Product Guidebook fi_FI Q3 2023

Page 1

Tuotekuvasto


Nu Skin on maailmanlaajuinen integroitu kauneusja hyvinvointialan yritys, joka auttaa ihmisiä näyttämään hyvältä, tuntemaan olonsa hyväksi ja elämään mahdollisimman hyvää elämää. Tuotteissamme yhdistyvät tieteen, teknologian ja luonnon parhaat puolet sekä palkitut kauneudenhoitolaitejärjestelmät.

Innovaatio ja yhteistyö ovat olleet kaiken toimintamme keskiössä siitä lähtien, kun Nu Skin perustettiin vuonna 1984. Se näkyy tuotteidemme laadussa ja tavassa, jolla työskentelemme: johtavat tutkijat, uraauurtavat uudet teknologiat ja yhteistyö tieteellisten laitosten kanssa saavat yhdessä aikaan jotain uutta.

TIETEEN ETURINTAMASSA Pyrimme muuttamaan maailmaa ympärillämme ja monia asioita, joita ei yleensä muuteta, yksi tuote ja ihminen kerrallaan. Parhaana esimerkkinä toimii ageLOC-tiede. Monet suosituimmat ja innovatiivisimmat tuotteemme ja laitteemme perustuvat sen mullistavaan vanhenemisen hidastamista koskevaan tutkimukseen ja teknologiaan. Pyrimme aina työskentelemään tieteen terävimpien asiantuntijoiden kanssa. Yli 75 tutkijaamme tutkii, testaa ja kehittää tuotteitamme ympäri maailmaa, ja heitä ohjaa tieteellinen komitea. Tähän kollektiiviseen aivoriiheen kuuluu eri alojen asiantuntijoita. Se tarjoaa ainutlaatuisia oivalluksia, jotka auttavat meitä innovoimaan ja toimittamaan uusia ja kiinnostavia tuotteita pitkälle tulevaisuuteen.

KAUNEUTTA ULKOA PÄIN

Kauneudenhoito

Olemme investoineet suuriin tutkimus- ja kehityskeskuksiin: Centre for AntiAgeing Research -keskus kotikaupungissamme Yhdysvaltojen Provossa ja Greater China Innovation Park ovat kooltaan yhteensä 3 944 neliömetriä ja sisältävät 11 huipputason laboratoriota, joissa kehitetään ja arvioidaan Nu Skinin tuotteita.

Matkustetaanpa ajassa tulevaisuuteen. Kuvittele itsesi tulevaisuudessa – itseluottamusta säteilevänä päästä varpaisiin! Riippumatta siitä, missä kohtaa olet matkallasi, Nu Skinin kauneudenhoidon tuotesarja tarjoaa ratkaisuja, joiden avulla voit näyttää upealta ja tuntea itsesi upeaksi!

KAUNEUTTA SISÄLTÄ PÄIN

Hyvinvointi

Olemme sitoutuneita auttamaan sinua saavuttamaan parhaan version itsestäsi. Älykkäästi suunnitellut ravintolisämme, kauneutta lisäävät ravintolisämme, hyvinvointiohjelmamme ja kohdistetut ratkaisumme ovat luonnon inspiroimia ja tieteeseen perustuvia ratkaisuja.

YDINARVOT

SUORAMYYNTI

Emme ole ainoastaan innovatiivisia, vaan myös eettisiä, optimistisia, realistisia, ympäristöystävällisiä ja myötätuntoisia. Pyrimme voimaannuttamaan ihmisiä ja olemaan Force for Good, hyvän asialla (katso Force for Good -kohta tämän kuvaston loppuosasta). Uskomme myös vihreän voimaan (Force for Green), mutta tiedämme, että asiat eivät aina tapahdu nopeasti tai helposti. Siksi työskentelemme lujasti saavuttaaksemme tavoitteemme ja täyttääksemme odotukset.

Nu Skin -matkasi ei tarvitse jäädä siihen, että pidät tuotteistamme. Monille brändikumppaneillemme se on vasta alku. Olitpa kiinnostunut jakamaan suosikkituotteitasi ystäviesi kanssa tai viemään asiat pidemmälle rakentamalla kokonaisen liiketoiminnan, kysy rohkeasti lisää henkilöltä, jonka kanssa olet ollut yhteydessä Nu Skinin tuotteisiin liittyen, tai katso lisätietoja sivuiltamme osoitteessa nuskin.com.

NU SKIN – TIETOA

NU SKIN – TIETOA

Nu Skin – Tietoa

KAIKKI ALKAA INNOVOINNISTA


AGELOC

TRU FACE

EPOCH

NU SKIN -VARTALONHOITO

Taika alkaa tästä. Koe Nu Skinin kuuluisien antiageing-ainesosien teho.

Haasta ihon ikääntymisen näkyvät merkit ja ikäänny omalla tavallasi tämän tuotesarjan tehokkaiden ja kohdistettujen ratkaisujen avulla.

Koe Epoch ja tutustu luonnon salaisuuksiin; maailman rituaalit muunnettuina kasvojen-, hiusten- ja vartalonhoitotuotteiden sarjaksi.

Koko Nu Skin -vartalonhoitosarja on suunniteltu tarjoamaan hellävaraista hemmottelua päästä varpaisiin.

3–20

21–22

55–60

61–64

Tämän anti-ageing-ohjelman teho tekee siitä ilmiselvän valinnan nuorekkaan näköisen ihon saamiseksi.

Nutricentials parantaa ihon kykyä mukautua ympäristön stressitekijöihin ja auttaa saamaan kauniin ja hehkuvan ihon. Se onnistuu yhdistelemällä huippuluokan tiedettä ja tehokkaita kasviuutteita.

NUTRICENTIALS

NU SKIN HIUSHOITOTUOTTEET

Nu Skin -hiushoitotuotteiden sarjan shampoot, hoitoaineet ja hiusnaamiot on suunniteltu pitämään huolta hiuksistasi.

AP 24 -tuotesarja sisältää kaiken tarvittavan, jotta voit nauttia raikkaasta hengityksestä, hohtavista hampaista ja kiiltävistä huulista.

23–26

27–36

65–68

69–70

NU SKIN 180°

NU SKIN HERITAGE

NU COLOUR

PHARMANEX

AP 24

BEAUTY FOCUS

Nu Skin Heritage -tuotteemme kattavat ihosi kosteutustarpeet.

Nu Colour yhdistää intensiivisen värin ihonhoitotieteen parhaisiin puoliin.

Pharmanex-tuotesarja koostuu innovatiivisista ravintolisistä sekä elimistön tukemiseen ja auttamiseen suunnitelluista ohjelmista.

Beauty Focus tuo kauneuden tieteen päivittäiseen ravintolisääsi. Beauty Focusin avulla saat näkyviä kauneutta edistäviä tuloksia, joista voit nauttia.

37–40

41–50

71–76

77–80

DIVIDENDS

SUNRIGHT

TRTHRIV FOCUS TEA

TR90

Dividends on Nu Skinin perustuotteita sisältävä tuotesarja modernille miehelle: se sisältää kaiken, mitä tarvitaan, jotta parranajosta tulee aamun kohokohta.

Suojaa ja kosteuta ihoasi Sunrightin avulla.

TRthriv Focus Tea on enemmän kuin teetä. Se on juoma, jolla päiväsi lähtee kunnolla käyntiin.

Muuta tapaasi syödä, liikkua ja elää 90 päivässä.

51–52

53–54

81–82

83–86


AGELOC

AGELOC

AGELOC-TIEDE näytä niin nuorelta kuin sinusta tuntuu Esittelyssä ageLOC – Nu Skinin kruununjalokivi. Vuosien tieteellinen yhteistyö ja vertaansa vailla oleva tutkimus ovat auttaneet meitä tuomaan vanhenemista hidastavan ihonhoidon uudelle aikakaudelle. Nu Skinin ainutlaatuinen teknologia auttaa meitä auttamaan sinua. Ehkäisemällä ihon ikääntymisen näkyviä merkkejä niiden alkulähteillä ageLOC-tuotteet häivyttävät merkkien näkymistä ja päästävät valloilleen uuden nuorekkaan näköisen ja tuntuisen olemuksesi. INNOVAATIOITA YHTEISTYÖLLÄ Innovaatiot ja yhteistyö ovat menestyksemme ydin. Ne ovat antaneet Nu Skinille johtavan roolin hyvinvoinnin ja kauneuden maailmassa lukuisten tuotteiden ja patentoitujen teknologioiden tukemana. Se erottaa meidät muista ja auttaa meitä asettamaan riman korkealle vanhenemista hidastavien tuotteiden alalla. Ymmärtämällä ikääntymisen syitä ja ehkäisemällä niitä voimme tarjota tuotteita ja ratkaisuja, joilla saadaan selkeitä, näkyviä ja todistettavia tuloksia.

AGELOC paljasta nuorekkaan näköisen ihon salaisuudet Taika alkaa tästä. Koe Nu Skinin suosittujen anti-ageing-ainesosien teho. ageLOC-tieteemme tarjoaa yhdessä LumiSpa- ja Galvanic-laitteidemme huipputeknologian ja niihin liittyvien tuotteiden lisäksi kaiken, mitä ihosi tarvitsee näkyvien ikääntymisen merkkien torjumiseen sekä kauniin ja nuorekkaan peilikuvan saavuttamiseen.

3

Emme tietenkään tee tätä yksin. Talon sisäinen tutkijatiimimme tekee menestyksekästä tutkimus- ja kehitystyötä omistautuneessa ilmapiirissä. Yhteistyösuhteiden luominen johtaviin tutkimuslaitoksiin on auttanut Nu Skiniä kehittämään jatkuvasti upeita ihonhoitotuotteita ja valtaamaan alaa nopeasti. TIEDE TAIAN TAKANA Nu Skin ehkäisee ihon ikääntymisen näkyviä merkkejä aivan uudella tavalla. Työskentelemällä yhdessä maailman johtavien vanhenemisen hidastamiseen erikoistuneiden tutkijoiden kanssa Nu Skinin tutkijat ovat tunnistaneet keskeiset toiminnallisten geenikasautumien ryhmät, joilla on tärkeä vaikutus ikääntymisen merkkien näkymiseen. Eksklusiivinen ageLOC-tieteemme keskittyy tällaisiin ikääntymisen perimmäisiin lähteisiin kehittämällä tuotteita, jotka auttavat sinua näyttämään nuoremmalta ja tuntemaan itsesi nuoremmaksi. NUORUUDEN TASAPAINO Edellä mainittujen keskeisten ryhmien tunnistaminen on vain ensimmäinen vaihe – lisäksi on tärkeää ymmärtää, että vaikuttamalla toiminnallisten geeniryhmien ilmaisuprofiiliin voidaan mahdollisesti vaikuttaa kyseisiin ikääntymisen piirteisiin. Tiettyjen geeniryhmien ilmentymisprofiilin tasapainottaminen on hienovarainen prosessi: eri toiminnallisten geeniryhmien ilmentymisprofiili tarkoittaa, että joidenkin geenien ilmentymät esiintyvät tai ovat esiintymättä iän myötä. Joten niitä ei voi vaan yksinkertaisesti kytkeä päälle tai pois.

4


AGELOC

AGELOC

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

5

GENTLE CLEANSE & TONE

FUTURE SERUM

RADIANT DAY SPF 22

TRANSFORMING NIGHT

VAAHTOMAINEN VANHENEMISTA HIDASTAVA PUHDISTUSAINE JA KASVOVESI 60 ML

ANTI-AGEING-KASVOSEERUMI 30 ML

KOSTEUTTAVA VANHENEMISTA HIDASTAVA PÄIVÄVOIDE KASVOILLE 25 ML

VANHENEMISTA HIDASTAVA KOSTEUSVOIDE KASVOILLE 30 ML

Yhdistä puhdistusaine ja kasvovesi ageLOC Gentle Cleanse & Tone -tuotteen avulla. Ylellinen, pehmeästi vaahtoava kaksivaikutteinen koostumus puhdistaa ihoasi hellävaraisesti, suojaa ihosoluja ja valmistelee ihon ihonhoito-ohjelmasi seuraavaan vaiheeseen. Lisäksi se pitää yllä ihon luonnollista pH-arvoa. ageLOC-ainesosat keskittyvät puolestaan torjumaan ihon ikääntymisen näkyviä merkkejä niiden alkulähteillä.

ageLOC Future Serum ja sen ageLOC-ainesosien teho tuovat esiin nuorekkaan näköisen ihon kahdeksalla eri tavalla. Torju ihon ikääntymisen näkyviä merkkejä niiden alkulähteillä. Kosteuta ja nauti entistä pehmeämmästä ja kirkkaammasta hehkuvasta ihosta samalla kun huokosten, juonteiden ja ryppyjen näkyminen vähenee. Hieno yhdistelmä!

Kevyt ja helppokäyttöinen ageLOC Radiant Day SPF 22 kirkastaa ja kosteuttaa ihoa huomattavasti sekä vähentää ihon ikääntymisen näkyviä merkkejä. Tuotteen silkinpehmeä koostumus suojaa ihoa liiallisen auringolle altistumisen haitoilta ja jättää ihon sileäksi ja pehmeäksi. Vähentää pienten juonteiden ja ryppyjen näkymistä sekä saa ihon näyttämään hehkuvalta ja virheettömältä. Lisäksi se suojaa ihoa liialliselta auringolle altistumiselta.

Vähennä näkyviä huokosia ja säilytä nuorekas ilme täyteläisellä kosteuttavalla ageLOC Transforming Night -voiteella, jotta ihosi on aamulla herätessäsi hehkuva, sileä ja joustava. Mietojen ainesosien ja ageLOC-seoksemme avulla se kosteuttaa, virkistää ja ehkäisee ihon ikääntymisen näkyviä merkkejä niiden alkulähteillä.

Käytä kahdesti päivässä, aamuin ja illoin. Kostuta kasvot ja kaula haalealla vedellä. Annostele kolme painallusta tuotetta sormenpäihin ja hiero hellävaraisesti kasvojen ja kaulan ihoon. Vältä tuotteen joutumista silmiin. Huuhtele lämpimällä vedellä pois ja taputtele iho kuivaksi. ageLOC Gentle Cleanse & Tone -tuotteen pakkauskoko ja käyttöohjeet on optimoitu 30 päivän käyttöä varten.

Annostele kaksi painallusta sormenpäihin. Levitä seerumi ylös- ja ulospäin suuntautuvin liikkein kasvoille ja kaulalle silmänympärysaluetta välttäen aamuin illoin ennen kosteusvoiteen käyttöä. ageLOC Future Serumin pakkauskoko ja käyttöohjeet on optimoitu 30 päivän käyttöä varten.

Purista joka aamu herneen kokoinen määrä tuotetta sormenpäihin. Levitä kasvoille ja kaulalle ylös- ja ulospäin suuntautuvin liikkein silmänympärysihoa välttäen. ageLOC Radiant Day SPF 22:n pakkauskoko ja käyttöohjeet on optimoitu 30 päivän käyttöä varten.

Päätä illan kasvojenhoito-ohjelmasi ottamalla pieni määrä tuotetta sormenpäihisi ja levittämällä se kasvojen ja kaulan iholle ylös- ja ulospäin suuntautuvin liikkein. Vältä silmänympärysihoa. ageLOC Transforming Night -tuotteen pakkauskoko ja käyttöohjeet on optimoitu 30 päivän käyttöä varten.

Säästät kallista aikaa yhdistämällä puhdistusaineen ja kasvoveden. Lisäksi saat kokea ageLOC Gentle Cleanse & Tone -tuotteen miedot puhdistavat ainesosat, jotka ovat riittävän hellävaraisia kaikille ihotyypeille. ageLOC Gentle Cleanse & Tone löytyy myös ageLOC Transformation -paketista.

ageLOC Future Serum vaikuttaa ihon ikääntymisen näkyviin merkkeihin niiden alkulähteillä. Se on myös monikäyttöinen – saat ihollesi kahdeksan erilaista hyötyä yhdessä pienessä pakkauksessa! Future Serum sisältyy myös ageLOC Transformation -pakettiin.

ageLOC Radiant Day ja ageLOC Transforming Night ovat sisartuotteita! Niissä on monia samoja kosteuttavia ja anti-ageing-ainesosia, jotka varmistavat, että kasvojesi iho saa koko joukon täydentäviä etuja optimaalisen tehon aikaansaamiseksi! ageLOC Radiant Day -voide sisältyy myös ageLOC Transformation -pakettiin.

ageLOC Transforming Night ja ageLOC Radiant Day ovat sisartuotteita! Niissä on monia samoja kosteuttavia ja anti-ageing-ainesosia, jotka varmistavat, että kasvojesi iho saa koko joukon täydentäviä etuja optimaalisen tehon aikaansaamiseksi. Tuote sisältyy myös ageLOC Transformation -pakettiin.

Joidenkin tuotteiden saatavuus voi vaihdella maakohtaisesti. Tarkista tuotteen saatavuus hinnastosta tai sivustosta www.nuskin.com.

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

6


AGELOC

AGELOC

esittelyssä

AGELOC WELLSPA iO -JÄRJESTELMÄ Tutustu ageLOC WellSpa iO -järjestelmän kokonaisvaltaisiin ratkaisuihin, jotka vastaavat muuttuviin hyvinvoinnin tarpeisiisi. Koe elvyttävät, palauttavat ja rentouttavat kauneus- ja hyvinvointiedut, joiden avulla ulkonäkösi ja olosi voivat olla parhaimmillaan. Tervetuloa itsestä huolehtimisen tulevaisuuteen! Voit elvyttää ihosi ulkonäköä itseluottamuksen vahvistamiseksi, palauttaa yleistä hyvinvoinnin tunnetta tai rentouttaa kehoasi liikunnan tai pitkän päivän jälkeen – tehosta kauneudenhoitoa ja hyvinvointia ageLOC WellSpa iO -järjestelmän avulla. Eksklusiivinen laitejärjestelmä koostuu ageLOCkosmetiikkatuotteista, joiden tieteellisesti todistetut edut voi tuntea ja nähdä. Lisäksi laitteeseen integroidun personoidun adaptiivisen mikrovirtateknologian avulla voidaan säätää iholle johdetun virran intensiteettiä miellyttäväsi reaaliajassa. ageLOC WellSpa iO -järjestelmän Bluetooth®-toiminnolla voit yhdistää laitteen puhelimesi Nu Skin Vera -sovellukseen. Koe edut käyttämällä vain kolme kertaa viikossa tai päivittäin: ihon ulkonäkö elpyy, näytät paremmalta ja tunnet olosi paremmaksi hyvinvoinnin tunteen palautuessa sekä rentoudut yleisesti paremmin tuntien olosi aiempaa keskittyneemmäksi ja tasapainoisemmaksi. Nauti erinomaisesta hoitokokemuksesta kotona ja tunne ageLOC WellSpa iO -järjestelmän hyödyt!

7

AGELOC WELLSPA iO ESSENTIAL SYSTEM

AGELOC BODY POLISH

(LAITE SEKÄ AGELOC BODY SERUM JA AGELOC BODY ACTIVATING GEL)

SUIHKUSSA KÄYTETTÄVÄ VARTALON KUORINTAAINE – 125 ML

ageLOC WellSpa iO -järjestelmä mahdollistaa (i) älykkään itsestä huolehtimisen saaden aikaan (o) näkyvästi kiinteämmän ja sileämmän ihon sekä nuorekkaamman, eloisan ulkonäön ja hyvinvoinnin tunteen. Eksklusiivinen laitejärjestelmä sisältää ageLOCkosmetiikkatuotteita, joiden tarjoamat tieteellisesti todistetut edut voi tuntea ja nähdä, sekä mullistavan mikrovirtaa käyttävän laitteen.

Tämä Body Polish -tuote sisältää yhdistelmän fyysisiä (selluloosa), kemiallisia (glykolihappo) ja entsymaattisia (papaiini) kuorinta-aineita, jotka saavat ihon näyttämään ja tuntumaan pehmeältä ja sileältä. Vartaloa muotoileva sekoitus on huolella valikoitu kasviperäisten ainesosien yhdistelmä, joka vaikuttaa useisiin tekijöihin kiinteän, muotoillun ja kohotetun näköisen ihon saavuttamiseksi.

Käytä kolme kertaa viikossa tai enintään päivittäin. Elvytä ihoa levittämällä riittävä määrä ageLOC Body Serum -tuotetta käsiteltäville alueille ja liu’uttamalla ageLOC WellSpa iO -laitetta kevyesti iholla ohjeiden mukaisesti. Palauta ja rentouta levittämällä ageLOC Body Activating Gel -tuotetta ihollesi kehon kaikilla alueilla ohjeiden mukaisesti.

Hiero tuotetta suihkussa tai kylvyssä kevyesti märälle iholle lujin, pyörivin liikkein. Huuhtele välittömästi ja taputtele iho kuivaksi. Käytä vähintään kolme kertaa viikossa ja enintään kerran päivässä tarpeen mukaan. Saat parhaan tuloksen käyttämällä elvyttävää ageLOC WellSpa iO -hoito-ohjelmaa ageLOC WellSpa iO -laitteella ja ageLOC Body Serum- ja ageLOC Dermatic Effects -tuotteilla.

ageLOC WellSpa iO -laitteen ainutlaatuinen, yhdysvaltalaista patenttia odottava metallipäämalli suunniteltiin optimoimaan virran kulku ja auttamaan sujuvassa ja mukavassa manuaalisessa hieronnassa sekä edistämään ihon stimulointia. Pään muoto suunniteltiin sopimaan optimaalisesti kehon muotoihin ja liukumaan helposti iholla.

ageLOC Body Polish yhdistää kaksi suihkussa käytettävää tuotetta. Se puhdistaa ja kuorii ihoasi samanaikaisesti!

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

8


AGELOC

AGELOC

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

9

AGELOC BODY SERUM

AGELOC BODY ACTIVATING GEL

AGELOC DERMATIC EFFECTS

AGELOC WELLSPA iO REPLACEMENT CHARGER

KIINTEYTTÄVÄ VARTALOSEERUMI – 100 ML

HYVINVOINTIGEELI VARTALOLLE – 150 ML

VARTALOA MUOVAAVA VOIDE – 150 ML

LATAUSJALUSTA AGELOC WELLSPA IO -LAITTEILLE

ageLOC Body Serum on tarkoitettu käytettäväksi laitteen kanssa elvyttävän hoito-ohjelman osana. Se on suunniteltu iholle, jolla näkyy selluliittia. Auttaa kiinteyttämään ja tiukentamaan ihoa näkyvästi. Sisältää sekoituksen kosteuttavia ainesosia, jotka tukevat ihon pehmeyttä ja nuorekkaampaa ulkonäköä. Lisäksi ageLOC Body Serum auttaa muovaamaan vartaloa näkyvästi sekä parantamaan ihon kirkkautta ja yleistä ulkonäköä.

ageLOC Body Activating Gel jättää iholle viilentävän tunteen elvyttävän ja rentouttavan ageLOC WellSpa iO rutiinin jälkeen. Sisältää WellBe-sekoituksen: huolella valikoitu merifenkolin ja Ashwagandha-juuriuutteiden yhdistelmä, joka auttaa edistämään kokonaisvaltaista hyvinvoinnin tunnetta.

Ihon näkyvä selluliitti on yleinen ongelma. ageLOC Dermatic Effects auttaa saamaan kiinteämmältä näyttävän ihon Nu Skinin oman ageLOC-ainesosien sekoituksen ansiosta. Se edistää myös ihon nuorekasta ja eloisaa ulkonäköä hunajauutteen sisältämän luonnollisen alfahydroksidihapon (AHA) avulla ja edistää ihon solujen uusiutumista hehkuvan ja pehmeältä näyttävän ihon saamiseksi.

Käytä tätä laturia, kun ageLOC WellSpa iO -laitteesi varaus on vähissä. Erityisesti ageLOC WellSpa iO -laitteille suunniteltu laturi lataa laitteen langattomasti. Helppokäyttöinen varalaturi varmistaa, että olet aina valmis nauttimaan WellSpa iO -kokemuksesta!

Käytä kolme kertaa viikossa tai enintään päivittäin. Levitä riittävä määrä ageLOC Body Serumia käsiteltäville alueille (esim. käsivarsien yläosiin, reisien yläosiin / pakaroihin tai vatsalle) ja aloita ageLOC WellSpa iO -hoitosi. Liu’uta laitetta iholla kevyesti ylöspäin kohti vartalon keskustaa ja takaisin alaspäin hitain, pyörivin liikkein. Levitä lopuksi ageLOC Dermatic Effects -tuotetta hieromalla sitä iholle voimakkain, ylöspäin suuntautuvin pyörivin liikkein.

Käytä enintään kerran päivässä. Levitä riittävä määrä ageLOC Body Activating Gel -tuotetta haluamillesi puhtaille ihoalueille. Liu’uta kevyesti pitkin, ylöspäin suuntautuvin liikkein elvyttävän hoito-ohjelman osana tai hitain, ylöspäin suuntautuvin pyörivin liikkein (kiinnittäen huomiota erityisesti kireisiin alueisiin) rentouttavan hoito-ohjelman osana. Kun koko vartalo on käsitelty, hiero jäljellä oleva geeli ihoon.

Levitä kahdesti päivässä – aamulla ja illalla – käsivarsiin, reisiin, pakaroihin ja/tai vatsan alueelle. Hiero voimakkain ylöspäin suuntautuvin ja pyörivin liikkein. Saat parhaat tulokset käyttämällä elvyttävää ageLOC WellSpa iO -hoito-ohjelmaa ageLOC WellSpa iO -laitteella ja ageLOC Body Serum- ja ageLOC Body Polish -tuotteilla.

Aseta puhdas ja kuiva laite laturiin. Vilkkuva vihreä valo osoittaa, että laite latautuu. Kun valo palaa jatkuvasti, ageLOC WellSpa iO -laite on ladattu täyteen. Optimoi akun käyttöikä: älä säilytä laturia pistorasiaan kytkettynä, kun se ei ole käytössä, tai sen jälkeen, kun se on ladattu täyteen.

ageLOC Body Serum on sähköä johtava aine, joka on välttämätön laitteen optimaalisen käytön sekä adaptiivisen mikrovirran oikeanlaisen ja jatkuvan toiminnan varmistamiseksi. Voit levittää lisää ageLOC Body Serumia tarpeen mukaan elvyttävän hoitoohjelman osana.

ageLOC Body Activating Gel sisältää myös Nu Skinin oman ageLOC-sekoituksen, joka vaikuttaa ihon ikääntymisen näkyviin merkkeihin ihon nuorekkaan ulkonäön säilyttämiseksi.

Suunniteltu iholle, jossa on näkyvää selluliittia. Päivittäin käytettävä ihoa muovaava ja kosteuttava voide hyödyntää myös valoa välittömästi hajauttavaa teknologiaa, joka parantaa ihon pinnan ulkonäköä.

Säilytä laturia aina kuivassa ympäristössä.

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

10


AGELOC

AGELOC

AGELOC BOOST Täydellinen ihoa kirkastava järjestelmä Kaksi minuuttia ei ehkä tunnu paljolta, mutta niinkin lyhyt aika voi mullistaa päivän. Romanttinen kohtaaminen, lottovoitto, yllätysvierailu – 120 sekuntia voi todellakin muuttaa elämäsi. Joko nyt uskot meitä? Tutustu ageLOC Boost -järjestelmään, joka antaa ylivoimaisesti parhaan hehkun, ja näe tulokset itse! Käyttämällä sitä kasvoillesi 2 minuuttia päivittäin 12 viikon ajan voit odottaa seuraavia näkyviä parannuksia ihossasi1: • • • • • • •

75 % kirkkaampi 103 % täyteläisempi 90 % kimmoisampi 104 % kiinteämpi 66 % sileämpi iho 57 % parannusta ihohuokosten näkyvyyteen 64 % pehmeämpi iho.

Saatat miettiä, kuinka saavutimme tämän. Ensinnäkin ageLOC Boostin huipputeknologinen, vaihtelevilla sykäyksillä toimiva ja patenttia odottava mikrovirtateknologia lähettää ihoon jaksoittaisia vaihtelevia sykäyksiä. Sykäysten tasapainotettu varaus vaihtelee positiivisen ja negatiivisen välillä 2,4 sekunnin välein. Activating Serumin tehokkaiden ainesosien kanssa käytettynä ageLOC Boost -laite optimoi ja aktivoi ihoa auttaen sinua saavuttamaan unelmiesi ihon!

Se on yksinkertaisesti loistava!

11

1 Tulokset kolmannen osapuolen asiantuntija-arvioinnista, joka perustui 12 viikon sokkoistettuun in vivo -kuluttajatutkimukseen: 12 naispuolista 32–25-vuotiasta osallistujaa käytti ageLOC Boost -järjestelmää kerran päivässä 12 viikon ajan. 2 Tulokset kolmannen osapuolen asiantuntija-arvioinnista, joka perustui 6 viikon in vivo -kuluttajatutkimukseen: 20 naispuolista 25–40-vuotiaista osallistujaa käytti ageLOC Boost Activating Serumia ageLOC Boost -laitteen kanssa kerran päivässä 6 viikon ajan.

BOOST SYSTEM

BOOST ACTIVATING SERUM

KASVOJEN IHOA KIRKASTAVA JÄRJESTELMÄ

KIRKASTAVA KASVOSEERUMI 40 ML

Anna ihollesi kirkkaampaa hehkua. ageLOC Boost -järjestelmässä yhdistyvät mullistava, vaihtelevilla sykäyksillä toimiva mikrovirtateknologiamme ja Activating Serumin tehokkaat ainesosat. Ne tekevät ihosta erityisen heleän ja jättävät sen näkyvästi kirkkaammaksi, täyteläisemmäksi ja kimmoisammaksi. Lisäksi ne vähentävät tummien läikkien näkymistä sekä kirkastavat ihoa nuorekkaalla hehkulla ja tasaisella sävyllä. Kaikki tämä vain kahdessa minuutissa päivittäin!

Activating Serum on täydellinen ageLOC Boost -laitteen kumppani. Se varmistaa, että ainutlaatuinen, vaihtelevilla sykäyksillä toimiva ja patenttia odottava mikrovirta vaikuttaa ihoon tehokkaasti. Se sisältää ihoa kirkastavia ainesosia, täyteläisyyttä antavaa ja kosteuttavaa sekoitusta, hellävaraisesti kuorivaa sormilimetin hedelmäuutetta sekä Nu Skinin omaa ageLOCsekoitusta, joka torjuu ihon ikääntymisen näkyviä merkkejä niiden alkulähteillä.

Kerran päivässä ihon puhdistuksen ja kasvoveden käytön jälkeen. Vaihe 1: Kytke laite päälle pyyhkäisemällä ylöspäin. Vaihe 2: Annostele kolme painallusta Activating Serum -tuotetta laitteen johdinpinnalle. Levitä toiselle puolelle kasvoja. Vaihe 3: Pyyhkäise uudelleen ylöspäin. Liu’uta johdinpintaa kasvoilla. Vaihe 4: Toista vaiheet 2 ja 3 kasvojen toiselle puolelle. Vaihe 5: Laite kytkeytyy pois päältä automaattisesti. Hiero ylimääräinen Activating Serum ihoon ja suorita muut päivittäiset ihonhoitotoimesi.

Kerran päivässä ihon puhdistuksen ja kasvoveden käytön jälkeen. Vaihe 1: Kytke laite päälle pyyhkäisemällä ylöspäin. Vaihe 2: Annostele kolme painallusta Activating Serum -tuotetta laitteen johdinpinnalle. Levitä toiselle puolelle kasvoja. Vaihe 3: Pyyhkäise uudelleen ylöspäin. Liu’uta johdinpintaa kasvoilla. Vaihe 4: Toista vaiheet 2 ja 3 kasvojen toiselle puolelle. Vaihe 5: Laite kytkeytyy pois päältä automaattisesti. Hiero ylimääräinen Activating Serum ihoon ja suorita muut päivittäiset ihonhoitotoimesi.

Voit odottaa ensimmäisiä näkyviä tuloksia muun muassa ihon täyteläisyydessä, kimmoisuudessa, kirkkaudessa, kiinteydessä ja ihohuokosten näkyvyydessä jo 7 päivän jälkeen, kun käytät järjestelmää kerran päivässä! Mitä vielä? Edut kestävät koko päivän!

ageLOC Boost Activating Serum sisältää hietamerinarsissin uutetta, jonka tiedetään kirkastavan ihoa ja lisäävän sen eloisuutta ja hehkua. Koska laji on suojeltu, hankimme kontrolloidussa ympäristössä viljeltyä (CEA) kasvia. CEA-ainesosat kasvavat suljetussa ympäristössä, mikä varmistaa niiden jäljitettävyyden ja kestävyyden siemenestä valmiiseen tuotteeseen asti.

Joidenkin tuotteiden saatavuus voi vaihdella maakohtaisesti. Tarkista tuotteen saatavuus hinnastosta tai sivustosta www.nuskin.com.

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

12


AGELOC

AGELOC

AGELOC GALVANIC SPA JA AGELOC GALVANIC BODY SPA iholle, joka näyttää nuorekkaalta päästä varpaisiin ageLOC Galvanic Spa ja erityisesti suunnitellut kosmeettiset tuotteet auttavat saavuttamaan nuorekkaan ulkonäön päästä varpaisiin, kun käytät erillisiä hoitopäitä kasvoja, hiuspohjaa ja vartaloa varten. Voit seurata ihmetellen, miten näkyvät juonteet ja rypyt vähenevät, säteilevä iho herää henkiin ja hiuspohja ja iho saavat uutta elinvoimaa. Laite on suunniteltu optimoimaan ihonhoitotuotteidemme tarjoamat edut galvaanisen virran avulla – nuorekkaan näköinen iho on aivan käsiesi ulottuvilla.

13

GALVANIC SPA

GALVANIC SPA FACIAL GELS

GALVANIC SPA FACE CONDUCTOR

ELVYTTÄVÄ ANTI-AGEING-IHONHOITOLAITE

VIRKISTÄVÄT JA ELVYTTÄVÄT VANHENEMISTA HIDASTAVAT KASVOGEELIT 8 × 4 ML

KASVOJENHOITOPÄÄ

Erilaisten Nu Skin -tuotteiden kanssa käytettävä intuitiivinen moderni laite hyödyntää galvaanista virtaa, jonka voimakkuuden laite pystyy itse säätämään. Samaa tekniikkaa käytetään yleisesti kylpylöissä optimoimaan hoitojen hyötyjä. Vähennä hienojen juonteiden ja ryppyjen näkymistä, uudista ihoasi ja elvytä sen ulkonäköä. Tuo kylpyläkokemus kotiisi ja nauti sen huomattavista tuloksista.

Nu Skinin ageLOC Galvanic Spa -laitteen kanssa käytettävät ageLOC Galvanic Spa Facial Gels -geelit tuovat kylpyläkokemuksen mukavasti omaan kotiisi, kohottavat ja kiinteyttävät ihoasi sekä poistavat epäpuhtauksia ja auttavat vähentämään näkyviä juonteita ja ryppyjä*. ageLOC-ainesosien teho kohdistuu ihon ikääntymisen näkyviin merkkeihin auttaen paljastamaan nuorekkaan ulkonäkösi.

Tämä kätevä väline sopii ihanteellisesti ageLOC Galvanic Spa Facial Gels -kasvogeelien kanssa käytettäväksi. Sen ainutlaatuiset urat muodostavat pinnan, joka kerää enemmän ageLOC-tuotetta hoitopään ja ihon väliin. Kun Face Conductor -kasvojenhoitopäätä liikutetaan iholla, uutta tuotetta kertyy ja siirtyy iholle.

Käytä yhdessä ageLOC Galvanic Spa Facial Gels-, Tru Face Line Corrector-, ageLOC Nutriol Intensive Scalp & Hair Serum- tai ageLOC Body Shaping Gel -tuotteen ja asianmukaisen Galvanic Spa -hoitopään kanssa. Levitä tuotetta iholle noudattaen erillisiä käyttöohjeita. Kiinnitä hoitopää ja valitse ohjeiden mukaisesti Käyttö nro 1–5.

Käytä geelejä yhdessä Galvanic Spa -laitteen ja Face Conductorin kanssa 2–3 kertaa viikossa. Levitä PreTreat Gel -geeliä kasvoille ja kaulalle. Aloita valitsemalla laitteesta Käyttö nro 1 ensimmäistä käyttöä varten. Pidä laitetta ihoa vasten. Poista ylimääräinen tuote ja toista prosessi Treatment Gel -geelillä valitsemalla Käyttö nro 2.

Käytä kasvojenhoitopäätä yhdessä Galvanic Spa -laitteen ja Galvanic Spa Facial Gels -kasvogeelien kanssa 2–3 kertaa viikossa. Levitä Pre-Treat Gel -geeliä kasvoille ja kaulalle. Aloita valitsemalla Käyttö nro 1 kahden minuutin ajaksi. Pidä laitetta ihoa vasten. Poista ylimääräinen tuote ja toista prosessi Treatment Gel -geelillä valitsemalla Käyttö nro 2 kolmen minuutin ajaksi.

Laite määrittää kunkin ihotyypin tarvitseman virran voimakkuuden varmistaen miellyttävän ja tehokkaan kokemuksen jokaisella käyttökerralla. ageLOC Galvanic Spa Facial Gels -kasvogeelien lisäksi laitteesi kanssa voidaan käyttää Tru Face Line Corrector-, ageLOC Nutriol Intensive Scalp & Hair Serum- ja ageLOC Body Shaping Gel -tuotteita, joilla on omat hyötynsä. Kokeile niitä!

Kun käytät kasvogeelejä ageLOC Galvanic Span ja Face Conductorin kanssa, saat tuotteista varmasti parhaat hyödyt.

Apuväline soveltuu käytettäväksi ainoastaan ageLOC Galvanic Spa -laitteen ja ageLOC Galvanic Spa Facial Gels -kasvogeelien kanssa.

Joidenkin tuotteiden saatavuus voi vaihdella maakohtaisesti. Tarkista tuotteen saatavuus hinnastosta tai sivustosta www.nuskin.com.

*Tulokset perustuvat kolmannen osapuolen vuonna 2020 suorittamaan asiantuntija-arviointiin 4 viikon sokkoistetusta ja satunnaistetusta in vivo -kuluttajatutkimuksesta, jossa 30 naispuolista koehenkilöä käytti järjestelmää kolmesti viikossa.

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

14


AGELOC

AGELOC

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

15

GALVANIC SPA FOCUS AREA CONDUCTOR

GALVANIC SPA SCALP CONDUCTOR

GALVANIC SPA BODY CONDUCTOR

BODY SHAPING GEL

FOCUS AREA CONDUCTOR

SCALP CONDUCTOR

BODY CONDUCTOR

MUOTOILEVA VARTALOGEELI 150 ML

Galvanic Spa Focus Area Conductorin sileä soikiomainen pää mahdollistaa paremman kosketuksen ihosi tärkeiden alueiden kanssa auttaen optimoimaan Tru Face Line Correctorin vaikutukset, jotka kohdistuvat hienoihin juonteisiin ja ryppyihin suun, silmien ja otsan alueella.

Uudistettua kätevää kampamaista hoitopäätä on entistäkin helpompi käyttää sen optimoidun ergonomian ansiosta. Kärkien pinta-ala on suurempi kuin edellisessä mallissa. Kärjet on myös muotoiltu hiuspohjan muotoon sopiviksi, mikä lisää kosketuspintaa jopa 50 % varmistaen, että ageLOC Nutriol Intensive Scalp & Hair Serum toimii mahdollisimman tehokkaasti.

Galvanic Spa Body Conductorin kolme pyöristettyä muhkuraa levittävät tuotteen tasaisesti. Sitä on helppo käyttää ageLOC Body Shaping Gel -geelin kanssa.

Galvanic Span kanssa käytettävä geeli torjuu ihon ikääntymisen näkyviä merkkejä niiden alkulähteillä ja silottaa selluliitti-ihoa saaden ihon näyttämään kiinteämmältä ja sileämmältä. Tuote on suunniteltu virkistämään ihoa ja vähentämään ikääntymisen näkyviä merkkejä sekä tasoittamaan ihon epätasaisuuksien näkymistä, mikä saa ihosi näyttämään ja tuntumaan paremmalta.

Napsauta hoitopää paikalleen tukevasti painamalla. Levitä runsaasti Tru Face Line Correctoria suun, nenän, silmien ja otsan alueen hienojen juonteiden päälle. Käsittele yksi kohdealue kerrallaan. Älä hiero. Vältä tuotteen joutumista silmiisi. Valitse Käyttö nro 3 ja käsittele kutakin aluetta 2–5 minuuttia aamuin ja illoin.

Napsauta hoitopää paikalleen tukevasti painamalla. Levitä ageLOC Nutriol Intensive Scalp & Hair Serumia kuiviin tai kosteisiin hiuksiin. Sumuta seerumia tarvittaessa jakauksittain suoraan hiuspohjaan ja juuriin. Hiero tuotetta sormin hellävaraisesti hiuspohjaan ja viimeistele kampaamalla. Valitse Käyttö nro 5 ja käsittele kahden minuutin ajan aamuin ja illoin.

Napsauta hoitopää paikalleen tukevasti painamalla. Levitä ageLOC Body Shaping Gel -tuotetta runsaasti käsiteltävälle alueelle (käsivarsiin, sääriin, reisiin tai pakaroihin). Älä hiero. Valitse Käyttö nro 4. Käsittele kutakin aluetta 5 minuuttia kolmena päivänä viikossa.

Saat parhaat tulokset käyttämällä sitä Galvanic Body Span kanssa kerran päivässä, kolmena päivänä viikossa käsivarsiin, vatsan alueelle, pakaroihin ja/tai reisiin. Levitä geeliä halutulle alueelle ja kostuta sitten kätesi. Hiero aluetta laitteella, kunnes hoitojakso päättyy. Pyyhi ylimääräinen geeli pois kostealla liinalla ja käytä sen jälkeen ageLOC Dermatic Effects -tuotetta.

Voit käyttää tätä kätevää lisäosaa sekä ageLOC Galvanic Span että Tru Face Line Correctorin kanssa.

Galvanic Spa Scalp Conductor on nimensä mukaisesti erinomainen lisäosa ageLOC Galvanic Spa -laitteeseen. Se on myös tärkeä apuväline ageLOC Nutriol Intensive Scalp & Hair Serumin hyötyjen saavuttamiseen.

Voit käyttää ageLOC Body Shaping Gel -tuotetta sekä tämän laitteen että Galvanic Body Span kanssa!

Geeli on suunniteltu yhteensopivaksi Galvanic Spa -laitteen kanssa sekä kehitetty virkistämään erityisesti ihon ulkonäköä ja vähentämään ikääntymisen näkyviä merkkejä.

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

16

Joidenkin tuotteiden saatavuus voi vaihdella maakohtaisesti. Tarkista tuotteen saatavuus hinnastosta tai sivustosta www.nuskin.com. *Tulokset perustuvat kolmannen osapuolen asiantuntija-arviointiin 12 viikon in vivo -kuluttajatutkimuksesta, johon osallistui 30 naispuolista 18–60-vuotiasta koehenkilöä.


AGELOC

AGELOC

esittelyssä

AGELOC LUMISPA iO -JÄRJESTELMÄ Toimivan ihonhoitorutiinin perusta on sen ensimmäinen vaihe – eli puhdistus! Kun puhdistat kasvosi oikein, pääset eroon kaikista meikkijäämistä, liasta ja päivittäisistä epäpuhtauksista. Puhdistamalla kasvosi ageLOC LumiSpa iO -järjestelmällä ihonhoitosi on älykkäämpää, tulokset paranevat ja saat monia muita hyötyjä puhdistuksen lisäksi! ageLOC LumiSpa iO hyödyntää IoT-teknologiaa, joka tarkoittaa esineiden internetiä (internet of things) tai fyysisesti yhdistettäviä laitteita. Voitkin yhdistää laitteesi Bluetooth®-toiminnon avulla puhelimesi Nu Skin Vera -sovellukseen. Ihosi saa kahdesti päivässä tapahtuvalla kahden minuutin käytöllä useita kliinisesti todistettuja hyötyjä, joiden vaikutus vahvistuu ajan myötä. Niitä ovat esimerkiksi perusteellinen puhdistus, pehmeys, sileys, hehku, vähemmän näkyvät ihohuokoset, kirkkaus ja raikkaus. Älykäs IoT-teknologia voi myös tehostaa rutiiniasi entisestään esimerkiksi räätälöityjen ihonhoitorutiinien, älykkään opastuksen, selfie-aikajanan, helpon uudelleentilauksen, yksilöllisten tuotesuositusten, käyttötrendien, palkintojen ja monien muiden ominaisuuksien avulla! Saat myös lisähyötyjä: kiinnittämällä laitteeseen ageLOC LumiSpa iO Accent Head -hoitopään ja käyttämällä sitä ageLOC LumiSpa IdealEyes -voiteen kanssa voit saada nuorekkaan ja terveen näköisen silmänympärysihon, joka on huomattavasti kiinteämpi, sileämpi ja kosteutetumpi. 17

AGELOC LUMISPA iO SYSTEM

AGELOC LUMISPA ACTIVATING CLEANSER

AGELOC LUMISPA ACTIVATING CLEANSER

TEHOKAS, HELLÄVARAINEN JA ÄLYKÄS IHONHOITOJÄRJESTELMÄ 100 ML

VOIDEMAINEN KASVOJENPUHDISTUSAINE KUIVALLE IHOILLE 100 ML

VOIDEMAINEN KASVOJENPUHDISTUSAINE HERKÄLLE IHOLLE 100 ML

LumiSpa iO -järjestelmä hyödyntää (input, i) älykästä ihonhoitoa ja saa aikaan (output, O) hehkuvan ja nuorekkaan näköisen ihon. Bluetooth®-toiminnon ansiosta laite voidaan yhdistää puhelimessa olevaan Nu Skin Vera -sovellukseen. Älykkäiden ohjeiden avulla voit käyttää LumiSpa iO -laitetta entistä paremmin ja saavuttaa ihonhoidon tavoitteita tehokkaasti.

Kuivan ja hilseilevän ihon hoito voi olla haastavaa. Tämän puhdistusaineen ainesosat on suunniteltu juuri sitä varten. Sen sisältämä kosteudensäilyttäjien sekoitus auttaa suojaamaan ja ylläpitämään ihon luonnollista ja mukavalta tuntuvaa kosteutta. Lisäksi salisyloyylifytosfingosiini auttaa rauhoittamaan ihoa.

Herkän ihon puhdistus ei ole aina helppoa. Hellävaraisin Activating Cleanser -puhdistusaineemme auttaa erinomaisesti! Sen hajusteeton koostumus sisältää mietoja pinta-aktiivisia aineita, jotka on suunniteltu puhdistamaan ihoa perusteellisesti ja ehkäisemään kuivuutta, kutinaa ja kireyttä.

Kun olet muodostanut laiteparin laitteesi ja puhelimesi välille ja valinnut haluamasi rutiinin, kostuta kasvot haalealla vedellä ja annostele LumiSpa Activating Cleanser -tuotetta kämmenellesi runsaasti (mantelia suurempi määrä). Levitä tasaisesti kasvoille ja puhdista kasvoja LumiSpa iO -laitteella kahden minuutin ajan. Jatka ihonhoitorutiinisi seuraavilla vaiheilla.

Kun olet muodostanut laiteparin laitteesi ja puhelimesi välille ja valinnut haluamasi rutiinin, kostuta kasvot haalealla vedellä ja annostele LumiSpa Activating Cleanser -tuotetta kämmenellesi runsaasti (mantelia suurempi määrä). Levitä tasaisesti kasvoille ja puhdista kasvoja LumiSpa iO -laitteella kahden minuutin ajan. Jatka ihonhoitorutiinisi seuraavilla vaiheilla.

Kun olet muodostanut laiteparin laitteesi ja puhelimesi välille ja valinnut haluamasi rutiinin, kostuta kasvot haalealla vedellä ja annostele LumiSpa Activating Cleanser -tuotetta kämmenellesi runsaasti (mantelia suurempi määrä). Levitä tasaisesti kasvoille ja puhdista kasvoja LumiSpa iO -laitteella kahden minuutin ajan. Jatka ihonhoitorutiinisi seuraavilla vaiheilla.

Vain ageLOC LumiSpa Activating Cleanser -puhdistusaineidemme koostumukset on testattu ja hyväksytty käyttöön LumiSpa iO -laitteen kanssa. Ne varmistavat, että saat kaikki järjestelmän tarjoamat hyödyt ja että ihosta tulee terveen ja nuorekkaan näköinen. Saatavilla on myös LumiSpalaitemalli, jota ei voi yhdistää Bluetoothin avulla.

Jokainen ageLOC LumiSpa Activating Cleanser on suunniteltu siten, että valitut ainesosat auttavat vastaamaan eri ihotyyppien tarpeisiin. Ne ovat olennainen osa LumiSpa-järjestelmän käyttökokemusta ja varmistavat parhaan mahdollisen kontaktin ja liikkeen ihon pinnalla, mikä optimoi Nu Skinin LumiSpa iO -laitteen oman kaksisuuntaisen liikkeen tehon. Yhteensopiva sekä LumiSpa- että LumiSpa iO -laitteen kanssa.

Jokainen ageLOC LumiSpa Activating Cleanser on suunniteltu siten, että valitut ainesosat auttavat vastaamaan eri ihotyyppien tarpeisiin. Ne ovat olennainen osa LumiSpa-järjestelmän käyttökokemusta ja varmistavat parhaan mahdollisen kontaktin ja liikkeen ihon pinnalla, mikä optimoi Nu Skinin LumiSpa iO -laitteen oman kaksisuuntaisen liikkeen tehon. Yhteensopiva sekä LumiSpa- että LumiSpa iO -laitteen kanssa.

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

18


AGELOC

AGELOC

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

19

AGELOC LUMISPA ACTIVATING CLEANSER

AGELOC LUMISPA ACTIVATING CLEANSER

AGELOC LUMISPA ACTIVATING CLEANSER

AGELOC LUMISPA iO SILICONE HEAD

AGELOC LUMISPA iO ACCENT & IDEALEYES

AGELOC LUMISPA BLEMISH SERUM

VOIDEMAINEN KASVOJENPUHDISTUSAINE NORMAALI- JA SEKAIHOLLE 100 ML

VOIDEMAINEN KASVOJENPUHDISTUSAINE EPÄPUHTAUKSIIN TAIPUVAISELLE IHOLLE 100 ML

VOIDEMAINEN KASVOJENPUHDISTUSAINE RASVAISELLE IHOLLE 100 ML

HYGIEENISET HANKAAMATTOMAT SILIKONIPÄÄT NORMAALI / HELLÄVARAINEN / KIINTEÄ

KIINTEYTTÄVÄ JA VIRKISTÄVÄ SILMÄNYMPÄRYSIHON HOITOSETTI

IHOHUOKOSIA AVAAVA SEERUMI EPÄPUHTAUKSIIN TAIPUVAISELLE IHOLLE 30 ML

Tämä puhdistusaine sisältää yhdistelmän hellävaraisesti puhdistavia ainesosia normaali- ja sekaiholle. Sen koostumus sisältää kookosbetaiinia, glyseriiniä sekä yhdistelmän valikoituja levä- ja kasviuutteita, kuten maarianohdakeöljyä (Silybum marianum -siemeniä), Porphyra umbilicalis -uutetta ja Nannochloropsis oculata -uutetta, jotka auttavat tasapainottamaan ihon luonnollista kosteussuojaa.

Epäpuhtauksiin taipuvaiselle iholle sopivan puhdistusaineen mieto ja hajusteeton koostumus sisältää salisyylihappoa (BHA-happo), joka auttaa avaamaan ihohuokosia ja vähentämään näkyviä epäpuhtauksia. Se vaahtoaa vain vähän, mikä ehkäisee ihoärsytystä. Lisäksi se sisältää karnosiinia, joka antaa antioksidanttista suojaa.

Aiheuttaako rasvainen iho ongelmia? Tämä puhdistusaine sisältää yhdistelmän rasvaiselle iholle sopivia toiminnallisia puhdistavia aineita, kuten kookosbetaiinia, japanintataria (Polygonum cuspidatum -juuriuutetta) sekä granaattiomenamehun uutetta, jotka tekevät ihosta puhtaan ja raikkaan.

Silikonihoitopäät ovat osa ageLOC LumiSpa iO -järjestelmää. Niiden pehmeä ja hankaamaton silikonipinta on hygieenisempi kuin useimmissa markkinoilla olevissa laitteissa. Silikonihoitopäiden tehokas muotoilu auttaa maksimoimaan tuotteen hyödyt ja valmistelemaan ihon seuraavaksi käytettäviä tuotteita varten. Saatavana normaali, kiinteä ja hellävarainen malli yksilöllisen puhdistuskokemuksen varmistamiseksi.

ageLOC LumiSpa iO -laitteen lisävarusteena saatava Accent Head -hoitopää on muotoiltu erityisen hyvin pehmustetuksi ja iholla toimivaksi. IdealEyes-voiteen kanssa tehokkaasti (ja älykkäästi) toimiva järjestelmä tekee vain yhden minuutin päivittäisellä käytöllä silmänympärysihosta kirkkaamman, kiinteämmän, sileämmän, kosteutetumman ja terveen näköisen. Ihanteellista, eikö totta?

Voit saada sileän ja terveen näköisen ihon! ageLOC LumiSpa Blemish Serum on ylivoimainen ratkaisu ongelmaiholle. Se auttaa vähentämään näkyviä epäpuhtauksia ja hallitsemaan epäpuhtauksia jatkossa. Nu Skinin ageLOC-ainesosien sekoitukseen yhdistettynä tämä monivaikutteinen seerumi edistää samalla nuorekkaan näköistä ihoa.

Kun olet muodostanut laiteparin laitteesi ja puhelimesi välille ja valinnut haluamasi rutiinin, kostuta kasvot haalealla vedellä ja annostele LumiSpa Activating Cleanser -tuotetta kämmenellesi runsaasti (mantelia suurempi määrä). Levitä tasaisesti kasvoille ja puhdista kasvoja LumiSpa iO -laitteella kahden minuutin ajan. Jatka ihonhoitorutiinisi seuraavilla vaiheilla.

Kun olet muodostanut laiteparin laitteesi ja puhelimesi välille ja valinnut haluamasi rutiinin, kostuta kasvot haalealla vedellä ja annostele LumiSpa Activating Cleanser -tuotetta kämmenellesi runsaasti (mantelia suurempi määrä). Levitä tasaisesti kasvoille ja puhdista kasvoja LumiSpa iO -laitteella kahden minuutin ajan. Jatka ihonhoitorutiinisi seuraavilla vaiheilla.

Kun olet muodostanut laiteparin laitteesi ja puhelimesi välille ja valinnut haluamasi rutiinin, kostuta kasvot haalealla vedellä ja annostele LumiSpa Activating Cleanser -tuotetta kämmenellesi runsaasti (mantelia suurempi määrä). Levitä tasaisesti kasvoille ja puhdista kasvoja LumiSpa iO -laitteella kahden minuutin ajan. Jatka ihonhoitorutiinisi seuraavilla vaiheilla.

Silikonipää on helppo kiinnittää ja irrottaa. Jotta laite pysyy hyvässä kunnossa, huuhtele laite, hoitopää ja hoitopään takaosa huolellisesti jokaisen käytön jälkeen ja anna kuivua kokonaan. Levitä Activating Cleanser -tuotetta suoraan kasvoille, älä silikonipäähän.

Levitä ageLOC LumiSpa IdealEyes -voidetta silmänympärysiholle (mutta vältä silmäluomia ja silmiä). Liu’uta LumiSpa Accent iO -laitetta hitaasti ja hellävaraisesti iholla seuraten silmänympärysalueen luuston rakennetta. Älä hankaa äläkä liikuta iholla liian nopeasti. Laite pysähtyy hetkeksi 30 sekunnin kuluttua, mikä tarkoittaa, että on aika siirtyä toisen silmän alueelle. Hiero ylimääräinen voide silmänympärysihoon.

Kun olet puhdistanut kasvosi ageLOC LumiSpa iO -järjestelmällä, levitä ohut kerros tasaisesti koko kasvojen alueelle. Jos haluat käyttää toista seerumia, odota kaksi minuuttia ennen sen levittämistä. Käytä sitten suosikkikosteusvoidettasi. Käytä päivittäin aamuisin ja iltaisin.

Jokainen ageLOC LumiSpa Activating Cleanser on suunniteltu siten, että valitut ainesosat auttavat vastaamaan eri ihotyyppien tarpeisiin. Ne ovat olennainen osa LumiSpa-järjestelmän käyttökokemusta ja varmistavat parhaan mahdollisen kontaktin ja liikkeen ihon pinnalla, mikä optimoi Nu Skinin LumiSpa iO -laitteen oman kaksisuuntaisen liikkeen tehon. Yhteensopiva sekä LumiSpa- että LumiSpa iO -laitteen kanssa.

Jokainen ageLOC LumiSpa Activating Cleanser on suunniteltu siten, että valitut ainesosat auttavat vastaamaan eri ihotyyppien tarpeisiin. Ne ovat olennainen osa LumiSpa-järjestelmän käyttökokemusta ja varmistavat parhaan mahdollisen kontaktin ja liikkeen ihon pinnalla, mikä optimoi Nu Skinin LumiSpa iO -laitteen oman kaksisuuntaisen liikkeen tehon. Yhteensopiva sekä LumiSpa- että LumiSpa iO -laitteen kanssa.

Jokainen ageLOC LumiSpa Activating Cleanser on suunniteltu siten, että valitut ainesosat auttavat vastaamaan eri ihotyyppien tarpeisiin. Ne ovat olennainen osa LumiSpa-järjestelmän käyttökokemusta ja varmistavat parhaan mahdollisen kontaktin ja liikkeen ihon pinnalla, mikä optimoi Nu Skinin LumiSpa iO -laitteen oman kaksisuuntaisen liikkeen tehon. Yhteensopiva sekä LumiSpa- että LumiSpa iO -laitteen kanssa.

LumiSpa iO -laitteen älykkäät anturit seuraavat jokaisen silikonipään todellista käyttöä ja ilmoittavat sovelluksessa, kun on aika vaihtaa hoitopää. Ainutlaatuiset hoitopäät on suunniteltu yhteensopiviksi ageLOC LumiSpa iO -laitteen kanssa. Ei-yhdistettävän LumiSpa-laitteen kanssa yhteensopivia hoitopäitä on myös mahdollista ostaa erikseen.

LumiSpa iO -laite havaitsee LumiSpa iO Accent Head -hoitopään antureilla automaattisesti, kun hoitopää on käytössä, ja toimii suositellulla tavalla. LumiSpa iO Accent Head on yhteensopiva vain LumiSpa iO -laitteen kanssa, mutta IdealEyes on yhteensopiva sekä LumiSpa- että LumiSpa iO -laitteiden kanssa. Eiyhdistettävän LumiSpa-laitteen Accent Head -hoitopää on mahdollista ostaa erikseen.

Koostumukseen sisältyvää Noni-uutetta (Morinda citrifolia -uutetta) saadaan kontrolloidun ympäristön viljelymenetelmällä (CEA), joka on teknologiapohjainen lähestymistapa kestävien ainesosien kasvattamiseen ja viljelyyn. Se tuntuu miellyttävältä ja rauhoittaa ihoa. Hopea antaa seerumille sen harmaan värin.

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

20


TRU FACE

Vaikuta ihon ikääntymisen näkyviin merkkeihin. Ikäänny omalla tavallasi.

Koe Tru Facen voima

Haasta ihon ikääntymisen näkyvät merkit ja ikäänny omalla tavallasi tämän tuotesarjan tehokkaiden ja kohdistettujen ratkaisujen avulla. Erityisesti ihon ikääntymisen aiheuttamiin ongelmiin suunniteltu Tru Face -tuotesarja on ihanteellinen lisä ihonhoitorutiiniisi. Tuotteiden avulla voit keskittyä erityisesti alueisiin, jotka tarvitsevat sitä eniten.

21

LINE CORRECTOR

AGELOC TRU FACE ESSENCE ULTRA

AGELOC TRU FACE ESSENCE DUET

JUONTEITA JA RYPPYJÄ SILOTTAVA GEELI 30 ML

KIINTEYTTÄVÄ KASVOSEERUMI 60 KAPSELIA

VOIDE JA SEERUMI KAULALLE JA DEKOLTEELLE 2 × 15 ML

Jokainen ryppy kertoo ainutlaatuisen tarinan – jokaisesta kulmien kurtistuksesta, hymystä ja naurusta. Tru Face Line Correctorin teho kohdistuu ihon ikääntymisen näkyviin merkkeihin auttaen pehmentämään pieniä juonteita suun, silmien ja otsan alueella ja tehden niistä (ja niiden kertomista tarinoista) entistä huomaamattomampia.

AgeLOC Tru Face Essence Ultra on Nu Skinin kiinteyttävä tehopakkaus. Sen uskomattomassa koostumuksessa yhdistyvät kuuluisa ageLOC-tiede ja näkyvästi kiinteämmän ihon antava eksklusiivinen, tieteellisesti validoitu Tru Face FirmPlex -teknologia, jotka vaikuttavat ihon ikääntymisen näkyvien merkkien alkulähteisiin. Lisäksi seerumi suojaa ihoa hapettumisstressin haitallisilta vaikutuksilta. Voit todellakin odottaa paljon jokaiselta kapselilta!

Tämä kaksikko auttaa silottamaan kaulan ja dekolteen ihoa sekä kiinteyttämään ja vähentämään näkyviä hienoja juonteita ja ryppyjä. Kosteuttava ja tasoittava Tru Face Essence Duet saa ihosi näyttämään säteilevältä. ageLOC-teknologia auttaa myös ehkäisee ikääntymisen näkyviä merkkejä niiden alkulähteillä.

Levitä silmien ja suun ympärille sekä otsalla oleville juonteille aamuisin ja iltaisin. Käytä sitten valitsemaasi Nu Skin -kosteusvoidetta. Saat parhaat tulokset käyttämällä ageLOC Galvanic Spa -laitetta ja Focus Area Conductor -hoitopäätä. Valitse Käyttö nro 3 -asetus 2–5 minuutin ajaksi. Käytä sitten valitsemaasi Nu Skin -kosteusvoidetta.

Saat parhaat tulokset käyttämällä ageLOC Tru Face Essence Ultraa kahdesti päivässä ennen kosteusvoidetta osana päivittäistä ihonhoitorutiiniasi. Avaa yksi kapseli yhtä käyttökertaa varten. Purista varovasti 2–3 pisaraa suoraan käsiteltäville alueille ja levitä jäljellä oleva tuote koko kasvojen alueelle.

Saat parhaat tulokset levittämällä sitä puhtaalle kuivalle iholle aamuin illoin ennen päivä- tai yövoidetta. Annostele käsiisi yksi tai kaksi pumppausta painamalla tasaisesti kahdella sormella. Sekoita sitten hellävaraisesti ja levitä kaulalle ja dekolteelle.

Tru Face Line Correctorin ja ageLOC Galvanic Span on todettu vähentävän juonteiden näkymistä jo neljän viikon käytön jälkeen tehokkaammin kuin käyttämällä pelkkää Tru Face Line Correctoria kahdeksan viikon ajan*.

Miksi ageLOC Tru Face Essence Ultra on niin tehokas? Olemme sitoutuneet tekemään siitä parhaan mahdollisen ja päivittäneet koostumusta säännöllisesti siitä lähtien, kun Tru Face Essence tuotiin markkinoille vuonna 2003.

AgeLOC Tru Face Essence Duet on Nu Skinin kiinteyttävä tehopakkaus. Sen uskomattomassa koostumuksessa yhdistyvät kuuluisa ageLOC-tiede ja näkyvästi kiinteämmän ihon antava eksklusiivinen, tieteellisesti validoitu Tru Face FirmPlex -teknologia, jotka vaikuttavat ihon ikääntymisen näkyvien merkkien alkulähteisiin. On tärkeää valita erityisesti näille alueille suunniteltu tuote – Essence Duet sopii siihen täydellisesti!

* Tulokset kolmannen osapuolen asiantuntija-arvioinnista, joka perustui yhdessä tutkimuspaikassa toteutettuun 8 viikon sokkoistettuun in vivo -puolikasvotutkimukseen.

Ihon ikääntymisen näkyvien merkkien torjuminen voi olla hankalaa. Vanhenemista hidastavat tuotteemme auttavat minimoimaan paljon puhuvia tummia silmänalusia, mutta mitä tehdään, jos tietyt alueet tarvitsevat muita enemmän huomiota? Tru Face -sarja on kehitetty juuri sitä varten. Se on suunniteltu vaikuttamaan erityisesti ihon ikääntymisen ongelmiin tarjoamalla tehokkaita ja kohdistettuja ratkaisuja, jotka sopivat ihanteellisesti ihonhoitorutiiniisi.

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

22

TRU FACE

TRU FACE

TRU FACE


NU SKIN 180°

NU SKIN 180°

180º

NU SKIN 180º tee täydellinen muutos ihoosi Järjestelmä on suunniteltu erityisesti pehmentämään yli 35-vuotiaiden näkyviä ihon ikääntymisen merkkejä. Se parantaa ihon rakennetta, tasoittaa ihon sävyä ja hälventää näkyviä juonteita ja ryppyjä. Iho saa nuorekkaan ilmeen, johon ei voi olla ihastumatta.

23

180º

180º

FACE WASH

SKIN MIST

CELL RENEWAL FLUID

ANTI-AGEING KASVOJEN PUHDISTUSAINE 125 ML

ANTI-AGEING-KASVOSUIHKE 100 ML

HELLÄVARAINEN SOLUJEN UUSIUTUMISTA KIIHDYTTÄVÄ SEERUMI 30 ML

Nu Skin 180° Face Wash sisältää 10-prosenttista aktiivista C-vitamiinia. Se tarjoaa tehokkaita vanhenemista hidastavia hyötyjä päivittäiseen puhdistukseen. C-vitamiinin tehostama koostumus auttaa tasoittamaan ihon sävyä. Sisältää kasvipohjaisia ihoa pehmentäviä aineita, jotka auttavat säilyttämään ihon kosteussuojan. Ihosta tulee raikkaan ja nuorekkaan näköinen.

Nu Skin 180° Skin Mist on ihoa rauhoittava ja tehokkaasti vaikuttava kasvovesi. Sen koostumus vahvistaa ihon kykyä suojautua ympäristön rasitus-/stressitekijöiltä ja auttaa suojaamaan ihoa hapettumisstressin näkyviltä haitallisilta vaikutuksilta. Skin Mist sisältää Nu Skinin ainutlaatuisten ainesosien HMW-yhdistelmän, joka jättää ihon rauhoittuneen näköiseksi ja tuntuiseksi.

Nu Skin 180º Cell Renewal Fluid sisältää tehokkaan 15 %:n pitoisuuden polyhydroksihappoa (PHA) sekä glukonolaktonia. Se edistää solujen uusiutumista hellävaraisesti mutta tehokkaasti. Monivaikutteinen seerumi parantaa myös ihon ulkoisen kerroksen omaa suojamekanismia, edistää ihon kiinteyttä, auttaa sileän pintarakenteen saavuttamisessa sekä vähentää juonteiden ja ryppyjen näkymistä.

Käytä aamuisin ja iltaisin Nu Skin 180° -anti-ageingjärjestelmän ensimmäisenä vaiheena. Kostuta kasvot ja kaula haalealla vedellä. Annostele pieni määrä puhdistusainetta sormenpäihisi. Levitä kasvoille ja kaulalle. Vaahdota tuote hellävaraisesti kostein käsin. Huuhtele lämpimällä vedellä ja taputtele iho kuivaksi.

Käytä aamulla ja illalla puhdistuksen jälkeen Nu Skin 180° System -järjestelmän toisena vaiheena. Suihkuta Skin Mistiä kevyesti kasvoille ja kaulalle silmänympärysihoa välttäen.

Käytä aamuisin ja iltaisin (Skin Mistin kuivumisen jälkeen) Nu Skin 180° System -järjestelmän kolmantena vaiheena. Täytä pipetti 0,5 ml:n merkkiin asti ja annostele sormenpäihisi. Levitä neste tasaisesti koko kasvoille välttäen silmänympärysihoa.

Sisältää seesamiöljyä (Sesamum indicum -siemenöljyä) ja auringonkukkaöljyä (Helianthus annuus -siemenöljyä), eli täyteläisiä pehmentäviä ainesosia, jotka säilyttävät kosteutta ja auttavat ylläpitämään ihon kosteussuojaa jättäen ihon puhtaan, raikkaan ja pehmeän tuntuiseksi.

Hypnea musciformis-, pujo- ja horsmauutteita sisältävä HMW-yhdiste on Nu Skinin eksklusiivinen ainesosayhdistelmä, joka pitää ihon hyvän näköisenä ja tuntuisena ja sisältää antioksidanttisia ominaisuuksia. Hypnea musciformis -leväuute rauhoittaa ihoa. Pujo on korkea, pensasmainen ja monivuotinen kasvi, josta valmistettu uute auttaa epämukavalta tuntuvaa ihoa. Horsmauute on luonnollinen ihoa rauhoittava aine. Sitä kutsutaan usein maitohorsmaksi. Se on yleensä ensimmäinen kasvi, joka kasvaa takaisin palaneelle metsäalueelle.

Sisältää tehokkaan 15 %:n pitoisuuden polyhydroksihappoa (PHA) sekä glukonolaktonia, joka edistää solujen uusiutumista, silottaa ihon rakennetta sekä vähentää näkyviä ikääntymisen merkkejä.

Joidenkin tuotteiden saatavuus voi vaihdella maakohtaisesti. Tarkista tuotteen saatavuus hinnastosta tai sivustosta www.nuskin.com.

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

24


NU SKIN 180°

NU SKIN 180°

NU SKIN 180º -JÄRJESTELMÄ solujen uusiutumisen asiantuntijasi! Vanhenemista hidastava Nu Skin 180° -ihonhoitojärjestelmä sisältää seuraavat tuotteet: Nu Skin 180° Face Wash, 180° Skin Mist, 180° Cell Renewal Fluid, 180° UV Block Hydrator SPF 18 ja 180° Night Complex.

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

25

180º UV BLOCK HYDRATOR SPF 18

180º

NIGHT COMPLEX

180º AHA FACIAL PEEL AND NEUTRALIZER

ANTI-AGEING-PÄIVÄVOIDE 30 ML

ANTI-AGEING-YÖVOIDE 30 ML

ANTI-AGEING-KASVOKUORINTA 2 X 25 ML

Nu Skin 180° UV Block Hydrator SPF 18 on täyteläinen kosteusvoide, joka tarjoaa lisäsuojaa UVB-säteiltä ja tehostaa ihon kosteussuojaa. Lisäksi sen 2-in-1koostumus auttaa suojaamaan ihoa valon aiheuttamilta ennenaikaisilta näkyviltä ikääntymisen merkeiltä.

Kreatiinia sisältävä Nu Skin 180° Night Complex toimii nukkuessasi. Anti-ageing-yövoide auttaa ihosi ulkonäköä palautumaan liiallisen auringolle altistumisen negatiivisista vaikutuksista. Se suojaa ihoa hapettumisstressiltä ja vahvistaa samalla sen suojakerrosta. Kun heräät aamulla, ihosi näyttää hehkuvalta ja terveeltä.

Käytä aamulla 180° System -järjestelmän neljäntenä vaiheena. Levitä kevyin ylös- ja ulospäin suuntautuvin liikkein kasvoille ja kaulalle. Vältä silmänympärysihoa.

Käytä joka ilta 180° System -järjestelmän neljäntenä vaiheena. Levitä kevyin ylös- ja ulospäin suuntautuvin liikkein kasvoille ja kaulalle. Vältä silmänympärysihoa.

Avokadoöljy (Persea gratissima -öljy) tarjoaa täyteläisen kosteutuksen, auttaa vähentämään ryppyjen ja muiden ikääntymisen merkkien näkyvyyttä ja tukee ihon kosteussuojaa.

Hyvät asiat tulevat monesti odottamattomassa muodossa. Tuotteen koostumus sisältää makadamiapähkinöiden ja valkohilpan siemenöljyjä, jotka auttavat ylläpitämään ja suojaamaan ihon kosteussuojaa. Tuloksena on sileän, pehmeän ja virkeän tuntuinen iho.

AHA Facial Peelin koostumus sisältää 10 %:n maitohappoliuosta. Se häivyttää ikääntymisen näkyviä merkkejä, kuten juonteita ja ryppyjä. Alfahydroksihapot (AHA), jotka ovat tehokkaita yksinään tai osana Nu Skin 180º -järjestelmää, auttavat simuloimaan ihosolujen uusiutumista, jotta ihosi näyttää kirkkaammalta ja sileämmältä. Neutralizer-vaikutus on suunniteltu lieventämään ihon herkkyyttä ja antamaan vaivatonta hehkua. Käytä kolme kertaa viikossa (Cell Renewal Fluidin sijaan) puhdistuksen ja kasvoveden käytön jälkeen. VAIHE 1: Pyyhi kasvot ja kaula hellävaraisesti yhdellä AHA Facial Peel -lapulla välttäen silmänympärysihoa. Anna vaikuttaa kasvoilla enintään 10 minuuttia. VAIHE 2: Pyyhi kasvot ja kaula hellävaraisesti AHA Facial Peel Neutralizer -lapulla. Älä huuhtele ihoa. Käytä seuraavaksi haluamaasi Nu Skin -kosteusvoidetta, joka sisältää aurinkosuojan. Huomaa: Levityksen jälkeen kasvoilla saattaa tuntua kevyttä kihelmöintiä, mikä on normaalia. Jos ärsytys kuitenkin jatkuu, huuhdo kasvot lämpimällä vedellä. AHA Facial Peel Neutralizer sisältää kauransiemenuutetta, jonka tiedetään rauhoittavan ihoa.

Järjestelmä on suunniteltu erityisesti pehmentämään yli 35-vuotiaiden näkyviä ihon ikääntymisen merkkejä. Se parantaa ihon rakennetta, tasoittaa ihon sävyä ja hälventää näkyviä juonteita ja ryppyjä. Iho saa nuorekkaan ilmeen, johon ei voi olla ihastumatta. Nu Skin 180° -tuotesarjan tuotteet tarjoavat useita vanhenemista hidastavia hyötyjä, joita ovat muun muassa ihosolujen uusiutumisen nopeutuminen, kosteutus, sarveiskerroksen suojaavan vaikutuksen vahvistaminen, ihon vastustuskyvyn parantaminen ulkoisia stressitekijöitä vastaan sekä ihon suojaus hapettumisstressin haitallisilta vaikutuksilta antioksidanttisen suojan avulla.

Facial Peelin sisältämä maitohappo edistää ihon solujen uusiutumista ja kuorii kuolleita solukertymiä ihon pinnalta. Se auttaa häivyttämään juonteiden ja ryppyjen näkymistä, parantaa karheapintaisen ihon rakennetta ja kirkastaa ihon pinnan värjäytymiä. Neutralizerin sisältämällä kauransiemenuutteella (Avena sativa -uutteella) on ihoa rauhoittavia ominaisuuksia, jotka auttavat lieventämään ihon herkkyyttä.

26


NUTRICENTIALS

NUTRICENTIALS

NUTRICENTIALS Luonnon inspiroima, tieteeseen perustuva Me kaikki haluamme hehkuvan ihon, tavalla tai toisella. Se ei ole kuitenkaan helppoa. Koemme stressiä ja unen puutetta sekä altistumme saasteille ja UV-säteilyn vaikutuksille, jotka voivat vähentää ihon upeaa hehkua. Nutricentials kehitettiin juuri sen vuoksi. Hyödynsimme erittäin rankoissa olosuhteissa kukoistavien bioadaptiivisten kasviuutteiden tehoa ja sitkeyttä innovatiivisen tieteen avulla ja kehitimme ratkaisun, joka voi toimia ihollasi: Bioadaptiivinen kasviyhdistelmämme on bioadaptiivisen ihonhoitojärjestelmämme salaisuus. Nutricentials auttaa ihoasi vastaamaan jatkuvasti muuttuvan ympäristön haasteisiin sekä säilyttämään ihon kauneuden ja hehkun kaikkialla. Näin Nutricentials auttaa ihoasi näyttämään upealta joka päivä.

27

HYDRACLEAN CREAMY CLEANSING LOTION

TO BE CLEAR PURE CLEANSING GEL

DAY AWAY MICELLAR BEAUTY WATER

VOIDEMAINEN, MIETO JA SAIPPUATON KASVOJEN PUHDISTUSAINE 150 ML

MIETO, SAIPPUATON KASVOJEN PUHDISTUSGEELI 150 ML

MISELLIPUHDISTUSVESI 250 ML

Tämä mieto puhdistusmaito on ylellinen, voidemainen ja saippuaton kasvojen puhdistusaine, joka vaikuttaa monella tavalla. Se poistaa lian, liiallisen rasvan sekä meikin ja auttaa ylläpitämään ihon luonnollista kosteussuojaa. Mieto koostumus sisältää bioadaptiivisia kasviaineita ja ihoa hoitavia ainesosia, jotka kosteuttavat ihoa miellyttävästi.

Poistaa huokosia tukkivan lian ja jättää ihon virkistävän puhtaaksi. Tuotteen tehokas ja nopeasti vaahtoutuva koostumus poistaa lian, rasvan ja meikin ja pitää ihon kosteutettuna. Sen salaisuus ovat aminohappoainesosat, jotka puhdistavat huokosia, ja kosteuttavat ainesosat, jotka virkistävät ja rauhoittavat ihoa.

Koe uusi tapa puhdistaa ihosi ja pyyhi pois päivän jäljet Nutricentials Day Away -puhdistusvedellä. Hellävaraista puhdistusainetta ei tarvitse huuhdella pois. Se poistaa päivän aikana iholle kertyneen lian, rasvan ja meikin.

Hiero HydraCleania hellävaraisesti sormenpäillä kasvojen ja kaulan kostealle iholle, huuhtele huolellisesti ja taputtele iho kuivaksi. Käytä lopuksi joko In Balancetai Here You Glow -kasvovettä. Käytä aamuisin ja iltaisin.

Vaahdota geeli sormenpäillä hellävaraisesti kasvojen ja kaulan kostealle iholle, huuhtele huolellisesti ja taputtele iho kuivaksi. Käytä lopuksi joko In Balance- tai Here You Glow -kasvovettä. Toista aamuin ja illoin.

Kostuta vanulappu Day Away Micellar Beauty Water -vedellä. Pyyhi meikki ja lika pois kasvoilta. Toista tarvittaessa, kunnes iho on puhdas.

Koostumus sisältää muutamia yllättäviä ainesosia: Käytämme ihon kosteuttamiseen ja pehmentämiseen valkohilpan siemenöljyä. Lisäksi yhdistelmä ihoa hoitavia aineita ja lakritsiuutteesta saatua yhdistettä auttaa ylläpitämään ihon luonnollista kosteussuojaa ja rauhoittamaan ihoa.

Muut puhdistusaineet saattavat poistaa iholta liikaa rasvaa aiheuttaen liiallista kuivumista. Nutricentials To Be Clearin aminohappopohjaisten puhdistusaineiden muodostama hellävarainen vaahto puhdistaa huokosia ja poistaa liiallista rasvaa. Samalla kosteuttavat ainesosat auttavat ihoa pysymään miellyttävän kosteutettuna.

Misellivesi (misellien tehostama puhdistusvesi) tunnetaan nopeasta ja kätevästä puhdistustehostaan. Nutricentials Day Away nostaa klassisen edun aivan uudelle tasolle koostumuksella, joka sisältää kosteudensäilyttäjiä, kuten natrium-PCA:ta, glyseriiniä ja propaanidiolia, jotka pitävät ihon pehmeän, sileän ja kosteutetun tuntuisena.

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

28


NUTRICENTIALS

NUTRICENTIALS

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

29

IN BALANCE PH BALANCE TONER

HERE YOU GLOW EXFOLIATING TONER

CELLTREX ALWAYS RIGHT RECOVERY FLUID

EYE LOVE BRIGHT EYES ILLUMINATING EYE CREAM

VIRKISTÄVÄ KASVOVESI 150 ML

KUORIVA KASVOVESI 150 ML

RAVITSEVA KASVOSEERUMI 30 ML

KOSTEUTTAVA JA KIRKASTAVA SILMÄNYMPÄRYSVOIDE 15 ML

Kevyt kasvovesi auttaa säilyttämään ihon tasapainon auttamalla sitä saavuttamaan optimaalisen pH-arvon. Sen koostumus sisältää glyseriiniä sekä kosteutusta vahvistavan sekoituksen, jossa on lactobasillusta, aloe veraa, natrium-PCA:ta ja natriumhyaluronaattia. Auttaa ylläpitämään ihon luonnollista kosteussuojaa jättäen ihon virkistyneen tuntuiseksi ja hehkuvaksi.

Tämä kasvovesi sisältää hydroksihappojen yhdistelmän, jonka vaikutus tekee ihosta pehmeän, sileän, terveen ja hehkuvan näköisen. Lisäksi salisyylihappo auttaa parantamaan olemassa olevien epäpuhtauksien ulkonäköä. Samaan aikaan sen puhdistava vaikutus vähentää uusien ongelmakohtien muodostumista. Jättää ihon puhtaan, kirkkaan ja hehkuvan näköiseksi – ja valmiiksi mihin tahansa!

Pidä ihosi pehmeänä, säteilevänä ja miellyttävän tuntuisena päivällä ja auta sitä palautumaan ympäristön stressitekijöistä yön aikana. Nopeasti imeytyvä seerumi sisältää HydraFlex-sekoitustamme, joka auttaa täyttämään ihon kosteutustarpeet, sekä biosopeutuvaa kasvisekoitusta, joka suojaa ihoa jokapäiväisiltä stressitekijöiltä, kuten valvomiselta, kiireeltä ja kaupungin saasteilta.

Eye Love Bright Eyes on ylivoimaisen piristävä tuote, joka parantaa väsyneen silmänympärysihon ulkonäköä. Kevyt voidemainen koostumus parantaa ihon hehkua sekä vähentää sameutta ja epätasaisuutta sekä stressin ja väsymyksen merkkejä, jotka johtuvat päivittäisistä stressitekijöistä, kuten siniselle valolle altistumisesta.

Levitä puhdistuksen jälkeen kasvovesi vanulapulla kasvojen ja kaulan iholle ylös- ja ulospäin suuntautuvin liikkein. Käytä lopuksi Celltrex Always Right -tuotetta.

Annostele Here You Glow’ta vanulapulle ihon puhdistuksen jälkeen. Levitä vanulapulla kasvojen ja kaulan iholle ylös- ja ulospäin suuntautuvin liikkein. Vältä silmänympärysihoa. Anna kuivua ennen seerumin ja kosteusvoiteen käyttöä. Käytä päivittäin aamuisin ja iltaisin.

Levitä seerumia puhdistuksen ja kasvoveden käytön jälkeen kasvojen ja kaulan iholle ylös- ja ulospäin suuntautuvin liikkein. Käytä lopuksi suosikkikosteusvoidettasi.

Taputtele kevyesti silmien ympärille aamuin ja illoin puhdistuksen ja kasvoveden käytön jälkeen ennen seerumin ja kosteusvoiteen levittämistä. Vältä tuotteen joutumista silmiin. Älä levitä silmäluomiin.

pH:ta tasapainottavat kasvovedet hyödyttävät ihoa monin eri tavoin. Ne virkistävät ja kosteuttavat puhdistamisen jälkeen sekä auttavat tasapainottamaan ihon pH-arvoa. Lisäksi ne valmistelevat ihon päivittäisen rutiinisi seuraavassa vaiheessa käytettävää seerumia tai kosteusvoidetta varten.

Äskettäisen kliinisen tutkimuksen tulokset olivat uskomattomia! 100 % osallistujista sanoi, että heidän ihonsa näytti hehkuvammalta* Here You Glow’n käytön jälkeen.

HydraFlex-sekoitus muodostaa pehmeän ja erittäin kevyen suojan, joka mukautuu ympäristöön automaattisesti varmistaen ihosi tarvitseman jatkuvan kosteutuksen. Se tarkoittaa, että kuivaa ihoa kosteutetaan mutta kosteutta poistetaan kuumassa tai kosteassa ympäristössä. Näin iho tuntuu aina pehmeältä ja miellyttävältä.

Omenauute (Pyrus malus -hedelmäuute) on koostumuksen luonnollinen kosteuttava sakkaridiyhdistelmä, joka tarjoaa tehokasta kosteutta. Yhdessä muiden kosteudensäilyttäjien (glyseriini, buteeniglykoli) kanssa se saa ihon näyttämään terveemmältä ja nuoremmalta sekä tuntumaan ihanan kosteutetulta.

*Tulokset Nu Skinin omasta tutkimuksesta, jossa 25 osallistujaa käytti Here You Glow Exfoliating Toner -tuotetta kasvoillaan kahdesti päivässä kahden viikon ajan ennen näkyvien tulosten itsearviointia.

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

30


NUTRICENTIALS

NUTRICENTIALS 31

PUMPS HYALURONIC ACID + B5

PUMPS BAKUCHIOL

PUMPS CERAMIDES + POSTBIOTICS

KOHDISTETTU SEERUMIRATKAISU ERINOMAISEEN KOSTEUTUKSEEN 30 ML

KOHDISTETTU SEERUMIRATKAISU IHON SÄVYN TASOITTAMISEEN 30 ML

KOHDISTETTU SEERUMIRATKAISU, JOKA RAUHOITTAA JA SILOTTAA 30 ML

Pumps Hyaluronic Acid + B5: kosteuttaa tehokkaasti ja jatkuvasti jopa 24 tunnin ajan.* Syvältä kosteuttavan, erityisesti suunnitellun hyaluronihappoyhdistelmän ja B5-vitamiinin (pantenoli) ansiosta tiivistetty seerumi tuo päivittäiseen rutiiniisi erinomaista kosteutusta, joka sopii ihosi tarpeisiin. Ihosi tuntuu sileämmältä, pehmeämmältä ja virkistyneeltä!

Nutricentials Pumps Bakuchiol auttaa mukauttamaan ihonhoitoasi, jotta saat entistä pehmeämmän ja sileämmän näköisen ihon ja tasaisemman ihon sävyn. Se sisältää luonnollisesti johdettua Bakuchiolantioksidanttia (kasvipohjaista retinolin vaihtoehtoa) tiivistetyssä muodossa ja auttaa tasoittamaan hellävaraisesti ihon sävyä sekä vähentämään hienojen juonteiden ja ryppyjen näkymistä. Samalla omenahedelmäuute antaa iholle lisää kosteutta!

Nutricentials Pumps Ceramides + Postbiotics antaa ihollesi tehokasta lisäkosteutta sekä rauhoittaa ja silottaa ihoa huomattavasti. Tiivistetty sekoitus ihoidenttisiä keramideja ja postbiootteja (Lactobacillusfermentti) auttaa suojaamaan ja vahvistamaan ihon elintärkeää kosteussuojaa.

Levitä 2–3 pisaraa kasvoille puhdistuksen ja kasvoveden käytön jälkeen joka aamu ja ilta. Käytä sitten suosikkiseerumiasi ja -kosteusvoidettasi.

Levitä 2–3 pisaraa kasvoille puhdistuksen ja kasvoveden käytön jälkeen joka aamu ja ilta. Käytä sitten suosikkiseerumiasi ja -kosteusvoidettasi.

Levitä 2–3 pisaraa kasvoille puhdistuksen ja kasvoveden käytön jälkeen joka aamu ja ilta. Käytä sitten suosikkiseerumiasi ja -kosteusvoidettasi.

Koostumus sisältää hyaluronihappoja, joiden erikokoiset ja -painoiset molekyylit maksimoivat hyödyt. Niihin imeytyy paljon vettä, mikä kosteuttaa ihoa saaden sen tuntumaan ja näyttämään sileämmältä.

Bakuchiolin katsotaan olevan hellävaraisempi kuin retinoli. Sitä voidaan käyttää päivällä ja yöllä, koska se ei herkistä ihoa valolle.

Koostumuksen sisältämä piilevä (plankton-uute) on ainesosa, jota kasvatetaan kontrolloidussa viljelyympäristössä. Se auttaa rauhoittamaan ihoa, tukemaan kosteussuojaa ja vähentämään veden haihtumista.

*Tulokset perustuvat kolmannen osapuolen asiantuntija-arviointiin 24 tuntia kestäneestä in vivo -tutkimuksesta, johon osallistui 32 tervettä nais- ja miespuolista 18 vuotta täyttänyttä koehenkilöä. Ihon kosteustaso mitattiin korneometrin avulla kolmelta alueelta: yhdeltä alueelta, jolle oli levitetty Hyaluronic acid + B5 Pumps -tuotetta, sekä kahdelta alueelta, joiden avulla tehtiin positiivinen (glyseriini) ja negatiivinen (käsittelemätön) vertailu.

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

32


NUTRICENTIALS

NUTRICENTIALS

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

33

THIRST FIX HYDRATING GEL CREAM

DEW ALL DAY MOISTURE RESTORE CREAM

MOISTURIZE ME INTENSE HYDRATING CREAM

DAY DREAM PROTECTIVE LOTION LIGHTWEIGHT DAY MOISTURIZER

DAY DREAM PROTECTIVE CREAM CREAMY DAY MOISTURIZER

COMPLEXION PROTECTION DAILY MINERAL SUNCREEN SPF 50

KEVYT KOSTEUTTAVA KASVOGEELI 75 ML

TÄYTELÄINEN KOSTEUSVOIDE KASVOILLE 75 ML

TEHOKAS KOSTEUSVOIDE KASVOILLE 75 ML

KEVYT PÄIVÄKOSTEUSVOIDE KASVOILLE SPF 30 50 ML

VOIDEMAINEN KOSTEUTTAVA PÄIVÄVOIDE SPF 30 50 ML

MINERAALIPOHJAINEN UVA/UVB-SÄTEILTÄ SUOJAAVA AURINKOVOIDE KASVOILLE PÄIVITTÄISEEN KÄYTTÖÖN. KORKEA SUOJAKERROIN. 40 ML

Nauti sileämmästä ja kauniimmasta ihosta öljyttömän, kasvoja kosteuttavan geelivoiteen avulla. Sen bioadaptiiviset kasviaineet lisäävät ihon luonnollista vastustuskykyä ja suojaavat ihoa ympäristön stressitekijöiden vaikutuksilta. Lisäksi ainutlaatuinen biomimeettinen kosteuttava yhdiste kosteuttaa pitkäkestoisesti* jäljittelemällä ihon luonnollista toimintaa.

Nutricentials Dew All Day rauhoittaa, pehmentää ja tasoittaa ihoa sekä kosteuttaa* sitä koko päivän, jotta voit näyttää mahdollisimman hyvältä stressitekijöistä riippumatta. Samalla sekoitus bioadaptiivisia kasviaineita auttaa parantamaan ihon kykyä mukautua ympäristöönsä ja palautumaan päivittäisistä stressitekijöistä yhä paremmin.

Huippuylellinen kasvovoide kosteuttaa ihoa ja saa sen tuntumaan pehmeältä, kosteutetulta ja säteilevältä usean tunnin ajan*. Sisältää erilaisia bioadaptiivisia kasviaineita, jotka auttavat lisäämään ihon luonnollista kimmoisuutta ja suojaavat ihoa ympäristön stressitekijöiden haitallisilta vaikutuksilta, sekä Evodia rutaecarpa -hedelmäuutetta, joka saa ihon näyttämään hehkuvalta.

Day Dream Protective Lotion sisältää bioadaptiivista kasviyhdistettämme, joka auttaa parantamaan ihon kykyä mukautua stressin, saasteiden ja hapettumisstressin haitallisiin vaikutuksiin. Karnosiini, sinisen valon ja infrapunasäteilyn vaikutuksia pienentävä antioksidanttinen ainesosamme, sekä aurinkosuojakerroin 30 auttavat kumoamaan liiallisen siniselle valolle, infrapunasäteilylle ja UVB-säteille altistumisen vaikutuksia ihoon.

Kosteuttava päivävoide auttaa ihoasi pysymään pehmeänä ja kosteutettuna. Ylellinen kasvovoide sisältää bioadaptiivisia kasviuutteita. Se auttaa suojaamaan ihoa ympäristön stressitekijöiden haitallisilta vaikutuksilta ja tarjoaa lisäsuojaa auringolta laaja-alaisen (UVA ja UVB) SPF 30 -suojakertoimen ansiosta. Sinistä ja infrapunavaloa suodattava ainesosa auttaa myös vähentämään liiallisen siniselle valolle ja infrapunasäteilylle altistumisen vaikutuksia.

Loistava valinta terveen näköistä, hehkuvaa ihoa IHASTU varten! Complexion Protection on kevyt, laaja-alainen, mineraalipohjainen aurinkosuoja (SPF 50). Se on valmistettu bioadaptiivisista kasviuutteistamme, jotka suojaavat päivittäisiltä stressitekijöiltä, kuten saasteilta ja hapettumisstressiltä, ja lisäävät ihon vastustuskykyä. Karnosiini, joka on siniseltä valolta ja infrapunasäteilyltä suojaava antioksidanttinen ainesosamme, auttaa kumoamaan liiallisen siniselle valolle ja infrapunasäteilylle altistumisen vaikutuksia, kuten värjäytymistä ja ihon sameutta.

Levitä runsaasti kasvojen ja kaulan puhtaalle iholle ylös- ja ulospäin suuntautuvin liikkein. Käytä päivittäin aamuisin ja iltaisin.

Levitä runsaasti kasvojen ja kaulan puhtaalle iholle ylös- ja ulospäin suuntautuvin liikkein. Käytä päivittäin aamuisin ja iltaisin.

Levitä runsaasti kasvojen ja kaulan puhtaalle iholle ylös- ja ulospäin suuntautuvin liikkein. Käytä päivittäin aamuisin ja iltaisin.

Levitä runsaasti kasvojen ja kaulan iholle ylös- ja ulospäin suuntautuvin liikkein. Käytä joka aamu.

Levitä runsaasti kasvojen ja kaulan iholle ylös- ja ulospäin suuntautuvin liikkein. Käytä joka aamu.

Levitä aamuisin kosteusvoiteen käytön jälkeen runsaasti kasvojen ja kaulan iholle ylös- ja ulospäin suuntautuvin liikkein. Käytä päivittäin ennen auringolle altistumista. Ravista ennen käyttöä. Suositeltua pienemmän määrän käyttö vähentää suojan tasoa merkittävästi. Lisää voidetta usein päivän aikana ylläpitääksesi suojaa, erityisesti hikoilun, uimisen tai ihon kuivaamisen jälkeen.

Thirst Fix kosteuttaa välittömästi ja tehokkaasti jopa 24 tunnin ajan*.

Koostumus sisältää pistaasipähkinäöljyä ja karitevoita, jotka tekevät ihosta pehmeän ja sileän. Tuotteeseen lisätty E-vitamiini ja sen johdannainen suojaavat ihoa ympäristön haitallisten stressitekijöiden aiheuttamalta hapettumisstressiltä.

Kun käytät Moisturize Me -voidetta, sinun ei tarvitse huolehtia ihosi kosteutustarpeista. Ihosi pysyy mukavasti kosteutettuna koko päivän ja yön!*

Olemme lisänneet Day Dreamin koostumukseen inkiväärin juuriuutetta – antioksidanttia, joka lisää ihon luonnollista vastustuskykyä stressille, sillä se rauhoittaa ihoa, edistää ihon kirkkautta ja auttaa tasoittamaan ihon sävyä.

Koostumus sisältää Chlorella vulgaris -ainesosaa, joka on kasvatettu ja viljelty kontrolloidussa ympäristössä.

*Tulokset perustuvat kolmannen osapuolen asiantuntija-arviointiin 24 tuntia kestäneestä in vivo -tutkimuksesta, johon osallistui 32 tervettä nais- ja miespuolista 18 vuotta täyttänyttä koehenkilöä. Ihon kosteustaso mitattiin korneometrin avulla kolmelta alueelta: yhdeltä alueelta, jolle oli levitetty Thirst Fix -voidetta, sekä kahdelta alueelta, joiden avulla tehtiin positiivinen (glyseriini) ja negatiivinen (käsittelemätön) vertailu.

*Tulokset perustuvat kolmannen osapuolen asiantuntija-arviointiin 24 tuntia kestäneestä in vivo -tutkimuksesta, johon osallistui 32 tervettä nais- ja miespuolista 18 vuotta täyttänyttä koehenkilöä. Ihon kosteustaso mitattiin korneometrin avulla kolmelta alueelta: yhdeltä alueelta, jolle oli levitetty Dew All Day -voidetta, sekä kahdelta alueelta, joiden avulla tehtiin positiivinen (glyseriini) ja negatiivinen (käsittelemätön) vertailu.

*Tulokset perustuvat kolmannen osapuolen asiantuntija-arviointiin 24 tunnin in vivo -tutkimuksesta, johon osallistui 32 tervettä nais- ja miespuolista 18 vuotta täyttänyttä koehenkilöä. Ihon kosteustaso mitattiin korneometrin avulla kolmelta alueelta: yhdeltä alueelta, jolle oli levitetty Moisturize Me -voidetta, sekä kahdelta alueelta, joiden avulla tehtiin positiivinen (glyseriini) ja negatiivinen (käsittelemätön) vertailu.

Kosteusvoide sisältää bisabololia, joka kerätään ympäristöystävällisesti Candeia-puusta. Se alun perin Etelä-Amerikasta peräisin oleva luonnollinen aine, joka rauhoittaa, kosteuttaa ja auttaa suojaamaan ihoa ympäristön päivittäisten stressitekijöiden haitallisilta vaikutuksilta.

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

34


NUTRICENTIALS

NUTRICENTIALS

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

35

PILLOW GLOW SLEEPING MASK

SPA DAY CREAMY HYDRATING MASQUE

BRIGHTER DAY EXFOLIANT SCRUB

YÖKSI IHOLLE JÄTETTÄVÄ KOSTEUTTAVA KASVONAAMIO 75 ML

RAVITSEVA NAAMIO KASVOILLE JA KAULALLE 100 ML

PUHDISTAVA KASVOKUORINTA 100 ML

Nutricentials Pillow Glow on yön salaisuutesi, jonka avulla ihosi näyttää aamulla hehkuvalta, virkistyneeltä, terveemmältä ja kosteutetulta. Kosteuttava geelimäinen kasvonaamiovoide antaa runsaasti välitöntä ja pitkäkestoista kosteutusta yön aikana. Se tukee ihosi luonnollista kosteussuojaa yön yli, jotta ihosi on aamulla herätessäsi hehkuva, säteilevä ja 150 %* kosteutetumpi.

Jos ravitsevaa kasvonaamiota voisi kutsua kasvohoidoksi putkilon muodossa, se on tämä. Bioadaptiivisia kasviuutteita sisältävän Spa Dayn kosteuttava koostumus auttaa lukitsemaan kosteuden ihoon, mikä vähentää kuivuutta ja antaa iholle terveen hehkun. Kun ihosi tarvitsee hieman lisää kosteutta ja hemmottelua, tiedät, mikä auttaa.

Tämä innovatiivinen kuorintavoide poistaa kuolleet ihosolut ja huokosia tukkivat epäpuhtaudet saaden ihon näyttämään sileältä ja hehkuvan kirkkaalta. Sen koostumus sisältää yhdistelmän ihoa hoitavia aineita, jotka virkistävät ja rauhoittavat ihoa miellyttävästi kuorinnan jälkeen. Brighter Dayn raikas tuoksu ja luonnollinen violetti väri ilahduttavat aisteja ja puhdistavat hellävaraisesti.

Levitä runsaasti iltaisin seerumin tai kosteusvoiteen päälle lisäkosteutukseksi ihonhoitorutiinisi viimeisenä vaiheena. Anna imeytyä hieman. Jätä yöksi kosteuttamaan ihoa. Käytä 2–3 kertaa viikossa.

Levitä naamiota puhdistuksen jälkeen runsaasti kasvojen ja kaulan iholle, anna vaikuttaa 10 minuuttia ja huuhtele lämpimällä vedellä.

Kostuta iho lämpimällä vedellä. Levitä hellävaraisin pyörivin liikkein kasvojen ja kaulan iholle 30 sekunnin ajan. Huuhtele lämpimällä vedellä ja kuivaa iho pyyhkeellä. Käytä kahdesti viikossa tarpeen mukaan.

Yksi ainesosista, syvänmeren vesi (merivesi) on saatu Ranskan Noirmoutierin saarelta, jota kutsutaan myös mimoosien saareksi. Ainesosa auttaa parantamaan ihon kirkkautta, vähentämään ihohuokosten näkymistä ja rauhoittamaan ihoa.

Spa Dayn teho perustuu erityiseen ainesosaan nimeltä sakkaridi-isomeraatti. Tämä kasvipohjainen kosteudensäilyttäjä auttaa pitämään ihon raikkaana ja hehkuvana.

Kaksitehoisen koostumuksen sisältämät granaattiomenan entsyymit auttavat irrottamaan kuolleita ihosoluja ja luonnolliset kuorivat kivennäisaineita sisältävät aineet poistavat ne iholta. Entsymaattisen ja fyysisen kuorinnan yhdistelmä auttaa poistamaan kuolleita ihosoluja tehokkaammin yhdessä kuin erillisinä kuorintoina.

*Tulokset perustuvat kolmannen osapuolen asiantuntija-arviointiin 24 tunnin in vivo -tutkimuksesta, johon osallistui 17 tervettä nais- ja miespuolista 18 vuotta täyttänyttä koehenkilöä. Ihon kosteustaso mitattiin korneometrin avulla kolmelta alueelta: yhdeltä alueelta, jolle oli levitetty Pillow Glow’ta, sekä kahdelta alueelta, joiden avulla tehtiin positiivinen (glyseriini) ja negatiivinen (käsittelemätön) vertailu.

36


NU SKIN HERITAGE

NU SKIN HERITAGE

NAPCA MOISTURE MIST VIRKISTÄVÄ JA KOSTEUTTAVA SUIHKE HIUKSILLE, KASVOILLE JA VARTALOLLE 250 ML Raikas iho on vain NaPCA Moisture Mist -suihkauksen päässä. Täydellisesti hiuksille, kasvoille ja vartalolle sopiva helppokäyttöinen suihke jättää iholle virkistyneen tunteen.

IHASTU

NU SKIN HERITAGE tutustu tuotteisiin, joista kaikki alkoi Ihonhoidon tarpeet ovat yksilöllisiä, erityisesti kosteutuksen kannalta. Nu Skin Heritage -tuotteet vastaavat ihon kosteutustarpeisiin tarjoten sekä kevyitä, täyteläisiä että keskivoimakkaita vaihtoehtoja. Voit lisätä valitsemasi tuotteen helposti päivittäiseen perushoito-ohjelmaasi, jotta ihosi pysyy kosteutettuna ja näyttää terveeltä.

Suihkuta runsaasti kasvoille (muista sulkea silmäsi), hiuksiin tai vartalolle, kun kaipaat virkistävää kosteutta.

Mikään ei tunnu paremmalta kuin virkistävä Moisture Mist -suihkaus kuumana päivänä. Luonnollisten kosteutta sitovien ainesosien, kuten natrium-PCA:n, ansiosta jo yksi suihkaus voi auttaa ihoa pysymään kimmoisan ja sileän tuntuisena.

37

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

38


NU SKIN HERITAGE

NU SKIN HERITAGE

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

39

REJUVENATING CREAM

FACE LIFT POWDER

FACE LIFT ACTIVATOR

TÄYTELÄINEN KOSTEUSVOIDE KASVOILLE 75 G

KOHOTTAVA JA KIINTEYTTÄVÄ KASVONAAMIO – JAUHE 75 G

KOHOTTAVA JA KIINTEYTTÄVÄ KASVONAAMIO – AKTIVAATTORI 125 ML

Rejuvenating Cream sopii täydellisesti aikuiselle tai kuivalle iholle. Se auttaa ehkäisemään kuivia juonteita saaden ihon tuntumaan pehmeältä.

Yhdistä tuotteen molemmat osat: Face Lift Powder ja Activator. Yhdistelmä pehmentää ja tasoittaa tilapäisesti kasvojen ja kaulan ihoa saaden sen näyttämään sileältä ja nuorekkaalta.

Yhdistä tuotteen molemmat osat: Face Lift Powder ja Activator. Yhdistelmä pehmentää ja tasoittaa tilapäisesti kasvojen ja kaulan ihoa saaden sen näyttämään sileältä ja nuorekkaalta.

Levitä voidetta kasvojen ja kaulan iholle kahdesti päivässä puhdistuksen ja kasvoveden käytön jälkeen. Kevyin ja ylöspäin suuntautuvin liikkein otsalle ja poskiin ja sitten hieman alaspäin suuntautuvin liikkein nenään ja leukaan. Taputtele voidetta erityisen hellävaraisesti silmien ympärille ylöspäin suuntautuvin liikkein.

Sekoita puhdistuksen jälkeen teelusikallinen aktivaattoria ja jauhetta juoksevaksi voiteeksi. Käytä välittömästi. Testaa ennen ensimmäistä käyttökertaa, ettei voide aiheuta ärsytystä, levittämällä sitä pienelle 5 cm:n alueelle, kuten korvan taakse. Levitä tasaisesti kasvojen ja kaulan iholle. Vältä silmänympärysihoa. Anna vaikuttaa 30 minuuttia, huuhtele pois lämpimällä vedellä ja taputtele iho kuivaksi. Käytä kerran tai kahdesti viikossa.

Sekoita puhdistuksen jälkeen teelusikallinen Face Lift Activatoria ja jauhetta juoksevaksi voiteeksi. Käytä välittömästi. Testaa ennen ensimmäistä käyttökertaa, ettei voide aiheuta ärsytystä, levittämällä sitä pienelle 5 cm:n alueelle, kuten korvan taakse. Levitä tasaisesti kasvojen ja kaulan iholle. Vältä silmänympärysihoa. Anna vaikuttaa 30 minuuttia, huuhtele pois lämpimällä vedellä ja taputtele iho kuivaksi. Käytä kerran tai kahdesti viikossa.

Voiteen sisältämä ainesosasekoitus on valittu siksi, että se saa ihon tuntumaan pehmeältä ja nuorekkaalta. Voide on välttämätön päivinä, jolloin sinuun – ja ihoosi – kohdistuu paineita.

Iho voi tuntua hieman kireältä seoksen käytön jälkeen, mikä on normaalia. Vaikutus johtuu koostumuksen sisältämästä akaasiasta – ainesosasta, joka kiristää ja kohottaa ihoasi.

Iho voi tuntua hieman kireältä seoksen käytön jälkeen, mikä on normaalia. Vaikutus johtuu koostumuksen sisältämästä akaasiasta – ainesosasta, joka kiristää ja kohottaa ihoasi.

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

40


NU COLOUR

NU COLOUR

1.1 Ivory

NU COLOUR

1.2 Shell

korosta ja kirkasta luonnollista kauneuttasi Nu Colourin avulla voit antaa upean kauneutesi näkyä ja tuntua. Tehokas meikki- ja tarvikesarja yhdistää voimakkaita värejä ja innovatiivista ihonhoitotiedettä. Se korostaa silmien, huulten ja ihon luonnollista kauneutta sekä tuo niihin valoa. Erinomaisen ihonhoidon ohella MIKÄÄN ei voi estää sinua nauttimasta kauneutesi voimasta.

1.3 Linen

2.1 Cream

2.2 Sand

BIOADAPTIVE* BB+ SKIN LOVING FOUNDATION

3.1 Natural Beige

NESTEMÄINEN MEIKKIVOIDE

3.2 Medium Ochre

SPF 35 30 ML Haluatko palauttaa ihosi raikkauden? Nu Colour Bioadaptive* BB+ Skin Loving Foundation yhdistää tuotteiden parhaat puolet. Se kosteuttaa ja suojaa ihoa BB-voiteen tapaan ja kestää 12 tuntia, kuten suosikkimeikkivoiteesi**! Sen innovatiivinen yhdistelmäkoostumus viimeistelee ihon upealla hehkulla ja auttaa ihoa vastaamaan paremmin ympäristön stressiin. Lisäksi se suojaa ihoa UVA- ja UVB-säteiltä ja siniselle valolle altistumisen haitallisilta vaikutuksilta.

3.3 Light Golden

IHASTU

3.4 Beige

4.1 Medium Beige

4.2 Shell Beige Levitä tavallisen päivittäisen ihonhoitorutiinisi jälkeen yksi tai kaksi pumppausta Nu Colour Bioadaptive* BB+ Skin Loving Foundation -meikkivoidetta sormenpäihin, siveltimeen tai sieneen ja häivytä hyvin iholle. Jos haluat enemmän peittävyyttä, lisää tarvittaessa.

4.3 Tan

KÄYTTÖOHJEET

5.1 Almond

5.2 Amber Voit valita sopivan vaihtoehdon 17 eri sävystä.

*Raaka-aineelle tehdyn kahden in vitro -tutkimuksen perusteella, kun raaka-aine sisälsi kaakaopuun siemenuutetta.

41

**Tulokset perustuvat kolmannen osapuolen asiantuntija-arviointiin 12 tunnin sokkoutetusta in vivo -kuluttajatutkimuksesta, johon osallistui 34 naispuolista18–65-vuotiasta koehenkilöä.

5.3 Mocha

TIESITKÖ…

5.4 Chestnut

5.5 Java

42


NU COLOUR

NU COLOUR

Vaalea Keskitumma Tumma

CONCEALER

BRONZING PEARLS

FINISHING POWDER

PITKÄKESTOINEN PEITEVOIDE 2,2 G

SILKKISET PUUTERIHELMET 30 G

LÄPIKUULTAVA IRTOPUUTERI MEIKIN KIINNITTÄMISEEN 30 G

Kätevän peitevoiteen koostumus sisältää kahta E-vitamiinin muotoa ja C-vitamiinin johdannaista. Saatavana kolme sävyä. Auttaa peittämään tummia silmänalusia, juonteita ja ryppyjä kerrostettavan koostumuksensa ansiosta ja tekee ihon virheettömän näköiseksi.

Moniväriset puuterihelmet sopivat täydellisesti ihon kaikille sävyille ja yhdistelevät ainutlaatuisella tavalla lämpimiä ja valoa tuovia sävyjä. Ne tuovat iholle väriä ja hohtoa antaen hetkessä päivettyneen hehkun.

Varmista pehmeä, virheetön viimeistely erittäin kevyellä puuterilla. Tuotteen koostumus on suunniteltu imeyttämään ylimääräistä rasvaa iholta ja vähentämään kasvojen kiiltoa. Väritön ratkaisu sopii kaikille ihotyypeille ja ihon sävyille.

KÄYTTÖOHJEET

Valitse hieman ihoasi vaaleampi sävy ja levitä peitevoidetta sormenpäilläsi silmien alle ja aivan silmien sisänurkkiin asti.

Painele puuterihelmiä suurella puuterisiveltimellä tai sienellä. Levitä kaikkialle kasvojen ja kaulan iholle tai korosta vain poskia.

Ota puuteria Nu Colour Powder Brush N°2 -puuterisiveltimellä tai puuterivipalla ja napauta sitä tuotepakkauksen reunaan ylimääräisen puuterin irrottamiseksi. Puuteroi kasvot hellävaraisesti otsasta alkaen ja poskia kohti. Älä vedä, pyyhi tai paina puuteria voimakkaasti iholle.

TIESITKÖ…

Löydät varmasti sopivan ihosi sävyyn sopivan peitevoiteen: valitse vaalea, keskitumma tai tumma sävy.

Nu Colour -kosmetiikan käyttö on helppoa. Tuotteemme levittyvät helposti iholle, koska niissä käytetään nailonia.

Finishing Powder viimeistelee tyylin täydellisesti. Se sopii erinomaisesti meikin kiinnittämiseen sekä auttaa luomiväriä ja poskipunaa levittymään tasaisesti.

IHASTU

43

Joidenkin tuotteiden saatavuus voi vaihdella maakohtaisesti. Tarkista tuotteen saatavuus hinnastosta tai sivustosta www.nuskin.com.


NU COLOUR

NU COLOUR

LASH + BROW SERUM

CURLING MASCARA

LASH & BROW STRENGTHENING SERUM

PITKÄKESTOINEN TAIVUTTAVA RIPSIVÄRI 9 G

Haluatko näyttävät ripset ja kulmat? Erinomainen koostumus tekee ripsistä ja kulmakarvoista entistä viehättävämmät vaikuttamalla niiden ravitsemisja hoitotarpeisiin. Ripset näyttävät pidemmiltä, tuuheammilta ja kiiltävämmiltä, ja kulmakarvat paksummilta ja terveemmiltä – kaikki yhdellä tuotteella. Uusi kliinisesti todistettu suosikkiseerumimme ripsien ja kulmakarvojen kaikkiin tarpeisiin.

Korosta silmiäsi ja käännä katseita Nu Colour Black Curling Mascaran avulla. Erityisesti ripsien erotteluun ja niiden luonnollisen kaarevuuden korostamiseen suunniteltu ripsiväri tarjoaa pitkäkestoisen taivutuksen paakkuuntumatta. Se loihtii silmiin upean ilmeen, joka kääntää katseet.

Kun olet puhdistanut ja kuivannut käsiteltävän alueen, levitä ohut kerros seerumia kulmakarvojen juuriin sekä ylä ja alaripsien tyveen. Käytä päivittäin sekä aamulla että illalla.

Avaa ripsiväri ja poista ylimääräinen väriaine kääntelemällä harjaa putken sisäseinää vasten. Pidä silmät mahdollisimman auki ja harjaa väriä ripsiin hellävaraisesti. Aloita tyvestä ja vedä harjaa varovasti ripsien kärkeen asti. Jos huomaat, että ripset tarttuvat yhteen, toista liikettä, kunnes saat aikaan haluamasi vaikutuksen.

Auttaa parantamaan kulmakarvojen ja ripsien ulkonäköä jo 4 viikon jälkeen*. Tarjoaa erinomaisia tuloksia käytettäessä 12 viikon ajan tai sitä pitempään. 100 % osallistujista sanoi, että heidän ripsensä näyttävät tuuheammilta kuin ennen tuotteen käyttöä ja että heidän kulmakarvansa ovat huomattavasti paksummat.**

Curling Mascaran teho perustuu täysin sen muotoiluun – sen helppokäyttöinen harja on hieman kaareva, mikä takaa kestävämmän taivutuksen ja avoimen katseen.

*Kliininen tutkimus: Tulokset perustuvat kolmannen osapuolen asiantuntija-arviointiin 12 viikon visuaalisesta arviointitutkimuksesta, johon osallistui 30 tervettä, 18 vuotta täyttänyttä naispuolista koehenkilöä. Koehenkilöille tehtiin asiantuntijan visuaalinen arviointi silmäripsien pituuden ja määrän sekä kulmakarvojen rajauksen ja runsauden suhteen lähtötilanteessa, viikolla 2, viikolla 4, viikolla 8 ja viikolla 12. **Samassa tutkimuksessa osallistujilta pyydettiin tulosten itsearviointia. Seuraava prosenttiosuus osallistujista oli samaa mieltä alla olevien väittämien kanssa 12 viikon käytön jälkeen.*

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

46


NU COLOUR

NU COLOUR

POWERLIPS FLUID

Crystal Clear

valinta on sinun Löydät aina oikean sävyn, joka sopii mihin tahansa tunnelmaan, asuun tai tyyliin. Erinomaisessa valikoimassamme on pitkään kestäviä mattapintaisia ja metallinhohtoisia värejä ja sävyjä – valinta on sinun.

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

47

POWERLIPS FLUID

LIP PLUMPING BALM

CONTOURING LIP GLOSS

PITKÄKESTOINEN NESTEMÄINEN MATTAHUULIPUNA 3,1 ML

LIP PLUMPING BALM 4,5 G

CONTOURING LIP GLOSS 15 ML

Powerlips Fluid -huulipunan tehokkaan ja kevyen koostumuksen ansiosta sitä tarvitsee levittää huulille vain yksi kerros. Huulet tuntuvat pehmeiltä, tasaisilta ja sileiltä sekä saavat voimakkaan värin, joka ei tahriinnu eikä pyyhkiydy pois. Se on todella tehokas. Kerrassaan upea.

Virkistävä, kevyt ja kosteuttava voide levittyy huuliin tasaisesti. Se tuo huuliin eloa tekemällä niistä pehmeät ja täyteläiset ja antamalla niille hieman vaaleaa väriä.

Sano hyvästit huolittelemattomille huulille ja valitse erittäin kiiltävä, helposti levittyvä huulikiilto. Sen koostumus saa huulesi näyttämään muodokkailta, nuorekkailta ja täyteläisiltä. Täydellinen sellaisenaan tai valitsemasi punan päällä – välttämätön valinta vastustamattomille huulille.

Rajaa paljaat huulet ensin kevyesti levittimellä ja levitä punaa sitten koko huulille. Jos haluat huultesi näyttävän sileämmiltä, suosittelemme käyttämään ensin kosteuttavaa huulivoidetta. Odota, että se imeytyy ennen huulipunan levittämistä.

Käytä sellaisenaan, kun haluat täyteläiset huulet ja aavistuksen väriä, tai huulipunan tai huulikiillon alla suojaavana pohjustuksena.

Levitä päivän aikana kuiville, puhtaille huulille tarpeen mukaan joko sellaisenaan tai huulipunan päälle – parhaiden tulosten saamiseksi suosittelemme kolmea kertaa päivässä. Älä kostuta huuliasi ennen huulikiillon lisäämistä.

Kevyt koostumus näyttää ja tuntuu hyvältä. Se sisältää useita ihoa hoitavia ja pehmentäviä ainesosia, kuten avokadoöljyä ja E-vitamiinia, jotka tekevät huulista pehmeät, sileät ja kertakaikkisen upeat.

Lip Plumping Balm -koostumukseen lisätty mentoli varmistaa, että jokainen käyttökerta tuntuu viileän virkistävältä – hemmottele huuliasi!

Contouring Lip Gloss korostaa erinomaisesti amorinkaarta – ylähuulen kaksoiskaarta, jolla on taipumus suoristua iän myötä. Tuloksena ovat muodokkaat, täyteläiset ja kauniisti korostetut huulet.

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

48


NU COLOUR

NU COLOUR

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

49

FOUNDATION BRUSH N°1

POWDER BRUSH N°2

BLUSH BRUSH N°3

EYE BLENDING BRUSH N°4

EYE SHADOW BRUSH N°5

EYEBROW BRUSH N°6

SYNTEETTINEN, ERITTÄIN PEHMEÄ MEIKKIVOIDESIVELLIN

SYNTEETTINEN, ERITTÄIN PEHMEÄ PUUTERISIVELLIN

SYNTEETTINEN, ERITTÄIN PEHMEÄ POSKIPUNASIVELLIN

SYNTEETTINEN, ERITTÄIN PEHMEÄ HÄIVYTYSSIVELLIN

SYNTEETTINEN, ERITTÄIN PEHMEÄ LUOMIVÄRISIVELLIN

SYNTEETTINEN, ERITTÄIN PEHMEÄ KULMAKARVASIVELLIN

Erittäin pehmeä Foundation Brush N°1 on valmistettu synteettisistä kaksoiskuituharjaksista. Suunniteltu luonnollisen ja virheettömän lopputuloksen toteuttamiseen nestemäisillä tuotteilla. Voit kerrostaa meikkivoidetta helposti ja kevyesti peittävyyden lisäämiseksi. Laadukas väline on täydellinen lisä mihin tahansa meikkisettiin. Auttaa luomaan säteilevän, viimeistellyn tyylin hetkessä.

Kauniisti muotoiltu sivellin on välttämätön kaikille puuterin käyttäjille. Se on täydellinen työkalu sileän ja tasaisen peittävyyden luomiseen sekä puuterin kiinnittämiseen iholle luonnollisen huoliteltua tyyliä varten.

Poskipunan tarkkaan levitykseen suunniteltu viisto ja erittäin pehmeä sivellin, jossa on synteettiset kaksoiskuituharjakset. Sopii täydellisesti poskien piirteiden korostamiseen.

Pitkäharjaksinen, levenevä sivellin häivyttää ja pehmentää varjostusta silmän sisänurkkaa kohden. Se tuo ammattimaisen säihkeen silmiisi.

Korosta silmiäsi ammattitason Eye Shadow Brush N°5 -luomivärisiveltimellä. Se on täydellinen työkalu luomivärin saumattomaan levitykseen koko luomelle sekä luomivaon varjostukseen.

Viisto sivellin on tärkeä työkalu kulmakarvojen muotoiluun, silmien korostamiseen ja täydellisen kulmameikin luomiseen. Se on suunniteltu puuterimaisten tuotteiden huolelliseen levittämiseen ja häivyttämiseen haluamasi tyylin mukaisesti.

Annostele pieni määrä meikkivoidetta kämmenselälle, kasta sivellin voiteeseen ja levitä kasvoille pyörivin liikkein saadaksesi aikaan virheettömän lopputuloksen.

Ota siveltimeen pieni määrä puuteria ja painele hellävaraisesti kasvoihin liiallisen rasvan imeyttämiseksi. Luo iholle lämmin sävy levittämällä puuteria pyyhkivin liikkein koko kasvoille.

Poskipunan levittäminen: hymyile katsoessasi peiliin ja painele haluamaasi väriä poskipäihin.

Häivytä puuterimaista tai voidemaista luomiväriä silmäluomille tai tee varjostus luomivakoon.

Ota luomiväriä siveltimeen ja napauta ylimääräinen väri varovasti pois. Levitä alaluomelle tai ripsirajasta luomivakoon.

Käytä yhdessä Nu Colour Eyebrow Shaping Kitin kanssa. Levitä meikkituotetta seuraamalla kulmiesi luonnollista muotoa ja viimeistele häivyttämällä.

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

50


DIVIDENDS

DIVIDENDS

DIVIDENDS

SHAVE CREAM FOR MEN

AFTERSHAVE BALM FOR MEN

PUHDISTAVA JA KUORIVA PARRANAJOVOIDE 200 G

RAUHOITTAVA AFTERSHAVE-VOIDE 50 ML

Monipuolinen parranajovoide: Dividends Shave Cream puhdistaa, kuorii ja hoitaa ihoa partaa ajettaessa. Ihosi on sileä ja miellyttävän tuntuinen joka aamu. Miellyttävä ja kätevä tiivistetty vaahto saa partaterän liukumaan vaivattomasti. Lisäksi voidemaisella koostumuksella on muitakin ihonhoitoon liittyviä hyötyjä.

Miellyttävä aftershave-voide saa partakarvat näyttämään pehmeiltä, ohuilta ja huomaamattomilta, jotta parranajon tulos säilyy pitempään.

IHASTU

Annostele pieni määrä voidetta kostutetulle kämmenelle ja hiero hellävaraisesti iholle ennen parranajoa. Huuhtele parranajon jälkeen huolellisesti lämpimällä vedellä.

Levitä reilusti kasvojen ja kaulan iholle parranajon jälkeen.

KÄYTTÖOHJEET

Dividends Shave Cream sopii hyvin koko vartalolle, eikä pelkästään miehille! Monet naiset käyttävät sitä mielellään säärikarvojen poistoon, koska se saa ihon tuntumaan erityisen sileältä ja miellyttävältä.

Dividends Aftershave Balm -koostumukseen lisätyt kuorivat ainesosat auttavat vähentämään iholla näkyviä näppylöitä parranajon jälkeen.

TIESITKÖ…

modernin miehen välttämätön tuotesarja Puku tekee miehen, mutta hyvin ajettu parta viimeistelee tyylin. Dividends on Nu Skinin perustuotteita sisältävä tuotesarja modernille miehelle: se sisältää kaiken, mitä tarvitaan, jotta parranajosta tulee aamun kohokohta.

51

Joidenkin tuotteiden saatavuus voi vaihdella maakohtaisesti. Tarkista tuotteen saatavuus hinnastosta tai sivustosta www.nuskin.com.

51


SUNRIGHT

SUNRIGHT

SUNRIGHT

SPF 35 TAI SPF 50

ota kaikki irti auringosta Suojaavat ja kosteuttavat Sunright-tuotteet ovat paras tapa nauttia auringosta sekä aurinkoisina kesäpäivinä että muinakin vuodenaikoina, jolloin Insta Glow antaa kauniin rusketuksen koko keholle.

53

SUNRIGHT SPF 35 TAI SPF 50

LIP BALM

INSTA GLOW

AURINKOVOIDE KASVOILLE JA VARTALOLLE 100 ML

HUULIVOIDE SPF 15

SÄVYTETTY, ITSERUSKETTAVA GEELI KASVOILLE JA VARTALOLLE 125 ML

Liiallinen altistuminen auringolle voi näkyä ennenaikaisina ikääntymisen merkkeinä. Sunright 50 ja 35 suojaavat sekä UVA- että UVB-säteiltä. Niiden vettä hylkivä ja tahraamaton koostumus rauhoittaa ja suojaa ihoa, kun nautit auringosta.

Kosteuttava ja auringolta suojaava (SPF 15) Sunrighthuulivoide on suosikkituote, joka suojaa huulia halkeilulta ja liiallisen auringolle altistumisen haitallisilta vaikutuksilta. Saa huulet näyttämään ja tuntumaan sileiltä.

Hanki upea hehku helposti. Sunright Insta Glow antaa vuodenajasta riippumatta kauniin päivetyksen jo 15 minuutissa* ilman liiallista auringolle altistumista. Miedosti tuoksuva ja helppokäyttöinen geeli leviää helposti iholle antaen sileän, tasaisen ja hehkuvan värin.

Levitä runsaasti voidetta tasaisesti alueille, jotka altistuvat auringolle. Jos tuotetta käytetään vähemmän, sen tarjoama suoja heikkenee merkittävästi. Hiero iholle 15 minuuttia ennen auringonvaloon tai veteen menoa. Lisää voidetta säännöllisesti ylläpitääksesi suojaa, erityisesti hikoilun, uimisen tai ihon kuivaamisen jälkeen. Vältä liiallista altistusta auringolle myös aurinkosuojaa käyttäessäsi.

Kätevä ja käyttäjäystävällinen: lisää Sunrighthuulivoidetta huulillesi niin usein kuin on tarpeen.

Levitä ohut kerros geeliä pyörivin liikkein kuoritulle, puhtaalle, kuivalle ja terveelle kasvojen ja vartalon iholle. Vältä kulmakarvoja, herkkää silmänympärysihoa, hiusrajaa ja huulia. Pese kätesi lopuksi huolellisesti. Poista geeli polvista, nilkoista ja kyynärpäistä ja odota muutama minuutti ennen pukeutumista. Älä käytä tuotetta päivittäin.

Molemmat Sunright-voiteet antavat paljon muutakin kuin suojaa auringonsäteiden haitallisilta vaikutuksilta. Niiden uusi koostumus sisältää useita ihoa hoitavia aineita, jotka pitävät ihon hyvässä kunnossa.

Sunright-koostumuksen sisältämä auringonkukkaöljy pehmentää ja kosteuttaa ihoa. Lisäksi E-vitamiini suojaa ihoa pakkasen, tuulen ja auringon aiheuttamalta hapettumisstressiltä.

Saat ihollesi kauniin, kesäisen hehkun noin 15 minuutissa* – upea väri on peräisin Insta Glow’n sisältämästä karamelliväristä ja hellävaraisista värjäävistä ainesosista.

Sunright-tuotteiden uudet pakkaukset otetaan käyttöön eri aikaan eri markkina-alueilla. Ajankohdat ovat joustavia ja saattavat muuttua.

(*) Sunright Insta Glow -tuotteen tehokkuutta koskevassa kliinisessä arvioinnissa 25 naispuolista koehenkilöä levitti tuotetta kasvoilleen ja käsivarsilleen ja täytti itsearviointikyselyn sekä lähtötilanteessa että 15 minuuttia levityksen jälkeen.

Joidenkin tuotteiden saatavuus voi vaihdella maakohtaisesti. Tarkista tuotteen saatavuus hinnastosta tai sivustosta www.nuskin.com.

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

54


EPOCH

EPOCH

Etnobotaniikka Kulttuurit eri puolilla maailmaa ovat uskoneet luonnon voimaan, ja niin uskomme mekin. Perinnetiedot ja etnobotaanisten ainesosien käyttö eri kulttuurien ajattomissa rituaaleissa ovat inspiroineet monia tuotteitamme. Matkusta ympäri maailmaa Epochin kanssa!

Ole kuin Epoch – pidä huolta itsestäsi, muista ja planeetastamme. Vuonna 1996 perustettu Epoch tuo etnobotaanisten tuotteiden avulla kasvimaailman vuosisatoja vanhaa viisautta moderniin maailmaan. Tuotesarjaa on ohjannut halumme kunnioittaa planeettaa ja sen ihmisiä. Olemme omaksuneet kestävät käytännöt vähentääksemme muovin käyttöä pyrkien samalla suojaamaan kotoperäisten kasvien monimuotoisuutta. Nu Skin lahjoittaa jokaisesta myydystä Epoch-tuotteesta 0,25 USD suoraan Nu Skin Force for Good Foundationille.

Nu Skin Force For Good Foundation

Pohjoi s-Am luoteiso erikan sa

Nu Skin perustuu ajatukseen antamisesta. Se on kaiken toimintamme ytimessä. Nu Skin lahjoittaa jokaista myytyä Epochtuotetta kohden 0,25 USD suoraan Nu Skinin Force for Good Foundationille. Se on voittoa tavoittelematon vuonna 1998 perustettu järjestö, joka tukee useita tärkeitä hankkeita ympäri maailmaa.

Kiina Kaakko

is-Aasia

Kestävän kehityksen pyrkimyksemme

kka

Ameri

en Trooppin

Väli-Amerikka

55

Afrikka

Aasia

Poly

nesia

Epoch on ensimmäinen tuotemerkki, joka on saatavana palkituissa Eco-Pac-putkiloissa. WWP Beauty -kumppanimme suunnittelemat putkilot auttavat vähentämään muovin käyttöä, sillä niissä ei ole korkki- eikä kantaosaa. Tuotesarja sisältää myös kuluttajakäytön jälkeen kierrätetystä muovista valmistettuja pakkauksia.

52


EPOCH

EPOCH

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

57

AVA PUHI MONI SHAMPOO AND LIGHT CONDITIONER

AVA PUHI MONI ANTI-DANDRUFF SHAMPOO

AVA PUHI MONI CONDITIONER

POLISHING BAR

SHAMPOO JA KEVYT HOITOAINE KAIKILLE HIUSTYYPEILLE 250 ML

HILSESHAMPOO 250 ML

HOITOAINE 250 ML

SAIPPUATON, IHOA KUORIVA PUHDISTUSPALA 100 G

Jos pidät Epoch-hiustenhoitotuotesarjasta, tämä tuote voi sopia juuri sinulle. Etnobotaanisen shampoon ja kevyen hoitoaineen yhdistelmä hyödyntää koostumusta, jossa on ava puhi -uutetta. Se puhdistaa ja kosteuttaa hiuksia sekä tekee niistä puhtaat, elinvoimaiset ja kauniin kiiltävät.

Miellyttävä ja hellävarainen shampoo puhdistaa hiukset ja auttaa hallitsemaan hilsettä poistamalla kuolleita ihosoluja hiuspohjasta. Epoch-hilseshampoo, johon on lisätty polynesialaista ava puhi -kukkauutetta, tekee hiuksista puhtaat, pehmeät ja hoidetut, jotta saat raikkaan ja eloisan näköiset hiukset.

Ava puhi -kasvin kävynmuotoisen kukan uutetta sisältävä monipuolinen hoitoaine pehmentää karheita, kuivia ja paksuja hiuksia ja tekee niistä pehmeän, kiiltävän ja terveen näköiset.

Ota pieni määrä shampoota käsiisi ja vaahdota kevyesti hieromalla. Levitä vaahto märkiin hiuksiin ja huuhtele hyvin. Käytä lopuksi Epoch Ava Puhi Moni Conditioner -hoitoainetta, joka pehmentää ja hoitaa hiuksia.

Annostele pieni määrä shampoota märkiin käsiin ja hiero kevyesti vaahdottaen. Hiero shampoo hiuksiin ja hiuspohjaan. Anna vaikuttaa 1–2 minuuttia ja huuhtele huolellisesti. Käytä lopuksi Epoch Ava Puhi Moni Conditioner -hoitoainetta, joka pehmentää ja hoitaa hiuksia.

Polynesialaisissa kulttuureissa puristettiin useiden sukupolvien ajan ava puhi -kasvin kävynmuotoisen kukinnon nektaria suoraan hiuksiin pitkälti modernin shampoon tavoin. Ajat ovat muuttuneet, mutta periaatteet – ja tämän upean kukan käyttö – pysyvät samoina.

Useat polynesialaiskulttuurien sukupolvet ovat käyttäneet ava puhi -kasvin nektaria hiustensa pesuun ja hoitamiseen. Koska kasvi tunnetaan kyvystään hoitaa, silottaa ja antaa kiiltoa, se oli täydellinen valinta myös Epoch-tuotesarjaamme. Kasvin kasvatuksen ja viljelyn turvaa riippumaton yhteistyökumppanimme Polynesian saarilla.

Joidenkin tuotteiden saatavuus voi vaihdella maakohtaisesti. Tarkista tuotteen saatavuus hinnastosta tai sivustosta www.nuskin.com.

YIN AND YANG MASK

BABY HIBISCUS HAIR AND BODY WASH

RAVITSEVA JA PUHDISTAVA KASVONAAMIO 75 ML

HELLÄVARAINEN PUHDISTUSAINE JA KOSTEUSVOIDE VAUVOILLE 150 ML

Etnobotaaninen saippuaton puhdistuspala kuorii ja puhdistaa ihoa hellävaraisesti. Se poistaa tehokkaasti likaa, ylimääräistä rasvaa ja muita epäpuhtauksia ja tekee ihosta raikkaan, puhtaan ja sileän tuntuisen.

Epoch Yin and Yang Mask -kasvonaamiossa yhdistyvät kaksi olennaista hyötyä: se puhdistaa ja ravitsee kasvojen ihoa antaen raikkaan ja kauniin hehkun. Sisältää kaoliinin ja hiilijauheen sekoitusta, sädeposliinikukan uutetta sekä perinteisesti Kiinassa käytettyä etnobotaanista arabianjasmiinin tuoksua, jotka edistävät sisäistä harmoniaa ja kaunista hehkua.

Sisältää hibiskuksen kukan uutetta, etnobotaanista ainesosaa, jota on käytetty perinteisesti KaakkoisAasiassa. Sisältää myös useita ihoa hoitavia aineita, kuten seljanmarjamehua, kehäkukkaa ja kauransiemenuutetta, jotka rauhoittavat ja kosteuttavat ihoa sekä auttavat ylläpitämään terveen näköistä hiuspohjaa.

Pese hiukset ensin Epoch Ava Puhi Moni Shampoo and Light Conditioner- tai Epoch Ava Puhi Moni AntiDandruff Shampoo -tuotteella ja levitä sitten Epoch Ava Puhi Moni Conditioner -hoitoainetta. Anna hoitoaineen vaikuttaa hiuksissa usean minuutin ajan tarpeen mukaan. Huuhtele huolellisesti.

Levitä hellävaraisesti pyörivin liikkein kostutetulle iholle. Huuhtele huolellisesti lämpimällä vedellä.

Levitä hellävaraisesti tasainen kerros puhtaalle ja kuivalle kasvojen iholle. Hiero naamiota iholle mikrokapseloidun hiilen aktivoimiseksi, kunnes väri muuttuu valkoisesta harmaaksi. Anna tuotteen vaikuttaa iholla enintään 10–15 minuuttia. Huuhtele huolellisesti lämpimällä vedellä. Käytä enintään kaksi kertaa viikossa.

Pidä lasta tukevasti kainalossasi tukien lapsen niskaa ja hartioita kädelläsi. Levitä vapaalla kädellä tarvittava määrä vaahtoa lapsen kosteaan päähän ja kostutetulle vartalolle. Hiero vaahtoa hellävaraisesti lapsen hiuksiin ja ihoon. Huuhtele lopuksi.

Epoch-sarjan hiustenhoitotuotteissa käytetään samaa ava puhi -kasvin osaa, jota Havaijin alkuperäiskansat ovat käyttäneet useiden sukupolvien ajan. Siksi tuotteella on havaijinkielinen nimi Ava Puhi Moni eli ”aito ava puhi”.

Epoch Polishing Bar on loistava valinta epäpuhtauksien poistamiseen iholta. Ominaisuuden mahdollistaa lännenhemlokki, jonka jauhettua kaarnaa Yhdysvaltojen luoteisosan Cowlitz-heimo on käyttänyt pitkään tähän tarkoitukseen.

Epoch Yin & Yang Maskin sisältämä sädeposliinikukan uute on ainutlaatuinen ainesosa, jota kasvatetaan ja viljellään kontrolloidussa ympäristössä.

Hibiskuksen kukkaa on käytetty KaakkoisAasian kulttuureissa vuosisatojen ajan. Kukat ja lehdet murskattiin kiehuvaan veteen, ja tästä syntynyttä haudetta käytettiin hiusten ja hiuspohjan rauhoittamiseen.

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

58


EPOCH

EPOCH

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

59

GLACIAL MARINE MUD

BLEMISH TREATMENT

BAOBAB BODY BUTTER

SOLE SOLUTION

ICEDANCER

PUHDISTAVA MUTANAAMIO KASVOILLE JA VARTALOLLE 125 G

EPÄPUHTAUKSIA VÄHENTÄVÄ GEELI 15 ML

TÄYTELÄINEN VARTALON KOSTEUSVOIDE 125 G

ELVYTTÄVÄ JALKAVOIDE 125 ML

VIRKISTÄVÄ JALKAGEELI 100 ML

Kanadan syrjäisestä jokisuistosta saatua merisaviuutetta sisältävä Glacial Marine Mud on upea kasvonaamio, jossa on runsaasti iholle hyödyllisiä kivennäisaineita sisältäviä aineita ja hivenaineita. Se pehmentää ja kuorii ihoa poistamalla epäpuhtauksia ja toksiineja saaden sen tuntumaan puhtaalta ja hoidetulta.

Epoch Blemish Treatment on suunniteltu parantamaan ihon ulkonäköä ja vähentämään epäpuhtauksista aiheutuvaa epämukavuutta. Lisäksi sen sisältämät kasviainesosat rauhoittavat ihoa.

Useiden kasviuutteiden sekoituksesta, kuten karitevoista ja afrikkalaisen apinanleipäpuun hedelmäuutteesta, valmistettu ylellinen voide, kosteuttaa tehokkaasti sekä edistää ihon sileyttä ja joustavuutta. Tämä vartalon kosteusvoide sisältää makadamiapähkinäöljyä ja karitevoita, jotka auttavat parantamaan ihon vastustuskykyä ajan kuluessa sekä tekemään ihosta pehmeämmän ja hyvin kosteutetun.

Parantaa varpaiden, kantapäiden ja jalkapohjien ihoa tehden niistä terveen ja pehmeän näköiset. Sole Solution sopii täydellisesti kuolleiden ihosolujen ja kuivan ihon poistoon väsyneistä jaloista.

Anna jaloillesi virkistävä ja raikastava tunne viileällä ja rauhoittavalla etnobotaanisella geelillä. Raikkaan mintun tuoksuinen ja koostumukseltaan kirkas IceDancer ei jätä tahmaista tunnetta iholle. Se myös tuntuu ja tuoksuu hyvältä – täydellinen tuote pitkän päivän päätteeksi.

Levitä runsas kerros mutaa iholle välttäen silmien ja suun ympärystä. Anna mudan kuivua 15–20 minuuttia tai kunnes väri muuttuu vaaleansiniseksi. Huuhtele sitten huolellisesti lämpimällä vedellä. Toista hoito 2–3 kertaa viikossa.

Puhdista iho hyvin ennen geelin levittämistä. Levitä ohut kerros Epoch Blemish Treatment -geeliä näppylöille. Aloita käyttämällä kerran päivässä ja käytä vähitellen kaksi–kolme kertaan päivässä. Jos kuivumista tai hilseilyä esiintyy, vähennä käyttökerrat yhteen päivässä tai joka toiseen päivään.

Levitä voidetta reilusti kaikkialle vartalon ihoon – suosittelemme, että kiinnität erityisesti huomiota polviin, kyynärpäihin ja muihin kohtiin, jotka kaipaavat eniten tehokasta kosteutusta.

Levitä runsaasti haluamiisi kohtiin kahdesti päivässä tai tarvittaessa.

Hiero geeliä runsaasti sääriin, pohkeisiin ja polvitaipeisiin niin usein kuin haluat. Huuhtele lopuksi käsiin jäänyt geeli.

Sanotaan, että Pohjois-Amerikan luoteisosan alkuperäiskansat yrittivät käyttää tätä mutaa keramiikan valmistukseen (siinä onnistumatta). Savi ei pysynyt koossa, mutta pian he huomasivat, että savi sai kädet tuntumaan pehmeiltä ja kosteutetuilta. Hyödynsimme tätä tietoa ja jalostimme mudasta naamion, josta on tullut erittäin suosittu.

Blemish treatment -koostumuksemme sisältää kasviuutteita (jobinkyynelheinän uutetta (Coix lacrymajobi ma-yuen -siemenuutetta), siankärsämöuutetta (Achillea millefolium -uutetta) ja takiaisjuuriuutetta (Arctium lappa -juuriuutetta), jotka rauhoittavat ihoa ja parantavat sen ulkonäköä.

Nu Skin Enterprises lahjoittaa jokaisesta myydystä Epoch Baobab Body Butter -voiteesta 0,25 USD Nu Skin Force for Good Foundationille Malawin Seeds of Hope -projektia varten. Uudelleenmetsittämisprojektissa panostetaan hedelmäpuiden istutukseen sekä apinanleipäpuiden suojeluun paikallisissa kylissä. Nämä hedelmäpuut auttavat parantamaan malawilaisten elämää tarjoamalla ravintoa ja tulonlähteen.

Väli-Amerikan asukkaiden inspiroiman Sole Solution -voiteen koostumus sisältää luonnollista murskatun maustepippurin marjan tuoksua.

Luoteis-Amerikan alkuperäiskansojen kulttuurin inspiroima IceDancer sisältää väsyneitä jalkoja virkistävää ja elvyttävää rantaminttu-uutetta. Näiden kansojen metsästäjät viettivät usein pitkiä päiviä ja öitä kävellen ja juosten tuntikausia, ennen kuin he pääsivät lepäämään. He hieroivat tätä yrttiä suoraan jalkoihinsa niiden virkistämiseksi.

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

60


NU SKIN -VARTALONHOITO

NU SKIN -VARTALONHOITO

NU SKIN -VARTALONHOITO tarjoa vartalollesi sen ansaitsemaa hoivaa Ravitse, hoida ja rauhoita ihoa aina kun sinulla on hieman aikaa itsellesi – se on vähintä, mitä ihosi ansaitsee. Nu Skinin koko vartalonhoitosarja on suunniteltu tarjoamaan hellävaraista hemmottelua päästä varpaisiin, vahvistamaan ihonhoitorutiineja ja varmistamaan, että iho tuntuu silkinpehmeältä.

61

BODY CLEANSING GEL

LIQUID BODY BAR

BODY BAR

SAIPPUATON SUIHKUGEELI 500 ML

KOSTEUTTAVA VARTALONPESUNESTE 250 ML

SAIPPUATON PUHDISTUSPALA 100 G

Saippuaton suihkugeeli puhdistaa ihon ja tekee siitä raikkaan tuntuisen. Sisältää useita ihoa hoitavia aineita kuten glyseriiniä, butyleeniglykolia, aloe veran lehtimehua ja muita kasviuutteita pehmeän ja miellyttävän tuntuisen ihon saamiseksi. Riittävän hellävarainen päivittäiseen käyttöön koko vartalolle ja täydellinen käsienpesuaine koko perheelle.

Tämä saippuaton, kosteuttava vartalonpesuneste antaa täydellisen raikkauden ja kosteuden välisen tasapainon. Liquid Body Barin täyteläinen, voidemainen ja pH-arvoltaan tasapainoinen koostumus poistaa hellävaraisesti likaa, rasvaa ja epäpuhtauksia suojellen ihon luonnollista kosteussuojaa.

Koostumukseltaan saippuaton Body Bar poistaa perusteellisesti lian ja epäpuhtaudet säilyttäen ihon tärkeät lipidit. Allantoiinia ja jojobaöljyä sisältävä hellävarainen puhdistuspala rauhoittaa ja hoitaa ihoa jättäen sen puhtaaksi ja hienovaraisen greipin tuoksuiseksi.

Levitä runsaasti geeliä kostealle iholle ja vaahdota. Huuhtele perusteellisesti. Kun iho on vielä hieman kostea, levitä haluamaasi Nu Skin -vartalovoidetta.

Levitä haluamasi määrä tuotetta kostealle iholle, vaahdota ja huuhtele hyvin pois. Käytä lopuksi valitsemaasi Nu Skin -vartalovoidetta.

Levitä Body Baria hellävaraisesti kostealle iholle, vaahdota kevyesti ja huuhtele huolellisesti. Käytä jokaisen käyttökerran jälkeen valitsemaasi Nu Skin -vartalovoidetta.

Body Cleansing Gel on saippuaton ja hellävarainen iholle, mikä tekee siitä täydellisen valinnan kaikenlaiseen päivittäiseen käyttöön. Se sopii sekä suihkuun että pesualtaan viereen – valinta on sinun!

Liquid Body Bar on täydellinen aistikokemus – sen aromaattinen greipin tuoksu virkistää aistit ja tuoksuu upealta.

Body Barin tasapainoinen pH-arvo auttaa ylläpitämään ihon luonnollista kosteussuojaa.

Joidenkin tuotteiden saatavuus voi vaihdella maakohtaisesti. Tarkista tuotteen saatavuus hinnastosta tai sivustosta www.nuskin.com.

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

62


NU SKIN -VARTALONHOITO

NU SKIN -VARTALONHOITO

LIQUID BODY LUFRA VARTALONKUORINTA-AINE 250 ML

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

63

PERENNIAL

HAND LOTION

TEHOKKAASTI KOSTEUTTAVA VARTALOVOIDE HAJUSTEETON 250 ML

KÄSIVOIDE 125 ML

Liquid Body Lufra on saippuaton ja virkistävän mintun tuoksuinen kuoriva puhdistusaine. Se kuorii ihoa poistamalla hellävaraisesti pinnan epäpuhtauksia ja kuolleita ihosoluja. Ihosi tuntuu suihkun jälkeen aina sileältä, pehmeältä ja elinvoimaiselta – sekä ankarina talvikuukausina että kesähelteillä.

Tämän tehokkaasti kosteuttavan vartalovoiteen koostumus sisältää monivuotisesta kukkasipulista saatavaa uutetta, jonka tiedetään parantavan ihon luonnollista puolustuskykyä esimerkiksi kuivaa ilmaa, äärimmäisiä lämpötiloja ja tuulta vastaan. Tuoksuttomaksi suunniteltu Perennial-voide sopii jokaiselle.

NaPCAa, safloriöljyä, E-vitamiinia ja useita ihoa hoitavia aineita, kuten pantenolia, allantoiinia ja aloe veraa, sisältävä kevyt käsivoide kosteuttaa kuivaa ja rohtunutta ihoa tehden sen joustavaksi ja elpyneeksi. Saa kädet tuntumaan pehmeiltä, eikä lainkaan tahmeilta tai rasvaisilta.

Levitä Liquid Body Lufraa kostealle iholle, vaahdota kevyesti ja huuhtele sitten huolellisesti. Käytä sen jälkeen Nu Skin Body Smootheria ja lisää Perennial Intense Body Moisturizeria kohtiin, jotka todella kaipaavat sitä.

Sen hellävarainen kosteuttava koostumus sopii kaikille ihotyypeille. Levitä voidetta koko vartalolle aina halutessasi.

Levitä voidetta runsaasti käsiin kiinnittäen huomiota erityisesti rystysiin ja ranteisiin.

Liquid Body Lufra sisältää hienoksi jauhettuja saksanpähkinän kuoria, jotka kuorivat ihon kuivia ja karheita kohtia tehokkaasti. Syytä huoleen ei kuitenkaan ole. Sen hellävarainen koostumus auttaa myös silottamaan ihon kuivia ja karheita alueita.

Luonto on todella inspiroiva. Sarjanarsissi (Narcissus tazetta) suojelee sipulinsa solurakennetta ankarissakin talviolosuhteissa, jotta se voi kukkia vuodesta toiseen. Sen sipulista saadun uutteen on tieteellisesti todistettu suojaavan ihoa sekä parantavan ihon joustavuutta ja ihosolujen kestävyyttä.

Kädet voivat joutua koville. Karheapintaisten esineiden sekä kemikaalien ja saippuoiden käytön jälkeen kädet voivat kuivua ja tarvita suojausta. Siksi on tärkeää pitää nopeasti imeytyvää käsivoidetta… aivan, käden ulottuvilla.

64


NU SKIN -HIUSHOITOTUOTTEET

NU SKIN -HIUSHOITOTUOTTEET

NU SKIN -HIUSHOITOTUOTTEET elottomat vai ylelliset? valinta on sinun Nu Skin -hiustenhoitotuotteiden shampoot, hoitoaineet ja hiusnaamiot on suunniteltu hoitamaan kuivia, normaaleja ja rasvoittuvia hiuksia. Sarja sisältää kaiken, mitä tarvitset pitääksesi hiukset hyvässä kunnossa ja palauttaaksesi kiillon elottomiin hiuksiin, jotka näyttävät huomattavasti nuorekkaammilta ja terveemmiltä.

65

SMOOTHING SHAMPOO

SMOOTHING CONDITIONER

SILOTTAVA SHAMPOO 250 ML

SILOTTAVA HOITOAINE 250 ML

Hemmottele kiillottomia hiuksia Smoothing Shampoolla, joka vähentää hiusten pörröisyyttä ja jättää ne puhtaiksi, pehmeiksi ja kiiltäviksi. Lisäksi shampoon monivaikutteinen koostumus poistaa hellävaraisesti ylimääräistä rasvaa ja silottaa hiuksia. Tuloksena on vaivaton tyyli sekä kadehdittavan sileät ja kiiltävät hiukset.

Nauti pehmeämmistä ja sileämmistä hiuksista Smoothing Conditioner -hoitoaineella, joka on suunniteltu selvittämään ja silottamaan hiuksia ja jättämään ne kiiltäviksi ja silkkisiksi.

Hiero pekaanipähkinän kokoinen määrä sormenpäillä märkiin hiuksiin ja hiuspohjaan. Huuhtele huolellisesti. Toista käsittely tarvittaessa. Käytä lopuksi hoitoainetta.

Levitä shampoon käytön jälkeen kastanjanpähkinän kokoinen määrä tuotetta tasaisesti märkiin hiuksiin sormenpäillä. Huomioi erityisesti latvat ja vahingoittuneet alueet. Huuhtele huolellisesti.

Sisältää huolella valitun sekoituksen mietoja kasvipohjaisia pinta-aktiivisia aineita, jotka poistavat hellävaraisesti kertymiä ja puhdistavat hiukset erinomaisesti.

Sisältää sekoituksen hiuksia hoitavia aineita, kuten kookosöljyä, pantenolia, natrium-PCA:ta ja karitevoita. Hoitaa vaurioituneita hiuksia sulkemalla niiden pinnan, jotta hiukset näyttävät pehmeiltä ja sileiltä.

Joidenkin tuotteiden saatavuus voi vaihdella maakohtaisesti. Tarkista tuotteen saatavuus hinnastosta tai sivustosta www.nuskin.com.

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

66


VOLUMIZING CONDITIONER

HAIR MASK

AGELOC NUTRIOL SCALP & HAIR SHAMPOO

AGELOC NUTRIOL SCALP & HAIR CONDITIONER

AGELOC NUTRIOL INTENSIVE SCALP & HAIR SERUM

TUUHEUTTAVA SHAMPOO 250 ML

TUUHEUTTAVA HOITOAINE 250 ML

SYVÄHOITAVA HIUSNAAMIO KAIKILLE HIUSTYYPEILLE 100 G

HIUSPOHJAN JA HIUSTEN SHAMPOO OHUILLE, RASITTUNEILLE JA IKÄÄNTYVILLE HIUKSILLE 200 ML

HIUSPOHJAN JA HIUSTEN HOITOAINE OHUILLE, RASITTUNEILLE JA IKÄÄNTYVILLE HIUKSILLE 175 ML

HIUSPOHJAN JA HIUSTEN TEHOSEERUMI OHUILLE, RASITTUNEILLE JA IKÄÄNTYVILLE HIUKSILLE 75 ML

Virkistä tyyliäsi monivaikutteisella ja kevyellä shampoolla, joka lisää näkyvästi hiusten pehmeyttä ja kimmoisuutta. Poistaa hiuksista hellävaraisesti liiallista rasvaa ja likaa sekä tekee hiuksista ylellisen pehmeät, puhtaat ja kiiltävät.

Hemmottele itseäsi upean ilmavilla hiuksilla. Hoitoaineen täydellisen tasapainotettu koostumus selvittää hiuksia ja tukee niiden pehmeyttä ja kiiltoa tekemättä hiuksia raskaiksi.

Tuotteen koostumus sulkee hiuksen pintakerroksen sekä silottaa ja vahvistaa jokaista hiusta. Lisäksi se kosteuttaa ja korjaa hiuksen ulointa kerrosta ja tekee hiuksista pehmeämmät ja sileämmät. Hiusnaamio parantaa vaurioituneiden hiusten ulkonäköä ja tuntua saaden ne näyttämään nuorekkailta ja terveemmiltä.

ageLOC Nutriol Scalp & Hair Shampoon ainutlaatuiset ainesosat tukevat ohuita, rasittuneita ja ikääntyviä hiuksia. ageLOC Nutriol Scalp & Hair Conditionerin kanssa käytettynä sen on osoitettu suojaavan kuumuudelta ja värin haalistumiselta sekä vähentävän hiusten katkeilua.

ageLOC Nutriol Scalp & Hair Conditioner ravitsee ja kosteuttaa jokaisella käyttökerralla. Se auttaa parantamaan hiuspohjan sekä ohuiden, rasittuneiden ja ikääntyvien hiuksien kuntoa vahvistamalla jokaista hiusta tyvestä latvaan.

ageLOC Nutriol Intensive Scalp & Hair Serumin koostumus ja ageLOC Galvanic Spa muodostavat harvinaisen hyvän yhdistelmän, jonka keskeiset ainesosat hoitavat hiuspohjaa sekä hiusten juuria saaden hiukset näyttämään tuuheammilta ja elinvoimaisilta. Hiuksiin jätettävä koostumus ei jätä hiuksia tai ihoa rasvaisen tuntuisiksi. Vahvistaa hiuspohjaa päivittäin ja saa ohuet, rasittuneet ja ikääntyvät hiukset näyttämään ja tuntumaan paksummilta ja terveemmiltä.

KÄYTTÖOHJEET

Hiero pekaanipähkinän kokoinen määrä sormenpäillä märkiin hiuksiin ja hiuspohjaan. Huuhtele huolellisesti. Toista käsittely tarvittaessa. Käytä lopuksi hoitoainetta.

Levitä shampoon käytön jälkeen kastanjanpähkinän kokoinen määrä tuotetta tasaisesti märkiin hiuksiin sormenpäillä. Huomioi erityisesti latvat ja vahingoittuneet alueet. Huuhtele huolellisesti.

Käytä yhdestä kolmeen kertaa viikossa. Levitä naamiota shampoopesun jälkeen tasaisesti kosteisiin hiuksiin, erityisesti latvoihin ja vaurioituneisiin kohtiin. Anna vaikuttaa 5–10 minuuttia ja huuhtele sitten huolellisesti.

Levitä runsas määrä shampoota märkiin hiuksiin. Hiero hellävaraisesti hiuspohjaan ja hiuksiin. Huuhtele huolellisesti lämpimällä vedellä. Käytä lopuksi ageLOC Nutriol Scalp & Hair Conditioner -hoitoainetta. Saat parhaat tulokset käyttämällä ageLOC Nutriol Intensive Scalp & Hair Serumia hiustenhoitorutiinisi osana kahdesti päivässä yhdessä ageLOC Galvanic Span kanssa.

Käytä ageLOC Nutriol Scalp & Hair Shampoon jälkeen. Levitä runsas määrä hoitoainetta tasaisesti märkään hiuspohjaan ja märkiin hiuksiin, erityisesti latvoihin ja vaurioituneisiin kohtiin. Odota 3–5 minuuttia ennen huuhtelua. Saat parhaat tulokset käyttämällä ageLOC Nutriol Intensive Scalp & Hair Serumia hiustenhoitorutiinisi osana kahdesti päivässä.

Käytä kuiviin tai kosteisiin hiuksiin. Sumuta seerumia jakauksittain suoraan hiuspohjaan ja juuriin. Hiero tuotetta sormin hellävaraisesti hiuspohjaan, kampaa hiukset ja aloita kahden minuutin ageLOC Galvanic Spa -hemmotteluhetkesi. Käytä Scalp Conductoria ja Käyttö nro 5 -asetusta. Pidä hoitopäätä hiuspohjaa vasten ja liikuta sitä hiusrajan etuosasta taaksepäin. Älä huuhtele. Muotoile hiukset tavalliseen tapaan.

TIESITKÖ…

Sisältää huolella valikoidun yhdistelmän mietoja kasvipohjaisia pinta-aktiivisia aineita, jotka poistavat hellävaraisesti likaa ja jättävät hiukset ihanan puhtaiksi.

Sisältää yhdistelmän hiuksia hoitavia aineita, kuten kookosöljyä, pantenolia ja butyleeniglykolia, jotka auttavat näkyvästi virkistämään hiuksia ja antamaan niille kaunista pehmeyttä ja kiiltoa.

Hiusnaamion koostumus sisältää erityisesti hiusten suomukerrosta silottavaa ainesosaa, joka saa hiukset tuntumaan pehmeämmiltä. Naamio suojaa myös hiuksen pintaa hankaukselta ja estää hiusten katkeilua.

Kun tuotetta käytetään osana täyttä ageLOC Nutriol Scalp & Hair System -järjestelmää (shampoo, hoitoaine ja seerumi), hiukset vaikuttavat aiempaa tuuheammilta ja runsaammilta sekä ihanan terveiltä.

Tämä tehokas hoitoaine sisältää karitevoita ja glyseriiniä, jotka auttavat kosteuttamaan ja ravitsemaan kuivia, vaurioituneita ja ylikäsiteltyjä hiuksia.

Pyysimme kliinistä luokittelutahoa arvioimaan kohdehenkilön hiukset ageLOC Nutriol Scalp & Hair System -järjestelmän 6 kuukauden käytön jälkeen. Tulokset olivat vaikuttavia. Raportin mukaan tuuheus oli lisääntynyt 107 %, pehmeys 106 %, kiilto 84 % ja paksuus 67 %!*

IHASTU

67

*Perustuu 6 kuukauden in vivo -kuluttajatutkimukseen, johon osallistui 19 mies- ja 33 naispuolista 30–71-vuotiasta koehenkilöä. Koehenkilöitä ohjeistettiin levittämään ageLOC Nutriol Intensive Scalp & Hair Serumia hiuspohjaansa kahdesti päivässä ja käyttämään jokaisen levityskerran yhteydessä ageLOC Galvanic ** Spa -laitetta kahden minuutin ajan. Koehenkilöt käyttivät ageLOC Nutriol Scalp & Hair Shampoo- ja ageLOC Nutriol Hair & Scalp Conditioner -tuotteita.

NU SKIN -HIUSHOITOTUOTTEET

NU SKIN -HIUSHOITOTUOTTEET

VOLUMIZING SHAMPOO

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

68


AP 24

AP 24

AP 24 raikasta hymyäsi jokaisella pesukerralla Raikas hengitys, hohtavat hampaat ja kiiltävät huulet – AP 24 -tuotesarja sisältää kaiken tarvittavan kirkkaaseen ja kauniiseen hymyyn sekä raikkaaseen tunteeseen.

69

WHITENING FLUORIDE TOOTHPASTE

ANTI-PLAQUE FLUORIDE TOOTHPASTE

VALKAISEVA HAMMASTAHNA 110 G

PLAKKIA EHKÄISEVÄ HAMMASTAHNA 110 G

Kirkasta ja valkaise hampaitasi sekä ehkäise plakin muodostumista AP 24 Whitening Fluoride Toothpaste -hammastahnan avulla. Ainesosat vaalentavat hampaita. Lisäksi virkistävä vaniljan ja mintun maku auttaa raikastamaan hengitystä. Hampaasi tuntuvat juuri harjatuilta pitkään.

Hellävaraisen hammastahnan koostumuksessa on raikas vaniljan ja mintun maku. Auttaa poistamaan plakkia ja likaa sekä antamaan puhtaan ja pitkäkestoisen vastaharjatun tunteen. Koostumus sopii täydellisesti päivittäiseen käyttöön. Se auttaa suojaamaan hampaita reikiintymiseltä, on hellävarainen hampaille ja ikenille sekä tuntuu miellyttävältä harjatessa.

Harjaa huolellisesti ainakin kahdesti päivässä tai joka aterian jälkeen tai hammaslääkärisi ohjeiden mukaisesti. Voit käyttää tuotetta myös vuorotellen AP 24 AntiPlaque Fluoride Toothpaste -hammastahnan kanssa. 6-vuotiaille ja sitä nuoremmille lapsille suosittelemme herneen kokoista hammastahnamäärää ja harjauksen valvomista, jotta lapsi ei niele tahnaa liikaa.

Harjaa hampaat huolellisesti, mieluiten joka aterian jälkeen tai vähintään kaksi kertaa päivässä tai hammaslääkärin tai lääkärin ohjeiden mukaisesti. 6-vuotiaille ja sitä nuoremmille lapsille suosittelemme herneen kokoista hammastahnamäärää ja harjauksen valvomista, jotta lapsi ei niele tahnaa liikaa.

Tämä hammastahna sisältää yhdistelmän ainesosia, jotka kiillottavat ja puhdistavat hampaita.

Hammastahnan dimetikonin ja puhdistusaineiden ainutlaatuinen yhdistelmä irrottaa plakkia ja likaa hampaista ja muista suun kudoksista saaden suun tuntumaan puhtaammalta ja sileämmältä.

Joidenkin tuotteiden saatavuus voi vaihdella maakohtaisesti. Tarkista tuotteen saatavuus hinnastosta tai sivustosta www.nuskin.com.

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

70


PHARMANEX

PHARMANEX

PHARMANEX todellinen kauneus alkaa sisältä Haluamme auttaa sinua näyttämään mahdollisimman hyvältä, jotta voit myös tuntea olevasi parhaimmillasi. Pharmanex-hyvinvointituotteiden valikoiman tavoitteena on kattaa kaikki ravitsemuksen osa-alueet. Tarjoamme korkealaatuisia ravintolisiä, elintarvikeratkaisuja ja kattavan hyvinvointiohjelman. Pyrimme yhdistämään luonnollisia ainesosia ja uusinta tieteellistä kehitystä yli 30 vuoden innovatiivisen tutkimustyön voimalla.

LIFEPAK+

MARINE OMEGA

JVI

RAVINTOLISÄ 60 PUSSIA

RAVINTOLISÄ 120 PEHMYTKAPSELIA

HEDELMÄMEHUTIIVISTEESEEN PERUSTUVA JUOMA 2 × 750 ML

LifePak+ on tunnettu Pharmanex-ravintolisä, joka sisältää vitamiineja, kivennäisaineita sisältäviä aineita ja kasviuutteita. Ruokavalion lisänä tuotteen teho kohdistuu kehon eri toimintoihin auttaen sinua tuntemaan olosi hyväksi joka päivä. Seleenin, mangaanin, C-vitamiinin ja sipuliuutteen* kaltaisilla ainesosilla on antioksidanttisia ominaisuuksia, jotka auttavat tukemaan kehon suojausta . Ravintolisä sisältää myös monia muita ainesosia.

Tämä ravintolisä sisältää nimensä mukaisesti runsaasti omega-3-rasvahappoja, jotka ovat peräisin kalaöljystä ja kestävällä tavalla pyydetystä etelänkrillistä.

C-vitamiinia sisältävä JVi-juoma on kahdentoista huolellisesti valikoidun hedelmän ja vihanneksen aromaattinen sekoitus.

Nauti yhden** pussin sisältö päivittäin aterian yhteydessä.

Ota kaksi pehmytkapselia kahdesti päivässä aterioiden yhteydessä.***

Ravista hyvin ennen annostelua. Juo 60 ml JVi-juomaa sekä aamiaisen että illallisen yhteydessä.

KÄYTTÖOHJEET

Monipuolinen ruokavalio antaa keholle tarpeelliset vitamiinit, kivennäisaineita sisältävät aineet ja muut ravintoaineet hyvän terveyden ylläpitämiseksi. Vaikka LifePak+ ei korvaa terveellistä ruokavaliota, se voi todellakin täydentää sitä.

Eikosapentaeenihappo (EPA) ja dokosaheksaeenihappo (DHA) ovat tehokas yhdistelmä. Näiden rasvahappojen 250 mg:n päivittäinen annos edistää sydämen normaalia toimintaa. Lisäksi 250 mg:n päivittäinen annos DHA:ta edistää aivotoiminnan ja näön pysymistä normaalina.****

JVi:n kirkkaat värit ovat peräisin sen ainesosien sisältämistä karotenoideista.

TIESITKÖ…

*Terveysväitteen arviointi käynnissä. **Romania, Slovakia, Unkari, Alankomaat ja Yhdistynyt kuningaskunta: Nauti yksi (1) pussillinen kahdesti päivässä nesteeseen sekoitettuna aamiaisen ja illallisen kanssa.

***Sveitsi: Ota yksi (1) kapseli päivittäin ruoan ja juoman kanssa. ****Ei koske Sveitsiä.

IHASTU

Joidenkin Pharmanex-tuotteiden saatavuus voi vaihdella maakohtaisesti. Tarkista tuotteen saatavuus omalla markkina-alueellasi sivustosta www.nuskin.com. Lue pakkauksen ohjeet huolellisesti ennen käyttöä.

72


PHARMANEX

PHARMANEX

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

VITAMIN C + ZINC

MAGNESIUM

TEGREEN

EYE FORMULA

RAVINTOLISÄ 60 PURUTABLETTIA

RAVINTOLISÄ 30 PURUTABLETTIA

RAVINTOLISÄ 30/120 KAPSELIA

RAVINTOLISÄ 30 KAPSELIA

Pharmanex Magnesium sisältää magnesiumia, joka edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa sekä auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta. Tuote on optimaalisesti suunniteltu, ja sitä voidaan käyttää päivittäisen ruokavalion täydentämiseen.

Kellepä ei maistuisi kuppi teetä? Meille ainakin. Vaikka mikään ei vedä vertoja vastahaudutetulle teelle, uskomme päässeemme aika lähelle. Otimme vihreä tee -uutetta Camellia sinensis -kasvista ja lisäsimme sitä Pharmanex Tēgreen -ravintolisään.

Näkökykyyn vaikuttaa ajan kuluessa monia tekijöitä, kuten näyttöjen katselu ja ilmansaasteet. Tämän ravintolisän ainutlaatuinen koostumus tukee tasapainoista ruokavaliota. Koostumus sisältää sinkkiä, joka edistää näön pysymistä normaalina, sekä hapettumisstressiltä suojaavaa seleeniä, kuparia sekä C- ja E-vitamiineja.

Ota yksi purutabletti kerran päivässä.

Ota yksi kapseli aamuisin aamiaisen yhteydessä.

Ota yksi kapseli kerran päivässä aterian yhteydessä.

Käytämme merivedestä saatavaa magnesiumhydroksidia, joka on hyvin siedetty ja biologisesti hyödynnettävä magnesiumin lähde. Tämän erityisen lähteen ansiosta Pharmanex Magnesium tukee magnesiumin imeytymistä kehossa.

Manner-Kiinan ja Intian asukkaat ovat juoneet teetä monista eri syistä satojen vuosien ajan, mutta eivät ehkä koskaan aivan tällä tavoin. Otimme vihreä tee -uutetta ja lisäsimme sitä Pharmanex Tēgreen -kapseleiden koostumukseen.

Marine Omega sopii hyvin yhteen Eye Formulan kanssa, koska se sisältää DHA:ta, joka on omega-3-rasvahappo. 250 mg:n päivittäinen annos DHA:ta edistää aivotoiminnan ja näön pysymistä normaalina.** Kalaöljy voi lisäksi auttaa rasvaliukoisten vitamiinien, kuten Pharmanex Eye Formulan sisältämän E-vitamiinin, imeytymistä elimistöön.

Elimistösi pystyy huolehtimaan itse itsestään. Voit kuitenkin tukea luontaista immuunijärjestelmääsi etenkin talviaikaan. C-vitamiini ja sinkki edistävät immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. Pharmanex Vitamin C + Zinc sisältää molempia näistä mikroravintoaineista, jotta voit saada kaksinkertaisen immuunijärjestelmän tuen!

Ota yksi purutabletti kahdesti päivässä.*

Pharmanex Vitamin C + Zinc sisältää yhdistelmän askorbiinihappoa ja natriumaskorbaattia, jotka ovat hyviä C-vitamiinin lähteitä.

73 *Sveitsi ja Tanska: Ota yksi (1) purutabletti päivittäin.

Rauhoitu ja pureskele ravintolisäsi

Joidenkin Pharmanex-tuotteiden saatavuus voi vaihdella maakohtaisesti. Tarkista tuotteen saatavuus omalla markkina-alueellasi sivustosta www.nuskin.com. Lue pakkauksen ohjeet huolellisesti ennen käyttöä.

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

74 *Ei koske Sveitsiä.


PHARMANEX

PHARMANEX

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

BIOGINKGO

PRO-B

CORDYMAX CS-4

REISHIMAX

R2 DAY

R2 NIGHT

RAVINTOLISÄ 60 TABLETTIA

RAVINTOLISÄ 30 KAPSELIA

RAVINTOLISÄ 120 KAPSELIA

RAVINTOLISÄ 60 KAPSELIA

RAVINTOLISÄ 180 KAPSELIA

RAVINTOLISÄ 60 KAPSELIA

Kognitiolla tarkoitetaan tieteessä joukkoa mielen sisäisiä prosesseja, joihin sisältyy tarkkaavaisuus, muistaminen, oppiminen, päättely, ongelmanratkaisu ja päätösten tekeminen. Proaktiivisten elämäntapamuutosten, kognitiivisen valmennuksen ja tasapainoisen ruokavalion on osoitettu olevan tärkeässä asemassa kognitiivisten toimintojen ylläpitämisessä. Tasapainoisen ja terveellisen ruokavalion ohessa käytettävä BioGinkgo-ravintolisä sisältää rautaa, joka voi edistää normaalia kognitiivista toimintaa sekä auttaa pysymään keskittyneenä ja tarkkaavaisena.

Jokainen Pharmanex Pro-B -kapseli sisältää 2 miljardia Lactobacillus fermentum (PCC™) -bakteeria, jotka muodostavat pesäkkeitä.

CordyMax sisältää standardisoitua huovastoa Cordyceps sinensis -sienestä. Se on valmistettu Pharmanex 6S -laatuprosessimme mukaisesti ja standardoitu korkean suorituskyvyn nestekromatografialla (HPLC). Näin varmistamme jokaisen tuottamamme erän yhdenmukaisen koostumuksen.

Monimutkaiseen immuunijärjestelmäämme sisältyy joukko soluja, jotka tunnistavat ja laukaisevat tarpeellisen immuunivasteen useisiin kehon vieraaksi tunnistamiin organismeihin. Ganoderma lucidum, joka tunnetaan myös nimellä lakkakääpä, edistää immuunijärjestelmän luonnollisia prosesseja.**

Terve ja tasapainoinen ruokavalio on paras luonnollisen energian lähde, mutta ravintolisät voivat auttaa hallitsemaan energiansaantia ajoittain. Panax Ginseng, jota R2 DAY sisältää, vaikuttaa myönteisesti sekä optimaalisen kestävyyden että fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin ylläpitoon.*** R2 DAY sisältää myös Cordyceps sinensis -sientä ja granaattiomenaa.

Kuten tiedämme, jotkut asiat vaikeutuvat iän myötä. IHASTU Yksi niistä on aktiivisena pysyminen. Ruokavaliolla ja fyysisellä aktiivisuudella on keskeinen rooli kehon terveiden solujen suojelemisessa. Siksi on tärkeää auttaa luonnollista puolustuskykyämme mahdollisimman paljon. R2 NIGHT sisältää seleeniä, joka edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa ja auttaa suojaamaan soluja ympäristön aiheuttamilta hapettumisvaurioilta. Seleeni edistää myös kynsien ja hiusten pysymistä normaaleina sekä kilpirauhasen normaalia toimintaa.

Ota yksi tabletti kahdesti päivässä aterian yhteydessä.*

Ota yksi kapseli päivässä aterian yhteydessä.

Ota kaksi kapselia kahdesti päivässä aterian yhteydessä.

Ota yksi ReishiMax-kapseli kahdesti päivässä aterian yhteydessä.

Ota kuusi R2 Day -kapselia joka aamu.

Ota joka ilta kaksi R2 Night -kapselia.

Aivomme ovat kuin vilkkaan lentoaseman lennonjohtotorni: ne ovat monimutkainen elin, joka vastaa elimistön prosesseista. Aivot tarvitsevat toimiakseen happea – eivätkä todellakaan mitään pientä määrää. Lisäksi tiedetään, että raudalla on merkittävä rooli hapen kuljettamisessa kehossa ja siten myös kognitiivisen toiminnan edistämisessä.

Ihmisen vatsa voi olla haastava ympäristö. Tämä bakteerikanta on osoittanut selviävänsä suoliston läpi elossa.

Jos haluat löytää Cordyceps sinensis -sientä sen luonnollisessa kasvuympäristössä, joudut matkaamaan Tiibetin ylängön huimaaviin korkeuksiin. Onneksi pystymme kasvattamaan sitä itse valvotussa ympäristössä!

Lakkakääpä on puunlahottajasieni, joka kasvaa puiden ja kantojen kylkien ulkonemissa. Vanhoissa kiinalaisissa teksteissä lakkakääpä on erittäin ylistetty sieni. Aasialaiset ovatkin käyttäneet harvinaista syvän metsän lakkakääpää ruokavalionsa osana yli 2 000 vuoden ajan.

Panax ginsengillä on tärkeä tehtävä energiaaineenvaihdunnassa ja myönteinen vaikutus kestävyyden ylläpitoon sekä fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin.***

R2 Night -tuotteen sisältämä seleeni edistää myös solujen suojaamista hapettumisstressiltä!

75 *Tšekki ja Tanska: Ota yksi (1) tabletti päivässä aterian yhteydessä.

Joidenkin Pharmanex-tuotteiden saatavuus voi vaihdella maakohtaisesti. Tarkista tuotteen saatavuus omalla markkina-alueellasi sivustosta www.nuskin.com. Lue pakkauksessa olevat ohjeet huolellisesti ennen käyttöä.

**Väite odottaa vahvistusta.

***Väite odottaa vahvistusta.

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

Joidenkin Pharmanex-tuotteiden saatavuus voi vaihdella maakohtaisesti. Tarkista tuotteen saatavuus omalla markkina-alueellasi sivustosta www.nuskin.com. Lue pakkauksessa olevat ohjeet huolellisesti ennen käyttöä.

76


BEAUTY FOCUS

BEAUTY FOCUS

Upea iho ravintolisien avulla!

Kauneutta on kaikkialla ja jokaisessa. Beauty Focus auttaa sinua näyttämään hyvältä sekä tuntemaan olosi hyväksi. Sen huolellisesti kehitetyt ravintolisät saavat aikaan näkyviä tuloksia. Jännittävää, vai mitä?

Beauty Focus Collagen+ on innovatiivinen kollageenin tuotantoa ja kauneutta lisäävä ravintolisä. Se sisältää asiantuntijoiden valitsemia kauneutta hoitavia ainesosia, jotka vaikuttavat moniin ihon kauneutta edistäviin ominaisuuksiin.

RAVINTOLISÄ 30 PUSSIA

Oletko valmis saavuttamaan kauniita tuloksia tämän juoman avulla? Aloita matkasi kohti upeaa ihoa valitsemalla Beauty Focus Collagen+. Kollageenin tuotantoa ja kauneutta lisäävä innovatiivinen ravintolisä sisältää kollageenihydrolysaattia, vehnäöljyuutetta ja luteiinia. Collagen+:n ainesosat tarjoavat useita hyötyjä, jotka saavat ihon hehkumaan ja vähentävät silmänympäryksen ryppyjä.

Sekoita yksi pakkaus 100 millilitraan vettä. Nauti muutaman minuutin kuluessa sekoittamisesta. Käytä tuotetta kerran päivässä.

Kollageenipeptidimme sisältävät erityisen peptidiprofiilin tai peptidin ”sormenjäljen”, joka optimoi ne kauneutta varten. Tulokset on osoitettu kliinisissä tutkimuksissa, joissa todettiin koehenkilöiden ihon ominaisuuksien visuaalisia parannuksia.

77

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

78


BEAUTY FOCUS

BEAUTY FOCUS

MultiBeauty on monta ravinnetta sisältävä tehopakkaus. Se ravitsee hiuksia, kynsiä ja ihoa ja saa päät kääntymään. Saat huolella valikoidut ainesosat yhdessä helppokäyttöisessä ravintolisässä. MULTIBEAUTY RAVINTOLISÄ 30 KAPSELIA

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

MultiBeauty-koostumus sisältää sinkkiä, joka auttaa ylläpitämään ja suojaamaan ihosoluja hapettumisstressiltä. Se tukee myös hiusten ja kynsien kuntoa. Samalla biotiini edistää ihon ja hiusten terveyttä. Lisäksi asiantuntijoiden valitsemat kasviaineet – rosmariiniuute ja greippiuute – auttavat parantamaan silmien alueen ryppyjen ulkonäköä ja ihon joustavuutta, mikä saa ihon näyttämään nuorekkaalta.

Ota yksi kapseli päivittäin.

Collagen+ ja MultiBeauty toimivat erinomaisesti yhdessä otettuna, kun haluat parantaa kauneudenhoitorutiiniasi. Kaiken lisäksi MultiBeautyn sisältämä C-vitamiini auttaa tukemaan ihon kollageenin tuotantoa.

80

79 Tuote ei ole saatavilla Etelä-Afrikassa.


TRTHRIV FOCUS TEA

TRTHRIV FOCUS TEA

TRTHRIV* FOCUS TEA PIKAYRTTITEE 30 ANNOSTA

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

81

TRthrive Focus Tea -juomalla päivä lähtee kunnolla käyntiin. Tarkkaavaisuutta parantavan kofeiinin lisäksi saat hyvää oloa guaranan siemenuutteesta (Paullinia cupana), joka auttaa parantamaan keskittymistä sekä edistää kognitiivista ja henkistä suorituskykyä lisäämällä valppautta.**

Sekoita 1,8 g 350 millilitraan vettä.* Nauti kuumana tai kylmänä.

Focus Tea auttaa myös suojaamaan kehon kudoksia ja soluja hapettumisstressiltä Camellia sinensis -kasvin ansiosta. Kasvia on useiden teelaatujen ainesosissa, kuten vihreässä matcha-teessä, Orange Pekoe -teessä ja vihreässä teessä. Se sisältää luonnosta peräisin olevia antioksidantteja.**

*Nauti enintään kolme annosta päivässä. **Väitteet odottavat vahvistusta.

82


PHARMANEX TR90

TR90

TR90 ”Elämä on täynnä haasteita, mutta kaikesta ei tarvitse selvitä yksin.” Nu Skinin tutkijoiden tieto ja kokemus yhdistyvät TR90 Wellbeing Programme -hyvinvointiohjelmassa luonnollisiin raaka-aineisiin, terveellisiin resepteihin ja harjoituksiin. Ne voimaannuttavat sinua muuttamaan tapaasi syödä, liikkua ja elää. Kokeile TR90:n 30-päiväistä ohjelmaa tai tartu välittömästi 90 päivän tarjoukseemme, jotta voit nauttia täydestä kokemuksesta.

TR90 WELLBEING PROGRAMME 90 PÄIVÄN HYVINVOINTIOHJELMA

Löydä innostunut ja varma itsesi uudelleen TR90:n avulla. TR90 on ravitsemustieteeseen, luonnollisiin ainesosiin ja henkilökohtaiseen tukijärjestelmään perustuva hyvinvointiohjelma. Kokeile TR90-ohjelmaa 30 päivän ajan tai pidempään. Ravintopatukoiden, harkitusti kehitettyjen luonnollisten ravintolisien – sekä liikunta- ja ruokavalio-ohjeiden – avulla löydät taatusti parhaan tavan muokata elämäntapaasi.

Ohjelma kestää 90 päivää. Ohjelman kahden ensimmäisen viikon ajan: sekoita yhden JS-pussin sisältö lasilliseen vettä. Ota yksi Complex C -tabletti kolme kertaa päivässä ja yksi Complex F -tabletti neljä kertaa päivässä 15–20 minuuttia ennen ruokailua 90 päivän ajan. Vaihda yksi päivän pääaterioista M-Bar-patukkaan ja lasilliseen vettä. Noudata annettua ruokailu- ja liikuntaohjelmaa.

Et ole hyvinvointimatkallasi yksin – lähetämme säännöllisesti ohjeita, vinkkejä ja hyödyllisiä neuvoja sekä sähköpostiisi että sosiaalisen median välityksellä.

83

84


PHARMANEX TR90

TR90

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

85

TR90 M-BAR CHOCOLATE RAVINTOPATUKKA 10 JA 30 KPL

TR90 JS

TR90 Complex C

TR90 Complex F

TR90 V-Shake Vanilla

TR90 V-Shake Chocolate

RAVINTOLISÄ 15 PUSSIA

RAVINTOLISÄ 90 KAPSELIA

RAVINTOLISÄ 120 KAPSELIA

VANILJANMAKUINEN VEGAANINEN PROTEIINIPIRTELÖ 500 g

SUKLAANMAKUINEN VEGAANINEN PROTEIINIPIRTELÖ g

Yksi vegaaninen*, vähäsokerinen ja runsaskuituinen patukka korvaa yhden pääaterian päivässä osana vähäenergistä ruokavaliota, johon täytyy sisältyä muitakin ruoka-aineita. Saatavana suklaanmakuisena 10 ja 30 patukan pakkauksissa.

TR90 JS sisältää vain luonnollisia ainesosia, kuten viikunaopuntiaa, veriappelsiinia, granaattiomenaa ja sahramia. Se on loistava juoma, jolla saat aamusi alkuun ja käynnistät TR90-kokemuksesi kaksi ensimmäistä viikkoa.

Tämä ravintolisä sopii täydellisesti päivittäiseen käyttöön. Se sisältää hapankirsikan hedelmäjauhetta, kaakaota ja granaattiomenan uutetta. Se on kuin kirsikka, joka kruunaa päivittäiset ateriasi!

Tämä kasviperäinen ravintolisä sopii täydellisesti jokapäiväiseen käyttöön riippumatta siitä, nautitko sen osana TR90 Wellbeing Programme -hyvinvointiohjelmaa vai sellaisenaan. Se sisältää sekoituksen ainesosia, kuten sitrushedelmiä, sipulia, viinirypäleitä, cayennepippuria, veriappelsiinia ja vihreä tee -uutetta.

Tutustu vegaanisiin TR90 V-Shakes -proteiinipirtelöihin. Herkullinen vaniljanmakuinen pirtelö sisältää runsaasti kasvipohjaista proteiinia eikä lainkaan keinotekoisia väri- tai säilöntäaineita. Se onkin ihanteellinen tuote, joka auttaa sekä aloittelijoita, ammattilaisia että ahkeria kuntoilijoita.

Tutustu vegaanisiin TR90 V-Shakes -proteiinipirtelöihin. Herkullinen suklaanmakuinen pirtelö sisältää runsaasti kasvipohjaista proteiinia eikä lainkaan keinotekoisia väri- tai säilöntäaineita. Se onkin ihanteellinen tuote, joka auttaa sekä aloittelijoita, ammattilaisia että ahkeria kuntoilijoita.

Jos pyrit ylläpitämään painoasi laihdutuksen jälkeen, korvaa aamiainen, lounas tai päivällinen yhdellä patukalla. Syö patukka vesilasillisen kanssa. Jos tavoitteena on laihduttaminen, voit korvata kaksi päivän pääateriaa. Nauti yksi patukka ateriaa kohden.

Sekoita joka aamu yksi annospussillinen jauhetta lasilliseen vettä tai muuhun vähäkaloriseen juomaan.

Ota yksi kapseli kolmesti päivässä. Suosittelemme ottamaan sen 15–20 minuuttia ennen ateriaa runsaan veden kanssa.

Ota yksi kapseli neljä kertaa päivässä. Suosittelemme ottamaan sen 15–20 minuuttia ennen ateriaa runsaan veden kanssa.

Sekoita 25 g TR90 V-Shake -jauhetta 500 millilitraan kylmää vettä ja nauti juoma ennen liikuntaa tai sen jälkeen. Muista täyttää sekoituspullo ensin nesteellä. Lisää sitten proteiinijauhe ja sekoita hyvin 20–30 sekunnin ajan. Jos sinulla ei ole mittalusikkaa, 25 grammaa vastaa noin kahta ruokalusikallista.

Sekoita 25 g TR90 V-Shake -jauhetta 500 millilitraan kylmää vettä ja nauti juoma ennen liikuntaa tai sen jälkeen. Muista täyttää sekoituspullo ensin nesteellä. Lisää sitten proteiinijauhe ja sekoita hyvin 20–30 sekunnin ajan. Jos sinulla ei ole mittalusikkaa, 25 grammaa vastaa noin kahta ruokalusikallista.

Kuten kaikki ateriankorvikkeet, myös jokainen M-Bar-patukka sisältää vähintään 30 % kansallisen viitearvon mukaan päivittäin tarvittavista vitamiineista ja kivennäisaineista. Muista yhdistää niihin riittävä päivittäinen nesteensaanti ja säännöllinen liikunta. Nauti patukat osana monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota!

TR90 JS:n ainesosat kerätään huolellisesti Kalifornian ja Välimeren alueilta.

Vaikka onkin tärkeää muistaa, ettei ravintolisien käyttö voi koskaan korvata monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota, ne ovat kuitenkin todella hyödyllisiä ruokavalion tukemisessa.

Complex F:n sisältämä vihreä tee -uute voi auttaa suojaamaan soluja hapettumisstressiltä.*

Jokainen V-Shake-annos sisältää 19 grammaa proteiinia, jonka lähteinä ovat herne ja täysjyväriisi. Laktoositon, gluteeniton ja soijaton V-Shake sopii erinomaisesti runsasproteiiniseksi välipalaksi, käytettäväksi ennen treenejä tai niiden jälkeen tai osaksi terveellistä aamiaista.

Jokainen V-Shake-annos sisältää 19 grammaa proteiinia, jonka lähteinä ovat herne ja täysjyväriisi. Laktoositon, gluteeniton ja soijaton V-Shake sopii erinomaisesti runsasproteiiniseksi välipalaksi, käytettäväksi ennen treenejä tai niiden jälkeen tai osaksi terveellistä aamiaista.

*TR90 M-Bar Chocolate ei sisällä eläinperäisiä ainesosia. Valmistuksen apuaineina tai tuotantolaitoksessa saattaa kuitenkin esiintyä tahattomasti ei-vegaanisia ainesosia.

Joidenkin tuotteiden saatavuus voi vaihdella maakohtaisesti. Tarkista tuotteen saatavuus omalla markkina-alueellasi sivustosta www.nuskin.com. Lue pakkauksessa olevat ohjeet huolellisesti ennen käyttöä.

IHASTU

KÄYTTÖOHJEET

TIESITKÖ…

86 *Väite odottaa vahvistusta.


Antamisen kulttuuri Nu Skinin Force for Good -hanke saa hyvää aikaan huolehtimalla planeetasta, parantamalla lasten elämää, ravitsemalla tulevia sukupolvia ja investoimalla maailmanlaajuiseen yhteisöön.

Nu Skin Force for Good Foundation -säätiön missio on parantaa lasten terveyteen, koulutukseen ja talouteen liittyviä olosuhteita sekä antaa toivoa valoisammasta tulevaisuudesta.

Voittoa tavoitteleva yhteiskunnallinen hanke, jolla pyritään voimaannuttamaan tulevia sukupolvia yksi kulho kerrallaan. Yksikään lapsi ei saisi koskaan nähdä nälkää. Nu Skinin Nourish the Children -hanke perustuu tähän ajatukseen. VitaMealin avulla tarjoamme Nu Skinin omien ravintotieteilijöiden kehittämää erittäin

Nu Skin perustuu ajatukseen antamisesta. Antaminen on keskeistä kaikessa, mitä teemme

ravinteikasta ruokaa. VitaMeal-tuotteita voi ostaa tavallisten tuotteiden tapaan. Pussit lahjoitetaan

ja olemme. Force for Good Foundation -säätiö syntyi juuri tästä ajatuksesta. Sen ansiosta

suoraan lapsille ulkopuolisen voittoa tavoittelemattoman hyväntekeväisyysjärjestön (esim. Feed the

olemme tukeneet lukuisia tärkeitä projekteja ympäri maailmaa vuodesta 1996 lähtien. Konsepti

Children) kautta. Jokainen 30 aterian VitaMeal-pussi sisältää 30 lastenannosta, joiden ansiosta yksi

on yksinkertainen: voit joko lahjoittaa säätiölle suoraan tai ostaa Epoch-sarjan tuotteita, joista

lapsi saa yhden ravitsevan aterian 30 päivän ajan. Kun sinä lahjoitat, niin teemme mekin. Jokaista viiden

Nu Skin lahjoittaa 0,25 USD tuotetta kohden. Nu Skin Force for Good Foundation toimii muiden

pussin VitaMeal-pakkausta tai kahdeksaa ostettua pussia kohden Nu Skin lahjoittaa yhden lisää.

voittoa tavoittelemattomien järjestöjen kumppanina useissa hankkeissa: PROJEKTIT • School of Agriculture for Family Independence (SAFI): Kestävän maatalouden opettaminen Malawilla Mtalimanjan kyläkoulussa. SAFI-tekniikoiden käyttöönoton jälkeen sadon tuotto voi kasvaa jopa 700 %. Maanviljelijät voivat harjoitella näitä tehokkaita viljely- ja kastelutekniikoita sekä käyttää niitä kylissään. • Seed of Hope: Epoch Baobab Body Butter -tuotteemme myynnistä saadut lahjoitukset auttavat rahoittamaan Malawin uudelleenmetsittämisprojektia. Hankkeessa keskityttiin

On tärkeää korostaa, että kyseessä on voittoa tavoitteleva ohjelma, johon liittyvät normaalit tuotekomissiot ja voitot. Juuri se tekee kuitenkin ohjelmasta kestävän: myyntiin liittyvät kannustimet auttavat varmistamaan, että VitaMeal-aterioita myydään ja markkinoidaan säännöllisesti. Tällä hetkellä yli 120 000 lasta saa VitaMealia joka päivä. Siksi on tärkeää, että hanke säilyy jatkuvana ja kestävänä. Näin olemme onnistuneet lahjoittamaan peräti 800 miljoonaa ateriaa maailmanlaajuisesti vuodesta 2002 alkaen. Emme tyydy vielä tähän. Malawissa toimivien VitaMeal-tehtaidemme avulla Nourish the Children -hanke luo uusia työpaikkoja ja taloudellisia mahdollisuuksia yhteisöihin lahjoitusten avulla.

alun perin arvokkaisiin apinanleipäpuihin. Nykyään hankkeessa istutetaan myös tuhansia hedelmäpuita, jotka auttavat alueen asukkaita heidän päivittäisessä elämässään. • Seacology: Muodostamme molempia osapuolia hyödyttäviä suojelukumppanuuksia, jotka auttavat saariyhteisöjä rakentamaan infrastruktuuria ja säilyttämään meriympäristöjä tuleville sukupolville. Epidermolysis Bullosa Medical Research Foundation: Tutkimustyön rahoittaminen • parannuskeinon löytämiseksi vakavaan Epidermolysis Bullosa (EB) -ihosairauteen. •

W ells of Hope: Varojen tarjoaminen puhtaan veden järjestämiseksi Malawin porakaivohankkeemme avulla. Jokainen uusi kaivo tarjoaa puhdasta vettä noin 500 henkilölle.

Nu Skin on voittoa tavoitteleva ravintolisä- ja ihonhoitotuotteiden jakelija, jonka osakkeet on noteerattu New Yorkin pörssissä (NUS). Nourish the Children on Nu Skinin hanke, joka on rekisteröity joissakin osavaltioissa kaupalliseksi yhteishankkeeksi. Hanke tarjoaa Nu Skinin brändikumppaneille ja asiakkaille mahdollisuuden ostaa VitaMealia Nu Skiniltä ja lahjoittaa sitä hyväntekeväisyysjärjestöille, mikä auttaa osaltaan ratkaisemaan maailman aliravittujen lasten ruokkimiseen liittyvää monimutkaista ongelmaa. VitaMealin hinta sisältää valmistus-, jakelu- ja myyntikustannukset sekä muut yleiskustannukset. Brändikumppaneille maksetaan komissiota, ja Nu Skin ansaitsee tuottoa jokaisesta myydystä VitaMealista muiden Nu Skin -tuotteiden tapaan.


Kun kestävät käytännöt omaksutaan tänään, luonnonvarat riittävät jatkossakin.

Luomalla vahvan maailmanlaajuisen perheen voimme voimaannuttaa paikallisia yhteisöjämme.

Kestävä kehitys on Nu Skinille paljon enemmän kuin pelkkä muotisana. Olemme sitoutuneet

Yhteisöllisyyshankkeemme keskittyy paikallisiin Force for Good -pyrkimyksiin ympäri maailmaa.

pitämään maailmanlaajuiset yhteisömme puhtaina, turvallisina ja suojattuina tulevaisuutta

Euroopassa, Lähi-idässä ja Afrikassa teemme yhteistyötä European Leukodystrophies Association

varten. Se on valtava tehtävä, mutta olemme ylpeitä siitä, että olemme päättäneet omaksua

(ELA) -järjestön kanssa. Vuoden 2020 alusta lähtien ELA:lle on ollut mahdollista tehdä suoria

kestäviä käytäntöjä jo tänään, jotta luonnonvarat riittävät myös tulevaisuudessa. Olemme

lahjoituksia kolmannen osapuolen alustalla (Alvarum). Kun ostat tuotteitamme, Nu Skin lahjoittaa

antaneet konkreettisia lupauksia kolmen P-sanan muodossa: People, Products ja Planet

myös yhden euron jokaista myytyä Pharmanex TR90 V-Shake -tuotetta kohden. Järjestö tukee

(ihmiset, tuotteet ja planeetta). Olemme tehneet jo vaikuttavia ja mitattavissa olevia muutoksia

lapsia, joilla on tämä harvinainen sairaus, ja heidän perheitään useissa Euroopan maissa. Lisäksi on

20 huipputuotteeseemme sekä luvanneet parantaa kaikkien tuotteidemme kestävää kehitystä

tärkeää korostaa, että ELA rahoittaa kliinistä tutkimusta parannuskeinon löytämiseksi leukodystrofiaa

vuoteen 2030 mennessä.

sairastaville lapsille ympäri maailmaa. Jos haluat lisätietoja tai osallistua näihin hienoihin hankkeisiin, käy osoitteessa www.forceforgood.org.



Nu Skin Europe

@nuskin_Europe

www.nuskin.com

Tuotekuvasto – Eurooppa Katso kaikki Nu Skinin Euroopan ja Etelä-Afrikan alueilla rekisteröidyt tavaramerkit sivuston www.nuskin.com tavaramerkkisanastosta.

86109316 - 10.2023.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.