2 minute read

Työelämän vastuunjakaja

TEKSTI DIGIMAG/HETA JYRÄLÄ KUVA DIGIMAG/MIRKA HAPPONEN

Modernissa rekrytoinnissa hyödynnetään HR-yrityksen asiantuntijuutta sekä taitoa saada potentiaalinen työntekijä ja organisaatio kohtaamaan.

Advertisement

Nykypäivän rekrytoinnissa kannattaa hyödyntää HR-kumppania, sillä varsinkin pk-yrittäjien aika on usein kortilla. Asiantuntijan apu on paitsi rahanarvoista, myös turvallista. Henkilöstöhallinnon ammattilaisten tulee olla koko ajan kartalla muun muassa työsuhdelainsäädännöstä.

– Nykyään yhä suurempi osa työpaikoista halutaan täyttää vuokratyön kautta. Vuokratyöntekijänä töitä tehdään esimerkiksi neljästä kuuteen kuukautta, minkä jälkeen työntekijä siirtyy kokonaan asiakasyrityksen palvelukseen. Suorarekrytointia käytetään enemmän tilanteissa, jossa etsitään esihenkilöä tai ihmistä taloudellista vastuuta käyttävään rooliin, kertoo Päivi Savolainen HR Mentorista.

Päivi Savolainen ja Mervi Okkonen ovat olleet työparina 11 vuoden ajan, ja yhteistä yritystä he luotsaavat nyt kolmatta vuotta.

Vuokratyöpaikoissa HR-kumppani vastaa muun muassa työsopimuksista ja sairauspäivien palkanmaksusta. Asiakasyritys maksaa vain tehdyistä työtunneista. Asiakasyritys maksaa siis siitä, että HR-yritys ottaa vastuun työntekijän

palkkauksesta aiheutuvista kuluista ja vastuista.

– Yrityksille vuokratyön käyttäminen on lähes samanhintaista kuin suoraan omille listoille palkkaaminenkin. Harva muistaa ajatella, että muun muassa palkanlaskenta, työterveyshuolto ja vakuutukset maksavat myös, yhtiökumppani Mervi Okkonen sanoo.

Savolainen ja Okkonen ovat olleet työparina jo 11 vuoden ajan, ja yhteistä yritystä he luotsaavat nyt kolmatta vuotta. Vuosien varrella he ovat nähneet työelämän muutoksen.

– Vaikka digitalisaatio helpottaa monia työtehtäviä, perustyö pysyy pitkälti samana. Työelämän vaatimukset ovat siis edelleen samoja, vaikkakin paremman tekniikan avustamina, Savolainen kertoo.

Okkonen täydentää, että tulevaisuuden työelämässä korostuvat tunnetaidot, kuten luovuus ja empatia, joita kone ei voi korvata. Jatkossa arvostetaan entistäkin enemmän kykyä asettua toisen asemaan. Sama koskee myös rekrytointialaa.

JOS MIELESSÄ on työpaikanvaihto, voi henkilöstöpalvelualan yritykseen tehdä avoimen hakemuksen. Ammattilaisilla on laajat verkostot, joista välillä pompahtaa esiin piilotyöpaikkoja, joihin he voivat markkinoida suoraan yhtä tai kahta täydellistä ehdokasta. Tällöin kilpailua ei käytännössä juuri ole.

–Ihmiselle on luontaista jännittää tärkeiksi kokemissaan tilanteissa. Me huomaamme haastateltavan hakijan jännityksen ja puramme sen pois, Savolainen hymyilee. Haastattelu onkin nykyään enemmän tutustumiskäynti, jossa vilpittömästi halutaan tutustua puolin ja toisin.

Okkonen muistuttaa, että kaikki heidän palvelunsa ovat aina työnhakijalle maksuttomia. Vuokratyössäkin työntekijä tienaa saman verran kuin muutkin samaa tehtävää tekevät. Alalla noudatetaan aina työelämän normaaleja pelisääntöjä ja alan työehtosopimusta.

NÄIN EROTUT EDUKSESI

KIRJOITA hakemus huolellisesti ja vastaa rekrytointi-ilmoituksessa esiin nousseisiin asioihin.

VARMISTA, että esimerkiksi koulujen ja tutkintojen nimet on kirjoitettu oikein.

TEE hakemuksestasi oman näköisesi: räisky tai ole hillitty, kunhan se vastaa todellisuutta.

MENE haastatteluun ajoissa ja kiitä kutsusta.

JOS vaikkapa eksyt ja myöhästyt, pahoittele ja kerro myöhästymisen syy.

PUKEUDU haastatteluun siististi.

JATKOHAASTATTELUSSA sama homma: kiitä sekä saavu paikalle ajoissa ja hyvällä asenteella.

HOIDA töissä hommat hyvin.

HR MENTOR OY

Viestikatu 7 B, 5. krs, KUOPIO Puh. 050 555 9127, paivi.savolainen@hrmentor.fi www.hrmentor.fi

This article is from: