Pakkaus 1/18

Page 1

1/2018 Helmikuu

Valiossa kuunnellaan kuluttajia herkällä korvalla Anne Arponen, Oddlygood-kauratuotteiden liiketoimintapäällikkö


PACK P PACK PRINT F

K PRINT FORUM IPR immateriaalioikeudet brändinsuojaus suunnittelijoille brändinomistajille

Uusinta tietoa pakkauspainatuksen ammattilaisille Helsingin Messukeskuksessa pACTEC -TAPAHTUMAN YHTEYDESSÄ

30.5.2018

Ohjelma ja ilmoittautumiset osoitteessa:

bit.ly/packprintforum Tutustu myös:

www.pakkaus.com www.flexoforum.fi


1/2018 Helmikuu

Valiossa kuunnellaan

PÄÄKIRJOITUS/Antro Säilä

Uusi vuosi ja uudet haasteet

kuluttajia herkällä korvalla Anne Arponen, Oddlygood-kauratuotteiden liiketoimintapäällikkö

Suomalaisen työetiikan mukaan maailma pitää saada valmiiksi kaksi kertaa vuodessa; juhannukseksi ja jouluksi. Kansanperinteellä lienee myös osuutensa näihin valittuihin ajankohtiin. Juhannus ja joulu ovat seisauspäiviä eli ko. päivästä alkaa päivä joko lyhenemään tai pitenemään. Eli ollaan suuren käänteen äärellä.

Uuteen vuoteen liittyy myös paljon uskomuksia – onhan kysymyksessä uuden alku. Vanhat murheet jäävät vanhaan vuoteen ja katse käännetään lisääntyvään valoon ja tulevaisuuteen.

2018 nro 1 54. vuosikerta Julkaisija Suomen Pakkausyhdistys ry Aikakauslehtien liiton jäsen Vastaava päätoimittaja Antro Säilä puh. 040 5891 891 antro.saila@pakkaus.com Toimituspäällikkö Johanna Nikunen puh. 050 3143 562 johanna.nikunen@pakkaus.com Taitto Elli Kultanen puh. 044 0330094 elli.kultanen@pakkaus.com Ilmoitusmyynti Mediabookers oy Janne Murtomaa puh. 050 377 0333 janne.murtomaa@mediabookers.fi Toimitus Ritarikatu 3 b A, 00170 Helsinki www.pakkaus.com Toimitusneuvosto Elina Holamo, Päivittäistavarakauppa ry Tiia Tuominen, Adara Pakkaus Oy Kati Lök, Stora Enso Packaging Oy Maija Olkkonen-Seppo, Packdesign ID Oy Pia Kontunen, Valio Oy Marjo Halonen, Metsä Board Oyj Antro Säilä, Suomen Pakkausyhdistys ry Johanna Nikunen, Suomen Pakkausyhdistys ry Tilaushinnat vuosikerta 140 euroa vuosikerta ulkomaille 200 euroa Ilmoitushinnasto www.pakkaus.com tai ilmoitusmyynti

Kannen kuva: Anne Arposen kuvasi Elli Kultanen Paino

puh. (03) 423 51 faksi (03) 4235 736 www.forssaprint.fi fkp@forssaprint.fi

Lehden sisältöä saa lainata lähteen mainiten. Lehdessä esitetyt mielipiteet ja näkökulmat ovat haastateltujen tai kirjoittajien omia, eivätkä välttämättä edusta Suomen Pakkausyhdistys ry:n kantaa. ISSN 0031-0131

www.pakkaus.com

Pakkausalalle vuoden 2017 loppu toi mukanaan jo uuden ajan airuen kun EU:n kiertotalouspaketti hyväksyttiin pitkien ja uuvuttavien neuvotteluiden lopputuloksena juuri joulun alla. Tammikuun puolivälissä 2018 paketti sai täydennykseksi EU:n komission ehdotuksen muovistrategiaksi. Vaikka kiertotalouspaketin lopullinen sisältö selviää vasta kesään mennessä ja muovistrategia valmistuu vasta myöhemmin, on jo nyt selvää, että käänne kohti uutta on juuri nyt käsillä. Pakkausten kierrätysvelvoite kohoaa 50:sta 65 %:iin 2025 mennessä ja edelleen 70 %:iin vuonna 2030. Erityisen raju muutos on muovipakkausten kohdalla kun prosentit nousevat yli kaksinkertaisiksi nykytasoon verrattuna ja puupakkausten osaltakin suhteellisesti lähes yhtä paljon. Muiden pakkausmateriaalien osalta nousu on suhteellisesti maltillisempaa mutta vastaavasti prosentit ovat korkeampia.

On jo nyt selvää, että käänne kohti uutta on juuri nyt käsillä. Jos jollekin toimijalle pakkausarvoketjussa on ollut epäselvää, mitkä tulevat olemaan pakkausalan megatrendit ja ajurit, on se nyt viimeistään kirkastunut. Tulevaisuudessa ainoastaan kestävän kehityksen ja kiertotalouden mukaiset pakkaukset voivat menestyä markkinoilla. Yhteiskunta on siis osoittanut tulevan kehityksen suuntaviivat ja nyt yrityksillä on näytön paikka. Yritykset voivat yrittää viivyttää muutosta lineaaritaloudesta kiertotalouteen tekemällä vain ja ainoastaan sen mitä lainsäädäntö edellyttää tai ne voivat lähteä oma-aloitteisesti kehittämään itseään ja tuotteitaan. Jarruttajakin voi säilyä hengissä mutta määrätietoiset visionäärit korjannevat suurimmat voitot tulevaisuuden markkinoilta. Suomalaisille yrityksille uudet tuulet lupaavat hyvää. Kotimaamme yrityksille markkinoiden seuraaminen ja muuttuminen asiakkaiden tarpeiden muuttuessa on ollut aina resepti menestykseen. Kun yhdistetään ympäristötietoiset kuluttajat, edistykselliset ja markkinoita valppaasti seuraavat yritykset ja avoimesti toimivat viranomaiset on meillä hyvät edellytykset menestyä pakkausalalla myös tulevaisuudessa.

Suomen Pakkausyhdistys ry


Sisältö 6 Marimekon kuviot Cliniquen pakkauksiin

Clinique käyttää mm. huulipunissaan Annika Rimalan suunnittelemia kuoseja.

7 Vuoden suomalainen elintarvikekilpailu käynnistyi

ETL palkitsee vuoden parhaan kotimaisen uutuustuotteen 10 000 eurolla.

7 Pakkausbarometri

Mitkä pakkaukset puhuttavat? Ovatko ne hot vai not, kertoo Pakkausbarometri.

14

10 Signode vaihtoi omistajaa

8 Posti toimitti vuonna 2017 yli 37 miljoonaa pakettia 10 Sataplastista Muovijalosteen pääosakas 9 VTT:n selluloosapakkaukselle 200 000 dollarin palkinto 11 Ohuiden hedelmäpussien käyttö väheni S-ruokakaupoissa

Crown Holdings Inc ostaa Signoden Carlyle Groupilta.

Postin pakettivolyymi kasvoi yli 9 prosentilla edellisvuoteen verrattuna.

Muovijaloste jatkaa itsenäisenä yhtiönä osana Sataplast-konsernia.

Kilpailu haastaa pakkaussuunnittelijat kehittämään entistä ympäristöystävällisempiä ratkaisuja päivittäistavaroille.

Muovipussien kulutus laski yli 20 prosentilla vuonna 2017. Hevipussien vaihtoehdoksi lanseerattiin uudelleenkäytettävä, maksullinen pussi.

12 PacTec Helsinki 18 -messujen suunnittelu kiivaimmillaan

4

6

PacTec -tapahtumassa panostetaan monipuoliseen ohjelmaan ja someen tapahtuman markkinoinnissa.

12 HKScan investoi Rakveressä

Investoinnin arvo on noin kahdeksan miljoonaa euroa.

14 Kirsi Mikkonen kouluttaa elintarvikealan osaajia Viikissä

Viikin elintarviketieteiden laitoksella tehdään tutkimusta esimerkiksi hemiselluloosan ja kuitujen jalostamisesta teollisuuteen.


18 Valio tekee kaurasta juomaa ja gurttia

Uudet tuulet puhaltavat Valiolla, kun yritys laajentaa tuoterepertuaariaan kaurapohjaisiin tuotteisiin. Tärkeintä on maku, kertoo liiketoimintapäällikkö Anne Arponen.

22 Trendit paketissa 2018

Konsulttiyhtiö Mintel on listannut pakkausmaailmaan viisi vaikuttavinta trendiä vuodelle 2018.

24 Suomalaisyhtiö kehittää puupohjaista tuorekelmua

Welmu International Oy:n kehittämä tuorekelmu on tarkoitus saada kuluttajamarkkinoille vielä tämän vuoden aikana.

18

27 Kolumni: Kiertotalous tarjoaa mahdollisuuksia muoviteollisuudelle

Sanna Weiström povaa kolumnikirjoituksessaan kiertotaloudesta tärkeää vientialaa Suomelle.

29 Merien mikromuovi on pieni suuri haaste

29

Mikromuovit luonnossa huolestuttavat kuluttajia.

30 Lohmann Tapes palvelee nyt myös suomeksi

Yritysten tuotteiden kysynnän kasvu on syynä läsnäolon vahvistamiseen.

31 Coca-Cola edistää maailmaa ilman pakkausjätettä

Yhtiö aikoo kerätä ja kierrättää yhtä monta juomapakkausta kuin itse käyttää vuoteen 2030 mennessä.

32 Brändättyä hunajaa

Panostus pakkaukseen kannattaa. Korpikuusen hunajan tarhuri Teemu Aittamaa sanoo, että pakkaaminen on hunajantuottajan tuottoisin työvaihe.

34 Pizzapakkaus on pitkän tuotekehityksen tulos

Pizzalaatikko on olennainen osa pizzan syömiskulttuuria. Sen pitää kestää kuljetus ja pitää pizzan lämpötila vakaana ja annos tuoreena.

36 Pakkausalan tilastot 2016

Julkaisemme edellisvuosien tapaan Tilastokeskuksen laatimat alan tilastot vuodelta 2016.

38 SPY tiedottaa 39 Tapahtumakalenteri

32

5


Marimekon kuviot Cliniquen pakkauksiin Marimekon kuosit tulevat Cliniquen huulikiiltoihin, -puniin ja pussukoihin. Marimekko for Clinique -sarjan tuotteita myydään rajoitetun ajan ympäri maailmaa tavarataloissa ja verkkokaupassa. Sarjaan kuuluu Cliniquen uutuustuote, kosteuttava huulikiilto, huulipunia ja Clinique-tuotteiden ostajille kaupanpäällisinä annettavia meikkipusseja. Sarjan tuotteissa on kuviona 10 erilaista Annika Rimalan Marimekolle suunnittelemia klassikkoprinttiä 1960- ja 1970-luvulta. – Marimekko syntyi tuomaan väriä ja iloa ihmisten arkeen. Meille ja Cliniquelle on yhteistä valoisa elämänasenne, ja olemmekin innoissamme tästä yhteistyöstä ja tilaisuudesta tarjota asiakkaille ympäri maailman jotakin uutta ja yllättävää, toteaa Marimekon markkinointijohtaja Päivi Paltola.

Mäkkäri luopuu solumuoviastioista McDonald´s luopuu solumuovista valmistettujen kertakäyttöastioiden käytöstä koko maailmassa tämän vuoden aikana. Suomen Mc Donald’seissa solumuovisia EPS-astioita ei ole ollut käytössä pitkään aikaan, samoin kuin monissa muissakaan maissa. Esimerkiksi New Yorkin osavaltio USA:ssa on kieltänyt niiden käytön muutama vuosi sitten kokonaan.

6

– Tässä tuotesarjassa Marimekolle tunnusomainen moderni estetiikka ja Cliniquen raikas energisyys inspiroivat ja voimaannuttavat naisia tarjoamalla heille valinnaniloa jokaiseen päivään, sanoo Cliniquen globaali brändijohtaja Jane Lauder.

– Tuotteisiin valitut kuosit kuuluvat Marimekon historian tunnistettavimpiin ja suosituimpiin kuvioihin. Ne ilmentävät hienosti taitoamme luoda vaikuttavia painokuvioita hyödyntämällä värien päällekkäin painamista ja yllättäviä väriyhdistelmiä, kertoo Marimekon kuviosuunnittelusta vastaava Minna Kemell-Kutvonen. Marimekko for Clinique -sarjan tuotteet tulevat myyntiin Cliniquen verkkokauppaan tammikuussa 2018 ja jälleenmyyjien liikkeisiin helmikuun alussa.


1

Vuoden Suomalainen Elintarvike -kilpailu käynnissä Elintarviketeollisuusliiton järjestämä kotimaisia uutuustuotteita palkitseva Vuoden Suomalainen Elintarvike -kilpailu on käynnistynyt jälleen. Kilpailun finalistit ja voittajan valitsee tänä vuonna ruoka-alan vaikuttajista koostuva raati. Voittajalle on luvassa 10 000 euron palkinto.

Vuoden Suomalainen Elintarvike -kilpailua on käyty jo vuodesta 1988 lähtien, eli 30 vuoden ajan. Perinteikkäällä kilpailulla halutaan esitellä uusia ruoka- ja juomatuoteinnovaatioita ja kannustaa yrityksiä tuotekehitykseen. Vuonna 2017 voiton vei Gold&Green Nyhtökaura nude.

Vuoden Suomalainen Elintarvike 2018 -kilpailun finalistit julkistetaan maaliskuun aikana ja voittaja Elintarvikepäivän iltatilaisuudessa 15. toukokuuta. Yritykset voivat lähettää tuotteitaan raadin arvioitavaksi 18. helmikuuta saakka. Kilpailuun voivat osallistua Suomessa kehitetyt ja valmistetut tuotteet, jotka ovat tulleet myyntiin vuoden 2017 aikana.

PAKKAUSBAROMETRI Pakkausbarometri kertoo alan kuumimmat puheenaiheet ja sijoittaa ne nelikentälle. Hyvä lukija, onko sinulla mielessäsi jokin alaa koskeva puheenaihe? Kerro siitä meille ja lähetä oma ehdotuksesi barometriin osoitteella info@pakkaus.com

juhla Ystävänpäivän lahjapakkaukset Luksussuklaiden ylipakkaaminen

Suomalaisten menestys pakkauskilpailuissa

not

Hot

Pakkauksettomat kaupat

Vastuulliset pakkaukset osana yritysstrategiaa

Mikromuovit meressä Itsepalvelukassat

Liian pieni teksti pakkausselosteessa

arki

7


1

Posti toimitti vuonna 2017 yli 37 miljoonaa pakettia Vilkas joulun verkkokauppa kasvatti Postin vuoden 2017 pakettivolyymin yli 37 miljoonaan pakettiin. Pakettivolyymi lisääntyi 9 prosenttia edellisestä vuodesta. – Verkkokauppa piristyi vuoden aikana, ja verkkokauppapakettien määrä kasvoi yli 15 prosenttia. Posti toimittaa verkkokauppapaketteja myös lauantaisin pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Turussa, Oulussa, Seinäjoella ja Kuopiossa, Postin Pakettipalveluiden johtaja Toni Laaksonen kertoo.

Posti lisännyt lokerotilaa pakettiautomaatteihin. Joulusesongin ajaksi perustettiin väliaikaisia noutopisteitä. Postin palvelupisteiden määrä on kasvanut noin 40 prosenttia viimeisen kuuden vuoden aikana.

Postilla on yli 1 500 palvelupistettä, joista reilut 500 on pakettiautomaatteja. Niiden kautta toimitettujen pakettien määrä kasvoi 42 prosenttia. Pakettivolyymin lisäksi Posti toimitti kuukausittain yli miljoona lähinnä kiinalaisista verkkokaupoista tulevaa tavarakirjettä.

www.satatuote.fi

8


1

VTT:n selluloosapakkaukselle 200 000 dollarin palkinto Ellen MacArthur Foundation palkitsi VTT:n selluloosasta valmistettavan pakkausratkaisun 200 000 dollarin arvoisella palkinnolla. VTT on yksi viidestä palkitusta voittajasta, joiden kesken säätiö jakaa miljoonan dollaria. Uudella materiaalilla voidaan pidentää elintarvikkeiden hyllyikää, ja vähentää ruokahävikkiä. Selluloosa on materiaalina turvallinen, uusiutuva, kierrätettävä ja kompostoitava. VTT kehitti kuiville elintarvikkeille kompostoituvan ja kevyen pakkausmateriaalin yhdistämällä ominaisuuksiltaan erilaista, mutta toisiaan täydentävää selluloosakalvoa. Muovin kaltainen pakkausmateriaali soveltuu kuiville ja rasvaisille tuotteille kuten pähkinöille, muroille, kahville, mausteille ja rusinoille. Suurin hyöty on saavutettavissa, kun materiaalia käytetään tuotteille, joilla on pitkä hyllyikä.

Materiaali on ominaisuuksillaan erittäin kilpailukykyinen tai jopa parempi kuin saatavilla olevat biohajoavat biomuovit. Pienillä muunnoksilla valmistus on mahdollista nykyisillä tuotantolaitteistoilla. Selluloosakerroksia optimoimalla päästään hyviin pakkausominaisuuksiin

Pakkauksen tekee mahdolliseksi ominaisuuksiltaan erilaisten selluloosakalvojen yhdistäminen. Kevyt, taipuisa ja läpinäkyvä materiaali suojaa tuotetta ilman kaasuilta ja kosteudelta. Se myös estää tuotteessa olevan rasvan tai mineraaliöljyn pääsemistä pakkauksen läpi. Pakkaus on suljettavissa kuumakäsittelyn avulla ja se soveltuu kuivien elintarvikkein pitkäaikaiseen säilytykseen. – Optimoimalla pakkauksen osia kerroksittain voimme vähentää materiaalin määrää. Jos pakkaus valmistettaisiin vain yhdestä sellumateriaalista, joka täyttää kaikki hyvän pakkausmateriaalin vaatimukset, syntyisi paksu ja painava pakkaus, kertoo VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin. Hän arvioi, että pakkausmateriaali on kaupallistettavissa 3–5 vuoden kuluessa. Kaupallistamisvaiheessa materiaalin hintaan tulee vaikuttamaan valmistusmäärä. Koko tuotteen kannalta materiaalin käyttö on taloudellisesti mielekästä. Viisi voittajaa jatkaa kilpailua miljoonan euron lisäpalkinnosta

UUDELLEENSULJETTAVA PAKKAUS INNOVATIIVINEN

TEHOKAS

Schur Flexiblesin monipuoliset kalvoratkaisut – meiltä saat myös skin ja shrink-kalvot ja – pussit sekä vakuumi – ja kaasupakkausmateriaalit painettuina ja painamattomina.

Miljoonan dollarin palkinto jaettiin Davosissa 23.1.2018 tasapuolisesti seuraavien toimijoiden ja tiimien kesken: VTT, Pittsburgin yliopisto, Aronax Technologies, Fraunhofer Institute for Silicate Research sekä Full Cycle Bioplastics, Elk Packaging ja Associated Labels and Packaging -tiimi.

FlexiClose - uudelleensuljettavat ratkaisut soveltuvat erinomaisesti sekä syväveto - että rasiapakkauksiin.

– Uuden muovitalouden aikakaudella muovista ei koskaan tule jätettä tai se ei päädy meriin. Se edellyttää siirtymistä uudelle sitoutumistasolle sekä teollisuuden, hallitusten, muotoilijoiden ja startup-yritysten yhteistyötä. Toivon, että nämä innovaatiot inspiroivat kehitystyötä ja auttavat rakentamaan järjestelmää, jossa kaikki muovimateriaali voidaan käyttää uudelleen, kierrättää tai kompostoida turvallisesti, toteaa Dame Ellen MacArthur.

www.schurflexibles.com nordic@schurflexibles.com

Kaikki voittajat pääsevät mukaan 12 kuukauden pituiseen kehitysohjelmaan, jossa niille tarjotaan asiantuntijatukea idean kaupallistamiseksi. Vuoden kuluttua Ellen MacArthur Foundation myöntää miljoona dollaria parhaaksi arvioimalleen kilpailijalle.

KESTÄVÄ!

FLEXICLOSE

Yli 1 400 työntekijää 14 tuotantopaikassa Euroopassa ja myyntipisteet lähellä sinua: Halli D03 Paikka 01

CK SCANPA

2018

Ellen MacArthur Foundation on brittiläinen säätiö, jonka kilpapurjehtijana mainetta saanut Dame Ellen MacArthur perusti vuonna 2010. Säätiön tehtävänä on nopeuttaa siirtymistä kiertotalouteen.

9 SCHUR_018_102x145_Pakkaus_RZ3.indd 1

24.01.18 15:1


FISCHBEIN SULKEE SÄKIT! FISCHBEIN – ratkaisu kaikkien säkkien tehokkaaseen suljentaan. Ompelemalla, liimaamalla ja saumaamalla. Tiiviisti ja tiukasti. Ravatek takaa huollon, varaosien saannin ja tarvikkeiden toimitukset.

Signode vaihtaa omistajaa Maailman suurimpiin metallipakkausten valmistajiiin kuuluva Crown Holdings Inc ostaa amerikkalaisen Signode-konsernin. Myyjänä on Carlyle Group. Signoden toiminta ulottuu 40 maahan, ja sillä on yhteensä 93 tuotantoyksikköä, joissa valmistetaan kuljetuspakkauslaitteita ja muovisia sidontatarvikkeita. Suomessa Signode myy kiristekäärintäkoneita, vannetuskoneita ja -työkaluja sekä suojamateriaaleja. Kaupan arvo on 3,9 miljardia dollaria ja se odottaa vielä kilpailuviranomaisten hyväksyntää.

Kysy lisää! Myynti, huolto, varaosat:

RAVATEK OY

RAVATEK OY • Itälahdenkatu 20 • FI-00210 Helsinki Puh. 09-6818 430 • Fax 09-675 877 ravatek@ravatek.fi

Kiertotalous tuo etuja Paketo Oy:ssä Paketo Oy on johtava IBC-konttien ja muovitynnyreiden käsittelijä. Kellokosken tehtaalla kierrätetään tiukkojen ympäristö- ja laatuvaatimusten mukaisesti vuosittain yli 30 000 IBC-konttia sekä 10 000 muovitynnyriä. Tehtaalla on siirrytty pesuvesien puhdistukseen ja kierrätykseen, sekä osittain korvattu polttoöljy kaasulla. Paketo Oy:n muovisten IBC-konttien käsittelyprosessi sisältää konttien ja muovitynnyreiden puhdistuksen ja kunnon tarkastuksen. Kunnostetut IBC-kontit ja muovitynnyrit ovat asiakkaille edullisia ja niitä käyttämällä asiakkaat saavat kilpailuetuja tiukoilla markkinoilla. Käyttöikänsä päähän tulleet kontit puhdistetaan, puretaan ja materiaalit toimitetaan uusiokäyttöön. Erityisesti muovin kierrätys on ympäristön kannalta merkitsevää, koska muovin kierto eri vaiheissa ja tuotteissa voi olla yli sata vuotta. Muovi on vielä kiertonsa päättyessä hyödyllinen poltettaessa energian tuottamiseen. Ympäristö- ja logistiikkasyiden vuoksi Paketo Oy on luopunut omasta kuljetus- ja keräyskalustostaan ja käyttää suomalaisia logistiikkayrityksiä. Näin Paketossa on pienennetty kuljetusten hiilijalanjälkeä ja varmistettu aikatauluissa pysyvät noudot ja toimitukset. Kiertotalouden sisäistäminen on tuonut säästöjä tuotantoprosessissa, mikä puolestaan mahdollistaa entistä asiakasystävällisemmän hinnoittelun.

Paketo Oy Kisällintie 7, 04500 Kellokoski www.paketo.com 09 2744 580 0400 503 739

Sataplast Muovijalosteen pääosakkaaksi Vuonna 1949 perustettu Muovijaloste on saanut uuden pääosakkaan. Kokemäellä ja Pirkkalassa toimiva Sataplast Oy on hankkinut omistukseensa Hollolassa toimivan Muovijaloste Oy:n osake-enemmistön joulukuussa 2017.

Muovijalosteen pitkäaikainen pääomistaja ja muovimies Hannu Posti sekä Sakari Paasonen siirtyvät samassa yhteydessä vähemmistöosakkaiksi. Hannu Posti, jolla on ikää jo yli 91-vuotta, toteaa:

– Olen iloinen, että Muovijalosteen osaaminen siirtyy osaksi toista suomalaista perheyritystä. Arvomaailmamme ovat lähellä toisiaan. Se on eduksi erityisesti suomalaisille asiakkaillemme, joiden palvelutaso vain paranee tämän yhdistymisen kautta ja onhan se jo aika saada nuorempaa verta alalle! Muovijaloste jatkaa toimintaansa itsenäisesti omalla nimellään osana Sataplast -konsernia. Konsernin toimitusjohtaja ja pääomistaja Jarmo Aspelin: – Uskon yhdistymisen tuovan etuja sekä molempien yhtiöiden asiakkaille että koko toimialalle. Osakekaupan myötä vahvistamme kilpailukykyämme ja pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistä laajemmalla pakkausten valikoimalla. Yhdessä yritykset muodostavat yhden Suomen suurimmista joustopakkausten valmistajista. Yhdistymisen edut näkyvät pienin askelin jo vuonna 2018 mutta tavoitteemme on jo tulevaisuudessa.


1

Ohuiden hedelmäpussien käyttö väheni S-ruokakaupoissa Hedelmien ja vihannesten pakkaukseen tarkoitettujen muovisten pikkupussien kulutus laski S-ruokakaupoissa yli 20 prosenttia vuonna 2017. Kappalemäärissä tämä tarkoittaa 52 miljoonaa pussia vähemmän. Kulutuksen vähenemiseen on kaksi syytä: pikkupusseihin pakkaaminen kassoilla on vähentynyt ja biohevipussien suosio kasvanut. Biohevipussien käyttö on viisinkertaistunut viimeisen vuoden aikana. – Laskevat kulutusluvut tukevat pyrkimystämme vähentää muovipussien määrää, vastuullisuuspäällikkö Senja Forsman S-ryhmän vähittäiskaupasta sanoo.

Alkuvuodesta S-ruokakauppoihin tulee tavallisen hevipussin ja biohevipussin vaihtoehdoksi maksullinen, uudelleenkäytettävä kestohevipussi hedelmien ja vihannesten pakkaamista varten. Ne ovat perinteisen hedelmäpussin kokoisia valkoisia polyesteripusseja, joissa on nauha sulkemista ja paikka vaa’asta tulostettavaa tarraa varten. Kestohevipussi maksaa S-ryhmän kaupoissa 79 senttiä.

www.anugafoodtec.com

Elintarvike- ja juom omateollisuuden kansainvälisett hankintamessut

KÖLNISSÄ, SAKSASSA 20.–23.03.2018

ONE FOR ALL. ALL IN ONE. Food Processing | Food Packaging | Safety & Analytics Food Ingredients | Services & Solutions

Edelte Oy Ms. Päivi Ahvenainen Sahakyläntie 5, FIN-04770 Sahakylä, Tel. +358 10 6168400 Fax +358 10 6168402 koelnmesse@kolumbus.fi


PacTec Helsinki 18 -messujen suunnittelu kiivaimmillaan Toukokuun lopulla Messukeskuksessa järjestettävien PacTec-messujen myynti sekä ohjelman ja markkinoinnin suunnittelu ovat parhaillaan käynnissä Messukeskuksessa. Luvassa on muun muassa uusia teema-alueita, monipuolista ohjelmaa sekä aiempaa vahvempi panostus sosiaaliseen mediaan tapahtuman markkinoinnissa. PacTec-messuja suunnitellaan tiiviissä yhteistyössä pakkausalan yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteena on toteuttaa kokonaisuus, josta hyötyvät niin näytteilleasettajat kuin kävijätkin.

PacTec-messuja markkinoidaan entistä painokkaammin sosiaalisen median kanavissa, esimerkiksi Twitterissä ja LinkedInissä, joissa julkaistaan messuista kertovaa sisältöä ja uutisia pitkin kevättä.

Yksi uutuuksista on messujen ensimmäisenä päivänä järjestettävä Business Forum -seminaari, jossa keskustellaan muun muassa pakkausalan innovaatioista, muutosjohtamisesta ja kuluttajakäyttäytymisestä. Business Forumin juontajana toimii kirjailija ja juristi André Noël Chaker. Pakkausyhdistyksen toisena messupäivänä järjestämä Pack Print Forum -seminaari keskittyy puolestaan pakkausalan ajankohtaisiin kysymyksiin.

PacTec -tapahtumassa on mukana koko pakkausalan arvoketju suunnittelusta käyttöön sekä markkinointiin ja raaka-aineisiin. Messujen kävijäkunta koostuu muun muassa elintarviketeollisuuden, kemianja lääketeollisuuden, metalli-, paperi- ja muoviteollisuuden, graafisen teollisuuden sekä kaupan aloilta.

– PacTec on pakkausalan johtava tapahtuma Suomessa, ja kuuntelemme yhteistyökumppaneidemme toiveita tarkalla korvalla kehittääksemme tapahtumaa vastaamaan entistä paremmin alan toiveita. Myynti on lähtenyt käyntiin mukavasti, ja vielä ehtii varata osaston messuilta, toteaa PacTec-messuista vastaava myyntiryhmäpäällikkö Marcus Bergström Messukeskuksesta.

– Olen iloinen, että saamme messuille kiinnostavan ja laajan kattauksen monipuolista ohjelmaa, jossa pureudutaan pakkausalan kysymyksiin monesta eri näkökulmasta. Seminaarien lisäksi uutuutena on myös demoalue, jossa on mahdollista nähdä koko pakkausprosessin kulku alusta loppuun saakka, Bergström kertoo.

– Tavoitteenamme on kertoa messuista mahdollisimman laajalle joukolle hyvissä ajoin ennakkoon. Sosiaalisen median kautta toivomme myös saavamme vinkkejä ja ideoita tapahtuman kehittämiseksi. On tärkeää käydä dialogia ennen messuja, jotta saamme yhdessä koottua tuloksellisen messutapahtuman kaikille kohderyhmille, Bergström painottaa.

PacTec Helsinki 18 -messujen kanssa samaan aikaan Messukeskuksessa järjestetään myös metsäklusterin johtava tapahtuma PulPaper, uusi mekaanisen puunjalostusteollisuuden Wood sekä Bioenergy -tapahtumat. Messukokonaisuus mahdollistaa tehokkaan verkostoitumisen eri teollisuudenalojen toimijoiden kesken. PacTec 18 Messukeskuksessa Helsingissä 29.–31.5.2018 www.pactec.fi, #pactec

Mondi ostaa Powerfluten Mondi Group ostaa Powerflute Group Holding Oy:n eli entisen Savon Sellun Kuopiosta. Powerflute valmistaa aallotuskartonkia, flutingia, jota käytetään muun muassa hedelmä- ja vihanneslaatikoiden raaka-aineena, samoin kuin elektroniikka-, kemian- ja lääketeollisuuden pakkausvalmistuksessa.

Kauppahinta on 365 miljoonaa euroa. Kauppaan sisältyvät tuotantolaitokset Kuopiossa, puunhankintayhtiö Harvestia sekä myyntiyhtiöt Espanjassa ja Italiassa. Yritys tuottaa 285 000 korkealaatuista flutingia vuosittain. Myyjä on Nordic Packaging and Container, jonka taustalla on yh-

12

dysvaltalainen pääomasijoittaja Madison Dearborn Partners.

– Powerfluten osto vahvistaa strategiaamme laadukkaiden pakkausmateriaalien valmistajana. Yritysoston avulla pystymme laajentamaan tuotetarjoamaamme ja maantieteellistä kattavuuttamme, sanoo Peter Oswald, Mondin toimitusjohtaja.

Mondi toimii 30 maassa ja nyt siis myös Suomessa. Konsernin liikevaihto on 6,7 miljardia euroa ja sen palveluksessa on 25 000 työntekijää. Powerfluten toiminnot liitetään osaksi Mondin Packaging Paper Business-liiketoimintayksikköä.


HKScan investoi Rakveressa HKScan investoi konsernin Rakveren yksikköön Virossa. Noin kahdeksan miljoonan euron investointi sisältää yksikön kypsennysosaston uudistamisen, rakennuksen laajennuksen ja uusien kypsennys- ja pakkauslinjojen asennuksen, jotka mahdollistavat uusien teknologioiden käyttöönoton ja pakkausratkaisut. Rakentaminen käynnistyy toukokuussa 2018.

– Paistettujen- ja jauhelihapohjaisten valmisruokatuotteiden, kuten lihapyöryköiden, nuggettien ja kotlettien, markkina kasvaa nopeasti. Haluamme kehittää tätä kasvavaa kategoriaa ja varmistaa oman asemamme siinä. Investointi nykyaikaiseen teknologiaan mahdollistaa uusien innovatiivisten tuotteiden ja pakkausratkaisujen lanseeraamisen. Lisäksi investointi parantaa tuottavuutta, lisää kapasiteettia ja tarjoaa mahdollisuuksia lisätä vientiä niin lähi- kuin kaukomarkkinoillemme, sanoo HKScanin Baltian markkinoista vastaava johtaja Anne Mere.

Uudet linjastot vähentävät Rakveren yksikön energiankulutusta noin viidellä prosentilla, mikä parantaa HKScanin ympäristötehokkuutta. Myös sähköstä kaasuun siirtyminen pienentää yhtiön hiilijalanjälkeä.

Amerplast laajentaa Puolassa Amerplast valmistautuu liiketoimintansa kasvuun avaamalla toisen tuotantolaitoksen Puolaan. Uusi tuotantolaitos sijaitsee Borki-Wyrkissä, hyvien logististen yhteyksien päässä Grodziskistä, jossa Amerplastilla on toinen tuotantolaitos. Uuden laitokset tilat sovitetaan yrityksen tarpeisiin, ja niissä taataan korkeat turvallisuus- ja hygieniastandardit.

– Nopeasti kasvava liiketoiminta sekä innovatiiviset tuotteet, uudet asiakkaat ja tilausmäärien kasvu asettavat vaatimuksia toimitusvarmuudelle ja asiakaspalvelulle. Näihin meidän on vastattava. Uusi tuotantolaitoksemme kasvattaa saumauskapasiteettiamme yli 25 prosenttia vuonna 2018 ja mahdollistaa lisäkapasiteettia vastaamaan kasvua tulevaisuudessa, kertoo Amerplastin toimitusjohtaja Børge Kvamme.


14


1 Teksti: Johanna Nikunen Kuvat: Elli Kultanen

Kirsi Mikkonen, Helsingin yliopisto:

Yliopisto valmentaa osaajia elintarvikealan haasteisiin Helsingin yliopiston elintarvike- ja ravitsemustieteiden osastolla Viikissä tarjotaan

opiskelijoille tietoa elintarvikkeiden koostumuksesta ja prosessoinnista, proteiinien, lipidien ja hiilihydraattien rakenteesta ja kemiallisista reaktioista sekä lainsäädännöstä ja lisäaineiden turvallisuudesta. Kysyimme apulaisprofessori Kirsi Mikkoselta, millaista tutkimusta ja yhteistyötä laitos tekee pakkausasioissa. Jos halutaan taata turvallinen ruokaketju, tarvitaan pakkauksia, sanoo apulaisprofessori ja akatemiatutkija Kirsi Mikkonen Helsingin yliopiston elintarvike- ja ravitsemustieteiden osastolta.

Elintarvike- ja ravitsemustieteiden osastolla tehdään paljon töitä kasviproteiinien ja niistä kehitettyjen tuotteiden parissa.

– Viime aikoina yksi kuuluisimmista innovaatioista on viime vuonna itsensä kuluttajien keskuudessa läpi lyönyt nyhtökaura, jonka kehittivät meiltä väitellyt tohtori Reetta Kivelä yhdessä Maija Itkosen kanssa. – Meillä tehdään paljon töitä härkäpavun tutkimisen parissa. Tutkijamme selvittävät mm. fermentaatioprosesseja, viljamateriaaleja, esimerkiksi sitä, miten viljatuotteiden joukkoon ei tarvitsisi lisäaineita. Kirsi Mikkonen aloitti opiskelut elintarviketek-

nologian laitoksella ja valmistumisensa jälkeen jäi yliopisto-uralle. Elintarviketieteiden tohtoriksi hän valmistui vuonna 2009. Urallaan hän on viettänyt eri pituisia jaksoja myös ulkomailla, mm. Yhdysvalloissa, Ruotsissa ja Ranskassa.

Sivuvirrat hyötykäyttöön

Kirsi Mikkonen johtaa ryhmää, joka tutkii hemiselluloosan käytön mahdollisuuksia erilaisissa tuotteissa, esimerkiksi voiteissa, ruuissa ja pakkauksissa. Kirsi Mikkonen uskoo, että hemiselluloosalla voi olla hyvinkin monia sovelluskohteita elintarvikkeista kosmetiikkaan ja lääkkeisiin, samoin pakkauksiin. Hemiselluloosan tutkiminen liittyy laajempaan kuvaan: sivuvirtojen hyödyntämiseen. Hemiselluloosa on metsäteollisuuden sivutuotteena saatavaa kasvin soluseinän polysakkaridia, jolla voitaisiin korvata arabikumia. >>

15


Hemiselluloosasta voi valmistaa aerogeeliä, eli vaahtomaisia kuutioita, jotka sopisivat pakkausten täytteeksi pakattua tuotetta suojaamaan tai esimerkiksi korvaamaan solumuovia.

Esimerkiksi kosteusvoiteessa hemiselluloosa voisi olla emulgoiva eli vettä ja rasvaa sitova ainesosa. Myös esimerkiksi salaatinkastikkeen tyyppisissä tuotteissa, jossa rasva ja vesi olisi hyvä saada sekoittumaan, voidaan tulevaisuudessa käyttää hemiselluloosaa. Selluloosa lisää puun lujuutta ja hemiselluloosa tekee siitä joustavaa ja saa puun taipumaan esimerkiksi tuulessa. Mikkosella on työhuoneessaan rasioita, jossa hemiselluloosaa pääsee näkemään käytännössä. Yhdessä niistä hemiselluloosasta on tehty läpinäkyvää, kirkasta kalvoa, jollaista voi hyvin kuvitella käytettäväksi pakkauksissa. – Kalvo saattaisi sopia esimerkiksi monikerrosmateriaalin keskimmäiseksi kerrokseksi estämään hapen läpäisyä, kertoo Kirsi Mikkonen.

Toisessa rasiassa hemiselluloosasta on tehty aerogeeliä, vaahtomaisia kuutioita, jotka sopisivat pakkausten täytteeksi pakattua tuotetta suojaamaan vaikkapa solumuovia korvaamaan.

Molemmat hemiselluloosasovelluskokeilut ovat täysin biohajoavia. Kumpikaan kokeilueristä ei ole kuitenkaan vielä teollisessa tuotannossa. – Toivottavasti nämä sovellukset saadaan pakkausteollisuuden käyttöön.

Hemiselluloosan etuna on hinta: se on sivutuote, joten sitä saa lähes kaikkialta puunjalostuksen alalta. Sitä voi myös uuttaa puusta pelkän veden avulla. Menetelmä on helppo.

– Elintarvikkeissa emme ole päässeet materiaalia kokeilemaan, koska tuotteelta puuttuu EU:n elintarvikehyväksyntä. Se tuoksuu puiselle, hieman vaniljaiselle, kertoo Mikkonen. – Ja olemme me sitä salaa hieman maistaneetkin, paljastaa Mik-

16

konen. Hypoteesina on, että hemiselluloosan syöminen on täysin turvallista.

Koulutusta uusittu

Viikin elintarviketieteiden maisterivaiheen koulutusta on uusittu. Elintarviketieteiden maisterikoulutusohjelma, joka yhdistää elintarviketeknologiaa ja -kemiaa, on syksystä 2017 lähtien koostunut erilaisista 25 opintopisteen moduulipaketeista, joita opiskelijat voivat yhdistellä mielensä mukaan. – Ohjelma antaa nyt valmiudet suuntautua eri aloille, kertoo Kirsi Mikkonen.

– Moduuleina on mm. elintarviketeknologiaa tai ruokaturvallisuutta ja juuri valinnanvapaudesta on tullut paljon kiitosta opiskelijoilta. Mikkonen vastaa koulutusohjelmassa elintarviketeknologian moduulista. Uutta on lisääntynyt valinnanvapaus ja opiskelijat monilta eri aloilta ja taustoista. – On rikkaus, että opiskelijat tulevat eri puolilta. Toisaalta heidän lähtötietonsa ja tietopohjansa voivat olla hyvinkin erilaiset ja se vaatii opettajalta kykyä huomioida erilaisten opiskelijoiden valmiudet, toteaa Mikkonen.

Maitotuotteisiin kuitulisää

Yliopistolla tapahtuu paljon muutakin. Verkostoituminen alan yritysten ja muiden tutkimuslaitosten kanssa on yliopistolle elintärkeää. Mikkonen on innostunut juuri alkaneesta EIT Food -ohjelmasta, jonka verkostossa Helsingin yliopisto, VTT ja Valio ovat Suomesta mukana yhdessä 50 muun eurooppalaisen yliopisto-, yritys- ja start up


3

KYSYMYSTÄ

Kirsi Mikkonen, mikä on suosikkipakkauksesi?

Dynaamismekaaninen analysaattori on laitoksen laboratorion uusin hankinta. Laite on juuri saapunut laboratorioon ja sillä on vasta päästy tekemään ensimmäisiä kokeiluja. Laitteella voidaan testata pakkausten kestävyyttä eri olosuhteissa, esimerkiksi leipäpussimateriaalin kestoa venytettäessä, pakastettaessa tai mikroaaltouunissa.

– Oikeastaan kaikkia pakkauksille oleellisia skenaarioita voidaan testata uudella laitteella. Muutenkin Viikin laboratorio on hyvin varusteltu, ja yritykset ovatkin käyttäneet laitteistoa testauttaessaan hyvin paljon, kertoo Kirsi Mikkonen.

Laitteella voidaan todeta, esimerkiksi missä lämpötilassa pakkaus lähtee pehmenemään tai venytettäessä rikkoutumaan.

-partnerien joukossa. Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti EIT:n tavoitteena on vahvistaa Euroopan asemaa elintarvikeinnovoinnin ja -tuotannon toimijana. Se on Budapestissa toimiva EU-elin, jonka tehtävänä on parantaa innovointikykyä ja tukea kestävää talouskasvua ja työpaikkojen luomista antamalla yrittäjille ja innovaattoreille mahdollisuuksia kehittää ideoistaan tuotteita ja palveluja.

Rakastan kahvipakettia, erityisesti sen tuoksua pakkausta ensi kertaa avatessa. Toki pakkausta voisi edelleen kehittää kierrätyksen näkökulmasta paremmaksi, mutta se on tulevien tutkijoiden tehtävä. Voisin luopua nykyisenlaisesta kahvipaketista, jos helpommin kierrätettävä kehitettäisiin tilalle. Mistä et luovu?

Maitopurkki. Se on arkinen, mutta hyvä ja toimiva pakkaus, varsinkin korkillisena. Lisäksi se on helposti kierrätettävissä. Miten kierrätät?

Jo opiskeluaikoinani saarnasin kierrätyksen puolesta. Nyt kierrätän kaiken pienistä keittiötiloistani huolimatta – metallit, muovit, kartongit ja lasit erikseen. Keittiöremontti on suunnitelmissa, jolloin on tarkoitus suunnitella tilat sopimaan paremmin kierrätystä helpottamaan.

EIT tukee yritysosaamista ja uusia ideoita yhdistämällä yritykset, yliopistot ja tutkimuskeskukset “osaamisen kolmioksi”, ja muodostamalla rajat ylittäviä kumppanuuksia eli innovointiyhteisöjä. Yksi EIT:n fokusalueista on tuottaa elintarvikealan haasteisiin ratkaisuja.

– EIT Food -verkoston rahoittamalla kansainvälisellä tuotekehityskurssilla kehitetään maitopohjaisia tuotteita, joihin lisätään elintarviketuotannon sivuvirtoina syntyviä kuituja parantamaan tuotteen ominaisuuksia. Tällaisia matalan arvon kuituja syntyy esimerkiksi oliiviöljyn puristusprosessissa. Pakkaaminen on tärkeä osa tuotekehitystä, kertoo Kirsi Mikkonen. Tuotekehityskurssin Boot Camp, joka pidetään Helsingissä, on vielä edessä.

– Meidän kontribuutioomme EIT Food -verkostossa voisi kuulua esimerkiksi pakkausalan asiantuntemus. Mukana olevissa 50 tahon joukossa on myös kiinnostavia pakkausalan partnereita.

17


Markkinoinnissa emme lähde Markkinoinnissa emme lähde miettimään, mitä uudet tuotteet miettimään, mitä uudet tuotteet eivätsisällä, sisällä,vaan vaanmitä mitäniissä niissäon: on: eivät hyvää hyväämakua makua Anne Arponen, Oddlygood-kauratuotteiden liiketoimintapäällikkö

,,

18


Teksti: Johanna Nikunen

Kuvat: Elli Kultanen ja Valio

Valio tekee kaurasta juomaa ja gurttia –

Tärkeintä on maku Valio ei ole ainoastaan maito-osuuskunta, vaan se on myös ruokatalo. Nyt Valiolla puhaltavat uudet tuulet. Maitotuotteiden rinnalle tuodaan täysin kasvipohjaisten kauratuotteiden, eli Oddlygood-juomien ja välipalojen valikoima. Samalla Valio lanseeraa suomenkieleen uudissanan ”gurtti”. Kauran sanotaan olevan laadultaan ja käyttöominaisuuksiltaan yksi monipuolisimmista perusraaka-aineista. >>

19


1

Kuluttajaa kuunnellaan

– Valiossa kuunnellaan kuluttajia herkällä korvalla. Nyt kuluttajat niin Suomessa kuin muuallakin maailmalla haluavat hakea vaihtoehtoja niin ruuasta saataviin makuelämyksiin kuin niiden raaka-aineisiinkin, kertoo Anne Arponen, joka vastaa Valiolla Oddlygood-tuoteperheestä. Valion Makery Oy:llä teettämän tutkimuksen mukaan 27 prosenttia 18–65-vuotiaista suomalaisista kertoo jo käyttävänsä kaurapohjaisia tuotteita tai ainakin olevansa kiinnostunut käyttämään niitä. Lisäksi puolet suomalaisista on kokeillut tai kiinnostunut kokeilemaan. Useimmat kertovat käytön motiivina olevan ennen kaikkea vaihtelunhalu ja oman hyvinvoinnin tukeminen, mutta eläinperäisten tuotteiden käyttöä vähennetään myös eettisistä ja ekologisista syistä.

– 55 prosenttia kuluttajista sanoo, että ei ole väliä, ovatko tuotteet maito- tai kaurapohjaisia, kunhan ne maistuvat hyvältä, sanoo Anne Arponen. Tämä kertoo isosta muutoksesta kulutustottumuksissa.

Aluksi yhdeksän tuotetta

Valion kauratuotteiden valikoimassa on yhdeksän erilaista tuotetta. Kaurajuomat pakataan Valiolla Tetra Edge-pakkauksiin ja ne voidaan myydä ja avaamattomina säilyttää huoneenlämmössä – EU on kieltänyt kutsumasta kaurapohjaisia juomia maidoiksi.

Maustamatonta ja makeuttamatonta Oddlygood-kaurajuomaa myydään kahdessa koossa: litran ja puolen litran pakkauksissa. – Juoma on pehmeän makuinen ja makeuttamattomana se sopii kaikkeen, niin kylmään kuin kuumaan ruoanlaittoon sekä kahviin, vaikka vaahdotettavaksi sitä ei ole tarkoitettu, Anne Arponen sanoo. Lisäksi markkinoille tuodaan tumman kaakaon makuinen 2,5 desin kokoinen pakkaus.

Tuoteperheeseen kuuluu myös suomalaisten suosikkimakuiset gurtit: ne ovat lusikoitavia, rakenteeltaan jugurtin kaltaisia välipalatuotteita. Makuina on vanilja, vadelma, mango, mustikka ja mansikka, jotka on valittu huolellisten makutestausten jälkeen. Litran vetoiset gurtit pakataan harjakattopakkauksiin, jotka on valmistettu kokonaan kasvipohjaisista materiaaleista ja pienemmät koot 150 gramman muovipikareihin. Suomalaisesta kaurasta valmistetut juomat ja gurtit valmistetaan Valion Riihimäen ja Turengin tehtailla.

– Helmikuiset tuotelanseeraukset ovat kuitenkin vasta alku Valion Oddlygood-tuoteperheessä. Myös uusia tuotteita on tulossa, kertoo Arponen.

20

Erottuva brändi

Uudet tuotteet poikkeavat paitsi raaka-aineiltaan, myös pakkausdesigniltaan ja nimeltään Valion aiemmista tuotteista. Oddlygood-tuotesarja lanseerataan suunnilleen samaan aikaan Suomessa ja Ruotsissa samanlaisella pakkausdesignilla.

Oddlygood-nimellä halutaan tuoda esiin tuotteiden makua eli ”ihmeellisen hyvää”. Pakkausten kuvamaailmalla on tarkoitus erottua niin Valion maitojen sinisävyisistä pakkauksista kuin muista markkinoilla olevista kilpailevista tuotteistakin. – Olemme lähteneet hakemaan uudenlaista brändiä ja haluamme pakkausten visuaalisen ilmeen tuovat tätä sanomaa. Iloiset ja positiiviset hahmot heräävät eloon pakkauksissa ja markkinoinnissa muutenkin. Pakkausten kuvitus keskittyy tuotteiden raaka-aineisiin. Niistä on tehty fantasiahahmoja, jotka on suunnitellut hollantilainen kuvataiteilija Olaf Hajek. Niin kaakaopapu kuin mustikka ja muut marjatkin


Myös Kaslink ja Juustoportti tekevät kaurajuomaa Juustoportti avaa vientiin ja kotimaan markkinoille suunnatun vegetehtaan Jalasjärvelle meijerin ja pääkonttorin yhteyteen. Uusista kauratuotteista kotimaan markkinoille ehtii ensimmäisenä kylmästä myytävä kaurajuoma helmikuussa. Kaurajuoma valmistetaan suomalaisesta gluteenittomasta luomukaurasta. Uusien tuotantoteknologioiden avulla Juustoportti kykenee valmistamaan myös vientiin sopivia tuotteita. Juustoportilta kerrotaan, että elintarvikkeiden viennissä laadun ja maun lisäksi korostuvat myös säilyvyysajat.

ovat saaneet eloon heräävät iloisennäköiset hahmot. Pakkauksissa käytetty fonttikin on uudenlainen, ja myös sen halutaan omalta osaltaan ilmentää brändin ominaisuuksia.

Maitopohjaisista tuotteista halutaan erottua myös logon avulla. Oddlygood-tuotteissa Valio-logoteksti on painettu vihreällä pohjan ollessa valkoinen. Kohderyhmänä vaihtelunhaluiset

Ton-ton-ajattelu, joka keskittyy allergioihin ja tiettyjen raaka-aineiden välttelyyn, ei siis ole tuotteen markkinoinnissa keskeistä, vaan maku. – Tuotteet on suunnattu lifestyle-puolelle, kaikille kuluttajille, jotka hakevat vaihtelua valintoihin. 90 prosenttia kohderyhmästä kertoo käyttävänsä sujuvasti rinnakkain eläinperäisiä ja kasvipohjaisia tuotteita, sanoo Arponen.

– Suomessa kaurajuomia käytetään eniten 18–30-vuotiaiden keskuudessa, kun taas välipaloja käyttävät eniten 31–45-vuotiaat. Toistaiseksi niiden käyttö painottuu hieman pääkaupunkiseudulle, mutta esimerkiksi Britanniassa kasviperäisten tuotteiden käyttö jakautuu tasaisemmin maantieteellisesti, Anne Arponen kertoo. – Oddlygood-tuotteet valmistetaan suomalaisesta kaurasta ja niillä on Hyvää Suomesta-merkki, joka on, joka on painettu pakkauksiin, samoin kuin maustamattomien juomien ja gurttien Sydänmerkki. Gurteissa raaka-aineena käytetään lisäksi herneproteiinia. Tuotteisiin lisätään myös prosentti kasvirasvaa, jotta makuun saadaan täyteläisyyttä. Kauppa tekee päätöksen tuotteen hinnoittelusta, ja odotamme hinnan olevan linjassa muiden vastaavien tuotteiden kanssa.

Investointi on jaksotettu useampaan osaan ja ensimmäinen osa maksaa lähes 10 miljoonaa. – Henkilökuntaa tulee työskentelemään ensimmäisen osan ylösnoston jälkeen kymmenkunta, myöhemmässä vaiheessa enemmän. Nyt tehtaan ensimmäisen osan rakentaminen on koeajovaiheessa, kertoo Juustoportin tehdaspäällikkö Marko Viitala.

Myös Kaslink tuo markkinoille kotimaisen luomutuorekaurajuoman. Kouvolalainen Kaslink on tullut vauhdilla kasvipohjaisten tuotteiden markkinoille. Yrityksen kotimaiseen kauraan pohjautuva, viime kesänä markkinoitu kasvipohjainen Aito-tuoteperhe on kasvanut jo lähes kahdenkymmenen tuotteen kokoiseksi. kun markkinoille on tuotu välipala- ja luomutuotteita.

Yksi uutuuksista on kotimaisesta luomutäysjyväkaurasta tehty luomukaurajuoma. Tuote iskee nousevaan markkinaan, luomutuotteiden myynti on kasvanut viimeisen vuoden aikana 14 % kotimaisessa vähittäiskaupassa. – Kuuntelemme herkällä korvalla kuluttajia ja erittäin suositun tuorekaurajuomamme rinnalle on toivottu juuri luomuversiota kyseisestä tuotteesta, kertoo Juha-Petteri Kukkonen, Kaslinkin markkinointi- ja viestintäjohtaja, joka on yksi yrityksen kolmesta omistajaveljeksestä. Kasvipohjaisten tuotteiden kysynnän vahva kasvu näkyy myös jogurttimarkkinassa. Jogurtinkaltaisissa lusikoitavista välipaloissa käytetään ainoastaan kotimaista marjaa ja kauraa. Ensimmäisessä vaiheessa tuodaan kolme suomalaisten suosikkimakua markkinoille.

Kaslink vie Kouvolassa valmistamiaan ruoanlaittotuotteita, juomia ja välipaloja jo yli 15 maahan Euroopassa.

– Suomessa Valio on tunnettu brändi, mutta muualla maailmassa pakkaus on tuotteen tärkein media, Anne Arponen muistuttaa.

21


Teksti: Johanna Nikunen

Kuvat: Elli Kultanen ja Flaticon

Trendit PAKETISSA 2018 Millaisia trendejä pakkausmaailmassa liikkuu tänä vuonna ja mitä haasteita ja mahdollisuuksia pakkauksilla on? Markkina-analyysejä tarjoava Mintel-konsulttiyhtiö on julkaissut viisi trendiä, jotka vaikuttavat kaikkiin maailman pakkausten valmistajiin, brändinomistajiin ja myyjiin tänä vuonna ja myöhemminkin. Ruokahävikki ja pakkausten rooli sen torjunnassa, verkkokaupan lisääntyminen edelleen, liiasta informaatiosta karsitut etiketit, kestävä kehitys ja luottamuksen herättäminen ovat tämän vuoden pakkausalaan vaikuttavia drivereitä.

Pakkausten rooli ruokahävikin torjunnassa Kuluttajat ovat jo pitkään pitäneet pakkauksia turhina, poisheitettävinä jätteinä. Tämä käsitys alkaa olla muuttumassa. Tieto siitä, että pakatut ruuat säilyvät pakkaamattomia elintarvikkeita pidempään ja että pakkaus lisää tuoteturvallisuutta logistiikkaketjussa alkaa levitä kuluttajien keskuudessa. Puolet amerikkalaisista ruokakauppa-asiakkaista kertoo tietävänsä, että kunnon pakkaus auttaa vähentämään ruokahävikkiä. Pakkausten valmistajien, brändinomistajien ja meidän muidenkin pakkausten puolestapuhujien pitää omassa viestinnässämme korostaa pakkausten hävikkiä vähentäviä ominaisuuksia, jotta suuren yleisön mielikuva pakkauksista saataisiin muuttumaan positiivisemmaksi. Kuluttajien tietämättömyys viimeisen käyttöpäivän ja parasta ennen -pakkausmerkintöjen merkityserosta aiheuttaa sen, että monet heittävät syömäkelpoista ruokaa pois.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö on arvioinut, että globaali vuosittainen ruokahävikki on 1,3 miljardia tonnia. Jokainen eurooppalainen ja pohjoisamerikkalainen kuluttaja heittää joka vuosi 95–115 kiloa ruokaa roskiin. Tästä kasvavasta jätevuoresta ja sen tuottamasta lovesta lompakoissa huolestuneet kuluttajat alkavat etsiä ratkaisuja. Se, että 61 prosenttia kanadalaisista hedelmä- ja vihannesten kuluttajista kertoo olevansa kiinnostuneita tuotteet pidempään tuoreina säilyttävistä pakkauksista, osoittaa asian olevan jo maailmanlaajuisestikin merkittävä.

22


Parempia verkkokaupan pakkauksia Verkkokauppa kasvaa tänä vuonna edelleen ja pakkausten rooli verkkokaupan ostokokemuksen luojana kasvaa. Nyt verkkokauppatoimijoiden pitää miettiä, miten kuluttajien turhautuminen ylipakkaamisesta saadaan vähenemään. Huonoista pakkauksista tulee pettynyt ensivaikutelma myös itse tuotteesta. Tuotteen suojaaminen kuljetuksessa läpi toimitusketjun on vain yksi osa yhtälöä. Kunnon pakkaus tarjoaa mahdollisuuksia myös materiaalitehokkuuteen ja kestävään kehitykseen. Verkkokaupan tärkein etu on mukavuus, mutta kuluttajat odottavat muutakin. Verkossa pakkauksen perusteella tehtävän ostopäätöksen ja kotiin tulevan pakkauksen avaamiskokemuksen pitää heijastella kivijalkakaupassa saatavaa mielikuvaa tuotteen pakkauksesta ja itse tuotteesta.

Ei liikaa tietoa

Liika informaatio etiketeissä hämmentää. Ostopäätöstä tehdessään kuluttaja hylkää helposti tuotteen, jonka pakkauksessa on liikaa tietoa.

Täyteen tupattu etiketti herättää epäilyksiä tuotteen alkuperästä, autenttisuudesta ja läpinäkyvyydestä. Kuluttajat luottavat todennäköisemmin tuotemerkkeihin, joiden pakkausten viestit ja väitteet ovat ytimekkäitä ja helposti ymmärrettäviä. Etiketti, josta liika tieto ja designelementit on karsittu, helpottaa kuluttajien keskittymistä tuotteen ominaisuuksiin tai pakkauksen toimivuuteen. Selkeys tarjoaa rauhallisen hetken ostajille yhä hektisemmässä ympäristössä.

Merten muovit

Huoli pakkauksien vaikutuksesta luontoon vaikuttaa kuluttajien käsityksiin eri pakkausmateriaalien luontoarvoista ja vaikuttaa ostopäätöksiin. Vain viestimällä siitä, että brändi pyrkii löytämään ratkaisun jäteongelmaan, saadaan kuluttajat vakuuttumaan ja tekemään ostopäätöksen. Kuluttajat haluavat toimia oikein. Muovijätteiden kerääminen merestä ja kerätyn materiaalin uudelleenkäyttö, jota esimerkiksi Method- ja Ecover-brändit ovat tehneet, tuo ongelmaa näkyväksi. Vähentämällä pakkauksen mereen päätymisen todennäköisyyttä saavutetaan kuitenkin paljon suuremmat vaikutukset. Sitoutuminen kierrätettävien materiaalien käyttöön kaikenlaisissa pakkauksissa edistää kiertotaloutta.

Ostotottumukset muuttuvat

Ostajien tottumukset ovat muuttumassa. Kuluttajat alkavat käydä useammin kaupassa ja isojen viikko-ostosten tekeminen vähenee, mutta myös kaupassa navigoinnin tavat muuttuvat. Nuoret kuluttajat suosivat tuore- ja kylmähyllyjä ja kääntävät selkänsä prosessoidulle tuotteille. Kauppojen pitää freesata ilmettään saavuttaakseen milleniaaliasiakkaiden luottamus. Nuorten asiakkaiden vältellessä tiettyjä alueita kaupassa kokonaan, pakkausten pitää täyttää tietyt tarpeet ja viestittää niistä. Esimerkiksi läpinäkyvät materiaalit luovat avoimuuden ja luottamuksen tunnetta. Moderni suunnittelu, kierrätettävyys tai uniikit muotoilut pakkauksissa voivat myös vetää nuorempia kuluttajia puoleensa.

23


TekstI ja kuva: Johanna Nikunen

Suomalaisyhtiö kehittää puupohjaista - kelmu kuluttajille vielä tänä vuonna Maailma pelastuu kelmu kerrallaan, uskoo toimitusjohtaja Jaakko Kaminen Welmu International Oy:stä, joka kehittää puuraaka-aineesta tuorekelmua.

Muoviroskan määrä luonnossa ja kuluttajien kasvava huoli siitä on tuottanut Suomeen viime vuosina monia start up -yrityksiä, jotka kehittävät puuraaka-aineesta biohajoavia pakkausalan uusia innovaatioita. Nyt tähän joukkoon liittyy Welmu, joka on kehittänyt vuodesta 2011 asti sellupohjaista materiaalia, josta voidaan valmistaa tuorekelmua. Valmistuttuaan tuote pystyy korvaamaan öljypohjaisen muovikelmun tuorepakkauksissa. Muovikelmun korvaavan puukuitupohjaisen kalvomateriaalin kuusi vuotta kestänyt kehitystyö on loppusuoralla ja yritys on siirtymässä teollisen pilotin vaiheeseen lähikuukausina. Espoolaisen Welmun taustalla on liikkeenjohdon konsulttiyhtiö Seedi, joka aiemmin ilmoitti maailman pelastamisen yhdeksi perustamiensa yritysten toimialaksi kaupparekisteri-ilmoituksissaan.

Welmun kalvomateriaalia on kehitetty tuotteen kaupallistaminen edellä. Resepti ja tuote ovat yrityksellä itsellään ja kaikki muu on ulkoistettu. Tuotekehitys on ostettu projekteittain VTT:stä, jolloin patentit ja oikeudet säilyneet Welmu-yhtiöllä. Mukana kehitystyössä on myös Spinverse-yhtiö, jolla on polymeeritekniikan osaamista. – Puuraaka-ainepohjaista tuotetta kehitettäessä on ollut paitsi tietoa ja taitoa, myös onnea matkassa, kertoo Jaakko Kaminen, jonka oma tausta on mainostoimistomaailmassa. Muovisen tuorekelmun nykyinen hintahaarukka Euroopan markkinoilla on iso, noin 1–16 senttiä metriltä.

– Tuotteemme hinta mahtuu hintahaarukkaan, ainakin sen yläpäähän, mutta vielä emme osaa sanoa tarkkaa hintaa. Hinnan on oltava kuitenkin kilpailukykyinen. Tavoitteenamme on Euroopan laajuinen tuotelanseeraus vielä tämän vuoden aikana, mutta ihan vielä tuote ei ole valmis.

Materiaalia on pilotoitu VTT:n kanssa, mutta esimerkiksi materiaalin elintarvikekelpoisuus ja biohajoavuus ovat vielä testattavina. Biohajoava kelmu ei käyttämättömänäkään ole ikuista, vaan sille tulee parasta ennen -päiväys. Kuluttajien kelmunkäyttöä on myös selvitetty huolella

– Kuluttajatestit osoittavat, että tuotteen ekologisuus vaikuttaa ostopäätöksiin ja ekologisesta tuotteesta ollaan valmiita maksamaan extraa, mutta tuotteen on kuitenkin toimittava käytännössä. Siksi

24

Puuraaka-ainepohjaista tuotetta kehitettäessä on ollut paitsi tietoa ja taitoa, myös onnea matkassa.

,,

Jaakko Kaminen, Welmu International Oy


tuotteen on oltava lanseerausvaiheessa vähintään yhtä hyvä kuin tuote, joka sillä halutaan korvata.

Puupohjaista kelmua on nyt kehitetty kuutisen vuotta hiljaisuudessa. Nyt kun tuote on riittävän valmis astumaan julkisuuteen ja tuotantopartneria haetaan, on maailma valmis ottamaan vastaan uuden tuotteen.

– Kiinnostus uutta tuotetta kohtaan on ollut valtavaa ja olemme ensimmäisen ulostulojen jälkeen päässeet keskustelemaan lähes kaikkien suurten suomalaisten toimijoiden kanssa. Myös kansainvälisten suuryritysten kanssa on keskusteltu. Tämä kertoo, että asiakastarve kohti ekologisesti kestävää tulevaisuutta on olemassa ja tätä kehitystä haluamme olla vauhdittamassa. Puu on luontainen raaka-ainevaihtoehto suomalaisille toimijoille

– Puun etuna muihin bioraaka-aineisiin on se, että se ei kilpaile ruokaketjun kanssa, kuten esimerkiksi maissi. Vastuullisesti hoidettu, FSC-sertifioitu metsä, josta Welmun perusraaka-aine tulee, on lähes loputon raaka-ainelähde. Puukuidun etuna maissiin verrattuna on myös materiaalin parempi iskunkestävyys ja rasvankesto.

25


F e b 2 8, 2 01 8

discover-paperboard.com


KOLUMNI

Kiertotalous tarjoaa mahdollisuuksia muoviteollisuudelle Kiertotalous on tämän hetken trendi, josta povataan tärkeää vientialaa Suomelle. Muoviteollisuudella on hyvät mahdollisuudet hyödyntää kiertotalouden tarjoamat mahdollisuudet ja innovoida sitä palvelevia ratkaisuja. Tässä piilee mahdollisuus tehdä bisnestä uudella tavalla, jolla luodaan työpaikkoja Suomeen.

on 55 % vuoteen 2030 mennessä. Vaikka luku on pienentynyt aiemmista ehdotuksista, niin tämä voi olla hurja luku. Se tietää muutosta monessa muovialan yrityksessä ottaen huomioon, ettei energiaksi polttamista pidetä kierrätystapana.

Suomessa on toimiva pullonkeräysjärjestelmä ja kotitalouksien pakkausmuovia on kerätty muutaman vuoden. Myös muulle muovijätteelle pitäisi saada keräyssysteemi kierrätyksen mahdollistamiseksi. Useimmissa yrityksissä pyritään hyödyntämään valmistusprosesseissa syntyvä hukkamateriaali joko saman tai eri tuotteen valmistuksessa mahdollisuuksien mukaan, mutta kaikilla yrityksillä ei ole resursseja kierrätyksen optimointiin. Tässä tilanteessa yritys voi käyttää ulkoisia tutkimuspalveluita ja saada apua rahoitukseen esiKiertotalouteen liittyviä termejä ovat Cleantech, vähähiilisyys ja bio- merkiksi Tekesin Innovaatiosetelistä. Suurempien konsortioiden kiertotaloushankkeissa yrityksen sivutalous, joilla on kutakuinkin samat tavoitteet luonnonvarojen säästämiseksi. Cleantech-termillä tarkoitetaan, että puhtaalla teknologialla virtana syntyvää muovimateriaalia voidaan hyödyntää jonkun toipyritään vähentämään tai ehkäisemään ympäristövaikutuksia. Alaan sen yrityksen prosesseissa. Näin voidaan innovoida uusia tuotteita, satsataan Suomessa paljon ja tärkeimpiä vientimaita ovat Saksa, Kii- tuottaa lisäarvoa sivujakeelle ja saada kasvua useammalle yritykselle. Myös kiertotaloushankkeiden tuloksena syntyviä oivalluksia ja toina, Intia ja Venäjä. mintamalleja voidaan mahdollisesti jalostaa vientituotteeksi. Kiertotalousinnovaatioiden viennin myötä saadaan toivottavasti muovien Miten kiertotaloutta voitaisiin hyödyntää muoviteollisuudessa? käytöstä järkevämpää maailmanlaajuisesti. Kiertotalouden tarkoituksena on hyödyntää materiaalit tehokkaasti luonnonvaroja säästäen. Kiertotaloudella tarkoitetaan myös aineettoman arvontuotannon talousmallia. Visiona on, ettei jätettä enää synny kun materiaalit hyödynnetään kokonaan ja tuotteet kierrätetään uusiokäyttöön. Yrityksillä on mahdollisuus kasvuun synnyttämällä monimuotoisia arvoverkostoja avoimen yhteistyön avulla ja erilaisia liiketoimintamalleja hyödyntäen.

On tärkeää hahmottaa suurempia kokonaisuuksia, katsoa asioita avarakatseisesti myös ”oman hiekkalaatikon” ulkopuolelle ja tehdä avoimesti yhteistyötä. Yrityksen pitäisi myös sisäistää ”anna hyvän kiertää” -filosofia, jossa ensin annetaan, että voi itse saada jotain. Uskallan veikata, että nämä kaksi vaativat yrityksissä asennemuutosta. Puhumattakaan siitä, että uusia teknologioita on kehitettävä ja hyödynnettävä muovimateriaalien tehokkaan käytön varmistamiseksi. Tämä tarkoittaa suurta murrosta ja nyt olisi viimeistään ymmärrettävä varautua tulevaan.

Muovien kierrätyksen haasteita ovat mm. logistiikka, lajikkeiden suuri määrä, yhdistelmämateriaalit ja muovien kanssa käytettävät lujitemateriaalit. Monet niistä ovat kuitenkin ratkaistavissa. Muovien kierrättäminen ei ole yksinkertaista ja sen vuoksi siitä on tehtävä käyttäjille helpompaa, jotta muovien käytöstä tulisi järkevämpää. Tästä syystä muovien kiertotaloushankkeita tarvitaan, jotta kaikille muoveille saadaan toimiva keräyssysteemi ja muovien sivujakeiden hyödyntäminen saadaan paremmalle tasolle. Tämä työ on syytä Muovilla on huono maine ja sitä pitäisi parantaa lisäämällä tietoa. aloittaa nyt. Maailmaa ei voi kuvitella ilman muoveja. Useammin muovista kuitenkin kerrotaan negatiivisia kuin positiivisia uutisia. Esimerkiksi ruokahävikki on yksi suurimpia syitä ilmastonmuutokseen. Elintarvikkeiden pakkaamista muoviin pidetään huonona, mutta pakkaamalla ruoka Sanna Weiström, TkL muoviin parannetaan säilyvyyttä ja hidastetaan ilmastonmuutosta. Muovin käyttö siis pienentää hiilijalanjälkeä. Muovien kierrätys ja tulevaisuuden näkymät Eniten käytetyillä kestomuoveilla on hyvät kierrätysmahdollisuudet. Jätteiden kierrätysvaatimukset tiukentuvat tulevaisuudessa. EU julkisti 16.1.2018 ensimmäisen muovistrategiansa muovijätteen aiheuttamien ongelmien vähentämiseksi. Sen mukaan muovipakkausten kierrätystavoite

Kirjoittaja on uusia haasteita hakeva muovimateriaalien asiantuntija. Aiemmin hän on työskennellyt mm. tuotekehitysinsinöörinä Upofloorilla ja tutkijana VTT:llä sekä TTY:llä. Hän on kiinnostunut esimerkiksi kiertotaloushankkeista ja muovimateriaaleihin liittyvistä tuotekehitys- ja tutkimustehtävistä. https://www.linkedin.com/in/sannaweistrom/

27


Pakkaamisen, materiaalinkäsittelyn ja elintarviketeollisuuden tuotantoteknologian ammattitapahtuma

29.–31.5.2018 Messukeskus Helsinki

TULEVAISUUS

PAKETOITUNA Mukana myös FoodTec-tapahtuma

Pakkaamisessa näkyvät kaikki markkina- ja ympäristötrendit. Ilmoittaudu näytteilleasettajaksi vuoden tärkeimpään tapahtumaan! • Ennennäkemätön ohjelma • Messut – tuloksellisin, sosiaalisin, elämyksellisin • Tapaa asiakkaita, solmi kontakteja, tee kauppaa • Business Forum ja Pack Print Forum

Laitetaanko osasto pakettiin? ILMOITTAUDU MUKAAN!

pactec.fi


Teksti: Johanna Nikunen Kuvitus: Elli Kultanen

Merien mikromuovi on pieni suuri haaste Mikromuovit huolestuttavat kuluttajia. Syystäkin, sillä Eunomia-konsulttiyhtiön tuottaman selvityksen mukaan maa-

ilman meriin huuhtoutuu 12,2 miljoonaa tonnia muovia vuosittain. Suurin osa meriin päätyvistä muoveista tulee Aasian maiden viiden jokialueen alueilta. Meriin päätyneistä muoveista valtaosa vajoaa pohjaan ja niitä on siellä Eunomian selvityksen mukaan jo 70 kiloa neliökilometriä kohden. Osa muoveista jää kellumaan ja jauhautuu meressä yhä pienemmiksi palasiksi – mikromuoveiksi, mutta osa niistä päätyy sinne jo valmiiksi pieninä mikropartikkeleina. Suurin mikromuovin lähde merissä on Eunomian mukaan liikenne, kun autonrenkaiden kuluessa niistä irtoaa pieniä palasia. Teiltä ja kaduilta pienet hippuset kulkeutuvat lopulta vesistöihin hule- ja pesuvesien mukana.

Kemianteollisuus ry:n järjestämässä mikromuoviaiheisessa infotilaisuudessa.

Seuraavaksi suurin mikromuovin lähde merissä on Eunomian selvityksen mukaan muoviteollisuuden karkuun päästämät raaka-ainepelletit.

Myös kosmetiikkaan, mm. hammastahnoihin, suihkusaippuoihin ja kuorintatuotteisiin lisätään mikromuovia, jotka poispestäessä kulkeutuvat viemäriveden mukana vedenpuhdistamoihin. Siellä ne eivät pienenpienen kokonsa takia siivilöidy pois jätevedestä.

Vaikka kosmeettisten aineiden osuus merten – Pellettejä pääsee karkuun vuosittain maailmassa niin paljon, että niillä valmistettaisiin mikromuoveista on pieni, on kosmetiikkateolkoko Suomessa käytettävät muovipakkaukset, lisuus lähtenyt vapaaehtoisesti vähentämään – Autoilusta peräisin olevien mikromuovien vertaa Muoviteollisuus ry:n toimitusjohtaja mikromuovien käyttöä. syntymiseen voidaan parhaiten vaikuttaa hu- Vesa Kärhä. – Cosmetics Europe suosittaa, että mikrolevesien ohjauksella, liikenneratkaisuilla, tien Muoviteollisuus ry:n operaatio ”Yksikään pel- muovien käytöstä luovuttaisiin kokonaan pinnan kunnolla ja ajotavoilla, kertoo Kumiletti ei meiltä karkaa” -kampanjaan on liittynyt vuoteen 2020 mennessä, mutta jo nyt niiden teollisuus ry:n toimitusjohtaja Sami Nikander mukaan jo yli 30 yritystä. Siinä kehotetaan käyttö on vähentynyt 82 prosentilla vuosien yrityksiä parantamaan raaka-aineiden käsitte- 2012–2915 välillä, kertoo toimitusjohtaja Sari lyään tarkemmaksi niin, että yrityksen omien Karjomaa Teknokemian yhdistyksestä.

aitojen sisäpuolelta ei enää pääsisi pellettejä Kansallisiakin rajoituksia ollaan kosmetiikalle missään tilanteessa luontoon tai viemäreihin. tekemässä. Independent-lehti kertoo Britannian hallituksen aikovan kieltää mikromuovien käytön poishuuhdeltavissa kosmetiikkatuotteissa. Sen sijaan iholle jätettäväksi tarkoitetuissa tuotteissa, esimerkiksi meikeissä ja aurinkovoiteissa, mikromuoveja saisi edelleen käyttää. Näissä tuotteissa mikromuovien korvaaminen olisi vaikeampaa tai kallista ja ne myös puhdistetaan yleensä vanulapun avulla, jolloin niiden sisältämät aineet päätyvät hävitettäviksi sekatai energiajätteen mukana. Lisätietoa: www.eunomia.co.uk

29


1

Lohmann Tapes palvelee nyt myös Suomessa Lohmann on saksalainen tarraliimavalmistaja, joka on erikoistunut pääasiassa teippituotteiden valmistamiseen ja jalostamiseen. Yrityksellä on 29 tehdasta, esimerkiksi Saksassa, Puolassa ja Ruotsissa sekä myyntiorganisaatioita yli 50 maassa. Nyt he palvelevat myös Suomessa. – Aiemmin Lohmannilla ei ole ollut täällä omaa edustusta, kertoo Henri Hakavuori, joka palvelee Lohmannin asiakkaita Lempäälästä käsin. Läsnäolon vahvistamisen taustalla on yrityksen tuotteiden kasvava kysyntä erityisesti pakkausteollisuudessa.

Tämän päivän painoteollisuudessa Lohmannin nimi yhdistetään DuploFLEX-tuotemerkkiin, joka on edelläkävijä joustavien painolaattojen kiinnittämisessä. Yli 60 vuoden kokemuksella Lohmann kehittää ratkaisuja painoteollisuuteen, jossa teipiltä vaaditaan paljon muutakin kuin laatan kiinnittäminen sylinteriin – ne parantavat painoprosessia ja tuovat suuren merkityksen painolaadulle. – Lohmannin ratkaisu tarjoaa erityisen rakenteen fleksopainossa käytettäviin teippeihin. Perinteisissä joustoteipeissä käytetään polyeteenivahviketta vain yhdellä puolella, mutta DuploFLEX-sarjassa polyeteenivahvike on joustavan vaahdon molemmin puolin. Tämä parantaa teipin iskunkestävyyttä ja auttaa hallitsemaan pistekokoa, kertoo Henri Hakavuori.

Yrityksellä on myös muita kuin pakkausteollisuuden tuotteita: Lohmannin ratkaisut ovat jatkuvasti ympärillämme jokapäiväisissä kohteissa – esimerkiksi taulutelevisioissa, ajoneuvoissa, huonekaluissa, rakennusten eristeissä tai vauvojen vaipoissa on Lohmannin tuotteita.

Vastuullisuus osana prosessia

– Vastuullisuus- ja ympäristökysymykset tulevat yhä tärkeämmiksi ja niistä puhutaan paljon myös meidän tuotteidemme yhteydessä. Yritykset kysyvät esimerkiksi PVC-vapaita tuotteita erityisesti aaltopahvipuolella. Näitä on vasta rajallisesti tarjolla, mutta uskoisin, että tilanne tulee lähivuosina muuttumaan, Henri Hakavuori sanoo.

Lisäksi Lohmann tarjoaa pakkausteollisuudelle myös polyeteenipohjaisia, pehmeitä taustavaahtoja, joita tarvitaan aaltopahvin painatusprosesseissa. DuploFLEX CB (corrugated board) -sarjan joustavat taustavaahdot vastaavat aaltopahvipainamisen haasteisiin kahdella eri tuotevaihtoehdolla: yksipuolisella tarraliimalla oleva taustavaahto toimitetaan joko valmiiksi laminoidun PET-kalvon kanssa tai ilman. Kummastakin vaihtoehdosta on tarjolla valikoima eri vaahtopaksuuksia ja -kovuuksia. Vaahdon umpisoluinen rakenne tarjoaa pitkäkestoisen suorituskyvyn avosoluiseen rakenteeseen verrattuna, erityisesti vettä ja liuottimia vastaan. Rakenteensa vuoksi eräs DuploFLEX CB -sarjan tärkeimmistä eduista on mahdollisuus käyttää aiempaa ohuempia painolaattoja ja välttää niin sanottua ”aaltopahvikuviota” painojäljessä. Lisäksi DuploFLEX CB -sarja on sataprosenttisesti kierrätettävissä ja säästää siten jätekuluja. – Tässä Lohmannin laatua parantavat, ja tuotantoa tehostavat prosessit ovat avuksi.

Neuvontaa ja yksilöllisiä ratkaisuja

– Rullatavara tulee Suomeen pääasiassa Puolan tehtaaltamme, joka on erikoistunut Saksan päätehtaassamme valmistettavien emorullien jatkojalostamiseen. Puolan tehtaalla jalostetaan kullekin yritykselle sopivat räätälöidyt ratkaisut ja leikataan millimetrimittaan sopivat tuotteet hukkaa välttäen.

Projekteja hoidetaan sekä itse, että valittujen yhteistyökumppaneiden kanssa. Lohmannin tuotekehityslaboratorio on kuitenkin aina käytettävissä. – Vaihtoehtoja on lähes rajattomasti, kun Lohmann hoitaa teippituotteiden koko arvoketjun talon sisällä, jolloin tuotetta pystytään muokkaamaan tarpeen mukaan.

30

Henri Hakavuori


1

Coca-Cola edistää maailmaa ilman pakkausjätettä Yhtiö asettanut tavoitteekseen kerätä ja kierrättää yhtä monta juomapakkausta kuin mitä se käyttää vuoteen 2030 mennessä. Maailma ilman jätettä -nimistä tavoitetta tuetaan monivuotisella investointiohjelmalla. – Pakkausjäte on todellinen ongelma ja on meidän, kuten muidenkin yritysten vastuulla ratkaista tämä ongelma, toteaa Coca-Cola Companyn pääjohtaja James Quincey. Pakkausten 100-prosenttisen takaisinkeräystavoitteen tueksi Coca-Cola investoi kuluttajien informointiin, jotta nämä ymmärtävät mitä, miten ja missä he voivat kierrättää ostamansa tuotteet. Juomateollisuuden pakkausjätettä tarkeastellaan kokonaisuutena ja niin omia kuin kilpailijoiden pakkauksia kerätään. Coca-Cola toimii yli 200 maassa, joissa on vaihtelevat valmiudet ja infrastruktuuri pakkausten keräykseen ja kierrätykseen. Yhtiö aikoo toimia yhdessä paikallisten toimijoiden, muiden teollisuusyritysten, asiakkaiden ja kuluttajien kanssa, jotta pakkausjäte ja mereen päätyvä muovijäte saadaan vähenemään. Coca-Colan tavoitteena on käyttää kaikissa juomissaan 100 % kierrätettäviä pakkauksia. Tällä hetkellä 85 % yhtiön käyttämistä pakkauksista on kierrätettäviä. Juomapakkauksista pyritään kehittämään parempia mm. hyödyntämällä kasvipohjaista materiaalia sekä vähentämällä muovin määrää. Vuoteen 2030 mennessä tavoitteena on, että useimmissa sen pakkauksista käytetään 50 % kierrätettyä materiaalia. Päämääränä on kehittää juomapakkauksille uusi kansainvälinen standardi. – Pullojen ja tölkkien ei pitäisi kuormittaa ympäristöä. Maailma ilman jätettä on täysin mahdollinen visio. Kuluttajat ovat huolestuneita ympäristön tilasta, joten meidän on näytettävä esimerkkiä

Muovipullojen lajittelua ja kierrätystä Afrikassa. ympäristöongelmien ratkaisemisessa. Haastamme myös muut yritykset mukaan, Quincey sanoo. Suomessa Sinebrychoff valmistaa Coca-Cola -yhtiön juomat pulloihin ja tölkkeihin, jotka kaikki ovat kierrätettäviä ja pantillisia. Suomessa useampi kuin yhdeksän kymmenestä muovisesta, pantillisesta juomapullosta palautuu kiertoon, uusiksi pulloiksi tai muiksi muovituotteiksi. Sinebrychoff on lokakuusta 2017 alkaen pakannut valmistamansa Coca-Colat ja muut virvoitusjuomat pulloihin, joissa käytetään aiempaa vähemmän muoviraaka-ainetta. Uudistuksen myötä Coca-Cola-yhtiön juomien pakkauksissa käytetään yli 580 000 kiloa vähemmän muovia vuodessa. Tämä on sama määrä muovia, mitä käytetään yli 24 miljoonan puolen litran Coca-Cola-pullon valmistukseen.

Sealpac - tehokkuuua ja laatua EasyLid ratkaisussa on yhdisteey Naber Plasscs:in ruiskupuristeeu PP-rasia ja Sealpac:in uniikki saumausteknologia. Vallankumouksellinen EasyLid-rasia, jossa on mukana uudelleensuljeeava kansi, sopii sekä kuuma- eeä kylmätäyteeäväksi ja se on eriiäin helppo avata ja sulkea.

Ota yhteyyä ja nostetaan yhdessä laatua. 09 755 6577 www.orat.fi PUHTAASTI LAADUKASTA

31


32


Teksti ja kuvat: Johanna Nikunen

Brändättyä hunajaa Ensin tuli hurahdus mehiläistarhaukseen. Sen jälkeen syntyi hunajabrändi, jossa pakkaus on isossa roolissa. – Mehiläistarhaajan työn tuottavin vaihe on hunajan pakkaaminen, kertoo Korpikuusikon hunajan tarhuri Teemu Aittamaa. Korpikuusikon hunajan vetäjä Teemu Aittamaa halusi erilaisen imagon Jokioisissa tuottamalleen hunajalle. Ratkaisu löytyi brändäyksestä, joka tehtiin pakkauksen avulla. Korpikuusikossa businesstrategia valittiin toisin kuin yleensä: Brändin hunajaa ei myydä marketeissa tai toreilla. Tuotteelle tyypillinen muovipurnukka ei tullut siis pakkauksena kysymykseen, kun sitä alettiin brändätä sopimaan liikelahjaksi.

Hunajapakkauksen materiaaliksi valittiin tyylikäs lasi, johon painettiin mustat etiketit kultafoilauksineen. Tarvittiin myös sinetti ja lahjapakkaus, joiden suunnittelussa hunajafarmari Aittamaa kääntyi opiskelukaverinsa Ilkka Harjun puoleen. Harju suunnitteli hunajapurnukalle less is more -ajattelumallin mukaisen sinetin ja kartonkikotelon, johon on stanssattu yrityksen logo, sivuille hunajakennoja ja taakse bränditarinaan liittyvä teksti kultafoilauksella.

raaka-aineen pääosin vadelman, apilan, horsman ja sinimailasen kukista. Tuotteen sisällön on aina vastattava pakkauksesta syntyvää laatumielikuvaa. Paitsi Korpikuusikon pakkaus, myös sisällä oleva hunaja on premiumia: hunaja voitti Suomen Mehiläishoitajien liiton järjestämän kilpailun aluehunajasarjan makutestissä viime vuonna. Kilpailu toteutettiin sokkotestinä, jossa raati ei nähnyt brändättyä pakkausta. Pelkkä maku ratkaisi, joten myös Korpikuusikon hunajapakkauksen sisältö vastaa sen ulkonäköä.

Koska hunajaa myydään yrityksille, Teemu Aittamaa kehitteli kotelon ympärille vielä Woodsleeveksi nimetyn koivuviilusta tehdyn vyötteen. Vyötteeseen polttomerkitään hunajaa yrityslahjoiksi hankkineen yrityksen logo. – Logon polttamista varten tarvitaan polttomerkkaustyökalu. Polttomerkit poltan itse omissa tiloissamme, kertoo Aittamaa. Käsityönä polttomerkittyjä koivuviiluisia vyötteitä toimitetaan myös muille yrityksille. Koko pakkauskombinaation hinnaksi tulee yhteensä noin kolme euroa. Hunajalla on tietty sopimushinta, josta tukkuun myytäessä tuottajalle maksetaan noin 5,5 euroa/kg. Kolmen euron panostuksella pakkaukseen purkillisesta Korpikuusikon hunajaa voi pyytää huomattavasti enemmän. – Ammattimainen mehiläistarhaaja tarvitsee yleensä noin 200 pesää. Tällä toimintamallilla pärjään noin kolmasosalla tästä määrästä.

Ei mitä tahansa hunajaa hienossa pakkauksessa

Hunajissa on maku- ja laatueroja, isojakin. Mehiläisen lentoalue on noin kaksi kilometriä, ja jos pesän vie keskelle metsää puolukan kukinta-aikaan, saadaan puolukkahunajaa. Korpikuusikon pesät ovat maaseudulla, jossa mehiläiset keräävät hunajanvalmistuksen

33


Teksti: Vesa Tompuri Kuva: Mostphotos

Pizzapakkaus on pitkän tuotekehityksen tulos Suomessa syödään kymmeniä miljoonia pizzoja joka vuosi. Olennainen osa pizzakulttuuria on kunnon pakkaus, joka kestää kuljetuksen, auttaa pitämään lämpötilan mahdollisimman vakaana ja annoksen tuoreena. Pizzan ilmeinen syntypaikka on Etelä-Italiassa noin 2200 vuotta sitten sijainnut ”suurkreikkalainen” siirtokunta. Moni pitää Napolia aidon pizzan kehtona, mutta tämä spekulointi on menettänyt merkitystään sitä mukaa kuin tämä muinainen kiviuunileipä on kehittynyt keskeiseksi osaksi kansallista ja kansainvälistä arkiravintoa.

Kun pizza tuli Suomeen, omatoimisen kokkaamisen osuus ateriointikulttuurista oli nykyistä suurempi. Kun tämä osuus on vuosi vuodelta pienentynyt, tilalle ovat tulleet valmisateriat, joiden joukossa pizzoilla on erityisasema: sitä saa tunnetusti kotiin kuljetettuna sekä ravintoloista että ruokakaupoista. Edellytys tälle käytännölle on tietenkin toimiva pakkaus.

Oli pizza kuljetettu perille pakasteena tai raaka-aineistaan juuri paistettuna, hyvän pakkauksen peruskriteerit ovat pitkälti samanlaiset. Pakkauksen on oltava sopivan väljä, toisin sanoen hieman annoksen kokoa suurempi joka suunnassa.

– Kun pizza tulee tehtaasta, tämän perussäännön lisäksi on otettava huomioon pakkausmittojen tarkoituksenmukaisuus logistisessa ketjussa. Pakkauksen tulee olla optimoitu standardilavamittojen

34

mukaan, muistuttaa Dr. Oetker Suomi Oy:n toimitusjohtaja Pirkka Peltoniemi.

Peltoniemi tietää yli miljoona pizzaa päivässä valmistavan konsernin maayhtiövetäjänä mistä puhuu. Alun perin leivinjauheesta tunnettu toistasataavuotias saksalainen perheyhtiö lähti pizzabisnekseen omilla pakastevalmisteillaan runsaat 30 vuotta sitten. Peltoniemi on toiminut alalla lähes yhtä kauan ja parikymmentä vuotta Dr. Oetker -konsernin konsernin palkkalistoilla.

Kotipizza uudisti pakkauksensa

Pizzapakkauksen on luonnollisesti oltava toimiva myös kuluttajan ja tämän käyttämän lähipizzerian näkökulmasta. Tällöin on olennaisinta, että pakkaus pitää lämpönsä riittävän kauan paistohetkestä. Nykyään 262 pizzeriaa omistava Kotipizza-konserni otti tänä vuonna käyttöön lämmitetyt pizzankuljetuslaatikot, jollaiset on viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Antti Isokankaan mukaan tällä hetkellä yhtiön pizzankuljetusautoista runsaassa 70:ssä. – Näissä laatikoissa kuljetettaessa pizza pysyy 60-asteisena vähin-


1 tään tunnin ajan. Kolme vuotta käyttöön ottamamme uudistettu pizzapakkaus riittää itsessään eristämään tarpeeksi, kun kuljetusmatkat ja -ajat ovat lyhyet, Isokangas toteaa.

Pakkausuudistuksessa otettiin Isokankaan mukaan huomioon myös mahdollisuus vähentää tällä tavoin ruokahävikkiä. Se onnistuu uudistetun pakkauksen myötä niin, että täysikokoinen pakkaus on taitettavissa jääkaappiin sopivasti pienemmiksi, pizzapalakohtaisiksi pakkauksiksi, mikäli pizzannauttija ei halua syödä kaikkea kerralla.

– Lisäksi tavoitteena oli parantaa pakkauksen ”ilmanvaihtoa” perforoinnin avulla. Reikien koko ja määrä on mitoitettu niin, että ilma kiertää ja että toisaalta pizza säilyttää rapeutensa, Isokangas perustelee.

Ympäristötietoisuus valttia

Koska pizzapakkaus on pienimmilläänkin melko leveä ja korkea, pakkauksen pinnassa on suhteellisen väljästi tilaa paitsi lakisääteisesti pakollisille merkinnöille tuotteen säädöstenmukaisuudesta myös valmistajan markkinointiteksteille.

– Merkitsemme pakkauksiin kaikki oleelliset tuotetiedot. NIihin kuuluvat luonnollisesti koostumusta ja valmistusta koskeva informaatio, mutta myös sellaiset tiedot, jotka esimerkiksi allergiasta kärsivän on syytä tietää. Tilankäyttö on mietitty tarkkaan, koska pak-

kauksiin on usein saatava jopa seitsemän kieliversiota. Tämän seurauksena fonttikoko on pienin mahdollinen: esimerkiksi Ristorante-pizzapakkauksessa se on vakioitunut 1,2 millimetriin, kertoo Dr. Oetkerin markkinointipäällikkö Virva Rantala.

Pizzapakkauksen on luonnollisesti oltava myös myyvä, muttei informatiivisuuden kustannuksella. Ensisijaisesti pakkauksella luonnollisesti myydään sen sisältöä, mutta entistä valveutuneemmat kuluttajat arvostavat entistä enemmän myös kestävin periaattein valmistettua pakkausta. Kyse on myös tuoteturvallisuudesta: hyvä pizzapakkaus on valmistettu niin, ettei painoväreistä liukene mitään haitta-aineita. Ainakin Dr. Oetkerin ja Kotipizzan pakkaukset täyttävät tämän edellytyksen. Kierrätettävyys on jokaisen ympäristötietoisesti kehitetyn pakkauksen tunnusmerkki. Pizzapakkauksissa pahvimateriaali on kierrätettävissä, ja Rinki-ekopisteiden tai taloyhtiöiden keräysastioihin lajiteltavissa. Rasvaiset pizzapakkaukset laitetaan kuitenkin sekajätteeseen tai energiajakeeseen.

Ravintolapizzapakkauksessa ei ole muuta kierrätettävää kuin pahvi. Pakastepizzapakkaukseen kuuluu lisäksi yleensä pitkäaikaissäilyvyyssyistä käytettävä LD-polyeteenimuovi, joka niin ikään on kierrätettävissä muovien joukossa.

Kuvateksti

35


1

Pakkausten hankintamenot toimialoittain 2016

Toimiala

Hankitut pakkausaineet,

Kulut yhteensä,

1 000 euroa

Hankitut pakkausaineet koko teollisuudesta, %

Pakkausainekulujen osuus kaikista kuluista, %

1 002 237

99 166 339

100 %

1,0 %

510 103

8 610 847

50,9 %

5,9 %

Tekstiilien valmistus

3 041

274 205

0,3 %

1,1 %

Vaatteiden valmistus

3 247

478 440

0,3 %

0,7 %

Nahan ja nahkatuotteiden valmistus

2 173

151 942

0,2 %

1,4 %

38 176

5 464 637

3,8 %

0,7 %

174 465

18 101 688

17,4 %

1,0 %

5 891

690 840

0,6 %

0,9 %

0

5 951 178

0,0 %

0,0 %

Kemikaalien ja kemiallisten tuotteiden valmistus

74 361

5 968 010

7,4 %

1,2 %

Lääkeaineiden ja lääkkeiden valmistus

33 456

1 038 820

3,3 %

3,2 %

Kumi- ja muovituotteiden valmistus

28 542

2 342 667

2,8 %

1,2 %

Muiden ei-metallisten mineraalituotteiden valmistus

24 226

2 021 248

2,4 %

1,2 %

Metallien jalostus

24 248

10 610 998

2,4 %

0,2 %

Metallituotteiden valmistus (pl. koneet ja laitteet)

31 332

4 463 922

3,1 %

0,7 %

Tietokoneiden sekä elektronisten ja optisten tuotteiden valmistus

4 254

11 427 393

0,4 %

0,0 %

Sähkölaitteiden valmistus

7 368

3 829 460

0,7 %

0,2 %

20 781

12 022 855

2,1 %

0,2 %

3 081

1 282 884

0,3 %

0,2 %

301

1 642 764

0,0 %

0,0 %

Huonekalujen valmistus

5 041

788 929

0,5 %

0,6 %

Muu valmistus

7 497

452 162

0,7 %

1,7 %

625

1 550 450

0,1 %

0,0 %

Yhteensä Elintarvikkeiden ja juomien valmistus

Sahatavaran sekä puu- ja korkkituotteiden valmistus (pl. huonekalut); olki- ja punontatuotteiden valmistus Paperin, paperi- ja kartonkituotteiden valmistus Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen Koksin ja jalostettujen öljytuotteiden valmistus

Muiden koneiden ja laitteiden valmistus Moottoriajoneuvojen, perävaunujen ja puoliperävaunujen valmistus Muiden kulkuneuvojen valmistus

Koneiden ja laitteiden korjaus, huolto ja asennus Lähde: Tilastokeskus 18.1.2018

36

1 000 euroa


1

Pakkaustarvikkeiden valmistus, tuonti ja vienti 2007–2016

Pakkaustarvikkeiden valmistus 2007–2016 (1000 €)

2 500 000

2016

Valmistus yhteensä (1000 €) 1 723 319

2 000 000

1 203 431

1 500 000

232 344

Muovit

1 000 000

191 640

Metallit

500 000 0

2007

2008

2009

2010

2011

2012

2013

2014

2015

Kuitupohjaiset materiaalit

0

Lasi

95 904

Puu

2016

Pakkaustarvikkeiden tuonti 2007–2016 (1000 €) 300 000

2016

Tuonti yhteensä (1000 €) 675 539

250 000

203 895

Kuitupohjaiset materiaalit

200 000

290 039

Muovit

137 240

Metallit

150 000 100 000

29 376

Lasi

14 989

Puu

50 000 0

2007

2008

2009

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

Pakkaustarvikkeiden vienti 2007–2016 (1000 €) 1 000 000

2016

900 000 800 000 700 000 600 000 500 000 400 000

Vienti yhteensä (1000 €) 1 299 627

826 435

Kuitupohjaiset materiaalit

291 663

Muovit

124 424

Metallit

292

Lasi

20 813

Puu

300 000 200 000 100 000 0

2007

2008

2009

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

37


2018

Suomen Pakkausyhdistys ry:n toimielimet Suomen Pakkausyhdistyksessä toimii yhdistyksen hallituksen lisäksi aktiivisesti neljä toimikuntaa. Katso toimikuntien puheenjohtajat ja jäsenet: www.pakkaus.com >> Pakkausyhdistys >> Hallitus ja toimikunnat

Pakkausaineiden puhtausvaatimustoimikunta

Pakkausten painatustoimikunta

Pakkausaineiden puhtausvaatimustoimikunnan tehtävänä on seurata pakkausten ja pakkausmateriaalien elintarvikekontaktisääntelyä sekä valmistella SPY:n edunvalvontaa tällä alueella.

Pakkausten painatustoimikunnan tehtävänä on suunnitella, valmistella ja seurata pakkausten painatuskysymyksiin liittyvää toimintaa SPY:ssä. Toimikunta järjestää Flexo Forum ja Flekso ABC -tapahtumat sekä vaikuttaa painoalan koulutuspolitiikkaan.

Viestintätoimikunta

Ympäristötoimikunta

Viestintätoimikunnan, joka toimii samalla Pakkaus-lehden toimitusneuvostona, tehtävänä on suunnitella, valmistella ja seurata SPY:n viestintää – erityisesti Pakkaus-lehteä – ja varmistaa, että viestintä on ajanmukaista ja tehokasta.

Ympäristötoimikunnan tehtävänä on suunnitella, valmistella ja seurata ympäristökysymyksiin liittyvää SPY:n edunvalvontaa.

Suomen Pakkausyhdistys ry:n uudet jäsenet Treston Oy

Artekno Oy

Jospak Oy

Spices Chef Oy

Artekno-Saarioinen Oy

Suomen Messut Osk

Lohmann Polska Sp.z o. o.

Envion Oy

Pöyry Management Consulting

Laserstanssi Oy

Propacker Service Oy

Suomen osto- ja logistiikkayhdistys LOGY ry

Tervetuloa mukaan SPY:n toimintaan!

Tutustu uudistuneisiin nettisivuihimme

www.pakkaus.com

38

Pakkausyhdistys

@PakkausCom

Pakkausyhdistys

Suomen Pakkausyhdistys ry


TAPAHTUMAKALENTERI 2018 HELMIKUU

28.2.–1.3. Packaging Innovations Birmingham, Englanti www.easyfairs.com/packaginginnovations-birmingham-2018

MAALISKUU

20.–23.3. Anuga FoodTech Köln, Saksa www.anugafoodtec.com

TOUKOKUU

29.–31.5. PacTec Helsinki Helsingin messukeskus www.messukeskus.com 29.5.–1.6. Print4All Milano, Italia www.print4all.it

HEINÄKUU

11.–13.7. ProPak China Shanghai, Kiina www.propakchina.com

LOKAKUU

23.–26.10. Scanpack Göteborg, Ruotsi www.scanpack.com

31.10. PackSummit 2018

2020

TOUKOKUU 7.–13.5. Interpack Düsseldorf, Saksa

KESÄKUU

13.–16.6. ProPak Asia 2018 Bangkok, Thaimaa www.propakasia.com Puuttuuko mielestäsi listalta jokin alan tapahtuma? Ilmoita siitä sähköpostilla: info@pakkaus.com

NIMITYKSIÄ

Pakkausalan

Peruskurssi Uuden vuoden kunniaksi juhlimme, kun olemme saaneet kouluttaa lisää pakkausalan osaajia yrityksiin. Tammikuussa päättyneeltä Pakkausalan peruskurssilta numero 81 valmistui 30 uutta asiantuntijaa. Kurssin käyneet antavat peruskurssista hyvää palautetta.

”Kurssi on ehdottomasti paras kurssi jolla olen käynyt. Parasta antia oli verkostoituminen, mahtavat luennoitsijat sekä yritysvierailut, joihin harvoin pääsee.” – Mirva Koskinen, Marvaco Oy

Onneksi olkoon valmistuneet! Aki Leiniäinen

Adara Pakkaus Oy

Eero Seppälä

Flexolahti Oy

Elisa Okkonen

Arla Oy

Hanna-Mari Myllärinen

Tavani Oy

Hanne Pellikka

Maustaja Oy

Jani Teikari

Jaakkoo-Taara Oy

Jenni Aalto

Arla Oy

Johanna Hakala

Solotop Oy

Jouni Nyyssönen

Multipak Finland Oy

Juha Alhonoja

Stora Enso Packaging Oy

Jussi-Pekka Lumme

Valio Oy

Karina Puurunen

Pöyry Management Consulting Oy

Karoliina Helanto

Metsä Board Oyj

Katja Pasila

Meira Oy

Kim Lillås

Stora Enso Packaging Oy

Kirsi Anttila

Kotkamills Oy

Lauri Mäkinen

Kiilto Oy

Lauri Valkeamäki

Adara Pakkaus Oy

Mari Sumuranta

Stora Enso Packaging Oy

Mari Virta

Stora Enso Packaging Oy

Mirva Koskinen

Marvaco Oy

Nikolai Verkerk

TNT Suomi Oy

Outi Oravainen

DesignCompany

Riikka Katajainen

Meira Oy

Kai Lankinen ja Antti Mikkilä

Sami Lind

Stora Enso Packaging Oy

Marvaco Oy

Sami Sikkilä

Maustaja Oy

Sanna Näveri

Fazer Leipomot

Sanna-Marjaana Sandell

Ravintoraisio Oy

Teemu Salo

Adara Pakkaus Oy

Tiina Lauriola

Orion Oyj

Antti Mikkilä on nimitetty Marvaco-konsernin toimitusjohtajaksi. Kai Lankinen siirtyy Marvacon päätoimiseksi hallituksen puheenjohtajaksi.

Oikaisu: Pakkaus-lehdessä 8/2017 sivulla 25 mainittu Mundo-kahvin uuden pakkauksen hiilijalanjälki pienenee 10 prosentilla.

39


YHTEYSTIEDOT Lehden julkaisija: Suomen Pakkausyhdistys ry Ritarikatu 3 b A 2 00170 Helsinki info@pakkaus.com www.pakkaus.com Päätoimittaja: Antro Säilä Puh. 040 589 1891 antro.saila@pakkaus.com Toimituspäällikkö: Johanna Nikunen Puh. 050 314 3562 johanna.nikunen@pakkaus.com Ilmoitusmyynti: Mediabookers Oy Janne Murtomaa Puh: 050 377 0333 janne.murtomaa@mediabookers.fi Hannu Pyykkö Puh. 050 2250 hannu.pyykko@mediabookers.fi Aineistot: ilmoitukset@pakkaus.com Tekniset tiedot: Painos: 2000 kpl Sidonta: stiftattu Aineistot: PDF, 300 dpi, CMYK Tilaushinnat: Vuosikerta 140 € Vuosikerta ulkomaille 200 € Oppilaitokset -50 %

MEDIAKORTTI 2018 VARAUKSET Nro 1 2 3 4 5-6 7 8

Varaukset 16.1. 1.3. 24.4. 29.5. 14.8. 2.10. 13.11.

Tapahtumat: 15.5. 29.–31.5. 31.10.

HINNAT Koko

Aineisto 23.1. 13.3. 8.5. 12.6. 28.8. 16.10. 27.11.

Postitus 6.2. 27.3. 22.5. 27.6. 11.9. 23.10. 11.12.

Teemat Pakkaushankinnat, Hankintaopas-erikoisnumero Pakkaukset ja ekosysteemit Koneet, laitteet ja kuljetus* Päivittäistavara- ja verkkokauppa Pakkaukset ja kuluttajat Brändit** Premium-pakkaaminen

ETL:n Elintarvikepäivä, Helsingin messukeskus * PacTecHelsinki 2018, virallinen messujulkaisu ** PackSummit 2018

2/1 1/1 1/2 vaaka 1/2 pysty 1/3 vaaka 1/3 pysty 1/4 vaaka 1/4 pysty

MV euroa 3 060 1 860 1 160 1 160 960 960 760 760

4-väri euroa 3 860 2 360 1 610 1 610 1 360 1 360 1 110 1 110

Lehden koko A4 Painoala mm 420 x 297 + 3 mm 210 x 297 + 3 mm 210 x 145 + 3 mm 102 x 297 + 3 mm 210 x 95 + 3 mm 57 x 255 + 3 mm 210 x 72 + 3 mm 102 x 145 + 3 mm

Kannet Sisäkannet Takakansi Puolikansi

euroa 2 580 2 690 3 000

Painoala mm 210 x 297 + 3 mm 210 x 265 + 3 mm 210 x 297 + 3 mm

Määräpaikkakorotus + 10 %. Lehti ei kuulu alv:n piiriin. Liitehinnat sisältävät kiinnityksen. Hinnat edellyttävät painovalmista digitaalista aineistoa. Pyydä vuositarjousta toistuville ilmoituksille.

Liitteet koko 2x1 4x1 8x1 12 x 1

euroa 1880 2430 2980 4360

KYSY MYÖS DIGIVAIHTOEHTOJA Bannerimainonta Uutiskirje Verkkosivut Advertoriaalit

www.pakkaus.com


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.