Mikkelin kaupungin palveluopas 2023

Page 1

s. 4 ”MIKKELI ON KAUPUNKI, JOKA HENGITTÄÄ URHEILUA” s. 6 REHTORIT ILOITSEVAT INSPIROIVASTA OPPIMISYMPÄRISTÖSTÄ s. 8 VESITEKNOLOGIAN OSAAJALLE LÖYTYI MAHDOLLISUUS EDETÄ URALLA s. 10 RAKENTAJAN OPAS -SIVUSTO AUTTAA RAKENTAJIA ONNISTUMAAN

Mikkelin kaupunki

PALVELUOPAS


HYVÄ LUKIJA Kädessäsi on perinteinen Mikkelin kaupungin palveluopas, joka jaetaan vuosittain kaupungin jokaiseen kotitalouteen. Ensimmäiset aukeamat on varattu ajankohtaisartikkeleille, tänä vuonna ääneen pääsevät muun muassa Mikkelin Luistelijoiden päävalmentaja Tero Hämäläinen sekä vesiteknologian parissa työskentelevä Waltteri Rimpiläinen. Oppaan loppupuolelta löydät kaupungin omien yksiköiden yhteystietojen lisäksi kaupunkikonsernin tärkeimmät yhteystiedot, Eloisan sosiaali- ja terveyspalveluita unohtamatta. Palautetta oppaasta voi antaa osoitteessa www.mikkeli.fi/palveluopas2023 Syysterveisin, Mikkelin kaupungin viestintätiimi

Palveluopas 2023 SISÄLTÖ Sivistys ja hyvinvointi Varhaiskasvatuspalvelut Päiväkodit Avoimet varhaiskasvatuksen ryhmät Ryhmäperhepäiväkoti Perhepäivähoito Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta ja ohjaus Perusopetuspalvelut Peruskoulut Lukiot Mikkelin kaupunginorkesteri Kansalaisopisto Yleiset kulttuuripalvelut Kirjastot Museot Liikuntapalvelut Nuorisopalvelut

19 19 19 20 20 20 20 20 20 21 21 21 21 21 22 22 22

Asuminen ja toimintaympäristö Lentoasema Maankäyttö ja kaupunkirakenne Kaupungin kaavoitus Tonttien luovutus ja paikkatieto Vuokraus- ja käyttöpalvelut Rakennusvalvonta Infra- ja viheraluepalvelut Jätehuoltoviranomainen Talonrakennuspalvelut Pysäköintipalvelut Henkilöliikennepalvelut Maaseututoimi Kaakkois-Suomen lomituspalvelut

23 23 23 23 23 23 24 24 24 25 25 25 25 25

Konserni- ja elinvoimapalvelut Kaupunginkanslia Viestintä ja markkinointi Kirjaamo ja kaupunginarkisto Strategia ja talous Asiakaspalvelu Henkilöstöasiat Ruoka- ja puhtauspalvelut Työllisyyspalvelut, Mikkelin seudun kuntakokeilu

25 25 25 25 25 25 25 25 26

Mikkelin seudun ympäristöpalvelut Terveysvalvonta Ympäristönsuojelu Eläinlääkäripalvelut

26 26 26 26

Mikkelin vesilaitos Otavia, Mikkelin kaupungin liikelaitos

27 27

Oppaan suunnittelu ja taitto Tarja Pöyhönen Artikkelien tekstit Mikko Tuovinen ja Salla Hyvönen Kannen kuva Pihla Liukkonen/Kontrastia Paino Grano Oppaan tiedot on kerätty syyskuussa 2023.

Asiointipiste, puh. 015 194 2100, asiakaspalvelu@mikkeli.fi


Aukeaman kuvat: Pihla Liukkonen

Parahin kaupunkilainen, Kaupunkistrategiamme iskusanat – reilu, rohkea ja rakentava – ohjaavat tulevien aikojen tavoitteita kaupunkisuunnittelussa ja -rakentamisessa. Tämä on hyvä lähtökohta tehdä ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kaupunkia, joka osoittaa paikkansa Etelä-Savon maakunnan pääkaupunkina ja itäisen Suomen tärkeänä keskuksena.

keskustaajaman elinvoimaisuus vahvistuu ja monipuolistuu. Keskustaajaman on oltava kuin aurinko, joka säteilee kasvuvoimaa ympäristöönsä. Päinvastainen ajatus, jossa kantakaupunki olisi kuin musta aukko, jonne kaikki hukkuu, on väärä. Sitä kehitystä vastaan on meidän kaikkien kamppailtava.

Mikkeli poikkeaa tavallisista kaupungeista: toteutetut kuntaliitokset ovat johtaneet siihen, että kaupungin pinta-ala on laaja. Lisäksi kantakaupungin, entisen Mikkelin kaupungin, alue vaikuttaisi kasvavan ns. reuna-alueiden kustannuksella. Liitoskunnissa, kuten Joensuussa, Kuopiossa jne., tämä on normaalia, joskin valitettavaa, kehitystä.

Tulevaisuudessa maakuntien keskuskaupunkien rooli korostuu nähdäkseni kolmella eri alueella: ne ovat omaa vaikutusaluettaan merkittävimpiä kaupallisia keskuksia. Voidaan nähdä, että Mikkelillä on mahdollisuus kasvaa itäisen Suomen tärkeäksi kaupan keskukseksi. Toinen asia liittyy nuorten ja nuorten aikuisten rooliin aktiivisina kaupunkilaisina. Siinä suhteessa katse kääntyy ammattikorkeakouluun ja muihin oppilaitoksiin: opintoalojen olisi hyvä vastata oman alueensa yrittäjyyden, liike-elämän ja teollisen toiminnan tarpeita.

Tarkasteltaessa viimeaikaista kaupunkikehitystä sekä maan sisällä että yksittäisten kaupunkien kohdalla, voidaan sanoa, että keskittyminen on väistämätöntä. Tämä johtaa nähdäkseni kahteen erilaiseen maankäytön ja toisaalta kaupunkikehityksen prosessiin. Yhtäältä meidän on huolehdittava siitä, että aluekeskusten vetovoimaisuutta on pidettävä yllä vapaa-ajan asumisen, matkailun ja myös pysyvän asuminen näkökulmasta. Siihen on olemassa erilaisia keinoja, joita hyvällä aluesuunnittelulla ja kaavoituksella voidaan vaikuttaa: tietty sallivuus avaa mahdollisuuksia, mutta niissä rajoissa, jotka ovat taloudellisesti perusteltavia.

Kolmas seikka kohdentuu Mikkelin tapauksessa matkailun toimialaan: eteläsavolaista matkailua voi määritellä monesta näkökulmasta, joissa korostuvat Saimaan järviluonto, ruokakulttuuri sekä kaupunki–maaseutu-suhteen tasapainoisuus. Myös tämä antaa meille kaupunkisuunnittelijoille etutekijöitä, jotka ovat eittämättä ominaisia juuri Mikkelissä – eikä muualla. Topiantti Äikäs maankäyttöjohtaja, Mikkelin kaupunki

Toisaalta meidän on pidettävä kirkkaana mielessä, että

Kaupungin henkilökunnan yhteystiedot www.mikkeli.fi/yhteystiedot

3


”Kuinka monessa kaupungissa on kaksi jäähallia, juoksusuora, yleisurheilumahdollisuudet ja lenkkipolut aivan vierekkäin, 500 metrin päässä koulusta ja valtaosalla alle 15 minuutin matkan päässä kotoa.” Teron puheessa korostuu innostus ja se, kuinka tärkeänä hän pitää palautumista nuorille urheilijoille. ”Palautuminen on oikeastaan puolet kultamitalista ja se, että matka-ajat ovat Mikkelissä niin lyhyitä harjoituksista kotiin tai koulusta harjoituksiin on ihan mielettömän hieno asia. Aikaa jää palautumiselle eikä kaikki aika mene esimerkiksi linja-autossa istumiseen”, kertoo Tero, joka on valmentanut urheilijoita myös isoissa kaupungeissa. Terolla on kokemusta niin EM- kuin MM-tason luistelijoiden valmentamisesta. Nyt hänen oppejaan pääsevät hyödyntämään Mikkelin Luistelijoiden juniorit. ”Ensisijainen tavoite on kuitenkin opettaa kaikki mikkeliläiset luistelemaan”, Tero kertoo hymyillen. ”Se on taito, joka jokaisen pitäisi osata. Luistelun tuomat opit kuten tasapaino ja koordinaatio kehittävät myös monissa muissa urheilulajeissa.” ”Kuusi ja puoli vuotta sitten elämä sai uuden merkityksen, kun minulle tehtiin sydämensiirto. Se laittoi miettimään omaa arvomaailmaa uudelleen ja sitä mikä elämässä on tärkeää”, Tero muistelee vuosien takaista aikaa. Entisen huippu-urheilijan piti oppia pysähtymään. Pysähtyminen loi monelle asialle uuden merkityksen. ”Tämän kaupungin tarjoamat mahdollisuudet luonnosTero Hämäläinen sa liikkumiseen ja kiireettömään elämäntapaan sopivat minulle hyvin. En haluaisi olla missään muualla nyt. Kun inspiroi luistelijoita – asuin muualla ja menin asioimaan lähikauppaan, oli ihme, jos siellä tervehdittiin tai juteltiin muutamaa sanaa enem”Mikkeli on kaupunki, pää. Täällä on toisin. Ihmiset ovat erittäin lämminhenkisiä ystävällisiä. Kun muutimme, naapuri tuli heti toivottajoka hengittää urheilua” jamaan tervetulleeksi."

Lämpimät lapsuusmuistot toivat takaisin Mikkeliin. Kaksikymmentä vuotta luistelua valmentanut Tero Hämäläinen haluaa panostaa urheilijoiden kasvatukseen ja kehittymiseen. Mikkeli tarjoaa siihen erinomaiset puitteet.

Kuka? Tero Hämäläinen, Mikkelin Luistelijoiden päävalmentaja Muuttanut takaisin Mikkeliin Keväällä 2023 Paras asia, jonka olen Mikkelissä kokenut? Luonto, kiireettömyys ja ystävälliset ihmiset. Arki on täällä vaivatonta ja helppoa.

4

”Mikkelissä on moni asia todella hyvin. Täällä on hienoja paikkoja, joissa käydä ja viettää vapaa-aikaa: Patikointiin löytyy mahdollisuuksia, Neitvuori on upea ja Saimaa on ihan vieressä. Ei tarvitse lähteä kauas kotipihalta, kun olet jo luonnon keskellä”, Tero hehkuttaa. ”Asun Lehmuskylässä, se on sijainniltaan ihanteellinen monessakin mielessä – pääsen esimerkiksi jäähallille alle seitsemässä minuutissa eikä sienestys- ja kalastusmahdollisuudetkaan ole sen kauempana. Olen työskennellyt puolustusvoimilla ja se on varmasti yksi syy, miksi koen myös Sodan- ja rauhan keskus Muistin erityiseksi paikaksi. Se on hieno ja tässä ajassa puhutteleva paikka”, iloitsee Tero Mikkelin mahdollisuuksista. Etelä-Savon urheiluakatemia toimii Mikkelissä ja kannustaa urheilijoita yhdistämään opinnot ja harrastuksen. ”Olen iloinen, että kaupunki panostaa liikuntamahdollisuuksiin ja nuorien urheilijoiden tukemiseen. Urheiluakatemia on tästä hyvä esimerkki. Koululaiset voivat yhdistää urheilun ja koulussa käynnin monessa eri lajissa. Nuoria tuetaan ja me valmentajat olemme täysillä mukana.”

Asiointipiste, puh. 015 194 2100, asiakaspalvelu@mikkeli.fi


Kuva: Jonne Vaahtera

Liikkujalle

Urheilupuisto

Kalevankangas

Urheilupuisto sijaitsee kaupungin ytimessä. Hyödynnä ulkokuntoilulaitteita, juoksurataa, hyppää pituutta, pelaa jalkapalloa tai järjestä kaveriporukan olympialaiset!

Kalevankankaalla on useita valaistuja ulkoilureittivaihtoehtoja, joissa voi lenkkeillä kesäisin ja hiihtää talvisin. Hiihtolatuja on yhteensä noin 31 km yhdyslatuineen. Kalevankankaalla on myös kuntoportaat ja loistavat reitit maastopyöräilyyn sekä laavu evästaukoja varten.

Talvella Urheilupuistossa kiertää 1,2 km pituinen hiihtolatu, joka sopii loistavasti koko perheelle. Urheilupuistossa pääset katsomaan myös paikallisten seurojen otteluita ja muita urheilutapahtumia.

Alueelta löydät lisäksi myös Saimaa Stadiumin, jäähallit, Suomen kärkeä olevan kuplahallin sekä raviradan. Uusi ulkokuntosali valmistuu syksyllä 2023.

Rantakylä

Urpola

Rantakylä sijaitsee viiden kilometrin päässä keskustasta. Löydät alueelta mainioiden lenkkimaastojen lisäksi BMX-radan, tenniskentät, luistelukaukalon ja yleisurheilukentän.

Urpolan upean luonnonsuojelualueen lisäksi alueella on lenkkimaastot, tekonurmikenttä, padel-, beach-, ja tenniskentät sekä tekojääkaukalo ja talvisin hiihtoladut. Koulun pihaan valmistuva lähiliikuntapaikka täydentää valikoimaa mm. street workout -alueella, kiipeilytelineillä sekä uudistuneella skeittiparkilla.

Ensilumenlatu palvelee innokkaita hiihtäjiä joka vuosi, ja Viihdeuimala Rantakeitaassa viihtyy niin kuntouimari kuin perheen pienimmätkin vesipedot.

Kaupungin henkilökunnan yhteystiedot www.mikkeli.fi/yhteystiedot

Urpolassa on myös uimaranta, ja rannan lähellä sijaitsevasta Urpolan luontokeskuksesta on mahdollista lainata veneitä ja kajakkeja. 5


Rehtorit iloitsevat inspiroivasta oppimisympäristöstä Rehtori Susanna Savander iloitsee Saimaanportin yhtenäiskoulusta ja siitä, että Mikkelissä satsataan lapsiin ja nuoriin. Koulun tilat ja toiminnot on suunniteltu käyttäjiä ja erityisesti lapsia ajatellen. Turvallinen ja laadukas oppimisympäristö luo hyvän pohjan kasvaa, kehittyä ja oppia. Vehreä ympäristö tuo loistavat puitteet myös muulle toiminnalle. Esimerkiksi ympäristöoppia voi opettaa suoraan luonnossa, liikkumiseen on lukuisia mahdollisuuksia ja piha-alue tarjoaa paljon aktiviteettia välitunneille.

kanssa. Suunnittelussa on hyödynnetty ajantasaista tutkimustietoa, useiden kouluvierailuiden lisäksi.

Susanna Savanderin puheessa korostuu nykyaikainen ja turvallinen oppimisympäristö. Alakoululaisten ei tarvitse pelätä eksymistä isossa koulussa. Jokaisella alakoulun oppilaalla on omat kotiluokat. Koulu on jaettu soluihin, joten liikkuminen on helppoa. Vaikka rakennus on iso, on koulussa myös eriytettyjä tiloja, joita voidaan hyödyntää rauhallisimpina oppimisympäristöinä Toiminnallisesti erinomaisella tavalla suunniteltu tai projektitöissä. koulu on myös arkkitehtuuriltaan kaunis. Monien pelko isosta koulusta osoittautuu turhaksi, ”Koulu tarjoaa oppilaille upean oman kirjaston. kun kuulee, kuinka huolellista suunnittelutyötä Kirjasto toimii tiedon etsimisen lisäksi moniSaimaanportin yhtenäiskoulun eteen on tehty toimitilana, jossa voi viettää aikaa ja uppoutua yhdessä oppilaiden, huoltajien ja opettajien lukemisen maailmaan. Aulassa sijaitsevat jätti6

Asiointipiste, puh. 015 194 2100, asiakaspalvelu@mikkeli.fi


Oppimista ja iloa yhdessä – Koulu tarjoaa upeat tilat kirjastosta liikuntasaleihin, modernien oppimistilojen lisäksi.

läisen portaat mahdollistavat oppilaiden yhteiset hetket ja juhlatilaisuudet”, kertoo hankkeessa mukana oleva alakoulujen rehtori Hanna-Kaisa Pylkkänen.

sisältää paljon tiloja, joita voi hyödyntää harrastus- ja kerhotoimintaan. Ruokailutilan yhteyteen tulee kabinetti ja tilat ovat yleisesti vuokrattavissa.

Koulu inspiroi liikkumaan

Kengätön koulu – kodikas, puhdas ja rauhallinen oppimisympäristö

Piha-alue on täynnä lukuisia liikuntamahdollisuuksia, joita voi hyödyntää välitunneilla, opettajan johdolla oppitunneilla tai vapaa-ajalla. Pihalla on kuntoilualue, kiipeilytelineet, jalkapallo-, salibandy- ja koripallokenttä, skeittiparkki ja tietysti Urpolan luonnon tuomat mahdollisuudet. Näiden lisäksi koulun sisällä on kuntosali, ja kaksi liikuntasalia, joista toinen on tatamimatolla päällystetty. ’’Kuntosali koulussa tuo nuorille lisämahdollisuuksia liikkumiseen. Tatamimattoa pienessä salissa voi taas liikunnan lisäksi hyödyntää esimerkiksi ilmaisutaidon tunneilla sekä iltapäiväkerhossa”, iloitsee rehtori Susanna Savander.

Saimaanportin yhtenäiskoulussa noudatetaan käytäntöä, jossa oppilaat liikkuvat sisätiloissa sukkasillaan, tossuilla tai sisäkengillä. Tämä pieni mutta merkittävä muutos tuo mukanaan monia hyötyjä. Kengättömyys lisää kodinomaisuutta ja rauhallisuutta koulun tiloissa. Pois jäävät siis ulkoa tuodut kengänjäljet ja lika, joten koulun sisätilat pysyvät huomattavasti puhtaampina. Kengätön ympäristö auttaa vähentämään sisätiloissa kuuluvaa äänimaailmaa: Kenkien kopse ja narina jäävät pois. Koulun äänimaisema rauhoittuu ja oppimiseen keskittyminen paranee.

Rakennus ei ole vain opetuksen käytössä. Koulu Kaupungin henkilökunnan yhteystiedot www.mikkeli.fi/yhteystiedot

7


Mikkelissä vesiteknologian osaajalle löytyi mahdollisuus edetä uralla 25-vuotias Waltteri Rimpiläinen muutti Mikkeliin keväällä 2023. Lapinlahdelta kotoisin oleva nuorimies koki Mikkelin olevan sopivan kokoinen kaupunki. Vasta valmistuneelle kemiantekniikan diplomi-insinöörille avautui heti uramahdollisuus Operon Group Oy:n käyttöinsinöörinä. Kevään aikana odotukset Mikkelistä täyttyivät. ’’Tämä kaupunki on erittäin hyvä kotikandidaatti minulle. Toivoin, että tämä olisi pieni, idyllinen kaupunki, jossa voin työpäivän jälkeen pomppia kivan tytön kanssa torille jätskille, käydä kavereiden kanssa terassilla ja nauttia luonnosta. Myös harrastusmahdollisuuksia löytyy lukkopainiin, kalastukseen ja kitaran soittoon, joista nautin vapaa-aikana.’’ ”Mikkeli on sijainniltaan ihanteellinen. Pääsen nopeasti Lappeenrantaan moikkaamaan opiskelukavereita tai Lapinlahdelle vanhempien luokse rentoutumaan. Mikkeli on ollut hyvä valinta. Vielä kun löytäisin täältä hyvän emännän niin olisin onnellinen”, Rimpiläinen velmuilee. Waltteri pääsee näyttämään kykynsä käyttöinsinöörinä Rimpiläinen kävelee aamuisin laitokseen, joka on kalleinta ja toisaalta hienointa mitä kaupunkiin on rakennettu. Työpiste sijaitsee Mikkelin jätevedenpuhdistamolla, joka valmistui Metsä-Sairilaan toukokuussa 2021. ”Pilke silmäkulmassa tulin töihin. Minulla on vankkaa teoriaosaamista, mutta kyllä laitoksen ammattilaiset eli operaattorit ovat ne, jotka minulle töissä ovat opettaneet käytännön tehtäviä. Arvostan täällä olevaa ammattitaitoa erittäin paljon ja on mahtavaa, että Mikkelissä halutaan hyödyntää nuoria osaajia. Olen saanut työhön

8

Asiointipiste, puh. 015 194 2100, asiakaspalvelu@mikkeli.fi


On hienoa, että laitos luo yhteistyötä, tutkimusta, uuden kehittämistä ja houkuttelee kaupunkiin yrityksiä.

hyvän perehdytyksen ja esimiehenä haluan, että jokainen pääsee hyödyntämään työssä omia vahvuuksiaan ja mielenkiinnon kohteita.”

Kuka? Waltteri Rimpiläinen, 25-vuotias uusi asukas Mikkelissä. Muuttanut Mikkeliin Keväällä 2023 Paras asia, jonka olen Mikkelissä kokenut? Rantakalastukseen on hyvät mahdollisuudet. Naisvuori on todella hieno ja meille nuorille löytyy ravintoloita ja kuppiloita juuri sopivasti.

Mikkelissä maisteriksi asti Syksyllä 2023 Mikkelissä alkoi uusi vesiteknologian diplomi-insinöörin koulutusohjelma LUT-yliopiston järjestämänä. Voidaan siis olettaa, että vesiteknologian osaajia tulee näkymään Mikkelissä jatkossakin. ”On hienoa, että laitos luo yhteistyötä, tutkimusta, uuden kehittämistä ja houkuttelee kaupunkiin yrityksiä. Me kaikki käytämme tätä hyväksi: esimerkiksi jäteveteen tullut liete otetaan talteen, lingotaan ja kuivataan. Lietteestä tehdään kaasua, jota hyödynnetään viereisessä laitoksessa”, Rimpiläinen kuvailee. ”Saamme tänne paljon vierailijoita ulkomaita myöten. Vasta pidin kierroksen puolalaisille lämmönedustusyrityksen toimitusjohtajille. Ulkomaalaiset vieraat ovat olleet vaikuttuneita Mikkelin tekemisestä. He kommentoivat minulle, että ’hemmetin hieno laitos’.’’

Kaupungin henkilökunnan yhteystiedot www.mikkeli.fi/yhteystiedot

9


Rakentajan opas -sivusto auttaa rakentajia onnistumaan Oletko aikeissa rakentaa Mikkeliin? Etkö tiedä, mistä aloittaa ja mistä saada apua ja neuvoa? Huoli pois, sillä nyt rakentajia hemmotellaan rakentajan opas -sivustolla. Osoite on rakentajanopas.mikkeli.fi, ja sieltä saat tarvitsemasi avun sekä yhteystiedot. Sivusto opastaa kohta kohdalta, mitä kaikkea rakentamisessa ja prosesseissa pitää ottaa huomioon, miten edetä ja mistä saada apua. Sivusto on luotu Mikkelin kaupungin ja Hämeenlinnan kaupungin yhteisessä Kestävän maankäytön malli -hankkeessa. Hanke rahoitettiin valtiovarainministeriön Digikannustin-rahoituksella. Hankkeen pilottina syntynyt sivusto on Mikkelin osalta avattu syyskuun alussa. Rakentajan opas -sivustolla voi kategoriaksi valita joko pientalotai vapaa-ajan rakentajan, elinvoimarakentajan tai ympäristöluvallisen elinvoimarakentajan. Sivustolle on koottu tietoa erilaisista rakennusprojektin solmukohdista. Sivustolla ohjataan asiakasta olemaan yhteydessä oikeaan tahoon oikeaan aikaan. Ensisijaisena tavoitteena on helpottaa rakennusprojektiin ryhtyvän asiointia viranomaisten kanssa projektin eri vaiheissa. Avainasemassa on asiakasnäkökulma eli rakentamisesta kiinnostuneen ei tarvitse tietää etukäteen rakentamiseen liittyviä vaiheita, koska sivusto opastaa selkeästi. 10

– Sivusto opastaa aina tontin hankkimisesta rakennuksen loppukatselmukseen asti, lainsäädäntö huomioiden, kertoo Mikkelin maankäyttöjohtaja Topiantti Äikäs. Sivusto myös helpottaa kokonaisvaltaisesti Mikkelin kaupungin asumisen ja toimintaympäristön palvelualueen asiakaspalvelua. – Pitkällä aikavälillä rakentajan opas -sivusto vaikuttaa positiivisesti rakentamisen sujuvoittamiseen Mikkelin kaupungin alueella, Äikäs jatkaa. Rakentajan opassivustosta tähän mennessä saatu palaute on ollut positiivista. Ulkoasua on pidetty visuaalisesti miellyttävänä ja tietosisältöjä kattavina. Palautetta kerätään edelleen.

>> rakentajanopas.mikkeli.fi Rakentajan karttapaketin voi tilata kätevästi kaupungin verkkokaupasta osoitteesta verkkokauppa.mikkeli.fi. Karttapaketti sisältää aineistot rakentamisen suunnitteluun.

Asiointipiste, puh. 015 194 2100, asiakaspalvelu@mikkeli.fi


Asiointipiste lähelläsi Ota yhteys lähimpään asiointipisteeseen, kun tarvitset apua viranomaisasioissa. Palveluneuvoja opastaa sinua muun muassa seuraavien sähköisten julkisten palveluiden kanssa: Vero, Kela, TE-palvelut sekä kaupungin omat palvelut. Tarkista palveluiden saatavuus omasta asiointipisteestäsi.

ASIOINTIPISTE ANTTOLA

ASIOINTIPISTE HAUKIVUORI

Anttola-talo, Taipaleentie 31 puh. 050 311 7484 anttolan.kirjasto@sivistys.mikkeli.fi Avoinna ma ja to klo 13–19, ti-ke ja pe klo 10–16 Juhlapyhien aattoina klo 10–16

Keskustie 52 puh. 044 794 2130 haukivuoren.kirjasto@sivistys.mikkeli.fi Avoinna ma ja to klo 13–19, ti-ke ja pe klo 10–16 Juhlapyhien aattoina klo 10–16

ASIOINTIPISTE RISTIINA

ASIOINTIPISTE SUOMENNIEMI

Opinahjo 4 Puh. 040 129 4373 ristiinan.kirjasto@sivistys.mikkeli.fi Avoinna ma ja to klo 13–19, ti-ke ja pe klo 10–16 Juhlapyhien aattoina klo 10–16

Opinraitti 20 puh. 0400 348 256 suomenniemen.kirjasto@sivistys.mikkeli.fi Avoinna ma klo 12–18, pe klo 10–16 Juhlapyhien aattoina klo 10–16

ASIOINTIPISTE MIKKELI

OTAVAN LÄHIPALVELUKESKUS

!

Asiointipisteiden lisäksi tietoa kaupungin omista palveluista saa myös Otavan lähipalvelukeskuksesta.

Raatihuoneenkatu 6 puh. 015 194 2100 asiakaspalvelu@mikkeli.fi Avoinna ma–pe klo 9–16 Arkipyhien aattoina sekä kesä-elokuussa klo 9–15

!

Akuntie 4, 50670 Otava Avoinna ma–pe klo 10–18 puh. 0440 314 443

Olemme muuttaneet Mikkelin kaupungin keskusta-alueen asiointipiste on muuttanut. Uudet tilat sijaitsevat pääkirjaston 1. kerroksessa.

Kaupungin henkilökunnan yhteystiedot www.mikkeli.fi/yhteystiedot

11


Palvelukanavia Mikkelin seudulle Chat ja Digilääkäri Avoinna arkisin klo 8–21, viikonloppuisin ja pyhinä klo 10–18 Chatista tavoitat monia palveluitamme Terveysneuvosta Perheneuvoon. Avaa chat etelasavonha.fi -nettisivujen oikean alanurkan ikonista.

Hätänumero 112

Henkeä uhkaavissa tilanteissa soita aina yleiseen hätänumeroon 112. Lataa puhelimeesi myös 112 Suomi -sovellus.

Kiireellinen asiointi

Kiireetön asiointi

PÄIVYSTYSAPU 116 117 (24/7)

TERVEYSNEUVO JA AJANVARAUS 015 211 411 (arkisin klo 7–16)

RIIPPUVUUSVASTAANOTTO 040 359 7999 (ma–to 7.30–15, pe 7.30–14)

Palvelemme myös chatissa!

Päihde- ja riippuvuusongelmien ohjausta ja neuvontaa sekä hoidon tarpeen arviointia.

Soita aina ennen päivystykseen hakeutumista. SOSIAALIPÄIVYSTYS 044 794 2394 (24/7) Tukea äkillisissä sosiaalisissa kriisitilanteissa: läheisen kuolema, lähisuhdeväkivalta, onnettomuuteen tai rikoksen uhriksi joutuminen tai muu vakava kriisitilanne. TURVAKOTI 040 129 4799 (24/7) turvakoti@etelasavonha.fi Kun tarvitset turvaa lähisuhdeväkivallalta tai sen uhalta. Soita ennen saapumista.

NEUVOLAPUHELIN 015 744 7744 (ma–pe klo 7.30–14.00) Palvelemme myös chatissa! IKÄÄNTYNEIDEN ASIAKASOHJAUS 015 211 557 (ma–pe 9–15) Ei lääkärin ajanvarauksia. Palvelemme myös chatissa!

Pelastustoiminta Etelä-Savon pelastuslaitos vastaa pelastustoiminnasta, onnettomuuksien ennaltaehkäisystä sekä muista turvallisuuspalveluista, kuten valmiussuunnittelusta, varautumisesta ja väestönsuojelusta, koko Etelä-Savon alueella.

SOSIAALIKESKUS 040 359 7770 (ma–pe klo 9–13) Sosiaalityön ohjausta ja neuvontaa.

PÄIVYSTÄVÄ PALOMESTARI: 020 133 4408 (24/7)

Apua seksuaaliväkivaltaa kokeneille yli 16-vuotiaille henkilöille sukupuolesta riippumatta.

KUVANTAMINEN (RÖNTGEN) 015 351 2662 (ma–pe klo 8–11)

Sähköposti: kirjaamo@etelasavonha.fi

HAMMASHOIDON AJANVARAUS 015 194 4410 (ma–pe klo 07.30–15.00)

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEVASTAANOTTO

SERI-TUKIKESKUS 040 359 8979 (24/7)

Päivystykselliset asiat myös viikonloppuisin ja pyhinä klo 9–10. Muina aikoina ota yhteyttä Päivystysapu 116 117. SYNNYTYSYKSIKKÖ, KÄTILÖT 044 351 2251 (24/7)

AIKUISET: 040 359 6674 (ma–to 7.30–15, pe 7.30–14) LAPSET: 040 359 6686 (ma–to 8–16, pe 8–14) NUORET (VÄLKKÄRI): 040 359 6609 (ma–to 9–15, pe 9–14)

Huom! Hätätilanteessa soita aina 112.

Nettisivut: pelastustoimi.fi/etela-savo

Eloisan palvelunumeroihin tulee muutoksia 2024 alussa! Seuraa tiedotteita ja nettisivuja: etelasavonha.fi

12 194 2100, asiakaspalvelu@mikkeli.fi Seuraa meitä somessa Asiointipiste, puh. 015@etelasavonha ...ja verkossa etelasavonha.fi


Miksei ja yrittäjä juttelivat, yrittäjä voitti.

Olemme yrityksiä varten. Mikkelin kehitysyhtiö Miksei tuottaa Mikkelin yrityspalvelut. Palvelemme yrityksiä kaikissa liiketoiminnan kehittämiseen liittyvissä asioissa, esimerkiksi myynnin ja markkinoinnin aktivoimisessa, talous- ja rahoituskysymysten läpikäynnissä, investointien suunnittelussa, kansainvälistymisessä ja omistajanvaihdoksissa.

PALVELEMME

19 arkisin

Vastaamme myös Mikkelin kaupungin yritystonttien markkinoinnista, matkailun kehittämisestä ja matkailumarkkinoinnista. Yhtiömme tuottamat perusneuvontapalvelut ovat maksuttomia. Halutessasi voit lähteä mukaan myös yrityshankkeisiin. Teemme yhteistyötä Mikkelin Seudun Uusyrityskeskuksen kanssa, joka tuottaa neuvontapalveluja yrityksen perustamisesta kiinnostuneille.

KLO 8-17

Soita

2022

010 340 3080 (yrityspalvelut)

044 794 5669 (matkailupalvelut)

Yrityspalvelut kaikkiin yrityksen elinkaaren vaiheisiin

Varaa aika verkossa

Matkailupalvelut yrityksille ja alueen matkailijoille

mikseimikkeli.fi/ ajanvaraus

Toimintaympäristöpalvelut Mikkelin tulevaisuuden hyväksi

Palvelumme verkossa

mikseimikkeli.fi visitmikkeli.fi mikkelinyt.fi

Katso myös

mikkelinuusyrityskeskus.fi

Tule käymään

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy Yrityspalvelut Sammonkatu 12, 50130 Mikkeli Puh. 010 340 3080

Matkailupalvelut Maaherrankatu 9-11, 50100 Mikkeli Puh. 044 794 5669

Kaupungin henkilökunnan yhteystiedot www.mikkeli.fi/yhteystiedot

13


Suora väylä

kehitä osaamistasi esedulla

I VUODEN R Ä P M Y Ä S IS N N ÄY JATKUVA HAKU K

Tutustu koulutustarjontaamme osoitteessa www.esedu.fi! HakuPiste: hakupiste@esedu.fi, puh. 040 661 0394

Palvelemme Mikkelissä

Oiva&Olivia hoitolat

Tarjoamme opiskelijatyönä hieronta- ja jalkojenhoitopalveluja.

