Puntanen, Pia & Sarkka, Taru: Nuijasota Savossa by Mikkelin Kaupunki

Pia Pu ntanen - raru Särkkä

NUIJASOTA SAVOSSA Kaski vi ljelijän kannanotto yhteiskunnan murrokseen

\<IIKKELIN Ll..l.:'IIS MAAKUNTA YH"fY~Ä

Julkaisu 23:1995

NUIJASOTASAVOSSA

KaskiviljelijHn kannanono yhteiskunnan murrokseen ~likkelin läänin maakuntayhtymä Julkaisu 23:1995

Painosm1tlirä: SOO kpl Mikkeli 1995 Mikkelin läänin maakuntayhtymä Otavankaru 7

50100 MlKKELI puh. 955-366 900 fax. 955-367 800 ISBN 951-9124-95-0 ISS~ 1237-1432

SISÄLTÖ

ESIPUHE JOHDANTO Taru Särkkä SAVO JA SAVOLAISET 1500-LUVUN LOPULLA Suurpitäjien maakunta Kaskiviljelijän liikkuva elämäntapa Sukukulttuurista voimaa Savolainen kansa: maailmankuvan aineksia

3 3 6 9 II

Pia Puntanen NUIJASODAN POLIITTINEN JA YHTElS· KUNNALLI;>;ENTAUSTA Keskitetty valtiovalta luo uuden yhteiskunnan Vallan ja uskonnon liino Sodall a järjestys Itämerelle :-.iuijasota suomalaisessa historiankirjoituksessa

17 17 19 21 27

NUIJASODA:-; TAUSTOJE~ TOTEUTUMINEN SAVOSSA 25-vuotinen sota Savon näkökulmasta Rajamaakunnan rasitukset Virkamiehet vihan kohteina

29 29 J1 34

NUIJASOTA SAVOSSA Pohjalaiset nousevat aseisiin Kapina leviää Savoon Paikalliset riidat jakoivat kansan luvalla Verilöyly Mikkelin pappilassa Levonomuus jatkuu Savossa

35 36 42 46 48

NUIJASODAN SEURALKSET Nuijamiesten häviö Santavuorella Kaarlen voino • nuijamiesten asia unohtuu Talonpohjan kohtalo

55 SS 55 56

MAA ILMA:-.IKUVA JA KAP INA

Viitteet Kirjallisuus

62 72

.35

ESIPUHE Suomalainen yhtei.!kunta eli 1jQO-Iuvrmlopulla murroskaurra, jonka erli$ ilmenryma oli NuijciSota. Sodan rraagisimpiin tapahtumiin kuului ,\lfikkelin Kenkdveron pappilan valikohtaus, jonka seurauksena Kenkttveron mailla surmauiin ldhes 300 savoloista ja italuimaläista talonpoikaa. Tasrä tapaluumosta tulee tammikuz~!sa 1997 kulune~k~i ./00 l'uoua..tfikkelin lddnin maokuntoyluyma ja .Hi!rkelin seudun t:ri tahot o•·at wtkimassa nmistopaivan ajankohtaan ajoiuuvan Nuijosota-tapahtuman roteuuamis· mahdollisuuksia. Kyseessä voiJi olla uu.<i tall'imatkailutuore. esim. draamollinen ulkoilmaesirys. .-'vlahdollisen tapahtuman käsikirjoituksen laatimista jo toteutusta varren ovat F.'vl Pia Puntanen Postuumi Ky ja F.'vl Taru Sårkkd perehryneet Nuijaso· taa koskeviin llltkimuksiin paikallishistorian ndkdku/masta ja laatineet tutkimuksen "Vuijasota Savossa". Tmkimus nn uhty Mikkelin Seudun Matkailu ry:n toimeksiannosta. Sen ovar rahoirr011eet Mikkelin /ddnin maakuntayhtymä, .-Hikkelin seudun /iiuo, Osuuskauppa Suur-Savo, Hotl!lli Cumulus ja Horel/i Nuijamies! Varsuvuari. .\1ikkelinlddnin maalcuntayhryma ja Mikkelin Seudun Matkailu ry kiitttM:it rahoiuajia ja tekijoita. ,\lfaakuntayhtymd toivoo. .mä tutkimus johtaisi varsinaisen Nuijasora tapahtuman toreutumiseen ja sen myotd uudenlaisen. maakunnan historiallista perin· nelld vaativan markai/uruaueen syn~1•miseen Mikkelin seudulle. Maakunrayhrymti toivoo myos. eila tutkimusra voidaan kdyttää hyodyksi oppilaitoksissa lisäaineisrona puikalli.thistorian opetuksessa ja ettti siitä olisi iloa myos historian harru.stajille.

~ ikkelissä joulukuussa

~ IKKELfN

1995

LÄÄNIN MAAKlJNTA YHTYMÄ

Hannu Vesa maakuntajohtaja MIKKELIN SEUDUN MATKA ILU RY Hannele Rautamäki toiminnanjohtaja

Johdanto Tammi kuun pakkasilla. sunnuntaina 23. päivänä vuonna 1597 Mikkelin pitäjän pappilan ~dustalla tapasi lähes kolmesataa savolaista talonpoikaa tiensä pään kuninkaan huovien miekoista ja keihäistä. Savon nu ijasota. talonpoikien kapina. lopeteniin verisesti Kenkäveronniemen pihalle. \llitkä SY)1 ja tapahrumat johtivat nuijasodan syttymiseen. leviämiseen ja lopulta kuihtumiseen? Millaisia olivat ne ihmiset, jotka nousivat vaarimaan oi keudenmukaisuuna ja vapautta elää rauhassa? \lliten ja mistä he elivät. mitä ajattelivat ja mihin uskoivat? Oliko Savon nuijasodassa jotakin erityistä. mikä eroni sen Pohjanmaan kapinoinnista? Kuinka elämä j atkui raskaan sisällissodan jälkeen? Muun muassa näihin kysymyksiin pyrimme vastaamaan tässä Savon nuijasotaa käsittelevässä rutkimuksessa. Pyrkimyksemme on luoda kokonaisvaltainen kuva 1500luvun lopun Savosta ja sen ihmisistä kahden eri tieteenalan näkemysten avulla. Historian ja kulttuurinrurkimuksen väliset raja-aidat ovat olleet suomalaisessa tieteen tekemisessä joskus korkeita. Raja-aitoja ollaan kuitenkin kaatamassa tai ai nakin madaltamassa. Historianrutkija Kimmo Katajala osoi ttaa ( l995a) teoksessaan Manaaj ista maalaisaateliin, kuinka nykyinen historian tutkimus on suuntautunut kohti kulttuu rintutkimuksen lähesrym istapoja ja toisaalta kulttuurinrutkimus on al kanut käynää perinteisesti historiantutkimukseen kuulununa lähdeai neistoa. F\11 Taru Särkkä hahmottelee kuvaa Savossa 1500-luvun lopulla eläneen talonpojan aineellisesta kulttuurista ja maa ilmankuvasta ensisijaisesti kulttuuritutkimuksen näkökulmasta. 1500-luvun talonpojan elämään ja ajatteluun eläytyminen on vaikeaa. sillä nyl,:yihmisen luokirus- ja arvojärjestelmien avu lla on mahdotonta kuvata tuon ajan talonpojan maailmankuvaa tyhjentävästi. On kuitenkin mahdollista etsiä joitak in keskeisiä elementtejä, joiden varaan maailmankuva on rakenrunut. Suomalaisen Ki rj~llisuuden Seuran henkisen perinteen kokoel mien ansiosta Suomessa on hyvät edellytykset tutkia menneisyyden maailmankuvia ja eri aikakausien mentaalisia rakenteita. \llemaliteettien tavoin maailmaa koskevien havaintojen ja kokemusten ilmausta oleva suullinen perinne muuttuu hitaasti. Maailmankuva edustaa esittäjänsä nykyaikaa, mutta samalla se kantaa myös menneisyyttä mukanaan. Esimerkiksi uskontoon ja myyttiseen maailmankuvaan kuuluvat suullisen perinteen elementit ovat saattaneet säilyä sitkeästi muodon ja sisällön vaihruessa läpi eri kulttuurikausien. Suullinen perinne sisältää paljon sellaista hitaasti muuttuvaa myyttishistoriallista aineistoa. joka vastaa kulttuurin perimmäisiin kysymyksiin ja on näin ollen arvokasta. FM Pia Puntanen käsittelee nuijasodan syitä. rapahrumia ja seurauksia historiatieteen metodein. Nuij asota on eräs tutkituimpia ja samalla kiistellyimpiä Suomen historian tapahrumia. Tutkimus nojaa pääasiassa aiempaan tutkimuskirjallisuuteen sekä paikallis- ja maakuntahistorioihin. Alkuperäislähteille ei aiemman tutkimuksen laajuuden ja ajan puutteen vuoksi lähdetty, vaikka niistä olisi saananut löytyä vastauksia moniin erityisesti Savoa koskeviin kysymyksiin. Työn edetessä kävi ilmi. että

nuijasotatutkimus on ollut kovin Pohjanmaa-painotteista. Savon nuijasotaa on käsitellyt vain Kauko Pirinen Savon historian fl: 1 osassa omana kokonaisuutenaan. Paljon jäi kysymyksiä vaille vastauksia, sillä Savoa koskevaa erillistutkimusta. josta olisi voinut saada tukea nuijasodan käsinelylle, on olemassa vähän. Vastauksen saaminen kysymykseen miks i Savo nousi kapinaan vaatisi pitkän ja perusteellisen alkuperäislähteisiin perustuvan tutkimuksen. Tämän ttnkim uksen ja j ulkaisun teki mahdolliseksi Mikkelio lään in maakumayht)män kiinnostus maakunnan historiaa kohtaan. Lämpimät kiitoksemme heille. Kiitämme myös Mikkelin Seudun Matkailu ry:tä, eri rahoinajatahoja. osallistuvaa ohjausryhmää sekä erityisesti FL Heikki Kupiaista. jonka neuvot ja kommemit edesaunoivat t) ön muotoutumista.

:Wikkelin pappilan

Pia Puntanen

veriltJy~w mui.!topäivdnä,

Taru Sarkkä

399 vuollajälkeen nuijasodan 23.1. 1996

Savo ja savolaiset 1500-luvun lopulla Suurpitäjien maakunta Savo alueenaja paikkana astui esiin historian hämärästä Pähkinäsaaren rauhankirjassa vuonna 1323, jolloin Savilahden pogosta eli ldhlakunta li ireniin Ruo!Sille kuuluvaan alueeseen. Koko maakunnalle antoi nimensä ny!..-yisessä Mikkelissä sijainnut vähäinen Savilahti niminen lahdenpoukama.' 1400-luvun alussa Savossa oli vain yksi pitäjä. Savilahti tai Savolahti, kuten sitä myös nimitettiin. Pitäjän keskus oli nykyisen Mikkelin tienoilla. 1500-luvun alussa vakiintui nimitys Suur-Savo nykyisen EteläSavon nimeksi. Uuden ajan alussa Suur-Savossa oli kolme hallintopitäjää: V~:sulahti, Pellosniemi ja Juva. Toisen osan Savoa muodosti Pien-Savo. joka oli alueelraan Suur-Savoa huomattavasti suurempi. Pien-Savo muodostui Sääruingin ja Rantasal· men hall intopitäj istäja niistä 1540-luvulla erotetusta Tavinsalmen pitäjästä. Taviosaimi muodostui myöhemmistä Leppä virran. Kuopion, Maaningan, Iisalmen, :'-<ilsiän ja Pielaveden pitäj istä.' Historiallinen Savo käsini siis nykyiset Mikkelin ja Kuopion läänit. 1500-luvun lopulla Suomi oli jaettu linna lääneihin, joiden hallintopaikkoina toimivat Turun. Viipurin. Hämeen ja Savon linnat. Vuonna 1534 Viipurin läänistä irroterun Savon linnan läänin sotilaallinen ja siviilihalli nnolli nen keskus oli Savon linna eli Olavinli nna. Linnaläänit jakautui vat voutikuntiin ja voutikunnat puolestaan talonpoikaiseen itsehallintoon nojaaviin halli nto· eli nim ismiespitäjiin. Savon linnaa isännöi nuijasodan aikana Gödik Fincke (syntyi noin 1546). joka nimiteniin Savon li nnan päälliköksi vuonna 1582. Hän johti li nnaa 17 vuotta. Savo oli Finckelle tuttu lapsuudesra. sillä hänen isänsä Kustaa Fincke oli toiminut Savon linnan p!lällikkönä vuosina 1547 -1562 jajohtanutrarmokkaasti savolaisten asutusliikettä pohjoiseen. Epäilemättä Fincke lapsuus- ja nuoruusvuosinaan tutustui läheisesti :>avolaiseen rahvaaseen, mikä ilmeni myöhemmin lujana luottamuksena seudun ihmisiin. Aateliston ja talonpo ikien suhteisiin sekä niissä vallinneisiin epakohtiin Fincke rutusrui jo 1570-luvulla. jolloin hän reki tutk imuksen aatelin Iainomasri hankkimista verotuloista ja tiloista. Useimmiten Fincke kuvataan varovaiseksi. harki tsevaksi ja poliittisista intohimoista erillään pysyväksi mieheksi. 1 Suur-Savon voudin hallintokeskus oli vuonna 1556 kuninkaanka nanohi perustenu Sairila Mikkeli n lähellä. Suur-Savon voudeista kaksi. Hen.rik l'<iilonpoika Haajanen ( 1593 • 1595) ja Kustaa Olavinpoika ( 1596 • 1599). liittyivär Savon nuijasodan tapahtumiin. Edellinen oli kotoisi n Mikkelin seudulta ja jälkimmäinen Viipurista tai Etelä-Karjalasta.' Pien-Savon voutina toimi nuijasodan aikana Eskil Pentinpoika.

Hallintopitäjä muodosti veronkamopiirin. Pitäj3 Jaettiin pienempiin hallintopiireihin. n<!ljllnncs- ja k~ mmenysk\Jmiin. Nimismies. neljänneskuntamies ja k~mmenyskunta mies oli~at ennen kaikkea 'eronkantoviranomaisia. Talonpoika maksoi veroa seka kruunulle enl! kirkolle. Kustaa Vaasan toimesta kirkon veronkanto si1rrettiin kruunun viranomaisten tehtäväksi. Vero kerättiin suurimmaksi osak si tavaroina: viljana. voina. turk iksina, papuina. hcmeinl!, lihana j ne. Verojen lisäksi talonpoikien tuli kustantaa paikallishallinnon virkam iesten ylläpito. Kun virkam ie~ten palkka muodostui osin kruunulle kannetustJ ' 'erosta ja osin heidän suoraan talonpojilta kantamustaan verosta. he tulivat usein ottaneeksi mlonpojilta enemmän kuin heille kuului.! Kruunun vakinaisten verojen lisäksi oli niin sanottuja suostuntaveroja. joihin vaadittiin valtiopäivien lupa. N~mä aluksi luonteeltaan määräai kaiset verot p~rimin muuttamaan kuninkaan toimesta vakinaisiksi. Vakina iset verot perustuivat 1500luvulla talon ja viljelysmaan omistukseen ja käyttöön. Verotusyksikkö oli veromarkka. ja puhuttiin kokoveroista ja puoli veroista. Koko, ero maksoi 5 - 10 veromarkkaa ja puolivero alle viisi veromarkkaa. Koko- ja puoliverot olivat arviokuntia.joi ll:l oli ) hteinen vastuu veronmaksw.ta. Al'\iOk1.1111lan muodostaa Savon historian kirjoittajan professori Kauko Pirisen mukaan useimmiten sukukunta. savolainen suurperhe.> Pitkän vihan alkaessa Savoss;~ oli kokoveroja 1674 kappaletta. 1500-luvun puolenvälin voi makas asutuskausi oli takanap~in ja tilojen m~llrll alkoi laskea. Verotalonpoikia eli savuja kirjaniinvuonna 1571 yhteensä 3 169 kappaletta. Näistä Suur-Savos~a oli 1439 ja Pien-Savossa 1730.' Aikuisten 16-60 -vuotiaidcn mUärä oli hi~ma n alle 7 000 henkeä koko Savossa.• Veronkannon ohella Suomi oli jaettu oikeudenhoidollisiin alueisiin. SavonliMan lääni muodosti yhden kihl:lkuMan. jotajohri kihlakunnantuomari. 1500-luvulla oli tavallista. että kihlakunnantuomari oli joko muissa virkatehtävissä mi muiden syiden takia poissa seudulta. Hän jäni sijaisekseen lainlukijan johtamaan oikeudenhoitoa. Savon tuomarit eivät olleet Savosta kotoisin. vaan edustivat valtakunnan aatelia." 1500-luvun lopulla Savon kihl akunnantuomarina toimi vuosina 1580 - 1599 Arvid Eerikinpoika Stålarm. Savo oli Stålarmille pääasiassa palkkai!U!nitys, jolla hallitsija halusi palkita kokeneen sotapää llikön. 1580-luvulla ja kriisivuosina 1598 - 99 hän istui itsekin käräjiä maal;unnassa. Lainlukijoina Stålarrn käytti neljää eri miestä. mm. 1586- 93 entistä Savon linnan linnankirjon Henrik Henrikinpoika Kupiaista ja 1590luvun loppuvuosina viipurilaista raatimies Eskil Paavali npoikaa.:G Kirkolla oli oma hallintonsa maallisen hallinnon ohe lla. Savo oli yhtä ainoaa seurakuntaa 1400-luvun alkupuolelle saakka. >:uijasodan aikana kirkkopitäjiä oli kuusi: Savilahti eli \iikkeli, Juva. Sääminki, Kuopio. Rantasalmi ja Pieksämäki.'; Hallintopitäjät ja seurakunnat eivät noudattaneet samoja rajoja. Laajoja seurakuntia johtivat korkkoherrat apunaan kapp:tlaiset. Savon nuijasotaan sekaantui säilyne1den UelOJen mukaan kirkkoherroista kolme: .\4ikkelin Hannu Mikonpoika. joka oli tullut vukaan linnankappalaisen virasta. Juvan Olavi Antinpoika Toiviainen ja Pieks!im5en \1atias Silvesterinpoika.

llisloriollinen Soro mu()(/oslul n;'irj'ISISIIJ .1/iiil'lin 10 Kuopion liineisli Korlosso Soron llollinlopJ!aj채l l.f(/(7-/urun lopulla L3Me Pirinl'n. Kauio. Soron IIisiono 1/1

Kaskiviljelijän liikkuva elämäntapa Perinnetieteellisesti Suomessa erotetaan kaksi erilaista kulttuurialuena, Länsi - ja ItäSuomi. Eri laiset maantieteelliset olot ovat vuosisatojen kuluessa muokanneet alueiden kulttuuripiirteitä erilaisiksi. Pääosin kulttuurialueiden raja noudattelee Pähkinäsaaren rauhan rajaa. Erot alueiden välillä olivat selkeitä vielä 1900-luvun alussa. Läntiselle Suomelle ominainen kyläkulttuuri muotoutui peltoviljelyn myötä samanaikaisesti kun Itä-Suomessa, kaskikulttuurin alueella, elettiin sukukeskeisessä yhteiskunnassa. Kulttuuriantropologian professori Matti Sarmela on luonnehtinut läntistä agraarikulnuuria järjestäytyneeksi ja ratianaaliseksi vastapainonaan "mystinen ja pehmeämpi" itäsuomalainen kulnuuri.' 2

...,

l?uotsin ja JlenåjäiJ ensimmåi'sesti rajasta (PJ'IJ/(IiJå'saari 123} muodostui Suomen itåisten ;å /åiltisten penilnealueiden ra;å LJ!Jde: lutilrlrala. &ilo. Suomen ll!'slorian kartasto. 6

1500-luvun lopun Savossa toimeentulo saatiin pääasiassa kaskiviljelystä, sekä kalastuksesta ja metsästyksestä. Kaskiviljelyn muodoista erityisesti havumetSäkaski eli huuhta 11 ja korpiruis viljelykasvina edesauttoivat savolaisen uudisasuruksen leviämistä 1300-luvulta alkaen Itä- ja Pohjois-Suomen erämaihin, sekä myöhemmin Vermlannin suomalaismetsiin. 1500-luvulla yleisimmät viljelykasvit olivat ohra. ruis ja kaura sekä juureksista nauris. Myös herne, peltopapu ja kaali olivat runnenuja. Humalaakin on Savossa viljelty, joskaan ei niin suuressa määrin kuin muualla eteläisessä Suomessa. KuilUkasveista viljeltiin pellavaa ja hamppua. 14 Kaskiviljelijät pitivät muutamia kotieläimiä, joista hevonen oli tärkein. Hevosten lisäksi kotieläiminä pidettiin helppohoi toisia, jäykkä- ja karkeavillaisia lampaita ja vuohia. Nautakarjaa oli Itä-Suomessa vähän, keskimäärin kaksi lehmää taloudessa. Myös sikoja ja kanoja sekä koiria pidettiin kotieläiminä.'s Eränkäynti ja kalastus olivat kaskiviljelyn ja karjanhoidon lisäksi tärkeimpiä elinkeinoja." Riistan pyynnisSä käytettiin erilaisia ansoja, pyynti kuoppia, keihäitä, käsijousia ja 1500-luvun loppupuolella myös rautoja. Tuliaseetkin tunnettiin kansan keskuudessa. Kalastusvälineistä verkot, merrat, koukut, piikit, atraimet. nuotat, uistimet ja rysät olivat käytössä. 11 Riistamaat olivat sukujen ja kylien yhteisiä. Riistanpyynnistä huolehtivat suvun miehet asuivat erämaiden metsäpirteissä useita viikkoja metsästysaikoina. syksyisin ja keväisin." Kaupankäynti Savossa oli pienimuotoista. Lähin suuri kauppapaikka oli Viipuri. Kauppatavaroina Savon talonpojilla oli kalaa, turkiksia, viljaa ja pienkarjaa, joita vaihdeniin muun muassa suolaan, verkaan ja kupariin. Varsinaista kauppiasluokkaa ei Savossa 1500-luvulla vielä ollut. 19 Maakunnassa oli20 muutamia käsityöllä eläviä metalli- ja puuseppiä sekä nahkureita ja suutareita.

l?uotsaloiss}'nt)'inen tl/ous tllatnus julkaisi l?oomosso vuonna 1555 Pohjoislen kansojen historian. jossa !Jin seikkoperåi:Sesli kuvasi Suomen. l?uolsin jo !J!orjan o!o;å. KitJån kuvituksessa esitel/åä"n pohjt)!sen e!åmaä: Ohessa kirjainjoo nå"kemys pe/tovi!jel}'slå" Skano'inmåsso. Kuvannut He/sintln j'!J"Op!:Sion kuvalaitos. 7

Talviat'kaisla mefsiisty.sta· /ristj"ousilla. Olaus !lagnulrsen. l'o1!1"oisten kansojen !Jistoriassa. /(wannut lieisingin _yliopiston lrwalaitos

1500-luvun asuinrakennuse oli savutupa, jossa oli sisl!änlämpiävä, ruoanvalmistukseen soveltuva päältä umpinainen uuni. Kesäaikana ruoanvalmistus tapahtui eri II isessä pihapiiriin kuuluvassa keittokodassa. Asuinrakennus käsitti joko yhden tai kaksi huonetta, tupaa, joissa molemmissa oli samanlainen uuni. Nurkkasalvostekniikalla rakennetun hirsisen asuinhuoneen tai asuinhuoneiden sisäänkäynnin edessä saattoi riu'usta pystytetty tuulensuoja. Nurkkasalvostekniikkaa ja hirttä käytettiin myös kaikkiin muihin pihapiirin rakennuksiin. 21 Savutupien sisustus oli niukkaa. Rakennuksen oviseinällä oli nurkassa sijaitseva tulisija, jonka vastapäätä peräseinällä oli pitkä tuokapöytä. Sisustukseen kuuluivat kiinteät seinänvieruspenkit, irrallinen pitkä penk.ki ruokapöydän ääressä sekä makuulavitsa, joka tavallisesti oli orsien varassa. Tavaroiden säilytykseen käytettiin arkkuja. Kaapit, tuolit tai muut irralliset huonekalut eivät kuuluneet 1500-luvun lopun talonpoikaisen savutuvan sisustukseen. 21 Savutuvassa yövyttiin vuoden kylmimpinä aikoina. muulloin nukuttiin aitoissa. Kullakin perheenjäsenellä oli oma aittansa. Savon alueella aitat olivat yksikerroksisia, nurkkakivien varaan rakennettuja pieniä rakennuksia, joissa nukuttiin ja säilytettiin vaatteita ja tekstiilejä sekä ruokaa ja muuta omaisuutta. Monijäsenisen suurperheen pihapiirissä aittoja oli useita kymmeniä. Ne voitiin rakentaa pareittain saman katon alle ainarivistöksi tai yksinäisiä aittoja hajasijoitettiin asuintuvan läheisyyteen. Pihapiiriin kuului asuinrakennuksen, keittokodan ja aittojen lisäksi navettarakennus u ja sauna. Sauna oli itäisessä Suomessa tavallisesti hieman muista rakennuksista erillään.'"' Erillisiä tallirakennuksia ei vielä 1500-luvun lopulla ollut kaikissa talouksissa ja oli tavallista, että hevosta pidettiin talvella asuinhuoneessa. Riihi sijaitsi aina pihapiirin ulkopuolella. Kaukana erämailla sijaitsevilla kaskiviljelmillä riihtä käytettiin myös asuntona.u

Sukukulttuurista voimaa Kaskiviljelijöiden kulmauri oli varha isimpina aikoina puhtaasti sukukulnuuria. joka penastui suu~rheisiin ja vahvoihin sukusiteisiin. Kylät olivat pieniä suurperheiden (kahden tai useamman ydinperheen yhteinen talous) muodostamia sukukyliä. missä pihapiirien rakeMukset oli hajasijoitenu.'6 Tavallisimmin suurperheen muodostivat veljekset perheineen, muna siihen saanoi kuulua myös tyttärien perheitä. naimanomia ja naimisissa olevia seti!l ja tl!tejä. onolapsia sekä rituaalisesti sukuun liitettyjä osaveljiä ja yhtiömiehiä. Savolaisiin suurperheisiin on voinut kuulua useita kymmeniä ydinperhei tä. Suurperhe hallitsi taloaan ) hreisesti. nukkui talvisin samassa rakennuksessa ja söi saman pöydän ääressä. Talon työt hoideniin yhdessä ja työtehtävät jaettiin iän ja sukupuolen mukaan? 1500-luvun lopulla suurperheilli oli Savossa vielä runsaasti. Suurin osa suurperheistä muodostui isän ja pojan perheiden yhteistaloudesta. Vuodelta 161 4 on tieto. jonka mukaan suurin perheyhteisö Savossa oli viiden perheen muodostama suurperhe Säämingissä. :$ Maan perintöoikeus oli ensisijaisesti suvulla. Perheen lapsista tytär sai sisarenosan joka oli puolet veljenosasta. Käytl!Mössi! tytär sai perintöosansa useimmiten m}ötäjllisi nll. Perheen lasten tai lähimpien sukulaisten tu li huolehtia vanhemmistaan. Jos omia lapsia ei ollut tai nämä eivät huolehtineet velvollisuudestaan. vanhemmat saattoivat ottaa perheeseen onolapsen (usein tyttären mies, kotivl!vy) joka sai perintöoikeuden. Onolapsijärjestelmän avulla estettiin tilojen pirstoutuminen.=• Verisukulaisten ja ottolapsien lisäksi suurperheen ruokakuntaan saanoi kuulua myös palkollisia (piikoja ja renkejä. työmieh iä sekä naimisissa olevia huonemiehiä ja naisia). joiden tarve suurperheissä oli ku itenkin vähäinen. JC 1500-luvulla pyrittiin Jainsäl!dDnnön avulla uudistamaan sukuyhteiskuntaa keskusjohtoiseksi. Valtiovallan pyrkimyksettoteutuivat paremmin läntisillä peltoviljelyalueilla kuin kaskiviljelyyn perustuvassa ftä-Suornessa3 ' . missä suurperhe ei menettänyt merkitystään vielä 1600-luvullakaan. Yksityiselle ihmiselle perhe oli tärkein sosiaalinen yhteisö. Henkilökohtaisten ominaisuuksien lisäksi yksilön arvovalta oli paljolti riippuvainen suvun naunimasta arvostuksesta, joka oli sitä suurempi mitä laajempi ja toimeliaampi suku oli. " Varallisuuserot olivat 1500-luvun Savossa vähäi siä. On kuitenkin huomanava. enll vuosisadan loppuun mennessä alueelle oli jo muodostunut maaseutuväestön yläluok· ka. joka käsitti vouteja, kirj ureita sekä ratsuväen ja jalkaväen pä.ällystöä. Aiemmin homogeenisestl! talonpoikaistosta nousi ratsumiehiä. jotka alkoivat muunaa elämäntapaansa ja eriytyä muusta väestöstä.ll Kaskiviljelykauden aikana itäsuomalaisessa kulnuurissa esiintyi vähemmän sosiaalista kilpailua kuin yhteiskunnall isesti järjestäytyneemmän länsisuomalaisen kyläkulrtuurin alueella. Länsi-Suomessa pidettiin tärkeänä oman sosiaalisen aseman osoittamista erilaisin ulkoisin tunnusmerkein. esimerkiksi koristeellisten esineiden avulla. Talojen vä lillä kilpailtiin varallisuuden. työk')'"'Y" ja ahkeruuden määrällä. Itä-Suomessa puolestaan haluttiin osoittaa omavarnisuuna ja yksilöllisyyttä. Työtaidoissa ja ahkeruudessa toki kilpailtiin itäisessllkin Suomessa. muna länsisuomalaisen kyläkulttuurin alueelle ominaiset miesten voimannäytteet ja kylätappelut puunuivat Savon alueelta. jossa fyysistä voimaa tärkeämmäksi nostettiin puhetaito ja suullisen ilmaisun rikkaus."

Alkavan kaskikulttuurin aikakaudella sukukulnuuri oli naisten johtamaa. Miehet 'ienivllt paljon aikaa eräretkilla ja kaskimailla jolloin naisille jäi vastuu kotipi iri~tä ja taloudenhoidosta. 's Naisen asema muuttui pikkuhiljaa kaskiviljel)'n ,·akiintumisen ja eränkäynnin vähenemisen myötll Sukukeskeis~ys säilyi ja perheen emännän rooli oli vielä 1500-luvulla tarke~ . llyvan talon emännäksi p:täseminen oli nuoren naisen elämässä yksi keskeisiä plll!m!lllriä. Sitä tavoiteltiin taikojen ja lemmennostatusloitsujen avulla. Suurperheessä nuoren miniän asema vanhan emännän alaisuud~ssa ei ollut kadehdittava ja Missä nuoren naisen kohtaloa surkuteltiin avoimesti. Muinaisessa I}Tiikassa nuorikko 'alitti osaansa: •.. .Jo ma tunnen orjan mielet ja tunnen miniän mi~let. Ei oo raukka orja raukka. vaan raukka miniä raukka: vttos' on olla orjan määrä. kaiken polvensa min iän."l• l'oainen oli paljon vanijana. Kotipiirin työt, lasten ja karjan hoito kuuluivat naiselle. Heidan vastuunaan oli myös el:tml!nkausiriinien toimeenpaneminen. Niistä ~rkei m pia olivat h!lllt ja hautaJaiset. jotka olivat merkin:tvil! suurperheen koossapitämisen ja )hteisyyden uusi nramisen kannalta." Naiset hallitsivat kotipiiriä ja ihmiselämän !Unnepuoha miesten suumauruessa yhteiskuntaan. E~i merkiksi kärtlji lle Savon talonpoikaiset naiset l!!henivät useimmiten edusmiehen valvomaan etujaan. Länsi-Suomessa naisten osallistuminen kärtljille oli 1500-luvulla yleisempää kuin lt!!-Suomessa.'' Ilmeisesti it!lsuomalainen nainen ei pit!!n)1 kottpiirin ja perheen ulkopuoliseen yhteiskuntaan suuntautumista t!!rkelinn. Perhe oli arvoasteikossa ensimmäisenä. ulkopuolinen yhteiskunta viranomaisinec:n toisarvoinen. Länsi-Suomessa asioita hoideniin enemmän naapurien ja järjest:lyty· neen kyläyhteisön kuin suvun puitteissa. mistä johtuen yksilön ja ydinperheen menestys ja turvallisuus oli enemm!ln yhteiskunnan kuin suvun käsissä.)• Yksi miesten kodin ulkopuolisista veiYoineista oli sotaväkeen osallistuminen. Varsinkin 1500-luvun levottomina aikoina· sotaväenotot kuuluivat talonpoikien elämlllln. Rajamaakuntana Savossa oli omaa nostoväkeä ja lisäksi muualta '<altakun· nasta koottuja sotavaenjoukkoja oli sijoitettu eri puolille maakuntaa. Se rasitt i savolaisia taloudellisesti. Kruunun nostoväkeen joutuminen ei useinkaan oll ut talonpojille mieleen. Jotl.:ut pakenivat ja piileskeliv:tt virkavaltaa, muut tyyryivät vain valittelemaan kohtaloaan: '' ...On nyt meit!l miekan alla. poikia sotapoluilla. Yöt porumma pakkasessa. !uskomme lumen seassa. päivät p!lätämme Imiulla eli koiran kunnialla, is!lnn!it ikiajassa. miehet melkiarvoisessa.''"

Savolainen kansa : maailmankuvan aineksia Syklinen aikakäsitys Länsimaisessa nykykulttuurissa aikakäsitys on lineaarinen. Aika kulkee vt!äjltämtlttömästi eteenpäin. vailla alku- tai loppupistettä. Kaskiviljelijä näki ajan syklisen!i, vuoden kierron mukaan yhä uudelleen ja uudelleen tOistuvana ilmiönä. Vuodesta toiseen samanlaisena ilmenevät muutokset luonnossa antoivat syyn uskoa. että aika kulkee ympyrää ja määrätyin väliajoin kaikki toistuu ~amanlaisena kuin aikaisemmin. Aikaa ei mitattu, vaan työt tehti in ajallaan. Painett\Jja almanakkoja ei vielä 1500 1600 -luvun talonpojilla ollut." Luonnonenteiden lukeminen oli syklisen aikakäsityksen oheisilmiö. Koska ajan uskottiin jaksoittain toistuvan samanlaisena. ennusteniin luonnossa tapahtuvista muutoksista tulevaa säätä ja sopivaa ajankoluaa maatalouden eri töiden tekemiseen. Sään ta rkkail un lisäksi oli tärkeää seurata kuun \'aiheita, sillä uskottiin. että kaikki kylvö- ja istutustyöt oli saatava tehd)ksi kasvavan kuun aikaan. jotta sato onnistuisi.':

Luonto 1500-luvun ihminen eli kirjaimellisesti luonnon armoilla. Luontoa piti kunnioittaa. sit!l piti välillä lepytellä ja hoitaa. jotta se olisi osoittanut suosiollisuunnan ja antanut runsaan sadon ja riinävästi riistaa. Luonnonvoimien lepynelemiseksi Savossa järjestettiin kollektiivisia uhrijuhlia. joita vastaan kirkko taisteli. Talonpoikia sakotertiin silloin lällöin pakanuuden harjoittamisesta. Esimerkiksi Savonlinnan \ Outi Klemetti Kirjuri langetti Ukon', vakka -hedelmällisyysjuhlien" osanottajille kahdeksan vchnäpunnan sakot 1500-luvun puolivälissä.' ' Alk ukesällä järje~tetyn Ukon vakkajuhlan lisäksi Savossa j~rjestettiin keskikesällä ja syksyllä suuria uhrij uhlia.joiden valmistelu ja toteuttaminen vaativat pitkäjanteistä suunnittelua ja talonpoikien yhteistyölä. Uhrilammas ja muut uhriantimet oli varattava jo kuukausia aikaisemmin ja niitä piti kohdella erityistoimenpitein. Esimerkiksi uhriksi tarkoitettu karitsa. jonka tuli olla virheetön. erotettiin riittitarkoituksi in jo keväällä, kun lampaat poikivat. Sitä ruokittiin paremmi n ja sitä ei lainkaan keritty. Uhriolut valmistettiin sekin erityistoimenpitein. .\llyös itse juhlan valmistelu edellytti yhteisönjäsenten välistä yhteistyötä.·~ Heinäkuussa uhrattiin olavinlammas. Juhlaa vietettiin perheen tai suurperheen kesken. Olavinlampaan uhraaminen on mahdollisesti perua esikristilliseltä ajalta. jolloin keskikesällä vieteniin uhrijuh lia. Kristinuskon leviämisen myötäjuhlaa alettiin viettää Pyhän Olavin kunniaksi. .\llyös Vermlannin suomalaisten parissa tunnetaan olavinlammas. 41

Vanhan ajanlaskun mukaan vuosi päättyi syksyllä sadonkorjuun jälkeen ja vanhan ja uuden vuoden väl issä vietettiin keriä. Kekriä pidettiin vuoden tärkeimpänä juhlapäivänä ja sen viettoon kuului lammasruokien syömisen lisäksi tapoja. jotka myöhemmin siirtyivät joulun ja uuden vuoden viettoon. l 500-luvun lopulla satovuoden päättöjuhlan vietto oli todennäköisesti vakiintunut syyskuisen mikkelin tienoille. Myös kirkkopitäjän nimi Mikkeli oli jo tällöin vakiinrumassa.'8 II

Luontokappaleista erityisesti karhu oli kaskiviljelijöiden keskuudessa kunnioitettu ja pelätty eläin. :'vtetsästyseläimenä se oli erikoisasemassa. Karhun kunnioitus oli perimöi\ <!SihistOrialliselta ajalta. jolloin karhun uskoniinolevan taivaallista alkuperllä ja sitä pideniin kaikkien saaliseläinten alkuhaltijana.'~

Kirjokansi ja Tuonela Kansanomaisessa maailmankuvassa taivas nähtiin maan päälle kaartuvana katokscna. Taivaankannen eli kirjokannen ja maankuoren yhtymäkohdassa uskottiin asuvan pieniä ihmisiä. myynisiä li ntukotolaisia. Taivaan.kaMen keskuksena pideniin paikallaan pysyvää Pohjantähteä. jota muut tähdet kiersivät. Tähdet olivat reiki~ taivaan katossa. Maankuoren alapuolella oli puolestaan vainajien ja muiden hen· kiolentojen asuinsija. Tuonela, jonne matkaniinvaarallista tietä pitkin.~

Vainajat Itä-Suomessa ja Savossa vaikuni vielä pitkään kristinuskon omaksumisen jälkeen voimakas vainajakuhti.s! Kuolema nähtiin siinymisenä uuteen asuinpaikkaan. suvun vainajien palvottuun yhteisöön, kuolleiden kylään. Vaikka kristinusko 1500-l uvun lopulla oli jo siirtän)'1 suvun vainajat kirkkomaahan. jatkui suvun vainajien palvonta ja kunnioims. Vainajat muunuivat maan alla asuviksi haltijoiksi ja niille uhrattiin viemällä uhriantim ia kotitalon läheisyydessil kasvavien pyhien puiden juurelle. Vainajakuiniin kuului myös tapa antaa lapselle nim i suvun arvostetun vainajan mukaan.s' Kaikkia vainajia ei kuitenkaan palvonu. Poikkeuksellisella tavalla kuolleet 53 tai epäsiveellisesti ja paheellisesti eläneet haudattiin kirkkomaan huonoimpana pidenyyn paikkaan. ~äistä vainajista muodosrui kansanuskossa sijanomia vainajia, pelättyjä kummine lijoita. Keskitetty kirkkomaahan hautaaminen sai aikaan sen. että jotkut vainajista muunuivat osaksi pelättyä kalmanväkell. Hautausmaat muuttui vat pelouaviksi paikoiksi. joissa mustaa rnagiaa harjoittavat noidat ltävivät hakemassa ruumiinmultaa ja vainajien luita noitapusseihinsa. ~fyös parantaja-tietäjät turvauntivat vainajien apuunu

Sanan mahti Savon alueen henkiselle perinteelle oli ominaista yksilöllisyyden tavoittelu. Kansanrunoudentutkimus on osoittanut. että Itä-Suomesta ja Karjalasta on kerätty suhtcelli· sen vähän länsisuomalaiselle kulttuuripiirille ominaisia vakiintuneen kaavan mukaan toistenavia motiivitarinoita. Savolaiselle tarinan.kertojalle on ollut tärkellmpää yksilöllisen ilmaisun rikkaus kuin kiteytyneen perinteen ylläpitllminen. Myös aihepiirit ovat savolais-karjalaisessa kulnuurissa olleet länsisuomalaisista poikkeavia: itäsuomalaisesta kerronnasta puuttuu läntisen Suomen agraariyhteisöjen tarinoille ominainen moraalinen ruomitsevuus. Itä-Suomessa kertomusperinne on ollut realistista. suvaitsevaa ja yksilöl lisy)'11ä korostavaa. 15

Runonlaulu oli aikansa viihdettä ja runojen teemat vastasivat esittäjänsä maailmakuvaa. Vanhinta rarinankerrontaa suomalaisessa suullisessa perinteessä ovat kalevalamittaiset runot. joiden arvellaan saaneen alkun sa jo csihistoriallisella ajalla.!• Kal~valamitta s!lilyi Itä-Suomen alueella 1700-luvulle saakka. Savon alueelta tallennemsta vanhamittaisesta kansanrunoudesta suuri osa on loitsuja. joille on ominaista. että ne perinnäisistä aiheistoisraan huolimatta muotoutuvat varsin yksilöi lisiksi kokonaisuuksiksi." Loitsuista etenkin synryloitsuja on pidcrty savolaisille ominaisina Synryloirsuilla pyrittiin ottamaan elinympäristön ilmiöt hallintaan; uskoniin. ettäjonkin asian tai ilmiön alkuperän runteminen merkitsee yli valtaa tämän asian suhteen.!& On merkittävää. että erilaisia loitsuja on kerätty Savon alueelta enenunlln kuin mistään muualta maailmasta.~9

Tietäjyys Loitsuja hallitsivat etenkin tietäjät,jotka 1-.')'kenivät muotoliemaan sopivia loitsuja eri tilanteisii n. Loitsut sisälsivät tietäjän hallitsemaa myyttistä tietoa, jota hän kartutti koko tieU!jä nuransa ajan. Loitsuissa kuvataan maailman rakennetta ja sen keskeisiä elementtejä sekä maailmankaikkeutta asuttavia olentoja. Ukko. Jumala. ~eits)t Maria ja Jeesus olivat tietäjien tärkeimpiä aunajia. Myös erilaisten tuonpuoleisessa maailmassa asuvien olentojen. haltijoiden ja vainajien apuun turvauduttiin. 60 Tietoja suomalaisista noidisra ja tietäjistä on säilynyt 1600-luvun noitaoikeudenkäyntien pöytllkiljoissa. Suurin osa noitaoikeudenkäynneistä järjestettiin maamme taloudellisesti vauraimmilla alueilla Länsi- ja Lounais-Suomessa sekä Viipurin Karjalan keskeisillä alueilla. joissa tiheä asutus. nopea väestönkasvu. varallisuuserot sekä suuren väestönosan elinolojen kurjistuminen vauhdittivat noituuden tuomitsemista. Myös kehittynyt hallinto ja oikeuslaitos sekä papiston vaikurusvalta edesauttoivat riitojen selvitte lyä vi rkavallan avulla.' ' 1600-luvun harvaan asutussa ItäSuomessa noitasyytteitä nostettiin harvemmin kuin lännessä. Titlt!ijälairos säilyi pitkään keskeisenä kultruuri-elementtinä ja Savossa vaikutti voimallisia tietäjiä ja paranrajia vielä 1800- ja 1900-luvuilla. 6l Vanhimmat muistiinpannut loirsut löytyvät 1600-luvun lopulta pidettyjen noitatuomioistuinten pö:ytäkirjoista. Savon alueelta muistiinpanoja on neljä.61 Eräs nä istä loitsuista on raudan synty. joka on muistiinmerkitty marraskuun 8. - 9. päivänä vuonna !692 Rantasalmen käräjillä. Loitsuun kuuluu kaikkiaan 51 säet1ä ja se alkaa seuraavasti:

0 sinä, Rauta Rauka, ett sä silloin suuri ollu. etkä Suuri, etkä Pieni. qwin sinä Maitona makaisit, nouren neitosen nisäsä. Caswanen Cainaloisa. Hän Lypsi maalle maitoian nitru lle nisuxian ... .,.

Loitsujen avulla tietäjä vamsti myös sotaanlähtijöitä: Uk koni tulin~n turkki. Ammöni palava paita Tuonelasta tuorakoon Päälleni puenakoon Koska tulen tuimaan soraan... •l :vlyös matkaanlähtijä itse saattoi loitsujen avulla varautua sodan, metsäscysretkcn tahi muun tärkeän matkan varalle. Tietäjällä oli kaskiviljelijöiden yhteisössä merl<ittävä asema. Hän hallitsi ympäristössä vaanivia uhkia; piti karhut pois viljelyksiltä ja metsälairumilta. paransi sairauksia ja ratkaisi sosiaalisia ristiriitatilanteita. Tietäjän hallussa oli myyttistä tietoa. jonka avulla oli mahdollista myös aiheunaa hainaa toisille yhteisön jäsenille. Niinpä tietäjyys toimi myös yksinäisen kaski viljelijan suojana silloin. kun laaja suku tahi suurperhe ei ollut rurvaa amama.~sa."" Savolaisten parantaja-tietäjien apuun rurvauruivat silloin tällöin myös ylempisäätyiset henkilöt; vuonna 15i7 kuningas Juhana 111 pyysi rantasalmelaista kansanparantaja Paavo Kervistä Tukholmaan parantamaan kuningatar Katariina Jagellonican sairauden.•' Ympäristöön vaikuttavia, jokapäiväisessä kaskiviljelijän elämässä tarvinavia riinejä. joiden osana loitsut olivat, hallitsivattietäjien ohella muut yhteisön jäsenet. \'aiset hallitsivat kotipiiriin kuuluvat riitit: karjanhoidon. hedelmällisyyden ja vainajakultin. Miehet puolestaan suuntauruivat kodin ulkopuolelle: rurvasivat viljelykset. riistamaat ja -ved<!t sekä torjuivat ja paransivat sairauksia. Varsinaisille tietäjillll oli hallussaan tavallista enemmän <!nergiaa - väkeä eli voimaa ·ja hän tunsi ilmiöiden synnyn. ~äiden ominaisuuksiensa avulla tietäjä eronautui tavallisesta kaskiviljclijästä. ••

!.Grkon vaikutus Vaikka kristinusko oli jo 1500-luvulla vankasti j uurtunut Suomeen ei se kuitenkaan vielä ollut kyennyt poistamaan kaikkia esikristillisen muinaisuskon piirteitä savolaisen kaskiviljelijän maailmankuvasta. Kaskikulttuurin alueella hajanainen asutus edesauttoi vanhan perinteen säilymistä. Pakanausko eli kristinuskon rinnalla ja ikiaikaiseen perinteeseen sulautettiin uuden uskon aineksia. Kaskiviljelijä eli luonnon armoilla ja pyrkimys luonnon voimien hallintaan oli talonpoja lle kirkon oppeja merkityksellisempi. Kristinusko ei p)'styn)1 vielä 1500-luvun lopulla antamaan vastauksia ja toimintamalleja kaskiviljelijän tarpeisiin.•1 1500-luvulla levottomuudet ja sodat. uskonpuhdistus, sääcy-yhteiskunnan muotoutuminen ja valtiovallan pyrkimys kohti keskusjohtoista yhteiskuntaa olivat tosiasioita, jotka tavalla tai toisella heijastuivat myös savolaisten kaskitalonpoikien elän1ään. Sotien aikana Savon alueella liikkui paljon väkeä. joka välitti tietoa uusista aaneista ja käytännöistä. Uudet ajatukset mullistivai vanhakantaista maailmankuvaa, mu!tll sen todellinen muuttuminen tapahrui kuitenkin hitaasti. Savolainen 1500-luvun lopun

kaskitalonpoika eli yhä edel leen vaarakylissä tai yksittäistaloissa, jotka sijaitsivat kaukana toisistaan. Rakennettu ympäristö oli niukkaa ja vähäeleistä. Pieni oli myös ihmisen sosiaalinen elämänpiiri. Suurperhe oli yksilön elämässä tärkeä yhteisö ja suhde luontoon ja sitä hallitseviin voimiin oli yksi kansanomaisen maailmankuvan keskeisimmistä elementeistä. Luonnonvoimia pyrittiin käsittelemään muun muassa tietäjyyden ja mitä monimuotoisimpien riittien avulla. Sukua ja luontoa ei nähty toisistaan täysin erillisinä elementteinä, vaan kuoleman jälkeen suvun jäsenet siirtyivät luonnon haltijoiksi. Ihminen oli osa luontoa.

tJ/aus Alognulrsen nii/rem)'S po!J;'oisten /ransojen ta/Yitaisle/uvarustu/rsesta. /(uvannul lieisingin ;-!;'opiston /ruva/a;los.

Sosiaali~ta kilpailua oli vähän. Itäinen ku lttuuriympäristö oli läntistä suvaitsevampi ja savolainen ihminen- k~kiviljelyn edellyttämän liikkuvan elämäntavan muokkaamana -sopeuruvainenja jou;,tava. Ihminen toimi ja käyttäytyi omassa ympäristössään tarkoituksenmukaisesti kaiken hall itsemaosa tiedon varassa. Tiedon. joka 1500luvulla suurelta osin perustui myynien täyttämään kansanuskoon ja konkreettisiin. aistei n havaittavii n tosiasioi hin.

Eri laisten rituaalien. norm ien ja rangaistusten avulla ylläpidettiin niin yhteisön kuin yksilönkin sisäistä järjestystä. a Esivallan. kruunun ja kirkon, merkitys ei nä~~täytynyt talonpojalle yhtä selkeänä kuin suku tai ympäröivä luonto ja sitä ha llitsevat voimat. Suvun merkitys oli käsinkosketeltava, se antoi henkisen, fyysi~en ja >Osiaalisen turvan. Aistein havaittavissa oli myös luonnon syklinen kiertokulku. ja vuosisataisen perimätiedon mukaan oikein käsiteltynä luonto antoi riittävän ravinnon. Kirkko ja kruunu vi.rkamiehineen puolestaan asettivat itsensä rahvaan yläpuolelle ja vaativat osan talonpojan kovalla työllä hankkimasta elannosta. Kruunu myös velvoitti talonpoikia puolustamaan valtakuntaa, jonka merkitystä ja laajuuna sukuyhteisönsä piirissä elävä kask italonpoika ei nähn)'1.

Nuijasodan poliittinen ja yhteiskunnallinen tausta Keskitetty valtiovalta luo uuden yhteiskunnan 1500-luku oli se kä Suomessa että koko Euroopassa mull istusten aikaa. Keskiajan yhteiskunta muutti muotoaan. Kansallisvaltioiden muodostuminen alkoi. ja alettii n siirtyä kohti keskitettyä yksinvaltiutta. Uskonpuhdistus Keski- ja Pohjois-Euroopassa johti arvomaailman täydelliseen muurrumiseen. Suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtui 1500-luvun lopulla muutoksia. joilla oli kauaskantoiset seuraukset. Uskonpuhdistus oli riistäny1 katolisella kirkolta sen mahtiaseman. Uskonpuhdistukseen saakka ylimmät kirkonmiehet johtivat suomalaista yhteiskuntaa. Aateliston lahjakkaimmat jälkeläiset hakeutuivat kirkon vaikutusva ltaisiin virkoihin. Koska kirkko kontrolloi koulujärjestelmää, saatii n parhaimmat oppilaat jäämään kirkon palvelukseen. Kun kirkolta riistettiin sen taloudellinen ja poliittinen valta. se ei enää houkutellut johtavien r'ålssisukujen jäseniä.' Kirkon menetys koitui pääasiassa aatelin hyväksi. Se tarmo, jolla oli aiemmi n oli hoiderru kirkon asioita. suunnan iin nyt omien pyrkimysten ja etujen hoitoon. Professori Penn i Renva llin mukaan 1500·1ukua leimaakin aate lin vahva omien etujen ajam inen.! 1500-luvulla alkoi myös talonpoikaisessa säädyssä tapahtua sosiaalista eriytymistä. Valtion hallinnon kehittymisen myötä aiemmin luottamustoimen omaiset paikallishal· linnon virat alkoivat muurrua pysyvämmiksi. Viranhaltijan erikoisasema korostui ja se anto i hänelle samalla paremman mahdo llisuuden valvoa etujaan. Virkojen ohella talonpoika inen ratsupalvelus loi uuden ryhmän aiemmin homogeeniseen talonpoikais· toon. Pitklln sotakauden vuoksi ratsumiehiä tarvitt iin paljon eikä aatelista pystynyt enää tyydyttämään miestarvena. Ratsumiehen varustamisesta seurasi verohelpotuksia sekä oikeus nauttia linnaleiriä veronmaksaj ien tuona. Talonpoikien joukkoon alkoi vuodesta 1594 lähtien syntyä verovapaa yläluokka. Ratsumiehen asettaminen vaati vaurautta. Renvallin mukaan tähän ryhmtll!n siirtyi vät talonpoikaiston kehittyneimmät ainekset, joilla oli halua edetä varallisuudessa ja yhteiskunnan portailla. Usein nämä henkilöt siirtyivät palvelemaan kruunua muissakin tehtävissä: sotilashalli nnon alemmilla portailla, li nnojen viroissa j a kirj urintehtävissä.' Minkä vuoksi yhteiskunta alkoi muuttua? Professori Heikki Ylikankaan mukaan vastaus on kun inkuudessa ja Kustaa Vaasan al ulle panemassa kuninkuuden arvon nostamisessa. Kustaa Vaasa onnistui kuninkaanvallan lisäämisessä pohjoissaksalaisten kauppaporvarien tuella ja kirkolta ryöstetyn omaisuuden avulla. Vahva kun inkuus edellytti keskitettyä hallintojärjestelmää ja porrasteista virkasysteemiä. Tähän tarv ittii n opillisesti sivistynyttä aarelistoa. koska porvaristo oli Suomessa liian pieni ja varaton sääty. Kuningasvalta keskitti ha llintoa ja lisäsi valtaansa. mutta joutui sa malla antamaan aatelisille etuja ja korkeita virkoja. Aatelin vallan lujittuminen jatkui 1600-luvun lopu lle saakka. 1500-luvun jälkipuoliskolla syntyi virkoja tavoitteleva läänitysaateli. 17

joka laajensi kartanoviljelyään, hankki työvoimaa ja valvoi kaupallisia etujaan. Aatelin ja kuninkaanvallan kehitys kulkivat käsikädessä! Aatelin palkitseminen ja virkojen korvaaminen suoritettiin läänityksillä. Kruunu antoi tietyn alueen verot aatelin nautittavaksi. Vuonna 1578 aatelilla oli sille läänitettyjä tiloja 1547 kappaletta. Neljää vuotta myöhemmin läänitettyjäja lahjoitettuja tiloja oli yli 4500. 5 Aateli hankki maaomaisuutta sekä laillisin kaupoin että verorästien tai niistä syntyneiden lainojen aiheuttamien pakkomyyntien avulla. Mikäli myytävä maa oli veromaata eli talonpoikaisessa omistuksessa, se yksinkertaisesti ilmoitettiin voudille kaupan jälkeen rälssimaaksi, jolloin se tuli verovapauden piiriin. Mahdollista oli myös siirtää myydyn tilan vero ympäristön talonpoikien maksettavaksi.6 Samat edut koskivat myös ratsutilallisia, aatelisia ja aatelittomia. Joskus ratsupalvelu korvattiin pienellä läänityk· sellä. Rästiytymisen avulla voitiin siirtää lahjoitus- tai läänitystalonpoikien omaisuutta aatelille. Muodollisen kaupan hintana olivat rästiin jääneet verot. Järjestelmästä hyötyivät aatelisto, virkamiehet ja varakkaat talonpojat.' Raskaimmin kehitys koski eteläistä Suomea, Varsinais-Suomea, Satakuntaa, Hämettä, Uuttamaata ja Viipurin lääniä.' U!ä.nitysten lisäksi aateli hankki itselleen muita etuja, jotka lisäsivät sen varallisuutta. Esimerkiksi Kustaa Vaasa oli antanut valtaneuvoksille oikeuden kantaa kuninkaalliset sakot alustalaisiltaan. Juhana UI antoi saman oikeuden kreiveille, vapaaherroille ja ritareille. Aatelisten alustalaiset vapautettiin kyydityksistä, työpäivistä kuninkaankartanoon jne. Kun yhä enemmän maasta ja veroa maksavista talonpojista joutui aatelin vallan alle, pienenivät kruunun verotulot samassa suhteessa. Tuomarinvirat j ulistettiin aatelin yksinoikeudeksi, jolloin talonpojilta katosi suora yhteys kruunuun.9 Suomalaisen aatelin mahtisukuja olivat Flemingit, Homit. Tottit, Kurjet, Boijet, Fincket, Stålarmit, Kruusit ja Tawastit. Sukujen hallussa olivat tärkeimmät virat: laamannin- ja kihlakunnantuomarien, linnojen, ratsulipustojen, jalkaväkilippukuntien päälliköiden virat sekä tärkeimpänä Suomen käskynhaltijan virka. Ylhäisaatelin ohella säätyyn kuului luk-uisa joukko vähäisempiä, köyhempiä ja alhaisemmalla sivistystasolla olevia aatelisia. 10 Verrattuna Ruotsin aateliin suomalaisella aateliHa oli erikoisetuja, jotka johtuivat kuningasvallan valvonnan heikentymisestä välimatkan kasvaessa. Venäjän sota lisäsi sotilaallisia ja sotilashallinnollisia virkoja ja teki keskusvallan kontrollin entistä pienemmäksi. Tallinnan kokouksessa vuonna 1589 Suomen aatel i kannatti 19 vuotta jatkuneen sodan jatkamista ja tehostamista. Suuri osa valloitetun Liivinmaan läänityk· sistäja verotuloista ohjautui Suomen aatelille. Suomenaatelilla oli siis paljon menetettävää, jos luja kotimainen kuninkuus astuisi valtaan." Aatelisten ohella hallintotehtäviin tarvittiin alempaa virkakuntaa. Kruunun paikallishallinto työllisti 1500-luvun lopulla noin 240 voutia ja 700 voutien apulaisina toimivaa kirjuria. Yleishallinnon alempi porras työllisti lisäksi suunnilleen 250 virkamiestä. Lisäksi tulivat papit sekä armeija kaikkine aselajeineen. Kaikkiaan alempaan virkamieskuntaan kuului noin 2500 ruokakuntaa, mikä oli noin 10 prosenttia veroa maksavista talonpoikaisruokakunnista. 12 18

Vallan ja uskonnon liitto Kustaa Vaasa irroini kansallisen kapinan johtajana Ruotsin Pohjoismaisesta Unionista kansallisvaltioksi. Kuollessaan hän jätti valtakuntansa vuonna 1544 säädetyn perimysjärjeMyksen mukaan pojilleen. Vanhimmasta. Erikistti. tuli valtakunnan kun ingas. Juhana sai Suomen herrruakunnakseen ja nuorin. Kaarle, joka oli isänsä kuollessa vain 10-vuotias. sai Silderrnan!annin heruuakunnan. Kustaa Vaasan kuolemaa seurasi lähes 40 vuotta kestänyt veljesriitojen kausi. Erik IV vangitsi pian Juhana-heruuan. jota piti uhkana kuninkuudelleen. lJhka oli todellinen, sillä Juhana kaappasi vallan vuonna 1568 Kaarle hertruan avustuksella. Uudelleen ajankohtaiseksi l.:ysymys \'3ltakunnan hallitsijasta tuli vuonna 1592, kun Juhana 111 kuoli. Hänen poikansa. laillinen kruununperijli Sigismund istui äitinsä suvulta perimällälln Puolan valtaistuimella ja tunnusti katolista uskoa. mikä oli hankala asia luterilaisessa Ruotsissa. Ruotsissa puolestaan oli Kaarle-herttua valmiina tarttumaan vallankahvaan. 1500-luvun lopulle ajoittuneeseen taisteluun Ruotsin ylimmästä vallasta liittyi osaltaan Suomen nuijasota. Valtataistelun osapuolia olivat Sigismund ja Kaarle sekä valtakunnan ylhäisaateli ja Suomen aateli johtajanaan Klaus Fleming.

