1 minute read

Timanttista joulunaikaa

TEKSTI DIGIMAG/JOONA PAAKKANEN, HETA JYRÄLÄ, MAIJU KORHONEN

KUVAT DIGIMAG/MIRKA HAPPONEN, RAVINTOLAT

Advertisement

Kaupunkiimme katetaan paljon erilaisia joululounaita, joilla voi fiilistellä joulun tunnelmaa yksin, kaksin tai ryhmässä.

Joululounas on katettu 11.–20.12. klo 11–15

TUHANSIEN TAPAHTUMIEN TALOSSA käy tohina sen valmistautuessa jouluun. Timanttisalin säihkeessä tarjoillaan joululounasta ja tunnelmallista jazzia Mikko Toivasen ja Mikko Pasasen duon tahdissa.

Timanttinen lounasbuffet valmistetaan oman keittiön herkullisilla resepteillä, ja siinä hyödynnetään mahdollisimman paljon pohjoissavolaisia antimia. Tarjolla on sekä perinteisiä jouluruokia että makuja uudella twistillä.

Alkuherkkuina nautitaan muun muassa runsaasta kala- ja salaattipöydästä. Pääruokien kruunu on kinkku, jonka lisäksi tarjolla on muun muassa laatikoita ja karjalanpaistia. Myös jälkiruokapöytä on laajempi kuin koskaan – kannattaa maistaa esimerkiksi piparkakkupannacottaa tai vaniljafudgea. Buffetin antimet voi kruunata luomumustikkaglögillä tai talon omalla glögillä.

Lounaasta voi nauttia rauhassa, sillä sitä on tarjolla arkisin 11.–20.12. kello 11–15. Aterian hinta on 42 euroa henkilöltä. Oman paikan ja erikoisruokavaliot timanttiselle joululounaalle voi varmistaa pöytävarauksella.

JOULUKAUTEEN KUULUVAT MYÖS erilaiset säihkyvät teemaillat. Itsenäisyyspäivän tunnelmiin voi virittäytyä perjantaina 5.12. Sinisen Yön Jazzit -dinnerillassa. ja lauantaina 7.12. Pohjois-Savon Setan ja Kuopio Burlesquen kanssa yhteistyössä luodussa ohjelmallisessa illassa Salaisuuksien Yössä, jonka kruunaa pikkutuhma cocktailbuffet.

Tervetuloa jouluaterialle, toivottavat Kirsi Koponen, Emilia Tengvall-Matero, Jaana Oksman ja Jukka-Pekka Matero.

Uusi vuosi otetaan vastaan New Year Varietee -gaalassa, jossa luvassa on säteilevää sirkustaidetta ja burleskia. Valikoituina perjantaina ja lauantaina aulabaari Lobbyssa voi etkoilla ennen pikkujoulumenoja kuohuvan ja livemusiikin parissa. Jouluaattona juhlitaan Puikkarin timanttikruunujen säihkeessä kera perinteisen joulubuffetin, joulupukin ja pianoartisti Juho Kelan. Jouluaaton juhlakattaukset kello 14, 16 ja 18.

Original Sokos Hotel Puijonsarvi

Minna Canthin katu 16, Kuopio, Puh. 010 762 9500

www.sokoshotels.fi

This article is from: