8 minute read

Luku 10 Kiusattujen Auttaminen

Kristus ei rakastanut meitä siksi, että me rakastimme häntä ensin, vaan hän kuoli puolestamme, ”kun me vielä olimme syntisiä”. Hän ei kohtele meitä ansiomme mukaan. Vaikka syntimme ovat ansainneet tuomion, ei hän tuomitse meitä. Vuodesta toiseen hän on sietänyt meidän heikkouttamme, tietämättömyyttämme, kiittämättömyyttämme ja itsepäisyyttämme. Harharetkistämme, sydämemme kovuudesta ja hänen pyhän sanansa laiminlyömisestä huolimatta hänen kätensä pysyy ojennettuna. {SLS 125.1}

Armo on Jumalan ominaisuus, ja se ilmenee hänen suhteessaan ansiottomiin ihmisiin. Me emme etsineet sitä, vaan se lähetettiin etsimään meitä. Jumala antaa mielellään armonsa meille, ei siksi että me olisimme sen ansainneet, vaan siksi että olemme täysin arvottomia. Meillä ei ole muuta perustetta vaatia hänen armoaan kuin suuri tarpeemme. {SLS 125.2}

Jeesuksessa Kristuksessa Herra Jumala pitää kättään ojennettuna kaiken päivää kutsuen luokseen syntisiä ja langenneita. Hän tahtoo ottaa vastaan jokaisen. Hän toivottaa kaikki tervetulleiksi. Hän kirkastaa itsensä antaessaan anteeksi suurimmillekin syntisille. Hän riistää saaliin maailman valtiaalta, vapauttaa vangin ja tempaa kekäleen tulesta. Hän laskee armonsa kultaisen ketjun inhimillisen kurjuuden alimpiin syvyyksiin ja nostaa pohjalle vaipuneen, synnin saastuttaman sielun. {SLS 125.3}

Hän, joka antoi henkensä johtaakseen ihmiset takaisin Jumalan luo, tuntee rakastavaa mielenkiintoa jokaista ihmistä kohtaan. Niin kuin paimen huolehtii laumansa lampaista, niin hän huolehtii syyllisistä ja avuttomista sieluista, jotka saatana johtaa helposti turmioon viekkailla juonillaan. {SLS 126.1}

Työssämme kiusattujen ja eksyneiden hyväksi meidän on seurattava Vapahtajan esimerkkiä. Meidän on osoitettava muita kohtaan samanlaista mielenkiintoa, lempeyttä ja pit-kämielisyyttä kuin hän osoitti meille. ”Uuden käskyn minä annan teille”, hän sanoo, ”että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut että tekin niin rakastatte toisianne.” Joh. 13: 34. Jos Kristus asuu meissä, osoitamme hänen epäitsekästä rakkauttaan kaikille, joiden kanssa olemme tekemisissä. Kun näemme myötätunnon ja avun tarpeessa olevia miehiä ja naisia, emme kysy: ”Ovatko he sen arvoisia?” vaan: ”Miten voin auttaa heitä?” {SLS 126.2}

Rikkaat ja köyhät, ylhäiset ja alhaiset, vapaat ja orjat, kaikki kuuluvat Jumalalle. Hän, joka antoi henkensä lunastaakseen ihmiskunnan, arvioi jokaisen yksilön niin kalliiksi, että se ylittää inhimillisen käsityskykymme. Ristin salaisuuden ja kirkkauden valossa voimme aavistaa, miten suuren arvon hän antaa ihmiselle. Tämän jälkeen ymmärrämme, että olivatpa ihmiset miten kurjia tahansa, he ovat maksaneet liian paljon, jotta voisimme kohdella heitä kylmästi tai halveksivasti. Ymmärrämme, miten tärkeää on toimia lähimmäistemme hyväksi, niin että heidät voidaan korottaa Jumalan valtaistuimen luo. {SLS 126.3}

Vapahtajan vertauksen kadonnut raha oli yhä hopearaha, vaikka se lojuikin lian ja roskien keskellä. Omistaja etsi sitä, koska se oli arvokas. Samalla tavalla jokainen sielu on arvokas Jumalan silmissä, vaikka olisikin synnin turmelema. Kuten rahassa oli hallitsijan kuva ja nimikirjoitus, niin on ihmiseenkin luomisen yhteydessä painettu Jumalan kuva ja nimikirjoitus. Vaikka synti onkin turmellut ja himmentänyt tuon kirjoituksen, sen ääriviivat näkyvät yhä jokaisessa ihmisessä. Jumala haluaa voittaa takaisin kaikki ihmiset ja piirtää heihin uudelleen oman vanhurskaan ja pyhän kuvansa. {SLS 126.4}

Miten vähän yhteistä meillä ja Kristuksella onkaan siinä tärkeimmässä asiassa, minkä tulisi muodostua lujimmaksi siteeksi välillemme myötätunnossa langenneita, syyllisiä, kärsiviä sieluja kohtaan, jotka ovat kuolleet rikoksiinsa ja synteihinsä! Epäinhimillisyys toisia kohtaan on suurin syntimme. Monet luulevat edustavansa Jumalan oikeudenmukaisuutta vaikka epäonnistuvat täysin hänen lempeytensä ja rakkautensa osoittamisessa. Usein ne, joita he kohtelevat tylysti ja ankarasti, ovat kiusauksen paineen alaisia. Saatana kamppailee näiden sielujen kanssa, ja kovat, töykeät sanat masentavat heidät ja saavat heidät lankeamaan kiusaajan voiman vaikutuksesta. {SLS 127.1}

Ihmisiä on käsiteltävä hellävaraisesti. Vain hän, joka tuntee sydämen, osaa johtaa ihmiset parannukseen. Vain hänen viisautensa avulla voimme saavuttaa eksyneet. Voit seisoa selkä suorana ja ajatella olevasi pyhempi kuin muut, mutta vaikka todistelusi olisi miten terävää tahansa ja sanasi miten tosia hyvänsä, ne eivät kosketa sydämiä. Sanoissa ja teoissa ilmenevä Kristuksen rakkaus sen sijaan saavuttaa sielun silloinkin, kun käskyjen ja väitteiden toistaminen ei saa mitään aikaan. {SLS 127.2}

Me tarvitsemme enemmän Kristuksen kaltaista myötätuntoa; ei vain myötätuntoa niitä kohtaan, jotka meistä näyttävät moitteettomilta, vaan onnettomia, kärsiviä ja taistelevia sieluja kohtaan, joiden näemme usein lankeavan, tekevän syntiä ja katuvan, joutuvan kiusaukseen ja masentuvan. Meidän on mentävä lähimmäistemme luo säälien heidän heikkouksiaan kuten armollinen Ylimmäinen pappimme. {SLS 127.3}

Juuri laitapuolen kulkijoita, publikaaneja, syntisiä ja ihmiskunnan hylkiöitä Kristus kutsui ja veti luokseen laupeudellaan. Ainoa ryhmä, jota hän ei koskaan hyväksynyt, koostui niistä, jotka omahyväisesti eristäytyivät muista ja halveksivat toisia. {SLS 127.4}

”Mene teille ja aitovierille”, kehottaa Kristus meitä, ”ja pakota heitä tulemaan sisälle, että minun taloni täyttyisi.” Tämän käskyn mukaisesti meidän on mentävä niiden pakanoiden luo, jotka ovat lähellämme, ja niiden, jotka ovat kaukana. ”Publikaanien ja porttojen” on kuultava Vapahtajan kutsu. Hänen sanansaattajiensa ystävällisyys ja kärsivällisyys antavat kutsulle vastustamattoman voiman, joka nostaa ihmiset synnin syvyyksistä. {SLS 128.1}

Kristilliset tavoitteet vaativat meitä toimimaan määrätietoisesti, kiinnostuneesti ja yhä sitkeämmin niiden ihmisten hyväksi, jotka saatana pyrkii tuhoamaan. Mikään ei saa estää meitä työskentelemästä innokkaasti ja hellittämättömästi eksyneiden pelastamiseksi. {SLS 128.2}

Huomaa, miten kaikkialla Jumalan sanassa esitetään kiireellinen kutsu, harras vetoomus miehille ja naisille tulla Kristuksen luo. Meidän on tartuttava jokaiseen tilaisuuteen, niin yksityiseen kuin julkiseenkin. Meidän on esitettävä kaikki todisteet ja vedottava jokaiseen asiaan, jolla on ikuisuusarvoa vetääksemme ihmiset Vapahtajan luo. Kaikin voimin meidän on kehotettava heitä katsomaan Jeesukseen ja ottamaan vastaan hänen uhrautuva, kieltäymysten täyttämä elämänsä. Meidän on osoitettava, että odotamme heidän ilahduttavan Kristusta käyttämällä kaikkia hänen lahjojaan hänen nimensä kunniaksi. {SLS 128.3}

Toivossa pelastetut

”Sillä toivossa me olemme pelastetut.” Room. 8: 24. Langenneet on saatava tuntemaan, että he voivat vielä muuttua. Kristus arvosti ihmisiä osoittamalla heille luottamusta ja herätti näin heidän kunniantuntonsa. Kaikkein syvimmällekin langenneita hän kohteli kunnioittavasti. Kristus kärsi jatkuvasti siitä, että joutui kohtaamaan vihamielisyyttä, turmelusta ja epäpuhtautta, mutta milloinkaan hän ei sanallakaan osoittanut, että hänen tunteitaan tai hienostunutta makuaan oli loukattu. Ihmisten huonoihin tapoihin, vahvoihin ennakkoluuloihin ja hillittömiin intohimoihin hän suhtautui aina säälivän hellästi. Kun osallistumme hänen Hengestään, tulemme pitämään kaikkia ihmisiä veljinä, joilla on samoja kiusauksia ja koettelemuksia kuin meilläkin. Hekin lankeavat usein ja ponnistelevat noustakseen jälleen, kamppailevat vaikeuksien ja masennuksen keskellä ja tarvitsevat myötätuntoa ja apua. Lähestymme heitä tavalla, joka ei aiheuta heissä masennusta eikä vastenmielisyyttä, vaan herättää toivoa. Kun heitä näin rohkaistaan, he voivat sanoa luottavasti: ”Älkää iloitko, minun viholliseni, minusta: jos minä olen langennut, niin minä nousen; jos istun pimeydessä, on Herra minun valkeuteni. hän minun asiani toimittaa ja hankkii minulle oikeuden. Hän tuo minut valkeuteen, minä saan nähdä hänen vanhurskautensa.” Miika 7: 8, 9. {SLS 128.4}

Jumala ”katselee kaikkia maan asukkaita, hän, joka on luonut kaikkien heidän sydämensä.”

Ps. 33: 14, 15. {SLS 129.1}

Hän kehottaa meitä suhteessamme kiusattuihin ja erehtyviin olemaan varuillamme, ettemme itse ”joutuisi kiusaukseen”. Gal. 6: 1. Kun tunnemme oman heikkoutemme, voimme sääliä muiden heikkouksia. {SLS 129.2}

”Sillä kuka antaa sinulle etusijan? Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut?” 1 Kor. 4: 7. ”Yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä.” Matt. 23: 8. ”Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi?” Room. 14: 10. ”Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta.” Room. 14: 13. {SLS 129.3}

Virheistä huomauttaminen

Tuntuu aina nöyryyttävältä, kun joku huomauttaa virheistämme. Kenenkään ei tulisi tehdä kokemusta vielä katkerammaksi tarpeettomalla moittimisella. Ketään ei ole milloinkaan palautettu oikealle tielle moitteilla, vaan päinvastoin ne ovat karkottaneet monet pois ja saaneet heidät kovettamaan sydämensä omantunnon äänelle. Lempeä asenne ja ystävällinen, myötätuntoinen käytös sen sijaan voi pelastaa eksyneen ja peittää syntien paljouden. {SLS 129.4}

Apostoli Paavali piti tarpeellisena nuhdella synnistä, mutta hän yritti aina osoittaa olevansa hairahtuneiden ystävä! Kuinka huolellisesti hän perustelikaan menettelyänsä! Hän sai heidät ymmärtämään, että tuskan tuottaminen muille aiheutti tuskaa hänelle itselleen. Hän osoitti luottamusta ja myötätuntoa niitä kohtaan, jotka kamppailivat saavuttaakseen voiton. {SLS 130.1}

”Sillä suuressa sydämen ahdistuksessa ja hädässä minä kirjoitin teille monin kyynelin”, hän sanoi, ”en sitä varten, että te murheellisiksi tulisitte, vaan että tuntisitte sen erinomaisen rakkauden, joka minulla on teihin.” 2 Kor. 2:4. ”Sillä vaikka murehutinkin teitä kirjeelläni, en sitä kadu, ja jos kadunkin nyt iloitsen, en siitä, että tulitte murheellisiksi, vaan siitä, että murheenne oli teille parannukseksi . Sillä katsokaa, kuinka suurta intoa juuri tuo Jumalan mielen mukainen murehtimisenne on saanut teissä aikaan, mitä puolustautumista, mitä paheksumista, mitä pelkoa, ikävöimistä, kiivautta, mitä kurittamista! Olette kaikin tavoin osoittaneet olevanne puhtaat tässä asiassa. Sentähden me olemme nyt lohdutetut.” 2 Kor. 7: 8-13. {SLS 130.2}

”Minä iloitsen, että kaikessa voin olla teistä turvallisella mielellä.” 2 Kor. 7:16. ”Minä kiitän Jumalaani, niin usein kuin teitä muistan, aina kaikissa rukouksissani ilolla rukoillen teidän kaikkien puolesta, kiitän siitä, että olette olleet osallisia evankeliumiin ensi päivästä alkaen tähän päivään saakka, varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka. Ja oikein onkin, että minä näin ajattelen teitä kaikkia, koska te olette minun sydämessäni.” Fil. 1: 3-7. ”Sentähden, rakkaat ja ikävöidyt veljeni, te minun iloni ja kruununi, seisokaa näin Herrassa lujina, rakkaat!” Fil. 4: 1. ”Sillä nyt me elämme, jos te seisotte lujina Herrassa.” 1 Tess. 3: 8. {SLS 130.3}

Paavali kirjoitti näille veljille kuin ”pyhille Kristuksessa Jeesuksessa”, mutta hän ei kirjoittanut sellaisille, jotka olivat luonteeltaan täydellisiä. Hän kirjoitti miehille ja naisille, jotka taistelivat kiusauksia vastaan ja olivat vaarassa langeta. Hän kiinnitti heidän huomionsa rauhan Jumalaan, ”joka on kuolleista nostanut meidän Herramme Jeesuksen”. Hän vakuutti heille, että ”iankaikkisen liiton veren kautta” Jumala tekisi heidät ”kykeneviksi kaikkeen hyvään, voidaksenne toteuttaa hänen tahtonsa, ja vaikuttakoon teissä sen, mikä on hänelle otollista, Jeesuksen Kristuksen kautta”. Hebr. 13: 20, 21. {SLS 131.1}

Kun lähimmäisesi tulee tietoiseksi erehdyksestään, varo tuhoamasta hänen itsekunnioitustaan. Älä masenna häntä osoittamalla välinpitämättömyyttä tai epäluuloisuutta. Älä sano: ”En luota häneen ennen kuin näen, tuleeko hän kestämään.” Usein juuri tällainen epäluottamus saa kiusatun kompastumaan. {SLS 131.2}

Meidän on pyrittävä ymmärtämään muiden heikkouksia. Me tiedämme kovin vähän niiden ihmisten koettelemuksista, jotka ovat olleet pimeyden kahleissa ja joilta puuttuu lujuutta ja siveellistä voimaa. Ihminen, joka kärsii omantunnon tuskista on kaikkein säälittävimmässä tilassa. Hän on kuin huumaantunut, horjuva ja maahan vaipuva raukka. Hän ei näe mitään selvästi. Mieli on sumentunut eikä hän tiedä mihin ryhtyä. Moni ihmisparka on väärinymmärretty, väheksytty, täynnä ahdistusta ja tuskaa eksynyt, harhaileva lammas. Hän ei löydä Jumalaa, ja kuitenkin hän kaipaa suunnattomasti anteeksiantoa ja rauhaa. {SLS 131.3}

Sanallakaan et saa lisätä uupuneen tuskaa! Synnilliseen elämään väsynyt ihminen, joka ei tiedä mistä saisi avun, on vietävä säälivän Vapahtajan luo. Tartu hänen käteensä, lausu hänelle rohkaisun ja toivon sanoja. Auta häntä tarttumaan Vapahtajan käteen. {SLS 131.4}

Menetämme liian helposti toivomme niiden ihmisten suhteen, jotka eivät heti vastaa ponnistuksiimme. Emme milloinkaan saisi lakata työskentelemästä jonkun sielun hyväksi, niin kauan kuin näkyvissä on pieninkin toivon pilkahdus. Arvokkaat sielut tulivat uhrautuvalle Lunastajallemme liian kalliiksi, jotta voisimme muitta mutkitta jättää heidät kiusaajan valtaan. {SLS 131.5}

Meidän on asetettava itsemme kiusattujen asemaan. Ottakaamme huomioon perinnöllisyyden, huonojen toverien ja ympäristön sekä huonojen tapojen vaikutus. Voimmeko ihmetellä, jos monet turmeltuvat sellaisissa olosuhteissa? Voimmeko ihmetellä, jos he ovat hitaat vastaamaan heidän hyväkseen tekemiimme ponnistuksiin? {SLS 132.1}

Usein ne, jotka vaikuttavat karkeilta ja vähemmän lupaavilta, osoittautuvat evankeliumin uskollisimmiksi kannattajiksi ja esitaistelijoiksi, kun heidät ensin voitetaan sen puolelle. He eivät ole täysin turmeltuneita. Kovan ulkokuoren alla on hyviä ominaisuuksia, jotka voidaan herättää eloon. Ilman auttavaa kättä monikaan ei toipuisi, mutta kärsivällisellä, hellittämättömällä yrityksellä heidät voidaan nostaa. Tällaiset ihmiset tarvitsevat lempeitä sanoja, ystävällistä huomiota ja kouriintuntuvaa apua. He tarvitsevat neuvoja, jotka eivät tukahduta sielussa kytevää rohkeuden kipinää. Muistakoot heidän kanssaan kosketuksiin joutuvat työntekijät tämän. {SLS 132.2}

Joskus kohtaamme ihmisiä, jotka ovat eläneet alennustilassa niin kauan, etteivät he enää tässä elämässä voi saavuttaa tasoa, joka suotuisammissa oloissa olisi ollut mahdollinen. Mutta vanhurskauden auringon säteet voivat valaista myös tällaisen sielun. Heidän etuoikeutensa on elää Jumalan yhteydessä. Istuta heidän mieleensä kohottavia, jalostavia ajatuksia. Anna oman elämäsi todistaa heille, mikä ero on paheen ja puhtauden, pimeyden ja valon välillä. Osoita esimerkilläsi, mitä merkitsee olla kristitty. Kristus pystyy nostamaan syntisimmätkin ihmiset ja tekemään heidät Jumalan lapsiksi, jotka yhdessä hänen kanssaan osallistuvat katoamattomasta perinnöstä. {SLS 132.3}

Jumalan armo voi ihmeellisellä tavalla auttaa monia elämään hyödyllistä elämää. Halveksittuina ja hylättyinä he ovat masentuneet täysin ja saattavat vaikuttaa hitailta ja tylsiltä. Tylsyys, joka saa heidän auttamisensa näyttämään niin toivottomalta haihtuu Pyhän Hengen vaikutuksesta. Välinpitämätön, samea mieli kirkastuu. Synnin orja vapautuu. Paheet häviävät ja tietämättömyyden valta murtuu. Rakkauden kautta vaikuttava usko puhdistaa sydämen ja valaisee mielen. {SLS 132.4}

This article is from: