Luku 1 Meidän Esikuvamme

Meidän Herramme Jeesus Kristus tuli tähän maailmaan täyttämään uupumatta ihmisen tarpeita. ”Hän otti päällensä meidän sairautemme ja kantoi meidän tautimme” voidakseen huolehtia ihmiskunnan jokaisesta tarpeesta. Matt. 8: 17. Hän tuli ottamaan pois sairauden ja kurjuuden ja synnin taakan. Hänen tehtävänään oli uudistaa ihmiset kokonaan. Hän tuli antamaan heille terveyttä ja rauhaa ja luonteen täydellisyyttä. {SLS 11.1}

Hänen apuaan etsivät ihmiset tulivat erilaisista oloista ja heillä oli erilaisia tarpeita, eikä yksikään heistä poistunut hänen luotaan saamatta apua. Hänestä virtasi parantavaa voimaa, ja ihmiset tervehtyivät ruumiiltaan, mieleltään ja sielultaan. {SLS 11.2}

Vapahtajan työ ei rajoittunut mihinkään tiettyyn aikaan tai paikkaan. Hänen säälinsä ei tuntenut mitään rajoja. Hänen parannusja opetustyönsä oli niin laajamittaista, ettei Palestiinassa ollut riittävän suurta rakennusta, johon hänen luokseen tungeksivat kansanjoukot olisivat mahtuneet. Hänen sairaalansa sijaitsi Galilean kukkuloiden vihreillä rinteillä, liikenteen valtaväylillä, merenrannalla, synagoogissa ja jokaisessa paikassa, jonne hänen luokseen voitiin tuoda sairaita. Jokaisessa kaupungissa ja jokaisessa kylässä, jonka läpi hän kulki, hän pani kätensä ahdistettujen päälle ja paransi heidät. Missä tahansa sydämet olivat valmiit ottamaan hänen sanomansa vastaan, siellä hän lohdutti ihmisiä vakuuttamalla heille heidän taivaallisen Isänsä rakkautta. Koko päivän hän palveli niitä, jotka tulivat hänen luokseen. Illalla hän omistautui niille, joiden oli aherrettava koko päivä ansaitakseen niukan elannon perheelleen. {SLS 11.3}

Jeesus kantoi suunnattoman raskaan vastuun ihmisten pelastuksesta. Hän tiesi, että jos ihmissuvun periaatteissa ja tavoitteissa ei tapahtuisi ratkaisevaa muutosta, kaikki olisi hukassa. Tämä oli hänen sielunsa taakka, eikä kukaan voinut täysin ymmärtää kuormaa, joka oli hänen harteillaan. Hän kulki yksin lapsuuden, nuoruuden ja miehuuden. Kuitenkin hänen läsnäolonsa toi mukanaan taivaan rauhan. Hän kohtasi päivittäin koettelemuksia ja kiusauksia; hän joutui päivittäin tekemisiin pahan kanssa ja näki voiman, jolla se piti otteessaan niitä, joita hän pyrki siunaamaan ja pelastamaan. Silti hän ei epäonnistunut eikä masentunut. {SLS 12.1}

Kaikissa asioissa hän piti tehtäväänsä tärkeämpänä kuin omia toivomuksiaan. Hän kirkasti elämänsä alistamalla kaikki siihen kuuluvat asiat Isänsä tahtoon. Kun hän oli nuori ja hänen äitinsä löytäessään hänet rabbiinien koulusta sanoi: ”Poikani, miksi meille näin teit?”, hän vastasi: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?” Luuk. 2:48,49. Hänen vastauksensa ilmaisi hänen elämänsä päävaikuttimen. {SLS 12.2}

Hänen elämänsä oli jatkuvaa itsensä uhraamista. Hänellä ei ollut kotia tässä maailmassa paitsi milloin ystävät huolehtivat hänestä, matkamiehestä. Hän tuli elämään meidän puolestamme köyhimmän ihmisen elämää ja vaeltamaan ja työskentelemään puutteellisten ja kärsivien keskellä. Tuntemattomana ja vailla kunniaa hän liikkui sen kansan keskellä, jonka hyväksi hän oli tehnyt paljon. {SLS 12.3}

Hän oli aina kärsivällinen ja iloinen, ja ahdistetut tervehtivät häntä elämän ja rauhan lähettiläänä. Hän näki miesten ja naisten, lasten ja nuorten tarpeet, ja kaikille hän esitti kutsun: ”Tulkaa minun tyköni.” {SLS 12.4}

Työssään Jeesus käytti enemmän aikaa sairaiden parantamiseen kuin saarnaamiseen. Hänen ihmeensä vahvistivat hänen sanojensa totuuden, sen ettei hän tullut tuhoamaan vaan pelastamaan. Mihin tahansa hän meni, sinne uutiset hänen armostaan kulkivat hänen edellään. Missä hän oli käynyt, siellä hänen myötätuntonsa kohteet iloitsivat terveydestä ja kokeilivat vasta saamiaan voimia. Ihmiset tungeksivat heidän ympärillään kuullakseen heidän huuliltaan teoista, jotka Herra oli tehnyt. Hänen äänensä oli ensimmäinen ääni, jonka monet olivat koskaan kuulleet, hänen nimensä ensimmäinen sana, jonka he olivat koskaan lausuneet, hänen kasvonsa ensimmäiset, joihin he olivat koskaan katsoneet. Miksi he eivät rakastaisi Jeesusta ja kaiuttaisi hänen ylistystään? Kulkiessaan kylien ja kaupunkien läpi hän oli kuin elävä virta, joka levitti elämää ja iloa. {SLS 12.5}

”Sebulonin maa ja Naftalin maa, meren tie, Jordanin tuonpuoleinen maa, pakanain Galilea kansa, joka pimeydessä istui, näki suuren valkeuden, ja jotka istuivat kuoleman maassa ja varjossa, niille koitti valkeus.” Matt. 4: 15, 16. {SLS 13.1}

Vapahtaja käytti jokaista parannustekoa hyväkseen istuttaakseen jumalallisia periaatteita mieleen ja sieluun. Tämä oli hänen työnsä tarkoitus. Hän antoi maallisia siunauksia voidakseen taivuttaa ihmisten sydämen ottamaan vastaan hänen armonsa evankeliumin. {SLS 13.2}

Kristus olisi voinut saavuttaa korkeimman aseman Juudan kansan opettajien keskuudessa, mutta hän piti parempana viedä evankeliumia köyhille. Hän kulki paikasta toiseen, jotta ihmiset teillä ja kujilla kuulisivat totuuden sanat. Merenrannalla, vuorenrinteellä, kaupungin kaduilla ja synagoogassa hänen äänensä kuultiin selittävän kirjoituksia. Usein hän opetti temppelin uloimmalla esipihalla, niin että pakanat voisivat kuulla hänen sanansa. {SLS 13.3}

Kristuksen opetus poikkesi niin paljon kirjanoppineiden ja fariseusten raamatunselityksestä, että se herätti kansan huomion. Rabbiinit keskittyivät perimätietoon, ihmisten teorioihin ja arveluihin. Usein se, mitä ihmiset olivat opettaneet ja kirjoittaneet Raamatusta, asetettiin itse Raamatun sijaan. Kristuksen opetuksen aiheena oli Jumalan sana. Kysyjille hän vastasi yksinkertaisesti: ”Kirjoitettu on”, ”Mitä Raamattu sanoo?” ja ”Kuinkas luet?” Aina tilaisuuden tullen, kun joko ystävä tai vihollinen herätti mielenkiinnon, hän esitti sanaa. Hän julisti evankeliumin sanomaa selvästi ja voimakkaasti. Hänen sanansa loivat valoa patriarkkojen ja profeettojen opetuksiin, ja Raamattu avautui ihmisille kuin uutena ilmoituksena. Koskaan ennen hänen kuulijansa eivät olleet nähneet Jumalan sanassa niin syvällistä merkitystä. {SLS 13.4}

Kristuksen veroista evankelistaa ei ole milloinkaan ollut. Hän oli taivaan majesteetti, mutta hän nöyrrytti itsensä ja otti meidän luontomme voidakseen kohdata ihmiset siellä, missä he olivat. Kaikille ihmisille, rikkaille ja köyhille, vapaille ja orjille, Kristus, liiton sanansaattaja, toi viestin pelastuksesta. Hänen maineensa suurena parantajana levisi koko Palestiinaan. Sairaat tulivat paikkoihin, joiden läpi hän aikoi kulkea, jotta he voisivat pyytää häneltä apua. Sinne tulivat monet, jotka halusivat kuulla hänen sanojaan ja tuntea hänen kätensä kosketuksen. Näin hän kulki kaupungista ja kylästä toiseen saarnaamassa evankeliumia ja parantamassa sairaita kunnian kuningas vaatimattomassa ihmishahmossa. {SLS 14.1}

