THEARCHAEOLOGYOFTHE NORTHAMERICANGREAT
PLAINS douglasb.bamforth
UniversityofColoradoBoulder
UniversityPrintingHouse,Cambridge cb28BS,UnitedKingdom OneLibertyPlaza, 20thFloor,NewYork, ny10006,USA
477 WilliamstownRoad,PortMelbourne, vic3207,Australia
314 321, 3rdFloor,Plot 3,SplendorForum,JasolaDistrictCentre,NewDelhi 110025,India
103 PenangRoad,#05 06/07,VisioncrestCommercial,Singapore 238467
CambridgeUniversityPressispartoftheUniversityofCambridge.
ItfurtherstheUniversity’smissionbydisseminatingknowledgeinthepursuitof education,learning,andresearchatthehighestinternationallevelsofexcellence.
www.cambridge.org
Informationonthistitle: www.cambridge.org/9780521873468
doi : 10.1017/9781139029728
©DouglasB.Bamforth 2021
Thispublicationisincopyright.Subjecttostatutoryexception andtotheprovisionsofrelevantcollectivelicensingagreements, noreproductionofanypartmaytakeplacewithoutthewritten permissionofCambridgeUniversityPress.
Firstpublished 2021
PrintedintheUnitedKingdombyTJBooksLimited,PadstowCornwall AcataloguerecordforthispublicationisavailablefromtheBritishLibrary.
isbn978-0-521-87346-8 Hardback
CambridgeUniversityPresshasnoresponsibilityforthepersistenceoraccuracy ofURLsforexternalorthird-partyinternetwebsitesreferredtointhispublication anddoesnotguaranteethatanycontentonsuchwebsitesis,orwillremain, accurateorappropriate.
InmemoryofStanAhler(19432007)andDonnaRoper(1947 2015), wholeftustoosoon.
WhereandWhatAretheGreatPlains? ...................................................
3 PeoplingtheContinent,PeoplingthePlains:Pre-Clovis to 10,800 BC ...............................................................................................
4 PaleoindianHunters(andGatherers): 10,800 to 6900 BC .......................
5 Diversity,EnvironmentalChange,andExternalConnection: ThePlainsArchaic, 6900 BCto 600 BC
6 Mounds,Pots,Pipes,andBison:ThePlainsWoodlandPeriod, 600 BCtoAD 950 152
TheContextofMaizeFarmingontheGreatPlains
SettledFarmersandTheirNeighbors,Part 1:TheEarlyPlains VillagePeriod,AD 950 to 1250 ............................................................... 218 9 SettledFarmersandTheirNeighborsContinued:ThePlains VillagePeriodPart 2,AD 1250 toAD 1400 ...........................................
ThePlainsVillagePeriod,Part 3:Fifteenth-Century
1.1
2 7 Locationsofmajorsourcesof flakeablestoneontheGreatPlains
2 8 DistantrainstormintheOklahomaPanhandle
2 9 (a)DistributionofgeneralgrasslandcategoriesonthePlains; (b)poundsofforageperacreacrossthePlains
2.10 ShortgrasssteppeattheSandCreekbattlefieldin easternColorado
3.1 RadiocarboncalibrationcurveforthePreClovisand Clovisperiods
3 2 (a)ClovisbeveledmammothboneshaftfromtheBlackwater Drawsite,NewMexico;(b)twoClovisspearpoints
4.2 ExamplesofPaleoindianpointtypes:(a,b)Folsom;(c)Agate Basin;(d)HellGap;(e)Alberta;(f,g)Cody;(h)Plainview; (i)Golondrina;(j)JimmyAllen/latePaleoindian
4.3 NotPaleoindianprojectilepoints.Flakedstonetoolsfromthe Allensite,Nebraska:(a)beveledtoolusedtopreparehides (Stipplingindicateslocationofhaftingtraces);(b)twoperforators likelyusedtopunchholesintannedhides;(c)threegeneralpurpose corestruck flakes.SeeBamforth(2007)fordetaileddiscussion
4 4 AlsonotPaleoindianprojectilepoints:(a)canidulnatool; (b)metatefragmentreusedasanabrader;(c)groovedstone, possiblyanetweightofbolastone;(d)mano;(e)twoneedles
4.5 FolsomandlatePaleoindiansitesdiscussedinthetext 81
4.6 FolsombisonbonebedattheCoopersite,Oklahoma 84
4.7 FolsombisonkillattheLubbockLakesite,Texas 87
4.8 Paleoindianburialsandcommunalkillswithinformationon ritual/socialbehavior 97
4 9 PaleoindianagecookingfeatureattheWilsonLeonard site,Texas 99
5 1 RadiocarboncalibrationcurvefortheArchaicPeriod:(a)earlier Archaic;(b)laterArchaic
5 2 EarlierArchaicsidenotchedprojectilepoints:(a)MummyCave, Wyoming;(b)Hawkensite,Wyoming;(c)Gowensite, Saskatchewan;(d)Simonsen,Iowa;(e)Manitoba;(f)Logan Creek,Nebraska;(g)Rustadsite,NorthDakota
5.3 EarlierArchaicsitesdiscussedinthetext
5.4 BisonbonebedattheHawkensite,Wyoming
5.5 EarlyArchaicstemmedandcornernotchedpointsfromthe Coffeysite,Kansas
5 6 EarlyArchaicsickles(“Munker’sCreekKnives”)fromtheCoffey site,Kansas
5 7 EarlierArchaicroastingfeatureattheLubbockLakesite
5 8 CalfCreekpoints 115
5 9 LaterArchaicsitesdiscussedinthetext
5 10 McKeanComplexpoints:(a,b)Duncan;(c)Hanna; (d,e)Mallory;(f,g)McKean
5 11 Oxbowpoints
5.12 Varietiesofhotrockcooking
5.13 Makingbonegreasebypitboiling
5.14 SandstoneslabsliningaroastingpitattheHeadSmashedIn bisonjump
5.15 PelicanLakeandYonkeeprojectilepoints
5.16 Archaeologicalremainsofbonegreaseproductionat HeadSmashedInbisonjump
5 17 ThreeArchaicpithousesandassociatedpitfeaturesattheElkhead site,Wyoming
5 18 Examplesoftipirings
5 19 BritishBlockmedicinewheel.Notearrangementoftipiringsand humaneffigyincorporatedintothewheel
5 20 ArchaicbisonkillattheLubbockLakesite,Texas 135
5.21 NeboHillprojectilepoints(a)andbifacialhoes(b) 137
5.22 EarlyhuntingrockartinthesouthernBlackHills,SouthDakota 140
5.23 DinwoodyStyleimagesfromtheNorthwesternPlains 141
6.1 RadiocarboncalibrationcurvefortheWoodlandPeriod
6 2 Hopewellfrogeffigyplatformpipe
6 3 WoodlandPeriodsitesdiscussedinthetext
6 4 FourcheMalinevessels
6 5 KansasCityHopewellvessel
6 6 RennerSitelocation(a)andexcavation(b),Missouri 163
.7 KansasCityHopewellstonemortuarycryptatthePearlMound Group,Missouri
6.8 CuestaPhasedecoratedsherdfromArrowheadIsland,Kansas
6.9 House floorattheOliphantsite,Kansas
6 10 (a)MiddleWoodland/Valleystylepot;(b)Woodlandpotfrom easternColorado;(c)NorthernPlainsMiddleWoodlandpot
6 11 HouseattheBelwoodsite,Colorado
6 12 RemainsofaroastingfeatureattheGrahamApplegatesitein Texas,showingremnantsofcookingfeatureandsurrounding rockremovedfromit
13 HousePlanattheLaRochesite,SouthDakota
6 14 Avonleagroovedpaddle(a)andnetimpressed(b)vessels
6 15 Drivelane,corral,andshaman’s(?)structureattheRubysite, Wyoming.Postholesinclusterinthecorralareaoriginateat differentdepths,indicatingconstructionandreconstruction
illustratesawholeOneotastylepot
8.9 FloorplansofCentralPlainstraditionhousesfromthe Pattersonsite
8.10 ReconstructionofCentralPlainstraditionhousesfromthe Pattersonsite
8 11 ComparisonofPlansofInitialMiddleMissourilongrectangular houseswithgabledandhippedroofs
8 12 Interiorofreconstructedlongrectangularhippedroofhouseat theMitchellsite,SouthDakota
8 13 ThreeSteedKiskerhouses
8 14 SteedKiskerpotsshowinguseofforkedeyesurrounds(top)and reproductionofRameystylewithoutfourfoldsymmetry (bottom)
8 15 CentralPlainstraditionpot
8.16 PlattinstylepipefromaSteedKiskerSite(a)comparedtoa Plainsstyleelbowpipe(b)
8.17 SouthernPlainsVillagesitesdiscussedinthetext 238
8.18 EarlyPlainsVillagehousesfromcentralOklahoma 239
8.19 EarlyPlainsVillagehousesfromwesternOklahoma 239
8 20 Soprisphasehouse 240
8 21 Soprisphasepottery 241
8 22 JornadaMogollonpotteryfromtheRoswellarea:(a)Jornada Brownware;(b,c)Chupaderoblackonwhite
8 23 StonehousefoundationsattheSnakeBlakesleesite,Colorado 242
8 24 Apishapapot 243
8 25 FortificationsandhousesattheMenokensite 245
8.26 MapoftheFayToltonsiteanddetailofhouse 2 excavation, showinghousefeaturesandlocationsofhumanskeletalmaterial 248
8.27 DistributionoffortifiedandunfortifiedEarlyPlainsVillagesitesin SouthDakota
8.28 PhalanxofshieldbearingwarriorsatBearGulch,Montana, showingsequenceofdrawingandredrawingshieldsandregalia 249
8 29 Complexofbisondrivelines,tipirings,andotherstructuresat Kutoyis,Montana 253
8 30 CentralPlainstraditionstylevesselwithSpiroan/Mississippianlike designsincisedovercordmarking 259
8 31 CeremonialbifacesfromSpiro,Oklahoma(a,length= 34 0 cm; SmokyHillJasper),theWhitefordsite,Kansas(b,length= 25 0 cm, SmokyHillJasper),andtheGlenwoodarea, Iowa(c,length= 19 0 cm,FlorenceChert).Thelength/widthratio ofthebifaceontherightis 8:1 260
9.1 MiddlePlainsVillagesitesontheCentralandNorthernPlains discussedinthetext 264
9.2 ComparisonoftheLateWoodlandMarshallossuary(upper)and CentralPlainstraditionGrahamossuary(lower),bothinHarlan County,Nebraska 271
9 3 CemeteryattheSteedKiskersite,Missouri 272
9
9.4 Largehouseat 26NC29.Entrytothesoutheast,mainpostsin cardinaldirections,hearthcenteredshrine/altarinnorthcorner, innerrowofpostspossiblytosupportbenchorinteriorwall aroundstructuresuggestcivic/ceremonialuse.Cachepitsand mortarpostsuggestresidentialuse
SchematicangularinciseddesignattheMuglersite,easternKansas (MajorsOpposedDiagonal;seeScott
9.
StylisticallymixedpotteryfromtheLynchSite:(a)Cordmarked rimsherdwithOneotalipdecorationandstraphandle;(b)Sherd withCPtstylecordmarkingonthebodyandOneotastyle inciseddesignontheshoulder
MagneticgradiometermapoftheWhistlingElksite,South Dakota,showinghousesandditchandpalisadeforti
Tribalvariationinshieldbearingwarriorstyles,followingKeyser andPoetschat(2014):(a)Verdigrisstyle/Blackfoot;(b)Seedskadee style/Shoshone;(c)CastleGardensstyle/Diné
Arzbergersite,SouthDakota,showinghousesandforti
house.Right:hippedhouse
10.5 TheCrowCreeksite,SouthDakota,showingsurfacevisible housedepressionsandinnerandouterfortificationlines
10.6 ExcavationDattheCrowCreeksite,showinghousesIVandVIII andthepalisadealongtheinnerditch.Notethatthepalisade truncateshouseVIII
10 10 Locallymade fifteenthcenturyMississippianstylepotfrom 25WA1,WashingtonCounty,Nebraska
11 LatePlainsVillagesitesontheSouthernPlainsdiscussedin thetext
10 12 GreatBendpots
10.13 Centralmoundandsurroundingbasinsformingthecouncilcircle attheTobiassite,Kansas
10.14 CloseupofexcavatedbasinswithintheTobiassitecouncilcircle
10.15 TierraBlancavessel
10.16 Generalcorrespondenceofarchaeologicalculturehistoricalunits andtriballocationsattheendofthe fifteenthcentury
11 1 Radiocarboncalibrationcurve,AD 1500 topresent
11 2 LocationsofprenineteenthcenturyColonialerasitediscussedin thetext
11 3 ResultsofmagneticgradiometersurveyattheDoubleDitchsite, NorthDakota,showinglocationsofhousesandfour fortificationlines
11.4 (a)OneotadiskpipefromtheGreyWolfsite;(b)Pawneevessel
11.5 PostContactCoalescentpotsfromtheMiddleMissouri
11.6 IndigenousColonialeratradenetworkontheGreatPlains
11.7 Biographicrockart.upperimage:Pregun/posthorsecombat depictedatWritingOnStone,Alberta.Notebisonhidearmor depictedonthehorse.lowerimage:Posthorse/postguncombat onabisonrobeintheDeutschesLedermuseum, Offenbach,Germany
11 8 RecordofcoupcountsatPictographCave,Montana, documentingcaptureofsevenrifles
11 9 Nineteenthcenturyandlatersitesdiscussedinthetext
11 10 InteriorofthereconstructionofBent’sOldFort,Colorado
11 11 KippsTradingPost,NorthDakota:upperimage:artist’ s reconstruction;lowerimage:mapofexcavation
11.12 LookingsouthacrosstheLittleBigHornbattlefieldfromLast StandHill.Themarblemarkersintheforegroundmarkthe locationswhereGibbon’ssoldiersfoundthebodiesof Custer’ smen
11 13 StonewarevesselprobablymadeattheLincolnPotteryWorks 382
11 14 Karesansui(DryGarden)EntrywayGardenatAmache,perhaps anidealizedseascape,builtwithconcrete “islands” surroundedby gravel.Concretebarracksfoundationtotheleft;reconstructed guardtowerinthebackground
1.1 Chronologicalframeworkofthisbook page 12
6.1 Recordedbisonkill/processingsitespercenturyfordifferent partsoftheGreatPlainsandadjacentareasasof 1986
6 2 Summarystatisticsforcollagenandapatitecarbonisotopesand apatite–collagenspacingforWoodlandburialsonthecentralPlains
8 1 Length/widthratioofGreatOasis,MillCreek,andInitialMiddle Missourihouses
8 2 SeasonofkillsforcommunalPaleoindianthroughColonialPeriod bisonkillsrecordedasof 1986
9 1 CarbonisotopedataforWoodland,CentralPlainstradition(CPt), Pomona,andBluffCreekburials
ACKNOWLEDGMENTS
IbegantoworkontheGreatPlains 40 yearsagowhenEileenJohnsonoffered acrewchief’spositionontheLubbockLakeProjecttoakidfromNewJersey andbroughtmeoutontotheHighPlainsofnorthwestTexas.Ilearnedto excavatebisonbones,dancethetwostepandthewaltz,andseethebeautyin spacesthatwerewideropenthananythingIhadeverexperienced.Many peoplehaveinfluencedme,butnoonehastransformedmycareertheway shedid.
Toomanypeoplehavehelpedmeunderstandsomethingabouttherichness ofhumanhistoryontheGreatPlainssincethenformetobeabletolistallof them.Butatonetimeoranother,allofthefollowinghavetalkedwithme aboutthingsIwantedtoknowmoreabout;sentmehardto findthesesor publications;givenmeaccesstoradiocarbondates,house floormaps,pictures ofunpublishedartifacts,andotherimages;readsectionsofthisbook;and generallyputupwithquestionsandperspectivestheywerefairlysurewere deeplyconfused,atleastsometimesrightlyso:MaryAdair,StanAhler,Lynn Alex,LeeBement,BillBilleck,DonBlakeslee,PeterBleed,DougBoyd,Rob Bozell,JackBrink,ScottBrosowske,CathyCameron,AnnCarlos,K.C. Carlson,CaseyCarmichael,AndrewClark,BonnieClarke,LindaCordell, BobDawe,RogerEchohawk,ElizabethFenn,MikeFosha,GeorgeFrison, KevinGilmore,CarltonGover,DoloresGunnerson,JamesGunnerson, AdrienHannus,JimHaug,DaleHenning,MattE.Hill,MattG.Hill,Bob Hoard,KathyHolen,SteveHolen,KaceyHollenbeck,VanceHolliday,Les andJanHozick,DavidHughes,JackHughes,JackIves,MikeJochim,Peggy Jodry,EileenJohnson,ArtJoyce,MarvinKay,RobertKelly,JimKeyser,Ed Knell,AmyKoch,MarcelKornfeld,DickKrause,JasonLaBelle,MaryLou Larson,SteveLensink,ChrisLintz,BradLogan,JohnLudwickson,DaveMay, DaveMeltzer,MarkMitchell,MarkMuniz,BrianNaze,CurtisNepstad Thornberry,CodyNewton,AlanOsborne,ScottOrtman,TimPauketat, DevinPettigrew,BonniePitblado,LaurenRitterbush,DonnaRoper,Laura Scheiber,DougScott,JohnSeebach,PaysonSheets,AlbertSpaulding,John
Speth,MattSponheimer,DennisStanford,TerrySteinacher,AlstonThoms, JosephTiffany,DennisToom,SarahTrabert,DannyWalker,ErnieWalker, SusanVehik,RayWood,MariaNievesZedeno,andLarryZimmerman.
Andsomepeoplewentfaraboveandbeyondbyreadinglargeportionsof this,andinafewtrulydedicatedcasesallofit.ThankstoJackBrink,Rob Bozell,CathyCameron,AnnCarlos,K.C.Carlson,ArtJoyce,DaveMeltzer, MarkMitchell,PaysonSheets,andSusanVehik.
Perhapsmorethansomeotherkindsofarchaeology,Plainsarchaeologyhas alwaysdependedontheinterestandhospitalityofthecommunitiesthat archaeologistsworkin.Ihavehadtoomanykindnessestolistfromthepeople ofBriggsdale,Colorado,andCambridge,Crawford,Chadron,Lexington,and Lynch,Nebraska.ParticularthankstoDonandStephanieKing(ownersofthe Kingsite);CurtandLaurieHelgenberger(ownersofalargepartoftheLynch site);andMikeandLindaKesselringandthestaffattheDrifterCookshack/ HighPlainsHomesteadinthefarnorthwestofNebraska.Ifyouarereading thisbook,youshouldgoeatattheDrifter.
Plainsarchaeologyhasdependedsinceitsearliesttimesonthesupportand interestofavocationalarchaeologistsandsohaveI.ImentionedLesandJan Hozickabove,andIhavelearnedimmenselyfromtheirunparalleledstoreof knowledgeofearthlodgearchitectureandCentralPlainsarchaeology.Lesand Janalsohostedmy fieldschoolstudentsforyearsaswetraveledfromBoulder acrosstheplains.JimCox,DickEckles,JackHarmon,AlParrish,Tomand MyraWestfall,andmanyotherswhosenamesIdidnotlearnordidnothave thegoodsensetowritedownhavehostedme,showedmeartifacts,and generallysharedtheirloveofthehardevidenceofhumanhistoryonthe Plains.Thankyoutoall.
AndIdidnotproducethisvolumeonmyown.Ihavedependedespecially onErinHughes,wholaboredoverthebibliographyasshecompletedher master’sthesis,andonthegodsandgoddessesattheUniversityofColorado Boulder(CUBoulder)InterlibraryLoanoffice,whocan findanything.Eric Carlson,thebestarchaeologicalillustratorIknow,andIsuspectthebestthat thereis,producedmanyofthepicturesIusehere,andallofthereallygood ones.Allofthemapsherebuildonapublicdomainshadedreliefmapof NorthAmericacreatedbyTomPattersonandavailableat www.shadedrelief .com.ManythankstoTomforhelpingthisnoncartographergetaversion Icanworkwith.
Thankyoutoallforyourhelpandsupport.OnlyIamresponsibleforthe thingsIgotwrong.Idonotdoubtthatyou(andothers)willletmeknow whichthingsthoseare.
CHAPTER 1
INTRODUCTION
ThisbookisaboutthehumanhistoryoftheGreatPlains,theimmense grasslandattheheartofNorthAmerica,beginningwithitsinitialsettlement byhumanbeingstowardtheendoftheIceAgeandcontinuingintotheearly 20thcentury.TheGreatPlainsincludeamillionormoresquarekilometers fromtheCanadianparklandinthenorthtoCentralTexasinthesouthand fromtheRockyMountainsinthewesttoroughlythe 94thmeridianinthe east(Figure 1 1).Weknowthedeephumanhistoryofthisregionprimarily througharchaeologicalevidenceandindigenoustraditionalhistories,although thisevidenceisnotwidelyknownoutsidethePlains.Thispartoftheworldisa neglectedandoftenmalignedregion,perhapsasmuchamongprofessional archaeologistsasamongtheurbanelitesofNewYorkandLosAngeles.
Thisisastrueoftheplaceitselfasitisofitsdeephistory.Intheearly 19th century,StephenLongledanexpeditionacrossthePlainsfortheAmerican armyandproclaimedtheregion “theGreatAmericanDesert.” WithLong’ s perspectiveinmind,Americansofthattimewidelyvieweditasutterlyunin habitablesavebynativehunters,littlemorethanabarriertowestwardexpansion (Dillon 1967).However,LongtraveledacrossthePlainsattheendofaserious drought(Cooketal. 2007);theconditionsheencounteredwerereal,buttaking themasanaccurateviewoftheregionasawholemeansignoringtheirplacein thecontextofthelongtermhistoryofclimateintheregion.Inthesameway, widespreadviewsofthenativepeopleofthePlainsfocusontheperiodof intenseinteractionbetweenEuroamericansandPlainsIndiansintheeighteenth and,particularly,nineteenthcenturies,anintervalthatwasdramaticallydifferent fromthemillenniaofhistoryleadinguptothattime.
TheimageofmountedbisonhuntersontheWesternPlainsdressedinfringed andbeadedbuckskinclothingandeaglefeatherheaddresses,livingintipis,and battlingbluecoatedsoldiersattheLittleBigHornandelsewhere(reinforcedin 1990sAcademyAward–winning DanceswithWolves)isoneofthehistoricalicons
Figure 1.1 TheGreatPlains.
ofNorthAmerica.Indeed,thebisonfocusedhuntergatherergroupsonthe WesternPlainsduringthisperiodunderlienotonlymostviewsofIndianpeople onthePlainsbutalsothewidespreadviewsofNorthAmericanIndiansin general(Ewers[1964]discusseshowthismayhavecometobe).Butthe prominenceintheAmericanimaginationoftheimageofthenineteenth centuryPlainshuntingtribesobscuresandmisrepresentstherichanddiverse historyofthenativepeopleoftheGreatPlainsasprofoundlyasLong’sview misrepresenteditsclimatehistory.Acenturyofarchaeologicalresearchinthe regiontellsafarmorecomplexstoryofpastlivestherethantheonethat dominatesthepopularviews.NotallhuntersandgatherersonthePlainsfocused intensivelyonbisonandthemajorityofthepeoplewholivedonthePlainsat Europeancontactandwhohadlivedthereforcenturieswerefarmers..
Furthermore,focusingonthesocialgroupsonthePlainsduringthe 1800s –thenomadicLakotaortheCheyenneinthewest,orthesettledPawneeinthe east – beliestherealityofimmensechangeintheregion.Manyofthenomadic groups – theCheyenneandLakotaamongthem – arrivedonthePlainsvery recently,movingwestinfrontoftheadvancingAmericanfrontier.Thesocial formationsofthegroupswithmoreancientresidenceonthePlains – suchas thePawnee(portrayedalongwithAmericansoldiersasvillainsin DancesWith Wolves) – alsoappeartohavechangeddramaticallyshortlybeforeEuropeans firstarrivedintheNewWorld.AndthefocusonwarbetweenIndiansand settlersobscurestremendousvariationinevidenceforconflictintimeand space,eveninthe 19thcentury,aswellassimilarvariationinrelationsbetween indigenousgroupsandinmigratingEuropeansandAmericans.Thedeep humanhistoryoftheGreatPlainsisastoryofimmensechangeovermillennia ineveryaspectofindigenouslivesthere.Weknowthislonghistoryincom pletely,butitisunambiguouslyrichandcomplex.Mygoalhereistosum marizewhatweknowaboutthewaysinwhichitleduptothebriefinterval thatsodominatesthewaywethinkaboutthatregion.
AsistrueformuchofNorthAmerica,theearliestoccupationsofthePlains aresimultaneouslytheonesthatattractthegreatestattentionandthatwe knowtheleastabout.ResearchonearlyoccupationsonthePlainsdominates widespreadviewsoftheearliestpeopleonthiscontinentfarmorethan researchelsewhere.Inaddition,pastworkonthePlainshasparticularlydriven themisguidedfantasythatearlypeople(Paleoindians,andespeciallyClovis people)werehighlymobilespecializedbiggamehunters.EvenonthePlains, though,weknowenough – andtheavailabledataarerichlyenoughdetailed –tomovewellbeyondthatsadlywornstereotype(Chapters 3 and 4).Itistrue thatPlainshuntershadtheskills,knowledge,andcouragetocontroland slaughterstampedingherdsofbisonforallofatleastthelast 12,000 years, butthisisfarfromalltheydid.
Partofseeingthisrequiresustoattendtothedegreeofchangeoverthe courseoftheearlyoccupationsintheregion.Plainsdataofferussomeofthe
clearestevidenceforlongtermintensificationofsubsistencepracticesin responsetodemographicandenvironmentalchangesthatexistinNorth America.Thesechangesdevelopedovermillenniainthefaceofmassiveenvir onmental fluctuationsandledtoincreasingregionaldiversityinmaterial,social, andspiritualpracticeintheregion(Chapter 5).Plantsplayedamajorrolein thesechanges,andsodiddailypracticesasprosaicascookingtechniques.But bisonplayedaroleaswell,withNorthernPlainshuntersincreasingthesophis ticationoftheirstrategies,devisingcorralsthatcouldcontainmanytonsof furiousandpowerfulanimalslongenoughforhunterstokillthem.Atthesame time,theyalsobegantodrivebisonoverthegreatcliffjumpsthatafew EuropeanexplorerssawintheColonialperiod.Thesesamenorthernhunters alsobuilttheearliestpartsoflessprosaicstructuresthatwecall “medicine wheels”– spiritualcentersthatpeopleaddedtoandrebuiltformillennia.
Asthesechangesprogressed,Plainscommunitiesincreasinglyreachedout beyondthegrasslands,playingmajorrolesinthedevelopmentofcontinent widenetworksofconnectionthatmovedgoodsandideasovervastdistances (Chapter 6).Some 2,000 yearsago,bisonhuntersforgedapatternofsurplus productionthatremainedcentraltothesenetworksintothe 1800sand changedthewaysinwhichtheyrepresentedthemselvesandtheircommunities inartandmortuaryritual.OtherareasreachedoutintothePlainsactivelyas well,andnotjustthroughexchange.DatafromtheSouthernPlainstellsus thattheareaalongtheeasternedgeoftheRockyMountainswherethe first Spanishexplorersencountered “borderpueblos” suchasPecosandGran Quiviraisactuallyalongwayfromtheancienteasternborderofthe AmericanSouthwest.Stonearrowheadsembeddedinhumanbonesuggest thatthisbordermayoftenhavebeenadangerousplace(Chapters 6, 9,and 10).
AsmorecomplexandpopuloussocietiesarosearoundthePlains,these connectionsshifted.Extensivemaizehorticulturecametothegrasslandsa millenniumago,spreadingnorthalmosttoCanadaandhundredsofkilo meterswestofthe 99 thmeridianthatmarkedtheboundarybetweenfarmers andbisonhuntersintheColonialera(Chapters 7– 10).Therelianceon cultigensvariedinspaceandincreasedovertime,especiallyasfarmers coalescedintotownswithpopulationsthatsometimesnumberedinthe thousandsandoftenservedascentralnodesincontinentwidetradenet works.Socialrelationsrangedfromtradetogenocidalviolence,andmigra tionsofnewpeopleintotheregionpre cipitatedmajorsocialchangesinthe yearsleadinguptoEuropeancontact.Wa rfarechangedsocialboundariesand socialrelations.Rockarttellssomeofthestoryofcon fl ict;combatvictims andforti fi cationstellotherparts.
ConflictiscentraltothestoryofhumanhistoryonthePlainsafter Europeansarrived,althoughitdoesnottellthewholestory.Communities inthegrasslandsprosperedasEuropeangoodsincreasingly flowedalong traditionaltradenetworks,buttheycollapsedaspathogens flowedwiththose
goods,newgroups fledwestintotheregion,andviolenceandeconomic changeacceleratedintothe 19thcentury.Archaeologycontinuestotellhuman historyonthePlainsintothe 20thcenturyintheresiduesofexpanding Americanpopulations,strikingcoalminers,andJapaneseAmericanconcen trationcamps(Chapter 11).
WHOISTHISBOOKABOUT?
Archaeologyisworthdoingbecauseittellsusabouthumanhistoryinways thatotherkindsofevidence(e.g.,oralandwrittenhistory)cannotandabout periodsofhumanhistorythatotherkindsofevidenceeitherdonotaddressor addressremotelyandimprecisely.Butarchaeologyisalwaysabouthuman beingsandhowwethinkandtalkabouthumanbeingsinarchaeological contextsaffectsthehistoricalstorywetell.Twoaspectsofhowwetalkabout humanbeingsareespeciallyimportanthere.
Intheprecedingsection,Iusedtheword “Indians,” whichisthetermwe oftenusetodescribetheindigenouspeopleofNorthandSouthAmerica.This isaracialtermthathasmeaningmainlyasasocialconstructandthatespecially hasmeaningasasocialconstructonlyinreferencetoothersociallyconstructed racialgroups.Whateverthesalienceoftheconceptof “Indians” inrecentand modernhistory,Echohawk(2007)pointsoutthatitwasameaninglessterm beforeEuropeansknewthattherewasaNewWorldthathadpeopleinitand beforethosepeopleknewtherewereEuropeans.PriortoEuropeancoloniza tion,theonlysocialconstructsthatexistedontheGreatPlainswerethe divisionsamonglocallinguisticandsociopoliticalgroups;theconceptof “Indians” aswetalkaboutthemtodaydevelopedintheWesternimagination intheeighteenthandnineteenthcenturies.Thenextsectiondiscusseshow Plainsarchaeologistshavetriedtoidentifylocalsocialgroups,butitisimport anttonotethatIhaveworkedtowriteaboutcommunitiesandpeople. Indiansappearonlyinthe Chapter 10,whichaddressestheperiodoftimein whichthatconcept firstappearedintheworld.
However,whileIwriteintermsofpeople,Ilargelyavoidsinglingoutmen andwomen.ThepopularviewofPlainspeopleisspectacularlymaleoriented. Someaspectsofthearchaeologicalrecord(rockart,forexample),aswellas ethnographicdataonrecentgroups,indicatethatmalestatuswasveryimport antinmanyPlainssocieties.Humanlivesandthearchaeologythatthoselives create,though,equallyinvolvewomen.Manypeoplehavearguedthatmale andfemaleareasoflifeonthePlainsweredifferentbutequallysignificantand thattheychangedovertime(i.e.,authorsinAlbersandMedicine[1983]).Most kindsofarchaeologicalevidence,though,arenotoriouslydifficulttoreadin termsofgender.Archaeologistsknowthatmenandwomenmake(andmade) potsandstonetools,thatmenandwomenbutcher(andbutchered)animals, andthatsocialexpectationsaboutwhoshoulddo(andshouldhavedone)
thosekindsofthingsvary(andmusthavevaried)intimeandspace.Gender rolesdifferfromsocietytosocietyandlikelyhavedonesoformillennia. However,wehavestruggledto findrigorouswaysofstudyinggenderinmost kindsofarchaeologicaldata.Iavoidspeculatingaboutthattopichere, althoughthereisartandskeletalevidencefromfairlyrecentperiodsoftime thatopensimportantwindowsintothistopic.Myfocusisongroupsofpeople aswecanseetheminarchaeologicalcontexts.
THINKINGABOUTHUMANHISTORYONTHEGREATPLAINS
Thisvolumethussummarizesthehistoryofmillenniaofchangeinthehuman occupationofthePlainsasarchaeologytellsusaboutthathistory,fromits earliestsettlementbyhumansattheendoftheIceAgetotheearlypartsofthe 20thcentury.Lekson(2009)observesthatregionalarchaeologicaloverviews tendtodothisbyfocusingeitheronnarrativesofeventsandprocessesin humanhistoryoronsummariesofarchaeologicaldata.Mygoalhereistofall somewhereinthemiddleofthisrangeofvariation:Imeanthistobea structurednarrativeofimportantlongtermhumanprocessesonthePlains thatalsoputsthearchaeologicalrecordfrontandcenter,strivingtotellboth whatweknowandhowweknowit.However,tellinghistoryonthebasisof archaeologicaloranyotherkindofevidenceisnotjustamatterofdescribinga seriesofdatesandchangesinwaysoflife,artifacts,andsoon.Tellinghistory requiresacoherentemphasisthatmakesparticulardatesandparticularkindsof changeimportantandthattiesthemtogether.
Lekson(2009)emphasizedthedevelopmentofpoliticalcomplexityinthe AmericanSouthwest,somethingthatisdifficulttoseeonthePlains.Plains peoplecertainlyknewaboutcomplexsocieties,buttheyseemtohavedonea goodjobofavoidingbecomingpartofthemuntillateintheColonialperiod. Instead,mymajoremphasishereisonfourintertwinedsetsoflongterm developments.The firstoftheseisalong,andforthemostpartslow,trend towardanincreasinglyintensiveuseofthePlainsenvironment,particularlya longtermintensificationofsubsistencepractices.Thesecondisaparallel progressiveincreaseovertimeinthedegreetowhichPlainspeopleinteracted withpeopleinotherpartsofNorthAmerica.Thesetwochangesare,inturn, linkedtotwomore:substantialincreasesovertimeinsocialviolence – war –andtheappearanceofincreasinglyvisibleanddistinctivesocialgroups.
ThisdiffersfrommanysynthesesonthePlains,whichtendfairlystrongly towardthedatasummaryendofLekson’srangeandoftenemphasizethe conceptualunitsthatarchaeologistshaveusedtomakesenseoutofthesites andartifactsfoundonthePlainsindifferenttimesandplaces(i.e.,Hoardand Banks 2006;Lehmer 1971;Peck 2011;Schlesier 1987;Wedel 1961;Wood 1998).Theseunitssummarizegeneralpatternsofvariationinthearchaeo logicalrecordintothesequencesoftemporalchangeandregionaldifference
thatarchaeologistsrefertoas “culturehistory.” BecausesomuchofthePlains literaturereliesonthem,andbecausetheylieattheheartofmuchofwhatwe knowaboutancientpeopleonthePlains,Icannotavoidculturehistorical terminologycompletely.However,asnotedabove,Idonotemphasizeithere. Thenextsectionexplainswhy.
CultureHistoricalApproachesontheGreatPlains
TheadvanceinNorthAmericanarchaeology findstheGreatPlainsarea somewhatneartherearoftheprocession.Notthattherehasbeenalackof workinthePlains,but,rather,theworkhasremainedunorganized. Reportsonresearchinthis fieldshowasinterestingmaterialsandother dataasaretobeencounteredinany field,butsomeofthesereportsexhibit alackofinformationregardingtheactivitiesofneighboringinvestigators thatisanythingbutadvantageoustotheauthor.Also,olderreportsareat timessofullofmeaninglesstermsthattheyarehardlyworthreading.
Strong’ s AnIntroductiontoNebraskaArchaeology servestoemphasizethe needforbettercooperationandorganizationamongGreatPlainsstudents. Weneedastandardizedsystemofculturenomenclatureandclassification. (Carder 1935, 152)
AlbertSpaulding(asometimePlainsarchaeologist;SchultzandSpaulding 1948; Spaulding 1956)defined “archaeology” atitsmostbasicas “thestudyofthe interrelationshipsofform,temporallocus,andspatiallocusexhibitedbyartifacts” (1960: 438).Thisunderscoresthefundamentalproblemofarchaeologicalanalysis. Archaeologistsseethelivesofancientpeoplebystudyingtemporalandspatial patternsinthethingsthosepeopleleftbehind;weneedto findsystematicwaysto identifyandorganizethosepatternsinordertodothis.Themajorconceptual toolsthatarchaeologistsusedinthiseffortformuchofthe 20thcenturyareways ofgroupingsitesorlevelswithinsitesonthebasisofsimilaritiesinthearchaeo logicalmaterialstheycontain.PlainsarchaeologistsrespondedtoCarder’scallby relyingwithvaryingdegreesofrigorontwoapproachestodoingthis.ThePlains archaeologicalliteraturedrawsterminologyfrombothofthese.
TheolderoftheseapproachesisMcKern’s(1939)MidwestTaxonomic System(MTS).McKernreferredtositesorwelldefinedlevelswithinsitesas components andassessedtheirdegreeofhomogeneitybyconsideringthekinds ofarchaeologicalmaterial(“traits”)inthem.Hereferredtoarecurringsetof archaeologicaltraitsasatrait complex.TheMTSgroupscomponentshierarch ically,muchliketheapproachintheLinnaeansystemofclassifyingbiological species.InMcKern’ssystem,agroupofmoreorlessindistinguishablecom ponentsformsa focus (plural foci),withgroupsofsimilarfocicombinedinto aspects,groupsofaspectscombinedinto phases,groupsofphasescombinedinto patterns,andgroupsofpatternscombinedatthehighestlevelofabstractioninto bases.Inpractice,moregeneralunitsthantheaspecthaveplayedminorrolesin
archaeologicalpracticeonthePlains.Crucially,oneofMcKern’sprimarygoals indevelopingtheMTSwastobegintobeabletoidentifyancientsocial groupsonthebasisofarchaeologicaldata.Hespecificallysuggestedthatafocus “mayininstancescorrespondcloselytothelocaltribeinethnology,” although hewarnedthatthisisnotcertain(McKern 1939, 308).
Dissatis fi edwithMcKern ’sapproach,WilleyandPhillips(1958)developed asimpli fi edbutsimilarclassi fi cation.Thisapproachgroups components (in McKern’ssense)into phases,whichareessentiallythesameasMcKern’sfoci. WilleyandPhillipsexpresslysawphasesasgeographicallyandtemporally limitedandproposedtheconceptofa horizon todescribealimitedsetoftraits (oftenjustastyleofdecorationoranunusualartifactform)thatisvery widespreadinspacebutdoesnotpersistforverylong.Similarly,theyde fi ned theconceptofa tradition ,aroughlysimilarkindofpatternthatisgeographic allylimitedbutthatenduredovertime.LikeMcKern,WilleyandPhillips wantedphasestobesociallymeaningfulbutwereawarethatitwasdangerous toassumethis.Writingwithhopefulhearts,theyarguedthat “itlooksas thoughthepresentchancesareagainstarchaeologicalphaseshavingmuch,if any,socialreality,butthisdoesnotpreventusfrommaintainingthatthey canhaveandthatinthemeantimewemayactasiftheydidhave” (Willey andPhillips 1958 : 50 ).
Plainsarchaeologyhasde fi nedunitsusingbothMcKern’ sandWilleyand Phillips ’sterminologyandhasoftentakenWilleyandPhillips’ssuggestion that “ wemayactasiftheydidhave” socialrealitytoheartwithavengeance. Particularlyforthelast 2, 000 –3 ,000 yearsofindigenoushistory,ithasoften treatedculturehistoricalunitsde fi nedonthebasisofarchaeologicaldataas havingmoreorlessdirectsocialmeanin g(oftenquiteexplicitly;i.e.,Peck 2011 ;Schlesier 1994 ).Thisemphasisinourliterature,though,neglects WilleyandPhillips ’scautionthat “presentchancesareagainst ” thisnecessar ilybeingagoodidea.
Iavoidissuesofculturehistoricaltaxonomyhere.Forthemostpart,the distinctionsarchaeologistshavedrawnonthePlainsreflectrealdifferencesin timeandspaceinsuchtraitsashouseform,ceramictechnology,andprojectile pointstyle;manyofthemarefundamentallyimportanttoanydiscussionof humanhistoryintheregion,includingthisone.However,thereareanumber ofissuesthatmakeamajoremphasisonthemillsuitedtothisvolume.For one,thisbookisaboutpeople,notaboutphasesorfoci,andtheamountof attentionthatwehavesometimesdevotedtoclassifyingarchaeologicalmater ialcanmakeitdifficulttoseeancienthumanbeings.Oneimportantreasonfor thisisthatwedonotalwaysknowthesignificanceofthedifferenceswe recognizeinthearchaeologicalrecord,althoughwedoknowthatthissignifi cancecanvary.Totakeonlyoneexample,someethnoarchaeologicaldata documentassociationsbetweenparticularprojectilestylesandsomekindsof socialgroupsinsouthernAfrica(Weissner 1983;alsoseebelow),anissue
Ireturntolaterinthisvolume.However,wesometimesseeessentially identicalprojectilepointsoverareasthataretoolargetoplausiblybethe territoryofasinglesocialgroup.Wealsoknowthatdifferencesinpointform reflectmanyfactors – pointsusedinwar,forexample,maybedifferentthan pointsusedinhunting,evenwhentheyaremadebythesamepeople(Keeley 1996, 52) – andwecanmakesimilarobservationsaboutsuchtraitsasarchitec tureandpottery(seeMoore[2012]onsimilarissuesindomesticarchitecture). McKern,Willey,andPhillipswererighttourgecautioninassumingthat materialdifferencesasarchaeologistsdefinethemnecessarilymapontosocial differences(althoughIdiscusshowwecansometimesseesocialdifferencesin archaeologicalsettingsbelow).
Archaeologistshavealsooccasionallyuseddifferenttermstodescribesimilar, andsometimesidentical,culturehistoricalconstructsseparatedinspaceby littlemorethantheboundariesofmodernstatesandcountries.Assumptions ofhomogeneitywithinculturehistoricalunitscanalsoobscureconnections amongthemandvariationwithinthemandalmostcertainlyimposeboundar iesonsocietieswhoseinterrelationshipsoftenformedsocialcontinua(cf. Blakeslee 2002;Roper 2007).Furthermore,archaeologistshavelongrecog nizedthatweoftenhavedifferentimplicitapproachestoclassifyingtheartifacts thatweusetodefinephasesandcomplexes.AsMarieWormingtonputsit,
Notallarchaeologistscreatetypesinthesameway,however.Someare “lumpers” whorecognizeonlyafewtypesandallowagreatvariation withineachcategory.Othersare “splitters ” whorecognizealargenumber oftypesandinsistongreateruniformitybecausetheybelievethatcertain relativelysmalldifferencesmaybesignificant.Eventhougharchaeologists trytoavoidbothextremes,theymust,iftheyarehonest,admitthatthey tendtowardoneendofthescaleortheother.Thetendenciesofthewriter are,admittedly,onthesplittingside.(1957, 3)
InWormington’sspirit,Inotethatmytendenciesareonthelumpingside. I finditdifficulttoassume,forexample,thatminordifferencesinthelocation ofanotchonaspearorarrowpointidentifyhumansocieties.Likemany archaeologists,Iwonderabouttheextenttowhichstoneworkers’ levelsofskill andthecharacteristicsoftherawmaterialavailabletothemaffectartisans’ abilitytolocatenotchesprecisely;Idoubtthatnotchlocationsdomuchto signalgroupmembershipgiventhenearinvisibilityofthoselocationsona pointmountedinitsshaft.
Oneimplicationofthisisthatconstructssuchasphasesdefinedbysplitters areoftennotquitecomparabletothosedefinedbylumpers,especiallywhen werelyonfairlyintuitivecriteriafordefiningdistinctionsamongthediagnos ticartifactsthatidentifythoseconstructs(e.g.,typesofpointsorpots).The chaptersherethusrefertotraditionalculturehistoricalconstructsasneeded buttendnottousethemasfundamentalorganizingunitsfordiscussion. Instead,Iorganizethisvolumebytime.Idothisbecausemygoalhereisto
writeanarchaeologicalhistoryofthePlainsandtoshowthatwecanseestrong patternsoflongtermchangeinthewayspeoplehavelivedthere.History unfoldsovertime,anddifferencesandsimilaritiesamongpeopleatmomentsin timehelpustoseehowitunfolds.Focusingontheconstructsthatarchaeolo gistsusetoorganizeourdataratherthanthepatternswecanseeinancientlives distractsusfromthisgoal.
ANoteonObjectsandSocialIdentities
Culturalhistoricalunitssuchasphasesandfocithushaveuncertainand incompletelyunderstoodlinkstoancienthumansocialgroups.However, thelogicbehindthemhasmerit;distinctivegroupsofmodernpeopleoften usedistinctivekindsofmaterialculture (clothing,architecture,tools),andwe cansurelyinferthatancientpeopleoftendidthesame.Theproblemisnot thatgeographicpatternsinmaterialcul turedonothavesocialmeaning.Itis thatwedonotalwaysknowwhatpatternstolookfororwhatkindsof meaningsthosepatternshaveandthatwedoknowthatsimilarobjectscan takeondifferentsocialmeaningsindifferentsettings.Bushmanarrowpoints intheKalahariDesertmapontolanguagegroups,butspearpointsamong theMaasaiofKenyavaryamonggroupsthatMaasaimenjoinastheyreach differentages(Larick 1985).
Archaeologistshavegrappledwiththeseproblemsandcontinuetograpple withthem(thedetailsofthisdebatevaryovertime,butHegmon[ 1992] outlinesthefundamentalissuesitinvo lves).Forthepurposesofthisbook,the essentialissuehastodowithwhatmostarchaeologistsrefertoas “ style.” At itsheart,thisnotionhastodowithchoicesthatpeoplemakeabouthowto dosomething,recognizingthattherecanbemultipleequallyeffectiveways ofaccomplishingataskandthatwecandosomethingsinwaysthatare simplyirrelevanttotheutilitarianpurposeofanobject(e.g.,wecanpaintor incisemanydesignsonapotwithoutaffe ctingitspracticalutility).Theways wechoosefromamongthesekindsofpossibilitiescanbequitedeliberate (e.g.,asinthedesignsof fl ags),ortheycanbeclosetounconscious,theresult ofsimplydoingthingsthewaywelearnedtodothem.Forexample, Japanesewoodworkersusesawsthatcutonthepullstroke,butAmerican woodworkersusepullsawsalmostexcl usivelytomakeveryprecisecutsin fi necabinetryandfurnituremanufactureandusepushsawsforotherwork (BleedandBleed 1987).
Someconceptofsocialinteractionunderliesallofthis.Welearnhowto decorate flagsandcutwoodasmembersofsocialgroups,andthatmeansthat weshouldbeabletoseesomekindofsocialmeaninginthekindsofmaterial characteristicsthatweperceiveasstylistic.But “interaction” isavagueconcept andhumansinteractinmanydifferentways.Wealsoliveinsocialgroupswith varyingdegreesofformalstructureandinthepasthaveoftenlivedingroups
withfeworperhapsnorigidsocialboundaries.Individualscanalsoexpress (consciouslyornot)multiplekindsofsocialidentitieswithmaterialculture. Bushmanarrowpointstylesappeartotellusaboutlanguagegroupsand geographicproximity,butBushmenbeadworkshowsconsiderableindividual invention(withinculturalnorms),alongwithinterregionalsimilaritiesthat reflectpatternsofsocialinteraction(Wiessner 1984).
Forthepurposesofthisvolume,thecentralityofsomeformofsocial interactiontothewayspeoplemakewhatamounttoarbitrarychoicesabout designingmaterialcultureunderliesmuchofmydiscussion.Idonotassume thatweknowindetailwhatformthisinteractiontookorthatwhenwecan seewhatappeartobegeographicallyboundedsocialunitsweknowprecisely whatformstheseunitsmighthavetaken.LateIceAgestoneworkersonthe Plainsallseemtohavemadeessentiallythesamekindofspearpointfor centuries(Chapter 3),butlatepreColonialpottersonthePlainsseemtohave maderelativelydiverseandgeographicallydistinctivekindsofpotterythat changedwithinafewgenerations(Chapters 7–10).Itisnotreasonableto supposethatIceAgepoint “styles” andlatepreColonialpot “styles” markthe samekindsofsocialunitsorthesamekindsofinteractions.Butchoicesabout pointandpotterystylesarebotharbitraryinasense.Bothmarkshared understandingsofwhatmaterialcultureshouldlooklikeandthereduction intheareaoverwhichpeoplesharedtheseunderstandingsandtheincreasein therateatwhichtheseunderstandingschangedtellussomethingimportant aboutchangesinhumansocieties.
TellingTimeontheGreatPlains
TheGreatPlainscoverahugeexpanseofcentralNorthAmerica.Regional differencesinthehistoriesofancientcommunitiesofindigenouspeopleandof morerecentcommunitiesofarchaeologistshavecombinedtoproduceanarray oflocalchronologicalschemes.Todrawthisvarietytogether,Idividetime into fivebasicpiecesandsubdividesomeofthese(Table 1.1).
Someoftheseterms(“Paleoindian,” forexample)areuniversalacrossthe Plains;othersarenot.sotheschemein Table 1 1 requiressomediscussion. ManyarchaeologiststreatthePaleoindianPeriodfromClovistolatertimesasa singletopic;othersrefertoClovisandtheearliestpartofthefollowing interval – theFolsomPeriod – as “EarlyPaleoindian,” perhapsbecauseof generaltypologicalsimilaritiesbetweenClovisandFolsomspearpoints.Both ofthesepracticesobscurebothadramaticchangeinthenatureofthe archaeologicalrecordattheendoftheClovisperiodandprofoundcontinuity withintheremainderofwhatwecall “Paleoindian,” andIseparatethese intervalsaccordingly.ArchaeologiststhroughoutthePlainsusetheterm “Archaic” butuniversallydivideitintothreesubperiodslabeledEarly, Middle,andLate(aswedividemanyintervalsinhumanhistoryinmanyparts
Another random document with no related content on Scribd:
laajassa salissa, joka sisälsi kahdeksansataa tuhatta teosta, painettuja nidoksia ja käsikirjoituksia.
5. LUKU.
Kuninkaallinen kirjasto.
Pyydettyään heidät istumaan kirjastonhoitaja viittasi kädellään valtaviin kirjarykelmiinsä, jotka riveihin ladottuina täyttivät kaikki neljä seinää lattiasta kattoreunukseen asti.
— Ettekö kuule? Ettekö kuule, millaista meteliä ne pitävät?
Korvani ovat melkein menneet siitä lukkoon. Ne puhuvat kaikki yhtaikaa ja kaikkia eri kieliä. Ne väittelevät kaikesta: Jumalasta, luonnosta, ihmisestä, ajasta, luvuista ja avaruudesta, tutusta ja tuntemattomasta, hyvästä ja pahasta, ne tutkivat kaikkea, väittelevät kaikesta, myöntävät kaiken ja kieltävät kaiken. Ne puhuvat järkeä ja järjetöntä. Niiden joukossa on keveitä ja vakavia, iloisia ja surullisia, lavertelevia ja niukkasanaisia; useimmat puhelevat vain ollakseen mitään sanomatta, laskien tavuja ja kooten yhteen äänteitä lakien mukaan, joiden alkuperä ja henki on niille itselleenkin outo: ne ovat kaikista tyytyväisimmät. Sitten on olemassa eräs hyvin ankara ja kolkko laji kirjoja, — ne käsittelevät ainoastaan sellaisia aiheita, jotka ovat tyystin puhtaat kaikista aistein havaittavista ominaisuuksista ja visusti turvassa luonnon oikuilta; ne käyvät taistelua tyhjyydessä ja
liikkuvat olemattoman näkymättömissä ilmakehissä ja juuri nämä ovat vimman-villittyjä väittelijöitä, jotka puolustavat oleellisuuksiaan ja vertauskuviaan vallan verisellä raivolla. Sivuutan ne, jotka kertoilevat oman aikansa historiaa tai välittävät tietoja vanhemmista ajoista, sillä kukaan ei usko niitä. Kaikkiaan on niitä tässä salissa kahdeksansataa tuhatta, eikä ole edes kahta, jotka ajattelisivat samoin inistään asiasta, ja juuri ne, jotka eniten toistavat toisiaan, tulevat huonoimmin toimeen keskenään. Useimmiten ne eivät tiedä, mitä ne itse sanovat eivätkä mitä muut ovat sanoneet.
Hyvät herrat, tämän yleismaailmallisen metelin kuulemisesta tulen vielä kerran hulluksi, niinkuin ovat tulleet kaikki muutkin, jotka ennen minua ovat eläneet tässä lukemattomien äänien salissa, elleivät he nimittäin jo tullessaan ole olleet luonnostaan tylsämielisiä, niinkuin tuo minun kunnianarvoisa virkaveljeni, herra Jääpohja, jonka näette istuvan minua vastapäätä ja laittavan luetteloja rauhallisella uutteruudella. Hän on syntynyt yksinkertaiseksi, ja yksinkertaisena on hän myös pysynyt. Hän on syntynyt täydelliseksi ykseydeksi eikä ole koko elämänsä ajalla käynyt moninaiseksi. Sillä ykseydestä ei koskaan kehity moninaisuutta, ja juuri siinä on, johdatan sen tässä vain ohimennen mieleenne, hyvät herrat, ensimäinen vaikeus, joka kohtaa meitä etsiessämme olioiden alkuperää: kun ensimäinen alkusyy ei voi olla yksi, sen täytyy välttämättä olla kaksinainen, kolminainen tai moninainen, mikä taaskin on vaikeasti otaksuttavissa. Herra Jääpohjalla on yksinkertainen henki ja puhdas sielu. Hän elää luettelojen elämää. Hän tuntee kaikkien näiden seiniä koristavain nidosten nimen ja ulkomuodon ja omaa siten sen ainoan täsmällisen tiedon, minkä voi ainoastaan kirjastossa itselleen hankkia. Ja kun hän ei koskaan ole tunkeutunut minkään kirjan kansien sisäpuolelle, on hän säilynyt siitä selkärangattomasta epävarmuudesta, siitä satasuisesta erheen tulvasta, siitä
hirvittävästä epäilystä ja kalvavasta levottomuudesta, joiden kummitukset lukeminen synnyttää hedelmällisiin aivoihin. Hän on tyyni ja rauhallinen, hän on onnellinen.
— Hän on onnellinen! huudahtivat molemmat paidanetsijät yht’aikaa.
— Hän on onnellinen, toisti hra Tuliaivo, mutta hän ei tiedä sitä. Ja kenties ei ihminen voi ollakaan onnellinen muuten kuin tällä edellytyksellä.
— Voi! sanoi Pyhä-Sylvanus, mitä elämää se on, jos ei tiedä elävänsä; mitä onnea se, jos ei tiedä olevansa onnellinen.
Mutta Nelilehti, joka ei luottanut järkijohdelmiin, vaan kaikissa asioissa turvasi kokemukseen, lähestyi pöytää, jonka päällä virui kasoittain vasikannahalla, lampaanvuodalla, kiilto- ja silonahalla, pergamentilla, siannahalla ja pahvilla päällystettyjä, tomulle, homeelle, rotalle ja hiirelle haisevia kirjakuluja ja jonka ääressä Jääpohja laati luettelojaan.
— Herra kirjastonhoitaja, — sanoi Nelilehti hänelle, suvaitkaa vastata minulle. Oletteko onnellinen?
— En tunne sen nimistä teosta, vastasi vanha luettelojenlaatija.
Nelilehti palasi vanhalle paikalleen levitellen epätoivoissaan käsiään.
— Niin, ja kuitenkin, ajatelkaahan, hyvät herrat, jatkoi Tuliaivo, me emme varmasti tiedä yhtään mitään. Tietämättömyytemme syyt ovat lukuisat, mutta olen vakuutettu siitä, että suurimpana syynä siihen on kielenkäyttömme epätäydellisyys. Sanojen epämääräisyys
hämmentää aatoksiamme. Jos suuremmalla huolella määrittelisimme käsitteet, joiden avulla välitämme ajatuksiamme, niin olisivat ajatuksemmekin selvemmät ja varmemmat.
— Mitä minä teille sanoin, Nelilehti, huudahti Pyhä-Sylvanus voitonriemuisena.
Ja kääntyen kirjastonhoitajan puoleen hän lisäsi:
— Herra Tuliaivo, se, mitä nyt sanotte, ilahuttaa minua sanomattomasti. Ja minä huomaan, että kääntyessämme teidän puoleenne olemme vetoamassa oikeaan henkilöön. Olemme teiltä tulleet pyytämään onnen määrittelyä, Hänen Majesteettinsa palveluksessa.
— Vastaan teille siis niin hyvin kuin osaan. Jonkun sanan määritelmän tulee olla muoto-opillisesti ja johtoperäisesti perusteltu. Mitä siis tarkoitetaan sanalla onni, kysytte te. Sana on tietenkin samaa juurta kuin enne, s.o. suotuisa ennusmerkki, vastakohtana onnettomuudelle, joka merkitsee alkujaan, että ennusmerkkejä jonkun seikan suhteen tarkattaessa saatiin hyväksyttyihin enteisiin nähden kielteinen tulos.
— Mutta, — kysyi Pyhä-Sylvanus, — eikö onnellinen ihminen ole sellainen ihminen, jolla on menestystä, ja eikö ole olemassa joitakin ulkonaisia ja näkyviä merkkejä, joista voi päättää, milloin on hyvä menestys?
— Menestys — vastasi Tuliaivo — on niinkuin noppapelin heittoa, se on hyvä tai huono, miten sattuu. Jos olen teidät oikein
ymmärtänyt, hyvät herrat, niin te etsitte onnellista ihmistä, menestyksellistä ihmistä, s.o. sellaista ihmistä, jolle merkit ennustavat ainoastaan hyvää ja jota noppapelin heitot lakkaamatta suosivat. Etsikää silloin tätä harvinaista kuolevaista ihmisten joukosta, jotka jo ovat elämän ehtoossa ja etenkin niiden joukosta, jotka jo makaavat kuolinvuoteellaan, siis niiden joukosta, joilla ei enää ole tilaisuutta epätietoisuuteen menestyksensä määrästä. Ainoastaan nämä voivat kerskua uskollisella menestyksellä ja pysyväisellä onnella. Eikö Sofokles ole sanonut Kuningas Oidipuksessaan: "Älkäämme sanoko ketään ihmistä onnelliseksi ennen kuolemaansa."
Nämä neuvot eivät miellyttäneet Nelilehteä, joka ei voinut sulattaa sitä ajatusta, että hänen pitäisi etsiskellä onnea viimeisten voitelujen jäljiltä. Pyhä-Sylvanus ei myöskään tuntenut erikoisempaa kutsumusta mennä vetämään paitoja kuolevien yltä; mutta koska hän oli luonteeltaan tiedonhaluinen ja järkeilyyn taipuva, kysyi hän kirjastonhoitajalta, tunsiko tämä mahdollisesti jotakuta tällaista kaunista vanhusta, joka jo oli heittänyt viimeisen loistavasti onnistuneen noppasensa.
Tuliaivo pudisti päätään, nousi, meni ikkunan luo ja naputteli sormillaan ruutua. Ulkona satoi; asetori oli tyhjä. Sen toisessa päässä kohosi komea palatsi, jonka kattoreunus oli koristettu sotaisilla voitonmerkeillä ja jonka otsikossa seisoi suomushaarniskainen sodanjumalatar, lohikäärme-kypäri päässä ja roomalainen miekka uhkaavasti kädessä.
— Menkää tuohon palatsiin, sanoi hän vihdoin.
— Mitä! — huudahti Pyhä-Sylvanus hämmästyneenä: Marsalkka Volmarin luo!
— Niin juuri. Kenellä kuolevaisella on ollut parempi onni taivaankannen alla kuin Elbruzzon ja Baskirin voittajalla! Volmar on suurimpia sotaherroja, mitä koskaan on ollut olemassa, ja kaikista heistä yhtämittaisimman myötäkäymisen suosima.
— Senhän tietää koko maailma, sanoi Nelilehti.
— Eikä voi sitä koskaan unohtaa, — jatkoi kirjastonhoitaja. Marsalkka Survinrauta, Volmarin herttua, joka oli tullut maailmaan sellaiseen aikaan, jolloin kansanväliset vahingonvalkeat eivät enää loimunneet aivan ympäri koko maanpintaa yhtaikaa, osasi ihmeteltävästi korjata tämän kohtalon kiittämättömyyden, rientäen sydämensä ja neronsa voimalla avuksi jokaiseen maapallon paikkaan, missä suinkin vain oli sodan mahdollisuuksia. Jo kahdentoista vuoden ikäisenä hän oli Turkin sodassa ja teki retken Kurdistaniin. Siitä asti on hän yhtämittaa käyttänyt voitollisia aseitaan kaikkialla tunnetussa maailmassa; hän on mennyt neljä kertaa Reinin yli, ja niin hävyttömän helposti, että tuo vanha kaislojen seppelöimä virta, kansojen erottaja, on tuntenut itsensä syvästi nöyryytetyksi ja solvatuksi; hän on, vielä taitavammin kuin Saksin Moritz, puolustanut Lys-joen linjaa; hän on mennyt Pyreneitten yli, valloittanut Tajo-joen suun, aukaissut Kaukasian portit ja tunkeutunut pitkin Dnjeprin vartta, hän on vuoron perään puolustanut ja ahdistanut kaikkia Europan kansoja, ja hän on kolmasti pelastanut isänmaansa.
6. LUKU.
Volmarin herttua.
Tuliaivo tuotti nähtäväksi Volmarin herttuan sotaretkien asemapiirrokset. Kolme kirjastoapulaista oli vallan nääntyä taakan alle. Avatut kartastot peittivät laajat pöydät silmänkantamattomiin.
— Tässä on, hyvät herrat, Styrian, Palatinan, Karamanian, Kaukasian ja Weikselin sotakartat. Armeijan asemat ja liikkeet ovat tarkoin merkityt näille kartoille somilla, pienillä lipuilla varustettuina suunnikkaina ja taistelujen järjestys on niissä mallikelpoinen. Tämä järjestys määrätään tavallisesti taistelujen jälkeen, ja suurten sotapäällikköjen nerous on juuri siinä, että he omaksi kunniakseen osaavat korottaa järjestelmän piiriin sattuman oikut. Mutta Volmarin herttua on aina kaikki edeltäpäin ottanut lukuun.
Silmäilkää esimerkiksi tätä mainehikkaan Baskirin taistelun asemapiirrosta, joka on tehty käyttämällä mittakaavaa 1:10000. Siinä Volmar voitti turkkilaiset harvinaisen nerokkaan asetelmataitonsa avulla. Taistelua oli käyty jo kello viidestä aamulla kello neljään iltapäivällä. Volmarin joukot, jotka olivat nihkiväsyneitä ja vailla ampumavaroja, alkoivat peräytyä epäjärjestyksessä, rohkea
marsalkka seisoi viimein yksinään Alutan yli vievän sillan päässä, pistooli kummassakin kädessä, ampuen pakolaisia. Hän teki jo peräytymistä hänkin, mutta sai tietää, että viholliset täydessä epäjärjestyksessä syöksyivät Tonavaan. Heti hän kääntyi päin, alkoi vimmatusti ajaa heitä takaa ja sai heistä lopullisen voiton. Tämä voitto tuotti hänelle viisisataa tuhatta frangia tuloja sekä avasi hänelle ritarihuoneen ovet.
Hyvät herrat, luuletteko voivanne löytää onnellisempaa ihmistä kuin Elbruzzon ja Baskirin voittaja on? Hän on muuttumattomalla menestyksellä tehnyt neljätoista sotaretkeä, voittanut kuudessakymmenessä järjestetyssä taistelussa ja pelastanut kolme kertaa täydellisestä häviöstä kiitollisen isänmaansa. Nyt hän kunnian ja maineen kruunaamana, rikkaudessa ja rauhassa, jatkaa vielä korkeaa vanhuuttaan ohi elämän tavallisten päätepisteitten.
— Hän on totta tosiaan onnellinen, sanoi Nelilehti. Tai mitä te arvelette, Pyhä-Sylvanus?
— Pyytäkäämme päästä hänen puheilleen, vastasi yksityisasiain sihteeri.
Palatsin sisälle tultuaan astuivat he ensin avaran eteisen poikki, jossa kohosi marsalkan ratsas-kuvapatsas.
Sen jalustaan oli kaiverrettu seuraavat ylpeät sanat: "Isänmaan kiitollisuuden ja maailman ihailun huomaan uskon molemmat tyttäreni Elbruzzon ja Baskirin." Kunniaportaat johtivat kahtena valtavana marmoripykälä-kaarena haarniskoin ja lipuin koristettujen seinämien välitse laajalle sillakkeelle, ja tämä vei eräälle ovelle, jonka puoliskoita kaunistivat voitonmerkkeinä saadut aseet ja liekehtivät granaattit ja yläpuolella riippui kolme kultakruunua, jotka
kuningas, parlamentti ja kansakunta olivat lahjoittaneet Volmarin herttualle, isänmaansa pelastajalle.
Pyhä-Sylvanus ja Nelilehti pysähtyivät syvän kunnioituksen jäykistäminä tämän suljetun oven eteen; ajatellessaan että ainoastaan tämä ovi enää erotti heidät tästä suuresta sankarista, joutuivat he sellaisen mielenliikutuksen valtaan, että jäivät kuin naulitut kynnykselle, uskaltamatta mennä häiritsemään niin suuren kunnian tyyssijaa.
Pyhä-Sylvanus muisteli Elbruzzon taistelun muistoksi lyötyä mitalia, jonka nurealla puolella näkyi marsalkka kruunaamassa siivekästä voitonjumalatarta sekä tällainen mahtava reunakirjoitus: Victoria Caesarem et Napoleonem coronavit; major autem Volmarus coronat Victoriam. [Voitonjumalatar kruunasi Caesarin ja Napoleonin; mutta vielä suurempana Volmar seppelöitsi voitonjumalattaren. Suom.] Ja hän mutisi:
— Tämä mies on kuin sata tavallista ihmistä.
Nelilehti painoi molemmat kätensä sydämelleen, joka pamppaili haletakseen. He eivät olleet vielä oikein saavuttaneet tasapainoaan, kun kuulivat kimeitä huutoja, jotka tuntuivat tulevan huoneuston perältä ja vähitellen siirtyvän lähemmäksi. He erottivat vihaisia naisääniä ja iskujen läiskäyksiä sekä heikkoa voihkinaa.
Äkkiä tappelijat päästivät irti toisensa, ja samassa muuan aivan pikkuinen ukko, jonka roteva palvelijatar oli potkaissut menemään, kellahti nurinniskoin ovelle niinkuin jäsennukke, vieri alas portaita pää edellä ja putosi vihdoin pahoin kolhittuna, runneltuneena ja nyrjähtynein raajoin eteisen lattialle, juhlallisten vartioiden eteen. Se
oli Volmarin ruhtinas. He nostivat hänet pystyyn. Mutta hajalla hapsin ja vaatteet epäjärjestyksessä ulvoi palvelijatar vielä ylhäältä:
— Antakaa mokoman olla! Tuollaiseen ei tarvitse koskea muuta kuin luudalla!
Ja heiluttaen pulloa:
— Hän tahtoi ottaa minulta viinani! Millä oikeudella? Senkin vanha romuläjä! Minun puolestani saat olla missä olet, vanha haaska!
Nelilehti ja Pyhä-Sylvanus pakenivat kiireimmän kautta palatsista. Kun he jälleen olivat asetorilla, rohkeni Pyhä-Sylvanus huomauttaa, että viimeisessä pelissä näkyi hyvä onni ilmeisesti luopuneen tuosta sankarista.
— Nelilehti, lisäsi hän, näen nyt, että olen ilmeisesti erehtynyt. Tahdoin toimia määrätyn ja täsmällisen menetelmän mukaan; olin väärässä. Tiede vie meidät harhaan. Palatkaamme tavallisen terveen järjen ohjattaviksi. Ainoastaan mahdollisimman karkeaan kokemusperäisyyteen nojautumalla voi ihminen suunnata itseään hyvin. Etsikäämme onnea, tahtomatta määritellä sitä.
Nelilehti purki monin sadatuksin ja haukkumasanoin sisuaan kirjastonhoitajaa kohtaan, jonka hän luuli tahallisesti vetäneen heitä nenästä. Mutta eniten häntä kiusaannutti se, että hänen kaunis uskonsa oli mennyttä kalua, että koko se jumaloiva kunnioitus, jota hän oli suitsuttanut sielussaan kansallissankaria kohtaan, oli auttamattomasti romahtanut alas alttariltaan, tullut herjatuksi ja häväistyksi. Hän kärsi siitä. Hänen tuskansa oli jalomielistä laatua ja ilmeistä on, että jalomieliset tuskat sisältävät jo itsessään jonkunlaisen lievennyksen ja niin sanoaksemme oman palkintonsa:
niitä voi kestää paremmin, keveämmin, helppohintaisemmalla rohkeudella kuin itsekkäitä ja omanvoitonhaluisia. Olisikin epäoikeudellista toivoa sitä asiaa toisenlaiseksi. Myöskin Nelilehti tunsi itsensä piankin sielultaan niin vapaaksi ja hengeltään niin kirkkaaksi, että hän huomasi silkkihatulleen putoilevan sateen turmelevan sen kiiltoa, ja hän huokasi:
— Taas yksi hattu pilalla! Hän oli ennen ollut sotauralla ja palvellut silloin kuningastaan rakuunaluutnanttina. Sentähden hänen päähänsä pälkähti eräs uusi ajatus: hän pistäytyi esikunnan kirjakauppaan asetorilla Suuren Tallikadun kulmassa ja osti sieltä valtakunnan kartan ja pääkaupungin asemapiirustuksen.
— Ei sovi lähteä retkeilylle ilman karttoja! sanoi hän. Mutta piru vieköön, luetaanpas näitä! Tässä on meidän kaupunkimme ympäristöineen. Mistä päin aloitamme? Pohjoisesta vaiko etelästä, idästäkö vai lännestä? On huomattu, että kaikki kaupungit kasvavat länteen päin. Ehkäpä siinä on osviitta, jota ei tule laiminlyödä. Onhan mahdollista, että läntisten kaupunginosain asukkailla, jotka ovat suojassa ilkeältä itätuulelta, on parempi terveys ja tasaisempi mielenlaatu ja että he siis ovat onnellisempia. Tai kenties on parempi aloittaa noista kauniista kukkuloista, jotka kohoavat tuolla virran partaalla kymmenen penikulmaa kaupungin eteläpuolella. Siellä asuvat tähän vuodenaikaan maan rikkaimmat ja mahtavimmat perheet. Ja sanottakoon mitä tahansa, niin on onnellista etsittävä juuri onnellisten parista.
— Nelilehti, vastasi yksityisasiain sihteeri, minä en ole yhteiskunnan vihollinen, minä en ole yhteisen onnen vastustaja. Puhun siis teille rikkaista kunnon ihmisenä ja kunnon kansalaisena. Rikkaat ovat kunnioituksen ja rakkauden arvoisia; he ylläpitävät
valtiota samalla kun he kartuttavat omia rikkauksiaan ja ovat tahtomattaankin hyväntekeväisiä elättäessään suuria määriä ihmisiä, jotka työskentelevät heidän omaisuutensa lisäämiseksi. Oh, kuinka yksityisomaisuus sentään on kaunis, arvokas ja erinomainen asia!
Kuinka viisaan lainsäätäjän tuleekaan sitä turvata ja vaalia, ja erioikeuksin suojata sen olemassaoloa! Ja kuinka toiselta puolen on kohtuutonta, väärää ja vilpillistä, kaikkien pyhimpien oikeuksien ja kunnioitettavimpien etujen vastaista sekä turmiollista valtion varallisuudelle, vahingoittaa pääomaa! On suorastaan meidän yhteiskunnallinen velvollisuutemme uskoa rikkaiden hyvyyteen ja suloista on myös uskoa heidän onneensa. Lähtekäämme siis matkaan, Nelilehti!
7. LUKU.
Rikkauden suhde onneen.
Päättäen ensin kääntyä kaikista parhaimman ja rikkaimman, Jaakko Felgina-Koburgin puoleen, joka omisti kokonaisia vuoria kultaa, kokonaisia kaivoksia timantteja, kokonaisia petroolimeriä, he kiersivät kauan hänen puutarhansa muurien vierustaa, jotka sulkivat sisäänsä äärettömiä niittyjä, metsiä, taloja ja kyliä; ja jokaiselta portilta, josta he pyrkivät sisälle tähän valtakuntaan, lähetettiin heidät jollekin toiselle. Väsyneinä vihdoin tähän edestakaisin kulkemiseen ja kieppumiseen he, nähdessään erään työmiehen, joka vaakunalla varustetun ristikon edessä muserteli rikki tien kiviä, kysyivät tältä, eikö tässä mahdollisesti ollut se käytävä, joka vei herra Jaakko Felgina-Koburgin luo, he kun tahtoivat häntä tavata.
Mies oikaisi vaivaloisesti laihaa selkärankaansa, kääntäen heihin kuopalliset, suurilla sankalaseilla naamioidut kasvonsa.
— Herra Jaakko Felgina-Koburg olen minä, sanoi hän.
Ja nähdessään heidän hämmästyvän, hän jatkoi:
— Sären kiviä; se on ainoa huvitukseni.
Sitten kumartuen uudestaan hän iski vasarallaan kiveen, joka pirstautui särähtäen.
He lähtivät pois.
— Hän on liian rikas, sanoi Pyhä-Sylvanus. Hänen omaisuutensa musertaa hänet painollaan. Hän on onneton ihminen.
Nelilehti oli nyt aikeissa lähteä ihan suoraapäätä Jaakko FelginaKoburgin kilpailijan, rautakuningas Josef Tykinsuun luo, jonka aivan uusi linna läheisellä kukkulalla uhkaavasti kohotti hammasharjaisia tornejaan ja ampumareijillä varustettuja muurejaan, joita vahdit joka puolelta vartioivat. Pyhä-Sylvanus esti häntä siitä.
— Olettehan nähnyt hänen valokuvansa: hän on surkean näköinen; sanomalehdet kertovat, että hän on herännäinen, elää köyhän lailla, saarnaa evankeliumia pikku pojille ja veisaa virsiä kirkossa. Menkäämme mieluummin ruhtinas Kiiltokilven luo. Hän on todellinen ylimys, joka osaa nauttia rikkaudestaan, Hän karttaa kaikkea liike-elämän hyörinää eikä käy hovissa. Hän on innostunut puutarhaviljelykseen, ja hänellä on valtakunnan kaunein taulukokoelma.
He ilmoittautuivat. Prinssi Kiiltokilpi otti heidät vastaan antiikkisten teosten kabinetissa, jossa nähtiin muun muassa paras kreikkalainen jäljennös mitä tunnetaan Knidolaisesta Afroditesta, tuosta kuuluisasta patsaasta, joka todellakin on Praksiteleen taltan arvoinen ja täynnään suloa. Jumalatar näytti vielä meren aaltojen jäliltä kostealta. Muuan ruusupuinen rahalipas, joka aikoinaan oli ollut rouva de Pompadourin omaisuutta, sisälsi kaikki Kreikan ja Sisilian
kauneimmat kulta- ja hopearahat. Ruhtinas, joka oli hieno taiteentuntija, piti itse huolta rahojen luetteloimisesta.
Hänen suurennuslasinsa virui kaiverruskivikokoelman kansilasilla; sen alla näkyi jaspiksia, onykseja, sardonykseja, kalkedoneja, joihin kynnen suuruiselle alalle oli kaiverrettu leveään tyyliin suoritettuja kuvioita ja mahtavalla runsaudella sommiteltuja ryhmiä. Hän otti hyväilevällä liikkeellä pöydältään pienen pronssifaunin, antaakseen vieraittensa lähempää ihailla sen ääriviivojen poljentoa ja sen vihreää vaskihometta, ja hänen kielellinen ilmaisumuotonsa oli yhtä arvokasta kuin se mestariteos, jota hän selitti.
— Odotan juuri parhaillaan, lisäsi hän erästä muinaisten hopeaesineiden lähetystä, lautasia ja maljakoita, joiden sanotaan olevan vielä kauniimpia kuin Hildesheimin ja Bosco-realen aarteet. Palan halusta saada nähdä niitä. Herra Caylus [Kuuluisa parisilainen muinaistieteilijä (1692-1765). Suom.] ei tiennyt mitään suurempaa nautintoa kuin saada tavata kirstuja. Samoin on minun laitani.
Pyhä-Sylvanus hymyili:
— Kerrotaan kuitenkin, rakas prinssi, ettei mikään nautinnon laji ole teille tuntematon.
— Te imartelette minua, hyvä herra; mutta uskon kyllä, että mielihyvän taide on ensimäinen kaikista ja että muut saavat merkitystä ainoastaan sikäli kuin auttelevat sitä.
Hän johdatti vieraansa taulukokoelmaan, jossa mitä erilaisimmat värit, Veronesen hopeiset, Tizianin ambran-keltaiset, Rubensin punertavat, Rembrandtin ruskeahkot, Velasquezin harmaat ja ruusuiset tunnut sulivat kauniisti yhteen, muodostaen laulavine
värisointuineen mitä loistavimman ja ihanimman sopusointuisuuden.
Erään muotokuvan eteen oli nojatuolille unohtunut viulu; se muotokuva esitti ruskeaveristä naista, jolla oli sileästi jakaukselle kammattu tukka ja oliivinkeltainen iho; hänen suuret, pyöreät silmänsä näyttivät anastavan melkein kaiken tilan poskilta; joku tuntematon, jonka piirteet Ingres oli sivellyt varmalla ja hellällä taiteilijakädellään.
— Minun täytyy tunnustaa teille hulluuteni, sanoi ruhtinas Kiiltokilpi. Väliin, kun olen yksin, soitan näiden taulujen edessä ja kuvittelen voivani sävelin tulkita värien ja viivojen sopusointua. Tämän muotokuvan edessä koetan saada ilmi piirustuksen lujan ja kiinteän hyväilyn, mutta epätoivoissani saan aina laskea viuluni kädestäni.
Eräs ikkuna avautui puistoon päin. Ruhtinas ja hänen vieraansa nojautuivat kalteriin, katsellakseen ulos.
— Mikä ihana näköala! huudahtivat Nelilehti ja Pyhä-Sylvanus.
Kuvapatsailla, oranssipuilla ja kukilla koristetut pengermät johtivat verkallisin, kevyenmatalin portain pensaspyökeillä aidatulle nurmikentälle ja altaille, joista vesi suihkusi ilmaan valkeina sädekimppuina vedenhaltiain näkinkenkä-koteloista tai luonnotarten uurnista. Oikealla ja vasemmalla näkyi laaja ruohomeri, joka lempein mainingein aaltoili aina kaukaisen virran vieremille asti; tämän hopeinen vana välkkyi poppelipuiden lomitse ruusuisissa usvissa väikkyväin kukkulain alla. Ruhtinaskin hymyili, mutta äkkiä hänen katseensa huolestuneena pysähtyi erääseen tämän laajan ja kauniin näyttämön pisteeseen.
— Tuo savutorvi!… mutisi hän muuttuneella äänellä osoittaen sormellaan tehtaan piippua, joka savusi vähän enemmän kuin puolen penikulman päässä puistosta.
— Tuo piippuko? Mutta sitähän tuskin huomaa, sanoi Nelilehti.
— Minä en näe mitään muuta kuin sen, — vastasi ruhtinas. Se turmelee minulta koko tämän näköalan, se tärvelee minulta koko luonnon, se myrkyttää minulta elämän. Ja tuohon pahaan ei ole mitään parannuskeinoa. Se kuuluu eräälle yhtiölle, joka ei tahdo luopua tehtaastaan mistään hinnasta. Olen kaikin tavoin koettanut peittää sitä, mutta en ole siinä onnistunut. Olen aivan sairas sen vuoksi.
Ja paeten pois ikkunan luota hän vaipui synkkänä nojatuoliinsa.
— Tuo meidän olisi pitänyt arvata jo edeltäpäin, sanoi Nelilehti noustessaan vaunuihin. Hän on ylen herkkähermoinen ihminen: luonnollisesti on hän onneton.
Ennenkuin he jatkoivat etsiskelyään, istahtivat he hetkiseksi erään pienen ravintolan puistikkoon vuoren kukkulalle, josta näkyi kaunis laakso ja kirkas, polveileva virta pitkulaisille saarineen. Huolimatta näistä kahdesta epäonnistuneesta yrityksestä toivoivat he vielä löytävänsä onnellisen miljoonamiehen. Heillä oli vielä jälellä näitä noin tusinan verran lähistöllä, m.m. hra Bloch, hra Pullonkaula, parooni Nikolai, valtakunnan suurin teollisuudenharjoittaja, ja markiisi Suurkannus, kenties rikkain heistä kaikista ja lisäksi kuuluisaa sukua, jolla oli yhtä suuret kantamukset kultaa kuin kunniaa.
Heidän vieressään istui muuan pitkä, laiha mies juoden maitoa; hän istui kumarassa kaksin kerroin velttona kuin höyhenpatja; hänen
suuret haljakat silmänsä valuivat puoliväliin poskia; hänen nenänsä riippui suun kohdalla. Hän näytti vajonneen tuskan valtaan ja katseli murheellisesti Nelilehden jalkoja.
Parikymmentä minuuttia niihin tuijotettuaan hän nousi synkästi ja päättäväisesti, lähestyi ylimäistä tallimestaria ja pyytäen anteeksi tunkeilevaisuuttaan sanoi:
— Hyvä herra, sallikaa minun tehdä teille kysymys, joka on minulle erinomaisen tärkeä. Paljonko maksatte puolisaappaistanne?
— Vaikka kysymyksenne onkin vähän omituinen, vastasi Nelilehti, ei mikään estä minua siihen vastaamasta. Olen maksanut tästä parista kuusikymmentäviisi frangia.
Kauan aikaa tarkasteli tuntematon sitten vuorotellen omaa ja puhetoverinsa jalkaa, vertaillen molempia jalkinepareja mitä yksityiskohtaisimman tarkasti.
Sitten hän vallan kalpeana ja liikutuksesta värisevällä äänellä huudahti:
— Te sanotte maksavanne tällaisista puolisaappaista kuusikymmentäviisi frangia! Oletteko aivan varma asiastanne?
— Tietysti.
— Herraseni, ajatelkaa tarkasti, mitä sanotte!
— Ohoh! murisi Nelilehti, joka alkoi käydä kärsimättömäksi, olettepa te lystikäs suutari, hyvä herra.
— En minä ole suutari, vastasi muukalainen nöyränlempeällä vaatimattomuudella, — minä olen markiisi Suurkannus.
Nelilehti nosti hattua.
— Herraseni, jatkoi markiisi, minä juuri aavistin sitä; mielipahakseni huomaan, että minulta on taas varastettu! Te maksatte puolisaappaistanne kuusikymmentäviisi frangia ja minä maksan omistani, jotka ovat aivan samanlaiset kuin teidän, yhdeksänkymmentä. Hinnan suuruuteen en kiinnitä huomiota, se ei merkitse minulle mitään, mutta en voi sietää, että minulta varastetaan. Minä en ympärilleni näe, en hengitä muuta kuin epärehellisyyttä, kavallusta, petosta, varkautta ja valhetta, ja minä kammoksun rikkauksiani: ne turmelevat kaikki ihmiset, jotka minua vain lähestyvät, palvelijat, työnjohtajat, hankitsijat, naapurit, ystävät, vaimon, lapset; tuo kaikki tekee omaisuuden minulle inhoittavaksi ja halveksittavaksi. Asemani on kamala. En ole koskaan varma, ettei ihminen, joka seisoo edessäni, ole vilpillinen. Ja kuulua vielä itse tällaiseen ihmisrotuun, se aivan tappaa minut vastenmielisyydellä ja häpeällä.
Ja herttua kumartui jälleen maitokuppinsa puoleen huokaillen:
— Kuusikymmentäviisi frangia! Kuusikymmentäviisi frangia!…
Samassa kuului tieltä tuskan huutoja ja voivotuksia, ja molemmat kuninkaan lähettiläät näkivät kahden koreasti nauhoitetun lakeijan saattaman vanhuksen, joka valitteli ankarasti.
Tämä näky liikutti heitä. Mutta kahvilanisäntä virkahti kovin välinpitämättömästi:
