Faster Boats

Page 1


laadukkaita suomalaisia alumiiniveneitä Faster-veneiden menestyksen takana on alansa huippua edustavien suunnittelijoiden kunnianhimoinen tuotekehittely ja venemestareiden intohimoinen asenne veneiden valmistukseen. Jokaisen veneen valmistuminen on tarkkaa käsityötä. Fasterit eivät ole mitään massatuotteita. Faster-veneet suunnitellaan ja valmistetaan saman katon alla Juha Snell Oy:n tehtailla Tuusulan Kellokoskella. Juha Snell Oy on vuonna 1974 perustettu perheyritys, joka on erikoistunut alumiini- ja teräsohutlevyn muokkaukseen ja työstämiseen. Ensimmäiset Fasteralumiiniveneet valmistuivat jo vuonna 1978. Fastereita on siis valmistettu jo 30 vuoden ajan. Huoletonta Materiaalivalinnoilla ja yksityiskohtien huolellisella suunnittelulla olemme halunneet tehdä käyttäjälleen mahdollisimman huolettoman veneen. Kaunis, paljas merialumiini on lujaa ja kestää kovan käytön niin rantauduttaessa kuin trailerikäytössäkin. Fasterit säilyttävät arvonsa vuosien saatossa. Yhä useammilla aloilla ympäristökysymykset ovat tätä päivää. Näin myös meillä Juha Snell Oy:ssä. Kaikki Fastereissa käytetyt materiaalit ovat kierrätyskelpoisia, muoviosia myöten. Olemme ylpeitä laatutuotteestamme ja siksi myönnämme sille 5 vuoden runkotakuun. 1978


Faster-veneet 30 vuotta Valitse Faster Faster kestää • rakenne, materiaalit ja ainevahvuudet on suunniteltu ja toteutettu siten, että Faster kestää kovissakin olosuhteissa.

Merialumiini kestää...

Faster on aito alumiinivene • puhdas, maalaamaton merialumiini sietää kolhuja ja kulutusta säilyen hyvän näköisenä vuodesta toiseen.

Faster-tuotemerkki on tullut tunnetuksi erinomaisena alumiinisena työveneenä vuosien varrella. Fastertyöveneitä on valmistettu poliisille, palolaitoksille, metsähallitukselle ja muille viranomaisille. Faster-veneitä on käytössä ympäri maailman – Buenos Airesista Ulan-Udeen.

Faster on suomalainen • Fasterit ovat suomalaista laatutyötä mestarien käsistä. Veneet valmistetaan Juha Snell Oy:n tehtailla. Faster on luotettava • useat vesillä liikkumisen ammattilaiset, kuten pelastuslaitokset ja poliisi, luottavat Faster-veneisiin.

Koko perhe nauttii...

Faster on monikäyttöinen • muunneltavuus on vakiona kaikissa Faster-veneissä. • Faster -mallistossa pienimmästä suurimpaan on käytössä samat istuinlaatikot; yhden istuttava 44 cm ja kolmen istuttava 118 cm. • sisustus voidaan muuntaa käyttäjälle sopivaksi irrotettavien istuinlaatikoiden avulla. Faster säilyttää arvonsa • luja rakenne ja huolettomat, kestävät materiaalit takaavat sen että tarpeittesi kasvaessa voit huoletta vaihtaa vaikkapa isompaan veneeseemme sillä Faster säilyttää jälleenmyyntiarvonsa. Lisävarusteita on saatavana myöhemminkin. Faster-moottoriveneiden hiottuja yksityiskohtia • rungon kokoonpano ja jäykisterakenteet tehdään aina hitsaamalla • sisälattia on kauttaaltaan kovaa käyttöä kestävää alumiiniturkkilevyä • lattia on tiivis ja sadevesityhjentyvä

Vuonna 1978, yrityksen toimittua neljä vuotta menestyksekkäästi metallituotteiden alihankintaketjussa, valmistaen teräs- ja alumiiniohutlevytuotteita teollisuuden moninaisiin tarpeisiin, oli aika aloittaa omien tuotteiden valmistus. Vahvan käsityöosaamisen pohjalta aloitettiin Faster-alumiiniveneiden valmistus. Ensimmäinen Faster 440 -vene (kuvassa alhaalla viereisellä sivulla) syntyi Paavo Aholaisen suunnittelemana ja Juha Snellin valmistamana Kellokoskella Tuusulassa vuonna 1978.

Faster on kotimainen huipputuote!

Sarjavalmisteiset Faster-pienveneet; Faster 440, Faster 515 sekä Faster 400, 475, 515 -mallit lasikuituisella sisäosalla (1980-90-luvun vaihteessa) ovat olleet tuotannossa vuosien varrella. Viimeisin suuri Faster-uudistus tapahtui vuonna 2004 kun markkinoille lanseerattiin huippusuosion saavuttanut Faster 555. Tästä alkoi uusi Faster-aikakausi. Tänä päivänä Faster-pienvenemalliston muodostavat Faster 460, Faster 515 CC ja SC, Faster 555 sekä Faster 610. Jatkuvalla tuotekehityksellä on nyt saavutettu yhteneväinen pienvenemallisto. Kaikissa malleissa pienimmästä suurimpaan on käytössä samat istuin-/ säilytyslaatikot. Juhlavuoden kunniaksi tuodaan veneilijöille täysin uudistunut Faster 460 korvaamaan kauan markkinoilla ollut Faster 440.


Reilunkokoinen muunneltava työjuhta Selkeälinjainen 610 on tilava kuljetusväline monenlaiseen käyttöön. Veneessä on vakiona näppäriä irrotettavia istuin-/säilytyslaatikoita, jotka voit tarvittaessa viedä kotiin tai mökille. Nopea ja reilunkokoinen kulkija on mainio yhteysvene ja monenlaisten retkien ’merimaasturi’.

Vakiovarusteet: Lukittavat/muunneltavat säilytystilat, hydraulinen ohjauslaite, tyhjennyspumppu, kiinteä polttoainesäiliö, sammutin, kaiteet, valomasto, mela, tarvikekassi (kiinnitysköydet, ankkuri, ankkuriköysi, lepuuttajat ja lepuuttajanarut) Standard accessories: Lockable compartments, hydraulic steering, bilge pump, fuel tank, handrails, fire extinguisher, light mast, paddle, accessory bag

Pituus/Length, m

6,13

Leveys/Width, m

2,15

Paino/Weight, kg

670

Henkilöluku/No. of persons Moottori hv/Engine, hp

8 90–150

Hyväksyntä/Approval

CE/C

Kiinteä polttoainesäiliö/Fuel tank, l

100


Kaikissa Fastereissa on monikäyttöiset istuinlaatikot.

Ajo-ominaisuuksiltaan omaa luokkaansa Faster 555 on mukava ja helppo ajettava. Kippari ja kartanlukija matkustavat mukavasti kuppipenkeillä tuulilasin suojassa. Sopusuhtainen ja vakaa kulkija on oiva perusvene kaikenlaiseen käyttöön.

Vakiovarusteet: Lukittavat/muunneltavat säilytystilat, hydraulinen ohjauslaite, tyhjennyspumppu, kiinteä polttoainesäiliö, sammutin, kaiteet, valomasto, mela, tarvikekassi (kiinnitysköydet, ankkuri, ankkuriköysi, lepuuttajat ja lepuuttajanarut) Standard accessories: Lockable compartments, hydraulic steering, bilge pump, fuel tank, handrails, fire extinguisher, light mast, paddle, accessory bag

Pituus/Length, m

5,58

Leveys/Width, m

2,15

Paino/Weight, kg

570

Henkilöluku/No. of persons Moottori hv/Engine, hp

7 70–115

Hyväksyntä/Approval

CE/C

Kiinteä polttoainesäiliö/Fuel tank, l

100


Ohjauspulpetti on virtaviivaisen tyylikäs.

CC 515 tarjoaa sinulle laatua tyylikkäässä ja hauskasti muotoillussa paketissa. Ohjauspulpetin sisälle talletat isommatkin tavarat säänsuojaan – vaikkapa kylmäboksin tai juomakorin. Reilunkokoisella karttatasolla pystyy navigoimaan kunnolla. Tuulilasi antaa erinomaisen suojan kuljettajalle. Kelpaa ajella tyrskyjä halkomaan!

Sykähdyttävästi muotoiltu hurmuri vauhdikkaaseen menoon...


Tiloja muuntelemalla sopivat paikat kaikille ja kaikelle.

SC Upea uusi Faster 515 SC -malli sivupulpetein. Kaksi kuppipenkkiä – sekä kippari että kartanlukija istuvat tuulilasien suojassa. Kuppipenkkien takana kolme 44 cm levyistä istuinlaatikkoa.

...saatavana myös tuplapulpetilla Vakiovarusteet 515 CC & SC: Lukittavat/muunneltavat säilytystilat, hydraulinen ohjauslaite, tyhjennyspumppu, kiinteä polttoainesäiliö, sammutin, kaiteet, valomasto, mela, tarvikekassi (kiinnitysköydet, ankkuri, ankkuriköysi, lepuuttajat ja lepuuttajanarut) Standard accessories: Lockable compartments, hydraulic steering, bilge pump, fuel tank, handrails, fire extinguisher, light mast, paddle, accessory bag

Pituus/Length, m

5,15

Leveys/Width, m

2,05

Paino/Weight, kg

490

Henkilöluku/No. of persons Moottori hv/Engine, hp Hyväksyntä/Approval Kiinteä polttoainesäiliö/Fuel tank, l

6 50–90 CE/C 75


Kätevänkokoinen alumiinivene Faster-perheen kuopus on varteenotettava valinta mökki-, kalastus- ym. käyttöön. Tukeva runkorakenne, puhdas konstailematon alumiini ja polyeteenistä valmistetut muoviosat kestävät käyttöä ja ovat helpot pitää puhtaana. Veneen sisustus muotoutuu tässäkin mallissa käyttäjän toiveiden mukaan.

