”Ei mikään hömppäkerho” – Mikkelin kaupungin kulttuuripalvelut by Mikkelin Kaupunki

”Ei mikään hömppäkerho” – Mikkelin kaupungin kulttuuripalvelut 1985–2014

Leena Hangasmaa

Teksti: Leena Hangasmaa Toimitus: Leena Hangasmaa Marita Kajander Kuvat: Mikkelin kaupungin kulttuuripalvelujen arkisto, ellei toisin mainita. Ulkoasun suunnittelu ja taitto: Kixit Oy Painospaikka: Grano

SISÄLLYS ESIPUHE ................................................................................................................... 4

2000–2004 UUSI MIKKELI JA MUUTOSTEN AIKA............................... 40

JOHDANTO.............................................................................................................. 5

Kulttuurilautakunnasta kulttuurija vapaa-aikalautakunnaksi........42

KUNTIEN KULTTUURITOIMINNAN PELISÄÄNTÖJÄ................................ 6

Kulttuuritoimesta kulttuuripalveluiksi.......................................................43

Valtion lait ja asetukset.................................................................................... 6

Yhteistyöllä uutta toimintaa.........................................................................45

Alueelliset toimijat ja strategiat.................................................................... 7

Perusteellista strategiatyötä – hyvinvointi ja seudullisuus.............. 48

Kunnallinen päätöksenteko............................................................................ 8

Kelpasiko kulttuuri?..........................................................................................51

1985–1989 KASVUN VUODET......................................................................... 10

2005–2008 MONIMUOTOISTA TOIMINTAA TIUKOISSA

Rahanjakoa Graniittitalosta.......................................................................... 10

TALOUSRAAMEISSA..........................................................................................52

Musiikkia ja Mikaelia..........................................................................................13

Aktiivisia yhdistyksiä ja festivaaleja..........................................................54

”Taiteen suurostot edessä Mikkelissä”.......................................................16

Lapset kulttuurin poluilla...............................................................................56

Musiikkiviikot, Ravut ja Muikut.....................................................................18

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan aika............................................... 60

Kulttuurielämän kehityslinjat....................................................................... 20

2009-2014 KULTTUURIPALVELUJA SIVISTYSTOIMESSA....................62

1990–LUVUN ALKUPUOLI – HUIPULTA LAMAN POHJALLE..............22

Rahanjako uudistuu.........................................................................................65

1990–1991, Hanget soi komeasti..................................................................22

Kulttuuritoimintaa kaikenikäisille kasvavassa kaupungissa..............67

Lama puree.........................................................................................................24

Kotiseutu ja kulttuuriperintö............................................................................70

Niukkuudesta versoo uutta...........................................................................26

Digitaalinen Mikkeli.......................................................................................... 72

Kasvavaa byrokratiaa ja väheneviä avustuksia.....................................29

Kulttuuritoiminnan hinta, vaikuttavuus ja mittaaminen........................73

Yhteistoimintaa ja uusia tiloja..................................................................... 30

2010-luvun alun kulttuuripalvelut...............................................................76

1995–1999 VALTAKUNNALLISTA VETOVOIMAA JA PAIKALLISTA

30 VUOTTA KAUPUNGIN KULTTUURIA.....................................................78

PÖHINÄÄ................................................................................................................32

Murroskausia ja muutoslinjoja.....................................................................78

Kohti uutta kulttuuri-imagoa.......................................................................32

Mikä on pysynyt?............................................................................................. 80

Suuret tapahtumat vs. harrastetoiminta..................................................34

PALKINNOT, APURAHAT JA NIMITYKSET.................................................83

Lasten- ja nuortenkulttuuri nousuun.........................................................36

LÄHTEET.................................................................................................................88

1990-luvun ilmiöt..............................................................................................38

Alkusanat

Silmiesi edessä on yleisten kulttuuripalveluiden kokoama historiikki, joka kutoo yhteen matkan varrelta monta erilaista kulttuurin vaihetta ja tapahtumaa. Mikkelissä kulttuurin kenttä on vuosien saatossa kokenut värikkäitä huippuhetkiä ja kehittymistä, mutta myös horjahdusta ja kyseenalaistamista. Oleelliset tätä teosta kuvastavat sanat ovatkin muutoksen tuulet. Vaikka monta asiaa on uudistunut ja muuttunut, on kuitenkin kulttuuripalveluiden edistäminen, kehittäminen, tukeminen ja järjestäminen kaupungissa säilynyt. Tämä heijastuu teoksen kautta aina paikallisesta kulttuuripöhinästä kansainvälisiin tapahtumiin asti. Historian näkökulmasta teokseen koottu kulttuurinaika on lyhyt. Ajassa on kuitenkin ehtinyt tapahtua paljon. Vuosiin mahtuu kulttuuripalveluiden rakenteellisia muutoksia, painotuksellisia eroja, monia erilaisia tapahtumia ja paljon muuta toimintaa. Olipa kyseessä isompi tai pienempi koko kulttuurin kenttään liittyvä asia, on sillä luotu ja tehty kaupunkiin omaa merkityksellistä taiteen ja kulttuurin jalansijaa. Vuosien aikana on osittain vielä valettu kulttuurin perustuksia, vaikka suuresta osasta kulttuurintaimia on jo kasvanut vahvoja versoja ja jykeviä kulttuuritoimintoja. Toisinaan on meinattu kulttuuriversojen valoja sammuttaa, ja kantta laittaa kiinni. Valonpilkahdus on kuitenkin aina jostain tullut esiin ja kulttuuriversot ovat saaneet uutta köydenpätkää kasvaa ja kehittyä. Nuupahtamiseen ei ole jatkossa varaa. Muutoin on riski pudota perustuksille ja lujaa. Kulttuuripalveluiden vuodet ovat kehittäneet monella tasolla koko kaupunkia. Hyvä niin. Nämä kulttuurin aikuisuuden vuodet ovat varmasti jokaiselle jättäneet omanlaisen kulttuurin muistijäljen. Niin kuin taiteen kokemisessakin, heijastuu tässä historiikissa kulttuuripalveluiden monitasoinen ulottuvuus ja särmikkyys, jota jokainen pääsee tulkitsemaan ihan omalla tavallaan. Toivon letkeitä lukuhetkiä menneisyyden parissa! Mikkelissä Marita Kajander Kulttuurijohtaja

Johdanto Mikkelin kaupungin kulttuurilautakunta aloitti toimintansa 21.1.1965. Tuolloin käynnistyi Mikkelin kunnallinen kulttuuritoiminta – ensimmäisten joukossa Suomen maaseutukaupungeissa. Viidenkymmenen vuoden virstanpylväs on ohitettu, ja on aika katsoa taaksepäin – millainen on ollut taival tähän päivään? Kun kulttuurilautakunta perustettiin, se leimattiin usein jonkinlaiseksi kaupungin taidekerhoksi ja joutui usein puolustelemaan paikkaansa. Nyt kulttuuritoiminta on vakiintunut tärkeäksi lakisääteiseksi osaksi jokaisen kunnan toimintaa, ja kulttuuripalvelujen rooli kaupunkilaisten hyvinvoinnin ylläpitäjänä on monissa tutkimuksissa ja selvityksissä todettu tosiasia. Kulttuurilautakunnan ensimmäisestä kahdestakymmenestä vuodesta on julkaistu selvitys Ei kai ne nyt tosissaan? Mikkelin kaupungin kulttuurilautakunta 1965–1984. Tuon julkaisun esipuheessa silloinen kulttuuritoimenjohtaja Matti Liukkonen kirjoittaa, että kulttuurilautakunnan lapsuus on nyt ohi, ja edessä ovat aikuisuuden vuodet. Tämä nyt käsillä oleva julkaisu keskittyy näihin aikuisuuden vuosiin 1985–2014. Valokeilassa ovat kaupungin yleiset kulttuuripalvelut, aikaisemmalta nimeltään kulttuuritoimi, lautakunnan ollessa tärkeässä sivuroolissa.

Kukkeaan keski-ikään ehtineet kulttuuripalvelut ovat näiden kuluneen kolmenkymmen vuoden aikana kokeneet monenlaisia muutoksia: kasvua ja kutistumista, kuntaliitoksia, lautakuntien yhdistymisiä, henkilövaihdoksia ja paljon muuta. Mitä on ollut kulttuuritoiminta Mikkelin kaupungissa vuosituhannen vaihteen molemmin puolin, kuinka sitä on kaupungin taholta edistetty, mitä kaikkea on saatu aikaan ja mitä ei? Tämä historia etenee kronologisesti noin viiden vuoden jaksoissa nostaen esiin kulloisenkin ajan toiminnan pääpiirteitä ja painotuksia. Huomiota saavat Mikkelin kulttuurielämän tekijät ja tapahtumat, mutta myös virkamiehet ja poliittiset päättäjät. Töitä mikkeliläisten kulttuurinkuluttajien ja –harrastajien eteen on tehty kaupungintalolla tosissaan. Kyseessä ei ole ollut mikään hömppäkerho, kuten kulttuurilautakunnan silloinen tuore puheenjohtaja Antti Lehkonen 11.9.1990 Länsi-Savossa määritteli. ”Meillä on kulttuurilautakunnassa aktiivisia jäseniä, osaavat virkamiehet ja hyvä yhteishenki.”, jatkoi Lehkonen. Sillä konseptilla, lautakunnan ja virkamiesten yhteishengellä, on vuosien mittaan Mikkelin kulttuuripalveluita rakennettu.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

KUNTIEN KULTTUURITOIMINNAN PELISÄÄNTÖJÄ VALTION LAIT JA ASETUKSET Suomalainen kulttuuripolitiikka on luonnollisesti elänyt erilaisia vaiheita historian saatossa. Toimintatapa on kuitenkin ollut pysyvä: kulloinenkin valtioneuvosto luo hallitusohjelman, jota kautta ajaa myös kulttuuripoliittisia asioita. Valtioneuvosto ohjaa kulttuuripolitiikan toteutumista lainsäädännön, hallitusohjelman, talousarvion sekä muiden linjausten avulla. Se, kuinka paljon tai millaista huomiota kulttuuri on saanut ohjelmissa, on vaihdellut paljon. Laki kuntien kulttuuritoiminnasta annettiin vuonna 1981. Se määritteli muun muassa kuntien velvollisuudeksi perustaa kulttuurilautakunta ”kunnassa harjoitettavan kulttuuritoiminnan edistämistä, tukemista sekä järjestämistä varten”. Lautakuntien yhdistelmiä ei tuolloin sallittu. Mikkelissä kulttuurilautakunta oli toiminut jo 16 vuotta, eli olimme olleet edelläkävijöiden joukossa jo pitkään. Laki kuntien kulttuuritoiminnasta määrittää kunnan tehtäviksi kulttuuritoimen alalla ”edistää, tukea ja järjestää kulttuuritoimintaa kunnassa. Kunnan tehtävänä on myös järjestää

kunnan asukkaille mahdollisuuksia taiteen perusopetukseen sekä harrastusta tukevaan opetukseen taiteen eri aloilla”. Lain mukaan kulttuuritoiminta on ”taiteen harjoittamista ja harrastamista, taidepalvelusten tarjontaa ja käyttöä, kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä”. Muita kulttuuripalveluihin vaikuttavia lakeja ovat esimerkiksi laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta (1704/2009), laki opetusja kulttuuritoimen rahoituksesta (1705/2009) sekä laki taiteen perusopetuksesta (633/1998). Vaikka kulttuuripalvelut ovat lakisääteisiä peruspalveluja, kuntalaisilla ei ole subjektiivista oikeutta johonkin tiettyyn kulttuuripalveluun, vaan kunnilla on lain puitteissa vapaus toteuttaa kulttuuripalvelujaan miten itse parhaaksi näkevät. Kuntien tavat järjestää kulttuuripalveluitaan vaihtelevatkin melko paljon eri puolilla Suomea. Lakien lisäksi kulttuuripalvelujen järjestämistä ovatkin aina ohjanneet myös erilaiset alueelliset toimijat, strategiat sekä paikallinen poliittinen päätöksenteko.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

ALUEELLISET TOIMIJAT JA STRATEGIAT Kulttuuripolitiikkaa on hallintoitu myös maakuntien ja läänien tasolla. 1990-luvun alkuun saakka valtion aluehallinto perustui lääninhallituksiin, ja lääneillä toimi mm. omia taidetoimikuntia. Sittemmin on siirrytty AVI- ja ELY-keskuksiin, joissa kulttuuri on mukana elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri –vastuualueessa. Myös maakuntien liitot harjoittavat omaa kulttuuripolitiikkaansa ja laativat kulttuurin toimenpideohjelmia ja strategioita. Oman visionsa kuntien kulttuuripolitiikalle laatii myös Suomen Kuntaliitto ry. Nämä kaikki ovat taustalla vaikuttamassa siihen, mitä ja miten kunnat järjestävät kulttuuripalvelunsa. Kaikista sitovin on kuitenkin kunnan oma strategia. Strategia-ajattelu on lähemmäs nykypäivää tultaessa vahvistunut jatkuvasti. Esimerkiksi vuonna 2014 Mikkelissä noudatettiin kaupunkistrategiaa, palvelustrategiaa, elinkeinostrategiaa sekä elinvoima- ja kilpailukykystrategiaa. Lisäksi voimassa on ollut erilaisia suunnitelmia ja ohjelmia, jotka myös ovat raamittaneet palveluiden järjestämistä. Näiden linjausten pohjalle rakennetaan kulttuuripalvelujen palvelusuunnitelma sekä konkreettinen toiminta. Suunnitelman toteutumista seurataan tarkkaan lautakunnassa.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

KUNNALLINEN PÄÄTÖKSENTEKO Kulttuuripalvelujen, kuten kaiken muunkin kunnallisen toiminnan, järjestäminen on poliittisten päätöksentekijöiden ja virkamiesten vuoropuhelua. Monimutkaisen koneiston takana on paljon lainsäädäntöä. Kunkin toimialan tehtävät on määritelty kaupunginvaltuuston hyväksymissä johto- ja toimintasäännöissä. Kaupunginvaltuusto ja –hallitus sekä lautakunnat käyttävät päätäntävaltaa asioissa, jotka virkamiehet valmistelevat ja laittavat täytäntöön. Virkamiehillä on paljon itsenäistäkin päätäntävaltaa käytännön asioissa. Tosin lautakunnalla ja kaupunginhallituksella on mahdollisuus käyttää ns. otto-oikeutta eli olla hyväksymättä tai muuttaa viranomaispäätöksiä. Lautakunnat seuraavat toimialojensa toimintaa ja taloutta tiiviisti. Tämän elävän hallintokoneiston sisällä on kulttuuripalveluita jauhettu kaupunkilaisten käyttöön vuosikymmenet. Tapahtumien järjestäminen ja erilaisten kulttuuritoimijoiden tukeminen ovat olleet Mikkelin kaupungin kulttuuritoimen peruskauraa aina, vaikka toiminnan tavat, muodot ja resurssit ovat vaihdelleet vuosien varrella. Tätä muutosta lähdemme nyt tutkimaan 1980-luvun puolivälistä alkaen.

Kulttuurilautakunnan toimintakertomusten etusivut 1985–1989: ”Kulttuurilautakunnan tehtävänä on kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain (1045/80) ja asetuksen (53/81) mukaan kunnassa harjoitettavan kulttuuritoiminnan edistäminen, tukeminen ja toimeenpano. Toimialaan kuuluvien asioiden valmistelusta ja toimeenpanosta huolehtii lautakunnan alainen kulttuuritoimisto.”

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

MIKKELIN KAUPUNKI Organisaatio

KAUPUNGINVALTUUSTO (59 jäsentä)

KAUPUNGINHALLITUS (15 jäsentä)

Kaupunginhallituksen jaosto

TARKASTUSLAUTAKUNTA (11 jäsentä) TILINTARKISTAJAT

KESKUSVALIOLAUTAKUNTA (5 jäsentä) ETELÄ-SAVON PELASTUSLAUTAKUNTA (5 jäsentä) MIKKELIN SEUDUN YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA (9 jäsentä)

KAUPUNGINJOHTAJA

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI

TEKNINEN TOIMI

SIVISTYSTOIMI

KONSERNIPALVELUT

LÄHIDEMOKRATIAELIMET

• Mikkelin seudun sosiaalija terveyslautakunta (10 jäsentä)

• Tekninen lautakunta (13 jäsentä)

• Kasvatus- ja opetuslautakunta (13 jäsentä)

• Hallintopalvelut

• Aluejohtokunnat

• Kulttuuri-, nuorisoja liikuntalautakunta (12 jäsentä)

• Talouspalvelut

• Mikkelin seudun sosiaalija terveyslautakunnan yksilöjaosto (5 jäsentä) • Mikkelin kaupungin sosiaalija terveystoimen tuotantolautakunta (15 jsentä)

• Teknisen lautakunnan jaosto (7 jäsentä) • Rakennuslautakunta (11 jäsentä) • Maaseutu- ja tielautakunta (11 jäsentä) • Maaseutu- ja tielautakunnan jaosto (6 jäsentä)

• Henkilöstöpalvelut • Ruoka- ja puhtauspalvelut

»» »» »» »»

Anttola (11 jäsentä) Haukivuori (13 jäsentä) Ristiina (13 jäsentä) Suomenniemi (9 jäsentä)

LIIKELAITOSTEN JOHTOKUNNAT

• Kylien neuvottelukunta (19 jäsentä)

• Mikkelin Vesilaitos

VAIKUTTAMISTOIMIELIMET

• Otavan Opisto

• Nuorisovaltuusto (21 jäsentä) • Vammaisneuvosto (7 jäsentä) • Vanhusneuvosto (9 jäsentä)

YHTEISTOIMINTAELIMET • Mikkelin seudun seutuvaliokunta • Mikkelin seudun vapaa-ajanasukasvaltuuskunta (14 jäsentä)

Mikkelin kaupungin organisaatiokaavio 2016. Kulttuuripalvelut toimivat Sivistystoimessa Kulttuuri-, nuorisoja liikuntalautakunnan alaisuudessa.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

1985–1989, KASVUN VUODET RAHANJAKOA GRANIITTITALOSTA Kulttuuritoimisto sijaitsi 1980-luvun lopulla Graniittitalossa osoitteessa Hallituskatu 8C. Alkuun toimistossa työskentelivät kulttuuritoimenjohtaja Matti Liukkonen sekä puolipäiväinen kanslisti Seija Häkkinen. Liukkonen toimi myös kulttuurilautakunnan sihteerinä. Vuonna 1987 kulttuuritoimenjohtajan työtaakkaa jakamaan saatiin kulttuuriohjaaja Päivi Turtiainen ja 1989 kanslistin virka kokopäiväistettiin ja sitä hoitamaan valittiin Riitta Purhonen. Heidän lisäkseen kulttuuritoimistossa työskenteli vuosittain 6–8 työllistämistuella palkattua toimistotyöntekijää ja harjoittelijaa. Toimiston lisäksi kulttuuritoimella oli hallinnassaan myös Urpolan kartano, jota kaavailtiin saneerattavaksi järjestöjen, harrastajateattereiden ym. kulttuuritoimijoiden käyttöön. Kulttuuritoimen vuosibudjetti pyöri noin miljoonan markan tietämissä. Tästä summasta suurimman osan haukkasivat työntekijöiden palkat, mutta seuraavaksi suurin kakku jaettiin avustuksina järjestöille. Toiminta-avustusten saajia oli vuosittain kolmisenkymmentä. Lähes poikkeuksetta kaikki hakijat saivat avustusta. Muutama hylkäys tuli vuosien mittaan mm. siksi, että toimijaa ei ollut rekisteröity Mikkeliin, tai järjestö oli ”vasta perustettu, eikä sen toimintasuunnitelma vielä korosta riittävästi kulttuurijärjestöille ominaisia toimintamuotoja”, kuten kävi esimerkiksi Mikkelin yhteiskunnalliselle saunaseuralle vuonna 1987. Toiminta-avustusten haitari oli suuri, sillä se vaihteli 500 markasta aina reiluun 25 000 markkaan. Vuosittain suuria avustuksia saivat mm. Mikkelin Konserttirengas, Mikkelin seudun

Kulttuurilautakunta jakaa vuosittain Mikkeli-palkinnon kaupungin kulttuurielämässä ansioituneelle henkilölle. Vuonna 1985 palkinnon pokkasi musiikkimajuri Kauko Lahti Yhteiskoulun 80-vuotisjuhlan yhteydessä. Oikealla palkintoa luovuttamassa kulttuuritoimenjohtaja Matti Liukkonen.

Nuoriso-orkestereiden kannatusyhdistys sekä Työväen Sivistysliiton Mikkelin Seudun opintojärjestö. Täysin omilla kymmentuhatluvuillaan huiteli Mikkelin oopperayhdistys, jonka avustukset olivat niin suuria, että ne piti siirtää lopulta suoraan kaupunginhallituksen myönnettäviksi. Erikseen jaettiin lisäksi vuosittain tapahtumien järjestämiseen verrattain suuria, noin 15 000 markan avustuksia. Useana vuonna saajina olivat Mikkelin kirjoittajat, Mikkelin Laulu sekä kuorojen koulutustapahtuman järjestäjät.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

”Rahaahan oli sillon. Että koko 80-luku, niin suurin ongelma oli se, kun piti syksyllä ruveta miettimään seuraavan vuoden talousarviota, että mihin halutaan rahaa laittaa --- aina piti keksiä jotain uutta. Se sitten muuttu aika tylysti myöhemmin.” – Matti Liukkonen

Kulttuuritoimisto sijaitsi Graniittitalossa vuosina 1985–1994. KUVA: Harri Heinonen

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

Kohdeavustuksia pystyi hakemaan ympäri vuoden. Hakemuksia tulikin paljon erilaisten tapahtumien, konserttien, elokuvailtojen, seminaarien, matkojen ja koulutusten järjestämiseen. Kohdeavustuksia myönnettiin vuosittain 30–40 eri toimijalle, joukossa esimerkiksi kaupunginosaseuroja, harrastajateattereita, kuoroja ja erilaisia vammaisjärjestöjä. Huomiota herättää musiikin suuri osuus avustusten saajina. Toiminta-avustuksissa oli aluksi varattu musiikkitoimijoille oma pottinsa, joka oli suurempi kuin muilla kulttuurinaloilla yhteensä. Kohdeavustuksistakin musiikkitoimijat saivat 30%–40% kaikista rahoista. Musiikin suuri osuus sai kritiikkiä esim. yleisönosastoilla.

Nimimerkki Kaupunkilainen kritisoi Länsi-Savossa 4.3.1985 ”Mikkelin kaupungin kulttuurielämän kuivettunutta ja vääristynyttä tilaa”:

”Jos kaupungin taide-elämää ohjailevan lautakunnan käsitys on näin yksipuolinen (yksimielinenkin?), lienee tulevaisuudessakaan turha odottaa muuta kuin mitä erilaisimpien kuorokokoonpanojen omahyväistä hyrinää.”

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

MUSIIKKIA JA MIKAELIA Musiikin suuri osuus avustusten saajina selittynee sillä, että heitä oli hakijoinakin eniten. Koska lähes kaikki hakijat saivat rahaa (tosin yleensä vähemmän kuin olivat hakeneet), ei kulttuurilautakuntaa voinut syyttää musiikin suosimisesta. Mikkeli oli 1980-luvun lopulla musiikkikaupunki. Kuoroja todellakin toimi runsaasti, ja vuosittain kulttuuritoimi oli mukana järjestämässä syksyisin kuorojen koulutustapahtumaa. Kuorot muodostivat myös kesäisten Puistokonserttien esiintyjärungon, kuten tekevät nykyäänkin. Konserttirengas järjesti klassisen musiikin konsertteja, ja Mikkelin orkesteria luotsasi Musiikinystäväin yhdistys. Mikkelin Jazz-klubi toimi aktiivisesti ja järjesti mm. valtakunnalliset Jazz-päivät Mikkelissä 1985. Elävän musiikin yhdistys Melmu oli erittäin toimelias ja synnytti Tuuliajolla-konserttien perään Dinosaurockin Visulahteen. Jo mainittu Mikkelin Ooppera valmisti vuosittain täysimittaisen oopperan kaupunkiin. Erikseen on mainittava vuoden 1986 Taikahuilu ammattikoulun salissa. Oopperayleisö ei ollut valmis vastaanottamaan klassikko-oopperan avaruusteemalla modernisoitua ilmettä. Se saikin liikanimen Muovihuilu lavasteiden ja pukujen materiaalin mukaan. Esityksiä jouduttiin perumaan, ja tappiot olivat niin raskaat, että kulttuurilautakunta esitti produktioita järjestettävän jatkossa vain joka toinen vuosi. 1980-luvun suurin tapaus musiikkielämässä ja koko kulttuuritoiminnassa oli arkkitehti Arto Sipisen suunnitteleman Konsertti- ja kongressitalo Mikaelin rakentaminen. Ennen Mikaelia tapahtumia järjestettiin esimerkiksi ammattikoululla tai teatterin

Mikkelin Elävän Musiikin Yhdistys Melmu toimi aktiivisesti 1980-luvun lopussa järjestäen mm. Dinosaurock-festivaalit Visulahdessa kesinä 1987–1990. Useisiin tapahtumiinsa Melmu sai kulttuuritoimelta avustusta. Dinosaurockin juliste 1989 Severi Suhonen, Melmun arkisto.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

salissa, ja jatkuva kunnollisten tilojen puute oli huutava. Mikaeli otettiin käyttöön vuonna 1988, mutta pöhinää talon tiimoilta oli huomattavasti jo aiemmin. Talon valmistumisen odotettiin ratkaisevan paitsi tilaongelmia, myös antavan vahvan piristysruiskeen kulttuurielämälle koko maakunnassa. Talon tulevasta käyttötarkoituksesta oli paljon keskustelua. Musiikkiopisto haaveili saavansa taloon omat tilat. Julkisuudessa pohdittiin mm. sitä, voiko konserttitalossa järjestää rock-konsertteja. Konserttitalon lisäksi kulttuuritoimen strategiassa oli suunnitelmia ratkaista tilaongelmia myös rakentamalla uudisrakennukset Musiikkiopistolle, teatterille ja Suur-Savon museolle. Lautakunnassa oli esillä maaliskuussa 1989, että Pankalammelle rakennettaisiin näille toimijoille kokonainen kulttuurikeskus. Uuden konserttitalon nimestä järjestettiin avoin kilpailu. Erilaisia nimiehdotuksia tuli kaikkiaan 382 kpl. Maltillisten ehdotusten, kuten Etelä-Savon musiikkikeskus tai Savon sinfonia, lisäksi kaupunkilaiset olivat käyttäneet mielikuvitusta. Saattaisimme käydä konserteissa nykyään talossa nimeltä Panlundia, Lempilinna, Konsensus, Musa Mökki, Kokkeli, Marskin Sointu,

Hineelä, Soijapapu, Mikropolitan, Soimahuone, Soundiriini, Sävelsuvanto, St Michel Intermezzo, Do-Re-Mikkeli tai vaikkapa Torvela. Mikaeli vihittiin käyttöön marraskuussa 1988. Martti Talvela lauloi nimikkosalissaan, ja eduskunnan puhemies Matti Ahde piti juhlapuheen. Toiminta haki jonkin aikaa uomiaan, sillä alkuun konsertit eivät vetäneet yleisöä toivotulla tavalla, ja Mikkelin orkesterin toiminta oli epävakaata. Helsingin Sanomien kriitikko Seppo Heikinheimo oli tyylilleen uskollisena haukkunut orkesterin ensiesiintymisen Mikaelissa lyttyyn syyskuussa 1988. Länsi-Savossa 21.4.1989 Mikkelin konserttirenkaan Lauri Lehto ja Mikaelin johtaja Jukka Korpela voivottelivat mikkeliläistä konserttiyleisöä, joka ei ymmärtänyt arvostaa kansainvälisten klassisen musiikin tähtien tasoa, vaan täytti Martti Talvela –salin vain viihdekonserteissa. Samassa jutussa kulttuuritoimenjohtaja Matti Liukkonen muistutti, että Mikaelin pitäisi olla myös pienten kulttuuritoimijoiden käytössä, sillä nämä olivat olleet vahvasti vaikuttamassa talon rakentamisen puolesta.

Arkkitehti Arto Sipisen suunnitteleman Konsertti- ja kongressitalo Mikaelin rakentaminen vuonna 1988 toi kauan kaivatun parannuksen Mikkelin kulttuurielämän tilaongelmiin. Kuva: Paavo Innanen. Viulistikuva: Jesse Haaja

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

”TAITEEN SUUROSTOT EDESSÄ MIKKELISSÄ” Ylläoleva harvinainen otsikko oli Länsi-Savossa 19.2.1985. Kaupungin uusi virastotalo oli suunnitteilla, ja se oli kaupungin ensimmäinen rakennus, jossa taiteen sopivuutta rakennukseen päästiin tarkastelemaan jo suunnitteluvaiheessa. Rakennukseen päätettiin tilata mm. keramiikka- ja tekstiilitaidetta prosenttipäätöksen mukaisesti. Taidehankinnat herättivät lautakunnassa paljon keskustelua, ja taiteilijoista jouduttiin jopa äänestämään. Virastotalon ohella myös Mikaeli vauhditti kaupungin taidehankintoja. Mikaeliin hankittiin mm. kaupungin kaikkien aikojen kallein teos, Timo Sarpanevan lasiveistos Creatura.

Länsi-Savon lehtijutussa kulttuuritoimenjohtaja Matti Liukkonen linjasi:

”Että ensisijainen tavoite on hankkia kunnollinen työ, kun siihen on kerran tilaisuus ja koska rakennus on ’erittäin julkinen’. Vaikka se olisi tekstiiliteos, niin sitä ei lähdetä miltään ’peräkylän profeetalta’ ostamaan”.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

Kulttuurilautakunnan päätöksellä Mikaeliin hankittiin Timo Sarpanevan Creatura-veistos vuonna 1988. KUVA: Mikkelin kaupungin museot

MUSIIKKIVIIKOT, RAVUT JA MUIKUT Kulttuuritoimi paitsi oli tukemassa monia tapahtumia, myös oli päävastuullisena järjestäjänä useassa vuotuisessa tapahtumassa. Näistä suurin voimanponnistus oli maaliskuinen musiikkiviikko, joka järjestettiin aina Mikkelin perustamisen vuosipäivän (7.3.) aikoihin. Musiikkiviikko valmisteltiin tiiviissä yhteistyössä kulttuurijärjestöjen kanssa. Toimintaperiaatteena oli tarjota ”jokaiselle jotakin”: konserteissa kuultiin erittäin korkeatasoisia klassisen musiikin solisteja, kuten Lazar Berman, Dilber ja Soile Isokoski, viihdemusiikkia, varsin kokeilevaakin jazzia, oopperaelokuvia, lastenkonsertteja, kuoroesiintymisiä sekä Maalis-rockia. Musiikkipäivien yhteydessä järjestettiin myös käyrätorvensoittokilpailu, ensin kansallinen ja vuonna 1989 pohjoismainen. Musiikkipäivät saivat vuosittain paljon huomiota lehdistössä. Toinen kulttuuritoimistoa työllistänyt tapahtuma oli heinäkuinen Rapu ja Muikku, eräänlainen kulttuurin sillisalaatti. Aiempien vuosien kostea kaupunkijuhla oli muuttunut tapahtumaviikoksi, jossa pääasiassa Mikkelin torilla esitettiin monenlaista ohjelmaa. Rapua ja Muikkua vaivasi kuitenkin rahanpuute. Kesällä 1987 kulttuurilautakunnan varapuheenjohtaja Eero Puranen sekä kulttuuriohjaaja Päivi Turtiainen olivat lehtien palstoilla sitä mieltä, että tapahtumaa pitäisi kehittää nykyisestä silppuohjelmasta yhden teeman ympärille ja nostaa juhlat valtakunnalliselle tasolle. Tapahtuma oli alkanut toistaa itseään, ja sen ajoittuminen St. Michel -ravien ja Dinosaurockin väliin aiheutti epäilyksiä yleisön vähyydestä. Tason nostoon eivät resurssit riittäneet, ja niinpä Rapu ja Muikku tuli tiensä päähän vuonna 1988. Kesällä 1989 kulttuuritoimisto järjesti kesätapahtuman määrärahoilla raveihin oheisohjelmaa sekä torille useita pieniä katuteatteriesityksiä ja konsertteja, jotka saivat kaupunkilaisilta hyvän vastaanoton.

Vuosittain järjestettyjä tapahtumia oli myös itsenäisyyspäivän juhla, sekä Mikkeli-päivän juhla. Näistä jälkimmäinen järjestettiin vuodesta 1986 yhteistyössä maalaiskunnan kulttuuritoimen sekä Mikkeli-Seuran kanssa. Asia ylitti uutiskynnyksen: tämä oli ensimmäinen kaupungin ja maalaiskunnan yhteinen kulttuuritapahtuma. Samana vuonna vihittiin käyttöön myös Mikkeli-Seuran kotiseututalo, Elomaan talo. Mikkeli-päivän ohjelmassa oli aina opastettu tutustumiskierros johonkin kaupunginosaan, juhlajumalanpalvelukset, pääjuhla sekä konsertti. Huomioitavaa on, että 1980-luvulla kotiseututoiminta oli muutenkin vireää. Kaupunginosaseurat toimivat aktiivisesti, ja kulttuurilautakunnasta osallistuttiin vuosittain valtakunnallisille kotiseutupäiville. Kotiseututyön osuus kohdeavustuksista oli jopa 10%. Kotiseututoiminnan lisäksi voimissaan oli myös ajan hengen mukaisesti ystävyyskaupunkitoiminta. Kulttuurin saralla tämä tarkoitti pääasiassa näyttely- ja taiteilijavierailuja puolin ja toisin Mikkelin ystävyyskaupunkeihin Unkariin Bekescsabaan, Tanskaan Vejleen, Ruotsiin Boråsiin ja Norjaan Moldeen. Vuosittaisten tapahtumien lisäksi osallistuttiin yksittäisten merkkijuhlien järjestelyihin. Vuonna 1988 Mikkeli täytti 150 vuotta, ja juhlaviikolla maaliskuussa järjestettiin yli 30 tapahtumaa, joihin kaikkiin oli vapaa pääsy. Pääjuhlassa ammattikoulun salissa esiintyi Arja Saijonmaa ja sisäministeri Jarmo Rantanen piti puheen. Muita virstanpylväitä olivat mm. vuonna 1989 Porrassalmen taistelun 200-vuotisjuhla sekä talvisodan 50-vuotisjuhla.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

Mikkelin Kalamarkkinat ja perjantain Bändi-ilta 2014

Vuonna 1988 järjestettiin ensimmäisen kerran St. Michel –ravien yhteydessä Savon Ascot –tapahtuma, johon mm. eri naisjärjestöjen edustajat saapuivat hienoihin hattuihin tälläytyneinä. Tapahtumasta tuli usean vuoden perinne. Aiheesta uutisoi Länsi-Savo 18.7.1988.

Maaliskuiset musiikkiviikot tarjosivat jokaiselle jotakin. Vuonna 1987 ohjelma oli vielä ripoteltu ympäri kaupunkia.

Elomaan talo vihittiin kotiseutukäyttöön Mikkeli-päivien yhteydessä vuonna 1986 juhlallisella ohjelmalla. KUVA: Miika Nieminen.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

KULTTUURIELÄMÄN KEHITYSLINJAT 1980-luvun lopulla kulttuurilautakunnan ja –toimiston toiminta oli vakiintunutta. Eteenpäin mentiin mm. henkilöstön kasvussa, tilojen määrässä sekä vuosittaisessa budjetissa. Rahaa oli käytössä niin paljon, että välillä oli työlästä keksiä uusia tapahtumia ja kohteita, joihin sitä käyttäisi. Suuret tapahtumat, kuten Työväen Näyttämöpäivät, Musiikkijuhlat ja Kesäjuhlat, pyörivätkin vuosittain, ja pienempiä avustettiin avokätisesti. Varsinainen kulttuuriloikka oli Mikaelin saaminen kaupunkiin 1988. Kulttuurilautakunnan toiminnalle oli asetettu vuosiksi 1987– 1991 kaksi päätavoitetta: 1) aktivoida ja tukea kaupungissa toimivia kulttuurijärjestöjä ja kulttuurin harrastajia sekä huolehtia mahdollisimman korkeatasoisten kulttuuripalvelujen tarjoamisesta kaupunkilaisille, sekä 2) pyrkiä kehittämään kaupungissa toimivista taide- ja kulttuurilaitoksista alueellisesti merkittäviä. Ensimmäistä tavoitetta kohti oli strategiassa määritelty kuljettavaksi parantamalla yhdistysten taloudellisia toimintaedellytyksiä, hankkimalla toimintatiloja harrastajien käyttöön, kehittämällä yhteistyötä järjestöjen ja kaupunkien eri hallintokuntien kesken, sekä lisäämällä harrastajien koulutustoimintaa. Näitä

tavoitteita saavutettiinkin melko hyvin. Huomioitavaa on halu kehittää yhteistyötä, sillä 1980-luvun lopulla oli tyypillistä, että hallintokunnat toimivat paljolti omissa ympyröissään, eikä yhteistyötä tehty juurikaan yli rajojen. Kuntarajat olivat lähes pyhiä, eikä niiden yli loikittu millään saralla. Voimissaan oli myös vastakkainasettelu elitismin ja harrastelijatoiminnan välillä. Kaupungin kulttuuripolitiikkaa pohtineessa seminaarissa keskusteltiin paljon siitä, tulisiko kaupungin tukea ennemmin korkeatasoista taidetarjontaa, vai laajamittaista harrastustoimintaa. Asia ratkaistiin hetkeksi sillä, että toiminta-avustuksiin varattiin määräraha, joka vuoden lopussa jaettiin tasokasta toimintaa järjestäneille tahoille ikään kuin bonuksena. Käytäntö ei ollut voimassa kovin pitkään. Toiseen tavoitteeseen, taidelaitosten alueellisen merkittävyyden kasvattamiseen, jäi vielä matkaa. Suunnitelmissa oli mm. kunnallistaa teatteri ja orkesteri sekä ratkaista taidelaitosten tilaongelmat uudisrakennuksilla niin musiikkiopistolle, teatterille kuin Suur-Savon museollekin. Kehittymissuunnitelmat kuitenkin näivettyivät suurelta osin laman koittaessa 1990-luvun alussa.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

”Maalaiskunnan ja kaupungin välillä oli kiinanmuuri, mutta maalaiskunnassa en kokenu sitä niin pahana kuin kaupungissa. Mulle ei maalaiskunnassa laitettu koskaan suitsia. Totta kai mua harmitti että ei voinu yhdessä tehä niitä juttuja. Sitä yhteistyötä ois voinu tehä paljon enemmän, tää pieni pilkku täällä sisällä [kaupunki] ton ison läänin kans tuolla. Kun ihmisillä sitä raja-aitaa ei ollu, se ei ollu kun hallinnolla ja poliitikoilla. Se oli semmonen kylmä kausi.”

”Miä sain siitä kerran sapiskaa, siis ei saanu olla yhteydessäkään [maalaiskuntaan]. Miä soitin Hellulle [Helena Partanen], ja jostain tuli tuolta maalaiskunnan kautta tieto, että olin soittanu. Se oli sitten jo Rauniollakin, kaupunginjohtajalla se tieto. Se sanoi, että ei se käy ilman kaupunginjohtajan lupaa. Että ensin ois pitäny soittaa Rauniolle ja kysyä, että saanko miä soittaa, ja sit se ois kysyny että mitä varten siä soitat. Ja sama juttu maalaiskunnan päässä.”

– Helena Partanen, maalaiskunnan kulttuurisihteeri

– Matti Liukkonen

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

1990-LUVUN ALKUPUOLI – HUIPULTA LAMAN POHJALLE 1990–1991, HANGET SOI KOMEASTI 1990-luvun kaksi ensimmäistä vuotta olivat vielä kasvun aikaa. Kulttuuritoimiston budjetti kasvoi pitkälti yli puoleentoista miljoonaan markkaan. Käytettävissä oleva raha näkyi mm. avustusten määrän kasvamisena, mutta ennen kaikkea maaliskuisen musiikkitapahtuman paisumisena. Tapahtuma uudistui yhdistämään musiikkia ja talviurheilua ja sai nimekseen Hanget soi. Tornimäen rinnekarnevaaleja, rusettiluistelua ja useita hiihtotapahtumia järjestettiin rinnan monipuolisen ja korkeatasoisen musiikkitarjonnan kanssa. Viihdekonserteissa esiintyivät mm. Hector ja Sonja Lumme, ja nuorisolle oli diskoja ja rock-konsertteja. Klassisella puolella nautittiin kovan tason kotimaisista solistikonserteista ja tietenkin kaupunginorkesterin soitosta. Suurin ja kallein satsaus oli Avanti!-orkesteri, joka esiintyi molempina vuosina useissa konserteissa johtajanaan mm. Leif Segerstam. Konsertit saivat ylistäviä arvioita lehdissä. Tapahtumatarjonta oli 1990–1991 muutenkin laajaa. Perinteisten Työväen Näyttämöpäivien, Puistokonserttien, Itsenäisyyspäiväjuhlan ja Mikkeli-päivän vieton lisäksi kulttuuritoimisto oli järjestämässä tai tukemassa lukuisia tapahtumia, kuten Maaherrojen kesäpäiviä, St. Michel –ravien oheistapahtumaa Savon Ascotia, tsekkiläisen oopperan vierailua sekä esimerkiksi afrikkalaista ja intialaista kulttuuria esitteleviä monipäiväisiä tapahtumia. Lapsille järjestettiin teatteriesityksiä ja konsertteja, kävelykadun ja torin kesäiset esitykset jatkuivat, ja kuorojen

syksyinen koulutustapahtuma jatkoi suosiotaan. Erityisesti on mainittava vuodelta 1991 kansanmusiikkiyhtye Värttinän konsertti Kenkäverossa, joka veti väkeä kuusi kertaa odotettua enemmän, sekä Mahdollisuuksien tori –tapahtuma, joka usean järjestön ja yhdistyksen voimin esitteli eri maiden kulttuureja ja tutustutti kaupunkilaisia ja tuolloin Varsavuoren vastaanottokeskuksessa asuneita somalimaahanmuuttajia toisiinsa. Kulttuurilautakunta olikin asettanut kyseisille vuosille tavoitteekseen edistää Mikkelin kehittymistä maineeltaan kulttuurikaupungiksi. Myönnettyjen avustusten ja järjestettyjen tapahtumien määrällä mitattuna tämä ainakin toteutui; esimerkiksi toiminta-avustuksina jaettiin yli 200 000 mk. Näiden lisäksi lautakunnan kolmas toimintamuoto oli lausuntojen antaminen keskushallinnolle toimialaansa koskevissa asioissa. Useimmiten nämä koskivat kaavaluonnoksia, joita tarkasteltaessa pyrittiin turvaamaan rakennussuojelun toteutuminen sekä aluevaraukset julkista kulttuurirakentamista varten. Museotoimen1 johdolla laadittiin mm. lista suojeltavista rakennuksista. Tämä tulikin tarpeeseen, sillä mm. Länsi-Savo kirjoitti 13.2.1990, että rakennussuojelu oli Mikkelissä heikoissa kantimissa ja vanhojen rakennusten puolustajat olivat harvassa. Kulttuuriympäristön tunnistamisessa oli ollut myös puutteita, sillä kaupungissa oli aiemmin katsot1Museotoimen asiat käsiteltiin kulttuurilautakunnan alaisessa jaostossa.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

”Parina vuonna Hanget soi Avantin tahtiin, joka eri kokoonpanoissa viihdytti yleisöä myös tavarataloissa.”, kirjoitti Länsi-Savo 1993. KUVA: Antsu Ollikainen, lehtikuva kulttuuritoimen lehtikirjasta.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

tu, ettei suojeltavia kohteita juurikaan ollut. Vuotta myöhemmin Lääninhallitus perusti rakennussuojelun yhteistyöryhmän tilannetta paikkaamaan. Julkisen kulttuurirakentamisen osalta lautakunta esitti useaan kertaan huolensa jo 1980-luvulla puhuttaneista kulttuurilaitosten tilaongelmista. Tilaongelmien ratkaisu olisi kohottanut tarjonnan laatua ja kiinnostavuutta ja sitä kautta toivottua kaupungin kulttuurimainetta. Profiilia oli suunniteltu kohotettavan myös taidelaitosten kunnallistamisella. Orkesterin osalta tämä tapahtuikin vuonna 1990, jolloin Mikkelin musiikinystäväin ylläpitämästä orkesterista tuli Mikkelin kaupunginorkesteri. Orkesteria hallinnoimaan perustettiin kulttuurilautakunnan alainen johtokunta. Orkesterin siirtyminen kunnalliseksi ei ollut kivutonta. Orkesteri oli jonkin aikaa ilman vakituista kapellimestaria Onni Kelon jäätyä eläkkeelle. Vastavalitun intendentin Osmo Häyrisen sukset menivät ristiin niin soittajien kuin kulttuurilautakunnan kanssa heti

alkutaipaleella. Jupakka velloi julkisuudessa hyvinkin ikävästi, ja välillä esitettiin jo, että koko orkesteri laittaisi pillit pussiin. Orkesterin turbulenssia kesti aina vuoteen 1994 saakka, jolloin intendentti irtisanottiin virastaan useiden väärinkäytösten takia. Hallinnollisista ongelmista huolimatta orkesteri nosti tasoaan ja suosiotaan kapellimestari Erik Olof Söderströmin johdolla.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

Vuoden 1991 Hanget soi! –festivaalin konsertit saivat poikkeuksetta hyviä arvioita. Avanti! esiintyi kahdeksassa konsertissa viikonlopun aikana.

Kulttuuritoimen leikekirja kertoo Puistokonsertteja järjestetyn kesällä 1990 Kirkkopuiston ohella Mikaelin pihalla ja vanhalla kasarmialueella.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

LAMA PUREE 1990-luvun alussa alkanut Suomen talouslama iski kulttuuritoimistoon toden teolla vuonna 1992. Määrärahat putosivat lähes puolella miljoonalla markalla, ja tämä näkyi toiminnan kaikilla sektoreilla. Vakituiset kolme työntekijää säilyivät samoina, mutta tilapäisiä työntekijöitä oli enää kaksi. Henkilöstön koulutusten määrä romahti. Aiempina vuosina oli hyvinkin hövelisti myönnetty henkilökunnalle seminaari- ja muita matkoja, mutta reissaamiselle tuli nyt stoppi. Avustuksia oli jaettavaksi 60 000 mk vähemmän kuin edellisvuonna, ja se näkyi niin avustettavien määrässä kuin summissakin. Aiemmin auliisti tuetut järjestöjen kulttuurija esiintymismatkat jäivät lähes täysin ilman avustuksia. Rahan vähyys näkyi myös tapahtumatarjonnassa: kesäisiä esityksiä torin tienoilla ei ollut juuri lainkaan ja Hanget soi –tapahtuma järjestettiin pääosin kaupungin omien osaajien – kaupunginorkesterin, lapsi- ja nuorisokuorojen sekä St. Michel Jazz Bandin – voimin. Yleisöä tapahtuma kiinnosti kuitenkin edellisvuotta enemmän. Perinteinen Mikkelin-päivän viettokin muutti muotoaan. Aiemmin koko viikonlopun kestävät juhlallisuudet eivät olleet enää kiinnostaneet väkeä entiseen malliin. Mikaelin johtajan Jukka Korpelan idean mukaisesti juhlinta keskitettiin nyt Mikkelin Taiteiden iltaan Mikaeliin – olihan Mikkelin päivä myös Mikaelin nimipäivä. Taiteiden illassa nähtiin paljon paikallisten eri alojen taitajien esityksiä ja näyttelyitä. Vapaan pääsyn tilaisuus oli yleisömenestys. Kaupunkikierrosajelu järjestettiin myös. Tällä kertaa tutustuttiin kaupungin patsaisiin, ja Kenkäverossa paljastettiin sinne Kaihunharjulta siirretty Nuijamiesten patsas.

Mikkelin Kaupunkilehdessä 28.2.1992 kulttuuritoimenjohtaja Matti Liukkonen harmitteli laman vaikutuksia kulttuuritoimeen: budjetin leikkaukset olivat rajoittaneet sekä tarjonnan määrää että laatua. Edellisen kymmenen vuoden aikana kulttuuri oli elänyt Mikkelissä vahvan nousukauden: kulttuuria oli pystytty tarjoamaan kaupunkilaisille monipuolisesti, ja asukasta kohden käytettävät määrärahat olivat olleet maan kärkipäässä. Nyt oltiin tilanteessa, jossa palveluita ensin supistettiin ja sitten keskityttäisiin pitämään tietyt peruspalvelut ennallaan. Tämä tarkoitti Liukkosen mukaan esimerkiksi sitä, että ilmaiset kulttuuripalvelut kaupunkilaisille vähenisivät ja tarjontaa ohjaisi popularismi: painopiste olisi siinä, mikä ihmisiä kiinnostaa. Seuraavana vuonna muuttuva kulttuuritoimintalaki ei myöskään Liukkosen mielestä helpottaisi tilannetta, sillä valtionosuuksien käytön perusteet muuttuisivat huonompaan suuntaan. Lamavuosina käytiin keskustelua valtakunnallisesti myös mahdollisesta liittymisestä Euroopan Yhteisöön. Mielipiteitä oli runsaasti puolesta ja vastaan, ja kovasti oli myös pohdintaa suomalaisuuden ja suomalaisen kulttuurin asemasta ja tulevaisuudesta yhdentyvässä Euroopassa. Taloudellisessa niukkuudessa oli houkutus kääntyä pessimismiin myös tällä saralla, kuten viereisen sivun Matti Liukkosen kommentista näkyy. Toisaalta samaan juttuun haastateltu maalaiskunnan kulttuurisihteeri Helena Partanen oli eri linjoilla. Hän uskoi suomalaisen kulttuuri-identiteetin säilyvän etenkin lasten ja nuorten kulttuurija taidekasvatuksen voimalla.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

KUVA: Hanna Kulmala

”Suomalaisen kulttuurin päivä [28.2.] tulee tulevaisuudessa olemaan vain päivä, jonka puolesta liputetaan. EY-ratkaisujen myötä suuntaus on väistämättä kohti suomalaisen kulttuurin aseman heikentymistä. Euroopassa jo jyllää massakulttuuri.” – Matti Liukkonen, Mikkelin Kaupunkilehti 28.2.1992

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

NIUKKUUDESTA VERSOO UUTTA Optimismiin olisi ollutkin syytä, sillä niukkuudesta huolimatta vuonna 1992 alkoi myös uutta ja Mikkelin kulttuurielämää pitkäkestoisesti nostanutta toimintaa. Lastenkulttuuritapahtuma Hulivilikarnevaali syntyi kulttuuritoimiston, Mikkelin lastenhoitajayhdistyksen ja Mikkelin Matkailun yhteistyönä ja on edelleen jokakesäinen monipäiväinen lapsiperheiden tapahtuma. Samana kesänä alkoivat myös Mikkelin Musiikkijuhlat. Joulukuussa 1991 perustettu Mikkelin Musiikkijuhlien kannatusyhdistys polkaisi festivaalin pystyyn julkisuudessa esitetyistä epäilyksistä huolimatta nopealla aikataululla opetusministeriön, kaupungin ja yritysten tuella. Kovatasoisten pääosin entisestä Neuvostoliitosta tulleiden esiintyjien konsertit keräsivät kiitosta lehdistössä, ja yleisöäkin oli runsaasti. Seuraavana vuonna festivaaleille saatiin jo Valeri Gergijevin luotsaama Kirovin ooppera, joka sittemmin on Mariinski-nimellä ollut Mikkelin Musiikkijuhlien jokavuotinen vieras. Itäeurooppalaisten taiteilijoiden esiintyminen oli laajemminkin 1990-luvun alun ilmiö. Neuvostoliiton romahtamisen myötä rajat aukenivat, ja muusikot tulivat mielellään Suomeen esiintymään. Lama-Suomessa heidän esiintymistään edesauttoi se, että heille maksettavat palkkiot olivat alkuun huomattavasti edullisemmat kuin läntisen Euroopan esiintyjien. Mikkelin kulttuuritoimikin vastaanotti useita solistikonserttitarjouksia venäläisiltä soittajilta, ja joidenkin tarjouksiin pystyttiin tarttumaankin.

Vuonna 1992 alkaneiden Mikkelin Musiikkijuhlien logon ”Sävelkukka” suunnitteli Kari Piippo.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

KUVAT: Kulttuuripalvelujen arkisto

Hulivilikarnevaalin syntytarina: ”Tuli käsky. Kun Kalevi Sorsa oli pääministeri, ja se keksi tämmösen homman, että meijän pitää ruveta Suomessa viettämään kansanvallan juhlaa. Että kun meillä on itsenäisyyspäivä, niin sitten kesällä on hyvä pitää kansanvallan päivä. Mutta siitä ei sanottu yhtään, että minkälainen se juhla on, että jokainen saa vapaasti suunnitella, että minkälainen se on. Miä totesin siihen, että kun on itsenäisyyspäivä ja kansanvallan päivä, että se menee pakosti siihen, että pönötetään jossain. Turtiaisen Päivi keksi viimein, että tehään siitä lasten tapahtuma. Ja niin tehtiin sitten Kirkkopuistoon. Päivi kasas sen, kaikenmaailman kasvomaalaukset ja muut hilpetöörit. Halme [matkailujohtaja] anto sillon siihen vielä auliisti matkailurahaa. Ja se oli hyvä idea. ” – Matti Liukkonen

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

Myös ruohonjuuritasolla mentiin eteenpäin. Taiteen perusopetusta koskeva laki uudistettiin vuonna 1992, ja sen myötä Mikkelissäkin ryhdyttiin toimiin. Musiikkiopiston rinnalla taiteen perusopetusta alkoivat vuonna 1993 antamaan myös Mikkelin Taideyhdistyksen kuvataidekoulu sekä Mikkelin Käsi- ja taideteollisuus ry:n Mikkelin käsityökeskus. Kuvataidekoulu oli toiminut jo useita vuosia kulttuurilautakunnan tukemana, ja saanut tilat kulttuuritoimiston hallinnoimasta Kirjalan kartanosta 1990. Arto Kivekkään Harmonikkakoulu liittyi taiteen perusopetuksen tarjoajiin vuonna 1995, ja Mikkelin nykytanssi- ja balettikoulu 1997.

Vuonna 1990 Mikkelin Lasten ja nuorten kuvataidekoulu sai kauan kaipaamansa asianmukaiset tilat Kirjalan kartanosta, jossa se toimi lähes kaksikymmentä vuotta.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

KASVAVAA BYROKRATIAA JA VÄHENEVIÄ AVUSTUKSIA Vuonna 1993 aloittanut uusi kulttuurilautakunta sai siis vastuulleen edeltäjäänsä huomattavasti niukemmat resurssit. Myös hallinnossa tapahtui uudistus: museotoimi ja orkesteri siirtyivät nyt kulttuuritoimen tapaan suoraan lautakunnan alaisuuteen ilman erillisiä jaostoja. Toiminta muuttui tuolloin myös siten, että kulttuuritoimenjohtajalle annettiin oikeus päättää itsenäisesti kohdeavustuksista 5000 markkaan ja Mikaelin vuokra-avustuksista 4000 markkaan saakka. Kohdeavustuspäätökset poistuivat näin käytännössä lautakunnan kokouksista lähes kokonaan. Talouden seuranta, tulostavoitteiden asettaminen ja seuraaminen, sekä lausuntojen antaminen saivat suurempaa jalansijaa. Kaiken kaikkiaan 1990-luvun puoliväliin tultaessa byrokratia vaikuttaisi lisääntyneen kaupunkiorganisaatiossa. Tilastointia kehitettiin, ja kulttuuritoimenkin tuloksellisuutta ryhdyttiin seuraamaan mm. järjestettyjen tilaisuuksien määrällä, tapahtumien kävijämäärillä sekä tilaisuuksiin käytetyn rahan määrällä per kävijä. Yhä niukentuvien määrärahojen käyttöä seurattiin tarkasti. Rahan vähyys näkyi esimerkiksi kulttuurijärjestöille myönnettävissä toiminta-avustuksissa. Kun muutama vuosi sitten avustuksia oli ollut jaettavaksi yli 200 000 mk, avustuspotti putosi vuonna 1994 50 000 markkaan ja pysyi sillä tasolla koko 1990-luvun loppuun. Toiminta-avustusten jakoperusteita oli pakko kiristää. Aiemmin oli riittänyt, että hakija oli rekisteröitynyt kulttuurialan yhdistys, mutta nyt linjattiin, että toiminta-avustuksen saajan tuli olla yhdistys, joka tarvitsee säännöllisesti ammattimaista ohjausta, toimii lasten ja nuorten

”Kulttuurilautakunta alkoi kyselemään, että miten hitossa ne [hakijat] osaa aina laittaa hakemukseen sen summan, minkä oot ehottanu jaettavaks? Melkein aina se kaava oli sama, että porukka tuli toimistoon juttelemaan, kerto mitä ne meinaa tehhä. Sit miä katoin niitten kustannusarvioesityksen ja sanoin mitä ei ja mitä saa, ja mitä summaa kannattaa anoa. Ja ne oli aika kilttejä. Hylättyjä oli erittäin vähän. Hylättyjä oli sellaset, jotka tuli neuvottelemaan, ja sanoin, että en anna, mutta siitä huolimatta laitto anomuksen lautakuntaan. Se oli se kaava, miä kerroin sen lautakunnalle ja se sit aikaa myöten johti siihen, että sain sitten vapaat käet myöntää avustukset ilman lautakuntaa.” –Matti Liukkonen

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

kulttuuriharrastusten edistämiseksi, tuottaa aktiivisesti tilaisuuksia tai muita kulttuurituotteita, ja/tai on toiminnaltaan paikalliskulttuurin vaalimisen kannalta merkittävä. Näillä kriteereillä toiminta-avustusten saajamäärä putosi noin puoleen entisestä ja vakiintui vuosittain 16–17 yhdistykseen. Suurin avustusten saaja oli Mikkelin Seudun Nuoriso-orkestereiden tuki ry, joka sai säännöllisesti lähes 30% koko avustuspotista. Muut toimijat, kuten kuorot, teatterit, elokuvaharrastajat ja kotiseutuyhdistykset saivat 500 – 5000 markan tukia. Lisäksi kohdeavustuksia erilaisten kulttuuririentojen järjestämiskuluihin jaettiin vuosittain noin 50 kpl. Mikkelissä tilanne oli kuitenkin verraten hyvä. Monilla muilla paikkakunnilla Suomessa oli jouduttu luopumaan toiminta-avustuksista kokonaan. Avustusten vähentyessä järjestöjen oma aktiivisuus varainhankinnassa ja yhteistyön luomisessa korostui. Yhteistoimintaa syntyi myös kulttuurilaitosten välillä. Mikkelissä kaupunginorkesteri, teatteri ja oopperayhdistys tuottivat yhteisen operettiproduktion Viktoria ja hänen husaarinsa. Vaikka kokemukset operetista olivat hyviä, ei pysyvää yhteistyötä kulttuurilautakunnan sparrauksesta huolimatta saatu kuitenkaan synnytettyä.

YHTEISTOIMINTAA JA UUSIA TILOJA Edellä kuvattu kulttuuriyhdistysten ja –laitosten tukeminen sekä yhteistoiminnan rakentaminen kuului kulttuuritoimistolle asetettuihin toiminnallisiin tavoitteisiin. Niiden lisäksi kulttuuritoimisto edelleen järjesti tilaisuuksia ja tapahtumia niin itsenäisesti kuin yhdessä muiden kanssa. Erityisesti yhteistyöhön pyrittiin ”kaupungin kulttuuri-imagoa parantavien ja matkailuelinkeinoa tukevien tahojen kanssa”, kuten kulttuurilautakunnan pöytäkirjaan on kirjattu 17.11.1993. Käytännössä nämä tahot olivat Mikkelin Musiikkijuhlien, Ballet Mikkelin ja Työväen näyttämöpäivien järjestäjät, joiden kanssa kulttuuritoimisto oli vuosittain rakentamassa näitä valtakunnallisen tason tapahtumia ja nostamassa Mikkeliä Suomen kulttuurikartalle. Paikallista yleisöä tavoittelevia tapahtumia järjestettiin myös edelleen. Hanget soi –tapahtumasta päätettiin luopua 1993, ja siirtyä jälleen vain musiikkitapahtuman viettoon ilman talviurheilua. Kaupunginorkesteri täytti 90 vuotta, ja musiikkiviikkoa vietettiin juhlien yhteydessä Kevät soi –nimellä huhtikuun lopussa. ”Kevät soi runsaasti ja halvalla”, otsikoi Länsi-Savo maaliskuussa 1993 juttunsa, jossa Matti Liukkonen kertoi viikkojen sisällöstä. Edullisuudesta huolimatta esiintymään oli saatu paikallisten voimien lisäksi kotimaisia tähtiä niin klassisen musiikin (Ralf Gothoni ja Petri Alanko), lastenmusiikin (Pentti Rasinkangas ja Ohilyönti) kuin nuorisomusiikin (Angelin tytöt ja Dreadline) aloilta. ”Hanget soi –viikkoa ei ole kaivannut kukaan. --- sillä oli hyvät hetkensä, mutta myös tappionsa. Milloin ei tullut lunta laduille, milloin ei yleisöä konsertteihin”, perusteli Liukkonen Länsi-Savossa uutta linjausta.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

Kulttuurilautakunta totesi arvioidessaan kulttuuritoimiston suorituksia vuoden 1995 kunnalliskertomuksessa:

”Kaupunki on kokonaisuudessaan saavuttanut erittäin korkean kulttuuritoiminnan tason. Kulttuuritilaisuuksien kävijämäärät ovat säilyneet ennallaan, huolimatta määrärahojen pienentyneestä käytöstä. Urpolan kartanon toiminta on käynnistynyt hyvin.”

Vuonna 1994 kulttuuritoimen käytössä ollutta Urpolan kartanoa remontoitiin laajasti vastaamaan paremmin kulttuurijärjestöjen tarpeita. KUVA: Mikkelin kaupungin museot

Vuonna 1994 järjestettiin II Pohjoismainen käyrätorvensoittokilpailu, ja kulttuuritoimistossa pääteltiin, että yleisöä ei riitä kahteen keväiseen musiikkitapahtumaan. Niinpä Kevät soi jäi vuoden mittaiseksi kokeiluksi ja 1994 keskityttiin torvisoittoon. Kilpailu sai todella paljon mediahuomiota, mutta silti myöhemmin tultiin siihen tulokseen, että käyrätorvikilpailun järjestämisestä jatkossa luovutaan. Osallistujamäärä muista pohjoismaista oli ollut suhteellisen laimeaa ja kilpailun taso epätasainen. Lisäksi katsottiin, että koska Mikkeli ei ole profiililtaan puhallinmusiikkikaupunki, täällä tulisi keskittyä ennemmin esimerkiksi jousiorkesterimusiikin tukemiseen. Asia herätti luonnollisesti närää kaupungin puhallinmusiikkipiireissä, etenkin kun samoihin aikoihin oli väläytelty Savon Sotilassoittokunnan lopettamista Mikkelissä. Näin kevättalvisen musiikkiviikon viettäminen loppui Mikkelissä, ja samalla hautautui useiksi vuosiksi perinne viettää Mikkelin syntymäpäivää. Perinteisistä tapahtumista kulttuuritoimisto järjesti edelleen veteraanipäivän ja itsenäisyyspäivän juhlat, kesäiset Puis-

tokonsertit sekä Taiteiden illan. Myös St. Michel –ravien yhteydessä vietetty koko perheen Ascot-tapahtuma Mikaelissa ja sen ympäristössä alkoi olla perinne. Näiden lisäksi tukea annettiin mm. läänin harrastajateatterikatselmuksen, Kotiseutuliikkeen 100-vuotispäivien ja valtakunnallisten Räntää ja loskaa -elokuvafestivaalien järjestämiseen. Kulttuuritoimiston tiloissa tapahtui kaksi merkittävää muutosta vuonna 1994. Itse toimisto muutti Graniittitalosta ns. Laitisenkulmaan, Savilahdenkatu 10:n toiseen kerrokseen. Graniittitalo saneerattiin kokonaan Taidemuseon käyttöön, ja museo sai vihdoin kauan kaipaamansa laajemmat tilat. Lisäksi kulttuuritoimiston hallinnassa ollutta Urpolan kartanoa remontoitiin mittavasti ja se saatiin palvelemaan aiempaa laajemmin kaupungin kulttuurielämää. Kartanoa saivat käyttää maksutta Kartanoteatteri ja Nukketeatteri Tilkku, ja lisäksi sitä ryhdyttiin vuokraamaan erilaisia tilaisuuksia ja kulttuuritapahtumia varten. Kartanosta tulikin suosittu.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

Työväen Näyttämöpäivät ovat yksi Mikkelin pitkäkestoisimmista valtakunnallisista kulttuuritapahtumista, jota pitkään tuotettiin kulttuuritoimiston voimin. 1990-luvun lopulla valtakunnalliset tapahtumat nähtiin merkittävinä kaupungin kulttuuri-imagon kohottajina.

1995–1999 VALTAKUNNALLISTA VETOVOIMAA JA PAIKALLISTA PÖHINÄÄ KOHTI UUTTA KULTTUURI-IMAGOA Taloudellisen kituuttamisen vuodet synnyttivät tarpeen muotoilla uudelleen kaupungin kulttuuritoiminnan strategioita. Edellisestä linjauksesta oli kulunut yli kymmenen vuotta, ja tuona aikana oli tapahtunut monia olennaisia muutoksia. Kulttuuritoimenjohtaja Liukkonen kutsui vanhaa strategiaa ”toiveiden tynnyriksi”, jonka korkealentoiset tavoitteet olivat korvautuneet ”hengissä säilymisen tavoitteena”. Oltiin tilanteessa, jossa mahdolliset lisäleikkaukset uhkaisivat näivettää tietyt toiminnot kokonaan pois. Talous vaikutti myös harjoitettavaan kulttuuripolitiikkaan, joka Liukkosen mukaan oli liian perinteistä. Uusien ideoiden kokeilu ja rohkea riskinotto kaatui kuitenkin aina rahapulaan. Samaan aikaan kulttuuritoimiston tavoitteeksi oli lisätty entisten kulttuuripalveluiden tuottamisen ja harrastustoiminnan mahdollistamisen lisäksi ”tukea kaupungin kokonaisvaltaisen vetovoimaisen kulttuuri-imagon kehittymistä”. Uudella strategialla haluttiin viestiä kaupungin hallintoon päin, että pystyäkseen toteuttamaan tätä tavoitetta kulttuuritoimen budjettia pitäisi pystyä kasvattamaan. Kyseessä oli ”kannanotto nykyiseen tilanteeseen, jolloin Mikkelin kaupungin pitäisi erityisesti panostaa niiden asioiden kehittämiseen, jotka tekevät siitä läänin pääkaupungin.” (Lautakunnan pöytäkirja 11.10.1995.) Myös kulttuurikentältä kantautui samanlaista viestiä. Länsi-Savossa 27.5.1995 kulttuurityötä tekevät kertoivat turhautuneensa jatkuvaan epävarmuuteen kaupungin kulttuuriasioiden hoitamisessa. Kaupunginhallitukselta toivottiin jämäkämpää otetta, sillä kult-

tuurilautakunnalla ei ollut sellaista asemaa, että se olisi pystynyt esimerkiksi ohjaamaan kaupungin musiikkielämän suuria linjoja. Niinpä laadittiin 8-sivuinen paperi, jossa käytiin läpi kaupungin kulttuuritoimintaa. Valtakunnallisesti näkyviksi tapahtumiksi listattiin Mikkelin Musiikkijuhlat, Imperial Russian Ballet, Työväen Näyttämöpäivät, Kuvitustriennale ja Kirjallisuusseminaari. Alueellisen kulttuuritarjonnan tuottajiksi mainittiin Mikkelin Teatteri, Kaupungin museot ja Jalkaväkimuseo, Mikkelin Oopperayhdistys, kaupunginorkesteri sekä musiikkiopisto. Yhdistysten tuottamista paikallisesti merkittävistä kulttuuritapahtumista mainittiin esimerkiksi Valokuvakeskuksen näyttelyt, Räntää ja loskaa –elokuvaviikko, Ascot-tapahtuma, Muikun Uitto ”eräiltä osin”, sekä taiteen perusopetus. Näiden kaikkien jatkuvuus olisi tulevaisuudessa turvattava. Alueellisesti merkittävistä toiminnoista olisi kohtalaisen pienellä lisäpanostuksella mahdollista tehdä nostoja valtakunnallisellekin tasolle. Akuuteimmat kohteet tällä saralla olivat teatterin katsomon saneeraus, musiikkiopiston tilakysymyksen ratkaiseminen ja taidemuseon saattaminen ajanmukaiseksi. Valtakunnallisesti merkittävien tapahtumien tukemista olisi jatkettava. Kohdeluontoisen lisätuen jakaminen eri sektoreille ja kulttuuritoimijoiden tilojen ajanmukaistaminen olivat siis ne ensimmäiset lääkkeet, joita kulttuuritoimi toivoi pystyvänsä tulevaisuudessa tarjoamaan. Näin ”Mikkelin maine kulttuurikaupunkina säilyy, imago läänin pääkaupunkina vahvistuu, matkailua voidaan kehittää ja tyydyttää liike-elämän tarpeita.”

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

”Siinäkin oli vähän semmosta, että meillä oli semmosia kuoroja, että ne lopetti käymästä sillä perusteella, että myö osataan jo laulaa. Tääl oli Suomen eturivin kouluttajat. Niin sit mennään sanomaan, että ei myö tulla, myö osataan jo.”

SUURET TAPAHTUMAT VS. HARRASTUSTOIMINTA Liike-elämän mukaantulo kulttuuriin olikin yksi 1990-luvun uusi ilmiö. Matti Liukkonen muisteli Länsi-Savossa 29.2.1996, että vielä 1980-luvulla kulttuurielämä ei halunnut kuullakaan yksityisin varoin rahoitettavasta toiminnasta. Nyt Mikkelin kulttuurimaineeseen nostaneet Musiikkijuhlat ja Imperial Russian Ballet saivat molemmat tukea yritysmaailmasta. Yksin julkisin varoin moisten suurtapahtumien järjestäminen ei olisi ollut mahdollista. Samaan aikaan, kun yrityselämän tukemat suuret tapahtumat nostivat Mikkeliä maailmankartalle, kunnallinen kulttuuri kävi selviytymiskamppailuaan. Määrärahat olivat pysyneet samoissa lukemissa romahduksen jälkeen. Liukkonen toivoikin mallia otettavan Keski-Euroopasta, jossa yritykset saattoivat ottaa jonkun kulttuuriyhdistyksen siipiensä suojaan ja sponsoroida toimintaa samoin kuin urheilussa. Isojen tapahtumien menestyessä oli pelkona, että paikallinen harrastaminen ja pienet tapahtumat kuivuvat kasaan yleisön puutteessa. Kulttuuriyhdistysten tilaisuuksien kävijämäärät olivat pudonneet reilusti, ja monen 1970-luvulla perustetun yhdistyksen toiminta alkoi hiipua aktiivien ikääntyessä. ”Monet yhdistykset roikkuvat tekohampaiden varassa, Liukkonen kärjistää”, kirjoitti Vapaus 14.3.1996. Esimerkiksi 10 vuotta aiemmin

– Matti Liukkonen

kukoistaneessa kuorolaulutoiminnassa oli nähtävissä selkeää supistumista. Kuorot pienenivät ja osa lopetti kokonaan. Kulttuuritoimiston lähes joka syksy järjestämä kuorojen koulutustapahtumakin alkoi menettää suosiotaan, tosin hiukan erikoisistakin syistä. Mainitussa Vapauden jutussa kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Laila Mennander esitti kuitenkin painokkaasti, että ”paikallinen harrastaminen ei saa näivettyä”. Niinpä lautakunta siirsi katsettaan politiikassaan nuorisoon päin. Järjestöjä kannustettiin uudistamaan toimintaansa, avustuksia suunnattiin lasten- ja nuortenkulttuuriin ja esimerkiksi pääsymaksut pyrittiin perhetapahtumiin pitämään hyvin alhaisina.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

Mikkelin Musiikkijuhlat nousi pian yhdeksi Mikkelin tunnetuimmaksi tapahtumaksi. Valeri Gergijev soittajineen Mikkelin maaseurakunnan kirkossa vuonna 1995.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

LASTEN- JA NUORTENKULTTUURI NOUSUUN Erityinen satsaus lasten- ja nuorisokulttuuriin näkyi 1990-luvun loppupuolella. Toki lastenkulttuuria oli tuettu ja tuotettu aiemminkin. Mikkelin lastenkulttuurityöryhmä LAKU oli toiminut jo vuodesta 1987, ja kulttuuritoimi oli ollut alusta saakka mukana. Nyt tapahtumia alkoi kuitenkin olla enemmän, ja kävijämäärät olivat vuosittain useita tuhansia – usein erittäin paljon suurempia kuin oli etukäteen odotettu. Lasten- ja nuortenkulttuurille oli siis selvää tilausta. Lapsille järjestettiin vuosittain monenlaisia konsertteja ja tanssiteatteriesityksiä, harrasteleirejä ja työpajoja. Vuodesta 1996 eteenpäin Taiteiden ilta –tapahtuma jaettiin kahtia, ja lapsille järjestettiin alkuillasta omaa ohjelmaa. Samoin St.Michel –ravien oheisohjelmassa oli lapsille omaa ohjelmaa poniajelusta taikureihin. Hulivilikarnevaali kasvoi, ja muutti Kirkkopuistosta Naisvuorelle vuonna 1999. Nuorten kulttuuritapahtumien järjestämisessä tehtiin yhteistyötä nuorisotoimen kanssa. Konserttien lisäksi järjestettiin esimerkiksi ohjelmaa Nuorisokahvila Pikkuhukkaan ”hukkalau-

antaisin”. 1997–1998 toteutettiin kulttuurija nuorisotoimien tilauksesta nuorisomusikaali Sopeutumattomat. Usean oppilaitoksen, kaupungin ja maalaiskunnan sekä taidetoimikunnan yhteistyöllä toteutettu musikaali oli ”kertomus peruskoulun päättäneistä nuorista, heidän ystävyydestään, ensirakkaudestaan, peloistaan ja unelmistaan.” (Viikkoset 13.5.1998.) Musikaalin tekoon saivat osallistua kaikki halukkaat nuoret. Tekijöitä olikin yhteensä 140 ja budjetti 300 000 mk. Esitykset olivat vuoden 1998 nuorisokulttuurin Tapaus, mediahuomiota ja yleisöä oli paljon. Vuonna 1999 Mikkelin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta järjesti ensimmäisen ScoopRock-tapahtuman. Kulttuuritoimen tukema tapahtuma vakiintui osaksi mikkeliläistä festivaalielämää 2000-luvun kuluessa.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

YLÄKUVAT: Hulivilikarnevaali järjestettiin ensi kerran Naisvuorella kesällä 1999. Tapahtuman juonsivat mehiläiset Katariina Pitkänen ja Niina Jäntti. Laajaan esiintyjäkaartiin kuului mm. Piirpauke, joka sai nuoren solistin yleisön joukosta.

ALAKUVAT: Sopeutumattomat-nuorisomusikaali oli usean oppilaitoksen, kaupungin ja maalaiskunnan yhteinen voimanponnistus, joka toteutettiin 1997– 1998. Päärooleissa Kitinä Mirka Nokka (vas.) ja Doorana Suvi Eskola. KUVAT: Sirkku Sommarberg.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

1990-LUVUN ILMIÖT 1990-lukua eniten määrittänyt tekijä oli talouslama. Sillä oli useita seurauksia. Romahtaneet määrärahat kavensivat mahdollisuuksia tarjota kulttuuripalveluita ja avustuksia, mikä osaltaan oli aiheuttamassa muutoksia kulttuurijärjestökentässä. Myös byrokratia lisääntyi, kun vähentyneiden varojen käyttöä ryhdyttiin seuraamaan entistä tarkemmin. Toisaalta rahan niukkuus pakotti etsimään yhteistyökumppaneita sekä pohtimaan kulttuuripalveluille uusia tavoitteita. Kulttuurielämän säilymiseksi ei enää ollut varaa pikkunäpertelyyn, kuten Matti Liukkonen totesi Mikkelin lääninhallituksen kulttuuripolitiikan neuvottelukunnassa maaliskuussa 1993, vaan selviytymiseen oli pohdittava suurempia linjoja. Näitä olivat yhteistyön korostaminen toiminnan suunnittelussa ja tapahtumien tuottamisessa, pyrkimys kaupungin kulttuuri-imagon luomiseen ja vetovoimaisuuden kasvattamiseen, sekä panostaminen lasten ja nuorten kulttuuriin. Niukkuuden seuraukset eivät siis olleet vain negatiivisia, sillä uusien linjausten ja yhteistoiminnan tuloksena 1990-luvulla syntyi Mikkelin kulttuurielämään myös paljon uutta ja vireää toimintaa. Suuret valtakunnalliset kulttuuritapahtumat syntyivät nostamaan Mikkelin tavoiteltua kulttuurimainetta. Tulee muistaa, että ilman Mikaelia näitä tapahtumia tuskin olisi kaupunkiin saatu. Myös tapahtumien markkinoinnin tärkeys havaittiin.

Vuonna 1999 kulttuuripalveluissa aloitti markkinointisihteeri Maiju Kaitainen, jonka tehtävänä oli tuottaa kaupungin tapahtuma-, kokous- ja yleismarkkinointipalveluja. Myös pienempiä, paikalista yleisöä tavoittelevia tapahtumia oli edelleen paljon, vaikka muutoksia tapahtuikin. 1990luvun lopulla muutama perinteinen tapahtuma tuli tiensä päähän; keväiset musiikkijuhlat sekä pohjoismainen käyrätorvikilpailu päättyivät, samoin Savon Ascot –tapahtuma St. Michel –ravien yhteydessä. Toisaalta taas Taiteiden ilta vakiintui vietettäväksi syyskuulle ja Hulivilikarnevaali heinäkuulle. Vuosittain kulttuuritoimisto järjesti reilut 20 omaa tapahtumaa ja esimerkiksi toimiston hallinnoimassa Urpolan kartanossa oli 70–80 tapahtumaa. 1990-luvun lopulla Mikkelissä järjestettiin kulttuuritoimistoon ilmoitettuja kulttuuritapahtumia keskimäärin neljäsataa vuodessa. Vuosikymmenen loppuun tultaessa myös talouskurimus hieman hellitti, ja kulttuuritoimen budjettikin kasvoi hiukan. Kulttuuritoimistoa työllistivät normaalien kuvioiden lisäksi ”tulevaan organisaatioon liittyvät valmistelutehtävät ja kulttuuritoiminnan tulevaisuuden suunnittelu”. (Mikkelin kaupungin kunnalliskertomus 1999.) Oltiin matkalla kohti Uutta Mikkeliä.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

Elokuussa 1999 Mikkelissä järjestettiin Savon kulttuuripäivät ja niiden yhteydessä Rautakauden pidot vanhalla kasarmialueella. Tilaisuus oli niin suosittu, etteivät kaikki halukkaat mahtuneet mukaan. Musiikista vastasi vanhan musiikin yhtye Oliphant. Rautakauden pidoista suunniteltiin pysyvää matkailutuotetta.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

2000–2004 UUSI MIKKELI JA MUUTOSTEN AIKA Vuonna 2000 kulttuuritoimessa elettiin vielä vanhojen tuttujen kuvioiden mukaan. Avustukset jaettiin ja tapahtumat järjestettiin, vaikka paljon aikaa meni tulevan kaupungin, maalaiskunnan ja Anttolan kuntien yhdistymisen valmisteluun. Yksi 35 vuoden ajanjakso päättyi, kun Mikkelin kulttuurilautakunta piti viimeisen kokouksensa 20.12.2000. Kokouksessa tarkasteltiin haikein mielin menneitä vuosia ja todettiin, että lautakunnan oli syytä onnitella itseään. Tavoitteet oli saavutettu niukkoihin resursseihin verrattuna erittäin hyvin, ja kehitystä oli tapahtunut kaikilla lautakunnan alaisilla sektoreilla, eli kulttuuritoimessa, museotoimessa sekä kaupunginorkesterissa. Samoin todettiin, että kulttuurilautakunnalla on ollut koko 35-vuotisen toimintansa aikana merkittävä rooli kaupungin kulttuurielämän edistäjänä. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arto Seppälä kiitti lautakuntaa hyvin suoritetusta työstä ja uskoi, että myös Uudessa Mikkelissä kulttuuritoiminnalla tulisi olemaan merkittävä osa kaupungin ja sen asukkaiden hyvinvoinnin lisäämisessä. Myös lautakunta korosti monipuolisten kulttuuripalvelujen merkitystä uuden kunnan kehittymisen perustekijänä. Taloudellisten resurssien ja hallinnollisen organisaation lisäksi toivottiin kaupunkilaisten aktiivista osallistumista toimintaan, jolloin tavoitettaisiin parhaiten kaikki väestöryhmät ja luotaisiin myös henkisesti vahva Mikkeli.

KUVA: Sofi-Ilona Löhönen, vuoden 2011-2012 K9-kortti kuvitus

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

KULTTUURILAUTAKUNNASTA KULTTUURIJA VAPAA-AIKALAUTAKUNNAKSI Uuden Mikkelin kaupunkiorganisaatiossa tapahtui paljon muutoksia. Kulttuuritoimi siirtyi toimimaan Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskuksen alaisuudessa yhdessä museon, orkesterin, kansalaisopiston, kirjaston, liikuntapalvelujen, Mikaelin, sekä nuorisoja raittiustyön kanssa. Uuden toimialan rakentaminen vaati ponnistuksia, kun taustalla oli kolmen eri kunnan toimintamallit, kahdeksan tulosaluetta sekä henkilöstöjärjestelyt. Toimialan esimieheksi tuli Anttolan kunnanjohtaja Aulis Oittinen. Myös lautakunnat yhdistyivät toimialaa vastaavaksi kulttuurija vapaa-aikalautakunnaksi. Lautakuntien yhdistäminen oli tullut lain puolesta mahdolliseksi jo vuonna 1993. Aulis Oittinen valittiin lautakunnan esittelijäksi ja sihteerinä toimi maalaiskunnasta tuttu kulttuurija vapaa-aikasihteeri Helena Partanen. Maalaiskunnassa ja Anttolassa oli jo ennen liitosta totuttu toimimaan laajemmassa lautakunnassa, mutta kaupungin toiminnassa tämä oli uutta. Lehdistössä (Vapaus 15.3.2001) uutta lautakuntaa tituleerattiin kunnallispolitiikan kummajaiseksi ja mammuttilautakunnaksi, ja uumoiltiin kuinka yhteistyö toimisi usein vastakkain asetettujen liikunnan ja kulttuurialan välillä. Puheenjohtaja Reijo Väisänen ja varapuheenjohtaja Sanna Airas kuitenkin olivat vakuuttuneita, että eri toimialojen asiantuntijat vain rikastuttavat työskentelyä. Molemmat totesivat keskustelun olevan avain ratkaisuihin, ja lautakunnalla olevan yhteistä tahtoa laadukkaiden palveluiden takaamiseen ja erityisesti nuorten toiminnan tukemiseen.

”Me tultiin byrokratiassa 20 vuotta taaksepäin. Pieni kunta toimii sillä, että kaikki tuntee toisensa, päivittäin tavattiin luottamushenkilöitä, keskusteltiin. Koko ajan päästiin olemaan läsnä ja vuorovaikutuksessa. Sitten kun tultiin tänne, --- tuli semmonen tunne, että me emme osanneet mitään, jotka tuli maalta. Vaikka me osattiin kaikki ja vähän enemmänkin. Mutta tuli semmonen, että pitää päästä siihen samaan sabluunaan. Että enää sen jälkeen ei ollut niin vapaa toimimaan. --- Mutta hämmästytti se toimintakulttuurien erilaisuus ja se byrokraattisuus mitä oli. Mutta aika laillahan sitä vapaasti sai tehdä ihmisten kanssa töitä. Ja kulttuurityöntekijähän tapasi sellaisia ihmisiä, jotka oli tosi mukavia ja yhteistyökykyisiä ja –haluisia ja sellaisia jotka haluaa rakentaa yhteistä hyvää.” – Helena Partanen

Lautakunnan kasvu ja kaupunkiorganisaation muutos heijastuvat toimintaan ainakin siten, että käsiteltävät asiat muuttuivat laajemmiksi ja toiminta byrokraattisemmiksi. Kun 1980-luvulla lautakunnassa puitiin vielä jokainen kohdeavustusmarkka ja kansantanssikerhon hakemus, niin nyttemmin lautakunnan pykälissä linjattiin laajasti strategioita ja seurattiin talousarvioiden toteutumista varsinaisen toiminnan näkymättä enää kokousten pöytäkirjoissa juurikaan. Päätäntävalta pienemmistä avustuksista ja konkreettisten palvelujen sisällöistä oli siirtynyt pitkälti virkamiehille jo 1990-luvun aikana. Uuden kaupungin toiminta oli kovin byrokraattista myös verrattuna maalaiskunnan ja Anttolan aiempaan toimintaan.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

KULTTUURITOIMESTA KULTTUURIPALVELUIKSI Uudessa Mikkelissä kulttuuritoimen nimi muuttui yleiset kulttuuripalvelut. Myös asemapaikka muuttui Savilahdenkadulta kaupungin virastotalon 4. kerrokseen Maaherrankatu 9–11:een. Henkilöstön suhteen Matti Liukkonen, Päivi Turtiainen ja Seija Purhonen jatkoivat entisissä viroissaan, ja joukkoon liittyi maalaiskunnan kulttuurija vapaa-aikasihteeri Helena Partanen. Jokainen työntekijä toimi eri painopistealueella; talossa kulki vitsi, että Matti hoitaa vanhukset, Päivi lapset ja Helena maalaiset. Työväen Näyttämöpäivien ja Naisvuoren kesäteatterin tuottaminen siirrettiin kokonaan ulkopuoliselle palveluntarjoajalle. Muutoksista huolimatta kulttuuripalvelujen toiminta-ajatus säilyi entisellään. Tehtäviksi määriteltiin aiempien vuosien tapaan tuottaa kulttuuripalveluja kaupunkilaisille, luoda mahdollisuuksia asukkaiden omaehtoiseen harrastustoimintaan sekä tukea kaupungin kokonaisvaltaisen kulttuuri-ilmeen ja henkisen ilmapiirin kehittymistä. Tapahtumien järjestämisen, harrastustoiminnan tukemisen ja lasten- ja nuortenkulttuuriin panostamisen rinnalle Uusi Mikkeli toi tullessaan suunnitelmat korostaa oman kotiseudun merkitystä viihtyisänä ja virikkeellisenä asuinympäristönä sekä tukea maaseudun asukkaille suunnattua kulttuuritarjontaa. Konkreettista toimintaa entisen maalaiskunnan ja Anttolan kylille järjestyikin. Harjukosken myllyä Ihastjärvellä ja Anttolan viljamakasiinia pidettiin kesäisin auki kulttuuripalvelujen palk-

Ihastärven Harjukosken mylly siirtyi kuntien yhdistyttyä kulttuuripalvelujen hallintaan. Kuvassa myllynhoitajan torppa pihapiireineen. KUVA: Mikkelin kaupungin museot, Emmi Eronen

kaamien kesätyöntekijöiden voimin. Kohdeavustusten avulla kylätoimikunnat ja seurat järjestivät itse tapahtumia, kuten konsertteja ja kyläjuhlia. Aktiivisia kyliä olivat mm. Otava, Norola, Rämälä, Tikkala ja Loukee. Myös Ihastjärven kylällä syntynyt ja sittemmin Mikaeliin ja Anttolaan laajentunut ruoka- ja kulttuuritapahtuma Jousi, muikku ja kuu jatkoi elämäänsä kulttuuripalvelujen huomassa. Merkittävä entisen maalaiskunnan alueella toteutettu projekti 2000-luvun alussa oli Orijärven arkeologiset

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

kaivaukset. Helena Partanen oli ollut mukana löytämässä kaivauksiin johtanutta hopearaha-aarretta vuonna 1998, ja hänen myötään kulttuuripalvelut oli kumppanina projektissa, jossa löytyi merkittävä myöhäisrautakautinen asuinpaikka ja muinaispelto. Kaiken kaikkiaan kulttuuripalvelujen varsinaiseen toimintaan kuntien yhdistyminen ei tuonut suuria muutoksia. Vuoden 2001 toimintakertomuksessa mainitaan, että ”toiminta sujui häiriöttä, koska menettelytavat olivat yhdistyneen kunnan alueella olleet jo vanhastaan samankaltaiset”. Vanhat tutut tapahtumat, puistokonsertit, Hulivilikarnevaalit, itsenäisyys- ja veteraanipäivän juhlat sekä Taiteiden ilta järjestettiin entiseen tapaan. Kulttuuripalvelut oli järjestämässä vuonna 2001 94:ää tapahtumaa, mikä oli ylivoimaisesti eniten siihenastisessa historiassa. Myös jaettavien toiminta- ja kohdeavustusten määrä nousi, olihan toimijoita nyt enemmän ja laajemmalla alueella. Toiminnan kasvu johtui myös siitä, että kuntaliitos toi mukanaan rahaa. Kaksi ensimmäistä vuotta liitoksen jälkeen olivatkin taloudellisesti hyviä Mikkelin kaupungille. Kulttuuripalvelujen budjetti oli vajaat kahdeksan miljoonaa markkaa, josta tosin valtaosan, yli 70%, haukkasivat vakituisesti jaetut suorat avustukset mm. teatterille, oopperayhdistykselle, valokuvakeskukselle ja ystävyysseuroille.

Orijärven muinaispellon arkeologisia kaivauksia kesällä 2002. KUVA: Katja Vuoristo, MV

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

Vuosina 2001–2003 oli käynnissä laaja Tanssisavotta-hanke, joka toi tanssia esille monella rintamalla. Savotta herätti myös lehdistön huomiota; otsikot ovat Savon Sanomista ja Länsi-Savosta maalis-, huhti- ja syyskuulta 2003.

YHTEISTYÖLLÄ UUTTA TOIMINTAA Kuntien yhdistymisen jälkeen kulttuuripalvelujen toimintaan tuli myös uusia tuulia. Niistä merkittävimpiä oli vanhojen veturitallien vuokraaminen kulttuurija vapaa-aikatoimen käyttöön 2001–2007. Talvikuukausien ajan vuokranmaksusta huolehti liikuntapalvelut, ja talleilla pelattiin ahkerasti mm. petankkia. Kesäisin tallit muuttuivat kulttuurin areenaksi, jolloin toiminnan talleille tuotti KUBI ry yhdessä kulttuuripalveluiden kanssa. Tiloissa nähtiin mm. näyttelyitä, rock- ja muita konsertteja sekä erilaisia teatteriesityksiä, kuten improvisaatiota ja yhden miehen ooppera. Suosittu oli myös Aikamatka rautakauden ja keskiajan alun Savilahteen, jossa tutustuttiin eri aikakausien kulttuuriin. Uusia yhteistyökumppaneita olivat myös Teatterikeskus ja Kulttuuriluukku ry, joiden kanssa kulttuuripalvelut järjesti laajan kolmivuotisen Tanssisavotta-hankkeen Mikkelin seudulle vuosina 2001–2003. Hankkeen aikana tuotettiin aina keväisin ja syksyisin erilaisia tanssiesityksiä ja työpajoja koululaisille sekä suurelle yleisölle. Esityksiä vietiin myös syrjäkylille. Myös vanhojen yhteistyökumppaneiden kanssa kehitettiin uutta. Esimerkiksi Mikkelin matkailun kumppanina kulttuuripalvelut osallistui kesäisen KestiFesti-juhlan järjestelyihin. KestiFesti syntyi, kun Rapu ja muikku –tapahtuman perillinen Muikun uitto ja Savolaismarkkinat yhdistettiin monipäiväiseksi tapahtumaksi heinäkuulle. Esimerkiksi kesällä 2002 noin 20 000 kävijää koki savolaisjuttuja ja -ruokia, markkinahumua ja musiikkia neljän päivän aikana Kirkkopuistossa ja torilla. Toisaalta yhteistyötä myös purkautui; toisen matkailun ja kulttuuripalvelujen kesäta-

”Aikamatkat oli tosi suosittuja. Mä muistan, että mä rakensin rautakautisen, pronssikautisen ja kivikautisen haudan sinne [veturitalliin] sisälle. Pronssikautinen oli röykkiöhauta. Ja mä menin Kenkäveroon, kun olin nähny, että niillä oli kiviä sisällä, joku vuoristopuro siellä. Menin sinne ja sanoin, että oon Partasen Helena hei, saanko mä liisata teijän kivet, mä palautan nää kyllä. Ja Murron Kari vei ne, ja rakennettiin hauta lavan päälle. Sitten mä soitin Huttusen Anna-Marille, että saanko mä hakee metsästä vähän sammalta. 400 litraa mä sitten toin sitä ja naamioin sen haudan. Ja sitten piti saada tää kivikautinen hauta, ja siihen piti saada ihan oikeeta hiekkaa. Menin Mikkeli-puistoon ja näin että siellä oli ihana hiekkakasa. Siel oli kaks miestä töissä, ja kysyin, et voisinks mä lainata teiltä vähän hiekkaa, että mä rakennan kivikautisen haudan. En palauta. ” – Helena Partanen

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

pahtuman Hulivilikarnevaalin talousvastuu siirtyi kokonaan kulttuuripalveluille vuonna 2003. Merkittävä periaatteellinen muutos tuli myös avustuspuolelle. Aiemmin oli läänin Taidetoimikunnan kanssa noudatettu jakoa, jonka mukaan se tuki ammattitaiteilijoita, ja kulttuuripalvelut jakoi avustuksia harrastajille. Vuonna 2002 Mikkelin Taiteilijaseura esitti, että kaupunki loisi kuvataiteen ammattilaisille kohdeapurahajärjestelmän, oman galleriatilan sekä teosvaraston. Asiaa pohtinut työryhmä totesi, että näin laajamittaiseen tukemiseen ei ollut mahdollisuuksia, mutta päätti kuitenkin myöntää pienehkön summan, joka olisi vuosittain kaikkien alojen vapaiden taiteilijoiden haettavissa. Yhteistyötä viritettiin myös GalleriArin kanssa, johon kulttuuripalveluiden tuella ryhdyttiin järjestämään nuorten taiteilijoiden näyttelyitä. Yhteistyön tiivistäminen pääkumppaneiden kanssa sekä uusien verkostojen luominen oli yksi kulttuuripalvelujen tavoitteista Uudessa Mikkelissä. Edellä mainittujen esimerkkien va-

lossa tässä nähtävästi onnistuttiinkin. Sama todettiin myös toimintakertomuksessa vuonna 2002: ”Yhteistyön kiinteyttäminen eteni suunnitelmien mukaisesti. Pelisääntöjen selkiytyminen erityisesti järjestely- ja talousvastuiden alueilla vähensi palvelujen tuottamiseen liittyviä hankaluuksia. Myös uusien kumppaneiden osalta vuosi oli myönteinen.” Uudistusta tapahtui myös henkilöstöpuolella. Vuonna 2004 kulttuurisihteeri Päivi Turtiainen jäi pitkälle opintovapaalle, ja hänen sijaisekseen tuli Marita Kajander. Opintojensa jälkeen Turtiainen siirtyi muihin tehtäviin, ja Kajanderista tuli vakinainen kulttuurisihteeri. Toimistosihteeri Aija Kuuppo aloitti myös kulttuuripalvelujen palveluksessa vuonna 2004.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

Vanhat veturitallit vuokrattiin kulttuuripalvelujen kesäkäyttöön vuonna 2001.

Kirkkopuistossa ja torilla järjestetyt KestiFesti-tapahtumat olivat suosittuja kansanjuhlia 2000-luvun alussa. Tukkilaisten tanssin pyörteisiin pääsi myös kulttuurisihteeri Päivi Turtiainen kesällä 2002.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

PERUSTEELLISTA STRATEGIATYÖTÄ – HYVINVOINTI JA SEUDULLISUUS Yhteistyötä oli korostettu kulttuuritoimen toimintasuunnitelmissa jo ennen kuntien yhdistymistä. Uusi Mikkeli vei kuitenkin strategisen suunnittelun aivan uudelle tasolle. Uuden kunnan myötä koko kaupungin strategiat pohdittiin uusiksi ja monenlaista seminaaria aiheen tiimoilta järjestettiin eri kokoonpanoilla. Strategiatyössä näkyi suunnitelmallisuus ja tutkimustiedon hyväksikäyttö. Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen (KuVa) vuoteen 2005 ulottuvaa strategiaa leimasi kaksi johtavaa ajatusta: kuntalaisten hyvinvointi ja palveluntuotannon seutuistuminen. Kulttuuri- ja vapaa-ajanpalveluiden merkitystä ihmisten hyvinvoinnille alettiin tutkimuksessa tunnistaa ja tunnustaa jo 1990-luvun alkupuolella, ja 2000-luvulle tultaessa taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutuksia koskeva tutkimus vilkastui paljon. Kuntatasolla osattiin tarttua tähän tutkimustietoon, ja se tuli osaksi monen kunnan toimintaa. Näin Mikkelissäkin, jossa KuVa:n palveluiden linjattiin ylläpitävän ”käytännön arjessa ihmisen henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Palvelut ovat toisaalta vetovoimatekijöitä asumiselle ja yrittämiselle, mutta myös peruspalveluita ja pilareita hyvälle elämälle”. Samalla katsottiin, että laadukkailla kulttuurija vapaa-ajan palveluilla on myönteinen vaikutus kaupunkikuvaan ja kansainvälistymiseen. Vuonna 2003 valmistui kaupungin hyvinvointipoliittisen työryhmän selvitys, jossa hyvinvointipolitiikan mukaan tuleminen nähtiin tärkeäksi mahdollisuudeksi kehittää kulttuurin toimialaa.

Palveluiden järjestämisessä alkoi korostua seudullisuuden merkitys. Enää eivät kunnat toimineet yksinään, kuten 1980-luvulla, vaan nyt ymmärrettiin, että yksittäisen kunnan menestyminen on kiinni koko seudun menestyksestä. Palveluita ryhdyttiin tuottamaan yli kuntarajojen. KuVa:ssa tämä näkyi erityisesti kirjastojen ja kansalaisopiston toiminnassa, kulttuuripalveluissa vähemmän. Kulttuuripalveluiden strategiaa pohdittaessa keskusteltiin mm. Uuden Mikkelin kulttuuripoliittisesta linjauksesta, nuorisokulttuurin harrastustoiminnan ja alueellisen kulttuuriaktiviteetin tukemisesta, sekä ammattikulttuurityöntekijöiden ja taiteilijoiden toimintaedellytysten kehittämisestä. Strategiset päämäärät säilyivät pitkälle samanlaisina kuin ennen kuntien yhdistymistä. Sen sijaan toimintalinjoissa ja keinoissa oli paljon uutta. Monipuolisen yhteistyön korostus, ammattitaiteilijoiden huomioiminen ja taiteen perusopetuksen toiminnan laajentaminen nousivat nyt ensi kertaa strategiatasolle. Kuten edeltä jo huomattiin, näitä yhteistyön linjoja noudattamalla syntyikin paljon uutta toimintaa. Monikulttuurisia tilaisuuksia tuettiin mm. Omega ry:n kautta, joka järjesti esimerkiksi eri maahanmuuttajaryhmille tapahtumia ja esitteli romanikulttuuria.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

Kulttuuripalveluiden strategiset päämäärät vuoteen 2005 1. Kaupungissa säilyy kattava kulttuurijärjestöjen verkosto sekä monipuolinen toimiva vapaiden harrastajaryhmien joukko, joiden toimintaan kaupunkilaiset voivat osallistua ja joiden kanssa yhteistyössä voidaan järjestää erilaisia tilaisuuksia. 2. Lapsille ja varhaisnuorille on tarjolla kulttuuripalveluja, joiden avulla he voivat saada virikkeitä ja kehittää omia luomis- ja ilmaisutaitojaan. 3. Kaupungin kulttuuriprofiili säilyy valtakunnallisesti näkyvänä ja sen moniarvoisuus kasvaa huomioimalla eri väestöryhmien erilliset tarpeet.

Toimintalinjat ja keinot päämäärien saavuttamiseksi 1. 2. 3. 4. 5.

Vahvistetaan kulttuuripalvelujen tuottajien toimintamahdollisuuksia ja järjestetään tilaisuuksia. Luodaan yhteyksiä uusiin palvelujen tuottajiin ja rakennetaan yhteistyöverkosto Mikkelin seudulla olevien kulttuurivaikuttajien kanssa. Kehitetään yhteistyötä kaupungin muiden toimialueiden kanssa. Keskitetään erityisesti huomiota niihin väestöryhmiin, joita palvelut eivät syystä tai toisesta tavoita esimerkkinä hoitolaitoksissa olevat ihmiset. Osallistutaan monikulttuuriseen yhteistyöhön kaupungissa. Vahvistetaan taiteen perusopetuksen toimintaedellytyksiä, nostetaan sen tasoa ja lisätään valintamahdollisuuksia. Lisätään paikallisten ammattitaiteilijoiden käyttöä asiantuntija- ym. tehtävissä. Tuetaan taiteilijoiden pyrkimyksiä

saada elantonsa ammattinsa avulla. 6. Tuetaan kattavan järjestöverkoston ja kulttuuria harrastavien vapaiden ryhmien toimintaa. Tiedotetaan eri tahoille niiden tarjoamista osallistumismahdollisuuksista.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

Ilmaiset lastentapahtumat olivat tutkimuksen mukaan eniten kulttuuripalvelujen käyttäjien mieleen vuonna 2003.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

KELPASIKO KULTTUURI? Onnistuttiinko uudistuneilla toimintalinjoilla tyydyttämään kaupunkilaisten kulttuurinnälkää? Tilaisuudet ja tapahtumat kokosivat väkeä hyvin vaihtelevasti. Pääsääntöisesti lastentapahtumat kiinnostivat mikkeliläisiä jopa tuhatmäärin, mutta esimerkiksi Tanssisavotan esityksissä yleisöä saattoi olla vain kourallinen. Veturitallit kärsivät huonosta saavutettavuudesta; vaikka tarjottu ohjelma oli monipuolista ja tasokasta, hankala sijainti radan takana karsi kävijämääriä. Esimerkkinä onnistumisesta oli Rantakylä Big Bandin kesinä 2003 ja 2004 lentokentälle järjestämä Fly me to the moon –tapahtuma, jossa DC-3 Dakota –lentokone ja musiikki houkutteli paikalle noin 3500 kävijää kerrallaan. Asiakastyytyväisyyttä KuVa:n palveluihin mitattiin myös tutkimuksessa. Vuonna 2003 valmistui Mikkelin ammattikorkeakoulussa Pia Tarvosen opinnäytetyö, jossa tutkittiin, millaiseksi Uuden Mikkelin asukkaat kokivat kulttuuripalveluiden tarjonnan ja laadun. Kulttuuripalveluita käyttäneet olivat yleisesti ottaen olleet melko tyytyväisiä. Puolet vastanneista oli sitä mieltä, että palveluita oli tarjolla riittävästi, ja ne olivat sopivan hintaisia. Palveluiden ystävällisyys ja yksilöllisyys, henkilökunnan ammat-

titaito ja tarjolla olevat tilat saivat käyttäjiltä hyvät arvosanat. Lisää toivottiin suuren yleisön tapahtumia, lapsiperhetapahtumia, ilmaiskonsertteja, tarjonnan monipuolistamista, muiden kulttuurien esiintuomista, sekä Taiteiden ilta –tyyppisiä tapahtumia. Ainakaan viimeinen toive ei toteutunut, sillä Taiteiden iltaa vietettiin viimeisen kerran syksyllä 2004. Samalla hautautui kulttuuripalveluiden osalta viimeinen ripe Mikkelinpäivän juhlistamisesta. Tutkimuksen johtopäätöksissä todettiin, että kulttuuripalveluista tiedottamista pitäisi lisätä. Vastaajille oli ollut epäselvää, mitä kulttuuripalvelut olivat, eikä vastaajista läheskään kaikki, varsinkaan miehet, olleet käyttäneet kulttuuripalveluita lainkaan. Vastauksissa näkyi myös Mikkelin kulttuurielämän profiloituminen suuriin tapahtumiin, kuten Musiikki- ja balettijuhliin. Niiden maine korkeakulttuurisina kalliiden lippujen tapahtumina oli lyönyt leimansa kaupunkilaisten mielikuviin kaikista kulttuuripalveluista.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

2005–2008 MONIMUOTOISTA TOIMINTAA TIUKOISSA TALOUSRAAMEISSA 2000-luvun puolivälissä Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen toiminta oli jo vakiintunut uusille urilleen. Lautakunta vaihtui vuonna 2005, jolloin kaupungin kukkaronnyörejä oli taasen tarvetta kiristää. Talouden tasapainotusohjelma oli aloitettu jo edellisenä vuonna, ja vaikka Suomen talous oli nousussa, Mikkelissä olivat edessä vuodet, jolloin säästöjä tuli etsiä joka puolelta. Talousarvioita tehtiin joka vuodelle monta pumaskaa, ja raameissa tuli pysyä. Kulttuuripalveluissakin säästettiin, vaikka edellisvuosina kaupungin kulttuuripalveluita oli tuotettu edullisemmin asukasta kohti kuin muissa verrokkikaupungeissa Suomessa. Käytännössä säästöt tarkoittivat mm. kahdesta eri tilasta luopumista, sillä sisäisten vuokrien osuus menoista oli noussut suureksi. Vuoden 2005 lopussa päätettiin sanoa irti Urpolan kartanon vuokrasopimus. Kartano oli ollut kulttuuritoimen käytössä jo vuodesta 1982, ja siellä oli toiminut mm. teatteriryhmiä ja kuvataiteilijoita. Vuoden 1995 suuren remontin jälkeen kartanossa oli järjestetty myös pienimuotoisia konsertteja. Vuosien myötä kartano oli kuitenkin liukunut lähinnä yksityishenkilöiden juhlien pitopaikaksi, ja kulttuuritilaisuuksia oli vuosittain vain kourallinen. Tyhjätaskuteatteri oli lopettanut toimintansa ja Nukketeatteri Tilkku esittänyt produktionsa toisaalla. Kulttuuritoimen ei enää ollut mielekästä pitää kartanoa itsellään. Toinen luopuminen tehtiin syksyllä 2007, jolloin toiminta Veturitalleilla päätettiin lopettaa. Kuuden vuoden ajan kulttuuripalvelut oli mahdollistanut kesäisen toiminnan talleilla; viimeisenä kolmena kesänä se oli tuottanut kaiken kulttuuritarjonnan sinne itse. Vaikka näyttelyt ja tilaisuudet olivat olleet hyvin järjestettyjä ja mielenkiintoisia, tavoiteltua kävijämäärää ei saavutettu lähinnä vaikean saavutettavuuden vuoksi. Myös itse tila oli ongelmallinen: ankeaksi tituleeratun sisätilan lattia pölysi, ja saniteettitilat olivat eri rakennuksessa. Taloudellinen rasite kasvoi liian suureksi, ja tallit sulkivat ovensa kulttuuritarjonnan osalta elokuussa 2007.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

Kesinä 2006 ja 2007 veturitalleilla järjestettiin mm. pajutaidenäyttely (yllä) ja lasten luovan tanssin pajoja (oikealla).

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

AKTIIVISIA YHDISTYKSIÄ JA FESTIVAALEJA Toimintaa säilyi paljon kuitenkin ennallaan, ja uuttakin syntyi. Yhdistyksiä ja muita kulttuuritoimijoita avustettiin entiseen tapaan vuosi- ja kohdeavustuksin. Pysyvästi avustusta saivat J.H. Erkon kirjoituskilpailu, Mariinskin Akatemia, GalleriArin nuoret kuvataiteilijat, eri maiden ystävyysseurat, Lasten ja nuorten kuvataidekoulu, Otavan Happy Jazz, Räntää ja loskaa –elokuvatapahtuma, Kirjallisuusseminaari, Scoop-rock sekä Mikkeli-Seura. Hakemusten perusteella jaettavaa vuosiavustusta sai toimintaansa vuosittain vajaat 20 yhdistystä, joukossa perinteisten kuorojen lisäksi esimerkiksi Kalevalaiset naiset, Kansantanssin ystävät, Taideyhdistys ja Harraste-elokuvaajat. Vuosiavustusten määrää oli tarkoitus vähitellen vähentää ja siirtyä tukemaan konkreettisia projekteja kohdeavustusten kautta. 2000-luvun loppupuolella muutamat yhdistykset olivat erittäin aktiivisia ja järjestivät säännöllisesti tapahtumia kohdeavustusten avulla. Tuhat ja yksi yötä ry järjesti useana vuonna Itämaisen tanssin illan, Arto Kivekkään harmonikkakoulu piti vuosittain musiikkileirin, Mikkeli Jazz ry järjesti useita kansainvälisen tason konsertteja ja kursseja, ja Mikkelin Musiikkiklubi järjesti kesäisin Kirkkopuistoon Roktori-tapahtuman. Kansainvälistä tunnelmaa loivat Mimosa ry sekä Omega ry, jotka esittelivät eri kulttuureja tapahtumissaan, sekä Suomi-Venäjä –seura, joka toi vuosittain useita esiintyjiä etenkin rajantakaisesta Karjalasta Mikkeliin. Teatteri Tuikku toimi aktiivisesti ja eri kuorot viettivät pyöreiden vuosien juhliaan konsertoimalla. Lähemäki-Peitsari -seura, Tuppurala-seura sekä Tikkalan kylätoimikunta

järjestivät kukin tahoillaan vuosittain tapahtumia alueidensa asukkaille. Puuhakas oli myös Haukivuoren kotiseutuyhdistys, joka vuoden 2007 kuntaliitoksen jälkeen sai avustuksensa Mikkelin kulttuuripalveluilta. Yhteensä Mikkelissä toimi 110 kulttuurialan yhdistystä; määrä oli muutamassa vuodessa kasvanut parilla kymmenellä. Vuosittain yhdistyksistä noin puolet haki ja sai kohdeavustuksia. 1990-luvun lopun pelko siitä, että yhdistystoiminta olisi ukkoutumassa ja paikallinen harrastaminen vähentymässä, oli osoittautunut aiheettomaksi. Festivaalien saralla syntyi kaksi uutta merkittävää ja pitkäkestoista tapahtumaa. Vuonna 2004 viimeistä kertaa järjestetyn Taiteiden yön tilalle syntyi seuraavana vuonna Kampusfestarit. Vastuullisena järjestäjänä olivat Mikkelin ammattikorkeakoulun opiskelijat kulttuuripalveluiden tuella. Kyseessä oli uudenlainen ja monimuotoinen yleisötapahtuma, joka levittäytyi eri puolille kaupunkia. Esiintyjinä oli niin valtakunnallisia tähtiä kuin paikallisia kykyjä. Ensimmäisillä festareilla kulttuuripalvelut tuotti Kirkkopuistoon valoshown, musiikkia ja tanssia, sekä Veturitalleille Iloisen Sampoteatterin esityksen. Kampusfestari tavoitti vakiintuessaan vuosittain tuhansia kävijöitä. Vielä suurempi tapahtuma aloitti vuonna 2007, kun ensimmäinen Jurassic Rock järjestettiin Visulahdessa. Jurassic Rock nousi heti yhdeksi merkittävimmistä suomalaisista rock-festivaaleista. Ensimmäisenä vuonna kulttuurija vapaa-aikalautakunta ei vielä ymmärtänyt festivaalin suurta merkitystä, ja myönsi sille avustusta vain viidenneksen siitä, mitä vs. kulttuu-

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

Jurassic Rock järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2007 mm. kulttuuripalveluiden tuella. Festivaali on noussut yhdeksi näkyvimmäksi Mikkelin tapahtumaksi vuosien varrella. KUVA: Paula Myöhänen.

ritoimenjohtaja Marita Kajander oli hakemuksen perusteella esittänyt. Seuraavana vuonna lautakunta päättikin jo myöntää Mikkeli-palkinnon Jurassic Rockin promoottorille Jukka Homlstedtille. Mikkeli-palkinto myönnetään vuosittain ”henkilölle tai ryhmälle, joka on kulttuurin avulla tehnyt kaupunkiamme tunnetuksi tai toiminut merkittävällä tavalla kaupunkimme kulttuurielämän hyväksi”. Mielenkiintoinen takauma festivaalien osalta tapahtui vuonna 2007, kun 1990-luvun suurtapahtuma Hanget soi! herätettiin henkiin. Nyt kyseessä oli huomattavasti pienimuotoisempi juhla, jota kulttuuripalvelujen merkittävällä tuella järjestivät Mikkelin Oopperayhdistys ja kaupunginorkesterin intendentti Helinä Tepponen. Konsepti klassisen musiikin ja talviurheilun yhdistämisestä oli kuitenkin entisenlainen, ja se toimi useana kevättalvena 2000-luvun lopulla.

Savcor Ballet oli yksi Mikkelin suuria kansainvälisiä vuosittaisia kulttuuritapahtumia vuosina 1995–2013.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

LAPSET KULTTUURIN POLUILLA Lasten- ja nuortenkulttuuri säilyi kulttuuripalvelujen pääpainoalueena edelleen. Lasten kulttuuripoliittista ohjelmaa valmisteltiin 2003–2005 tekemällä erilaisia kartoituksia mm. peruskoulujen taideaineiden opetuksesta sekä alueen bändeistä. Valmistelujen kautta luotiin kaksi pysyvää järjestelmää, jotka toivat tasa-arvoisesti kaikki kaupungin peruskoululaiset kulttuuripalvelujen äärelle. Niistä ensimmäinen oli K9-kortti. Kaikille 9-luokkalaiselle jaettava kortti antoi mahdollisuuden käydä ilmaiseksi nauttimassa kulttuuritarjonnasta. Mukana olivat alkuun kaupungin museot, Jalkaväkimuseo, Musiikkiopiston konsertit, teatteri, kaupunginorkesteri, valokuvakeskus ja kulttuuripalveluiden järjestämät tapahtumat. Vuosien varrella yhteistyökumppanit muuttuivat jonkin verran. Toiveena oli, että nuoret myöhemmin innostuisivat jatkamaan kulttuuripalveluiden käyttöä. Vuonna 2008 käynnistyi Kulttuuripolku, joka laajensi kulttuuripalveluihin tutustumismahdollisuudet kaikille peruskoulun luokka-asteille. Kulttuuripolku syntyi tarpeeseen saada koululaiset tasapuolisesti kulttuurin piiriin. Aiemmin oppilaiden osallistuminen tarjottuihin kulttuurielämyksiin oli ollut kiinni koulujen sijainnista ja opettajien omista kiinnostuksen kohteista. Jotkut koulut tarttuivat kaikkiin kulttuuripalveluiden tarjoamiin tilai-

suuksiin, jotkut taas hyödynsivät kulttuuritarjontaa hyvin nihkeästi. Niinpä syntyi idea tuoda kulttuuri osaksi jokaisen oppilaan koulupolkua. Kulttuuripolulla jokainen peruskoululainen käy vierailulla vuosittain jossakin kulttuurilaitoksessa tai pääsee muulla tavoin osalliseksi taiteen ja kulttuurin kenttään. Mukana on alusta saakka ollut esimerkiksi teatterikäynti, kuvataiteilijoiden työpajoja ja kulttuuriperintökasvatusta. Kokeiluvaiheen jälkeen kulttuuripolku linkitettiin opetussuunnitelmien aine- ja aihekokonaisuuksiin. Kulttuuripolun rahoittavat yhdessä kulttuuripalvelut ja opetustoimi. K9-kortti on liitetty osaksi kulttuuripolkua. Taiteen perusopetuksen kehittäminen ja monipuolistaminen oli yksi kulttuuripalvelujen strateginen linjaus. Taiteen perusopetus on opetussuunnitelmiin perustuvaa ja tavoitteellista tasolta toiselle etenevää eri taiteenalojen opetusta. 2000-luvun lopulla taiteen perusopetusta antoivat ainakin vanhat tutut Lasten ja Nuorten kuvataidekoulu, Musiikkiopisto, Etelä-Savon Tanssiopisto, Savon Taito -käsityökoulu, Arto Kivekkään harmonikkakoulu sekä Kansalaisopisto. Tanssin opetusta vahvistamaan uutena mukaan tuli tanssikoulu La Carmencita. Taiteen perusopetusta tuettiin vuosittain rahallisesti. Lisäksi Kuvataidekoulu

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

Mikkelin 4.-luokkalaiset itsenäisyyspäiväjuhlat 2015

Voimassa 9/2012 - 7/2013

K9-KULTTUURIKORTTI

K K9- Voim

TI ORT K I 12 R 20 TUU011 - 7/ ULTassa 9/2

ja Kansalaisopiston kuvataideopetus saivat vuonna 2008 uudet kunnostetut tilat Puistokadulta. Myös Etelä-Savon Tanssiopisto muutti parempiin tiloihin vanhalta kenkätehtaalta entiseen Hankkijan taloon, jonne KuVa-lautakunnan avustuspäätöksellä rakennettiin asianmukainen siirtolattia. Lapset ja nuoret olivat etusijalla myös kulttuuripalvelujen omassa tapahtumatuotannossa. Konsertteja, sirkusta, teatteria ja tanssia tarjottiin vuosittain niin yleisötilaisuuksissa kuin koululaisesityksissä. Erilaisia taideprojekteja toteutettiin päiväkotien, koulujen ja perhepäivähoitajien kanssa. Mannerheimin Lastensuojeluliiton toimijoiden kanssa kulttuuripalvelut järjesti useana vuonna Rantakeitaassa Lasten oikeuksien päivän, jossa oli tarjolla perheille yhdessäoloa liikunnan ja kulttuurin merkeissä. Koulutoimen ja Mimosa ry:n kanssa ajeltiin Kulttuuribussilla kyläkouluille, joiden oppilaat pääsivät toiminnan keinoin tutustumaan Aasian kulttuureihin. Vuosittain lastenkulttuuritoiminta huipentui Hulivilikarnevaaleihin Naisvuorella.

K9-korttien ulkoasusuunnittelijat vasemmalta oikealle: Alma Laukkanen (2010-11) Sofia-Ilona Löhönen (2011-12) Liisa-Maria Lamponen (2014-15) Maiju Turpeinen (2016)

”Menin sitten Mannisen Seijan (kasvatus- ja opetusjohtaja) kans juttelemaan asiasta, että hei pitäskö porukalla tehä tälle asialle jotakin. Ja Seija innostu kyllä kovin, et sitä ei paljon tarvinnu myydä sitä asiaa. Siitä sitä kuvioo lähettiin rakentamaan. --- Kyllä me Mikkelinä ollaan oltu etunenässä ja kärjessä siinä, että täällä on ymmärretty kulttuuripolku virkamiespuolella, mutta myös päätöksenteossa, se meni lautakuntiin ja siellä päätettiin ja se on ajettu alusta asti opetussuunnitelmiin.” – Marita Kajander

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AIKA Vuonna 2008 kulttuurija vapaa-aikatoimella sekä –lautakunnalla oli takanaan kaksi valtuustokautta. Tarkastelleessaan toimintaansa taaksepäin lautakunta totesi, että palvelujen ostojen kasvu ja kuntayhteistyön tiivistyminen olivat vaikuttaneet lautakunnan toimintaan. Kuntayhteistyön tiivistämistä oli suunniteltu jopa niin pitkälle, että Mikkeli olisi perustanut yhteisen kulttuurija vapaa-ajankeskuksen Hirvensalmen, Puumalan ja Ristiinan kanssa vastuukuntaperiaatteella. Siihen ei kuitenkaan ollut edellytyksiä, ja toimintaa päätettiin jatkaa entiseen tapaan. Lautakunta totesi, että kuluneina vuosina toiminnalliset tavoitteet oli saavutettu ja palveluja kehitetty tiukasta talouskurista huolimatta. Etenkin kulttuuripalvelut toteutettiin Mikkelissä edullisesti valtakunnallisen vertailun mukaan. Vaikka palveluista oli osin jouduttu tinkimään, kuntalaisten palaute oli ollut pääosin hyvää. 2000-luvun vajaan ensimmäisen vuosikymmenen toimintaa leimasi kolme asiaa, joista ensimmäinen oli juuri talouskurin kanssa taiteilu. Rahan niukkuuden vuoksi joistain tiloista ja tapahtumista jouduttiin luopumaan – toisaalta kaupunkiin syntyi uusia yhdistyksiä, vapaita toimijoita ja yrityksiä, joiden kanssa yhteistyössä syntyi aivan uudenlaista kulttuuritoimintaa. Toinen merkittävä tekijä olikin yhteistyömuotojen ja kulttuuristen sisältöjen muutos. Kulttuuritoimi muuttui kulttuuripalveluiksi; nimen

muutos kuvaakin myös toiminnan muutosta. Kaupungin erilaisille kulttuuritoimijoille tarjottiin mahdollisuuksia toteuttaa omaa toimintaansa niin taloudellisen tuen kuin tilojen kautta. Verrattuna aiempiin vuosikymmeniin kulttuuripalvelujen tarjonta muuttui monipuolisemmaksi ja samaan aikaan pienimuotoisemmaksi. Tämä tarkoitti lähinnä sitä, että suuria tapahtumia, joihin olisi tuotu esimerkiksi klassisen musiikin maailmantähtiä, ei järjestetty enää. Tätä tarvetta täyttivät nyt Mikkelin Musiikkijuhlat ja Ballet Mikkeli, jotka saivat tukensa suoraan kaupunginhallitukselta. Kulttuuripalvelut keskittyi järjestämään pääsääntöisesti useita, pienempiä yleisömääriä tavoittelevia tapahtumia erilaisille kohdeyleisöille. Kulttuurin haluttiin olevan kaikkien saavutettavissa. Pääpaino oli yhä enemmän lapsissa. Kolmas, ja ehkä merkittävin muutos, joka heijastui myös yllämainittuihin asioihin, oli strategisen suunnittelun merkityksen kasvaminen. Toiminnasta tuli entistä enemmän suunnitelmallista, ja sen taustalla hyödynnettiin selvityksiä ja tutkimuksia. Toisaalta suunnitelmien sisällä oli kuitenkin liikkumavaraa. Kulttuurin merkitys sairauksia ennaltaehkäisevänä ja sosiaalista pääomaa ylläpitävänä toimintana otettiin vuosi vuodelta enemmän huomioon. Hyvinvointivaikutukset olivat tulleet kulttuuripalvelujen toiminnan ohjenuoraksi jäädäkseen.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

KUVAT: Kulttuuripalvelujen arkistosta

”Sitä aikaa kuvastaa mun mielestä, vaikka suunniteltiinkin asioita koko ajan, ja etenkin isompia kokonaisuuksia, mut siellä oli paljon semmosta liikkumavaraa, ehkä taloudellisesti, mutta myös toiminallisesti. Joka tarkotti tietynlaista väljyyttä siihen vuodenkiertoon, kulkuun ja suunnitteluun ja mahdollisti taas tarttumisen esimerkiks kulttuuritoimijoitten kanssa joihinkin nopeisiinkin liikkeisiin. Se oli ehkä semmonen, joka tietyllä tapaa leimas sillon vielä. ” – Marita Kajander

2009–2014 KULTTUURIPALVELUJA SISVISTYSTOIMESSA Vuoden 2009 alussa toteutui jälleen uusi organisaatiomuutos. Opetustoimi sekä Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi yhdistyivät Sivistystoimeksi. Myös lautakuntien yhdistymistä kaavailtiin, mutta sitä ei toteutettu. Lautakunnan nimi muuttui kuitenkin Kulttuuri-, nuorisoja liikuntalautakunnaksi (KuNuLi), ja sen alaisuudessa toimivat kirjastopalvelut, liikunta- ja nuorisopalvelut, museot, sekä kulttuuripalvelut, joka hallinnoi ensimmäiset kolme vuotta myös kaupunginorkesteria. Sivistystoimen organisaation rakentaminen ja sisäänajo jatkuivat koko vuoden 2009 ajan. Pohdittiin uuden organisaation arvoja ja strategioita kaupungin strategian ja Suomen Kuntaliiton sivistyspoliittisen ohjelman pohjalta. Taustalla vaikuttivat ajan ilmiöt: maailmanlaajuinen talouskriisi, suomalaisväestön ikääntyminen ja kuntien toimintaympäristöjen muutokset. Päätettiin keskittyä mm. talouskriisin kasvattaman työttömyyden vaikutusten ennaltaehkäisyyn erityisesti nuorten osalta, palveluiden tarjoamiseen ikäihmisille sekä yhä tärkeämmäksi muodostuneiden sähköisten palvelujen tarjoamiseen. Toiminta-ajatukseksi muotoutui edistää kaupunkilaisten osaamista, elinikäistä henkistä kasvua, osallisuutta ja hyvinvointia. Arvoikseen sivistystoimi nimesi mm. laadukkuuden, monipuolisuuden, avoimuuden, asiakastyytyväisyyden ja tasa-arvon. Organisaatiomuutos merkitsi myös henkilöstömuutoksia. Koko sivistystoimea johtamaan ryhtyi Heikki Hirvonen, ja Aulis Oittinen siirtyi sivistystoimen kehityspäälliköksi. Myös tulosalueiden johtotehtäviä järjesteltiin uudelleen. Kulttuuripalveluista lakkautettiin kulttuuritoimenjohtajan virka, ja sen tilalle perus-

tettiin uusi kulttuurijohtajan virka. Samoin tehtiin liikunta- ja nuorisopuolella. Entiset viranhaltijat joutuivat hakemaan uusia virkoja, eli käytännössä omia töitään. Kulttuurijohtajan virkaa hakivat kulttuuritoimenjohtaja Matti Liukkonen sekä kulttuurisihteeri Marita Kajander. Virkaan valittiin kaupunginhallituksen päätöksellä Kajander. Matti Liukkosella oli eläkeikään vielä kolme vuotta aikaa, mutta kulttuuripalvelut ei enää työllistänyt häntä, vaan hänen palkkansa siirtyi Sivistystoimen tukipalvelujen maksettavaksi. Menettely herätti ihmettelyä. Järjestelyjen seurauksena kulttuurisihteerin virka jäi täyttämättä koko vuoden 2009 ajaksi. Kulttuuripalveluissa työskentelivät Kajander, Partanen ja Aija Kuuppo. Henkilöstövajaus näkyi taloudellisena säästönä, mutta luonnollisesti myös tapahtumatuotannon vähenemisenä. Perinteiset vuosittaiset tapahtumat toki järjestettiin, ja järjestöjä tuettiin tapahtumien ja toiminnan osalta entiseen malliin. Uutena toimintana mukaan tuli Pursialassa sijaitseva Wanha Muuntamo, jota tarjottiin kulttuuritoimijoille vuokrattavaksi kesän ajaksi. Ensimmäisenä kesänä siellä toimi Mosaiikkimijöö, joka järjesti näyttelyitä ja lasten kesäleirityöpajoja.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

Matti Liukkosen läksiäisiä vietettiin vuonna 2012. Sivuvaunukyydillä vierailtiin mm. Mikaelissa ja Taidemuseossa.

Pääluottamusmiehenä toiminut Helena Partanen muistelee:

”Korrektia käyttäytymistä ei ole kielletty myöskään kaupunginhallitukselta. Siinä oli menettelytapavirhe. Kaikki virat pitää laittaa julkisesti haettaviksi, nää oli vain sisäisessä haussa. Se oli kaupunginhallituksen päätös. Pitkäaikaisia kaupungin johtavia viranhaltijoita kohdeltiin hyvin epäoikeudenmukaisesti. Siinä ei ois montaa vuotta ollu enää jäljellä, kun asiat olis voitu hoitaa sivistyneemminkin. Myöskin työntekijöitä ja heidän pitkäaikaista työsuhdettaan tulee kunnioittaa. Jokainen tekee parhaansa, aina valitaan paras työntekijä. Olin kyllä murheellinen molempien [Liukkonen ja liikuntatoimenjohtaja Raimo Lammetvuori] puolesta. Kun elämä ei kuitenkaan saa olla peliä. Julkisyhteisön pitää toimia sääntöjen mukaan. Ei tämmöstä ylimäärästä peliä, vaan siinä on säännöt.”

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

Mikkelin Mieslaulajat on yksi pitkäaikaisesti vuosiavustusta saaneista mikkeliläisistä kuoroista. Vuonna 2009 Mieslaulajat piti 80-vuotisjuhlakonsertin Mikaelissa. Tilaisuus sai kulttuuripalvelujen kohdeavustusta. KUVA: Mikkelin Mieslaulajien arkisto.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

RAHANJAKO UUDISTUU Organisaatiomuutoksen jälkeen kulttuuripalveluissa alkoivat puhaltaa uudistusten tuulet. Merkittävimpiä muutoksia oli kulttuuriavustusten jakoperusteiden uusiminen. Esimerkiksi vuosiavustusten jakoperusteet olivat olleet samanlaiset 1990-luvulta lähtien, ja muiden avustusten myöntämisen kriteerejä oli pohdittu edellisen kerran vuonna 2001. Myöskään avustusten hakijoille ei ollut ollut selkeää ohjeistusta. Uudet säännöt astuivat voimaan vuoden 2010 alusta, ja haettavia avustuksia tai palkintoja tuli kuusi erilaista: säännöllinen kulttuuriavustus, vuosiavustus, kohdeavustus, KulttuuriKannustin, Nuoren mikkeliläisen taiteilijan apuraha sekä Mikkeli-palkinto. Avustusten jakaminen oli ja on ollut kulttuuripalveluiden ydintoimintaa aina. Niiden kautta on toteutettu yhtä kulttuuripalvelujen perustehtävää, eli harrastustoiminnan tukemista ja monipuolisen kulttuuritoiminnan sekä kulttuuritoimijoiden yhteistyön edistämistä. Päivittämällä avustusapparaattia pyrittiin entistä paremmin täyttämään näitä tehtäviä ja parantamaan kulttuuriyhteisöjen toimintaedellytyksiä. Uudistuksen myötä säännöllistä kulttuuriavustusta päätettiin myöntää mikkeliläiselle rekisteröityneelle kulttuuriyhdistykselle, jonka kanssa kulttuuripalveluilla oli yhteistoimintasopimus. Saajia oli 2010-luvun alussa vuosittain muutamia, mm. Mikkeli-Seura ry, Etelä-Savon Tanssiopisto, Mikkelin Valokuvakeskus sekä Lasten ja nuorten kuvataidekoulu. Yhteistoimintasopimus tarkoitti sitä, että avustuksen saaja tarjosi palveluitaan esimerkiksi Kulttuuripolun käyttöön.

Vuosiavustusten myöntökriteerit säilyivät ennallaan. Sitä saattoivat hakea mikkeliläiset rekisteröidyt kulttuuriyhdistykset toimintansa tukemiseen. Edellytyksenä oli, että vuosiavustuksen saaja tarvitsi toimintansa toteuttamiseksi säännöllisesti ammattimaista ohjausta ja tuotti aktiivisesti oman harrastuksensa puitteissa julkisia tilaisuuksia sekä vaali merkittävästi paikalliskulttuuria. Yhdistyksen täytyi myös sääntöjensä mukaan harjoittaa kulttuuritoimintaa. Myönnettyjen vuosiavustusten määrä oli ajanjaksolla vähittäisessä nousussa; 2009 niitä myönnettiin 18 yhdistykselle, ja 2013 jo 29:lle. Jaettava rahamääräkin nousi parilla tuhannella ollen vuonna 2013 hiukan alle 15 000 euroa. Yleisin avustussumma oli 500 euroa, jonka saivat vuosittain esimerkiksi monet kuorot. Avustettavia kuoroja oli edelleen vajaa kymmenkunta. Lisäksi avustuksia saivat mm. harrastajateatterit ja -tanssijat, kotiseutuyhdistykset, ystävyysseurat sekä elokuvaja valokuvaharrastajat. Kohdeavustukset taas olivat entiseen tapaan haettavissa ympäri vuoden kertaluonteisen toiminnan tai tapahtuman järjestämiseen. Muutos tuli myöntämiseen ja kontrolliin: kulttuurijohtaja myönsi tästä lähtien kaikki avustukset, mutta raportoi niistä puolivuosittain lautakunnalle. Tässä palattiin siis siinä mielessä vanhaan 1980-luvun käytäntöön, että kaikki myönnetyt kohdeavustukset tulivat lautakunnan tietoon ja pöytäkirjoihin. Kohdeavustuksia jaettiin vuosittain yhteensä 70 000 – 80 000 euroa mitä erilaisimpiin tarkoituksiin noin 40–70 toimijan kesken.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

Nuoren mikkeliläisen taiteilijan apuraha on myönnetty jo vuodesta 1974 lähtien. Se myönnettiin edelleen hakemusten perusteella 17–30 -vuotiaalle nuorelle, jonka kotikunta oli Mikkeli ja jolla oli näyttöä taiteellisesta toiminnasta sekä taiteenalallaan osoittamasta lahjakkuudesta. Jakamisesta ja apurahan suuruudesta päätti lautakunta kulttuurijohtajan ehdotuksesta. Myös Mikkeli-palkinnon myöntäminen säilyi ennallaan. Mikkeli-palkinto on ainoa Kulttuuripalveluiden jakama palkinto, eikä sitä voi hakea. Lautakunta on myöntänyt palkinnon vuodesta 1981 tunnustuksena pitkäjänteisestä työstä kaupungin kulttuurielämän hyväksi. Pitkään palkinto luovutettiin Mikkelin-päivän juhlassa, mutta juhlaperinteen hiipuessa palkinnon myöntämisen tavat ovat sittemmin vaihdelleet. Kaikki nämä avustusmuodot olivat olleet olemassa jo aiemmin, vain niiden hakuperusteita ja –tapoja uudistettiin. Aivan uutena mukaan tuli vuonna 2010 KulttuuriKannustin. Kannustimen kautta tavoiteltiin uutta ja raikasta otetta kulttuuritoimintaan. Sitä ryhdyttiin myöntämään hyvälle ja toteuttamiskelpoiselle idealle tai hankkeelle, joka kehittää kaupungin kulttuuria ja taidetta ja edistää taiteen saavutettavuutta. Kannustimen jakaa vuosittain kulttuurijohtajan esityksestä lautakunta, joka myös päättää jaettavan summan. Avustusten hakua rukattiin suuren uudistuksen jälkeen vielä 2013, jolloin päätettiin, että kohdeavustuksia jaetaan vain rekisteröityneille yhdistyksille. Samalla laadittiin hakua varten myös lomake, sillä aiemmin vapaamuotoiset hakemukset olivat teettäneet paljon lisätyötä. Vähitellen siirryttiin sähköiseen hakutapaan.

Kulttuuri-, nuorisoja liikuntalautakunnan puheenjohtaja Marianne Huoponen luovuttaa vuoden 2014 KulttuuriKannustimen Pala maata ja taivasta – kukkia ja taidetta – Avoimet puutarhat –tapahtuman suunnittelijoille ja toteuttajille, konservaattori Heini Kylliäiselle, tekstiiliartesaani Pauliina Sarparanta-Aspegrenille, taidekäsityöläinen Eija Vatanen-Siitarille sekä kuvataiteilija Tiina Kylliäiselle.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

KULTTUURITOIMINTAA KAIKENIKÄISILLE KASVAVASSA KAUPUNGISSA 2010-luvun alkuvuosina avustusten myötävaikutuksella syntyi paljon kulttuuritoimintaa. Lasten- ja nuortenkulttuuri oli edelleen vahvassa roolissa. Satujen Sateenvarjo –taidefestivaali tarjosi joka syksy lapsille monipuolisesti mm. nukketeatteria ja Vekkuliteatteri toimi aktiivisesti lastenteatterin saralla. Kulttuuripalvelut järjesti vuosittain useamman lastenkonsertin, ja esimerkiksi hiihtolomilla oli koululaisille tarjolla taidepajoja. Sirkustoiminta käynnistyi ensin ostopalveluna, ja vakiintui lopulta osaksi taiteen perusopetusta Etelä-Savon Tanssiopiston huomassa. Hulivilikarnevaali täytti kesällä 2012 jo 20 vuotta, ja juhlan kunniaksi se paisui viikon mittaiseksi. Seuraavana vuonna karnevaali sai oman maskotin ja toiminta levittäytyi pitkin kaupunkia. Lastenkulttuurin alalla myös verkostoiduttiin; Itäisen tanssin aluekeskuksen kanssa kulttuuripalvelut aloitti taidekasvatusyhteistyön vuonna 2010, ja kymmenen itäsuomalaisen kunnan muodostamaan lastenkulttuurikeskus Versoon liityttiin vuonna 2012. Lastenkulttuuritoimintaa vauhditti huomattavasti kulttuurituottajan palkkaaminen keväällä 2010. Työhön valitun Susanna Latvalan toimenkuvaan kuuluivat nimenomaan lapsille ja nuorille suunnatut kulttuuripalvelut, Kulttuuripolku ja Kulttuurikameli. Koululaisten Kulttuuripolkua kehitettiinkin edelleen; lukuvuonna 2010–11 se saavutti ensimmäistä kertaa kaikki perusopetuksessa olevat oppilaat. Samana vuonna käynnistyi myös päiväkoti-ikäisten Kulttuurikameli, eli päivähoidon ja kulttuuri-

palveluiden kulttuurisuunnitelma. Kulttuuripolun tapaan Kulttuurikameli toi kaikkien kaupungin päivähoidossa olevien lasten saataville kulttuurikokemuksia suunnitelmallisesti. Keväällä 2010 Kulttuurikameli aloitti alle 3-vuotiaiden lasten tanssipajoilla. Myöhemmin mukaan tulivat kaikenikäiset päivähoitolapset ja eri kulttuurin alat. Esimerkiksi konsertteja järjestettiin ja esikoululaiset kävivät taidemuseopajoissa. Kulttuuripolku ja –Kameli saivat myönteistä huomiota lehdissä. ”Kulttuuripolku toimii hyvin Mikkelissä”, uutisoi Länsi-Savo 18.9.2014. Ikäihmiset nousivat lasten ja nuorten ohella omaksi kulttuuripalvelujen erityiskohderyhmäksi. Toiminnan painopiste suunnattiin sellaisille vanhuksille, jotka eivät itse syystä tai toisesta päässeet kulttuuripalvelujen äärelle. Esimerkiksi vanhusten laitoksiin vietiin kulttuuria taiteilijavierailujen ja yhteislaulutilaisuuksien muodossa. Kulttuuripalvelut osallistui myös Etelä-Savon Kulttuurirahaston ikäihmisten Kulta-kulttuurihankkeeseen, sekä tuki Virike ry:tä Vanhusten mielenterveys –tapahtumien järjestämisessä. Aikuisväestöäkään ei unohdettu. Suuri osa kohdeavustetusta toiminnasta – niin harrastustoiminnasta kuin tapahtumista – oli suunnattu työikäisille, ja monet tapahtumat olivat sopivia koko perheelle. Uusiakin palveluja syntyi. Alkutalvesta 2010 avasi ensimmäisen kerran ovensa Kulttuurijoulukauppa, josta pukinkonttiin sai hankkia mikkeliläisten kulttuuritoimijoiden aineettomia lahjoja. Ensimmäisenä vuonna kauppa toimi Wanhalla muuntamolla, mutta muutti sitten Kenkäveroon kasvattaen

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

vuosi vuodelta suosiotaan. Toinen vuoden 2010 uusi aluevaltaus oli Taiteiden Talon avaaminen Puistokatu 3:een. Tuolloin tyhjillään olleeseen entiseen Kuuromykkäkouluun muuttivat Mikkelin Valokuvakeskus, Mikkelin Taiteilijaseura ja Mikkelin harrastajataiteilijayhdistys Mikkelangelot. Kulttuuripalvelut tuki yhdistyksiä vuokranmaksussa. Kaiken entisen tapahtumatarjonnan lisäksi ajanjaksolta voisi nostaa kaksi varsin erityyppistä tapahtumaa vuodelta 2014: Mikkelin jäähallissa järjestettiin valtakunnallinen veteraanipäivän juhla, ja taidetta ja designia esittelevä Mikkeli Art and Design Week aloitti toimintansa. Monipuolista kulttuuritoimintaa oli tarjolla siis vauvasta vaariin, eli strategiakielellä ilmaistuna tuettiin kaupunkilaisten elinikäistä henkistä kasvua. Toinen strategiatavoite, palveluiden tasa-arvoinen alueellinen saavutettavuus kasvatti haastettaan vuonna 2013, kun Ristiinan ja Suomenniemen kunnat liittyivät Mikkeliin. Toiminnan järjestämistä helpotti Ristiinan kulttuuriohjaaja Sirpa Pyrhösen siirtyminen kulttuuripalveluiden palvelukseen; alue ja toimijat olivat ennestään hallussa. Kuntien entiset juhlat ja tapahtumat pyrittiin säilyttämään, ja esimerkiksi Kulttuuripolun ja –Kamelin toiminnot vietiin heti myös Ristiinaan ja Suomenniemelle. Kuntaliitoksen yhteydessä myös koko toimialan johtaja vaihtui, kun eläköityneen Heikki Hirvosen tilalle sivistystoimenjohtajaksi tuli Ristiinan kunnanjohtaja Virpi Siekkinen.

Mikkelin seudun kansallisen veteraanipäivän juhla 27.4.2016

Mikkelin kaupungin itsenäisyyspäiväjuhla 6.12.2015

Mikkeli Art&design week 2015

Mikkelin Art&Design week: Fantasiakuvaukset

Mikkelin Art&Design week: Katutaidetta

Mikkelin Art&Design week: Haave- pieni taidehuone puutarhassa

Mikkelin Art&Design week: Aurora Karamzin

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

Kulttuurikamelin logon suunnitteli Milja Summanen.

Kuntaliitokset ovat tuoneet liittyneiden kuntien kulttuurielämään lisäarvoa, arvioi kulttuurijohtaja Marita Kajander:

”Tottakai meillä juoksee kulttuuripolut, -kamelit automaattisesti. Et kyl mä nään, että kuntaliitosten aikaan nää alueet on saanu huomattavasti enemmän kulttuuritarjontaa. Et se on varmaan hyvä niille. Koska siellä pyörii automaattisesti paljon asioita, on ne ikäihmisten, on ne lasten ja nuorten, on ne puistokonsertteja tai jotain muuta toimintaa.” Kulttuuripalvelujen kulttuurijoulukauppaa on käyty Kenkäveron vanhassa saunassa vuodesta 2011. Tarjolla on aineettomia joululahjoja monenlaiseen kulttuurinnälkään.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

KOTISEUTU JA KULTTUURIPERINTÖ Kotiseututyö sekä paikallisen kulttuuriperinnön vaaliminen ja edistäminen kuuluvat lakisääteisesti kuntien kulttuuritoiminnan piiriin. Lain kirjainta on toteutettu Mikkelissäkin vuosien mittaan. Valtakunnallisille Kotiseutupäiville osallistuttiin lautakunnasta lähes vuosittain. Vuonna 1986 tapahtuneessa kotiseutuyhdistys Mikkeli-Seuran henkiinherättämisessä Matti Liukkosella oli keskeinen rooli, ja yhteistyö seuran kanssa mm. kulttuurihistoriallisesti merkittävän Elomaan talon vaalimisessa on ollut käynnissä siitä saakka. Helena Partanen kävi paljon kouluilla pitämässä tunteja arkeologiasta ja paikallishistoriasta ja järjesti opastettuja kotiseuturetkiä mm. Astuvansalmelle. Partanen jäi eläkkeelle vuonna 2010, mutta Kulttuuripolun myötä kotiseutuopetus vakiintui jokaisen 5.-luokkalaisen vuosiohjelmaan. Vuonna 2009 kotiseututyö nostettiin tapahtumien rinnalla Kulttuuripalvelujen kärjeksi. Mikkeli-Seuran aloitteesta kaupunki oli hakenut ja saanut järjestettäväkseen valtakunnalliset Kotiseutupäivät vuodeksi 2012, ja päivien järjestelyt käynnistettiin hyvissä ajoin. Pääsihteerinä toimi ensin Helena Partanen, ja hänen eläköidyttyään Matti Liukkonen. Liukkosen siirryttyä eläkkeelle 2012 pääsihteerinä toimi Kristiina Markkula, joka Kotiseutupäivät hoidettuaan toimi jonkin aikaa myös vs. kulttuuri-

johtajana. Kotiseutupäivien teemaksi oli valittu ”Kulttuuriperintö – Kivikaudesta digiaikaan”. Teema kävi mainiosti yksiin samaan aikaan käynnissä olleen Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma –hankkeen kanssa, jonka valmistelussa ja myöhemmin jalkauttamisessa kulttuuripalvelut oli kiinteästi mukana. Kulttuuriperintöohjelma linjasi kulttuuripalveluiden tehtäväksi esimerkiksi tuoda kulttuuriperintökasvatus osaksi Kulttuuripolkua ja –Kamelia, sekä pitää yllä ja vahvistaa kaupungin merkkipäivien viettoa (syntymäpäivä 7.3. ja Mikkelinpäivä), sekä liittyneiden kuntien omia juhlia ja paikallisidentiteettiä. Mikkelin 175-vuotispäivää juhlittiinkin näyttävästi vuonna 2013. Kaupunkilaisille oli tarjolla mm. opastettuja kierroksia Kaupungintalolla, luistelunäytös Hänskissä, sekä historiaesitelmä, kaupunginorkesterin konsertti ja kakkukahvit kauppakeskus Stellassa. Syntymäpäivän juhlintaa on jatkettu tämänkin jälkeen samoissa merkeissä.

YLEMPI KUVA: Valtakunnallisten Kotiseutupäivien avajaiset kokosivat kesällä 2012 Mikkelin torille yli 700 henkeä. Eturivissä istuvat mm. EU-komissaari Olli Rehn, sivistystoimenjohtaja Heikki Hirvonen ja kulttuurijohtaja Marita Kajander. KUVA: Hannele Koivula. ALEMPI KUVA: Mikkelin kaupungin 175-vuotispäivää juhlittiin monin tavoin 7.3.2013. Kauppakeskus Stellassa esiintyi mm. Mikkelin kaupunginorkesteri.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

Mikkelin kulttuuriperintรถohjelma, Mikkelin markkinat, 2012

DIGITAALINEN MIKKELI Sähköisten palvelujen kasvu on ollut yksi merkittävimpiä 2000-luvun ilmiöitä. Mikkelissä digitaalisuuteen tartuttiin erityisellä pieteetillä; vuonna 2011 laaditussa elinkeinostrategiassa sähköinen asiointi ja arkistointi nostettiin yhdeksi keskeiseksi kehittämisen kärkialueeksi. Tavoite oli olla Suomen ensimmäinen digitaalinen kaupunki vuonna 2016. Asiaa edistettiin monilla hankkeilla. Käytännön tähtäimenä oli helpottaa asukkaiden arkea, ovathan digitaaliset palvelut käytettävissä ajasta ja paikasta riippumatta. Sähköisten järjestelmien hyödyntäminen mainitaan ensimmäisen kerran Kulttuuri-, nuorisoja liikuntalautakunnan toiminnan painopisteissä vuonna 2009. Kulttuuripalvelut otti tavoitteekseen pilotoida vähintään kaksi uutta sähköistä järjestelmää vuonna 2010. Näin tapahtuikin: nettiin saatiin kulttuurisuunnistuskartta, ja kaupunginorkesterille uudet nettisivut. Seuraavina vuosina verkkoon menoa kehitettiin edelleen. Käyttöön otettiin sähköinen ilmoittautumisjärjestelmä ja lipunmyyntijärjestelmä, laadittiin uudet nettisivut, siirrettiin avustusten hakeminen verkkoon ja otettiin haltuun sosiaalinen media. Viestintään ja markkinointiin kiinnitettiin kokonaisuudessaan uutta huomiota; kulttuuripalveluille valmistui oma markkinointi- ja viestintäohjelma vuonna 2011, ja sitä päivitettiin jälleen kaksi vuotta myöhemmin. Samalla Kulttuuripalvelut sai uuden logon.

”Kulttuuri jättää jäljen.” Kulttuuripalvelut sai uuden logon vuonna 2011.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

KULTTUURITOIMINNAN HINTA, VAIKUTTAVUUS JA MITTAAMINEN 2010-luvun ilmiö suomalaisessa kulttuuripolitiikassa on ollut kuntien kulttuuritoiminnan kaikenlaisen seurannan lisääntyminen. Koska talous on ollut jatkuvasti kireää, on käytettyjä euroja ja niillä saavutettuja vaikutuksia pyritty mittaamaan eri keinoin. Mikkelin kulttuuripalveluissa oli jo vuosia laskettu kävijämäärät niin omissa kuin avustusta saaneiden yhdistysten tilaisuuksissa, ja näin pyritty haarukoimaan ensinnäkin sitä, kuinka monia kaupunkilaisia palvelut saavuttavat, mutta myös sitä, paljonko palveluiden kustannukset kävijää ja kaupunkilaista kohden olivat. Luvut huomioitiin myös aina suunniteltaessa seuraavien vuosien toimintaa. Mikkeli oli mukana Suomen Kuntaliiton ja Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cuporen Kuntien kulttuuritoiminnan tiedonkeruuhankkeessa vuonna 2007. Hankkeen aikana ja sen jälkeen kerättiin 25 eri Suomen kunnasta tietoja kuntien kulttuuritoiminnan palvelurakenteesta ja kustannuksista. Mikkelissä selvitysten mukaan kulttuurin nettokäyttökustannukset olivat vuosina 2007–2013 asukasta kohden noin 140–150 euroa/ vuosi. Summa sisältää yleisten kulttuuripalvelujen lisäksi myös taide- ja kulttuurilaitosten ja kirjaston toiminnan, jotka haukkaavatkin siitä suurimman osan. Kulttuuritoiminta on järjestetty eri kunnissa eri tavoin, ja vertailu on vaikeaa erilaisten kuntien välillä. Kuitenkin huomioitavaa on, että vertailun tekovuosina 2010 ja 2013 Mikkelissä kulttuurin nettokäyttökustannukset olivat osallistuneiden 25 kunnan joukossa viidenneksi alhaisimmat asukasta kohden. Kaikissa vertailuun osallistuneissa kaupun-

geissa kulttuurin osuus koko kunnan verorahoituksesta on ollut varsin pieni, noin kahdesta vajaaseen viiteen prosenttiin, ja summa on ollut laskussa. Vuonna 2013 Mikkelissä käytettiin kulttuuriin koko taloudesta 2,9 %. Prosenttiosuus on varsin pieni siihen nähden, kuinka paljon kulttuurin merkitystä kaupunkilaisten hyvinvoinnille ja kaupungin mainekuvalle painotetaan kaupungin strategioissa. Asetelma on tuttu myös monissa muissa Suomen kunnissa. Tästä huolimatta talouden tasapainottaminen oli käynnissä 2010-luvun alussa, ja kulttuuripalvelutkin joutuivat jatkuvasti niistämään jo ennestään vähistä rahoistaan. Säästöä synnytettiin avustuksista ja palveluiden ostosta erityisesti asiantuntijapalveluiden osalta. Lautakunta esitti huolensa leikkauksista vuonna 2014 useaan otteeseen; jos sen alaisista toiminnoista vielä vähennettäisiin resursseja, ei palveluja voitaisi enää järjestää tasapuolisesti eri puolilla kaupunkia. Kutistuvien rahojen käyttöä ja niillä saatavia vaikutuksia täytyi myös todentaa. Mikkeli osallistui vuosina 2009–2013 Kuntien kulttuuripolitiikan seurannan ja arvioinnin kehittämishankkeeseen, jossa oli mukana yhteensä 21 kaupunkia. Hankkeessa tuotettiin erityyppisiä indikaattoreita, joista kunnat saattoivat valita sopivimmat oman kulttuuritoimintansa seurannan ja arvioinnin kehittämistyöhön. Ehdotettuja indikaattoreita olivat esimerkiksi kulttuuritilojen käyttöaste, käynnit kulttuuritapahtumissa asukasta kohti, sekä saatujen kulttuuriavustusten suhde haettuihin kulttuuriavustuksiin.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

Video hyvinvointia kulttuurista

Vaikka tällaiset indikaattorit ovat hyödyllisiä, ja niitä käytettiin, niillä ei saatu mitattua kulttuurin vaikutuksia yksilöön. Niinpä Mikkelin kulttuuripalveluissa tehtiin vuonna 2014 vaikuttavuusselvitys, jossa tutkittiin kulttuuriharrastusten vaikutuksia kuntalaisten hyvinvointiin kysymällä asiaa suoraan harrastajilta itseltään. Kulttuuripalvelujen avustusta saaneiden yhdistysten jäseniä haastattelemalla selvisi, että kulttuuriharrastusten tärkeintä antia harrastajalleen on yhteisöllisyys ja sosiaalisuus, mahdollisuus itsensä toteuttamiseen, sekä harrastuksen myönteinen vaikutus minäkuvaan, tunne-elämään ja itseluottamukseen. Lautakunnan pöytäkirjaan voitiin siis kirjata 19.11.2014, että ”Kulttuurijärjestöjen ja sitä kautta kaupungin asukkaiden kulttuuriharrastusten tukeminen toimii ennaltaehkäisevänä kulttuuritoimintana, jonka vaikutukset voivat yksittäisten ihmisten tasolla ulottua paljon harrastamisen piiriä laajemmalle. --- Harrastaminen mahdollistaa eri elämänvaiheissa itselle mielekkään tekemisen, joka parhaimmillaan parantaa yksilön jaksamista ja hyvinvointia.” Talouden ja vaikutusten seuranta on ollut tarpeen, mutta yhä kasvavassa määrin se vienyt paljon henkilökunnan aikaa varsinaiselta kulttuurityön tekemiseltä. Samalla tiukkojen mittareiden ja raamien asettaminen on ristiriidassa kulttuurityön edellyttämän luovuuden ja spontaaniuden kanssa.

Mikkelin Teatteri on yksi kaupungissa toimivista kulttuurilaitoksista, joka saa merkittävää kaupungin tukea. KUVA: Harri Heinonen

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

”Koko ajan mennään siihen, että entistä enemmän mitataan ja pitää todistella olemassaoloaan. Että miks täällä ollaan ja miks tätä työtä tehdään ja näitä palveluita tarjotaan. --- oli aiemminkin suunnitelmia ja muuta, mut nyt se menee koko ajan tiukemmaks ja tiukemmaks. Jatkuvasti seurataan, entistä enemmän tulee seurantamittareita ja tehdään strategioita ja tehdään kaikkee, ja tosi paljon menee työaikaa myös siihen. Ja mietitään koko ajan lisää, ja pitäs olla mukana pohtimassa monelta kantilta. Ja se on tietysti ihan hyvä. Mut mä ajattelen ite, mun mielestä taiteen ja kulttuurin kenttään kuuluu tietynlainen yllätyksellisyys ja tietynlainen kiinnipitelemättömyys. Ja se pitäs ymmärtää. Mua vähän hirvittää tää aika, kun me mennään koko ajan siihen, että me kaikki nakutetaan tarkkaan, suunnitellaan. Tottakai pitää pitkälle niin tehdä, mut siellä pitäs olla täs kulttuurin kentässä jonkunlainen siivu sellasta luovaa väljyyttä.” – Marita Kajander

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

Mitä ne yleiset kulttuuripalvelut oikein tekevät?

Yleisten kulttuuripalveluiden toimintakertomus vuodelta 2015

2010-LUVUN ALUN KULTTUURIPALVELUT Kaiken kaikkiaan kulttuuripalvelujen toiminta Sivistystoimessa on ollut jatkuvaa muutoksen aikaa. Uuden organisaation muodostaminen ja sisään ajaminen leimasivat vuosia 2009 ja 2010. Strategioiden pohjalta kärjiksi ja kehittämisen kohteeksi nousivat tuolloin esimerkiksi ikäihmisten kulttuuripalvelut, digitaaliset palvelut sekä palvelujen saavutettavuus laajentuneessa kaupungissa. Lasten- ja nuortenkulttuuri säilyi keskeisenä. Toimintaa ovat suitsineet tiukat strategiset ja taloudelliset raamit, mutta samaan aikaan se on ollut dynaamista ja eteenpäin katsovaa. Taustana kaikelle toiminnalle on ollut jatkuva talouden tasapainottaminen ja säästäminen, sekä hallinnollisen byrokratian kasvu. Hallinnollisten tehtävien lisääntyminen sekä kaupungin alueen kasvu ovat syöneet kulttuuripalvelujen henkilöresursseja siinä määrin, että oma tapahtumatuotanto on vähentynyt. Yksi 2010-luvun leimaa-antava ilmiö onkin tapahtumien tuottamisen yhä kasvava ulkoistaminen kumppanuussopimusten kautta. Myös hankkeiden kautta toimiminen on ollut ajalle tyypillistä kaikilla toimialoilla, myös kulttuuripalveluissa. Tapahtumat ovat aina olleet näkyvintä kulttuuripalveluiden toimintaa. Paljon on kuitenkin aina tehty ns. ruohonjuuritason työtä, joka jatkui myös 2010-luvulla. Sidosryhmätoiminta, ammattilaisten ja harrastajien tukeminen ja erilaisen kulttuuritoiminnan mahdollistaminen kehittyi uudistuneen avustuspolitiikan myötä. Taiteen ja kulttuurin monipuolisessa kentässä pyrittiin olemaan mukana laajasti ja tasapuolisesti niin kaupungin kuin koko seudun alueella.

Kulttuuripalvelut tuottaa itse useita tapahtumia vuosittain. Kimmo ja Saana Pohjosen konsertti järjestettiin Naisvuoritalolla 22.11.2013. KUVA: Tanja Partanen

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

30 VUOTTA KAUPUNGIN KULTTUURIA MURROSKAUSIA JA MUUTOSLINJOJA Kolmekymmentä vuotta on suhteellisen lyhyt aika, mutta Mikkelin kaupungin kulttuuritoimessa on silti vuosina 1985–2014 koettu monta muutosta. Maailman ja yhteiskunnan murrokset, globalisaatio ja tietoyhteiskunnan kehittyminen etunenässä, ovat heijastuneet suoraan myös kuntien ja niiden toimialojen elämään. Menemättä tarkemmin yhteiskunnan heilahteluihin, kulttuuripalveluiden kehityksessä Mikkelin kaupungissa on kyseisinä vuosina nähtävissä kolme selkeää murroskautta, jotka ovat vaikuttaneet toiminnan sisältöihin ja organisointiin. Ensimmäinen muutoksen aika oli 1990-luvun alun lama. Tuohon saakka kulttuuritoimistossa maalattiin lavealla pensselillä: rahaa oli käytössä, tapahtumia tehtiin paljon itse ja toiminnan suhteen oli suuret suunnitelmat sekä vapaat kädet. Lama alkoi näkyä kulttuuritoimessa vuonna 1992. Käytössä olevat rahamäärät romahtivat, ja sillä oli monta seurausta. Tapahtumien ja avustusten määrä luonnollisesti väheni. Toiminnan suunnittelu ja seuranta alkoivat tiukentua, käyttöön otettiin tarkemmat strategiat sekä tilastointi. Lasten- ja nuortenkulttuuri nousi painopisteeksi. Rahojen vähetessä toimintaa organisoitiin uudelleen rakentamalla yhteistyötä yli kunta- ja toimialarajojen. Toinen suuri murros liittyy Mikkelin kaupungin, maalaiskunnan ja Anttolan yhdistymiseen vuonna 2001. Tuolloin rakennettiin uusiksi koko kaupungin organisaatio. Lautakuntaan tuli mukaan monta toimialaa ja kaupungin alue ja väkimäärä kasvoivat huomattavasti. Kulttuuripalveluita ryhdyttiin järjestämään uuden strategian mukaisesti; johtotähdeksi nousivat kuntalaisten

hyvinvointi sekä seudullisuus. Byrokratia ja hallinnolliset tehtävät kasvoivat samaa vauhtia kunnan koon mukana. Kolmas suuri muutos oli vuoden 2009 organisaatiomuutos, jossa opetus- sekä kulttuurija vapaa-aikatoimi yhdistettiin sivistystoimeksi. Uudet strategiat lähtivät edelleen kuntalaisten hyvinvoinnista, ja kulttuuripalveluita mietittiin nyt käyttäjälähtöisesti. Ikäihmiset nousivat tärkeäksi kohderyhmäksi lasten ja nuorten rinnalle. Yhäti kasvava kunta, mutta samoina pysyvät resurssit pakottivat miettimään uusia tapoja tuottaa palveluita. Palvelurakennetta lähdettiin uudistamaan pitkälti digitaalisuuden sekä toimintojen ulkoistamisen kautta. Muutosta voidaan hahmottaa myös muutaman esiin nousevan teeman tai linjan kautta. Näitä ovat muutokset byrokratiassa ja hallinnossa, tavassa järjestää palveluita, suhtautumisessa yhteistyöhön ja verkostoitumiseen, sekä muutokset strategisessa ajattelussa. Byrokratiasta voidaan todeta ykskantaan, että se on kuluneen kolmenkymmenen vuoden aikana lisääntynyt jatkuvasti. 1980-luvulla oli toki hallintotehtäviä, toiminnan suunnittelua ja raportointia, mutta mittakaava oli täysin toinen kuin 2010-luvulla. Ruutupaperille lasketun talousraamin puitteissa oli mahdollista järjestää toimintaa melko vapaasti, ja esimerkiksi monet avustukset sovittiin suullisesti kulttuuritoimistolla ennen asioiden viemistä lautakuntaan. Kulttuuritoimijoiden kanssa oli paljon sovittuja ja vakiintuneita käytäntöjä, joita noudatettiin ilman sen kummempia välikäsiä tai lomakkeita. Toiminta oli vapaata,

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

mutta ei kovinkaan läpinäkyvää. Laman myötä vähentyneet rahat, sekä sen jälkeen lähes jatkuvat säästötoimet ja talouden tasapainotus johtivat vähitellen siihen, että tällaiset käytännöt saivat väistyä. Kaikki toimenpiteet ja sopimukset tuli kirjata ja raportoida, kävijämäärät tilastoida, ja talouden seurantaa harrastettiin vähintään neljännesvuosittain lautakunnan kokouksissa. Sittemmin mukaan on tullut lisää mitattavia asioita, toiminnan vaikuttavuuden indikaattoreita ja muuta sääntelyä. Hallinto haukkaa kulttuuripalveluiden työajasta yhä suuremman siivun. Hallintotehtävien määrän kasvaminen on yksi syy siihen, että myös kulttuuripalveluiden järjestämisen tavat ovat muuttuneet. Henkilöstöresurssi on vähentynyt myös suhteessa kasvaneen kunnan väkimäärään, eikä tilapäisiä työntekijöitäkään ole mahdollisuutta palkata siinä määrin kuin oli vielä 1980-luvulla. Niinpä siinä missä 1980- ja 1990-luvuilla kulttuuritoimisto järjesti omin voimin suuria ja pieniä tapahtumia, hallinnoi Työväen Näyttämöpäiviä jne, on kohti 2010-lukua tultaessa menty yhä enemmän toimintaan kumppanuussopimusten ja ostopalvelujen kautta. Kulttuuripalvelujen keskeisistä toiminnanaloista juuri tapahtumatuotanto on helpointa ulkoistaa, ja näin on myös tehty. Toki toimintaa organisoidaan paljon vieläkin itse, mutta mukana on useimmiten myös kumppaneita. Yhteistyö ja sen tekemisen tavat ovat muuttuneet. Toki yhteistyötä on ollut aina. Esimerkiksi 1980-luvulla oli käytäntönä, että saamaansa vuosiavustusta vastaan kuoroilla oli esiintymisvelvollisuus kesäisissä Puistokonserteissa. Samoin ke-

vättalvisilla musiikkiviikoilla kulttuuriyhdistykset vastasivat aina tietyn päivän ohjelman organisoinnista. Kuitenkin yhteistyön rajat olivat tiukat vaikkapa kuntien tai toimialojen välillä. Poikkihallinnollisia tai seudullisia hankkeita ei ollut; 2000-luvulla nämä ovat olleet enemmän sääntö kuin poikkeus. Hyvästä esimerkistä käyvät vaikkapa poikkihallinnolliset Kulttuuripolku ja –Kameli sekä seudullinen lastenkulttuurikeskus Verso. Verkostoitumisesta on nykyään tullut toiminnan edellytys. Muutosta on tapahtunut paljon myös siinä, millaiseksi kulttuurin ja kulttuuripalvelujen asema ja merkitys on kaupungissa nähty. 1980- ja 1990-luvuilla kaupungin strategioissa haluttiin luoda Mikkelille kulttuuri-imagoa. Tärkeäksi nähtiin, että Mikkeli myös kulttuurin saralla osoittaisi olevansa läänin pääkaupunki. Tämä tarkoitti korkeatasoisten kulttuuripalvelujen tuottamista ja valtakunnallisen näkyvyyden ja vetovoiman luomista kulttuuritapahtumilla. Karkeasti voisi sanoa, että tärkeää oli se, mille näytettiin ulospäin, kun taas 2000-luvun taitteessa katse kääntyi sisäänpäin. Kulttuuripalvelut nähtiin edelleen vetovoimatekijänä, mutta keskiöön nousivat kaupunkilaiset itse ja heidän hyvinvointinsa. Kulttuuripalveluita ryhdyttiin tuottamaan kuntalaislähtöisesti. Kysyttiin mitä kaupunkilaiset itse haluaisivat nähdä, kuulla ja tehdä ja kuinka heidän hyvinvointiaan parhaiten edistettäisiin. Kuntalaisten osallistaminen ilmestyi strategiakieleen.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

MIKÄ ON PYSYNYT? Laki kuntien kulttuuritoiminnasta on määrittänyt aina kulttuuripalvelujen tehtävät. Vuosikymmenten ajan on järjestetty ja mahdollistettu kuntalaisten kulttuuriharrastuksia, sekä tuettu eri taiteenalojen perus- ja muuta opetusta. Tapahtumien ja tilaisuuksien järjestäminen, avustusten myöntäminen ja yhteistoiminta kulttuurin kentän kanssa on ollut pysyvää, vaikka toiminnan muodot ovat muuttuneet. Kolmenkymmenen vuoden ajan on joka vuosi järjestetty Puistokonsertit, Kansallisen veteraanipäivän juhla sekä Itsenäisyyspäivän juhla. Sisällötkin näissä tapahtumissa ovat pysyneet melko samoina. Pysyvää on ollut myös kulttuurilaitosten, kuten teatterin ja musiikkiopiston tukeminen. Mikkeliläinen kulttuurin kenttä on eläväinen ja monipuolinen. Kuitenkin muutama kumppani on kulkenut pitkän matkan kulttuuripalveluiden kanssa. Näistä esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Arto Kivekkään harmonikkakoulu, Mikkelin lasten ja nuorten kuvataidekoulu (joka sittemmin siirtyi kansalaisopiston huomaan), Mikkelin nuoriso-orkestereiden tuki ry, Mikkeli-Seura, Mikkelin kirjoittajat, useat kuorot, teatteriryhmät ja kuvataiteen harrastajat. Erikseen on mainittava Mikkelin kaupunginorkesteri,

jonka kanssa kulttuuripalveluilla on ollut pitkä ja monipolvinen suhde; vuosien varrella orkesteria on hallinnoitu kulttuuripalveluista käsin useaankin otteeseen, ja yhteistyökuvioita on ollut monenlaisia. Jatkuvuuksia on myös nurjemmalla puolella. 1980-luvulta saakka kaupungin kulttuurielämää ovat vaivanneet mm. teatteri- ja bändiharrastajien tilojen puute sekä kulttuurilaitosten vajavaiset tilat ja toimintaedellytykset. Rajalliset resurssit vaativat aina tekemään valintoja, ja kaikkea ei riitä kaikille. Kaikista pysyvintä on kuitenkin muutos. Jatkuva ja kiihtyvä muutos yhteiskunnassa, kaupunkiorganisaatiossa ja kulttuurin kentässä on ollut rikkaus, mutta myös haaste kulttuuripalveluiden järjestämisessä. Muutos on myös takaamassa sitä, että kulttuurin kenttä ja kulttuuripalveluiden järjestäminen säilyy tulevaisuudessakin monipuolisena ja monimuotoisena. Kulttuurikentän monimuotoisuus olikin yksi seikka, jonka haastatellut kulttuuripalveluiden työntekijät nostivat esiin kysyttäessä työn parhaita puolia. Kulttuurialan ihmisten kohtaaminen ja yhdessä toimiminen ovat vuodesta toiseen olleet kulttuurityön suola ja sokeri.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

Kulttuuripalveluiden jatkuvuuksia ja muutoksia. Puistokonsertit ovat ilahduttaneet Kirkkopuistossa jo 1970-luvulta saakka. Perinteisesti esiintyjät ovat olleet mikkeliläisiä kuoroja; myöhemmin laululavalle on noussut rokimpiakin settejä. Kuvat vuoden 2011 konserteista. KUVA: Hanna Kulmala

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

”Parasta työssä oli ihmiset, ehdottomasti. Mähän rakastan näitä ihmisiä, niitä joiden kanssa oon tehny töitä. Mullahan on ollu niin herkkutyö, että eihän semmosta voi olla.” – Helena Partanen

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

PALKINNOT, APURAHAT JA NIMITYKSET MIKKELI-PALKINNOT 1985–2014

APURAHA NUORELLE MIKKELILÄISELLE TAITEILIJALLE 1985–2014

1985 Kauko Lahti

1988 Mikkelin Musiikkiopiston kamariorkesteri

1998 Päivi-Maria Näätänen

1986 Leila Vanhanen

1989 Arto Kivekkään Harmonikkakoulun

1999 Pia Koponen

1987 Antti Lankinen sr.

2000 Erno Jussila

1988 Kari Piippo

1990 Olli Jaatinen

2001 Mikko Heino

1989 Salme Jyräs

1991

2002 Mia Ollikainen

1990 Raimo Manninen

1985 Raakel Honkanen

2003 Jenni Hiltunen, Antti Kuusi

1991

Tarja Heiskanen

oppilasorkesteri ja Pirkko Rantatorikka Mikkelin Kamarikuoro

1986 Juhani Laitinen

2004 Pirita Lautala, Miikka Jantunen

1992 Kalevi Salovaara

1987 Timo Väänänen

2005 Mikko Metsätalo, Marjut Paavilainen

1993 Lauri Lehto

1988 Anne-Maria Muhonen

2006 Hanna Seppälä, Hanna Helistekangas

1994 Sirkka-Liisa Huuhtanen

1989 Kare Lampinen

2007 Timo Riihonen

1995 Hillevi Vesterinen

1990 Eeva-Stiina Lehtonen

2008 Liisa Laitinen, Patrik Prusak

1996 Matti-Veikko Kuusi

1991

2009 ei myönnetty

1997 Olli Jaatinen

1992 Terhi Jääskeläinen

2010 Sini-Tuulia Sohkanen

1998 Riitta Kotinurmi

1993 Pia Kärjes

2011

1999 Sirpa Puskala

1994 Visa Wiren, Jirko Hokkanen

2012 Roni Kosunen

2000 Fanny Gurevitsch

1995 Tytti Thusberg

2013 Aapo Tähkäpää, Heta Pöyry

2001 Mari Mörö

1996 Eeva Paavilainen, Pekka Nokelainen

2014 Ekaterina Kaianen

2002 Sari Mäkitalo-Tulokas

1997 Sanna Säisänen, Markku Laamanen

ei myönnetty

Joona Hamm

2003 Krystian Tesarczyk 2004 Pirkko Heikkinen 2005 Juha Lindbohm 2006 Arto Kivekäs 2007 Hanna Vahvaselkä 2008 Jukka Holmstedt 2009 Merja Ihanus-Hänninen ja Ari Hänninen 2010 Jerzy Dubiel 2011

Kirsi-Maria E. Törönen-Ripatti

2012 Savon Sotilassoittokunta 2013 Mikkelin Poikateatteri 2014 Carmen Rodergas

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

MIKKELIN KAUPUNGIN TAIDEPALKINTO

KULTTUURIKANNUSTIN 2010–2014

1988 Mikkelin Musiikkiopiston kamariorkesteri

2010 Samir Ataei, The Last Chance –elokuvaprojekti

1989 Arto Kivekkään Harmonikkakoulun

2011

Kaisu Mäkinen: Pop-Up –kauppojen ilmiö museoiden

toimintaan yhdistettynä

oppilasorkesteri ja Pirkko Rantatorikka

1990 Olli Jaatinen

2012 Lea Suopelto: Ruoka suussa –tapahtuma

1991

2013 ei myönnetty

Mikkelin Kamarikuoro

2014 Tapahtuma Pala maata ja taivasta – kukkia ja taidetta

– Avoimet puutarhat

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

KULTTUURILAUTAKUNNAN JÄSENET 1985–2000

1985–1988

1989–1992

1993–1996

1997–2000

VARSINAISET JÄSENET:

Mäenpää Arvo, pj

Hanna-Liisa Liikanen, pj

Laila Mennander, pj

Heikki Kausto, pj

Puranen Eero, vpj

3.9.1990 alkaen Antti Lehko-

Maire Kolimaa, vpj

Sanna Airas, vpj, 11.12.2000 al-

Tarvainen Markku

nen, pj

Terttu Kuhanen

kaen Pirkko Rahikainen

Kaukonen Aulis

Markku Tarvainen, vpj

Ilkka Malinen

Sirkka-Liisa Kilpala

Pöyry Kalevi (1985)

Laila Mennander

Pirkko Heikkinen

Esko Seppänen

Hurri Anita

Jaana Kervinen

Sirkka-Liisa Kilpala

Eila Pesonen

Lehto Lauri

Susanna Kaukonen

Paula Kivivuori-Meri

Terttu Kuhanen

Liikanen Hanna-Liisa

Lauri Lehto

Sinikka Hynninen

Maire Kolimaa

Manninen Raimo

Pirkko Heikkinen

Mika Luukkonen

Ilkka Malinen, 9.11.1998 alkaen

Åkerman Aila

Airi Haatainen

Sirpa Hänninen

Aila Åkerman

VARAJÄSENET:

VARAJÄSENET: Mutanen Erkki Mennander Laila Lilja Antti (1985–1987) Gerlin Brita-Lisa Vesterinen Hillevi Rekola Ilpo Ruusunen Hannele (1985–1986) Ollikainen Jaana (1987–1988) Hatakka Jari (1987–1988) Heikkinen Pirkko Myrskykari Eila Teittinen Esa (1986–1987) Kaupunginhallituksen nimeämä edustaja Lea Muttilainen

Arto Tiensuu

Markku Tarvainen VARAJÄSENET:

Anna-Liisa Laitinen

VARAJÄSENET:

Vesa Raiskio

Pentti Puikkonen

Markku Tarvainen

Aulis Kaukonen

Aila Åkerman

Vesa Uotila, 14.3.2000 alkaen

Sinikka Hynninen

Kalle Fröjd

Timo Heimonen

Irja Summanen

Aarre Kunnas

Anna-Liisa Laitinen, 7.9.1998 al-

Brita-Lisa Gerlin

Merja Toijonen

kaen Marja Kuhmonen

Ilpo Rekola

Heikki Kausto

Aila Åkerman

Kalle Fröjd

Arto Alatupa

Hannu Tarmi

Jari Hatakka

Kaupunginhallituksen nimeämä

Anneli Pennanen

Pirjo Nironen, 1.1.1991 alkaen

edustaja Leena Sten

Raili Lång

Eeva Lehikoinen

Aarre Kunnas

Kaupunginhallituksen nimeämä

Harri Kekkonen

edustaja Eero Puranen, 1.1.1991

Kaupunginhallituksen nimeämä

alkaen Terttu Mäkeläinen

edustaja Leena Sten

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN JÄSENET 2001–2008

2001–2004

2005–2008

VARSINAISET JÄSENET:

VARAJÄSENET:

VARSINAISET JÄSENET:

VARAJÄSENET:

Reijo Väisänen, pj

Aila Prepula

Sanna Airas, pj

Tanja Suhonen, 2.10.2006 alkaen

Sanna Airas, vpj

Pirkko Rahikainen

Juha Vuori, vpj, 27.3.2006 al-

Jenni Palosaari, 11.6.2007 alkaen

Leevi Tuunainen

Raija Pöyry

kaen Harri Kukkola

Sirkka Härkönen

Armi Pekkarinen

Jukka Hietamies

Kari Liikanen

Mika Hänninen

Jukka Pöntinen

Nina Kakriainen

Heikki Oksa

Leevi Tuunainen

Sirpa Kauppi, 1.9.2003 alkaen

Tatjana Pokkinen, 1.1.2003 al-

Pirkko Rahikainen

Liisa Ahtiainen

Anna Kunnas

kaen Tanja Sajalahti

Seija Lyytikäinen

Leena Neuvonen

Terttu Kuhanen

Heljä Kontio

Tuomas Hynönen, 15.5.2006 al-

Dimitri Hagert

Marja Mynttinen

Kalle Valentin

kaen Tero Puikkonen

Ari Hänninen

Dimitri Hagert

Antti Suhonen

Juhani Seppänen

Timo Heimonen

Nina Hynninen

Nalle Velling

Lenita Toivakka, 14.5.2007 al-

Kimmo Tanttu

Harri Kukkola

Timo Heimonen, 17.3.2003 al-

kaen Pekka Vauhkonen

Nalle Welling

Jyrki Selenius, 17.3.2003 alkaen

kaen Rauno Strömberg

Katja Salivaara

Leila Pihlaja

Timo Heimonen

Esko Seppänen

Pertti Ruotsalainen

1.7.2006 alkaen Haukivuoren

Lasse Mertanen

Eero Untamala

1.7.2006 alkaen Haukivuoren

edustaja Sari Tuhkanen de Boer,

Kaupunginhallituksen nimeämä

edustaja Tarja Vahvaselkä

2007 Tuula Kohvakka

edustaja Pauliina Viitamies

1.7.2006 alkaen Haukivuoren

edustaja Mirva Jämsä

edustaja Martti Kääriäinen Kaupunginhallituksen nimeämä edustaja Matti Kunnas

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTALAUTAKUNNAN JÄSENET 2009–2014

2009–2012

2013–2014

VARSINAISET JÄSENET:

VARAJÄSENET:

VARSINAISET JÄSENET:

VARAJÄSENET:

Vuokko Rehn, pj 14.6.2010 saak-

Saara Liukkonen

Marianne Huoponen, pj

Teemu Laamanen

Reijo Pöyry

Jenni Kolmisoppi, vpj

Jukka Taivalantti

Susanna Savander, vpj

Pekka Ripatti

Hannu Toivonen

Eetu Viljakainen

Tiivi Ylijoki

Sirpa Kauppi

Juha Kontinen

Hannu Ahonen

Hannu Toivonen

Seija-Liisa Ruhanen

Niina Särkkä

Outi Ruottinen

Eero Aho

Eerik Nordman

Mikko Siitonen, 7.10.2013 alkaen

Aino Pohjanvirta

Satu Hasanen

Riia Marttinen

Meri Kuusela, 19.11.2014 alkaen

Ilkka Putkonen

Jari Sihvonen, pj 14.6.2010 al-

Erika Nyström

Milja Kinni-Jenu

Leena Paasonen

kaen

Mika Hänninen

Heikki Pyrhönen

Kirsi Töyrynen

Heikki Pyrhönen

Leonie Hohenthal-Antin

Enrique Tessieri

Taneli Kiesilä

Arvo Haikonen

Pertti Ruotsalainen

Sanni Hassinen

Eero Mustonen

Sini Soljasalo

kaupunginhallituksen nimeämä

Kyösti Kiljunen

Osku Nykänen

Timo Hirvonen

edustaja Juha Vuori

Jari Sihvonen

Satu Hasanen

Jaana Strandman 14.6.2010 al-

Liisa Pulliainen

Aki-Pekka Lampinen

kaen

Pirjo Siiskonen

Anne Korhola

Jari Roivas

Kaupunginhallituksen nimeämä

Mirva Korpelainen

edustaja Juha Vuori

KULTTUURIPALVELUIDEN VIRANHALTIJAT AIKAVÄLILLÄ 1985–2014 Seija Häkkinen, puolipäiväinen kanslisti vuoteen 1987 saakka

Helena Partanen, kulttuurija vapaa-aikasihteeri

Marita Kajander, kulttuurisihteeri, kulttuurijohtaja

Riitta Purhonen, kanslisti

Aija Kuuppo, toimistosihteeri

Sirpa Pyrhönen, kulttuurituottaja

Susanna Latvala, kulttuurituottaja

Päivi Turtiainen, kulttuurisihteeri

Matti Liukkonen, kulttuuritoimenjohtaja

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014

LÄHTEET: PAINETUT LÄHTEET:

kohteena Mikkelin kulttuurija vapaa-aikatoimi. Opinnäytetyö, Talouden

Heiskanen, Ilkka – Kangas, Anita – Mitchell, Ritva (toim.) 2015:

ja hallinnon koulutusohjelma, Liiketalouden koulutusohjelma. Mikkelin

Taiteen ja kulttuurin kentät. Perusrakenteet, hallinta ja lainsäädäntö.

Ammattikorkeakoulu.

2., uudistettu laitos. Helsinki: Tietosanoma.

Törrönen, Katja 1992: Vaippa puhkeaa kukkaan. Tutkimus lastenkulttuu-

Jumppanen, Aapo & Suutari, Timo 2013: Hyvinvointia kulttuurista –

rista. Nuorisotoiminnan ohjaajakoulutuksen IV vuosikurssin tutkielma.

Esimerkkejä kulttuuritoimijoiden sekä sosiaalija terveyssektorin

Suomen Nuoriso-Opisto.

yhteistyöstä Etelä-Pohjanmaalla. Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti, raportteja 100. Ruusuvirta, Minna – Saukkonen, Pasi – Selkee, Johanna – Winqvist, Ditte 2008: Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa. Kulttuuritoiminnan kustannukset 23 kaupungissa vuonna 2007. Helsinki: Cupore ja Suomen

VERKKOLÄHEET: Laki kuntien kulttuuritoiminnasta. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920728 [Tieto haettu 15.3.2016]

Kuntaliitto.

ARKISTOT:

Ruusuvirta, Minna – Saukkonen, Pasi – Ruokolainen, Vilja – Karttunen,

MIKKELIN KAUPUNGIN ARKISTO:

Sari 2012: Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa. Kulttuuritoiminnan kustannukset 25 kaupungissa vuonna 2010. Helsinki: Cupore ja Suomen Kuntaliitto.

Kulttuurilautakunnan pöytäkirjat 1985–2000. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan pöytäkirjat 2001–2008. Kulttuuri-, nuorisoja liikuntalautakunnan pöytäkirjat 2009–2014.

Ruusuvirta, Minna – Saukkonen, Pasi – Karttunen, Sari 2013: Tuumasta toimeen – välineitä kuntien kulttuuripolitiikan seurantaan ja arviointiin. Helsinki: Cupore ja Suomen Kuntaliitto. Ruusuvirta, Minna & Saukkonen, Pasi 2014: Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa III. Kulttuuritoiminnan kustannukset 24 kaupungissa vuonna 2013. Helsinki: Cupore ja Suomen Kuntaliitto. Sivistyksen suunta, Suomen Kuntaliiton sivistyspoliittinen ohjelma 2007. 2. uudistettu painos. Helsinki: Suomen Kuntaliitto. Sivistyksen suunta 2020, Suomen Kuntaliiton sivistyspoliittinen ohjelma 2011. Helsinki: Suomen Kuntaliitto. PAINAMATTOMAT LÄHTEET: Laukka, Petri – Räty, Hannu – Avelin, Jouni – Liukkonen, Matti 1985: Ei kai ne nyt tosissaan? Mikkelin kaupungin kulttuurilautakunta 1965–1984. Mikkelin kaupunki, kulttuurilautakunta.

Kulttuuritoimenjohtajan viranhaltijapäätökset 2000–2008. Kulttuurijohtajan viranhaltijapäätökset 2009–2014. Kulttuuri- ja vapaa-aikasihteerin viranhaltijapäätökset 2001–2010. Kulttuuritoimen toimintakertomukset 1985–2000. Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen toimintakertomukset 2001–2008. Kulttuuri-, nuorisoja liikuntalautakunnan toimintakertomukset 2009– 2014. Mikkelin kaupungin kulttuuripalveluiden leikekokoelmat ja valokuva-arkistot 1985–2014. Kaupunginhallituksen pöytäkirjat 2008. KUVALÄHTEET: Mikkelin kaupungin kulttuuripalveluiden leikekokoelmat ja valokuva-arkistot 1985–2014, ellei toisin mainita.

Puntanen, Pia 2007: Kuka kaipaa KuVaa? Mikkelin seudun kulttuurija

HAASTATTELUT:

vapaa-aikatoimen seutuselvitys II.

Matti Liukkonen 18.2.2016, Helena Partanen 18.3.2016, Marita Kajander

Tarvonen, Pia 2003: Asiakastyytyväisyys julkisissa palveluissa. Tutkimus-

11.4.2016. Haastattelumateriaali Mikkelin kaupungin kulttuuripalvelujen hallussa.

”EI MIKÄÄN HÖMPPÄKERHO” – MIKKELIN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUT 1985–2014