7 minute read
Svengaako 2020-luku?
Vuosikymmen on yllättävän uusi keksintö, joka lanseerattiin vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen (vai onko joku joskus kuullut puhuttavan vaikkapa iloisista 1840- tai 1670-luvuista?). Tämä johtuu siitä, että ennen vanhaan kaikki tapahtui tuskastuttavan hitaasti: esimerkiksi kivikausi kesti varovaisestikin arvioiden lähes miljoona vuotta – tällöin ei enää voida puhua sukupolvikokemuksesta tai kivinatiiveista. Jopa modernin maailman synnyttänyt, tieteeseen ja edistykseen uskonut valistuksen aika kesti lähes sata vuotta. Nykyään kukaan ei jaksaisi valistua niin pitkään. Uusi vuosikymmen on alkanut (sivuutetaan siis heti kärkeen ”ajanlasku ei tunne vuotta nolla” -fanaatikkojen jatkuva rähjääminen siitä, että uusi vuosikymmen alkaa vasta 1.1.2021), mutta millainen siitä on tulossa?
Advertisement
MUSICAL PASSPORT Robert Ambrose, kapellimestari (USA) Pe 6.3.2020 klo 19 Sigyn-sali, Turku Musiikkia eri mantereilta; säveltäjinä mm. Sousa, Williams, Wagner, Grainger, Marquez ja Sibelius. Liput 20 € / 15€ / 10 € Lippu.
UUSIA TUULIA Petri Junna, kapellimestari Tero Haikala, kapellimestari Tuulia Ylönen, klarinetti La 21.3.2020 klo 19 Uudenkaupungin uusi kirkko Ke 25.3.2020 klo 19 Sigyn-sali, Turku Uudenkaupungin valtakunnallisten puhallinmusiikkipäivien konsertti kuullaan myös Turussa; luvassa muun muassa Minna Leinosen kantaesitys ja Martin Ellerbyn klarinettikonsertto. Liput 20 € / 15€ / 10 € Lippu.
Lastenkonsertti BREMENIN SOITTONIEKAT Laivaston puhallinkvintetti Torsti Pirkkanen, kertoja Su 22.3.2020 klo 11 Uusikaupunki, Crusell-sali Pe 27.3.2020 klo 18 Sigyn-sali, Turku Konsertti lapsille ja tarinoiden ystäville. Liput 10 €, Lippu.
KAMARIMUSIIKKI-ILTA Laivaston soittokunnan muusikot ja Saana Iljin, piano Ti 7.4.2020 klo 19 Sibelius-museo, Turku Monipuolinen kattaus puu- ja vaskipuhallintaituruutta. Liput 10 € Sibelius-museosta Merivoimien kirkkokonsertti LAULU KUULLE Tero Haikala, kapellimestari Mika Nisula, tenori Emilia Vesalainen-Pellas, sopraano Ke 22.4.2020 klo 19 Mikaelinkirkko, Turku Oopperamusiikin klassikoita ja rakastetuimpia aarioita. Vapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu hyväntekeväisyyteen. NUORI PUHALLUS Tero Haikala, kapellimestari Nuoret solistit To 7.5.2020 klo 19 Sigyn-sali, Turku Solistikonsertissa nuoret soittajat loistavat lavalla! Liput 10 / 5 € Lippu. KESÄKIERTUE 2020 Ilmavoimien Big Band & Heikki Silvennoinen Laivaston Big Band & Souls of Women -trio Varusmiessoittokunnan Showband La 6.6.2020 klo 18 Forum Marinum, Turku Puolustusvoimien kesäkiertue vierailee yhteensä kymmenellä paikkakunnalla. Vapaa pääsy. SUOMI MARSSII – Porilaiskonsertti Petri Junna, kapellimestari Raine Ampuja, juontaja Ti 10.6.2020 klo 18 Tuomaanpuisto, Turku Konsertissa kajahtavat suomalaiset marssit! Vapaa pääsy, säävaraus. konserttikalenteri.puolustusvoimat.
Ensimmäinen varsinainen vuosikymmen oli siis iloinen 1920-luku, ilmeisenä vastakohtana synkemmälle seuraavalle vuosikymmenelle, jota leimasivat syvä lama, ääri-ideologioiden nousu ja toisen maailmansodan alkaminen. Vuosikymmenten arviointi etukäteen tai jopa niiden kuluessa on kuitenkin vaikeaa, sillä moni asia muuttuu kymmenessä vuodessa ja omana aikanaan hyviltä vaikuttaneet ideat alkavat näyttää huonommilta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa 1950-luku oli monille hienoa aikaa: sota ja lama olivat ohi, talouden nousu tarjosi työtä ja vaurautta. Jälkikäteen vuosikymmen on kuitenkin nähty harmaana pysähtyneisyyden aikana, johon kuuluivat vainoharhaiset kommunistivainot, rasismi ja ylipäänsä viha kaikkea erilaista kohtaan. 1950-luvun antiteesiksi muodostui sitten vapautuva ja svengaava 1960-luku, joka vannoi yksilöllisyyden ja rakkauden nimeen.
Yhden tai korkeintaan muutaman sanan kuvailut kokonaisesta vuosikymmenestä eivät tietenkään koskaan pääse lähellekään totuutta. 1920-luku ei ollut Yhdysvalloissakaan pelkkää iloa, vaan vuosikymmentä sävyttivät esimerkiksi kieltolain tuoma järjestäytyneen rikollisuuden raju nousu ja väkivaltainen rasismi erityisesti Etelässä (Ku Klux Klanilla oli 1920-luvun alussa yli neljä miljoonaa jäsentä). Vastaavasti Italiassa Mussolini nousi vähemmän iloisine veikkoineen valtaan vuonna 1922 ja seuraavaa vuosikymmentä leimannut lama alkoi jo 1929. Samalla tavalla monet 1960-luvun keskeiset ilmiöt (kansalaisoikeusliike, beatnikit, rock) olivat edellisen vuosikymmenen tuotetta, ja toisaalta monista yhteiskunnallisista muutoksista huolimatta 60-luvulla naisten tai esimerkiksi sukupuolivähemmistöjen oikeudet olivat valovuosien päässä nykypäivästä. Miten sitten uusi, uljas vuosikymmenemme? Jyräävätkö diktatuurit ja totalitaariset valtiot? Romahtavatko demokratiat sisäisiin erimielisyyksiin ja populismiin? Lähteekö ilmastonmuutos lapasesta niin pahasti, että kyseessä on tuntemamme maailman viimeinen vuosikymmen?
Vai meneekö kaikki hienosti: Trump häviää vaalit, kiinalaiset liittyvät sankoin joukoin tukemaan Hong Kongia ja Kiinan kommunistinen puolue ilmoittaa järjestävänsä vapaat vaalit, ihmisten muuttuneet asenteet ja uudet teknologiat selättävät ilmastonmuutoksen ja tulevaisuudessa 2020-luku tunnetaan ihmiskunnan historian hienoimpana vuosikymmenenä ikinä. Matemaatikko Nasim Talebin hahmottamien ”mustien joutsenten” eli ennakoimattomien mutta vaikutuksiltaan valtavien ilmiöiden vuoksi ennustaminen on kuitenkin vaikeaa. Eihän vuosina 1928 tai 2007 kukaan arvannut, että seuraavana vuonna kaikki hauska päättyy talouslamaan. Esimerkiksi brittilehti The Economist ennustaa, että tällä vuosikymmenellä ihmiskunta on keskimääräisesti historiallisen vanha, nuorten alkoholin käyttö vähenee edelleen ja autot alkavat lentää. Vanhusten vuosikymmen pitänee paikkansa, mutta kaksi jälkimmäistä ennustetta ovat jo epävarmempia: ehkäpä kuluttajat haluavat edelleen tuntea autostradan allaan ja nuoret alkavat kaivata tuikkua ilmastomurheeseen. Koska maailman vauhti kuitenkin kiihtyy, niin ehkä 2020-luku jää viimeiseksi vuosikymmeneksi siinä mielessä, että jatkossa aikaa täytyy hahmottaa lyhyemmissä pätkissä. Ehkä joskus päästään jopa poptaiteillija Andy Warholin lanseeraamaan 15 minuutin aikasykliin, jolloin 4.1.2043 vietetään iloista aikaa klo 13.00–13.15, mutta sitten pitää keskittyä vartiksi ääriainesten aiheuttamien sotkujen globaaliin hoitoon. F Jyräävätkö diktatuurit ja totalitaariset valtiot? Romahtavatko demokratiat sisäisiin erimielisyyksiin ja populismiin?
JOHANNA ORAS @Logomo Turku
I`m Every Artist 50v juhlanäyttely
POP UP Art shop -maalauksia -designia
Valloittavia kohtaamisia Voice of Finland x Johanna Oras VIP Gold illallisella sekä Voicen livelähetyksissä https://www.lippu.fi/event/the-voice-of-finland-2020-logomo-12578248/?affiliate=QFI
Tapahtumia juhlanäyttelyn syleilyssä 11.4. Laura Paloheimon ja Johanna Oraksen luovuuskurssi 25.4. Saimin ja Johannan ilta
Taiteilija paikalla Logomossa: ke 8.4., pe 10.4., la 11.4., ke 15.4., to 16.4., to 23.4., pe 24.4., la 25.4., ti 28.4., pe 1.5. ja su 3.5.
Tervetuloa! Vapaa pääsy.
www.logomo.fiwww.johannaoras.com www.logomo.fi/tapahtuma/im-every-artist-johanna-oras
Taidekartano JohannaOras JohannaOras johannaoras
Sarjassa ihmiset kertovat itseensä liittyvistä paikoista Turussa.
Haastattelu: Ellinoora Sandell Kuva: Timo Jakonen
Ensimmäisen suomalaisen steampunk-romaanin kirjoittanut viihtyy maalla Maskussa MAGDALENA HAILLA ON NIMIKKOHYLLY PÄÄKIRJASTOSSA
LUOSTARINMÄEN KÄSITYÖLÄISMUSEO ( artiovuorenkatu 2)
1
Olen Jyväskylästä kotoisin ja kun pohdin opiskelupaikkoja, kävin abivuotenani tutustumassa Turussa.
Museo oli ensimmäinen Turku-ihastukseni. Olen iso historianörtti, joten käsityöläismuseo kolahti kovaa. Oli kaunis syyspäivä, istuin siellä ja mietin, kuinka tämä on vain niin hieno.
YLIOPPILASKYLÄ Muutin sitten Turkuun ja opiskelin yliopistossa muun muassa kulttuurintutkimusta. Asuin useita vuosia ylioppilaskylässä, yhteensä neljässä eri asunnossa.
Yo-kylä oli minulle pitkään turkulaisuuden ydin: kaikki kaverit asuivat siellä ja viettivät opiskelijaelämää, takapihoilla grillattiin useasti. Se oli pieni kylä kaupungin sisällä. 2
KIRJAN TALO (Linnankatu 24)
3
Kirjan talo kasvatti minusta kirjailijan. Kävin siellä ensin kirjoituskursseilla ja -piireissä. Lopulta vedin itse kurssia kirjoittamisen opettajana.
Ensimmäinen kirjani julkaistiin vuonna 2012 ja olen sen jälkeen kirjoittanut kymmenen teosta, viimeisimpänä nuorten kauhunovellikokoelma Kuolleiden kirja – Paluu Uhriniituntakaiseen (2020). On todella tärkeää, että Turussa on yhteisö ja paikka, jossa järjestetään kursseja. Mitä turkulaiset kirjoittajat tekisivätkään ilman Kirjan taloa?
MASKUN HIEKKAKUOPAT Asuin Turussa kymmenen vuotta ja nyt kotini on ollut Maskussa yhtä kauan. Halusin maalle, mutta en liian kauas Turusta. Sitten Maskusta löytyi sattumalta kiva omakotitalo.
Pääsen melkein suoraan kotiovelta luontoon, hiekkakuopille on alle sata metriä. Olen myös kiertänyt Karevan vaellusreitin monesti. 4
TURUN PÄÄKIRJASTO (Linnankatu 2)
5
Voisin mainita kaikki Turun alueen kirjastot. Vaikka muutin Turusta pois, käyn usein pääkirjastossa. Siellä on hyvät valikoimat ja tapahtumia, joissa olen ollut itsekin mukana. Lastenosastolla minulla on oma nimikkohylly – virstanpylväs kirjailijanurallani!
SUURTORIN KESKIAIKAMARKKINAT Keskiaikamarkkinoilla historia herää eloon. Olen aisti-ihminen, joten markkinoilla näen, haistan ja maistan keskiajan. Teen listoja, miltä esimerkiksi paistettu porsas tuoksuu. Kun kirjoitan tarinaa, saatan käyttää merkintöjä hyväksi.
Keskiaikamarkkinat ovat myös parhaimmillaan juuri turkulaisissa maisemissa. 6
LIEDON VANHALINNA ( anha Härk ätie 111)
7
Käyn Vanhalinnan linnavuorella joka vuosi. Keväisin on kivaa mennä kaveriporukalla piknikille katselemaan upeita maisemia. Siellä tuntuu kuin olisi maailman katolla.
Olen japanilaisen elokuvaohjaaja Hayao Miyazakin suuri fani. Linnavuorella kasvavat tietynlaiset kasvit, jotka luovat tuulisella säällä miljöön suoraan Miyazakin animaatioelokuvasta.
TURUN SARJAKUVAKAUPPA (Humalistonkatu 8 B)
8
Turun sarjakuvakauppa on tosi hieno. Siellä on kaikkea jännää ja kiinnostavaa luettavaa. Sarjakuvantekijät ovat itse perustaneet kaupan, joten haluan kannustaa toimintaa. Suomalaista sarjakuvaa ei nimittäin löydä monista paikoista. Suomalaiseen fantasiakirjallisuuteen kuuluu vahva fandom-kulttuuri. Harrastajat ovat alalle valtava bonus, ja he pitävät myös kirjailijoiden puolta. Usein ajatellaan, että fantasia- ja scifikirjallisuus on vain lapsille ja nuorille. Skaala on kuitenkin hyvin laaja.
VARSINAIS-SUOMEN SUURIN KAUPPAKESKUS
150 liikettä ja palvelua, yli 20 ravintolaa ja kahvilaa.
BUSSILLA MYLLYYN linjat 220, 221 ja 300 pysähtyvät Myllyn ovella.