[FREE PDF sample] Varieties and alternatives of catching-up: asian development in the context of the
Varieties and Alternatives of Catching-up: Asian Development in the Context of the 21st Century 1st Edition
Yukihito Sato
Visit to download the full and correct content document: https://textbookfull.com/product/varieties-and-alternatives-of-catching-up-asian-develo pment-in-the-context-of-the-21st-century-1st-edition-yukihito-sato/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant download maybe you interests ...
Sustainable Development Goals in the Asian Context 1st Edition Jan Servaes (Eds.)
Sustainable Transportation Options for the 21st Century and Beyond A Comprehensive Comparison of Alternatives to the Internal Combustion Engine 1st Edition C.E (Sandy) Thomas (Auth.)
Asian Development in the Context of the 21st Century
Edited by
Yukihito Sato and Hajime Sato
IDE-JETRO Series
The Institute of Developing Economies, Japan External Trade Organization (IDE-JETRO) series explores the economic issues faced in developing regions globally, providing new research and analysis of these economies, with the aim of creating a more comprehensive understanding of the issues and conditions they are experiencing. With a wide range of volumes covering key economic issues in developing economies, as well as examining the challenges faced as East Asia continues to integrate, the titles in this series are essential companions for academics and policymakers interested in cutting-edge research and analysis of developing economies.
More information about this series at http://www.springer.com/series/14861
Yukihito Sato • Hajime Sato Editors
Varieties and Alternatives of Catching-up
Asian Development in the Context of the 21st Century
The author(s) has/have asserted their right(s) to be identified as the author(s) of this work in accordance with the Copyright, Designs and Patents Act 1988.
This work is subject to copyright. All rights are solely and exclusively licensed by the Publisher, whether the whole or part of the material is concerned, specifically the rights of translation, reprinting, reuse of illustrations, recitation, broadcasting, reproduction on microfilms or in any other physical way, and transmission or information storage and retrieval, electronic adaptation, computer software, or by similar or dissimilar methodology now known or hereafter developed.
The use of general descriptive names, registered names, trademarks, service marks, etc. in this publication does not imply, even in the absence of a specific statement, that such names are exempt from the relevant protective laws and regulations and therefore free for general use.
The publisher, the authors and the editors are safe to assume that the advice and information in this book are believed to be true and accurate at the date of publication. Neither the publisher nor the authors or the editors give a warranty, express or implied, with respect to the material contained herein or for any errors or omissions that may have been made.
This Palgrave Macmillan imprint is published by Springer Nature
The registered company is Macmillan Publishers Ltd. London
Preface and Acknowledgments
Our project began with a question that was raised by Shingo Ito, who is also a contributor to this volume: ‘Has Taiwan completed catching-up yet?’ This question sounded quite simple at first, but after brief consideration proved to be broad and deep, and some fundamental questions struck us. Taiwan seems to have already graduated from catching-up. If so, when did it graduate? And what indicators show that Taiwan has already graduated? These questions suggested that we needed to reconsider and refine not only our understanding of Asian development based on the conventional catch-up industrialization theory but also the theory itself.
We asked researchers who had studied industrialization in Asian countries to join the project. The countries that they researched included South Korea, China, Malaysia, Indonesia, and India. Their broader picture of Asian development contributed to expanding the scope of our study. The early latecomers Taiwan and South Korea attained high-speed growth through catch-up industrialization and then started to graduate from catching-up. However, late latecomers such as Southeast Asian countries, China, and India have not simply followed the early latecomers but have begun to seek development paths different from catch-up industrialization, considering changing conditions under globalization. Their deviation from catch-up industrialization was integrated into our study.
Starting the project, we immediately found that our questions were much more complicated than we had initially thought and that our approach to the questions varied widely. Accordingly, we spent a long time discussing the problems in building and consolidating a common analytical foundation. Should we argue on the level of the macro-economy, industries, and sectors, or firms? Should we focus on the reductions that have occurred in disparities between Asian latecomers and advanced countries in income, technology level, or some other factors or should we focus on the mechanisms that brought about the reductions? How should we address the relationship between catch-up industrialization and other development mechanisms, which are intimately connected? As the Introduction shows, we agreed that we should examine industry/sector-level catching-up, focus on the mechanisms, and distinguish catch-up industrialization from other mechanisms and investigate their interactions as a central research topic. A more detailed explanation is provided in the Introduction.
Of course, we have not solved all the problems, and in fact, there are many more unsolved problems than solved ones. Furthermore, solving one problem often creates new problems. For instance, our study includes contrasting cases—one chapter shows an industry that successfully graduated from catching-up and another shows an industry that failed to graduate. Although the respective chapters demonstrated the process and mechanism in each case, we were still unable to integrate the case studies and clarify all the factors that caused the differences between them.
The many remaining questions signify that the catch-up industrialization theory, which was presented by Gerschenkron more than half a century ago, is not yet exhausted and we can derive new research questions from the theory if we extend and modify it. The discovery of the theory’s potential may be the most significant contribution of our study, and we wish to realize this potential in future work. We also hope that our work will encourage other researchers to study Asian economic development. This work is the result of our two-year project ‘Catch-Up Industrialization in the 21st Century’ from 2013 to 2015, sponsored by the Institute of Developing Economies (IDE-JETRO). We completed our research project thanks to the support, advice, and encouragement of many people.
Preface and Acknowledgments
We would like to express our deep gratitude to all of them. Many people in Asian countries gave interviews and offered valuable information and insightful views based on their plentiful experience. Our study was also refined by suggestions from many scholars in this research field. In particular, Dr Akira Suehiro, Dr Hitoshi Hirakawa, Dr Ryoshin Minami, and Dr John Humphrey shared their profound thoughts on catchup industrialization and provided useful comments. Our colleagues, Ms Taeko Hoshino, Dr Momoko Kawakami, Mr Yasushi Ninomiya, and Dr Byeongwoo Kang, attended many meetings and discussed our work, which contributed greatly to deepening it. The support of IDE’s editorial and administrative staff helped us to conduct our projects. We also highly appreciate the assistance provided by our editors at Palgrave Macmillan.
Chiba, Japan
Yukihito Sato 30 November 2015 Hajime Sato
1
3
4
The Narrow ‘Breadth of R&D’ and the Bottleneck of Technological Catch-Up: A Case Study of Taiwan’s Flat Panel Display Industry from the Perspective of the R&D Strategy of AMOLED
Ito
3.1 Introduction
3.2 The ‘Ultra-Compressed Catch-Up’ of Taiwan’s FPD Industry and Its Subsequent Difficulties
3.3 The Characteristics of R&D Management of Taiwan’s FPD Industry
3.4 The Contraction of the ‘Breadth of R&D’: The Suspension and Stagnation of AMOLED
3.5 The Difficulty of ‘Legitimization for Innovation’ for Taiwan’s FPD Industry
Notes on Contributors
Makoto Abe Director, East Asian Studies Group, Area Studies Center, Institute of Developing Economies, IDE-JETRO, Japan. He has researched and written widely on issues relating to South Korea’s economic development, especially focusing on chaebols.
Shingo Ito Senior Economist, China unit, Research Department-Asia, Mizuho Research Institute, Japan. His research interests include the development of Taiwan’s industries and cross-Taiwan Strait economic relations.
Tomoo Marukawa Professor, Institute of Social Science, University of Tokyo, Japan. He has published extensively on the Chinese economy, the labor market, industrial development, and industrial agglomerations.
Hiroshi Oikawa Professor, Faculty of Commerce, Kansai University, Japan. His current interest is in Malaysia’s industrial development and he has published on various aspects of foreign direct investment, entrepreneurship, and the global value chain.
Jyoti Saraswati Professor of International Economics, Stern Business School, New York University, London Campus. He has published widely on the evolution of high-tech industries in the developing world, including a recent book on the Indian software industry.
Hajime Sato Deputy Director, South Asian Studies Group, Area Studies Center, Institute of Developing Economies, IDE-JETRO, Japan. His research
interests include the political economy of development in Asian countries and institutional change in late industrialization.
Yukihito Sato Director-General, Inter-disciplinary Studies Center, Institute of Developing Economies, IDE-JETRO, Japan. He has published widely on the political economy of Taiwan’s industrial development, especially focusing on the formation and development of its high-tech industry.
Yuri Sato Executive Vice President, IDE-JETRO, Japan. She has worked and published extensively on the Indonesian political economy, industry, and business, especially on conglomerates as well as small and medium firms with a longterm perspective.
Hidemi Yoshioka Professor, Faculty of Law, Kumamoto University, Japan. Her research interests include South Korea’s economic development and her recent book is on the development and transformation of the South Korean semiconductor industry.
List of Figures
Fig. 2.1 Technology level of Taiwan’s fabrication sector (line width of mass production)
Fig. 3.1 Operating margins of major FPD makers
Fig. 3.2 Number of OLED-related patent acquisitions in the USA (by nationality)
Fig. 4.1 OLED equipment suppliers of Samsung
Fig. 4.2 OLED equipment suppliers of LG
Fig. 4.3 Capital spending by major LCD panel firms
Fig. 5.1 Crude steel production of the leading Japanese and Korean Steel Companies
Fig. 7.1 Catch-down innovation and other related concepts
Fig. 8.1 Catch-up industrialization: the model of staged development
Fig. 8.2 A model of industrial development for natural resource-rich developing countries
Fig. 8.3 Estimated manufacturing value added in Indonesia, 1870–1975 (1971 = 100)
Fig. 8.4 Manufacturing value added in Indonesia, 1960–2014
Fig. 8.5 Rise and fall of Indonesia’s manufactured exports, 1975–2010
Fig. 8.6 Changes in the composition of resource-based, labor-intensive, and capital-intensive goods in Indonesia’s manufacturing industry, 1985–2000
37
61
70
98
99
113
126
196
214
217
223
224
232
235
Fig. 8.7 Index of terms of trade in Indonesia, 1968–2013 (2010 = 100)
Fig. 8.8 Rise and fall of Indonesia’s manufacturing shares of GDP, 1970–2014
Fig. 9.1 World market share of major palm oil producers (1960–2013) 251
Fig. 9.2 World market share of major palm oil exporters (1960–2013) 252
Fig. 9.3 Exports of Malaysian crude and processed palm oil (1960–2013) 253
Fig. 9.4 Land area of palm oil plantation by ownership
Fig. 10.1 Industries within the IT sector
Fig. 10.2 Firm types and contributions to industry revenues
List of Tables
Table 1.1 Income growth of Asian countries 3
Table 2.1 Composition of the world’s 20 largest semiconductor companies in 2000 and 2011 40
Table 3.1 Global share of Taiwan’s FPD industry 58
Table 3.2 R&D spending among FPD makers 66
Table 3.3 Number of LCD panel-related patent acquisitions in the USA (by company and manufacturing processes) 68
Table 3.4 Number of LCD panel-related patent acquisitions in Taiwan (cumulated data up to 2010, by nationality and company) 69
Table 4.1 LCD component, material, and equipment suppliers located in Korea
94
Table 4.2 OLED component and material suppliers located in Korea 97
Table 4.3 Local subsidiaries of Japanese LCD components, materials, and equipment suppliers in Korea 110
Table 6.1 Steel consumption and introduction of integrated steelworks 166
Table 6.2 Linkage effects of the steel industries in Asian countries 172
Table 8.1 The historical transition of Indonesia’s leading export items 226
Table 8.2 The top 10 export items of Indonesia, 1993 233
Table 8.3 The top 10 export items of Indonesia, 2011 237
Table 9.1 World major production of 17 edible oils (1990–2013) 270
Table 9.2 Annual average prices of world vegetable oils (1990–2013) 271
Table 9.3 World major production of 17 edible oils (1990–2013) 272
Table 10.1 Technical and commercial capabilities of software service firms by selected countries 284
Table 10.2 Leading software service firms from major software service exporting countries in 2012 285
Introduction: Varieties and Alternatives of Catching Up: Asian Development in the Context of the Twenty-First Century
Yukihito Sato and Hajime Sato
1.1 Introduction
How can we reduce the income gap between developing and developed countries? This has long been an important issue for society to solve. The catch-up industrialization strategy has been considered one of the most effective solutions, as exemplified by the cases of South Korea and Taiwan. From the 1960s to the 1980s, the strategy allowed them to pursue the path of industrialization previously traveled by advanced countries, but at a faster pace and to radically transform themselves from low-income agricultural economies to middle-income industrialized economies. As Rodrik (2014) points out, ‘[w]ith the exception of natural-resource bonanzas, extraordinary high growth rates are almost always the result of rapid structural transformation, industrialization in particular’ (Rodrik 2014, p. 8).
In the 1990s, however, the development of latecomer countries has increasingly deviated from the single and rigid path of catch-up industrialization. Early developing countries such as South Korea and Taiwan have
Y. Sato ( ) • H. Sato Institute of Developing Economies (IDE-JETRO), Japan
Y. Sato, H. Sato (eds.), Varieties and Alternatives of Catching-up, DOI 10.1057/978-1-137-59780-9_1
started seeking other paths beyond the end point of catch-up industrialization. Other countries have attempted paths other than catch-up industrialization based on their individual advantages, and some of these countries have discovered unique paths to success. It seems that these changes have become more apparent in the new century. In this context, this volume reconsiders our understanding of the development of latecomers in Asia based on the catch-up industrialization theory by taking these changes into consideration and, in so doing, aims to reassess and elaborate on the theory. Th is introductory chapter consists of the following four sections. Th e next section examines the changes in the development of Asian latecomers as the background of our research. The third section describes our goals, tasks, and approach. The fourth section reviews theoretical and empirical studies on catch-up industrialization. Lastly, the fifth section summarizes the nine chapters of the volume and draws some implications, if not conclusions, from them.
1.2 Background
During the last half-century, Asian countries have experienced tremendous growth. Table 1.1 shows a rough sketch of their economic performance. These countries have grown faster than the USA and have remarkably reduced the income gap, with the exception of India. South Korea and Taiwan have maintained rapid growth for 50 years and, as a result, their per capita gross domestic product (GDP) has risen from around 5 % of per capita GDP in the USA in 1963 to more than 40 % in 2013. Southeast Asian countries such as Malaysia and Indonesia grew moderately in the 25 years from 1964 to 1988 and the gap between them and the USA hardly changed. However, in the next 25 years from 1989 to 2013, their speed of growth exceeded that of the USA and they succeeded in considerably closing the income gap. India’s economy was stagnant compared to the other prospering countries during the first 25 years, and the gap between it and the USA widened. In the second 25 years, India began to grow at a faster pace than the USA and the gap had shrunk to its original level by 2013. China is estimated to have performed similarly to India during the early years, but then achieved unprecedented growth after introducing reforms in the late 1970s. Although its per capita GDP
Table 1.1 Income growth of Asian countries
Source: Authors’ elaboration based on data from UN, Statistical Yearbook for 1963, World Development Indicator Data Query (http://data.worldbank.org/ indicator/) for 1988 and 2003, and National Statistics, R. O. C.(http://www.stat. gov.tw/) for Taiwan
was only slightly more than 1 % of that of the USA in 1988, the figure had risen to as high as 12.8 % in 2013.
In most cases, a substantial portion of economic growth in Asian countries can be attributed to industrialization. Indeed, these successful cases of industrialization generally correspond to the theory of catch-up industrialization that has been forged gradually over the years, primarily based on the idea of the ‘advantages of backwardness’ put forward by Gerschenkron (1962). However, the growth mechanisms of Asian countries began changing around 1990.
Some of these changes were caused internally by the progress of catchup industrialization itself. South Korea and Taiwan reached the completion stages of catch-up industrialization in the 2000s. The per capita GDP of these two countries now exceeds 20,000 USD and some sectors of their high-tech industries can be considered state of the art, confirming that they have almost finished the process of catch-up industrialization. Accordingly, some questions specific to this stage have emerged.
First, although a latecomer has the possibility of closing the gap with advanced countries by exploiting the advantage of backwardness, it cannot complete the catching-up process by depending solely on this catchup mechanism because the advantage of backwardness disappears before completion. Therefore, other mechanisms were necessary for South Korea and Taiwan to finish the catch-up process and to compete headto-head with advanced countries. Second, a closer inspection of the situation reveals that in South Korea and Taiwan, some industries have still struggled to finish the last stage and reach the level of advanced countries,
whereas other sectors have already succeeded in completing the catching-up process. These differences across industries indicate that the mechanisms for completing catch-up industrialization are, to some degree, industryspecific. Third, at the advanced stage of catch-up industrialization for countries such as South Korea and Taiwan after the 1990s, their economies have become highly complex because of the development of diverse industries, which may be a result of catching up. Consequently, the industries have begun to dynamically interact with each other, generating another development mechanism. As a result, catch-up industrialization has become merely one mechanism of development, yet nevertheless a very important one.
Other changes are external, and have affected both advanced latecomers and late latecomers. Important changes since the 1990s include the progress of communication and transportation technologies, the shift of technology in the manufacturing sector from integral to modular type, the construction of transnational fragmented value chains, the end of the Cold War, the progress of economic liberalization—particularly in China and India, which have the world’s two largest populations—and the rapid growth of international capital flows both in volume and speed, among others. Most of these changes can be summarized in one word: globalization.
It is important to understand that globalization and other changes have nullified some of the main premises for catch-up industrialization. For instance, the conventional catch-up industrialization strategy, which often explicitly or implicitly depended on the domestic market, is far less effective for many countries. This shift has occurred mainly because radical changes in technology and institutions have substantially reduced the barriers between domestic and overseas markets. Meanwhile, changes relating to globalization have produced opportunities for creating different mechanisms from those of conventional catch-up industrialization. As discussed below, new mechanisms include modified versions of catchup industrialization as well as entirely new types.
To sum up, the development of latecomer countries since the 1990s cannot be understood solely according to the conventional view of catchup industrialization. The internal and external changes in development mechanisms in latecomer countries require us to reconsider and reconstruct the framework of our study.
1.3 Goals, Tasks, and Approach
1.3.1 Goals and Tasks
The theory of catch-up industrialization has been the standard view of the development of latecomer countries. It has two core propositions: first, economic growth depends on technological progress; and second, a latecomer may achieve technological progress faster than advanced countries by exploiting advantages of backwardness. The theory combines these two propositions and maintains that a latecomer country is equipped to take advantage of the opportunity to attain compressed economic growth. As discussed in Section I, however, the theory is now being challenged by various changes in the Asian countries, especially since the 1990s. There is an urgent need to reexamine our view of the development of latecomers and refine the theory of catch-up industrialization to acquire a more accurate and comprehensive understanding of the development of latecomer countries and address current trends.
Toward this goal, our study takes on three tasks.
The first task is to closely examine the processes of catch-up industrialization taking into consideration the aspects that have not been included properly in the conventional theory of catch-up industrialization. More specifically, we look at factors other than just technological ones, such as demand for the manufacturing goods produced by latecomer countries, in contrast to the conventional theory, which generally tends to focus on technologies and the supply-side factors. Nontechnological factors may generate opportunities for latecomer countries to build up more diversified development paths, although they may also present obstacles that hinder their development. In addition, we examine the interactions between technological and nontechnological factors.
The second task is to analyze the relationship between catch-up industrialization and other development mechanisms, particularly forward and backward linkage effects. It is highly likely that catch-up industrialization and linkage effects and other mechanisms might complement or substitute each other. The interaction between development mechanisms have not been fully addressed by the conventional theory of catch-up industri-
alization, although Gerschenkron (1962) briefly hinted at the combination of linkage effects and the advantage of backwardness when citing the example of interactions between the steel industry and the railway industry.
The third task is to highlight other newly emerging mechanisms besides catch-up industrialization that make a significant contribution to development. This task also includes exploring factors and conditions that have caused these mechanisms to become dominant. Through this task, we attempt to place catch-up industrialization as one of various development mechanisms. Furthermore, clarifying the alternative mechanisms and their foundations is expected to contribute to our review of the conditions for catch-up industrialization.
In addition to these three tasks directly related to our goals, our research also contributes to the reconsideration of the roles of various actors, such as local firms, multinational corporations, and governments, as well as the interactions among them. Studies on catch-up industrialization have been closely associated with debate over which actor leads the development of latecomer countries, particularly with respect to the role of government in development. Our study attempts to reassess the role of various actors from an alternate viewpoint of the conventional theory of catch-up industrialization.
1.3.2 Approach
To accomplish the tasks discussed above, our study employs a case study approach at industry and sector levels. The industries studied in this project include the semiconductor industry, the flat panel display industry, the steel industry, the palm oil industry, and the software service industry. Why do we choose this approach? The catching up by a latecomer can be discussed at three levels: the macro level, the industry/sector level, and the firm level. At the macro level, catching up means reducing the income gap between the latecomer and advanced countries. In mainstream economics, this issue is treated as a convergence problem. Indeed, studies on a latecomer’s development originate from a macro-level interest in reducing the income gap between developing and developed countries.
However, macro-level analysis cannot reveal the complicated structure of development mechanisms which are the amalgamation of technologies, markets, management practices, relations among firms, government policies, social conditions, and so on, as these factors are abstracted and reduced to aggregate variables such as ‘capital’, ‘labor’, and ‘aggregate production function’. To address development mechanisms more specifically, we need to conduct more detailed analysis that looks at how one or some industries in a latecomer economy develop. Of course, the research results for one or some sectors may not be applicable to other sectors or to the whole economy. To overcome or at least minimize this limitation, we choose to analyze sectors that are significantly relevant to macro-level development. For example, the targeted sectors for this study have production scales that are important in the country, represent many other sectors with common characteristics, and tend to induce development in other sectors or pioneer new development models followed by others.
In contrast, a firm-level approach would be more suitable than a sector-level approach for investigating complicated phenomena in detail. Furthermore, it might be more effective in analyzing global and borderless economic activities. This approach may, however, concentrate on factors specific to individual firms, which means that social capabilities constructed nationwide can be disregarded and relations among firms can be regarded as secondary factors. In other words, firm-level analysis leaves little room for a concept such as ‘Korean firms’. In an extreme case, an analysis on catching up by one firm in a developing country with another firm in a developed country cannot be distinguished from an analysis about competition between firms in advanced countries. This case is far from the original motivation for the development studies based on an interest in reducing the income gap between developing and developed countries.
Sector-level analysis has two advantages over firm-level analysis. First, the result of an important industry is generally more relevant to macroeconomic performance than even the largest single enterprise. Second, sector-level analysis can comprehend multilayer factors in industrial development. On the one hand, it regards firms as important elements of a sector. On the other hand, it also enables us to look at social conditions that affect all firms in the sector in that country and to examine institutional
similarities and synchronized behaviors among firms as well as the interactions among firms in the sector.
Regarding the first and second tasks, an industry-level approach will enable us to closely and integrally analyze various technological and nontechnological factors that interact with one another in the complicated structure of catch-up mechanisms, as well as the interactions between catch-up mechanisms and other development mechanisms. Case studies at the industry level are essential for this third task, the core of which is to discover cases of other development mechanisms besides catch-up industrialization. Focusing on the industry level rather than on the macro and firm levels has these merits.
1.4 Preceding Studies on Catch-Up Industrialization
The first part of this section reviews the long-term accumulation of the theoretical and empirical studies on catch-up industrialization that have mainly examined the role of government in it. The second part looks at two trends in the subsequent development of studies on catch-up industrialization: one is to attempt to construct more comprehensive approaches beyond the polarized view on the role of government, and the other is to reflect on transformation caused by the changes in the real world.
1.4.1
Catch-Up Industrialization and the Role of Markets and Government
The theories of catch-up industrialization can be traced back to List in the nineteenth century, a leading proponent of the German historical school, and Veblen, a pioneer of American institutional economics. As a matter of fact, catch-up industrialization policies can be found in much earlier periods as well (Chang 2007, Chap. 2). For example, Britain’s King Edward III in the fifteenth century attempted to promote Britain’s ‘backward’ wool-manufacturing industry by various measures such as inviting Flemish weavers and prohibiting the export of raw wool.
These early catch-up industrialization policies and theories were based on the notion that to compete with leading countries and catch up with their industries, governments should protect their infant industries from imported manufactured goods and encourage the introduction of advanced technologies (as well as invite skilled foreign people). Thus, these policies led to import substitution industrialization (ISI), with the goal of ultimately gaining military and economic advantages over rival countries.
After World War II, the problems of late industrialization were primarily discussed by the so-called early development economists. In the postwar period, many latecomer countries, including various newly independent countries, were searching for directions for nation-state building and ways to promote economic development. Therefore, urgent efforts were made to determine effective strategies for economic growth. Among the latecomers emerging after the war, it was natural that the idea of catch-up industrialization through the ISI policy was revived with greater emphasis on economic, rather than military, purposes. In particular, as the Prebisch–Singer thesis—that the terms of trade deteriorate for exporters of primary commodities compared with countries that export manufactured goods—became widely known in the 1950s, industrialization tended to become a political goal for underdeveloped countries, defying the comparative advantage implications of specializing in the production and export of goods based on their initial endowments.
In the 1950s and 1960s, there were basically two mutually related arguments concerning the theory of the mechanism of late industrialization. The first was whether latecomers should follow the same development path forged by the forerunners; in other words, the question of identifying the pattern of late industrialization. The second was what kind of strategy and policy latecomers should adopt to achieve industrialization; in other words, the question of finding the right strategies of late industrialization.
Regarding the first question, Rostow (1960) gave an influential view on catch-up industrialization, although it basically concerned modernization more widely. He argued that latecomers would follow the same rigid and linear path that was taken by advanced countries in five stages: traditional society, preconditions to take-off, take-off, drive to maturity, and the age of high mass consumption.
In contrast, Gerschenkron (1962) considered that latecomers were capable of pursuing more compressed paths than advanced countries could, although he also conceded that industrialization with technological progress is the single way to development. He proposed the famous concept of ‘the advantage of backwardness’, which means an opportunity to utilize the backlog of technologies developed in advanced countries as a source of compressed growth. Furthermore, he contended that the more backward a country, the greater are the advantages of backwardness and the more compressed the path. He further argued that for a latecomer to accomplish a ‘big spurt’ of industrialization and grow faster than advanced countries by exploiting the advantages of backwardness, the role of government and institutions in providing capital, entrepreneurship, and the size of factories should increase in proportion to the degree of backwardness. Also, specific industrialization ideologies are necessary to overcome the disadvantage of backwardness.
For the second question on the strategies of late industrialization, one point of contention was whether to pursue balanced or unbalanced growth, meaning whether a country should attempt to nurture all industries simultaneously or choose one or two key industries when starting industrialization. Rosenstein-Rodan (1943) and Nurkse (1953) argued that underdeveloped countries should adopt a balanced-growth strategy in which all industries start growth at the same time; otherwise they would face the narrowness of their domestic markets and industrialization would be likely to fail.
In contrast, Hirschman (1958) argued that it was not feasible for latecomer countries to invest simultaneously in all industries and that, even if successful, doing so would result in a dual economy, with a selfsufficient industrial sector and a traditional sector having no relationship with each another. According to him, underdeveloped countries lacked resources in the broadest sense, including entrepreneurship and mutual linkages among industries. He contended that the right strategy for starting industrialization is to concentrate investment in one or two key sectors that have wider and stronger linkage effects within the country than other sectors, as this would trigger a transformation in society and bring about incentives for economic growth. In this sense, he argued for the strategy of unbalanced growth.
Another random document with no related content on Scribd:
Ja toveri Cohn-Tappurainen raapii korvantaustaansa ja sähköttää yhä lisää:
»On toivottavaa, että se aika pian koittaa, jolloin voin niistä tehdä tilin venäläisille puoluetovereille».
Ja koska toveri Joffe-Tuppurainen nyt niin paljon puhuu niistä rahoistaan ja tilinteosta, niin sopii hänen huomata seuraavakin seikka:
»Saksaan sijoitetuista arvoista hän ei jättänyt kaikkia, vaan ainoastaan 4 miljoonaa ruplaa Saksan vallankumouksen käytettäväksi».
Eikä pankki, ikävä kyllä, luovuttanut niitäkään. Pankki haisteli toveri Joffen antamaa valtakirjaa ja sanoi, ettei me tällaisilla papereilla… hiisi tiesi, mikä paperi tämä on, mutta ei tämä ainakaan mikään laillinen valtakirja ole.
Vallankumous, joka Saksassa kävelee vielä lasten kengissä, sellaisissa pienissä, parin- kolmen tuuman pituisissa pipottimissa, on siinäkin suhteessa vielä sangen kaukana takapajulla venäläisistä saavutuksista, että pitää olla jonkinlaiset selvät paperit, ennenkuin saa pankeista rahaa. Mutta toivottavasti tästä penikkataudista pian Saksassakin päästään. Kehitys kulkee nopeasti kiihtyvää vauhtia oikeaa venäläistä latua.
Sähkösanomat sinkoilevat. Tuppurainen kyselee ja Tappurainen vastailee.
Ja antaa siinä sivussa pieniä ihmetteleviä paikkauksia toveri Tuppuraiselle.
Onhan siinä oikeastaan ihmettelemisen syytä syrjäisellekin. Miksi tämä hälinä muutamista vaivaisista miljoonista? Vallankumouksessa Venäjällä on pantu liesuun kymmeniä miljaardeja, eikä niistä kukaan ole mitään tiliä kysynyt.
Voimme kuitenkin olla vakuutetut siitä, ettei tämä vähäpätöinen intermezzo millään tavoin tule häiritsemään Venäjän ja Saksan vallankumousten veljestymistä. Koska toverit Tuppurainen ja Tappurainen eivät kuitenkaan tarvitse näissä asioissa liikutella yhtään kopeekkaa eikä pfenningiä yksityisomaisuuttaan.
Ja porvareilla on miljoonia. (1918).
KARTTULAN TALLUSKYLÄN
TOVERIEN GRAMOFOONI
Vuoden kestäneen horrostilansa jälkeen olivat työväentalot Karttulassakin vapautetut porvarillisesta painajaisestaan ja saattoivat taas esteettömästi jatkaa ylevää, kohottavaa ja isänmaallista toimintaansa veljeyden, vapauden ja tasa-arvoisuuden punaisten periaatteiden kehittämiseksi täällä kylmässä pohjolassa, ja niinpä nähtiin Maarianpäivänä myöskin Talluskylän toverien tallustelevan kepein askelin talollensa aloittamaan uuden ajanjakson Talluskylän internatsionalessa oivallisella ja reilulla talluskyläläisellä tavalla.
Iltaman ohjelmasta näkyi tulevan lupaava, m.m. musikaalisessa elikkä suomeksi sanoen soitannollisessa suhteessa, sillä myöskin naapuripitäjän etevimmän pontikkakauppiaan nähtiin pyrkivän kohti talluskyläläistä aatteen ahjoa, vetäen perässään kelkkaa, jossa oli suuri laatikko, minkä kannesta pisti esiin, ylevänä ja avomielisenä, upea gramofoonitorvi, joka tavattoman suurena ja loisteliaana säteili maaliskuisen iltapäiväauringon hehkussa, ja oli näkyväisenä takeena, ilmoituksena ja reklaamina niille raikuville sävelten aalloille, jotka olivat kätketyt tuohon kelkassa olevaan laatikkoon ja odottivat vain koneiston virittämistä ja levyn ja neulan paikoilleen panemista
täyttääkseen ihanilla sfäärien soinnuilla ilmakehän Talluskylän työväentalolla ja sen lähimmässä ympäristössä.
Ja musiikkia saatiin sinä iltana kuulla Talluskylän »yhtistyksessä», moniäänistä ja sekaäänistä musiikkia, kimakkaa kuin kalasääksen kirkuminen ja karheaa kuin vanhan variksen vaakkuminen. Sillä naapuripitäjän miehen gramofooni oli kaikkein uudenaikaisinta mallia. Ei edes itse Edissonkaan ole kai voinut sellaisesta uneksia. Se ei laulanut itse yhtään kiekausta, niinkuin vanhanaikaiset gramofoonit tekevät, vaan se laulatti sitä enemmän muita, eikä ainoastaan laulattanut, vaan vieläpä tanssittikin. Sen levyt olivat 200 — 500 gramman pullojen muotoisia, ja kun Talluskylän toverikunta oli muutaman tunnin asetellut niitä sisälmyksiinsä, niin ei ollut puutetta laulusta enempää kuin muustakaan äänen runsaudesta, ja myöhemmällä oli koko meininki yhtenä hulinana.
Sellainen oli se uusi ja ihmeellinen gramofooni, ja niissä merkeissä alkoi työ aatteen hyväksi Talluskylässä.
(1919)
MIKSI KAPINALLISESSA
VUOHENSALOSSA
UUNIT
KAADETAAN
Käkisalmen pitäjän Vuohensalon kylän asukkaat ovat alkaneet särkeä uunejaan isojen rautakankien avulla. Mahdollista on, ettei
Käkisalmen pitäjän Vuohensalon kylässä ensi kesänä ole enää yhtään uunia. Tämä saattanee sinusta kuulostaa kummalliselta, mutta kyllä sinä asian käsität, jahka minä sen selitän. Niinhän on tapahtunut monessa muussakin asiassa.
Käkisalmen pitäjän Vuohensalon kylässä on jo vuosikymmeniä asunut ja vaikuttanut ent. maakauppias Niilo Levonen. Oli hänellä ennen maakauppa, mutta se joutui vähitellen n.s. juoksevalle tilille.
Sitten kun oli loppunut tavarat hyllyiltä ja rahat laatikosta, ryhtyi hra Levonen omistamaan kykynsä ja työtarmonsa enemmän tai vähemmän jakamattomana Vuohensalon kylän kukoistavan postipysäkin hoitoon.
Vuohensalon kyläläiset ovat jo vuosikausia joka sunnuntai kirkossa ja välistä arkipäivinäkin kotonaan rukoilleet taivaallista isäänsä, että taivaallinen isä korjaisi Niilo Levosen pois Vuohensalon
kylästä, joko luoksensa tai sinne lämpimämpään paikkaan taikka edes johonkin toiseen kylään Viipurin läänissä. Taivaallinen isä on kuitenkin asian johdosta antamillaan välipäätöksillä harkinnut kohtuulliseksi, etteivät vuohensalolaisten anomukset anna aihetta mihinkään toimenpiteisiin hänen puoleltaan mainittuun Niilo Levoseen nähden. Hän katsoi, ettei Hänellä ollut mitään syytä puuttua vielä mainitun Levosen ja vuohensalolaisten keskinäisiin asioihin.
Kun ei korkeampien voimien taholta eikä valitustietä saatu muutosta asioihin, ryhtyivät vuohensalolaiset omin keinoinsa toimimaan siihen suuntaan, että saataisiin Niilo Levonen pois paikkakunnalta, missä tarkoituksessa eräs naapuri osti hänen talonsa, tietenkin siinä luulossa ja toivossa, että Niilo talon myytyään muuttaisi siitä pois. Tämä otaksuminen osoittautui kuitenkin harhaanjohtavaksi, sillä Niilo tosin myi kernaasti talonsa, mutta ei suinkaan muuttanut sieltä pois. Talon uusi omistaja kävi monta kertaa pyytämässä, että hän muuttaisi, mutta Levonen katseli vain häntä levollisesti, eikä muuttanut minnekään.
Eräänä aamuna muutama viikko sitten heräsi Levonen eräänlaiseen jyrähdykseen, ja avattuaan levolliset silmänsä näki hän, että tuvan savupiipusta oli pudonnut iso kivijyrkäle hänen kiisselikattilaansa, joka illalla oli jäänyt pankolle.
Tapaus näytti Levosesta mielenkiintoiselta, ja käännettyään kylkeään jäi hän odottamaan jatkoa.
Jota myöskin tuli, ja tuli kiviä savupiipusta oikein satamalla, ja uuden omistajan ääni kuului ullakolta kuin Siinain vuorelta, eikä aikaakaan kun mies pujotti päänsä siitä reiästä, mistä savupiippu menee katolle, ja lausui tätä vähemmän tavallista tietä
hyvänhuomenen toivotuksen Niilo Levoselle sekä ilmoituksen, että koska Levonen edellisenä iltana oli kieltäytynyt laskemasta uutta isäntää enää sisälle ovesta puhumaan muuttamisesta, niin oli hän tänä aikaisena, kauniina ja tarkoitukseen muutenkin sopivana aamuhetkenä kiivennyt poikineen katolle ja rautakankien avulla ruvennut purkamaan uunia.
Saatuaan tämän selityksen veti Levonen levollisesti muijineen ja lapsineen peitettä korviinsa, uunin seinien kaatua rumahdellessa maahan ja savun ja tuhkan tuprutessa tupaan, niin ettei ikkunoiden reikiä enää erottanut. Vasta sitten, kun tuvan uusi omistaja seisoi hänen vuoteensa vieressä rautakankineen, valmiina vääntämään vuoteen nurin, alkoi hän haukotella ja kysellä kuulumisia.
Kaadettuaan vielä kaikki toisetkin uunit talosta palasivat uuninkaatajat tyytyväisin mielin aamiaiselle kotiinsa.
Levonen katseli, mitä tapahtunut oli, ja muutti sitten. Mutta kun toisissa Vuohensalon kylän taloissa oli vielä uunit, piti Levonen aivan tarpeettomana muuttaa toiseen kylään. Hän muutti vain erääseen naapuriin läksiämeksi.
Pari päivää myöhemmin kokoutui kylän väki yleiseen kansalaiskokoukseen päättämään, mihin kylän postipysäkki olisi näiden Vuohensalon postioloja järkyttäneiden mullistusten jälkeen sijoitettava, ja 30 äänellä 3 vastaan päätettiin se sijoittaa Mikko Javanaisen taloon. Mutta kuultuaan kokouksesta otti Levonen aivan levollisella mielellä mahtavan kokoiset pihdit kainaloonsa, irroitti postipysäkin kyltin sekä kirjelaatikon entisen asuntonsa seinästä, ja kun kyläläiset palasivat kansalaiskokouksesta, käveli heitä vastaan tiellä Vuohensalon postitirehtööri postilaatikko selässä ja kyltti rinnalle sidottuna.
Isännät pysähtyivät katsomaan tätä mieltäkiinnittävää näkyä ja raapivat vähän korvallistaan ja kaivelivat vähän nenäänsä ja sanoivat sitten, että tuli päätetyksi siirtää se postipysäkki Mikko Javanaisen taloon.
Tähän vastasi postitirehtööri Levonen levolliseen tapaansa tulleensa omasta puolestaan päättäneeksi siirtää postipysäkin Kurosen taloon, ja valtion virkamiehenä ja Vuohensalon postilaitoksen ylimpänä päällikkönä panevansa tämän päätöksen myöskin täytäntöön.
Kaikesta huolimatta kokoutui Vuohensalon kapinallinen väestö seuraavana posti-iltana Javanaisen taloon odottamaan postia ja suuren maailman kuulumisia, mutta heidän nenänsä venyivät kaksi, jopa kolmekin millimetriä, kun posti ajaa kalkattelikin Kurosen taloon, jonka seinään Levonen oli levollisesti naulannut sekä nimikilven että kirjelaatikon.
Vuohensalon kyläläiset ovat nyt pitäneet uuden kokouksen, jossa on hyväksytty ponsi,
että ellei postipysäkkiä muuteta Javanaisen taloon, niin kaadetaan Kurosenkin talosta uunit.
Tämän johdosta on Levonen antanut julistuksen, jossa hän ilmoittaa,
että Javanaisen taloon ei postipysäkkiä muuteta ennen kuin se on ollut jokaisessa muussa talossa Vuohensalossa.
Levonen asuu yhä edelleenkin Vuohensalossa ja on aivan levollinen.
On pelättävissä, että Vuohensalon kylästä Käkisalmen pitäjässä kaadetaan tämän kevään kuluessa kaikki uunit ja koko kylä jää kylmille. Yhden talon uunit ovat jo raunioina ja toiset ovat vakavassa vaarassa.
Lukijani:
Suomen kansa on pieni kansa, mutta se pitää kiinni periaatteistaan.
(1919.)
PANNAAN PANTUJA
Suomalaista kirjallisuutta on kohdannut raskas isku.
Amerikan Suomalainen Sos. Kustannusyhtiö on päättänyt »olla levittämättä useiden suomalaisten kirjailijain teoksia siitä syystä, että sanotut kirjailijat ovat suhtautuneet suopeasti valkoisten toimiin punaisen vallan kukistamiseksi Suomessa».
Tähän saakka on pyhä sosialidemokraattinen pannakirous kohdannut seuraavia teoksia:
Juhani Aho: Yksin, Tyven meri, Suomi kaunokirjailijainsa kuvaamana, Sasu Punanen, Rauhan erakko, Rautatie, Panu, Minkä mitäkin Tyroolista, Lastuja 1, 2, 3, 4 ja 5, Lastuja kouluja varten, Kevät ja takatalvi, Kevään kevät, Katajainen kansani, Italiasta, Tuomio sekä Kuvia ja kuvaelmia Suomen historiasta.
Ilmari Kianto: Vienan virroilta Karjalan kankahille, Turjanlinnan satukirja, Talviretkiä Pohjolassa, Pyhä rakkaus, Punainen viiva, Porokirja, Orjantappuroita, Nuoren miehen kädestä, Metsäherran herjaaja, Vienan rannoilta Kaspian poikki, Nuoria lauluja vanhasta säästöstä ja Hiljaisina hetkinä.
V.A. Koskenniemi: Runon kaupunkeja.
A. Meurman: J.V. Snellman, Martti Luther, Sanakirja ja Siivosta esiintymisestä.
Akseli Järnefelt: Suomalaiset Amerikassa.
Ei ole meidän, nöyrän, hiljaisen ja vaatimattoman sepustelijan, asia lähteä punnitsemaan ja harkitsemaan, mistä syystä »Sipolan Aapon kosioretki», »Siihen aikaan kun isä lampun osti», »Kievarin pihalla», »Muudan markkinamies», »Papin tytär», »Hellmanin herra», »Helsinkiin» ja »Papin rouva» ovat vähemmän vaarallisia kansainväliselle internatsionalelle kuin esim. »Rauhan erakko» tai »Rautatie», samalla kun paremmin käsitämme sen,, ettei esim. »Maailman murjomaa» ole kirottu punaisella kirouksella, mutta että »Aatteiden mies», joka kaikesta huolimatta oli ilmeinen herra ja porvari, on jäänyt pois luettelosta, sen täytyy johtua joko erehdyksestä tai sitten ja luultavasti siitä syystä, ettei sosialistisilla kavereillamme lämpimässä Amerikan maassa ole täyttä käsitystä ja tietoa siitä, mitä kaikkea tuotteliaan Juhani Ahon kultaisesta kynästä on täällä vilun-arassa Suomessa valmistunut.
Yhden poikkeuksen kehoitan amerikkalais-suomalaisten sosialistien kuitenkin Juhani Ahon turmiolliseen tuotantoon nähden tekemään: tilaamaan suuret määrät Juhani Ahon uusinta, 3-niteistä teosta »Hajamietteitä kapinaviikolta». Heidän olisi hyödyllistä ja opettavaista tutustua etenkin siihen kirjaan.
Koskenniemi, Kianto ja Akseli Järnefelt ovat tietenkin saaneet vain ansaitsemansa palkan kättensä töistä, joutuessaan pannaan. Hieman hämärämmältä tuntuu sitävastoin asia A. Meurmaniin ja hänen sanakirjaansa nähden.
On luonnollista, ettei »Siivosta esiintymisestä» niminen kirja voi miellyttää luokkatietoista suomalaista punikkia, esiintyköönpä hän sitten Suomessa tai Amerikassa. Mutta millä tavoin on kunnon Agaton Meurman »suhtautunut suopeasti valkoisten toimiin punaisen vallan kukistamiseksi Suomessa?»
Sillä mikäli tiedän ja muutkin muistanevat, on »Kangasalan karhu» nukkunut nurmen alla jo kymmenisen vuotta — niin, hänhän kuoli 1909.
En voi selittää asiaa muuten kuin että hän jonkinlaisen langattoman sähkötyksen taikka spiritistisen pöytänakutuksen avulla on taivaastaan protesteerannut Amerikan punikeille Suomen punikkien eläimellisyyttä ja siivotonta esiintymistä vastaan. Ja kun punikit arvaavat, etteivät he kuitenkaan pääse taivaaseen haastamaan ukko Meurmanin autuasta, mutta vastavallankumouksellista sielua vallankumousoikeuden eteen tekemään tiliä porvarillisista mielipiteistään, niin panevat he edes hänen kirjansa pannaan.
Olisi muuten hauskaa tietää, mitä Meurmanin sanakirjoista he tarkoittavat: ranskalais-suomalaistako vai venäläis-suomalaista vaiko »Sanakirjaa yleiseen sivistykseen kuuluvia tietoja varten?»
Arvatenkin juuri viimemainittua. (1919.)
VENÄLÄISTEN KÄRSIMYKSET
Tiedättekö, että he kärsivät, nimittäin venäläiset ihmiset?
Te vastaatte kuivasti: tiedämme! Ja ajattelette kääntyä pois meistä takaisin akkunan ääreen katsomaan, miten se äsken kadulla alkanut koirien tappelu päättyy. Mutta me emme päästä teitä. Me olemme tarttuneet takinnappiinne ja haluamme jatkaa keskustelua.
— Tiedättekö sitten myöskin, missä he kärsivät?
Te katsotte meihin kärsimättömästi ja vastaatte hieman hermostuneesti, ikäänkuin tahtoisitte päästä meistä eroon:
— Tietysti Venäjällä.
Siinäpä se oli. Sitä me juuri olimme odottaneetkin, ja siihen pyrkineet. Siihen, että saisimme teidät kiinni väärästä vastauksesta.
Me huudamme riemuiten:
— Väärin! Väärin!
Ja jylhä kaiku vastaa Skandinaviasta:
— … äärin!… äärin!
Tietysti eivät venäläiset ihmiset kärsi Venäjällä. Miksi he siellä kärsisivät? Onhan siellä vihdoinkin saavutettu se lopullinen ihannetila, johon ihmiskunta halki vuosituhansien on pyrkinyt, ensin hämärästi ja itsetiedottomasti, sitten tarkoitusperäisesti ja päämäärästään tietoisena: Utopia, Schlaraffenland… ja mitä muuta hauskaa tahansa, jota voi täysin siemauksin nauttia maassa, jonka taivas on siunannut bolshevismilla siinä määrässä kuin juuri Venäjän.
Mutta venäläiset kärsivät Suomessa. Heidän kärsimyksensä tässä kirottujen tsuhnojen kirotussa tsuhnolassa ovat määrättömät ja lukemattomat niinkuin Aabrahamin siemen. Niin todistaa »Verdens Gangissa» venäläinen sanomalehtimies Wladimir Grossmann, joka nimestään päättäen hänkin polveutuu samaisesta edellämainitusta siemenestä suoraan alenevassa polvessa, kuten myöskin Trotskit ja Kamenevit ja monet muut bolshevismin suurimmista pyhimyksistä.
Grossmann kertoo Suomen hallituksen antaneen »viranomaisille valtuudet vaivata ja kiusata venäläisiä niin kauan, että he olisivat lopuksi pakotetut jättämään maan».
Meille muistuvat mieleen Ilmestyskirjan sanat: »Ja se annettiin heille, ettei heidän pitänyt heitä tappaman, vaan viisi kuukautta vaivaaman: ja heidän vaivaamisensa oli niinkuin skorpionin vaivaaminen, koska hän on ihmistä pistänyt».
Eikä ole loppua venäläisten ihmisten kärsimyksillä Suomenmaassa. Emmekä me enää mitään muuta ihmettele kuin että mitä varten he sitten ylimalkaan ovat siirtyneet Venäjänmaan paratiisista tähän Gehennaan ja vaivan paikkaan? Mutta ehkäpä
ovat oikeassa ne venäläisen psykologian tutkijat, jotka väittävät, että venäläinen sielu rakastaa kärsimystä, että se haluaa viehkuroida kärsimyksissä kuin kala, esim. lohi tai ahven, vedessä. Kuitenkin luulen, ettei tässä maassa aivan katkerasti itkettäisi, vaikka venäläiset siirtyisivätkin parantelemaan täällä ruhjottuja olemuksiaan johonkin toiseen, vieraanvaraisempaan maahan.
Samasta lehtemme numerosta, vieläpä samalta palstalta, jolta luimme venäläisten sydäntäraatelevasta kärsimyshistoriasta, luimme myöskin seuraavan uutisen: »Eräs amerikkalaisista vieraistamme on kertonut, että eräissä täkäläisissä hotelleissa aivan avonaisesti tarjoillaan leipää venäläisille ilman kortteja samaan aikaan kuin amerikkalaisilta tällainen leivän tarjoilu ehdottomasti evätään». Tämä on sitä meikäläistä: amerikkalaisille, jotka ovat saapuneet meille viljaa tuomaan, ei tietysti voida antaa leipäpalaa ilman korttia, mutta suomalaista sortoa kaikelle maailmalle parkuville ryssille kyllä. No, eräiltä meikäläisiltä hotelleiltahan voi odottaa mitä tahansa.
Grossmann ilmoittaa myöskin:
»Venäjän työväki palaa halusta hyökätä Suomeen».
No, joo. Sitä me emme yhtään epäile bolshevistista. Se palaa, se hehkuu, se säkenöi. (1919.)
ISOÄIDIN TOIVOMUS
Oletteko kuulleet isoäidistä, joka on pannut vanhat, ryppyiset kätensä ristiin ja katselee rukoilevasti ympärilleen himmeillä vetistävillä silmillään, ja kyselee, eikö missä olisi niin hyväsydämistä ja armeliasta ihmistä, joka menisi ja vääntäisi niskat nurin hänen tyttärenpojaltaan?
Sellainen mummo on nyt Yhdysvalloissa.
