Brunila, Marjut: Immu ja salattu saari / Lukunäyte by Myllylahti Oy

Marjut Brunila

IMMU JA SALATTU SAARI

Myllylahti Oy Espoo 3

YTE

LUKUNÃ&#x201E;

YTE

LUKUNÄ

IsĂ¤lle, joka vei minut merelle

Prologi Immu huohotti juostessaan tietä pitkin valoisassa kesäyössä. Hikinorot juoksivat ohimoilla. Hänen oli löydettävä oikea reitti ja laituri ennen kuin oli myöhäistä. Saari ei ollut suuri, mutta hän oli eksynyt kavereistaan. Kiire, kiire. Hän vilkaisi taakseen, tuntui siltä, että joku seurasi hänen juoksuaan. Takana pensaikossa ei kuitenkaan näkynyt ketään, ei myöskään tiellä. Hän jatkoi juoksemistaan ja tuli korkean kallion juurelle. Hän alkoi kiivetä ylöspäin, sammalpeitolla tennarit lipesivät helposti. Oli kuuma, ja uupumus pisti keuhkoja hänen hengittäessään. Näkisikö hän muut päästessään kallion korkeimmalle kohdalle? Samassa hän kompastui ja kaatui. Hän kieri alas kallion reunaa eikä onnistunut pysäyttämään vauhtiaan. Kuului rasahdus ja mätkähdys hänen pudotessaan pensaikkoon kallion juurelle. Kyyneleet valuivat pitkin poskia. Sattui. Noustessaan vaivalloisesti ylös hän näki laiturin punaisen talon takana ja huokaisi helpotukses-

ta. Ehkä hän löytäisi vielä muut ennen kuin olisi liian myöhäistä. Hän käveli varovasti tien reunaan. Se johti kaksikerroksiselle talolle, jonka pienet ullakkoikkunat sijaitsivat aivan katon reunuksen alla. Talo näytti oudolta, hän ei osannut sanoa miksi. Talon takana avautui meri, ja laituri häämötti rannassa. Hän hiipi eteenpäin kohti tyhjää laituria. Jokin sai hänet hidastamaan askeleitaan. Missä muut olivat? Sitten hän näki jonkun istuvan laiturin päässä. Vaaleat hiukset. Hän yritti huutaa, mutta kurkusta ei tullut äännähdystäkään. Hän tunsi tuulen viileän henkäyksen kasvoillaan, vilunväristys puistatti niskassa. Kuului hiljainen kuiskaus, sitten toinen. Hän huomasi erehtyneensä hahmosta. Laiturin päässä oleva mustiin pukeutunut henkilö nousi hiljaa ylös ja kääntyi häntä kohden. Se oli aikuinen nainen, jolla oli vaaleat hiukset ja oudosti säihkyvät silmät. Merestä nouseva usva kietoutui naisen ympärille. Sitten hän oli poissa. Veren maku tulvahti Immun suuhun, hän oli puraissut huultaan. Hän hieraisi silmiään ja katsahti hämmästyneenä kissaansa Figaroa, joka makasi sängyssä hänen vierellään.

1. Paraisten ja Nauvon välinen lauttajono oli pitkä. Immu ei ollut aiemmin käynyt näin kaukana Turun saaristossa. Hän oli päässyt mukaan kesän saaristoreissulle uusien ystäviensä Lukaksen, Lotan ja Nikon kanssa. He olivat matkalla salaseuran kuopuksen 9-vuotiaan Lukaksen vanhempien mökille Nauvon saarelle. Ennen Saaristotielle pääsyä Lukaksen pikkuveli Sakari oli viety isovanhempiensa luokse, sillä hän osallistui viikon kestävälle jalkapalloleirille. Immu oli oikealta nimeltään Ilmari. Tutustuttuaan loppukeväällä Littoisten Verkatehtaalla salaseura Klaanin jäseniin hän oli päättänyt, että Ilmari-nimeä hänestä ei saanut enää käyttää. Immu oli rohkea ja hänellä oli ystäviä, toisin kuin Ilmarilla, jota uudet koulukaverit eivät hyväksyneet joukkoonsa. – Nyt lapset ostamaan jäätelöt kahvilasta, Lukaksen isä kehotti. – Emme mahtuneet tähän lauttaan, joten tässä on aikaa lyhyelle pysähdykselle.

– Haluan suklaatuutin, punapäinen ja pisamanaamainen Lukas toitotti kimeällä äänellään. – Tässä on Niko rahaa, maksa sinä muidenkin jäätelöt, Lukaksen äiti sanoi hymyillen ojentaessaan Nikolle kahdenkympin seteliä. Niko oli 14-vuotias, heistä vanhin. Immu juoksi ystävineen mäen alapäässä olevalle kioskille. Kahvilassa oli ruuhkaa, mutta myyjiä oli ainoastaan yksi. Mustatukkainen Niko ja punapäinen Lukas seisoivat jonossa, Lotta näytti katselevan lehtivalikoimaa kauempana. Immu seisoi ikkunan vieressä ja seurasi jonon matelua. Juuri, kun Niko alkoi puhua myyjälle, Immu kiinnitti huomionsa kahteen jonossa seisovaan mieheen. Toinen oli suurikokoinen ja kaljupäinen, pienemmällä oli punainen lippalakki ja pujoparta. Immu näki, kuinka kaljupäinen tunki taskuunsa jotain hyllyltä ottamaansa. Hetken kuluttua pujoparta vilkaisi myyjään päin ja nappasi sitten tämän huomaamatta purkkapussin ja sujautti sen takkinsa taskuun. Jono nytkähti eteenpäin. Niko ja Lukas viittilöivät Immua ja Lottaa ulos. Ovella Immu oli törmätä kaljupäiseen mieheen. – Pois edestä poika! mies ärjäisi. Immu katsoi lihaksikkaita käsiä. Kasvot olivat punakat ja vihaiset. – Väistä! kivahti kaljupään perässä asteleva lui13

hun oloinen pujoparta. Miehet jatkoivat matkaansa ylös mäkeä, kalju edellä ja pujoparta perässä. – Ihan paras kesä! Lotta hymyili leveästi jäätelötuutti kädessään. Immu hymyili vaaleakiharaiselle ystävälleen. Hän ei halunnut laittaa uusia ystäviään tärkeysjärjestykseen, mutta Lotan kanssa hän tunsi olevansa eniten samalla aaltopituudella. Ehkä se johtui siitä, että he olivat samanikäisiä, 11-vuotiaita. Niko oli kova komentamaan, mutta hän olikin Klaanin itseoikeutettu johtaja. – Immu, tiuskaisivatko nuo miehet sinulle jotain? Niko kuiskasi heidän kävellessään ylös mäkeä. Miehet seisoskelivat tupakalla vanhan ja likaisen Saabin vieressä. Auton sisällä näkyi olevan muutama virveli. Miehet taisivat olla kalastusreissulla. Takaikkunalla koreilivat suurikokoiset kiikarit. Olivatko miehet myös lintubongareita? Kuljettuaan auton ohi Immu kertoi Nikolle hiljaa, kuinka oli todistanut miesten varastavan kahvilasta. Ylempänä mäessä Lukaksen äiti viittilöi poikia autoon. Inka oli Immun mielestä kiinnostavan näköinen. Hänellä oli kirkkaan turkoosi hame ja keltainen pusero sekä isot korvakorut ja rannerengas. Lukas oli kertonut, että hänen äitinsä on taiteilija. Immun käsityksen mukaan taiteilijoita saattoi olla monenlaisia. Hänen tätinsä Riitta oli kuvataiteilija. Immu oli kysynyt Lukakselta, mitä Inka taiteili, mutta Lukas ei ollut tiennyt. Immun äiti oli paljon 14

tavanomaisemman näköinen, ainakaan hänellä ei ollut kirkkaanvärisiä vaatteita. Hän työskenteli Turun pääkirjastossa. Ennen Klaaniin tutustumistaan Immu oli viettänyt vapaa-aikansa lukien. Hänen päästyään salaseuraan lukeminen oli vähentynyt. Vain kuukautta aiemmin he olivat selvittäneet Littoisissa varastettujen pyörien arvoituksen. Tämä mökkireissu oli eräänlainen palkintomatka klaanilaisille. – Katso Figaroa! Lotta nauroi heidän päästyään autoon. Figaro-kissa oli kantokopassa, josta se ojenteli käpäläänsä kohti Immun mansikkajäätelöä. – Älä yritäkään senkin ahmatti, Immu naurahti ja pisteli poskeensa viimeiset jäätelönrippeet. – Olisit voinut ostaa minullekin jotain, kissa tuhisi. Immu katsahti Lotan suuntaan, mutta tämä ei ollut kuullut mitään. Vain Immu kuuli kissan puheen. Figaro oli ilmestynyt eräänä päivänä Immun kotipihalle ja pyrkinyt ovesta sisään. Immu oli antanut sille jääkaapista makkaraa, ja kissa oli asettunut taloksi. Immusta oli tullut puhuvan kissan omistaja. Hän oli keksinyt nimen kissalle Aku Ankasta, ja kissa oli vaikuttanut tyytyväiseltä siihen. Lautta oli todella suuri. Autoille oli viisi pitkää kaistaa. Oranssihaalarinen poika viittilöi, mille kaistalle kunkin tuli ajaa. Immu pohti, miksi Paraisten 15

ja Nauvon saarten välille ei ollut rakennettu siltaa. Pääsihän muihinkin paikkoihin siltoja pitkin. – Tämä Elektra on hybridilautta, Lukaksen isä Lassi sanoi. – Nuo muut tätä väliä ajavat lautat ovat pienempiä. – Viime kesänä jouduimme jonottamaan pitkään, Inka kertoi. – Silloin, kun minä olin vielä pikkupoika, jonotimme monta tuntia, Lassi selitti. – Ohhoh! Niko totesi. Hän tökkäsi takapenkiltä Immua sormellaan ja osoitti viereisellä kaistalla vinosti heidän edessään olevaa autoa. Se oli kaljupään ja pujoparran likainen menopeli. – Voinko nousta hetkeksi autosta? Niko kysyi. Saatuaan luvan hän seisoskeli kannella katsellen merelle. Immu tarkasteli vanhempaa poikaa ja mietti, mitä tämä aikoi tehdä. Niko vilkaisi miesten autoa ja kirjoitti nopeasti jotain muistilehtiöönsä. Immua hymyilytti salaa. Miehet istuivat autossaan eivätkä näyttäneet panneen merkille poikaa, joka hetken kuluttua taas istahti Lukaksen viereen. – Miten Ritva pärjää takana? Inka kysyi. Ritva oli Nikon koira, Klaanin viides jäsen. – Hyvin, Niko vastasi. – Annoin sille vettä tauon aikana. – Fiksu poika! Lukaksen isä kehui. Immu katsahti taakseen ja huomasi Nikon punastuneen. Hän ei ollut ennen nähnyt sitä. Niko ei 16

asunut omien vanhempiensa kanssa, kuten muut klaanilaiset. Hänellä oli koti Littoisten perhekodissa. Lotan kertoman mukaan se oli hyvä paikka asua. Immu piti myös uudesta kodistaan Kaarinassa. Hän oli haikaillut Turun Varissuolla sijaitsevaan entiseen kouluunsa vielä keväällä. Uudessa koulussa häntä nimitettiin Ilmuksi ja hänen sukunimensä Jääski muutettiin Sääskeksi. Immu tiesi, että se oli koulukiusaamista. Hänen olisi pitänyt puhua opettajalle, mutta hän oli pelännyt, että kiusaaminen vain lisääntyisi. Joinakin hetkinä Immu unelmoi siitä, että uudet luokkatoverit oppisivat tuntemaan uuden Ilmarin, rohkean ja neuvokkaan Immun. Mutta Immu oli erilainen kuin muut pojat, jotka harrastivat liikuntaa ja olivat taitavia urheilussa. Minkä Immu sille mahtoi, ettei osannut juosta lujaa?

2. Lauttajono purkautui tielle. Immu huomasi, että kaljupään ja pujoparran auto ajoi heidän edellään, välissä oli muutama auto. Tie oli aluksi kiemurainen, sitten tuli pitkiä suoria. Oli edetty jo pitkän matkaa, kun autojono hidasti kaarteessa. Niko tökkäsi Immua sormellaan ja nyökkäsi eteenpäin. Miesten likainen auto oli kääntymässä vasemmalle tielle, jonka vieressä oli mökkikylän mainos. Autojono pääsi jälleen vauhtiin. – Tässä kohtaa kannattaa ihailla maisemia, Lassi vinkkasi ja hidasti auton vauhtia. Korkealta sillalta avautuivat hienot saaristomaisemat. Kummallakin puolella siltaa oli sileitä kallioita, mökkejä ja veneitä laitureiden päissä. Ulappa siinsi kauempana vasemmalla. – Vielä kolmisenkymmentä vuotta sitten tämän Norrströmmenin sillan tilalla oli lautta, Lassi kertoi. Lassi ajoi sillan jälkeen vielä hetkisen, sitten saavuttiin asutuksen keskelle. – Käymme kaupassa tässä Nauvon keskustas-

sa, Inka selitti. – Sieltä ei ole enää kuin muutama kilometri mökille. – Päästään uimaan! Lukas kiljahti. Muita hymyilytti. – Lassi katso, Inka sanoi miehelleen. – Tuossa on meille parkkipaikka ihan kaupan edessä. Ja pojat, eläimiä ei voi jättää kuumaan autoon. Immu nosti Figaron kantokopan autosta ja katseli ympärilleen. Nauvon keskusta vaikutti pieneltä. Hän näki edessään torin ja pankin sekä huoltamon toisella puolella tietä. – Me käymme Lassin kanssa kaupassa, Inka sanoi. – Katselkaa sillä välin ympärillenne. – Teen Ritvan kanssa pienen lenkin, Niko totesi. – Tuletko Lukas mukaan? Lotta ja Immu jäivät seisoskelemaan kaupan eteen. Samassa paikalle pelmahti noin Lukaksen ikäinen pellavahiuksinen pikkutyttö. – Du har en fin katt! tyttö sanoi Immulle, joka ei ymmärtänyt puheesta sanaakaan. – Se oli ruotsia, Lotta totesi ja hymyili tytölle. – Osaan suomeakin, tyttö ehätti kertomaan. – Tykkään kissastasi, hän sanoi Immulle. – Sen nimi on Figaro, Immu esitteli ja tarkasteli häntä päätä lyhyempää tyttöä. – Ai? Se on niin söpö! tyttö sanoi ja yritti silittää kissaa, joko köyristi selkänsä ja asettui kopan takaosaan. 19

– Bor du här i Nagu? Lotta kysyi tytöltä. – Nej, vi har vår sommarstuga här. Jag heter Salma. – Minä olen Lotta ja tässä on Immu! Tulimme kylään yhden ystävän mökille. – Kiva, ehkä näemme vielä, tyttö sanoi. – Nyt täytyy mennä, mamma ja pappa tulivat kaupasta! Tyttö lähti juoksemaan parkkipaikalle vaalea poninhäntä heiluen. Immu katsoi Lottaa otsa rypyssä. – Mistä hän tiesi, että sinä osaat ruotsia? – Etkö tiennyt, että Turun saaristossa puhutaan ruotsia? Lotta kysyi. – Ei sitä ainakaan koulussa ole kerrottu, Immu tokaisi harmissaan. Mistä hän olisi moisen voinut tietää, kun ei ollut täällä aiemmin käynyt. – No nytpä sitten tiedät. Mutta he ymmärtävät suomea, kaikki eivät vain osaa sitä puhua. – No, mitä se tyttö kertoi? – Hänen nimensä on Salma. Heillä on mökki Nauvossa. Niko ja Lukas juoksivat paikalle Ritva etunenässä. Ritva meni Figaron kopan luokse ja nuuhkaisi sitä. Sitten se kääntyi ja istahti kopan vierelle. Immu katsoi koiraa. Aivan kuin se olisi jäänyt siihen Figaroa suojelemaan. Hän mietti, oliko eläimillä oma kielensä, vai ymmärsivätkö ne samalla lailla

eri kieliä kuin ihmiset. Figaro puhui ainakin sujuvasti suomea. Inkan ja Lassin tultua kaupasta automatka jatkui. Immu tähyili Nauvon kirkkoa, joka jäi tien oikealle puolelle. Hetken kuluttua näkyviin tuli koulu. Kohta käännyttiin päätieltä oikealle pienemmälle mutkaiselle tielle. – Mahtaako se vanha talo tämän tien varrella olla vielä myynnissä? Lassi pohti ääneen. – Tuskin, Inka vastasi. – Luulen, että se on täysin autioitunut. Nuorisoa saattaisi kiinnostaa se, että huhupuheiden mukaan siellä kummittelee. – Ei kummituksia ole olemassa, Lukas naurahti. Immu ja Lotta vilkaisivat pikaisesti toisiinsa. Heillä oli kokemuksia kummituksista. – Enää ei kestä kuin pari minuuttia mökille, Inka selosti. Muutama mutka, sitten tultiin tien päätyyn. Lassi pysäytti auton. Edessä oli matala, suorakulmainen talo. – Tervetuloa Pohjoisrantaan! Lassi sanoi. Hän nosti auton katolta Lukaksen ja Immun pyörät. Lotan ja Nikon pyörät olivat telineessä auton perässä. Immu ihasteli tuliterää maastopyöräänsä, jonka isä oli hänelle hankkinut saatuaan vakituisen työpaikan.

