1 minute read

Kuopion työllisyys pysynyt tasaisena

TEKSTI DIGIMAG/MARLENE SANOUKIAN KUVA JAANA HILTUNEN

Työttömyyden väheneminen on ollut viime vuosina tasaista. Myönteinen työnantajakuva, työnhakijan aktiivisuus ja asiakaslähtöinen työnvälitys auttavat töitä löytämään tekijänsä.

Advertisement

Työ- ja elinkeinoministeriön Pohjois-Savon marraskuun 2019 työllisyyskatsauksen mukaan työttömyydessä on alueella hienoista laskua edelliseen vuoteen verrattuna. Työttömyys aleni 1,4 prosentilla koko maan keskiarvon pysyessä edellisen vuoden tasolla eli -0,3 prosentissa. Kuopion seutukunnassa työttömien määrä nousi kolmella prosentilla.

Marraskuun lopussa Kuopion seutukunnassa työttömiä työnhakijoita oli 6 180 eli 181 enemmän kuin edellisenä vuonna. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 9,3 prosenttia.

POHJOIS-SAVON ELY-KESKUKSEN yrittäjyys ja osaaminen -yksikön päällikön Jan Blombergin mukaan työttömyyden hienoisesta kasvusta Kuopion alueella ei voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. – Työttömyys on useamman vuoden verran vähentynyt hyvää vauhtia, ja nyt käynnissä on hitaamman työttömyyden vähenemisen aikakausi. Tilanne näyttää tällä hetkeltä ihan hyvältä, sillä työpaikkoja on edelleen auki saman verran kuin vuosi sitten suurin piirtein samassa suhteessa, Blomberg kuvailee. Viime marraskuussa avoimia työpaikkoja oli Kuopion seutukunnassa 1 963.

Kuopion työllisyystilanne näyttää tällä hetkellä ihan hyvältä, arvioi Pohjois-Savon ELY-keskuksen yrittäjyys ja osaaminen -yksikön päällikkö Jan Blomberg.

Avoimien työpaikkojen määrä vaihtelee aloittain. Blombergin mukaan viime marraskuun tilastossa korostuivat rakennusalan työpaikat, ja myös kuljetus- ja logistiikka-alan työpaikkoja on auki huomattavasti enemmän kuin aiemmin. Palvelusektorin työllisyystilanne on Kuopiossa vilkkaampi kuin Pohjois-Savon muilla alueilla. Eniten kilpailua puolestaan käydään esimerkiksi sairaanhoitajista ja erityisopettajista.

TYÖELÄMÄ ON kuitenkin muuttumassa megatrendien myötä ja työntekijöiltä vaaditaan uudenlaista osaamista.

– Vaikka työtehtävien nimikkeet pysyvät ennallaan, ammattien sisällä tapahtuu koko ajan muutoksia. Verkosto-osaamista tarvitaan entistä enemmän ja asiakaspalvelutaidot korostuvat kaikissa ammateissa. Uudenlaista luovuutta ja rohkeutta tehdä uusia asioita arvostetaan. Työntekijöiltä odotetaan myös joustavuutta, Blomberg erittelee. Työnantajien kannattaa panostaa houkuttelevan työnantajakuvan luomiseen. Työpaikkojen täytyy olla kiinnostavia, sillä aina ei pelkkä palkka motivoi työnhakijaa hakeutumaan tiettyihin tehtäviin.

– Pohjois-Savon alueella hyvän työnantajakuvan luomiseen on panostettu aika hyvin. Työnantajan täytyy uskaltaa tulla kertomaan, millainen työpaikka on, jotta ihmisiä saadaan kiinnostumaan siitä, Blomberg toteaa. Tähän tarjoaa hyvän mahdollisuuden Pohjois-Savossa kehitetty valtakunnallisesti ainutlaatuinen MessiLive.fipalvelu.

Myös työnvälityspalveluita on tärkeää kehittää jatkuvasti. MessiLive.fi-palvelun lisäksi TE-toimistossa panostetaan henkilökohtaiseen palveluun, jotta asiakkaille voitaisiin yhä paremmin tarjota oikeita työtehtäviä ja palveluja.

– TE-toimistosta kannattaa pyytää tukea ja apua. Työnhaussa on kysymys oman osaamisen myynnistä, joten työnhakijan kannattaa myös olla aktiivinen ja verkostoitua ja miettiä, miten omaa osaamistaan saa vahvistettua, Blomberg neuvoo.

Lähde: ely-keskus.fi

This article is from: