3 minute read

Enemmän irti eläkepäivistä

TEKSTI DIGIMAG/MAIJU KORHONEN KUVAT SHUTTERSTOCK, DIGIMAG/MAIJU KORHONEN, RAIJA LUOMANPERÄ

Eläkkeelle jääminen on iso elämänmuutos, kun työelämän pakkosuorittaminen loppuu ja kalenteri on tyhjä. Kaksi kuopiolaista senioria kertoo, miltä eläkkeellä oleminen tuntuu ja mistä löytää uutta sisältöä elämään.

Advertisement

Raija Luomanperä teki lähes 40 vuoden pituisen työuran Kuopion evankelis-luterilaisen seurakunnan palveluksessa ennen eläkkeelle jäämistään. Kun hetki sitten koitti, hän otti muutoksen ilolla vastaan.

– Eläkkeelle jääminen oli minulle helppoa, koska olin henkisesti jo valmistautunut siihen mieheni jäätyä eläkkeelle minua ennen. Se oli kaikin puolin suunniteltu ja toivottu juttu, Luomanperä toteaa.

Hän kaipaa työelämästä eniten työkavereitaan, ja suhteita pidetään yllä muun muassa kirkon vapaaehtoistöitä tehden.

– Käymme entisen työkaverini kanssa myös asahi-joogassa ja seniorikuntosalilla treenaamassa, Luomanperä sanoo.

Tällä hetkellä elämän keskipiste on 10 kuukauden ikäinen lapsenlapsi.

– Hän on ensimmäiseni. Tehtäväni isoäitinä on nauttia tytön seurasta ja oleskella hänen kanssaan, Luomanperä kertoo.

Raija Luomanperä nauttii matkailusta eläkepäivillään. Kuvassa hän on Venlan kanssa Vuokatissa syöttämässä sorsia.

LUOMANPERÄ ON ottanut eläkkeellä olemisen ennen kaikkea vapautena päättää omasta elämästä ja ajankulusta. Se on stressivapaata elämää, jolloin on lupa tehdä mitä huvittaa tai olla tekemättä yhtään mitään.

– Vältän sitoutumista, sillä olen työelämässäni saanut ihan riittävästi elää kellon mukaan. Aktiivinen on hyvä olla eläkkeellä ollessaankin, ja ystäväverkoston ylläpitäminen on tärkeää. Stressata ei kuitenkaan saa. Kaikki ajallaan ja tilanteen mukaan, Luomanperä toteaa.

Tilanteen mukaan myös matkustetaan.

– Olemme monena vuonna olleet marraskuussa etelän lämmössä, mutta tänä vuonna pysymme Suomessa. Kävimme nyt alkukuusta Vuokatissa, missä oli aivan ihana ruska. Ja kohta lähdemme taas. Matkailu ja muut kivat harrastukset tekevät syksystäkin mukavan vuodenajan, Luomanperä toteaa.

ELÄMÄNTILANTEET VAIHTELEVAT, eikä matkustaminen ole kaikille mahdollista. Silloin Luomanperä kehottaa etsimään tekemistä Kuopion kansalaisopiston kursseilta, luonnosta ja Kuopion ev.-lut. seurakunnan tapahtumista.

– Kansalaisopistossa on paljon valinnanvaraa, ja sitä kautta pääsee tutustumaan myös uusiin ihmisiin. Samoin seurakunta järjestää monenlaista tekemistä, kuten virkistyspäiviä, jonka aikana voi ruokailla, Luomanperä kertoo.

Kansalaisopiston monipuolinen tarjonta saa kehuja myös rakennusalalla pitkän uran tehneeltä Matti Kovaselta. Eläkkeelle jäätyään hän aloitti kansalaisopistolla joogatunnit ja englannin kielen opiskelun. Kielitaidosta on hyötyä muun muassa ulkomaille matkustettaessa.

– Olemme avopuolison kanssa tehneet reissuja Välimeren saarten ja Kanariansaarten rantalomakohteisiin, Kovanen kertoo.

Jotta kotoa tulee lähdettyä, tekemisen pitää olla niin motivoivaa, että siihen syntyy spontaani halu, sanoo kuopiolainen Matti Kovanen.

VAIKKA MATKAILU on myös tämän pariskunnan mieleen, niin ensimmäisellä sijalla elämässä on kuitenkin kilpatanssi, jota Kovanen kuvaa ”viidenkympinvillitykseksi”.

– Tanssi on yksi parhaista liikuntamuodoista mitä tiedän. Otin elämäni ensimmäiset tanssiaskeleet vasta parikymmentä vuotta sitten. Nykyään harrastamme ja kilpailemme Dance Flow Kuopio -tanssiurheiluseuran nimissä seniori III -ikäluokassa. Aktiivisiin harrastuksiin meillä molemmilla kuuluu myös laulaminen karaokeilloissa ja laulukilpailuissa, Kovanen sanoo.

Seniorit ovat yhtä mieltä siitä, että tekemistä kyllä löytyy, kun sitä osaa etsiä. Ensimmäinen kosketuspinta sosiaalisiin suhteisiin löytyy eletystä työelämästä ja työkavereista. Heidän kanssaan voi viettää aikaa eläkkeellä ollessaankin ja puuhastella ammattitaitoa yl

läpitäen, vaikkei touhusta rahallista korvausta enää saisikaan.

– Lisäksi eläkeläisjärjestöillä on paljon erilaista harrastustoimintaa, samoin joillain ammattialoilla saattaa olla omia seniorijärjestöjään, joihin liittyä. Itse olen mukana rakennusmestarien Seniorimestarit-toiminnassa, Kovanen sanoo.

Niin Luomanperä kuin Kovanenkin toteavat, että kotoa on kuitenkin lähdettävä. – Jos kiikkutuoliin jää istumaan, niin aika käy kovin pitkäksi. Liikkuminen pitää terveyttä ja liikkuvuutta yllä, ja samalla se hoitaa mielialaa. Sosiaalinen kanssakäyminen on suositeltavaa, Kovanen sanoo.

LUOMANPERÄ JA KOVANEN ovat hyviä esimerkkejä siitä, mitä eläkkeellä oleminen voi parhaimmillaan olla. Se on elämää ystävien ja perheen kanssa, mielekästä tekemistä, tavoitteita ja unelmia. Aivan kuten työelämässä ollessakin, mutta tällä kertaa ajan kanssa ilman stressiä ja kiirettä.

– Minulla on tälle vuodelle tehtävinä vielä yksi lattiaremontti, kolme tanssikilpailua ja pari laulukilpailua, Kovanen kertoo.

Luomanperä odottaa puolestaan ennen kaikkea yhdessä vietettyjä hetkiä tyttärentyttären kanssa ja joulun lämpöistä tunnelmaa.

Vinkkejä eläkkeelle jääville tai sillä jo oleville

ASENNOIDU eläkkeeseen vapautena.

HAKEUDU ihmisten pariin.

PIDÄ elämä vapaaehtoisena ja ole oman elämäsi pomo.

AIKATAULUTA tekemiset sopivan väljästi.

MENE oman voinnin mukaan.

TEE vain sitä mikä sinulle on mieleen.

LIIKU ja pidä terveydestäsi huolta.

Kokeile uusia harrastuksia

• Asahi-jooga • Vesijuoksu • Kuntosali • Pyöräily • Marjastus • Vapaaehtoistyö • Matkailu • Neulominen • Teatteri • Tanssi • Laulu • Kalastus • Metsästys • Kielen opiskelu • Puutarhatyöt • Remontointi

This article is from: