Cheap How to install air ride suspension systems covers muscle cars street rods trucks and more kevi
Visit to download the full and correct content document: https://textbookfull.com/product/how-to-install-air-ride-suspension-systems-covers-mu scle-cars-street-rods-trucks-and-more-kevin-whipps/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant download maybe you interests ...
Stone Building How to Construct Your Own Walls Patios
Walkways Fire Pits and More First Edition Kevin Gardner
All rights reserved. No part of this publication may be reproduced or utilized in any form or by any means, electronic or mechanical, including photocopying, recording, or by any information storage and retrieval system, without prior permission from the Publisher. All text, photographs, and artwork are the property of the Author unless otherwise noted or credited.
The information in this work is true and complete to the best of our knowledge. However, all information is presented without any guarantee on the part of the Author or Publisher, who also disclaim any liability incurred in connection with the use of the information and any implied warranties of merchantability or fitness for a particular purpose. Readers are responsible for taking suitable and appropriate safety measures when performing any of the operations or activities described in this work.
All trademarks, trade names, model names and numbers, and other product designations referred to herein are the property of their respective
owners and are used solely for identification purposes. This work is a publication of CarTech, Inc., and has not been licensed, approved, sponsored, or endorsed by any other person or entity. The Publisher is not associated with any product, service, or vendor mentioned in this book, and does not endorse the products or services of any vendor mentioned in this book.
Edit
by
Bob Wilson
Layout by Connie DeFlorin
ISBN 978-1-61325-580-3
Item No. SA500
Library of Congress Cataloging-in-Publication Data Available
Written, edited, designed, and printed in the U.S.A.
CarTech books may be purchased at a discounted rate in bulk for resale, events, corporate gifts, or educational purposes. Special editions may also be created to specification.
For details, contact Special Sales at 6118 Main Street, North Branch MN 55056 or by email at
DISTRIBUTION BY:
63 Hatton Garden
London EC1N 8LE, England
Phone: 020 7061 1980 • Fax: 020 7242 3725
Australia
Renniks Publications Ltd.
3/37-39 Green Street
Banksmeadow, NSW 2109, Australia
Phone: 2 9695 7055 • Fax: 2 9695 7355
www.renniks.com
Canada
Login Canada
300 Saulteaux Crescent
Winnipeg, MB, R3J 3T2 Canada
Phone: 800 665 1148 • Fax: 800 665 0103
www.lb.ca
Dedication
Acknowledgments
Introduction
CONTENTS
Chapter 1: The History of Airbags
Advantages and Disadvantages of Airbags
Lifted Trucks with Airbags
Motorcycles with Airbags
What Can and Can’t be Bagged?
Chapter 2: Air Systems 101
Air System Walkthrough
Chapter 3: Compressors
Definition and Function
Compressor Selection
Pressure Switches
Chapter 4: Tanks, Fittings, and Air Lines
Tanks Compressed Gas
Fittings
Air Lines
Chapter 5: Valves
Valve Types
Wiring a Valve
How to Make Connections
Wiring Switches
Wiring Diagrams for Switch Panels
Wire Harnesses and Cables
Switch Box and Panel Locations
Pre-Wired Switch Boxes
Digital Air Management
Valve Manifolds
Chapter 6: Gauges
Analog/Mechanical
Digital
Mounting Options
Chapter 7: What is an Airbag?
Airbag Types
Installation Requirements
Chapter 8: Digital Air Management Systems
Pressure-Based Systems
Height-Sensor-Based Systems
Hybrid Systems
Installing an Air Lift Performance 3H Kit
Chapter 9: Suspensions
Shock Absorbers
Sway Bars
Independent Suspensions
Bolt-in Crossmembers
Straight-Axle Suspensions
Panhard Bars and Other Lateral Axle Locators
Chapter 10: Installations
Frame and Body Modifications
Front Shock Installation on a 1995 Chevrolet Silverado
Cantilever Suspensions
Frame Modifications and Other Tips
Front-Wheel-Drive Suspensions
Chapter 11: Bagging a 1958 Chevrolet Impala
Installing the Front Suspension
Installing the Rear Suspension
Clearance Issues
Installing Air Suspension
Tips for Installing AccuAir Height Sensors
Source Guide
DEDICATION
For my son, K. J., who made me a better man.
For my daughter, Kaylee, who made me a better person. And for my wife, Kirsten, who makes me whole. I love you all.
ACKNOWLEDGEMENTS
The funny thing about these books is how they come together. You’d think that it’s just one guy sitting in front of a keyboard, hammering out notes until it all gets done. However, that’s often far from the case. Instead, it’s a team effort, and without everyone else, there’s no way that I could get this done.
Seth McAtee is the owner of Switch Suspension and my friend. He helped me along the way with my other books, but when it came time to work on this one, I knew he would be a good guy to know. Seth let me into his shop so I could play with fittings, take pictures of air line, and just fiddle around. Toward the end, both he and his team were very patient with me when I invaded their shop for two weeks while I photographed one of their projects. Seth is also one of the nicest guys I know and is very easy to work with. So, to Seth, thanks.
Now, I just mentioned Switch Suspension, and you’d think that thanking Seth would be enough. Nope. Tom Parkinson has also saved my bacon on more than a few occasions and was always there to answer any question. James and Jason were both critical during the 1958 Impala build featured in Chapter Those two are true professionals. Although I don’t work with the rest of the team over there very often, they’re all rock stars, and I very much appreciate what they do.
I’ve known Todd Burton at Lowboy Motorsports for a long time now —he was even a groomsman in my wedding. When it comes to air suspension and suspension in general, he’s the guy. (He’s also the king of duallies around these parts, so if you need wheels or suspension components, he’s your huckleberry.) Todd and I did a lot of work on my
1995 Chevy back in the day, and a lot of those photos found their way into this book. He was pretty upset when I sold that truck, and rightfully so, but hopefully its inclusion here helps remove the sting a bit. Todd is a class act and a pro, and I wouldn’t hesitate to recommend his shop to anybody.
Jason at Arizona High Test is a professional. I first met him when he worked for Seth at Switch Suspension, and we teamed up on a bunch of tech articles. When he struck out on his own to start a shop that focused mainly on chassis and wiring work, I worried that he might have honed in on too tight a market. However, his work is amazing, and, as a result, people from all over the country bring him their frames to make them perfect. Business is thriving. He was instrumental in helping me with the hard line portion of the book as well as so many other little things here and there. If you need chassis work done, an LS wired, or just need someone to plumb your setup, he’s your guy.
Lonnie Thompson is an interesting addition to this book. When I was writing How to Restore Your Chevy Truck: 1973–1987, I had a problem: trucks don’t rust in Arizona. At least they don’t rust like they do in Portland, Oregon, where Lonnie and Carolina Kustoms call home. So, I cold called him one day, and while on a visit there with my family, he let me into his shop. Soon, he was sending files to me like crazy—more than 3,000 of them, I think—and that helped me out a ton on both the 1973–1987 book, as well as How to Restore Your Chevy Truck: 1967–1972. That guy is an invaluable resource, and I want to thank him a ton for his help here too.
I’ve never met Jayson Pang. But while researching Chapter I spent a ton of time going through my old photo albums from my time in the minitruck world. Along the way, I found pictures of the Mclean Cruiser, a Toyota pickup built in the pages of Mini Truckin’ magazine back in the 1990s, but I didn’t know the owner. So, I called another great guy, Juan Trevino, who I’ve known for close to 20 years now. Not only did Juan
know all these great details that made it into the book but he also knew Jayson, who built the Mclean Cruiser at his old job and owned the very first Toyota pickup on airbags. Another weird twist was that I had a picture of said truck in my scrapbook from 1994. Jayson and I spoke for over an hour one Sunday, talking about trucks and the “good old days.” He was a big help on the book and a resource I hope to use again in the future.
If I hadn’t made it clear already, Juan is also a rock star, and he also deserves a big thanks.
I have a day job, and for a good portion of the creation of this book, I had a boss who was very understanding. He let me take time off to cover installs and even encouraged me to pursue this project. His name is Jeff Trumpold. Even though he’s no longer my manager, he’s an amazing individual and someone I’m glad to call my friend.
INTRODUCTION
If you told the Kevin Whipps of 1999 that he’d be writing a book about airbags, he’d have told you to pound sand or, more likely, something with a lot more curse words. That’s because 1999 Kevin was all about hydraulics. It was his preferred method of lifting his cars up and down. He even had a custom license plate that showed off his hatred for airbags, and that plate may or may not have snuck in a four-letter word.
Oh, to be in your 20s again.
Today, I still love hydraulics. However, the fact is that airbags are a cleaner, easier, and more reliable way to lift your car or truck up and down. I first learned that in 2004. Back then, I had a 2001 GMC Sierra with a four-pump hydraulic setup that was pretty amazing, but it also spent a lot of time sitting because either I was too deep into the custom body work or the hydraulics weren’t working. So, as one does, I bought another truck and doubled down. This time, it was a bone-stock 2004 Chevrolet Silverado with a V-6. Shortly after I bought it, I started cutting into it, making it a cool truck that laid frame and, eventually, body on airbags.
Even though I enjoyed hydraulics, airbags were the logical choice at the time. I had sponsors for the project, and since everything I got was more or less free, it made a lot of sense to use it for what was mostly my daily driver. Back then, I had a few problems here and there but nothing crazy When a line blew out on the freeway, I was okay because I plumbed check valves into my system, which meant that I wasn’t left stranded. Aside from that, nothing bag related happened. I just drove the thing
regularly to work and back and even from my home in Arizona to California and Las Vegas. It was great.
So, when my next build (a 1995 Chevrolet Silverado) came up, I decided to do the same thing. Over the course of a few weeks, my buddy Todd at Lowboy Motorsports and I (mostly Todd) did a stock-floor body drop on the Chevy and bagged it. Selling it is one of my biggest regrets because it was the perfect truck. It rode great, had zero problems, and looked beautiful just the way it was. I didn’t need custom paint or anything to make it cool. It just was cool.
Since then, I haven’t looked back. I recently picked up a white 1997 Chevrolet Silverado Centurion, which looks just like my 1995 Silverado with the addition of two extra doors. What’s the plan? Bag it, of course. At this point, it’s the obvious thing to do.
Things have gotten so much better too. When I first started messing around with cars in 1993, I had a buddy who was looking to bag his Mazda pickup. Back then, the airbags themselves were a few hundred dollars each, and no one knew how to make them work in a truck. However, they figured it out, and as the years went on, entire companies were founded on the premise that airbags were the superior method for adjustable suspensions, and they tweaked and tuned their kits.
Just the other day, a friend asked me about bagging his car. He was new to the whole scene and wasn’t sure what to expect. Could I guide him through the process? Of course I could, but should I? He wasn’t a mechanical guy, and if something went wrong, he certainly wouldn’t know how to fix it.
Are airbags a safe bet?
Today? Yes, they are. Thanks to those companies and their advancements, I wouldn’t hesitate bagging my wife’s sedan, much less anything else. That’s what this book is all about. It’ll start by giving you a little bit of backstory about airbags, including where they came from, how they came to become so popular, etc. Then, I’ll move into each component
that makes up an airbag setup. That way, you can learn what each one is and how important they are in the chain. Finally, we’re going to bag some vehicles. They are full builds so that you can see everything that goes into the process from soup to nuts, as they say. By the end, you will have a solid understanding of how an airbag system works and what you’ll need to complete yours. I love this stuff, and hopefully that shows.
When I was presented with the opportunity to write a book about air suspension, I didn’t hesitate a bit. The fact is that I almost feel like this was the book I should’ve written before How to Restore Your Chevy Truck: 1973–1987 and How to Restore Your Chevy Truck: 1967–1972. I’d almost dare to say that it’s the book I was born to write. How would 1999 Kevin feel about that statement? Who cares? That dude is long gone. Now, let’s get to bagging some stuff.
CHAPTER 1
THE OF
Airbags have been around a lot longer than most people think. Firestone introduced them to the world in 1934 and then patented them in 1938. The following year, Firestone patented Airide air springs. Later, those springs were used on busses, helping to manage the heavy weights that a loaded 84passenger vehicle can hold. Trains were up next, helping to smooth out the ride on rail cars. However, the real innovations were yet to come.
You probably first saw airbags on a freeway while you drove past a semitruck. Back in the 1970s, Firestone made cab and seat springs that helped smooth out the ride of those long-haul vehicles, and today the same principle is in use. If you look toward the back of the cab on those trucks, you can often find a pneumatic spring of some form just like you can near the axles.
Soon, the idea expanded into the automotive aftermarket world as well as RVs. By the 1990s, it trickled down to the consumer world and mini truckers.
The mini truck community in the 1990s was a crazy place. People in their late teens and early 20s were expanding on the previously popular custom van scene and making cheap trucks cool by lowering them as far as possible. At first, the only option was hydraulics, which often left the vehicle with a stiff ride that was uncomfortable to say the least. (Years later, once accumulators were introduced to the hydraulics scene, the “rough riding” stigma went away). So, the alternative was air—but not airbags, not yet, anyway.
The first idea was air shocks, which were available for trucks at the local Pep Boys or AutoZone. These bolted into the stock location on the rear axle and (thanks to a Schrader valve that the owner could mount in the cab) could lift the back of the truck up and down albeit very slowly. Soon, custom shops
across the U.S. experimented with air shocks up front, but the problem was pressure. It took too much to extend a single shock, and it was almost impossible on a full-size pickup. Torsion bars helped with lift on mini trucks, but it was an imperfect solution.
Look under the master cylinder on the right side of this photo taken in 1995 or 1996. The white part going vertically is an air shock, and it was the way the owner of this 1994 Toyota pickup lifted it.
It’s hard to understate how much the Southern California mini-truck world had to do with air-bagged suspensions. It was a different time (before the internet and the free flow of information that it provides), so people had to wait for magazines or personal videotapes to tell them what was happening in the world. However, in Southern California, the mini-truck scene was booming, and thanks to the magazines that also called the area their home, everyone knew it.
The Southern California Mini Truck Scene
Jayson Pang worked at the Chop Shop with Brian Jendro, who was one of the leaders in the industry. Jayson had a Toyota pickup that first rolled on air shocks in 1991, and a year later, he doubled the front shocks to get a little bit more lift. Air shocks were readily available at any auto parts store. They were cheap and designed with eyelets on both ends, which made them more flexible for installation. In late 1992, Jayson and Brian went off to Mac’s Air Springs and saw a 1973–1987 Chevy truck lifted in the air with huge RV-style airbags. One of them commented to the other, “Man, that’d be sweet to do on one of our trucks, but those things are just too big.” If that’s where the story ended, things would be a lot different today.
As it turns out, there was a rep from Firestone at the shop that day, and he overheard their conversation. He went to his car and returned with a pair of some of the first Firestone 25C airbags, and he gave them to the guys for free.
Brian and Jayson originally were going to install them on Brian’s Toyota, but it was from a previous generation, so it didn’t fit quite right. However, Jayson’s truck was new and already had some custom work done up front. So, by the end of the day, they installed the first set of airbags in a Toyota pickup.
This is Jayson Pang’s Toyota pickup. It’s the first Toyota that was ever put on airbags (Firestone 25Cs). This photo was taken in 1994 at Endless Summer, which was a popular truck run at the Colorado River in Parker, Arizona.
That scene back then was very competitive. Everyone was trying to have the lowest truck with the biggest wheels and the biggest body drop (where the body is lowered or channeled down over the frame so that the rockers and bedsides contact the ground), and that person usually wound up on the cover of a magazine. Guys such as Brian and Jayson were a big part of that world, and if it weren’t for them and the rest of the Southern California scene, we might not be bagging vehicles today.
Known as the Mclean Cruiser, this was one of the first bagged trucks out there. Built by the Chop Shop and featured in Mini Truckin’ magazine, it ran wire wheels, which was a bit controversial at the time
See that air tank and tiny compressor? That’s everything that powered the air system in the Mclean Cruiser back when this photo was taken in the 1990s. It took a long time to air up and fill the tank, but it worked, and that’s all that mattered back then
This photo was taken in the mid-1990s, and you can see the gauge and valve setup of the time. Just one gauge showed the system status, while four ball valves put air into the shocks. If you look really closely, you can see the on/off toggle switch in the corner that was likely used to turn the air compressor on and off.
This 1990’s-era air-equipped truck used ball valves and fittings to lift up and down. It was a cheaper and more accessible method back then (before valves and manifolds became commonplace).
Somewhere along the line—and it’s debatable who was the first (see “The Southern California Mini Truck Scene” sidebar for more)—a mini-trucker took the airbag that was designed as a load leveler or something similar and installed it in their truck. They didn’t have onboard compressors yet, and it was pretty crude, but it worked. The truck lifted up and down with ease.
The problem back then was the cost. Airbags could cost over $200 each, and when combined with the expensive air lines and fittings that people used back then, it was common to find a setup that cost upward of $4,000. Being a trendsetter was getting to be expensive.
However, as the late 1990s and early 2000s crept into view, a few things changed. For one, the price of airbag components dropped—supply and demand and all that. But in an interesting twist, the market for hydraulics began to dip as well. Throw in the added reliability and distinct lack of oil found with airbags, and there was a scenario where the scene could flourish.
This particular 1973–1980 Chevrolet C-30 pickup has a C-notch with an integrated airbag mount. Note that it still has the stock leaf springs. This is so that the leafs carry the bulk of the load, but when called upon, the airbags can provide extra support. (Photo Courtesy Switch Suspension)
Now, this is how things happened in the custom car and truck world, which is likely why you picked up this book. However, there are many applications outside of building a car or truck to get low that can make the world go a little bit smoother.
The most common scenario is with load leveling. Airbags have been used for years as a way to add extra support in the back of a truck either for towing or when it’s loaded down with extra cargo. You’ll find either sleeve or double-convoluted models attached to the leaf spring pack on one end and the frame on the other. Either way, it’s a great way to add some capacity to your vehicle.
This Suburban was modified to make access to the vehicle easier for the owner. It’s not slammed, but the extra few inches of adjustability helps immensely. (Photo Courtesy Switch Suspension)
Another option is with accessibility If you’re physically disabled and getting into a truck or SUV is difficult because of the extra height, adding airbags to lower it is not only convenient but also a huge advantage. It’s a way to give yourself some mobility back, and that can be life changing.
In addition, there are many other creative applications for airbags. However, before diving into that, let’s talk about the pros and cons.
Advantages and Disadvantages of Airbags
Let’s get this obvious fact out of the way: having any kind of adjustable suspension on your vehicle makes it, by default, less reliable than something stock. Even cars and trucks with factory air-suspension systems are generally more reliable than aftermarket airbags, although nothing is ever bulletproof. The fact is that airbags can leave you on the side of the road if you put your system together improperly or even just miss a detail. However, when you do it the right way, it’s magic.
Airbags are not perfect, but they’re a lot better than the alternatives. Hydraulics require working with oil, regular maintenance, and (more often than not) a bank of batteries that put out a high voltage. Air cylinders came and went years ago, and air shocks are a joke to anybody who has a vehicle heavier than a late-1980s Honda Civic. Today, airbags are pretty much the de facto adjustable-height solution for any vehicle.
The advantages are huge, and the most obvious and talked-about one is ride quality. Cruising around in a vehicle that’s properly set up on airbags is pretty amazing. Some liken it to floating on a cloud, while others compare it to the legendary Cadillac ride from the 1970s. In addition, it’s also infinitely flexible. With a few tweaks and some stiffer shocks, you can turn any airbagged vehicle into a handling machine able to take the turns like a pace car It’s pretty cool. That’s all thanks to the airbag’s adjustable spring rate— more on that later.
The maintenance (or relative lack thereof) is also nice. Like anything on a vehicle, some routine service should be performed but nothing drastic. The details come later in the book, but to provide a teaser, it’s basically emptying the air tank and regularly checking that nothing is rubbing or wearing funny. Seriously, it’s that easy.
Another random document with no related content on Scribd:
Tällaista valoisaa luottamusta tulevaisuuteen mekin tarvitsemme.
Meidän on sanottava sielullemme: »Mitäs murehdit, minun sieluni, ja olet niin levoton minussa? Turvaa Jumalaan, sillä vielä hän sinua auttaa kasvoillansa». Se on oikeaa elämisen rohkeutta. Eräs viisas mies sanoo. »Ihmiselle on paljon tärkeämpää tietää onnen olevan, kuin siitä nauttia». Ja se on totta. Meillekin on paljon tärkeämpää tietää, että Jumalan apu löytyy, kuin päästä osalliseksi siitä. Sillä silloin kun me pääsemme siitä osallisiksi, osaamme myös antaa sille arvon, koska meillä ei ole sitä aina ollut.
Nyt on Kynttilänpäivä. Tänä sunnuntaina vihitään roomalaiskatolisissa kirkoissa ne kynttilät, jotka vuoden aikana käytetään jumalanpalveluksissa ja juhlakulkueissa. Meillä luterilaisilla kristityillä ei ole sellaista tapaa. Mutta mehän voimme suorittaa tuon saman hengessämme: sytyttää kaikki toivon kynttilät palamaan ja niin astua täältä kirkosta ulos.
Maailma ei ole suinkaan tänä lyhyenä hetkenä muuttunut. Sota raivoaa edelleen. Mutta sanokaamme me: »Kerran koittaa ikuinen rauha.» Jumalan apua ei näy, mutta sanokaamme me: »Minä julistan päivästä päivään hänen pelastustansa.» Epäjumalan palvelus rehoittaa eri muodoissa, mutta sanokaamme me: »Herra on taivaat tehnyt!»
Näin veisaamme Herralle uutta virttä ja kehoitamme siihen yhtymään koko maan. Amen.
KÄY SISÄÄN KÄRSIMYSPORTISTASI!
Laskiaissunnuntai. — Joh. 12, 23—33.
Roomalaiskatolisessa kirkossa aloittaa pappi jumalanpalveluksen laskiaisena lukemalla alttarilta loppuosan 31. psalmista: »Ole minulle vahva kallio ja linna minua auttamaan!»
Nämä sanat sopivatkin päällekirjoitukseksi sille portille, joka ihmiselämässä johtaa kärsimyksen tielle.
Kärsimys on paastonajan johtava ajatus. Vapahtajan elämässä näemme tämän ajatuksen täydellisimmin toteutuneena. Hän jos kukaan oli kärsimyksen mies.
Olemme joskus maininneet hänen yksinäisyydestään. Hän oli nim. yksinäisin ihminen maailmassa. Hänen parhaimmat ystävänsäkin käsittivät hänet väärin ja ratkaisevalla hetkellä jättivät hänet. Ja loppuelämänsä ajan hän oli koditon mies. Hänellä ei ollut pysyväistä asuinsijaa missään. Itse hän sanoi kerran: »Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen pojalla ei ole, mihin hän päänsä kallistaisi.»
Ja hänen elämäänsä loi risti varjonsa jo varhain.
Mutta — hän kesti kaiken tyynesti. Hän otti kohtalonsa vastaan ylevän rauhallisena. »Nyt on Ihmisen Poika kirkastettu», sanoi hän.
Ja hänen puheensa kohoaa runolliseen kauneuteen, kun hän huudahtaa. »Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos ei vehnänjyvä putoa maahan ja kuole, se jää yksin; mutta jos se kuolee, se tuottaa paljon hedelmää».
Ja kuitenkin elämä oli hänellekin rakas. Totta kai se oli sitä miehelle, joka sanoi: »Katsokaa kedon liljoja!» Miehen, jonka silmä oli siinä määrin avoin luonnon kauneudelle, täytyi rakastaa elämää.
Nyt hän oli tullut sille kohdalle, jolloin elämä oli jätettävä: hänen oli kuoltava, astuttava kärsimyksen portista sisään. Oli hyvä, että hän saattoi lukea portin päältä tuon lohduttavan kirjoituksen: »Ole minulle vahva kallio ja linna minua auttamaan!»
Me ihmiset emme haluaisi astua sisään kärsimyksen portista. Me tahtoisimme Eedeniin, paratiisiin — jo maallisesti. Meillä on niin paljon toiveita, suloisia, ihania toiveita, ja näiden toiveiden toteutumisessa näemme oman Eedenimme.
Yksi haluaisi saavuttaa hyvän toimeentulon, päästä niin pitkälle, että omistaisi kerran pienen talon puutarhoineen. Hän pettyy: tuleekin eteen köyhyys, loppuvat varat ja vielä kaiken kukkuraksi terveys rupeaa horjumaan. Talo puutarhoineen siirtyy saavuttamattomiin.
Toinen tavoittelee onnea toisella tavalla. Koko elämän kestävä liitto rakastamansa ihmisen kanssa on se päämäärä, johon hän
pyrkii. Hän saavuttaakin sen. Mutta — eräänä päivänä hän seisoo paarien ääressä tuska ja epätoivo sydämessä: rakastettu lepää siinä kuolleena. Silmät, joiden uskollisesta katseesta hän oli iloinnut, ovat iäksi sammuneet; ääni, jonka sointua hän oli niin monesti sydän onnea täynnä kuunnellut, on iäksi vaiennut; käsi, jota hän oli niin monta kertaa kiitollisena puristanut, on iäksi kylmennyt.
Silloin on ihmiselämässä tullut laskiaissunnuntai. Ihminen on astunut kärsimyksen portille. Hän saa lähteä vaeltamaan suruineen, pettymyksineen; hänen taakkansa on raskas.
On hyvä, että kärsimyksen portin päällä on kirjoitus: »Ole minulle vahva kallio ja linna minua auttamaan!» Sillä katsokaa: — ilman Jumalan apua se ei käy.
Meidän pienet, suloiset toiveemme ovat vehnänjyviä, joita emme hennoisi maahan heittää. Olemme kiintyneet niihin liian lujasti. Mutta elämä pakottaa meidät sen tekemään. Ja se on hyvä. Sillä siten niistä kasvaa meille aarre, jonka omistaminen tekee meidät lopultakin onnellisiksi.
Se aarre on kärsimyksen tulessa kirkastunut sielu.
Jo keskiajan munkit kirjoittivat luostarikammionsa seinälle: Per crucem ad lucem s.o. ristin kautta kirkkauteen. Se sana pitää paikkansa tähän ajalliseen elämään nähden. Tuskan ja kärsimyksen kautta saamme kestävimmän rauhan, varsinkin, jos olemme kantaneet kuormamme Jumalan avulla.
On siis hyvä meille, että yksi on käynyt edellämme kärsimyksen portista sisään: — Vapahtajamme. Hän on ensimmäisenä lukenut päällekirjoituksen:
»Ole minulle vahva kallio ja linna minua auttamaan!» Tosin hänkin
teki sen vapisevin sydämin, mutta astui kuitenkin rohkein mielin sisään.
Niin tahdomme mekin tehdä.
Meidän sydämemme vapisee vielä enemmän kuin hänen. Mutta — hänen esimerkkinsä silmäimme edessä emme kuitenkaan epäröi, vaan otamme tuon tuskallisen askeleen. Vähän ajan perästä saamme nähdä, että se käy. Vain itse läpikulku oli kaikkein vaikein. Siinä nim. eniten haavoittui. Sillä porttiaukkoa reunustavat orjantappurat repivät kasvot ja kädet verille. Mutta — mitäpä siitä. Vapahtajallemme, hänen läpikulkiessaan, jäi siitä orjantappuraseppel päähän. Se oli hänen voittoseppeleensä. Me kuljemme nyt hänen jäljessään, seuraten hänen tietään. Tosin tuon tien varrella on sellainenkin paikka, jossa enkelin täytyy vahvistaa meitä, niinkuin hän vahvisti Vapahtajaammekin. Se oli hyvä, että hänet lähetettiin siihen. Sillä varmaan Vapahtaja sanoi hänelle: »Jää tähän. Jäljessä tulee sellaisia, jotka eivät mitenkään tahdo jaksaa.» Ja siellä hän nyt seisoo — tuo enkeli — ollakseen valmiina meitä auttamaan. Hän sanoo: »Rohkeutta vain! Tästä kulki kerran eräs, jolla oli kaikkein vaikein, — niin vaikea, että hänen hikensäkin oli niinkuin veren pisarat. Mutta — sittenkin hän jaksoi.» Ja tarttuen käteemme hän auttaa meitä vaikean paikan ohi — tuo laupias samarialainen enkelien joukossa — ja me kuljemme hetken päästä paremmin, rohkeammin ja varmemmin. Amen.
MISTÄ MEIDÄN ON ILOITTAVA.
1. Paaston aik. sunnuntai. — Luukk. 10, 17—22.
Se oli ollut loistava lähetysretki täynnä ihmeellisiä voittoja. »Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden!»
Me ymmärrämme niin hyvin apostolien ilon. Totta kai he olivat iloisia nähdessään, minkälaisen vaikutuksen heidän puheensa sai aikaan. Se oli perin inhimillistä.
Sen vuoksi mahtoi heistä tuntua koko omituiselta, kun Vapahtaja ei ottanut osaa heidän iloonsa. Hyvä oli. Kyllä hän oli huomannut, minkälainen menestys oli seurannut opetuslapsia. Mutta ei pitänyt liiaksi kiinnittää huomiota yksityisiin voittoihin. Niiden vuoksi loppuisi ilo lyhyeen. Piti ennen kaikkea iloita siitä, että nimi oli taivaan kirjassa.
Mikä elämänkokemus, mikä tyyni viisaus. Sellaisesta on hyötyä jo ihmisen maallisessakin kutsumuksessa.
Tiedemies tekee työtään ja saavuttaa huomattavan voiton, josta koko maailma häntä kiittää. Hän ei kuitenkaan perusta iloansa yksin
tämän voiton varaan. Sillä sellainen ilo on liian lyhytaikainen. Hän iloitsee siitä, että saa tehdä työtä, harrastaa rakasta tiedettään. Se ylläpitää häntä joka päivä.
Maamies kyntää peltojaan. Toisinaan hän saa erinomaisen sadon. Hän iloitsee siitä, mutta hän ei jää tästä yhdestä hyvästä vuodentulosta niin riippuvaksi, että rupeaisi halveksimaan tavallisia vuosia ja ehkä kiroamaan katovuotta. Ei, hän iloitsee siitä, että on pysynyt terveenä ja jaksanut tehdä jokapäiväisen työnsä.
Pappi työskentelee seurakunnassaan. Toisinaan hän onnistuu saarnoissaan ja saa ihmiset liikkeelle. Syntyy herätys, joka leviää yli koko pitäjän. Mutta jonkun ajan kuluttua tuo herätys lakkaa. Sinne tänne on tosin jäänyt joku yksityinen valvomaan, mutta suurin enemmistö on menettänyt ensimmäisen innostuksensa. Älköön pappi masentuko, vaikk'ei saisikaan uutta herätystä aikaan. Tyytyköön hän siihen, että saa julistaa sanaa ja olla mukana Herran työssä, vaikk'ei se näkyväisiä hedelmiä tuottaisikaan.
Me olemme kovin taipuvaisia perustamaan liian paljon hetken menestykselle. Mutta se on huonoa elämän taitoa. Täytyy muistaa, että juhlaa seuraa arkipäivä.
Vapahtaja on viisas kasvattaja. Joku toinen hänen asemassaan olisi menetellyt aivan päinvastoin. Hän olisi yhtynyt opetuslasten iloon, vieläpä kiihottanut sitä. Olisihan hän siten paraiten kirkastanut omaakin kunniaansa. »Katsokaapa, enkö sanonut! Niin kävi ja niin on aina käyvä!» Mutta Vapahtaja tietää, että into herpautuu, jos ihminen yksipuolisesti kiinnittää huomionsa vain suureen myötäkäymiseen.
Ei, meidän pitää tyytyä siihen, mitä meillä on Terveys ja työkyky riittäköön ilonaiheeksemme jokapäiväisessä elämässämme, samoinkuin tieto siitä, että meillä on Jumala, joka pelastaa sielumme. Jos rupeamme odottamaan suuria ja väkeviä hengellisiä kokemuksia, voi käydä niin, ettei niitä tulekaan. Sitä suurempi on ilomme, kun Jumala joskus antaa erikoisemmin kokea läsnäolonsa suloisuutta.
»Lapsenmieliset» iloitsevat vähästä, mutta »viisaat ja ymmärtäväiset» vaativat paljon, ennenkuin viitsivät ottaa harppunsa seinältä ja laulaa kiitoslaulun. Eikä se, että »nimemme ovat kirjoitetut taivaissa», ole suinkaan vähäistä. Se on varallakin yhtä suurta kuin tyytyväisyys sen johdosta, että saa olla kansalainen kansalaisten joukossa ja täyttää jokapäiväiset velvollisuutensa. Niin — se on vielä enemmän. Sillä tässä on kysymys taivaan kansalaisuudesta.
»Taivaan kansalainen» — kuka se on? Se olet sinä, jolle ei riitä yksinomaan tämä maallinen, vaan jonka sydän kaipaa korkeampaa, pysyvämpää, kestävämpää. Se olet sinä, jonka henki halaa hengen maailmaan. Se voi ehkä monen mielestä olla kovin epäkirkollinen — tuo sinun henkinen maailmasi. Mutta älä ole huolissasi: hengen maailma juuri on taivas. Ja sen, joka sinne halaa, sen nimi on pyrkijöiden joukossa.
Ja siitä sinun on ennenkaikkea iloittava. Amen.
ERÄS ELÄMÄNTARINA.
2. Paaston aik. sunnuntai. — Luuk. 7, 36—50.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että Raamattu sisältää monta liikuttavaa elämäntarinaa, pieniä palasia ihmiselämästä, jotka välittömyydellään vangitsevat meidät? Sellainen on tämäkin kertomus syntisestä vaimosta fariseuksen huoneessa.
Hänestä on tullut historiallinen henkilö, vaikka emme edes tiedä hänen nimeään emmekä sitä kaupunkia, jossa hän asui. Mutta hänen kyyneleiset kasvonsa ovat niin painuneet ihmismieleen, että hänestä on tullut esikuva katumuksentekijästä, koskapa hänet mainitaan joka kerta, kun luetaan tuo liikuttavan kaunis rukous: »O sinä kaikkein armollisin, ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus». Tällaisena katumuksentekijänä hän on saanut paikan Pietarin ja katuvan ryövärin rinnalla.
Hän oli viettänyt sangen kevytmielistä elämää, niin että hän kyllä oli hyvin tunnettu. Kaikki naimisissa olevat naiset ja nuoret siveät neitoset katselivat häntä halveksuen, kun hän joskus tuli heitä vastaan kaupungin kadulla. Oh, hän oli hyvin turmeltunut ja hyvin vaarallinen.
Hän asui jossakin kaupungin laitapuolella. Hänen asunnostaan emme tiedä mitään. Tiedämme ainoastaan, että hän omisti kauniin alabasteripullon, joka oli täynnä hyvänhajuista voidetta. Tuon pullon sisältö käytettiin synninpalvelukseen. Nainen voiteli sillä itseään lähtiessään öisille retkilleen.
Kuinka kauan hän oli viettänyt tällaista syntistä elämää — emme tiedä. Varmaankin monia vuosia. Hän oli paatunut; ei hän välittänyt itsestään eikä ihmisten ylenkatseesta. Hän eli huoletonna, vaipuen päivä päivältä yhä syvemmälle. Jokainen piti häntä parantumattomana.
Mutta — sitten tapahtui käänne. Hän oli kerran sattunut paikalle, kun Natsaretin profeetta saarnasi. Sellaista saarnaa hän ei ollut ennen kuullut. Hän oli kuvitellut sen käyvän samaan tyyliin kuin fariseusten ja kirjanoppineiden puheen, — noiden, jotka olivat niin pyhiä, niin tavattoman pyhiä virallisesti, mutta joiden joukosta löytyi yksi ja toinen sellainenkin, jolle hänenkin halveksittu, kirottu seuransa kelpasi. Sellaisille saarnamiehille hän oli hymyillyt pilkallisesti.
Mutta — tämä Natsaretin profeetta oli aivan toista maata. Hän itse oli puhdas. Jos kukaan niin hän olisi voinut tuomita. Hänellä olisi ollut valta siihen. Mutta — hän ei sitä tehnyt. Päinvastoin hän puhui lempeästi. Hänen puheestaan huokui syvä sääli kaikkia langenneita ja kovaosaisia kohtaan. Ilmankos publikaanit ja syntiset parveilivatkin hänen ympärillään eikä hän ajanut heitä pois. Tämä oli lähtemättömästi painunut naisen mieleen.
Siitä ajasta alkaen hän ei enää ollut rauhallinen. Hän jatkoi kyllä entistä ammattiaan, mutta hän ei tehnyt sitä enää samalla mielellä kuin ennen. Kotona yksin ollessaan hän itki, itki katketakseen,
kurjaa, viheliäistä elämäänsä. Kerran hänkin oli ollut puhdas ja viaton ja ajatellut nuoren tytön puhtaita, kauniita ajatuksia. Mutta nyt — nyt oli elämä hukattu — hukattu täydellisesti.
Mutta — sitten hän eräänä päivänä kuulee, että Natsaretin opettaja vierailee kaupungissa. Hänet oli kutsuttu fariseus Siimonin taloon päivällisille. Silloin nainen tekee päätöksensä.
Hän lähtee kiireesti. Alabasteripullon hän ottaa mukaansa. Hän kyllä tietää, ettei Siimonin taloon ole hänen kaltaistensa juuri helppo päästä. Siellä on ovenvartijat ja edeskäyvät, suurilukuinen palvelusväki. Mutta vaimo raivaa tien rohkeasti heidän välitseen siihen huoneeseen, missä Vapahtaja parastaikaa aterioi talon isännän ja toisten pöytävierasten kanssa. Ja sitten tapahtuu se, mistä päivän evankeliumi kertoo.
Mitä me tässä kertomuksessa eniten ihailemme?
Vaimon rohkeus ansaitsee kyllä ihailuamme. Että hän uskalsi!
Mutta — hänellä oli niin suuri hätä, ettei hän enää kiinnittänyt huomiotaan sovinnaisuussääntöihin. Talon isäntä ja pöytävieraat kiinnittivät kyllä. Ja varmasti Vapahtajakin huomasi tuon kaiken, mikä tässä tilaisuudessa oli omiaan vaikuttamaan kiusallisesti. Mutta hän ei antanut sen vaikuttaa itseensä. Hän oli jälleen se vapaa, suuri persoonallisuus, jota eivät sovinnaisuussäännöt sido. Hän näki sydämen.
Tämä puoli Vapahtajassa herättää tässä kertomuksessa eniten ihailuamme.
Sillä tässä tulemme siihen kohtaan, johon meillä jokaisella on täysi syy kiinnittää huomiomme. Vapahtaja ei ole samanlainen kuin ihmiset. Hän eroaa parhaistakin heistä.
Sillä — eikö usein käy niin, että parhaatkin ystävät, joihin täydellisesti luotamme, pettävät meidät ratkaisevina hetkinä. Heillä on kyllä halua auttaa, mutta he eivät voi sitä tehdä juuri nyt. Tilaisuus ei ole sopiva. Kuinka emme ottaneet huomioon tilaisuutta? Me saamme nuhtelevia katseita osaksemme ja meidät työnnetään lempeästi, mutta samalla riittävän pontevasti ovesta ulos.
Jeesus Kristus ei ole sellainen. Hänelle ei ole olemassa erilaisia tilaisuuksia. Hän ottaa vastaan aina. Hän on niin täydellisesti ehyt, niin kokonansa vapaa, että hän herättää ehdotonta luottamusta.
Tällaista Vapahtajaa me tarvitsemme.
Meillä on itsekullakin omat huolemme, omat surumme ja kärsimyksemme. Elämässämme on sattunut tapauksia, joita parhaimpien ystäviemmekin olisi vaikea ymmärtää. Jollei Jeesusta Kristusta olisi, ei olisi ketään, kenen puoleen kääntyisimme.
Mutta — nyt on hän ja hän antaa synnit anteeksi.
Tästä, rakkaat ystävät, me iloitsemme. Vapahtaja tuntee elämän. Hän tietää, minkälaisia elämäntarinoita tämän vanhan maan pinnalla voi esiintyä — toinen toistaan murheellisempia.
Mutta — jos katumuksemme on vilpitön, on anteeksiantamus myös ehdoton. Amen.
TULESTA TEMMATTU KEKÄLE.
3. Paaston aik. sunnuntai. — Sak. 3, 1—15.
Tämä teksti sopii erityisesti meille papeille, mutta myös jokaiselle ihmiselle.
Profeetta Sakaria näki ylimmäisen papin Joosuan seisovan Herran enkelin edessä; ja saatana seisoi hänen oikealla puolellaan häntä vastustamassa. Päällekantajalla oli paljon tätä johtavassa asemassa olevaa miestä vastaan. Hän oli hoitanut huonosti korkean virkansa. Hänen kotielämänsä antoi aihetta vakaviin muistutuksiin. Hän oli sortunut syntiin, mutta ruvennut katumaan ja armoa etsimään. Ja nyt hän oli tuomittavana.
Tuomio kääntyi anteeksiantamukseksi. Noista kahdesta olennosta, jotka seisoivat hänen rinnallaan, puolustaja, enkeli, jäi paikalleen, päällekantajan vetäytyessä pois.
Ihminen seisoo täällä enkelin ja paholaisen välissä. Hyvä ja paha kamppailevat hänestä. Monesti asuvat enkeli ja paholainen samassa sydämessä rinnakkain ja elämä muodostuu sen mukaiseksi, kumman ääntä ihminen kulloinkin noudattaa.
Enkeli, hyvän edustaja, pyrkii johtamaan meitä hyvään. Niinkauan kuin seuraamme häntä, menestymme. Hyvä omatunto todistaa, että olemme oikealla tiellä. Mutta tuo toinen »naapuri» kuvaa meille synnin kauniiksi ja luvalliseksi. Hän on taitava kääntämään käsitteitä, antamaan niille uusia merkityksiä. Hän vetoaa usein parhaimpiin ominaisuuksiimme, saaden meidät kulkemaan hyvinkin mutkikkaita teitä. Vasta sitten kun huomaamme, mihin nämä uudelleen arvioidut käsitteet johtavat, avautuvat silmämme näkemään, että tie on ollutkin väärä. Jos silloin kadumme ja pyörrämme takaisin, on meillä vielä anteeksisaamisen ja parannuksen mahdollisuus.
Tämä hyvän ja pahan välinen ristiriita näyttää sitä silmiinpistävämmältä, kuta edustavammassa asemassa ihminen on. Varsinkin kärjistyy tämä ristiriita erikoisesti silloin, jos paha saa vallan henkilössä, jonka ajalliseen kutsumukseen jo kuuluu olla esitaistelijana hyvän ja oikean puolesta, niinkuin esim. papin. Sellaisen henkilön heikkoudet huomataan paljon paremmin kuin tavallisen ihmisen. Ja sellaisen elämän esimerkillinen vaikutus kantaa paljon kauemmas kuin jonkin toisen.
Inhimillisesti katsoen näyttää päällekantaja olevan oikeassa. Kuinka tällainen mies soveltuu Herran seurakuntaa johtamaan, — mies, jonka yksityiselämä jo antaa aihetta mitä vakavimpiin muistutuksiin? Saarnaa muille, mutta ei itse elä siitä totuudesta, jota toisille julistaa. Eikö tämä ole pahennusta seurakunnassa?
Sitä se epäilemättä on, jollei synny muutosta, parannusta. Mutta maailma ei tavallisesti tätä muutosta huomaa. Se pitää vain kiinni aikaisemmista hairahduksista. Mutta Jumala tuomitsee toisin.
On vanha totuus, että Jumala on sielujen tuntija. Mutta vaikka se on niin vanha, on se kuitenkin useimmille ihmisille uutta. Jumala on
heidän mielestään samanlainen kuin he itsekin ovat. Yhtä vaikeaa kuin heidän on unohtaa, luulevat he sen olevan myös Jumalalle. Mutta ylimmäisen papin Joosuan kohtalo osoittaa toista.
Siinä hän seisoo ylimmäispapillisessa puvussaan, mutta tuo puku on saastutettu. Sen arvomerkit on häväisty synnissä. Ei hän voi siinä puvussa astua temppelin pyhimpään toimittamaan uhria kansan syntien edestä. Päällekantaja on varma, että puku riistetään hänen yltään ja korkea virka otetaan pois. Ja sitä mieltä ovat myös ihmiset. He ovat monessa asiassa yhtä mieltä päällekantajan kanssa, varsinkin, jos saavat esiintyä syyttäjinä.
Mutta — Jumala näkee syvemmälle kuin päällekantaja; hän näkee tuon onnettoman miehen sydämen pohjaan saakka. Hän näkee, kuinka hän kärsii ja kuinka hän häpeää. Hän ei tahdo lausua yhtään sanaa puolustukseksensa, vaikka hän ehkä voisi senkin tehdä.
Joosua seisoo enkelin edessä saastaisessa puvussaan. Hän vetoaa Jumalan laupeuteen. Hän vetoaa siihen hyvään, jota hän on sydämessään tuntenut, mutta jota hän ei ole jaksanut seurata. Mutta nyt — hän tuntee senkin — jos hän vielä löytää armon, hän uskoo voivansa kaiken korjata. Eikä ikuinen hyvyys muuta vaadikaan. Se lausuu vapauttavan sanansa.
»Katso, minä olen ottanut sinulta pois sinun syntisi ja puetan sinut juhlavaatteisiin.»
Ylimmäinen pappi Joosua sai puhtaan päähineen ja uuden virkapuvun. Näin Jumala käy oikeutta katuvaisen kanssa.
Päällekantajan on pakko väistyä. Hän on saanut tuomionsa. »Eikö tämä ole se kekäle, joka on tulesta temmattu?» Päällekantaja olisi
halunnut nähdä sen palavan. Mutta Jumala tempasi sen pois yhdennellätoista hetkellä.
»Ja Herran enkeli jäi seisomaan.»
Oi, kuinka lohdullinen on tämä tekstimme viimeinen lause. Ikuinen hyvyys jäi jäljelle vaalimaan sitä hyvyyden orasta, joka syntisen sydämessä nyt oli puhjennut esiin. Oi, kunpa se voisi kasvaa ja vaurastua! Me vapisemme pelosta ajatellessamme ihmisen heikkoutta. Mutta muistaessamme, että Jumala on suuri ja voimallinen, me tunnemme mielemme tyyntyvän. Hän, joka tempaa kekäleen tulesta, kykenee siitä vielä jotakin tekemään.
Sillä hän on rakkaus. Amen.
JUMALAN
SIUNAUS.
Puolipaastosunnuntai. — Joh. 6, 1—15.
Tämän päivän evankeliumissa kerrotaan, kuinka Vapahtaja kerran ruokki viisituhatta ihmistä viidellä leivällä ja kahdella kalalla.
Suhtaudummepa nyt tähän kertomukseen kuinka tahansa, joka tapauksessa se sisältää yhden tärkeän totuuden: että Jumalan siunaus tekee rikkaaksi.
Toinen ajatus, joka esilläolevassa tekstissä erityisesti lämmittää mieltämme, on se, ettei Jumalalle ole suinkaan yhdentekevää meidän ajallinen toimeentulomme. Jokapäiväinen leipämme on Hänen sydämellään yhtä paljon kuin hengellinen edistymisemme ja kasvamisemme. Onhan Vapahtaja itse Isämeidänrukouksessa kehoittanut meitä anomaan Jumalalta jokapäiväistä leipää.
Sitäpaitsi: evankeliumi sisältää monta kertomusta siitä, että Vapahtaja auttoi maallisessa hädässä. Tästä vedämme sen johtopäätöksen, ettei ajallinen suinkaan ole mitään vähäarvoista. Jollei ensimmäinen sija elämässä kuulukaan sille, ei kuulu myös viimeinenkään. Jokin tarkoitus on Vapahtajalla varmaankin siinä, kun hän seitsemän Isämeidän eri rukouksen joukkoon asettaa maallisia
tarpeita koskevan rukouksen neljänneksi. Se ei ole ensimmäinen, mutta ei myöskään viimeinen.
Tänään puhumme ajallisesta toimeentulosta, jokapäiväisestä leivästä, joka on monella nykyajan ihmisellä verrattain lujassa. Mutta minä en käsittele kysymystä opettaakseni sinulle, mitä kaikkea jokapäiväiseen leipään kuuluu. Sen on Martti Luther jo tehnyt neljännen rukouksen selityksessä. Vaan haluaisin kiinnittää huomiosi yhteen tärkeään kohtaan: että Jumala voi siunata leipämme.
Tämä ajatus edellyttää sitä, että Jumalalta tulee kaikki ajallinenkin hyvyys. Se, joka ei sitä usko, ei usko Jumalan siunaukseenkaan. Hän on materialisti, jolle ei ole olemassa mitään yliaistillista maailmaa. Edellytän kuitenkin sinun uskovan tähän ja siis myöskin siihen, että Jumalalta tulee kaikki ajallinenkin hyvyys.
Mutta — usko siihen ei vielä suoranaisesti johda meitä kokemaan, että
Jumala siunaa. Siihen vaaditaan, että ihminen ottaa ajallisen hyvyyden
Jumalan kädestä hänen järjestyksensä mukaisesti: rukoilemalla ja työtä tekemällä.
Jos niin teemme, silloin näemme leivässä, jota syömme, osoituksen Jumalan hyvyydestä. Silloin tunnemme, että se on Jumalan lahja. Ja silloin luotamme lapsellisesti siihen, että Hän voi sen meille siunata.
Suhteessamme jokapäiväiseen leipään tulee myös näkyviin suhteemme Jumalaan. Toiset käyttävät ajallista hyvyyttä orjamaisesti, peljäten, että Jumala katsoo karsaasti heihin t.s. kuin
hän ei oikein mielellään näkisi lastensa käyttävän ajallista hyvyyttä. Heidän suhteensa Jumalaan on orjan suhdetta isäntäänsä.
Toiset taas nauttivat Jumalan lahjoja ilolla ja kiitoksella, sisällisesti vapaina, tietäen, että Jumala mielellään suo heille jokapäiväisen leivän.
Sellainen oli Vapahtajan suhde ajalliseen hyvyyteen: hän kiitti Jumalaa siitä.
Se ihminen, joka uskoo Jumalan siunaukseen ja kokee sitä alituiseen elämässään, katsoo myös muiden parasta. Hän auttaa mielellään köyhiä, tietäen siten vain lainaavansa Herralle, joka on hänelle hänen hyvän työnsä jälleen maksava. Ajallinen omaisuus ei tuota hänelle huolta; hän tietää, että sen yllä on Jumalan siunaus. Ja se tieto antaa hänen sydämelleen rauhan.
Ja silloin on myös vähin kylliksi. Ihminen ei nuru, vaikka toimeentulo olisi niukkakin. Köyhyys ei karkoita iloa siitä kodista, missä ihmiset uskovat Jumalan siunaukseen. Elämän välttämättömimmät tarpeet ovat heille kylliksi ja he kiittävät Jumalaa niistä. Sellaisessa kodissa osataan myös vähästä iloita. Ja se on suuri Jumalan lahja, joka ei suinkaan tule kaikkien osaksi.
Ihmisjärki ei pysty ymmärtämään Jumalan salaisuuksia. Salaisuus on sekin, että Jumala voi siunata ajallisen leipämme. Me emme käsitä, kuinka se tapahtuu. Siinä kohden puhuu tekstimme totta: me emme käsitä, kuinka viidellä leivällä ja kahdella kalalla voi ruokkia viisituhatta ihmistä ja vielä päällepäätteeksi koota kaksitoista korillista muruja. Mutta — me voimme kokea, että siunaus on mahdollinen, vaikkumme kokisikaan sitä juuri tekstin kertomalla tavalla. Joka tapauksessa voimme sanoa, että Herran siunaus tekee
rikkaaksi, enentää köyhän kodin leivän ja lisää jauhot vakkasessa, kun siellä kiitollisella ja palvelevalla mielellä Jumalan hyvyyttä käytetään.
Onnellinen se ihminen, joka tyytyy osaansa, olkoonpa tuo osa sitten kuinka pieni ja vaatimaton tahansa. Hän on silloin saavuttanut suuren voiton. Amen.
