Keskiaikainen kapakkakierros

from Turun Aika Kesä 2021

Rentoa menoa Rengastiellä

Teksti ja kuva: Roope Lipasti Arkeologi Ilari Aalto seuloo Aboa Vetus Ars Nova -museon kaivauksella maata. Tyypillinen löydös on liitupiipun palanen.

Turku oli keskiajalla ja etenkin vähän sen jälkeen pubikulttuurin mekka. Jos joku nykyään käyttäytyy huonosti ja saa porttikiellon kapakkaan, hän voi lohduttautua sillä, että ennen muinoin saattoi käydä vielä köpelömmin: 1400-luvun lopussa pari turkulaista pappia istui krouvissa ja siihen tuli umpihumalainen Tuomiokirkon diakoni haastamaan riitaa. Lopulta toinen papeista suivaantui niin, että heitti tuopillisensa diakonin päälle. Tämä oli hirmuinen teko, mistä syystä piispa pakotti rangaistukseksi pappiparan käymään

Roomassa anomassa paavilta anteeksiantoa.

Tuo oli onneksi poikkeustapaus, ja useimmiten kapakkaelämä muutaman sadan vuoden takaisessa Turussa oli pikemmin iloista ja vireää. Tai ainakin vireää:

Aboa Vetus Ars Novan arkeologi Ilari Aalto kertoo, että 1700-luvulla Turussa oli 150–200 olutravintolaa eli krouvia sekä kymmenkunta fiinimpää kellaria, joissa tarjoiltiin myös viiniä. Se on aika paljon kun ottaa huomioon, että asukkaita oli vain 10000. Samassa suhteessa kaupungissa pitäisi nykyään olla liki 4 000 pubia. Lisäksi jo tuolloin oli kahviloita joista saattoi saada myös snapseja.

Yksi kaupungin kellareista sijaitsi Aboa Vetuksen tontilla, ja sen paikalla kaivetaan tänä kesänä. Yleisö on tervetullutta seuraamaan kaivauksia ja mahdollisuus on päästä myös itse mukaan.

Yhdeksältä pilkku Toki juottoloita on ollut iät ajat. Turun keskiajalta ei ole kauheasti tietoa, mutta sen verran sentään, että Ruotsin kaupunkilaki määräsi, että joka kaupungissa piti olla vähintään kaksi majataloa ja ellei ollut, sakotettiin ankarasti. Luultavasti niitä on kuitenkin ollut rutkasti enemmän.

Ilari Aallon mukaan turkulaiset baarit olivat aikoinaan levittäytyneet ympäri kaupunkia niin, ettei kuivaa kaupunginosaa ollut. Paremmat paikat sijaitsivat toki keskustassa. Yleensä krouvi oli yksinkertaisesti kapakanpitäjän koti, mutta siitä huolimatta jo tuolloin dokaaminen oli säänneltyä: – Keskiaikaista kaupunkielämää säädeltiin esimerkiksi kellonsoitoilla. Aamuneljältä soivat kellot sen merkiksi että sai sytyttää tulet tai avata vaikkapa krouvin – tuskin siihen aikaan tosin vielä paljon asiakkaita oli. Yhdeksältä illalla soivat sekä Tuomiokirkon että raatihuoneen kellot ja vielä rumpujakin päristeltiin. Sen jälleen ei saanut tehdä tulta ja krouvien piti sulkeutua, Aalto kertoo.

Ja koska ihminen ei muutu, siihenkin aikaan yritettiin kiertää sääntöjä: vartijat partioivat kaupungissa ja yrittivät kuunnella ikkunan takana pidettiinkö krouvia auki vai ei, ja näistä käytiin sitten käräjiäkin. Koska krouvit siis olivat myös koteja, oli usein tulkinnanvaraista oliko kyseessä krouvitoiminta tai pelkkä isäntäväen kalsarikänneily. Ilari Aallon mukaan turkulaiset baarit olivat aikoinaan levittäytyneet ympäri kaupunkia niin, ettei kuivaa kaupunginosaa ollut.

Vain lääkkeeksi Krouveissa on tarjottu varmasti ruokaakin, mutta ruokalistoja ei ole säilynyt vanhemmalta ajalta. Keskiaikainen maalaki kuitenkin vaati, että vähintään piti olla tarjolla leipää ja olutta, sekä heiniä ja kauroja – niitä toki hevosille.

Suolapähkinöitä ei ollut, mutta jonkinlaisia lihasnäckejä tai suolakaloja luultavasti oli – jollainhan se asiakkaiden jano piti herättää. – Vuodesta 1772 lähtien kruunu otti paloviinan monopolin itselleen ja kotipoltto kiellettiin. Paloviinaa sai sen jälkeen vain paikoista, joilla oli erityinen lupa sellaisen tarjoiluun – niillä oli siis A-oikeudet. Vielä keskiajalla paloviinaa sen sijaan ei säännöstelty, jos kohta sitä ei oikein Suomessa myöskään tunnettu. Enintään sitä käytettiin lääkkeeksi, Aalto kertoo.

Niin kuin nykyäänkin, pelit kuuluivat vanhaan krouvikulttuuriin itsestään selvästi. Eniten pelattiin noppaa. 1600-luvulta lähtien oikeuslähteissä mainitaan muitakin pelejä, muun muassa tammi, minkä lisäksi oli kankaalle painettuja pelilautoja. 1600-luvulta on peräisin myös muotipahe tupakointi. Se kuului krouvikulttuuriin erottamattomasti: tuopillisen ääressä poltettiin nautinnollisesti piipullinen, liitupiipun palasia löytyykin Aboa Vetuksen kellarin edestä yllin kyllin.

Keskiajan pubikulttuurin peruja on myös suomen kielen sana ”hana”. Se tulee saksan kukkoa tarkoittavasta ”hanesta”- yleensä oluttynnyreiden hanat oli nimittäin tehty kukon muotoisiksi. F