3 minute read
VIESTINTÄTAIDOT LUOVAT MENESTYSTÄ
Huomisen johtaja tarvitsee työkaluja selvitäkseen informaatiotulvassa ja sitouttaakseen työyhteisönsä.
Keski-Uudenmaan Nuorkauppakamarin ensimmäinen mentorointiohjelma järjestettiin vuonna 2014. Mentorointiohjelman tavoitteena on ollut saada uusia koejäseniä kamarille, auttaa ihmisiä eteenpäin työelämässä ja tarjota jäsenistölle mentorointikokemusta ja mahdollisuus verkostoitua eri alojen edustajien kanssa. Myös Keskuspuiston Nuorkauppakamarilla on pitkät perinteet mentoroinnista jo useamman vuoden ajalta.
Advertisement
Koronapandemia muutti työelämää pysyvästi. Etätyöskentely on tuonut paljon uusia tapoja viestiä, mutta samalla sen myötä yhteyskatkokset johtajien ja työntekijöiden välillä ovat lisääntyneet. Chattien kilkutellessa jatkuvasti informaatiotulva hautaa työntekijät alleen ja saa huomion jakaantumaan sekä katkeilemaan toistuvasti. Välillä voi tuntua haastavalta tunnistaa, mikä on aiheellista ja todenmukaista tietoa.
Tulevaisuuden johtajan tärkein taito onkin viestintä. Vaikuttava ja sitouttava viestintä näkyy konkreettisina toimintatapoina. Johtajuus on sitä, miten johtaja käyttäytyy arjessa. Millaisia tapoja johtajalla tulisi olla, jotta hän luotsaa yhteisönsä asetettuihin tavoitteisiin ja saa pidettyä yllä jatkuvaa uudistumista?
Ole avvvoin ja aito
Henkivakuutusyhtiö Guardianin toimitusjohtaja Deanna Mulligan on todennut McKinseyn haastattelussa, kuinka heillä muiden New Yorkin vakuutusyhtiöiden tapaan oli jäykkä ja viestinnältään hyvin muodollinen organisaatiokulttuuri ennen pandemiaa. Kuluneen kahden vuoden aikana sisäinen viestintä on muuttunut rennommaksi, sillä se tapahtuu enimmäkseen kotiympäristössä. Yhtiön teettämän tutkimuksen mukaan muutos on johtanut työntekijöiden sitoutumisen kasvamiseen.
Johtamillasi ihmisillä on sinua kohtaan suuret odotukset. Mitä inhimillisempi olet, sitä enemmän ansaitset heidän luottamustaan, ja he oppivat ymmärtämään sinua paremmin. Olemalla avoin ja oma itsesi, motivoit työntekijöitä sekä lujitat heidän sitoutumistaan organisaatiota kohtaan. Samalla saat mahdollisuuden saada paljon aikaan.
Viesti selkeästi ja konkreettisesti
Jotta viestisi on vaikuttava ja tavoittaa oikean kohderyhmän, sen kannattaa olla yksikertainen ja napakka.
Laadi viestisi selkeäksi ja konkreettiseksi, jotta sen ydinsisältö ymmärretään helposti ja saadaan tarvittaessa vietyä nopeasti käytäntöön. Muista toistaa viestiäsi riittävän usein asianmukaisissa kanavissa, jotta tavoitat varmasti koko kohderyhmän.
Ajantasainen ja oikea tieto
Tulevaisuuden johtajan on tärkeää huolehtia, että hänellä on käytössään tarpeellinen ajantasainen tieto, jota analysoida päätöksenteon tueksi. Avoimen viestintäkulttuurin avulla saat paitsi oman viestisi kulkemaan, mutta myös takaisinpäin arvokasta ensikäden tietoa muulta työyhteisöltä.
Automaattisesti kootun datan analysointi yhdistettynä henkilöstöltä saatuun, mittareiden ulottumattomissa olevaan, tilannekuvaan luo hyvän pohjan valinnoille.