Sigismundin kuninkuus Sigismund valittiin Puolan kuninkaaksi vuonna 1587 sikäläisen hovin ja ylimmän aatelin tukemana. Hänen äitinsä. Katarina Jage llonica. oli ollut Puolan lapsenomana kuolleen kuninkaan Sigismund II Augustin sisar. Suostuminen Sigismundin kruunaukscen ei ollut Juhana lle ja Kaarlelie helppoa, oillä Puolan ja Ruotsin tavat ja uskonto poikkesivat suuresti toisistaan. Muistissa oli yhteinen unioni Tanskan kanssa, joka ei koitunut onneksi Ruotsille. Kustaa Vaasan toimia oltiin tekemässä tyhjiksi. Ruotsin vallaneuvoksien mielessä vanhan un ionin muisto oli toisenlainen. sillä kuninkaan poissaollessa aatelisto oli ollut vapaa toimimaan omilla maillaan miten halusi. Valtaneuvoksien kehoituksesta Juhana lll kuitenkin läheni Sigismundin Puolaan. " Sigismundin kruunaussopimuksessa oli määrätty, enä hänen poissaolleessaan Ruotsia johtaisi seitsenhenkinen ylimysneuvosto. Kun Juhana 111 kuoli marraskuussa 1592. ryhtyi Kaarle-herttua valtakunnan väliaikaiseksi hoitajaksi valtaneuvosten tuella ja Sigismundin pyynnöstä." Perintönä Juhanan halliruskaudeha maassa oli vastakohtaisuuksia, jotka kärj istyivät seuraavina vuosina. Juhana 111 oli pelännyt Kaarlen syöksevän hänet vallasta. jolloin hän oli nojautunut aateliston tukeen. Aateli oli saanut etuja toisensa jälkeen. Vastakkain olivat Kaarle herttua luterilaisen uskon ja vahvan kuningasvallan kannattajana sekti katol inen Sigismund ja heikkoa kuningasval taa ajava aatelisto.'' Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen kuvaa nuijasotamtkimuksessaan Sigismundia luonteeltaan synkäksi ja harvasanaiseksi, mutta hyväluonteiseksi mieheksi. Hän ei erityisesti piitannut hallitustoimista, mutta kerran jotak in päätettyään piti sii tä itsepintaisesti kiinni. Monet Sigismundin päätöksistä olivat lyh)mllköisiä ja hänen neuvonantajillaan jcsuiitoilla oli häneen suuri vaikutus.••

Kaarle herttua ja kysymys valtakunnan uskonnosta Kustaa Vaasan pojista Kaarlen kerrotaan muistuuaneen eniten isäänsä. Hän oli itsek!!s ja hillitön. muna toisaalta aikaansaapa ja velvollisuudentuntoinen. Hänen herttuakuntansa oli Ruotsin hyvinhoidetuinta aluena. ja hän kehini alueen elinkeinoja. kauppaa ja laivaliikennetUI. Hänen toimestaan suomalaisia muuni Verrnlannin metsiin uudisraivaajiksi." ~kkipikainen,

Monipuolisen renessanssinJhtinaiden kasvatuksen saanetsun vdjiinsä ~erralluna Kaarle oli oppimaton. Peilisteelliset opinnot Mnellä oli \'ain teolol!iassa·•. mikä varmasti vaikuni hänen suhtautumiseensa uskontok)S)'mykseen. K;arle riitautui veljensä Juhanan kanssa nimenomaan uskonnollisista syistil, kun Juhana julkaisi katolisista kirkonmenoista takaisin liturgiaan piirteitä tuovan Punaisen ki rjan." Kustaa Vaasa käytti uskonpuhdistusta oman valtansa karruuamiseksi. mutta Kaarle oli aidosti kiinnostunutl uterilaisen uskon asemasta Ruotsissa. 1500-luvulla taistelu luterilaiststa Ja katolisista alueista oli kova. Epäilemänä Puolan kuninkaan neuvonantajat ja Ruotsin katotilaisuuteen taipu\at ryhmåt olisivat mielell3än nähneet Pohjolan kl!äntyv!!n takaisin katolilaisuuteen. Kaarle-hemua tunsi uskonsotien vaaran valtakunnalle, sillä Ranskassa ja Alankomaissa käytiin jo verist~ sotaa katolisten ja protestanllien välillä. Ruotsi n kaikki sälldyt olivat yksimielisiä ja tukivat herttuaa uskontokysymyksessä. Erityisesti näin teki aatelisto. joka oli rikastu· nut uskonpuhdistuksen aikana kirkon kustannuksella.10 Kaarle hemua kutsui valtakunnan ,äJ!d) t koolle l."psala.1n h,·lmikuun :!:' p!!h :il.>i vuonna 1593. Kokouksen tarkoituksena oli vah\istaa valtakunnan uskonto ,iJiä tavoin. ettei Sigismund voisi muuttaa sit~. Kokouksessa hylättiin Juhanan Punainen kirja. ja Ruotsin kirkon ohjt:eksi oteniin Raamanu ja Augsburgin tunnustus. Eriuskoisilta kielleniin uskonnon harjoirus ja vain luterilaiset pääsivät Ruotsissa' irkoihin. Toisaalta kokouks.:lla oli poliittinenkin puolensa. Niin Kaarle kuin valtaneuvoksetkin ymm!lrsivät, enä Ruotsi joutuisi mahdollisesti Puolan alusmaaksi. hallinavaksi ja johdettavaksi vieraasta maasta käsin.~' Sigismund saapui Ruotsiin syyskuun lopussa 1593. Helmikuussa 1594 victenii n Juhana-kuninkaan hautajaisia ja Sigismundirl kruunajaisia. Sigismund ei halunnut h)'Vltks}'ll Upsalan päl!töstå muna kun kaikki 3äl!dyt kannattivat sitä, ei hänelle jJ!In)'t muuta mahdollisuuna. Pian k!lvi kuitenkin ilmi. ettei hlln aikonutkaan noudattaa sitä. Kuninkaan seunJeeseen kuuluvat katoliset papit saarnasivai Tukholmassa om3n oppinsa mukaan ja paavillisia menoja suosiniin kaikin puoli n. Lisäksi syntyi kiistaa siit!l. miten hallitusvalta kuninkaan poissaollessa jaenaisiin. Valtaneuvosto suositti ho:istä koom1a valtuuskuntaa ja Kaarle hal usi itselleen valtionhoitajan aseman. Lopulta kuni ngas nimesi Kaarlen valtaneuvoston johtoon. mun:~ ei antanut tälle riinävi!l valtaoikeuksia hallinnon tehokkaaseen hoitoon.

Klaus Fleming ja suomalainen aatelista Kolmantena osapuolena raistel u~sa Ruotsin ylimmästä vallasta oli aatelisto. Jo kuningas Juhananaikana aatelisto oli ymm1irtänyt. mirä etuja sille koituisi Sigismundin :!0

kuninkuudesta. Kun kissa olisi poissa, voisivat hiiret hyppiä pöydällä. Erityisesti tämä koski Suomen aatelistOa,joka oli tottunut viimeisten vuosikymmenten aikana hoitamaan Itämaan asioita itsenäisesti. 25-vuotinen ~ota oli asettanut Suomen aatelin aivan eri tavalla kruunun käyttöön kuin ruotsalaiset sälltyvcljct. Samaan aikaan Suomen hallinnossa tapahtui kehityStä, joka korosti maan Ruotsista erillista asemaa. Suomen verotulot käytettiin omassa maassa kllsl..·ynhaltijan mä!lr:lysten mukaan. mistä seurasi yhä selvempi vi rkamiesten alistussuhde maan omiin johtomiehiin. Kun lisäksi 1580luV\m lopussa Suomen verotilien tarkastus keskitettiin Suomeen. jäi vain vähän asioita. joita alamaisten piti hoitaa Ruotsissa.:: Suomen aatelisto toimi itsenäisenä. yhteistyötä tekevänä ryhmänä, jolla oli omat miel ipiteet valtakunnan ulkopolitiikasta ja osittain sisäpolitiikastakin. Suomalaiset toivoivat Sigismundin halli tsemaa Ruotsin - Puolan personaaliunionia kahdesta eri syystä: kuningas olisi riittävän kaukana, mutta liitto Puolan kanssa toisi Ruotsille painoarvoa. jolla olisi käyttöä Venäjää vastaan. Aatelisto ajatteli suomalaisesta näkökulmasta. mikä johti kontliktiin Kaarle henruan kanssa ja lopulta Suomen aatelin tappioon.' 1 Suomen vaikutusvaltaisin mies oli käskynhaltija, ylipäällikkö rautamarski Klaus Fleming. Fleming syntyi 1530-luvun puolivälissä yhteen Suomen tärkeimmistä aatelisperheistä. Hän antautui nuorena sotilasuralle opillisen sivistyksen jäädessä vähäiseksi. Luonteeltaan hän oli äkkipi kai nen ja kiukkuinen. Tavoihaan Flemingiä pidettiin siivonomana, mihin viinaa kansan antama nimitys "noki nenä". Fleming oli jo nuorena isänsä lailla kuningasmielinen. Tallinnan kokouksessa hän oli ainoa Sigismundin paluuta kannattanut aateliston edustaja. Sen seurauksena hän sai Juhanan vankkumattoman tuen. joka toi mukanaan mainetta ja kunniall. sekä sllllt;tveljien vihan rivikarkuria kohtaan. Vuonna 1591 Juhana nimitti Flemingin sotajoukkojen ylipllälli· köksi sekä Suomen ja Viron ylimmllksi käskynhaltijaksi.:• Fleming oli kaiken ikänsä ollut y1imyksellisten näkökantojen läpitunk~ma, eikä häneltä voinut odottaa erityistä ymmärrystä talonpoikien asemalle. Hän oli saanut moitteita 1550 - 1560-luvuilla laittomista ja omavahaisista menenelyistä talonpoikia ja vouteja kohtaan.:l Kaarlen ja Flemingin välit alkoivat rikkoutua vuonna 1592, kun herttua oli tyytymätön Flemingin työhön sodankäynnin johdossa. Juhanan kuoltua vastakohtaisuudet kärjistyivät entistä enemmän. Fleming asetrui vanhana kuningasvallan kannaltajana tukemaan Sigismund ia eikä hän suostunut ottamaan käskyjä vastaan Ruotsista. Valtakunnan hajanaisuutta lisäsi se, että Sigismund oli myöntänyt maaherroille, joukossa Klaus Fleming, lähes itsenäisen aseman ja käskenyt heidän salaisilla kirjeillä ottaa käskyj ä vastaan vain häneltä itseltään. 26 Kaarleoja Flemingin sekä samalla Suomen aateliston välit menivät lopullisesti poikki. kun suomalaiset eivät halunneet myöntyä Söderköpingin valtiopäivien (1595) päätökseen Kaarlen valtionhoitajuudesta. 2 '

Sodalla järjestys Itämerelle Ruotsin valta.kunta soti lähes sadan vuoden ajan yhtäjaksoisesti 1560-luvulta lähtien. Ensin oli kysymys Suomenlahden kauppaherruudesta ja siihen liittyvästä Baltian 21

omistuksesta. joka laajeni taisteluksi Itämeren herruudesta. Vuonna 1561 Kustaa Vaasa miehitti Tallinnan. Seitsenvuotista sotaa Tanskaa vastaan käytiin 1563- 1570. Tanskan sodan pä!!ttymisvuonna alkoi Venäjän sota. Tsaari Iivana Julman ja Juhana ll l:n välisetloukkaukse t kärjistivät sodaksi Balnian suunnalla il menneet vastakohtaisuudet. Riitaa aiheuni myös suomalaisen asutuksen työntyminen Pähkinäsaaren rauhan ( 1323) rajan yli itään ja pohjoiseen. Sotaa, joka tunnetaan Pitkän vihan nimellä, käytiin Venäjää vastaan 25 vuotta. V!!lirauhojen jakama sota päättyi 1593 päättyi aselepoo n ja varsinaiseen rauhaan Tl!yssinllssä kaksi vuotta myöhemmin. Vaikka sodan päätapahtumat olivatkin Virossa. Suomenlahdella. Karjalan Kannaksella ja lnkerissä, teki se Savon rajaseudut turvattomiksi." Sodan seurauksena tulivat kutsunnai eli väenotot. Heti sodan puhjertua määräniin rajamaakunnista nostettavaksi mies talosta vaaran hetkellä. Ainakin Säämingin rajapitäjistä nosteniin 4 - 5 miehen taloista 2 - 3 miestä. Yksimiehiset talot muodostivat ruotuja. joista otettiin joka toinen mies. Halut1omuutta lähteä sotaan ilmeni suhteellisen vähän. Vuoden 1574 alkupuolella Savosta nostettiin 2 000 jousimicstä.::" Vuosisadan viimeisellä vuosikymmenellä Suomesta pidettiin aseissa kymmenen täyttä jalkaväki-eli nihtilippukuntaa. Suurimmillaan s~ tarkoitti lähes 5 000 miestä. Ratsu~"ä kea oli samana aikana neljä lipustoa eli 1 000 - 1 600 miestä. Lis!!ksi sotaväkeen kuuluivat laivaväki. tykistö ja ulkomaiset palkkajoukot."' Kaikkiaan suomalaisen sotaväen määrä oli noin 6 000 miest!! Ruotsin it!!rintaman yhteens!! noin 1i 000 miehesta.l' Vaikka 1500-luvun lopulla vielä taisteltiin kylmin asein- miekoin, keihäi n. jousin. pertuskoin, tapparoin. sotakirvein. nuijin ja hilparoin - vaati sota runsaasti miesvoimaa. Varsinaisissa taisteluissa kaatuneiden li$~ksi taudit ja huono huolto aih~uttivat nmsaast i kuolemaa. Esimerkiksi maaliskuussa 1590 Narvan varuskunnan yllätti paha ·•polttotauti". To ukokuun 16. päivänä rivissä oli enää 633 tervettä soturia. kun 598 oli sairauden takia työkyv)-1tömiä. Vuona myöhemmin luokiteltiin varuskunnan väestil 639 terveiksi ja 118t sairaiksi." Vajaita joukko-osastoja täytyi tietenkin täydentää uusin kutsunnoin. Jokainen sotaväkeen liittyn}1 mies oli pois kotoisesta talonpidosra, millä oli suuri merkitys aikana. jolloin maatalouden tuotto oli riippuvainen ihmistyövoimasta. Sota toi mukanaan verotuksen kiristymisen. Vakinaisten vuotuisverojen rinnalle ntlivat apuverot. joita alettiin kantaa heti sotakauden alussa. Ylimääräinen vero kannett iin tavallisesti apuverokunnalta, johon kuului 16 talonpoikaista taloa. 24 kruunun omistamaa tilaa tai 32 rälssilampuotitaloa eli aatelisten omistamaa tilaa. Ylikankaan mukaan rasirus oli suurin talonpoikaistaloissa, sillä tilojen suuruutta ei otettu lukuun. Säännöllisin näistä apuveroista oli muonavero, joka suoritettiin viljana, voina. kalana. !ihana tai heininä. 1580-luvulla viljan osuus taloa kohden oli 16 kappaa. Olosuhteiden mukaan kannettiin muonaveron ohella mitä milloinkin sotaväen tarpeisiin tarvittiin.JJ Verojen ohella, tai osana niitä. olivat kyyditykset. Koska sotaväen oli liikuttava eikä sillä ollut omaa kuljetus- eik!! huolto-organisaatiota, täytyi talonpoikien kuljettaa esimerkiksi ruutia Helsingistä Viipuriin tai apuveroja Korsholmasta Savonlinnaan. Matkat kestivät viikkoja. ja jos ne sanuivat parhaaseen työaikaan, oli menetys runruva. Kuljetuksista yritettiin pä!lst!! maksamalla kiinteitä vuosimaksuja, muna usein lopputulos oli. en!! maksun lisäksi jouduttii n kuitenk in ajoon. 3'

forslen SIJIIJandsken IJaarniska 181J(J-IuYun alusta furun fuomiokirkosla. !laarniskal ja leris1mdal kuulut/loi Yarakkoampten solureiden Yaruslukseen. J51J(JIuYM lopulla ljtktl ;a nuija/ oltYal otnotlo le/Jokkat!a aseilo raulapanssuroilujo mtelltii Yasloon KUYo :1/useon'ros/Q

;Vu!JBSodan ailrais;a tJseJta Kuva .-lluseovtraslo.

Sotajoukkojen huolto oli eräs entisajan sodankäynnin vaikeimpia ongelmia. Sotaretkiä varten kerättiin muonavaroja ja aseita linnoihin. muna sodan piti periaatteessa elättää itse itsensä. Vihollismaassa ruokaa ja sotatarpeita otettiin mistä saatiin. ja usein käyttäydyni in samalla tavalla kotimaassa. Erityisen vaikeita olivat ulkomaiset palkkajoukot. RuotSin armeijassa oli skotteja. valloneja, espanjalaisia, italialaisia ja saksalaisia palkkasotureita, jotka kä)'ttä}'tyivät miten halusivat. 31 Linnaleiri oli sotaväen huoltojärjestelm!l, jota käytettiin nuijasodan aikaisessa merkityksessä ensimmäisen kerran Kustaa Vaasan Venäjän sodan aikana. Alunperin soraväki koottiin ta istelukausien välillä Ii nnoihin ja kruunun taloihin ja talonpojilta koottiin ylimääräinen vero. jolla sotaväki huollettiin. Armeijan koon kasvaessa heirä jouduniin sijoittamaan ralonpoikien luo. Soraväelle annenava muona ja rehu oli periaatteessa otettava voudin kanramasta verosta. Järjestelmä ei kuirenkaan toiminut. sillä toisaalta varoja ei saatu ajoissa kokoon kun niitä jo olisi tarvittu ja toisaalta apuvero tarvittiin Iinnoissa olevan väen elatukseen. Ratsuväen majoitus oli rasinavampaa kuin jalkaväen. Lopputuloksena oli, että sotaväelle osoitettiin tietyn pitäjän tietyt ralot, josra he saivat käydä itse noutamassa palkkansa. Ratsumiehen. tämän palvelijan ja hevosen vuosimuona oli kuusi raalaria rahaa. kahdeksan tynnyriä viljaa ja 24 parmasta heiniä, mikä oli noin 64 silloista markkaa. 1• Kyseessä oli noin kuuden ja puolen hyvänkokoisen tilan maksama vuotuinen vero. Vaikeaksi täsmentää linnaleirin suuruuna tekee se. enä se ei näkyn)'t kruunun rileissä. Suur-SavosTa roimireniin vuona ennen nuijasotaa 33 ratsumiehen kuukausimuona Kllkisalmeen, muna Viipuri n laivamiesten li nnaleiristä näkyy vain sirä järjestämään tulleen päällikön vierailu." Vuonna 1593 Kaarl e hernua määräsi, että voutien oli suoritettava huovien elaTus kruunun verotuloista eikä heir!l saanut sijoittaa talonpoikien luo. Pirinen on sirll mieliä. että linnaleirikysymyksestä tuli propaganda-ase Kaarlelie vasra rauhan solmimisen jälkeen. Tuolloin hanen välinsä Klaus Flemingiin olivat huonontuneet. Kaarlen mielestä Fleming piti liian paljon väkeä aseissa mahdollisTa sisäpoliittista välienselvittelyä verten. Flemingin mukaan joukot pidettiin valmiudessa rauhan epävarmuuden vuoksi, mikä ei välttämättä ollut aivan perllrön väite. Eriryisesti tämä koski rajaseutuja, sillä linnaleirin poistaminen ei Savossa olisi merkinnyt rasituksen poisramista. vaan sen järjestämistä toisella tavalla.'' Talonpoikien valituksia linnaleiristä ja kestityksistä on 1570-luvulta lähtien. Valitukset ovat ruolloin ereläisemmästll Suomesta kuin missä nuijasota syttyi. Rasitus kohdistui tielysti ensin rintamaille, jossa läsnäoleva sotaväki pystyi tukahduttamaan mielenilmaukset nopeasri. Vuodenvaihreessa 1592 • 93 Rautalammin pitäjässä sattui kahakka. jota pidetään nuijasodan esitaisteluna. Suhteellisen pitkäl!n vapaana linnaleirisrä ollut Rautalammin erämaapitäjä sai ensimmäiset linnaleirivieraansa vuonna 1583. Loppuvuodesta 1592 pitäjään sijoitettiin joukko {.;pplannin huoveja. Huoveilla oli ollut rapana periä "joulumuona" laittomasti talonpoji lta. Näin tehr iin myös Rautalammilla. missä ratsuliiallinen Hannu Niilonpoika käski kolmea renkiään tehtävää suorittamaan. Talonpojat suivaantuivat huovien käytöksestä ja Iappoivar Hannu Niilonpojan renkeineen. Perimäliedon mukaan he samana yönä kävivät vielä loppujenkin huovien

kimppuun ja surmasivat nämä. Vangiksi otetut huovit vietiin järvenjäälle ja hukutettiinjään alle.l9 Raa'alta vaikuttaneelle tappotavalle oli selitys: kansanuskossa tapetun veri tulee huutamaan kostoa, mutta kun verta ei kerran vuodatettu, ei vainajakaan tulisi hakemaan hyvitystä. Pakoon päässeet kaksi sotilasta tavoittivat Flemingin Hämeen linnasta. Saatuaan kuulla tapahtuneesta Fleming läheni joukkoja Rautalammille. Samalla hän kehotti piispa Erik Soralaista kirjeitse rauhoittamaan kansaa. Fleming ilmeisesti pelkäsi kansannousua. Rautalammilie edenneet joukot eivät kuitenkaan kohdanneet vastarintaa. Viisi kapinan johtomiestä saatiin kiinni ja vietiin Hämeenlinnaan, missä Fleming tuom itsi heidät kuolemaan. Sitä ennen sotilaat ylipäällikön käskystä ryöstelivät Rautalammilla kostoksi. 40 Vaikka Rautalammin kapina jäi suhteellisen pieneksi, se oli enteellinen. Sotaväki ja talonpojat olivat vastakkain, verta vuodateniin ja kapinallisia rangaistiin. Oman maan väkeä rangaistiin laajalla ryöstelyllä, jonka esivalta siunasi. Kansanperinne muistaa Rautalammin miehiä seuraavasti: "Kivijärven kiltit miehet, vahvat Vastingin urohot, nuijat nurkassa pitävät sopessa sota-asehet, pimeässä pitkät varret, joilla huoveja hosuvat ryyttareita rytkyttävät.

"Veri parskui paidan päälle suolet sinkoili sisältä ryyttareista ryvetetyistä huoveista hosutetuista."' '

Siitä Saarelle samoovat uroot oitis oikenevat sota-asein sotimahan."

Olaus llä6'nuksen pti'rros /5(}(}-/uYun pisto- ;å l)'oinå'äseistä. Ylikänkään mukäan nui;å oli ntinenomoan panssoroinltå Yäsläan lrajtetty ase. ei!ri YDin lälonpoikäiseksi ,;seelrsi mielletty. Kw,;nnut Helsin6'in .tliopiston !ruYo!aito~ 26

Nuijasota suomalaisessa historiankirjoituksessa Nuijasota on yksi Suomen historian tutkituimpia ja samalla kiistellyimpiä yksittäisiä tapahtumia. Ensimmäisen tutkimuksen Nuijasodasta laati Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen 1~50-luvulla. Tutkimus oli samalla ensimmäinen moderni historiantutkimus Suomessa. Kansan syvien rivien kuvaa nuijasodasta muokkasi 1800-luvulla suomalaisuusaate ja kansallinen historiankiljoitus. Nuijasota -talonpoikaissota- ei ollut yksittäi nen ja ainutlaatuinen tapaus. Euroopassa ralonpoikaissotia. -kapinoita ja -mellakoita oli useita keskiajan puolivälistä 1500-luvun puoliväliin. Yksi suurinunista oli Saksan talonpoikaissota 1520-luvulla. Kalervo Hovi typologisoi talonpoikaislevottomuudet kolmeen l)'hmään: läntiset talonpoikaislevottomuudet oli suunnattu nimenomaan aate listo n kartanotaloutta laajentavia pyrkimyksiä vastaan. Keskitt}vän valtiovallan kiristyvä ote vaikutti taustalla. Itäiset levottomuudet vastustivat maaorjuuden kehitystä, joka liittyi myös keskittyvän val tion pyrkimyksii n palkita aatelisia läänityksillään.' 2 Kolmas levottomuuksien ryyppi oli perifeerinen eli pohjoinen tyyppi, jonka Hovi näki kamppailuna uudenaikaisen valtiokoneiston kiristyvää verorasirusta ja kruunun virkamiesten vääri nkäy1öksiä vastaan. Nuijasodan lisäksi tällaisia oli mm. Ruotsin Dacke-kapina. Eurooppalaisista kapinoista pohjoiset kapinat erosivat muun muassa maltillisuutensa puolesta. Aatelisten surmaamista ja heidän omaisuutensa tuhoamista ei esiintynyt pohjoisessa suuressa mittakaavassa. Pohjolassa ei ollut feodaalirasi tuksia kuten lännessä eikä maaorjuutta kuten idässä, joten vasrustenavaksi jäi kruunu.' 1 Maailmansotien välisenä ai kana. erityisesti 1920-luvulla. nuijasodan tapahtumat rionasteniin vuoden 19 18 tapahtumiin. Sekä punaiset että valkoiset halusivat esiint>a nuijamiesten perinnön kantajina. Valkoiset näkivät nuijamiehet vierasta valtaa vastaan nousseina isllnmaallisina sankareina. Usein valkoiset liinivätkin juhlissaan yhteen nuijasodan. isänmaallisuuden ja maanpuolustushengen. Kommunistien käsitys nuijamiehistä ja heidän roolistaan oli loogisempi. Fridrich Engels esitti jo 1800-J uvu lla luokkataistelutulkinnan Saksan ta lonpoikaissodasta. Tiedonantajassa kommentoitiin yleistä käsitystä nuijasodasta syksyllä 1925 näin: ''Nuijasotaa ei ole milloinkaan esitetty sinä. mikä se oli ollut - luokkasotana. taisteluna rikkaitten ja köyhäin välillä. missä toisella puolen taistelulinjaa olivat aateli huoveineen ja knaapeineen. virkam iehet. papit ja rikkaat talonpojat, toisella köyhät talonpojat ja tilaton väestö ..."" Kiihkein nuijasotaa- ja yleensäkin suomalaista historiankirjoitusta- koskeva keskustelu käytiin 1970-80-lukujeo vaihteen tietämi llä. Euroopassa käytiin laaja talonpoikaissotia koskeva keskustelu 1970-luvulla. Varsinaisena käynnistäjänä suomalaiselle keskustelulle oli Heikki Ylikankaan vuonna 1977 ilmestynyt teos "Nuijasota". Mikä oli sitten tärkein syy nuijasodan puhkeamiseen? Eri aikoina rutkijat ovat korostaneet eri asioita painavimpina syinä. Kaikki myöntävät pitkän sotakauden mukanaan tuomat ylimääräiset rasitukset ja linnaleirin viimeisenä pisarana toimineen liikkeelle panevana tekijänä. Muista syistä ja niiden painoarvosta ollaan sitten oltu eri mieltä. Vuonna 1980 pidettii n suomalais-neuvosliinolainen nuijasodan syitä käsittelevä symposiumi. jossa koottii n laajan keskustelun eri näkökulmat. Keskustelua hallitsi neljä näköku lmaa: säätyvastakohtaisuuden näkökulma. ylhäältä ohjautuvuuden näkökulma, taloudellisten muutosten ja eturistirii tojen näkökulma ja marx ilainen nllköku lma.'s 27

Yrjö-Koskinen korosti teoksessaan "Nuijasota, sen syyt ja tapaukset" sotakauden rasituksien ohella talonpoikien protestia aatelisvallan kasvua vastaan. Aateliston "ylryvä ylpeys·· ja oman voiton tavoittelu sekä sotaväen paisuva väkivalta synnyttivät talonpoikien vastarinnan.' • Heikki Ylikangas asettui kannattamaan Yrjö-Koskisen esittämään säätyvastakohtaisuuden perustuiki maa . Hänen näkemyksensä, joka läheni ajatusta nuijasodasta Suomen ensimmäisenä luokkasotana, lähti voimakkaasta sosiaalisesta konfl iktista. Ylikankaan tutkimuksen tähtäimessä oli kaataa Penni Renvallin luoma käsitys siitä. että nuijasodan pohjimmaisena syynä oli Kaarle-herttuan omista poliittisista intresseistä lähtenyt yllytys. Renvallin lähtökohta nuijasodan tulkinnalle oli tuon ajan ihmisessä ja hänen reagointitavoissaan. Väitöskirjassaan "Suomalainen 1500-luvun ihminen oikeuskatsomustensa valossa" ( 1949) ja sen myöhemmissä sovelluksissa hän katsoi nuijasodan syttyneen sotaväsymyksen mukanaan tuomista ilmiöistä. Kun sota loppui, loppui myös talonpoikien venymiskyky. Kun rauhasta huolimatta rasitukset jatkuivat Flemingin pitäessä armeijaa sodanajan kokoonpanossa. loppui talonpoikien ymmärrys. Kun Kaarle vielä lupasi poistaa rasitukset ja kehott i puolustamaan itseään. tapahtui t uo ''oikosulunomainen" reaktio, joka purka utui kapi nana." :'vfonet historiantutkijat nousivat Ylikankaan käsitystä vastaan. Väittelyssä päädytti in ydi nkysymykseen: millainen oli se maaperä, johon kapinan siemenet kylveniin?'' Sosiologi Risto Alapuro toi keskusteluun mukaan talonpoikaisten sisäisen eriytymisen näkökulman. Kukaan histori oitsijoista ei tutkinut. millainen oli se talonpoikaisto ryhmänä. jossa kapina puhkesi. Oliko talonpoikaisto vielä tuolloin täysin homogeeninen, vai löytyikö sen sisältä erilaisia ryhmiä? Jos löytyi. oliko näiden välillä eturistiriitoja? Tai pystyivätkö nämä ryhmät yhdistämään voimansa yhteistä vihollista vastaan?'9 Vastaus oli Alapuron mielestä myönteinen . Erityisesti talonpoikainen ratsupalvelus aiheuni vakavan ristiriidan säädyn sisällä. Pohjanmaalla esiintyi lisäksi varallisuuseroja kauppatalonpoikien ja maata päätoimisesti viljelevien talonpoikien väl illä. Kruunu alkoi omilla toimillaan kaventaa talonpoikaista kauppapurjehdusta. Alapuron esiin nostama peruskysymys myötäili eurooppalaista paikallisyhteisöön ja sen ominaisuuksiin suuntautuvaa tutkimusvirtausta.10 Marxilaisen näkökulman esittivät neuvostoliittolaiset tutkijat I.P. Saskolski ja A.S. Zerbin, jotka katsoivat jännityksen syntymisen eri yhteiskuntakerrosten välille johtuvan feodaali sen valtion päivätöinä ja maaverona harjoittamasta ri istosta." Ajatusmalli oli teoreettinen, sillä kartanotalous oli juurtunut 1500-luvulla vasta S uomen eteläosiin ja varsinainen feodalismi saapui Suomeen 1600-luvulla. Talonpoikaislevottomuuksien viimeaikaisissa tutkimuksissa on ollut selvästi nähtävissä linja yhä pienempiä yksikköjä tarkastelevaan mentaalisten rakenteiden ja symbolisten merkitysten tutkimiseen. Tutkitaan pienten yhteisöjen sosio-ekonomisia suhteita, talonpoikien henkisiä ja aineellisia valmiuksia vastarintaan.!z Nuijasodan osalta seuraava tutkimuskierros odottaa vuoroaan. Nuijasodan syitä oli useita. Osa niistä ol i konkreett isia ja selvästi nähtävia, osa liittyi valtiotasolla käytyyn sisä-j a ulkopolitiikkaan. Vielä yleisempiä syitä olivat pitkän ajan rakenteelliset muutokset, jossa maailma muutti muotoaan yhdestä kehitysvaiheesta toiseen.

Nuijasodan taustojen toteutuminen Savossa 25-vuotinen sota Savon näkökulmasta Nostoväen oheUa savolaisista koottiin kaksi vakinaista sotaväenosastoa, Pien-Savon ja Suur-Savon lippukunnat eli jalkaväkiosastot. VuoMa 1578 piensavolaisista koostuneen jalkaväkilippukuMan päälliköksi määrättiin Ambrosius Heikinpoika, jolla oli oma osansa myös nuijasodassa. Kaksi vuotta myöhemmin perusteniin Suur-Savon lippukunta, joka aMettiin Lassi Pentinpojan komentoon. Savon talonpoikaisen jalkaväen vahvuus oli vähän yl i 800 miestä, mitä tappioiden vuoksi jouduttiin täydentämään 50 miehellä vuosittain. 1

fJiaYJn!Jnna rakennetlli'n !(()(}-luvun lopulla turvaamaan )'h' Pånkinå'saaren ra;an lj'oilljtnftlå' asutusta. ;Vui;åsodon aikana rajaknnaa ts.innoi' Cödik Hnclre Kuva Savon!J'nnan maakuntamuseo. 29

Pitkä viha alkoi Savossa alkuvuodesta 1573. Venäläiset hyökkllsivät Pohjois-Savon ja Kainuun rajamaille, muna eivät ehtineet pitkälle, kun Savon ja Pohjanmaan talonpojat yhdessä sotaväenosaston kanssa hajoittivai vihollisjoukon. Kostoretkellä Venäjän puolelle savolaiset ilmoittivat hävittäneensä neljä maakuntaa, 26 kirkkopitäjää ja suuren salpietarikeittämön. Loppuvuodesta 1573 solmitun aselevon ansiosta Savo säästyi vakavalta kostohyökkäykseltä. 2 Neljä vuotta kestänyt aselepo itärajalla loppui alkuvuodesta 1577. Savossa seurasi al..1iivisen sodankäynnin kausi. Oman maakwman teihin hakattiin murroksia estämään vihollisten kulkua. Loppuvuodesta 1577 talonpoikainen nostoväki, Savonlinnan varusväki ja länsipohjalainen lippukunta tekivät jälleen hävitysretken Venäjän puolelle. Retken aikana hävitettiin rajantakaisia seutuja laajalti. Savolaisten oman ilmoituksen mukaan he etenivät 50 peninkulman (300 km) päähän sisämaahan ja hävittivät kaksi kaupunkia.' Rajasota kosketti enemmän itäistä Savoa_ Suur-Savon puolelle vihollisen tiedetään tulleen kaksi kertaa. Vuonna 1572 venäläinen ratsujoukko kävi hävitysretkellä Ristiinassa. Varmasti tiedetään venäläisten hävittäneen 1590-luvun alussa Mikkelin pitäjän Vehmaskylässä Heikki Niilonpojan, Lauri Yrjänllnpojanja Pekka Pekanpojan talot viljelys- ja veronmaksukyvyttömiksi.•

J'ellle ;å ku&umleJ!Ie hBKBibin murrolrsia. joiden 13rko!lus o/ip_ysäyllåä rBisuvila l'i!Jollinen oli l.rrlro!lus fu!Jola sorruiiBmBIIB osJIIBin !JakBiut puut rBtsumiesfen påälle. Olaus Hagnus. Pohjoislen kansojen !JisloriB. Kuvannut lieisingin yliopiston /ruvalaJlos. 30

Uusi käänne sodassa tapahtui vuonna 1580. kun Käkisalmen linna vallatriin. Kaikkiaan 800 miestä Savosta osall istui Kakisalmen läl!niin ja lnkeriin tehtyyn hyökkä}kseen ja palasi syksyllä takaisin.' Lannan valtauksesta huohmana Käkisalmen maakunta ei antautunut. mikä merkitsi savola isten rJSittavan aseman rajamaakuntana jatkuv:m. Käkisalmen valloiruksesta alkoi Ruotsin useiden voittojen kausi. Voiton ollessa Jahellä Arnbrosius Heikinpojan kokenut piensavolainen lippukunta niskoitteli ja kutsunnoissa esiintyi karkuruuna. Savolaisten sotaponnistukset 1580-luvun alkuvuosina olivat kovat jn Pien-Savo joutui vuodesta toi seen raska iden hävitysten kohteeksi.• Käkisalmen linnan valtaamisen jälkeen savolaiset saivat si itä uuden taloudellisen rasineen. KW1 Kakisatmen rajalääni ei p)'styn}t huol!amaan linnaa ja sen "arus~akeä. m:lar.lniin Suur-Savon vouti toimittamaan kaikki kantamaosa verot Käkisalmeen. Samalla vaikeutui Savon linnan huol!o.• Välirauha solminiin vuonna 1583. Savo oli tuolloin nUännyksissä. Uusia miestä>·dennyksiä Suur-Savosta vaadittiin liihetettäviksi Liivinmaallc. Sen 13 vuoden aikana. jona sota oli koskenut Savoa oli maakunnan verovoima pudonnut 40 prosentTia {1571 > 1584). Pien-Savo oli kärsinyt enemmän Suur-Savon päästessä vähä n vähemmällä. Kaatuneiden määrä oli samanlainen lähes koko maakunnassa. kun taas $0taväen majoituksestaja muoniruksesm synt}neet apuverot kestitysja linnaleiri oli ra.~kaampi kuin rintamailla kuin sytjäseudulla.' Pitkän vihan toisen välirauhan aikana sissisotajatkui rajaseudulla. Vuonna 1590 alkoi taistelukausi, jota kesti kolme vuotta. Tammikuun lopussa 1593 ~olmittiin kahden vuoden välirauha joka ptiättyi Tllyssinän rauhaan 1595. Taistelut Savossa olivat kestäneet miespolven ajan. <!ikä rajaseudun rauhoittuminen käyn>1 käden käänteessä. Pitkä sota oli Savon kannalta sikäli tulokseton. etlä Käkisalmen linna jouduttiin luov-uttamaan takaisin venäläisille. ja maakunta jäi rajaseuduksi Stolbovan rauhan solmimiseen saakka vuoteen 1617.•

j~ lleen

Pirisen mukaan välirauhan solmimisen jälkeen saattoi olla ilmassa turhauruneisuuden tuntua. jota lisäsi maakunnan kurja tila. Rantasalmen ki rkkoherra Lauri Heikinpoika ja Säl!mingin Erik Pietarinpoika epäilivät. etteivät he voisi koota lainkaan papinmaksujaan. >i11ä seurakuntalaiset olivat köyhtyneet sotaväen aiheuttaman hävityksen rakia, pellot olivat kesantona ja kaskimaat viljelemänä. Pirisen mukaan savolaisten voima hei kkeni suurissa hyökkäysluontoisissa retkissä. mutta he kestivät rajakahakointia yllänävän hyvin. koska vaatimanomien talojen polttaminen ei ollut lamaannuna~a isku.'~

Savon kannalta ajatehuna Flemingin päätös pitää joukot aseissa ei ollut huono. Rajaseudulla oli epävakaista ja rajankäynti jatkui välilll! riirai senakin.

Rajamaakunnan rasitukset Venäjän sodan aikana Savo oli läpikulkualuena. jonka kauna kuljettiin rintamalle. Kaikenlaisia joukkoja liikl\ui sodankä~ntiin limyvillä asioilla ja kaikki heidät tä~ tyi majoinaa. Pitkin 1570 - 1580 -lukuja Savosta kävi lähetystö.iä kuninkaan luona valinamassa sotaväen k~stirykscn ja rnajoi tuksen tuottamaa ra~itusta. Erityisen suuri 31

rasitus oli Käkisalmen hyökkäyksen edellä, jolloin rajapitäj iin kooni in suuria joukk~ja. Jossakin määrin talonpoj ille myönnettiin vapauruksiaja vähennyksiä veroista." Mikkelin pitäjän alueella ol i sotaväkeä usein linnaleirissä. Sairiian kuninkaankartanossa oli tal vella 157 1 viiden kuukauden ajan sekä suomalainenenä saksalainen lipulli· nen eli ratsuväkiosasto. Kaksi vuotta myöhemmin Suur-Savossa majai li kolmen kuukauden ajan 104 suomalaista ja 147 itägöötalaista ratsumiestä. Seuraavana vuonna linnaleirissä ol i jälleen suomalaisia ratsumiehiä sekä 436 nordantilaista jalkamiestä. Seuranneiden vuosien aikana Suur-Savossa oli lähes jatkuvasti linna leirissä useita eri lipull isiaja lippukuntia. Vuonna 1593 seudulla majaili 150 Anders Boijen lipt•liiseen kuuluvaa huovia Pietari Paavalinpoika Juustenin johdolla': Linnaleirissä olevien sotilaiden ja talonpoikien välillä ol i kahnausta. Vuonna 1584 Suur-Savon vouti Markus Sigfridinpoika kirjoitti Juhana !Ie, että maakunta oli köyhtynyt tOiaalisesti suuren lainoman linnaleiriin takia. Suur-Savossa laittomuuksia tutkitti in ainakin vuosina 1575. 1587 ja 1596. Laajassa talonpoikien valiruksessa Klaus Flemingiä vastaan suur-savolaiset väinivät. e nei vät he uskaltaneet mennä kirkkoon kolmena sunnuntaina, koska vouti Kustaa Olavinpoika ol i pitän)1 vahteja teillä. enci kukaan pääsisi viemään valintksia Ruotsi in." Suur-Savossa majoitenuna olevan li puston miehet kantoivat verotavaroita enemmän kuin heille kuului sekä vaativat lisäksi ylimääräisiä kyydiryksiä. Vahvassa jouluhumalassa he ryhtyivät väkivahaisiksi. Suur-savolaiset kävivät jänämässä kesäkuussa 1591 Tukholmaan kuninkaalle vali tuksen. Huovien teoista suoritetti in tutkima, jonka ansiosta tiedot heidän toimisiaan ovat säilyneet nykypäivään saakJ<a. Huovit pahoinpitelivät Pe llosniemellä, Vesulahdessa ja Juvalla 39 henkilöä ja varastivm tavaraa kahdeksasta talosta. Pirinen on selostanut muutamia näistä tapauksista: "Pcllosniemen Pitkälahdessa eräs huovi löi Anni KekäHiiseen haavan kirveellä ja kahta muuta henkilöä kirvee llä tai kirveen hamaralla. Pekka Liimataisen talossa hän otti isännäitä kei hään, kun tämä oli lähdössä muun nostoväen kanssa vanioon. löi emäntää niin. että tämä ol i valitusta tehtäessä yhä vuoteenomana. ja anasti naisten vaaneita. lankaa ym. Hirnalassa Lauri Antinpoika Mäkioikkosta oli lyöty kirveen hamaralla, niin että tämä oli kuolemaisillaan."" Talonpoikien kärsivällisyys oli loppumassa. Siitä kenoo to inen tapaus: "J uvan Oliikkalassa kä:r1iin tosi tappelu. jossa l'<iilo Leskinen renkeineen eräiden muiden talonpoikien avustamana kävi huovien kimppuun, munautui kymmenysmiesten ainaan ja otti sieltä huovien muonaksi varatut kaksi tynnyriä leipää. "'s Sigismundin oleskellcssa Rumsissa kesällä 1594 hänelle esitettiin savolaisten valituk· sia linnaleiristä ja ratsuväen apuverosta. Salomon lllen komennuksessa olevien, verovapauna nauttivien talonpoikaisten ratsumiesten valitettiin olevan suuremmaksi vaivaksi kuin muiden huovien. Savossa talonpoikaisia ratsumiehiä oli 38. Ratsumiesten ja talonpoikien välinen ristiriita tu li aivan koti portille, sillä kiistaa syntyi talonpoikaisten ratsumiesten velvollisuudesta osallistua apuveroihin ja muihi n ylimäärä isiin rasituksiin.••

Välirauhan jälkeen 1;93 sotaväen kuukausirnuonan kanto olisi ehkä voitu siirtää siviilihallinnolle. muna näin ei tehty. Suur-Savon talonpojat valittivat joulukuussa 1595 Flemingille majoitusrasituksen kohtuunomuuna. Fleming määräsi Fincken tutkimaan asiaa.:' Savolainen ja Savoon sijoitettu sotaväki toimi Savonlinnan. Käkisalmen. Viipurin ja Narva n varusväkcnä. minkä vuoksi li nnojen päälliköillä oli suuri valta sotav!ien sijoittamisessa Savon pitäj iin. Kun muona loppui linnoista. oli väen lähettäminen pitäji in hel poin keino. Toisaalta vaihtoehtoisesti talonpoikien tuli kuljettaa kuukausimuona sotaväen sijoiruspaikkakunnalle. Raja linnaleirin ja linnaan suoritettavan apuveron välillä hämärtyi. '" Viipurin linnanpäällikko Matti laurinpoika Cruus läheni vuoden 1595 lopulla Viip uri n varus,äkeä Suur-Savoon. Hän määräsi kannettavaksi 5 li2 pa nnia (495 1) viljaa kokoverolta. Käkisalmen apulaispäällikkö Lauri Torsteninpoika Ram oli määrännyt 2 tynnyrin (252 1) apuveron kokoverolta Käkisalmen varusväkeä van~n. Jälkimmäistä Fincke piti laittomanaja valitti Käkisalmen varusväen sekaantuvan SuurSavon vakinaiseen veronkantoon lähettämällä 10 - 20 miehen partioita perimään saatavia. Näiden lisäksi mm. Suur-Savoon oli sijoitettu huoveja sekä Ambrosius Heikinpojan lippukunta. :? Linnanpäälliköt katsoivat oikeudekseen kantaa linnaleiriä tarpeen tullen, koska hei llä oli vastuu varusväestä. Kanto siirtyi sotaväelle itselleen. mikä antoi ainekset mielivaltaan ja kontrolloimanomuuteen. Rasitus ei Pirisen mukaan ollut täysin mielivaltainen eikä kontrolloimaton. mutta muodostui helposti epätasaiseksi." Kuten huomaamme, talonpojalta veroa kerääviä tahoja oli useita. joten ei ihme. enä sekaannusta syntyi.

Linnaleirin lisäksi kyyditykset ja kestitykset rasinivat varsinkin Suuren Savontien" ja Ristiinantien varsien asukkaita. Kestitykse n hoitivat useimmiten nimismiehet tai neljänneskuntamiehet Tavallisettienvarsiasujat saivat hoitaa ky-yditykset. Esimerkkinä kestityksistl! olkoon Pellosniemen nimism iehen Pekka Laurinpoika Puttosen tarjoama kestitys 43 :v1ami Boijen Iipuiiiseen kuuluvalle huoville vuonna 1576. Hämeestä Savon li nnaan matkalla olleet miehet saivat kestitykseksi 5 leiviskää leipää (42.5 kg), 3 t)'nnyriä olutta (378 1). 4,5 leiviskää lihaa (38. 25 kg) sekä voita, suolaa, l..)'ntt ilöitä. herneitä sekä hevosille kauroja, heiniä ja 52 kupoa olkia."

Pieksämäellä linnaleiriä toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 1581. Pitäjän läpi kulki 440 miestä matkalla linnaleiriin Pohjanmaalle. Heidän kestitykseensä kuului 120 Jeiviskäli leipää ( 1020 kg), 35 tynnyriä olutta (44l 0 1), 94 Jeiviskää tuorena kalaa (799 kg). 25 lammasta, I I leiviskää voita (93,5 kg), 17 leiviskää suolaa ( !44,5 kg). 3,5 tynnyriä papuja (441 1), 27 parmastaheiniä (n.l377 kg) ja 4 tynnyriä kauroja (504 l).z' Sotaväen elarukseen tarvittiin siis me lkoisia määriä ruokaa ja juomaa. joiden k~räämi nen ja varastoimineo oli suuri tehtävä. Tehtävän vaikeus selittääkin osahaan sen mi ksi esiva ha mielellään määräsi sotilaat itse keräämään oman elantonsa. Virkamiehet ~aivat kestityksestä korvauksen verohelpotuksina. muna tavalliset talonpojat eivät useimm iten saaneet mitään.

Virkamiehet vihan kohteina Paitsi linnaleiriä ja sotaväkeä. nuijakapina kohdistui myös kruunun virkamiehiä vastaan. Talonpoikien valitusten mukaan voudit keräsivät heiltä IaittomilJa mitoilla liikaa veroja. Myös laittomista kyydeistä ja monista muista epäkohdista valitettiin. Talonpojat tekivät vuonna 1590 yleisen val ituksen ratsumiesvoudeista kuninkaalle. Sanottiin enristen ratsumiesten ryhtyvän voudeiksi. naivan rikkaan talon tyttären ja pitävän sen jälkeen rikkaiden talojen puolia järjestettäessä kyytejä ja kestityksiä. Vuonna 1593 suursavolaiset valittivat voudistaan Henrik Niilonpoika Haajasesta. joka oli leväperäinen eikä katsonut kruunun etua. Henrik vaihdeniin vuonna 1595 Kustaa Olavinpoikaan,josta suursavolaiset saivat heti valituksen aihetta. He väittivät voudin vaativan laittomia kyydityksiä kananoonsa Viipuriin, lyövän talonpoikia varsinkin juovuspäissään ja ottavan lahjuksia.:• Mahdollista on, että 1500-luvun lopun ihminen ei täysin ymmänänyt, mihin hänen veronsa menivät. Hän näki ainoastaan voudin, joka keräsi verot ja joka tuntui vaurastuvan silmissä. Lukutaidottomuuden vuoksi parselien keräämisen seuraaminen saattoi tuottaa hankaluuksia. Muna toisaalta. mitä talonpoika sai verojensa vastineeksi? Ei mitään. ei ainakaan turvaa. sillä maan omatkin sotajoukot kohtelivat talonpoikaa kuin vihollista.

Ruotsin kuninkaan vouleja ra/sain matkalla. Olaus Jlaffnus. Po!Jjoisten kansojen /Jistoria. /(uvannut Helsinffln ;liopiston kuvalaitos

Nuijasota Savossa Pohjalaiset nousevat aseisiin Talonpoikien kapinointi alkoi Etelä-Pohjanmaan suomenkielisi ltä aluei lta. Riita syntyi linnaleiristä. Kuningas Juhana oli vapauttanut pohjalaiset ensin vuonna 1590 ja uudelleen kahta vuotta myöhemmin ratsumiesten linnaleirin maksusta. Ehtona oli, että he itse ylläpit~isivät kahta lippukuntaa omia jalkamiehiä. Pohjalaiset käsittivät linnaleiristä vapautuksen pysyväksi määräykseksi, mitä se ei kuitenkaan ollur.: Huovien linnaleirin keruu herätti vihaa varsinkin vuoden 1593 välirauhan solmimisen jälkeen. L:seista yrityksistä huolimatta Suomen aateliston johtomiehet eivät saaneet Flemingiä luopumaan soraväen aseissa pidosta. Pohjanmaalla erityistä änymystä herättivät kotihuovit di talonpoikaiset ratsumiehet Valituksia linnaleiristä alkoi sade!Ia Tukholmaan jatkuvana vinana. Herttua Kaarle suhtautui talonpoik ien ongelmaan ymmärt!Mlsti ja kielsi toukokuussa 1593 Suomen vouteja asettamasta ratsumiehiä linnaleiriin talonpoikien luo. Henrik Klaunpoika Horn arvioi suomalaisia ratsumiehiä pojalleen lähenämässä kirjeessä: "Suurin osa suomalaisista ratsumiehistä on pelkkää roskaväkeä, pappien, lukkarien ja kauppiainen renkejä, jotka ovat liittyneet lipustoihin ainoastaan siksi, enä voisivat linnaleiristä rikastua, ja ovat ny1 saaneet hopeanappeja rintaansa. vaikka heillä ennen ol i luvalla sanoen, ylialin tliinen röijy'·.' Pohjanmaalla vallitsi tilanne. jossa Kaarle hentua lupasi vapauna linnaleiristä. muna Fleming ei onanut hänen käskyjään huomioon. Täyssinän rauhan solmimisen j älkeen ( 1595) linnalei riä ei poistettu. vaan olot kävivät yhä rauhattomamm iksi Kaarlen ja Sigismundin välisen valtataistelun kiihtyessä. Pohjalaisilla oli lähes jatkuvasti Tukholmassa oma edusmies, Hannu f'ordell. jonka avulla vali tukset kulkivat Kaarle hemualle. Pohjalaisten lisäksi yhtä ahkeria hernuan luona kiivijöitä olivat eteläsuomalaiset. Esiva llan tiukempi kontrolli etelässä esti heitä toimimasra yhtä itsenäisesti kuin pohjalaiset. 3 Kesällä 1596 Tukholmaan saapui suuri joukko pohjalaisia eri pitäjistä..kaikki valittamaan Flemingin harjoittamasta sorrosta. He viettivät Tukholmassa koko kesä- ja syyskauden, sillä Kaarle yritti saada säädyiltä luvan purjehtia Suomeen sotaväen kanssa Flemingiä vastaan. Kun hanke raukesi säätyjen vastustukseen, Kaarle sanoutui irti koko hallitusvastuusta. Pohjalaisille valinajille hän tokaisi nyrkki!! pu iden: '"En voi antaa muuta neuvoa kuin hankkikaa rauha omalla kädellänne. Onhan teitä toki niin monta, ett1! pystytte huovit päähänne karistamaan. ellene muuten, niin aidanseipäi llä ja nuijilla. Puolustakaa itseänne maalla. minä merta vanioitsen".' :-\ämä herttuan sanat mielessään pohjalaiset lähtivät kotiin. Etelä-Pohjanmaan historian kirjoittajan Am1as luukon mukaan herttuan sanat vaikuttivat kuin tulinen soihtu olisi viskattu kuivaan kuloon. TukJlolmankävijät saapuivat parahiksi vienlimäan koriin Pyhän Katarii nan pä ivää, marraskuun 25:ttä. Isonkyrön kirkol le kokoonruneessa juhlakansassa alkoi itää ajatus: ''Täss~ ovat ne konnat. jotka meitä ovat suurella linnaleirillä rasittaneet". totesi Pentti Piri. yksi tulevista kapinan johtajista. ''eikö olisi oikein. jos heidän sisälmyksensä kiskonaisiin ulos!'.;

~uijasota alkoi kahakoinrioa ja nusutilojen

hävinämisenä. Flemi ngin kostoa niskoinelulle osartiin odottaa, joten maakunnan puolustusta ruvettiin suunnittelemaan. KapinasuUMitelma laajeni. kun sarakuntalaiset tu livat pyytämään pohjalaisilta apua myös h~idän maukuntansa vapaunamiseksi linna lei risrä. Joul ukuun puolivälissä. 1596 Iaad iniin sotasuunnitelma, jonka mukaan nuijajoukko jakautuisi kolmelle reitille kohti etelää päämääränään Turku j a Klaus Flemingin vangitseminen. Pääjoukon tuli kulkea Hämeenkankaan talvitietä Ylä-Satakuntaan ja sieltä Turkuun. Tielle sanuvar aatcliskartanot ja sotilastilat piti po lnaa ja hävittää. Toinen joukko marssisi Pohjanmaan rantatietä Ulvilaan. josta Anolan h~rra Akseli Kurki pakotenaisiin nuijamiesten johtoon. Kolmas, pienempi osastO lähtisi Keski-Suomen halki Hämeeseen ja Savoon. joissa kansa tuli nostaa kapinaan mukaan! Suunnitelman mukaisesti joukot lähtivät liikkeelle. Jaakko Ilkan johtama pääjoukko eteni ilman vastustusta Nokialle. missä Flemingin johtamat noin 3000 miesr.'l iskivät yhteen nuijajoukkojen kanssa uudenvuoden aattona. Taistelu kesti koko päivän. Lopulta Fleming läheni sanan. että mikäli johtajat luovutetaan. saavat muut mennä huolena koteih insa. Kavala teko tepsi. Jaakko Ilkka karkasi ja nuijamiehet alkoivat sekasorrossa paeta koteihinsa.' Rangaistukseksi Fleming antoi joukkojensa ryöstää nuijamiehiin liittyneitä YläSatakunnan asukkaita. Jo ennen :\okian taistelua Fleming oli lyönyt haj alle rantatietä liikkuneen j oukon ja onanut sen johtajan Pentti Poutun vangiksi.' Kolmas joukko. Martti Vi lpunpoika Tuomaalan johtama pohjalaisosasto saapui Rautalammille. jossa oltiin innokkaita liittymään kapinaan mukaan. Mukanaan lapualaisista ja lappajärveläisistä koosruneella joukolla oli Kaarle herttuan nimissä kirjoitettu kirje. jossa käsketti in lähtemään mies talosta Turkuun ja luvattiin retkelle osallistuville viiden vuoden verovapaus. Todellisuudessa Hannu Fordellin laatima kirje antoi täysin väärän kuvan tilanteesta, mutta viiden vuoden verovapaus houkutteli.• Rautalammilla kapinaan liittyivät pitäjän mmtsmies Mani Leinonen ja Laukaan kirkkoherra Eerik Markuksenpoika. joka oli aiemmin työskennell)i Juvalla. Rautalampilaiset lähtivät Päijänteen kahta puolta etelää kohden.:o

Kapina leviää Savoon Päijänteen itäpuolta kulkevat rautalampilaiset nuijamiehet saapuivat Sysmään. joka oli Savilahden eli Mikkelin naapuripitäjä. Sieltä he suuntasivat kohti Suur-Savoa samalla kun toinen joukko rautalampilaisia saapui Savoon Pieksämäen kautta." Ensimmäiset tiedot nu ijamiesten noususta Suur-Savossa olivat jo viikkoa ennen joulua. Sysmän kauna saapuvat rautalampilaiset ja sysmäläisct joukot nostivat mukaansa eteläsavolaisia. Kapina levisi Suur-Savoon vi ikossa. Sysmästä tulleiden nuijamiesten reitti kulki Mäntyharj un Toivolan kautta Liukkolaan Mikkelin eteläpuolelle. Liukkolaan saapunut nuijajoukko oli kokonaan talonpoikainen ja lukutaidoton.·2

Toinen rautalampilainen nuijajoukko saapui tammikuun 10. päivän tienoilla Pieksämäen. Vuorenmaan ja Kaitaisten kauna Joroisiin. Pieksämäellä nousi "koko pitäjä" aseisiin. Vinasalmella Joroisiin matkalla olevajoukko jakautui kahtia. jolloin toinen kulki Kaitaisten ja toinen Vuorenmaan kautta. Savolaisia talonpoikia liittyi koko ajan joukkoon.'l Rautalammilta lähtiessä joukon vahvuus oli vain 70 miestä, mutta Joroisissa jo 400." Joroisista matkalla olleen joukon johdossa oli sota mieh iä. Pekka ja Paavo Paalasta pidetään pohjoiseen sotaväestä karanneina rautalampilaisina. Savon nuijamiesten tärkein johtaja oli suonenjokelainen Eskil Uttermark. Tämä "Erämaan Esko" oli palvellut ratsulähettinä Aksel Kurjen lipustossa. Näiden sotilasjohtajien lisäksi nuijajoukolla oli kaksi nimeltä tunnettua talonpoikaisjohtajaa. Tahvo Niskanen ja Olli Möykkynen. Niskanen oli Rautalammilta, Hämeen puolisesta osasta Pielavettä ja Möykkynen Tavinsalmen Saamaisista. Joukkojen tarkoituksena oli valloittaa Viipuri ja kulkea sieltä yhä suurempien joukkojen kanssa kohti Turkua, jossa piti kohdata pohjalaiset."

(;· ·"· nuijomlohot -

\:,

111tsuvUi ja siihen ' " ' liittynyt Jalkaviki

••••• ja lkavlklja muu Savon oma vl ki •

taistelu

poltettu kartano

Kulkutie paikoin arvlonvorllintn

.....

~ ~'uiJHmJes/en ja sota;ouK/ro;en !Jildree/ Pirisen mukaan

Savossa nuijåsotlan otkana

Pmnen. Savon liisioria II!

-Savon linnan päällikkö Gödik Fincke sai tiedon kapi nan leviämisestä Hämeeseen Lammin Porkkalaan, jossa hän oli kananossaan vienäm:tss:t joulunpyhiä. Fincken Hämeessä kuuleman mukaan rahvas katsoi, että kapinaan liiuyminen oli ainoa keino. sill!l muuten vaihtoehtona oli va in nälkä ja kuo lema. Fincke lähti ennen 'uoden,aihdetta takaisin Savonlinnaan, ja varoitteli matkansa aikana rahvasta liittymästä kapinaan." Palattuaan Savon linnaan Fincke ltihetti tiedustelijoita Suur-Savoon tutkimaan tilanteen kehitystä. Tammikuun 3. päivänä hän tiesi nuijajoukkojen olevan lähellä Savoa. Loppiaisena tämän vielll epävannan tiedon vahvisti Suur-Savon vouti Kustaa Olavinpoika. joka pakeni linnaan. Linnaan vetäyt} i myös HaMu von Oldenburg. j oka oli pienen sotajoukkonsa kanssa ollut onamassa selvlll! "nuij avarkaista'' Suur-Savossa. Muuta sotaväkeä ei Suur-Savossa ollutkaan. silläjoukot oli koottu Viipuriin.'' Fincken tiedustelija sai selville Sysmästä tulleen nuijajoukon majoinumisen Liukkolaan. Aluksi 300 miehen vahvuinen joukko kasvoi koko ajan. Mikkelissä asuva ratsumies Pietari Eerikinpoika Kostiainen arveli. enä suurin osa Suur-Savon talonpojista oli valmiita liittymään nuijamiehiin. Talonpojat ottivat Mäntyharjun Toivola~sa kiinni Klaus Flemingin lähetin. joka oli viemässä kirjettä Savon linnaan j a luovunivat hänet nuijamiehille. Muutamia miehiä kävi Mikkelin pappilassa näynämässli kitjenl! kirkkoherra Hannu lle. joka kieltäytyi kenomasta sen sisältöä. ~uijamiesten t!l~ tyi lllhteä cyhjin toimin pois. Kirkkoherra Hannu oli kuullut m~ös Joroisia lähestyvästfi nuijajoukosta, minkä hän kertoi Fincken ticdustelijalle. Nuijamiesten lähetit nostivat kansaa jakamalla viestikapuloita ja kertomalla. että uusi pohjalaisjoukko oli tulossa. Pohjalaisten mukana piti olla Monikkalan Hannu Hannunpoika. mestari Didrik ja Hannu rordell, joiden nimillä oli hyvä kaiku savolaisten korvissa. Kaikkein vnikuttavimman huhun mukaan pohjalaisten joukossa oli kuolleen l.:uningas Erikin poika prinssi Kustaa" Nuijamiehet siis nostivat kansaa joukkoi hinsa peränömillä puheilla ja huhuilla. Olivatko peränöm:lt puheet tarkoituksellisia vai kansan joukossa tahanomasti syntyneitä huhuja on mahdoton tietä:!. Nuijamiesten aikeista kiiri tietoja ja huhuja linnaan sinne pakenevien miesten mukana. Kertoman mukaan kirjuri Jaakko Jaakonpoika oli hirtelly ja hänen vaatteensa varastettu. Kruununmiehet Niilo Laurinpoika Lock ja Olli Hipsonen joutuivat nuijamiesten käsiin Joroisissa, mutta pä:tsivät pakenemaan. Rantasalmen kirkkoherra Lauri Heikinpoi ka läheni linnaan tietoja nuijamiesten aikeista. Nuijamiesten viha kohdistu i ~nsisijassa kruunun palvel uksessa oleviin vomeihin. ldtjureihin. ratsum iehiin ja sotamiehiin. joiden kananoita ja taloja he ryöstiv!lt ja polttivat matkallaan.•• Heti saatuaan tiedon nuijamiesten saapumisesta Mikkeliin Fincke kehoni voutin nostamaan Juvan talonpojat aseisii n ja H.lhetti itse viestikapulan kiertämälln kutsucn lähiseudun talonpojat aseisiin. Loppiaisaarrona hänelle valken i. että tilanne oli pahempi kuin hän oli aluksi luullut. Fincken luottamus savolaisiin romahti, sillä linnan lähelläkin asuneet talonpojat oliv-dt halunomia nousemaan aseisiin ja suursavolaiset olivat jo liittyneet nuijamiehiin. Fincke otti kä}1töönsa Käkisalmen varuskuntaan kuuluvat. muna kotiseudullaan majai leva! Pien-Savon lippukunnanjalkamiehct. N~itä tuli linnaan vähitellen 40 miestti. mikä oli saman ,·erran kuin linnan oma varusvllki. Lisäksi hän pyysi apua Käk isaimesta ja Viipurista. Käkisalmen kannalta Suur-Savon kapi na olikin paha. koska Suu r-Savo oli Käkisalmen huoltoaluetta.~'

Sjtsmås/J· tullee/ nuijamiellet p_ysånluivå! Hillelin lånelle /.JoH olaan. johon m_yo's sotajoulot Iuustenin jolltlolla majot!tutvat .llilkelin vmoj(yn ;älkeen. /.Jullolan ntmtsmtellen talo sijatlsi Suuren Savontien varrella todennäloi'sesli n)'K)'tsen Röp,Mäil maJ'semisso. Kuva Kirsti Kovonen/NiHe!tn laäiltil moakunla)'lll)'mi

Käkisalmen linnan päällikkö Arvid Henrikinpoika Tavast irrotti heti niin paljon väkeä kuin mahdollista ja määräsi sen lähtemään kohti kapinakeskuksia. Retkikunnan johtoon määrättiin ratsuväen neljännesmestari Pietari Paavalinpoika Juusten ja jalkaväkeäjohti Ambrosius Heikinpoika. Pienijoukko lähti heti matkaan. muna meni ensin Viipuriin, koska toivoi saavansa sieltä täydennystä joukkoihinsa. Lisäjoukkoja ei kuitenkaan saatu. joten Juusten lähti kohti pohjoista. Matkaa viivästytti nuijamiesten etsintä Taipalsaarelta peränömän huhun vuoksi. Tammikuun 13. päivänä joukko saapui Saimaanjään yli Telalanden Auvilaan. Huolimatta Fincken kirjeistä Juusten ei pitänyt kiirettä, vaan valitteli huonoa keliä. Auvilasta hän lähetti Ambrosius Heikinpojan noutamaan tykkejä Savon linnasta, vaikka oli luvannut tulla sinne itsekin.21 Juusten ilmeisesti odotti skotlantilaisia huoveja, sillä Viipurin linnan päällikkö Matti Laurinpoika Cruus oli luvannut Savoon avuksi 100 huovia ja 100 hakapyssyin varustettua ratsumiestä. Kyseessä oli skotlantilainen palkkasoturiosasto. Ilmeisesti Juusten katsoi joukkonsa liian pieneksi nuijajoukkoihin nähden. Tammikuun 15. päivän iltana hän kuitenkin saapui Rantasal!l)en Hiltulassa sijainneeseen Hartikkalan nimismiehenta· loon. 22 Joroisten nuijajoukon vaiheista tällä välin on säilynyt tietoja. Joukko siirtyi Joroisista Rantasalmen latokartanoonll, oli tammikuun 12. päivänä ratsumies Jaakko Venäläisen talossa Juvan Kolkontaipaleellaja poltti seuraavana yönä ratsumies Kristofer Pärttylinpojan talon Reijolassa sekä Pietari Olavinpojan omistaman Korppilan. Joroisten ja Mikkelin suunnalta tulevien nuijajoukkojen oli tarkoitus kohdata Rantasalmen Parkuinmäessä. Tavoitteena oli saartaa Savon linna ja pakottaa se antautumaan piiri tyksen voimalla.:•

Finckcn maine oikeudenmukaisena ja oman maakuntansa puolta pitävänä mieheni! oli ilmeisesti s~ ~ nä siihen. (tt!l Joroisten nuijamiehet l!ihenivlU Finckelle linnaan seuraavan 1-.irjeen: Tcrveyuu Jumalan kanssa nyt j a aina. Hurskus Godik Fincke: Teemme Teldan Hurskartdt!llenne tietwvaksi. euä meidåt on /tilteutlnyt Hanen Armonsa. Kuninkaallinen Majestulli. ~tsimädn käsiimme linnaleirin w.ikeä. ra/swniehiu ja muita. jotka ovat olleet sen hyvu11 herran. Klaus Flemingin, kanssa yksirsa neuvaissa ja käyrraytyno!et rnseasri rahvasta kohwan 1) ästaen. raa.ttaen ja \'icden vukisin. mitå O\'at kasiinsd saaneet. Toiseksi tahdomme Teldan Hurskaudc/tcvme \'UStau.\10 .tiihen. tahdoueko olla saman herran alaisena kuin mekin. uskoinenne ja \'akimmne •·ai ellekli. Teidån Hurskautenne anrakocm meille kirjallisen ;·artauhen siitä. mikä Teidun Hurskautenne mio!li on. Samoin pyydämme Teldan Hurskatwanne nöyrä.t~i. eut'i luovutarte ne ratsumiehet. jotka omt paenneet /innucm, jos muwoln Teldtin Hurskautenne tahtoo olla saman herran. Kcwrle hertluan alaisena. .VIin myus. mi1a Ambro.tius Henrikinpoikaan ja hdnen jalkamiehiinsa rulee. heille ei pidå mitäan hengen \'Ohinkoa tapaluuman. jas he muuten taluuvat seurata meiui j a sopia linnaleirin anrajie11.ta kcvma - ;a naiiki jalkamiehi/1(1 ei saa olla mitddn a~eita. vaan sau\'a olalla. iolw Clll lumen .~nnonsa ka.sky- elleivai he viime kesand ollee1 Klaus-herran luona Turussa seka hanen ka11.1.t aan yhteisneuvoissa. Ei muuta tdlla ajalla. vaan uskoen T<tidtm Herrautcnne talen Jumalan haltuun. Anneliu Joroisissa wmmikuun II. paivana 159i. Se 011 )'htciSI!/1 kansan tahto."

Nuijamiehet siis ilmoittivat selkeästi olevansa Kaarle hemuan miehiä ja vastustavansa valtakunnan sotaväkeä. linnale iriä ja Klaus Flemingiä. Yrj<l Kaukiainen on anikkelissaan "Nuijasodan s11iärit ja projelctiot" kii nnittänyt huomioita kirjeen h)'vnän ruotsin kieleen ja "säätyläiseen" muotoiluun." Joroisten nuijamiesten joukossa oli huomnnavasti oppi neempaa väkeä kuin Mikkelin nuijamiehisstl, joissa ei ollut )htllän lukutaitoisia. Viestin vei Savon linnaan kaksi nuijamiestä. joita Fincke kuulusteli ja sai heiltli tärkeitä tietoja nuijajoukon 'ahvuudesta ja pl!äml!!!ristä. Ilmeisesti miehet dvät osanneet harhauttaa Finckeä riinävästi. Viestintuojilta hän katkaisutti kädet vastaukseksi ja läheni heidät takaisin Piiritys oli todellinen uhka IiMaiie tuossa vaiheessa. sillä Finckellä ei ollut vielä mit!Uin tietoa apujoukoista. Lisäksi linnan varastot olivat Hihes tyhjät. 1 ' Seuraavana päivänä. tammikuun 13 .. fincke lähetti joukkonsa nuijamiehiä vastaa n. Joukkoon kuului noin 100 Pien-Savon lippukunnan sotamiestä sekä talonpoi kaista no;,toväke3. Joukkoa johti Simo Olavinpoika. yksi li nnan alipäälliköistä. Päl\töl-.seen vaikutti toisaalta piiritysuhka. toi~aalta toivo Juustenin apujoukkojen saapumisesta. Samana päivänä saapui ti.:ro nuijaJoukkojen kukistum isesta Nokialla ja K) rön metsi~sä. :a

Kahtena seuraavana päivänä kä)'liin nuijasodan ainoat varsinais"t taistelut Sa\OSsa. Säidenjälkeisiä tapahtumia \Oi kutsua vain teurastuksiksi. Putkilahdella ja Hi!Ikälässä kä) dytssä taisteluissa kaatui yli sata Rautalammin ja Joroisten miestä. :\mbrosius Heikinpoika oli hakenut tykit Savon linnasta ja saapunut lS. l. Putkilahdelle. missä hänen piti tavata Juusten. Juustenia ei kuitenkaan näkyn)1. sillä hän saapui kelisuhtei· siin vedoten vain Rantasalmen Hartikkalan n i m ismieh~ntaloon Hilntlaan. Kun hän seuraavana päivänä saapui Putki lahdelle. oli siellä vain ~anallinen viesti odotinmassa Ambros iukselta. Pääjoukon piti tavata Juusten Juvalla. Matkalla Juvalie Ambrosius tapasi vanhan asetoverinsa Hannuvon Oldenburgin ajamassa takaa Joroisten miehiä j a liiltji seuraan. Talonpoikaisen nosto•äen Ambrosius päästi menemään. Tykit jäteniin Rantasalmen nimismiestaloon Mustolaan ja nuijamiehi:! Iähdeniin ajamaan takaa Paajalaan. Edellisenä ~önä siellä oli ollut 200 miehen vahvuinen nuijajouk.ko. muna Ambrosiuksenja Oldenburgin saapuessa he olivat hi ihtäneet tiehensä. Paikka· kunta laiset olivat paenneet ja piilonaneet tavaransa Iukuunottarnana karjaa. jota ei voinut talvella viedä mihinkään. :>;uijamiehiä saatiin sunnattua 17 ja päämiehenä pideny Eskil Uttermark pääsi pakoon. Ambrosius He ikinpoika ja Hannu von Olden· burg jaivät miehineen Paajalaan. 1? He l:lhenivät Finckelle kirjeen kysyen mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Fincken vastaus oli kiukkuinen: ''Teidtm pilaisi tarkkaan 1/~tua, mitä varten teidät on yleensa lähetetty ulos· tt?kt!mtian peroksetlisetle joukolle vasrarintaa. .Ia mitti pikemmin ja kiivaammin te oli.vilre voineet niira kelmejd havittaäja tuhota. sita enemmän teidålttulisi siinä ahkernida eikti kysellå minulta neuvoa, mihin teidtin tulisi ryhtyd. Ttillti tavoin on nyt aika kulunut ja ne Suvossa olleet varkaat ovat niin muodoin ptiässet pakoon. Teid<in olisi .ren sijaan pitänyl pysyti Pietari Paavalinpojan kans:>a yhdessti joukossa ja lailtautua sen Rautalammilta. Samsta jo Homees1o kol)lun suuren sakin peraan jo vas1a ru/tuanne taAaisin tdhettiiä muutamia satoja hevosia Paajaloan pmLl sen kanssa yksissa tuumin olleisiin muihin lcylii11 jolla hevosmiehet olisivat voineettehdä heille jotakin haittao eika siten tuhlata aikaa kuin edella on mainillu. ,\i[ikäli ojallelelle, euä voisille tehdä jmakin hyväakin, niinntilrisin mielelläni. enä marssisille Pietari P aavalinpojan luokse. Ja kun kerran havaitsi/te, että ne kelmit olivat hajaantuneet metsiin, olisi teidän pitänyt tukkia heiirti tiet luheudmdllå muutamia miehistann11 Koikkalaan. toisia Mikkelin kirkon ja kolmansia Pielcsamåen suunnalle... Muua Paijoisen. Hipsoisen ja uuiuenmuitten varasjoukossa olleiden karja ja muu kasiin saatu tavara tulee låhelläd lånne linnoirulcseen. Ja sen lisaksi JOS havaitse/te. euä Sai'OSta. ei erityisempää vastarimaa ~·oida todeta. ltiheuakaa talonpojat luoranne tilkdåkd maotko siellä ja outioiuako maata... "1"

Joroisten nuijajoukon karkonaminen ei ollut merkityksetön tapahtuma. sillä se teki lopun kapinasta Rantasalmella ja s~ikäytti Tavinsalmen talonpoikia, j otka olivat rulossa 350 miehen vahvuisena joukkona etelään. Tavinsalmelaisten rautalampilainen johtaja saatiin kiinni ja teiJaniin Rantasalmen kirkolla. Fincke sai Joroisten nuijamies· ten tappiosta niin paljon itseluonamusta. että käännytti Kl!lcisalmesta rulevan uuden apujoukon takaisin. 11

Paikalliset riidat jakoivat kansan Juvalla Pien-Savon puo lella kapina oli saatu talttumaan, mutta Suur-Savossa se el i vielä täysissä voimissaan. Joulukuun lopulla 1596 luvalla saati in viesti Rautalammin talonpoikien liittymisestä kapinaan. Tammikuun alussa nuijajoukot saapuivat Juvalle. Pietari Paavalinpoika Juusten kuvasi kirj eessään Gödik Finckelle, että Juvalla oli tuskin kolmea talollista. jotka eivät olisi liittyneet nuijajoukkoihin. Suur-Savon nuijajoukot kokoontuivat Juvan Härkälään, missä he ryöstivät ja polttivat huovien taloja. Härkäiässä oli tuolloin useita ratsum iehen varustaneita talonpoikaistaloja. Nuijamiesten katkeruus kohdistui erityisesti Martti Tuomaanpoika Hentuseen, jonka talon he polttivat. Martti Tuomaanpoika ol i toiminut 1580-luvu lla kihlakunnankirjurina. Vuonna 1592 hän ol i saanut käskynhaltijan kirjeellä verovapauden 19 veromarkalle KettuJan ja Järvenpään kylissä sekä kaksi vuotta myöhemm in oman talonsa, KettuJan Oinolan. vapaaksi kaikista vuotuisista ja ylimääräisistä veroista kuten kyyd itysvelvollisuudesta, kestityksestä ja sota-apuveroista.>l Talonpoikien viha kohdistui henkilöön, joka oli noussut heidän omasta joukostaan, saanut verovapauksia ja vielä oikeuden kantaa linnale iriä naapure iltaan. Verovapaus ja linnaleirin kantooikeus tuntui talonpoj ista epäoikeudenmukaiselta yhdistelmällä.

A'oi/rlra/assa riehunut ofJ miehen nllijajoulr/ro poltti mm. Iloovi Pelrlra limansen talon. Juvan lrir/r/r()nerran avulla _rdtett/in hieroa rauhaa nuijamiesten ja sotajoulrlro;en va!J!Iå: Å'()ilr/ra/an vanhaa perinnema1'semaa. Kuva J(irsti A'ovanen/Hilrlrelin /åä'nin maalrun/a_rhtymii 42

Härkäiässä olleiden nuijamiesten oli tarkoirus yhtyä Parkuinmäellä pohjoisesta tuleviin nuijajoukkoihin. Samaan aikaan Fincke oli lähettänyt Savonlinnasta ratsum iehiä ja jalkaväkeä sekä yli sata talonpoikaista nostoväkeen kuuluvaa miestä Hannu von Oldenburgin ja Simo Olavinpojan johdolla Pietari Juustenin avuksi. Joukot iskivät yhteen tammikuun 13. ja 14. päivän välisenä yönä Rantasalmen Putkilahdessa. Ilmeisesti luusteninjoukot olivat niskan päällä, sillä Simo Olavinpoika ajoi pakenevia nuijamiehiä takaa Härkälään, missä surmasi heistä 67 seuraavana päivänä. Itse taistelussa kaatui Juustenin mukaan 45 nuijamiestä. Juustenin tappioista ei ole tietoan Juvalla kapina levisi pitäjän eteläosiin. 14. ja 15. päivien välisenä yönä Koikkalassa ryöstettiin muun muassa huovi Pekka Ilmarisen talo. Ilmarisen Savonlinnaan paennut palvelija kertoi ryöstäjien olleen hämäläisiä, mutta Juusten kirjoitti myöhemmin Finckelle nuijamiehien olleen "meidän omia savolaisvarkaita Koikkalastaja Vuorenmaasta".3' Jälleen omalta kylältä käytiin vaurastuneen huovin kimppuun.

