Maaseudun Tiede 2/2012

Kestävyys ja kilpailukyky kärjessä Liite 2/2012 | 28.5.2012

Maa- ja puutarhatalouden kannattavuus, terveellinen ja laadukas ruoka sekä ruuan saatavuuden varmistaminen ovat lähtökohtia Kestävä ja kilpailukykyinen ruoantuotanto -tutkimusalueen toiminnassa.

kari salonen

Nurmikonleikkaajan unelmaviheriö

Lapista lähtöisin oleva tunturinurmikka olisi laiskan puutarhurin unelma: sitä ei tarvitse leikata kuin pari kertaa kesässä.

Suosiota rajoittaa vielä siementuotanto, sillä Suomessa tuotettu siemen ei pärjää hintakilpailussa.

Sivu 4

Katemuovi parantaa kannattavuutta

Investointi muovikatteeseen paransi selvästi mustaherukan satoa ja viljelyn kannattavuutta pohjoisessa. Mansikan ja vadelman viljelyssä kausihuone, tunneli tai sadekatos tuo tasaisemman sadon ja kannattavuuden, kunhan myös tuottajahinta pysyy hyvänä.

Sivu 7

Maatilojen työmailla sattuu heinäkuussa

Maatilatalouden tapaturma sattuu tyypillisimmin heinäkuussa tuotantorakennuksen korjaus- tai uudisrakennustyömaalla. Syy tapaturmaan on yleensä kehnoissa rakennustelineissä. Viljelijät tuntevat työturvallisuusvastuunsa huonosti.

Sivu 8

Tyrnin sadonkorjuu vaatii lajikkeelta paljon

Tyrnin poimiminen käsin on hidasta ja kallista. Koneellisessa leikkuukorjuussa oksat leikataan ja pakastetaan marjoineen päivineen. Satoisia tyrnin luonnonkantoja etsitään edelleen, jotta teollisuus saisi raaka-aineekseen tarpeeksi kotimaista tyrniä.

Sivut 14-15

Petopunkit metsästävät mansikkatiloilla … s. 9 Yksipuolinen vehnän viljely vähentynyt … s. 13 Natalajikkeiden erot näkyvät …s. 16-17 Niina Pitkänen

Sanni Junnila tarkistaa kellosta, että Matti Eskola ja Anne Muotila päästävät koeruudulle tismalleen oikean määrän kasvinsuojeluaineita.

Koeruudut viljellään sekuntitahtiin

Tutkimuslohkojen ja koeruutujen viljely on periaatteessa tavallista maanviljelyä, mutta käytännössä eroja löytyy. Tavallisia koneita ei voi useinkaan käyttää.

Siispä koeruutujen viljelystä vastaavat tutkimusmestarit toimivat itse traktoreina. He säätelevät torjunta-aineiden ruiskutusta omin käsin ja jaloin.

Sivu 18

Marjan poiminta, pakastus, sulatus, hilloksi keitto, pakkaus, kelmutus, hyllytys, syöminen. Siinä on Meritalon hillon kiertokulku, kertoo Susanna Lindstedt.

Marjakin poimitaan maasta Viljeltyjen marjojen lisäksi luonnosta kerätään marjoja lähes 50 miljoonan euron arvosta. ”Tuotteen pitää olla niin hyvä, että jos joku vahingossa ostaa sen, hän ostaa myös toiste”, marjahilloja ja -mehuja valmistava Susanna Lindstedt sanoo. Hän uskoo myös terveysbuumin lisäävän marjojen syöntiä.

Ja marjojen pitää olla kotimaisia. Sen Susanna ja Olavi Lindstedt päättivät visusti, kun perustivat Marjajaloste Meritalon 1995. Siinä oli mukana halua näyttää, että EU:n jalkoihin ei jäädä.

Eikä jääty. Meritalo ostaa hilloja ja mehuja varten marjoja eri puolilta Suomea niin viljelmiltä kuin luonnonmarjojen ke-

rääjiltä. Oma mansikanviljely loppui, kun jatkojalostus kasvoi täyspäiväiseksi.

Pro Agrian puutarhatalouden yritysneuvoja Ismo Ruutiainen on niin ikään kotimaisen marjan puolesta puhuja. ”Muut tuotteet mainostavat itseään marjojen avulla”, Ruutiainen muistuttaa marjojen maineesta. Hän patistaa suomalaisia marjojen tuottajia ja jalostajia olemaan ylpeitä työstään.

Markkinointiin Ruutiainen perää ajattelua ”asiakkaan aivoilla”.

Tulevalle kesälle Ruutiainen toivoo pitkää mansikan satokautta.Toissa vuonna

Kati Hoppul a

mansikka kypsyi melkein kerralla. Se romautti hinnat ja kannattavuuden.

Luonnonmarjoja kerätään myyntiin 15 miljoonan ja kotiin 30 miljoonan euron arvosta vuodessa, Arktisten Aromien toimitusjohtaja Simo Moisio tietää. Niihin lukuihin tarvitaan ulkomaalaisiakin poimijoita.

Moisio on ilahtunut siitä, että kotimaan luonnonmarja kiinnostaa jalostajia.

Marjoista 8–9 miljoonaa kiloa menee vientiin. Se tuo muualta Suomeen tuloja 30 miljoonaa euroa.

Sivut 10–11

Marjojen lajikekokeissa selvitettiin mansikan, vadelman, herukan ja tarhamustikan selviytymistä pohjoisissa oloissa.

Mansikat ja herukat menestyivät pohjoisessa MTT:n jalostama mansikkalajike Valotar kesti parhaiten talven koettelemukset Pohjois-Suomessa. Myös norjalainen Frida tarjoili hyvän ja makean sadon, mutta monet eteläisemmät lajikkeet eivät talvea kestäneet. Herukka tuotti marjoja vielä Rovaniemelläkin, mutta vadelmien ja tarhamustikan makuun aivan pohjoisessa ei enää päästä.

Sivut 6–7

2

Satovahinkojärjestelmä muutoksessa

Tapio Tuomel a

Perinteinen satovahinkojärjestelmä voi poistua CAP-uudistuksen myötä vuoden 2013 lopussa. Uudistus ei olisi kuitenkaan huono, sillä satovahinkojärjestelmä ei ole antanut korkean satotason tiloille suojaa satovaihtelun varalle.

Marjat, sekä metsästä poimitut että puutarhoissa tuotetut, ovat perinteisesti kuuluneet suomalaiseen ruokakulttuuriin.

Oma marja, paras marja Kesä on kasvun aikaa niin puutarhassa kuin pelloillakin. Parhaan kasvun edellytykset takaamme, kun valitsemme oikean kasvin oikeaan paikkaan ja pidämme huolta, että kasvualusta on kunnossa, vettä ja ravinteita on riittävästi, kasvitaudit ja tuholaiset ovat kurissa ja että rikkakasveja on vähän.

MTT on yli sadan vuoden ajan tuottanut tietoa kasvinviljelyn parhaaksi. Tämän Maaseudun Tiede -liitteen teemana on marjanviljely. Eri tutkimus- ja kehittämishankkeiden kautta MTT on tuottanut markkinoille uusia marjalajikkeita, testannut ja verrannut lajikkeiden satoisuutta ja kestävyyttä eri puolilla Suomea, tuottanut valiotaimia lisäykseen sekä kehittänyt viljelymenetelmiä.

Avomaatuotannon lisäksi MTT on ollut myös vahvasti mukana kehittämässä energiatehokkaampia kasvihuoneita.

MTT palkitsikin tänä vuonna puutarhatutkimusta vuodesta 1995 lähtien johtaneen professori Risto Tahvosen vuoden innovaattoriksi.

Tutkimuksessa tuotettu tieto ei ole jäänyt vain tutkijoiden käyttöön vaan sitä on viety eteenpäin viljelijöille artikkeleiden, oppaiden ja koulutuspäivien kautta.

Tiedon vieminen käytäntöön onkin yksi MTT:n päätehtävistä.

Marjat ja muut puutarhakasvit sekä avomaalla että kasvihuoneissa sekä niihin

liittyvä jalostus ja viljelymenetelmien kehittäminen ovat osa MTT:n ”Kestävä ja kilpailukykyinen ruoantuotanto” -tutkimusaluetta. Tutkimusalue tuottaa tietoa ja käytäntöjä biologisesti tehokkaaseen, eettisesti ja ekologisesti kestävään ruoantuotantoon.

Tutkimusaiheiden tavoitteina on parantaa maa- ja puutarhatalouden tuottavuutta ja kannattavuutta, tuottaa terveellistä ja laadukasta ruokaa kuluttajille ja varmistaa ruuan saatavuus. Tutkimusalueella selvitetään maatalous- ja puutarhasektorin tilatason kilpailukykyyn vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksessa myös kehitetään työkaluja tuotannon optimointiin ja taloudellisten riskien hallintaan muun muassa etsimällä keinoja kannattavuuden vuotuisen vaihtelun hillitsemiseksi. Yksi tärkeä teema on myös selvittää ilmastonmuutoksen tuomia riskejä ja mahdollisuuksia Suomen maa- ja puutarhataloudelle.

riskiarviointi hankalaa Uudet vakuutustuotteet voivat olla kolmea perustyyppiä. Vakuutusyhtiöt voivat rakentaa perinteisen satovahinkojärjestelmän kaltaisia satovahinkovakuutuksia. Tilakohtaisten satotasojen ja satoriskien arviointi on kuitenkin tässä vaihtoehdossa haasteellista.

Hinnoittelun tueksi tarvitaan liikennevakuutuksista tutun bonusjärjestelmän kaltaista satovahinkoriskin tilakohtaista luokittelua. Satovahinkojen tarkastamisesta aiheutuu myös huomattavia kuluja.

Perinteinen vakuutus kattaa tarkasti sadon menetyksen, johtuipa se sitten sääilmiöistä tai viljelijän omista toimista. CAP-uudistuksen ensimmäisessä versiossa ehdotetaan vakuutuksien olevan tätä tyyppiä.

Indeksi vakuuttaa sadon Maatalousekonomistit useista EU-maista ovat kuitenkin ehdottamassa järjestelmän pohjaksi niin sanottuja indeksivakuutuksia. Indeksiva-

kuutuksen ideana on, että tilakohtaista arviointia ei tarvita, vaan viljelijä vakuuttaa jonkin satoon vaikuttavan sääilmiön tai omalla alueellaan havaitun keskimääräisen sadon.

Järjestelmän etuna on, että se antaa tasapuolisen suojan epäedullisia sääilmiöitä vastaa erilaisilla satotasoilla toimiville tiloille. Näin säilyvät kannusteet omaehtoiseen satovahingoilta varautumiseen, esimerkiksi ojituksesta huolehtimiseen.

Epäedullinen sääilmiö, kuten kasvukauden aikainen matala tehoisan lämpötilan summa tai sateisuus, voi laukaista korvauskynnyksen.

Vahinkoa ehkäisevien panostusten ansiosta viljelijä voi silti saada satoakin. Järjestelmään kuuluu myös se, että tilalla voi sattua satovahinko, jota ei korvata. Tämä vakuutustyyppi ei kuitenkaan toistaiseksi täytä CAP-uudistuksen linjauksia.

Yhdistelmä kolmantena Kolmas mahdollinen vakuutustyyppi on näiden yhdistelmä. Sääilmiö laukaisee ensimmäisen kynnyksen ja vakuutuskorvauksen maksaminen vaatii vielä tilakohtaisen tarkastuksen.

Uudet vakuutustuotteet toteutettaisiin ns.

Public-Private-Partnership (PPP) -mallilla, jossa julkisen sektorin myötävaikutuksella vakuutustuotteista saataisiin markkinakelpoisia.

Julkisen tutkimusrahoituksen avulla tutkitaan tällä hetkellä erilaisia vakuutusratkaisuja ja niiden markkinakelpoisuutta Suomessa.

Myöhemmin tuki voisi olla myös vakuutusten oston tukemista.

Sami Myyrä, MTT Lisätietoja: sami.myyra@mtt.fi Puh. 040 551 5904 L aurent Dambies/Rodeo

Marjat, sekä metsästä poimitut että puutarhoissa tuotetut, ovat perinteisesti kuuluneet suomalaiseen ruokakulttuuriin. MTT tekee osaltaan työtä sen eteen, että kotimainen marja on laadukasta ja sen tuottaminen on kannattavaa. Kotimainen marja on paras marja.

Pekka Uimari tutkimuspäällikkö Kestävä ja kilpailukykyinen ruoantuotanto pekka.uimari@mtt.fi

TOIMITTANUT: Niina Pitkänen, MTT

Liite 2/2012

E

uroopan komissio antoi lokakuussa 2011 lainsäädäntöehdotuksensa EU:n yhteisestä maatalouspolitiikasta vuoden 2013 jälkeen. Satovahinkojen varalta ehdolla on vakuutustuki.

Vuoden 2014 alusta viljelijät ostaisivat niin halutessaan satovahinkovakuutukset muiden vakuutusten tapaan vakuutustuotteita tarjoavilta vakuutusyhtiöiltä tai muilta finanssitavarataloilta. Julkinen sektori voisi edelleen tukea vakuutusten ostamista. Suurimmillaan tuki saisi kuitenkin olla vain 65 prosenttia vakuutustuotteiden hinnasta.

Lisäksi Euroopan komissio on ilmoittanut antavansa keväällä 2013 ehdotuksensa uusista valtiontuen suuntaviivoista. Ne ratkaisevat, onko nykyinen satovahinkojärjestelmä vielä mahdollinen.

69. vuosikerta ISSN 1796-8763 (painettu) ISSN 1796-8771 (verkko) www.mtt.fi/julkaisut/ maaseuduntiede/haku.html

Yhteistyössä:

Uudet satovahinkovakuutukset voisivat kannustaa omaehtoiseen satovahingolta varautumiseen, mutta suojaisivat myös sääilmiöistä johtuvalta satovahingolta.

TOIMITUSKUNTA: MTT: Jyrki Aakkula, Markku Järvenpää, Juha-Matti Katajajuuri, Niina Pitkänen, Pekka Uimari, Hilkka Vihinen Maaseudun Tulevaisuus: Heikki Vuorela

MAASEUDUN TIEDE Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Humppilantie 9 A 31600 Jokioinen 029 5300 700 www.mtt.fi

MTT on johtava ruokajärjestelmän vastuullisuutta ja kilpailukykyä kehittävä tutkimuskeskus.

Maaseudun Tiede -liite kertoo MTT:n ja sen yhteistyötahojen uusimmista tutkimuksista. Liite ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

3

Mansikan pöytäviljely on kallista, mutta tehokasta

Teema

Mansikan pöytä- eli tabletop-viljely on nopeasti yleistynyt Euroopassa tautivapaan peltomaan puutteen vuoksi. Menetelmä mahdollistaa tehokkaan mansikanviljelyn. Suomessa pöytäviljelyn nopeaa yleistymistä tuskin on odotettavissa.

M

Kati Hoppula

ansikan pöytäviljelyllä tarkoitetaan viljelymenetelmää, jossa taimet nostetaan telineille, jotka ovat poiminnan kannalta optimikorkeudella. Taimia kasvatetaan turvesäkeissä tai ruukuissa joko kausihuoneessa tai avomaalla.

Pöytäviljelyssä ei tarvita viljelykiertoja, koska kasvualusta vaihdetaan aina taimia uusittaessa. Lisäksi pöytäviljely nopeuttaa poimintaa ja mahdollistaa erittäin tiheän istutuksen.

Kausihuoneiden ja avomaatuotannon yhdistelmällä satoa pystytään jaksottamaan Etelä-Suomessa usean kuukauden ajalle.

Taimet eivät talvehdi Suomessa MTT tutki mansikan pöytäviljelyä Sotkamon, Ruukin ja Rovaniemen tutkimusasemilla vuosina 2009-2011 sekä kausihuoneessa että avomaalla. Kokeet istutettiin odotuspetitaimista Kekkilän vihanneslevyihin ja kasteltiin sekä lannoitettiin tihkukastelulla. Testatut lajikkeet olivat Polka, Sonata ja Salsa.

Odotuspetitaimien ensimmäinen sato määräytyy taimistolla. Istutusvuonna satoa saadaan siis 400-500 g/taimi.

Taimia yritettiin talvehdittaa laskemalla ne maahan ja käärimällä harsoihin. Vaikka lumipeite oli paksuimmillaan pitkästi yli puoli metriä, taimet eivät talvehtineet avomaalla. Talven jälkeen Polka tuotti avomaalla 60 g/taimi, Salsa 40 g/taimi ja Sonata 10 g/taimi.

Sotkamossa taimia yritettiin talvehdittaa myös kausihuoneessa ja siinä tulos oli kohtalainen. Lämmin ja pitkä syksy paransi kausihuoneessa talvehtimista niin paljon, että paras lajike Polka antoi talven jälkeen satoa kausihuoneessa keskimäärin 320 g/ taimi. Salsa antoi 250 g/taimi ja Sonata 230 g/taimi.

Korkeat tuotantokustannukset Pöytäviljelyssä tuotantokustannus vaihtelee taimitiheyden mukaan. Kun taimista otetaan vain yksi sato ja istutustiheys on 39 000 kpl/ha, niin tuotantokustannus on 6,40 €/kg.

Vastaavasti tiheydellä 52 000 kpl/ha tuotantokustannus on 5,53 €/kg ja tiheydellä 78 000 kpl/ha tuotantokustannus on 4,62

Kausihuoneen ja avomaatuotannon yhdistelmällä mansikan satoa pystytään jaksottamaan usean kuukauden ajalle.

Mansikkalajikkeiden keskimääräiset sadot Ruukissa ja Rovaniemellä Lajike

kausihuone tn/ha

avomaa tn/ha

erotus tn/ ha

Bounty

23,0

11,9

+11,1

Honeoye

15,9

9,2

+6,7

Polka

25,5

15,2

+10,3

Salsa

28,5

16,7

+11,8

Sonata

21,5

14,7

+6,8

€/kg. Taimikohtaiseksi sadoksi on kaikissa tapauksissa laskettu 300 g/taimi.

Suuri kustannustekijä on taimien ja kasvualustan kertakäyttöisyys. Talvehtiminen on puolestaan haasteena koko

Suomessa ja vielä Etelä-Ruotsissakin. Sen sijaan esimerkiksi Englannin rannikkoseuduilla, missä ei ole talvella pakkasia, pystytään taimia talvehdittamaan. Suomessa on siis käytettävä ensimmäisenä vuonna

mahdollisimman suuren sadon tuottavia taimia.

Maku jäi miedoksi Mansikan maku jäi pöydillä selvästi miedommaksi kuin avomaalla. Syinä todennäköisesti olivat lannoitus ja kastelu, jotka rajatussa kasvualustassa vaativat erityistä huomiota. Maun kehittäminen vaatisi lisätutkimuksia.

Kalle Hoppula, Kati Hoppula, Vesa Järvelin, Janne Ylijoki, Kaisa Soppela, Sirkka Luoma ja Hanna Kekkonen, MTT sekä Markku Kajalo, Oulun yliopisto Lisätietoja: kalle.hoppula@mtt.fi Puh. 029 531 7228

Kausihuone kannattaa pohjoisessakin

Mansikan harmit eli home ja lintujen aiheuttamat vahingot vähenevät kausihuoneessa.

Mansikan kausihuonetuotanto kannattaa, jos satoa saadaan enemmän tai jos siitä saadaan parempi hinta. Koska pohjoisessa ei saada hintahyötyä sadon aikaistumisesta, on kausihuonetuotannon satotasojen oltava parempia.

Selkeimmät kausihuoneen hyödyt ovat kukinnan parantumisesta ja marjakoon kasvusta johtuva sadonlisäys sekä homeen ja lintuvaurioiden vähentyminen. Koska investointi on suuri, ei heikkosatoisten ja epävarmojen lajikkeiden viljely kannata. Kausihuoneesta on otettava mahdollisimman suuri sato.

MTT:n Sotkamon ja Ruukin tutkimusasemilla mansikan kauppakelpoista satoa saatiin lisättyä vuosina 2010-2011 merkittävästi, kun mansikat viljeltiin maassa kausihuoneessa. Sen sijaan Rovaniemellä kausihuone ei tuottanut millään lajikkeella ja minään

vuonna sadonlisäystä, joka olisi ollut kausihuoneinvestoinnin takaisinmaksun kannalta riittävä.

Kausihuoneen tuotettava paremmin Testilajikkeina olivat Honeoye, Polka, Bounty, Sonata ja Salsa. Istutustiheys oli 40 000 tainta/ha. Polka, Bounty ja Salsa kannattivat Sotkamossa ja Ruukissa kausihuoneessa hyvin, mutta Sonata ja Honeoye juuri ja juuri.

Kun mansikan myyntihinta on 3,70 €/ kg ja kausihuoneen takaisinmaksuaika 10 vuotta, pitää kausihuoneessa kasvatettavasta mansikasta saada lisää satoa 5 760 kg/ha. Toisaalta jos satotaso on sama 7 000 kg/ha sekä kausihuoneessa että avomaalla, on mansikan myyntihinnan oltava kausihuonetuotannossa 1,90 €/kg suurempi kuin avomaalla.

4

Nurmikko, jota ei tarvitse leikata Monen toive on kaunis vihreä nurmikko, joka pysyy tasaisena ja jota ei tarvitse leikata. Tunturinurmikka voisi olla vastaus tähän toiveeseen. Vielä tunturinurmikan siementä ei ole saatavilla kotinurmikoihin ja puistoihin, mutta mahdollisesti jo lähivuosina.

Oiva Niemel äinen

Nurmikot leikataan tavallisesti kerran viikossa. Kuivuusjaksoilla leikkuuvälit ovat pidemmät. Joka tapauksessa nurmikko pitää leikata monta kertaa kesässä.

Leikkuu onkin keskeinen nurmikon hiilijalanjäljen aiheuttaja. Olisiko leikkuutarpeesta mahdollisuus säästää, vaikka nurmikko haluttaisiin pitää lyhyenä?

Lapista polveutuva nurmilajike tunturinurmikka näyttäisi luovan tähän mahdollisuuksia: sitä voitaisiin käyttää monessa nurmikkokohteessa, ja sitä tarvitsee leikata vain kerran tai kaksi kertaa kasvukaudessa.

Suomen lajikeluetteloon on vuonna 1999 hyväksytty Borealin Halti-tunturinurmikkalajike. Käyttäjät arvostaisivat lajikkeen vähäistä leikkuutarvetta niin kustannussyistä kuin ekologisista syistä. Pulmana ovat olleet siementuotannon haasteet, eikä lajikkeesta ole tällä hetkellä siementä nurmikkokäyttöön.

Pohjoista alkuperää olevan tunturinurmi-

kan siementuotanto Suomea selvästi eteläisemmillä alueilla saattaa kohdata päivän- ja kasvukauden pituuteen liittyviä ongelmia.

Miljoona kiloa siementä Suomessa käytetään vuosittain lähes miljoona kiloa siementä nurmikkoalueiden perustamiseen. Siemen on pääosin punanataa ja niittynurmikkaa.

Ulkomaisia, hyvin maahamme soveltuvia lajikkeita on saatavilla, ja kaikki siemen tuodaan tällä hetkellä ulkomailta. Niittynurmikan ja punanadan kotimaista siementuotantoa onkin ollut vaikea saada kilpailukykyiseksi.

Tunturinurmikan kotimaisen siementuotannon kilpailumahdollisuudet saattavat olla paljon paremmat. Perustelu löytyy rahasta: kalliimmallekin siemenelle löytynee kysyntää, jos tietyn lajikkeen käytöllä pystytään pienentämään nurmikon koko elinkaaren aikaisia

Niittynurmikkalajikkeet

hoitokustannuksia. Siemenenkustannus on joka tapauksessa lähes mitätön osa nurmikon perustamisen kustannuksista.

Norjassa on saatu hiljattain rohkaisevia tuloksia tunturinurmikan siementuotantokokeiluissa. Suomessa niin MTT:n tutkimus kuin Boreal ovatkin tehostamassa Halti-lajikkeen siemenlisäystä.

140 120 100 80 60 40

Oiva Niemeläinen, Markku Niskanen ja Lauri Jauhiainen, MTT Lisätietoja: oiva.niemelainen@mtt.fi Puh. 029 531 7547

Harmaanvihreä ja tiheä nurmilajike

20 0

Halti-tunturinurmikka muodostaa peittävän ja vähäkasvuisen nurmikon. Tunturinurmikan kasvukorkeus on matala. Lehti on leveähkö. Laji aloittaa kasvun varhain keväällä ja on talvenkestävä. Väri on hieman vaaleanharmaa, ja nurmikko menettää värinsä syksyllä sangen varhain.

Halti

Limousine

Conni

Fortuna

Bartender

Kasvu

Esto

Baron

Julia

Vihreäpeittävyys

Eräiden lajikeluettelossamme olevien niittynurmikkalajikkeiden kasvukaudenaikainen lisäkasvu ja keskimääräinen vihreäpeittävyys suhteessa Halti-tunturinurmikkaan MTT:n nurmikon lajikekokeissa (Halti=100, jolloin kasvu on 36 cm ja vihreäpeittävyysprosentti 86.).

Halti on niukkakasvuinen lajike, jonka vihreäpeittävyysarvot ovat korkeat.

Tunturinurmikan (Poa alpina) Halti-lajike polveutuu Suomen Lapista kerätyistä kannoista. Lajike muodostaa tiheän nurmikon.

Se aloittaa kasvun aikaisin keväällä ja tulee röyhylle Etelä-Suomessa jo varhain toukokuussa. Lajin kasvu on vähäistä ja kasvukorkeus matala.

Haltin väri on harmaanvihreä. Mo-

net katsojat ovat pitäneet väristä, vaikka se poikkeaakin hieman muista nurmikkoheinälajikkeista.

MTT:n nurmikkokokeissa laji on myös ollut hyvin talvenkestävä. Lajin heikkous on sen aikainen talveentuminen syksyllä, eli kasvuston väri muuttuu harmaaksi muita lajikkeita selvästi aikaisemmin.

Maanmuokkausmenetelmä vaikuttaa kaurasadon laatuun ja määrään Käytännön viljelyksillä tehty seuranta paljastaa, että suurin sato kertyi kevytmuokatuilta lohkoilta. Valkuaispitoisuus puolestaan oli suurin syyskynnetyillä lohkoilla.

Syyskyntö on perinteinen maanmuokkauksen menetelmä, joka torjuu rikkakasveja, multaa kasvijätteet ja kuohkeuttaa maan routaantumisen tehostamiseksi ja kevätkosteuden varastoimiseksi.

Kevennetyissä muokkausmenetelmissä kyntö jätetään tekemättä. Maanpinnan kasvipeite säilyy myös kasvukausien välisellä ajalla, minkä takia maan eroosio ja ravinnehuuhtoumat pellolta pienenevät, maan pintakerroksen humuspitoisuus lisääntyy, mururakenne paranee, lierojen toiminta vilkastuu ja veden haihtuminen hidastuu.

Niittynurmikkalajikkeet Suorakylvö tehdään yleensä sänkipeltoon ilman erillistä muokkausta. Keven140 netyissä muokkausmenetelmissä ja suo120 rakylvössä pellolle jäänyt kasvijäte voi vaikeuttaa viljelyä mm. lisääntyneen kasvi100 tautiriskin takia.

80

Aineisto laatuseurannasta Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on seu40 rannut vuodesta 1966 viljasadon laatua

60

Maanmuokkausmenetelmän vaikutus kaurasadon laatuun ja määrään Sato kg/ha (n)

Hehtolitrapaino kg (n)

Valkuaispitoisuus % (n)

Surkastuneet jyvät <2,0 mm % (n)

Kauran keskiarvo

3915 (1784)

55,7 (1945)

12,6 (1944)

6,2 (1218)

Syyskyntö

3853 (1129)

55,5 (1228)

12,9 (1227)

6,1 (777)

Kevennetty muokkaus

4032 (375)

55,7 (411)

12,4 (411)

6,4 (255)

Suorakylvö

3902 (110)

56,0 (118)

12,2 (118)

6,3 (77)

Maanmuokkausmenetelmän vaikutus kaurasadon laatuun ja määrään tilatasolla.

viljelijöiden lähettämien lohkokohtaisten näytteiden perusteella.

Laatuseurannan aineistosta tarkasteltiin vuosien 2007-2011 kauranäytteiden hehtolitrapainoa, valkuaispitoisuutta ja surkastuneiden, seulonnassa alle 2 mm jäävien jyvien määrää. Taustatiedoista huomioitiin maanmuokkausmenetelmä ja sadon määrä. Viiden vuoden aineiston tarkastelu tasoitti vuosien

välistä vaihtelua.

Maanmuokkausmenetelmistä vertailtiin syyskyntöä, kevytmuokkausta ja suorakylvöä.

Kevätkyntö jätettiin tarkastelun ulkopuolelle, koska se sopii viljanviljelyssä vain harvoille maatyypeille. Tarkastelussa huomioitiin kyseisen satovuoden maanmuokkausmenetelmä.

Sitä, kuinka pitkäaikaisesta muokkausmenetelmästä on kyse, ei voitu selvittää.

Maanmuokkaustavaksi oli ilmoitettu syyskyntö 63 prosentilla, kevytmuokkaus 21 prosentilla ja suorakylvö 6 prosentilla lohkoista.

Kaurasato oli suurin kevytmuokatulla lohkoilla, mutta hehtaarisadoissa ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa eri muokkaustapojen välillä, kun vuosien välinen vaihtelu tasoittui viiden vuoden tarkastelujaksossa.

Valkuaispitoisuus oli matalin suorakylvetyillä lohkoilla ja suurin syyskynnetyillä lohkoilla (P<0,001). Hehtolitrapaino oli suurin suorakylvetyillä lohkoilla, mutta eri menetelmien välinen vaihtelu jäi pieneksi. Surkastuneita jyviä oli vähiten syyskynnettyjen ja eniten suorakylvettyjen lohkojen näytteissä (P<0,05).

Anne Mäittälä ja Elina Sieviläinen, Evira Lisätietoja: anne.maittala@evira.fi Puh. 040 740 1300

Lue Maaseudun Tieteet juttuarkistosta www.mtt.fi/julkaisut/maaseuduntiede/haku.html

Kainuu Omena: Ämmänsaari (myös Aino-nimellä).

Keski-Suomi

Omenat: Ahosen lakkaomena, Anna-Maija, Cautonin kesäomena, Helenan kulta, Minna Canth, Pekkalan puu, Pieksämäen omena.

Pirkanmaa Omenat: Eppulainen, Gallen, Kangasalan talvi, Kerppolan kesä, Sariola, Turso, Ylä-Kautun omena.

Savo Omenat: Grenman, Kenttämies, Kersti, Piispan omena, Eliakselan nauris, Suomen suurin.

Häme Omenat: Andelin, Jalkaranta, Jalmarin talviomena, Jenny, Lantun talvi, Lepaan liereä, Lepaan meloni, Mannerheimin omena, Melkkala, Osmolan syys, Osmolan talvi, Paasikiven omenat (talvi, no:2 ja no:3), Padasjoen talvi, Rautell, Waldemar.

Päärynä: Aunen päärynä.

Varsinais-Suomi ja Satakunta Omenat: Hannulan talvi, Huvitus, Lavia, Lemun talvi, Louhisaaren ananas (myös Willnäsin nimellä), Luotsi, Långsjön päärynäomena (myös Sagulin ja Esteri nimellä), Viurilan ananas, Yltöisten sitruunaomena, Sunilan vaha.

Päärynät: Lückin päärynä, Jullaksen herkkupäärynä, Kuusiston sokeripäärynä, Bussilan päärynä, Spurilan päärynä, Kustavin päärynä, Lempisaaren päärynä, Hannulan päärynä.

Pohjanmaa Omenat: Gerbyn aikainen, Gerbyn kaneli, Gerbyn astrakaani, Gustavs bästa, Oton omena, Railamo, Ranta-ahon herkku, Vaasan talvi.

Päärynät: Vaasan päärynä, Porin päärynä.

Kymenlaakso Omenat: Aholan aikainen vaha, Aholan keltainen vaha, Pohjolan ruusu, Valkealan kesä, Valkealan syys.

Päärynä: Jukka.

Uusimaa Omenat: Achrenin syys, B.J.Lindberg, Jägerhorn, Kaikuvuori, Kirkniemen talviomena, Linnan omena, Lohjan Kirkas, Margunoff, Snygg, Svartholman punainen, Tammisaari, Viikari.

Päärynät: Billnäsin leiviskä, Forssin päärynä, Ahtialan punapäärynä, Tohtorin päärynä.

Nyt kaivataan muistitietoa paikallisten omena- ja päärynälajikkeiden kasvupaikoista.

MTT etsii pitkään viljeltyjen maatiaiskasvien tarinoita Tiedätkö, missä kasvaa paikallinen omena, päärynä, ryvässipuli ja vanha humalakasvusto? Viljeletkö vielä vanhaa rukiin, kauran, ohran tai vehnän viljakantaa? Entä onko aitaorapihlajasi todella vanhaa kantaa?

Maarit Heinonen

MTT kerää tietoja vanhoista paikallisista maa- ja puutarhatalouden kasvikannoista.

Tutkimus on osa eurooppalaista hanketta, jossa kartoitetaan maatiaiskasvien nykyviljelyn laajuutta Suomessa, Italiassa ja IsossaBritanniassa.

Etsimme eri puolilta Suomea paikallisesti syntyneitä omenan ja päärynän lajikkeita, joita on yli 70 erilaista. Etsimme lisäksi ryvässipuleita sekä todella vanhoja humalan kasvustoja. Näistä tehdään DNA-analyysillä kantavertailuja.

Lisäksi hakusessa ovat yhä viljelyssä olevat vanhat viljakannat rukiista, kaurasta, ohrasta ja vehnästä.

Aitaorapihlajan perintöä etsitään Lounais-Suomesta kaipaamme tietoja aitaorapihlajan erittäin vanhoista kasvustoista.

Tutkimme DNA-analyysilla, periytyykö aitaorapihlaja suomalaisen tutkimusmatkailijan Pehr Kalmin 1700-luvun puolivälissä Pohjois-Amerikan matkalta tuomista aitaorapihlajan siemenistä.

Vanhimmat ja kiinnostavimmat aitaorapihlajien kannat istutetaan osaksi taiteilija Jan-Erik Anderssonin suunnittelemaa ympäristötaideteosta, joka sijaitsee Turussa Sibelius-museon tontilla Kalmin tammen varjossa.

Paikalliset nimet ja taustat tietoon Suomalaiset puutarhat ovat täynnä vanhoja omenapuita, joiden lajikkeista omistajalla ei ole tietoa. Hankkeessamme ei ole mahdollista tutkia näitä kaikkia, vaan erityisen ar-

kokoamme laveammin tietoa vanhoista päärynäpuuyksilöistä.

Maarit Heinonen ja Hilma Kinnanen, MTT Lisätietoja: maarit.heinonen@mtt.fi Puh. 029 5317 185

Huvitus löytyi muistitiedon avulla Ryvässipuli on jakosipuli, joka jakautuu kasvunsa aikana 3–15 sipulin ryppääksi.

Ryvässipuli on tullut Suomeen idästä, ja se on muualla Euroopassa harvinainen.

vokasta on tieto paikallislajikkeen nimestä.

Kokoamme myös muistitietoa paikallislajikkeiden syntyhistoriasta sekä viljelyyn leviämisestä.

Esimerkiksi Grenmanin omenasta tiedetään, että se on syntyjään Mikkelin Rantakylän kartanosta 1800-luvun puolivälistä.

Nimensä se on saanut kartanon omistajan apteekkari Grenmanin mukaan. Kaipaamme tietoa siitä, elääkö yhä alkuperäinen emopuu ja entä löytyykö Grenmanin omenasta vanhoja puuyksilöitä Savosta.

Sen sijaan suomalaisista paikallisista päärynälajikkeista on erittäin niukasti tietoa, ja

Vuonna 2010 MTT paikansi Lounais-Suomessa Korpelan torpan pihalla kasvaneen omenapuun tyngän Huvitus-lajikkeeksi.

Huvitus-puu löytyi alkuperäiseltä kasvupaikaltaan yläneläisen muistitiedon ja vanhan pomologisen kirjallisuuden avulla. Lajike saatiin varmistettua lehtinäytteestä tehdystä DNA-analyysistä.

Etsimme nyt muita siemenestä syntyneitä ja paikalliseen viljelyyn levinneitä omenan ja päärynän paikallislajikkeiden mahdollisesti elossa olevia emopuita ja vanhoja puuyksilöitä.

5 MTT:ssä tutkittua

Uuden perunaruton torjunta vaatii erilaisten menetelmien kirjon.

– Nykyinen perunarutto on aivan eri tauti kuin 1800-luvun puolivälissä Suomeen saapunut rutto, sanoo MTT:n vanhempi tutkija Asko Hannukkala.

Hän tarkasteli väitöstutkimuksessaan perunaruton leviämistä, esiintyvyyttä ja taudinaiheuttajassa tapahtuneita muutoksia vuodesta 1845 aina tähän päivään asti.

Perunarutto tuli Suomeen KeskiEuroopasta vuonna 1845. Sanomalehtiartikkeleista ja tutkimusraporteista Hannukkala selvitti, että maanlaajuinen ”potaattitauti” aiheutti Suomessa vakavia tuhoja muutaman kerran vuosikymmenessä 1980-luvulle asti. Rutto ilmaantui perunaan tavallisesti elokuun loppupuolella ja aiheutti suurinta tuhoa pilaamalla mukuloita.

1990-luvulla Meksikosta tuotiin ruttoisen perunan mukana Eurooppaan perintötekijöiltään täysin uusi ruttopopulaatio, joka levisi nopeasti Suomeenkin ja syrjäytti vanhan tautikloonin. Tämä suvullisesti lisääntyvä perunaruton muoto on Pohjoismaissa monimuotoisempi kuin muualla Euroopassa. Ruton kahden pariutumistyypin risteytyessä syntyy munaitiöitä.

– Munaitiöt joutuvat peltomaahan ruttoisten kasvinjätteiden mukana ja säilyvät siellä muutamia vuosia.

Ne voivat tartuttaa jo nuoria, taimelle tulevia perunoita, Hannukkala kuvaa.

Uuden perunaruton ilmaantuminen pelloille on myös aikaistunut kuukaudella, kesä-heinäkuun taitteeseen, mikä on lisännyt kemiallisten rutontorjuntaruiskutusten tarvetta. Vielä 1970-luvulla ruton hillitsemiseen riitti enintään kolme ruiskutusta loppukesällä mutta nyt samaan lopputulokseen tarvitaan tuplamäärä käsittelyjä.

Tällä hetkellä runsas torjunta-aineiden käyttö pitää perunaruton hallinnassa tavanomaisessa viljelyssä.

Uusi EU-direktiivi ja laki kasvinsuojeluaineista velvoittavat kuitenkin vähentämään torjunta-aineiden käyttöä ja siirtymään integroituun kasvinsuojeluun. Myös kauppa ja kuluttajat toivovat entistä luonnonmukaisemmin tuotettua perunaa.

– Meidän tutkijoiden on kehitettävä toteuttamiskelpoisia toimintamalleja ruttoruiskutuksille. Myös viljelykäytäntöjä, kuten hyvää hygieniaa, rutonkestävien lajikkeiden viljelyä ja kasvinvuorottelua on edistettävä.

6

Marjalajikkeet testattiin Pohjois-Suomessa

Teema

MTT:n tutkimusasemilla Sotkamossa, Rovaniemellä ja Ruukissa etsittiin uusia, talvenkestäviä ja satoisia marjalajikkeita Pohjois-Suomeen vuosina 2008-2011.

Mansikalta, herukoilta ja vadelmilta löytyi hyviä lajikkeita. Tarhamustikat eivät enää kunnolla menestyneet pohjoisessa.

Mansikkalajikkeista lupaavimmat olivat norjalainen Frida ja MTT:n jalostama Valotar.

Frida oli kookas, hyvin tumma ja makea.

Satoisuudeltaan Frida oli Polka-lajikkeen veroinen, mutta talvenkestävyys oli hieman heikompi. Frida oli satoisa Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueella, mutta Rovaniemellä talvenkestävyys oli huonoa. Frida ei ollut arka harmaahomeelle, mutta lievää härmää sillä esiintyi.

Valotar on keskikokoinen, heleänpunainen ja maultaan sopivan hapokas. Talvenkestävyydeltään se oli lajikekokeen paras, myös Rovaniemellä. Sadoltaan Valotar oli keskinkertainen ja tasainen. Valotar ei ollut herkkä harmaahomeelle tai härmälle.

Heikosti satoa tuottivat ja huonosti talvehtivat Flair, St Jean d´Orleans, Blink, Nisga’a, Stolo, Iris ja Gudleif. Niitä ei voida suositella viljeltäviksi pohjoisessa.

Herukka-Mikael satoisa ja kestävä Herukan lajikekokeissa parhaat mustaherukat olivat MTT:n koejaloste 15 ja Mikael. Ne olivat talvenkestäviä ja satoisia myös Rovaniemellä.

Jaloste 15 oli sadoltaan Mikael-lajiketta parempi, mutta erittäin voimakkaan makunsa vuoksi se soveltuu lähinnä teollisuusmarjaksi. Mikael oli maultaan yksi kokeen parhaita.

Molemmat lajikkeet olivat ominaisuuksiltaan Öjebyn-lajiketta huomattavasti parempia.

Lajikekokeen pystykasvuisimmat mustaherukat Marski ja jaloste 25 olivat hyväsatoisia Etelä-Kainuussa ja Oulun korkeudella. Napapiirin alueella ne saivat jonkin verran talvivauriota, mutta olivat kuitenkin satoisampia kuin Öjebyn. Jaloste 25 oli hieman Marskilajiketta satoisampi, mutta Marski talvehti varmemmin. Marski oli maultaan hyvä ja marjat olivat suuria. Jaloste 25 oli suurimarjainen ja maku oli vahva.

Uudet viherherukat Vilma ja Venny saivat jonkin verran talvivaurioita. Ne tuottivat kuitenkin hyvän sadon Kainuun ja PohjoisPohjanmaan eteläosissa ja kohtalaisen sadon myös Rovaniemellä. Vilma oli Venny-lajiketta varmempi talvehtija ja keskimäärin myös sa-

Vadelmissa on eroja: viljelykokeen satoa edustavat ylhäältä vasemmalta alkaen Heisa, Fallgold, Ville, Maurin Makea, GlenAmple ja Ottawa.

toisampi. Venny oli kuitenkin maultaan makeampi. Viherherukat olivat sadoltaan huonompia kuin uusimmat mustaherukat, mutta parempia kuin Öjebyn tai Mortti. Öjebyn ja Mortti tuottivat kokeen heikoimmat sadot.

Vadelmissa Glen Ample satoisin Talvivaurioita havaittiin kaikilla vadelmalajikkeilla. Glen Ample ei ollut talvenkestoltaan paras, mutta Sotkamossa ja Ruukissa se oli satoisin vadelmalajike. Hyvän sadon tuottivat myös Ottawa ja Maurin Makea, Sotkamossa venäläinen Kolokolsik ja unkarilainen Fertödi Venusz, sekä Ruukissa Muskoka ja Jenkka.

Rovaniemellä vadelman satotasot olivat huomattavasti muita heikommat. Lajikekokeen satoisin ja kestävin oli Ville. Sen marjat olivat pieniä ja hyvänmakuisia, mutta hyvin pehmeitä.

Tarhamustikka äärirajoillaan Etelä-Lapin olot olivat jo liian ankarat tarhamustikoille. Kestävin lajike oli varpumustikka Tumma. Muut lajikkeet kärsivät erittäin pahoja talvivaurioita. Tarhamustikat eivät tuottaneet satoa Rovaniemellä, joten yhtään testatuista lajikkeista ei voida varauksetta suositella Lappiin.

Talvivaurioita esiintyi säännöllisesti myös Sotkamossa ja Ruukissa. Satoa poimittiin kaikista lajikkeista, mutta sadot olivat pieniä. Millään lajikkeella sadot eivät yltäneet Etelä-Suomen satomääriin. Talvenkestävimmät lajikkeet olivat Aino ja Sine. Sadoltaan ja talvehtimiseltaan heikoimmat olivat Arto ja Patriot.

Lajikekokeen tulokset ja talouslaskelmat löytyvät Kasperin puutarhaosiosta. Kokeet olivat osa Marjanviljelystä vahva elinkeino

Tehokkaalla viljelyllä vadelmasta huippusatoja Pohjois-Suomessa

Pohjois-Suomeen -hanketta, joka rahoitettiin Euroopan maaseuturahastosta Kainuun, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskusten kautta.

Kati Hoppula, Kalle Hoppula, Tarja Hietaranta, Risto Tahvonen, Vesa Järvelin, Janne Ylijoki, Kaisa Soppela, Sirkka Luoma ja Hanna Kekkonen, MTT Lisätietoja: kati.hoppula@mtt.fi Puh. 040 194 8018 www.mtt.fi/kasper

Viljelykokeiden tarkemmat tulokset ja talouslaskelmat ovat luettavissa MTT:n Kasper-nettisivustolta www.mtt.fi/kasper

Tehokkailla viljelymenetelmillä ja oikeilla lajikevalinnoilla vadelmasta voidaan saada Pohjois-Suomessakin hyvinä vuosina satoa 8–9 tonnia hehtaarilta.

MTT testasi vadelman viljelymenetelmiä Sotkamossa, Ruukissa ja Rovaniemellä vuosina 2008-2011 lajikkeilla Fallgold, Heisa, Jatsi, Jenkka, Maurin Makea, Muskoka, Ottawa ja Ville.

Sotkamossa ja Ruukissa tihkukastelun ja muovin käyttöönotto vadelmanviljelyssä keskimäärin kaksinkertaisti satotasot. Kausihuoneen käyttöönotto lisää satoja vielä tästä yleensä 30-50 prosenttia, vaikka lajikkeiden välillä on suurta vaihtelua.

Rovaniemellä tihkukastelulla ja muovilla saatu sadonlisäys oli vuodesta riippuen vain 20–40 prosenttia. Kausihuoneen tuoma sadonlisäys tihkukastelun ja muovin päälle oli vuodesta riippuen 40–230 prosenttia. Kylmänä kesänä Rovaniemellä kausihuone saattaa olla ratkaiseva tekijä sadontuotossa.

2 tn/ha satotasolla ja 9 €/kg hinnalla tarvitaan noin 25 prosentin sadonlisäys per

Vadelman satotasot (kg/ha) MTT:n Pohjois-Suomen tutkimusasemilla KH+K+M

K+M

kontrolli

Sotkamo 2010

13 170

7 069

5 416

Sotkamo 2011

6 312

4 158

2 127

Rovaniemi 2010

2 857

2 100

1 487

Rovaniemi 2011

11 580

5 099

4 277

Ruukki 2011

12 089

10 363

5 758

KH = kausihuone, K = tihkukastelu, M = muovikate, kontrolli = avomaalla ilman kastelua ja muovikatetta

vuosi, jotta tihkukastelusta ja katemuovista aiheutuvat kustannukset saataisiin katettua.

Vastaavasti kausihuoneinvestoinnin kattamiseen tarvitaan 9 €/kg hintatasolla noin 3,3 tn/ha/v lisää satoa, jos lähtötaso avo-

maalla viljeltäessä tihkukastelulla ja muovilla on 3 tn/ha.

MTT:n kokeet istutettiin kahden metrin rivivälillä eli normaalia tiheämmäksi.

Koetulosten perusteella tihkukastelun ja

katemuovin käyttö on yleensä kannattavaa.

Kausihuoneinvestoinnin kannattavuus on epävarmempaa, vaikka kokeiden keskimääräisten satojen perusteella kausihuonekin kannattaisi.

Parhaimmillaan Sotkamossa ja Ruukissa saatiin kausihuoneessa satoa 15-20 tn/ha ja Rovaniemelläkin noin 15 tn/ha. Lajikkeet käyttäytyivät paikkakunnilla eritavoin. Talvivauriot aiheuttivat huonoina vuosina suuria sadonmenetyksiä.

Kalle Hoppula, Kati Hoppula, Vesa Järvelin, Janne Ylijoki, Kaisa Soppela, Sirkka Luoma ja Hanna Kekkonen, MTT sekä Markku Kajalo, Oulun yliopisto Lisätietoja: kalle.hoppula@mtt.fi Puh. 029 531 7228

7

Katemuovilla katetta mustaherukan tuotantoon

Teema

Siirtyminen perinteisestä avomaaviljelystä muovikateviljelyyn paransi huomattavasti mustaherukan satotasoa ja viljelyn kannattavuutta Sotkamossa ja Ruukissa.

Markku Kajalo

Kastelulla ja kastelulannoituksella ei saatu muovikateviljelylle sadonlisää. Rovaniemellä satotasot olivat alhaisia ja tuotantopanosten lisääminen ei kannattanut.

Laskelmissa on verrattu kolmea eri mustaherukan viljelymenetelmää: ensimmäisessä viljellään perinteisesti avomaalla, toisessa käytetään muovikatetta ja kolmannessa käytetään tihkukastelua, kastelulannoitusta ja muovikatetta.

Laskelmissa mustaherukan emokasvimaa perustetaan 0,1 hehtaarille ja loput (0,9 ha) lisätään pistokkaista seuraavana keväänä. Viljelykierto on 10 vuotta ja sadonkorjuuvuosia on kahdeksan. Teollisuudelle tarkoitetun sadon korjaa urakoitsija.

Satotasot ja tuotantokustannukset balanssiin Kun perinteisessä avomaaviljelyssä kauppakelpoinen sato on ensimmäisenä satovuonna 1,5 tn/ha ja seuraavina vuosina 4 tn/ha, on tuotantokustannus 1,36 €/kg. Muovikateviljelyssä päästään samoilla satotasoilla samaan tuotantokustannukseen.

Tihkukastelu-, kastelulannoitus- ja muovikateviljelyssä satotasojen pitäisi olla ensimmäisenä vuonna 1,5 tn/ha ja seuraavina 5,1 tn/ha.

Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton mukaan teollisuus maksaa mustaherukasta tällä hetkellä 0,85-0,90 €/kg (alv 0 €). Perinteisessä avomaaviljelyssä ja muovikateviljelyssä

Herukan viljelymenetelmäkokeessa Ruukissa selvisi, että muovikatteesta on hyötyä.

sadon pitäisi olla ensimmäisenä sadonkorjuuvuotena 1,5 tn/ha ja seuraavina vuosina 7,85 tn/ha, jotta päästäisiin 0,90 €/kg tuotantokustannukseen. Vastaavat luvut tihkukastelu-, kastelulannoitus- ja muovikateviljelyssä ovat 1,5 t/ha ja 10 t/ha.

Sotkamossa ja Ruukissa hyötyä muovikatteesta MTT:n viljelykokeissa vuonna 2011 muovikateviljelyssä päästiin Sotkamossa vajaan 8 tonnin ja Ruukissa reilun 9 tonnin hehtaarisatoihin. Rovaniemellä sato jäi alle 2 tn/ha.

Tihkukastelu-, kastelulannoitus- ja muovikateviljelyssä päästiin Sotkamossa vajaan 7 tonnin ja Ruukissa noin 8,5 tonnin hehtaarisatoihin. Rovaniemellä sato jäi jälleen alle 2 tn/ha. Perinteisessä avomaaviljelyssä hehtaarisadot liikkuivat 2 tonnin molemmin puolin kaikissa toimipaikoissa.

Sotkamon ja Ruukin satotasoilla päästiin siis muovikateviljelyn tuotantokustannuksissa teollisuuden maksamiin hintoihin (0,85 0,90 €/kg). Tihkukastelu-, kastelulannoitusja muovikateviljelyssä kannattavuus oli hyvää tasoa Sotkamossa ja Ruukissa.

Rovaniemellä sen sijaan hyödyt jäivät selvästi Ruukkia ja Sotkamoa pienemmiksi. Satotasoja tarkasteltaessa on huomattava, että kasvustojen vanhetessa satotasot luultavasti tasoittuvat eri viljelymenetelmien välillä.

Mustaherukan viljelymenetelmäkokeet olivat osa MTT Sotkamon vuosina 2008-2011 vetämää hanketta ”Marjanviljelystä vahva elinkeino Pohjois-Suomeen.” Mustaherukan tuotantopanosten käytön kannattavuuteen liittyvistä talouslaskelmista vastasi Oulun yliopisto.

Markku Kajalo, Oulun yliopisto sekä Kati Hoppula ja Kalle Hoppula, MTT Lisätietoja: markku.kajalo@oulu.fi Puh. 040 183 3995

Sateen riski ei riitä perusteeksi tunnelituotannolle

Katettu tuotanto eli mansikan ja vadelman viljely kausihuoneissa, kasvutunneleissa tai sadekatoksissa on yleistynyt pohjoismaissa voimakkaasti viime vuosina. Myös Suomessa katettu tuotanto on saamassa jalansijaa.

Suomen ilmastossa rankimmat sateet osuvat tyypillisesti heinä-elokuulle juuri siihen aikaan, kun mansikan ja vadelman avomaasato on kypsymässä ja on herkintä sateen vaikutukselle.

Suomen ympäristökeskus on mitannut rankkasateiden riskiksi valtaosassa Suomea 10,5 prosenttia, mikä tarkoittaa, että viitenä kesänä kahdestatoista pellolle osuisi rankkasade.

Säätappioita ei korvata Valtion ylläpitämän satovahinkojärjestelmän perusteella viljelijöille korvataan merkittäviä, säätapahtumista aiheutuvia määrällisiä ja laadullisia satotappioita. Mansikka ja vadelma eivät kuitenkaan kuulu lain piiriin, vaan säiden aiheuttamat tappiot jäävät yksin viljelijälle.

Yksi tapa suojata satoa on ottaa satovakuutus, mutta toistaiseksi sadon vakuuttamismahdollisuudet ovat melko suppeat.

Toinen tapa suojata marjasatoa on tunneli-investointi. Se ei kuitenkaan yksin riitä, vaan tunnelista on saatava myös muita hyötyjä.

Muovin talvipoisto maksaa Tunneleiden investointikustannukset vaihtelevat 2,50–7,80 €/m2 välillä (ALV 0%) tunnelityypistä riippuen. Näin ollen lisäkustannuksia tunneleista muodostuu noin

Anu Koivisto

Talveksi tunnelin muovikate pitää riisua.

1 200 € per 1 000 m2 vuodessa.

Tästä noin 400 € on kustannusta siitä, että tunneleiden muovit tulee poistaa talveksi. Tunneleiden rakenne ei kestä lumikuormaa, ja Suomessa kasvustot eivät talvehdi kunnolla ilman lumen tuomaa suojaa.

Jos mansikka- ja vadelmapellon kohdalle osuu rankkasade viitenä kesänä kahdestatoista, ja satotappioiden määrä noudattaa tiettyä jakaumaa, mansikan keskimääräisten satotappioiden arvo on 260 € per 1 000 m2 vuodessa. Vadelmal-

la satotappio on 350 € tuhatta neliömetriä kohti. tuotantoa on nostettava Tunnelissa sato on mahdollista ajoittaa paremmin avomaaolosuhteisiin verrattuna.

Tunneli myös takaa paremmat kasvuolot.

Laskelmien mukaan tunnelituotanto on Suomessa kannattavaa mansikalla ja vadelmalla, kunhan vain saadaan riittävän korkea sato ja sadosta hyvä hinta.

Keskimääräisillä tunnelituotannon kustannuksilla esimerkiksi mansikan tuottajahinnalla 5 €/kg (ALV 0%) pitäisi saada noin 7 500 kg/ha sato, jotta tuotanto olisi kannattavaa.

Vadelman 8 €/kg tuottajahinnalla satoa pitäisi saada vähintään 5 400 kg/ha.

Kun keskimääräinen avomaamansikan satotaso on tällä hetkellä 3 800 kg/ha ja vadelman 1 700 kg/ha, edellyttää tunnelituotanto tuotannon intensiteetin nostoa.

Pelkästään tunnelin rakentaminen ei juurikaan lisää satoa, vaan myös lannoituksen, kastelun, taimitiheyden ja kasvinsuojelun on muututtava tunnelituotannon olosuhteiden mukaisesti.

Anu Koivisto ja Sanna Niemi, MTT Lisätietoja: anu.koivisto@mtt.fi Puh. 029 531 7370

MTT:ssä tutkittua Poronhoidon talouden kannattavuus koheni toukokuun lopussa päättyneenä poronhoitovuonna. Poronlihan hinnannousu ja maltillinen kustannuskehitys siivittivät yrittäjätulon 28 prosentin kasvuun.

Porotalouden keskimääräinen yrittäjätulo kohosi 6 380 eurosta 8 150 euroon yritystä kohti. Edellisten vuosien tapaan kannattavuus on kuitenkin edelleen heikko.

Poronhoitovuonna 2010/2011 kannattavuuskerroin oli 0,38, eli yrittäjätulo kattoi 38 prosenttia yrittäjäperheen palkkatavoitteesta ja oman pääoman korkotavoitteesta. Yrittäjäperhe sai palkkaa 5,30 euroa tekemilleen 1 320 työtunnille ja 1,9 prosentin koron yritykseen sijoitetulle noin 60 000 euron omalle pääomalle.

Porotalouden kokonaistuotto kasvoi edellisvuodesta 19 prosenttia, 29 700 euroon. Tuottoja kasvattivat poronlihan 10 prosentin hinnannousu sekä vahingonkorvausten kaksinkertaistuminen noin 4 000 euroon yritystä kohti. Tukien osuus kokonaistuotosta säilyi ennallaan 18 prosentissa.

Kokonaistuottoa kertyi 162 euroa eloporoa kohti.

Tuotantokustannukset kasvoivat edellisvuodesta 5 prosenttia, 42 900 euroon. Ruokintamenot ja konekustannukset kasvoivat, mutta oman työn palkkavaatimuskustannus pieneni työtuntien vähenemisen myötä. Koska keskimääräinen yrityskoko kasvoi, eloporoa kohti lasketut tuotantokustannukset pysyivät 235 eurossa. Yrittäjäntappiota muodostui 73 euroa eloporoa kohti.

Tulokset laskettiin 75 kannattavuuskirjanpitotilan luvuista painotettuna, jolloin ne ovat yleistettävissä kuvaamaan noin 1 000 suurimman porotalousyrityksen keskiarvotuloksia.

Porotalouden tulokset ovat nähtävissä MTT:n Taloustohtori-sivustolla osoitteessa www.mtt.fi/taloustohtori/porotalous.

MTT arvioi ruoan hinnan nousevan Suomessa vuonna 2012 noin neljä prosenttia vuoden 2011 keskimääräisestä tasosta. Lihatuotteiden hintoihin odotetaan runsaan viiden prosentin ja maitotuotteiden hintoihin vajaan neljän prosentin nousua. Leipä- ja viljapohjaisten tuotteiden hintojen nousu jää vajaaseen kolmeen prosenttiin.

Elintarvikkeet alkoivat kallistua vuoden 2010 puolivälin jälkeen raaka-aineiden hintojen nousun myötä. Hinnat nousivat varsinkin alkuvuodesta 2011, kun elintarviketeollisuuden ja kaupan uudet sopimukset tulivat voimaan.

Lihan ja viljapohjaisten tuotteiden hintojen nousu oli vuonna 2011 runsaat viisi prosenttia ja maitotuotteiden lähes neljä prosenttia.

8 Kim Kaustell

mielipide

Maarit Heinonen, Merja Hartikainen ja Jaana Laamanen, MTT

Rakennustyömaan hyvä järjestys ja siisteys ovat edellytyksiä hyvälle työturvallisuudelle.

Näin ei kuitenkaan aina ole.

Kasperin FinE-osiosta löytyvät kuvat ja kuvaukset puutarhakasvien parhaimmistosta.

Osoite on www.mtt.fi/fine

Arvokkaat kasvit löytyvät tietokannoista Kansallinen kasvigeenivaraohjelma ja MTT vaalivat suomalaisia maa- ja puutarhatalouden arvokkaiksi todettuja kasvikantoja. Niitä säilytetään Suomessa kasvullisina kokoelmina ja kylmäsäilytettynä, ja niiden siemenet lähetetään Pohjoismaiden geenivarakeskuksen NordGeniin säilytykseen. Suomalaisia kasvigeenivaroja ylläpidetään myös viljelemällä niitä pelloilla ja puutarhoissa.

nivarakeskuksen ylläpitämään SESTOtietokantaan.

MTT valitsee parhaita puutarhojen kasvikantoja taimituotannon emokasveiksi.

Näitä varmennettuja ja terveitä emokasveja taimistot lisäävät suomalaisen viherrakentamisen ja puutarhojen käyttöön. Osalla kasveista on FinE®tavaramerkki, joka viestittää kasvien korkeasta laadusta ja auttaa valitsemaan kestävät kasvit. FinE®-valikoima kattaa yli 180 kasvikantaa.

Eurooppalaiset maatiaiskasvit kootaan myös yhteen viljelyn tietokantaan. MTT on mukana eurooppalaisessa hankkeessa, jossa kartoitetaan maatiaiskasvien nykyviljelyn laajuutta pelloilla ja puutarhoissa Italiassa, Iso-Britanniassa ja Suomessa.

Myynnissä olevat kestävät kasvit löytyvät Kasperista. Vuonna 2011 MTT:n Kasper-verkkopalveluun avattiin puutarhakasvien valiotaimituotannon ja FinE®kasvien sivut osoitteeseen www.mtt.fi/ fine. Sivuilla on kaikkien kasvikantojen tarkat nimitiedot, kuvaukset ja valokuvat. Jatkossa tietokantaan tallennetaan myös tutkimustuloksia.

Valiotaimituotannon verkkosivut on suunnattu suomalaisille taimistoille ja sieltä on tällä hetkellä mahdollista hakea kasvikantoja lajikenimen tai kasviryhmän mukaan. Sivuilta löytyvät myös taimistoille myytävät taimien tyypit, hinnat ja toimitusajat.

FinE®-sivut puolestaan palvelevat kuluttajia ja puutarha-alan ammattilaisia, kuten puutarhasuunnittelijoita ja taimikauppiaita. Jatkossa myös näiltä sivuilta on mahdollista tehdä erilaisia hakuja kasvivaihtoehdoista.

MTT:n kasvullisiin kokoelmiin on kerätty suomalaisia kasvikantoja hedelmä- ja marjakasveista, koristekasveista, vihanneksista ja yrteistä. Kansallinen kasvigeenivaraohjelma kokoaa tietoja näistä kokoelmista Pohjoismaiden gee-

Tällä hetkellä SESTOssa on lajiketiedot 252 omenalajikkeesta tai jalostuslinjasta. Vuoden loppuun mennessä saatavilla ovat omena- ja mansikkanäytteiden säilytys- ja alkuperätiedot sekä tiedot muun muassa kasviyksilöiden kasvupaikasta, emokasvista ja lisäyksestä.

SESTOsta voi etsiä tietoa seuraavasti: www.nordgen.org/sesto valitse sivun alalaidasta Finnish scope g Taxon g Malus domestica g Cultivars g valitse jokin lajike g cultivar details Maatiaiskasvien alkuperään, viljelyyn ja käyttöön liittyvät tiedot kootaan kehitteillä olevaan viljelysuojelun tietokantaan. Tietoa kerätään kasvikuulutuksin ja kyselyin yhä viljelyssä olevista vanhoista paikallisista kasvikannoista, kuten maatiaisviljoista, ryvässipuleista sekä paikallisista hedelmälajikkeista.

Suomen aineisto toimii tietokannan testiaineistona.

Tavoitteena on rakentaa yleiseurooppalainen tietokanta, joka kokoaa ensimmäistä kertaa Euroopan maatiaiskasvien viljelytiedot. Tietokantaa voidaan hyödyntää tutkimuksessa, mutta ennen kaikkea turvaamaan maatiaiskasvien viljelyn jatkuvuutta.

Mistä on turvalliset maatilojen rakennustyömaat tehty?

Viljelijät tuntevat huonosti työturvallisuusvastuunsa ja tavat vaikuttaa työmaan turvallisuuteen. Työmailla tapahtuu paljon onnettomuuksia, jotka voitaisiin hyvällä suunnittelulla ehkäistä. Yhteistyö muiden työmaatoimijoiden kanssa auttaa.

Maatilat ovat kasvaneet Suomen EU-jäsenyyden aikana huomattavasti. Kasvu on tarkoittanut isoja investointeja uusiin tuotantorakennuksiin. Rakentamisessa on siirrytty pienimuotoisista, omaa puutavaraa ja omaa työpanosta sisältäneistä hankkeista suuriin hallimaisiin projekteihin.

Suhteellisesti vaarallisimmat työtehtävät suurimmassa osassa maatalousyrityksiä löytyvät tutkimusten mukaan maatilatalouden ”muista töistä” sekä rakennus- ja metsätöistä.

Tapaturmat tyypillisimmin heinäkuussa Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen MATA-tietokannan mukaan eniten tapaturmia sattuu tuotantorakennusten korjaus- ja kunnossapitotöissä (39,5 %), peruskorjaus- ja laajennustöissä (18,6 %) sekä uudisrakentamisessa (26,5 %). Nämä tapaturmat aiheuttavat maatalousyrittäjille yhteensä 46 505 työkyvyttömyyspäivää. Keskimääräinen tapaturman aiheuttama työkyvyttömyysaika on 38,6 päivää. Tyypillisin ajankohta tapaturmalle on heinäkuu.

Rakennustelineet ja irtotikkaat ovat maataloudessa edelleen hyvin yleinen tapaturman aiheuttaja. Tämä kertoo ennen kaikkea tietämättömyydestä, mutta valitettavasti myös välinpitämättömyydestä työturvallisuusasioissa. Samaan aikaan ammattimaisen rakentamisen piirissä rakennustelineiden osuutta tapaturmiin on tehokkaasti vähennetty näkyvillä kampanjoilla.

Vastuu tunnetaan huonosti Viljelijät tuntevat työturvallisuusvastuunsa huonosti. Haastattelujen perusteella viljelijällä ei useinkaan ole tietoa esimerkiksi siitä, kenelle erilaisissa urakkamuodoissa työturvallisuudesta huolehtiminen kuuluu, tai miten työturvallisuusasiat tulee kirjata sopimuksiin.

Tilannetta heikentää usein vielä se, että työmaalla vastaavan työjohtajan tehtäviä hoidetaan pääsääntöisesti nimellisesti.

Suunnittelijat sitä vastoin tuntevat työsuojelulainsäädännön selvästi viljelijöitä paremmin. Sen jalkautus työmaille ei kuitenkaan toimi, koska suunnittelijat eivät pääsääntöisesti osallistu varsinaiseen rakennushankkeen toteutukseen.

Rakennuttajana toimiva viljelijä pystyy parhaiten vaikuttamaan rakennusprojektin työturvallisuuden tasoon yhdessä suunnittelijan ja päätoteuttajan kanssa.

Yhteistyössä pystytään asettamaan toiminnalle turvallisuustavoitteet, joihin myös käytännön toimenpiteet tähtäävät. Tavoitteena pitää olla nolla tapaturmaa ja toimintatapana ”turvallisuus tulee aina ensin”.

Maarit Hellstedt, Tapani Kivinen, Kim Kaustell ja Tiina Mattila, MTT Lisätietoja: maarit.hellstedt@mtt.fi Puh. 029 531 7203

Turvalliset toimintatavat ja vaatimukset w Suunnittelussa on mukana turvallisuus- ja toteutettavuusnäkökulma w Samat turvallisuusvaatimukset koskevat kaikkia w Kaikilta projektin työntekijöiltä vaaditaan turvallisuuskoulutukseen osallistumista w Yhteisellä työpaikalla kaikilla siellä toimivilla on lakisääteinen velvollisuus toimia siten, ettei heidän toimintansa vaaranna muiden työntekijöiden turvallisuutta ja terveyttä w Yleiset turvallisuusohjeet sisältyvät urakkasopimuksiin w Kaikista työntekijöiden onnettomuuksista vaaditaan välitöntä raportointia w Turvallisuus sisällytetään aina palavereiden asialistalle, turvallisuuskeskustelut käydään jokaisen palaverin alussa w Työmaan jokainen työntekijä perehdytetään ennen töiden aloittamista w Lisätietoja: Maatilarakentamisen turvallisuus, MTT:n Raportteja 39. http://www.mtt.fi/mttraportti/pdf/mttraportti39.pdf

9

Biologinen torjunta mukaan mansikkatilan kasvinsuojeluun

Teema

Kuudella mansikkatilalla eri puolella Suomea testattiin kasvukaudella 2011 biologisen torjunnan yhdistämistä kemialliseen kasvinsuojeluun. Tulokset rohkaisevat biologisen torjunnan käyttöön.

Arja Raatikainen

Mansikkapunkki on yksi mansikkatilan vaikeimmin torjuttavista tuholaisista. Pienen pieni punkki viihtyy pensaan sisäosissa avautumattomien lehtien poimuissa. Monivuotisessa viljelyssä puhdaskin pelto yleensä saastuu ennen kolmatta satokautta.

Torjunta on vaikeaa, ja sitä on aikaisemmin tehty pääosin edellisen vuoden kokemuksiin perustuen. Tuhot tulevat esiin yleensä vasta sitten, kun punkkikanta on korkea ja torjunta vaikeaa, jollei mahdotonta.

MTT:n IPM-APU -hankkeessa seurattiin tuholaisten esiintymistä kuudella mansikkatilalla. Torjuntakeinoina olivat perinteiset ”punaisen linjan” laajatehoiset aineet, ”vihreän linjan” valikoivat aineet ja biologisena torjuntana petopunkin käyttö mansikkapunkin torjunnassa.

Havainnointia läpi kasvukauden Koelohkoksi valittiin olosuhteiltaan tasainen, normaalissa viljelyssä oleva mansikkapelto. Lähtötilanteessa keväällä selvitettiin mansikkapunkkitilanne keräämällä kaikilta lohkoilta suppulehtinäytteet. Havainnointia jatkettiin läpi kasvukauden.

Petopunkit voittivat luottamuksen Koelohkojen tulokset yllättivät viljelijät. Kaikilla koelohkoilla petopunkit pystyivät pitämään mansikkapunkkikannan kurissa tai hillitsemään punkkien lisääntymistä.

Vihreän linjan lohkoille pedot voitiin levittää aikaisemmin, ja se näkyi selvästi tuloksissa.

Näillä lohkoilla pedot saivat helpommin ylivallan mansikkapunkeista.

Kokeilussa mukana olleet tilat tekivät torjuntapäätökset yhteistyössä ProAgrian neuvojan ja MTT:n erikoistutkija Tuomo Tuovisen kanssa. Reaaliaikainen tieto tuholaistilanteesta tuki päätöksentekoa. ProAgrian neuvoja teki kesällä kenttätyöt, eli keräsi näytteet ja levitti petopunkit. ”Kokemus oli hyvä ja opettavainen. Emme ole ennen käyttäneet petopunkkeja, mutta tutkimustulokset loivat uskoa asiaan”, toteaa marjanviljelijä Jukka Pentti Hämeenkyröstä. ”Toteutus oli vaivatonta. Jatkossa otamme biologisen torjunnan käyttöön. Käytämme petopunkkeja myös vadelmalla, koska vadelman vihannespunkkitorjunta on erittäin ongelmallista”, Pentti jatkaa.

Marjanviljelijä Ilkka Kopo Kokemäeltä kertoo, että keskustelut neuvojan kanssa kasvukauden mittaan olivat hyödyllisiä. Samoin hyödyllistä oli se, että sai verrata oman tilan tuloksia muiden tilanteeseen. ”Lisäksi saimme tietoon tuholaisten kokonaistilanteen. Nyt tuntuu, että voisimme itsekin lähettää suppulehtinäytteitä analysoitavaksi ennen torjuntapäätöstä”, hän kertoo.

Kun petopunkit on levitetty mansikan lehdille, vain seosaine jää näkyville. Punkit hakeutuvat nopeasti saalistamaan.

Kukkavananäytteet kerättiin, kun ensimmäiset marjat alkoivat kypsyä. Tällä perusteella tehtiin arvio potentiaalisesta sadosta ja analysoitiin marjojen vioitukset. Näin selvitettiin, miten suuri osa sadosta päätyi muualle kuin isäntäväen myyntipöydälle.

Petopunkit töihin nopeasti Lohkon toisella puolella käytettiin perintei-

siä laajatehoisia, IPM-viljelyssä ”punaisella listalla” olevia torjunta-aineita. Näiden torjunta-aineiden ongelma on huono yhteensopivuus biologisen torjunnan kanssa.

Lohkon toisella puolella kasvinsuojelu hoidettiin IPM- yhteensopivilla ”vihreän listan” punkkitorjunta-aineella (Envidor) ja hyönteistorjunta-aineella (Calypso).

Molemmille koelohkoille levitettiin pe-

topunkit torjumaan mansikkapunkkeja heti, kun torjunta-aineiden varoajat sen sallivat. Toinen levitys tehtiin 2-4 viikkoa myöhemmin.

Arja Raatikainen, ProAgria ja Irene Vänninen, MTT Lisätietoja: arja.raatikainen@proagria.fi Puh. 050 377 9530

Mikä IPM? Muutama peräkkäinen ruiskutus saman torjunta-aineryhmän valmisteella voi saada aikaan niin tautien kuin tuholaistenkin resistenssin.

MTT:n IPM-APU -hankkeessa haetaan keinoja luoda toimivat käytännöt integroidun torjunnan toteutukseen.

IPM (Integrated Pest Management) on kasvinsuojelua, jossa yhdistellään erilaisia torjuntamenetelmiä harkitulla tavalla.

Vaasalainen Kalevi Hauhtonen kokeilee, miten petopunkkien levitys mansikkakasvustoon käytännössä sujuu.

IPM:ssä pitää olla mukana neljä peruselementtiä: – suunnittele, estä ja ehkäise – tarkkaile ja tunnista – käytä kynnysarvoja – yhdistele harkitusti eri torjuntamenetelmiä

10 kuvat: kari salonen

Susanna Lindstedt kertoo, että hillon menekki on tasaista ympäri vuoden, mehut taas ovat flunssa-aikaan suosiossa.

Marjojen jalostaja valitsi kotimaisuuden alusta alkaen

Marjanjaloste Meritalo käyttää tuotannossaan ainoastaan suomalaisia marjoja ja hedelmiä. Se on yrittäjäpariskunta Susanna ja Olavi Lindstedtille selkeä valinta, joka on ja pysyy.

PERNIÖ (MT)

”Se oli valinta alusta alkaen.” Näin yrittäjä Susanna Lindstedt kertoo, kuinka marjanjalostamo Meritalo alkoi valmistaa hilloja ja mehuja vuonna 1995 ainoastaan kotimaisista tuotteista.

Itse asiassa liittyminen Euroopan unioniin aiheutti sen, että kotimaisuudesta tuli yrittäjäpariskunnan Susanna ja Olavi Lindstedtin tuotemerkki. ”Kun rajat vapautuivat, ajattelimme, että nyt tulee maahan tuutin täydeltä tuontimarjaa. Suomalaiselle tuli ikään kuin vastareaktio, ja päätimme tuottaa pelkästään suomalaista hilloa.”

Alku oli vaatimaton – tyhjästä aloitettiin. ”Toivottiin, että onnistaa ja sana kiertää.”

Nykyään Meritalon tuotteet menevät ympäri Suomea. ”Pääosin keskusliikkeille.”

Hilloihin vain laadukasta marjaa Lindstedtit viljelivät alussa Perniössä itsekin mansikkaa marjojen jatkojalostuksen lisäksi. ”Kun tämä hillopuoli lähti kasvamaan, mietimme, ettei molempia voi tehdä täyspäiväisesti.”

Marjat tulevat nykyään Meritalolle kaik-

kialta Suomesta. ”Osa ihan lähialueelta, metsämarjat pääosin Keski-Suomesta.”

Hilloon käytettävien marjojen on oltava laadukkaita. ”Tarvitaan niin hyvä marja, että sen söisi raakanakin. Esimerkiksi mansikalla on oltava hillossa hyvä värinpitävyys.”

Monet kotimaiset mansikkalajikkeet sopivat Lindstedtin mukaan hilloihin. ”Olisi tietysti ihanteellista, että olisi jalostettu erikseen hillomarja”, emäntä nauraa.

Tuotanto rajoittaa marjojen saanti Nykyään Meritalo tuottaa 18 eri tuotetta mansikkahillosta tyrnirouheeseen. 80 prosenttia tuotteista on hilloja, loput mehuja. ”Käytämme lähes kaikkia suomalaisia marjoja”, Susanna Lindstedt sanoo.

Tuotantopäivänä valmistuu tuhat kiloa hilloa.

Tuotantoa voisi lisätä, mutta ongelmana

olisi marjojen saanti. Esimerkiksi lakkaa ei ole tällä hetkellä saatavilla lainkaan. ”Emme halua myydä ei-oota. On pidettävä huoli, että on mitä myydä.”

Kotimaista vaalittava Kotimainen marja on kallista, mikä johtuu lähinnä korkeista poimintakuluista. Yrittäjä ei kuitenkaan anna sen lannistaa.

Marjojen markkinointia asiakkaan aivoilla Kotimaisten marjojen markkinoinnin tulisi olla asiakaslähtöisempää, sanoo Pro Agrian puutarhatalouden yritysneuvoja Ismo Ruutiainen. ”Ajatusmalli on tuotantolähtöistä, vaikka pitäisi ajatella asiakkaan aivoilla.”

Ruutiaisen mukaan marjojen markkinointi on kuitenkin erittäin monipuolista. ”Ei ole yhtä tapaa.”

Ongelmia aiheuttaa muun muassa ylituotantopiikit. ”Se vetää vuoden kannattavuuden alas. Näin kävi vuonna 2010 mansikalla.”

Tuolloin sato oli pieni ja sesonki lyhyt. ”Kaikki marja meni yhtä aikaa markkinoille.”

Ruutiaisen mukaan vastaavaa yritetään

välttää tilakohtaisella toiminnalla. ”Maanlaajuisesti ei ole keinoa välttää moista.”

Marjojen markkinointi on kehittynyt Ruutiaisen 30-vuotisen neuvojan uran aikana. ”Koulutusta ja työtä tehdään koko ajan.”

Hänen mukaansa tätä on helpottanut viljelijöiden väheneminen ja ammattitaidon kasvaminen. ”Heillä on aiempaa enemmän pelissä.”

Vaikka kotimaisten marjojen maine on hyvä ja ruokkii itse itseään, omaa alaa ei Ruutiaisen mielestä arvosteta riittävästi. ”On hiukan surullista, ettei itse hyödytä arvostetusta maineesta. Muut tuotteet esimerkiksi mainostavat itseään marjojen

avulla. Myös myyntipakkaukset ja -paikat olisi huomioitava paremmin. Ja viljelijöiden tulisi olla ylpeämpiä työstään”, Ruutiainen kannustaa.

Myös marjayrittäjä Susanna Lindstedt sanoo, että kotimaisilla marjoilla on hyvä maine, jota tulisi hyödyntää. ”Pitäisi miettiä, kuinka saada suomalaisuus läpi. Kotimaisten kasvisten ja marjojen kohdalla on saatu paljon aikaa. Uskon, että marjojen kulutus pysyy – mutta ilman rummutusta ei.”

Kulutuksen vuoksi olisi tärkeää, että marjoja käytetään jatkossakin - muodossa tai toisessa.

11 ”Hinnalla emme pysty kilpailemaan, mutta uskon, että suomalaiset ovat valmiita maksamaan kotimaisesta tuotteesta”, Susanna Lindstedt sanoo.

Lindstedt näkeekin kotimaisissa tuotteissa muutakin kuin makeaa herkkua lettujen päälle. ”Marjat ovat tärkeä tulonlähde PohjoisSuomen ihmisille. Sitä ei saa väheksyä”, hän sanoo vakavana.

Yrittäjä on sitä mieltä, että marjat on kerättävä metsistä. ”Jos suomalaiset eivät poimi, voidaan käyttää ulkomaista työvoimaa.”

Perinteistä ja terveellistä Suomessa on kova terveysbuumi, joka vaikuttaa Lindstedtin mukaan marjojen käyttöön. ”Osa ihmisistä käyttää marjatuotteita ihan terveyssyistä.”

Vaikka tuotanto on Lindstedtin mukaan paisunut ensimmäisistä vuosista ”kuin hillotaikina”, on tuotteen laadun pysyttävä edelleen korkeana. ”Tuotteen täytyy olla niin hyvä, että jos joku vahingossa ostaa sen, hän ostaa myös toiste.”

Lindstedt on tyytyväinen, että suomalaiset antavat tuotteista palautetta – sekä ruusuja että risuja. ”Suomalaiset kuluttajat ovat valveutuneita ja hyvä niin.”

Meritalon hillot valmistetaan entisessä navetassa. Rakennuksen ulkosivu on jätetty navetan näköiseksi kunnioittamaan maalaismaisemaa, kun sisältä löytyvät kaikki tuotantolaitteet

TEKSTIT: TUULA LEHTONEN

Virvoitusjuomavero harmittaa Kotimaisista marjoista tehdyistä mehuista joutuu maksamaan virvoitusjuomaveron.

Meritalon Susanna Lindstedtiä harmittaa valtion suhtautuminen marjamehuihin. Virvoitusjuomavero puree kovalla voimalla terveellisiinkin tiivisteisiin.

Tiivistemehujen vero määräytyy valmiin juomamäärän perusteella. Hinta voi nousta tiivistemehuilla paljonkin verrattuna limonadeihin, Lindstedt kertoo. ”Herää kysymys, miksi vero? Kyse on terveellisistä juomista – tämä ei istu ajatusmaailmaani”, Lindstedt pohtii.

Yrittäjä toivoo, että kotimaiset mehut saisivat lisää nostetta. ”Osan tuontimehuista voisi aivan hyvin korvata kotimaisella tuotannolla. Kyse on kuitenkin terveellisestä tuotteesta, jos vertaa vaikka runsassokerisiin appelsiinimehuihin.”

Kilpailu on alalla kovaa, etenkin pienyrittäjällä. ”Hyllyt pursuavat tuotteita. Tämä on jatkuvaa hintataistelua myös tuontimarjoja vastaan. Kuljetuskustannukset nousevat myös.

Mutta samalla viivalla tässä muiden yrittäjien kanssa ollaan.”

Hilloa tehdään Meritalolla sitä mukaan kun tarvetta on. Esimerkiksi puolukkahilloa tuotetaan vuodessa yli 100 000 purkkia. Tuotantopäivän aikana valmista hilloa tulee 1000 kiloa.

Marjoilla pieni hiilijalanjälki Luonnonmarjoja kerätään kaupalliseen tarkoitukseen 15 miljoonan euron arvosta vuosittain, kertoo Arktisten Aromien toiminnanjohtaja Simo Moisio. ”Kotitaloudet poimivat arviolta 30 miljoonan euron edestä, eli kokonaisarvo on 45–50 miljoonaa euroa. Määrä on ollut nousussa, ehkäpä koska ulkomaiset poimijat poimivat aiempaa enemmän.”

Moisio uskoo myös, että luonnonmarjojen hyvä imago suosii nyt niiden käyttöä. ”Ne tiedetään ympäristöystävällisiksi, hiilijalanjälki on alhainen. Käytännössä luonnonmarjat ovat pelkkää aurinkoenergiaa”, hän kertoo.

Myös marjojen jatkojalostaja Susanna

Lindstedt Meritalosta uskoo, että kotimaisten marjojen ympäristöystävällisyyttä arvostetaan. ”Osa ihmisistä osaa arvostaa tuotetta juuri tämän takia.”

Kotimaisten marjojen ympäristöystävällisyyttä voisi Lindstedtin mukaan tuoda enemmänkin esiin. ”Se olisi maaseudulle tärkeää.”

Lisäksi kotimainen marja on laadukasta ja kohtuuhintaista, Lindstedt jatkaa. ”Hyviä tuotantotapoja tulee tietenkin noudattaa.”

Poiminen ei innosta suomalaisia Ulkomaalaiset poimivat Moision mukaan

luonnonmarjoja ehdottomasti eniten. ”Suuret ikäryhmät ovat ainoa väki, joka on jonkin verran kiinnostunut. Enemmänkin soisi olevan.”

Moisio pelkää, että mikäli poiminta vähenee, myös pienyrittäjät kärsivät ja ostopisteet katoavat. ”Kotimaista tarvitaan. Ulkomaille viedään suomalaista marjaa 8–9 miljoonaa kiloa vuodessa. Arvo on noin 30 miljoonaa euroa.”

Moisio näkee kotimaisen luonnonmarjan tulevaisuuden kuitenkin valoisana. ”Kotimaan teollisuus on aktivoitunut ja entistä enemmän tulee uusia tuotteita.” n

12

Uudet vihanneslajikkeet värittävät viljelmiä Värikkäitä porkkanoita, kurpitsoita, vesimelonia ja pensaspapuja. Satafood Kehittämisyhdistyksen koeviljelmillä Satakunnassa kasvoi mielenkiintoisia, uusia vihanneslajeja ja -lajikkeita. Erityisesti värikkäät porkkanat herättivät ihastusta.

Suomessa on voimassa yleinen EU:n vihanneskasvien kasvilajikeluettelo, johon lajikkeet on saatu muista maista.

Satafood Kehittämisyhdistys ry:llä oli vuosina 2008-2010 EU-hanke ”Uusien vihanneslajien ja -lajikkeiden etsiminen viljelyyn”. Hankkeessa koeviljeltiin värikkäitä porkkanoita, avomaantomaattia, kurpitsoita, öljykurpitsoita, Sugar Baby-vesimelonia ja pensaspapuja. Myös värikkäitä kukkakaaleja ja yrttejä viljeltiin.

Koeviljelyyn saatiin mukaan viisi viljelijää.

Satoa saatiin koemyyntiin maatiloilla ja kaupoissa. Viljelijöille ja alan harrastajille järjestettiin pellonpiennarpäivä.

Avomaantomaattia ja halloweenkurpitsoja Avomaantomaatin, pensaspavun, kurpitsoiden, öljykurpitsan ja vesimelonin taimet kasvatettiin muovihuoneessa. Taimien kasvatuksen jälkeen myös viljely onnistui hyvin.

Avomaantomaatin kasvatus muovitetussa penkissä ilman tukea onnistui hyvin. Aikaisimmiksi lajikkeiksi osoittautuivat runkotomaatit Outdoor Girl ja Matina, jotka aloittivat sadon tuoton ennen aikaisena pidettyä Sibiria-lajiketta.

Pensaspavusta oli kokeilussa sekä keltaista

F1 -kurpitsa meni hyvin kaupaksi halloweentyyppisenä kurpitsana. Vesimeloni Sugar Baby tuotti pienehköjä pyöreitä sokerisia meloneja.

Värikkäät porkkanat ihastuttivat Erityistä ihastusta herättivät värikkäät porkkanat. Kasvamassa oli keltaista Yellowstone-, moniväristä Rainbow- ja violettia Purple Haze F1 -lajiketta.

Purple Haze F1 -porkkanalla on hyvin erikoinen ulkonäkö: se on päältä violetti ja sisältä oranssi. Purple Haze F1:ssä oli kuitenkin melko paljon epämuodostuneita, monihaaraisia juuria.

Rainbow-lajike on värien kirjo: siinä on keltaisia, oransseja ja valkoisia porkkanoita. Värikkäät porkkanat olivat maukkaita tuoreina syötyinä ja menivät hyvin kaupaksi koemyynnissä.

Koemyynnissä olleet värikkäät porkkanat kiinnostivat asiakkaita. Keltaiset, oranssit, valkoiset ja violetit porkkanat menivät hyvin kaupaksi.

vahapapua että violettia ja vihreää pensaspapua. Pensaspavut olivat kasvukaudella yllättävän hallankestäviä, vaikka kasvukauteen sattui hallayö keskelle kesää. Pavut selvisivät hallasta

hyvin, paremmin kuin avomaan kurkku.

Kurpitsoita oli kasvamassa useita lajikkeita. Öljykurpitsa Herakles tuotti suuria kurpitsoita. Oranssi USA:ssa palkittu Sunshine

Marketta Saastamoinen, Kaija Vesanen, Jaana Laurila ja Merja Mäkinen, Satafood Kehittämisyhdistys ry Lisätietoja: marketta.saastamoinen@satafood.net Puh. 050 537 5034

Testattu tieto auttaa valitsemaan porkkanalajikkeen Pitkään viljelyssä olleen varastoporkkana Fontanan rinnalle on nousemassa uutuuslajikkeita. Luomuviljelyssä Maestro pitää edelleen pintansa. Lajiketestauksilla saadaan seulottua laajasta porkkananlajikekirjosta viljelyoloihimme ja eri tuotantosuuntiin soveltuvat lajikkeet.

Jatkojalostukseen ja pitkään varastointiin soveltuvia lajikkeita testattiin kolmen kasvukauden ajan eteläpohjalaisella tilalla. Testauksessa oli mukana 11 lajiketta.

Satoisin testatuista lajikkeista oli Olimpo (VAC 51). Sen juuri on tasaisen kartiomainen ja sileäpintainen, ja se soveltuu pitkään varastointiin. Seuraavaksi satoisimpia olivat Silvano (VAC 48) ja Finley. Molemmat soveltuvat jatkojalostukseen, mutta varastointikestävyys on vaihdellut vuosien välillä.

Cupar-lajike on satoisa, mutta soveltuu juuren muodoltaan huonosti kuorintaan. Kokeissa verrannelajikkeena ollut Nigel oli satoisimpien lajikkeiden joukossa. Se soveltuu myös hyvin jatkojalostukseen ja pitkään varastointiin.

Teollisuusporkkanan lajikekokeiden vuosien 2009-2011 keskiarvosadot Kg/ha 100000

% 100

90000

90

80000

80

70000

70

60000

60

50000

50

40000

40

30000

30

20000

20

10000

10

0

Olimpo* Nigel** Warmia**Silvano Fontana* Finley Belgrado Cupar Caradec Trafford*Bolero**

0

Kokonaissato, kg/ha Jalostukseen kelpaavan sadon osuus, % Paljon porkkanarupea Vuonna 2010 lajikkeissa oli runsaasti porkTeollisuusporkkanan lajikekokeiden vuosien 2009-2011 keskiarvosadot. kanarupea lukuun ottamatta Olimpo- ja * = lajike kokeissa kahtena vuotena, ** = lajike kokeissa vain yhtenä vuotena Silvano-lajikkeita, jotka olivat täysin ruvenkestäviä. Fontana-lajikkeen rupitartunta oli erittäin voimakas. keiden satotasoa alensi huono taimettuminen nissa edukseen erottuivat Napoli ja MusiTeollisuusporkkanan lajikekokeiden vuosien 2009-2011 keskiarvosadot Keittokokeissa suurimmat erot eri lajiksekä kasvun loppuvaiheessa paha porkkaco, joiden porkkanat olivat tasakokoisia ja Kg/ha Kokeissa keiden välillä olivat keittohävikissä. napoltetartunta, mikä vaikeutti myös nostoa. sileäpintaisia. Varhaislajikkeiden sadossa on parhaiten menestyneiden lajikkeiden keittoPorkkanan lajikekoetulokset on tuotettu usein paljon pieniä, alle 50 grammaa painavia 100000 hävikki oli 18-22 prosenttia.90000 Aistein arvioinUutta vipuvoimaa kasvi- ja puutarhatuotanporkkanoita, jolloin sadon kauppakelpoisuus neissa erot lajikkeiden välillä olivat vähäisiä. toon Etelä-Pohjanmaalla (VIPU)- ja Vihanjää alhaiseksi.

80000 Arvioidut ominaisuudet olivat makeus, värin nesketjun kehittäminen (VIKKE)-hankvoimakkuus, värin tasaisuus,70000 aromikkuus ja keissa, joita rahoittivat Etelä-Pohjanmaan ja Luomussa Maestro ylivoimainen pehmeys keitettynä.

Etelä-Savon ELY-keskukset, alueiden kunnat Luomuporkkanan tilakokeessa vuonna 2011 60000 ja yritykset. oli mukana neljä lajiketta. Maestro oli yli50000 Varhaisporkkanat tasaisia vertainen niin sadon määrän, 49 t/ha, kuin Toukokuun alkupäivinä vuonna Pirjo Kivijärvi, Veikko Hintikainen ja Anne laadunkin suhteen. Namdal antoi 40 tonnin 400002011 kylvetyssä varhaisporkkanan tilalajikekokeessa oli Tillanen, MTT sekä Hanna Avikainen ja hehtaarisadon, mutta porkkanoista osa oli liikahdeksan lajiketta: Circeo,30000 Coreo, Exelso, an suuria pussiporkkanoiksi. Negovian hehAnne Piirainen, Helsingin yliopisto 20000 Jereda, Laguna, Musico, Napoli ja Rosalie. taarisato oli 35 tonnia, ja porkkanat olivat Lajikkeet antoivat 34-40 tonnin suurelta osalta pussiporkkanoiksi sopivia.

Lisätietoja: 10000hehtaarisatoja lukuun ottamatta Laguna-lajiketta, jonka Miami-lajikkeen porkkanat kasvoivat liian pirjo.kivijarvi@mtt.fi sato oli lähes puolta pienempi. 0 Olimpo* Nigel** suuriksi harvan taimettumisen vuoksi, joten 040 828 8254 Warmia** Silvano Fontana* FinleyPuh.Belgrado Cupar Caradec Trafford* Pestyistä porkkanoista tehdyssä arvioinne eivät soveltuneet pussiporkkanoiksi. Lajik-

Pohjois-Suomen parhaat tulokset Ruukista MTT Sotkamossa, Ruukissa ja Rovaniemellä kokeiltiin porkkanalajikkeiden menestymistä pohjoisessa. Kokeessa oli varhais-, kesä-, varasto- ja teollisuuslajikkeita.

Pisimmät ja painavimmat porkkanat saatiin Ruukista. Sotkamossa ja Rovaniemellä esiintyi paljon pieniä, alle 50 g painavia porkkanoita.

Ruukissa ja Sotkamossa teollisuusporkkanalajikkeet Olimpo ja Silvano saivat suurimman kokonaissadon ja kokoluokan 50–250 g sadon. Varastolajikkeista parhaimman tuloksen saavuttivat Jerada ja Maestro. % Rovaniemellä parhaimmat ko100 konaissadot tuottivat teollisuusla90 ja varastolajike Jerada. jike Olimpo Kokoluokassa 50–250 g parhaiten 80 menestyivät Olimpo ja Morelia.

70 Rovaniemellä myyrät tuhosivat osan sadosta.

Lisäksi epämuodos60 tuneita,50haaraisia ja pieniä porkkanoita oli runsaasti.

40

Anu Räty, MTT 30

20 Lisätietoja: anu.raty@mtt.fi 10 Puh. 040 749 8126 Bolero**

0

13

Tilan koko vaikuttaa viljelykierron toteutukseen Pellon käyttö ja viljelykierrot ovat hieman yllättävästikin monipuolistuneet viimeisten 16 vuoden aikana. Suurimmat kasvinviljelytilat ovat ottaneet viljanviljelyn rinnalle rypsiä ja rapsia, palkokasveja sekä muita erikoiskasveja. Erilaisten nurmien viljely on puolestaan yleisempää pienillä tiloilla. Tilojen tuotantostrategiat näyttävätkin olevan erilaisia ja koosta riippuvaisia.

Tapio Tuomel a/MTT:n arkisto

Yksipuolinen vehnän viljely sekä pelkkien kevätviljojen viljely on vähentynyt vuosina 1995–2011. Kasvinviljelytilojen viljelykierroissa on aiempaa enemmän nurmia, rypsiä tai rapsia, palkokasveja tai muita erikoiskasveja.

Tilan koko näyttää vaikuttavan viljelykiertoihin ja viljelykasvilajistoon. Pienillä, alle 25 hehtaarin tiloilla viljelykierrot ovat yksipuolisempia ja pelkät kevätviljakierrot ovat suurempia tiloja yleisempiä.

Pienillä tiloilla viljelykierroissa on yleisemmin nurmia, kun taas suuremmat tilat viljelevät kierroissa viljojen lisäksi enemmän muita siemensatokasveja kuten rypsiä tai rapsia, palkokasveja ja erikoiskasveja.

Kevätviljoja yli puolet pelloista Vuoden 2010 viljelykasvilajiston mukaan kevätviljoja viljeltiin kaikissa tilakokoluokissa yli puolet peltopinta-alasta, mutta suurimmilla tiloilla eri viljalajeja viljeltiin tasapuolisemmin.

Kevätkylvöisiä erikoiskasveja, joista kaksi kolmasosaa on rypsiä tai rapsia, viljellään kaksi kertaa yleisemmin suurilla tiloilla. Erilaisia tuotanto- tai luonnonhoitonurmia on pienimmillä tiloilla runsas neljäsosaosa ja suurimmillakin lähes viidesosa pinta-alasta.

Pienet tilat myös kesannoivat suhteellisesti enemmän. Öljykasvien tuotanto huipussaan Hieman yllättävästikin havaittiin, että kevätviljatuotannon rinnalle on kehittynyt merkittävää muiden kasvilajien tuotantoa. Öljykasvien pinta-alat olivat koko Suomessa huipussaan vuonna 2010, jolloin suuret tilat viljelivät rypsiä ja rapsia lähestulkoon laajimmillaan, jotta kierrossa voitaisiin pitää suositeltavaa viittä tai kuutta välivuotta.

Öljykasvien pinta-alat olivat koko Suomessa vuonna 2010 huipussaan.

Suurilla ja pienillä tiloilla näyttää olevan erilainen tulevaisuusstrategia. Suuret tilat ovat ryhtyneet monipuolistamaan peltoviljelyä, jolloin tuotantoriskit jakautuvat useammalle kasville. Sen sijaan pienillä tiloilla, joilla on heikommat mahdol-

Kasvinviljelytilojen kevätvehnää sisältävät viljelykierrot ja yleisyys (%) vuosina 1995-2011

KAIKKI ELY-KESKUKSET 1995-1999

2001-2005

2007-2011

Vehnän monokulttuuri

6,44

5,32

3,67

Viljelty pelkkiä kevätviljoja

27,50

28,81

24,32

Viljelty kevät- ja syysviljoja

8,34

8,00

4,56

Viljelty kevätvehnää ja nurmea

1,54

2,02

3,26

Viljelty kevätviljaa ja nurmea

4,25

4,99

8,10

Viljelty kevätvehnää ja kesannoitu välillä

1,63

1,56

0,39

Viljelty kevät- ja syysviljoja sekä kesannoitu

8,80

7,37

2,12

Viljelty kevätviljoja ja rypsiä tai rapsia

20,58

20,63

27,97

Viljelty kevät- ja syysviljoja ja rypsiä tai rapsia

3,72

5,50

5,96

Mukana kierrossa palkokasveja

3,56

2,84

4,55

Mukana kierrosssa perunaa ja/ta sokerijuurikasta

3,00

2,48

2,13

Muut kierrot (kevätvehnän lisäksi 2-3 kasvi)

10,64

10,49

12,97

LÄHDE: Maaseutuvirasto, maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmä.

Sadan vuoden tilastot peltojen käytöstä

Yksipuolisen kevätvehnän viljelyn tilalle on tullut aiempaa enemmän nurmia sekä erilaisia erikoiskasveja.

lisuudet useiden viljelykasvien viljelyyn samana vuonna, nurmet ovat tulleet osaksi tuotantoa. Mahdollisuus monipuolistaa tuotantoa riippuukin tilan koosta, mikä tulisi huomioida myös tulevassa CAP-uudistuksessa.

Marjo Keskitalo ja Lauri Jauhiainen, MTT Lisätietoja: marjo.keskitalo@mtt.fi, Puh. 050 3164 990

Julkaisut ja kirjat Pro Agrian Tieto tuottamaan -sarjassa on ilmestynyt keväällä 2012 seuraavat julkaisut: w Peltokasvilajikkeet 2012 (ilm. 14.3.) w Vasikasta huippulypsylehmäksi (ilm. toukokuussa 2012) Julkaisut löytyvät: http://www.proagria.fi/tuotteet/new/haku.asp

Suomessa on pohdittu pitkään pellon käyhallinnon tietojärjestelmistä saatujen lohtön mahdollista yksipuolistumista, mikä koaineistojen avulla MTT selvitti pellon MTT:n Kasvu- ja Raportti-sarjoissa koetaan yleisesti haitalliseksi sekä tuotankäyttöä ja viljelykiertoja. Maaseutuviraston on ilmestynyt keväällä 2012 muun muassa: Kasvinviljelytilojen kevätvehnää sisältävät viljelykierrotviljelykasvitilasto ja yleisyys (%) vuosina non että ympäristön kannalta. sisältää1995-2011 vuosittaiset tiedot w Virallisten lajikekokeiden tulokset 2004–2011 Peltojen vuosittaista käyttöä on tilastoitu peruslohkoilla viljellyistä kasveista ja niiden w Monimuotoisuudesta sopeutumiskykyä – ruokaketju sadan vuoden ajan, joten eri viljelykasvien pinta-aloista. uusille raiteille?

KAIKKI ELY-KESKUKSET pinta-aloista on hyvät tiedot saatavilla. Ne Näiden perusteella tunnistettiin kunw Kansainvälinen bioenergiakauppa – biopolttoaineta 1995-1999 ja 2001-2005 2007-2011 eivät kuitenkaan kerro sitä, miten samoilla kin peruslohkon sisältämät kasvulohkot voitteiden vaikutukset maatalouteen ja viljelyalan käytVehnän monokulttuuri 6,44 5,32 3,67 peltolohkoilla tuotantoa harjoitetaan, mikä selvitettiin niiden viljelyhistoria vuosilta töön 1995–2011. Lisäksi vuoden 2010 aineistosoleellinen kysymys suunniteltaessa kesJulkaisut löytyvät:24,32 https://portal.mtt.fi/portal/page/ Viljeltyon pelkkiä kevätviljoja 27,50 28,81 ta selvitettiin, kuinka tilalla viljelty kasvitävämpiä viljelyjärjestelmiä kuten viljelyportal/mtt/mtt/julkaisut/julkaisuhaku Viljelty kevät- ja syysviljoja 8,34 8,00 4,56 kiertoja. lajisto riippuu tilan tuotantosuunnasta ja Viljelty kevätvehnää ja nurmea 1,54 2,02 3,26 Maaseutuviraston maaseutuelinkeinopeltopinta-alasta.

14

Tyrnin lajikkeissa ja viljelytekniikassa vielä kehitettävää

Teema

Tyrninviljelyn haastavin vaihe on sadonkorjuu. Käsin ja imurilla korjuu on hidasta ja kallista. Jotta elintarvike-, kosmetiikka- ja luontaistuoteteollisuus saisi kotimaista tyrniraaka-ainetta kohtuuhintaan, ja tyrnipinta-alat saataisiin tuotantomittakaavaan, on sato korjattava koneellisesti.

Vuonna 2009 alkaneessa VIPU-hankkeessa kehitetään leikkuukorjuuta. Siinä sato-oksat leikataan marjoineen ja pakastetaan, jonka jälkeen marjat, lehdet ja oksat erotellaan ravistelemalla ja seulojen avulla. Tyrni tekee sadon edellisen vuoden ja sitä vanhempiin versoihin, mistä syystä leikkauksessa on pidettävä vähintään yksi välivuosi, jotta marjoja pääsee muodostumaan.

Tällä menetelmällä Saksassa korjataan kaikki tyrnisato. Ruotsissa menetelmää on testattu koeoloissa kymmenisen vuotta hyvin tuloksin.

Suomalaiset lajikkeet vielä harvassa Tyrninviljelyyn on tuonut ongelmia ilmastoomme sopimattoman ulkomaisen taimi-

Tyrni osa isoa hanketta Tyrniä viljellään Suomessa noin 190 hehtaarin alalla. Yli 60 prosenttia viljelyalasta on Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Tyrninviljelyn kehittäminen on osa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen rahoittamaa Uutta vipuvoimaa kasvi- ja puutarhatuotantoon Etelä-Pohjanmaalla-hanketta.

Mukana ovat seudun kunnat ja viljelijät. Hankkeen muita kehittämisalueita ovat avomaanvihannekset, öljykasvit ja nurmikasvien siementuotanto.

Ruotsin maatalousyliopiston leikkuukorjuukoeala on kuin tiheää pensasaitaa, joka leikataan noin metrin korkeudelta joka toinen vuosi. Korjuuvuonna satoa saadaan 6-7 kg/pensas.

useamman kilon sadon joka toinen tai joka kolmas vuosi.

Suurin osa lajiketestauksiin valittavista yksilöistä on luonnonkantayksilöitä pitkin Pohjanlahden rannikkoa. Tyrnin luonnonkantojen marjojen koko, satoisuus ja kasvuvoimakkuus vaihtelevat luontaisesti paljon.

Vihjeitä satoisista luonnonkantayksilöistä otetaan edelleen vastaan.

Lisäksi kokeiluun tulee mukaan joitakin kestäviksi havainnoituja venäläisten ja luonnonkantaa olevien tyrnien risteytyksiä.

aineksen käyttö, jolloin talvivaurioiden ja versolaikkutaudin vaivaamat kasvustot ovat jääneet lyhytikäisiksi.

Kotimaiset marjovat lajikkeet Terhi ja Tytti sekä pölyttäjät Tarmo ja Rudolf ovat talven- ja taudinkestäviä, mutta niiden viljely ei ole yleistynyt ulkomaisia lajikkeita pienemmän marjakoon takia. Koneellisessa korjuussa marjakoko ei ole tärkeää, vaan pensaan sadontuotto, pitkäikäisyys ja uudistumiskyky.

Luonnonkantoja haetaan tutkimukseen VIPU-hankkeessa etsitään olemassa olevien kotimaisten lajikkeiden rinnalle lisää valinnanvaraa. Päätavoitteena on löytää voimakasta leikkaamista kestäviä ja uudistumiskykyisiä lajikkeita, jotka pystyvät tuottamaan

Sanna Kauppinen, MTT Terhiä ja Tyttiä pidetään hidaskasvuisina lajikkeina, mutta säännöllinen leikkaus innostaa ne kasvamaan ja tuottamaan satoa pitkään vuosiversoon.

Lisätietoja: sanna.kauppinen@mtt.fi Puh. 040 183 4845

Tyrnien kirjo maistui koululaisille Miltä maistuu satakuntalainen tyrni, entä miltä siperialainen? Viime elokuussa MTT kutsui Jokioisten Miinan koulun viidennen luokan arvioimaan Ferrarian rinteen tyrnimarjoja. Maisteluun osallistui myös jokioislaisia aikuisia sekä ammattilaisia.

Arvioitavana oli viisi Ferrarian rinteeseen istutettua tyrnipensasta, jotka ovat Helsingin yliopiston jalostusaineistoa. Tyrnit on kerätty Suomesta, Venäjältä, Kiinasta ja Tanskasta, ja osa pensaista on näiden risteymiä. Tuloksena on ainutlaatuinen kokoelma pensaita, joissa on eri värisiä, muotoisia ja makuisia marjoja.

Marjat poimittiin pensaasta itse. Sen jälkeen arvioitiin marjan poimittavuus, koko, muoto, makeus, happamuus ja yleinen miellyttävyys.

Siperialainen oli paras Kaikkien mielestä parhaaksi osoittautui Siperiasta kerätty tyrnikanta 58. Se oli yhtä arvosteluominaisuutta lukuun ottamatta paras kaikissa arvosteluominaisuuksissa.

Koululaiset, aikuiset ja ammattilaiset arvottivat tyrnien ominaisuuksia eri tavalla.

Koululaiset pitivät eniten marjojen koosta, mutta eivät välttämättä muodosta. Koululaisten mielestä tyrnit olivat myös helpommin

Tyrnin makutestin tulokset Tyrnikanta

Alkuperä

Arvojärjestys Ominaisuudet

58

Siperia

1

Paras makeus, happamuus,yleinen miellyttävyys, poimittavuus ja muoto, toiseksi paras koko

156

Pori, Suomi

2

Parhaimman kokoinen, toiseksi paras poimittavuus, keskivertohappamuus ja -muoto Heikoin sijoitus: makeus

167

Himanka, Suomi 3

Keskiverto poimittavuus, koko ja muoto Heikoin makeus, happamuus ja yleinen miellyttävyys

H15

todennäköisesti Kiina

4

Toiseksi paras makeus ja happamuus Heikoin poimittavuus, koko ja muoto

S17

Tanska

5

Keskivertomakeus Heikko happamuus, poimittavuus, koko, muoto ja yleinen miellyttävyys

poimittavia kuin ammattilaisten ja aikuisten mielestä.

Aikuisryhmä arvosti eniten tyrnien make-

utta ja miellyttävyyttä. Koululaiset antoivat heikoimmat pisteet makeudesta, happamuudesta ja yleisestä miellyttävyydestä. Ammatti-

laiset antoivat eniten pisteitä marjojen muodolle ja happamuudelle, mutta poimittavuus ja koko saivat heiltä vähiten pisteitä.

15 Maarit Heinonen

Saman marjan eri arviot Evaluointi oli mainio tapa tutustua tyrnin maun monimuotoisuuteen. Aistinvarainen arvostelu onnistuikin hyvin kaikissa ryhmissä. Tutkimuksessa saatiin tietoa siitä, miten erilaiset käyttäjäryhmät arvottavat monimuotoisuutta.

Kasvien geenivarojen säilytys ja niiden evaluointi kuuluu oleellisesti viljelykasvien monimuotoisen perimän vaalimiseen. Evaluointia eli esimerkiksi marjojen makuarviointia on perinteisesti tehty geenipankkikokoelmista, ja arvioijat ovat olleet alan asiantuntijoita.

Suomen kansallinen kasvigeenivaraohjelma halusi kokeilla uudenlaista evaluointitapaa, jossa erilaiset käyttäjäryhmät – tässä tapauksessa koululaiset ja varttuneempi väki – osallistuvat evaluointiin.

Ferrarian rinne Jokioisten kunnassa Kanta-Hämeessä sijaitseva puisto, jossa kasvaa suomalaisia marja- ja hedelmäkasvien eri lajikkeita ja kasvikantoja.

Marjoja ja hedelmiä saa maistella.

Satoa tuottavat jo herukat, vadelmat, karhunvatut, tyrnit ja pensasmustikat.

Maksuton ja yleisölle avoin, lisätietoa: www.mtt.fi/ferrarianrinne

Merja Hartikainen, Tuomo Tupasela ja Merja Veteläinen, MTT Lisätietoja: merja.hartikainen@mtt.fi Puh.029 531 7185

Koululaiset ja aikuiset laittoivat tyrnien ominaisuudet järjestykseen aistinvaraisessa arvioinnissa.

Puiston perustaja on Suomen kansallinen kasvigeenivaraohjelma.

Ohjelma suojelee maa- ja puutarhatalouden kasvigeenivaroja kuten maatiaiset, vanhat lajikkeet ja jalostuslinjat. Lisätietoa: www. mtt.fi/kasvigeenivarat

Lihakarjaemojen kuntoluokan kehitys rantalaidunkauden aikana

Tila 1

Päärodut

Tutkittujen emojen lukumäärä

Kuntoluokka alkukesällä

Kuntoluokan muutos *

32

3,09

-0,56

24

2,07

-0,50

simmental, charolais simmental

Lihakarja hoitaa rantaniittyjä, mutta eläintuotoksessa parannettavaa Tila 2

Tila 3 hereford 21 3,55 * Kuntoluokan muutos = kuntoluokka laidunkauden jälkeen - ennen sitä (alkukesä).

-0,18

Perämeren rannikon merenrantaniittyjen laidunnuksella on saavutettu hyviä luonnonhoidollisia tuloksia. Rantaniityillä laiduntavan karjan kasvu ja emolehmien kuntoutuminen on kuitenkin suhteellisen heikkoa.

Lihakarjan laidunnuksen vaikutuksista kasvillisuuteen ja eläintuotoksesta rantalaitumilla on ollut niukasti tietoa saatavilla.

Luonnonniittyjen hoidossa yleistyneen lihakarjan ja aiemmin yleisemmin käytettyjen maitorotuisten hiehojen laidunnuksen vaikutuksia merenrantaniittyjen kasvillisuuteen verrattiin Suomen ympäristökeskuksen VACCIA-hankkeessa.

Tutkittavina oli seitsemän lihakarjan, pääasiassa emolehmien laiduntamaa rantaniittyä, kuusi maitorotuisten hiehojen laiduntamaa rantaniittyä sekä vertailuksi kuusi hoitamatonta rantaniittyä Perämeren rannikolla vuosina 2009-2010.

Hyviä hoitotuloksia Molemmat karjatyypit saivat aikaan toivottuja tuloksia rantaniityillä: kasvillisuus oli merkitsevästi matalampaa kuin hoitamattomilla niityillä, ja matalakasvuisia kasvilajeja kuten suolakkolajeja esiintyi yleisemmin.

Oletusten mukaisesti liharotuinen karja laidunsi tehokkaammin kuin maitorotuiset hiehot. Tehokkuus näkyi lihakarjalaitumien suurempana syödyn kasvuston ja paljaan maan osuutena sekä alhaisempana kuolleen kasvuston peittävyytenä.

Eri karjatyyppien laiduntamilla niityillä ei havaittu merkitseviä eroja kasvilajistossa.

Tätä voi selittää niittyjen suhteellisen lyhyt laidunhistoria nykyisillä karjatyypeillä.

Tuottavuus heikkoa, laatu hyvä Merenrantalaidunten rehusadon määrää ja laatua sekä lihakarjavasikoiden kasvua arvioitiin MTT:n LUMOLAIDUN -hankkeessa neljällä tilalla vuosina 2003-2005.

Lihakarjaemojen kuntoluokan kehitys rantalaidunkauden aikana

Päärodut

Tutkittujen emojen lukumäärä

Kuntoluokka alkukesällä

Kuntoluokan muutos *

Tila 1

simmental, charolais

32

3,09

-0,56

Tila 2

simmental

24

2,07

-0,50

Tila 3

hereford

21

3,55

-0,18

* Kuntoluokan muutos = kuntoluokka laidunkauden jälkeen - ennen sitä (alkukesä).

Ensisato kesäkuun lopulla oli maksimissaan keskimäärin 1 700 kg kuiva-ainetta/ha ja heinäkuun lopulla 2 590 kg ka/ha, mikä on huomattavasti alhaisempi kuin viljeltyjen nurmilaidunten satotaso.

Kasvuston laatu oli sen sijaan kohtalaisen hyvä: kesäkuun 22. päivän tienoilla D-arvo oli keskimäärin 714 g/kg ka ja raakavalkuaispitoisuus 128 g/kg ka. Laiduntamatta jääneessä kasvustossa rehun laatu kuitenkin heikkenee voimakkaasti kesän loppua kohden.

Rantaniittyjen alhainen satotaso heijastuu vasikoiden kasvuun ja emolehmien kuntoutumiseen. Vasikoiden päiväkasvu oli keskimäärin 1 kg/vrk vuosina 2003-2005.

Kasvu on pienempää verrattuna nurmilaitumien tuottamaan kasvuun.

Emojen kuntoluokka aleni Emojen kuntoutumista rantalaidunkauden aikana tutkittiin vuonna 2010 kolmella tilalla VACCIA -hankkeessa yhteistyössä MTT:n InnoNauta -hankkeen kanssa.

Tulokset osoittivat emojen kuntoutumisen olevan heikkoa, sillä emojen kuntoluok-

ka laski laidunkauden aikana kaikilla tutkimuslaitumilla.

Kevätpoikivien emojen tulisi kuntoutua laidunkauden aikana vasikoiden vierotukseen mennessä kuntoluokkaan 3. Kahdella tilalla jäätiin selkeästi tämän tavoitteen alle, mikä lisää talviajan ruokintakustannuksia.

Marika Niemelä, Arto Huuskonen ja Maiju Pesonen, MTT Lisätietoja: marika.niemela@mtt.fi Puh. 029 531 7545

Keskikokoiset rodut sopivat luonnonlaitumelle parhaiten Laidunnus on tärkeä hoitomuoto merenrantaniityillä, jotka on nykyisin luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi luontotyypiksi.

Perämeren rannikolla perinnebiotooppien hoidon piirissä olevasta lähes 3 000 hehtaarin ranta-alasta noin 90 prosenttia hoidetaan laiduntaen, pääasiassa lihakarjalla.

Perämeren rantalaitumilla käytetään pääasiassa isoja liharotuja (simmental, limousin, charolais), mikä osaltaan selittää heikkoa eläintuotosta. Keskikokoiset liharodut (esim. hereford, aberdeen angus) tulevat paremmin toimeen luonnonlaidunten niukalla rehulla.

Eläinaineksen muuttaminen tähän suuntaan parantaisi todennäköisesti rantaniityiltä saatavaa eläintuotosta. Rotutaustasta riippumatta heikkokuntoisia emoja ei tulisi laittaa niukkatuottoisille luonnonlaitumille.

Emoja pienikokoisemmat hiehot tulevat paremmin toimeen luonnonlaidunten niukalla sadolla alhaisempien energia- ja ravintovaatimustensa vuoksi.

Myös luonnonhoidon kannalta kevyempi eläinaines sopisi paremmin kosteapohjaisille merenrantaniityille, joilla ilmastonmuutoksen ennustetaan entisestään lisäävän maaperän vettymistä.

16 MTT:ssä tutkittua Huono siemen hukkaa miljoonia satokiloja. Joka vuosi suuri määrä Suomen viljavainioiden sadosta jää saamatta huonolaatuisen siemenen vuoksi. Sertifioitu laatusiemen tai huolellisesti kunnostettu tilan oma siemen lisäisi viljasatojamme miljoonia kiloja, arvioi MTT:n professori Pirjo Peltonen-Sainio.

Mitä merkitystä on nurmeen kertyvällä kuolleella solukolla?

Säilörehun toiseen ja kolmanteen satoon kertyy nopeasti kuollutta solukkoa, jonka D-arvo on heikko. Osa karisee peltoon, mutta rehuun tuleva osa voi heikentää sadon rehuarvoa. Kasvitautitorjunta vähentää kuolleen solukon kertymistä hieman, mutta rehunurmilla siitä ei ole käytännön keinoksi.

Siemenen laatuun panostamiseen on aihetta. MTT:n LAATUSIEMENhankkeen tulosten mukaan sertifioitu siemen tuottaa keskimäärin 12 prosenttia paremman sadon verrattuna itävyydeltään kelvolliseen, kunnostamattomaan raakasiemenerään. Peittaamalla ja lajittelulla kunnostettu tilan oma siemen (TOS) puolestaan lisää satoa 8 prosenttia.

Satohyödyn takana on siemenen paremman elinvoiman suorat vaikutukset tuotantokykyyn. Elinvoimaisempi siemen tuottaa enemmän taimettuvia oraita, lähtee tasaisemmin kasvuun ja selviää paremmin kasvukauden haasteista. Myös lajikkeet kehittyvät koko ajan.

Viime vuosina ohran sertifioidun siemenen käyttöaste oli Suomessa keskimäärin vain 36 prosenttia, vaihdellen selvästi eri alueilla. Noin puolet viljelijöistä kunnostaa ohran TOS-siemenen idätyksin, lajitteluin ja peittauksin. Loput menevät kylvöille riskillä.

– Jos sertifioidun siemenen käyttöaste olisi maassamme 100 prosenttia, nousisi ohran keskisato reilut 450 kiloa hehtaarilta. Sen vaikutus kokonaistuotantoomme olisi huimat 250 000 tonnia vuodessa, kertoo Pirjo Peltonen-Sainio.

– Vaikka olisimme maltillisia ja lisäisimme sertifioidun ohran siemenen käyttöastetta 75 prosenttiin ja loput 25 prosenttia olisi viljelijän kunnostamaa TOS-siementä, satoetu olisi edelleen huimat 420 kiloa hehtaarilta ja 230 000 tonnia vuodessa.

Voiko kertymistä vähentää?

Jälkisatojen kasvuoloissa eri stressitekijöiden ja lehtilaikkutautien tiedetään lisäävän lehtikuolemia. Voisiko kemiallinen tautitorjunta tai korjuuajan säätö vähentää rehuun tulevaa kuollutta solukkoa?

Maaningan kenttäkokeessa havaittiin, että nurminataan kertyi kuollutta lehteä enemmän kuin timoteihin. Tautitorjunnan vaikutukset näkyivät selvemmin timoteillä: aluksi torjunta lisäsi kuolleen solukon määrää aikaisessa niitossa torjuntavioitusten takia, mutta vähensi lehtikuolemien määrää myöhäisessä niitossa. Tautitorjunta ei parantanut sadon Darvoa, timoteillä pikemminkin päinvastoin.

Molemmilla lajeilla kuolleen solukon osuus väheni enemmän korjuun aikaistamisella kuin tautitorjunnalla. Käytännössä tautiruiskutuksiin ei rehunurmilla kannata tai voikaan ryhtyä pitkien varoaikojen ja kustannusten vuoksi, mutta korjuuvälien tihentämistä voi harkita.

Jälkisadon oikean korjuuajan ennustamiseen ei ole parempaa välinettä kuin nurmensa hyvin tuntevan viljelijän silmä.

Kasvavassa nurmessa käy jatkuva kuhina: uusia versoja ja lehtiä muodostuu ja vanhoja kuolee. Kokonaisten versojen kuolema on harvinaisempaa kuin yksittäisten lehtien, ja versokuolemia tapahtuu eniten stressiolosuhteissa kuten pian niiton jälkeen.

Sen sijaan lehtien elinikä on varsin rajallinen, yleensä muutamasta viikosta pariin kuukauteen. Lisäksi lehtisolukot voivat kuolla ennenaikaisesti varjostuksen, kuumuuden, ravinteiden tai veden puutteen sekä kasvintuhoojien vuoksi. nurmisilmä ennustaa Lehdet ovat heinäkasvien keskeisin yhteyttämiskoneisto ja yksittäisen verson kasvumahdollisuudet riippuvat tämän systeemin toimintakunnosta. Lehden vihreä väri ja eheys kertovat sen olevan iskussaan.

Säilörehun jälkisatojen korjuuajan määrittämisessä kasvustojen silmäilystä on apua.

Satoa kertyy ja laatu paranee, kun nurmeen kehittyy uusia, tuoreita versoja ja lehtiä. Sen sijaan solukoiden kuolema sekä heikentää sadon laatua että hukkaa jo kasvatettua biomassaa.

Versojen muutamien ylimpien lehtien tulisi olla eläviä, vaikka alimmat lehdet alkavat kuihtua pois; silti kuolevien lehtien osuuden pitäisi olla vähäinen suhteessa koko kasvuston määrään.

Kannattaa myös kurkata, mitä kasvuston tyvellä tapahtuu: onko sinne kehittymässä uusia versoja ja lehtiä vai alkaako kasvuston tyviosa lahota. Jälkisatojen oikean korjuuajan ennustamiseksi ei ole toistaiseksi olemassa parempaa mallia kuin nurmensa hyvin tuntevan viljelijän nurmisilmä.

Solukoilla on erilainen rehuarvo Nurmiheinien kasvinosat ja D-arvo kehittyvät eri vauhtia. Nämä muutokset määräävät sadon rehuarvon. Solukoista lehdet ja kukinnot sulavat yleensä huomattavasti paremmin kuin korret.

Ensimmäisessä sadossa korren osuuden

Kuolleen solukon osuus (%) 35 3. sato: y = 0.046x - 6.2 R² = 0.63

1. sato

30

2. sato

2. sato: y = 0.033x - 10.4 R² = 0.59

25

3. sato

1. sato: y = 0.013x - 3.0 R² = 0.55

20

15

10

5

0

0

100

200

300

400

500

600

Kasvuun vaikuttanut lämpösumma (

kasvu ja D-arvon nopea heikentyminen ovatkin keskeisin rehuarvon alenemisen lähde.

Myös kuihtuvan ja kuolleen lehtisolukon Darvo on varsin huono.

Jälkikasvuissa kortta syntyy vähemmän, jolloin useammat lehdet päätyvät kasvamaan lähekkäin ja varjostamaan toisiaan. Keskikesälle sattuu myös hyvin lämpimiä ja kuivia jaksoja. Näistä syistä jälkisadon kasvustoon alkaa kertyä ensimmäiseen satoon verrattuna huomattavia määriä kuollutta solukkoa, etenkin jos niittoaika siirtyy myöhäisemmäksi.

Samaan aikaan erot elävän ja kuolleen solukon D-arvoissa tulevat merkittäviksi: kasveissa vielä kiinni olevan kuihtuneen solukon sulavuus heikentyy 15 prosenttia ja irtoavan

700

800

900

1000

° C vrk)

kuolleen solukon 30 prosenttia verrattuna elävään solukkoon. Siksi suuri kuolleen solukon määrä toisessa tai kolmannessa niitossa alentaa D-arvoa.

Ensimmäisessä sadossa kuolleen solukon määrä on merkityksetön (0–5 prosenttia) ja vain karisevien lehtien D-arvo on eläviä lehtiä selvästi matalampi.

Kirsi Pakarinen, Perttu Virkajärvi, Maarit Hyrkäs ja Raija Suomela, MTT Lisätietoja: kirsi.pakarinen@mtt.fi Puh. 029 531 7591

17

Natalajikkeiden erot näkyvät nurmen kasvussa ja rehun laadussa Natojen kuiva-ainesadot (kg ka/ha) eri niitoissa -

Rehuviljelyssä nurminata on tuttu kasvilaji. Viime vuosina on lisääntynyt5000 vahvasti ruokonadan käyttö, ja lajikeluetteloomme on hyväksytty myös kaksi rainatalajiketta. Lajeissa on eroja viljelyn kannalta. Kasvukauden aikana sadot rytmittyvät eri niittojen kesken eri tavoin. Eroja on myös laatuominaisuuksissa.

4000 Koska MTT:n virallisissa lajikekokeissa tutkitaan lajien puhdaskasvustoja, natojen erot tulevat selvemmin esiin kuin käytännön nurmisiemenseoksia viljeltäessä. Vuosien 2005-2011 kokeissa, joista on tehty myös laatumääritykset, tarkasteluun otettiin neljä lajiketta kuvaamaan kutakin kasvilajia.

Nurminatalajikkeet olivat Ilmari, Inkeri, Kasper ja Valtteri. Ruokonatalajikkeet olivat Karolina, Kora, Retu ja Swaj, ja rainatalajikkeet olivat Felina, Hykor, Fojtan ja Paulita. Muut lajikkeet ovat Suomen

lajikeluettelossa paitsi rainadat Fojtan ja 3000 Paulita.

Etenkin Paulitan käyttäytyminen poik2000 kesi huomattavasti muista tutkituista rainadoista, joten erityisesti rainadan tuloksia 1000 kannattaa tarkastella lajiketasolla mieluummin kuin tässä lajien yleisominaisuuksia ku0 vattaessa.

Kasvukauden kokonaissadot olivat tässä tarkastelussa ruokonadalla 10 780 kg ka/ha, nurminadalla 9 490 kg ka/ha ja rainadalla 9 260 kg ka/ha.

Natojen kuiva-ainesadot (kg ka/ha) eri niitoissa Sato Nurminata Ruokonata Rainata Valkuaispitoisuus Nurminata Ruokonata Rainata D-arvo Nurminata Ruokonata Rainata

1. niitto 100=4240 93 69 1. niitto 100=13,5 103 110 1. niitto 100=69,9 99 100

2. niitto 100=3480 133 117 2. niitto 100=14,9 89 89 2. niitto 100=70,7 96 95

3.niitto 100=2360 132 130 3. niitto 100=13,1 92 90 3. niitto 100=70,7 97 98

Rytmien ja laadun erot näkyvät Nurminadan kasvukauden sadosta selvästi suurempi osa muodostuu ensimmäisessä niitossa (45 prosenttia) kuin ruokonadalla (36 prosenttia) ja rainadalla (32 prosenttia).

Natojen välisillä eroilla sadon rytmittymisessä kesän aikana saattaa olla suuri merkitys joissakin tuotantotilanteissa. Esimerkiksi 1.niitto laitumen hallinta olisi helpompaa, jos kasvu Nurminata olisi tasaista koko kesän ajan.

Selkeimmin laatuerot lajien välillä näkyivät valkuaispitoisuudessa, joka selittyy satomäärällä, kun lannoitus oli kaikilla lajeilla sama. Niittoajan ja lannoituksen tarkentaminen lajikohtaisesti on tarpeen.

2.niitto

Oiva Niemeläinen, Markku Niskanen ja Ruokonata Rainata Lauri Jauhiainen, MTT Lisätietoja: oiva.niemelainen@mtt.fi Puh. 029 531 7547

Natojen kuiva-ainesadot (kg ka/ha) eri niitoissa 5000 4000 3000 2000 1000 0

1.niitto

2.niitto Nurminata

Nurmi-, ruoko- ja rainadan sato (kg ka/ha), valkuaispitoisuus (%) ja D-arvo eri niitoissa suhteessa nurminadan saamiin arvoihin. Kutakin kasvilajia edustaa neljän lajikkeen tulokset.

Erityisesti rainadan lajikkeissa voi olla huomattavia eroja. Suomen lajikeluettelossa olevat Felina ja Hykor ovat hyvin samankaltaisia markkinoilla olevien ruokonatojen kanssa. Ruokonadan D-arvo näyttäisi olevan toisessa ja kolmannessa niitossa hieman alhaisempi kuin nurminadan D-arvo.

Ruokonata

3.niitto Rainata

Nurmi-, ruoko- ja rainadan kuiva-ainesadot (kg ka/ha) eri niitoissa. Nurminadan sato painottuu ensimmäiseen niittoon. Ruokonadalla on tasainen satoprofiili eri niittojen kesken.

Kasvunsääteistä on hyötyä nurmikasvien lakoontumisen estoon

Kasvunsääteen käyttö lisää yleensä nurmikasvien siemensatoja. Käsittelyn ajankohtaa kannattaa miettiä tarkkaan, jos kasvusto kärsii stressistä. Silloin jaettu käsittely tai selvästi ohjetta pienempi annostus on paikallaan.

Oiva Niemel äinen

Timotein ja ruokonadan siementuotannossa Moddus-kasvunsäädekäsittelyllä sadot nousevat ja lako pienenee, kun ruiskutus toteutetaan stressittömissä olosuhteissa. Nurminadan kohdalla vaikutus satoon vaihtelee enemmän.

Nurmikasvien kasvinsuojelua tutkittiin MTT:ssä Ylistarossa vuosina 2009-2011.

Kasvunsääteiden lisäksi kokeessa tutkittiin kasvitautien torjuntaa sekä tautitorjunnan ja säädekäsittelyn yhdistämistä.

Stressi vaikuttaa satoihin Moddus-käsittelyt lisäsivät timotein siemensatoja kahtena ensimmäisenä koevuonna. Kolmantena vuonna jaettu Moddus-käsittely lisäsi timotein siemensatoa selvästi. Muilla käsittelyillä ei ollut vaikutusta satoon.

Vuonna 2011 timotein Moddus-käsittely tehtiin hellejakson aikaan, jolloin kasvit kärsivät kuumuudesta. Suuret kasvunsääteen kerta-annokset vaikuttivat satoihin.

Ruokonadan siemensatoja Modduskäsittelyt nostivat. Vuosina 2009 ja 2010 sadonlisä oli käsittelystä riippuen 15–39 prosenttia. Vuonna 2001 Moddus jopa kaksin- tai kolminkertaisti sadot.

Nurminadalla Modduksen vaikutus satoihin oli vaihtelevin. Vuosina 2009 ja 2010 kasvunsääteillä ei saatu sadonlisää.

Modduksen käyttö hidastaa nurminadan lakoontumisen alkua. Oikealla näkyy käsittelemättömän alueen raja. Kuva on otettu 28.6.2011.

Säädekäsittelyn ja tautitorjunnan yhdistäminen lisäsi satoa 25–30 prosenttia.

Viimeisenä koevuonna 2011 Modduksen käyttö lisäsi siemensatoa käsittelystä riippuen 131–185 kg/ha. Sadonlisä oli suuri suhteessa käsittelemättömään koejäseneen, jonka sato oli hieman yli 100 kg/ ha.

Moddus hidastaa laon alkua Timoteillä ja ruokonadalla Modduksen vaikutus näkyi selvästi pienempänä lakoontumisena vielä puintiaikaan elokuussa. Nurminadan käsittelyt eivät alentaneet lakoa loppukasvukaudesta yhtä selvästi. Puintiaikaan Moddus-käsitellyn nurminadan lako oli noin 50 prosenttia, kun timotein ja ruo-

konadan lako oli selvästi pienempi, alle 10 prosenttia.

Modduksella oli selvä vaikutus nurminadan laon alkamiseen. Kesä-heinäkuun vaihteessa käsittelyjen vaikutus lakoon näkyi selvästi nurminatakasvustossa. Modduksella voidaankin myöhästyttää nurminadan lakoontumista, jolloin kasvusto pysyy pystyssä sadonmuodostuksen kannalta kriittisen kukinta-ajan ohitse.

Tässä koesarjassa ei kasvitautitorjunnalla saavutettu selvää sadonlisää millään kasvilajilla. Vain ruokonadan sadot nousivat hieman kasvitautien torjunnan avulla.

Vuonna 2009 kaikki Moddus-käsittelyt alensivat timotein itävyyttä kuusi prosenttiyksikköä. Puinnin aikaan kasvunsääteitä saaneiden koejäsenten puintikosteudet olivat hieman korkeampia kuin käsittelemättömien koejäsenten.

Kasvuston hieman hitaampi tuleentuminen kannattaakin huomioida kasvukausina, jolloin puintiolot ovat kosteat ja tuleentuminen hidasta.

Markku Niskanen, MTT Lisätietoja: markku.niskanen@mtt.fi Puh. 029 531 7559

3

18 Uudet hankkeet Kutterinpurulla höystetty hevosenlanta hajoaa hitaasti ja sitoo peltomaasta typpeä. MTT Sotkamossa tehostetaan lannan kompostointia pakkaamalla se muovituubiin.

Hevosenlanta on vanhastaan tiedetty arvokkaaksi lannoitteeksi. Se muuttuu jätteeksi, kun kuivikkeena käytetään kutterinpurua tai muuta puupohjaista kuiviketta. Kuivikkeen osuus hevosenlannassa on jopa 50– 90 prosenttia.

Riittävän kauan kompostoitunut purukuivikelanta sopii maanparannusaineeksi, mutta sen lannoitusvaikutus on vähäinen. MTT Sotkamon tutkimuksissa kompostoinnin tulos arvioidaan vuoden kuluttua.

Suuret hevoskeskittymät sijaitsevat usein kaupunkien laitamilla, eikä niillä ole omaa peltomaata lannan levitykseen. Suomen yli 74 000 hevosesta alle puolet on maatiloilla.

Turpeella tai olkipelletillä kuivitettu lanta ei ole ongelma kaikilla isoillakaan talleilla. Viljelijät hakevat sen sellaisenaan peltolannoitteeksi.

Puupohjainen kuivike sen sijaan hajoaa hitaasti pellossa eikä se kelpaa biokaasun raaka-aineeksi. EU-säännökset ja kansallinen tulkinta sallivat lannan polttamisen ainoastaan jätteenpolttoluvan omaavissa laitoksissa.

Monessa kunnassa hevosenlanta päätyy kaatopaikalle. Joka tapauksessa lannan loppusijoitus maksaa.

Yksi mahdollisuus tehostaa kompostointia on pakata purulanta muovituubiin. Muovi pitää kompostin sopivan kosteana ja estää valumat.

Kalliita pohjaratkaisuja ei tarvita, vaan alustaksi riittää tasainen peltomaa. Tekovaiheessa tuubiin syötetään kaksi salaojaputkea ilmastusta varten.

Eskolan Matti viljelee maata tutkimuksen tarpeisiin

Maanviljely on maanviljelyä myös silloin, kun pellolta kerätään tietoa tutkimusprojekteihin. Viljelyt ja sadonkorjuut pitää tehdä sään armoilla ja työajoista välittämättä.

kuvat: niina pitkänen

Kuiva soratieristeys vain pöllyää, kun Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen tutkimusmestari Matti Eskola poikkeaa peltotielle Tammelan Torrolla.

Hän on huhtikuussa ottanut yhteyttä paikalliseen maanviljelijään ja kysynyt, olisiko viljelijällä syysvehnälohkoa, jolle voisi perustaa keväällä kasvinsuojeluaineiden tutkimuksen koeruudukon. Viljelijä on toivottanut MTT:n tervetulleeksi.

Pellolle jalkautuu nyt kasvinsuojelututkimuksen iskujoukko, tutkija Sanni Junnila sekä tutkimusmestarit Matti Eskola ja Anne Muotila. Tarkoitus on ruiskuttaa koeruudukko uusilla, markkinoille tulevilla kasvinsuojeluaineilla. Vertailua tehdään markkinoilla jo oleviin aineisiin.

– Tämä näyttää todella hyvältä. Lohkolla on hyvä kasvusto ja paljon rikkakasveja. Täältä löytyy näköjään ainakin mataraa, saunakukkaa, lemmikkiä ja orvokkia, Matti Eskola luettelee ja nyppii rikkakasveja pellosta.

Yhteispeli on sekunnintarkkaa Hetkessä iskujoukko on pystyttänyt pellon reunaan sääaseman, numeroinut koeruudut ja koonnut koeruuturuiskun.

Koeruuturuisku on kolme metriä leveä, kankaalla päällystetty putkirakennelma. Siihen voidaan valita erilaisia suuttimia sen mukaan, paljonko kasvinsuojeluainetta halutaan koeruudulle ruiskuttaa. Paine ruiskuun saadaan tutkimusmestarin selässä keikkuvasta paineilmapullosta, torjunta-aineet tulevat vatsapuolelle nostettavista säiliöistä. Koko paketti painaa parikymmentä kiloa.

– Olimme niin onnellisia talvella, kun Matti lähti kahdeksi viikoksi hiihtämään ja hankkimaan hyvää kuntoa ihan näitä hommia varten, Sanni Junnila ja Anne Muotila nauravat.

Tutkimuksen tarpeisiin ruiskuttaminen on yhteispeliä: kun Matti Eskola antaa lähtömerkin, ruiskun toista päätä kannatteleva Anne Muotila lähtee kävelemään ja Sanni Junnila käynnistää kellon.

Kävelyvauhdin pitää olla sama jokaisella koeruudulla: yksi metri sekunnissa. Kymmenen vuotta tutkimusmestarina työskennellyt Matti Eskola osaa pitää vauhdin tasaisena ilman kelloakin.

Aimo Kortteen Konepajan valmistama pakkauskone käsittelee lantaa 100 tonnin tuntivauhdilla. Kone sopii tallikeskittymän tai urakoitsijan käyttöön. Sen veroton hankintahinta on 32 000 euroa.

MTT Sotkamon kokeissa tuubitetaan eri tavoin kuivitettua hevosenlantaa ja lantaseoksia. Myös tuubituksen taloudellinen kannattavuus arvioidaan. MTT Sotkamo tutkii hevosenlannan hyötykäyttöä osana Biojäte ja hepolanta -hanketta. Hankkeen päärahoittaja on Euroopan aluekehitysrahasto Kainuun ELY-keskuksen kautta.

– Mitä pidempi matka, sitä helpommin vauhti osuu kohdalleen. Jopa 30 metrin matka on saatu osumaan täysin sekunnilleen, hän toteaa.

Olosuhteet kirjataan tarkasti Kun koko tutkimusala on ruiskutettu, sääasemasta tarkistetaan vielä olosuhteet: ilman lämpötila, tuulen nopeus, ilmankosteus, maan märkyys, kasvuston kasteisuus ja taivaankannen pilvisyys. Samoin maan lämpötila mitataan.

Koeruuduille palataan kasvukauden aikana kolme kertaa. Silloin ruuduilta havainnoidaan rikkakasvien määrä. Aiemmin tutkimusmestarit keräsivät koeruudulta rikkakasvit sekä laskivat, kuivasivat ja punnitsivat ne. Nykyään tutkimustapaa on kevennetty visuaaliseksi havainnoinniksi.

Syksyllä Matti Eskola palaa puimaan koeruudun ruutupuimurilla. Silloinkin jokaisen ruudun sato puidaan erikseen omaan säkkiinsä. Lopuksi siemenet vielä lajitellaan ja punnitaan.

Entä mitä tutkimusmestari tekee, kun kasvukausi on päättynyt?

– Silloin pidetään pois ylityötunteja ja hiihdetään! Lisäksi ruiskujen kalibrointia, testausta ja muiden laitteiden kunnossapitoa on niin paljon kuin ehtii tehdä, Matti Eskola toteaa.

Niina Pitkänen, MTT

Valtion ja viljelijöiden pelloilla MTT:n hallinnassa on kaikkiaan noin 1 640 hehtaaria peltoa sekä tutkimus- että viljelykäytössä.

Lisäksi tutkimushankkeilla on yhteistyötiloja ympäri Suomen.

MTT:llä on XX tutkimusmestaria, jotka vastaavat tutkimusviljelmien ja eläinten hoidosta sekä tutkimusviljelykoneiden kunnossapidosta

Matti Eskola 36-vuotias agrologi (amk).

Asuu Jokioisilla, kotoisin Lammilta.

Tuli MTT:lle alun perin kasvinviljelyharjoittelijaksi.

Vuodesta 2004 työskennellyt vakituisena tutkimusmestarina.

Sään ehdoilla

Elina Virkkunen, MTT elina.virkkunen@mtt.fi Puh. 040 759 9640

Tutkimusmestari Matti Eskola huolehtii, että kasvinsuojeluaineiden tutkimuksen suunnitelmat pitävät myös käytännössä.

Koeruuturuisku on rakennettu varta vasten MTT:n käyttöön.

Kevät on kiireistä aikaa niin MTT:n tutkijoille kuin tutkimusmestareille, sillä kaikki koeviljelmät pitäisi saada valmiiksi samaan aikaan. Työn tahdin sanelee sopiva sää, mutta Matti Eskola on tottunut tekemään töitä parin tunnin varoitusajalla.

Alun perin agrologin erikoistumisharjoitteluun MTT:lle tullut Eskola on pitänyt

tutkimusmestarin työstään, joka on toisaalta aivan tavallista maanviljelyä, mutta toisaalta paljon pienimuotoisempaa ja tarkempaa kuin kotitilan viljely Lammilla oli.

– Kaikki asiat tapahtuvat vuodesta toiseen samalla tavalla ja samaan aikaan, mutta joka vuosi tulee myös jotain uutta, Matti Eskola toteaa.

Seuraava Maaseudun Tiede -liite ilmestyy 22.10.2012

19

Erja Huusel a-Veistol a

Kolumni Aapo Korkeaoja aapo.korkeaoja@gmail.com

Sukupolvenvaihdoksen tähystysleikkaus Kuminan rengaspunkin vioitusta.

Kuminapelloilta löytyi yllättävän paljon uutta tuholaista Kuminan tilakartoitukset aloitettiin täydessä laajuudessaan viime kesänä, jolloin kartoitettiin 102 kuminalohkon kunto. Silmiinpistävin huomio oli uuden kasvintuhoojan, kuminanrengaspunkin aiheuttamien vioitusten yleisyys ja runsaus.

Kuminanrengaspunkin vioitusta havaittiin 85 prosentilla tutkituista lohkoista. Yli 40 prosentilla lohkoista punkkivioitusta esiintyi kauttaaltaan lohkolla. Eniten punkkiongelmia oli Etelä- ja Länsi-Suomessa, mutta myös Pohjanmaalta löytyi punkin vioittamia lohkoja. Ennakko-oletuksista poiketen punkkia löytyi runsaasti myös ensimmäisen satovuoden lohkoilta.

Kuminan tilakartoituksen yhteydessä lohkoilta havainnoidaan kuminakasvustojen kasvintuhoojaongelmia (kasvitaudit, tuhoeläimet, rikkakasvit) ja satopotentiaalia (kasvitiheyttä ja kukkivien kasvien määrää).

Tavoitteena on kaivaa esiin kuminanviljelyn ongelmat ja onnistumiset sekä etsiä uusia ratkaisuja kuminan satotason ja viljelyvarmuuden parantamiseen.

Kuminakoi ja rikkakasvit torjunnan kohteena Kuminakoin torjunta kuminan satovuosina on tavanomainen kasvinsuojelutoimenpide.

Torjunnan ajoitus on kuitenkin usein hankalaa. Kuminakoin vioitusta havaittiin 84 prosentilla lohkoista. Vajaalla kolmanneksella lohkoista vioitusta esiintyi kauttaaltaan kasvustossa.

Peltojen todellisuus tietoon Ylivoimainen kuminaketju – hankkeeseen liittyen MTT:n tutkijat jalkautuvat ensi kesänä jo toista kertaa kuminapelloille kartoittamaan kuminakasvustojen kuntoa ja kasvintuhoojien esiintymistä.

Tavoitteena on selvittää kuminan satovaihteluiden syitä ja niiden yhteyksiä erilaisiin viljelykäytäntöihin.

Kartoitus toteutetaan kuminan päätuotantoalueella Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Hämeessä, Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla.

Rikkakasveja esiintyi tavallisimmin pesäkkeinä, mutta 17 prosenttia kuminalohkoista oli pahoin rikkakasvien valtaamia.

Kuminalohkoilla useimmin esiintyneet rikkakasvit olivat saunakukka, juolavehnä ja ohdake. Myös valvatti, pujo, pillike, savikka, timotei ja voikukka olivat yleisiä.

Pahkahometta, laikkutauteja, kuihtuneita kukintoja Peltokäyntien yhteydessä pahkahometta havaittiin noin joka neljännellä kuminalohkolla. Myös erilaiset versojen kuihtumis- ja laikkutautioireet yksittäisissä kasveissa olivat yleisiä.

Viime kesänä kukintojen kuivuminen oli yleistä, mikä johtui kuminan kukintaaikaan osuneesta poikkeuksellisen kuumasta ja kuivasta sääjaksosta.

Kasvintuhoojien merkitys vaihtelee Kaikki kasvintuhoojat vähentävät satoa, mutta tuhoojien merkitys ei aina ole sama.

Koska kasvintuhoojien esiintymien ja runsaus riippuu paljon sääoloista, alueellinen ja kasvukausien välinen vaihtelu voi olla suurta.

Toinen tilakierroskesä antanee lisävalaistusta kuminakasvustojen kunnosta ja niistä tekijöistä, jotka ratkaisevat kuminanviljelyn onnistumisen.

Erja Huusela-Veistola, MTT Lisätietoja: erja.huusela-veistola@mtt.fi Puh. 040 149 8332

LAMPAITA

Oma sukupolvenvaihdosprosessini muhi suunnilleen 15 vuotta. Kotikuntaa ja maataloutta kohtaan kokemani antipatia, jopa viha, kääntyi ajatukseen omien juurien vaalimisesta, maalla asumisen eduista ja maatalouden tärkeydestä. Löysin itsestäni konservatiivin, halun säilyttää ja vaalia.

Nyt alkaa aika olla kypsä välitilinpäätökselle. Olemme vääntäneet vaihdosta kasaan puolentoista vuoden ajan. Loppua ei näy, mutta on ainakin jotain sanottavaa.

Perintö. Epäonnistunut sukupolvenvaihdos vaanii kolmanteen polveen ja kampittaa realismin mennen tullen. Kysymys ei useinkaan ole rahasta vaan vallankäytöstä ja oikeudenmukaisuuden sovelluksista: kun pappa jätti sisarukset perinnöttömiksi, pitää sinun siskosi saada puolet ja soutajalle jääkin sitten perkuujätteet.

Kauppa ja hinta. Sukupolvenvaihdoksessa jaetaan pelimerkit. Ne, jotka maksavat tilastaan kahdenkymmenen vuoden työpanoksen, kuolevat pois onnekkaimpien tieltä. Verottajan tapa arvioida maatalousomaisuuden hinta ja sukupolvenvaihdosneuvojien kritiikitön tuijottaminen maagiseen lahjaverorajaan kiristävät maatalouden hengiltä.

Emme elä ikuisesti, emme pelkästään työtä varten, eikä kenenkään tulisi lunastaa maatalouden elinkelpoisuutta omasta selkänahastaan tai sisarusten oikeuksien puolesta. Sen, ettei tilaa voida panna lihoiksi vapailla markkinoilla, tulisi kuulua sopimukseen ja kaikki muut lakiseuraamukset suhteessa perimisjärjestykseen tulisi poistaa. Sukupolvenvaihdoksen tulee olla yrityskauppa, jonka tulisi maksaa satsaus takaisin korkeintaan kymmenessä vuodessa.

Kulttuuri. Elämäntavan kehittäminen ja siirtäminen eteenpäin muodostavat kulttuurisen kokonaisuuden. Yksilönpalvonnan aikana lojaliteetti muiden elämäntyötä ja arvoja kohtaan on harvinaisuus. Valamon rekrytointipäivillä ei kolmannen kierroksen

hakijoita testata konsulttifirman voimin, ja maatalouden jatkajan tulee ahkeruuden lisäksi olla ideologisesti vahva.

Työnkuva. Maajussin arkea on kakistaa itsestään putki-, sähkö- ja rakennusmies sekä tilitoimisto. Monialaisuuden ongelmana on se, että taloudellinen tulos tehdään jalostamalla, ja monialainen alkutuottaja jää helposti markkinoiden jalkoihin. Pitäisi erikoistua.

Maatalouden rakennemuutoksessa, erityisesti sukupolvenvaihdoksessa, pitäisi monialaisuuden välttämättömyydestä tehdä hyve. Esimerkiksi keskikokoisen kasvinviljelytilan on mietittävä homma uudestaan, sillä naurettava kannattavuus on hyvä vitsi, mutta huono isäntä.

Luonto. Sukupolvenvaihdosta voi ajatella yhteiskunnallisesta näkökulmasta: kaupungistuneen väestön ja maaseudulla asuvien tiiviimpi yhteistyö tuottaa ymmärrystä ja tuloksia, jotka johtavat järkevämpään kuluttamiseen ja tasaisempaan tulonjakoon.

Luonnon kanssa tasapainossa eläminen on vaikea laji. Maanviljelijät voivat omilla valinnoillaan vaikuttaa luonnon itseisarvon säilyttämiseksi ja haastaa kuluttajat yhteistyöhön jakamalla vastuuta yhteisistä satsauksista. Luomutuotanto, irrottautuminen tukkukaupan orjan roolista, tuotteiden jalostus ja suoramyynti sekä maanviljelijöiden välinen yhteistyö ovat avainasemassa maatalouden yhteiskunnallisessa sukupolvenvaihdoksessa.

Prosessi. Parhaiten onnistunut sukupolvenvaihdos on hidas pedagoginen prosessi, jossa tietotaito ja innostus siirtyvät eteenpäin. Suuri vastuu varsinaisesta kaupanteosta jää ProAgrialle, jonka kokemuksen varassa maatalouden uusi sukupolvi veisaa ”maksamme velkaa” tai jotain hieman pirtsakampaa traktorirallia.

Terveisiä isälle!

20 Reseptit

Suloinen sipulitäyte piiloutuu kaulittujen taikinalevyjen väliin.

Kolmen sipulin piiras

500 g valmista voitaikinaa 6 sipulia 1 pienehkö purjo 5 valkosipulin kynttä 1 tl provencale yrttiseosta

mustapippuria 100 g pekonikuutioita ½ vihannesliemikuutio 1 dl vettä voiteluun kananmunaa Kuumenna pekoneja pannulla ja lisää joukkoon pilkotut sipulit, valkosipulin kynnet ja purjo. Kuullota hetki ja lisää 1 dl vettä sekä puolikas murennettu vihannesliemikuutio. Hauduta seosta pannulla noin 10 minuuttia ja lisää 1 tl provencale-yrttimaustetta sekä ripaus mustapippuria.

Maistele rohkeasti, minkälaisia makuja erilaiset sipulit tarjoilevat!

Ihanat sipulit!

Sipulit maustavat ja antavat täyteläistä makua lähes kaikille ruuille. Sipulit eivät ole pelkästään mauste, vaan niitä voi käyttää monipuolisesti erilaisten ruokien raaka-aineena. Ruokasipulin istutusaika on nyt parhaimmillaan, joten istukkaat maahan ja odottelemaan mehukasta satoa!

Satoa odotellessa voi käydä ostamassa sipulipiirakan ainekset lähimarketin vihannesosastolta. Sipulipiirakassa tavallinen ruokasipuli ja purjo loistavat pääroolissa valkosipulin antaessa lisäpotkua.

Sipuleita joka lähtöön Sipulit ovat tomaatin jälkeen merkittävimpiä kasviksia kansainvälisessä kaupassa, ja ne kuuluvat myös suomalaisten lempikasviksiin. Sipulien suosiota on lisännyt niiden maku- ja terveysominaisuuksien lisäksi hyvä varastointikestävyys.

Maailmalla viljellään yli kahtakymmentä erilaista sipulityyppiä, meilläkin noin kymmenkuntaa. Suomessa lähes kaikkien ruokakauppojen valikoimaan kuuluvat tavallisen ruokasipulin (kepasipuli eli keltasipuli) lisäksi puna-, valko-, purjo- ja ruohosipulit.

Hyvin varustetuista kaupoista saa myös erikoisempia lajikkeita, kuten jätti-, salaatti-, salotti-, ja hopeasipuleita. Useista sipulityypeistä ja -lajikkeista löytyvät suosikit monenlaisiin ruokiin joko mausteeksi, lisukkeeksi tai pääraaka-aineeksi.

pilkkomisessa on omat niksinsä Sipuli säilyy parhaiten viileässä, pimeässä ja ilmavassa paikassa. Liian lämpimässä sipulit alkavat kasvaa ja valkosipulit kuivuvat ajan myötä kasaan.

Kannan säilyttäminen ehjänä pitää sipulin kasassa leikkaamisen aikana. Puolita kuorittu sipuli pituussuunnassa. Aseta puolikas leikkuulaudalle siten, että pidät kantapuolesta kiinni. Leikkaa sipulinpuolikkaaseen veitsellä ohuita viiltoja pituussuunnassa niin, että kanta jää ehjäksi. Leikkaa lopuksi viillot leveyssuuntaan.

Silmien kirvelyä voi lieventää viilentämällä sipulia ennen leikkaamista ja käyttämällä pilkkomiseen terävää veistä.

Flavonoideja, rikkiyhdisteitä ja prebiootteja Sipuleilla uskotaan olevan useita terveysvaikutuksia. Sipuleissa on useita yhdisteryhmiä, jotka saattavat vaikuttaa niiden terveyttä edistäviin ominaisuuksiin. Eniten tutkittuja ovat flavonoidit, orgaaniset rikkiyhdisteet ja prebiootit (fruktaanit, frukto-oligosakkaridit). Sipuleissa on myös jonkin verran C-vitamiinia.

MTT:n tutkimusten mukaan ruokasipulit

sisältävät erittäin runsaasti kversetiini-nimistä flavonoidia. Punasipulien kversetiinipitoisuus on tätäkin suurempi ja lisäksi ne sisältävät värillisiä flavonoideja, joita kutsutaan antosyaaneiksi. Flavonoidit saattavat estää useita kroonisia kansansairauksia, kuten syöpää ja sydän- ja verisuonitauteja.

Sipulin rikkiyhdisteet ovat alkyylikysteiinisulfoksideja, jotka vaikuttavat myös flavorin muodostukseen. Kun sipulia pilkotaan, sen rikkiyhdisteistä vapautuu allinaasientsyymin vaikutuksesta uusia yhdisteitä, jotka antavat sipulille sen ominaisen maun ja tuoksun sekä saavat silmät kirvelemään ja vuotamaan.

Rikkiyhdisteiden on raportoitu ehkäisevän syöpää, sydän- ja verisuonitauteja sekä astmaa. Lisäksi niillä on antibakteerisia vaikutuksia. Eniten tutkimuksia on tehty valkosipulilla.

Sipulin kuidusta suuri osa on fruktoosijohdannaisia, joita ihmisen ruuansulatusentsyymit eivät hajota. Fruktoosijohdannaiset ovat hyvää ravintoa hyödyllisille suolistomikrobeille eli ne toimivat prebiootteina.

Pirjo Mattila, MTT

Kauli taikina kahdeksi pyöreäksi levyksi. Vuoraa toisella levyllä voideltu piirasvuoka. Kaada täyte vuokaan ja peitä toisella taikinalevyllä, käännä reunat alle. Voit halutessasi tehdä suikaloidusta, kaulitusta taikinasta ristikon piirakan päälle.

Voitele piirakka kananmunalla, pistele haarukalla ja kypsennä uunissa 200 oC:n lämpötilassa noin 30 minuuttia.

Lisäkkeeksi sopii muun muassa tomaatti-mozzarellasalaatti.

Piiraan muheva ydin on hyvin haudutettu sipulipaistos.

Kesän tapahtumakalenterissa: • Ruokakulttuuri-ilta 27.6.

• Maatiaiseläinkierros 28.7.

• Suurpetoilta 15.8.

www.mtt.fi/elonkierto

Ojaistentie 44, Jokioinen Avoinna kesäkuusta syyskuun puoliväliin