahden päivän aikana. Yleisölle maksuton tapahtuma tuo yhteen toista tusinaa ruokamyyjää niin Suomesta kuin naapurimaista. Pääjärjestäjinä toimivat Sandron nokkamiehenäkin tunnettu ruokavaikutta-

Lisätapahtumia

”Tavoitteena on viedä Street Food Carnival tulevaisuudessa kehä kolmosen ulkopuolellekin, ja keskusteluja on käyty jo useammankin kaupungin kanssa.” Tapahtuman järjestäjät

ja Richard McCormick, sekä kulttimaineeseen noussut BBQ on Wheels -munavaunua luotsaava Ville Junttila.

– Kesä oli katuruoan parasta aikaa mutta haluamme näyttää, että kausi jatkuu talvellakin, oltiinpa ulkona torilla tai sisällä hallissa, Junttila kertoo. Katuruokakarnevaali saa vieraita myös ulkomailta, kun Ruotsista paikalle kurvaavat Streat Helsinki -tapahtumassakin vierailleet Boardwalk, The Sook sekä Curbside STHLM. Venäjältä Kaapelitehtaalle saapuu Stay Hungry -katukeittiö. Jatkossa tarkoituksena on kutsua vierailevia yrittäjiä myös muualta Euroopasta.

– Lähes jokaisessa Euroopan maassa on omat katuruokatapahtumansa, ja mielellämme näkisimme edustuksen kaikista näistä omassa tapahtumassamme, visioi McCormick. Vaikka tapahtuma järjestetään tässä kokoluokassa ensi kertaa, on jo nyt suunniteltu maakuntakiertuetta ja lukuisiin kesätapahtumiin menoa. METRO

Street Food Carnival Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa la 15.11. klo 12–02, su 16.11. klo 11–18. Tapahtuma on yleisölle maksuton, narikkamaksu 3€


WEEKEND

MENOT

Lähetä menotiedot osoitteeseen wkd.menot@hs.fi

PERJANTAI 14. MARRASKUUTA KEIKAT ISOTJUHLAT. Pikkujoulujuhlissa illalliset. Esiintymässä Anna Abreu, Jukka Poika, Käsityöläiset. Hartwall-areena (Areenankuja 1) klo 17. Liput 125 e. PUNKKIROKKI IV. Hero Dishonest, The Shangri-Blahs, Halosen kissat, Joni Ekman & Koira, Ghost of Jack Nance, Jaakko & Jay, Silent Scream Helsinki ja J. Kiesi. Dj Pete Tnt. Ääniwalli (Pälkäneentie 13). Liput 11 e. PALEFACE & RÄJÄHTÄVÄ NYRKKI VIERAINAAN JONNA TERVOMAA, AILU VALLE, ANETTE ÅKERLUND JA MC PYHÄ LEHMÄ. Tavastia (Urho Kekkosen katu 4–6) klo 21. Liput 17 e. ANNA ABREU. Pressa (Antinkatu 2) klo 22. Liput 20 e. YÖ. HYVÄSSÄ JA PAHASSA -KIERTUE. Kulttuuritalo (Sturenkatu 4) klo 19. Liput 35,50 e. BACK TO THE SIXTIES: THE BEAT GOES ON. Esiintymässä The Oldies, The Diamonds, The Sixties Blondies & The Buddy’s, The Strangers, The Roosters, Jim & The Beatmakers, The Sixties Singers sekä vierailijoina Jiri Nikkinen & The Beatles Tribute Band, Eero Raittinen ja Jussi Raittinen. Savoy-teatteri (Kasarmikatu 46–48) klo 19. Liput 38–45 e. CRIB45, INCREDIBLE BRAINSHELLS. Semifinal (Urho Kekkosen katu 6, sisäpiha) klo 21. Liput 8 e. DEFAULT CITY, JOOSUA, ECHO PATROL. Bar Loose (Annankatu 21) klo 21. Liput 6 e. BLACK FLAMES OF BLASPHEMY -FESTIVAALI. Demonic Christ, MGLA, Taake, Nargaroth, Bölzer, Behexen, Malthusian. Nosturi (Telakkakatu 8) klo 18. Liput 45–69 e. KANSI AUKI – PIANO JAZZ FESTIVAL 13.– 16.11. Musiikkiteatteri Kapsäkki (Hämeentie 68) klo 19 Hauschka, David Helbock. Liput 25 ja 30 e. Allotria (Hämeentie 68) klo

21.30 Eastfield Quartet. Liput 15 e. ERIN. Tulisuudelma (Hotel Vantaa, Hertaksentie 2, Vantaa) klo 22. Liput 18 e.

KLUBIT KOTIPELTO & LIIMATAINEN -DUO. On the Rocks (Mikonkatu 15) klo 21. Liput 10 e. MORTAL STRIKE, ARCHITORTURE, CEASELESS TORMENT. Prkl Club (Kaisaniemenkatu 4) klo 22. Liput 7 e. REMISSIONS, THE REALITY SHOW, WATCH YOUR BACK, DREDGED. DJ RON SUPERIOR. Lepakkomies (Helsinginkatu 1) klo 21. Liput 6 e. TOMI LÄNTINEN. Jyvänen (Kiviparintie 2, Myllypuron ostoskeskus) klo 22. Vapaa pääsy. TRICKBAG. Storyville (Museokatu 8) klo 22. Liput 12 e. JBS UGIAN. AFROBEATS KALLIO MASHUP -KLUBILLA DJ:T LULU, GOODBLOOD, X-RAY, DALO JA HERMANNI. Cafe Mascot (Neljäs linja 2) klo 21. Liput 5 e. KEVIN TANDU. Young & Wild Party -klubilla dj Blublö. Gloria (Pieni Roobertinkatu 12–14) klo 22. Liput 8 e. PRETTY YOUNG BAND. Neil Youngin musiikkia. Cafe Brunnsdal (Kauppamäki 10, Espoo) klo 20. Liput 10 e. UINUVA, LÖYTÖLAPSET. Lavaklubi (Läntinen Teatterikuja 1) klo 21. Liput 5–10 e. AURELIO VOLTAIRE. On the Rocks (Mikonkatu 15) klo 20. Vapaa pääsy. KAUKOLASIPARTIO. Rymy-Eetu (Erottajankatu 15–17) klo 18.30. Vapaa pääsy. LADY NANA & THE BAND. Käpygrilli (Osmontie 5) klo 22. Vapaa pääsy. MIIKA VINTTURI ENSEMBLE. Arabia-sali (Arabiankatu 2) klo 19. Liput 3,50 ja 7 e. MIKA JÄRVINEN DUO. Kannel-Krouvi (Sitratori, Sitrakuja 4) klo 24. Vapaa pääsy. FRIDAY JAZZ. Pekka Sarmanto, basso, Toon Verheyen, rummut, ja Lassi Kouvo, piano. Papa Albert (Albertinkatu 30) klo 20. Vapaa pääsy.

LAUANTAI 15. MARRASKUUTA

Liput 25 ja 30 e. Allotria (Hämeentie 68) klo 21 Antti Ohenoja Ragtime Rebels. Liput 15 e. MAROKKO, VERHOT. Bar Loose (Annankatu 21) klo 23. Liput 6–8 e. MARTTI SERVO & NAPANDER. Virgin Oil Co. (Kaivopiha, Mannerheimintie 5) klo 22. Liput 12–14 e. OSMO’S COSMOS. Pressa (Antinkatu 2) klo 22. Liput 15 e. POKER. Tulisuudelma (Hotel Vantaa, Hertaksentie 2, Vantaa) klo 22. Liput 12 e. THE BARON. Mondo Sleaze -klubilla dj:t Big Boz ja Lord Fatty. Dubrovnik (kulttuurikompleksi Andorra, Eerikinkatu 11) klo 22. Liput 10 e. VENTOVIERAS, LPJ, SAIRAS, MIKIDI & GAIAF. Pitkiställä Live Blast -klubi. Kuudes linja (Kaikukatu 4, sisäpiha) klo 22. Liput 8 e. RIKU NIEMI 444. Vuotalo (Mosaiikkitori 2) klo 19. Liput 13–15 e. RUBY. Rymy-Eetu (Erottajankatu 15–17) klo 22. Liput 9 e. SILKKIKLUBI: ANSSI KELA. Teatteri Vantaa, Silkkisali (Tikkurilantie 44, Vantaa) klo 20–23. Liput 18 e. THE BLANKO, PERFECT LOW. On the Rocks (Mikonkatu 15) klo 20. Liput 12 e. TRICKBAG. Storyville (Museokatu 8) klo 22. Liput 12 e. GREASED LIGHTNING, CAST IRON ARMS. Bar U2 (Pihlajamäen ostoskeskus, Meripihkatie 1–3) klo 22.30. Vapaa pääsy. JUSSI SYREN & THE GROUNDBREAKERS. Juttutupa (Säästöpankinranta 6) klo 21. Vapaa pääsy. SOUTHPAW STEEL ’N’ TWANG. Sture Jazz Bar (Sturenkatu 29) klo 19.30. Vapaa pääsy. THE NEW BANDITS. Bar ’52 (Heikkiläntie 2) klo 22. Liput 8 e.

SUNNUNTAI 16. MARRASKUUTA

JENNA LEHTONEN

KEIKKA. Matti ja Teppo. Hartwall-areena (Areenankuja 1) klo 19.30. Liput 48,50 e. Suomen suosituin veljespari Matin ja Tepon Porista 15. lokakuuta startannut 45-vuotisjuhlakiertue on loppusuoralla. Alun perin kuudentoista konsertin sarjaksi suunniteltu kiertue on kasvanut kahden ylimääräisen konsertin myötä 18 konsertin sarjaksi. Helsingin Hartwall areenalla lauantaina 15. marraskuuta järjestettävä konsertii ei suunnitelmista poiketen ole kiertueen finaalikonsertti, vaan kaksikko esiintyy vielä pari viikkoa myöhemmin ylimääräisessä konsertissa Turussa. KEIKAT PUNKKIROKKI IV. Mustat kalsarit, Kap kap, Haistelijat, Torttila Miljoona & 2013, Karkkipäivä, S&M, Lapinpolthajat ja WHC. Dj Pete Tnt. Ääniwalli (Pälkäneentie 13). Liput 11 e. VERONICA MAGGIO. The Circus (Salomonkatu 1–3) klo 20. Liput 34,50 e. MAMBA. 30-vuotiskonsertti. Tuotto SOSLapsikylän hyväksi. Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali (Kulttuuriaukio 2, Espoo) klo 18. Liput 29 e. BACK TO THE SIXTIES: THE BEAT GOES ON. Esiintymässä The Scaffolds, The Esquires, Ernos, Express, The First, Topmost, The Sixties Singers, sekä vierailijoina Jiri Nikkinen & The Beatles Tribute Band, Eero Raittinen ja Jussi Raittinen. Savoyteatteri (Kasarmikatu 46–48) klo 19. Liput 38–45 e.

5

KLUBIT BRANDON. Semifinal (Urho Kekkosen katu 6, sisäpiha) klo 20. Liput 7 e. CHEAPER AND DEEPER. Kulmilla tuulee -klubi. Dj:t Ville Samuel ja Väiski. Dogtori (Sompiontie 1) klo 22. DAVE LINDHOLM. Jyvänen (Kivivuorentie 4, Vantaa) klo 23. Vapaa pääsy. BLACK FLAMES OF BLASPHEMY -FESTIVAALI. Baptism, Black Witchery, Archgoat, Countess, One Tail, One Head, Morbosidad, Absu. Nosturi (Telakkakatu 8) klo 18. Liput 45–69 e. ENSIFERUM. Blackpool (Sibeliuksenkatu 10, Järvenpää) klo 22. Liput 13,50 e. JASO BIG BAND. Kanneltalo (Klaneettitie 5) klo 16. Liput 10–20 e. KANSI AUKI – PIANO JAZZ FESTIVAL 13.– 16.11. Musiikkiteatteri Kapsäkki (Hämeentie 68) klo 18 Rémi Collin, Thomas Enhco.

FESTIVAALI. Walkapolis lauantaina kello 15.30-17.30 ja sunnuntaina kello 12.30–14.30 Itäkeskus. Baltic Circle -festivaali järjestää yhteistyössä Walkapolis-projektin kanssa kaksi kaupunkikävelykierrosta Itäkeskuksen ympäristössä viikonloppuna. Kierroksen vetäjinä toimivat Itä-Helsingin kasvatti räppäri Steen1 (kuvassa) ja Itiksen monipuoliseen ruokakulttuuriin uppoutunut Karri Korppi. Kävelyt ovat ilmaisia, mutta vaativat ennakkoilmoittautumisen festivaalin kotisivuilla. KEIKAT MORRISSEY. Finlandia-talo (Mannerheimintie 13 E) klo 20 (lm). Liput 62,50– 78,50 e. RASKASTA JOULUA 10-VUOTISJUHLAKONSERTTI. Järvenpää-talo (Hallintokatu 4, Järvenpää) klo 17. Liput 37,50 e. JENNI VARTIAINEN. Espoon kulttuurikeskus, Tapiolasali (Kulttuuriaukio 2, Espoo) klo 19. Liput 34,50 e. KANSI AUKI – PIANO JAZZ FESTIVAL 13.– 16.11. Musiikkiteatteri Kapsäkki (Hämeentie 68) klo 14 Tatsia Jatsiin. Vapaa pääsy. OLLAAN IHMISIKSI – JUICEA MUISTELLEN. Solisteina Remu Aaltonen, Steen 1, Petja Lähde, Nora Raikamo, Anna-Maija Tuokko ja Kate Viljamaa. Vuotalo (Mosaiikkitori 2) klo 16. Liput 20–22 e. OLLE EKMAN, TONI ANTONE, DAN ANTONE JA RISTO SALMI. Black Bird (Turunlinnantie 8) klo 16. Vapaa pääsy. TUNE-YARDS, RAUHATÄTI. Tavastia (Urho Kekkosen katu 4–6) klo 20. Liput 30 e.

Ilta-Sanomien uusi Joulu-lehti sisältää 56 rentoa ruokaohjetta sekä lukuisia koristelu- ja lahjavinkkejä. Lisäksi esittelemme Anne Kukkohovin ylellisen joulukodin ja pakinoitsija Seppo ”Bisquit” Ahdin perinteikkään joulupöydän.

Osta omaksi lähimmästä lehtipisteestä. Myynnissä rajoitetun ajan!


fet- n Buf arkisi nas lou

50

9 loun

a

.00 o 11 s kl

.00 - 14

Ilo isosta buffet-pöydästä!

Jazzkitaran uudet suunnat ti 18.11. klo 19, alk. 20 €

Vaihtuvia pizzamakuja, chicken wingsejä, sipulirenkaita, lihapullia, pikkunakkeja, lasagnea, salaattia, keittoa ja limsaa.

Aikatalo Mikonkatu 8, Kauppakeskus Itis, VANTAA Myyrmanni,Flamingo ja Tikkuri, ESPOO Sello

La 15.11. kLo 18 ja 20

SuteLa ja SaLminen: tunti Stand uppia! (k-15) Liput alk. 30,50/27,50 €, Lippupiste

Su 16.11. kLo 18

to 20.11. kLo 19

m. a. numminen & pedRo Hietanen: kieLLetyt LauLut

Liput alk. 20 €, Lippupiste

Liput alk. 16 €, Lippupiste

Liput alk. 38,50 €, Lippupiste

joRma uotinen – SouS Le cieL de paRiS

ke 19.11. kLo 19

aino Venna

Liput alk. 16,50 €, Lippupiste

Jussi Lampela

Nonet

nikainen &VViinikainen Teemu

pe 21.11. kLo 19

Rajaton jaakko kuuSiSto pekka kuuSiSto

Kaksi astetta -levynjulkaisukonsertti

kitaristi

RiSto & kaneLi La 22.11. kLo 19

Liput alk. 30,50 €, Lippupiste

ke 26.11. kLo 19

pLutonium 74

Liput alk. 15,50 €, Lippupiste Soittoniekanaukio 1 A 02600 Espoo

SELLOSALI.FI

TRENDIT-TEEMA TIISTAISIN

NOIR? pe 21.11. klo 20 & la 22.11. klo 16 liput 13/9 € Nuorten suomalaisten taiteilijoiden teos mustuudesta, juurista ja juurettomuudesta, mustasta identiteetistä, etuliitteistä ja välitilassa olemisesta. Koreografia Sonya Lindfors ja työryhmä, esitys Esete Sutinen, Deogracias Masomi, Ima Iduozee ja Sonya Lindfors, musiikki Hannu Hauta-aho. Ikäsuositus yli 13-vuotiaille 21.11. esityksen lämmittää kamerunilais-syntyinen hip hop ja r&b -artisti Terencekizz klo 19 Liput 09 310 12000 (ark. 12–18) ja Lippupalvelu Klaneettitie 5 | kanneltalo.fi

OT OTITKO UUT UTIS ISKUVAN? Lähe hetä se nume meroon

17181

Kuvaviestin hinta 0,60 €.

RUOKA-TEEMA TORSTAISIN Maukkaat reseptit ja ajankohtaista asiaa ruoasta

HEELIJALANJÄLKI Koko Teatteri la 15.11. klo 16/19

Liput 10€ myös Tiketistä

www.tapstep.fi


WD\VLQ XXVL KRKWRPLQLJROIUDGDW \OOlWWlYlW

Aamusta yÜhÜn YÜstä aamuun

<//b7<.6(//,QHQ LOODQYLHWWR

3,..8-28/87 32/77$5,7 6<177b5,7

9HUWDDQVD YDLOOD ROHYD KRKWRPLQL JROI WDUMRDD HOlP\NVHOOLVWl LOODQ YLHWWRD $LQXWODDWXLVHW KRKWRPLQL JROIUDGDW DPHULNNDODLVLVWD KXYLSXLV WRLVWD WXWXW WHKRVWHHW MD \|NHUKR W\\OLQHQ PLOM|| YLUYRNNHLQHHQ NDXSXQJLQ HUL HULNRLVXXV RQ NRHWWDYD

+2+72*2/) :(67 &2$67

Ma - Pe 11 - 04 La 14 - 04

KeittiĂś auki klo 03.30 asti!

Museokatu 10

www.botta.fi SHAMROCK RAVINTOLAMAAILMA Peltolantie 2, TIKKURILA www.shamrock.fi

)ODPLQJR 7DVHWLH 9DQWDD ZZZ KRKWRJROI IL +820 +HOVLQJLQ <UM|QNDWX /H%RQNLQ YLHUHHQ DYDWDDQ XXVL +RKWRJROI :HVW &RDVW PDUUDVNXXVVD 7LHGXVWHOXW KHOVLQNL#KRKWRJROI IL

PE 14.11. GROOVING HIGH ALL STARS LA 15.11. MUSTANKIPEE Huomenna la 15.11. klo 21-03

DANNY

Rav. Kapteenin Kajuutta Koulutanhua 6, Laajasalo, Hki, p. 09 6984937

HUOMENNA LA 15.11. klo 21-04

TAUSKI

Ravintola SunHill Asemanaukio 2, Kerava

PE 21.11. KAUKO RĂ–YHKĂ„

TĂ„NĂ„Ă„N 14.11. 13 â‚Ź

LIPSASET

LAUANTAINA 15.11. 13 â‚Ź

A. AALLON RYTMIďšş ORKESTERI

Huomenna la 15.11. klo 21-03

Myllypuro

Martinlaakso

14.11.

15.11.

Tommi Läntinen

Dave Lindholm 21.11.

Heikki Silvennoinen

21.11.

FRANCINE

Mr.Max

Sulkapolku 3, Pitäjänmäki, Hki, p. 09551354 Ennakkoliput myynnissä ravintolassa

Mustat Enkelit Duo

Ravintola Wossikka Pe 21.11 Matti Nykänen

28.11.

29.11.

Maarit ja Sami Hurmerinta 5.12.

Danny

WANHANKELLARI.FI

TULOSSA

KATSO KAIKKI TAPAHTUMAT TAVASTIAKLUBI.FI

Lauantai 15.11.

The New Bandits

Bar ’52 Heikkiläntie 2 (09) 626 940

PE 5.12. ENN. ALK. 13,50 â‚Ź JANNE JA OLLI HAAVISTO 50/60-V. BEASTMILK

PALEFACE & RĂ„JĂ„HTĂ„VĂ„ NYRKKI VIERAINAAN JONNA TERVOMAA AILU VALLE ANETTE Ă…KERLUND & MC PYHĂ„ LEHMĂ„

LA 15.11. KLO 23.30-04 OVI ALK. 6 â‚Ź

La 29.11. 15â‚Ź K-18 RIKU NIEMI COOL MAMBO feat. DIANDRA

La 6.12. APULANTA - Loppuunmyyty SU 7.12. ENN. ALK. 24 â‚Ź

OWEN PALLETT (CAN)

Pe 12.12. SLEEPY SLEEPERS - Loppuunmyyty La 13.12. 17/19â‚Ź K-18 POETS OF THE FALL

SU 16.11. ENN. ALK. 29,50 â‚Ź

Pe 5.12. 12â‚Ź K-18 YLEX Parasta ennen! -klubi DJ Matti Airaksinen & Special Guests

TUNE-YARDS (USA) RAUHATĂ„TI

TI 18.11. KLO 21 ENN. ALK. 13,50 â‚Ź PYKĂ„LĂ„ RY:N PIKKUJOULUT:

KE 19.11. ENN. ALK. 11,50 â‚Ź

AIVOVUOTO DJ KRIDLOKK TUUTTIMĂ–RKĂ–

URHO KEKKOSEN KATU 4-6, HELSINKI PE 21–03 LA 20–04, SU–TO 20–01 K-18

n, Naapuriravintola Jyväne i. Ma r tinl aak son os tar.fi nen jyva ww w.ravin tola

facebook.com/Jyvanen

Mar tinlaakso

La 22.11. 10₏ K-18 STEVE’N’SEAGULLS

TAVASTIAN LAUANTAIDISKO

JVG SOLONEN & KOSOLA

n, My llypuron Naapuriravintola Jyväne olajyvanen.fi ostoskeskus ww w.ravint

Pe 21.11. 20â‚Ź K-18 SEMMARIT 25v. Juhlakunnossa

Pe 5.12. 12â‚Ź K-18 YLEX Parasta ennen! -klubi DJ Matti Airaksinen & Special Guests

PE 14.11. ENN. ALK. 16,50 â‚Ź

EVA & MANU

La 15.11. 12/14â‚Ź K-18 MARTTI SERVO & NAPANDER

Pe 28.11. 10/12â‚Ź K-18 ETERNAL ERECTION

SU 30.11. KLO 17 ENN. ALK. 11,50 â‚Ź

LA 15.11. KLO 20 ENN. ALK. 13,50 â‚Ź

Pe 14.11. 15â‚Ź K-18 ELONKERJUU (OVET klo 23:00)

PE 12.12. ENN. ALK. 15,50 â‚Ź

OLAVI UUSIVIRTA ENNAKKOLIPUT:

facebook.com/ virginoilco Liput ennakkoon Virgin Oil Co.:sta ja Tiketistä. Lippujen hinnat ovat alkaen hintoja. Oikeudet muutoksiin pidätetään.

virginoil.fi

VALTAKUNNAN VIRALLINEN YĂ–KERHO

pe 14.11.

ANNA ABREU la 15.11.

OSMOS COSMOS Pe-La 22-04 | Antinkatu 2 I 00100 Helsinki www.pressa.fi Pressa


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.