[PDF Download] Book of the treasure of alexander ancient hermetic alchemy astrology christopher warn

Christopher Warnock

Visit to download the full and correct content document: https://textbookfull.com/product/book-of-the-treasure-of-alexander-ancient-hermetic-al chemy-astrology-christopher-warnock/

More products digital (pdf, epub, mobi) instant download maybe you interests ...

Mansions of the Moon 2nd Edition A Lunar Zodiac for Astrology Magic with 2019 2033 Mansion Ephemeris Christopher Warnock

https://textbookfull.com/product/mansions-of-the-moon-2ndedition-a-lunar-zodiac-for-astrology-magicwith-2019-2033-mansion-ephemeris-christopher-warnock/

A Scheme of Heaven The History and Science of Astrology from Ptolemy to the Victorians and Beyond Alexander Boxer

https://textbookfull.com/product/a-scheme-of-heaven-the-historyand-science-of-astrology-from-ptolemy-to-the-victorians-andbeyond-alexander-boxer/

The Philosophy of Sartre Volume 7 Existentialism Mary Warnock

https://textbookfull.com/product/the-philosophy-of-sartrevolume-7-existentialism-mary-warnock/

The Cambridge History of Science. Volume 1: Ancient Science 1st Edition Alexander Jones

https://textbookfull.com/product/the-cambridge-history-ofscience-volume-1-ancient-science-1st-edition-alexander-jones/

The Way of the Golden Elixir: An Introduction to Taoist Alchemy (Occasional Papers Book 3) Fabrizio Pregadio

https://textbookfull.com/product/the-way-of-the-golden-elixir-anintroduction-to-taoist-alchemy-occasional-papers-book-3-fabriziopregadio/

The Alchemy of Meth A Decomposition Jason Pine

https://textbookfull.com/product/the-alchemy-of-meth-adecomposition-jason-pine/

The Hermetic Tree of Life 2nd Edition William R. Mistele

https://textbookfull.com/product/the-hermetic-tree-of-life-2ndedition-william-r-mistele/

Sara Chambers Treasure Hunter The Skinwalker Totem Book 10 1st Edition Amanda Clover

https://textbookfull.com/product/sara-chambers-treasure-hunterthe-skinwalker-totem-book-10-1st-edition-amanda-clover/

The Astrology of You and Me Gary Goldschneider

https://textbookfull.com/product/the-astrology-of-you-and-megary-goldschneider/

www.renaissanceastrology.com

Contents

OccultVirtue&HermeticPhilosophy

Alexander, Aristotle&HermesTrismegistus

Noteson theTranslation

Warningand Disclaimer

TheBook of theTreasureof Alexander

And thisistheindexof theArtsof thebook

TheFirstArt

TheChapter of theFormation of Things

TheChapter abouttheIndicationsof theTwo BeneficStars

TheChapter abouttheGreater Luminary

The Second Art of the Process of Elaboration and Manipulation of the Three Elixirs

Section on theExtraction of theActiveWater, called Sapius

Extraction of theSecond Water called Qurial

Extraction of theThird Water called Rarasius

Extraction of theFourth Water thatisextremelyusefuland iscalled Triras

Chapter abouttheExtraction of theEssencedeposited in thestrength of Mars

Chapter aboutthePurification of Arsenic

Another chapter about the Purification of Arsenic, which is easier than the first.

Chapter of theSublimation of thePurified Arsenic

Chapter of thePurification of Copper

Chapter abouthow to makeitwhitish and makeitlook likeSilver beingwhat wasbequeathed byHermesand to whatBalinasalso dedicated himself

Chapter aboutother method of whiteningof Copper

Chapter abouthow to soften purified Copper

Recipe of the great softener water to which Hermes called Kalianus, that means, theonethattakesoutdryness

Chapter about the transmutation of Copper to the appearance and form of Gold

Description of thepurification of Tutia

Purification of theCopper in which onewishesto sublimate

Chapter about the purification of Silver by fire from Tin in a foundry, this beingso famousin alltimesand nationsthatitneed notberepeated here

Chapter abouttheelixir of Silver thattransmutesitinto thecolor of Gold.

There are four principles required for this Elixir: the First will be the Foundation

TheSecond Principle

TheThird Principle

TheFourth Principle

Description of how to usethisElixir upon Silver

TheThird Artof theTreasureof Alexander regardingpoisons

Thefirstpoison isJibta

How to makethepoison called Talius

How to makethepoison called Bich bar bich

How to makethepoison thatiscalled Analimus

How to makethepoison called Jaranias

How to makethepoison prepared byQinan ibn Anuch

Description of thepoison called Ailailawus

Description of thepoison know asQiyathara, thatmeans'theRoyalLiquid'

How to make the poison known as Abararis, which means 'the one that kills in two ways'

How to make the poison known as Athanasialus, which means 'the poison of onehour'which ismadewith gallbladders

How to make the poison called Sithalamas, which means 'the one that kills whoever touchesit'

How to make the poison called Sitatus, that means 'the one of vegetal origin' which isprepared fromplants

How to makethepoison thatkillsbybleedingdiarrhea

Description of thepoison thatkillsthough laughter

Description of thepoison Anarus, which means'thecold poison'

TheInfluenceof theMoon over Poisons

TheFourth Artconcerningthepreparation of theantidotesthatcurepoisoning

The preparation of the antidote known as al-Bianus, which is called 'the reason of life'byMihlayilibn as-Sayyid Qinan

The preparation of the antidote of Hermes, which saves everyone from poisons

Thepreparation of theantidotewhich Hermescalled Athir Salius(theether of Salius), which means'thefixation of life'

The creation of the antidote that Hermes prepared to restrain the evil in poisons

The creation of the antidote called by Hermes, Aililunius, which means, 'that which penetrateswith greatforce'

The creation of the antidote Dardhaluch, which means, 'done by the vipers flesh'

TheFifth Artistheuseof TalismanicRemedies

Talisman for curing all diseases of the mouth, like diphtheria and similar afflictions

Talisman of Bilauanus, which signifies pains in the sciatic nerve, which is an affliction of intensepain

Talisman againstretention of urine

Talisman for calming down fury, having as one of its effects the instant calmingof thebelly

How to makethetalisman againstpainsin theliver

How to makethetalisman againstthepainsin thekidney

The account of Salarius, which means 'the blessed', useful for whoever has a tendencyto getoverlyexcited

Atalisman for easingpain in theeyes

The talisman known as Analiusis, which means, 'what is useful against toothache'

TheSixth ArtistheSealsof theSeven Planets

Description of thesealof theSun, whereyou willfind Hermes

How to make the seal of the Moon to calm down turmoil, intrigues, confrontations, and to calmdown agitationsand excess

How to make the seal of Saturn that calms down the desire for union, and agitations of the blood, the flow of fevers in the blood, to lower the heat of theliver and againstpest

This is also the talisman of the scorpion , that will cause them flee from whomever isusingit

How to makethesealof Mars, which makes cowards brave, strengthens your heartand guardsitagainstdeceivers, thievesand enemies

How to make the seal of Jupiter which diminishes weakness and beating of the heart at the time of its use, and ends physical discomfort and colic of the stomach

How to make the seal of Mercury, which dispels hemiplegia, facial paralysis, smallpox, convulsionsand allcold afflictions

TheSeventh Artiscalled theTalismanicArt

How to make the seal of Venus, which generates sympathy and attraction towardswomen and increasessexualpotency

Talisman for stopping hemorrhage, dysentery and bleeding from any part of thebody

Talisman to removescorpionsfromacity

How to makethesealthatcures thestingof scorpions, with thepermission of God Almighty

How to makethetalisman of thesnakes

How to makethetalisman thatdrivesawaylocusts

How to make the talisman that Hermes prepared in order to calm strong winds

How to makethesealthatstopstertian and quartian fever

How to make the talismanic seal that stops, for he who uses it, phlegmatic fever thatrecurseveryday

How to makethesealthatstopstertian fever of theyellow bile

How to make the talisman against strong fever (ad-daqiqah) that attacks the vitalorgans

Talisman for thedestruction of nationsand to causeintrigues

Talisman for making the hearts of women or beardless youths uniquely well disposed towards whomever wears it, and cause beauty and brilliance to shine from the eyes, in such way that people will be inclined towards obedience, protection and desirethecompanyof itswearer

Thetalisman known asKiklaius, which means'theusefulfood'

TheEighth Artisof Incensesand theformsof sympathyand antipathy

The First Chapter concerning the science for winning hearts and making soulsfriendly

The Second Chapter concerning the calming of fury of kings and obtain the necessarysubmission fromsomeone

The Third Chapter concerning the emanation of souls and the antipathy between them

The Ninth Art explains the powers created through growing melons, known as Bastitalitus ananus, which means 'the manipulation of what is receptive to spiritualeffectsand whattransformsnature'

Thepreparation of themelon called 'Asialaius, which means'confused mind'

Preparing the melon, called Kalkiaius, which means 'the increase of intellect and understanding'

Preparing the melon called Kititatha, which means 'the strong laxative of the yellow bile'

TheTenth Art, whereHermesspeaksaboutthepropertiesof animals

Chapter aboutsympathyand antipathy

Chapter on how to obtain prestige

Chapter on how to obtain prestigeand esteem

Hereishow to preparewhatisafatalpoison

How to maketheantidotefor thispoison

Aboutthetreatmentof theinsane

Treatmentfor leprosy

Atalisman for horses

Chapter on thevirtuesHermesindicated thatarefound in theswallow

Chapter on thepower for lovethatisfound in owlsand pigs

Treatmentfor insanityusingowls

Chapter aboutenmity

To strengthen desire

For thewoundsof quadrupedsand for chroniculcersin humans

Chapter on enmity

Peculiaritiesof theblack dog

Peculiaritiesof theblack cat

Theend of thebook

AppendixAMeasurements

AppendixBPlanetaryRingsfromtheBook of theTreasureof Alexander

TheRingof Saturn

TheRingof Jupiter

TheRingof Mars

TheRingof TheSun

TheRingof Venus

TheRingof Mercury

TheRingof TheMoon

Bibliography

Footnotes

OccultVirtue&HermeticPhilosophy

Discussing astrological magic in his Speculum Astronomiae, the "Mirror of Astronomy", the thirteenthcenturyscholar, philosopher and scientist Albertus Magnus recoils fromwhat he describes as the abominable use of necromantic images, "which have presumed to usurp the noble name of [astrology] for themselves." "But the worst of these", says Albertus, "is that written by Aristotle to Alexander...thisistheonewhichsomecall Morsanimae(Thedeathofthesoul)."[1]

The Book of the Treasure of Alexander, here in its first complete English translation, certainly merits Albertus' description even if, as many manuscripts attributed to Aristotle and Alexander circulated in the Middle Ages and Renaissance, this is not the specific version Albertus consulted. Muchofthe Bookofthe Treasure ofAlexander is takenup withdescriptions ofdeadlypoisons, often composed of rather noisome substances. Even the antidotes require brains, blood and other body parts,bothanimal andhuman.

But unlike a modern horror film, these ingredients are not meant to shock and titillate, but to allow the mage to utilize the occult virtues or hidden powers scattered throughout material things. Explicitly referring to Hermes Trismegistus, the Book of the Treasure of Alexander is reliant on Hermetic and Neoplatonic philosophywhichholds that all things exist perfectlyand undifferentiated inthe One, thenmanifested perfectly, butdifferentiated as archetypes, Platonic Ideas and Archangels, thoughts inthe Divine Mind, the Anima Mundi. Next all things manifest inthe intermediate Celestial or Imaginal world, where the Platonic Ideas take on formand formexists without space or weight. Finally, all things manifest in the Material World, while retaining their spiritual connection to the intermediateworldsandPlatonicIdeasthatgaverisetothemandultimatelytotheOneitself.

Hiddeninthe natural world and particular inManhimself, a perfectMicrocosmor little world, encapsulatingthe Macrocosmor Greater World ofthe Cosmos, were spiritual powers and potencies. The wise man could find the power to kill or to save from death concealed in vipers' heads, in donkey'surineor evenwildonions.

But a nobler use of these hidden powers was alchemy, one of the three Hermetic arts with astrology and magic. Here the virtue of the quintessence, the fifth element, was sought in nature, purified, repeatedly transmuted and transformed, until the lapis philosophorum, the Philosopher's Stonewasrevealedtotheadept.TheBookoftheTreasureofAlexander addsseveral fascinatingnew chapters to our knowledge of authentic Hermetic alchemy, explaining the successive preparations of various "waters"and the purificationofmetals. Eachofthese waters and purified metals has its uses, but contributes to the next step in a unified process. Finally, the Book of the Treasure of Alexander explains four principles used to create, "the All, a red Stone that tends a little to black. This is the GreatElixir."Amongthepotenciesofthiselixir isthepower tochangesilver intopuregold.

After scalingthe heights of the creationof the Philosopher's Stone, the Bookof the Treasure of Alexander then descends to descriptions of over a dozen deadly poisons, including the "Royal Water", the "cold poison" and the "poison that kills through laughter" many of which have their powers enhanced throughtheir creationaccordingto astrological timing. The effects ofthese poisons are all explicable as the combinationofastrologyand their respective natural occultvirtues. Soundly Hermetic in theory while despicable in actual use, the Book of the Treasure of Alexander does not shrink from carefully describing the preparation of these virulently lethal compounds. Yet the Hermetic balance of nature is restored by the fourth section, a recognition that for every poison, as everyevil,astronger andmorepotentantidoteexists.

The Book of the Treasure of Alexander then shifts its focus to astrological talismans. Thirty hitherto unknowntalismans are setforth, mostprovided withspecial images fromthe original Arabic manuscript, givingus a wealthofnew astrological talismans to workwith. The Bookofthe Treasure of Alexander even provides a new set of planetary invocations for Venus, Mars and Mercury accompanyingitssectiononcreatingastrological statuettes.

One ofthe mostfascinatinguses ofoccultvirtues is the "melonmagic"EighthArtofthe Bookof theTreasureofAlexander whichappears inanabbreviatedforminBookIV,chapter 7ofPicatrix,the most famous of astrological grimoires. The Book of the Treasure of Alexander explains that melons mosteasilyblend or transformwhatever theyare mixed with. Melons planted inthe skull ofa donkey cause the eater to lose intelligence, while those planted inthe skull of a human, increase knowledge andwisdom!

What might, at first glance, appear to be a miscellaneous collection of chapters on astrology, poisons, antidotes, alchemyand astrological magic, infact, share the commonthread of the practical application of Hermetic philosophy through occult virtue. For the scholar of Hermeticism and the practicingHermeticadept,thistrulyisatreasure.

Alexander the Great, the 4thcenturyBC kingofMacedon, attained legendarystatus evenduring life andhis stature onlyincreasedafter his death.Buildingonhis father Philip's control ofGreece,he conquered the mighty Persian empire and extended his rule over Egypt, Asia Minor and even into India. The GreekAlexander Romance and later Islamic Iskander Namahdetail the legendaryexploits of Alexander, including explorations of the sky carried by eagles or griffons and diving beneath the sea ina crystal or woodenvessel.Inthe advancedIslamic civilizationofthe Middle Ages Alexander was equated with the Quranic Dhul-Qarnayn, the "Two Horned One", a great ruler who reached the rising place of the Sun and erected a great iron wall against the giants Gog and Magog. That Alexander had been tutored and advised by the great philosopher Aristotle excited considerable interest in the Middle Ages, particularly as esoteric works on astrology and magic were later attributed to Aristotle. Alexander's magical reputation was further enhanced by the Alexander Romance which explained that he was the son of the Egyptian pharaoh and renowned magician, Nectanebo.

The Book of the Treasure of Alexander is prefaced by an introduction explaining its magical provenance. It was found, according to the introduction, during the reign of the 9th century Abbasid Caliph Al-Mutasim in the Byzantine city of Amuria, known in Arabic as Amuriyat or Ammuriye. After the forces ofthe Caliphconquered the citytheyinvestigated the contents ofa monasteryknown as the House of the Legacy. After considerable effort and a prophetic dream of the Caliph himself, they discovered within the walls of the monastery a vault of copper containing a smaller vault of gold, within which was a book engraved in gold and written in Greek and Latin, the Book of the TreasureofAlexander.

Despite the fascinating and exotic story of its origin, the Book of the Treasure of Alexander is clearly in the mainstream of medieval Islamic Hermeticism as can be seen from the frequent references to Hermes Trismegistus and its reliance onHermetic philosophy. Julius Ruska, the famous Germanscholar ofalchemy, discussed the Bookofthe Treasure ofAlexander inhis magisterial 1926 Tabula Smaragdina, the "Emerald Tablet" of Hermes Trismegistus and it appears to stem from the pagan Harranian Sabians who were the source of so much magical, astrological and alchemical material,includingPicatrix.[2]

NotesontheTranslation

The Englishtranslationofthe Bookofthe Treasure ofAlexander thatappears here was made by Nicholaj de Mattos Frisvold fromthe Livro do Tesauro de Alexandre, Umestudo de hermetica arabe na oficina da historia da ciencia (translated from the original Arabic) by AM Alfonso-Goldfarb & SAC Jubran (Petropolis, Brazil, 1999). The Portuguese translation was in turn made from three Arabic manuscripts, Department of Arabic Studies of the Public Library of Berlin, cod. 4193 (Ahlwardt Cat./We II 1209) dating from 1688 AD; British Library, cod. 473 (Loth Cat.) undated; DerenbourgCatalogue 947 ofEscorial Library, Madrid, dated to 904 AD, but likelyproduced inthe fourteenthcentury.

The Book of the Treasure of Alexander has thus taken a rather circuitous route in being translatedintoEnglish.Rather thanleavingpassagesinaliteral butunintelligiblestateIhaveusedmy knowledge of traditional astrology and magic, gained from over a decade of study and practice, to recasttheminlogical andcoherentform.

WarningandDisclaimer

The material in this book includes descriptions of processes and activities that may be hazardous,illegal,or both.Readersareurgedtousetheir owndiscretion,tobeawareofthepotential risks involved in such processes and activities, and to consult with appropriate licensed professionals before making any attempt to performany such processes or activities. The translator, editor and publisher ofthis bookshall have no liabilitynor responsibilitywithrespectto anyloss or damagecausedor allegedtobecausedbyreadingor followinganyoftheinstructionsinthisbook.

KitabThakhirat Al-Iskander

In the name of God; the Compassionate and All-Merciful One.

After the conquest of the city of Amuriyat, the Caliph Al-Mutasim[3] learned of legends concerningtheexistenceofanancientmonasteryconstructedbyAntiochus,thediscipleandstudentof Alexander theTwoHornedOne[4].Antiochushadconstructedthemonasteryandselectedits servants and guards whom he located at the center of the monastery. [Within in the House of the Legacy] hiddenwithinthismonasterywererelicsdatingbacktothetimeoftheprophet[HermesTrismegistus] and his heirs [the Harranian Sabians]. Antiochus had also ordered that the people living in the city bringinto the protectionofthe monasterycertainitems and writings thatdid notconformed to Roman law. He then made the Greeks and Romans living there swear that they would never let anyone opposeor objecttohisdirectives.Healsodemandedthattheywouldnotletanyoneopenthedoorsto the monastery, no matter how manytimes theywere asked. No matter how powerful the personwho soughtfor themonastery,itshouldbeasifitnever existed.

Having ordered this, Al-Mutasim also demanded that the guardians living in the [surrounding] monastery be allowed access to the [House of the Legacy within it]. His order was as such: "If, as yousay, inthis house there is nothingbeyond the legacyofthe prophets, pledge and promise thatyou shall not disrespect anything of value, it be richness or books of wisdom. See that there is no advantageinguardingtheserichesafter thedeathofitsowners,sincewearetheoneswiththegreater right to these riches". The guardians asked for patience as they sent a message to the king of the Romans and watched carefully while waiting for the answer. They were granted a certain limit of time,butfinallyas theykeptwatchandawaitedthe response totheir message the caliphobligedthem to give an answer. Before taking any decision and answering himthe guards insisted that the caliph promisetorespecttheir integrityandsafetyiftheysurrenderedthemonastery.Al-Mutasimguaranteed their safety,pacifiedthemandhisrequestwasgranted.

After some time the sovereigncaliphsenttothe monasteryAbdu-l-.MalikibnYihya,the chiefof messengers, Ali ibnAhmad, the astrologer, and Muhammad ibnKhalid, the builder, and ordered them to make a through investigation of everything [in the monastery] and inform him regarding their findings. Following the orders of Al -Mutasimthey opened the door to the House of the Legacy. To their surprise and astonishmenttheyfound itempty. Theythensaid: "ifwe had notseenatthe door of the house the locks ofthe Romanand Greekkings we would have suspected thatthe guardians ofthe monastery had deviated from their path and taken what was once to be found here." When they decided to return to their lord, Muhamed ibn Khalid, the builder, said: "Antiochus would not have build this house for no reason and in addition our lord will not be pleased if we return with news other thanthat whichhe wishes to hear. Allow me to measure the upper part ofthis house, because I have the impression that the upper part of the house is larger than the base." The people assembled there then asked, "What do these measurement you are taking have to do with the fortification of the house and its safety?" The builder replied, "If they were intended as fortification, they would have fortified all the walls of the monastery and not just the walls of the house, because whoever constructed this monastery with such care and precision as we can observe would be perfectly capable of building the walls of the monastery with equal care and precision." The people there assembledthensaid: "Mayyour wishbeaccomplished".Immediatelytheymeasuredthelower partof the house and theyfound it measured tenthira[5] bytwelve thira. Thentheymeasured the upper part

ofthe house whichtheyfound to be twelve thira bytwelve thira, withoutcountingthe thickness ofthe walls of the construction. The measurement being accomplished they went to Al-Mutasim and told himabouttheir findings. Al Mutasimthensaid: "We are concerned thatwe will destroythe walls and findnothinganditwouldnotberighttodothis withoutreason.Kings shouldnotdestroythelegacyof other kings if no hostilityhas come betweenthem, especiallythe houses marked bythe legacyof the prophets."Hearingthistheydecidenottogoforwardwiththeir plans.

Shortlyafter the caliphsaw inhis dreams al-Ma'munbil-Lah[6], who told him: "Ohmybrother, tear down the wall because there you will find the treasure of Alexander, who was also named the Two Horned One. Youwill also find the studies of Aristotle and Hermes the [Thrice] Great. Ohmy brother, rejoice;because youshall obtainhonors, victory, and muchgainbyyour splendid rulership." UponawakeningAl-Mutasinaskedimmediatelytosearchfor MuhammedibnKhalid,the builder,and orderedtotear downthewall as fastas possible.Hebroughtfour hundredworkers whoworkeduntil the time ofeveningprayers bywhichtime theyhad completelydestroyed the wall, butfound nothing. Devastated, theywere close to givingup whenAl-Mutasinordered themto excavate the base of the wall, whichtheydid. Theywere thenexcited to uncover a vault of copper covered inChinese iron. The messengers wentinhaste to Al-MutasimpraisingAllahand competingbetweenthemselves who would bring the good news. After the news was delivered the vault was brought into his presence. The Caliph authorized themto open the lock, as well as the vault which the lock was safeguarding. Whentheyopened it, theyfound another vault, this one of red gold closed bya lock. The keyto this lock was hung on a chain of the purest gold. Greek characters were engraved on the inner vault. So Al-Mutasimorderedthattheinner vaultbeopenedandtherehefoundabookwhoseleaves andpages wereofredgold.Eachleafwashalfanusba[7] thick.Thebookwas onethirainlengthandwas three thira wide and the characters written were engraved in gold, measuring half of the thickness of a blade, covering one of the sides of each leaf, while the other side was blank without engraving or writing. In all there were 360 pages, each one with twelve lines, some parts written in Greek and other partsinLatin.

The Caliphcommanded thatthe bookbe translated and interpreted. Onthe backofthe bookwas written, "This is the Treasure of Alexander, the king, son of Philip, the Two-Horned One, the most richanddear legacyofthe kingdoms ofthe earththatever was.Because ofthis itwas keptwithgreat care until the time arrived for elevation and leaving this world of transformation. By securing this treasure as we have done, we ensured that this treasure would be not exposed to or used by the ignorant, who could dissipate it, or fromthose that do not possess a mind that could understand its greatness, and so that its virtues should neither be annihilated, nor degraded." [Alexander] had knowledge of the ancient path that makes it possible to have access to this form of wisdom. This ancient path would not have virtue were it not for the virtue of the prophets, the most noble and exquisite amongst humans. Because of this [Alexander] attached these words to so that this treasure wouldbeinaccessibleandpreservedfromdegradation.

This bookwas placed inthe vault whenMercurywas risinginVirgo, the Moonwas inGemini under [the rule of] Mercury and Saturn was in Capricorn, forming a favorable aspect between these signs. By using this election, the intention was that this book could only be removed from where it was deposited by a king who was a lover of wisdom and who would, with this treasure, gain fulfillment and happiness. By having this honor bestowed he would then keep this legacy with as muchcare as we did. He would preserve and guard this bookand keep it awayfromthose who are unworthybecause withinthis bookare the divine designs emblazonedupononthe created.Andtothe divinitywesingthemostpleasantpraiseandmakethemostbeautiful reverence.

There was also in the large copper vault, under the golden vault, a tombstone with the same measurements as the second vault. The Greekcharacters engraved onitwere translated as followed, "Antiochus,kingofthe Greeks anddisciple ofthe kingofthe kings said,'WhenAlexander,the Greek, called the Two Horned One, the KingofKings, feltitwas time to elevate himselffromthis world of transformations, he ordered me to hide this vaultinsuchwaythatno hand could reachit. He said that it was part of the legacy of the prophets and that it should not be allowed to disappear. I have no doubt that it contains wisdom, and because of this the King of Kings did not wanted anyone of his time to know aboutthis wisdom. The KingofKings had no attachmentto anyjewel inthis world that was notmade fromwisdomand the preciousness ofknowledge. Itwas notfor me to me to go against his orders and thus I placed the vault where it is. Thus whomever comes here should be warned of this."

It was then ordered that those who were versed in Greek should translate the sections in this language, while those versed in Roman translated those sections, and all sections were to be translated into Arabic. The translators were closely watched at all times. When the translation was completed Al Mutasim ordered that the two translations be compared. He found that their contents were harmonious in their terminology and no contradiction were found between them, with the exception of some expressions that were originally written in the book in the two languages, Greek and Roman. The Caliphshowed his gratitude to the transcribers and rewarded them. He gave aneven greater reward to Muhammad ibnKhalid, whomhe honored byorderingthatthis prologue, writtenin hisname,beaddedinthebeginningofthisbook.

Thisisthebeginningofthetranslationofthisbook,whichstartswiththenameofAllah,theOnly One. His wisdom precedes the convergence of the world of light and influences and the world of transformations and of all changes, it [establishes] the orbits of the heavens and is the cause of everything [that exists]. To His greatness souls submit themselves and compared to His kingdom everythingappearsimperfect.

Our thoughts and our will are bound to Him. His holiness and light makes our mind become clear. His lightis the highest, because itis beyond whatwe cansee. He is beyond the colors and the radiant lights and He is beyond the material, because He is beyond all qualities of perfection that might be attributed to him. But for whatever quality, for which there is a condition cannot be attributedtoHim,becauseHis truegloryis Beinghis ownidentity.Becauseofthis Hewill unfoldthe utmostofHissanctificationandnoeffortsshall besparedfor Hisglorification.

Aristotle said: "Thee OKing,byyour elevatedposition,byyour ownmajesty,byyour giftofthe mosthonorablefavors,andbyyour inclinationtothemostpraiseworthyofroyal qualities,youarethe worthy heir of the celestial wisdom found in the book that was delivered by the king Hermes the Great to the sea so as to conceal when he knew would happen to the people after the flooding and submergence of the lands. Nobodycould, after the deluge, remove it out fromits concealment inthe sea but a wise man like Balinas[8], from[whose writings] I borrowed and made use of in my own work. And thee, OKing, heard frommentionfromregardingthis bookwhenyouleftMacedonia. You askedrepeatedlyfor thebookbutuntil now,theconstellations werenotfavorablefor its revelation.It is mydesire then,OKing,thatyouhave easyaccess to[this book] andthatyouuse ittoyour joy.Itis unnecessary to warn again that this treasure must be preserved and kept carefully because I have already stated this several times to the king, obtaining his promise [to do so]. It could not be otherwise, since this book contains within it the highest wisdomconcerning the variety of [magical] worksdoneintheCosmos.

AndthisistheindexoftheArtsofthebook

The firstartspeaks aboutthe preliminaries ofthe observations and principles thatare necessary to know. The second art speaks of the principles of the art and the manipulationof elixirs. The third art concerns the composition of poisons. The fourth art is concerning the antidotes to poisons. The fifthart is the creationof talismans that protect against diseases whichare difficult to cure, the sixth artconcerns theseals ofthesevenplanets,theseventhartis theartofvarious talismans,theeighthart concerns incense and their sympathies and antipathies, the ninth art is concerned with the transformativequalitiesofplants,thetenthartisconcernedwiththevirtuesofanimal parts.

TheFirstArt

The firstartmentioned is the foundationand explanationofwhatis needed to know withregard the inferior world and its relationto the superior world, because people are more influenced byone thanthe other and everythinginthe world is connected througha unitaryform. Inthe same wayas the air isconnectedtotheskyandtheearth,similarlybodiesareconnectedtowhatisinferior or superior to them. Or we might say, air is what connects the orbs withinit, orbs bothinferior and superior, all the way to the orb of the orbs. Air brings us rays fromthe stellar bodies and brings their powers to terrestrial bodies. In this way, all the orbs of the terrestrial bodies are connected to the orbs of the superior worlds,andthusweshouldnotbeamazedbyitsinfluence.

The Chapterof the Formation of Things

The chapter of the formationof things, their completionand how to use this principles to reach your goals. The origin of the figures [and astrological aspects] like the trine and sextile are in the divisionof the circle. The figures have sides that are angular and equal, so that whentheir sides are extended theyformsimilar figures and these figures are shaped around the formatofthe emptyspace within themselves. The only exception is the triangle and hexagon which do not follow this rule. A hexagoncannot be regular unless the measurement of its circumference is divisible bysix. No figure exists with as power as the hexagon. This is because the first of the complete numbers is six. In the same measure ofimportance is alsothe number three,whichis a number ofgreatmerit,because there are three dimensions, height, widthand depth. Three is the firstofthe numbers thatis able to create a figure with straight lines on all angles and thus there are three angles in a triangle. The triangle is a figure whose two straight lines of the angles are equal, no matter the difference between the angles. The triangle is the base for all the figures, because all ofthemcanbe divided into triangles, justlike all numbers aredividedbyone.Beingso,thesetwofigureshavethegreatestvirtuethe[celestial] orb withitsstarsturnsinafiguresimilar tothem.

The Chapterabout the Indicationsof the Two Benefic Stars

The chapter aboutthe indications ofthe two benefic stars and the two malefic stars, because the two malefics when they are conjoined will double your misfortune and if the two benefics are conjoinedyour fortunewill bedoubled.

Another random document with no related content on Scribd:

— Sepä hauska juttu! Ajatelkaas, että Jean Fadet on rakastunut kuningattareen!

Tuo ajatus tuntui niin eriskummalliselta, että palvelijat tyrskähtivät nauruun, vieläpä emäntä Gervaisekin. Siitä tyynnyttyään havaitsivat he Jean'in poistuneen.

— Poikaparka! sanoi emäntä. — Hänen laulunsa oli aika kaunis.

Seuraavana päivänä hän sanoi Jean'ille:

— Miksikä sinä lähdit niin pian pois? Tahtoisin kuulla vielä uudelleen tuon paimenen laulun.

Jean pudisti päätänsä. — Olen unohtanut sen, sanoi hän.

— Unohtanut! Älä ole paha, Fadet, vaan laula!

— Ei, rouva, minä en muista sitä enää.

Emäntä Gervaisen ei onnistunut saada muuta vastausta. Silloin hän nauroi, ajattelematta sen enempää koko asiaa.

Kului kaksi kuukautta. Oli ehditty keskikesään. Päivät olivat pitkät ja työtä paljon.

Jean Fadet aherteli kuin uhalla, mutta ei seurustellut työtovereittensa kanssa enempää kuin ennenkään. Usein hän myöskin pysytteli poissa lauantaisista illanvietoista, jotka vuodenajan johdosta muodostuivat muillekin lyhyemmiksi.

Kukaan ei siitä välittänyt Aunettes'issa. Kuka muu kuin kirkkoherra Gratien olisi vaivautunut pyrkimällä pääsemään selville tuollaisen omituisen olennon mahdollisista sieluntuskista? Kun Jean Fadet nyt

lähti pappilasta, jätettyään sinne pienen kuukautisen avustuksensa leski Michaud'ille, istui kirkkoherra kauan ajatuksiinsa vaipuneena, sitten hän tyytymättömän näköisenä pyrki vapautumaan noista mietteistänsä, pudistellen valkoista päätänsä.

Mutta vaikka Jean ei ollut avomielisempi kuin ennenkään, ei kirkkoherra enää ahdistellut häntä kysymyksillä. Hän tyytyi puhumaan hänelle hyvin lempeästi niiden olentojen rauhasta, pyhästä ylväydestä, jotka täydellisen kieltäymyksen voimalla ovat kohonneet korkeammalle henkiselle tasolle ja pystyvät pitämään kurissa oman itsensä, häiriintymättömästä ja puhtaasta ilosta, jota sellaisille olennoille tuottaa uhrautuminen muiden hyväksi, niidenkin hyväksi, jotka eivät tiedä, eivätkä koskaan tule tietämään heistä mitään, eivät koskaan voi heitä käsittää.

Ja kun Jean lähti pois, ei hänen mielensä tosin ollut hilpeämpi kuin ennenkään, mutta karaistuneempi.

Elämä meni menoansa Aunettes'issa rauhallisessa työn touhussa.

Mutta ratkaiseva käänne oli lähellä.

* * * * *

Eräänä helteisenä päivänä olivat palvelijat koolla ruokasalissa ja pakisivat minkä mitäkin — tietysti Jean'ia lukuunottamatta — juoden maukasta rypälemehua.

Sekä kuumuus että juttelu ja rypälemehu olivat nousseet Jaillou'lle päähän. Lasi kädessä hän piti suurta ääntä, kertoen typerään ja rehentelevään tapaansa eriskummaisia hurjastelujuttuja.

— Lempo soikoon! huudahti hän äkkiä. — Sinä päivänä, jolloin emäntä Gervaisesta tulee rouva Jaillou, täällä pidetään komeat kestit! Minä tarjoan teille…

Hän ei voinut jatkaa lausettansa, rautakoura tarttui hänen olkaansa, ja käheä, suuttumuksesta tukahtumaisillaan oleva ääni änkytti hänen korvaansa:

— Mitä sinä sanot, mitä uskallatkaan sanoa?

Roteva Jaillou kääntyi häneen päin sanoen ilveilevällä äänellä:

— Sitä, minkä sinä jo tietäisit, jollet eläisi kuin karhu, sitä, mistä tänään kuiskaillaan ja huomenna puhutaan lujalla äänellä.

* * * * *

Neljännestuntia myöhemmin emäntä Gervaise avasi levollisesti pihan ristikkoportin. Hän lähestyi taloa kahden vaaleapukuisen naishenkilön seurassa. Ne olivat linnassa oleskelevia pariisittaria, jotka maitohoidolla ollen kävivät juomassa annoksensa Aunettes'in myllyllä.

Emäntä vei komeat vieraansa ruokasaliin, tuohon kauniiseen huoneeseen, joka oli laudoitettu kiilloitetulla puulla ja jossa tinatuopit kiilsivät kuin hopea ja fajanssiastiat hohtivat kirjavin värein.

— Käykää sisään, hyvät neidit, sanoi hän hymyillen, ja väistyen hiukan syrjään hän avasi oven.

Mutta millä hämmästyksellä ja suuttumuksella täyttikään hänen mielensä siellä tarjonaoleva näytelmä: pöydät poissa paikoiltaan, tuolit kumossa, lasit osittain sirpaleina, — ja tuon kuvaamattoman

sekasorron keskellä Jaillou lamassa jakkaralla, nenä murskattuna, ranne sinisenä!

Marion, Mathurin ja Claude seisoivat hänen ympärillään, paimentyttönen vuodatti kiihkeitä kyyneleitä, Jean Fadet istui, kasvot synkkinä, huoneen takaosassa.

Gervaise punastui häpeästä. Hän oli väliin kehunut myllyllä vallitsevaa oivaa järjestystä, ja nyt täällä tapeltiinkin kuin missäkin kapakassa.

Hän heitti syyllisiksi epäilemiinsä henkilöihin musertavan katseen, ja paiskaten oven kiinni hän vei pariisittaret maitohuoneeseen, tarjosi anteeksi pyytäen itse heille heidän annoksensa ja palasi heidän lähdettyänsä heti ruokasaliin, voimatta enää hillitä suuttumustaan.

Kukaan ei ollut hievahtanutkaan paikaltansa.

— Mitä on tapahtunut? kysyi hän tuikeasti.

— Jaillou ja Fadet ovat tapelleet, vastasi vanha palvelijatar.

— Sepä ihmeellistä! Ja mistä syystä, jos on lupa kysyä!

Nyt puristi Jaillou tarmokkaasti Marion'in käsivartta, ja hän oli vaiti, sillä eihän sopinut suututtaa tulevaa isäntää.

— Mistä syystä täällä on tapeltu? kysyi emäntä uudelleen, polkien jalkaa kuin lapsi.

— Emäntä, sanoi isäntärenki, — minä puhuin aivan kauniisti, ja silloin Fadet hyökkäsi kimppuuni takaapäin. Pidin puoliani, ja näette missä kunnossa olen.

— Mitä sinä sitten puhuit?

— Aivan tavallisia asioita vaan. Kerroin jotakin, ja Jean luuli minun tähtäävän häneen, muutamassa illanvietossamme täällä sattuneen seikan johdosta.

— Onko tuo totta — Marion, Mathurin, Claude?

Nämä painoivat päänsä alas, mutta Mathurin sanoi, saatuaan salaa pienen potkun:

— On kyllä, emäntä!

— Ja mitä sinulla sitten on sanottavaa? kysyi emäntä Gervaise vielä, kääntyen nyt Jean'in puoleen.

— Ei mitään, vastasi tämä soinnittomalla äänellä, katse synkkänä, kädet raivokkaasti nyrkkiin puristettuina.

— Kuinka, sinulla ei ole mitään sanottavaa? Et siis edes koetakaan puolustautua? Minusta näyttäisivät selitykset tässä olevan tarpeen. Sinä, Fadet, joka muutoin olet niin kärsivällinen, olet käynyt

Jailloun kimppuun turhanpäiväisen asian takia… ja lisäksi vielä takaapäin… kuin mikäkin halpamielinen pelkuri!

Kuullessaan viime sanat Jean puri huultaan, mutta pysyi vaiti.

— Seinällekö minä puhun? Suvaitsepas nyt vastata: Kävitkö sinä

Jailloun kimppuun vai et?

— Kävin, mumisi Jean.

— Etkö tahdo sanoa mistä syystä?

— En.

— No niin, ystäväni, pahoittelen sitä, mutta meidän täytyy erota, selitti Gervaise varsin kylmähkösti. — En ole koskaan sietänyt tappelua talossani, sinun täytyy saada riita-asiasi ratkaistuiksi muualla. Ja noiden neitien nähden piti minun kokea tämä häpeä. Sitä ei tule toiste tapahtumaan!

Seurasi vaitiolo, sitten lisäsi emäntä Gervaise, jo hiukan leppeämmin:

— Voit lähteä muutaman päivän perästä, milloin tahdot!

— Hyvä, rouva.

Ja Jean'in syvällinen katse kiintyi Gervaiseen, synkempänä, murheellisempana kuin koskaan ennen.

* * * * *

Oli tuskallista nähdä tuo katse.

Gervaise oli illallisella vähäpuheinen ja lähti varhain levolle.

Vaikka hän toisti itsellensä, että Fadet jo jonkun aikaa oli ollut varsin kummallinen, että hänen synkkä umpimielisyytensä vaikutti salavihalta, ja että vaiteliaat ihmiset usein ovat pahansuopia ja kenties tekopyhiäkin, vaivasivat häntä hänen nukuttuaan sekavat ja kiusalliset unet, joissa alinomaa ilmaantui kaksi suurta silmää, murtuneen äänen lausuessa: — Hyvä, rouva!

Emäntä Gervaise heräsi masentuneena. Hän kiiruhti akkunan luo ja avasi sen, vilvoittaakseen kuumeista otsaansa ilman henkäyksillä.

Tuskin voi vielä huomatakaan aamun valkenemista. Täydellinen rauha vallitsi uneen vaipuneilla kedoilla, joita ei vielä häirinnyt aamun epämääräinen melu. Hiljaisin askelin laskeutui Gervaise portaita alas, joutui hajamielisenä astellessaan vihannestarhaan, käveli siellä hetkisen, poimien jonkun kukan tai pistäen suuhunsa punaisen retiisin. Jo väsähtäneenä hän avasi ladon oven, minne oli ajettu heinää, ja jäi siihen seisomaan, nauttien sisältä virtaavasta miellyttävästä tuoksusta. Nähtyään heinärukojen säännölliset rivit hän aikoi jo kääntyä takaisin, tietäen että hänen määräyksiänsä oli seurattu, mutta silloin kiintyi hänen huomionsa esineeseen, josta hän ei voinut erottaa, mikä se oli.

Uteliaana, melkein pelästyneenä hän meni lähemmäksi ja peräytyi melkein hämmästyksestä: heinärukojen keskellä nukkui Jean Fadet.

»Jean-parka! Hän ei ole uskaltanut mennä nukkumaan huoneeseen, jossa on asunut niin monta vuotta! Jean-parka, olenko kohdellut sinua säälimättömästi?» mietiskeli emäntä.

Hän kumartui hiukan, katsoaksensa nukkujaa.

Jean ei ollut nukkunut kauan, sillä hänen hengityksensä oli vielä epäsäännöllistä. Toinen käsivarsi, heitettynä pään yläpuolelle, kehysti hänen kalpeita kasvojansa. Vieressään oli hänellä kirja, jonka nimen Gervaise luki. Se oli maanviljelystä koskeva teos. Avatuilla sivuilla oli kimmeltäviä pisaroita.

»Mutta miksi hän ei puolustautunut?» ajatteli emäntä Gervaise, puoleksi liikutettuna, puoleksi harmistuneena. »Jumala sen tietää, että olisin kernaasti ottanut korviini hänen sanansa. Hänen luontonsa on tosiaankin katkeroitunut viime aikoina.»

Tänä hetkenä nukkujan huulet aukenivat huokaukseen, ja

Gervaise kuuli hänen murheellisena mumisevan unissaan:

— Gervaise, oi Gervaise, oma kultani…

Gervaise! Mitä olikaan hän sanonut? Hänestä hän uneksi! Mutta jopa tuo poikanen olikin hullu, pähkähullu!

Ja emäntä Gervaise kiiruhti pois huoneeseensa, liikutettuna, mutta kiukustuneena tästä liikutuksestaan, ja hän vakuutteli itselleen tuhansin kerroin olevansa onnellinen siitä, että Jean lähtisi kauas, mahdollisimman kauas Aunettes'in myllyltä.

Kun hän seitsemän ajoissa meni alakertaan, olivat kaikki tavallisuuden mukaan jo työssä pelloilla. Talossa ei ollut muita kuin Marion, joka kalisutti kattiloitaan keittiössä, ja Jean Fadet, jonka emäntä Gervaise tapasi ruokasalissa, missä hän istui ajatuksiinsa vaipuneena, edessään kuppi jäähtynyttä maitoa.

Emännän tullessa sisään hän nousi paikaltaan, ottaen lakkinsa.

— Niin, Fadet-parka, sanoi Gervaise, — meillähän on ero edessä. Miksi sinun pitikin hakea riitaa Jailloun kanssa, joka on niin kiltti poika.

Jean ei puhunut mitään. Gervaise ei hellittänyt vieläkään.

— Kuules, Jean, sanoi hän, — minulle tuli oiva ajatus mieleen. Mene lyömään kättä Jailloun kanssa ja…

Jean pudisti päätänsä.

— Ei, sitä en tee.

— Selitä sitten tämä asia. Ethän ole voinut aiheettomasti käydä

Jailloun kimppuun… No, sanos nyt, katsoitko olevasi siihen oikeutettu?

Aivan hiljaa mumisi Jean:

— En…

Gervaise teki ensin kiukustuneen liikkeen, sitten valtasi hänet heti jälleen sääli.

— Minne sinä aiot mennä? kysyi hän, toistaen mielessään, että joka tapauksessa oli parasta että Jean lähtisi.

Jean teki masentuneen liikkeen.

— Minne voinkaan mennä, rouva, sanoi hän. — Ei minua nyt suvaittaisi missään.

— Olen pahoillani siitä mitä on tapahtunut, mutta nythän on elonkorjuuaika ja sinun on helppo saada työtä, — minä kehun sinua kyllä, jos minulta kysytään neuvoa. Annan sinulle anteeksi, Jean, ja tahdon että tietäisit minun iloitsevan, jos sinun käy hyvin. Ethän toivottavasti sitä epäillekään? lisäsi hän.

— En, en, sopersi Jean.

Ja hän loi Gervaiseen tuollaisen katseen, joka häntä usein oli liikuttanut, — piestyn, mutta yhäti uskollisen koiran kiihkeän katseen. Sitten hän poistui huoneesta kömpelön äkillisesti, ikäänkuin lähtien pakoon.

Kaikki meni entistä menoansa, palvelijat suorittivat tehtävänsä, viittaamatta sanallakaan äskeiseen tapahtumaan, mutta kaikista tuntui olo tukalalta ja oli kuin ajankulku olisi hidastunut entisestään.

Eräänä päivänä pyysi Jean lomaa iltapäiväksi, ja emäntä Gervaise otaksui hänen menevän paikkaa hankkimaan. Illalla sanoi Jean jotain, josta Gervaise oivalsi hänen tavanneen kirkkoherra Gratien'ia, mutta hän ei tiedustellut häneltä asiaa tarkemmin.

Mutta kun Jean viikkokauden kuluttua mainitsi aikovansa lähteä talosta, sanoi hän hänelle:

— Ole täällä vielä viikon päivät, Fadet. Nyt on kova työaika, ja olisin sinulle siitä kiitollinen.

— Varsin mielelläni, vastasi Jean.

Ja hän keskeytti tuskin työtään vastatakseen, ollen kääntämässä sarkaa, johon aiottiin kylvää siementä.

Gervaise kysyi nyt:

— Oletko tehnyt jonkun ratkaisevan päätöksen?

— Olen, rouva.

— Minkä sitten, Fadet? Onhan minulla sentään oikeus kysyä sitä sinulta, eikö niin?

— Olen sitoutunut sotapalvelukseen, sanoi hän tavalliseen välinpitämättömään, mutta silti niin surumieliseen tapaansa.

Gervaise hätkähti. — Sotapalvelukseen… sinä!

Keskeyttäen jälleen konemaisen työntekonsa Jean selitti, puhuen ponnettomasti ja välinpitämättömästi:

— Leski Michaud elää kovassa puutteessa, kun hänen poikansa on sotaväessä, senhän tiedätte, rouva. Ajattelin siksi, että voisin sitoutua palvelemaan hänen edestään nuo puuttuvat kaksi vuotta, kun ei hänellä ole varaa pestata ketään sijaansa. Ja sitten ryhdyin heti toimeen.

Gervaise tunsi mielensä järkytetyksi.

— Ja sen olet sinä tehnyt? sanoi hän.

Sitten hän lisäsi epäröiden:

— Mutta eihän sinulle makseta siitä mitään?

Jean'in tummiin silmiin tuli nuhteleva ilme.

— Saanhan siellä elatukseni ja muuta en tarvitsekaan.

— Mutta tuo poikahan on sinulle täysin vieras henkilö, sanoi Gervaise, harmistuneena, tietämättään miksi.

— Se on yhdentekevää, sanoi Jean. — Hänellä on äiti, joka häntä tarvitsee, mutta minä olen yksin. Siksi tuntuu minusta oikeammalta, että hän palaa kotiin ja minä menen sinne. Tuo tuuma tuli mieleeni, miettiessäni mitä minun oli tehtävä.

Jean Fadet pyyhki otsaansa, josta hiki valui virtana, ja ryhtyi jälleen jatkamaan työtänsä. Emäntä Gervaise pyöritteli hermostuneesti kädessään kukkaa, jonka hän oli poiminut kulkiessaan erään saran ohi.

— Kuules, Jean, sanoi hän äkkiä, — minusta tuntuu raskaalta antaa sinulle ero kuin millekin muukalaiselle, sillä olethan aina ollut täällä kuin lapsena talossa. En vaadi sinulta muuta kuin että koetat elää sovussa Jailloun kanssa… Tahdotko jäädä tänne?

Jean loi katseensa maahan, silmäillen suuria multakokkareita, joissa kiemurteli pitkiä onkimatoja. Vaiettuaan hetken hän kohotti päänsä ja lausui:

— En, rouva. Kiitän teitä, mutta on parempi että lähden.

— Kuten tahdot, vastasi Gervaise kuivahkosti.

»Hän on oikeassa», ajatteli hän. »On parempi, paljon parempi että hän lähtee.»

Tuikealla liikkeellä hän pyyhkäisi pois pienen kyynelparin, joka valui pitkin hänen poskiansa.