Sitä ennen Immua oli nolottanut koulussa, koska hänellä ei ollut pyörää, kuten muilla oppilailla. Nyt tilanne oli muuttunut. Immun pyörässä oli 24 vaihdetta, enemmän kuin kellään luokkatoverilla. – Voitte lähteä pyöräretkelle ruokailun jälkeen, Lassi ehdotti. – Siksi aikaa pyörät voi jättää tuohon varaston viereen. Minä tulen näyttämään petipaikat saunalta. Immu heitti reppunsa selkään ja lähti kantokoppa kädessään kulkemaan Lukaksen isän perässä. He kiersivät talon. Sen edessä avautui merelle terassi, jossa näkyi olevan sohvaryhmä. Terassilta laskeutuivat portaat rantaan, missä oli pienempi tummanruskea, harjakattoinen mökki. – Tahdon heti uimaan, Lukas hihkaisi heidän päästyään rantaan. Sileiden kallioiden päälle oli rakennettu pitkä laituri. – Totta kai, ehditte hyvin ennen ruokaa. Tulkaa kuitenkin ensin katsomaan, minne majoitutte. Ajattelin, että teidän olisi mukava asustaa täällä saunakammareissa. Yläkerrassa ei ole niin paljon tilaa, ja täällä teillä on oma rauha. Immu kavereineen käveli Lassin perässä saunalle. Pieneltä terassilta näkyi laiturille ja merelle. Kauempana oli saaria. – Tässä on sauna, sitä ette saa itse lämmittää, Lassi selosti. – Tässä on pieni vessa ja täällä suihkut. Suurempi saunakammari sijaitsee perällä. 22

Immu katsoi huoneeseen, jossa oli siniset kerrossängyt ja iso sininen kulmasohva ja nojatuoli. – Jos pojat haluavat nukkua samassa huoneessa, yksi teistä voi nukkua sohvalla. Tuolla sängyissä on petivaatteita ja kaapeissa lakanoita. – Voin kyllä nukkua samassa huoneessa Immun kanssa, Lotta sanoi Lukaksen isälle. – Se sopii, Lassi sanoi ja lähti näyttämään toista saunakammaria. – Täällä on myös kerrossängyt. – Hienoa, Lotta sanoi hymyillen. Immua vähän nolotti, syytä hän ei tiennyt. Silloin Figaro naukaisi: – Haluan päästä ulos! Immu katsahti Lassiin. Ei tämä eikä Lotta ollut tajunnut kissan vaatimusta. Silloin, kun Immu ei vielä tuntenut klaanilaisia, hän oli ajatellut, että aikuiset eivät kuulleet Figaron puhetta. Aikuisilla ihmisillä oli Immun mielestä liikaa tosiasioita elämässään ja liian vähän mielikuvitusta. Mielikuvitus oli aina ollut Immun hyvä ystävä, ja monet hänen lukemansa kirjat olivat vieneet hänet suurenmoisiin seikkailuihin. Hän oli luullut, että lapset kuulisivat Figaron puheen. Nyt hän oli joutunut huomaamaan, että oli ollut väärässä. Ainoastaan hän kuuli kissan puhuvan. – Voinko päästää Figaron kallioille? Immu kysyi. – Tietysti, jos se pärjää luonnossa. Yöllä saattaa kulkea kettuja, niitä kannattaa varoa. 23

– Minä otan Figaron yöksi sisälle, Immu sanoi. Hän päästi kissan ulos kantokopasta. Se käveli ovelle ja luikahti ulos terassille. Immu katsoi sen perään. Kyllä se pärjää, hän vakuutti itselleen. – Lukas, muista, että laiturin päästä ei saa hypätä, Lassi sanoi ennen lähtöään yläpihalle.