Parturi-kampaamo

Oppi

Tarjoamme opiskelijatyönä parturi-kampaamopalveluja. Ajanvaraus: puh. 044 711 5225

14

Palvelemme Esedun Otavankadun toimipisteessä. Lounas arkisin klo 11-13.

Eläinhoitola SALOTASSU Tarjoamme palveluita pieneläimille, kuten esim. lemmikkien pesut sekä kynsien leikkuut. Ajanvaraus: puh. 040 844 8915

e

mm i h i u lvel edu.fi a p s iin k w.e k i w a k w stu essa: u t Tu oitte Asiointipiste, puh. 015 194 2100, asiakaspalvelu@mikkeli.fi os


Opiskelijaelämää Mikkelissä

Kaverit vähän manasivat, että lähden tosi pieneen kaupunkiin, mutta mielestäni tämä on ollut mahtava! Juuri sopivan kokoinen ja täällä on oikeasti vähän kaikkea. Kaikki palvelut ovat lähellä ja keskusta on hyvän kokoinen, voimme helposti viettää opiskeluporukalla aikaa yhdessä ja pääsemme kävellen kaikkialle alle 10 minuutissa. Matti Kolari, 21

Meitä yllätti myös ihmisten ystävällisyys. Melkein säikähdin, kun lähikaupan myyjä tervehti minua hyllyn välissä. En ollut tottunut sellaiseen, vaikka se olikin todella mukavaa. Iivari Renwall, 20

Matti ja Iivari opiskelevat Aalto-yliopiston International Business -ohjelmassa Mikkelissä.

Opiskelija-asunnot Mikkelissä. Student apartments in Mikkeli.

Tutustu asuntoihin ja jätä hakemus: moas.fi Explore the apartments and apply for housing: moas.fi

Useimmat kiinteistöt sijaitsevat keskeisillä paikoilla lähellä keskustaa tai oppilaitosten läheisyydessä. Most properties are located in central locations near the city center or near educational institutions.

Mikalo Oy, Mikkelin opiskelija-asunnot Oy ja Mikkelin Asumisoikeus Oy muodostavat vankan asumisen yhtiökokonaisuuden, joka tarjoaa laadukkaita asuntoja kohtuuhintaan eri puolilla Mikkeliä. Monipuolisesta tarjonnastamme löytyy erilaisia ratkaisuja asukkaiden vaihteleviin tarpeisiin. mikalo.fi moas.fi mikkelinasumisoikeus.fi 15 Kaupungin henkilökunnan yhteystiedot www.mikkeli.fi/yhteystiedot


Siellä koti, missä Mikalo Tarjoamme asunnon, sinä teet siitä kodin. Turvallista asumista niin pitkään kuin itse haluat, yhtiöllä erityyppisiä asuntoja n. 3000 ympäri kaupunkia. Tutustu asuntoihin ja täytä asuntohakemus www.mikalo.fi

• • • •

Turvallinen vuokrasuhde; asu niin kauan kuin itse haluat. Jokaisessa kiinteistössä oma huoltomies sekä yleinen huoltopäivystys. Myös lemmikkieläimet ovat tervetulleita. Vuokraan sisältyy Internet-yhteys 10 Mbit/s, kaapeli-TV, pesutuvan ja kuivaushuoneen käyttö (*

(* lähes kaikissa kiinteistöissä

Mikalo Oy, Mikkelin opiskelija-asunnot Oy ja Mikkelin Asumisoikeus Oy muodostavat vankan asumisen yhtiökokonaisuuden, joka tarjoaa laadukkaita asuntoja kohtuuhintaan eri puolilla Mikkeliä. Monipuolisesta tarjonnastamme löytyy erilaisia ratkaisuja asukkaiden vaihteleviin tarpeisiin. mikalo.fi moas.fi mikkelinasumisoikeus.fi

Mikkelin Asumisoikeus Oy Vaihtoehto vuokra-asumiseen. Pienellä pääomalla mahdollistat asumisen niin kauan kuin haluat. Kun joskus haluat luopua asunnosta, lunastamme sen takaisin. Tutustu kohteisiimme ja lue lisää: mikkelinasumisoikeus.fi

16

Mikalo Oy, Mikkelin opiskelija-asunnot Oy ja Mikkelin Asumisoikeus Oy muodostavat vankan asumisen yhtiökokonaisuuden, joka tarjoaa laadukkaita asuntoja kohtuuhintaan eri puolilla Mikkeliä. Monipuolisesta tarjonnastamme löytyy erilaisia ratkaisuja asukkaiden vaihteleviin tarpeisiin. mikalo.fi moas.fi mikkelinasumisoikeus.fi Asiointipiste, puh. 015 194 2100, asiakaspalvelu@mikkeli.fi


Tuotantotilat Toimistotilat Varastotilat Harrastetilat

TARJOAMME MONIPUOLISIA TILARATKAISUJA

Kaikkiaan tiloja n. 180 000 m2 useissa kohteissa Mikkelissä. Osa tiloista saatavissa kalustettuina.

Toimitilatiedustelut

Tutustu ja ota yhteyttä www.naistinki.fi/vapaat-tilat

Kyösti Ylijoki p. 044 794 2210

Mika Issakainen p. 040 129 4980

Kuvat: Aalto Oy

METSÄSAIRILA Pienkuormien jätehinnasto 2024 Sekajäte 150 l/säkki

Sekajäte peräkärry, alle 2 m

7,00 23,00

3

Sekajäte pakettiauto+peräkärry, yli 2m

3

46,00

Puujäte, peräkärry

7,00

Tiili ja betoni, alle 150 mm, peräkärry

7,00

Tietosuojapaperi 20 l, kaupan muovikassillinen

12,00

Metalli, lasi, kartonki, paperi, autonrenkaat (myös vanteelliset), sähkö- ja elektroniikkaromu, kotitalouksien poistotekstiilit, puutarhajäte, risut, vaarallinen jäte sekä kyllästetty puu

veloituksetta

Pihatuotteet

Lajittelu- ja kierrätyskeskuksella on kesäaikaan myytävänä multaa, kalliomursketta ja kivituhkaa. Haukivuoren ja Ristiinan pienjäteasemilla on kesäaikaan myytävänä multaa.

Lue lisää jätehuoltopalveluistamme metsasairila.fi

Kieppi

Metsäsairilan lajittelu- ja kierrätyskeskus Kiertotaloudenkatu 18, 50800 Mikkeli Avoinna: ma-pe 7-18 touko-syyskuussa myös lauantaisin klo 12-15

Haukivuoren pienjäteasema

Paloasemantie 8, 51600 Haukivuori Avoinna: keskiviikkoisin klo 9-12, perjantaisin klo 15-17

Ristiinan pienjäteasema

Yrittäjäntie 2, 52300 Ristiina Avoinna: tiistaisin klo 11-13, torstaisin klo 15-17, touko- ja syyskuussa myös lauantaisin klo 9-11

Suomenniemen pienjäteasema

Jätetie 4, 52830 Suomenniemi Avoinna: huhti-marraskuussa tiistaisin 15-17, joulu-maaliskuussa suljettu

Asiakaspalvelu

Arkistokatu 12, 50100 Mikkeli Avoinna: ma-to klo 9-15, pe klo 9-12 p. 044 722 2300

Kaupungin henkilökunnan yhteystiedot www.mikkeli.fi/yhteystiedot

17


PALVELUNUMEROT JA MUUT YHTEYSTIEDOT: www.ese.fi/asiointi Tavoitat meidät puhelimitse arkisin klo 8.00-16.00

ESE-VERKKO OY

ESE: KAUKOLÄMPÖ

VIKAILMOITUKSET

puh. 020 690 205 (pvm/mpm)

puh. 020 690 755 (pvm/mpm)

asiakaspalvelu.eseverkko@ese.fi

asiakaspalvelu.esekl@ese.fi Sopimussiirrot ja laskutus

Sähkönjakelun häiriöt: Työaikana ma-pe klo 8.00-16.00: puh. 015 1951 Työajan jälkeen: puh. 015 195 3800

Tekninen asiakasneuvonta puh. 044 735 3800 uudet sähköliittymät ja liittymäkoon muutokset työmaasähköt

Etelä-Savon Energia Oy

Uudet kaukolämpöliittymät puh. 044 735 3819

Kaukolämpö Työaikana ma-pe klo 8.00-16.00 puh. 015 1951 Työajan jälkeen: puh. 015 195 3873

Tekninen asiakasneuvonta puh. 044 735 3863

Katu- ja liikennevaloviat: Työaikana ma-pe klo 8.00-16.00: puh. 044 735 3873

Kunnanmäki 7, 50600 Mikkeli

PL 166, 50101 Mikkeli

puh. 015 1951

www.ese.fi

ese@ese.fi

MIKKELINYT Mikkelin seudun tapahtumat yhdestä paikasta

18

Asiointipiste, puh. 015 194 2100, asiakaspalvelu@mikkeli.fi

Kuva: Mäkisarka

www.mikkelinyt.fi


Kaupungin henkilöstön yhteystiedot PUHELINVAIHDE avoinna arkisin klo 8–16

015 1941

ASIOINTIPISTE 015 194 2100 Lisätietoja asiointipisteistä sivulla 11.

SÄHKÖPOSTIOSOITTEET Sivistyksen ja hyvinvoinnin palvelualueen henkilöstö etunimi.sukunimi@sivistys.mikkeli.fi Muu henkilöstö etunimi.sukunimi@mikkeli.fi

SIVISTYKSEN JA HYVINVOINNIN PALVELUALUE Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9 – 11, 50100 Mikkeli Siekkinen Virpi, sivistysjohtaja 044 794 3000 virpi.siekkinen@mikkeli.fi Löppönen Anni, palvelukoordinaattori 040 626 4094 Marjamaa Aila, kehittämispäällikkö 040 129 4522 Markus Sari, palvelupäällikkö 044 794 3002 Väänänen Arja, hyvinvointikoordinaattori 044 794 4716 Myyryläinen Hanna, projektikoordinaattori 040 512 8295 VARHAISKASVATUSPALVELUT Halinen Taina, varhaiskasvatusjohtaja Korhonen Leila, palvelupäällikkö Romppanen Jaana, koordinoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja Komppa Satu, toimistosihteeri

044 794 2373 040 741 7053 044 794 5503 040 129 4940

VARHAISKASVATUKSEEN HAKEMINEN Päivystysaika arkisin klo 8.30–11.30 Palvelukoordinaattorit Minna Oksa ja 044 794 5796 Tarja Räsänen varhaiskasvatuksenpalveluohjaus@sivistys.mikkeli.fi Sähköinen asiointi https://mikkeli.daisynet.fi/eDaisy Daisy-tuki: Kuva Päivi 040 755 4710 daisy@sivistys.mikkeli.fi Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut Toimistosihteerit vakanlaskutus@sivistys.mikkeli.fi

040 129 4577

PÄIVÄKODIT Emola, Rouhialankatu 37, 50100 Mikkeli Mynttinen Eija, päiväkodin johtaja 040 129 5111 Keittiö 050 311 7431 Kaarisilta, Maahisentaival 3, 50970 Mikkeli Mynttinen Eija, päiväkodin johtaja 040 129 5111 Keittiö 050 311 7433 Kalevankangas, Raviradantie 18 , 50100 Mikkeli Märkälä Maarit, päiväkodin johtaja 040 129 4294 Keittiö 040 129 4718 Kattilansilta, Laajalammintie 22 B, 50160 Mikkeli Jussi-Pekka Nina, päiväkodin johtaja 044 794 5786 Keittiö 050 311 7445 Launiala, Peurankatu 3, 50190 Mikkeli Rahikainen Pirkko, päiväkodin johtaja 040 129 4384 Keittiö 050 311 7434

Kilikello, Venttiväylä 2, 52830 Suomenniemi Vartiainen Jaana, päiväkodin johtaja 040 741 7059 Lähemäen lastentalo, Lähemäenkatu 4 A, 50170 Mikkeli Kärsämä Pia, päiväkodin johtaja 040 662 0935 Esiopetus 044 794 5255 Keittiö 050 311 7436 Naisvuori, Päämajankatu 14, 50100 Mikkeli Siponen Sami, päiväkodin johtaja 044 794 5037 Keittiö 040 129 4497 Norpanhovi, Mikkelintie 39, 52100 Anttola Kuva Päivi, päiväkodin johtaja 040 755 4710 Esiopetus, Anttolan yhtenäiskoulu 044 794 3119 Keittiö 050 311 7450 Nuppula, Keskustie 50, 51600 Haukivuori Luukkonen Maarit, päiväkodin johtaja 044 794 5603 Keittiö 040 129 5100 Oravanpesä, Oravinharjuntie 5 B 8, 50170 Mikkeli Kaasalainen Anu, päiväkodin johtaja 050 311 7489 Orikon Helmi, Karilantie 12, 50600 Mikkeli Juuti Heidi, päiväkodin johtaja 044 794 4026 Keittiö 050 311 7438 Otava Vanha Otavantie 112 B, 50670 Otava Hokkanen Anne, päiväkodin johtaja 044 794 3410 Keittiö 050 311 7439 Peitsari, Peitsarinkuja 8, 50170 Mikkeli Rahikainen Pirkko, päiväkodin johtaja 040 129 4384 Keittiö 050 311 7440 Rantakylä, Vanhamäentie 2a, 50600 Mikkeli Laakso-Vartiainen Pirjo, päiväkodin johtaja 040 129 4852 Keittiö 050 311 7441 Ristiina, Brahentie 54, 52300 Ristiina Vartiainen Jaana, päiväkodin johtaja 040 741 7059 Esiopetus, Ristiinan yhtenäiskoulu 040 740 5776 Keittiö 040 356 8843 Saksala, Parraskuja 2, 50170 Mikkeli Lahtinen Sini, päiväkodin johtaja 040 129 4342 Keittiö 050 311 7442 Sanna, Sannastinlaakso 2, 50100 Mikkeli Hämäläinen Tarja, päiväkodin johtaja 044 794 5046 Keittiö 050 311 7443 Silvasti, Haahkalantie 20, 50500 Mikkeli Hämäläinen Tarja, päiväkodin johtaja 044 794 5046 Keittiö 050 311 7432 Tikanpelto, Telkänkatu 8, 50190 Mikkeli Kaasalainen Anu, päiväkodin johtaja 050 311 7489 Esiopetus Pesäpuu, Tuppuralan koulu 040 129 4316 Keittiö 050 311 7446

Kaupungin henkilökunnan yhteystiedot www.mikkeli.fi/yhteystiedot

19


Tuukkala, Laajatie 26, 50500 Mikkeli Hämäläinen Tarja, päiväkodin johtaja Keittiö Valkosenmäki, Elontie 1, 50600 Mikkeli Juuti Heidi, päiväkodin johtaja Keittiö Vilttihattu, Ahonkatu 2, 50100 Mikkeli Jukarainen Anne, päiväkodin johtaja Keittiö

044 794 5046 050 311 7448 044 794 4026 050 311 7449 050 581 2369 040 129 4436

AVOIMET VARHAISKASVATUKSEN RYHMÄT Jussin tupa, Lähemäenkatu 11 A, 50170 Mikkeli Kärsämä Pia, päiväkodin johtaja 040 662 0935 Poukama, Vanhamäentie 2a, 50600 Mikkeli Laakso-Vartiainen Pirjo, päiväkodin johtaja 040 129 4852 Puuhatupa, Brahentie 54, 52300 Ristiina Vartiainen Jaana, päiväkodin johtaja 040 741 7059 Runoranta, Laajalammintie 22 B, 50160 Mikkeli Jussi-Pekka Nina, päiväkodin johtaja 044 794 5786 RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI Omppu, Kuopiontie 110 A, 51720 Rahula Lahtinen Sini, päiväkodin johtaja 040 129 4342 PERHEPÄIVÄHOITO Juuti Heidi, päiväkodin johtaja Vartiainen Jaana, päiväkodin johtaja

044 794 4026 040 741 7059

YKSITYISEN VARHAISKASVATUKSEN VALVONTA JA OHJAUS Päiväkodit Perhepäivähoito

044 794 5796 044 794 4026

PERUSOPETUSPALVELUT Manninen Seija, opetusjohtaja Iltapäivätoiminta Turunen Päivi, palvelukoordinaattori Oppilasvakuutukset Terästi Annamari, toimistosihteeri Oppilasasiat ja koulukuljetus Keminen Susanna, toimistosihteeri Turunen Riikka, maahanmuuttajaopetuksen koordinaattori

044 794 3010 044 794 3013 044 794 2405 040 129 4911 050 311 7013

PERUSKOULUT Anttolan yhtenäiskoulu, Sahalantie 2, 52100 Anttola Niskala Tiina, rehtori Hakkarainen Monica, koulusihteeri Keittiö Haukivuoren yhtenäiskoulu, Koulutie 3, 51600 Haukivuori Eromäki Sanna, rehtori Nykänen Terhi, koulusihteeri Keittiö 20

044 794 3172 044 794 3173 044 794 5556 044 794 5640 044 794 5643 044 794 5645

Kalevankankaan koulu, Raviradantie 16, 50100 Mikkeli Syrjäläinen Janne, rehtori 050 311 7525 Jaatinen Sirpa, koulusihteeri 040 129 4904 Pöysä Sanna, koulusihteeri 040 159 2286 Keittiö 050 311 7533 Launialan koulu, Saimaannorpankatu 1, 50190 Mikkeli Virrankoski Jaakko ma. rehtori 040 671 6077 Torniainen Rauni, koulusihteeri 040 129 4946 Keittiö 040 129 4657 Lähemäen koulu, Kisatie 5, 50170 Mikkeli Räsänen Vesa, rehtori 044 794 2919 Roikonen Paula, koulusihteeri 044 794 5191 Keittiö 040 129 4658 Mikkelin Lyseon koulu, Porrassalmenkatu 30, 50100 Mikkeli Luukkonen Jari, rehtori 044 794 2772 Bovellan Marjo, koulusihteeri 040 129 4947 Keittiö 040 129 4662 Sairaalaopetus 1-9 luokat, Pirttiniemenkatu 1, 50100 Mikkeli Pajunen Marika, erityisluokanopettaja 040 635 2151 Moision koulu, Kyläkouluntie 2, 50500 Mikkeli Pylkkänen Hanna-Kaisa, rehtori 044 794 2703 Makkonen Pelleri, koulusihteeri, 044 794 5278 Primus- ja Wilma-tuki Keittiö 040 129 4292 Olkkolan koulu, Porrassalmentie 57, 50100 Mikkeli Pylkkänen Hanna-Kaisa, rehtori 044 794 2703 Keittiö 040 129 5130 Otavan koulu, Otavantie 2 D, 50670 Otava Karjula Antti, rehtori 044 794 3061 Savolainen Maija, koulusihteeri 040 129 5106 Päämajakoulu, Otto Mannisenkatu 8 - 10, 50100 Mikkeli Väätäinen Heikki, rehtori 044 794 2705 Jokisalo Krista, koulusihteeri 040 129 4948 Keittiö 040 129 4453 Rantakylän yhtenäiskoulu, Vanhamäentie 2, 50600 Mikkeli Lahtinen Hanne, rehtori 044 794 3020 Suominen Marianne, koulusihteeri 040 527 0198 Luntinen Mirja, toimistosihteeri 040 667 1575 Keittiö 040 129 4697 Ristiinan yhtenäiskoulu, Mäkitie 30, 52300 Ristiina Savander Laura, rehtori 040 129 5030 Pöysä Marja, koulusihteeri 040 865 5360 Keittiö 040 356 8840 Rouhialan koulu, Koulukatu 23, 50100 Mikkeli Väätäinen Heikki, rehtori 044 794 2705 Jokisalo Krista, koulusihteeri 040 129 4948 Keittiö 040 129 4659 Rämälän koulu, Vehmaskyläntie 1, 50100 Mikkeli Neuvonen Juha-Matti, rehtori 040 129 5031 Savolainen Maija, koulusihteeri 040 129 5106 Keittiö 050 038 0004 Sairilan koulu, Joki-Sairilantie 2, 50180 Mikkeli Manninen Olli, rehtori 044 794 4948 Savolainen Maija, koulusihteeri 040 129 5106

Asiointipiste, puh. 015 194 2100, asiakaspalvelu@mikkeli.fi


Keittiö 050 311 7146 Tuppuralan koulu, Nuottakatu 1, 50190 Mikkeli Vilén Katariina, rehtori 044 794 2702 Torniainen Rauni, koulusihteeri 015 194 2827 Keittiö 040 129 4660 Urheilupuiston koulu, Puistokatu 2, 50100 Mikkeli 4.3.2024 alkaen Saimaanportin yhtenäiskoulu, Rinnekatu 8 Savander Susanna, rehtori 044 794 2776 Lepistö Essi, koulusihteeri 040 594 4226 Urpolan koulu, Prikaatikatu 3, 50100 Mikkeli Pylkkänen Hanna-Kaisa, ma. rehtori 044 794 2703 Kinnunen Jarmo, koulusihteeri 040 129 4882 Otavian aikuisten perusopetus, Otavantie 2 B, 50670 Otava Toimisto 044 794 5308 Jokinen Harri, johtaja-rehtori 040 129 4722 Nettiperuskoulu Manninen Annukka, linjanvetäjä 040 794 5108 www.nettiperuskoulu.fi Otavan Opiston aikuisten perusopetus, lähiopetus Suora Anna-Maria, linjanvetäjä 044 794 3515 LUKIOT Ukkonen Marja, johtava rehtori 044 794 2774 Opiskelijavakuutukset Terästi Annamari, toimistosihteeri 044 794 2405 annamari.terasti@mikkeli.fi Mikkelin lukio, Päämajankuja 4, 50100 Mikkeli Salmela Erkki, vt. rehtori 040 129 4724 Sundvall Erja, koulusihteeri 050 311 7572 Väisänen Ulla, koulusihteeri 050 311 7180 Keittiö 050 311 7237 www.mikkelinlukio.fi Otavian lukiokoulutus, Otavantie 2 B, 50670 Otava Otavan Opiston aikuislukio Otavantie 2 B, 50670 Otava www.otavanopisto.fi/aikuislukio Toimisto 044 794 5308 Sivén Miia, lukiokoulutuksen rehtori 040 129 4671 Ylä-Jussila Lauri, linjanvetäjä 044 794 3554 Nettilukio www.nettilukio.fi Toimisto 044 794 5308 Sivén Miia, lukiokoulutuksen rehtori 040 129 4671 Turpeinen Riikka, tutkintotavoitteinen 040 129 4168 koulutus Jaaranen Sari, aineopiskelulinja 044 794 5271 MIKKELIN KAUPUNGINORKESTERI Konsertti- ja kongressitalo Mikaeli, Sointukatu 1, 50100 Mikkeli Antila Jaakko, intendentti Pettinen Anu, orkesterisihteeri Enqvist Eero, nuotistonhoitaja-tuottaja www.mikkelinkaupunginorkesteri.fi

040 129 4938 044 794 5711 040 677 2543

KANSALAISOPISTO Lönnrotinkatu 7, 50100 Mikkeli (toimisto) Toimisto 015 194 2929

Rehtori Iltavahtimestari (ti ja to klo 16-18)

044 794 2930 044 794 2459

kansalaisopisto.mikkeli.fi kansalaisopisto@mikkeli.fi YLEISET KULTTUURIPALVELUT Hallinto, avustukset, harjoittelijat, oppilaitosyhteistyö Latvala Susanna, kulttuuripäällikkö Lasten ja nuorten kulttuuripalvelut, Kulttuuripolku, KulttuuriKameli Heikkinen Anni, kulttuurituottaja Puistokonsertit, ikäihmisten kulttuuripalvelut, Kulttuurijoulukauppa Pyrhönen Sirpa, kulttuurituottaja

050 311 7204 040 161 7100 040 090 7233

KIRJASTOT Mikkelin seutukirjasto kirjasto.mikkeli.fi Kontio Pia, vt. kirjastopäällikkö 044 794 2460 Pääkirjasto, Raatihuoneenkatu 6, 50100 Mikkeli Asiakaspalvelu ja neuvonta 050 311 7480 Lasten palvelut 044 794 2464 Tilojen varaustiedustelut Kankkunen Mervi 050 311 7482 Kouluyhteistyö, ryhmien vierailut pääkirjastolle Nevalainen Eija 050 311 7483 Vahtimestari 044 794 2482 Erola Päivi-Kristiina, vs. palvelupäällikkö 040 353 8261 • hankkeet • lähi- ja seutukirjastojen palvelut Kesti Markku, palvelupäällikkö 040 688 6951 • asiakaspalvelu • pääkirjaston palvelut Valjakka Katja, palvelupäällikkö 044 794 2462 • aineistonhankinta ja kokoelmat • verkkopalvelut Anttolan kirjasto ja asiointipiste 050 311 7484 Taipaleentie 31, 52100 Anttola Haukivuoren kirjasto ja asiointipiste 044 794 5638 Keskustie 52, 51600 Haukivuori Hirvensalmen kirjasto 050 302 2827 Koulutie 7, 52550 Hirvensalmi Kuortin kirjasto Kuortin koulu, 19410 Kuortti Liikkuvat kirjastopalvelut Marttinen Riia 050 311 7487 Hokkanen Sari 050 311 7485 Otavan kirjasto 050 311 7486 Otavantie 2, 50670 Otava Pertunmaan kirjasto 050 314 5852 Kirkkotie 3, 19430 Pertunmaa Puumalan kirjasto 044 794 5594 Ojakuja 3, 52900 Puumala Ristiinan kirjasto ja asiointipiste 040 129 4373 Opinahjo 4, 52300 Ristiina Suomenniemen kirjasto ja asiointipiste 0400 348 256 Opinraitti 20, 52830 Suomenniemi

Kaupungin henkilökunnan yhteystiedot www.mikkeli.fi/yhteystiedot

21


Jäähallien liikuntapaikkojen hoitajat

MUSEOT Maaherrankatu 18-20, 50100 Mikkeli Museoiden toimisto 040 129 5090 museot@sivistys.mikkeli.fi avoinna ma–pe klo 9–15 Karttunen Matti, museojohtaja 044 794 2420 Nieminen Arja, toimistosihteeri 044 794 2892 Viinikainen Petri, museomestari 044 794 2419 Valokuva-arkisto 040 129 5090 museot@sivistys.mikkeli.fi Mikkelin taidemuseo Maaherrankatu 18–20 Ryhmävaraukset, tiedustelut 040 129 5090 museot@sivistys.mikkeli.fi Näyttelyt, kokoelmat, 040 129 4957 Hyvönen Paula, amanuenssi Alueelliset taidemuseopalvelut, 040 129 4967 Larikka Anna-Maria, amanuenssi Suur-Savon museo Otavankatu 11, 50130 Mikkeli Ryhmävaraukset, tiedustelut 040 129 5090 museot@sivistys.mikkeli.fi Näyttelyt, kokoelmat, 040 129 4978 Martiskainen Emma, amanuenssi Päämajamuseo Ristimäenkatu 4, 50100 Mikkeli Ryhmävaraukset 050 552 4233 www.muisti.org/ryhmavaraukset Näyttelyt, kokoelmat, 040 129 4978 Martiskainen Emma, amanuenssi Sodan ja rauhan keskus Muisti 050 552 4233 Ristimäenkatu 4, 50100 Mikkeli www.muisti.org Viestikeskus Lokki Naisvuori, Vuorikadun ja Ristimäenkadun risteys Suljettu yleisöltä toistaiseksi. Lisätiedot kohteista ja aukioloajat: www.mikkeli.fi/museot Museoissa käy valtakunnallinen Museokortti! Museokaupat Mikkelin taidemuseossa ja Suur-Savon museossa palvelevat museoiden aukioloaikoina. Päämajamuseolla on yhteinen museokauppa Sodan ja rauhan keskus Muistin kanssa. Museokaupoista löydät ainutlaatuisia tuotteita itselle ja lahjaksi. Tervetuloa tutustumaan valikoimiin! LIIKUNTAPALVELUT Kaupungin virastotalo 3. kerros, Maaherrankatu 9-11, 50100 Mikkeli Liikuntapalveluiden hallinto ja avustukset Juhola Tiina, liikuntapäällikkö 044 794 2407 Liikuntapaikkojen tapahtumat ja seurayhteistyö Åhman Paula, liikuntasuunnittelija 044 794 2444 Liikunnan ohjaus Poutiainen Matti, erityisliikunnanohjaaja 044 794 2406 Repo Heidi, liikunnanohjaaja 044 794 5485 Jäähallit ja jalkapallohalli Raviradantie 24, 50100 Mikkeli Orava Veijo, liikuntapaikkamestari 044 794 5080 22

Uimahallit Mustaparta Minna, hallimestari Naisvuoren uimahalli, Pirttiniemenkatu 8 b, 50100 Mikkeli Lipunmyynti ja kahvio Löytötavarat Laitosmies Viihdeuimala Rantakeidas, Kunnanmäki 3, 50600 Mikkeli Café Keidas, lipunmyynti ja kahvio Löytötavarat Laitosmies

044 794 2760 044 794 2164 015 211 616 044 794 5506 044 794 5374 040 129 4992 044 794 5311 044 794 2165

Muut sisäliikuntatilat Åhman Paula, liikuntasuunnittelija 044 794 2444 Kenttien kunnossapito Herranen Kai, liikuntapaikkamestari 044 794 5203 Päivystys, liikuntapaikkojen hoitajat 044 794 5203 Latujen, ulkoilureittien ja taukopaikkojen kunnossapito Turunen Jari, liikuntapaikkamestari 044 794 2160 Ristiinan liikuntapaikat Nykänen Juha, liikuntapaikkojen hoitaja 040 081 3865 Suomenniemen liikuntapaikat Naakka Jari, liikuntapaikkojen hoitaja 040 072 9220 Liikuntapaikkojen varaukset Varaukset haetaan sähköisesti Timmi-tilavarausjärjestelmän kautta. Lisätiedot kaupungin nettisivuilta www.mikkeli.fi/liikuntatilavaraus Tiedustelut ja varausmuutokset tilavaraukset@mikkeli.fi. • Jäähallit Orava Veijo, liikuntapaikkamestari 044 794 5080 • Uimahallit Mustaparta Minna, hallimestari 044 794 2164 • Muut liikuntapaikat tilavaraukset@mikkeli.fi Åhman Paula, liikuntasuunnittelija 044 794 2444 Lisätiedot: www.mikkeli.fi/liikunta NUORISOPALVELUT Kaupungin virastotalo 3. kerros, Maaherrankatu 9 – 11, 50100 Mikkeli Sinioja Tarja, nuorisopäällikkö Nuorisopalveluiden avustukset Sinioja Tarja, nuorisopäällikkö Alueellinen nuorisotyö, nuorisotilat, etsivä nuorisotyö, nuorisovaltuusto, lasten parlamentti Sinioja Tarja, nuorisopäällikkö Lastuniemi Jani, nuorisosihteeri Etsivä nuorisotyö etsivanuorisotyo@sivistys.mikkeli.fi Ohjaamo Olkkari Savilahdenkatu 24, 50100 Mikkeli ohjaamo@mikkeli.fi Haukivuoren nuorisotila Koulutie 3, 51600 Haukivuori Kattilansillan nuorisotalo Kalliolanrinne 2, 50160 Mikkeli

Asiointipiste, puh. 015 194 2100, asiakaspalvelu@mikkeli.fi

040 584 9210 040 584 9210

040 584 9210 044 794 2438 044 794 4047 044 794 3266 044 794 5648 044 794 5291


Nuorisotila Starlight 050 311 7209 Maaherrankatu 10, 50100 Mikkeli Rantakylän nuorisotalo 044 794 2159 Vanhamäentie 4, 50600 Mikkeli Ristiinan nuorisotalo 044 794 3599 Mäkitie 30, 52300 Ristiina Koulunuorisotyöntekijät

Rantakylän yhtenäiskoulu Lyseon koulu Skeittihalli Porrassalmenkatu 50, 50100 Mikkeli mikkelinrullalautailijat@gmail.com

040 129 5148 040 129 5147

Tarkemmat yhteystiedot www.po1nt.fi

ASUMISEN JA TOIMINTAYMPÄRISTÖN PALVELUALUE Kaupungintalo 1. kerros Raatihuoneenkatu 8-10, 50100 Mikkeli Riihelä Jouni, kaupunkikehitysjohtaja 044 794 2515 LENTOASEMA Lentokentänkatu 4 – 6, 50150 Mikkeli Kahilakoski Sami, lentoaseman päällikkö

040 129 4754

MAANKÄYTTÖ JA KAUPUNKIRAKENNE Kaupunkikehityksen, maankäytön ja kaavoituksen asioissa palvelu kohdennetaan asiakkaan tarpeiden mukaan. Tavoitteena on tuottaa turvallista, menestyksekästä ja viihtyisää kaupunkiympäristöä eri asiakaskunnille. Äikäs Topiantti, maankäyttöjohtaja

040 129 5152

KAUPUNGIN KAAVOITUS Kaupungin virastotalo 3. kerros, Maaherrankatu 9-11, 50100 Mikkeli Kaupungin kaavoitus vastaa maankäytön ja kaupunkirakenteen suunnittelusta sekä kaupunki- ja maisemakuvan vaalimisesta ja rakennussuojelusta, rakentamiseen liittyvistä poikkeusluvista ja lausunnoista. Maankäyttö ja kaupunkirakenne ovat tärkeä osa kaupungin elinvoiman kehittämistä. Vireillä olevat kaavat www.mikkeli.fi/nahtavilla-olevat-kaavat Kaava-asioissa sinua palvelee kaavoitustiimin henkilökunta klo 8–16. Tiedustelut voimassa olevien kaavojen mahdollisuuksista ja rajoituksista Tarkkanen Ilkka, kaupunginarkkitehti 050 311 7130 Räinä Kalle, asemakaavapäällikkö 044 794 2525 Tiedustelut voimassa olevista kaavoista Nykänen Ville, kaavoittaja 040 129 4114 Luotonen Ari, kaavasuunnittelija 040 129 5172 Kosonen Anne, kaavavalmistelija 040 355 9770 Poikkeamiset, rantakaavat Frosti Minna, kaavoitusinsinööri

040 129 4250

Kaavoituksen toimistopalvelut Avelin Kirsi, toimistosihteeri

040 129 4792

TONTTIEN LUOVUTUS JA PAIKKATIETO Kaupungin virastotalo 2. kerros, Maaherrankatu 9-11, 50100 Mikkeli Kaupunki luovuttaa tontteja myymällä tai vuokraamalla. Paikkatieto vastaa ajantasaisista kartoista ja rakennuspaikkojen mittauksista. Tonttien ja kiinteistöjen luovutus Kiinteistöpuolen asiantuntijat palvelevat sinua tonttiasioissa – oli kyseessä sitten omakotitalorakentaminen tai kauppa- ja teollisuustontit Piispa Jukka, maankäyttöpäällikkö 044 794 2531 (pientalotontit) Peltomaa Hannu, kaavoitus- ja kiinteistö- 044 794 2530 insinööri (kerrostalo-, liike- ja teollisuustontit) Anttonen Anne, maanmittausinsinööri 044 794 2539 Tutustu tonttitarjontaamme: mikkelintontit.fi Sivuilla on esillä Mikkelin pientalo- sekä liike- ja teollisuustontit Kestävä malli rakentamiselle: rakentajanopas.mikkeli.fi Pysy polulla, rakenna sujuvasti Mikkeliin! Paikka- ja maastotieto Mittauspuolen asiantuntijat palvelevat rakentamiseen ja korjaamiseen liittyvissä mittaus-, paikkatieto- ja osoiteasioissa. Karttatilaukset: kartat@mikkeli.fi Löppönen Reeta, paikkatietopäällikkö Hurri Osmo, paikkatietoinsinööri (osoiteasiat) Taskinen Sini, paikkatietokäsittelijä vuorotteluvapaalla 2.4.2024 saakka Sundström Ida, paikkatietokäsittelijä, sij. Piipponen Sami, kartoittaja

044 794 2537 044 794 2518

040 536 9923 044 794 2536

VUOKRAUS- JA KÄYTTÖPALVELUT Kaupungintalo 1. kerros, Raatihuoneenkatu 8-10, 50100 Mikkeli Vuokraus- ja käyttöpalvelut vastaa Mikkelin kaupungin toimitilojen, torien, satamien ja puistoalueiden vuokraamisesta sekä kaupungin sisäisille toimijoille että yrityksille ja kuntalaisille. Vuokraus ja myynti (toimitilat) Asikainen Linda, palvelujohtaja

Kaupungin henkilökunnan yhteystiedot www.mikkeli.fi/yhteystiedot

040 129 4914 23


Rautio Minna, palvelukoordinaattori vuokraus@mikkeli.fi

044 794 2180

Toimisto ja laskutus / vuokrauspalvelut Tikkanen Toni, toimistosihteeri 040 129 4576 vuokraus@mikkeli.fi Toriasiat ja alueiden käyttölupapalvelut Asikainen Linda, palvelujohtaja 040 129 4914 Myyryläinen Mira, toimistosihteeri 040 129 4906 tori@mikkeli.fi Tutustu myytäviin ja vuokrattaviin tiloihin: www.tilaaon.fi (31.12.2023 saakka) www.mikkelintontit.fi (1.1.2024 alkaen) RAKENNUSVALVONTA Kaupungin virastotalo, 2. kerros, Maaherrankatu 9-11, 50100 Mikkeli Toimisto rakennusvalvonta@mikkeli.fi Asiakaspalvelu ja neuvonta, asiakirjat, yhteydenottopyynnöt

040 129 4968

Aukioloajat ma klo 12–15, ti–pe klo 9–15 Rakennustarkastajien asiakaspalvelu toimistolla vain ajanvarauksella. Katselmukset tilataan alueen vastaavalta tarkastajalta tai lupavalmistelijalta. Rakennustarkastajien asiakaspalveluneuvontaan ja rakennuslupa-asian ennakkoneuvotteluun ajanvaraus suoraan alueen vastaavalta tarkastajalta. Vanhat lupa-asiakirjat Asiakirjatilaukset kaupungin kotisivuilta hakusanalla ”rakennusvalvonnan arkistopalvelut”. Sähköistä lupaaineistoa voi ostaa suoraan myös Lupapiste -kaupasta: kauppa.lupapiste.fi Rakennusvalvonnan lupahakemukset ja neuvontapyynnöt sähköisesti: www.lupapiste.fi

Jani Minkkinen, rakennustarkastaja • Pohjoinen alue, (Haukivuori, Kangasniemen suunta sekä Rantakylä), luvat ja katselmukset Ahonen Hannu, rakennustarkastaja • Eteläinen alue (Ristiina), luvat ja katselmukset Rautiainen Asta, rakennustarkastaja • Eteläinen alue (Suomenniemi, Otava), luvat ja katselmukset Sajaniemi Petri, LVI-tarkastaja • LVI-asiat, haja-asutuksen jätevesiasiat, maalämpö Ruuth Juha, hallintopäällikkö • lupa- ja valvontajaoston sihteeri, rakennusrasitteet, rakennuslakiasiat, korjauskehotukset

040 144 8767

044 794 3100 040 129 4709 044 794 2623 044 794 2622

Maisematyöluvat Alueen vastaava rakennustarkastaja päättää maisematyölupa-asiat. Maisematyöluvan tarpeen arvioinnin tarkistuskäynnin tilauskaavake löytyy kaupungin kotisivuilta hakusanalla ”tonttipuiden kaataminen”. Maisematyöluvan tarpeen arvioinnin tekee kaupunginpuutarhuri. Käyntejä ei tehdä ja tilauksia ei oteta vastaan lintujen pesimäaikaan 1.5.- 31.8. INFRA- JA VIHERALUEPALVELUT Kaupungin virastotalo 2. kerros, Maaherrankatu 9-11, 50100 Mikkeli Palautteet ja vikailmoitukset Katujen ja viheralueiden kunnossapito (24 h)

015 164 800

Katuvalojen ja liikennevalojen kiireettömät vikailmoitukset www.ese.fi Mikkelin kaupungin yleinen palautelomake www.mikkeli.fi/palautelomake asiakaspalvelu@mikkeli.fi

Rakennustarkastajien vastuualueet on jaettu pohjoiseen ja eteläiseen Mikkeliin ja kantakaupungin alueeseen. Pohjoisen ja eteläisen alueen jakajana toimii lännessä vt 15 (Jyväskyläntie) eteläinen osa ja idässä kantatie 62 (Anttolantie). Vastuualueet kartalla: www.mikkeli.fi/rakennusvalvonta-aluejaot

Sijoittamissopimukset, yleisten alueiden käyttöluvat www.lupapiste.fi

Kestävä malli rakentamiselle: rakentajanopas.mikkeli.fi Pysy polulla, rakenna sujuvasti Mikkeliin!

Toimisto Kammonen Pekka, kaupungininsinööri Turkki Päivi, kunnossapitopäällikkö Cederström Antero, suunnittelupäällikkö Kaira Matti, yhdyskuntatekniikan valvoja, yksityistiet Vuorinen Marko, kaupunginpuutarhuri Hämäläinen Sari, kehitysinsinööri Nuutilainen Joonas vs. metsätalousinsinööri

Valjakka Sari, johtava rakennustarkastaja 044 794 2620 • lupa- ja valvontajaoston esittelijä, tulosalueen esimies, ennakkoneuvottelu suuret ja vaativat hankkeet. Törrönen Jussi, rakennustarkastaja 044 794 2502 • kantakaupunki, lupavalmistelu, vaativat rakennuslupahankkeet, katselmukset Männistö Teemu, rakennustarkastaja 040 065 3596 • kantakaupunki, lupavalmistelu, vaativat rakennuslupahankkeet ja rakennesuunnitelmat, katselmukset Marko Kurvinen, rakennustarkastaja 040 193 3821 • Pohjoinen alue (Anttola, Juvan suunta), luvat ja katselmukset 24

Maisematyöluvan arvioinnit puunkaatamiseen Tarkastuskäynnin tilauskaavake löytyy kaupungin kotisivuilta hakusanalla ”tonttipuiden kaataminen” 040 647 4072 044 794 3222 044 794 3200 044 794 3211 040 129 5024 044 794 3230 044 794 3290 044 794 3292

JÄTEHUOLTOVIRANOMAINEN Kaupungin virastotalo, 2. kerros, Maaherrankatu 9-11, 50100 Mikkeli jatehuoltoviranomainen@mikkeli.fi Asiakaspalvelu toimistolla ajanvarauksella. Kekäläinen Marika, toimistosihteeri 040 129 4943

Asiointipiste, puh. 015 194 2100, asiakaspalvelu@mikkeli.fi


Viskari Nina, jäteasiaintarkastaja

040 129 4807

Reitit, aikataulut, lippujen hinnat ja vyöhyketiedot löytyvät osoitteesta www.mikkeli.fi/joukkoliikenne

TALONRAKENNUSPALVELUT Hyttinen Jarkko, kiinteistöjohtaja Koikkalainen Jani, kiinteistöpäällikkö

044 794 3240 044 794 2181

Kiinteistöjen vikailmoitukset www.mikkeli.fi/vikailmoitukset Kiireelliset vikailmoitukset Mikkelin kohteet Ristiinan ja Suomenniemen kohteet

044 794 5227 040 572 7986

PYSÄKÖINTIPALVELUT Kaupungin virastotalo 1. kerros, Maaherrankatu 9-11, 50100 Mikkeli pysakointipalvelut@mikkeli.fi Palvelemme teitä ma, ti ja pe klo 8–12

040 129 4319

Maaherrankatu 9-11, 50100 Mikkeli

Joukkoliikenne, Waltti Heikkinen Liisa, joukkoliikenneinsinööri

Rantakylä-talo 2. kerros, Kunnanmäki 7, 50600 Mikkeli 1.2.2024 alkaen kaupungin virastotalo 2. kerros, Maaherrankatu 9-11, 50100 Mikkeli Keskustie 14, 52200 Puumala maataloustoimisto@mikkeli.fi Mikkonen Kari, maaseutupäällikkö 044 794 2150 Valtonen Anne, maaseutuasiamies 050 562 1195 Sopanen Sari, maaseutuasiamies 040 561 5208 KAAKKOIS-SUOMEN LOMITUSPALVELUT

HENKILÖLIIKENNEPALVELUT

Koulukuljetukset koulukuljetukset@mikkeli.fi Kuljetuskoordinaattorit

MAASEUTUTOIMI

044 794 5160 044 794 5120 044 794 2526

Rantakylä-talo 2. kerros Kunnanmäki 7, 50600 Mikkeli 1.2.2024 alkaen kaupungin virastotalo 2. kerros, Maaherrankatu 9-11, 50100 Mikkeli lomitus@mikkeli.fi Asiakaspalvelunumero klo 9-15 015 194 2550 Heino Liisa, lomituspalvelupäällikkö 015 194 2550 Toimipisteet avoinna arkisin klo 9-15: Rantakylä-talo, Kunnanmäki 7, 50600 Mikkeli Yritystalo, Kievarintie 1, 54800 Savitaipale Juvan kunnanvirasto, Juvantie 13, 51900 Juva Parikkalan toimisto, Akapohjantie 4, 59510 Saari

KONSERNI- JA ELINVOIMAPALVELUJEN PALVELUALUE Kaupungintalo, Raatihuoneenkatu 8-10, 50100 Mikkeli Kinnunen Janne, kaupunginjohtaja 044 459 7300 Hyyryläinen Sirpa, 044 794 2002 kaupunginjohtajan sihteeri Kaupunginkanslia Liikanen Ari, hallintojohtaja 044 794 2031 Leinonen Annaliisa, kaupunginlakimies 044 794 2030 Vakuutukset Terästi Annamari, toimistosihteeri 044 794 2405 Viestintä ja markkinointi Hänninen Heidi, viestintä- ja 040 129 5048 markkinointipäällikkö Tuovinen Mikko, viestintäsuunnittelija 044 794 2752 Pöyhönen Tarja, viestintäkoordinaattori 050 581 2351 Hyvönen Salla, markkinointisuunnittelija 040 353 4039 KIRJAAMO JA KAUPUNGINARKISTO kirjaamo@mikkeli.fi Asiakirjahallintopäällikkö

044 794 2033 044 794 2035

STRATEGIA JA TALOUS

ASIAKASPALVELU Raatihuoneenkatu 6, 50100 Mikkeli asiakaspalvelu@mikkeli.fi Asiointipiste Tavast-Pasonen Marianne, vastaava palveluneuvoja Tilavaraukset tilavaraukset@mikkeli.fi Vahtimestarit Kaupungin virastotalo, 1. kerros

015 194 2100 050 311 7150 015 194 2100 044 794 2741

HENKILÖSTÖASIAT henkilostopalvelut@mikkeli.fi Palkkaus- ja palvelussuhdeasiat Mattila Petri, henkilöstöjohtaja rekrytointi@mikkeli.fi

040 577 2670

www.mikkeli.fi/rekry RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT Ruoka– ja puhtauspalvelut mm. päiväkodeissa ja kouluilla.

Tamlander Tiia, talousjohtaja 040 129 5046 Kauranen Aki, strategia- ja kehityspäällikkö 044 794 2093

Kalin Anne, palvelupäällikkö tai toimisto.ruokajapuhtaus@mikkeli.fi

Kaupungin henkilökunnan yhteystiedot www.mikkeli.fi/yhteystiedot

044 794 3280

25


Ateriapalvelut kotiin Eloisan asiakasohjaus ikääntyneille tai www.etelasavonha.fi

015 211 557

Ruokalistat netissä www.mikkeli.fi/ruokalistat TYÖLLISYYSPALVELUT, MIKKELIN SEUDUN KUNTAKOKEILU Patama Pekka, palvelupäällikkö, kokeilujohtaja

Toimisto, vaihde kuntakokeilu@mikkeli.fi Puhelinvaihde avoinna arkisin klo 9-15 Aulapalvelu osoitteessa Jääkärinkatu 14 avoinna arkisin 8-15.45 Lappi Riitta, kotoutumiskoordinaattori Niiranen Elina, ohjaamokoordinaattori

044 794 5726

040 841 5443 050 311 7083

www.mikkeli.fi/mikkelinseudunkuntakokeilu 040 129 4450

MIKKELIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT YMPÄRISTÖNSUOJELU

YMPÄRISTÖPALVELUT Kaupungin virastotalo, 4. kerros, Maaherrankatu 9 - 11, 50100 Mikkeli Mikkelin seudun ympäristöpalvelut -yksikkö vastaa kuntatason ympäristöterveydenhuollon (terveysvalvonta ja eläinlääkintähuolto) ja ympäristönsuojelun tehtävistä Mikkelissä, Hirvensalmella, Kangasniemellä Mäntyharjussa ja Pertunmaalla. Lautsilta Mervi, toimistosihteeri (ma-pe klo 13-15)

040 193 8141

TERVEYSVALVONTA Tirkkonen Maria, ympäristöpalvelujen 040 129 5120 ja terveysvalvonnan johtaja Gynther Nina, terveystarkastaja 044 794 4705 • elintarvikevalvonta Laitinen Jarno, terveystarkastaja, 040 081 8942 • sisäilma-asiat ja asunnontarkastukset Lähde Lasse, terveystarkastaja 044 794 5560 • Talous- ja uimavesi • Päiväkodit, kauneushoitolat, liikuntatilat • Tuhoeläimet • Melu sisätiloissa Nyyssönen Marko, terveystarkastaja 044 794 5330 • asunnontarkastukset • talous- ja uimavesi • tupakka- ja nikotiiniluvat Pesonen Noora, terveystarkastaja 044 794 4703 • elintarvikevalvonta Tirkkonen Anneli, 044 794 4706 terveystarkastaja • elintarvikevalvonta Toivanen Sanna, terveystarkastaja 044 794 4707 • sosiaalihuollon yksiköt • majoitustoiminta • koulut • tupakka- ja nikotiiniluvat 26

Pasonen Hanna, ympäristöpäällikkö 044 794 4715 • maankäytön suunnittelun ja ympäristönsuojelun yhteydet • luonnonsuojelu • ympäristöohjelmat ja -suunnitelmat • hankkeet Lintunen Jouni, ympäristötarkastaja, 040 573 6255 Kangasniemen toimipaikka • Ympäristönsuojelulain ja maa-aineslain valvonta • Ympäristönsuojeluasiat (Kangasniemi) • Jätehuollon neuvonta ja valvonta Luttinen Anne ympäristötarkastaja, 044 794 5331 Mäntyharjun toimipaikka • Maa-ainesluvat ja yhdistetyt maa-aines- ja ympäristöluvat (Mäntyharju, Pertunmaa) • Maatalouden ympäristönsuojeluasiat (ml. eläinsuojien ympäristöluvat) • Maasto- ja vesiliikennelain mukaiset luvat • Meluilmoitukset (Mäntyharju, Pertunmaa) • Vesihuoltolain mukaiset vapautushakemukset (Mäntyharju, Pertunmaa, Hirvensalmi) Savo Marita, ympäristötarkastaja 044 794 4702 • Ilmansuojelu • Ilmasto- ja energia-asiat • Meluntorjunta ja meluilmoitukset • Yhdistetyt maa-aines- ja ympäristöluvat • Rekisteröinti-ilmoitukset Tanskanen Heikki, 044 794 4719 ympäristösuunnittelija • Haja-asutusalueiden jätevesiasiat (Mikkeli, Hirvensalmi, Mäntyharju, Pertunmaa) • Vesihuoltolain mukaiset vapautukset (Mikkeli) • Vesilain valvonta • Vesistöjen tilan seuranta ja kunnostusasiat ELÄINLÄÄKÄRIPALVELUT Mikkelin eläinlääkäriasema (Lähemäki-talo) Rauhankatu 10, 50100 Mikkeli Ajanvaraus ma–pe klo 8–11 015 366 218 Tuotantoeläimet ja hevoset Ajanvaraus ma-pe klo 8–11 040 544 4287 (numerossa vastaa eläinlääkäri)

Asiointipiste, puh. 015 194 2100, asiakaspalvelu@mikkeli.fi


Sini Marjo, kaupungineläinlääkäri 044 794 5000 Valtonen Anni, kaupungineläinlääkäri 040 129 5187 Honkanen Heli, kaupungineläinlääkäri 040 185 3816 (sijainen) Riipinen Leena, eläinlääkäri (virkavapaalla) Mäntyharjun eläinlääkäriasema Sairaalantie 3 C, 52700 Mäntyharju Ajanvaraus ma–pe klo 8–10 Tukiainen Antti, kaupungineläinlääkäri Karenius Kastanja, kaupungineläinlääkäri

040 129 5185 044 794 5579 040 838 2023

Eläinlääkäripäivystys 0600 13436 (Mikkeli, Mäntyharju, Hirvensalmi ja Pertunmaa) Arkisin klo 15–8, viikonloppuisin pe klo 15–ma klo 8 (Puhelun hinta klo 22–8 3,02 €/min, muuna aikana 1,51 €/min) Kangasniemen kunnaneläinlääkärin vastaanotto Sairaalantie 15, 51200 Kangasniemi

Kunnanmäki 7, 50600 Mikkeli www.mikkelinvesi.fi

Ajanvaraus ma–pe klo 8–10 Marin Daniel, eläinlääkäri Nuutinen Salla-Maria, eläinlääkäri Eläinlääkäri, sijainen

040 015 1422 040 510 2747 040 185 1473

Kangasniemen alueen eläinlääkäripäivystys järjestetään osana Keski-Suomen maakunnallista päivystystä. Päivystysnumero on maksullinen. Klo 16–8 arkisin, viikonloppuisin ja juhlapyhinä. Pieneläimet (1,98 €/min) 0600 306084 Suureläimet (2,03 €/min) 0600 14600 Eläinsuojelu valvontaelainlaakari@mikkeli.fi ma-pe klo 9-15 Seppä Arja, valvontaeläinlääkäri Strömmer Veera, valvontaeläinlääkäri

040 615 8918 044 794 5281

Virka-ajan ulkopuolella eläinsuojelullisissa hätätapauksissa yhteys poliisiin tai päivystävään kaup. eläinlääkäriin.

Laitinen Jarkko, vesilaitoksen johtaja

040 596 8073

Asiakaspalvelu Asiointipiste, pääkirjaston 1. kerros Raatihuoneenkatu 6, 50100 Mikkeli

015 194 2100

Vikailmoitukset Päivystys (24 h)

015 194 2600

Työtilaukset

040 129 4279

Sähköinen vesimittarin lukemailmoitus www.mikkelinvesi.fi

OTAVIA

Mikkelin kaupungin liikelaitos Otaviassa voi suorittaa

Otavia Otavantie 2 B, 50670 Otava www.otavia.fi etunimi.sukunimi@otavia.fi Toimisto Jokinen Harri, johtaja-rehtori Sivén Miia, lukiokoulutuksen rehtori Nettilukio www.nettilukio.fi Jaaranen Sari, aineopiskelulinja Turpeinen Riikka, tutkintotavoitteinen koulutus Nettiperuskoulu www.nettiperuskoulu.fi Manninen Annukka, linjanvetäjä Otavan Opiston aikuislukio www.otavanopisto.fi/aikuislukio Ylä-Jussila Lauri, linjanvetäjä

• aikuisten lukiokoulutuksen opintoja • aikuisten perusopetuksen opintoja • vapaan sivistystyön opintoja 044 794 5308 040 129 4722 040 129 4671

044 794 5271 040 129 4168

040 794 5108

044 794 3554

Verkko-opetukseen erikoistunut Otavia tarjoaa koulutusta ja koulutuksen kehittämiseen liittyviä palveluita alueellisesti, valtakunnallisesti ja globaalisti. Otavan Opiston aikuisten perusopetus, lähiopetus Suora Anna-Maria, linjanvetäjä 044 794 3515 Otavan Opiston vapaa sivistystyö www.otavanopisto.fi Toimisto kurssit@otavanopisto.fi

Kaupungin henkilökunnan yhteystiedot www.mikkeli.fi/yhteystiedot

044 794 3565

27


Julkinen tiedote

Annilanranta

Kuva: Jonne Vaahtera

Saimaan rantatonttien kruununjalokivet huudetaan nyt! mikkelintontit.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.