20170424_fi_helsinki

Page 1

REISSUT: PIKKUKYLISSÄ ANDORRASSA RIITTÄÄ RINTEITÄ KOLUTTAVAKSI 200 KILOMETRIÄ Samalla lomamatkalla piipahtaa helposti Barcelonassakin. SIVU 12

ESPOO | HELSINKI | VANTAA

MAANANTAI 24. HUHTIKUUTA 2017 N:o 78 | 18. VUOSIKERTA

Eutanasian kannalla on selvä enemmistö

Miehet suhtautuvat kuolinapuun hieman naisia myönteisemmin. Eutanasiaa kannattavat etenkin nuoret, kaupunkilaiset, opiskelijat ja toimihenkilöt, selviää tuoreesta kyselystä. SIVU 4

Lukijan kuva

100 euroa

Jakeluongelmat jatkuvat yhä Helsingissä POSTINJAKELU A Munkkiniemessä posti on ollut jopa kaksi viikkoa myöhässä. Posti ei tunnista jakelun ongelmia. SIVUT 6–7

Ylen uusi yhteiskanava aloittaa tänään TELEVISIO A Kulttuuriin keskittyvä Yle Teema ja ruotsinkielistä ohjelmaa tarjoava Yle Fem ovat yhdistyneet. SIVU 14

Jätkäsaaren uusi silta nostettiin paikalleen. Laajasalossa purettiin silta, tilalle tulee kauppakeskus. SIVUT 2 JA 6

UUTISET

Kävelysilta nostettiin Jätkäsaaren Välimerenkadun yläpuolelle viikonloppuna.

KAHDENLAISIA SILTAURAKOITA

Euroopan suunta haussa

RANSKA A Ranskalaiset äänestivät presidentinvaaleissa, joiden tulos voi muuttaa rajusti koko Euroopan suuntaa. SIVU 8


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
20170424_fi_helsinki by metro finland - Issuu