Jessica Townsend: Nevermoor lukunäyte by Otavan kirjat

Jessica Townsend

lukunäyte

Suomentanut Jaana Kapari-Jatta Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Englanninkielinen alkuteos Nevermoor – The Trials of Morrigan Crow Text © Jessica Townsend, 2017 Illustrations © Beatriz Castro, 2017 First published in United Kingdom by Orion Children’s Books, an Hachette UK Company, 2017 Published by agreement with Ship & Bird Ltd. c/o The Bent Agency, New York & Sebes & Bisseling Literary Agency, Amsterdam Suomenkielinen laitos © Kustannusosakeyhtiö Otava 2018 Kansi: Sami Saramäki

”Seikkailunhaluinen, taikaa pursuava tarina täynnä urheutta, itseluottamusta ja toivoa.” - Publishers Weekly

”Lukijat loikkaavat vangitsevaan maailmaan, joka on ääriään myöten täynnä nokkelia hahmoja ja unohtumattomia seikkailuja. Täydellinen Harry Potterin ja Percy Jacksonin faneille.” - School Library Connection

”Tämä kirja ansaitsee kaiken hehkutuksen ja huomion: voimallisella, elokuvallisella kerronnalla ja vinolla huumorilla Townsend loihtii upean maailman ja omaperäisen, raikkaan fantasiakirjan.” - The Bookseller

”Townsend tietää miten saa lukijan koukuttumaan. Tämä kirja luo sarjalle puitteet yhdistellen kekseliästä fantasiaa, henkeäsalpaava seikkailua ja salaperäisiä mysteereitä houkuttelevaksi kokonaisuudeksi.” - Booklist

”Tämä tarina on täynnä ihmeitä ja taikaa ja naurua.” - The Denver Post

”Hauska ja riemastuttava esikoisromaani on selvästikin saanut vaikutteita Harry Potterista, ja on samalla tavoin nautinnollinen lukea.” - The Sunday Times 3

”Lukija, niin kuin Morrigan itsekin, tuntee olonsa kotoisaksi eläväisessä tarinassa, jossa taikuus ja itseluottamus kulkevat käsi kädessä. Erinomainen ja mielenkiintoinen kirja.” - School Library Journal

”Täydellinen yhdistelmä mysteeriä, taikaa, rakastettavaa sankaria ja vetävää juonta.” - iBook review

”Tarkkaa, kekseliästä sanankäyttöä, vahva sankarityttö, sykähdyttäviä salaisuuksia – suurenmoisen mukaansatempaava lukukokemus.” - The Guardian

”Townsendin taianomaista debyyttiä ympäröi innostuksen hyöky: elokuvasopimus, useita erikielisiä käännöksiä ja runsaasti vertauksia Harry Potteriin. Onneksi tämä erinomaisen viihdyttävä seikkailu todella on sen kaiken arvoinen. Poikavelhon fanit löytävät kirjasta paljon rakastettavaa, mutta Nevermoorilla on aivan omanlaistaan vahvaa viehätysvoimaa.” - The Observer

Kirjailijakuva: Lani Carter

Jessica Townsend on kotoisin Australian Queenslandista, ja asunut pitkiä aikoja lempikaupungissaan Lontoossa. Hän on työskennellyt mainostoimittajana ja lasten luontolehden toimittajana. Hänen erikoisia kiinnostuksenkohteitaan ovat julkinen liikenne, hotellit, kuolema, joulu, oopperalaulajat, salaiset järjestöt ja jättikissat - jotka kaikki ovat löytäneet tiensä Nevermoor-sarjaan. Nevermoor – Morriganin koetukset on hänen esikoisromaaninsa, ja aloittaa sarjan. Kirjan elokuvaoikeudet on myyty Twentieth Century Foxille. https://twitter.com/digressica #nevermoor 5

Nevermoorin Meineikkaan Seuran kutsukirje Morriganille: Hyvä Morrigan Korppi, onnittelut! Muuan jäsenemme on valinnut sinut ehdokkaaksi Meineikkaaseen Seuraan. Täten korostamme, että sisäänpääsyä ei voida taata. Seuran jäsenmäärä on erittäin suppea, ja sadat toiveikkaat ehdokkaat kilpailevat joka vuosi paikasta jäsenistössämme. Jos sinua kiinnostaa liittyä Seuraan, ole hyvä ja allekirjoita oheen liitetty sopimus ja palauta se suojelijallesi viimeistään yhdentoista talven viimeisenä päivänä. Sisäänpääsykoetukset alkavat keväällä. Toivotamme oikein hyvää onnea. Tervehtien, vanhin G. Quinn Jalojalkatalo Nevermoor, VV

lukunäyte

TERVETULOA NEVERMOORIIN Yhden kevät He laskeutuivat tömähtäen. Sakea valkoinen usva verhosi heidät ja araknipodin. Oli täysin hiljaista eikä mikään liikahtanut, oli kuin Sakaalifaksin kaupungintorin sekasortoa ei yksinkertaisesti enää olisi olemassa. Morrigania kuvotti. Oliko tämä viimein hänen kuolemansa? Olivatko he kuolleet ja saapuneet Parempaan Paikkaan? Morrigan arvioi olotilaansa ja päätteli, että niin tuskin oli käynyt. Hänen korvansa soivat, hän voi pahoin ja haava kämmenessä tykytti yhä ja siitä tihkui verta. Hän kurkisti ikkunasta ulos sumuun. Ei näkynyt Jumaluutta odottamassa avosylin, ei enkeleiden kuoroa tervehtimässä. Missä ikinä he olivatkaan, eivät Paremmassa Paikassa. Mutta ei tämä taatusti Sakaalifaksikaan ole, Morrigan mietti. Hän kuuli vaimean voihkaisun ja kääntyi katsomaan, kun Jupiter ponnisti pilotin istuimelta tuskan 9

irve kasvoillaan. ”Anteeksi. Ei ollut ihan niin tasaista kuin olin toivonut. Oletko kunnossa?” ”Kyllä kai.” Morrigan tyynnytti itseään hengittämällä syvään ja katselemalla ympärilleen, yritti karistaa Savun ja varjon jahdin pois mielestään. ”Missä me olemme? Mitä tämä sumu on?” Jupiter pyöräytti silmiään. ”Draamaattista, vai mitä? Rajatarkistus”, hän sanoi anteeksipyytävästi ikään kuin se olisi selittänyt kaiken. Morrigan avasi suunsa kysyäkseen, mitä se tarkoitti, mutta sirisevä ja rätisevä ääni, joka kaikui Oktavian seinien sisäpuolella, keskeytti hänet. ”Ilmoittakaa nimenne ja kytköksenne”, virallisen kuuloinen ääni jylisi vahvistettuna kovaäänisellä, jota Morrigan ei nähnyt. Ääni tuntui kuuluvan kaikkialta. Jupiter nappasi ohjaussillalta pienen hopeisen laitteen ja puhui siihen. ”Niin, päivää! Kapteeni Jupiter Pohjoinen Meineikkaasta Seurasta, Tutkimusmatkailijoiden liitosta ja Nevermoorin hotellinomistajayhdistyksestä, sekä Morrigan Korppi… ei kytköksiä. Vielä.” Hän vinkkasi silmää Morriganille, ja Morrigan hymyili hermostuneesti takaisin. Heidän ympäriltään kuului mekaanista surinaa. 10

Ikkunan takana kohosi valkoisesta sumusta jättisilmä — isompi kuin Jupiterin koko pää — pitkän mekaanisen käden päässä. Se räpytteli heille, katsoi vasemmalta oikealle, ylös ja alas, tutkaili araknipodin sisustaa. ”Olette saapuneet Vapaavaltion Seitsemänteen Taskuun Florienvuoren portin kautta, pitääkö paikkansa?” tuntematon ääni mylväisi. Morrigan säpsähti. ”Pitää paikkansa”, Jupiter sanoi pieneen hopeiseen mikrofoniinsa. ”Oliko teillä lupa matkustaa Seitsemänteen Taskuun?” ”Oli kyllä. Opiskelijan diplomaattiviisumi”, Jupiter sanoi. Hän rykäisi ja loi pikaisen varoittavan katseen Morriganin suuntaan. ”Neiti Korppi puolestaan asuu Seitsemännen Taskun Pankkilassa.” Neiti Korppi ei ole koskaan kuullutkaan Seitsemännen Taskun Pankkilasta, Morrigan ajatteli. Hän katseli Jupiteria lumoutuneena ja yhä ahdistuneempana. Florienvuoren portti? Opiskelijan diplomaattiviisumi? Hölynpölyä kaikki. Oman sydämen syke kuulosti kovalta hänen korvissaan, niin kovalta että koko araknipodi tuntui kaikuvan. 11