Me emme muistaaksemme ole kuulleet puhuttavan Venäjän vallankumouksen äidistä, mutta sitä enemmän olemme me aikoinamme kuulleet sen isoäidistä, vanhasta rouvasta BreshkoBreshkowskajasta. Ehkä on äiti kuollut. Mutta mummo ei ole kuollut. Tuonnottain muistelemme kyllä lukeneemme, että mummokin muka on sammunut, mutta nyttemmin on selvinnyt, ettei mummo olekaan kuollut. Eikä haluakaan kuolla ennen kuin on nähnyt sen ilonpäivän, että rakkaat ja avuliaat naapurit ovat käyneet taittamassa niskan hänen lapsenlapseltaan. Mummo Breshkowskajan on nimittäin onnistunut päästä Yhdysvaltoihin, ennen kuin hänen rakkaan tyttärenpoikansa, jonka päättäväisyys, ripeätuumaisuus ja toimintahalu on yleisesti tunnettu asia, onnistui kierauttaa mummon omat niskat poikki.
Ja siellä istuu nyt mummi ja siunailee ja päivittelee maailman pahuutta ja lastenlasten ilkeyttä ja kiittämättömyyttä ja kertoo kaikille ihmisille, millainen riiviö hänen tyttärenpoikansa on, josta muori oli luullut tulevan maailman suurimman ja jaloimman sankarin ja hyväntekijän, mutta josta tulikin sellainen huligaani, että itse hänen mumminsakin, joka oli kasvattanut ja hoitanut häntä kuin omaa lastaan ja ohjannut hänen ensimmäisiä horjahtelevia askeleitaan ja nostellut häntä lätäkköjen yli ja kammannut hänen päänsä ja solminut kauniin, punaisen nauharuusukkeen hänen pienen, pyöreän leukansa alle ja antanut hänelle uuden koltin ja opettanut hänelle ihmistapoja ja puhdistanut tarpeen vaatiessa hänen nenänykerönsä, että tämän hyvän ja kiltin mumminkin täytyi pojan kasvettua ja vahvistuttua jättää kahvipannut hellalle kuohumaan ja lähteä kiireesti käpälämäkeen.
— Höp-pöp-pöp…, höpöttävät mummon kurttuiset, hampaattomat leuat hengästyksestä ja mielipahasta. -Se-he-hellainen poika! Ja tämäkö on minun tyttärenpoikani… siunatkoon sentään! Rakkaat ystävät, menkää ja vääntäkää hänen niskansa nurin!
»Kuten God. Rodiny Kööpenhaminan kautta saapuneen tiedon mukaan kertoo, kannattaa nykyjään Yhdysvalloissa oleskeleva Venäjän vallankumouksen isoäiti Breshko-Breshkowskaja innokkaasti ulkovaltojen väliintuloa Venäjällä».
Kaksi vuotta takaperin olisi tällainen kertomus tuntunut yhtä uskomattomalta kuin se nyt tuntuu uskottavalta. Ajat muuttuvat kahdessa vuodessa ja me muutumme aikojen mukana. Vallankumouksen sedät ja tädit ja enot ja kummit ja isoäiditkin muuttuvat. Hekin ovat saaneet enemmän kuin tarpeekseen nuoren isännän parannuspuuhista vanhassa talossa.
Mummo Breshkowskaja on havainnut todeksi sen vanhan mietelmän, ettei sitä aina tiedä mikä sika mistäkin porsaasta kasvaa. Se on surullista, mutta minkäs sille.
Joka nyt vääntäisi lapsenlapselta niskat kaksinkerroin, se saisi ensimmäisenä mummolta siunauksen. (1919.)
KUTKA PELASTIVAT LENININ?
Mahtaakohan hra Lenin, o.s. Uljanow, osoite Moskova, Kremli, enää muistaa, kutka hänet pelastivat erittäin pallasta kiipelistä vähän päälle 10 vuotta takaperin, tarkemmin sanoen joulun edellä v. 1908. Ei se ainakaan oikein siltä tunnu, sillä siitä, ettei hra Lenin niihin aikoihin joutunut häntä innokkaasti etsivien venäläisten ohranamiesten kynsiin ja sitä tietä mahdollisesti johonkin tarkoituksenmukaiseen ja tilaisuutta varten pystytettyyn hirsipuuhun jonkun venäläisen vankilan takapihalla, saa hän kiittää niitä samaisia suomalaisia, joiden pään menoksi hänen joukkonsa mielellään hiovat puukkojaan Rajajoen toisella rannalla.
Tukholman »Aftonbladetissa» on ollut pitkä ja mieltäkiinnittävä selostus Leninin paosta Suomesta v 1908, ja on se kirjoitettu sitä suuremmalla asiantuntemuksella, kun kirjoittaja itse oli auttamassa Leniniä pakoon Turusta.
Lenin oli piileskellyt kolmisen viikkoa Helsingin lähellä Oulunkylässä, kun ohranamiehet pääsivät hänen jäljilleen. Kuultuaan olevansa vaarassa päätti Lenin heti poistua maasta ja nousi Turkuun lähtevään junaan, ja huomasi junan Karjalta lähdettyä saman urkkijan, joka oli ennenkin metsästänyt häntä, istuvan vaunussa ja
pitävän häntä tarkoin silmällä. Lenin pelastui ennen Turkuun tuloaan hyppäämällä junasta sen lähdettyä Littoisten asemalta, sekä jatkamalla kävellen matkaansa Turkuun.
Turusta auttoivat suomalaiset Leninin Paraisiin, missä hänen turvallisuuttaan valvoi m.m. paikkakunnan silloinen poliisikonstaapeli. Sieltä pääsi Lenin vähitellen, osaksi hengenvaarallisten jäämatkojen jälkeen, Nauvoon, mistä hän vihdoin voi jatkaa matkaansa »Borella» Tukholmaan. Lenin oli pelastunut, oltuaan muutamia vuorokausia ruotsalaisten, jouluryypyksissä olevien saaristolaisukkelien keskuudessa niin suuressa pelossa ja vapistuksessa, että hän kirjoittaessaan Kööpenhaminasta auttajilleen kirjeen, missä kuvaili matkan loppuvaiheita, vakuutti että »es war viel schlimmer als in Sibirien» — »se oli paljon kamalampaa kuin Siperiassa!» Erikoista mieskohtaista rohkeutta ei Lenin auttajansa ja matkatoverinsa kuvauksesta päättäen osoittanut kertaakaan koko aikana. Päin vastoin pelkäsi hän niin kovasti, että toisia välistä oikein harmitti.
Suomalaisia saa siis Uljanow-Lenin kiittää siitä, että hän nyt hallitsee Neuvosto-Venäjää. Tähän katsoen olisi meillä niin ollen oikeastaan syytä vaatia häneltä hieman kiitollisuutta palveluksistamme niiltä ajoilta, jolloin hän ei vielä ollut peljätty tiikeri, vaan vavahteleva jänis, jota itsepintaiset, lotkokorvaiset vainukoirat ajoivat takaa. Mutta ehkäpä ei Lenin enää muista niitä aikoja. Sen jälkeen on paljon tapahtunut, ja ihmisen muisti, niinkin hyväpäisen miehen kuin Leninin, verrattain hatara. Ja totta puhuen täytyykin meidän tunnustaa, että me tuntisimme itsemme hieman vaivatuiksi, jos Lenin alkaisi ylistää meitä ja silitellä päätämme. Tuntisimme itsemme ikäänkuin jossakin suhteessa noloksi muun maailman ihmettelevien katseiden edessä. Niin että ehkäpä sittenkin annetaan