Lisää konkreettisia työkaluja huomisen johtajan työkalupakkiin saa Suomen Nuorkauppakamareiden kansallisesta vaalikokouksesta. Viestinnän Vastaisku -nimeä kantava kokous järjestetään 7.-9.10.2022 Kuopiossa. Lisätiedot ja rekisteröityminen: www.viestinnanvastaisku.fi
KIRSI VARTIAINEN
KOKOUSPÄÄLLIKKÖ, SUOMEN NUORKAUPPAKAMAREIDEN KANSALLINEN VAALIKOKOUS 2022 KUOPION NUORKAUPPAKAMARI
Näin jälkeenpäin voin sanoa, että oma 12 vuotta kestänyt JC-ura oli täynnä merkittäviä, käyttökelpoisia ja hyödyllisiä kokemuksia. Ihminen voi oppia onnistumisista, mutta myös epäonnistumisista. Jälkimmäinen ei ehkä ole yhtä miellyttävää kuin edellinen, mutta voi olla sitäkin merkityksellisempää.
Kaikki opittu siirtyy inhimilliseen pääomaan, jota voi käyttää uudelleen ja uudelleen.
Kokemuksen ja tekemisen kautta opittu on lisäksi syvälle menevää, pysyvää oppimista.
Miksi se ei riitä huomisen johtajalle? Monien viitekehysten maailma
Johtaja tarvitsee monia viitekehyksiä onnistuakseen nopeasti muuttuvassa maailmassa.
Yksi setti viitekehyksiä auttaa johtajaa hyödyntämään muutoksen mega-aaltoja; surffailemaan niillä sen sijaan, että tulisi aaltojen murskaamaksi. Toinen setti auttaa luomaan tulevaisuuden. Kolmas setti luomaan strategiat eli sen missä ja kuinka aiomme voittaa, miten saavutamme haluamamme. Neljäs setti viitekehyksiä ja työkaluja auttaa johtamaan muutos energisoiden se niin, että myös kulttuuri muuttuu tavoitteita tukevaksi. Viides setti auttaa yhdistämään arvon luomisen talenttiin, jossa tarvitaan jo niin uusia työkaluja, ettei niitä vielä yliopistossa opeteta. Kuudes setti auttaa tekemään suorituksesta eksponentiaalista. Listaa voisi jatkaa. Tulevaisuuden johtaja osaa tehdä johtamisen designin niin, että onnistumisen todennäköisyys kasvaa ja tuloksista tulee eksponentiaalisia.
Ihmisen aivot ovat tyypiltään paikalliset ja lineaariset. Paikallisuus tarkoittaa, että sinun aivosi ovat sinun aivosi; ne ajattelevat siten kuin olet opettanut ja ohjelmoinut ne toimimaan. Lineaarisuus tarkoittaa sitä, että aivosi olettavat tulevaisuuden olevan samanlaista kuin menneisyyden, jossa ne oppivat toimimaan tietyllä tavalla. Tulevaisuus on nopeampi kuin ihmisen aivot. Aivojasi ei voi kouluttaa menneisyyden kokemuksilla kaikkiin tuleviin tilanteisiin. Meneillään oleva smart revolution hämmentää monia - jopa saaden heidät sairastumaan. Ympäristön muutos aiheuttaa konfliktin aivoissa, jotka eivät ole valmistautuneet muutokseen. Aivot valmisteltava tulevaisuuteen Learning-by-Doing on vahva tapa oppia. Mutta jos oppimisen tuloksena syntyy “totuus”, siitä saattaa tulla vasara. Ja kun johtajalla on työkalunaan vasara, kaikki alkavat näyttää nauloilta. Miten välttää tällainen kehitys? Jos aiot käyttää oppimiasi kokemuksia monipuolisesti ja älykkäästi jatkossa hyväksesi, sinun kannattaa kouluttaa aivoillesi pätevät viitekehykset. Niiden avulla pystyt diagnosoimaan oppimasi.
JOHTAMINEN on ensimmäinen suomeksi julkaistu kirja johtamisen muotoilusta. ”Must”-luettavaa jokaiselle johtamaan pyrkivälle nuorkauppakamarilaiselle. Saatavana JC-hintaan 49 € (ovh 72 €) + postikulu oheisesta osoitteesta viitteellä ”JC” www.johtaminen.net
Tero J. Kauppinen
JC Senaattori 41558