Acode Kuvasto 2015

Page 1

We bring team spirit, comfort and enhanced performance to companies and employees through high performing profile wear.

2015

TEAM SPIRIT by

« ACODE – TEAM SPIRIT «

1


2


SE ON MEILLÄ DNA:SSA « JUURET POHJOISMAISSA «

Luonto ei jätä ketään kylmäksi. Se voi olla samalla kertaa henkeäsalpaavan kaunis ja säälimätön. Se inspiroi pelkällä olemassaolollaan ja antaa meille sekä voimaa että rauhaa. Acode on merkki, joka perustuu varauksettomaan luonnon ja yhteistyön ihailuun ja rakkauteen. Acode antaa tukea, kun sinä ja ystäväsi sitä eniten tarvitsette. Olemme tärkeä osa tiimiä ja teemme osuutemme. Acode on aina lähellä elämyksiä – sekä luonnossa, että kaupungin sykkeessä. Vaatteemme on tehty suoriutumaan kaikesta yhdessä kanssasi. Kaikista vaatteistamme löytyy toimivia ratkaisuja, jotka suojaavat sinua sään oikuilta ja pitävät samalla olosi mukavana. Pohjoismaiset juuremme merkitsevät sitä, että haemme voimaa luonnosta. Toiminnallisuus ja innovaatiot kulkevat käsi kädessä yksinkertaisuuden kanssa. Kaikki tämä on meillä jo DNA:ssa. Siksi Acode-vaatteissa on aina harkittuja yksityiskohtia ja käteviä toimintoja. Nähdään siis ulkona. Kapeilla poluilla, kallion kielekkeillä, leiritulilla, rannalla ja kaupungin vilinässä. Lähde mukaan...

ACODE ON VALMISTANUT vuodesta 2005 käytännöllisiä ja urheilullisia profiilivaatteita, jotka sopivat pohjoismaiseen ilmastoon ja eri vuodenaikoihin. Merkki täyttää siis 10 vuotta vuonna 2015, mistä olemme todella ylpeitä. Acode on osa Kwintet Groupia, Euroopan johtavaa työ- ja profiilivaatteiden toimittajaa. www.kwintet.com

3


SISÄLTÖ ERISTÄVÄT JA LÄMMINVUORISET 16 VAATTEET KUORITAKIT/SADETAKIT 24 TUULENPITÄVÄ HEIJASTINTAKKI 26 KLASSINEN BUSINESS-TAKKI 28 SOFTSHELL 32 HOUSUT 38 FLEECET 42 WINDBREAKER 45 PUSEROT 48

4

T-PAIDAT 59 PIKEEPAIDAT 64 ALUSVAATTEET 68 ASUSTEET JA ALUSVAATTEET 70 KOKOTAULUKKO 74 SISÄLLYSLUETTELO 75


5


6


MATERIAALIOPAS

» Tykkää säästä kuin säästä – kerrospukeudu » KERROSPUKEUTUMINEN Jos haluat viettää aktiivista elämää myös kosteissa, tuulisissa ja kylmissä sääoloissa, on tärkeää pukeutua oikein. Kun pukeudut kerroksittain, kosteus pääsee pois iholta, kun taas tuuli ja sade pysyvät ulkopuolella. Siten pysyt lämpimänä ja kuivana kovissakin sääolosuhteissa.

3

Tyylikäs ja urheilullinen. Mukavasta ja ilmavasta materiaalista valmistettuja vaatteita, joissa huolella harkittuja yksityiskohtia. BASECAMP-vaatteet huokuvat sekä tyyliä että mukavuutta.

2 Harkitut yksityiskohdat ja käytännölliset toiminnot varmistavat, että näissä vaatteissa voi liikkua vapaasti ja mukavasti joka säässä ja kaikenlaisissa ympäristöissä. ADVANCED suojaa kylmyydeltä ja antaa kehon hengittää.

1

ALUSKERROS on lähimpänä kehoa. Se kuljettaa kosteuden pois iholta ja pitää sinut kuivana. VÄLIKERROS eristää ja lämmittää samalla, kun se päästää kosteuden pois aluskerroksesta.

Huippumallistomme. Vaatteiden upeat yksityiskohdat auttavat tekemään kokemuksista ikimuistoisia ja luomaan turvallisuuden tunnetta. SUMMIT perustuu laajamittaiseen tuotekehittelyyn ja parhaan mahdollisen laadun tavoitteluun.

KUORIKERROS suojaa tuulelta ja kosteudelta, mutta päästää kehon ylimääräisen lämmön pois.

Toiminnallisesta CoolPass-materiaalista valmistettuja vaatteitamme pidetään lähimpänä kehoa. Ne kuljettavat kosteuden tehokkaasti pois iholta vaatteen ulkokerrokseen, josta se haihtuu pois. Täydellinen valinta fyysisiin aktiviteetteihin. Saa puseron erottumaan edukseen. Doubleface tarkoittaa sitä, että kankaan ulkopuoli näyttää samalta kuin sisäpuoli. Se on hieman paksumpaa puseromateriaalia, joka istuu loistavasti ja tuntuu ylelliseltä. Perinteinen softshell-materiaali pitää hyvin tuulta ja vettä. Sen ulkopinta on kestävä ja sisäpuolella on pehmeä mikrofleece-kalvo.

SoftShell Light on erittäin kevyttä, pehmeää ja joustavaa kalvotonta materiaalia, joka joustaa neljään suuntaan. Se on hyvin hengittävää ja pinnaltaan vettä hylkivää.

AIRWEAR Acode AirWEAR antaa kehon hengittää ja pitää olosi mukavan kuivana. Se on täydellinen valinta aktiiviseen elämään.

WINDWEAR Acode WindWEAR on erinomainen valinta tilanteisiin, joissa tarvitaan todellista keskittymistä ja vahvoja suorituksia. Se pitää sinut kuivana ja lämpimänä tuulessa, sateessa ja lumessa. Kaikki puuvillaiset T-paitamme ja pikeepaitamme ovat ÖKO-TEX®-sertifioituja.

Kwintet ja Acode tukevat kansainvälistä Fair Wear Foundation (FWF) -järjestöä, joka toimii tekstiiliteollisuuden työolojen parantamiseksi ympäri maailmaa. www.fairwear.org

« ACODE – TEAM SPIRIT «

7


« TUOTEMERKKI T YYLIKKÄÄSTI ESIIN «

Jos haluat luoda vahvaa identiteettiä, Acode-profiilivaatteet ovat luonnollinen valinta. Vaatteet ovat laadukkaita ja ne on suunniteltu luomaan oikeat puitteet ja näkyvyyttä logolle. Logo voi olla suuri tai pieni, hallitseva tai hillitty, värikäs tai neutraali. Loppujen lopuksi kokonaisuus on kaikkein tärkein.

Tässä on joitakin esimerkkejä profiilivaatteista. Ota yhteyttä jälleenmyyjään, niin saat tietää mitä eri vaatteisiin on mahdollista toteuttaa.

8

« ACODE – TEAM SPIRIT «


www.acodewear.fi Verkkosivuiltamme löydät kaikki tuotteemme. Siellä voit myös selata tuoteluetteloa ja lukea muita lisätietoja. Lisäksi sieltä voi ladata kuvia, esitteitä ja tekstejä.

» Oikeanlainen profilointi luo yhteishenkeä. »

«« ACODE ACODE –– TEAM TEAM SPIRIT SPIRIT ««

9


10


Andalusian

SALAISUUDET « TILAA LATAUTUMISEEN «

Espanjan Andalusia on eri kulttuurien sulatusuuni, jossa vaikutteet ovat sulautuneet toisiinsa vuosituhansien aikana. Foinikialaiset, vandaalit, visigootit ja maurit ovat kaikki vaikuttaneet tämän alueen vivahteikkaaseen historiaan sekä mielenkiintoisiin paikkoihin ja tapoihin. Korkealla Sierra Nevadan vuoristossa, vain 50 kilometriä Välimeren rannikolta, on paikka, joka vie ajatukset pohjoiseen Eurooppaan. Innostuimme ja lähdimme tutkimaan vuoristoa sekä pienen kylpyläpaikkakunnan Lanjarónin lähialuetta.

« ACODE – TEAM SPIRIT «

11


Lanjarón – Espanjassa on muutakin kuin aurinkorantoja « VAELLUSRETKELLÄ ANDALUSIASSA «

Noin 50 kilometriä sisämaahan Granadan kaupungista, Sierra Nevadan vuoriston juurella, on pieni vuoristokylä nimeltään Lanjarón. Paikalliset kutsuvat kylää “Andalusian portiksi”. Andalusia on Espanjan eteläisin ja väkirikkain alue. Maakunta on tunnettu maurilaisesta arkkitehtuurista, joka on peräisin ajalta, jolloin Andalusia oli muslimien vallassa noin 800 vuoden ajan. Tunnetuin esimerkki tästä upeasta arkkitehtuurista on Alhambran suuri palatsi- ja linnoitusalue Granadan kaupungissa. Lanjarónin alue on ollut jo vuosisatoja tunnettu parantavista ominaisuuksistaan, erityisesti raikkaasta ilmastaan ja terveellisestä

kylpylävedestään. Kylän hyvänmakuista kivennäisvettä myydään kaikkialla Espanjassa. Luonnon kauneus tekee todellisen vaikutuksen. Monet tulevat tänne nauttimaan luonnosta ja erilaisista hoidoista jossakin kylän monista kylpylöistä. Kylän yläpuolella olevalla kallionkielekkeellä on vanhan maurilaisen linnan rauniot. Legenda kertoo, että Lanjarónin maurilainen hallitsija heittäytyi alas linnan tornista sen sijaan, että olisi antautunut kristittyjen joukoille, joita johti katolinen kuningas Fernando. Lanjarónin vaikuttavissa maisemissa vaellellessa saa kohdata sekä lumipeitteisiä vuoria että miellyttävän

leutoja laaksoja, joita lämmittävät Välimeren tuulet. Rannikolle kun on matkaa vain 50 kilometriä. Vietimme muutaman päivän joulukuun puolessavälissä vaeltaen vuoristokylän kauniissa maisemissa. Sierra Nevadan vuoristossa vaeltaessa täytyy olla varautunut erilaisiin sääoloihin samankin päivän aikana. Sää voi muuttua nopeasti ja ilmasto vaihtelee sen mukaan, millä korkeudella ollaan. Tämä haaste sopii erinomaisesti Acoden toiminnallisten vaatteiden laajalle valikoimalle! Jos käytössä on oikeanlaiset vaatteet, Sierra Nevadan jyrkät vuorenrinteet tarjoavat taatusti upeita elämyksiä.

» KUULEMME VAIN TUULEN SUHINAN JA KAUKAISTA LEHMÄNKELLON KILINÄÄ ALHAALTA LAAKSOSTA » 12

« ACODE – TEAM SPIRIT «


Lanjarónin ilmapiiri on miellyttävän rauhallinen ja siellä voi viihtyä ilman suurempia suunnitelmia.

«« ACODE ACODE –– TEAM TEAM SPIRIT SPIRIT ««

13


VÄLIMERESSÄ UINTIA JA LASKETTELUA – SAMANA PÄIVÄNÄ Sierra Nevadan vuoristo on niin lähellä Costa del Solin aurinkoisia rantoja, että se on yksi harvoja paikkoja maailmassa, jossa voi yhdistää aamupäivän auringonpalvomisen ja uinnin iltapäivän lasketteluun 3 000 metrin korkeudessa. Suuri osa Sierra Nevadasta on luokiteltu kansallispuistoksi. Monet matkailijat hakeutuvat tänne nauttimaan vuoriston kauneudesta. Talvella houkuttaa laskettelu, kesällä vaellus.

Pukeudu oikein Toivo parasta, mutta ole varautunut pahimpaan. Se on eittämättä hyvä strategia, jos lähdet vaellukselle Sierra Nevadan vuoristoon. Parhaan mukavuuden voi varmistaa käyttämällä pukeutumisessa kolmea kerrosta. Lähimpänä kehoa olevat vaatteet kuljettavat kosteuden pois ja pitävät sinut kuivana. Sen päällä on lämmittävä välikerros, esimerkiksi fleeceä. Päällimmäiseksi suosittelemme kuoritakkia, joka suojaa hyvin tuulelta ja kosteudelta.

14

« ACODE – TEAM SPIRIT «


Sierra Nevadan vuoristossa on 20 yli 3 000 metrin korkuista huippua. Niistä korkein on Mulhacén, 3 482 metriä.

Auton kääntäminen on haaste, joka ei sovi korkeanpaikankammoisille.

« ACODE – TEAM SPIRIT «

15


ERISTÄVÄT JA LÄMMINVUORISET VAATTEET

Advanced

Advanced

WindWear

WindWear

Tuulenpitävä

Tuulenpitävä

Vettä hylkivä pinta

Vettä hylkivä pinta

Irrotettava huppu

Irrotettava huppu

940

Parka-takki CODE 1447

Naisten Parka-takki CODE 1446

Kolme läpällistä etutaskua. Vetoketjullinen rintatasku. Kaksi sisätaskua. Irroitettava, säädettävä huppu. Sisällä säädettävä kiristysnauha vyötäröllä. Resorit hihansuissa. Takavuorissa vetoketju. Takin sisäpuolella oranssi tere.

Kolme läpällistä etutaskua. Vetoketjullinen rintatasku. Kaksi sisätaskua. Irroitettava, säädettävä huppu. Sisällä säädettävä kiristysnauha vyötäröllä. Resorit hihansuissa. Takavuorissa vetoketju. Takin sisäpuolella oranssi tere.

TUOTENRO 108586

TUOTENRO 108587

KOOT

KOOT

S–3XL

S–2XL

MATERIAALI Tuulenpitävä ja vettä hylkivä 100% polyesteri, oxford Taslan, jossa PU-laminointi. Toppavuori polyesteria.

MATERIAALI Tuulenpitävä ja vettä hylkivä 100% polyesteri, oxford Taslan, jossa PU-laminointi. Toppavuori polyesteria.

VÄRIT

940 Musta.

VÄRIT

940 Musta.

HINTA

121,70 €

HINTA

121,70 €

A93OT

A93OT

Advanced WindWear

Advanced

NEW

WindWear

Syksy 2015

Pehmeää, tuulenpitävää softshell-materiaalia

Pehmeää, tuulenpitävää softshell-materiaalia

Vettä hylkivä

Vettä hylkivä

NEW Syksy 2015

Hengittävä

Hengittävä Irrotettava huppu

540

Irrotettava huppu

331

331

540

940

940

Miesten vuorillinen softshell-takki, CODE 1421

Naisten vuorillinen softshell-takki, CODE 1420

Pehmeää softshell-materiaalia, vahvistukset hartioilla ja hihoissa. Säädettävä, irrotettava huppu. Fleece-vuorattu kaulus. Sivutaskut, joissa piilovetoketjut. Vetoketjullinen Napoleon-tasku, jota voi käyttää myös vaatteen ollessa suljettuna. Vetoketjullinen sisätasku. Sisäpuolella 2 verkkotaskua esim. puhelimelle. Säädettävät hihansuut, joissa sisäiset resorit. Pidennetty selkäosa. Kiristysnauha helmassa. Takavuorissa vetoketju.

Pehmeää softshell-materiaalia, vahvistukset hartioilla ja hihoissa. Säädettävä, irrotettava huppu. Fleece-vuorattu kaulus. Sivutaskut, joissa piilovetoketjut. Vetoketjullinen Napoleon-tasku, jota voi käyttää myös vaatteen ollessa suljettuna. Vetoketjullinen sisätasku. Sisäpuolella 2 verkkotaskua esim. puhelimelle. Säädettävät hihansuut, joissa sisäiset resorit. Pidennetty selkäosa. Kiristysnauha helmassa. Takavuorissa vetoketju.

TUOTENRO 119008

TUOTENRO 119009

KOOT

KOOT

S–3XL

S–2XL

MATERIAALI Päälliskangas: tuulenpitävä ja vettä hylkivä 100 % polyesteri, neljään suuntaan joustava ja hengittävä softshell-materiaali. Toppavuori polyesteriä. Vahvistukset kestävää, laminoitua oxford-materiaalia.

MATERIAALI Päälliskangas: tuulenpitävä ja vettä hylkivä 100 % polyesteri, neljään suuntaan joustava ja hengittävä softshell-materiaali. Toppavuori polyesteriä. Vahvistukset kestävää, laminoitua oxford-materiaalia.

VÄRIT

331 Punainen, 540 Laivastonsininen, 940 Musta.

VÄRIT

331 Punainen, 540 Laivastonsininen, 940 Musta.

HINTA

129,00 €

HINTA

129,00 €

A93OT

16

940

A93OT « ACODE – TEAM SPIRIT «


Summit WindWear

Uusi väri Cool Blue Syksy 2015

Tuulenpitävä Vedenpitävä

531

Hengittävä Pehmeä ulkomateriaali Teipatut saumat

543

Irrotettava huppu 940 941 Harmaa (poistuva tuote, saatavilla niin kauan kuin varastoa riittää).

941

Sporttinen talvitakki CODE 1407 Tuulen-ja vedenpitävä takki, miellyttävän pehmeä ja hengittävä kangas. Teipatut saumat. Takissa heijastavat yksityiskohdat. Punainen verkkovuori. Laminoidut YKK-vetoketjut, vetoketjun vetimet mustaa kumia. Kaksi vetoketjullista etutaskua. Vetoketjullinen povitasku ja läpivienti kuulokkeille. Sisäpuolella isot verkkotaskut. Hihatasku vetoketjulla. Kainaloissa vetoketjulliset tuuletusaukot. Irrotettava vyötärön lumilukko. Säädettävä ja irrotettava huppu. Takin kaulus miellyttävää microfleecea. Lukkokiristin helmassa. Säädettävät hihansuut. Vedenpitävyys: 10,000 mm. Hengittävyys 5000 g/m2. TUOTENRO 110148 KOOT

S–3XL

MATERIAALI 100% polyesteri. VÄRIT

531 Cool Blue, 543 Yönsininen, 940 Musta, 941 Harmaa.

HINTA

121,70 €

A93OT

Summit WindWear

Uusi väri Cool Blue Syksy 2015

Tuulenpitävä Vedenpitävä

531

Hengittävä Pehmeä ulkomateriaali Teipatut saumat

543

Irrotettava huppu 940 941 Harmaa (poistuva tuote, saatavilla niin kauan kuin varastoa riittää).

941

Naisten sporttinen talvitakki CODE 1408 Tuulen-ja vedenpitävä takki, miellyttävän pehmeä ja hengittävä kangas. Teipatut saumat. Takissa heijastavat yksityiskohdat. Punainen verkkovuori. Laminoidut YKK-vetoketjut, vetoketjun vetimet mustaa kumia. Kaksi vetoketjullista etutaskua. Vetoketjullinen povitasku ja läpivienti kuulokkeille. Sisäpuolella isot verkkotaskut. Hihatasku vetoketjulla. Kainaloissa vetoketjulliset tuuletusaukot. Irrotettava vyötärön lumilukko. Säädettävä ja irrotettava huppu. Takin kaulus miellyttävää microfleecea. Lukkokiristin helmassa. Säädettävät hihansuut. Vedenpitävyys: 10,000 mm. Hengittävyys 5000 g/m2. TUOTENRO 110149 KOOT

S–2XL

MATERIAALI 100% polyesteri. VÄRIT

531 Cool Blue, 543 Yönsininen, 940 Musta, 941 Harmaa.

HINTA

121,70 €

A93OT

17


ERISTÄVÄT JA LÄMMINVUORISET VAATTEET

Summit

Summit

WindWear

WindWear

Pehmeää ja tuulenpitävää softshell-materiaalia

Pehmeää ja tuulenpitävää softshell-materiaalia

Vettä hylkivä pinta

Vettä hylkivä pinta

Hengittävä

Hengittävä

Irrotettava huppu

Irrotettava huppu

Tuotetta ei enää valmisteta. Saatavilla niin kauan kuin varastoa riittää.

Tuotetta ei enää valmisteta. Saatavilla niin kauan kuin varastoa riittää.

331

331

940

Softshell talvitakki CODE 1418

Naisten softshell talvitakki CODE 1419

Vedenpitävyys 5000 mm. Hengittävyys 3000 g/m2. Lukkokiristin helmassa. Säädettävät hihat tarranauhalla. Säädettävä, irrotettava huppu. Ventilaatioaukot kainaloissa. Vetoketjulliset sivutaskut. Rintatasku ja hihassa tasku hissilipulle jossa vedenpitävä vetoketju. Vetoketjullinen sisätasku. Sisätasku verkkomateriaalista hiihtolaseille sekä puhelintasku. Brodeerausta helpottava vetoketju vuorissa.

Vedenpitävyys 5000 mm. Hengittävyys 3000 g/m2. Lukkokiristin helmassa. Säädettävät hihat tarranauhalla. Säädettävä, irrotettava huppu. Ventilaatioaukot kainaloissa. Vetoketjulliset sivutaskut. Rintatasku ja hihassa tasku hissilipulle jossa vedenpitävä vetoketju. Vetoketjullinen sisätasku. Sisätasku verkkomateriaalista hiihtolaseille sekä puhelintasku. Brodeerausta helpottava vetoketju vuorissa.

TUOTENRO 100172

TUOTENRO 100173

KOOT

KOOT

S–3XL

S–2XL

MATERIAALI Kuorikangas: Ohut, vedenpitävä, laminoitu 100% polyesteristretch. Vuori: polyesteri taffeta. Täyte: polyesteri, 120 g/m2.

MATERIAALI Kuorikangas: Ohut, vedenpitävä, laminoitu polyesteristretch. Vuori: polyesteri taffeta. Täyte: polyesteri, 120 g/m2.

VÄRIT

331 Punainen, 940 Musta.

VÄRIT

331 Punainen, 940 Musta.

HINTA

110,50 €

HINTA

110,50 €

A93OT

A93OT

Summit

Summit

WindWear

WindWear

Tuulenpitävä

Tuulenpitävä

Vedenpitävä

Vedenpitävä

Irrotettava huppu Teipatut saumat

Irrotettava huppu 940

Hihataskussa hienostunut SUMMIT-painatus. Hartioilla ja helman sivuilla samansävyinen ruudullinen kumipainatus.

Tuotetta ei enää valmisteta. Saatavilla niin kauan kuin varastoa riittää.

Tuotetta ei enää valmisteta. Saatavilla niin kauan kuin varastoa riittää.

Yhteensopiva sivulla 39 olevien housujen (CODE 1244) kanssa.

940

Teipatut saumat

Hihataskussa hienostunut SUMMIT-painatus. Hartioilla ja helman sivuilla samansävyinen ruudullinen kumipainatus.

Yhteensopiva sivulla 39 olevien housujen (CODE 1244) kanssa.

Talvitakki CODE 1427

Naisten talvitakki CODE 1428

Teipatut saumat. Laminoitu (vedenpitävä) vetoketju edessä. Rintataskussa ja sivutaskuissa vedenpitävät vetoketjut. Vetoketjullinen hihatasku. Sisäpuolella vetoketjullinen Napoleon-tasku, jossa läpivienti kuulokkeelle. Vetoketjullinen povitasku lompakolle/puhelimelle. Sisäpuolella verkkotasku esim. hiihtolaseille. Säädettävä ja irrotettava huppu. Kauluksen sisäpuoli microfleeceä. Lukkokiristin helmassa. Hihansuut säädettävissä tarranauhalla. Hihansuissa sisäresorit joustavasta polyesteristä sekä peukaloreiät. Pidennetty selkäosa. Selän vuorissa vetoketju. Vedenpitävyys: 3000 mm. Hengittävyys: 3000 g/m2.

Teipatut saumat. Laminoitu (vedenpitävä) vetoketju edessä. Rintataskussa ja sivutaskuissa vedenpitävät vetoketjut. Vetoketjullinen hihatasku. Sisäpuolella vetoketjullinen Napoleon-tasku, jossa läpivienti kuulokkeelle. Vetoketjullinen povitasku lompakolle/puhelimelle. Sisäpuolella verkkotasku esim. hiihtolaseille. Säädettävä ja irrotettava huppu. Kauluksen sisäpuoli microfleeceä. Lukkokiristin helmassa. Hihansuut säädettävissä tarranauhalla. Hihansuissa sisäresorit joustavasta polyesteristä sekä peukaloreiät. Pidennetty selkäosa. Selän vuorissa vetoketju. Vedenpitävyys: 3000 mm. Hengittävyys: 3000 g/m2.

TUOTENRO 100179

TUOTENRO 100180

KOOT

KOOT

S–3XL

S–2XL

MATERIAALI Kuorikangas: Tuulen- ja vedenpitävä oxford Taslan -polyamidi, jossa hengittävä PU-laminointi. Teipatut saumat. Vuori: Polyesteri taffeta, tikattu polyesterivanu 140 g/m2, hihoissa 100 g/m2.

MATERIAALI Kuorikangas: Tuulen- ja vedenpitävä oxford Taslan -polyamidi, jossa hengittävä PU-laminointi. Teipatut saumat. Vuori: Polyesteri taffeta, tikattu polyesterivanu 140 g/m2, hihoissa 100 g/m2.

VÄRIT

940 Musta.

VÄRIT

940 Musta.

HINTA

161,60 €

HINTA

161,60 €

A93OT

18

940

A93OT « ACODE – TEAM SPIRIT «


« ACODE – TEAM SPIRIT «

19


ERISTÄVÄT JA LÄMMINVUORISET VAATTEET

Advanced Kevyt ja kätevä

Advanced

NEW Syksy 2015

Kevyt ja kätevä

Eristävä

Eristävä

Vie vähän tilaa

Vie vähän tilaa

Sopii päällys- tai välikerrokseksi.

Sopii päällys- tai välikerrokseksi.

NEW Syksy 2015

840

531

531

840

940

940

Miesten kevyt toppatakki softshell-materiaalista, CODE 1489

Naisten kevyt toppatakki softshell-materiaalista, CODE 1488

Sopii päällys- tai välikerrokseksi. Elastista 3-kerroksista softshell-materiaalia hihoissa ja sivuilla. Sivutaskut, joissa vetoketjut. Elastinen nauhakanttaus kaulassa, hihansuissa ja helmassa.

Sopii päällys- tai välikerrokseksi. Elastista 3-kerroksista softshell-materiaalia hihoissa ja sivuilla. Sivutaskut, joissa vetoketjut. Muotoon leikattu malli. Elastinen nauhakanttaus kaulassa, hihansuissa ja helmassa.

TUOTENRO 117875 KOOT

TUOTENRO 117882

S–3XL

KOOT

MATERIAALI 100 % polyesteri. Kevyt, koteloitu polyesterivanu. Elastista softshell-materiaalia hihoissa ja sivuilla

S–2XL

VÄRIT

531 Cool blue/Musta, 840 Oliivinvihreä/Musta, 940 Musta.

MATERIAALI 100 % polyesteri. Kevyt, koteloitu polyesterivanu. Elastista softshell-materiaalia hihoissa ja sivuilla.

HINTA

69,00 €

VÄRIT

531 Cool blue/Musta, 840 Oliivinvihreä/Musta, 940 Musta.

HINTA

69,00 €

A95OT

A95OT

Advanced Kevyt ja kätevä

Advanced

NEW Syksy 2015

Kevyt ja kätevä

Eristävä

Eristävä

Vie vähän tilaa

Vie vähän tilaa

Sopii päällys- tai välikerrokseksi.

Sopii päällys- tai välikerrokseksi.

NEW Syksy 2015

940

Miesten kevyt toppaliivi, CODE 1515

Naisten kevyt toppaliivi, CODE 1516

Sopii päällys- tai välikerrokseksi. Elastista 3-kerroksista softshell-materiaalia sivuilla. Sivutaskut, joissa vetoketjut. Elastinen nauhakanttaus kaulassa, käsiaukoissa ja helmassa.

Sopii päällys- tai välikerrokseksi. Elastista 3-kerroksista softshell-materiaalia sivuilla. Sivutaskut, joissa vetoketjut. Muotoon leikattu malli. Elastinen nauhakanttaus kaulassa, käsiaukoissa ja helmassa.

TUOTENRO 117886

TUOTENRO 117887

KOOT

KOOT

S–3XL

S–2XL

MATERIAALI 100 % polyesteri. Kevyt, koteloitu polyesterivanu. Elastista softshell-materiaalia sivuilla.

MATERIAALI 100 % polyesteri. Kevyt, koteloitu polyesterivanu. Elastista softshell-materiaalia sivuilla.

VÄRIT

940 Musta

VÄRIT

940 Musta

HINTA

65,00 €

HINTA

65,00 €

A95OT

20

940

A95OT « ACODE – TEAM SPIRIT «


« ACODE – TEAM SPIRIT «

21


ERISTÄVÄT JA LÄMMINVUORISET VAATTEET

Summit

Summit

Kevyt ja joustava

Kevyt ja joustava

Eristävä

Eristävä

Vie vähän tilaa

Vie vähän tilaa

Sopii päällys- tai välikerrokseksi

Sopii päällys- tai välikerrokseksi 231

Tuotetta ei enää valmisteta. Saatavilla niin kauan kuin varastoa riittää.

540

231 Tuotetta ei enää valmisteta. Saatavilla niin kauan kuin varastoa riittää.

940

940

Kevyt toppapusero CODE 1439

Naisten kevyt toppapusero CODE 1438

Vetoketjulliset sivutaskut. Helmassa elastinen nauhakanttaus. Kevyt, höyhenentuntuinen polyesteritoppaus.

Vetoketjulliset sivutaskut. Helmassa elastinen nauhakanttaus. Kevyt, höyhenentuntuinen polyesteritoppaus. Naisten malli kevyesti tyköistuva.

TUOTENRO 108590

TUOTENRO 108591

KOOT S–3XL

KOOT S–2XL

MATERIAALI 100% polyamidi. Kevyt, koteloitu polyesterivanu.

MATERIAALI 100% polyamidi. Kevyt, koteloitu polyesterivanu.

VÄRIT

231 Oranssi, 540 Laivastonsininen, 940 Musta.

VÄRIT

231 Oranssi, 540 Laivastonsininen, 940 Musta.

HINTA

80,80 €

HINTA

80,80 €

B95OT

B95OT

Summit

Summit

Kevyt ja joustava

Kevyt ja joustava

Eristävä

Eristävä

Vie vähän tilaa

Vie vähän tilaa

Sopii päällys- tai välikerrokseksi

Sopii päällys- tai välikerrokseksi

Tuotetta ei enää valmisteta. Saatavilla niin kauan kuin varastoa riittää.

231

540

Tuotetta ei enää valmisteta. Saatavilla niin kauan kuin varastoa riittää.

940

22

231

540

940

Kevyt toppaliivi CODE 1539

Naisten kevyt toppaliivi CODE 1538

Vetoketjulliset sivutaskut. Helmassa elastinen nauhakanttaus. Kevyt, höyhenentuntuinen polyesteritoppaus.

Vetoketjulliset sivutaskut. Helmassa elastinen nauhakanttaus. Kevyt, höyhenentuntuinen polyesteritoppaus. Naisten malli kevyesti tyköistuva.

TUOTENRO 108588

TUOTENRO 108589

KOOT S–3XL

KOOT S–2XL

MATERIAALI 100% polyamidi. Kevyt, koteloitu polyesterivanu.

MATERIAALI 100% polyamidi. Kevyt, koteloitu polyesterivanu.

VÄRIT

231 Oranssi, 540 Laivastonsininen, 940 Musta.

VÄRIT

231 Oranssi, 540 Laivastonsininen, 940 Musta.

HINTA

67,50 €

HINTA

67,50 €

B95OT

540

B95OT « ACODE – TEAM SPIRIT «


Advanced Kevyt ja lämmin

543

840

940

Tikattu toppatakki CODE 1455 Napitettavat sivutaskut. Huomaamaton rintatasku, täyspitkä vetoketju, jossa nahkavetimet. Joustavat sisältä teipatut hihansuut ja helma. Sisätasku, jossa läpivienti kuulokkeelle ja tyylikkäät oranssit yksityiskohdat. Valmis paikka logon kiinnittämiseen sisätaskun yläpuolella. Tikatut vinoneliöt täytetty käsin tekountuvalla, 300 g/m2. TUOTENRO 111826 KOOT

XS–3XL

MATERIAALI Kuorikangas: 100% nailon. Vuori: 100% polyesteri, 300 g/m2. VÄRIT

543 Yönsininen, 840 Vihreä, 940 Musta.

HINTA

79,00 €

B95OT

Kevyt, pehmeä ja lämmin. Sopii täydellisesti työhön ja vapaaaikaan. Mukava malli, joka sopii sekä miehille että naisille.

23


KUORITAKIT/SADETAKIT

Summit

Summit

WindWear

331

WindWear

543 Kevyt ja joustava

Kevyt ja joustava 940

Vedenpitävä

331

Vedenpitävä

940

Tuulenpitävä

Tuulenpitävä

Hengittävä

Hengittävä

Teipatut saumat

Teipatut saumat

Yhteensopiva sivulla 38 olevien housujen (CODE 1260) kanssa.

Yhteensopiva sivulla 38 olevien housujen (CODE 1260) kanssa.

Sateen kestävä ulkoilutakki CODE 1453

Naisten kuoritakki CODE 1452

Pehmeä, kevyt ja joustava. Teipatut saumat. Säädettävä huppu, jonka voi piilottaa kaulukseen. Vetuketjulliset etutaskut. Povitasku, jossa läpivienti kuulokkeille. Säädettävät hihansuut, joissa on tarrakiinnitys. Pidennetty selkäosa. Lukkokiristin helmassa. Brodeerausta helpottava vetoketju vuorissa. Vedenpitävyys: 10.000 mm. Hengittävyys: 5000 g/m2 .

Pehmeä, kevyt ja joustava. Teipatut saumat. Säädettävä huppu, jonka voi piilottaa kaulukseen. Kevyesti muotoonleikattu. Vetuketjulliset etutaskut. Povitasku, jossa läpivienti kuulokkeille. Säädettävät hihansuut, joissa on tarrakiinnitys. Pidennetty selkäosa. Lukkokiristin helmassa. Brodeerausta helpottava vetoketju vuorissa. Vedenpitävyys: 10.000 mm. Hengittävyys: 5000 g/m2.

TUOTENRO 111823

TUOTENRO 111825

KOOT

KOOT

S–3XL

MATERIAALI Kuorikangas: 100% polyesteri, vuori: 100% polyesteriverkko.

S–2XL

VÄRIT

331 Punainen, 543 Yönsininen, 940 Musta.

MATERIAALI Kuorikangas: Tuulen ja vedenpitävä, hengittävä 100% polyesteri. Vuori: 100% polyesteriverkko.

HINTA

96,00 €

VÄRIT

331 Punainen, 940 Musta.

HINTA

96,00 €

A93OT

A93OT

Summit

Summit

WindWear

531

WindWear Vedenpitävä

Vedenpitävä Tuulenpitävä

940

Hengittävä

Tuulenpitävä

940

Hengittävä Teipatut saumat

Teipatut saumat

Yhteensopiva sivulla 38 olevien housujen (CODE 1270) kanssa.

Yhteensopiva sivulla 38 olevien housujen (CODE 1270) kanssa.

Kuoritakki CODE 1473

Naisten kuoritakki CODE 1472

Edessä vetoketju, jossa kumivetimet. Kaksi vetoketjullista sivutaskua. Tarroilla säädettävät hihansuut, hihansuun kaareva reuna suojaa kämmenselkää. Piilotettu säädettävä huppu. 75D*75D rip stop -materiaalia, mustat koristepaikat. Pidennetty selkäosa lisää käyttömukavuutta, lukkokiristin helmassa. Vedenpitävyys 10 000 mm teipatuilla saumoilla, hengittävyys 5 000 mm.

Edessä vetoketju, jossa kumivetimet. Kaksi vetoketjullista sivutaskua. Tarroilla säädettävät hihansuut, hihansuun kaareva reuna suojaa kämmenselkää. Piilotettu säädettävä huppu. 75D*75D rip stop -materiaalia, mustat koristepaikat. Pidennetty selkäosa lisää käyttömukavuutta, lukkokiristin helmassa. Vedenpitävyys 10 000 mm teipatuilla saumoilla, hengittävyys 5 000 mm.

TUOTENRO 111832

TUOTENRO 111833

KOOT

KOOT

S–3XL

S–3XL

MATERIAALI 100% polyesteri.

MATERIAALI 100% polyesteri.

VÄRIT

531 Cool blue, 940 Musta.

VÄRIT

531 Cool blue, 940 Musta.

HINTA

127,00 €

HINTA

127,00 €

A93OT

24

531

A93OT « ACODE – TEAM SPIRIT «


KUORITAKIT/SADETAKIT

Summit

Summit

WindWear

WindWear

Joustavaa materiaalia

Joustavaa materiaalia

Tuulenpitävä

Tuulenpitävä

Vedenpitävä

Vedenpitävä

Hengittävä

531

Irrotettava huppu

Hengittävä Irrotettava huppu

Teipatut saumat

331

531

Teipatut saumat 331

940 940

Shell-takki CODE 1429

Naisten shell-takki CODE 1430

Teipatut saumat. Laminoitu (vedenpitävä) vetoketju edessä. Laserleikattu rintatasku, jossa vedenpitävä vetoketju. Vetoketjullinen hihatasku. Vetoketjulliset sivutaskut. Sisäpuolella vetoketjullinen Napoleontasku, jossa läpivienti kuulokkeelle. Kainaloissa tuuletusaukot, joissa vedenpitävät vetoketjut. Sisäpuolella verkkotasku esim. hiihtolaseille. Säädettävä ja irrotettava huppu. Kauluksen sisäpuoli microfleeceä. Lukkokiristin helmassa. Hihansuut säädettävissä tarranauhalla. Pidennetty selkäosa. Selän vuorissa vetoketju. Kaikki vetoketjut kontrastivärissä. Vedenpitävyys: 5000 mm. Hengittävyys: 3000 g/m2.

Teipatut saumat. Laminoitu (vedenpitävä) vetoketju edessä. Laserleikattu rintatasku, jossa vedenpitävä vetoketju. Vetoketjullinen hihatasku. Vetoketjulliset sivutaskut. Sisäpuolella vetoketjullinen Napoleontasku, jossa läpivienti kuulokkeelle. Kainaloissa tuuletusaukot, joissa vedenpitävät vetoketjut. Sisäpuolella verkkotasku esim. hiihtolaseille. Säädettävä ja irrotettava huppu. Kauluksen sisäpuoli microfleeceä. Lukkokiristin helmassa. Hihansuut säädettävissä tarranauhalla. Pidennetty selkäosa. Selän vuorissa vetoketju. Kaikki vetoketjut kontrastivärissä. Vedenpitävyys: 5000 mm. Hengittävyys: 3000 g/m2.

TUOTENRO 100181

TUOTENRO 100182

KOOT

KOOT

S–3XL

S–2XL

MATERIAALI Kuorikangas: Kevyt, tuulen- ja vedenpitävä polyesteristretch, jossa hengittävä PU-laminointi. Vuori: Polyesteriverkko ja taffeta.

MATERIAALI Kuorikangas: Kevyt, tuulen- ja vedenpitävä polyesteristretch, jossa hengittävä PU-laminointi. Vuori: Polyesteriverkko ja taffeta.

VÄRIT

331 Punainen, 531 Cool blue, 940 Musta.

VÄRIT

331 Punainen, 531 Cool blue, 940 Musta.

HINTA

121,70 €

HINTA

121,70 €

A93OT

A93OT

« ACODE – TEAM SPIRIT «

25


HEIJASTINTAKKI

On tärkeää näkyä! « UUTUUSTUOTE «

NEW

Tuulenpitävä ja vettä hylkivä heijastintakki hillityllä viivakuviolla. Kun takki valaistuu pimeässä, se on todella näkyvä joka suunnasta. Sopii tuulitakiksi vuoden ympäri ja voidaan yhdistää fleece-puseroon kylmemmällä ilmalla.

Täydellisen monikäyttöinen vaate, joka sopii moniin erilaisiin tilanteisiin. Työmatkalle, kaupungille, pyöräilyretkelle, juoksulenkille tai iltakävelylle koiran kanssa. HEIJASTIMET Heijastavaa 3M-materiaalia olevat raidat ovat hillityn harmaita päivänvalossa, mutta voimakkaan heijastavia, kun niitä valaistaan pimeässä.

KÄYTÄNNÖLLINEN Tuulenpitävä ja vettä hylkivä. Huippukevyt, painaa vain 250 grammaa. Helppo pakata mukaan.

Summit

Pukeudu fiksusti! Kevyt ja kätevä toiminnallinen takki, joka on tyylikäs ja näkyvä silloin kun se on tarpeen.

Tuulenpitävä heijastintakki, CODE 1460 Tuulenpitävä ja vettä hylkivä kevyt heijastintakki. Heijastavaa 3M-materiaalia olevat raidat ovat hillityn harmaita päivänvalossa, mutta heijastavia, kun niitä valaistaan pimeässä. ”Näkymättömät” sivutaskut, joissa vetoketjut. Elastinen nauhakanttaus hihansuissa ja helmassa. Ventilaatioaukot kainaloissa. Mikrofleece-kangasta kauluksen sisäpuolella. TUOTENRO 116769 KOOT

XS–3XL

MATERIAALI Tuulenpitävä ja vettä hylkivä 100% polyesteri, kudosraidat heijastavaa 3M-materiaalia. VÄRIT

940 Musta.

HINTA

69,00 €

A93OT

26

« ACODE – TEAM SPIRIT «


DAY OR NIGHT

« ACODE – TEAM SPIRIT «

27 27


» TYYLIÄ JOKA SÄÄSSÄ. VEDEN- JA T BUSINESS-TAKKI NAISILLE JA MI 28 28

« ACODE – TEAM SPIRIT « « ACODE – TEAM SPIRIT «


TUULENPITÄVÄ IEHILLE »

BUSINESS-TAKKI

Summit WindWear Vedenpitävä Tuulenpitävä Hengittävä Teipatut saumat

940

Jokasään klassinen business-takki CODE 1457 Klassinen sadetakki. Kaksi sivutaskua. Piilovetoketju, kaitale suljetaan suurilla mustilla napeilla. Tummanharmaa sisäpuoli. Vedenpitävyys 10 000 mm teipatuilla saumoilla, hengittävyys 5 000 mm. Sisäpuolella tyylikkäät oranssit yksityiskohdat. TUOTENRO 111830 KOOT

S–3XL

MATERIAALI Oxford taslan -materiaali 100 % nailon. VÄRIT

940 Musta.

HINTA

108,00 €

A93OT

Summit WindWear Vedenpitävä Tuulenpitävä Hengittävä Teipatut saumat

940

Naisten jokasään klassinen business-takki CODE 1456 Klassinen sadetakki. Kevyesti muotoonleikattu. Kaksi sivutaskua. Piilovetoketju, kaitale suljetaan suurilla mustilla napeilla. Tummanharmaa sisäpuoli. Vedenpitävyys 10 000 mm teipatuilla saumoilla, hengittävyys 5 000 mm. Sisäpuolella tyylikkäät oranssit yksityiskohdat. TUOTENRO 111831 KOOT

S–2XL

MATERIAALI Oxford taslan -materiaali 100 % nailon. VÄRIT

940 Musta.

HINTA

108,00 €

A93OT

29


30


31


SOFTSHELL

Advanced

Advanced

AirWear

AirWear

SoftShell Light

SoftShell Light

Kevyt ja pehmeä

Kevyt ja pehmeä

Erittäin joustava

Erittäin joustava

Erittäin hengittävä

Erittäin hengittävä

Vettä hylkivä pinta Erinomainen myös sisäkäyttöön

Vettä hylkivä pinta 131

131

531

531

940

940

Kevyt softshell-takki CODE 1431

Naisten kevyt softshell-takki CODE 1432

Kevyttä 4 suuntaan joustavaa ja erittäin hengittävää ultra light shell-materiaalia. Vettähylkivä. Harmaat yksityiskohdat ja vetoketjun vetimet (mustassa takissa punainen kontrastiväri vetoketjun vetimissä). Vetoketjulliset etutaskut. Vetoketjullinen rintatasku. Säädettävät hihansuut. Lukkokiristin helmassa. Pidennetty selkäosa.

Kevyttä 4 suuntaan joustavaa ja erittäin hengittävää ultra light shell-materiaalia. Vettähylkivä. Harmaat yksityiskohdat ja vetoketjun vetimet (mustassa takissa punainen kontrastiväri vetoketjun vetimissä). Vetoketjulliset etutaskut. Vetoketjullinen rintatasku. Säädettävät hihansuut. Lukkokiristin helmassa. Pidennetty selkäosa.

TUOTENRO 110172

TUOTENRO 110173

KOOT

KOOT

S–3XL

S–2XL

MATERIAALI 90% polyesteri, 10% elastaani.

MATERIAALI 90% polyesteri, 10% elastaani.

VÄRIT

131 Kirkas keltainen, 531 Cool blue, 940 Musta.

VÄRIT

131 Kirkas keltainen, 531 Cool blue, 940 Musta.

HINTA

60,40 €

HINTA

60,40 €

A93OT

A93OT

Summit

Summit

WindWear

WindWear

SoftShell

SoftShell

Tuulenpitävä

Tuulenpitävä

Vettä hylkivä pinta

Vettä hylkivä pinta

Hengittävä

Hengittävä

Irrotettava huppu

531

Irrotettava huppu

331

940

940

Naisten softshell-takki CODE 1445

Irrotettava ja säädettävä huppu. Kaksi vetoketjullista sivutaskua. Rintatasku, jossa vedenpitävä vetoketju. Hihansuut säädettävissä tarranauhalla. Lukkokiristin helmassa. Pidennetty selkäosa. Vedenpitävyys 5000 mm. Hengittävyys 3000 g/m2.

Irrotettava ja säädettävä huppu. Kaksi vetoketjullista sivutaskua. Rintatasku, jossa vedenpitävä vetoketju. Hihansuut säädettävissä tarranauhalla. Lukkokiristin helmassa. Pidennetty selkäosa. Vedenpitävyys 5000 mm. Hengittävyys 3000 g/m2.

TUOTENRO 100189

TUOTENRO 100190

KOOT

KOOT

S–3XL

531

331

Softshell-takki CODE 1444

S–2XL

MATERIAALI Tuulenpitävä ja vettä hylkivä 100% joustava polyesteri. Hengittävä PU-laminointi, sisäpuoli fleeceä.

MATERIAALI Tuulenpitävä ja vettä hylkivä 100% joustava polyesteri. Hengittävä PU-laminointi, sisäpuoli fleeceä.

VÄRIT

331 Punainen, 531 Cool blue, 940 Musta.

VÄRIT

331 Punainen, 531 Cool blue, 940 Musta.

HINTA

93,10 €

HINTA

93,10 €

A93OT

32

Erinomainen myös sisäkäyttöön

A93OT « ACODE – TEAM SPIRIT «


SOFTSHELL

Advanced WindWear

Advanced

NEW

WindWear

SoftShell

NEW

SoftShell

Kevyt ja pehmeä

331

Kevyt ja pehmeä

331

Tuulenpitävä

Tuulenpitävä 540

Vettä hylkivä

540

Vettä hylkivä

900

900

940

940

941

941

Miesten softshell-takki, CODE 1476

Naisten softshell-takki, CODE 1477

Tuulenpitävä ja vettä hylkivä. Sivutaskut, joissa piilovetoketjut. Rintatasku, jossa vetoketju. Säädettävät hihansuut. Pidennetty selkäosa. Kiristysnauha helmassa. Vedenpitävyys 8 000 mm.

Tuulenpitävä ja vettä hylkivä. Sivutaskut, joissa piilovetoketjut. Muotoon leikattu malli. Säädettävät hihansuut. Pidennetty selkäosa. Kiristysnauha helmassa. Vedenpitävyys 8 000 mm.

TUOTENRO 113529

TUOTENRO 113530

KOOT

KOOT

S–3XL

S–2XL

MATERIAALI Tuulen- ja vedenpitävä 100 % polyesteri. Sisäpuolella mikrofleece.

MATERIAALI Tuulen- ja vedenpitävä 100 % polyesteri. Sisäpuolella mikrofleece.

VÄRIT

331 Punainen, 540 Laivastonsininen, 900 Valkoinen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa.

VÄRIT

331 Punainen, 540 Laivastonsininen, 900 Valkoinen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa.

HINTA

58,00 €

HINTA

58,00 €

A93OT

A93OT

Advanced WindWear

Advanced

NEW

WindWear

SoftShell

NEW

SoftShell 331

Kevyt ja pehmeä Tuulenpitävä Vettä hylkivä

540 900

331 Kevyt ja pehmeä Tuulenpitävä Vettä hylkivä

900

940

940

941

941

Miesten softshell-takki, CODE 1506

Naisten softshell-takki, CODE 1507

Tuulenpitävä ja vettä hylkivä. Sivutaskut, joissa piilovetoketjut. Musta elastinen nauhakanttaus kainaloissa. Rintatasku, jossa vetoketju. Pidennetty selkäosa. Kiristysnauha helmassa. Vedenpitävyys 8 000 mm.

Tuulenpitävä ja vettä hylkivä. Sivutaskut, joissa piilovetoketjut. Musta elastinen nauhakanttaus kainaloissa. Muotoon leikattu malli. Pidennetty selkäosa. Kiristysnauha helmassa. Vedenpitävyys 8 000 mm.

TUOTENRO 113531

TUOTENRO 113532

KOOT

KOOT

S–3XL

S–2XL

MATERIAALI Tuulen- ja vedenpitävä 100 % polyesteri. Sisäpuolella mikrofleece.

MATERIAALI Tuulen- ja vedenpitävä 100 % polyesteri. Sisäpuolella mikrofleece.

VÄRIT

331 Punainen, 540 Laivastonsininen, 900 Valkoinen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa.

VÄRIT

331 Punainen, 540 Laivastonsininen, 900 Valkoinen, 940 Musta, 941 Tummanharmaa.

HINTA

51,00 €

HINTA

51,00 €

A93OT

540

A93OT « ACODE – TEAM SPIRIT «

33


34


35


SOFTSHELL

Advanced

Advanced

WindWear

WindWear

SoftShell

SoftShell

Tuulenpitävä

Tuulenpitävä

Vettä hylkivä pinta

Vettä hylkivä pinta

Tuotetta ei enää valmisteta. Saatavilla niin kauan kuin varastoa riittää.

540

331

Tuotetta ei enää valmisteta. Saatavilla niin kauan kuin varastoa riittää.

331

940

940

Softshell-pusero CODE 1403

Naisten softshell-pusero CODE 1404

Vettä ja tuulta hylkivää, joustavaa materiaalia. Etutaskut, povitasku ja hihatasku, kaikki vetoketjullisia. Säädettävät hihansuut. Lukkokiristin helmassa.

Vettä ja tuulta hylkivää, joustavaa materiaalia. Etutaskut, povitasku ja hihatasku, kaikki vetoketjullisia. Naisten leikkaus. Säädettävät hihansuut. Lukkokiristin helmassa.

TUOTENRO 100168

TUOTENRO 100169

KOOT

KOOT

S–3XL

S–2XL

MATERIAALI 100% polyesteri, microfleece ja PU-laminoitu polyesteri.

MATERIAALI 100% pondattu polyesteri, microfleece ja PU-laminoitu polyesterI.

VÄRIT

331 Punainen, 540 Laivastonsininen, 940 Musta.

VÄRIT

331 Punainen, 540 Laivastonsininen, 940 Musta.

HINTA

63,40 €

HINTA

63,40 €

A93OT

A93OT

Advanced

Advanced

WindWear

WindWear

SoftShell

SoftShell

Tuulenpitävä

Tuulenpitävä

Vettä hylkivä pinta

Vettä hylkivä pinta

Tuotetta ei enää valmisteta. Saatavilla niin kauan kuin varastoa riittää.

Tuotetta ei enää valmisteta. Saatavilla niin kauan kuin varastoa riittää. 940

940

Softshell-liivi CODE 1504

Naisten softshell-liivi CODE 1505

Vetoketjulliset sivutaskut ja rintatasku. Lukkokiristin helmassa.

Vetoketjulliset sivutaskut. Naisten leikkaus. Lukkokiristin helmassa.

TUOTENRO 100191

TUOTENRO 100192

KOOT

S–2XL

KOOT

S–2XL

MATERIAALI Tuulta ja vettä hylkivä 100% polyesteri, pondattu microfleece ja elastinen PU-laminoitu polyesteri.

MATERIAALI Tuulta ja vettä hylkivä 100% polyesteri, pondattu microfleece ja elastinen PU-laminoitu polyesteri.

VÄRIT

940 Musta.

VÄRIT

940 Musta.

HINTA

56,30 €

HINTA

56,30 €

A93OT

36

540

A93OT « ACODE – TEAM SPIRIT «


« ACODE – TEAM SPIRIT «

37


HOUSUT

BaseCamp

Advanced WindWear

Sopivat myös naisille – koko C46 vastaa suurin piirtein naisten kokoa C36

SoftShell Pehmeää ja joustavaa materiaalia Vettä hylkivä pinta Osittain tuulenpitävät

210

940

940

Shortsit CODE 1250

Softshell-housut CODE 1255

Kaksi etutaskua ja yksi takatasku piilovetoketjulla. Kaksi suljettavaa reisitaskua ja puhelintasku.

Laadukas ulkoiluhousu , jossa materiaalina käytetty useampaa softshell-materiaalia. Elastiset ja hyvin joustavat muotoon leikatut polviosat. Housun istuinosassa vettähylkivä kalvo. Kaksi etutaskua. Kaksi reisitaskua vetoketjulla, sisätasku kännykälle. Takatasku vetoketjulla, vyötärössä avaintasku. Lahkeensuissa vetoketju ja kiristysnauha leveyden säätämiseen.

TUOTENRO 100164 KOOT

S–2XL

MATERIAALI 60% puuvilla, 40% polyesteri, 185 g/m2. VÄRIT

210 Khaki, 940 Musta.

HINTA

43,00 €

TUOTENRO 110174 KOOT

XS–3XL

MATERIAALI 100% polyesteri. VÄRIT

940 Musta.

HINTA

66,50 €

A93MT

A93OT

Summit

Summit

WindWear

WindWear Yhteensopivat sivulla 24 olevan takin (CODE 1473/1472) kanssa.

Vedenpitävät Tuulenpitävät

Pehmeät, kevyet ja joustavat Vedenpitävät

Hengittävät

Tuulenpitävät

Teipatut saumat

Hengittävät

Yhteensopivat sivulla 24 olevan takin (CODE 1453/1452) kanssa.

Teipatut saumat

940

Kuorihousut CODE 1270

Sateen kestävä ulkoiluhousut CODE 1260

Kaksi sivutaskua ja vetoketjullinen reisitasku. Säädettävä joustovyötärö ja sivuissa tarrakiinnitykset. Urheilullinen malli takaa erinomaisen liikkuvuuden. Kummassakin lahkeessa halkio, jossa vetoketju- ja tarrakiinnitys. 75D*75D rip stop -materiaalia.

Säädettävä joustovyötärö ja sivuissa tarrakiinnitykset. Säädettävät lahkeensuut. Sivutaskut ja vetoketjullinen takatasku. Vedenpitävyys 10 000 mm teipatuilla saumoilla, hengittävyys 5 000 mm.

TUOTENRO 111834

KOOT

KOOT

MATERIAALI Kuorikangas: 100% polyesteri, vuori: 100% polyesteriverkko.

XS–3XL

TUOTENRO 111824 XS–3XL

MATERIAALI 100 % polyesteri.

VÄRIT

940 Musta.

VÄRIT

940 Musta.

HINTA

69,00 €

HINTA

93,00 €

A93OT

38

940

A93OT « ACODE – TEAM SPIRIT «


Advanced AirWear SoftShell Light Pehmeää ja joustavaa materiaalia Kevyet ja joustavat Vettä hylkivä pinta Erittäin hengittävät

940

Kevyet ulkoiluhousut CODE 1256 Kevyet neljään suuntaan joustavat kalvottomat softshell-housut, erittäin hyvin hengittävät. Vettä hylkivä pinta. Muotoillut polvet lisäävät käyttömukavuutta ja liikkumavapautta. Kaksi etutaskua ja vetoketjullinen takatasku. Helman leveyttä ja pituutta voi säätää vetoketjulla ja kiristysnyörillä. TUOTENRO 111835 KOOT

XS–3XL

MATERIAALI 93% polyesteri / 7% elastaani. 200 g/m2. VÄRIT

940 Musta.

HINTA

71,00 €

A93OT

Summit WindWear Tuulenpitävät Vedenpitävät Hengittävät Teipatut saumat

940

Kuorihousut CODE 1244 Teipatut saumat. Laminoitu (vettähylkivä) kaksisuuntainen vetoketju lahkeiden ulkosivuilla koko lahkeen pituudelta. Lumilukko, jossa tarrakiinnitys. Vahvistetut lahkeensuut. Muotoillut polvet. Sivutaskut ja reisitasku, joissa piilovetoketjut. Säädettävä fleecevuorattu vyötärö, jossa tarranauhat. Irrotettavat ja säädettävät henkselit. Vedenpitävyys 5000 mm. Hengittävyys 3000 g/m2. TUOTENRO 100163 KOOT

XS–2XL

MATERIAALI Veden- ja tuulenpitävää sekä hengittävää kolmikerroskangasta. Ulkopinta: laminoitu. 100% polyamidi. Sisäpinta: 100% polyesteri. Vesitiivis lumilukko: polyesterI taffeta. PU-pinnoitteella. VÄRIT

940 Musta.

HINTA

124,80 €

A93OT

39


40


41


FLEECE

BaseCamp

BaseCamp

NEW Syksy 2015

540

540

331

331

930

930

940

940

Miesten fleece-takki, CODE 1499

Naisten fleece-takki, CODE 1498

Sileät koristesaumat. Sivutaskut, joissa vetoketjut. Musta elastinen nauhakanttaus kaulassa ja hihansuissa. Kyynärpäälaput sävy sävyyn fleece-materiaalista. Pidennetty selkäosa. Kiristysnauha helmassa.

Sileät koristesaumat. Sivutaskut, joissa vetoketjut. Muotoon leikattu malli. Musta elastinen nauhakanttaus kaulassa ja hihansuissa. Kyynärpäälaput sävy sävyyn fleece-materiaalista. Pidennetty selkäosa. Kiristysnauha helmassa.

TUOTENRO 117872

TUOTENRO 119011

KOOT

KOOT

S–3XL

S–2XL

MATERIAALI 100% polyesterifleece, 280 g/m².

MATERIAALI 100% polyesterifleece, 280 g/m².

VÄRIT

540 Laivastonsininen, 331 Punainen, 930 Tummanharmaa, 940 Musta.

VÄRIT

331 Punainen, 540 Laivastonsininen, 930 Tummanharmaa, 940 Musta.

HINTA

29,00 €

HINTA

29,00 €

A93OT

A93OT

Advanced

Advanced

Puseromainen fleecetakki.

Puseromainen fleecetakki.

543

543

942

942

Fleecevuorillinen collegepusero CODE 1459

Naisten fleecevuorillinen collegepusero CODE 1458

Collegepusero, jossa microfleecevuori. Huomaamaton vetoketju, jossa nahkavetimet. Vetoketjulliset sivutaskut. Pidennetty selkäosa lisää käyttömukavuutta. Sisäpuolella tyylikkäät oranssit yksityiskohdat.

Collegepusero, jossa microfleecevuori. Huomaamaton vetoketju, jossa nahkavetimet. Vetoketjulliset sivutaskut. Pidennetty selkäosa lisää käyttömukavuutta. Sisäpuolella tyylikkäät oranssit yksityiskohdat.

TUOTENRO 111828

TUOTENRO 111829

KOOT

KOOT

S–3XL

S–2XL

MATERIAALI 100% polyesteri. 360 g/m2.

MATERIAALI 100% polyesteri. 360 g/m2.

VÄRIT

543 Yönsininen, 942 Antrasiitinharmaa.

VÄRIT

543 Yönsininen, 942 Antrasiitinharmaa.

HINTA

68,00 €

HINTA

68,00 €

A93OT

42

NEW Syksy 2015

A93OT « ACODE – TEAM SPIRIT «


FLEECE

Advanced Kaksikerroksinen vaate Ulkopinnalta sileää mikrofleeceä

Advanced Uusi väri 331 punainen. Syksy 2015

Kaksikerroksinen vaate Ulkopinnalta sileää mikrofleeceä 331

531

531

940

940

941

941

Fleecepusero CODE 1475

Naisten fleecepusero CODE 1474

Kaksivärinen fleecepusero, jossa sivutaskut ja vetoketjullinen rintatasku. Ruudullista joustavaa fleeceä, mukavat raglanhihat. Hihansuissa kämmenselkää suojaava kaareva reuna ja peukaloaukko.

Kaksivärinen fleecepusero, jossa sivutaskut ja vetoketjullinen rintatasku. Ruudullista joustavaa fleeceä, mukavat raglanhihat. Hihansuissa kämmenselkää suojaava kaareva reuna ja peukaloaukko.

TUOTENRO 111840

TUOTENRO 111841

KOOT

KOOT

MATERIAALI 100% polyesteri. 270 g/m2.

MATERIAALI 100 % polyesteri,270 g/m2.

VÄRIT

331 Punainen, 531 Cool blue, 940 Musta, 941 Tummanharmaa.

VÄRIT 531 Cool blue, 940 Musta/tummanharmaa, 941 Tummanharmaa/musta.

HINTA

65,00 €

HINTA

S–2XL

65,00 €

A93OT

A93OT

BaseCamp

BaseCamp

Tuotetta ei enää valmisteta. Saatavilla niin kauan kuin varastoa riittää.

Tuotetta ei enää valmisteta. Saatavilla niin kauan kuin varastoa riittää.

540

540

942

901

331

331

940

940

Fleecepusero CODE 1411

Naisten fleecepusero CODE 1402

Vetoketjulliset sivutaskut sekä hihatasku. Säädettävät hihansuut. Lukkokiristin helmassa.

Fleecepusero naisten leikkauksella. Kaksi vetoketjullista sivutaskua. Edessä vuori.

TUOTENRO 100171

TUOTENRO 100167

KOOT

KOOT

S–2XL

S–2XL

MATERIAALI Antipilling-käsitelty 100% polyesterifleece, 240 g/m2.

MATERIAALI Antipilling-käsitelty 100% polyesterifleece, 240 g/m2.

VÄRIT 331 Punainen, 540 Laivastonsininen, 940 Musta, 942 Antrasiitinharmaa.

VÄRIT 331 Punainen, 540 Laivastonsininen, 901 Luonnonvalkoinen, 940 Musta.

HINTA

HINTA

A93OT

32,20 €

31,20 €

A93OT « ACODE – TEAM SPIRIT «

43


44

« ACODE – TEAM SPIRIT «


TUULITAKKI

Advanced WindWear Tuulenpitävä Vettä hylkivä pinta Hengittävä Kuivuu nopeasti

543

940

941

Windbreaker CODE 1448 Tuulenpitävä, vettähylkivä, hengittävä ja nopeasti kuivuva. Kaksi vetoketjullista etutaskua. Rintatasku vetoketjulla. Ribbineulos kainaloissa. Hihansuut joustoneuletta. Lukkokiristin helmassa. Materiaali nukkaantumatonta polyesteria, laminoitu jersey-kangas, sisäpuoli hengittävää mikrofleecea. TUOTENRO 110150 KOOT

S–3XL

MATERIAALI 100% polyesteri. VÄRIT

543 Yönsininen, 940 Musta, 941 Harmaa.

HINTA

56,30 €

A93OT

Advanced WindWear Tuulenpitävä Vettä hylkivä pinta Hengittävä Kuivuu nopeasti 543

940

941

Naisten Windbreaker CODE 1449 Tuulenpitävä, vettähylkivä, hengittävä ja nopeasti kuivuva. Kaksi vetoketjullista etutaskua. Rintatasku vetoketjulla. Ribbineulos kainaloissa. Hihansuut joustoneuletta. Lukkokiristin helmassa. Muotoon leikattu malli. Materiaali nukkaantumatonta polyesteria, laminoitu jersey-kangas, sisäpuoli hengittävää mikrofleecea. TUOTENRO 110171 KOOT

S–2XL

MATERIAALI 100% polyesteri. VÄRIT

543 Yönsininen, 940 Musta, 941 Harmaa.

HINTA

56,30 €

A93OT

45


SEGAMI

46


SEGAMI

47


PUSEROT

BaseCamp

BaseCamp

DoubleFace

DoubleFace

543

940

940

941

941

Vetoketjucollege CODE 1747

Naisten vetoketjucollege CODE 1748

Punainen kontrastiväri kauluksessa sekä vetoketjun lenkissä. Etutaskut. Rintatasku vetoketjulla. Hihansuut ja helma joustavalla ribbineuloksella. Doubleface-kangasta - kankaan ulko-ja sisäpinta ovat samanlaiset.

Punainen kontrastiväri kauluksessa sekä vetoketjun lenkissä. Etutaskut. Rintatasku vetoketjulla. Hihansuut ja helma joustavalla ribbineuloksella. Doubleface-kangasta - kankaan ulko-ja sisäpinta ovat samanlaiset.

TUOTENRO 110169

TUOTENRO 110170

KOOT

KOOT

S–3XL

S–2XL

MATERIAALI 80% puuvilla, 20% polyesteri, 320 g/m2.

MATERIAALI 80% puuvilla, 20% polyesteri, 320 g/m2.

VÄRIT

543 Yönsininen, 940 Musta, 941 Harmaa.

VÄRIT

543 Yönsininen, 940 Musta, 941 Harmaa.

HINTA

48,10 €

HINTA

48,10 €

A93MT

A93MT

BaseCamp

BaseCamp

DoubleFace

DoubleFace

901

901

940

940

231

231

Huppari CODE 1745

Huppari CODE 1746

Doubleface. Ulko- ja sisäpintamateriaali samanlaista. Hupun sisäpuoli, vetoketju ja koristesaumat kontrastivärillä. Etutaskut. Hihansuut joustavaa ribbineulosta.

DoubleFace. Ulko- ja sisäpintamateriaali samanlaista. Hupun sisäpuoli, vetoketju ja koristesaumat kontrastivärillä. Etutaskut. Hihansuut joustavaa ribbineulosta.

TUOTENRO 100233

TUOTENRO 100234

KOOT

KOOT

S–3XL

S–2XL

MATERIAALI 80% kampapuuvilla, 20% polyesteri, tuplakudottu neulos, 320 g/m2.

MATERIAALI 80% kampapuuvilla, 20% polyesteri, tuplakudottu neulos. 320 g/m2.

VÄRIT 231 Oranssi/Harmaameleerattu, 901 Luonnonvalkoinen, 940 Musta/Antrasiitinharmaa.

VÄRIT 231 Oranssi/Harmaameleerattu, 901 Luonnonvalkoinen, 940 Musta/Antrasiitinharmaa.

HINTA

HINTA

A93MT

48

543

51,20 €

A93MT « ACODE – TEAM SPIRIT «

51,20 €


BaseCamp DoubleFace 910 331

940 596 586

Pystykauluscollege CODE 1705 1/3 vetoketju kauluksessa. Kontrastiväri sivuilla ja kauluksen sisäpuolella. Iso etutasku. Resorit hihansuissa. TUOTENRO 100209 KOOT

XS–3XL

MATERIAALI 80% kampapuuvilla, 20% polyesteri, 320 g/m2, tuplakudottu neulos. VÄRIT 331 Punainen/Antrasiitinharmaa, 540 Navy/Hiekka, 586 Navy/ Tummanharmaa, 596 Royalinsininen/Musta, 910 Harmaameleerattu/ Musta, 940 Musta/Antrasiitinharmaa. Tuotetta 540 Navy/Hiekka ei enää valmisteta. Saatavilla niin kauan kuin varastoa riittää. HINTA

38,90 €

A93MT

BaseCamp DoubleFace 540

530

942

910

331

940

Collegepusero, tuplakudottu CODE 1706 Ulko- ja sisäpintamateriaali samanlaista. Resorit hihansuissa, helmassa ja O-pääntiessä. Koristetikkaukset saumoissa. TUOTENRO 100210 KOOT

XS–3XL

MATERIAALI 80% kampapuuvilla, 20% polyesteri, 320 g/m2, tuplakudottu neulos. 320 g/m2. VÄRIT

31 Punainen, 530 Syvänsininen, 540 Laivastonsininen, 910 Savenharmaa, 940 Musta, 3 942 Antrasiitinharmaa.

HINTA

29,70 €

A93MT

49 49


PUSEROT

BaseCamp

BaseCamp

NEW

331

530

540

331

910

540

940

930

930

940

Huppari CODE 1736

Collegepusero, CODE 1737

Hupussa kiristysnyöri. Täyspitkä vetoketju ja etutasku. Joustoresori helmassa ja hihansuissa. Miellyttävän tuntuinen harjattu sisäpinta.

Lyhyt vetoketju. Resorit joustinneuletta. TUOTENRO 116774

TUOTENRO 111843 KOOT

KOOT

XS–3XL

MATERIAALI 80% puuvilla, 20% polyesteri. 280 g/m2. VÄRIT 331 Punainen, 530 Syvänsininen, 540 Laivastonsininen, 910 Savenharmaa, 940 Musta, 930 Harmaa. HINTA

XS–3XL

MATERIAALI 80% puuvilla, 20% polyesteri, 280 g/m², sisäpuolella harjattu pinta. VÄRIT

331 Punainen, 540 Laivastonsininen, 930 Harmaa, 930 Tummanharmaa, 940 Musta.

HINTA

29,00 €

31,00 €

C93MT

C93MT Uusi väri kirkaskeltainen 131

BaseCamp 131 KOLME VÄRIÄ KOKOON 4XL SAAKKA

900 540 530 740 910 930 331 940

Collegepusero CODE 1734 Pyöreä kaulus. Pääntie, hihansuut ja helma joustavaa ribbineulosta. TUOTENRO 100225 KOOT

Laivastonsininen, Harmaa, Musta: S–4XL. Muut värit: S–3XL.

MATERIAALI 80% kampapuuvilla, 20% polyesteri, 280 g/m2, harjattu sisäpinta. VÄRIT 331 Punainen, 530 Syvänsininen, 540 Laivastonsininen, 740 Pullonvihreä, 900 Valkoinen, 910 Savenharmaa, 940 Musta, 930 Harmaa. HINTA

22,50 €

Mukavia vaatteita klassisesta college-materiaalista, sisäpuolella harjattu pinta. Saatavana useita värejä ja logo on helppo lisätä vaatteeseen.

C93MT

50

« ACODE – TEAM SPIRIT «


51 51


52 52

« ACODE – TEAM SPIRIT «


F1 leijonat :n

« ACODE: CEA SQUADRA CORSEN YLPEÄ YHTEIST YÖKUMPPANI «

Formula 1 on arvostetuin moottoriurheilulaji ja niitä nopeampia autoja ei kilparadoilla näy. Koko Formula 1 -sirkus muodostaa nykyään todellisen imperiumin, jonka Bernie Ecclestonen FOCA on luonut yhdessä FIA:n kanssa. Sarja koki täydellisen muutoksen 1970-luvun alun kehityksen myötä. Siitä lähtien F1 on ollut edelläkävijä sääntöjen, TV-lähetysten, turvallisuuden ja radalla työskentelevien toimitsijoiden suhteen. Autojen laatu on kehittynyt merkittävästi ja käytössä on uusia materiaaleja, kuten hiilikuitua ja kevlaria. Tuulitunnelien kehitys on auttanut parantamaan autojen aerodynaamisia ominaisuuksia. Acode on CEA Squadra Corsen ylpeä tekninen yhteistyökumppani. Paloturvallisuudesta vastaava ryhmä on ollut mukana Monzan Italian Grand Prix -osakilpailuissa jo 40 vuoden ajan. Tiimissä on yli 300 henkilöä, joita on kutsuttu lempinimellä ”F1:n leijonat” siitä alkaen, kun he vuoden 1978 GP:ssä sammuttivat tulipalon, jonka laajuista ei oltu ennen F1:ssä nähty. Acode oli CEA:n mukana useammassa toiminnan täyteisessä urheilutapahtumassa syyskuussa 2014.

» 53


Formula 1 -ajajissa on ollut vuosien varrella monia legendoja ja sankareita. Nimet kuten Niki Lauda, Jackie Stewart, Ayrton Senna, Alain Prost, Michael Schumacher, Keke Rosberg, Mika Häkkinen ja Kimi Räikkönen ovat tämän lajin suuria Suomalaisia nimiä, jotka ovat luoneet lajille elämää suuremman maineen. Riskien ottaminen, glamour ja jetset-elämä yhdistyivät lajissa jo 1970-luvulla, jolloin F1 loi maineensa, jonka pohjalta sen nykyinen asema syntyi. Nykyisiä upeita Grand Prix -viikonloppuja ei luultavasti olisi olemassa ilman Bernie Ecclestonea. Lajin tila ei kuitenkaan aina ole ollut samanlainen. Onnettomuustilastot olivat ikäviä 1950-luvusta alkaen. Silloin kuljettajat joutuivat alttiiksi suurille riskeille joka kerta istuessaan auton rattiin. Erityisesti 1970 oli musta vuosi. Skotlantilainen Jackie Stewart huomautti silloin, että lajissa ei ollut minkäänlaista turvallisuusajattelua. Ambulanssit eivät osanneet sairaalaan eikä palomiehiä ollut paikalla riittävästi. Autoissa ei ollut sprinklereitä ja ne oli valmistettu ohuesta alumiinista. Sitä paitsi renkaiden ripustuksissa oli paljon helposti ja voimakkaasti palavaa magnesiumia. Valitettavasti yleisö piti siihen aikaan

54

onnettomuuksia kihelmöivänä osana kilpa-ajoja. Nykyinen yleisö osaa asiansa ja F1-kisoihin suhtaudutaan aivan eri tavalla. Vaikka lajin historiassa on nähty useita kuolemantapauksia, vakavat onnettomuudet ovat nykyään harvinaisia. San Marinon Grand Prix’ssä vuonna 1994 tapahtuneiden Ayrton Sennan ja Roland Ratzenbergerin traagisten onnettomuuksien jälkeen ei ole sattunut kuljettajan henkeä vaatineita onnettomuuksia. Vaikka kuljettajat saavatkin eniten huomiota, Formula 1 on todellista tiimityöskentelyä. FI-talli on kokonaisuudessaan tuloksien takana. Tarvitaan iso joukko osaavia ihmisiä, jotka kaikki vetävät yhtä köyttä tuloksiin pääsemiseksi. CEA Squadra Corse huolehtii kuljettajien turvallisuudesta. Turvallisuustiimin ”leijonat” edustavat monia samoja asioita kuin Acode: yhteishenkeä, intohimoa ja ammattimaisuutta. Siksi meistä tuntui luonnolliselta ryhtyä CEA Squadra Corsen tekniseksi yhteistyökumppaniksi. Tarjoamme tiimille osaamistamme toiminnallisten profiilivaatteiden alalla. Viime syyskuun Italian F1 Grand Prix’n aikana Acode sai myös tilaisuuden vaihtaa muutaman sanan CEA Squadra Corsen leijonan ja koordinaattorin Giorgio Solarolin kanssa.

« ACODE – TEAM SPIRIT «

»


« ACODE – TEAM SPIRIT «

55


Kilpa-ajo veressä « HAASTAT TELUSSA GIORGIO SOLAROLI, TEAM LEADER, CEA «

Kysymys: Millainen on tyypillinen päiväsi? Vastaus: Herään aikaisin, tapaan kaikki leijonat, käymme läpi asioita, jaamme kaikki tekniset materiaalit ja sitten siirrymme meille kuuluviin huoltopisteisiin. Kisa pitää aina saada kunnialla päätökseen! Monza ja F1 Grand Prix ovat tietenkin iso juttu, koska kyseessä on kansainvälinen tapahtuma. Paikalla on paljon väkeä, toimittajia ja muita. Koko ajan tapahtuu. CEA Squadra Corse vastaa myös monista muista kilpaajotapahtumista, kuten ralli, Ferrari Challenge, Moto GP jne. Nämä kisat eivät ole yhtä tunnettuja kuin F1, mutta ne tarvitsevat aivan yhtä hyvää turvallisuutta. Joskus meiltä vaaditaan oikeastaan enemmänkin huomiota, koska järjestelyt eivät ole yhtä korkealla ja ammattimaisella tasolla kuin F1:ssä. Siten haasteet voivat olla suurempia ja tietyllä tavalla myös innostavampia. Olen myös Ferrarin oman Fiorantiradan paloturvallisuushenkilöstön koordinaattori. Olen iloinen, kun pääsen radalle, kuulen moottorien jyrinän, haistan polttoaineen hajun ja tunnen

kilpailutunnelman. Olen onnellinen, koska olen saanut intohimostani itselleni työn – useimmat varmasti haaveilevat juuri siitä.

Kysymys: Kannustat itse Ferrarin F1-tallia. Miten uskot heille käyvän kaudella 2014/2015?

Kysymys: Olitko paikalla Imolassa niissä F1-kisoissa, kun Ratzenberger ja Ayrton Senna kuolivat?

Vastaus: F1 on auto- ja kilpa-ajoteknologian huipulla. Ei ole helppoa kehittää täydellistä autoa joka vuosi. Ferrari käyttää aina paljon energiaa autojen parantamiseen, mutta edellä oleviin talleihin on matkaa, eikä sitä etumatkaa ole helppo kuroa umpeen. CEA Squadra Corse vastaa myös Mugellon radasta, jossa Ferrari ja useat muut tallit ovat tehneet paljon testejä. Se ei kuitenkaan ole enää sallittua, sillä F1-organisaatio on rajoittanut testien määrää merkittävästi eri syistä.

Vastaus: Olin. Muistan sen todella hyvin. Olin silloin varikolla. Muistan sen hämmennyksen, monet itkivät. Tuntui kestävän ikuisuuden, ennen kuin saimme tietoa tapahtumista ja pelkäsimme kuljettajien näkemistä. Osa paikalla olleista kollegoistani työskentelee edelleen kanssani. Se on tämän työn pimeä puoli, mutta olemme kaikki tietoisia siitä, että suojaamme onnettomuuksien sattuessa kuljettajia ryhtymällä heti toimenpiteisiin mahdollisen tulipalon sammuttamiseksi. Kysymys: Olet voinut tehdä intohimostasi työsi. Onko sinulla vielä toteuttamattomia unelmia? Vastaus: Hyvä kysymys. Rehellisesti sanottuna haluaisin luoda tiimin, joka vastaa paloturvallisuudesta pelkästään F1-kisoissa. Tällä hetkellä vastaamme turvallisuudesta jo monissa isoissa kisoissa Euroopassa, mutta emme muualla.

Kysymys: Tunnetko Michael Schumacherin? Mitä muistat parhaiten hänestä? Vastaus: Tottakai! Kun kuljettajat testasivat renkaita, Michael aloitti kello yhdeksän aamulla ja jatkoi aina iltayhdeksään. Hän oli väsymätön. Hän on kaikkein ammattimaisin F1-kuljettaja, jonka olen tavannut. Ferrarin menestys johtui suurelta osin suoraan hänen kovasta työstään. Kiitos ajastasi Giorgio!

» OLEN ILOINEN, KUN PÄÄSEN RADALLE, KUULEN MOOTTORIEN JYRINÄN, HAISTAN POLTTOAINEEN HAJUN JA TUNNEN KILPAILUTUNNELMAN » 56

« ACODE – TEAM SPIRIT «


FEATURE MONZA

57


Acode on CEA Squadra Corsen ylpeä tekninen yhteistyökumppani Italian F1 Grand Prix’n yhteydessä.

58


T-PAIDAT

Advanced

Advanced

AirWear

AirWear

CoolPass

CoolPass

Siirtää kosteutta iholta

Siirtää kosteutta iholta

Hengittävä

Hengittävä

Erinomainen fyysisiin aktiviteetteihin

131

Erinomainen fyysisiin aktiviteetteihin

131

531

531

940

940

Tekninen T-paita, CoolPass CODE 1921

Naisten tekninen T-paita, CoolPass CODE 1922

Verkkoneulos hartioilla, sivuilla ja kainaloissa. Litteä tasosaumaus tuntuu miellyttävältä eikä hankaa ihoa. CoolPass-materiaalin erikoisominaisuudet mahdollistavat kosteuden tehokkaan siirtymisen iholta kankaan ulkopintaan. Kankaan ainutlaatuinen rakenne tekee siitä sekä hengittävän että pehmeän.

Verkkoneulos hartioilla, sivuilla ja kainaloissa. Litteä tasosaumaus tuntuu miellyttävältä eikä hankaa ihoa. CoolPass-materiaalin erikoisominaisuudet mahdollistavat kosteuden tehokkaan siirtymisen iholta kankaan ulkopintaan. Kankaan ainutlaatuinen rakenne tekee siitä sekä hengittävän että pehmeän.

TUOTENRO 111836

TUOTENRO 111837

KOOT

KOOT

S–3XL

S–2XL

MATERIAALI 100% polyesteri, CoolPass-kuitu, 120 g/m2. Siirtää kosteuden pois iholta. Osittain verkkoneulosta.

MATERIAALI 100% polyesteri, CoolPass-kuitu, 120 g/m2. Siirtää kosteuden pois iholta. Osittain verkkoneulosta.

VÄRIT

131 Kirkas keltainen, 531 Cool blue, 940 Musta.

VÄRIT

131 Kirkas keltainen, 531 Cool blue, 940 Musta.

HINTA

19,70 €

HINTA

19,70 €

A93OT

A93OT

Advanced AirWear CoolPass Siirtää kosteutta iholta Hengittävä Erinomainen fyysisiin aktiviteetteihin

940

T-paitojen toiminnallinen CoolPass-materiaali sopii täydellisesti fyysisiin aktiviteetteihin. Se kuljettaa kosteuden pois iholta, hengittää hyvin ja kuivuu nopeasti.

Pitkähihainen tekninen T-paita, CoolPass CODE 1923 Verkkoneulos hartioilla, sivuilla ja kainaloissa. Litteä tasosaumaus tuntuu miellyttävältä eikä hankaa ihoa. CoolPass-materiaalin erikoisominaisuudet mahdollistavat kosteuden tehokkaan siirtymisen iholta kankaan ulkopintaan. Kankaan ainutlaatuinen rakenne tekee siitä sekä hengittävän että pehmeän. TUOTENRO 111838 KOOT

XS–3XL

MATERIAALI 100% polyesteri, CoolPass-kuitu, 120 g/m2. Siirtää kosteuden pois iholta. Osittain verkkoneulosta. VÄRIT

940 Musta.

HINTA

22,00 €

A93OT « ACODE – TEAM SPIRIT «

59


T-PAIDAT Uudet värit kirkaskeltainen 131 ja oranssi 232.

BaseCamp

BaseCamp

131 232

900 900 540 540 530 530 910

910

331 331 940

940

T-paita, V-pääntie CODE 1913

T-paita, pitkähihainen CODE 1914

Ei sivusaumoja. V-pääntie, 2-kerroksinen joustava ribbineulos. Öko-Tex® sertifioitu.

Ei sivusaumoja. Pyöreä pääntie, 2-kerroksinen joustava ribbineulos. Öko-Tex® sertifioitu.

TUOTENRO 100241

TUOTENRO 100242

KOOT

KOOT

S–2XL

S–2XL

MATERIAALI 100% puuvilla (harmaameleerattu 85% puuvilla/15% viskoosi), 150 g/m2.

MATERIAALI 100% puuvilla (harmaameleerattu 85% puuvilla/15% viskoosi), 190 g/m2.

VÄRIT 331 Punainen, 530 Syvänsininen, 540 Laivastonsininen, 900 Valkoinen, 910 Savenharmaa, 940 Musta.

VÄRIT 331 Punainen, 530 Syvänsininen, 540 Laivastonsininen, 900 Valkoinen, 910 Savenharmaa, 940 Musta.

HINTA

HINTA

6,90 €

11,30 €

C93MT

C95MT

BaseCamp

BaseCamp Joustava 900

Pidennetty malli Unisex

510 540 910

900

331

540

940 940

Naisten T-paita, heavy CODE 1917

T-paita, slim fit CODE 1916

Sivusaumoistaan kevyesti muotoonleikattu. Öko-Tex® sertifioitu.

Muotoon ommeltu, joustava. Lyhyet hihat. Pääntie samasta materiaalista.

TUOTENRO 100245 KOOT

TUOTENRO 100244

S–2XL

KOOT

MATERIAALI 100% puuvilla (harmaameleerattu 85% puuvilla/15% viskoosi), 190g/m . 2

VÄRIT 331 Punainen, 510 Vaaleansininen, 540 Laivastonsininen, 900 Valkoinen, 910 Savenharmaa, 940 Musta. HINTA

C95MT

60

8,10 €

S–2XL

MATERIAALI 95% puuvilla, 5 % elastaani. 210 g/m2. VÄRIT

540 Laivastonsininen, 900 Valkoinen, 940 Musta.

HINTA

13,90 €

A93MT « ACODE – TEAM SPIRIT «


BaseCamp

900 510

VIISI VÄRIÄ, KOOSTA XS ALKAEN!

521 540 530 720 740 910 930

T-paita CODE 1911

140

Ei sivusaumoja. Pyöreä pääntie, 2-kerroksinen joustava ribbineulos. Öko-Tex® sertifioitu.

131

TUOTENRO 100239 KOOT Valkoinen, Laivastonsininen, Tummanharmaa, Punainen, Musta: XS–4XL. Muut värit: S–4XL.

232

MATERIAALI 100% puuvilla (harmaameleerattu 85% puuvilla/15% viskoosi, keltainen 35% puuvilla/65% polyesteri). 150 g/m2.

331

VÄRIT 131 Kirkas keltainen, 140 Keltainen, 232 Oranssi, 331 Punainen, 510 Vaaleansininen, 521 Turkoosi, 530 Syvänsininen, 540 Laivastonsininen, 720 Kirkkaanvihreä, 740 Pullonvihreä, 900 Valkoinen, 904 Tuhkanharmaa, 910 Savenharmaa, 930 Tummanharmaa, 940 Musta.

940

HINTA

904

6,40 €

C93MT

BaseCamp

900 540

KUUSI VÄRIÄ, KOOSTA XS ALKAEN!

530 740 910 930 131 232 331 440

T-paita, heavy CODE 1912 Ei sivusaumoja, pyöreä pääntie, 2-kerroksinen joustava ribbineulos. Öko-Tex® sertifioitu.

940

TUOTENRO 100240 KOOT Syvänsininen, Laivastonsininen, Valkoinen, Savenharmaa, Tummanharmaa,Musta: XS–4XL. Muut värit: S–4XL. MATERIAALI 100% puuvilla (harmaameleerattu 85% puuvilla/15% viskoosi, keltainen 35% puuvilla/65% polyesteri), 190 g/m2. VÄRIT 131 Kirkas keltainen, 232 Oranssi, 331 Punainen, 440 Burgundy, 530 Syvänsininen, 540 Laivastonsininen, 740 Pullonvihreä, 900 Valkoinen, 910 Savenharmaa, 930 Tummanharmaa, 940 Musta. HINTA

8,10 €

C95MT

61 61


62


63


PIKEEPAIDAT

BaseCamp

900 510

Paksu pikeepaita, 230 g/m2 KOLME VÄRIÄ, KOOSTA XS ALKAEN!

540

BaseCamp 900 Paksu pikeepaita, 230 g/m2

510 540

530

710

710

910

910 930

331

331

940

940 930

Pikeepaita, heavy CODE 1724

Naisten pikeepaita, heavy CODE 1723

Ribbineulos kauluksessa ja hihansuissa. 3 sävytettyä nappia listassa. Sivuhalkiot. Esikutistettu, rengaskehrätty kampapuuvilla. Öko-Tex® sertifioitu.

Ribbineulos kauluksessa ja hihansuissa. 4 sävytettyä nappia listassa. Naisten leikkaus. Sivuhalkiot. Öko-Tex® sertifioitu.

TUOTENRO 100222

TUOTENRO 100221

KOOT Laivastonsininen, Tummanharmaa, Musta: XS–4XL.Muut värit: S–4XL.

KOOT

MATERIAALI 100% puuvilla (harmaameleerattu, 90% puuvilla/10% viskoosi) 230 g/m2 pikee.

MATERIAALI 100% puuvilla, (harmaameleerattu 90% puuvilla/10% viskoosi), 230g/m2 pikee.

VÄRIT 331 Punainen, 510 Vaaleansininen, 530 Syvänsininen, 540 Laivastonsininen, 710 Pistaasinvihreä, 900 Valkoinen, 910 Savenharmaa, 930 Tummanharmaa, 940 Musta.

VÄRIT 331 Punainen, 510 Vaaleansininen, 540 Laivastonsininen, 710 Pistaasinvihreä, 900 Valkoinen, 910 Savenharmaa, 930 Tummanharmaa, 940 Musta.

HINTA

HINTA

19,30 €

A93MT

S–2XL

19,30 €

A93MT

BaseCamp

BaseCamp 900 Paksu pikeepaita, 230 g/m2

510 521

KOLME VÄRIÄ, KOOSTA XS ALKAEN!

540

900 Paksu pikeepaita, 230 g/m2

540

NELJÄ VÄRIÄ, KOOSTA XS ALKAEN!

530 331

530 740

910

910

940

331 710 940 930

930

Heavy pikeepaita rintataskulla CODE 1721

Pitkähihainen pikee, heavy CODE 1722

Ribbineulos kauluksessa ja hihansuissa. 3 sävytettyä nappia kauluksessa. Rintatasku. Sivuilla halkiot. Öko-Tex® sertifioitu.

Ribbineulos kauluksessa ja hihansuissa. 3 sävytettyä nappia kauluksessa. Sivuilla halkiot. Esikutistettu, rengaskehrätty lanka ja kampapuuvilla. Öko-Tex® sertifioitu.

TUOTENRO 100219

TUOTENRO 100220

KOOT Laivastonsininen, Tummanharmaa, Musta: XS–4XL. Muut värit: S–4XL.

KOOT Laivastonsininen, Musta, Pistaasinvihreä, Tummanharmaa: XS–2XL. Muut värit: S–2XL.

MATERIAALI 100% puuvilla, (harmaameleerattu 90% puuvilla/ 10% viskoosi), 230 g/m2 pikee.

MATERIAALI 100% puuvilla (harmaameleerattu 90% puuvilla/10% viskoosi) 230 g/m2.

VÄRIT 331 Punainen, 510 Vaaleansininen, 521 Turkoosi, 530 Syvänsininen, 540 Laivastonsininen, 740 Pullonvihreä, 900 Valkoinen, 910 Savenharmaa, 930 Tummanharmaa, 940 Musta.

VÄRIT 331 Punainen, 530 Syvänsininen, 540 Laivastonsininen, 710 Pistaasinvihreä, 900 Valkoinen, 910 Savenharmaa, 930 Tummanharmaa, 940 Musta.

HINTA

HINTA

A93MT

64

19,30 €

A93MT « ACODE – TEAM SPIRIT «

25,30 €


PIKEEPAIDAT

Advanced

Advanced

AirWear

AirWear

CoolPass

CoolPass 900

Siirtää kosteutta iholta

Siirtää kosteutta iholta 531

Hengittävä Erinomainen fyysisiin aktiviteetteihin

540

Hengittävä Erinomainen fyysisiin aktiviteetteihin

Cool dry-pikee CODE 1716

Naisten Cool dry-pikee CODE 1717

3 nappia kauluksessa. Kaulus samaa materiaalia. Raglanhihat.

V-pääntie ilman nappeja. Kaulus samaa materiaalia. Muotoon ommeltu.

TUOTENRO 100215

TUOTENRO 100216

KOOT

KOOT

S–2XL

MATERIAALI 100% polyesteri, 150 g/m2.

MATERIAALI 100% polyesteri, cool dry -kuitu, siirtää kosteuden pois iholta, 150 g/m2.

VÄRIT 331 Punainen, 531 Cool blue, 540 Laivastonsininen, 900 Valkoinen, 940 Musta.

VÄRIT 331 Punainen, 531 Cool blue, 540 Laivastonsininen, 900 Valkoinen, 940 Musta.

HINTA

HINTA

28,60 €

A9VOT

A9VOT

Advanced

Advanced

AirWear

AirWear

CoolPass

CoolPass

Siirtää kosteutta iholta

Siirtää kosteutta iholta

Hengittävä

Hengittävä

Erinomainen fyysisiin aktiviteetteihin

Erinomainen fyysisiin aktiviteetteihin 540

540

331

331

940

940

Cool dry-pikee CODE 1725

Naisten Cool dry-pikee CODE 1726

Lyhyet hihat. Valkoiset kontrastiväriset tereet raglanhihoissa, edessä ja takana. 3 sävytettyä piilonappia listassa. Ribbineulos kauluksessa.

Lyhyet hihat. Valkoiset kontrastiväriset tereet raglanhihoissa, edessä ja takana. 3 sävytettyä piilonappia etulistassa. Ribbineulos kauluksessa. Muotoon leikattu malli. CoolPass- kuitu siirtää kosteuden pois iholta.

TUOTENRO 100223 KOOT

S–3XL

TUOTENRO 110097

MATERIAALI 100% polyesteri, cool dry -kuitu, siirtää kosteuden pois iholta, 150 g/m2.

KOOT

VÄRIT

331 Punainen, 540 Laivastonsininen, 940 Musta.

MATERIAALI 100% polyesteri, cool dry -kuitu, siirtää kosteuden pois iholta, 150 g/m2.

HINTA

28,60 €

VÄRIT

331 Punainen, 540 Laivastonsininen, 940 Musta.

HINTA

28,60 €

A93OT

540

940

940

28,60 €

531

331

331

S–2XL

900

S–2XL

A93OT « ACODE – TEAM SPIRIT «

65


66


67


ALUSVAATTEET

Advanced AirWear CoolPass Siirtää kosteutta iholta Hengittävä Erinomainen fyysisiin aktiviteetteihin

940

Tekninen aluspaita CODE 1612 Raglanhihat. Korkea kaulus, jossa lyhyt vetoketju ja sisäpuolella suojalista. Turkoosit flatlock-saumat. Toimitetaan pahvipakkauksessa. TUOTENRO 100203 KOOT

XS–3XL

MATERIAALI Joustavaa ja kosteutta siirtävää materiaalia. 93 % polyesteri, cool dry -kuitu, 7 % elastaani. Paino 180 g/m2. VÄRIT

940 Musta.

HINTA

32,70 €

A93OT

Advanced AirWear CoolPass Siirtää kosteutta iholta Hengittävä Erinomainen fyysisiin aktiviteetteihin

940

Tekninen alushousu CODE 1611 Joustava vyötärö. Turkoosit flatlock-saumat. Toimitetaan pahvipakkauksessa. TUOTENRO 100202 KOOT

XS–3XL

MATERIAALI Joustavaa ja kosteutta siirtävää materiaalia. 93 % polyesteri, cool dry -kuitu, 7 % elastaani. Paino 180 g/m2. VÄRIT

940 Musta.

HINTA

32,70 €

A93OT

68


IMAGES

« ACODE – TEAM SPIRIT «

69


ASUSTEET JA ALUSVAATTEET

BaseCamp

NEW

BaseCamp

Syksy 2015 Kestää kosteutta Voidaan kantaa selässä

942

940

940

Kassi CODE 1699

Neulottu pipo CODE 1609

Vettä hylkivä toiminnallinen laukku. Kumimainen materiaali, jossa vahvistettu pohja. Soveltuu myös selässä kannetavaksi. Irrotettavat pehmustetut olkahihnat. Leveä kantokahva. Ulkotasku tarranauhalla. Kaksi suurta sisätaskua vetoketjulla. Tilavuus 58 litraa. Koko 56 x 34 x 30,5 cm.

TUOTENRO 100200

TUOTENRO 119010 KOOT

Yhden koon

MATERIAALI PVC Tarpaulin 250D -polyesteri. VÄRIT

940 Musta.

HINTA

49,00 €

KOOT

Yksi koko.

MATERIAALI Ribbineulos, 100% akryyli. VÄRIT

940 Musta, 942 Antrasiitinharmaa.

HINTA

8,40 €

A93OT

BaseCamp

BaseCamp

900

531

710

942

331

940

Talvirukkanen CODE 1610

Canvas-vyö CODE 1659

Liukueste kämmenissä. Säädettävä kiristin.

Metallisolki. Leveys 4 cm, pituus 120 cm.

TUOTENRO 100201

TUOTENRO 100208

KOOT

KOOT

S/M, L/XL

MATERIAALI Kuorikangas: 100% polyamidi, Airtech® – veden- ja tuulenpitävä sekä hengittävä. Vuori: microfleecevuori, 100% polyesteri. Thinsulate-vanu. VÄRIT

940 Musta.

VÄRIT 140 Kulta, 231 Oranssi, 331 Punainen, 531 Cool blue, 710 Pistaasinvihreä, 900 Valkoinen, 940 Musta, 942 Antrasiitinharmaa.

HINTA

19,40 €

HINTA

A93OT

70

Yksi koko.

MATERIAALI 100 % puuvilla-canvas.

« ACODE – TEAM SPIRIT «

13,30 €

140

231


ASUSTEET JA ALUSVAATTEET

BaseCamp

NEW Syksy 2015

Omat värit takin yksityiskohtiin.

Vetoketjun vetimet, 5 kpl, CODE 1698 Irrallisia vetoketjun vetimiä kuudessa eri värissä. Sopivat hyvin takkien tai housujen profilointiväriksi. Myydään pakkauksissa, joissa on 5 kpl samaa väriä. TUOTENRO 119007 KOOT

Yksi koko.

MATERIAALI 100 % polyesteri. VÄRIT

131 Keltainen, 232 Oranssi, 331 Punainen, 531 Cool blue, 720 Kelly green, 900 Valkoinen

HINTA

3,00 €

71


72


73


KOKOTAULUKKO

Mittaa itsesi oheisen kuvan mukaan ja katso kokosi sitten alla olevista taulukoista. Ilmoitetut mitat ovat rinnanympärys ja vyötärönympärys.

Rinnanympärys, cm Vyötärönympärys, cm

NAISTEN KOOT Koko

S 34-36

M 38-40

L 42-44

XL 46-48

2XL 50-52

Rinnanympärys, cm

80-84

88-92

96-100

104-110

116-122

Vyötärönympärys, cm

66-69

72-76

80-84

88-93

99-106

MIESTEN KOOT Koko

XS 40-42

S 44-46

M 48–50

L 52-54

XL 56-58

2XL 60-62

3XL 64–66

4XL 68-70

Rinnanympärys, cm

80-84

88-92

96–100

104–108

112–116

120–124

128–132

136–140

Vyötärönympärys, cm

68-72

76-80

84-88

92-97

102–108

114–120

126–132

138–144

UNISEX-VAATTEET, HOUSUT, ALUSVAATTEET Koko

XS

S

M

L

XL

2XL

3XL

Naisten vastaava koko

S

M

L

XL

2XL

3XL

4XL

© 2015 Acode Tuotanto: Teamwork Reklambyrå Kuvat: Klas Svensson, Mimbild Pidätämme oikeuden jatkuviin muutoksiin. Emme ota vastuuta painovirheistä. Acode ei ota vastuuta toimitusten viivästymisestä tai toimittamatta jäämisestä ylivoimaisen esteen vuoksi. Ylivoimaisia esteitä ovat esimerkiksi sota, hallituksen väliintulo, lakko, työsulku, energia- tai raaka-ainepula ja muut Acoden hallitsemattomissa olevat olosuhteet. Kuvat on otettu Lanjarónissa, Andalusiassa sekä Monzassa, Milanossa.

74

KWINTET Acode on Kwintet Groupin tavaramerkki. Konsernin muita tavaramerkkejä ovat mm. Fristads Kansas, Hejco ja Bragard. www.kwintet.com

« ACODE – TEAM SPIRIT «


SISÄLLYSLUETTELO

Nimitys

Tuotenumero

Sivu

Parka-takki Naisten Parka-takki Miesten vuorillinen softshell-takki* Naisten vuorillinen softshell-takki* Sporttinen talvitakki Naisten sporttinen talvitakki Softshell talvitakki Naisten softshell talvitakki Talvitakki Naisten talvitakki Miesten kevyt toppatakki softshell-materiaalista* Naisten kevyt toppatakki softshell-materiaalista* Miesten kevyt toppaliivi* Naisten kevyt toppaliivi* Kevyt toppapusero Naisten kevyt toppapusero Kevyt toppaliivi Naisten kevyt toppaliivi Tikattu toppatakki

CODE 1447 CODE 1446 CODE 1421 CODE 1420 CODE 1407 CODE 1408 CODE 1418 CODE 1419 CODE 1427 CODE 1428 CODE 1489 CODE 1488 CODE 1515 CODE 1516 CODE 1439 CODE 1438 CODE 1539 CODE 1538 CODE 1455

108586 108587 119008 119009 110148 110149 100172 100173 100179 100180 117875 117882 117886 117887 108590 108591 108588 108589 111826

16 16 16 16 17 17 18 18 18 18 20 20 20 20 22 22 22 22 23

CODE 1453 CODE 1452 CODE 1473 CODE 1472 CODE 1429 CODE 1430 CODE 1460 CODE 1457 CODE 1456

111823 111825 111832 111833 100181 100182 116769 111830 111831

24 24 24 24 25 25 26 29 29

KUORITAKIT/SADETAKIT Sateen kestävä ulkoilutakki Naisten kuoritakki Kuoritakki Naisten kuoritakki Shell-takki Naisten shell-takki Tuulenpitävä heijastintakki* Jokasään klassinen business-takki Naisten jokasään klassinen business-takki

SOFTSHELL Kevyt softshell-takki Naisten kevyt softshell-takki Softshell-takkit Naisten softshell-takki Miesten softshell-takki* Naisten softshell-takki* Miesten softshell-takki* Naisten softshell-takki* Softshell-pusero Naisten softshell-pusero Softshell-liivi Naisten softshell-liivi

CODE 1431 CODE 1432 CODE 1444 CODE 1445 CODE 1476 CODE 1477 CODE 1506 CODE 1507 CODE 1403 CODE 1404 CODE 1504 CODE 1505

110172 110173 100189 100190 113529 113530 113531 113532 100168 100169 100191 100192

32 32 32 32 33 33 33 33 36 36 36 36

HOUSUT Shortsit Softshell-housut Kuorihousut Sateen kestävä ulkoiluhousut Kevyet ulkoiluhousut Kuorihousut

CODE 1250 CODE 1255 CODE 1270 CODE 1260 CODE 1256 CODE 1244

Nimitys

Tuotenumero

Sivu

110150 110171

45 45

WINDBREAKER

ERISTÄVÄT JA LÄMMINVUORISET VAATTEET

100164 110174 111834 111824 111835 100163

38 38 38 38 39 39

Windbreaker Naisten windbreaker

CODE 1448 CODE 1449

PUSEROT Vetoketjucollege Naisten vetoketjucollege Huppari Huppari Pystykauluscollege Collegepusero, tuplakudottu Huppari Collegepusero* Collegepusero

CODE 1747 CODE 1748 CODE 1745 CODE 1746 CODE 1705 CODE 1706 CODE 1736 CODE 1737 CODE 1734

110169 110170 100233 100234 100209 100210 111843 116774 100225

48 48 48 48 49 49 50 50 50

T-PAIDAT Tekninen T-paita Naisten tekninen T-paita Pitkähihainen tekninen T-paita T-paita, V-pääntie T-paita, pitkähihainen Naisten T-paita T-paita, slim fit T-paita T-paita, heavy

CODE 1921 CODE 1922 CODE 1923 CODE 1913 CODE 1914 CODE 1917 CODE 1916 CODE 1911 CODE 1912

111836 111837 111838 100241 100242 100245 100244 100239 100240

59 59 59 60 60 60 60 61 61

CODE 1724 CODE 1723 CODE 1721 CODE 1722 CODE 1716 CODE 1717 CODE 1725 CODE 1726

100220 100221 100219 100220 100215 100216 100223 110097

64 64 64 64 65 65 65 65

CODE 1612 CODE 1611

100203 100202

68 68

CODE 1699 CODE 1609 CODE 1610 CODE 1659 CODE 1698

119010 100200 100201 100208 119007

70 70 70 70 71

PIKEEPAIDAT Pikeepaita, heavy Naisten pikeepaita, heavy Heavy pikeepaita rintataskulla Pitkähihainen pikee, heavy Cool dry-pikee Naisten Cool dry-pikee Cool dry -pikee Naisten Cool dry -pikee

ALUSVAATTEET Tekninen aluspaita Tekninen alushousu

ASUSTEET JA ALUSVAATTEET Kassi* Neulottu pipo Talvirukkanen Canvas-vyö Vetoketjun vetimet* * Uutuus

FLEECET Miesten fleece-takki* Naisten fleece-takki* Fleecevuorillinen collegepusero Naisten fleecevuorillinen collegepusero Fleecepusero Naisten fleecepusero

CODE 1499 CODE 1498 CODE 1475 CODE 1474 CODE 1411 CODE 1402

117872 119011 111840 111841 100171 100167

42 42 43 43 43 43

« ACODE – TEAM SPIRIT «

75


teamworkreklam.se

acodewear.fi

Jälleenmyyjä:

76

« ACODE – TEAM SPIRIT «


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.