Mutta Jupiter pysyi tyynenä. Hän vastaili rajavartijan kysymyksiin hyväntahtoisesti, valehteli iloisesti hymyssä suin. ”Onko hänellä lupa matkustaa Ensimmäiseen Taskuun?” ”Totta kai on”, Jupiter sanoi sulavasti. ”Koulutusoleskeluviisumi.” ”Esittäkää paperinne.” ”Paperit?” Jupiterin itsevarmuus horjui. ”Aivan, ilman muuta. Paperit. Unohdinkin… paperit… Hetkinen, varmasti minulla on… jotain…” Morrigan pidätteli hengitystä, kun Jupiter penkoi kojetaulun lokeroita ja kaivoi lopulta esiin tyhjän suklaapatukkakääreen ja käytetyn nenäliinan. Hän hymyili levollisesti Morriganille ja painoi ne lasia vasten jättisilmän tutkittaviksi. Kuin mikäkin mieli puoli. Hetki venyi hiljaisuudessa, ja Morrigan valmistautui sireeneihin, äänitorviin, aseistettuihin vartijoihin, jotka murtavat araknipodin ovet… Mikrofoni rätisi ja sirisi. Ääni sen toisessa päässä päästi pitkämielisen huokauksen ja kuiskasi: ”Et kai sinä ihan totta edes yritä…” ”Sori, en löytänyt muuta!” Jupiter kuiskasi vas12

taan, katsoi jättisilmää ja kohautti katuvaisesti harteitaan. Lopulta ääni mylväisi: ”Saatte edetä.” ”Erinomaista”, Jupiter sanoi ja vyötti taas itsensä vanhaan nahkatuoliin. Morrigan huokaisi ulos sen hengityksen jota oli pidätellyt. ”Kiitti, Phil.” ”Hyvät hyssykät.” Kaiuttimista kuului vaimea ääni ja takaisinkytkennän vinkaisu aivan kuin mik rofoni olisi pudotettu, ja sitten ääni kuiskasi: ”Pohjoinen, olen sanonut, ettet saa käyttää etunimeäni, kun olen töissä.” ”Anteeksi. Kerro Maisalle terveisiä.” ”Poikkea päivälliselle ensi viikolla, voit kertoa ne hänelle itse.” ”Poikkean. Heips!” Jupiter napsautti hopeamik rofonin takaisin telineeseen ja kääntyi Morriganiin päin. ”Tervetuloa Nevermooriin!”

1313

Sumu hälveni ja sen takaa paljastui valtaisa kivinen kaariholvi ja hopeiset portit, jotka hehkuivat kuin kuuma hella. Nevermoor. Morrigan pyöritti sanaa mielessään. Hän oli nähnyt sen vain kerran aikaisemmin, Meineikkaan Seuran tarjouskirjeessä. Se ei ollut silloin merkinnyt hänelle mitään, ollut vain tolkuton sana. ”Nevermoor”, hän kuiskasi itsekseen. Se kuulosti mukavalta. Se oli kuin salaisuus, sana joka jollakin tavoin kuului vain hänelle. Jupiter pani Oktavian vaihteen silmään samalla kun luki näytöltä viestejä. ”’Paikallinen aika 6.13 koiton ensimmäisenä päivänä, yhden keväänä, aristokraattien kolmantena aikana. Sää: kolea, mutta kuulas. Kaupungin yleinen mieliala: optimistinen, uninen, hieman humalainen.’” Portit avautuivat vaikeroiden ja araknipodi heräsi vavahdellen. Morrigan hengitti syvään, kun he saapuivat kaupunkiin. Hän ei ollut koskaan käynyt Sakaalifaksin ulkopuolella, joten mikään ei ollut valmistanut häntä siihen, mitä porttien takana oli. Sakaalifaksissa kaikki oli siistiä ja järjestyksessä ja …normaalia. Asuintalot olivat vieretysten tasaisissa riveissä — toinen toisensa kaltaisia tiilitaloja suo14

rien, puhtaiden katujen varsilla loputtomiin. Kun Sakaalifaksin ensimmäinen asuinalue oli sataviisi kymmentä vuotta sitten rakennettu, kaupungin seuraavat osat oli sen jälkeen aina rakennettu, jos ei aivan samaan tyyliin, niin kyllin samantapaisesti, niin että jos Sakaalifaksia olisi katsonut ylhäältä päin, olisi voinut luulla, että koko kaupungin oli suunnitellut yksi ainoa kurja, elämäänsä vihaava arkkitehti. Nevermoor ei ollut Sakaalifaksi. ”Olemme etelässä”, Jupiter sanoi osoittaen Nevermoorin karttaa kojetaulun näytöllä. Araknipodi kipitti matalana pimeitä, enimmäkseen hiljaisia katuja pitkin, väisti satunnaista jalankulkijaa siellä sun täällä. Todisteita illan ehtoojuhlista oli pitkin poikin pimeillä kaduilla. Ilmapalloja ja serpentiinejä retkotti pihoissa ja lyhtypylväissä, ja varhaisen aamun kadunlakaisijat keräsivät tyhjiä pulloja valtaviin metallipönttöihin. Jokunen juhlija oli vielä liikkeellä sinertävässä aamunsarastusta edeltävässä valossa, muiden muassa ryhmä nuoria miehiä, jotka hoipertelivat pubista ulos koiton laulun koskettavaa kertosäettä hyräillen. 15

”Oi, uuuuuupumattaaaaaa, yyyyyyystävääin — ajaaaan aaallooissaaaaaa eteeeeeeeenpääin — Pete, olet alavireessä, se on — ei, älä laula, olet alavireessä —” ”uusi aika teeervehtii rannassa meitä — niin kuuuuin vanha aika teeervehti heitä — ei, se menee — se menee lopussa alas, ei ylös —” Oktavia viiletti pitkin mukulakivisiä katuja, kapeita kujia ja komeita bulevardeja, joista osa oli sieviä vanhanaikaisia ja osa nykyaikaisen vilkkaita. He kelluivat läpi kaupunginosan nimeltä Juronsuu, joka näytti olevan uppoamaisillaan. Kadut olivat siellä vettä ja ihmiset soutivat pienillä veneillä ympärillään pyörteilevän sumun seassa. Minne Morrigan katsoikin, hän näki kumpuilevia vihreitä puistoja ja pieniä kirkkopuutarhoja, hautausmaita ja pihoja, suihkulähteitä ja patsaita, kaikki lämpimän keltaisen kaasuvalon ja satunnaisten ilotulitteiden valossa. Hän oli noussut tuolistaan, liikkui ikkunasta ikkunaan, painoi kasvonsa lasiin yrittäessään nähdä kaiken. Hän toivoi, että olisi ottanut kameran mukaan. Hän toivoi, että voisi hypätä araknipodista ulos ja juosta pitkin katuja! 16

”Katsotko tuota näyttöä puolestani”, Jupiter sanoi ja osoitti suunnan päällään samalla kun ohjasi Oktaviaa takakujien sokkeloissa. ”Mihin aikaan aurinko nousee?” ”Tämän mukaan… kuusi kolmekymmentäkuusi.” ”Olemme myöhässä. Pistäpä vähän vauhtia, Okki”, Jupiter mutisi, ja araknipodin moottori mylvähti. ”Missä me olemme?” Morrigan kysyi. Jupiter nauroi. ”Oletko sinä nukkunut? Olemme Nevermoorissa, kultapieni.” ”Niin, mutta missä Nevermoor on?” ”Vapaavaltiossa.” Morrigan rypisti otsaansa. ”Mikä valtioista on vapaa?” Tasavallan muodostivat neljä valtiota: Etelävalo, Vauras, Kaukoitä-Sang ja tietenkin Suuri Susieekkeri, jonka ulkopuolelle Morrigan ei ollut koskaan ennen reissannut. ”Tämä on”, Jupiter sanoi ohjatessaan Oktavian sivukadulle. ”Vapaavaltio on vapaa valtio. Se on se, mikä on todellisuudessa vapaa. Valtio numero viisi, se, mistä sinun opettajasi eivät milloinkaan kertoneet, koska he eivät tiedä siitä itsekään. Muodollisesti me emme kuulu Tasavaltaan.” Hän kohotteli kulma 17

