2 minute read
Maailma Turussa
P asti i l a KK ii R l u Kuva:
Elokuvissa Turku on esittänyt muun muassa Pariisia, Venetsiaa ja Tukholmaa. Koska kesällä ulkomaanmatkailu on edelleen hankalaa, niin Turkua kannattaa käyttää myös kaukokaipuun sammuttamiseen. Tässä muutamia esimerkkejä siitä, mihin kaikkialle Turussa voi matkustaa.
Advertisement
San Francisco Kasken- tai Aninkaistenmäkeä ylös puskiessa voi melkein odottaa Steve McQueenin kaahaavan sivukadulta Ford Mustangillaan legendaarisen Bullittelokuvan tyyliin säveltäjä Lalo Schifrinin musiikin soidessa taustalla. Samalla voi kirota kaupungin korkeuseroja ja ihmetellä, eikö kaupunkeja kannattaisi rakentaa tasamaalle. Portsassa tai Pohjolassa voi puolestaan sukeltaa Amerikan länsirannikon puutalojen maailmaan ja kiinalaisia ravintoloita löytyy ympäri kaupunkia. San Franciscon legendaarisen Alcatrazin vankilan vastine on tietysti Kakola. Ensin mainittuun pääsee yhteysaluksella, jälkimmäiseen funikulaarilla.
Hongkong Bruce Leen pronssinen patsas sijaitsee Hongkongin Tähtien aukiolla, Jarno Saarisen Barkerinpuistossa Aurajokirannassa. Leen patsaan läheltä lähtee yhteysalus Kowloonista Hongkongin saarelle, Barkerinpuiston vieressä liikennöi puolestaan Föri, joka kuljettaa matkustajia joen yli Turusta Åboon.
Lee oli taistelulajien legenda ja elokuvatähti, joka teki kung fusta coolia siihen saakka, kunnes Frederik teki aiheesta hitin. Leen tavoin nuorena traagisesti menehtynyt Jarno ”Paroni” Saarinen oli moottoripyöräilyn maailmanmestari ja lajinsa ikoni, jolla on edelleen valtavasti faneja ympäri maailmaa. Onneksi Frederik on jättänyt Paronin rauhaan.
Saksan ja Itävallan keskiaikaiset kaupungit Maistuisiko kylmä olut suurella terassilla keskiaikaisen katedraalin varjossa? Jawohl!
Rooma ja Pariisi Rooma on rakennettu seitsemälle kukkulalle ja innokas haikkaaja tai karttojen tutkija päätyy samaan lukumäärään myös Turussa. Karttojen ääressä matkoista haaveileva huomaa myös, että turkulaiset ja pariisilaiset ovat päätyneet samaan kätevään ratkaisuun: aikaa säästyy, kun kaupunginosat numeroidaan nimeämisen sijaan. Tietysti Etelä-Euroopan kaupunkikulttuuriin voi Turussa kätevästi solahtaa myös Aurajokirannan kahviloissa ja ravintoloissa.
Auschwitz Auschwitzin vanhimman osan punatiilirakennukset yllättävät kävijät kauneudellaan. Ylimaallista pahuutta edustavan tuhoamisleirin sijasta voisi kuvitella kävelevänsä vaikkapa Harvardin tai jonkin muun Uuden Englannin yliopiston kampuksella. Turussa tähän epätodellisuuteen saa kosketuksen Åbo Akademin humanistisen tiedekunnan käyttöön restauroidussa Arken-korttelissa (Tehtaankatu 2).
Los Angeles Turun Los Angeles löytyy tietysti Naantalista. Meren äärellä sijaitsevat kahvilat ja ravintolat tuovat mieleen Venice Beachin (vain rullalautaileva ja kitaraa soittava rastafari puuttuu) ja kaupunki tunnetaan Disneylandin tapaan myös kuuluisista sarjakuvahahmoistaan. LA-kokemusta lisää se, että helpoiten Naantaliin pääsee omalla autolla moottoritietä pitkin.
Praha Jo Pentti Saarikoski huomasi Prahan ja Turun kaupunkia korkeiden mäkien päältä hallitsevien museoiden (Prahassa kansallismuseo, Turussa taidemuseo) olevan kuin identtisiä kaksosia: ”…ja kadun päässä mäellä oli jokin museo, joka muistutti kovasti Turun Taidemuseota.” Yleisemmin Saarikosken tapaa löytää tavanomaisesta kauneutta ja merkityksellisyyttä kannattaa seurata, sen sijaan hänen tapaansa olla matkoilla yleensä pahalla tuulella ja tukevasti humalassa kannattaa välttää. F
Pentti Saarikoski -sitaatti teoksesta Aika Prahassa.