1 minute read

Ty\u00F6nhaun monet mahdollisuudet

TEKSTI DIGIMAG/MARLENE SANOUKIAN KUVA DIGIMAG/MIRKA HAPPONEN

Usko omiin kykyihin ja avoin mieli ovat työnhaun perusta.

Advertisement

Työnhaku on taitolaji, jossa valittavana on monenlaisia polkuja itselle sopivan työpaikan löytämiseksi. Ensimmäisenä askeleena on kartoittaa oma osaaminen ja hioa perustyönhakutaidot kuntoon. Tietoa ja neuvoja voi aina hakea alan ammattilaisilta.

KUOPION KAUPUNGIN työllisyyspalvelun Taitopajat 2020 -kehityshankkeen koordinaattori Jari Parkkonen painottaa, ettei esimerkiksi työhakemuksen tekemistä kannata jäädä murehtimaan yksin. Hakemustekstejä ja ansioluetteloa voi luetuttaa muilla. Työnhakijan on myös kyettävä kohdentamaan oma osaaminen oikein.

– Työnhakijan täytyy osata kuvailla taitojaan monipuolisesti ja markkinoida itseään rohkeasti – elämänkokemuskin on osaamista, Parkkonen kannustaa. Töistä ja koulutuspaikoista saa tietoa seuraamalla verkkosivuja ja sosiaalista mediaa sekä verkostoitumalla.

Myös digiosaaminen on noussut tärkeäksi ominaisuudeksi työnhakemisessa ja työelämässä.

– Työnhakijan on nykyisin osattava käyttää sähköisiä palveluportaaleja ja tehdä sähköinen hakemus työnantajan sivuilla, Parkkonen kuvailee. Esimerkiksi Taitopajat-hankkeessa digitaidot ovatkin tämän vuoksi omana osa-alueenaan.

Taitopajojen avulla on valmennusten kautta mahdollista päästä töihin tai oppia uutta, kertoo Taitopajat 2020 -kehityshankkeen koordinaattori Jari Parkkonen.

POSITIIVISEN ASENTEEN on Parkkosen mukaan oltava kohdallaan sekä työnhakijalla, työnvälitystehtävissä toimivalla että työnantajalla. Pitkäänkin työttömänä olleen kannattaa rohkeasti aktivoitua, löytää itsestä sisäinen kipinä lähteä hakemaan töitä ja kouluttamaan itseään.

– Nyt on tarjolla todella paljon erilaisia koulutuksia, kuten rekry- ja oppisopimuskoulutuksia, sekä valmennuksia, joista meilläkin on saatu hyviä tuloksia. Piilotyöpaikkojakin on tarjolla, Parkkonen vinkkaa.

Oppimisessa on Parkkosen mielestä kyse uusien näkökulmien saamisesta ja kontaktien luomisesta, ei pelkästään uuden oppimisesta. Milloinkaan ei siis ole liian myöhäistä tehdä uraunelmista totta.

Taitopajat 2020 -kehityshanke

KUOPION KAUPUNGIN TAITOPAJAT 2020 -kehityshankkeen tavoitteena on luoda uudenlaista työllistymiseen tarvittavia taitoja vahvistavaa taitopajatoimintaa ajalla 1.1.2019–30.6.2021.

Hankkeen osatavoitteena on kehittää asiakaslähtöiset ja vaikuttavat toimintamallit työelämässä tarvittavien digitaalisten ja itsensä työllistämiseen tarvittavien taitojen vahvistamiseen, vahvistamaan työllistymiseen tarvittavia taitoja valmentavassa työssä Kuopion kaupungin konserniyhteisöissä sekä suomen kielen ja työllistymisvalmiuksien rinnakkaiseen vahvistamiseen. Toteutuksesta vastaavat Kuopion kansalaisopisto (digitaitopaja), Kuopion kaupungin työllisyyspalvelu (yrittäjyystaitopaja), Servica Oy ja Niiralan Kulma Oy (työtaitopajat) ja Tukeva – työvalmennussäätiö sr (kielitaitopaja).

Pääasiallisen kohderyhmän muodostavat pitkäaikaistyöttömät. Lisäksi mukaan voidaan ottaa työttömiä tai oppilaitoksesta valmistuvia nuoria, joiden työllistymis- tai koulutuspolku voidaan rakentaa työtaitotai yrittäjyystaitopajan avulla. Henkilöasiakkaat ohjautuvat hankkeeseen pääosin Kuopion kaupungin työllisyyspalvelun ja TE-palvelujen kautta. Hankkeessa palvellaan 575 henkilöasiakasta. Valmennukset alkavat henkilökohtaisella tapaamisella, ja niiden kesto on yksilökohtaista.

KUOPION KAUPUNGIN TYÖLLISYYSPALVELU – TAITOPAJAT 2020 -KEHITYSHANKE Asemakatu 38–40 A, 3. krs, KUOPIO Hankekoordinaattori Jari Parkkonen, puh. 044 718 3979, jari.parkkonen@kuopio.fi www.kuopio.fi/fi/tyollisyyshankkeet

This article is from: