Maamerkit 1912

MAAMERKIT 1912 Mikkelin KAUPUNGINTALO • naisvuoren torni kauppahalli • satamapaviljonki • graniittitalo

Esipuhe Mikkelin kaupunki voitti vuonna 2012 Vuoden paras kaupunkikeskusta -palkinnon. Lähes samanlaista voimakkaan kehityksen kautta elettiin sata vuotta aiemmin. Kaupunkiympäristöä parannettiin ja uusia liikerakennuksia rakennettiin. Tässä kirjasessa esitellään muutamia Mikkelille sadan vuoden aikana merkityksellisiksi muodostuneista rakennuksia. Ne kertovat Mikkelin historiasta ja nykypäivästä, yhden näkökulman siihen, miten Mikkelistä tuli Mikkeli.

Sisällys Onnenpotku ja onnettomuus 4 Moderni suunnittelija – arkkitehti Selim A. Lindqvist 4 MIKkelin kaupungintalo skotlantilaisen ja itävaltalaisen art nouveaun jäljillä 5 Teräsbetonin lyriikkaa – Naisvuoren torni 20 Kauppahalli 22 Satamapaviljonki 24 Kauppaneuvos ja lääninarkkitehti 26 GRANIITTITALOSTA TAIDEMUSEO 26 Lähteet 31

Sata vuotta sitten Mikti: vesijohtoverkko ja vesitorni valmistuivat misesta (1838) saakka vasi uusi Kauppahalli ensimmäinen oma kauhin liike-elämä rakenniistä oli nykyinen Mik-

kelissä rakennettiin kiivaassiihen liittyvä Naisvuoren 1911–12, kaupungin perustapalvelleet tukkipuodit korja kaupungille rakennettiin pungintalo. Samoihin aikoinutti uljaita kivitaloja; yksi kelin taidemuseo.

Mikkelin satavuotias kaupungintalo seisoo torin etelälaidalla, lehmusten ja tammien katveessa, ikään kuin hieman piilossa. Mikkelin hienon torin yhteydessä yleensä mainitaan aina C.L. Engelin suunnittelema lääninhallitus sekä torin pohjoislaidalla kaupungin symboliksi muodostuneet porttirakennukset, kummallakin puolellaan 1940-luvun funktionalismia edustavat rakennukset.

Usein jugendia edustava kaupungintalo unohtuu. On aika antaa kaupungin omalle talolle ääni.

Antoisia lukuhetkiä satavuotiaidemme parissa, Kimmo Mikander kaupunginjohtaja

Onnenpotku ja onnettomuus

4

Mikkelin kaupunkia kohtasi vuonna 1910 onnenpotku – mikäli sellaiseksi voi sanoa tilannetta, jossa toista sortokautta eläneessä Suomen suuriruhtinaskunnassa oltiin. Kolmisenkymmentä vuotta aiemmin kaupungin keskustan ulkopuolelle oli rakennettu komea kasarmialue 6. Tarkk’ampujapataljoonalle. Oma asevelvollinen sotaväki oli nostanut kansallista henkeä, vaikka se olikin pieni ja riittämätön maan todelliseen puolustamiseen. Kauan kotimaisesta sotaväestä ei kuitenkaan saatu nauttia, sillä vuonna 1901 päädyttiin Suomen suuriruhtinaskunnan ja Venäjän keisarikunnan välillä kompromissiin – koska suomalaiset eivät halunneet antaa nuorukaisiaan keisarikunnan sotaväkeen, lakkautettiin ”vanha väki”. Tilalle tulivat venäläiset joukot, Mikkeliin 5. Suomenmaalainen Tarkk’ampujapataljoona.

1 9 1 2

Mikkelin kaupunki oli antanut alueen vanhan väen kasarmia varten käyttöön valtiolle ilmaiseksi ”niin pitkäksi aikaa kuin tarvitaan”. Kotimainen sotaväki oli tuonut mukanaan verotuloja kaupungille, mutta uusista asukkaista niitä ei saatu – niinpä kaupunki ryhtyi vaatimaan kasarmialueesta korvausta. Vuonna 1910 saatiin kuvernöörin päätös – alue katsottiin pakkolunastetuksi ja kaupunki sai siitä korvauksena 346 750 markkaa, mikä vastasi noin neljän vuoden verotuloja. Korvaus maksettiin Suomen valtion varoista.

