Luku 16— Vapauden maa

Samalla kun Englannin uskonpuhdistajat olivat hylänneet roomalaiskatolisen kirkon opit, he olivat säilyttäneet monia sen ulkonaisia muotoja. Vaikka Rooman arvovalta ja uskontunnustus siten hylättiin, useita sen tavoista ja juhlamenoista liitettiin Englannin kirkon jumalanpalvelukseen. Väitettiin, että nämä asiat eivät olleet omantunnon asioita; että vaikka ne eivät olleet Raamatun määräämiä eivätkä siis olleet oleellisia, ne eivät myöskään olleet kiellettyjä eivätkä näin ollen itsessään pahoja. Niiden noudattaminen oli omiaan kaventamaan uskonpuhdistukseen osallistuneiden seurakuntien ja Rooman välistä kuilua, ja niiden väitettiin auttavan katolilaisia hyväksymään protestanttisen opin. {AO7 252.1}

Vanhoillisista ja sovittelunhaluisista englantilaisista tämä perustelu näytti vakuuttavalta. Mutta oli ryhmä, joka ei ollut samaa mieltä. Se että nämä tavat »olivat apuna sillan rakentamisessa Rooman ja uskonpuhdistuksen välisen kuilun yli»,275 oli heidän mielestään ratkaiseva peruste niiden säilyttämistä vastaan. He pitivät niitä sen orjuuden merkkeinä, josta he olivat vapautuneet ja johon he eivät halunneet palata. He väittivät, että Jumala on sanassaan säätänyt, miten häntä on palveltava, eikä ihmisillä ole oikeutta lisätä siihen tai ottaa siitä pois. Suuri luopumus alkoi siitä, että koetettiin Jumalan valtaa täydentää kirkon vallalla. Rooma aloitti määräämällä sellaista, mitä Jumala ei ollut kieltänyt, ja kielsi lopuksi sen, minkä Jumala selvästi oli määrännyt. {AO7 252.2}

Monet halusivat vakavasti palata alkuseurakunnalle ominaiseen puhtauteen ja yksinkertaisuuteen. He pitivät monia Englannin kirkon vakiintuneita tapoja epäjumalanpalveluksen muistomerkkeinä eivätkä voineet sydämestään yhtyä sen jumalanpalvelukseen. Mutta maallisen vallan tukema kirkko ei sallinut kaavoistaan poikkeamista. Laki vaati ottamaan osaa sen jumalanpalveluksiin, ja laillista lupaa vailla ole; vat uskonnolliset kokoukset oli kielletty vankeuden, maanpaon ja kuoleman uhalla. {AO7 252.3}

Englannin uskonnollista sortoa pakoon

Seitsemännentoista vuosisadan alussa Englannin valtaistuimelle äskettäin noussut hallitsija ilmoitti päätöksestään saattaa puritaanit »mukautumaan tai ahdistettuina poistumaan maasta tai muussa tapauksessa kokemaan vieläkin pahempaa».276 Kun heitä etsiskeltiin, vainottiin ja vangittiin, eikä tulevaisuuskaan näyttänyt lupaavan parempia päiviä, monet tulivat vakuuttuneiksi siitä, että niille, jotka tahtoivat palvella Jumalaa omantunnon hyväksymällä tavalla, »Englanti lakkasi ainiaaksi olemasta asuttava paikka».277 Viimein jotkut päättivät etsiä turvaa Hollannista. He joutuivat vaikeuksiin, kärsivät tappioita ja osa heistä joutui vankeuteen. Heidän aikeensa ehkäistiin ja heidät kavallettiin heidän vihollistensa käsiin. Mutta järkähtämätön kestävyys vei lopulta voittoon, ja he pääsivät turvaan Hollannin tasavallan rannikkoalueen ystävällisten asukkaiden luokse. {AO7 253.1}

Paetessaan he olivat jättäneet talonsa, tavaransa ja elinkeinonsa. He olivat muukalaisia vieraassa maassa, kansan seassa, jolla oli erilainen kieli ja erilaiset tavat. Ansaitakseen leipänsä heidän täytyi ryhtyä uusiin, heille outoihin töihin. Keskiikäisten miesten, joiden elinkeinona oli ollut maanviljelys, täytyi nyt oppia käsitöitä. Mutta he tyytyivät oloihinsa eivätkä tuhlanneet aikaa toimettomuuteen tai valituksiin. Vaikka heitä usein ahdisti köyhyys, he kiittivät Jumalaa siunauksista, joita he vielä saivat, ja iloitsivat saadessaan häiritsemättä pitää hengellisiä kokouksia. »He tiesivät olevansa pyhiinvaeltajia eivätkä katsoneet paljon maallisiin asioihin, vaan nostivat katseensa taivaaseen, rakkaimpaan isänmaahansa, ja tyynnyttivät sydämensä.»278 {AO7 253.2}

Amerikkaan

Maanpakolaisuuden ja vastusten keskellä heidän rakkautensa ja uskonsa vahvistuivat. He luottivat Herran lupauksiin, eikä hän jättänyt heitä pulaan ahdingon aikana. Hänen enkelinsä olivat heidän lähellään rohkaisemassa ja tukemassa heitä. Ja kun Jumalan käsi näytti viittaavan meren yli osoittaen maata, johon he voisivat perustaa valtakunnan ja jättää lapsilleen uskonnonvapauden kallisarvoisen perinnön, he lähtivät empimättä kulkemaan kaitselmuksen osoittamaa tietä. {AO7 253.3}

Jumala oli antanut koettelemusten kohdata lapsiaan valmistaakseen heitä armollisten aikeittensa toteuttamista varten. Seurakunta oli alennettu, jotta se voitaisiin ylentää. Jumala aikoi ilmaista voimansa sen auttamisessa antaakseen maailmalle uuden todistuksen siitä, että hän ei hylkää niitä, jotka häneen luottavat. Hän oli johtanut tapausten kulkua ja saattanut saatanan vihan ja pahojen ihmisten juonet edistämään hänen kunniaansa ja viemään hänen kansansa turvalliseen paikkaan. Vaino ja maanpako avasivat tien vapaudelle. Ensin pakotettuina eroamaan Englannin kirkosta puritaanit olivat liittyneet yhteen luvaten vakavasti Herran vapaana kansana »kulkea yhdessä kaikilla hänen teillään, jotka he tunsivat tai tulisivat tuntemaan».279 Tässä ilmeni oikea uskonpuhdistuksen henki, protestanttisuuden elintärkeä periaate. Tämä päämäärä mielessään toivioretkeläiset lähtivät Hollannista etsimään kotia uudes ta maailmasta. {AO7 253.4}

Lisää valoa odotettavissa

John Robinson, heidän pastorinsa, jota Kaitselmus esti matkust masta heidän kanssaan, sanoi heille jäähyväispuheessaan: »Veljet, meidän täytyy nyt ennen pitkää erota, ja Herra tietää, saanko minä elää ja koskaan enää nähdä teidän kasvojanne. Mutta olkoonpa Herra määrännyt niin tai näin, kehotan teitä Jumalan ja hänen pyhien enkeliensä edessä seuraamaan minua niin pitkälle kuin olen seurannut Kristusta. Jos Jumala jonkun muun välikappaleensa kautta ilmoittaa teille jotakin, olkaa yhtä valmiit vastaanottamaan se, kuin olitte konsanaan valmiit hyväksymään jonkin minun julistamani totuuden, sillä minä olen varma siitä, että Jumalalla on enemmän totuutta ja valoa, jotka vielä tulevat esiin hänen pyhästä sanastaan.»280 {AO7 254.1}

»Omasta puolestani en voi kylliksi surkutella reformoitujen seurakuntien tilaa, jotka ovat astuneet erääseen uskonnolliseen aikakauteen eivätkä nyt tahdo mennä pitemmälle kuin heidän uskonpuhdistuksensa välikappaleet. Luterilaisia ei saa menemään Lutherin näkemystä pitemmälle; ja te näette kalvinilaisten pysähtyneen siihen, mihin tuo suuri Jumalan mies heidät jätti, vaikka hänkään ei vielä nähnyt kaikkia asioita. Tämä on hyvin valitettava onnettomuus; sillä vaikka he olivat aikanaan palavia ja loistavia kynttilöitä, he eivät kuitenkaan saaneet selville Jumalan kaikkea viisautta, mutta jos he nyt eläisivät, he olisivat yhtä halukkaita vastaanottamaan lisävaloa, kuin olivat hyväksyessään ensiksi saamansa valon.»281 {AO7 254.2}

