AJANKOHTAISTA: BALILAINEN TEMPPELITANSSI JA ELÄMISEN KAUNEUS

Balilainen temppelitanssi ja elämisen kauneus

TEKSTI JA KUVAT: TAINA ALA-KETOLA

Tyynenmeren tulirenkaassa, kahdeksan astetta päiväntasaajan eteläpuolella, sijaitsee kulttuurisesti rikas ja kauneudessaan näköaisteja hivelevä maanpäällinen paratiisi: Balin saari. Trooppinen ilmasto ja rikas maaperä ovat taanneet sen asukkaille vuosisatojen ajan helpot elämän edellytykset, joten aikaa ja energiaa on säästynyt runsain mitoin taiteen ja kulttuurin tekemiseen.

Jos haluaa oppia ymmärtämään balilaisia ja heidän tapojaan, kannattaa aloittaa tutustuminen balilaisesta temppelitanssista. Yhteisöllisyyden merkitys ja tärkeys, kauneuskäsitys, hengellisyys, hierarkiat, sukupuoliroolit ja balilaisen kulttuurin pehmeys ja ankaruus kiteytyvät kaikki tässä balilaisten rakastamassa taidemuodossa. Balin kielessä ei ole omaa sanaa käsitteelle ’tanssija’. Tanssijaa (ja yleensäkin taiteilijaa) kuvataan balin kielen sanalla pragina: henkilö, joka kaunistaa, kaunistaja.

Tanssi – ja taide ylipäätään – kietoutuu balilaisten jokapäiväiseen elämään kiinteästi. Lapset kuulevat balilaista gamelan-musiikkia jo äitinsä kohdussa, se soi aina ja kaikkialla, ja heitä kannustetaan tanssimaan käsillään sylissä istuessaan ennen kuin he oppivat kävelemään. Lapset aloittavat tanssiharrastuksen viimeistään kouluiässä ja heitä rohkaistaan esiintymään perheenjäsenilleen, sukulaisilleen ja kyläjuhlissa paljon ennen taitojen kehittymistä, pelkästä esiintymisen ilosta. Jokaisella kylällä, jos kyläläisillä vain on sen yläpitämiseen varaa, on oma tanssiryhmänsä ja gamelan-orkesterinsa. Koska balilaiset rakastavat värikkäitä ja kovaäänisiä juhlia ja festivaaleja, on kylän lapsilla mahdollista päästä sekä näkemään perinteistä tanssia että tanssimaan sitä itse taaperosta asti. Turismi on muokannut balilaista tanssia yhä performatiivisempaan suuntaan mutta lähtöjään, ja yhä edelleen, sen olennainen ilmenemisenmuoto on uskonnollisissa seremonioissa. Balilainen uskonto on erikoinen sekoitus intialaista hindulaisuutta sekä saaren omia mytologioita ja uskomuksia, ja tämä näkyy myös tanssiesityksissä, niin näyttämöllä kuin verhojen takana. Tanssijat lausuvat rukouksia ja mantroja ennen esiintymistä, he kantavat asuissaan suojanaan amuletteja ja esiintymisasut, erityisesti naamiot ja päähineet siunataan ennen ja jälkeen esitysten.

Puista poimitut sekä yön aikana tuulen puhaltamat, maasta kerätyt kukat (joita Balin saari onkin pullollaan maailman kaikissa väreissä ja muodoissa vuodenajasta riippumatta) koristelevat kaikkialla temppeleitä, alttareita ja jumalpatsaista kunnianosoituksina jumalille. Koska tanssijoiden esiintymisasuihin olennaisesti kuuluvat tuoreet kukat värisevät tanssijan liikkuessa, voidaan jokaista tanssia pitää rukouksena. Luonto, sen kauneus ja yhteys luontoon ovat tärkeä balilaisen tanssin liikkeiden ja koreografioiden lähde.

Balilaisella temppelitanssilla on vahva rituaalinen perinne. Roolihahmot esittävät usein tunnistettavia jumalia ja paholaisia, ja niistä kertovat tarinat tunne

taan katsomossa hyvin. Osaa tansseista esitetään vain jumalille temppelien salaisimmissa osissa. Tanssin kautta pyritään myös kosketukseen jumalten kanssa: kylän noidat ottavat mittaa jumalten kanssa tanssimalla ja transsiin tanssiminen on osa balilaista tanssiperinnettä.

Balilaisen temppelitanssin treenaaminen onkin sitten toinen juttu ja hyvin kaukana henkisyydestä. Pääsin kokeilemaan temppelitanssia balilaisten tanssinopettajien Made Kasnan ja Putu Evie Suyadnyanin opetuksessa ja sain huomata, että balilaisella temppelitanssilla on yhteneväisyyksiä länsimaisen baletin kanssa enemmän kuin arvaammekaan.

Heti alkumetreillä opettajani Kasna ilmoitti minulle, etten tule oppimaan temppelitanssia ikinä. Tai ainakin se vaatisi monen vuoden ja monen viikkotunnin harjoittelun ja minun olisi ollut syytä aloittaa opiskelu ja monta vuosikymmentä sitten. Pidin kuitenkin pääni ja opettajani lupasi huokaisten tehdä parhaansa. Sitten mentiin. Ja heti ensimmäisen puolentunnin jälkeen tiesin, että hän oli oikeassa.

Koska balilaisen temppelitanssin estetiikka on niin kaukana länsimaisen tanssin kauneusihanteesta, sen teknistä vaikeutta voi olla vaikea ymmärtää ensikatsomalta. Temppelitanssin liikelaatu syntyy kuitenkin millintarkasta tekniikasta, jossa jokainen kehon kulma on määritelty tarkasti kontrolloitua sormien värinää ja pään ja silmien liikettä myöten.

Harjoittelu on vaativaa, fyysisesti raskasta ja opetusmetodit ankarat. Koska peilejä ei perinteisesti ole vanhoissa saleissa ollut, on opetustraditioon kuulunut aina mallioppimisen lisäksi oppilaan vääntäminen oikeisiin asentoihin, jolloin kehon ajatellaan omaksuvan oikeat asennot ja muodot. Myös opettajan antamat kepin napautukset ja pienet potkaisut kertovat tanssijan keholle, missä kohtaa sen jäsenten tulisi olla.

Kehon kauneusihanteet ovat selvät: naistanssija on siro, pieni ja naisellinen, miestanssija puolestaan niin iso kuin se aasialaiselle miehelle on mahdollista. Miestanssijan kehon maskuliinisuutta ja voimaa pyritään korostamaan kaikin mahdollisin tavoin perusasennosta lähtien. Pitkät miestanssijat ovat prinssejä, vahvat tanssijat sotureita ja pienet miestanssijat pellejä. Oma tanssijankehoni sekä liikkeeni saivat Kasna-opettajassa aikaan useita railakkaita naurunpuuskia, ja palautteen perusteella sopisin parhaiten kanaksi.

Minun on siis syytä pysähtyä rukoilemaan jumalilta itselleni taksua, kuten tekevät kaikki balilaiset tanssijat. Taksu tarkoittaa erityistä energiaa tai voimaa, joka tulee jostain kaukaa, kosmista silmää, taikavoimaa, kykyä vangita yleisön herkeämätön huomio. Jos tanssijalla on taksu, hän saa kaikki tekniset puutteensa anteeksi. Sillä kuten taiteessa usein, se, että onnistuu koskettamaan katsojan sielua karismallaan, välittää kehonsa kautta eteenpäin jotain selittämätöntä ja yliluonnollista, on sekä esiintyjälle että katsojalle merkityksellisintä ja antoisinta. Temppelitanssissa olennaista ei ole oman taituruuden osoittaminen ja ihailun saaminen vaan lahjan antaminen katsojalle, oli hän sitten ihminen tai jumala.

Siksi temppelitanssissa kiteytyykin mielestäni balilaisen elämän ydinfilosofia. Kaikki kauneus ja hyvyys, jota jaat ympäristöllesi, palaa tavalla tai toisella kauneutena ja hyvyytenä takaisin luoksesi. Sisäisen ja ulkoisen kauneuden vaaliminen, kanssaihmisten ja luonnon kunnioittaminen sekä kehon ja mielen hyvinvoinnista huolehtiminen muodostavat saarelaisten päivittäiset elämisen ja tanssimisen rutiinit.

Kun länsimainen ihminen tipahtaa kiireidensä ja murheidensa keskeltä tällaiseen kauneuden runsaudensarveen, syntyy mielessä ja kehossa epätodellinen kokemus: Tällä saarella on keskimääräistä enemmän taikaa ilmassa. Kaikki olennainen on tässä.

Taina Ala-Ketola viimeistelee opintojaan Oamkin tanssinopettajakoulutuksessa. Hän vietti viime marrakuussa kolme viikkoa reppureissaten Balilla.

LÄHTEET: Couteau, Jean. 2017. Myth, Magic and Mystery in Bali. P.T. Phoenix Communication.

Dibia, I Wayan & Ballinger, Rucina. 2004. Balinese Dance, Drama & Music. A Guide to the Performing Arts of Bali. Tuttle Publishing.

Keskustelut balilaisten tanssinopettajien kanssa.