Pääosa summasta rahastoitiin kaupungintalon ja vesijohtolaitoksen rakennusrahastoon sekä pienempi summa esikaupunkirahastoon tulevia maanhankintoja varten. Seuraavan kahden vuoden aika-

ja asuintaloissa. Lindqvistin suuria työllistäjiä olivat Julius Tallberg ja Helsingin kaupunki, joille hän suunnitteli etupäässä teollisuus- ja liikerakennuksia. Uudet tekniset keksinnöt otettiin usein ensimmäisenä käyttöön juuri näissä rakennustyypeissä.

na Mikkelin kaupunki rakennutti ennennäkemättömällä tavalla – kaupunkiin saatiin muun muassa vesijohtoverkosto ja vesilaitos, kaupungintalo, kauppahalli ja satamapaviljonki.

Onnenpotkun vuonna kaupunkia kohtasi myös onnettomuus – suuri kaupunkitulipalo. Kirkonportaiden alapuolisessa korttelissa tuli levisi kauppias Halttusen keittiöstä ja poltti lopulta koko korttelin. Savu näkyi Ristiinassa ja Juvalla saakka. Yksi palaneista taloista oli kauppaneuvos David Pulkkisen omistama puutalo – sen tilalle valmistui vuonna 1913 jyhkeä jugendlinna.

Lindqvist suunnitteli useita liiketaloja Helsingin kasvavaan ydinkeskustaan, muun muassa Suomen ensimmäisen kokonaan liiketaloksi rakennetun Aleksanterinkatu 13:n, edelleen Aleksi 13:na tunnetun tavaratalon.

Mikkelin kaupungintalo skotlantilaisen ja itävaltalaisen art nouveaun jäljillä

Moderni suunnittelija – arkkitehti Selim A. Lindqvist Mikkelin kaupungin rakennusbuumin suunnittelusta vastasi helsinkiläinen arkkitehti Selim A. Lindqvist (1867–1939). Hänen taustansa oli vaatimaton, isä oli vääpeli ja äiti piti leipomoa. Lindqvist opiskeli arkkitehdiksi Polyteknillisessä opistossa vuosina 1884–88, jonka jälkeen hänellä oli oma toimisto Helsingissä.

Lindqvist oli ahkera ja tuottelias arkkitehti, jolla oli taito sopeuttaa taiteellinen muodonanto tehtävän ja rakennuspaikan luonteeseen ja valittuihin rakenneratkaisuihin. Aikalaisarvioissa Lindqvistin töitä kuvattiin eleganteiksi, tyylikkäiksi ja käytännöllisiksi. Hänen suunnitelmansa edustivat erityisen hyvin aikansa arkkitehtuurimakua ja tekniikkaa.

Merkittävä vaikutus Lindqvistin näkemyksiin ja tuotantoon oli 1890-luvun alussa tehdyllä opintomatkalla Saksan, Itävallan ja Unkarin kautta Ita-

AM

liaan. Matkan jälkeen hän työskenteli vuoden verran berliiniläisessä arkkitehtitoimistossa.

Selim A. Lindqvist oli jo varhain kiinnostunut rakennusteknisistä uutuuksista. Vuosisadan vaihteen kansallisromantiikasta poiketen hänen arkkitehtuurinsa edusti alusta alkaen rationalistista suuntausta. Hän käytti ensimmäisenä Suomessa monia teknisiä uutuuksia: betonipalkkien kannattamaa vaakasuoraa betonilaattaa, pyöröterästä betoniraudoituksessa, asfalttihuopaa betonin päällä vesieristyksenä, massalattiaa ja rikkakuilu-

Mikkelin kaupungintalon rakentaminen oli ensimmäisen kerran esillä valtuuston kokouksessa vuonna 1886. Arkkitehti Werner Polonilta tilattiin piirustukset, ja päätös rakentamisesta tehtiin kolme vuotta myöhemmin. Suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut, sillä tärkeämmäksi katsottiin avustaa kaupunkiseurakunnan itsenäistymistä ja oman kirkon rakentamista. Kaupungintalon rakentamiseen palattiin parikymmentä vuotta myöhemmin.