Vakiovarusteet: Lukittavat/muunneltavat säilytystilat, tyhjennyspumppu, sammutin, kaiteet, valomasto, mela Standard accessories: Lockable compartments, bilge pump, handrails, fire extinguisher, light mast, paddle

Pituus/Length, m

4,60

Leveys/Width, m

1,85

Paino/Weight, kg

330

Henkilöluku/No. of persons Moottori hv/Engine, hp Hyväksyntä/Approval

5 30–50 CE/C


MITAT, MATERIAALIT JA VARUSTEET MALLI Päämitat Pituus Leveys Paino Henkilöluku Moottori Hyväksyntä Pohjan V-kulma Peräpeilin korkeus Ohjauskaapelin pituus Kaukosäätökaapelin pituus Itsetyhjentyvä Uppoamattomuus Huippunopeus

460

515 CC/SC

555

610

Istuinlaatikot Kuppipenkit Ohjauspulpetti Kaiteet Kellukkeet Kansi Tuulilasi Polttoainesäiliö Ainevahvuudet Pohja Peräpeili Laita Ylälaita Sisälaita Kansi

MALLI

Main dimension Length Width Weight No. of persons Engine Approval Deadrise Transom height

Varusteet Lukittavat säilytystilat Kuppipenkit Köysilaatikko takana Istuinlaatikko 44 cm* Istuinlaatikko 118 cm* Klaffipenkki Hydrauliohjaus Ohjauspulpetti Tyhjennyspumppu Kaiteet Keulakaide Kulkuvalot Mela Kiinteä polttoainesäiliö Traileri-/lukituskoukku Uimaporras 12V pistoke Patja 44 cm istuinlaatikolle Patja 118 cm istuinlaatikolle Pehmuste kuppipenkille Selkänoja takapenkille Targakaari Peräkuomu

4,60 m 1,85 m 330 kg 5 30-50 hp CE/C 18 508 mm

5,15 m 2,05 m 490 kg 6 50-90 hp CE/C 18 508 mm

5,58 m 2,15 m 570 kg 7 70-115 hp CE/C 18 508 mm

6,13 m 2,15 m 670 kg 8 90-150hp CE/C 18 508 mm

2,4 m

4,7 m

4,7 m

4,7 m

Lenght of steering cable Lenght of remote cable

2,7 m S S ~30 knots

SC 3,3 m/CC 4,75 m S S ~34 knots

4,75 m

4,75 m

S S ~36 knots

S – ~42 knots

EN-AW 5754/5083 Polyethen Polyethen

EN-AW 5754/5083 Polyethen Polyethen

EN-AW 5754/5083 Polyethen Polyethen

Polyethen

Polyethen

Polyethen

Stainless steel Polyethen Aluminium Acryl Aluminium

Stainless steel Polyethen Aluminium Acryl Aluminium

Stainless steel Polyethen Aluminium Acryl Aluminium

Materiaalit Runko

MODEL

Self draining Level flotation Top speed Materials

EN-AW 5754/5083 Polyethen – Aluminium/ Polyethen Stainless steel Polyethen Aluminium Acryl –

3 mm 3 mm 3 mm 2 mm 2 mm 3 mm

4 mm 4 mm 3 mm 2 mm 2 mm 3 mm

4 mm 4 mm 3 mm 2 mm 2 mm 3 mm

4 mm 4 mm 3 mm 2 mm 2 mm 3 mm

Hull Seat boxes Cup seats Steering console Railings Floats Deck Windscreen Fueltank Material Thickness Bottom Transom Side Upper side Inner side Deck

460

515 CC/SC

555

610

S – – S 1/O

S S S S 3/O

S S S S 3/O

S S S S 3/O

Accessories Lockable compartments Cup seats Aft ropebox Seating box 44 cm

S 1/O

O

S 1/O

S 1/O

Seating box 118 cm

– – S S S O S S

O S S S S S S S

O S S S S S S S

O S S S S S S S

Gateleg seat Hydraulic steering Steering console Bilgepump Railings Bow railing Navigation lights Paddle

S(75l)

S (100l)

S (100l)

S

S

S

S

U-bolt for trailer/lock

– S

S S

S S

S S

O

O

O

O

O

O

O

O

Stern platform 12V plug Padding for seating box 44 cm Padding for seating box 118 cm

O

O

O

Cup seat padding

O

O

O

O

Back of rear seat

O –

O O

O O

O O

Pulpetin suojapeite

O

O

O

O

Kuljetus-/säilytyspeite Vapateline Takilakiinnike pari Tarvikekassi

O O O O

O O O S

O O O S

O O O S

Targa frame Aft canopy Canopy for steering console Transport- / storage cover Rod holder Down rigger holder, pair Accessory bag

O = Lisävaruste / Optional equipment, S = Vakiovaruste / Standard equipment * Istuinlaatikoiden veneen hintaan sisältyvä vakiomäärä ilmoitettu kappaleina. / Quantity of seating boxes that are included in boats price.

MODEL

Fixed fueltank


MALLISTOMME MUUNNELTAVUUS

Esimerkkejä 610

555

515 CC

515 SC

460


Faster 940 Patrol

Faster 610 MC

Faster-työveneet Vaikka tuuli myllertää ja vaahtopäät kuohuvat pitää Poliisin partioida ja Tullin vartioida. Muiden viranomaisten ohella myös palo- ja pelastuslaitokset käyttävät Fastereita. Ammattilaiskäyttö asettaa veneelle aivan omat laatukriteerit. Ammatikseen veneilevien työkaluna on usein Faster, sillä merialumiinista valmistettu työvene täyttää korkeat laatuvaatimukset. Faster 650 Cat Palovene, Saksa

Yli 30 vuoden kokemus ja jatkuva tuotekehittely ovat hioneet Fastereista, pienimmästä isoimpaan, tyrskyjen timantteja. Ammattiveneistä hankittua tietotaitoa hyödynnämme myös vapaa-ajan veneissämme. Faster on Sinunkin luottamuksesi arvoinen.


Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään

MIKSI? PAREMPI TEHO-PAINOSUHDE

Muilla valmistajilla on vaikeuksia vastata Evinrude E-TEC’in tehoon, nopeuteen ja vääntöön. Salamannopea käynnistyminen ja kiihtyvyys – ne ovat E-TEC’illä itsestäänselvyyksiä. Vastaus kysymykseen ”miksi” on yksinkertainen: vähemmän painoa ja enemmän vääntöä.

VÄHEMMÄN HUOLIA, ENEMMÄN AIKAA VESILLÄ

E-TEC on niin edistyksellinen ja kuitenkin niin yksinkertainen, että se ei tarvitse mitään myyjän tekemää määräaikaishuoltoa kolmeen vuoteen tai 300 tuntiin. Ei käyntejä huollossa, ei säädettäviä venttiilejä, ei vaihdettavia hihnoja eikä moottoriöljyn ja suodattimen vaihtoja. Ja kaiken kukkuraksi talvihuollonkin se tekee itse.

LÄHEMPÄNÄ LUONTOA

Evinrude E-TEC malleja on nyt hyväksytty käytettäväksi erittäin ankarien päästörajoitusten Bodenjärvellä (Bodensee). Ei todellakaan ole muita perämoottoreita kuin E-TEC, jotka täyttävät tai ylittävät niin monia päästönormeja (EU, EPA, CARB 3-Star). E-TEC perämoottoreiden raportoitavat kokonaispäästöt ovat yli puolta pienemmät verrattuna kilpaileviin teknologioihin. Eikä tässä kaikki. Ilmakehää vahingoittavat häkäpäästöt ovat E-TEC’illä jopa 3 kertaa pienemmät kuin kilpailijoillamme.

POLTTOAINETALOUS

E-TEC’in moottorinhallintayksikkö (EMM) suorittaa jopa 8 miljoonaa laskutoimitusta sekunnissa ja ohjaa polttoaineen äärimmäisen tarkkaa suihkutusta suoraan palotilaan. Tämä tekee käynnin uskomattoman tasaiseksi, antaa nopean kaasuvasteen ja aikaansaa erittäin alhaisen polttoaineenkulutuksen. E-Start järjestelmä varmistaa käynnistymisen heti ja joka kerran. Kesäkuumalla ja pakkasellakin. Ei rykivää käyntiä. Ei rikastinta. Ei kiroilua.

EVINRUDE E-TEC MALLISTO

Katso lähin jälleenmyyjäsi: www.faster.fi

40 – 50 – 60 – 75 – 90 – 115 – 150 – 175 – 200 – 200 H.O. – 225 – 250 – 300

brp.com Maahantuoja: BRP Finland Oy, 09-584 000 00 / 20 © 2006 Bombardier Recreational Products Inc. (BRP). ® ™ and the BRP logo are trademarks of BRP or its affiliates

Valmistaja Juha Snell Oy, Kellokoski info@faster.fi www.faster.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.