Luku 25—Jumalan laki ja sitä vastustavat voimat

»Jumalan temppeli taivaassa aukeni, ja hänen liittonsa arkki näkyi hänen temppelissään» (Ilm. 11: 19). Jumalan liiton arkki on kaikkein pyhimmässä, pyhäkön toisessa osassa. Kun suoritettiin palvelusta maallisessa pyhäkössä, joka oli »taivaallisten kuva ja varjo», tämä huone avattiin vain suurena sovituspäivänä pyhäkön puhdistamista varten. Sen tähden ilmoitus Jumalan temppelin aukenemisesta taivaassa ja hänen liittonsa arkin näkymisestä siellä viittaa taivaallisen pyhäkön kaikkein pyhimmän aukenemiseen vuonna 1844, jolloin Kristus meni sinne toimittamaan viimeistä osaa sovitustyössä. Ne, jotka uskossa seurasivat suurta Ylimmäistä pappiaan, kun hän alkoi palveluksensa kaikkein pyhimmässä, näkivät hänen liittonsa arkin. Pyhäkkökysymystä tutkiessaan he olivat oppineet ymmärtämään Vapahtajan palveluksessa tapahtuneen muutoksen. He näkivät hänen nyt suorittavan pappispalvelustaan Jumalan arkin edessä esittäen verensä syntisten puolustukseksi. {AO7 370.1}

Laintaulut kaikkein pyhimmässä

Liiton arkissa, jota säilytettiin maallisessa pyhäkössä, oli kaksi kivitaulua, joihin oli kirjoitettu Jumalan lain käskyt. Arkki oli vain lain taulujen säilytyspaikka. Siinä olevat Jumalan käskyt antoivat sille arvon ja pyhyyden. Kun Jumalan temppeli taivaassa aukeni, siellä näkyi hänen liittonsa arkki. Taivaallisen pyhäkön kaikkein pyhimmässä on Jumalan laki sille pyhitetyssä säilytyspaikassa - se laki, jonka sanat Jumala itse puhui Siinain jylinän keskeltä ja kirjoitti omalla sormellaan kivitauluihin. {AO7 370.2}

Taivaan pyhäkössä oleva Jumalan laki on se suuri alkuperäinen laki. Kivitauluihin kirjoitetut ja Mooseksen kirjoihin merkityt kymmenen käskyä olivat sen virheettömiä jäljennöksiä. Ne, jotka pääsivät ymmärtämään tämän tärkeän asian, näkivät Jumalan lain pyhyyden ja muuttumattomuuden. He näkivät selvemmin kuin koskaan ennen näiden Vapahtajan sanojen merkityksen: »Kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto» (Matt. 5: 18). Jumalan lain, joka on hänen tahtonsa ilmaisu ja hänen luonteensa jäljennös, täytyy pysyä iäti uskollisena todistajana taivaassa. Siitä ei ole kumottu yhtäkään käskyä eikä muutettu pienintäkään kirjainta tai piirtoa. Psalmirunoilija sanoo: »Iankaikkisesti pysyy sinun sanasi, Herra, vahvana taivaissa.» »Luotettavat ovat kaikki hänen asetuksensa. Ne pysyvät järkkymättä aina ja iankaikkisesti» (Ps. 119:89; 111: 7, 8). {AO7 370.3}

Aivan kymmenen käskyn sydämessä on neljäs käsky, joka alunperin kuului näin: »Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen» (2 Moos. 20: 8-11). {AO7 371.1}

Jumalan Henki vaikutti syvästi noiden hänen sanansa tutkijain sydämeen. Heille selvisi, että he olivat tietämättään rikkoneet tämän käskyn jättämällä Luojan asettaman lepopäivän huomiotta. He alkoivat tutkia syitä viikon ensimmäisen päivän pitämiseen pyhänä Jumalan pyhittämän päivän asemesta. Raamatusta he eivät löytäneet mitään todistusta neljännen käskyn poistamisesta tai lepopäivän muuttamisesta. Siunausta, joka alkujaan pyhitti seitsemännen päivän, ei ollut koskaan otettu pois. He olivat vilpittömästi koettaneet oppia tuntemaan Jumalan tahdon ja noudattaa sitä. Kun he nyt huomasivat olevansa hänen lakinsa rikkojia, suru täytti heidän sydämensä, ja he ilmaisivat kuuliaisuutensa Jumalaa kohtaan pyhittämällä hänen lepopäivänsä. {AO7 371.2}

Monia vakavia yrityksiä tehtiin heidän uskonsa kumoamiseksi. Jokaisen täytyi käsittää, että jos maallinen pyhäkkö oli taivaan pyhäkön vertauskuva, sen arkissa oleva laki oli taivaan pyhäkön arkissa olevan lain tarkka jäljennös ja että taivaan pyhäkköä koskevan totuuden vastaanottamiseen sisältyi Jumalan lain vaatimusten tunnustaminen ja velvollisuus noudattaa neljännen käskyn määräämää lepopäivää. Tässä oli sen katkeran ja määrätietoisen vastustuksen salainen syy, joka kohdistui Kristuksen palvelusta taivaallisessa pyhäkössä esittävien raamatunpaikkojen yhtenäiseen tulkintaan. Ihmiset koettivat sulkea sen oven, jonka Jumala oli avannut, ja avata sen oven, jonka hän oli sulkenut. Mutta »hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa», oli sanonut: »Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea» (Ilm. 3: 7, 8). Kristus oli avannut oven palvelustyöhön kaikkein pyhimmässä. Tästä taivaan pyhäkön avoimesta ovesta loisti valo, ja neljännen käskyn näytettiin kuuluvan pyhäkön arkissa olevaan lakiin. Jumalan tekoa ei kukaan ihminen voinut kumota. {AO7 371.3}

Ilmestyskirjan kolmen enkelin sanoma ja laki

Ne, jotka olivat vastaanottaneet Kristuksen välitystyötä ja Jumalan lain muuttumattomuutta koskevan valon, huomasivat nämä totuudet esitetyiksi Ilmestyskirjan

14. luvussa. Tämän luvun sanomat muodostavat kolminkertaisen varoituksen368, jonka tehtävänä on valmistaa maan asukkaita Herran toista tulemista varten. Julistus »Hänen tuomionsa hetki on tullut», tarkoittaa viimeistä osaa Kristuksen pappispalveluksessa ihmisten pelastamiseksi. Se ilmoittaa totuuden, jota on julistettava, kunnes Vapahtajan välitystyö päättyy ja hän tulee noutamaan kansansa maan päältä luoksensa taivaaseen. Tuomitsemistyön, joka alkoi 1844, täytyy jatkua, kunnes jokaisen ihmisen asia on ratkaistu, sekä elävien että kuolleiden. Tästä syystä se jatkuu ihmiskunnan koetusajan loppuun saakka. Jotta ihmiset voivat valmistautua kestämään tuomiolla, sanoma käskee heitä pelkäämään Jumalaa ja antamaan hänelle kunnian sekä kumartamaan »häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet.» Näiden sanomien vastaanottamisen tulos on ilmoitettu sanoilla: »Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.» Tuomiolle valmistumista varten on välttämätöntä pitää Jumalan laki. Tämä laki on luonteen mittana tuomiolla. Apostoli Paavali sanoo: »Kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta», ja hän sanoo, että »lain noudattajat vanhurskautetaan» (Room. 2: 12-16). Usko on välttämätön Jumalan lain pitämiseksi, sillä »ilman uskoa on mahdoton olla otollinen» ja »kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä» (Hebr. 11: 6; Room. 14: 23). {AO7 371.4}

Ensimmäinen enkeli kehottaa ihmisiä pelkäämään Jumalaa ja kunnioittamaan ja kumartamaan häntä taivaan ja maan Luojana. Tehdäkseen tämän heidän täytyy noudattaa hänen lakiaan. Viisas saarnaaja sanoo: »Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä» (Saarn. 12: 13). Mikään palvonta ei miellytä Jumalaa ilman hänen käskyjensä noudattamista. »Rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä.» »Joka korvansa kääntää kuulemasta lakia, sen rukouskin on kauhistus» (1 Joh. 5: 3; Sanani. 28: 9). {AO7 372.1}

Velvollisuus palvella Jumalaa perustuu siihen tosiasiaan, että hän on Luoja, jolle kaikki muut olennot ovat kiitollisuuden velassa olemassaolostaan. Kaikkialla Raamatussa, missä hän vaatii kunnioitusta ja palvontaa yli pakanain jumalien, esitetään todistus hänen luomisvoimastaan. »Kaikki kansojen jumalat ovat epäjumalia, mutta Herra on tehnyt taivaat» (Ps. 96: 5). »Keneenkä siis te vertaatte minut, jonka kaltainen minä olisin, sanoo Pyhä. Nostakaa silmänne korkeuteen ja katsokaa: kuka on nämä luonut?» »Näin sanoo Herra, joka on luonut taivaan - hän on Jumala - joka on valmistanut maan ja tehnyt sen; -Minä olen Herra, eikä toista ole» (Jes. 40: 25, 26; 45: 18). Psalmi; runoilija sanoo: »Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät tehnyt, ja hänen me olemme.» »Tulkaa, kumartukaamme ja polvistukaamme, polvillemme langetkaamme Herran, meidän Luojamme, eteen» (Ps. 100: 3; 95: 6). Ja pyhät, taivaassa Jumalaa palvovat olennot, esittävät kunnioituksensa perusteen seuraavin sanoin: »Sinä, meidän Herramme ja meidän Jumalamme, olet arvollinen saamaan ylistyksen ja kunnian ja voiman, sillä sinä olet luonut kaikki» (Ilm. 4:11). {AO7 372.2}

Lepopäiväkäskyn merkitys Luojan kunnioittamisessa

Ilmestyskirjan 14. luvussa ihmisiä kehotetaan palvelemaan Luojaa ja ennustetaan tietyn joukon kolminkertaisen sanoman vaikutuksesta pitävän Jumalan käskyt. Yksi näistä käskyistä viittaa välittömästi Jumalaan Luojana. Neljännessä käskyssä sanotaan: »Seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. - - Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen» (2 Moos. 20: 10, 11). Edelleen Herra sanoo: »Pyhittäkää minun sapattini; ne olkoot merkkinä välillämme, minun ja teidän, että tulisitte tietämään, että minä olen Herra, teidän Jumalanne» (Hes. 20: 20). Syyksi esitetään, että »kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi ja hengähti» (2 Moos. 31:17). {AO7 373.1}

»Sapatin merkitys luomisen muistomerkkinä on siinä, että se jatkuvasti esittää sen todellisen syyn, miksi tulee palvella Jumalaa» - koska hän on Luoja ja me olemme hänen luomiaan olentoja. »Sen tähden sapatti kuuluu aivan Jumalan palvonnan perustukseen, sillä se teroittaa tätä suurta totuutta mitä vaikuttavimmalla tavalla, eikä mikään muu säädös tee sitä. Jumalan palvonnan todellisena perustuksena, ei ainoastaan seitsemäntenä päivänä tapahtuvan vaan kaiken palvonnan, on Luojan ja hänen luomiensa olentojen välinen suhde. Tämä suuri tosiasia ei voi koskaan vanhentua eikä se saa milloinkaan unohtua.»369 Muistuttaakseen ihmisiä jatkuvasti tästä totuudesta Jumala asetti sapatin Eedenissä. Niin kauan kuin se tosiasia, että hän on meidän Luojamme, pysyy meidän palvontamme perusteena, niin kauan sapatti säilyy sen merkkinä ja muistona. Jos sapattia olisi pidetty yleisesti, ihmisten ajatukset ja tunteet olisivat suuntautuneet Luojaan kunnioituksen ja palvonnan kohteena, eikä koskaan olisi ollut yhtään epäjumalanpalvelijaa, jumalankieltäjää tai uskotonta. Sapatin pitäminen on merkki kuuliaisuudesta oikeaa Jumalaa kohtaan, »häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet». Tästä seuraa, että sanoma, joka kehottaa ihmisiä palvelemaan Jumalaa ja pitämään hänen käskynsä, kiinnittää erikoista huomiota neljännen käskyn pitämiseen. {AO7 373.2}

Ilmestyskirjan lohikäärme ja peto

Vastakohtana niille, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen usko, kolmas enkeli osoittaa toista luokkaa, jonka erheistä annetaan vakava ja pelottava varoitus: »Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä, niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä» (Ilm. 14: 9, 10). Tämän sanoman käsittämiseksi on välttämätöntä tulkita oikein siinä käytetyt vertauskuvat. Mitä tarkoitetaan pedolla, sen kuvalla ja sen merkillä? {AO7 373.3}

Se profetioiden sarja, jossa nämä vertauskuvat esiintyvät, alkaa Ilmestyskirjan 12. luvulla. Siinä kerrotaan lohikäärmeestä, joka koetti surmata Kristuksen heti hänen synnyttyään. Lohikäärmeen sanotaan olevan saatana (Ilm. 12: 9). Hän yllytti Herodesta surmaamaan Vapahtajan. Mutta saatanan tehokkain ase sodassa Kristusta ja hänen kansaansa vastaan oli ensimmäisinä kristillisinä vuosisatoina Rooman keisarikunta, jossa pakanuus oli vallitsevana uskontona. Siten samalla kun lohikäärme edustaa saatanaa, se on myös pakanallisen Rooman vertauskuva. {AO7 374.1}

13. luvun jakeissa 1-10 kuvataan toista petoa, joka »oli leopardin näköinen» ja jolle lohikäärme antoi »voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan». Tämä vertauskuva edustaa useimpien protestanttien käsityksen mukaan paavinvaltaa, joka sai vanhan Rooman valtakunnan voiman, valtaistuimen ja vallan. Leopardin näköisestä pedosta sanotaan: »Sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita. - - Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat.

Sapatti

Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot.» Tämä ennustus, joka on melkein sama kuin Danielin 7. luvun kuvaus pienestä sarvesta, viittaa epäilemättä paavinvaltaan. {AO7 374.2}

»Sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta.» Edelleen profeetta sanoo: »Minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun» ja jälleen: »Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu; jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman.» Neljäkymmentäkaksi kuukautta on sama aika kuin Danielin 7. luvussa mainittu »aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa» eli kolme ja puoli vuotta, joka taas on 1260 päivää. Tämä on se aika, jona paavikunta sortaisi Jumalan kansaa. Tämä aika alkoi, kuten aikaisemmin on esitetty, paavin saadessa ylivallan 538 jKr. ja päättyi 1798, jolloin Ranskan armeija otti paavin vangiksi ja paavinvalta sai kuolinhaavan. Niin täyttyi ennustus: »Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu.» {AO7 374.3}

