Hylkyyn vai kiertoon?

Kuluttaja jättää muovikääreen usein paikoilleen, ellei pakkauksessa ohjeisteta irrottamaan sitä.

Teksti ja kuvat: Ia Ahl

Suunnittelulla on iso merkitys kierrätyksen onnistumisessa Hylkyyn vai kiertoon?

Päätyykö pakkaus kierrätykseen, jos kuluttaja ei osaa lajitella sitä oikein? Meneekö pakkaus hylkyyn muovin kierrätyslaitoksella, vaikka materiaalit olisivat kierrätettäviä? Tiesitkö, että pakkauksen etiketti voi ratkaista kierrätyksen onnistumisen tai jopa estää sen. Jutun kirjoittaja Ia Ahl on tutkinut etiketöityjen elintarvikemuovipakkausten kierrätettävyyteen vaikuttavia tekijöitä maisterin tutkielmassaan Helsingin yliopiston elintarviketalouden ja kulutuksen maisteriohjelmassa.

Suunnitelulla voidaan edesauttaa pakkausten kierrätysasteen kasvua kahdella tavalla: opastamalla pakkauksessa kuluttajaa lajittelussa sekä optimoimalla pakkauksen soveltuminen nykyiseen kierrätysinfrastruktuuriin. Kuluttajan lajittelu ja muovipakkauksen päätyminen oikeaan paikkaan kierrätyslaitoksella määrittävät kierrätyksen onnistumisen eli korkealaatuisen jakeen, jolla voi olla useita loppukäyttökohteita.

Tutkielman kirjallisuuskatsaus käsittelee kahdentyyppistä muovijätteen käsittelyä Pohjoismaissa – primääristä eli PET-pullojen kierrätystä ja sekundääristä eli pantittomien muovipakkausten kierrätystä. Keskeinen ero näiden virtojen välillä on niiden laatueroista johtuva arvo. Pantillisten PET-pullojen materiaali on arvokasta uusien pullojen raaka-ainetta, kun taas pantittomista muovipakkauksista tehdään teollisuudelle tuotteita, jotka eivät kelpaa enää elintarvikekäyttöön. Paremmalla suunnittelulla arvo saataisiin pysymään myös sekundäärisessä kierrossa.

Etiketti vie väärään virtaan

Muovinkäsittelylaitoksella optinen tunnistaja (NIR) erottaa muovilaadut toisistaan kappaleen pinnan perusteella. Jos NIR sattuu tunnistamaan muovin laadun pakkauksen etiketin perusteella, joka on eri materiaalia kuin muu pakkaus, etiketti johtaa tuotteen väärään virtaan. Muovisten sleevereiden merkitys on tunnistusvaiheessa vielä etikettiäkin suurempi, sillä kääreet peittävät usein lähes koko tuotteen pinta-alan.

Tunnistamisen lisäksi myös etikettien väriaineet, liimat ja muut lisäaineet voivat heikentää kierrätysmassan laatua sinne päätyessään. Pakkaussuunnittelussa voidaankin tehdä kierrätysystävällisiä valintoja, kuten käyttää mahdollisimman vähän näitä lisäaineita ja suosia etikettejä, jotka ovat samaa materiaalia kuin itse pakkaus.

Esimerkiksi pestävän tarraetiketin (wash-off) käyttö on edellytys kierrätyksen onnistumiselle. Mikäli muovikääre on eri materiaalia kuin itse pakkaus, pitäisi kääre irrottaa pakkauksesta ennen sen lajittelua.

Irrotusohjeet kuntoon

Pakkaussuunnittelussa myös kuluttajan aktivoiminen on tärkeää. Vaikka pakkaus olisi suunniteltu kierrätettäväksi ja sen materiaalit olisivat kierrätyskelpoisia, täytyy kuluttajan osata ja huomata irrottaa eri osat toisistaan ja lajitella ne oikein. Tässäkin pakkaussuunnittelulla on roolinsa. Ensimmäinen askel on laittaa merkinnät kuntoon eli painattaa pakkauksiin merkintöjä, joita kuluttaja ymmärtävät ja osaavat seurata.

Toinen askel on sellaisen pakkauksen luominen, joka opastaa osien erotteluun jopa ilman merkintöjen lukemista, eli suosia esimerkiksi ”vetoketjuja” tai muita tapoja helpottaa osien erottelua toisistaan. Varsinkin muovikääreiden irrottaminen voi olla hankalaa ilman valmista repäisykohtaa, ja kuluttajan voi olla vaikea hahmottaa, että pakkaus koostuu kääreestä ja alla olevasta pakkauksesta. Intuitiivinen pakkaus ohjaa kuluttajaa.

Kolmas askel on suunnitella pakkaus, jota ei enää käytön jälkeen tarvitsisi purkaa osiin, vaan osiin purkaminen tapahtuu sitä käytettäessä jopa ennen ruoan kuluttamista.

Työn tavoitteet ja merkitys

Maisteritutkielman tavoitteena oli selvittää etiketöityjen elintarvikemuovipakkausten kierrätettävyyteen liittyviä tekijöitä, jotta voitaisiin paremmin ymmärtää erityisesti pakkaussuunnittelijoiden päätöksentekoa ja siten myös edistää pakkausten kierrätettävyyttä. Työn relevanttiutta lisäsivät nyt ajankohtaiset kierrätystavoitteet, joista Suomi ja muut Pohjoismaat ovat pahasti jäljessä. Kolmen vuoden päästä pantittomien muovipakkausten kierrätysasteen tulisi ylittää 50 %, kun se vuonna 2020 pyöri uuden laskentatavan mukaan noin kahdessakymmenessä prosentissa.

Uutuusarvoa työhön toivat etiketin kasvanut rooli elintarvikemuovipakkauksissa ja kierrätysprosessissa ja myös pakkaussuunnittelijoiden näkemysten huomioiminen. Tutkielmaa varten haastateltiin kahdeksaa pakkaussuunnittelijaa ja teetettiin online-kysely päätöksentekijöille. Kyselyn vastaajat (N = 23) tekivät töitä pakkaussuunnittelun parissa joko

Helsingin yliopiston elintarviketalouden ja kulutuksen maisteriohjelma (EKM) yhdistää kestävyyden, johtamisen ja organisaatioiden, kulutuksen, markkinoinnin ja yrittäjyyden näkökulmia ruoka-alaan. EKM-ohjelmasta voi valmistua elintarviketieteiden maisteriksi (ETM) tai maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi (MMM) opintojen sisällöstä riippuen.

suunnittelijoina, painotaloissa tai kaupallisessa roolissa. Kyselyn vastaajat olivat Pohjoismaista, kun taas haastatteluissa keskityttiin suomalaisiin pakkaussuunnittelijoihin.

Tietoa tarvitaan

Työssä kartoitettiin kierrätettävyyteen vaikuttavia tekijöitä. Näitä ovat suunnittelijan tietämys materiaalista ja kierrätyksestä, taloudelliset ja tekniset tekijät, kuluttajien rooli, oppaat suunnitteluun sekä pakkausmerkinnät. Tiedon jakaminen ja viestintä nousi myös tärkeään rooliin, sillä moni koki, ettei tietoa ole saatavilla, se on liian teknistä tai jopa irrelevanttia, sillä suunnittelijoiden mukaan pakkauksen tärkein tehtävä on myydä tuotetta.

Työn tulokset osoittavat, että pakkaussuunnittelijoiden keskuudessa vallitsee epävarmuus siitä, kuka kierrätettävyydestä on vastuussa. Osa suunnittelijoista oli ehdottomasti sitä mieltä, ettei suunnittelijan tarvitse tietää muovilaatujen eroja tai ymmärtää niiden kierrätyksestä, sillä asiakas päättää ja vastaa hankinnoista. Lisäksi kierrätysprosessin koettiin olevan aika kaukana suunnittelijan ja asiakkaankin työpöydältä.

Valitsemalla ekologisilta kuulostavia materiaaleja tai käyttämällä kierrätysmateriaaleja saadaan yrityksen vastuullisuustavoitteet täytettyä. Se, mitä myöhemmin tapahtuu kuluttajan kotona ja kierrätyslaitoksella, ei varsinaisesti enää kosketa asiakasta tai suunnittelijoita, vaikka paremmalla suunnittelulla niihinkin voitaisiin vaikuttaa. Osa haastatelluista suunnittelijoista oli kuitenkin jopa käynyt muovinkäsittelylaitoksella ja tiesi hyvin tarkkaan jopa muovien tiheyksistä ja kellumisesta kierrätysprosessissa.

Pakkaussuunnittelun parissa työskentelevien tietotaso muovin kierrätyksestä ja etikettien merkityksestä vaihtelee siis merkittävästi, eikä tästä voi syyttää ketään – uutta tietoa, materiaaleja ja teknologiaa tulee jatkuvasti lisää, ja ajan hermoilla pysyminen on vaikeaa varsinkin kun osa tiedosta jää yritysten sisälle tai hukkuu tietotulvaan. Lisää opastusta siis kaivattiin, vaikka saatavilla onkin oppaita paremman kierrätysasteen edistämiseksi, kuten Suomen Uusiomuovin opas (uusiomuovi.fi/packdesign). Eniten tietoa olikin niillä suunnittelijoilla, joille edellämainittu opas oli tuttu.

Suurin osa haastateltavista ei kuitenkaan tiennyt kyseisen oppaan olemassaolosta, vaikka vastaajat painottivatkin käyvänsä läpi kaiken asiakkaalta saadun materiaalin. Yritysten kannattaakin pitää huoli siitä, että toimeksiannossa käydään selvästi läpi, kuka kierrätettävyydestä tai vielä laajemmin vastuullisuudesta vastaa. Yritysten kannattaa myös luoda omia materiaaleja ja myös kouluttaa vastuullisuusasioista.

Työ toteutettiin toimeksiantona UPM Raflatacille, jossa ohjaajana toimi Elintarvike-, kodinhoito- ja hygieniatuote-loppukäyttöalueista vastaava johtaja Katja Kivelä. Helsingin yliopiston ohjaajina toimivat markkinoinnin yliopistonlehtori Jenniina Sihvonen ja pakkausteknologian yliopistonlehtori Hanna Koivula. Kierrätysmerkinnät on hyvä suunnitella kuluttajalle ymmärrettäviksi.

Paperipussi sopii lähes kaikkeen pakkaamiseen!

Paperipussi on lisäksi ekologinen ratkaisu!