Maaseudun tiede 1/2015

Lajikekokeet osa vihreää vallankumousta Liite 1/2015 | 23.3.2015

Viljelykasvien lajikelistalle valikoituu vuosittain parhaiten oloihimme soveltuvia lajikkeita. Yhdistämällä satoisimmat lajikkeet ja muut viljelytoimenpiteet oikein, ravinnontuotanto on lisääntynyt huimasti.

Jaana Kankaanpää

Orgaanisen maanparannusaineen levityksessä tarkennettavaa Orgaaniset maanparannusaineet ovat lannoitevalmisteita, joita tuotetaan orgaanisesta jätemateriaalista. Kompostit ja mädätysjäännökset ovat näistä tutuimpia, mutta niiden levittämisessä on vielä tarkennettavaa.

Sivu 3

Luonnontuotealan toimijat puhaltavat yhteen hiileen

Luonnontuotteet ovat tärkeä osa Suomen biotaloutta. Ne moninkertaistavat maamme luomutuotannon pinta-alan.

Luonnontuotteiden pohjoinen ja arktinen puhtaus sekä eksotiikka antavat Suomibrändille uskottavuutta.

Sivu 12

Arktiset kasvit ovat pohjoisen biotalouden voimavara

Lapin arvokkaita luonnonvaroja voidaan hyödyntää pohjoisen biotaloudessa.

Biotalous tuottaa, käyttää, jalostaa ja markkinoi uusiutuvia luonnonvaroja. Se on myös uusiutuvista luonnonvaroista valmistettujen tuotteiden kulutusta.

Sivu 13

Metsästäjät ja vapaa-ajankalastajat kateissa

Kalastuksen harrastajien määrä on vähentynyt ja metsästäjät ukkoutuvat.

Vieläkö vapaa-ajankalastus ja metsästys tuottaa ja ylläpitää tulevaisuudessa maaseudulla aineellista ja aineetonta hyvinvointia?

Sivu 15 Pixabay

Virallisten lajikekokeiden lisäksi Luonnonvarakeskuksessa tehdään monia muita kokeita. Tutkijat Marja Jalli, Antti Laine ja Marja Kujala tarkastelevat Luken kasvihuoneessa syyrialaisten ja jordanialaisten maatiaislajikkeiden taudinkestävyyttä. Vanhoja maatiaislajikkeita voidaan hyödyntää uusien lajikkeiden jalostuksessa.

Lajikekokeista hyötyy viljelijä ja kuluttaja Lajikekokeista saatava tieto vaikuttaa läpi elintarvikeketjun pellolta kuluttajaan saakka.

Vapaa-ajankalastus tuottaa hyvää mieltä ja toisinaan aimo saaliinkin.

Kotimaiset tuomikirvat kadoksissa ensi kesänä

Tuomikirvaennusteen mukaan kirvatuhojen riski on jäämässä vähäiseksi.

Tarkkana kannattaa silti olla, sillä kirvoja voi vielä tulla kaukokulkeumana.

Sivu 18

Pian vesakoita torjutaan biologisesti s. 9 Ilmasto on lämmennyt ja viilennyt monesti s. 14 Toisen jäte on toisen raaka-aine s. 17 Tuorekasvisten käsittelyyn ohjeet s. 19

Viljelijä saa virallisista lajikekokeista tiedon, mitkä lajikkeet sopivat viljeltäväksi Suomen oloissa. Jos tietoa ei olisi, joutuisi viljelijä kantamaan riskin lajikkeen viljelyn onnistumisesta, tai uusia lajikkeita ei uskallettaisi ottaa tiloilla viljelyyn tiedon puuttuessa.

Elintarviketeollisuudelle on tärkeää saada lajikekokeista tietoa lajikkeiden laadusta. KuEkoCentria

luttaja hyötyy kokeiden ansiosta ruuan laadusta ja riittävyydestä.

Keskimäärin kaksi kolmesta lajikkeesta karsiutuu lajikekokeissa eikä niitä hyväksytä lajikeluetteloon.

Viime vuosina säästöpaineet ovat pakottaneet Luonnonvarakeskuksen etsimään virallisten lajikekokeiden toteuttamiseen uusia

keinoja.

Yksi tapa voisi olla viime kesänä kokeiltu malli, jossa kokeita järjestettäisiin myös viljelijöiden pelloilla. Se voisi auttaa myös tiedotuksessa. ”Maatiloilla tehtävät kokeet voisivat olla tiedonjakoalueita alueen viljelijöille”, Luonnonvarakeskuksen tutkijat suunnittelevat.

Sivut 10–11

Ympäristömyönteinen lähiruoka sopii hyvin myös julkisten laitosten, kuten päiväkotien, koulujen, sairaaloiden ja vanhainkotien, ruokavalinnaksi.

Lähiruoka on julkisissa hankinnoissa ympäristöystävällinen valinta Oman alueen raaka-aineista ja tuotantopanoksista tuotettua ruokaa kutsutaan lähiruoaksi. Voitaisiinko sitä käyttää myös julkisten laitosten ruokahankinnoissa? Kyllä vain, ja nyt lähiruoan ympäristömyönteisyyttä voidaan myös arvioida mittarein. Tämä toivottavasti lisää sen käyttöä julkisissa hankinnoissa.

Sivu 16

2

Luken arkisto

Viljelijät ja neuvonta testaavat yhdessä lajikkeita Lajikekokeet kertovat puolueettomasti lajikkeiden ominaisuuksista. Nyt kokeissa on entistä aktiivisemmin mukana myös tiloja ja neuvojia. Ensimmäisen vuoden perusteella kokeet onnistuivat erinomaisesti.

Lajikekokeet tuottavat tietoa lajikkeiden kasvurytmistä, sadontuotantokyvystä, laadusta, laon ja kasvitautien kestävyydestä, sopeutumisesta eri maalajeihin, kasvuvyöhykkeisiin ja sääolosuhteisiin.

Tämä tieto ei tue ainoastaan lajikkeen hyväksymisprosessia lajikelistalle, vaan on perusta viljelijän suunnitellessa omaa lajikepalettiaan sekä lajikekohtaisia vaatimuksia ympäristölle ja panoksille.

Virallisissa lajikekokeissa punnitaan lajikkeiden ominaisuudet

Luken arkisto

Virallisten lajikekokeiden tarkoituksena on tuottaa tietoa lajikkeen viljely- ja käyttöarvosta. Tietoa tarvitaan Kasvilajikelautakunnan päätöksenteon tueksi, jotta lajike voidaan hyväksyä viralliselle kasvilajikelistalle.

Kokeissa edellytetään selvitettävän lajikkeiden ominaisuuksia. Niitä ovat muun muassa sato, laatu, taudinkestävyys, ympäristötekijät, vaihtoehtoisuus ja tuotantorytmi mittarilajikkeisiin nähden. Koejärjestelyt pyritään pitämään selkeinä, jotta edellä mainittuja ominaisuuksia pystytään vertaamaan lajikkeiden välillä. Tästä syystä kokeissa ei ole viljelymenetelmiin liittyviä tutkimuksia.

Viljely- ja käyttöarvokokeiden tulokset julkaistaan vuosittain yhteenvedossa, jossa on tuloksia kahdeksan vuoden jaksolta. Uusin Virallisten lajikekokeiden tulokset 2007−2014 -julkaisu on luettavissa osoitteessa www.luke.fi/julkaisut/.

Vuoden alusta alkaen lajikkeiden viljelyarvon tutkimusta on tehty Luonnonvarakeskuksessa (Luke), joka on muodostettu yhdistämällä maa- ja metsätalousministeriön alaisista sektoritutkimuslaitoksista Metla, MTT, RKTL ja maataloustilastoinnista vastaava Tike.

Nykyinen koepaikkaverkosto kattaa välttävästi alueelliset tarpeet, eikä sitä ole enää varaa karsia Virallisia lajikekokeita on tänä vuonna 14 koepaikalla tai tilalla. Lajikekokeiden nykyisistä koepaikoista ainoat Luken tutkimusasemilla olevat ovat III−V viljelyvyöhykkeillä. Näillä vyöhykkeillä ei vastaavaa kenttäkoetoimintaa ole muilla alalla toimivilla.

vuuden turvaamiseksi osa kokeista tehdään viljelijöiden pelloilla sellaisilla alueilla, joissa ei enää ole tutkimusasemia. Lajikekokeet suorittavat siellä yhteistyötahot. Nykyinen koepaikkaverkosto kattaa välttävästi alueelliset tarpeet, eikä sitä ole enää varaa karsia kokeiden laadun kärsimättä.

Viljelijöiden pellolle siirtyvä koetoiminta vaatii hyvää suunnittelua ja joustoa työaikoihin, jotta työt voidaan suorittaa kustannustehokkaasti oikeaan aikaan. Lisäksi tarvitaan ammattitaitoista ja aidosti innostunutta viljelijää muun muassa koealueiden muokkaamiseen ja kasvinsuojelun järjestämiseen. Pellot ovat entistä kauempana kokeiden tekijöistä, mikä lisää kustannuksia.

Niitä aiheutuu etenkin kokeiden kylvöstä, hoidosta, havainnoinnista ja korjuuseen liittyvistä kuljetuksista ja matkoihin käytettävästä ajasta. Myös riski siitä, että kaikkien työvaiheiden oikea-aikainen suorittaminen ei aina toteudu lisääntyy. Tästä syystä koelohkojen ja työn tekijöiden olisi pysyttävä lähellä toisiaan myös jatkossa. Nyt meneillään olevan lajikekokeiden kehittämishankkeen tuloksena toivotaan löytyvän toteutuskelpoisia ratkaisuja näihin haasteisiin.

Antti Laine antti.laine@luke.fi Puh. 029 532 6304 Luke

Lajikekokeiden alueellisen katta-

TOIMITTANUT: Riitta Salo-Kauppinen, Luke

Liite 1 /2015

72. vuosikerta ISSN 1796-8763 (painettu) ISSN 1796-8771 (verkko) www.mtt.fi/julkaisut/ maaseuduntiede/haku.html

Yhteistyössä:

Lajikekokeisiin osallistuu monta toimijaa Lajikekoetoimintaa on laajennettu Luonnonvarakeskuksen (Luke) lisäksi muille toimijoille. Mukana ovat myös neuvontajärjestö Nylands Svenska Lantbrukssällskap (NSL), Boreal Kasvinjalostus Oy, K-ryhmän koetila Hahkiala ja Perunantutkimuslaitos (Petla). Ne tekevät jo tiivistä yhteistyötä viljelijöiden kanssa.

Nykyinen lajikekokeiden testausverkosto ei kuitenkaan kata merkittäviä viljojen ja öljykasvien tuotantoalueita Etelä-Savoa ja Kymenlaaksoa. Kymenlaaksossa Anjalassa kevätviljojen lajikekoetestaus päättyi vuonna 1991. Mikkelistä viimeisimmät kevätviljatulokset ovat vuodelta 2011.

Iitissä lajikekokeet vietiin tilan pelloille Kasvukautena 2014 testattiin virallisten lajikekokeiden kevätvehnän ja kevätrapsin koetoimintaa Kymenlaaksossa Iitin Sääksjärvellä sijaitsevalla Petri Lintukankaan tilalla. Tavoitteena oli parantaa koetoiminnan alueellista kattavuutta, lisätä tiedonkulkua viljelijöille ja edistää yhteistyötä neuvonnan kanssa. Iitin kokeessa kevätvehnällä oli 14 lajikelistalle

pyrkivää uutta lajiketta ja rapsilajikkeita oli 11.

Viljelijä vastasi koealueiden sijainnista, muokkauksesta sekä rikkakasvi- ja tuholaisruiskutuksista. Kokeet kylvettiin ja puitiin NSL:n toimesta. Kokeista teki havaintoja Hämeen Pro Agrian neuvoja. Tilalla järjestettiin heinäkuussa pellonpiennarpäivä, johon osallistui runsaasti alueen viljelijöitä.

Tilalla suoritetut lajikekokeet onnistuivat hienosti Kokeiden sijoittelu lohkoille ja suoritus onnistuivat tilalla moitteettomasti. Sadon osalta koevirhe oli vain 63 prosenttia kaikkien kevätvehnäkokeiden koevirheestä.

Kevätvehnäkokeen laatu oli pääsääntöisesti keskimääräistä koetta parempi. Oleellista kokeiden onnistumisessa olivat viljelijän oma mielenkiinto ja paneutuminen asiaan sekä neuvojan sitoutuminen tiivistä havainnointia vaativaan tehtävään. Myös sääolosuhteet olivat suosiolliset kokeiden toteutukselle viime kesänä. Poutainen heinäkuu verotti lähinnä kevätvehnälajikkeiden tuhannen jyvän painoa.

Tilalla suoritetut lajikekokeet onnistuivat yhden koevuoden perusteella erinomaisesti. Myös niille asetetut tavoitteet toteutuivat.

Pilottikoetta jatketaan tänä vuonna maa- ja metsätalousministeriön rahoittamana. Jatkossa keskitytään siihen, miten usean toimijan yhteistyönä toteutettavan kokeen kustannustehokkuutta voidaan parantaa.

Marja Jalli ja Antti Laine, Luke Lisätietoja: marja.jalli@luke.fi Puh. 029 532 6168 Micael a Ström/NSL

Kevätvehnäruutujen puinti alkamassa Petri Lintukankaan tilalla elokuussa 2014.

Tilalla viljeltiin virallisten lajikekokeiden kevätvehnä- ja kevätrapsilajikkeita.

TOIMITUSKUNTA: Luke: Jyrki Aakkula, Sanna Marttinen, Juha-Matti Katajajuuri, Riitta Salo-Kauppinen, Harri Huhta, Hilkka Vihinen Maaseudun Tulevaisuus: Tiina Taipale

MAASEUDUN TIEDE Luonnonvarakeskus Viikinkaari 4 00790 Helsinki P. 029 532 6000 www.luke.fi

Luonnonvarakeskus on tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi.

Maaseudun Tiede –liite kertoo Luonnonvarakeskuksen ja sen yhteistyötahojen uusimmista tutkimuksista. Liite ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

3

Orgaanisen maanparannusaineen levityksessä kustannukset ja työnjälki ovat ristiriidassa

Orgaaniset maanparannusaineet ovat lannoitevalmisteita, joita tuotetaan orgaanisesta jätemateriaalista. Kompostit ja mädätysjäännökset ovat näistä tutuimpia, mutta niiden levittämisessä on vielä tarkennettavaa.

Orgaaniset maanparannusaineet ovat biotaloutta parhaimmillaan. Niiden levitystapoja kehitettiin LeviLogo-hankkeessa etsimällä entistä parempia ja orgaanisille lannoitevalmisteille sopivia työtapoja. Tutkittavina olivat maanparannuskomposti, mädätysjäännös, kuivarae tai -jauhe ja kemiallisesti hapetettu puhdistamoliete. Nämä maanparannusaineet sisälsivät puhdistamolietettä, vaikka orgaaniset maanparannusaineet voidaan valmistaa muistakin raaka-aineista.

Kuivarakeet ja -jauheet peltoon levittimillä Tuotteista kuivarakeet ja -jauheet poikkeavat ominaisuuksiltaan selvimmin muista. Niiden kuiva-ainepitoisuus on yli 90 prosenttia ja levitysmäärä on vain noin 5 tonnia hehtaarille.

Ne levitetään yleensä kalkinlevittimellä, koska niiden levitysmäärä on samaa suuruusluokkaa ja maanparannusrakeen tilavuuspaino vain vähän pienempi.

Kalkinlevitysvaunujen säiliö kapenee alaspäin. Kapea pohjakuljetusmatto siirtää pelletit vaunun taakse levityslautasille, jotka tekevät lopullisen levitystyön. Levityskuvion kannalta lautasten pyörimisnopeus, siipien muoto, pituus, korkeus ja heittokulma sekä tuotteen putoamiskohta lautaselle ovat oleellisia asioita. Tavalliset mineraalilannoitteen levitykseen tarkoitetut keskipakoislevittimet on suunniteltu pienemmille levitysmäärille.

Markkinoilla on myös lannoitteen levittimen ja kalkinlevittimien yhdistelmiä, jotka saattaisivat sopia kuivarakeiden ja -jauheiden levittämiseen jopa paremmin kuin kalkinlevitysvaunu. Yhdistelmälaitteissa on panostettu enemmän levityskuvion säädettävyyteen.

Kalkinlevitysvaunuissa on yleensä kourakuormain, joka tekee pellolle kipatun tuotteen kuormaamisen levittimeen helpoksi.

Maanparannuskomposti helpoin levitettävä Muiden tutkittujen tuotteiden kuiva-ainepitoisuus oli vain noin 30 prosenttia tai pienempi. Niitä levitetään yleensä noin 20 tonnia hehtaarille. Maanparannuskompostin

Petri Kapuinen/Luke

Vaakakelalevitin levityslautasilla Levitysmäärä, t/ha

60 50 40 30 20 10 0

-20

-10

0

10

20

Tehollinen työleveys 7 m

40

Yksittäinen levityskuvio

Vältä viiruista levitysjälkeä maanparannusaineiden levityksessä. Levitystulosta tasataan limittämällä ajolinjoja. Kaaviokuvassa on esimerkki levitysmäärän summautumisesta limityksellä.

levitys on helpointa, koska se on suhteellisen hienojakoista.

Kemiallisesti hapetettu puhdistamoliete on hankalin levitettävä, koska siinä on suuria tahmeita kokkareita, joiden rikkominen on haasteellista levittimen hajotinkeloille. paras levitystulos syntyy maltilla Levityslautasilla varustetuilla vaakakelalevittimillä päästään yleensä parhaaseen levitystulokseen, koska niissä levityslautasten pyörimisnopeus voidaan säätää erikseen hajotinkelojen pyörimisnopeudesta.

Hyvän levityskuvion saavuttamiseksi levitysvaunun pohjakuljettimen nopeus on pidettävä maltillisena. Liian suuri nopeus johtaa siihen, että tuote tulvii levityslautasten yli ja levityskuviosta tulee hyvin huipukas. Myös-

Peukalosäännöt orgaanisten maanparannusaineiden käyttäjälle Suunnittele orgaanisen maanparannusaineen käyttö huolella, kun teet lannoitussuunnitelmaa. Mieti myös tuotteen varastointi. Tee patterointi-ilmoitus kunnan ympäristöviranomaiselle vähintään kuukausi ennen suunniteltua patterointia. Tarkista maanparannusaineen saatavuus. Tilaa tuote, kun patteroinnille on edellytykset. Valitse levityskalusto maanparannusaineen rakenteen ja kuiva-ainepitoisuuden asettamien vaatimusten mukaisesti. Selvitä sen saatavuus ajoissa. Käytä tuotevalmistajan toimittamaa eräkohtaista tuoteselostetta suunnittelun perustana.

Laske levitysmäärä aluksi kokonaistypen pitoisuuden perusteella niin, että sen annos on 170 kiloa hehtaarille. Tarkista, että tällä tuotemäärällä peltoon tulevan fosforin

30

Etäisyys ensimmäisen ajokaistan keskilinjalta, m

ja haitallisten metallien määrä on sallittu.

Huomioi tasausjakso. Pienennä levitysmäärää tarvittaessa. Laske tällä levitysmäärällä tulevan liukoisen typen määrä. Ota enintään puolet lannoituksen liukoisesta typestä orgaanisesta tuotteesta. Pienennä levitysmäärää tarvittaessa. Täydennä maanparannusaineen mukana tulevan liukoisen typen määrä tavoitetasoon mineraalilannoitteella antamalla se kylvön yhteydessä kylvölannoittimella.

Maanparannusaineen mukana tulee tyypillisesti 10 – 40 kg liukoista typpeä hehtaarille.

Ratkaise, levittääkö urakoitsija vai viljelijä itse. Tarkista käytettävissä oleva levityskaluston sopivuus levitettävälle tuotteelle ja suunnitellulle levitysmäärälle. Tutustu myös levityksen käytäntöä ohjeistaviin videoihin (www.mtt.fi/levilogi).

kään hyvää levitystasaisuutta ei saavuteta tällöin millään tehollisella työleveydellä.

Liian suuri nopeus johtuu usein siitä, että levityksestä maksetaan urakoitsijalle yleensä levitettyjen tonnien tai kuutioiden perusteella. Tunnissa pystyy levittämään eniten käyttämällä mahdollisimman suurta pohjakuljettimen nopeutta. Tämä on kuitenkin helposti ristiriidassa hyvän työnjäljen kanssa.

Liete sopii syysviljalle Puhdistamolietettä sisältävissä maanparannusaineissa on tyypillisesti vähän liukoista typpeä suhteessa kokonaistyppeen, runsaasti fosforia ja suhteellisen vähän kaliumia. Ne sopivat erinomaisesti esimerkiksi syysviljakasvustojen perustamiseen.

Kevätlevityksen lähtökohtana on levitys-

Orgaaniset maanparannusaineet • maanparannuskomposti (Metsäpirtin maanparannuskomposti) • mädätysjäännös (Kymen Bioenergian Natural 100 Biovoima) •

kuivarae tai -jauhe (Ranu maanparannusrae ja Kemiran termisesti kuivattu lannoiterae)

• kemiallisesti hapetettu puhdistamoliete (KemiCond maanparannusaine)

määrä, jolla saadaan niin sanotun nitraattiasetuksen sallima 170 kiloa kokonaistyppeä hehtaarille. Pääosin puhdistamolietettä sisältävien maanparannusaineiden fosforin käyttökelpoisuus kasveille nousee uudessa ympäristökorvauksessa 60 prosenttiin. Uuden ympäristösitoumuksen tekevä tila voi tilakohtaisen toimenpiteen lisäksi valita sopivat lohkokohtaiset toimenpiteet.

Tiina Tontti ja Petri Kapuinen, Luke Lisätietoja: tiina.tontti@luke.fi Puh. 029 532 6591

Säädökset Lannassa ja orgaanisissa lannoitevalmisteissa saa levittää kokonaistyppeä enintään 170 kiloa hehtaarille vuodessa (VnA 1250/2014).

Keväällä 2015 annettavissa asetuksissa ympäristökorvauksesta määritellään sallittu fosforimäärä kasvilajikohtaisesti. Pääosin lietettä sisältävien lannoitevalmisteiden kokonaisfosforista lasketaan kasveille käyttökelpoiseksi 60 prosenttia. Kerralla voi levittää viiden vuoden sallitun määrän fosforia ja haitallisia metalleja. Lannoitteiden ja maanparannusaineiden laatua säätelee lannoitevalmisteasetus (MMMa 24/2011), jossa säädellään myös haitallisten metallien enimmäismäärät. Evira valvoo tuotteiden valmistusta ja laatua.

Lisätietoa: www.mavi.fi, www.maaseutu.fi, www.evira.fi > Kasvit >Lannoitevalmisteet.

4

Vaihtelevat säät koettelevat syysviljojen talvenkestävyyttä Edellisenä vuonna listalle ei tullut yhtään uutta syysruis- ja syysvehnälajiketta. Syynä oli viljojen huono talvehtiminen vuonna 2012−2013.

Talvi koettelee kasvustoja monella tapaa.

Pari vuotta sitten syysviljoilla oli jo toinen perättäinen vaikea talvi. Se sai etenkin vähälumisilla alueilla talvilepoon asettuneen kasvin talvenkestävyyden murtumaan, kun leuto ja äärimmäisen kylmä lämpötila vaihtelivat äkillisesti.

Myös 2013−2014 talvessa oli samankaltaisia piirteitä. Tuhot kohdistuivat silloin pääasiassa heikoimman talvenkestävyyden

omaaviin lajikkeisiin vähälumisilla alueilla.

Kalium ja muut hivenaineet parantavat talvenkestävyyttä Kaliumlannoituksella on kasvin talvenkestävyyteen vaikuttavia tekijöitä. Samalla se myös parantaa kasvitautien vastustuskykyä.

Myös muun muassa mangaanin, kuparin ja sinkin on todettu edistävän syysviljojen talvenkestävyyttä. Kyseisillä hivenaineilla on

erilaisia tehtäviä kasvisoluissa.

Moniravinteisia lehtien kautta vaikuttavia hivenlehtilannoitteita voidaan käyttää perustellusti syksyllä talvenkestävyyden parantamiseksi. Näin etenkin silloin, jos hivennäytteissä on todettu pulaa kyseisistä ravinteista.

Myös lumihomeen torjunnalla saadaan kasvusto pelastettua suuren lumihomeriskin alueella.

Lajikekokeissa on käytetty kahden eri tehoaineen ruiskutusseosta lumihomeen torjumiseksi. Näin on tehty kahden viimeisen syksyn aikana kaikilla koepaikoilla.

Antti Laine ja Marja Jalli, Luke Lisätietoja: antti.laine@luke.fi Puh. 029 532 6304

Dankowskie Agat ja Ceylon ainoat uudet syysviljalajikkeet Syysrukiista ja -vehnästä tuli vain yksi uusi lajike listalle.

Antti L aine/Luke

Ainoana uutena ruislajikkeena kotimaiselle lajikelistalle tuli Dankowskie Agat. Lajike on jo listattu Tanskassa.

Syysruisuutuus kestää talvea ja on satoisa Uutuuslajike on puolalaisen Dankon jalostama perinteinen populaatioruis, jota edustaa Suomessa S.G. Nieminen Oy. Lajikkeen talvenkestävyys on ollut hyvä. Ainoastaan kotimaisissa lajikkeissa talvenkestävyys on ollut sitä parempi.

Lajikkeen sato on lähes yhtä hyvä kuin kokeissa olleiden hybridilajikkeiden sato.

Etenkin Etelä-Suomessa se on ollut satoisin lajike hybridilajikkeet mukaan lukien.

Ruislajikkeet ovat olleet yleensä satoisampia karkeilla kivennäismailla kuin savimailla. Tässä suhteessa Dankowskiwe Agat tekee poikkeuksen. Sen sato nimittäin yltää savimailla samalle tasolle kuin karkeilla kivennäismailla.

Lajikkeen sakoluku on ollut populaatiolajikkeiden paras. Lajikkeella on myös hyvä härmän ja ruskearuosteen vastustuskyky.

Lehtilaikkutaudeille se on ollut muita kokeessa olleita lajikkeita alttiimpi.

Syysvehnäuutuus kestää tauteja Rautakesko Oy:n edustama Ceylon on ainut listalle tullut uusi syysvehnä. Lajike on ruotsalaisen Lantmännen ek för:in jaloste.

Se on listattu aiemmin Liettuassa, Virossa ja Ruotsissa.

Lajike on ollut kokeissa olleista lajikkeista satoisin yhdessä lajikelistalla olevan Olivinin kanssa. Urhoon nähden sen sadon suhdeluku on ollut 116.

Lajike on ollut kokeissa talvenkestävin lajike yhdessä Arktikan kanssa. Kasvuajaltaan Ceylon on kaksi ja puoli vuorokautta Urhoa myöhäisempi.

Lajikkeessa ei ole koevuosina havaittu lainkaan lakoa. Lajikkeessa ei ole ollut härmää ja lumihometta siinä on ollut vähiten.

Lehtilaikkutauteja lajikkeessa on keskimääräisesti ja ruskearuostetta vain hieman.

Yrjö Tuunanen/Luken arkisto

Syysruiskentillä kasvaneista lajikkeista vain yksi uutuus hyväksyttiin lajikelistalle.

Antti Laine ja Marja Jalli, Luke Ruis on aidosti leipävilja, ja sen tuotannon tulisi ylittää sata miljoonaa kiloa, jotta tuotanto kattaisi kotimaisen kulutuksen.

Ruisleipäkin leivotaan usein tuontirukiista.

Lue Maaseudun Tieteet juttuarkistosta http://www.luke.fi/maaseuduntiede

Ohran viljelyyn tarjolla lajikevalikoimaa

5

Neljästä uudesta monitahoisesta ohrasta kolme on kotimaisen Borealin ja yksi norjalaisen Graminorin lajikkeita. Uusia kaksitahoisia ohria saatiin lajikelistalle 15 lajiketta.

Monitahoisista uusista ohralajikkeista aikaisin Vertti (Boreal 2015) lukeutuu lajikeluettelon aikaisimpiin ohriin. Laadultaan se on parannus aikaisuusluokassaan. Se kestää verkkolaikkua erittäin hyvin, mutta rengaslaikulle lajike on arempi.

Trym (Graminor 2014) on monitahoista mittarilajike Vildeä päivän aikaisempi ja Alvari (Boreal 2015) sitä reilun päivän myöhäisempi. Alvari tuottaa suuren sadon ja on erittäin isojyväinen lajike, jonka korsi on luja. Trym pärjää hyvin Vildelle satovertailussa. Alvari kestää erittäin hyvin rengaslaikkua, kuten myös Trym. Myös Alvarin verkkolaikun kestävyys on hyvä.

Kaarle (Boreal 2014) on monitahoisten lajikkeiden myöhäisin ja satoisin lajike. Korrenlujuudessa se pärjää lujakortiselle Vildelle. Yleisimpiä lehtilaikkutauteja vastaan sen kestävyys on erittäin hyvä.

Kaksitahoiset Vilgott ja Luhkas lujakortisia ja laadukkaita Kaksitahoisia ohrauutuuksia ovat neljä päivää mittarilajike NFC Tippleä aikaisemmat lyhytkortinen Vilgott (Lantmännen 2015) ja sitä hieman satoisampi Luhkas (Ragt 2n 2015). Molemmat ovat erittäin lujakortisia ja laadultaan erinomaisia. Luhkas on täysin härmän kestävä ja sillä on hieman parempi rengaslaikunkestävyys kuin Vilgottilla. Muiden tautien osalta lajikkeissa ei ole suurta eroa.

Rusalka menestyy savimailla Rusalka (Ackermann 2015) on samaa aikaisuusluokkaa edellisten kanssa, mutta niitä selvästi satoisampi lajike. Jyvän paino on suurempi kuin edellä mainituilla lajikkeilla. Lajike on menestynyt erityisesti sa-

Sato kg/ha

Kasvuaika vrk

Vertti

5828

84

Trym

5861

87

Lajike Monitahoiset

Vilde

5334

87

Alvari

6343

89

Kaarle

6445

91

5747

92

Kaksitahoiset Vilgott Luhkas

5987

92

Rusalka

6356

93

Cerbinetta

5917

93

Eifel

6318

93

Fortuna

6228

93

Pompe

6537

94

Fabiola

5899

94

Melius

6335

94

Gesine

5915

94

Milford

5943

95

Soulmate

6328

96

Fennica

6371

96

KWS Irina

5843

96

NFC Tipple

5661

96

Shandy

6131

97

Uusien ohralajikkeiden sadot ja kasvuajat virallisissa lajikekokeissa 2007−2014.

Lajikkeet ovat kasvuajan mukaisessa järjestyksessä.

vimailla. Verkkolaikkua esiintyy Rusalkalla vähän, mutta rengaslaikulle se on hieman arempi.

Cerbinetta (Ackermann 2014) on Tippleä satoisampi ja kolme päivää aikaisempi, erittäin lujakortinen ohra. Sadossa se jää Rusalkasta ja jyvän paino on Tipplen luokkaa. Lajike on täysin härmän kestävä ja verkkolaikun verkkotyypin kestävyyskin on erittäin hyvä.

Eifel ja Fortuna täydentävät uutuusluetteloa Eifel (Secobra Researches 2015) ja Fortuna (Ackermann 2015) ovat Cerbinettan tavoin kasvuajaltaan kaksitahoisten keskiluokkaa.

Molemmat ovat yhtä satoisia. Fortunan jyvän paino on hieman suurempi ja valkuaispitoisuus pienempi kuin Eifelin. Eifel on menestynyt hyvin happamissa olosuhteissa.

Verkkolaikun verkkotyyppiä ja ohran tyvija lehtilaikkua vastaan kestävyys on hyvä, mutta rengaslaikun kestävyys on hieman heikompi. Fortuna ei ole erityisen altis taudeille.

Tänä vuonna hyväksytyt Pompe ja Fabiola ovat saksalaisen Nordsaat:n lajikkeita.

Molemmat ovat NFC Tippleä pari päivää aikaisempia. Pompe on näistä satoisampi, suurijyväisempi ja taudinkestävämpi. Korrenlujuudessa se häviää Fabiolalle.

Melius, Gesine ja Milford ovat yhtä myöhäisiä uutuuksia Melius (Syngenta 2015), Gesine (Nordsaat 2015) ja Milford (Saatzucht Josef Breun 2014) ovat kaksi päivää Tippleä aikaisempia uutuuksia. Näistä Melius on satoisin ja suurijyväisin. Toiset ovat Fabiolan kanssa yhtä satoisia. Gesine on näistä lujakortisin. Taudinkestävyys on Meliuksella hyvä. Gesinel-

lä verkkolaikun ja rengaslaikun kestävyys on hieman keskimääräistä heikompi. Milford on täysin härmän kestävä. Myös verkkolaikun kestävyydeltään se on hyvin kestävä, mutta rengaslaikun kestävyydeltään keskikestävä.

Soulmate (2015) on vajaan päivän Tippleä aikaisempi, tanskalaisen Nordic Seedin lajike. Sen sato on ollut Meliuksen kanssa samaa luokkaa, mutta jyvän paino on ollut pienempi. Verkkolaikun ja rengaslaikun kestävyys jää vähän keskitasosta.

Fennica ja KWS Irina kestävät tauteja Tipplen kanssa saman kasvuajan vaativat Fennica (Boreal 2015) ja KWS Irina (KWS 2014). Näistä Fennica on erittäin satoisa, mutta häviää siemenen painossa KWS Irinalle. Molemmat ovat erittäin lujakortisia.

Fennicalla on verkkolaikun verkkotyyppiä ja rengaslaikkua vastaan hyvä taudinkestävyys.

KWS Irina on täysin härmän kestävä. Myös verkkolaikun verkkotyypin kestävyys on sillä erittäin hyvä.

Shandy (Secobra Researches 2014) on lajikeluettelon myöhäisin, ja sen kasvuaika on vajaan päivän NFC Tippleä pidempi.

Sen korsi on lyhyt ja luja. Valkuaispitoisuus on pienin ja jyväkoko hieman NFC Tippleä suurempi. Lajike on härmän kestävä. Verkkolaikun kestävyydeltään lajike on keskikestävä.

Merja Högnäsbacka, Luke Lisätiedot: merja.hognasbacka@luke.fi Puh. 029 532 6157

Kaurasta saatavilla aikaisia ja myöhäisiä lajikkeita Uusista satoisista lajikkeista löytyy valinnan varaa niin pohjoisempien vyöhykkeiden kauramaille kuin myös etelään.

Kasvilajikelautakunta hyväksyi lajikelistalle kahdeksan uutta kauralajiketta vuosina 2014−2015. Uudet lajikkeet ovat kotoisin Pohjoismaista ja Saksasta. Suosituimpien viljeltyjen lajikkeiden kärjessä on uudehko Magnus Scharmanoff/Luken arkisto

Akseli 20 prosentin viljelyalalla. Sitä seuraavat Belinda ja Fiia ovat jo monelle tuttuja.

Näiden osuudet koko kaura-alasta ovat 11 ja 7 prosenttia.

Aikaiset uutuudet Niklas ja Avetron Niklas (Boreal 2014) ja Avetron (Graminor, Norja 2014) ovat kasvuajaltaan aikaisia ja satoisuudeltaan Akselin luokkaa olevia lajikkeita. Niklas on ollut näistä hieman lujakortisempi. Myös sen jyvän koko on suurempi. Avetron on näistä ohutkuorisempi lajike.

Tautien osalta molemmissa esiintyy jonkin verran lehtilaikkutautia muiden aikaisten lajikkeiden tapaan. Nämä lajikkeet soveltuvat aikaista uutuutta kaipaavalle.

Myöhäisemmät lajikkeet sopivat etelään Muut lajikkeet ovat kasvuajaltaan keskimyöhäisiä tai myöhäisiä. Aikaisin niistä on keltakuorinen Skarnes (Graminor, Norja 2014), joka on kolme päivää Belindaa aikaisempi. Uutuuksista myöhäisimmät ovat

Lajike

Sato kg/ha

Kasvuaika vrk

Niklas

5910

93

Avetron

5819

94

Akseli

5823

95

Skarnes

6192

99

Harald

6302

101

Matty

6684

101

Obelix

6260

101

Moby

6612

102

Avanti

6863

102

Belinda

6247

102

Uusien kauralajikkeiden ja mittareiden sadot ja kasvuajat virallisissa lajikekokeissa 2007−2014. Lajikkeet ovat kasvuajan mukaisessa järjestyksessä.

Moby (Nordsaat, Saksa 2014) ja Avanti (Lantmännen, Ruotsi 2014). Ne vaativat tuleentuakseen yhtä pitkän kasvuajan kuin Belinda. Harald (Bauer, Saksa 2015), Matty (Noordsat, Saksa 2014) ja Obelix (Bauer, Saksa 2014) sijoittuvat näiden lajikkeiden väliin.

Näistä lajikkeista kolme satoisinta ovat olleet Avanti, Matty ja Moby. Harald ja Obelix päihittävät kuitenkin nämä jyväkoossa. Kolmesta satoisimmasta lajikkeesta Mattyn jyvä on painavin. Ohutkuorisimpia ovat Obelix ja Matty. Korrenlujuudessa ei ole ollut suurta eroa lajikkeiden välillä. Vähiten lakoa ja tauteja on esiintynyt myöhäisimmällä Avantilla. Tauteja lajikkeissa on esiintynyt saman verran kuin Akselilla, joka mittarina edustaa hyvää taudinkestävyyttä.

Merja Högnäsbacka, Luke Lisätietoja: merja.hognasbacka@luke.fi Puh. 029 532 6157

6

Nyt tulevat Clearfield-kevätrapsit ja satoisat syysrapsit Ensimmäiset Clearfield-kevätrapsit on nyt hyväksytty lajikeluetteloon. Uutuudet ovat satoisia ja kestäviä. Öljykasvilajikkeita on ollut parina viime vuotena mukana virallisissa lajikekokeissa ennätysmäärä: kevätrapseja 22 ja syysrapseja 13. Näistä saatiin lajikeluetteloon nyt myös Clearfield-menetelmällä tuotettuja kevätrapseja, joita on aiemmin tunnettu vain kevätrypsillä. Ne kestävät imatsamoksi-tehoaineen eli Clamox-valmisteen käytön rikkakasvitorjunnassa.

Vuonna 2014 Kasvilajikelautakunta hyväksyi lajikeluetteloon ensimmäisinä Clearfield-kevätrapseina lajikkeet DK 7150 CL ja DK 7160 CL. Ensimmäiset syysrapsin lajikekokeet kylvettiin kesällä 2012. Testattavana on ollut hybridilajikkeiden lisäksi tavanomaisia lajikkeita ja niin sanottuja puolikääpiöiviä hybridejä. Niiden pituuskasvu on syksyllä hillittyä, minkä uskotaan vähentävän talvituhon riskiä.

Kevätrapsit saavat täydennystä satoisista uutuuksista Kevätrapsi 7130 CL on uusi Clearfield (CL)-tyypin hybridilajike, joka on ollut virallisissa lajikekokeissa yhtä satoisa kuin mittarilajike Trapper. 7130 CL on aikainen ja sen sadon laatu on hyvä. Varsi lakoutuu hiukan herkemmin kuin Trapperin.

DK 7150 CL hyväksyttiin lajikeluetteloon vuonna 2014. Se on hieman Trapperia myöhäisempi ja CL-lajikkeille tyypillisesti satotasoltaan selvästi heikompi. Satotason vuoksi valkuais- ja öljysadot ovat jääneet merkittävästi heikommiksi kuin Trapperilla.

Lisäksi öljysadon laatua huonontava lehtivihreäpitoisuus on ollut suuri ja varsi Trapperia heikompi.

Myös DK 7160 CL hyväksyttiin lajikeluetteloon vuonna 2014. Se on ominaisuuksiltaan DK 7150 CL:n kaltainen. Sadon lehtivihreäpitoisuus on ollut selvästi edellä mainittua pienempi, mutta varsi on laonarka.

DK 7175 CL on uusi lujavartinen CL-

Yrjö Salo/Luken arkisto

Syysrapsin talvehtimista parantaa riittävän aikainen kylvö. Tällöin kasvit ehtivät kasvattaa vähintään kahdeksan lehteä ennen talvea.

3000

kg/ha

2500 2000 1500 1000 500 0

7130 CL Trapper

DK DK DK Brander Axana Dodger Builder 7150 CL 7160 CL 7175 CL Öljysato Valkuaissato Muu siemensato

Uusien kevätrapsilajikkeiden satoisuus virallisissa lajikekokeissa vuosina 2007−2014. Kokonaissiemensadosta on eritelty öljy- ja valkuaissadon osuus.

tyypin hybridilajike. Sen kasvuaika on Trapperia kaksi päivää pidempi. Satoa se näyttää tuottavan hieman enemmän kuin DK 7160 CL, mutta sadon laatu on samankaltainen.

Trapper ja uudet hybridit mukana valikoimassa Trapper on aikainen hybridilajike, johon uusia lajikkeita verrataan. Sen satoisuus ja korrenlujuus ovat keskitasoa. Samoin sadon valkuais- ja öljypitoisuudet ovat keskitasoa,

mutta lehtivihreäpitoisuus on pieni.

Brander on uusi erittäin satoisalta vaikuttava hybridilajike, jonka kasvuaika on vain pari päivää Trapperia pidempi. Sen varsi on luja ja sadon laatu erinomainen.

Axana on myöhäinen hybridilajike. Sen satotaso on Trapperin luokkaa ja varsi luja, mutta sadon lehtivihreäpitoisuus saattaa jäädä suureksi.

Dodger on myöhäinen hybridilajike, jonka kasvuaika on noin neljä päivää Trapperia pidempi. Sen satotaso on hiukan suurempi kuin Trapperilla ja korsi on luja. Sen sadon laatu on hyvä ja myös lehtivihreäpitoisuus on melko pieni.

Builder on erittäin myöhäinen hybridilajike, joka on hiukan Trapperia satoisampi.

Sen sadon laatu on hyvä, mutta lehtivihreäpitoisuus saattaa jäädä suureksi.

Uudet syysrapsit ovat laadultaan hyviä Syysrapsien viljelyarvon testauksessa on uusia lajikkeita verrattu pitkään viljelyssä olleeseen Vectraan. Vaikeiden talvehtimisolosuhteiden vuoksi tuloksia on ollut käytettävissä niukasti. Oikealla kasvupaikan valinnalla ja viljelytekniikalla voidaan kuitenkin parantaa syysrapsin talvehtimista vaikeissakin olosuhteissa.

Syysrapsin hybridilajike PR46W24 vaikuttaa huomattavasti Vectraa satoisammalta ja sadon laatu on ollut erittäin hyvä. Lajike on talvehtinut yhtä hyvin kuin Vectra.

PR44D06 on puolestaan puolikääpiöivä hybridilajike, jonka korsi on ollut vain hiukan Vectraa lyhyempi. Lajike vaikuttaa erittäin satoisalta ja sadon laatu on ollut Vectraa parempi. Lajikkeen talvehtiminen on ollut Vectran tasoa.

Marja Kujala, Luke Lisätietoja: marja.kujala@luke.fi Puh. 029 532 6280

Sampo ja Louhi ovat uudet härkäpavun lajikkeet Lajikelistalle saatiin uusina härkäpapulajikkeina Borealin jalostamat Sampo ja Louhi. Ne ovat aikaisia ja satoisia uutuuksia.

Sampo on varsin aikainen lajike. Sen kasvuaika on ollut lähes viisi vuorokautta Kontua lyhyempi. Satotaso on kuitenkin Kontun luokkaa. Lajikkeen aikaisuudesta johtuen tuleentumista on tarkkailtava siementen varisemisen välttämiseksi. Lajikkeen siemen on ollut huomattavasti Kontun siementä pienempää. Siemenen valkuaispitoisuus on ollut suuri ja valkuaissato on ylittänyt Kontu-lajikkeen valkuaissadon.

Louhi on kasvuajaltaan Kontu-lajikkeen luokkaa. Satomäärältään se on ollut yhdeksän prosenttia Kontua suurempi. Lakoutuminen on ollut Kontua vähäisempää. Lajikkeen siemen on suurikokoinen ja valkuaispitoisuus Kontu-lajikkeen luokkaa. Valkuaissato on ollut satotasosta johtuen suurempi. Lajike on ollut etenkin II- ja III-vyöhykkeillä Kontua huomattavasti satoisampi.

Antti L aine/Luke

3900

Sato, kg/ha

Valkuaissato, kg/ha

3800

1020

3700

1000

3600

980

3500

960

3400

940

3300

920

3200

Kontu

Sampo Sato

Antti Laine, Luke Lisätietoja: antti.laine@luke.fi Puh. 029 532 6304

1040

Härkäpapu on vanha ravinto- ja rehukasvi.

Nykyään härkäpapua viljellään etupäässä rehuksi korvaamaan tuontisoijaa.

Louhi

900

Valkuaissato Härkäpapulajikkeiden sato ja valkuaissato.

Lajikkeet on esitetty aikaisuusjärjestyksessä virallisissa lajikekokeissa vuosina 2007−2014.

7

Nurmikasvien lajikevalikoima kasvaa Nurmikasveista on saatavissa uusia lajikkeita. Niitä löytyy englanninraiheinästä, valkoapilasta ja nurminadasta.

Yrjö Tuunanen/Luken arkisto

Ruotsalaista alkuperää oleva englanninraiheinä SW Birger hyväksyttiin lajikeluetteloon tänä vuonna.

Lajikkeen kokonaissato on 13 prosenttia mittarilajike Riikkaa suurempi. Kevätkasvu on hidasta ja kevätsato on seitsemän prosenttia Riikkaa pienempi. SW Birgerin jälkikasvukyky on erinomainen ja parhaiten se tuottaa satoa syysniitoissa. Lajike säilyy hyvin nurmissa ja kolmannen vuoden nurmissa se on 24 prosenttia Riikkaa satoisampi.

Parhaiten SW Birger menestyy I- ja IIviljelyvyöhykkeellä, jossa se on noin 30 prosenttia Riikkaa satoisampi. III-viljelyvyöhykkeellä lajikkeiden välillä ei ole satoeroa.

SW Birgerin sadon laatu on hyvä. Sen sulavuus on ollut ensimmäisessä niitossa 0,3 prosenttia ja toisessa niitossa 0,6 prosenttia Riikkaa parempi.

Etelä-Suomessa SW Birgerin talvenkestävyys on Riikan tasoa. III-viljelyvyöhykkeellä talvituhot kasvavat lähes 50 prosenttiin, kun vastaavasti Riikan talvituhot jäävät alle 20 prosentin. Parhaiten lajike sopii viljelyyn Etelä-Suomeen sekä III-viljelyvyöhykkeen suotuisimmille alueille.

Valkoapila SW Hebella lisäsatoa Etelä-Suomen nurmiin Valkoapilalajike Jögeva 4 on ollut lajikelistalla vuodesta 2000 lähtien.

Ruotsalainen SW Hebe hyväksyttiin luetteloon tänä vuonna. Kokonaissadoltaan lajike ei poikkea Jögevasta. Kevätsato on SW Hebella neljä prosenttia Jögevaa suurempi. Kahdella eteläisimmällä viljelyvyöhykkeellä se on seitsemän prosenttia Jögevaa satoisampi. III-viljelyvyöhykkeellä Jögeva on puolestaan seitsemän prosenttia satoisampi. SW Hebe säilyttää hyvin sadontuottokykynsä kolmannen vuoden nurmissa, joissa se on ollut seitsemän prosenttia Jögevaa satoisampi.

SW Hebella esiintyy Jögevaa enemmän talvituhoja. Etelä-Suomessa lajikkeiden vä-

lillä ei ole eroa talvenkestävyydessä. III-viljelyvyöhykkeellä Jögeva talvehti jonkin verran SW Hebea paremmin. Parhaiten lajike sopii viljeltäväksi I- ja II-viljelyvyöhykkeelle sekä III- viljelyvyöhykkeen suotuisille alueille.

Natojen siementuotanto käynnistyy hitaasti Eevert on uusi kotimainen satoisa ja talvenkestävä nurminatalajike. Sen sato on neljä prosenttia suurempi kuin mittarilajike Kasperilla. Satoero kevätsadossa ei ole suuri, mutta Eevertin hyvän jälkikasvukyvyn ansiosta toisen ja kolmannen niiton sadot ovat suuria. Eevertin sadontuottokyky säilyy vanhoissa nurmissa, joissa satoero muihin lajikkeisiin on kaikkein suurin.

Eevertissä esiintyy vähän talvituhoja. Hyvän talvenkestävyytensä vuoksi lajike sopii viljeltäväksi koko nurmiviljelyalueella. Parhaiten Eevert menestyy kolmella eteläisimmällä viljelyvyöhykkeellä. Lapissa sen sato ei ole ollut aivan yhtä hyvä kuin parhaiden lajikkeiden sato.

Eevertin rehun laatu on hyvä. Erityisesti toisessa ja kolmannessa niitossa sen D-arvo on keskimääräistä suurempi.

Eevertin siementä ei ole vielä saatavilla käytännön viljelyyn. Uusista nurminatalajikkeista viisi vuotta sitten lajikelistalle hyväksytyn, laadukkaan ja varsinkin Pohjois-Suomessa hyvin menestyneen Valtterin siementä on saatavilla rajoitetusti käytännön viljelyyn. Toisen uuden kotimaisen Klaara-lajkikkeen siementä ei ole vielä saatu siemenlisäykseen.

Vuonna 2013 lajikelistalle hyväksytyn ruotsalaisen SW Minton siementä on saatavilla jonkin verran.

Markku Niskanen, Luke

Nurmikasvien valikoima täydentyi tänä vuonna monella uudella lajikkeella.

Lisätietoja: markku.niskanen@luke.fi Puh. 029 532 6398

Kevätvehnälajikkeissa riittää valinnan varaa Suomessa viljellään kahdentyyppisiä vehnälajikkeita, syysvehniä ja kevätvehniä. Maataloustuissa saman kasvin syys- ja kevätmuodot luetaan kuitenkin eri kasveiksi.

Kevätvehnälajikkeet luokitellaan valkuaispitoisuuden mukaan paljon eli yli 14 prosenttia valkuaista sisältäviin lajikkeisiin ja päätyypin lajikkeisiin, jotka sisältävät 12−14 prosenttia valkuaista.

Runsaasti valkuaista sisältävät kevätvehnät Lumikki on Boreal kasvinjalostuksen jalostama, vuonna 2014 listalle tullut erikoisvehnä, jonka valkuaispitoisuus on suuri. Lajike on tarkoitettu viljeltäväksi sopimustuotantona ja käytettäväksi erikoistuotteissa. Lumikin sato on 23 prosenttia pienempi kuin Kruunun, mutta sato on I-vyöhykkeellä yhtä hyvä kuin Anniinalla. Lajike ei ole erityisen altis kasvitaudeille.

Prosa on sveitsiläisen Delleyn jalostama ja Agrimarketin edustama lajike. Se on Kruunua kaksi vuorokautta myöhäisempi, lujakortinen vihneellinen vehnä. Sato on pienempi kuin Kruunun, mutta valkuaispitoisuus on suuri ja leivontaominaisuudet hyvät. Lajike soveltuu erikoismyllyvehnäksi. Prosa ei ole erityisen altis härmälle eikä keltaruosteelle. Pistelaikun kestävyys on kes-

kikestävä ja ruskolaikun kestävyys keskikestävä −.

Päätyypin kevätvehnissä vähemmän valkuaista Herttua on Boreal kasvinjalostuksen jalostama lajike, joka on kasvuajaltaan Kruunua aikaisempi. Lajikkeen laonkestävyys on hyvä. Tuhannen jyvän paino ja hehtolitrapaino ovat Kruunua suuremmat. Keltaruostetta lajikkeessa on enemmän kuin Kruunussa ja lehtilaikkutauteja keskimääräisesti. Lajike soveltuu myllyvehnäksi ja viljelyyn koko kevätvehnän viljelyalueella.

Kreivi on Boreal kasvinjalostuksen jalostama Kruunua vuorokauden myöhäisempi lujakortinen lajike. Lajikkeen sakoluku on suuri ja leivontalaatu erinomainen. Lajike ei ole erityisen altis härmälle, eikä keltaruosteelle. Pistelaikun kestävyys on keskikestävä −. Ruskolaikun kestävyys on keskikestävä.

Krabat on 2014 listalle tullut norjalaisen Graminorin jalostama ja Rautakeskon edustama lajike. Lajike on hieman Kruunua myöhäisempi ja pienempisatoinen. Lajikkeen siemen on pieni. Valkuaispitoisuus on

suuri ja sakoluku erittäin suuri. Lajikkeella ei ole erityistä alttiutta taudeille.

Lennox on Strube Researchin jalostama ja Plantanovan edustama lajike, joka tuli lajikelistalle 2014. Se on yhtä satoisa kuin Kruunu, mutta valkuaispitoisuus on suurempi. Lajikkeen sakolukuominaisuudet ovat hyvät. Lajikkeessa ei esiinny härmää eikä ruostetta.

Calixo on saksalainen Secobra Saatzuchtin jalostama ja Nordic Seedin edustama lajike. Se on kasvuajaltaan ja sadoltaan Amaretton luokkaa. Lajikkeella ei ole esiintynyt kokeissa keltaruostetta. Lehtilaikkutauteja on ollut vähän.

Dafne on tšekkiläisen Selgenin jalostama ja Plantanovan edustama lajike. Lajike on kasvuajaltaan Amarettoa kaksi vuorokautta myöhäisempi. Lajikkeen sakoluku on matala, mutta myllylaadun täyttävä. Lehtilaikkutauteja on kohtalaisesti, mutta keltaruostetta ja härmää ei ole ollut.

Wiki on saksalainen Secobra Saatzuchtin jalostama ja Plantanovan edustama lajike, joka tuli lajikelistalle 2014. Se on Amaretton satotasoa. Valkuaispitoisuus ja hehtopai-

no ovat hieman suuremmat kuin Amaretton. Sakoluvultaan lajike on lähes Kruunun tasoa. Lajikkeessa ei esiinny härmää eikä ruostetta. Lajike ei ole altis piste- ja ruskolaikulle.

Cornetto on saksalaisen Secobra Saatzuchtin jaloste, jota edustaa Plantanova Oy. Lajike on Amarettoa pari vuorokautta myöhäisempi, mutta sato on selvästi sitä suurempi. Valkuaispitoisuus on ollut vähintään samaa tasoa Amaretton kanssa. Lajike soveltuu erityisesti voimaperäiseen viljelyyn I- ja II-vyöhykkeillä. Laikkutauteja lajike kestää hyvin. Cornetto ei ole erityisen altis härmälle eikä keltaruosteelle.

Antti Laine ja Marja Jalli, Luke Lisätietoja: antti.laine@luke.fi Puh. 029 532 6304

8 Yrjö Tuunanen/Luken arkisto

mielipide

Jukka Hollo, jukka.hollo@tilasiemen.fi Til asiemen Oy

Luomuviljelyyn sopivat sellaiset lajikkeet, jotka ovat taudinkestäviä ja hyödyntävät ravinteet tehokkaasti.

Lajikekokeet ovat osa vihreää vallankumousta Muuttuvassa maailmassa varsin pienellä yhteisellä panostuksella lajikekokeisiin voitaisiin turvata elintarviketuotannon tehokkuus lajikenäkökulmasta.

Säästövaatimukset ovat kuitenkin kohdentuneet myös lajikekokeisiin.

Säästöjä on toteutettu vähentämällä kokeiden määrää ja kerranteita. Lisäksi kokeita on ulkoistettu entiseltä MTT:ltä muille tahoille. Tämä on tehty vaarantamatta kokeiden luotettavuutta. Selvää kuitenkin on, että nyt ollaan kokeiden haavoittuvuuden äärirajoilla. Näin ei voida enää edetä vaarantamatta kokeiden luotettavuutta.

keissa mitataan vain lajikkeiden välisiä eroja ja muut tekijät eliminoidaan.

Yhdistämällä satoisimmat lajikkeet ja muut viljelytoimenpiteet oikein, on synnytetty ”vihreä vallankumous”, jonka ansiosta ravinnontuotanto on lisääntynyt huimasti.

Viralliset lajikekokeet selvittävät uusien lajikkeiden viljelyarvon. Kokeiden järjestäminen on säädetty asetuksella Luonnonvarakeskuksen tehtäväksi. Lajikekokeiden perusteella uudet lajikkeet liitetään Suomen kasvilajikeluetteloon, jos niiden viljelyarvo on riittävä.

Lajike-edustajilta perittäviä maksuja on korotettu. Uusia lajikkeita testataan nyt vähemmän, eikä niitä enää välttämättä pidetä kokeissa neuvonnallisina lajikkeina. Positiivista on ollut se, että säästöpaineet ovat sysänneet liikkeelle kehitystyön lajikekokeiden tehostamiseksi. On lähdetty hakemaan keinoja saada enemmän irti vähemmillä kustannuksilla.

Nyt ollaan kokeiden haavoittuvuuden äärirajoilla. Näin ei voida enää edetä vaarantamatta kokeiden luotettavuutta.

Lajikekokeiden kustannusten kattamisessa on ollut tavoitteena vähentää valtion osuutta maksuissa ja lisätä yrityksiltä perittäviä maksuja. Jos tämä jatkuu, lisääntyvät yritysten vaatimukset tulosten käytöstä. Se joka maksaa, saa päättää, miten tuloksia käytetään.

Tämä on taas ristiriidassa tulosten julkisen käytettävyyden kanssa.

Lajikekokeet tarjoavat tietoa monelle taholle. Teollisuus arvioi lajikkeiden soveltuvuutta eri käyttötarkoituksiin.

Siemenkauppa valitsee tuotantoon ne lajikkeet joiden uskotaan menestyvän.

Neuvonnassa käytetään lajikkeiden tietoja.

Jos maksutaakka sysättäisiin kokonaan yrityksille, siirtyisi kustannus lajikkeiden rojaltimaksuissa lajikkeiden käyttäjille eli viljelijöille. Yritysten maksamat lajikkeen testauskustannukset ovat useimmissa Euroopan maissa pienemmät kuin meillä. Loppujen lopuksi lajikekokeiden rahoituksessa ei sentään ole kysymys miljoonista euroista.

Uudet lajikkeet ovat tuoneet runsaan prosentin lisää satoa joka vuosi 1900-luvun alusta lähtien. Lajikeko-

Lajikekokeet ovat pitkä yhtenäinen koesarja, jonka avulla voidaan tutkia monenlaisia riippuvuussuhteita.

Ilmastonmuutos vaikuttaa lajikevalintaan ja kasvitaudit muuttuvat ilmaston lämmetessä. Näiden ilmiöiden hallinta helpottuu, kun meillä on systemaattista tietoa muutoksista. Lajikekokeilla on yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Ne ovat tietoreservi, joka auttaa turvaamaan ravinnontuotantoa tulevaisuuden haasteissa.

Kirjoittaja on Tilasiemen Oy:n toimitusjohtaja.

Luomuviljelyyn tarvitaan omia lajikekokeita

Luomuviljely eroaa tavanomaisesta sekä lannoituksen että kasvinsuojelun osalta. Nyt tarvitaan tietoa siitä, mitkä ja millaiset lajikkeet sopivat parhaiten luomuun.

Luomulajikekokeita on tehty silloin tällöin, mutta tarvitaan kattavia pitkäaikaisia kokeita luotettavien tulosten saamiseksi. Lisäämällä luomuviljelyn varmuutta ja kannattavuutta voidaan päästä Suomen tavoitteeseen luomualan nostamisesta 20 prosenttiin viljelyalasta vuonna 2020.

Hyvä sato voidaan saavuttaa uusilla, hyvillä lajikkeilla. Ne on kuitenkin jalostettu tavanomaista viljelyä varten. Hyviä lajikkeita ja linjoja pitäisi verrata keskenään luomuympäristössä. Mukaan pitäisi ottaa myös vanhempaa lajikemateriaalia siltä varalta, että niissä piilee jokin ominaisuus, jota ei ole huomioitu tavanomaisten lajikkeiden jalostuksessa.

Kasvinsuojelu ja lannoitus erilaista kuin tavanomaisessa Luomuviljelyssä ei käytetä torjunta-aineita eikä kemiallisia lannoitteita. Tästä huolimatta pitäisi saada kohtuullinen sato.

Lannoitteina käytetään luomutuotantoon hyväksyttyjä lannoitteita, kuten viherlannoitusta tai karjanlantaa. Rikkakasvit torjutaan viljelykierron ja aluskasvien avulla sekä mekaanisesti. Tauteja ja tuholaisia pyritään hallitsemaan muun muassa viljelykierroin ja kylvöajan valinnalla.

Koska luomusiementä ei peitata eikä peltoja ruiskuteta tauteja vastaan, tautipaine voi luomussa olla huomattava. Luomuviljelyyn tulisikin valita sellaisia lajikkeita, jotka ovat mahdollisimman taudinkestäviä.

Tavanomainen kasvinjalostus tuottaa jatkuvasti yhä taudinkestävämpiä lajikkeita. Jalostajien parhaiden lajikkeiden valinta luomuun on hyvä alku, mutta luomuviljelyyn parhaiten sopivat löytyvät vain, kun ne testataan luomuoloissa.

Ravinteet hyödynnettävä tehokkaasti Tavanomainen kasvinjalostus tuottaa uusia lajikkeita, jotka käyttävät ravinteita yhä paremmin. Kemiallinen lannoitus perustuu kuitenkin helppoliukoisiin ravinteisiin, kun taas luomussa ravinteet vapautuvat hitaasti.

Ei ole varmaa, saako tavanomaisessa viljelyssä menestynyt kasvi riittävästi ravinteita myös luomussa. Parhaista ravinteiden ottajista olisikin vielä valittava luomuun parhai-

ten sopivat, jotka pystyvät hyödyntämään maan ja luomulannoitteiden niukkaliukoisia ravinteita tehokkaasti. Tähän voi vaikuttaa se, miten lajike pystyy yhteistyöhön maaperän mikrobien kanssa, jotka voivat auttaa kasvia ravinteiden otossa.

Pitkä korsi on valttia taistelussa rikkakasvien kanssa Tavanomaisessa viljelyssä on pitkään pyritty jalostamaan lyhytkortisia lajikkeita, jolloin sadon osuus kokonaismassasta kasvaa.

Yleensä lyhyempi korsi tuottaakin hyviä jyväsatoja, kunhan se ei ole liian lyhyt.

Ulkomaisen tutkimuksen mukaan syysvehnän luomu- ja tavanomaisessa viljelyssä kannattaa suosia erilaisia lajikkeita, jotta ravinteiden otto olisi tehokkainta. Tavanomaisessa viljelyssä korren ihannepituus olisi noin 80 cm, luomussa noin 95 cm. Syynä tähän on se, että pidempi kasvusto kilpailee paremmin rikkakasvien kanssa. Esimerkiksi vehnä saa enemmän ravinteita maasta, kun ne eivät mene rikkakasveille. Pitempi korsi on siis luomussa hyvä, mutta liian pitkä korsi huonontaa jyväsatoa luomussakin.

Tehokas juuristo ottaa ravinteet talteen Viljelykasvilla on väitetty olevan sitä pidemmät juuret, mitä pidempi varsi sillä on.

Tällöin pidempi korsi tuottaisi paremman veden- ja ravinteidenottokyvyn. Viime aikoina tämä näkemys on suurelta osin kumottu. Lyhyempi varsi saattaa tuottaa jopa suuremman juuriston, kun yhteytystuotteita ei kulu varren kasvattamiseen. Jos taas varresta jalostetaan liian lyhyt, myös juuriston laajuus kärsii.

Luomuviljelyyn parhaiten sopivilla lajikkeilla tulisi olla tehokkaasti ravinteita ottava juuristo, joka hyödyntää niukat ja hidasliukoiset ravinteet hyvin.

Lisätietoja: http://luomuinstituutti.fi/ http://luomu.fi/ Kaija Hakala, Luke ja Jukka Rajala, Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti Lisätietoja: kaija.hakala@luke.fi Puh. 029 532 6094

9

Pian vesakoita voidaan torjua biologisesti Lehtipuuvesakot valtaavat ahnaasti taimikoita, sähkölinjojen alla olevia alueita ja teiden varsia. Nyt niiden torjumiseen on luvassa biologinen torjuntamenetelmä, purppuranahakka.

Kuvat: Jarkko Hantul a/Luke

Vesakontorjuntaan on Suomessa jo vuosia kehitelty biologista asetta. Hyvin saatavilla olevasta purppuranahakkasienestä valmistettu liuos on jo antanut hyviä tuloksia. Erityisesti koivun vesat ovat saaneet liuoskäsittelyssä kylmää kyytiä. Tuotteen kaupallistamisesta innostunut Verdera Oy on valmistautumassa torjunta-aineen rekisteröintiin EU:ssa.

Purppuranahakka tuhoaa vesakoita Vesakoiden hallintaan kuluu pelkästään metsänuudistamisessa yli 60 miljoonaa euroa vuodessa. Biologisen vesakontorjunnan tehoeliöksi valittu purppuranahakka esiintyy yleisesti lehtipuiden kantosienenä. Ensin pyrittiin löytämään vesakontorjujina mahdollisimman tehokkaita sieniyksilöitä, joista valittiin paras jälkeläinen hyödynnettäväksi.

Myös purppuranahakan käytön turvallisuutta selvitettiin ikävien yllätysten varalta.

Tähän mennessä mitään sellaiseen viittaavaa ei ole löytynyt.

Samalla on kehitetty molekyylibiologinen sormenjälkitesti kaupallistettavan sienikannan ja sen jälkeläisten tunnistamiseksi luonnosta.

Sen avulla voidaan varmistaa, ettei biologinen vesakontorjunta aiheuta ongelmia myöskään käytännössä.

Koivut ja pihlajat herkkiä, pajut sitkeämpiä Aluksi pyrittiin torjumaan pienikokoisten havupuutaimikoiden seassa kasvavia koivuja. Luonnosta eristetyt sienikannat kyllä tappoivat jopa yli 80 prosenttia sähkölinjojen alla kasvavista suuremmista koivuista, mutta pienempien koivujen kannoista lähes puolet tuotti vesoja. Sen sijaan risteytysten avulla synnytetty sieniyksilö tappoi noin 80 prosenttia myös pienemmistä kannoista.

Biologisen vesakontorjunnan edellytyksenä on kustannustehokas levitysmenetelmä. Olli Usenius levitti biologista torjunta-ainetta vesakkoon koneellisella taimikonhoitolaitteella.

Purppuranahakkakäsittelyn vaikutusta testattiin myös pihlajan, pajujen ja haavan vesakonmuodostukseen. Pihlaja reagoi siihen selvästi, mutta haavalla ja pajulla vaikutukset olivat pienet. Koska nämä kokeet oli tehty luonnonkannoilla, testattiin myös pienille koivuille tehokkaan sienikannan kykyä haavan vesojen torjunnassa. Tulos oli odotettua parempi, sillä myös haavan kannoista noin 80 prosenttia jäi ilman vesoja ja juurivesojenkin määrä pieneni. Paju sen sijaan näytti kestävän hyvin myös tätä sientä.

Jarkko Hantula ja Leena Hamberg, Luke Lisätietoja: jarkko.hantula@luke.fi Puh. 029 532 5419

Purppuranahakka on hyvin tavallinen Suomessa. Sieni pystyy lahottamaan kannon, jolloin vesominen vaikeutuu tai loppuu kokonaan. Vaurioitumattomille lehtipuille tai havupuille sienestä ei ole haittaa.

Tulevaisuuden vesakontorjunnan vaihtoehdot Biologinen vesakontorjunta ei ole ainoa uusi menetelmä lehtipuiden vesakontorjuntaan metsänuudistuskohteilla. Toinen kehitteillä oleva vaihtoehto on kitkevä torjunta, jossa lehtipuut revitään maasta juurineen.

Molemmilla menetelmillä on hyvät ja huonot puolensa. Siinä missä kitkentä saattaa aiheuttaa havupuun taimiin ja maaperään paljon vaurioita, jää biologisen torjunnan jäljiltä aina jonkin verran eläviä vesoja.

Näistä torjuntavaihtoehtoisista käytäntöön päätyykin todennäköisesti se, jolla vesakot pystytään torjumaan kustannustehokkaammin. Tai sitten molemmille menetelmille löytyy omat erityiset käyttökohteensa.

Tärkeintä on kuitenkin se, että kemiallisen torjunnan päättymisen jälkeen villiintyneiden vesakoiden torjuntaan on tulossa uusia tehokkaita vaihtoehtoja.

Maatalousyritysten määrä vähenee voimakkaasti Maatalousyritysten määrä vähenee vuoden 2013 noin 54 400 tilasta 44 000 tilaan vuonna 2020 eli 19 prosenttia. Eniten tilamäärä pienenee Pohjois- ja Itä-Suomessa. Maitotilojen ja muiden nautakarjatilojen määrä vähenee lähes 40 prosenttia.

Malli ennustaa tilamäärät ryhmittäin Perusaineistona ennustemallissa on Luken vuoteen 2013 ulottuvat maatila- ja puutarhayritysrekisteritiedot. Aineistoon on liitetty alueluokittelutiedot sekä kullekin tilalle tuotantosuunta- ja tilakokoluokittelut EU:n niin sanotulla standardituotosjärjestelmällä. Siinä tuotantosuunta perustuu siihen, mikä on tilan tärkein tuote.

80 000

Tilamäärä Siipikarjatalous

70 000

Sikatalous

60 000

Kasvihuonetilat Lammas ja vuohitilat

50 000

Avomaatilat

40 000

Sekamuotoinen tuotanto

30 000

Muu nautakarja

20 000

Lypsykarja

10 000

Muu kasvinviljely Viljanviljely

0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014E 2015E 2016E 2017E 2018E 2019E 2020E

Kotieläintilojen määrä pienenee vuoteen 2020 mennessä 10 000 tilaan. Maitotilojen määrä vähenee 39 prosenttia ja muiden nautakarjatilojen 36 prosenttia. Sikatilojen määrä pienenee noin 20 prosenttia ja erityyppisten kasvinviljelytilojen lukumäärä keskimäärin 14−15 prosenttia. Siipikarjatilojen ja lammastilojen lukumäärä puolestaan lisääntyy 8−9 prosenttia.

C-tukialueilla tilamäärä vähenee 21−25 prosenttia ja AB-tukialueella 16 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Tilamäärä pienenee maakunnittain eniten Pohjois- ja Itä-Suomessa.

sesti, vaan kunnittain ja kunkin kunnan sisällä tuotantosuunnittain ja niiden sisällä edelleen eri tilakokoluokkaryhmille.

Tuotantomäärät eivät välttämättä vähene Tuotannon lopettavat tilat ovat keskimääräistä pienempiä. Tilamäärän pieneneminen ei tarkoita välttämättä tuotantomäärien vähenemistä. Se riippuu jatkavien tilojen laajentamispäätöksistä, mihin vaikuttaa muun muassa tuotteiden ja panosten hintasuhteiden ja tukien kehitys.

Tiedot Taloustohtoriverkkopalvelussa Tilamäärän kehitysennusteet ovat nähtävissä Luken Taloustohtori-sivuston Rakenne-ennuste-palvelussa osoitteessa www.mtt.fi/taloustohtori.

Maatalousyritysten lukumääräennusteet tuotantosuunnittain.

Arto Latukka, Luke

Rakennekehitysennusteet tuottava laskentamalli perustuu oletetukseen, että tilamäärät

Lisätietoja: arto.latukka@luke.fi Puh. 029 532 6308

vähenevät jatkossa samoin kuin tähänkin asti.

Lopettamispäätöksiä ei ennusteta tilakohtai-

10 Jaana Kankaanpää

Ohran lentonokikokeita tutkimassa Marja Kujala, Antti Laine ja Marja Jalli.

Lajikekokeita tehostetaan ja tiedonjakoa uudistetaan Säästöpaineet ovat pakottaneet Luonnonvarakeskuksen (Luke) etsimään virallisten lajikekokeiden toteuttamiseen uusia keinoja. Kokeiden tavoitteet ovat ennallaan, kokeissa testataan uusien lajikkeiden viljelyarvo Suomen oloissa.

JOKIOINEN (MT)

Tulevaisuuden uhkakuvana on, pystytäänkö kokeiden luotettavuus säilyttämään kustannuspaineissa. Huolena on etenkin, onko koepaikkoja jatkossa riittävän kattavasti eripuolilla Suomea.

Säästöt ovat ajaneet sulkemaan muutaman koepaikan ja virallisten lajikekokeiden kesto on lyhennetty kolmesta kahteen vuoteen. Nurmikasveilla koeaika on edelleen kolme vuotta. ”Kaksi vuotta on tosi lyhyt aika, kun Suomen vaihtelevia kesiä miettii. Jokainen kesä on poikkeuksellinen”, tutkija Marja Kujala sanoo.

Koepaikkoja tarvitaan eripuolilta maata, sillä kasvuolot voivat vaihdella paljon eripuolilla Suomea.

Yksi keino säilyttää alueellisuus ja riittävä kokeiden määrä voisi olla virallisten lajikekokeiden järjestäminen viljelijöiden pelloilla. Siitä saatiin viime vuonna hyviä kokemuksia, kun pilottihankkeessa lajikekokeita järjestettiin Iitissä maanviljelijä Petri Lintukankaan pelloilla.

Kokeet järjestetään Iitissä myös tänä kesänä.

Talousseikkojen lisäksi lajikekokeisiin on vaikuttanut viime vuosien aikana muun muassa se, että vehnän ja öljykasvi-

Kokeissa ei haeta maksimisatoa Virallisissa lajikekokeissa ei haeta maksimisatoja. Tällöin viljelijällä on hyvät mahdollisuudet yltää tilallaan lajikekokeita parempiin satotasoihin.

Lajikekokeissa lannoitteita annetaan ympäristökorvauksen sallimissa rajoissa. Kasvinsuojeluaineilla torjutaan rikkakasvit, mutta tautiaineita ja korrenvahvisteita ei käytetä.

Kun tautiaineita ei käytetä, nähdään lajikkeiden kestävyyserot.

Aiemmin on tehty vertailukokeita, joissa samasta lajikkeesta on ollut sekä tautiaineilla käsitellyt että käsittelemättömät ruudut, mutta kustannussyistä vertailuja ei voida enää tehdä.

TUURE KIVIRANTA

en viljely on laajentunut aiempaa pohjoisemmaksi.

Kokeista hyötyy koko ketju ”Lajikekokeet nähdään helposti vain osana hyväksyntää viralliselle lajikelistalle”, erikoistutkija Marja Jalli toteaa.

Kokeista saatava tieto vaikuttaa kuitenkin loppukädessä läpi elintarvikeketjun pellolta kuluttajaan saakka.

Kokeiden tärkein tehtävä on antaa luotettava tieto, mitkä lajikkeet sopivat viljeltäväksi Suomen oloissa. Jos tietoa ei olisi, joutuisi viljelijä kantamaan riskin lajikkeen viljelyn onnistumisesta, tai uusia lajikkeita ei uskallettaisi ottaa tiloilla viljelyyn tiedon puuttuessa.

Elintarviketeollisuudelle on tärkeää saada lajikekokeista tietoa lajikkeiden laadusta.

Kuluttaja hyötyy kokeiden ansiosta ruuan laadusta ja riittävyydestä.

Kokeiden tärkeydestä kertoo paljon jo se, että virallisissa lajikekokeissa keskimäärin kaksi kolmesta lajikkeesta karsiutuu eikä niitä hyväksytä lajikeluetteloon.

Tiedot saatava paremmin käyttöön Yksi haaste lajikekokeille on, kuinka saada kokeiden tulokset paremmin viljelijöiden tietoon ja siten käytäntöön pelloilla.

Malli, jossa kokeita järjestetään viljelijöiden pelloilla, voisi auttaa myös tiedotuksessa. ”Maatiloilla tehtävät kokeet voisivat olla tiedonjakoalueita alueen viljelijöille”, tutkijat suunnittelevat.

Tiedon levittämistä edistäisi myös, jos paikallinen kasvinviljelyneuvoja olisi mukana havainnoimassa kokeita ja voisi siten kertoa havainnoista alueen viljelijöille.

Lukessa katsotaan uusin silmin MTT:n siirtyminen vuodenvaihteessa osaksi Luonnonvarakeskusta ei ole juuri tuonut muutosta lajikekokeisiin, tutkijat kertovat. ”Hallinnollisella puolella muutoksia on ollut, mutta kokeiden parissa työskentelevät edelleen samat ihmiset. Positiivista on, että asioita katsotaan nyt uusin silmin. Lukessa nähdään kokeiden arvo ja lisäarvo suomalaiselle maataloudelle.”

TUURE KIVIRANTA

11 Jaana Kankaanpää

Viljelijä hyötyy puolueettomista lajikekokeista Viljelijä hyötyy lajikekokeiden tuomasta tiedosta monin tavoin. Luotettava tieto uusista lajikkeista auttaa valitsemaan viljelyyn lajikkeet, joiden viljelykustannukset ovat vanhoja lajikkeita pienemmät ja satotaso aiempaa parempi. ”Ravinnemääriä tiukennetaan politiikalla ja lannoitteiden hinnat nousevat. Silloin on tärkeää, että lajikekokeista saa tietoa, mitkä lajikkeet pystyvät käyttämään ravinteet tehokkaimmin”, sanoo maanviljelijä Petri Lintukangas.

Vanhojen lajikkeiden viljelyä ei voi perustella taloudellisesti. Uudella lajikkeella samalla lannoitemäärällä saa suuremman sadon kuin vanhaa lajiketta viljelemällä.

Kokeet antavat tietoa myös tautiherkkyyksistä ja korrenlujuudesta. Niiden perusteella voi valita lajikkeita, jotka tarvitsevat vähemmän tautitorjuntaa sekä lajikkeita, jotka eivät lakoonnu helposti ja ovat siten korjuu- ja kuivauskustannuksiltaan edullisempia.

Puolueettomuus säilytettävä Lintukankaan huolena on, säilyvätkö viralliset lajikekokeet tulevaisuudessa puolueettoman tutkimuslaitoksen työnä vai siirtyvätkö kokeet kaupallisten yritysten tekemiksi.

Kustannuspaineet ovat viime vuosina vähentäneet virallisten lajikekokeiden koepaikkoja ja kokeiden järjestämistä on mietitty uudelleen.

Yksi tapa järjestää kokeita voisi olla, että osa kokeista perustettaisiin yhteistyössä viljelijöiden kanssa viljelijöiden pelloille. Viime kesänä Lintukankaan tilalla Iitissä ideaa kokeiltiin pilottihankkeena. Koeruuduilla

kasvoi vehnää ja öljykasveja.

Yhteistyöstä lisäarvoa Lintukangas kertoo kokeen onnistuneen hyvin. Kesän sää oli suosiollinen, esimerkiksi rajuja sateita ei osunut koepaikalle.

Viljelijän pelloilla tehtävien kokeiden parhaaksi puoleksi Lintukangas näkee yhteistyön ja sen kautta tulevan lisätiedon ja -hyödyn.

Kokeet suunnitteli ja raportoi MTT, joka on nykyisin osa Luonnonvarakeskus Lukea.

Koeruudut kylvi ja pui neuvontajärjestö Nylands Svenska Lantbrukssällskap ja kesän aikana ruutuja havainnoi Pro Agria. ”Kylvö- ja puintiajankohtien valinnassa viljelijän paikallistiedoista on hyötyä kokeelle”, Lintukangas sanoo. ”Kylvöajasta soiteltiin NSL:n Patrik Erlundin kanssa ja sovitettiin ajankohdat kasvien kannalta parhaimmaksi.”

Koeruutujen syys- ja kevätmuokkaukset Lintukangas hoiti normaaliin tapaan osana peltolohkoa. Vehnien koeruudut saivat myös rikkaruiskutukset samalla tapaa kuin lohkoilla viljelyssä olevat kasvit ja öljykasvikokeista torjuttiin kirpat.

Paljon uutta oppia Lintukangas suosittelee mukaan lähtemistä, jos tulevaisuudessa päädytään järjestämään virallisia lajikekokeita viljelijöiden pelloilla. ”Viljelijällä on kuitenkin oltava mielenkiintoa kokeeseen, muuten siitä ei saada hyötyä irti. Kokeen vaatima työpanos ei ole kohtuuton ja siitä oppii paljon.”

Marja Jalli sumuttaa kauran punahomekokeessa taudinaiheuttajia koekasveihin. kuvat: Jaana Kankaanpää

TUURE KIVIRANTA Kari Salonen

Vanhat maatiaislajikkeet näyttävät hiukan erikoisilta. Vanhat lajikkeet ovat sopeutuneet kestämään hyvin stressiä.

Uusiin lajikkeisiin etsitään kestävyyttä vanhoista lajikkeista.

Ilmastonmuutos näkyy jo Ilmastonmuutos näkyy virallisissa lajikekokeissa. Jalostajat ja kauppiaat tuovat nykyään keskieurooppalaisia lajikkeita kokeisiin kasvavissa määrin. ”Keski-Euroopasta tulee etenkin rapseja ja vehniä”, vanhempi tutkija Antti Laine kertoo.

Samaan aikaan rapsin viljely on laajentunut rannikolta sisämaata kohti.

Edelleen on kuitenkin vankka kysyntä varmoille aikaisin valmistuville lajikkeille.

Koska tarjolla oleva valikoima on laajentunut, on lajikekokeissa nykyisin kevätvehnät ja kaurat jaettu aikaisiin ja myöhäisiin lajikkeisiin. Aiemmin kaikki olivat samassa ryhmässä.

Monelle syyskylvöiselle tuontilajikkeelle Suomen talvi on liikaa eivätkä ne siten läpäise kokeita.

Viime kesänä Petri Lintukankaan tilalla oli vehnän ja öljykasvien virallisia lajikekokeita. Vehnäruutuja tutkimassa Marja Jalli ja Petri Lintukangas.

Kokeiden merkitys korostuu Maanviljelijä Petri Lintukangas katsoo, et-

tä virallisten lajikekokeiden tärkeys korostuu, jos keskieurooppalaisten lajikkeiden osuus valikoimassa kasvaa. Pelkkä kasvukauden pituus ei takaa lajikkeen menestymistä, vaan kasvuun vaikuttavat myös esimerkiksi maalajit, jotka ovat Suomessa erilaiset kuin Ruotsissa ja Keski-Euroopassa.

Lintukangas on tyytyväinen, että kasvinjalostajat tarjoavat uusia lajikkeita ahkerasti. ”Jalostajat näkevät suomalaisen maatalouden houkuttelevana. Jos markkinat eivät jalostajia kiinnostaisi, pitäisi viljellä vain vanhoja huonompia lajikkeita.”

Siemenviljelyä harjoittava Lintukangas näkee tässä myös mahdollisuuksia siemenviljelijöille. ”Suomessa on maailman tiukimmat hukkakaurasäännöt. Suomalaisille siemenille voisi olla hyvin kysyntää ainakin Pohjoismaissa ja Virossa.”

TUURE KIVIRANTA

12 Uudet hankkeet Tavoitteena puutarhakasvien taloudellinen fosforilannoitus Puutarhakasvien fosforilannoituksen tarve puhuttaa, sillä tutkittua tietoa aiheesta on niukasti. Kasvien vaatimusten mukainen fosforilannoitus on tarpeen paitsi hyvän kasvun, myös viljelyn talouden ja ympäristön kannalta. Järkevän lannoituksen tarpeellisuutta korostaa myös mahdollinen fosforin hinnan vaihtelu. Keväällä 2014 alkaneessa tutkimuksessa tuotetaan tietoa fosforilannoituksen vaikutuksesta tärkeimpien vihanneslajien ja mansikan satoon.

Keräkaalin, sipulin, porkkanan ja sellerin fosforilannoitusta tutkittiin viime kesänä Luonnonvarakeskuksen (Luke) Piikkiön ja Mikkelin toimipaikoilla ja vihannestiloilla yhteensä 12 kenttäkokeessa. Maan fosforiluokat vaihtelivat koepaikoilla välttävästä arveluttavan korkeaan.

Ensimmäisissä vihanneskokeissa fosforilannoituksen vaikutus satoon oli hyvin vähäinen. Porkkanakokeissa kuitenkin havaittiin viitteitä lannoituksen hyödyistä.

Kolmella koepaikalla neljästä lohkon normaali fosforilannoitus tuotti noin 10 prosenttia suuremman kokonaissadon kuin viljely ilman lisättyä fosforia. Yhden koevuoden perusteella ei voida arvioida luotettavasti eri lajien lannoitustarvetta, joten kokeita jatketaan kahtena seuraavana kasvukautena.

Mansikan fosforilannoitusta tutkitaan Luken Sotkamon toimipaikkaan viime kesänä perustetussa kenttäkokeessa. Fosforilannoitus ei vaikuttanut ensimmäisen vuoden marjasatoon, mutta tulevat satovuodet kertovat, millä fosforimäärällä saadaan paras taloudellinen tulos.

Laukaalla selvitetään sienijuuren eli mykorritsan mahdollisuuksia tehostaa mansikan fosforin ottoa. Viime kesänä toteutettu astiakoe osoitti, että sienijuuri saattaa edistää mansikan kasvua ja fosforin ottoa etenkin silloin, kun kasvualustan fosforipitoisuus on pieni. Lannoitefosforin määrä vaikutti kasvuun kuitenkin enemmän kuin sienijuuriaymppäys. Tutkimusta jatketaan tulevana kasvukautena.

Luonnontuotealan toimijat puhaltavat yhteen hiileen

Luonnontuotteet ovat tärkeä osa Suomen biotaloutta. Ne moninkertaistavat maamme luomutuotannon pinta-alan.

Luonnontuotteiden pohjoinen ja arktinen puhtaus sekä eksotiikka antavat Suomi-brändille uskottavuutta.

Oiva Hakal a/Luke

Luonnontuotealaan kuuluvat luonnontuotteiden talteenotto ja niihin liittyvä yritystoiminta. Luonnontuotteita ovat luonnosta jokamiehenoikeudella tai maanomistajan luvalla kerättävät luonnonvaraiset ja puoliviljellyt marjat, sienet, yrtit ja erikoisluonnontuotteet.

Suomen biotalousstrategian mukaan luonnontuotteet tarjoavat biotaloudelle uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Niiden tuotteistamista ja vientiä voidaan kasvattaa merkittävästi uusien kuluttajatrendien ansiosta.

Luonnon hyvää tekevä voima yhdistää Luonnontuotteiden, etenkin sienten ja marjojen, taloudellinen hyödyntäminen on lisääntynyt, mutta toivottua hitaammin. Terveellisyyttä, puhtautta ja luonnollisuutta korostavat trendit lisäävät luonnontuotteiden kysyntää ja pohjoismaista, suomalaista tai arktista alkuperää arvostetaan. Juuri nyt on kysyntää etenkin villiruoalle.

Luonnontuotteita hyödyntäviä toimijoita yhdistää kolme asiaa. Meillä on tutkimukseen nojaava luottamus suomalaisiin luonnonraaka-aineisiin. Uskomme maaseudun pienyrittäjyyden rohkeuteen tarttua uusiin innovaatioihin. Lisäksi näemme, että yhteistyö on ainoa tapa toimia.

Raja-aidat kumoon ja yhteistyö käyntiin Metsissä piilevät miljoonat voidaan hyödyntää vasta, kun sektoreiden raja-aidat kaatuvat.

Luonnontuotteille on kysyntää monella toimialalla, elintarvikkeissa, lisäravinteissa, kosmetiikassa, hyvinvointi- ja matkailupalveluissa sekä taideteollisuudessa.

Lapin toimialat löivät hynttyynsä yhteen ja luonnontuotealan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnalle asetettiin yhteiset päämäärät. Niitä lähdettiin toteuttamaan monivuotisella Lappi luo -työohjelmalla, jota entinen MTT, nykyinen Luonnonvarakeskus (Luke) hallinnoi. Luonnontuotealaan uskovat lappilaiset aluerahoittajat antoivat työohjelmalle tukensa.

Lappi onkin toiminut alan suunnannäyttäjänä monessa asiassa. Sellainen on esimerkiksi luomukeruujärjestelmä. Lapin luomukeruukelpoisen metsän pinta-ala on nyt yhdeksän miljoonaa hehtaaria, mikä on maailman suurin luomutuotantoalue.

Nopeus on valttia yritysmaailmassa Työohjelmassa on törmäytetty eri toimialojen yrittäjiä ja tehty useita selvityksiä yrittäjien, Rainer Peltol a/Luke

Lue lisää: www.luke.fi/puutarhanp

Terhi Suojala-Ahlfors, Luke Lisätietoja: terhi.suojala-ahlfors@luke.fi Puh. 029 532 6557

Terveellisyyttä, puhtautta ja luonnollisuutta korostavat trendit lisäävät luonnontuotteiden kysyntää. Esimerkiksi Lapin mustikka kelpaa hyvin japanilaisille kuluttajille.

Hannu Peltokankaan tarhamehiläiset tarjoavat tärkeää ekosysteemipalvelua, pölytystä.

Tarhamehiläiset voivat turvata myös luonnonmarjojen satoja samalla kun ne tuottavat erinomaista lajikukkahunajaa.

Tilastoitujen luomukeruupinta-alojen jakautuminen maailmassa Lappi Muu maailma

28 %

35 %

1 % Muu Suomi 17 %

19 % Brasilia

Sambia Suomi ja Suomen Lappi ovat luomukeruun suurvaltoja.

neuvonnan ja koulutuksen aloitteista. Joustava työohjelma on voinut reagoida pyyntöihin ja hulluiltakin tuntuneisiin ideoihin nopeasti.

Hankkeistaminen on osoittautunut kömpelöksi ja hitaaksi työkaluksi innovoinnissa.

Kun vihdoin päästäisiin tositoimiin, yritystä askarruttanut asia ei ole enää ajankohtainen. Tämä on tyypillistä yritysmaailmassa, kun muuttuvat tilanteet ja mahdollisuudet on hyödynnettävä nopeasti. Siksi yrittäjien kiinnostus yhteistyöhön kehittäjätahojen kanssa kuivuu nopeasti kasaan. Yrityskumppanimme ovatkin kokeneet työohjelman toimintamallin hyväksi. Töihin on päästy ketterästi ilman aikaa vieviä valmisteluja.

Hartiavoimin Työtä koko Suomen eteen Työohjelma on auttanut myös Lapin ulkopuolella toimivia yrityksiä. Olemme nähneet, että tässä ollaan koko Suomen asialla. Luonnontuotealan kehittämistyö ei ole vain Lapin, vaan koko Suomi-brändin tukena.

Tutkimusorganisaatioiden pitkäaikaisseurannat on esimerkiksi koottu työohjelmassa suomen- ja englanninkieliseksi infopaketiksi

Euroopan puhtaimmasta uusiutuvien luonnonvarojen tuotantoympäristöstä. Julkaisun nettilatauksia on kertynyt toistatuhatta vuoden aikana.

Raaka-aineiden tuotantoa ja tuotekehitystä Lappi luo -työohjelman parhaat käytännöt on otettu osaksi alan kansallista toimintaohjelmaa 2020. Kansalliseksi tehtäväksi on nostettu raaka-ainetuotanto luonnosta ja erikoisviljelmiltä sekä tuotekehitys. Sillä tavoitellaan kansainvälisesti tunnettuja luonnontuotepohjaisia tavaramerkkejä, mihin tarvitaan huippututkimusta ja -osaamista yritystoiminnan tukena.

Toivomme, että pitkäjänteinen työmme luonnontuotealan kehittämiseksi poikii kansallisen koordinaatiohankkeen. Se saisi luonnontuotealan toimijat eri puolilla Suomea pelaamaan samaan maaliin.

Rainer Peltola ja Marja Uusitalo, Luke Lisätietoja: marja.uusitalo@luke.fi Puh. 029 532 6623

13

Arktiset kasvit ovat pohjoisen biotalouden voimavara Lapin luonnossa on monia arvokkaita luonnonvaroja, joita voidaan hyödyntää pohjoisen biotaloudessa. Biotalous on uusiutuvia luonnonvaroja tuottavaa, käyttävää, jalostavaa ja markkinoivaa tuotantoa sekä uusiutuvista luonnonvaroista valmistettujen tuotteiden kulutusta.

Jouni Hyvärinen/Luke

Pohjoinen biotalous tuottaa monimuotoisia hyödykkeitä. Monialaisuus on tyypillistä Suomen syrjäisten maaseutualueiden biotalousyrityksille. Siten osa toimialoista, kuten luonnontuoteala, jää yritysten liitännäiselinkeinoiksi, mikä jarruttaa toimialojen kehitystä. Vahvojen yritysten ja verkostojen puuttuessa ala ei pysty täysmääräisesti hyödyntämään syrjäisyyden tuomia mahdollisuuksia.

Vahvuuksina puhtaus, koostumus ja runsaus Lapissa on kuitenkin tiettyjä ylivoimatekijöitä. Niitä ovat esimerkiksi raaka-aineen hygieeninen ja kemiallinen puhtaus, suuret terveysvaikutteisten yhdisteiden ja aromiaineiden pitoisuudet sekä laajat valtion maat luomukeruualueina. Lisäksi raaka-aineen tasalaatuisuus on tärkeä kilpailuetu. Laadun todentamiseksi tarvitaan kemiallista analytiikkaa.

Lapin luonnontuotealaa kehitetään kasvikemian kehityshankkeen (Luoke) avulla Rovaniemen Lynet-laboratoriossa. Tämä luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymän laboratorio sijaitsee Luonnonvarakeskuksessa (Luke). Siellä toimivassa laboratoriossa tutkitaan Pohjois-Suomen ja Barentsin alueen kasvien ja luonnon raakaaineiden erityisominaisuuksia ja pohjoista laatua. Laboratorio keskittyy arktisen kasvikemian ja yhteistyöverkoston tarpeisiin.

Lappi on pohjoinen laboratorio Lapissa tehdään EU:n pohjoisinta ja monimuotoisinta luonnonvaratutkimusta ja biotaloutta. Metsä-, poro-, maa- ja puutarhataloutta sekä kalanviljelyä harjoitetaan Euroopan puhtaimmassa ja edellä mainittuja erityisominaisuuksia tuottavassa ympäristössä.

Arktiset kasvit ja eläimet ovat sopeutuneet pimeään, kylmään ja lyhyeen kasvukauteen eri tavoin. Esimerkiksi kasvit käyttävät auringon säteilyn erittäin tehokkaasti hyväkseen Lapissa. Ne tuottavat lyhyen kasvukauden aikana suurempia määriä terveydelle hyödyllisiä yhdisteitä kuin lämpimissä kasvuolosuhteissa. Yrttien, marjojen ja erikoiskasvien viljely voi siis tuoda korvaavan tai lisäelinkeinon vähenevän maatalouden tilalle.

Lappi on myös tuotantojärjestelmien ja politiikkatoimien pohjoinen laboratorio.

dostunut Lukessa Arktisen biotalouden osaamiskeskittymä läheisten yhteistyökumppaneiden ansiosta. Mukana ovat muun muassa Lapin Ely-keskus, Lapin yliopisto ja Arktinen keskus, Lapin ammattikorkeakoulu sekä ProAgria Lappi.

Lynet-laboratorio on vahvasti verkostoitunut Eurooppaan. Se toimii järjestäjänä kansainvälisen metsien terveydentilan seurantayhteistyöohjelman (ICP Forests) Euroopan laajuisessa vertailukokeessa maa- ja laskeumavesien osalta.

Tiedon ja teknologian siirto yhteistyökumppaneilta ja tutkijoilta Lynet-laboratorioon on onnistunut erittäin hyvin. Laboratorio on tuotteistanut analyysipalvelunsa ja menetelmänsä Luken tutkijoiden lisäksi myös koko verkostolle. Yhteistyöverkostoa vahvistetaan ja laajennetaan luonnontuotealalla.

Susan Kunnas, Luke Lisätietoja: susan.kunnas@luke.fi Puh. 029 532 5299

Susan Kunnas ja Pasi Korkalo analysoivat arktisia kasvinäytteitä Rovaniemen Lynet-laboratoriossa.

Siellä uusien käytäntöjen ja ilmastonmuutoksen vaikutukset tulevat yleensä näkyviin nopeammin kuin muualla.

Rovaniemen Lynet-laboratoriossa on tutkittu pitkään arktisia luonnonvaroja eli arktista jäätä, vettä, kasvi- ja maanäytteitä.

Käytännössä erikoistuminen Arktiseksi laboratorioksi tarkoittaa menetelmiä ja osaamista, joilla pystytään todentamaan pienet pitoisuudet ja puhtaus erilaisista näytteistä.

Pohjoinen puhtaus on kansallinen arvo.

Rovaniemellä arktisen ominaislaadun käsitettä viedään biotalouteen ja erikoiskasveihin kehittämällä kasvikemian menetelmiä.

puutarhakasvien aromiainepitoisuuksiin ja sekundaarimetaboliikkaan. Näistä toissijaisista aineenvaihduntatuotteista muodostuvat monet terveysvaikutteiset yhdisteet.

Luonnontuotealan raaka-aineiden puhtaus ja aromiainepitoisuudet on tärkeä todentaa. Niillä on iso kaupallinen merkitys, sillä maailmalla on paljon tuoteväärennöksiä. Myös lääkeaineita todennetaan luonnontuotteista yhä enemmän perinteisen lääketieteen ja eläinlääketieteen rinnalla. Näin saadaan tietoa myös ympäristön tilasta, koska analyysit kertovat kasvupaikan vaikutuksesta raaka-aineen laatuun.

Arktista voimaa villistä luonnosta Arktiset olosuhteet synnyttävät poikkeavat vuorokausittaiset lämpötilaerot, valorytmin ja valon spektrin. Niillä on vaikutuksia alueen elinkeinoelämälle tärkeiden erikois- ja

Kansainväliset yhteistyöverkostot kohtaavat Rovaniemen yhteislaboratoriosta on muo-

Puolukka sisältää polyfenoleja, joiden terveysvaikutuksia tutkitaan.

Yhteislaboratorio tutkii pohjoista luontoa Luonnonvarakeskuksen Rovaniemen laboratorio on niin sanottu Lynet-laboratorio. Se on luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymän (Lynet) pilottihanke.

Siinä yhdistettiin Metlan ja Lapin Ely-keskuksen vesilaboratoriot sekä MTT:n Rovaniemen kasvituotannon laboratorio. Laboratorion tietyt ympäristötutkimuksen vesianalyysimenetelmät ovat FINASin eli Suomen kansallisen akkreditointielimen päteväksi toteamat (pätevyysalue luettavissa, www.finas.fi, T203).

Barentsin alueen kasveista etsitään arvokkaita yhdisteitä Barentsin alue on yksi maailman laajimmista luonnontilaisista ekosysteemeistä.

Sen uhkana on ilmastonmuutos ja kiihtyvä luonnonvarojen käyttö. Arktisen luonnon monimuotoisuuden ymmärtämiseksi, luonnon suojelemiseksi sekä luonnontuotealan vahvistamiseksi vahvat tutkimus- ja laboratorioverkostot ovat erittäin tärkeitä.

Barentsin alueella muun muassa biotalouden kehittäminen, laadukkaat ja terveysvaikutteiset raaka-aineet ja tuotteet avaavat uusia mahdollisuuksia paikallisille yrittäjille.

Parhaimmillaan raaka-aineiden arvo yli satakertaistuu erikoistuotteessa.

Barentsin alueen tutkimusyhteistyöllä on

pitkät perinteet. Lukessa selvitetään Barentsin alueen erikois- ja nurmikasvien ominaisuuksia yhdessä norjalaisen Bioforskin, venäläisen Kuolan tiedekeskuksen ja Vavilov-instituutin kanssa. Tutkittavina lajeina ovat pohjanarnikki, vuorenkilpi, voitonlaukka, persilja ja kaura.

Kasveja viljellään viidellä Barentsin alueen tutkimusasemalla, joiden paikallisilmastot poikkeavat toisistaan suuresti. Kasvien toissijaisia aineenvaihduntatuotteita analysoimalla pyritään selvittämään paikallisilmaston vaikutusta kasvien erityisominaisuuksiin. Analyysit tehdään suurelta osin Rovaniemen Lynet-laboratoriossa.

14

Ilmasto on lämmennyt ja viilennyt viimeisen 1200 vuoden aikana parikymmentä kertaa

Ilmaston vaihtelu 1200 vuoden aikana näkyy männyn vuosikasvuissa. Vuosikymmenten pituisia lämpeneviä vaiheita on ollut tänä aikana parikymmentä. Kesälämpötila on vaihdellut samaan aikaan yli kuusi astetta. 1900-ja 1000-luku ovat olleet yhtä lämpimiä.

Ilmastonmuutoksen dramatisoimiseksi luotua lätkämailamallia tulokset eivät tue. Mallilla on kuvattu lämpötilan jatkuvaa viilenemistä 900 vuoden ajan keskiajan lämpökaudelta 1800-luvun lopulle ja yhtäjaksoista lämpenemistä koko 1900-luvun ajan.

Kesien lämpötila on vaihdellut 6,4 astetta Koko 1200-vuotisen historian korkein kesän keskilämpötila, 14 astetta, vuonna 1092 on ollut todella korkea, sillä muulloin vain kuudesti kesän keskilämpötila on ylittänyt 13 astetta. Näin tapahtui vuosina 1091, 1761, 1826, 1934, 1937 (13,7 astetta) ja 1960.

Alin keskilämpötila, 7,6 astetta, ajoittui vuoteen 1601. Keskilämpötila oli alle 8 asteen myös kesinä 1680 ja 1837. Niin ikään huomiota herättävän kylmiä kesiä oli vuosina 865, 961, 1130, 1453, 1812, 1892, 1900 ja 1903–1904.

16

Tulivuoren purkauksen voimakkuus

Lämpötila, °C

15 14

10

13 12

100

11 10

1000

9 8

10000

7 6 800

900

1000

1100

1200

1300

1400

1500

1600

Terminologiaa Dendrokronologia on tieteenala, joka tutkii puiden vuosittain toistuvien rakenteiden ominaisuuksia. Niitä ovat esimerkiksi vuosirenkaat.

Vuodentarkkaa tietoa saadaan takautuvasti muun muassa vuosiluston leveydestä, kesäpuun maksimitiheydestä ja hiili-isotooppisuhteista, pituuskasvusta sekä solujen ominaisuuksista, kuten soluseinien ja -ontelon mitoista.

Pitkien aikasarjojen avulla selvitetään puiden kasvuun ja kehitykseen vaikuttaneita tekijöitä.

Dendroklimatologia rakentaa kuvaa menneestä ilmastosta ja sen vaihtelusta pitkien puuperäisten aikasarjojen ja mitatun ilmastotiedon avulla.

Pisimmät puuperäiset aikasarjat ulottuvat Keski-Euroopassa 14 000 ja Pohjoismaissa lähes 8 000 vuoden päähän nykyajasta.

1700

1800

1900

100000 2000

Kesä–elokuun keskilämpötilan vaihtelu vuosina 800–2000.

Risto Jalkanen/Luke

Tulivuoret säätelevät ilmastoa Suurten tulivuorten purkaukset viilentävät ilmastoa merkittävästi jopa 10 vuoden ajan.

Nopein keskilämpötilan pudotus, 4,3 astetta, sattui vuosina 1450–1453. Vanuatussa Australian itäpuolella sijaitsevan Kuwaen tulivuoren valtava purkaus oli osasyy lämpötilan pitkäaikaiseen romahdukseen.

Kesän 1816 sanotaan Keski-Euroopassa olleen kesä ilman kesää. Indonesialaisen Tambora-tulivuoren purkaus oli vuonna 1815.

Pohjoisessa kesä 1816 ei kuitenkaan ollut erityisen kylmä (10 astetta).

Ilmasto vaihtelee jaksollisesti Ilmasto on vaihdellut merkittävästi ja jaksollisesti koko 1200-vuotisen tarkastelujakson ajan. Pitkä sarja sisältää niin lyhyttä, keskipit-

1

Pekka Närhi/Luke

Inarilaisen männyn rungon poikkileikkauksesta voi havaita, kuinka vuosilustot ovat leveitä vuoteen 915 saakka ja sen jälkeen runsaan kymmenen vuoden ajan kapeita vuonna 915 Honshun saarella Japanissa sattuneen Kuwadan-tulivuoren purkauksen seurauksena.

Inarilaisen järven pohjamudasta tutkimusta varten nostettuja männyn runkoja.

kää kuin pitkää jaksollisuutta, jotka ovat yhteydessä maapallon ulkopuolelta tulevaan säteilyyn. Keskeinen ulkopuolisen säteilyn lähde on aurinko.

Kesälämpötilojen sarjaan sisältyy parikymmentä jaksoa, jolloin lämpötila nousee 30–50 vuoden ajan lähes yhtäjaksoisesti.

Kesälämpötila vaihtelee huomattavan samalla tavalla lähes koko Pohjois-Euroopassa, mutta lämpötilan tasot poikkeavat toisistaan.

Maapallon ilmastomallit eivät kyenneet

kuvaamaan kesälämpötilasarjan jaksollisuutta.

Myös alailmakehän hiilidioksidipitoisuuden muutosten ja lämpötilan vaihtelun välinen yhteys jäi osoittamatta.

Vuodentarkat luonnonarkistot ovat huippuarvokkaita Tulokset valmistuivat EU:n ilmastonmuutoshankkeessa nimeltään Millennium. Lämpötilan vaihtelun osalta tulokset on julkaistu arvostetussa The Holocene -tiedelehdessä.

Millenniumin kesälämpötila on rakennettu yhdeksästä 950–1200-vuotisesta männyn vuosiluston leveyden, vuosiluston kesäpuun maksimitiheyden ja pituuskasvun aikasarjasta.

Millennium-lämpötilasarja perustuu Pohjois-Norjasta, Pohjois-Ruotsista, Pohjois-Suomesta ja Luoteis-Venäjältä koottuun mäntymateriaaliin.

Aineiston käsittelyssä ja menneen ilmaston lämpötilamallin rakentamisessa käytettiin keskeisiä dendrokronologisia ja -klimatologisia menetelmiä.

Risto Jalkanen ja Markus Lindholm, Luke Lisätietoja: risto.jalkanen@luke.fi Puh. 029 532 4430

Pohjoisen mänty on erinomainen ilmastoarkisto Puiden vuosirytmi voidaan jakaa aktiiviseen jaksoon, syyshorrokseen ja talvilepoon. Osalla aktiivista jaksoa eli kasvukaudella puut kasvavat fyysisesti luomalla uutta solukkoa kaikkialle, missä kasvupisteet ovat elossa.

Syyshorroksen aikana valmistaudutaan talvilepoon, joka turvaa hyvän menestymisen talvioloissa.

Lämpösumma kuvaa kasvukautta Männyn on sisällytettävä jokainen kasvuvaiheensa eli koko fenologinen kehityksensä vallitsevan kasvukauden pituuteen. Sen kuvaamisessa taas kasvukauden tehoisa lämpösumma on erinomainen.

Lämpösumma viiden asteen kynnysarvolla

vaihtelee männyn metsänrajan 600 lämpösummayksiköstä lähes 1400 yksikköön Kaakkois-Suomessa. Niinpä männyn on kyettävä toteuttamaan jokainen kasvuvaiheensa sitä lyhyemmässä ajassa, mitä pohjoisempana se kasvaa. Muuten käy tuho.

Vuosiluston leveys kertoo ilmastosta Mitä lyhyemmässä ajassa esimerkiksi vuosiluston pitää muodostua suhteellisesti, sitä enemmän vuotuinen luston leveys vaihtelee.

Männyn metsänrajalla erityisesti lämpötila vaikuttaa keskeisesti vuosiluston leveyteen.

Siten lyhyen kasvukauden lyhyisiin kasvuvaiheisiin taltioituu erittäin voimakas ilmastosig-

naali muun muassa lämpötilan vaihtelusta.

Mänty on ilmaston tietopankki Ilmastosignaalin ohella metsänrajaseudun mänty on erinomainen luonnonarkisto, koska mänty on laajalle levinnyt puulaji. Sitä on tarjolla lähes loputtomasti viimeisen 8 000 vuoden ajalta. Toistettavuus on siten erinomainen.

Jokainen mänty voidaan ajoittaa täydellisesti, mikä mahdollistaa vuoden tarkan tiedon tuottamisen. Kaikki nämä ominaisuudet luovat erinomaiset edellytykset pitkien aikasarjojen rakentamiselle, esimerkiksi ilmastotutkimuksen tarpeisiin.

Risto Jalkanen ja Markus Lindholm

15 ä mie hyvä a a t t . s tuo iinkin lastu imo saal a k n ja an a aa-a sina Vap ja toi

ltä

Metsästyksen ja vapaa-ajankalastuksen harrastajajoukot hupenevat Karl Sundman/Luke

Kalastuksen harrastajien määrä on vähentynyt ja metsästäjät ukkoutuvat. Vieläkö vapaa-ajankalastus ja metsästys tuottaa ja ylläpitää tulevaisuudessa maaseudulla aineellista ja aineetonta hyvinvointia?

Vapaa-ajankalastajien määrä Suomessa on laskenut puolella miljoonalla viimeisen vuosikymmenen aikana. Myös aktiivimetsästäjien määrä on vähentynyt, vaikka riistanhoitomaksun maksaneiden määrä on pysynyt ennallaan.

Metsästyksellä ja kalastuksella monenlaisia haasteita Vaikka metsästys ja kalastus säilyttänevät suosionsa, suuret harrastajamäärät eivät tulevaisuudessa ole itsestään selviä. Monenlaiset ajanvietteet kilpailevat ihmisten vapaa-ajasta.

Toisaalta kalastus- ja metsästysmahdollisuuksia voi nykyään olla aikaisempaa vähemmän.

Metsästyksen ja kalastuksen tulevaisuuden haasteina ovat harrastajakunnan ikääntyminen, maaseudun väestön väheneminen ja uusien harrastajaryhmien tunnistaminen.

Yhteiskunnan kaupungistuessa uusilla sukupolvilla ei ole enää välitöntä yhteyttä maaseutumaisiin harrasteisiin.

Ei se suuri saalis, vaan hyvä mieli Motiiveiltaan kalastus ja metsästys ovat varsin yhteneviä. Saaliin taloudellinen merkitys on vähentynyt ja harrastuksen tuottamat virkistysarvot ovat korostuneet. Molemmissa harrastuksissa myös sosiaalistuminen on osa motivaatiota. Varhaislapsuuden kalastus- ja metsästyskokemukset vaikuttavat harrastuneisuuteen.

Sekä metsästäjien että vapaa-ajankalastajien lapsuuden asuinympäristönä on usein maaseutu. Harrastusten taustalla on usein yhteisöllisyys. Kalastusta ja metsästystä harrastetaan mielellään perheen tai kaveriporukan kanssa, mutta kalaan ja metsälle mennään toki yksinkin.

Kosketus kalastukseen ja metsästykseen syntyy entistä useammin maaseudun virkistyskäytön, kuten kesämökkeilyn vaikutuksesta.

Uudet palvelut ja välineet jylläävät Molempiin harrastuksiin on tulossa enem-

Kalassa tai metsällä käyneiden määrä Kalastuksen- tai riistanhoitomaksun maksaneiden määrä Harrastajissa eniten vähiten

Vapaa-ajankalastus

Metsästys

1,5 miljoonaa

0,2 miljoonaa

300 000

300 000

45–64-vuotiaita (28 %) 45–64-vuotiaita (45 %) 18–24-vuotiaita (7 %) alle 21-vuotiaita (5 %)

Naisten osuus harrastajakunnasta

36 %

6%

Pyyntipäivien määrä

16 miljoonaa

4 miljoonaa

Saaliin arvo (€)

51 miljoonaa

63 miljoonaa

Lähde: Luke Tilastot

Arvioita vuoden 2012 vapaa-ajankalastuksesta ja metsästyksestä.

män eriytyviä ryhmiä. Siksi tarvitaan tietoa harrastusvaatimusten muuttumisesta, jotta voidaan luoda uusia palveluja sekä nykyisille että mahdollisille uusille harrastajaryhmille.

Lisäksi välineellistyminen on lisäänty-

nyt, kuten monissa muissakin harrastuksissa.

GPS-satelliittipaikantimia ja VHF-puhelimia käytetään sekä metsästyksessä että kalastuksessa. Metsästäjän apuna ovat riistakamerat ja etäisyysmittarit ja kalastajalla kaikuluotaimet ja karttaplotterit.

Maalla asuvat ovat onnellisempia Maaseudun kehitys on monin tavoin sidoksissa yleiseen yhteiskuntakehitykseen, kuten globalisaation, nopean kaupungistumisen, virtualisaation ja verkottumisen kaltaisiin ilmiöihin. Kaupungistumisen kasvavat ongelmat suuntaavat kiinnostusta maaseutuun.

On ensisijaisen tärkeää ymmärtää maaseudun luontopääoma syvällisesti ihmisten arvoihin ja elämäntapoihin liittyväksi kokonaisuudeksi, jolla voi oikein hoidettuna olla myös taloudellista arvoa maaseudun asukkaille.

Tuoreiden tutkimusten mukaan maaseudulla asuvat ovat onnellisempia kuin kaupungeissa ja taajamissa asuvat.

Maaseudulle tarvitaan vetovoimaa Peruskysymys on, miten maaseudun puuttuvaa vetovoimaa voidaan lisätä, kun työn ja toimeentulon edellytykset siirtyvät kaupunkeihin. On selvää, ettei maaseutu voi enää

menestyä pelkän maatalouden varassa. Maaseutualueille on luotava muita toimintoja ja palveluja.

Yksi lupaavimmista kehityssuunnista on tietoyhteiskunnan rakentaminen ja siihen liittyvien etätoimintojen yleistyminen. Etätyömahdollisuus voi lisätä maaseudulla asuvien määrää ja siten myös kiinnostusta kalastusta, metsästystä ja etenkin niiden oheispalveluja kohtaan.

Maaseutu kiinnostaa nuoria Kolme neljäsosaa nuorista sijoittaisi unelmatulevaisuutensa maaseudulle. Heitä kiinnostaa erityisesti kaupunkien läheinen maaseutu. Perusteluina mainitaan luonnonläheisyys ja yksityisyys. Maaseutuun luontevasti liittyvien harrastusten ja maaseudun elinkeinotoiminnan kannalta tämä on erinomainen näkymä.

Miten nuoret saadaan mukaan kalaan ja metsälle?

Nuorten kiinnostus vapaa-ajankalastusta ja metsästystä kohtaan on vähentynyt. Vapaa-aika jakaantuu useammin eri ulkoiluharrastuksiin, jotka vaativat erityistaitoja ja -välineitä. Myös perinteiset aktiviteetit, kuten marjastus ja sienestys sekä kesämökkeily, ovat säilyttäneet asemansa nuorten keskuudessa. Siksi on tarvetta tarkastella vapaa-ajankalastuksen ja metsästyksen houkuttavuutta ja esteitä, jotta harrastuksien tulevaisuus voidaan turvata ja niitä tukevia palveluja pystytään kehittämään.

Toiseksi kalastuksen ja metsästyksen tulevaisuus kytkeytyy yhä kiinteämmin uusien käyttäjäryhmien kokemuksiin ja toiveisiin.

Naisharrastajien määrä on lisääntynyt samalla, kun nuorten miesten osallistuminen kalastukseen ja metsästykseen on vähentynyt.

Ulkomaalaisia kiinnostavat myös oheistuotteet Myös koti- ja ulkomaiset kalastus- ja metsästysmatkailijat ovat kasvava harrastajaryhmä. Varsinaisen saaliin ohella uusia harrastajia kiinnostavat erilaiset oheistuotteet, kuten mahdollisuus liikkua luonnossa, valmistaa ruokaa ja käyttää erilaisia muita matkailu- ja opaspalveluita. Palveluntarjoajien on hyvä ottaa huomioon myös se seikka, että kalastusta harrastaa peräti neljä viidestä metsästäjästä.

Niin kalastus- kuin metsästysmatkailua kehitetään määrätietoisesti, mutta tulokset ovat sidoksissa maailmantalouden tilaan. Se vaikuttaa ulkomailta Suomeen suuntautuvaan matkailuun ja yritysten halukkuuteen ostaa kalastus- ja metsästysmatkailupalveluja. Niitä suunniteltaessa on huomioitava kaikki harrastajaryhmille tärkeät seikat, jotta palvelujen tarjonta vastaisi kysyjien tarpeita.

Eila Seppänen ja Leena Forsman, Luke Lisätietoja: eila.seppanen@luke.fi Puh. 029 5372 626

16

Lähiruoka on ympäristöystävällinen valinta Lähiruoan ympäristömyönteisyys voidaan arvioida yhteisesti hyväksytyin mittarein sekä paikallisen tuottajan että paikallisen kuluttajan näkökulmasta. Tämä toivottavasti lisää lähiruoan käyttöä myös julkisissa hankinnoissa.

Oman alueen raaka-aineista ja tuotantopanoksista tuotettua ruokaa kutsutaan lähiruoaksi. Mutta miten ympäristöystävällisiä nämä tuotteet todella ovat? Voitaisiinko lähiruokaa käyttää myös koulujen, päiväkotien, sairaaloiden ja vanhainkotien eli julkisten laitosten ruokahankinnoissa?

Luonnonvarakeskuksessa kehitettiin julkisten laitosten lähiruokaketjuista tekemien hankintojen ympäristömyötäisyyttä. Lisäksi suunniteltiin menettelytavat, joiden avulla lähiruoan ympäristömyönteisyys voidaan todentaa.

Lähiruokaketjujen kestävyys puntarissa Tarkastelussa oli kahdeksan lähiruokatuotteen kestävyys. Arvioitavina olivat tuotteiden koko tuotantoketjun ilmastovaikutukset ja rehevöittävä vaikutus sekä sosiaalinen kestävyys.

Tavoitteena oli kerätä valituista lähiruoista niiden elinkaaren ajalta tuotantotietoa.

Tämä tieto liitettiin julkisen hankintamenettelyn tueksi. Lisäksi tuotettiin julkiseen hankintamenettelyyn täydennysosa, joka kuvaa hankittavan tuotteen kokonaiskestävyyttä.

Lähiruokia mukana eri puolilta Suomea Hankkeessa esimerkkeinä olleet lähiruokaketjut sijoittuivat eri puolelle Suomea Espoosta Kemi-Tornioon asti. Mansikkasose oli Espoosta, ahvenpihvi Varsinais-Suomesta, täysjyväruisleipä ja ohrarieska Etelä-Karjalasta. Mukana olivat myös kuoripäällinen peruna ruotsinkieliseltä Keski-Pohjanmaalta, mansikkapirtelö Pohjois-Savosta ja luomukaurapuuro Pohjanmaalta, kuorettomasta ohrasta tehty karjalanpiirakka Pohjois-Karjalasta ja pororouhe Kemi-Tornioalueelta.

Jokaiselta paikkakunnalta oli otettu mukaan yksi esimerkinomainen lähiruokaketju, mutta kaikkien kokemukset koottiin yhteen.

Lähiruokaketjujen ympäristövaikutukset kurissa Tarkastellut lähiruokaketjut saivat ympäristövaikutusten arvioinnissa paremman tuloksen kuin verrokkituotteet. Verrokkeina oli muita volyymituotteita, ei siis välttämättä juuri samoja kuin lähiruokatuotteet.

Lähiruokaketjun paremmuus johtui siitä, että tuotteita ja hankintaketjua kehitettiin yhtä aikaa kuin niiden ympäristövaikutuksia arvioitiin. Tieto voitiin ottaa välittömästi käyttöön.

Tuotteita tuotettiin alueilla, jossa niiden tuotanto on edullista. Esimerkiksi viljat tuottivat Etelä-Karjalassa suuria satoja, perunan viljely oli resurssitehokasta ja luomuviljan sato ruotsinkielisellä Pohjanmaalla hyvä.

Lisäksi mansikan viljely oli tutkituilla tiloilla resurssitehokasta ja ahvenen kalastus Lounais-Suomen rannikolla hyvin suunniteltua.

Frans Silvenius, Sirpa Kurppa, Luke, Hanne Husso ja Sari Väänänen, Savon koulutuskuntayhtymä EkoCentria Lisätietoja: sirpa.kurppa@luke.fi Puh. 029 532 6286

Ympäristövaikutusarvio kiinnitetään tuotteen vertailtavaksi laatukriteeriksi ja sen arvo varmennetaan tuotantosopimuskaudeksi ja viimeistään tässä vaiheessa esitetään tuotekuvauksessa.

Tuote- ja tuotantoketjukohtaiset sertifioidut ympäristövaikutukset liitetty sopimuksiin

Tuotekohtainen resurssitehokkuustarkastelu herää ja linkittyy suunnitelluksi (älykkääksi) osaksi ketjukohtaista tuotekehitystä.

Elinkaariarviointi kertoo ympäristömyötäisyydestä Elinkaariarvioinnilla pystytään arvioimaan tuotteiden ympäristömyötäisyyttä. Menetelmän sisäänajovaiheen työ vähenee ratkaisevasti, kun arviointimenettely vakiintuu.

Ymmärrys ympäristötoimenpiteiden vaikutuksista saatiin heräämään, mutta resurssitehokkuuden kehittämisessä koko tuotantoketjussa on vielä työtä. Se vaatii ympäristötiedon keruun vakioitumista julkisten ruokahankintojen yhteydessä.

Hankkeen toteuttivat Savon koulutuskuntayhtymä EkoCentria ja Luonnonvarakeskus. Rahoittajana oli maa- ja metsätalousministeriön Ruokaketjun toiminnan edistämishanke.

Ymmärrys tuotantomenetelmien ympäristövaikutuksista herää, ja ympäristövaikutustarkastelu tehdään paikallisena yhteistyönä paikalliseksi referenssiksi.

Ympäristövastuullisuus etenee ruokahankinnoissa portaittain. Vaiheissa kaksi ja kolme määritettiin tuotteiden yleiset ympäristövaikutukset, tutkittiin tuotteiden ympäristövaikutukset ja verrattiin niitä verrokkituotteisiin. Neljännelle portaalle pääsy edellyttäisi, että ympäristökriteerejä käytettäisiin vakiintuneesti osana elintarvikkeiden hankintaa

Ympäristöasiat ovat heränneet tietoisuuden tasolla

Tuottajan omien tuotteiden ympäristövaikutukset määritetty

Alueen tuotteiden yleiset ympäristövaikutukset määritetty

Maaseudun ympäristöohjelman mukainen ajattelu

Ravinnejalanjälki kertoo ravinteiden käytön tehokkuudesta

Ravinnejalanjäljen avulla mitataan erilaisten tuotanto- ja kulutusketjujen ravinteiden käytön tehokkuutta. Se kertoo, kuinka paljon ketju ottaa käyttöön ravinnetta, ja kuinka paljon niistä saadaan hyötykäyttöön.

Molemmat pääravinteet, typpi ja fosfori, täytyy ottaa huomioon ruokajärjestelmän ravinnejalanjäljessä. Jos fosforia käytetään tehottomasti, ravinnevarat niukkenevat. Jos taas typpeä käytetään tehottomasti, se kuormittaa ympäristöä. Resurssitehokkuus on avainsana ja ravinnejalanjälki on resurssitehokkuusjalanjälki, toisin kuin hiilijalanjälki.

Typpi ja fosfori ovat elintarvikeketjussa toistensa vastakohtia. Fosfori sitoutuu vahvasti maaperään, on helposti vedestä talteen otettava ja helposti hyvin vaikealiukoiseen muotoon sitoutuva. Tämän ravinteen kertaluontoinen käyttö ajaa väistämättömään fosforivarojen niukkuuteen.

Typpi on kasvualustoissa erittäin liikku-

va, eikä sen talteen otto valumavedestä ole kustannustehokasta. Typestä ei todellakaan ole niukkuutta ja sellaisenaan se on haitatonta. Reaktiiviset typpiyhdisteet ovat kuitenkin erittäin haitallisia. Lisäksi typen käyttöönotto vaatii paljon energiaa.

Ravinnejalanjälki paljastaa ravinteiden ylikuormituksen Fosforilla tiedetään ainakin neljä eritasoista sitoutumisastetta. Kun kaikki sitoutumiskohdat ovat täyttyneet, maa alkaa vuotaa. Fosforivaranto täydentyy salakavalasti ja purkautuu hitaasti.

Ravinnejalanjälki olisi hälyttänyt ajoissa myös fosforiyliannoksista 1970−80-luvuilla.

Nykytilanteessa ravinnejalanjälki kuvaa, millä tehokkuudella fosforiylijäämää puretaan.

Kierrätettävät ravinteet tehokkaasti käyttöön Myös kierrätysravinteiden käytön resurssitehokkuus on tärkeää, yhtä lailla kuin neitseellisten ravinteiden. Molempien päästöt aiheuttavat yhtä lailla ongelmia. Kierrätysravinteet samoin kuin luomussa käytetyt fosforilisäykset muuttuvat lannoitteita hitaammin käyttökelpoiseen muotoon. Näiden ravinteiden käyttöönotto joudutaan ravinnejalanjäljen laskennassa arvioimaan enemmän kuin yhden satokauden ajalle.

Ravinnejalanjäljen kehittämisessä esimerk-

kinä olleen kauraryynin tuotantoketjussa fosforin hyötykäytön aste on 99 prosenttia ja typen 71 prosenttia. Eläinperäisissä tuotteissa hyötykäytön aste on selvästi heikompi, mutta sitä ei ole vielä määritetty.

Ravinnejalanjälkeä on kehitetty Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) yhteishankkeessa, jota rahoitti Tekesin Green Growth -ohjelma.

Lisätietoa: http://urn.fi/ URN:ISBN:978-952-326-008-5 Sirpa Kurppa, Yrjö Virtanen, Jenni Ypyä, Luke ja Kaisa Grönman, LUT Lisätietoja: sirpa.kurppa@luke.fi Puh. 029 532 6286

17

Vihreässä biotaloudessa toisen jäte on toisen raaka-aine

Vihreän biotalouden avulla luodaan hyvinvointia kestävällä tavalla. Sen hyödyntäminen edellyttää rakenteellisia muutoksia maaseudulla, jossa suurin osa biomassoista ja luonnonvaroista sijaitsee. Myös verkostoitumista tarvitaan, jotta tuotannosta syntyvä lisäarvo jäisi alueelle.

Vihreä biotalous pyrkii luonnonvarojen kestävällä käytöllä edistämään ympäristön ja ihmisten hyvinvointia sosiaalisesti tasa-arvoisella tavalla. Sen ytimessä on pyrkimys päästä resurssitehokkaisiin suljettuihin kiertoihin.

Niissä jätettä ei synny lainkaan, koska kaikki raaka-aine kiertää ja energia säilytetään suljetussa järjestelmässä.

Suljetussa järjestelmässä kaikki pyritään kierrättämään Suljetussa järjestelmässä yritykset täydentävät toisiaan ja tuottavat lisäarvoa toisilleen kierrättämällä tehokkaasti raaka-aineita, teknologiaa, palveluja ja energiaa. Toisen jäte tai sivuvirta voi olla toisen raaka-aine. Teknologia rakennetaan jo suunnitteluvaiheesta lähtien kierrätettäväksi.

Biomassoista ja luonnonvaroista suurin osa sijaitsee maaseudulla, jolloin maaseutualueet ovat merkittävässä roolissa vihreän biotalouden toimintaympäristöinä. Vihreässä biotaloudessa hyvinvointi ja talouskasvu luodaan sovittamalla yhteen keskitetyn ja hajautetun järjestelmän edut sekä hyödyntämisen, luon-

non ja ympäristön edut.

Vihreä biotalous vaatii näkökulman muutosta ja yhteistyötä Uudenlaisten hajautettujen ratkaisujen etsiminen ja mallintaminen ovat keskeisessä asemassa biomassoja hyödyntävässä vihreässä biotaloudessa.

Energia- ja materiaalivirtoja sekä niihin vaikuttavia tekijöitä on tarkasteltava alueellisesta näkökulmasta. Vihreään biotalouteen siirtyminen edellyttää institutionaalisia rakenteellisia muutoksia, uusia toimintatapoja ja hallintosektoreiden ylittävää kokonaisvaltaista tarkastelutapaa päätöksenteossa.

Uuden infrastruktuurin rakentaminen pitää suunnitella monikäyttöiseksi. Merkittävään rooliin nousevat päätöksenteon seurausten ja vaikutusten selvittäminen aluetasolla sekä vaihtoehtojen arviointi kokonaiskestävyyden näkökulmasta. Tätä työtä on tehtävä ennakoivasti.

Myös näkökulman luonnonvarojen hyödyntämiseen ja toimijoiden väliseen vuorovaikutukseen on muututtava. Vihreää biota-

loutta ei rakenneta ilman yhteiskunnan eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja vahvoja verkostoja.

Pelkästä raaka-aineen alueellisesta tuottamisesta pitäisi päästä korkeamman jalostusarvon tuotteisiin. Tämä vaatii materiaalihierarkian periaatteen, eli arvokkaimpien materiaalien priorisoinnin, noudattamista.

Lisäksi tarvitaan yhteistyötä korkean teknologian hyödyntäjien kanssa.

Keskeinen kysymys on myös luonnonvarojen omistajuus sekä tuotanto- ja jalostusketjussa syntyvän arvon jakautuminen eri toimijoiden kesken. Paikallistason vahva yhteisöllisyys on edellytys uusien vihreän biotalouden toimintamallien jalkauttamisessa.

Vihreä biotalous on Suomelle mahdollisuus Suomi on nyt vedenjakajalla siinä, kenen ehdoilla ja miten kestävästi uusiutuvia luonnonvarojamme tulevaisuudessa hyödynnetään.

Euroopan unionin alueella lisähyödyntämistä mahdollistavat biomassat ovat suurimmilta osin Suomessa ja Ruotsissa, sekä muutamissa

Keski-Euroopan syrjäisemmissä osissa.

Suhtautuminen suomalaisiin biomassoihin voi muuttua kahtiajakoiseksi. Yhtäältä vaaditaan metsien suojelua, toisaalta meiltä tullaan hakemaan biomassoja. Väärin toimimalla hyvä biotalous voi kääntyä kestämättömäksi ryöstöviljelyksi ja Suomi jäädä syrjäisen raakaaineen tuottajan rooliin globaaleilla markkinoilla.

Nyt onkin aika konkreettisesti tarttua toimeen ja luoda puitteet sekä toimivat mallit alueellisesti erikoistuneille vihreän biotalouden toimintamalleille. Maa- ja metsätalousministeriön rahoittama sekä Luken, Pro Agria Lapin sekä Sodankylän kunnan yhteishanke antaa suuntaviivoja vihreiden toimintamallien rakentamiseen.

Lisätietoja: www.mtt.fi/mttraportti/pdf/ mttraportti168.pdf Anu Reinikainen, Karetta Timonen, Sirpa Kurppa ja Hilkka Vihinen, Luke Lisätietoja: anu.reinikainen@luke.fi Puh. 029 532 6476

Onko lähiruoka ympäristöystävällistä?

Lähiruokaa pidetään usein ympäristöystävällisenä. Sen ekologisen kestävyyden arvioiminen ja kehittäminen on kuitenkin vasta aluillaan.

Lähiruokaketjun ympäristövaikutukset pysyvät kurissa, kun kaikkiin tuotantovaiheisiin kiinnitetään huomiota. Alkutuotannossa tärkeää on maan kasvukunnon ylläpitäminen, monipuolinen viljelykierto ja lähellä tuotettujen kierrätysravinteiden käyttö. Myös hyvä sadontuottokyky on tärkeää, koska ympäristövaikutukset suhteutetaan sotamäärään.

Lähiruoan jalostamisessa, varastoinnissa ja kuljetuksissa pitää puolestaan pyrkiä energiaa säästäviin, tehokkaisiin toimintatapoihin ja uusiutuvan energian käyttöön.

Kaiken kaikkiaan lähiruoan ilmastokuormitus jakaantuu paljon tasaisemmin läpi tuotantoketjun kuin valtavirtatuotteiden. Jokaisen vaiheen kuntoon laittaminen on tärkeää.

Lähiruokatutkimusta maakunnissa Lähiruuan ekologista kestävyyttä selvittävässä hankkeessa oli mukana 14 lounaissuomalaista, hämäläistä ja keskisuomalaista lähiruokaketjua. Näistä tuotantoketjuista kerättiin tietoja vuosina 2013−2014 alkutuotannosta, jalostuksesta, pakkauksista, kuljetuksista ja jakelupaikoista.

Tulokset auttavat lähiruoan tuottajia ja kuluttajia tunnistamaan, arvioimaan ja edistämään lähiruokatuotteiden ekologista kestävyyttä.

Ympäristöväittämät Argumenttipankkiin Hankkeessa ympäristöväittämistä koottiin Argumenttipankki. Väittämät koskevat paikallisten luonnonvarojen kestävää käyttöä, luonnon monimuotoisuutta, paikallisia ekosysteemipalveluja, ilmastovaikutusta, rehevöittävää vaikutusta ja torjunta-aineiden aiheuttamia vaikutuksia.

Tuottaja voi tarkastella tuotteensa ekologista kestävyyttä arvioimalla omaa toimintaansa väittämien suhteen. Hän voi kehittää tuotantoaan yhden tai useamman väittämän mukaiseksi ja viestiä siitä asiakkaalleen. Vastaavasti kuluttaja voi edistää lähiruokaketjun

3,0

Ilmastovaikutus (kg CO 2-ekv./kg tuotetta)

2,5

Kauppa/suurkeittiö (sisältää mahdollisen varastoinnin)

2,0

Kuljetukset Pakkaukset

1,5

Jalostus (sisältää mahdollisen varastoinnin)

1,0 0,5 0,0

Ruisleipä, Ruisleipä, Ruisleipä, Herne- Härkä- Salaatti Porkkana Peruna- Musta- Hunaja alue 1 alue 2 alue 3 rouhe papurouhe sose herukkamehu

Alkutuotanto (sisältää mahdollisen varastoinnin)

Tutkittujen kasvituotteiden ilmastovaikutus (kg CO2-ekv/kg tuotetta). Ruisleivässä näkyy, miten tuotteen ympäristölisäarvo edellyttää viljelyn onnistumista. Tuotteet eivät ole suoraan vertailukelpoisia, koska tuotteiden ravintoarvot vaihtelevat. Hankkeessa mukana olleet maakunnan on numeroitu alueiksi 1, 2 ja 3.

kestävyyttä arvioimalla tarjolla olevia lähiruokatuotteita väittämien suhteen ja valitsemalla niitä tuotteita, joiden tuotannossa, jalostuksessa ja jakelussa on hänelle tärkeät kestävyyden osa-alueet kunnossa.

Väittämien laadinnassa hyödynnettiin myös kansallista maaseutuohjelmaa ja suomalaisia ravitsemussuosituksia. Työn tutkimusraportti löytyy osoitteesta http://urn.fi/ URN:ISBN:978-952-487-538-7.

Sirpa Kurppa, Luke, Leena Erälinna, Turun yliopiston Brahea-keskus, Kati Räsänen ja Merja Saarinen, Luke Lisätietoja: kati.rasanen@luke.fi, Puh. 029 532 6779

Hunajan tuotannon tarjoama pölytyspalvelu lisää satoja ja luonnon monimuotoisuutta.

Jyri Kiuru/ Pro Ruokakulttuuri -kehittämishanke

18

Kotimaiset tuomikirvat kadoksissa ensi kesänä Tuomikirvaennusteen mukaan kirvatuhojen riski on jäämässä vähäiseksi.

Tuomikirvan talvimunia oli viime marraskuussa poikkeuksellisen vähän eri puolilla Suomea. Eniten kirvoja löytyi Lohtajalta (9), Haapajärveltä (8), Kuortaneelta (6) ja Urjalasta (6). Näilläkään paikkakunnilla keskiarvo ei ylittänyt edes mahdollisten tuhojen alarajaa eli 15 kirvaa per sata silmua.

Muissa näytepisteissä määrä jäi alle viiden kirvan per sata silmua. Noin joka kymmenennestä näytteestä kirvoja ei löytynyt lainkaan. Onkin epätodennäköistä, että kotimaisesta tuomikirvakannasta aiheutuisi laajempaa haittaa ensi kesänä.

Täydennystä voi tulla kaukokulkeumana Kotimaisen kannan lisäksi tuomikirvariskiä lisäävät meille maan rajojen ulkopuolelta ilmavirtausten mukana kulkeutuvat kirvat.

Niitä onkin viime vuosina tullut etelästä ja itäkaakosta melko säännöllisesti alkukasvukaudesta.

Ulkomaisista kirvoista aiheutuvan tuhoriskin suuruus riippuu kaukokulkeuman ajoittumisesta, paikallisista sääolosuhteista ja viljojen kehitysasteesta. Liian aikaisin tulleista kirvoista ei yleensä ole haittaa, koska ravintokasveja on vielä niukasti tarjolla.

Jos kirvainvaasio ajoittuu viljojen orasvaiheeseen, tuhoriski on ilmeinen. Suotuisissa oloissa kirvojen lisääntyminen on nopeaa ja kanta voi kasvaa nopeasti. Tarkkailu viljojen orasvaiheessa on tarpeen, varsinkin jos sääolosuhteet suosivat kirvamigraatiota.

Erja Huusel a-Veistol a/Luke

Hannu Ojanen/Luke

Kasvustoon siirtynyt siivellinen tuomikirva alkaa heti tuottaa siivettömiä jälkeläisiä.

Tuomikirvaennusteen mukaan tuhoriski on pieni koko maassa.

Talvimunalaskenta ennusteen pohjana Tuomikirvojen runsaus ja niiden aiheuttamat tuhot vaihtelevat vuosittain paljon.

Tulevan kasvukauden kirvariski riippuu talvehtivien tuomikirvojen runsaudesta. Sitä seurataan talvimunalaskentojen avulla.

Näytteenotto valtakunnallista ennustetta varten tehdään edellisvuoden marraskuussa.

Mitä enemmän näytepisteitä on, sitä kattavampi ja luotettavampi ennuste on. Vuoden 2015 tuomikirvaennusteeseen tuomenoksia kerättiin 50 paikasta.

Tuomenoksanäytteet kerätään pellon läheisyydessä kasvavista tuomista. Tuomikirvan kiiltävän mustat talvimunat lasketaan vähintään sadasta silmusta, kustakin puusta erikseen. Munien talvehtiminen ja elossasäilyvyys vaihtelevat alueittain. Talvimunista säilyy kuoriutumiskelpoisina 10−40 prosenttia, mikä huomioidaan ennustetta laadittaessa. Jos kuoriutuvien talvimunien määrä jää alle 15 munaa per sata silmua, tuhoriski on pieni. Jos määrä on 15−40 munaa per sata silmua, tuhot ovat mahdollisia.

Jos munia löytyy yli 40 per sata silmua, tuhoriski on suuri.

yleensä tarpeen vain kirvavuosina. Sellaista ei nyt talvimunaennusteen perusteella ole tulossa. Ilmavirtausten mukana tulevat kirvat ovat kuitenkin vaikeasti ennustettavissa ja niiden laskeutuminen kasvustoihin sattumanvaraista.

Kirvojen määrä voi vaihdella paljon, joten lohkokohtainen tarkkailu on tarpeen. Tuomikirvan torjuntakynnys orastumis- ja versontavaiheessa täyttyy, jos kirvoja löytyy vähintään joka viidennestä kasvista. Paras teho saadaan, kun kirvat torjutaan heti niiden siirryttyä kasvustoon ennen kuin ne ehtivät aiheuttaa vioitusta.

Lisää tietoa tuomikirvaennusteesta: www. luke.fi/kasper

Torjuntaan ryhdyttävä vain tarpeen mukaan Tuomikirvojen kemiallinen torjunta on

Lisätietoja: erja.huusela-veistola@luke.fi Puh: 029 532 6148

Erja Huusela-Veistola, Luke

Tähtäimessä vaarallisten kasvintuhoojien riskinhallinta Suomessa on viime vuosina havaittu uusia, vaarallisia kasvintuhoojia. Vaikeasti torjuttavina ne aiheuttavat sadonmenetyksiä.

Sail a Karhu/Luke

Vaarallisia kasvintuhoojia liikkuu kasvikaupassa, ja joskus myös puuaineksessa. Viljelijöiden, taimituottajien sekä kasvikaupan toimijoiden valppaus ja tuhoojien tuntemus auttavat torjumaan haittoja.

Vuonna 2012 todettiin uutena tuhoojana mansikan punamätä mansikkaviljelmillä. Tauti oli levinnyt lukuisille viljelmille saastuneiden taimien mukana jo useamman vuoden aikana.

Kesällä 2014 löytyi vaarallista tulipoltetta päärynäviljelmältä Ahvenanmaalta.

Myös mansikan kulmiolaikku on karanteenitauti, joka voi levitä pysyvästi Suomeen.

Omenan lisäversoisuustautia esiintyy jo Lounais-Suomessa ja Ahvenanmaalla.

Myös Aasiasta tulevassa pakkauspuutavara on riski. Siinä voi kulkeutua monille puulajeille haitallisia runkojääriä.

Tuhoojien tunnistusta ja hallintaa Mansikan punamädän ja muiden haitallisten tuhoojien torjunnassa terve taimiaineisto on avainasemassa. Kotimaista terveiden mansikan taimien tuotantoa pyritään kehittämään vaihtoehdoksi tuontitaimille.

Erityisesti keskitytään satotaimien tuotantoon.

Taudinhallintaan sopivia viljelymenetelmiä, korotettuja penkkejä ja uuden tyyppistä kasvualustaa on kokeiltu syksystä 2013 lähtien eri ilmasto-oloissa.

Punamädän määrittämiseksi maasta on kehitetty luotettava testi. Lisäksi tarkastel-

Tapio Tuomel a/Luken arkisto

Makoisaa mansikkaa kiusaavat uudet kasvitaudit. Vuonna 2012 todettiin mannsikan punamätä mansikkaviljelmillä. Tämä kasvusto on terve.

Penkin korkeus voi vaikuttaa mansikan menestymiseen. Tutkimusmestari Tuija Rosvall tekee talvehtimishavaintoja erikorkuisilta istutuspenkeiltä Piikkiössä.

laan punamädän torjuntatoimenpiteiden taloudellisuutta.

Vaarallisten tuhoojien tunnistamista varten on tuotettu neuvontamateriaalia ja tuhoojista on levitetty tietoa viljelijätilaisuuksissa.

Tulipoltteen leviäminen on estettävä ja siksi sen leviämisriski on arvioitava. Omenan lisäversoisuustautia esiintyy jo hedelmäviljelmillä ja sitä levittävien kemppien torjuntaa kehitetään.

Vastuu kasvinterveydestä alan toimijoilla Viranomaiset torjuvat vaarallisten kasvintuhoojien leviämistä antamalla hävitys- ja torjuntamääräyksiä. Erityisesti tulipolte on tarkkailun alla, sillä sen esiintyminen aiheuttaa saastuneella lohkolla puiden hävittämisen.

Valtio ei enää muuttuneen kasvinsuojelulainsäädännön mukaan korvaa tuhoojien esiintymisestä ja kasvien hävittämisestä aiheutuvia haittoja. Vastuu kustannuksista ja

kasvinterveyden ylläpitämisestä jää aikaisempaa enemmän alan toimijoille eli viljelijöille ja kasvikaupalle sekä taimistoille.

Maa- ja metsätalousministeriö rahoitti kahtena vuonna hankkeita, joilla kehitetään toimijoiden riskinhallintaa. Hedelmä- ja marjakasvien tuhoojariskejä selvittävät Tervemarja- ja Tervetarha-hankkeet alkoivat 2013 ja 2014.

Päivi Parikka, Luke Lisätietoja: paivi.parikka@luke.fi Puh. 029 532 6424

Seuraava Maaseudun Tiede -liite ilmestyy 8.6.2015

TOIMIALA JA LAINSÄÄDÄNTÖ • Lainsäädännön vaatimukset • Viranomaisohjeet

OMAVALVONTA • Tukijärjestelmä • HACCP

HYVÄN KÄYTÄNNÖN OHJEET • Soveltaminen

KASVIKOHTAISIA ERITYISPIIRTEITÄ • Kirjallisuus

LIITTEET • Lomakkeita ym.

Kolumni

Hyvän käytännön ohje kattaa tuorekasvisten käsittelyn eri vaiheet. HACCP (Hazard Analysis and Critical Control Points) on järjestelmä, jonka avulla ennakoivasti tunnistetaan, arvioidaan ja hallitaan elintarviketurvallisuuden kannalta merkittäviä vaaroja.

Johanna Räsänen, rasanen.johanna@ suomi24.fi, maajustiina.blogspot.fi

Tuorekasvisten käsittelyn hyvät käytännöt ohjeeksi

Jyvälle maanviljelijän arjesta

Tuorekasviksia pilkotaan ja pakataan nykyään monilla kasviksia viljelevillä tiloilla. Jatkojalostus edellyttää tietoa ja käytännön ohjeita tuorekasvisten käsittelystä. Nämä hyvät käytännöt on nyt koottu ohjeistoksi.

Tuoreena, sellaisenaan syötävä kasvistuote on tärkeä osa terveellistä ruokavaliota. Valmiiksi pilkottujen tuorekasvisten käyttö on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosina. Pilkottuja kasviksia hankitaan yhä enemmän ammattikeittiöihin ajan, vaivan ja kustannusten säästämiseksi. Valmiiksi pilkottujen kasvisten käyttö on lisääntynyt myös kotitalouksissa.

Pilkotut tuorekasvikset ovat helposti pilaantuvia elintarvikkeita. Valmiin tuotteen turvallisuus voidaan varmistaa hyvälaatuisella raaka-aineella ja hyvällä tuotantohygienialla. Lisäksi on tärkeä ylläpitää kylmäketjua ja toimia hygieenisesti myös kaupassa ja kasvistuotteen käyttöpaikassa eli ammattikeittiössä tai kotona.

Terveysvaarat ja elintarviketurvallisuus tunnettava Tuorekasviksia prosessoivien yritysten on tunnettava toiminnassaan kemialliset, mikrobiologiset ja fysikaaliset terveysvaarat sekä elintarviketurvallisuuteen liittyvät kriittiset kohdat. Tuorekasviksissa riski ruokamyrkytyksiä aiheuttavien mikrobien esiintymiselle on suurempi kuin kuumennetuissa kasviksissa.

Mikrobiperäiset laatuongelmat ovat usein lähtöisin jo pellolta, mutta hyvillä viljelykäytännöillä, tuotantotavoilla ja prosessihygienialla voidaan kuitenkin merkittävästi vähentää mikrobien lisääntymistä ja leviämistä.

Tuorekasvisten käsittelyketju koostuu tavaran vastaanotosta, pesusta, pilkkomisesta, pakkaamisesta, varastoinnista ja kuljetuksesta. Kasvistuotteen lämpötilan pitää pysyä alle kuuden asteen koko tuotantoketjun ajan.

Omavalvonta ja hyvät käytännöt tarpeen Koulutettu, työhön perehdytetty ja sitoutunut henkilöstö on tärkeä osa laadukasta elintarviketuotantoa.

Riskien hallinta toteutetaan omavalvonnan avulla. Omavalvontasuunnitelmaan sisältyvät kaikki elintarvikkeiden käsittelyyn kuuluvat asiat ja se on pidettävä ajan tasalla.

Apuna voi käyttää toimialalle tehtyä hyvän käytännön ohjetta, joka voi korvata joko kokonaan tai osittain omavalvontasuunnitelman. Ohje julkaistiin Luonnonvarakeskuksen raporttisarjassa helmikuun lopussa ja se löytyy netistä.

Parhaillaan Eviran arvioitavana oleva Hyvän käytännön ohje tuorekasviksia pilkkoville yrityksille on tarkoitettu sellaisenaan syötäviä tuorekasviksia eli tuoreita juureksia, vihanneksia ja hedelmiä pilkkoville yrityksille.

Risto Kuisma/Helsingin yliopisto

Tuorekasvikset ovat tärkeä osa terveellistä ruokavaliota. Pilkottuja kasviksia käytetään yhä enemmän ammattikeittiöissä ja kotitalouksissa.

Tuorekasvisten käsittelyn hyvät käytännöt koottu yhteen Kasvisten jatkojalostusta koskevat monet lait ja vaatimukset, jotka on nyt koottu yhteen. Julkaisussa on myös käytännönläheisiä toimintaohjeita, joita tukevat liitteiden lukuisat mallilomakkeet.

Hyvän käytännön ohje on laadittu Tuorekasvisten turvallisuuden parantaminen -hankkeessa, jota rahoitti Hämeen Ely-keskus.

Hyvän käytännön ohjeesta järjestetään vuosina 2015–2016 koulutustilaisuuksia Hyviä käytäntöjä tuorekasviksia valmistaviin yrityksiin -hankkeessa, jota rahoittaa Maaseutuvirasto.

Marja Lehto, Luke, Risto Kuisma, Hanna-Riitta Kymäläinen, Helsingin yliopisto, maataloustieteiden laitos, Maarit Mäki, Luke Lisätietoja: marja.lehto@luke.fi Puh. 029 532 6314

LAMPAITA

19

Kun näkee munan putoavan kanan peräpäästä koriin, on se suuri ihme ja ilon aihe. Munakennon nappaaminen kaupan hyllyltä ostoskoriin ei herätä sen suurempia tunteita – paitsi jos munan hinta on noussut.

ammatti, jota tehdään muista syistä kuin rikastuakseen rahallisesti. Maataloustyö on yrittäjyyttä, mutta tulos ei ole verrannollinen työmäärään. Työn sitovuudesta ei ole hajuakaan, ellei sitä näe ja koe itse.

Kuluttajan kosketuspinta maatalouteen on hatara. Se tosiasia, että ruoka tulee maalta, on vaipunut unholaan vuosikymmenten aikana. Lapsi on saattanut syödä liharuokia vuosien ajan, kunnes jossakin vaiheessa tulee puhetta ruuan alkuperästä ja piltin suu loksahtaa auki vastauksen kuultuaan. Paljon on valistustyötä tehtävänä meillä vanhemmilla.

Jos olet viikon poissa lomamatkalla, on paluun jälkeen tilanne navetalla kahta kauheampi. Töitä on paiskittava tuplaten, jotta tilanteen saa taas hallintaan.

Välillä tuntuu, ettei työssä ole mitään järkeä. Toisinaan koko maailma on siinä, kun pieni karitsa uinuu sylissä.

Ei tarvinnut olla kuin tällainen taajaman kasvatti ollakseen aivan tietämätön, mitä maatiloilla tapahtuu. Kiiltokuvamainen mielikuva tuulessa huojuvista heinäpelloista ja lettipäisistä elovenatytöistä elää edelleen.

Kun tuohon romanttiseen yhtälöön saisi liitettyä ruuantuotannon ja kun se vielä vaikuttaisi myönteisesti ostokäyttäytymiseen, olisimme askeleen lähempänä parempaa huomista.

Parin vuoden maatilalla elämisen aikana olen päässyt jyvälle maanviljelijän arjesta. Olen nähnyt, miten paljon maalla tehdään töitä suomalaisen ruuan puolesta aivan törkeän pienellä palkalla.

Uskallanpa väittää, että harva kahdeksasta neljään töitä tekevä, vapaisiin viikonloppuihin ja peruslomiin tottunut suomalainen vaihtaisi arkensa maataloustyöhön.

Extremeloma maatilalla tekisi hyvää itse kullekin. Jos sillä olisi edes se vaikutus, että oma sisäsiisti perusduuni tuntuu sittenkin ihan kivalta jutulta.

Maanviljelijän työ on kutsumus-

Moni maanviljelijä on kasvanut lapsesta asti työhön ja maalaiselämään. Raakaaineita on opetettu tuottamaan teollisuudelle ja sitä kautta kaupalle, eikä omasta elinkeinostaan ole ollut tarvetta huudella kuluttajille. Eikä siihen ole ollut aikaa.

Tämä on osaltaan syventänyt kuilua kuluttajan ja tuottajan välillä. Ja moniko kuluttaja miettii ajaessaan sen tietyn maatilan ohi aina töihin menomatkallaan, että voisiko omalla toiminnallaan tukea lähitilaa.

Näin maatalouden ulkopuolelta tulleena on helppo nähdä ihmeet, mitä maatilan arkeen kuuluu. Isäntä tuumasi taannoin, että mitä ihmeellistä navetassa on? Sehän on täynnä suuria tunteita! Tuotantoeläin on jo sinällään suurelle yleisölle vieras ja kiinnostava asia.

Ihmisten tietämättömyys kiteytyy osuvasti turkulaiseen ihmetipuun, joka kuoriutui kaupasta ostetusta ja haudotusta luomukananmunasta viime joulukuussa. Että tämä on se ei-maatalousihmisten tietämyksen taso.

Kunpa jokainen pääsisi edes kerran elämässään poimimaan lämpimän, tuoreen munan pesästä ja sanomaan kiitoksensa kanalle ja sen hoitajalle.

20 Pirjo Mattil a/Luke

Reseptit Peltileipä 0,5 dl vettä tai maitoa 50 g tuorehiivaa 2 rkl hunajaa 0,5 dl rypsiöljyä 2 dl kaurahiutaleita 1−2 dl kaura-, vehnä-, tai ruisleseitä (tai leseseosta) 4−5 dl sämpylä- tai kokojyvävehnäjauhoa 1 tl suolaa 10 aurinkokuivattua tomaattia (kurpitsan- tai pellavansiemeniä)

Täysjyväviljan määrää kannattaa lisätä ruokavaliossa vähitellen. Näin vatsa tottuu runsaampaan kuidun määrään.

Täysjyväviljaa – terveydeksi!

Lämmitä vesi tai maito kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. Lisää hunaja, suola ja öljy. Lisää kaurahiutaleet, leseet ja jauhot ja sekoita kunnolla. Taikinaa saa olla pehmeää.

Kaada seos leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja taputtele taikina tasaiseksi jauhojen avulla. Ruuduta taikina taikinapyörällä pohjaan asti. Pilko tomaatit, ripottele ne taikinan päälle ja painele ne taikinaan. Kohota liinan alla 0,5−1 tuntia. Voitele leipä vedellä ja ripottele halutessasi vielä päälle siemeniä tai kaurahiutaleita. Paista uunissa 225 asteen lämpötilassa noin 15 min.

Nyt kannattaa valita lautaselle maukasta täysjyväpuuroa ja -lisäkkeitä sekä popsia täysjyväviljasta leivottua leipää.

Terveys kiittää ja nälkä pysyy loitolla pidempään.

Ravitsemussuositusten mukaan naisten pitäisi syödä noin kuusi ja miesten noin yhdeksän annosta viljavalmisteita päivittäin.

Vähintään puolet määrästä pitäisi olla täysjyväviljaa.

Yksi vilja-annos on yksi leipäpala tai yksi desilitra keitettyä täysjyväpastaa, ohraa, riisiä tai muuta vastaavaa täysjyvälisäkettä.

Lautasellinen puuroa vastaa kahta vilja-annosta. Leivän kuitupitoisuuden pitäisi olla vähintään 6 g/100 g ja suolapitoisuuden vähäsuolainen.

Täysjyväviljalla monia terveysvaikutuksia Täysjyväviljan suosittelemiseen on vankat perusteet. Tämän vuoden tammikuussa ilmestyi amerikkalainen tutkimus, jonka mukaan runsas täysjyväviljan käyttö vähentää kuolleisuutta. Erityisesti sydän- ja verisuonitautikuolleisuus väheni, riippumatta muista ruokavalio- ja elintapatekijöistä. Aiemmissakin tutkimuksissa on osoitettu täysjyväviljan vähentävän riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen, verenpainetautiin ja paksu- ja peräsuolisyöpään sekä vähentävän lihomisen riskiä.

Täysjyväviljassa on useita terveyteen myönteisesti vaikuttavia tekijöitä. Energiasisältöön suhteutettuna täysjyväviljassa on

runsaasti välttämättömiä ravintoaineita. Se sisältää paljon esimerkiksi kuituja, monimutkaisia rasvayhdisteitä ja fenolisia yhdisteitä. Viljojen fenoliyhdisteitä on tutkittu runsaasti muun muassa Luonnonvarakeskuksessa (Luke).

Hyödylliset kuidut tekevät hyvää Useat tutkimusryhmät ympäri maailmaa selvittävät täysjyväviljan vaikutusmekanismeja.

Näyttöä on esimerkiksi vaikutuksesta immuunijärjestelmään, kolesterolin imeytymiseen ja sokeriaineenvaihduntaan. Ravintoaineet ja muut bioaktiiviset yhdisteet voivat vaikuttaa suoraan ihmisen geeneihin. Osa vaikutuksista välittyy mikrobien kautta. Viljojen kuidut toimivat ravintoaineina hyödyllisille mikrobeille, jotka puolestaan tuottavat ihmiselle hyödyllisiä yhdisteitä. Viljojen muut yhdisteet näyttävät edistävän hyödyllisten mikrobien viihtymistä suolistossa.

Koska eri viljojen kuidut ja muiden yhdisteiden pitoisuudet ovat erilaisia, kannattaa käyttää monipuolisesti eri täysjyväviljoja. Sekä rukiin, vehnän että kauran hyödyistä on näyttöjä. Ohraa on tutkittu vähemmän, mutta siitäkin on löydetty hyödyllisiä yhdisteitä ja sen kuitu on rakenteeltaan mielenkiintoista.

Leipäpussin tiedot kannattaa lukea tarkkaan Leipävalinnoissa kannattaa kiinnittää huomiota ainesosaluetteloon. Sen pitäisi alkaa täysjyväjauholla (tai -hiutaleilla, -litisteillä, jyvillä). Sataprosenttinen ruisleipä ei aina ole täysjyväruisleipää.

Elintarvikevirasto Evira suosittaa, että sanaa täysjyvä käytetään leivän nimessä tai korostetaan muuten pakkausmerkinnöissä vain, jos viljaraaka-aineesta vähintään puolet on täysjyvää.

Eviran suosituksen mukaan ruokaleivästä saa käyttää merkintää vähemmän suolaa tai suolaa vähennetty, jos suolapitoisuus on alle 0,9 prosenttia. Näkkileivästä samoin, jos suolapitoisuus on alle 1,2 prosenttia.

Vähäsuolaiseksi leivän saa merkitä, jos suolapitoisuus on alle 0,3 prosenttia.

Lisätietoa: www.evira.fi www.kuluttajaliitto.fi/index.phtml?s=811 www.leipatiedotus.fi Raija Tahvonen ja Pirjo Mattila, Luke Lisätietoja: raija.tahvonen@luke.fi Puh. 029 532 6566

Tattiohratto 1 iso sipuli ohrahelmiä 7 dl vettä kasvisliemikuutio 2 dl pilkottuja pakastettuja herkkutatteja 1 dl ruokakermaa 1 dl silputtua tuoretta basilikaa suolaa, pippuria Kuullota pilkottu sipuli kattilassa öljyssä. Lisää ohrahelmet ja anna kuullottua. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio.

Kypsennä noin 15 min välillä sekoittaen. Ohrahelmien kypsentyessä paista tatit pannulla öljyssä ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää tatit ohraton joukkoon kypsennyksen loppupuolella. Lisää lopuksi ruokakerma ja basilika. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Voit käyttää ohrahelmien sijasta myös täysjyväohraa. Tarkista tällöin purkin kyljestä kypsennysaika.

Etsintäkuulutus Missä kasvaa vanhoja hyviä raparpereja?

Luonnonvarakeskus etsii tietoja vanhoista raparpereista, joita on viljelty 1940 -luvulla tai aiemmin. Käyttötavat ja tiedot kasvin iästä, mausta ja varren väristä ovat tärkeitä. Erityisesti toivotaan tietoja sisämaassa ja Pohjanmaalla kasvavista raparpereista. Saatuja tietoja käytetään kasvigeenivarojen säilytyksen suunnitteluun.

Ilmoita vanhasta raparperista: www.luke.fi/ilmoitakasvi tai kasvigeenivarat@luke.fi

Seuraava Maaseudun Tiede ilmestyy 8.6.