Hän osallistui kansakunnan suuriin vuotuisiin juhliin, puhui ulkonaisiin seremonioihin uppoutuneelle kansanjoukolle taivaallisista asioista ja toi ikuisuuden ihmisten näköpiiriin. Kaikille hän toi aarteita viisauden aarreaitasta. Hän puhui heille niin yksinkertaista kieltä, etteivät he voineet olla ymmärtämättä. Hänelle luonteenomaisella tavalla hän auttoi kaikkia surussa ja ahdistuksissa olevia. Hellän ja kohteliaan rakastavasti hän huolehti synninsairaasta sielusta parantaen ja antaen voimaa. {SLS 14.2}

Hän, opettajien ruhtinas, pyrki lähestymään ihmisiä heille tutuimpien asioiden kautta. Hän esitti totuuden tavalla, joka sai hänen kuulijansa elämänsä loppuun saakka yhdistämään sen rakkaimpiin muistoihinsa ja myöntätuntonsa kohteisiin. Hän opetti tavalla, joka sai heidät tuntemaan, miten täydellisesti hän ajatteli heidän etuaan ja onneaan. Hänen opetuksensa oli niin suoraa, hänen esimerkkinsä niin valaisevia, hänen sanansa niin myötätuntoisia ja rohkaisevia, että hänen kuulijansa ihastuivat. Yksinkertaisuus ja vilpittömyys, joilla hän puhutteli puutteessa eläviä, pyhitti jokaisen sanan. {SLS 14.3}

Miten kiireistä elämää hän viettikään! Päivittäin saatettiin nähdä hänen astuvan puutteen ja murheen täyttämiin vaatimattomiin asuntoihin ja tuovan toivoa masentuneille ja rauhaa ahdistetuille. Ystävällisenä, hyväsydämisenä ja säälivänä hän kulki ympäri ja nosti maahan painettuja ja lohdutti murheellisia. Mihin tahansa hän meni, sinne hän vei siunauksen mukanaan. {SLS 15.1}

Samalla kun Jeesus huolehti köyhistä, hän etsi keinoja myös rikkaiden saavuttamiseksi. Hän hakeutui rikkaan ja sivistyneen fariseuksen, juutalaisen aatelismiehen ja roomalaisen hallitusmiehen seuraan. Hän otti vastaan heidän kutsunsa, osallistui heidän juhliinsa, perehtyi heidän harrastuksiinsa ja työhönsä löytääkseen tien heidän sydämeensä ja paljastaakseen heille katoamattomat rikkaudet. {SLS 15.2}

Kristus tuli tähän maailmaan osoittaakseen, että vastaanottamalla voimaa ylhäältä ihminen voi elää tahratonta elämää. Uupumattoman kärsivällisesti ja myötätuntoista apuaan antaen hän vastasi ihmisten tarpeisiin. Armon lempeällä kosketuksella hän karkotti sielusta rauhattomuuden ja epäilyn muuttaen vihamielisyyden rakkaudeksi ja epäuskon luottamukseksi. {SLS 15.3}

Hän saattoi sanoa kenelle halusi: ”Seuraa minua”, ja puhuteltu nousi ja seurasi häntä. Maailman lumouksen voima murtui. Hänen äänensä kuuluessa ahneuden ja kunnianhimon henki pakeni sydämestä ja ihmiset nousivat vapautettuina seuraamaan Vapahtajaa. {SLS 15.4}

Veljellinen rakkaus

Kristus ei tunnustanut mitään kansallisuuteen, arvoasemaan tai uskontunnustukseen perustuvaa eroa. Kirjanoppineet ja fariseukset halusivat tehdä taivaan lahjoista paikallisen ja kansallisen yksinoikeuden ja sulkea ulkopuolelle Jumalan perheen muut jäsenet maailmassa. Mutta Kristus tuli purkamaan jokaisen erottavan väliseinän. Hän tuli osoittamaan, että hänen armonsa ja rakkautensa lahja on kaikkien ulottuvilla kuten ilma, päivänvalo tai sadekuurot, jotka virkistävät maan. {SLS 15.5}

Elämällään Kristus perusti uskonnon, jossa ei ole kastijakoa ja jossa juutalaiset ja pakanat, vapaat ja orjat liittyvät yhteiseen veljeskuntaan tasa-arvoisina Jumalan edessä. Poliittiset kysymykset eivät vaikuttaneet hänen toimiinsa. Hän ei tehnyt eroa tuttujen ja tuntemattomien, ystävien ja vihollisten välillä. Elämän vettä janoava sielu herätti hänen sydämessään aina myötätuntoa. {SLS 16.1}

Hän ei sivuuttanut ainoatakaan ihmistä arvottomana, vaan pyrki vaikuttamaan parantavasti jokaiseen sieluun. Missä tahansa seurassa hän oli, hän esitti ajankohtaan ja tilanteeseen sopivan opetuksen. Jokainen laiminlyönti tai loukkaus, jonka ihmiset kohdistivat lähimmäisiinsä, teki hänet vain entistä tietoisemmaksi siitä, miten paljon he tarvitsivat hänen jumalallis-inhimillistä myötätuntoaan. Hän pyrki elähdyttämään toivolla kaikkein karkeimpia ja alhaisimpia vakuuttaen heille, että he voisivat tulla moitteettomiksi ja nuhteettomiksi sekä saavuttaa luonteen, joka osoittaisi heidän olevan Jumalan lapsia. {SLS 16.2}

Hän tapasi usein niitä, jotka olivat ajautuneet saatanan vallan alle ja joilla ei ollut voimaa vapautua tämän pauloista. Tällaiselle masentuneelle, sairaalle, kiusatulle ja langenneelle olennolle Jeesus lausui mitä lempeimpiä ja säälivimpiä sanoja, joita kaivattiin ja ymmärrettiin. Hän tapasi sellaisia, jotka kävivät lähitaistelua sielunvihollisen kanssa. Heitä hän rohkaisi pysymään lujina vakuuttaen, että he voittaisivat, sillä Jumalan enkelit olivat heidän puolellaan ja antaisivat heille voiton. {SLS 16.3}

Publikaanien pöydässä hän istui kunniavieraana ja myötätuntoa ja seurallista ystävällisyyttä osoittamalla ilmaisi tunnustavansa ihmiskunnan arvon, ja ihmiset ikävöivät tulla hänen luottamuksensa arvoisiksi. Hänen siunaavat, uutta elämää synnyttävät sanansa lankesivat heidän janoiseen sydämeensä. Heissä heräsi uusia virikkeitä, ja näille yhteiskunnan hylkiöille avautui mahdollisuus uuteen elämään. {SLS 16.4}

Vaikka Jeesus oli juutalainen, hän liikkui avoimesti samarialaisten parissa uhmaten kansansa farisealaisia tapoja. Heidän ennakkoluuloistaan välittämättä hän nautti tämän halveksitun kansan vieraanvaraisuudesta. Hän nukkui heidän kanssaan heidän kattonsa alla, söi heidän kanssaan heidän pöydässään, nautti ruokaa, jonka heidän kätensä olivat valmistaneet ja tarjoilleet, opetti heidän kaduillaan ja kohteli heitä äärimmäisen ystävällisesti ja kohteliaasti. Ja samalla kun hän veti heidän sydämensä puoleensa inhimillisen myötätunnon sitein, hänen jumalallinen armonsa toi heille pelastuksen, jonka juutalaiset torjuivat. {SLS 17.1}

Henkilökohtainen työ

Kristus ei lyönyt laimin ainoatakaan tilaisuutta julistaa pelastuksen evankeliumia. Kuuntele hänen ihmeellisiä sanojaan tuolle yhdelle samarialaiselle naiselle. Hän oli istumassa Jaakobin kaivolla, kun nainen tuli nostamaan vettä. Naisen hämmästykseksi hän pyysi tältä palvelusta. ”Anna minulle juoda”, hän sanoi. Hän halusi viileää juotavaa, ja lisäksi hän halusi löytää keinon, jonka avulla voisi antaa naiselle elämän vettä. ”Kuinka sinä”, nainen sanoi, ”joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?” Jeesus vastasi: ”Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: ’Anna minulle juoda’, niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä. Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.” Joh. 4: 7-14. {SLS 17.2}

Miten suurta kiinnostusta Kristus osoittikaan tätä yhtä naista kohtaan! Miten vakavia ja kaunopuheisia hänen sanansa olivatkaan! Kun nainen kuuli ne, hän jätti vesiruukkunsa ja meni kaupunkiin sanomaan ystävilleen: ”Tulkaa katsomaan miestä, joka on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt. Eihän se vain liene Kristus?” Me luemme, että ”monet samarialaiset siitä kaupungista uskoivat häneen”. Jakeet 29, 39. Ja kuka pystyy arvioimaan, miten paljon nämä sanat ovat vaikuttaneet sielujen pelastumiseen vuosina, jotka ovat kuluneet sen jälkeen? {SLS 17.3}

Missä tahansa sydämet ovat avoimet ottamaan vastaan totuuden, siellä Kristus on valmis opettamaan ihmisiä. Hän ilmaisee heille Isän ja palveluksen, joka on mieluista hänelle, joka tuntee sydämet. Tällaisille hän ei puhu vertauksin. Heille hän sanoo kuten naiselle kaivolla: ”Minä olen se, minä, joka puhun sinun kanssasi.” {SLS 18.1}