20160524_fi_helsinki

Page 1

ANGRY BIRDS LÄHTI HYVIN LENTOON YHDYSVALTOJEN JA KIINAN TEATTEREISSA

ROVION JA SONYN ELOKUVA NOUSEE SILTI TUSKIN ISOKSI HITIKSI

HELSINKI

N:o 95 | 17. vuosikerta

Tiistai 24. toukokuuta 2016 www.metro.fi | facebook.com/metrolehti | Twitter: metro_fi

SIVU 10

Sää +21°

Ravintolat hyötyivät MM-jääkiekosta

MM-kisat. Helsinkiläisravintoloissa myynti vähintään puolitoistakertaistui ja paikoin jopa kolminkertaistui jääkiekon MM-kisojen aikana tavallisiin viikkoihin verrattuna. Finaalit. Etenkin MM-kisojen finaalipelien aikana viime viikon lopulla tulijoita oli enemmän kuin asiakaspaikkoja. Päätuotteet. Kisojen aikana ravintoloiden päätuotteita olivat hanajuomat ja etenkin tavallinen keskiolut, niin sanotut helposti juotavat tuotteet. SIVU 6 JONNE HEINONEN /HS

Lukijan kuva

Terminaali valmis ensi vuonna Helsingin Länsisataman uusi matkustajaterminaali valmistuu ensi vuoden alkupuolella. SIVU 2

Kesäsetelillä töitä nuorille Helsingissä kaupunki jakaa tänä kesänä ensimmäistä kertaa kesätyösetelin työllistymistä varten kaikille peruskoulunsa päättäville. Setelin arvo on 300 euroa SIVU 4

12 laudaturin ylioppilas

LÖYLYÄ RANNASSA

Hernesaaren sauna-ravintola valmistui SIVU 6

Kansanedustaja Antero Vartia (vas.) ja näyttelijä Jasper Pääkkönen rakennuttivat Hernesaaren rantaan sauna-ravintolan.

Vikke Elfving kirjoitti ylioppilaskirjoituksissa 12 laudaturia. Kyseessä on kaikkien aikojen ennätys. SIVU 6

Toyota Corolla 50-vuotias Japanissa esiteltiin vuonna 1966 ensimmäinen Toyota Corolla. SIVU 8


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.