»Muistakaa seurakunnallista sopimustanne, jossa te olette luvanneet vaeltaa kaikilla Herran teillä, jotka hän on teille ilmoittanut tai on myöhemmin ilmoittava. Muistakaa lupaustanne ja liittoanne Jumalan ja toistenne kanssa kaiken sen valon ja totuuden vastaanottamisesta, mikä teille selviäisi hänen kirjoitetusta sanastaan. Samalla minä pyydän teitä olemaan varovaisia sen suhteen, mitä hyväksytte totuudeksi. Tutkikaa sitä ja verratkaa sitä totuuden kirjan muihin kohtiin, ennen kuin hyväksytte sen; sillä vasta äskettäin synkästä antikristillisestä pimeydestä päässeen kristillisen maailman ei ole mahdollista yhdellä kertaa saada täydellistä tietoa.»282 {AO7 256.1}

Uskonnonvapaus ymmärretään puutteellisesti

Omantunnonvapauden toivo innoitti pyhiinvaeltajaisiä uhmaamaan pitkän merimatkan vaaroja, kestämään erämaan vaikeuksia ja vastuksia sekä Jumalan siunauksen avulla laskemaan Amerikan rannoille mahtavan kansakunnan perustuksen. Rehellisyydestään ja jumalanpelostaan huolimatta nämä pyhiin vaeltajaisät eivät kuitenkaan vielä käsittäneet uskonnonvapauden suurta periaatetta. He olivat uhranneet paljon saadakseen itselleen vapauden, mutta eivät olleet yhtä valmiita myöntämään sitä muille. »Sangen harvoilla seitsemännentoista vuosisadan etevimmistäkään ajattelijoista ja siveydenopettajista oli oikeaa käsitystä siitä Uuden testamentin ilmaisemasta suuresta periaatteesta, joka tunnustaa Jumalan ihmisten uskon ainoaksi tuomariksi.»283 Oppi, jonka mukaan Jumala on antanut kirkolle oikeuden vallita omaatuntoa, ratkaista mikä on harhaoppia ja rangaista harhaoppisia, on syvimmälle juurtuneita paavillisia erehdyksiä. Hylätessään Rooman kirkon opit uskonpuhdistajat eivät olleet täysin vapaita tuosta kirkossa vallitsevasta suvaitsemattomuuden hengestä. Se synkkä pimeys, johon paavinvalta pitkän hallituksensa aikana oli kietonut koko kristikunnan, ei vielä ollut kokonaan hälvennyt. Eräs

Massachusettsin lahden rannalla sijaitsevan siirtokunnan johtavista saarnaajista sanoi: »Suvaitsevaisuus teki maailman antikristilliseksi, eikä kirkko ole koskaan kärsinyt vahinkoa siitä, että on rangaissut harhaoppisia.»284 Siirtolaiset hyväksyivät ohjesäännön, jonka mukaan ainoastaan seurakunnan jäsenillä oli äänioikeus yhteiskunnan hallinnossa.

Muodostettiin jonkinlainen valtionkirkko, jonka papiston ylläpitoon vaadittiin kaikkia osallistumaan, ja viranomaisilla oli valta tukahduttaa harhaoppisuus. Siten maallinen valta oli kirkon käsissä, ja ennen pitkää nämä toimenpiteet johtivat väistämättömään tulokseenvainoon. {AO7 256.2}

Täyden uskonnonvapauden toteuttaminen

Yksitoista vuotta ensimmäisen siirtokunnan perustamisen jälkeen Roger Williams tuli uuteen maailmaan. Aikaisempien pyhiinvaeltajaisien tavoin hänkin tuli saadakseen elää vakaumuksensa mukaan; mutta heistä poiketen hän näki sen mitä aniharvat hänen aikalaisensa siihen mennessä olivat nähneet että tämä vapaus oli kaikkien ihmisten kieltämätön oikeus, olipa heidän uskontunnustuksensa mikä hyvänsä. Hän oli innokas totuuden etsijä ja piti Robinsonin tavoin mahdottomana, että kaikki Jumalan sanassa oleva valo olisi jo saatu. Williams oli uuden ajan kristikunnassa »ensimmäinen henkilö, joka järjesti yhteiskunnan hallinnon omantunnon vapauden opille, mielipiteiden tasavertaisuudelle lain edessä».285 Hän selitti, että esivallan velvollisuutena on estää rikollisuutta, mutta ei koskaan hallita omaatuntoa. »Kansa ja korkeimmat viranomaiset», hän sanoi, »voivat määrätä ihmisten velvollisuudet toisiaan kohtaan, mutta yrittäessään määrätä ihmisten velvollisuuksia Jumalaa kohtaan he ylittävät valtuutensa, eikä kukaan enää voi olla turvassa, sillä on selvää, että jos esivalta saa määrätä, se saattaa säätää noudatettavaksi yhden mielipidekokoelman tänään ja huomenna toisen, kuten Englannin eri kuninkaat ja kuningattaret sekä katolisen kirkon eri paavit ja kirkolliskokoukset ovat tehneet. Silloin uskosta tulisi kokoelma sekavia käsityksiä.»286 {AO7 257.1}

Sakon ja vankeuden uhalla vaadittiin olemaan läsnä perustetun kirkon jumalanpalveluksissa. Williams hylkäsi tämän lain. Englannin lain pahin määräys oli se, joka pakotti olemaan saapuvilla pitäjän kirkossa. Ihmisten pakottamista liittymään niihin, joilla oli eri uskontunnustus, hän piti heidän luonnollisten oikeuksiensa loukkauksena. Jumalattomien ja haluttomien raahaaminen yleisiin jumalanpalveluksiin oli hänen mielestään samaa kuin teeskentelyyn totuttaminen. »Ei ketään pitäisi velvoittaa palvelemaan Jumalaa tai», hän lisäsi, »tukemaan varoillaan uskonnollista toimintaa vastoin omaa tahtoaan.» »Mitä», hänen vastustajansa huudahtivat, hänen periaatteistaan hämmästyneinä, »eikö työmiehen tule saada palkkansa?» »Kyllä», hän vastasi, »niiltä, jotka hänet paikkaavat.»287 {AO7 257.2}

Roger Williamsia kunnioitettiin ja rakastettiin uskollisena Jumalan palvelijana, harvinaisen lahjakkaana, ehdottoman rehellisenä ja todellista hyväntekeväisyyttä harjoittavana miehenä, mutta sitä ei voitu suvaita, että hän päättävästi kielsi esivallan oikeuden vallita kirkkoa ja vaati uskonnonvapautta. Väitettiin, että tämä uuden opin soveltaminen »kumoaisi maan valtiomuodon ja hallinnon».288 Hänet tuomittiin karkotettavaksi siirtokunnista, ja välttääkseen vangitsemisen hänen täytyi lopulta paeta talven pakkasessa ja pyryssä viljelemättömälle metsäseudulle. {AO7 258.1}

»Neljätoista viikkoa olin vaikeuksien heiteltävänä kylmänä vuodenaikana saamatta kokea, mitä leipä ja vuode merkitsevät», hän sanoo, »mutta korpit ruokkivat minua erämaassa.» Ontto puu oli usein hänen suojanaan.289 Siten hän jatkoi vaivalloista pakoaan lumikinosten ja raivaamattomien metsien halki, kunnes hän löysi turvapaikan erään intiaaniheimon luona, jonka myötätunnon ja luottamuksen hän oli voittanut koettaessaan opettaa sille evankeliumin totuuksia. {AO7 258.2}

Kuukausia kestäneen vaiheikkaan matkan jälkeen hän lopuksi saapui Narragansettnimisen lahden rannoille. Siellä hän laski perustuksen ensimmäiselle nykyaikaiselle valtiolle joka tunnusti täydellisesti uskonnonvapauden oikeuden. Roger Williamsin siirtokunnan perusperiaatteena oli, että »jokaisella tulisi olla vapaus palvella Jumalaa omantuntonsa valon mukaan».290 Hänen pieni valtionsa Rhode Island tuli sorrettujen turvapaikaksi, ja se kasvoi ja menestyi, kunnes sen periaatteet kansalaisvapaus ja uskonnollinen vapaus tulivat Amerikan tasavallan kulmakiviksi. {AO7 258.3}

Siinä suurenmoisessa vanhassa asiakirjassa itsenäisyysjulistuksessa jossa maan isät esittivät oikeutensa, he selittivät: »Me pidämme itsestään selvänä, että kaikki ihmiset on luotu samanarvoisiksi, että heidän Luojansa on antanut heille tiettyjä luovuttamattomia oikeuksia, joiden joukossa ovat elämä, vapaus ja onneen pyrkiminen.» Perustuslaki vakuuttaa omantunnon loukkaamattomuutta hyvin selvin sanoin: »Mitään uskonnollista seikkaa ei saa koskaan asettaa kelpoisuusehdoksi julkiseen virkaan Yhdysvalloissa.»

»Älköön kongressi säätäkö mitään lakia, jolla koetetaan tukea uskontoa tai estää sen vapaata harjoittamista.» {AO7 258.4}

»Perustuslain laatijat tunnustivat sen ikuisen periaatteen, että ihmisen suhde Jumalaansa on inhimillisen lainsäädännön yläpuolella ja hänen omantuntonsa oikeudet luovuttamattomat. Tämä totuus ei tarvinnut todisteluja; tajuamme sen sisimmässämmeTämä inhimillisiä lakeja uhmaava tietoisuus on antanut voimia monille marttyyreille. He tunsivat, että heidän velvollisuutensa Jumalaa kohtaan oli ihmisten säätämien lakien yläpuolella, eivätkä ihmiset voineet vallita heidän omaatuntoaan. Se on synnynnäinen periaate, jota mikään ei voi perin juurin hävittää.»291 {AO7 258.5}

Väestön kasvu ja ihanteiden madaltuminen

Kun Euroopan maihin levisi tieto maasta, jossa jokainen saattoi nauttia oman työnsä hedelmää ja seurata omantuntonsa ääntä, tuhansia ihmisiä kerääntyi uuden maailman rannoille. Siirtokuntien määrä lisääntyi nopeasti. »Massachusetts tarjosi erikoislailla vapaan pääsyn ja apua julkisista varoista minkä maan kristityille tahansa, jotka saattaisivat paeta sotia, nälänhätää ja vainoojien sortoa. Siten pakolaiset ja sorretut tehtiin lain avulla valtion vieraiksi. »292 Kaksikymmentä vuotta sen jälkeen, kun ensimmäinen maihinnousu oli tapahtunut Plymouthissa, oli yhtä monta tuhatta pyhiinvaeltajaa asettunut Uuteen Englantiin. {AO7 259.1}

Turvatakseen päämääränsä, johon he pyrkivät, »he olivat tyytyväisiä ansaitessaan niukan elatuksen säästäväisyydellä ja kovalla työllä. He eivät pyytäneet maasta enempää kuin

Sapatti

kohtuullisen palkan työstään. Mitkään kultaa tavoittelevat haaveet eivät houkutelleet heitä petollisella sädekehällään. He tyytyivät yhteiskuntalaitoksensa hitaaseen mutta varmaan edistykseen. He kestivät kärsivällisesti erämaan hankaluudet kastellen vapauden puuta kyynelillään ja otsansa hiellä, kunnes se juurtui syvälle maahan.» {AO7 259.2}

Raamattua pidettiin uskon perustuksena, viisauden lähteenä ja vapauden asiakirjana. Sen periaatteita teroitettiin ahkerasti kodissa, koulussa ja kirkossa, ja sen hedelmät näkyivät hyvinvoinnissa, tiedossa, puhtaudessa ja raittiudessa. Saattoi asua useita vuosia puritaanien siirtokunnissa »näkemättä juomaria, kuulematta kirosanoja tai tapaamatta kerjäläistä».293

Raamatun periaatteet osoittautuivat kansallisen suuruuden varmimmaksi turvaksi. Vähäpätöiset, hajalla olevat siirtokunnat kasvoivat voimakkaiden valtioiden liitoksi, ja maailma pani ihmetellen merkille rauhan ja menestyksen, joka oli »kirkolla ilman paavia ja valtiolla ilman kuningasta». {AO7 259.3}

Mutta Amerikan rannoille siirtyi yhä enemmän sellaisia, joiden vaikuttimet olivat aivan toiset kuin ensimmäisten pyhiinvaeltajien. Vaikka alkuperäisellä uskolla ja puhtaudella oli laajalle ulottuva ja muovaava voima, sen vaikutus kuitenkin pieneni pienenemistään, kun yksinomaan maallista etua tavoittelevien lukumäärä kasvoi. {AO7 259.4}

Se ensimmäisten siirtolaisten käytäntöön ottama järjestelmä, jonka mukaan vain seurakunnan jäsenet saivat äänestää ja olla siviilihallinnon viroissa, johti mitä turmiollisimpiin seurauksiin. Tämä menettelytapa oli omaksuttu valtion puhtauden säilyttämiseksi, mutta sen seurauksena oli kirkon turmeltuminen. Kun uskonnon tunnustaminen tehtiin äänestysoikeuden ja virkaanpääsemisen ehdoksi, monet, joiden vaikuttimina olivat yksinomaan maalliset edut, liittyivät ilman sydämen muutosta seurakuntaan. Siten seurakunnat muodostuivat huomattavassa määrässä kääntymättömistä henkilöistä. Pappienkin joukossa oli sellaisia, jotka eivät ainoastaan suosineet vääriä oppeja vaan olivat myös tietämättömiä Pyhän Hengen uudistavasta voimasta. Täten ilmenivät jälleen ne vahingolliset seuraukset, joita niin usein on nähty kirkon historiassa Konstantinuksen päivistä nykyaikaan saakka, kun on yritetty rakentaa seurakuntaa valtion avulla ja pyydetty maallisen vallan tukea Kristuksen evankeliumille, vaikka Kristus itse sanoi: »Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta» (Joh. 18: 36). Samalla kun kirkon yhdistäminen valtioon, vaikkapa pienimmässäkin määrässä, voi näyttää tuovan maailman lähemmäksi kirkkoa, se todellisuudessa tuo kirkon lähemmäksi maailmaa. {AO7 259.5}

Protestanttisten kirkkojen rappeutuminen

Robinson ja Roger Williams olivat vakuuttavasti esittäneet, että totuutta paljastuu jatkuvasti ja että kristittyjen tulee olla valmiit vastaanottamaan kaikki se valo, joka loistaa

Jumalan pyhästä sanasta, mutta heidän jälkeläisensä kadottivat näkyvistä tämän suuren periaatteen. Sekä Amerikan että Euroopan protestanttiset kirkot, jotka olivat saaneet suurena etuoikeutenaan vastaanottaa uskonpuhdistuksen siunaukset, pysähtyivät uudistusten tiellä.

Vaikka aika ajoin nousi uskollisia miehiä julistamaan uutta totuutta ja paljastamaan kauan suosittuja erehdyksiä, useimmat ihmiset tyytyivät Kristuksen ajan juutalaisten ja Lutherin ajan Paavilaisten tavoin uskomaan niin kuin heidän isänsä olivat uskoneet ja elämään niin kuin nämä olivat eläneet. Sen tähden uskonto jälleen kangistui muodolliseksi, ja erehdyksiä ja taikauskoa, jotka olisi hylätty, jos seurakunta olisi jatkuvasti vaeltanut Jumalan sanan valossa, säilytettiin ja suosittiin. Siten uskonpuhdistuksen elähdyttävä henki sammui vähitellen, kunnes protestanttiset kirkot olivat melkein yhtä suuressa uudistuksen tarpeessa kuin katolinen kirkko Lutherin aikana. Vallitsi sama maailmallisuus ja hengellinen tylsyys, samanlainen kunnioitus ihmisten mielipiteitä kohtaan ja taipumus vaihtaa Jumalan sanan opetukset ihmisten teorioihin. {AO7 261.1}

Raamatun laajaa levikkiä yhdeksännentoista vuosisadan alkupuolella ja maailman siten saamaa suurta valoa ei seurannut vastaava edistyminen ilmoitetun totuuden tuntemisessa eikä kokemusperäisessä uskonelämässä. Saatana ei voinut, kuten varhaisempina aikoina, pidättää kansalta Jumalan sanaa; se oli asetettu kaikkien ulottuville. Nyt hän pyrki toteuttamaan aikeensa johtamalla monet antamaan sille vain vähän arvoa. Ihmiset laiminlöivät Pyhän Kirjan tutkimisen, ja näin he jatkuvasti hyväksyivät vääriä selityksiä ja suosivat oppeja, joilla ei ollut perustusta Raamatussa. {AO7 261.2}

Kun saatana näki, ettei hän vainolla saanut hävitetyksi totuutta, hän oli jälleen turvautunut sovittelukeinoon, joka johti suureen luopumukseen ja Rooman kirkon muodostamiseen. Hän ei tällä kertaa johtanut kristittyjä liittoutumaan pakanoiden kanssa vaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka rakkaudellaan tähän maailmaan olivat osoittautuneet yhtä todellisiksi epäjumalanpalvelijoiksi kuin veistettyjen kuvien kumartajat. Tämän yhdistymisen seuraukset olivat nyt yhtä turmiolliset kuin varhaisempinakin aikoina. Ylpeyttä ja kohtuuttomuutta vaalittiin uskonnon verhon alla, ja seurakunnat turmeltuivat. Saatana väärensi jatkuvasti Raamatun oppeja, ja miljoonia ihmisiä tuhoamaan tarkoitetut perimätiedot juurtuivat syvälle. Kirkko tuki ja puolusti näitä perimätietoja sen sijaan, että olisi taistellut »sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu». Siten alennettiin ne periaatteet, joiden puolesta uskonpuhdistajat olivat tehneet työtä ja kärsineet niin paljon. {AO7 261.3}