in Ilma
en
n채 luku
yte
Virpi Hämeen-Anttila
Kuka kuolleista palaa Karl Axel Björkin tutkimuksia, osa kolme
Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava
Björkillä oli salattu kammo tulta kohtaan. Se juonsi juurensa lapsuuden aikaan. Osansa oli naapuritalon hullulla suutarilla, joka oli säikytellyt häntä helvetin lieskoilla. Mutta pahin tapaus sattui, kun hän oli pa rin muun pojan kanssa maleksinut Elannon leipomos sa pikkuleivän murujen toivossa. Huomattuaan, että hän pelkäsi tulta, eräs vanhempi ja vahvempi poika oli alkanut väkivalloin työntää häntä kohti punahehkuista uunia. Hän olisi saanut vammoja, ellei yksi leipureista olisi huomannut ja puuttunut kiukkuisesti asiaan. Silloin hänen perheensä oli asunut vielä Neljännel lä Linjalla, jossa hän oli koko ajan saanut väistellä iso ja poikia ja sakilaisia. Vladimirinkadulla asiat olivat muuttuneet: Martista oli tullut hänen paras kaverinsa, eikä kukaan uskaltanut suututtaa Marttia.
Björk itse kyllä koetteli välillä Martin kärsivälli syyttä, varsinkin nykyään, kun Martti oli Helsingin poliisin rikososaston ylikonstaapeli. Martti ei pure matta niellyt hänen tapaansa asettaa lain henki lain kirjaimen yläpuolelle ja käyttää tutkimuksissansa ri kollisten omia keinoja. Marttia myös ärsytti, jos hän salasi rikosjuttuja tai todisteita oman etunsa takia. Björk ymmärsi Martin mielipiteitä, mutta ei antanut niiden suuremmin häiritä itseään. Hän luotti siihen, että jutun ratkettua Martti unohtaisi hänen rikkeensä — ja niin usein kävikin. Tulen pelko piti huolta siitä, ettei Björk unohtanut Antonin antamaa vihjettä Hietalahden palosta. Hän uumoili myös, ettei rikos ollut tavanomainen. Siksi hän heti seuraavana päivänä käveli torin kulmauksen ylitse pääpoliisiasemalle vähän ennen yhtätoista, että ehtisi tavata Martin ennen kuin tämä lähtisi lounas ta syömään ja onkia uutisia tapauksesta. Hän tervehti päivystäjää, kiipesi portaat toiseen kerrokseen ja ko putti ovelle, joka oli ensimmäisenä vasemmalla. Mart ti jakoi sen lähimpien alaistensa, etsivä Rossin ja etsi vä Karusen kanssa. Rossi nousi pöytänsä takaa antamaan hänelle kättä. Pöydällä oli aterian jälkiä: pannumyssy, kahvikuppi ja 4
juustoleivän puolikas voipaperin päällä. Marttia ei nä kynyt, eikä Karustakaan. – Päivää, herra Björk, sanoi Rossi venytteleväl lä, hiukan surumielisellä äänellään. – Pomo on teke mässä tutkintaa. Ja Karunen on sen mukana. Painakaa puuta, jos kerkeätte viipyä, niin saatte kupin kaffetta. Björk istui kolhuja kokeneelle puusohvalle seinän vierelle ja katseli, kun Rossi kaatoi kahvia toiseen kuppiin ja kiikutti sen hänelle. – Mitäs, tuota, sitäkö tulitte kysymään, että miten kä herra Käärmeen tapaus makaa? tiedusteli Rossi, kun hän ei sanonut mitään. – Aika lailla on valmista. Hallavaaran sisaren ruumiin avauksestahan tuli tulok set jo heinäkuussa. – Niin, minä kuulin siitä Martilta, sanoi Björk ja siemaisi varoen kahvia. – Talliumia. Sitä on rotan myrkyissä. Ei kovin omaperäistä. Mutta Käärme taisi vasta aloitella uraansa, kun hän päätti toimittaa Tilda Hallavaaran pois päiviltä. – Justiinsa. Ei ole löydetty enempää uhreja. Käytiin Karusen kanssa läpi iso määrä porukkaa, Merthenin perheen lähipiiri ja muu Uuden Verson liiton väki ja viime vuoden lopulta alkaen kaupungissa kuolleet rik kaat ihmiset, eikä tullut esille yhtikäs mitään epäilyt 5
tävää. Se vastaa myös varastetun tavaran määrää, mikä löytyi murhaajan asunnosta, ja rahoja sen tilillä. – Oletan, että mies ei ole vieläkään tunnustanut. Rossi ravisti päätään. – Se on ollut koko ajan muis sa maailmoissa. Ei vastaa kysymyksiin ja puhuu itsek seen päättömiä. Saattaapi hyvinkin päästä mielentila tutkimukseen. – Ettei vain teeskentele, että välttäisi elinkautisen, sanoi Björk. – Epäilemättä hän on jollakin tavalla mie leltään eriskummallinen. Suuruudenhullu, joka kuvit telee, että hänelle on kaikki sallittua. Mutta kysymys kuuluu, tekikö hän siltikään teot vailla täyttä ymmär rystä. Minusta ei. Hän suunnitteli murhat hyvin huo lellisesti, ettei jäisi kiinni. Ja onnistui langettamaan epäilykset muitten päälle. – No, me emme niitä asioita selvitä, vaan herrat tuomarit ja tohtorit oikeustuvassa. Ei se kyllä moneen vuoteen vapaaksi pääse, vaikka saisi hullun paperit. Mielisairaala ei ole mukava paikka, ei yhtikäs. Mun eno joutui sinne sodan jälkeen... Rossi huokaisi ja levitti kätensä. – Se lakkasi syö mästä ja puhumasta. Ei kertonut edes, että miksi. Björkistä tuntui, että hän osasi kuvitella syyn. Suu rempi ihme oli, kuinka hän itse ja Martti ja monet 6
muut olivat yhä järjissään nähtyään niin paljon tappa mista ja pelättyään niin paljon kuolemaa. – Koskeeko se Martin tekemä tutkinta tulipaloa, joka sattui toissa yönä Hietalahden rannalla? hän kysyi, kuin muina miehinä. – Siinä taisi kuolla joku, eikö niin? Rossin suu venyi leveään hymyyn. – Ai sitä varten te tulitte. Juu, sieltä löytyi ruumis. Ja palo oli tahallaan sytytetty. Siksi se on meidän hommia. Pomo ja Karu nen on parast’aikaa tapaamassa varustamon johtajaa ja siellä on myös joku lakimies Patriasta, vakuutus yhtiöstä. Labbiksen pojat löysi palaneesta konttuuris ta kassakaapin, jossa olisi pitänyt olla sisällä iso tuk ku rahaa ja maksuosoituksia ja jotain tärkeitä pape reita. Varustamon johto ei ole suostunut vielä kerto maan tarkasti, mitä kaikkea siellä oli, ja pomo on siitä äkäinen.Kaappi oli tukevaa tekoa, eikä ollut kärsinyt paljon yhtään, ja jos se olisi ollut kiinni, sisältö olisi tallessa. Mutta kas, se oli auki. – Hm, sanoi Björk. – Onko saatu selville ruumiin henkilöllisyys? – Ei, raato ei ole vielä mennyt patoloogille. Mut ta kovasti näyttää siltä, että se olisi varustamon kont tuurin päällikkö, Kaarlo Juvelius nimeltään. Juve liuksen vaimo on kertonut, että mies ei tullut kotiin 7
paloiltana. Se ei ollut kuulemma harvinaista, koska mies oli u seana iltana aikaisemmin viipynyt myöhään yöhön töissään. Mutta kun miestä ei ollut aamulla missään, eikä siitä ole sen jälkeen ollut havaintoa, niin on todennäköistä, että se on se vainaa. – Osasiko tämä Juvelius avata kassakaapin? – Osasi. – Niin että joku olisi pakottanut hänet avaamaan kaapin, lyönyt hänet tainnoksiin ja sytyttänyt sitten palon? – Se tulee päällimmäisenä mieleen. Mutta jutussa on kaikenmoisia kiemuroita. Karunen otti oven edes tä talteen kengänjäljen, joka on meille tuttu. Saman lainen oli Strömperin tehtaan korttelissa tallien luona, kun siellä oli heinäkuun alussa palon alku. – Ja viime aikoina on sattunut muitakin tahallaan sytytettyjä paloja, täydensi Björk. – Tehän tiedätte jo melkein kaiken. Niin juu. Palo kunnalla ja meillä on ollut huhtikuun lopusta saak ka harmia jostakusta, joka tuikkaa ilman aikojaan varastorakennuksia tai tyhjiä taloja tuleen. Se jättää sellaisia merkkejä, että tietää, että se on sama mies joka kerta. Ensin palot oli pieniä ja ne saatiin sammu tettua. Heinäkuun loppupuolella paloi kuitenkin piha 8
rakennus Alppilassa ja varastotila koneineen Ruoho lahdenkadulla, ja niissä tuho oli melkoinen. Yksi palo mies loukkasi itsensä sammutustöissä pahasti. – Nyt on sitten kuollut mies tulipalossa. – Niin. Että koko ajan vakavampaa. Ties mitä seu raavana sattuu. – Onko teillä johtolankoja? Mitä ne merkit ovat? Rossi taitteli rapistellen voileipien käärepapereita kokoon. – Olisi ehkä viksumpaa, että puhutte pomon kanssa. Ettei se ala syyttää mua, että mä lavertelen. – Minä en paljasta, keneltä olen mitäkin kuullut, sanoi Björk. – Kuulkaapas, Rossi. Jos yhtään osaan arvata, epäilen, että Martti on jutun kanssa ymmällään. Sellainen ihminen, joka tykkää sytytellä tulipaloja, ei yleensä ryöstä eikä murhaa. Voisin olla avuksi. Kun teillä on kuitenkin aina kiire. – Totta, sanoi Rossi. – Vaan jos sentään kysytte pomolta. Jos se sanoo, että tarvitsee apua, niin sitten. Ettei se suutu mulle. – Hyvä on, sanoi Björk ja nousi ylös leppoisaa tees kennellen, vaikka häntä harmitti Rossin äkillinen mie len muutos. – Kiitos kahvista. Sanokaa Martille, että tulen käymään uudelleen töiden jälkeen. Neljältä. Jos se käy? 9
– Toki se käy, herra Björk, sanoi Rossi. Björk tunsi tarvitsevansa toista kupillista, meni Kauppatorille ja nautti torikahvilassa kahvin ja vehnäspullan. Hän ei yleensä syönyt lounastauolla kuin voileipiä tai korkeintaan keiton. Raskas ravinto painoi päässä ja unetti, kun piti istua sisällä kirjoitus pöydän ääressä. Nyt hänen hermonsa olivat sitäpaitsi hiukkasen ärtyneet, eikä silloin ruoka maistunut. Hän vainusi, että tapaus oli mutkikas ja kiinnostava, ja hän tä kiukustutti mahdollisuus, että Martti yrittäisi pitää hänet siitä loitolla. Hän rauhoitti mieltään poikkeamalla ennen töihin palaamista Stockmannin tavarataloon. Sieltä hän osti saphirinsinisen solmion, kaksi kaulusta ja kaksi paria kalvosimia. Hän oli edellisellä viikolla hakenut rää täliltä kaksi uutta paitaa, jotka tuottivat hänelle suur ta iloa. Ne olivat hienoa palttinaa ja sopivat hänelle täydellisesti. Tuore varakkuus oli suonut tilaisuuden kohentaa vaatevarastoa, mutta muutos näkyi lähinnä kankaiden laadussa ja pienissä yksityiskohdissa, ja sen huomasi vain tarkkasilmäisin, koska hän oli aina pukeutunut niin hyvin kuin mahdollisuus salli. Töissä häntä odotti kutsu ministerin luokse. Sel laisia oli loman jälkeen tullut päivittäin. Kesäkuun ta 10
pahtumien jälkeen Ritavuori oli ottanut hänet erityi seen suosioonsa, korottanut hänen palkkaansa ja alka nut käyttää häntä ikäänkuin yksityisenä sihteerinään. Kun hän astui kansio kainalossaan ministerin huo neeseen, siellä oli ennestään vierailija: pienikokoinen nuorehko herra, jolla oli tummat hiukset ja viikset ja totiset, leveät kasvot. – Avustajani Karl Axel Björk, sanoi ministeri. Vieras kätteli häntä ja esitteli itsensä. – Sulo H einiö. Diploomi-insinööri. Minun pitääkin tästä. Oli oikein hyödyllinen juttuhetki. Vieraan poistuessa Björk pohti, mitä oli meneil lään. Hän tiesi Heiniön kuuluvan valiokuntaan, joka oli usean viikon valmistellut suojeluskunta-asetuk sen muutosta. Edistyspuolueen jäsenenä Heiniö lu keutui valiokunnan maltilliseen siipeen, mutta jakoi tuskin ministerin syvälle juurtunutta epäluuloisuutta suojeluskuntia kohtaan, koska oli itse suojeluskunnan johtomiehiä Tampereella. – Istukaa, sanoi ministeri sitten Björkille. – Teidän ei ole tarpeen kertoa laajalti siitä, että herra Heiniö oli luonani. Hm-hm. Kuten tiedätte, ensi viikolla valtio neuvosto asettaa komitean laatimaan esityksen muu toksista suojeluskunta-asetukseen, valiokunnan val 11
mistelun pohjalta. Kun esitys on valmis, suojeluskun nat ottavat siihen kantaa ennen kuin se etenee halli tuksen käsittelyyn. Kyselin tässä vain herra Heiniöltä, minkälaiset mielialat saattaisivat vallita suojeluskun tain edustajainkokouksessa. On hyvä varautua edeltä — kaikenlaiseen. Kun laineet loiskuivat alkukesästä niin korkealla. – Ymmärrän, sanoi Björk. – Tämä asia pitäisi saada viipymättä päätökseen. Niin kauan kuin se on kesken, on valtiomuodon ja hallitusvallan vastaisilla juonitteluilla muhea maa perä. Sitten ministeri vaihtoi puheenaihetta ja he heittäy tyivät torpparilain täydennysten, palkkakysymysten ja Kannaksen rajanvalvonnan ongelmien kimppuun. Ministerin lähdettyä eduskuntaan Björkillä riitti vielä puuhaa parin muistion ja puolen tusinan päätös ehdotuksen kielen muotoilemisessa ja puhtaaksi kir joittamisessa. Hän pidätti huokauksen, kun kieritti pa peria kirjoituskoneeseen. Hän oli uskonut, että saisi ministerin apulaisena vastuullisempia töitä, mutta hän kulutti edelleen suuren osan päivistään möyrien lain opillisten detaljien suossa ja täyttäen, pinoten, lähet täen ja arkistoiden papereita. 12
Ministeriössä oli kerta kaikkiaan liian vähän henkilökuntaa ja liiaksi tehtävää. Kellon viisarin naksahtaessa numero neljän ylitse Björk lopetti työt, otti salkkunsa ja ravasi puolijuoksua torin ylitse poliisilaitokselle. Hän pelkäsi, että Martti olisi edelleen poissa, mutta ystävä istui tutulla paikal laan kookkaan kirjoituspöydän takana. Karunen ja Ros si olivat jo lähteneet. Björk loihti kasvoilleen kauneimman hymynsä. – Hei... Ei ole nähtykään vähään aikaan. Kävin lounas aikaan, mutta et ollut täällä. – Niinpä tuo Rossi kertoi, sanoi Martti kuivasti. – Ja sanoi, että sinua kiinnosti Hietalahden tulipalo. – Aivan. Se näyttää hankalalta jutulta. Ei varmaan kaan selviä käden käänteessä. – Mistä sinä niin päättelet? Meillä on tuhopolttajasta jo kaikenlaista tietoa. – No, miksi häntä ei ole sitten otettu kiinni? Niin monta paloa, eikä teillä ole epäiltyä. Eikä silmin näkijöitä, tietenkään. Kengänkuvilla ei pitkälle potkita, ellei ole Tuhkimoa, kenen jalkaa jälkeen sovittaa. – Älä härnää minua, äyskähti Martti. – En tiedä, tahdonko päästää sinua nuuskimaan tätä. Sain äsken ylhäältäpäin rapsuja, kun kuulemma olen painostanut 13
liikaa johtaja Pederseniä. En välitä saada niskoilleni sinunkin syntejäsi. – Minä olen aina hyvin hienovarainen, sanoi Björk ja istahti Martin pöydän kulmalle. – Kerro nyt. Ei teil lä kuitenkaan ole aikaa tutkia juttua perusteellisesti. Siinä on liikaa outoja piirteitä. Tuhopolttaja ei tyhjen nä kassakaappia ja murhaa konttoripäällikköä. Hieta lahdessa asialla on ollut joku toinen. – Mutta jalanjälki on sama kuin Strömbergin sähkö tehtaan luona. Ja pihalta löytyi vähän aikaa sitten hevo senkenkä. Se oli kai lentänyt räjähdyksessä kauemmas. Mies panee sellaisen aina talon kynnyksen eteen tai ik kunan alle, joko tullessaan tai lähtiessään. – Kiinnostavaa. Hevosenkengät ovat onnenkaluja. – Kyllä minä sen tiedän. Oli mikä oli, sekin todis taa, että tekijä on kaikissa tulipaloissa sama. – Oletko varma? Entä jos joku tuntee tekijän ja jäl jittelee häntä? – Sellainen on aika epätodennäköistä. – Antaisit minun auttaa. Minulla on tunne, että täs sä on takana jotakin hämärää. Vakuutuspetos, ehkä. Martti pyöritteli päätään ja osoitti Björkiä etu sormellaan. – Kiellän sinua ehdottomasti vakoilemas ta johtaja Pederseniä. Me kyllä hoidamme hänet. 14
– Enhän minä aio vakoilla häntä. En missään ta pauksessa. Mutta pääsisinkö katsomaan palopaikkaa? Ei kai siitä ole mitään harmia. Kun teidän miehet ovat jo sen tutkineet. – Hyvä on, sanoi Martti. – Huomaan, ja tiedän en nalta, etten saa sinulta siunaaman rauhaa, ennen kuin annan periksi. Voit tulla huomenna minun kanssa sin ne. Muuten et pääse sisään, siellä on lukko portilla. Muista ottaa tukevat saappaat mukaan, ellet tahdo pi lata kenkiäsi. Martti piti painokkaan tauon ja lisäsi sitten: – Saat tutkia, mutta yhdellä ehdolla. Kerrot minulle kaiken mitä saat selville, ja viivyttelemättä. Lupaatko? Björk painoi käden sydämelleen. – Lupaan. Kerron kaiken, minkä saan selville, hän lisäsi mie lessään. Mutta en välttämättä sitä, mitä vain päättelen.
15