Sotaviiki. jonka joukossa oli skotlantilaisia palkkasotureita. majoittui Juvan PartaJan nim ismichcntaloon. Partalaan he saivat tiedon, että Koikkalassa riehunut 60 miehen vahvuinen nuijajoukko oli asetTunut Mani Leskisen taloon? 5 Leskinen kcst ikievarinpitäjänä nautti kruunun luottamusta. ja oli ainoa merkittävä savolainen talonpoikaisjoh. taja.jonka tiedetään liittyneen nuijamiehiin. Leskisen ohella muitajohtomiehiä olivat hänen veljensä, talonpoikaisena ratsumiehenä palvellut Yrjö Leskinen ja pitkäaikaisen neljännesmiehen Yiisa Häyri sen vävy Lassi. Koikkalan joukko koostui Koikkalan ja Vuorenmaan talonpojista. Vaikka miehiä oli vähän, oli nuijamiesten kannatus Juvalla suuri. lieidän vihansa kohdistui täälläkin kruunun palvelijoihin ja sotaväkeen. Kerrotaan Yrjö Leskisen uhanneen. että kun nuijamiehet saisivat käsiinsä Fincken. Hannu von Oldenburgin ja vouti Kustaa Oiavinpojan, nämä hakanaisiin kolmek:;i kappaleeksi ja ripustettaisiin kolmen tien risteykseen. 3" Putkilahdella ollut ratsuväki, noin 120 huovia, kääntyi 15.1. kohti Koikkalaa. Sotaväki ryhtyi piirittämään Leskisen taloa, muna ei onnistunut valloittamaan sitä. Nuijamiehet menettivät Koikkalassa 20 miestä kaatuneina ja lisäksi 10 miestä Juvan kirkolla. Huovien tappiot olivat viisi kaatunutta. Päällikkö Martti Klaunpoika Hästesko haavoittui, minkäjälkeen sotaväki palasi Parialaan lepäämään. Ratsumiesten liikkuminen S)'Vässlllumessa oli vaikeaa, kun taas nuijamiehet suksineen pystyivät liikkumaan helposti." Partalassajoukot lepäsivät kolme päivää. Juusten kirjoirti Finckelle ja pyysi listljoukkoja sekä erityisesti tykistöä. Yöllä 18. · 19. tammikuuta kirjoittamassaan kirjeessä Juusten pyysi lisäksi. että fincke lähettäisi heille tynnytillisen hyvää olutta. leipää ja kynttilöitä sekä kannullisen paloviinaa lääkkeeksi kurkkukipuun. Fincke lähel1i alipäällikkönsä Germund Henrikinpoika Tavastin viemään tykkejä huoveille. Tavast. Juusten ja Martti Klaunpoika Hästesko totesivat, että kasvavan nuijajoukon kukistamiseen tarvirtaisiin vielä JOO suksimiestä ia tiedettiin Koikka!aan pyydetyn lisavoimia Mikkelin nuijamiehiltä. Fincke oli kuitenkin jo lähettänyt nostoväen kotiin eikä voinut antaa lisää miehiä. minkä sijaan hän lähetti 15 paria suksia.J• Juvan kirkkoherra Olavi Antinpoika Toiviainen lähetettiin Leskisen taloon hieromaan rauhaa. Kirkkoherra onnistui saamaan nuijamiehiltä lupauksen parannuksesta. mihin vaikutti se. etteivät nuijamiehet olleet pyynnöstä huolimatta saaneet lisäjoukkoja Mikkelistä. Matti Leskinen tuli kirkkoherran mukana Partalaan jossa hän toisti talonpoikien lupauksen olla tästedes herralleen ja kuninkaalleen alamaisia ja isänmaalleen uskollisia sekä vastedes suorittaa verot ja parselir kuuliaisesti. Kun sotaväki 20. päivänä saapui Leskelään. olivat kapinalliset lentäneet tiehensä.'" Oliko alunalkaen annettu lupaus tarkoitus pyörtää vai keksikö joku myöhemm in paremman ajatuksen karkaamisesta jää tietymättömiin. Mahdollisesti antautuminen tuntui ensin hyvältä ajatukselta, muna kohtajoku onnistui saamaanjoukon toiselle kannalle. Fincken mukaan sovinnollisuus ja siihen liitryvä propaganda tuottaisivat parhaan tuloksen. Fincke halusi säästää maakuntaa autioitumiselta. Hänen mielestään riitti, kun talonpoikaiset nuijamiehet riisunaisiin aseista ja lähetettäisiin kotiin. Johtajat tuli sen 3ijaan teloittaa muille varoitukseksi.'0 Rantasalmen kirkkoherra kuulutti saarnastuolista, että ne ihmisparat, joita perkele ja pahat ihmiset olivat häpeäll isesti vietelleet. voisivat rauhassa palara kotiinsa ja vai n yll;rttäjiä rangaistaisiin. Varmemmaksi vakuudeksi kirkolla teloitettiin yksi kapinaan osallistunut tavinsa lmelainen."' 44

Koikkalan nuijakesl.:us oli hajonnut. Juusten läheni tiedustelijoita Mikkeliin. Remojärven PaaviJan majatalossa he saivat kuulla. enä noin kuusikymmentä nuijamiestä oli kokoontunut voutivainaja Lauri Pietarinpojan taloon. Nuijamiehiä johtivat ruolloin Remojärven Remolan isäntä Anni Remoinen ja Nuutilanmäen Hyytiälän isäntä Pekka Hyytiäinen. Tällä kertaa ei narvaudunu rauhanomaisiin keinoihin eikä epävarmaan ja naloksenomaan piiritykseen vaan talon nurkat tuikaniin oitis ruleen. Palavasta talosta ulos pyrkivät surmaniin ja loput nuijamiehet paloivat talon mukana. Kuinka paljon nuijamiehiä tässä sai surmansa on epäselvää. Juusten ilmo ini ensin 60 nuijamiehen kaatuneen. muna muutti luvun vajaan vi ikon kulunua sadaksi." Kolme nuijamiestä oteniin vangiksi. näiden joukossa talon isäntä, voudin poika, joka muutamaa päivää myöhemmin hineniin Mikkelin kirkolla. Juusten kiirehti pyytämään FinckeiU! Lauri Pietarinpojan ja Anni Remoisen taloja!1 Remojärvellä paljasruivat nuijakapinan taustalla olevat paikalliset vastakohtaisuudet. jotka Pirinen esinää Savon historiassaan. Remojärven varakkain mies oli 15 veromarkan tilan omistaja Anni Heinonen. Vuonna 1594 oli kun inkaan kansl iassa esitetty val itus. jonka mukaan vouti Lassi Pietarinpojan lapset oli ajettu pois kotoa ja karja anastettu. Entinen vouti sai eläkkeen Kaarle herttua! ta, muna hänen talonsa merkit1iin autioksi. Tämän jälkeen talo jourui Anni Heinosen halruun. Ongelmalliseksi asian teki se. enä Anni Heinonen oli Lassi Pietarinpojan vävy. mutta ei näyttänyt juuri piinaavan sukulaisuussuhteista. Remoset puolestaan olivat jo toistak')'mmentä vuotta esittäneet valituksia Heinosen omavaltaisuuksista ja maiden anasrukseSta ..u Paikallinen. konkreettinen erimielisyys ja riita ajoivat talonpoikia liittymään nuijajoukkoihin.

Sola;oukot SJ'ifllivit voulm11na;a tauri Pielannpo;on /olon tuleen l?emo;irrel/i !'t1lossa paloi K)'mmenti nlll;omteltiä. l?emojirvelle loisielun muistoksi p)'S/)'Ie/1)' mutslomerkki Kuva Kirsti Kovonen/lliHelin /åä"nin maakunla_yltlj'mi 45

Verilöyly Mikkelin pappilassa Mikkelin nuijajoukko oli vielä jäljellä. Liukkolassa kerrotti in olevan koolla 300 miehen joukko, joista osa oli sysmäläisiä. Joukon aikomuksena oli pyrkiä Lappeenrantaan. Joukkoa johti rautalampilainen Tahvo Hänninen. Hänninen, jota Jousten sanoi "pikemminkin lurjukseksi ja sikopaimeneksi kuin everstiksi", oli Klaus Åkenpoika Tottin lesken rouva Kirstin lampuoti. Nuijamiehiin oli liittynyt kotiseudulla majai levia sotamiehiä niin paljon, että esivallalle uskollisena pysyneiden sotamiesten täytyi piiloutua." Viipurista matkalla olevia, Anni Boijen lipustoon kuuluvia huoveja 30-40 henkeä tapasi Li ukkolan nuijamiehiä jossakin Mikkelin lähistöllä. Syntyneessä kahakassa menetettiin muutamia ratsumiehiä ja 40 nu ijamiestä, minkä jälkeen huovit pakenivat ylivoiman edessä Sairiian kuninkaankartanoon Mikkelin pohjoispuolelle.'6 Juvalla toim inut sotaväki siirtyi samoihin aikoihin Mikkeliin. Pietari Paavalinpoika Juusten johti Käkisalmen ratsumiehiä ja Hannuvon Oldenburgja Ambrosius Heikinpoika jalkaväkeä. Sotaväki leiriytyi Sairilaan, jonne Boijen Iipuiiiset eivät olleet vielä ehtineet. Heille kerrotti in, että nuijajoukko oli lähtenyt pois." Nostoväkeen kuulunut Paavo Tuomahainen loikkasi nuijam iesten puolelle ja yllytti näitä Sairilaan maj oittuneen sotaväen kimppuun. Koska nuijam iehet eivät tienneet pääanmeijan saapumisesta, he lähtivät kukistamaan huoveja.'8

/(enkå'veronniemessä. joka !5(}(}-/i;vulla oli v/eli saati on sijainnut pappila N!J!JIuvulfa la!Jtien. Savon nuijamie!Jef kokivat kovan ko!Jtalon pappilan edustalla ZJ.I. 1$?. /(uvä Suur-Savon museo. 46

Tanunikuun 23. päivä oli sunnuntai. Sotaväki piti jumalanpalvelusta Sairiian kananossa. Silloin to i muutama rehuja hevosille kokoamassa ollut mies sanan nuijam iesten lähestymisestä. Ristittyään itsensä "Jeesuksen nimeen" sotaväki lähti kohti Mikkelin kirkkoa. Nuijajoukko kohdattiin Mikkelin pappilassa. luusteninjohtamaan sotaväkeen liittyivät Boijen Iipuilisen huovit. joiden joukossa oli paikalliset ratsumiehet Pietari Eerikinpoika Kostiainen ja Yrjänä Yrjänänpoika Olkkonen.'9

Pappilan isäntä, Savilahden seurakunnan kirkkoherra Hannu Mikonpoika oli ilmeisesti paennut Rautalammilie ja jättänyt pappilan oman onnensa nojaan. 50 Pappilan luona syntyi kiivas kahakka, josta nuijajoukot irrottautuivai linnoittautumalla pappilaan, jonka umpinainen pihapiiri antoi hyvät edellytykset puolustukselle. Koska piiritys ja hyökkäys pappilaan ol isi vaatinut hyökkääjäitä aikamoisia uhrauksia, päätti Pietari Paavalinpoika Juusten käydä kauppaa nuijamiesten kanssa. Mikäli nuijamiehet antautuisivat, saisivat he pitää henkensä ja palata kotiin . Mikäli he eivät amautuisi , tuikkaisi Pietari Paaval inpoika pappilan tu leen kuten oli tehnyt Remojärvellä. Talonpojat valitsivat antautumisen. 51 Val itettavasti Pietari Paavalinpoika ei ollut aikonut pitää lupaustaan, vaan si inä samassa kun nuijamiehet tulivat ulos pappilasta ja laskivat aseensa, heidät teurastett iin huovien toimesta pappilan edustalle. Yli 200 talonpoikaa tapettiin keihäillä, miekoilla, hakapyssyillä ja kirveillä. Tapani Hännisen Juusten otti vangiksi ja vei Käkisalmeen odottamaan ylipääll ikön tuomiota. Paavo Tuomahainen kuol i toveriensa mukana, mutta hänen ruumiinsa vietiin kirkon luo, nykyisen Mikkel in Kivisakastin mäelle, teilattavaksi. Kolme päivää myöhemmin raportissaan Klaus Flemingille Juusten kertoi lupauksestaan "sen me heille val<uutimme, vaikka se ei ollutkaan meidän tarkoituksemme". Samassa kirjeessä Juusten pyysi kahden tapetun nuijapäällikön tiloja itsel· leen. 51 Millainen oli pappila, jossa verityö tapahtui? Kenkäveronniemessä, joka tuolloin ol i vielä saari, on sijainnut pappila 1430- 1440 -luvuilta lähtien. Keskiaikaisten määräysten mukaan seurakunnan tuli rakentaa kirkkoherralleen seitsemän niin kutsuttua laillista huonetta, jotka olivat: tupa, paistinhuone, lato, vilja-aitta, ruoka-aitta, luhti ja navetta. Rakennukset oli ryhmitetty mitä todennäköisimmin umpipihan muotoon. Pappila oli vaatimaton, sillä ISO vuotta myöhemminkin kirkkoherran asuinrakennuksessa oli vain tupa, kamari, keittiö, eteinen ja piispantupa. 53 Nuijasodan aikaan seurakunnan kirkkoherrana oli Hannu Mikonpoika. Hän oli ollut ensin saarnaajana Savon linnassa vuonna 1582, tullut Savilahden ensimmäiseksi kappalaiseksi vuonna 1586 ja kirkkoherraksi vuonna 1594. Virassa hän ol i kuolemaansa saakka vuoteen 1606. Hannu Mikonpoika oli esivallan puolella nuijasodassa. Hän ei suostunut lukemaan nuijamiesten anastamaa kirjettä heille ja lähetti tietoja Finckelle linnaan kapinan alkuvaiheessa. Hän ilmeisesti tunsi asemansa epävarmaksi, sillä nuijasodan jälkeisinä aikoina hän ei uskaltanut nukkua pappilassaan ja lähetti tavaroitaan turvaan Savon linnaan. Eräs Pekka Paavonpoika sai vuoden 1597 käräjillä sakkoja herjattuaan kirkkoherraa. 5•

Levottomuus jatkuu Savossa Entä mitä sitten tapahtui kun verilöyly oli ohi? Pappilan edustalla makasi yli ka.ksisataa pakkasessa höyryävää ruumista ja Paavo Tuomahaisen ruumista asetettiin teilipyörään kirkonmäellä. Pietari Paavalinpoika, Martti Klaunpoika Hästesko, Hannuvon Oldenburg ja Ambrosius Heikinpoika miehineen lähtivät pappilasta 14 ki lometrin päässä sijaitsevaan Liukkolaan, josta he kirjoittivat kolme päivää myöhemmin edellä mainitun raportin ylipäällikölle. Arvatenkin pitäjäläiset saivat itse hoitaa surmatut nuijamiehet säälliseen hautaan. 55

PB11vo Tuomahalsen ruumis tJseletl!in teilip)'tirain 1/ikkelin /rirlronmaelle. JuiJt1Sodan aikaisesta kirkosta on ;iJI;e/l채 sen kinnen sa/rtJstiosa. joka n)'KJ'IS!n on /8()(} -luvun lopun asusst1 KuYO Suur-Savon museo.

Sotaväen levätessä raskaasta tappotyöstä alkoi Rautalammin ja Tavinsalmen suunnalta kuulua vielä melskerrä. Lännestä päin ei Savon nuijam iehillä ollut odotettavissa enää apujoukkoja. sillä Rautalanunilta Päijänteen länsipuolta tullut joukko lyötiin Padasjoen Nyystölässä. minkä jälkeen nuijamiesten vaha Sysmässä loppui. Rautalammin kapinakeskus maakunnan länsirajalla ja Tavinsalmen suuntaan vetäytynyt nuijajoukko olivat vielä 1-.-ukistamana ja voimissaan. Joitakin päiviä \ll ikkelin tapahtumien jälkeen Fincke sai sanoman, että Eskil Uttem1arkin johtama nu ijajoukko ol i vahvi 5runut ja aikoi muutaman sadan miehen vahvuisena hyökätä Savoon. Unermarkin johtama joukko ilmaantui 900 miehen vahvuisena Pieksämäen pappilaan ja eteni Valkiamäellc saakka. Muonan ja rehun puute sekä tieto lähellä olevasta sotaväestä käänn}t ti joukon takaisin Pieksämäen pappilaan. Nuijamiehet hävittivät kirkkoherra \llatias Sylvesterin pappilaa pahoi n ja ryhjensivät sen kaikesta syötävästtl ja tavarasta. Väkivaltaakin kä)'teniin. Koko Pieksämäen pitäjä oli nuijamiesten puo lella sekä valmis taistelemaan henkeen ja vereen asti. Joukko vakuutti pysyvänsä koossa va ikka pääsiäi scen asti. vaikkei heillä olisi muuta ruokaa kuin yksi kana.s• Pieksämäen nuijajoukko koostui enimmäkseen Pieksämäen ja Suur-Savon miehistä. vaikka mukana oli 275 rautalampilaistakin. Oli ymmärrettävää. että oman pitäjän miehet käyttäytyivät hurjasti Mikke li n tapahtumien jälkeen. :--;uijamiehet odott ivat apujoukkoja Limingalta ja Rautalammilta sekä suunnittelivat kulkevaosa Jääskeen Viipurin läänin puolell e.~' Tällä välin Mikkelin sotajoukko oli alkanut hajaanrua. Pietari Paavalinpoika Juustcn katsoi tehtävänsä tehdyksi ja lähti miehineen takaisi n Käkisalmeen. ~fyös Hannu von Oldenburg lähti kotiinsa. Skotlantilaiset huovit erosivat pääjoukosta. Jäljelle jäi Mami Klaunpoika Hästeskon sata huoviaja saman verran Ambrosius Heikinpojan johtamaa jalkaväkeä. Tämä joukko marssi Harj umaan kautta Haukivuorelle.jossa etuvartiona oli muutama huovi, muun muassa Pietari Eerikinpoika Kostiainen. Kristoffer Pärttylinpoika ja Iisakki ~iilonpoika Haajanen. nuijamiehiä tarkkailemassa. Kun nuijajoukon suuruus selvisi johtajille. pyydettiin Gödik Finckeltä lisäjoukkoja.!' Alkoi suuri joukkojen keskitys Joroisten seudulle. Hannu von Oldenburgin paluumatka keskeyryi ja hän sai käskyn kiirehtiä Pieksämäen suuntaan. Nostoväkeä haaliniin kokoon Germund Henrikinpoika Tavastin johdolla ja Käkisaimesta pyydettiin apuvoimia. Pirinen näkee toimissa jopa hätäv-arjelun liioittelua. Toisaalta jos kahtasataa sotaväen miestä oli vastassa 900 kiukkuista nuijamiestä. oli lisävoimien hankkiminen välttämätöntä. Joukkojen keskityksestä seurasi suuri muona- ja rehupula koko SuurSavoon." Sillä aikaa kun sotaväki valm istautui kohtaamaan nuijamiehet, nlimä katosivat yks kaks Pieksämäen pappilasta tammikuun viimeisinä päivinä. Savon viimeinen nuijamiesten ja sotaväen välinen kahakka kuivui kokoon ennen alkamistaan. Joukon arveltiin vetäytyneen Rautalamm ille, josta se jatkoi lsoonkyröön Pohjanmaalle. Viikkoa myöhemmin Pieksämäen kirkkoherra tiedoni, että Rautalammin nimismies Matti Leinonen oli koonnut 150 miestä hyökätäkseen Savoon, muna Hämeestä saapunut huovijoukko ol i lyöny1 sen hajalle. Helmikuun puol ivälissä Rautalampikin oli rauhoitettu kokonaan ja Ambrosius Heikinpoika lippukuntineen oli matkalla Pohjanmaalle yhryäksccn Flemi ngin joukkoihin.""

Savon rauhoittaminen ei sujunut kädenkäänteessä. vaikka suurin voima kapinalta taittui Mikkelin veri löylyssä. Tavin~almes~a oli vielä ramalampilaisia yllynäjiä ja Joroi~ista paenne ira nuijamiehiä. Tavi nsalmelaiser ryhtyivät veronmaksulakkoon auttaak~een linnan nälkäiinnäännyuäminen. Kuninkaankartanosta ryöstettiin viljaa. Kartanossa asuva autioitumista tutkiva linnanmies Juhana Pakarinen vasrusti nuijamie. hiä. jolloin hänet otettiin kiinni ja sunnani in. Kerrotaan, enä hanet sunnannut renki teki sen talonpoikien palkkaamana. Helmikuun alussa saatiin tieto. että Pekka Suurpää niminen talonpoika oli lähtenyt hakemaan Pohjanmaalta lisäjoukkoja. Fincke läheni samantien Simo Olavinpojan 40 huovin kanssa Tavisalmeen taliuttamaan kansaa. Simo Olavinpojan mukana meni viesti, euä elleivät tavinsalmelaiset rauhoinuisi. lähetettäisiin skotlantilaiset huovit heitä rauhoittamaan. Uhkaus tepsi ja pitäjä rauhoittui. Simo Olavinpoika vei linnaan mukanaan muutamia ylly!U!jiä.'" Tavinsalmella kä)~iin myös propagandasotaa. Kalajoen vouti oli lähettänyt sotamiehen tuomaan herttuan puolueen propaf.'llnda-aineistoa Savoon. Lähetys oli osoitenu Ambrosius Heikinpojalle. jota Fincke ln•ulusteli. mutta totesi syyttömäksi. Vastavetona Fincke levini Tavinsalmen talonpoikien välityksellä sanaa Pohjanmaalle. että Jääsken. Lappeen ja Savon talonpojat aikoivat vastata pohjalaisten retkiin hyökkliämällä puolestaan Pohjanmaalle.•! Paitsi nuijamiesten sunnaaminen. liittyi tapahtumi in nosto- ja sotaväen toimeenpanema kosto j a hävitystyö kapinaan nousseissa pitäjissä. Arnbrosius Heikinpojan komennossa ollut sääminkiläinen nostoväki hajaantui samalla kun Arnbrosius itse sotilaineen lähti ajamaan nuijamiehiä takaa Paatelaan. Osa nostoväestä lähti kotiin. muna osa jäi ryöstelemään Suur-Savoa kuin vierasta maata. Pietari Paavalinpoika kuvail i sääminkiläisenja rantasalmelaisen nostoväen puuhia: "He kiskoivat ja hävittivät syyllisten ja syynörnien omaisuuna, ryöstivät ja varastivat kaiken minkä kasiinsä saivat, eivätkä tyytyneet tavalliseen ryöstösaaliiseen vaan karjankin teurastivat, nylkivät nahan pois ja antoivat lihojen jäädä". Nostoväkeä johti säärninkiläinen Olli llulkku. joka ei tahtonut tai pystyn)'1 pitämään miehiään kurissa. Juusten kertoi Huikun istuvan mieluummin Suur-Savon pappilan ruokapöydässä kuin hillitsevän miehiään• ' Pahimmiksi rosvoiksi mainittiin Säl!mingin Haapalan neljänneksen miehet ja Rantasalmen Hiismäen Pekka Holsti, Heikki Kaupp inen, Heikki Möyk.kynen. Lauri Leppänen ja kllko Puumalan Kontilan kylä. Matkalla Koikkalaan tammikuun puolessavälissä ratsuväen päälliköt tapasivat yhden tä llaisen ryöstelevän joukon. j onka he käskivät tulla perässään Koikkalaan. Miehet lupasivat, muna kääntyivätkin kohti Vuorenmaata. Jokaisella heil lä oli ollut hevoskuorrna ryöstetty!! tavaraa mukanaan!' Ryöstelyyn syyllistyivät sekä talonpoikainen nostoväki että sotaväki. Skotlantilaiset palkkajoukot mellastivat Joroisissa ja Pieksämäellä. Ylikangas on leimannut HaMu von Oldenburgin ja Arnbrosius Heikinpojan Paajalassa viipymisen ryöstelyksi.~5 Arvatenkin niin huovit kuin jalkamiehetkin ryöstivät mitä käsi insä saivat samalla kun päälliköt käyttivät muita keinoja: pyysivät nuijapäälliköiden tilat itselleen palkkioksi. Kostoa halusivat myös nuijamiesten ryöstelyn kohteeksi jouruneet paikalliset ratsumiehet, joiden hillitseminen oli Hannu von Oldenburgille vaikea tehtävä. Häikäilemänömimpien saalistajien johtajaksi mainittiin Pieksämäellä taistellut ratsumies Kristotler Pärttylinpoika. Pien-Savon voudin valituksen mukaan hän ryösteli yhdessä Jaakko

Venäläisen. Lauri Y~önpojan, Juhana Balkin ja muutamien muiden kanssa erityisesti Rantasa lmen Huosionrannan k)mmenenneksessä. Pietari Eerikinpoika Kostiainen sekä vouti Niilo Haajasen poika Iisakki ja vävy Paavo Juustinen joukkoineen liikkuivat ens in Pohjassa. josta huhtikuun alussa tulivat Pieksämäen, Synsiön ja Kutemajärven tienoille ryöstelemään. Iisakki Niilonpoika Haajanen ja Paavo Juustinen ve ivät syyttömiä talonpoikia metsään ja murhasivat nämä. Hynnilän kylässä Martti Klaun poika Hästeskon palvelija makasi väkisin kaksi piikaa."' Fincke yrini saada ryöstelyä loppumaan määräämällä pahimmat rosvot vanginaviksi ja tuotaviksi li nnaan tuomiolle. Näiden joukossa olivat Iisakki Haajanen, Anni Svart ja Pietari Eerikinpoika KoSliainen. Tyypilliseen tapaan Fincke kantoi enemmän huolta ryöstelyn kruunulle tuottamasta vahingoSla kuin talonpoikien kohtalosta. Varkauksien ohella tapahtui nimittäin rikoksia, murhia sekä törkeitä koti- ja naisrauhan rikkomuksia. Fincke totesikin huovien. niht ien ja talonpoikien ryöstäneen kymmenkerraisesti sen mitä he olivat nuijamiesten toimesta menettäneet!' Helmikuun 10. päivänä Fincke määräsi sotaväen päälliköt kuulunamaan rumm unpäristyksin ryösrelyn loppuneeksi. Kansalle jaettiin puisia "rauhanarpoja", joihin oli poltettu Ruotsin valtakunnan tunnus kolme kmunua. Merkeillä oli sama pätevyys kuin suojeluskirjeillä. Skotlantilaiset huovit kuitenkin vähät välittivät rauhanmerkeistä ja tappoivat niitä esittäneitä talonpoikia.;a .'vfiksi tällainen laajamittainen ryöstely oli mahdollista? Ensinnäkin se oli tavallinen osa tuon ajan sodankäyntiä. Sotamiehellä oli oikeus ryöstösaaliiseen vihollismaassa. Kuten Rautalammin kapinaoja ~okian taistelun ajalta muistamme, antoi yl ipäällikkö itse käskyn hävittää pitäjää kostoksi. Nostoväen kohdalla Pirinen vetoaa 25-vuotisen sodan raaistavaan vaikutukseen. Monet talonpojista olivat olleet mukana sotarctkillä Karjalassa ja oppineet siellä. kuinka vihollista kohde llaan. Se. että samoja metodeja käytettiin naapuripitäjässä kertoo_ kuinka pieni oli 1500-luvun lopussa se piiri. johon ihminen runsi kuuluvansa- Suku, kylä ja pitäjä olivat omia, ihmiset niiden ulkopuolella vieraita, vihollisia. Kapinan kukistamisen jälkeen tärkeä toimenpide olojen nt<mnalisoimiseksi oli ylimääräisen sotaväen saaminen pois maakunnasta_ Fincken mielestä ylimääräinen väki olisi voitu lähettää pois jo helmikuun puolivälin jälkeen. mutta lupa sotaväen siinämisestä rauhanaikaiseen sijoitukseen saatiin marskilta vasta voitollisen Samavuoren taistelun jälkeen maaliskuun alkupuolella. Maaliskuun lopulla Ambrosius Heikinpoika oli miehineen palaamassa Pol~anmaalta tykistönsä ja runsaan sorasaaliinsa kanssa . .'vfaaliskuun loppuun mennessä sekä ratsu- enä jalkaväki oli palannut vakituisiin sijoiruspaikkoihinsa.09 Fincken tehtäväksi jäi kapinan jälkipuinti. kansan rauhoittaminen ja olojen vakiinnuttami nen. Hän piti tehtävää tärkeänä, sillä jo helmikuun 4_päivänä hän kehotti lainlukija Eskil Paavalinpoikaa aloinamaan käräjien pidon. Rauhanarpojen jakaminen liittyi myös kansan ja olojen rauhoinamispyrk imykseen. Fincke vapauni Vi isa Häyrisen ja kaksi muuta miestä, jotka olivat oli et vangittuina linnassa, jona nämä rauhoinelisivat kansaaja selittäisivät anteeksiantoa. Vastarintahenkeä oli maakunnassa kuitenkin vielä maaliskuun lopulla niin paljon, että Fincke epäili tienvarsilla piileskelevien rosvojen voivan siepata viestinviejäitä sanoman. '" 52

lis:!loimenpiteenä rahvaan rauhoinamiseksi Fincke halusi onaa sillä uskollisuuden vulan jo helmikuun puolivä lissä. Uskollisuuden"-alalla oli konkrceninen ja p~hä merkitys 1uon ajan ihm isten mielissä. eikä se ollu1 noin vain hylänävissä. Valan suomenkielinen muoto on säilynyt Fincken kopiokirjassa. Pcllosniemeläiset. \'esulahlelaiset ja juvalaiset vannoivai sc:uraavasti:

"Ja ii/ta me Perkclen yllitdXc5t iu pahan inhimisten houkutoxest meiten wastoil1 meidcn enncm nimilleuun wa/an ia uslwm olemme witellllXi tullud. ia meiden Rikunedt olem sen waren ia pahun Menon Can.ra quin tanä ta/uena meiden Surtxi wahingo:cen olem euen Ol(anedr. /onga Cansa mu wnnustumme meiden ollem Rikonurr wasroin meiden oikean Kw1ingasren ia esi walde11, Mingci tahden me nytr fa; uiouestf armon alla langeman ia meiden armoilisilda ia lrerraldem kun Pidä meidr:n le/ken tulevuisedr ikdnans tamr kaldaisen Perkellen wierellexen enambi meuå raa/laman. Nij totisest Jumalct autakon meitti Sielun Ia Ruminn Puolest...•r Iiuhrikuun puolivälissä Fincke uskoi tilanteen rauhoinuneen siinä määrin, että uskalsi lähteä Savosta tiluksilleen Lammin Porkkalaan. Matkalla hän otti uskollisuuden va lan Mikkelin pitäjän väestöltll. Vesien avauduttua oli tarkoitus lähteä käräjäkierrokselle. jossa tapahiUmat selvi renäisiin lopullisesti. Fincken matkan varrella kokoontui tienvarsille talonpoikia ~alinamaan kärsimistään ryöstöistä. Huovit eivät olleet halukkaita palauttamaan rosvoamaansa saalista. vaan heillä oli vastasyytöksiä ja vahingonkorvausvaatimuksia omaSta puolestaan. Kun tieto marski Klaus Flemingin kuolemasta tuli. pään i Fincke, enä soratoim ien aikana saatu ryöstösaalis sai jälld:l ryöstäjilleen, rnuna mikä oli ryöstetty senjälkeen piti palaunaa.':

Sotatoimien lakattua vanha erimielisyys puhkesi talonpoikien ja ratsumiesten välille. Soraväki asenui jälleen linnaleiriin ja ruvettiin puhumaan maksamattomista linnaleirirästeistä. Huovit vaativat. että rästiytyneet erät oli viip) mätiä kuljetenava heidän kartanoihinsa. Lisäksi riideltiin veron määrästä. Talonpojal halusivat pitä}tyä vanhaan J taalariin kuukaudella, muna huovit vaativat 9 taalaria. Kun talonpojilla ei ollut millä maksaa. vietiin heiltä inaimisto. kupariesineet ja vaatteet. Kun kruununhallinto ei pystynyt perimään saatavia Suur-Savossa. tamuivat Käkisalmen huo.vit itse toimeen. Sääliä nälkäänäkevää maakunlaa kohtaan pyytänynä Finckeä ei kuunnellut kukaan." Kapinahenki k)1i vielä kesäkuussa Savon talonpojiss:t. jolloin joukko talonpoikia oni väkivalloin ryöstetyn omaisuuden takaisin ra!Sumiehiltä. Puheita ja nurinaa kanta utui sieltä t:lält'J pitkin kevänäja kesäll. Kuten Gödik Fincke kevällllä 1597 kirjoini: "Ei ole Suomenmaa milloinkaan niin .hyvin rauhaa tarvinnut: Jumala sitä annahtakoon"."

*t< 1'r

Suurniemi

* .l*

Remojärvi

21.1.

***

.~.

.,..*/ *•

•••• *. 1r: ****:-:•• w: ~··*· *. ...*~ 'lf.

. . .~~ **•• **" ~··•

II Kiiskilä

**• .. ... Koikkala 20.1.

•

Keistula

16.1 .

Nuijasodan seuraukset Nuijamiesten häviö Santavuorella Kuten jo aiemmin mainitti in. sai nuijasota Hä.meessä samankaltaisen lopun tammikuun puolimaissa kuin myöhemmin Savossa. Iivari Tavastin huovir hakkasivar 300 - 400 aseetonta nuijamiestä kuoliaiksi luvattuaan ensiksi säästää heidän henkensä. mikäli nl!mä antautuisivat. Pohjarunaalla vouti Abraham \1elkiorinpoika mestautti kiinnisaamansa nuijajohtajat Jaakko Ilkan, Yrjö Kontsaan, Penni Pirin ja Aabraham Pemun sekä asetti näiden piikorut ruumiitteilipyöriin varoirukseksi muille.' Tällä välin pohjoispohjalaiset olivat liikekannalla. He yllättivät vihatuo vouti Aabraham Melkiorinpojan ja surn1asivat tämän joukkoja. Eteläpohjalaiset nostivat johtajiensa ruumiit teilistäja aloittivat uuden kansannousun. Fleming j oukkoineen lähti jälleen kohti Pohjanmaata. Nuijamiehet asettuivat leiriin Kyröön. Paras paikka raisrelulle olisi ollut Isonkyrön ja limajoen väliselle metsätaipaleelle hakattu murros. jossa ratsumiesten olisi ollut hankala liikl.:ua. Nuijamiehet saivat kuitenkin päähänsä. että ratsumiehet olisi yllätettävä yöaikaan. Suunnitelman muutos johtui luulosta, että f'lemingin joukot olisivat paljon lähempänä kuin mitä ne lopun perin olivatkaan.2 Nuijamiehet juoksivat koko }'ön, mutta matka oli liian pitkä. Aamu ehti valjeta ja yllätyksen mahdollisuus katosi. Väsyneiden nuijamiesten edessä seisoi kolme lipustoa h;vin Jevänneitä huoveja keskellään vihattu Klaus Fleming. Taistelun lopputuloksesta ei voinut olla epäselvyyttä. Fleming lähetti sanansaanajan varoiltamaan talonpoikia hullusta yrityksestä, muna talonpoj at huusivat taistelevansa Kaarle herttuan puolesta niin kauan kuin veri virtasi heidän suonissaan. Kauan se ei virrannut, sillä taistelussa nuijamiehet jäivät häviölle.3 Nuijasodan katsotaan loppuneen Santavuoren taisteluun helmikuun lopussa 1597. Fleming kuritti kovalla kädellä kapinallisia talonpoi kiaja päästi joukkonsa ryöstelemään. mutta vapautti lopulta suurimman osan Santavuorella ottamistaan vangeista. Vain 17 talonpoikaa vietiin Turkuun tuom inavi ksi."

Kaarlen voitto- nuijamiesten asia unohtuu Samaan aikaan kun Fleming lopeneli nuijamiesten nousua Suomessa. olivat Ruotsissa koo lla Kaarlen kokoonkutsumat Arbogan valtiopäivät. Kalajoen kirkkoherra Ljungo Tuomaanpoika teki 25.2. säädyille selvityksen Suomen tapahrumista. Seuraavana päivänä saapui miehiä mukanaan vangittu vouti Aabraham Melkiorinpoika, jonka kuulustelut johtivat siihen. että sääd)'1 antoivat Kaarlelie luvan lähteä sotaväen kanssa Suomeen kukistamaan Flemingiä. Osa Ruotsin vahaneuvoksista hankki utui Puolaan, osa jäi kannattamaan Kaarlea. Oli tullut aika valita puolensa Kaarlen ja Sigismundin välillä.'

Arbogan päätöstä l< ierrätettiin sekä Ruotsin että Suomen maakunnissa. Sekä herttua enä Fleming kävivät propagandasotaa. Ruotsissa sotaväki siirtyi Kaarlen taakse. Suomessa aatelisten ja ratsumiesten liino kesti. Fleming varusteli armeijaansa kuumeisesti. s illä yhteeneno Kaarlen kanssa oli selviö. Yhteenotosta ei tullut kuitenkaan mitään. sillä Fleming oli tullut tiensä päähän. Matkalla Siuntiosta Turkuun han kuoli huhtikuun 13. päivänä 1597 sairaskohtaukseen talonpojan talossa.; Suomen aateliset kiiruhtivat valitsemaan Flemingille seuraajaa. Val inta osui Arvid Eeriki npoika Stålarrniin, Narvan päällikköön. Tenholan Lindön herraan ja Savon kihlakunnan tuomariin. Hän oli ollut sisällissodasta sivussa eikä myöskään osallistunut talonpoikien kukistamiseen. Huhtikuussa 1597 Pohjanmaa liittyi Kaarle herttuaan Monikkalan Hannu Hannunpojan johdolla. Elokuussa Kaarle putjehti joukkoineen Turkuun. jossa Turun lin na siirtyi syyskuussa piirityksen jälkeen hänen valvontaansa. Ennen talvea Kaarle purjehti takaisin Ruotsiin panttivankeinaan linnasta tavoittamansa aatelismiesten rouvat' Kaarlen lähdettyä Turun linna saatiin takabio Stälarrnin joukkojen haltuun. Alkutalvesta 1598 tiedettiin, että Kaarien j a Sigismundin lopullinen välien selvittely tapahtuisi seuraavana kesänä. Suomen aateli valmistautui tukemaan Sigismundin paluuta. Rahvas pysyi rauhall isena eikä jaksanut enää sekaantua välien selvittelyyn. Heinäkuussa 1598 kuninkaan joukot nousivat maihin Kalmarissa ja saivat pian Tukholman haltuunsa. Syyskuussa käytiin Li ndköpi ngin edustalla ratkaiseva taistelu, jonka Kaarle voi tti täydellisesti. Sigismund ja Kaarle tekivät muodollisen sovinnon." Vielä o li Suomen aatel isto taivuttamatta lopullisesti Kaarlen vaitikan alle. Elokuussa 1599 hän saapui jälleen joukkoineen Turkuun. Suomalaisten häviöön päättynyt taistelu käytiin Alastarossa. Osaltaan häviöön vaikutti suoma laisten joukkojen vastentahtoi5uus, jonka Savon nihd it ilmaisivat: "Missä on nyt se suuri apu, jolla meitä on lohduteltu; missä ovat nyt ne, jotka niin usein ovat kirjeissään antaneet meille varman lupauksen vieraitten kansojen avusta ja tuesta. Meidän kuninkaamme ei tiedä mitään sellaisesta lupauksesta, vaan te aatelistosta ja päällystöstä olene panneet sen huhun matkaan maaomaisuutenne ja läänitystenne vuoksi meille perikadoksi ...• Viimeisenä antautui Viipurin linna. Kaarlen voitto päättyi kostoon Suomen aateli~ille. Päitä putosi, ja Suomen aatelin itsenäinen asema katosi. Armon saaneet miehet taipuivat Kaarlen tahtoon. Sama toistui Ruotsissa, jossa Sigismundin kannanajat kokivat kovan kohtalon '~ Vaikka Kaarle voitti. ei talonpojille tullut hyvitystä.

Talonpojan kohtalo Kuolonuhrit Nu ijasodassa talonpojat itä- länsi- ja keski-Suomessa nous ivat laillista kuningasta ja sitä edustavaa esivaltaa vastaan. Kapinassa kaatui yleisimpien arvioiden mukaan noin 2500 - 3000 talonpoi kaa. Varmoja lukuja e i voida esinää, sillä olojen yleinen seka-

vuus. pitkään jatkunut sotakausi ja 1600-luvun alun katovuodet vaikeuttavat uhrien määrän arviointia. Käytettävissä olevat lähteet eivät kerro suoraan asiasta. Fincke arvioi heti keväällä 1597 kaatuneiksi 500 • 600 savolaista talonpoikaa. Pirisen laskelmien mukaan jousien eli työkykyisten talonpoikaismiesten määrä laski 555 eli 13 prosenttia nuijasotaa edeltävästä v1Jodesta. Kun vuonna 1571 jousien määrä Savossa oli oll ut 5 445 miestä, on arvio 10 prosentin mieshukasta suuntaa-antava. joskaan ei täsmällinen." Pekka Lappalainen on Pieksämäen historiassaan laskenut nuijasodan tuonamaa mieskatoa. Joroisten. Vuolingon ja Norolan neljäMeksissä j ousiluku aleni noin 25 prosenrtia. muissa ei juuri lainkaan. Sen sijaan kirvesmiesten eli maanom ien työk)'· kyisten miesten määrä laski vähän kaikissa neljänneksi~sä. '0 :vfonet paikallishistorian tutkijoista epäilevät nuijasodan uhrien lukumäärää liioitelluksi. Ajan tapoihin kuului, että omia tekoja, tässä tapauksessa sotaväen kunnostautumista talonpOikien kurituksessa. liioiteltiin. Esimerkiksi Rautalamm illa. josta osallisturtiin innokkaasti kapinaan, katosi tilikirjoista selittämättä vain kahdeksan talollista vuosien 1589 - 1604 välillä. Toinen selitys on, enä nuijasotaan oni osaa pääasiassa tilaton väestö. joka ei näy lähteissä. Tilanoman väestön määrä oli kUi tenkin vielä tuolloin vain viisi prosenrtia kaikista savolaisista."

Köyhtyminen ja autioituminen Monen sadan työkykyisen miehen menetys tuntui maakuMassa. sillä vuoden sato ja viljelys oli kiiMi ihmistyövoimasta. Taloja oli tuhortu sekä karjaa ja irtainta omaisuutta ryöstetty. Nämä yhdessä köyhdyttivät väestöä. Talonpoikaistilojen autioitum inen eli joutuminen veronmaksukyvyttömiksi kiihtyi nuijasodan seurauksena. Laajaa autioitumista ei tosin aiheuttanut yksin nuijasota. vaan se oli alkanut jo paria vuosikymmentä aikaisemmin. Autioin1misen suurin syy oli pitkäan jatkunut sota ja 1600-Juvun alkuvuosina pahat katovuodet. Esimerkiksi EteläPohjanmaan suomenkielisellä alueella oli vuoMa 1600 12 prosenttia tiloista autioina. Seuraavana vuoMa luku oli 17.5 prosenrtia ja kahta vuotta myöhemmin 30 prosennia." Aut iotiloja siirtyi paljon aatelin ja varakkaampien talonpoikien halli ntaan. EteläPohjanmaalla oli vuonna i 595 22.5 mannaalia autiona. Nu ijasodan jälkeisenä vuonna luku viisinkertaistui. Vuoden 1601 maaki rja kertoo Mustasaaren taloista: ..Suomen sotaväki ryösti ja hävitti ne vuonna 159i maineen kaikkineen eikä niitä ole tähän meMessä uudelleen kunnostettu... ,; Nuijasotaan johtaneet syyt. tässä tapauksessa linnaleiri. autioirti Sääminkia yhtä tehokkaasti kuin venäläisen sotaväen hyökkäykset.'" Useimmi ten onkin vaikea osoinaa se urauksia pelkästään nuijasodasta johtuneiksi. pikemmi nkin nuijasota itsessään oli s<:: uraus talonpoikien yhä huonommiksi muunuvista elinolosuhteista.

Nykyisen Mikkelin maalaiskunnan alueella oli nuijasotaa seuraavana vuonna autiona 44 prosenttia tiloista. 2288 tilasta oli veronmaksukyvyttömiä yli 1000. Kehitysjatkui samanlaisena: vuonna 1603 autioita oli 74 prosenttia kaikista tiloista. 17 Sotakausi jätti Mikkelin pitäjän maanomistusoloihin pysyvän leiman. Autioitumisen myötä varakkaammille talonpojille ja aatelisille sekä virkamiehille helpoksi tullut maaomaisuuden hankkiminen pani alkuun Mikkelin pitäjälle tyypillisen 18 sotilasasutuksen ja kartanoiden muodostumisen. 1500-luvulla savolainen asutus laajeni laajalti oman maakunnan ulkopuolelle. Savolaiset asuttivat ensin Rautalammin suurpitäjän, sitten Hämeen erämaat ja Kainuun. Ruotsin siirtolaisuuden ensimmäinen aalto oli 1550-luvulla. 25-vuotinen sota ja sen mukanaan tuomat rasitukset vilkastuttivat muuttoa. Kaarle-helttua värväsi savolaisia uudisasukkaiksi Vermlantiin. Huhun mukaan talvella 1580 Savosta lähti suuri määrä jousimiehiä perheineen Kaarlen kutsusta Ruotsiin. Todennäköisesti nämä kuitenkin olivat jo aiemmin Savosta muuttaneita, jotka jatkoivat matkaansa länttä kohti. Vaikuttiko nuijasota talonpoikaiseen muuttoon, ei voida varmasti osoittaa. PienSavosta mainitaan muuttoaalto vuosina 1606 - 1608, joka suuntautui Venäjälle, Pohjanmaalle, Suur-Savoon, Pohjaan ja Rautalarnmille. Suur-Savon tileissä on vuodelta 1606 maininta, että talonpojat olivat lähteneen suurin joukoin köyhyyden, varattomuuden ja monien hallavuosien tähden vieraille paikkakunnille ja jättäneet peltonsa kylvämättä.' 9 Karkaaminen Venäjälle kurjia oloja karkuun kiihtyi rasitusten kasvaessa. Nuijasodan jälkeisinä vuosina karkuruus kasvoi. Karkaajienjoukossa oli sotamiehiä ja muutamia entisiä nuijamiehiä kuten Sihvo Soikkanen Rautalammilta. Yleensä muuttajat halusivat vapaampiin olosuhteisiin tai heillä ei ollut aivan "puhtaita jauhoja" pusseissaan. Kaikkiaan Pien-Savosta karkasi 104 talollista vuosina 1600-1602.20 Nuijasota yksin ei aiheuttanut merkittävää autioitumista ja muuttoliikettä, muna osana 1500-luvun loppupuolen huonoja aikojajohti talonpoikien elinolosuhteiden kurjistumiseen.

Maailmankuva ja kapina Totta on. että ralonpoji lla oli hyvät konkreettiset syyt nousra puolustamaan oikeuksiaan ja elimilaansa kruunua vastaan. Kuten hi!mäläiset sanoivat Finckellc. heiII~ olisi muuten ollut edessäilo vain nälkä ja kuo iema. Siinä kuinka nuijasota käytännössä toteutui on mahdollista nähdä tuon ~tian ihmisen maaihnankuv-dll, ajatustapojen j a -mallien toteutumista. Vaikka kapinan epäonnistumisen yhdeksi syyksi voidaan katsoa pätevän sotilil.Sjohdon puuttuminen. vatkuni häviöön myös nuijamiesten itsens5 tapa toimia. \uijasodan keskusalue oli Etelä-Pohjanmaalla. Misrä johtui, ertli juuri sielti! löyt} i se kä toimivia johtajia että toimivia joukkoja? Etelä-Pohjanmaa oli vauraampna ja talonpoikaisesta näkökulmasta vapaampaa seutua kuin eteläinen ja itäinen Suomi 1500-luvun lopulla. Etelää ja itää rasitti kruunun tiukka ote ja sodasta aiheutm at rasi tukset enemmän kuin Pohjarunaata. Siitä huolimatta kapina alkoi Pohjanmaalta. Pohjanmaalla ei ollut selkeää eturistiriitaa s~ntymässä olevan vauraampien ratsutalonpoikten ja köyhempien talonpoikien Välillä. Puitteet eri ~hmien kollelniiviselle yhteistyölle olivat hyvät. Kapinaan liittyivät niin talonpoikaisen itsehallinnon luonamusmiehet kuin papitkin." Pohjarunaalla oltiin siis solidaarisia kokonaisina k.;l~kunti na ja pitäjinä. Selvirtl!mlinä on. miksi savolaiset liittyivät nuijamiehiin. Kuten aiemmin todeniin. Pirinen osoitti nurinan ja epävarman ilmapiirin jatkuneen Savossa huomattavasti pidempä!!.n kuin aiemmin luultiin. :\1ik.kelin verilöyly ei lop~nanut kapinointia yhdeltä istumalta. Savon papisto pys) i uskollisena esivallalle päinvastoin kuin Pohjanmaalla. miss:! papit ainakin tukivat kapinaa. jos eivät \'l!lttämänä siihen liittyneetkälln. Pirisen mukaan savolaisten talonpoikien taakka ei voinut olla raskaampi kuin sotavuosina. muna mieliala väl iTtömän 'aaran mentyl! ohi oli kärsimänömämpi. Ristiriidat siirtyivät henkilökohtaiselle tasolle, k.-un huovit ja sotamiehet saivat periä itse saatavansa. Savolaiseen talonpoikaisyhteiskuntaan oli sodan aikana syntynyt ryhmiä. joiden edut olivat ristiriidassa toistensa kanssa. Pirinen painottaa myös herrruan kiihotuksen merkitystä.!> Gödik Fincke ei uskonut savolaistcnsa liittyvän kapinaan. Kuitenkin koko Savo nousi vi ikossa. Erehl)ikö Fincke kansastaan niin paljon? Vai imaisiko tapahtumien pyörre ihmiset noin vain mukaansa'? 1500-luvun ihmisen luonnetta ja käyttä)'tymismalleja voidaan ta rkastella Penni Renvallin näkemyksen mukaan. jonka hän on luonut 1500-luvun oikeuspöytäkirjojen avulla" sekä kulttuurintutkimuksen ja folkloristiikan välittämän kansanomai sen maailmankuvan kauna.

1500-luvun lopulla ihminen eli havaintojen maailmassa. Hän ei ollur olemassa yksilönä. vaan elimellisessä suhteessa ympäristöönsä. eronamaton osa sitä. Hän uskoi. että j osjotakin kerroniin. asia myös oli niin, ~illä asioita oli olemassa vain havaintojen kauna. Ni inpä esimerkiksi kun Savossa kuultiin, enä prinssi Kustaa oli rulossa tänne. siihen myös todennäköisesti uskoniin. Ihmi nen suhraumi runnepitoisesti kaikkiin häntä ympäröiviin asioihin. Ei ollut olemassa neutraaleja asioita. vaan kaikki asiat koskenivat henkilökohtaisesti. Jos jokin asia tai ihminen vaikeurri ihmisen olemista ja elämistä. seurasi sirä helposti äkkipikainen. kontrolloimaton suuttumus. Toisaalta 1500-luvun lopun ihmisen myötätunto syntyi yhtä nopeasti kuin vihakin.:• Kaikilla asioilla ja ihmisillä oli oma ilmeensä. jonka mukaan niihin suhtauduttiin. Syysuhteet käsiteniin maagillisvivahteisina. Oleminen kosketuksissa asian tai ihmisen kanssa siirsi sen ominaisuudet koskcruksissa olevaan. Kausaalisuhdena ei ymmärretty. Kaiken kaikkiaan 1500-luvun ihminen näynäli nykypäivän silmin katsottuna asioihi n suhtaurumistavaltaan epämääräiseltä ja huojuvalra, sivuasioihin takerruvalta ja asioiden ytimen ohirravaha. Olennaista oli kuuluminen yhteisöön. joka noudatti tiettyjä sääntöjä. Jos joku irtautui yhteisöstä, oli syytä pelätä. ettei hän noudananut enää yhteisiä tapoja. mikä puolestaan jonri onnenornuuteen.zs Näin voidaan ajatella talonpoikien suhtautuneen talonpoikaisiin ratsumiehiin, jotka erkanivat perintei~i~tä tavoista. jolloi n heistä tuli samalla uhka entiselle yhteisölleen. Jos ajatellaan nuijasotaa siinä valossa. jonka säilyneet lähteet ovat siitä jättäneet. nähdään talonpoikien affektiivinen. nmnepitoinen käyttäytyminen, siinä selvästi. Asiaan innostuttiin. lsossakyrössä surmattiin huovit joukolla. Yhteisöllisyys ja joukkosieluisuus olivat keskeisiä. Nokialla Fleming puhumalla sai talonpojat luopumaan yrityksestään ja lupaamaan johtajansa Jaakko Ilkan vangi ksi. Mielenmuutokset vaikuttavat nopeilta ja spontaaneilta. kuten esimerkiksi Nyystölässä, jossa päätettiinkin lähteä alkuperäisen suunni telman vastaisesti Flemingiä vastaan yöllä. Kapinan nopea leviäminen Savoon, jossa ei aiemmin vakavaa nurinaa tiedetä olleen. kertoo osaltaan nopeasti levinneestä innosn•ksesta. Va ikka kapina!Ia oli päämäärä, Flemingin vangit· seminen Turussa, se nä)1tää usein jääneen taka-alalle. Kuljeniin sinne ja tänne ilman selkeä perusteltua suunnitelmaa. Pieksämäellä vannottiin nuijajoukon pysyvän koossa. muna pian monen sadan miehen joukko muuttikin mielensä ja hajaantui. Myöhemmissä kirjoituksissa Renvallin käsitys 1500-luvun lopun talonpojasta muunu i tylymmäksi. Hän erotti kehittyneemmän ja ·•uudenaikaisen" talonpoikaiston eliitin. joka halusi hakeurua yhteiskunnallisessa asemassa eteenpäin, liittourua hallitusvallan kanssa omien el inolosuhteidensa parantamiseksi. Suurin osa talonpojista ei kuitenkaan pystynyt kilpailemaan henkisessä kehittyneisyydessä tämän huippukerroksen kanssa. He pitivät tiukasti kiinni vanhasta ja perinnäisestä ja vastustivat kaikkia uutuuksia. Uskonpuhdisrus. verollepanot. asutustoiminta ja kauppapolitiikka kohtasivat vastaanhangoittelua. Vanhoillinen hitaus ja henkinen rajoinuneisuus aiheuttivat sen, etteivät talonpoj at pystyneet näkemään niitä mahdollisuuksia, joita sota tOi yrineliäille miehille.'• Oliko siis niin, errll nuijasma oli viimeinen yritys pitää kiinni vuosisataisesta perinteestä. j onka mukaan suomalainen yhteiskunta muodostui vapa ista, itsenäisistä ja tasaarvoisista talonpojista? Perinte~stä. jonka taustalla vaikutti voimakkaasti luontoon sidottu maailmankuva''

Hitaasti muunuvassa talonpoikien maailmankuvassa kruunu virkamiehineen edusti uhkaa Kaskitalonpojat näkivät yhteiskuntaa kchittäml.län pyrkivän kmunun ~dusmjien murtavan perinteistä elämäntapaa ja kyscenalaista~an vanhoja totuuksia. Luonto ja ;en kiertokulku ei enää oll ut tärkein talonpojan elllmäll m;!tirinelevä clemenui. Kruunu alkoi kontrolloida luonnonvaroja ja näin kask iviljelijä vUhitellen meneni vapautensa. :-iuijasodan aikaan kruunu ja sen edusmiehet löysivät tiensä kauimmaiseenkin korpeen. Ja kytkivät kaskiviljelijän yhä tiukemmin osaksi modemisoituvaa yhteiskuntaa. joka toi mukanaan velvollisuudet esivaltaa kohtaan ja ylhäältä. ohjauruvan kontro llin.

VIITTEET Savo ja savolaiset !500-luvun lopulla: /. Pirinen /988. s. 169-2!1. 2. Pirinen /981, s. ./33; Yrjo-Koskinen 1929. s. ·12-.IJ.

J. Kansallinen elamäkerrasto II. 5. 38-·N . ./. Pirinen /981, s . .f./2.

5. Soininen

195~.

s. 121-1!3.

6. Pirinen 1981. ·'· 59- 63. 7. Pirinen 1982, s. 92-93.

8. Pirinen 1982, s. 318. Tieto on henkilöwroluettelosra v. 1606, mutta on sinällään suuntaa antava. Mahdollisesti nuijasodan aikainen väkiluku oli hieman korkeampi. si/lti 1600-/uvun alussa oli muutamia pahoja katovuosia. 9. Wirilander /982, s. 99. 10. PirinM /982. s. .J83-.f84.

II. Pirinen 1982. s. 550. 12. Sarmela 199-1. 13. Havumetsäkaskiviljelyssii hm•umetscin puut pya/leuiin eli kuoriltiin F;yviosastacm ja jätettiin kuivumaan j a odouamaan poluamista. Kuivuminen saattoi kestäa useita ,·uosia. Ennen kosken polltamista pyälletyistä puism pienimmä/ kaaderriin ja jatettiin vielä vuodeksi kutvtmraan. Pyalletyt ja kaadetllt puut sytytettiin pula>'illa ruohuksilla.joita kuljeteuiin paikas1a toiseen pitkien seipäiden päihin kiinnitettynä. Alkukantaisessa havumetsäkaskessa palamaliomat puut Jäieliiin paikoilleen ja siemenel kylvettiin kantojen ja palamaliomien runkojen ,·äliin. Maata ei voitu suuremmin muokata: \'anhimpia koskimaan mäyhimiseen käytettyj ä työkaluja olivat kaskiharat. risukarhir ja huhtakoukw. Havumetsäkoskesta saatiin y leensä vain rksi ruissato. muua myöh emmin sitä voitiin käynää muuhun viljelyyn. {Ta/ve 1980. s. 5053).

/4. Pirinen 1982,

.~.

367-rO.

15. Pirinen 1982, s. 378-385: Sirelius J9/9a, s. 217-223; Toive 1980. s. 65-6 7.

/6. Metsästyksen ja kala.~ruhe11 merkitys alkoi j o 1500-luvun lopulla olla vaistymään päin. (Talve 1980, s. 68). 17. Pirinen /982 , s. 393-39i. ~./5: Sirelius J9J9a. s. 57; Talve /980. s. 69. 72. 18. Sarmela 199./. s. 23· Talvt! 1980. s. 69. I'.J. Pirinen 1982. s. ./09-.J 15 20. Pirinen J 982. s. .JO./.

21. Sirelius /919b. s. 206: Talve 1980, s. 3:!-Ji. Toive l980, s. -11 -4-1. 23

1500-luvun lopun Savossa wzllils~\·a nuveuaryyppi oli ns. sekasomanavcua. Sekasomanavetassa lantaa kt!räänryy elciimen alle ja siihen lisd1ihln kuivikeua. jotta kmjan uleskelupolrja pysyisi kuivana. .Vaveua 1yhjenne11iin vasra. kun eläimen selä1 koske11iva1 rakennuksen n:ilikauoon. rSuomen kansankulmmrin kanasro 1. s. 7:!).

2-1. !ra-Suomessa oli rapana kylpeä usei1a kenoja viikossa. Lämis~ssa Suomessa muna lämmiteuiin kylpemi.l få van en vain kahdeSli 1•iikossa. K.ylpemisen lhciksi sauna.ua suoriteuiin erilaisia raloudenpitoon kuuluvia roimia mm. kuivateuiin pellavia ja savusrettiin lihaa; taunassa hoideuiin terveyflä. i.~keltiin suunta. kupuniin hierouiin ja synnyteuiin. 25. Sarmela 199-1. s. 2-1: Sirldius 1919b. s. 178 , 233-235: Talve 1980. s. U 26. Läns isuomalaisen peltoviljelyku/uuurin alue!'lla olivat ryhmä- j a riviky lät r,vypillisiti 1500-luvul/a (falve 1980, s. Jlj.

27. Sarmela 199-1. s. 29. 28. Pirinen 1982. s. 316-328. 739. 29. firimm 1982. s. 335-342. 30. Pirinen /982, s. 326. 31. A.fåkelä / 989. s. 22. 32. Sarmela 199-1, s. 29-32. 33. Rmsumiesten talonpoikaisesta kantaväestöstä poikkeava ajattelutapa muodoj·ti jännitteitä, jotka näkyivät erityise.lli nuijasodan kriisitilanteissa f firinen 1982, f . 2/ 5). 34. Sarmela 199-1. s. 24-25. 35. Sarmela 1994. s. 23. 36. Kanteletar. 3 7. Sarmela /99-1. 38. :Venonen 1995. Mäkelti 1989. 39. Marko Nenonen on se/itrtinyt itäsuomalaisten naisten vähäistä osuutta kdräjilla: "Keskusvallan koura nåylläd kaikilta osin ulottuneen paremmin naisiin LänsiSuomessa kuin Itd-Suomessa." t:V1monen 1995, .1. 158i. -10. Kantele1ar. -11. Karjalainen 199-1. s. 11-28: Vuorela / 975. s.

~10- 721 .

./2. Km:ialainen 1994. s. 83.

.f3 Sadeua aJ1/avana ukkosenjumala oli kaskikulttuurin alueella tärkeimpid pal1·on-

nan kohteita. Savon alueelta kerätyn loitsuameistun 1·alossa (;f:ko nayuaytyy tdrkeimpana tietdjtin awtajana. rSiikala 1991. s. r;:; . .f.f. Ckon vakat oli kevåtkylvojen aikaan järwm rannalla j brjesteuy kylän yhteilum

ltedelmtillisyysjuh/a.jossa oluenjuominen oli keskeisellä siialla. Ukon vakkoihin liittyi myås hedelmällisyysjuhlille ominaisia se/rs uaali1·ia menoja. joiden uskottiill parantavan tulevaa w toa. .1~1·bs nt~aan oluenjuonnin j a olwuhrin kanrami~en Ukkoylijumalalle uskouiin edistttw:m .radon onnistumista. (Haavia 196-. s. /.18). <5. Haavia 196i . s. 1-18. .J6. l./ hriamimet oli varatlava jo kuukausia aikaisemmin ja niitä piri kohdl!lla eriryistoimenpitein. Esimerkiksi uhriksi tarkoite/lu karitsa. jonkatuli olla virheetön, erotettiin riillitarknituksiin jo kevaällä. kun lampaat poikivat. Sita ruokittiin paremmin ja silti ei lainkaan ktmtry. Uhriolut valmistelliin sekin erityistoimenpitein. J~vos itse juhlan ,·almistelu edel~wti yhteis(Jn jäsenten "alistä yhteisty(Jta. rSarmela 199./, s . .J9: Haavia /96i. s 150). .Ji. Sarmela 1994. s. -19 .J8. Pirinen 198:. s. 51r : Sarmi!la IY9.J. s . .J9: Vilkuna 1973. s. 268-2i3. 29./-29-. 49. Sarmela 199-1. s. -13.

50. Haavia 1967. s. 353: Pentikäinen 1990, .~ . 15-16: Siikala 1992, s. 126-129. 51. Sarmela 197./, s. 89. 52. Pemilcainen 1990. s. J0-31. Sarmela 1994. s . ./8: Talve 1980. s. 208. 53. Vuoden 1571 kirkkujarjestyksessa emteltiin hautaustoimitukset 1•ainajan kuolinta•·an mukaan. Poikkeuksellisia kuo/emansyitl'i olivat esimerkiksi kuolleina syntyrreet. kastamaliomina kuolleet, itsemurhaajat. 1·a nkeudessa kuolleet, kuullo~ina löydetyt, murllamt. lapset ja mestatut ihmiset. t Pentikainen 1990, ~. 126-1 27). 54. Penriktiinen 1990. s. 126-Jr: Sarmela 199./, s. 59. Siika la /992. s. 181-186.

55 Sarmela 199./, s. 31, 1556. Siikala 1992, .f . 33. 57. Siikala 1992.

l·.

8i.

58. Siikala 1992. s. 8 / . 59 Sarmela !994, s. JO. 60. Siikala 1992. s. 9ll-103 151 .\'enonen . Kervinen I$19J . .1 l.J1-1.JJ..Venonen 1995. 62. Aluiainen 1985: Siikala 199+. 1 ::JF

63. K~rimalci f.l.-16.11.16-0: V"i1een iuku tSKTR rJ 3013, Kuopio JB.-30.6. ja 1. -.1686: kaksi loii>ua ajoksen parantamiii!KII 1SKVR VI -02 /;: Rantasalmi il.-9.11.169:!: Raudan :>.lflty tSK~'R n 3!931 6-1. SKVR

n J:?9J.

SKFR V/6393 1• 6393.

66 Sarmela !994. s. 30.

6-. Pirinen 1982. s. 599; Siikala 1992. s. 6-1-66. 68. Sarmela 199-1. s. 30: Srikala 1992. s. 7 69. Sarmela !99-1.

-o.

s. 14.

lhmisluontoon kuuluva pyrkimys siwis~:en jarjtmykseen pakouaa ihmisen maariiteiemtiän fa luokimdemaan elinympäristt5ddn; jdrjestitmiseen kuuluu sopimaliomien ~lementticn poistaminen ja wrjuminen. Sisäisen koW~itiivisen. järjestyksen vastapaino•w on k011os.jma pyritt:idn vdlttämdän. {Ks. esim. Douglas 1966i.

Nu{jasodan poliittinen j a yhteiskunnallinen 1ausra: 1. Renvall 1962, s. 142. J. Renvall 1962, s. /41.

3. R.:nval/ 1962. .t. 143. 4. Ylikangas

19~7.

s. -18.

5 l'likongas 1977. .~ 43. 6 Ylikangas 19i7. s .JIS. 7. Ylikangas 1977, s. 46--17. 8. · Ylikangas 1977. .v. 47. 1),

Yrjö-Koskinen 1919. s. 76-I:JI. Yrjö-Koskisen mtl!!esttl merkiuir.:ä -':1-Y amelin vai/cm kasvuun oli uskonpuhdistuksen mukanaan tuoma papifton merkityksen heikkeneminen. Kun ei ollut esim uhkana pannaanjulistamista. saaretliin ~·aayrya muen vain.

1(). mkangas 1977. s. 43:4-1.

II. Ylikangas 1977, s. 44-45. 12 Ylikanf(as 19i7. s. -15.

11. >'rjo-Koskinen1929. .• 14.

l'rjo-Koskmen 1929, s 92.

15. Yqo-Koskinen 1929. >. UJ, 92-93

16. ) rj6-Koskinen 1929, s. 99

17. KansaflinenelämcikerramJ, s. 83-88; l'rjö-Koskinen 1929, s. /9.

/8. Kansallinen eltimäkerras10. s. 83-88.

1.9. Kansallinen elämäkerrasto,

•'0.

Y~jö-Koskinen

.~.

83-88.

1929. s. 93-9-1.

21. Yrjö-Koskinen 1929. s. 95-96. ?2. Renvall /965, s. 271-2?3. 23. Renvall 1965.

.1. 273 Ttitä ajattelutapaa on lraluuu näirdli my1)s .wnmalai.<ena itsenäisyysajaueluna. mi((i se ei kuitenkaan ollut. Lisäksi toisen maailmansodan j lllkeisen ajan tlllkimuksessa mtelellticin haluuiin korostaa Venäjan vaarallisuuden ymmtirtämistd ja Vendjänpolitiikan tårkeylld Suomen historian hyvin varhaisesso vaiheessa.

N . Kansallinen elämakerrasto, s. 77-84.

25. Kansallinen elämäkerrasto, s. 84. .:6. Yrjo-Koskinen 1929, s. 102-103: Kamallinen elämtikerrasw. s. M-85. 27. Kansallinen eltimäkerrasto. s. 86.

28. Pirinen 1982, s. 62-1: Ylikangas 1977. s. 18. 29. Pirinen 1982, s. 62-1-625. 30. rtikangas 1977, s. 10. 3/. Jokipii /983. s. 10. 32. Ylikangas 1977. s. 19. 33. Ylikangas 1977,

!2.

3.f. Ylikangas 1977. s. 11.

35. Wirilander /982. s. 209. 36. Pirinen /982. s. 65 7.

37. Pirinen 1982, s. 659. 38. Pirinen 1982, s. 657-658. 39. )'/ikangas 1977, s. 85-81: Markkanen 1985, s. /43-147. -10. Ylikangas 197i. s. 8 7-88. -II Ylikangas 1977. s. 89-90, -12. Katajala 199-1. s. -19. .U,

Hovi 1980, s. U8-:!51: Katajala / 99-1. s. 50.

4-1. Lackman 1983, s. 153-185. -15. Katajala 199-1. s. 42.

.J6. Yrjö-Koskinen 1929. s. 61-62. 47. flenva/11965. s. !57: Katajala 199-1. .<. 52. .J8. Kmajala 1994. .<. 52-53. Erkki Lehtmen arvosteli Ylikankacm ".Vufiasodan" HistO· ria/lisessa Ailwkauskirjassa /J/978. Kritiikki oli lahes murskaava nimenomaan )'/ikankaan lähteiden käytön johdosta. Lehtisen mukaan Ylikangas käyui liihteita sekä tarkoitushakuisesti jäuaen joitukin k<'iyuåmäuå. eltä luki niisra paljon enemmän kum niissä sanouiinlwan. Voitteensti Lehrinen myos ndyllt toreen ar"osrelus· saan. llmeisesri myös Ylikankaan l'iirikiis kio:lenkayuö ärsyui muira rurkijoita. -19. Katajala 1994. s. 53. 50. Katajala 199-1. s. 53-54. 51. Katajala 199-1, s. 5-I. 52. Katajala 199-1. s. 38-39.

Nuijasodan taustojen toteutuminen Savossa: 1. Pirinen /982. s. 629-632. 2. Pirinen 1982. s. 625-626. 3. Pirinen 1982. s. 618. 4. Wirilander 1982. s. 197- 198. 5. Pirinen 1.982. s. 627. 6. Pirinen 1982. s. 634-635. 7. Pirinen 1982. .1. 63 5. 8. Pirinen /982. s. 635. 9. Pirinen 1982. s. 644. 10. Pirinen 1982. s. 644-645

II. Pirinen / 982, s. 63 7. 12. lViriiander 1982. s. 20i-J08. 1J. lViriiander 1982, .1. 208.

f.l. Pirinen 1982. s. 655. 15. Pirinen 1982. s. 655. 16. Pirinen /982, s. 657. 17. Pirinen 1982. s. 658. 18. Pirinen 198:?. s. 658-659. 19. Pirinen 1982. s. 658-659.

10. Pirinen 1982, s. 658-659.

:! 1. Hämeenlinnasta Olavinlinnaan Hollolan. Heinolan. Mikkelin. Jm·an. Ramasal· mr.m ja Säämingin kau/la.

22. lViriiander 1982, s. 209. Mäarät on muute/lu nykymitoiksi Pirisen 1982, s. 822. rnukaan. 13. Lappalainen 1961, s. 328-329.

Pirinen /.982.

s. .J.IJ •./45.

Nuijasota Savossa: /. Luukko 1950. s. 524-528.

2. Luukka 1950, s. 539·542. 3. Luukko 1950,

s. 55/.

4. Luukka 1950, s. 561. 5. Luukko 19 50. s. 562. 6. Luukka 1950, s 564. 7. Luukko /950, s. 56i·568.

8. Luukku 1950, s. 568. 9. Luukka 1950. s. 566-570; Pirinen 1981. s. 662.

10. Pirinen 1982. s. 661. II. Pirinen 1982. s. 662: Juvelius /92i. s. 308·309. 12

l'rjb·Koskinen 1919. s. 31 9: Pirinen /982. s. 6'64.

13.

l'rjö-Koskinen /929. s. 325: Lappalainen 1961. s. 332.

Pirinen /982. s. 665.

15. Yrj6-Koskinen 1929, s. 324· 325: Pirinen 1982. s. 665 16. Pirinen 1.982. s. 66./.

17. Pirinen 1982, s 664. 18.

Yrj6-Koskinen !919. s. 315: Pirinen /982. s. 664-665. Huhu. j onkamukaan nuijajoukkoja olisi johtanut Monikkalan Hannu Hannunpo ika j a Pohjan vouti Didrik aiheuui linnassa huolta. Linnan piiritys olisi ollut mahdollinen j a mikäli apujoukot ulist torjuttu. olisi linna saauanutjouwa nui;amiesten ha/111un. Ruor. .nssa vastaava piiritys oli onnistunut. Pohjolan-Pirhonen 1973. s . ./03.

19.

Pirinen 1982. s. 665.

:?0.

Pirinen 1982, s. 665-666.

:!/.

Yrjö-Koskinen 1929. s. 32~-328: Pirinen 1982, s. 666.

!2.

Yrio-Koskinen /929. >. 3r: Pirin~n !9~.'. ·'· 6il6

Kruunun kar,Jatila. imsu kas\YJIO:Iliin k.arJOfttu hlt'·ostu kruunun turpeisun 19~2. .~

Pirinen

•'5

lrjo-Koskmen i92'1. < 126-J:!-. Kaannos Polyohm-Pirhonen !973, .< 399.

::6.

Kaukiainen 1978. s. 190.

Pirinen 198:!. s. 666-66i.

666.

J/1.

rrJ6-Koskinen 1929, s. 328: Pirinen 19112. s. 66 7.

l'rjå·Koskinen 1929. s 129: Pirinen 1911~. .<. 66~·668

Ylikangas 197 .< 22 1-2!2. Yli!wngas wlkitsi Pcum:lan rerkenry•östelyk.<i tomun kirjeen pohjalta.

3/.

Pirinen 19112. s. 66•S. l'ljo-Koskmen 192 9, s. 329 Yrjti· Koskisenmielestd Paall:· /an takaa-ajoretki oli hyodytön.

32.

Poppius 195 i , s. 160-161.

JJ.

Poppius 195". s. 161

J.J.

Poppius 195'. s. 162.

35.

Poppius 1957. s. 16!.

36.

Yrjö-Koskinen 1929. s. JJ0-331: Pirinen 1981.

.Ji.

Poppius /957.

38.

Yrjö-Koskinen 1929.

s. 667-668.

s. 162; Pirinen 1982. s. 66()·6i0. s. JJO: Poppius 1957. s. 162: Pirinen 1982. s. tS69-6;0,

l',o-Koskinen 1919. s. JJI; Poppius 195~. s. 162: Pmnen/981,

.J().

Pirinen 1981, s. 670.

.J 1

Pirinen /98'!, .r. 670.

.J1.

Poppius f95 7. s. 163: Pirinan 1981. :;. 671.

.JJ.

Poppius 1957. s. 163.

.J.J.

Pirinen 1982,

45.

s. 670.

s. 671.

Pirmen 1982. s. 671 .VItl}amu:hidmainitaano/lecn800.jorauudempirutkimus puad vain liioiueluna l'r;tJ.Koskinen ~koa jouko.r.ra olleen runsaasu >ysma/aisid. jorka saatuaan kuulla Flemingin uhanneen Sysmdå htiviryk.selfd lähri\.'at

kotiin. Paavo Tuomahainen oh:5i houkutellut osan tuo.rta joukosra kdanrymaan takatsin. .J6.

Pirimm 1982. .r. 671 .

.J7

Pirinen 1981. s. 671.

48.

Wmlander 19ft2. s.

.J9.

Ptrinen /982. s. 6i:!.

19~

50. j

Wirilander 19112.

1911.

Pirinen 1982, s. 671.

52.

Yrj o-Koskinen 1929, s. 3J.J: Pirinen 1982, s. 672; Wirilander 1982. s. 198-/99; 1'/ikangas 19 ' 7, s. 2:! 5.

53.

Wirilander 1982, s. 323.

5.J.

Wirilander 1982, s. 118.

5).

Pirinen 1982. s. 6i-1: Wirilander / 982. s. 209.

56.

Lappalainen /96/, s. 335-3311: Pirinen 19112. s. 674.

57.

Pirinen 1982, s. 6 74.

58.

Pohjolan-Pirhonen 1973.

5.9.

Pirinen 1982, s. 675.

60.

Pirinen 1982. s. 675.

61.

Pirinen 1982, s. 6 75.

s. .J 12: Pirinen 1982, s. 67.J.

62.

Pirinen 1982, s. 676.

63.

Lappalainen 1961. s. 336-337: Pohjolan-Pirhonen 1973, s. .J/7: Pirinen 1982.

s. 673. 6.J.

Pohjolan-Pirhonen 1973.

s. ~1 7; Pirinen 1982, s. 673.

s. 211.

65.

Ylikangas 1977,

66.

Pirinen 1982.

67.

Pohjolan-Pirhonen 1973. s. ~08-.J09, -11 7-41 8: Pirinen 1982. s. 67i.

Ii!/.

)'/ikangas 1977, s. 227.

s. 677.

69.

Pirinen 1982. s. 677.

70.

Pirinen 1982, s. 678.

71.

Pirinen 1982. s. 679.

72.

Pirinen 1982. s. 680.

73.

Pirinen 19112. s. 680.

Pirinen J9ii2. s. 680.

Nuijasodan seuraukset:

Luukko 1950. s. 370-371.

Luukka 1.950. s. 5i .t-578.

Luukka 1950, s. 578-579.

.J.

Luukko 1950. s. 580-581: Ylikangas 197'. .<. 25 ~路258.

l'l•kungas 19- -. >. ! flf-.'6!.

)/ikangas 19"", s !6!-! 6-1 1/i!.angus 19--. s·. !6$-::--1.

llikongas 19"". s. r-1-T-.

tlikangas 19"", s. 178-!80.

10.

l'hkang(IS 1977, s :!81>-189.

ff .

f'mn.:n 1981, s·. Jff -3/J

11.

Lappalainen !961. s. 338-339.

13.

Salohemro 1959, .5. 70-71: Lappafmmm 1961. s. 338-319: Pirinen 1982, .~. 3!8.

f.l.

Luukka 1945. s. 30-32.

Luuki<u 19-15. s. 30-n

Lappalainen 1979. s. -1-15: l'ir1nen 1981. s 166.

lViriiander 1981. s. 162- 163.

18.

Wirilander 1981. .r. 110.

19.

Pirinen 1982. s. 305-307.

JO.

Pirinen 1982. s. 299-301.

Maailmankuva j a kapina: ]/.

Alapuro 1980. s. 110- 1:!3.

:!2.

Pirmen /982, s. 660.

23.

Rem•a/11949. s. 180- 199

1-1.

R.m>:a/1 19-19. s. 180- /99.

25.

Rmva/11949. s 180-199.

Retrval/ /962, s. /.13- 14-1.

KIRJALLISUUS Ahtiainen. :vterja 1985.

sa..on kansanrunouden keruu ja laulajat ennen vuotta 1835. Kuopion yliopisto. Kuopio 1985.

Douglas. :V!ary 1966. Purity and Danger. An Analysis of' concepts of poll ution a nd taboo. Routledge & Kegan Pau l. London 1966. Elias. Norben 1977. The Civilizing. Process. Volume 1. The HistOl) of MaMers. Basil Blad:well Oxford 1977. Ethnologta Scandinavica 1995. Lund. Sweden 1995. Frykman, Jonas - Lö tgren. Orvar 1979. Den kultiverade mttnniskan. Liberförlag. Stockholm 1984. Gonlund C.A. 18i2. Den fmska Sampo-m:-t en nännare unydd och t'ö rklarad. Hclsin!',fors 1872. Haavio, Mami 1967. Suomalainen m}1ologia. WSOY Helsinki 1967. Jokipii, Mauno 1983. 1500-luvun sodat ja sotalaitos. Paikallisyhteisö ja sotalaito~. Paikallishistorialli~en }hdisl}ksen j ulkaisuja 5. Jyväskyla 1983 . Juvelius (Juva), Einar W 1927. S)smän pitäjän historia 1-11. Lahti 1927. Kanteletar. 15.p. SKS. Lä nsi-Savo. Mikkeli 1985. Kansallinen elilmäkerrasto. osa 11. Porvoo 1929. Karjalainen. Sirpa 1994. Juhlan aika. Suomalaista vuoruisperinnettä. WSOY Porvoo 1994. Katajala. Kinuno !995a. (toim.) :vtanaajista maalaisaateliin. Tulkintoja toisesta historian, antropo logian ja maantieteen väl imaastossa. f ietolipas 140. SKS Helsinki 1995. Katajala, Kimmo, 1995b. Oliko talonpoika rivo sälli? Uuden ajan alun ihmisen uudelleen arviointia. HA ik 2 ! 1995. Katajala, Kimmo 1994. Nälkåkapina. Veronvuokraus ja talonpoikainen vastarinta l<arj alas•a 1638-1697. Hisuutk. 185. J} vaskyla 1994. Kiuasmaa. Kyösti 1968. Suomen alempi sotilaspäällystö 1500-luvun loppupuolella. Historiallisia rutkimuksia LX.Xlll. Helsinki 1968. Kiuasmaa, Kyösti 1985. Valtaisruinriitoje n ja uskonpuhd isruksen aika. Suomen h isto ria 2. Espoo 1985. Knuunila. Seppo 1989. Kansanomainen maailmankuva. Teoksessa Kuusi, Matti- Alapuro. Risto - Klinge. Mani (toim.) 1977. Maailmaku\·an muutos tutkomuskohteena. Keuruu 19i7.

Knuunila. Seppo 199<1. Tyhmän kansan teoria. ~akökulmia menneestä tulevaan. pas 129. SKS. Helsinki 1994. Kuusi. Mani 1'l63. Suomen kirjallisuus 1. Kirjoinamaton kirJallisuus. Otava 1963.

n~tol i

K~uruu

Kuusi. Matti - Alapuro. Risto - Klinge. Matti {toim. ) 1977. Maailmakuvan muutos tutkimuskohteena. Keuruu 197i Lappalainen, Pekka 1961 . Pieksämäen seudun historia 1. Pieksämäki 1961 . Lappalainen. Pekka 1970. Säämingin historia 1: 1. Pieksämäki 1970. Luukko.Annas 1978.

\1ikä oli nuijasora?. Historiallinen Aikakauskirja 1978.

Manninen, Juha 1977. Maailmankuvat maailman ja sen muutoksen heijastajina. Teoksessa Kuusi. Matti- Alapuro. Risto- Klinge. Matti (toim.) 1977. !\{aailmakuvan muutos tutkimuskohteena. Keuruu 1977. \1anninen, Juha- Envall, \1arkku- Knuuttila, Seppo 1989. Maailmankuva kulttuurin kokonaisuudessa. Pohjoinen. Oulu 1989. M~rkkanen,

Erkki 1985, Vanha Rautalampi ja nuijasota. Rautalammin kirja. Toim. Jukka Kukkonen. Hameenlinna 1985.

Mäkelä. Anneli 1979. Hattulan kihlal..-unnan ja Porvoon l~llnien autioituminen myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa. Hist.tutk. 109. flelsinki 1979. M~kelä,

AMeli 1989. Suvusta perheeseen. Satakunnan ja Karjalan naisen asema 1500luvulla. Historiallisia tutkimuksia 151. Helsinki.

~enonen,

Marko 1995. Noiruusja idän mi~s. Teoksessa: Katajala. Kimmo 1995. croirn.l Maoaajistn maalaisaateliin. TulkintoJa toisesta historian. antropologian ja maantieteen välimaastossa. Tietolipas 140. SKS Helsinki 1995.

l"enonen. Marko- Kervinen, Timo 1994. Synnin palkka on kuolema. Suomalaiset noidat ja noitavainot 1500-1 700-luvulla. Otava. Keuruu 1994. ~isula.

Tapio 1994. (toim.) Näköaloja kulttuureihin. Antropologian historiaaja nykysuuntauksin. Gaudeamus Tampere 1994.

Peltonen, ~atti 1992. :v!atala katse. Kirjointksia mentaliteettien historiasta. Hanki ja jää. Tampere 1992. Pentikäinen. Juha 1989. Kalevalan maailma. Yliopisropaino. Helsinki 1989. P~ntikäinen. Juha

1990. Suomalaisen lähtö. Kirjointksia suomalaisesta kuolemankulttuurista. SKST 530. Pieksl!mäki 1990.

Pirinen. Kauko 1982. Savon historia II: 1. Rajamaakunta asutusliikkeen aikakautena 1534-1617. Pieksämäki 1982.

Pohjolan-Pirhonen, Helge 1973. OlavinliMan hi$torialliset vaiheet. Savonlilma l973. Poppius. Liisa 1957. Juvan esihi$toriaja vaiheet seurakunnan perustamisesta ludenkaupungin rauhaan. Juvan historia. Pieksämäki 1957. Renval l. Penni 1949. Suomalainen 1500-luvun ihminen oikeuskatsomustensa valossa. Turun yl iopiston julkaisuja. sarja B hurnaniora. XXXJfl. Turku 1949. Renvall. Pentti 1962.

Ku.ninkaanmiehi~ ja kapinoitsijoita. Suomen

1500-luku: murros vaiheen yhteiskuntaelämä klemenikirjurista nuijasotaan. 2. painos. Heisinkin 1962.

Ruohonen, likka- Laitila, Teuvo 1994. Tulkintojen ja symbolien ytimessä. Geerziläinen näkökulma kulttuureihin. Teoksessa :--Jisula, Tapio 1994. (wim.) >Jäköaloja !mlttuureihin. Antropologian historiaa ja nykysuuntauksia. Gaudeamus Tampere 1994. Sarmela, Matti 1974. Folklore. Ecology and Superstructures. FiMish Folkloristics 2. Studia Fennica. Helsinki 1974. Sarmela, Matti 1994. Suomen perinneatlas. Suomen kansankulttuurin kartasto 2. SKST 587. SKS He lsinki 1994. Siikala, Anna-Leena 199:!. Suomalainen shamanismi - mielikuvien historiaa. SKST 565. Helsinki 1992. Sirelius. U.T. 1919a. Suomen kansanomaista ku lttuuria. Esineellisen kansatieteen tuloksia 1. Hdsinki 1989. Sirelius, U.T 1919b. Suomen kansanomaista 1..-ulttuuria. Esineellisen kansatieteen tulok· sia II. Helsinki l989. SKVR = Suomen Kansan Vanhat Runoti-XlV . SKST 12! -151. Helsinki 1908-1948. Suomen kansankulttuurin kartasto L Aineellinen kulttuuri. Vuorela Toivo (toim.) 1976. SKST 325. Helsinki 1976. Suomen väestö. Toirn. Kari Pitkänen. Hämeenlinna 1994. Talve, llmar 1980. Suomen kansankulttuuri. Suomalaisen kirjallisuuden Seuran toimituksia 355. SKS Helsinki 1980. Tommila. Pä iviö 1989. Suomen historiankirjoitus. Tutkimuksen historia. Porvoo 1989. Wirilander, Harmele1982. Mikkelin pitäjän historia. Mikkeli 1982. Vuorela. Toivo 1975. Suomalainen kansankulttuuri. WSOY Porvoo 1975. Ylikangas. Heikki 1977. Nuijasota. Keuruu 1977. Yrjö-Koskinen, Yrjö-Sakari 1929. Nuijasota. 3. painos. Helsinki 1929.