»On mahdoton, täysin mahdoton ymmärtää tuota Fadet'iä», ajatteli hän.

Emäntä Gervaise otti käsityön koppaansa ja istuutui akkunakomeroon, päättäen olla ajattelematta Jean'in aietta, mutta hän ei päässyt sittenkään rauhaan mietteiltänsä. Hän muisteli yhteisiä illanviettoja, tanssiaisia majatalossa, käyntiänsä pappilassa, sitten tuota tappelua ja lukemattomia muita seikkoja, jotka kilvan pyrkivät hänen mieleensä, niin että huone tuntui olevan muistoja tulvillaan.

Ja jostakin syystä, — varmaankin siksi, että hän säälien ajatteli

Jean Fadet'in yksinäisyyttä ja turvattomuutta, hänen mielessään heräsi ajatus, että hänkin oli yksin maailmassa, että hänen

velvollisuuksien täyttämä elämänsä sentään oli sisällyksetöntä ja että hänellä oli syytä kadehtia noita nuoria tyttöjä, jotka sunnuntaisin tulivat kirkolle niin ylpeinä sulhonsa rinnalla.

Ken tulisikaan olemaan hänen sulhasensa? Jacquin Baudrukö vai Marcellin Vannier — vai joku muu noista monista, jotka olivat tarjonneet hänelle arvossapidettyä nimeä ja kunniakasta asemaa?

Viettää nuoruuden päivät rakastettunsa kanssa ja vanheta rinnan hänen kanssaan, työskennellä yhdessä, toisiansa auttaen, ja illoin istuskella kotoisen pesävalkean ääressä, pienten päitten ympäröimänä, alkaa elämä uudelleen, jakaen lapsillensa mielensä ja sydämensä parhaita aarteita, ja odottaa sitten yhdessä kuolemaa, muistoista rikkaina, se olisi onnea, velvollisuuksien täyttämisen, Jumalan siunauksen suomaa onnea!

Ulkona paistoi aurinko. Avoimesta akkunasta kuljetti tuuli kukkastuoksua huoneeseen. Lehtevässä plataanissa piti kerttu laulajaisia. Kuunnellessaan noita säveleitä alkoi emäntä Gervaise lempeästi mumista tuon paimenen valitusta, joka tahtoi omistaa elämänsä kullalleen aina kuoloon saakka.

* * * * *

»Emäntä Gervaise pysyy ilmeisesti heltymätönnä Fadet'iin nähden!» ajateltiin seuraavina päivinä, ja totta olikin että hänen käytöksensä sekä Jean'ia että muita kohtaan oli muuttunut aikaisemmista ajoista. Hän oli välinpitämätön, melkein synkkä, usein ärtyisäkin ja ikäänkuin tykkänään jonkun mietteen vallassa, jonka laatua kukaan ei voinut arvata.

Oli ehditty toisen viikon päähän, — Jean'in oli määrä lähteä kello viideltä. Haluten liikuskella lähti Gervaise aamiaiselle erään serkkunsa luo, ja paluumatkalla hän pysähtyi pappilaan. Hänellä oli mukanaan kirkkoherralle sievä koppa täynnä tuoreita munia.

Kirkkoherra otti hänet vastaan tavalliseen lempeän ystävälliseen tapaansa. He keskustelivat ensiksi sääsuhteista, mutta sitten sanoi Gervaise äkkiä, hiukan tuikealla äänellä:

— Tiedättehän te, kirkkoherra, että Jean lähtee meiltä pois?

— Tiedän kyllä, vastasi tuo oiva mies tyynesti, — olen tavannut Jeania.

— Ja te hyväksytte hänen päätöksensä?

— Kyllä, emäntä Gervaise, minä hyväksyn sen, sanoi pappi vakavasti. — Tuo päätös on kaunis teko, ja kuinka luonnolliselta se tuntuukaan hänestä, joka sen aikoo suorittaa, — niin luonnolliselta, että minun täytyy tunnustaa etten rohjennut sitä kovin kehuakaan, peläten siten himmentäväni tuon uhrauksen ylvään puhtauden. Ensi kerran minun onnistui, kenties hänen sitä tietämättään, ottaa selkoa siitä, mitä tuon lapsiparan mielessä oikein liikkuu. Olin sanonut teille, että Jean Fadet'illa on hyvä ja rehellinen sydän, mutta nuo sanani olivat liian laimeat… minun olisi tullut sanoa, että hänellä on ylevä sydän!

Emäntä nakutteli hiljaa kengänkärjellään lattiaa.

— Teillä on parempi onni kuin minulla, herra kirkkoherra, sanoi hän, kun olette voinut tutustua hänen sisäiseen olentoonsa, sillä minä puolestani en tiedä mitään hänen luonteestansa. Haluaisin

kernaasti tietää, mitä te ajattelette hänen riidastaan Jailloun kanssa.

Jaillouhan on sellainen kiltti poika, peräti lauhkea luonnoltansa…

— Sallitteko minun tehdä hiukan arkaluontoisen kysymyksen,

emäntä Gervaise! Onko tuo huhu tosi, joka tietää kertoa teidän aikovan mennä avioliittoon Jailloun kanssa?

Gervaise oikaisihe tuikealla liikkeellä.

— Jailloun kanssa! sanoi hän, suunniltaan närkästyksestä.

Jailloun kanssa! mutta sehän on sulaa mielettömyyttä… ja jos sitä kysyisi minulta joku toinen kuin te, herra kirkkoherra… Vakuutan, että se on pelkkää valhetta…

— Olin kyllä hiukan ihmeissäni tuosta uutisesta, puhui vanhus säyseästi. — Ei silti, ettei kunnon palvelija, jonka rikkautena on hänen tarmonsa ja työkuntonsa, ansaitsisi saada teitä vaimoksensa, mutta, nähkääs, juuri Jaillou… tuo Jaillou-parka, eikös hän ole hiukan…

— Hän on täysi pölkkypää, herra kirkkoherra! Tuo on tosiaankin liikaa, aivan liikaa!

Emäntä Gervaise oli vielä aivan kalpea närkästyksestä. Mutta vähitellen hän tyyntyi ja jatkoi keskustelua levollisella äänellä.

— Suokaa anteeksi, kirkkoherra, sanoi hän, — minulla on kiivas luonto, mutta kummia siinä sainkin kuulla!… Ja tiedättekö, minä kammon niin juoruja, että melkein olisin valmis menemään avioliittoon, saadakseni ne vaikenemaan. Sallitteko minun puhua aivan avoimesti ja kysyä erästä hiukan mieletöntä seikkaa? No niin!

Kuvailkaa itsenne hetkiseksi minun asemaani. Mitä te tekisitte minun sijassani? Luotan teihin kuin Jumalaan!

Papin lempeillä huulilla näkyi silmänräpäyksen ajan älykäs ymmärtämyksen hymy, mutta hänen kasvonsa kävivät heti jälleen vakaviksi.

— Minä puhun myöskin asiat kohdalleen, emäntä Gervaise, sanoi hän. Teidän sijassanne valitsisin puolison, joka luonteensa puolesta olisi minun arvoiseni, vaikkapa minusta edelläkin, — olennon, joka olisi niin hyvä, niin rehellinen, niin luotettava, että turvallisesti uskoisin hänelle sydämeni ja mieleni. Näinä uskottomuuden ja Jumalan kieltämisen aikoina haluaisin elämäntoverikseni uskovaisen miehen, vakavan ja uljaan kristityn. Hänen tulisi olla kansanmies, mutta ei silti oppimaton olento, sillä tietämättömyys orjuuttaa, kaikkialla tyytyisin ainoastaan todelliseen, epäitsekkääseen rakkauteen, joka minulle omistettaisiin hellyydellä, kunnioituksella, kaikissa koettelemuksissa kestävällä lämmöllä. Ja jos kohtaisin täällä maailmassa miehen, joka vastaisi tuota ihannetta… silloin, tyttäreni, silloin luullakseni noudattaisin ainoastaan sydämeni neuvoa, sitä yksin, välittämättä tuon miehen varallisuussuhteista, tai edes… edes hänen syntyperästänsä… Kas, siinä neuvoni!

Emäntä Gervaise oli kalvennut, mutta tällä kertaa ei närkästyksestä.

Kellon lyödessä neljä hän nousi paikaltansa.

— Aika on jo kulunut pitkälle, sanoi hän nopeasti puhuen, kiitoksia, herra kirkkoherra, kiitoksia!… Jos tosiaankin päätän mennä avioliittoon, pidän kyllä mielessäni teidän sananne.

Ja äkillisen lämpöisen tunteen vallassa hän lisäsi:

— Te olette niin hyvä, kirkkoherra!

* * * * *

Aunettes'in myllyllä oli piha tyhjä ja talossa vallitsi hiljaisuus.

Oliko Jean jo lähtenyt?

Kuinka! Odottamatta emäntä Gervaisea, haluamatta sanoa hänelle jäähyväisiä! Oi, tuota kiittämätöntä olentoa!

Väsyneellä liikkeellä hän otti päästään suuren olkihattunsa ja heitti sen lavitsalle, kuten koppansakin. Sitten hän meni hitaasti pieneen vastaanottohuoneeseensa, joka oli hänen mieluisin oleskelupaikkansa. Kynnykselle ehdittyään hän jäi seisomaan liikkumatonna, — Jean oli siellä.

Hän oli pannut pöydälle käärön, joka varmaankin sisälsi hänen omaisuutensa, ja epätoivoisin katsein hän hyvästeli kaikkea, mitä tuo huone sisälsi: kaappeja, joissa Gervaise säilytti kauniit lavendelituoksuiset liinavaatteensa, hänen kirjoituspöytäänsä, tilikirjaa laskuinensa, hänen hartauskirjaansa, »Kristuksen seuraamisesta», jota hän luki illoin, kukkia, joita hän oli poiminut, ompelutyötä, väritettyjä fajanssitöitä, viimeisen illanvieton muistoja, seinäpapereita kukkavihkokoristeineen…

Jean-parka! Hän kiertää huonetta, koskettaen kaikkea kunnioittavasti, ja väliin hän pysähtyy, pyyhkäisten pois kyyneleen, suuren kyynelkarpaleen, joka vierii pitkin hänen kuolonkalpeita kasvojansa… ja äkkiä kajahtaa huuto hänen huuliltansa: huoneen ovella seisoo emäntä Gervaise häntä katsellen.

— Oi anteeksi, anteeksi! mumisee hän.

— Anteeksiko, Jean-parkani? vastaa Gervaise hieman epävakaisella äänellä, hymyillen vapisevin huulin. — Voisinko pahastua siitä, että sinä olet kiintynyt tähän taloon ja… ja minuun!

— Kiintynyt taloon ja teihin! Oi, rouva, tahtoisin ilmaista teille kiitollisuuteni, mutta en osaa, en osaa sitä tehdä, huudahti Jean Fadet.

Ja hän alkoi puhua, puhua, kuin keventääkseen pakahtumaisillaan olevaa sydäntänsä.

— Olen vain kurja löytölapsi, ja olen aina viettänyt yksinäistä elämää. Lempeä käsi ei ole koskaan hyväillyt otsaani, hellä ääni ei ole pyrkinyt herättämään luottamustani… Siinä olen käynyt näin araksi, sillä en ole hautonut mitään pahoja aikeita mielessäni… Nähdessäni lapsen äitinensä kuristi aina kurkkuani ja minua halutti itkeä. Mietin mielessäni: miksi minä olen toisenlainen kuin muut? Oi, kuinka olisin rakastanut äitiäni! Isäntä oli antanut minulle turvapaikan ja hän oli hyvä minulle, mutta tunsin etten vastannut hänen toiveitansa, että hän piti minua typeränä, työhön haluttomana… Siitä kävin yhä synkemmäksi, pakenin metsiin, hakien sieltä kasvien ja eläinten joukosta itselleni rauhallisia, vaatimattomia ystäviä, jotka eivät minua hylkineet. Sain nimen Fadet, tollo. Ei kukaan rakastanut minua… Sitten tutustuin teihin. Minusta tuntui, kuin olisi enkeli tullut tähän taloon, kuin olisi ainainen kirkkaus ympäröinyt teitä… Mutta en voinut muuttaa luontoani, en puhunut teille enempää kuin muillekaan… enempää kuin kirkkoherra Gratien'ille, joka minusta oli kuin Jumala… En uskaltanut puhua teille mitään, vaikka sydämeni oli tulvillaan kiitollisuutta!… Sillä te olette ollut minulle hyvä, rouva… hyvä, kuin kaikki nuo metsän kukat, jotka eivät halveksineet Fadet-

parkaa, vaan hyväilivät kättäni sulotuoksullaan. Mistä kaikesta minun onkaan teitä kiittäminen! Isännän kuoltua piditte minut täällä, minut, joka en ole mikään voimakas työntekijä. Te annoitte anteeksi virheeni, ja kun olin kuolemaisillani tuohon kauheaan kuumetautiin, hoiditte te minua sisaren tavoin. Oi, muistan niin hyvin nuo yöt, jolloin te valvoitte viheliäisessä huoneessani. Kun unenhorroksissa raotin silmiäni, näin teidän istuvan työskennellen lampun ääressä, hiukan kalpeana väsymyksestä! Väliin pääsi voihkaus huuliltani, silloin te nousitte paikaltanne ja veitte huulilleni pienen sinisen kupin… Minä rakastin tuota pientä kuppia, muistatteko sen vielä, rouva?… Te pelastitte henkeni! Olisin perin kiittämätön olento, jos sen unohtaisin… Oi, olisin niin mielelläni työskennellyt teidän hyväksenne! Kun opettaja ja kirkkoherra sanoivat, että oppi ja tieto kehittävät ja jalostavat ihmistä, koetin minä hankkia itselleni tietoja, oppia kaikkea sellaista, josta teille voisi olla hyötyä, jonka avulla voisin tulevaisuudessa palvella teitä paremmin… Se olisi tuottanut minulle niin suurta onnea. Mutta voi… nyt on kaikki mennyttä… Ja

Jaillou tulee teidän puolisoksenne…

Fadet-parka ei ollut puhunut niin pitkälti tuon kaniineille pitämänsä puheen jälkeen… Gervaise oli kuunnellut häntä tarkkaavasti, mutta hänen, ehdittyään noihin viime sanoihin, hän keskeytti hänen puheensa huudahtaen:

— Jaillou ei ikinä tule puolisokseni, ei ikinä, kuuletko! Oli oikein että pieksit hänet, jos hänellä on sentapaisia kuvitteluja. Jos menen avioliittoon, Jean, niin en tahdo hölmöä enkä kerskuria sellaista kuin Jaillou ja nuo toiset, jatkoi Gervaise lempeästi. — Valittuni pitää olla arka, hiljainen… vaikkapa vähän surumielinenkin, niin että saan ilon lohduttaa häntä, ja hänen on rakastettava minua koko sydämestään, jos kohta hän ei rohkene puhua siitä minulle… Kenties hänelle

nauretaankin, mutta ilkimysten pilkkapuheet tekevät hänet vain minulle rakkaammaksi. Heistä huolimatta kaikesta huolimatta minä ymmärrän häntä, käsitän hänen ajatuksensa ja tunteensa. Ja minä menen hänen luoksensa, ylväänä ja luottavaisena, ja minä panen käteni hänen käteensä ja sanon hänelle: »Kun sinä olet omistanut elämäsi minulle, niin sällitkö minunkin omistaa omani sinulle?»

Jean ei puhunut sanaakaan, peläten karkoittavansa tuon unen. Silloin emäntä Gervaise ojensi hänelle kätensä, ja katsoen häneen mielenraikkautta tulkitsevilla kauniilla silmillänsä hän kysyi:

— Etkö tahdo tulla minun puolisokseni, Jean? Poikaparka päästi tukahtuneen huudahduksen:

— Emäntä Gervaise, älkää tehkö minusta pilkkaa! Te tiedätte, etten minä ole mitään enkä omista mitään… en edes nimeä!

Kyynelsilmin puhui Gervaise:

— Jean, eihän ole minun syyni, että olen sinua rikkaampi, ja olisi julmaa rangaista minua siitä.

Ja nyyhkyttäen toisti nyt Jean nuo sanat, jotka hän kaksi viikkoa aikaisemmin oli lausunut epätoivoisen unen kuiskeena:

— Gervaise, rakas Gervaise, oma kultani!

* * * * *

Jean'in tullessa pappilan saliin ymmärsi kirkkoherra Gratien mitä oli tapahtunut, ennenkuin hän oli puhunut sanaakaan. Sitten tuo nuori mies oli puhunut kaikesta koruttomin sanoin, osoittamatta