karvojaan Morriganille. ”Tänne ei pääse ilman kutsua.” ”Senkö takia Savun ja varjon jahti pysähtyi kello torniin?” Morrigan kysyi ja palasi istuimelleen. ”Koska niillä ei ollut kutsua?” ”Niin.” Jupiter taukosi. ”Periaatteessa.” Morrigan tarkasteli Jupiterin kasvoja. ”Voisivatko… voisivatko ne seurata meitä tänne?” ”Olet turvassa, Morrigan.” Jupiter piti katseensa tiessä. ”Minä lupaan.” Morriganin innostus horjui. Hän oli juuri nähnyt Jupiterin valehtelevan taitavasti rajavartijalle eikä häneltä nyt jäänyt huomaamatta, ettei tämä vastannut kunnolla hänen kysymykseensä. Mutta hyvin vähän mitään muutakaan järkeenkäyvää tässä oudossa yössä oli ollut. Morriganin päässä riehui kysymysten pyörremyrsky, eikä hän voinut kuin yrittää napsia niitä sitä mukaa kun ne kiisivät ohi. ”Miten — tai siis…” Morrigan räpytteli silmiään. 18

”Minä en ymmärrä. Minun oli määrä kuolla ehtoona.” ”Ei. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin sinun oli määrä kuolla ehtoon päätyttyä keskiyöllä.” Jupiter survaisi jalkansa jarrulle, odotti että kissa ylitti kadun ja painoi sitten lujaa kaasua. Morrigan tarrasi tuolinsa reunoihin ja hänen sormensa menivät valkoisiksi. ”Mutta ehtoona ei ollut keskiyötä. Ei sinulle. Nevermoor on yhdeksisen tuntia edellä Sakaalifaksia. Eli sinä hyppäsit keskiyön yli — yhdeltä aikavyöhykkeeltä toiselle. Huijasit kuolemaa. Hienoa. Onko nälkä?” Morrigan pudisti päätään. ”Savun ja varjon jahti — miksi ne ajoivat meitä takaa?” ”Ne eivät ajaneet meitä takaa, ne ajoivat takaa sinua. Eivätkä ne sinuakaan ajaneet takaa. Ne jahtasivat sinua. Ne jahtaavat kaikkia kirottuja lapsia. Sillä tavalla kirotut lapset kuolevat. Himskatti, minä kuolen nälkään. Ehtisimmepä pysähtyä aamiaiselle.” 1919

Morriganin suuta kuivasi. ”Ne jahtaavat lapsia?” ”Ne jahtaavat kirottuja lapsia. Niitä voisi kaiketi sanoa spesialisteiksi.” ”Mutta miksi?” Pyörremyrsky Morriganin päässä kiihdytti vauhtia. ”Ja kuka ne lähetti? Ja jos kirouksen mukaan minun kuului kuolla keskiyöllä —” ”Voisin murhata saadakseni pekonileivän.” ”— niin miksi ne tulivat etuajassa?” ”Ei aavistustakaan.” Jupiterin äänensävy oli kepeä, mutta ilme huolestunut. Hän vaihtoi vaihteita puikkelehtiessaan kapeilla mukulakivikaduilla. ”Ehkä niiden piti ehtiä bileisiin. On varmaan inhottavaa olla ehtoona töissä.” ”Tiedän mitä ajattelet”, Jupiter sanoi, kun he lukitsivat Oktavian yksityiseen autotalliin. Hän nykäisi ketjua valtavan nosto-oven vieressä ja ovi nousi. Ilmassa oli pakkasta ja heidän hengityksensä tuprahteli pieninä pilvinä. ”Nevermoor. Jos se on niin mahtava, mikset ole kuullut siitä? Totuus on, Morrigan, että tämä on paras paikka — paras paikka — koko Nimeämättömässä.” Hän pysähtyi riisumaan räätälin tekemän sinisen päällystakkinsa ja kietomaan sen Morriganin harteille. Se oli aivan liian pitkä, eivätkä kädet yltäneet 20

hihojen päihin, mutta Morrigan halasi sen tiukasti ympärilleen, nautti sen lämmöstä. Jupiter haroi toisella kädellään nuutunutta kuparinpunaista hiuspehkoaan ja otti toisella Morrigania kädestä, talutti häntä koleilla kaduilla taivaan alkaessa vaalentua. ”Meillä on hienoa arkkitehtuuria”, hän jatkoi. ”Ihania ravintoloita. Kohtuullisen luotettava julkinen liikenne. Ilmasto on upea — talvella kylmä, ei-talvella ei-niin-kylmä. Paljolti kuten voisi olettaa. Ai niin, hiekkarannat! Hiekkarannat.” Hän näytti mietteliäältä. ”Rannat ovat itse asiassa surkeat, mutta kaikkea ei voi saada.” Morrigan ponnisteli pysyäkseen vauhdissa, eikä pelkästään Jupiterin nopeatempoisessa yksinpuhelussa vaan myös tämän pitkien, laihojen jalkojen vauhdissa, kun ne osin hyppivät, osin juoksivat pitkin katua, jonka nimi kyltin mukaan oli Loistojutun valtakatu. ”Anteeksi”, hän huohotti ontuen ja nilkuttaen, kun kramppi alkoi kivistää pohkeessa. ”Voisimmeko… hidastaa… vähän?” ”Emme. On melkein aika.” ”Aika… minkä?” ”Näet sitten. Mihin minä jäinkään? Rantoihin: 21

surkeita. Mutta jos kaipaat viihdettä, niin meillä on Trollosseum. Siihen sinä rakastut. Jos rakastat väkivaltaa. Trolliottelut joka lauantai, kentaurirollerderby tiistai-iltaisin, zombiepaintballia joka toinen perjantai, yksisarvisturnajaiset jouluisin ja lohikäärmeratsastusturnaus kesäkuussa.” Morrigania huimasi. Hän oli kuullut juttuja pienestä kentauripopulaatiosta Kaukoitä-Sangissa ja tiesi, että villejä lohikäärmeitä oli olemassa, mutta myös että ne olivat käsittämättömän vaarallisia — kuka saisi päähänsä ratsastaa sellaisella? Entä trollit, zombit? Yksisarviset? Oli tosi vaikea tietää, oliko Jupiter tosissaan. He kääntyivät kadulle nimeltä Vesiperhoskuja, pinkoivat minkä jaloistaan pääsivät pitkin kiemurtelevaa, sokkelomaista takakujaa. Morrigan luuli, ettei kuja päättyisi koskaan, mutta lopulta he pysähtyivät ja heidän edessään oli käyristynyt puinen ovi, jonka pienessä kyltissä luki haaltunein kultakirjaimin: HOTELLI DEUKALION. ”Sinäkö... asut... hotellissa?” Morrigan puuskutti. Mutta Jupiter ei kuullut. Hän sormeili messinkistä avainrengasta, ovi lennähti auki ja Morrigan oli kaatua selälleen. 22

Oviaukkoa hallitsi kissa. Eikä mikä tahansa kissa. Jättiläiskissa. Suurin, pelottavin, hampaikkain, pörröisin kissa, jonka Morrigan oli eläissään nähnyt. Se istui lonkillaan eikä silti aivan mahtunut karmeihin. Sen naama oli lytty ja kurttuinen ihan kuin se olisi juossut päin seinää, ja se tuhisi ja puhisi kuin Korpin kartanon keittiökissojen valtaisa, esihistoriallinen muunnos. Jos kissan ulkomuoto järkyttikin Morrigania, tunne ei ollut mitään verrattuna siihen, mikä syntyi kun kissa käänsi valtavan harmaan päänsä Jupiteriin päin ja puhkesi puhumaan. ”Toit näköjään aamiaiseni.”

Lue tarina, jonka kaltaista ei ole. Astu maailmaan, jonka kaltaista ei ole. Morrigan Korppi on kirottu. Koska hän on syntynyt ehtoona, ajan viimeisenä päivänä, häntä syytetään kaikista onnettomuuksista, sattuivat ne kenelle tahansa. Mutta mikä pahinta, hänen on määrä kuolla yhdentenätoista syntymäpäivänään. Kun Morrigan odottaa kohtaloaan, merkillinen mies nimeltä Jupiter Pohjoinen astuu hänen elämäänsä ratsastaen jättimäisellä mekaanisella hämähäkillä. Mustien savupetojen ja varjo-olentojen jahdatessa heitä Jupiter kiidättää Morriganin turvaan taianomaiseen kaupunkiin nimeltä Nevermoor. Jupiter on valinnut Morriganin Nevermoorin Meineikkaan Seuran kokelaaksi. Saadakseen paikan Morriganin on kilpailtava neljässä huippuvaikeassa koetuksessa. Kaikilla ehdokkailla on jokin erityiskyky, mutta Morrigan ei itsestään sellaista löydä. Hänen on keksittävä keino suoriutua koetuksista – tai hänen pitää jättää Nevermoor.

Nevermoor on kaupoissa 5.4. Hae omasi heti kun kirja ilmestyy. 24