Karitsansarvinen vainoava peto

Samassa Raamatun luvussa esitetään toinen vertauskuva. Profeetta sanoo: »Minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet» (Ilm. 13: 11). Sekä tämän pedon ulkonäkö että sen nousemistapa osoittavat, että sen edustama valtakunta on toisenlainen kuin edellisten vertauskuvien edustamat vallat. Suuret maailmanvallat esitettiin profeetta Danielille petoina, jotka nousivat esille, kun »taivaan neljä tuulta kuohutti suurta merta» (Dan. 7: 2). Ilmestyskirjan 17. luvussa enkeli selittää, että vedet kuvaavat »kansoja ja väkijoukkoja ja kansanheimoja ja kieliä» (Ilm. 17:15). Tuulet ovat taistelun vertauskuva. Ne taivaan neljä tuulta, jotka kuohuttivat suurta merta, kuvaavat kauheita valloitussotia ja vallankumouksia, jolla valtakunnat saivat vallan. {AO7 374.4}

Mutta karitsansarvisen pedon nähtiin »nousevan maasta». Sen sijaan, että olisi syössyt muita kansoja tieltään, niin kuvatun valtakunnan täytyi syntyä ennestään asumattomalle alueelle sekä kasvaa asteittain ja rauhallisesti. Sen tähden se ei voinut nousta vanhan maailman tiheään asuttujen ja taistelevien kansojen keskeltä »kansojen ja väkijoukkojen ja kansanheimojen ja kielten» levottomasta merestä. Sitä on etsittävä läntiseltä pallonpuoliskolta. {AO7 375.1}

Mikä uuden maailman kansakunta oli vuonna 1798 nousemassa valtaan voiman ja suuruuden lupauksin ja maailman huomion puoleensa vetäen? Tämän vertauskuvan soveltamisessa ei ole mitään epävarmuutta. Yksi ja vain yksi kansakunta vastaa ennustuksen yksityiskohtia. {AO7 375.2}

Profetia viittaa selvästi Amerikan Yhdysvaltoihin. Yhä uudelleen ovat puhujat ja historioitsijat tämän kansakunnan nousua ja kasvua kuvaillessaan tietämättään käyttäneet pyhän kirjoittajan ajatuksia, vieläpä hänen sanojaankin. Pedon nähtiin »nousevan maasta», ja kielenkääntäjien mukaan sana, joka tässä on ilmaistu sanalla »nousta», merkitsee kirjaimellisesti kasvamista tai taimelle nousemista kasvin tavoin. Kuten olemme nähneet, kansakunnan täytyi nousta ennestään asumattomalla alueella. Eräs huomattava kirjoittaja käyttää Yhdysvaltojen syntyä kuvaillessaan sanontaa: »Sen tyhjyydestä tulemisen salaisuus». Edelleen hän sanoo: »Hiljaisen kylvön tavoin me kasvoimme valtakunnaksi.»370 Eräs eurooppalainen sanomalehti kuvaili vuonna 1850 Yhdysvaltoja ihmeellisenä valtakuntana, joka »syntyi maan hiljaisuudessa ja joka päivä lisäsi valtaansa ja loistoaan».371 Edward Everett sanoi puhuessaan tämän kansakunnan perustajista, ns. pyhiinvaeltajaisistä: »Etsivätkö he yksinäistä paikkaa, joka olisi vaaraton tuntemattomuutensa tähden ja turvallisen syrjäinen ja jossa Leydenin pieni seurakunta saisi nauttia omantunnon vapautta? Katsokaa valtavia alueita, jotka he ovat rauhallisesti valloittaneet - - ja joille tuoneet ristin liput.»372 {AO7 376.1}

»Ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet.» Karitsan sarvet ilmaisevat nuoruutta, viattomuutta ja lempeyttä, joten ne esittävät sopivasti Yhdysvaltain luonnetta silloin, kun tuo valtakunta 1798 »nousi maasta», kuten profeetalle näytettiin. Niiden kristittyjen joukossa, jotka ensin pakenivat Amerikkaan etsien turvapaikkaa kuningasten sorron ja pappien suvaitsemattomuuden tähden, oli useita, jotka päättivät perustaa valtakunnan yhteiskunnallisen ja uskonnollisen vapauden laajalle perustukselle. Heidän katsantokantansa otettiin huomioon itsenäisyysjulistuksessa, joka esittää sen suuren totuuden, että »kaikki ihmiset ovat luodut samanarvoisiksi» ja kaikilla on luovuttamaton oikeus »elämään, vapauteen ja onnen etsintään». Perustuslaki takaa kansalle itsehallintooikeuden määräten, että kansan valitsemat edustajat säätävät lakeja ja valvovat niiden käyttöä. Kansalle annettiin myös uskonvapaus, niin että jokainen sai palvella Jumalaa omantuntonsa mukaan. Tasavaltalaisuus ja protestanttisuus tulivat kansakunnan johtaviksi periaatteiksi. Ne ovat sen voiman ja menestyksen salaisuutena. Sorretut ja poljetut kaikkialta kristikunnasta ovat muuttaneet tähän maahan mielihalulla ja toiveikkaina. Miljoonat ovat matkanneet sen rantoja kohti, ja Yhdysvallat on noussut yhdeksi maapallon mahtavimmista valtakunnista. {AO7 376.2}

Mutta karitsansarvinen peto »puhui niinkuin lohikäärme. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani - - se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi» (Ilm. 13:11-14). {AO7 376.3}

Karitsan sarvet ja lohikäärmeen ääni osoittavat, että tämän kansakunnan tunnustuksen ja käytännön välillä on huomiota herättävä ristiriita. Kansakunnan »puhuminen» merkitsee sen lakia säätävien ja oikeudenkäyttöä hoitavien viranomaisten toimintaa. Tällä toiminnalla se kieltää ne vapaamieliset ja rauhaa rakentavat periaatteet, jotka se on asettanut politiikkansa perustaksi. Ennustus lohikäärmeen tavoin puhumisesta ja ensimmäisen pedon vallan käyttämisestä viittaa selvästi sen suvaitsemattomuuden ja vainon hengen kehittymiseen, jota lohikäärmeen ja leopardin vertauskuvilla esitetyt vallat ilmaisivat. Ilmoitus, että kaksisarvinen peto »saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa», osoittaa, että tämä kansakunta on käyttävä arvovaltaansa sellaisen uskonnollisen tavan voimaan saattamiseen, joka merkitsee jumalallisen kunnioituksen osoitusta paavinvallalle. {AO7 377.1}

Sellainen teko olisi selvästi vastoin tämän valtakunnan periaatteita, vastoin sen omaksumaa vapaamielistä oikeusjärjestystä, vastoin sen itsenäisyysjulistuksen suoria ja juhlallisia lupauksia ja myös vastoin perustuslakia. Valtakunnan perustajat koettivat viisaasti varoa, ettei kirkko pääsisi käyttämään maallista valtaa, mikä väistämättömästi johtaisi suvaitsemattomuuteen ja vainoon. Perustuslaki määrää, että »kongressi ei säädä mitään lakia uskonnon vakiinnuttamiseksi tai vapaan uskonnonharjoituksen estämiseksi» ja että »mitään uskonnollista koetinta ei aseteta ehdoksi julkiseen toimeen pääsemiselle Yhdysvalloissa». Vain karkeasti rikkomalla näitä kansakunnan vapautta suojelevia määräyksiä maallinen valta voi pakottaa ihmisiä noudattamaan joitakin uskonnollisia menoja. Mutta sellaisen toiminnan ristiriitaisuus ei ole suurempi kuin vertauskuvassa esitetyn. Karitsansarvinen peto - tunnustuksen mukaan puhdas, lempeä ja viaton - puhuu niin kuin lohikäärme. {AO7 377.2}

»Se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.» Tässä esitetään selvästi hallitusmuoto, jossa lainsäädäntövalta on kansalla. Tämä on mitä huomionarvoisin todistus siitä, että ennustuksessa mainittu valtakunta on Yhdysvallat. {AO7 377.3}

Pedon kuva

Mutta mikä on pedon kuva ja miten se tehdään? Kuvan tekee kaksisarvinen peto, ja se on ensimmäisen pedon kuva. Saadaksemme tietää, millainen kuva on ja miten se tehdään, meidän on siis tutkittava itse pedon eli paavinvallan luonteenomaisia piirteitä. {AO7 377.4}

Kun alkuseurakunta turmeltui luopumalla evankeliumin yksinkertaisuudesta ja hyväksymällä pakanallisia menoja ja tapoja, se kadotti Jumalan Hengen ja voiman. Hallitakseen kansan omaatuntoa se etsi maallisen vallan tukea. Seurauksena oli paavinvalta, kirkko, joka valvoi valtiovaltaa ja käytti sitä omien tarkoitustensa edistämiseen, erityisesti harhaoppisten rankaisemiseen. Jotta Yhdysvallat voisi tehdä pedon kuvan, täytyy uskonnollisen vallan valvoa hallitusta siten, että kirkko voisi käyttää valtiovaltaa omien tarkoitustensa toteuttamiseen. {AO7 377.5}

Milloin hyvänsä kirkko on saanut maallista valtaa, se on käyttänyt sitä niiden rankaisemiseen, jotka ovat poikenneet sen opeista. Protestanttiset kirkkokunnat, jotka ovat seuranneet Rooman jälkiä liittoutumalla maallisten valtojen kanssa, ovat osoittaneet samanlaista halua rajoittaa omantunnon vapautta. Tästä on esimerkkinä Englannin kirkon toimeenpanema pitkäaikainen eriuskoisten vaino. Tuhansien eriuskoisten saarnaajien täytyi

Sapatti

1500-ja 1600-luvulla jättää seurakuntansa, ja monet, sekä papit että maallikot, joutuivat maksamaan sakkoja, kärsimään vankeutta, kidutusta ja marttyyrikuoleman. {AO7 378.1}

Luopumus johti varhaisseurakunnan etsimään apua maalliselta vallalta, ja tämä valmisti tietä paavinvallalle eli pedolle. Paavali sanoo: »Se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy» (2 Tess. 2: 3). Samoin kirkossa tapahtuva luopumus valmistaa tietä pedon kuvalle. {AO7 379.1}

Raamattu todistaa, että ennen Herran tuloa vallitsee samanlainen uskonnollinen rappiotila kuin ensimmäisinä vuosisatoina. »Viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman» (2 Tim. 3: 1-5). »Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja» (1 Tim. 4: 1). Saatana on vaikuttava »valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen» (2 Tess. 2: 9-11). Kun tämä jumalattomuuden tila saavutetaan, seuraa samoja ilmiöitä kuin ensimmäisinäkin vuosisatoina. {AO7 379.2}

Monet katsovat sen suuren eroavuuden, joka ilmenee protestanttisten kirkkokuntien opeissa, ratkaisevasti osoittavan, ettei milloinkaan voida aikaansaada tässä asiassa yhdenmukaisuutta. Mutta protestanttisissa kirkkokunnissa on vuosia ollut voimakas ja kasvava pyrkimys muodostaa liitto yhteisten opinkohtien perusteella. Tällaisen liiton saamiseksi on tietysti erimielisyyttä aiheuttavien kysymysten käsittelystä luovuttava, olivatpa ne Raamatun näkökulmasta miten tärkeitä tahansa. {AO7 379.3}

Charles Beecher selitti eräässä saarnassaan vuonna 1846, että »evankelisten, protestanttisten kirkkokuntien saarnaajat eivät ainoastaan valmistu hirveän ihmispelon puristuksessa, vaan myös elävät, liikkuvat ja hengittävät sellaisessa perinpohjin turmeltuneessa ilmapiirissä, missä heidän luonteensa huonoja puolia alati vaaditaan vaientamaan totuutta ja kumartamaan luopumuksen voimaa. Eikö Rooman kirkolle käynyt tällä tavalla? Emmekö elä uudelleen sen elämää? Ja mitä näemme läheisessä tulevaisuudessa? Jälleen yleisen kirkolliskokouksen! Maailmankokouksen! Evankelisen liiton ja yleismaailmallisen uskontunnustuksen!»373 Kun tämä saavutetaan, silloin täydelliseen yhtenäisyyteen pyrittäessä on vain yksi askel väkivallan käyttöön. {AO7 379.4}

Kun Yhdysvaltain johtavat kirkkokunnat yhteisiin opinkohtiin perustuvana liittona taivuttavat valtion pakkokeinoin saattamaan voimaan niiden määräykset ja tukemaan niiden omaksumaa käytäntöä, silloin protestanttinen Amerikka on tehnyt roomalaiskatolisen pappisvallan kuvan, ja sen väistämättömänä seurauksena on yhteiskunnallisten rangaistusten määrääminen toisin ajatteleville. {AO7 380.1}

Kaksisarvinen peto »saa [käskee] kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku» (Ilm. 13: 16,17).

Kolmannen enkelin varoitus kuuluu: »Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä, niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä.» Tässä sanomassa mainittu »peto», jonka palvonnan kaksisarvinen peto väkisin saattaa voimaan, on Ilmestyskirjan 13. luvussa kuvattu leopardin näköinen ensimmäinen peto paavikunta.

»Pedon kuva» esittää langenneen protestanttisuuden sellaista muotoa, joka kehittyy protestanttisten kirkkokuntien etsiessä maallisen vallan apua oppiensa voimaan saattamiseksi. Vielä on selitettävä, mikä on »pedon merkki». {AO7 380.2}

Pedon merkki

Kun ennustuksessa on varoitettu pedon ja sen kuvan kumartamisesta, annetaan seuraava selitys: »Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitivät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.» Koska ne, jotka pitävät Jumalan käskyt, asetetaan vastakohdaksi niille, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa ja ottavat sen merkin, seuraa tästä, että toisaalta Jumalan lain pitäminen ja toisaalta sen rikkominen muodostavat Jumalan palvelijain ja pedon palvelijain välillä olevan eron. {AO7 380.3}

Pedon ja näin ollen myös sen kuvan erikoisena tuntomerkkinä on Jumalan käskyjen rikkominen. Daniel sanoo pienestä sarvesta eli paavinvallasta: »Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain» (Dan. 7: 25). Tätä samaa valtaa Paavali nimittää »laittomuuden ihmiseksi», joka oli korottava itsensä Jumalan yläpuolelle. Toinen ennustus täydentää toista. Paavikunta voi korottaa itsensä Jumalan yläpuolelle vain muuttamalla hänen lakiaan. Se, joka tietoisesti noudattaa näin muutettua lakia, antaa ylimmän kunnian sille vallalle, joka muutoksen teki. Sellainen kuuliaisuus paavillisia lakeja kohtaan olisi merkki siitä, että totellaan paavia eikä Jumalaa. {AO7 380.4}

Paavikunta on koettanut muuttaa Jumalan lakia. Se on jättänyt laista pois toisen käskyn, joka kieltää kuvien palvonnan, ja on muuttanut neljännen käskyn sellaiseksi, että se oikeuttaa pitämään ensimmäisen päivän lepopäivänä seitsemännen päivän asemesta. Mutta katolilaiset selittävät toisen käskyn poisjättämisen syyksi sen, että se heidän mielestään on tarpeeton, koska se sisältyy ensimmäiseen käskyyn, ja että he esittävät lain juuri sellaisena kuin Jumala on tarkoittanut sen ymmärrettäväksi. Sen tähden tämä ei voi olla profeetan ennustama muutos. Kun sanotaan: »Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain», tarkoitetaan tahallista, harkittua muutosta. Ennustuksen täyttää tarkasti neljänteen käskyyn tehty muutos. Tämän muutoksen tueksi esitetään yksinomaan kirkon arvovalta. Tässä paavinvalta avoimesti korottaa itsensä Jumalan yläpuolelle. {AO7 380.5}

Kun Jumalan palvelijat tullaan erikoisesti tuntemaan kuuliaisuudesta neljättä käskyä kohtaan - sillä tämä on hänen luovan voimansa merkki ja todistus hänen oikeudestaan vaatia ihmisiltä kunnioitusta ja uskollisuutta - tullaan pedon palvelijat tuntemaan heidän pyrkimyksestään halventaa Luojan muistomerkkiä ja korottaa Rooman säädostä. Sunnuntain korottamiseksi paavikunta ensin esitti röyhkeät vaatimuksensa374, ja sen ensimmäinen turvautuminen valtion apuun tapahtui kansan pakottamiseksi viettämään sunnuntaita »Herran päivänä». Mutta Raamattu tarkoittaa Herran päivällä seitsemättä päivää eikä ensimmäistä. Kristus sanoi: »Ihmisen Poika siis on sapatinkin herra.» Neljännessä käskyssä sanotaan: »Seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti.» Jesajan kirjassa Herra käyttää siitä nimitystä »minun pyhäpäiväni» (Mark. 2: 28; Jes. 58:13). {AO7 381.1}

Sen usein esitetyn väitteen, että Kristus muutti sapatin, kumoavat hänen omat sanansa. Vuorisaarnassaan hän sanoo: »Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka sitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa» (Matt. 5:17-19). {AO7 381.2}

Protestantit myöntävät yleisesti, ettei Raamattu anna valtuuksia sapatin muuttamiseen. Tämä on esitetty selvästi amerikkalaisen traktaattiseuran ja amerikkalaisen sunnuntaikouluyhdistyksen julkaisuissa. Eräässä niistä myönnetään, ettei Uudessa testamentissa ole mitään nimenomaista käskyä sunnuntaista, viikon ensimmäisestä päivästä, eikä erityisiä ohjeita sen viettoon.375 {AO7 381.3}

Toisessa julkaisussa sanotaan: »Ennen Kristuksen kuolemaa ei päivää ollut muutettu»; ja »niin pitkälle kuin on muistiinpanoja, he [apostolit] eivät antaneet mitään selvää käskyä seitsemännen päivän sapatin hylkäämisestä ja viikon ensimmäisen päivän viettämisestä lepopäivänä.»376 {AO7 381.4}

Roomalaiskatolilaiset myöntävät heidän kirkkonsa muuttaneen sapatin ja selittävät, että protestantit sunnuntain pyhittämisellään tunnustavat sen vallan. Kirjassa Catholic Catechism of Christian Religion tehdään kysymys: Mitä päivää on vietettävä lepopäivänä neljännen käskyn mukaan? ja siihen vastataan: »Vanhan lain aikana pyhitettiin lauantaita, mutta kirkko, Jeesuksen Kristuksen opettamana ja Jumalan Hengen johtamana, on asettanut sunnuntain lauantain paikalle. Sen tähden me pidämme nyt pyhänä ensimmäistä päivää, emmekä seitsemättä. Sunnuntai on nyt Herran päivä.» {AO7 382.1}

Paavilliset kirjailijat esittävät katolisen kirkon vallan merkkinä »sunnuntain tekemisen lepopäiväksi lauantain asemesta, minkä protestantitkin hyväksyvät - - sillä kun he pitävät lepopäivänä sunnuntaita, he tunnustavat kirkon vallan määrätä juhlapäiviä ja vaatia niiden pitämistä, selittämällä laiminlyönnin synniksi.»377 Mitä muuta sapatin muutos silloin on kuin Rooman kirkon vallan merkki - »pedon merkki» ? {AO7 382.2}

Protestantit mukautuvat Rooman esimerkkiin

Rooman kirkko ei ole lakannut vaatimasta ylintä määräysvaltaa ja kun maailma ja protestanttiset kirkkokunnat hyväksyvät sen asettaman lepopäivän hyläten Jumalan määräämän, ne itse asiassa myöntyvät tähän vaatimukseen. Kenties vedotaan perimätapaan ja kirkkoisiin tämän muutoksen puolustukseksi, mutta näin tekemällä syrjäytetään se periaate, joka erottaa protestantit Roomasta, nimittäin että »Raamattu ja yksin Raamattu» on protestanttien uskonnon perustus. Paavilaiset voivat nähdä, että protestantit pettävät itseään, kun he sulkevat tahallisesti silmänsä tähän kysymykseen vaikuttavilta tosiasioilta. Kun sunnuntain pyhittämistä vaativa liike edistyy, he iloitsevat ja pitävät varmana, että se lopulta johtaa koko protestanttisen maailman Rooman lipun alle. {AO7 382.3}

Katolilaiset selittävät, että protestantit osoittavat vastaväitteistään huolimatta kunnioitusta katolisen kirkon arvovallalle viettämällä sunnuntaita lepopäivänä. Pakottamalla ihmisiä pyhittämään sunnuntaita protestanttiset kirkkokunnat pakottavat heitä kumartamaan paavin valtaa eli petoa. Ne, jotka ymmärtäen neljännen käskyn vaatimukset valitsevat lepopäiväkseen oikean sapatin asemesta väärän, kunnioittavat tuolla teollaan sitä valtaa, joka väärän lepopäivän on määrännyt. Mutta kirkkokunnat, jotka maallisen vallan avulla saattavat voimaan uskonnollisen velvollisuuden, tekisivät pedon kuvan. Sen tähden sunnuntain pyhittämisen voimaan saattaminen Yhdysvalloissa merkitsisi pedon ja sen kuvan palvonnan toteuttamista. {AO7 382.4}

Menneiden sukupolvien kristityt viettivät sunnuntaita ja luulivat siten pitävänsä Raamatun sapattia. Vieläkin on kaikissa kirkkokunnissa, myös roomalaiskatolisessa, tosi kristittyjä, jotka vilpittömästi uskovat, että sunnuntai on Jumalan määräämä lepopäivä. Jumala hyväksyy heidän tarkoitustensa vilpittömyyden ja heidän rehellisen vaelluksensa hänen edessään. Mutta kun sunnuntain viettäminen säädetään lailla ja maailma saa valoa oikean sapatin velvoituksista, silloin jokainen, joka rikkoo Jumalan käskyn noudattaakseen määräystä, joka ei ole korkeamman vallan kuin Rooman kirkon antama, kunnioittaa sen kautta paavinvaltaa Jumalaa korkeampana. Hän osoittaa kunnioitusta Rooman kirkolle ja sille vallalle, joka koettaa pakottaa noudattamaan Rooman säätämää lakia. Hän kumartaa petoa ja sen kuvaa. Kun ihmiset silloin hylkäävät sen säännöksen, jonka Jumala on selittänyt valtansa merkiksi, ja sen asemesta kunnioittavat sitä, minkä Rooma on valinnut ylivaltansa merkiksi, he ottavat sen kautta merkin uskollisuudesta Roomaa kohtaan - »pedon merkin». Vasta sitten, kun tämä kysymys on selvästi esitetty kansalle ja ihmiset joutuvat valitsemaan Jumalan käskyjen ja ihmisten käskyjen välillä, ne, jotka jatkavat Jumalan käskyn rikkomista, ottavat pedon merkin. {AO7 382.5}

Kolmannen enkelin sanomassa on kauhein uhkaus, mikä milloinkaan on kohdistettu kuolevaisiin. Synnin, joka vetää alas Jumalan vihan armolla sekoittamattomana, täytyy olla kauhea. Ihmisiä ei jätetä pimeyteen tämän tärkeän asian suhteen. Tätä syntiä koskeva varoitus annetaan maailmalle, ennen kuin Jumalan tuomiot kohtaavat sitä, jotta kaikki voivat tietää, miksi ne tulevat, ja saisivat tilaisuuden paeta niitä. Ennustuksessa sanotaan, että ensimmäinen enkeli esitti sanomansa »kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille». Kolmannen enkelin varoitus, joka on saman kolminkertaisen sanoman osa, on leviävä yhtä laajalle. Ennustuksen mukaan keskitaivaalla lentävä enkeli julistaa sitä suurella äänellä, ja se tulee herättämään maailman huomion. {AO7 383.1}

Tämän taistelun tuloksena koko kristikunta jakaantuu kahteen suureen luokkaan niihin, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon, ja niihin, jotka kumartavat petoa ja sen kuvaa ja ottavat sen merkin. Vaikka kirkko ja valtio yhdistävät voimansa pakottaakseen »kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat» ottamaan »pedon merkin» (Ilm. 13: 16), Jumalan kansa ei kuitenkaan ota sitä. Patmoksen profeetta näki »niiden, jotka olivat saaneet voiton pedosta ja sen kuvasta ja sen nimen luvusta, seisovan sillä lasisella merellä, ja heillä oli Jumalan kanteleet. Ja he veisasivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja karitsan virttä» (Ilm. 15: 2, 3). {AO7 383.2}