Kaupungintalon tontti torin laidalla oli ollut varattuna raatihuoneelle kaupungin perustamisesta saakka. Kokouksessaan tammikuussa 1910 valtuusto päätti, että uuteen taloon tulisivat tilat maistraatille ja raastuvanoikeudelle, rahatoimikamarille, kaupunginvoudille, valtuusmiehille, kirjastolle ja lukusalille, terveys- ja vaivaishoitohallitukselle, tullikamarille sekä kaksi vahtimestarien asuntoa. Tutkittavaksi jäi, olisiko taloon mahdollista sijoittaa Mikkelin Säästöpankki ja 500 hengen juhlasali.

6 1 9 1 2

Lindqvistin suunnittelema Mikkelin kaupungintalo valmistui 1912. Yleisjäsentelyltään symmetrinen talo oli sovitettu läheisiin empirerakennuksiin, samalla kun yksityiskohdat muistuttavat Skotlannin ja Itävallan art nouveausta. 1900-luvun alkupuolen tyylisuuntaus sai useita eri nimiä: puhuttiin kansallisromantiikasta, jugendista, art nouveausta. Mikkelin kaupungintalosta muodostui kokonaistaideteos, kun Selim A. Lindqvist suunnitteli myös kaupungintalon kiinteän ja irtaimen sisustuksen. Huonekalut valmisti Huonekalutehdas Evert Invenius

Tampereelta ja kattokruunut Taidetakomo Koru, kummatkin Lindqvistin suunnitelmien mukaan.

Helsingissä toiminut Taidetakomo Koru valmisti erilaisia taideteollisia takomotöitä, muun muassa valaisimia yksityisiin ja julkisiin tiloihin.

Yrityksellä oli omia suunnittelijoita, mutta myös tilaajan piirustusten mukaan tehtiin tuotteita.

Samoihin aikoihin Mikkelin kaupungintalon valaisimien kanssa valmistuivat Pörssitalon, Kaivohuoneen ja Maxim Teatterin valaisimet.

9 9 1 9 1 2

Säästöpankin ja juhlahuoneiston sijoittamisesta kaupungintaloon luovuttiin, ja se jäi kaupunginhallinnon, kirjaston sekä raastuvanoikeuden ja maistraatin taloksi. Ensimmäisen kerroksen itäpäässä torin puolella sijaitsi kaupungin kirjasto, pihan puolella oli kolme huonetta tullikamarin käytössä sekä vahtimestarin asunto. Länsiosassa sijaitsivat kaupunginvoudin, rahatoimikamarin ja kasöörin huoneet sekä rakennuskonttori ja rokotushuone nykyisen kaupunginjohtajan huoneen paikalla. Yläkerrassa olivat valtuustosali, nykyisessä lautakuntien huoneessa ”tupakka- ja tarjoiluhuone” sekä maistraatin ja raastuvanoikeuden tilat.

Nykyinen kaupunginhallituksen huone oli raastuvanoikeuden istuntosali, ja sitä vastapäätä sijaitsivat huone vangituille, asianajajan ja notaarin huoneet sekä odotushuone. Valtuustosalin takana pihan puolella sijaitsi toinen, isompi vahtimestarin asunto. Kellarissa oli kaksi isoa arkistohuonetta, useita halkosäiliöitä ja pannuhuone.

10

kaan talon ullakkokerrokseen tehtiin toimisto- ja työtiloja. Myös sisätiloissa tapahtui muutoksia. Kirjasto laajennettiin käsittämään koko itäinen pääty vahtimestarin asuntoa lukuun ottamatta. Länsipäädyssä kaupunginjohtaja sai nykyisen huoneensa. Kirjaamo, kaupunginsihteeri ja konekirjoittajat työskentelivät viereisessä huoneessa. Lisäksi siivessä toimivat kaupungininsinööri ja rakennusmestarit sekä pihan puolella oli rahatoimiston tilat. Toisessa kerroksessa valtuuston tarjoiluhuone muutettiin kaupunginhallituksen istuntosaliksi. Maistraatti ja raastuvanoikeus pitivät edelleen hallussaan toisen kerroksen länsisiipeä. Kolmanteen kerrokseen julkisivun puolelle rakennettiin viisi työhuonetta ja länsisiipeen piirustussali. Siellä toimivat kaupunginarkkitehti, -geodeetti ja kartoittajat.

1

Talo vaurioitui talvisodan pommituksissa talvella 1940. Vesikatto ja ullakko täytteineen paloivat, miltei kaikki ovet ja ikkunat sekä sisä- ja ulkomaalaukset ja lattiapäällysteet kärsivät tuhoja. Osa sisä- ja ulkorappausta rikkoutui tai vaurioitui tulen ja pommin sirpaleiden vaikutuksesta. Lisäksi räjähdykset ja kuumuus aiheuttivat halkeamia muureissa ja sortumia rautabetonivälikatossa ja vioittivat keskuslämmityslaitteita. Talvisodan vielä jatkuessa kaupungintaloon rakennettiin uusi vesikatto ja ikkunat peitettiin lautasuojauksilla.

9 1 2

Kaupunginvaltuuston ensimmäinen kokous pidettiin uudessa talossa lokakuussa 1912.

Kuva kaupungin 100-vuotisjuhlaistunnosta kevättalvella 1938. MMA

Mikkelin kaupungintalo sai vuonna 1947 nykyisen julkisivunsa, kun kaupungin ensimmäisen kaupunginarkkitehdin Eero Jokilehdon suunnitelman mu-

Toisen kerroksen kaakkoiskulmassa sijainnut vahtimestarin asunto muutettiin vuonna 1954 rakennustoimistoksi. Samalla kolmanteen kerrokseen suunniteltiin kookkaampi porras ja entiseen rakennustarkastajan huoneeseen tehtiin valokopiohuone. Kolme vuotta myöhemmin kaupunginarkkiteh-

11 1 9 1 2 MKM

ti Martti Riihelän johdolla muutettiin valtuustosalia, muun muassa laajennettiin yleisölehteriä ja katkaistiin julkisivun parvekeovet 40 cm korkeudesta ja rakennettiin lämpöpatterilla varustettu kynnyspenkki. Salin katto akustoitiin.

Viimeisin suuri muutos kaupungintalon ulkoasussa on vuosilta 1976–77. Lähtölaukauksena muutoksille oli uuden kirjastotalon rakentaminen kaupungintalon viereen. Suurin muutos ulkoasussa oli pi-

hanpuolen korotus kolmanteen eli nykyiseen korkeuteensa. Tuolloin pihan puolen ullakkotilaan saatiin työhuoneita. Talon seinät maalattiin ”tähkänkeltaisella” ja muut osat ”liljanvalkoisella”. Aiempaan verrattuna keltaisen värin osuus lisääntyi ja kontrasti valkoisten koristeosien ja seinän välillä lisääntyi. Korjaukset suunnitteli silloinen kaupunginarkkitehti Hilkka Vattulainen.

Muutoksen yhteydessä kaupungintalon sisätilat saivat nykyiset muotonsa. Itäsiipeen kirjaston tilalle rakennettiin työhuoneita, torin puolelle tekniselle apulaiskaupunginjohtajalle sekä hänen sihteerilleen ja pihan puolelle suunnitteluosaston henkilökunnalle.

14 1 9 1 2

Talo jäi kokonaan kaupungin käyttöön, kun maistraatti ja raastuvanoikeus muuttivat graniittitaloon. Entisestä raastuvanoikeuden istuntohuoneesta tuli kaupunginhallituksen huone. Valtuustosalin viereinen huone tuli lautakuntien käyttöön.

Valtuuston eteissali naulakoineen ja yläkerran kierreportaineen sai nykyisen muotonsa. Toisen kerroksen muut tilat tulivat kaupungingeodeetin ja mittausosaston käyttöön. Kolmannen kerroksen puolestaan valloitti kaupunginarkkitehti esikuntineen: asemakaavoitus-, liikenne- ja talonpiirustus saivat omat tilansa. Kellarikerros otettiin käyttöön: arkistotilojen lisäksi sinne tuli monistamo, mittausosaston kuvaushuone sekä henkilökunnan ruokala keittiöineen.

Kaupungin hallinnossa alkoi tilojen suhteen uusi aika vuonna 1986, kun kaupungintalon taakse samalle tontille valmistui kaupungin virastotalo. Talosta järjestetyn arkkitehtikilpailun voitti Hannele Storgårds. Kaupungintalon tilajärjestelyihin se vaikutti kellarikerroksen osalta, jossa monistamoon ja ruokalaan tuli valtuustoryhmien kokoushuoneita.

Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana Mikkelin kaupungintalon kokemat muutokset ovat olleet pienimuotoisia. Eri toimialoja on tullut ja mennyt, ja jonkin verran uusia tilaratkaisuja on tehty. Kaupungin keskushallinto sekä tilat kaupunginvaltuustolle ja -hallitukselle ovat kuitenkin sijainneet aina kaupungintalolla.

Kaupungintaloon on sijoitettu Mikkelin kaupungin taidekokoelman teoksia. Valtuustosalia hallitsevat Emil Rautalan maalaamat muutamat kaupunginvaltuuston puheenjohtajien muotokuvat. Kaupunginhallituksen salissa puolestaan näkyy 1800-luvun Mikkeli Johan Knutsonin ja Thorsten Waenerbergin maalauksissa.

Victoria Åberg (1824-92) vietti kesiään Ristiinan Puntalassa, jossa hänen sisarensa oli aviossa suomalaisuusmies, käräjäoikeuden tuomari Karl Ferdinand Forsströmin kanssa. Åberg oli ensimmäisiä pitkän uran tehneitä suomalaisia naistaiteilijoita. ”Maisema” kuvaa italialaista vuoristonäkymää vuodelta 1881. MKM/Timo Kilpeläinen

17 1 9 1 2

Thorsten Waenerbergin ”Maisema Mikkelistä” vuodelta 1873 kuvaa pientä kaupunkia, jossa erottuvat lääninhallitus, -sairaala ja -vankila. Vaaleanpunainen Kenkäveronniemen pappila erottuu vasemmalla. Teos on lahjoitus Hanna ja Märtha Hällströmiltä.

MKM/Timo Kilpeläinen

Rehtori, kaupunkineuvos Martti Rafael Jauhiainen toimi kaupunginvaltuuston puheenjohtajana vuosina 1929–45, 1948–56 ja 1960– 64. Emil Rautalan maalaus on vuodelta 1941.

Teräsbetonin lyriikkaa – Naisvuoren torni

litran vesisäiliö. Tornin huippu oli noin 64 metriä Saimaan vedenpinnan yläpuolella. Tornin huipulle asennettiin sähköllä toimiva hälytyssireeni ja merkkivalot, joiden määrällä voitiin ilmaista missä kaupunginosassa tulipalo oli.

Alun perin kaupungin laitamilla sijainnut Naisvuori oli 1900-luvun alussa jäänyt kasvavan kaupungin sisään kaupunkilaisten vihreäksi vyöhykkeeksi. Sen reunamille alkoi asutuksen sijasta tulla kaupunkien keskustoille tyypillisiä julkisia toimintoja. Mikkelin Telefooniyhdistyksen toimitalo valmistui vuonna 1903 Naisvuoren kupeeseen Mikonkadun varrelle ja Mikkelin Työväenyhdistys oli ostanut vuonna 1900 huvilan vuoren rinteeltä toimitiloikseen.

20 1 9 1 2

Vanha paviljonkirakennus purettiin talvella 1912.

Käyttökelpoiset rakennustarpeet siirrettiin Lamposaareen ja niistä rakennettiin sinne paviljonki Lindqvistin ja kaupungininsinööri Lennart von Fieandtin piirustusten mukaan. Tapahtumasta kertoo seuraava värssy: ”Missä ennen Pekka Pietiläinen onki, sinne siirrettiin Naisvuorelta se vanha paviljonki”.

Suomen kaupungeissa rakennettiin 1900-luvun alussa innokkaasti vesijohtolaitoksia kasvavien kaupunkien tarpeisiin. Mikkelissä laitoksen rakentaminen tuli ajankohtaiseksi vuosisadan vaihteessa. Anniskeluyhtiön voittovaroja ryhdyttiin vuodesta 1900 lähtien siirtämään vesijohtolaitoksen pohjarahastoon. Suunnittelutyöhön ryhdyttiin syksyllä 1908. Tarvittavat pohjavesitutkimukset veivät kaksi vuotta, ja syksyllä 1910 lisätty valtuusto tilasi insinööri A. Skogin suunnitelman vesijohtolaitosta varten.

MKM

Naisvuorelle rakennettavan vesitornin piirustukset päätettiin samassa kokouksessa tilata arkkitehti Selim A. Lindqvistilta, joka suunnitteli samaan aikaan Mikkelin kaupungintaloa. Naisvuorella sijainnut paviljonki- ja palotornirakennus jouduttaisiin purkamaan vesitornin tieltä. Paviljonki oli rakennettu paitsi palotorniksi, myös kaupunkilaisten virkistykseksi tohtori R. Salingren antamilla lahjoitusvaroilla, ja senpä vuoksi myös uuden vesitornin pohjakerrokseen päätettiin rakentaa ravintolahuoneisto.

Vesitornin piirustukset hyväksyttiin helmikuussa 1911 ja rakentaminen aloitettiin heinäkuussa samana vuonna. Lindqvistin suunnitelmasta puuttuivat kaikki ajan vesitorneissa yleiset viittaukset keskiaikaisiin torneihin. Täysin modernissa muotoilussa on korkeintaan viittauksia itävaltalaisen Otto Wagnerin arkkitehtuuriin.

Teräsbetonista rakennetun vesitornin urakoi Viipurin Sementtivalimo Oy insinööri Taavi Siltasen johdolla. Se oli 29,4 metriä korkea ja siinä oli 300 000

Toisen maailmansodan aikana Naisvuoren tornin huippu poistettiin, ja sinne sijoitettiin ilmavartio. Nykyisen muotonsa tornin huippu sai vuonna 1946, kun Eero Jokilehto suunnitteli uuden vesikaton ulottuvaksi entisen avoimen näköalatasanteen päälle. Naisvuoren torni jäi nähtävyydeksi ja matkailukohteeksi 1950-luvun alussa, jolloin vesilaitokselle rakennettiin uusi vesitorni Kirjalan mäelle. Naisvuoren tornin alaterassi lasitettiin vuonna 1969, jolloin ravintolapalvelut paranivat. Naisvuoren torni on yksi Mikkelin kuvatuimpia kohteita ja keskeinen kaupungin symboli.

Kauppahalli

22 1 9 1 2

Mikkelin ensimmäiset kaupalliset rakennukset olivat Hallitustorin ja Kirkkotorin väliseen kortteliin ”Kauppamiehenkujan” varrelle rakennetut tukkipuodit ja niiden jatkeeksi rakennetut lautarakenteiset puodit. Alueesta muodostui kaupungin Kauppatori, jota myöhemmin kutsuttiin Pikkutoriksi. Vuonna 1898 terveydenhuoltolautakunta esitti lautarakenteisten puotien purkamista, sillä sadevedet johtivat niiden alle ja kauppiaat joutuivat seisomaan lätäkössä. Tästä alkoi monivaiheinen, toistakymmentä vuotta kestänyt prosessi, joka päättyi uuden Kauppahallin avajaisiin 2.1.1913.

Maaliskuussa 1909 valtuusto teki päätöksen kauppahallin rakentamisesta idänpuoleisten tukkipuotien paikalle. Päätöksestä valitettiin, ja rakentamaan päästiin kolme vuotta myöhemmin. Tammikuussa 1912 Lindqvistiltä tilattiin täydelliset piirustukset – nyt lisättynä myös neljä huoneistoa käsittävällä päätymyymälällä. 24 myymälää käsittäneen hallin pohjakaava säilyn entisellään, mutta julkisivussa tapahtui muutoksia – joko mikkeliläisten kustannuspaineiden vuoksi tai siksi, että Lindqvist oli siirtymässä omassa tuotannossaan yhä enemmän rationaalisemman wieniläisjugendin suuntaan.

Valtuuston nimittämiä rakennusvaliokuntia tuli ja meni, suunnitelmia tehtiin, kunnes vuonna 1908 päätettiin, että suunnitelmat ”piti hankkia sellaiselta ammattimieheltä, joka on niitä ennen laatinut ja on spesialisti alalla”. Ammattimieheksi valittiin Selim A. Lindqvist, jonka suunnittelemat Hägnäsin hallit Helsingin Siltasaarenkadulla olivat olleet jo 1898 Mikkelin suunnitelmien esikuvana. Sen jälkeen hän oli suunnitellut kauppahallit Helsingin Hietalahdentorille (1903), Kaartintorille (1906) ja Hankoon (1909).

Mikkelin kauppahalleja laajennettiin vuonna 1929 kangashallilla ja uusilla päätymyymälöillä – tuolloin syntyivät Mikkelin symboliksi muodostuneet porttirakennukset. Lindqvistin halli tuhoutui päätymyymälää lukuun ottamatta talvisodassa, ja väliaikainen halli rakennettiin vanhan tilalle. Väliaikaisuus kesti vuoteen 2011, jolloin Mikkelin kolmas kauppahalli avattiin Pikkutorilla osana Kauppakeskus Stellaa – samalla paikalla, johon kauppahallia oli soviteltu jo vuonna 1898.

Satamapaviljonki Kaupungin kehittämisaallossa olivat mukana myös satamapalvelut – laivaliikenne oli vilkastunut ja sataman uudistaminen tuli ajankohtaiseksi. Kesällä 1911 nimitettiin satamavaliokunta ”suunnittelemaan järjestystä ja puhtautta” kaupungin satamassa. Kehittämisehdotus tulikin seuraavassa maaliskuussa, ja satamassa aiemmin olleet neljä myyntikojua esitettiin purettaviksi, koska ne ”häiritsevät sataman kauneutta eivätkä voi tyydyttää laivoja odottavan ja virvokkeita nauttivan yleisön mukavuutta.”

Esitettiin rakennettavaksi uusi paviljonki, johon tulisi satamakonttori, ravintoloitsijan huone ja avonainen odotus- ja ravintolahuone. Jälleen kerran suunnittelijaksi pyydettiin Selim A. Lindqvistiltä, jolta valiokunta oli jo tilannut luonnospiirustukset. Rakennus päätettiin tehdä, ja se valmistui purjehduskauden alkuun 1912.

Paviljongin ravintolatoiminta annettiin vuokralle. Sekä Naisvuorella että Satamapaviljongissa tuoreet vohvelit mansikkahillolla ja kermavaahdolla ovat olleet mikkeliläistä kulttuuriperintöä jo sadan vuoden ajan.

25 1 9 1 2

Kauppaneuvos ja lääninarkkitehti Myös yksityisrakentaminen oli vauhdissa 1900-luvun alkuvuosien Mikkelissä. Eräs tuon ajan näkyvimmistä hahmoista oli kauppaneuvos David Pulkkinen (1851–1925). Käsityöläisen poikana syntynyt Pulkkinen palveli ensin mikkeliläisissä kauppaliikkeissä, kunnes 1870-luvulla perusti oman yrityksen.

Toiminta laajeni pian laivanvarustukseen ja tukkukauppaan. 1890-luvulla mukaan tulivat tiilitehdas Paukkulassa – siellä valmistettiin tuomiokirkon tiilet –, tupakkatehdas ja Mikkelin Viina- ja Juomatehdas. Pulkkisen laivat veivät voita ja vuotia, ja toivat viljaa ja jauhoja. Saksalankadulla toimi mylly,

28 1 9 1 2

jossa jauhatettiin tuontiviljaa. Vuosina 1911–13 Pulkkinen rakennutti kaksi isoa kivitaloa Hallituskadun molempiin päihin. Ensimmäisenä valmistui vuonna 1911 Hallituskadun ja Porrassalmenkadun kulmaan kivitalo, johon sijoittuivat muun muassa Suomen Pankki, Rob. Huberin Vesijohtoliike sekä Mikkelin lääninarkkitehdin toimisto, joka tarkoitti arkkitehti Armas Rankan yksityistä toimistoa.

Armas Rankka (1878–1953) toimi Mikkelin läänin lääninarkkitehtina vuosina 1911–24. Hän oli valmistunut arkkitehdiksi vuonna 1905 Helsingin Polyteknillisestä opistosta. Mikkelin kauden jälkeen hän toimi Uudenmaan läänin lääninrakennuskonttorin esimiehenä. Rankan tuotannolle Mikkelissä tyypillistä olivat kansallisromanttiset ja jugend-piirteet, jotka näkyivät myös hänen asuinrakennuksissaan.

graniittitalosta taidemuseo Kun ankara kaupunkipalo oli polttanut kauppaneuvos Pulkkisen puurakenteisen talon Hallituskadun ja Ristimäenkadun kulmauksessa elokuussa 1910, sai Rankka häneltä tehtäväksi suunnitella uuden asuin- ja liiketalon. Graniittitalona tunnettu rakennus valmistui 1912–13. Hallituskadun puoleisessa siivessä ensimmäisessä kerroksessa sijaitsi kaupungin postitoimisto. Sen lisäksi rakennuksessa oli kolme isoa asuntoa: kaksi yläkerrassa ja yksi Ristimäenkadun puoleisessa siivessä. Pohjakerroksessa oli pieni asunto, kahvila, leipomo sekä halkokellari ja vaunuliiteri.

Talo kärsi vaurioita talvisodan pommituksissa, ja sen nykyinen ulkoasu on peräisin noilta ajoilta.

Jatkosodan aikana ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim asui talossa olleessa tohtori Dahlströmin huoneistossa.

Mikkelin taidemuseo aloitti toimintansa graniittitalossa vuonna 1970 Johannes Haapasalon museona. Vuonna 1976 nimi muutettiin Mikkelin taidemuseoksi, kun museo sai lahjoituksena lehtori Martti Airion taidekokoelman. Tuolloin museon tilat laajenivat nykyisen Airion peruskokoelmanäyt-

Kuvat: MKM/Harri Heinonen

telyn puolelle. Samana vuonna taloon muuttivat maistraatti ja raastuvanoikeus. Taidemuseo nimitettiin Etelä-Savon aluetaidemuseoksi vuonna 1981. Vuonna 1995 talo tuli museon käyttöön kokonaan, kun Mikkelin käräjäoikeus muutti valtion virastotaloon. Graniittitalossa sijaitsevat taidemuseon näyttelytilojen lisäksi museon toimisto ja henkilökunnan työtilat.

Suomen kielen lehtori Martti Airio (1890-1973) oli keräilijä, jonka kiinnostus suuntautui kotimaiseen kuvataiteeseen, Septem-ryhmään ja Marraskuulaisiin, antiikkihuonekaluihin ja itämaisiin mattoihin. Airio testamenttasi kokoelmansa Mikkelin kaupungille, koska hän halusi edustavan kotimaisen taiteen kokoelman esille pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Vastaanottaessaan kokoelman kaupunki lupautui pitämään Airion taidekodin esillä eheänä kokonaisuutena.

Kuvanveistäjä Johannes Haapasalo (1880–1965) syntyi Mikkelin Rantakylässä, opiskeli ja työskenteli muualla maassa ja palasi kotiseudulleen elämänsä loppuvuosiksi. Julkiset veistokset ja erityisesti sankaripatsaat ovat hänen tunnetuinta tuotantoaan. Hän lahjoitti kaikki hallussaan olleet teoksensa Mikkelin kaupungille vuonna 1963.

Kuvat: MKM/Harri Heinonen

LÄHTEET Mikkelin kaupungin arkisto, Mikkelin kaupungin vuosikertomukset 1910–12. www.mikkeli.fi/fi/museot/01_mikkelin_taidemuseo

31

Arkkitehtuurimuseo, www.mfa.fi/arkkitehtiesittely?apid=3837

1

Enqvist, Petri, Kauppahalli – Mikkelin kauppahallisuunnitelmia.

Näyttely Suur-Savon museossa 2009.

9

Gyllenberg, Petra, Tuoksuja ja tunnelmia, Kauppahallit Suomessa. Jyväskylä 2007.

Hellahuoneesta kerrostaloelämään. Asumisen ja elämisen murros 1900-luvulla mikkeliläisten kertomana. Mikkeli-Seura ry. Jyväskylä 1994.

Kuujo, Erkki, Entisajan Mikkeliä. Mikkelin kaupungin vaiheita 1938–1917. Jyväskylä 1989.

Kuujo, Erkki – Väänänen, Kyösti – Lakio, Matti – Hassinen, Esa, Muuttuvaa Mikkeliä.

Mikkelin kaupungin historia II 1918–1986. Pieksämäki 1988.

Suomen Kansallisbibliografia, www.kansallisbiografia.fi

TEKSTI: PIA PUNTANEN VALOKUVAT JA POSTIKORTIT: MIKKELIN KAUPUNGINMUSEOT (MKM) I MIKKELIN MAAKUNTAARKISTO (MMA) I ARKKITEHTUURIMUSEO (AM) I REIJO TIUSASEN JA PEKKA PITKÄSEN KOKOELMAT MUUT VALOKUVAT: KIMMO ISO-TUISKU JA ILPO AALTO LAYOUT: AALTO OY I PAINATUS: TEROPRINT OY

1 2