1 minute read

Kärkihankkeet kaupungin alueella

TEKSTI DIGIMAG TOIMITUS KUVA PEXELS

Kuopion kaupungin keskeinen tehtävä on toimia yritystoiminnan kasvun ja kehittämisen mahdollistajana.

Advertisement

Tällä hetkellä Kuopiossa on noin 120 000 asukasta ja kaupungin vaikutusalueella elää lähes miljoona ihmistä. Alueella toimii yli 5 400 yritystä, jotka tarjoavat noin 50 000 työpaikkaa. Tulevaisuudessa kaupungin ennustetaan kasvavan 12 000 asukkaalla vuoteen 2030 mennessä. Kasvu merkitsee myös yritysten ja työpaikkojen määrän lisääntymistä.

Kuopio kiinnostaa valtakunnallisesti, ja varsinkin erilaiset palveluyritykset haluavat sijoittua tänne. Keskusta-alueen elävöittäminen ja uusi täydennysrakentaminen tuo alueelle enemmän ihmisiä, jolloin myös palveluita tarvitaan enemmän.

KAUPUNGIN KEHITYKSEEN liittyy useita kärkihankkeita, kuten esimerkiksi Savilahden innovaatio-, opiskelu- ja työpaikkakeskittymä. Vuonna 2030 alueella on noin 5 000–7 000 uutta työpaikkaa, noin 7 000–8 000 uutta asukasta ja noin 6 000–7 000 uutta opiskelijaa. Yhteensä toimijoita on noin 35 000. Hanke toteutetaan vuosina 2015–2030. Kokonaispinta-ala noin 650 000 neliömetriä.

KUOPION PORTIN alueelle tulee satojen työpaikkojen ja uusien asuntojen keskittymä. Kuopion Portissa on kyse nykyaikaisesta hybridirakentamisesta. Valmistuminen tuo mukanaan noin noin 240 asuntoja, ja palveluasuntoa ja noin 15 000 neliötä liike- ja toimistotilaa. Hanke toteutetaan vuosina 2018–2023, ja sen kokonaispinta-ala on noin 50 000 kerrosneliötä.

PIENEN NEULAMÄEN yritysalueen laajentuminen jatkuu. Kaupungin on tarkoitus käynnistää laajennusalueen asemakaavatyö loppuvuodesta 2019. Uudelle kaava-alueelle on arvoitu tulevan uutta yritys- ja toimitilarakennusten rakennusoikeutta noin 15‒20 000 neliökilometriä. Alue liitetään saumattomasti jo olemassa olevaan yritysalueeseen.

MIELENKIINTOISEN KUOPIONLAHDEN alueelle on syntymässä julkisten rakennusten kulttuurikeskittymä sekä laadukas aukio-, puisto- ja ranta-alueiden kokonaisuus, kun sinne rakennetaan hotelli- ja kongressikeskus. Kaavan mukaan rannalle Haapaniemenkadun varteen muodostuu julkisten rakennusten rivistö, jonka itäpuolelle tulee sijoittumaan uusi kaupunkiaukioiden sarja. Uusi taidelukio Lumit sekä sen viereiset aukiokokonaisuudet sijoittuvat kaava-alueen pohjoisosaan. Alueen toteutusajoittuuvuosille 2019–2024, alueelle tulee noin 500 uutta opiskelijaa, 100 uutta työpaikkaa ja 100 uutta asukasta.

MUIHIN MERKITTÄVIIN kasvuhankkeisiin kuuluu esimerkiksi Niiralan Kuntolaakson rakentaminen, sillä alue sijaitsee lähellä keskustaa, ja sinne sijoittuu yrityksiä, kaupallisia palveluita, asumista ja viihdettä. Työpaikkoja syntyy 50–100 ja asuntoja noin 2 500 asukkaalle. Alueelle kaavaillaan jopa 16-kerroksisia taloja. Rakentaminen alkoi vuonna 2018, ja se kestää vuoteen 2023. Nykyisellä alueella sijaitsevat remontoitava Kuopion jäähalli ja uudella korvattava uimahalli. Alueen kokonaispinta-ala 110 000–120 000 neliömetriä.

TAHKON MATKAILUKESKUKSESSA on useita vuosia ollut positiivinen vire, joka näkyy hyvin myös matkailutilastoista. Nykyiset asemakaavat ja yleiskaavat mahdollistavat Tahkon majoituskapasiteetin nostamisen nykyisestä 8 500 majoituspaikasta 17 000 majoituspaikkaan. Alueelle kaavailtu 100 miljoonan euron suurhanke, keskustan kehittäminen, on alkanut edetä pikkuhiljaa.

This article is from: