kun u l n ine Ilma
채yte
VIIMEINEN NÄYTÖS Suomentanut Emmi Jäkkö
Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava
Pimeys oli
laskeutunut keskiaikaisen luosta riraunion ylle Gotlannin maaseudulla. Myöhäis kesän ilta oli lämmin ja tyyni. Varikset raakkuivat jossain kauempana. Yleisö istui hiiskumatta, kes kittynyt tunnelma tiivistyi ulkoilmateatterin ym pärillä. Siniset valot värittivät paksuja kalkkikivi kaaria, varjot tanssivat vasten rosoisia kiviseiniä. Shakespearen tragedia Macbeth lähestyi loppu ratkaisuaan. Valkoinen savu hälveni hitaasti näyt tämön kivilattialta kohti takana kasvavien jalavien tuuheita latvoja. Savuverhon keskeltä astui esiin pitkä hahmo. Nainen istui kolmannen penkkirivin keskellä ja 3
hahmo seisoi suoraan hänen edessään. Pelkkä miehen läsnäolo sai naisen henkäisemään. Tä mä seisoi yksin lavalla pitkässä, mustassa nahka takissa. Asu oli keskiaikainen, mutta vaatteissa oli myös jotain melkein futuristista. Mies seisoi ylväänä ja ryhdikkäänä. Silmissä oli sotkuinen, tumma meikki ja kädet olivat veren tahrimat. Hän kohotti ne kohti taivasta. Katse suuntautui jonne kin kaukaisuuteen. Huulet liikkuivat, hän kuuli miehen syvän, täyteläisen äänen, muttei ymmär tänyt sanaakaan. Shakespearen sulosäkeet meni vät häneltä täysin ohi. Ihmiset ympärillä hukkui vat hämärään. Hänen aviomiehensä viereisellä tuolilla, vain muutaman sentin päässä liukui pois, liukeni kuin osaksi paksuja muureja. Mies oli hä nelle yhtä kuollut ja merkityksetön kuin muinai nen kivi luostariraunion seinässä. Kolme tuntia kestävän näytöksen aikana mies la valla ei ollut vilkaissut häneen kertaakaan. Mutta hän tunsi tämän maagisen vetovoiman, se näkyi miehen silmissä ja sykki verenä hänen omissa 4
suonissaan. Miehen intensiivinen katse vain muu tamaa tuntia aikaisemmin, kun tämä oli työntynyt määrätietoisesti häneen. Lämpö hänen huulillaan, kieli hänen suussaan. Yleisömeren keskellä nai nen pystyi selvästi tuntemaan miehen liikkeet si sällään. Sitä hetkeä hän tulisi aina kaipaamaan.
5
Elegantti Tott-hotelli
sijaitsi meren rannalla heti Visbyn kehämuurin ulkopuolella. Hotelli oli varattu viimeistä huonetta myöten. Kaupungis sa vietettiin Almedal-viikkoa. Tunnettu tapahtu ma järjestettiin Visbyssä perinteisesti heinäkuun alussa, ja se houkutteli paikalle niin poliitikkoja, lobbareita, pr-porukkaa kuin eri järjestöjenkin vaikuttajia. Almedal-viikon suosio oli kasvanut viime vuosina, ja tapahtuma veti nyt ennätyksel liset neljätoistatuhatta kävijää. Seitsemän päivän aikana järjestettiin lähes puolitoista tuhatta se minaaria ja tapahtumaa. Yhdeksänsataa toimit tajaa oli akkreditoitunut seuraamaan jättimäistä tilaisuutta. 6
Maan suurimman iltapäivälehden tunnettu mielipidetoimittaja Erika Malm pujotteli ihmis ten läpi hotellin ahtaassa aamiaissalissa ja etsi tyhjää pöytää. Hän oli viehättävä nainen, hieman päälle neljänkymmenen, vaikka kaikki hänen lähi piirissään vakuuttivatkin, ettei hän näyttänyt päi vääkään yli 35- vuotiaalta. Hän oli hoikka, mutta kurvikas, eikä yrittänytkään peitellä muotojaan tyköistuvissa asuissaan. Hän oli hyvin tietoinen vetovoimastaan, joka sai naispuoliset kollegat hel posti sotajalalle. Korkeasti koulutettu, osaava, ah kera ja vakavasti otettava toimittaja, joka samalla pelasi seksikkyydellään, oli monelle vaikea yhtälö tässä etiketin ja käyttäytymissääntöjen luvatussa maassa. Epäilysten välttämiseksi hänellä oli kainalos saan työkansio ja kannettava. Hän myös ilmes tyi aamiaissaliin muutamaa minuuttia aikaisem min kuin hänen nuori rakastajansa. Kaiken täy tyi näyttää ammattimaiselta. Niin kuin hänellä olisi mikä tahansa tavallinen aamiaispalaveri jon kun journalistikollegan kanssa. Rakastajalla oli 7
aurinko lasit päässään ja muistivihko näkyvästi kädessään. Hän oli oppinut vetämään toimittaja rooliaan aina kun he esiintyivät julkisella paikal la, siltä varalta että he tapaisivat tuttuja tai joku päättäisi tulla esittämään kysymyksiä. Erikan kas vot olivat tutut niin lehden kolumnikuvasta kuin hänen toistuvista tv-esiintymisistäänkin, joten hä nen täytyi varautua riskeihin liikkuessaan yleisön keskuudessa. Lopulta hän löysi vapaan pöydän ulkoterassil ta, uima-altaan viereltä. Suhteellisen rauhallinen nurkkaus ja kaunis näkymä merelle. Täydellistä, Erika ajatteli tyytyväisenä ja laski kannettavansa ja mappinsa pöydälle. Seuralainen saapui saman tien. He vaihtoivat varmuuden vuoksi poskisuudelmia aivan kuin olisivat juuri tavanneet, vaikka yön ja aamun rakkausseikkailut polttivat vielä vartalossa. Miehen huulten hipaisu kuumotti Erikan poskia. Heidän hakiessaan ruokaa hän tarkasteli mies tä salaa. Tämä lappasi totutusti kaiken mahdolli sen lautaselleen: lohta, silliä, tomaatteja, pekonia, munia, pannukakkuja, hilloa, kerma vaahtoa ja 8
mätiä vastenmielisenä röykkiönä. Ja kaiken päälle pari croissantia. Nainen hymyili itsekseen. Mies oli kuin pikkulapsi. Niin nuori, vasta täyttänyt 31 vuotta. Mies oli häntä yli kymmenen vuotta nuorempi. Lisäksi tämä näytti ikäistään nuorem malta pehmeine, sileine kasvoineen. Erika Malm oli naimisissa ja kolmen lapsen äi ti. Avioliitto oli myrskyisä, ja välillä hänen oli pak ko päästä pakenemaan. Hän oli väsynyt jatkuvaan riitelyyn, mutta samalla rakasti miestään. Hän kaipasi lisää jännitystä seksielämäänsä ja hankki sitä aina kun tilaisuus koitti. Tämänhetkiseen ra kastajaansa hän oli enemmän kuin tyytyväinen ja suunnitteli pitävänsä hänet pidemmänkin aikaa. Hän ei joutunut koskaan pettymään, ja järjestely toimi erinomaisesti, koska mieskin oli kiinnostu nut vain seksistä. Niin kauan kuin molemmat ajat telivat samoin, heitä ei estänyt mikään. Erika jär jesti aina hienon hotellihuoneen, tarjosi illallisen ja samppanjaa ja mies vaikutti nauttivan, aivan ku ten hän itsekin. Se oli molemminpuolista hyväksi käyttöä. 9
Kun hän oli täyttänyt lautasensa, hän suunta si päättäväisin askelin ulos kohti pöytää. Matkal la hän nyökkäili muutamille tuttavilleen; häntä ei huvittanut lainkaan jäädä juttelemaan. Hän saat taisi vielä joutua selittelemään, kuka tämä tunte maton nuori mies hänen seurassaan oikein oli. He saapuivat pöytään yhtä aikaa. Mielessä kä väisi nopea häivähdys siitä, mitä he vasta olivat puuhanneet. Hän laski lautasensa ja huomasi sa malla hetkellä, että häneltä puuttui veitsi ja haa rukka. – Hitto, unohdin aterimet. Tulen pian, nainen huokaisi. – Tarvitsetko jotain, voin tuoda samalla. Mies katsoi häntä ilmeettömänä. – Ei, kiitos. Erika suoristi tiukkaa hamettaan ja palasi ruokasaliin.
10
Hakiessaan
aterimia
Erika huomasi aamiais pöydässä hedelmävadin täynnä tuoretta ananasta ja muita trooppisia hedelmiä. Hän täyt ti uuden lautasen ja törmäsi samalla vanhaan toimittajakollegaan, jonka kanssa vaihtoi muuta man sanan. Hänen palatessaan takaisin pöytään kännykkä soi. Hän pysähtyi ja kaivoi puhelimen olkalaukustaan. Ehkä se oli Ola. Hän halusi vas tata, ettei herättäisi turhaan miehensä epäilyksiä. Tuntematon numero. Kirkas naisääni, jota hän ei tunnistanut. Nainen kuulosti stressaantuneelta. – Erika Malm? Huone 1722? 11
– Kyllä, se olen minä. – Soitan hotellin vastaanotosta. Olen pahoilla ni, että häiritsen kesken aamiaisen, mutta meidän täytyy valitettavasti pyytää sinua palaamaan välit tömästi huoneeseesi. Huoltomies soitti, ilmeises ti huoneessasi on tapahtunut paha vesivahinko. Voimme auttaa sinua pelastamaan henkilökohtai set tavarasi, mutta emme saa kassakaappia auki ilman sinun apuasi. – Mitä? Vesivahinko? Kuinka se tapahtui? – Valitettavasti minulla ei ole antaa lisätietoja. Nyt on kiire. Olisitko ystävällinen ja tulisit niin pian kuin mahdollista. Vastaanottovirkailija sulki puhelimen. Erika huokaisi ärsyyntyneenä. Hänen täytyi varoittaa rakastajaansa, huoneessa oli myös miehen tava roita. Hän kiirehti heidän pöytäänsä, mutta mies ei enää istunut paikallaan. Hän katseli ympäril leen, muttei nähnyt tätä missään. Ehkä mies oli mennyt vessaan. Ja jättänyt hänen kannettavan sa vahtimatta. Sähläri. Hän ei ehtinyt pohtia asiaa sen enempää, keräsi vain tavaransa kasaan, pois 12
tui ruokasalista ja kiirehti raput ylös kerrokseen sa niin nopeasti kuin koroillaan pääsi. Sviitteihin johtavalla käytävällä oli autiota. Pak su kokolattiamatto vaimensi askeleet. Hän ohitti nopeasti oven toisensa jälkeen, kaikki harmaita ja persoonattomia, lähes luotaantyöntäviä. Hän saa pui oikealle ovelle. Henkilökunta oli varmasti jo hänen huoneessaan korjaamassa vesivahinkoa, tosin ääntäkään ei kuulunut. Hän avasi oven magneettikortilla ja astui sviitin pieneen eteiseen. Matalat portaat johtivat ylem pään kerrokseen. Erika tähyili yläkerran suuntaan ja kuunteli. Aivan kuin vesihana olisi ollut auki. Miksei ketään ollut paikalla? Jos hotelli il moitti vesi-vahingosta, kuinka oli mahdollista, et tei kukaan yrittänyt korjata sitä? Hän kääntyi ja näki kuinka huoneen painava ovi liukui kiinni ja naksahti raskaasti. Ehkä he olivat juuri tulossa, hakivat vain työkaluja. Silti täydellinen hiljaisuus ja veden suhina saivat hänet epäröimään. Hän ryhtyi hitaasti nousemaan rappuja, piti katseensa tiukasti yläkertaan suunnattuna. Jokin 13
ei nyt täsmännyt. Yhtäkkiä hän oli kuulevinaan raapivan äänen ylemmästä kerroksesta. Kylmä kauhu kulki hänen lävitseen. Ja nopea ajatus. Ääri liikkeiden edustajat olivat ilmestyneet muukalais vihaa koskevaan väittelyyn, jonka hän oli vetänyt edellisenä päivänä. He olivat olleet aggressiivisia ja huudelleet hänelle asiattomuuksia. – Haloo, hän huusi. – Onko siellä joku? Hän pysähtyi portaikkoon ja odotti. Kylpy huoneen ovi oli kiinni. Äänet tulivat sieltä. Hän seisoi rappusissa ja katseli ympärilleen. Suuri taulu-tv seinällä, huippuluokan äänentoisto järjestelmä, valkoinen kolmen istuttava sohva, lampaannahkanojatuoli ja betonista valettu soh vapöytä. Tyhjät samppanjalasit edelliseltä illalta ja tyhjä pullo kylmäastiassa ylösalaisin käännetty nä. Sohva oli hieman sijoiltaan. Hän muisti hyvin miksi. Katse kiersi keittiöön. Hella ja tiskipöytä, jol la lojuivat lautaset heidän yölliseltä illalliseltaan. Ruokapöytä ja kuusi designtuolia ja putkilomai nen lasilamppu pöydän päällä. Liukuovi terassille 14
oli kiinni. Hän oli varma, että oli jättänyt sen au ki, ennen kuin he lähtivät aamiaiselle. Hän teki aina niin, koska halusi palata aamiaiselta raikkaan ilman täyttämään huoneeseen. Olisiko rakastaja sulkenut oven? Tuskin. Hän tuijotti lukittua ovenkahvaa. Tietenkin vesi vahingon havainneet huoltomiehet olivat voineet sulkea sen. Ajatus rauhoitti. Nyt piti lakata her moilemasta. Millä hetkellä hyvänsä ovi aukeaisi ja putkimies huutaisi olevansa paikalla. Mutta mi nunhan piti tulla pelastamaan tavarani, hän ajatte li heti seuraavassa hetkessä. Lattialla ei näkynyt pisaraakaan vettä. Ja miten soittaja saattoi tietää, että hän oli aamiaisella? Näkikö tämä hänet, kun he puhuivat? Erika tunsi kainaloidensa hikoavan. Hänen oli si pakko vaihtaa vaatteet. Mutta sietämätön suhi na kylpyhuoneesta sai hänet hermoilemaan. Nyt vesi alkoi valua oven alta. Eihän tässä ollut mitään järkeä. Viha sai hänestä otteen ja pelko väistyi. – Onko siellä joku? hän huusi vihaisesti. – Ku ka oikein olet? Ja mitä helvettiä touhuat? 15
Hän ei uskaltanut ottaa kuin pienen askeleen eteenpäin puristaen toisella kädellä rappusten kaidetta. Hän ei voinut olla huomaamatta, että ääni sortui. Ei hän niin vahva näköjään ollutkaan. Ovi makuuhuoneeseen oli auki, hän näki vain kaistaleen ikkunaa huoneen nurkassa. Yhtäkkiä verho heilahti ja hän jäykistyi. Seuraavassa sil mänräpäyksessä epäilykset muuttuivat todeksi. Auringonvalo levitti makuuhuoneen lattialle mus tan varjon. Huoneessa oli selvästi joku.
16
Almedalin vehreän
keitaan reunalla, Don nersgatanin ja Tage Cervinsgatanin kulmassa, si jaitsi Kvällsbladetin teltta samassa rivissä muiden Donnersin aukiolle levitettyjen telttojen kanssa. Iltapäivälehden teltta oli neonkeltainen eikä sitä tai päivän lööppejä esitteleviä suuria kylttejä voi nut olla huomaamatta. Ulkopuolella oli lava ja pa rikymmentä istumapaikkaa, ja teltassa pitkän pöy dän ääressä istuivat toimituksen merkittävimmät työntekijät bloggaamassa, twiittaamassa ja kes kustelemassa kiinnostuneen ja uteliaan yleisön kanssa päivän polttavista kysymyksistä, tulevien päivien ohjelmasta, lavalla haastateltavista vierais 17
ta tai muista Kvällsbladetin järjestämistä tapahtu mista. Bodil Jonsson, toinen lehden kahdesta mieli pidetoimittajasta, vilkuili rannekelloaan. Kello oli vartin yli kaksi iltapäivällä. Hän nappasi puheli men laukusta ja valitsi Erikan numeron jo kym menennen kerran. Missä hemmetissä nainen hui teli? Ja miksei hän vastannut? Kollegan olisi pitä nyt olla paikalla jo kauan aikaa sitten, mutta häntä ei vieläkään näkynyt. Se ei ollut hänen tyylistään. Erikalla ei ollut tapana myöhästellä ja hän ilmoit ti aina, jos hänellä oli jokin erityinen meno. Bodil alkoi huolestua. Teltan ympärillä velloi ihmismeri. Kvällsblade tin tapahtumat kiinnostivat, etenkin eilisen myrs kyisän keskustelutilaisuuden jälkeen. Muutama rasisti oli häirinnyt muukalaisvihakeskustelua niin pahoin, että se oli jouduttu keskeyttämään ja paikalle oli soitettu poliisi. Erika oli toiminut moderaattorina ja joutunut rasistien hyökkäyksen kohteeksi. Todennäköi sesti hän istui juuri haastateltavana eilisen ta 18
pahtumista, Bodil arveli. Mediahuomio oli ollut suuri, koska keskusteluun oli osallistunut useita puoluejohtajia ja välikohtaus täytti iltapäivälehtien lööpit. Lehden päätoimittaja kantoi päävastuun ta pahtumasta ja oli itse istunut koko aamun eri tvkanavien lähetyksissä. Kaikki itseään kunnioitta vat tv-asemat tekivät tietenkin Almedalista suoraa lähetystä, ja Bodil oli seurannut kuinka hänen po monsa oli kulkenut lavalta ja haastattelupisteeltä toiselle. Erika oli saanut aamupäivän vapaaksi valmis tautuakseen illan suureen poliitikkotenttiin, joka lähetettäisiin suorana tv:ssä. Kun jälleen puoli tuntia oli kulunut, eikä Erikaa vieläkään kuulunut, Bodil ei malttanut enää odot taa. Hän oli soittanut hotellille useita kertoja pyy tääkseen heitä tarkistamaan kollegansa huoneen, mutta kukaan ei ollut vastannut. Hän ilmoitti työtovereilleen, että olisi hetken poissa, käveli lähimmälle liikennöidylle kadulle ja vinkkasi itselleen taksin. Kymmenen minuuttia 19
myöhemmin hän koputti Erikan sviitin oveen. Hä nellä oli seuranaan nuori mies, joka oli ystävälli sesti lähtenyt vastaanotosta hänen mukaansa. Älä häiritse -kyltti roikkui ovessa. Kun kukaan ei pariin minuuttiin tullut avaa maan, vastaanottovirkailija työnsi avainkorttinsa lukkoon ja ovi aukesi naksahtaen. Näkyviin tuli pieni kalustamaton eteinen ja matalat rappuset, jotka johtivat yläkertaan. – Haloo? Bodil huusi. – Erika? Ei vastausta. He ryntäsivät raput ylös. – Mitä helvettiä? vastaanottovirkailija lipsautti. Sekuntia myöhemmin Bodil ymmärsi miksi. Erika makasi kivilattialla paksu tumma tukka levällään, ammottavat silmät kohti kattoa, kädet pään päällä kuin enkelin siivet. Hän oli täysissä pukeissa, tyylikkäässä jakkupuvussa, jonka kau lus tosin oli repeytynyt rikki. Kiilakorkosandaalit olivat edelleen jalassa. Kasvot olivat jäykistyneet mutta huulet punatut, kuten aina. Hän oli selvästi laittautunut työpäivää varten. Mutta sitten jotain oli mennyt pahasti pieleen. 20
Vastaanottovirkailija kumartui kohti Erikaa, kokeili pulssia, kääntyi sitten kohti Bodilia, joka halvaantuneena tuijotti lattialla makaavaa naista. – Pelkäänpä, että… ystäväsi on kuollut. Bodil huusi suoraa huutoa. Hän ei tiennyt, kuuliko kukaan.
21
Komisario Anders Knutas
istui kirjoitus pöydän ääressä työhuoneessaan poliisitalolla ja huomasi suureksi harmikseen kyynelten poltta van luomien alla. Kootakseen itsensä hän täytti piippunsa. Hän oli juuri lopettanut puhelun vai monsa Linen kanssa. Tai oikeammin sanottuna ex-vaimonsa, avioeropaperit olivat vetämässä. Ajoittain, ohimenevinä kirkkauden hetkinä, hän hämmästyi ymmärtäessään, että hän todella olisi pian eronnut. Hän palasi usein yhteisiin muistoi hin vuosien varrelta, he olivat olleet yhdessä lä hes koko aikuisikänsä. 22
Onni, jota hän oli tuntenut hääpäivänä, oli ta tuoitu hänen mieleensä. Hän pystyi yhä palaa maan hääpäivän aamun odottavaan tunnelmaan kaksikymmentäkaksi vuotta aikaisemmin. Kesä oli ovella ja heillä oli koko elämä edessään. Li ne oli niin kaunis punaisessa tukassaan ja valkoi sessa mekossa. Miten Knutas olikaan rakastanut häntä sillä hetkellä. Ja rakasti ehkä yhä. Hän pyyhki kyyneleen silmäkulmastaan. Kaik ki ne tapahtumat vuosien varrelta, jotka hän oli Linen kanssa jakanut. Syntymäpäivät, juhlapyhät, penninvenytykset, pikkulapsi vuodet, teinikapi nat, remontit ja kesämökin hankinta, lomamatkat, arkiaamut, sairastelut, huolet, murheet ja suuret ilot. Kaikki se, mikä sitoi yhteen, mikä teki heis tä perheen. Mitä siitä oli jäljellä? Hän saattoi yhä nähdä edessään Linen, kun tämä oli juuri synnyt tänyt heidän lapsensa. Heidän yhteinen tarinansa oli kuin monihaarainen elämänpuu. Eikö se mer kinnyt mitään? Avioeroa oli alun perin ehdottanut Line. Hän oli saanut sijaisuuden kätilönä Kööpenhaminan 23
Rigshospitaletista, ja koska oli jo pidempään kai vannut kotimaahansa, hän päätti tarttua tilaisuu teen. Line vuokrasi asunnon ja muutti sinne puo leksi vuodeksi. Järjestely näytti sittemmin muut tuneen pysyväksi. Line väitti, ettei ollut tyytyväi nen siihen miten asiat olivat. Linen mielestä Knu tas ei kuunnellut hänen tarpeitaan tai toiveitaan. Oliko kysymys todella vain siitä? Sitä hän oli mo nesti miettinyt. Synkät ajatukset keskeytyivät, kun puhelin soi. Rikosteknikko Erik Sohlman kuulosti kiihtyneeltä linjan toisessa päässä. – Kuule, olen Tott-hotellilla. Olemme löytä neet kuolleen naisen yhdestä sviiteistä. Hän on toimittaja Erika Malm. – Erika Malm? Knutas toisti. – Siis Kvällsbla detin Erika Malm? – Nimenomaan. Ensin en pystynyt varmasti sanomaan oliko hän kuollut luonnollisesti, mutta huone näyttää olevan kuin taistelun jäljiltä ja nyt löysin naisesta vammoja, jotka herättävät epäilyk siä. Luulen, että hänet on murhattu. 24
– Terve, sanoi Sohlman, kun Knutas astui Totthotellin sviittiin yhdessä läheisimmän kollegan sa Karin Jacobssonin kanssa. – Täällä on hieman sotkuista. Mutta siirrämme hänet pian, koska ku kaan oikeuslääkäreistä ei ehdi paikalle. Ruumis viedään Oikeuslääketieteelliseen, mutta se tapah tuu vasta aamulla. Ajattelin, että haluatte nähdä hänet ensin paikan päällä. – Olemme siitä kovin kiitollisia, Knutas mutisi. Hän tunnisti naisen heti nähdessään tämän lattialla. Knutas oli nähnyt hänet tv:ssä useissa yhteyksissä, ja hän oli tuttu myös Kvällsbladetin kolumnikuvastaan. Oli epätodellista nähdä kaunis ja eläväinen nainen kuolleena lattialla. Niin surul lista, Knutas ajatteli. Hän oli niin nuori. Hän vaihtoi katseen Karinin kanssa ennen kuin kyykistyi tutkimaan ruumista. Hänen kolle gansa ja uhri olivat suunnilleen saman ikäisiä. Erika Malmin kasvot punoittivat, silmät oli vat ammollaan ja kiillottomat. Huulet oli punat tu, vaikka huulipuna olikin kuivunut ja huulet hieman halkeilleet. Toisessa suupielessä näkyi 25
valkoista vaahtoa. Nainen oli siististi pukeutunut polviin ulottuvaan hameeseen ja yhteensopivaan ohueen jakkuun. Valkoinen paita oli revennyt kauluksesta, ja hiukset olivat sekaisin. – Kuolinsyy? Knutas kysyi irrottamatta katset taan naisesta. Hän kokeili varovasti tämän otsaa. Se oli kylmä. – Ensimmäinen arvaukseni on kuristuminen, mutta nyt alan kallistua siihen, että hänet on tu kehdutettu kuoliaaksi, Sohlman sanoi. – Katso tätä. Hän kumartui ja työnsi sormensa uhrin huuli en väliin. Karin käänsi selkänsä ja astui terassille. Kuolleet ruumiit saivat hänet pahoinvoivaksi. Ti lannetta pahensi entisestään, että uhri oli hänen ikäisensä nainen. – Näetkö, hänellä on veristä vaahtoa suus saan ja sieraimissaan? Hänellä ei kuitenkaan ole mitään näkyviä vammoja kaulallaan. Ihoa on raa piutunut korvien ja nenän kohdalta. Se tarkoittaa, että hänet on tukehdutettu kuoliaaksi, ehkä tyy nyllä. Tekijä on siis painanut tyynyä lujasti hänen 26
kasvojaan vasten, ja hän on ilmeisesti yrittänyt taistella vastaan. Sohlman nosti katseensa, kiinnitti nyökkäyk sellä Knutasin huomion huoneeseen ja jatkoi: – On selvää, että murhaa on edeltänyt kamp pailu.
27