Pakkaus 7/2021

Page 20

7

Teksti: Aino Laine Kuvat: PTR

t ä n n i k r e m t e Merkityksellis Sense N Insight kokoaa saman katon alle joukon pakkausalan asiantuntijoita ja tarjoaa silmänliikesekä käytettävyystutkimusta, joiden tuloksia yritykset voivat hyödyntää pakkauskehityksessään. Kesästä alkaen palveluihin on kuulunut myös pakkausmerkintäkonsultointi, kun yrityskauppojen kautta asiantuntijajoukkoon liittyi elintarviketieteiden maisteri Heli Nykänen. Elintarvikkeita markkinoille tuova yritys on vastuussa siitä, että pakkauksissa näkyvät tuotetiedot ja -merkinnät on esitetty EU:n elintarviketietoasetuksen mukaisesti. Yritykselle on siis hyvin tärkeää, että sen pakkauksissaan käyttämät merkinnät ovat kohdillaan, sillä pakollisten merkintöjen puutteellisuus tai virheellisyys saattaa pahimmassa tapauksessa johtaa takaisinvetoihin ja jopa markkinoilta poistamiseen. Vaikka kaupan hyllyjä kolutessa voi joskus tuntua, että käytännöt ovat monenkirjavia, on pakollisille pakkausmerkinnöille silti olemassa yhtenäiset säännöt, joita tuotteita markkinoille tuottavien yritysten tulee noudattaa. Isoilta ruokataloilta usein löytyy pakkaussuunnittelu- ja -merkintäosaamista itseltään, jolloin merkinnät myös löytävät oman paikkansa ja muotonsa. Erityisesti pienten elintarvikeyritysten voi kuitenkin olla vaikea hahmottaa, mitä ja miten pakkauksessa pitäisi tuotteesta kertoa. Tällöin konsultoinnista voi olla yritykselle huomattavaa hyötyä. – Pienissä yrityksissä yritetään usein

20

laatia esimerkiksi ainesosaluettelot itse, jolloin on olemassa riski, että merkinnät eivät vastaa vaatimuksia. Ulkopuolisen asiantuntija-avun käyttämisen kustannukset usein maksavat itsensä takaisin, kun työ tehdään kerralla oikein, Heli Nykänen huomauttaa. Kokemus tuo näkemystä Heli Nykäsen näkemykset pohjautuvat vankkaan kokemukseen elintarvike- ja pakkausalalta. Hän valmistui elintarviketeknikoksi vuonna 1991, minkä jälkeen hän siirtyi kesätöihin Teknologian tutkimuskeskus VTT:lle. Yli 23 vuotta kestäneen kesätyöjakson aikana hän ehti työskennellä muun muassa tutkimusta avustavissa tehtävissä lähinnä elintarvikepakkausten parissa. Jo ensimmäisenä VTT-kesänä Nykänen tutki pakkauksiin liitettäviä indikaattoreita, jotka eivät vielä olleet tulleet markkinoille. Indikaattorit myös yhdistävät häntä ja nykyistä kollegaa, Sense N Insightin perustajajäsentä ja PTR:n eli Package Testing & Research Oy:n toimitusjohtajaa

Virpi Korhosta. – Tutkin indikaattoreiden kuluttajahyväksyttävyyttä omassa gradussani, Korhonen mainitsee. Naiset ovat kohdanneet toisensa ensimmäisen kerran jo 1990-luvun puolessa välissä ja tehneet jonkin verran yhteistyötä vuosien varrella, mutta varsinaisia työkavereita heistä tuli vasta kesän yrityskauppojen myötä. VTT-vuosien aikana Nykänen keskittyi tutkimaan pakkaamiseen ja ruoan prosessointiin liittyviä asioita, kuten materiaalien läpäisevyyttä ja pakkausten tiiviyttä, säilyvyyden optimointia sekä aktiivisia ja älykkäitä pakkausratkaisuja. – Ei varmaankaan ole olemassa sellaista elintarviketuoteryhmää, jota en olisi jossain urani vaiheessa pilaannuttanut, Nykänen naurahtaa. Työ elintarvikkeiden parissa lisäsi tiedonjanoa, joten Nykänen suoritti elintarviketieteiden maisterin tutkinnon Viikissä vuosina 2004–2009. Yliopisto-opinnot tarjosivat teoriatietoa käytännön työn tueksi ja lisäsivät ymmärrystä alasta. Valmistumisen jälkeen Nykäsen työt


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.