Get Micropython for the internet of things: a beginner’s guide to programming with python on microco
Visit to download the full and correct content document: https://textbookfull.com/product/micropython-for-the-internet-of-things-a-beginners-gui de-to-programming-with-python-on-microcontrollers-2nd-edition-bell/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant download maybe you interests ...
MicroPython for the Internet of Things (2nd Edition)
This work is subject to copyright. All rights are solely and exclusively licensed by the Publisher, whether the whole or part of the material is concerned, speci ically the rights of translation, reprinting, reuse of illustrations, recitation, broadcasting, reproduction on micro ilms or in any other physical way, and transmission or information storage and retrieval, electronic adaptation, computer software, or by similar or dissimilar methodology now known or hereafter developed.
The use of general descriptive names, registered names, trademarks, service marks, etc. in this publication does not imply, even in the absence of a speci ic statement, that such names are exempt from the relevant protective laws and regulations and therefore free for general use.
The publisher, the authors, and the editors are safe to assume that the advice and information in this book are believed to be true and accurate at the date of publication. Neither the publisher nor the authors or the editors give a warranty, expressed or implied, with respect to the material contained herein or for any errors or omissions that may have been made. The publisher remains neutral with regard to jurisdictional claims in published maps and institutional af iliations.
This Apress imprint is published by the registered company APress Media, LLC, part of Springer Nature.
The registered company address is: 1 New York Plaza, New York, NY 10004, U.S.A.
I dedicate this book to my big sister for instilling in me the thirst for knowledge by teaching me to read the dictionary at an early age.
Introduction
Internet of Things (IoT) solutions are not nearly as complicated as the name may seem to indicate. Indeed, the IoT is largely another name for what we have already been doing. You may have heard of “connected devices” or “Internet-ready” or even “cloud-enabled.” All of these refer to the same thing – be it a single device such as a toaster or a plant monitor or a complex, multidevice product like home automation solutions. They all share one thing in common: they can be accessed via the Internet to either display data or interact with the devices directly. The trick is applying knowledge of technologies to leverage them to the best advantages for your IoT solution. In this book, we explore how to build IoT solutions using an easy-to-understand programming language named MicroPython running on small, dedicated microcontroller boards.
Intended Audience
I wrote this book to share my passion for Python and IoT solutions. I especially wanted to show how anyone can program their own IoT solutions in Python using MicroPython on small microcontroller boards, such as the Raspberry Pi Pico and Arduino Nano RP2040 Connect. The intended audience therefore includes anyone interested in learning how to build IoT solutions, hobbyists, and enthusiasts who don’t want to spend a lot of time learning a complicated programming language to control hardware through software in IoT solutions.
How This Book Is Structured
The book was written to guide the reader from a general knowledge of microcontrollers and MicroPython to expertise in developing MicroPython solutions for the IoT. The irst several chapters cover general topics including a short introduction to the Internet of Things, what microcontroller boards are available, as well as how MicroPython works. Later chapters present a tutorial on programming in MicroPython as well as an introduction to electronics. This is followed by four projects that you can implement to learn how to build basic MicroPython IoT solutions. We move on from there to learn how to use cloud systems to make our IoT solutions useful. Throughout the book are examples of how to implement many of the concepts presented. The following is a brief overview of each chapter included in this book:
Chapter 1, “What Is the Internet of Things?”: This chapter presents and answers the questions of what the IoT is and how IoT solutions are constructed. You are introduced to some terminology to describe the architecture of IoT solutions as well as some examples of wellknown IoT solutions. The chapter concludes with a demonstration of MicroPython.
Chapter 2, “Introducing MicroPython”: This chapter presents an overview of what MicroPython is and how you can get started using MicroPython boards.
Chapter 3, “MicroPython Hardware”: This chapter discusses some of the hardware available for MicroPython, including the Raspberry Pi Pico, Arduino Nano RP2040 Connect, and several other alternative boards. The chapter also presents some of the accessories available for each board.
Chapter 4, “How to Program in MicroPython”: This chapter presents a tutorial on learning to program in MicroPython. It covers all of the basics of the language you need to get started writing your own MicroPython scripts.
Chapter 5, “MicroPython Libraries”: This chapter presents an overview of the various MicroPython libraries available for use in your scripts. It includes many examples of how to get started using the libraries to interface with hardware.
Chapter 6, “Low-Level Hardware Support”: This chapter presents an overview of the low-level hardware abstractions available for the Pyboard and WiPy ports of MicroPython. The differences of the libraries are presented along with several complete examples to demonstrate the functionality.
Chapter 7, “Electronics for Beginners”: This chapter presents a short introduction to electronics including the types of components you will be using in the book along with a list of recommended tools. The chapter concludes with a survey of the types of sensors available for IoT solutions.
Chapter 8, “Project: Hello, World! MicroPython Style”: This chapter presents a hands-on project to help get you started programming hardware and building MicroPython solutions. The project is a clock programmed in MicroPython using a real-time clock (RTC) module.
Chapter 9, “Project: Pedestrian Crossing”: This chapter presents another hands-on project that interfaces with LEDs and buttons to build a pedestrian stoplight simulation. The project also demonstrates how to control your hardware remotely via a web page.
Chapter 10, “Project: Plant Monitoring”: This chapter presents a more complex hands-on project that demonstrates how to generate sensor data and view it over the Internet. The project is a plant monitoring solution that you can expand from one to many plants.
Chapter 11, “Project: Using Weather Sensors”: This chapter presents the last hands-on project that combines all that you have learned in the book to build a working IoT solution. The project is a small weather sensor node that uses the new Adafruit IO cloud services to store and visualize the data.
Chapter 12, “Cloud Computing”: This chapter introduces cloud computing, including a brief description of the major cloud computing vendors and their services as well as which services you may want to consider for use in your IoT projects.
Chapter 13, “Arduino IoT Cloud”: This chapter presents a tutorial on how to start writing your projects to use two of the major cloud computing services; one is free to use and the other is a paid subscription service. You will see how to get started with each service.
Chapter 14, “MQTT with Adafruit IO”: This chapter takes the project from Chapter 10 and demonstrates how to turn this general project into one you can use the cloud to display results to anyone on the Internet.
Chapter 15, “ThingSpeak”: This chapter expands the project from Chapter 10 to show how you can make use of cloud computing to create impressive visuals and connect the results to other cloud computing services for additional analysis.
Chapter 16, “Where to Go from Here”: This chapter concludes the tour of MicroPython IoT solutions with suggestions for more projects to explore and where to go to ind new project ideas including where to look to ind answers to questions or problems you may encounter when developing your own MicroPython IoT projects. The chapter also discusses how you can join the community of IoT, MicroPython, and electronics enthusiasts by becoming a Maker.
How to Use This Book
This book is designed to guide you through learning more about what the Internet of Things is, discovering the power of MicroPython, and seeing how to build your own IoT solutions.
If you already have your own Raspberry Pi Pico or Arduino Nano RP2040 Connect board and are familiar with some of the topics early in the book, I recommend you skim them so that you are familiar with the context presented so that the later chapters, especially the examples, are easy to understand and implement on your own. You may also want to read some of the chapters out of order so that you can get your project moving, but I recommend going back to the chapters you skip to ensure you get all of the data presented.
If you are just getting started with MicroPython and microcontrollers, I recommend reading the book in its entirety before developing your own IoT solutions. That said, many of the examples presented in the early chapters are building blocks for what follows in the project chapters.
Downloading the Code
The code for the examples shown in this book is available on the Apress website, www.apress.com. You can ind a link on the book’s information page on the Source Code/Downloads tab. This tab is located in the Related Titles section of the page.
Contacting the Author
Should you have any questions or comments – or even spot a mistake you think I should know about – you can contact me at drcharlesbell@gmail.com.
Any source code or other supplementary material referenced by the author in this book is available to readers on GitHub (https://github.com/Apress). For more detailed information, please visit https://www.apress.com/gp/services/source-code.
Acknowledgments
I would like to thank all of the many talented and energetic professionals at Apress. I appreciate the understanding and patience of my editor, Mark Powers, and production editor, Nirmal Selvaraj. They were instrumental in the success of this project. I would also like to thank the army of publishing professionals at Apress for making me look so good in print with a special thank you to the reviewers for their wise counsel and gentle nudges in the right direction. Thank you all very much!
Most importantly, I want to thank my wife, Annette, for her unending patience and understanding while I spent so much time with my laptop.
More Projects to Explore MicroPython Project Samples
Forums
Documentation
Repositories
Community Project Sites: Hackster.io
Knowledge Repositories: learn.adafruit.com
Join the Community
Why Contribute?
Which License, Where?
How We Share
Keep Your Designs Original
Check the License
Keep It Appropriate
Annotate Your Work
Be a Good Citizen
Suggested Communities
Become a Maker
What’s a Maker?
Share Your Ideas
Attend an Event Summary
Index
About the Author
Charles Bell conducts research in emerging technologies. He is a member of the Oracle MySQL Development team for the Oracle Cloud Infrastructure as a principal developer assisting in the development of high availability and backup solutions for the MySQL HeatWave Service in OCI. He lives in a small town in rural Virginia with his loving wife. Dr. Bell received his doctorate degree in engineering from Virginia Commonwealth University in 2005. His research interests include database systems, software engineering, sensor networks, and 3D printing. He spends his limited free time as a practicing maker, focusing on microcontroller and 3D printers and printing projects.
About the Technical Reviewer
Sai Yamanoor
is an embedded engineer based in Oakland, CA. He has over ten years of experience as an embedded systems expert, working on hardware and software design and implementations. He is a coauthor of three books on using Raspberry Pi to execute DIY projects, and he has also presented a Personal Health Dashboard at Maker Faires across the country. Sai is also working on projects to improve quality of life (QoL) for people with chronic health conditions. Check out his projects at https://saiyamanoor.com.
If you’ve been watching the technology world lately, chances are you have encountered numerous mentions of the term Internet of Things (IoT). Most media references and company advertisements label this or that as the Internet of Things but with little or no explanation about what it means. Even when you ind some depth of what it means, the text tends to focus on the problems and challenges or the promise of making our lives better. Some claim that the Internet of Things will bring about the inevitable evolution of our society as we become more connected to the world around us every day.
However, you can avoid diving into such heady concepts or reciting rhetoric to get started with the Internet of Things. In fact, through the efforts of many open source developers and vendors, you can explore the Internet of Things without intensive training or expensive hardware and software. Best of all, you can explore the Internet of Things without learning much about programming or spending months learning how to code!
This book is intended to be a guide to help you understand the Internet of Things and to begin building solutions that you can use to learn more about the Internet of Things. Since this is a beginner’s book, we will examine the programming language and environment, followed by a detailed look at the hardware. We will also learn the basic knowledge of electronics and then explore several projects to help us understand how to work with the software. The inal project will bring
all the aspects together to help understand the Internet of Things and even how to write custom software for building solutions for the Internet of Things using cloud solutions. Best of all, we do so using one of the easiest programming languages and easy-to-use open source microcontroller boards.
So, what is the Internet of Things, hence IoT?1 Let us begin by explaining what it isn’t. The IoT is not a new device, proprietary software, or some new piece of hardware, nor is it a new marketing scheme to sell you more of what you already have by renaming it and pronouncing it “new and improved.”2 While it is true that the IoT employs technology and techniques that already exist, the way they are used and the ability to access the solution from anywhere in the world makes the IoT an exciting concept to explore. Now let’s discuss what the IoT is.
The essence of the IoT is interconnected devices that generate and exchange data from observations, facts, and other data, making it available to anyone. While there seem to be some marketing efforts attempting to make anything connected to the Internet an IoT solution or device – not unlike the shameless labeling of everything “cloud” –IoT solutions are designed to make our knowledge of the world around us more timely and relevant by making it possible to get data about anything from anywhere at any time.
As you can imagine, if we were to connect every device around us to the Internet and make sensory data available for those devices, it is clear there is potential for the number of IoT devices to exceed the human population of the planet and for the data generated to rapidly exceed the capabilities of all but the most sophisticated database systems. These concepts are commonly known as addressability and big data and are two of the most active and debated topics in IoT.
However, the IoT is all about understanding the world around us. That is, we can leverage the data to make our world and our understanding of it better.
The Internet of Things and You
How do we observe the world around us? The human body is a marvel of ingenious sensory apparatus that allows us to see, hear, taste, and
even feel through touch anything we encounter. Even our brains can store visual and auditory events recalling them at will. IoT solutions mimic many of these sensory capabilities and therefore can become an extension of our own abilities. While that may sound a bit grandiose (and it is), IoT solutions can record observations in the form of data from one or more sensors and make them available for viewing by anyone anywhere via the Internet.
Sensors are devices that produce either analog or digital values. We can then use the data collected to draw conclusions about the subject matter. This could be as simple as a sensor to detect when a door, window, or mailbox is opened. In the case of a switch on a mailbox, the knowledge we gain from a simple switch opening or closing (depending on how it is implemented and interpreted) may be used to predict when incoming mail has arrived or when outgoing mail has been picked up. I use the term predict because the sensor (switch) only tells us the door was opened or closed, not that anything was placed in or removed from the mailbox itself – that would require additional sensors.
A more sophisticated example is using a series of sensors to record atmospheric data such as temperature, humidity, barometric pressure, wind speed, ambient light, rainfall, etc., to monitor the weather that allows us to perform analysis on the data to predict trends in weather. That is, we can predict within a reasonable certainty that precipitation is in the area.
Now, add the ability to see this data not only in real time (as it occurs) but also remotely from anywhere in the world, and the solution becomes more than a simple weather station. It becomes a way to observe the weather about one place from anywhere in the world. This example may seem to be a bit commonplace since you can tune into any number of television, web, and radio broadcasts to hear the weather from anywhere in the world. But consider the implications of building such a solution in your home. Now you can see data about the weather in your own home!
In the same way, but perhaps on a smaller scale, we can build solutions to monitor plants to help us understand how often they need water and other nutrients. Or perhaps we can monitor our pets while we are away at work. Further, we can record data about wildlife in our area to better understand our effect on nature.
IoT Is More Than Just Connected to the Internet
If a device is connected to the Internet, does that make it an IoT solution? That depends on whom you ask. Some believe the answer is yes. However, others (such as myself) contend that the answer is not unless there is some bene it from doing so. For example, if you connected your toaster to the Internet, what could be the bene it of doing so? It would be pointless (or at least extremely eccentric) to get a text on your phone from your toaster stating that your toast is ready. So, in this case, the answer is no.
However, if you have persons such as responsible teenagers or perhaps older adults whom you would like to monitor, it may be helpful to be able to check to see how often they use their toaster and when. That is, you can use the data to help you make decisions about their care and safety.
To me, if there is no use for the data, whether it is something that is viewed in real time or is stored for later processing, then simply connecting it to the Internet does not make it an IoT solution. There must be some gain in the use of the device. Thus, being connected to the Internet doesn’t make something IoT. Rather, IoT solutions must be those things that provide some meaning – however small that has bene it to someone or some other device or service.
More importantly, whatever we build IoT solutions to do, they allow us to sense the world around us and learn from those observations. The real tricky part is in how the data is collected, stored, and presented. We will see these in practice through examples in later chapters. See the sidebar for an example of a controversial IoT device – a common household appliance.
However, IoT solutions can often take advantage of companies that provide services that can help enhance or provide features you can use in your IoT solutions. These features are commonly called IoT services and range from storage and presentation to the infrastructure services such as hosting.
INTERNET-ENABLED APPLIANCES: MARKETING HYPE?
One of the ideas or concepts that seems to be becoming popular is the connecting of major household appliances to the Internet. While
Another random document with no related content on Scribd:
hänet yksinäisiin puutarhoihin päin, missä harmaat puut kuvastuvat siroina kuin olisivat ne kynällä piirrettyjä.
— En tahtonut, sanoi hän, että lausuisimme jäähyväiset tuolla, missä ihmisiä kulkee joka hetki ohitse. Ja tahtoisin ennen kaikkea, ettemme eroaisi vain ilman muuta… sillä meidän täytyy tavata toisemme toiste… Eikö minulla ole syytä olla hiukan nyreissäni ja vaatia toiste tuota herttaista juttelua, josta kirjeenne antoi toiveita?… Tänä iltapäivänä — en sano tätä minään nuhteena — me olemme puhuneet pelkästään taiteesta… Ja joulu on niin kaukana! Siihen on vielä viikon päivät! Siis… tahtoisitteko siis… sanokaamme lauantaina… tavata minua… »Voiton» luona, kuten tänään?
Herra Jumel on ottanut käteensä tuon pienen, sormikkaaseen suljetun käden. Se vapautuu kiihkeällä liikkeellä.
— En, en… en! En minä tahdo tulla!
— Mutta mistä syystä, sanokaa, miksi? Tulittehan te tänään, minua ollenkaan tuntematta… ja nyt…
— Niin, juuri siksi, etten teitä tuntenut…
Hän empii silmänräpäyksen.
— Koko asia oli minulle täysin yhdentekevä! jatkaa hän.
Sitten hän koettaa korjailla lausettansa… Hellällä itsepintaisuudella pidättää herra Jumel häntä, hiukan leikillisenä, mutta samalla liikutettuna.
— Mutta tuohon joulujuhlaan te tulette?
— Tulen kyllä.
Sitten kysyy Maryse teeskentelemättömällä suoruudella:
— Tulettehan tekin?
Ja ilman vähintäkään levottomuutta, viattoman houkuttelevina, hänen silmänsä anovat odotettua vastausta.
Mutta mitään vastaamatta katsoo herra Jumel häneen, katsoo kauan, omituisen kiinteästi.
— Neiti Marie-Denyse, sanoo hän lopuksi, — luotatteko te minuun?
Maryse aikoo harkita tuota asiaa, mutta vastaus pujahtaa jo hänen huuliltansa empimättä, vastustamattomasti.
— En tiedä, mitä te ajattelette minusta… Ymmärrän nyt… että olen toiminut typerän, huonosti kasvatetun lapsen tavoin… Mutta minä tunnen luottamusta teihin… suurta luottamusta…
Herra Jumel on jälleen sulkenut Marie-Denysen käden omaansa.
— Miksikä ette sitten tahdo sanoa minulle hyväilynimeä, jolla teitä nimittävät ne, jotka teitä rakastavat? pyytelee hän herttaisesti.
— Isoäiti nimittää minua Maryseksi.
— Maryse… se on viehättävä nimi… — Noilla kolmella tavulla on nuortean viehkeä, hyväilevä sävy… ne muistuttavat teidän mustista silmistänne, vaaleista kasvoistanne… ja myöskin kirjeestänne… tuosta vallattoman herttaisesta kirjeestänne! Maryse… neiti Maryse… tarkatkaa mitä sanon! Minä tulen tuohon rouva
Letourneurin lastenjuhlaan… lupaan sen teille… Mutta… jos ette näkisi minua heti, jos olisitte ihmeissänne, jos mieltänne häiritsisi jokin seikka… ettehän silti menetä luottamustanne minuun… Lupaatteko sen minulle?
— Lupaan kyllä.
— Ja nyt, Maryse, rakas, pikku Maryseni, haluatteko tietää… mitä teistä ajattelen?
Vastauksena on kiihkeä huudahdus: — En! — Mutta ihmeellinen ilo täyttää Marysen mielen.
Silloin herra Jumel, jättäen asian siksensä, kumartuu, ja avaten lempeästi tuon pienen vapisevan kätösen, hän painaa huulensa kämmenelle, siihen, missä sormikkaan aukko täsmälleen jättää tilaa suutelolle.
»Oi, en ikinä olisi uskonut, en ikinä…», ajattelee Maryse, autovaunun kuljettaessa häntä mukanaan kovalla kolinalla… »Minä rakastan häntä…»
* * * * *
Keskellä vierashuonetta, jota murattiköynnökset ja mistelinoksat koristavat, loistaa joulukuusi. Sadat vaaleanpunaiset vahakynttilät luovat hohdetta tumman vehreyden keskellä komeileviin kultapähkinöihin, hopealankoihin, pitkiin metallinvärisiin ketjuihin, kimmeltäviin lasikoristeihin ja kristallihuurteeseen, joka näyttää sokerista valmistetulta, kuten vanhojen saksalaisten satujen taikametsissä.
Perhejuhlissa on aina paljon ihmisiä… Kuusen ympärillä tungeksi joukko vieraita. Jatkuvasta puheensorinasta raikahti välillä lastenhuutoja.
Valkopukuinen Maryse seisoi vaaleana, hempeänä ja viehkeänä kuin Hebe hiukan syrjässä. Hänen sydämensä sykki kiihkeästi odotuksen vallassa… Rouva Letourneur lähestyi häntä, seurassaan pitkä, hintelä mies, josta aluksi ei voinut huomata muuta kuin parran — pitkän, pitkän mustan parran, joka peitti puolet kasvoista. Hän vaikutti aralta, ja hartiat ja käsivarret näyttivät hänestä tuntuvan rasittavalta taakalta. Rouva Letourneur hymyili hyväntahtoisesti.
— Karkelo alkaa kohta, neiti, sanoi hän, — ja tässä on bostontaituri, joka haluaisi tulla teille esitellyksi…
Maryse ihmetteli mielessään: »Bostontaituri… mies, jolla on tuollainen parta!»
— … Herra Philippe Jumel, jatkoi rouva Letourneur…
Nuori tyttö pidätti huudon, joka pyrki tunkemaan hänen sydämestään: »Te erehdytte, tämä mies ei ole hän!»
Hän ihmetteli, etteivät kynttilät sammuneet, ettei permanto lysähtänyt kokoon… niin tuntui se hänestä vapisevan, niin vaappuivat valot hänen silmissään… Miten ja millä tavanmukaisilla sanoilla hän mahtoikaan vastata bostontaiturin tervehdykseen? Sitä ei hän myöhemmin muistanut…
Vierashuoneen toisessa päässä, loistavan joulukuusen takana, ilmoitti palvelija:
— Herra herttua de Groix!
Rouva Letourneur oli rientänyt tulijaa vastaan.
— Tekö, herra herttua! Mikä odottamaton ilo! Kuinka herttaista, että tulitte!
Kuultiin äänen vastaavan hänelle:
— Halusin, hyvä rouva, toivottaa teille hauskaa joulua ja tuoda hiukan leluja lapsille…
Tuo ääni — mitä! Tuo ääni… Maryse luuli uneksuvansa… Mutta vieraat väistyivät syrjään ja viimeksitullut joutui kirkkaaseen valaistukseen… Ei, Maryse ei uneksinut… Hän oli luullut tuntevansa ainoastaan nimeltä tuon herttua Groix'in, jonka hän mielikuvituksessaan vielä joku päivä sitten oli varustanut pitkillä valkoisilla viiksillä… mutta hän tunsi, hän tunsi tuon miellyttävän äänen, tuon komean, notkean vartalon, nuo hymyilevät silmät, kauniit kastanjanväriset viikset… Oi tuo ilkeä mies, mitä pilanäytelmää olikaan hän näytellyt, kuinka hän oli mahtanut nauraa Maryselle… kenties yhdessä tuon toisen kanssa! Oi, mitä julmaa pilaa!…
Marie-Denyse oli häpeissään, hän voi pahoin, hänen ainoana ajatuksenansa oli halu päästä pois, pois, mistä hinnasta hyvänsä!…
Välittämättä oikulliseksi tai toiselle puolen siitä, että häntä ehkä katsottaisiin epäkohteliaaksi, hän meni huoneen rouva Letourneurin luo, joka seisoi keskustellen herttua de Groix'in kanssa.
— Suokaa anteeksi, hyvä rouva, sanoi Maryse, — että minun täytyy sanoa jäähyväiset näin äkkiä… En voi hyvin… Siihen on kai kuumuus syynä…
— Mutta, huudahti rouva Letourneur peräti hämmästyneenä, ettehän voi lähteä tällä tavoin, aivan yksin, lapsiparkani… Me koetamme hoidella teitä… Tietääkö rouva Hébron teidän pahoinvoinnistanne?
— Älkää sanoko hänelle mitään, pyysi nuori tyttö, — hän on lastenlastensa luona… Ja minä olen niin tottunut liikuskelemaan yksin…
Noihin sanoihin tuli hänen tahtomattaan katkera sävy.
— Mutta nyt on jo myöhäistä, melkein jo yö… vastusteli rouva Letourneur yhä vieläkin.
Maryse ei ollut näkevinään herttua de Groix'ia. Mutta tämä oli tullut lähemmäksi ja lausui nyt, kääntyen rouva Letourneurin puoleen:
— Minulla oli käytettävänäni vain pieni hetki ja minunkin täytyisi lähteä kohta, hyvä rouva… Etteköhän näin ollen osoittaisi minulle sitä kunniaa, että pyytäisitte tätä neitiä käyttämään hyväksensä alhaalla odottavaa autoani ja, jos hän siihen suostuu, uskoisitte tällaiselle vanhalle ystävälle kuin minulle huolenpidon hänen saattamisestaan kotiin.
Maryse yritti panna vastaan, mutta nuo epäselvät sanat, jotka hän mielenhämmingissään sopersi esiin, hukkuivat rouva Letourneurin ylenpalttiseen kiitollisuuden tulkintaan.
Ja pian istui Maryse herttua de Groix'in rinnalla hänen kauniissa ajoneuvoissansa, nauttien miellyttävästä vilpeydestä.
— Pikku Maryse, tällä kertaa sain teidät siepatuksi mukaani, puhui leikillinen ääni hänelle hiljaa, tuo sama ääni, joka äskettäin oli
lausunut niin päteviä arvosteluja kreikkalaisesta ja italialaisesta taiteesta.
Mutta Maryse ei hymyillyt.
— Te olette tehnyt minusta pilkkaa, hyvä herra, sanoi hän. — Jos olen ollut varomaton, niin olen saanut siitä riittävän rangaistuksen!…
Kuinka kirjeeni joutui teidän käsiinne? Ja kuinka rohkenitte menetellä sillä tavoin? Ja yksissä neuvoin tuon kauhean Jumelin kanssa… Se on anteeksiantamatonta…
— Jumelin kanssa! Oi Maryse!… Jumel-parka ei aavistakaan, eikä tule koskaan aavistamaan, etten tänään nähnyt teitä ensi kertaa.
Nyt valtasi itku Marysen.
— Miksi, miksi kirjoitin tuon kirjeen, vaikeroi hän. — En anna teille menettelyänne koskaan anteeksi!
— Miksikö kirjoititte tuon kirjeen? toisti tuo hiljainen, lempeä ääni.
— Siksi että se oli välttämätöntä… sillä emmehän olisi ilman tuota köykäistä, viehkeää, taivaansinistä paperilehtistä koskaan tutustuneet toisiimme… Te halusitte solmia romanttisen avioliiton… Oi Maryse, te pieni kiittämätön tyttönen, ettekö ihaile Kaitselmuksen kekseliäisyyttä?
Mitä kunnioittavimpaan sävyyn ja koettamatta edes saada huostaansa tuota itsepintaista kätöstä, joka kerran ennen oli kieltäytynyt sulkeutumasta hänen käteensä, mutta hellästi, kuten pelästynyttä lasta rauhoitetaan, kertoi nyt Alain de Groix ihmeellisestä seikkailustaan:
— Teidän rakas, herttainen kirjeenne tuntui vastaanottajasta käsittämättömältä, mutta minä ymmärsin sen, ihastuin siihen heti… Halusin tutustua teihin… Oi Maryse, kenties minua aluksi ohjasi vain uteliaisuuden tunne, mutta joskin uteliaisuus minut johti Louvreen, tuona päivänä, jolloin te odotitte Samotraken Voiton luona, niin lähtiessäni sieltä, kätenne omaani suljettuna, olin teihin kiihkeästi rakastunut, hurmaantunut… Ettekö voi, Maryse, tuon lemmentunteen takia suoda anteeksi sitä, mikä menettelyssäni kenties aluksi oli väärää?
Maryse ei itkenyt enää. Hän pudisti päätänsä mitään vastaamatta… Olivatko hänen kyyneleensä aiheutuneet suuttumuksesta vai mielenhämmingistä? Sitä ei hän tiennyt… Hänen aivoissaan vallitsi mitä ihmeellisimpien vastakohtien sekasorto. Ja ihmeellisintä kaikesta, — hän ei ollut enää täysin varma, ettei hän syvinnä sydämessään iloinnut noista mielettömistä seikoista, jotka olivat tapahtuneet… vastoin kaikkea todennäköisyyttä…
Äkkiä tuli hänen mieleensä ajatus:
»Satuprinssi, tuo lempeä ylimys, jota odotin… on hän! Kuinka en oivaltanut sitä heti?… Ja mitä välitänkään muusta…»
Auto pysähtyi isoäidin talon edustalle. Herttua de Groix auttoi kauniin seuralaisensa maahan.
Oli selkeä, kylmä ilma. Edellisenä iltana satanut lumi oli vielä sulamattomana katoilla, akkunoiden kehyksissä, puiden oksilla, — ja nuo valkoiset pinnat levittivät ympärillensä kalpeata valoa… Maryse pysähtyi, jääden ihastuneena katsomaan taivaalle, missä ensi tähdet tuikkivat, valkoisina nekin kirkkaassa hohteessaan.
Valkoisessa turkistakissaan näytti hän itsekin tuossa hohtoisassa valaistuksessa pieneltä talven haltiattarelta.
— Oi herttainen lumen hengetär, joulukeijukainen, rukoili nuori mies. — Taivaallisille läheteille ei voisi olla tarjona ihanampaa yötä armahduksen sanoman tuontiin tuskailevalle maailmalle… Ettekö näe, kuinka odotan anteeksiantoanne ja, kuten nuo köyhät paimenet, ihanaa lupausta!…
Silloin Maryse katsoi kihlattuansa silmin, joista näytti säteilevän tähtien tuike… Hän hymyili, hänen vienon hempeille huulillensa tuli jälleen leikillisen kiusoitteleva ilme, mutta hänen kätensä oli jo luottoisana pujahtanut Alain de Groix'in hänelle ojentamaan käteen.
— Rauha maassa ja ihmisille hyvä tahto!… jatkoi tyttönen.
SETÄ FRANEUSEN TUUMA.
— Minkä oivan tuuman hän olikaan keksinyt, tuo setä Franeuse!
Niiden kolmen viikon aikana, jotka Colette oli ollut kihloissa serkkunsa Georgesin kanssa ja joiden kuluessa he olivat useinkin kiistelleet, oli tyttönen jo monet kerrat yrittänyt lausua nämä sanat, jotka alinomaa pyrkivät pujahtamaan noille huonotuulista ja itsepäistä lasta muistuttaville huulille. Tänään oli joku ilkeämielinen henki sekaantunut asiaan ja saanut hänet lausumaan tuon hänen omasta mielestään niin tuikean loukkauksen.
Georges piti sen hyvänään kulmiansa rypistämättä. Hän ei siitä kiivastunut, siksi että häntä huvitti salata kaksikymmenviisivuotiaan luontainen kiihkeys esiintymisellä, joka jäljitteli kokeneen miehen järkkymätöntä tyyneyttä.
— No niin, sanoi hän, — kaikki riippuu siitä, miltä kannalta tuota asiaa arvostelee. Jos nyt asettuu setä Franeusen kannalle, niin tuo tuuma tuntuu erinomaisen järkevältä… Ollen syntyänsä köyhä, tuo hiljainen, umpimielinen ja vaatimaton mies sai työllään kootuksi varallisuuden, jommoisesta hänellä nuoruutensa haaveissa, noina kiihkeimmän ahertelun päivinä, ei voinut olla muuta mielikuvaa kuin
pelkkä numeroluku. Rikkaaksi tultuansa hän ei iloinnut rikkaudestaan niiden nautintojen tähden, joita se olisi voinut hänelle tuottaa, vaan se merkitsi hänelle hänen ponnistustensa tulosta. Hän ei katsonut sitä keinoksi uusien voittojen saavuttamiseen, vaan jo saavutetuksi päämääräksi. Jos käsittää asian tältä kannalta, oivaltaa hyvin, kuinka tuskallinen hänelle oli ajatus, että hänen suurenmoinen elämäntyönsä voitaisiin tuhota tuon omaisuuden paloittelemisella. Tahtomatta jättää meitä kumpaakaan osattomaksi, hän siis asetti perimisen ehdoksi sen, että me, hänen molemmat perillisensä, menisimme keskenämme avioliittoon. Itse asiassa on tuo keino jo tepsinytkin. On luonnollista, että minä puolestani kaikin puolin hyväksyn hänen määräyksensä, jotka ovat minulle varsin edulliset. Mutta olen silti velvollinen huomauttamaan sinua, rakas Colette, että olet vapaa toimimaan mielesi mukaan… aina siihen hetkeen saakka, jolloin olet lausunut tuon lopullisen, ratkaisevan sanan »tahdon!» Asiakirjassa, jonka notario meille luki, oli otettu huomioon sekin mahdollisuus, ettemme suostuisi tuohon ehtoon…
Näin puhuen oli Georges repinyt kirjeen, jonka sisällöstä hän ensin oli levollisesti ottanut selkoa, ja hän oli heittänyt palaset koriin, jossa jo ennestään oli kasa samanlaisia paperinjätteitä.
Perillisinä olivat Georges ja Colette olleet pakotetut käyttämään osan iltapäivästään niiden paperien tutkimiseen, jotka täyttivät vainajan kirjoituspöydän, ja ollen sisällöltään enimmäkseen merkityksettömiä, eivät ansainneet joutua perhearkistoon.
— Niin kyllä, jatkoi nuori tyttö keskustelua, — siinä tapauksessa että me emme mene avioliittoon, ahmaisee muuan kauppa-
apulaisten turvakoti setä Franeusen muiston ja hänen vaatimattomat ponnistuksensa!… Jos käyttäisin hyväkseni mahdollisuutta, johon viittasit, olisi se sinulle sentään aika kiusallista, poikaparka… sillä kaksitoista miljoonaa merkitsee sentään paljon vaatimattomalle asianajajalle, jolla ei ole tointa eikä varallisuutta… Mutta tuo laatikko, tuo laatikko! Tämähän on suorastaan sietämätöntä!
Äsken vielä, ennenkuin ensi pistopuheet oli vaihdettu, Colette oli suorittanut tehtävänsä hellävaraisin liikkein, kuin kunnioituksen läpitunkemana. Nyt hän aukoi kirjeet tuikeilla otteilla, ahdistellen koko ajan ilkeämielisillä sanoilla serkkuansa, joka näytti joutuneen tykkänään epäsuosioon, ja jättäen hänet rauhaan ainoastaan voidaksensa sättiä laatikkoa, joka varsin vastahakoisesti tuli esiin kirjoituspöydän sisäseinien väliltä. Laatikko ei pystynyt puolustautumaan… Georges puolestansa pani säyseästi vastaan.
— Myönnän kyllä, sanoi hän, — että olen vielä toistaiseksi varsin vaatimattomassa asemassa, mutta olen nuori, toimelias ja innostunut valitsemaani alaan… ja luulen voivani lukeutua niihin, jotka pitävät puoliansa elämässä, olkootpa varakkaita tai varattomia.
Tuollaista pääomaa en ole koskaan tavoitellutkaan… Mutta mitä sinuun tulee, lapsiparkani, joka et ole rikkaampi kuin minäkään, ja ollen itse kaunis, komea, hilpeä, rakastat kauniita pukimia ja seuraelämää, niin ei elämäsi täti Rosalien holhoamana orpotyttönä liene aina niin hauskaa, ja kotiopettajattaresi, neiti Léontinen seura ei tehne sitä hupaisammaksi…
— Elämäni? Toivottavasti ei koko elämäni ole kysymyksessä, keskeytti hänet Colette kiihtyneenä. — Olisin kyllä voinut mennä naimisiin sinuakin ottamatta, sen tiedät hyvin… Minulla oli jo rikas kosija… ja niin komea!
— Sitä en ollenkaan ihmettele. Mutta miksi et ottanut tuota rikasta ja komeaa kosijaa?
— Siksi että hän ei miellyttänyt minua. Mutta tästä ei silti seuraa, rakas ystäväni, että sinä minua miellyttäisit. Me menemme avioliittoon siksi, että olisi järjetöntä, mieletöntä tehdä toisin… siinä kaikki! Voin myöskin uskoa sinulle, että olin aina kuvitellut tulevaa puolisoani tummaverisenä, hyvin tummana… Mutta sinä et ole tumma etkä vaalea… älä siis luulekaan…
Georges repi jälleen uuden kirjeen.
— Lapsiparkani, minä puolestani olisin voinut vaikka vannoa, että vaimoni tulisi olemaan punatukkainen…
Colette hätkähti kiukusta.
— Punatukkainen? Oikeinko täyttä totta? Onko sinusta punainen tukka kaunis?
— Erinomaisen kaunis.
— Onnittelen sinua erinomaisen kaunoaistisi johdosta… Mutta tämä laatikko, se on oikea kiusankappale!… Itse puolestani olen ihastunut siitä, ettei tukkani ole punainen… jos kohta tästä onkin koitunut sinulle pettymys…
Georges loi nuoreen tyttöön hymyilevän katseen. Surupuku kaunisti Coletteä. Hän oli vaalea, hienopiirteinen, eikä hän ollut tuntenut tarvetta itkeä silmiänsä punaisiksi sukulaisen takia, jota hän, kuten serkkunsakin, tuskin oli tuntenutkaan, ja suruharso soi hänen kasvoillensa yhä hempeämmän, raikkaamman sävyn.
— Mutta enhän minä tunne lainkaan pettymystä, sen vakuutan, vastasi
Georges lempeästi… en lainkaan!
— Paljon kiitoksia kohteliaisuudestasi!
Colette nyrpisti suutansa, kohauttaen hiukan hartioitansa. Sitten hän jatkoi toiseen sävyyn, puhuen täysin vakavasti:
— Kuinka sietämätön sinä olet tänään! Tämä on tosiaankin ikävää, Jojo! Ennen setä Franeusen kuolemaa me olimme niin hyvät ystävät — etkö muista sitä?
— Mutta miksikä ystävyytemme nyt on lopussa? kysyi Georges, luopuen mahtipontisesta käytöksestään. — Setä Franeusen testamentin olisi pitänyt antaa meille yhä uutta ystävyyden aihetta. Miksikä on käynyt toisin?
Hän oli sulkenut morsiamensa käden omaansa ja puhui hyvin hellällä äänellä. Colette vetäisi pois kätensä.
— Miksi? — Siksi! sanoi hän, ollen katsovinaan ulos akkunasta.
Sitten hänen katseensa jälleen suuntautui Georges'iin.
— Kuulepas, Georges, sanoi hän, — suoraan puhuen, olitko koskaan ajatellut mennä naimisiin minun kanssani… ennen tätä?
Georges empi silmänräpäyksen.
— En, sanoi hän sitten. — Ensiksikään en ollut, kuten juuri huomautit, sellaisessa asemassa, että olisin voinut ajatella avioliittoa… ja sitäpaitsi olin tuntenut sinut pienestä pitäin… olimme
leikkineet yhdessä… Tultuasi suuremmaksi kohtelit minua herttaisesti kuin veljeä… Iloitsin tavatessani sinut, minusta oli hauska jutella kanssasi, mutta…
— Niin kyllä, ymmärrän kaikki tyynni… sinun ei tarvitse enää jatkaa! keskeytti Colette hänen puheensa, äänellä, joka ei suvainnut vastaväitteitä. — Minusta oli myöskin hauska tavata sinua, puhella, naureskella kanssasi… mutta siitä päivästä saakka, jolloin kihlauduimme…
— Mitä sitten?
— Siitä päivästä saakka kaikki on ollut toisin — kaikki.
— Mutta, Colette, mikä kaikki?
— Ensiksikin olet sinä itse aivan toisenlainen. Olet kylläkin… Puheensävysi, käytöstapasi on muuttunut, aivan pienimpiin yksityiskohtiinkin nähden. Katsos, ennen toit sinä minulle orvokkeja, jotka ohimennen olit itse ostanut. Nyt saapuu tänne aina ennen tuloasi suuri kömpelö valkoinen kukkavihko… josta minua haluttaisi kiittää kukkaskauppiasta! Ennen puhuit minulle herttaisen sydämellisesti, nykyisin koetat keksiä korupuheita… jotka muistuttavat noita kukkavihkojasi. Tulohetkestäsi aina lähtöhetkeen, istuessasi rinnallani, puhellessasi kanssani, tuntuu kuin toistaisit koko ajan mielessäsi: »Minun on muistettava, että olen sulhasmies!»… Jollet nimittäin suvaitse, kuten esimerkiksi tänään, puhua tuohon ylvääseen sävyysi, joka hermostuttaa minua vieläkin enemmän. Et tosiaankaan ole enää sama kuin ennen — ja tuo muutos ei ole eduksesi, luvallasi sanoen!
— Mutta entä sinä, Colette! Etkö huomaa, että sinäkin olet muuttunut, etkä suinkaan eduksesi, huudahti Georges, kadottaen kärsivällisyytensä. — Ennen sinä olit lempeä, vaatimaton, hilpeä, ja minulle oli sinulla aina ystävällinen hymyily… Ja nyt…
— Nyt on kaikki toisin, eikö niin? — Nyt on välillemme tullut tuo puheenalainen seikka… siteet, jotka meille ovat vastenmielisiä, joita emme olisi ikinä solminneet, jollei meitä olisi siihen pakotettu… No niin, meidät pakottaa siihen oma järkemme… mutta pakkoahan sekin on!…
Hän puhui, puhui, haluamatta kuulla Gorges'in vastaväitteitä, tykkänään kiihkeän tunteensa vallassa, joka hänestä äkkiä tuntui liian epämääräiseltä sanoin tulkittavaksi. Sitä, minkä hän oivalsi mielensä sekasorrosta, ei hän kenties ollut niin halukas täysin paljastamaan, sillä se oli mielipaha siitä, ettei hänen ollut pelkästään sanottava: »Minä menen naimisiin Georges'in kanssa, siksi että katson olevani siihen velvoitettu», vaan myöskin ja ennen kaikkea: »Jos Georges menee kanssani naimisiin, tekee hän sen rahallisista syistä.»
Hän tunsi olevansa hermostunut, arvostelevansa ilkeästi ja väärin tuota kunnon Georges'ia, jota hän vielä muutama päivä sitten oli rakastanut luotettavimpana ystävänänsä… ja siitä hän kiukustui itsellensäkin… Ja hänen mielessään heräsi halu luopua noista epäsopua aiheuttaneista miljoonista. Mutta mitä olisivat hänen lähimpänsä sanoneet niin kamalasta teosta? Ja eikö olisi ollut väärin estää Georges'ia saamasta tuota suunnatonta omaisuutta? Ja eikö hän itsekin olisi hyväksi lopuksi vielä jonakin päivänä katunut luopumistaan setä Franeusen lahjasta?
Minkä oivan tuuman hän olikaan keksinyt, tuo kunnon setä!
Puoleksi avoin ja jo melkein tyhjä laatikko vastusti yhä edelleen itsepintaisesti noita pieniä käsiä, jotka jo olivat aivan väsyneet hankalasta tehtävästään.
— Tämä laatikko saattaa minut hulluksi! huudahti Colette äkkiä.
Kärsimätön liike, raivokas ponnistus auttoi Coletten vihdoinkin voitolle. Uppiniskainen laatikko putosi hänen polvillensa.
— Kas! sanoi hän, kumartuen hiukan järkytettynä ottamaan kirjeen. —
Tämä suuri kirje esti sitä aukeamasta… Katsopas!
Georges katsoi kirjettä, avasi ja luki sen. Huuto kajahti hänen huuliltansa, jotka vapisivat hiukan, kun hän nyt, hymyillen hymyä, jonka ilmettä olisi vaikea kuvata, ojensi kirjeen serkullensa.
— Ole hyvilläsi, pienokainen, sanoi hän, — nyt on riitakysymyksemme ratkaistu.
Kuolemansa edellisenä iltana päivätyllä testamentilla oli setä Franeuse peruuttanut aikaisemmat määräyksensä, lahjoittaen omaisuutensa kauppapalvelijoiden turvakodille.
Colette luki vuoroonsa kirjelmän, hiukan kalpeana.
— Vai niin… Täti Rosalie harmistuu tästä varmaankin kovin, mumisi hän, haluten esiintyä samalla järkkymättömällä tyyneydellä kuin Georges. — Mehän emme kumpikaan, sinä taikka minä, välittäneet niin erikoisen paljon tuosta omaisuudesta.
Hän vaikeni silmänräpäykseksi. Kenties hän odotti saavansa kuulla jotakin… Mutta hänen odotuksensa oli turha.
Sulkien laatikon hän silloin lausui aivan tyynesti, ylevän yksinkertaisesti, kuten aina kuvittelemme ratkaisevat historialliset sanat lausutuiksi:
— Minä menen naimisiin tummaverisen miehen kanssa…
Ja kun neiti Léontine, heräten laatikon kolahdukseen oikaisihe pystyyn, silmät unisina, silloin sanoi setä Franeusen veljentytär kevyeen sävyyn:
— Saatte kuulla uutisia, ystäväni… Georges ja minä emme perikään mitään… ja me puramme kihlauksemme.
* * * * *
Löydetty testamentti oli pätevässä kunnossa. Seuraavana päivänä ja sitten yhtä usein kuin ennenkin, tapasivat serkut toisensa täti Rosalien luona, aivan kuten aikaisemminkin. Colette kehui parhaansa mukaan mielihyväänsä asian uudesta käänteestä.
— Olen päässyt rahasta, naimakaupasta ja riidoista!… Kaikki tuo on ollutta ja mennyttä… ja Georges ja minä olemme pian taas yhtä hyvät ystävät kuin ennenkin!
Mutta hän ei tuntenut menneisyyden salaperäistä voimaa, rinnastaessaan kaikki viimeaikaiset kokemuksensa noilla sanoilla: Kaikki on ollutta ja mennyttä!
Tosin ei mikään estänyt häntä esiintymästä rasittavasta taakasta vapautuneena henkilönä, liioittelemasta kädenlyöntiensä reippautta, muuttumasta sanoin, liikkein, puheensävyin Georges'in herttaiseksi, toverilliseksi serkuksi. Mutta hänen vallassaan ei ollut pyyhkäistä menneisyydestä noita päiviä, jolloin he hämmästellen ja vavisten
tunsivat luvanneensa toisilleen elämänsä, jolloin hän äkkiä oli nähnyt lapsuudenystävässä, joka ei hänessä ollut herättänyt mitään valtavampia tunteita, siksi että hän oli niin perin tottunut hänen seuraansa, tulevan puolisonsa, ilojensa ja tuskiensa salaperäisen valtiaan.
Hiukan aikaisemmin, kun setä Franeusen testamentti oli muuttanut Georges'in ja Coletten keskinäiset suhteet, olivat he tunteneet ääretöntä ujoutta, olleet kuin häpeissään, ja pelkoon, että he esiintyisivät kömpelösti ja näyttelisivät huonosti osaansa, oli väliin ihmeellisellä tavalla sekaantunut vastakkainen tunne — epäilys, että he osoittivat liiallista mielenliikutusta ja näyttelivät liian hyvin. Nyt, kun kohtalo salli heidän palata entisiin tapoihinsa, heidät jälleen valtasi epävarmuus, kuin olisivat he saaneet uuden osan näyteltäväksensä, ja hämillään, poissa oikealta tolalta, kiusaantuneina, he tavoittelivat niin kiihkeästi luontevuutta, että eksyivät teeskentelyyn.
Verho oli väistynyt heidän väliltänsä. He eivät enää katsoneet toisiansa entisin silmin, eivät kuunnelleet entisin korvin.
Ja Colette kävi hermostuneeksi ja kiistanhaluiseksi, ja hajamielinen ja närkäs Georges voi antaa koko viikon mennä menojansa elonmerkkiä antamatta.
Eräänä sunnuntaina hän lausui puhelimitse ilmi mielipahansa siitä, ettei hän voinut, kuten tavallisesti, tulla päivälliselle täti Rosalien luo… Hän oli odottamatta saanut kutsun… hänen tulevaisuutensa oli kysymyksessä!
Asiat selvenivät äkkiä Colettelle.
— On kysymys tuosta punatukkaisesta tytöstä! päätteli hän itseksensä. — Hänet on kutsuttu päivälliselle tuon tytön kotiin. Siinä on hänen tulevaisuutensa… Tuon asian takia hän on ollut niin hajamielinen, niin epäkohtelias. Kuinka hän mahtoikaan siunata tuota toista testamenttia!… Ja samaten teen minäkin, se on varmaa!
Maanantaina vaivasi Colettea päänpakotus, influensa ja jos mitkä epämääräiset taudit, jotka sallivat hänen pysytellä pienessä vierashuoneessa, silmät suljettuina ja jouten, sillävälin kuin täti Rosalie, turvattuna tuollaisilta tuskilta valkoisen tekotukkakruununsa suojassa, juhlallisena otti vastaan muutamia ystävättäriänsä jokaviikkoiselle iltapäiväteelle »suuressa» vierashuoneessa — joka ei pienuuteen nähden antanut paljon perää pienelle.
Illan suussa saapui Georges pyytämään anteeksi edellisen päivän poissaoloansa, ja hyvänä tuttuna talossa hän meni pieneen vierashuoneeseen, ettei hänen enää tarvitsisi mennä tervehtimään vieraita, jotka jo olivat lähtemäisillään… Hän tapasi siellä Coletten, kalpeana, silmät suurina, väsymyksen ilme kasvoillaan.
— Oletko sinä sairas? huudahti hän pelästyneenä. Colette kokosi nopeasti voimansa, pystyäksensä sanasotaan, ja huudahti:
— Sairas! Mitä tyhmyyksiä!… päätäni pakottaa hiukan, siinä kaikki! Ja kuinka on sinun ja tulevaisuutesi laita? kysyi hän ivallisella korostuksella. — Jopa sinä olitkin kohtelias eilen!
Georgesin kasvot kirkastuivat äkkiä.
— Kuinka tulevaisuuteni laita on? Varsin oivallisesti, pikku Colette! Ja nykyisyyteni myöskin! Minusta tulee herra Hamelin kirjuri… niin, tuon kuuluisan asianajajan, josta kyllä olet kuullut! Ja nyt minun
