20150811_fi_helsinki

Page 1

BILL MURRAY PÄÄTTI LOPULTA LÄHTEÄ MUKAAN HAAMUJENGIIN

UUSI GHOSTBUSTERS SAA ENSI-ILTANSA ENSI VUONNA

HELSINKI

N:o 139 | 16. vuosikerta

Tiistai 11. elokuuta 2015 www.metro.fi | facebook.com/metrolehti | Twitter: metro_fi

SIVU 11

Sää: +21°

Myllätty bussilinjasto hämmentää Vantaalla

Kehärata ja linja 560. Vantaan bussilinjasto on uudistunut perin pohjin. Muutokset johtuvat kehäradan liikenteen aloittamisesta heinäkuussa ja runkolinjasta 560, joka aloitti liikenteen eilen. Myös lähibusseja. Vantaalla liikennöi nyt myös kuusi lähibussilinjaa, jotka kulkevat vain kutsusta. Vaihdot harmittavat. HSL:n tiedotuspäällikkö Sari Kotikangas sanoo, että eniten kritiikkiä on kohdistunut vaihdollisiin reitteihin, jotka aiemmin olivat suoria. SIVU 04 TUIJA SALMI

SAMELI KUJALA

Lukijan kuva

LUKIJAN KUVA

100 euroa

Vene upposi muutamassa minuutissa Laiturissa ollut iso puuvene upposi maanantaina Sompasaaressa vain muutamassa minuutissa. SIVU 06

Olavi Louko on kuollut Viime kesäkuussa eläkkeelle jäänyt Espoon teknisen toimen johtaja Olavi Louko on kuollut. SIVU 04

Puukotus Ruotsissa

HILJAINEN TUNNELI

Paloheinän joukkoliikennetunneli avattiin SIVU 04

Paloheinän uuden joukkoliikennetunnelin ensimmäinen liikennöintipäivä sujui rauhallisesti maanantaina. Runkolinja 560:n bussit saivat ajella tunnelissa puolityhjinä.

Kaksi ihmistä kuoli puukotuksessa Ikean tavaratalossa Ruotsin Västeråsissa. Teosta epäiltyinä on pidätetty kaksi miestä. SIVU 07

Eläintarhasta MM-kisoihin Moukarinheittäjä David Söderberg kiskaisi eilen Eläintarhan kentällä Helsingissä tuloksen 76,03, joka rikkoi Pekingin MM-rajan 3 sentillä. SIVU 10


+

TÄNÄÄN

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 11. elokuu 2015

Lukijan kuva

Kolumni

LUKIJAN KUVA

20 euroa

ME SÄÄFETISISTIT

Cisse Häkkinen sai muistolaatan Helsinkiin

Rockmuusikko Cisse Häkkisen muistolaatta paljastettiin viime lauantaina Helsingin Haagassa. Laatta sijaitsee Laajasuon liikuntapuiston jalkapallokenttien kupeessa. Hurriganesin basistina tunnetuksi tullut Häkkinen oli kotoisin Pohjois-Haagasta. Hän harrasti jalkapalloa ja pelasi jonkin aikaa Helsingin Palloseurassa. Häkkinen oli muusikon uransa jälkeen myös töissä Laajasuon kentän hoitajana. Häkkinen kuoli 39-vuotiaana joulukuussa 1990. METRO

: fi ää o. is tr el e Lu w.m

ww

Kolme kommenttia Metro.fistä

Joukkoliikenteessä isoja muutoksia ”Espooseen on myös tämän myötä tulossa huononnusta. Ei valitettavasti suunnittelu toimi niin, että pääsisi omalla autolla 15 minmax 20 min matkan (valoineen n 20 km), alle tunnissa!”

Ota kuva, lähetä viesti

”Kiitos Hsl näistä muutoksista ja hienoista uusista linjoista. Niiden ansiosta oma työmatkani kestää 30min sijaan 60min jatkossa. Tästä kiitollisena siirryn yksityisautoilun piiriin.”

HSL:n bussiliikenteessä tapahtui isoja muutoksia maanantaina, kun talviaikataulut astuivat voimaan.

HUONONNUKSIA

Kännykuvat numeroon 17181

Nimipäivät tänään

HENRI SALOMAA TOIMITTAJA metro.lukijat@hs.fi

TÄNÄÄN

Arvoisa Lukija, osallistu Metron tekemiseen: lähetä kännykuvat, tekstiviestit ja vinkit numeroon 17181. Kerro viestissäsi, missä olet kuvan ottanut, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Voit lähettää kuvia ja vinkkejä myös sähköpostitse osoitteeseen metro@hs.fi. Kaikki Metrossa julkaistut kuvat palkitaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät sarjakuvasivulta. METRO

02

PAH

”Ihmiset alkavat liikkumaan enemmän taxeilla.”

”IHMISET ALKAVAT LIIKKUMAAN ENEMMÄN TAXEILLA.”

Tänään Huomenna 12. elokuuta 15:00 21:00 3:00 9:00 15:00 21:00

+20

+13

+21 +20 +17 +19 +22 +20 5:22

+14 +23

21:26

Sanna, Susanna, Sanni

+23 +24 +26

+15

Valoisa aika

+19

Aurinko nousee kello 5.22

+21

+17

+28

+24

+22 6

+22

Aurinko laskee kello 21.26

+24 4

3

3

+22

+21

+21

+23

+33

+34

+20

+20

+31 +25

+34

+20

+32

+35

+32

+19

4

+32 +34

+19

+20

6

+32

3

+29 +19 +33 +32 +34 +29 +42 +30 +38 +17

+36 +31 +26 +26 +14 +25 +25 +32 +27 +27

Tämän vuoden kesä saattaa olla kylmin 50 vuoteen, uutisoi Yle ilmatieteen laitosta mukaillen heinäkuussa. Uutisen mukaan kylmää on ollut varsinkin Lapissa: Rovaniemellä lämpötila kohosi kesäheinäkuussa kokonaiset kaksi kertaa yli 20 lämpöasteen. Tänä kesänä hellepäivistä on puhuttu useammin kuin niitä on päästy kokemaan. Erityisen kylmiltä kelit tuntuvat, kun niitä vertaa viime vuoden ryökälehelteisiin. Silloin esimerkiksi Espoon Nuuksiossa elohopea pamahti yli kolmekympin peräti kuutena päivänä peräkkäin. Koko kesänä maa kävi hellerajan yläpuolella yhteensä 52 kertaa. Tänä vuonna kerrat taitaa monin paikoin jäädä alle kymmeneen. Viime vuosi oli muutenkin melko poikkeuksellinen. Kuinka moni muistaa esimerkiksi, että viime vuonna juhannusta vietettiin kylmemmässä säässä kuin sitä sitä edellistä joulua. Meillä on sääfetissi. Jaksan edelleen ihmetellä television säätiedotuksia. Samaa kelaa jauhetaan vuodesta toiseen iltasaduksi koko kansalle monella kanavalla yhtä aikaa prime timessä. Siis siitäkin huolimatta, että joka toinen suomalainen voi tarkastaa (päivän mittaan muuttuvan) sääennusteen suoraan säälaitosten internet-palvelusta helposti täysin ilmaiseksi monta kertaa päivässä. Kännykätön kansa voi katsoa ennusteen lehdestä. Ja voihan joku ikkunaakin tähän tarkoitukseen hyödyntää. Ehkä sääohjelmien suosiota selittää se, että me suomalaiset olemme televisiokansaa. Ja onhan maantieteellinen sijaintimme ja Suomineidon missimäinen figuuri antanut Sateen vaikutus maalle hyvät lähtökohdat ”Aikaa on monella siukutkuttaviin naantunut myös ihan säävariaatioivanhaan kunnon peuka- hin. Esimerloiden pyörittelyyn.” kiksi KeskiEuroopan pikkumaissa säätiedotukset ovat vieläkin pöllömpiä, sillä siellä keli vaihtelee maan sisällä harvoin muutamaa celsiusta enempää. Suomi voisikin hyödyntää maantieteellistä etulyöntiasemaansa myymällä sääohjelmaformaatin kansainvälisiä levitysoikeuksia muualle Eurooppaan. Harvoissa maissa toinen pää painaa juhannushiihdoissa, kun toinen tissuttelee samaan aikaan bisseä biitsillä. Sääohjelman mielenkiintoa voisi lisätä osiolla, jossa leikkisästi nimetty metereologi pyörii hevifestareiden moshpitissä. Onhan tässä tylykesässä jotain hyvääkin. Tutun sanonnan mukaan lapsuuden kesät olivat aina nykyistä kuumempia, ja ne tuntuivat kestävän ikuisuuden. Tänä suvena sateita on saanut pidellä sen verran usein, että aikaa on monella siunaantunut myös ihan vanhaan kunnon peukaloiden pyörittelyyn.


Juhlatanssi!

4/2015

Nyt on syytä juhlaan! Pampers Active Fit valittiin testivoittajaksi Kuluttaja-lehden testissä. Liity mukaan juhlan pyörteisiin! #Juhlatanssi * Kuluttaja-lehden testissä (Huhtikuu 2015), jossa verrattiin 8 teippivaippaa.

rakkausuni&leikki


1

UUTISET

11 huonetta

Väyrynen osti Virosta hotellin Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk) on ostanut vaimonsa Vuokko Väyrysen kanssa 11 huoneen hotellin Pärnusta Virosta. Myyjänä oli ruotsalaisvirolainen perhe, joka on omistanut hotellin vuodesta 2005 lähtien. Hotelli Inge Villa tulee lokakuun aikana sekä tavallisten matkailijoiden että Väyrysten omistamissa lastensuojeluyksiköissä asuvien lasten ja nuorten käyttöön. Väyrysillä on Järvenpäässä, Tuusulassa ja Keminmaalla toimivia lastensuojeluyrityksiä, muun muassa lastenkoti. Lisäksi he omistavat Keminmaalla hotelli Pohjanrannan, johon valmistuu syksyllä kylpylä. METRO

Yritykset lopettivat Kaupparekisteriin merkittiin 7 804 elinkeinotoiminnan lopettanutta yritystä tai yhtiön purkautumista tämän vuoden tammi-kesäkuussa, viime vuonna vastaavaan aikaan määrä oli 7645. Toimintansa lopettaneista yrityksistä tai yhtiöistä oli 4 804 yksityistä elinkeinonharjoittajaa ja 1932 osakeyhtiötä. Avoimista yhtiöistä ja kommandiittiosakeyhtiöistä lopetti toimintansa 961 kappaletta. METRO

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 11. elokuu 2015

Tunneli avattiin puolityhjille busseille

LEIF GRIP

Uusi runkolinja. 560linjalle odotetaan yhtä paljon matkustajia kuin runkolinjalle 550.

Paloheinän uuden joukkoliikennetunnelin ensimmäinen liikennöintipäivä sujui rauhallisesti maanantaina. Itä-Helsingistä Myyrmäkeen kurkottavan runkolinja 560:n bussit ovat kaartaneet tunneliin puolityhjinä eikä tunnelilla ole muita käyttäjiä. – Malmille asti matkustajia on ihan hyvin, mutta Malmin ja Myyrmäen väliä ei ole vielä löydetty, sanoo Helsingin seudun liikenteen (HSL) ryhmäpäällikkö Arttu Kuukankorpi. Malmin ja Myyrmäen välillä ei ole aiemmin ollut vaihdotonta yhteyttä. Runkolinjan oikotieksi rakennettu joukkoliikennetunneli on varustettu puomeilla, jotka estävät yksityisautoilijoiden kulun tunneliin. Etätunnistimilla varustetut puomit eivät avaudu edes muille busseille. Linjaa liikennöi Helsingin Bussiliikenne. Liikennejohtaja Mika Seppäsen mukaan kuljettajat ajoivat eilen joitakin aamuvuoroja tunnelissa jopa tyhjillä autoilla. HSL ennakoi, että 560:lla on yhtä paljon matkustajia kuin ensimmäisellä runkolinjalla 550. Linjalla 550 on tällä hetkellä noin 40 000 matkustajaa päivittäin. Itä-Helsingissä 560 korvaa Budjetti alittui •

30 MILJOONAA EUROA. Paloheinän tunneli ja joukkoliikennekatu ovat maksaneet yhteensä 30 miljoonaa euroa. 1,2 KILOMETRIÄ. Alun perin 1,2 kilometrin pituisen tunnelin ja joukkoliikennekadun kustannusennuste ylitti 40 miljoonaa euroa, mutta kaupunki säästi yhdistämällä kaksi tunnelia yhdeksi.

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Talman golfkentällä

Päihtynyt suditteli viheriön pilalle

Päihtynyt autoilija turmeli tahallaan golfkenttää Talmassa Sipoossa sunnuntain vastaisena yönä. Master-kentän väylän 18 viheriö oli sudittelemalla pyöriä ajettu täysin piloille. Paikalle mennyt poliisipartio sai tiedon, että läheisellä hiekkatiellä oli irtonurmen peitossa oleva henkilöauto ojassa. Auto oli poistettu liikenteestä. Ajoneuvon päihtynyt omistaja löytyi kotoaan ja hän myönsi nauttineensa alkoholia ja ajaneensa autolla viheriöllä. Omistajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Arvion mukaan vahingon määrä nousee noin 10 000 euroon. METRO Uber-kohu

Poliisi selittää kannanottoaan

Runkolinja 560 aloitti liikennöinnin maanantaina. Lukija kuvasi bussin Mellunmäentiellä matkalla Myyrmäkeen.

kaupungin sisäistä linjaa 78. Nopeaan metromaiseen kulkuun räätälöity runkolinja pysähtyy harvemmilla pysäkeillä kuin vanha 78. Kaikille matkustajille tieto pysäk-

kimuutoksista ei ollut vielä maanantaina valjennut. – On ollut tilanteita, että 560:n oranssilla kyltillä varustetuilla pysäkeillä ei ole ollut ketään. Sitten seuraavalla py-

säkillä, joka ei kuulu 560:lle, on ollut ihmisiä käsi ojossa kyytiin pyrkimässä. Kuljettajat ovat tänään poimineet matkustajia näiltäkin pysäkeiltä, Seppänen sanoo. METRO

Reittimuutokset toivat palautetulvan Vantaan joukkoliikenteen maanantaina voimaan tulleet reittimuutokset panivat puhelimet pirisemään Helsingin seudun liikenteen (HSL) toimistossa. HSL:n tiedotuspäällikön Sari Kotikankaan mukaan palautejärjestelmän kautta tulevat tiedot reittimuutosten vastaanotosta valmistuvat vasta parin päivän kuluessa. Näppituntumalla eniten palautetta oli maanantain alkuiltapäivään mennessä tullut matkustajilta, joiden työ-

LUKIJAN KUVA

Selvitystilan kautta lakkasi 781 yritystä.

Autoturma tutkitaan Konkurssimenettelyn kautta lakkasi 255 yritystä.

04

Onnettomuustutkintakeskus aikoo tutkia viime lauantaina Alahärmän Powerparkissa sattuneen onnettomuuden, kertoo Onnettomuustutkintakeskus tiedotteessaan. Muodollinen tutkintapäätös tehdään kuitenkin vasta sitten, kun tutkintaryhmä on koottu. Tapauksen alustava tutkinta alkoi jo lauantaina. Seitsemän ihmistä loukkaantui, kun monsteriauton rengas irtosi autosta hypyn aikana ja lensi yleisön sekaan. Heistä neljä vietiin Seinäjoen keskussairaalaan. Kahden vammat olivat vakavia. Metron lukija kuvasi onnettomuusauton pari vuotta sitten parkkipaikalla Helsingin Itäkeskuksessa. METRO

Kritiikin kärki

”Eniten kritiikkiä on kohdistunut vaihdollisiin reitteihin, jotka aiemmin olivat suoria.” Sari Kotikangas, HSL:n tiedotuspäällikkö

matkaan Vantaalta Helsingin keskustaan oli tullut mutka, kun entinen suora linja oli muuttunut vaihdolliseksi. Helsinki-Vantaan lentoasemalle kulkeva Kehärata avat-

tiin heinäkuun alussa. Maanantaina puolestaan avattiin niin kutsuttu runkolinja 560. Monet aiemmin suorat linjat yhdytettiin maanantaista lähtien näihin uusiin linjoihin. Sari Kotikankaan mukaan etukäteen puhuttivat eniten yhteydet Nikinmäkeen sekä Sipooseen. Nyt palautteiden polttopiste siirtyi Vantaalle. – Vantaa on ollut tänään ykkösaihe puheissa. Puhelimet ovat soineet, Sari Kotikangas kertoi maanantaina. METRO

In memoriam. Olavi Louko on kuollut Espoon entinen teknisen toimen johtaja Olavi Louko on kuollut. 68 vuotta täyttänyt Louko vietti läksiäisiä vain muutama viikko sitten kesäkuussa. Louko menehtyi vaikeaan nopeasti edenneeseen sairauteen Jorvin sairaalassa sunnuntaina 9. elokuuta. Diplomi-insinööri Olavi Louko teki pitkän uran Helsingin ja Espoon kaupunkien suurissa, jopa kymmenen vuotta kestävissä rakennushankkeissa, jotka muovaavat jo näkyvästi molempia kaupunkeja. Kun hän toimi Helsingin kiinteistöviraston päällikkönä 1990-luvulla, hänen ideansa oli rakentaa Vuosaaren eteläosaan meren rannalle kokonainen Aurinkolahden alue. – Louko oli hankkeessa avainhenkilö, joka kehitteli yhdessä eri kumppaneiden kanssa mallin, jonka turvin laman jälkeisenä aikana rakennusliikkeet uskalsivat

SIRPA RÄIHÄ/HELSINGIN SANOMAT

Yhdysvaltalainen Uber nousi jälleen kohun kohteeksi. Sunnuntaina uutisoitiin, että Helsingin poliisi toivoo kaupunkilaisten tekevän Uber-kuskeista ilmoituksen poliisille. Poliisin Twitter-viestin mukaan ”akuuteissa tilanteissa” tulee soittaa hätäkeskukseen. Poliisin mukaan viesti on aiheuttanut mielipahaa ja kummastusta. Poliisi lieventää nyt Twitterissä kannanottoaan ja toteaa, että ”monilla on Uberista hyviä kokemuksia”. Poliisi kuitenkin kehottaa suosimaan ”normaaleja laillisia takseja” ja sanoo, että Uberia käytettäessä hätätilanteissa voi ottaa yhteyttä hätäkeskukseen. METRO Hyvinkään vaaratilanne

Inhimillinen virhe syynä

Onnettomuustutkintakeskus julkisti maanantaina selostuksen maaliskuisesta R-junan vaaratilanteesta. Keskuksen mukaan kuljettaja oli jättänyt vahingossa kytkemättä kulunvalvontalaitteen päälle. Unohdus saattoi johtua siitä, että kuljettaja oli juuri ennen liikkeelle lähtöä Riihimäellä puhunut henkilökohtaista puhelua ja lähettänyt puhelimella viestejä. Tapahtumaketju aiheutti Hyvinkäällä vaaratilanteen, jossa 100 matkustajan henki vaarantui. Kuljettaja ajoi vaihteeseen 156 kilometrin tuntinopeudella. METRO Viidennessä kerroksessa

Nainen pelastui täpärästi palosta Olavi Louko 1947–2015.

lähteä mukaan ja käynnistää rakentamisen, sanoo Helsingin kiinteistöviraston nykyinen päällikkö Jaakko Stauffer. Espoon teknisen toimen johtajaksi Olavi Louko valittiin vuonna 2001. Hän alkoi taivutella espoolaisia päättäjiä länsimetron rakentamisen kannalle. METRO

Pelastuslaitos sai maanantai-iltana yhdeksän jälkeen hälytyksen rajusta asuntopalosta Espoon Kauklahdessa, ja pelastajat saivat naisen ulos viidennen kerroksen asunnosta. – Oli hyvin lähellä, ettei nainen menehtynyt, kuvasi päivystävä palomestari Veikko Lehtovirta. Nainen toimitettiin sairaalaan, koska hän oli hengittänyt paljon savukaasuja. Poliisi selvittää syttymissyytä. METRO



www.metro.fi

Oulun raiskaus. Poliisi ihmettelee vihapuheita Oulun poliisi jatkaa 15-vuotiaan tytön törkeästä raiskauksesta epäiltyjen miesten kuulusteluja. Oululaismiesten epäillään raiskanneen paikkakuntalaisen tytön Rajakylän kaupunginosassa viime tiistaina ilta-aikaan. Poliisi otti miehet kiinni viikonloppuna. He eivät tehneet pidätettäessä vastarintaa. Toinen epäillyistä on yli 20-vuotias, toinen hieman yli 30-vuotias. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Petri Savela ei paljasta tutkinnan tässä vaiheessa rikoksen tekopaikkaa, eikä sitä, olivatko uhri ja tekijät toi-

UUTISET

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 11. elokuu 2015

silleen entuudestaan tuttuja. Rikosta tutkitaan törkeänä raiskauksena. Poliisi korostaa, että pidätetyt ovat kantasuomalaisia, eivät ulkomaalaistaustaisia. Tapauksen tulo julkisuuteen käynnisti viime viikolla herjaavien vihapuheiden ryöpyn sosiaalisessa mediassa. Poliisin mukaan se sai alkunsa aivan tyhjästä. – Tutkimuksissa ei ole missään vaiheessa ollut mitään viitteitä siitä, että epäillyt olisivat ulkomaalaistaustaisia. Ei pitäisi ihmisiä tai kansanryhmiä mollata tyhjän tähden, Savela korostaa. METRO HAVAINNEKUVA/ESPOON KAUPUNKI

Iso puupurjevene upposi vauhdilla Sompasaaressa. Pumppuja viritellyt Helsingin pelastuslaitoksen yksikkö sai äkkilähdön laivan kannelta.

Matinkylän kauppakeskusta ja metrokeskuksen tulevaa vilinää voi päästä tarkkailemaan 16. kerroksen korkeudesta. Ison Omenan kauppakeskuksen naapuriin on vireillä tornitalo, josta on määrä tulla Matinkylän maamerkki. Muutaman sadan metrin päähän metrokeskuksesta voi Espoon kaupunginhallituksen puolesta rakentaa asuinkerrostalojen alueen. Lopullisesti asemakaavasta päättää Espoon valtuusto. METRO

SAMELI KUJALA

LUKIJAN KUVA

50 euroa

Helsingin Sompasaaressa upposi maanantaina iltapäivällä laiturissa ollut puinen, noin 20-metrinen huvivene. Hätäkeskus sai ilmoituksen uppoavasta huviveneestä ennen kello 15:ttä. Tuolloin vene oli vielä pinnalla. –Ensimmäinen yksikkö ennätti paikalle virittelemään pumppuja, mutta sitten laiva jo upposi muutamissa minuuteissa. Tuli kiire pois aluksen kannelta, kun laiva meni pohjaan, kertoo Sähköt katkaistu

Espooseen uusi asuintorni

06

”Siitä oli kaupungin ennakkotiedotteiden perusteella katkaistu sähkönsyöttö maista, jolloin pilssipumppu oli sammunut ja laiva uponnut.” Tomi Kuusamo, palomestari

Kärsittekö masennuksesta? Etsimme työelämässä olevia masennusta sairastavia henkilöitä kliiniseen lääketutkimukseen, jossa tutkitaan uuden masennuslääkkeen, vortiokse­ tiinin, tehoa masennuksen aiheuttamiin kognitiivisiin oireisiin, kuten hidastuneeseen ajatteluun, keskittymiskyvyttömyyteen sekä päätöksen­ teko­, ongelmanratkaisu­ ja muistivaikeuksiin. Masennuksen oireita ovat: • mielialan lasku, mielihyvän ja kiinnostuksen väheneminen • unettomuus, väsymys • kognitiiviset oireet kuten keskittymiskyvyn ja muistin huononeminen • ruokahalun muutokset • toimintatarmon väheneminen • toivottomuus, päätöksentekovaikeus • arvottomuuden ja syyllisyyden tunne • kuolemanajatukset Saatatte soveltua tutkimukseen jos kärsitte masennuksesta ja täytätte seuraavat valintaehdot: • olette 18-65 –vuotias • olette työssäkäyvä • ette ole raskaana ettekä imetä • ette sairasta muuta mielenterveyden häiriötä kuin masennusta Tutkimus kestää noin 13 viikkoa ja tänä aikana on 5 lääkärissäkäyntiä ja yksi seurantayhteydenotto tai seurantakäynti. Tutkimus ja siihen kuuluvat vastaanottokäynnit sekä lääkkeet ovat tutkittavalle maksuttomia. Tutkittavalle korvataan tutkimuskäynneistä aiheutuneet kohtuulliset matkakulut. Suomessa tutkimuksesta vastaavana tutkijana toimii psykiatrian erikoislääkäri, dosentti Ulla Lepola Jos olette kiinnostunut osallistumaan tutkimukseen, voitte ottaa yhteyttä:

Sompasaareen uponneesta puuveneestä vuoti veteen pieni määrä dieseliä. Pelastuslaitos laittoi laivan ympärille öljyntorjuntapuomit.

päivystävä palomestari Tomi Kuusamo Helsingin pelastuslaitoksesta. Uponneen veneen runko on puinen ja siinä on kaksi mastoa. Nyt se makaa tukevasti pohjassa. Puuveneen uppoamisen syy on vielä epäselvä, mutta sähköjä siihen ei ilmeisesti tullut.

– Siitä oli kaupungin ennakkotiedotteiden perusteella katkaistu sähkönsyöttö maista, jolloin pilssipumppu oli sammunut ja laiva uponnut. Ainahan nämä puuveneet vähän vuotavat. Veneessä ei ollut uppoamishetkellä ihmisiä. Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi

esimerkiksi vedessä kelluvien tavaroiden kerääminen ja veneen ympäröiminen öljyntorjuntapuomeilla. Veteen vuoti pieni määrä dieseliä. Helsingin poliisi yrittää selvittää veneen omistajaa, jonka vastuulla veneen nosto on. METRO

VIEMÄRITUKOSTA

EI KANNATA ODOTTAA. FIKSU EHKÄISEE SEN ENNALTA. Kiireisissä tilanteissa voit soittaa päivystykseen kellon ympäri: 010 636 2000

L&T tyhjentää ja puhdistaa kaikentyyppiset jätekaivot sadevesikaivoista lokakaivoihin. Sadevesikaivot on suositeltavaa tyhjentää vähintään kerran vuodessa hiekasta, lehdistä ja roskista. Kevät on tyhjennykselle otollista aikaa, sillä talven aikana pihoille ja kaduille levitetty hiekoitushiekka on yleinen viemäreiden tukkija. Myös sako- ja lokakaivot sekä umpitankit vaativat säännöllistä huolenpitoa. Teemme kaiken mahdollisimman ekologisesti, jopa kaivojen tyhjennyksen. Tyhjennysjätteistä saadaan raaka-ainetta teollisuudelle ja polttoainetta voimalaitoksiin.

Psykiatri Anna Savela, puhelinnumero 050 573 7926 ti 11.8, ke 12.8, to 13.8 klo 14-17 ja ti 18.8 17-19 Klaara-keskus, Mikonkatu 11, Helsinki ja muina aikoina sähköpostiosoitteeseen: anna.savela@pp.inet.fi

L&T:ltä kaikki viemärihuollon palvelut:

Yhteydenottonne ei sido Teitä mihinkään. Henkilöitä, jotka ottavat yhteyttä tutkimuskeskukseen, ei rekisteröidä mihinkään. Tutkimuksen toimeksiantaja on H. Lundbeck A/S.

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

• viemäreiden avaukset ja sulatukset • viemäreiden kuvaukset ja tutkimukset • kaivojen ja erottimien tyhjennykset • putkistojen pesut ja huuhtelut • nesteiden imupalvelut • salaojien kuvaukset ja pesut www.lassila-tikanoja.fi/asioi 010 636 7000


UUTISET TT/REUTERS

Poliisi eristi tavaratalon ja evakuoi ihmiset Ruotsin Västeråsissa sijaitsevasta Ikean tavaratalosta.

Kaksi kuoli Ikean puukotuksessa Pidätys. Poliisi on ottanut kiinni kaksi miestä murhasta epäiltynä.

Kaksi ihmistä on kuollut puukotuksessa Ikean tavaratalossa Ruotsin Västeråsissa maanantaina iltapäivällä. Lisäksi ainakin yksi ihminen on haavoittunut vakavasti. – Kaksi on kuollut, yksi on vakavasti haavoittunut ja yksi on otettu kiinni murhasta epäiltynä, paikallinen poliisipäällikkö Per Ågren kommentoi tapausta. Britannia

14-vuotiaalle 11 vuoden tuomio

14-vuotias poika sai 11 vuoden tuomion rasistisesta rikoksesta. Poika puukotti tummaihoista miesopettajaa Bradfordissa kesäkuussa kesken oppitunnin nimiteltyään tätä sitä ennen rasistisesti. Teon jälkeen poika kehuskeli sillä Facebookissa. Tuomiosta kuusi vuotta on ehdotonta vankeutta ja viisi poika viettää ehdonalaisessa. METRO Yhdysvallat

Laukauksia muistotilaisuudessa

Ainakin kaksi ihmistä on loukkaantunut mielenosoituksessa Fergusonissa maanantaina. Poliisia kohti ampunut mies haavoittui vakavasti. Hänen tilansa on viranomaisten mukaan kriittinen. Sunnuntaina tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun poliisi ampui aseistautumattoman mustan nuorukaisen Michael Brownin. METRO

Kuolleista toinen on mies ja toinen nainen. Teosta epäiltyinä on pidätetty kaksi miestä, joista toinen on loukkaantunut vakavasti. Aiemmin maanantaina häntä luultiin yhdeksi uhreista. Hänet tuotiin vakavasti haavoittuneena onnettomuuspaikalta, ja hengenvaarallisten vammojen takia hänet leikattiin nopeasti. Poliisi ei toistaiseksi etsi muita epäiltyjä pidätettyjen henkilön lisäksi. Poliisi hälytettiin Erikslundin kauppakeskukseen Västeråsissa noin kello 14 Suomen aikaa. VLT -lehden mukaan puukotetut olivat asiak-

Sekava tilanne

”Se oli täysin kaoottista, ihmiset tulivat juosten, eikä kukaan tiennyt, mitä oli tapahtunut.” Silminnäkijä

kaita, jotka olivat taloustarvikeosastolla. – Tämä on ihan järjetön tapahtuma. Se oli täysin kaoottista, ihmiset tulivat juosten, eikä kukaan tiennyt, mitä oli tapahtunut. Sitten näimme ihmisen makaamassa elottomana ruokailuvälineosastolla, silminnäkijä kertoi Afton-

bladet-lehdelle. Tavaratalon johtaja Mattias Johansson sanoi, että uhrit vaikuttivat olevan täysin tavallisia asiakkaita. Tavaratalo eristettiin poliisin toimesta nopeasti ja ihmiset evakuoitiin. Poliisi aloitti tutkimukset tapahtumapaikalla ja ilmoitti, että tavaratalo pysyy suljettuna ainakin maanantain ajan. – Kovaäänisistä kuului ilmoitus, että koko rakennus tyhjennetään. Useita luodinkestäviin liiveihin pukeutuneita poliisipartioita seisoi sisäänkäynnin ulkopuolella, toinen silminnäkijä kertoi lehdelle. METRO

Suomen kansalainen ammuttiin Namibiassa Suomen kansalainen sai surmansa Namibian pääkaupungissa Windhoekissa viikonloppuna, kertovat namibialaisviestimet. Suomalainen ammuttiin liikenteessä syntyneen kiistan yhteydessä, kertoi Nampa-uutistoimisto. Sen tiedot perustuvat Namibian poliisin tiedottajan ilmoitukseen sunnuntaina. Suomen suurlähetystö Windhoekissa ei maanantaina aamulla ollut saanut vah-

vistusta tapahtuneesta. – Selvitämme asiaa parhaillaan, sanoi lähetystön varapäällikkö Elisabet Kivimäki. Poliisin tiedonannon mukaan suomalaisen ajama auto oli törmännyt edellä ajaneeseen autoon. Sen jälkeen edellä ajaneen auton kuljettaja olisi noussut autosta ja ampunut suomalaismiestä pistoolilla useita kertoja. Poliisin ilmoitus perustui silminnäkijöiden kertomaan ja paikalla tehtyihin tutki-

muksiin. Ampuminen tapahtui pubin ulkopuolella lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, poliisi sanoi. Epäiltyä ampujaa ei ole saatu vielä kiinni. Noin kahden miljoonan asukkaan Namibia LounaisAfrikassa on yleisesti ottaen vakaa maa. Windhoekia pidetään yhtenä Afrikan turvallisimmista pääkaupungeista. Namibian poliisin mukaan sillä on johtolankoja ampujasta ja tätä etsitään. METRO

Harvinainen valkoinen valas bongattiin Australiassa Valasbongarit riemuitsivat, kun Australian itärannikolla nähtiin valkoinen ryhävalas maanantaina. Ryhävalas kävi sukupuuton partaalla siitä saatavan valasöljyn kiihdyttämän pyydystämisen vuoksi, mutta ryhävalaan kanta on ollut viime vuo-

sina elpymään päin. Itämereen ryhävalaat eksyivät todennäköisesti vaeltaessaan pohjoisesta kohti päiväntasaajan vesialueita. Ne vaeltavat viileämpiin vesiin ruokailemaan ja kasvattamaan eläimelle tärkeää rasvakerrostaan. METRO

Ei yleinen vieras

”Valkoiset valaat ovat superharvinaisia, yhtä harvinaisia kuin valkoiset hirvet.” Fyysikko Rauno Lauhakangas

07

Turkki. Useiden väkivaltaisten iskujen sarja Neljä poliisia kuoli ja yksi loukkaantui Kaakkois-Turkissa Silopin kaupungissa pommi-iskussa. Myös yhden turkkilaisen sotilaan kerrotaan kuolleen ja seitsemän loukkaantuneen maanantaina kurdikapinallisten tulituksessa. Aiemmin maanantaina hyökkääjät avasivat tulen Yhdysvaltojen konsulaatin ulkopuolella Istanbulissa. Kaksi hyökkääjää pakeni sen jälkeen kun poliisi tulitti heitä takaisin. Äärivasemmistolainen DHKP-C-järjestö ilmoitti iltapäivällä, että yksi sen jäsenistä oli konsulaatti-iskun takana. Järjestö sanoi iskeneensä Yhdysvaltoja vastaan, koska Yhdysvallat on ”Lähi-idän kansojen vihollinen”, uutistoimisto Reuters siteerasi DHKP-C:n tiedotetta. Maanantain vastaisena yönä Istanbulin lähiössä poliisiasemalla Aasian puolella räjähti niin ikään pommi. Turkkilainen uutistoimis-

REUTERS

Poliisin erikoisjoukot partioivat Istanbulin keskustassa maanantaina.

to Dogan kertoi, että kolme ihmistä olisi kuollut ja kymmenen muuta haavoittunut. Istanbulin viranomaiset vahvistivat myöhemmin päivällä kolmen hyökkääjän ja yhden poliisin kuolleen pommi-iskussa. Istanbulin väkivaltaisuudet tehtiin samaan aikaan, kun Turkin aseellisten kurdien väliset taistelut ovat kiihtyneet. METRO

Nasa suunnittelee ruoan kasvattamista tulevaisuuden avaruusaluksilla ja myös muilla planeetoilla.

Nasa. Avaruudessa ensimmäinen sato Kansainvälisen avaruusaseman astronautit tekivät maanantaina ruokahistoriaa. He ovat ensimmäiset ihmiset, jotka syövät avaruudessa kasvatettuja kasviksia. Yhdysvaltain avaruustutkimuskeskus Nasa kertoo tiedotteessaan, että Expedition 44 -aseman miehistö on kasvattanut avaruudessa kasviksia Nasan Veg-01 -kasvilaboratoriossa, lempinimeltään Veggiessä. Nyt ensimmäinen, 33 päivää sitten istutettu punaisen romaine-salaatin sato on kypsynyt. Kasvien kasvatus on osa laajempaa Nasan Mars-ohjelmaa. Veggien avulla tutkitaan, voidaanko ruokaa viljellä kaukana avaruudessa, jossa varastojen täydentäminen ei ole mahdollista. – Sen lisäksi että saamme mahdollisuuden kasvattaa tuoretta ruokaa avaruudessa, tällä on mahdollisesti myös pykologinen ulottuvuus Veggien asiantuntija, tohtori Gio-

Välttämätöntä

”Mitä pidempään ja kauemmas ihmiset lähtevät maapallolta, sitä suurempi on tarve kasvattaa siellä ruokaa.” Tohtori Giola Massa

la Massa kertoo. Nasan nykyiset pakatut ruoat säilyvät kahdesta kolmeen vuoteen, joten vuosia kestävällä avaruusmatkalla tarvitaan uusia vaihtoehtoja. Veg-01:n toiminta perustuu litteisiin paneeleihin, joissa on punaisia, sinisiä ja vihreitä led-valoja. – Siniset ja punaiset aallonpituudet ovat vähimmäisvaatimus saada kasvit hyvin kasvamaan, sanoo Kennedyn avaruustutkimuskeskuksen johtaja Ray Wheeler. Mars-ohjelman tavoitteena on ihmisen astuminen Marsin pinnalle 2030-luvulla. METRO

Texas. Villin lännen kylä myynnissä Kokonainen villin lännen kylä on pantu myyntiin Texasissa, kertoo ranskalainen Le Figaro -lehti verkkosivuillaan. Lehti pitää Cleburnen lähellä sijaitsevan Chisholmin kylän kauppahintaa, 399 000 dollaria eli 366 000 euroa, alhaisena. Karjapaimentunnelmaa huokuvin kuvin varustetun myynti-ilmoituksen mukaan kauppaan kuuluvat muun muassa vanhanaikainen saluuna vierashuoneineen,

tanssilava ja useita puutarhoja. Ilmoituksen mukaan kylä on rakennettu vuonna 1990. Muutama viikko sitten Le Figaro kertoi myynnissä olevasta karjatilasta, jonka tilukset olivat 20 kertaa suuremmat kuin koko Pariisin kaupungin. Suurmaatilan myyntihinta on 725 miljoonaa dollaria ja pitää sisällään muun muassa 121 neliökilometriä viljelysmaata. METRO


Vuoden opisto

Oranssi poikkiraita sopii monelle.

17.8.2015 - 31.5.2016

Jäitkö vaille opiskelupaikkaa? Seuraavilla linjoilla jäljellä rajoitetusti opiskelupaikkoja: crossmedia-/monialatoimittaja elokuva kirjoittaja klassinen laulu ja ooppera koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus kuvallinen viestintä ja graafinen suunnittelu laulusolisti lehtitoimittaja-tiedottaja radiotoimittaja

Ota yhteyttä Pekka Lehto 09 621 900 12

pekka.lehto@laajasalonopisto.fi Runkobussit kulkevat poikittaissuunnassa keskusten välissä ja liikennöivät lyhyillä vuoroväleillä. Tunnistat ne oranssista väristä.

www.laajasalonopisto.fi

Kansanopisto Helsingissä meren rannalla

Runkolinja 560 Vuosaaresta Myyrmäkeen on liikenteessä 10.8. alkaen. Tule koeajolle!

www.hsl.fi/runkolinja560

KALLIO

I

KONTULA I MALMI

I

MÄKELÄNRINNE

I

PASILA

I

SILTAMÄKI

I

TÖÖLÖ

I

VUOSAARI

A - TANSSIN SUURTAPAHTUMolla tal

La 12.9.2015 Helsingin Kulttuuri

Tanssia, kisoja, esityksiä aamusta iltaan!

Suomen parhaimmat tanssijat ja maailman luokan tähdet säihkyvät nostalgisella Kultsan parketilla. SaanKo Luvan? 2015 iLtagaaLa KLo 19.30

Exhibition-tanssin moninkertaiset maailmanmestarit Victor Da Silva ja Hanna Karttunen, argentiinalaisen tangon taiturit Jessica Stserbakova – Somer Surgit, lindy hop/street -ryhmä Groove’n Up Ranskasta ym. Kilpatanssin Pro/am -kilpailu, maan parhaimmilla ammattilaisilla pareinaan kuumat amatöörit Elävää musiikkia, Martti Metsäkedon Orkesteri, Maria Tyyster iltatanssit perinteitä tihkuvalla Kultsan parketilla

LiPut iLtagaaLaan www.lippupalvelu.fi

Meillä tapahtuu RYHMÄLIIKUNTA – ALKAEN 11.8. UUTTA Kehonhuolto & Liikkuvuus Baila! sekä Strenght & Muscle

PÄivÄtaPaHtuMa KLo 10 –15

Formation-kisa: tanssin joukkuekilpailu, tyyli vapaa Seuratanssin Pro/am-kilpailu Wanhan tangon erilliskilpailu

5 krt

SENIOREIDEN ALKEISUINTIKURSSI Mäkelänrinne: ma klo 8.00-8.45 (18.8.-8.9.)

Liput päivätapahtumaan 10 € / hlö Kultsan ovelta

LiSÄinFoa www.saankoluvan.fi, www.lavalegenda.fi

Hanna Karttunen & Victor Da Silva

KUNTOSTARTTI-TAPAHTUMA Mäkelänrinne: la klo 9.00- 16.00 (5.9.)

Tarjous voimassa elokuun 2015. Palvelu ladataan asiakaskortille. Tarjous kerran/hlö.

urheiluhallit.fi

Maria Tyyster Groove´n Up

40 €

25/30 €

Ilmoittaudu urheiluhallit.fi/varaukset tai hallin asiakaspalvelussa.

Elokuun tarjous: 5 krt ryhmäliikunta 39 € (norm 47,50 €)

Jessica Stserbakova & Somer Surgit

39 €

VIRKISTÄVÄN MUKAVA.


TRENDIT

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 11. elokuu 2015

09

Pukeudu kuin muotibloggari Fashionistat kertovat, millä vaatekaappiin saa asennetta tänä kesänä.

+ TRENDIT

ELODIE NOËL/MWN

NIMI: Marta Pozzan BLOGI: It’s Super Fashion itssuperfashion.com @marta_pozzan

NIMI: Aleali May BLOGI: Aleali May alealimay.com @alealimay

NIMI: Anne-Laure Mais BLOGI: Adenorah adenorah.com @adenorah

NIMI: Frédérique Tietcheu BLOGI: I Go by Frankie igobyfrankie.com @igobyfrankie

Pakko saada: Korokepohjasandaalit ”Korokepohjasandaalit ovat täydellinen kompromissi mukavuuden ja eleganssin välillä. Niitä on superhelppo yhdistää päivisin haalareihin tai shortseihin ja paitaan. Illalla ne voi yhdistää yksinkertaiseen mustaan mekkoon tai maksimekkoon. Rakastan Teva x Nasty Gal -merkkiä: minimalistinen, hauska, arkinen ja hienostunut yhtä aikaa.”

TOTEUTA TYYLI: Teva x Nasty Gal Walk On flatform -sandaalit noin 100 euroa, teva.com

NIMI: Amy Marrietta BLOGI: Viviera Bella amymarietta.com @amy_marietta

Pakko saada: Nahkatakki

Pakko saada: Farkkuhaalari

Pakko saada: Bardot-toppi

”Suosikkivaatteeni juuri nyt on vihreä Célinen nahkatakki. Se on monikäyttöinen: se muuttuu arkiseksi tai juhlavaksi lenkkareilla tai korkokengillä. Nahkatakki on loistava perusvaate joka vaatekaapissa. Voit lisätä kerroksia alle kylmällä ilmalla, pitää alla pikkutoppia tai Fleur du Malin nahkarintaliivejä, kuten minulla kuvassa.”

”Tänä kesänä 70-luku on taas muotia, ja rakastan sitä! Farkkuvaatteet ja leveät lahkeet on keksitty uudelleen, enkä saa tarpeekseni näistä uusista muodoista. Farkkuhaalari on yksi suosikeistani. Yhdistä siihen kirkkaanpunaista huulipunaa ja hassuja asusteita. Mitä kenkiin tulee, söpöt sandaalit tekevät ihmeitä, mutta myös tennarit viimeistelevät tyylin täydellisesti.”

”Tänä kesänä rakastan Bardot-toppia, joka on saanut nimensä Brigitte Bardot’n mukaan. Seksikäs olkapäät paljastava pääntie tekee mistä tahansa asukokonaisuudesta huolettoman. 70-lukutrendiä seuratakseni yhdistin siihen korkeavyötäröiset vintagefarkut.”

TOTEUTA TYYLI: Tekonahkainen biker-takki 68 euroa, chickwish.com

TOTEUTA TYYLI: Top Shop Culotte-haalari 60 euroa, topshop.com

Pakko saada: Peiliaurinkolasit ”Aurinkolasit ovat perusasuste ympäri vuoden, mutta ratkaisevan tärkeät kesäkaudella. Nämä heijastavat Fendin aurinkolasit sopivat mihin tahansa asuun, oli kyseessä sitten yksinkertainen t-paita ja farkkushortsit tai kesämekko. Bonuksena ystäväsi arvostavat aurinkolasejasi, koska he voivat tarkistaa huulipunansa niiden peilipinnasta.”

Huolto tärkeää

Kenkien käyttöikä pitenee Laadukkaat kengät ovat usein kallis investointi, siksi niiden huolelliseen suojaamiseen ja säännölliseen huoltamiseen kannattaa panostaa. Valmistuksen yhteydessä kenkiä ei suojata erikseen. Jotta kengät pysyisivät mahdollisimman hyväkuntoisina pitkään, ne tulee suojata hyvin jo ennen käyttöönottoa. Tämä estää tehokkaasti myös suolarajojen syntymistä nahkaan. Etenkin nukkapintaiset jalkineet likaantuvat helposti, minkä takia niiden suojaaminen ja säännöllinen huoltaminen on ensiarvoisen tärkeää. METRO

Mallistoesittely

Muotinäytös pyörällä

TOTEUTA TYYLI: Misguidedin raidallinen Bardot-toppi 26 euroa, misguided.com

TOTEUTA TYYLI: ASOS peiliaurinkolasit 19 euroa, asos.com

TAUKO-vaatemerkki järjestää muotinäytöksen pyöräilemällä. Merkki esittelee uusimman mallistonsa 11. syyskuuta pyöräilykiertueella, joka kulkee Helsingin läpi ja pysähtyy kolmessa ennakkoon valitussa pisteessä. Pysähdysten aikana nykytanssijat Esete Sutinen, Tuovi Rantanen ja Johanna Ikola esittävät koreografiaa ja improvisaatiota yhdistelevän miniatyyrimuotinäytöksen. Tanssijoita säestää muusikko Emilia Lajunen. METRO


2

Söderberg kiskaisi itsensä Pekingiin

KIMMO RÄISÄNEN/HELSINGIN SANOMAT

Ei juossut. Nooralotta Neziri luottaa, että ranking-sijoitus riittää MM-kisoihin.

URHEILU

445 000 euroa

Messiltä suurlahjoitus FC Barcelonan argentiinalaishyökkääjä Lionel Messi on tehnyt suuren lahjoituksen Unicef Argentiinalle. Messi lahjoitti Unicefille Lionel Messi -nimeä kantavan järjestönsä kautta 4 500 000 Argentiinan pesoa eli noin 445 000 euroa. Messi teki lahjoituksensa lauantaina Aurinko lapsille -nimisessä hyväntekeväisyystapahtumassa videon välityksellä. Messi oli viime vuonna maailman parhaiten palkattu jalkapalloilija. FC Barcelonan maalitykki tienaa 20 miljoonaa euroa kaudessa puhtaana käteen. METRO

3

6 3 14 5 3

Moukarinheittäjä David Söderberg kiskaisi maanantaina Eläintarhan kentällä Helsingissä tuloksen 76,03 viidennellä heitollaan, joka rikkoi Pekingin MM-rajan 3 sentillä. Näin ollen Söderbergistä tuli 14. suomalainen MM-kisakoneeseen. Söderberg hätyytteli kisarajaa jo ensimmäisellä heitollaan, joka sai mittaa 75,90. – Välillä urheilu on ihanaa, etenkin moukarinheitto, Söderberg iloitsi metsän siimeksellä Moukaripörsissä, eli Eläintarhanurheilukentän ulkopuolella sijaitsevalla moukarinheittopaikalla. Söderberg maksoi kymmenen euroa osallistumismaksua moukarinheittokisaan. Söderberg kohensi lauantaina Kuortaneen Eliittikisoissa kauden kotimaisen kärkituloksen 75,03, ja nyt tulos meni jälleen uusiksi. – Eilinen oli tuskaa Kuortaneen lauantain kisan jälkeen. Selkä meinasi krampata jo kisan jälkeen, ja etenkin junamatka Vöyriltä Helsinkiin oli tuskaa. Maanantain hieronnat kuitenkin onnistuivat, Söderberg sanoi. Kisa oli Söderbergille kesän kolmas, ja paremmalta tuntuu. – Terävyys löytyy koko ajan. Takaraja Pekingin MM-rajojen rikkomiselle on tiistain

I KKA J TÖITÄ TEKIJÖILLE T O Y YY ÄHKÖ I T A L I ÄAN I O V HA ! 2

17

4

15

4

4

1

13

8

12

11

14

18

2

14

11

6

6

11

8

9

2

6

17

7

1

6

2

12

5 1

Illallinen merellä ravintolalaiva m/s Aava

ILLALLISRISTEILY SAARISTOSSA

vastainen yö kello yksi Suomen aikaa. Nooralotta Neziri ei tavoitellut Pekingin MM-rajan alitusta eilen Espoon Tapiot Games -kilpailuissa. Näin ollen hänen kisakoneeseen pääsemisensä riippuu maailmanrankingista. Rankingin 40 parasta aitajuoksijaa hyväksytään mukaan Pekingiin. Neziri on listalla tällä hetkellä sijalla 35. Nezirin manageri Jukka Virta-

Onnistumisen riemua

”Välillä urheilu on ihanaa, etenkin moukarinheitto” David Söderberg

sen mukaan lista lyötiin kiinni eilen, joten suomalaiskiiturilla on hyvät mahdollisuudet juosta Kiinassa elokuun lopulla.

– Käsitykseni Nooralotan mietteistä on se, että joko mennään tällä ajalla MM-kisoihin tai sitten ei mennä ollenkaan, Virtanen kommentoi Ylelle. Neziri on tällä kaudella juossut ajan 13,01, joka jää vain yhden sadasosan Pekingin tulosrajasta. Neziriä nopeammin matkan on tällä kaudella painellut 59 naista. Heistä peräti 20 on yhdysvaltalaisia. METRO

Kauppoja. HJK onnistui myymään Havenaarin FINAL SUMMER SALE

Tutustu menuun ja osta liput:

www.stromma.fi

Risteily ja menu

52 €

www.stromma.fi

sales@stromma.fi

puh. (09) 2288 1600

Sunnuntaikuskit kohtaavat Kimi Räikkösen Helsingin jäähallin pysäköintialueelle rakennettavalla radalla tiistaina 18. elokuuta. Kisaajat on valikoitu kuudesta karsintakilpailuista ympäri Suomea. Rahoitusyhtiö Santanderin järjestämässä tapahtumassa ajetaan neljä karting-lähtöä, joissa jokaisessa Räikkönen ajaa osallistujia vastaan. Lähtöjen voittajat sekä Räikkönen kohtaavat finaalissa. Maksuttomassa tapahtumassa on myös formulasimulaattori ja oheisohjelmaa. Tapahtuma järjestetään kello 15– 18. METRO

David Söderberg heitti maanantaina tuloksen joka vie hänet Pekingin MM-kisoihin.

12.8.-17.9. keskiviikkoisin ja torstaisin klo 18.00

Hinnat: aikuiset 52 €, lapset 7-16 v. 25 €, lapset 2-6 v. 9 €

Räikkönen ajaa kilpaa parkkipaikalla

Nuori estejuoksijalupaus Camilla Richardsson pääsee Suomen edustajaksi Pekingin MM-kisoihin. Asian varmisti maanantaina Kansainvälinen yleisurheiluliitto, joka viestitti päätöksen Suomen urheiluliiton valmennusjohtaja Jorma Kemppaiselle. MM-kisojen raja oli 3 000 metrin esteissä 9.44,00. Richardssonin ennätys tältä kesältä on 9.46,34, jolla heltisi nelossija alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa aiemmin kesällä Tallinnassa. Sandra Eriksson alitti MM-kisarajan jo aiemmin. METRO

3

1

Autourheilu

Richardsson ajalla Pekingin MM-kisoihin

16

15

10

Yleisurheilu

MUOTIA MIEHILLE JA NAISILLE

B J Ö R K Q V I S T

K

4

URHEILU

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 11. elokuu 2015

Aleksanterinkatu 9 bjorkqvist.fi

HJK on myynyt hyökkääjä Mike Havenaarin Hollannin liigan ADO Den Haagiin. Havenaarin sopimus HJK:n kanssa olisi jatkunut elokuun loppuun asti. – Myimme sopimuksen ulos. Siirtosumma on seurojen välinen asia, HJK:n urheilutoimenjohtaja Tuomo Saarnio kertoi. Havenaar oli Helsingin Sanomien tietojen mukaan yksi HJK:n kaikkien aikojen kalleimmista pelaajahankinnoista palkkatasoltaan. HJK:n hyökkääjätilanne on tällä haavaa erittäin hankala, sillä joukkueeseen takaisin hankittu Mac Kandji loukkaantui maanantain harjoituksissa, eikä välttämättä pysty pelaamaan keskiviikon kotiottelussa Lahtea vastaan. Laitahyökkääjä Demba Savage on vielä pitkään poissa takareisivammansa takia. HJK julkisti maanantaina

VESA KOIVUNEN/HELSINGIN SANOMAT

Jääkiekko

Blues kaatoi KHL:n mestarit

Jääkiekon Liigaan valmistautuva Espoon Blues otti makoisan voiton suuremmista ympyröistä kaatamalla maanantaina harjoitusottelussaan KHL:n mestarijoukkueen Pietarin SKA:n 5–4. Voittomaalin iski Siim Liivik viimeistä edellisellä minuutilla. Jokerit otti maanantaina 4–2-voiton KHL-joukkue Sibir Novosibirskistä. Jere Sallinen teki Jokereille kaksi maalia. Muista osumista vastasivat Brandon Kozun ja Tommi Huhtala. METRO Jääkiekko

Italialaisille Suomesta oppia

Mike Havenaar.

uuden maalivahtihankintansa, joka saapui maahan jo sunnuntaina. Saksalainen Thomas Dähne, 21, siirtyi loppukauden mittaisella sopimuksella RB Leipzigista. Saarnion mukaan Dähnen hankinnasta huolimatta ruotsalaismaalivahti Daniel Örlund on toistaiseksi jäämässä joukkueeseen. METRO

Suomen Urheiluopisto, Italian jääurheiluliitto ja Suomen jääkiekkoliitto ovat tehneet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyön tavoitteena on kehittää Italian jääkiekkomaajoukkueiden valmennusta ja hyödyntää suomalaista jääkiekkoosaamista, jotta nuoret italialaiset pelaajat kehittyisivät paremmin. Tällä viikolla Vierumäellä leireilee Italian U16-, U18ja U20-maajoukkueet, ja Suomen jääkiekkoliiton ammattilaiset ovat leirillä mukana. METRO


VIIHDE

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 11. elokuu 2015

Irakin sodan sankari

Pommikoira Rexistä tehdään elokuva Viime viikolla Suomessa ensi-iltansa saaneen Fantastic Four -elokuvan tähdistä yksi, Kate Mara, aikoo seuraavaksi esittää elokuvassa Irakissa työskennellyttä pomminpurkajaa Megan Leaveytä, kertoo Deadline-nettisivusto. Elokuva keskittyy Leaveyn ja hänen uskollisen kumppaninsa, pommikoira Rexin vaiheisiin Irakissa. Merijalkaväen alikersantti Leavey toimi Irakissa kaksi komennuskautta kunnes sekä hän että Rex loukkaantuivat räjähdyksessä 2006. METRO Lokakuussa

Silverstein esiintyy Helsingissä Kanadalainen post-hardcore -yhtye Silverstein soittaa sunnuntaina 18. lokakuuta keikan Helsingissä. Yleensä huomattavasti suuremmilla klubeilla ja areenoilla esiintyvä kokoonpano nousee Kuudennen Linjan lavalle osana bändin mittavaa Euroopan-kiertuetta. Tapahtuman liput ovat myynnissä Tiketissä. Kanadalaisviisikko on uransa aikana julkaissut kahdeksan albumia, joista viimeisin on toukokuussa ilmestynyt ”I Am Alive in Everything I Touch”. METRO Baby Spicen ilmoitus

Spice Girlsin paluu peruuntui

Brittilehti The Sun kertoi viime viikolla, että 1990-luvun suosikkiyhtye Spice Girls tekisi ensi vuonna kiertueen ensihittinsä Wannaben 20-vuotiasjuhlien kunniaksi. Victoria Beckhamia lukuun ottamatta muut alkuperäisjäsenet olisivat yhä mukana. Nyt entinen Baby Spice eli Emma Bunton on kuitenkin omassa radio-ohjelmassaan kiistänyt, että mitään kiertuetta olisi suunnitteilla. – Jos jotain tapahtuu ja on varmaa, että olemme niin päättäneet, saatte kyllä kuulla siitä, Bunton sanoi Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan Heart FM -radioshowssa 7. elokuuta. METRO Neljäs kausi

Vain elämää alkaa syyskuussa

Suositun Vain elämää -ohjelmasarjan neljäs kausi alkaa Nelosella 18. syyskuuta. Mukana ovat Anssi Kela, Pave Maijanen, Virve Rosti, Sanni, Antti Tuisku, Maija Vilkkumaa ja VilleGalle. Artistit viettävät jälleen yhdessä viikon maaseudulla ja esittävät omia versioitaan toistensa hiteistä. Uudella kaudella mukana on sekä useita hittejä tehtailleita konkareita että tuoreita kasvoja, joiden ura ei vielä ole kovin pitkä. METRO

3

11

Murray nähdään uudessa Haamujengi-leffassa

COLUMBIA PICTURES

Taipui lopulta. Bill Murrayn roolista ei vielä kerrota tarkempaa tietoa.

Bill Murray nähdään sittenkin uudessa Haamujengi-elokuvassa. Murray on venkoillut asian suhteen pitkään, mutta nyt rooli on Hollywood Reporterin mukaan vihdoin varmistunut. Murray esitti kahdessa ensimmäisessä Ghostbustersleffassa aaveita metsästävän Haamujengin jäsentä, tohtori Peter Venkmania. Vielä 1980ja 90-luvulla Murray urakoi Hollywoodin peruskomedioissa, mutta 2000-luvulla hän on tullut tunnetuksi omaperäisten indie-leffojen pokerinaamaisena kulttitähtenä. Uusi Ghostbusters-elokuva on ollut suunnittelupöydällä vuosia, mutta Murray on itsepintaisesti kieltäytynyt näyttäytymästä siinä. Syyksi Murray on sanonut pettymyksen1980-luvulla •

KAKSI KUVAA. Haamujengi-elokuvia tehtiin 1980-luvulla kaksi. Ensimmäinen osa valmistui vuonna 1984, toinen vuonna 1989.

VIIHDE

Top 5 Myydyimmät levyt viikolla 32.

1 2

Antti Tuisku: En Kommentoi

Haloo Helsinki!: Kiitos Ei Ole Kirosana (platinapainos)

3

Nightwish: Endless Forms Most Beautiful

Bill Murray kieltäytyi pitkään esiintymästä Haamujengi-elokuvassa ennen kuin nyt muutti mielensä.

sä Haamujengi 2:een, jota pidetään yleisesti epäonnistuneena. Nyt omapäinen kulttitähti on kuitenkin vihdoin taipunut. Hollywood Reporterin nettijutussa ei kerrota tarkempaa tietoa Murrayn roolista, mutta todennäköisesti ky-

seessä on pieni cameo-esiintyminen. Toinen alkuperäinen haamujengiläinen, Dan Aykroyd, piipahtaa myös uudessa elokuvassa. Vuonna 2016 ilmestyvän Ghostbusters ei ole jatkoa kasari-Haamujengeille vaan niin kutsuttu reboot eli sar-

jan ”uudelleenkäynnistys.” Uusi Haamujengi on naispuolinen ja rooleissa nähdään Kristen Wiig, Melissa McCarthy, Kate McKinnon sekä Leslie Jones. Ohjaaja on muun muassa elokuvista Bridesmaids ja Spy tuttu Paul Feig. METRO

4 5

Paperi T: Malarian Pelko Sanni: Lelu

Virallinen lista mittaa Suomessa tapahtuvaa äänitemyyntiä. Musiikin latausmyynti huomioidaan osana listaa.

Hamlet-näyttelijä ei LETKEÄT SEURATANSSIhalua fanien kuvaavan T ALKAVAT Brittinäyttelijä Benedict Cumberbatchista on tullut niin suosittu, että hän joutui pyytämään yleisöltä, etteivät nämä kuvaisi hänen roolityötään Hamletina Barbican-teatterissa Lontoossa. BBC:n mukaan Cumberbatch esitti pyyntönsä teatterin ulkopuolella odottaville faneille. Benedict Cumberbatch esittää William Shakespearen Hamletia 12 viikon ajan Barbican-teatterissa. Näytöksiin myytiin 100 000 ennak-

CLIVE BRUNSKILL

Benedict Cumberbatch esittää Hamletia Lontoon Barbicanteatterissa.

kolippua heti niiden tultua myyntiin vuosi sitten elokuussa. – Haluaisin yrittää pestata teidät levittämään tätä sanomaa, Cumberbatch sanoi – En itse käytä sosiaalista mediaa, joten toivoisin, että välittäisitte pyyntöni twiiteissä ja blogeissa. Mikään ei ole teatterinäyttelijälle vähemmän nautittavaa tai kannustavaa kuin hänen esityksensä jatkuva kuvaaminen, Cumberbatch jatkoi. METRO

Ministeriä viedään avaa Kaupunginteatterin syksyn

Helsingin Kaupunginteatteri jatkaa kesäkuussa alkaneen teatteritalon peruskorjauksen aikana ohjelmistoaan teatterin muilla näyttämöillä. Kaupunginteatterin syysohjelmistoon kuuluu musiikkiteatteria, komediaa, uutta draamaa, tanssiteatteria, fantasiaa, lastenteatteria ja kiin-

nostavia vierailuja. Kaupunginteatteri julkisti syysohjelmistonsa maanantaina. Kaupunginteatterin syyskausi alkaa Ray Cooneyn Ministeriä viedään (Two into One) -ensi-illalla 19. elokuuta Arena-näyttämöllä. Pentti Järvisen suomentama farssi on päivitetty eduskuntavaa-

lien jälkeiseen Suomeen, ja sen ohjaa Neil Hardwick. Musikaali Billy Elliot saa puolestaan Suomen kantaesityksensä 27. elokuuta Peacock-teatterissa. Elton Johnin säveltämä ja elokuvanakin tunnettu Billy Elliot kertoo nuoresta, tanssijan urasta unelmoivasta pojasta. METRO

Jolie teki taide-elokuvan Angelina Jolien kolmas ohjaustyö poikkeaa hänen kahdesta edellisestään. By the Sea on intiimi elokuva Ranskassa 1970-luvulla matkustavasta amerikkalaispariskunnasta, jotka joutuvat tarkastelemaan suhdettaan tavattuaan nuoremman ranskalaisparin.

By the Sea on Jolien ohjaamista elokuvista ensimmäinen, jossa hän itse näyttelee. Miespääosaa esittää Jolien aviomies Brad Pitt, ja elokuva kuvattiin heidän omalla häämatkallaan. – By the Sea on taide-elokuva. Se on sellainen elokuva,

jollaisia mielelläni katselen, mutta joista minulle ei tarjota rooleja, Jolie kertoi Vanity Fair -lehdelle. By the Sean ensi-ilta on Yhdysvalloissa 13. marraskuuta. Suomessa se tulee ensi-iltaan 27. marraskuuta nimellä Meren äärellä. METRO

TREENI

Tammisalossa ja Espoossa

Ohjaajina Jyrki Keisala, Juhani ja Maija Kuosmanen Ilmoittautumiset treeneihin: jyrki.keisala@suomentanssistudiot.fi

TammIsalon VPK:n juhlasalIssa (Tammisalontie 7, Helsinki) TIIsTaIsIn (alkaen 18.8.2015) avoimen otteen tanssit: fusku, bugg, jive, lattarit, yms. klo 17 – 18 aloittelijat klo 18 – 19 alkeisjatko klo 19 – 20 jatkotaso

Lisätietoa: www.tanssit.fi

t Viikoittaiset harjoitukseen ud ska syy o kok vat ku jat

TorsTaIsIn (alkaen 20.8.2015) suljetun otteen tanssit: hidas valssi, tango, foksi, yms. klo 17 – 18 aloittelijat klo 18 – 19 alkeisjatko klo 19 – 20 jatkotaso Tammisalossa harjoitukset alkavat ti 18.8.2015 klo 17.00. Ilmainen tutustumisilta. Tervetuloa! maTInKylän PIrTIllä (Keskipäivänkuja 4, Espoo, Olari) sunnunTaIsIn (alkaen 23.8.2015) klo 18.00 Tanssitekniikkaa pintaa syvemmältä (edistyneiden ilta) Ohjaaja: Jyrki Keisala Ensimmäinen tutustumiskerta veloituksetta.


www.metro.fi

LUKIJAT

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 11. elokuu 2015

merkkiteoksiin kuuluva elokuvasarja Angelica. Alkuperäinen tekstitys oli suomenkielen nokkelaa ja hurmaavaa ylistystä. Hieno tekstitys lumosi katsojan. Sarjan restauroinnin yhteydessa uusittu tekstitys suolsi surkeita latteuksia tuhoten intohimoisen tunnelman klassikosta. Ostan DVD:t verkkokaupasta, jotta alkuperäinen tekstitys löytyy elokuvan tekstitysvalikosta. Toivonkin DVD-elokuvien tekstivalikkoon skandinaavisten tekstitysten lisaksi alkupeäaistekstitystä. TEXT

TEKSTIVIESTIT LUKIJAN KUVA

•Kun pulisanterilla on kankkunen. Kaikki ärsyttää. Naapurin suihku, tai oma olemassaolo. JA

20 euroa

EI RIPSIPIIRAKKAA

•Papit eivä voi/pysty välittää siunauksia. Papit voivat ainoastaan pyytää Jumalaa siunaamaan, kuten me muutkin. Ja Jumalahan siunaa: ”Hän antaa auringon paistaa niin hyville kuin huonoillekin”. NIMETÖN •6.8. Itiksen Citymarketista ostamani tuore porsaan lapa luulla oli pettymys. Pakkauksen pohja oli paksua nahkaa ja ihraa. Ei edes läskiä. Pakkauksen paino 1.408kg. Erottelin lihat ja kelpaamattomat läskit/ihrat. Punnitsin lähikaupan hedelmävaaalla. Lihat 971g lärki/ihra 413g. PETTYNYT ASIAKAS •Sanotaan nyt tämän asia myös suoraan. Hus - Desikon johto, kuvittelee että me laitos huoltajat olemme jotenkin vähä-älyisiä, ne puhuu meille kuin tarhalaisille. NIMETÖN •Kyllä näistä pakolaisista puhutaan.Mitä yksi tulia maksaa! Kotoutus, kielen oppiminen, asunto, Kelan maksut/tuet ,työpaikka jne. Ei se tapahdu maidon-tai kaljan hinnalla. Kuka kansalaitorin 15000:sta ottaisi yhtäkään kotiinsa. Ei moni. Vaaditaan asuntoja ja Malmin kenttä purettavaksi. Lyön vetoa, et taloista tulee pakolaisille kaupungin kustantamia vuokra kämppiä. Ei niin - ja samalla 1700 yrittää läpi Englannin tunnelia pitkin ja taas poimitaan tuhat merestä. Hienoa! FREDI •Miksi vr ei uusi Korson junaaseman hissiä? Monta kertaa on ilmoitettu että hissi on törkyinen, yritetty polttaa, ovet jäävät jumiin eivätkä aukea.. Ja lipuntarkastajat voisivat kerätä rohkeutensa ja suorittaa lipuntarkastusta junissa myös KeravaTikkurila välillä. Vaan eipä taida tavallisten työmatkalaisten viihtyisyys tai turvallisuus kiinnostaa vr:ä tai hsl:ä. NIMETÖN •Hei te kaikki, jotka osaatte puhua sanomatta mitään järkevää: Yle-Puheen aamussa - ainakin pyhä-aamuisin - siitä maksetaan palkkaa!..ja vielä verovaroin, jee! NIMETÖN •Miksi juopot ovat niin vihaisia ja riidanhaluisia, luulisi että ovat hyvällä tuulella kun ovat aina humalassa. NIMETÖN •Viisas älykäs Ylen toimittaja kertoi, että työttömät ja muu paarialuokka ei saa köyhinä hoitaa terveyttään niin kuin ihmisiä pitäisi hoitaa.. TAAS NÄITÄ NOLLATUTKIMUSASIOITA JA TÅRTA PÅ TÅRTA, KIITOS

•Rakkaani isorintainen. NIMETÖN •Ei taida enää päteä sanonta, että pojasta polvi paranee. Suomi on täynnä sankarihautoja, kun sen aikaiset miehet olivat valmiita uhraamaan vaikka henkensä, puolustaessaan isänmaataan. Tai olihan sinne kyllä pakko mennäkin, kun käsky kävi, tai muuten tuli kuula kalloon. Nämä nykymiehet, erikoisesti erittäin varakkaat, lähtevät näköjään täältä lipettiin, koska eivät tahdo miljoonien omaisuudestaan pientäkään osaa antaa verojen muodossa isänmaansa hyväksi. ENNEN OLI MIEHET MIEHIÄ •Weekend festival puhui 70dB:n melurajasta! Sellainenko saa Roihuvuoren seinät ja ikkunat resonoimaan? Kello 22:30 heräsi väkisin kauheaan jyrinään, ja kestettävä on. Vuoden päästä taas nämä pyhimykset

•Naida vai palaa? Ei ainakaan kylmää kalkkunaa! NIMETÖN

Poliisi muistuttaa koululaisten paluusta

Poliisi muistuttaa, että lapsiin ja nuoriin kohdistunut kohonnut tapaturmariski on normaalia korkeampi, kun koululaiset palaavat lomilta keskiviikkona 12. elokuuta. Pelastuslaitos suosittelee turvallisen koulumatkan harjoittelua vanhempienkin lasten kuin vain ekaluokkalaisten kanssa. Tiellä liikkujilta edellytetään lasten tehostettua huomioimista koulujen alkamispäivästä alkaen. Nopeuksien tulee olla rajoitusten mukaisina, huomio keskitettävä liikenteeseen, ja kännyköiden käyttö ajon aikana on ehdottomasti kielletty. Helsingin poliisi turvaa tällä viikolla erityisesti koulunsa aloittavien lasten koulutietä. Keskiviikosta alkaen kaupungilla on liikkeellä tuhansia ekaluokkalaisia sekä vanhempia koululaisia, joten aikuisilta vaaditaan erityistä tarkkaavaisuutta liikenteessä. Helsingin poliisin viesti autoilijoille on selkeä: malttia liikenteeseen. METRO

painavat lappuihinsa että melusta on (23§) ilmoitusvelvollisuus, mutta apua ei siitä ole koskaan. Vanhukset työstään uupuneet ja sairaat valittakoon pukille, auttaisko paremmin? SPR-AVUSTAJA

•Miksi televisiosta ei tule ollenkaan enää tietokilpailuohjelmia? Kaikenmaailman sopankeittäjää ja typeriä sarjoja pullollaan, jotka tympivät ja ärsyttävät. TIETO ON VALTAA •Kohta varmaan jotkut ryhmittymät heräävät vaatimaan Sibeliuksen Finlandia-hymnin julkiset esitykset kiellettäviksi. Siinähän korostetaan meidän isänmaallisia tunteita aika tavalla. Niinhän jo Suvivirrenkin laulaminen lopetettiin monissa kouluissamme ja päiväkodeissa, vaikka se oli jo vuosikymmeniä kuulunut perinteisiimme koulujen ja päiväkotien kevätjuhlissa. Sitähän ei kai virallisesti kielletty, mutta kuitenkin monet lopettivat sen kauniin suomalaisen perinteen. Täällä saa kyllä, vielä tänäkin päivänä, eri musiikkikanavilla ihan vapaasti soittaa esim. ”haistakaa paska koko valtiovalta”. SE KAI EI SITTEN HÄIRITSE KETÄÄN

•Muistakaa vanhemmat naiset varoa Auervaaroja, kun nuoremmat miehet vastailevat seuranhakuilmoituksiinne. TARKKANA KUIN PORKKANA

•Helsingin asukkaita koskeva ohjesääntö määrää kaupungissa ja asunnoissa hiljaisuuden klö. 22;00-08;00 ajalle. HRV ja konsertin järjestäjät syyllistyvät häiriötä tuottavina rikokseen Suomen lain mukaan, salliessaan HRV luvalla ja konsertin järjestäjien ollessa vastuussa samaiseen Suomen lain määrittelemään kohtuuttomaksi katsottavaan häiriön tuottamiseen ko. aikana lisättynä päiväsaikaan syyllistyessään siihen jo 3vrk. aikana Melusaasteella. Vastuu! PIIKKI

•Mr. Ändi MäkKoi en tosiaankaan unohda huonoa käyttäytymistäsi nuorta naista kohtaan Soukanniemessä. Hyvä, että Pelkosenniemellä on vain jää-

kylmä huumehörhöpatsastelija. NIMETÖN •Monikulttuurin ihailijat, katsokaa dokumentti An Inconvenient 9/11 Truth (2015) YouTubesta. Dokumentin katsottua monikulttuurilta katoaa perusta. Kun joku kansanryhma halutaan syylliseksi toisen kansanryhmän hyotyessä niin sen eteen on aina tehty massiivinen lume ihmiskunnan historiassa. SUOMALAISET

•Kun nykyiset nuoret ei enää keksi miten omalla musiikilla voivat järkyttää hevari-vanhempiaan, ovat keksineet nytkin Kyläsaaren festareilla kuuluneen ”tanssimusiikin”. ”Maailman suurimmat supertähdet” saavat aikaan järjettömän suuren ruosteisen koneen ääntä muistuttavan melun, joka vahvistetaan niin että se tuottaa pahoinvointia 10 kilometrin säteellä ja tappaa heikoimmat vanhukset, jotka eivät enää pysty edes nukkumaan ikkunoiden ja seinien tärinässä. NIMETÖN •Taas tuli yöllä ovia hakkaavat naapurit, nukkuvatko päivällä kun yörauhattomuutta ja koirakin hermostui Yksi aamu tunnin hauvan haukku herätys -mutta typerä ovien hakkaaminen yöllä. NIMETÖN •Kun PerSu pj. Timo Soini (toistamistaan toistaa) ”...vanhat puolueet.....”! On syytä muistuttaa ettei puolue ole 20 v. vaha, vaan paljo, paljon vanhempi. Sen perustaja on Veikko Vennamo jolla oli tämä puolue jo historiallista SMP:täkin vanhempi. Sen ikä on laskettavissa siitä, kun Vennamo perusti jo SMP:n edeltäjät! Vanha puolue se PerSu on! Ikää jo vähintään 65 vuotta! Tosiasiat kohdalleen! PIIKKI

•Koska meillä:ilmoitit, että Virossa valkoposkihanhi on riistalintu ja toivoit, että niiden puolustajat voisivat mennä kieriskelemään niiden ulosteessa, kun Töölönlahdellakaan ei piknikporukka voi levittää filttejään ja shuppa - mansikkakorejaan nurmelle hanhien takia. Kyllä siellä tilaa löytyy teille ja teidän jättä-

mille jätteille, vaikka roskikset on joka pylvään vieressä. Vielä, kyllä sitä hanhen valloittamatonta nurmen tilaa Stadista löytyy. TÖÖLÖNLAHDEN KULKIJA •Nimetön: kerroit, että Korkeasaari oli pettymys. Ei mielestäsi näkynyt, kuin Kanadanhanhia lapsia pelottelemassa. Yleensähän se on niin, että ne lapset pelottelee lintuja, ajaa takaa jne. Missä käviän silmät olivat, kai siellä nyt muitakin eläimiä näyttäytyi. HKI •Mummo: Ihmettelit miksi lapsen pää oli peitetty huiviin. Oletan, että kyseessä oli muslimilapsi. Muistelepa -50 ja - 60 lukua, silloin useimmilla pikkutytöillä oli huivi päässä. Sitäpaitsi Suomen ilmastossa suurimman osan aikaa on lapsen (ja aikuisen) pää peitossa (hattu, pipo, karvalakki, lippis, kaulaliina jne) ET SILLEE

•Suomalaisnaiset naivat paljon mamuja. Ymmärrän sen todella hyvin. Suomalaismiehistä suurin osa eivät halua kuulla tasa arvosta mitään. Naisrauhaa ei ole. Naiset saavat hävyttömyyksiä, ei yksikää mies ei sano mitään. Immosia on niin paljon. NAIMATON

•Metron lukijan kuvan otsikko: Rajuilma piiskasi pääkaupunkiseutua ja tekstissä jatkui, että salamia tuli yön aikana 340. Pisti naurattamaan , että oikein salamia! SALMOJA •Nyt loppuu ISISsiin sekaantujien sossumaksut! Hei pliis päättäjät! Kelan maksut loppuvat kun sanotte. Kiitos kaunis! YMMÄRRYSTÄ VAILLE

•Herra Puotilasta, kiitos mielipidekirjoituksestasi Metrossa 7.8. tv-tekstitysten laadukkuuden tasosta. DVD-elokuvien tekstityksissa vaivaa sama ongelma kirjoitusvirheista jopa asiavirheisiin varsinkin historiallisissa spektaakkeleissa. Tekstittajän työn kiireys pilaa elokuvan tekstityksen tason. DVD-elokuvien tekstitysten taso on laskenut jo 15 vuotta. Surullisen kuuluisa esimerkki on Euroopan elokuvahistorian

•Näillä työajan pidennysvaatimuksilla on ainoastaan se tarkoitus, että työnantajapuolelle jäisi enemmän rahaa jaettavaksi bonuksiin, koska työajanpidennys merkitsisi sitä, että palkkakustannuksistasäästyisi, kun pienemmällä henkilökuntamäärällä päästäisi samaan tuottavuustasoon ja irtisanomalla näin ylimääräisiksi käyneet työntekijät. Täten katsotaan, että firmalla on mennyt paremmin, kuin edellisenä vuonna, joten jaetaanpas tämä voitto bonuksina kaikkensa tehneille johtajille, joille ei pelkkä kuukausipalkka riitä, oli se sitten miten hulppea tahansa. Muilta kyllä edellytetään hyvää työpanosta ilman mitään bonuksia. BONUKSET TUHONNEET MONEN TYÖMORAALIN

•Kokeilut on kokeiltu, älyttömiä..Ex- virheiden tekemisen pakkotoistaja, no thank more! Oppia ajattelemalla ennemmin! NIMETÖN

•Herttoniemen ja Itäkeskuksen istutusaltaat jotka ovat ulkopuolella pitää poistaa koska rotat pesivät niissä. NIMETÖN •Miksi ei turvapaikan hakijoita sijoiteta maaseudule autiotaloihin ja sinne kanoja ja lampaita ja perunapelto. Oppisivat tekemään työtä elantonsa eteen. Ei ole oikein, että heidät sijoitetaan hotellitasoiseen asuntoon ja kaikki maksetaan meidän suomalaisten tienaamilla rahoilla. EI TÄNNE HOTELLI LOMALLE •Keravan ja Helsingin välillä junat kulkevat kehäradan takia miten sattuvat ja ovat enimmäkseen vanhoja rotiskoja flirttien sijaan. Eli työmatkat hankaloituivat lomalaisten ja turistien takia. Samalla lakkautettiin bussilinja 742. Minulle riitti, siirryn oman auton käyttöön. Vr ja hsl eivät ajattele kuin venkkujen ja muiden turistien liikkumista. NIMETÖN

•En ole vielä käsittänyt mikä on Perussuomalaisten pointti? Mihin tarvitaan tuollaista puoluetta? Asialista? Maahanmuutto kriittisyys taitaa olla ainoa listalla. PYH •Tämä viesti on hämmästyneeltä Herttoniemestä, joka yöllä yhdeltä tajuaa nukkuneensa 3 tuntia. Lakkasiko festivaalien melu jo kymmeneltä? IHMEELLISTÄ

•Aivan sairasta tämä Weekend festarien mölinä 23.45. Toivon että joku vaikutusvaltainen haastaisi kotirauhan rikkomisesta äänen voimakkuudesta vastaavan. LASTEN, VANHUKSIEN, ELÄINTEN KIUSAAMISTA

•Mummo - heidän kultuurissaan naiset todennäköisesti pitävät huivia päässään jo pienestä pitäen. Vuorostaan tämä pieni tyttö tulee ihmettelemään Suomessa humalaisia. Jokaisella yhteiskunnalla on omia moraalisia ongelmia. NATALIA •Tämä viesti Herttoniemestä

12

perjantaina 21:50, kun ikkunat ja seinät tärisevät Kettutien palvelutalossa festarien mölystä. Kuinkahan pitkään tänä vuonna pitää vammoistaan kärsivän sotaveteraanin valvoa, kun juhliva kansa sylkee päin naamaa meidän vanhojen elämää halveksien. Ei olisi sodan kärsimysten jälkeen tätä uskonut. NIMETÖN •Toimittajien osaamiseen kuuluu helteiden haikailu. Yksikään alan osaaja ei ole niin paljoa irrottanut katsettaan näytöltä, että olisi huomannut luonnon tämänkesäisen valtavan, upean rehevyyden. HELLETTÄ SEN OLLA PITÄÄ!

•Jos kaunokirjoituksen opettaminen kouluissa aiotaan lopettaa, niinkuin on uumoiltu, miten sitten käy esim. omakätisen allekirjoituksen kanssa jatkossa, piirtääkö porukka textaus tai tikkukirjaimilla nimensä? Eli enää ei sitten osata muuta kuin textata nimensä, kunnon ”signeeraukset” jäävät ilmeisestihistoriaan. Helppoa jatkossa väärentää nimikirjoituksia. NIMETÖN

•Meilahden sairaala kieltää kukkien viemistä potilaille, siksi onkin omituista, että sairaalan kahvion yhteydessä myydään kukkia. Kenelle ne sitten on tarkoitettu, jos ei potilaille, tuskin siellä vierailevat ostelevat sieltä kukkia kotiinsa. NIMETÖN •Täällä yx vanha tantta on myös raivoissaan kun festarit joutuvat rajoittamaan soittoaikaa. Korvatulppia löytyy. Ette ilmeisesti ole olleet nuoria kun ette ymmärrä nykyaikaa ettekä nuorisoa. TEIDÄN PAIKKA ON HAUDASSA!

•Ydinvoiman lisärakentaminen Suomessa (radioaktiivisella uranilla) on järjettömin ”energia ratkaisu” minkä Suomen hallitus teki Fennovoimalalle. Säteilyvaara kestää n. 100.000 vuotta. On kaiken terveen vastuuntuntoisen järjen vastainen päätös! Se on kovattavissa täysin saasteettomalla vetyydinvoimalla ja myös vetypolttoaineella. Niiden ”jäte” on vesi. Väiteet ettäkö vety olisi kallista on mitään perusteluja vailla. Vettähän maailmassa riittää aina! PIIKKI •Jotkut ymmärtävät monikulttuurisuudella sitä, että Suomeen houkutellaan ihmisiä Afrikasta. Mitä monikulttuurisuus on? Se on yhtä kuin saamelaiset, saksalaiset, somalit, suomen-ruotsalaiset, venäläiset, jopa ranskalaiset ja kaikki. Sitä on eri maiden kirjallisuus, muoti, musiikki, elokuvat, kaikki. Jotkut ovat piiloutuneet maailmalta perunakuoppaan, mutta moni on noussut sieltä ylös ihmisten ilmoille. AH •Lopettakaa noi melu konsertit joide matala äänet kuuluu bumb bumb bumb läpi koko Helsingin! Supermatalat basso äänet pois tai koko melukonsertit! jo riittää!! liika on liikaa! LOPETTAKAA JO!

•Weekend festari kuulostaa täällä 10 kilsan päässä siltä kuin joku dorka olisi ”leikkimässä” autostereoilla. ONPA KIVAA •Mummo: sitä ihmettelen minäkin. Mitä musliminaisten hiuksissa on niin pahaa, että pitää jo pienestä tytöstä pää peittää huivilla? EEVA L •Ylen Aamu tv:n Sanna Ukkola on niin naisellinen ja selväpuheinen. Ilo silmälle. KATSOJA •Kuten Suomen kuvalehti juuri toi julki, ISI:n joukkoihin täältä lähteneille Kela maksaa kaikki mahdolliset tuet veronmaksa-


LUKIJAT jien varoilla. Jo on härskiä meininkiä. Kantasuomalaisten vanhusten, eläkeläisten, opiskelijoiden etuisuuksia kurjistetaan, vaan ei oteta senttiäkään koko ajan suurenevista täysylöspitokuluista ja maksetaan kaikki tuet kun menet sotimaan ulkomaille. Tähän loppui veronmaksamiseni, en ole avunantajana kun ao. tyypit tappaa tuolla ihmisiä. OIKEUSKANSLERI HERÄTYS

loistavasta kirjoituksesta. Kun joku vielä neuvoisi nostamaan suom.tekst. pois alkuperäisten nimien/ammattien päältä. VIKK

•Olen kerran valittanut eräälle vvo:isännöitsijälle kirjallisesti jatkuvasta, tahallisesta yöaikaan tapahtuvasta häiriön tuottamisesta. Vastauskirjeessään isännöitsijä kehotti ostamaan korvatulpat, että se heidän velvollisuuksistaan! JATTA P.

•Valkoposkihanhi saa liata ja valloittaa rannat ja puistot Suomessa, mutta ne ei ole rauhoitettuja Virossa, vaikka molemmat EU-maita. Kuinka se on mahdollista. MUMMO

•Veikkaus on ihmisten suurta huijausta olen tehnyt lottoa neljäkymentävuotta ja olen kaikkia muitakin pelejä esim. kenoa jokapäivä siitä lähtien kun se alko, vakiota naapuripeliä, kaikkia pelejä, työpaikalla lotattiin joka viikko kaheksantoista hengenporukassa kolmekymmentä vuotta. Voittoja ei ole tullut ei pieniä eikä varsinkaa suuria minne menevät päävoitot!? Ainaki osakkeen hinta on mulla menny ja mitään ei takasinpäin tullut. VEIKKAUSKORTIN OMISTAJA JA ROOPEANKKAA ODOTTAVA

•Luonto eläköön: Nyt kyllä pahoitit mielesi väärästä syystä. Sairaaloihin ei saa viedä kukkia, koska niiden mukana tulee maaperäisiä mikrobeja jotka eivät sairaala ympäristöön kuulu. Lisäksi vesi maljakossa on varsinainen mikrobihautomo. VIE VAIKKA PEHMOLELU

•Kannustinloukuista on puhuttu ja kirjoitettu 20 vuotta. Mitään ei ol tapahtunut! Mitä saamattomuutta! Sitä ominaisuutta näyttää nykyisin esiintyvän monessa muussakin asiassa. SENIORA •Iisakki. Vanhan saagan mukaan Galileo Galilei puolestaan sanoi: ”Kun sormi osoittaa kuuta, vain hullu tuijottaa sormea.” Moni tuntee myös sloganin ”Kun näen kirahvin, uskon että Jumala on”. BIOLOGINPLANTTU

•Natalia - Olen samaa mieltä, jos sanotaan asiasta kuinka se omasta mielestämme pitäisi olla, mutta jos joku sanoo oman mielipiteensä koko kansan totuutena niin silloin kyllä kivahdan. AITO TARKKAILIJA

•Kristinuskoa nuorempana Islam tekee samoja virheitä kuin me aikoinaan: ääriliikkeet sotivat muita vastaan. Siksi suuren moskeijan olisi pidettävä tärkeänä ekumeniaa. Muutoin se on potentiaalinen terrorismin kohde. Turvallisempaa olisi perustaa useampia pieniä temppeleitä. EEROO •Ei Paavin Raamatun tuntemus näytä kovin hyvältä, kun ei anna ehkäistä edes. Viisauden kirjasta olen lukenut muistaakseni; parempi vähän vanhurskaudessa, kuin jumalattomain paljous. Lapsuuteni oli riitaisaa, kun 7 sisareni kanssa joutui huomiosta ja paljon muustakin kilpailemaan ja jäin osattomaksi. S.H •VR:n Makasiinista jauhetaan. Halutaan väkisin suojella,niinkuin ”itkumuuri’ olisi Hgin Colosseum tai Pantheon. Ei yhtä palanutta seinää säilyttä uuden pääkirjaston eteen, vai saako siitä alue-museota! Suojeltu Malmin kenttää saa kyllä pistää maan tasalle. Valtuusto, rohkeutta näyttää peukaloa alas-ja samoin Guggenheimille. Se tuo ääniä, seuraavaksi on kunnallisvaalit. Pois myös Pisararata ja Tallinnan tunnelia, ja hoitakaa ihmiset pois leipäjonoista. FREDI-KANTSU •Vastaus siis Ei, Totta. Ihmettelen etteivät jätä uskontoaan,

kun joutuneet ehkä pettymään siihen, koska eivät voi asua kotimaassaan tai lavastaneet keinon voittaa muut Islamin uskoisiksi. S.H •Hirviöiden puolustaja: ihmisen arvo ei ole siinä mitä hänelle on tehty vaan siinä mitä hän itse tekee muille. Mikään kokemamme vääryys ei oikeuta meitä vahingoittamaan muita. Suurin osa hyväksikäytetyistä ei siirrä hyväksikäyttöä seuraaville sukupolville. Mutta hirviöt ovat saastaa, koska valitsevat tehdä väärin. Monelle pahantahtoisuus on kantava voima. He osaavat kyllä esittää hyvää jotain saadakseen, mutta huono perusluonne ei muutu. KOHDALLE OSUNUT

•Onneksemme Jumala siunaa, vaikka ei olis pappiakaan. Papit ei todellakaan voi valita ketä tai mitä siunaa. Siunauksenantaja on aina Jumala. NIMETÖN •Olipa osuva teksti, kun sanotaan tumpuloiksi, jotka ostavat lapselle lahjaksi kaulakorun ilman ketjua. Tuottaen saajalleen mielipahaa. Laittakaapa omalle kaulallenne koru. Pysyykö se siinä ilman ketjua? Näille tumpuloille täytyis antaa lahjaksi esim tietokoneen kuoret! Katsoisivat nettiä ym. No mikä on kun ei näy. TYPERYKSIÄ OVAT

Laadukkaat Tuotteet ja Hinnat ...klikkaa!

NIMETÖN

•Jotain on ollut aina. Se on ikuista, mutta muuttuvaa. Nytkin koko universumi on sitä. Samoin kaikki aine, energia ja elämä. Mekin sieluinemme olemme sen osia. Tälle ikuisesti olevalle on annettu monta nimeä, jotka kaikki tarkoittavat Jumalaa. Mitä mieltä ateistit ovat tästä? EEROO Sudokun ratkaisu

Toimintamme on Suomessa vahvassa kasvussa. Etsimme nyt myyntineuvottelijaa posliini- ja lasituotteidemme täydennysmyyntiin kanta-asiakkaillemme.

Etsimme tehokasta

MYYNTINEUVOTTELIJAA SINULLA ON • Palava halu palvella kanta-asiakkaitamme ja tehdä kauppaa • Oikea asenne ja motivaatio • Halua oppia uutta ja kehittää osaamista • Aikaisempaa kokemusta puhelinmyynnistä

Ristikon ratkaisu

ARVOSTAMME • Sinnikkyyttä, pitkäjänteisyyttä ja tulosnälkäisyyttä • Kiinnostusta ruoka-, kattaus- ja sisutusmaailmaan TARJOAMME • Hyvän palkkamallin (takuupalkan ja provision yhdistelmän) • Työterveyshuollon, lounassetelit, kulttuuri-/virkistyssetelit • Kuntosalin, saunan sekä tarvittaessa autopaikan • Helsingin Malmilla rautatie-aseman läheisyydessä viihtyisän työympäristön • Kauniita ja laadukkaita tuotteita myytäväksi Lähetä hakemuksesi 21.8.2015 mennessä sähköpostilla: tiia.karjalainen@apilanlehti.fi. Voit myös soittaa Tiialle maanantaina 17.8.2015, puh. 040 580 4246, mutta toimi heti, koska teemme haastatteluja ja henkilövalintoja jo hakuaikana.

Apilanlehti on Pohjoismaiden suurimpia laadukkaaseen posliiniin, lasiin ja kodin koriste-esineisiin erikoistuneita yrityksiä. Tuotteitamme voi ostaa ainoastaan meiltä. Apilanlehti tunnetaan avainsanoista Inspiraatio, Laatu, Henkilökohtainen palvelu, Mukavuus ja Vain Apilanlehdeltä.

•Ovatko keinottelijat ja säätelijät samaa porukkaa? YKSI UTELIAS NAINEN

•Vihreät eivät tarvitse ydinvoimaa, he saavat sähkön pistorasiasta. SKEPTIKKO •Mannerheimintie lauantai ilta olimme ajelulla Rakkaa-

Miksi maksaisit liikaa? Hammaslääkärikeskus HÄMEENTIE 60 Avoinna ma-pe 8-20

VERTAISUUDESSA ON VOIMAA! Teemme tilaa!!

ni kanssa ja saimme ihastella kaunista aurinqonlasaskua.

•Tärkeä, rehti asiantuntija Valtosen kannanotto Tv:ssä homeiden syistä. Vastuu huonosta rakentamisesta ja vilpistä valvonnassa on virkamiehillä. Tätä elämää tuhoavaa ongelmaa on koko virkamieskunta alhaalta ylimpiin hellinyt ja vähätellyt. Mikä saa ihmisen näyttämään itsensä tyhmänä? NIMETÖN

•Hyvä Herra Puotilasta. Kiitos

KESÄALE!

13

Mieli Maasta ry järjestää vertaisohjaajakursseja ympäri Suomea. Peruskurssilla saa valmiudet ryhmän ohjaamiseen. Jatkokurssilla taitoja syvennetään. Kurssiviikonlopun omavastuu on 140 euroa sis. matkat ja majoituksen täysihoitoineen sekä kurssimateriaalin. Järjestämme koulutusta myös yhteisöille.

Kysy yhteistyötarjoustamme! Mieli Maasta ry:n toimiston puh. 050-441 2112, toimisto@mielimaasta.fi, www.mielimaasta.fi.

HELSINGIN AIKUISOPISTO Avoin yliopisto Elämäntaidot Kielet ja viestintä Liikunta ja terveys Taiteet Finnish for foreigners AVOIN KAIKILLE

HELAO.FI

T A ErikoishintammE: K Hammaskiven ja värjäytymien poisto, fluoraus, puhdistus Hinta 59€ U Hinta 59€ U Hampaanvärinen paikkaus Hinta 59€ Kivuton hampaan poisto T Y Hampaiden valkaisu koko suu alk .................150 € IlMAINEN TArKASTUS HOIdON YHTEYdESSä Ö Hammaslääkärikeskuksen 25 v juhlatarjoukset tässä kuussa

p. 726 p. 146

2266 1460

www.eurohammas.fi

HAMMASTEKNIKKO

24 h

Norm. hintainen proteesi valmis 12 tunnissa Erikoishammasteknikon hinnat tässä kuussa: YLÄ- tai ALALEUAN KOKOPROTEESI ..... 350 € YLÄ- ja ALALEUAN KOKOPROTEESI ...... 690 € YLÄ- TAI ALALEUAN KOKOPROTEESIN POHJAUS ....................... 99 € PROTEESIEN ILMAINEN TARKISTUS, KORJAUKSET ODOTTAESSA ................ alk. 75 € Meiltä myös koti- tai vanhainkotikäynnit 50€ Bussit, ratikat, metro vieressä. Katutasossa, helppo pyörätuolille.

Seleenirikas superpähkinä. Tällä kupongilla 11.-15.8.2015

Parapähkinät, 1 kg Aduki

5 €)

. 24,2

(norm

19,-

u. Luom

Säästösi 22 %

Tiesitkö, että parapähkinä on yksi parhaista, luonnollisista seleenin lähteistä? Seleeni stimuloi immuunipuolustusta, suojaa tulehduksilta sekä lisää solujen vastustuskykyä. Parapähkinä on myös proteiinirikas nautinto ja terveellinen purtava - maista ja ihastu itsekin!

Vinkki terveytesi tueksi: Kun lisäät luomupähkinöitä ruokavalioosi, saat helposti ja herkullisesti tuupatuksi ruokailuasi terveellisempään suuntaan!

www.ruohonjuuri.fi

Hakaniemi: Sörnäisten rantatie 5, 00530 Helsinki Itäkeskus: Itiksen kauppakeskus, 00930 Helsinki

Kamppi: Salomonkatu 5, 00100 Helsinki Keskusta: City-käytävä, 00100 Helsinki


www.metro.fi

HUPIKLUBI

lukijan kuvat numeroon 17181 tiistai 11. elokuu 2015

Helmiä sioille Stephan Pastis

14

10 kysymystä

no, possu. ostin juuri ensimmäisen sähköautoni. se oli kallis, mutta haluan tehdä osani ilmaston lämpenemisen estämiseksi, joka nostaisi meren pintaa.

minä poltan öljyä vain koska se on hauskaa.

ilmaston lämpenemisen puolella olevat hait voivat olla niin itsekkäitä.

öljyä

1023

1. Millä nimellä iskelmä- ja poplaulaja Sanna Laura Heikkilä tunnetaan paremmin? 2. Mikä Vantaan kaupunginosa valittiin tänä vuonna vuoden kaupunginosaksi? 3. Missä maassa sijaitsee useiden vuorikiipeilijöiden hengen vaatinut huippu Eiger? 4. Minkä linnun metsästyskausi Suomessa alkoi eilen? 5. Minkä maan pitkäaikainen kuningas oli Hussein? 6. Kuka palkittiin tänä vuonna Iskelmä-Finlandiapalkinnolla? 7. Mikä maukas punainen marja on Rubus idaeus? 8. Mikä tietokirjailija Marilyn vos Savantilla on korkein koskaan maailmassa mitattu? 9. Mikä tai kuka on Kiljusen herrasväki -kirjoissa esiintyvä Pulla? 10. Kuka voitti miesten keihäänheiton tänä vuonna Kuortaneen Eliittikisoissa?

Sudoku

B. Virtanen Ilkka Heilä

Täydennä ruudukko niin, että jokaisella vaaka- ja pystyrivillä sekä jokaisessa 3 x 3 -palassa on numerot 1–9. Sudokun ratkaisu sivulla 13.

Kamala luonto Jarkko Vehniäinen ★★✩✩✩

JUHA HYVÖNEN • www.ristikkotuumin.fi

Mobiiliohjeet

Ristikko

Lukijan kuvat. Nappaa kuva puhelimellasi ja lähetä se MMS-viestinä numeroon 17181. Kerro viestissä (max 500 merkkiä), missä olet ottanut kuvan, mitä siinä tapahtuu ja oma nimesi. Kuvia julkaistaan Metrossa, Metro.fi:ssä, HS.fi:ssä, Helsingin Sanomissa ja HS Mesta -lehdessä.

Palkkio. Maksamme painetuissa lehdissä julkaistuista kuvista vähintään 20 euron palkkion. Palkkio maksetaan vain yhden kerran. Ohjeet palkkion saamiseksi lähetämme tekstiviestillä muutaman viikon kuluessa. Palkkioista suoritetaan ennakonpidätys. Multimediaviestin hinta on 0,60 euroa. Lähettäessäsi kuvan julkaistavaksi myönnät Sanoma Media Finland Oy:lle kaikki oikeudet kuvaan, edelleenluovutusoikeus mukaan lukien. Kuvan lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on oikeus myöntää edellä mainitut oikeudet Sanoma Media Finland Oy:lle. Tämä koskee myös sähköpostilla lähetettyjä ja metro.fi-palveluun ladattuja kuvia.

Tekstarit. Kirjoita viestiin kommenttisi sekä nimimerkkisi ja lähetä viesti numeroon 17181. Avainsanaa ei tarvita. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden, Soneran ja Tele Finlandin liittymistä. Tekstiviestin hinta on 0,60 euroa. Toimitus valitsee ja käsittelee tekstiviestipalstan kirjoitukset.

Ratkaisu sivulla 13

Lukijakolumniohjeet •

Metro.fi. Mene osoitteeseen www.metro.fi ja paina ylhäältä ”lähetä”.

Pituus 1900–2100 merkkiä. Kolumnin kirjoituskentässä on laskuri, josta näet, milloin kolumni on sopivan pituinen. Muista, että merkkimäärään lasketaan myös välilyönnit.

Kuva ja nimi mukaan. Vain omalla kuvalla ja nimellä tehdyt kolumnit voidaan julkaista.

Toimitus valitsee. Julkaistavien kolumnien valinnasta päättää Metron toimitus. Toimitus myös mahdollisesti muokkaa julkaistavia tekstejä.

Palkkio. Metrossa julkaistuista kolumneista maksetaan 100 euron palkkio. Otamme yhteyttä palkkion saajiin.

Vastaukset kysymyksiin Julkaisija: Sanoma Media Finland Oy, Postiosoite: Töölönlahdenkatu 2, PL 30, 00089 Sanoma, Puhelin: (09) 122 4351 (vaihde), Sähköposti, toimitus: metro@hs.fi, Vastaava päätoimittaja: Kaius Niemi, Toimitussihteeri: Pekka Joutlahti (vastaava), Mediamyynnin asiakaspalvelu: yrityspalvelu@sanoma.fi, Jakelupalautteet: metro.jakelu@sanoma.fi, Paino: Sanomala Oy. Metro on Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin sitoutunut riippumaton uutislehti. www.metro.fi.

1. Laura Voutilainen, 2. Hakunila, 3. Sveitsissä, 4. Sepelkyyhkyn, 5. Jordanian, 6. Pate Mustajärvi, 7. Vadelma, 8. Älykkyysosamäärä, 9. Koira, 10. Thomas Röhler.


TV TV1

TV2

13.10: Tukkijoella

MTV3

21.30: Jalkapallon Super Cup

11.00 Yle Uutiset. 11.05 Yle Uutiset Uusimaa alueeltasi. 12.05 Luontoretkellä lintusaarella. 12.20 Kyläsairaala (12). 13.10 ELOKUVA Tukkijoella (7). 14.45 Arkistokuvia: Olinhan siellä minäkin (S). 15.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 15.50 A-studio. 16.20 Puutarhaunelmia. 16.50 Novosti Yle. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00 Yle Uutiset. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 17.10 Bomb Girls (12).

18.00 Yle Uutiset. 18.22 Yle Uutiset alueeltasi. 18.30 Mun heimo. 2/6. Jehovan todistajat. Jere ja Anu uskovat Jehovaan, Raamattuun ja paratiisiin. (U) 19.00 80-luku: Minä olen muistanut. 10/10. Hiljaa virtaa veri. Ensimmäiset AIDS-tapaukset järkyttivät suomalaisiakin. Haastateltavina mm. lääkäri Sirkka-Liisa Valle, homoaktivisti Olli Stålström sekä AIDS-tukikeskusta johtanut Outi Lithén. (U) 20.00 Isien sota. Ukko Kärkkäinen. Isän sotavamma ei näkynyt ulospäin, mutta hänen kärsimyksensä heijastui koko perheen elämään. 20.30 Yle Uutiset. 20.55 Urheiluruutu. 21.00 Juhlien jälkeen (12). Sota vaikuttaa väistämättömältä ja rintamalle lähtö puhuttaa yleisesti. 22.30 Siska (12). Omin avuin. Tutkiessaan parvekkeelta ammuttuna löydetyn miehen tapausta Siskan on vaikea löytää teolle motiivia. 23.30 Yle Uutiset. 23.35 Prisma: Oudoimmat luonnonilmiöt. Tänään tutustutaan Moskovan metrossa matkustaviin koiriin, Australian tappajavalaisiiin ja arokierijöiden valtaamaan kaupunkiin. Outo on myös karvasammakko. 00.25 Maailman kauneimmat puutarhat. 10/10. Kaakkois-Aasia. Bangkokissa on useita kuninkaallisia puutarhoja.

18.00: Salatut elämät

11.00 Onnea pilleripurkista? 12.00 Satuhäät. 12.50 Kioski. 13.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 14.00 Tyttökuoron mukana. 14.30 Rakastan sinua ikuisesti? 15.00 Luontoretkellä: Luonnon antimia. 15.30 Nettikiusaajat. 16.00 Uusi päivä (S). 16.27 Uusi päivä (S). 17.00 Pikku Kakkonen.

18.00 Holby Cityn sairaala (12). Heikkouksia. Ricin tiukka hoitolinja joutuu koetukselle, kun Jayne ja Connie taivuttelevat häntä hoitamaan vaikutusvaltaista potilasta. Annalesen epäilykset Michaelia kohtaan saavat lisäpontta. 19.00 Kätevä emäntä (S). Osa 6/6: Se on sitten siinä se. O: Antti Leino. R: Annu Valtonen, Maria Sid, Minna Kivelä, Lotta Lindroos, Kaisa Mattila, Jarkko Tiainen ja Lari Halme. (U). 19.30 Kioski. Kouvola – mainettaan kauniimpi vai kauheempi? Kioski kiertää Suomea ja etsii tien päältä 1000 uutista. Ilmianna kyläsi ainutlaatuisin tyyppi! 20.00 Uusi päivä (S). ”Kaikki tahtoo rakastaa”. Asko jää piirin ulkopuolelle. Tero saa otteen Aleksista. Lauri tanssii Petran suosioon. 20.28 Uusi päivä (S). ”Jos rehellinen oot”. Asko kuulee Minnan salaisuuden. Tuija pysyy tiukkana. Marika sairastuu vauvakuumeeseen. Mirjan ihastus syvenee. (U) 21.00 Ajankohtainen kakkonen. 21.30 Jalkapallon Super Cup. FC Barcelona–FC Sevilla. Selostus Matti Härkönen. Tbilisi, Georgia. 00.30 Hubotit – melkein ihmisiä (16). Tienhaarassa. Mimin tila vain pahenee, ja menneisyyden salaisuuksia paljastuu. Petra haluaa tuhota Florentinen. Jonas jatkaa suunnitelmaansa siirtää oma tajuntansa klooniinsa. (U)

Yle Fem

11.05 Lääkärit. 13.30 Selviytyjät. 14.30 Luovat hullut (S). 15.00 Luovat hullut (S). 15.30 Maajussille morsian. 16.31 Pientä pintaremonttia. 17.30 Salatut elämät (7).

18.00 Salatut elämät (7). 18.30 Salatut elämät (12). 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.20 Päivän sää. 19.30 Emmerdale (7). Selittelyt sikseen! Eric nauttii Valin huolenpidosta niin, että turvautuu likaisiin keinoihin. Hän saa Valin rysän päältä kiinni ja vaatii tätä tilille teostaan. 20.00 Suomen surkein kuski. Tässä jaksossa kilpailijat treenaavat kytkinjalkaansa oikein huolella kun jokaisen rakastama keinulauta on kaivettu varastosta taas esille. 21.00 NCIS: New Orleans (12). Syvällä kätkössä. Meksikonlahdelta löydetään ajelehtiva vene, ja veneestä kaksi ruumista märkäpuvuissa. Lisäksi veneessä ollut amiraali Huntleyn tytär Anna on kadonnut ja oletettavasti joutunut veden varaan. Virallisten tietojen mukaan veneen sukeltajat olivat tutkimassa ilmastonmuutoksen vaikutuksia. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.20 Päivän sää. 22.25 MTV Sport Uutiset. 22.35 Ensimmäisen asteen murha (16). Peli päättyy. Hildy ja Terry saavat selville, mistä Kevin Neyersin murhassa käytetty ase on peräisin. Erich Bluntin tukiverkko harvenee sitä mukaa, kun miehen juonittelu alkaa valjeta lähipiirille. 23.35 Rysän päällä. Yhden naisen avioero. Emelia Coolidgen valokuvaajapoikaystävä julkaisee epäilyttäviä ilmoituksia netissä. Tutkinta paljastaa, että mies puhuu palturia muillekin kuin tyttöystävälleen. 00.35 Kohde (12). Valkoisia liljoja rikosetsivä Carterille.

Fox

11.00 Vem vet mest? 11.30 Gröna hissen. 13.05 Coachernas coach. 13.35 Magnus och Petski. 14.05 Örter – naturens eget apotek. 14.25 Programtablå. 14.30 Sápmi sessions. 15.00 Folkraceprinsessorna. 15.30-16.00 Grön glädje. 16.25 Minun totuuteni: Björn Rosengren. 17.25 Näin se vain on. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 18.00 BUU-klubben: Pikkurilli. 18.30 Seikkailu Sambiassa (S). 19.00 Tähtäimessä triatlon: Sulavat vaihdot. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.45 Kontroller. 20.00 Poikien preppauskurssi. 21.00 Allsång på Skansen. 22.0022.44 Kansijuttu (16). 00.15 Aktuellt. 00.40 SVT Nyheter Västernorrland. 00.45 Sportnytt. 01.00 Gomorron Sverige sammandrag. 01.25 En bok, en författare.

Nelonen

Sub

Teema

22.00: Beck: Tukholman maraton

21.00: All About Steve

21.50: Elävä arkisto: Inga Sulin

13.50 Tuuri. 14.50 Splash! USA. 15.50 Australian Junior Masterchef. 16.50 Farmi (S). 17.20 Frasier (S). 17.50 MasterChef Australia All Stars.

14.00 Masterchef USA. 14.55 Benjamin: Young and Restless. 15.00 Kerran lapsi, aina lapsi (S). 15.30 Luovat hullut (S). 16.00 Perhe 2.0 (S). 16.30 Perhe 2.0 (S). 17.00 Lemmen viemää (7).

17.05 Maailman tähtiä Sopotissa.

18.55 HS-uutiset. 18.58 HS-sää. 19.00 Poliisit (7). Ostoskeskuksella on tapahtunut pahoinpitely. Itsemurhaepäily jouduttaa Paulin ja Jaakon ratkaisuja. Juopolla käy jälleen tuuri. 19.30 Poliisit (S). Kiireinen lauantaiyö kaupungissa. Teroa ja Riikkaa työllistävät perheväkivalta ja tappelut. Pahoinpidelty nainen haluaa vielä yhden ryypyn. 20.00 Huvila & Huussi. Anita ja Jenni ottavat vastaan kesän suurimman haasteen ja käyvät käsiksi vanhaan navettaan. 20.58 Keno. 21.00 Criminal Minds (16). Raivo. Luonnonpuistosta löytyy kolme osittain haudattua ruumista, joissa kaikissa on puremajälkiä. Osa jäljistä paljastuu ihmisen tekemiksi. 22.00 ELOKUVA Beck: Tukholman maraton (12). Trilleri saa alkunsa, kun varakkaan liikemiehen rakastajatar tekee karmaisevan löydön: mies on surmattu kylmäverisesti kylpyammeeseensa. Martin Beck (Gösta Ekman) iskuryhmineen onnistuu yhdistämään verityön kymmenen vuoden takaisiin tapahtumiin. Samalla selviää, että tappaja aikoo iskeä uudelleen. 23.55 Poliisit (S). Kiireinen lauantaiyö kaupungissa. Teroa ja Riikkaa työllistävät perheväkivalta ja tappelut. Pahoinpidelty nainen haluaa vielä yhden ryypyn. 00.25 NCIS Rikostutkijat (12). Tavalla tai toisella. ) 01.25 Frasier (S). Ylhäisestä alhaiseksi. 01.55 Poliisit – kotihälytys (7). Paremmat piirit.

Liv

11.35 Saulin Paras Kaveri. 12.25 Rojua, rojua. 13.15 Suomiehet. 14.05 Eläinkunnan hurjimmat. 15.00 Supertehtaat. 15.55 Lentoturmatutkinta. 16.45 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 17.15 Huutokaupan Metsästäjät. 17.45 Cops. 18.10 Lapin poliisit. 18.40 Family Guy. 19.05 Varastojen metsästäjät. 19.30 Autotallien metsästäjät. 20.00 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 20.30 Huutokaupan Metsästäjät. 21.00 Castle. 21.55 Ilman johtolankaa. 22.50 ELOKUVA The History Boys. 00.50 The Walking Dead. 01.35 S.H.I.E.L.D. Agentit. 02.25 Supertehtaat. 03.15 Supertehtaat. 04.10 Kapinakokki Santeri Hämäläinen. 04.40-05.59 Sky News.

15

18.00 American Idol. 18.55 Antti Tuisku: Keinutaan feat. VilleGalle. 19.00 Naapurit-tuloslähetys. 19.05 Simpsonit (7). Rikos ja rakkaus. Homer auttaa Moeta raha- ja rakkausasioissa. 19.30 30 Rock (7). Häähumua. Liz ja Criss päättävät mennä naimisiin. Tracylle selviää, että hän saattaa sittenkin elää vanhaksi. 20.00 Rillit huurussa (S). Robottimanipulaatio. Sheldonille koittaa tärkeä päivä: hän lähtee elämänsä ensimmäisille oikeille treffeille. 20.30 Simpsonit (7). Tikusta asiaa. Homer saa potkut ja ryhtyy jäätelökauppiaaksi. 21.00 ELOKUVA All About Steve (12). (All About Steve, USA 2009.) Komedia omalaatuisesta Marysta, joka tapaa uutiskanavan kameramiehen Steven ja ihastuu korviaan myöten. Steve ei. Mary päättää lähteä seuraamaan Steveä tämän etsiessä kuumia uutisaiheita ympäri maan, päätyen itse osaksi tarinaa. O: Phil Traill. N: Sandra Bullock, Bradley Cooper, Thomas Haden Church, Ken Jeong, DJ Qualls. 22.55 Eksoottinen Itämeri. Silja Line kutsui huippuvalokuvaajat Tokiosta, New Yorkista ja Buenos Airesista tutustumaan ensi kertaa Itämeren alueeseen. 23.00 American Horror Story (16). Pyhä rituaali. Syöpä verottaa Fionan voimia, mutta hän ei ole valmis luovuttamaan paikkaansa uudelle ylinoidalle. 00.00 30 Rock (7). Häähumua. 00.30 The Hero. Totuus satuttaa.

Jim

11.05 Huikeat kakut. 12.00 Nätti nakuna. 13.00 Hurja painonpudotus. 13.55 Tulossa: Suomen täydelliset venäläisnaiset (S). 14.00 James Martin ja herkkuja Välimerellä. 14.30 Emilyn sisustussalaisuudet. 15.00 Kaisa ja puoli valtakuntaa. 16.00 Hurja painonpudotus. 17.00 Nätti nakuna. 18.00 Neljän tähden illallinen. 18.30 Neljän tähden illallinen. 19.00 Neljät häät Amerikassa. 20.00 Risteyksessä (7). 21.00 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. 22.00 ELOKUVA Jennifer 8 (12). 00.30 Seurapiirisäpinää Teksasissa (S). 01.30-02.35 Nätti nakuna.

18.15 Kaupunki uusiksi: Keskittämispaineita. Osa 6/6. Suomen pikkukaupungit lakastuvat keskittämispaineissa. Nuoret arkkitehdit saapuvat Kankaanpäähän elävöittämään taidekaupunkia. (U) 19.00 Ranskalainen kylä (12). Kausi 4. Varastetut suudelmat. Marcel pyrkii syrjäyttämään Edmondin Villeneuven vastarintaliikkeen johdosta. (U) 19.55 Peter Lund Madsen opintomatkalla. Rasismi. Kertomuksia ihmisten elämän suunnan muuttaneista tapahtumista. (U) 20.15 Silkkitie 30 päivässä. Ville Haapasalo matkaa Keski-Aasiassa, Silkkitiellä. Mongoliassa Ville oppii soittamaan hevosenpääviulua. (U) 21.00 Maanalaiset taistelijat (16). Vastarinta kovenee. Saksan kärsittyä takaiskuja Afrikassa ja Neuvostoliitossa natsivallan loppu alkaa näyttää mahdolliselta. 21.50 Elävä arkisto: Inga Sulin. Inga Sulin syntyi samana päivänä kuin toinenkin kuuluisa laulajattaremme: sekä Ingan että Katri Helenan syntymäpäivä on 17. elokuuta 1945. Tällä viikolla muistetaan Ingaa, ensi viikolla on Katri Helenan vuoro. 21.52 Inga. (1967) Monimuotoinen musiikkikuvitelma Inga Sulinille ja jokapäiväisille äänille. Ohjaus Jarmo Porola ja Raimo Paakkanen, musiikin johto Paavo Raninen. 22.20 Me vasta vallankumoukselliset. (1971) Inga Sulin, Acre Kari ja Pauli Räsänen johdattavat musiikilliseen ilakointiin Vänrikki Stoolin ja muiden vekkuleiden kustannuksella. 23.00 Mikrokosmos (S). (Ranska 1996) Claude Nuridsanyn ja Marie Pérennoun erilainen luontodokumentti, jossa laskeudutaan kirjaimellisesti ruohonjuuritasolle. (U)

TV5

11.00 Ruotsalainen remonttisota. 12.00 Huipputatuoija haussa. 13.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 14.00 Jyrki Sukulan makujen maa. 14.30 Henkka & Niki vs. Amerikka. 15.00 Huima konttihuutokauppa. 15.30 Suomen paras leipomo. 16.30 Suomen huutokauppakeisari. 17.30 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 18.30 Leijonan luola USA. 19.30 Suomen paras leipomo. 20.30 Panttilainaamo. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 22.00 Pomo piilossa. 23.00 Konttori (S). 23.30 Leijonan luola USA. 00.30 Australian rajalla. 01.00 Australian rajalla. 01.30-02.30 Rikkaiden panttilainaamo.

13.00 Dawson’s Creek (7). 13.50 70’s show (S). 14.20 70’s show (S). 14.45 Hulluna sinuun (S). 15.10 Terapian tarpeessa (7). 15.35 Tappavat suhteet (12). 16.30 Nanny (S). 17.00 Nanny (S). 17.25 Hulluna sinuun (S). 17.55 70’s show (S). 18.20 70’s show (7). 18.45 Terapian tarpeessa (7). 19.10 5D: Roikkuva ihoni (S). 20.00 Return To Amish (S). 21.00 ELOKUVA The Client List (12). 22.50 Kysy seksistä (16). 23.45 Kohtalokkaat kaunottaret (16). 00.20 ELOKUVA Patriot (16). 03.15 LA Ink. 04.15 Num3rot (12). 04.55 Num3rot (12). 05.40-06.32 Tappavat suhteet (12).

Luotettavaa ompelukonekauppaa jo kolmannessa sukupolvessa 2010

2014OMPELUOMPELU-& & SAUMAUSKONEIDEN SAUMAUSKONEIDEN LOPPUUNMYYNTI LOPPUUNMYYNTI

vain 5 pv Ti 11.8.– La 15.8. BeRnina l BeRneLLa l pFaFF l janOMe l SinGeR l HUSQvaRna l ROYaL l jUKi l eva

25€

NYT -50% Myymme kaikki vuoden mallit TÄYSHUOLTO -60% Myymme kaikki vuoden 2014 2010 mallit -20-80% KAIKKI 160 MERKIT-70% 49 195 135 16-70 25 250 Kaikki merkit uutena tai käytettynä. nyt hävitämme kaikki kiinalaiset; nYT HUOLTOviiKKO kaikille merkeille. Tuo ompelukoneesi tai eva, Bernette, huoltoon. pfaff, Singer,ilm. Huskystar, Lervia ym. MUUTaMaLLa saumurisi kuljetuspalvelu kaikille. KYMpiLLÄ! Uusi Bern. Täysautomaatti

Rajoitettu erä!

Tehtaan näyttökoneita, Husqjousto automaatti

Kaikki merkit uutena tai käytettynä! Uusi aut. esim.

Uudet Kaikki merkit Tarvitsemme käytettyjä Saumurit perushuolto koneita! Hyvitämme vanhoista JOPA alk. alk.

∙ Ma-Pe klo10 9-18 Ma - Pe klo - 18∙ La Laklo klo 10-14 10 - 15 l

koneista riittävästi!

l

MALMI: Kirkonkyläntie 11

& 345 5085

nyt uudet janome -mallit!

*Peitetikki tilkkutyöammattilaisille

135

Maahantuojan loppueriä (malli vaihtuu) l Matkavauriokoneita (pieniä maalivikoja) l peruutuskauppoja realisoidaan l

Käytettyjä koneita

Tervetuloa!

MP-TIKKI


0% -40%-60% 5 -30% % -50% 0 5 0%

S A !! S O K E T I I LO I S S A

A N EPN T I S I S S Ä T A T N VA O F FA N SUOM

U P P O L S Y N N E J H Y T

-20% -5 N E L A -30% -50%

-75% -80%

-70% -50%

-50%

-50%

-65%

-75%

-55%

alennus

-60%

3-ist.

278

-50%

-50%

-50%

% 0 8 0 5 var asto

Valmistetaan käsityönä Suomessa.

(695,-)

2-ist. 249,- (622,-)

KOTIMAINEN CLASSIC-KALUSTO

Alk. Sara-kankaalla. Saatavana myös useilla nahkaväreillä.

3-ist. 399,- (990,-) 1-ist. 299,- (598,-) Upealla antiikkiverhoilulla.

249

-60%

Saatavana useilla nahkaväreillä ja sisustuskankailla.

-69%

79

Väri: sin. Petauspatja myydään erikseen.

(258,-)

-80% VUOKATTI BLUERUNKOSÄNKYPAKETTI Koko: 160x200cm

100

(498,-)

Saatavana muita kokoja. Väri: sin. Petauspatja myydään erikseen.

(998,-) Manhattan -moottorisänky. 90x200cm. Väri:sin. Petauspatja myydään erikseen.

! OM HU oisjousitus! kaks

vat lmasoh

% 0 -5

VUOKATTI BLUE -JOUSTINPATJA Koko: 160x200cm

Moottorisänky vartaloa myötäilevällä jousituksella

alennus

(990,-)

(129,-)

-75%

ea Kor k oja! n ä k l se

399

KOTIMAINEN SENATOR

alennus

49

80x200cm Väri: sin. Petauspatja myydään erikseen.

88

eriä

-60%

SAANA -JOUSTINPATJA

Koko: 120x200cm

-75%

Alicante-kankaalla.

-50%

-20%

-40%

-50%

-50%

, a i v h aso m l u -55% ,k a i v a, h i o v s h e o od lis u u v d , o a i sohv isohvia, m sänkyjä, , n ri jä a o y t a k t v n o i ä o d m os , k ä n j ja u y r o k j , t n ä a j ä s sp ky u n a ä t s i e jenkk patjoja, p in joust

-55%

-50%

KAIKKI KOOT!

-75%

-65%

-20%

-80%

-50%

-50%

KOTIMAISET VAHVAT OBELIXVUODESOHVAT

-80%

-80%

-40%

-50%

I-S

I ku

KAIKK

var asto

sta

-80%

MANHATTAN-KULMASOHVA

Alk. Sinuhe-kankaalla.

299

(942,-)

alennus

-65%

Valitse i kangas ta nahka!

VUOKATTI BLUE-JENKKISÄNKY Koko: 160x200cm

199

-60% -50%

(598,-)

SA VANTAAN PETIKOS TILOISSA SUOMI-SOFFAN ENTISISSÄ

alennus

-65% Väri: sin. Petauspatja myydään erikseen.

-50% -80%

Tiilipojanlenkki 6, 01720 Vantaa ma-pe 10–19, la 10–17, su 12-17 / puh: 020 7698 271

w w w. s u o m e n s a n k y t u k k u . f i Tiedustelut sähköpostitse osoitteeseen: asiakaspalvelu@suomensankytukku.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.